tapahtumat
. Mahdollisesti Roniksi
kastettava poika syntyi nimittäin uudenvuodenpäivänä kello 00.29.
. uutiset
. Kaikki meni synnytyksessä oikein hyvin vaikka aikaa siihen meni enemmän kuin
sisaruksia maailmaan saatettaessa. tarjoukset
Ole mukana teemassa
Varaa ilmoituspaikkasi ma
26.1. Aioimme kyllä hankkia vielä yhden lapsen Elinan jälkeen
mutta ei ihan näin pian, perheen isä Sami Turunen sanoo.
Luontoäitiä vastaan ei kuitenkaan pullikoida, joten Roni otettiin
tervetulleena vastaan juuri silloin kun hän päätti tulla.
Vauva syntyi Helsingissä Naistenklinikalla. mutta vauva ei pitänyt mitään kiirettä.
Saimme katsella raketit ensin, äiti Chomchai Ngamsaeng kertoo.
Perheessä on ennestään kaksi lasta, 6-vuotias isoveli Suphakon, lempinimeltään Bon sekä vuoden ja kuuden kuukauden
ikäinen Elina.
. Sami-isä oli synnytyksessä
mukana.
Roni-pojan strategiset mitat olivat 2760 grammaa ja 47 senttiä.
Anu Ylimäki
n Sivu 12
Pitäjän parhaat -teema 29.1.
Etelä-Hämeen lehdestä löydät
Pitäjän parhaat
. 050 371 0790
. jutut
. Torstaina 22.1.2015
n:ro 4
Irtonumero 1,50 euroa
Hausjärven ja Kärkölän paikallislehti
Pikku-Roni
syntyi rakettien
paukkuessa
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Turusen perheen kuopuksesta tuli Hausjärven tämän vuoden ensimmäinen vauva.
Tämän vuoden enimmäisen hausjärveläisvauvan syntymäpäiväjuhlat tulevat aina alkamaan todella komeasti. Laskettu aika oli 23.12. tuotteet
. klo 17 mennessä
Täyspeittona koko
levikkialueelle!
Ilmoitusvaraukset
Pirjo Iivonen
ilmoitukset@eh
l.fi
p. palvelut
. Uutisia joita muut eivät kerro ?
Urheilijoiden tunnustukset 2014
Vuoden Ryhtityttö: Veera Kuumola
Vuoden Ryhtipoika: Jani Järvinen
Vuoden Esimerkillinen Urheilija: Oiva Koskinen
Vuoden Kesäurheilija: Timo Larkiola
Vuoden Palloilija: Paavo Ahola
Vuoden Talviurheilija: Tiina Kivikko
Vuoden Valmentaja: Timo Minkkinen
kokoonpanosta.
Pokkinen protestoi Timo
Ratilaisen (ps.) kannattamana
sitä, että kunnanhallitukseen
otettiin Ollila, joka ei ole varsinainen kunnanvaltuutettu
vaan demareiden ensimmäinen
varajäsen.
Äänestykseen kunnanhallituksen puheenjohtajistosta
päädyttiin, kun Pokkinen esitti,
että hän jatkaisi hallituksen
toisena varapuheenjohtajana
hänen tilalleen ehdotetun Jari
Mäkisen (sd.) sijasta. 040 524 2785
free lancer ?toimittaja Senja luoma, puh. . Heini
Ristavaara (kesk.) ehdotti
hallituspaikan ehdokkuudesta
suljettua lippuäänestystä, joka
hyväksyttiin.
Äänestyksessä jätettiin 35
lippua, joista kaksi hylättiin
ja kuusi oli tyhjää. Vaatii rohkeutta tai itsesuojeluvaiston puutetta asettua tämän jälkeen poikkiteloin.
Mutta hei, tämähän on edustuksellista demokratiaa, valtuutetut edustavat meitä hausjärveläisiä tiivistetyssä muodossa. Millaista sisältöä
jäät kaipaamaan. Hänen sijastaan
hallitukseen valittiin Mika
Suikkari (sd.).
Toiseen suljettuun lippuäänestykseen päädyttiin kohdassa,
jossa piti nimetä kunnan ehdokas Hyria Koulutus Oy:n hallituksen jäseneksi. . 050 3601170
TAPAHTUMAKALENTERI
Järjestätkö tapahtumaa. Toiseksi ehdokkaaksi tuli
kunnanjohtaja Päivi Terävä.
Ennen äänestystä sanailtiin
siitä, onko Pokkinen hyvän hallintotavan mukainen ehdokas
mahdollisten Hyria-sidostensa
vuoksi.
Valtuuston puheenjohtaja
Masalin kysyi Pokkiselta, onko
tämä Hyriaan suhteessa, josta
saa korvauksen. Torstaina 22.1.2015
2
Kiperät henkilövalinnat johtivat kahteen
suljettuun lippuäänestykseen
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Hausjärven kunnanvaltuuston
tiistain kokousta leimasi kaksi
suljettuna lippuäänestyksenä
järjestettyä henkilövaalia, jotka
veivät neuvottelutaukoineen
leijonanosan kokousajasta.
Suljetut lippuäänestykset ovat
olleet Hausjärven valtuustossa
harvinaisia.
Ensin äänestettiin kunnanhallituksen puheenjohtajistosta ja toiseksi Hausjärven
ehdokkaasta Hyria Koulutus
Oy:n hallitukseen. Onko jotakin liikaa. Pokkinen kieltäytyi selvittämästä tässä yhteydessä tulojaan.
Huhtala päätettiin valita varajäseneksi suoraan, koska muita
varajäseniä ei ehdotettu. Hyväksynnän saivat niin vammaispoliittisen ohjelman päivitys kuin
seudullinen hyvinvointisuunnitelma ikääntyneen väestön
tukemiseksi.
Valtuusto merkitsi tiedokseen
myös raportin talousarvion
toteutumisesta vuonna 2014.
Terävä totesi sitä esitellessään
menokurin pitäneen hyvin ja
kiinnitti valtuuston huomiota
erityisesti perusturvan osuuteen siinä sekä toimialan hankkeissa saavutettuihin hyviin
tuloksiin. Kommentti
Valtuusto avasi
Pandoran lippaan
Politiikka on kovaa peliä. Pokkinen
sai seitsemän ääntä ja Terävä
valittiin ehdokkaaksi Hyrian
hallitukseen 20 äänellä.
Valtuuston esityslistan muut
asiakohdat hyväksyttiin suoraan esityksen mukaisina joko
hyvin vähäisellä keskustelulla
tai kokonaan ilman sitä. Lähetä palautetta:
www-sivuiltamme ehl.fi tai
sähköpostiin paatoimittaja@ehl.fi
Etelä-Hämeen Lehden ja Paikallislehti Keski-Hämeen yhteisen
toimiston paperiposti- ja käyntiosoite on
Lamminraitti 25, 16900 Lammi
joissa Hausjärven kunta on
omistajana. Valinnat ja nimitykset etenivät pääosin puoluiden
ennalta sopimalla tavalla.
Valtuuston puheenjohtaja
Kari Masalin (sd.) oltiin
vähällä nimittää Hausjärven
Talo Oy:n hallitukseen mutta
Masalin vetäytyi, koska huomattiin, että hänet oli jo edellisessä kohdassa valittu edustajaksi saman osakeyhtiön
kokouksiin. Hausjärven kunnanhallituksen puheenjohtajiston
kaksivuotiskaudella 2015-16
muodostavat siis Lokinperä
(puheenjohtaja), Tiippana (1.
varapuheenjohtaja) ja Mäkinen
(2. Menen siis, katson peiliin ja häpeän.
Anu Ylimäki. varapuheenjohtaja).
Hyrian hallituspaikka
aiheuttaa päänvaivaa
Seuraavaksi päätettiin kunnan
edustajista kokouksiin ja toimielimiin niissä osakeyhtiöissä,
Kaksi suljettua lippuäänestystä toi Hausjärven kunnanvaltuuston kokoukseen tiistaina paljon neuvottelutaukoja.
Anu Ylimäki
UUTISVINKIT
Lähetä uutisvinkkisi www-sivuiltamme ehl.fi tai
sähköpostiin toimitus@ehl.fi
Soita toimituksemme:
free lancer ?toimittaja Anu Ylimäki, puh. Kiitosta saivat myös
ruoka- ja siivouspalvelu, tilapalvelu ja sivistystoimialan
varhaiskasvatus.
Valtuuston kokouksen aluksi
palkittiin vuonna 2014 ansioituneita urheilijoita.
. Molemmat
nimitykset koskevat vuosia
2015?2016.
Kunnan hallintosääntö mahdollistaa kunnanhallituksen
valinnan kahdeksi vuodeksi ja
tätä on Hausjärvellä sovellettu.
Hallitus pysyi muuten ennallaan mutta Ryttylä-ryhmän
Anu Juuri putosi varsinaisen
jäsenen asemasta saman ryhmän Erkki Pokkisen henkilökohtaiseksi varajäseneksi.
Hänen sijalleen kunnanhallitukseen nousi Maaret Ollila (sd.)
ja hänen henkilökohtaiseksi
varajäsenekseen Päivi Pottonen (sd.). Yksi niistä on pelko. Mukaan mielivien hausjärveläisten
olisi kannattanut olla seuraamassa valtuustoa tiistaina.
Erkki Pokkiselle näytettiin kaapin paikka, eikä häntä
huolittu sen paremmin kunnanhallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi kuin Hyrian hallitukseenkaan. Siitä ei pitäisi rangaista, sen vuoksi ei
pitäisi joutua tikun nokkaan.
Lehterille valtuuston toiminta näyttäytyi ilkeämielisenä
vanhan miehen nöyryyttämisenä. Sama asia
tuotti valtuutetuille päänvaivaa
jo kaksi vuotta sitten.
Pokkinen esitti hallitukseen
itseään ja varajäsenekseen Huhtalaa. Demokratian toteuttamisen väline, vapaa vaali herätti vitsailua ja naureskelua ja
muuttui farssiksi, jonka lopputulos oli hyvin tiedossa mutta
josta revittiin riemua puolitoista tuntia.
Valtuusto avasi Pandoran lippaan ja päästi ulos ihmisen
vitsaukset. Neuvottelutauon
jälkeen päädyttiin kokoomusryhmän aloitteesta soveltamaan
suhteellista vaalitapaa, jossa
äänestetään ehdokaslistoja.
Listalle A asetettiin Lokinperä,
Tiippana sekä Mäkinen ja listalle B Erkki Pokkinen.
Äänestyksessä annettiin
35 hyväksyttyä ääntä, joista
lista A sai 27 ääntä ja lista B
8 ääntä. Julkaisemme ilmaiseksi lyhyet
tapahtumatiedot isoista ja pienistä tapahtumista
Tapahtumakalenterissamme joka viikko. Lähetä tiedot saman
viikon lehteen viimeistään maanantaina:
www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin tapahtumakalenteri@ehl.fi
SEURAPALSTA
Julkaisemme joka viikko ilmaiset seurapalstatiedotteet.
Lähetä tiedot saman viikon lehteen viimeistään
tiistai klo 12 mennessä:
www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin seurapalsta@ehl.fi
LUKIJAN MIELIPIDE
Kerro mielipiteesi asioista! Julkaisemme asiallisia mielipiteitä
Lukijan mielipide ?palstalla joka viikko.
Lähetä mielipiteesi:
www-sivuiltamme ehl.fi tai sähköpostiin toimitus@ehl.fi
PALAUTE
Mitä mieltä olet Etelä-Hämeen Lehdestä. Enemmistö on
puhunut ja siihen demokratia perustuu.
Demokratiaan kuuluu kuitenkin myös oikeus toimia toisin,
oikeus olla eri mieltä. Juuren ja Pokkisen
aikaisemmat varajäsenet Ritva
Huhtala ja Markku Pyrä
putosivat kunnanhallituksen
. Hallituksen puheenjohtajaksi esitettiin
edelleen Pekka Lokinperää
(kesk.) ja ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Risto Tiippanaa (kok.) kuten tähänkin asti.
Ensimmäiselle neuvottelutauolle lähdettäessä vaali oli
aikomus toteuttaa enemmistövaalina, jossa kullakin valtuutetulla on käytettävissään
yhtä monta ääntä kuin valittavia
henkilöitä on
Kirkonkylän koulussa on kaksi
opettajaa vakinaisessa virkasuhteessa,
heille tarjottaisiin jatkossakin kyllä
töitä, Käkönen kommentoi.
toteutetaan ja miten parhaiten palvellaan oppilaiden eli lasten etua, kommentoi yleisöstä kunnanvaltuutettu
Leena Reiman.
Keskusteluun ehtii osallistua
vielä torstaina 22.1. Lukion lakkauttamispäätöksen jälkeen Opintien koululla on hyvin
vapaata tilaa.
Kirkonkyläläiselle Leena Reimanille ehdotus on raskas ja hankala. Ehdotuksessa kyse ei ole
kuitenkaan pelkästään säästöjen saamisesta, vaan sen kautta halutaan turvata yläkoulun säilyminen Kärkölässä
myös tulevaisuudessa.
Keskustelutilaisuuden aluksi asian
kuulijoille esitteli Kärkölän alakoulujen rehtori Petri Käkönen. lähettämällä
omat huomiot asiasta Kärkölän
kunnanhallitukselle. Nyt vaarana
on se, että pätevät opettajat saattavat
hakeutua uusiin tehtäviin, kun opettajien opetusvelvollisuus ei täyty Opintien koulussa. Luokat
0-4 sijoitetaan Vuokkoharjun kouluun
ja luokat 5-9 Opintien kouluun.
Säästöä syntyisi 150 000 euroa
vuodessa. 3
Torstaina 22.1.2015
Maltillista keskustelua Kirkonkylän
koulun lakkauttamisesta
Kuntalaisille järjestettiin kolmas kuulemistilaisuus Kirkonkylän koulun lakkauttamisesta
Kärkölä
Senja Luoma
Keskustelutilaisuus Kärkölän Kirkonkylän koulun lakkauttamisesta keräsi
joukon kuntalaisia Vuokkoharjun koululle keskiviikko-iltana.
Viime vuoden toukokuussa kunnanvaltuusto torjui kunnanhallituksen tekemän Kirkonkylän koulun
lakkautusesityksen.
Valtuustossa lakkauttamista kannatti
ja vastusti yhtä monta valtuutettua,
joten puheenjohtajan ääni ratkaisi.
Joulukuun valtuustossa asiaa oltiin
ehditty miettiä tarkemmin ja asian
selvittämistä päätettiin jatkaa.
Tällä hetkellä Kirkonkylän koulu
on tarkoitus lakkauttaa elokuussa.
Lakkauttamisen kautta siirryttäisiin
yhtenäiskoulujärjestelmään. Tässä esityksessähän tavoitellaan
sitä, että meidän ei tarvitse laittaa
yläkoulun oppilaita junaan ja lähettää
heitä Lahteen, vaan peruskoulu voitaisiin käydä loppuun täällä Järvelässä,
täsmensi kunnanjohtaja Seppo Huldén
tilannetta.
Paikalla olleilla virkamiehillä ei
ollut valmista ehdotusta sille, mitä
Kirkonkylän koululle tehtäisiin, jos
koulutoiminta siellä lopetetaan.
Keskustelussa esiin nousi myös Kirkonkylän koulun opettajien tilanne.
. Yhtenäiskoulun kautta
saataisiin myös tilat tehokkaampaan
käyttöön. Kirkonkyläläisenä täytyy sanoa,
että tämä on hankala ja raskas ehdotus.
Nyt kun olen kuunnellut rehtoreita,
olen huomannut, että he tehtävänsä
puolesta miettivät koululaisten parasta.
Siksi minusta mielestäni meidän tulee
kuunnella näitä ihmisiä, jotka tekevät tätä työtä kouluissa. Valtuusto käsittelee
asiaa tarkemmin valtuustoseminaarissa
helmikuussa. Tämä operaatio ei ole ensisijaisesti säästötavoite. Kyllä minä
näen, että vaikka tulisi paljonkin muuttajia Kärkölään, niin kyllä kouluihin
silti mahtuisi hyvin, Kosonen arvioi.
. Kosonen nosti
esityksessään esiin sen, miten yhtenäiskoulun kautta turvattaisiin laadukas opetus Kärkölässä. Jos tämän kautta
syntyy säästöjä, niin se on hieno lisäetu. Reiman uskoo silti, että rehtorit työnsä puolesta tietävät, miten asiat parhaiten
tulee järjestää.
Senja Luoma
Kyse ei ole säästöistä
Paikalle saapuneita kuulijoita mietitytti se, saadaanko muutoksella aikaan
todellisia säästöjä, ja mitä Kirkonkylän koululle tulee tapahtumaan, jos
koulutoiminta siellä lakkautetaan.
. Uskon, että
he tietävät, miten opetus parhaiten
Vuokkoharjun koululle kerääntyneet kuntalaiset kommentoivat aktiivisesti ja kyselivät tarkennuksia lakkauttamisesta virkamiehiltä. Tämä jälkeenkin
asiasta voi olla vielä yhteydessä luottamushenkilöihin. Rajuja
lakkautusta vastustavia argumentteja ei illassa kuitenkaan kuultu.
Senja Luoma. Opintien
koulun apulaisrehtori Timo Kosonen
puolestaan kertoi kuulijoille muutoksen kautta saatavista muista uusista
mahdollisuuksista. Mikäli oppilasmäärä kasvaisi, se
toisi meille lisää resursseja. Todennäköisesti asia saadaan sinetöityä maaliskuun valtuuston
kokouksessa.
Tilat riittävät hyvin
Kunnanjohtaja Seppo Huldén muistutti yleisöä, että ehdotuksessa ei
ensisijaisesti ole kyse säästöistä vaan laadukkaan yläkoulun turvaamisesta Järvelässä.
Senja Luoma
Keskusteluun nousi myös se, että
mikäli tulevaisuudessa kävisi niin, että
Kärkölässä koululaisten määrä jostain
syystä kasvaisi, riittäisivätkö silti tilat
kahdessa koulussa.
sis. Verrattaen esimerkiksi Norjassa se
on vain 3,5 prosenttia.
Työttömyys aiheuttaa usein häpeää, irrallisuuden- sekä arvottomuuden tunnetta. Jos peliä ei ole hiljattain pelannut, työnhakutaidot
ovat ruosteessa. Kyse ei ole siitä, että ihmisessä itsessään olisi
jotain vikaa, vaan peliä lisää pelaamalla taidot paranevat.
Tilanteet tekee kuitenkin usein hankalaksi se, että työnhakija kokee itseänsä lannistetuksi, mikäli kutsua työhaastatteluun ei tulekaan tai toivottu paikka ei aukene. Oppiminen
tietenkin vaatii aikaa, nöyryyttä sekä päättäväistä asennetta,
mutta sen on mahdollista jokaiselle.
Vaikka työpaikka on meille jokaiselle tärkeä sekä toimeentulon että elämänsisällön takia, työnhaun ajastakin kannattaa
ottaa kaikki irti! Masentua ei saa, kohtalotovereita riittää.
Senja Luoma
. Työttömyys tulee kalliiksi yhteiskunnalle, mutta
vielä ikävämpää se on henkilölle itselleen.
Hausjärvien
valtuuston
kokouksen
aluksi palkittiin
vuoden 2014
ansioituneita
urheilijoita,
joista neljä ehti
noutamaan
tunnustuksensa
paikan päältä.
Kuvassa vasemmalta Vuoden
Ryhtityttö Veera
Kuumola, Vuoden Ryhtipoika
Jani Järvinen,
Vuoden Kesäurheilija Timo Larkiola ja Vuoden
Valmentaja Timo
Minkkinen.
Suomessa kiinnitetään suhteellisen vähän
huomioita työnhaun henkiseen valmennukseen ja opastukseen.
Hausjärven ja Kärkölän puolueeton paikallislehti
Osoite: Lamminraitti 25, 16900 Lammi
Konttori avoinna: Aukioloajat: ma 9-17, ti-pe 9-15
Internet: www.ehl.fi
ISSN 2243-2493
Toimitusjohtaja, päätoimittaja
Esa Joensuu
puh. Tänä
vuonna esitteessä on myös uusi
Elämyksiä Riihimäen seudulla
-aukeama.
Hausjärven osalta Elämyksiä -aukealla on esitelty
juuri Kotiseututalo Koskela,
Riihimäen seudun uusi matkailuesite 2015 valmistui reilu viikko sitten.
frisbeegolf-rata ja Turkaanjärven lintutorni.
Kuka on suunnitellut
tämän esitteen?
. Lukijan Tori
ja Onnittelupalsta ?ilmoitukset on toimitettava postitse tai henkilökohtaisesti toimistollemme käteismaksun kera viimeistään tiistaina klo 12
mennessä (juhlapyhäviikoilla ma klo 12 mennessä). Voi vain kuvitella, minkälaisella fiiliksellä työtä hakeekaan pitkäaikaistyötön.
Työn hakemista voisi hyvin verrata jonkinlaiseen tietokonepeliin. . . Lehden suurin vastuu
ilmoitusten julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja
muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo.
Perustettu: 2004 (12. 050 534 1079
toimitus@ehl.fi
Media-assistentti Saija Linna
Ilmoitusaineistot, tilausasiat
puh. tänään kysymme
Peli nimeltä työnhaku
T
yön etsimen ja hakeminen on tuttua puuhaa
suurimmalle osalle
meistä. Hausjärven kunnalla on
esitteessä yksi sivu kuten kaikilla muillakin kunnilla. Tähänkin
auttaa pelin sinnikäs jatkaminen.
yön hakeminen on taito siinä missä neulominen tai kirjoittaminen. 050 588 3876
aineisto@ehl.fi
asiakaspalvelu@ehl.fi
Free lancer -toimittaja
Senja Luoma
Uutiset
puh. Ensisijaisesti esite on tarkoitettu ulkopaikkakuntalaisille, mutta kyllä esite palvelee
täällä asujiakin.
Mistä näitä esitteitä saa?
. . Torstaina 22.1.2015
4
. vuosikerta)
Levikki 1.568 kpl 2012 (Levikintarkastus Oy 2012)
Julkaisija: Hämeen Paikallismedia Oy
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäen paino
Anu Ylimäki
. Digiversiota voi lukea netin kautta.
Suora linkki esitteeseen löytyy
kunnan nettisivuilta.
. Jopa hyvin koulutetut
ja kovan työkokemuksen
omaavat tuttavani tuntevat itsensä epävarmoiksi ja
mitättömiksi työtä hakiessaan. Kuka tahansa meistä voi sen oppia. . lähipäivinä luvassa
Torstaina
Perjantaina
-12
-12
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-11
Järvelä
Lauantaina
-6
-6
Ryttylä
Oitti
Hikiä
Järvelä
-9
-10
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-6
Sunnuntaina
Järvelä
Maanantaina
-5
-4
Ryttylä
Oitti
Järvelä
Hikiä
-9
-2
-1
Ryttylä
Oitti
Hikiä
-4
Palvelevan meteorologin puhelinnumero 0600 1 0600 (3,98 / min + pvm)
-1
Järvelä. Esitettä jaetaan muunmuassa Linnatuulessa sekä kaikkien kuntien infopisteissä. 050 371 0790
ilmoitukset@ehl.fi
Toimittaja Sari Mustjoki
Uutiset
puh. toimitukselta
. Hausjärven sivulle on valittu erilaisia
matkailun kannalta kiinnostavia kohteita. Esille nostimme
muunmuassa Hausjärven kirkon, kotiseutumuseon, Kotiseututalo Koskelan, Kolmilammin
kesälavan ja Ryttylästä Ykslammin alueen, missä on monenlaista puuhaa eri-ikäisille. Määräaikaisena ja ulkomaille hinnastomme
mukaan.
ILMOITUSAINEISTON AIKATAULUT: Ilmoitukset, joista halutaan oikovedos:
maanantaina klo 17 mennessä (juhlapyhäviikoilla ma klo 12 mennessä).
Luokitellut standardi-ilmoitukset sekä painovalmiit aineistot tiistaina
klo 12 mennessä (juhlapyhäviikoilla ma klo 12 mennessä). . 050 360 1170
toimitus@keski-hame.fi
TILAUSHINNAT 2014: Jatkuva tilaus 12 kk 55 ?, 6 kk 30 . Siellä
on makkaranpaistopaikka, patikointireittejä ja sitten uusi vetonaula: frisbeegolf-rata, mikä on
hyvin suosittua nykyään. 040 524 2785
toimitus@ehl.fi
Myyntipäällikkö Pirjo Iivonen
Ilmoitukset
puh. Tämän esitteen on koonnut Riihimäen Seudun oma
markkinointiryhmä. viikon Väläykset
Mitkä ovat Hausjärven
kiinnostavimmat matkailukohteet?
Hausjärvi
Senja Luoma
Parhaat palat - Riihimäen
seudun uusi matkailuesite
2015 valmistui viime viikolla.
Matkailuesitteessä on esitelty
Hausjärven, Lopen, Riihimäen
ja Janakkalan kiinnostavimmat
matkailukohteet.
Mitä kohteita esitteessä
on esitelty Hausjärveltä,
Hausjärven kunnan markkinointikoordinaattori Marja
Puhakainen?
. Joitakin onnekkaita
saattaa olla, joiden ei moiseen ole tarvinnut osallistua,
vaan työpaikat ovat auenneet
muilla tavoilla.
Usein kun keskustelua
käydään työn hakemisesta,
esille nostetaan se, kuinka
vaikeaa työn hakeminen ja
sen saaminen nykypäivänä
on. 0500 237 382
toimitusjohtaja@keski-hame.fi
paatoimittaja@ehl.fi
Free lancer -toimittaja
Anu Ylimäki
Uutiset
puh. Viikon kuva
Suomen työttömyysaste on noin 9 prosentin
luokkaa. Vaikka
puhumme Riihimäen seudun
matkailuesitteestä, niin mukana
on myös Janakkalan kunta.
Kenelle tämä esite on
tarkoitettu?
. alv 10 %.
Hinnat voimassa toistaiseksi
kello18.30 Ystäväkeitaalla, Keskustie 5, Oitin rukouspiirin Ystäväilta, hengellisiä lauluja (Seppo Huhdanpää), ruokajakelu, maksuton.
Su 25.1. . Muista ilmoittaa
lähettäjän yhteystiedot. . 10 vuotta sitten
Etelä-Hämeen Lehden Tapahtumakalenterissa julkaistaan ilmaiseksi lyhyesti tietoja kaikille avoimista tapahtumista. Samaan aikaan Rakastetut ?parisuhdeviikonloppu. kello 18 Marttilan Majakalla Kärkölässä Tukea ja
turvaa iäkkäille -infotilaisuus. viikon ruokalistat
Hausjärvi
uomessa on virinnyt tervetullut keskustelu liian byrokratian purkamisesta. . Osa kaupoista lupaa laskea hintoja
edelleen. . Ehtiäkseen saman viikon lehteen tiedot ilmoitettava
viimeistään maanantain aikana.
Pidätämme oikeuden muokata tekstiä kalenteriin sopivaksi tai jättää perustellusta syystä kalenteriin sopimaton tieto julkaisematta.
Kun haluatte mainostaa tapahtumaa tehokkaasti Etelä-Hämeen
Lehdessä, ottakaa yhteys ilmoitusmyyntiimme puh. Oliko silti kymmenen vuotta sitten edullisempaa?
Ilmoitus Etelä-Hämeen Lehdessä 20.1.2005
. . Mielestäni tehtävä kannattaa
aloittaa sieltä, missä byrokratia on
monikerroksisinta.
Defensor Legis -aikakauslehdessä (nro
6/2014) kolme oikeustieteen tohtoria - professori Kim Talus, asianajaja Laura Huomo ja asianajaja Robert Utter - kommentoivat Suomen
ympäristö- ja energiaoikeudellista järjestelmää.
Artikkelin mukaan Suomeen valmisteltu nesteytetyn maakaasun tuontiterminaali voi vaatia
seuraavia viranomaisen lupia tai päätöksiä:
- maakunta-, yleis- ja/tai asemakaava,
- ympäristölupa (mm. Julkaisemme
seuraavat tiedot: aika, paikka, aihe, järjestäjä ja onko tapahtuma
maksullinen vai maksuton.
Lähetä tapahtumatieto meille www.ehl.fi ?sivuston kautta kohdasta ?Lähetä tapahtumatieto. Tilaisuudessa kerrotaan myös
muista iäkkäämille suunnatuista palveluista tai tapahtumista. 5
Torstaina 22.1.2015
. Puhelimitse emme valitettavasti ota
tietoja vastaan.
Julkaisemme viikottain tapahtumatiedot ilmestymispäivän torstaista seuraavan viikon sunnuntaihin asti, mikäli käytettävissä oleva tila riittää. Viikon kolumni
Heikkilä
Miten investointeja houkutellaan
S
Lupa- ja päätösviranomaisina kirjoittajat luettelevat kunnan, aluehallintoviraston, Trafin,
Tukesin, Energiaviraston, valtioneuvoston ja
ely-keskuksen.
Tänään: Visa
Perjantai: Enni, Enna, Eini,Eine
Lauantai: Senja
Sunnuntai: Pauli, Paavo, Paul, Paulus, Paavali
Maanantai: Joonatan
Tiistai: Viljo
Keskiviikko: Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies
Torstai: Valtteri
. TAPAHTUMAKALENTERI
. tai lähettämällä tiedot sähköpostilla osoitteeseen tapahtumakalenteri@ehl.fi. Opistotie 6, Ryttylä.
Kärkölä
Ma 26.1. kello 13 Leipäsunnuntain jumalanpalvelus Kansanlähetysopiston juhlalasalissa Jussi Miettinen saarnaa ja Vesa
Ollilainen liturgina. Mitä jos meillä olisi 3-5 luvan tai päätöksen malli: kaava, maankäyttö- ja rakennuslain
mukainen rakennuslupa sekä kaikki ympäristöseikat sisältävä ympäristölupa.
Ruotsissa ja Virossa lupajärjestelmät ovat
yksinkertaisempia. nestemäisen kaasun
varastointiin ja käsittelyyn ja satamatoimintaan),
- rakennuslupa,
- vesilain mukainen lupa vesistöön vaikuttaviin toimenpiteisiin (kuten maakaasuputkien
sijoittamiseen vesialueelle),
- lunastuslain mukainen lupa kaasuputkireitin maastotutkimusta varten ja lunastuslupa
siirtoputkelle,
- kemikaaliturvallisuuslain mukainen lupa
vaarallisten kemikaalien käsittelyyn ja varastointiin ja ko. . 050 371 0790
tai sähköpostilla ilmoitukset@ehl.fi.
Hausjärvi
To 22.1. Marttilantie 161.
Tammikuun tarjouksilla asiakkaita houkutteli kymmenen vuotta sitten Hikiän lähikauppias.
Nyt ruuanhintasota puhuttaa lähes kaikissa medioissa. Esitetyt näkemykset ovat
kirjoittajan henkilökohtaisia.
Aamu yöllä herään.
Vierelläni nukkuvan sinut
nään.
Kasvosi kauniit, rakkaat siinä
on.
Hengityksesi vaimea tuhina.
Sinfoniaa korville on.
Sinä niin ihana oot.
Huulies kaaria suudella
tahtoisin.
Sitä en tee.
En untasi häiritä tahdo.
Sinua rakastan.
On silmäluomesi kiinni.
En kauniita silmiäs nää.
Sinun nukkua annan.
Sä armaani oot.
Onnestaa silmääni kyynel
tulee.
Mä käteni ristin.
Ja rukoilen luojaa.
Pyydän, suojele rakkainta
mun.
Ohi vaarojen vie.
Ei mikään sua satuttaa saa.
Sä kallein aarteeni oot.
Minä rakastan sinua.
Seppo Mäkinen. lain mukainen rakentamislupa,
- olemassa olevasta kaasuverkosta riippuen maakaasumarkkinalain mukainen
maakaasuverkkolupa,
- mahdollisesti ilmailulain mukainen lentoestelupa, ja
- luonnonsuojeluolosuhteista riippuen luonnonsuojelulain mukainen poikkeuslupa.
. nimipäiväänsä viettävät
Maanantai: Lihakastike, perunat, keitetty kasvis
Tiistai: Täysjyvämannapuuro, mehukeitto, juusto Päiväkodit: Jauhelihaperunalaatikko, salaatti
Keskiviikko: Uunikala, perunasose, amerikan-tomaattisalaatti
Torstai: Broilerikeitto, ruisleipäviipale
Perjantai: Bolognesekastike, täysjyväpasta, vihreä salaatti
Kärkölä
Maanantai: Pinaattiohukaiset, perunat, kastike, pastasalaatti
Tiistai: Jauhelihapihvi / Lihamureke, perunat, kastike, pikkuporkkanat, tuoresalaatti
Keskiviikko: Broileripastakeitto, sämpylä, tuorepala
Torstai: Uunikala, perunasose, punajuuri, kaalisalaatti
Perjantai: Kinkkukiusaus, tuoresalaatti
. Tämäkin vaikuttaa siihen, mihin maihin yritykset investointejaan
suuntaavat.
Aleksi Heikkilä
Kirjoittaja on Hausjärven kunnan hallintoja talousjohtaja. viikon runo
Kirjoittajat eivät mainitse maakunnan liittoa
(maakuntakaava) eivätkä ota huomioon mahdollisuutta, että toiminta voi sijoittua usean
kunnan alueelle.
Mielestäni tuossa on virtaviivaistamisen
varaa
Meillä Suomessa on
18.000 luvanvaraista toimintoa, kun Ruotsissa niitä on vain
5.000, ministeri laskee.
Jotkut luvanvaraisuudet
jarruttavat esimerkiksi ympäristön kannalta tärkeitä hankkeita. Seuraamme kiinnostuneena jätevesiasetuksen etenemistä, sillä
kahden jo järjestetyn neuvontahankkeen lisäksi mietimme
kolmatta, Terävä toteaa.
Jätevesiasetusta
uudistetaan
Ministeri Grahn-Laasosen
mukaan alun alkaen epäonnistuneesta jätevesiasetuksesta on
tullut enemmän kansalaispalautetta kuin mistään muusta
yksittäisestä asetuksesta.
Tällä hetkellä siirtymäaikaa
ollaan edelleen valtioneuvoston asetuksella pidentämässä
maaliskuuhun 2016. Hankkeen tarkoituksena on parantaa iäkkäiden
mahdollisuuksia pärjätä kotona
mahdollisimman pitkään.
Hanke tarjoaa ystävää,
jonka kanssa voi jutella ja
tehdä yhdessä asioita, joiden
tekeminen yksin tuntuu työläältä. Työn
on määrä valmistua helmikuun
loppuun mennessä.
Toisessa vaiheessa ympäristölupahakemuksia pyritään
vähentämään viidenneksellä.
Tämä on mahdollista esimerkiksi poistamalla ympäristölupien määräaikaistarkistukset.
. Yrittäjälähtöinen yhden
luvan periaate, tähän pyritään,
ministeri lisää.. Tilaisuuden järjestää
Kärkölän eteläiset kylät ry.
Valintoja
Eläkeliiton Hausjärven yhdistys valitsi 7.1. Juhola kysyy.
Grahn-Laasonen vastasi,
että koska kerran vientialoja
on jo helpotettu yhteisöveron
laskulla, on nyt aika tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä esimerkiksi helpottamalla niiden
toimintaa rajoittavaa säätelyä.
. Vastaanottojoukoissa olivat kunnanjohtaja
Päivi Terävä ja Hausjärven Kokoomuksen puheenjohtaja Laura Kuittinen.
Anu Ylimäki
Jätevesiasetus puhutti jälleen
ympäristöministerin vierailulla
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Ympäristöministeri Sanni
Grahn-Laasonen kävi maanantaina Hausjärvellä vauhdittamassa alueen kokoomuslaisten kansanedustajaehdokkaiden
vaalikampanjaa. Lain muuttaminen
tulee aikanaan vaatimaan eduskunnan hyväksynnän.
. Avustaja ei siis korvaa
kotihoitoa.
Infotilaisuus järjestetään
maanantaina 26. Niiden kiinteistöjen, jotka
sijaitsevat vesistön lähellä tai
pohjavesialueella tulee kantaa
vastuunsa. Tällä välin
lain sisältöä aletaan valmistella
uudelleen. Vanhuksia on
lähestytty myös puhelimitse
muka pankin edustajana ja
pyydetty pankkitilinumeroa,
pankkitunnuksia sekä pankkikorttia, jonkin keksityn rikoksen selvittämiseksi.
Poliisi varoittaa ihmisiä tällaisista epärehellisistä henkilöistä, joille korttitietoja ei tule
luovuttaa missään tapauksessa.
Tukea ja
turvaa
iäkkäille
-tilaisuus
Majakalla
Kärkölä . Miksei esimerkiksi siitä puhuta mitään, että
Helsinki tuuppaa Itämereen
puhdistamatonta vettä. järjestäytymiskokouksessaan vuoden 2015
hallituksensa. Tavoite on, että kuivan maan kiinteistöjä ei enää
velvoitettaisi jätevesijärjestelmäänsä muuttamaan, GrahnLaasonen hahmottelee.
Valtuustosali oli ministerivierailun ansiosta puolillaan
yleisöä, jonka joukosta Jorma
Nyyssönen esitti ministerille
kysymyksen muiden EUmaiden jätevesiä koskevasta
lainsäädännöstä.
. EHL
Kärkölän kunnassa on käynnissä Turvaava-hanke, joka
tarjoaa yli 65-vuotiaille arkiaskareisiin avuksi säännöllisesti tai pyydettäessä käyvän
avustajan. Niistä hän piti tärkeimpänä työn edistämistä.
Markku Juhola arveli, että
tätä teemaa saattavat nostaa
esiin myös muut puolueet.
. Miten Kokoomus aikoo
erottautua. Puheenjohtaja on
Juhani Häyhä, varapuheenjohtaja Tuula Järvenkallas, sihteeri
Pia Hintikka, jäsensihteeri Raili
Marjusaari, emäntä Marja-Liisa
Koponen, apuemäntä Seija Peltoranta, matkailusihteeri Seppo
Nummela ja apumatkailusihteeri Elina Nummela, liikuntavastaava Eila Mechelin, tiedotussihteeri Toivo Jauhiainen,
arpajaisista vastaa Tuula Laine.
Ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen (vas.) piipahti Hausjärvellä jo toisen kerran puolen vuoden sisään. Ympäristöministeriön
Ravinteet kiertoon -hankkeessa
on tehty 40 kokeilua tästä ja
seuraavassa vaiheessa saatujen
kokemusten leviämistä pyritään
edistämään, Grahn-Laasonen
sanoo.
Työn edistäminen
Kokoomuksen teemana
Ministeri Grahn-Laasonen
kertoi valtuustosaliin kokoontuneelle joukolle myös Kokoomuksen edellisviikonloppuna
hahmottelemista vaaliteemoista. Osallistuin juuri hiljattain
Sitran seminaariin yhdessä 600
kuntapäättäjän ja yrityselämän
vaikuttajan kanssa. Heistä paikalla
olivat Timo Heinonen, Titta
Andersson-Bohren ja Francis
McCarron.
Vierailu oli osa ministerin
maakuntamatkaa, johon kuului lisäksi naapurissa sijaitsevaan Ekokemiin tutustuminen.
Grahn-Laasonen olikin vielä
Hausjärven valtuustosaliin
astuessaan fiiliksissä Ekokemin
ekojalostamo-suunnitelmista
ja pyrkimyksestä kiertotalouteen, jossa kaikki jäte käytetään
uudelleen raaka-aineena.
. EHL
Poliisin tietoon on viime viikolla tullut useita varkauksia ja
huijauksia Hämeenkihlakunnan
alueelta.
Tapaukset koskevat lähinnä
vanhuksia. Torstaina 22.1.2015
6
Vanhuksilta
rahaa
varastanut
liikkeellä
Hämeenlinna . Suomi ja muut Pohjoismaat ovat edistyksellisiä mutta
jotkut muut maat eivät ole niin
edistyksellisiä, Grahn-Laasonen muotoilee diplomaattisesti.
Keskustelu eteni tästä käsittelemään Itämeren tilaa ja kotimaisen maatalouden osuutta
maailman saastuneimmaksi
mereksi kutsutun Itämeren
ravinnekuormasta. Lupa pitäisi hakea uudelleen vain siinä tapauksessa,
että toiminta muuttuu, GrahnLaasonen selventää.
. Marjatta
Lepomäki oli kiinnostunut
kuulemaan lukuja, jotka ministeri avustajaltaan varmistikin:
Suomen päästöt ovat kymmenen prosentin luokkaa ja
maatalouden osuus näistä on
yli puolet.
Aktiiviviljelijäksi esittäytynyt Olavi Lehtiniemi muistutti,
että viljelyssä maasta otetaan
enemmän ravinteita kuin sinne
laitetaan.
. Lehtiniemi kysyy.
Ministeri piti Lehtiniemen puheenvuoroa hyvänä ja
myönsi, että syyllistämisen
sijaan olisi syytä keskittyä
uuden teknologian käyttöönottoon ravinteiden talteenotossa
ja kierrätyksessä.
. tammikuuta
kello 18 Marttilan Majakalla
Kärkölässä.
Tilaisuudessa kerrotaan myös
muista iäkkäämille suunnatuista
palveluista tai tapahtumista.
Infoon on mahdollista saada
kyyditys kysymällä Marika
Ojalalta, jonka puhelinnmero
on 050 541 9328.
Toiminnasta vastaa Kärkölän vanhustenkotiyhdistys
ry?ja Kärkölän kunta yhteistyössä Kärkölän seurakunnan
ja Peruspalvelukeskus Oivan
kanssa. Itämeren tilaan vaikuttaa,
ettei suolapulssia ole saatu pitkään aikaan. Tähän otti kantaa
jo kunnanjohtaja Päivi Terävä
toivottaessaan ministerin tervetulleeksi Hausjärvelle.
Terävä hahmotti GrahnLaasoselle Hausjärven aseman
puhtaan veden suhteen kertomalla lyhyesti Oitin pohjaveden
pilaantumisesta saadusta opetuksesta sekä kunnan asemasta
vedenjakajalla ja Päijänne-tunnelin halkomana.
. Vesihuoltomme rakentuu
omasta vesilaitoksesta, vesiosuuskunnista ja haja-asutusalueen kiinteistökohtaisista
vesihuoltojärjestelmistä. Rahoja on napattu
pankkiautomaatilla rahannoston yhteydessä. Ministeri Lauri Tarastin
johtama työryhmä pohtiikin
parhaillaan parhaita keinoja
vauhdittaa lupaprosesseja. Siellä arvioitiin, että kiertotaloudessa on
1,5?2,5 miljardin potentiaali,
Grahn-Laasonen sanoo.
Ministeri näki Suomen
talouden vauhdittumisen mahdollisuuksien nousevan juuri
korkean osaamisen ympäristöteknologian hankkeista, joita
pitäisi pyrkiä vauhdittamaan
poistamalla esteitä, lisäämällä
kannusteita ja laittamalla
vauhtia lupaprosesseihin.
Missä ympäristöministeri
liikkuukaan, siellä ei voida välttyä jätevesiasetusta koskevalta
keskustelulta
Nuorisovaltuuston virallinen kausi
alkoi tammikuussa ja se on kaksivuotinen. Koen,
että mielipiteeni otetaan jollain tasolla huomioon myös
päätöksenteossa, Rauhamaa
arvioi.
Laura Teräväinen, 17, on
myös mukana myös jo toista
kautta. Toivon, että tämä nuorisovaltuusto ei olisi pelkästään
reissua ja hauskanpitoa, vaan
että ihan oikeasti nuoret saavat
äänensä päättäjien kuuluville,
Joutjärvi sanoo.
Mukaan vaikuttamaan
Suurin osa uuden nuorisovaltuuston jäsenistä on ensikertalaisia ja vasta toimintaan
mukaan tulleita. Hienoa on myös,
kun pääsemme kertomaan
Nuorisovaltuutetut osallistuvat kunnanvaltuuston kokouksiin vuorotellen. Kärkölän nuorisovaltuustoon valittiin yhteensä
11 jäsentä.
Nuorisovaltuuston tehtävänä
on tuoda nuorten ääni kuuluviin
ja ottaa kantaa kunnan ajankohtaisiin asioihin. Minä odotan, että pääsemme järjestämää myös
tänä vuonna erilaisia tapahtumia nuorille. Yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen kiinnostaa nuortamiestä.
Senja Luoma. Ella Soininen,
15, päätyi mukaan kuultuaan
koulussa nuorisovaltuuston
toiminnasta.
. Viime
vuonna nuorisovaltuusto järjesti kesällä retken huvipuistoon ja joulun alla ostosmatkan
Ideaparkkiin.
. Valtuusto toivoo, että nuoret saisivat tietää
enemmän nuorisovaltuuston
toiminnasta ja osaisivat tulla
keskustelemaan ajankohtaisista
asioista nuorisovaltuutettujen
kanssa.
. Tällä tavalla on kiva päästä
seuraamaan, mitä kunnassa
tapahtuu. Uusi valtuusto haluaa saada nuorisovaltuuston paremmin nuorten näkyville.
Senja Luoma
Toista kautta mukana oleva
Nino Rauhamaa,17, valittiin
nuorisovaltuuston uudeksi
puheenjohtajaksi.
. Teräväinen valittiin
uuden nuorisovaltuuston
varapuheenjohtajaksi.
. Meillä oli koulussa vierailulla viime kauden nuorisovaltuutettuja. Toivon, että tällä kaudella
saadaan lisää vuoropuhelua
nuorten ja kunnan päättäjien
välille. Itse hyvin muistan, kun olin
seiskaluokkalainen, enhän minä
silloin edes tiennyt, että on olemassa jokin nuorisovaltuusto.
Toivomme, että saisimme nuorisovaltuuston näkymään täällä
Kärkölässä paremmin, Teräväinen sanoo.
Nuorisovaltuustolla on vuosittain tapana järjestää erilasia
retkiä ja tapahtumia. Mukavinta nuorisovaltuustossa toiminnassa on ollut
huomata se, että ihmiset kuuntelevat vähän paremmin kuin
aivan tavallista nuorta. 7
Torstaina 22.1.2015
Nuorisovaltuusto haluaa
muuttua näkyvämmäksi
Uusi nuorisovaltuusto aloitti Kärkölässä
Kärkölä
Senja Luoma
Joulukuussa Kärkölässä valittiin uusi nuorisovaltuusto. Vielä emme ole
ehtineet suunnittelemaan tätä
vuotta tarkemmin, ensimmäisen
Nuorisovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Nino
Rauhamaa. Sitten he kyselivät, että ketkä olisivat kiinnostuneita tulemaan mukaan.
Se vaikutti minusta kivalta ja
halusin päästä mukaan näihin
juttuihin, Soininen kertoo.
Kärkölän uusi nuorisovaltuusto aloitti kaksivuotisen kauden tammikuussa. He kertoivat, mikä
on nuorisovaltuusto ja mitä
siellä tehdään. Kunnanvaltuuston kokouksissa nuorille on varattuna viisi paikkaa.
Senja Luoma
mielipiteemme ja saamme
sen kuuluviin, Teräväinen
täsmentää.
Lähiaikoina nuorisovaltuutettuja ovat puhuttaneet erityisesti Kärkölän lukion lakkauttaminen ja suunnitteilla oleva
koulujen yhdistäminen.
kauden nuorisovaltuutettu Petra
Paranen, 15, kertoo.
Uuteen nuorisovaltuustoon
valittiin Nino Rauhamaa, Laura
Teräväinen, Roosa Hyppölä,
Miia Hyyrynen, Janita Kämppi,
Minttu Laitikas, Lotta Lähteenmäki, Petra Partanen, Nelli Santala, Ella Soininen ja Mimosa
Vall.
Toimintaan näkyvyyttä
Uusi nuorisovaltuusto toivoo
saavansa lisää näkyvyyttä nuorten keskuudessa. Nuorisovaltuuston tarkoitus on myös tiedottaa nuorille kunnan päättäjien
toiminnasta sekä auttaa nuoria
löytämään keinoja kunnassa
vaikuttamiseen.
Kärkölässä nuorisovaltuusto
toimii osana nuorisotoimea.
Nuoriso-ohjaaja Merja Joutjärvi on ollut mukana kokoamassa ja ohjaamassa Kärkölän
nuorisovaltuustoa vuodesta
2004 lähtien.
Niiden käytöstä huolehtii kolme
kuljettajaa.
Ulkopuolisia urakoitsijoita
kunnalla on neljä, yksi jokaisessa isommassa taajamassa.
Pääsääntöisesti urakoitsijat
huolehtivat vain auraamisesta
ja hiekoitus hoidetaan omalla
kalustolla.
. Hausjärven kunta ei kuitenkaan
vastaa Oitintien ja Keskustien
ajoradoista, kevyenliikenteenväylistä, parkkitaskuista tai
bussipysäkeistä.
. Kun ei kuulu mitään, niin
silloin kaikki on hyvin, Karjalainen nauraa.
. Kunnan hoidossa on Lappilassa kaavatiet ja sitten Järvelässä on muutama urakoitsija,
Karjalainen selvittää kiireensä
keskellä.
Karjalaisen mukaan valittamista on tietysti aina jonkun
verran ja silloin hänen mielestään pitääkin valittaa, kun on
aihetta. Kun on pääkallokeli, niin
pyydämme urakoitsijoita auttamaan myös hiekoituksessa,
Heikkilä kertoo.
Viime talvi oli teiden hoitajille Hausjärvellä helppo.
Kuluva talvi on jo nyt
vilauttanut haasteellisuuttaan.
. Niiden poisto
kuuluu kuitenkin kiinteistönomistajan vastuulle.
Hausjärven kunnan talviaurauskalustoon kuuluu kolme
omaa konetta eli traktori, monitoimikone ja kuorma-auto. Taso kaavateillä tulee
putoamaan, hän sanoo.
Aurausvastuut hyvin
selvillä Kärkölässä
Kärkölä
Anu Ylimäki
Traktorin ohjaamosta tavoitettu,
kaavateiden kunnossapidosta
Kärkölässä vastaava Markku
Karjalainen ei näe, että Kärkölässä olisi suurta epäselvyyttä
siitä, kuka minkäkin tien aurauksesta vastaa.
. Torstaina 22.1.2015
8
Oitintien ja Keskustien talvihoidon ongelmista tulee ilmoittaa Tienkäyttäjän linjalle. Heikkilä uskoo,
että leikkaus tulee näkymään
teiden hoidossa.
. . Nämä puhelut ohjautuvat hänen lisäkseen kunnaninsinööri Pertti Sallilalle.
. Kun lunta sataa, aurataan
ensimmäisenä päivänä pääväylät ja seuraavana siirrytään viimeistelemään työ sivummalle.
Nyt ei ole ehditty viimeistellä,
kun taas on jo satanut uutta
lunta, talonrakennusmestari
Olli-Petri Halme kertoo.
Nähtäväksi jää, miten vaikuttaa joulukuussa talousarvioon
tehty 10.000 euron leikkaus
määrärahoihin. Niiden ajoväylät, kevytväylät, parkkitaskut ja bussipysäkit ovat valtion, eivät kunnan vastuulla.
Anu Ylimäki
Puutteet aurauksessa ja
hiekoituksessa kannattaa ilmoittaa
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Suomalaisten pulma: miltei
kaikki odottavat lunta ja sitten
kun sitä viimein tulee, alkaa
tuskailu siitä, että nyt sitä lunta
sitten on.
Kunnissa palautteen etulinjassa on tekninen toimiala,
jonka tekemisistä tai tekemättä
jättämisistä kirjoitellaan yleisönosastoon, näpytellään tekstiviestipalstalle ja soitellaan pääsääntöisesti vääriin paikkoihin.
Aluemestari Jukka Heikkilän silmiin on osunut tekstiviestipalstalta valituksia Oitin
jäisistä kevytväylistä. Oman haasteensa
niihin tuovat rajapinnat, urakoitsijoiden ja prosessin eri
vaiheita hoitavien ihmisten
vaihtuminen.
Havaitsemistaan puutteista
teiden hoidossa kannattaa
ilmoittaa ensisijaisesti Tienkäyttäjän linjalle, joka vastaa
numerossa 0200 2100 vuorokauden ympäri. Tienkäyttäjän linja
n Vastaa numerossa 0200 2100 ympäri vuorokauden.
n Numeroon voi ilmoittaa kaikki tieliikenteen ongelmat, myös puutteet aurauksessa
tai hiekoituksessa.
n Puhelu maksaa paikallispuhelumaksun ja matkapuhelimesta matkapuhelinmaksun.
n Puhelu ohjautuu lähimpään päivystävään liikennekeskukseen.
n Liikennekeskusten kautta tieliikennettä haittaavista tilanteista tai olosuhteista tiedottaa
myös poliisi.
n Liikennekeskukset välittävät tiedot haitoista ja vaaroista tiedotusvälineille.
n Liikennekeskuksia on neljä ja ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.. Kaluston on lähdettävä
liikkeelle, kun ajoväylillä on
viisi senttiä ja kevytväylillä
kolme senttiä lunta. Sieltä tieto välitetään eteenpäin kyseistä tietä
hoitavalle taholle.
Junien seisakkeiden ja niiden parkkipaikkojen sekä seisakkeille johtavien portaiden
kunnossapidosta huolehtii VR,
joka on ulkoistanut tehtävän
SOL:ille.
Talvihoidon taso
pudonnee
Kunnan velvollisuuksiin kuuluu
aurata ja torjua liukkautta kaavateillä. Ne ovat valtion teitä ja
niistä vastaa Ely-keskus, Heikkilä sanoo.
Ely-keskus on kilpailuttanut teiden hoidon ja antanut
niistä vastuun NCC Roadsille, joka taas on tehnyt oman
kilpailutuksen, jonka seurauksena teistä vastaa nyt urakoitsija
Lindqvist Mäntsälästä.
Jos joku pätkä jossain vaiheessa jää auraamatta, johtuu
se useimmiten tämäntapaisista
ketjutuksista. Kaatumisista tulee helposti korvausvaateita, Hausjärvellä niitä on
tullut tänä talvena jo yksi.
Paljon palautetta saadaan
auratessa liittymiin syntyvistä
lumikasoista
Mia, keksii Fanny-Iida.
. Sanni tutustuu ihan oikeaan hevosenkenkään.
Anu Ylimäki
Koululaiset innostuivat eläimistä
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Kun peruskoulun eka- ja tokaluokkalaisten eteen astuu nainen, jossa on päässä lehmänutarepipo ja yllä eläinpiirroksin
koristettu lääkärintakki, on
huomio ja hiljaisuus taattu.
Tämä tapahtuma koettiin
Eskon koululla viime viikolla
ja asialla oli Anna-Kaarina
Jaakkola, eläinten ystävä Hausjärven Karhista.
Jaakkolan resepti 1,5 tunnin
sessioon on ensin piirtää lapsille
eläimiä ja kertoa niistä. Pohtivat Eskon koulun eka- tokaluokkalaiset. Ilves on kissa ja siksi sen
raajat ja liikkeet ovat erilaisia
kuin esimerkiksi lehmällä. Mummon navetassa oli
aikanaan lehmä, jonka nimi oli
Mörkö, lasten opettaja MariaElina Heikkilä kertoo.
Jaakkola laittaa kiertämään
lehmänsarven ja hevosenkengän, joita lapset sovittelevat
omiin päihinsä ja jalkoihinsa.
Sattuukohan hevosta, kun kenkä
laitetaan sen jalkaan?
Sitten mennään metsään.
Taululle alkaa ilmaantua peuroja ja kauriita. Sitten
levitetään jättimäinen paperi
luokan lattialle ja lapset pääsevät itse piirtämään.
Jaakkola aloittaa kotieläimistä ja ensimmäisenä taululle
ilmaantuu piikkisarvinen lehmä.
. Paitsi
Hämeen maakuntaeläin, se
on myös tämän luokan tunnuseläin. 9
Torstaina 22.1.2015
Sattuukohan hevosta, kun kenkä laitetaan sen jalkaan. Isoja paperirullia olen saanut Riihimäen kirjapainosta,
hän kiittää.
Kerrankin tarpeeksi suuri paperi! Nella, Jonna, Nenna ja
Fanny-Iida tekivät hienoja omia eläinpiirroksia.
Anu Ylimäki. Verkostojensa
ansiosta hänellä on aina lapsille
jotain tuomisia, niin tälläkin
kerralla. Olen
nähnyt ilveksen luonnossa vain
kerran mutta kevättalvella olen
kuullut sen mouruavan, Jaakkola kertoo ja värittää keltaiselle
ilvekselle mustia pilkkuja.
Jaakkola on piirtänyt lapsille
lukuisissa kouluissa ja Metsästysmuseossa. kuultuaan, että
nyt on kyse ketusta.
Sitten tulee luokalle erityisen tärkeä eläin eli ilves. Tuo näyttää härältä,
Anna-Kaarina
Jaakkola
piirsi eläimiä
Eskon koulun
eka- ja tokaluokkalaisten
kanssa.
Anu Ylimäki
Mirjam arvelee.
Tästä päästään sujuvasti juttelemaan nimityksistä: mitä eroa
on härällä ja sonnilla, ja mikä
ihme se hieho sitten on lehmiään. Eskon koulussa luokat
on nimetty alakerrassa eläinten
mukaan ja yläkerrassa lintujen
mukaan.
. Milli, sanoo puolestaan
Mirjam.
Kaikki nämä ovat oikein
hyviä nimiä mutta entäs jo
vasikka onkin sonni?
. Jere toivoo
maaoravaa mutta Jaakkola kertoo piirtävänsä tällä kertaa vain
Suomessa esiintyviä eläimiä.
Kun Jaakkola arvuuttelee
piirtäessään eläintä, jota nyt on
tekemässä, tietää Nenna heti
sanan ?ovela. Sitten keskustellaan korvamerkeistä ja lehmien nimistä.
Jaakkola paljastaa, että kaikki
vasikat nimetään tänä vuonna
M-kirjaimella alkavilla nimillä.
Taululla juoksee jo vasikka ja
sille pitää kiireesti keksiä säännöt täyttävä nimi.
. Kotona lapset saavat jatkaa eläinten piirtämistä
Jaakkolan kuvittamaan MTK:n
puuhakirjaan.
. Markus, viittaa Fanny-Iida,
joka on selvästi omalla alallaan
nimien keksimisessä.
. Mimmi, ehdottaa Jonna.
Päätöksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon silloin kun se on annettu.
Päätösasiakirjat valitusosoituksineen ovat nähtävillä Hausjärven kunnanvirastolla, Keskustie 2-4, 12100 Oitti, viraston
aukioloaikoina 21.1.?20.2.2015 välisenä aikana.
Valitusaika päättyy 20.2.2015.
Hausjärvellä 19.1.2015
Kunnanhallitus
HIKIÄN RETULANTIEN VESIHUOLLON
TOIMINTA-ALUE-EHDOTUS
Hikiän Retulantien vesihuollon toiminta-alue-ehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 23.1?15.2.2015 välisenä aikana kunnanviraston teknisellä osastolla, osoite
Keskustie 2 . klo
13 lähimmäispalvelun vuodenavaus Ryttylän kirkolla.
Tervetuloa kaikki lähimmäispalvelijat ja omaishoitajat!
Lähimmäispalveluryhmäläiset toimivat ystävinä yksinäisille tai tukijoina vaikeissa
tilanteissa oleville. Lisätietoja
ilmoittautumisesta saa koulutoimistosta puh. kirkkoherranvirasto, taloustoimisto ja
hautausmaatoimisto on suljettu. Ti 27.1.
klo 17 Hei hulinaa!- liikuntakerho Oitin alakoulun salissa
1.-4. Rakennuspaikalle rakennetaan vapaasti seisova
antennipylväs, jonka korkeus on 42 m ja tukiaseman laitesuojakoppi, jonka kerrosala on
8,5 m2. Ke 4.2. . 019 758 6612
PERUSKOULUUN ILMOITTAUTUMINEN
Peruskoulun 1. Ke 21.1. hausjärven seurakunta
Kastettu: Emma Sofia Heiskanen
Jumalanpalvelukset:
Su 25.1. EHL
saatiin valittua puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja.
Kirkkovaltuuston puheenjohtajana jatkaa edelleen Timo
Silván, varapuheenjohtajaksi
valittiin seurakuntavaalien ääniharava Laura Järvinen. Lisätietoja hoitopaikoista ja päivähoitohakemus on tulostettavissa kunnan
nettisivuilla www.hausjarvi.fi tai varhaiskasvatuksen neuvontapuhelin 019 758 6507.
Päivähoitohakemukset palautetaan osoitteella: Varhaiskasvatuspäällikkö, Keskustie 2-4, 12100 Oitti, puh. . Rakennuspaikalle on valmis liittymä
Virkatieltä. Hän
puhalsi rattijuopumusta osoittavat lukemat. kuntien ilmoitukset
ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN
Esiopetukseen voivat hakea v. luokalle on ilmoitettava kaikki 2008 sekä sitä
ennen syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet koulunkäyntiään. osoitteeseen.
Lisätietoja antaa tekninen johtaja Paavo Vuori,
puh. Ilmoittautumislomake lähetetään koulutoimistoon. taloustoimisto ja hautausmaatoimisto
suljettu. EHL
Kerhoissa kokkaillaan, pelataan, puuhaillaan ja askarrellaan. Puhalluskoe osoitti nollaa, mutta
. 040 308 6200
Virkatie 1
fax 040 308 6213
16600 Järvelä
www.karkola.?
KUULUTUS POIKKEAMISLUPAHAKEMUKSESTA
DNA Oy hakee poikkeamislupaa maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n mukaisesta
rakentamisrajoituksesta 3G/4G ?matkaviestintukiaseman rakentamiseksi asemakaavan
mukaiselle istutettavalle puistoalueelle. 050 371 0790
Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii virkansa puolesta
kirkkoherra Jussi Kauranne,
kirkkovaltuusto valitsi kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi
Tuija-Riitta Palkkimäen.
Kirkkovaltuusto valitsi myös
puheenjohtajat ja jäsenet varahenkilöineen seurakunnan kolmeen johtokuntaan.
määräaikaiskatsastamaton.
Nainen määrättiin
väliaikaiseen ajokieltoon ja
hänen ajokorttinsa otettiin
poliisin haltuun.
Hetkeä myöhemmin Kärkölässä ajeli 45-vuotias mies
pakettiautolla päihtyneenä.
Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen
ajokorttinsa otettiin poliisin
haltuun. Kerholaiset voivat myös
itse vaikuttaa siihen, mitä
tehdään.
Sunnuntaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti pakettiauton,
jota kuljetti noin 35-vuotias mieshenkilö. . Tervetuloa tutustumaan tämän vuoden keräyskohteisiin!
Varhaisnuorisotyö:
Ma 26.1. Oitin seurakuntatalossa.
Ensimmäisen kokouksen avasi
iältään vanhin kirkkovaltuuston jäsen, Esko Ihalainen,
joka johti kokousta siihen asti,
että uudelle kirkkovaltuustolle
41.
Musiikki:
To 29.1. Messuun kutsutaan
erityisesti rippikoululaisia
perheineen ja kummeineen.
Messun jälkeen kirkkokahvit
kaikille, tervetuloa! Klo 18 Sanan ja rukouksen viikkomessu Ryttylän kirkossa, liturgi ja
saarna Pirjetä, Saraneva.
Su 1.2. klo 10 messu Oitin
srk-talossa, liturgi ja saarna
Kauranne, avustava työntekijä Pirjetä, Reelo. Hakemusasiakirjat ovat
nähtävänä viraston aukioloaikana Kärkölän
kunnan neuvonnassa osoitteessa Virkatie 1,
16600 Järvelä.
Kärkölän
ympäristölautakunta
. klo 18 Kirkkokuoron
harjoitus Hausjärven kirkossa.
HUOM! Ti 20.1. Syysloma on viikolla 42.
Huoltajan, joka haluaa anoa lapselleen perusopetuksen
normaalista poikkeavaa alkamisajankohtaa (lomake koulutoimen kotisivulla), tulee viipymättä toimittaa sitä koskeva
hakemus koulutoimistoon os. 019 758 6810.
Hausjärvellä 22.1.2015
Hausjärven Kunnanhallitus
huumepikatesti osoitti positiivista tulosta amfetamiinille.
Pakettiauto oli ilmoitettu
anastetuksi.
Verikokeen jälkeen epäilty
henkilö kiinniotettiin Lahden
pääpoliisiasemalle epäiltynä
moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, rattijuopumuksesta,
kulkuneuvon kuljettamisesta
oikeudetta ja huumausaineen
käyttörikoksesta.
. klo 10 valtakunnallisen rippikoulusunnuntain
messu Hausjärven kirkossa,
liturgi ja saarna Grönholm,
avustavat työntekijät Pirjetä,
Sarkkinen, Kantonen, Vehmas ja Ahonen, Saraneva,
mukana myös Riina ja Kaisa Kaartinen sekä Esa-Pekka
Helin. Keskustie 2-4, 12100 Oitti, puh.
019 758 6711.
Hausjärvellä 20.1.2015
SIVISTYSLAUTAKUNTA. Kerhot on tarkoitettu
3.?6.-luokkalaisille.
Ryttylän poikakerho kokoontuu kylätalolla maanantaisin
kello 14.30 ja tyttökerho torstaisin kello 14. myydään
VIIALAN KOTILEIPOMON
HERKUT TORILTA
Oitti 8.30?11, Lappilan Kylätuvan luona klo 11.15?11.45,
Järvelä klo 12?13
runsaat valikoimat
limpusta kakkuihin.
puh. Lukuvuoden 20152016 koulutyö alkaa 17.8.2015. . Tapausta tutkitaan
rattijuopumuksena.
Huumeissa varastetulla autolla
Puuhakerhot jatkuvat
Hausjärvi . Torstaina 22.1.2015
10
Hausjärven seurakunnan
kirkkovaltuusto järjestäytyi
. taloustoimisto
suljettu.
Lasten puuhakerhot jatkuvat
Hikiän ja Ryttylän nuorisotiloissa. Kirkkokahvit ja Yhteisvastuukeräyksen
avajaiset. Maa-aineslupapäätös
sisältää MaL 21 §:n mukaisen määräyksen, jonka mukaan
toiminta voidaan aloittaa lupapäätöstä noudattaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Päätöksen antopäivä on 21.1.2015. 4, 12100 Oitti.
Toiminta-alue-ehdotus löytyy nähtävilläoloaikana myös sähköisenä Hausjärven Internet-sivuilta: www.hausjarvi.fi>Ajankohtaista
Mahdolliset muistutukset pyydetään toimittamaan nähtävilläoloajan kuluessa em. klo 17 Oitin varkkarikerho Oitin srk-talolla. klo
18 Hikiän varkkarikerho Hikiän toimitilassa.
Aikuistyö:
Ma 26.1. klo 13 lähetyksen käsityöpiiri Karjalaisilla,
Vartiomäentie 8 B 9. EHL
Hausjärven seurakunnan uusi
kirkkovaltuusto piti ensimmäisen kokouksensa sunnuntaina
18.1. Vuoroja
voivat hakea kaikki hausjärveläiset bändit. Ti 27.1. Kirkkovaltuuston sihteerinä jatkaa
edelleen seurakunnan talouspäällikkö Marja-Liisa Heinilä.
Oitin vartiOmäen nuOrisOtilaan
avataan bändikämppä.
vuorot julistetaan haettaviksi
13.2.2015 mennessä. Ma
26.1. Hänen kuljettamansa henkilöauto oli myös
Kärkölä . luokkalaisille. klo 17.30 Elämän kysymyksiä raamatun äärellä
Oitin srk-talolla. 050 529 3753
Paikallislehdestä
pienikin
ilmoitus luetaan!
Ilmoitusvaraukset
ilmoitukset@ehl.fi
p. Pe 30.1.
klo 19 Karhin srk-ilta, RiittaSisko Koskela/Karhinkulma
Hausjärvi . EHL
Lauantaiaamuna Kärkölässä
poliisin puhallusratsiaan
ajoi 50-vuotias nainen. Elokuussa alkavaan päivähoitoon hakemus on jätettävä 31.3.2015 mennessä.
Päivähoitohakemuksia hakuohjeineen saa hoitopaikoista,
koulutoimistosta ja kunnan palvelupisteestä. 2009 syntyneet lapset.
Esiopetusta annetaan seuraavilla kouluilla:
Eskon koulu / rehtori Hannu Tuure / 019 758 6743
Monnin koulu / rehtori Ari Mäkinen / 019 758 6754
Oitin koulu / rehtori Anne Mäkelä / 019 758 6750
Ryttylän koulu /rehtori Antti Niskanen / 050 5718960
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)hausjarvi.fi
Esiopetus noudattaa samoja työ- ja loma-aikoja kuin perusopetus.
Hausjärvellä henkikirjoitetuille esiopetusoppilaille on lähetetty kotiin ilmoittautumislomakkeet, jotka lähetetään palautuskuoressa koulutoimistoon 6.2.2015 mennessä.
PÄIVÄHOITOON HAKEMINEN
Kunnallisessa päivähoidossa vapautuvat paikat ovat haettavana ympäri vuoden. Hikiässä kerho
on keskiviikkoisin kello 14?16.
. . lisätietoja 040 330 6780.
HAUSJÄRVEN KUNTA KUULUTTAA
ILMOITUS MAA-AINESTEN OTTOLUVAN
MYÖNTÄMISESTÄ
Hausjärven kunnanhallitus on kokouksessaan 13.1.2015 § 32
myöntänyt Rudus Oy:lle maa-ainesten ottoluvan Hausjärven
Karhin kylään tilalle Karhi RN:o 4:54. 019 758 6711.
Koulutulokkaille järjestetään kouluuntutustumispäivä toukokuussa koululta tulevan kutsun mukaan. kuntien ilmoitukset
bändikämppävuOrOt
Kärkölän kunta puh. Ti 27.1. kuntien ilmoitukset
Rattijuoppoja Kärkölässä
Kärkölä . Harjoitusvuorot ovat
alaikäisille maksuttomia, muilta
peritään 20-40 euron tuntihinta
kuukaudessa.
Haku sähköpostilla; jari.kovanen@hausjarvi.fi tai
liikuntatoimi, keskustie 2-4, 12100 Oitti.
Hakemuksessa tulee ilmetä yhteys- ja bänditiedot sekä haettava
harjoitusaika. Tarkempia tietoja oppilaaksiottamisesta ja koulupaikan
määräytymisestä saa tarvittaessa koulutoimen kotisivuilta
(www.hausjarvi.fi) tai koulutoimistosta.
Hausjärven koulut:
Eskon koulu / rehtori Hannu Tuure / 019 758 6743
Monnin koulu / rehtori Ari Mäkinen / 019 758 6754
Oitin koulu / rehtori Anne Mäkelä / 019 758 6750
Ryttylän koulu ja Karan koulu /rehtori Antti Niskanen / 050
5718960
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)hausjarvi.fi
Hausjärvellä henkikirjoitetuille koulutulokkaille on lähetetty
postitse oppilasilmoitus-lomake, joka lähetetään palautuskuoressa koulutoimistoon 6.2.2015 mennessä. Tervetuloa mukaan kuulemaan lisää
myös kaikki uudet lähimmäistoiminnasta kiinnostuneet! Ke 28.1. klo 13 Oitin diakoniapiiri Oitin srk-talossa. Rakennuspaikka on määräala (n.
150 m2) tilasta Kuokkanen RN:o 316-405-1177 ja se on vuokrattu Kärkölän kunnalta.
Poikkeamishakemuksen johdosta varataan
maankäyttö- ja rakennuslain 173 §:n ja
maankäyttö- ja rakennusasetuksen 86 §:n
nojalla naapureille ja muille, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke
saattaa huomattavasti vaikuttaa, tilaisuus
kirjallisen muistutuksen tekemiseen.
Mahdolliset kirjalliset muistutukset on jätettävä viimeistään 29.1.2015 mennessä Kärkölän
ympäristölautakunnalle osoitteeseen Virkatie
1, 16600 Järvelä
Ilm. Kahvitusvuorossa
Riitta. laiva satamassa klo 10.10
Oitin Eläkkeensaajat. Neulontakerhoa taas jatketaan ke klo 12.
Lappilan kylätupa. Mäenlaskua, rekiajelua, luutapalloa,
makkaranpaistoa ja mukavaa
yhdessäoloa. Seurapalstalle kuulumattomia, tämän ohjeen
vastaisia tietoja ei julkaista.
Eläkeliiton Hausjärven yhd.
Iltapäiväkerho to 22.1. Yhteiskuljetus
bussilla Järvelästä Ruukin aukiolta klo 14. Arola Oy
TILAUSAJOA
Lakiasiat nopeasti ja
edullisesti.
Tapaamiset ja kotikäynnit
joustavasti.
Soita ja sovi tapaaminen
puh. Virallisia kokouskutsuja, yleisötapahtumien ilmoituksia tai muuta mainontaa ei julkaista. 050-5167 329
HAUTAUSTOIMISTOJA
Kukkahaus
ja Hautaus Oy
Täyden palvelun
hautaustoimisto
ja kukkakauppa
p. Lämpimästi tervetuloa
Hausjärven 4H-yhdistys:
Ryttylän 4H-kerho ma 17?
18.30, Monnin 4H-kerho ti
17?18.30, Kurun 4H-kerho ti
18?19.30, Oitin Pienoismallikerho parittoman viikon ke
17?18.30, Oitin liikuntakerho to 17?18.30, Hikiän 4Hkerho to 17.30?19. Yhdistys maksaa osanottomaksun. Lisätied. Tied. Pienet
nassikat ti klo 17.30?18.30.
Isot nassikat ti 18.45?19.45
sekä to 18?19.30. Toiminta/
palvelut ovat maksuttomia.
Kahvitarjoilu. pe 6.2. Oitti klo 14.45, 1.2. Kuntopainijoiden harjoitukset to klo
18.30?20 ja la 17.30?19. 25.2.
mennessä Seppo Nummela p.
0400-436859 tai sepponummela@luukku.com
Haminankylän nss.ry. SEURAPALSTA
Seurapalstalla julkaistaan veloituksetta yhdistysten omille jäsenilleen tarkoittamia lyhyitä tiedotteita. Kuntolentopallo ti klo 19.30 Kirkonkylän koulun liikuntasalissa.
Kärkölän kylmävesiuinti.
Uinti paikka Kärkölässä, Kalliopirtin leirikeskus, os. Info-puh.
0405571530 tai s.posti riretu@gmail.com. Ruoka ja matkat
maks. Hikiä
klo 15, Paluu 3.2. Avanto on auki
pumpun avulla vuorokaudesta toiseen koko talven. klo.13.
Oitin seurakuntatalo yhdistyksen tiedotuksia ja vieraana
Riedeck oy.n edustaja. 046 540 2040
Lakiasiaintoimisto
M. klo 11. klo
15.30?16.45 Hyvinvointikeskus Onnimannissa. Bocciaharjoitukset to klo 16.30?18 Eteläinen
koulu ja su klo 9?12 Uimalan
yläsali.
Riihimäen seudun reumatules ry. kahviossa klo 14. Maksuton. Ilm. Verenpainemittaus
. Jatkuvien, toistaiseksi joka viikko julkaistavien tietojen katkaiseminen
on lähettäjän vastuulla. p. 11
Torstaina 22.1.2015
. Laskiaistapahtuma
15.2. Kurkelassa os.
Hongistontie 112. Infossa tästä
sekä muista palveluista, kuten senioripäivä, uimahallikyyti Hollolaan, Ruskakerho
ja Omppu-kyyti. Kahvitilaisuus Kotipirtillä su.
25.1.klo 15. klo 18
Marttilan Majakalla. 010 219 0950 · www.doredent.fi
Tarjoamme kattavasti
yksilölliset hammaslääkäri
ja suuhygienisti palvelut
uusissa viihtyisissä tiloissa.
Riihimäen hammaspalvelu
Temppelikatu 10 A 6
11100 RIIHIMÄKI
(019) 779 080
www.riihilinna.com
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
MARTTI PYHÄLÄ
KESKUSKATU 8, 15870 HOLLOLA
Puh. 050-371 0790 tai ilmoitukset@ehl.fi
Paikallislehdessä
pienikin ilmoitus
huomataan!. Julkaisemme tiedot vain kerran, ellei tietoja ole pyydetty jatkuvana. Kuntosali ma klo
13?14 uimahalli, to klo 15?
16.30 Inkilänhovi ja la 10?12
Urheilutalo. 050-5419328.
Kärkölän kansalliset seniorit ry. perukirjat
. siht. klo 17 Virsussa. Lotto ja
arpajaiset. kauppakirjat . ja hinnat löydät
kotisivuiltamme.
Ryttylän Martat. 040-7751890.
Bocciaa Vuokkoharjun koulun
liik.salissa ke:sin 17?18. ja
ilm. viim. Kaikki tervetuloa.
Puujaan maa- ja kotitalousnaiset. 722 989, 724 529
koulutettu hieroja
Satu Laine
Hoitoa tuki- ja liikuntaelimistöjen vaivoihin.
Myös kotihoitokäynnit.
Kuusitie 15 A 3, 12100 OITTI
puh. Fysikaaliset hoidot . Avoinna
vko 5: ma suljettu, ti 14?18,
ke, to, pe 11?15, la suljettu. Tilaisuuteen voi
saada kyydityksen, kysy Marika Ojalalta, p. Teatteriretki Hollolan Näyttämölle su 1.2. Hämeenaukio 1. Tervetuloa.
RinvaKlubi. Tiedotteet
voi lähettää www-sivuilta www.ehl.fi tai sähköpostiin seurapalsta@
ehl.fi tai postitse osoitteella Etelä-Hämeen Lehti, Lamminraitti 25,
16900 Lammi.
Saman viikon lehteen ehtivät tiedot, jotka ovat perillä viimeistään
tiistaina klo 12 (huom. lahjakirjat
SÄHKÖURAKOINTEJA
KODINKONEET, PIENKONEET
JA ILMALÄMPÖPUMPUT
Kallentie 20, 12240 Hikiä
019 768 463, 040 581 6041
esko.ihalainen@kolumbus.fi
· KORJAA · HUOLTAA
· MYY · ASENTAA
KODINKONEHUOLTO
JA MYYNTI
Kanta-Hämeen
Isännöinti
ja Tilipalvelu Ky
T:MI JUKKA MÄKELÄINEN
Oitti, Vaahteratie 12
(019) 783 390, 0400 686 253
010 666 7910
010 666 7910
TILIPALVELUJA
www.elisanet.fi/hausfysio
SELKÄPRAKTIKKO® D.C.B.P. . Lasten liikuntakerhot ma klo 16.30?17.30 (36lk) ja 17.30?18.15 (esikoululaiset-2lk), miesten sähly ma
klo 19.30?21 ja ti 19?20.30,
kirin jumppa (vaihtuva ohjelmisto) to klo 19?20.15 ja perhesählyt la ja su klo 14?16.
Kaikki nämä Ryttylän koululla. Os. 0400 101 185
HOITOA JA HOIVAA
HAUSJÄRVEN
FYSIKAALINEN HOITOLAITOS
perunkirjoitukset, pesänselvitykset,
perinnönjaot, ositukset, kauppakirjat,
kaupanvahvistukset, sopimukset
velkajärjestelyhakemukset, rikosasiat
LASIPALVELUJA
. Lähtö: Turenki klo 8.30, Wetteri
klo 9, Riihimäen ABC klo 9.30.
Kärkölän eteläiset kylät ry.
Tukea ja turvaa vanhuuteen
-infotilaisuus ma 26.1. Kerho
28.1. Leipomoauto pe
11.15?11.45. Putkityöt
Palveluhakemistosta
löydät alueen
tärkeimmät
yhteystiedot.
PL 22
(kauppatie 4)
16600 Järvelä
puh. Perhekahvila ke 10?12.
Ikäihmisten turinailtapäivä
ke 13?15. 050 - 435 6380
Varaa paikkasi
tästä!
Ilmoitusvaraukset:
p. Teatterimatka Kouvolaan la 7.3.
?Kaikista ovista?. klo 18 Teijalla, Apilistonkuja 1.
Etelä-Hämeen Lehti
Torstaina 08.01.2009
11
PALVELUHAKEMISTO - ALANSA AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI - PALVELUHAKEMISTO
ANTENNIASENNUSTA
HAMMASTEKNIKOITA
KIINTEISTÖPALVELUJA
LAKIPALVELUJA
Antenniasennus
Jouko Vesanen Oy
HAUSJÄRVEN
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Likakaivojen
tyhjennykset
LAKIASIAINTOIMISTO
Jyrki Miettunen ay (OTK)
Koirakoski, 12100 Oitti
0500-695 985
Hausjärvi
0400 481 819
ASEET JA ATK
Lasercoat Oy
ATK-laitteet ja tarvikkeet
Posti ja Matkahuolto
Aseliike Matti Kauppi
OSSI VALLEMAA
VASTAANOTTO APTEEKIN TALOSSA
(Vaahteratie 13, Oitti)
UNNITTELU
TARKASTUS JA SU
ON
MAKSUTAJANVARAUS
010 2715 100
050 5533 050
- viemäreiden
huuhtelu ja aukaisu
puh. Kotipirtin keittiöremontin suunnitelmista sekä talven
ja kevään ohjelmasta. klo 11. klo
13.esitykseen Näytelmä Särkelä Itte, hinta 40?. Fibro-vertaistukikerho ma 2.2. Teatterimatka Lahden
kaupungin teatteriin 20.3. Tied. perinnönjaot . voi saada arkiaskareisiinsa avuksi säännöllisesti käyvän avustajan. Marttailta
ti 27.1. Kalliopirtint. Etelä-Hämeen Lehti ei vastaa mahdollisista
seurapalstan virheistä. Ilm. Elvi Koskela p.
050-3025243 viim. katsomaan ?Harmaat Pantterit?
-näytelmää. 050-5949321.
Kärkölän Kisa-Veikot. Lisätiedot
www.4h.fi/hausjarvi tai 0505726082.
Kanta-Hämeen Sotaorvot
ry. Kärkölän kunnant. Lahjakortti
Vaahteratie 13, OITTI, puh. Ei
ennakkoilmoittautumista.
Uusi Elämäntaparyhmä
aloittaa ti 10.2. saunamajuri
Leksa p. krs
11100 Riihimäki
puh. /
Karoliinankatu 9, 11100 Riihimäki
Keskustie 11
12100 OITTI
puh. Lahden
Upseerikerholla Hennalassa. 20. 03-687 6425
gsm 050-540 1127
päivystys 0500-102 127
Aseet ja ampumatarvikkeet
Keskustie 23, Oitti
P. Yli 65
v. itse. Yhdistyksen jäsenillä on
mahdollisuus tutustua kehoa
avaavaan joogaan ke 4.2. poikkeavat ilmestymispäivät, jolloin dead
line on maanantai klo 12).
Liitä mukaan yhteystietosi, josta sinut tavoittaa toimistoaikana,
muuten emme voi julkaista tietoja.
Etelä-Hämeen Lehdellä on oikeus lyhentää ja muokata tietoja. Hämeenaukio 1. Tied.
p. Kärkölän srk ja Teuronjoen latu toivottavat tervetulleeksi. Painiharjoitukset Väre-Vintillä (Kauppatie 7-9, Järvelä). Paluttakaa liikunta ja vapaaehtois
työn kortit hallitusten jäsenille. klo 18 Virsussa. 050 582 56 39
HAUSJÄRVEN
JÄTEHUOLTO
Jäte- ja lokakuljetukset
puh. Katso www.
lappila.fi tai kyläyhdistyksen
facebook-sivu tai käy Tuvalla!
Lappilan Nousu. Kerhopäivä Torpalla maanantaina 26.1. 0400-713 370, 050-461 7304
timo.silvan@haustilintarkastus.fi
Tmi Ihalainen Esko
Hikiä
. Keskustellaan
mm. Ma:sin
myös sauna lämpöisenä klo
16?20. mukaan
Marja-Leena p. pe 23.1.
menn. Ilm. (019) 784 583, 782 307
AUTOKOULUJA
OITIN AUTOKOULU OY
Vaahteratie 13, Oitti
Riihimäen Ajo-Opetus
Laatusertifioitua ajo-opetusta
Keskuskatu 15 A, Riihimäki
0400 618 033 www.ajo-opetus.fi
ELÄINLÄÄKÄREITÄ
ELÄINLÄÄKÄRI
PIRJO PIRJOLA
Tuotantoeläinten, hevosten
ja lemmikkieläinten hoitoa.
Asemantaustantie 121, 12100 OITTI
0400-306 005
Ajanvaraus varmimmin
klo 8.15-9.00
HAMMASLÄÄKÄREITÄ
KAIKKI HAMMASHOIDON PALVELUT
Riihimäen
Hammaslääkäriasema
Hämeenkatu 24-26, 3. Hieronnat . 25.1. Perinteinen Lahden Sotaorposeminaari to 5.2. (019) 768 131
Hikiäntie 40, Hausjärvi kk
OITIN
LVI-ASENNUS OY
25 vuoden kokemuksella
. Mukaan mahtuu 10 osallistujaa.
Ryttylän Kiri. 0400-840166.
Lappilan Eläkkeensaajat Ry.
Jäsenmaksuja kerätään. 040-5112353 tai jari.rantala@sak.fi.
Noskuankylä toimikunta.
Talventaittajaiset aikataulu:
1.2. 040-529 1820
www.lakiarola.fi
TILIPALVELUJA
OSTO- JA MYYNTILIIKKEITÄ
Kalliontie 758, 12240 Hikiä
p
Vaimon ajokoulutusta
pitäisi ehtiä jatkaa. Hausjärvelle he muuttivat vajaa vuosi sitten Samin
töiden vuoksi.
Sami on sprinklereitä asentavan firman yrittäjä ja työt ovat
enimmäkseen pääkaupunkiseudulla. Samin sylissä
Elina (vas.), sitten Suphakon eli Bon ja äiti Chomchai.
Anu Ylimäki
muutostaan tulee toukokuussa
kuluneeksi kaksi vuotta. Kaikki meni
synnytyksessä oikein hyvin
vaikka aikaa siihen meni enemmän kuin sisaruksia maailmaan
saatettaessa. Minä olen niin pieni, Chomchai sanoo.
Nuo mitat ovat nopeasti
jäämässä taakse, sillä Roni on
erittäin perso ruoalle. Nyt hän omistautuu lapsille mutta arvelee,
että saattaa lähteä opiskelemaan, kun nämä tulevat vähän
suuremmiksi.
. Täältä ei
oikein muuten pääse minnekään kuin omalla autolla, Sami
sanoo.
Chomchai pitää Suomesta ja
jopa lumesta, kylmästä tosin ei
olisi niin väliksi. Aioimme kyllä hankkia
vielä yhden lapsen Elinan jälkeen mutta ei ihan näin pian,
perheen isä Sami Turunen
sanoo.
Luontoäitiä vastaan ei kuitenkaan pullikoida, joten Roni
otettiin tervetulleena vastaan
juuri silloin kun hän päätti tulla.
Vauva syntyi Helsingissä
Naistenklinikalla. Bon käy
esikoulua Oitissa ja Sami työskentelee tällä hetkellä Forumin
työmaalla Helsingissä. Viikot poissa kotoa viikottaisine matkustuksineen alkoivat
käydä turhan raskaiksi.
Kotiutuminen Maitosiin on
mennyt mukavasti. Kaikki, mies nauraa ja
sanoo, että ikkunoista aloitetaan.
Mutta sitä ennen pidetään
tietysti Ronin ristiäiset ja annetaan kevään tulla lähemmäksi.
Siihen mennessä pieni Elinakin on jo varmasti päässyt eroon
vesirokkopilkuistaan, jotka nyt
harmittavasti täplittävät suloisen
pikkutytön kasvoja.
Turusen perheen kuopus saattaa kasteessa saada nimekseen Roni, tosin neuvottelut ovat
vielä hieman kesken.
Anu Ylimäki. Laskettu aika oli 23.12.
mutta vauva ei pitänyt mitään
kiirettä. Lisämaito
pullosta on ollut tarpeen jo nyt,
sillä vauva on päättäväisesti
ilmoittanut, ettei aio nukkua
ennen kuin vatsa on täynnä.
. Yksi
haaste kuitenkin on.
. Saimme katsella raketit
ensin, äiti Chomchai Ngamsaeng kertoo.
Perheessä on ennestään kaksi
lasta, 6-vuotias isoveli Suphakon, lempinimeltään Bon sekä
vuoden ja kuuden kuukauden
ikäinen Elina.
. Ja suomen kieltä pitäisi
opiskella, Chomchai tietää.
Nyt perheessä ollaan varsin
monikielisiä. Chomchai puhuu
lapsille thaita ja Sami suomea,
keskenään pariskunta taas
puhuu englantia.
Lasten mummi ja ukki auttavat perhettä tarvittaessa minkä
Joensuusta saakka ehtivät.
Samin isä jää pian eläkkeelle
rakennusalan työstä mutta
siirtymävaiheesta on tulossa
loiva ja kivuton, sillä hän pääsee
Maitosiin auttamaan poikansa
perhettä talon remontissa.
Vapaa-ajan ongelmia ei
siis ole Samille tiedossa, sillä
remontin laajuus ei ole ihan
vähäinen.
. Heidän Suomeen
Turusen perheen kuopuksen vauva-aika muistetaan aina
myös vanhempien lasten vesirokon aikana. Me luulimme, että Elina
söi paljon mutta Roni syö jo nyt
saman verran kuin Elina parin
kuukauden iässä, Sami kertoo.
Chomchai Ngamsaeng on onnekas äiti, esikoinen on poika, sitten tuli tyttö ja nyt vielä poika, Hausjärven tämän vuoden ensimmäinen.
Anu Ylimäki
Vajaa vuosi Hausjärvellä
Chomchai ja Bon ovat kotoisin
Thaimaasta. Sami
on ollut heidän elämässään jo
sitä ennen, sillä hän vietti Thaimaassa kaksi vuotta ennen perheen muuttoa tänne.
Sami puolestaan on kotoisin
Joensuusta, jossa perhe asui ensi
alkuun. Mahdollisesti Roniksi kastettava
poika syntyi nimittäin uudenvuodenpäivänä kello 00.29.
. Torstaina 22.1.2015
12
Pikku-Ronin synttäreitä
juhlitaan aina ilotulituksella
Hausjärvi
Anu Ylimäki
Tämän vuoden enimmäisen
hausjärveläisvauvan syntymäpäiväjuhlat tulevat aina alkamaan todella komeasti. Sami-isä oli synnytyksessä mukana.
Roni-pojan strategiset mitat
olivat 2760 grammaa ja 47
senttiä.