•Yli 30-vuotiaista suomalaisista hampaattomia on yhä noin 350?000 eli joka kymmenes kansalainen, ja osaproteeseja on joka neljännellä aikuisella. uutiset 7 Korkkarikuningattareksi näytöstyyliin Ypäjäläinen Susanna romu vei nimiinsä holjilla markkinoilla järjestetyn korkokenkäjuoksukilpailun. Osa listaa tunnollisesti kaikki yhdistyspaikkansa ja asuntolainansa, mutta osa edustajista ilmoittaa tietojaan paljon suppeammin. tiukimmin kannassa pysyi forssalainen Piia Laitila. Siinä Korkkarijuoksun voittajan treeniresepti onnistuneeseen suoritukseen. 170 käpylehmän tekemiseen meni aikaa vajaa pari viikkoa. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi sunnuntai 2.8.2015 • N:o 205 LoUnaiS-häMeen MaaKUnnaLLinen äänenKannattaja | PerUStettU VUonna 1917 | www.forSSanLehti.fi. uutiset 2 rehellistä käpylehmänkauppaa Miinu ja Veikka Koivuhuhta sekä enni Virtanen myivät käpylehmiä hakkapeliittatapahtumassa. uutiset 10 . Yksi kierros kotona talon ympäri ennen lähtöä. Salomäki taivutti viidennen Suomen mestaruutensa Kuntakeskukset ottavat vastaan istutuksin ja rikkaruohoin Keltaiset ankat vauhdissa Loimijoessa UrheiLU 21 UrheiLU 224 SUnnUntai 13-17 ajaSSa 30 Vikman jahtaa eM-kultaa amerikkalaisessa jalkapallossa Mitä mätää hammashuollossa. KUVa: Seppo Pessinen •Hakkapeliittatapahtuman nuorimmat torimyyjät myivät käpylehmiä. Kolmikko oli tehnyt itse kaikki lehmät. KUVa: tapio tuomela • Irtonumero 1,50 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. . sunnuntai 18 Kansanedustajien sidonnaisuuksissa riski kohuun •Kansanedustajat ovat ilmoittaneet sidonnaisuuksistaan vaihtelevalla tarkkuudella
Minä opetan aina suhteellisuudentajua. Kirkossa pappi luki katekismusta ja sen jälkeen seurakuntalaiset lausuivat saman asian papin perässä. –?Joka puheessa pitää olla opetus. Jos ei osannut, ei päässyt ripille eikä siten naimisiinkaan. –?Lopuksi on ohrapuuroa. Ruoka syötiin sormin, ilman sen kummempaa hieno stelua. Se on niin hyvää, että sitä odottaa melkein koko vuoden, Markku Kaleva vakuutti. Sitä käytettiin seuraavat 150 vuotta kansanopetuksen perusoppikirjana. elokuuta 2015 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Utrion mukaan 1600-luku oli kaikin puolin Suomen historian kamalinta aikaa. Siihen kuului kuulustelu, jossa testattiin osasiko kansalainen lukea ja tulokset merkittiin lukuluetteloon. Tietoja näytelmäkirjailija Merja Isotalo piti luennon Koulutus 1600-luvulla ja kirjailija Kaari Utrio kertoi juhlapuheessaan lukutaidon kehittymisestä Suomessa. Kyse ei kuitenkaan ollut kansansivistyksestä vaan uskonnosta. Vielä viitisen vuotta sitten he nauttivat Hakkapeliittatapahtumassa hämäläisen Pitopöydässä ei hienosteltu Uutiset sunnuntaina 2. Aina, kun teidän tekee mieli valittaa, mistä tahansa, niin ajatelkaa peruskoulua ja muistakaa, minkälaista oli 1600-luvulla. Kaari Utrio kertoi juhlapuheessaan, minkälainen lukutaito 1600-luvun suomalaisilla oli. Pitopöytä on muodostunut pariskunnalle jo perinteeksi. Lautasena oli rieska ja sen päälle kasattiin lihaa, makkaraa, naurishaudukasta, apposia, suutarinlohta ja kotijuustoa. Forssalaiset Riitta ja Markku Kaleva nauttivat 1600-luvun ateriasta. Vuoden 1686 kirkkolakiin kirjattiin vaatimus yleisestä lukutaidosta. Ihmisen elämä oli niin käytännönläheistä, että lukeminen ja kuvat olivat kaukaisia asioita. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?1600-luvulla ei moni suomalainen osannut lukea eikä taitoa edes tarvittu. –?Leila Rauhaniemi rakasti historiaa, kotiseutuaan ja käsillä tekemistä, tilaisuuden juontaja Erpo Heinolainen kertoi yleisölle. . Se piti sisällään pojat, mutta myös tytöt. Lukutaidon ja kristinopin alkeiden opettaminen jäi kodin harteille. 050 330 4982 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Ihmisistä pidettiin tarkkaa kirjaa. –?Jos meillä on nyt inernetit ja muut, joiden avulla ihmisiä valvotaan, niin pitää muistaa, että meitä ihmisiä on aina joku valvonut. Ruokaa tarjoilee Sini Riski. Rauhaniemi sai ensimmäisen tapahtuman järjestettyä kolmessa kuukaudessa siitä, kun hän bussissa istuessaan sai siitä idean vuonna 1978. KUVAT: Tapio Tuomela Ulla Jäske Riitta ja Markku Kaleva nauttivat Hakkapeliittatapahtumassa 1600-luvun pitopöydästä. FL Lukutaito oli harvojen herkkua . kinkerijärjestelmä keHittyi 1700-luvulla. Ulla Jäske Tammela Tämän vuoden Hakkapeliittatapahtumassa muistettiin tapahtuman perustajaa Leila Rauhaniemeä. Välttämätön tieto siirtyi puheen kautta ihmiseltä toiselle. Lukutaidon merkitys alkoi kuitenkin kasvaa jo 1500-luvun puolella. Siihen aikaan tyttöjen koulutuksesta puhuminen ei ollut kovin yleistä. –?Lukeminen oli ulkoaopettelua. Tosin vanhemmatkaan eivät välttämättä osanneet lukea eikä kotona ollut yhtään kirjaa, josta olisi nähnyt kirjaimia. Protestanttisen näkemyksen mukaan ihmisten piti lukea Raamattua itse. –?Herran ehtoolliselle ei päässyt, jos ei osannut ulkoa kymmentä käskyä, uskontunnustusta ja Isä meidän -rukousta. 1600-luvulla elämä oli karua ja käytännönläheistä. –?Vajaassa 40 vuodessa tapahtumassa on käynyt noin puoli miljoonaa vierailijaa, Heinolainen totesi ennen kuin hakkapeliitat ampuivat kolme kunnianlaukausta Leila Rauhaniemen muistoksi. Lähes kaikki syötiin sormin. Rauhaniemi kuoli viime vuoden loppupuolella. 1600-luvun lopulla piispa Johannes Gezelius kirjoitti kirjasen Yxi paras lasten tavara. Ja lukeminen perustui ulkoaopetteluun. HakkapeliittatapaHtuman teemana on tänä kesänä koulutus. –?Periaate varmisti, että tytöt pääsivät myöhemmin perustettuihin kylä-, kiertoja pitäjänkouluihin
–?Tapahtuma kuuluu niin vahvasti omaan lapsuuteeni, että haluan samaa tyttärelleni, Liski totesi. –?Kaipaamme toiseen aikaan ja käsillä tekemistä, Liskin sielunsisko ja myyntikaveri Niina Lehtinen jatkoi Liskin mietteitä. Kummankin kyydissä oli yksi matkustaja. Työja elinkeinoministeriöstä (TEM) kerrotaan, että on vaikeaa eritellä tarkasti, miten juuri pakotepolitiikka tai Venäjän yleinen taloustilanne vaikuttavat yrityksiin. Ruokaa tarjoilee Sini Riski. Tulella se kypsyisi vain pinnalta, pitopalveluisäntä summasi. Sitä kautta Venäjän ostovoima on supistunut, mikä on merkittävin tekijä Venäjän-kaupan vähenemiseen. Sen sijaan uudet yritykset eivät ole juuri nyt innostuneita Venäjän markkinoista. –?Pakotteet ovat suoraan vaikuttaneet pääasiassa elintarvikesektorin yrityksiin, joille on asetettu suoria tuontikieltoja Venäjältä, sanoo TEM:n teollisuusneuvos Severi Keinälä. –?Tässä ei hienostella. FL Ammattiliitto Pro: Yt-lakia muutettava yhteiskuntasopimuksen yhteydessä Ammattiliitto Pro vaatii, että yt-lainsäädäntöä on muutettava osana mahdollista yhteiskuntasopimusta. Ompelutaidon hän on oppinut äidiltään. Pakotteiden välitön merkitys on pieni osa siitä, sanoo EK:n asiantuntija Timo Laukkanen. –?Olen haaveillut lapsesta asti, että pääsisin leipomaan omia piirakoita tähän tapahtumaan, Liski kertoi. Tammelalainen Riina Liski oli leiponut serkkulikkansa kanssa riisipiirakoita ja bostonkakkua myytäväksi. –?Öljyn hinta on pudonnut puoleen ja muiden energiatuotteiden ja raaka-aineiden hinnat ovat laskeneet. Tai oikeastaan sika oli kypsytetty jo hyvissä ajoin, grilli piti sen vain lämpimänä. Matias Åberg Venäjän ja lännen välinen pakotepolitiikka on vain yksi huoli Venäjällä kauppaa tekeville suomalaisyrityksille, kertovat Venäjän kaupan asiantuntijat. Suurin osa suomalaisyrityksistä on jatkanut toimintaansa vaikeutuneista olosuhteista huolimatta. –?Kokonaista sikaa kypsytetään vuorokauden verran, niin että se kypsyy läpikypsäksi. Tuonti Venäjältä supistui sekin lähes 37 prosenttia. –?Minkäänlaista paniikkimielialaa ei ole havaittavissa yritysten keskuudessa, sanoo varatoimitusjohtaja Jaana Rekolainen. Tänä vuonna kumiveneet ja muut kelluvat vempaimet laskettiin jokeen lipumaan Vantaan Tikkurilassa, ja määränpää oli Helsingin puolella. Keinälä Muistuttaa , että vaikeita aikoja on Venäjällä tullut aina silloin tällöin. Apposia syödessä herneen kuoret heitetään olan yli nurmikolle, Riitta Kaleva naurahti. STT 3 sunnuntaina 2. Epävarmuutta liiketoimiin tuovat Venäjän heikko taloustilanne ja ruplan heikentyminen, jotka johtuvat hyvin pitkälti Venäjän tärkeimmän vientituotteen eli öljyn hinnan voimakkaasta alenemisesta, arvioidaan Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK). –?Ne, jotka sitä harkitsevat, odottavat hiukan parempia aikoja, sanoo Keinälä. Marttilalaisen KuoKantalon pitopalvelun kojulla paistui kokonainen sika. tullin tilastojen mukaan Suomen vienti Venäjälle putosi tammi–toukokuussa 35 prosenttia vuoden takaisesta. Forssalaiset Riitta ja Markku Kaleva nauttivat 1600-luvun ateriasta. Liski aikoi siirtää hakkapeliittakuumeen myös puolitoistavuotiaalle tyttärelleen, joka tepasteli 1600-luvun asuun pukeutuneena myyntikojun edessä. Pron mielestä uudesta ytlaista on rakennettava toimiva työkalu kilpailukyvyn ja työvoiman kehittämiseen. STT Tälle kesälle epätyypillinen sää sai tuhannet hakeutumaan lauantaina pääkaupunkiseudun kaljakelluntaan. Leipomistekniikka on peräisin Ailija Eila-mummoilta. KUVAT: Tapio Tuomela Pitopöydässä ei hienosteltu pitopöydän antimista, mutta lopulta 1600-luvun antimet veivät voiton. Malinen pitää valitettavana, että nykymuotoista yt-lakia käytetään lähinnä välineenä työvoiman vähentämiseen. Ruuista vastasi tänä vuonna parikymmenpäinen Peräjoen kylätoimikunnan talkooväki. Sunnuntaiksi oli varattu toinen sika. Ruoka syötiin sormin, ilman sen kummempaa hieno stelua. Mopon kuljettaja loukkasi itsensä kaatuessaan ja hänet kuljetettiin Loimaan aluesairaalaan. –?Valtaosa Venäjän markkinoilla toimivista suomalaisyrittäjistä ovat kokeneita Venäjänkaupan kävijöitä ja ovat nähneet hässäkän jos toisenkin vuosikymmenten saatossa. Henkilöauto ja mopo kolaroivat perjantaina alkuillasta Loimaalla Hossinkadun päässä olevan pysäköintialueen tuntumassa. Leipomusten lisäksi hän oli ommellut pellavakasseja ja lasten pehmoleluja. Muut asianosaiset eivät loukkaantuneet. Suomalais-venäläisestä kauppakamarista kerrotaan, että tilanteeseen suhtaudutaan Venäjällä toimivissa suomalaisyrityksissä pragmaattisesti. –?Tällä viikolla teimme simat, kaljat ja silakat. Liiton puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan yt-laki ei nykymuodossaan huomioi riittävästi muuttuneita työsuhteita ja uusia työn tekemisen tapoja. Hän kävi lapsena mummonsa kanssa Hakkapeliittatapahtumassa piirakoita myymässä. Valmistelu alkoi jo heinäkuun alkupuolella. Loimaalaisen vuonna -99 syntyneen miehen kuljettama mopo ja loimaalaisen, vuonna -76 syntyneen miehen kuljettama henkilöauto törmäsivät kohdassa, jossa katu muuttuu pysäköintialueeksi. –?Valtaosa pysyy markkinoilla ja yrittää päästä tämän vaikean vaiheen yli, sanoo TEM:n Keinälä. Poliisi tutkii tapahtumaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Mopokuski loukkaantui kolarissa Loimaalla Pakotteet vain yksi huoli suomalaisyrityksille Venäjällä Venäjän taloutta koettelee muun muassa öljyn hinnan pudotus. elokuuta 2015 Forssan lehti. Puuronkeittäjä tuli paikalle aikaisin lauantaiaamuna. –?Ruuat tehdään perinteisen ohjeen mukaan, toimikunnan rahastonhoitaja Tuija Nousiainen kertoi
Sotien aikana tuli uusia vaikutteita, ihmisiä ja kulttuuripääomaa idästä, kun Forssan seudulle saapui evakkoja mm. Olemme saaneet oppia ja vaikutteita muualta, vieneet osaamistamme ympäri maailmaa, suhtautuneet maailman muutoksiin tulevaisuususkoisesti ja lähteneet mukaan rakentamaan yhteistä Eurooppaa. Kiintiöt rajoittavat jatkossa tämän rampin käyttöä. Lääkäriksi opiskelevista valtaosa on opiskellut aiemmin esimerkiksi kemiaa tai fysiikkaa. päivänä yhteiskoulun kentällä. Jos opiskelija pääsee vasta toissijaiseen opiskelupaikkaan, hän joutuu harkitsemaan, kannattaako sitä ottaa vastaan. 8. Mammani oli yksi heistä, hän tuli jalan Viipurin maalaiskunnasta. Julkaisun nimeksi hyväksyttiin ”Lounais-Hämeen Luonto I”, sillä siitä on tarkoitus saada vuosittain ilmestyvä sarjateos ja se muodostaisi sisarsarjan Lounais-Hämeen Kotiseutuja Museoyhdistyksen vuosikirjalle. Opetusministeriö pyrkii siirto-opiskelijavalinnalla varmistamaan, ettei muiden hakijoiden asema liialti kärsi. Työväestö järjestäytyi suotuisissa oloissa kansainvälisen työväenliikkeen oppien mukaisesti. Ensikertalaisten kiintiöt vaikuttavat opiskelijoiden opinahjon valintaan. Tulevaisuudessakin aion työskennellä sen puolesta, että Suomi on avoin, suvaitsevainen ja kansainvälinen maa, joka kunnioittaa erilaisia kulttuureja ja näkee ne rikkautena. Hyvin kansainvälistä meininkiä, mahdettiinko sitä aikoinaan paheksua. Pääkirjoitus Forssa 2. Se on voimavara yritysten innovaatioille ja kansainväliselle kehittymiselle. Suomessa vierailevassa sirkuksessa on 125 työntekijää, taiteilijoiden lukumäärä kohoaa neljäänkymmeneen. Opiskelija on ennen voinut valmentautua korkeakoulussa jossain sisaraineessa tähdäten unelma-alalleen. Sirkus toimii Puolan kulttuuriministeriön alaisena ja sen taiteilijoita arvostetaan varsin suuresti. On vaikea ymmärtää Olli Immosen puheita ja maailmankuvaa. Forssan kokous ei sekään syntynyt kotimaisessa tyhjiössä, vaan oli seurausta kansainvälisen työväenliikkeen noususta. Opiskelukulttuuri on joka tapauksessa muuttumassa. Tutustumalla eri kulttuureista tuleviin ihmisiin selviää yleensä, ettemme me ihmiset olekaan niin kovin erilaisia. Sirkus esiintyy Forssassa elokuun 5. Omassa lapsuudessani monikulttuurisuus näkyi Forssassa erityisesti koripallossa. Uudistuksen jälkeen opiskelualaa voi yhä vaihtaa. Koulutustarjonta tukee osaltaan alueemme kansainvälistymistä. 60 vuoden takaa Valtiosirkus Puolasta Forssaan FORSSAN LEHTI 2.8.1975 Puolan valtiosirkus vierailee parhaillaan Suomessa. Menestyvä teollisuus toi seudullemme kulttuuriväkeä. Muolaasta, Antreasta ja Valkjärveltä. Mieluusti jo ennen lukiota pitäisi tietää, mille alalle todella tahtoo eikä jäädä myöhemminkään arpomaan. Kiintiöt tuskin aiheuttavat heti suurta mullistusta, sillä kiintiöt ja ensikertalaisten hakijaosuudet osuvat monilla aloilla liki toisiaan. Ensikertalaisia suosivat kiintiöt otetaan käyttöön ensi vuoden keväällä yhteishaussa. Vaihtomahdollisuus on tarpeen, mutta käytännössä siirto-opiskeluväylä taitaa tukkeutua kaikkein kilpailluimmilla aloilla. Tähän asti on pidetty hyvänä mennä korkeakouluun, vaikka ala myöhemmin vaihtuisi. Useimmat ovat käyneet Puolan valtiollisen sirkuskoulun. Hämeen ammattikorkeakoululla on runsaasti opetustarjontaa kansainvälisille opiskelijoille. Oppilaat osallistuvat samanaikaisesti taiteilijakoulutukseen peruskouluja lukiokoulutuksen ohella. Meidän Forssamme on elävä esimerkki siitä, miten kulttuurien kohtaamisesta syntyy hyvinvointia. Suomalaisissa tutkimuksissa on todettu, että henkilökohtaiset kontaktit maassa asuviin ulkomaalaisiin selittävät eniten myönteistä suhtautumista maahanmuuttoon. Paras tapa lieventää ennakkoluuloja puolin ja toisin on yhteistyön ja kontaktien lisääminen valtaväestön ja maahanmuuttajien kesken. KUVA: Anni Reenpää /Lehtikuva koLuMnI Sanni Grahn-Laasonen Loimijoen varrelle tiensä löytänyt ruotsalaissyntyinen Axel Wilhelm Wahren haki tekstiiliteollisuuden vaikutteita eri puolilta Eurooppaa. Viimeisinä vuosikymmeninä ulkomaiden kansalaisten määrä ja työperäinen maahanmuutto ovat Forssan seudulla kasvaneet tasaisesti. Suomalaiset taiteilijat ammensivat oppinsa niin ikään kansainvälisilta areenoilta, kuten Saksasta ja hieman myöhemmin Ranskasta. Edellytyksenä tietenkin, että opetusministeriö myöhemminkin myöntää avustuksen. Pieni Suomi ei pärjää sulkeutumalla. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Seuraavat vuodet näyttävät, nopeuttaako ensikertalaisten suosinta opiskeluja opintotukiaikamuutosten ohella valmistumista työelämään vai saako se joitakin viettämään välivuotta, jos mieliopinahjon ovi ei aukene. Koulutusjärjestelmän toimivuuden kannalta on parempi, että paikan ottavat vastaan ne, jotka haluavat kyseistä alaa opiskella. Valinnan olisi hyvä onnistua kerralla. Kirjoittaja on opetusja kulttuuriministeri Forssasta. Se on hieno juttu! Elinkeinoelämän ja alueiden kilpailukykyisyydelle on tärkeää rekrytoida maahanmuuttajia. Korkeakoulut päättävät itse kiintiöiden suuruudesta, mutta tavoitteena on, että saman opiskelualan kiintiö on samankaltainen ympäri Suomen. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ensikertalaisten kiintiöt ovat keskimäärin 70–80 prosentin luokkaa. Nykyinen hyvinvointimme on monelta osin avoimen ja kehityshakuisen politiikan ja kansainvälistymisen seurausta. Kiintiöinti ei ole yksiselitteinen ratkaisu välivuosien vähentämiseksi. Ulkomaanvahvistukset olivat tunnettuja, seurattujap ja kiinnostavia henkilöitä. Muuta kuin kotimaisia kieliä puhuvien osuus on Forssassa lähes kymmenkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. FAI, Faktia ja Wahren–opisto ovat kouluttaneet jo vuosia maahanmuuttajia. Kiintiöt vaikuttavat merkittävimmin aloihin, joille on vaikeinta päästä. Forssaan kasvoi ajan ihanteiden mukainen tehdasyhdyskunta, johon kuului työpaikkojen lisäksi edistyksellisiä työväen asuntoja ja kouluja. Taiteilijakoulutus aloitetaan lasten tullessa kouluikään seitsemän vuotiaina. elokuuta 2015 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Kiertue kestää kaksi ja puoli kuukautta Suomessa. Untuvíkkokiintiöt ovat perusteltuja mutta lisäävät samalla opiskelijoiden valinnan vaikeutta, sillä opiskelualaa on jatkossa työläämpi vaihtaa. 40 vuoden takaa Untuvikkojen kiintiöt hiovat opiskelumallia korkeakoulujen opiskelijahaun uudistuksella on kunnianhimoiset tavoitteet päästä eroon välivuosista ja jouduttaa näin opiskelijoiden valmistumista. Forssan seudulla toimii lukuisia ulkomaalaisten perustamia yrityksiä. 2015 Lounais-Hämeen Luonto I FORSSAN LEHTI 2.8.1955 LounaisHämeen Luonnonsuojelutoimikunnan tutkimusvaliokunnan kokouksessa päätettiin, että toimikunta julkaisee vielä tämän vuoden kuluessa Lounais-Hämeen luontoa selostavan teoksen, jota varten opetusministeriö on myöntänyt 100.000 markan suuruisen avustuksen. Ehkä juuri siksi hyvä, että keskustelua käydään. Forssakin on monikulttuurisuudesta syntynyt Mielipide sunnuntaina 2. Korkeakoulut päättävät, millä kriteereillä alan vaihto toiseen onnistuu
• Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. kun yhä useamPi on kyllästynyt toosaan ja sen tarjontaan, olisi aika pienten kuntien nostaa ihmisten sosiaalisuus päätöksenteon pöydille ja haastaa media vetovoiman suhteen. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Kaikki, mitä meillä on, on sinun antamaasi: elämämme, omaisuutemme ja tehtävämme. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Ja kun vielä sai uusia perunoita ja kanttarelleja sekä muurikkapannulättyjä. elokuuta 2015 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Tuo erehdys on nyt aika korjata. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Tarkoittaako se sitä, että Hornet-hävittäjät romutetaan. 0800 966 75 Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2015 Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet kirjoittajalle kiireisiä. Kovin keveitä ovat siis nuokin tapahtumat sosiaalisessa mielessä. PaRasta sosiaalista turvallisuutta on aina ollut se, että ihmiset tuntevat toisiaan ja viihtyvät keskenään. Ruokarukouskin on mennyt heille niin perille, että jos mummu ja vaari sen unohtaa, niin pikkuiset kyllä muistavat. Voi sitä iloa, minkä kotieläinpihassa vierailu, oman pihan keppihevosleikit, kauppareissulla ostettu jäätelö sekä saunomiset ja palju vaarin kanssa saivatkaan heissä aikaan. On ihan pakko todeta että Suomessa on koko sosiaalisuuskäsite kautta aikain aika pahasti väärin ymmärretty eikä sitä selvästikään osata toteuttaa niin kuin voisi. KUVA: Lassi Puhtimäki Puolustusministeriön kesäkuussa julkaistu esiselvitysraportti siitä, miten Suomen Hornet-hävittäjät pitäisi ensi vuosikymmenellä korvata, päätyi esittämään uusien monitoimihävittäjien hankkimista ilmavoimille. nuorisotiloja. Mennyt viikko on kulunut paljolti mustikkametsässä. Tämän pyhän teema luterilaisessa messussa on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Paha kyllä tilanne, jossa kuntalaiset tuntevat toisiaan vähän, on keskeisimpiä edellytyksiä kaikelle mahdolliselle epätoivottavalle, mitä ihmisten kesken voi tapahtua. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. Niissä voisi olla myös jotain pieniä harrastusmahdollisuuksia ja pelejä. Mikä kumma ajatus siinä on, että nuorisolle opetetaan yhdessäoloa ja sosiaalisuutta ja sitten aikuisemmalla iällä kunta vie sellaisen edellytykset pois ja tekee niistä maksullisia. Kuntiin näyttää piintyneen ajatusmalli, että riittää kun rakennetaan, pidetään kouluja, hoidetaan vanhuksia, urheillaan ja kauppa käy – että kunnan funktio olisi siinä täytetty. Ja se, että ihmiset oppisivat kunnassa tuntemaan toisiaan ja olemaan keskenään ilman kenenkään laskuttamista, ei olisi kunnan tehtävä laisinkaan. Auta meitä olemaan luotettavia palvelijoita, vähässä uskollisia. Miksei aikuisille voisi olla aikuistiloja samalla tavalla. Anna meille toivo, että kutsut meidät kerran taivaan ilojuhlaan. Lentävä lentokone ja sen toimivat aseet eivät vanhene koskaan sodan välineenä. Eikä sekään riitä sosiaalisuuden tarjoamiseksi, että on paljon harrastetarjontaa – läheskään kaikki ihmiset kun eivät harrasta mitään – ja silti he ovat sosiaalisia ja heillä on sosiaalisia tarpeita. Suomessakin on hurmaannuttu aseiden nykyaikaisuuteen – ja unohdettu että esimerkiksi Afganistanissa sisseillä ei ole juuri muita aseita kuin Kalashnikovit ja silti heitä ei ole yksikään sotilasmahti saanut voitettua. Olen kokenut saavani olla näiden kahden viikon aikana kutsumustehtävää toteuttamassa. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tätähän työ ja elämä on. 03-4155 610. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Joissakin kylissä kuten Letkun kylässä Tammelassa on aikapäiviä tajuttu lähisosiaalisuuden merkitys ja toimittu tuloksellisesti sen mukaan. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 254 € 6 kk 256 € á 128 € 3 kk 260 € á 65 € 2 kk 264 € á 44 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 178 € 201 € 6 kk 90 € 101 € 3 kk 46 € 52 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 266 € 6 kk 144 € 3 kk 81 € 1 kk 32 € Irtonumero 1,50 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Jaakko Leinonen 050 330 4982 Toimitussihteerit 03-4155 658, 03-4155 659 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Katja Anttila 03-4155 661 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen 03-4155 650 Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Pienetkin kunnat ovat tulvillaan kaikenlaisia tiloja – mukaan lukien ajalle aivan liian kapeafunktioinen käyttöasteeltaan vähenevä kirjasto –, jotka ovat lähes tyystin tyhjillään. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Kysymys kuuluukin, onko sosiaalisuus prostituoitu kuntien toimesta niin, että sitä saa vain, kun maksaa jollekin kahvilanpitäjälle kahvista tms. Ja kuten sanottu sitä sosiaalisesti umpioituneempia, arvaamattomampia ja siten potentiaalisesti turvattomampia ne ovat. Kutsumuksessa toimitaan toisten kanssa ja toisten hyväksi. Olen eläkkeellä perinteisesti kutsumusammatiksi ajatellusta papin työstä. Siksi on kansaltaan näin pienen ja pinta-alaltaan laajan maan kannalta aivan käsittämätön ajatus, että koneet, jotka lentää ja joiden aseet toimii, romutettaisiin uusien tieltä. Sehän on selvää Suomen turvallisuuden tärväämistä. Mitä huonompi on kunnissa sosiaalisuuden tarjonta ja sosiaalinen elävyys ja viihtyminen, sitä huonompi niissä on vetovoima. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Tämän asian kunnat ovat lähes tyystin laiminlyöneet. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Kunnan ydin ei ole kauppa vaan sosiaalisuus. Mutta mitä tarkoittaa korvaaminen. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Aikapäiviä sitten kuntiin on juuttunut käsittämättömän typerä käsitys, että mitä paremmin kunnassa kauppa käy, sitä paremmin on asiat. Kuitenkin mikä tahansa työ ja toiminta on kutsumus – sinunkin elämäsi. Usein luetellaan, että papin lisäksi opettajan, sairaanhoitajan, kanttorin ja lähetystyöntekijän tehtävät ovat kutsumusammatteja. Monta ämpärillistä marjoja, ensin pakkaseen, sitten myös hilloksi. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Sitä paitsi kaikki kesätapahtumat, kesäteatterit ja konsertit ovat siinä mielessä epäsosiaalisia, että siellä seurataan esitystä eikä seurustella niinkään. Nuorisolle on usein ns. Edellisviikko meni kotomaisemissa mummun kanssa pojan 6ja 4-vuotiaita lapsia hoidellessa. Jussi VaaRala Kunnat saisivat kirjoittajan mukaan järjestää nuorisotilojen malliin aikuistiloja. Nythän on niin, että kyllä vanhakin käytetty auto kulkee, vaikka se ei ole uusi. Kiitos siitä, että sinä osoitat, mikä on paikkamme ja vastuumme. Saan elää lastenlasteni kanssa, kokea heidän kanssaan monia hienoja asioita, myös heitä ohjaten. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Jussi VaaRala Hornettien korvaaminen 5 sunnuntaina 2. Niitä kunta voisi laittaa vapaan ilmaisen sosiaalisen vuorovaikutuksen käyttöön. Yksi päivän rukouksista ilmentää hienosti tätä meidän kutsumustamme. Sinulle meidän on tehtävä tili kaikesta,mitä olemme saaneet. Aamen. Ei riitä sosiaaliseksi tapahtumaksi se, että on kesätapahtuma tai pari tai että ihmiset käyvät kaupassa ja näkevät siellä toisiaan. Rukous kuuluu näin: Pyhä Jumala. Ja marjoja voimme paitsi syödä itse, niin jakaa niitä talven mittaan lapsillemme ja heidän perheilleen. Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Varjele, ettemme tuhlaisi emmekä käyttäisi väärin antamiasi lahjoja. Sellaista ei pidä missään nimessä hyväksyä. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Iloa ja Jumalan hyvää armollista siunausta kutsumukseesi toivottaen Juhani Routasalo rovasti juhani.routasalo@gmail.com Sana SunnuntaiKSi Kutsumus Kuntien pitää panostaa sosiaalisuuteen On suorastaan tyrmistyttävä, miten heikosti on sosiaalisia tapaamispaikkoja etenkin pienissä kunnissa tarjolla – ja nekin joita on, ovat liian kapeasti profiloituneita tai maksullisia
Nauvon merivartioaseman partio löysi toisen miehen ja vesiskootterin toisen saaren rannasta. Olet ansainnut unen rauhaisan ja kiitoksen kaikkein kauneimman. Lämmin kiitos Tammelan kotihoidolle mamman hyvästä hoidosta sekä muille vuosien varrella häntä hoitaneille. 1928 Ypäjä k. Enhän toki ihanassa maassa. Armas Antero JOHANSSON s. elokuuta 2015 Forssan lehti 6. Muistosi kaunis vie eteenpäin meitä, vaikk’ on sydän, silmät täynnä kyyneleitä. 5.2. Seija Tuulikki LINDSTEDT s. Hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 23.11.1928 Forssa k. Poliisi menetti hetkeksi näköyhteyden mopoilijaan. Kiitämme osanotosta. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kuljettaja, 16-vuotias poika puhalsi törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Poliisi ei osannut arvioida, ajoiko auto ylinopeutta. 2015 Orimattila Vei Herra kotiin jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Mäkelä s. Molemmat miehet kärsivät lievästä hypotermiasta. 6.7. Poliisin mukaan autoa ajanut 20-vuotias mies puhalsi rattijuopumuslukemat. 20.5.1929 Muolaa k. STT Surun kohdatessa Mieli on maassa ja on täysi työ, että selviytyy päivästä toiseen. Kaipaamaan jäivät Kari Erkki ja Sirkka-Liisa perheineen Reijo ja Carita perheineen Seija ja Harri perheineen Tenho ja Eija perheineen Arto ja Leena perheineen Sisko ja veljet perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. 17.7.2015 Forssa Tämä elämä on kuin kirjava kangas, jota ihminen kiireesti kutoo. Pian mopoilija ajoikin poliisipartiota vastaan toisella kadulla ja yritti kiertää poliisiauton, jossa oli hälytysvalot päällä. 10.2.1932 k. Laskettu haudan lepoon 31.7. Kirsti perh. Onnettomuus tapahtui aamuyhden jälkeen. Raakel Lahja-sisko sisaren ja veljen lapset perh. Lämpimät kiitokset Metsätähden ja Kielon henkilökunnalle hyvästä hoidosta. uutiset sunnuntaina 2. Sitä kangasta vielä emme valmiina nää, kun näkyy jo kultainen langanpää ja sukkula sormista putoaa. Me näimme voimiesi vähenevän, tiesimme lähtösi lähenevän. Kiitos Intalankartanon Winkkelille isän hoidosta. 13.7.2015 Suremaan jäivät Serkut perheineen Kummityttö Hannele Helena perheineen Tuula perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Me emme itke niitä päiviä, jotka ovat myötäsi menneet, vaan olemme onnellisia, että ne päivät ovat olleet. Lämmin kiitos osanotosta. Poliisi kuitenkin tavoitti hänet pian. 10. Rakkaamme Aune Maria JOKINEN o.s. Jarmo perheineen Harri perheineen Kai perheineen Siunaus toimitettu. Auto romuttui korjauskelvottomaksi. Poliisin mukaan henkilöauto ajautui Orimattilantien ja Ratulantien t-risteyksessä suoraan eteenpäin. Tontilta kaatui koivu ja aitaa, ja taloon tuli lieviä vaurioita. STT Vesiskootterilla ajelleet miehet joutuivat merihätään Taivassalossa Kaksi miestä joutui lauantain vastaisena yönä merihätään VarsinaisSuomen Taivassalossa. Kaksi kyydissä ollutta sai lieviä vammoja. Ypäjällä. Kivistö s. Kiitämme myötäelämisestä suuressa surussamme. Kiitos Ypäjän hoivakodin hoitajille äitimme hyvästä hoidosta. FL Viiden nuoren auto törmäsi talon seinään Orimattilassa Viiden nuoren auto törmäsi ulosajossa koivuun ja omakotitalon seinään Orimattilassa lauantain vastaisena yönä. Turun meripelastuskeskuksen mukaan miesten epäillään ajaneen vahvassa humalassa vesiskootterilla Taivassalon edustalla, kun vesiskootteri kaatui Hakkenpäänaukolla. 7.2015 Ypäjä Lämmöllä muistaen Sirkka ja Pekka Johanna, Marko, Santeri ja Samuli Jani, Anne, Alma ja Aaro Pentti ja Liisa Mari ja Tomi sekä muut sukulaiset ja ystävät On uuttera käsi rauennut, työntäyteinen elämä sammunut. Mopoilija pakeni poliisia Forssassa puhalsi törkeät lukemat Poliisipartio havaitsi lauantaina aamuyöllä Forssan keskustassa mopoilijan, joka ajoi päin punaista liikennevaloa. 7.2015 Tammela Kaivaten Lapset Lastenlapset Lastenlastenlapset Muut sukulaiset ja ystävät Jossain kirkkauden maassa kuljen, taakka harteita ei paina, se on poissa. Poliisi epäilee toista miestä vesiliikennejuopumuksesta. Auton kyydissä oli parikymppisiä miehiä ja naisia. Poislähtösi meille ikävän toi, parhaan rauhan se sulle soi. Tapaus sattui aamuyöllä puoli neljän jälkeen. 17.2.1925 Hyvinkää k. Lämmin kiitos osanotosta. Pysäytysmerkin näyttämisen jälkeen mopoilija ajeli pitkin jalkakäytäviä ja kevyen liikenteen väyliä yrittäen karkuun. (Einari Vuorela) Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. sukulaiset, ystävät ja naapurit Siunaus toimitettu Orimattilan kirkossa 25.7. Toinen miehistä ui läheiseen saareen ja hälytti apua. Mopoilija törmäsi poliisiauton oikeaan etukulmaan ja jatkoi juosten pakoaan. Rakkaamme Aira Hellin KURKA o.s. Rakkaamme Arvo Kaarlo SEETULA s. Rakkaamme Maija Tuulikki LUKKALA o.s. Miesten mukaan skootteri jatkoi matkaansa ilman kuljettajaa, koska niin sanottua tappokytkintä ei ollut kiinnitetty. Kukkaportin avaan, suljen, hengittelen ilmaa, kevyttä kuin tuuli. Lämmin kiitos osanotosta. Kuolleita Kuolleita Rakas isämme ja veljemme Seppo Johannes KOSKI s. Lämmin kiitos osanotosta. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kuolinilmoituksen laatiminenkin voi tuntua ylivoimaiselta. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena ja törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Pennanen s. 13.7.2015 Forssa Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. 20.10.1928 Matku k. Joka puu on ystäväni hymyhuuli. Molemmat miehet joutuivat veden varaan. Miehillä oli yllään pelastusliivit. 10.7.2015 Kanta-Hämeen keskussairaala Nyt nukut unta kauniin rauhaisaa, eikä mikään voi enää satuttaa, se surussamme lohduttaa. Itkenkö. Verikokeen jälkeen hänet otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisilaitokselle odottamaan kuulusteluja. 6.6.1943 Somero k. Pertti perh. Kiitos myös Heikanrinteen Lehdokin henkilökunnalle Seijan hyvästä hoidosta. 11. Me autamme. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Rakkaudella muistaen ja kiittäen Nina Tomi Veli ja siskot perheineen Paula Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten saattamana. Ilmoituskonttorimme on avoinna ma-pe 9.00-14.00. Tule Forssan Lehden ilmoituskonttoriin, meiltä löydät ilmoitusmalleja ja värssykirjoja
FL Sata lasissa, korkkarit jalassa Korkkarijuoksun ykkönen Susanna Romu ja kakkonen Piia Laitila onnittelivat toisiaan tiukan suorituksen jälkeen. • Järjestön edustajat kahakoivat järjestyksenvalvojien kanssa toukokuussa Kouvolassa Kirkkopäivät-tapahtumassa. Juokseminen oli itse asiassa helpompaa kuin ennakkoon ajattelin, ainoastaan mutkat tulivat vähän yllätyksenä. pahoinpiTEly TapahTui STT:n haastatteleman silminnäkijän Anssi Koskisen mukaan Sokoksen tavaratalon alakerran käytävällä. Rikoskomisario Porvalin mukaan hieman yli kymmenen ihmisen epäillään osallistuneen pahoinpitelyyn. korkkarijuoksun järjesti Forssan Seudun Nuorkauppakamari, jonka tavoitteena on tehdä juoksusta perinteinen ohjelmanumero Holjille. Hän odottaa saavansa tapahtumista ja taustoista nopeasti raportin, jonka jälkeen arvioidaan jatkotoimenpiteet. Korkkarijuoksu edelsikin kisan epäviralliseksi suojelijaksi, Korkokuningattareksi nimetyn Paula Koivuniemen keikkaa. Holjilla ensi kertaa järjestetty korkkarijuoksu jäi osanottajamäärältään vaatimattomaksi, mutta suoritukset olivat näyttäviä. Osaa heistä epäillään väkivaltaisesta mellakasta ja pahoinpitelyistä. Niihin piti hiljentää, Romu analysoi. Poliisin mukaan uusnatsijärjestön mielenosoituksessa pahoinpideltiin kolmea henkilöä. Saija Pennanen Forssa Mahtoiko mennä pupu pöksyyn, pohdittiin Forssan torilla Holjien kaikkien aikojen ensimmäisen Korkkarijuoksun alla. Ministerin mukaan tapahtumat ovat poikkeuksellisia, koska ne sattuivat keskellä kirkasta päivää ja alustavien tietojen mukaan mielenosoittajat hyökkäsivät sivullisten kimppuun. –?Koko joukon osallisuutta näihin rikoksiin selvitetään, mutta henkilöitä vapautetaan sitä mukaa, kun se on mahdollista, Porvali kertoo. Kilpailijat olivat ottaneet järjestäjien kehotuksen näyttävästä pukeutumisesta äärimmäisen tosissaan. uutiset 7 sunnuntaina 2. Kilpailun käytännössä ainoana sääntönä oli, että suorituksessa käytettävän kengän koron oli oltava yli seitsemän senttiä korkea. elokuuta 2015 Forssan lehti. –?Varusteet ovat aika jämäkät. Tuntuu, ettei niitä ole oikein suunniteltu korkkareilla kävelyyn, saatikka juoksuun, Oksanen tuumi. Kun häntä on alettu pahoinpidellä, kaksi hänen seurueessaan ollutta henkilöä joutui myös pahoinpitelyn kohteeksi, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Porvali tiedotteessa. Mutta minähän olen Paula, kyllä se sujuu, Laitila tsemppasi itseään ennen kisaa. Pahoinpitelijöillä oli vaatteissaan Suomen Vastarintaliikkeen tunnuksia, ja yksi mielenosoittajista kuvasi pahoinpitelyjä lähietäisyydeltä, Koskinen kertoi. Mielenilmaukseen osallistui poliisin arvion mukaan noin 40 henkilöä. Kahden muun vammat olivat olleet lähinnä veriruhjeita ja iskujen seurauksesta syntyvää kipua. Naisten sarjassa lähtö saatiin sentään aikaan neljän osallistujan voimin. Poliisin mukaan yhden pahoinpitelyn uhrin vammat olivat erittäin lievät, eivätkä vaatineet hoitoa. suojElupoliisilla oli etukäteen tieto uusnatsien mielenilmauksesta Jyväskylässä ja siihen mahdollisesti liittyvistä lieveilmiöistä. Voittajaksi ja korkkarikuningattareksi kipitti ypäjäläinen Susanna Romu, joka osallistui kilpailuun siskonsa yllyttämänä. Hän pitää erittäin tuomittavana uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa Jyväskylän keskustassa lauantai-iltapäivällä tapahtunutta väkivaltaa. Korkojen mittauksen suoritti virallinen koronmittaaja. Supon viestintäpäällikkö Jyri Rantalan mukaan suojelupoliisi seuraa Suomen Vastarintaliikettä, ja järjestön tekemisistä pyritään pysymään tietoisina. –?Olimme tulossa torille päin, kun ohitimme äidin ja pienen tytön. Orvon mielestä Suomessa pitää käydä laaja ja perusteellinen yhteiskunnallinen keskustelu siitä, miten yhteiskunnan pitää reagoida, että ääri-ilmiöt saadaan kuriin. –?En voi ymmärtää, että joku kävelee niillä, mutta nämä naiset juoksevat, ”Rautsi” hehkutti. Oksanen oli pukeutunut jääkiekkoilijan varusteisiin, mikä ei varsinaisesti juoksu-urakkaa helpottanut. –?Viimeaikaisen kehityksen perusteella ensimmäinen päätelmä on, että ääriliikkeitä pitäisi seurata ja valvoa tarkemmin kaikilla rintamilla, ettei kehitys jatku, Orpo sanoi STT:lle. –?Yhtään en ole harjoitellut korkkareilla juoksemista. Hallituskin huolestui ääriliikkeiden väkivallasta UUsnatsijärjestö Suomen Vastarintaliike • Suomen Vastarintaliike on uusnatsijärjestö, joka kuvaa itseään kansallissosialistiseksi. • Eniten huomiota keräsi vuonna 2013 Jyväskylässä tapahtunut kirjastopuukotus, josta tuomittu oli liikkeen aktiivi. –?En suunnitellut taktiikkaa sen kummemmin – painoin vain sata lasissa. Ehkä suurimman huomion keräsi polttareitaan viettänyt Piia Laitila, jonka kostyymin esikuvaa ei tarvinnut kaukaa etsiä. TsEmppi riiTTi kakkossijaan asti. KUVA: Seppo Pessinen Uusnatsien mielenosoituksessa Jyväskylässä hakattiin kolmea. Kolmantena maaliin juoksi Riikka Saarinen ja neljänneksi kisassa tuli kaikkensa antanut Mira Oksanen. Kumpikaan naisista ei ollut kisaan liikoja ennalta valmistautunut. Poliisi otti välittömästi tapahtuman jälkeen keskustasta kiinni noin 30 henkilöä. • Suojelupoliisin mukaan järjestö on poliittinen, valtakunnallinen ja hierarkkisesti organisoitunut. Liike levittää propagandaa. Romu oli varautunut kilpailuun varmuuden vuoksi kaksilla kengillä, jos toisissa koron korkeus ei olisikaan riittänyt vaadittuun mittaan. • Se on vuosien varrella ollut osallisena useissa kahakoissa eri puolilla Suomea. Kumpikin pari läpäisi kuitenkin syynin kevyesti. juosTava maTka oli alun perin 60 metriä, mutta vauhdikkaan kilpailun tiimellyksessä osallistujat taisivat pinkaista ekstrakierroksen tai kaksi. Piia Laitila sai roolihahmostaan itseluottamusta. Poliisi kertoi keskeyttäneensä pahoinpitelyt noin minuutin jälkeen. Tyttö totesi, että tuollahan menee Paula Koivuniemi, polttariporukka paljasti. Holjien seremoniamestarina toimineen Risto Rautiaisen mielestä korkokengillä juokseminen kuulosti lähtökohtaisesti hengenvaaralliselta toiminnalta. STT Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) arvioi, että ääriliikkeiden toiminta pitää ottaa Suomessa entistä tarkempaan seurantaan. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi STT:lle, että hallitus tekee kaikkensa, etteivät väkivaltaiset mielenilmaukset lisäänny. Se muuttui väkivaltaiseksi, kun mielenosoittajat kävivät sivullisten kimppuun ja alkoivat aggressiivisesti estää poliisin toimintaa paikalla. • Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) päivitti kesäkuussa Facebook-sivuilleen kuvan, jossa hän poseerasi muun muassa Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa Eugen Schaumanin haudalla. –?Vaikuttaa selvältä, että mielenosoittajajoukko on valinnut pahoinpitelyn kohteeksi henkilön, jonka ainakin osa joukosta on tuntenut entuudestaan. Kilpaan oli ilmoittautunut etukäteen yksi rohkea miespuolinen osallistuja, mutta startin lähestyessä ei kukaan torin kaksilahkeisista osoittanut elettäkään pukeakseen korkokengät jalkaansa
Kirjan valmistumisen jälkeen Itkonen kuuli, että kirjasta on tehty käännössopimus Saksaan. KUVAT: Seppo Pessinen uutiset sunnuntaina 2. Yksi suomalaisen kirjallisuuden ikoneista, Leena Majander-Reenpää seuraa jatkossa työkseen suomeksi ja ruotsiksi julkaistavaa kirjallisuutta. elokuuta 2015 Forssan lehti 8. Sekä Itkonen, että tilaisuudessa puhunut Suomalainen kirjallisuusvienti kaipaa satsauksia . . –?Kirjoitin joka päivä Neuhausenin kirjaston yläparven etupulpetissa. . Myyntiluvut jäivät aika vaatimattomiksi. –?Nyt olisi ilo lopettaa tarina ja kertoa, että kirja myi hyvin. . Yritin kirjoittaa takimmaisessa, mutta vihainen rouva ajoi minut pois kertoen, että se oli hänen paikkansa, Itkonen kertoi Pentikulman päivien kirjan ja musiikin juhlaan kokoontuneelle yleisölle. Itkosen romaani Hetken hohtava valo oli tuolloin aktiivisen kirjoittamisen vaiheessa, joten irtiotto tuli töiden kannalta sopivaan saumaan. Lyhyt googlailu osoitti, että sopimuksen tehnyt saksalaiskustantamo sijaitsee Münchenissä, vain kilometrin päässä kirjastosta, jossa Itkonen romaaniaan loi. Kustantaja halusi sitoa käännöksen julkaisun vuoteen 2014, jolloin Suomi oli Frankfurtin kansainvälisten kirjamessujen teemamaana. –?Se tuntui tietysti kohtalolta ja hyvältä enteeltä. Puhujat olivat yhtä mieltä siitä, että ilman panostuksia suomalainen kirjallisuus ei jatka maailmanvalloitustaan. Itkonen valmistautui julkaisuun kuin urheilusuoritukseen, muun muassa petraamalla saksan kielen taitoaan. Haastattelut ja promotilaisuudet Saksassa sujuivat mainiosti. Vaan ei se myynyt. Kirjan saksalaiset arviot olivat mairittelevia, muun muassa Frankfurter Allgemeinessa teosta kuvailtiin mestarilliseksi. Kirjan ja musiikin juhla huipensi Pentinkulman päivät. Hänen tehtävänsä on pohtia, millä teoksilla olisi mene stymisen mahdollisuuksia ulkomailla. suomalainen kirjallisuusvienti ei etene itsekseen. Saija Pennanen Urjala Vuonna 2011 kirjailija Juha Itkonen teki perheineen irtioton ja muutti Saksaan, Müncheniin
Järjestelyt: Forssan Salama ja OP Lounaismaa. 40 m 2006-07 synt. 050 313 8987 FILI:n, eli Suomalaisen kirjallisuuden seuran uusi johtaja Leena Majander-Reenpää ovat molemmat sitä mieltä, että Frankfurtin kirjamessuilla tehtiin hyvää pohjatyötä. (ilmoita nimi, synt.vuosi ja laji): netissä: www.forssansalama.fi tai sähköpostilla: forssansalama@surffi.net Huom! Jälki-ilmoittautumisia ei voida ottaa vastaan. Pitkään kustannusalalla vaikuttaneen Majander-Reenpään mukaan nykyinen kirjailijasukupolvi pitää maailmanlaajuista lukijakuntaa itsestäänselvyytenä. Luvut kattavat Suomen kirjallisuuden julkaisuoikeuksien myynnistä ulkomaille kertyneet tulot. 40 m 2008-09 synt. 2 000 000 € • Vuonna 2012 kirjallisuusviennin arvo oli noussut kahteen miljoonaan euroon. Kilpailunumerot noudettavissa urheilukentältä klo 16.30-17.30. klo 18.00 LOUNAAT VIIKOLLA 32 klo 11.00 – 14.00 Hämeentie 7 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin. uutiset 9 sunnuntaina 2. • Kirjallisuusviennin arvoa selvitettiin tuolloin ensimmäistä kertaa FILI:n ja Suomen Kustannusyhdistys ry:n toimesta. elokuuta 2015 Forssan lehti. Laadusta suomalaisen kirjallisuuden kääntäminen ja menestys maailmalla ei jää kiinni, Itkonen säesti. 040 528 2269 pia oksa p. Hänen tehtävänsä on pohtia, millä teoksilla olisi mene stymisen mahdollisuuksia ulkomailla. Yksi suomalaisen kirjallisuuden ikoneista, Leena Majander-Reenpää seuraa jatkossa työkseen suomeksi ja ruotsiksi julkaistavaa kirjallisuutta. –?Tarvitaan kansainvälisesti orientoituneita kustantajia ja osaavia ja innostuneita kirjallisuusagentteja. Ilmoittautumiset viimeistään pe 14.8. –?Aiemmin ajateltiin, että käännetään kirjallisuuden ”parhaimmisto” ja keskeiset suomalaiset mielenmaiseman kuvaajat. • Viime vuonna tavoitteena oli kaksinkertaistaa kirjavienti Saksaan kirjamessujen vanavedessä. Lisäsatsaukset ovat nyt tarpeen. –?On turha ajatella, että on olemassa jotenkin vaatimaton suomalainen kirjallisuus ja aivan toisella tasolla oleva kansainvälinen kirjallisuus. seKä itKonen että MajanderReenpää korostivat, ettei suomalaisten kannata olla liian vaatimattomia kirjallisuutensa suhteen. synt. 60 m, 600 m, pituus, kuula Sarjat tytöille ja pojille. 40 m, 600 m, pituus 2004-05 synt. Tämä käsitys on onneksi muuttunut, Majander-Reenpää totesi. Lisäksi tarvitaan rahoitusta ja lisää kääntäjiä, joilla on mahdollisuus tutustua meidän kieleemme ja yhteiskuntaamme, Majander-Reenpää tiivisti. FL Fakta Kirjallisuusvienti • Suomalaisen kirjallisuuden käännösoikeuksien myynti kasvoi vuodesta 2011 vuoteen 2012 liki 60 prosenttia. Sarjat ja lajit: 2010 ja myöh. Menneitä ovat ajat, jolloin pohdittiin, onko suomalainen kirjallisuus ylipäänsä kääntämisen arvoista. –?Ja niin pitää ollakin, sillä Suomen pienet kirjamarkkinat eivät takaa riittävää toimeentuloa. Tervetuloa mukaan kisailemaan ja kannustamaan! HIPPOKISAT Lamminrannan urheilukentällä ke 19.8. Kirjan ja musiikin juhlassa ajatuksiaan teemasta esitti myös suomentaja ja esseisti Tarja Roinila, jonka mielestä kääntämisen pohtiminen ja siitä keskusteleminen on kirjallisuuden ydinaluetta. Tarvitaan tulovirtoja ulkomailta. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Maanantai Lihakeitto G, L 7,50€ Seileike gordon bleu L Pariloitua possua G, L 10,50€ Jälkiruoka Tiistai Herkkusienikeitto G, L 7,50€ Pekoninakit L Smetanalohta G, L 10,50€ Keskiviikko Siskonmakkarakeitto G, L 7,50€ Kaalilaatikko G,L Maissikanaa G, L 10,50€ Torstai Kasvissosekeitto G, L 7,50€ Lihapullat G, VL Yrtti-limekala L 10,50€ Perjantai Pinaattikeitto 7,50€ Aura-broileririisivuoka Gulassi 10,50€ Jälkiruoka Lounaalle Kysy ilmoituspaiKKaa: minna aaltonen p. KUVAT: Seppo Pessinen Juha Itkonen jakoi tarinansa siitä, millaista on lähteä suomalaisena kirjailijana maailmalle. • Noin puolet tulee kaunokirjallisuudesta, kolmannes lasten kuvakirjoista ja romaaneista ja kymmenisen prosenttia tietokirjallisuudesta. Kaikki osallistujat palkitaan, sarjojen ja lajien parhaat lisäksi hippomitalein. 050 342 6610 pia Heidenstrauch-Harteva p
Ville Skinnari (sd.) Lahti Energian ja Hämeen Voiman hallituksen pj. Muilla puolueilla yrityskytkökset liittyvät suurimmaksi osaksi osuuskauppoihin, osuuspankkeihin tai valtionyhtiöiden, kuten Veikkauksen, Alkon, Yleisradion ja Ray:n hallintopaikkoihin. Kansanedustajat ilmoittavat kytköksistään kuitenkin vaihtelevalla tarkkuudella. • Jos edustaja kehotuksesta huolimatta laiminlyö selvityksen antamisen, puhemies ilmoittaa tästä täysistunnossa. uutiset sunnuntaina 2. Yksi kertoo asuntolainansa sentilleen, toinen ei listaa Suomen Sisun puheenjohtajuutta. I lkka Kanerva (kok.) Turku Energian hallituksen vpj. Paikat liittyvät usein kunnallispolitiikassa toimimiseen. Eduskunnan on itse ymmärrettävä pohtia sääntöjen muuttamista, jos siihen on tarvetta, miettii hallintotieteiden tohtori ja julkisoikeuden asiantuntija Jukka Viljanen Tampereen yliopistosta. Esimerkiksi keskustan 49 kansanedustajasta 38 on valtuutettuja. Olli Immonen (ps.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvosto. • Ilmoituksia tehdään erityisesti elinkeinotoiminnasta, omistuksista yrityksissä, velasta, pörssiosakkeista ja yhdistystoiminnasta. Jos nykyinen käytäntö menee pieleen, tarvitaan sääntöjä, hän pohtii. Taloustutkimuksen, Eilakaislan ja Biohitin hallituksissa. Suurin OSa kansanedustajista istuu kotikuntiensa valtuustoissa. Eero Lehti (kok) Kerava Energian hallituksen pj. VELKA euroa kiinteistösijoituksiin, Eero Lehti (kok.) Kerava euroa sijoitustoimintaan, Eero Suutari (kok.) Kajaani euroa sijoitusja loma-asuntoihin, Anne Berner (kesk.) Espoo euroa asuntolainaan, Alexander Stubb (kok.) Espoo euroa maatilan kiinteistöjen hankintaan ja yrityslainoihin, Jari Leppä (kesk.) Pertunmaa euroa maatalouselinkeinon harjoittamiseen, Pertti Hakanen (kesk.) Sastamala euroa maatilan velkoihin Elsi Katainen (kesk.) Pielavesi € Fakta Sidonnaisuudet • Kansanedustajan on annettava selvitys sidonnaisuuksistaan. Energia kiinnostaa useita kansanedustajia, sillä yhteensä 15 kansanedustajaa istuu energiayhtiöiden hallituksissa tai hallintoneuvostoissa. ja Turun seudun energiatuotanto Oy:n hallituksen pj. Saara-Sofia Sirén (kok.) Turku Energian sähköverkot hallituksen pj. YRITYSTOIMINTA Anders Adlercreutz (r.) osakas Arkkitehtitoimisto A-Konsulteissa. Jutta Urpilainen (sd.) Suomen Kansallisoopperan hallitus Sofia Vikman (kok.) Tampereen Särkänniemen hallituksen pj. Ilmoitukset on ollut nyt ensimmäistä kertaa pakko tehdä. Osakkeitaan ovat yksilöineet ainakin Markku Eestilä (kok.), Satu Hassi (vihr.), Petteri Orpo (kok.), Timo Soini (ps.), Eero Suutari (kok.), Olli Rehn (kesk.), Kimmo Tiilikainen (kesk.) ja Anne Berner. Ossi Rajala, Hannamari Ahonen, teksti Miia Ylisuutari, grafiikka Lähes kaikki kansanedustajat ovat ilmoittaneet monipuolisista sidonnaisuuksista eri yrityksiin, yhdistyksiin ja yhteisöihin, kun he ovat tehneet vaadittavat listaukset sidonnaisuuksistaan. Kai Mykkänen (kok.) suomalaisvenäläisen energiaklubin pj. Keskustalaisissa kansanedustajissa on eniten maanviljelijöitä ja he omistavatkin maaja metsätiloja. Seitsemän näistä kansanedustajista on kokoomuslaisia. Jos kansanedustaja laiminlöisi ilmoittamista, puhemies voisi huomauttaa tästä täysistunnossa. Ville Skinnari (sd.) Miidia International, lakiasiainja konsulttitoimisto Antero Vartia (vihr.) yrittäjänä Mattolaiturissa, Ronolassa, Kidvekelissä ja Hernesaaren Löylyssä. Esimerkiksi viikon kohutuin poliitikko Olli Immonen (ps.) on jättänyt mainitsematta olevansa Suomen Sisu ry:n puheenjohtaja. Harry Wallin (sd.) Isännöintija kiinteistöhuolto Harry Wallin Oy. • Kansanedustajien piti ilmoittaa sidonnaisuutensa kesäkuun loppuun mennessä. FL-LM Kansanedustajilla on erilaisia kytkyjä . Anne Kalmari (kesk.) Jyväskylän raviradan Killerin hallitus Anna Kontula (vas.) oopperan hallintoneuvosto Timo V. Ministereistä ainoastaan pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on ilmoitusten mukaan velaton. Johanna Ojala-Niemelä (sd.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvosto Sari Raassina (kok.) Kuopion Energian hallituksen pj. Mika Raatikainen (ps.) lukee sidonnaisuuksikseen myös avioliiton ja sotilasja poliisivalat. Pörssiomistuksistaan kertovat vain harvat kansanedustajat. Edustajien tulkinnan varaan jää osittain myös se, mitkä sidonnaisuudet he kokevat ilmoittamisen arvoisiksi. Erityisesti Harry Harkimon ja Eero Lehden sidonnaisuuslistat ovat pitkät verrattuina muihin. Immonen tosin kertoo puheenjohtajuudestaan omilla nettisivuillaan. –?Ilmoitukset on tehty ja ne on julkaistu. Energiayhtiöiden rooli korostuu muun muassa silloin, kun mietitään uuteen ydinvoimahankkeeseen osallistumista. Osalla heistä on velkaa maatalousinvestoinneista. Kaikki kansanedustajat eivät kerro sidonnaisuuksiaan yhtä tarkasti. Maatiloja on kokonaan tai osittain muun muassa Lasse Hautalalla, Hannakaisa Heikkisellä, Elsi Kataisella, Esko Kivirannalla, Hanna Kososella, Jari Lepällä, Anne Kalmarilla ja Seppo Kääriäisellä. Näin uhkana on eräänlainen häpeärangaistus. ja Ratsastajainliiton hallitus Sinuhe Wallinheimo (kok.) Suomen jääkiekkoilijoiden hallituksen pj. ja EPV Energian hallitus Eero Suutari (kok.) Kainuun Voiman hallitus Harry Wallin (sd.) Seinäjoen Energian hallitus ENERGIA VAPAA-AIKA Eva Biaudet (r.) Lillanin teatteriyhdistyksen hallitus Lauri Ihalainen (sd.) Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto Antti Kaikkonen (kesk.) Karjalan Liiton liittovaltuuston vpj. Kansanedustajilta löytyy sidoksia sekä huvipuistoon että kiinteistökauppoihin Esimerkkejä kansanedustajien ilmoittamista sidonnaisuuksista Markku Eestilä (kok.) Savon Voiman hallitus. –?Se näyttäisi vaalirahakohun tapaan huonolta, jos merkittäviä puutteita ilmenee ilmoituksissa. Kansanedustajat vaikuttavat lisäksi olevan harvinaisen velattomia. Kansanedustajien ilmoituksia ei tarkasteta virallisesti, ja tietojen oikeellisuus jää täysin edustajien vastuulle. Sen sijaan kristillisdemokraattien viiden edustajan ryhmästä ainoastaan Päivi Räsänen on valtuutettu. Viljanen ei heti lähtisi tekemään jyrkkiä sääntöjä sidonnaisuusilmoituksiin. Yhteensä 142 kansanedustajaa on myös valtuutettu kotikunnassaan. Jari Myllykoski (vas.) Villilä Studioiden hallitus Aila Paloniemi (kesk.) Suomen harrastajateatteriliiton ja Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen hallitus Erkki Tuomioja (sd.) Vapaus valita toisin -yhdistyksen hallitus Wille Rydman (kok.) Suomen Pokerinpelaajien pj. Virallista valvontamenettelyä ei ole. –?Säännöt ovat kaksipiippuinen juttu. Ongelmia vOi syntyä siinä tapauksessa, jos myöhemmin paljastuu, että merkittäviä sidonnaisuuksia on jätetty ilmoittamatta. Harry Harkimo (kok.) on mukana useissa rakennuttamiseen, konsultointiin ja urheiluun liittyvässä yritystoiminnassa kuten Sipoonranta Oy:n, Jokerit Hockey Oy:n ja Suomen Käteisnosto Oy:n hallituksissa. Kansanedustajien ilmoituksia ei tarkasteta virallisesti. Asuntolainoista tai muista veloista ilmoittaa vain 28 edustajaa. Osakekauppojen kohteena on monilla ollut suomalaistaustaisia yrityksiä, kuten Kone, Nokia, Metso, Neste, Outokumpu, UPM ja Uponor. • Ilmoitusvelvollisuus koskee niitä edustajantoimeen kuulumattomia tehtäviä, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa kansanedustajan toimintaa. Lähde: Eduskunta Asuntolainoista tai muista veloista ilmoittaa vain 28 edustajaa. Asuntoja tai osuuksia niistä ovat hankkineet muun muassa Anne Berner (kesk.), Eero Heinäluoma (sd.), Arto Satonen (kok.), Pauli Kiuru (kok.) ja Maria Lohela (ps.). Korhonen (kesk.) Vuokatin urheiluopiston hallitus Katri Kulmuni (kesk.) Tornion kesäteatteriyhdistyksen hallitus Mika Lintilä (kesk.) Suomen Hippoksen hallituksen pj. • Eduskunnan keskuskanslia pitää rekisteriä, johon talletetaan edustajien antamat tiedot sidonnaisuuksista. Osuuskauppojen tai -pankkien päättäjinä istuu yhteensä 23 kansanedustajaa, joista suurin osa on kokoomuksen, sdp:n, keskustan, perussuomalaisten tai vasemmistoliiton jäseniä. Yrityksiin liittyviä sidonnaisuuksia on eniten kokoomuslaisilla, joista monet ovat eri yritysten hallituksessa tai omistavat yrityksiä kokonaan tai osittain. Vaalikauden aikana olennaiset sidonnaisuusmuutokset ilmoitetaan kahden kuukauden kuluessa. Tarvitaanko yksityiskohtaisia sääntöjä vai pitäisikö luottaa kansanedustajiin ja avoimeen yhteiskuntaan. Hänellä on pörssiosakkeita 1,3 miljoonan euron edestä ja useita sijoituskiinteistöjä. Ehkä pidemmän aikavälin kuluessa ilmoituksiin voi syntyä jokin vakiintunut käytäntö, kommentoi eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio. elokuuta 2015 Forssan lehti 10. Tästä joukosta suuren osan muodostavat ministerit, jotka ovat jättäneet valtioneuvostoon valinnan yhteydessä hyvin yksityiskohtaisen ilmoituksen sidonnaisuuksistaan. Ne voi katsoa eduskunnan verkkosivuilta kunkin kansanedustajan kohdalta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän 37 kansanedustajasta 11 ei ole ilmoittanut omaavansa sidonnaisuuksia yrityksiin. Markku Pakkanen (kesk.) omistaa yhden kuljetusyrityksen yksin ja MaSa-Linesin puoliksi. Joakim Strand (r.) Vaasan Sähkön hallituksen pj. Harri Jaskari (kok.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston vpj. Kauko Juhantalo (kesk.) Vatajankosken Sähkön hallituksen pj. Eduskunnan hallinto jättää sidonnaisuuksien valvonnan medialle. SijOituSaSunnOt Ovat olleet joidenkin kansanedustajien kiinnostuksen kohteena. Ville Skinnari (sd.) Lahden Hiihtoseuran johtokunta Timo Soini (ps.) Vermon Raviradan hallitus Tytti Tuppurainen (sd.) Oulun kaupunginteatterin hallituksen pj. Pirkko Mattila (ps.) Vapon hallintoneuvoston pj. Eero Lehti (kok.) istuu mm.
Joakim Strand (r.) Vaasan Sähkön hallituksen pj. heinäkuuta valtakunnallinen raskaan liikenteen tehovalvonta. Jokainen näkee mitä tiellä on: vaarallisia ohituksia ja muuta. Harri Jaskari (kok.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvoston vpj. Pielaveteläinen Elsi Katainen (kesk.) on presidentti Urho Kekkosen synnyinkotia ylläpitävän Lepikko-säätiön hallituksen johdossa. Millainen riski raskas liikenne on. Yleisellä tasolla olen huolestunut, koska monesti tähän liittyy myös epätervettä kilpailua ja laajempia asioita. Harri Jaskari (kok.) kertoo, että ei ole ollut jäsen enää kymmeneen vuoteen. Anne Kalmari (kesk.) Jyväskylän raviradan Killerin hallitus Anna Kontula (vas.) oopperan hallintoneuvosto Timo V. Nyt heijastukset alkavat näkyä. Sehän on todella iso osuus. Siinä tarkastettiin 1 133 ajoneuvoa. 1?133 ajoneuvoa tarkastettiin. En tiedä yksilöidysti, mutta kuvittelen, että suurin osa ei ole esimerkiksi saapunut kuulusteluun, noutanut sakkoa tai hakenut haastetta. Täysin kortittomat ovat yksittäistapauksia. VELKA euroa kiinteistösijoituksiin, Eero Lehti (kok.) Kerava euroa sijoitustoimintaan, Eero Suutari (kok.) Kajaani euroa sijoitusja loma-asuntoihin, Anne Berner (kesk.) Espoo euroa asuntolainaan, Alexander Stubb (kok.) Espoo euroa maatilan kiinteistöjen hankintaan ja yrityslainoihin, Jari Leppä (kesk.) Pertunmaa euroa maatalouselinkeinon harjoittamiseen, Pertti Hakanen (kesk.) Sastamala euroa maatilan velkoihin Elsi Katainen (kesk.) Pielavesi € uutiset 11 sunnuntaina 2. Puutteellisista sidonnoista sakkoja 39 kuljettajalle. Johanna Ojala-Niemelä (sd.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvosto Sari Raassina (kok.) Kuopion Energian hallituksen pj. ja EPV Energian hallitus Eero Suutari (kok.) Kainuun Voiman hallitus Harry Wallin (sd.) Seinäjoen Energian hallitus ENERGIA VAPAA-AIKA Eva Biaudet (r.) Lillanin teatteriyhdistyksen hallitus Lauri Ihalainen (sd.) Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuusto Antti Kaikkonen (kesk.) Karjalan Liiton liittovaltuuston vpj. Vapaamuurareiden jäsen on ainakin kajaanilainen Esko Suutari (kok.). Onko turvallisuuskulttuuri höllentynyt alallanne, puheenjohtaja Teppo Mikkola Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:stä. Miten tilanne paranisi. Usein kyse on jarruvioista. Yksi kertoo asuntolainansa sentilleen, toinen ei listaa Suomen Sisun puheenjohtajuutta. . Kansanedustajilla on erilaisia kytkyjä . –?Rattijuopumustai nopeusvalvonnassa heitä löytyy 5–6 kertaa tähän nähden, mutta raskaassa liikenteessä on nousua. FL-LM Tehovalvonnassa annettiin runsaasti sakkoja ja huomautuksia verrattuna autojen määrään. Tämä rapauttaa ajoa niilläkin, jotka ovat pyrkineet noudattamaan sääntöjä. Saara-Sofia Sirén (kok.) Turku Energian sähköverkot hallituksen pj. Mitä löytyi. • 144 kuljettajaa rikkoi ajo-ja lepoaikojen noudattamista. –?Liikkuvan poliisin lakkautus oli aivan pielessä. I lkka Kanerva (kok.) Turku Energian hallituksen vpj. Arvostan heitä kovina ammattilaisina. Edustajat ovat myös alueensa järjestöissä. Tilanne on mennyt todella huonoon suuntaan. Poliisi aikoo valvontatulosten perusteella tarkkailla erityisesti ajoja lepoaikoja sekä ajoneuvojen kuntoa. elokuuta 2015 Forssan lehti. Venäjään liittyvän yhdistyksen mainitsevat Kai Mykkänen (kok.) ja Ulla Parviainen (kesk.). Jari Myllykoski (vas.) Villilä Studioiden hallitus Aila Paloniemi (kesk.) Suomen harrastajateatteriliiton ja Jyväskylän kansanmusiikkiyhdistyksen hallitus Erkki Tuomioja (sd.) Vapaus valita toisin -yhdistyksen hallitus Wille Rydman (kok.) Suomen Pokerinpelaajien pj. ja Turun seudun energiatuotanto Oy:n hallituksen pj. Työnantajillakin on velvollisuus huolehtia, että kuljettajat ovat pirteinä tien päällä. Parviainen on Suomi–Venäjä -seuran Kuusamon osastossa. ja Ratsastajainliiton hallitus Sinuhe Wallinheimo (kok.) Suomen jääkiekkoilijoiden hallituksen pj. Hommia ei voi tehdä vasemmalla kädellä. Korhonen (kesk.) Vuokatin urheiluopiston hallitus Katri Kulmuni (kesk.) Tornion kesäteatteriyhdistyksen hallitus Mika Lintilä (kesk.) Suomen Hippoksen hallituksen pj. • 64 ajoneuvon kunnossa ongelmia, 17 ajoneuvon matka keskeytettiin. Ne voivat kertautua: on ajoja lepoaikojen rikkomista, ylikuormaa, ajokortin kirjaimet eivät riitä. Olli Immonen (ps.) Kemijoki Oy:n hallintoneuvosto. Joku asia on jäänyt hoitamatta. Olipa poliiseja tiellä tai ei, mikä vastuu on kuljettajilla. Eero Lehti (kok) Kerava Energian hallituksen pj. Maria Kalliokoski Viikon takaisessa poliisin valtakunnallisessa raskaan liikenteen tehovalvonnassa löytyi 11 etsintäkuulutettua. Pidän huolestuttavana, että ajoja lepoaikoja rikotaan, eli ainakin osa kuljettajista ajaa väsyneenä. Kauko Juhantalo (kesk.) Vatajankosken Sähkön hallituksen pj. Ville Skinnari (sd.) Miidia International, lakiasiainja konsulttitoimisto Antero Vartia (vihr.) yrittäjänä Mattolaiturissa, Ronolassa, Kidvekelissä ja Hernesaaren Löylyssä. Tielle tarvitaan ammattitaitoista valvovaa poliisia. • 11 etsintäkuulutettua,10 ajo-oikeudetonta ja 4 rattijuopumuksesta epäiltyä. Hänellä on pörssiosakkeita 1,3 miljoonan euron edestä ja useita sijoituskiinteistöjä. Mistä kysyMys. –?Se on suuri määrä. Se ei ole kovin hyvä yhdistelmä. Kaikki kansanedustajat eivät kerro sidonnaisuuksiaan yhtä tarkasti. –?Pienillä lepoja ajoaikaylityksillä ei ole tässä tekemistä. Ville Skinnari (sd.) Lahden Hiihtoseuran johtokunta Timo Soini (ps.) Vermon Raviradan hallitus Tytti Tuppurainen (sd.) Oulun kaupunginteatterin hallituksen pj. Harry Wallin (sd.) Isännöintija kiinteistöhuolto Harry Wallin Oy. Pirkko Mattila (ps.) Vapon hallintoneuvoston pj. Ville Skinnari (sd.) Lahti Energian ja Hämeen Voiman hallituksen pj. Taloudellisen tilanteen takia huollot ja korjaukset voivat jäädä viime tippaan, ja tiukassa kilpailutilanteessa yritetään ajaa halvalla. Hallitusta johtaa Tytti Tuppurainen (sd.) ja jäsenenä on myös Annika Saarikko (kesk.). Kai Mykkänen (kok.) suomalaisvenäläisen energiaklubin pj. –?Väitän, että törkeitä rikkeitä on todella pieni osa kaikista. YRITYSTOIMINTA Anders Adlercreutz (r.) osakas Arkkitehtitoimisto A-Konsulteissa. Seuraamuksia eli sakkoja ja huomautuksia tuli yhteensä 444. Markku Pakkanen (kesk.) omistaa yhden kuljetusyrityksen yksin ja MaSa-Linesin puoliksi. –?Kuljettajan pitää miettiä omaa vastuutaan. Millainen riski raskas liikenne on. • 15 ylikuormaa. Eero Lehti (kok.) istuu mm. –?Etsintäkuulutus ei tarkoita samaa kuin amerikkalaissarjoissa, että on törkeä rikos ja ehdoton kiinniotto eli käsiraudat ja putkaan. Mika Raatikainen (ps.) lukee sidonnaisuuksikseen myös avioliiton ja sotilasja poliisivalat. 4H:ta, energia-klubia ja Lepikkoa Kansanedustajilta löytyy sidoksia sekä huvipuistoon että kiinteistökauppoihin Esimerkkejä kansanedustajien ilmoittamista sidonnaisuuksista Markku Eestilä (kok.) Savon Voiman hallitus. Kuinka yleistä on näin suuri etsintäkuulutettujen määrä, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta. Jos niitä rikotaan selkeästi, onko ajokuntoakaan olemassa. Yhdistystoiminnassa erityisen suosittu on nuorisojärjestö 4H. Kansanedustajia on paljon urheiluja kulttuurijärjestöissä sekä yleishyödyllisissä järjestöissä kuten Invalidisäätiössä, Reumaliitossa, Ensija turvakotiliitossa, Omaishoitajien ja läheisten liitossa, Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiössä ja Setlementtiliitossa. Harry Harkimo (kok.) on mukana useissa rakennuttamiseen, konsultointiin ja urheiluun liittyvässä yritystoiminnassa kuten Sipoonranta Oy:n, Jokerit Hockey Oy:n ja Suomen Käteisnosto Oy:n hallituksissa. KUVA: Tuuli Truhponen/ Arkisto TehovalvonTa Jopa 11 etsintäkuulutettua • Poliisilla on 23.–24. –?Kuka riskin määrittelee. Samaan kuljettajaan voi kohdistua useampiakin rikkeitä. Liikennesääntöjä pitää noudattaa. Mykkänen on suomalaisvenäläisen energiaklubin puheenjohtaja. Jutta Urpilainen (sd.) Suomen Kansallisoopperan hallitus Sofia Vikman (kok.) Tampereen Särkänniemen hallituksen pj. Taloustutkimuksen, Eilakaislan ja Biohitin hallituksissa. Niistä 901 oli rekisteröity Suomeen ja 232 ulkomaille. Sen valtuuskuntaa johtaa Anneli Kiljunen (sd.) ja valtuuskunnassa on 9 kansanedustajaa: 5 keskustalaista ja Pirkko Mattila (ps.), Outi Mäkelä (kok.) sekä Johanna Ojala-Niemelä (sd.), joka on myös hallituksessa
Noin 3?000 ihmistä odottaa Calais’ssa mahdollisuutta päästä Britanniaan laittomasti esimerkiksi junien ja rekkojen päälle kiipeämällä. Ennen kuin vene on päässyt Kreikan aluevesille, Turkin rannikkovartiosto ampuu sitä kohti vesitykeillä. • Jos merestä pelastetut ihmiset kertovat olevansa pakolaisia tai turvapaikanhakijoita, täytyy noudattaa kansainvälisessä pakolaislaissa säädettyjä perusperiaatteita. –?He pääsivät lopulta rantaan tavaroiden joukkoon piilotetun varakanisterin turvin, Kaprio kertoo. Jenni Hakkarainen Aurinko on hädin tuskin noussut, kun ensimmäiset kumiveneet voi jo nähdä kiikareilla Kreikan Lesboksen saaren pohjoisrannalta. Paniikin iskiessä veneen keskellä istuvat naiset ja lapset alkavat itkeä. Siellä on vastaanottokeskus, joka on Kaprion mukaan pahasti alimitoitettu kuten myös saaren pakolaisleiri. Uutistoimisto AFP:n mukaan Turkista Kreikkaan lähteneet maahanpyrkijät kertovat yhä enemmän myös tapauksista, joissa asemiehet ovat yrittäneet estää heitä tulemasta Eurooppaan. Kaprion mukaan Lesboksella toimivat rannikkovartioston yksiköt pelastavat päivittäin useita veneitä merihädästä. saaren pohjoisosaan rantautuvat maahanpyrkijät otetaan vastaan vapaaehtoisvoimin. V älimer i 200 km STT Ateena Egeanmeri E geanmer i T U R KKI T U R KKI K R E IK KA 20 km L E SB O S Mytilini Lesbos Israelin armeija ampui 16-vuotiaan palestiinalaispojan Israelin armeija on ampunut 16-vuotiaan palestiinalaispojan Länsirannalla. Määrä laski huomattavasti edellisyöstä, jolloin poliisi esti yli tuhat yritystä päästä Eurotunnelin kautta Britanniaan. Täpötäysi kumivene selviytyi lasteineen Lesboksen saarelle. Kaprion todistama tilanne ei ole yksittäistapaus. Aallokko on kaataa veneen. Kaprio on ollut noin kuukauden ihmisoikeusjärjestön tarkkailijana Lesboksella. Jokainen on maksanut matkasta noin 1?000 euroa salakuljettajille. Varoja ja henkilökuntaa ei ole tarpeeksi. elokuuta 2015 Forssan lehti 12. Kreikan vesillä venettä vastassa on Kreikan rannikkovartiosto. Uutistoimisto AFP:n mukaan ainakin neljä bussilastillista mellakkapoliiseja vartioi tunnelin suuta perjantaina. Länsirannalla on puhjennut runsaasti väkivaltaisuuksia sen jälkeen, kun puolitoistavuotias palestiinalainen lapsi kuoli perjantaina tuhopoltossa. Tilanne on vaarallinen, sillä ihmiset eivät osaa uida ja lasten kellukkeet on tarkoitettu uima-altaaseen eikä merelle. • Vuonna 1951 laadittu Geneven pakolaissopimus kieltää palauttamasta tai karkottamasta pakolaisia ja turvapaikanhakijoita alueille, jossa heidän henkensä tai vapautensa voi olla uhattuna esimerkiksi uskonnon, rodun tai kansallisuuden takia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kuvaili tuhopolttoa ”terroriteoksi joka suhteessa” ja lupasi, että rikos tutkitaan. Paikalliset, turistit ja saarella asuvat ekspatriaatit tarjoavat vettä, hieman ruokaa ja lapsille vaippoja. STT–AFP Ulkomaan UUtiset sunnuntaina 2. –?Pakolaiset kertoivat pyytäneensä rannikkovartiostoa päästämään heidät jatkamaan matkaa, sillä mukana oli pieniä vauvoja, sanoo Johanna Kaprio. KreiKan KolmanneKsi suurin saari Lesbos sijaitsee Egeanmeressä vain parinkymmenen kilometrin päässä Turkin rannikosta. Kumiveneeseen saa ottaa vain välttämättömimmät tavarat kuten passin ja tutkintotodistukset. UNHCR uutisoi jo helmikuussa Kreikan rannikkovartioston ahdistelleen venepakolaisia. KUVA: Johanna Kaprio/Lehtikuva YK:n pakolaisjärjestön mukaan Kreikan saarille saapuu noin 1 000 ihmistä päivittäin. Tuhopoltosta epäillään juutalaisen siirtokunnan asukkaita. Vene pysyy vaivoin pinnalla, ja sen moottori on hyytynyt jo ainakin kerran matkan aikana. Hän näki, kun maahanpyrkijöiden vene joutui vaikeuksiin. Tavallisesti huteriin veneisiin ahtautuu noin 40–50 maahanpyrkijää, mutta torstaiaamuna yhdessä Turkista lähteneestä veneessä istuu 57 syyrialaista. STT–AFP-TT Eurotunneliin pyrkineiden määrä väheni huomattavasti Calais’ssa Noin 300 siirtolaista pyrki Eurotunneliin Ranskan Calais’ssa perjantain ja lauantain välisenä yönä, kertoi Ranskan poliisi lauantaina. –?Nämä tapaukset rikkovat turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia, eikä niitä voi hyväksyä, vaikka pakolaiskriisi koetteleekin ymmärrettävästi saaren kestokykyä. Israelin armeijan edustaja kertoi, että sotilaat ampuivat pojan tämän heitettyä polttopullon vartiopisteeseen. Tänä vuonna Kreikkaan on saapunut vesiteitse yli 109?000 maahanpyrkijää, joista noin 60 prosenttia on lähtöisin Syyriasta. Kaprion mukaan venematka Turkista Lesbokselle taittuu tavallisesti tunnissa. Vaikka poliisit ovat onnistuneet pysäyttämään tunneliin pyrkineet, uutistoimisto AFP:n mukaan valtaosa siirtolaisista ainoastaan palaa majapaikkaansa odottamaan uutta tilaisuutta. Palestiinan vapautusjärjestö PLO kuitenkin katsoi, että Netanjahun hallituksella on täysi vastuu sylilapsen kuolemasta. Poikaa ammuttiin rintaan varhain lauantaina, ilmoittivat palestiinalaislähteet. Aiemmin tällä viikolla Ranska lähetti paikalle 120 ylimääräistä poliisia taltuttamaan kriisiä jo paikalla olleiden 300 poliisin kanssa. STT Maahanpyrkijät kohtasivat rannikkovartioston vesitykit KaiKKia autettava Merihätään on tarjottava apua • Laivan kapteenilla on velvollisuus tarjota suojaa merihädässä oleville ihmisille riippumatta esimerkiksi heidän kansallisuudestaan.Käytäntö perustuu Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimukseen sekä kansainväliseen meriturvallisuutta käsittelevään SOLAS-sopimukseen, jota hallinnoi Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO. YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Kreikan saarille saapuu arviolta 1?000 maahanpyrkijää päivittäin. –?Keskustelin Lesboksen kaupunginjohtajan kanssa, joka sanoi, että saaren budjetti ei enää riitä. Hänkin on kuitenkin kuullut maahanpyrkijöiltä vastaavista kokemuksista. Veneistä on esimerkiksi takavarikoitu moottoreita ja ihmisiä on jätetty ajelehtimaan merelle. Se takavarikoi veneen bensakanisterin ja ajelee useita kierroksia veneen ympärillä. Saarelle saapuneet saatetaan bussiasemalle, josta on kuljetus Mytilinin kaupunkiin. Kumiveneeseen saa ottaa vain välttämättömimmät tavarat kuten passin ja tutkintotodistukset. Jos käy huono tuuri, kumivene täyttyy vedellä ja laukut huuhtoutuvat mereen
Kipeää hammasta hoidetaan aivan eri periaatteilla kuin muuta luuta – tai kipeää polvea, olkapäätä tai vatsaa. 6 Sunnuntai 18–20 Kuka kitkisi rikkaruohot. Forssan Lehti kiersi Lounais-Hämeen raitit ja kuulosteli, missä sijaitsevat kipupisteet ja kehujen kohteet. elokuuta 2015 Forssan lehti Sunnuntai. sunnuntai 13 sunnuntaina 2. Kylänraittien ja kuntakeskustojen viheralueet ja niiden kunto herättävät kesäaikaan intohimoja
–?Käymme täällä aika usein, Koijärvellä asuva Stigell kertoo. Heidän mielestään Ankkalammin ja Wahrenin puisto ovat Forssan kauneimpia alueita. Täällä Ankkalammilla viehättävät joutsenet, linnut ja ihmiset, Aate sanoo. Ulla Jäske Saija Pennanen Lounais-Häme Forssa Ankkalammin puiston jokaisella penkillä istuu väkeä myöhäisiltapäivän auringonpaisteessa. –?Kauniita puistoja on mukava katsella. Selvää on kuitenkin se, että rehottavat rikkaruohot ja näköesteeksi kasvaneet pöheiköt eivät miellytä kenenkään silmää. Robert Stigell syötti joutsenia lapsenlapsensa Essin, 5, kanssa Ankkalammilla. Vaari-Stigell kehuu, että puisto on hyvin hoidettu. Forssalaiset Mirja Aate ja Markku Arponen nauttivat Ankkalammin siisteydestä. Hän saa nurmikkoa leikatessaan vähän väliä pysähtyä nostamaan tupakka-askeja roskapussiin. –?Ja Kauppilan Perinnetilan ympäristö on nättiä. Stigell toteaa, että Koijärvellä ei kukkaistutuksia näy muuten kuin ihmisten omilla pihoilla. Lounais-Hämeestä löytyy seitsemän kuntakeskustaa, joista jokaisella on omaleimaisia piirteitä. . Syy lyhyeen ruohoon löytyy pian. elokuuta 2015 Forssan lehti 14. –?Kevättä odotellessa, Arponen veistelee. . . –?Joen ranta on myös nättiä, mutta se alue vaatisi aitauksia, koska veteen voi horjahtaa niin helposti. –?Forssassa on paljon kukkia torilla, pikkusisko kertoo huoKylänraitteja moneen makuun . Jotkut katselevat ajatuksissaan lammen pintaa, kun toiset syöttävät joutsenia. –?Kiertelemme päivittäin keskustan alueella. Marko Saarinen istuu Koivistonlammin rannalla pikkusiskonsa kanssa. Robert Stigell syötti joutsenia lapsenlapsensa Essin kanssa Ankkalammin puistossa Forssassa. KUVAT: Seppo Pessinen ja Tapio Tuomela sunnuntai sunnuntaina 2. Täällä en muista, että istutukset olisivat pistäneet silmääni, Helsingissä asuva Saarinen miettii. –?Täällä törmää kavereihin ja ystäviin päivittäin, paljasjalkainen forssalainen Arponen lisää. . Syksyllä ei auta, vaikka puisto olisi hieno, sillä sateet ja pimeä masentavat pariskuntaa. Humppila Kun valtatie kakkoselta kääntyy kohti talousvaikeuksissa painivan Humppilan keskustaa, ensimmäiseksi silmään pistää kuivahtaneet kukat liikenteenjakajan luona. Tosin voi olla, että asiaan vaikuttaa myös se, että vaari ja Essi syövät samalla jäätelöt, kun käyvät puistossa. Joku syö jäätelöä. Kukkia ei niillä alueilla ole, vain pensaita siellä täällä. –?Yleensä, kun ajelee jossain uudessa paikassa, niin kyllä hienot istutukset huomaa. –?Nyt on niin hyvä keli, että oli pakko lähteä töihin, vaikka kello onkin jo paljon, Jokinen kertoo pysäyttäessään menopelinsä. Varsinkin aurinkoisena päivänä. Humppilan keskustan liikenneympyrässä kasvaa vuorenkilpeä ja rikkaruohoja. Viihtyvyys ja viihtyisyys ovat asioita, joita on vaikea mitata ja määritellä. Jyri Jokinen ajeli nurmikkoa Humppilan keskustassa. Tosin ainoa kiertoliittymä rehottaa vuorenkilpeä ja rikkaruohoja. Urjalan torin reunalla ja kirjaston edessä on hienoja kukkaistutuksia. Tosin hän myöntää, että hän ei ole kovin paljon ajellut Humppilan keskustassa, sillä perheen lomapaikka on hieman kauempana. Mutta on keskustakin hänen mielestään omalla tavallaan kaunis. Jyri Jokinen nimittäin päristelee ruohonleikkurilla keskustan katujen viereisiä ruohokaistaleita. Jokisen korviin ei ole kuulunut sen kummempaa kritiikkiä tai kehujakaan Humppilan yleisilmeestä, mutta hän toivoisi, että asukkaat eivät heittäisi niin paljon roskia ympäristöönsä. –?Kerrostaloilla on omat kukkalaatikot, jotka nostamme keväisin ulos, mutta asukkaat hoitavat itse kukat. –?Oma piha, Jokinen naurahtaa, kun häneltä kysyy keskustan kauneinta paikkaa. Koivistonlammin uimapaikka on aivan keskustan tuntumassa ja hieman kauempana Venäjänlammi. Muuten he ovat keskustan alueeseen tyytyväisiä. . –?On, 5-vuotias Essi vastaa, kun häneltä kysyy, onko puisto hänen lempipaikkansa. Mutta mitä lähemmäs keskustaa ajaa, sitä lyhyempää on ruoho. Hän on kesätöissä Humppilan Kiinteistöpalvelussa, jonka tehtävänä on ajella keskusta-alueen nurmikot. He olivat tuoneet lapsensa uimaan. Satu Sillanpään mielestä Urjalan keskusta on kaunis ja siisti. Forssalaiset Mirja Aate ja Markku Arponen nauttivat puiston siisteydestä ja hyvin hoidetuista istutuksista
6 Jatkuu seuraavalla aukeamalla Robert Stigell syötti joutsenia lapsenlapsensa Essin kanssa Ankkalammin puistossa Forssassa. Urjala Urjalan keskustaa kohti ajellessa yleisilme on siisti. Liikenne sujuu paremmin, kun risteyksissä näkee, tuleeko kulman takaa ketään. –?Joulunakin keskusta on kaunis. Kolmikon mielestä Urjalan keskusta on hyvin hoidettu. –?Voi olla, että se johtuu rahapulasta. Kylmäkoskelainen Satu Sillanpääkin kehuu Urjalan keskustaa. Hän lisää, että puutarhatyöntekijöitä hyörii Urjalassa siellä täällä ja talvella lumityöt tehdään siististi. –?Silloin täällä on niin paljon ihmisiä, ettei tänne meinaa mahtua. –?Samettikukkaa, daaliaa, leijonankitaa, urjalalainen Anja Jokinen luettelee. elokuuta 2015 Forssan lehti. Torin reunalla ja kirjaston edessä on hienoja kukkaistutuksia. Hänen mielestään ainoa kritiikin paikka on toripäivien liikennekaaos. –?Kukkien kastelu on ollut helppoa, Marjamäki selventää. Helka Pulakka, Signe Marjamäki ja Anja Jokinen ihailivat Urjalan kukkaistutuksia ennen teatterimatkaansa. Kadunvarsien siistinä pitäminen on Sillanpään mielestä myös turvallisuuskysymys. manneensa. sunnuntai 15 sunnuntaina 2. Sillanpään mukaan Akaan puolella kaikki on rempallaan eikä mistään pidetä huolta. Jokinen, Helka Pulakka ja Signe Marjamäki ovat matkalla sotainvalidien teatterireissulle Jokioisiin. Täällä keskustan alue pidetään tosi siistinä ja kauniina. Asuinalueeltanikin puuttuu asfaltti, valot ja kaikki muu. –?Täällä on ojanpientareetkin kunnossa, paljon pyöräilevä Sillanpää kehuu. Marjamäki kiittelee yllättävästi sateisia kelejä. –?Tykkään itsekin hoitaa puutarhaa, joten kiinnitän kukkiin huomiota
Erityisesti istutuksiin kiinnittää huomiota kunnantalon, kirjaston ja terveyskeskuksen ympäristössä. Korkiamäki ajelee Ypäjälle yleensä Vaulammin kautta. Että on niittyä ja luonnonkukkaa. Ypäjä Naiskolmikko on juuri nauttinut lounaan Ypäjän keskustassa sijaitsevan Villa Emilian terassilla. Yleisilme on hänen mielestään tällä hetkellä jokseenkin tyhjä. Salokeron mielestä Ypäjän keskustaan tunnelmaa luo useampien teiden risteäminen. Jokioisten keskustan istutukset ovat saaneet kehuja naapurikunnissakin. Kaikki tänne tulevat vieraatkin siitä aina mainitsevat, Keinänen kehuu. –?Minusta tämä on ihana paikka, ja saa pysyä tällaisena. –?Tästähän saisi ihanan keskieurooppalaistyylisen keskustan, tämä on siihen riittävän pieni ja idyllinen. Viimeisin kehunaihe on Loimijoen rantaan avattu, tosin vielä keskeneräinen rantabulevardi. Lounais-Hämeen liikenneympyröissä on eroja. Ainakin enemmän kuin vilkkuvat värivalot. elokuuta 2015 Forssan lehti 16. Korkiamäen visiot alkavat lentää. –?Ne ovat kyllä ihan nätit, Janna Hannikainen myöntää. Ainoana rumentavana tekijänä keksii hänkin vain surullisen kuuluisan liikenneympyrän. Koivujakin jotkut vainoavat, että pitäisi kaataa, mutta minun mielestäni saavat kyllä kasvaa. Eniten polemiikkia aiheuttaa liikenneympyrä, jonka vastuukysymykset ovat jättäneet menneinä kesinä miltei luonnontilaan. –?Roskia voisivat ihmiset tietysti heittää vähemmän, mutta sille kaupunki ei oikein mitään voi. Hiukan ydinkeskustan ulkopuolelle rajautuva Kartanon alue saa nuorilta kiitosta. Roskat ovat monen kuntakeskustoissa liikkuvan harmi. Nämä roskiksen ohi menneet lojuivat Ypäjän muuten kauniissa keskustassa. 6 Jatkoa edelliseltä aukeamalta Somero Somerolla istutukset ja ympäristön hoito ovat jokakesäisiä keskustelunaiheita. Joulun alla Jokioisten keskustaraittia kaunistavat kuuset ja valot ovat nuorten mieleen. Sen sijaan tuoretta rantabulevardia Hannikaiset tai viereen kolmanneksi istunut Sebastian Roth eivät ole vielä ehtineet käydä katsastamassa. Naiset pohtivat, onko ympäristön arvostelu näin ollen epäreilua, mutta antavat sitten palaa. Muualle keskustaan hän sen sijaan kaipaisi lisää väriä, vaikkapa räväkämpien istutusten muodossa. Kun tulee puhe Ypäjän keskustan viihtyvyydestä, on helppo kommentoida ensin lähinnä olevaa näkymää. Erittäin näyttävät istutukset ovat myös marketin vieressä torialueella. –?Jos vertaa esimerkiksi Parolan keskustaan, jossa on vain yksi läpikulkeva tie, on tämä minun mielestäni mukavampi. –?Liikenneympyrä on ainakin hoidettu todella hienosti, siitä pisteet. Jokioinen Jokioinen on saanut runsaasti kehuja kauniisti hoidetuista istutuksista. Vuosien takainen katuremontsunnuntai sunnuntaina 2. –?Keväällä täältä löytyvät kaikki ensimmäiset kukkivat kasvit, valkoja keltavuokot. Ja tykkäänpä siitäkin, että myös Akustinpuistoon on jätetty pieni alue, joka saa kasvaa niittynä. Kahteen leiriin ihmisiä jakaa se, miten luonnontilaiset alueet ja istutetut, hoidetut viheralueet istuvat toinen toistensa lomaan. –?Ei kun suuri helmi, Ann-Mari Salokero tarkentaa nauraen. Vanhaa rakennuskantaa naiset kaipaavat, mutta kehuvat samaan hengenvetoon yli satavuotiasta kirkkoa. Siellä myös vietetään silloin tällöin aikaa porukalla. Oiva esimerkki tästä on Kiiruun puisto, jonka penkillä istuskelee Paula Raitanen. –?Tämä terassi on ainakin aivan ihana, kuin pieni helmi, Sirkku Korkiamäki heläyttää. Irina Keinänen (vas.), Sirkku Korkiamäki ja Ann-Mari Salokero visioivat Ypäjän keskustasta keskieurooppalaishenkistä. Janna ja Aaro Hannikainen sekä Sebastian Roth viettävät aikaa Jokioisten keskustassa, vaikkei se heitä sen kummemmin säväytä. Vieressä istuva Aaro Hannikainen keksii kritiikin aiheen, keskustassa on hänen mielestään vähän turhan likaista siellä täällä. Hänen mielestään raitti on kauniisti hoidettu. Korkiamäki, Salokero ja pöydän kolmas nainen, eli Irina Keinänen ovat Ypäjällä töiden merkeissä, mutta yksikään heistä ei asu kunnassa. Mitä jos laittaisikin yrityksille samantyyliset kyltit ja kukkaistutukset, talvella samaan henkeen kynttilälyhtyjä... Raitanen asuu Someron keskustassa ja viettää siellä luonnollisesti paljon aikaa. Hänen mukaansa ”sisääntulo” Ypäjälle lipputankoineen on viihtyisä ja toivottaa tervetulleeksi. Ypäjän ympyrä hevospatsaineen ja kauniisti hoidettuine istutuksineen saa kiitosta
–?Kukkavaakuna on hieno ja se näkyy hyvin. Yleisilmeessä ei hänen mielestään ole muuta vikaa kuin rakennustyömaat kadun varrella. Annamari Kangasniemen mielestä kukista tehty Tammelan vaakuna on viehättävä yksityiskohta. ti toi keskusraitille uuden ilmeen. Kangasniemen mielestä Saaren kansanpuisto ja Mustiala ovat kauneinta Tammelaa. Samaa mieltä on Kuorevedeltä 30 vuotta sitten Tammelaan muuttanut Pirkko Simola. Tammela Tammelaan johtavilla teillä on taajamaportit ja Forssasta tultaessa myös kukista tehty kuntavaakuna. elokuuta 2015 Forssan lehti. –?Omassa pihassani on ruusuja, pioneja, päivänkakkaroita. –?Mustiala on hieno ja viihtyisä paikka, niin kuin Saaren puistokin, vaikkei se ihan keskustassa olekaan. Kangasniemen mukaan rakennukset ovat niin kolkkoja, paitsi kirkko, joka on hänen mielestään upea. Pirkko Simola ei odota Tammelan keskustan ilmeeltä ihmeempiä. Ne ovat ikänsä Tammelassa asuneen Annamari Kangasniemen mukaan viehättävä yksityiskohta. Keskustan yleisilmekin on siisti. Ne eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota. Tammelan kunnan kukista tehty vaakuna vastaanottaa kuntaan tulijan. –?Kun olin pieni, tässä oli soratie ja puurakennuksia, Kangasniemi palaa lapsuusmuistoihin. –?Nyt ne ovatkin olleet tosi kauniina, Raitanen sanoo Joensuuntielle viitaten. Kadun varren kukkaistutukset ovat hänen mielestään kauniita, mutta arkipäiväisiä. Kunnan pääkatu ei sen sijaan saa vastaavia kehuja. FL sunnuntai 17 sunnuntaina 2. Raitanen kertoo panneensa merkille, että viimeistään sen jälkeen myös yrittäjät ryhtyivät laittamaan liiketilojensa edustoja kuntoon. Simola sanoo, että hän ei oikeastaan odota keskustan ilmeeltä sen kummempia. Simola kaipaa Tammelan keskustaan enemmän kukkia. –?Tuo kunnantalo ei maalaiskuntaan sovi. Ne pömpelit ovat myös hienoja, Kangasniemi kehuu. Paula Raitanen nauttii Someron puistoista ja erityisesti niiden monimuotoisuudesta. Somerolla hoidetut istutukset ja luonnonmukaisempi ympäristö kulkevat käsi kädessä. Viihdyn siellä
Yli 30-vuotiaista suomalaisista hampaattomia on yhä noin 350?000 eli joka kymmenes kansalainen, ja osaproteeseja on joka neljännellä aikuisella. Mies, 27 vuotta. Useimmat heistä ovat keski-ikäisiä tai varttuneita miehiä. Hammashoito tuntuu olevan erillinen saareke ihmisen muun terveydenhoidon ulkopuolella. Kun professori Eeva Widström lähtee Terveydenhoidon ja hyvinvoinnin laitokselta kaduille ja toreille, hän näkee ihmisiä, joilta puuttuu hampaita näkyviltä paikoilta. –?Aukkoisia hammasrivejä näkyy, toisin kuin vaikkapa Ruotsissa. Hampaitaan kehnosti hoitaneiden on syytä katsoa peiliin, mutta järjestelmässäkin on vikaa. Länsinaapurissa hampaattomia on likimain nolla. IlarI TapIo teksti // Veera KorHonen ja Joonas sallI kuvat Hammashoidossa on jotain mätää Sadoillatuhansilla suomalaisilla ei ole omia hampaita suussa. sunnuntai sunnuntaina 2. Siellä vastaavaan ei törmää missään, Widström päivittelee. Tilastot sanovat samaa. Hammashoidon ammattilainen huomaa ihmisjoukoissa eri asioita kuin me muut. Kokoproteesia siellä ei ole juuri kenelläkään. elokuuta 2015 Forssan lehti 18. Nainen, 33 vuotta. Nainen, 61 vuotta. Mies, 38 vuotta. Ruotsissa hampaattomia ei ole käytännöllisesti katsoen lainkaan. Poika, 11 vuotta
Merkittäviä lisäresursseja se ei kuitenkaan tuonut. 1960 • Hammasharjaa pidettiin ylellisyysesineenä. Eteenpäin päästiin vasta 1950-luvulla, jolloin koululaisten kunnallinen hammashoito sai alkunsa ensin vapaaehtoisena ja sitten säädöksellä määrättynä palveluna. Lähteet: Eeva Widström ja Hennamari Mikkola, Stakes 2008. Siksi varsinkin monien suurten kaupunkien hammashoitoloihin on kuukausien jonot. 1890 • Vuonna 1890 Suomessa oli 20 hammaslääkäriä. Lasten ja nuorten hampaat olivat huonossa kunnossa. 1970 • Suuhygieniaa alettiin arvostaa viimeistään 1970-luvulla. Syitä voi tonkia historiasta. Tarve oli huutava. Tiia Nurmilaakso ja Marja Sotamaa, Ylen Akuutti 2006. Lisäksi niiden hoito vaati ja vaatii edelleen teknisiä toimenpiteitä sekä rahaa. Siksi sekä suuhygienisteistä että hammaslääkäreistä on pulaa. Terveyskeskusmaksu ei hampaan paikkaukseen riitä, ja jos potilaalle joudutaan tekemään proteettinen toimenpide, vähävarainen ihminen voi joutua ottamaan sitä varten lainan. Suomessa Kela ei proteesia korvaa, Ruotsissa Försäkringskassan korvaa. Hampaita repivät irti sepät, naapurinmiehet ja muut puoskarit. –?Se oli pikemminkin kosmetiikkaa ja estetiikkaa. Helpompaa ja halvempaa on katsoa punoittavaan kurkkuun ja kirjoittaa pilleriresepti. • Vähitellen terveyskeskushammashoitoon pääsivät myös nuoret aikuiset. –?Hammashoitoa ei ennen pidetty oikein edes terveydenhoitona, Eeva Widström luonnehtii. Kipeää hammasta hoidetaan aivan eri periaatteilla kuin muuta luuta – tai kipeää polvea, olkapäätä tai vatsaa. Vielä 1960-luvulla harja saatettiin ottaa kerran viikossa mukaan saunaan, jossa kaikki pesivät hampaansa samalla harjalla. Hänestä on käsittämätöntä, että suun puhdistaminen on niin vaikeaa ihmisille, jotka sentään osaavat lukea, kirjoittaa ja laskea. Itä-Suomessa pahimmillaan jopa 25 prosenttia hammaslääkärien vakansseista on ollut täyttämättä. Toisaalta vikaa on järjestelmässä. Mukaan tuli myös erityisryhmiä sekä vakuutusjärjestelmä nuorille aikuisille. Nainen, 28 vuotta. sunnuntai 19 sunnuntaina 2. 1980-luvulla heille alettiin maksaa Kela-korvausta yksityisistä hammashoitopalveluista. Siksi moni menee kalliille yksityislääkärille tai antaa irronneen paikan jäädä hoitamatta. Jatkuu seuraavalla aukeamalla Hammashoidossa on jotain mätää Tilanne on paranemassa, mutta Widströmin mielestä aivan liian hitaasti. Kela-korvauksia ei kuitenkaan ulotettu koskemaan proteettisia hoitoja. • Ikärajat poistettiin vuosien 2002–2003 uudistuksessa. Menneessä Suomessa hammassairauksiin ei suhtauduttu vakavasti, koska niitä ei pidetty hengenvaarallisina. Vuosien 2002–2003 uudistuksessa hoito turvattiin sitten koko väestölle. Vastaanottoja oli kaupungeissa. Tyttö, 2 vuotta. Osaltaan kaikki tämä selittää suomalaisten hampaiden kehnoa kuntoa. Nainen, 60 vuotta. Se tuntuu olevan erillinen saareke ihmisen muun terveydenhoidon ulkopuolella. Sitten maaseudulla alkoi kiertää hammaslääkäreitä, jotka pystyttivät porauskalustonsa yleensä koulun voimistelusaliin. Yhteisharja levitti tarttuvaa kariesta. Historia Sepän pihdeistä terveyskeskuksiin • Menneillä vuosisadoilla hammassärkyä taltutettiin salisyylipulverilla, akkuhapolla, tupakansavulla, lipeäkivellä, pirtulla ja iilimadoilla sekä tulikuumalla tervalla tai rautanaulalla. elokuuta 2015 Forssan lehti. 1990 •Tukea hammashoitoon lisättiin ikäluokka kerrallaan. Mies, 37 vuotta. Uudistus oli kansainvälisestikin mittava ja haastava. • Proteesit rippilahjaksi ei ollut vitsi, ja juhannusviikolla maaseudun hammaslääkärit huhkivat ylitöitä. Olkapääleikkauksesta selviää sairaalassa muutamalla kympillä. Se tarkoitti fluorin purskuttelua luokkahuoneissa ja kouluhammaslääkäreitä, joista kiersi kauhutarinoita. • Kouluhammashoito alkoi 1950-luvun puolivälissä. Yhden päivän aikana saatettiin laittaa tekohampaat kymmenelle juhannusmorsiamelle. 1990-luvun lopulla julkisen tai sairausvakuutuksella korvattavan yksityisen perushammashoidon piirissä olivat kaikki alle 44-vuotiaat sekä rintamaveteraanit. Taustalla vaikuttivat amerikkalainen kauneusihanne Pepsodent-hymyineen sekä vuoden 1972 kansanterveyslaki, joka toi lasten hammashoidon osaksi kunnallista terveydenhoitojärjestelmää. Sen jälkeen hoitoa laajennettiin vähitellen ikäluokittain
Sitä on mahdollista tehostaa, ja ”sote” saattaa olla askel hyvään suuntaan. Päälle tulevat sosiaaliset ongelmat. Ilman julkista hoitoa syrjäseutujen asukkaat eivät saisi hammashoitoa lainkaan. Suomessa vallitsee itäinen suuhygieniakäsitys. Terveyskeskuksessa potilas maksaa hammashoidosta lakisääteisen asiakasmaksun, joka kattaa 33 prosenttia kustannuksista. –?Aikuisten hammashoitoa ei ole meillä pidetty poliittisesti tärkeänä, toisin kuin länsinaapureissa. Mies, 16 vuotta. Yksityisvastaanotolla potilas pulittaa täyden hinnan, mutta saa siitä Kela-korvauksen. Varsinkin monella pojalla ja miehellä on suttuinen suu. Hänellä on tekohampaat. Siitä syntyy epäedullinen kierre sekä potilaalle että yhteiskunnalle. Jälkimmäisillä paikkakunnilla aikuisia asukkaita saatetaan jopa kutsua hammashoitoon yksityisvastaanottojen tapaan. Perusterveydenhuollon rahoituksesta kotita loudet maksavat alle 10 prosenttia. Ne ovat varsin vaatimattomia. Monissa kunnissa odotusaika voi olla puoli vuotta, joissakin harvoissa taas yksi päivä. Ei niin toimita muidenkaan sairauksien tai vammojen kanssa. Esimerkiksi terveyskeskushammaslääkärin jopa 10?000 euron bruttopalkka koostuu kuukausipalkan ja mahdollisten päivystyslisien ohella toimenpidepalkkioista. Widströmin mielestä kyse on itä-länsiajattelusta. Hänen mukaansa suun terveydenhuolto on ollut Suomessa kautta aikain lapsipuolen asemassa. Fl-lM ”Kun nyt edes ylläpidettäisiin nykyjärjestelmä” Ilman lisäresursseja hammashoidon pullonkauloja ei saada poistettua, ja nykyisessä taloustilanteessa rahanlisäyksiä on turha toivoa. Reikäiset hampaat ja sairas suu ovat infektioportti koko elimistöön. ToisinPäin ajaTelTuna kansalaisten suun terveys paranisi, kun siihen satsattaisiin nykyistä enemmän yhteiskunnan tukea. Siellä 75 prosenttia hoidosta jää potilaan kustannettavaksi. He itse kuuluvat siihen hyvätuloiseen kolmannekseen kansasta, joka hoidattaa säännöllisesti hampaansa yksityisvastaanotoilla. Ne kestävät paljon paremmin, Widström esittää. Tämän seurauksena kansalaiset ovat hammaskalustonsa kanssa hyvin eriarvoisessa asemassa. Yhteensä kotitalouksien osuus suun terveydenhuollon rahoituksesta on peräti 60 prosentin luokkaa. –?Olihan se aika erikoista, ja vieläkin sitä piirrettä esiintyy vähän. sunnuntai sunnuntaina 2. Näköalattomuus vaivaa myös terveysalan viranhaltijajohtoa. Uudestaan ja uudestaan. Resursseja ei tässä yhteydessä kuitenkaan lisätty. Heillä ei oikein ole omaa asemaa eikä foorumia. –?Ja nyt korvauksia on sitten leikattu. Yksi alan PääTavoiTTeisTa on julkisen sektorin jonojen lyhentäminen. Sen sijaan laajennettiin Kela-korvauksia yksityiselle puolelle. ”Ei voi ajatella, että jos vaiva on ’itse aiheutettu’, sen hoidosta pitää maksaa itse. –?Nykyinen taloustilanne aiheuttaa uusia uhkakuvia. Professorin mielestä yksi syy ovat hammaslääkärien palkkakannusteet, jotka eivät ole ajan tasalla. tyttö, 7 vuotta. Hänen mukaansa nyt pitää tyytyä toivomaan, että nykyinen järjestelmä saadaan ylläpidettyä seuraavaan isoon uudistukseen asti. Se on jätetty sivuun uudistuksista (”Tämä ei koske hammashuoltoa”) tai lykätty maton alle (”Palataan tähän hampaiden osalta joskus myöhemmin”). Poliittisilta päättäjiltä puuttuu tämänkaltainen pitkän aikavälin kokonaisnäkemys. –?Mutta on erittäin tärkeää, että julkinen hammashoito säilyy. Alkuvuonna oli jo esillä ajatus aikuisten hammashoidon ottamisesta säästösyistä pois terveyskeskuksista. Jokainen paikka pitää pistää uusiksi keskimäärin 7–8 vuoden välein. Eeva Widströmin mukaan meillä laitetaan nyt muovipaikkaa muovipaikan tilalle. Muiden PohjoisMaiden hammashoitojärjestelmät ovat samantyyppisiä. Tulisi johtajatiimejä. –?Jotkut poliitikothan näyttävät ajattelevan, että aikuisten hammashoito terveyskeskuksissa on ylimääräinen etu, jonka voi peruuttaa, Pöyry taivastelee. Näin ei ole. Jonot kertovat huomattavasta eriarvoisuudesta. Widströmin mukaan esimerkiksi pienten terveyskeskusyksiköiden johtajat ovat aika yksin. Luku on terveydenhuollon koko palvelutarjonnassa aivan omaa luokkaansa. Taustalla on Ruotsissa 1930-luvulla rakennettu malli, jota selittää harva asutus. Ei niin toimita muiden sairauksien kanssa.” Matti Pöyry Toiminnanjohtaja, Hammaslääkäriliitto Jatkuu edelliseltä aukeamalta Mies, 55 vuotta. Määräävä tekijä on potilaan sosiaalinen ja taloudellinen asema. –?Jos suosituksia noudatettaisiin, sekä yhteiskunta että ihminen itse pääsisivät halvemmalla. Isommat yksiköt toisivat johtajille ainakin sen foorumin. Mies, 60 vuotta. Se sysäisi meidät suurin piirtein Romanian ja Bulgarian kastiin. Eeva Widströmin mielestä asetelmaa leimasi suuri eriarvoisuus yhden sektorin alueella. Niin ei kuitenkaan voi ajatella, että jos vaiva on ”itse aiheutettu”, sen hoidosta pitää maksaa itse. Se on iso potti. Tätä mieltä on Suomen Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry. elokuuta 2015 Forssan lehti 20. Toisin kuin naapurimaissa, Suomessa kunnalliseen hoitoon priorisoitiin kuitenkin pitkään vain lapset ja nuoret. –?Kolikon toisella puolella on sitten ihmisten oma käyttäytyminen, esimerkiksi se, että vain joka toinen suomalainen mies harjaa hampaansa edes kerran päivässä, Matti Pöyry pohtii. Enää ei ole mahdollista, että julkiseen terveydenhoitoon pääsyä rajoitettaisiin henkilön iän perusteella. Kuluttajan kukkaroon perustuvaa kustannusrakennetta on vaikeaa perustella varsinkin, kun suualueen tulehduksilla saattaa olla vakavia terveysseuraamuksia. Virkaehtosopimuksen mukaisesti niitä kertyy laskennallisella kaavalla lomillakin, vaikka lääkäri ei silloin toimenpiteitä tee. Julkisella sektorilla ei puolestaan ole riittävästi voimavaroja vastata kysyntään, Pöyry toteaa. Nainen, 87 vuotta. Tulehdukset voivat levitä verenkiertoon ja aiheuttaa esimerkiksi sydänkohtauksen tai aivoinfarktin. Aukkoisen hammasrivin kanssa ei kannata hakea tyttöä tanssiin eikä töitä – ellei satu olemaan ammattilaisjääkiekkoilija. –?Palkkioita tulee lähinnä paikkauksista, mutta terveyskeskuksissa pitäisi tehdä kruunuhampaita. Ikärajat poistuivat reilut 10 vuotta sitten. –?Uudistukset maksaisivat, mutta pitkällä aikavälillä ne maksaisivat myös itsensä yhteiskunnalle takaisin
Suomi sai taas pronssia. Suomessa on noin 400 lisenssipelaajaa. KUVA: Kai Sandberg Vain mestaruus kelpaa Kai Sandberg Naiset ovat pelanneet amerikkalaisen jalkapallon maailmanmestaruudesta vuodesta 2010 lähtien. divisioona. –?Hakeuduin try outin kautta pelaamaan Los Angeles Amazoniin. –?Vaikka nämä ovat ensimmäiset arvokisani, haluan olla omalla pelipaikallani Euroopan paras, kertoo puolustuksen tukinaisena eli linebackerina pelaava Vikman. –?Itse olen aina ollut aika iso. Kultaa vei odotetusti Yhdysvallat, hopealle sijoittui Kanada. Pienet ja isot, nopeat ja vahvat. Lisäksi taustat ovat kunnossa. Andalusiassa sijaitsevalle Granadan alueelle on luvattu näännyttäviä, 35–40 asteen helteitä. Kaikille löytyy taktisesta pelistä oma roolinsa. Säännöt ovat samat kuin miehillä, vain pallo on pienempi. Vikmanin mukaan laji on siitä hyvä, että sitä voivat pelata hyvin eri tyyppiset pelaajat. Urheilu > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi Anniina Vikman pysäyttää hyökkääjiä EM-kisoissa Espanjassa. VIkman sanoo , että hän tiesi heti kokeiltuaan, että raju jenkkifutis on hänen lajinsa. Suomen mestaruus tuli vuonna 2011. Suomessa hyvä taso 35-VuotIaana VIkman sanoo pelaavansa vain vuoden kerrallaan. Olemme saaneet ohjeet juoda päivässä 10–16 litraa nesteitä, mikä ei tietenkään saa olla kaikki vettä. Lähimpänä Forssaa naiset voivat pelata amerikkalaista jalkapalloa Hämeenlinnassa. Olen pitkään kertonut, että meneillään oleva kausi on viimeinen, niin olen tehnyt nytkin. Ennakolta Suomen vaikein vastus kisoissa on Saksa, joka on hävinnyt Suomelle MM-pronssiottelun kahdesti. Minä en niitä pelkää, Vikman sanoo. 9. Minun pelipaikallani on tärkeää, että löytyy fyysisyyttä ja massaa. Helsingissä nykyään asuva Vikman on pelannut amerikkalaista jalkapalloa lähemmäs kymmenen vuotta. Toisessa lohkossa ovat IsoBritannia, Saksa ja Ruotsi. Suomi ei ole EM-kisojen joukkueista kaikkein isokokoisin, mutta joukkue on nopea ja tasainen. –?Joukkuekaverit sanovat minua Anniina ”Comeback” Vikmaniksi. Ja tämän päälle tulee maajoukkueen viemä aika leireineen ja pelireissuineen. Maajoukkueessa EM-kullasta pelaava Anniina Vikman ehti ennen kisareissua piipahtaa vanhoissa kotimaisemissa Tammelassa. elokuuta 2015 Forssan lehtI. –?Olen muuttamassa Turkuun, jossa aloitan toimintaterapeutin opinnot ammattikorkeassa. Täytyy pohtia syksyllä sitten peliuran jatkoa, Vikman sanoo. Sarjatasoja naisilla on kaksi, SM-sarja ja 1. Silloin vedetään punttia, nostetaan kuntoa ja haetaan nopeutta. Treenejä on pelikaudella neljä kertaa viikossa, viikonloppuina usein vielä pelit. Niin sanotulla off seasonillakin pitää harjoitella. Joukkue on hyvin valmennettu ja taktiikka alkaa olla hallussa. SM-sarjassa pelataan kuten miehetkin pelimuodolla 11 vs. FL urheIlu 21 sunnuntaina 2. divisioonassa pelaava Huskies. Suomi sijoittui silloin kolmanneksi kaadettuaan Saksan pronssiottelussa. ItseltäänkIn VIkman odottaa paljon. Tavoitteet ovat korkealla, vaikka vastassa on kovia vastustajia ja tukalan kuumat olosuhteet. Vikmanilla riittää virtaa ja intoa, mutta aika alkaa olla kortilla. Ensimmäiset askeleet lajin pariin hän otti Raumalla, sittemmin hän on pelannut monella muullakin paikkakunnalla, myös Yhdysvalloissa, kun työt veivät Kaliforniaan. Odotukset eivät ole vailla katetta, sillä Suomi on sijoittunut kahdesti MM-pronssille, molemmilla kerroilla parhaana eurooppalaisena maana. Olkapäät ja selkä ovat hyvin kestäneet reipasta menoa, mutta polvet ovat paukahtaneet parikin kertaa. Lisäksi on tullut ohjeet välttää turhaa ulkona olemista ja nähtävyyksien katselua. Omat hankaluutensa EM-kisoissa pelaamiselle tuovat sääolot. Suomen lohkossa pelaavat sinivalkoisten lisäksi Espanja ja Itävalta. Nyt Espanjassa järjestetään ensimmäiset EM-kisat. –?Meillä naiset ovat pelanneet tätä lajia pidempään kuin monessa muussa maassa. Toisen kerran MM-kullasta pelattiin 2013, tuolloin kisat järjestettiin Suomessa. 11, divarissa 9 vs. Lisäksi lajin suosio on täällä kasvanut nopeasti, tammelalaislähtöinen Vikman kertoo. Siellä toimii 1. –?Sää asettaa haasteita pelaamiselle ja huollolle. –?Tätä lajia on vaikea pelata, jos pelkää kontakteja. Meidän pitää keskittyä vain turnaukseen. Suomi on Saksan ohella turnauksen suosikki. Nykyään Vikman pelaa helsinkiläisessä Roosterissa naisten SMsarjaa. –?Kultaa lähdemme ehdottomasti hakemaan, se on kaikille joukkueessa ihan selvää, Vikman sanoo. AmerikkAlAinen jAlkApAllo Kai Sandberg Tammela Anniina Vikman pelaa puolustuslinjassa Suomen maajoukkueessa tänään alkavissa naisten EM-kilpailuissa Espanjan Granadassa
Sen takia aallotkin ovat aivan eri luokkaa kuin vaikkapa Suomessa, Thomas kertoo. Sweatista irtosi eniten tehoja katusählyturnauksessa. Luokassa suoritus riitti toiseen sijaan. Nuorilla riitti kuitenkin Ei mitään turhia sähläreitä Katusählykiertueen Forssan osakilpailu pelattiin holjissa tunnelmissa Torikadulla. Hän on valmentanut Suomessa myös Äänekosken Huimaa ja Forssan Koripoikia. Ottelu 13. Hallitsevat Suomen mestarit Janna Jensen ja Calbay Somerolta, olivat toisina ensimmäisen osuuden jälkeen. –?Tällä hetkellä todennäköisesti valintani on Prinssi, mutta en ole ilmoittanut sitä vielä kansliaan. KirKKonummelainen Emma Tallberg nousi lauantaina kolmannelta sijalta nuorten SM-kisan johtoon. STT crayton palaa Korikobrien päävalmentajaksi Koripallo Yhdysvaltalainen Derrick Crayton on Korisliigassa pelaavan Lapuan Korikobrien uusi päävalmentaja. KUVA: Tapio Tuomela Hyvinkään Ville Kulkas nousi kolmanneksi ennen päätöspäivää Ypäjän SM-esteillä. Oulun Hanna Tardiveau otti kolmannen sijan Wetrichtalla ja SM-pisteissä viidennen sijan. Lauri Markkanen heitti 32 pisteestä 20 ensimmäisellä puoliajalla. Hevoseen olen todella tyytyväinen. Suomi sai mahdollisuuden säilyä A-divisioonassa. Isojen ponien kärjessä jatkavat Hyvinkään Krista Tamminen ja FBI Kassarist, jotka selvittivät radan puhtaasti. Sen lisäksi iso ero on kuumuudessa. SM-kilpailun paine tuntui tänään vähän suorituksissa, mutta kilpailu on vasta puolessa ja kaikki vielä mahdollista, Tardiveau pohtii. Backlund jatkaa kärjessä SM-esteillä ”Hevonen hyppäsi hienosti ja radalla oli tosi hyvä fiilis.” SAnnA BAcKLUnd . Crayton on tuttu kasvo seuralle, sillä hän toimi Korikobrien päävalmentaja kaudella 2013–2014. Crayton aloitti valmennusuransa juuri Lapualta vuonna 2006. Perjantaina se ylihyppäsi ja jäi vähän killumaan ilmaan, nyt se veti niin hyvin, että olisi pitänyt jättää loppuradasta paine vähemmälle ja luottaa enemmän hevoseen. elokuuta 2015 Forssan lehti 22. Seinäjoen Joni Koivusalo ratsasti osakilpailun luokkavoittoon Renessinillä nousten sen kanssa kokonaiskilpailussa toiseksi. Hyvä puolustus neljännellä neljänneksellä pohjusti Suomen voiton. STT UrheilU sunnuntaina 2. Toisella ratsullaan Prinz Clintuksella hän on kahden hyvän osakisan jälkeen kiinni hopeassa. Epäonneksi ruunalta irtosi etukenkä kesken verryttelyn aivan kuten perjantainakin. Osakilpailuluokan kolmas oli Oulun Jenna Eeronheimo, jonka Still-Hof Merbau otti radalla vain yhden aikavirheen. –?Olin eilen viisi sekuntia hitaampi kuin Joni. Zorlando ei ollut tänään niin varovainen ja Renessin oli todella hyvä. –?Näin se sitten kääntyi. Suomi ei päästänyt viime minuuteilla Ukrainaa viittä pistettä lähemmäksi. Kovaa vauhtia kohti maailman kärkeä nouseva Turun Urheiluliiton teräsmies haluaa vielä joskus päästä näyttämään kyntensä legendaarisessa Havaijin Ironman-kilpailussa. Kulkas Calimbarilla lauantain paras Ypäjällä. Vaikka olosuhteet olivat lauantaina kaikkea muuta kuin ihanteelliset, eivät ne vaikuttaneet Thomasin suoritukseen juuri millään tavalla. Voittaja kulutti täysmatkalla aikaa runsaat kahdeksan tuntia ja 43 minuuttia. Salibandy Kai Sandberg Forssa Holjilla päästiin myös sportin makuun, kun salibandyn taitajat kisasivat Torikadulla katsusählyn SM-kiertueen Forssan osakilpailun voitosta. Paikallisuus oli turnauksessa valttia, sillä mestaruus ratkaistiin forssalaisvoimin. Tänään teimme puhtaan radan, mutta aikaa paloi virhepisteen verran, kertoi ensimmäistä vuottaan nuorissa kisaava Tallberg. Ukrainalle tappio tiesi putoamista B-divisioonaan. Kukin ratsastaja voi lähteä tavoittelemaan mitalia vain yhdellä ratsulla. Koivusalolle tilanne on kutkuttava. sijasta on sunnuntaina. Tämän syksyn kisaan Thomasilla ei ole asiaa, mutta vuoden päästä kenties. KUVA: Seppo Pessinen RatSaStuS Forssan Lehti Ypäjä Esteratsastuksen SM-kilpailuissa perjantaina johtoon noussut Janakkalan Sanna Backlund piti kärkisijan edelleen lauantain toisessa osakilpailussa Ypäjällä. . –?Mitaleita ei jaettu vielä tänään, sekä Hanna (Tardiveau), Ville (Kulkas) ja Joonas (Oranta) ovat kaikki alle pudotuksen päässä minusta. Korikobrien kasvatti Ville Turja jatkaa joukkueen pelaajavalmentajana. Korikobrat tiedotti samalla, että on tehnyt jatkosopimukset omien kasvattiensa Jussi Turjan, 25, Panu Peltokankaan, 22, ja Roni Hyvärisen, 18, kanssa. Kilpailu ratKeaa sunnuntaina kahdella kierroksella. Sweat aloitti ottelun tehokkaammin ja karkasi nuorempaa Häshlinkiä vastaan jo 3–0-johtoon. STT Thomas tähyää triathlonin kehtoon triathlon Suomen tämän hetken pitkän matkan ykköstriathlonisti Darby Thomas, 32, vei näytöstyyliin ensimmäisen Suomen mestaruutensa Lahdessa. Loppuottelussa kohtasivat entisiä tai nykyisiä fosu-pelureita vilisevät Sweat ja IBK Häshlinki. Wiseguy selvitti 145 cm:n radan vaivattoman oloisesti, mutta sai harmillisen pudotuksen aivan viimeisellä esteellä. Olisin halunnut kyllä saada vähän välimatkaa, olla tänään puhdas ja muille olisi kyllä saanut tulla virheitä, Backlund virnisti matkalla palkintojenjakoon. Backlundilla on hallussaan SMkultaa vuodelta 2013. –??Suurin ero on uintiosuudella, sillä Havaijilla tuulee aina todella kovaa. Täytyy tällä kertaa sittenkin vielä miettiä ja harkita Renessinin ottamista viimeiseen osakilpailuun, ratsastaja tuumasi. Naisten Suomen mestaruuden Lahdessa voitti Gladius Kirkkonummen Henrika Malmström. Toisen osakilpailun voitti vain yhden aikavirhepisteen saanut Hyvinkään Ville Kulkas ratsullaan Calimbar nousten kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Crayton teki Korikobrien kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen. Sunnuntaista on tulossa jännittävä, sillä kärkikolmikon erot mahtuvat yhden pudotuksen eli neljän virhepisteen sisään. Ratsukko on nyt kolmantena. –?Hevonen hyppäsi hienosti ja radalla oli tosi hyvä fiilis. Puomi jäi kismittämään ratsastajaa. Pikkuponien johdossa on edelleen 0,5 virhepisteellä Lohjan Aida Nyman, jonka Hannelore II hyppäsi osakilpailun virheittä. Perjantain jälkeen Koivusalo johti kisaa Zorlandolla, mutta sai sillä kaksi pudotusta. Dolce Vita Crosby hyppäsi radan pudotuksitta ottaen yhden aikavirheen. Ratsukko teki erittäin lyhyen valmistautumisen jälkeen sujuvaa työtä, mutta sai tililleen kaksi puomia ja on nyt kuudentena 4,89 pisteen erolla Backlundiin. Hyvä puolustus pohjusti Suomen voiton Ukrainasta Koripallo Suomen 18-vuotisten nuorukaisten maajoukkue kukisti ikäluokan EM-turnauksessa pakon edessä Ukrainan pistein 88–77 (44–49) lauantaina Volosissa Kreikassa
Kakkoseksi kirinyt Sekottaja hävisi voittajalle kolme, R.R. –?Matkaan lähdettiin sekavin tuntein, kun alkukausi oli ollut vähän sitä sun tätä eikä Saaga loistanut lämmityksessäkään. FL Saaga S hakee revanssia kuningatarkilvassa Jokivarren Kunkku hallitsi orien avausmatkaa. –. –?Meillä on hyvähenkinen kaveriporukka, joka voitti jo järvisählyn. Paikka oli aivan mainio, paljon kävi väkeä pelejä katselemassa, totesi FoSun valmennusja kehityspäällikkö Kimmo Kautio. Montén eli raviratsastuksen Suomen mestariksi kiersi Sanna Riikosen ratsastama Aki-Vei. STT Saaga S johtaa Joensuun kuningatarkisaa. –?Aikaisemmista kisoista on tullut kakkossijoja, ja joskus on ollut epäonneakin. –?Tämä lähtee itsestään kovaa, mutta malttaa sen jälkeen rauhoittua. KUVA: Seppo Pessinen kuntoa ja asennetta, sillä Häshlinki nousi nopeassa tahdissa tasoihin 3–3:een. –?Porin kisa antoi uskoa, että Saaga S pystyy ottelemaan tittelistä, mutta opetti myös, että pää täytyy pitää kylmänä. –?Se oli hyvä siihen nähden, että on keulasta laiska menemään, Antti Ojanperä totesi. Loppupeleissä voitto oli erittäin helppo. –?Etukäteen tiedettiin, että Mokomani ja Mian Mari lähtevät lujempaa, mutta olin tyytyväinen, että päästiin kärjen tuntumaan. Peli meni täällä aika fyysiseksi, välillä sai ihan painia, kertoi voittajajoukkueen kapteeni, FoSussa pitkään pelannut Markus Lintula. KUVA: Mikko Stig/Lehtikuva Kukan Tutu ei erehdy enää RaviuRheilu STT Uransa kahdella laukkastartilla aloittanut nelivuotislupaus Kukan Tutu on mennyt sen jälkeen kiltisti ravia joka kerta. elokuuta 2015 Forssan lehti. Erot avausmatkalla olivat niin pieniä, että ennen sunnuntain päätösmatkoja kaikki on auki. Vauhtikin oli tosin suomenhevosten äärirajoilla: päätöspuolikas hurjasteltiin 1.18-vauhtia. Pelit olivat hyvätasoisia, sääkin suosi – ainakin tämän kesän mittapuulla – ja yleisöä riitti. Tämän jälkeen edettiin tasatahtia, kunnes Sweat karkasi viimeisellä minuutilla kahden maalin voittoon lukemin 6–4. Lintula ei ollut vielä lauantaina varma, lähteekö Sweat katusählyn SM-lopputurnaukseen Helsinkiin, jonne Forssan turnauksen voitolla tuli paikka. Turnauksen paikallisjärjestelyistä vastannut FoSu oli tyytyväinen päivän antiin. Pasi pelasi Kuopiossa jo yhdessä katusählyturnauksessa ja laati meille taktiikan. Loppusuoralla yleisön meteli piti huolen siitä, että kuski sai olla rattailla hiljaa, valmentaja-ohjastaja Teemu Okkolin jutteli. Bret Boko seurasi johtavan takaa kakkoseksi. Päätöskierrokselle lähdettäessä alkoi tuntua, että meillä oli Mokomanista ote, ja se tunne vahvistui loppukaarteessa. Kolmas yhteinen startti tuotti kuninkuuskilvan avausmatkan voiton koko matkan johdon jälkeen. Sitä hallitsi odotetusti keulasta Surprise Lord rattaillaan Iikka Nurmonen. Kuningatarkilvassa hallitsevan ravikuningattaren Mokomanin osakkeet olivat korkealla sen päästyä keulaan. Camri tuli voittajan takana kolmantena maaliin saamatta kiritilaa, kun taas hallitseva ravikuningas Köppinen taipui Suivikkaan takaa hieman. Ei mitään turhia sähläreitä Hyvinkään Ville Kulkas nousi kolmanneksi ennen päätöspäivää Ypäjän SM-esteillä. Suivikas on tosi kova vastustaja, mutta toivotaan, että nyt olisi meidän vuoro, Jorma Kontio jatkoi. Nyt siihen tarjoutui elämän tilaisuus, kun Antti Ojanperä uskoi Jokivarren Kunkun ohjat mestarille Joensuun kisan kynnyksellä. RaviuRheilu Jari-Pekka Rättyä Saaga S ja Jokivarren Kunkku voittivat Kuninkuusravien avausmatkat. Se myös piti sen maaliin saakka. Markus Lintulan ohella joukkueessa pelasivat velipoika Matias Lintula, Pasi Huhtinen, Joni Sarkakallio ja Valtteri Rämö. Saaga S voitti avausmatkan myös vuosi sitten Porissa, mutta menetti seppeleen pikamatkalla hylkäykseen laukasta. Valjakko voitti ensin Suur-Hollola-ajon Lahdessa ME-ajalla ja sen jälkeen Suurmestaruuden Mikkelissä SE-ajalla. Jorma konTio on ohjastanut urallaan lähes 10?000 voittoa ja voittanut lähes kaiken mahdollisen, muttei koskaan ravikuninkuutta. Loppusuoralla hän yritti ajaa vähän etumatkaa rinnalla juosseeseen Suivikkaaseen, mutta tämä ei antanut periksi ja hävisi vain kymmenyksen. Täytyy olla tyytyväinen, että saatiin hevonen näinkin hyväksi tähän kisaan ja löydettiin tämän kauden huippukunto, voittajan ohjastaja Matti Nisonen iloitsi. Rinnalle jäänyt Saaga S oli kuitenkin väsymätön ja hankki otteen keulahevosesta loppukurvissa. –?Kunkku päätti itse lähteä lujaa ja avasi ihan nakkaamalla keulaan, Kontio kommento. FoSulla on samana päivänä harjoitusottelu, kun katusählymestaruudet ratkaistaan Narinkkatorilla. Kuten viimeksi Kaustisen Pikkupelimannissa, voittoresepti oli koko matkan johto. kuninkuusravien avauspäivää seurasi paikan päällä Joensuussa yli 21?000-henkinen yleisö. Kakkossuosikki Tähen Toivomukselle ei ravi maistunut. Kovinta lämminverivauhtia Kuninkuusravien avauspäivänä pidettiin Joensuu-ajossa. –?Kaikki meni hienosti, aikataulussakin pystyttiin ihmeen hyvin, taisimme hetken olla minuutin myöhässä. Yksi puolusti maalinedustalla ja kaksi hyökkäsi, Lintula kertoi. Se oli maalissa neljäs 0,9 sekuntia Jokivarren Kunkusta perässä. Lissun Eerikki teki voittajan rinnalla vahvan juoksun, mutta haparoi loppusuoralla sen verran, että Viktor Kärppä kurotti maalikuvassa ohi ja kakkoseksi. ToTo76-finaaleiss a juhlivat Ville Korjus Välähdyksellä, Matti Soronen Davidson Webillä, Jarmo Saarela Tejasilla ja Mika Forss Incredible Ironmanilla sekä Victory Bonsailla. Sunnuntaina kilpailut jatkuvat mailin pikamatkoilla ja päättyvät pitkiin kolmen kilometrin voimainkoitoksiin. urheilu 23 sunnuntaina 2. –?Katsotaan nyt, päästääkö valkku meidät matkaan, Lintula tuumi. Joensuun Pikkuprinssissä tuloksena oli kolmas peräkkäinen suurkilpailuvoitto. Startissa se oli kuitenkin hyvä. Ruskariina ja Joivi neljä, Noriko ja Hujanhajan kuusi ja Mokomanikin vain seitsemän sekunnin kymmenystä. Yhteistyö ei olisi voinut alkaa paremmin
–?Juoksin runsas viikko sitten Joensuussa 400 metriä alle 55 sekunnin ja ajattelin, että ratakierros on varmempi matka kuin 400 metrin aidat. Kauden aiempaa kärkiaikaa hallussaan pitänyt Samuelsson juoksi herkutellen alkuerien parhaan ajan 10,48. Huomisessa kilpailussa riittää panosta, Mannio kommentoi mestaruusja edustuskilpaa. Karsinta heitettiin sivumyötäiseen tuuleen, mutta loppukilpailussa tuulen odotetaan kääntyvän samalta sivulta hieman vastaiseksi. –?Lähtö oli huono, mutta parempi voitti, Samuelsson tunnusti. Valmentajalleen Kai Kyllöselle Myllymäki kuitenkin vakuutti, että vieläkin parempaa on luvassa loppukauden aikana. STT Wikström ja Blomqvist-Kakko putosivat jatkosta British Openissa Golf Ursula Wikström ja Minea Blomqvist-Kakko eivät selviytyneet päätöskierroksille naisten kauden neljännessä majorturnauksessa British Openissa. Lauantaina Mannio, 81,65, Ruuskanen, 80,57, Wirkkala, 80,26, ja Pitkämäki, 78,22, selvittivät karsintarajan tyylikkäästi heti ensimmäisellä heitolla. Yleisurheilu Pasi Rein Suomalaisen keihäsromantiikan ikimuistoisimmissa keihäskilpailuissa on aistittu ruudinkäryä. STT Wlodarczyk moukaroi hurjan ME:n YlesiuRheilu Puolalainen Anita Wlodarczyk heitti ensimmäisenä naisena moukaria yli 80 metriä. Salomäki voitti vaatimattomalla tuloksella 530. someRon esan seiväshyppääjä Eemeli Salomäki on edelleen toipumassa viimevuotisista pelkotiloistaan, jotka estivät pitkään häntä hyppäämästä. Juuri sellainen kilpailu on luvassa Porin Kalevan kisojen huipennukseksi sunnuntaina. Se oli tässä kilpailussa parasta, Salomäki kertoi. Ottelulla oli 20?808 katsojaa. Pirusti jännitti. Vantaalaista Kenttäurheilijat -58 -seuraa edustava Uusimäki juhli naisten 400 metrin juoksun ykkösenä. moukaRinheittäjä David Söderberg on noussut muutamalla heittoharjoituksella varteenotettavaksi ehdokkaaksi Suomen MM-joukkueeseen. Wirkkala on sijoittunut olympialaisissa ja EM-kisoissa viidennneksi ja MMkisoissa yhdeksänneksi 2008-10. Wikströmin jatkopaikka jäi kolmen lyönnin päähän, Blomqvist-Kakon seitsemän. Täytyy toivoa, että saisin vielä urheilla yhden kauden terveenä. Vuoden 2007 maailmanmestari Tero Pitkämäki ja viime suven Euroopan mestari Antti Ruuskanen ovat kilpailun voittajasuosikit. Aidoissa voi sattua kaikenlaista, Uusimäki kertoi Porissa. Myös Hannu Hämäläinen oli yksi juoksun voittajaehdokkaista, mutta hän kangistui kolmanneksi. Eikä oikealta puolelta puhkuva sivuvastainen haittaa häntä ratkaisevasti. RatakieRRoksen juoksija Hilla Uusimäki valitsi pienemmän riskin taktiikan, ja se palkittiin uran ensimmäisellä aikuisten Suomen mestaruudella. –?Kiihdytys lähti oikeaan kulmaan, ja fokus pysyi koko ajan vain omassa juoksussa. Kiihdytys oli pitkä ja loppu tuli rennosti, Myllymäki perkasi askeliaan. KUVA: Markku Ulander/Lehtikuva Myllymäki suoran valtias UrheilU sunnuntaina 2. –?Ero oli ihan selvä, joten olen ihan tyytyväinen hopeaan. Kaiken kukkuraksi Myllymäki juoksi ennätyksensä 10,39. Salomäki on muutenkin toipilas. STT Ilves pakotti HIFK:n pistejakoon jalkapallo Helsingin IFK:n oli tyytyminen jalkapalloliigassa pistejakoon, kun se päätyi Ilveksen kanssa 2–2-tasapeliinK otijoukkue oli kaappaamassa kamppailusta koko pistepotin, mutta Mika Lahtisen kaksi iosumaa tuottivat HIFK:lle jo kuudennen kotitasapelin. Karsinnan jälkeen varsinkin suosikkinelikko poistui kisapaikalta hyväntuulisena ja suurin odotuksin. Aika oli vain yksi lisäaskel eteenpäin uralla, Myllymäki iloitsi. Turun Urheiluliiton väreissä kisaava Nooralotta Neziri (11,79) nappasi sataselta pronssin aitajuoksun mestaruuden jatkoksi. –?Kiitos, kun muistutit, Söderberg vastasi tilanteesta huomauttaneelle toimittajalle. Sen verran tuuliennuste on kuitenkin vaivannut Pitkämäkeäkin, että hän yritti vetää matalalle jo karsinnassa. Liverpoolin avausmaalin teki 73. Pekingin MM-raja 76,00 jäi vain reilun metrin päähän. Viime vuonna Salomäki jäi Kalevan kisoissa ilman tulosta. Söderberg voitti lauantaina kauden ensimmäisessä kilpailussaan Suomen mestaruuden kelpo tuloksella 74,68. Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Latvala runttasi 100 metriä voittoaikaan 11,70 ja jätti Turun Toverien Milja Thuresonin (11,78) viime vuoden tapaan hopealle. STT Salomäki toipui pelkotiloistaan seiväsmestariksi Porissa. Alkueräjuoksuaan Myllymäki kuvasi helpoksi ja rennoksi. minuutilla vaihtopelaaja Divock Origi. Ville Lampinen ja Niclas Sandells kävivät 800 metrin Suomen mestaruudesta niin tiukan kamppailun, että Porin stadionilla hupeni melkoinen tovi maalikameran kuvan tutkiskeluun. –?Mestaruus minulle oli tärkeintä. elokuuta 2015 Forssan lehti 24. –?Silti minusta tuntuu, että olen oikealla tiellä. STT Keihäspaikalla haistellaan ruudinkäryä Tanska voitti MM-suunnistuksen sprinttiviestin suunnistus Tanska voitti sprinttiviestin MM-kisoissa Nairnissa Skotlannissa. Pitkämäki hyötyy takatuulesta, mutta hän on vähitellen oppinut heittämään mihin tahansa puhuriin. STT Liverpool pyöritteli HJK:ta 2-0 jalkapallo Englannin valioliigajoukkue Liverpool voitti Helsingin Jalkapalloklubin kansainvälisessä ottelussa Helsingissä 2–0 (0–0). –?Tosi iso pettymys, HIFK:n valmentaja Jani Honkavaara manaili Ilveksen loppukiriä. Illan finaalissa 200 metrin spesialisti tyri lähtönsä ja ehti maaliin ajassa 10,50. Sekä Ruuskasella että Pitkämäellä on ollut pieniä nivusvaivoja. –?Vielä on, vielä on, Myllymäki lupaili. Teemu Wirkkala ja Ari Mannio riitelevät keskenään Pekingin MM-kisojen kolmannesta edustuspaikasta. Se olisi ihan mukavaa, matalilla kaarillaan vastatuulissa viihtyvä Antti Ruuskanen virnuili. Samuelsson, 20, yrittää kirkkaampaa mitalia sunnuntaina 200 metrin voittajasuosikkina. –?Tämä on urheilua parhaimmillaan. Porin Kalevan kisoissa hän palasi kuitenkin vuoden tauon jälkeen seiväsmestariksi. Blomqvist-Kakko käytti kahteen kierrokseen 156 lyöntiä (+12) ja oli 120:s. Molemmilla on vastaavanlaisista tilanteista sekä onnistumisia että pettymyksiä. Wikström kiersi Turnberryn kentän kaksi kierrosta 152 lyönnillä, joka oli kahdeksan yli parin. –?Jos tuuli ei ole pahasti epäsuotuisa, 85 metriä pitäisi mennä helposti, Pitkämäki kuvasi virettään. Ruuskasella ja Pitkämäellä on jo Kiinan viisumit. Mannio on vuoden 2012 EM-kisojen pronssimitalisti. Viime vuonna en halunnut olla siellä ja pelkäsin hyppäämistä sen takia. Ville Myllymäki jätti muut taakseen sadalla metrillä. Wlodarczyk paransi maailmanennätyksen lukemiin 81,08. Karsinnassa kummallakaan ei ollut vaikeuksia. Alkuvauhti oli kuitenkin niin rauhallinen, että Lampisen voittoajaksi merkittiin todella leppoisat lukemat 1.55,29. –?Jospa tuuli kääntyisi finaaliin mennessä vastatuuleksi. Wlodarczyk, 29, heitti edellisen ME-tuloksen 79,58 Berliinissä vuosi sitten. –?Ei tullut yhtään läpijuoksua eikä limboa. Joka heittäjä oli vakuuttunut siitä, että mestaruudesta kamppaillaan 85 ja 90 metrin välimaastossa, eikä kisalipusta kannata haaveilla ainakaan alle 85-metrisellä. Sillä tuloksella hän oli jaettu 94:s. Parin kuukauden jakso kuntouttavaa harjoittelua huippukuntoon tähtäävän treenin sijasta näkyy Hanna-Maari Latvalan menossa, mutta Suomen nopeimman naisen titteli pysyi yhä tiukasta Latvalan hallussa. IFK:t ovat liigan tasapeliherkimpiä joukkueita: kaimaseura IFK Mariehamn on päätynyt pistejakoon kymmenesti, Helsingin IFK yhdeksän kertaa. Nuori Samuli Samuelsson häikäisi alkuerissä, mutta Ville Myllymäki oli finaalissa omassa vauhdissaan ja otti mestaruuden. Mannio ja Wirkkala heittävät sunnuntaina kauden toiseksi suurimmasta panoksesta. –?Nivusessa ei ollut kipua. Voittajalle Suomi hävisi kaksi minuuttia ja viisi sekuntia. Suomen joukkueessa suunnistivat Jenny Patana, Severi Kymäläinen, Mårten Boström ja Merja Rantanen. Hänelle suurin palkinto oli kuitenkin hyppääminen vielä korkeudessa 555, vaikka rima tuli alas joka yrityksellä. –?Nyt nautin vauhdinottoradan päässä. Finaalijuoksu oli jo jonkinlainen täysosuma. Lopulta voittajaksi paljastui Lampinen, mutta vain sekunnin sadasosan erolla. –?Sunnuntain 200 metrin juoksu on vielä enemmän jokeri kuin tämä satanen. Philippe Coutinho lisäsi johdon 2–0:aan viisi minuuttia myöhemmin. Uusimäki vei kullan ajalla 55,07. Lisäksi Sami Peltomäki heitti kauden parhaakseen 79,55. Yleisurheilu STT Miessprintterit järjestivät Porin Kalevan kisoissa odotetun hienon kamppailun 100 metrin Suomen mestaruudesta lauantaina. Oli hieno kisa. Norja oli toinen, Venäjä kolmas, Sveitsi neljäs, Ruotsi viides ja Suomi kuudes. En ole pystynyt tekemään pitkiä vetoja toukokuun jälkeen, Latvala kertoi. Ei voi edes sanoa, että se olisi kireä, vain pientä kankeutta, Pitkämäki määritteli vaivansa. Häneltä on leikattu nivustyrä, ja hyppäämistä haittaa selkäkipu
Osallistumismaksu 5 €, alle 15 v. Hän on tehnyt erittäin hyvää työtä. elokuuta 2015 Forssan lehti. Hänninen pudotettiin viime vuoden päätteeksi Hyundain tehdastallista ja hän jäi myös vaille testimahdollisuutta ennen Jyväskylää. Toto4 voitto-osuus: 3,60. lähdöt: klo 17-19 . stt latvalalla tiukka ote voitosta jari-Matti latvala on lähellä kolmatta suomen-rallin voittoa. lähtö, Toto76-6 DUO-2 TROIKKA-2, sh 2100 m Kuninkuuskilpailu: 1) Jokivarren Kunkku/Jorma Kontio 23,2a (1,67), 2) Suivikas 23,2a (5,17).3) Tulospörssi Camri 23,4a (15,34).4) Köppinen 23,6a (7,8).poissa: 2. Meeke menetti kolmospaikkansa telottuaan ajokkiaan Jukojärvellä ja Sordo puolestaan ajautui ulos tieltä Mökkiperän toisella ajokerralla. Troikka: 48,63. lähtö, Toto76-5 DUO-1, sh 2100 m Kuningatarkilpailu: 1) Saaga S/Matti Nisonen 25,3a (4,05), 2) Sekottaja 25,4a (19,59).3) R.R. Kolmiloikka: 1) Kristiina Mäkelä OrimJy 13,84, 2) Essi Lindgren KuivAu 13,09, 3) Senni Salminen ImU 12,86, 4) Kira Kytölä EsboIF 12,59, 5) Liisa Naskali NokU 12,57, 6) Marjo Starck TurWei 12,21, 7) Hanna Jämsä ToholU 12,06, 8) Elina Kostiainen VihdVie 12,02, 9) Anna Pajunen IFÅsar 11,87, 10) Teija Hannila ViipU 11,80. MM-sarjaa ylivoimaisesti johtava Ogier totesi lauantain ajopäivän jälkeen, että hänelle kelpaa myös toinen sija. Toto4 pelivaihto 96 880,30 e, voitto-osuus 6,80 e , Toto76 pelivaihto 603 972,00 e, voittoosuus 492,00 e Pelivaihto 1 981 946,40 e, yleisöä 21 547 Yleisurheilu kAlevAn kisAt Miehet: 100 m (+0,8 m/s): 1) Ville Myllymäki KanksLei 10,39 (kkk), 2) Samuli Samuelsson IkaalU 10,50, 3) Hannu Hämäläinen HämeenlTa 10,55, 4) Roope Saarinen EsboIF 10,76, 5) Ilari Mäkinen HIFK 10,77, 6) Elmo Lakka JyväskKU 10,79, 7) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,87. lähtö, Toto4-2, sh 2140 m Huippudivisioonafinaali: 1) Välähdys/Ville Korjus 24,9a (1,2), 2) Pireus 25,1a (13,66).3) Lumi-Aatos 25,3a (48,99).4) Vihin Mahti 25,4a (48,69).poissa: 6. Emit-leimaus. 4. Valkoinen FJK 8-0 pesäpallo Miesten supeRpesis Kouvola–Kitee 1–0 (2–0, 1–1) Ravit joensuu toto76 1. Onnistunut suoritus vaatii kovan kantin lisäksi kuljettajan ja kartturin saumatonta yhteistyötä sekä vahvaa luottamusta ajokkiin. 1 500 m: 1) Kristiina Mäki LahdA 4.23,71, 2) Sara Kuivisto PorvU 4.23,94, 3) Heidi Eriksson IK Falken 4.26,44, 4) Noora Wallenius KeskiUYU 4.29,95, 5) Sofie Lövdahl Vasa IS 4.36,04, 6) Katja Erävistö HKV 4.38,71, 7) Henni Tofferi ViipU 4.39,92, 8) Jemima Backman EsboIF 4.40,20, 9) Ilona Välimäki UudKK 4.42,41, 10) Mona Jäppinen PorvU 4.50,00 Korkeus: 1) Sini Lällä OrivPo 182, 2) Laura Rautanen VilppVei 182, 3) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 182, 4) Heta Tuuri LahdA ja Viivi Voutilainen TuUL 176, 6) Gabriela Kosonen TampPy 176, 7) Ilona Äyräväinen KarhKa 176, 8) Linda Sandblom HangöIK ja Ella Junnila JanJa 172, 10) Elin Pajunen IFÅsar 168. Jokioisten keskusta . Toto (10-7-5): 1,20 1,18-1,85-4,51 4,23. lähtö, Toto4-1, lv 1640 m: 1) Mr Mallorca/Kari Venäläinen 12,6a (2,25), 2) Steel Anemone 12,6a (12,94).3) Vertigo Wayward 13,4a (15,97).4) Reve Sewermouth 13,7a (43,57).poissa: 8. lähtö, Toto76-4 TROIKKA-1, lv 2140 m Pronssidivisioonafinaali: 1) Victory Bonsai/Mika Forss 13,1a (2,17), 2) Desdemona Boko* 13,2a (12,8).3) Special Maestro 13,2a (35,69).4) Zatopek Hoss 13,2a x (6,16). Esapekka Lappi jatkoi lauantaina oivan työnäytteen antamista ja kilpakumppanien lannistamista WRC2-luokassa. tänään Ratsastus. Leimakortin vuokra 1 €. Hän johtaa taistoa Keski-Suomen soraränneissä 13,2 sekunnilla ennen päätöspäivää sunnuntaita. lähtö, TROIKKA-3, sh 2140 m: 1) Pauhis/Olavi Nisonen 27,4 (3,23), 2) Setä Satuli 27,5 (3,88).3) I.P. Myhinpää on yksi perinteikkäimmistä pikataipaleista koko MM-sarjassa ja siellä tekijämiehet erottuvat ynnämuista. – Jere Bergius TampPy ja Perttu Korhonen LahdA ei tulosta. Pituus: 1) Eero Haapala IkaalU 783, 2) Henri Väyrynen KajKi 781, 3) Mikko Kivinen LohtVei 772, 4) Arttu Halmela ViipU 757, 5) Kristian Bäck VasaIS 734, 6) Janne Etelämäki KuortKu 721, 7) Joni Heikkilä HKV 716, 8) Joona Kokkola ValtVa 708, 9) Juha Sola NaantLöy 705, 10) Tuomas Rouvali KuopRei 698 Moukari: 1) David Söderberg IFVom 74,68 (kkk), 2) Tuomas Seppänen NoormNo 73,95, 3) Jesse Lehto KaustPV 69,75, 4) Joachim Koivu EsboIF 68,98, 5) Markus Kokkonen PyhäsU 68,68, 6) Tommi Remes KiuruvU 68,37, 7) Juha Kauppinen KangKi 68,04, 8) Arno Laitinen JyväskKU 67,66, 9) Ilmari Lahtinen NoormNo 65,43, 10) Petri Rautio AlavVi 64,47. lähtö: 4 Kukan Tutu, poissa: 2. Toto (5-89): 1,74 1,41-1,90-2,21 6,24. Minulle on tärkeintä ottaa hyvät pisteet MMsarjan kokonaiskilpailuun, Ogier lausui naama peruslukemilla. 9. lähtö, Toto76-1, sh 2140 m Pikkuprinssi: 1) Kukan Tutu/Teemu Okkolin 26,2a (3,19), 2) Viktor Kärppä 26,3a (10,26).3) Lissun Eerikki 26,3a x (7,12).4) Ypäjä Illeri 28,2a (54,94). lähtö: 11 Incredible Ironman, poissa: 2, 7 3. Hän on hävinnyt kärjelle yli neljä minuuttia. Toto (512-1): 4,05 2,24-4,04-3,20 44,78. . lähtö: 11 Victory Bonsai, poissa: 5. radat: 2 km, 3 km ja 5 km . Palkkaamme 4 haastattelija/myyjää Forssan, tammelan, Humppilan Jokioisten, ypäjän alueelle. 2. Toto (4-5-6): 3,19 1,36-1,73-1,59 9,31. työ on itsenäistä ja vaatii oman auton käyttöä. Toto (4-7-2): 2,08 1,43-1,44-3,20 4,13. Jonathan Åstrand IF Kraft hylättiin. Autourheilu tuomas Arkimies Jari-Matti Latvalalla on ote uransa kolmannesta Suomen MM-rallin voitosta. 12. Esteratsastuksen SM-kisat jatkuvat klo 8 Ypäjällä. soita ja kysy lisää: tapani lahtinen 0440 534400 tai lähetä hakemus ed.tapani.lahtinen@gmail.com TerveTuloa ilTarasTeille! lounais-Hämeen rasTi OPASTUS Muodosta oma joukkue. Toto4 voitto-osuus: 5,50. lähtö, Toto4-4, lv 2140 m Kyvyt esiin -divisioonafinaali: 1) Davidson Web/Matti Soronen 14,5a (2,08), 2) Wasa Warrior 14,6a (4,07).3) Ainur Hoss 15,0a (29,09).4) Dark Dynamite 15,1a (13,77). Toto (6-7-1): 3,23 1,78-1,78-2,26 7,32. lähtö, sh 2140 m Suomen Mestaruus: 1) AkiVei/Sanna Riikonen m1,27,4 (6,67), 2) Taiskeri m1,30,2 (2,84).3) Tähti-Viiva m1,29,5 (23,32).4) Tuulian Toive m1,29,8 (42,32).poissa: 12, 14. Päivän Duo: 5-7, kerroin: 6,37. 7. lähtö, Toto76-7, lv 2140 m XXV Joensuu -ajo: 1) Surprise Lord/Iikka Nurmonen 13,6a (1,74), 2) Bret Boko 13,8a (7,68).3) Tomorrowland 13,8a (12,9).4) Special Promise 13,9a (16,82). Latvala otti johtoaseman perjantaina Ouninpohjassa, eikä siitä ole toistaiseksi suostunut luopumaan. Hännisen asemia kohensivat Citroenin brittikuski Kris Meeken ja Hyundain espanjalaispilotti Daniel Sordon ongelmat. Lisätiedot www.lhr.fi Forssan Lehden iltarastit Jokioisten kartanon kartalla TIISTAINA 4.8. lähtö, Toto76-3, sh 2140 m Tähtidivisioonafinaali: 1) Tejas*/Jarmo Saarela 24,7a (12,67), 2) Tosi-Jänkä 24,7a (41,63).3) Välkyn Tuisku 24,8a (2,57).4) Ekoloki 25,0a (14,28). 2 €. lähtö, Toto76-2, lv 2140 m Haastajadivisioonafinaali: 1) Incredible Ironman/Mika Forss 14,4a (6,1), 2) Inspis Arioso 14,7a (5,57).3) Fakir Victory 14,8a (8,35).4) Bone’s Quick Girl 14,9a (20,68). –?Sanotaan, että normaaliolosuhteissa 13 sekunnin eron kiinniottamiseksi pitää ottaa isoja riskejä. 5. 400 m: 1) Hilla Uusimäki KU-58 55,07, 2) Eveliina Määttänen KeskiUYU 55,35, 3) Simone Wiklund IFNykn 56,20, 4) Jonna Julin IFNykn 56,32, 5) Ifeoma Chukwuma HKV 56,32, 6) Kirsi Pekkanen KuopRei 56,93, 7) Amira Chokairy HKV 57,12, 8) Maiju Niemelä TuUL 57,41. Mutta minun täytyy joka tapauksessa ajaa virheittä ja pitää paketti kasassa, Latvala sanoi. – Anniina Kortetmaa ei juossut. Auton kanssa on yhä sellaista arpomista, hän tilitti. WRC-FoRdilla kisaava Juho Hänninen on kuudentena. Toto (16-2-9): 6,67 1,75-1,53-3,15 6,46. Suomen MM-ralli ja Latvalan ja Ogierin kaksintaistelu saa arvoisensa päätöksen maineikkaalla Myhinpään erikoiskokeella, joka ajetaan sunnuntaina kahdesti. –?Tuo 13 sekuntia riittää JariMatille voittoon. Hänninen onkin tuskaillut ajamattomuutta ja oudohkoa ajokkiaan läpi kilpailun. 11. 7-ottelu: 1) Jutta Heikkinen JoensKa 5 618, 2) Hertta Heikkinen JoensKa 5 554, 3) Miia Sillman TampPy 5 375, 4) Maria Huntington TampPy 5 214, 5) Jessica Rautelin EsboIF 5 208, 6) Elisa Oksanen TampPy 5 179, 7) Jutta Heinonen JanJa 5 035, 8) Ida Otstavel Pargas IF 5 030, 9) Martta Rautala KiukKi 4 894, 10) Juulia Ojala LappVei 4 725, Rahapelit euRojACkpot 31/15 Päänumerot: 11, 19, 24, 46, 49 Tähtinumerot: 1, 5 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 258 055,30 e, 5 oikein 91 078,30 e, 4+2 oikein 4 670,60 e, 4+1 oikein 254,10 e, 4 oikein 104,30 e, 3+2 oikein 58,70 e, 2+2 oikein 20,70 e, 3+1 oikein 18,90 e, 3 oikein 15,30 e, 1+2 oikein 9,90 e, 2+1 oikein 8,10 e keno 31/15 Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 5, 6, 7, 12, 14, 17, 18, 21, 22, 23, 27, 34, 47, 52, 54, 56, 62, 64, 65, 67 Kunkkunumero: 22 Ilta-arvonan oikeat numerot: 1, 9, 23, 28, 29, 30, 33, 38, 41, 43, 49, 53, 55, 57, 60, 61, 62, 63, 68, 69 Kunkkunumero: 53 peRjAntAi-jokeRi 31/15 Jokerinumero: 7 8 7 6 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e toto76 Oikea rivi: 1. Toto4 voitto-osuus: 3,70. Toto4 voitto-osuus: 6,80. Sunnuntaina ajetaan vain vajaat 30 erikoiskoekilometriä, ja toisena kyttää Latvalan Volkswagen-tallitoveri Sebastien Ogier. Toto (13-2-4): 2,59 1,44-1,731,87 7,09. 10. Seiväs: 1) Eemeli Salomäki SomE 530, 2) Mikael Westö VasaIS 530, 3) Jouni Marjaniemi VehmKi ja Tomas Wecksten KarhU 510, 5) Olli Rannikko NokU 510, 6) Niko Koskinen JanJa 500, 7) Aleksi Saarelainen EspTa 500, 8) Tommi Holttinen SomE 480. Toto (7-6-8): 1,67 1,36-1,56-2,51 3,20. –?Paikoitellen ajo tuntui jo ihan hyvältä, mutta välillä pani hymyilyttämään tuo kärkeen syntynyt ero. 800 m: 1) Ville Lampinen KU-58 1.55,29, 2) Niclas Sandells IKFalken 1.55,30, 3) Markus Teijula NaantLöy 1.55,76, 4) Jaakko Laakso TampPy 1.56,08, 5) Jari Räsänen JoensKa 1.56,09, 6) Joonas Rinne SaarijPu 1.56,25, 7) Simon Haglund IKFalken 1.56,31, 8) Ilari Piipponen KarhKa 1.56,71. lähtö: 5 Surprise Lord, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 492,00 e., 6 oikein voitto-osuus 9,20 e. lähtö: 7 Jokivarren Kunkku, poissa: 2 7. Naiset: 100 m (+0,5 m/s): 1) Hanna-Maari Latvala JyväskKU 11,70, 2) Milja Thureson TurTo 11,78, 3) Nooralotta Neziri TuUL 11,79, 4) Anna Julin IFNykn 12,04, 5) Jasmin Showlah HIFK 12,04, 6) Maria Räsänen KuopRei 12,16, 7) Netta Myllynen SavonlRie 12,32. Ruskariina 25,5a (15,12).4) Joivi 25,5a (27,56). 400 m: 1) Jani Koskela TampPy 47,85, 2) Matti Välimäki NoormNo 48,00, 3) Antti Kokkonen VeitsilKV 48,14, 4) Christoffer Envall IK Falken 48,39, 5) Erik Back HIFK 48,67, 6) Juho Pirskanen KuopRei 48,86, 7) Gustav Klingstedt HIFK 49,12, 8) Julius Uutela HKV 49,71. 8. Troikka: 307,94. Nähtäväksi kuitenkin jää, tyytyykö ranskalaistaituri vain varmistelemaan toista sijaa. Toto (11-12-9): 2,17 1,66-3,09-5,93 13,35. Toto (9-1-7): 12,67 2,73-3,94-1,78 126,44. Ota mukaan kompassi, kartansuojus, emit-kortti ja reipas mieli! Autourheilu RAlli MM-sARjA 8/13 Suomen ralli, tilanne 18/20 ajetun erikoiskokeen jälkeen: 1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen 2.20.20,6, 2) Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen jäljessä 13,2 sekuntia, 3) Mads Östberg Norja, Citroen –1.28,0, 4) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –3.26,5, 5) Ott Tänak Viro, Ford –4.19,1, 6) Juho Hänninen/Tomi Tuominen Suomi, Ford –4.21,0, 7) Martin Prokop Tshekki, Ford –5.41,2, 8) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Skoda WRC2 –6.32,6, 9) Pontus Tidemand Ruotsi, Skoda –7.55,9, 10) Lorenzo Bertelli Italia, Ford –8.56,8. . jalkapallo jAlkApAlloliigA HIFK–Ilves 2–2 (0–0) C15-pojAt piiRiliigA FC Haka j. kuvA: vesa Moilanen/lehtikuva urheilu 25 sunnuntaina 2. En usko, että Sebastien on ihan sillä fiiliksellä nyt liikkeellä. –?Myhinpää on omanlainen haasteensa ja hieno pätkä. lähtö, Toto4-3, lv 3140 m: 1) Caesar De Veluwe/Santtu Raitala 15,6 (2,59), 2) Grand Ale 16,2 (4,78).3) Fire Spruce 16,3 (8,16).4) Large Point 16,4 (6,27).poissa: 11, 12, 15. lähtö: 9 Tejas, poissa: 4. Keihäs: 1) Oona Sormunen TohmajU 58,11, 2) Sanni Utriainen TampPy 57,59, 3) Heidi Nokelainen SimpU 57,04, 4) Jenni Kangas SeinäjSU 54,87, 5) Merja Perätalo YlikNM 52,51, 6) Janette Lepistö LehtimJy 52,32, 7) Saara Lipsanen LappUM 51,68, 8) Jelena Jaakkola SoinSi 50,80, 9) Sini Kiiski LaitJy 47,16, 10) Piia Pyykkinen ÄänekU 44,20. Toto (11-6-12): 6,10 2,17-1,83-2,02 15,81. Avoimet työpaikat Mielenkiintoista työtä Pohjoismainen kirjakeskus kustantaa yrityskirjoja useilla paikkakunnilla suomessa. Skodaa käskevä Lappi on yleiskilpailussa kahdeksantena ja johtaa selkeästi WRC2luokkaa. 6. lähtö: 5 Saaga S, poissa: 6. Troikka: 27,26. poissa: 2, 7. Muskotti 28,0 (6,92).4) Julianne Dahlia 27,2 (14,56). takuupalkkio sopimuksen mukaan. Toto (9-2-10): 2,25 1,38-2,76-3,47 10,72. 13. 3
Esiopetuskuljetusten aikatauluja voi tiedustella esiopetuspaikasta viikolla 33. yhtiössä. klo 18. Jäsentenväliset ongintakilpailut Pihtikoskella to 6.8. Vh. Eino Grön, 2.9. 040 701 1622 tai 02 822 4405 Kiitos konsertit Koti ja asuminen LUKUVUODEN 2015-2016 ESIOPETUS JA KOULUTYÖ Esiopetus alkaa maanantaina 17.8.2015 seuraavissa toimipaikoissa: Portaan koulu klo 9.00, Tammitarhan päiväkoti Riihivalkaman koululla klo 9.00, Tammelan päiväkoti, Menninkäiset klo 8.30 ja Haitulat klo 9.00. elokuuta 2015 Forssan lehti 26. Vuorokauden risteily, Viking Grace alk. rivitaloas. 17.8. talo, johon tehty paljon uudistuksia. K-18 Ennakkoliput www.lippupalvelu.fi sekä Hämeenlinnan Makuuni ja Verkatehdas. Koulunkäyntinsä aloittavat v. Puh. 050 410 2922. Kerhotoiminta on tarkoitettu 1.-2. Liput ovat myynnissä nyt. OKSY ry Seuratoiminta Tammelan Nousu ry. Kasvatusja koulutuslautakunta halutaan vuokrata En juhli merkkipäivääni. Anneli Mattila, 19.8. 44 € Inside Four -hytti 22.8. 2h+k+psh/wc, 52 m2. Flame Jazz mm. Bileiden bileet Jenni Vartiainen Perjantaina 7.8. Divet Show by Marko Vainio, 9.9. Vh. Lämmin kiitos puolivuosisataisen merkkipäiväni huomioimisesta. Ojalan kouru Ky myyntiauto p. 119.000€. Mahdolliset reittija aikataulumuutokset tarkentuvat esiopetuksen alkaessa. kaksio aivan keskustassa. asum. Lisätietoja: sivistystoimenjohtaja Mari Haapanen puh. Krista Siegfrids, 31.8.–1.9. 1.644 m2. Neljänsuora, 29.8. hyvinhoid. Koulukuljetusten mahdolliset reittija aikataulumuutokset ilmoitetaan koulun ensimmäisinä päivinä ja koulujen wwwsivuilla (www.peda.net/veraja/tammela). 0600 41577 (1,75 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). k 9573132 Ypäjä, Ruokosuontie Vak. Matti & Teppo, 5.9. Anssi Kela, 25.–26.8. Janna Katso kaikki syksyn esiintyjät netissä. 050 339 3675. tai vapaa-aik. Ota mukaan eväskori ja kansallispuku tai lähde vain nauttimaan kesästä, kauniista kansallispuvuista ja kuorolaulusta. sivustolta löytyvät myös muut koulun toimintaan liittyvät tiedot. Torstaina 6.8. Nyt ei muuta kuin paikan päälle katsomaan, jos vaikka höyryjuna puuskuttaisi peltoaukealla ohi! Hp. Marjo Kotioja-Partanen Yleisöltä 17.–18.8. Liittymällä Viking Clubiin saat matkasi vielä edullisemmin. Kuntien ilmoitukset Ypäjä, Papalintie 1 Parvekk., peruskunt. 2h+k+psh+s+ wc+työtila, 60 / 97 m2. mennessä (A-M) 040 573 2895, (K) 040 550 2895, suolahden.tila@luukku.com www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, Forssa 03 436 1130 UUSI kohde JOKIOINEN, HUMPPILANTIE 806 ESITTELY TI 4.8. 32.500 €. luokkalaisille ja erityisopetuksessa oleville oppilaille. 1h+kk+psh/wc+s, 35 m2. Anna-Maija Suolahti ja Kari Kulmanen Vp. Rakkauden ilta Paula Koivuniemi Lauantaina 8.8. Yllätysten yö Matti Nykänen | Frederik | Petri Nygård Elomessujen EloKlubin iltaohjelma torstaista lauantaihin 6.–8.8. 0600 550 120 (0,80 €/min+pvm/mpm). 050 372 2267 ja Tammitarhan päiväkodin johtaja Melanie Kuparinen puh. 0405225670 Myydään Matkailu Vapaa-aika Kokoukset Tammelan Oksjärven suojeluyhdistyksen vuosikokous Oksjärven leirikeskuksella 9.8.2015 klo 14.00. Iltapäivätoiminta alkaa tiistaina 11.8.2015 koulupäivän päätyttyä ja se järjestetään kerhopaikkaa hakeneille Kirkonkylän koulukeskuk-sessa, Portaan koululla ja Riihivalkaman koululla. Sateen sattuessa konsertti ja piknik Jokioisten Tietotalon yläkerrassa (Humppilantie 9 A). Lauri Nikula A-M 50v K 60v Tervetuloa vieraaksemme Lounais-Hämeen Pirtille Tammelaan lauantaina 29.8.2015 klo 16.00. Lisätietoja Tammelan päiväkodin johtaja Paula Laakso puh. www.eloklubi.fi VIP-liput / ilta: 55 € VIP-liput ennakkoon Vanajanlinnan myyntipalvelusta puh. Hyvät varastotilat, myös jäähdytetyt. Elonkerjuu, 7.–8.9. Lisätietoja antavat koulunjohtajat. 35.000 €. rakennusta, puutarhamaata. Vapaa pääsy. Hämeenlinnan torilla. kerr. 55.000 €. sunnuntaina 2. k 9567654 Humppila, Kaartotie 1 Mukava saunall. ens. Punainen, jykevä hirsirunkoinen talo odottaa uusia asukkaita, lohkottava määräala 2000 m². Pepe Willberg, 22.8. Räystäskourut, syöksytorvet, piipunhatut, savupiipun sisäputket, palotikkaat, laituritikkaat, jatkettavat alumiinitikkaat, tasotikkaat, lumiesteet, mattoja pyykkitelineet. Katri Helena, 12.9. T. Perusopetus alkaa tiistaina 11.8.2015 Tammelan kunnan peruskouluissa seuraavasti: Kaukjärven koulu klo 8.30, Teuron koulu klo 8.15 ja muut koulut klo 9.00. Päätyasunto, suojaisa terassi ja piha. Yksiö tai pieni kaksio Tammelasta tai lähiseudulta. The 69 Eyes, 19.9. Em. Kaksi var. H. klo 18.00-18.45 4 h, k, sauna, 2 x psh, 2 x wc, ulkomitoin 9x15m Kolmen talon muodostama pihapiiri, vehreä puusto ja vanhanajan riukuaita muodostavat viehättävän kokonaisuuden Nummelan kartanon tiluksilla Jokioisten Jänhijoen kylässä. k 9311235 www.oikotie.fi Matti Järvinen LKV 32100 Ypäjä, 040-594 8877 Olustvere segakoor Leholan kesäkonsertti 5.8.2015 kello 18 115-v. Tervetuloa Jokioisten kunta ja Ns.Tahdittomat Maanantaina Humppilan seurojentalon pihalla klo 10-12. 2008 syntyneet. virolainen 34-henkinen sekakuoro laulaa Jokioisten Kartanonpuistossa (Humppilantie 14) valtakunnallisessa Kansallispukujen tuuletuspiknikissä kansallispukujen 130-vuotissyntymäpäivänä. vikingline.fi Katso tähtiin Viking Gracella Varaa netissä vikingline.fi tai soita myyntipalveluumme, puh
elomessut.fi Messuille vapaa pääsy! • Liikenneturvan pyörähdysauto Ville Viikinki tavattavissa • Talutusratsastus • 27 sunnuntaina 2. VIP-liput ennakkoon Vanajanlinnan myyntipalvelusta puh. Torstaina 6.8. www.eloklubi.fi Tykkää meistä! Juontajina Napakymppi Ilmaiset ajelut Uisko-aluksella Teatterin harjoitukset VAPAA PÄÄSY Karita Tykkä Roope Salminen Kari Salmelainen Kalle Aaltonen La 10–18 • Su 10–17 Tapahtumia ja nähtävää koko perheelle. elokuuta 2015 Forssan lehti. 0600 550 120 (0,80 €/min+pvm/mpm). Rakkauden ilta Paula Koivuniemi Lauantaina 8.8. mennessä www.elomessut.fi/ napakymppi Ulla-tamma Lue lisää www. KAnTA-hämeen SuuRin yleiSmeSSuTApAhTumA • Autonäyttely • avoimet ovet la 8.8. Liput ovat myynnissä nyt. K-18 VIP-liput / ilta: 55 € Ennakkoliput www.lippupalvelu.fi sekä Hämeenlinnan Makuuni ja Verkatehdas. Hämeenlinnan torilla. Bileiden bileet Jenni Vartiainen Perjantaina 7.8. Yllätysten yö Matti Nykänen | Frederik | Petri Nygård Elomessujen EloKlubin iltaohjelma torstaista lauantaihin 6.–8.8. klo 10–16 suora lähetys messuilta klo 9-12.45 • edulliset elokuvanäytökset Häme Kuva: Puolustusvoimat Ilmoittaudu mukaan 3.8
(s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 17.00 18.00 Ratsastus: Esteratsastuksen SM. 9.54 Galaxi: Voisitko lopettaa. Kolmas kilpailupäivä. 21.00 21.00 Amazing Race. 09.10 Tom & Jerry Kids Show (S). 9.00 Galaxi. 17.00 17.55 Hyvät ja huonot uutiset. 00.35 Kylmäverisesti sinun (16). ei savua ilman tulta. (U) 12.18 Uinnin MM. selostus Markus Backlund. 21.00 21.00 Elokuva Sin City (16). Kausi 21, 8/12. (U) 22.02 Silta (16). totuuksia. selostus hannuPekka hänninen. 11.24 Siskonpeti (7). (U) 23.45 Deception (12). Jakso 7/9. Claude Nuridsanyn ja Marie Pérennoun erilainen luontodokumentti, jossa laskeudutaan kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle. Kausi 1. (U) 18.00 Retrohelmet. 08.05 Avara luonto: Saaret meren sylissä. 12.00 Eläinten ABC. Kausi 3. Jakso 3/10. 19.10 MTV Sport Uutiset. 13.05 Elokuva Marley ja minä 2: Pentuvuodet (7). (12). 19.00 Yle Uutiset. Kuninkuusravit. Kausi 1. 19.20 Anjan matkassa. (U) Yle TV2 07.45 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 22.35 C.S.I. 8.06 Ritari Mikke (s). 7/11. 20.58 Keno. 00.30–01.15 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). Kausi 1, 5/10. 17.00 17.30 Kesäkuski. 9.13 Karvinen (7). Kazan, Venäjä. 15.05 Yle News. 19.05 Urheiluruutu. outoja katoamisia. suomalaisosallistujien kuulumisia. Rekisterikilvissä ei ole numeroa 108. 7.46 Nimipäiväonnittelu: 2.8. (U) 13.35–14.24 80-luku: Minä olen muistanut. 09.05–09.45 Aamusydämellä. 19.10 Uinnin MM. (U) 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 20.00 Hauskat kotivideot. Naisten 3 m:n ponnahduslautafinaali. 1/5. 2/10. Kausi 2. (U) 11.00–11.05 Yle Uutiset. 11.45 Kulutustavaratarkastajat. 18.00 Yle Uutiset. Kausi 4. 15.00 Yle Uutiset. osa 9/13: Billy Joel. Kausi 1. 14.55 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2. 3/3. 3/10. 15.10 Elokuva Rakkaudella, Solange (S). Rautainen hippi. 09.45 Chaplin (S). Vanha sukupolvi ei puhu siitä, mitä 108 oikeastaan tarkoittaa, ja nuoret eivät tiedä, koska eivät ole kokeneet diktatuuria. Voittamaton voimakaksikko. sri Lanka monsuunisaari. 08.55 Maija Mehiläinen (S). Kazan, Venäjä. Kausi 1. 15.50 Kartanopuutarhojen aatelia. Jakso 7/10. 15.00 Maaginen Criss Angel (S). (U) 23.33 Viimeistä päivää (12). Jakso 18/26. 10.00 Muistatko Frank. Jakso 5/10. 21.00 21.00 Special Olympics: 2015 World Games. (U) 10.55 Sisujengi. Jakso 6/12. edward saa uutta tietoa myyntiin menevästä lääkkeestä. työmiehen lauantai. (U). 21.25 Black Cab Sessions USA. 18.58 HS-sää. Kausi 1. 15.55 Taste. (U) 16.00 Haave Välimerestä (S). b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. Kausi 1. 010 665 4424 sähköposti .......... (U) 09.00 Yle Uutiset. Jakso 9/23. Prätkämimmi Jenni Pääskysaaren moottoripyörä on vielä tallissa, mutta hinku tien päälle on jo kova. Jakso 3/20. 15.10–15.40 Lomamatka 80-luvulle. 14.00 Yleisurheilua: Kalevan Kisat. 9.01 sirkuskaravaani. Kaksi naista nimeltään solange kokevat rakkauden eri vaiheet Chilessä vuonna 2007. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 22.55 Naurun tasapaino. Poets of the Fall. 22.55 David Bowie: A Reality Tour. 9.32 tenavat (7). Pori. syyskuussa 1944 saksalaiset lähtivät tallinnasta kun puna-armeija lähestyi kaupunkia. Ypäjä. 06.30 Onnenarpa. 20.30 Yle Uutiset. 01.40 Tukikohta (16). Riipivää ripaskaa. New York (16). selostus hannuPekka hänninen. 10.00–10.20 Kissan kieltä oppimassa. 19.00 Loirinuotiolla. 10.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 12.20 Teknavi. Rantaan ajautuneet. 10.25 Suuri unelmani: Suurhäät. Refereras på svenska av Leif Lampenius och danny Lindqvist. 17.05 Historia: Syyskuu. 18.10 Urheiluruutu. 08.30 Jaksa paremmin. 12.30 Radio Aallon Helsinki-päivän kesäkonsertti. 8.19 Anniina Ballerina (s). 14.10 Simon Reeve Australiassa. Minttu sekä Ville. 3/4. Jenni Pääskysaari. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 19 19 19 19 5 6 6 12 16 14 19 20 19 18 3 8 7 9 5 Maanantai 18 4 Tiistai 19 3 Keskiviikko 21 2 Torstai 20 5 Perjantai 21 5 Lauantai 23 4 Jokioinen eilen 15:00 +14 Helsinki +18 Hämeenlinna +19 Joensuu +17 Jyväskylä +19 Kemi +15 Kotka +20 Kuopio +17 Lahti +20 Lappeenranta +20 Maarianhamina +17 Mikkeli +20 Oulu +17 Pori +19 Rovaniemi +15 Salla +12 Savonlinna +20 Seinäjoki +18 Tampere +19 Turku +18 Vaasa +19 +19 +19 +17 +19 +17 +19 +17 +19 +19 +18 +17 +16 +19 +15 +12 +16 +18 +19 +20 +18 Ateena +33 Alicante +27 Bryssel +25 Kööpenhamina +19 Las Palmas +23 Lontoo +23 Madrid +35 Malaga +31 Mallorca +32 Miami +28 Moskova +21 Nizza +27 Oslo +19 Pariisi +28 Rodos +32 Rooma +33 Tallinna +19 Tokio +28 Tukholma +19 Wien +24 +33 +30 +31 +20 +24 +23 +37 +32 +33 +28 +23 +29 +19 +33 +32 +35 +19 +27 +21 +28 TV ja Radio sunnuntaina 2. Kausi 6. osa 9/10. selostus Riikka smolander. 8.46 Babar ja Badun seikkailut (s). 09.35 Chaplin (S). dokumenttielokuva rakkaudesta ja elämästä. saattohoito. Jakso 2/26. 13.05 Puutarhaunelmia. Kausi 5. 22.20 MTV Sport Uutiset. Kausi 1. 08.30 Seikkailija Dora (S). 4/5. 13.00 Uimahyppyjen MM. (U) MTV3 06.00–07.30 Voittostudio. Kausi 2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.56 Yle Uutiset. 9.25 Late Lammas (s). 11.00 Moor Gääs LIVE: Neste Oil Ralli Finland, aamustudio. Kausi 4, 2/8. osa 5/6. 13.00 Neste Oil Ralli Finland LIVE: Myhinpää Power Stage. 12.15 Tartu Mikkiin. 21.00 21.00 Boardwalk Empire (16). Jakso 3/26. hautaan saakka. Kausi 1. 19.30 Elokuva Kulkutauti (7). 18.55 HS-uutiset. 19.20 Pilanpäiten. isänmaa ja työ. elokuuta 2015 FoRssan lehTi 28. 9/10. Kausi 1. suzanne 21.55 Yle Live: George Michael Pariisissa. (U) 23.55–04.00 Teematieto. onnea, Kimmo! 7.47 Niksi-Nella (s): Nella myy arpoja. (U) 00.00–00.50 Benidorm (12). sarja päättyy. 12.50 Pilanpäiten. (U) 17.00 18.00 Elokuva Rakasta minua hellästi (12). 03.25 Outoa vai mitä. tätä ette nähneet 8/9:. Australian suurin vauva. Kausi 1, 10/15. 11.15 Helil kyläs. Kärsästä saparoon. 00.40 Rikas ja rakas (S). elämän laatu. toimittaja Kristiina Kekäläinen. Neniä, eviä ja nopeutta. 9.40 Vasikantanssi: eksyksissä (s). delfiinirakkautta. osa 4/12. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. Jakso 80. 10.00 Guinness World Records û Ihmeelliset ennätysvideot. Kausi 22. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. Paolo. 11.25 Mahdoton taloprojekti. 14.00 Zoo Tales Special 3 (7). Jakso 3/4. tänään vieraana Anna-Leena härkönen. (U) 20.00 Setäni oli 108 (S). 16.55 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. Kausi 1, 8/10. Piru mieheksi. selostus Jussi eskola ja Niki Juusela. (U). Ristiriidoista nousee pyöreä talo!. 20.00 Pomo piilossa. 19.30 Kriminalisti (12). Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 21.00 21.00 Video Killed the Radio Star. 7.54 Pusse (s). 16.50 Novosti Yle. (U) 23.05 Viimeistä päivää (12). Jakso 8/10. 09.55 Yle Uutiset. 21.05 Silta (16). Kausi 5, 6/7. Kausi 6, 1/13. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 18.15–18.38 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 10/10. 8/10. 18.45 Jaakko ja maailmanvalloittajat. Kalleimpani. (U) 14.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. Valinnan vaikeus. 8/10. 9.52 Joraavat juurikkaat (s). Vaaleanpunaiset sortsit. Jakso 2/10. Kuninkuusravien toinen kilpailupäivä Joensuun Linnunlahdella. 01.10–06.00 Voittostudio. 19.00 Seitsemän Uutiset. Kausi 5. Paraguayssa hotelleissa ei ole huonetta 108. osa 6/6: New York. 6/13. Vihan jumala. Jakso 6/8. (U) 16.45 Mikrokosmos (S). 15.00 Täydellinen kesä (S). 11.00 Kautta aikojen komeimmat asuntomessutalot. 09.00 Huvila & Huussi. 11.30 Merieläinten pelastajat. 22.15 Viikon sää. Kazan, Venäjä. 23.30 Neste Oil Ralli Finland: Kisakooste. 10.30 Merieläinten pelastajat. Kausi 4, 1/8. 20.45 Urheiluruutu. 23.30 Kadonnut (12). 22.01 Urheiluruutu. Muinaiset egyptiläiset kesyttivät kissan jo 4 000 v sitten. 22.00 Kymmenen Uutiset. 22.10 Copper (16). 4/10. Kausi 5, 6/8. 8/12. 15.30 Ravit. hd 20.15 Monday Mornings (12). elämän laatu. Petos. 11.49 Erätulilla. Kausi 1
Improvisaatio. 12.00 Puheen Viikko. 08.55 TV Shop Tvins. 10.03 Sää. 10.40 Autotallien metsästäjät. KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: 12.18, 19.10 Uinnin MM. 18.00 Itämeren heinäkuun Todellisia tarinoita: Kodittoman koti-ikävä, osa 1. 21.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Sillanrakentajat kirkossa (u). 17.30 Kiikkutuolit kumoon ( 7). 13.30 Lentoturmatutkinta. 10.30 Pientä pintaremonttia. 16.25 Elämä käännekohdassa. 22.00 Maailman övereimmät juhlat ( 12). KUTONEN 07.20 Kultakuume. 22.00 Yhä elossa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 13.03 Sunnuntai-Suomi. SUb 06.00–08.00 Voittostudio. 21.00 Toisenlaiset äidit. 23.00 Arkisto: Spede, Vesku, Jope ja Pirkka-Pekka. 20.09 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 15.10 Mielenhallinnan mestarit. 20.00 (s) Nascar Sprint Cup. 17.05 Pekonin valtakunta. 17.00 Tubecon -Special. 15.35 Tavallista elämää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Faunin iltapäivä. 14.00 Kalevan kisat. 15.00 Panttilainaamo Louisiana. 03.45– 05.59 Sky News. YLEX 6.30 YleX Kesäjälkkä Remix. 08.25 Starat lastenvahteina. 14.00 Yleisurheilu: Kalevan Kisat. 6.03 Sää. 18.19 Muumien maailma (S). 9.11 Iskelmäradio. Muu musiikki: Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, es. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.40 Justimus ( 7). 16.00 (s) Ricoh Women’s British Open. 12.05 Musiikkikamari. 8.45 Sunnuntai-Suomi. 06.35 FOX Kids: Pound Puppies. 10.05 SVT: Sommarpop i Oslo. 19.30 Haastattelussa. Annamari Arrakoski-Engardtin työ John Nurmisen säätiön asiamiehenä sai hänet kiinnittämään erityisesti huomiota meren kuvaukseen romaanissa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00–15.55 SVT: Någonstans i Sverige. 23.03 Yöradio. 15.55 Yle News. 18.03 Urheiluradio. 22.05 Kalle Haatanen. 12.40 Viikon luontoääni. 16.30 Ideamyrsky. 11.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Neljän tähden illallinen. 11.50 Lentoturmatutkinta. 21.35 Novosti Yle. 15.50 Derek Prince. 1/5. 19.00 American Idol. 22.05 Avaruusromua. 18.05 JIM D: Tuhoisa maapallo ( 12). Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Luontohetki Yle TV1 klo 18.15. 16.05 Urheiluradio. 19.30 Neste Oil Ralli Finland: Podium. 10.00 Pyhän Hengen ilta. 00.50 Täydellinen murha ( 12). 20.30 Lapin poliisit. 16.00 Dieetit vaihtoon!. pitkäkaulaisen kirahvin ja kameleontin, jonka kieli venyy hämmästyttäviin mittoihin. Kuoro: Pyhän Tuomaan lapsija nuorisokuoro. NELONEN PRO 1: 10.30, 19.10 (s) F1-veneet: Aika-ajot. 14.15 ELOKUVA Dino seikkailee ( 7) . 09.11 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. 13.00 Kultakuume. Jakso 44/60: Saban suura päättyy. HERO 18.00 Hero-lyhäri: This is my Office. Outi Kiiveri ja Oula Mommo. 16.30 Superpesis: Koskenkorva–Seinäjoki. EUROSPORT: 8.30 (s), 13.00, 14.00 Superbike. 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Kuninkaan pojat, osa 1/8. 19.30 Lapin poliisit. 09.35 SVT: Första gången. 17.02 Sana elää. 17.25 NASAn salaiset kansiot. 18.55 Suomi tänään. 10.00 SVT: Rapport. 13.20 Pariskunnan superdieetti. 09.50 SVT: Katten i hatten vet allt om ditten och datten. 17.20, 18.15 GP3, Unkari. 19.00 Perception ( 12). 01.20 Sinkkulaiva. 8.00 Yle Uutiset ja sää. TV7 08.30 Ruutupyhäkoulu. 21.15 Martin ja Mirjan matkassa. 18.30 Neste Oil Ralli Finland: Power Stage, Myhinpää EK20. 12.10 Nouse Suomi. MTV SPORT 1: 18.00 Timanttiliiga, Tukholma. 09.30 Neljän tähden illallinen. 17.05 Duudsonit tuli taloon ( 7). Uimahyppyjen MM: 15.00 (s) Kolmen metrin parikilpailu sekaparein, 16.15 M 10 metrin välierät, 19.30 (s), 23.30 M 10 metrin loppukilpailu. 12.30 Simpsonit ( 7). 21.03 Minna Pyykön maailma. 23.00 Eriskummalliset rikokset ( 7). 14.20 Superhamstraajat. 13.50 A-Team ( 12). 14.20 Pilanpäiten. LIV 05.00 Ennustaja-TV. 8.45 Kuunnelman esittely: Kuninkaan pojat. 12.05 Urheiluradio. FOX 06.00 Sky News. VIASAT HOCKEY: NHL: 12.00 New Jersey–Pittsburgh, 14.00 Florida–Montreal, 16.00 Nashville–St. 09.56 FOX Kids: Transformers: Robots in Disguise. 20.10 Wheeler Dealers. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.05 Perception ( 12). 14.45 Mielenhallinnan mestarit. 21.02 Kaksin käsin maailmaan. Sarja alkaa. 13.02 Minä uskon (u). 15.15 ELOKUVA Villi tusina 2 . 23.55 SVT: Palme. 09.15 SVT: Katten i hatten vet allt om ditten och datten. 20.55 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2. 22.20 Melkein täydellinen rikos ( 12). 22.30 Sinua varten. 22.05 Klassikkokäräjät. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 11.55 Eden. 14.30 Kaksin käsin maailmaan. 18.10 Oho, olen raskaana! ( 12). Eleanor Farjeon). 23.50 Tervetuloa Ruotsiin! (S). 16.00 (s) Pyöräily: Puolan ympäriajo. 13.45 SVT: Strandhugg med Puk och Herman. 18.07 Miltä rakkaus tuntuu?. 10.30 Neljän tähden illallinen. 22.15 Liverpool–QPR. 19.55 Perception ( 12). 17.45 Musiikkikamari. 16.50 Ohjelmatiedot. 20.55 Esittelyssä: Ensitreffit alttarilla kausi 2. 11.05 SVT: Programtablå. 11.00 Yle Uutiset. irlantilainen kansansävelmä. 20.00 YleX Jatkot Remix. 07.30 Starat lastenvahteina. 21.00 Yle Uutiset. 13.30 Minna Pyykön maailma. 9.00 Yle Uutiset. 03.30–04.20 Tarkka-ampujat ( 12). 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 01.05 Huijari pilasi elämäni. VIASAT GOLF: 13.00 Golf: Saltire Energy Paul Lawrie Matchplay. 19.00 (s) Pyöräily: London-Surrey Classic. 08.48 FOX Kids: PacMan. YS:n suura alkaa. 16.10 Kiveen hakatut. 18.35 FriiD: Parinvaihtajat ( 7). 14.30 Panttilainaamo Louisiana. 08.03 FOX Kids: My Little Pony. 13.00 Yle Uutiset. 00.10 Vuorien sankarit ( 7). 09.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 21.55 Vegas ( 12). 10.00 Yle Uutiset. Toimittajana Salla Matusiak. 19.35 Meedio murhatutkijana ( 12). 13.00 (s), 17.45, 20.30 (s) Snooker Euroopan kiertue. 00.55 Playboy esittää: Sexcetera ( 18). 8.05 Tommi Liimatta. 7.50 Merisää. 16.00 Nova Racing Team Emma Kimiläinen & Elli Collan. 11.00 Kellyn sisustussalaisuudet. 17.00 Kardashianit. RADIO DEI 7.30 Peace with God (e). 8.10 Luontoretki. 20.00 Suomen Tulli. 09.05 Kultakuume. 8.05 Itämeren heinäkuu: Kirja, joka muutti elämäni. 02.20 Sinkkulaiva. 20.50 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. YLE FEM: 19.50 Suunnistuksen MM. 12.15 Pilanpäiten. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 21.03 Ali Show. 9.00 Yle Uutiset. Saarnaajana ja liturgina pastori Päivi Jussila. 11.25 Autotallien metsästäjät. 19.03 Urheiluradio. 16.35 Tavallista elämää. 18.00 Kulmikkaat kaverit (S). Loistava epäonnistuminen. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät. 16.10 Ruotsin miljonääriäiti Maria Montazami. 18.40 Cops. 14.00 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Uusinta Sibelius-tutkimusta kaljuuntumisen näkökulmasta. 20.00 Lapin poliisit. 19.03 Jazzklubi. 2.45 Sana Jerusalemista (u). Nousta sain aamuun (säv. 17.20 Cops. 08.25 FOX Kids: Pac-Man. 22.10 Vallan linnake ( 12). 18.50 Radio 1 soi. 10.04 Kesälaiturilla. 17.15 Koraani. 08.50 SVT: Djungelboken. 15.00 Mutsi (S). 21.30 Taivaan ja maan väliltä. . 14.25 Lentoturmatutkinta. 20.55 Siirakin kirja. 23.00 Täydelliset naiset ( 12). 02.50–03.40 Num3rot ( 12). MTV MAX: 15.00 F1, Unkari. 13.00 Klassista kahteen. C MORE TENNIS: 9.50, 16.30 (s), 20.40, 3.40 Bet-at-home Open German Championships Hamburg. 10.03 Sakari Sirkkanen. 20.30 Vaaralliset vaimot ( 12). YLE RADIO SUOMI 6.00 Yle Uutiset. 19.40 Sportnytt. 12.40 Lentoturmatutkinta. 18.50 Pilanpäiten. 18.00 Profeetallisia kohtaamisia. 9.00 Alueellista ohjelmaa. 09.45 Merimaili. 21.00 Vaaralliset vaimot ( 12). 18.00 Yle Uutiset. 18.30 Ruotsi haltuun. 11.02 Jani Hellemaa & Aapo Rönkkö Remix. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 15.03 Ajantasan sunnuntaivieras. 10.00 Neljän tähden illallinen. 17.00 Raamattu, evoluutio ja arkeologia. 23.00 Puhetta Pyhästä Hengestä. 19.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 12.00 Janne Virtanen. 9.30 (s), 17.15 (s) Uinnin MM. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.03 Näistä Sibeliuslevyistä en luovu: vieraana Sibelius-tutkija Timo Virtanen. Yksi kristinuskon merkittävimmistä ajattelijoista, loistava teologi ja kirjailija, jonka kaipuu Jumalan puoleen oli levoton ja armoton. 16.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 7). 19.50 Suunnistuksen MM. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 13.00 Simpsonit ( 7). 07.05 Dog, palkkionmetsästäjä ( 7). 6.25 Kylillä. 11.00 Gershon Nerelin Israel. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät. 21.00 ELOKUVA Omaa luokkaansa (S) . 16.40 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Urheiluilta: Jalkapallokierros. 20.02 Viikon debatti (u). 03.20–04.07 Seksileikeistä ensiapuun ( 12). 01.10 ELOKUVA Moneyball (S) . 17.45 Oho, olen raskaana! ( 12). 21.28 Maria Lang: Vaarallisia unia ( 12). 20.00 (s) Quicken Loans National. 19.05 Lapin poliisit. 08.55 Lasten tanssi. 16.20 Guinness World Records. 21.00 The Affair ( 16). 23.30 American Idol. 21.00 Vegas ( 16). 19.00 Rikkaiden panttilainaamo. 14.00 Pawson. 7.45 Tarinoita lapsille: Urho ja sininen sukellustalo, osa 11/12. JIM 05.00 Ennustaja-TV. 18.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 21.50 Merisää. 13.30 Kurjat kuppilat USA. 9.00 Ali Show. 10.15 Maailman parhaat kalapaikat. 17.30 Sana Jerusalemista. 22.00 Näkymätön maailma. 18.30 Israel Art. 23.30 Community Shield: Arsenal–Chelsea. Tekstinlukijoina: Suvi Jokinen, Salka Naatus ja Atte Tolonen. 02.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset ( 7). Haastateltavana kirjailija, ohjaaja Juha Siltanen. 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät. 23.30 Jerusalemin muureilla. 15.30 Poikamiesboksi (S). Jokaisen sukupolven ääni. 13.00 Uimahyppyjen MM: N 3 metrin ponnahduslautafinaali. 23.40– 00.30 LA Ink. 07.00 Onnenarpa. 22.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. VIASAT SPORT: 12.30 (s), 16.00 (s) Golf: Saltire Energy Paul Lawrie Matchplay. Tule mukaan huikeaan seikkailuun ja kurkista taivaan ihmeelliseen maailmaan. 09.30 SVT: Fumlesen. 19.15 Menopelit kuntoon. Kuoron laulut: Lahjalaulu (Jaakko Löytty). 14.00 Unelmien koti. 15.50 Veneilysää. 13.55 Sunnuntai-Suomi. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 16.05 Tavallista elämää. 12.00 Simpsonit ( 7). 21.40 Urheiluradio. 16.20 Ikuisia kertomuksia. 15.00 Kardashianit. 13.50 Viestejä tuonpuoleisesta. Romaani Jää on vahva kuvaus ulkosaariston maailmasta ja sen ihmisistä. 19.00 Muodin huipulle. 14.15 Raamatturadio. tv ja radio 29 sunnuntaina 2. elokuuta 2015 Forssan lehti. 7.00 Yle Uutiset. 22.30 Rantavahdit ( 7). 11.10 SVT: Sommarandakt från Vinga. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 15.25 Suomen huutokauppakeisari. 15.15 Hotellit haltuun. 13.25 Cashmere Mafia ( 7). 09.05 TV Shop Tvins. 17.30 Haastattelussa. 20.30 (s) IndyCar Series: Mid-Ohio. 00.20 Kallista kipua ( 12). 9.10 Sää. NELONEN PRO 2: 16.00 Vaahteraliiga: Turku Trojans–Helsinki Roosters. 17.10 Anthony Bourdain maailmalla. 11.40 SVT: Hela kyrkan sjunger. 00.55– 01.55 SVT: Bör de gifta sig?. 23.55 Sinkkulaiva USA (S). 00.00 Yöohjelmaa. 8.00 Yle Uutiset. Millainen on taivas. 17.45 Cops. Alkusoitto virteen 344. 11.10 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.50 Merisää. 14.02 Radiokirkko. 00.00 Tappavat synnit ( 16). FRII 08.15 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 11.55 5D: Rusketusaddiktit. 12.15 Horisontti: Missä viipyy asiallinen keskustelu monikulttuurisuudesta?. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 7.04 Suomi soi. 18.30 ELOKUVA Voittajan paluu ( 7) . 20.00 Jutta ja huikeat häädieetit. 18.00 Kaisa ja luksuskodit. 02.00 JIM D: Tragedia Batman-elokuvan ensi-illassa ( 12). 21.00 ELOKUVA Duudsonit Elokuva ( 16) . 18.35, 23.30 (s) Atlanta Tennis Championships. tV-urheilu YLE FEM 08.30 SVT: Sagor från zoo. 7.58 Hyvää huomenta. New age – uuden ajan vanhaa musiikkia?. 00.10 Suomen rumimmat tatuoinnit. 23.10 Verisukulaisia ( 12). YLE PUHE 7.00 Brysselin kone. 11.00 Simpsonit ( 7). 07.40 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. 10.00 Jumalanpalvelus Tuiran kirkosta Oulusta. Ohjelmatiedot: www.tv 7.fi. Noin neljä esimerkkiä kotimaisista taideteoksista. 21.00 Yle Uutiset. 15.00 Itäraportti. 11.30 Nova Stagen Parhaat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 15.40 Maapallon salaisuudet. 07.45 Onnenarpa. Luojan suura. 15.45 (s) Neste Oil Ralli Finland: Podium. 23.20 Solsidan ( 7). 15.00 Jalkapallo Saksan Supercup. 17.05 Äitien sota. 17.30 Kardashianit. 11.03 Jari Sarasvuo. 20.00 American Idol. 22.00 Rantavahdit ( 7). 01.20 Castle. 12.08 Kansanradio. 15.00 Yle Uutiset. 16.40 Minun taivaani. 00.30 Castle. 21.25 Treffit helvetistä ( 12). 12.30 Kautta aikojen komeimmat asuntomessutalot. 00.50 Sinkkulaiva. 18.45 TV 7. 18.10 Cops. 16.00 Kardashianit. 18.00 Kiikkutuolit kumoon ( 7). 16.50 Pilanpäiten. 11.25 Kodinkohentajat. 12.40 Charlien enkelit ( 12). 02.00 Num 3rot ( 12). 13.00 (s) Neste Oil Ralli Finland: Power Stage, Myhinpää EK20. 21.50 Treffit helvetistä ( 12). Ulla-Lena Lundbergin Finlandiapalkittu romaani Jää jätti Annamari Arrakoski-Engardtiin pysyvän jäljen. Major League Soccer: 00.00 (s) San Jose Earthquakes–Portland Timbers, 2.00 (s) Chicago Fire–FC Dallas. 14.50 Augustinus. 21.00 Hirviöleffa: Kaksipäinen hai. 09.00 Raamatun kertomuksia. 02.55 Castle. 07.19 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut. EUROSPORT 2: 10.00 (s) Supersport MM. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 23.15 Shield – Lain varjolla ( 12). 13.02 YleX Viikonloppu. 15.10 Tough Love. 12.05 Akvaariomestarit. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 20.45 Pyöräily: Puolan ympäriajo. 10.18 FOX Kids: Prätkähiiret. YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 12.50 Haasta Hans. 13.30 Avainradio (u). 14.45 SVT: Regnbågstema: Cupcake. 9.55 Oulun Tuiran kirkon kellot kutsuvat. 23.50, 1.50 GP2, Unkari. 12.10 SVT: När orkestern kom till byn. 01.50 Sinkkulaiva. 6.04 Aamupala. 19.00 Bensaa suonissa. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Lyödään ällikällä. VIASAT HOCKEY FINLAND: 16.55 (s) Community Shield: Arsenal–Chelsea. 08.15 Kultakuume. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen Raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 20.30 (s) Indycar Series, Ohio: Honda Indy. 15.30 SunnuntaiSuomi. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 00.25 112 (S). 12.50 Sana koskettaa (u). Äärimmäistä venymistä. 13.00 Unelmien koti. 11.00 Tuomasmessu Mikael Agricolan kirkosta Helsingistä. Muut muusikot: Outi Kiiveri (viulu), Oula Mommo (kitara). 06.22 FOX Kids: Lola & Virginia. 01.15–06.00 Yön AVA. 17.25 Strömsön talkoot. 14.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 17.15 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.00 Herra käyttää lääkäriä. 01.15 The Strain ( 16). 20.03 Urheiluradio. 08.40 SVT: Farfar i fickan. 9.05 Pyhäpäivän esittely (ei kuulu kaikilla alueilla). 02.05 Castle. 23.40 Yliluonnollista. 14.00 (s), 1.35 Suisse Open Gstaad. 8.02 Lasten makasiini. 21.45 Rohkaisua Raamatusta – Matti Vuolanne. TV5 06.10 Game of Stones. 11.00, 11.30 (s) Superbike: MM. 11.40 Café Raamattu. 23.00 Encore. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Sir David Attenborough pohtii evoluution erikoisia aikaansaannoksia ja ensiksi hän esittelee mm. 08.00 Starat lastenvahteina. RADIO NOVA 10.00 Pop eilen – toissapäivänä, Heikki Harma. MTV SPORT 2: Valioliiga: 19.30 Leicester–Chelsea. Asia Trophy: 20.00 Pronssi, 21.50 Finaali. 23.00 SVT: Mördare utan ansikte. 11.03 Jake Nymanin Popradio. Virret: 344, 432, 428, 462. 22.40 Yliluonnollista. Louis Blues, 18.00 San Jose Sharks–Vancouver, 20.00 Winnipeg Jets–NY Islanders, 22.00 Anaheim– San Jose, 00.00 Talviklassikko Washington–Chicago. 13.00 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 21.05 Manhunt ( 7). 01.35 Kohtalokkaat valinnat ( 12). 09.00 SVT: Lässugen. 19.55 Jazzklubin illan keikka. 20.08 Sää. san. Kanttorina Tommi Hekkala. MTV3: 15.30 (s) Ravit, Joensuu. 23.35 Eriskummalliset rikokset ( 7). 22.50 LA Ink. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 14.15 Neljät häät Amerikassa. 13.40 Talent USA. 11.00 Autotallien metsästäjät. 18.12 Saara ja Sorsa (S). 14.30 30 Rock (S). 11.30 Simpsonit ( 7). 10.00 TV Shop Tvins. 16.00 Hulppeat hääkakut. 22.30 American Idol. 16.55 Perhesirkus. 12.25 Huikeat kakut. 10.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Pomo piilossa. 06.57 FOX Kids: Lalaloopsy. 09.30 Spelling-suvun kartano myynnissä. 21.55 Suomi tänään. 10.02 Viikon Teos (ei kuulu kaikilla alueilla). 13.00 Yle Uutiset. 09.34 FOX Kids: Transformers. 11.10 Israel puhuu. 11.55 Claro Open Colombia. 20.30 Vanha Testamentti avautuu. 23.00 ELOKUVA Rakkauden arpa ( 7). 18.00 Esteratsastuksen SM. 20.00 Ensitreffit alttarilla USA
–?Tämä oli koeajo. Kokouksia • Luolammin Metsästäjät ry:n kokous Peräjoen kylätalolla klo 17. KUVAT: Tapio Tuomela Ui niin kuin ankka Ihan oikeat sorsat tekivät tuttavuutta keltaisten muoviankkojen kanssa. Saha voitti eilen ankanuiton Suomen mestaruuden. Ankanuiton SM-kilpailu sai melko innokkaan vastaanoton. –?Lopettakaa se pekulointi, Rautiainen kailotti muovisille ankoille. Pääosa niistä on tehty Clintonien oman perhesäätiön kautta. Pariskunta on myös tehnyt lahjoituksia lähes 15 miljoonan dollarin arvosta. STT–AFP-ReUTeRS Ajassa sunnuntaina 2. Kimmo Huomenna: Nea, Neea, Linnea, Vanamo PANKAIS POIKETEN Tänään • Hakkapeliittatapahtuma Mustialassa Tammelassa klo 11-16. Hillary Clinton pyrkii demokraattien presidenttiehdokkaaksi ensi vuonna pidettävissä vaaleissa. Tulonjaon epätasaisuus ja sen vähentäminen ovat vaalien merkittäviä aiheita. Tulolaskelma perustuu Hillary Clintonin julkistamiin verotustietoihin, joiden mukaan pariskunta maksoi vuosina 2007–2014 veroja 57,5 miljoonaa dollaria. –?Kaikille on syötetty samaa rehua, mutta osalla oli suuntavaisto hukassa, toinen kilpailun järjestäjistä, Rautsi Rautiainen totesi. Ihan kuin tyttöjengi vessassa, se toinen järjestäjä eli Mauri Helminen lisäsi. • Ms. Voitto tuli ylivoimaisesti. –?Yksi jengi jäi keskelle jumiin. Joen pohjassa on nimittäin jotain rautaa, joka pistää veden liikkeelle. Pelkästään puhetilaisuudet ovat tuottaneet politiikan superpariskunnalle kymmeniä miljoonia dollareita. Ensi vuodelle kiristetään turboruuvia, Rautiainen lupaili. • Nirpan Erä ry:n kokous Kivisillantie 43 klo 18. Pitkään johtokolmikossa oli kolmen kylän ankkoja, kun urjalalaisen Sahan ankka kisasi tammelalaisen ja forssalaisen firman ankan kanssa. Aurinko nousi Forssassa tänään klo 5.02 ja laskee klo 22.00. Paukku ry:n kokous seuran kodalla klo 17. Lopulta toiselle sijalle uiskenteli Urakointi Niemen ankka ja kolmannelle sijalle jokioislaisen Jokkis-Keittiön muovinen eläin. Ulla Jäske Forssa Urjalalainen Autokorjaamo T. Kilpailijoita oli kaikkiaan 43. Suurin osa osallistujista oli yrityksiä, mutta mukana oli ekstempore-yksityishenkilöitäkin. FL Ankanuiton SM-kisoissa oli mukana 43 ankanuittajaa. Pimeä päättyi klo 3.58 ja alkaa klo 23.03. Clintoneilla jättitienestit ja jättiverot Yhdysvalloissa Hillary ja Bill Clinton ovat ansainneet kahdeksassa vuodessa noin 140 miljoonaa dollaria eli lähes 128 miljoonaa euroa. elokuuta 2015 Forssan lehti 30 SUnnUnTAI 2. Tosin virtaustakin oli niin kuin kaikki tietävät. Sää ei oikein suosinut ankanuiton kisaa, sillä vastatuuli hidasti ankkojen menoa. Sahan keltainen ankka nimittäin johti kilpailua melkein alkumetreiltä lähtien. eLoKUUTA
STT Lentovuoro kääntyi takaisin rottaepäilyn vuoksi Intialainen matkustajakone joutui palaaman lähtökentälle rottaepäilyn vuoksi. Ne voivat järsiä poikki koneen sähköjärjestelmän johtoja. elokuuta 2015 Forssan lehti Päivän sana. Jeesus sanoi: »Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan. Italian Milanoon matkalla ollut kone kääntyi torstaina takaisin Intian pääkaupunkiin Delhiin, kun koneessa arvioitiin olevan luvaton siimahäntäinen matkustaja. Viime vuoden elokuussa koettiin vastaava tapaus Delhin kentällä. STT–AFP-TT ajassa 31 sunnuntaina 2. New York Times -lehti. Anderson oli joutunut sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi. Anderson ponnahti maailmanmaineeseen 1970-luvun alussa hitillä I Never Promised You a Rose Garden. Laulu toi Andersonille arvostetun Grammypalkinnon. Toukokuussa kotimaanlento ei päässyt lähtemään Lehin kaupungista, kun koneen henkilökunta oli havainnut matkustamossa vilistävän rottia. Ankanuiton SM-kisoissa oli mukana 43 ankanuittajaa. Luuk. Suurin osa osallistujista oli yrityksiä, mutta mukana oli ekstempore-yksityishenkilöitäkin. Countrylaulaja kuoli torstaina Nashvillessä 67-vuotiaana, kertoo mm. Suomessa laulun levytti Eija Merilä suomenkielisin sanoin Luvannut en ruusutarhaa. Tämä ei ollut ensi kerta, jolloin Air India on saanut harmia rotista. 12: 42 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Ruusutarhahitin laulaja Lynn Anderson kuoli Ruusutarhahitistään muistettu amerikkalaislaulaja Lynn Anderson on kuollut, uutisoi amerikkalaismedia. KUVAT: Tapio Tuomela Ihan oikeat sorsat tekivät tuttavuutta keltaisten muoviankkojen kanssa. Lentoyhtiö Air India ilmoitti myöhemmin, ettei sen koneesta löydetty epäiltyä jyrsijää. Kuolinsyy oli Andersonin edustajan mukaan sydämen pysähtyminen. Rotta ei ole lentokoneessa harmiton salamatkustaja
Hän kuitenkin muistuttaa, että maailmantilanne voi hallituskauden aikana muuttua. Mikä on ollut lomasi kohokohta. Vanhanen ei usko, että hallitus vielä ensimmäisessä riihessä joutuu vääntämään pakolaiskiintiöistä Välimeren alueen tilanteen vuoksi. Isot linjaukset tehtiin hallitusneuvotteluissa. – Minulla on neljä kesäteatteriesitystä takana. ” Hallituskumppaneilla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla, on halua kumota vähittäiskaupan sekä parturija kampaamoliikkeiden aukioloa säätelevä liikeaikalaki. 040 566 4095 Kimmo Uoti p. KesKustan kantaa asiaan on arvuuteltu. -40% 5.8. Ennen vaaleja keskustan näkemys oli, että kaupoille voitaisiin suoda viisi liikeaikalain rajoitusten yli menevää aukiolopäivää. KUVA: Pekka Lassila Vanhanen vapauttaisi aukiolot täysin Keskustan ryhmäjohtaja on samaa mieltä kaupan tulevaisuudesta kuin hallituskumppanit. –Niitä normeja ei niin helposti palautetakaan, poliittisen comebackin tehnyt ex-pääministeri sanoo. Vanhanen on eri linjoilla. FL-LM Poiminta Poliitikon lomaa Montako lomapäivää olet ehtinyt pitää. Se velvoittaa Suomea esimerkiksi perustamaan matalan kynnyksen tukikeskuksia, joihin väkivaltaa kokeneiden naisten on päästävä ilman sosiaaliturvatunnusta tai suomen kielen taitoa. klo 10-17 Kaikulantie 42, Forssa Edustajamme alueellasi Juha Laaksonen p. SuomiAreenassa Porissa olin pari päivää. Vanhanen on hallituskumppaneiden kanssa samaa mieltä, laki pitää kumota. – Heinäkuu on ollut valtaosin lomaa. ”Tukkijoellanäytelmä oli niin hyvä, että kävin katsomassa sen kahdesti.” Keskustan ryhmäjohtaja Matti Vanhanen sanoo, että muiden muassa rakentamisesta ja maankäytöstä on poistettava turhat normit. Hän arvioi, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ensimmäinen budjettiriihi on helppo. -70% Turuntie 42, Forssa Ikkuna-asennusnäytös Forssassa ti 4.8. -20% 20€ 10€ 25€ 5€ -50% -30% kaikki tuotteet vähintään Olemme avoinna remontin ajan 3.8. -30% 4.8. – Mika Waltarin Johannes Angelos. Vanhanen sanoo, että on tärkeää luoda painetta yhteiskuntasopimuksen synnyttämiseksi. Kesällä on salamoinut tavallista vähemmän Tänä kesänä on salamoinut selvästi tavallista vähemmän, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. 2, Forssa P. Pelkkä sateisuus ei siis aina tuo mukanaan salamointia. Terho paalutti, ettei hallitusohjelmassa sovitusta 750–1050 pakolaisen kiintiöistä voida joustaa. Satakunnassa näkemäni Tukkijoella-näytelmä oli niin hyvä, että kävin katsomassa sen kahdesti. 03 435 7093 Avoinna ma–pe 10–17.30, la 10–14 www.hushallska. 29.8.15 osoitteessa Rautatienkatu 5 Paljon aletuotteita ja paloja puh 03 43 57015 avoinna ark 9.30 18.00, la 9 14.00 Olemme avoinna remontin ajan 3.8. Hän muistuttaa, ettei budjettiriihessä pöydällä oleva miljardi euroa ole elvytysrahaa, vaan sillä on tarkoitus sysätä liikkeelle muutos. –?Ei ihmisiä saa jättää viime kädessä hätään, hän sanoo. 0400 532 698 www.tiimi-ikkuna.fi Mietaa valitsi parhaat Tiimi-ikkunat ja ovet Kirsi Hölttä Keskustan eduskuntaryhmän johtaja Matti Vanhanen on sitä mieltä, että hallituksen kärkihankkeista rahanjaossa on pantava etusijalle ne, jotka aidosti uudistavat toimintatapoja ja yhteiskuntaa. –?Mikäli tarpeita hallituskauden aikana on, toivon, että hallituksella on kykyä arvioida tilannetta sellaisena kuin se on. Millaista kesälukemista sinulla on ollut. Sen on tarkoitus ehkäistä ja torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho (ps.) epäili Lännen Median haastattelussa, että EU:sta on tulossa lisää esityksiä pakolaisten jakamisesta jäsenmaiden kesken. Vielä suurempi ero tavanomaiseen oli kesäkuussa. Vaisu ukkoskesä on saattanut johtua normaalia viileämmästä säästä. Pääministeripuolue on ottanut normitalkoot tosissaan. Lisäksi on perustettava ympäri vuorokauden toimiva auttava puhelin ja lisättävä seksuaalisen väkivallan uhrien palveluita. Kehräämön alue, Wahreninkatu 2, Forssa Puh. Vanhanen muistuttaa, että myös erityisesti rakentamisen ja maankäytön normeista riittää ”ylisuojelemisen taakkaa” siivottavaksi. Salamia kirjattiin silloin vain 300, kun toukokuun keskimääräinen luku on 8?000. Heinäkuussa Suomessa mitattiin noin 10?000 maasalamaa, kun niiden määrä on keskimäärin heinäkuussa 60?000. –?Uskon, että normien purkamisessa tämä hallituskokoonpano pystyy jättämään jälkeensä kaikkein eniten pysyvää. 03 435 7093 Avoinna ma-pe 10-17.30, la 10-14 www.hushallska.fi Kohti uusia tuulia... STT Väkivallan vastainen sopimus voimaan Suomessa astui lauantaina voimaan Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastainen yleissopimus, eli Istanbulin sopimus. –?Tämä asia varmasti jakaa keskustan eduskuntaryhmää, Vanhanen myöntää. elokuuta 2015 Forssan lehti 32. –?Henkilökohtaisesti näen tulevaisuutena sen, että sääntelyä tälläkin puolella vapautuu. – Olen ollut etupäässä ulkona, mökillä pihahommissa. Omistaja vaihtuu... 29.8.15 osoitteessa Rautatienkatu 5 Paljon aletuotteita ja paloja puh 03 43 57015 avoinna ark 9.30 18.00, la 9 14.00 Olemme avoinna remontin ajan 3.8. Vanhasesta kaikkein tärkeintä on laaja normien ja sääntelyn purkaminen. Eduskuntaryhmä on perustanut viisi erillistä sääntelyä perkaavaa työryhmää ministereiden tueksi. Myös toukokuussa jäätiin hyvin selvästi alle keskiarvon. HUSHÅLLSKA Sisusta Kauniisti Kehräämön alue, Wahrenink. Hallitusohjelmaan on kirjattu, että ”osana sääntelyn purkua kauppojen aukioloa vapautetaan”. STT sunnuntaina 2. Keskustan omista riveistä esitetyille toiveille suurituloisten verotuksen tarkistamisesta ryhmäjohtaja ei lämpene. Viennin alamäen odotetaan jatkuvan, eikä tuotanto kasva. Mitä olet tehnyt. Silloin maasalamia havaittiin 3?500, kymmenesosa kesäkuiden tyypillisestä määrästä. Jos rajoituksia aukioloihin jää, se johtaa vain erillislupien hakemiseen ja turhaan byrokratiaan. –Vasarat pitää saada taas paukkumaan. Nyt siihen on kirjattu 17 poikkeusta. -50% 6.8. Ukkosrintamat liittyvät usein kuuman ja kylmän ilmamassan kohtaamiseen. Verotus ei ratkaise kilpailukyvyn ongelmia. 29.8.15 osoitteessa Rautatienkatu 5 Paljon aletuotteita ja paloja puh 03 43 57015 avoinna ark 9.30 18.00, la 9 14.00 Autovaraosaliikkeen KONKURSSIMYYNTI VAIN 4 PÄIVÄÄ 3.8. Hän perää yritysten ja ihmisten toimintatarmon vapauttamista