uutiset 7 ps-nuoret antoi uuden valtakirjan • Perussuomalaisista erotettu Sebastian Tynkkynen valittiin jatkokaudelle puolueen nuorisojärjstön puheenjohtajaksi. urheilu 16 soVo kahdella voitolla kärkeen soVon Arber istrefi (10), mikko Halonen ja Benjamin Westö juhlivat maalia. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi maanantai 2.11.2015 • N:o 296 lOUNAis-HämEEN mAAKUNNAlliNEN ääNENKANNAttAjA | pErUstEttU VUONNA 1917 | WWW.fOrssANlEHti.fi. . uutiset 3 Kiinteistöveroon luvassa korotus Forssassa • Forssan kaupunki on nostamassa kiinteistöveroa verotulojen lisäämiseksi. Ensi vuoden talousarvion laadinnassa kurotaan nyt umpeen 3,5 miljoonan euron alijäämää. uutiset 8 . Oletko hyvä kuuntelija. Näin voit kehittyä vuorovaikuttajana Hajoaako Euroopan unioni, kysyy forssalainen kansanedustaja UUtisEt 2 Elämä 12 miElipidE 4 AjAssA 22 jäälle teki mieli Urjalassa tammela luopumassa kotihoidon kuntalisästä Humppilassa kovat paineet korotuksiin • Kunnanhallitus päättää tänään mahdollisista veronkorotuksista. Somerolaiset johtavat ensi kertaa futsal-liigaa. KUVA: tapio tuomela Turmakone hajosi jo ilmassa uutiset 14 • Irtonumero 1,50 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
–?Polku ei ole ollut ihan kevyt kuljettavaksi. Vuonna 2009 Tammelassa syntyi ennätysmäärä eli 85 lasta. Palveluverkko on mitoitettu 60– 80 lapselle. Omaisuuden myyminen on haastavaa, mutta jonkin verran omaisuutta laitetaan myyntiin. syntyVyys on kääntynyt kunnassa jyrkkään laskuun muutamassa vuodessa. –?Väestökehitys ja palvelujen tarjonta varhaiskasvatuksessa sekä perusopetuksessa eivät kohtaa. Larsson toivoo, että kunnassa pystytään puhumaan näistä isoista muutoksista analyyttisesti ja ratkaisuja hakien. –?Tällä menolla ei kestä kauan kun ollaan siinä tilanteessa, että kunnan palveluverkossa on ylitarjontaa. KUVA: Tapio Tuomela Tammelassa edessä rajut muutokset Uutiset maanantaina 2. Sosiaalinen media ruokkii osaltaan ilmiötä. Eroon halutaan Larssonin mukaan sellaisesta omaisuudesta, jolla ei ole strategisen toiminnan kannalta merkitystä. Larssonin mukaan lukema ei selity enää sillä, että Tammelasta muutettaisiin muihin seudun kuntiin kuten Forssaan, vaan kauemmaksi. Kotihoidon kuntalisästä luopumisesta keskustellaan taas. Avustuksista tunnettu kunta ei aio karsia kuluja siltä osastolta. Osaava ja koulutettu työvoima haluaa kaupunkiympäristöön. Huolta Larssonille aiheuttavat niin syntyvien lasten lukumäärän dramaattinen pieneneminen muutamassa vuodessa kuin merkittävä poismuutto. FL Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson esittää kotihoidon kuntalisästä luopumista, koska pienet lapset mahtuisivat hyvin kunnan päiväkoteihin ja perhepäivä hoitoon. Larsson aikoo esittää kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että Tammela lopettaa lisän maksamisen. Kuntalisää on maksettu 150 euroa kuukaudessa perheille, joissa vanhempi hoitaa alle kouluikäisiä lapsia kotona ja jossa on vähintään yksi alle 3-vuotias lapsi. Se taas johtaa saneeraustoimiin. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Tänä vuonna jäädään siis noin 30 lapsen lukemiin. Kuntalisän hintalappu Tammelan kunnalle on 40?000 euroa vuodessa. Meille ei tuottaisi ongelmaa sijoittaa lapsia päiväkoteihin, vaikka jokainen lapsi tuotaisiin käyttämään kunnan päivähoitopalveluja, Larsson perustelee esitystään. . Siksi myös matalammin koulutetun osan työvoimasta on muutettava pois maalta, Larsson näkee kehityksen. Kuukauden päästä tiedetään faktaa, mutta arvioni on, että muuttajat ovat ikäluokkaa, joilla saattaa olla pieniä lapsia. –?Asia perataan tosissaan ja havainnot esitetään valtuustolle joulukuussa. –?Meidän on katsottava nöyrästi kaupungistumisilmiötä, emme voi sanoa ettei se koske meitä. Kuva on Taikatassujen pihaleikeistä. Tänä vuonna kunnasta on muuttanut pois 117 henkilöä, millä Tammela on Kanta-Hämeen muuttotappioisin kunta. Kunnanjohtajaa huolestuttaa myös poismuutto kunnasta. Larsson kuvailee budjettía sanoilla nöyrä ja tiukka. Vuonna 2012 luku oli 47 ja viime vuonna 48 lasta. kouluVerkon karsimista ei ole Larssonin mukaan leivottu sisään budjettiin. marraskuuta 2015 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Uudet yritykset sijoittuvat sinne mistä osaava työvoima löytyy. Syyskuun loppuun mennessä Tammelassa on syntynyt tänä vuonna 26 lasta. . (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Jos päättäjät päättävät lakkauttaa, se tapahtuu ohi budjetin. Nämä ilmiöt osaltaan ovat ajaneet kunnan päättäjät ja virkamiehet pohtimaan, miten talousarvio saadaan tasapainoon. Syntyvyys ja poismuutto kunnanjohtajan isoja huolenaiheita. Oli selvää, että joka kustannuspaikka piti käydä huolella läpi, Larsson toteaa. –?Tulevaisuudessa kunnan pitää ratkaista, millainen palveluverkko meillä on ja miten se rahoitetaan. Vilkkainta keskustelua poliittisten päättäjien keskuudessa aiheuttanee aiemminkin esillä ollut lasten kotihoidon kuntalisän lakkauttaminen. Ami Laaksonen Tammela Vaurauden ajat ovat historiaa Tammelassakin, sanoo kunnanjohtaja Kalle Larsson. Lähtötilanteessa meillä oli noin miljoonan euron vaje budjetissa
Sitä pitää tukea. –?Siinähän ei ole mitään järkeä, että oltaisiin ikään kuin meduusoja, jotka pelkästään lilluttaisiin poliittisessa tilassa. Suoraselkäiselle politiikalle on nyt tilausta, kun meillä on hallituspuolueena mahdollisuus käyttää valtaa kansan mandaatilla. Tynkkysen mielestä Perussuomalaisten Nuorten on nyt tärkeintä keskittyä vastustamaan EU:n liittovaltiokehitystä, ja korostaa päätöksenteon pysymistä kansallisissa käsissä. Valvontahavaintojen perusteella pienten kuntien oppilaitoksissa ja yksityiskouluissa on enemmän puutteita kuin isojen kuntien oppilaitoksissa. Yrityksensä myyneet ja osinkotuottoja saaneet ovat puolestaan olleet vahvasti edustettuna pääomatulolistalla. Oppilas toimi häiriötilanteessa vaistonvaraisesti ja vastoin ohjeita. Etelä-Suomen aluehallintovirastoon on tullut vuosien 2010–2013 aikana vuosittain 2–6 ilmoitusta vakavasta tapaturmasta, joka on sattunut oppilaitoksessa koneella tai laitteella työskennellessä. Minä tyydyn demokraattiseen päätökseen eli olen oman osuuteni asiassa tehnyt, kun tein aloitteen yhteiskokouksesta. Esimerkiksi europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) aloite euroerosta. KUVA: Tapio Tuomela Tammelassa edessä rajut muutokset SyntyvyyS laSkuSSa Tammelassa syntyneiden lasten määrä 2002-2015 • 2002: 66 • 2003: 68 • 2004: 53 • 2005: 72 • 2006: 74 • 2007: 61 • 2008: 58 • 2009: 85 • 2010: 64 • 2011: 61 • 2012: 47 • 2013: 61 • 2014: 48 • 2015: 26 (syyskuun loppuun) Hannamari Ahonen Sebastian Tynkkysen mukaan hänen valintansa jatkokaudelle Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajaksi kertoo, että hänellä on vahva tuki takana. –?Meillä on tulossa monia tähän teemaan liittyviä kysymyksiä pienen ajan sisällä. Verotiedot tulevat julkisiksi aamukahdeksan aikaan. Teknisen työn ja konesalien turvallisuuden hallinnassa on oppilaitosten välillä isoja eroja. Perinteisesti ansiotulolistojen kärjessä ovat olleet suuryritysten johtajat. Isojen kuntien etuna on usein toimiva työsuojeluorganisaatio, joka antaa oppilaitoksille ohjeita ja työkaluja vaarojen arviointiin ja turvallisiin työtapoihin. –?Britanniassa taas on vuonna 2017 tulossa kansanäänestys, pysyykö Britannia EU:ssa. KUVA: Harri Toivola 3 maanantaina 2. Jos sellaisia syytöksiä ei enää tule, eikä laittomia päätöksiä enää tehdä, ei ole syytä käsitellä niitä julkisuudessa. –?Kuitenkin tarkastuksilla tulee edelleen toistuvasti vastaan suojaamattomia koneita. STT Viime vuoden huipputienestit selviävät tänään Sebastian Tynkkynen sai onnitteluja puheenjohtajaäänestyksen ratkettua. FL-LM Tynkkynen: Poliitikot eivät saa olla poliittisessa tilassa lilluvia meduusoja Teknisen työn luokissa turmavaaroja Forssan Lehti Lounais-Häme Peruskoulujen teknisen työn luokissa ja ammattioppilaitosten konesaleissa on edelleen paljon puutteita tapaturmien torjunnassa. OppilaiTOksissa koneiden käytössä sattuneilla tapaturmilla on yleensä ollut monta tekijää. Toivon, että puolueesta erottaminen perutaan, koska sehän oli laiton. Tammelan kunnanjohtaja Kalle Larsson esittää kotihoidon kuntalisästä luopumista, koska pienet lapset mahtuisivat hyvin kunnan päiväkoteihin ja perhepäivä hoitoon. Suomen suurituloisimpien kärki selviää tänään, kun viime vuoden verotiedot tulevat julki. marraskuuta 2015 Forssan lehti. Vuosina 2014 ja 2015 vastaavia ilmoituksia ei ole tullut. Kuva on Taikatassujen pihaleikeistä. Opettaja ei ollut paikalla työtilassa. –?En ollut missään vaiheessa vaatimassa, että meidän tulee jättää hallitus. –?Ne ovat sisäisiä prosesseja. Silloin kannustetaan, kun tehdään hyvää politiikkaa ja jos ei tehdä hyvää politiikkaa, kritisoidaan. –?Toivon, että puoluehallituksesta lopetetaan kommentit, joissa puhutaan rintamakarkuruudesta ja narsistisista piirteistä. yleinen TapaTurmariski teknisen työn tunnilla tai konesalissa on se, että käsi tarttuu suojaamattomaan koneeseen ja ruhjoutuu. Kun oppilaat tekevät harjoitustöitä oppitunnilla, he kuuluvat työturvallisuuslain piiriin. Euroerosta on tulossa kansalaisaloite. Eniten puutteita on järjestelmällisessä vaarojen arvioinnissa, ja vakavimmat laiminlyönnit liittyvät koneiden suojausten puuttumiseen. Tämä on tullut ilmi EteläSuomen aluehallintoviraston työsuojelutarkastajien tekemillä tarkastuksilla, joissa on valvottu oppilaitosten työturvallisuutta. –?Haluan uskoa, että keskustelemalla ja sopimalla saadaan asiat selvitettyä. Työssä käytettävät suojavaatteet olivat liian suuria ja niissä oli liian pitkät hihat. Uskon, että puoluejohtokin ymmärtää, että minulla on vahva tuki takana. Tynkkysen mukaan perussuomalaisten pitää olla osa laajempaa eurooppalaista kehitystä, jossa korostetaan kansallista päätösentekoa. Aikooko Tynkkynen nyt pitää suunsa supussa ja lopettaa puoluejohdon arvostelun. Yhteiskokousaloite käsiteltiin ja äänet menivät 11-2. Kone ei ollut määräysten mukainen. Vastuu oppilaan työturvallisuudesta on rehtorilla ja aineenopettajalla. Tässä niistä muutamia yleisimpiä: Oppilas oli unohtanut saamansa ohjeet turvallisesta työmenetelmästä. Tynkkynen ei halua kertoa, ollaanko häneen lähipäivinä oltu yhteydessä puoluejohdosta. Yksikin oppilaalle sattunut tapaturma on liikaa, korostaa työsuojelutarkastaja Päivi Laakso Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. Opettajana toimi sijainen, jonka perehdyttämisestä kyseisiin töihin ei ollut huolehdittu. Jokaisen oppilaitoksen tulisi jo tietää, että koneiden suojaukset täytyy tarkistaa osana työturvallisuusriskien arviointia. Tynkkysen kilpakumppani puheenjohtajavaalissa Samuli Voutila toivoi, että perussuomalaisten riitoja ei enää käsiteltäisi iltapäivälehtien palstoilla. –?Tiedän, että koko perussuomalaisessa puolueessakin minulla on tuki erottamispäätöksen perumiseksi. Vaadin, että järjestettäisiin puolue-elinten yhteiskokous, jossa demokraattisesti päätetään, mitä jäsenistö haluaa
EU on pahimmassa kriisissään kymmeniin vuosiin. Eläimiä hakataan, potkitaan ja tökitään sähköiskuilla edelleen, vaikka asiaan on yritetty kiinnittää huomiota useaan otteeseen. Irakissa USA:ta kiinnosti ja kiinnostavat sen valtavat öljyvarannot. 40 vuOden taKaa Achreniukselle muistokivi FORSSAN LEHTI 3.11.1955 Somerniemen kirkkoneuvosto kokoontui tiistaina pappilaan keskustelemaan muistokiven pystyttämisestä Abraham Achreniukselle. Valvonta ei voi olla ympärivuorokautista, joten vastuu jää tiloille ja tuotantolaitoksille, joilla ei yksinkertaisesti ole enää varaa laiminlyödä vastuutaan eläinten kohtelusta. 2015 Eläinten kohtelussa on edelleen korjattavaa O ikeutta eläimille -järjestön salaa kuvaamat videot antoivat synkän kuvan tuotantoeläinten kohtelusta tiloilla ja teurastamoissa. Kävin Irakissa varapuhemiehenä parlamenttivierailulla puoli vuotta ennen kuin USA hyökkäsi sinne v. Tarinoita pystyy sepittämään, nyt on haettava faktaperusteet turvapaikan tarpeelle. Lainsäädäntö ja määräykset näyttävät olevan ajan tasalla, mutta kaikki eivät näköjään piittaa niistä. Se ei kuitenkaan oikeuta väärinkäytöksiin ja suoranaisiin lainrikkomuksiin. Kustannukset painavat päälle ja tulosta on tehtävä. Miksi USA:lla ei ole mitään konkreettista vastuuta sotimisistaan. MTK tuomitsi lainvastaisen toiminnan ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evirakin ehätti muistuttamaan eläinsuojelulain rikkomuksista. Tapahtumat on tutkittava ja tekijät pantava vastuuseen, mutta ennen muuta tuotantolaitosten on kannettava vastuunsa ja laitettava asiat kotinurkissa kuntoon. Ensinnäkin ehdotettiin se pystytettäväksi kunnan omistaman Huuvan talon edustalle, toiseksi paikaksi ehdotettiin nykyisen pappilan pihaa ja kolmantena paikkana mainittiin sopivaksi kirkonpiha. Viikon kohu asettaa viranomaisvalvonnankin outoon valoon. Jäsenyyden uskoteltiin tuovan uusia ulkomaisia investointeja Suomeen; jäsenyys takaisi paikan klubin pöydissä vaikuttamassa ja jäsenyys olisi rauhan projekti Euroopan sotaisan historian jälkeen. Valvontaa tiukennettiin jo aikaisempien kohujen yhteydessä. Irakista, koska köyhillä ei ole varaa maksaa salakuljettajien vaatimia rahasummia. Olemme erittäin kovan EU-byrokratian kahleissa, mikä haittaa yritystoimintaa maatalous mukaan lukien. 11. Suomeen heijastui EU:n syvä taloustaantuma. Pääosa tiloista ja tuotantolaitoksista toimii vailla ongelmia, mutta räikeimmät tapaukset tahrivat koko alaa. eU:sta on tUllUt kriisien hoitamisessa Saksan ja Ranskan johtokaksikon vetämä projekti, jossa muilla ei juuri ole sanansijaa. EU:n Schengen-sopimus samoin kuin Dublinin sopimus ovat menettäneet merkityksensä, koska jäsenmaat katsovat niitä läpi sormien. EU:hun ovat tulleet pääosin hyväosaiset esim. Mukana oli myös yritysjohtajia. Pääkirjoitus Forssa 2. Heitä pitää auttaa. Nyt olemme suuren kansainvaelluksen kohteena. EU on hoitanut huonosti Venäjä-suhteensa. Kuukausittain pidettäviin kerhoiltoihin on saatu korkeatasoisia alustajia yhteiskunnan eri aloilta. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan viranomaisten on taas kerran käytävä läpi, millaisten tietojen varassa tiloilla ja teurastamoissa toimitaan. Republikaanien presidentit ovat olleet hyvin sotaisia. Suomen liittyminen valuuttaunioniin on osoitettu monen talousoppineen toimesta suureksi virheeksi. Parhaaseen katseluaikaan näytettyjen videoiden sisältö ei juuri jättänyt tilaa selittelyille, niin murheellista kuvaa katsojille välittyi. 2002. Muistokiven paikasta tehtiin useita erilaisia ehdotuksia. Eläinten kohtelu on aina viime kädessä työntekijöiden vastuulla. Tapasimme puhemiehen, varapääministeri Azizin sekä 5 muuta ministeriä. marraskuuta 2015 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Afganistaniakaan ei pidä unohtaa. Elintarvikeketjulla ei ole varaa tällaiseen julkisuuteen. Ratkaisut tehdään jokapäiväisessä työssä käytännön tilanteissa. Ensimmäisen hallituksen puheenjohtaja toimi pankinjohtaja Olli Kuronen. Etelä-Suomen nautamaitotuen jatko on parlamentin 28 jäsenmaan tahdosta kiinni! tällä VaUhdilla Eurooppa hukkuu pakolaisstatuksella vaeltaviin ihmisiin, joista merkittävä osa on liikkeellä paremman elintason perässä. Tätä vierailua en unohda koskaan. Kataisen hallitus lopetti komission kanssa neuvoteltavan liittymissopimuksen artiklan 141-käytön. Videoiden viesti linkittyi tavalla tai toisella koko tuotantoketjuun. Mikään ei ole ikuista, ei Euroopan Unionikaan. Syyrian sodan jaloista pakenevat. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. EU:n jäsenmaat Unkari, Slovenia, Kroatia ja Itävalta rakentavat aitoja rajoilleen estääkseen hallitsemattoman ihmisvirran tuloa maihinsa. Tapahtumat on tutkittava ja tekijät pantava vastuuseen, mutta ennen muuta tuotantolaitosten on kannettava vastuunsa ja laitettava asiat kotinurkissa kuntoon. Kirjoittaja on forssalainen kansanedustaja Euroopan unioni hajoamassa pakolaiskriisiin. Pienen jäsenmaan etuna on aina ollut vahva komissio, jonka kanssa on voitu asioita hoitaa tasapuolisemmin. Forssan Reserviupseerit 25 vuotta FORSSAN LEHTI 1.11.1975 Forssan Reserviupseerien perustava kokous pidettiin 29.3.1950. Venäjä-pakotteet kohdistuvat kaikkein ankarimmin Suomeen. Kokouksessa oli läsnä myös kaksi kunnan edustajaa. Siinä ratkaisevat tiedot, mutta myös asenteet. Jäsenmaat suurten johdolla ovat ottaneet vallan EU:ssa. Ongelmia on edelleen monella tasolla. 60 vuOden taKaa Mielipide maanantaina 2. 1995 suurin odotuksin. Komission puheenjohtaja Juncker ja koko komissio on täysin sivuraiteella. Elintarvikeketjulla puolestaan ei ole varaa tällaiseen julkisuuteen. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. KOlumni Sirkka-Liisa Anttila S uomi liittyi Euroopan unioniin v. Elintarvikeala on vaikeassa tilanteessa. Maahanmuuttovirasto on nyt paljon vartijana anomuksia käsitellessään. Miksi EU joutuu siivoamaan USA:n sodankäynnin jälkiä Irakissa, Libyassa ja Syyriassa, missä Venäjäkin on sodassa mukana. Perinteeksi on tullut seppeleen lasku sankarihaudalle kaatuneiden muistopäivänä ja itsenäisyyspäivänä, lisäksi jouluaattona on sankarihaudalle asetettu kunniavartio. Eläinten potkiminen, hännästä raahaaminen tai sähköiskut ovat yksiselitteisesti kiellettyjä. Hajottaako pakolaiskriisi EU:n sisältäpäin, jää nähtäväksi. Räikeimmät tapaukset tahrivat koko alaa. Yhdistyksen tarkoitus on vapaaehtoisen maanpuolustustyön edistäminen, jäseniensä fyysisen kunnon ylläpitäminen sekä tiedontason kohottaminen erilaisilla koulutustilaisuuksilla. Eläinsuojelulaki antaa selvät linjat, mitä tuotantoeläimille saa tehdä ja miten niitä pitää käsitellä. Todellisia pakolaisia ovat esim. Se neuvottelu otti Suomenkin edut aina huomioon. Jouduimme Kreikan velkojen yhteisvastuuseen täysin vastoin sitä, mitä EU:n perussopimus sanoo. Esillä oli tunnettuja teurastamoja joukossa HKScanin osittain omistama Paimion teurastamo. Ajoimme autoilla Ammanista 14 tuntia hiekkaerämaan halki Bagdadiin. Irak oli jo silloin kovien YK-pakotteiden kohteena eikä sinne saanut edes lentää. Hädässä olevia pitää auttaa mutta ei elintasopakolaisia. Tapahtumiin on jo reagoitu ainoalla oikealla tavalla. Videoiden tiloilla ja teurastamoissa rikottiin yksiselitteisesti lakia. Jo aikaisemmin oli kirkkovaltuusto yksimielisesti päättänyt, että muistokivi tullaan pystyttämään ja jättänyt sitten asian kehittämisen edelleen kirkkoneuvoston huoleksi
Paljon on tehtävää, nyt on käärittävä hihat. Kun viranomaisiin yhteydenottaminen jää vaihtoehdoksi kiusaamisen lopettamiseksi, ollaan jo tosi vakavan asian kanssa tekemisissä. Yksikkötyökustannuksilla toki on merkitystä etenkin vientiteollisuuden kilpailukyvyn takana, mutta niiden nostaminen tikun nokkaan ainoaksi selittäväksi tekijäksi on höpölöpöä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Meitä rakastavia ja huolehtivia omaisia riittää tueksi. Olen ylpeä siitä, että olen suomalainen. Sillä vaikka meillä on EU-komissio, kokoontuvat EU-maiden ministerit milloin minkäkin aiheen tiimoilta. Siksi puhe pelkästään yritysten yksikkötyökustannusten alentamisen välttämättömyydestä viennin kasvun aloittamiseksi on aika outoa. hyötyläinen Työ ja yrittäminen kunniaan K iusaaminen on monimuotoista, aiheita, tapoja ja tekoja löytyy. onKo Brysselin hallintohimmeli liian raskas EU-maiden pyöritettäväksi. marraskuuta 2015 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. 0800 966 75 Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2015 S uomalaista duunaria on kairattu kakkoseen jo vuosisatojen ajan, eikä kaira ole vielä pohjassa. Ja siihen, että tähän (menopuolen) ongelmaan puuttuminen työttömyysturvaa ja sosiaalietuuksia karsimalla jakaa kansaa yhä enemmän kahtia ja syventää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. On taisteltava paremman huomisen toivossa. Kansan aliarvioiminen on myös aina virhe. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Useampi hallitus on luvannut karsia byrokratiaa, olisiko nyt sen aika. Ei ole myöskään kovin kestävää argumentointia perustella mitä tahansa päätöksiä sillä, että jotain pitää tehdä. Vetäytymistä ja eristäytymistä pahimmillaan, jopa ihan todellista sairastumista. Syytä ei tarvita eikä aina edes tiedetä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Toiset kärsivät hiljaa ja toivovat hiljaisuuden lopettavan kiusaamisen. saattaa olla niinkin, että kiusatuksi tuleminen eristää kavereista. Tosin esitetyt tavoitteet karkaavat sitä kauemmaksi mitä enemmän hallitus tekee linjansa mukaista politiikkaa. Kaveri ei enää uskalla olla kaveri, ettei häntäkin aleta kiusaamaan. Hallituksen pahin virhe on lähteä supistamaan julkista sektoria tilanteessa, jossa kansantalouden kaksi muuta sektoria eivät kanna. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Se lienee aika monelle valitettavan tuttua. Toimintaa perustellaan sillä, että nyt täytyy tehdä jotain ja kansa kyllä ymmärtää kovat päätökset kovina aikoina. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Sitä toivon jokaiselle. suomen vienti vetää tällä hetkellä kohtalaisen hyvin ainakin verrattuna synkimpiin vuosiin, toisin kuin yleisesti annetaan ymmärtää. Ylijäämän mahdollistaa vain yritysja ulkomaansektorin halu ja mahdollisuus tehdä alijäämää – ja siihen ei voi vaikuttaa pakkokeinoin. Hienoisesta kasvusta huolimatta ulkomaan sektori ei tällä hetkellä kuitenkaan riitä kannattelemaan Suomea. Kiusaaminen voi sairastuttaa loppuiäksi tai pahimmillaan jopa tappaa. Nyt joudumme samalla nielemään kairankahvaa, sillä me suomalaiset olemme kitarisoihin asti veloissa. tämä hallitusKausi on kesken. Toimintatapoja riittää. Tilanne vain pahentuu. Hallituksen avainministerit eivät selvästi ymmärrä, että valtiontaloutta ei voi hoitaa kuten kotitaloutta ja yritystaloutta hoidetaan. Kun yksityinen sektori on pahassa rahoitusja velkakriisissä, ulkomaan sektori vain huterassa kasvussa, jäljelle jää vain julkinen sektori. Miksi näin tehdään. Yksityisen sektorin velkaantuminen on yksi keskeisiä selittäjiä koko finanssikriisin taustalla, mutta sen pohtiminen on jätetty talouskeskustelussa hyvin vähälle huomiolle. Tietävätkö ja hyväksyvätkö he, mikä vaikutus kiusaamisella on omiin läheisiin. Omakohtaisen kokemuksen perusteella tiedän ja olen nähnyt mitä ja miten kiusaaminen vaikuttaa. Normaali ihminen, jolla on omatunto, varmasti miettii mielessään tekemisiään, ainakin pitäisi ajatella. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Nyt on ajateltava suomalaisten etua. Miltä tuntuisi olla koko ajan varuillaan ja jopa pelätä. KiusaajaKaan ei selviä naarmuitta. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. koulutukseen, eläkeläisiin, pienituloisiin tai työttömiin kohdistuviin leikkauksiin. Saattaa olla myös niin, ettei ole tukiverkostoa joka auttaisi. Eivätkö maiden ulkoministerit ja pääministerit voisi sopia maiden välisistä asioista. Onneksi asiaan suhtaudutaan myös vakavasti ja toimitaan. Miettisit, mitä voit sanoa, minne mennä, miten pukeutua, kenen kanssa liikkua. Kotija yritystaloutta voidaan tasapainottaa menoja vähentämällä, mutta aina kun valtio vähentää menojaan, se vähentää myös tulojaan. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Rohkeutta vaatii, että uskaltaa pyytää apua. Kiusaamisen tapoja riittää: Kaveriporukasta eristäminen, sanallinen loukkaaminen, kirjoitetut viestit, kuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa haukkumisella ja uhkailemisella höystettynä. Eikä työmarkkinoidenkaan tunteminen vakuuta. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Vahvan ihmisen, nuoren tai vanhan, ei tarvitse vahvuuttaan pönkittää toisia kiusaamalla. Toki emme ole huippuvuosien tasolla, mutta pieni käänne parempaan suuntaan on tapahtunut. Sillä kun Suomi velkaantuu, silloin velkaantuvat myös suomalaiset. julKinen seKtori on pitänyt Suomen talouden pään pinnalla taloustaantuman ajan. Mihin me tarvitsemme tätä hallintoa. Oletko ajatellut. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. Tyhmyyttä ja näyttämisen halua. Joskus jopa ihan liian vakavat. KuullostaaKo tutulta . • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Kaikilla ei ole rohkeutta tai voimia puuttua kiusaamiseen. Siihen, että valtio maksaa mieluummin siitä, että ihmiset ovat työttöminä kuin maksaisivat veroja ja olisivat työllistettynä. EU:n piti alunperin helpottaa yrittämistä, mutta byrokratia on tuonut kahleita suomalaiselle yrittämiselle. Kiusatun omainen Kiusaaminen on julmaa S euratessani hallituksen avainministerien puheenvuoroja olen entistä vakuuttuneempi ainakin yhdestä asiasta: hallitus ei tiedä, miten valtiontalous toimii. Toivon, että hallitus tekee päätöksiä suomalaisten ehdoilla. Huonoina aikoina valtio ei voi myöskään poistaa ihmisiä kansantaloudesta ja poistaa näin yrityksen lailla yksikkötyökustannuksia. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Kyllä kansa ymmärtää sen, minkä arjessaan kohtaa ja näkee hallituksen sanojen läpi. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Se vähentäisi maiden jäsenmaksuja tai jopa poistaisi ne kokonaan. Yleensä ei synny mitään hyvää jos tavoitteet ja toimenpiteet ovat pahasti ristiriidassa. Yritysten investointiaste on tuoreimpien tilastojen mukaan 22,1 prosenttia. KotitalouKsien velkaantumisaste on tuoreimpien Tilastokeskuksen tietojen mukaan 122,6 prosenttia ja yritysten nettorahoitusvarat 266?078 miljoonaa euroa. Makrotalouden hoitaminen mikrotalouden lainalaisuuksilla on aika pitkälti puoskarointia. Mitkä ovat kiusaajan motiivit. Oletko ajatellut, mitkä vaikutukset kiusaamisesta on. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Julkinen sektori ei voi myöskään itse päättää siitä, onko se ylijäämäinen vai ei. Enkä häpeä sanoa sitä ääneen. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Entä kiusaajan läheiset. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 254 € 6 kk 256 € á 128 € 3 kk 260 € á 65 € 2 kk 264 € á 44 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 178 € 201 € 6 kk 90 € 101 € 3 kk 46 € 52 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 266 € 6 kk 144 € 3 kk 81 € 1 kk 32 € Irtonumero 1,50 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Ja toisin kuin yritysten, valtion tehtävä on huolehtia kansalaisten hyvinvoinnista, eikä pelkästään tavoitella voittoa. Tämänkaltainen ajattelu johtaa vääjäämättä kahteen hyvin ei-toivottuun asiaan. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Kairasta on osansa saanut myös suomalainen yrittäjä. Kiusaajille miettitäväksi: Mitä jos osat vaihtuisivat. 03-4155 610. Aihevalikoima on loputon. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. Kotimainen työ ja yrittäminen kunniaan. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. on totta , että jotain täytyy tehdä ja on hyvä, että hallitus on määrätietoisesti ryhtynyt toimiin. Päivästä riippuen aiheena on ulkomuoto, vaatteet, asuminen, kaverit, vanhemmat, harrastukset jne. Tunnusmerkkejä yleensä näkyy, mutta kiusattu haluaa usein vaieta lisäkiusaamisen pelosta. Ei voi jäädä tuleen makaamaan. Kansa myös muistaa, mitä hallituspuolueet ovat luvanneet ennen vaaleja liittyen mm. Onko Bryssel eräänlainen suojatyöpaikka kasvonsa menettäneille politiikoille. Petri rautio Forssa Kolmen sektorin kombinaatio 5 maanantaina 2
Forssa on esittänyt, että yhtiöiden fuusion yhteydessä jätelautakuntaa koskevaa sopimusta muutettaisiin niin, että osapuoliksi sopimukseen tulevat myös Eura, Huittinen, Köyliö ja Säkylä. Tällöin myös kaksi jätelautakuntaa ovat yhdistymässä. Tarjous koskee vain uusia tilauksia. Myös Kosken kunnassa on noussut esiin arvioita, että jätelautakunnan ja jäteyhtiön yhteistyö voisi olla mutkattomampaa, ja että tilannetta voisi selkiyttää isäntäkunnan vaihto. Sen eteen täällä tehdään töitä, Sulkko toteaa. Se pitää paikkansa, että yhteydenpitoa LHJ:n ja jätelautakunnan välillä voitaisiin parantaa. sulkkoa mietityttää, mikä kaupunkiin sidonnainen asia voi hiertää isäntäkaupunkikysymyksessä, sillä jätelautakunta ei toimi kuntien ohjauksessa, vaan on lakiin perustuva viranomainen. Toivoisin kuitenkin, että siinä tapauksessa asiaan vaikuttavat tekijät avattaisiin perusteellisemmin. Lisäksi jätelautakunnan ja LHJ:n yhteistyön toivoisimme olevan kitkatonta, jollaista se ei lautakunnan alkutaipaleella ole ollut. Sulkko toivoisi lautakunnalle vielä työrauhaa toimintansa rakentamiseen. –?Asia ei ole aiemmin tullut vastaan. Etu on voimassa 2.11.–5.12.2015 ostaessasi normaalihintaiset silmälasit. Liittyville kunnille on lisäksi esitetty edustajan nimeämistä yhteiseen lautakuntaan. Asiaa olisi voitu avata tarkemmin seuraavan vaalikauden alussa. –?Loimaa on halunnut olla aktiivinen tässä asiassa ja tarjoutunut mahdolliseksi isäntäkunnaksi, mutta se voi yhtä hyvin olla jokin muu omistajakunta, Suominen sanoo. –?Toinen merkittävä asia meille on lautakunnan rahoitus, joka tällä hetkellä kulkee LHJ:n perimän perusmaksun kautta. –?Lautakunta tekee sitä työtä, mikä lainsäädännössä sille on osoitettu. Jätelautakunta on toiminut uuden jätehuoltolain asettamana viranomaisena vasta vuodesta 2012. –?Jos isäntäkunta halutaan vaihtaa, näin voidaan toimia. Loimaalla tunnetaan, että olisi parempi, että kunnat rahoittaisivat lautakunnan kustannukset suoraan, jolloin avoimuus lisääntyisi. Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi on lisäksi Loimaan Lehdessä esittänyt kritiikkiä Forssan tapaan muuttaa jätelautakunnan sopimusta Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko ja jätehuoltopäällikkö Marja Rantanen kertovat, että Loimaan vaatimus on tullut yllätyksenä kaupungille ja jätelautakunnalle itselleen. 35?€). Neuvonpitoa ilman muuta käydään marraskuussa, ja jos omistajakunnat keskustelussa kokevat, että sopimusneuvottelut pitää avata, se on ok, Sulkko sanoo. Loimaa on halunnut avata jätelautakunnan sopimuksesta keskustelun nyt, kun jätelautakuntaan tulee uusia kuntia kahden jäteyhtiön fuusion yhteydessä. Se, miksi Forssa päätyi esittämään muutosta sopimukseen ilman neuvotteluja, johtui Sulkon mukaan siitä, että jätelautakunnan luottamusmiehet valitaan aina vaalikaudeksi. FL Luopuuko Forssa isännyydestä. Ei muita alennuksia. Jätehuoltoyhtiöt LHJ ja Satakierto Oy ovat yhdistymässä ensi vuoden alusta. KAIKKI KEHYKSET -40?% Tarjous koskee kaikkia kehysmallejamme. Myös Rantanen huomauttaa, että lautakunnan päätökset kohdentuvat kuntalaisiin, eivät kuntiin itsessään. –?Loimaan viesti on, että LHJ:n ja Satakierron fuusion yhteydessä ja jätelautakunnan laajentuessa kuntien tulee käydä neuvottelut uudesta lautakunnasta, Loimaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Teuvo Suominen (kesk.) sanoo. Päätämme esimerkiksi kuljetusjärjestelmistä ja jätehuoltomääräyksistä, jotka kaikki kohdentuvat asiakkaisiin asuinkunnasta riippumatta, Rantanen sanoo. Nina Airisto Lounais-Häme Loimaalla kaivataan muutosta Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n osakaskuntien yhteisen jätelautakunnan toimintaan. Suominen sanoo, että kaupunki on halunnut herättää keskustelua aiheesta nyt, sillä yhtiöiden fuusioitumisen myötä ajankohta on tuntunut sopivalta asian nostamiseksi pöydälle. Suominen sanoo, että lautakunnan olisi hyvä sijaita eri kunnassa kuin jätehuollon operatiivinen toimija eli LHJ. KUVA: Tapio Tuomela uutiset maanantaina 2. Loimaan kaupunginhallitus ei ole hyväksynyt Forssan kaupungin esitystä osakaskuntien jätelautakuntaa koskevan sopimuksen muuttamisesta. FORSSA Prisma, Tapulikuja 6 020 712 2322* avoinna ma–pe 9–18, la 10–15 *Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Loimaan kaupunki ei hyväksynyt jätelautakunnan sopimuksen muutosta, koska haluaa keskustelua muun muassa isäntäkunnasta ja rahoituksesta. –?Muuten sopimus säilyisi entisenlaisena. KAIKKI LINSSIT -40?% NÄÖNTARKASTUS OPTIKON 0€ AURINKOLASIT KAIKKI 40 % Varaa aika optikolle tai silmälääkärille 010 190 200 (mpm/pvm) l silmaasema.fi ELI SILMÄLASIT -40?%, KUN OSTAT KEHYKSET JA LINSSIT. Siis ihan kaikkia. Loimaalla kuitenkin koetaan, että lautakunnan isäntäkunnan pitäisi jatkossa olla jokin muu kuin Forssa. Optikon tekemä näöntarkastus kaupan päälle silmälasien ostajalle (norm. Valitaan yhdessä juuri sinulle sopivat linssit laajasta valikoimastamme. marraskuuta 2015 Forssan lehti 6
Lokakuun lopulla tuloveroa on kertynyt Humppilassa 6,003 miljoonaa euroa, kun vastaavana aikana puoli yksikköä pienemmällä verolla kertymä oli 5,895 miljoonaa euroa. Eroa oli siis 108?000 euroa. FL Humppila harkitsee kovia veronkorotuksia Humppilan kunnan johto saa puntaroida tiukasti kulkusuuntaa talouden painaessa päälle. Kunnanjohtaja odottaa myös, että kunnanhallitus esittäisi valtuustolle entistä selvästi korkeampia kiinteistöveroprosentteja. Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti on tänä vuonna ollut 19,75. Kunnanjohtaja Marko Järvenpää esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle Humppilan tuloveroprosentin korottamista ensi vuodeksi peräti 22,50 prosenttiin. KUVA: Tapio Tuomela Ensi vuodeksi on tiedossa reilua kustannusten nousua ainakin sosiaalipalveluissa ja sairaanhoitopiirin maksuissa. Esityksen mukaan yleinen kiinteistöveroprosentti nousisi 0,90:stä 1,20:een, vakituisten asuinrakennusten veroprosentti 0,40:stä 0,50:een ja muiden asuinrakennusten veroprosentti 1,00:sta 1,20:een. Esitetyistä korotuksista huolimatta Humppilan kunta joutuu tekemään alijäämäisen talousarvion ensi vuodeksi. Kunnassa pitäisi hänen mukaansa muuttaa nopeasti palveluntuotantotapoja. 3,25 rs (7,22/kg) Tuotetiedot 6 00 erä 2 rs Tuotetiedot 2 rs 4 00 erä raj. Lisäksi työttömyys koettelee kuntaa. 1 erä/tal Atria nauta-sika jauHEliHa 400 g (5,00/kg) Hinta ilman K-Plussakorttia ja yksittäin 2,79/rs (6,98/kg) 99 kg banaanit Equador Shampion omEna Puola (0,69/kg) Kunnanjohtaja esittää tuloverotukseen kylmäävää 22,5 prosenttia ja kiinteistöverotukseen kiristystä. Humppilan kunnan asukasmäärä laskee yhä, ja eniten vähenee aktiivi-ikäisten määrä. pantin 0,40 Tuotetiedot 1 29 ps -33% -18% Hinta ilman K-Plussakorttia 1,59/ps (0,80/kg) -28% 2 49 pkt Snellman voilEipÄkinkku ja ylikypsÄ kinkku viipalEEt 300 g (8,30/kg) Putin oltERmanni 250 g (4,00/kg) 1 00 kpl 3 59 pkt Kivikylä WanHanajan nakit 300-380 g (9,45-11,95/kg) 69 kg Tuotetiedot 1 79 plo Hinta ilman K-Plussakorttia 2,49/plo (1,39/l) Sunnuntai vEHnÄjauHo 2 kg (0,65/kg) bRoilERin HunajamaRinoitu paistisuikalE 450 g (6,67/kg) Yks. Järvenpää myöntää tuloveroprosentin mahdottoman isoksi, eikä hän oikein usko korotuksen läpimenoon kunnanhallituksessa. Kunnan toimintakulut on jo höylätty. ERÄ fanta ja spRitE viRvoitusjuomat 1,5 l (0,93/l) sis. Se vastaa 1,17 tuloveroprosentin tuottoa. – Oikeasti pitäisi korottaa tuloveroa 2,5 prosenttiyksikköä. Humppilan Kunnan tuloveroprosentti on ollut tasan 21 vuosina 2012–2014. – Kun tätä virkavastuulla tekee, pitäisihän palvelut jollain lailla rahoittaakin, hän sanoo. Niiden vaikutus vastaa Humppilassa yhteensä 1,56 tuloveroprosentin tuottoa. Suomessa on tänä vuonna ollut vain yksi kunta, jossa on ollut näin kireä tuloverotus: Kiteen kaupunki PohjoisKarjalassa maan itärajalla. Keskimääräinen yleinen kiinteistöveroprosentti on tänä vuonna ollut Suomessa 0,99, vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 0,46 ja muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti 1,07. Sitten voisi olla aika levollisin mielin. Kuluvaksi vuodeksi tuloveroprosentti nousi 21,5:een. Lue lisää: www.kcm.fi/vastuullisuus forssa Ma–PE 8–21, La 8–18, sU 12-18 www.k-citymarket.fi Hinnat voimassa 2.-4.11.2015 ellei toisin mainita. Kunnan nyKyinen rahoituspohja ei kunnanjohtajan mukaan turvaa palvelujen tuotantoa Humppilassa ensi vuonna, joten veroprosentteja ja kunnallisia maksuja pitää nostaa tuntuvasti. uutiset 7 maanantaina 2. Kuntaliiton veroennusteen mukaan nykyisellä tuloveroprosentilla jatkettaessa verokertymä pienenee 4 prosenttia ensi vuonna. Syinä laskuun ovat veropohjassa tapahtuvat muutokset. Petri Ojanen Humppila Humppilan kunta natisee talouspaineissa. Ensi vuodeksi on tiedossa reilua kustannusten nousua ainakin sosiaalipalveluissa ja sairaanhoitopiirin maksuissa. Vaikka korotukset menisivät läpi, ensi vuoden talousarviosta taitaisi syntyä Järvenpään mukaan ehkä parisataa tuhatta euroa alijäämäinen. marraskuuta 2015 Forssan lehti. Nousua olisi 1 tuloveroprosentti
Kiinteistöveron maltillinen korotus nyt on selkeästi parempi vaihtoehto kuin lähteä ennen palveluverkon uudistamista kunnallisveron korotuksiin. Isännöitsijä Rami Tervomaa on huolissaan asumisen kokonaiskustannusten jatkuvasta noususta ohi nykyisen ansiokehityksen. Kanta-hämeen Kiinteistöliiton hallituksen jäsen, isännöitsijä Rami Tervomaa on huolissaan asumiskustannusten jatkuvasta noususta. . Nyt käsittelyssä on raami, jossa ensi vuoden alijäämä on puristettu 1,9 miljoonaan euroon. Asumiskustannusten kallistuminen on ollut selkeästi nopeampaa kuin ansiokehitys. KUVA: Tapio Tuomela ”Tämä on parempi marssijärjestys”. Forssa nostaa kiinteistöveroa . Sulkko perustelee veroesitystään sillä, että kaupungin ensi vuoden talousarvion laadinnassa pyritään kuromaan nyt umpeen mittavaa 3,5 miljoonan euron alijäämää. Forssa joutuu pohtimaan tuloveroprosenttinsa nostoa mahdollisesti vuoden päästä tai viimeistään kahden vuoden päästä. Myös vesimaksut ovat kohonneet ja nyt on vuorossa kiinteistövero. Tämä on parempi marssijärjestys, Sulkko sanoo. SAmi SULKKO Forssan kaupunginjohtaja uutiset maanantaina 2. 61 800 € Jaakko Leinonen Forssa Forssan kaupunki on nostamassa yleistä kiinteistöveroaan nykyisestä yhdestä prosenttiyksiköstä 1,40 prosenttiyksikköön ensi vuoden alusta. Kaupunginjohtaja Sami Sulkon esitys on kaupunginhallituksen käsittelyssä tänään ja kaupunginvaltuusto käsittelee asiaa marraskuun kokouksessaan. Verotusarvojen muutos voi vaikuttaa kiinteistöve roon enemmän kuin kiinteistöveroprosentit. –?Tavoitteena on, että kaupungin talous saataisiin tasapainoon vuonna 2018. Tämä on huolestuttavaa, Tervomaa sanoo. Kaikkiaan kiinteistöverojen korotuksilla kaupunki hakee yli miljoonan euron lisäystä verotuloihinsa. Omakotiasujalle lasku on suurempi. –?Viime vuosina Forssassa energian ja erityisesti kaukolämmön hinta on noussut tuntuvasti. BUSTER MAGNUM E + YAMAHA F225 NAVI 12 -paketti: • Karttaplotteri Garmin GPSMap 7412 • Kompassi UUTUUS! svh. Kaupunginhallitus aloittaa myös paneutumisensa kaupungin palveluverkkoselvitykseen. Sulkko toivoo rohkeita ratkaisuja tehokkaamman palvelurakenteen luomisessa, jota kautta myös menojen kasvu halutaan kuriin. Tavoitteena on se, ettei ensi vuoden talousarvion alijäämä ylittäisi 2,5 miljoonaa euroa. Vakituisesta asunnosta perittävään kiinteistöveroprosenttiin ei ole tulossa korotusta. marraskuuta 2015 Forssan lehti 8. Raami sisältää Forssan seudun hyvinvoinnin kuntayhtymän maksuosuuksien kasvun kahdella miljoonalla eurolla. Kerrostalossa asunnosta maksettava kiinteistövero kohoaa muutamia kymme niä euroja vuodessa
Pelastuslaitos hälytettiin paikalle Wahreninkadulle aamuneljän jälkeen, mutta paikalla olleet sivulliset saivat miehen ylös ennen pelastajien saapumista. Väinö Linnan lukio tulee käyttämään pääosin perusopetuksen kanssa yhteisiä tiloja, vaikka rakennuksen tilasuunnittelussa on huomioitu joidenkin tilojen pelkkä lukiokäyttö. Tämän tien päässä saattaa olla mittavan korjausvelan kertyminen. Kuljettaja kuulusteltiin, jonka jälkeen hänet vapautettiin. Forssan kaupunginkirjasto osallistuu hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla kaikki päivän aikana kertyneet maksut Nenäpäivä-keräykseen. KUVA: Tapio Tuomela Mies pelastettiin joesta Forssassa Mies putosi Forssan keskustassa Loimijokeen varhain sunnuntaiaamuna. Nykyinen sopimus päättyy vuodenvaihteessa. Lukiolla ja yhtenäiskoululla on myös yhteisiä opettajia. 19-vuotiaan miehen epäillään surmanneen 16-vuotiaan tytön perjantain ja lauantain välisenä aikana. Kiinteistöliiton Indeksivertailussa Forssa on noussut asumiskustannuksiltaan ylitse maan keskiarvon. Forssan seudun omakotiyhdistyksen yhdyshenkilö Arto Seppälä pitää mahdollisena, että esitetyn korotuksen vaikutus voisi olla Forssassa sijaitsevan omakotitalon osalta asumiskustannuksiin vuositasolla 50–120 euroa riippuen kiinteistön verotusarvoista. Tervomaan mukaan käynnissä oleva kehityssuunta pitää saada katkaistua, koska muuten taloyhtiöissä voidaan ajautua vaikeuksiin, kun maksurästien määrä lähtee kasvuun. FL Urjalan yhtenäiskoulun työmaa etenee vauhdilla. Siihen mennessä yritysneuvontapalveluihin on tarkoitus kehittää pysyvämpi ratkaisu. Tervomaan mukaan verojen osuus asumiskustannuksista on ollut voimakkaassa nousussa. Poliisin mukaan tekoa tutkitaan murhana, koska tekotavan epäillään olevan poikkeuksellisen raaka. Poliisi ei ottanut kantaa pidätetyn aiempaan rikoshistoriaan tai epäillyn rikoksen tekopaikkaan tai -tapaan. Yhtiö jatkaa yritysneuvontaja yrityshotellipalveluja, joiden kustannukset katetaan palvelujen tuotoin. Lounaismaan OP-Kiinteistökeskuksen isännöitsijä Reima Hakala laskee esitetyn kiinteistöverokorotuksen vaikutuksia kerrostaloja rivitaloasujan menoihin. Osallistua voi myös ostamalla. Myös seurakunnan nuorisotila on avoinna maanantaina kriisiapua varten. Rehtori on tarpeen valita jo ensi kevätlukukaudella, sillä tehtävää riittää irtaimen kalustuksen hankinnasta ison koulukombinaation lukujärjestysten yhteensovittamiseen. Puntarissa on ollut muutama vaihtoehto. Jouluun mennessä uudisrakennus on elementeiltään ulkonaisessa hahmossaan mutta vielä ilman verhoilua. Omakotiasujalle lasku on suurempi. Poliisi pidätti lauantaina Lappeenrannassa asuvan suomalaisen henkirikoksesta epäillyn miehen. Grafiikka: Soile Toivonen Forssan kiinteistöverovertailu 2015 % 2015 verot, € 2016* % 2016* verot, € Erotus Vakituinen asuinrakennus 0,41 1 554 336 0,41 1 554 336 Muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,01 92 742 1,41 129 471 +36 729 Voimalaitosrakennus 2,85 187 935 3,10 204 421 +16 486 Yleinen kiinteistövero -rakennus 1,00 1 889 546 1,40 2 645 365 +755 818 Yleinen kiinteistövero -maapohja 1,00 628 639 1,40 880 094 +251 456 Yhteensä – 4 353 198 – 5 413 687 +1 060 489 *ehdotuksen mukaan Kerrostalossa asunnosta maksettava kiinteistövero kohoaa muutamia kymme niä euroja vuodessa. Myynnissä on mm. Yhtenäiskoulun lisäksi Urjalan kuntaan jää toimintaan Urjalan Aseman koulu, joka on vuosiluokkien 1–6 opinahjo. Poliisi kumosi väitteen uhrin polttamisesta eikä kommentoinut julkisuudessa esillä ollutta väitettä, että tapahtumaan liittyisi seksirikos. Vielä tätä ei ole Tervomaan mukaan tapahtunut. Uhrille tehdään maanantaina oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, jonka toivotaan antavan lisää tietoa tapahtumasta, Liikkanen kertoo. FL Maksa sakkosi – ja tee hyvää Valtakunnallista Nenäpäivää vietetään perjantaina 6.11. Puhalluskoe näytti 0.56 mg/l. Vaikka kirjaston palvelut ovatkin maksuttomia, kirjasto saa tuloja mm. Poliisi kuulusteli epäiltyä ensimmäistä kertaa sunnuntaina. KUVA: Tapio Tuomela Yhtenäiskoulu nousee hyvää tahtia Urjalassa Petri Ojanen Urjala Urjalan yhtenäiskoulun rakentaminen etenee aikataulussa. Palvelun saatavuuden varmistamiseksi kunnat ovat jatkamassa nykyistä sopimusta puolella vuodella eli ensi kesäkuun loppuun saakka. yhtenäiskoulumallilla. Ei muuta kuin nenä päähän, lompakko mukaan ja suunta kohti kirjastoa. Sadan neliön kerrostalohuoneistossa vuositasolla vaikutus yhtiövastikkeeseen vaihtelee 15,5 eurosta 27 euroon vuodessa ja sadan neliömetrin rivitaloasunnossa korostuspaine voi olla yli 45 euroa vuodessa. Tervomaa on huolissaan myös taloyhtiöiden halusta pitää vastikkeet mahdollisimman alhaisena. Vakituisesta asunnosta perittävään kiinteistöveroprosenttiin ei ole tulossa korotusta. Tavoiteaikataulun mukaan koulutyö alkaa uudisrakennuksessa heti kevätlukukauden 2017 aluista alkaen. edullisia poistokirjoja sekä viiden euron arvoisia varauslahjakortteja. Summa kattaa kolmen kokopäivätoimisen yritysneuvojan ja yhden osa-aikaisen toimistosihteerin työvoimakustannukset. kopioinnista, varauksista sekä myöhästymismaksuista, jotka ovat kansan suussa muuttuneet sakoiksi. Perusopetus luokilla 1–9 hoituu jatkossa ns. FL Kriisityö jatkuu Joutsenon kouluissa Lappeenrannan Joutsenossa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen kriisityö jatkuu maanantaina seudun kouluissa, kertoo kriisikeskuksen johtaja Timo Salmisaari. Mies selvisi säikähdyksellä ja kylmällä kylvyllä, mutta hänet toimitettiin jatkohoitoon tarkistettavaksi. Yritysneuvonnan budjetti on puoleksi vuodeksi 100?000 euroa, joka jakaantuu osakaskunnille eli Forssalle, Humppilalle, Jokioisille, Tammelalle ja Ypäjälle asukaslukujen suhteessa. marraskuuta 2015 Forssan lehti. Myös energian hinnasta suuri osa on veroa kuten myös erilaisissa maksuissa. Urjalan sivístyslautakunta saa päätettäväkseen yhtenäiskoulun ja lukion rehtorijärjestelyt. Nuorisotalo Rientolaan perustettiin sunnuntaina kriisikeskus, joka on avoinna myös alkavalla viikolla. Poliisi tutkii asiaa törkeänä rattijuopumuksena. STT Rattijuoppo Jokioisilla Sunnuntaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti noin 60-vuotiaan miehen, joka kuljetti henkilöautoa. FL Kaupunginjohtajan korotusesitys on esillä tänään kaupunginhallituksessa ja valtuusto tekee veropäätöksensä marraskuun kokouksessa. Verotusarvojen muutos voi vaikuttaa kiinteistöve roon enemmän kuin kiinteistöveroprosentit. Nenäpäivänä niistä vapautuu sujuvasti käteismaksulla, ja osallistuu samalla kehitysmaiden lasten auttamiseen. FL Kehittämiskeskus jatkaa vielä yritysneuvontaa Forssan seudun kunnat ovat ostaneet Forssan Seudun Kehittämiskeskukselta pelkän yritysneuvonnan tänä vuonna. FL uutiset 9 maanantaina 2
–?Tansania valikoitui kohdemaaksi, koska se on Suomen pitkä aikaisin kehitysyhteistyökohde 1960-luvulta alkaen, kertoo Tansania-hankkeen koordinaattorina toimiva erikoistutkija Anna Katz. Suomalaiset asiantuntijat kouluttavat ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoituksella eläinlääkäreitä ja laboratoriohenkilökuntaa Tansaniassa tunnistamaan eläinsairauksia, jotka voivat levitä ihmisiin. Tutkimukseen osallistui tuhat Satakunnassa asuvaa 45–70-vuotiasta miestä, joilla ei ollut aiemmin todettua valtimotautia, mutta suuri riski sairastua siihen. Nyt tekniset viestijät tekevät työtään kustannussäästöjen, ulkoistuksien ja lisääntyvän kiireen ristipaineessa. Eristyneisyys työpaikoilla ja käyttäjäpalautteen puute nousivat laadukkaan teknisen viestinnän esteeksi, toteaa Jenni Virtaluoto Oulun yliopistossa tarkastetussa väitöksessään. –?Jokaiselle erektiohäiriöstä kärsivälle miehelle voi suositella liikunnan lisäämistä, sanoo lääketieteen lisensiaatti Otto Ettala. –?Yhteisen panttijärjestelmän perustaminen ei ole mahdollista eikä realistista. Sen sijaan on mahdollista tehdä kahdenvälisiä sopimuksia Tanskan ja Saksan mallin mukaisesti, Ruotsin ympäristöministeri Åsa Romson arvioi äskettäin Reykjavikissa. Käytännön koulutuksesta vastaa Helsingissä toimiva Biologisten uhkien osaamiskeskus, joka on Puolustusvoimien Sotilaslääketieteen keskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteinen asiantuntijaorganisaatio. Eläinlääkärit ovat ottaneet verija kudosnäytteitä eläimistä luonnonpuistoissa, jos karjaa Suomalaiset kouluttavat bioturvaa . marraskuuta 2015 Forssan lehti 10. –?Tutkimus osoittaa sen, ettei näiden riskitekijöiden yhteys erektiohäiriöön ole niin yksiselitteinen kuin aiemmin on luultu. KUVA Pekka Lassila Runsas fyysinen rasitus pienentää erektiohäiriön riskiä, toteaa tuore väitöstutkimus. . Tansanian hanke kehittää myös Puolustusvoimien ja Suomen osaamista biouhkien tunnistamisessa. –?Taudit pääsevät leviämään vapaammin kuin kehittyneemmissä maissa, joissa karjaa kasvatetaan kontrolloiduissa olosuhteissa. FL-LM Humanistikin kärsii it-alan kurimuksesta It-buumi loi Suomeen tekniset viestijät 1990-luvulla. Tutkimuksessa havaittiin, että korkea ikä ja tupakointi kohottivat erektiohäiriön riskiä. Erikoistutkija Anna Katz (vas.) ja laboratorioinsinööri Heidi Hemmilä kehittävät THL:n laboratoriossa Helsingissä tutkimusmenetelmiä, joita käytetään Tansaniassa. Ettalan väitös tarkastetaan perjantaina Turun yliopistossa. Marraskuun lopulla he lähtevät taas Tansaniaan. Yksityisessä tuonnissa rajojen yli liikkuu pelkästään tölkkejä yli miljardi kappaletta. Hannamari Ahonen Monet laajoiksi epidemioiksi levinneet taudit, kuten lintuja sikainfluenssat, pernarutto ja ebola, voivat tarttua ihmisiin eläimistä. Hän on tutkinut kirurgian alan väitöksessään erektiohäiriön riskitekijöitä. Biouhkien torjunnassa kumppanina Tansaniassa on julkisen sektorin eläinlääketieteen laboratorio. FL-LM Liikunta suojaa ja tupakka altistaa erektiohäiriöille uutiset maanantaina 2. Viisivuotinen bioturvahanke aloitettiin Tansaniassa vuosi sitten. Sen sijaan kohonnut verenpaine tai kolesteroliarvot, tuore diabetes tai sen esiasteet eivät itsessään liittyneet erektiohäiriöön. Osaamiskeskuksen tavoitteena on ehkäistä tautien aiheuttamia biologisia uhkia. Näin voidaan ehkäistään laajoja epidemioita. Biologisten uhkien osaamiskeskus kouluttaa Tansaniassa eläinlääkäreitä tunnistamaan eläimistä ihmisiin tarttuvia uhkaavia tauteja. 57 prosenttia tutkituista kärsi jonkinasteisesta erektiohäiriöstä. Tansaniassa karja laiduntaa vapaasti luonnonpuistoissa villieläinten seassa. Todennäköisesti erektiohäiriö on ensimmäinen merkki valtimopuuston muutoksissa, jotka syntyvät vuosia kestäneen verenpainetaudin, korkeiden kolesteroliarvojen ja diabeteksen pohjalta. FL-LM Pohjoismainen pullopantti tavoitteena Pohjoismaiden neuvosto tavoittelee yhteistä pullojen ja tölkkien panttijärjestelmää ministerineuvoston penseydestä huolimatta. Tekniset viestijät kirjoittavat englanniksi käyttöohjeita esimerkiksi tuotteille ja järjestelmille
Henkilökunta on koulutettu, varastoissa on tarvittavia tarvikkeita ja suunnitelmat ovat entisellään. Bioturvallisuuden osaamiskeskus perustettiin Suomeen kymmenen vuotta sitten. Ylilääkäri Anni Virolainen-Julkunen sosiaalija terveysministeriöstä korostaa, että val mius ebola-tapauksiin ei ole kadonnut mihinkään. • Ohjelmassa on mukana noin 50 maata ja maailman terveysjärjestö WHO, Maailman eläintautijärjestö OIE ja EU. Katzin mukaan kenttäkelpoisella laitteella saadaan alustava tutkimustulos puolessatoista tunnissa. Toisessa laukussa on pieni geenimonistuslaite, jolla mikrobit tunnistetaan. Uuden avioliittolain on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2017. Täten kirkko voisi periaatteessa mennä yleisen lainsäädännön mukana. Esimerkiksi kastekaavassa puhutellaan vanhempia monikossa. –?Korea on saanut YK:n ihmisoikeustuomioistuimelta moitteita siitä, ettei sillä ole vaihtoehtoja aseistakieltäytymiselle. –?Tansaniassa tällainen ajatus voi olla tuore. Tansanialaisilla on asiantuntemusta, minkä tautien esiintymistä on syytä tutkia. Nyt yksittäisiä tapauksia on taas tullut. –?Jos naapurimaassa Keniassa on luonnossa ollut jotakin tautia, sen esiintymistä voidaan selvittää Tansaniassakin. • Vajaan miljoonan euron rahoitus tulee ulkoasiainministeriöltä ja hanke toteutetaan tansanialaisten kanssa kahdenvälisenä kehitysyhteistyönä. Salo toteaa, että ratkaisun saaminen on työn takana. Kokous saa käsiteltäväkseen asiasta mietinnön, jonka pohjalta se päättää, miten edetään. Yhdysvaltain pernaruttokirjeet vuonna 2011 olivat esimerkki siitä. Salo kertoo, että Ruotsissa kokemus on, että vain 25 prosenttia samaa sukupuolta olevien liitoista on kirkollisia vihkimisiä. Suomi on toiminut tänä vuonna ohjelmassa puheenjohtajana. Ebola ja polio ovat erityisseurannassa Tansania Bioturvahanke • Tansanian bioturvahanke on Suomen kansallinen sitoumus viime vuonna alkaneeseen maailmanlaajuiseen terveysturvallisuusohjelmaan, Global Health Security Agendaan eli GHSA:aan. Se on valtava parannus siihen, että syrjäisissä kylissä otettaisiin näytteet, kuljetettaisiin pääkaupunkiin ja mahdollisesti vielä ulkomaille tutkittaviksi. FL-LM On haluttu varautua myös siihen, että tauteja haluttaisiin tahallisesti levittää. Toisessa laukussa tutkimiseen tarvittavat pipetit ja laboratorioreagenssit eli Katzin kansankielisesti kutsumat litkut. Hannamari Ahonen Länsi-Afrikassa joulukuussa 2013 leviämään lähtenyt ebola oli esimerkki siitä, miten alueellinen epidemia vaikutti laajemminkin koko maailmassa. Siellä kirkko vihkii samaa sukupuolta olevat, mutta pappi voi kieltäytyä tehtävästä. Kolmas tunnistusjärjestelmä ollaan vielä lähettämässä. FL-LM Uusi avioliittolaki jakaa yhä leireihin. Salo muistuttaa, että kirkkokäsikirjan kaavoja sovelletaan jo monissa tilanteissa. Suomeen sovellettuna se tarkoittaisi noin 70–80 vihkimistä vuodessa. esityksen keskustelun aloittamisesta tehnyt Espoon Leppävaaran seurakunnan kirkkoherra Kalervo Salo toivoo, että mallia otettaisiin Ruotsista. Kirjaukset ovat kirkkojärjestykseen verrattavaa lainsäädäntöä. Miksi Military Manpower Administrationin virkamiesryhmä vierailee Suomessa, siviilipalveluskeskuksen johtaja Mikko Reijonen. Eteläkorealaiset vierailivat Suomessa vuonna 2011. Yhdysvaltain pernaruttokirjeet vuonna 2001 olivat esimerkki siitä. Suomessa ei diagnosoitu yhtään ebola-tapausta. Kun asia jossain vaiheessa etenee toiseen käsittelyyn, päätös vaatii kolmen neljäsosan tuen kirkolliskokouksessa. Ilmeisesti kaikilla on jonkin verran sotilaallista koulutusta. Vaikuttaako pohjoinen naapuri jollain lailla eteläkorealaisten asepalvelusintoon. Erikoistutkija Anna Katz (vas.) ja laboratorioinsinööri Heidi Hemmilä kehittävät THL:n laboratoriossa Helsingissä tutkimusmenetelmiä, joita käytetään Tansaniassa. –?Määrä on niin pieni, että ilman muuta tehtävään löytyisi halukkaita pappeja. Jos liitolle voisi jatkossa hakea kirkollisen siunauksen, kirkon pitäisi ratkaista, kuuluisiko se kaikille pareille. Keskus perustettiin, koska tartuntataudit ovat uhkia koko yhteiskunnalle. Mistä kysyMys uutiset 11 maanantaina 2. Suomalaiset ovat jo vieneet Tansaniaan kaksi kenttäolosuhteisiin suunniteltua mikrobien tunnistusjärjestelmää. –?Alkusyksystä oli tilanne, että pariin viikkoon Guineassa, Liberiassa ja Sierra Leonessa ei ollut yhtään ebola-tapausta. Mihin he kiinnittivät huomiota. Sen sijaan kirkkokäsikirjassa vihkimiskaavassa puhutaan morsiamesta ja sulhasesta. Tarvittavia laitteita pystyy siirtämään paikasta toiseen kahdessa laukussa. Kuinka siviilipalvelus Etelä-Koreassa eroaa suomalaisesta. suomalaiset kouluttavat tansanialaisia myös bioturvallisuudessa ja bioturvaamisessa. kirkkolaissa tai -järjestyksessä ei sanota mitään siitä, että vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. Kirkko etsii toisen vihkipapin. Ebolan lisäksi polio on tälläkin hetkellä määritelty kansainväliseksi terveyshätätilaksi, mikä vaatii erityisseurantaa. On haluttu myös varautua siihen, että tauteja haluttaisiin tahallisesti levittää. Vai pitäisikö kirkollinen vihkiminen sallia vain miehen ja naisen liitolle. Jos vaikka padotaan iso joki, hyttysten määrä voi lisääntyä merkittävästi ja hyttyset taas levittävät sairauksia. Luopuuko kirkko ehkä vihkimisestä kokonaan. –?Puhutaan ”One health” (yksi terveys)-konseptista. Marraskuun lopulla he lähtevät taas Tansaniaan. KUVA Pekka Lassila Kirsi Hölttä Pitäisikö samaa sukupuolta olevilla olla oikeus saada avioliitolleen kirkollinen sinetti. –?Korealaismiehet ovat asevelvollisia ja järjestelmä valikoi, ketkä lähtevät siviilipalvelukseen ja ketkä aseelliseen koulutukseen. Kirkkolaki ei sano, että vihittävien pitäisi olla eri sukupuolta. –?Vieraat hakevat mallia siviilipalveluksen järkevälle toimeenpanolle ja ovat kiinnostuneita Suomen aseistakieltäytymisen mahdollisuuksista. Edellinen eduskunta päätti avioliittolain uudistamisesta tasa-arvoiseksi. Bioturvaaminen taas on sitä, että huolehditaan, että tutkittavat mikrobit eivät pääse vääriin käsiin ja kukaan ei pääse tahallaan levittämään tauteja. Silti kun ebola oli pahimmillaan, Suomessakin varmistettiin, että valmius ebola-tapauksien hoitamiseen on. –?Kysymys on siitä, kuinka paljon niitä (kaavoja) ollaan halukkaita soveltamaan. Vihkimisoikeuden antaminen valtiovallalle on sekin vaihtoehto, mutta tukea ajatus saa vähän. Lähdetään ihan siitä, että laboratoriot ovat lukittuina. Nyt eduskunnassa on käsiteltävänä tukku siihen liittyviä lakimuutoksia, kuten adoptiolain muutos. Ne ovat uhkia jo luonnollisesti levitessään. Varmasti tämän vuoksi lähtökohta on, että kaikille miehille annetaan sotilaallista koulutusta. FL-LM Mitä korealaiset etsivät siviilipalveluskeskuksesta. on kuollut. marraskuuta 2015 Forssan lehti. –?Etelä-Korea on jatkuvassa valmiustilassa, vaikka näennäisesti rauhan aikaa eletäänkin. Eli ei voida puhua pelkästään ihmisten tervey destä, vaan eläinten terveys tai ympäristön tila vaikuttavat kokonaisuuteen. Käsitykseni mukaan kaikki aseistakieltäytyjät tuomitaan 18 kuukaudeksi vankilaan. Koreassa on käytössä siviilipalvelusunivormu. • Biologisten uhkien osaamiskeskuksen viisivuotinen hanke Tansaniassa alkoi vuosi sitten. Näihin kolmeen kysymykseen tiivistyy pohdinta uuden avioliittolain seurauksista tiistaina Turussa alkavassa kirkolliskokouksessa. Kahdella ensimmäisellä vaihtoehdolla on vahvat kannatusleirinsä kirkon sisällä. Jos kastelapsen elämässä on vain äiti läsnä, pappi soveltaa. Kirkko etsii linjaa vihkimiseen Riikka Happonen Lapinjärven siviilipalveluskeskus saa maanantaina harvinaisia vieraita Etelä-Koreasta. Jos kenttätutkimuksessa huomataan merkkejä epidemian vaarasta, näytteet toimitetaan laboratorioihin tarkempiin tutkimuksiin. –?Se herätti ihmetystä, että suomalaiset siviilipalvelusvelvolliset ovat omissa vaatteissaan ja osalla on pitkät hiukset. • Tavoitteena on varautua ja torjua entistä paremmin tartuntatautien aiheuttamia biologisia ja terveysuhkia. Bioturvallisuudella tarkoitetaan sitä, että tutkijat työskentelevät turvallisesti niin, että eivät saa itse tai levitä tutkimiaan tauteja. –?Siviilipalvelus on Suomessa työja elinkeinoministeriön alaisuudessa, kun taas Koreassa se on puolustusvoimien koordinoimaa toimintaa
Olen itsekin joskus tervehtinyt ja jutellut to vin jonkun ihmisen kanssa, joka sitten on todennut, että mahdam mekos tuntea tai sekoitatkohan minut nyt johonkin toiseen ih miseen. Tuntuu ehkä kummalliselta keskittyä itseensä ja tuntemuksiinsa, mutta sillä tavoin voi oppia ymmärtämään muita ja Hyvä kuuntelija on kuin peili puhekumppanilleen . Mistä huomaa, jos onkin itse huono tässä lajissa. Onko sinulla ollut vastaavaa tilannetta. Hän tiivistää toisen puhetta ja kysyy lisätietoa. Se on paljon muutakin kuin korvien auki pitämistä. Hän pitää huo len esimerkiksi siitä, että ollaan ti lassa, jossa voidaan kuunnella tois ta häiriöittä. marraskuuta 2015 Forssan lehti 12. –?Tilanteesta selviää kohteliaisuu della ja avoimen ystävällisellä pu hetavalla. –?On hirveän vaikea sanoa tarkkoja ohjeita, että kun näin toimit, olet hyvä kuuntelija. Hän rakentaa asiasta yhteistä ymmärrystä.” Pasi HiRvonen sosiaalipsykologi, vuorovaikutustutkija Marja-Riitta vuorela Tuntuuko tutulta. Seisot kaupan jonossa ja takanasi oleva alkaa jutella tuttavallisesti ja kertoilla omia kuulumisiaan sekä kysel lä sinun. Kuuntelu vaatii aikamoisia ponnisteluja. –?Sinänsä on aika ongelmallista määritellä, mikä on hyvää ja mikä huonoa kuuntelemista, koska me kaikki olemme erilaisia kuunteli joita ja puhujia. Miten voisi olla hyvä kuuntelija, vuorovaikutustutkija, sosiaalipsykologi Pasi Hirvonen Itä-Suomen yliopistosta. –?On ollut. Moni tun nistaa arjestaan tilanteita, joissa kokee, ettei vastapuoli oikeasti kuuntele ollenkaan. En usko, että kovin suurta vaaraa loukkaamiseen edes on. –?Tilanne ratkaisee sen, millainen kuunteleminen on tarpeen, joten pitää osata lukea tilannetta. Miten selviän tilanteesta, puheviestinnän lehtori Tarja Valkonen, Jyväskylän yliopisto. Milloin on parasta paljastaa, että ei tunne kyseistä henkilöä. Hän kuuntelee ja on sen jälkeen valmis esittämään yh teenvetoja ja omia näkökulmiaan. Ihan jo siksi, että tuntematon ei suotta paljastaisi itsestään jo tain sellaista, jota hän ei kertoi si vieraalle. Kuuntelisin avoimin mielin ja tie dustelisin häneltä ystävällisesti esimerkiksi nimeä. Eh kä ei silloin ole ollut oikeasti läsnä ja kuunnellut. –?En ole loukkaantunut tästä enkä ole kokenut, että toinen kaan. Riikka Marjomaa Puhuminen on ehkä useimmille helppoa, mutta kuuntelemisesta ei voi sanoa samaa. . Kuuntelemisen voisi kuvitella olevan helppoa, mutta ei se ole. Useim mat sortuvat itsekin samaan. En nyt tun nista sinua, tunnemmekohan me toisemme. Pätevätkö hyvässä kuuntelemisessa aina nämä samat asiat. Hyvä kuuntelija ei tie tenkään häiritse tai katkaise koko ajan toisen puhetta, vaan antaa ti laa toiselle. –?Vuorovaikutukseen liittyy sa nojen ja puheen lisäksi kehollisuus ja ympäristö. –?Monta naurua on kyllä saa nut nauraa ja itse asiassa monta hyvää keskustelua on tällaisten erehdysten jälkeen virinnyt. Puhe kumppanilla saattaa olla tarve ker toa jostakin arasta aiheesta, eikä hän kaipaa silloin mitään muuta kuin hiljaista kuuntelemista. –?Tai esittelisin itseni ensin ja kysyisin sitten toisen osapuolen nimeä. Yleisesti voi to deta, että hyvä kuuntelija osoittaa toiselle kuuntelevansa. Saattaa myös huomata, ettei pysy selvillä, missä mennään omassa parisuhteessa tai ystävien välisessä vuorovaikutuksessa. Hän raken taa asiasta yhteistä ymmärrystä ja on kuin peili toiselle. . Lukuisia. Miten kuuntelemisen taidossa voisi kehittyä. Hyvä kuuntelija huo mioi nämä kaikki. –?Ainakin itse toivoisin, että mi nulle kerrottaisiin heti, jos olen erehtynyt henkilöstä. impi Karhulla (vas.) ja sofia Yli-Huttulalla riittää juteltavaa joka viikko. Hyvä kysymys elämä maanantaina 2. –?Hän ei vain nyökyttele passii visesti, vaan heittää jopa kärjistä viä kommentteja saadakseen sel vyyden siitä, ymmärtääkö hän asi an puhekumppaninsa lailla. Voi olla pa ras toimia tavalla, jolla haluaisi vastaavassa tilanteessa omaan erehdykseen reagoitavan. Erehdyk siä sattuu kaikille. Näennäisen vaivaton toimenpide tuntuu vaa tivan yhtä paljon työtä kuin kes kustelun ylläpitäminen. Lisäksi hän ilmaisee kehollaan, vartalonsa asennolla ja katseensa suunnalla olevansa läsnä. –?Suosittelisin kertomaan heti. Mitä teet, kun tuttavallisesti jutteleva on tuiki tuntematon. . Silloin ei loukkaa toista. –?Suosisin suoraa ja avoimen ystävällistä viestintästrategiaa. Tun temattomasta on voinut tulla tut tu tällaisten erehdysten jälkeen. Kuuntelemiseen liittyvät puut teet huomaa helposti. ”Hyvä kuuntelija osoittaa toiselle kuuntelevansa. Samoin tut tua on se, että jutusteleva tuttu puhuukin vain itsestään. –?Tietoisuustaitojen kehittämi sestä voi olla apua. Sinulla ei ole harmainta aavis tusta, kuka tuo ihminen on. Kysy: Anteek si, kuka sinä oletkaan. –?Huumorikin on aina hyvä kei no. –?Varmaan siitä, kun kuulee tar peeksi monta kertaa muilta huo mautuksen, että voisitko vähän kuunnella
Pitkäaikaisen kaverin kanssa jutellessa saa olla tällaisista rasitteista vapaana. Rehellinen pitää olla. Hänestä Karhu on kuuntelijana ja keskustelukumppanina asiallinen ja kuuntelee korva tarkkana. Ihan varmastikaan merkitys ei ole sama partaisella miehellä kuin partaisella naisella. ”Tuntuu turhauttavalta, jos toinen ei ota mihinkään kantaa. Miten saisi huonosti kuuntelevan puhekumppanin havahtumaan ja parantamaan tapansa. Mikä: Partakirja on tietokirja, historiaopus ja hoito-opas ihmiskasvojen alaosan karvoituksesta. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, koemme olevamme tärkeitä, kun meitä kuunnellaan. –?Joissakin tilanteissa koemme ehkä, että meillä on oikeus sanoa suoraan, jos toinen ei kuuntele. Sitten hävettää. Lähteet: www.kielijelppi.fi, sosiaalipsykologi Pasi Hirvonen, Itä-Suomen yliopisto asettumaan toisen asemaan vuorovaikutustilanteessa. Jotta isä pysyisi turvassa, hän tarvitsee mahdollisimman monta heijastinta. Näin on esimerkiksi silloin, kun puhekumppani on läheinen. –?Työelämässä moni työ tehdään ryhmätyönä ja tavoitteena on uutta luova vuoropuhelu. • Kun kerrot etukäteen, että kohta puhut jostain tärkeästä, voit saada hänet paremmin virittäytymään kuuntelemiseen. Ei oikeasti osata olla kuuntelijan asemassa, vaan oma asema pidetään tiukasti ja jätetään huomiotta, mitä toinen haluaa sanoa?–?käännetään kaikki puhe itsekkäästi minänäkökulmaan. –?Rönsyilijä ja päälle puhuja minä olen, Karhu puolestaan moittii. Marja-riitta vuorela Suunvuoro niille, joita parta koskee Impi Karhu (vas.) ja Sofia Yli-Huttula arvostavat sitä, että puhekumppani osaa ottaa kantaa asioihin. Ongelmallisempia ovat tilanteet, joissa meillä ei ole tällaista oikeutta. Sofia Yli-Huttula ja Impi Karhu tapaavat tällä kertaa kasvokkain, mutta vielä useammin he puhuvat puhelimessa. • On motivoitunut ymmärtämään puhujaa tämän haluamalla tavalla. –?Sohvi ei koskaan puhu päälle. Kaveri kuuntelee yhä korva tarkkana Ystävykset Impi Karhu ja Sofia Yli-Huttula ovat vaihtaneet ajatuksia jo yli kolme vuosikymmentä. juuri Nyt OSSI AHOLA/ArKIStO eläMä 13 maanantaina 2. karHun ja Yli-Huttulan mielestä hyvä kuuntelija kuuntelee asian loppuun ennen kommentointia. Karhun mukaan ärsyttävintä on, jos keskustelukumppani hokee pelkkää joo joota. Kuinka se silloin tehdään. Pieni liioittelu ei haittaa, jos se ei ole pahansuopaa.” IMPI KARHu Oma heijastin. Hyvä kuuntelija osaa • Ymmärtää ja tulkita viestiä. –?Hän ottaa aina huomioon toisenkin puheet. Hieman yli seitsemänkymppiset kainuulaissyntyiset kaverukset ovat vaihtaneet ajatuksia jo yli kolme vuosikymmentä. Miksi jotkut eivät kuuntele. Toisen tapa keskustella ja kuunnella on tullut tutuksi. Kirjassa on tietoa myös heille, jotka nykysyyn jo tietävät, mutta haluavat pureutua paremmin parran historiaan ja myytteihin. Tulosta tuskin syntyy, jos kaikki näpertelevät itsekseen ilman hyvää vuorovaikutusta. jos toinen ei kuuntele • Älä leimaa toista huonoksi kuuntelijaksi, vaikka hän sitä olisi ollutkin. –?Ei, kyllä menee välillä asian viereenkin, Yli-Huttula toppuuttelee. Naamakirja Axel Naver, Eric Thorsson ja Anders Bergstedt: Partakirja Like 2015, 203 s. Kun toistuvasti mainitsee vaivihkaa, että minulla olisi tässä yksi tärkeä juttu, saattaa toinen virittäytyä paremmin kuulolle. Hyvä kuuntelija on kuin peili puhekumppanilleen Ominaisuudet Vuorovaikutus vaatii kuuntelua • Kuunteleminen on pääsääntöisesti tahdonalaista toimintaa, sillä kuuntelija tekee päätöksen kuuntelemisesta. Voi rauhassa keskittyä oleelliseen, sillä tietää, mitä saa. –?Ehkä kyseessä on jotain asemoitumiseen liittyvää. FL-LM Riikka Marjomaa Puhuttavaa riittää, vaikka edellisestä juttelukerrasta ei ole pitkästi. Sen myötä voit oppia paremmin asettumaan puhekumppanin asemaan ja näin olemaan parempi kuuntelija. –?Mutta kaikkihan sitä tekevät, Yli-Huttula lohduttaa. Kun oppii tuntemaan kuin toinen, tulee paremmaksi kuuntelijaksi. –?Saatan yhtäkkiä alkaa puhua toisen päälle siksi, että minulla on kauhea kiire sanoa oma asia ennen kuin se unohtuu. Siitäkään en pidä, jos tiedän toisen puhuvan palturia. Siitäkään en pidä, jos tiedän toisen puhuvan palturia. Ja sellaisen ehtii vielä tehdä ennen sunnuntaita. • Muistaa, mistä on puhuttu. kenelle: Kirja on omiaan niille, jotka haluavat tietää, miksi niin monet kasvattavat partaa juuri nyt. Yhtä varmasti kuin tulee isänpäivä, tulevat myös marraskuun pimeät. Se ei ole yhtään kohtelias tapa. Kuunteleminen on vuorovaikutusta ja vaatii yhtä paljon ponnisteluja kuin puhuminen. • Erottaa olennaisen ja faktat henkilökohtaisista mielipiteistä. Oulun seudun kainuulaisten jäsenillasta alkanut tuttavuus on kasvanut vuosien mittaan ystävyydeksi. • Kiinnittää huomiota eleisiin. Tällainen käyttäytyminen on tyypillistä ja luonnollista meille kaikille. Omatekoinen heijastin ei ehkä hohda kovin hyvin valokeilassa, mutta komea lisä se on muiden joukkoon. Ja hän puhuu aina asiaa, Karhu kertoo. –?Voi vaikka herätellä toista kuuntelemaan sanomalla, että nyt olisi todella mukava, jos pystyisit heittämään minulle kommenttia tähän asiaan. Hyvä kuunteleminen vahvistaa ihmisten välisiä tunnesiteitä merkittävästi. • Tunnistaa asenteensa ja esimerkiksi puutteellisen vireystilansa, epämukavan ympäristön ja taukojen puutteet sekä niiden vaikutuksen kuunteluun. jos itse ei kuuntele • Yritä kehittyä itsesi tuntemisessa ja tunteidesi tunnistamisessa. Omista kokemuksista halutaan kertoa muille. –?Tuntuu turhauttavalta, jos toinen ei ota mihinkään kantaa. Ruotsalaista alkuteosta on räätälöity Suomen markkinoille antamalla suunvuoro myös kotimaan viiksivalluille ja partasuille, kuten Juha Miedolle ja Joulupukille. Hyvää: Opus kertoo asiallisesti, mutta samalla partaansa nauraen karvaisista kasvoista ja siitä, mitä parta kantajalleen oikein merkitsee. • Arvioida kuulemaansa ja tehdä johtopäätöksiä. • Voit pysäyttää toisen huomaamaan, miten tärkeänä pidät asiaa. –?Empatiakyky on keskeinen kuuntelutaitojen näkökulmasta, ja empatiaa voi kehittää sillä, että tulee tutuksi omien tunteidensa kanssa. Sitten kun on oma vuoro, olisi hyvä olla jotain sanottavaakin. marrasKuuta 2015 Forssan leHti. Pieni liioittelu ei haittaa, jos se ei ole pahansuopaa. Varmaan tuomalla silti julki näitä asioita, mutta ei kovin suoraan tai leimaten toista huonoksi toimijaksi tilanteessa. Millaista hyötyä hyvästä kuuntelutaidosta on. Siitä, jonka saa aikaan miessukuhormoni 5-alfa-dihydrotestosteroni. • Kuuleminen on fysiologinen toiminto: korva ottaa vastaan ääniaaltoja
. Kogalymavian Airbus A-321 putosi varhain lauantaina vuoristoiselle alueelle Siinailla pian sen jälkeen kun se oli noussut ilmaan Sharm el-Sheikhin lomakeskuksesta matkalle kohti Pietaria. Venäjä asetti sunnuntaina lentokieltoon Kogalymavia-lentoyhtiön lentämän Airbus A321-konetyypin viisi konetta. Hylky oli Kogalymavia-lentoyhtiön Airbus A321-kone. Yhteensä 30 ihmistä kuoli ja 200 loukkaantui, kun yökerhossa syttyi räjähdysmäinen tulipalo Goodbye to Gravity -metalliyhtyeen keikan aikana. MaailMa Bukarest. Kaasua suihkutettiin ravintolaan vähän ennen sen sulkemisaikaa kello kaksi yöllä. Ilkka Timonen, Reuters, STT Egyptin Siinain autiomaahan lauantaina pudonnut venäläinen matkustajakone hajosi jo korkealla ilmassa, kertoivat Venäjän viranomaiset sunnuntaina. Vaaleanpunainen kukkakuvioin koristeltu sandaali makasi venäläiskoneen tulen polttaman hylyn luona keskellä Siinain kivikkoista erämaata sunnuntaina. Yökerhopalossa lauantain vastaisena yönä sai surmansa 30 ihmistä ja 200 loukkaantui. Venäjän siviilipuolustuksen ja hätätilanteiden ministeri Vladimir Putshkov (kesk.) seisoi onnettomuuskoneen hylyn luona Siinailla sunnuntaina. Vene kiepsahti ympäri vain parikymmentä metriä ennen rantaa. Ainakin 11 pakolaista, joista neljä pikkuvauvoja, hukkui Kreikassa Samoksen saaren edustalla sunnuntaina. . Pelastustyöntekijät kokosivat alueelta löytämiään matkustajien tavaroita yhteen paikkaan. Todisteena tästä on se, että koneen jäännökset levisivät laajalle alueelle, kertoi Venäjän ilmailuviraston Rosaviatsian johtaja Aleksandr Neradko Russia 24 -tv-kanavalle. Romanian sisäministeriön mukaan yökerholla ei ollut lupaa pyrotekniikan käyttöön sisällä. Tuli sai todennäköisesti alkunsa ilotulitteista. Uhrien määrä saattaa vielä kasvaa, sillä sairaalassa oli sunnuntaina 35 ihmistä kriittisessä tilassa. Neljä ihmistä vietiin sairaalaan ja yhteensä kymmentä jouduttiin hoitamaan, kun ravintolaan suihkutettiin kaasua halloween-juhlissa Kristinehamnissa Ruotsissa varhain sunnuntaina. Värikkäät laukut ja henkilökohtaiset tavarat näkyvät kauas mustuneiden koneen jäännösten keskeltä. Tutkijat ovat tähän mennessä löytäneet maasta jo ainakin 163 ruumista, mukaan lukien kolmevuotiaan tytön, jonka ruumis löytyi kahdeksan kilometrin päästä koneen hylystä. Rannikkovartiosto onnistui pelastamaan vedestä 15 ihmistä. Egyptin, Venäjän ja Ranskan onnettomuustutkijat laajensivat ruumiiden ja koneen osien etsintäaluetta 15 kilometriin. Romanialaisten tiedotusvälineiden mukaan lauantaina Bukarestissa palaneessa yökerhossa oli pahoja turvallisuuspuutteita, eivätkä viranomaiset olleet kiinnittäneet niihin riittävästi huomiota. KUVA: Khaled Elfiqi/EPA Kädet siteissä oleva yökerhopalosta selviytynyt mies sytytti tyttöystävänsä kanssa kynttilän palossa menehtyneiden muistolle sunnuntaina Bukarestissa. STT, AFP Toimittanut Ilkka Timonen Turmayökerhossa pahoja puutteita Kaasua Ruotsin halloweenjuhliin tukholma. Egypti ja Venäjä kiistivät Isisjärjestön väitteen, että se olisi ampunut koneen alas. KUVA: Robert Ghement/EPA Ulkomaan UUtiset maanantaina 2. . Konemallin käyttö suomalaisyhtiössä jatkuu normaaliin tapaan. Silminnäkijöiden mukaan palo sai alkunsa, kun yökerhorakennuksen pilari ja osa kattoa syttyivät tuleen, minkä jälkeen palo levisi räjähdysmäisesti. turmakone oli 18 vuotta vanha ja se oli tyypiltään Airbus A321231. Viranomaisten mukaan laiton myrkkyviina sisältää tappavia määriä metanolia. Lähes 90 ihmistä on joutunut sairaalaan. Paniikissa olevat ihmiset eivät päässeet pakenemaan liekkejä, koska uloskäyntejä oli vain yksi. Venäjän ilmailukomiteaa johtava Victor Soroshenko sanoi kuitenkin BBC:n mukaan, että turman syytä ei vielä osata sanoa. Venäjän mukaan tästä ei ole todisteita, eiVenäläiskone hajosi jo korkealla ilmassa . Finnairilla on samaa konetyyppiä viisi kappaletta, mutta ne ovat korkeintaan parin vuoden ikäisiä. Egypti ja Venäjä kiistävät, että Isis olisi voinut ampua Airbus A321:n alas. Turmassa saivat surmansa kaikki koneessa olleet 224 ihmistä. Venäjä kielsi Kogalymavia-lentoyhtiötä käyttämästä turmakonemallia. Kaasu oli joko kyynelkaasua tai pippurisumutetta, kertoi poliisi. STT, TT Kuusi lasta hukkui matkalla Eurooppaan ateena. Evenimentul Zilei -lehden mukaan yksi Colectivu-klubin omistajista omistaa kaksi muutakin yökerhoa, joissa on sattunut tulipalo. Lisäksi ainakin 15 ihmistä on sairaalassa kriittisessä tilassa, kertoi Anatolia-uutistoimisto. STT, AFP Myrkkyviina 20 Noin 20 ihmistä on kuollut Turkissa juotuaan myrkyllistä rakia, kertoivat tiedotusvälineet sunnuntaina. Yökerhoa remontoineen yhtiön edustajan mukaan omistajat olivat kiertäneet turvamääräyksiä säästääkseen rahaa. marraskuuta 2015 Forssan lehti 14. Yhtä lukuun ottamatta kaikki vainajat löytyivät kaatuneen veneen hytistä, kertoi rannikkovartiosto. Omistajat eivät myöskään olleet teettäneet tiloissa palotarkastusta. Yhtyeen molemmat kitaristit kuolivat palossa
Onnettomuuskoneen miehistö oli käynyt hiljattain lääketieteellisissä testeissä, ja he olivat kunnossa. Puolue oli lähellä päästä laajentamaan presidentin valtaoikeuksia. Venäläiskone hajosi jo korkealla ilmassa TausTa Airbus A321:n turmalento • Kogalymavia-lentoyhtiön Airbus A321 nousi Sharm elSheikhin lentoasemalta lauantainaamuna kello 5:49. Venäjän siviilipuolustuksen ja hätätilanteiden ministeri Vladimir Putshkov (kesk.) seisoi onnettomuuskoneen hylyn luona Siinailla sunnuntaina. kä Siinailla liikkuvilla terroristeilla tiedetä olevan aseistusta, jolla yltäisi ampumaan yli yhdeksän kilometrin korkeudessa lentävää konetta. Yli 49 prosentin kannatuksella AKP saa 315 parlamenttipaikkaa ja pääsee muodostamaan hallituksen yksin. Vaalien jälkeen maan turvallisuustilanne on huonontunut. Turkkilaiset olivat sunnuntaina jälleen uurnilla hallitusneuvottelujen kariutumisen vuoksi. Venäjän lippu oli puolitangossa maan Kairon-suurlähetystön pihalla sunnuntaina. OnnettOmuuspaikalta ovat löytyneet koneen kaksi mustaa laatikkoa, jotka on lähetetty analysoitavaksi Kairoon. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Toni Alarannan mukaan jo noin 45 prosentin äänimäärä riittäisi AKP:lle enemmistöön. • Koneen jäännökset löydettiin Siinain niemimaan pohjoisosasta. –?On hyvin todennäköistä, että Turkkiin tulee yhden puolueen hallitus, Alaranta totesi STT:lle, jo kun äänistä oli laskettu alle puolet. Lentäjien kerrotaan ilmoittaneen aiemmin koneessa olevan ”teknisiä ongelmia”. Egyptin ilmailuministeri Hossam Kamal sanoi BBC:n mukaan, että koneen lennon ajalta ei ole tiedossa ongelmia. Turkki: AKP yksin valtaan Ulkomaan UUtiset 15 maanantaina 2. Kurdipuolue HDP ja nationalistinen MHP saivat kummatkin runsaan kymmenen prosentin kannatuksen. Finnair ja isot suomalaiset matkanjärjestäjät eivät lennä Siinain yli. Koneessa oli 214 venäläistä, ainakin kolme ukrainalaista sekä yksi valkovenäläinen. • A320-perheen turvallisuushistoria on erinomaista luokkaa. Tulitauko kurdimilitanttien kanssa on romuttunut ja Isisäärijärjestö on tehnyt kaksi veristä itsemurhapommi-iskua. marraskuuta 2015 Forssan lehti. KUVA: Khaled Elfiqi/EPA Turmakone ensimmäinen lento toukokuussa 1997 Kogalymavia-lentoyhtiöllä vuodesta 2012 lähtien 56 000 lentotuntia 21 000 lentoa Siipien kärkiväli Pituus tammikuussa 1994 enimmillään 220 Matkustajapaikkoja Ensimmäinen lento Koneiden määrä 1 140 liikenteessä, 2 593 tilauksessa AIRBUS A321 LENTOKONE m m m m Lähteet: STT, AFP, Graphic News Pauliina Lindell Yksikään koneessa olleista 224 ihmisestä ei selviytynyt Sharm el-Sheikh EL HASANA Välimeri A ka ba nl ah ti Sue zin lah ti Arish Suez Eilat El Tor Ras Ghareb ISRAEL JO RD A N IA SAUDIARABIA EGYPTI Port Said SIINAI 100 KM STT, AFP, Reuters Ankara Turkissa valtapuolue AKP voitti sunnuntain parlamenttivaalit. Presidentti Vladimir Putin oli julistanut onnettomuuden johdosta sunnuntain kansalliseksi surupäiväksi. • Viimeinen tutkahavainto koneesta tehtiin kello 6:13 noin 9,5 kilometrin korkeudessa. Lennon toisen pilotin leski kuitenkin kertoi Venäjän televisiolle, että hänen aviomiehensä oli valittanut lentokoneen teknisestä kunnosta. samanlaisia koneiTa 6 500 • Tällä hetkellä maailmalla lentää noin 6 500 A320-konetta. Onnettomuus on uusi isku vaikeuksissa kamppailevalle Egyptin turismielinkeinolle. • Vuonna 2011 yhtiön Tupolev154-kone syttyi palamaan Surgutin lentoasemalla. Aiempien raporttien mukaan koneen pilotti olisi pyytänyt lupaa hätälaskuun. Toiseksi eniten ääniä sai pääoppositiopuolue, keskustavasemmistolainen CHP, runsaat 25 prosenttia. • Lentoyhtiöllä on turmakone mukaan lukien vain viisi A321konetta. Kaikki 224 koneessa ollutta menehtyivät. 330 paikalla puolue olisi voinut järjestää kansanäänestyksen presidentin Recep Tayyip Erdoganin valta-aseman laajentamisesta. Varmuuden vuoksi ainakin kolme lentoyhtiötä – Emirates, Air France ja Lufthansa päättivät olla lentämättä Siinain yli kunnes asiasta on enemmän tietoa. Venäjän liikenneministeriön mukaan lentokoneen käyttämässä polttoaineessa ei näytä olleen vikaa. • Koneessa oli 217 matkustajaa ja seitsemän hengen miehistö. Turkin pääministeri Ahmet Davutoglu äänesti sunnuntaina Konyassa. Myös Finnair lentää A320-perheen koneilla. • Airbus A321 kuuluu yhteiseurooppalaiseen lentokonevalmistaja Airbusin A320koneperheeseen. Tulipalossa menehtyi kolme ihmistä. Kone oli matkalla Pietariin. • Siinain turmakone oli valmistunut vuonna 1997. Konservatiivinen AKP menetti kesän vaaleissa enemmistönsä, eikä hallitusyhteistyöstä muiden puolueiden kanssa kyetty sopimaan. Vaadittava kannatus riippuu myös muiden puolueiden saamista edustajamääristä. Vuonna 1987 ensilentonsa tehnyt keskipitkien matkojen konetyyppi on maailmalla hyvin yleinen. • Mikään ei viittaa siihen, että kone olisi ammuttu alas tai että pommi olisi aiheuttanut turman. Turkin parlamentissa on 550 edustajaa
Joukkueen vakiokasvoista Petterssonin ja Matinaron huilatessa eilen kentän laidalla, pääsi SoVo-debyyttinsä tekemään Gelan tavoin FC Lahden Veikkausliigapelaajana paremmin tunnettu Drilon Shala. Tehokaksikon lisäksi SoVon pelaajista sai Ruutupaitoja vastaan nimensä pistetilastoon vain Valdrin Seferi (0+1). kotijoukkueen onniStujiin pyhäpelissä pitää ehdottomasti nostaa maalin suulla torjuntavastuun tällä kertaa saanut Marko Laaksonen. SoVon niin Sanottu ykköskentällinen oli aiemmilla kierroksilla vastannut pääosin joukkueensa maalitehoista. . Sitten isäntien tehokanuunat iskivät kolme osumaa kahdessa ja puolessa minuutissa ja sarjapisteiden osoite alkoi käytännössä olla selvillä. Viikonlopun kotipeleistä täysi pistepotti. Lauantaina SoVo kukisti kotikentällään tamperelaisen Peli-Pojat-70:n 5-3 (1-0) ja seuraavana päivänä jalkoihin jäi vaasalaisvieras Ruutupaidat maalein 6-2 (3-1). Futsal soVo-PP-70 5-3 soVo-RuutuPaidat 6-2 Juha Laakso Somero Viidettä pääsarjakauttaan pelaava Someron Voima Futsal teki sunnuntaina seurahistoriaa, noustessaan ensimmäistä kertaa FutsalLiigassa kärkipaikalle. Omat painostusjaksonsa ottelussa oli myös tamperelaisilla, mutta silloin SoVoa piti pystyssä alkukauden tarkkoja otteitaan maalitolppien välissä jatkanut Tomi Pohjalainen. Myös Gela jatkoi terhakkaita esityksiään, vaikka jäikin eilen ilman tehomerkintöjä. Todellisuudessa Matinarolle olisi kuulunut syöttöpiste myös avausmaaliin, mutta jostakin kumman syystä se kirjattiin virallisiin tilastoihin vaihtopenkillä istuneelle Arber Istrefille. Viime mainitun pelaajan ansiot näkyivät kuitenkin muualla kuin tehotilastossa, sillä Juho Petterssonia ykköskentällisen pohjapelaajana tuurannut Seferi oli puolustavassa roolissaan vähäeleinen ja äärimmäisen tarkka. . VoimalaiSten kakSoiSjohtoa pistepörssissä nousi turvaamaan eilen tehot 2+2 merkkauttanut Westö. Shalan avaus jäi muutaman vaihdon kokeiluksi, mutta jo tuona aikana mies ehti pari kertaa väläytellä vaarallisuuttaan vastustajan maalilla. Lauantain ottelussa varsinkin avausjaksolla tukun upeita torjunta esittänyt tamperelaisvahti Roope Hakulinen piti somerolaisjoukkuetta piinassa toisen puoliajan alkuminuuteille asti. Kun Istrefin tilille merkittiin – tällä kertaa aiheellisesti – myös yksi syöttöpiste, mies karkasi liigan maalija pistetilastoissa ylivoimaisen johtoon. Tasaisempaa suorittamista nähtiin SoVon toiselta nelikolta, jossa etenkin Mikko Matinaro (2+0) ja kauden tulokaspelaaja Xhevdet Gela (1+1) olivat tehokkaalla pelipäällä. Niitä löytyi toki lauantainakin, kiitos kaksi kaunista osumaa juonineen tutkaparin Mikko Halonen (2+0) – Benjamin Westö (0+2). Sen sijaan puolustussuuntaan kvartetin peli hajosi muutamaan otteeseen pahanlaisesti ja vastustaja iskikin kaikki maalinsa SoVon ykköskentällisen virheistä. Täksi kaudeksi liigaan palannut vaasalaistiimi aloitti Somerollakin pirteästi, mutta viikonlopun rasitukset alkoivat toisella puoliajalla vääjäämättä näkyä melko kapealla maSoVon uusista pelaajista Xhvedet Gela syöksyy pallon perään. Pari kierrosta ilman henkilökohtaisia maalionnistumisia vetänyt Istrefi näytti heti pyhäpelin ensimmäisestä vaihdosta lähtien, että nyt sai tehottomuus riittää: Hän avasi kotijoukkueen maalihanat minuutin ja yhdentoista sekunnin pelin jälkeen ja latoi jatkossa kolme osumaa lisää. SomerolaiSten sunnuntaivieras Ruutupaidat antoi lauantaina myrskyvaroituksen, pitämällä sarjan kärjessä ollutta Ilves FS:a erittäin lujilla Vaasassa. KUVA: Tapio Tuomela SoVo Futsal rynni liigan kärkeen teriaalilla operoineen vierailijan otteissa. Emme me mitään häikäisevää peliä viikonloppuna esittäneet, Urheilu UrheilU maanantaina 2. Viikonloppuna kuusi tehopinnaa saalistaneen Istrefin tilillä on viideltä kierrokselta kahdeksan tehtyä maalia ja neljä syöttöpistettä. marraskuuta 2015 Forssan lehti 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi
Alun heittoprosentit jäivät keskinkertaisiksi, mutta PeKa heitti vielä huonommin alle 25 prosentin teholla. Kauden kaikki pelinsä hävinneestä PeKasta Amber Battle (14) ja Dominique Mosley (12) olivat tehokkaimmat. Alku karkasi 17 pisteen johtoon eikä päästänyt PeKaa tuon jälkeen enää 13 pistettä lähemmäs. Ensin Alku otti Feeniksissä sarjasyksyn ensimmäisen kotivoittonsa helposti Kotkan Peli-Karhuista lukemin 77-54 (36-21). Ponteva ei päässyt enää kymmentä pistettä lähemmäs. Päätöserässä FoSu meni ensi kertaa johtoon Santeri Rekolan maalilla, mutta erän puolivälissä vieraat nousivat vielä 4-4 lukemiin. alKu johti PeKaa vastaan peliä alusta loppuun. Vieraat näyttivät myös hieman väsähtävän, mutta meillä riitti virtaa, iloitsi FoSun valmentaja Pasi Lehtonen, joka muisteli molempien viime kaudenkin kohtaamisten päättyneen 5-4 lukemiin. FPS nousi kahden maalin tappioasemasta tasalukemiin ja venytti ratkaisun jatkoajan kautta voittolaukauskilpaan. En muista aikoihin nähneeni näin huonoa PeKaa. Candice Warthen heitti 17 ja Leary sekä Sten molemmat 15 pistettä. FL Vaasan Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen palasi kaukaloon Kiteellä, jossa paikallinen Jääsudet hävisi kolmosdivisioonassa Leppävirran Kiekko-75:lle 7–10. Valmentaja Jari Marjamäki peluuttikin koko tusinaansa melko tasaisesti. Siinä Pyry oli parempi ja vei toisen sarjapisteen. Sunnuntaina Alku jysäytti isomman yllätyksen, kun se tuotti sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvalle Hyvinkään Pontevalle sen ensimmäisen kotitappion lukemin 75-65 (29-25). Lähdimme peliin puolustuskannalla ja pystyimme pitämään paketin koossa, Immonen totesi. Jesper Ahlgren laukoi FPS:n kavennuksen kolmannen erän alkuminuuteilla. FPS jäi maalittoman avauserän jälkeen tappiolle toisessa erässä, kun Pyryn kokenein kalusto eli yhteensä yli 900 liigapeliä kiekkoilleet Antti Hilden ja Jussi Pesonen veivät Pyryn 2-0 johtoon. Myös kolmannella jaksolla Ponteva käväisi edellä ja roikkui vielä päätösjaksonkin alussa tiukasti tasatilanteessa 53-53. Muun muassa Reetta Piiparin Kouvoihin menettäneen PeKan valmentaja Seppo Kurki toisti lauseen, joka todettiin katsomossa pelin aikana moneen kertaan. Tässä vaiheessa Crystal Leary ja Precious Bridges nykäisivät kaksistaan 9-0 jakson, joka vei Alun karkuun vielä Ada Hellstenin kolmosen vauhdittamana. Kahdentoista Pelaajan rotaatiolla jatkaneen Alun tehokkaimmaksi nousi Bridges 19 pisteellä. Alku nousi komeilla voitoillaan naisten Korisliigan sarjataulukossa tasapisteisiin sijoille 2-4 Vimpelin ja Hongan kanssa. Leary kahmi lisäksi 13 levypalloa, joita Alku keräsi kaikkiaan peräti 57. Bridges pelasi vahvan toisen puoliskon ja Leary oli tehokas molemmissa päissä. Alulle oli voiton lisäksi tärkeätä pitää pelaajat mahdollisimman hyvävoimaisina seuraavan päivän Ponteva-peliin. myös hyvinKäällä Alku piti johtoa lähes läpi pelin railakkaan 12-2 starttinsa jälkeen. FL FPS nappasi pisteen Nokialta PeKasta syksyn ensimmäinen kotivoitto, Pontevasta kova vierasvoitto. FoSun kuudes peräkkäinen voitto irtosi tiukan taistelun jälkeen tuloksella 5-4 (1-3, 2-0, 2-1). Saimme kolmannessa erässä pelin haltuun ja onnistuimme tasoittamaan. Meillä on Huima-pelistä lähtien puolustus toiminut hyvin ja nytkin puolustuksen onnistumiset ruokkivat myös hyvää hyökkäyspeliä, totesi Marjamäki. urheilu 17 maanantaina 2. Alulla voitokas viikonloppu salibandy Fosu-Rss PantheRs 5-4 Pasi Rakkolainen Forssa Salibandyn kakkosdivisioonan lohkoaan johtava FoSu otti kauden toistaiseksi täpärimmän voittonsa, kun riihimäkeläinen RSS Panthers piinasi Forssassa pelin loppuun asti. Voittolaukauskilpailu alkoi Ville Lehtosen osumalla, mutta se jäikin FPS:n ainoaksi. Toisessa erässä Leevi Kainulainen kavensi ja Aleksi Kanninen tasoitti ylivoimalla 3-3:een. FL SoVo Futsal rynni liigan kärkeen mutta täydet kuusi pistettä tuli silti, joten kokonaisuuteen pitää olla tyytyväinen. Pyry nousi voitollaan sarjan kärkiryhmään, jossa peräti neljä joukkuetta eli IPK, Pyry, JHT ja Ketterä keikkuvat tasapisteissä. Emme pystyneet tälläkään kertaa tekemään kahta maalia enempää, mutta toisaalta pitää olla tyytyväinen siihen, että Pyrykin pääsi tekemään vain kaksi. marraskuuta 2015 Forssan lehti. Erän lopussa FPS tavoitteli tasoitusta kahden miehen 6-4 ylivoimalla ilman maalivahtia ja onnistuikin ajassa 59.33 Tomas Javanaisen maalilla. FoSu lähti kuromaan 0-3 tappioasemaa ensin Kalle Laukkasen maalilla. Piste kuitenkin lohduttaa kovan taistelun tuloksena. FPs:n valmentaja Santeri Immonen oli tyytyväinen yhteen pisteeseen. Olemme kohdanneet viime peleissä neljä viime kauden parasta joukkuetta ja voittaneet niistä kolme. Kaksi maalia ja kolme jäähyä kerännyt Valtonen, 35, pelasi viimeiset tosiottelunsa Jokereissa keväällä 2009. FL FoSulle vaihteeksi täpärämpi voitto jääkiekko PyRy-FPs 3-2 vl. Pasi Rakkolainen FPS nappasi vieraspelistä pisteen Suomi-sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvaa Nokian Pyryä vastaan. Olimme täysin avuttomia, Kurki tunnusti. FoSu johtaa Sisä-Suomen lohkoa pisteen erolla jyväskyläläiseen Diamondsiin, jolle FoSu kärsi sarja-avauksessa toistaiseksi ainoan tappionsa. Komean voittomaalin laukoi, kukapa muu kuin lohkon maalikunkku Laukkanen suoraan Markus Lintulan syötöstä viitisen minuuttia enen loppua. Hellsten pelasi viimeiseen kahdeksaan minuuttiin tosi kovan hyökkäyspelin, Marjamäki kehui. Sarja on kuitenkin niin tasainen, että tässä voi keikahtaa mihin tahansa, valmentaja huomautti. Panthers Pisti FoSun ahtaalle tehtyään avausjaksolla kolme maalia kolmessa ja puolessa minuutissa. Voittoja tietysti tavoitellaan, joten ei yhdestä pisteestä kannata kuperkeikkoja heitellä. KaKsinumeroisiin pisteisiin pääsivät Crystal Leary 15:llä ja Minna Sten 14 pisteellä. PeKa pysyi kannoilla vielä ensimmäisen neljänneksen, mutta romahti toisella eikä tehnyt kuin neljä pistettä. Pyry on sarjan parhaita joukkueita, mutta heillä taisi edellispäivän peli alkaa painaa loppua kohden. Vahvuutemme hyökkäyssuuntaan oli tiedossa jo ennen kautta, mutta puolustuspelaamisessa tulee vielä ajoittain liikaa virheitä. Alku oli hankala, mutta jaksoimme uskoa itseemme ja toisessa erässä pystyimme kääntäämään pelin vastustajan jäähyjen avustuksella. Jos silti pystymme pitämään vastustajan maalit korkeintaan kolmessa, niin olemme aina vahvoilla, sunnuntaina pelkästään valmentajan tehtäviin keskittynyt SoVon valmennustroikan jäsen Aapo Hakala summasi. koRiPallo Foa-Peka 77-54 Ponteva-Foa 65-75 Pasi Rakkolainen Forssa Alku jatkoi naisten Korisliigassa voittojaan ja nappasi komeasti täyden pistepotin tuplapelien viikonloppuna. Pyry ratkaisi voiton viidennessä parissa. Toisella neljänneksellä Ponteva käväisi edellä 22-21 tilanteessa, mutta Minna Stenin kaksi kolmosta palauttivat vierasjohdon
Suomi pääsee suoraan karsinnan toiselle kierrokselle. Suomen naisten EM-karsintalohkoon arvottiin Puola, Unkari ja ensimmäisen kierroksen lohkovoittaja lohkosta, jossa pelaavat Tanska, Ruotsi, Viro ja Luxemburg. Samanlainen tarina luettiin myös päätöskohteessa. Vuonna 2007 HJK:n seurana olivat Honka ja Viikingit, ensi kaudella HIFK ja PK-35. Ensin hän kukisti Porvoo Boxingin Jonni Sahlbergin muutaman luvunlaskun jälkeen tuomariäänin 3-0. –?Koin pelaajana paljon hienoja hetkiä. FL Mico Hakkarainen on kaksinkertainen Suomen mestari alle 75 kilon sarjassa. kolmas kohde oli harvinaisen yksioikoinen kun Leemark´s Casimir täräytti keulaan ja Janne Ulmas sai ajella keulassa juuri niin kuin tykkäsi. Tämä asia on ollut tiedossani tämän viikon. Maalisuoralla iskivät yhteen Varjonova sekä Suvi Kevätön ja tiukka taistelu päättyi jälkimmäisen voittoon. Saavutin valmentajana nousun pääsarjatasolle heti ensimmäisellä yrityksellä. FL Neljä ykkössuosikkia pitivät Pilvenmäellä raviurheilu Matti Kaasalainen Forssa Pilvenmäen sunnuntairavien T4peli ei perusrivin tekijälle suuria tarjonnut kun kaikkiin lähtöihin saatiin voittajaksi ykkössuosikki. –?Portugali on erittäin tuttu vastustaja, ja Tanskan kanssa olemme viimeksi kohdanneet 2013. Ojansivun mykoplasman uutisoi ensin sanomalehti Keskipohjanmaa. FoSun maalit merkittiin kahdeksalle pelaajalla. OLS voitti toisen erän 2-1 ja kolmannen erän alussa peli olisi voinut kääntyä vielä miten päin tahansa. Helsinkiläinen PK35 pelasi liigassa kaudella 1998. PK-35 kolmantena jalkapalloliigaan pääkaupunkiseudulta jalkapallo Vantaalainen PK-35 nousi jalkapalloliigaan vakuuttavan esityksen jälkeen, kun se kukisti karsinnan toisessa osassa KTP:n Kotkassa 3–2 (2–0). Ensimmäinen osa päättyi keskiviikkona Vantaalla 0–0. Ojansivu oli EM-kisojen jälkeen tuntenut outoa väsymystä ja huimausta palattuaan Kokkolaan. Brilliant Player otti keulat 200 metrin jälkeen eikä V-P Toivasella ollut sen jälkeen hädän päivää. FoSun B-pojat pelaavat seuraavan SM-sarjapelinsä kotona Tapanilan Erää vastaan ensi viikon keskiviikkona 11.11.2015 klo 19.00 FoSun C1-juniorit nappasivat SM-sarjassaan yhden sarjapisteen Ylöjärvellä pelatussa ottelussa Tampereen Ilvestä vastaan. KUVA: Tapio Tuomela UrheilU maanantaina 2. Nousu merkitsi paljon PK-35:n päävalmentaja Shefki Kuqille. Toisessa T4-lähdössä ravattiin suomenhevosvoimin ja siinä sitä sitten tapahtuikin. Tietoa ei ole haluttu levitellä, vaikka se ei varsinainen salaisuus olekaan, Tiilikainen sanoi. Vuosi sitten Hakkarainen voitti ensimmäisen SM-kultansa Bpojissa samassa alle 75 kilon painoluokassa. Aamulehden verkkosivuilla Ojansivu kertoi syöneensä antibiootteja viikon verran. FoSun tehokkaimpia olivat Joe Koppanen pistein 4+2, Samuli Grönfors 1+4 ja Viljami Kylä-Heiko 3+0, Tekeminen oli hyvällä tasolla koko pelin, vaikka toinen erä oli hieman Hawaii-palloa, totesi FoSun valmentaja Pasi Lehtonen. Heidän vieraanvaraisuutensa ja yhteistyöhalukkuutensa on yhä muistissa Tanskan EM-kisoista, ja on siksikin hienoa kohdata heidät, sanoi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo. STT Ojansivu potee mykoplasmaa lentopallo Syy EM-kisoissakin loistaneen hakkuri Olli-Pekka Ojansivun pelaamattomuuteen lentopalloilun Mestaruusliigassa selvisi, kun Kokkolan Tiikereiden valmentaja Tommi Tiilikainen vahvisti, että Ojansivulla on mykoplasma. FoSu ei ole edelleenkään hävinnyt yhtään ottelua ja johtaa SMsarjaansa. Lover ja Hultgårds Erika laukkasivat heti ja kärkeen kirmasi Hohdon Iines. Heistä Oiva Leinonen keräsi pisteet 1+3. Täksi kaudeksi hän nousi ikäluokkaa ylemmäs Apoikiin, jossa hän siis ylsi heti ensimmäisenä kautenaan mestariksi. Lisäksi samassa lohkossa Suomen kanssa kisaa karsinnan ensimmäisen kierroksen lohkovoittaja lohkosta, jossa pelaavat Ruotsi, Azerbaidzhan, Sveitsi ja Georgia. Ottelu eteni maalien suhteen tasaisesti, vaikka kotijoukkue tapahtumia hallitsikin. jo ennen Varsinaisia raveja ajetut opetusynnä muut lähdöt keräsivät radan varrelle runsaasti väkeä. –?Lääkärit ovat häntä tutkineet, ja toistaiseksi hän ei ole pelikuntoinen. Voittoaika oli mailin ryhmässä 14,8, josta olisi pudonnut tarvittaessa jonkin verran. FoSu haki tasoitusta ilman maalivahtia ja onnistuikin tekemään maalin ajassa 58.47. Sen se teki eikä voittajasta ollut epäselvyyttä, vaikka Blame Pizzaz loppusuoralla vähän uhittelikin Pelihevosista Desiree Lady laukkasi loppusuoran alussa ja Bullo Citrullo hetkeä myöhemmin. Jatkoajalla ei maaleja tehty, vaikka molemmilla joukkueilla oli paikat ottelun ratkaisemiseen. STT B-poikien SM-kullan jatkeeksi A-poikien mestaruustitteli. Loppuottelussa Hakkarainen kohtasi vanhan kilpakumppaninsa Espoon Kehähaiden Riku Rajalinin. Ilves pääsi kuitenkin rokottamaan takaisin vain 15 sekuntia myöhemmin ja siirtyi 8-7 johtoon. FoSu pohjusti voittonsa ensimmäisen erän 5-1 voitolla. Suomenhevosten nimet ovat usein mitä sattuu, mutta joskus löytyy ihan helmiä. FoSu otti jälleen maalivahdin pois ja onnistui tasoituksessa 15 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Hakkaraisen SM-tittelit ovat Forssan Nyrkkeilijöiden ainoat Suomen mestaruudet tällä vuosituhannella. Lohkovoittajat selviytyvät EMturnaukseen, ja lohkokakkoset pelaavat jatkokarsinnoissa. FoSu oli tappiolla 7-6 vielä reilu minuutti ennen kolmannen jakson loppua. Illan toisessa lähdössä ravasi ruuna nimeltä Tementikko, jolle oivan vastakohdan tarjoaa omistajaporukka Team Hyvämuisti. Capone Boko oli avauskohteen selkeä suosikki ja suurin mielenkiinto kohdistuikin siihen selvittääkö ruuna ensimmäisen kaarteen ravilla. Hakkarainen voitti finaalin tuomariäänin 2-1. Tamma lopetti 17,5-kyytiä ja ansaitsi 300 euroa. Vaihto oli 83 467,50 euroa ja oikea rivi maksoi 11,30 euroa. nyrkkeily Pasi Rakkolainen Forssan Nyrkkeilijöiden Mico Hakkarainen saavutti eilen uransa toisen Suomen mestaruuden voitettuaan Lahdessa nuorten SM-kisoissa A-poikien alle 75 kilon sarjan. Se laukkasi tallikaarteessa ja kärkipaikan peri Karlos, mutta sen eväät eivät riittäneet kuin loppukaarteeseen. FoSu pisti kuitenkin pystyynvarsinaiset maalikarkelot ja voitti erän 7-3. STT Portugali ja Tanska Suomen lohkoon lentopallon EM-karsinnassa lentopallo Portugali ja Tanska arvottiin EM-karsinnoissa samaan lohkoon Suomen miesten lentopallomaajoukkueen kanssa. Miesten EM-kisat pelataan Puolassa 2017. Ohjastaja Jarmo Saarelakin kertoi voittajahaastattelussa jotain mitä kukaan ei kuullut. Vaisun olon syy oli selvinnyt laboratoriokokeissa. Jatkan tyytyväisenä eteenpäin, Kuqi sanoi. Ojansivu kertoo lehdelle, että pelasi Italian EM-kisoissa kipeänä. FL Capone Boko voitti ensimmäisen Toto4-lähdön Markku Niemisen ohjastamana. KUVA: Seppo Pessinen Hakkarainen iski toisen SM-kultansa FoSun B-pojat jatkoivat voittojaan, C-pojille tasapeli salibandy FoSu jatkoi B-poikien SM-sarjassa voittokulkuaan, kun se haki Oulusta voiton OLS:sta selvin lukemin 13-6. Presidentin hevonen Ypäjä Juulia selvitti opetuslähdön hyvällä tyylillä eikä kimppatamma Real Redinkaan suorituksessa Nuoren radalle-lähdössä suurempaa moittimista ollut. Hakkarainen tarvitsi mestaruuteen kaksi voittoa. Liiga pakkautuu ensi kaudella taas pääkaupunkiseudun suuntaan, kun sieltä on seitsemän kauden tauon jälkeen mukana kolme joukkuetta. marraskuuta 2015 Forssan lehti 18. Naisten kisat pelataan Georgiassa ja Azerbaidzhanissa 2017. Loppu oli leikintekoa ja voitto kirjattiin suosikille ajalla 16,8
Jääkiekko Liiga HPK–HIFK 0–5 (0–1, 0–3, 0–1) Ilves–KooKoo 2–4 (0–1, 2–3, 0–0) KalPa–JYP vl. lähtö, sh 2140 m: 1) Kiviniemen Koru/Ari Moilanen 34,0 (20,33), 2) Tementikko 35,3 (7,1).3) Ape Aapeli 35,7 (2,78).4) Ypäjä Huijari 36,4 x (7,91).poissa: 2. Toto4 voittoosuus: 4,00. Tossavainen Reijo FBC Forssa 963 22. Yleisurheilu new Yorkin maraton Miehet: 1) Stanley Biwott Kenia 2.10.34, 2) Geoffrey Kamworor Kenia 2.10.48, 3) Lelisa Desisa Etiopia 2.12.10, 4) Wilson Kipsang Kenia 2.12.45, 5) Yemane Tsegay Etiopia 2.13.24. Lehikoinen Kalevi HVV Helsinki 1223 9. D-Kiekko Ketterä 2-4 Kiekkokopla KJT 5-3 VG-62 S-Kiekko 6-5 ja. rahapelit toto76 1. 75.000 € OKT TAMMELA LAURINMÄENTIE 41 ESITTELY TI 3.11. Kivivuori Jorma Säkäset Forssa 935 12. Tikakoski Erika Säkäset Forssa 890 3. Hunters HCIK 6-3 nHL New Jersey–NY Islanders vl. Samuli Kaivonurmi 2–3. lähtö: 12 Bosses Lily, poissa: 3 Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 2703,50 e. koripallo koriSLiiga Kauhajoki–KTP 95–75 Kouvot–Pyrintö 88–82 Nokia–Lapua 60–66 (30–38) a-diViSioona JKS–Tarmo 95–67 (52–34) VtB-Liiga Bisons–Unics Kazan, Venäjä 74–93 (21–17, 19–21, 17–25, 17–30) naiSten koriSLiiga FoA–PeKa 77–54 (21–17, 15–4, 22–21, 19–12) FoA: Crystal Leary 15/13, Minna Sten 14/8, Candice Warthen 9/7, Precious Bridges 9/5, Juta Jahilo 6/5, Lilli Nikander 5/3, Noora Parttimaa 5/4, Noora Järvikangas 4/4, Emilia Pärssinen 3/1, Sanna Helenius 3/0, Julia Heinonen 2/2, Maija Jäntti 2/5. FoA: Precious Bridges 19/4, Candice Warthen 17/5/5 r., Minna Sten 15/6/6 t., Crystal Leary 15/11, Noora Järvikangas 5/2, Ada Hellstén 3/1, Emilia Pärssinen 1/1 , Juta Jahilo 0/3, Noora Parttimaa 0/3. 3–2 Dallas–San Jose 5–3 D: Antti Niemi 26/29 torjuntaa Los Angeles–Nashville ja. Ylinen Antti FoKs Forssa 1001 21. Alanne Timo SomKe Salo 739. Toto (9-10-15): 5,21 1,46-1,67-2,52 13,72. keilailu ViikkokiLpaiLu Forssa: Luokka M-A (13): 1. Toto (4-11-7): 23,66 3,80-2,66-8,74 81,61. Haavisto Kauko FBC Forssa 1235, 8. Numminen Mikko Rkm-Forssa 1109 6. Pelivaihto 274 104,80 e. Torj. Helin Antti Rkm-Forssa 976 9. diViSioona Liekit ParSport 6-3 Tuomas Vaittinen 1+2, Valtteri Nurmi 1+2, Lauri Vaittinen 1+1, Veli-Petri Valtonen 1+1, Henri Korteniemi 1+0, Matti Vahos 1+0, Rauli Lilja 0+1, Karri Koistinen 0+1, Jarkko Lehtimäki 0+1, Johan Kirjavainen 34 torj. 2–3, 2–2 (0–1) Riemu–Leijona Futsal 5–1 (1–0) Riemu–GFT 1–5 (0–2) SoVo–Ruutupaidat 6–2 (3–1) Mad Max–Sievi Futsal ja. Helin Petri Rkm-Forssa 907 27. Luokka D (6): 1. Lemmetty Juha Rkm-Forssa 892 15. Lukkala Kalle FBC Forssa 870 18. Repo Lauri FoKs Forssa 1075 13. Hp. Tiainen Juuso Siniset Riihimäki 1285, 5. Otto Lepola 15/18, Eemeli Hakala 12/14. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 1640 m: 1) Brilliant Player/Veli-Pekka Toivanen 14,8a (2,33), 2) Luckyline Krok 15,1a (5,52).3) Triolet 15,1a (40,58).4) Milou Farming* 15,4a (7,79).poissa: 2, 10. Mäkinen Hannu Säkäset Forssa 1054 15. Salminen Mika FBC Forssa 1279, 6. Matias Strandvall IF Minken hylättiin estämisen takia. Manni kelasi T34-luokan 200 metrillä kolmanneksi. VieStit Naiset, 3x4 km (p): 1) Hämeenlinnan Hiihtoseura 1 (Anni Kainulainen, Maija Hakala, Laura Mononen) 36.08,1, 2) Vuokatti Ski Team Kainuu -24,4 sekuntia, 3) Vieremän Koitto –35,2, 4) Lempäälän Kisa –57,8, 5) Oulun Hiihtoseura 1 –58,9. 3–2 (1–1) GFT–KaDy rl. Helin Veijo Rkm-Forssa 888 17. Vehkanen Erkki Säkäset Forssa 1065 12. 3–2 M: Erik Haula 1+0 Ottawa–Detroit 3–5 3. Sisäänpääsyyn oikeuttavia ohjelmia on omistajaasiakkaidemme noudettavissa Forssan ja Tammelan konttoreista. Vaikeat syötöt ja vahva hyökkäys olivat kotijoukkueen aseet. Seppälä Juha FBC Forssa 1217 2. Salibandy Liiga Oilers–Indians 8–5 (3–0, 4–2, 1–3) B-poikien Sm-SarJa OLS-FoSu 6-13 (1-5)(2-1)(3-7) Joe Koppanen 4+2, Samuli Grönfors 1+4, Viljami Kylä-Heiko 3+0, Tommi Raatikainen 2+0 Atte Lahti 1+1, Matti Mertanen 0+2, Miika Kulmala 1+0, Aki-Jussi Lepo 1+0, Joonas Rämö 0+1 Jouni Haapanen 0+1, Santtu Vahtera 0+1. lähtö: 1 Capone Boko, poissa: 2 2. Virta Leena Wilmat Forssa 841 20. FL urheilu 19 maanantaina 2. konsertit Joulukonsertti Forssan kirkossa ti 17.11.2015 klo 18.00 Laura Voutilainen, laulu Jouni Somero, piano Olet sydämellisesti tervetullut virittäytymään joulutunnelmaan jouluisten sävelten myötä. 1–2 F: Jussi Jokinen 1+0 Columbus–Winnipeg 2–3 St. 5. Ilari Äijälä rp. Lavikainen Miika FBC Forssa 824. 4–3 N: Pekka Rinne 25/29 torjuntaa Toronto–Pittsburgh 0–4 Edmonton–Calgary 4–5 C: Karri Rämö 19/23 torjuntaa Tampa Bay–Boston 1–3 Florida–Washington ja. Lehto Markku VEE10 Forssa 921 26. Tilalla metsää, uimakelpoinen lampi, talo upealla kalliolla, täällä myös asuu kaiku. keno Päiväarvonta: 2, 3, 4, 9, 13, 14, 18, 19, 20, 21, 24, 26, 29, 31, 35, 36, 42, 48, 55, 64 Kunkkunumero: 3 Ilta-arvonta: 3, 13, 21, 24, 26, 29, 34, 36, 37, 40, 41, 45, 51, 52, 55, 56, 57, 60, 64, 68 Kunkkunumero: 40 tänään Koripallo. Troikka: 16519,16. Forssan joukkueessa passarina pelasi Hanna Lukkala, keskareina Roosa Kivistö ja Sofia Hakala sekä yleispelaajina Henna Mäkinen, Janina Moisander, Milla Vehmas ja Magda Mattila. Toto4 voitto-osuus: 11,30. Mikola Jaakko FoKs Forssa 924 13. Laakso Helena Wilmat Forssa 886 4. nuoret-lähtö, 2140 m: 1) Real Red/Mika Forss 23,6, 2) Star Quality 24,5.3) Moonlight Diamond 26,4 x.4) Caijus 40,5. 7. Lehti Pertti SomKe Salo 992 6. Piispanen oli kolmas T51-luokan 400 metrillä, jolla kaksi kilpailijaa hylättiin ratarikon takia. Pronssin lisäksi hän saavutti 400 metriltä hopean ja 800 metriltä pronssin. Lucas Garcia Lopez 0–1, 39. 1. Pulkkinen Immo SomKe Salo 1100 9. lähtö: 3 Välähdys, poissa: 11 4. Toto (14-5-8): 20,33 4,57-2,421,83 56,02. poissa: 4. Toisessa pelissä Orivesi vei Iittiä lukemin 2-0 ( 25-11, 25-10 ). c-poikien Sm-SarJa FoSu Ilves 8-8 (3-3, 3-3, 2-2, 0-0) Oiva Leinonen 1+3, Pekka Väre 1+1, Akseli Julkunen 1+0, Aku Alalempi 1+0, Veeti Kainulainen 1+0, Eemeli Äijälä 1+0, Niko Remes 1+0, Miika Konttila 1+0, Juha Aaltonen 0+1, Eelis Brusin 0+1. 6. kLo 15.00-16.00 Vapaa-aika Minkiön-Uudenkulman tiehoitokunnan vuosikokous 17.10. PK-35 Vantaa nousee ensi kaudeksi liigaan yhteismaalein 3–2. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Ziwe Artist/ Jouni Nummi 18,2a (34,76), 2) Callela Samurai 18,4a (25,4).3) Viva Adriana 18,8a (132,09).4) Nelilyn Mr Who 18,9a (13,34).poissa: 11. lähtö, lv 2140 m: 1) Hope’s Hunter/Kari Rosimo 18,7a (23,66), 2) Aurora Mirage 18,7a (16,51).3) Cold Hard Lady 19,1a (48,63).4) Geesha 19,1a (39,79).poissa: 8. Salokoski Aarne FBC Forssa 1065. lähtö, TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Livi Internet/Jukka Torvinen 16,7a (11,46), 2) Tiger Mint 17,1a (20,1).3) Look Of Love 17,2a (1,86).4) Starwars Azeem 17,2a (42,03).poissa: 10. Rasila Ilpo FBC Forssa 1121 4. Toto (5-9-3): 2,33 1,54-2,31-6,57 6,13. Luokka C (20): 1. Pohjola Kari Pupina Forssa 1095 2. 10. Rasila Pentti FoKs Forssa 957 24. klo 18 Kuusistontie 46:ssa. Loukonen Matti Pupina Forssa 994 5. Jalkapallo LiigakarSinnan 2. Toto (43-6): 11,46 3,47-3,16-1,58 45,49. PeKa: Amber Battle 14/8/5 t., Dominique Mosley 12/10, Roosa Lehtoranta 8/2, Lexie Nelson6/3, Lotta Richter 5/2, Saara Wahlgren 4/1, Matilda Mässeli 3/6, Laura Lehtoranta 2/3, Natalia Laurinantti 0/3. KTP putoaa Ykköseen. Pulkkinen Olli Pupina Forssa 986 7. Stt Forssalle voitto ja tappio tyttöjen lukioturnauksessa lentopallo Forssan lyseo otti voiton ja tappion Forssassa Koululiikuntaliiton lukion tyttöjen turnauksessa, jossa pelasivat Orivesi, Iitti ja Forssa, Ensimmäisessä pelissä Forssa kohtasi naisten liigapaikkakunta Oriveden joukkueen. 2. Muhonen Paavo VEE10 Forssa 997 4. Virtanen Juha VEE10 Forssa 943 2. Rantala Jaakko Rkm-Forssa 1168 10. lähtö, lv 2140 m: 1) Le Blixten/Hannu Torvinen 19,2a (9,62), 2) Cruise Line 19,3a x (10,73).3) Jackson 19,4a (6,96).4) Question 19,5a (8,04). 3. Hän oli Suomen joukkueen mitalirohmu. Toto4 voitto-osuus: 9,90. Päivän Duo: 3-5, kerroin: 5,26. Järvelä Heino Säkäset Forssa 1026 17. www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, Forssa 03 436 1130 UUSI KOHDE 2 h, k, noin 60 m² Nyt ei tiedä mitä sanoisi. Kalliola Jarmo Rkm-Forssa 979 8. 11. toto4 Forssa: 1. Toto (110-8): 1,81 1,42-1,20-5,57 5,80. lähtö: 6 Ekoloki, poissa: 6. Naiset: 1) Mona-Liisa Nousiainen Kouvolan HS 3.42,83, 2) Katri Lylynperä Vuokatti STK –3,30, 3) Anne Kyllönen Kainuun HS –3,45, 4) Kerttu Niskanen Vieremän K –6,24, 5) Leena Nurmi LempäälK –6,59, 6) Aino-Kaisa Saarinen LempäälK –16,91. Naiset: 1) Mary Keitany Kenia 2.24.25, 2) Aselefech Mergia Etiopia 2.25.32, 3) Tigist Tufa Etiopia 2.25.50. Mäkelä Jukka Rkm-Forssa 1054 14. Luokka B (28): 1. d03 aa aLueSarJa FoPS LaJy 5 3 Christian Sihvonen 1+0, Daniel Mattila 2+0, Jiri Hirvonen 1+0, Vihtori Kalliomäki 1+0, Kosti Lepola 0+1, Ikenna Nwose 0+1. Puumala Henrik TKK Tampere 1241, 7. Piltti Kari FBC Forssa 1115 12. Masar Ömer 0–3, 72. 2–1 (0–1, 0–0, 1–0, 0–0, 1–0) Kärpät–Tappara 4–1 (1–0, 2–1, 1–0) SaiPa–Sport 2–4 (0–1, 2–1, 0–2) TPS–Blues ja. Aivan ihana pihapiiri, tilaa ja väljyyttä jossa voit hengittää. EBT–Honka 57–62 Vimpeli–Huima 68–76 Pyrintö–Catz 53–83 Ponteva–FoA 65–75 (11–17, 14–12, 26–24, 14–22) Ponteva: Bria Goss 16/12/7 s., Henna Salomaa 15/2, Jael Freixanet 8/5, Titta–Riina Lepistö 7/6, Ella Pirttinen 6/4, Moona Hämäläinen 6/7, Anni Mäkitalo 4/3, Henna Lindholm 2/0, Laura Saarinen 1/5. Joukkueessa oli peräti kolme ekaluokkalaista , joten esitys oli tytöiltä tasapainoinen ja taitojen mukainen, totesi valmentaja Seppo Nieminen. 9. Laakso Juha-Pekka VEE10 Forssa 840 5. Toto (14-8-2): 4,05 1,722,03-8,57 12,37. Toto (3-9-1): 2,74 1,46-1,94-2,20 9,40. 7–5 (5–5) (4–3) KaDy–FC Kemi 3–0 (1–0) Hiihto Suomen cupin Sprintti Sotkamo: Miehet: 1) Toni Ketelä IF Minken 3.14,97, 2) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski jäljessä 0,20, 3) Ristomatti Hakola Jämin J –0,33, 4) Anssi Pentsinen Vantaan HS –8,01, 5) Ville Nousiainen Kouvolan HS –35,77. Lehti Jukka Rkm-Forssa 1077 11. Kujala Pasi FBC Forssa 1115 5. Toto (5-10-8): 34,76 9,07-4,61-10,15 266,73. lähtö: 5 Victor Quo Vadis, poissa: 7. Pohjanoksa Marjatta Wilmat Forssa 964 10. Ahonen Henrik Pinjets Hyvinkää 1311, 4. Vieraat voittivat ensimmäisen erän 25-21, mutta Forssa taisteli toisesta erästä voiton 29-27. Kiiskinen Martti Rkm-Forssa 1101 8. ei aa aLueSarJa Lukko FoPS 5 4 Niko Mäkinen 2+1, Valtteri Nurmisto 0+2, Arttu Rantanen 1+0, Niklas Ryyppö 1+0. marraskuuta 2015 Forssan lehti. Pieniniemi Mika SomKe Salo 1008 20. Poso Jarmo VEE10 Forssa 855 19. Moilanen Seppo Hi-Tec Helsinki 1047 16. lähtö: 3 Leemark’s Casimir, poissa: 10 4. Tikakoski Kimmo Säkäset Forssa 1053 3. Kauti Kari Säkäset Forssa 1102 7. lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Suvi Kevätön/ Jarmo Saarela 28,1 (4,05), 2) Varjonova 28,9 (5,91).3) Siporitar 29,0 (28,69).4) Lover 29,0 x (6,49).poissa: 10, 12. Lavikainen Asko FBC Forssa 1063 13. Kunnostettava päärakennus, sauna rannassa, museona toimiva aitta, puuliiteri, vanha navetta ja kanala, kaksi latoa, riihi ja puusee. Kumpikin juhli kisojen päätöspäivänä pronssia Dohassa Qatarissa. lähtö, sh 2140 m: 1) Varjostella/Harri Koivunen 30,7 (16,77), 2) Muiston Prinssi 30,0 (11,45).3) Siirilli 31,7 (4,37).4) Into Rols 31,8 (16,58). Kivivuori Rauno Rkm-Forssa 1008 19. 1–3, 76. Tulospörssi manni ja piispanen kelasivat mm-pronssille parayleisurheilu Henry Manni kasvatti parayleisurheilun MM-kisojen mitalitilinsä kolmeen ja Toni Piispanen kahteen. Suvila Hannu VEE10 Forssa 769 6. 1–2 (0–0, 0–0, 1–1, 0–1) Ässät–Lukko 2–3 (2–1, 0–2, 0–0) HIFK–Pelicans 0–2 (0–0, 0–2, 0–0) Suomi-SarJa PYRY FPS 3-2 vl. Giorgi Ositashvili om. lähtö: 2 Kleine Maria, poissa: 5. Miehet, 3x6 km (p): 1) Vuokatti Ski Team Kainuu 1 (Martti Jylhä, Iivo Niskanen, Sami Jauhojärvi) 46.22,7, 2) Kouvolan Hiihtoseura 1 –1.10,5, 3) IF Minken 1 –1.45,3, 4) Ounasvaaran Hiihtoseura 1 –1.45,4, 5) Jämin Jänne –2.27,0. Viimeisessä pelissä Forssa kukisti Iitin 2-0 ( 25-14, 25-10 ). Torj. Autiotila omassa rauhassa 14,5 hehtaaria. Mäkilä Tero Rkm-Forssa 1120 11. C-tyttöjen SM-/ 1. Toto (10-16-1): 16,77 3,78-3,05-2,04 59,43. Toivonen Timo FBC Forssa 1333, 3. 0–2, 64. Kaikki rakennukset kaipaavat kunnostusta, mutta jos et pelkää töitä, tästä saat paratiisin. Haavisto Simo FoKs Forssa 833 28. Huima–Pyrintö 73–79 PeKa–Vimpeli 65–75 Catz–EBT 78–59 Catz 8 7 1 626– 452 14 Honka 5 4 1 354– 327 8 Vimpeli 6 4 2 445– 420 8 FoA 7 4 3 469– 467 8 Ponteva 5 3 2 362– 357 6 EBT 5 2 3 324– 330 4 Huima 6 2 4 404– 458 4 Pyrintö 7 1 6 422– 530 2 PeKa 5 5 350– 415 Lentopallo meStaruuSLiiga Sampo–Isku 0–3 (22–25, 29–31, 19–25) raviurheilu ForSSa toto4 1. Matias Hintsanen 7/9, Noa Vali 18/19. Salmela Sami VEE10 Forssa 953 11. Helkearo Raili Wilmat Forssa 889 16. lähtö: 4 Confectionier, poissa: 6 3. oSaotteLu KTP–PK-35 Vantaa 2–3 (0–2) 24. lähtö: 14 Suvi Kevätön, poissa: 10, 12 3. Valkama Arto FBC Forssa 962 23. lähtö: 5 Brilliant Player, poissa: 2, 10 Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 11,30 e. 8. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Leemark’s Casimir/Janne Ulmas 16,8a (2,74), 2) Thelma Zet 16,9a (8,24).3) Dream And Hope 17,0a (12,42).4) Hard To Heart 17,0a (16,06).poissa: 10. Lilius Osmo Pupina Forssa 817. Kirvelä Karoliina VEE10 Forssa 923 14. divisioonan karsintaottelu FoBa-LoKoKo Feeniksissä klo 18. Rämö Ari FBC Forssa 1152 3. Piispanen tuli neljäntenä maaliin, mutta nousi pronssille Algerian Mohamed Berrahalin hylkäyksen takia. Pietiläinen Anna-Kaija FoKs Forssa 1021 18. Toto4 pelivaihto 83 467,50 e, voitto-osuus 11,30 e. lähtö, lv 2140 m: 1) Bonanza Hoss/Mika Forss 18,4 (5,21), 2) Moves Like Jagger 18,7 (6,16).3) Cheshire Lady 18,4 (12,32).4) Anything For You 19,2 (29,7). Kolmannessa erässä Orivesi aloitti 5-0, mutta kotijoukkue heräsi pelaamaan. Toto (12-2-9): 9,62 2,32-2,62-1,80 27,64. Pilvinen Jukka FoKs Forssa 1422, 2. 4. Orivesi vei kuitenkin erän 15-13 ja ottelun 2-1. Tiehoitokunta Kokoukset Futsal Liiga SoVo–PP-70 5–3 (1–0) Sievi Futsal–Tervarit 1–2 (1–1) Ruutupaidat–Ilves FS 1–2 (1–1) Mad Max–FC Kemi ja. lähtö: 1 Antin Onni, poissa: 5 2. lähtö: 1 Antin Onni, 1. Toto4 voitto-osuus: 7,70. Louis–Minnesota ja. Virtanen Topi FoKs Forssa 1082 10. Simo Markus Säkäset Forssa 953 25. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Capone Boko/ Markku Nieminen 15,8a (1,81), 2) Blame Pizzaz 15,9a (8,57).3) Andy Farming 16,3a (60,83).4) Cross de Luxe 16,4a (44,61).poissa: 2. Troikka: 325,37
2/6. susi ja lammas. david hurn: the Beatles. 13.00 Kioski: Mamu – Suomi mamu. Lethbridge, Kanada. 00.40 Imettäjät. o: tatu Pohjavirta & Aki Viikilä, 2013. 14.28 Uusi päivä (S). 16.25 Frasier (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. Kausi 2. 13.40 Amazing Race. 06.25 Lego Ninjago (7). 12.30 Hehku. 1/8. 19.30 Kioski: Aleksi´s wonderland. (U) hd 22.49 Uusi Kino: Tule hyvä tyttö (S). 21.00 21.00 Roba (12). hs-uutiset (2’) 18.58 HS-sää. 19.20 Päivän sää. onnea, topi ja topias! 06.52 oiva-nallen oivallukset (s). Memphisin lähistöltä siepataan kolme ihmistä, eikä kadonneita yhdistä selkeästi mikään. Kasvatus. senegal. Jos et ole kuin kaikki muut, niin sinun pitää sukeltaa syvemmälle löytääksesi kavereita. 23.10–23.58 Kotikatsomo: Haamukirjoittaja (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 15.25 Malibu Country (S). Kausi 1, 4/8. 20.30 Yle Uutiset. 19.00–19.24 Imettäjät. 14.45 Pilanpäiten. 6.30 huomenta suomen uutiset ja sää 6.40 Miehet lapsia luettamaan! 6.50 elämää: Värittämisestä tehoa työntekoon 7.10 onko suomen verotus ajan tasalla. 06.00 Lego Ninjago (7). 8.10 terve aamu: Lasten vatsavaivat 8.40 ikivihreät hitit Matti Mikkolan tehosekoittimessa 8.50 elämää: Värittämisestä tehoa työntekoon. osa 2886. Jakso 8/12. 09.35 Mitä tänään syötäisiin?. 08.55 Hurja painonpudotus. 01.05 Kioski: Aleksi´s wonderland. 20.05 Erilaiset perheet. 20.55 Urheiluruutu. 15.10 Yle Oddasat. 01.55 Deadwood (16). 12.20 Murdochin murhamysteerit (12). osa 506. 17.07 Murha paratiisissa (12). Jakso 10/12. 13.30 Pilanpäiten. 06.15 Lego Ninjago (7). 08.50 Kerrostaloelämää (7). 07.05 Pingu (s). osa 505. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 21.00 21.00 Sami Yaffa – Sound Tracker. 07.12 Mohvelit (s). Meksiko. 07.20 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (s). 09.05 Studio55.fi. 11.30 Ikuiset arvet. isiä ja poikia. 00.25 Criminal Minds (16). 23.50 Borgiat, maan ja taivaan valtiaat (16). b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus010 665 4424 sähköposti tv@almamedia.fi digita020 411 7676 Uusinta(U) sallittu kaiken ikäisille(s) suora lähetys(s) ikäraja( 7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 05.55 Kuningaskuluttaja. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.40 Lego Ninjago (7). 07.40 Tashi (7). 09.55 Neljät häät Amerikassa. 15.55 Voitolla yöhön. 06.25 Ylen aamu-tv. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 2.11. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 00.00–00.55 Newsroom (7). 4/8. salaisuus. KK&o: Maria Lappalainen. 22.45 Uusi Kino: Perhe (7). 20.00 Valitut sanat. haku päällä. 16.30–16.55 Noin viikon uutiset. 14.56–15.25 Uusi päivä (S). 11.00 Yle Uutiset. (U) 00.00–04.00 Teematieto. Kausi 2. osa 9. 16.55 Kaverille ei jätetä (12). 18.30 Akuutti. 10.30–11.21 Matkapassi: 20 vuotta maailman ympäri. 07.55 Martta puhuu (s). 1/3. 03.05–05.00 Ennustaja-TV. Vai määräävätkö sittenkään. 16.50 Novosti Yle. 18.55 HS-uutiset. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Juontaja Johanna Vesikallion vieraina hjallis harkimo (kok.) ja timo harakka (sd.). 10.00 Norja maahanmuuttajien silmin. Adèle piilottelee simonia. toisen osakilpailun loppunäytös. 10.10 Emmerdale (S). marraskuuta 2015 FoRssan lehTi 20. Victor. Kausi 2, 9/10. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 11 11 11 11 4 4 4 +2 +7 +9 12 10 11 10 12 10 7 8 6 Tiistai 12 3 Keskiviikko 11 5 Torstai +6 1 Perjantai +7 2 Lauantai +8 7 Sunnuntai +8 3 Jokioinen eilen 15:00 +9 Helsinki +11 Hämeenlinna +11 Joensuu +9 Jyväskylä +11 Kemi +8 Kotka +10 Kuopio +10 Lahti +11 Lappeenranta +10 Maarianhamina +11 Mikkeli +10 Oulu +9 Pori +11 Rovaniemi +4 Salla +4 Savonlinna +10 Seinäjoki +12 Tampere +11 Turku +11 Vaasa +11 +12 +12 +8 +11 +7 +11 +9 +12 +11 +11 +10 +7 +12 +5 +3 +9 +12 +11 +12 +11 Ateena +17 Alicante +15 Bryssel +13 Kööpenhamina +12 Las Palmas +22 Lontoo +15 Madrid +15 Malaga +19 Mallorca +21 Miami +26 Moskova +8 Nizza +21 Oslo +12 Pariisi +16 Rodos +22 Rooma +20 Tallinna +11 Tokio +15 Tukholma +12 Wien +12 +20 +15 +18 +10 +23 +16 +13 +20 +20 +26 +9 +20 +10 +16 +22 +21 +12 +13 +11 +11 TV ja Radio maanantaina 2. 4/8. 13.30 Ykskaks paksuna (12). 22.55 Poliisit – kotihälytys (12). 13.50 MasterChef Australia. 06.25 Huomenta Suomi. 21.00 21.00 A-studio. 11.05 Pisara. Kun yksi kadonneista löytyy elossa mutta julmasti kidutettuna, tulee tiimille kiire keksiä uhreja yhdistävä tekijä. 17.55 Mitä tänään syötäisiin?. Furu. Naiset määräävät kaikesta. Nilesin ja daphnen suunnitelmat muuttaa yhteen lykkääntyvät, kun daphnen vanhemmat saapuvat vierailulle. osa 507. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 00.35 Roba (12). 07.25 Tashi (7). Ylimääräinen ruumis. Jakso 9/12. (U) 23.40 Milja (12). 10.50 Onnenarpa. 21.50 Yle Uutiset. 11.10 Formula 1: osakilpailu. 22.35 Rizzoli & Isles (12). 14.55 Malibu Country (S). osa 504. Miten tunnistaa tulehdukselliset suolistosairaudet. 07.41 Pasin ja Kielon valtakunta (s). 18.30 Emmerdale (S). Kirja saa kustantajan, mutta millä keinoin. 22.20 Päivän sää. onko suomikin jo rikkaiden veroparatiisi. 07.31 satuja soitosta. 14.55 Friends with Better Lives (7). 22.00 Villi kortti. 18.05–18.52 Doctor Who (12). 2/6. 15.30 Yle FOLK: FOLK-raati. osa 2885. 11.10–12.10 Jumalanpalvelus. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. 21.00 21.00 E Elokuva Esa ja Vesa – auringonlaskun ratsastajat (12). Jakso 21/24. 7.40 Katutaiteesta tuli salonkikelpoista 7.50 Avioliittolaki muuttuu mitä tekee kirkko. 08.24 hillitön hotelli (7). 01.25 Frasier (S). Vieraana sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Urpo Nieminen 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 15.55 HS Uutisraportti. (s) MTV3 05.30 Aamusää. Kausi 1. 22.00 Kymmenen Uutiset. Marttyyriäiti tulee kylään, traumat siirretään seuraavalle sukupolvelle ja synnytetään kung-fu-tyyliin. Anopin vierailu, osa 1. 1/3: New York. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. Kausi 1. Kausi 1, 8/8. 20.00 MOT: Talouden tuhoava kuri. 23.35 Scorpion (12). (U) 18.00 Historia: Yhdysvaltain kutsumuskohtalo. 10.40 Emmerdale (S). 21.55 Urheiluruutu. hs-sää (1’) 19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 18.00 Emmerdale (S). . 21.00 21.00 Marja Hintikka Live. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 23.05 Yle Uutiset. 14.40 Mitä tänään syötäisiin?. 20.58 Keno. 20.30 Magnum – tarina valokuvan takana. 10.00–10.55 Murha paratiisissa (12). Elokuva Lyhytelokuva väkivallan seurauksista 8-vuotiaan Miljan silmin. 06.55 Avaruusnappulat (S). (U) 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 19.00–19.50 Tapahtukoon sinun tahtosi (7). Kausi 9. 22.50 Taitoluistelun Grand Prix. (suomi 1958, 92’) 14.45 Seniori työssä. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 21.50 Kuolleista palanneet (16). Kausi 1, 9/13. 12.00 Hehku. 17.00 17.55 Suomen huutokauppakeisari. 07.11 Nallepaini. Kausi 6, 3/18. Julien naapuri löytyy kuolleena. Yllätyksiä. 18.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. Yle TV2 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. 14.00 Uusi päivä (S). osa 9. 20.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 20.30–20.55 Siskonpeti. 07.00 Pound Puppies (S). Vapauttajat. hän haluaa selvittää mitä yliopistossa oikein tapahtuu ja miksi sen huippulahjakkaat lääketieteenopiskelijat oireilevat. Jakso 8/12. 06.00 Studio55.fi. 01.35–04.22 Yle FOLK: FOLK-raati. 08.19 Viidakkojytä (s). 5/10. 17.00 17.00 Peter Jöback, täysin sydämin. 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 3/8. 15.25 Salatut elämät (7). selostus Jere Nurminen. 13.10 Elokuva Mies tältä tähdeltä (7). Kausi 1, jakso 7/11. 21.30 Dokumenttiprojekti: Plasebo (16). 3/10. 19.00–19.54 Historia: Jaltan salainen sopimus. 07.55 Zoo Tales Special 2 (7). 09.30 Muisti: Tarkka-ampuja Simo Häyhä. 20.00 Uusi päivä (S). osa 3/12. 23.55 HS Uutisraportti. 16.00–16.44 Arto Nyberg. elokuvantekijä soluttautuu yhteen intian arvostetuimmista oppilaitoksista. Jakso 12/24. Kausi 3. dokumenttielokuva yhdenmukaisuuden pakosta ja siitä miten vaikea on mahtua hyvän tytön muottiin. Kausi 9. 07.00 taitoset. 19.30 Salatut elämät (7). Léna voi yhä huonommin. osa 4/10. 6.42 turkin vaalit 6.51 Lintujen talviruokinta 7.19 Yrittäjyyden sudenkuopat 7.43 Nenäpäivä ja esko Valtaoja 7.49 Malmin lentokentän tulevaisuus 8.15 Pienilmailun turvallisuus 8.45 Jälkihiki 9.16 Lentämisen viehätys
19.30 One Way. 23.00 SVT: Sportnytt. 01.50–06.00 Voittostudio. 11.00 SVT: Strömsö. 09.10 Radio Hämeen aamu 09.30 Yle Uutiset Häme 09.32 Radio Hämeen aamu 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Tamron Hallin rikostutkimukset. 15.50 Koputus. 13.30 Hulluna sinuun ( 7). 18.00 Kuunnelman esittely: Siunattu hulluus. 01.00 Deadwood ( 12). 9.00 Yle Uutiset. 23.45 SVT: Vintergatans väktare. 17.21 MGP 2015:n voittajakappale. 17.00 Yle Uutiset. 17.55 Kuninkaan lapset -karaoke. Rovasti Eeva Kemppi-Repo, Espoo. 18.30 Urheiluilta. 16.05 Frasier (S). LIV 09.00 Hurja remontti. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 10.30 ShowHau. 05.50 Merisää. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. VIASAT HOCKEY: 15.00 KHL: Dynamo Moskova–Spartak Moskova. 19.00 YleX Jatkot. 00.50 Teknavi. 10.03 Ajantasa: Suora linja.Ajantasan Suora linja. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 14.05 OC:n täydelliset naiset. 23.00 Murhapeli ( 12). 14.00 Maailman övereimmät juhlat (S). 19.35 Komediaputki: The Neighbors (S). 11.02 Etusivu. 17.00 Turkish Airlines Open. MTV SPORT 1: 12.00 (s) ATP Tennis, Pariisi: 1. 18.10 Pekan biisit. 01.00 Mestariampuja. 01.10–01.15 SVT: Nyhetssammanfattning. 18.00 70’s show (S). 00.30 ELOKUVA Exit Wounds. 12.10 LA Ink. 13.00 Yle Uutiset. 07.15 Philadelphian eläinpoliisit. Miten Suomea näytellään?. 22.00–22.30 Arkistosta revittyä: Hulluus. 12.10 Urheiluradio. 14.50 Frasier (S). 10.00 Elina Kottonen. 18.00 Yle Uutiset. 22.00 NBA: Boston Celtics–San Antonio Spurs. 9.03 Raatihuone (u). 20.00 Yle Uutiset. 21.00 Poimintoja ulkomaisten musiikkilehtien sivuilta. 04.40–05.10 Call Me Fitz ( 16). 23.15 Rohkaisua Raamatusta – Matti Vuolanne. 10.00 Yle Uutiset. 8.20 Kisa. 15.15 Päivän porilainen. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat TV2: 22.50 Taitoluistelun Grand Prix, Kanada: Toisen osakilpailun loppunäytös. Jalkapallon Puolan Ekstraklasa: 16.30 Gornik Leczna–Cracovia, 19.00 (s) Korona Kielce–Termalica Bruk-Bet Nieciecza, 21.30 (s) Podbeskidzie Bielsko-Biala–Jagiellonia Bialystok. 07.00 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt. 14.00 SVT: Ginas värld. 11.03 Radio Hämeen päivä 11.30 Yle Uutiset Häme 11.33 Radio Hämeen päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 13.35 Raamattu rakkaaksi. 12.15 SVT: Landet runt. 15.15 Frasier ( 7). 20.06 Parasta aikaa.Musiikkiohjelmien strömsö. 17.00 Uskon ilta. 20.35 Leipää ja kalaa. tV-urheilu YLE FEM 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 12.12 Radio Hämeen päivä 12.30 Yle Uutiset Häme 12.33 Radio Hämeen päivä 12.45 Merisää. 20.30 Simpsonit ( 7). 23.50 Bones ( 16). 13.00 Hurja remontti. YLEX 6.30 YleX Aamu. 04.15– 05.59 Sky News. 02.45–03.05 Deittikamera. 14.03 Ajantasa. 20.05 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat ( 12). 23.00 Spartacus: Kirottujen sota ( 18). 00.00. 12.00 Korealaisen keittiön aakkoset. 8.00 Yle Uutiset. TV7 08.30 Renessanssi. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.17 Radio Hämeen iltapäivä 16.30 Yle Uutiset Häme 16.33 Radio Hämeen iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Tappavat synnit. 00.05 Yöradio. 08.13 FOX Kids: Transformers. 23.15 SVT: Din släktsaga. RADIO HäME 05.00 Melkein hereillä.Aamuvirkun käsikirja. 19.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 17.00 Jerusalem studio. 11.57 Päivän mietelause. 12.10 SVT: Programtablå. 01.01 SVT: SVT Nyheter Stockholm. 16.30 Blue Bloods ( 12). 13.45 Huijari pilasi elämäni. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 02.00 Vaaralliset valinnat. 6.56 Päivän mietelause. 22.45 Yliluonnollista. 22.30 Hottikset (S). 17.30 Elämän pitkospuilla. 00.30 Loop ja Me Naiset esittää: Olisinpa tiennyt. 21.00 Yle Uutiset. 20.00 Poliisit (S). 20.00 NFL: Denver Broncos–Green Bay Packers. 14.00 New York Maraton. 01.55 Täysillä tutkaan (S). 20.30 Pelastuksen sofar. 13.00 Yle Uutiset. 9.30 Yle Uutiset. C MORE TENNIS: 9.40, 1.25 Swiss Indoors Basel. 7.30 Yle Uutiset. 14.20 Herra, opeta minua. 7.59 Hyvää huomenta. 6.15 Aamuhartaus. 16.15 Faunin iltapäivä. 17.10 Hartaus. 08.05 Lasten eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit. 3.25 (s) NFL: Carolina Panthers–Indianapolis Colts. Northern Lights Challenge: 19.00 Karsinnat, 21.00 Finaali. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Pulmuset (S). 10.00 Teemu Laurell. 9.31 Puheen Aamu. 11.00 Keskipäivän tasaus. 22.00 Chicago P.D. 20.00 Hero-lyhäri: This is my Office. 21.55 (s) Serie A: Palermo–Empoli. 13.03 Radio Hämeen päivä 13.30 Yle Uutiset Häme 13.33 Radio Hämeen päivä 14.00 Yle Uutiset. 18.20 Lasten posti. 12.30 Suolapala. 22.35 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat ( 12). 16.40 Kosketus. 16.45 Lindsay (S). 06.45 Pulmuset (S). 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.03 Päivä tunnissa.Päivä tunnissa summaa ja taustoittaa päivän uutisia ja puheenaiheita. 11.55 Lääkärit. VIASAT SPORT XTRA: 1.55 (s) MLB: World Series: Mahdollinen 5. 09.50 Päämäärään innostajat!. 14.03 Puheen Iltapäivä. 06.30 Yle Uutiset Häme 06.32 Radio Hämeen aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Toivon lauluja. marraskuuta 2015 Forssan lehti. 7.10 Aamusoitto. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. AVA 09.30 Jamie Oliverin kotona. 16.03 Tiina Lundberg. 9.00 Yle Uutiset. 19.30 Last Man on Earth (S). 17.00 Bimbo Oy. 21.45 (s) Valioliiga: Tottenham–Aston Villa. 19.00 Maailman övereimmät juhlat ( 7). 20.00 Puheen Ilta. 18.05 Hengenvaarallinen saalis: spesiaali. ottelu. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 02.00 Sinkkuillallinen. 06.38 FOX Kids: My Little Pony. TV5 06.15 Pulmuset (S). 19.00 New Yorkin luksuslukaalit. 16.15 Urheiluradio. 14.00 Yle Uutiset. 12.50 Jamie Oliverin etniset herkut. NELONEN PRO 2: 15.30 SM-liiga: Blues– HIFK. 19.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. 8.30 Yle Uutiset. 14.00 Samuli Väänänen. 14.30 SVT: Sportspegeln. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.01 YleX Jälki-istunto. 13.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 14.40 Talent UK. 20.00 Ivan Puopolo. 20.00 Rillit huurussa (S). 18.30 Taivaallista menoa: Kun äiti sekosi. 15.00 Toivon päivä. 14.05 Viikon levy. 11.00 Yle Uutiset. 14.00 Pako lahkosta (S). 18.50 Merisää. 21.35 Elämänkoulu. 10.30 Farmi (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.55 Viikon teos. 21.55 Suomi tänään. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 09.05 Urheiluradio. 01.00 Valheen vangit ( 12). 11.55 Huipputatuoija haussa. 18.55 Parasta aikaa. 00.35 Maatilan prinsessa. 07.25 FOX Kids: PacMan. 21.00 Rikkaiden panttilainaamo. 03.54 Yöradio. 14.00 Alaskan poliisit. 03.50 5D: Olen strippari. 15.45 Pala Konttista. 13.00 Klassista kahteen. 12.20 Vanha Testamentti avautuu. 11.00 Välilevyjä: S.D.G.?. 20.45 Oddasat. 19.05 Simpsonit ( 7). VIASAT SPORT FINLAND: 18.25 (s) KHL: Dinamo Minsk–Dinamo Riika. 22.00 Uutiset tasatunnein. 7.02 Puheen Aamu. 02.05 Verisukulaisia. Ohjelmatiedot: www.tv 7.fi AKUUTTI YLE TV1 KLO 18.30. 08.12 Radio Hämeen aamu 08.30 Yle Uutiset Häme 08.32 Radio Hämeen aamu 09.00 Yle Uutiset. 12.30 Oho, olen raskaana!. Turussa tutkitaan, miten musiikin kuuntelu kuntouttaa aivoinfarktipotilaita. VIASAT SPORT: Serie A: 14.30 Inter–Roma, 21.55 (s) Palermo–Empoli, 00.00 Lazio–Milan. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 21.15 Passion for Jesus. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 6.50 Viikon teos. 22.25 FriiD: Vankilavauvat. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 7.15 Raamattuavain. 17.15 Blue Bloods ( 12). 21.00 Efter Nio. 15.00–16.00 SVT: Allt för Sverige. 02.55 Live From Abbey Road. 20.05 Sää. 12.00 New York Maraton. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 16.05 Talent UK. 14.50 FriiD: Haamuetsivät. 15.00 Pilanpäiten. 00.00 Villiruoan valtiaat. 16.00 Jalkapallon Major League Soccer: Pudotuspelit: 1. 17.20 Radio Hämeen iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 01.20 Lainvalvojat ( 7). 18.50 Iltahartaus. 21.20 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. JIM 11.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Heikki Meriläinen: Pietolan tytöt, osa 72. 09.10 TV Shop Tvins. 12.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 16.00 Yle Uutiset. 15.00 Tappavat suhteet ( 12). 15.15 X Factor UK. 7.30 Aamuhartaus. 08.50 Raamattu, evoluutio ja arkeologia. 16.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 21.00 Criminal Minds. 16.02 Tunti Lauran kanssa. 8.50 Päivän blogi. 23.10 5D: Olen strippari. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.36 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. 06.16 FOX Kids: Pound Puppies. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. Fiskarsissa joka viides on taiteilija. 08.10 Urheiluradio. 17.35 Rakkauden perässä etelään. 00.25 Deittikamera. 05.30 Uutiset ja sää. 11.03 Puheen Päivä. 20.00 Sanan ja runon tuoksua. 16.20 Renessanssi. 23.00 Viikon levy (u). 15.05 Kultakuume. 13.15 Uskomattomat puumajat. SUb 10.00–11.00 Lemmen viemää ( 7). 11.40 SVT: Det handlar om dig. 22.30 Nascar: Martinsville. 15.40 Frasier (S). 09.45 Musiikkia. KUTONEN 06.25 Uskomattomat puumajat. MTV SPORT 2: Valioliiga: 18.00 Chelsea–Liverpool, 19.50 Crystal Palace–ManU, 21.40 Southampton–Bournemouth. 9.05 Muistojen bulevardi. 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Siunattu hulluus, osa 2/2. 21.00 ELOKUVA Kaameat pomot ( 12). 17.00 Yle Uutiset. 17.00 Hulluna sinuun (S). 21.00 TV 7 Israel News. 18.00 Deittikamera. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.00 70’s show ( 12). 22.05 Kuusi kuvaa: Ylilääkäri Juha Hänninen. 22.35 Kardashianit. 7.40 Puheen Aamu. 15.00 Lentoturmatutkinta. 13.02 Jari Sarasvuo. 20.30 Intohimon uhrit. 21.50 Merisää. 14.50 Ajankohtaista Lähi-idästä. VIASAT GOLF: 12.30 CIMB Classic. 19.10 (s) Ravit: Toto4. 18.00 Dubain lentokenttä. 12.00 Oho, olen raskaana!. RADIO NOVA 6.00 Minna, Matti ja Rajalan Tumppi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.02 Yöradio. 22.15 Käännekohta. 01.00 Tilt. 21.55 The Walking Dead. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 15.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. puolivälierä. 16.00 Lentoturmatutkinta. 18.03 Parasta aikaa.Musiikkiohjelmien strömsö. 18.30 Tulimummot. 18.35 Return To Amish (S). 22.45 SVT: Svenska hemligheter. 00.54 SVT: Kulturnyheterna. 15.10 American Chopper. 02.30 American Chopper. 13.50 Makuja ja elämää. 00.15 SVT: Aktuellt. kierros. 01.05 Columbo ( 12). 8.03 Puheen Aamu. Osallistu keskusteluun puh. 23.35 Vallan linnake ( 12). 11.00 Yle Uutiset. ( 7). 15.00 Tanssin superäidit. 12.25 Alivaltiosihteeri. 10.45 Viikon levy. 18.00 Nasta raamis. 19.03 Urheiluradio. 12.55 Suomi tänään. 07.49 FOX Kids: Monsuno. NHL: 17.00 New Jersey Devils–NY Islanders, 21.00 Montreal–Winnipeg, 2.35 (s) Toronto Maple Leafs–Dallas Stars, 5.05 (s) Vancouver Canucks–Philadelphia Flyers. 17.30 Goldbergit (S). EUROSPORT: 9.30, 20.15, 21.45 (s), 00.45 (s) Jalkapallon alle 17-v. 16.50 Ohjelmatiedot. 00.00 SMliiga: KooKoo–SaiPa. 20.00 Jon ja Kate + 8. 18.55 Loop Looks: Mikko Vainio. 12.40 Viikon teos. 21.00 Valtiatar ( 12). 12.05 Puheen Päivä. 19.30 Poliisit ( 7). FRII 08.10 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 03.15 JO. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 00.50 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 00.00 Cops. 23.20 Tappava houkutus. 15.20 Jerusalemin muureilla. 9.02 Puheen Aamu. Yöohjelmaa. 20.00 Valheen vangit ( 12). 18.30 Leijonan luola UK. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 20.00 Närbild. 00.30 Valioliiga: Tottenham–Aston Villa. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 14.30 Candice sisustaa. 04.35–05.24 Tappavat suhteet ( 12). 20.03 Urheiluradio. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 17.05 LA Ink. 19.30 Lähellä ja kaukana. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Sport Girl 2016. 22.05 Jari Sarasvuo. 12.50 Päivän blogi. 13.00 Alaskan poliisit. 13.00 Goldbergit (S). 04.10 Call Me Fitz ( 7). 17.00 Sinkkuillallinen. 16.00 Neljät häät Amerikassa. 10.20 Isä meidän. 23.03 Päivä tunnissa. KUVA: Samuli Holopainen/Yle YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 14.00 Jalkapallon Bundesliiga: Hamburger SV–Hannover 96. 14.30 Toivon tripla. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 0203 17600, tekstiviesti RS (välilyönti) AJANTASA (välilyönti) kommenttisi numeroon 16149 ( 0,40 e/ viesti) tai ajantasa@yle.fi 10.55 Pikkujuttu. 7.45 Hartaita säveliä. 15.05 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 01.30 Vaaralliset valinnat. 16.30 Pulmuset (S). 23.03 Yöradio. 01.02 Yöradio Kasaritunti.Klo 01-02 Kasaritunti 02.00 Yle Uutiset. 10.00 Snooker International Championship, Kiina: Finaali. NELONEN PRO 1: 14.00 NFL: Kansas City Chiefs–Detroit Lions. 20.30 Panttilainaamon autospesialistit. 23.25 Dexter ( 16). 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 19.00 Jumala puhuu. 19.05 Parasta aikaa.Musiikkiohjelmien strömsö. 8.40 Puheen Aamu. 17.20 Suomalaisia tutkimusmatkailijoita: Erland Nordenskiöld. 01.10 Jodie Marsh: Neitsyet ( 12). 20.55 Lohdutussanoja elämän taistelussa. 3.35 (s) NHL: Chicago Blackhawks–Los Angeles Kings. 6.05 Hartaita säveliä. ( 7). 20.00 Hittikärpänen. 7.00 Yle Uutiset. 13.50 Marttyyrien ääni. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 20.15 Sanaa naisilta. 20.30 Bussi. 07.25 American Chopper. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 03.50– 04.41 Pahuuden ytimessä. 16.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.30 70’s show (S). 14.00 Monster Jam – International Racing and Freestyle. 12.50 Amerikan paras ravintola. 19.00 Totta vai tarua?. 17.30 Hell’s Kitchen. 23.30 Täydelliset naiset ( 12). 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 21.05 Las Vegas ( 7). 02.20 Low Winter Sun. 16.00 Sari Seppälä & Ile Jokinen. 22.35 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 15.55 Yle News. 18.02 Alusta alkaen. 09.00 Wipeout. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut. 14.00 Näistä levyistä emme luovu. MTV3: 11.10 F1: Meksikon osakilpailu. 22.00 Suomen Tulli. 00.05 Historian salaiset kansiot ( 7). 23.15 Talking Dead. 13.05 Näkövinkkeli. 5.15 (s) Hevosurheilu: Melbourne Cup, Australia. 22.55 Catfish – deittihuijarit. 01.50 Dexter ( 16). 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Grand Designs – unelmaasunnot. 17.00 Lemmen viemää (S). 09.00 TV Shop Tvins. 6.25 Aamusoitto. HERO 13.10 Maailman övereimmät juhlat (S). 19.50 Arkisto: Mistä minä luovun. 16.35 Hurja remontti. 13.03 Raatihuone (u). 03.20 Chicago P.D. 18.00 MasterChef VIP. 20.30 Varastojen metsästäjät: IsoBritannia. 21.45 Herätyksen läpimurto. 00.05 Maatilan prinsessa. 08.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. 00.20 Kohtalokkaat valinnat ( 12). 19.05 Komediaputki: The Neighbors (S). 15.05 Radio Hämeen iltapäivä 15.30 Yle Uutiset Häme 15.35 Radio Hämeen iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.10 Hengenvaarallinen saalis. 14.00 Candice sisustaa. yle.fi/bluesministeri 23.00 Yle Uutiset. 22.50 Arvassalo ry: Tulevaisuus tehdään tänään. 20.00 Grand Designs Australia. 12.00 Akvaariomestarit. 07.10 Urheiluradio. 21.40 Urheiluradio. 21.00 ELOKUVA Scary Movie 4 ( 16). Yle Uutiset ja sää. 15.50 Epäkelvot deittikumppanit. 21.30 Lätkävaimot (S). 18.15 Professori Huja-Haja. 19.15 Eteläsavolaisten askelissa. 17.25 Sirkusseilaajat. 12.30 Politiikkaradio. 7.50 Aamuhartaus. 10.00 Yle Uutiset. 03.00 Yle Uutiset. 18.30 Deittikamera. 22.00 YleX Encore. 17.05 X Factor UK. 1.30 TCR: Buriram. 10.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. Uutiset ja sää tasatunnein. 7.00 Parempi huomen. 17.00 NFL: Chicago Bears–Minnesota Vikings. 12.00 Taitoluistelu: Grand Prix, Kanada. 04.59-05.00 Yöradio. 8.10 Ykkösaamu. 18.00 BUU-klubben: Kiia ja kissa. 11.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 00.45–05.45 Yön AVA. 23.30 Taitoluistelu: Grand Prix, Kanada. 13.30 Viestejä tuonpuoleisesta. 09.00 TV Shop Tvins. 14.30 70’s show ( 7). 11.00 Kirsi ja himoshoppaajat. MM, Chile: Puolivälierät. tv ja radio 21 maanantaina 2. 13.00 SVT: Babel. 10.03 Puheen Päivä. 10.00–10.55 Grand Designs – unelma-asunnot. 17.40 Atomien laulu. 22.00 Yle Uutiset. 20.05 A-Team ( 12). 6.05 Yle Puhe esittää. MTV MAX: 14.40 F1: Meksikon osakilpailu. EUROSPORT 2: 9.00, 13.00 FIA WTCC: Vakioautojen MM-sarja, Thaimaa. 12.00 (s) BNP Paribas Masters, Paris. 07.12 Radio Hämeen aamu 07.30 Yle Uutiset Häme 07.32 Radio Hämeen aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. FOX 06.00 Sky News. 17.03 Päivä tunnissa. 21.35 Novosti Yle. 7.45 Sykettä Israelista. 18.35 Aikamerkki. 18.55 Sydämellä. 12.30 Lauran matkakuvia: Tukholma. 21.00 E ELOKUVA The ChangeUp ( 12). 12.10 Suoria kysymyksiä islamista 4/5: Äärilikkeet
urjalalainEn Sara Lahtinen kiitteli myös yleisöluisteluaikaa. Urjalan jäähallissa yleisöluistelua kerran viikossa. Lahtisen 3,5-vuotias poika Riku Harju ei pistä vastaan. –?Jäin juuri eläkkeelle, joten mistäs sitä tietää, vaikka tästä löytyisi uusi harrastus. Pimeä päättyy 7.06 ja alkaa klo 17.11. –?Aamupäivällä tulemme jäälle ja silti ehdimme vielä iltapäivällä Forssan Vesihelmeen uimaan. Opin luistelemaankin. Topi, Topias Huomenna: Terho Asteroidissa pääkallokuvio Maan melko läheltä ohittaneen asteroidin pinnasta on havaittu pääkallokuvio, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa. Tutkijoiden mukaan kyseessä oli kuollut komeetta. Asteroidia ei voinut nähdä Maasta paljain silmin tai edes kiikareilla, kerrottiin Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta STT:lle jo lauantaina. Koijärveläinen Saha ilmoittautuisi aikuisten alkeisluistelukouluun, jos sellainen olisi tarjolla. Nasan tutkijat ällistelivät komeettaa Havaijilla sijaitsevalla infrapunateleskoopillaan sekä Puerto Ricossa sijaitsevalla tutkalaitteistolla. –?Puerto Ricon kuvissa komeetta näyttää halloweenin kunniaksi pukeutuneen pääkalloasuun, vitsaili tutkija Kelly Fast. KuVA: Tapio Tuomela Vaikeinta on pystyssä pysyminen Forssalainen elviira Saha on innoissaan luistelemisesta. Täytyy vaan ensin mennä jonnekin luonnon jäälle harjoittelemaan pimeän turvin. STT–ReuTeRS Maan ohittanut komeetta kuvattiin Nasan tukikohdasta Havaijilla. MuMMu on pannut merkille, että nyky-Suomessa ei voi enää luottaa siihen, että lapset oppisivat talven aikana luonnonjäillä luistelemaan. En ole luistellut ikinä. Seurana oli kymmeniä aikuisia ja lapsia. Vaikeinta alussa oli pystyssä pysyminen, mutta nyt potkut jo sujuvat. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.53 ja laskee klo16.24. Joskus lapsena kokeilin kerran pari jonkun toisen hokkareilla. Isä Markuksen luentosarja klo 17.30 Forssan ortodoksisessa toimintakeskuksessa (Keskuskatu 10). Hyvää jääkeliä ei ehkä riitä kuin pariksi viikoksi. Jäätunnin jälkeen onkin taas ruokaaika, hän kertoi. Jos vastaavan kokoinen asteroidi joskus osuisi maahan, se aiheuttaisi valtavaa tuhoa. Johanna Puukka Urjala Forssalainen Elviira Saha kiersi Urjalan OP-Areenan kaukaloa vastapäivään. urjalassa jäähallin sunnuntain kello 10–11 on varattu mailattomille 3,5-vuotias Riku Harju opetteli sinnikkäästi urjalan jäähallissa luistelun jaloa taitoa. Luistelu on hauskaa, Elviira kertoo. Mummu kuljetti lapsenlapsensa lauantaina Urjalaan Sisukiekon luistelukouluun. –?Minä opin jo uimaan. Elviira mieli jäälle myös sunnuntaina. Nyt on vaan lähdettävä kypäräostoksille, sillä täällä on kuulemma kypäräsääntö. MARRASKuuTA. –?Täytyy myöntää, että mieli kyllä tekisi. Mahtaisinko uskaltaa. –?Lasten kannalta tämä sunnuntainen yleisöluistelu Urjalassa on juuri sopivaan aikaan. KuVA: NASA Pankais Poiketen Tänään • Osuuspankkiviikon kahvitus Humppilan ja Jokioisten osuuspankeissa. Huomenna • Kasteeseen valmistautuminen. Seurana ja opettamassa olivat äiti Sara Lahtinen ja serkku Veera Ranta. –?Aluksi kaikkein vaikeinta oli pystyssä pysyminen, mutta ei se haittaa. Olisi niin mukava yhdessä Elviiran kanssa luistella, hän totesi. Kaikilla oli yhteinen tavoite eli pitää hauskaa ja kehittää luistelutaitoa. KuVA: Tapio Tuomela Ajassa maanantaina 2. Elviiran huoltajana paikan päällä oli mummu Raija Saha, joka ei itse ole tohtinut jäälle. Kokouksia • Tammelan Karjalaseura ry:n syyskokous klo 18 Pappilassa. On herätty rauhassa ja syöty aamupala, joten hyvin ehtii kymmeneksi jäälle. Vielä. Se jää ilman muuta perheen sunnuntaiohjelmaan. marraskuuta 2015 Forssan lehti 22 MAANANTAi 2
1151 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. se ei ehkä ollut kovin hyvä idea. 64: 3 raimo ei halunnut tuhlata yhtään rahaa arkkuun.... FL Rivolle hopeaa Johanna Puukka Forssa Forssalainen Riku Virtanen eli räpartisti Rivo joutui tyytymään hopeasijaan vuoden 2015 RAP SM Freestyle Battle -kilpailussa. Ikimuistoisista ajoista ei ole tietoon tullut, ei korva ole kuullut, ei silmä nähnyt, että olisi muuta jumalaa kuin sinä, Jumalaa, joka auttaa niitä, jotka häntä odottavat. Seurana ja opettamassa olivat äiti Sara Lahtinen ja serkku Veera Ranta. RIvon eli Riku Virtasen tavoitteena oli voitto, mutta tänä vuonna oli tyytyminen hopeaan. FL Kaikilla oli yhteinen tavoite eli pitää hauskaa ja kehittää luistelutaitoa. Forssan kaupungin nettisivujen mukaan jäähallissa pääsee liukkaille keskiviikkoisin kello 13–15 ja harjoitushallissa sunnuntaisin kello 14–16. Myös toinen forssalainen eli Krister Forston osallistui kisaan. Voiton vei tällä kertaan MC Kajo ja kolmanneksi sijoittui MC Toni. marraskuuta 2015 Forssan lehti päiVän sana. Kilpailijoita oli kaikkiaan 52. Taso oli kisassa kova: MC Kajo vei mestaruuden nyt kolmatta kertaa ja viime vuoden voittaja sijoittui kolmanneksi. 3,5-vuotias Riku Harju opetteli sinnikkäästi Urjalan jäähallissa luistelun jaloa taitoa. Jes. Tuomareina perjantaina Helsingissä järjestetyssä battlessa toimivat Stig, Nopsajalka, Särre ja Gettomasa. KUVA: Tapio Tuomela Vaikeinta on pystyssä pysyminen luistelijoille ja kello 11–12 kaukalo on mailallisten. Virtasella on jo plakkarissaan mestaruus vuodelta 2013. KUVA: Lassi Puhtimäki ajassa 23 maanantaina 2. somerolla yleisöluisteluaikataulut voi tarkistaa jäähallin tapahtumakalenterista internetistä. Ensi lauantaina on luvassa yleisölle jääaikaa kello 9–10.30 ja ensi sunnuntaina kello 10–11.30. joten hänen ex-vaimonsa valitsi jotain minkä hän koki sopivaksi raimolle
Tanssikenkiä, kävelykenkiä, työ-/ terveyssandaaleita, aamutossuja, nilkkureita ja nahkasaappaita. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole tulossa uutta mittaristoa, mutta jo käytössä olevia voidaan käyt tää nykyistä laajemmin. Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä Torstaina 5.11. Jos entistä useampi siis määritellään omaishoitajaksi, siitä koituu kunnalle menoja säästöjen sijaan. Kustannusten ja säästöjen laskemista vaikeuttaa se, että omaishoidon kulut lankeavat kunnalle. –?On paljon työtä, joka ei näy tilastoissa, koska hoitajuus ei ole kokopäiväistä eikä hoitajalle makseta tukea. –?Omaisilla on suuri riski uupua ja sairastua itsekin masennukseen, kun elämä pyörii kokonaan läheisen sairauden ympärillä. (03) 581 1900 Palvelemme: ma–pe 7–18, la 9–14 59 00 Mora MMIX S5 käsisuihkusetti (92,55) Mora MMIX kylpyhana 730100 199 00 (262,00) Kääntyvä vaihdinjuoksuputki, paineentasaaja 1 99 pss Ilman korttia tai yksittäin 3,49 rs (11,63-13,96/kg) porin Leivän Kaurasämpylä tai rouhesämpylä 10 kpl/450 g (4,42/kg) 4 99 Kg -42% 4 00 2 rs Edullisesti alkuviikkoon Tiina suosittelee TArJOUKsET VOIMAssA MA-KE 2.-4.11.2015, ellei toisin mainita Kartanonkatu 11, 30100 Forssa Palvelemme ark. klo 14 mennessä. KENKÄMARKKINAT huomenna tiistaina 3.11. Ruutiainen on mielenterveysomaisten keskusliiton FinFamin hallituksen puheenjohtaja ja itsekin omainen. FL-LM OmaishOitO Sijaishoitaja mieluiten kotiin • Omaishoitajien jaksamista pyritään tukemaan muun mu assa tarjoamalla entistä enem män sijaishoitajia kotiin. Sosiaalija terveysministeriössä pohditaan myös, miten vapaat voitaisiin tarjota myös niille hoitajille, jotka eivät ole omaishoidon tuen piirissä. Niitä sitten levitetään muihinkin kuntiin, kertoo STM:n neuvotteleva virkamies Anne-Mari Raassina. 03 41551 LEHDESSÄ TEEMA TIEN PÄÄLLÄ Tehtävät ilmoitusaineistot viimeistään tiistaina 3.11. Toimi heti! MYYNTI 02 2590 200 HINTASHOKKI! 295 € Etäohjausvalmius (Wi-Fi), Toshiban tekniikka, käyttöala 20-100 m2. Hän ei ehkä tunne nälkää ja janoa, ja hän saattaa lähteä vaikka talvipakkaseen vähissä vaatteissa. Omaisella on silloin suuri vastuu arjen sujumisesta, kuvailee Anita Ruutiainen. Valmiit ilmoitusaineistot viimeistään keskiviikkona 4.11. Säästötkin lienevät lähempänä kolmea miljardia kuin kahta. On arvioitu, että nykymallilla omaishoitajat säästävät yhteiskunnan varoja 1–2 miljardia, mutta Pia Hytönen uskoo, että todellinen luku on vielä suurempi. marraskuuta 2015 Forssan lehti 24. 03-424 66900 BIDETTAkäsisuihku 16 Forssa: Aleksinkatu 2, p. • Ensi vuoden syksyllä alkaa aluekokeilu, jossa haetaan mal leja sijaistamiseen. Hallitusneuvotteluissa on sovittu 75 miljoonan euron vuosittaisesta lisärahasta omaisja perhehoitajien vapaisiin. Moni suosisi kotihoitoa. klo 10-17 K-Supermarket, Kartanonkatu 11 Suomalaisia laatukenkiä halvalla. SUURJAKELU Ilmoitusvaraukset ja tiedustelut Minna Aaltonen 050 342 6610 Pia Oksa 050 313 8987 Pia Heidenstrauch-Harteva 040 528 2269 Sähköposti: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Ilmoittaja, varaa ilmoitustila suurjakelustamme ja tarjoa ostovinkkisi tai palvelusi lukijoillemme! VIIKON TARJOUS VN Vesinummela Oy Putkiexpert ® LVI-AMMATTILIIKE www.vesinummela.fi Myymälä avoinna ma-pe 9-17 Puh. 03-424 66900 BIDETTAkäsisuihku 16 VIIKON TARJOUS VN Vesinummela Oy Putkiexpert ® LVI-AMMATTILIIKE www.vesinummela.fi Myymälä avoinna ma-pe 9-17 Puh. 050 572 1565 Esko Aaltosen katu 2, FORSSA P. klo 14 mennessä. • Omaishoidon tukeminen on hallituksen kärkihankkeita. Se takaisi heille kunnan tukipalveluita ja mahdollisuuden vapaapäiviin, jolloin sijainen hoitaisi mielenterveyskuntoutujaa. Lähde: Anne-Mari Raassina, STM Anita Ruutiainen uskoo, että moni mielenterveysomainen haluaisi saada omaishoitajien tukipalveluita, vaikka ei olisikaan kokopäiväinen omaishoitaja. –?Ensi vuoden syksyllä alkavat aluekokeilut, joissa pyritään löytämään hyviä sijaistamisen malleja. Tervetuloa! SUOSIKKIKENKÄ p. Myös arviointiperusteita on mietitty yhdessä järjestöjen kanssa, mutta ainakaan vielä kuntiin ei ole tulossa yhtenäistä mittaristoa. Nekin, joilla siihen olisi tarvetta, eivät välttämättä edes viitsi hakea omaishoidon tukea, koska sitä ei yleensä saa. Kotona Hoitaminen säästää yhteiskunnalta paljon rahaa. Hoito olisi järjestettävä muulla tavoin. KUVA: Eetu Sillanpää Omaisen elämä voi pysähtyä täysin Moni mielenterveys omainen hyötyisi omaishoitajuudesta, koska silloin voisi pitää vapaapäiviä. Solar Inverter 1.198 € ILMALÄMPÖPUMPPU Nadia Paavola Mielenterveysomaisen elämä on paljolti kiinni siitä, millainen vaihe sairastuneella läheisellä on meneillään. –?On kuitenkin parempi, että lakiin kirjataan hoitajien oikeuksia, muuten vapaapäivät eivät ainakaan toteudu, Raassina toteaa. Omaishoidon kehittäminen on myös yksi hallituksen kärkihankkeista. –?Usein arvioinnissa keskitytään vain fyysiseen hyvinvointiin ja mielenterveys jää huomiotta, sanoo FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen. vapaapäivät 3 pvä/kk • Lakiin on tulossa kirjaus omaishoitajien oikeudesta kolmeen vapaapäivään kuussa. Vaativaa omaishoitotyötä tekee arviolta 350?000 suomalaista, mutta tuen piirissä on vain noin 42?000 hoitajaa. –?Psykoosissa sairastunut voi olla vaaraksi itselleen. Hän uskoo, että moni läheinen haluaisi omaishoitajan statuksen. Todella harva mielenterveysomainen on omaishoitaja. paljon uusia malleja. Rahoituksen turvin pyritään turvaamaan, että omaishoitajat voisivat pitää kolme vapaapäivää kuukaudessa. Toimivim mat pyritään saamaan valta kunnalliseen käyttöön. maanantaina 2. 7-21, la 7-18, su 12-18 www.k-supermarket.fi/forssa Tuoreet silakkafileet suomi säävaraus Kariniemen Kananpojan Fileesuikaleet ja HK rypsiporsaan fileesuikaleet 250-300 g (6,67-8,00/kg) Katso ehto. Mielenterveysomaiset haluaisivatkin kehittää arviointia siten, että siinä tulisi nykyistä paremmin esiin myös psyykkinen terveydentila. Omaishoidon tuki on kunnan myöntämä ja sen saamisen arvioin tiperusteet vaihtelevat kunnittain. • Tuen tarpeen arviointiin mietitään toimivaa mittaria