Malmströmin käsissä syntyi muun muassa Artekin Mademoiselle-keinutuoli mittakaavassa 1:10. Selvitysmies antaa oman esityksensä parin viikon kuluessa. Tammela saamassa uuden skeittipuiston Raimo Honkala jättää työnteon nuoremmille Nevalainen vuoden nuori taiteilija UUTiseT 6 URHeilU 16 laUaNTai 12 ajassa 22 Forssalaisilla mellakkavarusteilla kysyntää • Epävarma kansainvälinen tilanne on lisännyt forssalaisen C.P.E Production Oy:n tuotantoa. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi lauantai 3.10.2015 • N:o 267 loUNais-HäMeeN MaaKUNNalliNeN ääNeNKaNNaTTaja | PeRUsTeTTU VUoNNa 1917 | www.FoRssaNleHTi.Fi. • Irtonumero 1,50 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Maria Malmström käytti tunteja saadakseen tikkuja hiottua loivemmaksi. Yritys on tuomassa markkinoille myös uuden luotiliivin. Onneli ja Anneli -kirjat ovat olleet monen nukkekotiharrastajan innostuksen alkulähde. . KUVa: Maria Malmström HKscanilla pidettiin hiljainen hetki • Menetettyä luottamusta yritetään kerätä kasaan talven aikana. Nyt Onneli ja Anneli seikkailevat jo toisessa elokuvassaan, jossa voi nähdä Maria Malmströmin tekemiä pienoismalleja. ajassa 22 uutiset 2 uutiset 8 uutiset 10 uLKOMaaN uutiset 14 Pienyrittäjät haluavat lisää joustoja • Etenkin työaikojen nykyistä joustavampi järjestely olisi pienten ja keskisuurten yritysten mieleen, kun paikallista sopimista aiotaan lisätä. . Bongaa neito leffassa artekin Mademoiselle-keinutuoli on konstikas tehdä, sillä sen selkänoja rakennetaan cocktail-tikuista, jotka ovat oikean keinutuolin selkänojaan nähden liian pyöreitä. FPs:n uusi sentteri aloitti voitokkaasti Kasparov: Putin haluaa syyriaan suursodan • Oppositiojohtaja ja shakkilegenda Garri Kasparov antaa piikin länsimaille liian kauan jatkuneesta myöntyvyydestä Venäjän suhteen
–?Me olemme kasvaneet tasaisesti 10-20 prosentin vuosivauhtia. VHVOpuksen palveluksessa Tsekeissä on tällä hetkellä noin 30 henkilöä. Yrityksen tuotannosta noin 90 prosenttia menee vientiin. Yhtiöllä on ompelutehdas Neratovicessa Prahan pohjoispuolella ja pääkonttori Zbraslavissa, Prahan esikaupungissa. Euroopan ulkopuolelle vientiä on esimerkiksi Panaman ja Malesian poliisivoimille. FL C.P.E. Lisäksi myynnissä on Helikon tuotemerkin asusteita takeista housuihin ja shortseihin. Olemme messuilla nyt viidettä kertaa. Kansainvälinen tilanne lisännyt kysyntää mellakkapoliisien varusteista. Eri standardit vaihtelevat maittain. Sille ollaan hakemassa espanjalaisen AiTexin sertifikaatti. Euroopassa vientiä ei ole Baltiaan Viroa lukuun ottamatta, Venäjälle, Bulgariaan ja Romaniaan. Jaakko Leinonen Forssa Viranomaisille tarkoitettujen suojavarusteiden valmistaja C.P.E. Mitään suunnitelmia tuonnista ei ole. Production omistukseen. C.P.E. Produntion on juuri ostanut 85 prosentin osuuden tsekkiläisestä varusteiden ompelua yritykselle alihankintana tehneestä VHV-Opusta. . C.P.E. Tsekeissä tullaan jatkamaan myös jääkiekkovarusteiden tekoa tsekkiläisen jääkiekon tarpeisiin. Production laajentaa Forssassa . Harri Kolu on pukenut päälleen pitkään kehitellyn Black Diamond -luotiliivin, joka esitellään marraskuussa Pariisin Milipol-messuilla. kolu vakuuttaa , että vaativien tuotantosarjojen ompelu ja suojapaneelien valmistus säilyy jatkossakin Forssassa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Production laajentaa tuotantoaan Forssassa. C.P.E. Tarkoituksena on saada yritys kokonaan C.P.E. Myynti tapahtuu maissa olevien myyntiorganisaatioiden kautta. Kontaktien luomisessa messut ovat tärkeät. Laajennuksen myötä työntekijöiden määrää lisätään muutamilla Forssassa. Joni Käpylä valmisti eilen mellakkakilpiä, jonne on tilattu varusteet 2 300 mellakkapoliisille. Ensi kesänä yrityksen nykyisten tilojen yhteyteen Asentajankujan varrella Viksbergissä rakennetaan 500 neliön suuruinen lisähalli nykyisten noin 1?500 neliömetrin tilojen yhteyteen. C.P.E. Tilaajina ovat niin Unkarin kuin Slovakian poliisi. Meille tärkeä tapahtuma on joka toinen vuosi järjestettävät Milipolmessut Pariisissa, jotka ovat nyt marraskuussa. Kolu ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että tuotteita lähdettäisiin markkinoimaan myös Suomeen. Kaikkiaan luotiliivi painaa noin 1,5 kiloa. KUVAT: Tapio Tuomela Uutiset lauantaina 3. lokakuuta 2015 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Lisäksi liiviin voidaan lisätä puukoniskun tai sirpaleiden varalta. Forssalaisyrityksen asiakkaina ovat lähes kaikki läntisen Euroopan maiden puolustusja poliisivoimat. Uusi luotiliivi on aiempia luotiliivejä kevyempi ja joustavampi. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Se on vienyt kaksi vuotta. Luotiliivi saatetaan rakentaa 20-40 eri kerroksesta, jotka vaimentavat luodin iskua. Suuri osa kasvusta saadaan myyntiverkoston laajenemisen kautta. Kolu sanoo luotiliivin tuotekehittelyn olevan pitkän ja vaativan prosessin. Production tuo maahan myös saksalaisia Haix-kenkiä viranomaisten, turvakenkiä tarvitsevien, retkeilijöiden ja frisbeegolfinpelaajien käyttöön. Tilauksen arvo on noin miljoona euroa. Messuilla tullaan esittelemään myös uusi Black Diamond -luotiliivi. Productionilla on Forssassa oma ampumarata, jossa luotiliivejä voidaan kehittää ja testata. Viranomaisten kanssa kauppaa hieroessa saattaa kulua helposti pari vuotta ennen kuin kauppa saa hyväksynnän ja rahoituksen, Kolu sanoo. Yrityksen toimitusjohtaja Harri Kolu sanoo kansainvälisen epävakauden lisääntymisen näkyvän myös yrityksen tuotteiden kysynnässä erityisesti mellakkapoliisien eli joukkojenhallintavarusteiden aikaistuneina tilauksina. Production työllistää Forssassa tällä hetkellä 23 vakinaista työntekijää ja 10 määräaikaista työntekijää. Kolu sanoo, että luotiliivit valmistetaan jokaisen asiakkaan edellyttämin vaatimuksin hyvin räätälöidysti
Ilmavoimat lentää Hietaniemen hautausmaan yli yhdellä Hornet-hävittäjällä noin klo 12.50. 1990-luvun alkuvuosina VHV-Opus yksityistettiin sosialistisen Neuvostoliiton hajoamisen myllerryksessä ja osakkeita jaettiin silloiselle yrityksen johdolle ja työntekijöille. Kolu kuten myös C.P.E. Onnettomuudessa vakavasti loukkaantunut 11-vuotias poika menehtyi saamiinsa vammoihin perjantaina. Perheen äiti loukkaantui lievemmin. Toinen pojista kuoli välittömästi. Vieläkin Prahassa on piironginlaatikoissa unohtuneita osakkeita. Onnettomuuden kulku on poliisille pääpiirteittäin selvä. Jokioistentien reunoille on kaavailtu noin 30 metrin suojavyöhykettä, koska tien runsas ja raskas liikenne aiheuttaa savipehmeiköllä tärinää. FL Ilmavoimien Hornet-hävittäjä tekee lauantaina ylilennon Helsingissä sotaveteraanin muiston kunniaksi. Productionilla on hallussaan 85 prosenttia osakkeista valtavan ponnistelun kautta. KUVAT: Tapio Tuomela Alkuun tarvittiin norjalainen upseeri Per Sabbasen. Someron kaupunginhallitus on määritellyt yritysalueen kaavatyön asemakaavoituksen kärkihankkeeksi. Laajennuksen myötä työntekijöiden määrää lisätään muutamilla Forssassa. C.P.E. Nyt C.E.P. Voimassa olevassa maakuntakaavassa tämä maatalouskäytössä oleva alue on varattu työpaikka-alueeksi, jonne voi sijoittaa toimitiloja ja ympäristöä häiritsemätöntä teollisuustoimintaa. Tilauksen arvo on noin miljoona euroa. Tuotanto alkoi Rengossa vuonna 2000 muutaman ompelijan voimin ja se siirrettiin Forssaan vuonna 2007. Tällaiseksi erikoiskaupaksi luetaan esimerkiksi auto-, vene-, huonekalu-, puutarhaja rautakauppa. Kaksikko sai hankittua Koholta ilmaiseksi tuotanto-oikeuden voimankäyttöpukujen valmistukseen Kohon luopuessa tuotannosta. Kun omistusosuus saadaan nostettua 90 prosenttiin voidaan yritys saada lunastusmenettelyn kautta kokonaan omaksi. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Valmistelu jatkuu 2–3 vaihtoehdon pohjalta, kun kaupunki selvittää lisäksi paljon tilaa vaativan erikoiskaupan sijoittumismahdollisuutta alueelle. Alavan peltoalueen rakentamisen haasteena on maaperän ylisyvä savipehmeikkö, joka kantaa huonosti ja painuu massan alla. AlueeltA on reilu kilometri Someron keskustaan. Poliisi jatkaa onnettomuuden esitutkintaa kuulustelemalla todistajia ja osallisia. Luonnosvaihtoehdoissa liikenneyhteys alueelle kulkee joko Jokioistentien tai Tehdastien kautta. Lisäksi alue on osoitettu kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeäksi alueeksi. Molemmat uhrit olivat noin 11-vuotiaita poikia ja saman perheen jäseniä. Production omistaen sen tasaosuuksin. Suunnittelualueen noin 13,5 hehtaaria on kokonaisuudessaan Someron kaupungin omistuksessa. STT Hornet tekee ylilennon Helsingissä sotaveteraanin muistoksi Plan irtisanoo ja leikkaa kehitysyhteistyöhankkeistaan Kehitysyhteistyöjärjestö Plan International Suomen yt-neuvottelut ovat päättyneet. Kaupunki mielii säilyttää mahdollisuuden – varsinkin kun kaupan suuryksiköiden lainsäädäntö on tiukentumassa. Kolu itsekin ennätti olla Kohon palveluksessa kymmenisen vuotta. Sabbasen on edelleen yrityksen palveluksessa vastaten vientimarkkinoista. Jaakko Leinonen Alkuaan C.P.E. Production on yrityksenä perustettu Kohon alkuosaamisen varaan. Kolu ja Per Sabbasen perustivat C.P.E. Irtisanomisten lisäksi säästöjä syntyi oma-aloitteisista irtisanoutumisista, tehtävämuutoksista, määräaikaisuuksien päättymisestä, osa-aikaistuksista ja eläköitymisistä. Henkilöstökuluissa Planin säästötarve oli yli 1,4 miljoonaa euroa. Joni Käpylä valmisti eilen mellakkakilpiä, jonne on tilattu varusteet 2 300 mellakkapoliisille. STT Somero kaavoittaa isoa yritysaluetta Petri Ojanen Somero Someron kaupunki on asemakaavoittamassa Ruunalaan uutta yritysaluetta, jolle mahtuu 3000–5500 neliön tontteja noin 25 kappaletta. Sodassa palvelleen hävittäjälentäjän Kullervo Joutsenon muistotilaisuus järjestetään lauantaina Hietaniemen Vanhassa kappelissa. Productionin tuotekehittelystä edelleen vastaava Markku Haakana olivat kumpikin Kohon palveluksessa. Kehitysyhteistyöhankkeista Suomen Plan säästää runsaat miljoonaa euroa ja joutuu lopettamaan joidenkin hankkeiden rahoittamisen. Planin noin 50 ihmisen henkilöstöstä kahdeksan irtisanottiin. FL SOMERO Jo kio ist en tie H els in gin tie La itia iste nti e Te ol lis uu st ie Turuntie Jo en su un tie Palma Pappila Toikkala Pikku-Joensuu Kohnamäki Okkeri Jaatila Ruunala Rankkula Kirkkojärvi Ruunalan uusi yritysalue Karttakeskus 3 lauantaina 3. Plan joutui etsimään säästöjä 2,5 miljoonan euron edestä, koska Suomen hallitus leikkaa kehitysyhteistyön määrärahojaan ensi vuonna yhteensä 49 miljoonalla eurolla. Tsekeissä yritys yrittää jäljittää edelleen VHV-Opuksen osakkeen omistajia. Kun jääkiekkovarusteita ja jääkiekkomailoja valmistanut Koho sulki varustetehtaansa Forssassa vuonna 1999, Koho oli jo aloittanut voimankäyttöpukujen valmistuksen Norjan puolustusvoimille vuonna 1996 yhteistyössä Norjan puolustusvoimissa työskennelleen upseerin Per Sabbasenin kanssa. Productionilla on juuret Kohossa Lopen kolari vaati toisen uhrin Lopen Sajatiellä torstaina tapahtunut ajoneuvoyhdistelmän ja kahden henkilöauton välinen kolari on vaatinut toisen uhrin. Rakennusten on oltava varsin kevyitä ja lähinnä suorakaiteen muotoisia
10. Viime prosessissa käytettyjä arviointikierroksia ja soveltuvuustestejä lienee ainakin syytä välttää. von Hertzen. Lappi jaksaa odottaa. Henkilöstön ja keskijohdon vuosibonuksiin puuttuminen on huono tekosyy luottamuspulalle, mikäli Kevan hallitus on toimitusjohtajalta tätä edellyttänyt. Kirjoittaja on somerniemeläinen kustantaja ja tietokirjailija. Hyry kysyy novellissaan tuon tuosta: mitenkähän saisi ajan yhtäkkiä kulumaan. 40 vUOdeN taKaa Lastensuojeluviikko avattiin juhlatilaisuudella FORSSAN LEHTI 4.10.1955 Mannerheimliiton lastensuojeluviikon avajaisjuhlaa vietettiin sunnuntaina Forssan Kerholassa. Autopaketti on edullinen, jos on kookas seurue. Jumankekka, ollaan miltei perillä. Pääkirjoitus Forssa 3. Peseydyin ja pakkasin kamat. Minun junAni (IC 865), suuntana Rovaniemi, pysähtyi puolen tunnin ajon jälkeen. Paljon merkittävämpi asia on, mitä Kevan hallitus oikeastaan haluaa ja miten se toimitusjohtajaa ohjeistaa ja valvoo. Junailijakin huusi herätyksen. Ainoan poikkeuksen muodosti urheilukentän töiden loppuun saattaminen. Äkkiä junaani rynni satoja uusia kasvoja. Keskustataustainen Jukka Männistö erosi, tai oikeammin sai potkut, luottamuspulan takia. Kuormasin auton Pasilan ratapihalla. Painuin maata, ja arvelin junan saapuvan Rovaniemelle kymmenen maissa. Tähän tarkoitukseen oli urheilulautakunta esittänyt 60 000 mk:n määrärahaa. Junailijaa ei näkynyt missään. Auto poistuu Lapin vilinään aamulla kahdeksan maissa. Männistön edeltäjä Merja Ailus joutui eroamaan asuntoja autoetuihin liittyneen kohun vuoksi vuonna 2013. Hytissä olivat matkatavarat, takki, auton avain ja hytin avainkortti. Junamatkan kuvaus Tällaista ei tapahdu suomalaisessa taideproosassa. 2015 KOLUMNI Kai Linnilä M akuupaikkalippu on etutaskussa. Vain reilun vuoden Kevan toimitusjohtajana toiminut Männistö kuittaa puolen vuoden palkan sekä samankokoisen erorahan, mitkä yhteensä tekevät lähes 300 000 euroa. Tilaisuus, jossa oli hyvä ja valikoitu ohjelma, oli kerännyt yleisöä valitettavan vähän, vain muutama kymmenen. Seinäjoen juna oli rikkoutunut Jokelan seisakkeelle. Maisemasta kuului meteliä ja melskettä. Realismia on silti todeta, ettei tietyn puolueen jäsenkirjasta ole haittakaan toimitusjohtajakandidaateille. Vaunu 29, paikka 211, se on vaunun keskellä. Lippu oli sähköisenä puhelimessa, siitä kävi ilmi vaunun ja vuoteen numero. HeräSin pimeässä kuuden jälkeen. Tällainen työ vaatii ennen kaikkea innostusta ja epäitsekkyyttä. Junassa istutaan, seisotaan ja maataan; aika ja matka kuluvat painollaan. Antti Hyryn novelleissa ja romaaneissa tapahtuu näennäisesti poikkeuksellisen vähän. Puhuja kertoi, että maassamme alkoi vapaaehtoinen lastensuojelutyö 35 vuotta sitten. Auto oliSi SAAtAvA junasta vartin perästä. Kevan hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikosen mukaan Männistön taustalta ei löydy väärinkäytöksiä, mutta hänen johtamistapaansa ja toimintaansa liittyi seikkoja, jotka johtivat luottamuspulaan. Loppumatka on tultu vauhdilla. Toimintaproosan ja vilkkaan vuoropuhelun ystävälle Hyry on hidas painajainen. Järjestö lähtikin voimakkaasti alkuun marsalkka Mannerheimin vetävin suuntaviivoin. Tervehdyssanat lausui sosiaalipäällikkö G. Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistön erosta kerrottiin torstaina. Ensi vuonna Jokioisten ennakkoveroäyri on 15 penniä. Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vähän yli 1,5 mmk:n lisätalousarvion, joka oli rakennettu 14 pennin lopullisen äyrinhinnan varaan. Lisätalousarvio oli lähes kokonaisuudessaan hallintokuntien esitysten mukainen. Menin käytävään, ja ovi paiskautui kiinni. Männistön eroraha on mitätön summa yli 41 miljardin eläkevaroja hallinnoivalle Kevalle. Juna seisoi. Se, saako Keva sopivan, pätevän vai mikromanagerin, riippuu Kevan hallituksesta. Junahenkilökunta pysyi tuppisuuna koko seisauksen ajan. Tällaiset julkiset, nimettömiin haastatteluihin perustuvat spekulaatiot Keva välttäisi avaamalla enemmän Männistön irtisanomisen syitä. Hyryn novelli on realismia viiden vuosikymmenen jälkeenkin, jos kaikki sujuu kuten aikataulu lupaa. SAAvuiMMe HäMeenlinnAAn kaksi tuntia aikataulusta myöhässä. KUVA: Meeri Utti/Lehtikuva Mielipide lauantaina 3. Junanlähettäjä seisotti Kemijärvelle jatkavaa junaa, kunnes sain hyttini oven auki. Missä olemme! Puhelimen kartta paikansi pysähdyksen Koivun seisakkeeksi. Seisoimme Jokelassa runsaan tunnin. Etenkin, kun julkisuudessa olleiden tietojen mukaan (HS 2.10) Männistö toteutti Kevan organisaatiouudistuksen, mylläsi johtajistoa ja loi laitokseen tiukan hallintokulttuurin, mitä Kevan hallitus oli nimenomaan edellyttänytkin. Nykyään liitolla on alaosastoja noin 600 eri puolilla maatamme. Teimme naapurin kanssa Rovaniemen laiturilla sadan metrin henkilökohtaiset ennätykset. Konduktöörivaunusta ei ollut tietoa. Kerronnassa vuorottelevat todellisuus, muistot ja ajatukset tulevasta. Yleisten töiden lautakunta oli ehdottanut 30 000 mk ja kunnanhallitus päättyi 40 000 mk:n kannalle, joka valtuustossa hyväksyttiin. Myös Ailus ja Kauppinen tunnettiin keskustalaisina. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. 1,3 miljoonan julkisen sektorin työntekijän ja eläkkeensaajan työeläkepalveluista huolehtivalta Kevalta voi hyvällä syyllä odottaa avoimempaa tiedotusta. lokakuuta 2015 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Männistö lähti talosta välittömästi. Sen kertoivat ravintolavaunussa syliin istahtavat pohjalaiset. Jokioinen palauttaa puoli penniä äyriltä FORSSAN LEHTI 3.10.1975 Jokioislaiset saavat puoli penniä äyriltä veronpalautusta. 60 vUOdeN taKaa Katseet kohdistuvat nyt Kevan hallitukseen P oliittisten virkanimitysten ja puolueläänitysten vastustajat saivat tukea argumenteilleen torstaina, kun kunta-alan henkilöstön eläkeasioista vastaava Keva joutuu jälleen vaihtamaan toimitusjohtajaa. Kaksi lausettani on lainaus Antti Hyryn novellista Junamatkan kuvaus (1962). Ympäristö ja ihmiset siilautuvat kertojan tajunnan läpi. Ailuksen edeltäjä Markku Kauppinen jätti puolestaan tehtävänsä vaalirahakohun jälkimainingeissa vuonna 2009. Naapuri soitti VR:n hätänumeroon, joka kertoi, ettei ole olemassa viestiyhteyttä junailijaan. Tällaista ei tapahdu suomalaisessa taideproosassa. Jatkossa mielenkiintoista on, millainen hakuprosessi Kevan uuden toimitusjohtajan etsinnässä tehdään
KErrO TOTuuS • Tammelan koulu: mihin tarkoitukseen menee yläasteelaisten suhteettoman kallis 1 euron välipalaraha. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 0800 966 75 Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2015 Lyhyet Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Työntekijöiden säästöt menevät johtajien palkitsemiseen. 7,5 tunnin sijasta 8 tuntia. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli jo vuonna 2012 arviolta 6490 muotoilualan yritystä, jotka työllistivät kokovuosityöllisyyden käsitteellä 22?100 henkilöä ja niiden liikevaihto oli 3,37 miljardia euroa. BLESS u • Kiitokset vastaantulijoille iloisista ja kannustavista heilutuksista! PInKKI PYÖrÄILIjÄ • Parmarinella on säilytetty Puolimatkan parhaat perinteet. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. ASIASTA KIInnOSTunuT • Nimimerkit Reku, Työpaikat menetetty ja Nöf nöf. Hyvin muotoillut tuotteet ja palvelut ovat kilpailukykyisempiä eli vastaavat paremmin asiakkaan tarpeisiin. Esimerkki voisi olla suomalaisen yrityksen suunnittelijan suunnittelemat tekstiilit, jotka valmistetaan Virossa intialaisista kankaista. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. ASIAA SEurAnnuT • Keskiviikkona ryhmä pikkulapsia ihasteli puistossa nousevaa sienikasvustoa: täällä on hattivatteja! Torstaina hattivatit oli potkittu moskaksi. Kalliiksi tulee jo koulunkäynti perheille. Ollaan yhdessä rehellisesti ylpeitä kaikesta työstä, jota me Suomessa teemme. EI MITÄÄn jÄrKEÄ • Kevan toimitusjohtaja saa yli 200 000 euron erorahan alle vuoden työstä. 03-4155 610. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 254 € 6 kk 256 € á 128 € 3 kk 260 € á 65 € 2 kk 264 € á 44 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 178 € 201 € 6 kk 90 € 101 € 3 kk 46 € 52 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 266 € 6 kk 144 € 3 kk 81 € 1 kk 32 € Irtonumero 1,50 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. SuOMALAISEn Työn Liitossa liputamme aina läpinäkyvyyden puolesta. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja sen jälkeen mielipiteesi. VASTAuKSEnA näihin muutoksiin Suomalaisen Työn Liitto lanseerasi yritysten toiveesta vuonna 2011 Design from Finland -merkin. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. SIT-VAS • Pekkasissa maksetaan tehdystä työstä. Ei työpaikkoja mihinkään menetetty, kaikki on vielä tallella. Täysin linjatonta porvarihallituksen touhu. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. GLOBAALISSA työympäristössä yritysten työn ja tuotannon vaiheet eivät katso kansallisvaltioiden rajoja. ASIAA MYÖSKIn SEurAnnuT • Eräät haluavat naamioida rasismin isänmaallisuudeksi. KÖH KÖH • Jos Venäjä saa nyt ajettua hallituksen apuna Isisin Syyriasta, ja ehkä Irakistakin, niin pakolaiset voivat palailla kotitanhuvilleen. Newyorkilainen designmyymälä myy tuotteen lopulta hyvään hintaan ruotsalaiselle turistille. Haluamme auttaa kuluttajia tunnistamaan luotettavasti suomalaisen työn tuotteiden ja palveluiden takana sekä auttaa yrityksiä kertomaan tästä. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Numero 173172 Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Jo on aikoihin eletty. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Suomalainen työ on koko ajan yhä monimuotoisempaa ja kansainvälisempää. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. lokakuuta 2015 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Pääkonttorikin on Forssassa ja väki paikallista. Tästä osaamisesta yli 270 Design from Finland -merkin haltijaa haluaa kertoa. TASAPuOLISTA VAI EI. illalla pyöräillyt mies, joka kiroten huutelit muille: oma pyörän valosi loisti, järjen valo ei. DESIGn frOM fInLAnD -merkki ei siis kerro valmistuksesta eikä valmistusmaasta, vaan nimenomaan suomalaisen yrityksen muotoiluosaamisesta. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. Hyvä muotoilu on tärkeä osa vetovoimaista brändiä, josta asiakkaat ovat valmiita maksamaan enemmän. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. VOI MEITÄ POIKIA POLOISIA • Ei kai kukaan investoi Forssaan mitään, jos työntekijöiden lakkohalut ovat suuremmat kuin työhalut. KOKEMuS • Sipilä, miksi johtajat palkitaan runsaskätisesti, vaikka he epäonnistuvat työssään. EIPÄ MuuTA • Kirveiden lisäksi kansallispuistosta pois myös halot! Tai vaihdetaan muovisiin niin ei tapahdu vahinkoja. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. • Humppilassa postinjako mättää, koska paikallinen koira lähestulkoon söi jakajan. Minä saan viennin nousuun, kun Sipilä nipistää tästä merkonomin palkasta. Ytimeen menit! KIITOS • Sipilä, kuinka monen työntekijän lomarahat paloivat Kelan johtajan irtisanomisessa. Silti yli puolet Design from Finland -merkin haltijoista valmistaa tuotteensa Suomessa. • Täysin Vanhasen moka, kun Suomella ei ole pakolaisten palautussopimusta Irakiin, kuin toisilla Pohjoismailla. Puhutaan arvoketjuista, joissa tuotteeseen syntyy arvoa useissa eri työtehtävissä, joista vastaavat muotoilijat, logistiikkapäälliköt, valmistajat ja markkinoijat. ELInKEInOELÄMÄn Tutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan liiketoiminnan arvonmuodostuksessa aineeton lisäarvo on noussut arvoltaan valmistuksen tuomaa lisäarvoa merkittävämmäksi. KuKA HYYSÄÄ • Hallitus on ihan pihalla! Sohii sinne tänne arvuutellen mikä menisi ehkä läpi. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Vai eikö Sami Sulkon neuvottelutaidot riittäneet HK-herrojen kanssa. SILLAI juu • Esko Valkama (FL 2.10.) Sinun kaltaisista huutava pula. VAIKKA TYÖELÄMÄn muutokset ilmentymineen voivat suututtaa ja ehkä pelottaakin, emme saa lamaantua. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. KALSu • Pilasiko vesilaitos broilerilaitoksen tulon Forssaan. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Immateriaalityö luo yhä enemmän työtä Suomeen. Merkin saaneille suomalaisille yrityksille muotoilulla on merkittävä rooli yrityksen kilpailuedun ja menestyksen kannalta. Hk:lla oli mielenilmaus, ei lakkoa. Uusia ei vain saatu lisää. KIITOKSEn PAIKKA • Sinä 1.10. OnnISTunuT MuOTOILu on viime kädessä sitä, että kuluttajalle syntyy tunne: joku on tämän selvästi miettinyt. Design from Finland -merkki myönnetään tuotteille tai palveluille, jotka on muotoiltu Suomessa ja joista voidaan osoittaa, että muotoiluun on investoitu ja sen tuloksena synnytetty lisäarvoa asiakkaalle. Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. Samaan aikaan työelämää ravistelevat muutosvoimat tekevät yhä vaikeammaksi määritellä tarkkaan, minkä maalainen joku tuote tai palvelu on. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Saako suomalaisesta työstä näiden tuotteiden takana olla ylpeä. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Tuskinpa. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. VIELÄ SuruLLISEMPI T uotteiden alkuperä kiinnostaa yhä enemmän suomalaisia. Tämä aineeton, immateriaalityöksi kutsuttu työ tarkoittaa muun muassa tuotteiden ja palvelujen suunnittelutyötä. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. jOHAnnA LAHTI Brand Manager Suomalaisen Työn Liitto Saako suomalaisesta muotoilusta olla ylpeä. Merkin voi saada suomalainen yritys, jonka pääkonttori sijaitsee Suomessa. Työ vain tehdään etukäteen. Kaikille tuttu Avainlippu-merkkimme kertoo valmistuksesta eli tuote tai palvelu on valmistettu tai tuotettu Suomessa. 5 lauantaina 3. OnnEA EnSIKErrALLA • Olisikohan Karjalan evakot osoittaneet mieltä tai menneet syömälakkoon puutteellisten majoitustilojen takia
Poliisin mukaan rasismin vastaiseen mielenosoitukseen osallistui selvästi enemmän ihmisiä, useita satoja. STT Tampereen mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti Maahanmuuton kirvoittamat mielenosoitukset keräsivät perjantaina joitain satoja ihmisiä Tampereen keskustaan. Toisessa mielenosoituksessa vastustettiin rasismia ja toisessa maahanmuuttoa. lukko, lokasuojat, seisontatuki, tavarateline, vaihteita 24 , 28” tuuman pistosuojatut renkaat, väri naisille punainen / miehille musta 359,ERÄ! w w w.perhehoit oyksikkokanerva.f i Etsimme lapsiystävällisiä koteja huolenpitoa tarvitseville lapsille. Liikuntakeskuksen kuntosaliin puutteellinen ilmanvaihto on puoSkeittaus jatkuu Tammelassa Tammelan taannoisissa skeittikisoissa kävivät hypyt ja tunnelma korkealla. Poliisin mukaan yksi mielenosoittaja otettiin kiinni rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi. Kun internetpaneelin vastaajia pyydettiin tekemään yksinkertainen prosenttilasku, sujui se vain noin 60 prosentilta vastanneista. 03 4246 9100 Palvelemme tänään LA 9-16 (79,90) Nää on pakko saada!! Röhnisch shape trikoot juoksuun ja jumppaan, tight ja capri, väri musta, koot; xs-xl 49 ,90 ERÄ! ERÄ! Helkama S1 Naisten ja miesten laadukas hybridi täysin varusteltuna, sis. Päivittäin talousuutisia katselee tai lukee noin neljännes vastanneista ja viikoittain saman verran. TNS Gallup toteutti kyselyn internetpaneelina, johon vastasi hieman yli tuhat 18–65-vuotiasta suomalaista. Moni erehtyi kyselyssä pahasti myös arvioidessaan valtion velan määrää. ”TARVITSISIN TUKEA JA TURVAA !” ”TARVITSISIN TUKEA JA TURVAA!” Skeittipuisto noussee ensi vuoden aikana. (119,-) Herkulliset Asics juoksulenkkarit naisille koot: 37-42 79 ,90 Huippuerät nopeille! Intersport Forssa Kutomon kauppak., Yhtiönk.1, p. Tammelan nuorisovaltuusto on myös kerännyt hankkeen vauhdittamiseksi 439 henkilön nimilistan. Oikea vastaus oli 25 prosenttia. Toteutumisen ehtona on kunnanjohdon myötämielen lisäksi valtionavustuksen saaminen. Skeittipuiston nettomenoiksi on arvioitu 10?000 euroa. lokakuuta 2015 Forssan lehti 6. Petri Ojanen Tammela Tammelan vapaa-ajanlautakunta esittää vapaa-aikatoimen ensi vuoden investointiohjelmaan 26?000 euroa skeittipuiston rakentamiseen. Kuntosaliin hankitaan tuloilman jäähdytys, joka rakennetaan nykyiseen ilmastointikoneeseen. Ikäihmisten kuntosali eli seniorisali aiotaan rakentaa entiseen Kuusitien päiväkotiin eli As oy Tammikunnan kellarikerrokseen, joka on vapautunut kehitysvammaisten päivätoiminnan käytöstä. Tammelan vapaa-aikatoimen suunnitelmissa on ensi vuonna myös frisbeegolfradan laajentaminen 18-väyläiseksi. Tapahtumia turvaamassa oli kymmeniä poliiseja. Tammelassa oli taannoin skeittipaikka liikuntakeskuksen paikoitusalueen kulmassa, mutta ilkivallantekijät tuhosivat sen tälle vuosikymmenelle tullessa. Lisätietoa saat www-sivuiltamme (osoite alla) tai puhelimella (03) 621 4790 / 050 566 6487. FL Taloustermit vilistävät monien ohi Suomalaisilla on vielä paljon petrattavaa keskeisten taloustermien tuntemisessa. Ensi vuodEn investointiohjelmaan Tammelan vapaa-ajanlautakunta esittää myös määrärahoja kauan kaivatun seniorikuntosalin rakentamiseksi. Lisäksi hankkeeseen on haussa valtionosuutta. KUVA: Lassi Puhtimäki lestaan korjaantumassa vielä tänä vuonna. Osalla asiakkaista on hyvinkin kattavat tiedot pankkiin astuessa, kun taas osa kaipaa perustietoja. Asiakkaiden vaihteleva tietotaso on huomattu myös pankkien tiskeillä. Enemmistö suomalaisista, 78 prosenttia, seuraa talousuutisia vähintään silloin tällöin. Vastaajien piti laskea, kuinka monta prosenttia tuotteen hinta nousee, kun lähtöhintana on 80 euroa ja se nousee 100 euroon. Tammelan kunta sai 2012 nuorten aloitekanavan kautta ehdotuksen skeittipuiston rakentamiseksi Tammelaan. Myös nuoria on tarkoitus ottaa hankkeeseen mukaan. Kuntosalin bruttokustannuksiksi on arvioitu vajaat 100?000 euroa, josta valtionosuus kattaisi 30 prosenttia. Rajat kiinni -liikkeen maahanmuuttovastaisessa protestissa osallistujia oli poliisin arvion mukaan satakunta. STT uutiset lauantaina 3. Valmennusryhmissämme tukija sijaisvanhemmuutta harkitseville on vielä tilaa. Esitys etenee kunnanhallituksen käsittelyyn. Vapaa-aikasihteeri Päivi Klemelä uskoo, että skeittipuisto nousee taustavoimiensa tuella. Jos kunnanhallitus käyttää punakynää, on etsittävä lisää ulkopuolista rahoitusta. Noin 60 prosenttia vastanneista tiesi velkaa olevan noin 100 miljardia, kun taas joka kymmenes veikkasi määräksi virheellisesti vain yhtä miljardia euroa. Nordean teettämän selvityksen mukaan osinko ja inflaatio ovat valtaosalle tuttuja, mutta asuntolainan marginaali, finanssipolitiikka tai volatiliteetti ovat jo selvästi vieraampia. Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti. Hyväntekeväisyyttä harjoittavat tammelalaisyhdistykset, Sadelspojat ja Kuninkaankartanon olutja ruokakulttuurin ystävät (KKY), ovat ilmoittaneet tukevansa hanketta rahallisesti noin 2000 eurolla ja talkootyöllä
Värit liila, koot 30–39 ja musta, koot 30–41. 89 95 Hinta ilman K-Plussa-korttia 129,00 -30 % Pomar Miesten GORE-TEX ® -KENGÄT Nahkaa. Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi 7 lauantaina 3. 69 95 -41 % 59 95 -25 % KERÄÄ KENKÄPASSIIN viisi leimaa, saat kuudennesta kenkäparista -50 % Tarjoukset voimassa LA–SU 3.–4.10.2015, ellei toisin mainita. TERVETULOA KENKÄPÄIVILLE Hinta ilman K-Plussa-korttia 79,95 Hinta ilman K-Plussa-korttia 119,90 1 .pkt. Värit luumu ja musta, koot 28–37. 8,78/kg Viking Bifrost Lasten GORE-TEX ® TALVIKENGÄT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo, pitävä kumipohja. GORE-TEX ® Lämpimät ja kuivat jalat koko perheelle! Ingman LAKTOOSITTOMAT MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT 1 l 2,00/l 2.Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,45 /pkt (3,45/l) Viking Impulse Mid GTX Aikuisten GORE-TEX ® ULKOILUKENGÄT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. Väri musta. Rajoitus 2 pkt/ talous Hinta ilman K-Plussa-korttia 3,19 /pkt (3,19/l) -68 % Ingman MAUSTETUT KERMAJÄÄTELÖT 1 l Ei laktoosittomat. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Väri ruskea, koot 40–46. Koot 36–47. 49 95 Hinta ilman K-Plussa-korttia 69,95 -28 % Viking Snowflake Lasten GORE-TEX ® -TALVIKENGÄT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. Vedenpitävä GORE-TEXkalvo. Irroitettava muotopohjallinen. Pitävä kumipohja. Koot 36–42, jotka vaihtelevat malleittain. 1,00/l -42 % 69 95 Hinta ilman K-Plussa-korttia 89,95 -22 % Viking Wildfire Lasten GORE-TEX ® -SAAPPAAT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. Vaimentava EVA-välipohja. Pitävä kumipohja. Värit liila ja sininen, koot 28–35. 79 95 Hinta ilman K-Plussa-korttia 119,00 -32 % Pomar Naisten GORE-TEX ® -NILKKURIT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. Väri musta. 3 95 rs Kariniemen KANANPOJAN FILEESUIKALE 450 g Maustamaton tai hunajamarinoitu. Pitävä ulkopohja
. HK:lla oli suunnitelmia kehittämiseksi investointisuunnitelmia, jotka olisivat toimitusjohtajan mukaan tuoneet todennäköisesti uusia työpaikkoja seutukunnalle. Uudet investoinnit jäissä ennen kuin sopu on löytynyt. Lämpimästi tervetuloa! 8.10 klo 14-16 Attendo Iltatuuli Tammela Ruustinnantie 2, Tammela 7.10. Tilaisuuksissa kakkuja kahvitarjoilu. Joenpalo painottaa, että Forssan on tehtävä jatkossakin yhteistyötä HK:n kanssa hyvässä hengessä ja pyrkiä sitä myöden saamaan kaupunkiin yhtiön investointeja. Tervetuloa tutustumaan Attendon Forssan alueen hoivakoteihin A T TE ND O • MUM MOLA www.attendo.fi/hoivapalvelut Attendo täyttää 30 vuotta ja sen kunniaksi haluamme kutsua sinut käymään hoivakodeissamme. Hän ei osaa sanoa, mitä naapurikuntien olisi asian eteen pitänyt tehdä. Toinen tapa on kutsua molempien osapuolten taustavoimat Helsingistä paikalle katsomaan tilannetta. KUVA: Jarkko Översti uutiset lauantaina 3. Se on yleinen tapa muillakin aloilla. entinen toimihenKilöunionin puheenjohtaja Joenpalo pitää HK:n kannalta kiusallisena sitä, että päätös tehtaan sijoittamisesta Raumalle tuli julkisuuteen heti sen jälkeen kun Forssan kaupunginvaltuusto oli tehnyt päätöksen korvata yhtiölle 1,6 miljoonan euHiljainen hetki menetetylle luottamukselle . –?Yksi vaihtoehto on laatia näissä tilanteissa erimielisyysmuistio ja toimittaa se Helsinkiin. Nyt ne suunnitelmat on haudattu ainakin siihen asti, kunnes luottamus Forssassa palautuu. Forssan alueella meillä on kaksi hoivakotia. lokakuuta 2015 Forssan lehti 8. Kottosen muKaan on alkuvuoden aikana löydettävä prosessi, jolla estetään syyskuun kaltaiset poiskävelyt. Kottonen ihmettelee edelleen Forssan työnseisausta siinäkin valossa, että hiljattain tehdyssä henkilöstön sitoutumistutkimuksessa Forssan-tehdas suorastaan loisti tuloksissa. –?Jatkossakin veden saanti Forssan suurimmalle yksityiselle työnantajalle on turvatta, siinä naapurikunnilta tarvitaan apua, Joenpalo näkee. Nyt jatketaan sen keräilyä, Kottonen sanoo mutta kiistää edelleen, että taannoinen lakkoilu ei vaikuttanut yrityksen ratkaisuun broilerituotantolaitoksen sijoituspaikan valinnassa. Joenpalon mukaan Sulkko pisti nopealla, mutta huolellisella toiminnalla pystyyn muun muassa hyvät selvitysryhmät. . Toisin kuin HK Scanin toimitusjohtaja Kottonen perustelee, Joenpalon mielestä Forssan tekniset valmiudet tehtaan eteen olivat samalla tasolla Rauman kanssa. –?Suunnitelmia Forssan-tehtaan alasajosta meillä ei ole, Kottonen vakuuttaa. HK Scanin toimintaa Forssassa häiritsi laiton työnseisaus. Forssan Kaupunginjohtaja Sami Sulkko kritisoi voimakkaasti perjantain Forssan Lehdessä naapurikuntien panosta tuotantolaitoksen saamisessa Forssaan. Siinä Joenpalo on Sulkon kanssa samaa mieltä, että Forssan kaupunki teki laitoksen saamiseksi Forssaan kaiken mahdollisen. HK:lla yritetään nyt kerätä luottamuksen rippeitä kasaan. –?Minä olen menettänyt luottamukseni tekemisen malliin Forssassa. . Nyt tehtaalla yritetään palauttaa menetettyä luottamusta. HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen kertoo perjantain Helsingin Sanomissa, että hän järjesti Forssan tuotantolaitoksella puolen minuutin hiljaisuuden menetetylle luottamukselle. Forssan Lehdelle Kottonen tarkentaa, että hiljaiseen hetkeen osallistui tehtaan johto, HK Scanin johtoa Helsingistä sekä kaikki paikalla olleet luottamushenkilöt. klo 14-16 Attendo Retonkihovi Pihlajakatu 3, Forssa Ami Laaksonen Forssa Broileritehdas meni Raumalle, mutta Forssassa ei ole mahdollisuutta jäädä sitä murehtimaan, ei HK Scanin tuotantolaitoksella eikä kaupungintalolla. Forssan kaupunginhallituksen jäsen, maakuntaneuvos Ilkka Joenpalo on kannassaan maltillisempi
Ei ole helppoa sopia, jos ei ole taitoa. Hän muistuttaa, että Forssa ei ole ainoa paikka HK:lla, jossa paikallista napinaa on kuulunut. NOPEIMMILLE KAUPAN PÄÄLLE VEPSÄLÄISEN LAHJAKORTTI. Puhelut: 8,8 snt /min. Vakaumusten tasa-arvo Vata ry:n ja Vapaa-ajattelijoiden liiton ylläpitämä palvelu avattiin vuonna 2003, jolloin uskontokuntiin kuulumattomia suomalaisia oli noin 700 000. Ja kyse on sopimisesta, ei sanelusta, Joenpalo tähdentää. –?Sattumaa tai ei, pörssiyhtiön kannalta päätöksen ajoitus ei näyttänyt hyvältä, että päätös seurasi nopeasti toista päätöstä. PS. Nyt tehtaalla yritetään palauttaa menetettyä luottamusta. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Silti Joenpalo muistuttaa työehtosopimuksiin liittyvän paikallisen sopimisen vaikeudesta. Joenpalo ymmärtää, että HK:lla tuotantoketju ei saa ontua miltään kohdalta. LA 10-1 5 SU 11-1 6 KEITTIÖSYKSYN JUHLA VIIKONLOPPU KEITTIÖN OSTAJALLE PUUSTELLIN 95V-JUHLAETUINA MM. RAJOITETTU ERÄ, TOIMI NOPEASTI. Johdon on nähtävä napina ja sen syyt ja pohdittava, mitä asioille voidaan tehdä. Keittiöremontissasi voit hyödyntää myös valtion kotitalousvähennysetua! Jo puoli miljoonaa eronnut kirkosta verkossa Jani Suhonen Kanta-Häme Jo yli puoli miljoonaa suomalaista on eronnut kirkosta eroakirkosta.fi verkkopalvelun kautta. Viime vuonna kirkkoon liittyi ensimmäistä kertaa yli 15 000 suomalaista. 500 000:s ero tapahtui tämän viikon keskiviikkona. LUKSUS KODINKONEPAKETTI -60 % SUOSITUIMMAT OVIMALLIT -30 % LISÄKSI PALJON MUITA JUHLAETUJA , TULE KUULEMAAN LISÄÄ! LA-S U KAH VITA RJOI LU LAH JAK SI! KAIKILLE LA-SU SUUNNITT ELUAJAN VARANNE ILLE OBH NORDICA CREPEPAN ( Arvo 29,-) TERVETULOA RAUTATIENKATU 10, FORSSA 010 277 7302 ARVO 700,Etu koskee uusia keittiökauppoja. Myös kirkkoon liittyminen on kasvanut selvästi. FL uutiset 9 lauantaina 3. Siksi Kottosen tuskastuminen lakkoilun osalta saa häneltä ymmärrystä. Liittyjiä on noin kolmasosa eroajien määrästä. KUVA: Jarkko Översti ”Sattumaa tai ei, pörssiyhtiön kannalta päätöksen ajoitus ei näyttänyt hyvältä.” ILKKA JoeNpALo ron edestä perittyjä vesimaksuja. FL HK Scanin toimintaa Forssassa häiritsi laiton työnseisaus. W W W .P U U ST EL LI .F I TULE TAI SOITA JA VARAA MAKSUTON SUUNNITTELUAIKA! Puhelut: 8,8 snt /min. Määrä on nyt lähes kaksinkertaistunut 1,3 miljoonaan. Muutos johtuu runsaan kirkosta eroamisen lisäksi lapsikasteiden suosion hiipumisesta. Lähes kaikki kirkkoon liittyvät ovat siitä aiemmin eronneita palaajia. –?Jos sovitaan paikallisesti, silloin kaikilla osapuolilla on oltava tahtoa ja kykyä sopimiseen
–?Jos on huomattu, että ravintola avataan vapuksi ja varjostimet ovat tilaamatta, olemme sopineet henkilökunnan kanssa päivän jatkamisesta. Koko EU:n tasolla näin vastasi vain 45 prosenttia. Kiireisin aika vuodessa on touko–kesäkuu, eivätkä tavanomaiset työtunnit silloin riitä. FL-LM Ikäsyrjintä huolettaa Suomessa uutiset lauantaina 3. Barometrin mukaan suomalaisilla on EU:n eniten tietoa syrjinnän uhrien oikeuksista. Muualla EU:ssa näin tekisi vain alle joka kymmenes. Työtovereiden taustalla tuntuu olevan suomalaisille vähemmän väliä kuin muualla Euroopassa. Suomalaisilla on myös eurooppalaisittain vankka usko siihen, että syrjinnän vastaiset toimenpiteet kantavat hedelmää. Lisää vapautta työaikojen järjestelyyn . Kun tilauskirja on ollut tyhjä, he ovat itse esittäneet pitävänsä silloin lomaa. Pienyrittäjät haluavat työaikapankin tapaisia mahdollisuuksia. Hän toivoo, että paikallisen sopimisen laajentuessa tällainen työaikapankin kaltainen järjestely olisi mahdollista. Alavuden Varjostimen yrittäjänä heinäkuuhun saakka toiminut Lasse Anttila sanoo käyttäneensä paikallista sopimista erittäin paljon. Suomen Yrittäjät laskee, että paikallinen sopiminen voisi tuoda muutamassa vuodessa jopa 65 000 uutta työpaikkaa. Sen sijaan suomalaiset hyväksyvät erilaiset vähemmistöt työkavereikseen siinä missä kenet tahansa. –?Ei välttämättä korkeamman palkan takia vaan siksi, että se sopii heille paremmin. sUomalaisEt tuntuvat mieltävän syrjinnän muita EU-maita selvemmin työelämään liittyväksi asiaksi. Suomalaiset hyväksyisivät myös hieman EU-keskiarvoa suuremmalla prosenttiosuudella sen, jos heidän lapsellaan olisi rakkaussuhde aasialaisen, tummaihoisen tai romanitaustaisen henkilön kanssa. . Tällainen menettely olisi ainakin yrittäjä Minna Nissilän mieleen. Tämä näkyy siinä, että yli kolmasosa suomalaisista ilmoittaisi kohtaamansa syrjinnän tai häirinnän ammattiliitolleen. Suomalaiset uskovat lisäksi muiden EU-maiden keskiarvoa enemmän, että työnhakijan ihonväri, etninen alkuperä tai uskonnollisen vakaumuksen ilmaiseminen voivat haitata työllistymistä. Vastineeksi sitten kiireiden mentyä työpäivä voisi olla lyhyempi. Kotimaan vastaajista 78 prosenttia sanoi tuntevansa oikeutensa, jos joutuisi syrjinnän tai ahdistelun kohteeksi. Yrittäjät Tuomo Maavirta, Minna Nissilä ja Lasse Anttila haluavat, että esimerkiksi työaikoja voisi järjestellä yrityksissä vapaammin. Haastattelut tehtiin toukokesäkuun vaihteessa, jolloin turvapaikanhakijoiden tulo ei ollut vielä kiihtynyt nykylukemiin ja keskustelu maahanmuutosta oli monelle nykyistä etäisempi asia. Suomalaisista 74 prosenttia esimerkiksi katsoo, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla pitäisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. . Sairaankuljetusalan yritystä Somerolla johtava Tuomo Maavirta toivoo paikallisesta sopimisesta apua ristiriitaiseen työvoimatilanteeseen. Koko EU:ssa näin ajattelee 71 prosenttia väestöstä. KUVA: Kimmo Rauatmaa Henripekka Kallio Tuoreen Eurobarometrin mukaan suomalaiset arvioivat, että työelämässä syrjitään todennäköisimmin yli 55-vuotiaita tai vammaisia työnhakijoita. Suomalaisten asenteet syrjintää kohtaan ovat lähellä EU:n keskiarvoa, mutta ainakin seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa kotimaiset asenteet ovat hieman vapaamielisempiä kuin Euroopassa keskimäärin. Tutkimusajankohdalla on voinut olla vaikutusta barometrin tuloksiin. –?Henkilöstöstä on pulaa. . KoKo EU:ta KosKEva syrjintään pureutuva Eurobarometri julkaistiin torstaina. Kun tilauksia on paljon, työpäivää pitäisi saada pidentää ilman ylityökustannuksia. Maria Kalliokoski Entä jos kiireimpänä aikana yritykset teettäisivät pitkää päivää ilman, että maksaisivat työntekijöille ylityökorvauksia. Eurobarometriin haastateltiin 1?004 suomalaista. Siihen haastateltujen vastaajien mukaan kotimainen media on moniarvoisempi kuin muualla Euroopassa. Henkilökunta haluaisi ylimääräistä työtä, mutta se ei ole yleissitovan sopimuksen takia mahdollista kuin ylityönä. Tammelalaisen Nissilän yritys Leppälahden Puutarha kasvattaa kukkia kuntien ja seurakuntien istutuksiin. lokakuuta 2015 Forssan lehti 10. Nissilän kokemuksen mukaan moni työntekijä haluaisi työskennellä vain iltaisin tai viikonloppuisin
–?Kun tehdään tuotekehitystä, kehitetään vaikkapa verkkosivustoa, lähdetäänkö siitä, miten sisällöntuotantoprosessi menee mahdollisimman sujuvasti, vai siitä miltä sivusto näyttää asiakkaan silmin, ja prosessit mietitään vasta tämän taakse. Sitä ennen hän on työskennellyt esimerkiksi TeliaSoneralla ja Alma Medialla. –?Ei luoteta, että suomalaiset yritykset osaisivat tehdä fiksuja päätöksiä. lokakuuta 2015 Forssan lehti. FL-LM Työnantaja ja työntekijä sopisivat keskenään asioista. Myös kokemus taloudellisesta hyvinvoinnista on huono. Suomen yrittäjien Lapin piirin puheenjohtaja Paula Aikio-Tallgren uskoo, että paikallisella sopimisella olisi ainoastaan myönteisiä vaikutuksia. Sovitaan, ei sanella. He etsivät lisätöitä nyt toisessa yrityksessä. Katse heti koko maailmaa kohti uutiset 11 lauantaina 3. Suomalaisessa liiketoiminnassa mennään hänen mukaansa vieläkin sangen teknologialähtöisesti: markkinoinnissa ja kuluttajan tarpeiden arvioinnissa olisi edelleen kehitettävää. Lasse Anttila tähdentää, että sopimuksen osapuolista kumpikaan ei ole voittaja eikä häviäjä. –?Emme voi vain katsoa, mitä tehdään Suomessa ja suomalaisille, vaan kunnianhimon tason tulee olla sellainen, että katsotaan heti rajojen ulkopuolelle. Joissakin roduissa sairaita yksilöitä on jo enemmän kuin terveitä. Maria Kalliokoski Suomen Yrittäjät ajaa laajoja joustoja työehtosopimusten yleissitovuuteen. KUVA: Kimmo Rauatmaa Sopiminen Hietalan raportti • Selvitysmies Harri Hietala työja elinkeinoministeriöstä tekee raportin yrityksien paikallisen sopimisen kehittämisestä. Hän pitää selvänä, että parempien aikojen koittaessa paikallinen sopiminen voi myös olla kilpailukeino. –?Jos halutaan uutta kasvua, pitää olla vahvasti mukana digitaalisuudessa. Elämänlaatua heikentävät huono terveys ja tyytymättömyys elämään. Tällaisia ominaisuuksia ovat hengitysvaikeuksia aiheuttavat rakenteet, kroonista kipua aiheuttavat viat kuten nivelten ongelmat ja ahdas kallon rakenne. • Muutokset voisivat koskea yt-lakia tai henkilöstön edustusta yrityksien hallituksissa. Myös asiakaskäyttäytyminen on muuttunut; Hanna Kivelän sanoin ihmiset elävät, haluavat tietää, löytää, ostaa ja viihtyä verkossa. Kainuun piirin puheenjohtaja Timo Leppänen toivoo, että parin viikon kuluttua esityksensä jättävä selvitysmies Harri Hietala näkisi työelämän muuttuneen. Pienyritysten osuuden kasvu on osa muutosta. Silloin ihmettelimme, miksi kukaan ei tule ostamaan niitä, sen sijaan että olisimme aidosti myyneet sekä ymmärtäneet, miten ne vastaavat ostavan kuluttajan tarpeeseen. Koonnut: Kirsi Turkki Suomessa elää noin 100?000 huono-osaista, jotka ovat jääneet sivuun hyvinvoinnin ja terveyden myönteisestä kehityksestä. Hyvää esimerkkiä tästä näyttää teknologiaja kasvuyritystapahtuma Slush sekä peliyhtiöt Supercell ja Rovio, jotka mitoittivat toimintansa alusta asti maailmanlaajuisiksi. Siksikin empiminen harmittaa. Nyt työntekijää edustaa yleensä luottamushenkilö. FL-LM Hanna Kivelä aloitti Googlella alkuvuodesta 2014. Liittokokous otti perjantaina Sotkamossa kantaa paikallisen sopimisen laajentamisen puolesta. Puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo, ettei työehtojärjestelmää tarvitse purkaa, mutta varsinainen, lopullinen päätöksenteko on jätettävä työpaikoille. Pienyrityksissä paikallinen sopiminen on Leppäsen mielestä luontevaa. Paljon ruotsalaisten kanssa työskennellyt Kivelä näkee eron jo naapurikansojen työtavoissa. toimitusjohtaja Jussi Järventaus tähdentää reilujen pelisääntöjen merkitystä. Kivelä Puhui perjantaina Tampereen teknillisen yliopiston seminaarissa, jossa pohdittiin diplomi-insinöörien tulevaisuuden toimintaympäristöä. Kun tilauksia on paljon, työpäivää pitäisi saada pidentää ilman ylityökustannuksia. Hänen mukaansa suomalaisen viennin rakenne on muuttunut. –?Haluamme työrauhan, tilauksia ja Suomen nousuun. Se haluaa siitä apua etenkin kustannusten hallitsemiseksi, yritysten kasvun edistämiseksi, työaikojen järjestelemiseksi ja työllistämisen helpottamiseksi. Hän uskoo, että työpaikoilla on vahva sopimisen kulttuuri. KolmiKon odotuKset ovat linjassa Suomen Yrittäjien tavoitteiden kanssa. Hänen kokemuksensa mukaan pienissä yrityksen menestyminen voi olla henkilökunnalle kunnia-asia. –?Teimme tosi hienoja asioita, kuten mobiili-internetiä ja nettipuheluita. –?Näitä esimerkkejä pitää olla enemmän, Kivelä painottaa. LM Jalostuksesta kärsimystä rotukoirille Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto tuomitsee koiran terveyttä heikentävien piirteiden jalostamisen. • Paikallisen sopimisen laajenemisen ei arvioida merkitsevän yleissitovuudesta luopumista. Ennen rotukoiran hankkimista on tärkeää perehtyä rodun terveyteen ja ottaa selvää, mitä kasvattaja ja rotujärjestö tekevät perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. KUVA: Ilkka Laitinen Maailma on muuttunut, joten vientiteollisuuden tulisi muuttua sen mukana, sanoo Googlen Hanna Kivelä. Suomen Yrittäjät laski jäsenkyselynsä pohjalta, että jos muutokset paikalliseen sopimiseen toteutuvat nopeasti, yritykset voisivat luoda uusia työpaikkoja muutamassa vuodessa 60?000–65?000. LM Suomessa on 100 000 huono-osaista Mikko Pulliainen Suomalaisten yritysten tulisi pohtia alusta alkaen globaaleita markkinoita, linjaa Googlen Suomen-johtaja Hanna Kivelä. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, keitä ruoka-avussa ja neulanvaihtopisteissä käy ja heidän hyvinvointiaan. Ongelmat näkyvät velkavaikeuksina ja käsityksenä riittämättömästä avun saannista kaupungilta ja seurakunnilta. Nissilä toivoo paikallisesta sopimisesta helpotusta myös irtisanomisiin. Mäkynen pitää edellytyksenä, että kaikilla työntekijöillä on riittävät tiedot yrityksen tilasta. Mäkynen: Sovitaan eikä sanella Yrittäjät Tuomo Maavirta, Minna Nissilä ja Lasse Anttila haluavat, että esimerkiksi työaikoja voisi järjestellä yrityksissä vapaammin. Tästä hänellä on kokemusta TeliaSoneralta vuosituhannen vaihteesta, kun esimerkiksi wap-teknologian piti valloittaa maailma. –?Mielikuva, että yrityksissä on kahden kerroksen väkeä, on Downtown Abbey -ajalta. • Työntekijät toivovat vaikutusmahdollisuuksiensa yrityksissä paranevan. –?Yritysten täytyy voida sopeuttaa toimintaansa nopeammin ja joustavammin kuin työmarkkinamekanismit nyt sallivat. –?Tottakai työntekijällä olisi edelleen oikeus olla yhteyksissä ammattiliittoonsa. • SAK haluaa, että paikallisesta sopimisesta neuvotellaan jo meneillään olevissa työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa. Käytännössä työnantaja ja työntekijä sopisivat keskenään asioista, joista neuvoteltaessa työntekijää edustaa nykyään yleensä luottamushenkilö. –?Hyville tyypeille voisi maksaakin enemmän. –?Tämän päivän tasavertaisilla työpaikoilla sovitaan asioista yhdessä. • Hallituksen tavoitteena on purkaa työllistämisen esteitä ja lisätä työllistämishalukuutta erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Hän sanoo, että jos työyhteisöön sopeutumattoman ihmisen voisi irtisanoa helposti, tilalle voisi palkata kaksi uutta
• Vuonna 1993 Forssan seurakuntapuutarhurin virkaan. Syyspäivänä se kimmeltää kuin timantti.” lauantai lauantaina 3. Honkala selvisi koivun istutuksesta hyvin. . –?Kädenjälkeni näkyy myös Klemelän leirikirkossa. Forssaan asettuminen oli Honkalan mukaan hyvä asia. KUKA Raimo Honkala • Kotoisin Kangasalta. Ennen Tyykikylää hän oli ehtinyt työskennellä Kangasalla, Espoossa ja Mäntyharjulla. > Ota yhteyttä puh. KUVAT: Seppo Pessinen ja lumitöihin. • Aloitti Forssan seurakunnan työntekijänä vuonna 1980. • Sitä ennen töissä Kangasalla, Espoossa ja Mäntyharjulla. Kasvokkain: Seurakuntapuutarhuri Raimo Honkala jättää työnteon mielellään nuoremmille. –?Tervetuloa seuraaviin talkoisiin, seurakunnan työntekijät virnistivät, kun puu oli siististi paikoillaan. –?Vaarii, tuu pyyhkimään, Päivi Honkala siteeraa 2-vuotiaan lapsenlapsen huudahdusta. Honkala muisteli , että hänet valittiin aikanaan varasijalta Forssan hautausmaan työntekijäksi. –?Lähdin 16-vuotiaana ansiotöihin, 64-vuotias Honkala kertoi ja lisäsi, että nyt on aika antaa nuoremmille mahdollisuus. Juuri ennen haastattelua hän ehti viimetöikseen istuttaa hautausmaan uudemman kappelin edustalle kyynelkoivun taimen seurakunnan työntekijöiden seuratessa toimenpidettä. Raimo Honkala kuitenkin kertoi, että hänellä on edessään omakotitalon kellariremontti ja oman aikansa vie puuveneen kunnostus ja purjehdus. –?Tämä on työnäyte jälkikäteen. Syyspäivänä se kimmeltää kuin timantti, Honkala viittasi hautausmaan reunalla kasvavaan rivistöön. 1993 Honkalan titteli vaihtui ja hänestä tuli seurakuntapuutarhuri. Työnkuvaan tulivat myös hallinnolliset työt. –?Kuoppa on oikeastaan hyvä, Honkala totesi ja kaatoi vettä kuopan pohjalle. Hän istutti puun kuin ammattilainen. Tuore eläkeläinen totesi, että hänen työnsä jälki näkyy pienissä yksityiskohdissa. Hän pääsi oppilaitokseen työkokemuksensa perusteella. Tukipuut upposivat lekalla paikoilleen. lokakuuta 2015 Forssan lehti 12 12 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. • Eläkkeelle lokakuun alussa, 64-vuotiaana. –?Olemme viihtyneet täällä erittäin hyvin. Hän sanoi pitävänsä kaikista kukista, mutta havukasvit ovat erityisen lähellä hänen sydäntään. Vaimolla on vielä reilu vuosi eläkkeeseen. Hän jäi lokakuun alussa eläkkeelle. Hän opiskeli 1990-luvun alussa Otavan maatalousja puutarhaoppilaitoksessa puutarhateknikoksi. Näytä nyt, osasitko työsi, Honkalan vaimo Päivi Honkala huikkasi väen joukosta. Ensin palttootakki pois päältä, sen jälkeen mittanauha käteen. Ulla Jäske Forssa Raimo Honkala ehti olla Forssan seurakunnan puutarhurina 35 vuotta ja kahdeksan kuukautta. –?Toivon, että Raimo keskittyy vaimon passaamiseen, Päivi Honkala nauroi. Kengistä viis, ne saa puhdistettua, eläkkeelle jäänyt puutarhuri Raimo Honkala nauratti Forssan seurakunnan työntekijöitä. –?Kun tulimme tänne vuonna 1980, emme osanneet kuvitella, että jäämme tänne eläkevuosiksi. Työnteon kanssa ei ollut ongelmia. Koulunkäynti ei oikein kiinnostanut. Honkaloilla on viisi lastenlasta. • Työelämään 16-vuotiaana. 35 vuotta sitten hautausmaa oli nelisen hehtaaria pienempi kuin tänä päivänä. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi. Honkala jäi eläkkeelle hyvillä mielin. Sisäänpääsyvaatimuksena oli joko puutarhurin perustutkinto tai viiden vuoden työkokemus. Tyttären perhe asuu Valkeakoskella ja pojan perhe Honkaloiden naapurissa, joten eläkeläisen ajankäytöllä on suht selvät sävelet. FL ”Makedonianmänty on suosikkini. alkuvuosina työHön kuului melkein kaikkea mahdollista hautaukseen liittyvistä käytännön töistä kausityöntekijöiden työnjohtoon Puutarhuri antoi työnäytteen jälkikäteen . Honkala totesi, ettei hänellä ole ollut muutaman päivän pituisia jaksoja lukuun ottamatta työttömyyspäiviä uransa aikana. –?Olin käynyt vain kolme vuotta keskikoulua. Honkala kertoi, että hän on päässyt suunnittelemaan muun muassa sankarihaudan ja uurnalehdon ympäristöä. –?Makedonianmänty on suosikkini. Välillä puutarhuri tuntui unohtavan työskentelyään silmä tarkkana seuranneen yleisön, joka antoi lopuksi aplodit hyvin tehdystä työstä
lokakuuta 2015 Forssan lehti. Asunto koti ja asuminen Lauantai 3.10.2015 Mainosliite 1 lauantaina 3
8199630 saariMäeNKatU Kodikas omakotitalo, 4h,k,s 117/132 m², Talsoilassa.Tilaa kahdessa kerroksessa; alakerrassa valoisa eteistila,keittiö, 2 huonetta, sauna ja pesuhuone, yläkerrassa aula ja 2 huonetta.Suojaisa, vehreä oma tontti 799 m². Sähköliittymä ja oma rengaskaivo. 8100266 PUoliMatKaNKatU 3 +lämmin autotalli 2h,k 50m² Tässä edullinen asunto ja lämmin autotalli. Tontti 4085 m2. Majoitustilaa tarvittaessa jopa 10 hengelle. Päätyasunto, lasitettu parveke luoteeseen, keittiö ja saunasekä pesutilat uusittu 2006. Tyylikäs juuri remontoitu lasitettu parveke. Rakennusoikeus 2.460 m2:n tontilla kertoimella 0,25. Toiminut 50-luvun lopulle leipomona ja 1987 saneerattu kokonaan lastentarhaksi. Tilavat huoneet, erillinen wc, lasitettu iso parveke. Siisti hyvin hoidettu taloyhtiö, käyttövesiputket uusittu. Alunperin v.1982 rakennettuun taloon tehty toinen kerros v.2002. 864957 rYtYNtie 3, 2-3h,k 76,5 m² Hyvin siisti, valoisa huoneisto, jossa kaksi huonetta yhdistetty edustavaksi olohuoneeksi. 8138099 siUrilaNKatU 34, 2h,k,s 56m² Omalla saunalla varustettu kerrostalokaksio. Viihtyisä tontti 1.295 m 2 . 100 m 2 . H. H. Kaksi varastorakennusta ja grillikatos.H. Tilaa isommallekin porukalle. 169.000 €. Talo valmistunut 1992, mukavalla rauhallisella paikalla, palvelut ja koulut lähellä. 143.000 €. Edulliset asumiskustannukset. 8108104 i aseMaKUja 5-6h,k,khh,s. Asuinkerroksessa 2 huonetta ja keittiö, alakerrassa oma sauna , pesuhuone ja varastotilaa. 78.000 €. H. 8153327 PeKKalaNKatU 9, 3 h,k,s 81,5 m 2 Hyväkuntoinen rivitalokoti 2006 perusteellisesti saneeratussa rivitalossa, rauhallisella paikalla Talsoilassa. H.25.000 €. Mahdollisuus ostaa myös autotalli. Mh.67.500 €, Vh. H. 85.000 €. Pyöröhirsimökki 37 m2 + parvi ja iso terassi, keittiö, takka, sähköwc sekä mh uusittu 2014-2015. Sopii isollekkin perheelle, 5 makuuhuonetta, tilava keittiö, olohuone, yläkerran aula, 3 vessaa, 2 suihkua ja rentouttava höyrysauna.Keittiö ja pesutilat remontoitu 2009. H. Koti on sydämenasia HÄMEENTIE 7, Forssa puh. V.2009 remontoituun, moderniin keittiöön mahtuu isompikin ruokapöytä. 8153604 7. V. Lasitettu parveke lounaaseen. Keittiö koneineen uusi, eteisessä liukuovikaapisto.Vuokrattu. 45.000 €. Mh. H. 3 mh, k, ruokailutila, oh, takkahuone, khh, kph, s, 2x wc, yhdessä tasossa. Lasitetulta parvekkeelta näkymä puistoon. kerroksessa (ei maantasakerros). Vuokrattu. H. Mainio sijainti. 34.000 €. Huoneisto remontoitu 2013, keittiö ja kylpyhuone uusittu, samoin lattiaja seinäpinnat. 35.000€ Vh.48.650 €. H. Taloyhtiössä tehty runsaasti remontteja.Mh.45.500 €, Vh.46.600 €. Rakennukset aurinkoisella etelärinteellä josta myös pilkottaa järvinäkymä. Upea iso kuisti , 4 h,k,kh n. Asuntosiipi kaksikerroksinen, 3 huoneistoa ( yht. H. Lasitetulla parvekkeella varustettu kaksio, 6.krs. 119.000 €. 8181161 rajaKatU 5, 3h,k 76,5m² Todella tyylikäs läpitalon huoneisto Tölöllä. 132.000 €. 8120658 saloMaaNtie ,tla Mukava kohde ympärivuotiseen vapaa-ajankäyttöön tai asumiseen.Valoisa tontti, n. Salkolanjärven tuntumassa (noin 500 m), hyvä uimapaikka lähellä sekä Liesjärven kansallispuiston alue lähietäisyydellä. Sopii vaikka sijoitusasunnoksi. 149.000 €. Siistikuntoinen päätyhuoneisto,jossa tilava olohuone, keittiö, 2 makuuhuonetta, saunatilat ja erillinen wc.Tilat yhdessä tasossa. Kouluun ja päiväkotiin turvallinen matka, n.500 m. Sähköliittymä ja rakennuspaikalle ajettu sepeliä. 8117707 taMMelaNtie 38 94 m² Persoonallinen kerrostalokoti Tammelassa. Vesihelmi ja kauppapalvelut sekä koulut lähellä. 3 keittiötä ja, 6 huonetta). 8105190 MestariNKUja, joKioiNeN Kookkaalla puutarha tontilla, 2650 m², oleva omakotitalo Jokioisilla. Mh. 64.000 €. 8102528 PeKolaNraitti 11 47 m² Mainio sijainti, toimivapohjainen kaksio hissitalon 2.kerroksessa. 8135063 raUtatieNKatU 17, 4 h,k,s 95,0 m 2 Tilava ja valoisa kerrostalokoti Rautatienkadulla, koulut, kauppapalvelut ja Vesihelmi lähellä. H. Kunnallistekniikka lähes tontin rajalla. H. Terassi lounaaseen. H. Päämökissä tupakeittiö ja 2 makuuhuonetta sekä wc. 84.000 € 848213 PisPaNsaareNKatU Viehättävä, valoisa ja siisti pienen perheen koti. Autokatos sisältyy hintaan. MH.YHTEENSÄ 47.000 €. 8180855 KaNNistoNKatU 99,0 m 2 Suojaisella ja rauhallisella paikalla omakotitalo, 4 h,k,s + autotalli. Mh. korkkilattiat ja tasokas keittiökalustus. Hissitalon toisessa kerroksessa. sisätilat keittiöineen pesutiloineen ja käyttövesiputkistoineen uusittu. Tällä hetkellä omakotitalona, 6 h,k 181 / 201 m 2 . Taloyhtiössä käyttövesiputkisto uusittu. Lisäksi puuvaja.Veneja uimapaikka Oksjärvellä. 8172742 jUUriNieMeNtie, tammela liesjärvi Huippupaikalla, oma luonnonkaunis niemenkärki Kanteluslammen rannalla, aivan Liesjärven vieressä. 8177022 rYtYNtie 2, 3 h,k 76,5 m 2 Toisen kerroksen kolmio. 45.000 €, Vh. Talossa keittiö ,oh ja mh, vh ja pesuhuone ja erillinen wc sekä tilaa (matalaa) yläkerrassa.Tehty paljon remontteja:mm.ul kovuori,katto,ikkunat,keittiö, pesuhuone.Sauna ja takkahuone piharakennuksessa. 65.000 €, Vh.79.050 €. Taloyhtiöltä vuokrattavissa autotallipaikka 20,00 € / kk. 129.500 €. Parin sadan metrin päässä kahden eri rannan, Teurajärvi, käyttöoikeus.Todella mukava kokonaisuus. Taloyhtiössä käyttövesiputket ja ikkunat uusittu. Viihtyisän pihasaunan yhteydessä takkahuone. 23.000 €. Mm.kylpyhuone, sauna ja keittiö uudistettu 10 v. H. Maapohjan p-a 1940 m².Uimapaikka Särkijärvellä. 74.000 €. Lattiat laminaattia, siisti kylpyhuone, jossa amme. V.1990 rakennetun päämökin lisäksi pihasauna ja vaja.Siisti ja viihtyisä kokonaisuus, nurmikenttää, marjapensaitapihassa. Mh. Erillinen saunarakennus, jonka yhteydessä takkahuone. Oma aidattu pikkupiha omena-ja luumupuineen. 8107741 vaPaa-ajaN KoHteet sYrjäläNtie, tammela liesjärvi Erämökki suositulla Liesjärven alueella Tammelassa. Mh.128.243 €, Vh. H 129.000 €. Vajaan 10 vuoden aikana lattiapinnat, keittiö, pesuhuone ja sauna uusittu. H. Hallinnoidaan asunto-osakeyhtiönä, ostettaessa varainsiirtovero 2 %. 8129633 oiKoKatU 1, 3 h,k 75,5 m 2 Neljännen kerroksen valoisa päätyasunto, iso parveke lounaaseen. Tontilla ( 1,03 ha ) myös rengaskaivo, tie perille. H. 8114247 liiKeHUoNeisto HaKKaPeliittatie 3, tammela Katutason liikehuoneisto Tammelan ydinkeskustassa 37 m 2 . navettarakennus ja maakellari.Viherpeukalolle mainio paikka.Humppilan keskustaan n.1,5 km. Sisustuksessa hyvät materiaalit mm. Vuokrattu. 8139586 riNNeKatU 12 as 1, rt, 5 h,k,s 131,50 m 2 Upea, valoisa rivitaloasunto Lamminrannassa. 8142552 saMoKUja,HUMPPila Tilava ja toimiva omakotitalo Humppilassa. 8152189 Hevostila PilliKistÖNtie 25, Forssa Matku 4,31 ha Maatila, sopii mainiosti hevosalan yrittäjälle, tallissa 6 paikkaa sisällä, lisänä ulkopaikkoja, maneesi 20 x 41 m (lähes valmis), ratsastuskenttä 22 x 44 m (valaistu). 8121354 PUsUriNKatU Viihtyisä omakotitalo, 4 h,k 106/175 m 2 , suositulla Rantalanmäen alueella. PaKariNtie, Nuutajärvi Upea hirsirunkoinen rakennus Nuutajärven Lasikylässä. 8184082 HäMeeNtie 2 116m² Upea ja tilava kerrostalokoti ydinkeskustassa.Vankan kivitalon tunnelmaa. Talossa hissi. Selkeä, siisti tila, pieni keittiö ja wc. 118.500 €. MH. 39.000 €, Vh. 400 m 2 . H. Perinteinen rintamamiestalo, kellarikerros kokonaan auki missä toimivat saunatilat. Rantaan jossa laituri ja venepaikka 200 m. 8151849 MertalaMMiNtie, tammela, susikas Heti vapaa, ympärivuotiseen käyttöönkin soveltuva vapaa-ajankohde.Sähköt ja oma kaivo on.Siistit hyväkuntoiset rakennukset, päämökin lisäksi saunarakennus, aitta ja varasto. 895868 KUHalaNKatU 2, 1H,KK 32m² Mukavalla paikalla, lähellä monipuolisia palveluita parvekkeellinen yksiö. H 169.000 €. Pihasauna, ent. Myydään määräalana tontti noin 2.500 m2 H. MH 82.235 €, VH 85.000 €. Asuinrakennus alunperin rakennettu 1890, peruskorjattu huolella vanhaa kunnioittaen 1998. Hyvin siisti ja tilava omakotitalo Talsoilassa. 8193129 MiljooNatie, Nuutajärvi , 2h,k,s 57m² Edullinen paritalon puolikas Nuutajärvellä. Heti vapaa.Varaa esittelyaika! Mh.164.500 € ,Vh.167.000 €. 8173249 arolaNtie, tammela 1h,kk, 35,5 m².Suojaisella tontilla, 2100 m², pikaisesti vapautuva vapaa-ajankohde. Mahdollisuus ostaa autotalliosake. lokakuuta 2015 Forssan lehti 2. 8133052 tUrUNtie 13 47 m² Valoisa ja siisti kerrostalohuoneisto keskustan tuntumassa. 124.750€, VH. Oma, reilunkokoinen, 8970 m² puustoinen tontti, jolla myös uimalampi. Iso tontti 1,9130 hehtaaria, josta osa peltoa. 167.000 €. Avaruutta lisää väljät näkymät isoista ikkunoista ja lasitetulta parvekkeelta. 8174809 PUoliMatKaNKatU 3 40m² Siistikuntoinen pikkukaksio palvelujen läheisyydessä. Sähköt on ja tie perille. Etelään viettävä tontti. 200 m 2 Peresoonallinen ok-talo 5 h,k,s,th + lasiterassi, Jokioisten keskustan tuntumassa. 148.000 €. 55.000 €. Erillinen saunarakennus sekä grillikota. Höylähirsimökki noin 10 m 2 ja varastorakennus. Keittiö ja ruokailutila muodostavat olohuoneen kanssa viihtyisän kokonaisuuden.Lisäksi 3 makuuhuonetta, työhuone, kylpyhuone ja wc.Kaikki palvelut kävelyetäisyydellä.Mh.97.000 €. Tehokkaasti käytetyt neliöt. Lasitettu parveke luoteeseen. H. H. H. Mökki/saunarakennus 23/40 m 2 + varastorakennus. MH 41.795,23 € VH 53.000,00 €. Mh. 8125517 PeKolaNraitti 8 63 m² Liiketila Pekolanraitilla vaikkapa toimistoksi, hoitolaksi, kampaamoksi. 189.000 €. 92.000 €. Sopiva sijoitusasunnoksi. sisällä. 284.000 €. 120 m 2 sekä yläkerrassa lämmitä lisätilaa. MH 87.684 €, VH 88.000 €. 109.000 €. 841427 tÖlÖNKaari 14, 3 h,k,s 80,0 m 2 Toisessa kerroksessa saunallinen tilava kolmio. Sähköt, käyttövesiputket ja lämmitysj. Piharakennuksena entinen maatilan talousrakennus. 39.800 €. H. 45.000 €. uusittu 2000-luvulla. H. H. Avara keittiö/olohuone, makuuhuone ja kylpyhuone sekä pitkä parveke. Mh. Taloyhtiössä käyttövesiputkisto sekä parvekeovet ja -ikkunat uusittu. Iso tontti luonnonmetsää 6.515 m 2 . H. Olohuoneesta käynti aurinkoiselle takapihalle, jossa katettu terassi ja viheralue. 152.000 €. Hyvät lenkkipolut lähellä.Vapautuu pikaisestikin. Reilunkokoinen oma tontti 1500m². 8149595 tÖlÖNKaari 7 91 m² Helppoa asumista siistissä rivitalokodissa.Alakerrassa keittiö,olohuone, tilava eteinen ja wc, yläkerrassa 3 makuuhuonetta, parveke, reilunkokoinen pesuhuone ja tyylikäs sauna. Julkisivuremontti käynnissä. PUoliMatKaNKatU 3, 2 h,k 50,0 m 2 Siisti kaksio kolmannessa kerroksessa, hyvä ja käytännöllinen pohjaratkaisu. Oma, 2 sivulta puistoon rajoittuva tontti, 1095 m² päättyvän tien varrella. Taloyhtiössä käyttövesiputket uusittu. Mh.95.000 €. MH 34.067,00 € VH 38.712,03. 1949 rakennettu osin hirsirunkoinen talo 2 h.k.et ja wc N. Myydään vuokrattuna. Keittokomero, olohuone, makuuhuone ja tilava kylpyhuone sekä lasitettu parveke.Siistikuntoinen huoneisto. Vuokrattu. 8148246 KostiNtie2-4,tla,4h,k,s 97 m² Lähellä palveluita reilunkokoinen, siisti rivitalokoti. H. Mh. Maapohja yht.2480 m² Venepaikka Kokonjärvellä. 8104292 siMaKaNKatU oKt Tilava täystiilitalo rauhallisella paikalla päättyvän kadun varrella Talsoilassa. Mh.75.000 €. 119.000 €. Lasitettu parveke. Siistikuntoinen huoneisto talon toisessa kerroksessa. 8174015 rivitalot rataMoKUja 46 m² Näppäränkokoinen rivitalokaksio Paavolassa. 8176209 taiPaleeNtie, Hla 5h,k,s 143 m.Tilava koti maaseudulla vain noin 5 km:n päässä Humppilan keskustasta. Oma sauna ja terassipiha lisäävät asumismukavuutta. Sähköliittymä ja vesi sisään porakaivosta. Taloyhtiössä kalliit remontit takana. Läpitalon asunto toisessa kerroksessa, parveke länteen. Mh 33.750 €, Vh 45.000 €. 30,0 m 2 365,00 € / kk + vesi ja sähkö HäMeeNtie 11, Kt,2h,kk 34m² 400,00€/kk+vesi ja sähkö KUHalaNKatU 24, 2 h,k 49 m 2 450,00 € / kk + vesi ja sähkö oiKoKatU,Kt,2H,K, vapaa 50,5m² 510,00€+vesi ja sähkö KoUlUKatU 16, 2 h,k 56,0 m 2 527,00 € / kk + vesi ja sähkö taMMelaNtie 35,tla,Kt, 2h,k vapa 60 m² 460,00€+vesi ja sähkö KoUlUtie 5, jokioinen 3 h,k 75,5 m 2 670,00 € / kk + vesi ja sähkö rYtYNtie 2,3h,k heti vapaa 76,5 m 2 550,00 € / kk + vesi ja sähkö at, KoUlUKatU 18, vapaa kylmä talli 14,5m² 40,00€/kk liiketila, Hakkapeliitantie, tla 61,5 m² 600€/kk+vesi ja sähkö Alakerrassa tyylikkäät sauna/kokoustilat-kysy lisää! KartaNoNKatU liike/asunto 150 m² 1500,00€/kk+sähkö ja vesi Mainosliite lauantaina 3. 887774 tÖlÖNKaari 10, 3 h,k,s 74,5 m 2 Avara ja valoisa hyvällä maulla remontoitu ja siististi pidetty saunallinen kolmio 1. liNja 9 oKt Viihtyisä, uniikki omakotitalo perinteikkäässä Kalliomäessä, kirkolle 300 m. 899922. Uimarannalle pääsee takapihalta polkua pitkin. 8163029 MUUraiNPolKU, jokioinen n. Siistikuntoinen valoisa ja käytännöllinen tiloiltaan. 8101303 isoNiitUNtie 521, somero Entinen koulurakennus n. 2000luvulla mm. 8134809 aataMiNKUja 3, jokioinen, 6 h,k,s 141 m 2 Ylimmässä kolmannessa kerroksessa tilava tyylikäs asunto, upeat saunatilat rak. 39.000 €. 8107684 aUtotalli Pekolanraitti 13 m 2 , vapaa, MH 7.000 € Puolimatkankatu 3, lämmin talli 25 m 2 MH 12.800 € vUoKraKoHteet Kohteissa kahden kuukauden vuokravakuus. 8109616 oMaKotitalotoNtti ForssaNtie 291, tammela Omakotitalotontti Tammelan keskustan tuntumassa. 8178823. Tilava autotalli, 18 m².Heti vapaat. H. Sisätilat 2000-luvulla siististi ja hyvällä maulla remontoitu, myös käyttövesiputket ja lämmityskattila uusittu. Vapautuu sopimuksen mukaan, haluttaessa myös vuokrattuna. Koulusiivessä kaksi luokkahuonetta ja kaittiö. 8127533 ilvesKallioNtie, YPäjä Suojaisella paikalla haja-asutusalueella, Yksitasoinen 1973 rakennettu ok-talo, 3 h,k,s n. 69 m 2 sekä konesuoja 45 m 2 . 5750 m², hyvä tie perille. Hyvä sijainti, palvelut kävelyetäisyydellä. Puutarhatontti 1022 m 2 , alaaste noin 0,5 km. MH 34.000 €, VH 34.260,91 €. 2000 huoneistoon on tehty oma sauna, kylpyhuonetilat uusittu samoin sähköt sekä asennettu ilmastointi. Lautalattiat tuovat tunnelmaa kuten myös kauniit listoitukset oviaukoissa. siUrilaNKatU 38 1 h,kk + parv. 29.000 €. 010 228 4030 lisätietoja ja lisää MYYNtiKoHteitaMMe www.skv.fi Katso! Tutustu kohteiden esittelyaikoihin www.skv.fi/esittelyajat JUKKA MATTILA kiinteistönvälittäjä, LKV 040 554 4620 EIJA AHTIAINEN kiinteistönvälittäjä, LKV, YKV 040 679 1055 Kerrostalot rajaKatU 7, 1 h,kk 28 m 2 Yksiö rauhallisella paikalla Tölöllä, neljännessä kerroksessa. Piharakennuksessa ”yksiö”, sauna ja autotalli. H.190.000 €. 805895 tÖlÖNKaari 10, 2 h,k,s 60,0 m 2 Saunallinen kaksio Tölöllä 1987 valmistuneessa talossa, lasitettu parveke lounaaseen. kerros, näkymät keskuspuistoon lasitetulta parvekkeelta. Oma hoidettu puutarhatontti, 744m². 121.500 €. 8154025 lUHtitalo liNiKKalaNKatU 13, 2h,k 60 m² Hyvin siistikuntoinen, remontoitu kaksio luhtitalon 2.kerroksessa. Taloyhtiössä julkisivuremontti tehty ja ikkunat vaihdettu. Tontti 991 m 2 , pihalla erillinen autotalli/ varastorakennus. Tilavat huoneet, lasitettu parveke.Huoneisto remontoitu kokonaan v.2012, myös sähköt uusittu. 8178243 aleKsiNKatU 7 77,5m² Tyylikäs rivitalokoti keskustan läheisyydessä. 8155282 rYtYNtie 4, 2h,k 59,0 m² Toimiva pohjaratkaisu ensimmäisen kerroksen kaksiossa. Aidattu pikkupiha etelään. Taloyhtiössä kaäyttövesiputkistot uusittu ja rakennettu määlämpö. Mh. Hissi, aulatiloissa ei rappusia. 75 m 2 . raNtaraitti, Urjala Viehättävä vanha hirsimökki. Sähköt on ja tie perille. H.39.000 €. Suojaisa takapiha, päätyasunto. 82.000 €. 123.500 €. Mahdollisuus liittyä kunnan viemäriin vieressä. Perinteinen 40-luvun lopulla rakennettu talo, jossa keittiö ja 2 huonetta, yläkertaan mahdollisuus rakentaa lisähuoneita.Erillinen talousrakennus, jossa sauna.H.69.000 €. Erilliset autotalli/varastorak. Piharakennuksessa sauna, pukuh, autotalli ja katos sekä varasto. Koko asunnon mittainen ( 10 m ) lasitettu parveke lounaaseen. Mh. H. 8159026 MeNosteNtie oKt Tilava hyväkuntoinen omakotitalo, 5 h, k, khh, s, 2 wc + kellari 169 m 2 , rakennettu -64, peruskorjattu ja laajennettu -85. 2420 m 2 .Kunnan vesiliittymä ja sähkö. MH 113.000 € VH 117.569 €. Parveke puistoon ja etelään. Upouudet vaaleat laminaattilattiat.Kylpyhuoneremontti tehty tänä vuonna.Vuokrattu. 8100029 KroUviNtie 57 B, Urjala Hyväkuntoinen pyöröhirsimökki n. Mh. 2003, wc uusittu 2010, sisätiloja saneerattu 2011. Vesikiertoinen patterilämmitys öljyllä. Valoisat olohuone, ruokailutila ja keittiö sekä neljä makuuhuonetta ja 2 erillistä wc:tä + autotalli ja varastot 140/200 m 2 . Lisäksi vanha navettarakennus ja entinen kanala.Hoidettu tontti lähes puolihehtaaria. Siistikuntoiset rakennukset:päämökin lisäksi vierasmaja/at, ”rantasauna”, puucee/varasto ja puuvaja. Mh. Vuokrattu. Mh.132.659,40, Vh.138.000 €. Myös makuuhuoneen ja eteisen kaapistot uusittu. Tontilta hienot näkymät Pyhäjärvelle. 8137774 toriKatU 4, 3 h,k 68,0 m 2 Huippupaikalla Forssan keskustassa, kulmahuoneisto 4. 8121041 UrPUKUja 62 m² Hyväpohjainen rivitalohuoneisto Paavolassa.Keittiö, ruokailutila ja varaavalla takalla varustettu olohuone, tilava makuuhuone sekä pesuhuonetilat ja omasauna. 8126937 PeKolaNraitti 8, 2 h,k, 55,5 m 2 Saunallinen kaksio hyvällä paikalla keskustassa. 8183323 KoivUlaNriNNe, salkola Hyvä sijainti lähellä 2-tietä, Helsingistä alle 100 km. Hoidettu taloyhtiö. Saunasta voi pulahtaa vieressä olevaan lampeen. 47.551 €. Mahdollisuus ostaa myös samankokoinen naapurihuoneisto. 882398 KUHalaNKatU 2, 3 h,k 75,0 m 2 Siistikuntoinen talon päätyasunto aivan keskustan tuntumassa. 8109715 siUrilaNKatU 36, 2 h,k 56,0 m 2 Läpitalon kaksio rauhallisen talon toisessa kerroksessa. Ympärivuotinen käyttökin mahdollista. 8153714 tUrUNtie 33 38m² Todella siistikuntoinen, tilava yksiö Talsoilan puiston tuntumassa. 83.000 €. Hyvä kunnostuskohde vaikka työtiloiksi ja asunnoiksi. Hyväkuntoinen omakotitalo tupak, 2 mh, kypyh, 100 m 2 + iso terassi ja uima-allas, sähkölämmitys varaava takka sekä ilmalämpöpumppu. Lämmönlähteenä takka, puuhella/leivinuuni. Yksikerroksinen omakotitalo, 4 h,k,s 95 m 2 , lämmin autotalli samassa rakennuksessa. H. 186.400 €. Lattiat laminaattia, kylpyhuoneessa suihkukaappi. 50 m2 viihtyisällä mäenharjanteella Urjalan Rutajärven tuntumassa. 8154142 valKaMaNtie, Urjala Nyt edullisesti!Ympärivuotiseenkin käyttöön soveltuva vapaa-ajankohde. 59.000 €. Taloyhtiössä tehty paljon remontteja. 50.000 €, Vh.59.900 €. 8115625 KUrKelaNKatU Hyvä sijainti Kurkelankadulla, hyvät kauppapalvelut, koulut ja Vesihelmi lähellä. Koulu ja päiväkoti sopivalla etäisyydellä. 49.000 €. Sekä mökin että erillisen saunarakennuksen remontti hieman kesken. Heti vapaa huoneisto jykevässä 50-luvun talossa.Mh.53695,45 €, Vh.59.000 €. 49.650 €. 811242 tUrUNtie 33, 1 h,kk 30 m 2 2013 remontoitu valoisa yksiö kolmannessa kerroksessa, kulmahuoneisto omakotialueen suuntaan. 8102146 PeräläNtie, Urjala Monipuolinen kohde vapaa-ajan viettoon. Asuinrakennusta remontoitu viime vuosina runsaasti, tilat kahdessa kerroksessa. Myydään yhdessä. 75.000 €. Päätyhuoneisto, vehreä oma piha terasseineen.Rauhallinen sijainti. 134.000€. Entinen maatilan talouskeskus. 8153704 oMaKotitalot KatajaKUjaNtie,HUMPPila n.35m² Pikkuinen mummonmökki odottaa kunnostajaa.Kauppaan kuuluu 2 vierekkäistä vehreää tilaa, joiden pinta-ala on yhteensä n. H 62.000 € 8150181 PooKariNKatU 9, Kuusto Hienolla paikalla etelärinteessä, luonnomukaisen Sipilänpuiston laidassa. H. 809153 satUlasePäNKUja 2, 4 h,k,s,khh 100 m 2 Tilava ja valoisa rivitaloasunto aurinkoisella paikalla Kuustossa. Tontti 800 m 2 . 78.000 €/ TARJOUS. Kauppoja, koulut, päiväkoti ja uimahalli vieressä.E-tod.A. Upea piha jossa uimakelpoinen lampi 4 x 28 m (puhdistuslaitteineen) sekä pihasauna, aitta, varasto ja leikkimökki. Hyvin varusteltu avara keittiö on kodin keskipiste, 3 mh, oh, takkahuone,työhuone omalla sisäänkäynnillä, sauna/kodinhoitotilat sekä lämmin autotalli. Edulliset asumiskustannukset, sähkö, puuhella ja pystyuuni. Asumismukavuutta parhaimmillaan: uusittu keittiö 2012, lattialämmitys, varaava takka, keskuspölynimuri, kylpyhuone uusittu 2005, kylpyamme, oleskelupiha ja terassi etelään. 183.000 €. Varastorakennus noin 200 m 2 . Tilat 2-kerroksessa;alakerrassa keittiö, olohuone ja wc, yläkerrassa 3 makuuhuonetta, kylpyhuone ja sauna sekä vaatehuone. 63.800 €. Keittiökaapistot uusittu. Mh. Asuntoa remontoitu 2000-luvulla, laadukkaat materiaalit ja hyvä varustelu. 94.500 €. H
33.336,57 €. Lisäksi käynti avaralle lännen suuntaan avautuvalle terassille. Vh. H. 58.000 €. 86.312, €. Tila 1279 m². Kuustossa hyvällä sijainnilla lähes uutta vastaava OKT sekä autotallirak. Huolella viimeistelty kokonaisuus sekä avarat tilat luovat tyyliä asumiseen. 47.105 €. + at/v, at Jämäkkä, vuonna 1994 valmistunut täystiilitalo Kaukjärven vehreissä maisemissa hyvillä kulkuyhteyksillä. 88.278 €. 32.000€. 48.143,44 €. 145/177 m². 37.200 €, vh. 1010 m². Koivusaarenkatu 2 A 4, Frs 2h + k, 58,5 m² Mh. 62.000 €. 145.000 €. H. Koivusaarenkatu 8 A 45, Frs 3h + k, 76 m² H. 77.000 €. Kauppa, päiväkoti, koulu, liikuntakeskus, terveysasema ja kaikki muut keskustan palvelut n. Hämeentie 11 A 5, Forssa 3h + k, 84 m² H. 197.000 €. 38.359,51 €. Suojaisa, aidattu sisäpiha runsaine upeine istutuksineen kutsuu puutarhassa viihtyvää. 52.000 €. 63.524,65 €. 85.000 €. Talon erikoisuus on keskellä taloa sijaitseva, kahden kerroksen korkuinen viherhuone. Suojaisella puistoon rajoittuvalla tontilla kodikas ja moni-ilmeinen Parma kivitalo. 168 m² / 193 m² +Erillinen autotalli. Vh. 142.000 €. Vh. Kartanonkatu 20 B 27, Frs 1h + kk, 32 m² Mh. Turuntie 29 A 6, Forssa 2h + k + p, 55 m² Mh. Telatie 1, Tammela 3mh + oh + k + ruokailutila + työhuone + khh + kph + s, 117 m². Tontti. Hyvänä lisänä erillinen kahden auton talli/verstastila nosto-ovilla. Saarnitie 2 D 14, Forssa 3h + k + s, 79,5 m² Mh. 754 m². Takapihalla kasvimaa, marjapensaita ja istutuksia. H. Pispalankatu 5 D 61, Forssa 2h + k, 54 m² H. Puustellintie 2, Tammela 4/5 h + k + kph/sauna, wc + at, 114/180 m². H. Käpykuja 6, Forssa 5h + k + aulahuone + 2 psh + s 134 m²/176 m². Tunnelmallinen ja tilava koti suuremmallekin perheelle aivan keskustan palveluiden läheisyydessä. Hutkankatu 12, Forssa 5h + k + khh + ph + s + 2 wc + var. 122.000 €. Koivusaarenkatu 2 A 34, Frs 2h + k, 58,5 m² Mh. 145.000 € Nikkilänkatu 10 E, Forssa 5h + k + s, 121 m² H. H 128.000 €. Käyttövesiputket ja sadevesijärjestelmä on uusittu hiljattain. Edulliset asumiskustannukset, upea 1378m²:n oma tontti, jossa etuja sivupihan puoli kivettyä. Tontti. 59.000 €. H. e=0,25, vesija viemärilliittymät rajalla. Kaskenkatu 9 as. Vh. Viihtyisä etupiha istutuksineen. 39.000 € Turuntie 21 as. RIVITALOHUONEISTOT Keskusk. 44.990 €. Vh. 79.660,84 €. H. Siurilankatu 42 B 38, Forssa 1h + kk, 30 m² Mh. 175.000 €. Yläk. H. H. Vh. + tekn.tila + autotalli + kylmä ullakkovar. Vh. Kartanonkatu 4 A 5, Forssa 2h + k, 52 m² Mh. Tölönkaari 8 A 10, Forssa 2h + k + s, 61,5 m² H. Yläkrs:ssa aula ja 3 mh sekä erillinen wc ja parveke. H. Tilavat lasitetut terassit, takka ja osittain laatoitettu piha antavat miellyttävät puitteet asumiselle. Kartanonkatu 18 A 20, Forssa 2h + k, 58 m² H. Uudistettu Puustellin keittiö, varaava takka, suojainen oleskeluterassi kesätakk., kylpyamme ja 2 auton talli antavat miellyttävät puitteet asumiselle. Kaskenkatu 1 as. 99.000 €. 185.000 €. H. et + tkh + mh + khh/wc + kph + s. Alakrs:ssa aulatilan lisäksi tilava oh, k, kh, erillinen wc ja mh. Tontilla sijaitsee lisäksi tilava autokatos/ varasto.Tontti. Rytyntie 3 C 74, Forssa 3h + k, 76,5 m² Mh. Vh. Runsaasti tiloja kahdessa kerroksessa, lisäksi lämmin autotalli. 51.404 €. 15.000 €. 249.000 €. Kiinteistö sijaitsee päättyvän kadun varrella ja valaistu asfalttitie tulee pihaan asti. Taloa on kunnostettu hyvällä maulla, alkuperäistä vaalien. 97.000 €. 238.000 €. H .270.000 €. 39, Forssa 3h + k, 68 m² Mh. 76.000 € Koivusaarenkatu 7 A 19, Forssa 3h + k, 72,5 m². Siurilankatu 42 A 2, Forssa 1h + kk, 30 m² H. Lisäksi erillinen autotallirakennus.Tontti. Vh. 72.000 €. 59.951,54 €. Manujussintie 23, Forssa 3mh, tk, et, oh, khh, WC, kph/ WC, s, tkh + at/v, 178 m². 390.000 € PARITALOT Ameriikanraitti 8 B, Forssa 5h + 3k + kph, 142 m 2 . Pekolanraitti 8 B 14, Forssa 3h + k + s, 74 m² H. Puistoalueen reunassa, v.2001 rakennettu tilava, toimiva ja tyylikäs talo isommallekin perheelle. Hepokuja 8, Forssa 6h+k+khh+psh+s+aulahuone+ 2 wc. Puolimatkank.6 as. 5, Forssa 2h + kk, 45,5 m² H. 82.600 €, vh. Ojalanmäki Manujussintie, Antinrinne Omakotitontit hyvällä sijainnilla n. Pienellä vaivalla taloon pystyy tekemään helposti yhden makuuhuoneen lisää. 17, Forssa 2h + kk, 46,5 m² Mh. 59.500 €. 78.000 €. 2, Forssa 5h + k + s 131,5 m² Mh. Anttilankatu 2, Forssa Omakotitalotontti 1.067 Kuustossa, jossa valmiina 60 m²:n suuruinen lämmin talousrakennus. Todella hyväkuntoinen ja kodikas, vuonna 2004 valmistunut omakotitalo päättyvän kadun päässä. Vh. Kuhalankuja 2 A 10, Forssa 3h+k 71 m² H. 56.126 €. 175.700 €. Suuret huoneet ja vehreä piha. Metsäkalliontie 8 A 3, Frs 3h + k + s, 85 m² Mh. 35.333 €, vh. 1087 m². Tila. Vh. Riihikallionkatu 3, Forssa 1.447 m²:n suuruinen tontti Kuustossa. 59.000 €. Rinnekatu 12 as. Turuntie 21 as. 35.159,85 €. 44.546 €. 997 m². Vh. Esittely SU klo 15.30-16.00 Rajakatu 9 A 15, Forssa 2h + k, 58 m² Mh. Erittäin suositulla ja halutulla Kirstilän alueella uutta vastaava omakotitalo. 45.000 €. 199.000 €. Hannulantie 11, Tammela Alak. 60.000 €. Paavolan alueella päättyvän tien päässä. H. Lämmitysmuotona edullinen maalämpö. 75.000 €. Mh. Tontti. Talossa on hyvä pohjaratkaisu sekä viihtyisä ja suojaisa takapiha. Tilava kolmen makuuhuoneen omakotitalo viihtyisällä Ojalanmäen alueella. 178.000 €. Lisäksi autotalli, varastot ja käyttöullakko. 198.000 €. 1172 m². 61.000 €. 47.000 € Linikkalankatu 17 B 11, Forssa 2h + kk 50 m² Mh. Upea vaaleaksi rapattu Lammi-kivitalo Kuustossa Kaukjärven läheisyydessä. Tuomikatu 6 A 38, Forssa 1h + kk, 28 m² Mh. 39.000 € Opintie 3 C 32, Forssa 1h + kk, 31,5 m² H. e=0,25. 63.712,54 €. Vh. 39.000 €. Pekolanraitti 10 B 13, Forssa 4h + k + s, 87,5 m² H. 109.000 €. Taloon uusittu ikkunat ja peltikatto. Ystävyydentie 9 B 7, Forssa 3h + k + s, 79,5 m² H. 72.219,11 €. Tila. 186.342 €. 79.500 €. 85.000 € Vh. H. H. Paavolan alueella asuu runsaasti lapsiperheitä ja alueelta löytyvät todella hyvät ulkoilumaastot pururatoineen. Tontit 6 kpl pinta-alat 849-1.540 m². Lapsille on lyhyt ja turvallinen koulumatka. 68.000 €. 1 km keskustasta. 53.018 €. H. 129.000 €. 137.354 €. Rakennuksen yhteydessä lisäksi autotalli ja autokatos sekä lämmönjakohuone. 55.000 €. Linikkalankatu 1 A 22, Forssa 1h + kk, 33 m² Mh. 37.000 €. Tiiliverhoiltu, kodikas omakotitalo, lähellä Tammelan keskustaa. Pihlajistontie 5, Forssa 5h + k + khh + psh + s + 2xWC + 2 x vaatehuone + autotalli. 34.000 €. 85.000 €. Forssaa perinteisimmillään. Erillinen autotalli. 759 m². Vh. Vh. H. 40.300 €. Anttilankuja 4, Forssa 5h+k+khh+pesuh.+s+2 x wc, 155/181 m². Keskuskatu 19, Jokioinen 1h+kk 31 m² Mh. 10, Forssa 3h + k + s, 81 m² H. 010 231 7530 Mikko Nikander 044 756 8008 Pasi Harju 050 400 4881 Mikko Ryyppö, LKV 050 466 0432 Matti Ryyppö, LKV 0500 480 582 Nahkurinkuja 2 A 8, Forssa 3h + k + s, 71 m² H. Opintie 3 A 12, Forssa 2h + k, 60 m² H. Helppohoitoinen puistoon rajoittuva pihapiiri. 85.000 €. Väinöntie 3, Jokioinen 3h , et, k, oh, 2WC, pkh, s, 75,5 m² Hyvällä paikalla Jokioisten keskustan läheisyydessä, vuonna 1954 valm., lähes alkuperäiskuntoinen rintamamiestalo remontoitavaksi. Tontti 1.100 m². Tila. oh + k + rt + 2mh + wc. 2000 m². 189.000 €. Vh. 46.000 €. 225.000 €. + k + kph + s + wc, 118,5/157,5 m². Lindvallinkatu 2 B 33, Forssa 3k + k + rh, 79 m² Mh. 47.000 €. Manujussintie, Mäenpääntie Omakotitontit 4 kpl, 1.169 1.709 m². Kostintie 2-4 B 5, Tammela 4h + k + s, 97 m² H. Tontti. Uniikki omakotitalo Paavolassa, rauhallisella alueella. 90.000 €. Pispansaarenkatu 68, Frs 2mh, oh, k, tk, et, tkh, khh, kph/wc, s, eril.wc, at, varasto , 130/183 m²+ huvimaja. H. Turuntie 17 as. Nyt tarjolla kodikas ja ei niin tavanomainen, vuonna 1985 valmistunut omakotitalo Tammelassa maaseudun rauhassa. 17.535 € www.kodikkaasti.fi Uusi kohde! Uusi kohde! Uusi kohde! KERROSTALOT Esittely TI klo 18.10-18.40 Esittely SU klo 14.15-14.45 Esittely TI klo 18.45-19.15 Esittely SU klo 15.00-15.30 Esittely SU klo 13.35-14.00 Esittely SU klo 13.00-13.30 Uusi kohde! Esittely MA klo 18.50-19.20 TONTIT Uusi kohde! Kohteidemme näkyvyys: Esittely MA klo 18.15-18.45 Uusi kohde! Esittely SU klo 16.15-16.45 Uusi kohde! Esittely MA klo 17.30-18.00 Esittely TI klo 17.30-18.00 Uusi hinta! Mainosliite 3 lauantaina 3. 52.000 €. Tontti 1149 m². Kouluikäisillä turvallinen kävelymatka esim. Mh. 109.000 €. Rakennusoikeus 212-385 m². 3, Forssa 3h + k + s, 82 m² Mh. 56.572, vh. 6, Forssa 1h + kk, 31 m² Mh. Naskalinkatu 2, Forssa 3mh + olohuone + tkh + ruokailuhuone + keittiö + et + khh + pesuh + s + wc, 197/232 m². 79.500 €. Vh. 5180 m². Erittäin laadukkaat pintamateriaalit. Kodikas ja hyvin pidetty tilava omakotitalo omalla suojaisalla 2740 m²:n tilalla, hyvien kulkuyhteyksien varrella. 22 A 2, Jokioinen 2h + k + s, 60 m² H. Kunnallistekniikka on. Kuhalankuja 2 A 16, Forssa 4h + k + s, 101 m² Mh. 198.000 € Kaarnakuja 4, Forssa 2mh + oh + tkh + viherh. 46.500 €. Turvallinen koulutie ja hyvät ulkoilumaastot lähellä. 1.031 m². 2 km päässä. Hinnat 15.000 € 26.000 €. Siurilankatu 42 B 28, Forssa 2h+k 56 m² Mh. Lämmin autotalli/varastorakennus. Vh. Vh. 34.882,02 €. Koulu, päiväkoti, kauppa, liikuntakeskus, terveysasema ja kaikki muut keskustan palvelut lyhyen kävelymatkan päässä. Kossilantie 3 A 6, Forssa 2h + k, 58,5 m² Mh. Mäntytie 6, Tammela 3mh, oh, rh, k, työhuone, tkh, 2wc, kph, s, at, 154 m²/268 m² Avara ja valoisa, heti vapaa omakotitalo hienoilla näkymillä ja loistavalla sijainnilla, aivan Tammelan keskustassa, päättyvän kadun varrella. 115.000 € Parvialantie 12, Jokioinen 2h+k+s, 58 m² Uudenveroinen, vuonna 2013 valmistunut rivitalokoti Jokioisilla, edelleen kasvavalla Mikkolan alueella luonnon helmassa, monipuolisten ulkoilureittien ja hyvien kulkuyhteyksien varrella. Avara pohjaratkaisu. 80.102,48 €. Lapsiystävällinen alue, jossa hyvät ulkoilumaastot. Autotalli ja katos+ varasto. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Talon päädyssä on lämmin autotalli sekä lämmin varasto. OMAKOTITALOT Uunontie 6, Forssa 3mh, 2vh, tk, et, oh, rt, k, tkh, kph/wc, psh,wc, s, khh, pkh, 160 m²/180 m². Puh. Tila. 127.500 €. Vh. 139.000 €. Laatoitettu piha sekä helppohoitoinen nurmialue. 999 m² H. Kuhalankatu 24,as 8, Forssa 2h+k 49 m² Mh. Talsoilan kouluun. Vh. Rakennusoikeus e=0,25. Uusi kohde! Hämeentie 11, 30100 Forssa. 62.000 € Hämeentie 11 B 19, Forssa 2h + k, 57 m² H
Kannattaa tutustua. 528387 Forssa, Saarnitie 2 79,5 m² 3h,k,s, D*. Siistikuntoinen, upea 2005 valmistunut ok-talo Kuustossa. 539998 Forssa, Tölönkaari 12 43 m² 2h, kk, s. Heti vapaa. Taloyhtiössä mm. Viihtyisässä pihapiiristä löytyy myös autotallirakennus sekä leikkimökki. Loistava vaihtoehto ensiasunnoksi tai varttuneemmallekin ostajalle. Vh. Talon käyttövesiputkiremontti tehty. Hyvä sijainti keskustassa. 501182 Toimitiloja Forssa, Siurilankatu 28 25 m² Liiketila Siurilan Ostolassa. 529411 Forssa, Rajakatu 5 58,5 m² 2k,k A* Viihtyisä ja valoisa ylimmän kerroksen kaksio Rajakadulla. Myydään vuokrattuna. Keittiö on remontoitu 2007. 41.000,00 ¤. Hyvä sijainti, koulu ja kauppakeskukset lähistöllä. Oma kaakkoon avautuva tontti, jossa puustoa ja nurmialuetta. H. Lapsiystävällinen ja remontoitu koti isollekin perheelle uuden koulun läheisyydessä maaseutumaisemissa Koijärvellä. Kaikki valmiina irtaimisto kuuluu kauppaan. Osittain vuokrattu. 526650 Rivitaloja Forssa, Ratamokuja 5 52 m² 2h,k,s *B Siistikuntoinen ja saunallinen rivitalokaksio Paavolan asuinalueella. Oma tontti 2.751 m². Hienossa kunnossa oleva kerrostalokolmio. Heti vapaa. Vh. 523231 Jokioinen, Keskuskatu 23 60 m² 2h, k, s. Tontilla on 36 m² hirsimökki, jossa myös sauna. 535468 Forssa, Pekolanraitti 8 74 m² 3,k,s F*. Mh. Asunnon keittiö, kylpyhuone ja pinnat on remontoitu 2007. 52.000 ¤. Reilulta parvekkeelta todella mahtavat näkymät Pyhäjärvelle! Sisustusta helpottaa alkovi ja ikkunalliseen pikkukeittiöön mahtuu pieni pöytä. 528263 Forssa, Siurilankatu 34 72 m² 3h,k,s,D*. 53.529 ¤ Vh. 76.000 ¤. 350.000 ¤. 127.000 ¤. Asunto on alkuperäisessä kunnossa, mutta siistikuntoinen. keittiö, olohuone ja makuuhuone remontoitu 2014. 109.000 ¤. 40.000 ¤. 538769 Turuntie 29 55 m² 2h,k E* Kerrostalokaksio hissitalossa keskustan tuntumassa. Upea sijainti parhaalla paikalla Tammelan keskustassa, Pyhäjärven rannalla. Viihtyisä oma tontti 1.066 m2. Yli hehtaarin kokonaisuus muodostuu kahdesta eri tilasta. Ei E-tod. Mahdollisuus myös vuokrata. Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä avaraa tilaa. 501095 Forssa, Akselinkuja 2 79,5 m² 3h,k,s E* Kodikas ja hyväkuntoinen rivitalokolmio Vieremässä. Puutarhassa paljon istutuksia, mm. Valoisa ja kunnostettu rivitalon kolmio keskustan tuntumassa Aleksinkadulla. Erillinen autotalli/ varastorakennus. 39.000 ¤. Näppärän kokoinen saunallinen kaksio. Mh. 149.000 ¤. 220 m2, josta osa kylmää tilaa. Aavarat tilat. Vh 69.000 ¤. Hirsirunkoinen mummonmökki Torrolla. 128.000 ¤. Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa 010 256 1309 Sanna Oras LVV 010 256 1422 Tero Rämö, LKV, KiAT 050 364 5126 Hannu Pehkonen LKV,YKV 0500 611 424 * ENERGIALUOKKA Teija Vahos LKV 050 551 8890 UUSI KERROSTALO TAMMELAAN KIINTEISTÖ OY TAMMELAN HAKKAPELIITANTIE 4 Hakkapeliitantie 4, Tammela Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Tontilla lisäksi autotallirakennus, jossa lämmintä harrastetilaa. 44.536 ¤ Vh. 349.000 ¤. Kolme makuuhuonetta ja tietenkin sauna ja kylppäri. Tästä uusi koti hyvältä paikalta! Mh. Kiinteistö sijaitsee joen rannassa ja rannan tuntumaan on vielä kaivettu pieni lampi. Asunnon keittiö, kylpyhuone ja pinnat on remontoitu 2007. Mh. Kaupungin keskustaan on vain lyhyt kävelymatka ja kauppa ja Vesihelmi lähellä. tynnyrisauna+varastorak. Reilun puolen hehtaarin kiinteistöllä sijaitsee huolella pidetty ja remontoitu talviasuttava mökki, joka on muutettu vakituiseksi asunnoksi. Taloyhtiössä tehty paljon remontteja mm. Vuokrattu, vap. 543210 Jokioinen, Kivistöntie 13 125/166 m² 5h,k,s,2xWC,3xVH. 113.000 ¤. H. 539329 Tammela, Räyskämäentie 164 41 m² Tupakeittiö, mh, saunatilat. Oma sauna. Toimiva pohjaratkaisu, jossa olohuone ruokailutiloineen muodostavat keskeisen kokonaisuuden. Vh. Jos etsit luonnon rauhaa ja rauhallista paikkaa, jossa voit rentoutua, tässä sinulle lomanviettopaikka kauniissa Lunkinjärven maisemissa hyvien marjaja sienimaastojen keskellä. kerros, reilu lasitettu reilu parveke Pekolanraitin suuntaan. Keskustan tuntumassa Sortohaan alueella. Ei E-tod. 527198 Humppila, Ristonkuja 4 58,5 m² 2h,k D*Hyvä sijainti Humppilan keskustassa, palvelut lähietäisyydellä. 65.000 ¤. 7000-1000 m² Vuokravakuus 1-2 kk Tarkistamme luottotiedot. 70.000¤. H. 535443 Mainosliite lauantaina 3. 70 m2 suuruinen lasiterassi. 89.000 ¤. Kylpyhuone, sauna, keittiö ja erillinen wc remontoitu. Lapsiperheelle mainio vaihtoehto. Talon keskiosassa keittiö ruokailutiloineen sekä olohuone. kerroksen kerrostaloyksiö Matintiellä Tammelassa. 1300 neliön oma puutarhatontti, jossa myös autotalli/varastorakennus. Vh. 536829 Forssa, Rautatienkatu 17 57,5 m² 2h,k,s E* Viihtyisä ja kodikas saunallinen kerrostalokaksio Rautatienkadulla. TEE TARJOUS. H. julkisivu-, parveke ja vesijohtoremontit. Taloa on vuosien saatossa remontoitu aina tarpeen mukaan. Kaunis, hoidettu oma 1.200 m2 tontti. Siisti ja avara pieni kaksio Tammelan keskustassa. Mh. 539465 Tammela, Koivutie 7 108/137 m² 3h,k,s,th,var,ak. Todella viihtyisä ja juuri tyylikkäästi remontoitu toisen kerroksen kolmio loistavalla sijainnilla Kuhalankujalla. Mahdollisuus ostaa myös autotalliosake. Päätyhuoneisto yhdessä tasossa, jossa rauhallinen ja viihtyisä takapiha. 3. Rakennukset kaipaavat jo remontointia, mutta tälle houkuttelevalle paikalle on mahdollista tehdä oikea paratiisi! H. 542647 Tammela, Pujotöyrääntie 42 86/99 m² 3h,tupa,kt,pkh,ph,s. 26.828,60 ¤ . Mh. 117.000 ¤. 28.000 ¤. 1.11. H. H. Ulkona reilusti nurmikkoa, marjapensaita, grillikatos, vierasmaja, ja varasto. yritystoiminnalle. 61.319,42 ¤. 544421 Tammela, Kirkkoahteentie 1 31,5 m² 1h,kk Kerrostaloyksiö huippupaikalla aivan Tammelan keskustassa ja ihan kivenheiton päässä Mustialan maatalousoppilaitoksesta. H.135.000 ¤. Taloyhtiössä remontoitu käyttövesiputket ja rakennettu kustannustehokas maalämpöjärjestelmä. 519182 Humppila, Myllykuja 4 59,5 m² 2h,k,s E*. 34.334,48 ¤. 543803 Forssa, Aleksinkatu 7 77,5 m² 3h,k,s *E. 50.934 ¤. 52.000 ¤. Vh. Turuntie 19, 2h+k, 55 m² 495 ¤+sähkö Rajakatu 7, 2h+k 58,5 m² 495 ¤+vesi Kartanonkatu 17, 2h+k+s 59 m² 570 ¤+vesi+sähkö, vap. 68.681,10 ¤. Läpitaloja päätyhuoneisto, jossa selkeä ja toimiva pohjaratkaisu. 46.254. 525679 Forssa, Rinnekatu 4 135/189 m² 3-4h,k,s, G*. Päiväkoti lähellä. Tässä on viihtyisä perhekoti! H. Ikkunat, vesijohdot, viemärit, sähköt ja katto uusittu. Mh. kukkia ja marjapensaita sekä mukava oleskelutila. Torille on matkaa n. Hieno n. Vh. 02071 58888 MYY: RAUTATIENKATU 9, 30420 FORSSA SOVI ESITTELY! UUSI KERROSTALOKOTI ON HUOLETON Kerrostaloja Forssa, Turuntie 13 22 m² 1h, kkp Näppärä siisti pikkuyksiö ensitai sijoitusasunnoksi. 541538 Omakotitaloja Jokioinen, Leppäkuja 1 75,5/116,5 m² 2h,k,s,at. Hyvä sijainti Tölöllä. Heti vapaa. 501601 Forssa, Turuntie 2 44 m² Katutason liiketila 44 m². Olohuoneesta käynti suojaisalle takapihalle, jossa valokatteella katettu terassi. Mh. Mh. Erillinen varastorakennus. Sanna Oras, vuokravälittäjä, 010 256 1422 ESITTELYSSÄ 5.10. Katso kohteemme myös netistä. Keskustan palvelut lähellä. Upea, tyylikkäästi 2013 remontoitu huoneisto, 6. Tehokkaat neliöt ja hyvä pohjaratkaisu! Taloa on paljon remontoitu. Monien käyttömahdollisuuksien talo, tilaa ja avaruutta on reilusti, joten soveltuu hyvin myös harrastavan perheen tarpeisiin talossa on kaksi asuinkerrosta, isot kellaritilat, joissa paljon myös varastotilaa. 536379 Jokioinen, Pohjanmaantie 134 125,5/208m² Tässä upea ja kodikas omakotitalo mahtavilla maisemilla ja luonnonrauhalla Jokioisten Vaulammilla. Reilut tilat antavat mahdollisuuden asumiseen suuremmallekin perheelle. 270.000 ¤. H. 531762 Forssa, Turuntie 4 106 m² 4h,k,s, E*. 92.000 ¤. 149.000¤. 64.000 ¤. Olohuoneesta käynti lasitetulle parvekkeelle. Myydään vuokrattuna. 120.000 ¤. käyttövesiputkistoremontti tehty ja käytössä maalämpö. Hyvä sijainti aivan Jokioisten keskustassa. 199.000 ¤. Autohalli/katosrakennus ja pihasauna/varastorakennus. 58.000 ¤. 537856 Forssa, Mäkilammen ryhmäpuutarha, Savikuja 79 1h,kk,veranta. Heti vapaa. Hintaan sis. lenkkipolut ja uusi ulkoilualue lähellä. Hyvä, rauhallinen sijainti vaikka lapsiperheelle. Oma tontti 1.191 m2. Koulu ja tarha lähellä. 170.000 ¤. 545467 Forssa, Tölönkaari 7 79,5 m² 3h, k, s. 534242 Tammela, Kirkkoahteentie 1 45 m² 2h,kk, D*. siistikuntoinen talo ja erillinen varastorakennus. 15.2.2015. Lisäksi on myynnissä autokatosja avopaikkoja. Kerrostalokolmio toimivalla pohjaratkaisulla. Kiinteistöllä ei ole sähköä eikä omaa kaivoa. Vh. Yhdessä hyvä tulee. Hyvä sijainti lapsiperheelle, ala-asteen vieressä. myös autotalli. 139.000 ¤. Mh. 539458 Forssa, Urheilukentänkatu 14 64,5 m² 2h, k, s. Vh. Mh. Siisti kerrostalokaksio Tölöllä. 110.000 ¤. 533476 Tammela, Muurainsuontie 137 38,5/42,5 m² Hieno vapaa-ajan paikka Tammelassa. Vh. TUTUSTU TARJONTAAMME: www.lemminkainen.fi/asunnot As Oy Forssan Hellaanpuisto Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy Sibeliuksenkatu 3, Forssa, puh. 3 huonetta, avara aula/vastaanottotila, sosiallitilat ja wc. Siistikuntoinen, nuorekaasti sisustettu huoneisto. Lasitettu parveke. 537085 Forssa, Kuhalankuja 2 71 m² 3h,k D*. 535309 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h, k. 531654 Forssa, Lepistönkatu 7 377 m² Siistikuntoinen 1989 rakennettu 377 m2 suurinen myymälä/teollisuushalli. 76.000 ¤. Reilun kokoinen olohuone, jonka yhteydessä ruokahuone. Mökissä tupa, makuuhuone, pukuhuone ja sauna. Alaja yläaste naapurissa. Reilun kokoinen parveke. 533162 Humppila, Perkiöntie 165 134 m² 5h,k,s Muuta mukavasti maalle! Hyväkuntoinen ja viihtyisä omakotitalo idyllisellä ja vehreällä pihapiirillä Humppilan Venäjänkankaalla. 700 m² toimistotilaa (mahd. 545350 Forssa, Anttilankatu 9 151/172 m² 5h, k, aula, khh, s. Taloyhtiössä on käyttövesiputket sekä ikkuna-remontit tehty. Alkuperäiskuntoinen kerrostaloyksiö suositulla Tölön asuinalueella. Sähkö sisältyy vastikkeeseen. 89.500 ¤. Mh. 500 m. Taloa on runsaasti remontoitu vuosien varrella, mm. H. Palstan pinta-ala 500 neliötä, jonka lisäksi kuuluu pieni puistoalue. 521529 Jokioinen, Kuusikuja 2 112/162,5 m² Kodikas ja hyväkuntoinen omakotitalo Puistometsän alueella Jokioisilla. 518845 Forssa, Urheilukentänkatu 14 64,5 m² 2h,k,s *D Rivitalon päädystä toimivalla pohjaratkaisulla rivitalokaksio. kauppa, Vesihelmi, päiväkoti, koulu ja keskustaan vain 1 kilometri. mm. Soveltuu monenlaiseen liiketoimintaan. 26.000 ¤. Mh. Reilunkokoinen omakotitalo Ojalanmäessä. Mh. Oma 1.150 m2 huolella hoidettu tontti. ALK. Keittiön yhteydessä ruokailutila. Hyvä sijainti Tölöllä. Talon kruunaa torni, josta voit seurata vaikkapa lintujen elämää läheisellä Loimijoella. Tilaa tarkempi esite: hannu.pehkonen@op.fi. Erityisen tilava vaatehuone. 542887 Jokioinen, Kuumantie 16 220 m² 5h, tupak, kuisti, s, ph. 79.000 ¤. 55.000 ¤. Mäkilammen ryhmäpuutarhan alueella palsta 92. 33.000 ¤. 107.961,07 ¤. 129.000 ¤. 38 520,38 ¤. Reilu monimuotoinen tontti. Tässä asunnossa kaikki tarpeellinen varsin kompaktissa paketissa. H. 82.769,03 ¤. Tee elämäsi paras päätös ja osta koti, jossa kaikki on uutta ja kaunista! Ota yhteyttä ja varaa omasi! HUONEISTOKOOT JA HINNAT M 2 MH. 544661 Forssa, Kurkelankatu 7 105/172 m² 4h,k,s. 36.354,00 ¤. Siistikuntoinen asunto. 900 m² Vapaudenkatu 5 n. 199.000 ¤. ALK 1h+kk 36 62.100 108.900 (5.krs) 3h+k+s 64,5 100.400 183.600 3h+k+s 77 104.500 204.600 3h+k+s 86 112.400 224.200 RAKENTAA JA MYY: LEMMINKÄINEN TALO OY RAUHANKATU 11 A, TURKU, P. 490.000 ¤. H. Arvostettu asuinalue kohtuullisella etäisyydellä keskustasta, jossa kaupat ja palvelut. Upeissa maalaismaisemissa hyvin hoidettu omakotitalo yli 5000 neliön tontilla. Edustava ja reilun kokoinen rivitalokoti lähellä palveluja. Huippulaadukas talviasuttava hirsinen vapaa-ajan huvila Tammelan Liesjärvellä ympärivuotiseen käyttöön. 35.000 ¤. Huoneiston sähkö kuuluu vastikkeeseen. Asunto on remontoitu vuonna 2011 ja taloyhtiön käyttövesiputkistoremontti on tehty. 1992 valm. 516071 Forssa, Lepistönkatu 2 1.800 m² Sortohaassa hyväkuntoinen myymälä/tuotantokiinteistö, toimisto ja sosiaalitiloineen. Tässä heti vapaa muuttovalmis koti! Mh. Hieno rivitaloasunto aivan keskustan tuntumassa. Reilun kokoinen olohuone, josta käynti parvekkeelle. Mh. Kauppa, pankki ja apteekki alakerrassa. krs. Toimiva pohjaratkaisu alakerrassa keittiö ja olohuone, yläkerrassa makuuhuoneet, sauna ja parveke. H. 321 m² (kellarikrs) Turuntie 2 n. 2 huonetta vuokrattuna. 503410 Tammela, Huvilapolku Harvoin tarjolla! Omakotitalon rantatontti Pyhäjärven rannalla. Viihtyisä ja valoisa lasitettu oleskeluterassi on valmistunut viime vuonna. Soita, niin sovitaan henkilökohtainen esittelyaika. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. 130 m² II krs, remontissa olevaa tstotilaa, mahd. 40 567,00 ¤. Viihtyisä takapihan terassi. Mh. 533969 17:40-18:00 Tammela, Koivutie 7 108/137 m² 3h,k,s,th,var,ak. Mahdollisuus ostaa myös autotalli. Vh. 68.000 ¤ Tammela, Pitkäahteentie 14 45 m² 1h, k. Tiiliverhoiltu omakotitalo loistavalla sijainnilla aivan Tammelan keskustassa. Tiiliverhottu talo valmistunut 1977, toimiva pohjaratkaisu. 543219 Forssa, Linikkalankatu 15 58 m² 2h,k E* Valoisa ja viihtyisä kaksio Linikkalankadulla. keittiö, makuuhuoneet ja saunatilat sekä katto, ikkunat ja ovet on uusittu. Vh. Harrastemahdollisuudet, pikavuoropysäkit ja kirjastoauton palvelut lähes nurkalla. Mukava perheasunto, suositulla Tölön asuinalueella. Mh. 010 2561309 Muuttovalmiit uudet kodit Forssan keskustassa kaikkien palveluiden lähellä. Suositulla Tammelan Pyhäjärvellä on nyt tarjolla todella rauhallinen ja viihtyisä kesänviettopaikka. Mäkilammen ryhmäpuutarhan alueella viihtyisä ja siistikuntoinen punainen mökki ja sauna/varastorakennus. Sisustuksessa käytetty paljon komeita puupintoja, aitoa luonnonkiveä sekä laadukkaita materiaaleja. Olohuoneesta käynti suojaisalle sisäpihalle. 520882 Forssa, Rantalankatu 9 134 m² 4h,k,s, kellari. Taloa on vuosien mittaan remontoitu ja laajennettu. 168.000¤ 518506 Vapaa-ajan asuntoja Forssa, Mäkilammen ryhmäpuutarha, B-Alue 1h, veranta. Ala-aste ja keskustan palvelut lähellä. Asuintilaa n. 54 m² 450 ¤+lämm.+sähkö+vesi Omakotitalo: Hla, Rantalankulmantie, 1h+tupak.+et+ kylpyh. 89.066 ¤. Peruskuntoinen parvekkeellinen kaksio. Siisti ja ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen talo. Asunto on siistikuntoinen ja siinä on hyvä pohjaratkaisu. D*. H. Mahdollisuus ostaa myös autokatos hintaan 4.500 euroa. Hyvä pohjaratkaisu. 534247 Ypäjä, Lepolantie 4 62,5 m² 2h,k *C Siistikuntoinen rivitalokaksio lähellä Ypäjän keskustan palveluita. H. Omalta viihtyisältä takapihalta avautuu mukava rauhallinen näkymä peltomaisemiin. Vap. Hieno ja valoisa kokonaisuus, jossa paljon avaraa tilaa. Alakerrassa lattialämmitys, varaavatakka/leivinuuni ja ilmalämpöpumppu. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Mh. Kenkälampi sijaitsee aivan tontin vieressä. Tilava perheasunto hyvällä pohjaratkaisulla. Täydellinen pintaremontti tehty muutama vuosi sitten. Lasitettu parveke. Mökissä avara ja valoisa tupakeittiö, makuuhuone, wc, suihku ja sauna. Mh. 65.000 ¤. Viihtyisä omakotitalo Rantalanmäessä. Todella viihtyisä ja rauhallinen oma takapiha ja etupiha on myös aidattu. Kerrostalokolmio Paavolan asuinalueella. 59.500 ¤. Tontilla on rantaa noin 30 metriä ja kiinteistöön kuuluu mökki, aivan rannan tuntumassa oleva saunaja varastorakennus, sekä katos ja puucee. Pyörällä keskustaan parissa minuutissa. 175.000 ¤. alueella Lanankadun ja Setärinkadun varrella vielä kolme omakotitonttia 1.163 – 1.659 m². Lasitettu parveke. nopeasti. Alaja yläaste naapurissa. 130 m² Kauppakatu 2 n. 51.011,32 ¤, Vh. 6.900 ¤. 539943 Tammela, Kuhalahdentie 66 1h, vintti, veranta. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Mh. Seinäja lattiapinnat siistissä lähes alkuperäisessä kunnossa. 545202 Forssa, Simakankatu 3 134/183 m2 5h,k,ph,s, kesähuone, autotalli. Päiväkoti lähellä. Tämä pitää nähdä paikan päällä! H. H. Vh. Siisti kerrostalokaksio Tölöllä. Tontti sijaitsee noin kilometrin päässä Tammelan keskustan palveluista, mm. 513759 Forssa, Kojontie 48 272/439 m² 7h,k,s, khh, aulatilat, at, katos, kellaritilat. Huoneiston sähkö kuuluu vastikkeeseen. D*. Mh. Monipuoliset palvelut lähellä, mm. 542117 Forssa, Koivusaarenkatu 6 76 m² 3h,k,B*. 543425 Tontteja Forssa, Lanan alue, Kuusto Suositulla as. Päätyhuoneisto, keittiön ikkunat Kalliomäkeen. Rantatontteja Tammela, Kaakkotie Luonnonrauhaa ja palveluiden läheisyyttä arvostavalle hieno kesämökkitontti Tammelan Syrjäharjulla. Keskustan palvelut ovat puolen kilometrin etäisyydellä. H. H 248.000 ¤. Sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, varaava takka, ulkotakka, vesijohto sekä jätevesiviemäri. krs. 315.000¤. Huvilassa kaikki mukavuudet. Siisti kerrostalokolmio hissitalon ensimmäisessä asuinkerroksessa. Hyväkuntoinen talo on laajennettu ja peruskorjattu lähivuosien aikana. Mukava uusittu ja lasitettu parveke, jossa näkymät Vesihelmeen päin. Hyvä sijainti. 30.994 ¤, Vh. 9.000 – 20.000 ¤. vuokrata osissa) sekä varasto/toimistotilaa n. 142.000 ¤. Piharakennuksessa sauna ja varastotiloja. Yhtiössä tehty mm. 165.000 ¤. Siisti ja ikäisekseen hyväkuntoinen omakotitalo Haudankorvan kaupunginosassa Forssassa. 512917 Forssa, Kartanonkatu 20 157 m² Liiketila 157 m². 539004 Forssa, Kuhalankuja 4 56 m² 2h,k * E Kodikas ja viihtyisä ylimmän kerroksen kaksio Kuhalankujalla. 80.000 ¤. Hyvä hiekkaranta. Toimiva pohjaratkaisu. Autotalli/katosrakennus, jossa hyvät varastotilat. navetta, aitta, vanha sauna, makasiini ja puuvajarakennukset. Mh. 87.000 ¤. Myydään vuokrattuna. 528 m² Kartanonkatu 10 n. 73.451,63 ¤. Pienen perheen omakotitalo. 47.756,25 ¤. Mh. 25.101,47e Vh. Hyvä, rauhallinen sijainti Jokioisten keskustan läheisyydessä. 30.681 ¤ Vh. Mh. Oma tontti 962 m2. Erillinen varastorakennus. Myydään vuokrattuna. Palstalla mökki ja saunarakennus. 112.000 ¤. 8.000 ¤. Uudehko taloyhtiö, asunnon avara ja toimiva pohjaratkaisu, valoisuus, oma sauna sekä oma terassi tekevät tästä ainutlaatuisen kohteen Humppilassa. Forssan Vieremässä idyllinen pihapiiri, jossa vuonna 2013 valmistunut tilava omakotitalo sekä useita vanhoja piharakennuksia mm. Etelänpuoleisella rannalla rantaviivaa noin 30 m. Mh. 501376 Pekolanraitti 4 93,5 m² 4 h,k,s Tyylikkäästi kunnostettu, tilava ja valoisa rivitaloasunto loistavalla sijainnilla palvelujen läheisyydessä Pekolanraitilla. Peruskorjauksen tarpeessa oleva omakotitalo. Nyt kiinteistöllä sijaitsee purkukuntoiset vapaa-ajan rakennus sekä ulkorakennus. Keskusta-asumista parhaimmillaan tarvittavat palvelut melkein vieressä ja silti rauhallinen sijainti. 532632 Forssa, Luhtatie 3 57 m² 2h, k. Hissi, lasitettu parveke, huoneistokohtainen ilmanvaihto ja jäähdytys myyntihinta velatonhinta tupak+ph 39 m² 69.100 ¤ 112.000 ¤ 2h,k,s 55,5 m² 93.950 ¤ 155.000 ¤ 2h,k,s 62 m² 96.800 ¤ 165.000 ¤ 2h,k,s 69 m² 109.100 ¤ 185.000 ¤ 3h,k,s 84,5 m² 132.050 ¤ 225.000 ¤ 3h,k,s 99 m² 156.100 ¤ 265.000 ¤ Autokatos 6.650 ¤ PUHELUHINNAT 020-ALKUISIIN NUMEROIHIN OVAT; LANKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 6,9 SNT/MIN TAI MATKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 16,9 SNT/MIN (SISÄLTÄEN ALV). Tontilla on myös tilava navettarakennus, joka mahdollistaa tilat kotieläimille tai monenlaisille harrastuksille sekä peltomaata vaikkapa laidunmaaksi tai puutarhan laajentamiselle. 2000 m² Paimenenkatu 4, n. Läpitalon huoneisto toisessa kerroksessa ja mukavilla parvekenäkymillä. Vanhan ajan pihapiiri, oma tontti 1,4 ha. Mh. Talossa tilaa isommallekin perheelle kolmen makuuhuoneen ansiosta. Tilavat, valoisat huoneet, hyvä talo vaikka isommallekin perheelle. Määräala n. 86.000 ¤. käyttövesiputket uusittu, viemärit sukitettu sekä pihan salaojitukset uusittu ja piha muutenkin kunnostettu. Kirjalliset tarjoukset toimistollemme ti 13.10.2015 klo 12.00 mennessä. 520801 Forssa, Palokellonkuja 1 236/270 m² 4h, k, takka/allashuone, s, khh. 102.000 ¤ 541566 Forssa, Koijärventie 390 81 m² 3h,k,s C* Valoisa ja viihtyisä rivitalokolmio Koijärvellä hyvien liikenneyhteyksien varrella uuden koulun läheisyydessä. 519406 Forssa, Siurilankatu 44 71 m² 3h,k, E*. 535486 Forssa, Pekolanraitti 13 2h,k E Viihtyisä ja siistikuntoinen hissillisen talon kerrostalokaksio palvelujen tuntumassa Pekolanraitilla. Lasitettu parveke. käyttövesiverkosto uusittu. 92.000 ¤. 518293 Forssa, Uitontie 35 167/185m² 5h,k,khh,s. 145.000 ¤. H. Tiiliverhoiltu omakotitalo loistavalla sijainnilla aivan Tammelan keskustassa. Mh. Yhtiössä tehty lähes kaikki raskaat remontit. Mh. H. Hyvä huoneisto esim. Hyvä vaihtoehto sijoituskohteeksi tai ensiasunnoksi. Linikkalankatu 15, 2h+k 62 m² 450 ¤+vesi+sähkö Kuhalankatu 11, 2h+k 65 m² 580 ¤+vesi+sähkö Torikatu 10, 3h+k 62 m² 510 ¤+vesi+sähkö Tuomikatu 7, 3h+k 76 ² 550 ¤+vesi+sähkö Paritalo: Tla, Vanhatie 1, 2h+kk+s, n. 62.800 ¤. 90.000 ¤. Reilu 1000 neliön tontti aurinkoisine takapihoineen ja terasseineen avautuu etelän suuntaan. 68.000 ¤. 531314 Jokioinen, Keskuskatu 23 40,5 m² Liiketila 40,5 m2 katutasossa. 539156 Forssa, Tuomikatu 7 36 m² 1h,kk B* Heti muuttovalmis, reilunkokoinen ja parvekkeellinen kerrostaloyksiö Tölöllä. 539695 Tammela, Matintie 6 30,5 m² 1h,kk,p D* Viihtyisä ja hyväkuntoinen 1. Vh. 541590 Jokioinen, Myllytie 16 105 m² 3h,k,kesäh, ph, kellari. Taloyhtiössä mm. Hyvät näkymät keskustaan. Vapautuu nopeasti, mahdollisuus ostaa myös asunnon irtaimisto sekä autotalli. 521529 ESITTELEE TERO RÄMÖ 050 364 5126 Forssa, Koivusaarenkatu 6 28,5 m² 1h,kk,B*. Mahdollisuus ostaa autopaikkaosake taloyhtiön autohallista. 542302 Forssa, Jokirannantie 36 41/41 m² Viihtyisä kesäpaikka isolla puutarhatontilla. 4 makuuhuonetta tekevät tästä kodin isommallekin perheelle. Näihin maisemiin kannattaa tutustua! H. Talossa on 6-kerrosta. 528717 Tammela, Ullankuja 5 119 m² 5h,k,s,ak, varasto. Lapsiperheelle mainio vaihtoehto. Mh. Vh. Heti vapaa. VH. Kaavan mukaisesti rakennusoikeutta on noin 230 m2. lokakuuta 2015 Forssan lehti 4. Mh. Nyt syksyn TARJOUSHINTAAN ! ! ! H. Hyvä, rauhallinen sijainti Puistometsässä. Vielä ehdit nauttimaan tunnelmallisista syysilloista! Ihastuttava vapaa-ajan asunto Keisarilammin rannalla Tammelan Portaan kylässä. Lasitettu parveke. Loistava koti isommallekin perheelle. Mh. Mh. Upea, vanha hirsitalo, ent. Pyörällä keskustaan parissa minuutissa. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Mh. Tässä tilava, toimiva ja tyylikäs kolmio kodiksesi vehrein näkymin Pekolanraitilla. Vaihto mahdollinen kerrostalo 1h tai 2h. Vh. Rakennuslupa 100 k-m2 kesämökille ja 25 k-m2 rantasaunalle. 25-360 m² Hämeentie 8, n. Tehokkaat neliöt ja hyvä pohjaratkaisu! Taloa on paljon remontoitu. Mh. Talossa tilaa isommallekin perheelle toimivan pohjaratkaisun ansiosta. Kartanonkatu 15, 2h+kk+s 50,5 m² 550 ¤+vesi+sähkö Tapulikatu 4, 2h+k+s 53 m² 700 ¤+vesi+sähkö, vap. 79.000¤. H. 99 m² Turuntie 4 n. Lähikauppa muutaman sadan metrin päässä. Heti vapaa. Hyvä sijainti keskustassa Kartanonkadun varrella. 534545 Tammela, Lunkintie 60 36 m² 1h,k,s,terassi. 1.11. Taloyhtiössä tehty paljon remontteja. Mh. Olohuoneesta käynti omalle takapihan terassille. 60 m² 600 ¤+lämm.+vesi+sähkö Liike/Toimistotilaa: Nikkilänkatu 5, n. Mh. 46 m² Kartanonkatu 22 n. Keittiökoneet uusittu, pinnat remontoitu ja kylpyhuone peruskorjattu. Vh. Toimiva pohjaratkaisu, keittiöön mahtuu pieni ruokapöytä ja sisutusta helpottaa alkovi. Maakellari. 76.000 ¤. Mh. kampaamolle tms. 1.11. 527198 17:00-17:20 Forssa, Tölönkaari 8 76 m² 3h,k,s. vaikuttaa tilaratkaisuihin Yrittäjänkaari 7 n. E*Upea täystiilitalo Kuustossa. 541604 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h,k, B*. Lasitettu parveke. 62.980 ¤. Todella lapsiystävällinen koti! Mh. 55.636 ¤. 55.636 ¤. Mh. 44.000¤. 7.000 ¤. Mh. Kannattaa tutustua! H. 159.000 ¤. Taloyhtiössä lämmitysjärjestelmänä maalämpö. 46 m² 490 ¤+lämm.+sähkö+vesi VII Linja 22 (huoneisto omakotitalossa), 1h+kk, 30 m² 350 ¤+lämm.+sähkö+vesi Tla, Portaantie 364, 2h+k n. 531661 Jokioinen, Keskuskatu 23 81,5 m² 81,5 neliön liiketila aivan Jokioisten keskustassa. 69.000 ¤. n. 519692 Forssa, Oskarintie 2 150 m² 6h,k,s, kellarikrs. 78,5 m² Tiilenlyöjänkatu 5, n. Hyvä sijainti ja hyvä rakennus monenlaiseen yritystoimintaan. Aivan Jokioisten keskustassa. Tilat jaettavissa osiin. 38.116 ¤ Vh. käyttövesiputket, julkisivu, parvekkeet, ikkunat ja parvekeovet. 29.000 ¤. Molemmissa kerroksissa on kylpyhuone ja wc, sekä paljon säilytystilaa. kaupat, apteekki, pankki koulu ja päiväkoti. 92.000 ¤. Parvekkeelta näkymät viihtyisään talon pihapiiriin. Uusi viimeistä silausta vaille valmis omakotitalo lapsiystävällisellä alueella keskustan tuntumassa. 541106 Humppila, Ristonkuja 4 58,5 m² 2h,k D* Tässä Humppilasta mainio koti pintaremontilla vaikka ensiasunnoksi. Asunnossa oma sauna. Tiiliverhottu omakotitalo suositulla Talsoilan asuinalueella. 45.000 ¤. Mukava parveke sisäpihalle päin. 541174 Humppila, Kätöntie 4 57,5 m² 2h,k E* Rauhallinen ja viihtyisä kerrostalokaksio palvelujen vieressä aivan Humppilan keskustassa. 527332 Forssa, Rimpinkatu 9 134/147 m² 5h,k,s,rt,khh,2xWC,2xVH. Torille ja isoihin kauppakeskuksiinkin vain reilu kilometri. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. Sähköja vesiliittymä, sekä tänä kesänä uusittu jätevesijärjestelmä. Mh. Saunaosastolla pukuhuone, kylpyhuone ja uima-allas. Siisti kerrostalokolmio Tölön asuinalueella. Tilan pinta-ala on yhteensä lähes 14 ha, josta tukikelpoista peltoa noin 7 ha ja metsämaata noin 4,5ha. Marjapensaita ym. Mh. Luonnon helmassa v.2012 rakennettu loma-asunto Tammelan Jänijärven tuntumassa, jolla on käytössään myös pieni venevalkama. Vuokra-asunnot Kerrostalohuoneistoja: Siurilankatu 30, 1h+kk 30 m² 322,77 ¤+vesi+sähkö Kuhalankatu 2, 1h+kk 32 m² 340 ¤+vesi+sähkö Kuulankatu 3, 1h+kk 36 m² 380 ¤+vesi+sähkö Hla, Ristonkuja 1, 1h+kk 36 m² 250¤+vesi+sähkö Rytyntie 4, 1h+k 38 m² 330 ¤+vesi+sähkö Ollintie 2, 1h+k 38 m² 350 ¤+vesi+sähkö Käsityöläiskatu 31-33, 2h+kk+s 46 m² 550 ¤+vesi+sähkö Kartanonkatu 12, 2h+k 50 m² 510 ¤+vesi+sähkö, vap. Kannattaa tutustua! Mh. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. 58.000 ¤. 25.000 ¤. Vh. Mh. Pihapiirissä on myös kesähuone/varastorakennus, huvimaja ja oma kaivo. 58.000 ¤. 105.000 ¤. 33.591 ¤. 526354 Metsätiloja Forssa, Saarenpääntie ja Pirulanvuorentie Myydään tarjousten perusteella Koijärvellä sijaitsevat metsätilat 8,28 ha ja 10,49 ha. Saunallinen kerrostalohuoneisto, 2. Mh. 1,1 ha. Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Mh. Heti vapaa. Autokatos ja erillinen varastorakennus. Hyvät ulkoilumahdollisuudet, mm. Asunnon pintoja remontoitu. Vh. 510684 Forssa, Koivusaarenkatu 6 58,5 m² 2h, k. 541268 Autotalli Forssa, Pekolankatu ja Pekolanraitti 13 m² Pekolankadulla ja Pekolanraitilla myynnissä autotallit. 145.000 ¤. Toimiva pohjaratkaisu. perintörälssitila Latovainiossa. 16:30-16:50 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h,k, B*. Valoisat ja tilavat huoneet. H. Sopiva asunto vaikkapa ensiasunnoksi tai varttuneemmallekin. Mm. 3000 m². 538051 Tammela, Nummenrannantie 98 45/56 m² 1h,tupak, s, *F. H. Soveltuu myös liiketoiminnan harjoittamiseen. H. Tämä pitää nähdä paikan päällä! H. 64.000 ¤. 77.000 ¤. Oma tontti 870 m². Pesuhuone ja wc remontoitu pari vuotta sitten. Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä avaraa tilaa. Mh. H. Keittiö ja ruokatila olohuoneen vieressä. Läpitalon huoneisto toimivalla pohjaratkaisulla. 69.000 ¤. 28.000¤. Määräala n. 37.000 ¤. Lyhyt matka kauppaan ja keskustaan. á H. Hyvä sijainti keskustan ja valtateiden läheisyydessä
Myydään vuokrattuna. Mh. Päiväkoti lähellä. Upeissa maalaismaisemissa hyvin hoidettu omakotitalo yli 5000 neliön tontilla. Mh. 700 m² toimistotilaa (mahd. Heti vapaa. Tontilla on rantaa noin 30 metriä ja kiinteistöön kuuluu mökki, aivan rannan tuntumassa oleva saunaja varastorakennus, sekä katos ja puucee. 55.636 ¤. 541174 Humppila, Kätöntie 4 57,5 m² 2h,k E* Rauhallinen ja viihtyisä kerrostalokaksio palvelujen vieressä aivan Humppilan keskustassa. 528387 Forssa, Saarnitie 2 79,5 m² 3h,k,s, D*. 46 m² Kartanonkatu 22 n. 500 m. Kirjalliset tarjoukset toimistollemme ti 13.10.2015 klo 12.00 mennessä. Puutarhassa paljon istutuksia, mm. 534247 Ypäjä, Lepolantie 4 62,5 m² 2h,k *C Siistikuntoinen rivitalokaksio lähellä Ypäjän keskustan palveluita. Hyvä sijainti aivan Jokioisten keskustassa. Hyvä sijainti Tölöllä. 82.769,03 ¤. 39.000 ¤. Tiiliverhottu omakotitalo suositulla Talsoilan asuinalueella. Viihtyisä takapihan terassi. Mh. 38.116 ¤ Vh. Asunto on alkuperäisessä kunnossa, mutta siistikuntoinen. Osittain vuokrattu. Mukava uusittu ja lasitettu parveke, jossa näkymät Vesihelmeen päin. Määräala n. Viihtyisässä pihapiiristä löytyy myös autotallirakennus sekä leikkimökki. Luonnon helmassa v.2012 rakennettu loma-asunto Tammelan Jänijärven tuntumassa, jolla on käytössään myös pieni venevalkama. 544421 Tammela, Kirkkoahteentie 1 31,5 m² 1h,kk Kerrostaloyksiö huippupaikalla aivan Tammelan keskustassa ja ihan kivenheiton päässä Mustialan maatalousoppilaitoksesta. Hyvä vaihtoehto sijoituskohteeksi tai ensiasunnoksi. 538051 Tammela, Nummenrannantie 98 45/56 m² 1h,tupak, s, *F. 50.934 ¤. 545467 Forssa, Tölönkaari 7 79,5 m² 3h, k, s. Sähkö sisältyy vastikkeeseen. 543803 Forssa, Aleksinkatu 7 77,5 m² 3h,k,s *E. Hyvä hiekkaranta. Tiiliverhoiltu omakotitalo loistavalla sijainnilla aivan Tammelan keskustassa. Kaavan mukaisesti rakennusoikeutta on noin 230 m2. 512917 Forssa, Kartanonkatu 20 157 m² Liiketila 157 m². 521529 Jokioinen, Kuusikuja 2 112/162,5 m² Kodikas ja hyväkuntoinen omakotitalo Puistometsän alueella Jokioisilla. 54 m² 450 ¤+lämm.+sähkö+vesi Omakotitalo: Hla, Rantalankulmantie, 1h+tupak.+et+ kylpyh. 65.000 ¤. Mh. H. 127.000 ¤. Vh. Lasitettu parveke. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Taloyhtiössä lämmitysjärjestelmänä maalämpö. käyttövesiputket uusittu, viemärit sukitettu sekä pihan salaojitukset uusittu ja piha muutenkin kunnostettu. Todella viihtyisä ja rauhallinen oma takapiha ja etupiha on myös aidattu. Uusi viimeistä silausta vaille valmis omakotitalo lapsiystävällisellä alueella keskustan tuntumassa. Mh. H. Mm. Hirsirunkoinen mummonmökki Torrolla. 149.000¤. Vh. kaupat, apteekki, pankki koulu ja päiväkoti. 535468 Forssa, Pekolanraitti 8 74 m² 3,k,s F*. Heti vapaa. 220 m2, josta osa kylmää tilaa. Peruskuntoinen parvekkeellinen kaksio. 542302 Forssa, Jokirannantie 36 41/41 m² Viihtyisä kesäpaikka isolla puutarhatontilla. Vh. Uudehko taloyhtiö, asunnon avara ja toimiva pohjaratkaisu, valoisuus, oma sauna sekä oma terassi tekevät tästä ainutlaatuisen kohteen Humppilassa. lenkkipolut ja uusi ulkoilualue lähellä. 539465 Tammela, Koivutie 7 108/137 m² 3h,k,s,th,var,ak. Näppärän kokoinen saunallinen kaksio. Heti vapaa. 70 m2 suuruinen lasiterassi. Kenkälampi sijaitsee aivan tontin vieressä. Aavarat tilat. krs. H. Marjapensaita ym. Soveltuu monenlaiseen liiketoimintaan. Vh. Mökissä avara ja valoisa tupakeittiö, makuuhuone, wc, suihku ja sauna. Lisäksi on myynnissä autokatosja avopaikkoja. Olohuoneesta käynti suojaisalle sisäpihalle. 25.000 ¤. ALK 1h+kk 36 62.100 108.900 (5.krs) 3h+k+s 64,5 100.400 183.600 3h+k+s 77 104.500 204.600 3h+k+s 86 112.400 224.200 RAKENTAA JA MYY: LEMMINKÄINEN TALO OY RAUHANKATU 11 A, TURKU, P. 28.000 ¤. Palstan pinta-ala 500 neliötä, jonka lisäksi kuuluu pieni puistoalue. 02071 58888 MYY: RAUTATIENKATU 9, 30420 FORSSA SOVI ESITTELY! UUSI KERROSTALOKOTI ON HUOLETON Kerrostaloja Forssa, Turuntie 13 22 m² 1h, kkp Näppärä siisti pikkuyksiö ensitai sijoitusasunnoksi. Huoneiston sähkö kuuluu vastikkeeseen. 7000-1000 m² Vuokravakuus 1-2 kk Tarkistamme luottotiedot. Parvekkeelta näkymät viihtyisään talon pihapiiriin. Mh. Arvostettu asuinalue kohtuullisella etäisyydellä keskustasta, jossa kaupat ja palvelut. 105.000 ¤. Harrastemahdollisuudet, pikavuoropysäkit ja kirjastoauton palvelut lähes nurkalla. Tässä heti vapaa muuttovalmis koti! Mh. 6.900 ¤. Ulkona reilusti nurmikkoa, marjapensaita, grillikatos, vierasmaja, ja varasto. 37.000 ¤. Hissi, lasitettu parveke, huoneistokohtainen ilmanvaihto ja jäähdytys myyntihinta velatonhinta tupak+ph 39 m² 69.100 ¤ 112.000 ¤ 2h,k,s 55,5 m² 93.950 ¤ 155.000 ¤ 2h,k,s 62 m² 96.800 ¤ 165.000 ¤ 2h,k,s 69 m² 109.100 ¤ 185.000 ¤ 3h,k,s 84,5 m² 132.050 ¤ 225.000 ¤ 3h,k,s 99 m² 156.100 ¤ 265.000 ¤ Autokatos 6.650 ¤ PUHELUHINNAT 020-ALKUISIIN NUMEROIHIN OVAT; LANKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 6,9 SNT/MIN TAI MATKAPUHELIMESTA 8,21SNT/PUHELU + 16,9 SNT/MIN (SISÄLTÄEN ALV). 534545 Tammela, Lunkintie 60 36 m² 1h,k,s,terassi. Mh. Hyvä huoneisto esim. 3. Mh. Mh. 3000 m². mm. 535486 Forssa, Pekolanraitti 13 2h,k E Viihtyisä ja siistikuntoinen hissillisen talon kerrostalokaksio palvelujen tuntumassa Pekolanraitilla. Lasitettu parveke. Hintaan sis. Hieno n. Hyvä sijainti keskustassa. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. 40 567,00 ¤. Koulu ja tarha lähellä. Tästä uusi koti hyvältä paikalta! Mh. alueella Lanankadun ja Setärinkadun varrella vielä kolme omakotitonttia 1.163 – 1.659 m². 349.000 ¤. Toimiva pohjaratkaisu, keittiöön mahtuu pieni ruokapöytä ja sisutusta helpottaa alkovi. Keittiökoneet uusittu, pinnat remontoitu ja kylpyhuone peruskorjattu. Keskustan tuntumassa Sortohaan alueella. Mh. Asunnon pintoja remontoitu. H. Katso kohteemme myös netistä. Hyvä sijainti Tölöllä. Pyörällä keskustaan parissa minuutissa. Ei E-tod. Sisustuksessa käytetty paljon komeita puupintoja, aitoa luonnonkiveä sekä laadukkaita materiaaleja. Hieno rivitaloasunto aivan keskustan tuntumassa. Mäkilammen ryhmäpuutarhan alueella viihtyisä ja siistikuntoinen punainen mökki ja sauna/varastorakennus. Forssan Vieremässä idyllinen pihapiiri, jossa vuonna 2013 valmistunut tilava omakotitalo sekä useita vanhoja piharakennuksia mm. Mh. Nyt syksyn TARJOUSHINTAAN ! ! ! H. Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä avaraa tilaa. Tilaa tarkempi esite: hannu.pehkonen@op.fi. Kerrostalokolmio Paavolan asuinalueella. H. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Vh. 541590 Jokioinen, Myllytie 16 105 m² 3h,k,kesäh, ph, kellari. Päätyhuoneisto, keittiön ikkunat Kalliomäkeen. Tämä pitää nähdä paikan päällä! H. Mahdollisuus ostaa myös autotalliosake. Hyvät näkymät keskustaan. 112.000 ¤. Soveltuu myös liiketoiminnan harjoittamiseen. 536829 Forssa, Rautatienkatu 17 57,5 m² 2h,k,s E* Viihtyisä ja kodikas saunallinen kerrostalokaksio Rautatienkadulla. 58.000 ¤. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. Hyvä sijainti, koulu ja kauppakeskukset lähistöllä. Tilavat, valoisat huoneet, hyvä talo vaikka isommallekin perheelle. keittiö, makuuhuoneet ja saunatilat sekä katto, ikkunat ja ovet on uusittu. Tilan pinta-ala on yhteensä lähes 14 ha, josta tukikelpoista peltoa noin 7 ha ja metsämaata noin 4,5ha. 76.000 ¤. Pesuhuone ja wc remontoitu pari vuotta sitten. 149.000 ¤. kampaamolle tms. 69.000 ¤. 531654 Forssa, Lepistönkatu 7 377 m² Siistikuntoinen 1989 rakennettu 377 m2 suurinen myymälä/teollisuushalli. Reilun kokoinen olohuone, jonka yhteydessä ruokahuone. H. 533162 Humppila, Perkiöntie 165 134 m² 5h,k,s Muuta mukavasti maalle! Hyväkuntoinen ja viihtyisä omakotitalo idyllisellä ja vehreällä pihapiirillä Humppilan Venäjänkankaalla. 1300 neliön oma puutarhatontti, jossa myös autotalli/varastorakennus. Alkuperäiskuntoinen kerrostaloyksiö suositulla Tölön asuinalueella. 130 m² Kauppakatu 2 n. Asunnossa oma sauna. 92.000 ¤. Mh. Edustava ja reilun kokoinen rivitalokoti lähellä palveluja. 77.000 ¤. Mh. 52.000 ¤. Sanna Oras, vuokravälittäjä, 010 256 1422 ESITTELYSSÄ 5.10. 175.000 ¤. Oma sauna. 539156 Forssa, Tuomikatu 7 36 m² 1h,kk B* Heti muuttovalmis, reilunkokoinen ja parvekkeellinen kerrostaloyksiö Tölöllä. Oma tontti 962 m2. kerroksen kerrostaloyksiö Matintiellä Tammelassa. Huoneiston sähkö kuuluu vastikkeeseen. Mh. 8.000 ¤. Hyvä sijainti ja hyvä rakennus monenlaiseen yritystoimintaan. Sopiva asunto vaikkapa ensiasunnoksi tai varttuneemmallekin. Vh. 113.000 ¤. 539329 Tammela, Räyskämäentie 164 41 m² Tupakeittiö, mh, saunatilat. 1,1 ha. 145.000 ¤. 520882 Forssa, Rantalankatu 9 134 m² 4h,k,s, kellari. H. Todella viihtyisä ja juuri tyylikkäästi remontoitu toisen kerroksen kolmio loistavalla sijainnilla Kuhalankujalla. 1.11. Erityisen tilava vaatehuone. Asunto on remontoitu vuonna 2011 ja taloyhtiön käyttövesiputkistoremontti on tehty. Alakerrassa lattialämmitys, varaavatakka/leivinuuni ja ilmalämpöpumppu. Reilun puolen hehtaarin kiinteistöllä sijaitsee huolella pidetty ja remontoitu talviasuttava mökki, joka on muutettu vakituiseksi asunnoksi. 9.000 – 20.000 ¤. Hieno ja valoisa kokonaisuus, jossa paljon avaraa tilaa. Kannattaa tutustua. TEE TARJOUS. H 248.000 ¤. Heti vapaa. käyttövesiputket, julkisivu, parvekkeet, ikkunat ja parvekeovet. 55.000 ¤. 533969 17:40-18:00 Tammela, Koivutie 7 108/137 m² 3h,k,s,th,var,ak. 68.000 ¤ Tammela, Pitkäahteentie 14 45 m² 1h, k. Mh. Valoisa ja kunnostettu rivitalon kolmio keskustan tuntumassa Aleksinkadulla. 523231 Jokioinen, Keskuskatu 23 60 m² 2h, k, s. Hyvä sijainti keskustassa Kartanonkadun varrella. 518845 Forssa, Urheilukentänkatu 14 64,5 m² 2h,k,s *D Rivitalon päädystä toimivalla pohjaratkaisulla rivitalokaksio. Tontti sijaitsee noin kilometrin päässä Tammelan keskustan palveluista, mm. 80.000 ¤. 61.319,42 ¤. Rakennukset kaipaavat jo remontointia, mutta tälle houkuttelevalle paikalle on mahdollista tehdä oikea paratiisi! H. kukkia ja marjapensaita sekä mukava oleskelutila. 535443 Mainosliite 5 lauantaina 3. Hyvä pohjaratkaisu. Lapsiperheelle mainio vaihtoehto. 519182 Humppila, Myllykuja 4 59,5 m² 2h,k,s E*. Tämä pitää nähdä paikan päällä! H. Soita, niin sovitaan henkilökohtainen esittelyaika. 501376 Pekolanraitti 4 93,5 m² 4 h,k,s Tyylikkäästi kunnostettu, tilava ja valoisa rivitaloasunto loistavalla sijainnilla palvelujen läheisyydessä Pekolanraitilla. 46 m² 490 ¤+lämm.+sähkö+vesi VII Linja 22 (huoneisto omakotitalossa), 1h+kk, 30 m² 350 ¤+lämm.+sähkö+vesi Tla, Portaantie 364, 2h+k n. Talon keskiosassa keittiö ruokailutiloineen sekä olohuone. 501182 Toimitiloja Forssa, Siurilankatu 28 25 m² Liiketila Siurilan Ostolassa. Mh. H. 518293 Forssa, Uitontie 35 167/185m² 5h,k,khh,s. Molemmissa kerroksissa on kylpyhuone ja wc, sekä paljon säilytystilaa. 538769 Turuntie 29 55 m² 2h,k E* Kerrostalokaksio hissitalossa keskustan tuntumassa. Keittiön yhteydessä ruokailutila. Etelänpuoleisella rannalla rantaviivaa noin 30 m. Taloa on vuosien saatossa remontoitu aina tarpeen mukaan. 76.000 ¤. 15.2.2015. 527198 17:00-17:20 Forssa, Tölönkaari 8 76 m² 3h,k,s. Asunnon keittiö, kylpyhuone ja pinnat on remontoitu 2007. Kiinteistö sijaitsee joen rannassa ja rannan tuntumaan on vielä kaivettu pieni lampi. Siisti kerrostalokolmio Tölön asuinalueella. Mh. H. 521529 ESITTELEE TERO RÄMÖ 050 364 5126 Forssa, Koivusaarenkatu 6 28,5 m² 1h,kk,B*. 73.451,63 ¤. 315.000¤. Erillinen autotalli/ varastorakennus. 536379 Jokioinen, Pohjanmaantie 134 125,5/208m² Tässä upea ja kodikas omakotitalo mahtavilla maisemilla ja luonnonrauhalla Jokioisten Vaulammilla. 92.000 ¤. Mh. Viihtyisä omakotitalo Rantalanmäessä. Loistava koti isommallekin perheelle. 76.000 ¤. Vh. Heti vapaa. Upea, tyylikkäästi 2013 remontoitu huoneisto, 6. Monipuoliset palvelut lähellä, mm. Oma tontti 1.191 m2. Pienen perheen omakotitalo. Mh. Kartanonkatu 15, 2h+kk+s 50,5 m² 550 ¤+vesi+sähkö Tapulikatu 4, 2h+k+s 53 m² 700 ¤+vesi+sähkö, vap. käyttövesiverkosto uusittu. Vielä ehdit nauttimaan tunnelmallisista syysilloista! Ihastuttava vapaa-ajan asunto Keisarilammin rannalla Tammelan Portaan kylässä. Taloyhtiössä remontoitu käyttövesiputket ja rakennettu kustannustehokas maalämpöjärjestelmä. 44.000¤. Myydään vuokrattuna. Tilat jaettavissa osiin. Siisti kerrostalokaksio Tölöllä. 168.000¤ 518506 Vapaa-ajan asuntoja Forssa, Mäkilammen ryhmäpuutarha, B-Alue 1h, veranta. 513759 Forssa, Kojontie 48 272/439 m² 7h,k,s, khh, aulatilat, at, katos, kellaritilat. Turuntie 19, 2h+k, 55 m² 495 ¤+sähkö Rajakatu 7, 2h+k 58,5 m² 495 ¤+vesi Kartanonkatu 17, 2h+k+s 59 m² 570 ¤+vesi+sähkö, vap. 26.828,60 ¤ . 539998 Forssa, Tölönkaari 12 43 m² 2h, kk, s. Sähköja vesiliittymä, sekä tänä kesänä uusittu jätevesijärjestelmä. 62.980 ¤. Ikkunat, vesijohdot, viemärit, sähköt ja katto uusittu. Lapsiperheelle mainio vaihtoehto. Tässä asunnossa kaikki tarpeellinen varsin kompaktissa paketissa. H. Yhdessä hyvä tulee. Täydellinen pintaremontti tehty muutama vuosi sitten. 519406 Forssa, Siurilankatu 44 71 m² 3h,k, E*. Rantatontteja Tammela, Kaakkotie Luonnonrauhaa ja palveluiden läheisyyttä arvostavalle hieno kesämökkitontti Tammelan Syrjäharjulla. 1992 valm. Erillinen varastorakennus. Saunaosastolla pukuhuone, kylpyhuone ja uima-allas. Viihtyisä oma tontti 1.066 m2. 541604 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h,k, B*. Kaunis, hoidettu oma 1.200 m2 tontti. Lasitettu parveke. 90.000 ¤. Vuokra-asunnot Kerrostalohuoneistoja: Siurilankatu 30, 1h+kk 30 m² 322,77 ¤+vesi+sähkö Kuhalankatu 2, 1h+kk 32 m² 340 ¤+vesi+sähkö Kuulankatu 3, 1h+kk 36 m² 380 ¤+vesi+sähkö Hla, Ristonkuja 1, 1h+kk 36 m² 250¤+vesi+sähkö Rytyntie 4, 1h+k 38 m² 330 ¤+vesi+sähkö Ollintie 2, 1h+k 38 m² 350 ¤+vesi+sähkö Käsityöläiskatu 31-33, 2h+kk+s 46 m² 550 ¤+vesi+sähkö Kartanonkatu 12, 2h+k 50 m² 510 ¤+vesi+sähkö, vap. Olohuoneesta käynti parvekkeelle. 92.000 ¤. Taloyhtiössä on käyttövesiputket sekä ikkuna-remontit tehty. Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Keittiö on remontoitu 2007. Mh. Tässä on viihtyisä perhekoti! H. krs. Olohuoneesta käynti omalle takapihan terassille. Erillinen varastorakennus. 129.000 ¤. Mh. Tässä tilava, toimiva ja tyylikäs kolmio kodiksesi vehrein näkymin Pekolanraitilla. Yli hehtaarin kokonaisuus muodostuu kahdesta eri tilasta. Taloyhtiössä tehty paljon remontteja mm. Oma tontti 870 m². julkisivu-, parveke ja vesijohtoremontit. 64.000 ¤. 47.756,25 ¤. Vh. 501601 Forssa, Turuntie 2 44 m² Katutason liiketila 44 m². 199.000 ¤. Sähkölämmitys, ilmalämpöpumppu, varaava takka, ulkotakka, vesijohto sekä jätevesiviemäri. 87.000 ¤. 117.000 ¤. Olohuone ja keittiö ovat yhtenäistä avaraa tilaa. 145.000 ¤. Mh. Päiväkoti lähellä. Kannattaa tutustua! Mh. Vh. H. 539004 Forssa, Kuhalankuja 4 56 m² 2h,k * E Kodikas ja viihtyisä ylimmän kerroksen kaksio Kuhalankujalla. Lähikauppa muutaman sadan metrin päässä. Saunallinen kerrostalohuoneisto, 2. Omalta viihtyisältä takapihalta avautuu mukava rauhallinen näkymä peltomaisemiin. 139.000 ¤. Linikkalankatu 15, 2h+k 62 m² 450 ¤+vesi+sähkö Kuhalankatu 11, 2h+k 65 m² 580 ¤+vesi+sähkö Torikatu 10, 3h+k 62 m² 510 ¤+vesi+sähkö Tuomikatu 7, 3h+k 76 ² 550 ¤+vesi+sähkö Paritalo: Tla, Vanhatie 1, 2h+kk+s, n. Toimiva pohjaratkaisu. Vh. 516071 Forssa, Lepistönkatu 2 1.800 m² Sortohaassa hyväkuntoinen myymälä/tuotantokiinteistö, toimisto ja sosiaalitiloineen. Tee elämäsi paras päätös ja osta koti, jossa kaikki on uutta ja kaunista! Ota yhteyttä ja varaa omasi! HUONEISTOKOOT JA HINNAT M 2 MH. 533476 Tammela, Muurainsuontie 137 38,5/42,5 m² Hieno vapaa-ajan paikka Tammelassa. Mukava perheasunto, suositulla Tölön asuinalueella. 537856 Forssa, Mäkilammen ryhmäpuutarha, Savikuja 79 1h,kk,veranta. Vh. Hyvä sijainti. 535309 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h, k. Taloa on runsaasti remontoitu vuosien varrella, mm. 1.11. Autokatos ja erillinen varastorakennus. 199.000 ¤. Keskustan palvelut lähellä. Autohalli/katosrakennus ja pihasauna/varastorakennus. 528717 Tammela, Ullankuja 5 119 m² 5h,k,s,ak, varasto. Hyvä, rauhallinen sijainti Puistometsässä. 503410 Tammela, Huvilapolku Harvoin tarjolla! Omakotitalon rantatontti Pyhäjärven rannalla. Huippulaadukas talviasuttava hirsinen vapaa-ajan huvila Tammelan Liesjärvellä ympärivuotiseen käyttöön. Rakennuslupa 100 k-m2 kesämökille ja 25 k-m2 rantasaunalle. 543219 Forssa, Linikkalankatu 15 58 m² 2h,k E* Valoisa ja viihtyisä kaksio Linikkalankadulla. 58.000 ¤. Kiinteistöllä ei ole sähköä eikä omaa kaivoa. Mh. 36.354,00 ¤. Vaihto mahdollinen kerrostalo 1h tai 2h. 501095 Forssa, Akselinkuja 2 79,5 m² 3h,k,s E* Kodikas ja hyväkuntoinen rivitalokolmio Vieremässä. Ala-aste ja keskustan palvelut lähellä. Lyhyt matka kauppaan ja keskustaan. 539943 Tammela, Kuhalahdentie 66 1h, vintti, veranta. D*. Reilu 1000 neliön tontti aurinkoisine takapihoineen ja terasseineen avautuu etelän suuntaan. Mh. Todella lapsiystävällinen koti! Mh. Keittiö ja ruokatila olohuoneen vieressä. Kaikki valmiina irtaimisto kuuluu kauppaan. H. Toimiva pohjaratkaisu. Hyvä sijainti keskustan ja valtateiden läheisyydessä. Mh. nopeasti. 350.000 ¤. 62.800 ¤. Mh. 44.536 ¤ Vh. Torille ja isoihin kauppakeskuksiinkin vain reilu kilometri. H. 89.066 ¤. Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa 010 256 1309 Sanna Oras LVV 010 256 1422 Tero Rämö, LKV, KiAT 050 364 5126 Hannu Pehkonen LKV,YKV 0500 611 424 * ENERGIALUOKKA Teija Vahos LKV 050 551 8890 UUSI KERROSTALO TAMMELAAN KIINTEISTÖ OY TAMMELAN HAKKAPELIITANTIE 4 Hakkapeliitantie 4, Tammela Kaikki palvelut lähietäisyydellä. Näihin maisemiin kannattaa tutustua! H. 539695 Tammela, Matintie 6 30,5 m² 1h,kk,p D* Viihtyisä ja hyväkuntoinen 1. kerros, reilu lasitettu reilu parveke Pekolanraitin suuntaan. 545202 Forssa, Simakankatu 3 134/183 m2 5h,k,ph,s, kesähuone, autotalli. Monien käyttömahdollisuuksien talo, tilaa ja avaruutta on reilusti, joten soveltuu hyvin myös harrastavan perheen tarpeisiin talossa on kaksi asuinkerrosta, isot kellaritilat, joissa paljon myös varastotilaa. Alaja yläaste naapurissa. 86.000 ¤. 3 huonetta, avara aula/vastaanottotila, sosiallitilat ja wc. Taloyhtiössä mm. Mh. 490.000 ¤. Siisti kerrostalokolmio hissitalon ensimmäisessä asuinkerroksessa. D*. 531661 Jokioinen, Keskuskatu 23 81,5 m² 81,5 neliön liiketila aivan Jokioisten keskustassa. 28.000¤. H.135.000 ¤. vuokrata osissa) sekä varasto/toimistotilaa n. 541106 Humppila, Ristonkuja 4 58,5 m² 2h,k D* Tässä Humppilasta mainio koti pintaremontilla vaikka ensiasunnoksi. 531762 Forssa, Turuntie 4 106 m² 4h,k,s, E*. Hyväkuntoinen talo on laajennettu ja peruskorjattu lähivuosien aikana. Mh. 526354 Metsätiloja Forssa, Saarenpääntie ja Pirulanvuorentie Myydään tarjousten perusteella Koijärvellä sijaitsevat metsätilat 8,28 ha ja 10,49 ha. 528263 Forssa, Siurilankatu 34 72 m² 3h,k,s,D*. H. Mh. 40.000 ¤. H. tynnyrisauna+varastorak. Tontilla on myös tilava navettarakennus, joka mahdollistaa tilat kotieläimille tai monenlaisille harrastuksille sekä peltomaata vaikkapa laidunmaaksi tai puutarhan laajentamiselle. 16:30-16:50 Forssa, Rajakatu 7 58,5 m² 2h,k, B*. H. Maakellari. Myydään vuokrattuna. Vh 69.000 ¤. Mahdollisuus ostaa myös autokatos hintaan 4.500 euroa. 534242 Tammela, Kirkkoahteentie 1 45 m² 2h,kk, D*. Kolme makuuhuonetta ja tietenkin sauna ja kylppäri. Mh. Tehokkaat neliöt ja hyvä pohjaratkaisu! Taloa on paljon remontoitu. 65.000 ¤. Mh. Kauppa, pankki ja apteekki alakerrassa. Kerrostalokolmio toimivalla pohjaratkaisulla. Torille on matkaa n. 543425 Tontteja Forssa, Lanan alue, Kuusto Suositulla as. 542647 Tammela, Pujotöyrääntie 42 86/99 m² 3h,tupa,kt,pkh,ph,s. 120.000 ¤. Vh. 525679 Forssa, Rinnekatu 4 135/189 m² 3-4h,k,s, G*. Viihtyisä ja valoisa lasitettu oleskeluterassi on valmistunut viime vuonna. Läpitaloja päätyhuoneisto, jossa selkeä ja toimiva pohjaratkaisu. 99 m² Turuntie 4 n. 60 m² 600 ¤+lämm.+vesi+sähkö Liike/Toimistotilaa: Nikkilänkatu 5, n. 142.000 ¤. 532632 Forssa, Luhtatie 3 57 m² 2h, k. Autotalli/katosrakennus, jossa hyvät varastotilat. Mh. Seinäja lattiapinnat siistissä lähes alkuperäisessä kunnossa. 270.000 ¤. 34.334,48 ¤. 109.000 ¤. 79.000 ¤. Mh. 35.000 ¤. 321 m² (kellarikrs) Turuntie 2 n. 519692 Forssa, Oskarintie 2 150 m² 6h,k,s, kellarikrs. Olohuoneesta käynti suojaisalle takapihalle, jossa valokatteella katettu terassi. Toimiva pohjaratkaisu, jossa olohuone ruokailutiloineen muodostavat keskeisen kokonaisuuden. Jos etsit luonnon rauhaa ja rauhallista paikkaa, jossa voit rentoutua, tässä sinulle lomanviettopaikka kauniissa Lunkinjärven maisemissa hyvien marjaja sienimaastojen keskellä. Kaupungin keskustaan on vain lyhyt kävelymatka ja kauppa ja Vesihelmi lähellä. H. H. Yhtiössä tehty mm. 130 m² II krs, remontissa olevaa tstotilaa, mahd. 64.000 ¤. Yhtiössä tehty lähes kaikki raskaat remontit. 79.000¤. Siisti kerrostalokaksio Tölöllä. 30.994 ¤, Vh. Palstalla mökki ja saunarakennus. 510684 Forssa, Koivusaarenkatu 6 58,5 m² 2h, k. H. 41.000,00 ¤. Mahdollisuus ostaa myös autotalli. Tontilla on 36 m² hirsimökki, jossa myös sauna. á H. Piharakennuksessa sauna ja varastotiloja. Mh. Siistikuntoinen asunto. Tiiliverhottu talo valmistunut 1977, toimiva pohjaratkaisu. 170.000 ¤. 38 520,38 ¤. 102.000 ¤ 541566 Forssa, Koijärventie 390 81 m² 3h,k,s C* Valoisa ja viihtyisä rivitalokolmio Koijärvellä hyvien liikenneyhteyksien varrella uuden koulun läheisyydessä. 528 m² Kartanonkatu 10 n. Huvilassa kaikki mukavuudet. Mh. Pihapiirissä on myös kesähuone/varastorakennus, huvimaja ja oma kaivo. 542887 Jokioinen, Kuumantie 16 220 m² 5h, tupak, kuisti, s, ph. 529411 Forssa, Rajakatu 5 58,5 m² 2k,k A* Viihtyisä ja valoisa ylimmän kerroksen kaksio Rajakadulla. yritystoiminnalle. Mahdollisuus myös vuokrata. ALK. 544661 Forssa, Kurkelankatu 7 105/172 m² 4h,k,s. 78,5 m² Tiilenlyöjänkatu 5, n. Asunto on siistikuntoinen ja siinä on hyvä pohjaratkaisu. Oma kaakkoon avautuva tontti, jossa puustoa ja nurmialuetta. Siisti ja ikäisekseen erittäin hyväkuntoinen talo. Mukava parveke sisäpihalle päin. 68.681,10 ¤. Kylpyhuone, sauna, keittiö ja erillinen wc remontoitu. 33.591 ¤. Oma 1.150 m2 huolella hoidettu tontti. Taloyhtiössä tehty paljon remontteja. Heti vapaa. Talossa on 6-kerrosta. H. 159.000 ¤. Reilu monimuotoinen tontti. Siistikuntoinen, nuorekaasti sisustettu huoneisto. 25-360 m² Hämeentie 8, n. Lasitettu parveke. Tontilla lisäksi autotallirakennus, jossa lämmintä harrastetilaa. Keskustan palvelut kävelyetäisyydellä. Reilulta parvekkeelta todella mahtavat näkymät Pyhäjärvelle! Sisustusta helpottaa alkovi ja ikkunalliseen pikkukeittiöön mahtuu pieni pöytä. Läpitalon huoneisto toimivalla pohjaratkaisulla. Talossa tilaa isommallekin perheelle kolmen makuuhuoneen ansiosta. 527332 Forssa, Rimpinkatu 9 134/147 m² 5h,k,s,rt,khh,2xWC,2xVH. Olohuoneesta käynti lasitetulle parvekkeelle. 900 m² Vapaudenkatu 5 n. Vh. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. Peruskorjauksen tarpeessa oleva omakotitalo. Taloyhtiössä mm. Vh. Keskustan palvelut ovat puolen kilometrin etäisyydellä. TUTUSTU TARJONTAAMME: www.lemminkainen.fi/asunnot As Oy Forssan Hellaanpuisto Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy Sibeliuksenkatu 3, Forssa, puh. navetta, aitta, vanha sauna, makasiini ja puuvajarakennukset. 107.961,07 ¤. Tilava perheasunto hyvällä pohjaratkaisulla. Loistava vaihtoehto ensiasunnoksi tai varttuneemmallekin ostajalle. Hyvät ulkoilumahdollisuudet, mm. myös autotalli. 539458 Forssa, Urheilukentänkatu 14 64,5 m² 2h, k, s. Vap. 542117 Forssa, Koivusaarenkatu 6 76 m² 3h,k,B*. Vh. 29.000 ¤. E*Upea täystiilitalo Kuustossa. Lapsiystävällinen ja remontoitu koti isollekin perheelle uuden koulun läheisyydessä maaseutumaisemissa Koijärvellä. Mh. Vanhan ajan pihapiiri, oma tontti 1,4 ha. 26.000 ¤. Nyt kiinteistöllä sijaitsee purkukuntoiset vapaa-ajan rakennus sekä ulkorakennus. Reilut tilat antavat mahdollisuuden asumiseen suuremmallekin perheelle. Reilunkokoinen omakotitalo Ojalanmäessä. 68.000 ¤. Siisti ja avara pieni kaksio Tammelan keskustassa. Suositulla Tammelan Pyhäjärvellä on nyt tarjolla todella rauhallinen ja viihtyisä kesänviettopaikka. 010 2561309 Muuttovalmiit uudet kodit Forssan keskustassa kaikkien palveluiden lähellä. 128.000 ¤. Päätyhuoneisto yhdessä tasossa, jossa rauhallinen ja viihtyisä takapiha. Upea sijainti parhaalla paikalla Tammelan keskustassa, Pyhäjärven rannalla. Alaja yläaste naapurissa. 33.000 ¤. Aivan Jokioisten keskustassa. 51.011,32 ¤, Vh. Reilun kokoinen parveke. Lasitettu parveke. Toimiva pohjaratkaisu alakerrassa keittiö ja olohuone, yläkerrassa makuuhuoneet, sauna ja parveke. Kannattaa tutustua! H. 537085 Forssa, Kuhalankuja 2 71 m² 3h,k D*. Vuokrattu, vap. perintörälssitila Latovainiossa. Tehokkaat neliöt ja hyvä pohjaratkaisu! Taloa on paljon remontoitu. Talon kruunaa torni, josta voit seurata vaikkapa lintujen elämää läheisellä Loimijoella. 531314 Jokioinen, Keskuskatu 23 40,5 m² Liiketila 40,5 m2 katutasossa. Lasitettu parveke. 165.000 ¤. Reilun kokoinen olohuone, josta käynti parvekkeelle. 1.11. Taloa on vuosien mittaan remontoitu ja laajennettu. 55.636 ¤. Mh. 69.000 ¤. vaikuttaa tilaratkaisuihin Yrittäjänkaari 7 n. Pyörällä keskustaan parissa minuutissa. 526650 Rivitaloja Forssa, Ratamokuja 5 52 m² 2h,k,s *B Siistikuntoinen ja saunallinen rivitalokaksio Paavolan asuinalueella. Tiiliverhoiltu omakotitalo loistavalla sijainnilla aivan Tammelan keskustassa. käyttövesiputkistoremontti tehty ja käytössä maalämpö. Hienossa kunnossa oleva kerrostalokolmio. Hyvä, rauhallinen sijainti vaikka lapsiperheelle. Vh. siistikuntoinen talo ja erillinen varastorakennus. Ei E-tod. Siisti ja ikäisekseen hyväkuntoinen omakotitalo Haudankorvan kaupunginosassa Forssassa. Mh. Mahdollisuus ostaa autopaikkaosake taloyhtiön autohallista. keittiö, olohuone ja makuuhuone remontoitu 2014. 53.529 ¤ Vh. 59.500 ¤. 110.000 ¤. Määräala n. 46.254. 25.101,47e Vh. 543210 Jokioinen, Kivistöntie 13 125/166 m² 5h,k,s,2xWC,3xVH. Mh. Talossa tilaa isommallekin perheelle toimivan pohjaratkaisun ansiosta. Vapautuu nopeasti, mahdollisuus ostaa myös asunnon irtaimisto sekä autotalli. 545350 Forssa, Anttilankatu 9 151/172 m² 5h, k, aula, khh, s. Upea, vanha hirsitalo, ent. Mh. Siistikuntoinen, upea 2005 valmistunut ok-talo Kuustossa. H. 89.500 ¤. 520801 Forssa, Palokellonkuja 1 236/270 m² 4h, k, takka/allashuone, s, khh. Hyvä, rauhallinen sijainti Jokioisten keskustan läheisyydessä. Mh. 30.681 ¤ Vh. n. 52.000 ¤. Mh. 58.000 ¤. Myydään vuokrattuna. 7.000 ¤. 2 huonetta vuokrattuna. Mökissä tupa, makuuhuone, pukuhuone ja sauna. VH. 541538 Omakotitaloja Jokioinen, Leppäkuja 1 75,5/116,5 m² 2h,k,s,at. Läpitalon huoneisto toisessa kerroksessa ja mukavilla parvekenäkymillä. 45.000 ¤. Keskusta-asumista parhaimmillaan tarvittavat palvelut melkein vieressä ja silti rauhallinen sijainti. Vh. 2000 m² Paimenenkatu 4, n. Mh. Mh. kauppa, Vesihelmi, päiväkoti, koulu ja keskustaan vain 1 kilometri. Mäkilammen ryhmäpuutarhan alueella palsta 92. 527198 Humppila, Ristonkuja 4 58,5 m² 2h,k D*Hyvä sijainti Humppilan keskustassa, palvelut lähietäisyydellä. Vh. 89.000 ¤. 70.000¤. Oma tontti 2.751 m². Hyvä sijainti lapsiperheelle, ala-asteen vieressä. Asuintilaa n. Talon käyttövesiputkiremontti tehty. 541268 Autotalli Forssa, Pekolankatu ja Pekolanraitti 13 m² Pekolankadulla ja Pekolanraitilla myynnissä autotallit. 4 makuuhuonetta tekevät tästä kodin isommallekin perheelle. H. Valoisat ja tilavat huoneet. Asunnon keittiö, kylpyhuone ja pinnat on remontoitu 2007. Heti vapaa
Keittiön rem. Mahdollisuus lämmittää puilla. käyttövesiputket uusittu. 029 041 2338, gsm 050 511 8556 Palveluneuvoja Teija Vehmanen p. Käyttövesiputket uusittu. Hp. 2015. 139.000 €. F* KT, Myllykatu 1, Forssa KLO 13.00 – 13.20 81 m² Aivan keskustan tuntumassa, siistikuntoinen, parvekkeellinen asunto; 3xmh, oh ja k. lokakuuta 2015 Forssan lehti 6. Hp. 029 041 2339 Rahoitusneuvoja Anne Leino p. kaksio las. 79.900 €. Hp. 1971. 605 €. FORSSA: Kartanonkatu 5 forssa@spkoti.fi www.spkoti.fi Ulla Saarenmaa, LKV 045 183 9888 Lasse Välimaa, LKV 045 603 7676 KT, Turuntie 21, Forssa KLO 12.00 – 12.20 30 m² Laadukkaasti remontoitu, erinomaisessa kunnossa oleva yksiö keskustan tuntumassa. D* OKT, Alhontie 1, Tammela 104 m² Upealla 3000 m² puutarhatontilla -80 rakennettu tiiliverh. 2014. Nuoren perheen unelmakoti. Rakennettu 1978. Asuntoa remontoitu 2000-luvulla. 42.590 € + lainaos. F* RT, Urpukuja 1, Forssa KLO 15.45 – 16.05 101 m² Suositulla Paavolan alueella, kolmen makuuhuoneen, saunallinen, todella siisti koti kahdessa tasossa. Hp. Hp. 3.600 €. Heti vapaa. Mm. Mukana asiakkaan arjessa ja juhlassa jo 135 vuotta. KT, Pekolankatu 10, Forssa 74 m² Erinomaisella sijainnilla toisen kerroksen saunallinen kolmio, joka on täysin remontoitu esim. ESITTELEE LASSE VÄLIMAA LKV, 045-6037676, TERVETULOA! PAIKALLINEN SÄÄSTÖPANKKI ON PIKAINEN PÄÄTÖKSISSÄÄN, MYÖS ASUNTOLAINA-ASIOISSA TERVETULOA! www.saastopankki.f i/someronsp Torikatu 6, 30100 Forssa, p. 11.410 €. Huoneisto on remontoitu 2009. E* RT, Kyöpelintie 6, Tammela 143,5 m² Tammelan keskustassa yhdessä kerroksessa oleva 4h+k+s. D* KT, Siurilankatu 36, Forssa 56 m² Tyylikkäästi pintaremontoitu 5. OTA YHTEYTTÄ JA SOVITAAN YKSITYISESITTELY JUURI SINULLE SOPIVANA AIKANA! LKV Omassa Kotona Oy ESITTELYSSÄ sunnuntaina 4.10. 77.000 €. -80. Tammelan kirkonkylän palvelut kävelyetäisyydellä. Talo henkii omaa tunnelmaansa 50-luvulta. Tyylikäs keittiö, joka avautuu olohuoneeseen. parvekkeellinen, peruskuntoinen, mutta siisti kaksio. Laina maksetaan järjestelmän tuomalla säästöllä Hp. Notariaattipäällikkö Kirsti Toivonen p. Kaiken kruunaa upea lasitettu kesähuone, joka toimii olohuoneen lisänä pitkään syksyyn saakka. Koko huoneistossa parkettilattia, joka hiottu ja lakattu 2015. 139.000 €. B* KT, Kuhalankatu 24,Forssa KLO 15.15 – 15.35 57 m² Ylimmän kerroksen parvekkeellinen kolmio. Hp. 100 m. Hp. Hp. F* KT, Turuntie 21, Forssa KLO 12.30 – 12.50 55 m² Erittäin kauniisti remontoitu valoisa kaksio lasitetulla parvekkeella. 4.800 €. Rakennettu v. Taloyhtiössä maalämpö. Yhtiössä ollaan siirtymässä maalämpöön ja poistoilman lämmön talteenottoon. F* KT, Pekolanraitti 11, Forssa KLO 13.30 – 13.50 56 m² Siistikuntoinen kerrostalokaksio lasitetulla parvekkeella. Hp. parvekkeella. E* RT, Saarelankatu 4, Forssa 63 m² Saunallinen rivitalokaksio Lamminrannan alueella. F* OKT, Laitatie 1, Jokioinen KLO 14.20 – 14.50 90 m² Keskustan tuntumassa -54 rak. Tämä kahden asunnon tiiliverhottu talo on rakennettu v. käyttövesiputket uusittu v. Yhtiössä mm. 149.000 € OKT, Petäjäkuja 6, Jokioinen KLO 12.30 – 13.00 110/122 m² Edullista asumista päättyvän kadun varrella. Hp. F* KT, Sibeliuksenkatu 1, Forssa KLO 14.45 – 15.05 58 m² Forssan keskustassa, 3h+kk+kh. 67.500 €. Alakerrassa 2h+k+s, yläkerta avointa vinttitilaa. 89.200 € + lainaos. omakotitalo, lisäsiipi rak. 109.000 €. KT, Kossilantie 1, Forssa KLO 14.15 – 14.35 72 m² Todella kaunis ja huolella hoidettu kolmio, lasitetulla parvekkeella. Mahdollisuus ostaa autotalliosake. 129.500 € + lainaos. 99.000 €. 79.000 €. Kannattaa tutustua! Hp. 65.000 €. Lasten leikkikenttä melkein vieressä ja lyhyt matka Talsoilan ala-asteelle. Hp. Hp. 029 041 2350 Iloista ja asiantuntevaa palvelua jokaisena arkipäivänä klo 10.00 16.30. 5.000 €. KT, Kustaa Hemmintie 1, Tammela 69 m² Kolmio, hissitalossa. uusittu katto, käyttövesiputket, lämmitys yms. 029 041 2336, gsm 044 511 8556 Pankinjohtaja Liisa Lempinen p. 72.000 € + lainaos. 029 041 2337, gsm 044 299 0523 Rahoitusneuvoja Virpi Vuolanne p. Hyvä vuokratuotto. 029 041 2330 Tampereentie 4, 31760 Urjala, p. 1975, tontti 753 m². Paljon huollettu koti jossa mm. Tule katsomaan ja ihastu. 029 041 2340, gsm 050 511 8565 Sähköposti: etunimi.sukunimi@saastopankki.fi TAVOITAT MEIDÄT SUORISTA NUMEROISTA: Mainosliite lauantaina 3. krs. 73.000 € + lainaosuus 12.700 €. 029 041 2341 Asiakaspalvelupäällikkö Ilpo Rinne p. keittiön kaapistot, koneet, wc/ kylpyhuone jne. Torille matkaa n. 029 041 2332 Sijoitusneuvoja Satu Kärki p. Hp. Erinomaisessa kunnossa, remontoitu 2014. G* OKT, I Asemakuja 3, Forssa KLO 16.15 – 16.35 120 m² Kauniisti pintaremontoitu, avara ja tilava 4(5) huoneen paritaloasunto Talsoilassa. Neljä huonetta, keittiö, takkahuone, sauna, pesuhuone ja autotalli. Hp. Myydään vuokrattuna. Sähkö/puulämmitys. Ala-asteelle turvallinen ja lyhyt matka kävellen tai pyörällä. 51.395 + lainaos. Hp. Hp. okt, 3h+k+s. 175.000 €. Tästä persoonallinen koti jossa kaikki neliöt tehokkaasti käytössä. 124.000 €. 89.000 € OKT, Lumikontie 4, Jokioinen KLO 15.00 – 15.30 119/171 m² Puistometsässä yksikerroksinen, tiiliverhoiltu, omakotitalo kauniilla puutarhatontilla. 029 041 2333 Yritysrahoituspäällikkö Kalle Lepola p. 029 041 2334, gsm 044 511 8555 Sijoituspäällikkö Tuomas Lomakka p. E-todistus puuttuu. Kouluun ja kauppaan lyhyt matka. Hp. Hp. C* ESITTELEE ULLA SAARENMAA LKV, 045-1839888, TERVETULOA! KT, Kartanonkatu 6, Forssa 53 m² Hyvin hoidetusta ja vakavaraisesta hissitalosta 3 krs. OKT, Honkatie 8, Forssa KLO 13.30 – 14.00 107 m² Vankka tiiliverhottu koti kulmatontilla. 99.000 €
Forssan saha-, kone-, tarvikeja huoltoliike Hämeentie 30, Forssa p. lokakuuta 2015 Forssan lehti. 0500 473 598. p. SE TUNNE, KUN ASIAT LOKSAHTAVAT PAIKOILLEEN... • savustus • grillaus • paisto Kotimaista laatua! Myös tarvikkeet ja varaosat puuja sähkökiukaat padat Heti varastosta! Mainosliite 7 lauantaina 3. Keittiön nopea päivitys • vanhojen ovien ruiskumaalaus • vetimien ja tasojen vaihto www.ekovilla.com Lisäeristys tuo lämpöä ja hyvinvointia kotiin. Lisäeristyksistä kotitalousvähennys. 1234567 www.yritys.fi Ilmalämpöpumput Minimoi lämmityskulut maksimoi mukavuus Kysy lisää! Petri Okkonen 050 411 4011 Reijo Järvi 040 094 0414 www.okkonen.net alk. 0400 726 839 I jyrki.hyoppinen@gmail.com Uudisrakennusten alapohjien, yläpohjien ja seinien eristykset sekä lisäeristykset. LAINANEUVOTTELUT KOTISOHVAL TA op.?/verkkoneuvottelu Toimitamme paikkakunnallasi Scanofficen parhaat ilmalämpöpumput Yritys Oy Katuosoite 1 Puh. 1400 € Humppilantie 805, Jokioinen keittiofix.fi 050 432 7173 Teemme myös kalusteasennuksia ja muita kalustemaalauksia. Soita ja tilaa maksuton villan tarpeen kartoituskäynti. Seuraava asuntoliite ilmestyy lauantaina 31.10
. lokakuuta 2015 Forssan lehti 8. Toimi nopeasti: Sähköpostilla tilaukset@forssanlehti.fi . . Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Soita tilaajapalvelu 03 4155 610 Ma-pe klo 9-14 Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Forssan Lehteä. DIGI 49€ loppuvuosi 2015+tammikuu 2016 Forssan Lehti maksaa postimaksun Kyllä kiitos, tilaan Forssan Lehden — ?— alkaen rastita valitsemasi tilausvaihtoehto. Paperilehti 79€ loppuvuosi 2015+tammikuu 2016 TiLaaja/Saaja Lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti (pakollinen digilehden tilaukseen) MakSaja, jOS eri kuin TiLaaja Lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Tilaajapalvelu Tunnus 5004204 00003 VaSTauSLÄHeTYS . loppuvuosi + tammikuu kaupanpäälle! paperilehti vain 79€ tai digilehti vain 49€ www.forssanlehti.fi Tekstiviesti numeroon 173172 (ainoastaan paperilehden tilauksessa) FL väli M väli LV väli Nimi väli osoite huipputarJous sinulle forssan lehti loppuvuodeksi + tammikuu kaupan päälle! Mitä nopeammin tilaat sitä enemmän hyödyt! Mainosliite lauantaina 3. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Palauta tilauskuponki
tänä syksynä Merikannot esittävät Sibelius-konsertteja Suomessa ja Puolassa. 27. Ohjelmassa on myös muun muassa musiikkia näytelmästä Kuningas Kristian II op. KUVAT: Seppo Pessinen Sibelius-konsertti Tammelassa Merikannot esiintyvät ensimmäistä kertaa kesäkunnassaan. Tunnetuin laulu tästä musiikista on Laulu ristilukista. Sen jälkeen hän on esiintynyt muun muassa Figarona Figaron häissä, Leporellona Don Giovannissa, Samuelina Verdin Naamiohuveissa ja Karjanmaan Kyöstinä Madetojan Pohjalaisissa. Viime kesänä hän muun muassa lauloi pääosan Ilmajoen musiikkijuhlilla Elämälle-oopperassa. Nämä kesällä 1906 sävelletyt laulut lähestyvät saksalaista myöhäisromanttista lied-perinnettä. Kappaleissa on erotettavissa kantelevaikutteita ja karjalaisia tanssisävelmiä. Hän valmistui vuonna 2011 musiikin maisteriksi Sibelius-akatemian solistiselta osastolta. Vuonna 2005 hänet hyväksyttiin professori Alexei Ljubimovin mestariluokalle Universität Mozarteumiin. Hän on valmistunut myös musiikkipedagogiksi erinomaisin arvosanoin ammattikorkeakoulu Stadiasta. Vuoden 2013 syksystä lähtien Merikanto on kuulunut Kansallisoopperan solistikuntaan baritoni-solistina. Raimo Honkala iski tukipuut lekalla paikoilleen. Tammelan konsertissa kaksikko esittää Impromptu op 5, jonka Sibelius sävelsi 1890-luvun alussa. Hän suoritti pianonsoiton diplomitutkinnon parhain mahdollisin arvosanoin. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Jussi Merikanto. lokakuuta kello 15. Jussi Merikanto teki debyyttinsä Suomen Kansallisoopperassa vuonna 2009 Papagenona Mozartin Taikahuilussa. Syksyllä 2011 hän otti vastaan pianonsoitonopettajan viran Vantaan musiikkiopistosta, josta hän on tällä hetkellä hoitovapaalla. Ulla Jäske Tammela Tammelan kulttuuritoimen järjestämän Sibeliuksen juhlavuoden konsertin esiintyjäkaksikko baritoni Jussi Merikanto ja hänen vaimonsa pianisti Marjaana Merikanto ovat kesätammelalaisia. FL 6 Tammelan kulttuuritoimen järjestämä Sibelius-konsertti Tammelan kunnan valtuustosalissa 4. MarJaana Merikanto , omaa sukuaan Okkonen, on sipoolainen aktiivisesti konsertoiva pianisti. lauantai 13 lauantaina 3. He viettävät vapaa-aikaansa Tammelan Kaukolassa. Kotimaan lisäksi hän on konsertoinut eri puolilla maailmaa. Kengistä viis, ne saa puhdistettua, eläkkeelle jäänyt puutarhuri Raimo Honkala nauratti Forssan seurakunnan työntekijöitä. Tänä syksynä Merikannot esittävät Sibeliuskonsertteja Suomessa ja Puolassa. Hän on myös esiintynyt useissa kirkollisissa teoksissa Suomessa ja ulkomailla. Jussi Merikanto esittää myös Sibeliuksen ainoan saksankieliseen runoihin perustuvan yksinlaulukokoelman Kuusi laulua op.50. Marjaana Merikanto. Merikanto konsertoi sekä solistina että liedja kamarimuusikkona. Konsertti päättyy Finlandia op.26 no.7:ään
Strategian mestarin sanomiset virallisessa Venäjässä on estetty. . BBC loppukevennys Mystinen natsien kultajuna on edelleen kateissa Puolassa. Merkelin mukaan Venäjä ja Ukraina ovat lähentyneet neuvotteluissa. Stt, ReUteRS JASON SZENES/EPA Saksan, Venäjän, Ukrainan ja Ranskan johtajat tapasivat. Syyria on toista mieltä. Hollande tapasi Venäjän presidentti Vladimir Putinin, Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin eilen. nuoret tytöt tuhoisien iskujen takana nigeriassa Maiduguri. Entinen shakkimestari kutsuu Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia esityksensä aikana toistuvasti diktaattoriksi. Oppositiojohtaja ja shakkimestari Garri Kasparov sanoo, että Venäjä hakee Syyriasta lyhytaikaista hyötyä ja suursotaa. Yli 100 ihmistä kuoli vastaavissa iskuissa vain kaksi viikkoa sitten. KUVA: Joel Maisalmi MaailMa Pariisi. Koillis-Nigeriassa tehtiin jälleen tuhoisia iskuja, kun viisi nuorta tyttöä räjäytti pommeja Maidugurissa. Äärijärjestö Boko Haram aktivoitui nykyisenlaiseksi kuusi vuotta sitten Maidugurin alueella. Armeija lopetti etsinnät eilen. Tutkittu alue on Walbrzychissä. Vain Syyria taistelee terrorismia vastaan Syyriassa.” WAlId Al-MoUAleM Syyrian ulkoministeri Ranska: tulitauko pitää Ukrainassa TaisTelupari turkki vastaan, Syyria puolesta Turkki ilmoitti muun länsijohtoisen koalition kanssa, että Venäjän ilmaiskut Syyriassa eivät tehoa. Maarit Uber Kaikkien aikojen menestynein shakinpelaaja Garri Kasparov voisi halutessaan keskittyä luksuselämään ja vähät välittää Venäjän kehityksestä. lokakuuta 2015 Forssan lehti 14. Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi eilen illalla, että tulitaukosopimusta noudatetaan laajasti ItäUkrainassa. . . Ainakin 14 ihmistä kuoli ja 40 loukkaantui. Kasparov varoittaa heti aluksi, että hänen pian kertomansa asiat eivät ole mukavaa kuultavaa. Shakin suurmestari ja ihmisoikeustaistelija Garri Kasparov sanoi yleisölleen, että Venäjän suunnasta tulevaan jatkuvaan provokaatiovirtaan ja pelotteluun kannattaa varautua. ALEXEI DRUGININ / RIA NOVOSTI / KREMLIN POOL/EPA Ulkomaan UUtiset lauantaina 3. Putinin kauhukuva on menestyvä ja demokraattinen Ukraina. ReUteRS Toimittanut Saara Tunturi ”Venäjän iskut muualle kuin Isisalueille laajentavat kriisiä ja se on viimeinen asia, jota Syyrian traagisessa ympäristössä pitäisi tapahtua.” FeRIdUn SInIRlIoGlU Turkin ulkoministeri ”Iskut ovat tehottomia vain, jos niitä ei tehdä yhteistyössä Syyrian kanssa. Hän valitsi kymmenisen vuotta sitten toisin, ja puhuu tällä viikolla Helsingin Nordic Business Forumissa Venäjästä ja strategisesta ajattelusta. Kasparov: Ukraina on Venäjälle yhä ykkösmaali . Vielä ei tiedetä, miten asiassa edetään. Yli 17?000 ihmisen on arvioitu kuolleen Boko Haramin brutaaleissa iskuissa, jotka kohdistuvat usein siviileihin
Kasparov uskoo Venäjän mielenkiinnon siirtyvän lähitulevaisuudessa pois Syyriasta, mahdollisesti Pohjois-Eurooppaan. Iskuista kerrottiin myös Raqqan alueelta, joka on äärijärjestön pääkallopaikka. Syyria aikoo neuvotella, mutta ei usko hyötyyn Ulkomaan UUtiset 15 lauantaina 3. KaSparov ei oLe ainoa ulkomaille paennut venäläinen toisinajattelija. Kasparovilla on pelisilmää Maarit Uber palaute@ lannenmedia.fi g arri Kasparov on samaan aikaan sekä sympaattinen että kunnioitusta herättävä. Ulkoministeri Walid al-Moualem epäili kuitenkin, ettei neuvotteluista ole mitään hyötyä. Opposition tämänhetkinen kärkihahmo Aleksei Navalnyi on jatkuvasti oikeuslaitoksen hampaissa. Toisaalta shakkilegenda ei usko, että Putinilla on selkeää pitkän ajan suunnitelmaa. Miehillä oli tärkeä rooli Moskovan suurmielenosoitusten järjestämisessä. • Edistää shakin tunnettuutta ja tuomista osaksi nuorten koulutusta eri maissa. • Nousi nopeasti Venäjän demokratialiikkeen merkittäväksi ääneksi. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Hänen mukaansa Syyrian tilannetta on mahdotonta ratkaista pelkän politiikan kautta. • On nykyään luennoitsija, kirjailija ja ihmisoikeustaistelija. venäJän duuman ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Aleksei Pushkov sanoi, että Venäjä aikoo kiihdyttää iskuja, ja että maa on Syyriassa läsnä ainakin vielä neljä kuukautta. –?Syyriasta ei ole Putinille pitkän ajan geopoliittiseksi ratkaisuksi, sillä se sijaitsee kaukana. Venäjä haluaa tästä huolimatta Lähi-itään suursodan. Putin myös tarvitsee väritettyjä kertomuksia uusista voitoista ruokkiakseen kotiyleisöään. Kaksi hänen edeltäjäänsä ovat epäonnistuneet. –?Paras tapa estää sota on näyttää, että olet riittävän vahva ja valmis. Kasparovin kuvaavan rinnastuksen mukaan shakissa on kyse sovituista säännöistä ja ennustamattomista tuloksista. Tämän on huomannut virallinen Venäjä, jossa shakkineron nettisivut on estetty. Tämä tarkoittaa asiantuntijoiden mukaan myös oppositiota. Venäjä aloitti ilmaiskut äärijärjestö Isisiä vastaan Syyriassa keskiviikkona. • Kuului 20 vuotta maailman shakinpelaajien kärkeen. Toivottavasti Kasparov auttaa häntä miettimään tulevia siirtojaan. Hän osaa strategian mestarina selittää Putinin aivoituksia harvinaisen järkeenkäyvästi. –?Hänen selviytymisvaistonsa kertovat hänelle, miten hyökätä seuraavaksi. Hän hoputtaa länttä panemaan kovaa kovaa vastaan. • Jäi shakista eläkkeelle vuonna 2005 ja loi uuden uran. Kasparovin mukaan Venäjän sotiminen Syyriassa hyödyttää Putinia lyhyellä tähtäyksellä. Euroopan epävakaus kasvaisi entisestään pakolaiskriisin syvetessä. Shakin suurmestari ja ihmisoikeustaistelija Garri Kasparov sanoi yleisölleen, että Venäjän suunnasta tulevaan jatkuvaan provokaatiovirtaan ja pelotteluun kannattaa varautua. Venäjä väitti ensin tekevänsä iskuja vain Isisiä vastaan, mutta myönsi, että iskut kohdistuvat ”kaikkia terroristeja” vastaan. Uutistoimisto Reutersin mukaan ilmaiskut näyttävät kohdistuneen ainakin osittain alueille, joihin Venäjä iski jo aiemmin. Putinin propagandakoneisto tarvitsi aluksi ystäviä, kun taas viime vuosina käyttöä on ollut lähinnä vihollisille. –?Hän on pelotellut Pohjoismaita jo kauan lentokoneilla ja sukellusveneillä. Nyt hän pelottelee amerikkalaisia tavalla, joka kertoo, että hän ei välitä seurauksista. Tunnettiin dynaamisesta, aloitteellisesta ja läsnäolevasta pelityylistään. KUVA: Joel Maisalmi Saara Tunturi, Reuters, STT Syyria aikoo ottaa osaa keskusteluihin, joissa yritetään luoda pohjaa neuvotteluille neljä ja puoli vuotta jatkuneen sisällissodan lopettamiseksi. Menestyvä, demokraattinen, Eurooppaa lähentynyt Ukraina olisi Putinille kauhukuva. Yhdysvaltojen liittouma on teeskennellyt pommittavansa Isisiä yli vuoden ilman tuloksia, Pushkov sanoi. JoS entinen shakkimestari olisi jäänyt Venäjälle, hänelle olisi voinut käydä samoin kuin alkuvuodesta tapetulle oppositiopoliitikko Boris Nemtsoville. –?Emme voi ottaa kantaa tällaisiin asioihin, kun samaan aikaan terroristit uhkaavat maamme viattomia siviileitä, hän sanoi. Hän muutti pian sen jälkeen turvallisuutensa vuoksi Yhdysvaltoihin. Oppositio vaatisi vahvistuakseen valovoimaisen johtajan. Navalnyi on Venäjän opposition viimeinen vakavasti otettava valttikortti. Venäjä kertoi heti, että ilmaiskuja tehtiin 12:een Isisin kohteeseen, muun muassa komentopaikkaan Aleppossa. Kasparov kehottaa yleisöään varautumaan jatkuvaan hybridisotaan, provokaatioihin ja pelotteluun. Venäjän politiikassa tilanne on päinvastainen. Ympäröivän maailman maksama lopullinen hinta on sitä korkeampi, mitä kauemmin heidän pysäyttämistään odotetaan. Venäjä jatkaa Kasparovin mukaan Ukrainaan hyökkäämistä, sillä Ukraina on Putinille yhä ykkösmaali. Kasparovin siirto oli jälkikäteen arvioituna täydellisesti ajoitettu. Syyrian pommitukset ovat siirtäneet maailman huomion pois Krimistä. Putinin geopoliittisen käsityksen mukaan Venäjän on tuhottava Ukraina selviytyäkseen itse. Syyrian opposition mukaan ilmaiskuissa kuoli kymmeniä siviilejä. Samaan aikaan, kun Venäjä jatkoi ilmaiskujen tekemistä Syyriassa perjantaina, Yhdysvallat ja liittouman maat vaativat Venäjää lopettamaan iskut Syyrian oppositiota vastaan. Lähi-idän suursota nostaisi Putinin toiveiden mukaisesti öljyn hintoja. FL-LM Legenda Garri Kasparov • Garri Kasparov syntyi Neuvostoliittoon kuuluneen Azerbaidžanin Bakussa. Näin hänet edellisen kerran opposition mielenosoituksissa Moskovassa kolmisen vuotta sitten. –?Yli neljä vuotta jatkuneiden päättäväisten uhrausten jälkeen kenenkään ei pidä luulla, että he voisivat neuvottelupöydässä saavuttaa sen, mikä taistelukentällä jäi saavuttamatta, alMoualem muistutti. Oli lajin maailmanmestari 15 vuoden ajan. Maahan jääneiden poliittisten aktivistien elämä on tehty tukalaksi. Keskusteluja on organisoimassa YK:n Syyrian erityislähettiläs Staffan de Mistura. Kasparovin, Nemtsovin ja Navalnyin muodostaman troikan lisäksi nyky-Venäjältä ei ole noussut aidosti karismaattisia ja teräviä presidentti Vladimir Putinin haastajia. –?Voitot ovat kuin huumetta, jonka annostusta on lisättävä. KaSparovin lausunnoista voi lukea pistävää kritiikkiä länsimaiden liian kauan jatkuneelle myöntyvyydelle Venäjän suhteen. • Saavutti shakin maailmanmestaruuden ennätysnuorena 22-vuotiaana. Kasparovin mukaan Putinin strategiana on kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän tuhoaminen. Kreml estää sellaiset henkilöt. Liian pitkäkestoiseksi venyvä läsnäolo kääntyisi itseään vastaan, jos se alkaisi muistuttaa venäläisiä Afganistanin sodan traumoista. Liittouma käski Venäjää keskittymään äärijärjestö Isisiin. Kasparov muistuttaa, että diktaattorit eivät katoa itsestään. Kasparovilla on kokemusta niin neuvostoajoista, nyky-Venäjästä kuin Yhdysvalloistakin. Luennoi etenkin vahvasta osaamisalueestaan strategisesta ajattelusta. Al-Moualem sanoi uutistoimisto Reutersille, että kaikkien maan perustuslakiin liittyvien asioiden on odotettava, kun Syyria kiristää taistelua terrorismia vastaan. –?Mielestäni voimakkuus on tärkeintä. Yhdysvallat ja Venäjä aloittivat sotilaalliset keskustelut, joiden tavoitteena on välttää maiden ilmavoimien keskinäiset vahingot Syyriassa. Strategian mestarin sanomiset virallisessa Venäjässä on estetty. Kasparov kertoo Nemtsovin olleen hänen läheinen ystävänsä, jonka kanssa hän teki viime vuodet laajaa yhteistyötä. Hän ei näe Venäjän muodostavan sotilaallista uhkaa Pohjoismaille ainakaan tässä vaiheessa
Storbacka otti Erikssonin valmennukseensa, kun juoksija oli 16-vuotias. Tilastollisesti uransa parhaan korisliiga kauden Molenius pelasi FoKoPon riveissä kaudella 2012/13, jolloin hän upotti 10,2 pistettä ja keräsi 4,3 levypalloa ottelua kohden. Hetkeä myöhemmin Tenkanen sinetöi loppunumerot ja oman kypärätemppunsa. Vielä torstaina julkistetussa Suomen Urheiluliiton Team Finland -ryhmässä Erikssonin valmentajaksi oli ilmoitettu Storbacka. Molenius Ruotsin sijasta Kotkaan koripallo FoKoPo-kasvatti Markus Molenius jatkaa korisliigauraansa Kotkassa, kun KTP pestasi laitahyökkääjän uuden kauden juuri alkaessa. –?Silloin oli paljon epävarmuustekijöitä. Frölundan juniorijoukkueista nuorukainen loikkasi heti avauskaudellaan tutustumaan viiden ottelun Jokereilla tanskalainen luottopakki Philip Larsen on kerännyt Jokerien 12 KHL-pelissä tehopisteet 1+5=6. Seura ei kuitenkaan jatkanut Moleniuksen sopimusta koeaikaa pitemmälle. Nyt tuli onnistumisia ja paikkoja oli paljon isompaankin maalimäärään, Immonen kommentoi. FL Eriksson siirtyy kokonaan ruotsalaisvalmennukseen yleisurheilu Estejuoksija Sandra Eriksson ei jatka monivuotisen valmentajansa Guy Storbackan ohjauksessa, uutisoi Österbottens Tidning. Toisaalta loukkantumissuman purkautumiseksi tauko osuu hyvään saumaan. lokakuuta 2015 Forssan lehti 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. uutena pelurina ja heti ykkösketjun sentterinä esiintyi 20-vuotias Jeffrey Lawman. Asumme eri maissa eikä se ole ihanteellista, sen tiedämme Guyn kanssa molemmat, Tukholmassa asuva Eriksson sanoi lehdelle. Tenkasen lisäksi maalinteossa kunnostautui maalin mieheen kerännyt nelosketju Pujats-KurteliusKarlsson. Hieman yli 190-senttinen tulokas on nimestään huolimatta Laitilassa syntynyt sikäläisen Jyskeen kasvatti, joka on kiekkoillut viisi edellistä kautta Lukon junioreissa. 25-vuotias tanskalainen voi vertailla, sillä hänen kiekkokiertolaisuutensa alkoi kymmenen vuotta sitten, kun hän 15-vuotiaana teinipoikana muutti kotimaastaan Tanskasta Ruotsiin pelatakseen Röglessä. KUVA: Tapio Tuomela Urheilu UrheilU lauantaina 3. Syöttöpinnan hankkinut Lehtonen on jäämässä Forssaan pitemmäksi ajaksi. Niinpä peräpäätä paikkasivat toisen pelinsä FPS:ssä pelannut HPK-A:sta lainattu Joel Lehtonen sekä FoPSin A-junnu Mikko Pehkonen. 23-vuotias Molenius siirtyi kahden Kauhajoen Karhussa pelaamansa kauden jälkeen kesällä Ruotsin pääsarjaan Jämtlandin joukkueeseen. Toisessa erässä VG kuittasi JukkaPekka Kurteliuksen ylivoimamaalin, mutta erän lopulla kikkailivat karkuun päässeet Tenkanen ja Sami Kaislehto jo ratkaisevan tuntuisen 5-2 johdon. Mutta jo vuoden kuluttua siirryin eteenpäin, sillä huippuseura Frölunda halusi minut, Larsen taustoittaa. Nyt Sefton Barrett pääsee pelaamaan laidassa luontevimmalla pelipaikallaan, kotkalaisten päävalmentaja Anton Mirolybov kertoo . FPS teki enemmän maaleja kuin kolmessa edellispelissään yhteensä. Jännitti vähän kun huomasin, että joukkueen itseluottamus alkoi olla koetuksella tappioiden jälkeen. . Heikkilä keräsi 1+2 pisteet ja Kaislehto Tenkasen maaleista kolme syöttöpinnaa. Puolustuksessa FPS:llä oli pelikuntoisena vain puolet kahdeksasta pakistaan. FPS:n seitsemän maalin saldo on maalin verran enemmän kuin mitä se sai aikaan kolmessa ensimmäisessä tappiopelissään yhteensä. Maaotteluita Moleniukselle on kertynyt lähinnä nuorissa yhteensä 122, mutta viimeisimmät miesten haastajamaajoukkueen riveissä kesän 2013 Universiadeissa. 202-senttinen Molenius tehtaili viime kaudella Kauhajoella keskiarvoikseen 6,5 pistettä ja 2,6 levypalloa. peli kääntyi FPS:lle, kun Aleksi Karlsson ja myöhemmin alivoimalla Raitis Pujats ronkkivat ensi erässä maalin edestä 2-1 kotijohdon. –?Viime vuonna meillä taisi olla kolme yhteistä harjoitusta. Erän lopulla Antti Tenkanen tuikkasi 3-1 erävoiton. FPS:n uusi peluri, laitilalaissyntyinen Jeffrey Lawman (61) sai ykkösketjun sentterin tontilla pari maalipaikkaa, mutta jäi avauspelissään pisteittä. KUVA: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva jääkiekko FPS-VG-62 7-4 Pasi Rakkolainen FPS otti suomisarjakauden neljännestä pelistään ensimmäisen voittonsa, kun naantalilainen nousijajoukkue VG-62 kaatui Forssassa komeasti 7-4 (3-1, 2-1, 0-0). Me tarvitsemme täsmälleen Markuksen tyyppistä pelaajaa. Seuraavakin peli on kotona VG-62:ta vastaan. FPS:n valmentaja Santeri Immonen oli avausvoitosta helpottunut. –?Halusin että kausi on kokonaan takana ennen kuin teen lopullisen päätöksen. Lawmanille tarjoutui pari maalipaikkaa, mutta hän jäi pisteittä. Tämä on minun päätökseni, ei Oscarin eikä kenenkään muun, Eriksson sanoi. Kolmannen erän alkuun Valtteri Heikkilä polki näyttävän 6-2 maalin. Se olikin tarpeen, sillä erän puolivälissä VG iski kaksi kavennusmaalia. STT jääkiekko Tomi Siren Puolustaja Philip Larsen on ollut Jokerien alkukauden johtavia pelaajia ja sanoo viihtyvänsä erinomaisesti KHL:n helsinkiläisjoukkueessa. FL Kolmen tappion jälkeen vihdoin voitto . FPS ei pääse hyödyntämään avausvoittonsa intoa ihan pian, sillä se joutuu peräti kahden viikon ottelutauolle. Erikssonia valmentaa jatkossa ruotsalainen Oscar Gidewall. Puolentoista viime vuoden ajan Eriksson on hakenut ohjausta myös Gidewallilta voimaja esteharjoitteluunsa
Minun pitää olla kunnossa ja tietää, että sopiva rooli löytyy. –?Mutta siellä opin tärkeimmän läksyni. Liigan häntäpäässä HPK:n asema kurjistui, kun se kärsi vieraissa 1–3-tappion Tapparalle. –?Frölunda oli silloin ja on edelleen huippujoukkue. –?Vietän nykyään siellä kesät. Alun amerikkalaiskolmikko heitti yhdeksän pistettä naiseen. Tappio oli sille kolmas perättäinen. FL FoSulle avausvoitto Janakkalasta salibandy sCU-FosU 2-7 Pasi Rakkolainen Forssan Suupparit avasi pistetilinsä kakkosdivisioonassa, kun ensimmäisen kotitappion jälkeen pisteet irtosivat ensimmäisessä vieraspelissä Janakkalasta lopulta isolla erolla 2-7 (11, 1-2, 0-4) SC Urbanista. –?Säässä siellä ei ollut kehumista. Noora Parttimaa nousi 12 pisteellä tehokkaimmaksi. Tamperelaisjoukkue harppasi voitolla sarjataulukossa seitsemänneksi. Perjantaisin Larsen vuokrasi varhaisnuoruudessaan luistimet ja meni muiden kanssa kaukaloon liikkumaan musiikin soidessa taustalla. Larsen ei arastele paljastaa sitäkään, että hän haluaisi palata vielä NHL:ään. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Pyrinnöstä pääsi kaksinumeroisiin pisteisiin vain Mollie Williams 15 pisteellä. Sarjajumbo HPK on kerännyt kahdeksasta ottelustaan seitsemän pistettä. Sen vakavammin ei vierasvoitto kuitenkaan joutunut uhatuksi. Jokereilla tanskalainen luottopakki verran pääsarja Elitserienissä pelaavaan edustusjoukkueeseen. Lukko oli alakynnessä KalPan vieraana, mutta haki Kuopiosta 2–0-vierasvoiton ja venytti sarjajohtonsa neljään pisteeseen. Alku pelaa ensimmäisen kotipelinsä huomenna nousija EBT:tä vastaan, joka voitti viimeisessä harjoituspelissään Hyvinkään Pontevan peräti 25 pisteellä. Oilers-kausi jäi toistaiseksi Larsenin viimeiseksi NHL:ssä, jossa hän on pelannut yhteensä 125 ottelua. Larsenia on yListetty etenkin hänen luistelutaidostaan. aLku peLasi laajalla rotaatiolla ja teki myös pisteitä tasaisesti. Göteborgissa kului neljä vuotta, sitten kutsui NHL ja Dallas Stars. KalPalla taas on käynnissä ikävämpi putki: tehottomuudesta kärsinyt kuopiolaisseura on jäänyt ilman maalia kolmessa perättäisessä ottelussa. Kolmen tappion jälkeen vihdoin voitto FPS:n uusi peluri, laitilalaissyntyinen Jeffrey Lawman (61) sai ykkösketjun sentterin tontilla pari maalipaikkaa, mutta jäi avauspelissään pisteittä. Leary, Sten ja Jahilo tukkivat korinalustan eikä Pyrintö päässyt nostamaan juuri alta pisteitä. Hänet kaupattiin kaudeksi 2013– 2014 Edmonton Oilersiin, jossa vaikeuksia riitti. Pohjois-Amerikassa liukasliikkeinen puolustaja nautti pelaamisesta, mutta myös koki kovia. Oli Tomi Kallio ja Antti-Jussi Niemi sekä viisi muuta suomalaista, Larsen muistelee. Larsen peLasi ensimmäisen kerran Suomessa NHL:n työsulkukaudella 2012–2013, jolloin hän edusti Rauman Lukkoa ja keräsi 27 ottelussa tehot 5+10. Lisäksi Crystal Leary keräsi 15 levypalloa. Ja harjoittelen hyvän ystäväni Erik Karlssonin kanssa, Larsen paljastaa yhteytensä Ottawa Senatorsin kapteenin ja luisteluvirtuoosiin. 33-25 taukojohto repesi kolmannen jakson alussa jo 19 pisteeseen Alun neljän minuutin 13-2 nykäisyllä. Jokereissa Larsen on viihtynyt paljon paremmin kuin viime kaudella KHL-seura Jugrassa, jossa kaikki ei mennyt nappiin. Ykkösketjussa Leevi Kainulainen merkkautti yhden maalin. Sarja jatkuu joulukuussa Persianlahden vesillä. Hän kertoo tykästyneensä Suomeen jo Lukossa pelatessaan ja nauttivansa suuresti ajastaan Jokereissa ja Helsingissä. Jalkapalloa hän ei monen muun tanskalaisen tavoin voinut pelata siitepölyallergian takia. –?En hyväksyisi mitä tahansa tarjousta. Minun on luotettava itseeni ja edettävä vahvuuksillani. Tuon jälkeen Alun intensiteetti repsahti ja Pyrintö pääsi kaventamaan pari kertaa kahdeksaan pisteeseen. Amerikkalaiset onnistuivat hyvin. Mutta rassaavampaa oli, että minun vahvuuksiani ei haluttu käyttää esimerkiksi hyökkäyspelissä. Kaikkiaan KalPan kuiva kausi on kestänyt jo yli 200 minuuttia. Vierailta kunnostautui etenkin ketju Ville Salomäki-Markus Lintula-Kalle Laukkanen, joka teki voittajien seitsemästä maalista kuusi. Hienoon lentoon päässyt sarjanousija KooKoo oli voittanut neljä edellisistä viidestä ottelustaan. FL Jääkiekko STT Rauman Lukko jatkaa vahvaa menoaan Liigan kärjessä. Tanskalainen tuntee itsekin aseensa, mutta ei osaa selittää täsmällisesti taitonsa taustaa. Alku johti peliä ensiminuuttien jälkeen koko ajan. Luistinten päällä hän on kuitenkin viihtynyt pienestä pitäen. KalPan tehottomuus jatkui sarjajohtajaa vastaan urheilu 17 lauantaina 3. –?Isä osti minulle aikoinaan rullaluistimet, opin luistelemaan hyvin niillä ja sitten siirryin jäälle entistä useammin. –?Oli hankalaa niin jäällä kuin kaukalon ulkopuolellakin. Voitto irtosi myös hyvällä puolustuspelillä, korosti FoSun valmentaja Pasi Lehtonen. Lukko on kerännyt vähintään kaksi pistettä nyt kuudesta ottelusta perättäin. Frölundan pelivuosinaan Larsen tykästyi Göteborgiin niin, että se on hänelle kuin toinen kotikaupunki. Tanskalaisen mukaan jatkopesti on hyvinkin mahdollinen. Olisimme voittaneet enemmänkin ellemme olisi hukanneet palloa 28 menetyksen verran, totesi Alun valmentaja Jari Marjamäki. STT Varaveneellä ajanut Sami Seliö sijoittui kolmanneksi F1-veneiden MM-sarjan kilpailussa Kiinassa. Kun kuudesta osakilpailusta on käyty neljä, on Seliö kokonaispisteissä yhdeksäntenä. JYP katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla KooKoon kotonaan 3–0. SCU johti vielä toisen erän alussa 2-1, mutta sen jälkeen maaleja teki enää FoSu. KUVA: Tapio Tuomela Alku haki pisteet Tampereelta koripallo Tp-Foa 52-64 Pasi Rakkolainen Forssan Alku aloitti naisten Korisliigan voitokkaasti, kun se haki pisteet Tampereen Pyrinnöltä. Peli meni pienessä kaukalossa sählyksi, mutta kestimme sen ja kaikki mitä pelin aikana tuli vastaan. Lintula osui kolme kertaa, Laukkanen kahdesti ja Salomäki kerran
–?Ensimmäinen erikoiskoe oli helppo tähän verrattuna. www. Kymmenentenä ollut Ogier jäi vaihteisto-ongelman takia siirtymätaipaleen varrelle. ”Tulin ehkä liiankin varovaisesti”. Eroa kilpailua johtavaan Fordin Elfyn Evansiin on 22,9 sekuntia. 3. Lappi on 10,2 sekunnin päässä luokkaa johtavasta Irlannin Craig Breenistä ja kiinni kärkitaistossa. –?Tuo sama pätkä on reitillä taas lauantaina. 11 Ominaisuudet ja mitat Pallo on: • pyöreä • valmistettu nahasta tai muusta sopivasta aineesta • ympärysmitaltaan 62 64 cm • pelin alussa painoltaan 400 440 g • ilmapaineeltaan 0,4 0,6 ilmakehää (400 600 g/cm2) merenpinnassa SÄÄNTÖ 2 – PALLO Liput 5€/ alle 15 v. –?Karmeaa, aivan hullua. Jeruto sai neljän vuoden ja Jepkorir kahden vuoden kilpailukiellon. Lauantaiksi on luvassa kuivempaa. Ei ollut luottoa ajaa niistä täysillä yli. Suninen oli helpottunut päästyään etapin läpi. Osuuspankin jäsenkortilla 1 € alennus aikuisten lipusta. Miesten Ykköspesiksessä vapautui paikka, kun Haapajärven Pesä-Kiilat ilmoitti luopuvansa sarjapaikastaan. Urheilujohtajana hän saavutti seurassa Suomen mestaruuden keväällä 2013. Spinnasinkin kerran ja jouduin pakittelemaan, mutta hyvää kokemusta kertyi, Suninen tuumi. erä: 43.04 Kristian Kuusela (Henrik Haapala) 1–1, 43.28 Arttu Ilomäki (Atte Mäkinen–Jukka Peltola) 2–1, 50.34 Jani Lajunen (Kristian Kuusela-Teemu Aalto) 3–1. STT Jari-Matti Latvala on jäänyt Korsikalla kärjestä runsaat 20 sekuntia. A-ottelu tänään klo 17 Feeniks Liput aikuiset 7 €, eläkeläiset, opiskelijat, 7-15 v. Toivola on toiminut urheilujohtajana vuodesta 2013. Se sopii niin Latvalalle kuin WRC2-luokassa kolmantena ja kuudentena ajaville Esapekka Lapille ja Teemu Suniselle. sade kiusasi kilpailijoita perjantaina päivällä, mutta illaksi sää kirkastui. Ässät kertoi, että yhteistyön päättäminen oli osapuolten yhteinen päätös. Molemmat jäivät kiinni nandrosteronin käytöstä. erä: 9.16 Otto Paajanen (Patrick Holland– Peter Leblanc) 0–1. erä: 27.09 Ville Vahalahti (Jesse Virtanen– Aaron Gagnon) 0–1 yv. Miesten I-div. Jalasjärven Jalas pelaa historian ensimmäisen kautensa Ykköspesiksessä. Seura on noussut nopeasti toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, sillä se on pelannut vasta kolme kautta suomensarjassa. Tulin tosi varovaisesti, vähän liiankin varovaisesti, Latvala tunnusti. Yksi vaikeimmista erikoiskokeista, jonka olen ajanut, Lappi huokaili viitaten etapin päätöserikoiskokeen salakavalan liukkaisiin mutapaikkoihin. STT Kenialaisjuoksijat kilpailukieltoon dopingin takia yleisurheilu Kenian yleisurheiluliitto on määrännyt juoksijat Agatha Jeruton ja Josephine Jepkoririn kilpailukieltoon dopingin takia. erä: 59.33 Toni Koivisto (Turo Asplund– Janne Niskala) 0–2 yv tm. Yleisöä: 3 031. Ranskalaistähti ei siis taistele kotikisassaan kärkisijoista. 3. Liiton kilpailun johtoryhmä myönsi miehissä sarjapaikan Jalasjärven Jalakselle ja naisissa Vaasan Mailattarille. lokakuuta 2015 Forssan lehti 18. Lukko 9 5 2 1 1 24– 13 20 SaiPa 8 4 2 2 28– 19 16 Tappara 9 3 2 3 1 26– 19 16 Ilves 7 5 2 21– 11 15 Kärpät 8 4 1 1 2 21– 16 15 HIFK 7 3 3 1 22– 14 15 TPS 8 4 1 3 21– 18 13 JYP 8 4 4 20– 18 12 KooKoo 8 2 2 2 2 16– 22 12 Blues 8 3 1 4 15– 21 11 Sport 8 2 2 4 18– 21 10 KalPa 9 2 2 5 12– 21 8 Ässät 9 2 2 5 12– 22 8 Pelicans 9 2 2 5 15– 28 8 HPK 9 2 1 6 19– 27 7 MeSTiS RoKi–K-Vantaa 3–5 (0–1, 2–2, 1–2) TuTo–JYP-Akatemia 5–2 (0–1, 1–1, 4–0) SaPKo–Hermes vl. Tappara–HPK 3–1 (0–1, 0–0, 3–0) 1. autourheilu Tapio nevalainen Korsika Jari-Matti Latvala harmitteli turhan varovaiseksi jäänyttä ajoaan Korsikan MM-rallin perjantain etapin päätöserikoiskokeella. STT–AFP Jalasjärvi ja Vaasa Ykköspesikseen pesäpallo Pesäpalloliitto on täydentänyt sekä miesten että naisten Ykköspesiksen 12 joukkueen sarjoiksi. Lentopallo MieSTen hArJoiTUSoTTeLU Seinäjoki: Suomi–Paykan, Iran 2–3 (21–25, 25–23, 25–22, 23–25, 9–15) Suomen parhaat pistemiehet: Olli-Pekka Ojansivu 26, Urpo Sivula 22. Ralli jatkuu lauantaina kolmella erikoiskokeella. Kolmen erikoiskokeen avauspäivä Korsikalla lyheni, kun toinen erikoiskoe peruttiin. Joukkueet kohtaavat uudelleen lauantaina. 4–3 (1–0, 0–1, 2–2, 0–0, 1–0) LeKi–Jokipojat 1–2 (0–1, 1–1, 0–0) Hokki 5 4 1 16– 11 14 K-Vantaa 5 4 1 20– 9 12 Peliitat 5 3 1 1 17– 13 11 SaPKo 6 2 2 2 23– 21 10 Jokipojat 6 3 1 2 18– 16 10 JYP-Akatemia 6 2 2 2 19– 18 10 TuTo 6 2 1 3 20– 20 8 KeuPa HT 6 2 4 14– 13 6 RoKi 5 1 1 3 14– 17 5 LeKi 5 1 2 2 12– 16 5 Jukurit 6 1 2 3 15– 20 5 Hermes 5 3 2 10– 24 3 C-JUniorien MeSTiSKArSinTA FoPS-Rockets 1-7 Juho Ylitalo 1+0, Manu Hakala 0+1. KUVA: Pascal Pochard-Casabianca/Lehtikuva Latvala kolmantena Korsikalla UrheilU lauantaina 3. 3. Yöllä alkanut rankkasade sai tiet tulvimaan erikoiskokeelle vievällä reitillä, ja sadeveden vuorilta tuoma muta tukki pikataipaleen paikoin ajokelvottomaksi. Tarjolla oli oiva tilaisuus hyökätä, kun kilpailun suosikki, VWtallitoveri Sebastien Ogier putosi minuutin ja 13 sekunnin päähän kärjestä jouduttuaan vaihtamaan renkaan erikoiskokeella. Uuden urheilujohtajan rekrytointiprosessi on jo käynnistetty. Yleisöä: 2 489. Saa nähdä, pystytäänkö se ajamaan, Latvala totesi. Jeruto, 21, on 800 metrin juoksija ja 26-vuotias Jepkorir maratoonari. Siellä oli niin paljon mutaa. Latvala on niiden jälkeen kolmantena. Sunisen ero luokan kärkeen venähti yli minuuttiin. 5 €. Toivola valmensi Ässät SM-hopealle 2006. Omalta kantilta mietittynä haluan muutosta omalle työuralle. –?Pätkällä oli monta paikkaa, joissa vesi virtasi tien yli. KalPa–Lukko 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) 2. –?Minulla on menossa viides kausi tässä tehtävässä. perJantaina aJettiin vain kaksi erikoiskoetta. Tällä kaudella Toivola on saanut medialta ja faneilta kritiikkiä Ässien pelaajahankinnoista. Max Hovila torjunnat 41/48. 2 min, 38.16 Jani Lajunen Tappara 2 min. erä: 31.31 Joonas Nättinen (Petr Hubácek– Darryl Boyce) 1–0 yv, 36.45 Janne Tavi (Jani Tuppurainen) 2–0. STT Jääkiekko LiigA JYP–KooKoo 3–0 (0–0, 2–0, 1–0) 2. erä: 50.37 Tuomas Pihlman (Miika Lahti) 3–0. tarmo (Porvoo) Junnujen makkaragrilli kuumana. Yleisöä: 4 095. Ero toisena olevaan, Hyundain hollantilaiskuljettaja Kevin Abbringiin on 4,2 sekuntia. Hän jatkaa kilpailua lauantaina, mutta sai kymmenen minuutin aikasakon ja on vasta sijalla 55. veloituksetta Otteluisäntä Lauantaina klo 16.00 Monitoimitalo Somero – GFT Espoo Tulospörssi Urheilujohtaja Toivola lähtee Ässistä keväällä Jääkiekko Ässien urheilujohtaja Mika Toivola lähtee porilaisseurasta kauden päätteeksi. Tarkoituksena on ollut näiden vuosien aikana luoda tänne tiettyjä kestäviä rakenteita ja keväällä aika on kypsä sille, että tiet eroavat, Toivola sanoi
huoltokirja, sport alusta, urheiluistuimet, metalliväri, Audin kahdet aluvant., xenonit, Eber. TARJOUKSIA! Lokakuussa Avainasiakasta hemmotellaan Palvelemme Ark. Myyntipiste sijaitsee Prisman tiloissa. Puh 0400 988267. MYYNTI 02 2590 200 info@ultimatemarket.com Suoraan tehtaalta, puoleen hintaan! 1.198 € CE, hyötysuhde 83%. Työnkuvaan kuuluu asiakaspalvelu, myymälän siisteyden ylläpito, hyllytys sekä päivittäinen myyntiraportointi. Huutokaupassa myydään mm. Työnhakijat haastatellaan saapumisjärjestyksessä. Tee tarjous! Puolimatkankatu 4. Öljynpoltin Oilon Junior Pro (2011), Li-Plast 15001 öljysäiliö + kannellinen valuma-allas, Grundfos 2l 2540 180 kiertovesipumppu (2013). Soutulaite, nykyaikainen (magneettipyörä edessä). kork. Ringette. Rahapelit keno Päiväarvonta: 6, 7, 9, 10, 12, 14, 17, 20, 27, 28, 34, 40, 41, 43, 46, 48, 55, 57, 63, 66 Kunkkunumero: 14. Tekniselle lautakunnalle osoitetut kirjalliset tarjoukset jossa on yksilöity tarjouksen kohde ja hinta, tulee jättää osoitteella kunta@ypaja.fi taikka Ypäjän kunta, tekninen lautakunta, Perttulantie 20, 32100 Ypäjä. Erä kuivaa koivuhalkoa. 24) Minna Kauppi Suomi 1.36.34,... urheilu 19 lauantaina 3. 3-syl. Miehet: 1) Daniel Hubmann Sveitsi 1.31.19, 2) Carl Godager Kaas Norja 1.33.33, 3) Olav Lundanes Norja 1.34.03, ... Uusi tuulilasi, uudet renkaat, ajettu 209000. 240cm., lev. Etukuormaaja, perälevy, ketjut. päivän eli 3/9 ek:n jälkeen: 1) Elfyn Evans Britannia, Ford 46.48,5, 2) Kevin Abbring Hollanti, Hyundai jäljessä 18,7 sekuntia, 3) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen –22,9, 4) Mads Östberg Norja, Citroen –38,8, 5) Robert Kubica Puola, Ford –40,3, 6) Stephane Sarrazin Ranska, Ford –43,1, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen –44,5, 8) Kris Meeke Britannia, Citroen –47,0, 9) Bryan Bouffier Ranska, Ford –1.04,8, 10) Hayden Paddon Uusi-Seelanti, Hyundai –1.14,9, ... soMeRon yöRAstit Egyptinkorven maaston lämmössä metsään uskaltautui 22 pihkaniskaa. 044 0778195. Vanha punttikello. Pystyt työskentelemään yksin sekä tiimissä kaupan aukioloaikojen puitteissa myös viikonloppuisin ja iltaisin. 17) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Skoda –2.34,9,... Hp. Turv. Tied. Lisätietoja myytävistä kiinteistöistä antaa Jouko Käkönen, 02 7626 5241. Ruostumattomia tiskipöytä-allastasoja, suurtalouskeittiössä olleet. Hieno yksilö, naisella ollut. Jos kiinnostaa, niin soita. 150 e. 47 hv. Puh. 10) Sofia Haajanen Suomi 1.29.57,... Catz–Huima 79–38 (40–20) salibandy liigA Oilers–Erä 7–10 (1–3, 4–2, 2–5) suunnistus MAAilMAncupin finAAli Arosa, Sveitsi: Pitkä matka: Naiset: 1) Anne M. klo 9-13 Tervetuloa liikkumaan, testaamaan tasapainoa ja lihaskuntoa! *Ilmaiset iltapäivätanssit Järjestöjentalolla TORSTAINA 8.10.15 KLO 13-16 Orkesterina ODESSA Kahvi ja pulla 2 €. Tontin pintaala on 4240 m 2 , kiinteistön osoite on Ypäjänkyläntie 904, 32140 Ypäjä as. Hp. 040 4448354. krs, vuokrattu, edullinen, hyvät maisemat. 045 2003388. 8.30-20 La 9-18 Tervetuloa! Citymarket, Yhtiönkatu P. Klo 11-12.30 Risto Rantala opastaa KÄVELYHUMPAN ALKEITA! TERVETULOA! Forssan liikuntatoimi ja paikalliset eläkeläisjärjestöt Torilla Tervetuloa kalakaupoille! Kalaliike Asp Oy www.kalaliikeasp.fi tänään torilta Suomalainen tuore kirjolohi (paino alle kilon) 6.80 kg Fileointi samaan hintaan Ym. Tauluja, mattoja, taidelasia, kuparia, tinaa, kristalli-ja barokkikruunut ja paljon muuta erikoista sisustustavaraa. 39) Tobias Henriksson Suomi 1.58.24,... Sähköurut Yamaha Electone -55N. 150 e. Määräala sijaitsee osoitteessa Vellinkimäentie 151. 145 cm., 9-osainen rokokoo ruokasalinkalusto tammea, tilaustyönä teetetty salinkaappi, pikkulipastoja ym. Koripallo. Ogier on sijalla 55 (–9.44,0 kärjestä). Pihkasalvaa n. lokakuuta 2015 Forssan lehti. Ratamestareina Janne Seppälä ja Juho Juote. Kt 2 h + kk + vh 42 m2, 5. -68. Puh. Olemme avaamassa Forssaan sesonkimyymälää joulun ajaksi ja etsimme myymäläämme aktiivisia myyjiä. Himmee 1.9 km: 1) Markku Koskinen 24.46, 2) Pertti Tamminen 28.57, 3) Anita Juote 42.18, 4) Jorma Juote 42.21, 5) Olli Nuotio 54.08, 6) Johanna Luhtala 54.19, 7) Anne Tasaranta 54.25, 8) Raija Holmi 54.27, 9) Marja Okker 54.40, 10) Akseli Luhtala 54.54, 11) Jouko Ranta 58.59, 12) Sirpa Ruponen 1.06.16, 13) Eija Aaltonen 1.06.19. Puh. Moottori ei käy. 040 5911649. Audi A4 Quatro 2,0 TDI farkku -13. ym. 40 % muutama purkki. Vapautuu syksyllä Forssa. sunnuntAi Koripallo. Liigan ottelu SoVo Futsal-GFT Someron monitoimitalossa klo 16. 17) Fredric Portin Suomi 1.44.49,... 27900 e, ei vaihtoa. Haastattelu tapahtuu hotellin 3. Myytävä alue on noin 8,5 ha:n määräala Kylä-Uotila 981-403-13-34 nimisestä tilasta. 175 / 64 / 14 nastarenk. Lämpimästi Tervetuloa! OLETKO ETSIMÄMME. Pienehkö traktori Volvo BM Buster 400 vm. Toyota Jaris Verso -99. Puh. Rekrytointi on sunnuntaina 4.10.2015 klo 12-14 välisenä aikana Hotelli Scandicissa, Hämeentie 7, Forssa. divisioonan karsintaottelu FoBa-Rahola Feeniksissä klo 11. 34) Toni Saari – kertoo uutiset läheltä ja kaukaa Tulospörssi Suomi 1.54.52,... Nuorten Mestiksen ottelu FoPS KJT-Haukat jäähallissa klo 16. Green Diamond kitkat 205 / 60 / 15, peltivant. hyvä. ohj. kerroksessa kokoushuone Piiperissä. Edullisesti. jako 5 X 100, Opel ym. 19) Mårten Boström Suomi 1.45.43,... Katso koko valikoima! Hyvä rahoitus! FUEGO TAKKAUUNI Myydään VW Kupla 1200 vm. 49) Merja Rantanen Suomi 1.56.17. 34) Saila Kinni Suomi 1.43.24,... Puh. 41) Lotta Karhola Suomi 1.50.16,... Tammela, puh. Naisten Korisliigan ottelu FoA-EBT Feeniksissä klo 17. Tekn. Puh. vanha talonpoikaiskaappi kork. Lisätietoja työpaikasta löydät www.mariadrockila.. 1805 mm. Työkokemus ja koulutus on eduksi, mutta innostus korvaa molemmat. Työ on määräaikainen ja kestää marraskuusta tammikuuhun. Työhön palkataan vetäjä, jonka palkka on 12,00 €/h ja kaksi myyjää, joiden palkat ovat 11,00 €/h. Metsäpalsta Ypäjän kunta pyytää tarjouksia metsäpalstasta. Työhön haetaan ainoastaan Pop Up rekrytoinnin kautta, joten ethän lähetä hakemuksia sähköpostitse tai puhelimitse. siisti. Puh. Katsastettu 09/15. 0500 807387. 03 435 5250 Vapaa-aika tapahtumat Vanhustenviikolla *Ikäihmisten liikuntapäivä Vesihelmessä ma 5.10. 040 5507251. -69 kunnostettavaksi. Kiinteistöllä sijaitsee päärakennuksen lisäksi talousrakennus jossa on sauna ja varastotiloja. Sebastien Ogier Ranska, Volkswagen keskeytti siirtymätaipaleella ja sai 10 minuutin rangaistuksen. C-tyttöjen SM-/1. Rakennus on rakennettu vuonna 1926, rakennuksessa on aikanaan toiminut myös postitoimisto, nykyisin rakennus on ollut asuinkäytössä, osa rakennuksesta on vuokrattu. 21) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi –3.45,2. Kuntien ilmoitukset Ostetaan Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa Huutokaupat Avoimet työpaikat Myydään Autourheilu RAllin MM-sARjA, RAnskAn RAlli Korsiak: Tilanne 1. hp. 0400 307778. Tullessasi haastatteluun ota mukaasi CV, jonka voit jättää haastattelijalle. Nuorten SM-sarjan ottelu FoPS-Blue Rings klo 13.30. Ruostumattomia hyllyjä ja tiskipöydän kansia, eri mittaisia. FoA: Noora Parttimaa 12/0, Precious Bridges 9/9, Crystal Leary 9/13, Candice Warthen 9/5, Minna Sten 7/10, Juta Jahilo 7/8, Lilli Nikander 5/0, Sanna Helenius 4/0, Julia Heinonen 2/2, Maija Jäntti 0/2. 050 5936768, Tammela. Toivomme sinun olevan työssäsi aktiivinen, joustava ja tunnollinen sekä henkilönä avoin uusille asioille. Tekninen lautakunta Maria Drockila Oy valmistaa käsityönä taidekynttilöitä. Pimiä 4.9 km: 1) Rauno Laine 1.13.10, 2) Anssi Hakola 1.15.02, 3) Paavo Vesterinen 1.20.06, 4) Anna Kopra 1.24.45, 5) Mikko Kankare 1.31.59, 6) Kimmo Mansner 1.47.40, 7) Joni Virtanen 2.02.05, 8) Harri Tuomola 2.02.12. koripallo koRisliigA Lapua–Kauhajoki 89–64 (40–30) nAisten koRisliigA Pyrintö–FoA 52–64 (25–33) Pyrintö: Mollie Williams 15/10, Noora Suomilammi 7/2, Meral Bedretdin 6/3, Katri Menna 6/9, Adrianne Thomas 6/3, Heta Äijänen 6/1, Johanna Soppela 5/0, Iina Keski-Saari 1/1, Hanna Hurskainen 0/3, Kaisa Lind 0/4. 45) Miika Kirmula Suomi 2.05.04. Fiat vanteilla hp. Hausken Nordberg Norja 1.19.52, 2) Sabine Hauswirth Sveitsi 1.23,10, 3) Sara Lüscher Sveitsi 1.24.55, ... myydään Entinen alakansakoulu Ypäjän kunta pyytää tarjouksia Ypäjänkylän Alakansakoulu nimisestä kiinteistöstä, 981-408-1-48. 0400 371947. 100 v. Kunkkunumero: 13 urheiluviikonloppu lAuAntAi Futsal. KAIKKI MYYDÄÄN ILMAN POHJAHINTOJA! Käteismaksu Kahvio ts.Scott Hyviä Inovaja Melodyperunoita edullisesti, myös kotiin tuotuna Forssan seudulle. merkkiliikk. ARVOIRTAIMISTON SUURHUUTOKAUPPA Seurantalo Rehtilä Rehtiläntie 12 Minkiö Sunnuntaina 4.10 klo 14.00 (näyttö 13.30) Forssa 12km, Jokioinen 7km, Somero 25km. 3300 eur. Puh. A-divisioonan ottelu FoKoPo-Porvoon Tarmo Feeniksissä klo 17. 0500 486364. huonekaluja. Kolhimaton. Alkup. Keewayskootteri eniten tarjoavalle. 0500-951476. Ilta-arvonta: 4, 5, 7, 9, 11, 13, 14, 22, 23, 24, 27, 30, 32, 35, 39, 40, 41, 50, 52, 55. 18) Henna-Riikka Haikonen Suomi 1.34.50,... Metsäpalstalla on osa hakkuun jälkeisistä istutuksista tekemättä. Puh. 137 tkm,1 omist., täyd. Puh. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä taikka hylätä saamansa tarjoukset. 0400 821181. Jääkiekko
20.30 Yle Uutiset. 21.00 21.00–23.05 Teemalauantai: Kauneudesta. Kausi 3. Jakso 5/8. Jari Korkki haastattelee. turkin viranomaiset pääsevät vihille istanbulin ammuskelusta, ja elizabeth kiiruhtaa Ankaraan paikkaamaan maiden välejä. 10/22. 22.10 Elokuva Lainsuojattomat (16). estonia. Jakso 5/13. NeloNeN 08.20 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. 18.50 Tulossa: Tripla. 17.00 17.25 Muotibloggaajien maailma. 15.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. 12.40 Historia: John F. 23.15 Tartu Mikkiin: Jatkot. 4/4. Jakso 2/20. MTV3 06.00–07.15 Voittostudio. 20.50 Urheiluruutu. 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 16.50 Novosti Yle. 18.45 Avara luonto: Villi KaakkoisAasia. 11.20 Ypäjä. dokumenttielokuva suomen ensimmäisestä surrealistista, turkulaisesta otto Mäkilästä (1904 55). Miesten liigan ottelu ilves Kady. 19/19: heppa ja hyvästi! 11.47 Teinipomo. 15.30 Posse. 07.47 Pikku Kakkosen posti. 08.05–08.54 Nyt tai ei koskaan. Jailhouse rock. hs-sää (1’) 19.00 Katastrofin anatomia (12). 21.00 21.15 YleLeaks. 13.40 Muisti: Loikkari. 17.00 17.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 9.23 Milloin ensi lumi sataa. 10.05 Ykkösaamu. 01.25–06.00 Voittostudio. 16.30 Palloilua: Lentopalloa. 10.00 Ypäjä. Vieraina ovat kirjailija Katja Kettu ja juontaja Marja hintikka. onnea, Raimo. 19.20 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää. 09.20 hirveä henri (s). 3/3. 10.25 Ypäjä. 04.50–05.00 Ennustaja-TV. ohjaus: tim Allen. 13.25 Malibu Country (S). 23.45 Firma (16). Kausi 2, 4/10. 19.05 Urheiluruutu. 22.11 Pretty Ugly – Rumankaunista. Jakso 276/386. 19.20 MTV Sport Uutiset. 21.00 21.55 Yle Uutiset. Jakso 4/12. 16.40 Historia: Henrik VIII ja Anna Boleyn. P 19.10 Noin viikon uutiset. 18.20 Isang Yun, kahdessa Koreassa. (86’) 02.35 Paratiisihotelli (S). 15.20 Kuuden päivän juoksu (7). Pankkirosvo Jesse Jamesin tarinan kertova lännenelokuva. Kausi 1. 08.30 Tuomas Veturi (S). 21.00 21.40 Pilanpäiten. 13.55 Elokuva Scooby-Doo! Abracadabra-Doo (7). Kuka tahansa suomalainen voi hakea FoLKin pienrahoitusta omalle mediaprojektilleen. Yle FoLK kuratoi ja kasvattaa suomalaisia tarinoita. 12.20 Salatut elämät (7). 16.00 Doc Martin (7). Kausi 3, 5/6. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 11.00 Salatut elämät (S). 14.10 Prisma: Dieettibisneksen rahastajat. 23.40 Otto Mäkilä: Havahtuminen (7). simmons, Kelsey Grammer. 20.25 SuomiLOVE. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.55 Team Ahma (7). Jakso 2/10. 14.25 Team Ahma (7). 23.45 Under the Dome (12). 20.00–20.52 Hiusvallankumous. 18.00 Pientä mökkiremonttia. Kausi 2, 4/6. 08.15 Chuggington (S). 12.50 MTV.doc: Kuinka eläimet puhuvat. osa 3. 01.20 Fresh Meat (16). 6/9. 15.56 Urheiluviikonloppu. 08.35 hilla ja avaruuden eetu (s). 9.38 Voita & sokeria. 14.05 Tiededokumentti: Lentopelko. 22.10 Päivän sää. osa 2864. Yle TeeMa 10.00 Kauneuden monet kasvot. 08.50 Hauskat eläinvideot. 00.25 Rouva Ministeri (7). 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 20.00 Hauskat kotivideot. 13.35 Urheiluviikonloppu. 07.54 dinotassut (s). 010 665 4424 sähköposti .......... 22.15 Lotto ja Jokeri. 1/2. 17.00 18.30 Urheiluviikonloppu. oliko henrikin ja Annan rakkaus romanssi vai tragedia. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 13 13 13 12 3 3 3 +3 +7 +8 10 10 12 13 5 4 2 4 4 Sunnuntai 14 4 Maanantai +9 5 Tiistai +7 3 Keskiviikko +6 2 Torstai +5 3 Perjantai +5 4 Jokioinen eilen 15:00 +15 Helsinki +13 Hämeenlinna +12 Joensuu +9 Jyväskylä +11 Kemi +8 Kotka +13 Kuopio +10 Lahti +12 Lappeenranta +12 Maarianhamina +13 Mikkeli +11 Oulu +8 Pori +13 Rovaniemi +6 Salla +4 Savonlinna +10 Seinäjoki +11 Tampere +12 Turku +13 Vaasa +11 +14 +14 +10 +10 +11 +13 +10 +13 +13 +13 +12 +11 +13 +10 +6 +11 +12 +13 +14 +12 Ateena +25 Alicante +24 Bryssel +18 Kööpenhamina +14 Las Palmas +28 Lontoo +17 Madrid +24 Malaga +28 Mallorca +25 Miami +24 Moskova +15 Nizza +22 Oslo +15 Pariisi +20 Rodos +26 Rooma +24 Tallinna +13 Tokio +20 Tukholma +14 Wien +21 +26 +25 +19 +14 +28 +18 +23 +30 +25 +24 +13 +24 +15 +20 +26 +24 +15 +19 +14 +18 TV ja Radio lauantaina 3. 20.58 Keno. 18.55 HS-uutiset. 9.30 Fitness elämäntapana. 23.05 Elokuva Uusi Kino: Pompeijin viimeiset päivät (S). 23.40 SM-Liiga: Illan Parhaat. Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin (S). 15.30 Team Ahma (7). 16.05 Elokuva Mies ja alaston ase 2 1/2 (12). Alaska. 23.29 Elokuva Uusi Kino: Etääntyvä Jumala (S). 10.30 Salatut elämät (S). 16/19: isommat kisat. 4/8. . 09.33 Villit futarit (7). 12.01 Yle Oddasat. dead end. Kausi 1. 11/11. 15.30 Ratsastuksen maailma. 15.40 Yle Live: M1-studiossa Gregory Porter & UMO. Kennedy. 08.46 Petteri Kaniini (s). 18/19: takaisin satulaan. Vieraana on Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto. 9.45 Laulaja Mitra esiintyy 10.00 Yle Uutiset. 11.55 Salatut elämät (7). osa 2862. 22.00 Urheiluruutu. 22.00 Hunderby (12). (122’) 23.35 Tulossa: Tripla. Yhdeksäs piiri. Kausi 2015. 21.30 Uutisvuoto. helene on nyt päässyt maistamaan kiellettyä hedelmää ja haluaisi sitä lisää. 03.35 Team Ahma (7). 09.20 Hauskat eläinvideot. 21.00 21.00 Elokuva 007 – Kun maailma ei riitä (16). ohjaus: Robert Krause. eli kuinka Uuno turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon. 20.00 Elokuva Häpy endkö. 09.55 Tavaa ja voita. Jakso 3/10. 15.10 Pisara. 18.10 Urheiluruutu. Kausi 1. (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. Yle TV2 04.00–04.55 Yle FOLK. osa 2863. 12.45 Rauhassa – Maija Vilkkumaa. Nyt Frank drebiniä (Leslie Nielsen) työllistävät suuret energiapäätökset. Jakso 7/7. Pääosissa: tim Allen, Ray Liotta, Jeanne tripplehorn, sigourney Weaver, J.K. 19.10 Uutisextra. 21.00 Ensimmäiset supermallit. osa 2861. Rikoskomisario Kurt Wallander, hänen poliisiksi valmistunut tyttärensä Linda Wallander ja rikostutkija stefan Lindman yhdistävät voimansa yrittäessään selvittää, miksi varakas aviopari kidutettiin kuoliaiksi ja kuka on veriteon takana. 19.00 Seitsemän Uutiset. 12.05 Oddasat. 09.01 Nokkelikot (7). 09.20 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S). 11.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. Kausi 2, 5/8. 19.00 Yle Uutiset. 07.44 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 17.10 Inhimillinen tekijä. (92’) 12.50 Tulossa: Tripla. häät. 07.45 Nimipäiväonnittelu: 3.10. Fotojukka. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. Kausi 1, 15/22. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. 09.30–10.00 Tom & Jerry Kids Show. 18.15 Naistenosasto B4 (S). Miesten mestaruusliigan ottelu Rantaperkiön isku VaLePa. 09.12 Kaikki kuvaa. 13.35 Tehtävänä johtaminen. Regressoiva huumorihetki. 09.00 Galaxi. 18.00 Yle Uutiset. 19.40–20.25 Midsomerin murhat (12). 08.40 Ystävien kylä (S). Kausi 2, 8/10. 08.06 Pikku perunat (s). 16.00 MotorSport: Extra Rallin SM. 00.25–04.01 Teematieto. 00.05–00.50 Monroe (12). Kausi 3. ohjaus: Michael Apted. Kausi 1. lokakuuta 2015 FoRssan lehTi 20. 14.50 Prisma Studio. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (12). 00.30 Luck (16). 1/5. 9.19 Myrskytuhojen seurantaa. 12.20–13.35 Dokumenttiprojekti: Naapurit (S). 12.55 Malibu Country (S). 22.25 Tartu Mikkiin. Ace suunnittelee osuuden ostamista laukkaradasta, mutta lipeääkö israel rahan houkuttelemana vastustajien leiriin. 22.35 Elokuva Wallander: Veljekset (16). Kausi 1. 10.52 Ypäjä. 00.45 Elokuva Verijälkiä vuoristossa (16). 19.35 Naurun tasapaino. 10.45 YleLeaks. 3/5. hs-uutiset (2’) 18.58 HS-sää. 17/19: huonoja uutisia. Pääosissa: Pierce Brosnan, sophie Marceau, Robert Carlyle, denise Richards, Robbie Coltrane, Judi dench. 22.25 MTV Sport Uutiset. 10.52 Kauneuden monet kasvot. 4/4. 02.00–04.06 Yle FOLK. 11.30 Salatut elämät (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 08.56 Seikkailija Dora (S). 04.10 Isänmaan toivot (12). 11.44 Kauneuden monet kasvot. 09.05 Ylen aamu-tv. 9.07 Missä menevät kotouttamisen rajat. 09.00 Yle Uutiset. 2/5. 5/8. 08.10 Richard scarry: touhulan arvoituksia (s). 13.40 Palloilua: Futsalia. 2/5 thaimaa. 14.55 Team Ahma (7). i 10.55 Elokuva Vapaalla pallo hukassa (7). Uusinta. osa 2865. Pääosissa: Rebecca Palmer, tom Frederic, Ben Price
12.30 Tarinoita kaikilta teiltä. 20.45 Suzannen vieraana. 02.45 Hurja stunttihaaste ( 12). 00.00 (s) Jalkapallon Major League Soccer: Toronto –Philadelphia Union. 16.50 Ohjelmatiedot. 15.55 Efter Nio. 01.45–02.30 Los Angelesin tatuointitarinat. 12.45 Guinness World Records. 15.02 Aikamme marttyyrit. 16.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 18.02 Elämänkoulu (u). 10.03 Riku ja Tunna – Docventures. 14.55 Ootsä joku vammainen?. 01.00 Los Angelesin tatuointitarinat. Katso www.tv 7.fi. 23.30 SVT: Palmes hemliga agent. 18.00 Elina Viitanen & Samuli Väänänen. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Elokuva: Felon ( 16). Avara luonto: Tämänkertaisessa jaksossa vieraillaan Kaakkois-Aasiassa. 01.55 Supernatural ( 16). 16.00 Samuli Väänänen. 18.35 FriiD: Ikärajaton rakkaus. 22.30 SVT: Krunegård & Jinder på turné. 21.00 Suomen Tulli. 18.55 Suomi tänään. 15.00 Pakkolunastajat ( 7). 02.20 Dubain lentokenttä. 15.05 How I Met Your Mother. yle.fi/ poppikoulu 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 16.55 Laatu. 04.50–05.38 Game of Stones. 12.00 Puheen Viikko. 23.20 Bimbo Oy. 13.02 YleX Viikonloppu. 7.45 Hartaita säveliä. 16.25 Komediaputki: Happy Endings (S). 20.30 Ylösnousemussinfonia. 07.16 FOX Kids: Julius-apina. 07.00 Yle Uutiset. 03.40 Pakkolunastajat ( 7). 22.05 Pyöreä pöytä. 20.09 Hajatusmusiikkia Kai Ulmanen. 19.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 09.14 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. 20.00 Ensitreffit alttarilla. 7.50 Aamuhartaus. 22.00 Black Gospel (u). 17.25 Tanskan kauneimmat kodit. 21.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 19.30 Epäkelvot deittikumppanit. 20.00 Yle Uutiset. 20.30 Panttilainaamo. 12.05 KD-Kompassi. 20.08 Sää. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 13.00 Klassista kahteen. 11.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa. 03.02 Yöradio. 17.00 50 tapaa eliminoida äiti. 22.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S). 10.04 Suomi-kierros. 17.55 Lintubongarit. 14.00 Tahdon morsiuspuvun!. 14.55 Himoshoppaajien haaste. 21.40 Urheiluradio. 06.30 Suomi soi. 23.00 Yle Uutiset. 08.20 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. VIASAT SPORT FINLAND: 16.55 (s), 23.00 KHL: Dinamo Minsk–Avangard. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 09.40 Kuninkaan lapset -karaoke. tV-urheilu YLE FEM 09.00 SVT: Börja skolan. 10.55 Radio 1 soi. 15.05 Enemmän kuin unta. MTV3: 17.00 (s) Ravikunkku, Teivo. 09.30 Nigellan uudet herkut. 15.30 Aristoteleen kantapää: Miten Euroopassa puhutellaan?. 7.59 Hyvää huomenta. 7.45 Tarinoita lapsille: Päin Porkkalaa, osa 3/15. 8.15 Lintumetsä. 15.00 Radioteatteri esittää: Hyvää iltaa, nimeni on Cox! Osa 7/20. 00.35 Deittikamera. 12.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 17.15 Sota-aikaa Kuusamossa 1/2. 10.00 Kalle Haatanen: Salaliittoteoriat. 21.20 Siirakin kirja. 14.30 Upeat skandikodit. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 15.45 Kauneusoperaatio helvetistä. 10.00 Elli Collan. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.03 Urheiluradio. 23.00 Elokuva: Starsky & Hutch ( 12). 21.55 Suomi tänään. 12.45 SVT: En bok, en författare. 19.05 X Factor UK. 06.55 FOX Kids: My Little Pony. 08.02 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. NELONEN PRO 1: 10.00, 00.00 Rallin MM, Ranska. 11.00 SVT: Vem vet mest?. 20.00 (s) Speedway GP: Torun. 6.25 Aamusoitto. 14.20 ELOKUVA Elämän edessä ( 7). 14.10 Kanadan rajalla. 02.55 Naismurhaajat. 02.02 Koe-eläinpuisto. 10.00 SVT: Rapport. 7.00 Yle Uutiset. MTV SPORT 1: Valioliiga: 14.30 (s), 1.10 Crystal Palace–West Bromwich, 16.45, 21.30 Manchester City–Newcastle, 19.15 (s), 23.20 Chelsea–Southampton. 12.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 10.45 Frasier (S). 07.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 2.00 (s) Jalkapallon Major League Soccer: New York Red Bulls–Columbus Crew. 13.00 Valassodat. 16.30 Lentopallon miesten mestaruusliiga: Rantaperkiön Isku–VaLePa. FOX 06.00 Sky News. 17.15 Lakatut varpaankynnet. 18.00 Äitien sota. 14.03 Puheen Viikko. 20.00 Myytinmurtajat: Spesiaali. 15.45 Come Home. 11.30 Tyhjätaskut (S). 20.10 Mikä maksaa?. Tero Liete ja Kai Ulmanen. 11.10 Pomo piilossa. 13.02 Itäraportti. 11.03 Suomi-kierros. 20.30 Duudsonit ( 12). NELONEN PRO 2: 10.00 SM-liiga: Tappara–HPK. 20.00 Solsidan – Onnea onkimassa ( 7). 17.00 Pelastajat ( 7). 18.00 Kardashianit. 15.30 Jonathan Hessen toimittaa kuulumiset Jerusalemin uusista tiloista Jerusalem Capitol Studioista. 04.20 Dubain lentokenttä. 15.00 Vaimot vaihtoon UK. 12.15 Jerusalem studio. 22.05 Kuuntelijan lista. 20.00 Katja Ståhl. 18.05 Lakatut varpaankynnet. 04.05–04.31 Pakkolunastajat ( 7). 20.00 Beauty and the Beast ( 12). 10.20 Frasier (S). EUROSPORT 2: 7.30 (s) Australialainen jalkapallo: Australian Football League: Finaali Hawthorn–West Coast Eagles. 01.25 JIM D: Tuhoisa maapallo ( 12). 11.00 Klassikkoparatiisi: Jalot villit tanssivat. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 00.05 David Hasselhoff Show Ruotsi. 14.40 How I Met Your Mother. 23.00 DeiPark (u). 13.30 Ysäri-isä ( 7). yle.fi/ens 15.50 Veneilysää. 20.30 Kaksin käsin maailmaan. 20.22 Solsidan – Onnea onkimassa ( 7). 20.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset ( 7). 21.00 ELOKUVA Spider-Man 2 – Hämähäkkimies 2 ( 12). 20.02 Raamattu median myllyssä. 20.03 Urheiluradio. 09.10 Sää. lokakuuta 2015 Forssan lehti. 21.50 Hero-lyhäri: This is my Office. 06.04 Aamupala. 14.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta ( 12). 21.03 Poppikoulu. 17.40 Kujerruskumpu. 12.12 Hurahdus. YLE RADIO SUOMI 06.00 Yle Uutiset. 13.00 Villi ja vapaa (S). 16.05 Faunin iltapäivä. 16.05 How I Met Your Mother. 18.01 Iltahartaus. 14.00 Beach Volley World Tour: M Pronssiottelu & Finaali. 12.35 Sinfonian soittimet: Kontrabasso. 9.00 Aspekti. 03.10 Punk’d (S). 12.15 Tosielämän mafiavaimot ( 12). 02.00 Yle Uutiset. 00.20 Dubain lentokenttä. 00.00 Sinkkulaiva. 03.4504.00 Yöradio. 06.16 FOX Kids: Sannin taikamatka. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.55 Norjaa ristiin rastiin. 23.00 Moderni perhe (S). 22.00 YleX Himotuimmat (u). 11.00 Yle Uutiset. 22.55 Breaking Bad ( 12). 00.30 SVT: Siri Derkert – jag var omöjlig. 19.00 Panttilainaamo. 11.00 Vinyylivintti. SUb 05.00–06.30 Ennustaja-TV. 21.00 Transporter 2 ( 16). 18.00 MGP – Melodi Grand Prix 2015. 23.00 Kanadan rajalla. 16.05 Rikkaiden panttilainaamo. 23.30 Sinkkulaiva. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.25 Dok: Yhteinen tie. 20.55 Beauty and the Beast ( 12). 01.00 Sinkkulaiva USA (S). 10.02 Gospel Train. 14.55 Täydelliset naiset ( 12). 13.00 Yle Uutiset. Esitetty USA. 10.50 Tohtori Raimo valtakunnan terapeutti. 22.00 SM-liiga: Kärpät–HIFK. 09.45 Lentävä talo. 11.30 SVT: Debatt. 16.05 Urheiluradio. 12.10 Dubain lentokenttä. 08.45 Saitureiden säästövinkit. 14.00 Mars Hill Church. 00.30– 06.30 Yön AVA. 20.00 Villeimmät videot. 15.35 Israel-raportti. 09.05 Urheiluradio. Pelastaako siirtolaisuus maailmantalouden?. 00.15 Jodie Marsh: Huumeet. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 07.53 Onnen sävel. 01.50 Shield – Lain varjolla ( 12). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.02 Himotuimmat. 14.10 ShowHau S 7. 22.25 Pahuuden ytimessä. 13.00 Christian World News. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 12.50 Tosielämän mafiavaimot ( 12). LIV 09.00 Hulluna leivontaan. 21.30 Yöluotsi. 18.00 Matkalla kiven sisään ( 12). 13.40 Kanadan rajalla. 19.08 Sekahaku Kalevi Pollari. 13.30 Speedwayn MM, Ruotsi. 11.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 06.28 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 15.45 Pakina. 12.30 Lähiöunelmia (S). 07.30 Onnenarpa. 10.35 Korealaisen keittiön aakkoset. 01.25 Elokuva: Toivottomat sielut ( 12). 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 14.10 Täydelliset naiset ( 7). 15.25 Autolla Etelä-Amerikan halki. 8.00 Yle Uutiset. 00.55 Las Vegas ( 7). 13.03 Levylautakunta. 16.05 Alivaltiosihteerin viikko. KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: 13.40 Futsalin miesten liiga: Ilves– Kady. 00.00 Hillsong TV. 11.15 Yliluonnollista. 10.50 SVT: Programtablå. 09.59 FOX Kids: Gormiti. 20.00 Parasta ennen! (u). 17.35 Oho, olen raskaana!. 14.00 Jarkko Luoma. 22.00 SVT: Intresseklubben. 23.00 Ilmestyskirjan maisemissa. 22.00 Radio Novan Yö. 08.49 FOX Kids: Avatar 2. 21.10 His Master’s Noise -kuoron konsertti. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 14.40 Kanadan rajalla. NELONEN PRO 3 17.00 (s) SM-Liiga: SaiPa–JYP. Talvisotaa ja saksalaisia. Juontajana Paula Jokimies. 9.05 Muistojen bulevardi. 14.00 Välilevyjä. 23.50 Vegas ( 12). ENS (väli) oma toive tai haaste 16149 ( 0,40 e). YLEX 6.30 YleX Aamu Remix. VIASAT GOLF: 11.00, 15.00 (s), 22.00 Alfred Dunhill Links Championship. 16.45 Suolapala. 13.00 Yle Uutiset. 01.30–02.00 SVT: Studio natur. 00.30 Huijari pilasi elämäni. TV7 08.45 Passion for Jesus. 22.45 X Factor UK. 16.00 Rallin MM, Ranska. 10.30 Uusi Testamentti avautuu. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat TV 1 klo 18.45. 09.11 Suomi-kierros. 13.00 Unelmien koti. 13.20 Amish Mafia. 14.23 Lucia 2015 X 3M. 10.30 Jamie Oliver Italiassa. 11.45 Isännän pöydässä. 12.40 Blue Bloods ( 12). 18.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 17.30 Viikon levy. 02.05 Tappavat synnit. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.55 Frasier (S). 14.35 Ikkuna maailmaan OM-uutiset. 14.05 Hurja remontti. 07.03 Sää. 12.00 Unelmien koti. 17.30 Nasta raamis. 12.45 TV 7 Israel News. 06.03 Sää. 00.00 Kanadan rajalla. 23.00 Arkisto: Kuvasarja. 07.50 Merisää. 21.00 Toisenlaiset äidit. 07.25 Miamin eläinpoliisit. 22.05 Kirjakerho: Nikitan vaihtoehto Venäjälle. 08.05 Onnen sävel. 07.04 Onnen sävel. PRO 7: 17.00 (s) SM-Liiga: Ilves– Lukko. 11.50 Hell’s Kitchen. 21.00 ELOKUVA The X-Files – Taistelu tulevaisuudesta. 18.50 Olipa kerran ( 12). 7.03 Aamusoitto. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 15.25 Etnohetki. 19.00 Villeimmät videot. 13.25 Täydelliset naiset ( 7). 00.05 Yöradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Jumala puhuu. FRII 07.55 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 00.20 Pelastajat ( 7). 14.30 Aarrejahdissa. 03.20 Dubain lentokenttä. 15.55 Yle News. 14.05 Rallisprint SM, Leppävirta. EUROSPORT: 16.00 (s) Superbike: MMsarja, Ranska. 17.30 Family Guy. 19.03 Deesis – Pekka Jalkanen 70v. 14.00 Upeat skandikodit. 01.02 Koe-eläinpuisto. 22.00 Valheen vangit ( 12). 17.30 Pelastajat ( 7). 14.25 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 Yle Uutiset. 13.05 Hurja remontti. 19.00 LA Shrinks (S). 21.30 Verisukulaisia. 16.35 Family Guy. 17.00 Polvijärven pastori. 17.00 (s) SM-Liiga: Kärpät–HIFK. Puheenjohtajana Tarja Närhi. 10.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 16.00 Yle Uutiset ja sää. TV5 06.35 LA Ink. 23.00 Sinkkulaiva. 15.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 05.20–05.59 Sky News. 15.30 Pakkolunastajat ( 7). 19.30 Café Raamattu. 06.41 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 16.30 Valehtelevat viettelijät ( 12). YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. C MORE TENNIS: 10.00 (s), 16.45, 00.00 WTA Wuhan Tennis Open. 19.30 Panttilainaamo. 19.00 Hittikärpänen. 11.00 Ali ja Husu. RADIO NOVA 8.00 Anne-Mari Rajala. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 Kanadan rajalla. 07.39 FOX Kids: Viidakon Ykä. 15.30 Valehtelevat viettelijät ( 12). 18.30 River Helsinki. 09.00 Yle Uutiset. 09.37 FOX Kids: Transformers. 00.55 Pelastajat ( 7). Löytöretki Ilmestyskirjan kaupunkeihin. 16.50 Komediaputki: Happy Endings ( 7). 20.30 Vaara kaupungin yössä. 12.00 F1-veneet, Liuzhou. 18.00 Klubi 700. 09.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 16.00 Selviytyjäkaksikko. 20.30 Villeimmät videot. 17.40 Komediaputki: Happy Endings (S). KUTONEN 06.15 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 9.00 Yle Uutiset. 16.45 Pako lahkosta ( 12). 12.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 17.25 Kuukauden parhaat sekunnit. 17.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.50 Professori Huja-Haja. 20.15 NFL: Detroit Lions–Denver Broncos. 6.15 Aamuhartaus. 03.00 Yle Uutiset. 17.00 Family Guy. 19.30 Yhdessä ylistämään. 10.05 Sikke – Ruokaa rakkaudella. 09.15 TV Shop Tvins. 22.00 6D: 100 asiaa ennen kuolemaa. 03.50–04.41 Huippurikostutkijat. 23.40 Raamatun polku. David Nunn tarjoaa innostavan tavan päästä sisälle Raamatun Sanaan. 19.30 Villeimmät videot. 8.50 Musiikkikamari. 21.00 Nuottien matkassa. 6.56 Päivän mietelause. MTV MAX: 12.00 F1 Japanin osakilpailu. 09.10 TV Shop Tvins. 01.10 Intohimon uhrit. 15.40 Täydelliset naiset ( 12). 18.30 Villeimmät videot. 11.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 16.45 Pöytätennis EM, Venäjä. 22.45 PRO Boxing: Skoglund–Cherviak. 09.05 SVT: Fixa rummet. 16.00 Toivekonsertti. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 09.15 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 12.15 SVT: Idrottens himmel och helvete. 01.00 Rysän päällä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. PRO 5: 17.00 (s) SM-Liiga: Blues– TPS. 00.30 Yöohjelmaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 8.05 Kuusi kuvaa: Sinikka Sokka. 23.30 Kallista kipua ( 7). 21.00 Yhä elossa. 19.50 Arkkitehtuurin helmiä. 16.00 NFL: New York Giants– Washington Redskins. 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. PRO 6: 17.00 (s) SM-Liiga: HPK– Sport. 18.05 Oho, olen raskaana!. Yle Uutiset ja sää. 17.00 Lyömättömät. 21.55 Hero-lyhäri: This is my Office. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 10.15 Mesila. 16.00 Vaimot vaihtoon UK. 18.00 Family Guy. 8.35 Raamattuavain extra. 20.00 Pyhän Hengen ilta. 8.05 Leikola ja Lähde. 19.00 Lätkävaimot (S). 15.00 (s), 20.15, 23.00 Extrememelonta: MM-kisat, Itävalta. 23.25 Seksileikeistä ensiapuun. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 19.45 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 14.30 Poppikoulu. 16.30 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 18.00 Olipa kerran ( 12). 12.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 11.55 Blue Bloods ( 12). 10.00 Yle Uutiset. 01.20 Dubain lentokenttä. 18.00 Myytinmurtajat. 11.57 Päivän mietelause. 12.10 Superhamstraajat. 22.35 Aristoteleen kantapää. VIASAT SPORT: 21.50 (s) Rugbyn MM: Englanti–Australia. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 02.20 Muinaiset avaruusoliot ( 7). 18.03 Urheiluradio. 23.10 Yöklassinen. 09.00 TV Shop Tvins. 15.35 How I Met Your Mother. 16.15 (s) Jalkapallon Bundesliiga: Mönchengladbach–Wolfsburg. 15.10 Anthony Bourdain minilomalla. 14.00 Aarrejahdissa. 21.00 Sinkkuelämää ( 12). 17.30 Lähiöunelmia ( 7). 09.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 11.30 UEFA Europa League: Club Brügge–Midtjylland. MTV SPORT 2: CHL: 18.00 Lukko–München, 20.00 Blues–Mannheim, 22.00 HIFK–Davos. 13.05 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 18.50 Merisää. 14.00 Vauvaonnea (S). 00.30 Sinkkulaiva. HERO 09.30 Frasier (S). 10.05 SVT: Fråga doktorn. 19.40 Sportnytt. RADIO DEI 8.00 Pakina. 19.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 09.35 SVT: Piñata. 08.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. VIASAT HOCKEY: NHL:n pudotuspelit: 16.00 Minnesota Wild–Chicago Blackhawks, 18.00 Calgary Flames–Anaheim Ducks, 22.00 Washington Capitals–New York Rangers, 00.00 Tampa Bay Lightning–Montreal Canadiens. 22.00 Martina ja hengenpelastajat. 10.03 Sää. 17.00 Vaimot vaihtoon UK. 08.26 FOX Kids: Avatar 2. 13.05–13.45 SVT: Strömsö. PRO 8: 17.00 (s) SM-Liiga: KooKoo–Pelicans. 23.03 Yöradio. Alavan etelän, koillisen ylänköjen ja vuoristoisen pohjoisen kohtauspaikkana Thaimaan luonto on sulatusuuni, jossa elävät erilaiset nisäkkäät, linnut ja alkukantaiset eliöt. 16.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. 21.50 Merisää. 17.15 Komediaputki: Happy Endings (S). 18.00 Yle Uutiset. 23.30 Punainen uhka. 21.35 Novosti Yle. 11.00 Mike & Molly (S). 18.00 Ehtookelloina Haminan ja Vehkalahden kirkon kellot. 10.55 Hell’s Kitchen. 22.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.15, 19.00, 21.45 Malaysian Open. 13.30 Käännekohta. 10.25 ELOKUVA Beverly Hillsin hienostohauva. 11.00 Yle Uutiset. 17.55 ELOKUVA Seksitutkija ulkoavaruudesta ( 12). 21.30 Sinkkuelämää ( 12). 22.45 Äänivaltainen Eurooppa: Vähemmistöjen äänet. 13.10 Dubain lentokenttä. tv ja radio 21 lauantaina 3. 20.00 Panttilainaamo. 22.00 Breaking Bad ( 12). 20.00 Tuokio Telemannia. 12.10 Urheiluradio. 3.00 Rukous Suomen puolesta (u). 20.00 Championship: Rotherham–Burnley. JIM 08.35 Jaksa paremmin
Artesaani-puuseppä ja nukkekotiharrastaja Maria Malmström on nimittäin tehnyt elokuvassa näkyvät pienoismallit omalla työhuoneellaan Turuntiellä. lOKAKUUTA. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.38 ja laskee klo 18.53. Kodittomaksi jääneet Vaaksanheimot asustavat väliaikaisesti Onnelin ja Annelin nukkekodissa omaa kotia etsiessään. – Opin, että pystyn toteuttamaan tarkkaan määriteltyjä mittatilaustöitä ja myös luottamaan omaan kädenjälkeeni enemmän, Malmström sanoo. Vuoden nuoren taiteilijan palkinto jaettiin 32. Kuva on elokuvan kuvauksista talvelta, ei itse elokuvasta. Tampereella Nevalaisen näyttely on esillä ensi vuonna kesä-syyskuussa ja Turussa syysmarraskuussa. Huomenna • Kissanäyttely Forssan Järjestöjentalolla klo 10–16. Nyt pääsin tätä toivetta toteuttamaan, Malmström toteaa. KUVA: Jolle Onnismaa Vuoden nuori taiteilija on Reima Nevalainen Vuoden 2016 nuoreksi taitelijaksi on valittu kuvataiteilija Reima Nevalainen. • Lähetyslounas Jokoisten seurakuntatalolla klo 11.20–13. • Terveiset Wienistä – Forssan Naiskuoron lauluterveisiä Itävallan matkalta Forssan Musiikkisalissa klo 15. Ajassa lauantaina 3. lokakuuta 2015 Forssan lehti 22 lAUANTAi 3. Johtokunta kokoontuu klo 15. kerran. –?Minulla oli aluksi perhosia vatsassa, sillä pienoismallit näkyvät Maria Malmströmiä pyydettiin tekemään Onneli ja Anneli -elokuvaan pienoismallit, ja Malmström tarttui haasteeseen. Kokouksia • Keskustan Humppilan paikallisyhdistyksen syyskokous Humppilan OP:n kokoustiloissa klo 15.30. Palkinto on suunnattu kansainvälisesti kiinnostavien alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden tueksi. • Satutunti Forssan kirjastossa klo 11. • Baritoni Jussi Merikannon ja pianisti Marjaana Merikannon Sibelius-konsertti Tammelan valtuustosalissa klo 15. • Huutokauppa Huutokauppahuoneella Forssassa klo 13. Onneli ja anneli ovat kaksi pikkutyttöä, jotka ovat siirtyneet valkokankaalle Marjatta Kurenniemen rakastetuista satukirjoista. Nina Airisto Forssa Pian ensi-iltaan tulevassa Onnelin ja Annelin talvi -elokuvassa nähdään lounaishämäläistä kädentaitoa. Nevalainen asuu ja työskentelee Porvoossa. 1984) saa Tampereen kaupungin myöntämän 20?000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereen taidemuseossa ja Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Palkinnoksi Nevalainen (s. STT Pankais Poiketen Tänään • Forssan tori klo 7–15. Pimeä päättyy klo 6.53 ja alkaa klo 19.35. Raimo Huomenna: Saija, Saila, Frans Onnelin ja Annelin talvi -elokuvassa käytettiin Maria Malmströmin pienoismalleja. KUVA: Tapio Tuomela Käsityötä valkokankaalle Elokuvan kuvauksissa käytetty Vaaksanheimojen uusi talo on myös Malmströmin tekemä. Onnelin ja Annelin talvi pohjautuu samannimiseen kirjaan, jonka tarinassa seikkailee myös pikkuruinen Vaaksanheimon väki. Nevalainen on kollaasitekniikkaa suosiva maalari, jonka teosten keskiössä on elämän kolhima ihmishahmo. –?Lapseni tykkäävät kovin katsella Wallace ja Gromitia ja Posti Patea, ja olen välillä ajatellut, että olisi hieno päästä tekemään tuollaisiin animaatioihin kalusteita – nehän on tehty nukkekotimitoissa. Malmströmin vastuulle tuli rakentaa Onnelin ja Annelin nukkekotiin kalusteet ja lukuisia yksityiskohtaisia pikkuesineitä sekä Vaaksanheimoille uusi kotitalo
Olen myös aiemmin tehnyt pienoismalleja lähinnä vapailla käsillä eli sen mukaan, mitä mieleen on juolahtanut. monisatakertaisesti valkokankaalla. Poika ehdotti viisikolle myös hyökkäämistä sattumanvaraisesti valittuun kotiin ”jotta nämä saisivat tuntumaa mestaamiseen”. Elokuvassa hämätäänkin katsojaa, kun yhdessä kuvassa voi olla oikeat kalusteet ja seuraavassa pienoismalli. 119: 103–104 pöljä lintu esittää: “ylöspäin mennään”. Tyttö painoi 3945 grammaa ja oli 50.5 cm pitkä. Kutsuvierasnäytöksessä parahdin, että miksi en tehnyt raesokereista pienempiä, Malmström sanoo ja nauraa. Malmström on päässyt jo näkemään elokuvan kutsuvierasnäytöksessä. Poika lähetti internetissä terroriin yllyttäviä viestejä. MalMströM uskoo, että Onnelin ja Annelin talvi -elokuva tuo nukkekotiharrastukselle hyvää näkyvyyttä. Näitä ihan pienimpiä esineitä pystyisi nykyään tekemään myös 3D-printtinä. FL ”Yhdessä kohtauksessa on tekemiäni pullan pienoismalleja ja seuraavassa kuvataan oikeita pullia. Poliisi pääsi pojan jäljille, kun tämä uhkasi tappaa opettajansa. –?Monen mielikuvissa nukkekotiharrastus on vain leikkimistä. Kuvauksissa käytettiin siis suurikokoisia oikeiden näyttelijöiden ”nukkekotilavasteita,” jotka piti löytyä kuitenkin myös pienenä nukkekodista. –?Opin, että pystyn toteuttamaan tarkkaan määriteltyjä mittatilaustöitä ja myös luottamaan omaan kädenjälkeeni enemmän. Viesteissä keskusteltiin muun muassa poliisin tappamisesta muistojuhlassa. lokakuuta 2015 Forssan lehti päiVän Sana. –?Myös Onnelin ja Annelin nukketalo vieraili työhuoneellani, sillä mieheni Esa sähköisti, maalasi ja tapetoi talon asumiskuntoon. Viranomaisten mukaan Blackburnista Pohjois-Englannista kotoisin oleva poika lähetti maaliskuussa yli 3?000 koodattua viestiä Australiassa oleville viidelle rikoskumppanilleen. Pienoismallien tekemisestä on kuitenkin leikkiminen kaukana, kun pyritään tekemään mahdollisimman hyvätasoista käsityötä. 15-vuotiaalle elinkautinen terrorin suunnittelusta Vasta 15-vuotias teinipoika tuomittiin Britanniassa perjantaina elinkautiseen vankeuteen terrori-iskun suunnittelusta. Terrori-isku onnistuttiin estämään ja poliisi pidätti australialaiset. Moni tietää, miltä nämä kalusteet näyttävät, joten pienoismallien piti näyttää täsmälleen samalta kuin oikeat kalusteet, Malmström sanoo. Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta. Nuorukaisen puhelimesta löytyi muun muassa äärijärjestö Isisin materiaalia. Kokemustaan elokuvatyöstä Malmström pitää opettavaisena. Esineistä piti tehdä niin siistejä, että ne kestävät lähikuvan. Kutsuvierasnäytöksessä parahdin, että miksi en tehnyt raesokereista pienempiä.” Maria MaLMströM Artesaani-puuseppä SYntYneet • Tiia Hyvärinen ja Riku Salonen saivat tytön 23.9. Valkokankaalla näkyvään lopputulokseen Malmström on tyytyväinen – tai ainakin melkein. 1128 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. –?Minusta on hienoa, että elokuvantekijät päättivät käyttää elokuvassa käsityönä tehtyjä pienoismallia. –?Yhdessä kohtauksessa on tekemiäni pullan pienoismalleja ja seuraavassa kuvataan oikeita pullia. Ps. Isku oli tarkoitus tehdä ensimmäisen maailmansodan muistojuhlassa Melbournessa Australiassa. –?Elokuvassa nähdään tunnettuja suomalaisia design-huonekaluja, kuten Artekin Mademoisellekeinutuoli tai Tapiovaaran Lukki-tuoli. Elokuvaa varten tein, mitä pyydettiin – olemassa olevien lavasteiden pienoismallit, Malmström kertoo. stt–reuters ajassa 23 lauantaina 3
P. 0207 218 340 13.900 lauantaina 3. ark. 150 € Volvo V40 Cross Country D2 Kinetic Man. ilm., hiukkassuod., aluv., 2xrenk. 0207 218 340 Vähän ajettu! VOLVO S40 2.4 Momentum A -07 Aj. www.keskusautohalli.fi Aukeentie 5, FORSSA puh. 499 € Korotus V40 -mallista vain Korota Volvo v40 nyt Cross Countryksi tarjoushintaan Valitse räväkämpi Volvo V40 Cross Country –malli vain 499 € lisähinnalla (nyt alkaen 29 555 €). Rajoitettu erä D2-malleja. Kuvan auto erikoisvarustein. 1,5 % Vakuutustarjous Koskee koko mallistoa. alkaen: autoveroton hinta 26 500 €, autovero 4 687,19 €, toimituskulut 600 €, kokonaishinta 31 787,19 € alennus 1 632,52 € = 30 154,67 €. toimituskulut 600 €), käsiraha 7 000 €, velkaosuus käteishinnasta 23 154,67 €, luoton perustamismaksu 175 €, sopimusaika 60 kk, osamaksuerä 297,80 €/kk, korko 1,5 %, käsittelykulu 9 €, viimeinen erä 6 900 €, KSL:n mukainen vuosikorko 2.48 %, KSL:n mukainen luottohinta 32 010,40 €, käsittelykulut yhteensä 540,00 €, korot yhteensä 1 140,72 €, luottokustannukset yhteensä 1 855,73 €. vaiht., 1-om., H-kirja, ESP, xenon, webasto, aut. Tarjoukset koskevat vain uusia asiakastilauksia. Vakuutuksen myöntää If Vahinkovakuutusyhtiö Oyj, Suomen sivuliike (Volvia). Volvia-vakuutustarjous: Volvia Kaskovakuutuksen ensimmäinen vuosi 150 €. 99 tkm, 1 omistaja, huippusiisti, täydellinen huoltokirja, DSTCajovakaudenhallintajärjestelmä, ECC automaattinen ilmastointilaite, sisäilman laatujärjestelmä, aluvanteet, kahdet renkaat, vakionopeudensäädin, ajotietokone, metalliväri lauantaitarjous! Aukeentie 5, FORSSA. 0400 175 576 . 0207 590 510 www.auto-keha.fi 9.990 Nissan Tiida 1.6 Tekna 5MT -12 5-ov. 0207 218 340 PAIKALLA MYÖS HUOLTOJA VARAOSAPALVELUT, avoinna la 10-14, su 11-15. EU-yhd. 3,7 l/100km, CO2 96 g/km. 10-18, la 9.30-14 www.clickshoes.fi vielä tänään kaikki ulosheittohinnoin Alakerran outlet suljetaan -50% -80%!!! Tervetuloa tekemään huippulöytöjä! Yrittäjänkaari 7, Forssa Ma-pe 9-18, la 10-14, su 11-15 P. Palvelun tuottaa Volvo Car Financial Services / Santander Consumer Finance. 0207-numeroiden hinnat 8,35snt+lanka 7,02snt min/matka 17,17snt min. P. Rahoitustarjous Koskee koko mallistoa. 8.590 Nissan Note 1.4 Visia M/T -09 ESP 46 tkm, 1 om., huoltok., lohkol.+ sisäp., ESP, ilmast., 2xrenk., ABS, EBD Kartanonkatu 4 Forssa . Volvo Markkinat Lauantaina ja sunnuntaina 3.– 4.10. Te rv et ul oa au to ka up oi lle la ua nt ai na ! Tölönkaari 1, Forssa puh. Näe syksyn keleissä paremmin, alkuperäiset pyyhkijänsulat nyt -30%! Ford MONDEO 2,0 145 Titanium Business Wagon -09 102 tkm 12.700 16.400 Audi A3 SB Attraction Busin 2.0 TDI DPF 103kw -09 187 tkm VIELÄ TÄNÄÄN! www.keskusautohalli.fi Aukeentie 5, FORSSA puh. 4246 9800 25.400 8.490 Volvo V70 2.4 Sportswagon -03 5d 103kw TOSIHIENO FARKKU 160 tkm, H-kirja, aut.ilm., ESP, aluv., 2xrenk, cruise, met.väri Volvo V70 D5 Ocean Race A -09 VÄHÄN AJETTU D5 125 tkm, autom. lokakuuta 2015 Forssan lehti 24. Edellyttää Volvialiikennevakuutusta. 83 tkm, huoltok., lohkol.+sisäp., ESP, aut.ilmast., vakionop.säädin, 2 renk. Rahoitusesimerkki: Kokonaishinta 30 154,67 € (sis