03-4155 610
. Forssan ja koko seudun huomispäivän eväitä pohtimassa oli muun muassa kansliapäällikkö Erkki Virtanen.
uutiset 6
Hallitus
laittaisi
peliyhtiöt
yhteen
Guggenheimkärkeen
ei yhtään
suomalaista
Ministerivaliokunta
miettii uudistusta uutiset 2
Kärkikuusikossa
vaihtoehtoja majakasta
katedraaliin kulttuuri 13
seppo pessinen
FoKoPo
voittaa
tiukat väännöt
Hyvällä fiiliksellä pelaava
FoKoPo on aloittanut
naisten 2. www.forssanlehti.fi
kulttuuri 12
Pensseli
apuna
Jokilääniin
juurtumisessa
Urheilu 18
Ajassa 22
FoSulle helppo
voitto liiankin
vauhdikkaasta
Australiasta
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Räpin ja
kansanlaulun
yhdistelmä vei
Miinan Talentin
Perustettu vuonna 1917
SEPPO PESSINEN
Seminaarin kahvitauolla Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen sai seuraa forssalaisesta lääkintöneuvoksesta ja valtuutetusta sekä ex-kansanedustajasta Ritva Vastamäestä (kok.).
Tulevaisuuden eväät puntarissa
Wahrenin hengessä 200 vuotta ja 200 minuuttia -seminaarissa katsottiin paitsi menneisyyteen myös tulevaisuuteen. divisioonan
hyvin URHEILU 16. N:o 327 . ke 3.?12.?2014
Uutiset 2
Tuulivoima
odottaa
kaavojen
vahvistumista
. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Irtonumero 1,50 ?
Sitä taustaa
vasten on pikkaisen yllättävää, että asiaa lähdetään juridisin perustein viemään eteenpäin, Soini sanoo.
Veikkauksen toimitusjohtajan
Juha Koposen mukaan rahapeliyhtiöistä päättäminen kuuluu
päättäjille, ei Veikkaukselle.
. Eri puolilla Suomea on valmisteilla runsaan 10?000 MW:n
tuulivoiman tuotanto.
Kosonen toivoo, että seutukunnalla päästäisiin rakentamaan
tuulivoimaa mahdollisimman nopeasti muutaman vuoden sisällä.
Voimavapriikin ja Voimamyllyn tuulivoimahankkeita viedään
eteenpäin valmistelussa olevia
Peliyhtiöiden yhdistäminen kiinno
Rahapelimaailman muutos yhdistämisen puinnin taustalla
HANNU AALTONEN
PEKKA POHJOLAINEN
STT
Hallitus pohtii jälleen Veikkauksen, RAY:n ja Fintoton yhdistämistä. Tästä on
kysymys ja sen takia erilaisia vaihtoehtoja nyt kartoitetaan.
Kolmikon yhdistämistä on pohdittu ennekin, viimeksi vuonna
2011 käydyissä hallitusneuvotteluissa. Näin tuulivoimalla voitaisiin kattaa jopa noin
puolet Lounais-Hämeen sähkönkulutuksesta.
Kosonen sanoo, että Voimamyllyn kaavaluonnoksista saadun palautteen ja lisäselvitysten
myötä Humppilassa on poistettu
kaksi pohjoisinta tuulivoimalaa.
Alueelta löytyi viime kesänä lisäksi mehiläishaukan pesä poikasineen, mikä osaltaan estää voimaloiden toteuttamisen.
Lisäksi Urjalassa valmistelussa olevasta kaavaluonnoksesta
poistetaan pohjoisin tuulivoimaloiden sijoituspaikka. Forssassa on parhaillaan valmisteilla asemakaava Kiimassuon alueelle, jonne tuulivoimalat on suunniteltu rakennettaviksi. Veikkaus on siinä kysymyksessä neutraali ja ilman muuta
lojaali päättäjien johtopäätöksille. Sen piiriin on tähän mennessä hyväksytty tuulivoimaa yhteensä 861 MW:a, jolloin mukana ovat myös käsittelyssä olevat hakemukset. Napakorkeuksia
on jouduttu laskemaan kakkostien Jokioisten varalaskupaikan
takia.
??Hallinto-oikeudessa käsittely voi kestää 4-12 kuukautta. Energiatilastojen mukaan viime vuonna Lounais-Hämeen seitsemän
kunnan (Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä, Urjala ja Somero) yhteenlaskettu kulutus alueillaan oli yhteensä 553
GWh:a, josta Forssan osuus oli lähes 45 prosenttia. Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) mukaan asia on esitelty
talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle.
. Voimaloista kuusi sijoittuisi Urjalaan ja
11 Humppilaan. Poisto vähentää
maisemavaikutuksia Tourunkulmalle ja Nuutajärvelle päin.
Kosonen toivoo, että kaavaesityksiä päästäisiin Urjalassa ja Humppilassa käsittelemään pikaisesti,
jolloin ne saataisiin kunnanhallituksiin ensi tammi-helmikuussa.
Kososen mukaan tuulivoimaloiden rakentaminen kestää reilun vuoden siitä, kun rakennusluvat on saatu lainvoimaisiksi.
Tuulivoiman rakentamisessa käydään myös valtakunnallista kilpajuoksua siitä, mitkä hankkeet ennättävät mukaan 2?500
MW:iin rajatun syöttötariffijärjestelmän piiriin. Vastuulliselle ja hyvin hoide-. Tähän on
päädytty asukkaiden voimakkaan
vastustuksen ja hirvien talvehtimisalueen takia. Ne tuottaisivat
valtakunnan sähköverkkoon sähköä 210-220 GWh:a karkean kustannusarvion ollessa 80-90 miljoonaa euroa.
Kososen mukaan tuulivoimaloiden avulla voitaisiin kasvattaa huomattavasti seudun omaa
energiaomavaraisuutta. Voimaloista seitsemän napakorkeus olisi sata metriä ja kolmen 120 metriä. Eli haluamme edelleenkin
turvata meidän rahapelijärjestelmämme keskeiset intressit, jotka ovat kuluttajansuoja, rikollisen
toiminnan estäminen ja rahapelihaittojen ehkäiseminen. Viime
syksynä EU-komissio antoi asiasta arvion, joka lähtee siitä, että
suomalainen arpajaislakijärjestelmä ja sen toteutus on täysin EU-
oikeuden mukainen. Meidän näkemyksemme mukaan mitään sellaista muutosta
ei ole tapahtunut, joka antaisi juridiset perustelut asialle. Täkäläiset
hankkeet eivät ole vielä hakijoiden joukossa keskeneräisyytensä
takia. Nyt siitä käydään vuoropuhelua, keskustellaan ja selvitetään
asiaa. Niistä on
tehty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen yhteensä neljä valitusta,
jotka koskevat pääosin meluarvoja sekä mallinnuksia. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Kuvassa on sijoitettu tuulivoimaloita Kangasniementien varteen 9-tien pohjoispuolelle Humppilassa.
Forssan seudun tuulivoim
odottaa kaavojen vahvistu
Tuulivoimalla voitaisiin tuottaa puolet Lounais-Hämeen sähköntarpeesta
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Kiimassuon
maisemiin Tammelassa ja Forssassa sijoittuva Voimavapriikki
Oy:n ja Urjalan ja Humppilan rajamaisemiin sijoittuva Voimamylly Oy:n tuulivoimapuistojen toteutuminen odottaa kaavoituksen etenemistä. 2
KESKIVIIKKONA 3. Hankkeiden projektipäällikkö Lasse Kosonen sanoo, ettei hankkeissa voida lähteä etenemään todenteolla ennen kuin vahvistettujen kaavojen
pohjalta voidaan hakea aikanaan
rakennuslupia.
Forssassa ja Tammelassa Kiimassuon tuulivoimapuistoa koskevat teemayleiskaavat hyväksyttiin viime toukokuussa. Opetusministeriö selvitti
silloin, että yhdistämisellä saataisiin 50 miljoonan euron säästöt.
RAY:n tuolloinen toimitusjohtaja
Sinikka Mönkäre piti säästöpuheita täysin tuulesta temmattuina.
Suomen Hippoksen toimitusjoh-
taja Pekka Soini pitää päätöstä
puhtaasti poliittisena. Soinin mukaan hallitusohjelmassa luki, ettei
rahapelijärjestelmään puututa.
. Sekä Tam-
melan kunta että Forssan kaupunki ovat kumpikin toivoneet
omissa vastineissaan hallinto-oikeudelle, että valitukset käsiteltäisiin mahdollisimman nopeasti.
Tammelassa rakennuslupaa voi-
daan hakea teemayleiskaavan
pohjalta. Mitään päätöksiä ei ole tehty asiasta, mutta talouspoliittinen
ministerivaliokunta palaa vielä
asiaan.
Uudistuksen taustalla on ministerin mukaan nopeasti muuttuva
toimintaympäristö, jossa myös
pelaamisen tavat ovat muuttuneet.
. Toivomme nopeaa ratkaisua, Kosonen sanoo.
Voimavapriikin tuulivoimaloiden yhteenlaskettu teho olisi
noin 70 GWh:a ja hankkeen karkea kustannusarvio on 45-55 miljoonaa euroa.
Voimamyllyn hanke yhteensä 17
tuulivoimalan rakentamiseksi
huomattavasti suurempi. Tuulivoimaloista neljä sijaitsisi Forssassa ja kuusi Tammelassa
Asetusta on valmisteltu
yhteistyöttä sosiaali- ja terveysministeriön sekä työ- ja elinkei-
noministeriön kanssa. Kaikkiaan mahdollisia lausunnonantajia on 118.
tuulivoimaloiden meluarvoasetusta tiukemmilla arvoilla. STT
Voimamyllyn kaava-aineisto
Fennovoiman kotimaisuusaste
varmistui Fortumin avulla
STT
Eduskunnan keskiviikon ydinvoimakeskustelu sai uuden käänteen, kun valtion energiajätti Fortum tiistaina ilmoitti valmiudesta lähteä Fennovoiman omistajaksi. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan tämä
käytännössä varmistaa Fennovoiman hankkeelta vaaditun koti-
a
mista
JOULUTEMPAUSARVONNASSA
itsenäisyyspäivän
kynttilät voittivat:
Tuulivoiman meluarvoista
käynnissä laaja lausuntokierros
Ympäristöministeriö on käynnistänyt viime kuussa laajan lausuntokierroksen asetuksen laatimiseksi tuulivoimaloiden ohjearvoiksi. Ohjearvot perustuvat ympäristöministeriön suunnitteluohjeisiin.
Niiden mukaan yöllä kesämökille
kantautuva ääni voi olla enintään
35 desibeliä ja päivisin 40 desibeliä. maakuntaliitoista, Suomen Kuntaliitosta ja kuntien joukossa myös Forssan kaupungilta.
Lausunnon voivat antaa lisäksi
mm. Näyttelyn teemana on, miltä Suomi ja suomalaisuus näyttivät vuosina
1880?1920 Ranskan ja Italian näkökulmasta. Vakituisen asutuksen ohjearvo on puolestaan öisin 40 desibeliä ja päivisin 45 desibeliä. JOULUKUUTA 2014
Presidentti Sauli Niinistö avasi tiistaina Pro Finlandia . Esko Aaltosen Katu 2, Forssa
3.-5.12.
staa taas hallitusta
tulle rahapelitoiminalle on tulevaisuudessakin tarvetta, kyse on
vain yhtiörakenteesta, Koponen
linjaa.
RAY:n hallituksen puheenjohtaja Hanna Tainio (sd.) totesi lyhyesti, että rahapelimaailman toimintaympäristö on muuttunut,
joten asiasta keskusteleminen on
perusteltua. Finavia, Fingrid, Ilmatieteen
laitos, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, EK, oikeuskanslerin
virasto, saamelaiskäräjät, VTT,
paliskuntainyhdistys, Suomen lepakkotieteellinen yhdistys, Suomen rakennusinsinöörien liitto,
Tuulivoima-kansalaisyhdistys ja
WWF Suomi. Prisma, Tapulikuja 6, ma-pe 10-19, la 10-16 su 12-16.
Naitetaanko Veikkaus, RAY ja Fintoto, siinä hallituksella pohdittavaa.
FO
RS
SA. Val-
misteilla oleva meluasetus kohtelee vakituista ja kesäasutusta tasavertaisesti sallittujen meluohjearvojen ollessa yöaikaan 40 desibeliä ja päivällä 45 desibeliä.
FORSSAN LEHTI
maisuusasteen.
Se saattaa myös kääntää osan
vielä kantaansa epäröivistä kansanedustajista Fennovoiman
puolelle, kun eduskunta perjantaina äänestää yhtiön ydinvoimalahankkeen kohtalosta.
Fortumin osallistumisen ehtona on Venäjän valtionyhtiöiden
Rosatomin ja Gazprom Energoholdingin kanssa neuvoteltu mutkikas paketti.
Aarrelinna Salme
Adams Mirja
Ahola Sirkka-Liisa
Forsberg Jonna
Hammaren Aili
Hölttä Raine
Jokinen Ulla
Jylhäkoski Suvi
Koskenoja Juha
Lahtinen Aila
Latvala Arja
Lehmusvuori Eila
Liimatta Aino-Maija
Lindroos Jaakko
Lund Jaana
Maidell Kati
Mononen Erja
Forssa
Forssa
Tammela
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Letku
Forssa
Forssa
Forssa
Porras
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Hämeenlinna
Nummela Heli
Norri Riitta
Ojanperä Pasi
Penttilä Eira
Repo Pertti
Saari Seija
Sandell Marjatta
Savikko Maarit
Sinisalo Arttu
Sundholm Sirpa
Syrjälä Kari
Tienhaara Erkki
Tuomola Pertti
Vaittinen Aune
Virtanen Marjaana
Äijälä Tauno
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Forssa
Jokioinen
Forssa
Onnittelemme voittajia!
Kynttilät voi noutaa Forssan Lehden
asiakaspalvelusta arkisin klo 9-14,
os. Lausunnot pitäisi olla ympäristöministeriössä viimeistään 15. Koska RAY:n hallitus
ei ole vielä käsitellyt asiaa, ei Tainio halunnut siihen muuten ottaa
kantaa.
lehtikuva
Kello-Nyström
FORSSA: Sibeliuksenkatu 1, ma-pe 9.30-17.30, la 10-14. päivä joulukuuta.
Lausuntoa on pyydetty todella
laajasti eri ministeriöistä, ely-keskuksista. Suomen tie itsenäisyyteen -näyttelyn
Kansallisarkistossa
Tämä epäili syystä, että poika oli saman
tien lähtenyt komppaniasta. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 3.?12.2014
60 vuoden takaa
Jokioisten
kirkkokuoro
Säästöt pakottavat
koulutusuudistuksiin
K
unnat eivät ole vielä
toipuneet mittavasta
sote-uudistuksesta,
kun ne joutuvat
tuota pikaa linjaamaan uusiksi myös toisen asteen
koulutuksen järjestämistä. 4
KESKIVIIKKONA 3. Kyläkoulut ovat
käyneet erityisen uhanalaisiksi,
koulukuolema on niittänyt satoja
ala-asteita. Olen pahoillani?.
Luuri humisi, ja kuului vain vaimeasti: ?Koska?. Kunnat saavat itse päättää, millaista koulutusta ja missä sitä järjestetään, mutta
perustuslain mukaan valtiovallan
on turvattava riittävä koulutuksen
perusrahoitus.
Laadukas ja monipuolinen koulutustarjonta on monessa kunnassa mielletty tärkeäksi menestystekijäksi, jolla houkutellaan uusia
asukkaita ja yrityksiä. Opetusministeri Krista
Kiuru tosin vakuutteli tiistaina, ettei toisen asteen kouluverkkoa olla
Toisen asteen
koulutuksesta
leikataan
satoja miljoonia.
karsimassa.
Moni suomalainen koulu on jo
vuosia kamppaillut oppilaspulassa, koska maaseudulla ja pienissä
kaupungeissakin väestönkasvu ja
syntyvyys ovat olleet jo pitkään
miinusmerkkisiä. Mikkola. Ne eivät selviä opetusmäärärahojen
leikkauksista
vain keventämällä hallintoaan.
Forssassa näitä asioita ratkaistiin
jo siinä vaiheessa, kun lukiot yhdistettiin. En tajunnut sanoa muuta, kuin että
sanoma menee tätä kautta varmasti perille.
Kerroin soitosta, kun päivystävä upseeri palasi muutaman minuutin päästä kierrokseltaan. Laulajia on saapunut aina Vaulammin perukoilta ja Jänhijoelta saakka. Nuorimies ei edes huomannut, vaikka varusmieskaveri alkoi ottaa pullosta salaa omia huikkia ja kor-
vata vajeen kraanavedellä.
Pasillekin päivitys tekisi varmaan terää. Ammatillisen koulutuksen
ratkaisut puolestaan ovat parhaillaan puntaroitavana. Panssarivaunuasentaja Pasi Naakka, joka tapasi
aina hallipäivän päätteeksi ottaa vaatekaapin ylähyllyltä
Jaffa-pullon, siemaista siivun ja ähkäistä tyytyväisenä. Talosta tuli
hyvä, mutta kallis. Nousiainen ja puheen pitää past. Ministeriöllä ja rakennushallituksella ei ole varoja tarkoitukseen. Meille oli opetettu vain, miten sotilas
tekee ilmoituksen.
Soitin sisäistä linjaa pitkin viestikomppaniaan, ja pyysin kersantti Kallion puhelimeen. mk oli
kustannusarvio, mutta sekään ei riittänyt.
Valtio on nyt rutiköyhä ainakin niiltä momenteilta, joilta pitäisi järjestää vihkiäiset.
Harmaa muisto
Kolumni
Petri Ojanen
petri.ojanen@forssanlehti.fi
Kirjoittaja on Forssan Lehden toimittaja.
P
uolustusvoimat on aloittanut Pasi-miehistönkuljetusvaunujensa modernisoinnin. Sanoin
kuolinajaksi aamun ja kuulin, kun puhelin kolahti pöytään.
Kun päivystävä upseeri taas piipahti paikalla, annoin tilanneraportin. Iloinen ääni vastasi.
En osannut muuta kuin tylyttää: ?Täällä päivystävän upseerin apulainen, alikersantti Ojanen, äitinne soitti tänne esikuntaan ja pyysi välittämään Teille viestin: Isänne
on kuollut. pnä on seurakuntaväellä jälleen tilaisuus henkilökohtaisesti perehtyä tämän lämmintä kannatusta saaneen
seurakuntatyön tuloksiin. Osa virastoista on jo
muuttanut ja vähitellen muuttavat loputkin. Joka torstai-ilta on illan hämärässä
samonnut Seurakuntataloon päin 60?70-päinen laulajien joukko säännöllisiin viikkoharjoituksiinsa. Ei minusta fiksua seurustelu-upseeria sittemminkään tullut eikä sieluuni jäänyt haavaa, mutta olen varma, että Kalliolle kokemus oli
traumaattinen.. Äitinne toivoo Teitä kotiin... Entä koska sitten pidetään virastotalon vihkiäiset vai pidetäänkö ollenkaan. Yksityiskohdista
ei vielä ole tietoja, mutta lähivuosina lukio- ja ammattikouluverkkoa
on todennäköisesti ?tiivistettävä?,
koska toisen asteen koulutukselta leikataan 260 miljoonaa euroa
vuodessa. Pysäytin miehen lennosta ja tein
taas ilmoituksen.
En muistele tapausta ylpeydellä. Näin kertoi lehdellemme virastotalon isännöitsijä, konttorinhoitaja Matti
Heinonen. Pääohjelmanumerona
on professori Armas Maasalon säveltämä adventtivesper, jossa liturgina toimii rov. Upseeri jatkoi matkaansa ja käski soittaa Kalliolle. Moni kaupungin lähikoulu on lopetettu, ei niinkään
oppilaspulan takia, vaan puhtaasti
säästösyistä.
Lukiot ja ammattikoulut ovat
toistaiseksi välttyneet ytimiin me-
nevältä saneeraukselta, mutta nyt
niidenkin olemassaolon oikeutus
joutuu joillakin paikkakunnilla
punnittavaksi. Vastasin upseerin poissaollessa puhelimeen,
jossa nainen toivoi nöyrästi apua saadakseen yhteyden
viestikomppaniaan pojalleen. Minun onneni oli, että viestin kasvattina tunnistin komppanian vääpelin harppovan esikunnan käytävää. Se
kolmasosalitran lasinen Jaffa-pullo ei tuntunut tyhjentyvän millään. Ensi
sunnuntaina joulukuun 5. Tämän lisäksi kuoro esittää Krohnin Hoosianna kuninkaalle, Elovaaran sovituksen ?Ratki taivaassa?
ja Klemetin ?Jeesus aarteheni?.
40 vuoden takaa
Muutto Loimaan
virastotaloon
FORSSAN LEHTI 3.12.1974 ?Loimaan virastotalo on valmis. PU käski hoitaa homman. Lukioopetusta ja ammattikoulutusta on
muovattava uuteen asentoon, koska niiden rahoitus ei jatku entiseen
tapaan.
Valtiontalouden ankarat säästövaateet eivät säästä koulutustakaan. Varusmieskauden päätteeksi Puolustusvoimat teki Naakasta korpin
(=korpraalin). Ammattikoulut ovat tärkeitä etenkin yrityksille,
koska ammattitaitoisen työvoiman
saatavuus on niille keskeinen menestystekijä.
Valtion rahapula on tosiasia,
mutta sen varjolla ei pidä tehdä
ratkaisuja, jotka heijastuvat varsinaista kohdettaan laajemmin koko
kansakunnan hyvinvointiin.
FORSSAN LEHTI 4.12.1954 joka vasta hiljattain eli umpeen ensimmäisen ikävuotensa,
on jälleen syksystä alkaen ollut vilkkaassa toiminnassa. Runsaat 8 milj. Silloin näet Jokioisten kirkkokuoro antaa hengelliset laulajaiset
kirkossa alkaen klo 19. Oli varmistettava, että komppanian vääpeli kirjaa pojalle asiallisen lomamerkinnän,
jottei tämä joudu kärsimään omalle lomalle karkaamisesta. Ihmettelin tovin, miten
tällainen kerrotaan. Viesti oli hämmentävä:
pojan isä oli kuollut. Valtion rahavirta ohenee
lähivuosina ja siksi monen toisen
asteen oppilaitoksen toimintaa joudutaan tarkastelemaan uudelleen.
Hallituksen
sivistyspoliittinen
ministerityöryhmä on istunut alkuviikon miettimässä hallituksen
esitystä, jonka on määrä olla valmiina huomenna. Liikkuvuutta ja modernisaatiota tässä kaipaa meikäläinenkin, joka ehti varusmiesaikanaan
reilu 30 vuotta sitten nähdä Pasista vasta prototyypin Parolannummella toisen panssarivaunukomppanian hallissa yhtä aikaa Valmetin proton kanssa.
Samaisessa vaunuhallissa oli samaan aikaan toinenkin Pasi. Totesin, että ainoa ulkolinja komppaniaan olikin varmasti varattu, sillä yksi ikäluokka oli juuri tuona päivänä vapautumassa intin harmaista.
Silloinhan ei mitään niin modernia kuin kännyköitä tunnettu.
Nainen ilmoitti pojakseen kersantti Kallion (nimi muutettu), jonka sattumoisin tunsin, kaveri samalta aliupseerikurssilta mutta toisesta tuvasta. Tuskin yhdelläkään virastolla on kalusteasiat selvitetty loppuun saakka määrärahapulmista
johtuen. Nyt on kysymys lähinnä siitä, mitä
saadaan siistien seinien sisälle. Meitä muita tämä transformaatio huvitti
kovasti.
Aika ei kultaa kaikkia muistoja eivätkä kaikki inttijutut ole
hauskoja.
Jouduin kerran päivystävän upseerin apulaiseksi esikuntaan
Itsenäinen ja puolueeton Suomi
ei voi olla uhka Venäjälle. Ja jos Suomi on sellaisissa mukana, uhka koskee Suomea. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Suomessa uutisoitiin, miten valtionjohtajat suhtautuivat
Putiniin nuivasti ja hänet ?eristettiin?.
Venäjällä tiedotusvälineet sen sijaan
uutisoivat, että G20-kokous meni Putinilta ihan hyvin. Voimakas pyrkimys kytkeä Suomi Naton rakenteisiin on mitä suurimmassa määrin voiman hakemista Suomen ulkopuolelta.
Mitä tällä tiellä sitten on odotettavissa?
Jos Suomen aluetta voidaan käyttää Venäjää vastaan, tulee Suomesta uhka Venäjän
turvallisuudelle. Tällainen toiminta on suurvaltojen arkipäivää.
Jos Suomen alueelle tuodaan Naton
joukkoja ja asejärjestelmiä, on varmaa,
että Venäjä valmistautuu tuhoamaan ne.
Venäjän puolustusdoktriinissa konflikti Naton kanssa on määritelty ydinasein
käytäväksi sodaksi, joten valmistautumiseen liittyy tämäkin ulottuvuus, mutta
avoin kysymys on, mihin käytännön toi-
miin Venäjä ryhtyisi.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Venäjä ei uhkaa Suomea ellei Suomi uhkaa
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Venäjää. Numero 173172
???Jospa SAK:n viisaat ekonomistit keksisivät näppärän
tuotteen, jota näillä palkoilla
olisi kilpailukykyistä valmistaa.
Suomi nousuun
???Avioliittolaista keskusteltiin lähes kiimaisella kiihkolla.
Talvisodan alkamisesta on 75
vuotta, mutta eihän se kolumnisteja kiinnosta.
Kava
???Jos avioliittokäsityksemme
on perinteinen, katsotaan keväällä tarkkaan ketä äänestämme eli otetaan selvää mikä
ehdokkaan kanta on.
Muutos vielä mahdollinen
???Kirkkoon kuulumattomat, jehovat ja ateistit tms., töihin kirkollisina vapaapäivinä! Kyllä lomapäivät näyttävät kelpaavan.
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
si mopopoikaa kuriin Tölöllä.
Hirmuvirityksillä ajetaan joka ilta keula pystyssä pimeällä tiellä.
Kirkkoon kuuluva
Järjetöntä
???Kiitos kun varoitit peuroista
valoja vilkuttamalla maanantaiiltapäivänä Someron tiellä.
???Kiitos halpabussiyhtiöt, lippujen hinnat ok, en käytä enää
omaa autoa.
Työmatka-autoilija
3 euroa
???Eriarvoisuus jo kunnissakin:
paraspalkkaisilla virkamiehillä
5 vuoden suojatyöpaikka. Maa saa kyllä touhu-
Forssan Lehti on osakkaana
Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa
sisältöä 12 sanomalehdelle.
Lännen Mediaan kuuluvat
Forssan Lehden lisäksi
Aamulehti, Turun Sanomat,
Kainuun Sanomat, Lapin Kansa,
Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa,
Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan
Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva.
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.30,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Voimaan
nojaaminen suhteessa ydinasesuurvaltaan tarkoittaa voiman hakemista Suomen rajojen ulkopuolelta, koska Suomel-
la itsellään ei voi olla sotilaallista voimaa
suurvalta-armeijaa vastaan.
Kun EU-Suomi on sitoutunut unionin
ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, jossa ovat mukana mm. Mikäli Venäjän tarvitsee pelätä vain sitä, että kätteleekö jonkun maan johtaja Putinia jossain
tapaamisessa vai ei. Voimaan nojaaminen suhteessa
Venäjään on Suomelle valtava, pahimmillaan kohtalokas virhe.
Taitoon nojaaminen suhteessa Venäjään tarkoittaa puolueettomuuspolitiikkaa. Siellä on saatu tapettua vasta muutama tuhatta henkeä, kun esimerkiksi Meksikon
huumesodassa kuolee vuosittain 10?000.
Erityisesti meille lähialueen maille olisi
kuitenkin tärkeätä, että Ukrainan tilanne
saataisiin nopeasti rauhoitettua.
della länsimaiden valtionjohtajien murheena, niin he toimisivat paljon kovemmin panoksin kuin nyt. Pääministeri Stubbin sanoin ?puolueettomuus heitettiin ikkunasta ulos?, kun Suomi liittyi
EU:hun. EUSuomi luopui valtiollisesta itsenäisyydestä ja puolueettomuuspolitiikasta. Maat vetäisivät
suurlähettiläänsä pois Venäjältä, samoin
suurimmat firmansa. USA:kin lupasi jo heti alkuvaiheessa, ettei Ukrainan kriisin selvittämisessä käytetä aseita.
Muuten koko Ukrainan kriisi on maailmanlaajuisesti ajatellen melko pieni. Puolueeton Suomi tarvitsee puolustusarmeijan,
jonka tehtävänä on osoittaa, että emme
anna maamme aluetta vieraiden joukkojen käyttöön. Sillä jos G20-maiden johtajat,
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama
etunenässä, todella haluaisivat olla tylyjä Putinille ja jättää hänet huomiotta, niin
eihän häntä olisi kutsuttu silloin kokoukseen laisinkaan.
Nyt se, että hänelle oltiin ?epäystävällisiä?, vaikuttaa pelkältä teatterilta, jolla
nämä vauraiden maiden johtajat kalaste-
Kuvatoimitus 03-4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
levat ääniä ja irtopisteitä omilta äänestäjiltään.
ta edelleen kansainvälisellä pelikentällä
mielensä mukaan.
Jos Venäjän toimet Ukrainassa olisivat to-
On tietysti maailmanrauhan kannalta hyvä, että suuret johtajat käyvät lähinnä
vain sanasotaa. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti)
ja sen jälkeen mielipiteesi. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Tällainen on tilanne nyt. Puolueettomuuspolitiikka
on paras turva Suomelle. Talouspakotteet
nostettaisiin täysin uudelle tasolle ja kaikki kauppa Venäjän kanssa lopetettaisiin
välittömästi.
Mutta koska näin ei ole tehty niin pakko on uskoa, ettei tämä asia ole kovin korkealla länsimaiden agendalla. Tällä kertaa totuus saattaa
olla idässä. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Päätoimittaja Kari Grahn
03-4155 657 tai 050 043 9845
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 570 7432
Toimitussihteerit
03-4155 658, 03-4155 659
Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 03-4155 661
Ami Laaksonen 03-4155 656
Jaakko Leinonen 03-4155 665
Petri Ojanen 03-4155 660
Saija Pennanen 03-4155 650
Johanna Puukka 03-4155 651
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Urheilutoimitus 040 451 8394
Pasi Rakkolainen 03-4155 663
Kai Sandberg 03-4155 662
Länsi ei ole tosissaan?
LUKIJALTA Lehdissä todettiin, miten Venäjän presidentti Vladimir Putin kävi
kääntymässä Australiassa vauraiden G20maiden kokouksessa. Suurvalloilla on se erityinen piirre, että ne voivat halutessaan toimia häikäilemättä omia etujaan ajaen pienempien maiden alueella. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai
nimimerkki. Nyt voi vaikka
lähteä lenkille.
Hymyilyttää
Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Suhde on tärkein siksi, että Venäjä
on suurvaltanaapuri, joka pystyy vaikuttamaan merkittävästi myös oman alueensa ulkopuolella. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
239,50 ?
6 kk
242,00 ?
á 121,00 ?
3 kk
244,00 ?
á 61,00 ?
2 kk
252,00 ?
á 42,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU PE?LA?SU
12 kk
168,00 ?
190,00 ?
6 kk
85,00 ?
96,00 ?
3 kk
44,00 ?
49,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
251,00 ?
6 kk
136,00 ?
3 kk
77,00 ?
1 kk
30,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Sen sijaan Venäjän kanssa ristiriidoissa olevat suurvaltarakennelmat ja sotilasliitot voivat olla uhka
Venäjälle. Suomi voi olla itsenäinen ja puolueeton vain EU:n ja Naton
ulkopuolella.
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Puolueettomuus on pysymistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja hyvien suhteiden rakentamista kaikkiin suuntiin, erityisesti naapurimaihin. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. 02 269 3434
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. JOULUKUUTA 2014
Välttäisin aloja, jotka ovat riippuvaisia julkisesta sektorista, koska
yksi asia on varma, että se tulee kapenemaan tulevaisuudessa.?
Konsernijohtaja Björn Wahlroos uravalinnoista Ilta-Sanomissa
Nojaako Suomi voimaan vai taitoon?
LUKIJALTA EU-jäsenyys muutti merkittävästi maamme valtiollista asemaa. Työt
loppu, km-tehtaalle vain, kuten
muutkin duunarit.
Kyl kehtaa
???Pistäkää virkavalta nuo kak-
???Kyllä lapsen oikeus on rakastava perhe! Oli se sitten
vaikka kaksi isää! Viime ajat
näyttäneet, että heterous ei
lapsen onnen tae!
Pasi
???Lyhyet paljasti, että Forssan
seudulla asuu ennakkoluuloista kansaa: kielletään homojen
lisäksi sitten ulkomaalaiset,
vammaiset ja muut erilaiset.
Ennakkoluuloja
???Uuden kunnan nimeksi historiallinen Porras.
Härkätie
???Kiitos Jokioisten S-marketin
henkilökunnalle avusta!
Pökertynyt vanha rouva
???Anders Borg lienee myös filosofi. Nyt Suomi on sidottu EU:n rakenteilla olevaan ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan.
Puolueettomuudesta luopuminen tapahtui kuin ohimennen. vaihde 03-41?551
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 03-4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 03-4155 608
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 03-4155 610
Yrjö Saraste
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Carita Tulonen 03-4155 620
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 03-4155 606
Minna Aaltonen 03-4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604
Lyhyet
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Neuvostoliiton hajoamisen jälkimainingeissa silloinen Suomen johto tarttui muuttuviin suhdanteisiin ja haki maallemme nojaa ?lännestä?.
Suomen tärkein turvallisuuspoliittinen kysymys on edelleen maamme suhde Venäjään. Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. ydinasevallat Britannia ja Ranska, on kyse voimaan
nojaamisesta suhteessa Venäjään. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2014. Alex pelastaa nyt maan
tuolla raportilla. Suomen ja Venäjän suhde
on nimenomaan Suomelle elintärkeä asia.
Suomi voi turvallisuuspolitiikassaan
nojata joko voimaan tai taitoon
Kultaisella yrittäjäristillä palkittiin Mika Laine. Heidän oma vaikutusvaltansa on suuri, Halava sanoi tiistaina Forssassa pidetyssä
Wahrenin hengessä 200 vuotta ja
200 minuuttia -seminaarissa.
Halava katsoo, että kuluttajakansalaisuus tuo valinnanvapauden ja vapaa-ajan käytännöt työhön. FL
Tupakan myynti
automaateista
loppuu vuodenvaihteessa
Tupakan myynti automaattisista myyntilaitteista loppuu. 6 Uutiset
Toni Nordman
käsityö- ja
teollisuusyhdistyksen
johtoon
Forssan Seudun Käsityö- ja teollisuusyhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Toni Nordman. Työ on yhä enemmän väline, ei enää identiteettiasia. Eerikkilän urheiluopistosta hyvinvoinnin edelläkävijänä
Lääketeollisuus
julkistaa kytköksensä
Lääkeyhtiöt raportoivat pian yhteistyöstään lääkärien kanssa
MIKKO GUSTAFSSON
STT
3 .- 5 .1 2 . Seminaarissa juhlapuheen pitänyt Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö
Erkki Virtanen totesi, että taloudellinen tilanne Suomessa on
erittäin haastava, mutta valoakin
on nähtävissä.
??Bioala on nopein kasvaja, ja
se on Forssassa hyvällä mallilla. W. Lääkeyhtiöt maksavat
lääkäreille esimerkiksi konsulttija puhjapalkkioita seminaareista
sekä kustannuksia koulutukseen
osallistuville.
Vuodesta 2016 alkaen yhtiöiden verkkosivuilla näkyvät palkkioiden arvot, näitä nauttineiden lääkärien nimet ja heidän
työpaikkansa. Vihreän kasvun keskuk-
sen rakentamisesta puhui Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen professori Kari Tiilikkala. STT
KESKIVIIKKONA 3. Kahvitauolla oli tarjolla Wahren-leivoksia.
Seminaarissa A. Lääketeollisuuden
erityisasiantuntijan Jaakko Laurilan mukaan yhteistyö on päivittäistä jo esimerkiksi lääkkeiden
tuotekehitysvaiheessa.
Vuorenkosken mukaan kun-. Rahastonhoitajana jatkaa
Leena Leppä-Lukkala ja sihteerinä Pia Oksa.
Yhdistys toimii Forssan talousalueella käsi- ja pienteollisuuden
sekä rakennus- ja palveluelinkeinojen harjoittajien yhdyssiteenä.
Yhdistyksen jäsenmäärä on jatkanut kasvuaan, tällä hetkellä jäsenyrityksiä on 145. Se on
Forssan seudulle paras tie uuteen
nousuun.
Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari korosti koulutuksen ja kansainvälisyyden merkitystä.
??Meidän pitää katsoa tarpeeksi kauas ja tehdä rohkeita ratkaisuja, jotta saamme tänne uusia
wahreneja. Nimien julkistamiseen tarvitaan suostumus,
mutta ilman lääkärin nimeäkin
yhtiöt aikovat raportoida taloudellisen yhteistyön määrästä.
Suomen Lääkäriliitto kannustaa jäseniään julkistamaan nimensä.
. Toimintasuunnitelman mukaan vuonna 2015 virkistäydytään, tehdään yritysvierailuja, kouluttaudutaan, harrastetaan liikuntaa sekä tehdään opintomatka ulkomaille yritysvierailuineen syys-lokakuussa.
Yhdistyksen jäsenistöstä palkittiin timanttisella yrittäjäristillä Hannele Järvinen sekä Raili ja
Hannu Mäkinen. Yhtiöt julkaisevat
myös niiden lääkärien nimet, joiden kouluttautumista ne ovat tukeneet.
Itsesääntely koskee Lääketeollisuus ry:n jäseniä, jotka hallitsevat 69 prosenttia Suomen markkinoiden myynnistä. Hallituksessa
jatkavat Kari Heinämäki, Petri Okkonen, Juha Heinämäki ja Kauko
Korko. Wahrenin ja
tehtaiden historiasta luennoivat
tekstiilitaitelija Outi Silfvenius
ja diplomi-insinööri Jorma Harjunen. D IG IL E H T I s a !
Is
o n va pa a s T I L u E T Tav
w w w.f o rs s a n le h ti .f i
Lääkeyritykset alkavat pian julkaista tietoja yhteistyöstään terveydenhuollon ammattilaisten
kanssa. Nykyajan menestyneimmät ja
tuottavimmat yritykset ovat niitä,
joissa turha korporaatiohumppa
on jätetty pois. Seudun elinkeinopolitiikka ei
voi lähetä siitä, että kauhistellaan
2-tien kapeutta, vaan tärkeintä
on luoda yhteishenkeä erityisesti poliittisessa päätöksenteossa ja
investoida järkivihreyteen. Automaattisella
myyntilaitteella tarkoitetaan laitetta, josta asiakas valitsee ja johon
hän maksaa tuotteen. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Työ muuttuu, mutta Forssa
Wahrenin juhlaseminaarissa luotiin katsetta tulevaan historiaa unohtam
KATJA ANTTILA
FORSSAN LEHTI
FORSSA Ennen mentiin tehtaan
pillin, tulevaisuudessa yhä enemmän oman pillin mukaan. Myynti
on kielletty vuodenvaihteesta lähtien lakimuutoksella, josta päätettiin vuonna 2010. Sen sijaan työpaikoilla työnteosta on tehty vaikeaa. Tulevaisuudentutkijan ja yritysvalmentajan Ilkka Halavan mukaan työ muuttuu ja siirrymme
tuottajakansalaisuuskaudelta kuluttajakansalaisten aikakauteen,
jossa valinnanvapauden rooli
kasvaa merkittävästi.
??On aika havahtua siihen, että työntekijät pystyvät tekemään
paljon itse. Tulevaisuudessa
y-sukupolvi tulee olemaan supertuottavaa, koska he ovat omaksuneet uudet ja tehokkaammat keinot työntekoon.
Työn muuttuessa Forssalla ja koko
seutukunnalla on mahdollisuus
pysyä muutoksen vauhdissa, jos
TuTusTu
Forssan Lehden
DIGILEHTEEn
vELoITuKsETTa!
Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava sanoo, että nykyajan menestyneimmissä yrityksissä turha korporaatiohumppa on jätetty pois.
niin halutaan. Myös kansainvälisen yhteistyön tekeminen on tärkeä elementti osaamisen kasvattamisessa.
Outi Silfvenius, Ilppo Aaltonen ja Jorma Harjunen saivat seminaarissa
järkivihreät kunniakirjat. Uuden käytännön ansiosta
muut voivat yhä paremmin arvioida toiminnan läpinäkyvyyttä,
kertoo terveyspolitiikan asiantuntija Lauri Vuorenkoski Lääkäriliitosta.
Lääkärien ja lääketeollisuuden
tangoa on syytä tarkkailla kriittisellä silmällä, koska teollisuus
tarvitsee lääkäreitä ja lääkärit
teollisuutta. Tulevaisuuden työntekijät eivät enää asetu hallintoalamaisiksi. Objekteista tulee subjekteja. Kuluttajakansalaistyöntekijä haastaa
vanhat tavat ja käytännöt.
??Kun vapaa-ajalla tehdään jotain työtä, kuten terassin kunnostamista, homma sujuu järkevästi
ja tehokkaasti. Varapuheenjohtajaksi syyskokous valitsi Ville Koiviston.
Hallitukseen uusiksi jäseniksi valittiin Petri Ahola, Mika Lehtonen ja Tapio Lilja. Nuorille pitää luoda selkeitä polkuja, että he löytäisivät paikkansa omassa yhteisössään ja jäisivät rikastuttamaan seutua
Sen tuloksena poliisi
pysäytti iltapäivällä henkilöau-
kattamisvelvollisuudella ei ole
kytköstä pakkoliitoksiin, eihän,
Katainen vannotti.
Risikko kiisti kytköksen jyrkästi.
. Lääkeyhtiöt voivat yrittää vaikuttaa esimerkiksi yleiseen mielipiteeseen
tai tehdä yhteistyötä potilasjärjestöjen kanssa, kertoo lääketieteen etiikkaan perehtynyt lehto-
ri Pekka Louhiala Helsingin yliopistosta.
Louhialan mukaan lääkeyhtiöiden vaikutus näkyy myös tutkimuksessa.
. Miehillä oli yhteensä 27 etsintäkuulutusta. Mielikuvien markkinoinnista
on tullut yhä tärkeämpää. Kunnallisella puolella ei pystyttäisi ylläpitämään lääkäreiden
koulutustasoa vaadittavalla tasolla ilman lääketeollisuuden tukea.
Lääkäreiden ja lääketeollisuuden välisistä kytköksistä on käyty
yhä tiiviimpää keskustelua, mikä
on myös lisännyt itsesääntelyä.
keteollisuuden kytköksistä on lisääntynyt, lääkeyhtiöiden markkinoinnissa on tapahtunut myös
muutoksia.
. JOULUKUUTA 2014
a voi pysyä kyydissä
matta
SEPPO PESSINEN
Kuntien tiukentuvat
taloussäännöt
herättävät epäluuloa
?Eihän vain ole kytköstä pakkoliitoksiin?
SUSANNA JÄÄSKELÄINEN
STT
Eduskunnassa on epäluuloa kuntien kyvystä suoriutua uuden
kuntalain vaatimuksista. Yleisimmin virheitä löytyy
terveystiedotussivuilta, johon on
lipsahtanut jotain markkinoinnillista, Laurila kertoo.. Ei missään nimessä, tällähän
vain yritetään pitää huolta siitä,
että budjetti pitää.
Toinen ihmetystä herättävä seik-
ka uudistetussa kuntalaissa koskee kuntapäättäjien velvollisuutta ilmoittaa sidonnaisuuksistaan.
Lakiin on tulossa velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista, joilla
voi olla vaikutusta luottamus- tai
virkatehtävien hoitamiselle. Osan matka jatkui sitten
vielä vankilaan voimassa olevaa
tuomiota kärsimään. Samaan aikaan leikataan vielä valtionosuuksia.
. Ne luovutettiin Outi Silf-
veniukselle, Jorma Harjuselle, kulttuurineuvos Ulla Nummikoskelle ja Forssa eläväksi ja
kauniiksi ry:n puheenjohtaja
Ilppo Aaltoselle.
lehtikuva
Seminaarin järjestivät Forssan Seudun Kehittämiskeskus
yhteistyössä Forssan kaupungin
ja Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa.
Esimerkiksi yhtiöiden vieraanvaraisuudesta on tullut aiempaa
valvotumpaa.
. Ajelut päättyivät
siihen paikkaan ja miehet lähtivät selvittämään asioita poliisin
kanssa. FL
Kahden miljardin bisnes
???Reseptilääkkeiden myynnin tukkuhintainen arvo oli Suomessa 1,8 miljardia euroa vuonna 2013.
???Itsehoitolääkkeiden myynnin tukkuhintainen arvo oli 250 miljoonaa euroa.
???Euroopassa lääkemyynnin arvo oli 163 miljardia euroa.
???Lääkkeiden tuotekehitysmenot ovat Suomessa 264 miljoonaa euroa.
???Euroopassa lääkkeiden tuotekehitysmenot ovat 30 miljardia euroa.
Lähde: Lääketeollisuus ry
Vaikka avoimuus lääkärien ja lää-
Lääketeollisuus tarvitsee lääkäreitä ja lääkärit teollisuutta.
nallisessa terveydenhuollossa
työskentelevien lääkärien ammattitaito rapistuisi ilman lääkeyhtiöitä.
. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Onhan niin, että alijäämien
Lain koura iski
Somerolla
kertoi toimitusjohtaja Petri Jakonen.
Seminaarin yhteydessä jaettiin myös järkivihreitä kunniakirjoja. Kunnille on tulossa velvoite kattaa tilinpäätökseen kertynyt alijäämä
neljän vuoden kuluessa.
Uudistetun kuntalain lähetekeskustelussa tivattiin kuntaministeri Paula Risikolta (kok.),
miten kunnat voivat suoriutua
tiukennuksista, kun päätösvalta palveluista karkaa kiihtyvään
tahtiin kunnista pois muun muassa sote-uudistuksen myötä. Jos Lääketeollisuuden jäsenyhtiö päättää järjestää flamencoesityksen seminaarin päätteeksi, yhtiölle rapsahtaa etujärjestöltä 10 000?20 000 euron seuraamusmaksu, kertoo Laurila.
Lääkäreille suunnatun markkinoinnin seuraamusmaksuja pohtiva tarkastusvaliokunta on kokoontunut tänä vuonna kuusi
kertaa.
SOMERO Rauhallinen päivä
mahdollisti poliisin aktiivisen liikenteen valvonnan tiistaina Somerolla. Olisi todella tärkeätä, että
eduskunta vielä laajentaisi sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden koskemaan kaikista tärkeimpiä kuntapäättäjiä, eli valtuutettuja, Brax sanoi.
Risikon mukaan nyt keskitytään kaikkein keskeisimpiin valtuutettuihin. Mielestäni tämä on erittäin
hyvä alku.
ton, jossa oli sisällä kolme miestä. Rahoitusta saa siihen, mitä
on helppoa ja suoraviivaista tutkia. Lääkehoitoa on helpompaa
tutkia kuin esimerkiksi psykososiaalista hoitoa. Miten yksittäinen kunta voi
jatkossa huolehtia alijäämän kattamisvelvollisuudesta, kun suurin osa kunnan kustannuksista ja
niitä koskeva päätösvalta syntyy
muualla kuin omassa kunnassa,
kysyi kokoomuksen Mikael Palola.
Risikko lupasi, että kuntien rahoitustilannetta katsotaan kokonaisuutena eli niin, että huomioon otetaan sekä valtionosuuksien leikkaukset että valmisteilla
olevan soten vaikutukset.
Keskustan Elsi Katainen epäili, ettei vain hallituksen silmäkulmassa olisi talousahdinkoon joutuneiden kuntien ajaminen väkisin yhteen.
. Laajennusta on
mahdollista katsoa, kunhan nähdään, miten ilmoitusvelvollisuus
lähtee toimimaan.
. Kun rahoittaja
määrittää tutkimuskohteen, tietoa saadaan rahoittajan päättämältä alueelta.
Lääketeollisuuden valvomassa
mainonnassa yhtiöt tekevät herkimmin virheitä verkossa.
. Velvollisuus koskee muun muassa
kunnanhallituksen jäseniä ja valtuuston puheenjohtajaa, mutta ei
valtuuston jäseniä.
Vihreiden Tuija Brax ihmetteli rajausta sanoen, että esimerkiksi suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat hyvin
keskeisiä vallankäyttäjiä.
. Eikä kuljettajalla
ollut ajokorttia
Pian kaikki
sairaanhoitopiirin ensihoitajat
ovat saaneet tarvittavan koulutuksen.
??Alan ammattilainen oppii sen
todella nopeasti, vakuuttaa koulutuksia vetänyt Mika Kangasmäki.
Triage kertoo
kiireellisyyden
?Luokittelu
perustuu arvoille,
jotka lääkärit ovat
etukäteen
päättäneet ja jotka
on syötetty
ohjelmaan.
Järjestelmässä on
erikseen lapsipotilaan hoidon
kiireellisyyden
arvioinnin työkalut
ikäryhmittäin.?
???Triage on terveydenhoitoalalla yleisesti käytössä oleva termi,
joka tarkoittaa kiireellisyysluokitusta.
???Kiireellisyys tarkoittaa tässä hoidon kiireellisyyttä, eikä sitä pidä
sekoittaa hätäkeskuksen tekemään luokitukseen. Kiireellisyysluokituksen siirtäminen ensihoidon
Mika Kangasmäki
Kiireellisyysluokituksessa arvioidaan, miten nopeita hoitotoimia
potilaan tila vaatii. Kun triage on
tehty, ensihoitaja ilmoittaa Virve-puhelimella päivystyksen sairaanhoitajalle, mihin potilas seuraavaksi ohjataan.
??Tietysti on niitä todella kiireellisiä tapauksia, joissa edes tätä
parin minuutin tietojensiirtoa ei
jäädä odottelemaan. Sellaista ei ole juurikaan muualla Suomessa, Kangasmäki kertoo.
Monia tapauksia varten on tehty luokitus valmiiksi asti, jolloin
aikaa säästyy vielä enemmän. Jos
esimerkiksi potilaalla on olkapää
sijoiltaan, ohjelma antaa oletusasetukset, joiden mukaan päätetään,
pitääkö lääkärin nähdä potilas heti
vai voiko hän odottaa jonkin aikaa.
tehtäväksi vaatisi useimmissa sairaanhoitopiireissä koko logistiikkajärjestelmän uusimista.
??Ohjelma on varsin helppokäyttöinen, ja siitä on tullut hyvää palautetta henkilökunnalta,
kertoo ensihoitopäällikkö Risto
Vesanto.
Vaasassa ensihoitajat ovat tehneet kiireellisyysluokitusta syyskuun alusta lähtien. Esimerkiksi vakavan liikenneonnettomuuden uhrit voidaan siirtää paareilla
suoraan toimenpiteeseen tai ensihoitohuoneeseen, Risto Vesanto kertoo.
Triagessa on neljä vaihtoehtoa
sen mukaan, miten vakavasta tilanteesta on kyse. Kiireellisimmät
tapaukset ovat luokkaa A, ja niissä
lääkärin tulee nähdä potilas heti.
B-triagessa on alle 10 minuuttia
lääkärille, C-triagessa alle kaksi
tuntia ja D-luokituksessa potilaat
voivat odottaa yli kaksi tuntia.
??Toki tilanne voi muuttua kesken kaiken. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Usein ensihoitaja
tekee tarkimman
arvion potilaasta
Ensihoitajan tekemä kiireellisyysluokitus säästää yhden
työvaiheen päivystyksessä ja mahdollisesti myös henkiä.
Ensihoitajan arvio on tarkka, koska hän on viettänyt
potilaan kanssa aikaa jo ennen sairaalaan tuloa.
Nadia Paavola
Päivystyksessä jokainen minuutti
on tarpeen, ja joskus nuo minuutit saattavat pelastaa ihmishenkiä.
Ensihoitajan tekemä kiireellisyysluokitus voi säästää juuri tarvittavat
minuutit, kun sairaalaan tullessa ei
tarvitse käydä vielä yhden hoitajan
kanssa läpi potilaan tilaa ja vointia.
Tällaiseen malliin uskotaan Vaasan sairaanhoitopiirissä. Joissakin käytetään myös useampia järjestelmiä yhtä aikaa. Jos potilaan vointi romahtaa, hänet voidaan siirtää Cluokasta A-luokkaan.
Ensihoidon päällikkö Riato Vesanto näyttää, miten potilaan tiedot syötetään. Samalla
kun päivystyspoliklinikalla otettiin
käyttöön uusi potilaslogistiikkaohjelma, hoitoketjusta myös niistettiin löysää pois kouluttamalla ensihoitajat tekemään kiireellisyysluokitus eli vierasperäiseltä nimeltään triage.
??Ennenkin päivystykseen ambulanssilla tulevan potilaan tilaa toki
tarkkailtiin matkan aikana. Hänellä on
siis eniten tietoa potilaan voinnista
sekä oman havainnoinnin takia että tarkkojen mittaustulosten muodossa, Kangasmäki selittää.
Inhimillisten virheiden mahdollisuus pienenee myös, kun tietoja ei tarvitse siirtää monta kertaa
hoitohenkilöltä toiselle. Järjestelmässä on erikseen
lapsipotilaan hoidon kiireellisyyden arvioinnin työkalut ikäryhmittäin. 8 Uutiset
KESKIVIIKKONA 3. Työ nopeutuu, kun paperien täyttelemisen sijaan tieto siirtyy sähköisesti
yksiköstä toiseen.
jotka lääkärit ovat etukäteen päättäneet ja jotka on syötetty ohjelmaan. Ensihoidon ylilääkärit
ja kenttäjohtajat tapaavat aika
usein toisiaan. Mittaustuloksia saadaan muun muassa verenpaineesta, veren sokeri- ja happipitoisuudesta ja tarpeen mukaan
muistakin toiminnoista. Myös ensihoitaja voisi tehdä luokituksen, kuten Vaasassa on tehty syyskuun
alusta lähtien.
???Ensihoitajan ammattinimikkeellä
työskentelee niin lähihoitajia, sairaanhoitajia kuin ensihoitajaksi
ammattikorkeakoulussa valmistuneita.
???Ensihoitaja tekee töitä sekä sairaankuljetuksessa että sairaalassa.
???Kiireellisen hoidon asiantuntija
arvioi potilaan tilan ja toimittaa
tarvittaessa jatkohoitoon.
Ensihoitaja viettää sairaskuljetuk-
sen kyytiin tulevan potilaan kanssa toisinaan vain kymmenen minuuttia, mutta joskus jopa pari
tuntia, riippuen sairaalamatkan
pituudesta.
Tapahtumapaikalla ja matkan aikana potilasta haastatellaan ja tarkkaillaan hengitystä, verenkiertoa
sekä neurologisia oireita. Ensihoitaja
tekee kiireellisyysluokituksen niiden tietojen perusteella, jotka hän
on hankkinut potilaasta sairaskuljetuksen aikana.
??Ensihoitaja on se, joka on viettänyt potilaan kanssa aikaa jo ennen sairaalaan tuloa. Ambulanssissa mukana ollut ensihoitaja
siirsi sitten tietonsa suullisesti sairaalassa odottavalle triage-hoitajalle, kertaa sairaanhoitaja Mika
Kangasmäki.
Nyt triage-hoitaja voi keskittyä
käveleviin potilaisiin, joita päivystyspoliklinikalla riittää. Siinä vertaillaan
tietoja ja tietysti kopioidaan ideoita, Keistinen sanoo.
Sairaanhoitopiireillä on nyt
käytössään viittä eri ensihoidon
tietojärjestelmää. Hätäkeskus
luokittelee avuntarvitsijat myös
neljään luokkaan sen mukaan,
miten nopeasti potilaan luo pitää
päästä.
???Sairaalassa triagen tekee usein
sairaanhoitaja. Nämä tiedot syötetään sitten suoraan potilaslogistiikkaohjelman triage-työkaluun, joka antaa tulokseksi yhden neljästä triage-luokituksesta.
??Luokittelu perustuu arvoille,
Vaasan mallista voisi ottaa oppia
muuallekin maahan, uskoo lääkintöneuvos Timo Keistinen
sosiaali- ja terveysministeriöstä.
??Hyvistä kokemuksista kannattaa kertoa muihin sairaanhoitopiireihin
Haja-asutusalueilla liikenneyhteydet ovat
ongelma. Järjestäjät saavat
vähemmän valtionrahaa, mutta todennäköisesti hallitus esittää, että
syrjäisiä oppilaitoksia tuetaan rahoituksella.
Nykyisin lukioita on reilut 400.
Opetusalan ammattijärjestön
OAJ:n erityisasiantuntija Olavi
Arra arvioi, että ainakin neljännestä nykyisiä lukioita voi uhata
lakkautus.
Ammatillisen koulutuksen puolella on jo vuosia muodostettu yhteenliittymiä, jotka järjestävät koulutusta useiden kuntien alueella.
Kaikkia toimipisteitä ei varmaankaan voida säilyttää.
Kolmannella esityksellä indeksisäästöistä tehdään pysyviä.. Asianajajalle
parempi englanninkielinen käännös on advocate, sanooAuktorisoidut lakimiehet -yhdistyksen
hallituksen sihteeri Timo Riis-
Asianajajan
ammattinimike
on suojeltu.
Riitaa yritettiin
ensin sopia,
seuraavaksi yhdistys
odottaa kannetta.
Asianajajaliiton yhteydessä toimii itsenäinen ja riippumaton
valvontalautakunta.
Lautakunta muun muassa valvoo asianajajan ammattinimikkeen käyttöä. Lupalakimies on nimityksenä pitkä,
ja sen käyttäminen on kuluttajan
kannalta hankalaa. Yleiset tuomioistuimet kuten käräjäoikeus voivat
antaa rangaistuksen oikeudettomasta asianajaja -tittelin käytöstä.
Alun perin asianajajat pyysivät lupalakimiesten yhdistystä
muuttamaan nimensä keväällä
ja sitten uudelleen syksyllä. Mutta se ei välttämättä tarkoita, että kunnan lukio lakkautettaisiin, vaan että naapurikuntien pitää yhdessä muodostaa
tarpeeksi vahva järjestäjäverkko.
Pieniä lukioita voi olla myös suurissa kaupungeissa. JOULUKUUTA 2014
Minna Hirvelä
Lakimiehet riitelevät
nimen käännöksestä
Asianajajien
mielestä vain he
voivat olla
?attorneys at law?,
lupalakimiehet
voivat mielestään
käyttää
nimikettä myös
Nadia Paavola
Asianajajat haluavat, että lupalakimiesten yhdistys Auktorisoidut
lakimiehet muuttaa nimensä sellaiseksi, ettei se loukkaa asianajajien suojattua ammattinimikettä.
Syynä on yhtäältä se, että auktorisointi on asianajajien mielestään harhaanjohtava ilmaisu, ja
toisaalta se, että lupalakimiesten
yhdistyksen nimen englanninkielinen käännös on ?Authorized Attorneys at Law?.
??Auktorisointi antaa ymmärtää, että yhdistykseen kuuluvilta lakimiehiltä edellytetään jonkinlaista auktorisointimenettelyä.
Attorney at Law -nimikkeen vakiintunut käännös puolestaan on
asianajaja, ja siksi sekin on kuluttajan kannalta hyvin hämmentävää, sanoo Suomen Asianajajaliiton puheenjohtaja Risto Sipilä.
Vasta tänä keväänä perustettu
Auktorisoidut Lakimiehet -yhdistys on täysin eri mieltä ammattinimikkeen käännöksestä
ja käyttämisestä.
??Oikeusministeriön säädös-
sanen.
Asianajajat ja
lupalakimiehet
???Oikeudenkäynneissä saavat
avustaa lakimiehistä vain asianajajat, julkiset oikeudenkäyntiavustajat ja lupalakimiehet.
???Lakimiehistä asianajajia on noin
10 prosenttia. Viimeisimmässä vaatimuksessaan
he pyysivät, että nimi muutetaan
21.11.2014 mennessä.
??Emme ole muuttaneet nimeä
ja seuraavaksi odotammekin asiasta kannetta, Riissanen kertoo.
Kiistan perimmäisistä syistä on
molemmilla osapuolilla oma käsityksensä.
??On hienoa, että lupalakimiehet järjestäytyvät. Jos lähioppilaitos lakkautetaan, opiskelijoiden on vaikeaa
päästä uuteen kouluun, jos liikenneyhteyksiä ei paranneta.
Toinen lakiesitys koskee rahoitusjärjestelmää. Silloin kaupunki on tarpeeksi vahva järjestäjä,
mutta kuntapäättäjien pohdittavaksi jää, onko varaa pitää kunnan
lukioverkko entisellään. Syntyy mielikuva, että yhdistyksen jäsenet käsittelevät ainoastaan lupa-asioita,
arvioi puolestaan Auktorisoitujen
Lakimiesten Riissanen.
Lupalakimiehen nimi juontuu
viime vuoden alussa voimaan tulleeseen lakiin, jonka mukaan oikeudenkäyntiavustajana voi toimia vain siihen luvan saanut.
Toisen asteen koulutuksen
lakiesitykset julki torstaina
Pienten kuntien
pitää alkaa tehdä
yhteistyötä, jotta
ne pystyvät
järjestämään
lukio-opetusta.
Hannamari Ahonen
logistiikkajärjestelmän triage-työkaluun.
Hallitus antaa esityksensä toisen
asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistuksesta
torstaina. Koulutuksen
järjestäjien pitää hakea uusia jär-
jestämislupia ensi syksynä. Kaikkiaan heitä on
noin 2000.
???Asianajajalta edellytetään: lakimiestutkintoa (OTM, ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto), vähintään neljän vuoden
oikeudellista työkokemusta, erillistä asianajajatutkintoa ja vuotuisen täydennyskoulutusvelvollisuuden täyttämistä.
käännöksissäkin attorney -nimike näyttää vakiintuneen käännökseksi käsitteille asiamies ja oikeudenkäyntiavustaja. Opetusministeriö päättää vuonna 2016,
kenelle se järjestämisluvat myöntää ja lait astuvat voimaan 2017.
Koulutuksen järjestäjille asetetaan
kriteerit, jotka niiden pitää täyttää,
niin että niiden on mahdollisuus
saada järjestämisluvat.
Uudistuksen tavoitteena on ollut
saada taloudeltaan ja henkilökunnaltaan vahvempia järjestäjiä. Opetusministeriö ei päätä yksittäisten
oppilaitosten kohtalosta.
Käytännössä lak i tarkoittaa sitä,
että alle 10?000 asukkaan kunnan
on vaikeaa saada yksin järjestämislupaa. Asianajajan
nimike on kuitenkin suojattu, ja
sen käytön valvonta on kuluttajan
etu, sanoo Asianajajaliiton Sipilä.
??On järkyttävää, että jokin taho voi yksin päättää, mitä englanninkielistä käännöstä ammatinharjoittajat voivat käyttää. Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) johtama
sivistyspoliittinen ministerityöryhmä pääsi pitkän väännön jälkeen
sopuun lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, kansalais- ja kansanopistoja koskevista lakiesityksistä.
Yksi lakiesitys koskee oppilaitosten järjestäjäverkkoa. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3
Johtokuntaan valittiin
lisäksi Jari Haake, Kirsti Heinilä,
Jari Vainio, Emmi Lintonen, Vesa Niininen, Kaisa Lepola ja Jarmo Mäkilä.
Piirikokousedustajiksi valittiin
Kaisa Lepola, Emmi Lintonen, Eino Järvinen ja Vesa Niininen, varalle Kaija-Leena Niemi, Jari Haake, Jarmo Mäkilä ja Lea Mäkelä.
Naispiirikokousedustajiksi valittiin Emmi Lintonen, Kirsti Heinilä, Kaija-Leena Niemi ja Lea Mäkelä, varaedustajiksi Tarja Rajahalme-Tahvanainen, Kaisa Lepola, Anita Joenpalo ja Maaret Lahtinen.
Nuorten kotkien piirikokousedustajiksi valittiin Emmi Lintonen ja Maaret Lahtinen. STT
Tuija Brax lähtee
Sydänliiton
pääsihteeriksi
Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax on valittu Suomen Sydänliiton pääsihteeriksi. Koivisto paljastaa ensi vuoden teemankin.
. Se ei ole läpihuutojuttu, vaan vaatii yleensä
ison debatin ja äänestyksiä, Silfvenius-Pura nauraa.
jaettu Forssan seudulla jo useana vuonna. Se on alkanut julkisena kansalaiskeskusteluna, eikä sellaista ole minusta syytä eikä tarvetta padota.
Mäkisen mukaan keskustelua
tulee käydä useilla foorumeilla
ja myös muualla kuin kirkon virallisissa elimissä, sillä asia koskettaa niin monia ihmisiä.
Arkkipiispa huomauttaa, että evankelisluterilaiselle kirkolle läheiset kirkot ovat käyneet
samanlaista keskustelua, kun
yhteiskunnat niiden ympärillä
ovat muuttaneet avioliittokäsityksiään.
. nyt myös mielenterveysteko-tunnustuksen voimalla. On hyvä, jos keskusteluun
voidaan lähteä avoimesti ilman,
että polun pää on jo tiedossa,
samalla muistaen, että kirkon
nykyinen avioliittokäsitys ja
-käytäntö on olemassa ja jatkuu.
Samaa sukupuolta olevien avio-
liitto-oikeus on ihmisiä syvästi koskettava asia ja siksi reaktiot ovat olleet voimakkaita, Mäkinen sanoo. Orpo neuvotteli
tiistaina asiasta puhelimitse EU:n
maatalouskomissaarin Phil Hoganin kanssa.
Orpo kertoo ministeriön tiedotteessa, että komissiolla ja Suomella on nyt yhteinen näkemys maidon hintaan vaikuttavista tekijöistä ja siitä, kuinka paljon Venäjän
tuontikielto on hintaa alentanut.
Yhteisymmärrystä ovat avittaneet
Suomesta toimitetut uudet tiedot,
joiden pohjalta komissio nyt analysoi tukiehtojen täyttämistä.
. Orpo
ja Hogan tapaavat seuraavan kerran EU:n maatalous- ja kalastusneuvoston kokouksessa joulukuun
puolivälissä. Valintaraadissa istuu viitisentoista psykologia, joista suurin osa työskentelee hyvinvointikuntayhtymässä. Se on suuret amerikkalaiset.
Mykkäelokuvafestivaalien festivaalijohtaja Ville Koivisto pokkasi mielenterveys
mi, Anja Laurila ja Anna-Maria Silfvenius-Pura.
?Kansalaiskeskustelua
ei ole syytä padota?
Arkkipiispa Mäkinen: Aika kirkon avioliittokeskustelulle on nyt
SALLA SALMELA
STT
Aika käydä keskustelua kirkon
avioliittokäsityksestä on nyt.
Näin kokee evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen.
Matkoilta palannut arkkipiispa sanoi tiistaina STT:lle, että
käytännössä keskustelu on jo alkanut.
. Talkooporukka on todella
sitoutunutta ja he ansaitsevat
hatunnoston. Kirkkojen osalta se on tarkoittanut, että paneudutaan
kirkon avioliittokäsitykseen ja
avioliittoteologiaan.
Sisarkirkot ovat päätyneet
keskenään erilaisiinkin lopputuloksiin.
Keskustelua ei Mäkisen mukaan tarvitse pelätä. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mykkikset mielenterve
15-vuotias festivaali valittiin vuoden mielenterveysteoksi
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
logienkin mukaan todettu monessa yhteydessä terveyttä ja
hyvinvointia edistäväksi.
FORSSA Luovaa hulluutta, ennakkoluulottomuutta ja talkoohenkeä tarvittiin 15 vuotta sitten, kun Forssassa järjestettiin
ensimmäisen kansainväliset
mykkäelokuvafestivaalit. Hän on myös perustuslakivaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen. Palkintoa vastaanottamassa ollut festivaalijohtaja Ville Koivisto ei pidä elokuvan ja
mielenterveyden yhteyttä lainkaan kaukaa haettuna.
. 10 Uutiset
Orpo toivoo
maitokiistan
ratkeavan
ennen joulua
Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) toivoo, että kiista
Suomen maitotuista ratkeaa vielä ennen joulua. Vaikka tapahtuma on tunnelmaltaan kotoinen, on rima ja taso korkealla, Anna-Maria Silfvenius-Pura sanoo.
Mielenterveystekopalkinto on
Lounais-Hämeen psykologit valitsivat mykkäelokuvafestivaalit
Forssan seudun tämän vuoden
mielenterveystekopalkinnon
saajaksi. Brax on ollut kansanedustaja vuodesta 1995. Elokuvat on paikka, johon
mennään rentoutumaan ja hakemaan pakoa arjen rutiineista.
Palkinto lämmittää mieltä. Brax oli vihreiden
puheenjohtaja vuosina 1995?97.
Suomen Sydänliitto on kansanterveys-, potilas- ja edunvalvontajärjestö, jolla on yli 70 000 henkilöjäsentä, 17 alueellista sydänpiiriä ja lähes 250 paikallisyhdistystä. Erojen kiihtymiseen voi toki olla monia syitä ja lumipalloefektiä.
Eduskunta äänesti perjantaina tasa-arvoisen avioliittolain
puolesta. Hän kertoi jo
syksyllä, ettei aio asettua ehdolle
enää ensi kevään vaaleissa.
Entinen oikeusministeri Brax ei
ole tällä hallituskaudella ollut puolueensa näkyviä ykkösnimiä, mutta johtaa eduskunnan tarkastusvaliokuntaa. Osoitus tästä on
hänen mukaansa muun muassa
kirkosta eroamisten nousu.
. Festivaalin takana olevat ihmiset ovat rohkeita. Muutokset
vaativat kirkossa merkittävää
yksimielisyyttä, Mäkinen muistuttaa.
. Varapuheenjohtajaksi syyskokous valitsi Kaija-Leena Niemen. Hän aloittaa
tehtävässä ensi vuoden alussa, Sydänliitto kertoi tiedotteessaan tiistaina. Koska EU:n budjettiprosessi on kesken, tukitoimiin käytössä olevasta rahamäärästä ei ole
vielä selvyyttä, Orpo toteaa. STT
Järvinen jatkaa
Forssan työväenyhdistyksen
johdossa
FORSSA Eino Järvinen jatkaa
Forssan työväenyhdistyksen puheenjohtajana. FL
KESKIVIIKKONA 3. On
mukava, että vuosia töitä tehnyt talkooporukka saa kunniaa.
Yksi ihminen ei tosiaankaan tee
festaria, vaan jokaisen apu on
ollut korvaamatonta.
Yhdessä tekeminen ja kulttuurin harrastaminen on psyko-
. Viime vuosina psykologit ovat palkinneet tunnustuksella muun muassa Forssan
Kalaveikot, Jokioisten eläinsuojeluyhdistyksen ystäväeläintoiminnan, Tammelan metsäeskarin ja vapaaehtoisen vanhustyön.
?Yksi ihminen ei
tosiaankaan tee
festaria, vaan
jokaisen apu
on ollut
korvaamatonta.?
FESTIVAALIJOHTAJA VILLE KOIVISTO
Ville Koivisto ja muu Mykkäelo-
kuvafestivaalien väki suunnittelee parhaillaan tulevan vuoden
festareita . Samoja elementtejä on tarvittu myös
jokaisena vuotena sen jälkeen,
kun tapahtumaa on kehitetty ja
viety eteenpäin.
Lounais-Hämeen psykologit
toivovat, että samanlaista henkeä riittäisi myös muilla elämänaloilla aikana, jolloin jatkuva muutospaine koettelee yhteisöä.
. Viikonloppuna evankelisluterilaisen kirkon jätti
noin 13 000 ihmistä.
Osa eronneista ilmoitti eroakirkosta.fi-sivuston mukaan
eronsa syyksi juuri arkkipiispa
Mäkisen Facebookissa julkaiseman kannanoton, jota moni piti
homoliitoille liian myönteisenä.
Eduskunnan äänestystä edeltäneessä Facebook-päivityksessään arkkipiispa kirjoitti, että. Tämä on
meille todella hauska tapahtuma, kun kokoonnumme kerran
vuodessa yhteen valitsemaan
palkinnon saajaa
Tapauksessa vaikeasti kehitysvammainen potilas joutui
odottamaan kiireellistä hammashoitoa viikkoja, mikä aiheutti hänelle kipua ja kärsimystä.
Oikeusasiamies Petri Jääskeläi-
nen antoi myös huomautukset sairaanhoitopiirille ja Kanta-Hämeen
keskussairaalan erikoishammaslääkärille. Tuulispää
tarjosi Jenniferille paikan sen loppuelämäksi.
??Jennifer on rauhallinen, ystävällinen ja utelias lehmä, joka saa
viettää nyt leppoisia päiviä pihatossa yhdessä Tuulispään muiden nautojen kanssa, kertoo Tuulispään perustaja Piia Anttonen.
??Tuulispää kiittää Animaliaa
sekä merkittävästä lahjoituksesta että tulevasta yhteistyöstä. Animalia tukee Tuulispäätä taloudellisesti merkittävällä kertaluontoisella lahjoitussummalla, auttaa Tuulispäätä varainhankinnassa sekä opastaa ja
tukee Tuulispään kehittymistä sekä tulevaa toimintaa.
Tuulispään eläimet tulevat
puolestaan näkymään Animalian
kampanjoissa.
??Tuotantoeläinten turvakotina
toimiva Eläinsuojelukeskus Tuulispää tarjoaa mahdollisuuden
tutustua tuotantoeläiminä tavallisesti käytettäviin eläimiin yksilöinä, persoonallisine ja lajityypillisine piirteineen. Palkitsemassa Sanna Nummi (vas.), Riitta Lehtimäki, Päivi Kotinie-
lehtikuva
Perussuomalaiset esittää hallitukselle epäluottamuslausetta. Silloin
aiheena olivat lapsiperheiden tuen leikkaukset.
Oikeusasiamies vaatii
potilaalle hyvitystä
hammashoidon
laiminlyönnistä
STT
Arkkipiispa Kari Mäkinen patistaa käymään avioliittokeskustelua useilla eri foorumeilla.
kirkolla olisi tasa-arvoisen avioliittolain voimaan tullessa kolme vaihtoehtoa.
Kirkko voi jatkaa entiseen
malliin eli vihkiä vain eri sukupuolta olevia pareja, muuttaa
avioliittokäsitystään tai luopua
vihkimisestä kokonaan.
Tiistaina Mäkinen sanoi, että on liian aikaista arvioida, mikä vaihtoehdoista olisi todennäköisin.
Eduskunnan oikeusasiamies vaatii Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriä hyvittämään potilaalle tämän
kokemat perus- ja ihmisoikeuksien
loukkaukset. JOULUKUUTA 2014
e yden asialla
Seppo Pessinen
Animalia ja
Tuulispää
yhteistyöhön
FORSSAN LEHTI
Eläinsuojeluliitto Animalia ja Somerolla sijaitseva Eläinsuojelukeskus Tuulispää ovat aloittaneet
yhteistyön. Toiminnan jatkuvasti kasvaessa tarvitaan keskuksen kehittämiseen
enemmän työtunteja. Tuulispäässä
tehdyn työn avulla voimme nähdä, millaisten eläinten hyödyntämiseen nykyinen elintapamme perustuu ja miettiä, millainen
voisi olla eettisempi eläinsuhde,
toteaa Animalian toiminnanjoh-
taja Salla Tuomivaara.
Animalia toimii myös Tuulispääs-
sä asuvan Jennifer-lehmän kummijärjestönä. Jennifer on maitotilalle syntynyt lehmä, josta ei kuitenkaan ollut maidontuottajaksi
sen pienen koon takia. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Animalian tuki on Tuulispäälle erittäin
tärkeää, Anttonen kommentoi.
Animalian tuki Eläinsuojelukeskus Tuulispäälle on mahdollistunut Animalian saamien testamenttilahjoitusten ansiosta.
Perussuomalaiset
mittauttaa hallituksen
luottamuksen
STT
tekopalkinnon Lounais-Hämeen psykologeilta. Potilas sai elokuun alussa 2013 lähetteen hammashoitoon
keskussairaalaan, mutta hän pääsi
hoitoon vasta syyskuun puolivälissä. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Puolue ei hyväksy tapaa, jolla hallitus
esittää Suomen osallistuvan euroalueen yhteisvastuulliseen kriisinratkaisurahastoon.
Hallitus on puolueen mukaan
jättänyt väliin kriisirahaston kokoluokan vaatiman parlamentaarisen käsittelyn.
Suomen osuus suunniteltuun 55 miljardin euron kriisira-
hastoon on 1,2 miljardia, mutta
maamme osuus voi perussuomalaisten mukaan nousta tuosta selvästi.
Eduskunnan on määrä äänestää hallituksen luottamuksesta
perjantaina.
Hallituspuolueilla on eduskunnassa pienin mahdollinen, 101
paikan enemmistö.
Perussuomalaiset ja keskusta
esittivät hallitukselle epäluottamusta myös viime viikolla. Oikeusasiamiehen mukaan hoitotarpeen arvioinnissa tehtiin monia virheitä eikä potilaan oikeus
perustuslain turvaamiin terveyspalveluihin tai ihmisarvoiseen kohteluun toteutunut.
Perusporilainen Leena Öfversten päätyi vastaavaan tilanteeseen kolme vuotta myöhemmin
MTT:n toisen vaiheen muuton
yhteydessä.
Heistä tuli muuton myötä myös
naapureita, jotka totesivat aktiivisen kuvataiteen tekemisen lapsuus- ja nuoruusvuosiensa yhteiseksi nimittäjäkseen.
??Vanhan maalausharrastuksen elvyttäminen Jokiläänin kansalaisopiston siipien suojassa
auttoi kotoutumista. Määrärahoissa on huomioitu säästöistä aiheutuva 2,7 prosentin
vähennys yksikköhintoihin ja 1,1
prosentin indeksikorotus.
Valtionosuuden piiriin ei hyväksytty uusia teattereita, orkestereita eikä museoita.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ehdotus valtionosuuksista toteutuu, jos eduskunta hyväksyy
sen osana vuoden 2015 talousarvioesitystä. STT
JOKIOINEN Kuinka umpisavolainen ja perusporilainen sattuivatkaan eksymään Lounais-Hämeeseen. Monitasoisesta tarinasta riittää mietittävää.
Säästöt
pienentävät
teattereiden
ja museoiden
valtionosuuksia
Teatterit, museot ja orkesterit
saavat ensi vuonna hieman aiempaa vähemmän valtionosuuksia.
Kulttuurilaitosten valtionosuuksista on päättänyt kulttuuriministeri Pia Viitanen (sd.).
Teatterit saavat toimintaansa
ensi vuonna 53,8 miljoonaa euroa. Katri Saijonkari-Pahkala ja Leena Öfversten
ovat ripustaneet esille yhteensä
32 työtä, lukumäärältään lähes
tarkalleen puolet ja puolet-periaatteelle jakautuneena.
Kokonaisuus muodostaa samalla heidän ensimmäisen yksityisnäyttelynsä, vaikkakin yhteisen sellaisen. Vakuuttavia
päänavauksia uuden tekniikan parissa molemmat.
Katri Saijonkari-Pahkalan tuoreimpiin kuuluvista teoksista huo-
mio kiinnittyy muassa kahteen
Kartanon puistoa talvisessa kuvauksellisuudessaan tutkailevaan akvarelliin. Orkesterit saavat runsaan
20,8 miljoonaa euroa ja museot
noin 35,7 miljoonaa euroa. Nykytilannetta voi luonnehtia vaikkapa niin sanottujen ruuhkavuosien synnyttämän taiteellisen patoutuman purkamisvaiheeksi.
??Nyt eläkeläisenä kummallakin on enemmän aikaa tälle rakkaalle harrastukselle ja kuvia syntyy tiuhaan tahtiin, he ilmaisevat
ajatuksen.
Omaa kieltään kuvataiteelle omistautumiseen liittyvästä uudistumisesta puhuvat Leena Öfverstenin
näyttelyyn ripustamat metalligrafiikkatyöt. No, se että miestensä mukana tietysti, kun kerran naisista
on kysymys, tarjoaa toki yhden
ja tässä tapauksessa ihan perustavanlaatuisen vastauksen. Vallu on itse parantanut tapansa ja jättänyt rosvoilun taakseen. Tätä ennen yleisölle on tarjoutunut näytettä heidän
taiteestaan Jokioisten Tapuliryhmän kesänäyttelyssä sekä Jokiläänin kansalaisopiston kevätnäyttelyssä.
Leena Öfverstenin Elonkierron Alfred rouvineen -öljyvärityö on syntynyt palettiveitsellä.
Leena Öfversten (vas.) ja Katri Saijonkari-Pahkala ovat ripustaneet Galleria Pelkoseen kimpassa ensimmäisen yksityis
Jokilääniin juur
Pensseli yhdistänyt paikkakunnalle muuttaneita jo yli k
Esillä oleva Juurtumista Jokilääniin -katselmus muodostaa läpileikkauksen kaksikolta Jokiläänin vuosina syntyneestä taiteesta. 12
KESKIVIIKKONA 3. Niissä kuvataitelijalle aina haasteellinen lumihanki henkii
hienovaraisessa valojen ja varjojen
sävyissään reilujen pakkaslukemi-
Katri Saijonkari-Pahkala: Kartanonpuistoa pakkasella -vesivärityö.. Kirjassa hän käy
tapaamassa vankilakavereitaan
ja selvittää miten he ovat pärjänneet vapaalla jalalla.
Petra Heikkilä on taidokkaasti
päässyt sisälle vankilamaailmaan
ja löytänyt totuudensiemeniä
monista ilmiöistä. Petran kuvat
ja vallumaiset riimit koskettavat
monia, myös aikuisia. Siinä sym-
paattinen pöllö poseeraa kahtena
samasta laatasta eri sävyiseksi vedostettuna versiona. Varsinkin
siinä vaiheessa, kun pohdiskelu
laajenee aiheeseen luonnollisesti
liittyvänä kotoutumisen puolelle,
vastaus saa myös muita sävyjä.
Tässä tapauksessa yhteiseksi kotoutumisen edistämisvälineeksi osoittautuu pensseli. Niitä on syntynyt hänen
vuosi sitten syksyllä Wahren-opistossa käynnistyneiden kurssiopintojen siivittämänä.
Yleisö pääsee Pehkosen näyttelyssä tutustumaan muun muassa Leena Öfverstenin ensimmäiseen grafiikkatyöhön. Harrastuksen aktiivisuus on
peilannut elämänvaiheita. Ensin maalasimme öljyväreillä ja nyt myöhemmin vesiväreillä, jokioislaistuneet toteavat.
Pastelliliitujakin tuli kokeiltua.
??Ne tahtoivat kylläkin levitä
paperin lisäksi välillä myös käsiin eikä hommasta aina selvinnyt edes puhtain kasvoin.
Todistetta kaksikon kuvataide-
harrastuksesta on tarjolla Jokioisten Tietotalolla sijaitsevassa
Galleria Pehkosessa. Näin
aukottoman yksinkertaisesti asia
ei kuitenkaan selity. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Kulttuuri
ERKKI KURONEN
Vallun kuutamokeikka.
Heikkilältä
onnen avaimia
lapsille
FORSSAN LEHTI
Forssalaissyntyisen kuvataiteilijan ja kirjailijan Petra Heikkilän
ja Vankilamuseon yhteistyönä on
syntynyt kuvakirja, joka tarjoilee rivien välissä onnen avaimia,
hienovaraista tapakasvatusta pienimmille.
Onnen avaimet -kirjan pääosassa on Vankilamuseolla jo aikaisemminkin seikkaillut Vallu Vankilarotta. Umpisavolaisen Katri SaijonkariPahkalan juurtuminen Jokioisille alkoi vuonna 1978, kun aviomies sai tutkijan paikan Maitotalouden tutkimuslaitoksesta
Nyt työ vastaa alkaa ja suunnitelmat muuttuvat tästä paljonkin
toisessa vaiheessa. Museo on kiinni 6.12.
???Wahren 200 vuotta juhlailta
10.12. Museo on avoinna ti?to 12?
18; pe?su 12?16. Kopisto on kirjoittanut
musiikin muun muassa Risto Jarvan kolmeen menestyselokuvaan,
joista viimeiseksi jäi juuri ennen
ohjaajan kuolemaa valmistunut
Jäniksen vuosi.
Uusi Popsi porkkanaa -äänite
on myynnissä Anttilan ja Citymarketin valikoimissa.
???Pianistien soittajaiset to 4.12. Forssan museossa
Forssan historiaa esittelevä näyttely. Wahrenista ja on musiikkiohjelmaa. Vuoden 1979
alkuperäisversiosta varsinkin koko levyalbumin nimikkokappale
Popsi popsi porkkanaa nousi koko kansan omakseen ottamaksi
menestykseksi, jonka suosio on
kestänyt sukupolvien vaihtumisen.
Kultalevyn edellyttämän
25?000 kappaleen myyntimäärän
???Katri Saijonkari-Pahkalan ja Leena Öfverstenin taidenäyttely on
esillä Jokioisten Tietotalon Galleria Pehkosessa 19.12. Osa toimistoista operoi monessa maassa.
. Näyttely on avoinna
kunnanviraston aukioloaikoina.
koina kuullaan vankkaa ammattilaiskaartia.
Ammatikseen klarinetin ja saksofonin soiton opettajana toimiva
Markku Kopisto toteaa uustallenteen toteuttavan pitkään mielessä itäneen ajatuksen ja täyttävän
myös laadultaan kaikki odotukset.
Hän on tullut tunnetuksi myös
menestyksekkäänä elokuvasäveltäjänä. Wigleyn mukaan enemmistö
on sangen tuoreita ja raikkaita tuttavuuksia.
Tuomaristo on käsitellyt työt nimettöminä rekisteröintinumeroiden perusteella. la 6.12. Forssan museo, Wahreninkatu 12. www.forssanmuseo.fi.
Aulagalleriaan on vapaa pääsy.
???Kirjavan Kankaan Kaupunki -pe-
Popsi popsi porkkanaa-tallenne
saavutti vuonna 1988. Vaikka kuuden finalistin nimet on nyt julkistettu, eivät tuomarit ennen voittajan valintaa vieläkään tiedä, mikä työ on kenenkin.
Guggenheim-säätiön johtaja
Richard Armstrong sanoo olevansa hiukan yllättynyt siitä, että jatkoon päässeissä ei ole suomalaisia
Porkkanaa popsitaan uudessa ääniteversiossa
ERKKI KURONEN
snäyttelynsä.
kökulmia välttäen houkuttelevina
innoituksen lähteinä.
Urjalassa lapsuus- ja nuoruusvuotensa viettäneen ja Forssassa soitto-oppia ammentaneen muusikko-säveltäjä Markku Kopiston menestyksekkäitä lastenlauluklassikoita pääsee kuuntelemaan päivitettyinä äänityksinä. He seuraavat tehtävässä alkuperäisäänitteen aikana samaisessa oppilaitoksessa musiikkitaitojaan kartuttaneita edeltäjiään. Esittää Teatteriyhdistys
Tuntematon.. Etsimme töitä, joissa on ymmärretty, että olemme uuden kynnyksellä. -juhlanäyttely, 5.12.?31.12.2014. JOULUKUUTA 2014
Lounais-Hämeen kulttuuritapahtumat
osoitteessa www.forssanlehti.fi.
Ilmoita kulttuuririennot osoitteeseen
ilmoituskonttori@forssanlehti.fi
Tapio Tuomela
Guggenheim-finalistit luovat
omaperäisiä julkisia tiloja
STT
Veistoksellisia torneja, katedraalimaisia sisäpihoja, kävelysiltoja, satamapromenadeja ja leijuvia näyttelytiloja. Aulagalleria on kiinni 6.12. asti.
kulttuurikalenteri
urtuneita
kolme vuosikymmentä
en ja orastavan kevään tunnelmia.
Näyttelytöiden aiheet kielivät
taiteilijoiden juurtuneen Jokilääniin onnistuneesti. Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun loppusuoralle yltäneet ehdotukset haastavat ajattelemaan, mitä kaikkea tulevaisuuden museo voi olla. Tätä mieltä on
kansainvälinen tuomaristo, joka ei
kelpuuttanut loppusuoralle suomalaisia suunnittelijoita nimettöminä käsittelemiensä ehdotusten
joukosta.
Kuusi kärkiehdotusta tulevat
Australiasta, Britanniasta, Espanjasta, Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä ja Yhdysvalloista. klo
19.00 Wahren-salissa, Kehräämö,
A-porras, 3.krs.
???Kevyen musiikin konsertti ma
8.12. Avoinna ke, pe, ja su klo
13?17. Rahoitus on auki, mutta säätiö odottaa
saavansa ainakin suurimman osan
Suomen valtiolta, jos museo päätetään kilpailun jälkeen rakentaa.
Kilpailijoilla on nyt kuusi kuukaut-
ta aikaa työstää suunnitelmansa
siihen kuntoon kuin tuomaristo
haluaa. klo
18.00 Tehtaankoululla
???Juurtumista Jokilääniin. Nämä kuusi herättivät
meissä tunteita, sanoi tuomariston
puheenjohtaja Mark Wigley.
Mikään ehdotuksista ei ole Wigleyn mukaan toteuttamiskelpoinen sellaisenaan, mutta kaikissa
on potentiaalia.
. Vapaa pääsy.
Jokioisten Kartanon omenatarha -öljyvärityö edustaa Katri SaijonkariPahkalan varhaisinta Jokiläänin tuotantoa.
???Axel Wilhelm Wahren 200v. klo 18.00 musiikkisalissa,
Kauppakatu 17
???Kitaristien joulusoitto ti 9.12. Ensimmäiseksi he tulevat
Helsinkiin tutustumaan Eteläsataman tonttiin tammikuussa ja sen
jälkeen valmistavat pienoismallit
maaliskuuhun mennessä.
. Katri
Saijonkari-Pahkalan ja Leena Öfverstenin taidenäyttely Jokioisten Tietotalon näyttelytila Pehkosessa 19.12. Taustalla soittavina muusik-
rusnäyttely. Aulagalleria on avoinna ti?to 12?18;
pe?su 12?16. Markku Kopisto on säveltänyt päivitettynä
versiona nimekseen Popsi porkkanaa saaneen äänitteen kaikki 22
laulua. klo 18 Forssan Työväentalon musiikkisalissa, vapaa pääsy.
Juhlaillassa luennoi FT Jouni Yrjänä A. Lisätietoja
tapahtumasta: www.forssa.fi.
???Tammelan kunnantalon näyttelytilassa on esillä Olavi Tammisen
maisemamaalauksia ajalla 1.12?
19.12.2014. Pitää säilyttää oman suunnitelman vahvuus, mutta ottaa
myös tuomareiden ohjeet huomioon, sanoo tuomariston suomalaisjäseniin kuuluva professori Rai-
ner Mahlamäki.
Mahlamäen mukaan finalisteja yhdistää uuden ajattelun lisäksi
ympäristötietoisuus. Kulttuuri 13
Forssan Lehti | KESKIVIIKKONA 3. Ne hyödyntävät kyseisen paikan henkeä. Avoinna arkisin klo 7.30 - 16.15.
???Kaihon sävelet -konsertti Jokioisten Tietotalossa, Humppilantie 9 A. klo 9.00. Sovituksista levyllä vastaavat alansa nykyhuippuihin lukeutuvat Teemu Aitoaho sekä Robi de
Godzinsky Tero Hiltusen VLMediasta toimittua tuottajana.
Laulullisista tulkinnoista uutuudella pitävät huolen Kauniaisten
musiikkioppilaitoksen nykyiset
oppilaat. Jokioisten pellot, metsät, Kartanon ympäristö,
Loimijoki ja Elonkierto näyttäytyvät monesti tavanomaisimpia nä-
???Kenttäpostijoulukortteja ym.
Markku Tuomolan kokoelmista.
Forssan Luonnonhistoriallinen
Museo. Näyttely on joulukuun loppuun saakka.
???Enteet ja ennustukset Koiramäen tapaan esillä Näyttelytila Vinkkelissä (Wahreninkatu 4, Forssa)
31.12.2014 saakka. W. Ehkä jostakin
näistä ehdotuksista syntyy jotain
kaunista ja erityistä Helsinkiin.
Amerikkalainen Solomon R.
Guggenheim -säätiö on arvioinut
museon rakennuskustannuksiksi
noin 130 miljoonaa euroa. Voittaja palkitaan 100
000 eurolla ja viisi muuta finalistia
55 000 eurolla.
Mahlamäki ei tunne loppusuoral-
le yltäneitä toimistoja entuudestaan. klo 15 ja su 7.12.
klo 13. Toinen vaihe on kilpailijoille
vaikea. Avoinna ma?
to 11?19, pe ja aatot 11?17 sekä la
10?14. saakka. Lisätietoa tapahtumasta: www.forssa.fi.
???Wahren-patsaan kukitus Kehräämöllä 10.12. Moni
arkkitehti on lisäksi miettinyt kestävää kehitystä, jotkut jopa hiilijalanjälkeä.
Voittajatyö julkistetaan kesäkuussa 2015
Pääministerin tehtävänä on
saada enemmistö politiikkansa
Tyhjää äänestäminen ei
tavatonta Ruotsin parlamentissa
???Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama hallitus aloitti
Ruotsissa 3. Sen vuoksi ruotsidemokraatteja on kehotettu äänes-
tämään tyhjää, kun hallituksen ja
porvarien budjetteja punnitaan.
Tähän ruotsidemokraatit eivät kuitenkaan suostuneet.
. Luottamusta punnittaessa riittää, että enemmistö ei äänestä vastaan.
???Tyhjää äänestäminen onkin osa Ruotsin politiikan konsensuskulttuuria,
muun muassa budjettia hyväksyttäessä ja pääministeriä valittaessa.
???Budjettiäänestyksessä hallituksen esityksen on joka tapauksessa saatava enemmän kannatusta kuin vastaesityksen, äänesti kuinka moni tahansa tyhjää tai ei.
taakse. lokakuuta.
???Hallitus neuvotteli budjettiesityksensä vasemmistopuolueen kanssa.
Kolmella puolueella on takanaan vajaat 46 prosenttia valtiopäiväedustajista.
???Ruotsissa hallituksen luottamukseen ei vaadita enemmistön aktiivista
tukea. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Lehtikuva
Sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen budjetin kaatumista parlamentissa jännitetään Ruotsissa. Sen perusteella läsnä olevien edustajien määrää voidaan tasoittaa parlamentissa esimerkiksi sairaustapausten sattuessa. Näin voimasuhteet on helpompi säilyttää puolueiden välillä.
Löfven on jo aiemmin yrittänyt
saada tukea hallituspolitiikalleen
porvarileiristä keskustalta ja liberaalilta kansanpuolueelta, mutta
nämä ovat ainakin julkisuudessa
päättäväisesti kieltäytyneet yhteistyöstä.
Jos punavihreä hallitus ei löydä ratkaisua budjettikriisiin illalla
aloitetuissa neuvotteluissa, on hallituspuolueiden vielä keskiviikkona mahdollista pyytää budjetin palauttamista valiokuntakäsittelyyn.
Siinä tapauksessa budjetista ei äänestettäisi huomenna, vaan vääntö
sisällöstä jatkuisi.
Myös hallituksen ero on mahdollinen. Hänen tehtävänään olisi
etsiä kaikkien puolueiden kanssa
ratkaisua, mutta hän ei ole tähän
asti halunnut tehdä niin, sanoi
ruotsidemokraattien väliaikainen
puheenjohtaja Mattias Karlsson.
Puolueessa kiukuttaa myös se,
että maahanmuuttomyönteinen
ympäristöpuolue saa olla muka-
na hallitsemassa maata, vaikka
se sai syyskuun vaaleissa vähemmän kannatusta kuin ruotsidemokraatit.
Ruotsin valtiopäivillä käytäntönä on tähän asti ollut, että puolueet äänestävät vain omaa budjettiesitystään. Tässä valta ja taktikointi menevät kaiken muun edelle, arvioi
pääministeri Löfven tiistai-iltana
Tukholmassa.
Toisaalta myös ruotsidemokraatit on ollut vallankäytön ja taktikoinnin kohteena valtiopäivillä.
Puolue on muun muassa jätetty ilman puheenjohtajistopaikkoja valiokunnissa, vaikka esimerkiksi
neljänneksi suurin ympäristöpuolue on hyväksytty mukaan paikkajakoon.
Ruotsidemokraatit eivät myöskään saa olla mukana muiden puolueiden perinteisessä herrasmiessopimuksessa. Muut puolueet eivät ole ilmoittaneet halukkuuttaan
uusiin vaaleihin.. Ruotsidemokraatit ovat toimineet poikkeuksellisen vastuuttomasti. 14 Uutiset
KESKIVIIKKONA 3. Sekä meidän (hallituksen)
että neljän porvaripuolueen on
molempien kannettava vastuuta
tässä tilanteessa, vaati Löfven.
Budjetin kaatumisen sinetöivät
ruotsidemokraatit, jotka ilmoittivat äänestävänsä porvariallianssin budjettivaihtoehtoa ja siten
kaatavansa hallituksen esityksen
mahdollisessa äänestyksessä.
Ruotsidemokraatit ovat harmissaan siitä, että heidät on jätetty kokonaan hallitus- ja budjettineuvotteluiden ulkopuolelle.
. Sosiaalidemokraatteja edustava Stefan Löfven ja ympäristöpuolueen apulaispääministeri Asa Romson kävivät asista eilen neuvotteluja.
Ruotsia uhkaa
hallituskriisi
Ruotsidemokraatit murensi hallituksen
budjettihaaveet länsinaapurissa
Ruotsidemokraattien väliaikainen puheenjohtaja Mattias Karlsson syytti pääministeri Löfveniä haluttomuudesta neuvotella Ruotsidemokraattien kanssa.
Matia Äberg
STT
Tukholma Ruotsissa sosiaalide-
mokraattien ja ympäristöpuolueen muodostama vähemmistöhallitus ajautui vaikeuksiin tiistaina, kun selvisi, ettei se saa budjettiesitystään läpi valtiopäivillä.
Illalla pääministeri Stefan Löfven kutsui pikavauhtia opposition porvariblokin keskustelemaan tilanteesta.
. Vaikka Löfven siinä tapauksessa jättäisi pääministerin tehtävät, jo seuraavassa vaiheessa hänet saatettaisiin valita muodostamaan uutta hallitusta.
Ruotsidemokraatit ilmoitti tiistaina, että se on valmis tarvittaessa
uusiin vaaleihin
kaupunginosissa, kouluissa, yhdistyksissä. Varmaa kuitenkin on, että
missikilpailut otetaan eteläamerikkalaisessa maassa tosissaan.
Kyse on Venezuelassa tärkeästä
elinkeinohaarasta, jota suhdannevaihtelut eivät heiluttele.
Öljyrikkauksien varassa merkillistä sosialistista kokeilua harjoittanut maa on ajautunut pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin.
Monet tuontitavarat autoista vessapapereihin ovat kadonneet kadunmiesten ulottuvilta.
Mutta ei hätää! Kosmetiikkaa
ja muuta missibisneksessä tarvittavaa riittää kauppojen hyllyillä.
Venezuela on Latinalaisen
Amerikan ykkönen hiuskiinteiden, ihovoiteiden ja kynsilakkojen myynnissä. Osa tulitaukosopimuksen yksityiskohdista on yhä auki.
Separatistit ja Ukrainan armeija sopivat tulitauosta jo syyskuussa, mutta taistelut ovat siitä huolimatta jatkuneet.
Lehtikuva
Jerusalem Israelissa parlamen-
tin on määrä äänestää hajottamisestaan keskiviikkona.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tahtoo maahan
ennenaikaiset vaalit. Myrskyisellä Beringinmerellä on kateissa 52 ihmistä. Missikilpailut ovat television
suosituinta viihdettä. Esimeriksi caracasilainen Belankazar-akatemia perii nuorilta oppilailtaan
130 euroa kuukaudessa, mikä on
neljäsosa valtion vähimmäispalkasta.
Missiksi pääsyä kuvataan Venezuelassa trampoliiniksi, jolla
hypätään köyhyydestä ylelliseen
elämään.
Venezuelalaiset missit ovat haluttuja saaliita kansainvälisessä
mainosmaailmassa. JOULUKUUTA 2014
Lama ei näy missibisneksessä
Francis R. Samalla kolmikko kehotti Hongkongin kaduilla olevia
mielenosoittajia vetäytymään.
Kolmikon ilmoitus tuli, kun sadat mielenosoittajat ja poliisi ottivat toissa yönä rajusti yhteen.
Kolmikko perusti Occupy-ryhmän alkuvuodesta 2013 ajamaan
poliittisia uudistuksia. Oikeistolaista Likud-puoluetta johtava Netanjahu erotti tiistaina hallituksensa valtiovarain- ja oikeusministerit. STT?Reuters
Laivaturman
uhreja etsittiin
tuloksetta
Venäjällä
Moskova Venäjän Kaukoidässä
tehtiin tiistaina tuloksettomia etsintöjä maanantaisen troolariturman jäljiltä. Uutiset 15
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. En enää siedä oppositiota
hallituksessani, Netanjahu totesi
kannanotossaan.
Uutistoimisto AFP:n lähteiden
mukaan parlamentti puoltanee
Netanjahun vaatimusta uusista
vaaleista.
Israelin hallituksen kiistojen
taustalla ovat erimielisyydet budjetista sekä kiista Israelin juutalaisvaltion aseman vahvistamisesta laissa.
Alkujaan Netanjahun vuonna
2013 muodostetun oikeistokoalition oli määrä olla vallassa vuoteen 2017.
Israelin pääministeri Benjamin
Netanjahu on kyllästynyt oppositiovoimien hyökkäyksiin ja haluaa
hajottaa hallituksensa.
???Kuluva vuosi on kolmas peräkkäin, kun kauppojen hyllyt kumisevat tyhjyyttään.
???Monista hyödykkeistä kuten jauhoista, särkylääkkeistä, puhdistusaineista, kertakäyttövaipoista
ja vessapaperista on pulaa.
???Miss Venezuelaksi valittu ei saa
enää henkilöautoa palkinnoksi,
kuten takavuosina, koska uusia
autoja riittää enää vain korkeille
sotilas- ja puoluejohtajille.
???Inflaatio laukkaa nyt 60 %:n vuosivauhtia.
?Olen tehnyt
viimeisten kuuden
vuoden aikana
80 Miss Venezuela
-ehdokasta
kilpailukykyisiksi.?
Daniel Slobodianik
Venezuelalainen
plastiikkakirurgi
Hongkongin
protestiliikkeen
perustajat
antautuvat
Israelin parlamentilla edessään hajottamisäänestys
STT?Reuters?AFP
Missi ei saa
enää autoa
Hongkong Hongkongissa kolme demokratialiikkeen perustajaa aikoo antautua keskiviikkona
poliisille. Tulokset ovat jääneet suutareiksi, kun poliisi on hätistänyt
protestoijat ulos tv-studioilta.
Itä-Ukrainassa sovittiin
alueellisista tulitauoista
STT?AFP?Reuters
Donetsk Itä-Ukrainan kapinallisjohtajiin kuuluva Andrei Purgin kertoi tiistaina, että kapinalliset olisivat sopineet Ukrainan ar-
meijan kanssa tulitauosta Donetskin lentokentällä.
Tulitauon oli määrä alkaa jo
samana iltana. Venezuela on myös
kauneusleikkausten luvattu maa.
Daniel Slobodianik on Venezuelan kuuluisin plastiikkakirurgi.
??Olenko leikannut kuuluisia
kauneuskuningattaria. Maassa on useita mallikouluja, joissa opetetaan catwalkilla kävelyä, haastattelukysymyksiin vastaamista ja meikkaamista. Oloja merellä luonnehditaan
jäätäviksi.
Kalastusaluksella oli 60 henkeä, kun se joutui merihätään.
STT?AFP. Kauneustuotteiden myynti kasvoi viime vuonna
Venezuelalainen Maira Alexandra Rodriguez kruunattiin Miss Earth 2014
-kauneuskilpailun perintöprinsessaksi Filippiineillä marraskuun lopussa.
11 prosenttia, kun lähes kaikkien muiden tuoteryhmien myynti laski.
Kauneuskilpailuja pidetään Venezuelassa kaikkialla . Netanjahun mukaan keskustapuolueisiin kuuluvat oikeusministeri Tzipi Livni ja valtiovarainministeri Yair Lapid ovat hyökänneet toistuvasti hallitusta vastaan.
. Onko Venezuelassa maailman kauneimmat naiset?
Asia ei ole ihan näin yksinkertainen. Se menee
jopa baseballin ohi.
Missiksi pääsy on monen köyhän venezuelalaisen tytön ykköshaave. Minulla on jopa Miss Universum, Slobodianik kehaisee saksalaiselle Die Zeit -lehdelle.
Kirurgi tarkoittaa Dayana Mendozaa, joka kruunattiin vuonna
2008 maailmankaikkeuden kauneimmaksi.
??Olen tehnyt viimeisten kuuden
vuoden aikana 80 Miss Venezuela
-ehdokasta kilpailukykyisiksi, Slobodianik jatkaa.
Vuonna 1999 valtaan noussut
Hugo Chávez kuvasi missikilpailuja ?kapitalismin ihmisvihamieliseksi epäsikiöksi?. Hänen seuraajansa Nicolás Maduro on ollut samoilla linjoilla.
Chávezin ja Maduron vallankumouspuolueen naisaktivistit ovat
pariin otteeseen yrittäneet häiritä
Miss Venezuela -kisojen televisiointia. Lohdutuspalkintona saattaa aueta ura Latinalaisen Amerikan suosituissa tvsaippuasarjoissa, telenoveloissa.
???Venezuelalla on maailman suurimmat tunnetut öljyvarat.
Jos luonto ei ole ollut tarpeeksi
???Maa kärsii pahasti öljyn hinnan
laskusta.
myötämielinen tai ruokakuri riittävä, voi tulosta parannella kirurgin veitsellä. Malasig/EPA
Venezuelan talous
kyntää syvällä,
mutta kauneustuotteiden myynti
kasvaa ja
mallikouluihin
riittää tulijoita.
Seppo Ylönen
Seitsemän Miss Universum -kisan
voittoa, kuusi Miss Maailma -titteliä. Tarkoitus
oli tehostaa sanomaa kansalaistottelemattomuudella.
Tiistaina ei ollut varmuutta siitä, onko vetäytymiskehotuksella
vaikutusta. Etsintöjä haittasi lumimyrsky. Donetskin kenttä on ollut Itä-Ukrainan taisteluiden keskipiste jo kuukausia. Totta kai
... Nuorimmat oppilaat
ovat nelivuotiaita.
??Tukan täytyy olla aina täysin
puhdas, meikin näyttää luonnolliselta ja sinun pitää käyttää aina, siis aina korkokenkiä, opastaa caracasilaisen Gissellen kauneuskoulun opettaja
Andrea Reyes lapsioppilaitaan
BBC Magazinen jutun mukaan.
Mitään halpaa lystiä ei kauneuskouluissa käyminen ole. Tulitaukoehdotus saatiin aikaan sen
jälkeen, kun Euroopan yhteistyöja turvallisuusjärjestö Etyj passitti kapinalliset ja armeijan neuvottelupöytään lauantaina.
Etyjin edustajat kertoivat
myös, että armeija ja kapinalliset
olisivat alustavasti sopineet uu-
desta tulitauosta myös Luhanskin
alueella
FL
Viuhkola
siirtyi Hokkiin
Jääkiekko Mestiksessä pelaava
Kajaanin Hokki vahvistuu nimekkäällä pelaajalla, kun Oulun Kärpissä viisi SM-kultaa voittanut Jari
Viuhkola liittyy seuraan. Tavoitteenamme on se, että saamme olla yhdessä ja pitää hauskaa. 16
KESKIVIIKKONA 3. divisioonassa pärjää vähemmällä harjoittelulla kuin 1. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Urheilu
Mika Reini
täydentää
Koetuksen
kokoonpanon
pesäpallo Jokioisten Koetuksen
joukkue on valmis ensi kauden
Suomensarjaan.
Viimeisimpänä pelaajana joukkueeseen liittyi kasvattiseurassaan
Loimaan Palloilijoissa Ykköspesistä viime kaudella pelannut Mika Reini.
Etukentällä pelaava 28-vuotias
Reini toi viime kaudella LP:lle kahdeksan juoksua.
Koetuksella on nyt 14 sopimuspelaajaa ja lisäksi koeajalla Petteri Mäntyvaara sekä Janne Vepsäläinen.
Teemu Mäntyvaaran vapaaksi jättämälle lukkarin paikalle pyrkivät Teemu Mäkinen, Hyvinkään
Tahkon kakkosjoukkueesta tullut
Mikael Myllylä sekä Petteri Mäntyvaara. Kymmenestä pelaajasta vain neljä jatkoi tälle kaudelle.
Hätää ei kuitenkaan ollut, sillä tuttujen lähtijöiden tilalle saatiin vähintään yhtä tuttuja FoKoPo-kasvoja, kun joukkueen riveihin palasivat muun muassa Nina
Viitamäki, Grönholmin sisarukset
Inga ja Linda sekä vuoden tauon
jälkeen Forssassa pelaava Maija
Mäkelä.
Pelitkin ovat sujuneet viime
kauden tyyliin. Toisaalta
olemme pystyneet kääntämään
noita tiukkoja pelejä eduksemme, kertoo FoKoPon naisten kapteeni Sanni Ojala.
FoKoPon menestys sarjassa pe-
rustuu hyvään yhteishenkeen ja
vankkaan taustaan, onhan suurimmalla osalla takana useita
vuosia 1. divisioonassa näyttää riittävän
se, että yhdessä harjoitellaan kerran viikossa.
. Tämä antaa
meille mahdollisuuden tehdä sitä
mistä tykkäämme, Ojala sanoo.
2. divisioonapelit voitokseen
Kai Sandberg
FoKoPon naiset
kaudella 2014?15:
FORSSAN LEHTI
KORIPALLO FoKoPon naisten
joukkue meni viime kevään jälkeen pitkälti uusiksi. FoKoPo on pelannut Läntisen alueen 2. divarissa. FL
Salla Koskela
palkittiin
Rastin parhaana
Salla Koskela palkittiin LounaisHämeen Rastin parhaana urheilijana kauden päätöstilaisuudessa.
Ikäluokittain palkittiin: H7?12
Elmeri Syrjälä, D7?12 Siiri Julkunen, H13?16 Akseli Julkunen, D13?
16 Anna Simola, H17?20 Paavo Simola, veteraanisuunnistaja Erkki
Lätti, hiihtosuunnistaja Salla Koskela, veteraanihiihtosuunnistaja
Raino Pesu ja pyöräsuunnistajina
naisten viestijoukkue: Tuuli Lehtimäki ja Salla Koskela.
Vuoden iltarastilaisina palkittiin
Syrjälän perhe: Elmeri, Niilo, Alina ja Vilho sekä äiti Miia Junnila ja
isä Kimmo Syrjälä.
Rasti valitsi samalla vuosikokouksessa uuden hallituksen, johon
kuuluvat puheenjohtaja Jaakko
Kuusinen, varapuheenjohtaja Aimo Vähä-Pietilä, sihteeri Tarja Simola, nuorisotoiminnasta ja valmennuksesta vastaava Tero Julkunen, rahastonhoitaja Susanna
Rokka, toiminnan kehittäminen ja
kartat Päivi Klemelä, kuntosuunnistus Jari Sarvi ja tiedotus Kaisa
Kuoppala. Ojala muistaa, että FoKoPon 1. divisioonakausina joukkue
treenasi 3?4 kertaa viikossa, nyt
2. divisioonan. Kai meistä saisi enemmänkin
irti, mutta tämä riittää tässä sarjassa.. STT
FoKoPo on aloittanut vahvasti naisten 2. Sarjakakkonen Riento oli kuitenkin niin paha vastus, että vei sarjapisteet Forssasta Turkuun.
FoKoPo tahtoo pitää ha
Naisten joukkue osaa kääntää tiukat 2. Koripallo on meille
yhä tärkeä harrastus. Viuhkolan, 34, sopimus kestää 16. divisioonassa seitsemän ottelua, joista se
on voittanut viisi ja hävinnyt vain
kaksi.
FoKoPo on nyt kolmantena
edellään RaPy ja Turun Riento.
Viime kaudella FoKoPo oli sarjan
kakkonen.
. Maajoukkueessa hän voitti MM-hopeaa 2007 ja MM-pronssia 2006.
Viuhkolan sopimukseen sisältyy oikeus siirtyä ulkomaille tai Liigaan. Meillä on tapana saada jokai-
???Pelaajat: Noora Helkearo pelipaikka 1?3, Birgit Jalonen 1?3,
Laura Siren 1?3, Sanni Ristolainen 1?3, Inga Grönholm 2?4, Linda Grönholm 2?4, Anna Tirri 2?4,
Nina Viitamäki 4?5, Maija Mäkelä
4?5, Sanni Ojala 4?5 (kapteeni)
???Valmentaja Juha Suominen, joukkueenjohtaja Marianne Aro
Noora Helkearo pyörittää FoKoPon naisten peliä.
nen peli tiukaksi, pelaamme siis
vastustajan mukaan. divisioonatasolla.
. tammikuuta saakka.
Viuhkola juhli mestaruutta Kärpissä viime keväänä ja vuosina
2004, 2005, 2007 ja 2008
Meillä ei ole vielä kokemusta siitä, miten palaudumme turnauksista, Lehtonen valotti.
Kahden peräkkäisen turnauksen kokemusta suomalaispari hakee tällä ja ensi viikolla. Maailmankiertueella heidän paras sijoituksensa on yhdeksäs tila Kiinasta
lokakuussa. Kuluva kausi pelataan loppuun ja vasta sen jälkeen
katsotaan, miten siitä jatketaan.
. Olympiaturnaukseen pääsee
26 paria, kun määrä vielä Lontoossa 2012 oli 32.
Karsintaturnaukset alkavat
tammikuussa ja jatkuvat kevääseen 2016, ja olympiapaikkojen
jaossa mukaan lasketaan 12 parhaan turnauksen pisteet.
. Vaikka se oli lupaava,
jotain jäi hampaankoloon.
. Olemme turnaukseen mukaan tulevista pareista
rankingissa viitosena,.
Kaksikko on voittanut neljä Euroopan tason turnausta. Viikossa meillä on 10?11 harjoitusta, sanoi Lehtonen, joka on
päässyt pelikuntoon kahden polvileikkauksen jäljiltä. En ole nähnyt valmista harkkoa vielä, mutta näkemäni design on
yllättävän tarkka ja uskottava, Selänne kertoo Monetan tiedotteessa.
Seppo Pessinen
Olympiahaavetta kohti
Biitsiammattilaiset Lehtonen ja Lahti tähyävät askel askeleelta kohti Rion kisoja
Lehtikuva
KAIJA YLINIEMI
STT
uskaa
Ojalan mukaan Läntisen alueen 2. Biitsissä ei voi saada vaihtopenkiltä apuja, kun meitä on kentällä vain kaksi. divisioonaan.
. Sarjassa on muutama heikompi joukkue, mutta muuten
on tasaista ja voitot menevät ristiin. Tarusta huokui heti halu ja
motivaatio. Minun tavoitteeni ovat aina täyttyneet, mutta ne
ovat vaatineet paljon työtä, Lehtonen sanoi tiistaina Urheilijoiden
Ammattienedistämissäätiön tilaisuudessa Helsingissä.
Lehtosen, 35, parina Rio de Janeiroon pyrkii Taru Lahti. Tiistaina 78 urheilijaa sai opintojen edistämistä
varten 2 000 euron apurahan Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiöltä (URA).
Apurahaa saaneiden joukossa
oli olympia-, paralympia- ja MMkisaedustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja ja mahdollisia tulevaisuuden menestyjiä.
Tukea saivat jo urheilemisen
lopettaneet urheilijat, kuten tai-
toluistelija Laura Lepistö, ja vielä aktiivisesti urheilevat, kuten
Korisliigaan 11 vuoden ulkomailla pelaamisen jälkeen palannut
Heta Korpivaara. Naisia yhdistää
opinahjo, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.. JOULUKUUTA 2014
Jääkiekkoilija Teemu Selänne ikuistetaan kultaiseen keräilyharkkoon.
. Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Täytyy olla kunnossa, Lehtonen hymyili.
Lajiharjoituksia Lehtonen ja
Lahti tekevät Helsingin Salmisaaren beach volley -hallissa, ja lisäksi ohjelmassa on muun muassa aerobista harjoittelua ja hyppyharjoituksia.
. Viime kaudella amerikkalaispeluria käyttänyt BC Nokia oli omaa luokkaansa ja nousi
lopulta 1. On hyvä, että
tyttöjunioreille löytyy joukkue,
johon voi nousta, koska kaikki
tuskin pääsevät Alun rinkiin.
RANTALENTOPALLO Uralla aina haaveita kohti. Naisjoukkue tuo seuran toimintaan jatkumoa. Sarja on pelillisesti mielekäs,
Ojala sanoo.
Joukkueella ei ole jatkoa varten
suunnitelmia. Meidän pitää olla kilpailukalenterimme rakentamisessa järkeviä. Hän tähyää nyt olympialaisiin lentopallon sisarlajissa
beach volleyssa.
. Polvivammat päättivät hänen lentopallo-
Beach volleyhin panostavat Riikka Lehtonen ja Taru Lahti aikovat pelata Rion olympialaisissa.
kautensa Azerbaidzhanissa ennen
aikojaan keväällä 2013.
Beach volleyssa tie kohti Rion
olympiahiekkoja on pitkä ja vaativa. Meidän pitää olla tosi kovia yksilöinä, mutta emme
kumpikaan pärjäisi ilman toista,
Lehtonen sanoi paristaan, jonka
kanssa pelasi ensi kertaa tämän
ollessa 16-vuotias.
Lahden mukaan 13 vuoden ikäero ei näy kentällä, vaan kaksikko
on hiekalla tasavertainen.
Pelilliset roolit kentällä ovat kak-
sikolle selvät: Lahti on torjuja ja
Lehtonen puolustaja. On tärkeää, että urheilijalla on unelmia. Tavoite on päästä Etelä-Afrikassa välieriin. Tulee mitä tulee, siihen pitää
sopeutua.
. Me ei olla ajateltu nousua tai
mahdollista putoamista, Ojala sanoo.
Vaikka FoKoPon naisten edustusjoukkueen pelaajat ovat pelanneet pitkään yhdessä ja tuntevat
hyvin toisensa, pidetään ovet auki uusille tulokkaille.
. He pelaavat ensin Britannian Bournemouthissa sisäturnauksen ja jatkavat sieltä suoraan Etelä-Afrikkaan ulkokentille maailmankiertueen turnaukseen.
. Pelitaktiikkaan vaikuttaa paljon kuitenkin
se, kumpaa kaksikosta vastustaja
päättää pommittaa aloitussyötöillä. Meillä olisi ollut mahdollisuuksia astetta kovempaan sijoitukseen, Lahti paljasti.
Lähes 80 urheilijaa sai tukea opintoihinsa
STT
Ammattimaisesti urheilevan huipunkin tulevaisuus voi olla yhdestä pahasta loukkaantumisesta kiinni, ja vamman sattuessa on
hyvä, jos urheilijalla on mahdollisuus opiskella. Se on ollut 14
vuotta ammattilaisena pelanneen
Riikka Lehtosen motto.
Mestarien liigan voitto ja neljän
eri maan mestaruus kuuluvat kuitenkin nyt Lehtosen urheilu-uran
historiaan. Ensi viikolla 22 vuotta täyttävä Lahti ja Suomen kaikkien aikojen paras lentopalloilija Lehtonen eivät
ehkä äkkiseltään ole todennäköisin kaksikko unelman saavuttamiseen, mutta yhteistyö toimii Kai
Liukkosen valmennuksessa.
. divisioona on viime kautta
tasaisempi
Olen toki viihtynyt täällä ja
olen päässyt pelaamaan paljon.
Minut on otettu hyvin mukaan
joukkueeseen, Kearns sanoi.
Hänen mielestään Blues voi
vielä päästä pitkälle.
. FL
Kearnsin
jatkoaikamaali
pelasti Bluesin
JÄÄKIEKKO Tapparan kultakypärän Olli Palolan jatkoajalla ottamasta jäähystä oli liigan ainoassa ottelussa jäljellä kolme sekuntia, kun Bluesin Bracken
Kearns ratkaisi pelin. divisioonan SB Somero voitti aussit maalein 7?6, 2. Kaverilla on hyvä jalka, mutta
ehkä he pihtailevat laukaustaan
liikaa, sillä he yrittivät aina pelata paikkaa maalin edustalle. Maassa ei ole kansallista
sarjaa, vaan eri osavaltioissa pelataan omia sarjoja. WCAS piti taas pelin tasaisena lähes puoliväliin, mutta virolaiset voittivat lopulta 69-51.
Kolmannessa pelissä Pietarin BS Admiralteiskayaa vastaan
WCAS kamppaili voitosta loppuun
asti, mutta tuloksena oli 46-51 tappio.
Seuraavaksi WCAS kohtasi Venäjän kuuluisimman urheilukoulun CSKA:n joukkueen. Tiesin jo Somero- ja Leisku-pelien perusteella, että Australia tulee vauhdilla
tilanteisiin. Tämä oli tällainen iltalätkyttely. Venäläiset voittivat
lopulta 57-46.
Viimeisessä pelissä vastassa oli
tuttu Munkkiniemen Kisapojat
Helsingistä. välillä sitä oli jopa liikaakin . Loukkaantumisriski oli tässä
ottelussa melkoinen. Saattaa johtua siitä, että henkilökohtaiset taidot ovat vielä heikot, eikä itseluottamus ole sitä myöden
kohdillaan, Lehtonen kertoi.
FoSusta maaliverkkoja heiluttivat
ahkerimmin Kasperi Grahn, Ville Salomäki, Markus Lintula ja
Valtteri Heikkonen. Australian pelaajien
liike oli hyvää . divisioonan Länsirannikon lohkossa pelaava Leisku päihitti joukkueen
7?2 ja eilen 2. Näytimme, että
pystymme pärjäämään. Peli palveli varmaan kaveria enemmän kuin meitä, vaikka
saimme mekin tietty tärkeitä minuutteja muutamille pelaajille,
joille niitä on sarjapeleissä tullut
vähemmän, ynnäili eilisillan an-
tia FoSun valmentaja Pasi Lehtonen.
Tiistain peli oli FoSun hallintaa
alusta asti. JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Seppo Pessinen
West Coast
All-Stars aloitti
tappioilla nuorten
Euroliigan
koripallo Läntisen alueen Bpoikien tähdistöjoukkue West Coast All-Stars aloitti nuorten Euroliigan tappioilla Riiassa.
West Coast All-Starsissa pelaavat FoKoPon B-pojista Oskari
Kaseva, Julius Alakortes, Onni Leinonen ja Markus Lammela.
Avausturnauksen ensimmäisessä pelissään WCAS kohtasi Euroliigan venäläisen viime kauden finalistin BC Chekhovskyi Yestrebin.
WCAS johti peliä puoliajalla kolmella pisteellä, mutta hävisi lopulta 55-64.
Toisessa pelissä vastaan tuli Tallinnan joukkueista koottu Kesklinna KK. joulukuuta.
Tomas Zaborsky teki kaksi maalia HIFK:lle, mutta koki myös kovia
saatuaan luistimesta haavan päähänsä.. Otimme välillä liikaa jäähyjä,
mutta onneksi vastustaja ei pystynyt hyödyntämään ylivoimapeliään, Törmänen kertoi.
Kärpät peittosi vieraissa Sai-
teissa yhä riittämiin.
. Tällöin Pekka Jormakka lämäsi kahden miehen
ylivoimalla Tapparan tasoihin.
Kearnsin täysosuma oli kanadalaishyökkääjän ensimmäinen
13 otteluun.
Vancouverista kotoisin oleva
Kearns ei ole toistaiseksi kovin
tyytyväinen peleihinsä.
. Nyt olemme paljon viisaampia ja varmasti valmiimpia ensi
kuussa järjestettävään toiseen turnaukseen, summasi WCAS:n päävalmentaja Antti Saarinen. Venäläiset
pyörittelivät puoliajalle 32-15 johdon, jonka WCAS kavensi kuusi
minuuttia ennen loppua kuuden
pisteen eroksi. 18 Urheilu
KESKIVIIKKONA 3. Taidollisesti meillä ei
ollut mitään hävettävää, jokainen
joukkueen poika osasi pelata, tilanteet vain tulivat niin nopeasti,
ettei niihin osattu aina reagoida oikein. Päätöserässä aussit tuntuivat jo hieman antautuneilta,
vaikka vauhtia ja fysiikkaa oli ot-
HIFK ja Kärpät voittoihin
STT
JÄÄKIEKKO HIFK ja Kärpät voittivat tiistai-iltana ensimmäiset
puolivälieräpelinsä Mestarien liigassa.
HIFK kukisti kotihallissaan
ruotsalaisen Frölundan 2?1.
HIFK:n molemmat maalit teki slovakkihyökkääjä Tomas Zaborsky.
. Kaverilla tuntui olevan enemmän intoa kuin järkeä,
Lehtonen totesi.
Australia sai toisen erän alussa
pientä kavennusta aikaan noustuaan nollilta 5?2-tilanteeseen.
FoSu otti vierailtaan luulot pois
takomalla erän aikana vielä neljä
osumaa. Meille sattui ottelussa virheitä, joista vastustaja rankaisi, Lukon päävalmentaja Risto Dufva
sanoi MTV Sport 1:lle
Ratkaisevat toiset puolivälieräottelut pelataan 9. Ikäluokan Suomen ykkönen voitti 53-40.
. Illan komein
osuma syntyi silti aussimailasta,
sillä päätöslukemat 13?5:een laukoi yläpesään Australian Jeremy
Mackton FoSu-alakerran sekoittaneiden komeiden harhautusten
ja upeiden pyörähdysten jälkeen.
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
Lehtikuva
Pan 2?0. STT
Sinipaitainen FoSu otti Australiasta helpon voiton, mutta oli ajoittain ihmeissään aussien hurjan vauhdin ja fyysisten otteiden kanssa.
Intoa järkeä enemmän
FoSu pyöritti murskavoiton MM-kisoihin matkaavasta Australiasta
FoSu-Australia
13-5 (4?0, 5?2, 4?3)
SALIBANDY Australialla on vie-
lä pitkän pitkä matka maailman
huipulle. Kovassa otteluruuhkassa pelaava Blues johti vajaat kaksi minuuttia ennen
loppua 1?0. Kummankin maalin teki
hyökkääjä Joonas Donskoi.
Lukko hävisi kotijäällään ruotsa-
laiselle Luulajalle 2?5.
. MM-kisoihin Eerikkilässä valmistautuva Australia pelasi
kolme ystävyysottelua paikallisia
seurajoukkueita vastaan ja hävisi
ne kaikki.
4. divisioonan SisäSuomen lohkossa pelaava FoSu
pyöritti Australiasta 13?5-voiton.
Australiassa on nykyään vajaat
2 000 rekisteröityä salibandypelaajaa. Kansallisen
liigan perustaminen on kaatunut
rahaan ja etäisyyksiin.
. sillä pelaajat tulivat
vauhdilla tilanteisiin, jotka olivat
jo selvästi ohi.
. Maa on niin iso, että matkustaminen toiseen osavaltioon pelaamaan tulee pienelle lajille liian
kalliiksi. Kokonaisuutena turnaus oli
todella silmiäavaava kokemus.
Näimme mitä pelaaminen tällä tasolla vaatii. Hyvä joukkue tarvitsee hyvän maalivahdin, ja meillä on
sellaisia kaksi, Kearns viittasi Eetu Laurikaiseen ja Jani Niemiseen. Siksi keskitymme osavaltioiden sarjojen ja junioritoiminnan kehittämiseen, kerrottiin
Australian valmennusjohdosta.
Maajoukkueausseilla näytti ole-
van kokoa, kuntoa ja nopeuttakin, mutta pelisilmä ja lajitaidot
ovat yhä kaukana suomalaisesta tasosta. Maali vei
Bluesin 2?1 voittoon. Toises-
sa ottelussa meille riittää tasapeli, HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen sanoi MTV Maxin
haastattelussa.
HIFK sai kolme kahden minuutin
jäähyä toisessa erässä, jota Frölunda hallitsi.
. Hyvä fiilis. Ruotsin MM-kisoissa
voi tulla kylmää kyytiä, vaikkei
nykyisellä lohkojaolla maailman
parhaat tulekaan heti vastaan.
. Kolmen maalin ero toiseen
otteluun on iso, mutta ei mahdoton
Viitaniemi Ari Säkäset 1014, 9.
Lukkala Kalle FBC 1012, 10. Ramsay Andreas SomKe
Salo 958, 3. FL
Team Eurohorses
Oy:n kilpailut 2015:
27.2.?1.3. Horse Fair International
CSI* Helsingin Messukeskus, yhden tähden kansainvälinen kilpailu.
27.?29.3. Yhtäjaksoisesti vedettävän kisarupeaman jälkeen joulun tienoo on olennaista
pyhittää harjoittelulle.
. Pietiläinen Anna-Kaija FoKs
1043, 21. Korkalainen Päivi Wilmat 875, 5. Silloin on parin viikon tauko
kisoista, joten pitäisi yrittää saada treenitunteja kattoon, että jaksaa tammikuun ja helmikuun,
Mäkäräinen sanoi.
5): 2,43 1,55-1,72-3,31 6,36. Hevoset 2015, Tampereen Messut, Agrimarket Tammer
Trophy,
Agrimarket Speed Trophy, Agrimarket Junior Trophy, Agrimarket
Pony Trophy
24.?26.4. Viljaranve 14,4a (14,57).4) Choco Caramel 14,6a
ta Markku FBC 1164, 5. Rajala Marko Rkm-Forssa
neisle Jade/Hannu Korpi 15,3a (3,71), 2)
1138, 9. Seppälä Mikko FBC 1087, 4. Samanlaisia pisteitä niissä on kaikissa jaossa, Mäkäräinen totesi.
Ennen joulua ampumahiihtäjät kilpailevat Östersundin lisäksi
Itävallan Hochfilzenissä ja Slovenian Pokljukassa. lähtö: 10 Benito Kievitshof, poissa: 9
4. Pilvinen Jukka FoKs 1096, 13.
(17,91).poissa: 5. Tikakoski Erika Säkäset 858, 6. NY Rangers - Tampa Bay 3-6
Tulosyhdistelmä: 2-1, 3-6
2 oikein kerroin: 2 478,57
Perhosia yhä vatsasssa
Ampumahiihtocupin viime talvena voittanut Mäkäräinen tietää vauhdin riittävän
Lehtikuva
STT
AMPUMAHIIHTO Kaisa Mäkäräinen aloittaa uransa kymmenennen kauden maailmancupissa.
Yhtä kaikki, kokeneella ja menestyneellä urheilijallakin on uuden
sesongin alla perhosia vatsassa.
. Toto (1-5-10): 2,89 1,37-1,48ko Rkm-Forssa 1156, 6. Joulupuuro- ja
kahvitarjoilu.
T. Kiiskinen Martti RkmSilica One 18,9a (63,02).3) Photoface
Forssa 1128, 11. Salokoski Aartom High 17,6a (3,62).3) Fakir 18,2a
ne FBC 1267, 4. Laakso Helena Wilmat 962, 2. Miettinen Martti FoKs 944, 18. Toto (4-1-3): 2,73
1,38-1,30-1,25 6,94.
??Kokouksia
Keskustan Tammelan kunnallisjärjestön
SYYSKOKOUS ti 9.12.2014 klo 18.30 Tammelan paloasemalla. Kulta Andaman SomKe
Salo 851.
NHL:
NY Rangers?Tampa Bay 3?6
T: Valtteri Filppula 0+1.
Columbus?Florida 2?1
F: Sean Bergenheim 0+1.
Colorado?Montreal 3?4
Edmonton?Arizona 2?5
A: Lauri Korpikoski 0+1.
Anaheim?Boston 3?2
A: Sami Vatanen 1+0.
B: Tuukka Rask 25/28 torjuntaa.
Liiga:
Blues?Tappara ja. MM-kisat ovat vasta niin kauden lopussa, että ennen niitä on
kilpailtu kahdeksalla maailmancupin paikkakunnalla yhdeksästä.
. Kujala Pasi FBC 1171, 4. Äiti, Kari, Janni, Nico,
Minni, mamma + muut
??Kuntien ilmoituksia
Kunnianosoitukset
kaatuneiden haudoilla
6.12.2014
Forssassa klo 9.00, lippuvartioiden kokoontuminen vanhan
siunauskappelin luona klo 8.45.
Koijärvellä klo 16.00 alkavan jumalanpalveluksen jälkeen, n. Heinänen Matti Säkäset 964, 16. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1)
konen Petri Tahvot 1064, 16. Horze Jumping Ypäjä,
Ypäjän Hevosopisto.
10.?12.7. Salo
Tapio Tahvot 901, 22. klo 14 Leirikeskus
Klemelässä. Tikakoski Kimmo Säkäset
1038, 8. Lehti Jukka Rkm-Forssa
man 16,0a (13,21).poissa: 9. Horze Ypäjä Arctic
Show, Ypäjän Hevosopisto.
6.?8.3. Toto (10-8-
maalimatkan 15 kilometriä hiihtämään.
. lähtö: 1 Stora Lasse, poissa: 2. Viholainen Osmo Rkm-Forssa
1036, 22. Katajisto Jouni Pupi5. Toto4 voitto-osuus: 13,80.
7. Kulta
Aliza SomKe Salo 948 26. Mäkinen Hannu Säkäset 1012
23. Repo
3,92.
Lauri FoKs 1154, 8. Maailmancupissa kaikki kilpailut ovat yhtä tärkeitä. Järvelä
Movie Star 15,9a (5,15).4) Winema 15,9a
Heino Säkäset 1083, 12. Sotshin olympialaisten kolminkertainen kultamitalisti osoitti sunnuntaina jo olevansa valmis kauteen ampumalla nollat ja hiihtämällä rivakasti.
Joensuulainen Mäkäräinen, 31,
päätti viime kauden kokonaiskilpailun voittajana. Rauhaniemi Osmo FBC
sa: 4. Toto4 voitto-osuus: 4,70.
Säkäset 1149, 7. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Stona 1146, 8. Heinonen Mika
FBC 1116, 2. Ylinen Antti FoKs 1079,
30,37. Toto (3-6-8): 2,33 1,49-1,50-3,85
1191, 6. lähtö, sh 2100 m: 1) Hevimies/Veli Nurminen 33,7 (9,52), 2) Enriko 33,7
Keilailu
(8,52).3) Paola 34,0 x (13,55).4) Into
Forssa:
Rols 34,1 (9,24).poissa: 12. Onnistuneen harjoituskauden jälkeen ensimmäinen
henkilökohtainen kilpailu on
edessä torstaina, kun naiset ki-
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Jääkiekko
Kaisa Mäkäräinen, 31, puolustaa
maailmancupin voittoa.
saavat normaalimatkan.
. Horze Kemiö Champions
Tour, Kemiönsaari, Suomen mestaruus seniorit, nuoret, juniorit ja
poniratsastajat sekä pikkuponien
mestaruus.
6.?9.8. Helkearo Raili Wilmat 925, 21. Haavisto Simo Fo2) Lady?s True King 16,0a (6,72).3) Di
Ks 1058, 18. Piltti Kari FBC 1181, 7. Toto4 voitto-osuus: 10,90.
14. Melander Juha-Pekka
(43,96).4) Hobitti 18,3a (26,38).poisFBC 1193, 5. Päivän Duo:
10-4, kerroin: 8,75.
8. Korpi-Seppälä Aleksi SomKe Salo 947.
Luokka C (22): 1. JOULUKUUTA 2014
Team Eurohorses
järjestää Ypäjällä
seitsemän kisaa
ratsastus Kilpailunjärjestäjä
Team Eurohorses järjestää tulevana vuonna 12 esteratsastuskilpailua, joista seitsemän kilpaillaan Ypäjällä.
Ensimmäinen kilpailu Horze
Ypäjä Arctic Show hypätään Ypäjän Hevosopistolla helmi-maaliskuun vaihteessa. Pohjanoksa Marjatta Wilmat 994, 11. lähtö: 4 Windsong?s Love, poissa: 5,
7, 9
Voitonjako:
4 oikein voitto-osuus 21,50 e.
Pitkäveto:
220 Anaheim - Boston (5,5) 1 1,53
393 LA Clippers - Minnesota, 12 1 (127101) 1,05
705 LA Clippers - Minnesota (+16,5) 1
(127-117) 2,35
692 LA Clippers - Minnesota (214,5)
2 1,83
Vakio 4 49/14:
Kiekkovakio
Oikea rivi: 211 11X 1X2 112
Kohde 5 arvottu
Voitonjako: 12 oikein 2 kpl voitto-osuus
3 689,10 e, 11 oikein voitto-osuus 77,90
e, 10 oikein voitto-osuus 10,70 e.
MiniVakio: 7 oikein 26 kpl voitto-osuus
86,60 e.
Moniveto:
Moniveto 12, Jääkiekko
1. lähtö, lv 2100 m: 1) Marshall MauriRkm-Forssa 1283, 2. klo 12 Yst.
Kammarilla. Numminen Mik(37,69). 2?1 (0?0, 1?0,
0?1, 1?0)
JYP
28 13 2 4 9 87? 70 47
Kärpät
27 12 4 3 8 68? 61 47
KalPa
27 11 5 3 8 67? 52 46
Lukko
27 11 2 9 5 78? 75 46
HIFK
24 11 5 1 7 79? 59 44
HPK
27 9 6 5 7 79? 78 44
Ilves
25 12 2 1 10 67? 57 41
Tappara
27 10 3 4 10 54? 59 40
TPS
26 12 0 3 11 65? 73 39
Ässät
26 9 2 5 10 63? 65 36
SaiPa
25 7 5 5 8 67? 68 36
Ravit
ETHÄN
USKONUT,
Blues
28 7 7 1 13 66?
73 TOSISSASI
36
Tampere:
ETTÄ SE ON OHI...
Pelicans 28 7 4 3 14 62?
77 32
Toto4:
Sport
25 5 2 2 16 51? 86 21
1. Loukonen Matti Pupina 936
20. Ojala Jari Tahvot
979, 13. Yhteislaulua tänään 3.11. lähtö, sh 2600 m PHH:n Säätiön
lähtö: 1) Hiskin Heppu/Esa Holopainen
28,6 (2,73), 2) Tupla-Prinsessa 29,4
(5,54).3) Hujanhajan 28,8 (4,13).4) Sirkan Sakari 29,2 (11,18). Pohjola Kari Pupina 1072, 5. Ok6. Lavikainen
Benito Kievitshof/Ari Kela 15,4a (2,43),
Asko FBC 1060, 17. Helin Veijo
Rkm-Forssa 984, 12. lähtö, Toto4-1, lv 1600 m: 1) StoLuokka (26): 1. Salonen Tauno
2,45 6,22. Urheilu 19
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. Tervetuloa myös
yhdistyksen ulkopuoliset.
Urheilijoiden palkitsemistilaisuus su 7.12. Sep15,04-2,27 177,56.
pälä Juha FBC 1092.
4. lähtö: 1 Stoneisle Jade, poissa: 3. Raita Antti FoKs 1086, 11. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m:
1) Windsong?s Love*/Ari Moilanen 15,3a
(2,76), 2) Global Option 15,4a (8,33).3)
Volume Hoss 15,5a (24,09).4) Gambrinus Degato 15,5a (9,85).poissa: 5, 7, 9.
Toto (4-12-11): 2,76 1,31-1,92-2,53 7,84.
Toto4 voitto-osuus: 21,50. Horze Ypäjä Winter
Show, Ypäjän Hevosopisto.
10.?12.4. Ampumapaikalla pystystä tuli tosi hyvä suoritus, ja harvoin
olen noin nopeisiin nolliin pystynyt. Toto (1-7-3): 3,71 2,07-2,51-1,88
FoKs 1082, 13. Toivonen Tipest/Hannu Hietanen 18,4a (6,86), 2)
mo FBC 1134, 10. Vehkanen Erkki Säkäset 1128,
Get Going Grace 15,8a (11,6).3) Ranch
10. Mikola Jaakko FoKs 1049, 7. Horze Ypäjä Horse
Show, Ypäjän Hevosopisto.
9.?11.10. vuoden
tilit sekä srk-vaalin lopputulos ja tehdään esitys luottamusmiespaikkajaosta.
Johtokunta klo17.30.
Kahvi- ja joulupuurotarjoilu.
Tervetuloa!
??MENOT
OHJELMISTO KE JA TO
KLO 18.15 JA KLO 20.00
??PERHEILMOITUKSET
Paljon onnea
18-vuotiaalle
Jennalle
HOBITTIN LIPUT MYYNNISSÄ
??Työsuorituksia
Energiatodistukset,
rakennusten kuntotarkastukset, remonttisuunnitelmat, projektit.
050-3131320, projektinsto.fi
??Seuratoiminta
Forssan Yhdistys. Horze Ypäjä Spring
Show, Ypäjän Hevosopisto.
8.?10.5. klo
16.50.
Tervetuloa itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin.
Forssan kaupunki. Rauhaniemi Sami
3. Toto (11-10FL Pesiaali 3/7, 6 sarjaa eu:
7): 9,52 2,36-2,78-4,78 23,91.
Luokka M-A (14): 1. Uusi kausi on aina oma tilanteensa, cupissa ensi kertaa joulukuussa 2005 kilpaillut Mäkäräinen kertoi puhelimitse Östersundista.
Sunnuntaina kisatussa cupin se-
kaviestissä Mäkäräinen oli avausosuuden nopein, mikä toi hänelle varmuuden siitä, että vauhti riittää. Rinne Kauko Säkäset 951, 17. Toto (3-2-12): 6,86 3,12Mäkilä Tero Rkm-Forssa 1094, 14. lähtö, lv 2100 m: 1) Lucky TemSiniset Riihimäki 1140, 9. Sysinoro Simo
ce/Harri Koivunen 17,5a (2,33), 2) PhanRkm-Forssa 1282, 3. Pulkkinen Olli Pupina 107,7 15. Helin Pasi Rkm-Forssa
Sala 19,0a (13,72).4) Dracaena 19,0a
1101, 12. Helin Petri Rkm-Forsra Lasse/Ari Moilanen 14,1a (2,89), 2)
sa 1202, 2. Kauti Kari Säkäset 1112
3. Horze Ypäjä Movember
Show, Ypäjän Hevosopisto, hyväntekeväisyyskilpailu.
RAHAPELIT
Keno 49/14
Tiistain piväarvonnan oikeat numerot: 1,
3, 6, 9, 11, 13, 15, 22, 28, 34, 36, 45, 48,
49, 52, 58, 61, 66, 68, 69
Kunkkunumero: 58
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 7, 8, 9,
12, 13, 15, 16, 17, 26, 28, 32, 33, 37, 41,
42, 61, 62, 65, 67
Kunkkunumero: 12
TOTO4
Oikea rivi:
1. Heinola Sakari SomKe Salo 944, 19. Horze Jumping Kemiö,
Kemiönsaari, Suomen suurimmat
maalaiskisat.
25.?27.9. Tulinen Harto
2. Horze Hevoshippalot,
Tampere.
31.7.?2.8. Mäkelä Jukka Rkm-Forssa
Over Going 14,3a (6,46).3) Rocking Lo1185 3. Fyysisesti se oli kohtuuhyvä suoritus, mutta viestin kuuden kilometrin matka on ihan eri
juttu kuin se, että lähdetään nor-
1044, 20. Brusila Risto Tahvot 974, 14.
Lavikainen Miika FBC 967, 15. Columbus - Florida 2-1
2. Kivivuori Rauno Rkm-ForsLuca 16,0a (19,61).4) Sundsvik Showsa 1055, 19. Käsitellään syyskokous asiat, ed. Makuulta tuli typeriä tuulivirheitä, joten on se koko paketti vain vaikea saada kasaan, Mäkäräinen kertasi ampumahiihdon
haastetta.
Vertailukohdaksi Mäkäräinen heitti valkovenäläisen Daria
Domratshevan, joka on taas kova
kanto kaskessa. Numminen Lennu-Kalle
SomKe Salo 912, 4. Lehti Pertti SomKe Salo 816.
Luokka D (6): 1. Horze Ypäjä Autumn
Show Ypäjän Hevosopisto.
6.?8.11. Mattsson Ville Säkäset 1058, 6. Rapa Sami SomKe Salo 1004 24.
Talikainen Tapio Säkäset 980 25. Tämän kauden
päätavoite on Kontiolahden MM-
kisoissa, mutta niitä ennen ehtii
tapahtua paljon.
. Rasila Pentti
(7,82)
Alicialla
on iloinen yllätys Davidille
ja Priyalle. Toimittaja Ami Assulin.
23.35 Unelmien kolhimat (7).
Svingi hukassa. Uhkaamalla julkaista kuvat hän kiristi heiltä
yhä lisää kuvia. 7.40 Markkinaraadissa lounassetelien kohtalo 8.10
Päivän hyvä uutinen 8.20 Elämäni ääniraita: Tuomas Kantelinen 8.40 Salkkarielokuvan
tähdet Sara Parikka ja Tero
Tiittanen 9.05 Studio55.fi: Kokemuksella, Tauno Äijälä. Paletista
löytyy upea kattaus makuja, kauneutta, loistoa,
tuoksuja ja värejä.
18.55 HS-uutiset.
18.58 HS-sää.
19.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Siilinjärven
Toivalassa, Kuopion lentokentän kupeessa sijaitseva kesäravintola
Järviterminaali sijaitsee
Juurusveden rannalla
upealla paikalla. HD
20.30 Uinnin MM. Kihlausreaktio. Yhdysvallat 12.05 Ostoskanava Tvins.com. Monica on työväen
asialla
20.00 Hansin matkassa. Vierailevana testikuskina
USA:n Suomen-suurlähettiläs Bruce Oreck. 9.30
Huomenta Suomen Uutiset.
9.40 Mitä tänään syötäisiin?
9.45 Kauniit ja rohkeat (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
4.00 Uutisikkuna. Osa 436:
Vallan narrit. Muitakin
murheellisia elämäntarinoita saapuu päätökseen. Ihana ilta. Patojen ja kattiloiden Picasso
Hans Välimäki matkustaa
Ranskan Rivieralle taidemaalari Johanna Oraksen vieraaksi. Ylitonttu antaa Pirpanalle todellisen
haasteen. 6.42 Asenteissa vammaisiin parantamisen varaa 6.51 Kaukomatkojen
ikävät tuliaiset 7.18 Eduskunnan
Fennovoima-päätös 7.45 Guggenheim-raati arvioi finalistit
8.20 Tuntemattoman sotilaan
sanonnat elävät 8.50 Aamutohtori. Riston
testissä persoonallinen
Caterham Seven. 11.25 Yle Uutiset LounaisSuomi. 7.59
Martta puhuu (S). Kumpi vie
pidemmän korren?
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.45 Teknavi. Tässä jaksossa
pääsemme vielä mukaan
Akun seitsemään kohteeseen. 7.00 Disneyn esikoulu: Mikki Hiiren kerhotalo (S).
7.25 Disney esittää: Kim Possible (7). Liikenne. 16.30 Galaxi.
5.30 Aamusää. 6/20. Ryhmä tutkijoita
rakentaa kaksi jäljennöstä faraon hevosvetoisista
sotavaunuista, jotka ovat
teknisiltä yksityiskohdiltaan hämmästyttävän
moderneja.
19.55 Kahden polven treffit.
26-vuotias Mohammed ei
uskaltanut hypätä benjihyppyä, mutta 95-vuotias
Margit Tall uskalsi tiettävästi vanhimpana naisena
maailmassa. Hyvän mielen
lähetys. 4/10. IsoBritannia 14.55 Myytinmurtajat.
Yhdysvallat 16.00 Walker, Teksasista (12). Tontunmittainen
tehtävä. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa.
11.15 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. 3/4. Ashley ja Steve yrittävät sumplia roolejaan uudessa tilanteessa.
17.55 Ravintola X. Kansanedustaja Jaana Pelkonen haluaa tuoda grillibiletunnelman ravintolasaliin ja tarjota asiakkailleen universumin parhaat ribsit.
17.00 Tiededokumentti:
Australian mantereella. 13.00 Ostoskanava Guthy Renker. Kaikilla on lupa
välittää! Yli miljoona suomalaista asuu yksin - löytyykö kaikille kuuntelijaa?
Vapaaehtoistyö on tärkeää.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Ampumahiihdon mc:
Miesten 20 km. Murha tavaratalossa. HD
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Nettikiristäjän uhrit.
Ruotsissa tuntematon
mies houkutteli nuoria
tyttöjä lähettämään hänelle alastonkuvia itsestään. 9.50 Pikakurssi kodinostoon. 14.20 Hestonin
huikeat pidot. HD
20.00 Uusi päivä (S). Osa
2728. HD
23.05 Silminnäkijä: Laitoksesta heitteille. Howard uskaltautuu viimein kertomaan ylisuojelevalle ja
omistushaluiselle äidilleen olevansa menossa naimisiin Bernadetten
kanssa.
20.57 Keno.
20.30 Simpsonit (S). 7.13 Samsam (S): Päivä näkymättömänä.
7.20 Katinkontti. Selostus Jussi Eskola. Miten
saada vanki laulamaan?
1.15
Isänmaan puolesta (16).
Hyvä sotilas.
2.15-6.34 Voittostudio.
23.00 Castle (12). 11.00 Yle Uutiset. 15.05 Yle News. (S). Jakso
1/12. Bobby tekee
Clayn suhteen yllätysratkaisun, jota Jax ei hyvällä
katso. Anna
soihtu.
1.30-3.55 Voittostudio.
21.00 Elokuvan tarina (16).
Osa 13: 1990 - 1998.
Selluloidin viimeiset päivät ennen digitaalisuuden tuloa. O: Rob Epstein &
Jeffrey Friedman.
23.30-4.00 Teematieto.. 15.50-16.23 Lapset
ja alkoholi. 6.30 Ostosruutu. Kausi 2. Unelmia ja painajaisia. 6.25 Huomenta Suomi. 14.38 A2:
Yrittäjä-ilta. Aki ja Heli saavat
avukseen Kirsin, joka tekee ostoja pääkaupunkiseudulla. Refereras
på svenska av Magnus
Eklöv. 15.30 Operaatio ?Elokuvantekijä?.
17.00 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S).
Osa 3. 7.08
Jokeri Pokeri Box. Ylitonttu antaa Pirpanalle todellisen
haasteen. 7.50 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S). 6.52 Mitä ihmettä. Ali ja Ruby rientävät kertomaan
Rachelille totuuden kortista, mutta onko jo liian
myöhäistä?
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (S). 10.00 Lemmen viemää
(7). Tontunmittainen
tehtävä. 7.35 Taavi-tiikerin naapurissa (S). JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
4.00 Uutisikkuna. Östersund, Ruotsi. 11.50 Matkakumppanit. 7.31 Iinan aamu. Pidätettyjä laivaston miehiä kuljettava
vankibussi suistuu tieltä,
ja kolme vankia karkaa
omille teilleen. 10.20 Jyrki Sukulan
makujen maa. 15.10 Yle
Oddasat. 13.50 Jyrki Sukulan
makujen maa. Itävalta 14.35
Ensisilmäyksellä (7). Neljäs tuotantokausi alkaa. 13.20 Valomerkki.
13.50 A2: Yrittäjä-ilta. Senja ja Nalle
lähtevät mielikuvitusmatkalle Joulukuuhun. Palikat
paikallaan. HD
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Puoli seitsemän. 11.35 Yle Uutiset Häme.
11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi.
11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi.
12.05 Yle Uutiset Pohjanmaa.
12.15 Yle Uutiset Pohjois-Suomi. 14.30
Masiinamiehet. 10.50 Ennustaja-TV. Johanna Oras. Maa on
syanoottinen laulu. HD
17.15 Uutiset.
17.25 Frasier (7). 12.40 Sydämen asialla (7). Rakastunut Jeremiah.
0.15
Revolution (16). 15.00 Yle Uutiset. 9.45 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa.
10.15 Fantasia - musiikki elää
getossa. Koskemattomuuskilpailu käynnistyy rynnäköllä, kun Tony
Mantuano haastaa kilpailijat tekemään parhaan
juhlapäivän täytteen.
22.00 Hyvät ja huonot uutiset.
Tänän panelisteina Maija
Vilkkumaa, Teemu Laajasalo, Pirjo Heikkilä, Niina
Lahtinen, Tuomas Kyrö,
Miika Nousianen ja Mikko Kuustonen.
22.00 NCIS: New Orleans (12).
Karkurit. 6.58 Herra Nokkelo (S).
7.03 Siiri ja Krokotiili (S). Anteeksianto.
1.30 Jengielämää (16). 7.50 Lazy Town (S).
8.20 Waverly Placen velhot (S).
8.50 Eläinten ABC. Aku vertailee
Riihimäen ja maailman 7
ihmeen eroja. Steve
Simpson tutustuu Australian liikenneoloihin.
Ruuhkia syntyy väistämättä, kun 12 miljoonaa
ihmistä matkaa samaan
aikaan töihin.
Klo 17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10-17.55 Murdochin murhamysteerit (12). Kuinka amerikkalaisnaiset
havahtuivat parantamaan yhteiskunnallista asemaansa ja ketkä
olivat heidän johtohahmojaan?
19.00-19.45 Gran Hotel (12).
39/66. 13.30 Olenko
minä tullut haaremiin (S). 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita. Niklas käy
kilpajuoksua Elinan ja
Laurin kanssa. Ihana ilta.
0.25 Star-Crossed - Maailmat
vastakkain (12). 10.45 Ruotsalaisia
salaisuuksia. Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja elokuvan kehityksestä. Kane yrittää lähentyä perheensä naisväkeä, mutta kantaako
yritys hedelmää?
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Ulkolinja: Vapauden
hinta. Cripsjengin sota.
2.30 Maailman vaarallisimmat tiet (7). Hirvaskankaalla Markku jatkaa edelleen esineiden ehostamista. 6.00 Studio55.
fi. 6.30
Huomenta Suomen uutiset
ja sää 6.40 Tuntematon sotilas 60 vuotta 6.50 Toni Nieminen uskoo mäkihypyn nuoriin
toivoihin 7.10 Esittelyssä Guggenheim-finalistit 7.20 Mistä
riippuu Guggenheimin toteutuminen. 14.00 Jamie
Oliverin koululaishaaste. Yhdysvallat.
4.00 Teematieto. 15.25 Matkaoppaat. Herääminen. 12.20 Kakola. HD
18.00 Emmerdale (S). 8.00 Astral TV. Markku Alén
tositoimissa Citroënin WRC-auton ratissa.
Elektroniikkalahjavinkit pukin konttiin. 11.20 Ostosruutu. 13.35 Cosmos
- salattu luonto. Kahdella karanneista vangeista
on rikostaustaa, ja tutkijat
epäilevätkin heidän suunnitelleen paon.
18.00-18.55 Historia: Amerikan vaikuttajanaiset.
1/3. 15.15 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. Nick, Jess,
Schmidt ja Cece suunnittelevat tuplatreffejä, kun
taas Winston keskittyy
halailemaan uutta kissaansa.
19.30 Miehen puolikkaat (7).
Vanhassa vara parempi.
Charlien entinen kihlattu
palaa kuvioihin, mikä herättää niin mustasukkaisuutta kuin toiveajattelua.
20.00 Rillit huurussa (S). Hän jatkaa
itsepintaisesti ampujansa
etsimistä, vaikka Montgomeryn seuraaja on
lakkauttanut tutkinnan.
0.00 Frasier (7). 9.30 Puoli seitsemän.
10.00 Murdochin murhamysteerit (12). 15.50 MOT:
Oikeus omaan rynkkyyn. 12.4513.10 Kakola. Ravintolan sisällä tunnelmat
ovat apeat. Jakso
4. Toinen tuotantokausi päättyy. Andrés kerää ylpeytensä rippeet ja lähtee hotellista. 8.
tuotantokauden viimeinen jakso.
23.15 Kallista kipua (7). Selostus
Hannu-Pekka Hänninen.
Doha, Qatar.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
Hyökkäys Malibuun.
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.30 Emmerdale (S). Iso-Britannia 16.15 Peter
Hispaniassa.
5.00 Ennustaja-TV. Iso-Britannia 11.10 Lääkärit. HD
Klo 21.00
21.05 A-studio.
22.00 Boss (16). (U) HD
0.00-3.59 Uutisikkuna.
21.00 Syke (12). Kane
tekee lempiprojektinsa suhteen ammatillisen
täyskäännöksen, eikä
hän ole ainoa, joka harrastaa salailua työpaikalla. N: James Franco,
Jon Hamm, David Strathairn. Etova etiikka.
0.30 Asema 62 (12). Yrittäjä tekee liian pitkiä päiviä ja
silti paikan kannattavuus
on vaakalaudalla.
20.00 Suomen huutokauppakeisari. Jakso 8. . Lego-teemainen erikoisjakso! Legopalikoista rakennetussa
Springfieldissä sekä ihmiset että rakennukset ovat
muovisia ja rikkoutumattomia ja elämä onnellista.
21.00 Under the Dome (12).
Turvaan tuntemattomaan. Katsellaan Senjan kanssa
Noksu, Luisteluleikit, Popi Kissa, Maapallottelua,
Taikakaruselli sekä Albi
Lumiukko. (The Story of
Film: An Odyssey, 2011)
22.05 Kino: Huuto (12). Pian kenenkään kehitysvammaisen ei pitäisi asua laitoksessa - mutta mitkä ovat
vaihtoehdot, kun säästöt
nakertavat yleviä tavoitteita. Saksa 11.00 Ostoskanava
Tvins.com. Euroopan
suljettua rajansa vuonna 2006 moni pyrkii
nyt Israeliin. Tukahdutettu liekki. 15.10 Mitä tänään syötäisiin?
15.15 Unelmakoti puoleen hintaan. 11.05 Alivaltiosihteerin televisio-ohjelma. HD
20.00 Akuutti. Beckett palaa työpaikalleen kolmen
kuukauden toipumisjakson jälkeen. (43?)
18.00 Kurjat kuppilat USA.
Denverin parasta pizzaa.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Kolme miestä ja tyttö
(7). SARJA JÄÄ TAUOLLE. Traumaosasto täyttyy huolestuneista kuorolaisista,
kun kuoronjohtaja sairastuu kesken keikkamatkan. HD
20.00-20.53 Taiteen maantiede: Alankomaat.
3/3. Paholaisen
silta.
3.30-5.00 Ennustaja-TV.
23.00 Sons of Anarchy (16). 9.20 Tomin
keittiö. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 3.12. Etova etiikka.
17.20 Päivän sää.
17.00 Lemmen viemää (7).
Kynttilänvaloa.
17.09 Pikku Kakkonen. Joka kuukausi tuhansia ihmisiä pakenee Eritreasta henkensä uhalla. 11.20 Uusi päivä (S). Suuret mestarit van Gogh, Mondrian, Magritte ja Delvaux
nostivat uudestaan Hollannin ja Belgian taidemaailman suunnannäyttäjiksi. Uuteen nousuun. Irti
huumeista. Vieraana näyttelijä Leena Pöysti.
19.00 Historia: Faraon sotavaunut. Ystävänpäiväyllätys. 5.55 Strada.
6.25 Ylen aamu-tv. 16.50 Novosti
Yle. Yhdysvallat 10.10 Emmerdale (7).
Iso-Britannia 10.40 Emmerdale
(S). Hän jatkaa kaikesta huolimatta kerhon ohjaamista uusille, tyynemmille vesille, mutta tavoitteen saavuttaminen vaatii
entistä enemmän kieroilua ja kylmiä hermoja.
0.00 Kolme miestä ja tyttö
(7). 6.50 Neposen aamu. Reportaasi nuorista kehitysvammaisista. Ammattilaisgolfaajan ongelmat
pitävät Danin kiireisenä.
(U)
0.15-4.00 Uutisikkuna.
21.00 Aku ja 7 ihmettä. 16.20
Lupa välittää. 20 TV?&?Radio
KESKIVIIKKONA 3. Kotimainen ohjelma. Ensi keskiviikkona tällä ohjelmapaikalla Poliisit - kotihälytys.
21.00 Top Chef. 11.50
Ostosruutu. (Howl,
USA 2010) Elokuva Allen Ginsbergin kuuluisan, kumouksellisen
Huuto-runon aiheuttamasta sensuurioikeudenkäynnistä vuonna
1957. T: BBC. 12.25 Oddasat. 8.23-8.50
Muumilaakson tarinoita (S).
9.00 Sydänmailla (7). 15.55 Huippumalli haussa.
16.55 Deittikamera.
6.00 Voittostudio. HD
19.50 Joulukalenteri: Porokuiskaajan arvoitus (S).
Osa 3. Siinain autiomaassa vaanii vaara:
pakolaisia kidnapataan
ja heistä vaaditaan lunnaita. Yhdysvallat 15.05 Alueellinen sääennuste. Strategioita
pelikentällä
Lasse julkaisee
sinkun.
17.00 Kaisa ja puoli valtakuntaa. 9.05 Urheiluradio.
9.10 Sää. 14.00
Kantapöytä. 6.31 YleX Aamu - Ile ja Matti. 9.00
Yle Uutiset. Joulukuninkaassa Kevin tutustuu Ritarilaakson lapsiin. Seitsemän vuoden kärsimys.
19.00 Pientä pintaremonttia.
Hirsitaloa nykyaikaistamassa. 4.02-4.55
Kantritohtori Teppo Nättilä.
R
adio Häme
6.30 Yle Uutiset Häme. 11.03 Maakuntaradio.
12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06
Sää. 14.15 Hulluna häämekkoihin Atlantassa.
14.40 Illallissota. 17.00 Yle
Uutiset ja sää. 15.35 Hotellit
haltuun. 8.16 FOX Kids: Avatar
3. 11.00 Yle Uutiset.
11.03 Etusivu. 21.35-21.39 Novosti
Yle. 11.15 How I Met Your Mother. 13.00 Yle Uutiset. Koko Suomi leipoo - Master class osa 1. Kolme työtä, ei palkkaa.
17.30 Kuuluisat kuppilat. 8.17 Radio Hämeen
21.00 Valtiatar (7). Maalauksellinen varasto.
21.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 7.15 Urheiluradio. Mitä kovemmin he kaatuvat.
17.30 Salatut elämät (S). 10.03 Ajantasa. Carrie eksyy sarjakuvaliikkeeseen ja päätyy treffeille kauppiaan kanssa.
20.30 Sinkkulaiva. Kuvajainen.
versiot Sotaromaanista Smedsiin. 11.30 Manhattanin äitiyskonsultti (S). Myös Nikolla on tunteita Iinaa kohtaan.
22.00 Ruotsin miljonääriäiti
Maria Montazami. Sven saa oppilaakseen muiden opettajien karttaman Sabinan,
jonka viehtymys kaasupolkimeen saa aikaan
monia vaaratilanteita.
17.40 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 10.55 Pikkujuttu. 6.33
Radio Hämeen Aamutori. 13.20 Jaakon matkassa.
14.10 Hetki ennen tuhoa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.25 Huipputatuoija haussa. 15.01 Puheen
Iltapäivä. Tällä kertaa Karita valmistaa keittiössään tuoretta mantelimaitoa.
17.30 Pulmuset (7). 20.03 Urheiluradio. 9.11 Maakuntaradio.
10.00 Yle Uutiset. Kurre on pihvi.
3.00
MasterChef Australia All Stars.
3.55 Ennustaja-TV.
6.00 Yle Uutiset. Kallion korttelit eivät ehkä sittenkään tarjoa
onnea.
20.00 Suomen rumimmat tatuoinnit.
20.30 Brooklyn 99 (7). Ratkaisu.
23.45 Cops. Raskas
taakka.
1.00 Nolot vartalot. 15.55 How I
Met Your Mother. 6.30 Yle Uutiset.
6.40-7.00 Puheen Aamu. Iso-Britannia 10.00 Hyvästi
lemmikki! . 12.05
Puheen Päivä. 7.25 Ihmemies
MacGyver (12). Maria
lähettää lapset kirpputorille tekemään ostoksia ja
neuvoo näitä tinkimään.
23.00 Sinkkuelämää (12). 0.00
Yle Uutiset ja sää. 7.45 Hartaita säveliä. Jake haluaa Terryn kuntosalille
peitehommiin, mutta tulee
pian toisiin ajatuksiin: onko
Terry sittenkään valmis?
18.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa. Rumuuskilpailu.
20.30 Huutokaupan metsästäjät. 12.00 Turun
tuomiokirkon kello lyö 12. 18.20-18.29
Radioteatteri esittää: Volter Kilpi: Kirkolle, osa 105. 11.03 Puheen
Päivä. Rikoksia keskiyön auringossa.
3.30 Hetki ennen tuhoa.
4.25-5.59 Sky News.
Yle Radio Suomi
Radio
Yle Radio 1
21.55 Criminal Minds. 0.05-5.00
Y?radio - toiveiden y?. Pääosissa: Jack Nicholson, Owen
Wilson, Paul Rudd, Reese
Witherspoon.
23.30 Tappavat suhteet (12).
0.25 5D: Omituinen pakkomielteeni (S).
1.00
Elokuva: Uneton Seattlessa (S). 16.55 Spotlight: Valtio käräjillä?
5.00 Ennustaja-TV. Ursula ja Cindy ottavat yhteen, kun tarjolla on
naisia kiinnostava varasto.
20.30 Amerikan rumimmat
tatuoinnit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Ohjaus:
James L. 10.00 ShowHau.
10.25 24Kitchen: Kalle - Chef on
the Beach. 12.32 Radio Hämeen Karuselli. 21.00
Yle Uutiset. 16.35-17.00
3.00-5.00 Ennustaja-TV.
Radio Hämeen Päivänkehrä.
Yle Puhe
1.00-2.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. Yle
Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio.
13.06 Maakuntaradio. 9.32 Radio Hämeen
Aamutori. 4.00 Elävä arkisto: Urheilu. Tähtiä ja gumboa.
2.30 Henkka & Niki vs. Valtaistuin.
23.00 Leijonan luola USA.
Spatty ja Spatty Daddy.
0.00 Vuorien sankarit (S).
Tuomiopäivä. 12.00 SVT: Matinè: Sången om den eldröda blomman.
13.40 SVT: Radiohjälpen: En
resa in i framtiden. 13.32
Radio Hämeen Karuselli. Hirsistä rakennettu omakotitalo Vantaan Itä-Hakkilassa kaipaa pintojen parantelua.
Suunnitelmia laatimassa
Iisa, Jaana ja Tea-Mariia.
20.00 Koko Suomi leipoo. 8.00 Yle
Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 17.30 Taustapeili Py?reä p?ytä. 12.50 Lääkärit.
Yhdysvallat 15.40 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 11.00 Supermarjo ja
tytöt. )
23.40 Sinkkulaiva. Osa 25/26: Raun
haluaa karata. 14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset. 10.50 How I Met Your
Mother. 16.15-16.57 Faunin
iltapäivä. 23.00
Yle Uutiset. 17.20-17.28 Urheiluradio. 13.10 Kadonneet
(7). 10.30 Sarahin sisustusvinkit. 15.00 MasterChef Australia All Stars.
16.00 Gordon Ramsay - pannu
kuumana.
6.00 Sky News. 9.50 Ostosruutu.
10.20 Ostosruutu. 21.08 Päivä tunnissa. Avoin ja suljettu verkko.
13.00 Klassista kahteen. 15.30
Yle Uutiset Häme. 14.00
Yle Uutiset. 16.30
Yle Uutiset Häme. Camelotin linna.
18.50 Kaksi julkkista ja yhdet
häät. 6.00 Yle
Puhe esittää. 8.33 Radio Hämeen Aamutori. 16.00
Suhdekoukerot (7). 11.40 Futurama. Stewien steroidit.
17.00 Pulmuset (S). 17.00 Yle Uutiset ja
sää. Kenkä-Mike.
22.30 Panttilainaamo. Vauhdin hurmaa.
18.35 Matkalaukkujen metsästäjät. 10.05
Brysselin kone. 17.45-18.15 Tekijä:näyttelijä
Emmi Parviainen. 7.00 Yle Uutiset ja sää.
7.15-7.44 Aamusoitto. 19.03
Pietarsaaren RUSK-festivaalin
konsertti. 13.55 SVT:
Julsnus. 21.03 Kahden polven treffit. 12.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa. 20.07 Café Tropical. 97 min. 8.30 SVT:
Rapport. 7.50 Merisää.
7.53 Maakuntaradio. 10.00 Yle
Uutiset. 11.00 Yle
Uutiset. 16.45 American Dad.
6.30 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 10.03 Puheen Päivä.
11.00 Yle Uutiset. 8.15 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset.
16.03 Puheen Iltapäivä. 11.03
Radio Hämeen Karuselli. 21.30-21.45 Musiikkia. 9.20 Ostosruutu. 12.15 Julkinen
sana. Täyttä laukkaa. 7.207.25 Alivaltiosihteeri. Osa
2727. 11.30
Yle Uutiset Häme. Kaksi Paulia.
18.10 Huutokaupan metsästäjät. 8.43 SVT: Gomorron
Sverige. Andreas kokee, ettei perhe-elämä enää ole Signelle tärkeintä. 13.10 LA Ink. 10.50 Ennustaja-TV. 16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Maakuntaradio. Taistelu
sulhasesta.
1.00-5.00 Yön AVA.
Aamutori. 10.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään. 23.03 Kansanradio. Vihanpito katolilaisten ja protestanttien
välillä leimahtaa ilmiliekkeihin väkivaltaisuuksien myötä. 13.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 9.00 Yle Uutiset.
9.05-9.58 Muistojen bulevardi.
10.00-10.03 Yle Uutiset. Brasilia, elämä rikollisjengissä.
22.00 Panttilainaamo Louisiana. 9.30 Jamie Oliverin 30 minuutin ateriat. 11.00 Yle Uutiset. 9.15 TV Shop Tvins. 0.00-6.30 Yöradio.
5.00 Aamupala. 14.00 Yle
Uutiset. 11.00-11.30 Sydänystävät. 19.00 YleX Jatkot. Kaisa ja kirjaimellisesti lähes puoli valtakuntaa hakevat yhdessä
myyntiin Kirkkonummella
sijaitsevan omakotitalon,
jonka aiemmat myyntiyritykset ovat epäonnistuneet.
LIV
Klo 17.00
17.25 Sportmagasinet.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 Joulukalenteri: Joulukuningas. 7.17 Radio Hämeen Aamutori. HD
21.59 Yle Nyheter TV-nytt.
22.00 Perhesirkus. Armoton
aurinko.
1.50 Alaskan poliisit. 17.08-18.00 Puheen
Iltapäivä. Jurassic Pork.
17.35 Karita, raakaa ja makeaa. 15.05 Kultakuume. 12.15
Kellarin kunkku (7). 16.20 How I Met
Your Mother. Atlanta.
19.00 Jaakon matkassa. 23.37 Suomi tänään. 11.00 Uudet levyt. 10/10. Tänään
Sinkkulaivalle lähtee lievästi sanottuna iloinen,
viiden lapsen äiti Päivi
Kokkolasta.
Klo 21.00
21.00 Perilliset (12). 6.56 Päivän mietelause. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 10.03 Uuden musiikin
aamuvuoro. 9.30
Tuhluriprinsessat. Iso-Britannia 16.10 Makuja & Elämää.
16.30 Hyvästi lemmikki! IsoBritannia.
5.00 Ennustaja-TV. 14.05
Leijonan luola USA. 13.45
Tuhluriprinsessat. 6.15 Aamuhartaus. Unelmia.
2.00 Häähullut (7). )
1.10
SVT: Nyhetssammanfattning.
0.55 Gordon Ramsay maailmalla. 20.00 Yle Uutiset. 17.20 Aristoteleen kantapää: Tuntemattoman sotilaan
22.50 Ilman johtolankaa. 17.00 Yle Uutiset. 8.15 Urheiluradio. 21.40 Urheiluradio. 15.35 Radio
Hämeen Päivänkehrä. 17.15-17.45 Jokapaikan
Reetta. JOULUKUUTA 2014
YLE FEM
JIM
FOX
7.25 SVT: Gomorron Sverige.
8.15 SVT: Julkalendern: Piratskattens hemlighet. 18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 8.00 Ostosruutu.
8.30 Ostosruutu. 5.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 23.30-0.00 Politiikkaradio.. 19.00 Yle Uu-
21.00 Elokuva: How Do You
Know (S). 18.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita
säveliä. Jannin
elämä on täynnä luopumisen tuskaa ja kyyneleitä,
sillä poikaystävä on lähdössä takaisin Arizonaan.
19.30 Tavallista elämää. 7.54
FOX Kids: Chuckin ja ystävien
seikkailut. Francis on
puun ja kuoren välissä:
syyllisiä pitäisi rangaista, mutta katolista aatelistoa ei sovi suututtaa.
Kaiken kukkuraksi
menneisyys jatkaa kuninkaan piinaamista.
Lordi Narcisse paljastaa
todelliset karvansa ja tekee Lolalle yllättävän ehdotuksen.
22.00 NYC:n täydelliset naiset. Kuninkaan
taakka. 13.03 Urheiluradio.
13.06 Radio Hämeen Karuselli.
13.30 Yle Uutiset Häme. HD
18.30 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas
(7). 15.05 Matlock (7). 15.00 Yle Uutiset. 7.50 Aamuhartaus. Kambodza.
1.15
SVT: Samlarna.
1.55
1.45
SVT: Julkalendern: Piratskattens hemlighet.
2.00 SVT: Lilla Aktuellt.
2.05 SVT: Fångad.
2.30-3.00 SVT: Karl Johan.
Henkka & Niki vs. 113 min. Amerikka. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05-23.05 Ajassa soi. 7.15 Urheiluradio. Liettuan pääkaupungissa Vilnassa Jaakko tutustuu
Liisa Leitzingeriin.
20.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 14.30-15.00 SVT: Korrespondenterna. 8.30 Ostoskanava Tvins.com. 12.30 FOX Wild: Eläimellistä
duunia. 8.41 FOX Kids: Pac-Man. 3.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 11.57
Päivän mietelause. 8.17 Maakuntaradio. 14.05 Ihmemies MacGyver
(12). Jim ja Eddie
ovat erikoistuneet traktoreihin. 15.00
Yle Uutiset. 10.00 Olet
mitä syöt. 15.05 Radio
Hämeen Päivänkehrä. Kambodza,
roskienkerääjä-lapset.
21.00 Bones. 9.05
Urheiluradio. 18.03
Puheen Ilta. 11.33 Radio
Hämeen Karuselli. 12.15 Radio Hämeen Karuselli. 16.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S).
TV 5
AVA
6.00 Aamun AVAus. 17.00
Yle Uutiset. 6.30 Maakuntaradio. Tänään
tuomarit näyttävät kuinka kauden leivonnaisia
valmistetaan ja samalla
muistellaan kauden tapahtumia. Amerikka. 7.00 Yle Uutiset
ja sää. 12.45 Kodikkaasti vuokralla.
13.15 Hulluna leivontaan. 23.02
Päivä tunnissa. 12.15
Maakuntaradio. 9.00 Yle Uutiset. 7.30 Yle Uutiset Häme.
7.33 Radio Hämeen Aamutori.
8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.45 Kellarin kunkku (S). Lumimyrsky.
Booth ja Brennan jäävät
Boothin hissiin jumiin sähkökatkon aikana ja joutuvat sieltä käsin ratkomaan
mahdolliseen virusepidemiaan liittyvää tapausta.
18.00 Kellarin kunkku (S).
18.30 Kellarin kunkku (S).
19.00 Tavallista elämää. 16.25 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. 15.25 Jumalanpalvelus: Ensimmäinen adventti. 14.00 SVT: Vem vet
mest. Sukupuoli. 9.30 Yle Uutiset Häme. 10.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Juha
Roiha. 9.05
Wipeout Kesä. 12.30 Yle Uutiset Häme. 6.31 FOX Kids:
My Little Pony. (Komedia, USA,
2010) Jouduttuaan pois
potkituksi maansa softball-joukkueesta, Lisa
tuntee olevansa vanha ja
elähtänyt. 9.10 Radio Hämeen Aamutori. 16.00
Yle Uutiset ja sää. 18.00 Yle Uutiset.
18.03 Luonto-Suomen eläinunet 0203-17600. Yhdysvallat 12.30 Makuja & Elämää. 18.50 Merisää.
18.55 Luonto-Suomen eläinunet 0203-17600. 6.25
Aamusoitto. Ahdistelija puistossa.
0.10 Nolot vartalot. Iso-Britannia 11.00
Ostoskanava Guthy Renker.
12.00 Beverly Hillsin panttilainaamo. 13.00 Yle
Uutiset. 22.00 Yle Uutiset.
22.05 Noronen & Kivelä. 14.00 Yle
Uutiset. 15.05
Lentoturmatutkinta. (U)
18.45 Pax maan kamaralla.
HD
19.00 Tanskalainen maajussi.
Frank ottaa aurinkopaneelit käyttöön ja vanhoille ikkunalaseille löytyy käyttöä uudisrakennuksessa.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
20.00 Lasso.
20.30 X3M-tv: Sex & Sånt.
20.45 Oddasat.
18.00 MasterChef Australia
All Stars. 22.05 Yle Puhe.
23.02 Encore. 12.05 Futurama. Saraan
iskee haikeus ja kaipuu kotiseudulle kesken juoksulenkin. 13.02 YleX Jälki-istunto
- Viki ja Mäkkäri. 6.53 FOX Kids:
Vipo - lentävän koiran seikkailut.
7.07 FOX Kids: Julius-apina. 3.403.50 Luontoretki. Iina on ihastunut
hänen kotiaan remontoivaan Nikoon. 13.00
Yle Uutiset. Kiivas
ajojahti.
2.40 Alaskan poliisit. 21.50
Merisää. 15.5515.58 Yle News. On Esko Eerikäisen ja Niko Nousiaisen
vuoro järjestää unelmien
häät!
19.50 Sinkkuelämää (12). Saratogan tammat.
21.00 Valheen vangit (7). 9.55 Karita, raakaa ja makeaa. Pääosissa: Tom Hanks, Meg Ryan Ross Malinger, Rosie
O?Donnell, Bill Pullman.
2.55-3.21 Suhdekoukerot (S).
tiset ja sää. 16.30 Olet mitä syöt.
17.00 Kuuluisat kuppilat.
Juustotaisto.
17.10 Family Guy. 14.03 Ajantasa. 7.30 Ostosruutu. Ajetaan tandemilla. Vauhdin
hurma. Painetestistä kotimatkalle. 12.20 Sarahin talo. 8.15
Ykkösaamu. HD
22.30 Älä kokeile tätä kotona.
23.00 SVT: Sportnytt.
23.15 SVT: Från Sverige till himlen.
23.45 SVT: Auktionssommar.
0.15
SVT: Aktuellt.
0.55 SVT: Kulturnyheterna.
1.00 SVT: Västnytt.
21.30 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 21.30 Puheen Aamun vieras. 21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää. 8.20 Matlock
(7). Pian hän huomaa miettivänsä elämän
tarkoitusta kolmiodraaman
keskellä. 23.106.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 Yle Uutiset. 7.17
Maakuntaradio. Ohjaus: Nora Ephron. 7.31
FOX Kids: Power Rangers. 22.05
Uudenkansanmusiikki. 12.15 JIM D: Modern
Marvels. 8.30 Yle Uutiset Häme. Millainen onkaan Mikan ja Veli-Matin
yhdessä ideoima masterpiece-kakku?
17.55 Hotellit haltuun. 12.00 Yle
Uutiset ja sää. TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. 12.45 Merisää. Brooks. 16.15 Radio
Hämeen Päivänkehrä. 19.03 Urheiluradio.
19.06 Luonto-Suomen eläinunet 0203-17600. 9.00 Hulluna
häämekkoihin Atlantassa. 13.02
Noronen & Kivelä. 22.00
Yle Uutiset. 7.00
Yle Uutiset ja sää. Kauden
ensimmäiset pudotukset
ovat käsillä, sillä kaksi
kilpailijaa joutuu lähtemään tänään kotimatkalle.
19.00 Leijonan luola USA.
Spatty ja Spatty Daddy.
20.00 Surkeiden kuskien autokoulu (S). 14.03 Puheen Iltapäivä.
15.00 Yle Uutiset. 15.05 Maakuntaradio. 12.30 Politiikkaradio. Tuomas on
opiskellut metallialaa ja
suorittanut levyseppä-hitsaajan ammattitutkinnon.
0.10
Toisenlaiset äidit.
23.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa.
1.05
Supertähtien siivellä.
Päivä Enriquen kanssa.
23.55 House (12)
Vaan esityksen lopussa odottikin yllätys . JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
3.
KESKIVIIKKO
JOULUKUUTA
Talenttia tupa täynn
Miinan koulun Talent Show voitettiin räppäämällä kansanlaulua
SAIJA PENNANEN
Meri, Vellamo
FORSSAN LEHTI
Huomenna:
Airi, Aira
JOKIOINEN Joulujuhlaan on aikaa vielä vaikka kuinka, mutta
siitä huolimatta Miinan alakoulun juhlasali on tiistai-iltana tupaten täynnä. Puheenjohtajana toimi vapaa-aikasihteeri Jari Menna (oik.)
Mäkelä toivoo, että tapahtumalle
saadaan ensi vuonna jatkoa. tytöt heittivät lippalakit päähänsä ja vaihtoivat tyylilajin räppiin.
. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa
Aku Hirviniemi, Armi Toivanen, Jussi Vatanen, Riku Nieminen. Johtokunta klo 16.30.
???Lounais-Hämeen Ampujien
syyskokous Autokeitaan kokoustiloissa klo 18.
???Forssan Seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokous
Forssan sairaalan kokoustilassa klo 18.
Huomenna
???Forssan tori klo 7?14.
Kokouksia
???Punaisen Ristin Koijärven osaston syyskokous Matkun kylätalolla klo 18.
???Forssan Reserviupseerien
syyskokous Forssan Seurakuntatalossa klo 18.30.
Entisten Putoustähtien hahmot
laulavat
Kingissä
Entisten Putous-tähtien uudessa musiikkikomediashow?ssa
fiktiiviset kilpailijat osallistuvat laulukilpailuun. 49: 10
Pankais poiketen
Tänään
???Lauri Tähkän konsertti Forssan
kirkossa klo 19.
???Vesa-Matti Loirin & Peter Lerchen orkesterin konsertti Feeniksissä klo 19.
Kokouksia
???Jokiläänin Opistolaisyhdistyksen syyskokous Vanhassa Pappilassa Ypäjällä klo 17. Sarja alkaa MTV3-kanavalla tammikuussa. 1A-luokan Ripsa
Koivunen mykistää yleisön herkällä kanteleen soitolla.
. Pimeä alkaa klo 16.16
ja päättyy klo 8.14.
Talent Show on Miinan oppilaskunnan ideoima kilpailu, johon
koko koulu lähti mukaan. STT
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.11
ja laskee klo 15.19. Hieno pelinavaus, Talentin arvovaltaisen tuomariston puheenjohtaja, Jokioisten vapaa-aikasihteeri Jari Menna kiitteli.
Päivän sana
Eivät he näe nälkää, ei heidän
tule jano, ei heitä ahdista helle
eikä auringon polte, sillä heitä
ohjaa heidän armahtajansa, joka vie heidät lähteiden ääreen.
Jes. Yhtäkkiä kaiuttimista
kajahtaa legendaarinen The Final
Countodown. Siihen
viittaa vahvasti ainakin voittajalle
luovutettu pokaali, jonka laattaan
oli kaiverrettu ?kiertopalkinto?.. Lavalla kuultiin myös useampaa eri soitinta ?
pianoa, viulua ja huilua kanteleen
lisäksi.
1B-luokan tyttönelikko Alli Siro, Fa Saosiri, Venla Vähämäki ja Fanni Mansukoski esittelivät taitojaan voimistelunäytöksessä.
?Jouduimme
lopulta arpomaan
kahden esityksen
välillä.?
Rehtori Juha Mäkelä
Jännittävän ja loppuun saakka ta-
saisen finaalin voitto otettiin lopulta kotiin laulun ja soiton, mutta myös yllätysmomentin voimin.
Miinan koulun ensimmäiseksi talentiksi valittiin 2B-luokan Aino
Kankuri ja Laura Behm.
Kaksikko aloitti esityksensä perinteisissä Suomifilmin tunnelmissa laulamalla Suomalaista kansanlaulua Yksi ruusu on kasvanut. 22
KESKIVIIKKONA 3. Tiistaina käytyyn
finaaliin selvisi lopulta 15 kovatasoista esitystä.
Oppilaiden talentit eli taidot
vaihtelivat voimistelusta, taikuruudesta, vauhdikkaista volteista
lauluun ja tanssiin. Jokaisessa luokassa suoritettiin ensin
karsinnat, jonka jälkeen 30 jatkoon selvinnyttä esitystä esiteltiin
oppilaskunnalle. Show?n kruunasi kaksikon pöydälle
taikoma ihka elävä hamsteri.
4.- ja 5.-luokkalaisista pojista
koostunut viisikko vastasi ehkä
koko Talentin näyttävimmästä ohjelmanumerosta lennokkailla volteillaan.
linnan olleen äärimmäisen vaikea.
. Jouduimme lopulta arpomaan
kahden esityksen välillä, niin tiukaksi tuomariston päätöksenteko
meni.
Tuomaristossa oli mukana sekä koulun henkilökuntaa että oppilaskunnan jäseniä. Kanteleen sointi oli kaunis ja
melodia mukava. Sen saattelemana
käynnistyy Miinan koulun kaikkien aikojen ensimmäinen Talent
Show.
Ensimmäisen esityksen aikana
mennään Europen tunnelmasta aivan toiseen. On hienoa, että
kaikki talentit eivät ole ?tätä päivää?, vaan mukana on myös tällainen vanha soitin. Siinä hypättiin monta vuosikymmentä sekunnissa! Iloisuus ja
tekemisen meininki paistoi läpi koko esityksen ajan, Menna hehkutti.
Tuomaristossa istunut rehtori
Juha Mäkelä kertoi lopullisen va-
Taikuripellet Paavo ja Sofia Pettinen veivät esityksensä kunnialla läpi,
vaikka taikatarvikkeita oli hukassa
Jokioislainen yhdistys järjestää kaksi draamallista konserttia
ensi viikonvaihteessa Jokioisten tietotalolla. JOULUKUUTA 2014
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
nä
Viivi ja Wagner
Seppo Pessinen
jere
rauta-reetta
luuletteko
te lehdet,
että minä
bluffaan?!
no, tässä
tulee varoituslaukaus!
879
fingerpori
Kaihon sävelet soivat Jokioisilla
FORSSAN LEHTI
Wiljami Alaspään pianonsoitto oli
harmonista ja kaunista kuultavaa.
Teatteriyhdistys Tuntematon vie aikamatkalle läpi sotavuosien. Näihin itsenäisyyspäiväajan konsertteihin ei ole juurikaan tehty muutoksia. Äänitekniikasta vastaa Severi Ketola.. Ainoastaan musiikkia olemme hieman lisänneet. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 3. joulukuuta kello 13.
Matkaoppaina ovat Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmot Niina Alitalon, Sari
Ojalan, Petri Känkäsen, Sami Myllyojan,
Kari Raiskion, Jukka Sipposen ja Pekka Viljasen luomina. Kaihon sävelet keräsi viimeksi täydet
salit kummassakin esityksessä. Matkalla muistellaan evakkotaivalta 70
vuotta sitten, kun Karjalasta lähdettiin toisen ja viimeisen kerran.
Teatteriyhdistys Tuntematon on esittänyt säveltarinansa aiemminkin, ja uusiin
esityksiin ryhdyttiin yleIsön pyynnöstä.
. Yleisö
piti näkemästään ja kuulemastaan ja totesi, ettei muutoksia kannata tehdä, iloitsee
Sami Myllyoja.
Itsenäisyyspäivän konsertti alkaa kello
15 Tietotalolla, ja toinen esitys on sunnuntaina 7
P.
0303
435
7093
Avoinna ma?pe
10?17.30, la 10?14
www.hushallska.fi
www.hushallska.fi
Av. 2 kg Royal Canin
Urinary Carea tai muuta
Royal Canin Care-sarjan
ruokaa, saat hienon
Curver-säilytysastian
VELOITUKSETTA
400 g Urinary Care ?ruokaa.
Tervetuloa
keskustelemaan
kissan ja koiran
ruokinnasta!
KAUPAN
PÄÄLLE!
SEURAAVAT PÄIVÄT
Torstai
FORSSA
SUOMI TÄNÄÄN
+0
-8
Urjala
Humppila
+2
Forssa
Lauantai
+2
Sunnuntai
-4
Jokioinen
13
+0
Yp äjä
+2
Tammela
+0
12
Maanantai
+1
-3
-3
Tiistai
Somero
+0
-0
+1
10
+0
Tarjoukset voimassa niin kauan kuin
tarjoustuotteita riittää.
KOTIMAA
Perjantai
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+3
-0
-1
-1
-1
+3
-1
+0
+1
+3
-0
-0
+2
-6
-7
+1
+0
+0
+3
+3
huomenna
+4
+2
+2
+2
+1
+3
+2
+2
+2
+4
+2
-1
+5
-6
-9
+2
+3
+3
+4
+5
+3
+1
8
4
KAUPAN
PÄÄLLE!
ZOO JATAR FORSSA
Paimenenkatu 4 . JOULUKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
SOPPAILUT ARMANTISSA PERJANTAINA 5.12.2014 klo 9-16
Hernesoppaa
soppatykistä
klo 10-14
Edustaja
paikalla
SEO 3
Otsavalaisin
29,-
P7.2
Käsivalaisin
Wave
Työkalu
49,- 99,-
GCM 8 SJL
Katkaisu-/jiirisaha
449,-
Edustaja
paikalla
MULTIMASTER
6,-
134P
Varoitusvärihousut
ovh 25?
ovh 69?
5,-
5,-
6,-
a
staj
Edu kalla
pai
Epäkeskohiomakone
Tule sovittamaan
Stretch-työhousuja.
Sovittaneiden kesken
arvotaan housut
(ovh 143?).
49,-
armantti
Meiltä kalusteet
KOTIIN ja MÖKILLE!
keittiöt, komerot, kh-huoneet,
wc-kalusteet, vaihto-ovet,
liukuovet, tilanjako-ovet
Forssan
ark. 03 433 4280
K60, K180, K400
Timanttihiomasieni
895,-
a
forssa@keittiokalustetukut.fi
BF1850S2KIT
Viimeistelynaulainpaketti
279,-
15,-
39,-
Hitsauslanka
0,8mm 15kg kela
Tarjoukset voimassa vain pe 5.12.
myös erikoismitoin
a
staj
Edu alla
paik
Rallymig 161i
MIG-/puikkokone
412R
Kuulonsuojain
www.keittiokalustetukut.fi
www.visionliukuovet.fi
299,-
349,-
Edu
pai staja
kal
la
250,-
EY75A1LR2F32
Pyöröiskukone
ETS 150/5 EQ+
ovh 25?
18V 2x3.0 Ah
+ Valaisin
199,-
95,-
Edu
pai staja
kall
a
Thinwool
Sukat 2 pr
BDF456RFLJ
Akkuporakone
Monitoimikone
+ 6-os. teräsarja
517
1878 OFFROAD
Työjalkine
Talvikäsineet
564PW
Karvalakki
Edustaja
paikalla
Saksankatu 1, Forssa
0207 768 250
Palvelemme arkisin 8-16.30
www.armantti.?
Tule kokeilemaan
AccuPocket -hitsausinvertteri
a
Tarjoukset voimassa vain pe 5.12.
armantti
3.12.
Lampun
jalat ja
varjostimet
-15%
HUSHÅLLSKA
Meiltä Royal Canin UUTUUS:
Urinary Care kissojen
virtsakivien ehkäisyyn.
Torstaina 4.12. 24
KESKIVIIKKONA 3. klo 12?16
Royal Canin -edustaja jakaa
50 ensimmäiselle asiakkaalle
Osta
väh. 10?18, la 10?14
Sisusta Kauniisti
Kehräämön
Wahrenink.
2,
Kehräämön
alue,alue,
Wahreninkatu
2, Forssa
Forssa
435
7093
Puh. ma-pe
9-18, la 9-16, su 12-16
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
Osta
väh. 9.30-17,
9.30-17,
ark.
lauantait suljettu
la 10-14
24.5.-16.8.-14
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Sortohaanraitti, 30100 FORSSA, p. Puh: 03 433 5757
Avoinna ark. 7,5 kg
Royal Canin koiranruokaa,
saat säilytystynnyrin
Jokioinen eilen 15:00
-1
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+19
+12
+1
+2
+20
+8
+11
+15
+14
+24
-4
+17
-1
+3
+20
+19
+2
+6
+1
+4
huomenna
+17
+11
+3
+5
+19
+6
+9
+14
+14
+24
-3
+15
+1
+5
+20
+18
+3
+7
+2
+5