p. Moni pitää riippumatonta arviointineuvostoa vasemmistohenkisenä ja epäilee sen heijastuvan ryhmän työn tuloksiin. lentistä ihan kaikille Seppo Vastamäki, Suvi Salmi ja Virve Saarikoski pelasivat päiväksi perustetun joukkueen, haihurrikaanin, riveissä. Tavoitteena oli pitää pallo ilmassa ja samalla myös hauskaa. kosteusvoide, hoitovoide, silmänympärysvoide, naamio Prestige -tuotepakkaus Silver Beautybag Ystävänpäivätarjous! Kauneushoitola Kynsi ja meikkistudio Salonki Yhteishintaa n Yrjö Sarasteella on asiaa, tänäänkin, tässäkin lehdessä FPS katkaisi viiden pelin tappioputkensa Tappajan näköinen mies Forssassa UUTiSeT 8 UrheilU 22 SUnnUnTai 16 ajaSSa 31 . Ypäjän Pertunkaaressa pelattiin kahdeksan joukkueen turnaus, jossa tärkeintä ei ollut voitto vaan pelaaminen. ruskea) Ystävänpäivä 14.2. 03 422 4410, ark. 050 313 2857 Koulukatu 16, Forssa 45 € Tiesitkö että joka 5. uutiset 10 ajassa 30 Sotilaat turisteja turvaamaan • Ranska on terrori-iskujen jälkeen patistanut sotilaita suojelemaan matkailijoita Versailles’n palatsin kaltaisissa turistikohteissa. . KUVa: Tapio Tuomela humppilassa vahva yhteistyön henki Talousraporttien erot syynätään • Eduskunnan valtiovarainvaliokunta aikoo selvittää Suomen talouspolitiikan arviointineuvoston raportin ja OECD:n Suomi-raportin erojen taustat. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi sunnuntai 7.2.2016 • N:o 35 loUnaiS-hämeen maaKUnnallinen äänenKannaTTaja | PerUSTeTTU VUonna 1917 | www.ForSSanlehTi.Fi. 9-18, la 9-14 Kartanonkatu 9, Forssa Täyden palvelun kosmetiikkakeskus www.kauneushoitolahenrietta.fi P. Mineraalimeikki hengittävä, suojaa hyvin ja kabuki-sivellin 35 € (norm. ulkomaan uutiset 20 nykytyky ei ole hömppää sunnuntai 13 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Saksassa myyty ripsiväri on Jean d´Arcelin Allergiatestatut Mascarat (musta, sin. Uusi klubikorttikilpailu matkasta alkanut! Ehdit vielä hyvin mukaan 15 € (22,-) (63,70,-) sis. 93,-) Tarjous voimassa niin kauan kuin pakkauksia riittää
Hyvinvointikuntayhtymän va. Kiireellisissä tilanteissa tai virka-ajan ulkopuolella ilmoitus voidaan tehdä sosiaalipäivystykseen tai hätäkeskukseen (112). • Lastensuojelun ilmoitusvelvollisuus sivuuttaa muussa lainsäädännössä säädetyn salassapidon lukuun ottamatta rippisalaisuutta. LastensuojeLu Lapsen parhaaksi • Lastensuojeluilmoitus tehdään aina ensisijaisesti lapsen asuinkunnan sosiaalitoimistoon. Kun pahoinpitelyt JoKioisilla tapahtuivat, Forssan seudun kunnat vastasivat itse oman alueensa lastensuojelusta. Palvelutarveselvityksen aikana ratkaistaan muun muassa se, minkälaisia tukitoimenpiteitä lapsi ja perhe tarvitsevat. sosiaalija terveydenhuollon, päivähoidon, opetustoimen, nuorisotoimen, poliisitoimen ja seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevat). (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Hykyssä lastensuojeluasiat on keskitetty tiimille, jossa on yhdeksän pelkästään lastensuojeluun keskittyvää sosiaalityöntekijää ja kaksi sosiaaliohjaajaa. Ennen hyky-aikaa pienessä kunnassa saattoi työskennellä 1–2 sosiaalityöntekijää, joiden tehtäväalue kattoi sosiaalityön koko kentän. Palvelutarpeen arviointi tehdään kolmen kuukauden sisällä ilmoituksen vastaanottamisesta. Lähde: Lastensuojelun käsikirja ”Jos emme saa ilmoitusta, perhe voi jäädä vaille tarvitsemaansa tukea.” RiiKKa LammintaustamäKeLä Riikka Lammintausta-mäkelä katsoo hyvinvointikuntayhtymän edistäneen lastensuojelua Forssan seudulla. Erikoistuminen tuo erityisosaamista ja tiimi mahdollistaa keskustelun ja asioiden reflektoinnin, Lammintausta-Mäkelä kokee. –?Ensimmäisessä käsittelyssä lastensuojeluilmoitus käydään läpi tiimissä ja samalla päätetään, kuka ottaa lapsen ja perheen asian käsiteltäväkseen. Erikoistuminen on kehittänyt lastensuojelutyötä Forssan seudulla. Suuremmassa yksikössä voidaan välttää myös ne tilanteet, joissa sosiaalityöntekijät ja asiakas ovat tuttuja. Asianomistajat olivat kertoneet tapahtumista sosiaaliviranomaisille, jotka eivät vieneet asiaa eteenpäin. –?Lapsen mielipiteen ja lapsen tietojen selvittäminen on korostunut. Mahdollinen kiireellinen lastensuojelun tarve arvioidaan heti, muissa tapauksissa palvelutarpeen arviointi aloitetaan seitsemän päivän sisällä ilmoituksen jättämisestä. Lisäksi voidaan kertoa, onko lapselle tai tämän huoltajalle kerrottu ilmoituksen tekemisestä. Samalla prosessit lapsen kuulemisessa ovat kehittyneet. 8-vuotiaan Eerikan kuolemaan johtaneet teot ja laiminlyönnit ovat osaltaan vaikuttaneet lastensuojelulainsäädännön uudistuksiin sekä päivittäiseen lastensuojelutyöhön. • Suurella joukolla viranomaisia on ilmoitusvelvollisuus, myös poliisin suuntaan (mm. Jaakko Kyrö Forssan seutu Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi jokioislaisen miehen maanantaina kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 10–13-vuotiaiden poikapuoliensa toistuvasta pahoinpitelystä. Ilmoitusvelvollisten tahojen määrää lisättiin vuonna 2015. Hykyssä on 11 hengen lastensuojelutiimi, mutta myös hyky-aikaa edeltävistä virheistä otetaan oppia. Kyseessä on henkilön oma arvio tarpeesta selvittää lapsen lastensuojelun tarve. Velvollisuus siihen on laajalla joukolla viranomaisia ja lasten parissa työskentelevillä. KuVa: seppo Pessinen Uutiset sunnuntaina 7. helmikuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Myös yhteistyö poliisin kanssa on tärkeää, Lammintausta-Mäkelä sanoo. • Ilmoituksen voi tehdä puhelimitse, kirjallisesti (ei sähköpostilla) tai käymällä virastossa. lastensuoJeluilmoituKsen jälkeen työ lapsen ja perheen parhaaksi on aina tiimityötä, johon osallistuvat vähintään sosiaalityöntekijä ja lapsi perheineen. • Lastensuojeluilmoituksen tekijän on kerrottava tiedossaan olevat lapsen henkilötiedot ja ilmoituksen perusteet, syyt ja tapahtumat. –?Edellä mainitun kaltaisten tapahtumien vuoksi meidän on jatkossakin syytä käydä läpi lastensuojelulain velvoitetta työntekijöiden kanssa. • Ilmoituksen voi tehdä silloin kun havaitsee tai saa tietää seikkoja, joiden vuoksi lapsen lastensuojelun tarve on syytä selvittää. –?Jos lastensuojelu ei saa ilmoitusta, perhe voi jäädä vaille tarvitsemaansa tukea. . 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Hyvinvointikuntayhtymässä lastensuojeluasiat on keskitetty lastensuojeluyksikön alaisuuteen. perhepalvelujen palvelualuejohtaja Riikka Lammintausta-Mäkelä ei kommentoi Jokioisten tapausta mutta muistuttaa, että sosiaalityöntekijän pitää aina ilmoittaa lapsen pahoinpitelyepäilystä poliisille. Me emme tiedä tuen tarpeesta ilman ilmoitusta. palJon on muuttunut myös valtakunnan tasolla. Lammintausta-Mäkelä muistuttaa, ettei lastensuojeluilmoitus ole koskaan rangaistus perheelle. Pahoinpitelyt tapahtuivat vuosina 2008–2011. lastensuoJeluilmoituKsen voi tehdä kuka tahansa. –?Täytyy muistaa, että kyseessä on aina lasten, ei aikuisten etu. FL Lastensuojelussa ei enää ohiteta lapsen ääntä . –?Oma näkökulmani on, että lastensuojelutyö on hyötynyt hykystä. Muutos on ollut tarpeellinen, Lammintausta-Mäkelä toteaa. Jos epäilee väärinkäytöksiä, ilmoitus on syytä tehdä
Lastensuojeluilmoitusten määrä Forssan seudulla on ollut viime vuosina hienoisessa kasvussa. Lapset ilmoittavat kokemuksistaan harvoin suoraan sosiaalityöntekijöille. –?Samasta tapauksesta on voinut tulla useampi ilmoitus. Valtaosa lastensuojeluilmoituksista saadaan ilmoitusvelvollisilta, kuten terveydenhuollon, koulujen ja varhaiskasvatuksen työntekijöiltä tai poliisilta. Moody’sin lisäksi Suomella on edelleen paras kolmen A:n luottoluokitus Fitchiltä. Viime vuonna 684 lastensuojeluilmoitusta Riikka Lammintausta-Mäkelä katsoo hyvinvointikuntayhtymän edistäneen lastensuojelua Forssan seudulla. Markkinoilla arvioitiin etukäteen, että luokitus voisi laskea. Kolmas suuri luottoluokittaja Standard & Poor’s on laskenut Suomen luottoluokituksen tasolle AA+. –?Yksittäisiä illanviettäjiä siellä täällä, poliisi kirjoitti Twitterissä. Hän ehti aiheuttaa poliisille vakavia vammoja ennen paikalle tullutta henkilökuntaa. Lastensuojelussa ei enää ohiteta lapsen ääntä Jaakko Kyrö Forssan seutu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän alueella tehtiin viime vuonna 684 lastensuojeluilmoitusta. Me saamme tiedon heiltä. STT Poliisin murhan yrityksestä epäilty mies kuoli sairaalassa STT Murhan yrityksestä epäilty 35-vuotias mies kuoli perjantaina ja lauantain välisenä yönä sairaalassa, keskusrikospoliisi kertoi Twitterissä lauantaina. Moody’sin lisäksi Suomella on edelleen paras kolmen A:n luottoluokitus toiselta luottoluokittajalta Fitchiltä. Miespoliisi sai pahoja vammoja ja joutui sairaalaan. STT Helsingin poliisi tehosti valvontaansa lauantai-iltana Moody’s ei tehnyt uusia päätöksiä Suomen luokituksesta Mikko Isotalo Sanna Nikula Raisa Kivilahti-Leppänen Luottoluokittaja Moody’s ei tehnyt perjantaina uutta arviota Suomen luottoluokituksesta, kertoi Valtiokonttori illalla Twitterissä. Suomella on yhä Moody’silla AAA-luokitus. Hänen mukaansa tämä on se taso, mitä kannattaa leikata ilman, että se syö talouskasvun pohjaa. KUVA: Seppo Pessinen Helsingin poliisi tehosti lauantai-iltana valvontaansa, sillä poliisille oli kantautunut huhuja häiriön aiheuttamisesta Helsingin keskustassa. Markkinoilla arvioitiin ennakkoon, että luokitus voisi laskea. –?Suomella on hyvä historia, joten luotetaan, että maa laittaa asiansa kuntoon, Schauman sanoo. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) tviittasi hallituksen jatkavan rakenteellisia uudistuksia. Aktian pääekonomisti Heidi Schauman arvioi, että sen pysyminen ennallaan johtuu historiasta. Poliisin tiedustelutietojen mukaan kyseessä olisi jonkinlainen kokoontuminen keskustassa ja kokoontujien olisi tarkoitus aiheuttaa häiriötä. Viime syyskuussa luottoluokittaja arvioi, että Suomella on yhä isoja riskejä. Moody’s ei julkistanut myöskään uutta arviota Suomen näkymistä. Suomen osalta yksi mahdollinen päivämäärä uuden arvion julkistamiseen oli perjantaina. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta, vaan KRP tekee kuolemansyyn tutkinnan. Puoli yhdeksän aikaan illalla poliisi kuitenkin kertoi, että mistään tavallisuudesta poikkeavasta ei ollut merkkejä. Mies oli pahoinpidellyt poliisia Helsingin vankilassa ja hänet oli toimitettu torstaina sairaalaan. Hykyssä ei ole tilastoitua tietoa siitä, kuinka monta tapausta on vuositasolla viety poliisin tietoon. Mies hyökkäsi poliisimiehen kimppuun yllättäen kesken kuulustelun. Hän arvioi AAA-luokituksen säilymisen kertovat siitä, että luokittaja uskoo Suomen hallituksen päätösten olevan riittäviä tässä tilanteessa. 20 ilmoitusta koski pahoinpitelyjä, 10 ilmoituksessa epäiltiin seksuaalirikosta. Aiemmin useat viestimet ehtivät kertoa, että Moody’s olisi tehnyt päätöksen pitää Suomen luokitus ennallaan. Riikka Lammintausta-Mäkelä kertoo, etteivät yllä olevat luvut kerro tapausten vaan ilmoitusten lukumäärää. Se on korkein mahdollinen. 3 sunnuntaina 7. 35-vuotias mies pahoinpiteli kuulustelemassa olleen poliisin vakavasti Helsingin vankilassa torstaina. Ne voivat johtaa siihen, ettei talouskasvu piristy, vaikka hallitus on sitoutunut rakenteellisiin uudistuksiin. –?Lapset puhuvat helpommin esimerkiksi koulun työntekijöille tai muille luotettaviksi kokemilleen aikuisille. Kolmas suuri luottoluokittaja Standard & Poor’s on laskenut Suomen luottoluokituksen tasolle AA+. koska poliisi oli tapahtumahetkellä virkatehtävässä, juttua tutkittiin murhan yrityksenä. Suomi on näistä yksi. Poliisi myös muistutti, että häiriökäyttäytymisestä pitää aina ilmoittaa matalalla kynnyksellä, mutta katupartioinnille ei ole tarvetta. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Sosiaalityöntekijän on tehtävä ilmoitus poliisille aina, kun epäillään lapseen kohdistuvaa pahoinpitelyä tai seksuaalirikosta. Sekaannus johtui siitä, että Euroopan markkinoilla toimivat luottoluokittajat julkistavat joka vuodenvaihteessa listan niistä päivämääristä, jolloin ne mahdollisesti saattavat tehdä luokituspäätöksiä eri valtioista. Väärää tietoa Moody’sin uudesta arviosta ehti päivällä kommentoida myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Se laski Suomen luokitusta vuonna 2014. Poliisin mukaan kyse olisi naisvihamielisestä häirinnästä. Moody’s ainoastaan julkisti nettisivuillaan listan niistä valtioista, joiden luokituksiin ei ole tehty päivityksiä. Sipilä sanoi Tampereella keskustan politiikkaja toimintapäivillä, että luottoluokittajan arvio tukee leikkauslinjaa
helmikuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Pääkirjoitus Forssa 7. euron peruskorjauspaketin, jolla koko Suomen alemmanasteista tieverkkoa korjataan. Väen väheneminen on koko maakunnan murheena. Kanta-Häme on kuitenkin tuoreen selvityksen mukaan kymmenen kantokykyisimmän maakunnan joukossa. Presidentti Niinistö vaati aivan oikein EU:lta päätöksiä tämän kansainvaelluksen kuriin saamiseksi, jotta saadaan tilaa heille, jotka sen turvapaikan todella tarvitsevat. Jotain muutakin on nyt ilmassa. 60 vuoden takaa kolumni Sirkka-Liisa Anttila t asavallan presidentti Sauli Niinistö avasi valtiopäivät pitämällä erittäin jämäkän ”isännän” puheen. Soten rahoitus, 24/7 päivystävät sairaalat, valinnanvapaus, kilpailutus samoin kuin yhteistä Sotea rakentavat 6 maakuntaa ovat päättämättä. Maakunnassa koettiin viime vuonna jättimäinen väestöpako. Muualla olevien seutukuntien tilanne näyttää kaikkea muuta kuin hyvältä. Myös osa lapsiperheistä on nyt valmis tinkimään asuinneliöistä, kun palvelut ja harrastukset ovat helposti saavutettavissa. Ihmiset muuttavat työn perässä. Odottaa sopii, että nämä ratkaisut tehdään nimenomaan kantokyvyn ja elinvoimaisuuden pohjalta. Työn lisäksi pitää olla tarjolla mahdollisuus viihtyisään kaupunkiasumiseen ja toimivat palvelut. Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat viidettä kertaa kilpailukykymme parantamistoimista. Turvallisuutta ja työtä sekä normien purkua Forssan seutu kaukana kärjestä elinvoimassa S eutujen elinvoimaisuudesta julkaistun selvityksen mukaan maan kasvukäytävällä sijaitsevien kaupunkiseutujen ennusteet ovat kohtalaisen hyvät. elinvoimaisin. politiiKan Kevät on suurten ratkaisujen aikaa, jos aiomme saada ihmisille työtä ja toimeentuloa sekä sitä kautta taloutemme kasvu-uralle. Viime vuonna lämmitetty tilavuus oli yli 84 000 kuutiometriä ja lämmitykseen kuuluvia asuntoja oli 114, totesi sähkölaitoksen johtaja Raimo Andersson. Pisimmät listat normien purkuun ovat löytäneet maaja metsätalousministeriö sekä työja elinkeinoministeriö. Lähiaikoina tehdään päätöksiä täysivaltaisista maakunnista ja niistä, jotka tarvitsevat naapurin tukea sosiaalija terveyspalvelujen järjestämisessä. Forssan seudulla väki väheni peräti yli 400:lla ja Riihimäen alueen kunnissakin melkein 300:lla. Forssan seutu sinnittelee kaukana kärkipäästä. Kasvu on jo useamman vuoden tullut maahanmuutosta. Sähkönjakelu kylässä on ollut sikäli järjestymätöntä, että suurimmat talot ovat aikanaan rakentaneet muuntajat, joihin sitten yksi ja toinen on vähitellen liittynyt. Kun muuttajat tuli uusittaviksi, todettiin aiheelliseksi saattaa toiminta asianmukaiselle kannalle. Tässä vaelluksessa eivät ole mukana varattomat sodan jaloissa olevat todellista suojelua tarvitsevat ihmiset. EU:n on päätettävä suojeleeko se jäsenvaltioidensa kansalaisten turvallisuutta vai onko sille tärkeämpää Schengen-sopimuksen vapaa liikkuvuus. Euroopan Neuvoston kokousmatkalla Ranskaan minut tarkastettiin rajalla. Kanta-Häme ei kuitenkaan voi tuudittautua tyytyväisyyteen tutkimustuloksen jälkeen. Presidentin puheen viesteihin on erittäin helppo yhtyä. Tämä selittää sitä, että tällä hetkellä Helsinki ja Tampere vetävät, mutta pienemmillä kaupunkiseuduilla väki vähenee. Ministeri Berner on hoitanut tehtäväänsä hyvin tarmokkaasti. Viimeistään nyt mittava, pääosin rikolliseen ihmissalakuljetukseen perustuva kansainvaellus on saatava hallintaan. Heidän pitämisekseen seutukunnalla, pitää olla tarjolla työtä. Tänä vuonna uskotaan kaukolämmityksen piirin saatavan Forssassa puolisen tusinaa uutta tilaajaa, joiden kanssa neuvottelut jo nyt ovat varsin pitkällä. Siinä Kanta-Häme nousi kymmenen kantokykyisimmän joukkoon. Miksi tätä kriisiä ei ole näin hoidettu. Biotalouden Suomelle rakennetaan näin infraa ja sitä kautta uutta työtä. Yle julkaisi tällä viikolla selvityksen myös maakuntien kantokyvystä. Tässä riittää työsarkaa Kanta-Hämeen seutukunnille pitkäksi aikaa. Ne pitää ottaa kattavasti käyttöön koko EU-alueella oman turvallisuutemme takia ainakin lähivuosiksi. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly oli meille puhumassa niistä palikoista, joilla sopimusta lähdettiin rakentamaan. Väki pakenee suuriin kaupunkeihin. Ainoastaan Hämeenlinnan seutu hieman kasvatti asukasmääräänsä. Nyt tarvitaan kaikilta vastuunkantoa ja joustamista, jotta kilpailukykymme korjaantuu. Elinvoimaisuudessa erityisesti Hämeenlinnan seutu, mutta myös Riihimäki ovat maan kärkipäätä. tutustumaan seutumme infratarpeisiin. Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja. Kaukolämmityksen liittyjämäärä nousee FORSSAN LEHTI 7.2.1976 Viime huhtikuussa Forssassa alkaneeseen kaukolämmitykseen ennätti viime vuonna liittyä viisi kuluttajaa. Väkiluku pieneni peräti 668 henkilöllä. Uskon sopimuksen syntymiseen, koska se toinen vaihtoehto on paljon huonompi kaikkien kannalta ja erityisesti palkansaajien. YK:n paKolaispolitiiKan lähtökohtana on hädänalaisten ihmisten auttaminen ensisijaisesti pakolaisleireillä siellä, missä he ovat hätään joutuneet. Forssan seudun väki väheni 400:lla. Vasta sen jälkeen jos tilanne maassa ei rauhoitu, voidaan sieltä sitten sijoittaa todellisessa hädässä olevia ihmisiä turvallisiin maihin. Euroopan Unionia on kyetty harhauttamaan pahemman kerran kun pelkällä ”asylum”-pakolaissanan sanomisella on saanut lähes subjektiivisen oikeuden päästä maahan ja oleilla siellä kuukausitolkulla. Huhti-toukokuussa pitäisi Sotelain lähteä lausuntokierrokselle. Rikolliseen toimintaan tai elintasopakolaisuuteen perustuva kansainvaellus on EU:n päätöksillä saatava loppumaan. Saksassakin on jo lähes 9000 ISIS-taistelijaa vapaan liikkuvuuden seurauksena! Itsemurhapommittajat tehnevät tuhoa tulevaisuudessa tämän mittavan soluttautumisen seurauksena. Kokouksen puheenjohtajana toimi Suho Ahlstedt ja pöytäkirjan laati kunnansihteeri Oiva Kokkinen. Ministeri Berner tulee Forssaan 15.02. Kaukolämmön hinnan tulee olla kilpailukykyinen muiden lämmitysmuotojen kanssa ja kuluttajalla tulee olla mahdollisuus laitoksensa hyvälle rakentamisella ja hoidolla vaikuttaa ostamansa energian määrään ja hintaan. Sitä voi tukea aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Rajatarkastukset ovat ainoa keino estää rikollisten ja elintasopakolaisten valuminen ympäri EU:ta. Eilen hän julkisti valmistelemansa hallituksen 600 milj. Forssa, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän muodostama seutukunta on maan 70 seudun joukossa 36. Maakuntahallintoa ja Sotea rakennetaan rinnakkain. Maan kasvukäytävällä Helsingin ja Vaasan välillä lähes kaikki seudut menestyvät. 40 vuoden takaa Mielipide sunnuntaina 7. Investoijien ja yrittäjien luottamusta Suomeen ja sen talouteen saadaan sopimalla, ei lakkoilemalla. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Ministeri Bernerin johdolla hallitus purkaa normeja ja turhaa säätelyä. 2. Heillä ei ole rahaa maksaa ihmissalakuljettajille. Kaikkien nuorten unelmana ei enää ole 300 neliön omakotitalo kehyskunnassa tai kaupungin etäisellä pientaloalueella. 2016 Sähköosuuskunta perustettu FORSSAN LEHTI 7.2.1956 Oinasjärven muuntajapiirin virran kuluttajat oli sunnuntaiksi kutsuttu Somerniemen kunnantoimistoon keskustelemaan sähköosuuskunnan perustamisesta ja tariffiyksikköjen tarkistamisesta. Vaikeina aikoina tarvitaan vahvaa johtajuutta. Kokouksessa päätettiin perustaa Oinasjärven sähköosuuskunta ja hyväksyttiin sille säännöt
Olemme oikeutetusti turhautuneet siihen, miten turvapaikanhakijoista iso ja ehkä suurinkin osa on liikkeellä muista syistä kuin kansainvälisten sopimusten mukaisen suojelutarpeen vuoksi. matti luOstarinen Forssa Vastaus Johanna Talikaiselle P residentti Niinistö sanoi puheensa jälkeen, että hän halusi lähinnä todeta sopimusten noudattamisen käyneen EU:n jäsenmaille vaikeaksi. jOhanna talikainen on provosoinut lehdessä (FL 3.2.) viimeisimmän stereotypian, yli 65-vuotiaat miehet ja kertoo, kuinka he ovat vallanneet huru-ukkoina uskomuksineen vallan ytimen ja poikkeavat ajokoiran oloisesta stereotypiasta johtajana. jOs tOlkun ihmiset olisivat saaneet päättää, maapallo olisi edelleen litteä ja aurinko kiertäisi maata, Galileo olisi poltettu roviolla ja Donald Trump Yhdysvaltain seuraava presidentti. vanhat maantiedon ja yhteiskuntatiedon oppikirjamme. Ihmisen arvo ei ole kulutuksessa, ei edes pelkässä työssä. Suurvalta voi halutessaan esimerkiksi pommittaa naapuriaan. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Nuorekkaan, sopusuhtaisen ja atleettisen johtajan ajatellaan liikkuvan aktiivisesti, syövän viisaasti ja nukkuvan hyvin. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Ihmisen arvo on hänessä itsessään. Olit sitten sangviinikko, melankoolikko, flegmaatikko tai koleerikko, herkkä ja pehmeä tai kovaääninen koheltaja, sinä olet Jumalalle arvokas. Sen Kristus osoitti esimerkillään, pysähtymällä yksittäisen apua tarvitsevan luo. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. He kun elävät vanhemmiksi. Näin kävi 1930-luvulla ja näin on käymässä nyt. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. 03-4155 610. Kristinuskossa jokainen ihminen erityisesti, mutta myös kaikki muu luotu, ovat tärkeitä. jyrki kOivistO kirkkoherra, Jokioinen Sana SunnuntaikSi Kun kuohu laskee ... • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. kristinuskO lienee niitä harvoja uskoja, joissa lähimmäistä ei saa laiminlyödä, vähätellä, mitätöidä tai käyttää hyväksi mihinkään korkeampaan vetoamalla. Millainen olisi turvaneuvosto. Mitkähän sopimukset oikeuttavat länttä ja Venäjää pommittamaan Syyriaa, Irakia jne.. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Jossain vaiheessa joudumme tunnustamaan, että emme kykene juuri tässä ja nyt täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita. Kyse on sepitteellisistä tarinoista ja uskomuksista, joilla voi leimata joko pienemmän tai suuremman ihmisryhmän. Ainut keino yhdyskuntapalvelun hoitamisessa poliittisissa viroissamme ja luottamustehtävissä on rajata tuo tehtävä pariin vaalikauteen, jolloin jokainen sukupolvi joutuisi kantamaan vastuun päätöksenteosta, eikä se jäisi yksien harteille. ihmisen PuOlesta Kristus astui kärsimystielle. Katso ihmistä, hän on Jumalan kuva, sirpaleisenakin. iisalmen Sanomissa kolumninsa tolkun ihmisistä kirjoittanut sai asiansa näkyvästi esille presidentin avustamana uutena stereotypiana. Olen väsyksiin saakka pyrkinyt oikomaan suomalaisia stereotyyppejä ja niiden käyttöä luonnehtimaan ja leimaamaan ihmisryhmiä perusteettomasti. Ajokoiralta näyttävän johtajan uskotaan viestivän terveestä ja kurinalaisesta elämäntavasta. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Emme ole oppineet mitään. Aika huomaamaton tapaus. Tolkun ihminen ei ole fasisti eikä rasisti vaan jossain siellä välillä ja stereotyypeistä se, jota juuri sinä hiljaisena medioitten lukijana edustat. Käsitteen stereotyypeistä otti käyttöön ensimmäisen maailmansodan rauhanneuvotteluissa Yhdysvaltain presidenttiä avustanut henkilö. Samalla se lisää osallistumista, mutta ei tee siitä Talikaisen kuvaamaa vallankumousta. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Tällaisia ryhmiä ovat vaikkapa savolaiset, hämäläiset, suomalaiset, ruotsalaiset, fasistit, rasisti, mamut, persut ja ties mitkä oman aikamme viimeisimmät ikävät vihapuheen ilmaisut. kansainvälisten säännösten ja sopimusten noudattaminen ja tulkinta vaihtelee. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. asiantuntemusta se ei välttämättä lisää mutta nuorentaa kyllä. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Mikäli YK:n ihmisoikeusja muita sopimuksia solmittaisiin vasta nyt, saattaisi niiden sisältö olla erilainen. Mitä useampi on mukana tekemässä näennäisiä päätöksiä ja käyttämässä valtaa, sitä harvempi päättää ja näin myös liki 4 miljardin ihmisen yhteinen varallisuus kasautuu bussilastilliselle ihmisiä. yrjö saraste Kansainvälisiä sopimuksia L askiainen voi olla riehakasta. Ihmiselle meidän tulisi tehdä tilaa myös markkinataloudessa. Ei palvonnan kohteena vaan osana Luojan suurta luomistyötä. suOmessa alueellisia ja maakunnallisia stereotyyppejä ylläpitivät paikalliset ja maakunnalliset mediat, kirjallisuus, kouluopetus ja mm. Liukurit, potkukelkat, pikku pakkanen, pöllyävä lumi ja punaiset posket ... 5 sunnuntaina 7. kiusaamisyhteiskunnan elämä sai siitä polttoainetta. Jos lähimmäinen muuttuu mielessä esineeksi tai välineeksi, ollaan jo luisuttu kristinuskon ulkopuolelle. Riehan ja kuohun laskeuduttua jäljelle jää kysymys sisällöstä. niinistö korosti kuitenkin, ettei hän ehdota Suomelle kansainvälisistä sopimuksista luistamista. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. PilaPiirtäjä Kari Suomalainen kykeni muutamalla kynän vedolla karrikoimaan kaikki puolueemme ja niiden äänestäjätkin. Hän sanoutui irti tavasta, jolla saksalaisia leimattiin kansakuntana ja kylvettiin siemen seuraavalle suursodalle. Jo tuolloin syntyi vihapuhetta ja pahaa oloa, jossa oma, korvien välissä syntynyt pelko ja ahdistus siirrettiin jonkun ihmisryhmän kärsimyksiin. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 € 6 kk 280 € á 140 € 3 kk 284 € á 71 € 2 kk 288 € á 48 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 195 € 221 € 6 kk 99 € 111 € 3 kk 50 € 57 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 292 € 6 kk 158 € 3 kk 89 € 1 kk 35 € Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. helmikuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Siksi kansainvälisiä pakolaissopimuksia tulee täsmentää ja päivittää. Eräänlaista talven pikku karnevaalia. eurOOPan unionin tulee vaatia tehokkaampaa ja johdonmukaisempaa yhteistä ja yhtenäistä turvapaikan hakijoiden käsittelyä sekä yhteistä vastuunkantoa sen sijaan, että ongelmia koetetaan siirtää rajalta toiselle nykyistenkin sopimusten ja direktiivien vastaisesti. tai tuskin mitään arjesta poikkeavaa. Nyt on yhtäkkiä alettu kyselemään kansainvälisten sopimusten perään, kun Eurooppaan tunkee pakolaisia. Kristillisen uskon ytimessä on suhde lähimmäiseen. Riehan takana on kutsu lähimmäisen huomioimiseen. Talikainen jättää mainitsematta, kuinka ikääntyneitä naisia on oleellisesti enemmän kuin miehiä. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Kristus rakasti sinua verille asti, ja rakastaa edelleen, huolimatta vajavuudestasi. Se tie on hidas ja tuskin tuottaa ratkaisua tähän akuuttiin tilanteeseen. Kuntapuolue on liki pelkästään heidän vallassaan ja heitä näkee kaikkialla kuluttamassa yhteisiä varojamme huru-ukkoja enemmän. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Hänen tulee säteillä energiaa, kestävyyttä ja elämänhallintaa – ja viihtyä parrasvaloissa, kertoo tutkimus ja kaikki mediamme. Siksi kansainvälisiä pakolaissopimuksia tulee täsmentää ja päivittää. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. sitä on laskiainen ... 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Nuorekkaan, sopusuhtaisen ja atleettisen johtajan ajatellaan liikkuvan aktiivisesti, syövän viisaasti ja nukkuvan hyvin. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 J ohtajan on näytettävä ajokoiralta: nuorekkaalta, sopusuhtaiselta ja atleettiselta
Äitiä ja Raija-mammaa kaivaten Jukka ja Ria Erno, Marjaana ja Viena Sini, Markus, Netta, Lenni ja Nelle Leena ja Jorma Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Ypäjän kirkossa 13.2.2016 klo 10.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Katinhännän Kievarissa, Katinhännäntie 541. Rakkaamme Toini Tellervo PALM o.s. Kuusi ihmistä loukkaantui nokkakolarissa Hollolassa Hollolassa kuusi ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa. Lämmin kiitos osanotosta. 30.7.1926 Tammela k. Lauantaina puolenpäivän aikaan tapahtuneessa kolarissa kaksi ihmistä loukkaantui vakavasti. 9.11.1926 Tammela k. Kuinka rakkaus unohtaa vois. Nuku unta rauhaisaa. Rakas puoliso, isä ja pappa Kauko RÄTY s. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. 16.1.1935 Eno k. Kiitos Ypäjän palvelukeskuksen henkilökunnalle Toinin hyvästä hoidosta. Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. Rakkaudella muistaen Lapset ja lapsenlapset perheineen Veli perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 13.1.2016 Tammela Rakkaudella muistaen ja kaivaten Riitta ja Heimo Sanna, Tapio ja Roope Pasi, Satu, Ilmari ja Lauri Paula ja Antero Sirpa Muut sukulaiset ja ystävät Side viimeinen kotiimme lapsuuden näin katkesi hiljaa sammuen. Me autamme. Lämmin kiitos osanotosta. STT sunnuntaina 7. Rakkaamme Sirpa Maija-Liisa HUIKKO o.s. Väliheikki . Uni ikuinen tuuditti äidin pois, vaan muistoja mikään ei himmentää vois. Rakkaudella muistaen Sisarusten lapset perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Rakkaamme Raija Mailis PELTOLA s. Kiitos myös Tyykihovin ryhmäkodin henkilökunnalle äitimme hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos osanotosta. Kauti . Lämmin kiitos osanotosta. 9. Kiitos kaikille Kaukoa hoitaneille. Autoissa oli myös viisi koiraa. Ilmoituskonttorimme on avoinna ma-pe 9.00-14.00. Tätimme Taimi Orvokki HAKALA s. Rakkaamme Kerttu Kyllikki HEINILÄ o.s. 16.1.2016 Ypäjä, nukkui uskossa Jeesukseen Rakkaudella muistaen Heikki Iris, Heikki, Teija ja Tomi Heidi, Pekka ja Janne Johanna, Sami ja Mikael Daniel Sisaret perheineen Muut sukulaiset ja läheiset Jeesus sanoo: Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Siunattu hiljaisuudessa. 24.1.2016 Ypäjä Sinä lähdit hiljaa, tähdeksikö asetuit, tuulenako kuiskit. 16.1.2016 Tammela Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes`ohjeet elämän teille. 27.12.2015 Forssa Vaikka puhdasta kultaa sydän ois, se kuitenkin uupuu ja sammuu pois, vain muistot ja rakkaus jäljelle jää. Kaipauksella muistaen Lilja Anne ja Kari Henri ja Irja Justus Joona Tuula ja Hannu Joni ja Suvi Mikko Marja ja Matti Max Mixu Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 2.1.1924 Ypäjä . Hurme s. Meitä unohtanut et koskaan. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Jaakkola . Kuolleita Rakkaamme Helvi Lemmikki ALANKO o.s. 11.2.1922 Jokioinen k. Rakkaamme Taimi Tellervo KOLEHMAINEN o.s. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa ja sinut rinnalle isän nukkumaan kantaa. Rakkaudella kaivaten Olli ja Irma perheineen Suvi ja Heikki Kari ja Sinikka perheineen Juha ja Riitta perheineen Nico Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu omaisten, sukulaisten ja läheisten läsnä ollessa. Onnettomuus sattui mäen alla, jossa tiessä on pieni kuoppa. Oksanen s. 4.1.2016 Helsinki Päättyi pitkä kaari elon, väsynyt on saanut levon. Kiitos Ruisluodon Kertunkammarin henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Rakkaamme Helena LUUKKOLA o.s. 5.1934 Forssa k. 3.4.1930 Forssa . Lämmin kiitos osanotosta. Toinen henkilöautoista oli lähtenyt heittelehtimään toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautuen vastaantulijoiden kaistalle. Kiitämme kotihoidon ja kotisairaanhoidon sekä Intalankartanon Onnela-osaston työntekijöitä äidin hyvästä hoidosta. 11.1.2016 Jokioinen Äitiä ja mammaa syvästi kaivaten Matti ja Tuula Hilkka ja Markku Janne, Teemu ja Anna, Maria ja Sam, Matti ja Tanja Unohdit kodin ja elämäs raskaan, kaikki huolesi haihtui pois. 15.9.1929 Somero k. 9.7.1937 Janakkala . Kiitos Retonkihoville Sirpan hyvästä hoidosta. 14.1.2016 Forssa Kiittäen ja kaivaten on aika surun hiljaisen Anna-Maija perheineen Hanna-Liisa perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Loukkaantuneiden joukossa oli yksi lapsi. Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa, sinut vierelle isän nukkumaan kantaa. helmikuuta 2016 Forssan lehti 6. Rakkaamme siunataan 20.2.2016 klo 13.00 Jokioisten kirkossa, jonka jälkeen on muistotilaisuus Jokioisten seurakuntatalolla. Kiitos osanotosta suruumme. Rauhala s. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Tule Forssan Lehden ilmoituskonttoriin, meiltä löydät ilmoitusmalleja ja värssykirjoja. Vaan kun sydämelläni kuuntelen, sinä sittenkin kerrot; teihin jäin. 11.1.2016 Forssa Hyvien muistojen kultaiset säteet loistavat lävitse kyynelten. Surun kohdatessa Kuolinilmoituksen laatiminen voi tuntua ylivoimaiselta. Päivystävän palomestarin mukaan Soramäentiellä oli onnettomuuden sattuessa tavallinen talvikeli
Yleisellä paikalla saa kuvata vapaasti ja kuvaaminen osa sananvapautta. Netti oN poliisille oiva apulainen: kun tilanteesta saa hyvää kuvaa, poliisi pääsee seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta joko suorana lähetyksenä tai jälkikäteen. viro oN eNsimmäiNeN valtio, joka on tarjonnut digitaalisia henkilökortteja ulkomaan kansalaisille. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. Yritystoiminnan käynnistämistä ja myöhempiä vaiheita sujuvoittaa se, että Ahoselle on myönnetty Viron ulkomaalaisille tarjoama e-kansalaisuus. Turvapaikanhakijoista ei ole aiheutunut viime aikoina tehtäviä Forssassa. –?Yrityksen sijainti on meille irrelevantti asia, voisimme perustaa sen vaikka Ugandaan. Hänen mukaansa kyse ei viime kädessä ollut digitaalisista allekirjoituksista tai muista yksityiskohdista, vaan visiosta, joka on ohjannut sähköisen palvelukulttuurin rakentamista Suomenlahden eteläpuolella. Lämmin kiitos osanotosta. 16.1.2016 Forssa Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. Yhteensä sähköisen identiteetin sai runsaat 7 200 hakijaa. KUVA: Tapio Tuomela Jaakko Kyrö Forssa Katupartioryhmä StreetPatrol on ilmoittanut dokumentoivansa partioreissujaan. –?Kaikki videot on tarkoitettu vain poliisille ja omaksi turvaksemme. Eniten e-kansalaisuuksia myönnettiin suomalaisille (1 204), venäläisille (564), ukrainalaisille (316), italialaisille (262) ja amerikkalaisille (239). STT uutiset 7 sunnuntaina 7. 7200 • Ensimmäisen vuoden aikana e-kansalaisuus myönnettiin yli 7 200 hakijalle. • E-kansalaisuus ei anna esimerkiksi äänioikeutta tai siirrä verotusta Viroon, mutta mahdollistaa muun muassa valtion tarjoamien sähköisten asiointipalvelujen käytön. Nettipoliisi on kuitenkin yksi tahoista, joille vinkkejä ropisee. sekä laitiNeN että saraNi pitävät hyvänä, että kansalaiset tarkkailevat ympäristöä. –?Tavoitteena oli saada 2 000 hakijaa viime vuoden aikana. Nettipoliisin työnä ei ole valvoa nettiä. Ensimmäisen vuoden aikana ekansalaisuus myönnettiin noin 1 200 suomalaiselle. –?Nettikeskustelu on taitolaji. Sekä virolaiset poliitikot että hankkeen vetäjät ovat tyytyväisiä siihen, miten innokkaasti hakemuksia on jätetty, kertoo tiedottaja Seiko Kuik Viron poliisija rajavartiolaitoksesta. –. –?Kaveripyynnön taustalla on yleensä halu luoda kontakteja ja päästä mukaan suomalaiseen kulttuuriin. FL Kuvan jakaminen netissä voi olla rikos Jos epäilee henkilön liittyvän rikokseen, hallussa oleva kuva tulee lähettää aina poliisille, ei sosiaaliseen mediaan. –?Konseptia on rakennettu Virossa rohkeasti ja määrätietoisesti. Niiden hakeminen tuli mahdolliseksi joulukuussa 2014. Viron e-kansalaisuuden on saanut jo reilusti toistatuhatta suomalaista. verohalliNNoN harmaan talouden selvitysyksikkö arvioi kaksi vuotta sitten, että yritystoiminnan siirtyminen Suomesta Viroon on voimakkaassa kasvussa. Valtaosa turvapaikanhakijoista on perheitä. E-kansalaisuus on uusin vetovoimatekijä ja kilpailuetu Virolle, edullisen verotuksen ja pienten työvoimakustannusten lisäksi. Paikallistamispalvelun ansiosta se on helppoa. Kuvan lähettämisen motiivina on voinut olla vaikkapa se, että turvapaikanhakija on pyytänyt nuorta tyttöä kaveriksi Facebookissa. Hän huomauttaa, että digitaalisuuden kautta lisääntynyt globaali kilpailu koskee paitsi kasvuyrityksiä, myös asumisen ja liikkumisen kaltaista liiketoimintaa, joka on perinteisesti ollut hyvin paikallista ja paikkaan sidottua. –?Kuva voi leimata ihmisen toiminnasta, jota ei ole tapahtunut, Sarani tiivistää. Arviointikyvyn pitäisi olla kuitenkin kohdallaan ja muistaa, että voimassa olevat lait pätevät myös netissä. Mutta e-kansalaisuuden ansiosta esimerkiksi sopimusten allekirjoittaminen hoituu digitaalisesti, mikä on hyvä juttu, sillä asumme eri puolilla Suomea, päivätöinään tietotekniikkakonsultointia tekevä AhoValtiollinen digivisio viekoittelee virtuaalivirolaiseksi E-kansalaisiksi Viro kiikaroi yrityshenkisiä digikansalaisia • Viron e-kansalaisuus on ulkomaan kansalaisille tarkoitettu sähköinen identiteetti, joka helpottaa asioiden hoitamista Virossa. Rikoslaissa yllytys määritellään seuraavasti: ”Joka tahallaan taivuttaa toisen tahalliseen rikokseen tai sen rangaistavaan yritykseen, tuomitaan yllytyksestä rikokseen kuten tekijä.” Tuomioiden skaala on täten laaja ja vaihtelee huomautuksesta ehdottomaan vankeuteen. Vuoden aikana vain 15 suomalaisen hakemus hylättiin. Moitittavuuden ratkaisee lopulta kuvan käyttötapa. Törhösen mukaan katupartiointi Forssassa aloitetaan helmikuussa, mutta tarkempaa päivää hän ei halua ilmoittaa. Rikoskomisario Sari Sarani Keskusrikospoliisista kuitenkin muistuttaa, että toisen kuvan julkaiseminen ilman kuvassa olevan lupaa ei ole välttämättä järkevää eikä aina sallittuakaan. Syvästi kaivaten Puoliso Lapset perheineen Sukulaiset ja lukuisat ystävät Siunaus toimitettu. Forssassa asuvien turvapaikanhakijoiden määrä on asettunut noin 200:aan, kun heitä oli enimmillään lähes 300. Nettipoliisi laitiNeN muistuttaa, että kaikilla ihmisillä on tarve sosiaalisille suhteille. –?Jos on epäilyä rikosaikeista, tulee ottaa aina yhteys poliisiin, nettipoliisina Hämeen poliisissa toimiva vanhempi konstaapeli Pekka Laitinen korostaa. Nettiaikakaudella niin kantasuomalaiset kuin turvapaikanhakijat hakevat ystäviä netissä. Samoilla linjoilla on pk-yritysten vastuualueen johtaja Reijo Kangas Tekesistä. Sama koskee nettipartiointia: järjestyksenpitoa ei tule ottaa sosiaalisessa mediassa omiin käsiin eikä jaella henkilöön osuvia tuomioita. 9.1.1944 Humppila . Netissä pätevät samat pelisäännöt kuin kaduilla: järjestyksen ylläpito kuuluu poliisille. • Ulkomaan kansalaisilla on ollut mahdollisuus hakea Viron e-kansalaisuutta joulukuusta 2014 lähtien. Katupartioryhmän toiminnanjohtaja Tiia Törhönen linjaa, ettei partioinnin kuvaja videomateriaalia saa laittaa sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi lainsäädännön ja digitaalisten palveluiden kehittämisessä on meillä tekemistä, Kangas sanoo. Kuikin mukaan syynä oli useimmiten se, että hakijan katsottiin mahdollisesti uhkaavan kansallista turvallisuutta tai yhteiskuntajärjestystä. Mielestäni katupartioinnille ei ole tarvetta, Penttilä linjaa. turvapaikaNhakija-aalto on lisännyt poliisin netin kautta saamien ilmoitusten määrää. Kuvan jakaminen voidaan tulkita jopa rikokseen yllyttämiseksi. Varsinkin turvapaikanhakijoihin liittyvä some-keskustelu on johtanut ylilyönteihin, ja lynkkaavaan keskusteluun on toisinaan liitetty kuvia turvapaikanhakijoista. Jaakko Kyrö Lounais-Häme Poliisi ja poliitikot painottivat katupartiokeskustelun yhteydessä, että yleinen järjestyksenpito kuuluu Suomessa vain ja ainoastaan poliisille. Kuolleita Rakkaamme Kai Veijo Juhani HAAPALA . Tarvitaan sitä kuuluisaa maalaisjärkeä, sillä netissä rikokseen voi syyllistyä huolimattomuuttaan, Laitinen toteaa. –?Jos kyseinen turvapaikanhakija joutuisi väkivallanteon uhriksi, kuvan lähettäjä voi saada syytteen rikokseen yllyttämisestä, Laitinen havainnollistaa. StreetPatrol lupaa: Kuvat vain poliisill e nen kertoo. Vanhempi konstaapeli Mika Penttilä pitää ilmoitettua dokumenttien käyttötapaa hyvänä. Sari Sarani toteaa, ettei tilastolukuja ole vielä saatavissa, mutta ilmoitusten määrän kasvu koskee niin turvapaikanhakijoita kuin kantasuomalaisiakin. Nyt on luotu hyvin toimiva digitaalinen palveluympäristö, ja voi vain arvailla, mitä saadaan aikaan viiden vuoden kuluessa. Tero Malinen Kun kolme suomalaista on perustamassa yksityiskäyttäjille mobiilipalveluja tarjoavaa startup-firmaa, se on näppärintä tehdä Virossa. helmikuuta 2016 Forssan lehti. –?Kaikille en pysty vastaamaan heti, mutta kaikille pyrin vastaamaan. Tähän lopputulokseen päätyi JukkaPekka Ahonen pyöriteltyään asiaa tulevien yhtiökumppaneidensa kanssa. –?Varmasti Viron esimerkki kirittää suomalaisia käytäntöjä. –?Jos jotain havaitaan, laillisen puolen selvittäminen on syytä jättää poliisille. Jos taustalla on kuitenkin jotain epäilyttävää, asiat tulee selvittää jossain muualla kuin Kanta-Hämeen tilannetiimissä, Laitinen toteaa. Laitinen saa nettipoliisiprofiiliin yksityisviestejä viikoittain 5–20. Ahonen arvioi, että kaikkien valtioiden on tulevaisuudessa tarjottava e-kansalaisuuden tapaisia houkuttimia kilpailtaessa yrityksistä ja veroeuroista. E-asukkaana hän voi hyödyntää esimerkiksi Viron valtion tarjoamia sähköisiä asiointipalveluja. • Viro pyrkii vauhdittamaan yritystoimintaa e-kansalaisuuksia myöntämällä: E-asukas voi esimerkiksi perustaa yrityksen Viroon verkon kautta – käymättä lainkaan maassa. Uskomme, että hakemusten määrä vain kasvaa tulevaisuudessa, Kuik kertoo STT:lle. Sosiaalisessa mediassa kuvien jakaminen voi olla poliisin näkökulmasta myös pulmallista, mahdollisesti jopa rikokseen yllyttävää. Konsepti lienee räätälöity houkuttelemaan eritoten Jukka-Pekka Ahosen kaltaisia yrittäjiä, mutta valtaosa hakemuksista hyväksytään joka tapauksessa. –?Fyysiset rajat ylittävä digitaalinen liikkuminen vapautuu koko ajan, ja kyllä siinä kehityksessä varmasti kannattaa olla ennemmin mukana kuin seurata sitä sivusta, Ahonen sanoo
Kunnan halutaan pysyvän näin myös vireänä. Kuntalaiset ja yrittäjät saivat vastata kyselyyn viime joulukuussa. Logistiikka-aluetta edistetään ja lentokenttä pidetään mielessä. Nyt kunta voi panostaa tuulivoimaan. alkaen osoitteesta op.fi/lounaismaa Markkinoille tulossa kolme erikoismallasohraa Jaakko Leinonen Jokioinen Boreal Kasvinjalostus Oy Jokioisilta ja Pohjoismaiden suurin maltaiden valmistaja Viking Malt Oy aloittivat vuonna 2009 merkittävän jalostushankkeen, jonka myötä markkinoille on tulossa kolme uutta erikoismallasohraa. Halu tiiviiseen yhteistyöhön nousi kyselyistä esiin, Sihvonen kertoo –?Logistiikkakeskus on meidän yrittäjillemme tärkeä asia, joten sitä viedään eteenpäin nopeammalla aikataululla kuin lentokenttää, Sihvonen kertoo. Tuotekehityshankkeessa jalostetut kolme erikoismallasohraa Repekka, Popekka ja Vipekka on juuri hyväksytty kasvilajikeluetteloon, ja ne tulevat leviämään laajempaan viljelyyn lähivuosina. –?Valtuusto linjasi, että käymme lisäkeskusteluja esimerkiksi lapsiperheiden ja järjestöjen kanssa ja mietimme yhdessä yhteistyömahdollisuuksia. FL Johanna Puukka Humppila Humppilalla riittää pureskeltavaa kuntalaiskyselynsä tuloksista. Samoin yrittäjien kanssa pidetään erillinen tilaisuus, jossa puhutaan yhteistyöstä kunnan ja yrittäjien sekä yrittäjien kesken. Kiinnostusta herätti myös Pirkanmaa, mutta pääkaupunkiseudun humppilalaisyrittäjät kokivat vieraammaksi ja kaukaisemmaksi. Tietoa kaivataan jo valmisteluvaiheessa, ja esityslistoja toivottiin julkiseksi. OP tukee yhdistystä 360 eurolla kesätyöntekijää kohden ja yhdistykset hoitavat käytännön palkanmaksun sekä lakisääteiset kulut. Kesäduuni Osuuspankin piikkiin Etsimm e sopivi a yhdisty ksiä! OP Lounaismaa tarjoaa yhdistyksille kesätyöntekijöitä! Lounaismaan Osuuspankki lahjoittaa sadalle toimialueensa nuorelle kesätyöpalkan. viljelyominaisuuksiltaan kaksitahoiset ohrat Repekka, Popekka ja Vipekka ovat parempia kuin esimerkiksi tähän asti markkinoilla olleet erikoiskäyttöön soveltuvat mallasohrat. Vireillä halutaan pitää myös 2-tien kunnostamista sekä rautatietä välille Helsinki–Pori. Normaali, lähes kymmenen vuoden lajikejalostusprosessi vietiin läpi seitsemässä vuodessa. Intoa talkootyöhön. –?Vastausten määrä ja perusteellisuus olivat todella iloinen yllätys. vastaajat katsoivat myös tulevaan. Kuntalaisia kismittävät viime aikojen puheet siitä, että ”huonosti menee, ja huomenna huonommin”. Ympäristö kuntoon. Erityisesti nuorten ja lasten asiat sekä tapahtumien järjestäminen kiinnostavat. Boreal valikoitui tuotekehityshankkeen kumppaniksi pohjoiset kasvuolot tuntevana mallasohran lajikejalostajana. –?Erikoismallastuotanto edellyttää käyttötarkoitukseen soveltuvia, räätälöidyn laadun omaavia mallasohralajikkeita. Samaa toivovat myös kuntalaiset päätöksenteolta. Valtuusto linjasi, että lentokenttähanke pidetään mielessä, mutta sen todennäköinen toteutusaika on vasta 2040–50-luvuilla. Oikeudet uusien erikoismallasohralajikkeiden kaupalliseen käyttöön ovat Viking Maltilla, joka tulee jatkossa tarjoamaan näistä viljelysopimuksia sopimusviljelijöilleen. Sekä kuntalaiset että yrittäjät pitivät tärkeänä panostamista elinkeinoelämään siten, että työpaikat säilyvät ja lisääntyvät. Niitä kertyi sen verran, että tuloksista voi vetää johtopäätöksiä. Kortensa kekoon kantoi 194 kuntalaista ja 27 yrittäjää. Työ jatkuu vielä kohdennetuilla asiakaskyselyillä. Koska näitä ei ollut muuten saatavilla, päätimme käynnistää räätälöityyn laatuun tähtäävän täsmäjalostushankkeen, kertoo myyntijohtaja Timo Huttunen Viking Maltilta. uutiset sunnuntaina 7. Valtateiden risteyskunnan yrittäjät haluavat pitää ovet auki joka suuntaan: yrittäjät ovat valmiita laajentamaan yhteistyötään Loimaan ja Porin suuntaan seutuyhteistyön lisäksi. yritystonttien sijainti) Kunnan palvelut Toimintaan liittyvät säädökset Kunnan päätöksentekokäytännöt Asuntojen tarjonta työntekijöille Erittäin tärkeänä Melko tärkeänä En kovin tärkeänä En ollenkaan tärkeänä % Lähde: Humppilan kunnan strategia – kysely yrittäjille Hannu Oinas Kuinka suuri veroprosentti voi mielestäsi olla, että kunta säilyy itsenäisenä. Moni otti kantaa kuntaliitokseen, vaikka sitä ei erikseen kysytty. Ohrakolmikosta kaksi on aikaisia, kolmas kasvuajaltaan nykyisten mallasohran valtalajikkeiden tasoa. Mukana oli myös osioita, joissa pyydettiin yleisesti arviota kunnan eri palveluista. Täytä yhdistyksen hakulomake osoitteessa www.lyyti.in/kesaduuni2016 ja lähetä se 23.2. Myös kunnan yleisilme ja siisteys nostettiin kyselyssä esiin. Varsinais-Suomi ja Porin suunta kiinnostavat yrittäjiä. –?Nopeuttamisen mahdollisti biotekniikan menetelmien laaja-alainen hyödyntäminen jalostuksessa, saumaton yhteistyö Viking Maltin ja Borealin kesken laadun analysoinnissa sekä siemenlisäysten nopeuttaminen hyödyntäen meidän talvikaudella eteläistä pallonpuoliskoa, kertoo kasvinjalostaja Reino Aikasalo Borealilta. Humppilan kunnan tuloveroprosentti vuonna 2015 oli 21,50 10 20 30 40 21,75 22,00 22,25 22,50 22,75 23,00 En osaa sanoa % 29,5 22,7 2,8 5,1 0,0 3,4 32,4 Lähde: Humppilan strategian kuntalaiskysely Hannu Oinas Kuntalaiskysely antoi eväitä Humppilalle . Eniten vastaajat olivat sillä kannalla, että humppilalaiset ovat sisäänpäin kääntyneitä ja hitaasti lämpiäviä. Yleishyödyllisen yhdistyksen Forssan, Salon, Someron ja Tammelan alueella on mahdollista palkata pankin tuella 15-17-vuotias kesätyöntekijä kahdeksi viikoksi kesällä 2016. Kyselyllä selvitettiin myös millainen on humppilalaisen identiteetti. mennessä. Räätälöidyn laadun lisäksi hankkeen tavoitteeksi asetettiin nopeus. Humppilassa on vahva halu tehdä talkootyötä kunnan ja yhteisön eteen. Yrittäjät haluavat, että kaavoitus onnistuu ja poliittinen päätöksenteko on joustavaa ja läpinäkyvää. Innokkaimpia vastaajia olivat koululaiset ja työikäiset, hallintojohtaja Maarit Sihvonen toteaa. . Ääripäät olivat yhtä vahvoilla: vastaajissa 10 20 30 40 50 60 70 Kuinka tärkeänä pidät seuraavia kunnan toimia elinkeinopolitiikassa ja kilpailukyvyn vahvistamisessa. Vastaukset olivat Sihvosen mukaan hyvin rehellisiä, joissa ruodittiin omaa itseä. Fyysisen ympäristön parantaminen Kaavoitus (mm. Kuntaliitokselle oli sekä kannattajia että vastustajia. kyselyt saivat Sihvosen mukaan positiivista palautetta ja ihmiset pitivät tärkeänä sitä, että heidän näkemystään kysytään. Sekä kuntalaisilta että yrittäjiltä kysyttiin millaisena he näkevät Humppilan viiden vuoden kuluttua. Työpaikat ja työnhakulomake nuorille löytyvät 4.3. helmikuuta 2016 Forssan lehti 8
KUVA: Tapio Tuomela le ja vastauksia käydään läpi eri ryhmien kanssa. Enemmän huipputeknologiaa. 30 €/kk (sopimusaika 36 kk, 10 tkm/vuosi). FL Nokkakolari Pursuntiellä Kapea tie yllätti kaksi kuljettajaa Pursuntiellä Forssan Koijärvellä. Lounaalle LOUNAAT VIIKOLLA 6 klo 11.00 – 14.00 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin. Uusi Kia Sportage. Myös kunnan esimiehet ja työntekijät perhehtyvät niihin ja valtuusto jatkaa materiaalin työstämistä. Humppila laittaa tuloksia esille kunnan kotisivulViime elokuussa humppilalaisten talkoointo purskahti pintaan kunnan keskustan pientareiden ja liikenneympyröiden kitkemisenä. Kolari sattui perjantaina iltapäivällä. Uusi Kia Sportage -mallisto alk. Kuvan auto erikoisvarustein. Samanlaista tarmokkuutta on kyselyn mukaan luvassa lisää. 435 €/kk. Auton epäilyttävästä ajotavasta tuli poliisille ilmoituksia. Uusi Kia Sportage alk. Tarjous voimassa 29.2.2016 asti rajattuun erään autoja. Luotonantajana esim. Vapaa autoetu alk. Kia-huolenpitosopimus alk. –?Humppilassa on innokkaita ihmisiä ja yhdessä tekemisen meininkiä. 1.011,05 €, tod. Se on auto, jota naapurit ihailevat ja kuljettajat rakastavat. Kuntalaisia kismittävät viime aikojen puheet siitä, että ”huonosti menee, ja huomenna huonommin”. Kuljettajat selvisivät törmäyksestä pienin mustelmin, mutta molemmat autot vaurioituivat. Tien leveys ei riittänyt kohtaamiseen, ja autot vaurioituivat etuosastaan. FL Huumeissa ratissa valtatie 10:llä Hämeen poliisi tavoitti perjantaina liikenteestä forssalaisnaisen, jota epäillään auton kuljettamisesta huumaantuneena. 27.590 € tai 299 €/kk* Uusi Kia Sportage Tervetuloa ensiesittelyyn tänään sunnuntaina. Hänet vietiin verikokeisiin jatkotutkimuksiin. Valtuusto kävi kyselyjen materiaalia läpi seminaarissaan tammikuussa. Vuonna 1969 syntynyt nainen ajeli Hämeenlinnan suunnasta, ja hänen ajotapansa oli epävarma ja seilaileva. Tästä on hyvä jatkaa, kiittelee Sihvonen. helmikuuta 2016 Forssan lehti. 9-17, la 10-15, su 11-15 delta.. Enemmän edistyneitä ominaisuuksia ja tilaa, jotka lisäävät mukavuuttasi ja turvallisuuttasi. Kia Sportage on kaunein näkemäsi katumaasturi. Uusi Sportage tarjoaa enemmän kuin odotat. 21.701,05 €. Kun poliisi tavoitti naisen, puhalluskokeen tulokset näyttivät nollaa. FL uutiset 9 sunnuntaina 7. kulutus 4,6–7,6 l/100 km, CO 2 -päästöt 119–177 g/km. Sihvonen sanoo, että kyselyn tuloksista heijastui selkeästi usko tulevaan ja toive positiivisesta suhtautumisesta. 0,95 % * KORKO UUSIIN AUTOIHIN * Rahoitusesimerkki: Kia Sportage 1,6 ISG Urban LX EcoDynamics hinta toimituskuluineen 27.590 €, käsiraha 6.900 €, aika 36 kk, viimeinen suurempi erä 11.210 €, korko 0,95 %, perustamiskulu 195 €, käsittelymaksu 9,95 €/kk, kk-erä 299,46 €, kulut yht. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %). autoveroton hinta 20.536,38 € + arvioitu autovero 6.453,62 € + tk 600 € = kokonaishinta 27.590 €. FORSSA • Hämeentie 35 Automyynti: 0207 408 671 Avoinna ark. Santander Consumer Finance Oy, Hermannin rantatie 10, 00580 HKI. Luotu yllättämään. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. 600 €/kk, käyttöetu alk. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. –?Joka tapauksessa kaikki toivovat, että alue pysyy elinvoimaisena ja viihtyisänä, Sihvonen lisää. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Hämeentie 7 Maanantai Pinaattikeitto G, L 7,50€ Possu-nuudeliwokki L Pariloitu kalkkunapihvi G, L Munakoiso-tomaattigratiini G, L 10,50€ Jälkiruoka Tiistai Savulohi-katkarapukeitto G, L 7,50€ Kaalilaatikko G,L Palapaisti G, L Pestopasta L 10,50€ Keskiviikko Riistakeitto G, L 7,50€ Broileritortilla L Paistettu lohi G, L Kasvisgratiini G, L 10,50€ Torstai Kalakeitto G, L 7,50€ Hedelmäbroileri G, L Riistakäristys G, L Karibian-kasvispihvit G, L 10,50€ Perjantai Kaali-jauhelihakeitto G, L 7,50€ Chilikala G,L Kermapossu G, L Aura-punajuurivuoka G, L 10,50€ Jälkiruoka oli saman verran heitä, jotka eivät usko itsenäiseen Humppilaan viiden vuoden kulutta ja heitä, jotka arvelevat Humppilan toimivan silloin elinvoimaisena ja vireänä. Tammelassa toinen auto joutui väistämään häntä ojaan, mutta sen kuljettaja selvisi väistöliikkeestä vammoitta. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. EU-yhd. vuosikorko 2,13 %, luotto ja luottokustannukset yht. Enemmän henkeäsalpaavaa, erottuvaa muotoilua
–?Puolueetonta ekonomistia ei ole olemassakaan. –?Hallituspuolueiden poliitikoilta en ole tällaista kritiikkiä kuullut. –?Kaikkien ryhmien taustat värittävät niiden työskentelyä. Hänelläkin on oma ideologinen taustansa, kuten meillä kaikilla, Kalli pohtii. Kuulen tällaisia kommentteja suunnilleen yhtä paljon vasemmalta kuin oikealtakin, Suomen talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Roope Uusitalo sanoo. . –?Jo ryhmän viimevuotisen raportin poljento ja johtopäätökset olivat mielestäni aika vasemmistosävytteisiä. He muun muassa näkevät, että veronkorotuksiin olisi vielä varaa, eivätkä kanna sen suurempaa huolta liian suuresta julkisesta sektorista. Viki Salonen Suomen talouspolitiikkaa ruotivien riippumattomien raporttien suositusja painotuserot herättävät ihmetystä. Professori: ”Puolueetonta ekonomistia ei ole olemassakaan.” . OECD ja IMF puolestaan painottavat markkinoiden avaamista ja tehostamista, työmarkkinoiden joustavoittamista ja työttömyys etuuksien leikkaamista. Turusen mukaan ideologisesta värityksestä voi viestiä sekin, mitä jätetään kertomatta tai nostamatta esiin. Sen tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun. –?Mielestäni keskustelu raportistamme tai siinä käsitellyistä hallituksen talouspoliittisista päätöksistä muuttuu hyödylliseksi ja rakentavaksi vasta siinä vaiheessa, kun aletaan käsitellä konkreettisia yksityiskohtia ja niitä koskevia argumentteja sekä niiden taustalla olevia tutkimustuloksia. helmikuuta 2016 Forssan lehti 10. –?OECD:n raportissa esitetään työttömyysturvan leikkaamista työn vastaanottamiseen kannustamiseksi. Kotimainen talouspolitiikan arviointineuvosto pitäisi veroasteen noston hallituksen keinovalikoimassa, varoittelee lamavaiheeseen ajoittuvien säästöjen haitoista ja kritisoi hallituksen kilpailukykypaketin laskelmia. Arviointineuvostoa luonnehditaan vasemmistohenkiseksi. –?Valtiovarainvaliokunta tulee luultavasti kevätistuntokauden aikana kuulemaan laajan asiantuntijakierroksen erojen syistä ja tekemään niistä oman yhteenvetonsa. Turunen: ”Kansainväliset raportit ovat neutraalimpia.” Viki Salonen –?Useimmiten väitteitä tutkimustulosten poliittisesta värityksestä esitetään silloin, kun tulokset eivät tue väitteen esittäjän omia poliittisia kantoja ja kun asia-argumentteja ei löydy tai ne ovat liian vaikeita. . Kupletin juoni Talousraporttien erot voivat nousta ideologiasta . Vaikka ryhmää kutsuttaisiin riippumattomaksi, se ei tee siitä epäpoliittista, taloustieteen professori Matti Virén Turun yliopistosta sanoo. Vasemmistotaustainen taloustutkija ei varmaan ota tällaista ehdotusta julkiseen keskusteluun, paitsi ehkä kumotakseen sen. –?Odotan lähtökohtaisesti, että ulkopuoliset kansainväliset raportit, esimerkiksi OECD:n ja IMF:n tutkimukset, ovat neutraalimpia ja uskottavampia kuin kotimaiset raportit, hän sanoo. ProfEssori Virénin mielestä talouspolitiikan arviointineuvoston koostumus ei vastaa ekonomistikonsensusta. . Hallitus perusti arviointineuvoston helmikuussa 2014 Jutta Urpilaisen (sd.) valtiovarainministerikaudella. –?Puheenjohtaja Roope Uusitalon tausta saattaa jollakin tavoin vaikuttaa arviointineuvoston raportin sisältöön. Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (ps.) mielestä talouspolitiikkaa koskevat kotimaiset selvitykset ja suositukset ovat aina poliittisesti vähintäänkin kallellaan johonkin suuntaan – myös riippumattomiksi julistetut. Monen mielestä ristiveto kumpuaa poliittisesta ideologiasta. Esimerkiksi Etla, Palkansaajat ja Pellervo tekevät arvioitaan omista lähtökohdistaan. . KUVA: Petteri Kivimäki uutiset sunnuntaina 7. Ministeriö ei hänen mukaansa puuttunut henkilövalintoihin. Esimerkiksi Alexander Stubb (kok.) ja Juhana Vartiainen (kok.) ovat raporttia kommentoineissa julkisissa puheenvuoroissaan olleet useimmista kohdista samaa mieltä. –?Omat poliittiset mielipiteeni pidän yksityisasianani. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Timo Kallin (kesk.) mukaan raporttien eroavaisuudet on syytä syynätä huolellisesti. Uusitalo torjuu väitteet Professori Roope Uusitalon johtama Suomen talouspolitiikan arviointineuvosto on riippumaton viisihenkinen tutkijaryhmä. Uusitalo huomauttaa, että Jutta Urpilaisen (sd.) valtiovarainministerikaudella perustetun arviointineuvoston jäsenet nimettiin suomalaisten yliopistojen taloustieteen yksiköiden ja Suomen Akatemian yhteisen esityksen perusteella. Talouspolitiikan arviointineuvoston raportin ja OECD:n maaraportin suosituksetkaan eivät radikaalisti poikkea toisistaan, vaikka arviointineuvostolla on selvä kotikenttäetu, hän toteaa
–?Minäpä kerron, mitä on rasismi. • Leikkauksia parempi tapa rahoittaa kilpailukykypakettia olisi esimerkiksi alennettujen arvonlisäverokantojen korottaminen. OECD (Organisation for Economic Cooperation and Development) eli Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö pyrkii kehittämään jäsenmaidensa talouskasvua ja vapaakauppaa sekä lisäämään yhteiskunnallista hyvinvointia. Presidentti Sauli Niinistö on puheensa seurauksena maahanmuuton vastustajien uusi sankari. Jos omat mielipiteet painottuvat liikaa, uskottavuus voi kärsiä. Hän arvelee, että arviointineuvoston uskottavuuden kannalta olisi saattanut olla tarkoituksenmukaisempaa koota se ideologisesti tasapainoisemmaksi. Tutkijat ovat kauhistelleet, mutta me ruohonjuuritasolla ymmärrämme puhetta, kehui vantaalainen Paula Marttinen (ps.), miten hän oli puheen sanavalinnat ymmärtänyt. –?Asiantuntijuutta pitäisi kuitenkin käyttää maltilla. Ryhmän pienestä koosta on helppoa tehdä johtopäätös, että avoin ääriliikehdintä on Suomessa pienemmän mittaluokan toimintaa kuin mitä sen saamasta julkisuudesta voisi päätellä. Parinkymmenen kyltin perusteella joukkoon kuului turvapaikanhakijoihin avoimen vihamielisesti suhtautuvia mielenosoittajia. • Perhevapaiden kokonaiskestoa lyhennettävä. Sävykin on objektiivisempi, ja ne reflektoivat mielestäni paremmin ekonomistikonsensusta. tuntuu yhä olevan se, että kyse olisi vain suhdanneongelmasta, joka hoituu itsestään ajan myötä. Akateemisten ekonomistien tuominen talouspoliittiseen keskusteluun on Virénistä tarpeellista ja kansainvälisesti suosittua. • Työn verotusta kevennettävä kiinteän omaisuuden veroja ja välillisiä veroja kiristämällä. • Suurituloisten tuloverotusta mahdollista vielä kiristää. Rasistit ovat yleensä korkeammassa asemassa olevia ihmisiä, joilla on sortamiseen mahdollisuus, Rautio määritteli. • Hallituksen kasvupaketti toteutettava mahdollisimman etupainotteisesti. –?Niillä on laajaa perspektiiviä eri maiden ongelmiin. IMF:n raportin esitteli syyskuussa IMF:n valtuuskunnan johtaja David Hofman. työllisyysvaikutukset) epärealistisen optimistisia. • Työttömyysetuusjärjestelmä uusittava kannustavammaksi. Näkökulma on osittain perusteltu, koska eri maissa on todettu työnantajien kutsuvan harvemmin työhaastatteluihin ihmisiä, joilla on vierasperäinen nimi kuin perusvillevirtasia. FL-LM Ulkomaiset raportit ovat neutraalimpia ja uskottavampia kuin kotimaiset. Presidentin puhe toimii kiihokkeena uutiset 11 sunnuntaina 7. Mielenosoitusta seuratessa tuli vahva tunne, että suurin osa mielenosoittajista suhtautuisi tilanteeseen rauhallisemmin, jos asiat olisivat hyvin heidän omassa elämässään. Julkistalouden tasapainottamista ja veronalennuksia suorasanaisesti vaatinut Virén asemoituu itse ekonomistikunnan oikealle laidalle. KUVA: Joel Maisalmi OECD:n raportin esitteli OECD:n apulaispääsihteeri, Suomen entinen pääministeri Mari Kiviniemi. • Julkisen sektorin sopeutuksissa korostettava pitkän aikavälin rakenteellisia uudistuksia. Suomen talousmurheiden ison kuvan lisäksi raportit ovat samoilla linjoilla joissain yksityiskohtaisemmissakin huomioissa, muun muassa tutkimusja koulutusrahoituksen leikkausten riskeistä ja mahdollisuudesta nostaa alennettuja arvonlisäverokantoja. PerussuoMAlAisistA kirjoitustensa takia erotettu Tommi Rautio oli saapunut Köyliöstä asti pääkaupunkiin. • Sääntelyä virtaviivaistettava. FL-LM Ennakkoon suurtapahtumaksi mainostettu maahanmuuton ja islamin vastainen mielenosoitus oli lässähtänyt noin sadan mielenosoittajan värjöttelyksi lumisateessa. • Hallituksen politiikka työvoimakustannusten alentamiseksi julkisen sektorin leikkauksilla ja kilpailukykypaketilla riskialtista, sillä ay-liike vaatii menetettävien etujen kompensointia palkankorotuksilla. • Muita työllisyyttä edistäviä toimia ja ohjelmia lisättävä. • Tutkimusja kehitysrahoitusta lisättävä. Toisaalta se merkitsisi myös velanoton jatkumista eli sopeutustarpeen kasvua. Ohikulkijat eivät juuri kääntäneet katseitaan lavalle, vaikka julistukset kantautuivat kovaäänisistä kauas. Maahanmuuttoa avoimesti vastustavat mielenosoittajat vaikuttavat habituksensa puolesta lukeutuvan yhteiskunnan vähäosaisiin, mistä Rautio halusi muistuttaa. • Työttömyysetuuksien kestoa rajoitettava ja seurantaa parannettava. Meillä velkakello käy, Marttinen sanoi puhuessaan lavalla ja kiitteli erikseen Niinistöä. Sen sijaan esimerkiksi markkinoiden toiminnan parantamista ryhmä ei juuri käsittele, toisin kuin ulkomaiset arviot. –?Elätämme heitä velkarahalla. • Sopeutusten lykkääminen parempaan taloustilanteeseen pienentäisi niiden kokonaistaloudellisia kustannuksia. • Tuottavuutta parannettava toimintaolosuhteita kehittämällä ja innovaatioita tukemalla. (”Ansiotuloverotuksen korkein rajaveroaste on edelleen matalampi kuin verotulot maksimoiva veroaste.”) • Julkisten investointien leikkaaminen haittaa talouskasvua erityisen voimakkaasti. KUVA: Mauri Ratilainen / com.pic. • Työmarkkinoita joustavoitettava ja työnteon kannustimia lisättävä. Rasisti on henkilö, joka on sellaisessa asemassa, että pystyy alistamaan toisia ihmisiä. Virén arvioi OECD:n ja IMF:n kaltaisten organisaatioiden selvitykset kotimaisia raportteja painavammiksi. Eivät köyhät ihmiset edes voi olla rasisteja, koska eivät he pysty ketään sortamaan. IMF (International Monetary Fund) eli Kansainvälinen valuuttarahasto valvoo maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää, pyrkii loiventamaan kansainvälisen finanssijärjestelmän markkinahäiriöitä ja tukee tilapäisiin rahoitusvaikeuksiin joutuneita jäsenvaltioita. oeCD OECD:n Suomi-raportin (1/2016) keskeisiä pointteja: • Julkistaloutta tasapainotettava asteittain. Ohi käveli parissa minuutissa satoja ostoksilla olleita ihmisiä, monet heistä maahanmuuttajia. • Hallituksen kilpailukykypaketin taustalaskelmat ja vaikutusarviot (mm. Presidentti puhui täyttä asiaa. Hän nousi puhujalavalle Kampissa, jossa ennakkoon suurtapahtumaksi mainostettu maahanmuuton ja islamin vastainen mielenosoitus oli lässähtänyt noin sadan mielenosoittajan värjöttelyksi lumisateessa. iMF IMF:n Suomi-raportin (9/2015) keskeisiä pointteja: • Keskitetty tes-järjestelmä uusittava. –?Nyt Niinistöä on sitten hätyytelty, Marttinen epäili. helmikuuta 2016 Forssan lehti. TalousraporTiT Eroja löytyy Arviointineuvosto Suomen talouspolitiikan arviointineuvoston raportin (1/2016) keskeisiä pointteja: • Veroasteen nosto pidettävä keinovalikoimassa. Valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkö Markus Sovala näkee, että eroista huolimatta sekä kotimainen arviointineuvosto että OECD tukevat hallituksen finanssipolitiikan yleisviritystä. –?Niinistön puheen mukaan tarvittaessa pitää harkita YKvelvoitteiden noudattamista. Raporttien eroavaisuuksien syitä puidaan valiokunnassa kevään aikana. • Huomion keskityttävä lyhyen aikavälin suhdannetilanteen sijaan pitkän aikavälin kestävyysvajeeseen. KUVA: Raine Lehtoranta Lauri Nurmi Helsingissä kävi lauantaina hyvin selväksi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaisissa pitämän puheen sisältö toimii mielenosoittajille kannustimena ja kiihokkeena vaatia Suomen rajojen sulkemista
Kirkot ovat saaneet paljon aikaan ja pysyvät politiikan kyljessä jatkossakin. Molemmat tarjoavat yksinkertaisia ratkaisuja epävarmuuksien keskelle. Sanat koti, uskonto ja isänmaa sopivat ainakin puolueisiin keskellä ja oikealla. Siellä teekutsuliike on republikaaneille ilon tai päänsäryn aihe, riippuen siitä keneltä kysyy. Poliittisten oikeuksien ja lukutaidon yleistyminen herätti aikanaan avointa vastustusta katolisessa kirkossa. Teekutsuliikkeen kaltaisessa uskonnollisessa populismissa on häivähdys samaa kuin ääriliikkeissä. Jugoslavian hajoamista seuranneissa Balkanin sodissa oli kyse kansallisuuksien kohtaamisesta ja poliittisesta murroksesta. Sodissa maanosamme kartta muuttui, mutta niin muuttui myös miljoonien viattomien elämä. Tiede tulkittiin ääriajattelussa uskonnollisten oppien ja kirkon vallan horjuttamiseksi. Lähinnä arvuutellaan sitä, toivottaako tasavallan presidentti Jumalan siunausta uudenvuodenpuheensa lopuksi. Uskonnot ovat inspiroineet ja kirkot rahoittaneet taiteilijoita vuosisatojen ajan, mutta kirkot ovat syyllistyneet myös taiteen, kirjallisuuden ja arvorakennusten tuhoamiseen. Tappamista lietsottiin ääriajattelulla, jossa yhdistettiin häikäilemättömästi uskonto, politiikka ja historian painolastit. Eduskunnassa uskontojEn kirjo on nyt laajempi kuin koskaan, mutta se ei rajoita poliitikkojen välistä yhteistyötä. helmikuuta 2016 Forssan lehti 12. Pakolaiskriisi ja ääriliikkeet eivät yksin selitä voimistunutta keskustelua uskonnosta ja politiikasta. Luterilainen arvopohja näkyy edelleen ihmisten arjessa ja politiikassa. Uskonto on iso osa politiikkaa esimerkiksi Yhdysvalloissa. 1990-luvun lopulle jatkuneissa protestanttien ja katolisten yhteenotoissa kuoli ja vammautui tuhansia ihmisiä, mukana lapsia ja vanhuksia. Seuraajan ei ole pakko ajatella. Osaamista, varoja ja tahtoa on. Uskonnot eivät sinällään ole viallisia, mutta ihminen on. Uskonnoilla on yhteys konflikteihin eri puolella Eurooppaa. Uskonto on iso osa politiikkaa länsimaissakin. Puolassa katolinen kirkko tuki avoimesti Solidaarisuus-liikettä ja demokratiakehitystä 1980-luvulla. Politiikkaa uskontojen varjolla Yhdysvalloissa teekutsuliike vetoaa uskonnollisiin ja muihin perinteisiin arvoihin protestipopulismissaan. viimE kuukausiEn aikana on nähty, miten eri kirkot ja uskonnolliset järjestöt antavat hätäapua pakolaisille ja tukevat kotoutumisessa ympäri Eurooppaa. Pakolaiskriisi ei yksin selitä voimistunutta keskustelua uskonnosta ja politiikasta. Kirkot ovat tehneet myös paljon hyvää. Solidaarisuus käynnisti Gdanskin telakalla tapahtumaketjun, joka vaikutti koko sosialistisen järjestelmän romahtamiseen. Myös demokraattien on muistettava Jumala ainakin presidentinvaalikampanjoinnissa. Se on opettanut, tuottanut palveluita ja kannustanut huolehtimaan heikoimmista. Uskonnoilla on yhteys konflikteihin eri puolilla Eurooppaa. Katolinen kirkko on tänä päivänä toista kuin menneinä vuosisatoina, mutta edelleen riittää anteeksipyydettävää ainakin lasten seksuaalisen hyväksikäytön sekä vähemmistöjen ja naisten syrjinnän vuoksi. Uskonnollisessa populismissa on häivähdys samaa kuin ääriliikkeissä. Uskonnollinen puhe on kuitenkin maltillista Suomessa. Liike osoitti mieltään verotusta vastaan Washingtonissa kesällä 2013. Alkuperäiskansojen alistaminenkin pysyy kristittyjen syntilistalla. Kansanmurha oli totta 1990-luvun Euroopassa. Kulttuuriperintö voi olla väkivallan kohde ja sodan uhri. Seurakunnat olivat aikanaan pohja kunnille, siis sille miten paikallinen maallinen valta järjestettiin. Levollisuus ei silti ole itsestään selvää. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, Ajatuspaja e2:n johtaja. uskontojEn varjolla on paitsi tapettu myös tuhottu. Pohjois-Irlannin levottomuuksilla oli poliittiset ja uskonnolliset perustelunsa. He määrittivät isänmaallisuutta ja rakensivat viholliskuvaa sotavuosina. Erilaisuuden pelko ei yllätä, kun ottaa huomioon luterilaisen kirkon vahvan aseman Suomessa. Puheenaihe Karina Jutila palaute@ lannenmedia.fi P akolaiskriisi on saanut monet suomalaiset korostamaan luterilaisia arvoja ja vieroksumaan etäisempiä uskontoja. Ne lupaavat hyvän elämän ja valmiin maailmanselityksen. Kirkko on tarjonnut suomalaisille uskoa, turvaa ja lohdutusta. Ilmiö on yleisempi. Pahoja tekoja on kohdistettu vääräuskoisten lisäksi oman kirkkokunnan mustiin lampaisiin vuosisatojen ajan, ja niin tehdään edelleen. Julkiuskovaisia poliitikkoja on kaikissa puolueissa. Toivoa kuitenkin sopii, että humanismi ja kyky ymmärtää erilaisuutta ovat osa kaikkia uskontoja ja kaikkea politiikkaa. Molemmat tarjoavat yksinkertaisia ratkaisuja epävarmuuksien keskelle. Kun ääriliikkeet hävittävät taidetta ja kulttuurimuistomerkkejä Irakissa, Syyriassa ja Afganistanissa, kannattaa muistaa, että samaa tehtiin Balkanilla runsas pari vuosikymmentä sitten. Käsitettä pyhä sota käytettiin myös Suomessa. uutiset sunnuntaina 7. 1900-luvun alkupuolella papit olivat vahvoja mielipidejohtajia
Samoin tekee moni muukin seudun yrityksistä. 6 Sunnuntai 16–19 Tykyryhmät polskivat Vesihelmessä Forssan kaupunki piffaa työntekijöilleen osan Vesihelmen kylpylälipun hinnasta. helmikuuta 2016 ForSSan lehti Sunnuntai. Sunnuntai 13 sunnuntaina 7. Pirun vihainen ja aika huumorintajuton mies täyttää lehtien yleisönosastoja. Työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi lasketaan yleensä tykypäivät ja liikunta, mutta myös kehityskeskustelut ovat osa tykyä
Istumatyötä tekevä laskentainsinööri käy monta kertaa viikossa erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla ja punttisalilla työnantajan piikkiin. Vesihelmeenkin työntekijät pääsisivät, mutta Kaipilan aika on tiukoilla muiden liikuntaharrastusten kanssa. Punttisalilla hän käy kolme, neljä kertaa viikossa. Hän käy siellä työnantajansa laskuun. helmikuuta 2016 Forssan lehti 14. Lihakset pysyvät kunnossa, kun käyn salilla nostelemassa puntteja ja lisäksi ryhmäliikuntatunneilla. –?Kehitämme Penttilän Minnan (Kutomon liikuntakeskusyrittäjä) kanssa vuosittain ideoita, miten löytäisimme uusia tapoja liikkua ja voisimme motivoida työntekijöitä. Jokioisten Maanrakennuksen toimitusjohtaja Marko Tuomola toteaa, että työntekijöille täytyy antaa mahdollisuus liikkua. –?Istun töissä kahden päätteen ääressä koko päivän. Ulla Jäske Lounais-Häme Jokioisten Maanrakennus oy:n laskentainsinööri Janne Kaipila käy viikoittain ohjatussa venyttelyssä, spinningissä ja hiihtopyöräilemässä Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskuksessa. –?Henkinen puoli vaikuttaa myös Tee ittes tyky . Yrityksessä ei ole liikuntaseteleitä käytössä, mutta kaikki 50 työntekijää voivat käyttää Vesihelmen ja Kutomon liikuntakeskuksen palveluita 400 euron edestä vuosittain. 400 euron verovapaa henkilöstöetu perustuu tuloverolakiin. Janne Kaipilalle on tärkeää pitää huolta itsestään. Työntekijä voisi käydä työnantajan piikkiin spinningissä, uimassa tai vaikka elokuvissa, mutta kaikkia ei rahanarvoinen setelikään innosta. tuoMola toteaa , että liikuntaan kannattaa satsata yleisen hyvinvoinnin, mutta myös työkyvyn kannalta. Maanrakennuksessa aloitettiin viime vuonna kehityskeskustelukäytäntö. –?Meillä on töissä hyvä ilmapiiri ja työkaveritkin ovat hyviä, Kaipila kehuu tykykriteerit täyttävää työpaikkaansa. –?Lisäksi yrityksellämme on viikoittainen salivuoro ja jäävuoro koko henkilökunnan käytössä. KUVA: Seppo Pessinen sunnuntai sunnuntaina 7.
–?On loistavaa, että työnantaja maksaa liikkumisesta ja siksi työntekijänkin pitää kantaa vastuu omasta kunnostaan. Työntekijöille tehdään esimerkiksi koulutussuunnitelmia. –?Kaikki eivät kuitenkaan hae seteleitä, henkilöstöjohtaja Esa Sinisalo sanoo. Lisäksi tarjoamme tuettua hierontaa ja fysioterapeutin ohjausta työpisteillä. Sen ajan tempaukset ja toimintapäivät saattoivat siltä ehkä vaikuttaakin. –?Kaupunki tarjoaa kerran vuodessa teatteriesityksen työntekijöilleen. Se tekee yhteisöllisyydestä monimutkaista, eivätkä ihmiset kiinnity työporukoihin. Hän kuitenkin lisää, että joskus riittää kahvipöytäkeskustelukin, jos joku vain ottaisi asian puheeksi. –?Setelit jäävät monella laatikon pohjalle. Työntekijöille järjestetään ohjattua kuntosalitoimintaa, ryhmäliikuntaa sekä kävelyja juoksutestejä. Tässä asiassa Forssan yksikkö on ollut HKScanin Suomen tehtaiden osalta edelläkävijä, Kantoluoto sanoo. –?Tiedonkulkua alettiin lisätä ilmoitustauluilla ja myöhemmin sähköisesti intraneteillä. Toisaalta hän tietää, että lopulta työterveys patistaa sellaiset salille, jotka eivät oma-aloitteisesti liiku. Toiset taas ottavat liikuntasetelit innolla vastaan, mutta eivät kuitenkaan käytä niitä. Vuosien aikana toiminta on laajentunut. Ensin kuvioihin tulivat työterveyshuollon toimenpiteet, ergonomia eli huomio kiinnitettiin fyysiseen työympäristöön ja tiedonkulkuun. Tasaisen suosittuja ovat olleet viikoittaiset keilausvuorot ja Vesihelmi-käynnit. –?Tuemme myös joukkuelajeja. –?Olemme miettineet, mikä miellyttäisi mahdollisimman monia, yrityksen tykypäivien suunnitteluryhmässä mukana oleva talouspäällikkö Nea Viitanen kertoo. Vuoden aikana käytetään noin 5?300 liikuntaseteliä. –?Ihmisen tarve kuulua yhteisöön ei katoa minnekään, vaikka työtapa muuttuisikin. Kaupungin työntekijät käyttivät viime vuonna 560 seteliä elokuvissakäyntiin. työkykyyn, joten sekin täytyy ottaa huomioon. Työntekijät saavat tukea myös Vesihelmessä käynteihin. tykytoiMinta on luonnollisesti sidottu yleiseen taloustilanteeseen. –?Oikeastaan kaikki, mitä työntekijän elämässä tapahtuu, vaikuttaa työkykyyn. –?Jos ilmapiirin parantamisessa on aiemmin epäonnistuttu, into yrittää uudelleen lopahtaa. Ihmisistä tulee kyynisiä, Husman analysoi. Lisäksi kaupungilla on muun muassa sulkapallovuoroja, salibandyä, jumppaa, keilausta, tykyliikuntaryhmiä ja painonhallintaryhmiä. Käyntejä kertyy vuodessa 2?700. Myös työilmapiirikyselyt ja osaamiskartoitukset kuuluvat tykytoimintaan. Viimeisimpänä tykytoimintaan on tullut osaamiseen liittyvät toiminnat. –?Ne, jotka eivät siitä pitäneet, sanoivat, että se on humppaa, jumppaa ja hölkkää, Työterveyslaitoksen teemajohtaja Päivi Husman muistelee. Husmanin mukaan kehityskonsultista saattaa olla apua, jos työn sujuminen tökkii ilmapiirin takia. Penttilän mukaan etujen käyttö olisi tarpeen juuri niille, jotka eivät niitä käytä. Meillä on muun muassa hyvin menestynyt järvisählyjoukkue, Viitanen kehuu. Hän arvioi, että työntekijät käyttävät seteleitä liikuntakeskuksessa noin 4080 euron edestä vuosittain. Se on ikävää, sillä työnantaja on maksanut niistä jo etukäteen. FL ”Oikeastaan kaikki, mitä työntekijän elämässä tapahtuu, vaikuttaa työkykyyn.” Päivi Husman työterveyslaitoksen teemajohtaja ulla Jäske Forssa Tykytoiminta sai muuttunut paljon siitä, kun se sai alkunsa 1990-luvun alussa. Kehityskeskustelut ovat Husmanin mukaan tykyä parhaimmillaan. –?Usein tuki on yksilöliikuntaan, mutta ei kaikilla työpaikoilla. –?Työntekijät voivat käydä Vesihelmessä ja Kutomon kuntokeskuksessa. kylpyhuone-eleMenttejä valmistava Parmarine oy järjestää pitkin vuotta työntekijöilleen pientä yhteistä toimintaa. Esityksissä käy noin sata henkilöä. –?On ristiriitaista, mutta ymmärrettävää, että silloin, kun tukea tarvittaisiin eniten, tykystä karsitaan eniten. –?Jotkut yritykset tarjoavat koko 400 euron edestä etuja työntekijöilleen. –?Suvi-iltaan ja Nice run -tapahtumaan saa tukea, jos saa koottua joukkueen, Sinisalo summaa. Työ nimittäin muuttuu koko ajan entistä yksinäisemmäksi. –?Liikun muutenkin, mitä nyt töiden puolesta ehdin. Kaupunki antaa työntekijöilleen vuoden aikana 35 neljän euron seteliä, joita työntekijät voivat käyttää haluamallaan tavalla. Kaupungilla on viitisensataa työntekijää. Jotkut työntekijät voivat käydä liikkumassa jopa työajallaan. Työntekijät siirtyvät päivän aikana eri pisteisiin ja osa töistä voi olla raskaita. Ihminen haluaa olla osa yhteisöä Valitettavasti setelit jäävät laatikon pohjalle ulla Jäske Forssa Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskuksessa on huomattu, että pari vuotta sitten isot yritykset alkoivat kitsastella henkilöstöeduistaan. Penttilä on kuitenkin sitä mieltä, että liikunta kuuluu vapaaaikaan. –?Silloin henkilöstöedut lähtivät monesta firmasta. Hänen mielestään vastuu liikkumisesta on työntekijällä. husManin Mukaan tykytoiminnan luonnetta pitäisi taas alkaa pohtia uudelleen. Husman luettelee, että työnantajat tukevat työntekijöitään maksamalla esimerkiksi sählytai juoksuporukoiden kisamatkakuluja tai uintitekniikkaoppitunteja. Ihminen ei elä, jos se ei liiku. Penttilän mukaan edut alkavat pikkuhiljaa tulla takaisin. HKScanilla ei kuitenkaan ole tarjolla liikuntaseteleitä. Työ on joustavaa, mutta se rikkoo fyysistä yhteyttä. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Hänen mielestään kyse on myös siitä, miten aktiivisesti työntekijät itse ehdottavat eri lajeja. On fakta, että moni lopettaa liikunnan, jos työnantaja ei tue sitä rahallisesti, liikuntakeskusyrittäjä Minna Penttilä sanoo. Työ pitää Tuomolan kiireisenä, mutta hän pyrkii itsekin käymään säännöllisesti kuntosalilla. Työntekijät voivat myös osallistua firman piikkiin esimerkiksi Suvi-ilta -tapahtumaan. ”Meillä on muun muassa hyvin menestynyt järvisählyjoukkue.” nea viitanen Parmarine sunnuntai 15 sunnuntaina 7. Forssan kaupungin työntekijät voivat mennä kuntosaleille, tanssikursseille, minigolfaamaan tai vaikka elokuviin kaupungin tuella. penttilä on huomannut, että etua käyttävät eniten ne työntekijät, jotka ovat muutenkin aktiivisia. hkscanin henkilöstöjohtaja Tuija Kantoluoto toteaa, että suuri osa Forssan tehtaan työntekijöistä tekee töitä erilaisilla linjoilla. Parmarine maksaa osan kylpyläkäynnin hinnasta. Hän lisää, että 1990-luvulla tykypäiviä järjestettiin lähes viikoittain, mutta ne ajat ovat menneet. Mielen hyvinvointi kuuluu tykytoimintaan. –?Hömppäpäivät ovat kokonaan pois pelistä, Penttilä sanoo sen ajan tykypäivistä. – Forssan tehtaalla koko henkilöstön kanssa käydään kehityskeskustelut vuosittain. –?Ja jos kyse on kuntoutuksesta, niin silloin siihen saa käyttää työaikaa. Ihmiset tekevät etätyötä, digitaalisuus lisääntyy ja palavereja käydään videon välityksellä. Mutta liikuntaa on. Työntekijöille järjestetään kerran vuodessa tykyiltapäivä, johon osallistuu noin 80 prosenttia henkilökunnasta. Hän lisää, että tykytoiminta näkyy niinkin, että eri henkilöstöryhmien edustajat voivat vaikuttaa tehtaan kehittämiseen, ja kaksi vuotta sitten tehdyn henkilöstökyselyn tuloksia on työstetty koko viime vuoden ajan yhdessä työntekijöiden kanssa. –?Tykyssä on kyse nimenomaan työkykyä ylläpitävästä toiminnasta. Myös kulttuurin harrastajia tuetaan samanlaisella setelillä. –?Niin saamme yhdessä rakennettua hyvän työyhteisön, jossa koko henkilöstö viihtyy ja voi hyvin, Kantoluoto summaa. tykytoiMinta voi olla yksin kuntosalilla puurtamista työnantajan rahallisesti tukemana, mutta se voi olla myös yhteistä ryhmäliikuntaa
Maahantuontifirma ja samalla autoetu menivät alta. –?Heh, hampaat puuttuvat. –?Pelkästään eri maissa järjestettävissä tapahtumissa kävelen 1?500 kilometriä vuodessa, hän selittää. Yrjö Saraste odottaa aulassa. Helsinkiläinen Saraste on syntynyt ja varttunut Etelä-Afrikassa nimellä George Bernard Sarlin. Kuntokeskuksessa käynti on osa tervaskannon liikunnallista viikko-ohjelmaa. Kättelyn jälkeen hän hieraisee leukaansa ja hoksaa tekohampaiden jääneen aamulla laittamatta paikoilleen. Yksi ja toinen voisi palkata apuvoimaa, mikäli sitä olisi saatavissa laillisesti, ilman kaiken maailman sopimuksia.” Netistä löytyi henkilötietoja. Se on tiivis. Sarasteen punaisessa paidassa lukee komiasti Vaasan Marssi. –?Tässä voi vahvistaa selkää, ikämies esittelee laitteita. Yksi niistä on Ristikon kauppakeskuksessa Helsingin Konalassa. Nyttemmin hän on menettänyt 85 prosenttia näkökyvystään, mutta ”lukee” silti puhesyntetisaattorin avulla päivittäin 28 sanomalehden pääkirjoitussivut ja kuntoilee kuin näiden aikojen Tahko Pihkala. Yksi tuoreista teksteistä kommentoi palkkajoustoja: ”Työttömät olisi väkisin saatava edes jonkinlaiseen työhön ennen kuin he täysin syrjäytyvät. Hän käynnistää tottuneesti juoksumaton, vaikka näkökyky on ikälopun ajokoiran luokkaa ja laitteen säätöpaneeli muistuttaa Boeing 787:n kojelautaa. Ensi kesänä 120–200 kilometrin marssi järjestetään sadannen kerran, ja Saraste aikoo tietenkin olla taas mukana. Hän on kenties Suomen ahkerin mielipidekirjoittaja ja ikäluokkansa sitkein kävelijä. Niistä tunnetuin ja suurin on Hollannin nelipäiväinen Nijmegenin marssi. KuntosaliKetju Fitness24Sevenillä on Suomessa 32 toimipistettä. Lauantai: vapaapäivä. Joukossa on nuoriakin suomalaisia. Miten ihmeessä olen pystynyt syömään aamiaisen, hän hämmästelee. Saraste nauraa aloittaneensa kävelyn, kun hänet pakotettiin 67-vuotiaana eläkkeelle. Hän kertoi perustaneensa Sarasteen Facebook-fanisivut ja ylläpitävänsä niitä. Hän on kävelevä legenda. BBC on haastatellut häntä kahteen kertaan. Perjantai: Konalan kuntokeskus. –?Minulla on sellainen suunnitelma, että kun Nijmegenin tähän asti vanhin kävelijä on ollut 92 vuoden ja 4 kuukauden ikäiILarI TapIo teksti // JoeL MaIsaLMI kuvat ”Vähän hulluhan minä olen, vaikka pöytälaatikossa on terveen paperit. Tiistai: sotaveteraanien kuntosali ja vesivoimistelu. Ympärillä pyörii personal trainereita ja nuoria, kauniita ja lihaksikkaita ihmisiä hihattomissa t-paidoissaan ja peppuhousuissaan. L ukija lähetti sähköpostilla juttuvinkin. Sunnuntai: kesällä 20 kilometrin ja talvella 15 kilometrin kävelylenkki tutun kävelyporukan kanssa. Keskiviikko: Konalan kuntokeskus. Kävely on Yrjö Sarasteen leipälaji. Lähettäjä oli Lena Wiksten. Sellaiset saa, kun tietää, mitä viikonpäivää eletään ja ketkä ovat olleet Suomen viisi viimeisintä presidenttiä.” Yrjö SaraSte tämä mies on Herra Sisu Ollakseen 92-vuotias sotaveteraani Yrjö Sarasteella on erikoisia harrastuksia. Sivuilla on nyt 315 tykkääjää. Saraste luonnehtii itseään mustaksi porvariksi, vähän hulluksi, pirun vihaiseksi ja aika huumorintajuttomaksi. Se on sitä siinä määrin, että ulkomailla hänet tunnetaan ”International Master Walkerina”. –?Minulla on huono ryhti. Mielipideosastoja hän lähestyy likimain päivittäin kirjoituksilla, joilla hän ottaa kantaa maan ja maailman uutistapahtumiin. Torstai: vesijuoksu ja muu jumppa. Yrjö Saraste on sanomalehtien toimituksissa tosiaan tuttu nimi. Myös Japanin, Italian ja Hollannin mediat ovat tehneet hänestä juttuja. Tämä mies piti tavata. Palkka-ale työllistäisi ja vähentäisi valtion työttömyyskuluja. Keskiviikkoaamupäivän treeni on jo melkein hikoiltu, mutta vielä pitää vetää loppuvedot. helmikuuta 2016 Forssan lehti 16. Luonnehdinta on osoitus hänen huumorintajustaan. sunnuntai sunnuntaina 7. Hän toivoi lehteen tarinaa Yrjö Sarasteesta, joka on 92-vuotias mielipidekirjoittaja ja sotaveteraani, ”uskomaton kaveri osuvine ja nasevine mielipiteineen, joita syntyy jatkuvasti pahasta näkövammasta ja korkeasta iästä huolimatta”. Maanantai: Konalan kuntokeskus
Johdannoksi pitää mainita Joulukirkkoon laulu, jonka lumisissa sanoissa kello löi jo viisi ja Juhanin ja Liisin on herättävä. • Lahjoitti edesmenneen puolisonsa Vuokko Sarasteen kanssa 2013 Kansalliskirjastolle osan historiallisen Aunuksen Radion levykokoelmasta. Minulla on silloin ikää 92 vuotta ja 8 kuukautta. –?Myös vaimo oli aktiivinen kävelijä. Kotipaikka oli hedelmällisten laaksojen Kuntokeskus on kodin naapurissa. • Muutti perheensä mukana Suomeen 1932, ensin Viipuriin ja sitten Helsinkiin. • Osallistui jatkosotaan, jossa haavoittui. Hän oli Yrjö Sarasteen isä Berndt Sarlin (1886–1971). Siellä hän rakastui Signe Lindholmiin, naiseen, jota ei voinut tämän aviottomien lasten vuoksi esitellä suvulle. –?No, ainakin olen pirun vihainen ja aika huumorintajuton. • Kirjoittaa aktiivisesti sanomalehtiin ja osallistuu kansainvälisiin pitkänmatkan kuntomarsseihin. Isä Berndt oli Nurmijärven Raalan kartanossa syntynyt säveltäjä ja näyttelijä, joka asui 1920-luvun alussa Hämeenlinnassa. Siksi nuoripari otti hatkat ja karkasi Etelä-Afrikkaan. • Perusti sotien jälkeen Helsinkiin elektroniikan ja työkalujen maahantuontiliikkeen Radio-Mikron, jonka toiminta loppui 1990-luvun alussa. sunnuntai 17 sunnuntaina 7. Viime vuodet hän joutui kuitenkin liikkumaan rollaattorilla. –?Mutta katsotaan nyt. Siellä on määräaika, johon mennessä kävely pitää suorittaa. Sitten hän alkaa kerrata elämäänsä. Hän tilaa tuplaespresson ja kookosrullapullan. • Suomensi 1960 nimensä Yrjö Pentti Sarasteeksi. Yrjö Saraste treenaa siellä joka maanantai, keskiviikko ja perjantai. Jatkuu seuraavalla aukeamalla KuKa Yrjö Saraste • Syntynyt George Bernard Sarlinina 1923 Stellenboschissa Etelä-Afrikassa. Vähän hullu Saraste sanoo olevansa, vaikka pöytälaatikossa on terveen paperit. Sellaiset kuulemma saa, kun tietää, mitä viikonpäivää eletään ja ketkä ovat olleet Suomen viisi viimeisintä presidenttiä. nen, niin ensi kesänä minusta tulee vanhin. George eli Yrjö syntyi siellä vuonna 1923. Saraste jäi leskeksi viime vuonna. Fitness24sevenin kuntotreenin jälkeen Yrjö Saraste suunnistaa kauppakeskuksen kahvilaan. helmikuuta 2016 Forssan lehti. –?Silti edesmennyt vaimo sanoi, että puhun aina reikiä päähäni, veteraani virnistää. Melkein kaikki suomalaiset tuntevat laulun, mutta harva tietää sen säveltäjän
Wiksten halusi houkutella muitakin löytämään ja lukemaan ikämiehen kirjoituksia. –?Minähän olen vanha musta porvari, hän huomauttaa. Kaikki oppilaat viidestä yhdeksään ikävuoteen opiskelivat samalla terassilla. Sitten niiden tulo yhtäkkiä loppui, Wiksten kertoo. –?Sitten Kannas murtui. Hänen otaksuttiin kaatuneen, mistä lähti jo ilmoitus kotiväelle. Ei sille mitään voi. Työpiste ja tietokoneasema ovat työhuoneessa. Silti käyttäjä surffaa sujuvasti tiedostosta toiseen. Se ehti perille ennen kuolinviestiä. –?Olen koonnut niitä sinne, mutten sentään aivan kaikkia. Yrjö Saraste kysyy, koska ei itse näe isoillakaan kirjaimilla painettua tekstiä. Suojeluskuntalaisuus edesauttoi nuoren miehen pääsyä rintamalle pian jatkosodan sytyttyä. keskellä sijaitseva Stellenboschin viinikaupunki, jossa Berndt Sarlin työskenteli hedelmätarhan tilanhoitajana. –?Lopulta minut kuitenkin löydettiin lumesta ja vietiin sidontapaikalle. helmikuuta 2016 Forssan lehti 18. Paratiisimaiselta kuulostava onnen aika loppui kuitenkin lyhyeen. –?Vuosi oli 1932 ja maassa pula-aika. Sellaista kumppanuuskauppaa pitäisi olla enemmän. Maisema oli ihan rikki ja joukot hajallaan. veTeraanin koTi on pesäpallonheiton päässä Ristikon kauppakeskuksesta. Sellaista kumppanuuskauppaa pitäisi olla enemmän. –?Talvisodan alkaessa olin juuri täyttänyt 16 vuotta ja sain väestönsuojelutehtävänä vastuulleni talon lumityöt ja keskuslämmityksen. –?Kukas tämän on lähettänyt. Laitteistoon kuuluu puhesyntetisaattori, joka posottaa näköispainosten tekstiä robottiäänellä: SI-SÄ-MI-NIS-TE-RI PET-TE-RI OR-PO TO-TE-SI TIIS-TAINA AMS-TER-DA-MIS-SA?.?.?. Venäjä kuitenkin on naapurimme. Meidän pitää voida joustaa ja toimia tilanteen mukaan. –?Käsiraudoissa retuutin heitä ympäri Suomea, eikä yksikään karannut. Lähtöä edelsi 17 päivän koulutus Hyrylässä, josta tie vei JR47:n mukana Rajajoelle ja Valkeasaareen. Talvisodan jälkeen Yrjö Saraste liittyi suojeluskuntaan. Parempi on ostaa ja myydä kaverusten kesken. Siksi häneltä pitää kysyä, miten Suomen surkea taloustilanne saadaan kohenemaan. Saraste on kirjoittanut niitä lähes säännöllisesti vuodesta 2011. –?Oikeastaan muistelenkin sodasta vain mukavia juttuja, pontikankeittoa ja muuta, Saraste hymähtää. FL-LM ”Mennään vaikkapa Namibiaan ja ollaan valmiita ostamaan heiltä jotain, jos he vastaavasti ostavat jotain meiltä. Siitä muutaman vuoden päästä hän oli jo kuusikerroksisen helsinkiläisen kerrostalon epävirallinen talonmies. –?Myöhemmin toinen pappi kysyi, kuinka sinä veljeni voit. En ole ihan pysynyt Yrjön tahdissa, Wiksten nauraa. Se johtui leikkauksesta ja Nijmegenin marssiin valmistautumisesta. Parempi on ostaa ja myydä kaverusten kesken.” Yrjö SaraSte Jatkuu edelliseltä aukeamalta sunnuntai sunnuntaina 7. –?Pitkän tauon jälkeen havaitsin Sarasteen lähetysten menneen roskapostiin, jonne niitä oli kertynyt valtava määrä. –?Sain niitä säännöllisesti sähköpostiin. Miksi ei. –?Siis mennään vaikkapa Namibiaan ja ollaan valmiita ostamaan heiltä jotain, jos he vastaavasti ostavat jotain meiltä. Oppikoulun kolmannella luokalla varhaisteini-ikäinen poika sai sentään taas osallistua koulun voimistelutunneille. Joulukuussa Saraste kuitenkin aloitti taas. Se on niin suurta, että monista sanoista vain osa mahtuu kokonaan ruudulle. –?Palautetta tulee, tänään esimerkiksi Keijo Korhoselta Yhdysvalloista. Siellä pappi tarjosi terästettyä mustaviinimarjamehua, veteraani muistelee ja muistuttaa olevansa pesunkestävä ateisti. Kesken analyysinsa Saraste havahtuu: –?Ai saamari, ne tekohampaat! juTTuvinkin läheTTänyT Lena Wiksten on porilainen valtiotieteen maisteri, ekonomi ja opettaja. Ei koko maailmaa pidä yrittää valloittaa. Hänen mukaansa esimerkiksi intialaiset harjoittavat sitä menestyksekkäästi. Siihen loppuvat sotamuistot. Siellä Saraste kuuntelee lehtien mielipidekirjoitukset ja kirjoittaa omansa. Heinäkuussa tuli stoppi. Viennin edistämisessä Saraste kannattaa kahdenvälistä kauppaa. Karkureita ja itsensä silponeita oli paljon. Meilläkin oli taloudellisia vaikeuksia, varsinkin, kun isä oli taiteilija ja taiteilijaluonne. Näytöllä fontti on valtavan kokoista. Pahemminkin luultiin käyneen. –?Enää en edes tiedä, miten paljon kirjoituksiani on julkaistu, hän sanoo. –?Aloitin siellä koulunkäynnin, Saraste kertoo ja haukkaa kookosrullapullaa. Pikku-George sairastui 8-vuotiaana outoon tautiin eikä kyennyt kunnolla kävelemään. Karhumäen hyökkäykseen Saraste osallistui taistelulähettinä ja haavoittui. Hän perusti Facebook-fanisivun seurattuaan Sarasteen kirjoituksia vuosikaupalla. –?Kyse on saavutetuista eduista, joita ei muka saa huonontaa. kirjoiTTajalla TunTuu olevan mielipide kaikesta mahdollisesta. –?Koulua piti yhden tilallisen vaimo. –?Ja kun esitin Suomelle ja Venäjälle yhteisiä meripelastusharjoituksia Suomenlahdelle, minua nimiteltiin Venäjän trolliksi. Viime kesään asti postituslistalla oli satakunta lehteä ja kuutisensataa toimittajaa sekä kolmisensataa kansanedustajaa, meppiä ja muuta poliitikkoa. Ei koko maailmaa pidä yrittää valloittaa. Havainto innosti Facebook-sivun luomiseen. Sairaalassa ja toipumislomalla vietettyjen kahdeksan kuukauden jälkeen hän kuljetteli vankeja paikasta toiseen. Tiuskaisin, etten ole veljesi, mutta hänen avullaan sain lähetettyä kotiin kortin, jossa ilmoitin olevani elossa. Pian sen jälkeen perhe muutti takaisin Suomeen, ensin Viipuriin ja sitten Helsinkiin. Lämmitys toimi haloilla. Sarasteen mielestä kasvun esteitä on kolme: Euroopan unioni, ammattiliitot ja vihreät. Se harmitti, sillä varsinkin hänen ulkopoliittiset ja sotilaspoliittiset kannanottonsa ovat erinomaisia ja ajankohtaisia. Sain komennuksen Lappeenrantaan ja sieltä Tali-Ihantalan suuntaan. Posti odottaa eteisen lattialla
Kertausharjoituksilla ylläpidetään sodan ajan joukkojen valmiutta ja suorituskykyä. Tätä mieltä Yrjö Saraste lähettää säännöllisesti mielipidekirjoituksia lukuisille sanomalehdille. ”Lännen tulisi neuvotella terroristien kanssa. Silti viikon vakio-ohjelmaan kuuluu 15 kilometrin sunnuntaikävely. Poliitikkomme eivät EU-virkojen toivossa uskalla vaatia tai vielä vähemmän tehdä mitään muutoksia. Pakolaisia tulisi avustaa lähellä heidän kotiseutuaan. Tämä marssi on ohi, mutta seuraavat odottavat. Oheiset otteet kertovat, että viime viikkoina hän on ottanut kantaa muun muassa pakolaisvirtaan ja kertausharjoituksiin sekä Suomen valuuttaa koskevaan spekulointiin. Haluttaessa voidaan Venäjää tietysti aiheellisesti epäillä vaikka salaisen agentin ja kenraalien likvidoimisesta.” ”Henkilökohtaisesti en usko alkuunkaan, että Suomi eroaisi eurosta. Eiköhän kansainvaellus pikemmin johdu siitä miten länsi on vuosikausia pommittanut milloin mitäkin maata. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Kertausharjoituksiin kutsuttavien määrää tulisi lisätä, samoin puolustusvoimien kuntotestejä.” ”Nyt väitetään Putinin olevan kansainvaelluksen takana. Kansa nappaa kaljaa, seuraa jääkiekkoa eikä jaksa edes miettiä EUasioita.” Yrjö Saraste ottaa tällä kertaa kantaa Dublinin sopimukseen: ”EU on jo pidemmän aikaa vaarantanut omaa olemassaoloaan vesittämällä keskeisiä sopimuksiaan. Kunhan nyt Iso-Britannia eroaa, niin eiköhän loppulaskenta ala.” Liukkaus rassaa kävelijää talvella. Vain pieni osa niistä julkaistaan. ’Todisteena’ on se, että Venäjä on yhtynyt Syyrian sotaan. Ennen kaikkea lähialueiden radioja televisio-ohjelmiin tulisi ujuttaa tietoa siitä, miten EU ei pysty vastaanottamaan lisää maahanmuuttajia.” ”Ilman muuta miehet tulee tarvittaessa voida kutsua palvelukseen välittömästi. sunnuntai 19 sunnuntaina 7. Vaasan Marssi on yksi Yrjö Sarasteen suosikkikävelyistä
Kaikkiaan Kuun pinnalla on astellut 12 ihmistä. . helmikuuta 2016 Forssan lehti 20. Ennen linnaan ja puistoihin pääsyä on useampi turvatarkastus. Ludvig XIV:n 1600-luvun toisella puoliskolla rakennuttamassa Versailles’n palatsissa ja sen 850 hehtaarin tiluksilla käy vuosittain 7,5 miljoonaa turistia. MaailMa Wien. Sotilaita on vartiossa palatsin kullattujen porttien edessä ja he partioivat näkyvästi puistossa. STT, AFP AutokAupoillA 32 000 000 pAriisi. STT Pohjois-Korea ärsyttää taas raketilla soul. STT, AFP Kuudes ihminen Kuussa on kuollut miAmi. Taiwanissa etsittiin lauantaina epätoivoisesti eloonjääneitä raunioista sen jälkeen, kun voimakas maanjäristys oli vavisuttanut saarta myöhään perjantai-iltana. Mitchell oli kuudes Kuun pinnalla kävellyt ihminen. Ainakin viisi tshekkiläistä laskettelijaa sai lauantaina surmansa lumivyöryssä Itävallan Alpeilla, kertoi poliisi. Legendaarinen vuoden 1957 Ferrari 335 S Spider Scaglietti -auto huutokaupattiin lauantaina 32 miljoonan maailmanennätyshintaan Pariisissa. Mitchell kuoli Floridassa torstaina lyhyen sairastamisen jälkeen. Vyöry tapahtui lähellä Innsbruckia. Pahinta jälkeä tuli Tainanin historiallisessa kaupungissa saaren eteläosassa, missä toista sataa taloa romahti. Vyöry hautasi yhteensä liki 20 hiihtäjää, mutta viranomaiset eivät kertoneet, mitä tapahtui muille lumen vangeiksi jääneille. Ranskalaissotilaat ovat joutuneet terrori-iskujen jälkeen suojelemaan matkailijoita Versailles’n palatsin kaltaisissa turistikohteissa. Lauantaina Tirolin osavaltiossa tapahtui monia muitakin lumivyöryjä STT, AFP Alepposta tulossa sodan käännekohta AmsterdAm. Ostajan nimeä ei kerrottu, mutta hän on amerikkalainen. Autossa on 4,1 litran kone, joka takaa sille 400 hevosvoimaa. Puolustusvoimien terrorisminvastaiseen operaatioon osallistuu kaiken kaikkiaan 13 000 sotilasta. Kilpuri kulkee jopa 300 kilometriä tunnissa. Hän osallistui Apollo 14 -avaruuslennolle vuonna 1971. Yhdysvaltalainen astronautti Edgar Mitchell on kuollut 85-vuotiaana. Syyriassa Aleppon seudulla toimivia kapinallisia uhkaa romahdus, arvioivat asiantuntijat lauantaina. Pohjois-Korea saattaa laukaista kiistanalaisen rakettinsa jo sunnuntaina. Ranska aloitti pian viime vuoden tammikuun terrori-iskujen jälkeen Sentinellen eli terrorisminvastaisen operaation. Operaation sotilaiden tehtävänä on suojella ihmisiä, estää läsnäololRanska passitti sotilaat turisteja turvaamaan . helmikuuta. Sotilaat saavat antaa vain etunimensä ja sekin voi olla keksitty. Kyseessä oli kolmas miehitetty kuulento. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,4. Heidän mukaansa kapinallisilla ja heidän tukijoillaan on vain vähän mahdollisuuksia estää Venäjän tukemien hallituksen joukkojen eteneminen. Etelä-Korea ja Japani ovat tuominneet suunnitelman, ja myös Kiina on ilmaissut huolensa. –?Tämä on sodan käännekohta, arvioi Washington Institute for Near East Policyn vieraileva tutkija Fabrice Balanche. Kymmeniä ihmisiä oli illalla Suomen aikaan edelleen loukussa raunioissa, joten uhrimäärän odotettiin kasvavan. tongo/ePA Ulkomaan UUtiset sunnuntaina 7. Ulkomaailma epäilee, että kyse on todellisuudessa ballistisesta ohjuskokeesta. STT, AFP Ritchie B. Maa on lähettänyt YK:lle ilmoituksen, jonka mukaan satelliittia kuljettava raketti laukaistaan 7.–14. Heistä noin 15 prosenttia on naisia. Se tarkoittaa myös, ettemme kerro toiminnastamme juuri mitään, selvittää adjutantti, vääpeli Cédric hieman nyreän oloisena Versailles’n palatsin pihalla. Patrick Le Louarn, teksti ja kuvat Pariisi –?Meidän tehtävämme on varmistaa siviilien turvallisuus. STT, AFP Toimittanut Minna Kurki Ainakin viisi laskettelijaa kuoli lumivyöryssä Yli sata taloa romahti Taiwanissa tAipei
Näin partiomme eivät ole odotettavissa määrätyllä kellonlyömällä määrätyssä paikassa, jatkaa tiukkasävyinen adjutantti. • Suur-Pariisin alueilla Sentinellen kenttävahvuus on 6 500 sotilasta, joista noin 15 prosenttia on naisia. Aluksi Rukundo ei uskonut aviomiehen aikeita, mutta miehet soittivat Kalalalle, pyysivät lisäohjeita ja laittoivat kaiuttimen päälle. FL-LM Fakta Ranskan turvatoimet • Ranskan puolustusvoimat muuttuivat vuodesta 1997 lähtien asteittain ammattiarmeijaksi. Ylikorpraali vastaa aivan yhtä huonolla englannilla, ettei saa kertoa. Tarinaan ovat tarttuneet myös useat muut tiedotusvälineet. He aikoivat ottaa rahat?–?vajaat 5?000 euroa?–?ja vain sanoa tappaneensa naisen. Eivät tappaneet, päinvastoin. –?Yllätys, olen elossa, Rukundo muistaa vastanneensa. Saavutaan linnan etupihalle. –?Kun nousin autosta, hän näki minut heti. Päät kääntyilevät, turistin vähänkin poikkeava käytös huomioidaan ja myös selusta turvataan. • Jokainen partio on suorassa yhteydessä poliisiin. • Puolustusvoimien Sentinelle eli terrorisminvastainen operaatio aktivoitiin heti tammikuun 7., 8. Puolustusvoimien terrorisminvastaiseen operaatioon osallistuu kaiken kaikkiaan 13 000 sotilasta. Heistä noin 15 prosenttia on naisia. FL-LM Murhattu vaimo tuli hautajaisiinsa Ulkomaan UUtiset 21 sunnuntaina 7. Hän laittoi kätensä päänsä päälle ja sanoi: Onko vika silmissäni. Minna Kurki Noela Rukundo istui autossa talonsa edessä ja odotti viimeisten vieraiden poistuvan omista hautajaisistaan. Vuonna 2015 Rukundon äitipuoli kuoli. Kalala puolestaan päätyi yhdeksäksi vuodeksi vankilaan. • Ranskan pääministeri Manuel Valls sanoi pari viikkoa sitten, että poikkeustilaa jatketaan, kunnes äärijärjestö Isis on kokonaan voitettu. Mutta: heillä ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä niin. Rukundo kertoi tarinansa uutiskanava BBC:n haastattelussa aiemmin tällä viikolla. Luvussa on mukana merialueiden ja satamien valvontaan sekä ilmatilan tarkkailuun ja mahdollisiin vastaiskuihin vaadittavat joukot. Hän kysyy ruosteisella ranskalla ylikorpraalilta, minkä yksikön miehiä hän on. Pääportilla on kaksi partiota. laan iskuja ja välittää tietoa tiedustelupalvelulle. Adjutantti puuttuu keskusteluun. Englantia taitava Kalala pyydettiin tulkkaamaan Rukundon puolesta. Niiden selkärankana ovat jatkuvasti muuttuvat tekijät. Brittiperheen isä kommentoi: –?Aika saman oloisia sotilaita kuin meilläkin. –?Emme tapa sinua. Heidän varusteensa painavat 25 kiloa. Se helpottaa hommaa, selvittää ylikorpraali Fabrice, 25, pysähtymättä. Myös psyykkaaminen on olennainen osa koulutusta. –?Meillä on määrätyt lakiraamit, joiden puitteissa voimme käyttää aseitamme. –?Tämän Versailles’n palatsin komennuksen aikana on ollut rauhallista. Silloin on käytettävä voimaa ja heti, selvittää Fabrice mietteliään näköisenä. Tämä totteli. Totta kai tulee mieleen, että voin joutua koska vain tosipaikan eteen. Sotilaat valpastuvat. Rukundo pääsi lopulta takaisin Melbourneen salaa, seurakuntansa pastorin avulla. Kaksikko rakastui, meni naimisiin ja sai kolme lasta. Sotilailla on mahdollisuus tarttua kaikkiin yleistä rauhaa häiritseviin tapauksiin ja rikolliseen toimintaan. Partio levittäytyy normaalia enemmän ja sotilaat ovat suorastaan ylivalppaita. • Sentinelleen osallistuvat partioivat päivittäin keskimäärin 25 kilometrin matkan. päivinä 2015 tapahtuneen terrori-iskujen aallon jälkeen. rukundo tapasi Balenga Kalalan Australian Melbournessa, jonne molemmat olivat muuttaneet vuonna 2004. Hetken tarkkailtuaan Fabrice tokaisee: –?Turvatarkastuksessa oli jonkun turistin aiheuttama hässäkkä. • Marraskuun terrori-iskujen jälkeen Ranskassa astui voimaan poikkeustila. Partio hidastaa tahtia, kaksi miestä tarkkailee väkijoukkoa, kolmas tekee hitaasti edeten täyskäännöksen ja matka jatkuu. Kalalan vaimo ja poika oli tapettu Kongossa, Rukundolla oli ennestään viisi lasta. Emme tapa naisia ja lapsia, yksi sieppaajista sanoi. Puistoa kiertävän pikkujunan lippuluukulla on reilusti väkeä. Onko se haamu. Hän matkusti Burundiin hautajaisiin. Jokaiseen tehtävään on kolmen viikon lisäkoulutus ja useampi toimintasuunnitelma. Kolmihenkiset partiot etenevät väljässä kolmiossa. Kaikki operatiiviseen toimintaan osallistuvat sotilaat ovat joko vakituista tai määräajaksi värvättyä henkilökuntaa. –?Olen myös tietoinen siitä, että terrori-iskun sattuessa henkeni on uhattuna. Häkeltynyt mies oli Rukundon puoliso, joka oli palkannut asemiehet tappamaan vaimonsa. Sentinelle-partioiden tuliaseena on Famas-rynnäkkökivääri. Ulkona odotti asemies, joka pakotti naisen autoon. ja 9. Pyydän adjutantilta lupaa keskustella miesten kanssa. Hän oli kuvitellut vaimonsa olevan uskoton. Rukundo oli Burundista, Kalala pakolainen Kongosta. • Tällä hetkellä Sentinelleoperaatioon osallistuu Ranskan maaperällä noin 13 000 sotilasta. Kuiskaan britille: –?Viestintäjoukot, sen näkee baskerin vaakunasta. Partioiden tehtävät ovat kolmijakoiset: kansalaisten suojeleminen, olla näkyvänä uhkana iskuaikeissa oleville ja informoida Ranskan tiedustelupalvelua. –?Mehän ollaan tositoiminnassa eikä operettisotilaita. –?Eivät turistien hikeentymiset minua stressaa, kuten ei partiointikaan. Puhelimessa aviomies sanoi: Tappakaa hänet. –?Kun on viileää, vierailijoita on suhteellisen vähän. Palatsin portin turvatarkastuksessa joku rouva hermostuu jälleen. Pitkän hautajaispäivän jälkeen Rukundo lepäsi hotellihuoneessaan, kun puoliso soitti ja kehotti Rukundoa menemään ulos haukkaamaan happea. He pitivät Rukundoa kaksi päivää, mutta vapauttivat hänet lopulta?–?mukanaan kuitit murharahojen siirrosta ja ääninauha puhelusta. Perhe perusti kodin Melbourneen. Se sopii. Varalippaiden määrää ei kerrota sen enempää kuin tietoja muustakaan aseistuksesta. –?Tämän Sentinellen myötä meidät lähetetään määrättyyn kohteeseen määrätyksi ajaksi. Vieraille hän oli uskotellut naisen kuolleen onnettomuudessa. Hän jää kuitenkin vahtimaan. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Se antaa muun muassa poliisille laajemmat oikeudet tehdä ratsioita ja määrätä kotiaresteja. Vierailijat suhtautuvat partioihin joko varovaisen uteliaasti tai täysin välinpitämättömästi. Varustuksen paino on 25 kiloa. Koulutuksen yhteydessä painotamme asiaa. Kävi ilmi, että miehet oli palkattu tappamaan hänet. Noin puolen tunnin matkan jälkeen Rukundo vietiin johonkin rakennukseen ja sidottiin tuoliin. Olen varma, että jos tarvitsee, käytän asettani ja heti, vakuuttaa rivimies Elias, 21
Nyt sai aiemmissa peleissä vain satunnaisia vaihtoja pelannut Juuso Yli-Mikolakin kunnolla peliaikaa. Lopussa molemmat osuivat vielä kerran. Voisi kai sanoa, että se oli minimitulos tältä reissulta. Ratkaisuosuman ampui jatkoajalla seitsemän sekunnin jälkeen KalPan Patrick Davis. PelaajaValmentajan ja tuplamaalari Matinaron ohella myös Tuomas Hakala oli lauantaina liekeissä, saalistaen tehopisteet 1+2. Sovolaiset lähtivät jatkominuuteille pettyneinä, mutta kuitenkin sen verran pistemenetyksestä sisuuntuneina, että eivät ratkaisumaalin värkkäämisessä kauan aikailleet: Valdin Seferi syötti ja Mikko Matinaron päivän toinen henkilökohtainen viimeistely toi jaossa olleen lisäpisteen vieraille. Juha Laakso Someron Voima Futsalin piti eilen käydä hakemassa helppoa pistetäydennystä Futsal-Liigassa perää pitävän Vaasan Ruutupaitojen kotisalista. Jos FPS:llä on ollut murheenalhoja, kyntää Kiekkokopla vielä syvemmällä. FL FPS käänsi kurssinsa . FPS tavoittelee 11 parhaan joukkoon pääsyä välttääkseen putoamiskarsinnat. Se on ottanut marraskuun puolivälin jälkeen 20 pelistään vain yhden voiton rankkareilla. No, meillä riittää näissä asioissa opiskeltavaa, totesi FPS:n valmentaja Santeri Immonen. Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Topi Luukkala sai kauden tehopistetilinsä auki, pohjustettuaan Tuomas Hakalan toisen puoliajan alussa iskemän vieraiden 3-2 johtomaalin. Loukkaantumisesta toipunut Kärppien puolustaja Joni Pitkänen pelasi kotimaan liigajäällä ensimmäisen ottelunsa noin 13 vuoteen. FPS:n ykköSkenttä kunnostautui neljällä maalilla, jos kentälliseen laskee mukaan myös puolustaja Rahikaisen. FPS:n Aleksi Karlsson ja Erik Nilsson kärkkyvät kiekkoa ja muhivat mylläkkää vastustajan maalilla. helmikuuta 2016 Forssan lehti 22 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Vahlstenin toinen maali pelin puolivälin jälkeen palautti kotijohdon kahden maalin suuruiseksi eikä se enää pienemmäksi kaventunutkaan. Harmittamaan jäi kahden maalin johtoasemassa sovitun taktiikan unohtaminen. – Tärkeintä oli tappioputken katkaiseminen. Voitto ei nostanut FPS:n sarjasijoitusta kolmanneksi viimeiseltä sijalta eikä tuonut loppukauden päätavoitetta eli 11. . Maalissa Joonas Laaksonen teki muutaman haamutorjunnan. minuutilla. JYP voitti vieraissa Lukon 3–2. SoVo hukkasi pisteen sarjajumbolle jääkiekko FPS-kiekkokoPla 5-2 Pasi Rakkolainen Forssa FPS katkaisi viiden pelin tappioputkensa, kun se otti Suomi-sarjan jumbojoukkueesta, joensuulaisesta Kiekkokoplasta kotivoiton 5-2 (2-0, 1-1, 2-1). Eilinen tappio oli joensuulaisille kuudes peräkkäinen. Tuo sija on yhä neljän pisteen päässä, kun FPS:llä on neljä runkosarjapeliä pelaamatta. Tavallaan tämä oli hänen todellinen debyyttipelinsä liigassa ja hienosti kaveri siitä suoriutui, samassa kentällisessä pelannut Hakala kehaisi nuorukaisen otteita. Toisessa erässä FPS:n ote herpaantui ja vieraat pääsivät kaventamaan. STT Urheilu UrheilU sunnuntaina 7. sijaakaan lähemmäs, kun tuota sijaa pitävä HCIK otti myös voiton. Samuli Rahikainen sivalsi viimeisellä minuutilla loppunumerot 5-2. Voitto oli JYPille neljäs peräkkäinen. VarSinaiSta Peliaikaa oli jäljellä vain kaksi sekuntia, kun Ruutupaitojen Jan-Christian Westermarkin veto upposi somerolaismaaliin, tasoittaen lukemiksi 4-4. FPS otti vain kolmella kentällisellä matkassa ollutta Kiekkokoplaa vastaan pelin hallintaansa, kun Jesper Ahlgren teki avausmaalin jo neljännellä minuutilla ja erän lopulla Viljami Vahlsten teki ylivoimalla 2-0. Reissusta muodostuikin sarjakakkoselle yllättävän tuskainen. FPS pelasi vain viidellä puolustajalla, joista vain Rahikaisen ja Toomas Veijolan voi laskea koko kauden runkopakeiksi. FL JYP toiseksi Liigassa, Pitkänen palasi peliin jääkiekko JYP nousi lauantaina Liigassa toiseksi ohi Kärppien. Kotivoiton sinetiksi tuli Ville Lehtosen ylivoimamaali 4-1:een 53. Kaksi kentällistä vieraat saivat kuitenkin jalkeille. Pojat alkoivat hyökkäämään liian innokkaasti, kun tarkalla puolustamisella olisi tullut ihan riittävästi iskupaikkoja. Itse olisin voinut suorittaa rajapotkun paljon fiksummin ja sen jälkeen meidän olisi vain pitänyt hyökkäyspään prässillä huolehtia siitä, ettei vastustaja saa enää tasoitusmahdollisuutta, Hakala kertasi varsinaisen peliajan loppuhetkiä. Tasoitukseen Lukon voimat eivät riittäneet Kärpät hävisi KalPalle vieraissa jatkoajalla 1–2. JYPin tehopelaaja oli Janne Kolehmainen, joka teki avauserän lopussa kaksi ensimmäistä maalia. Kolmen pisteen voittoa lähdimme hakemaan ja hyvin lähellä se olikin toteutumistaan, iltapäivän tehomiehiin lukeutunut SoVo Futsalin pelaajavalmentaja Aapo Hakala (2+0) kertoi. PahaSti Vajaamiehitettynä Vaasaan matkustaneen SoVon riveistä puuttui (pelikiellon vuoksi) koko liigan tehokkain pelaaja Arber Istrefi ja eri syistä puolenkymmentä muuta runkopelaajaa. Joensuulainen jumbojoukkue nurin Forssassa. Entinen JYPin hyökkääjä Olli Sipiläinen nosti 2–3-kavennuksellaan Lukon kolmannessa erässä vielä maalin päähän. KUVA: Tapio Tuomela FutSal RuutuPaidat-SoVo 4-5 ja. Tuli oikein porukalla hölmöiltyä siinä viimeisen kymmenen sekunnin aikana. Somerolaisten 5-4 (4-4/2-2) voitoksi peli vaikeuksien kautta kääntyi, mutta kun ratkaisu syntyi vasta jatkoerässä, SoVon pistepussiin kilahti ainoastaan kaksi sarjapistettä
EBT:n sisäpeli on varsin pehmeää, sieltä ei ratkaisuja juuri edes haeta. Miksi ratkaisua ei sitten syntynyt aikaisemmin vaikka joukkueitten taitoero oli selvä. Viime vuodet neljänneksi MMkisoissa jäänyt Suomi hävisi alkusarjassa niin Ruotsille, Venäjälle kuin Kazakstanillekin. KUVA: Tapio Tuomela Candice Warthen oli jälleen Alun tehokkain. EBT:n kaikki kaikessa olivat Lotta Aaltonen ja joukkueen ainoa ulkomaalaispelaaja Daniele Ballard. Päävalmentaja Antti Parviainen yhtyi Virtasen kehujiin. Toinen 2000-luvun finaali on bandyhistoriassa ikimuistoinen: vuoden 2004 maailmanmestaruus, Suomen miesjääpallon ainoa sellainen. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Vaikka alun Minna Sten sai palloa harvoin, siitä huolimatta hänen tehoindeksinsä oli kentän korkein, +21, eli esimerkiksi parempi kuin ottelun korkeimman pistemäärän, 26, tehneen Candice Warthenin. No, homma johtui yksinomaan siitä, että Alun amerikkalaiset eivät pelanneet alkuunkaan joukkueelleen vaan itselleen. Jani Kukkola (3+2), Miko Kailiala (3+2) ja Nico Salo (2+3) iskivät viisi tehopistettä mieheen. Selvästi taidollisesti edellä oleva Forssan Alku ei saanut pelistä kiinni kunnolla kuin vasta viimeisellä kympillä. Jo alku lupaili hyvää: Tuomas Määttä vei neljännellä minuutilla Suomen johtoon, ja 17. Neljä sakkoa ampunut Mäkäräinen hävisi Canmoressa 12,5 kilometrin matkan voittaneelle Italian Dorothea Wiererille minuutin ja 11 sekuntia. Vasta pelin loppupuolella palloa sitten lainattiin Minna Stenille ja Noora Järvikankaalle. STT Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen sijoittui Kanadassa neljänneksi maailmancupin naisten yhteislähtökisassa. KUVA: Seppo Pessinen Vierailla vahva loppukiri. Alun selvempää voittoa rokottivat myös pallonmenetykset, niitä oli peräti 23, vaikkei espoolaisten puolustus mitenkään painostavaa ollut. minuutilla Sami Laakkonen täydensi etumatkaa. Ruotsin kiri hyytyi Suomen puolustukseen, eikä sinikeltaisten tuttua pyöritystä nähty kuin vasta loppuvaiheissa. Suomi joutui yllättäen takaa-ajajaksi, kun Niek Hovius vei Hollannin 1–0-johtoon ottelun toisella peliminuutilla. Crystal Leary kunnostautui ottelun parhaana levypallopelaajana, 14. Varsinkin duo Candice Warthen-Precious Bridges rakasti pelivälinettä alkupelissä niin vietävästi, ettei siitä tohtinut luopua sitten millään. Kaukaa lingotaan sitäkin halukkaammin. Suomi rökitti karsintalohkossaan Hollannin 19–1 ja pysyy lohkon kahden kärjessä kävi sunnuntain päätöspeleissä miten tahansa. FPS:n Aleksi Karlsson ja Erik Nilsson kärkkyvät kiekkoa ja muhivat mylläkkää vastustajan maalilla. –?Venäjä pelaa hyvin erityyppistä jääpalloa kuin Ruotsi, ja sillä on 15?000 apuria kentän laidalla. STT Suomi pudotti Ruotsin MM-finaalista Suomi voitti Hollannin MM-karsinnassa salibandy Suomen miesten salibandymaajoukkue varmisti lauantaina paikkansa joulukuussa pelattavassa MM-lopputurnauksessa. Kova haaste, mutta puolustamisen kautta lähdetään. Saihan Alku eron kiinni, mutta vuorotahdissa mentiin viimeiselle neljännekselle. Suomi pinnisti erätaukoon mennessä 2–1-johtoon. Tämä oli juuri sellaista kuin oltiin sovittu, kukaan ei lipsunut yhtään siitä puolustustekemisestä, koko porukkaa vuolaasti kiitellyt Virtanen kertoi. –?Minimoidaan virheet, niin kyllä meilläkin on mahdollisuus, maalivahti Virtanen päätti vielä. Rohkealla, mutta huolellisella ja kontrolloidulla pelillä, Parviainen ennakoi. koripallo EBT-Foa 67-76 Pentti Salmi Espoonlahdessa nähtiin aika kummallinen naisten Korisliigan ottelu. – Mutta oli meilläkin hyviä tilanteita. Finaalissa sunnuntaina vastaan tulee sitten se toinen lajivaltias, kisaisäntä Venäjä, joka vei välierässä Kazakstania 16–6 ja voitti Suomen alkusarjassa 10–2. STT Mäkäräinen ylsi neljänneksi Kanadassa urheilu 23 sunnuntaina 7. Sillä lailla saa omat tilastot kyllä näyttämään kovilta, mutta joukkue kärsii. Tasatilanteesta 5555 se sitten ryöpyttikin viimeiset seitsemän minuuttia 21-12, eli voittoon vaadittavan eron. FL Alulle pisteet Espoosta jääpallo Janne Lehikoinen Venäjän Uljanovskissa koettiin lauantaina maukas yllätys, kun Suomen jääpallomaajoukkue otti tämän vuosituhannen kolmannen MM-finaalipaikkansa kaatamalla lajin toisen mahtimaan Ruotsin 3–2. Toiseksi tullut Ranskan Marie Dorin Habert hävisi voittajalle 21 sekuntia ja kisan kolmonen Tshekin Gabriela Soukalova 50 sekuntia. Toisen erän Suomi vei 5–0 ja kolmannen peräti 12–0. Finaalipaikka on Suomelle ensimmäinen sitten vuoden 2011. Espoo aloitti sähäkästi, alle kahden minuutin 9-0 johtoon. Emme tehneet helppoja virheitä, antaneet helppoja maaleja kuten alkusarjan pelissä. Nytkin EBT heitti bonusrajan takaa 38 kertaa (tarkkuus 23,7 %), mutta kakkosen yrityksiä oli vain 37 (40,5 %). Tuloksena oli ratkaiseva piste-ero vastustajaan. Alun heittojakauma oli sen sijaan normaali: kolmosia 24 (25,0 %) ja kakkosia 48 (43,8 %). Ruotsi höykytti Suomen kisojen avauspäivänä maanantaina 9–1, mutta lauantaina Uljanovskin areenalla nähtiin aivan eri peliä. –?Hän antoi meille voitonavaimia torjunnoillaan, mutta niin se pitää voittavassa joukkueessa ollakin, Parviainen kiitteli. Ja viimeisenä lukkona oli maalivahti Pertti Virtanen. Mäkäräisen mahdollisuudet yltää kärkikolmikkoon hupenivat jo heti ensimmäisellä ampumapaikalla, jolla hän tähtäsi kolme hutia. Toki he esittivät näyttäviä ratkaisuja, mutta unohtivat lainata palloa muille. Täysin ansaittu voitto, viisaalla joukkuepelillä. Ruotsi ei enää päässyt rinnalle, ja voittomaaliksi jäi Pekka Hiltusen rangaistuslaukauksella iskemä 3–1 toisella puoliajalla. Kerrankin voi ajatella, että oltiin pelissä mukana. –?Rauhallista, ei panikoitu missään vaiheessa. –?Joukkuepeli, joukkuepuolustus ja älytön asenne. Muutenkin Alku hallitsi korinalustaa, yhteensä 55 levyriä EBT:n saaliin altua 39 irtopalloa
Myös Linnainmaa on löytänyt tällä kaudella uutta ilmettä suoritukseensa. Hän kukisti 15 sentillä hallikautensa avanneen Kankaanpään Seudun Leiskun Arttu Kankaan. Onnistuin pitkällä reitinvalintavälillä tekemään hyvän valinnan, mikä oli kisan kannalta todennäköisesti aika ratkaiseva, Linnainmaa pohti kisan nopeimpana. Naisten kisa oli tiukka ja tasainen koko kärkikolmikon kohdalla, sillä Koskelan ero hopeaa ottaneeseen Mervi Pesuun oli vain sekunti, kun pronssinainen Sonja Mörsky jäi mestaruudesta kolme sekuntia. Yhteistyössä: Forssan Lehti, Lounaismaan Osuuspankki, Intersport Forssa, Kello Nyström, RTV, Markun Pakari, Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus, Vesihelmen Viihdeuimala. Miesten kuulan voitti halliennätyksellään 18,71 Laihian Lujan Timo Kööpikkä. hiihtosuunnistus Forssan Lehti Hämeenlinna Salla Koskela ja Tero Linnainmaa hiihtosuunnistivat Hämeenlinnan Tuuloksessa sprintin SM-kullat. Nuorten Mestistä FoPS Hermes (Kokkola) Otteluisäntä Vapaa pääsy Tänään klo 16.00 Forssan jäähallissa yleisurheilu Reima Rautiainen Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä avasi hallikautensa lupauksia antavasti. puistojuoksija palkitaan: 40 000 puistojuoksijan rajapyykki lähestyy. Oletko se juuri sinä, vain osallistumalla helmikuun puistojuoksuun se selviää. tero LinnAinmAA kukisti miehissä 16 sekunnilla hopeaa ottaneen Santeri Aikion ja 34 sekunnilla pronssiyllättäjä Juha Martikaisen. Kalajoen Junkkarien Katri Mustola voitti naisten 400 metriä ajalla 54,18. STT Heikkinen ja Niskanen tyytyväisiä kuninkuusmatkaan Holmenkollenilla hiihto Maastohiihdon maailmancup-kautta hallinnut Norjan Martin Johnsrud Sundby otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen voiton Oslon Holmenkollenilla, kun hän rutisti ykköseksi Kollenin legendaarisella 50 kilometrillä. klo 12 Vesihelmeltä Iloinen kuntolenkki ja rentouttava pulikointi Vesihelmessä samaan hintaan. –?En voisi olla onnellisempi. Niskanen oli lopulta 12:s ottaen kauden parhaan sijoituksensa. Heikkinen oli 14:s. www.forssansalama.fi Ilmoittautuminen alkaa Vesihelmessä klo 11.00 ja päättyy 11.45. AitAjuoksijA Nooralotta Nezirin paluu kilparadalle ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Orimattilan Jymyn Mäkelä voitti Mustasaaren kansainvälisissä yleisurheilukisoissa naisten kolmiloikan tuloksella 14,20 ja ylitti Rion olympiarajan. sekä koskeLA että Linnainmaa matkustavat ensi viikolla opiskelijoiden MM-kisoihin Venäjälle. Venäjän Maksim Vilegzhanin vei Norjalta kolmoisvoiton ehtiessään maaliin ennen Didrik Tönsethiä. Tänään oli aika hyvä päivä, vaikka minulle sopii paremmin lumisemmat olot. helmikuuta hallimaaottelussa Ruotsin Växjössä. Vuonna 2005 ensimmäisen kerran Kollenin viisikymppisellä hiihtänyt 31-vuotias Sundby sai kaipaamansa voiton kymmenennellä yrityksellä. Maksu 6 € sisältää mehun, palkintojen arvonnan ja sisäänpääsyn Vesihelmen viihdeuimalaan, Mitali ja vuosiarvonta: Vähintään seitsemän kertaa vuoden aikana osallistuvat saavat erikoismitalin ja osallistuvat arvontaan, jossa voittoina 2 kpl 200 € lahjakorttia. Hyvän ja huonon päivän ero on kaventunut. He jäivät voittajasta yli kolme minuuttia, mutta mieli oli kummallakin varsin tyytyväinen raskaassa vesikelissä hiihdetyn koitoksen jälkeen. Ajoittain oli jopa ihan mukavaa hiihtoa, kroppa pelasi pitkään mäkeen mukavasti. Paikoin tehtiin pitkiä oikoja ja sai olla sormet ristissä, kuinka lähelle oikeaa risteystä osuu. KUVA: Seppo Pessinen Koskela Suomen mestariksi UrheilU sunnuntaina 7. Maaliskuisten Portlandin MM-hallikisojen tulosraja on 14,30. Suomalaisista mukana ovat Kerttu Niskanen, Anne Kyllönen, Krista Pärmäkoski, Laura Mononen ja Riitta-Liisa Roponen. Mykoplasmaa viime kesänä sairastanut Mustola juoksi ensimmäisen 400 metrin kisansa yli puoleen vuoteen. Someron Esan Eemeli Salomäki taivutti miesten seipäässä voittotulokseksi 535. Hyödynsin oikoja silloin, kun se oli kannattavaa. Se ratkesi ilmeisesti vasta loppusuoralla. Kiva, että happi tarttuu jo lihakseen, Niskanen totesi Hiihtoliiton tiedotteessa. Seuraavan kerran Mäkelä kilpailee 13. Voit osallistua myös ilman ajanottoa. Hän ylitti olympiarajan viidellä sentillä ja sivusi nimissään ollutta halli-SE:tä. Sieltäkin pitäisi mitali saada, Kyrös-Rastin Linnainmaa asetti seuraavan tavoite-etapin. Mukavaa, että pystyy hiihtämään edes tuollaista vauhtia. Sami Jauhojärvi oli 40:s ja Ari Luusua 45:s. Hän joutui sen takia jättämään viime tiistain Jyväskylän kilpailun väliin. Neziri kaatui hiljattain harjoituksissa ja sai polveensa haavoja. Toisessa lähdössä hänet hylättiin varaslähdön vuoksi. Järjestäjät olivat tehneet kovan työn ja saaneet urat olosuhteisiin nähden hyvään kuntoon, kiitteli Koskela SM-järjestäjäseuraa Hauhon Sisua. Sundbylle voitto hiihtourheilun pyhätössä ja miesten kuninkuusmatkalla maistui makealta. Seuraava puistojuoksu: su 20.3.2016 klo 12. Radalla oli paljon pitkiä reitinvalintavälejä, iloitsi Koskela kultamitalistaan. Miesten 800 metriä voitti Tampereen Pyrinnön Jaakko Laakso ennätyksellään 1.48,83. Uskon, että tuo 14,20 riittää myös MM-halleihin, vaikka sinne raja onkin 14,30, Mäkelä kertoi Urheiluliiton tiedotteessa. Vuodesta 1985 Ystävänpäivänä 14.2. Linnainmaan takana himmeämmät mitalit matkasivat Kuusamoon Erä-Veikkojen kaksikolle. Mäkelän hypyistä varsinkin niukasti yliastutussa ensimmäisessä oli tarpeita selvästi parempaan tulokseen. Niklas Dyrhaug otti Norjalle kaksoisvoiton häviten Sundbylle 18,8 sekuntia. helmikuuta 2016 Forssan lehti 24. Linnainmaa malttoi mielensä Tuuloksen maastoissa, eikä lähtenyt hötkyilemään tarjolla olleiden oikojen kanssa. Lounais-Hämeen Rastia edustava Koskela on nostanut tälle kaudelle tasoaan mainiosti, mikä näkyy onnistumisten kasvattamana itseluottamuksena. Tapahtuma järjestetään kerran kuukaudessa, yksitoista kertaa vuodessa. Tein nelosrastilla virheen, mutta sen sain kuitattua kohta perään hyvällä oiolla. Salla Koskela kartutti SM-mitalisaalistaan sprinttikullalla. Homma sujui, vaikka oikoja oli tarjolla paljon. Nyt on stressi pois, kun olympiaraja on rikottu. Turun UrMäkelä loikki SE-lukemiin heiluliiton Neziri juoksi naisten 60 metrin aidat ensimmäisessä lähdössä aikaan 8,29 ja voitti. Suomalaisista Iivo Niskanen ja Matti Heikkinen taistelivat kärkiporukassa läpi kisan, vaikka kärkinelikko karkasikin muilta pysyvästi jo 15 kilometrin tienoilla. Cup jatkuu Holmenkollenilla sunnuntaina naisten 30 kilometrillä. Aiemmin hän oli yltänyt kahdesti kakkoseksi (2013 ja 2014). –?Oli vähän liian kiire juoksussa, Neziri kommentoi Ylelle. 40 000. SM-mitali oli aikuisten sarjassa ensimmäinen sekä hopeamies Aikiolle että pronssimies Martikaiselle. Matkat: 1 kierros 5,8 km, 2 kierrosta 11,2 km Tapahtuma: Kyseessä ei ole varsinaisesti kilpailutapahtuma vaan reipas kuntolenkki joko juosten tai kävellen mukavassa seurassa. Hän ei jossittele. – Raaka viisikymppiä, älyttömän kova kisa oli. Yhteislähtö Keskuskadulta klo 12.00. Ennätys parani yli kaksi sekuntia. STT Naisten SM-sprintistä sekuntitaistelu
Jääkiekko liigA Lukko–JYP 2–3 (0–2, 1–0, 1–1) Ässät–Sport 3–6 (1–2, 2–3, 0–1) HIFK–Blues 3–0 (0–0, 2–0, 1–0) HPK–Pelicans 2–3 (2–2, 0–0, 0–1) KalPa–Kärpät ja. Tervetuloa! c) Kouluun tutustumispäivä uusille oppilaille ti 24.5.2016 seuraavilla kouluilla: Tammelan Koulukeskus klo 9.00-12.00 Kaukjärviklo8.30-11.30 Letku klo 10-12 Myllykyläklo9.00-11.30 Porras, Riihivalkama klo 9.00-12.00 Teuroklo8.15-11.30 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN ma 22.2.2016 MENNESSÄ Tammelassa järjestetään perusopetuslain mukaista esiopetusta kaudella 2016-2017 Kirkonkylässä, Portaassa ja Riihivalkamassa sekä metsäesiopetusta liikuntakeskuksessa ja Riihivalkamassa. hiihto Miesten MAAilMAncup Oslo: 50 km (p): 1) Martin Johnsrud Sundby Norja 2.08.41,9, 2) Niklas Dyrhaug Norja –18,8 s, 3) Maksim Vilegzhanin Venäjä –1.05,4, 4) Didrik Tönseth Norja –1.36,3, 5) Sergei Turishev Venäjä –2.35,8, 6) Petter Northug Norja –3.00,8, 7) Francesco De Fabiani Italia –3.01,6, 8) Andrei Larkov Venäjä –3.01,9, 9) Aleksandr Legkov Venäjä –3.02,0, 10) Sjur Röthe Norja –3.02,1,... Jätetaksa Forssan kaupungin jätelautakunta on 26.1.2016 hyväksynyt LoimiHämeen Jätehuolto Oy:n yhteistoiminta-alueen kuntia koskevan jätetaksan, joka tulee voimaan 15.2.2016. Yksityisen hoidon kuntalisä Kunnallisen päivähoidon vaihtoehtona päivähoitopaikaksi voi valita yksityisen perhepäivähoitajan tai -päiväkodin. klo 18.00 tulevasta Suomi 100 juhlavuodesta ja siihen valmistautumisesta. Esiopetus-, esiopetuskuljetusja päivähoitohakemuksia saa kunnantalolta, päiväkodeista ja kunnan nettisivuilta. paini stt Harvoin Suomessa kilpaileva painija Petra Olli hurmasi väen lauantaina Janakkalan Turengissa. –?Klippan on vuodesta toiseen ollut kovatasoinen. Vuonna 2009 syntyneiden lasten lisäksi ilmoittautuminen koskee • v.2008syntyneitälapsia,joidenperusopetuksenalkamistaonsiirretty vuodella • v.2010syntyneitälapsia,jotkahakevatpidennettyynoppivelvollisuuteen • v.2010syntyneitälapsia,jotkahakevatkoulunkäynninaloittamista vuotta aikaisemmin. kouluvalmiuksia ja muita koulun aloittamiseen liittyviä asioita. Kirjalliset mielipiteet voi myös toimittaa osoitteeseen Forssan kaupunki, PL 62, 30101 Forssa tai kirjaamo@forssa.fi. Rahoitus . Yksityisen hoidon kuntalisä on vaihtoehto yli kuntarajat ylittävälle päivähoidolle. Taksa on nähtävänä Akaan, Forssan, Huittisten, Sastamalan ja Someron kaupunkien sekä Euran, Humppilan, Jokioisten, Kosken Tl, Oripään, Punkalaitumen, Pöytyän, Säkylän, Tammelan, Urjalan ja Ypäjän kuntien virastoissa sekä Forssan kaupungin internet-sivuilla osoitteessa www.forssa.fi/ajankohtaista. Sami Laakkonen 2–0, 38. lähtö: 11 Pascha Tilly, poissa: 4. salibandy Miesten MM-kArsintAturnAus Tallinna: Suomi–Hollanti 19–1 (2–1, 5–0, 12–0) rahapelit toto76 1. Lomakkeet löytyvät osoitteesta: www.tammela.fi/opetus ja koulutus/perusopetus/ kouluun ilmoittautuminen. –?Kultaa en Riikasta ainakaan ääneen lupaa, mutta sanotaan vaikka siten, että Petra pyrkii petraamaan aiemmasta, Olli virnistää. Tervetuloa mukaan kaikki Forssassa tapahtumia järjestävät yhdistykset, liikuntaja urheiluseurat sekä yritykset. 40) Sami Jauhojärvi Suomi –12.16,2,... Olli kukisti SM-vapaapainien 63-kiloisten finaalissa Karita Kohtalan ylivoimaisella pistevoitolla 10–0. Ilta-arvonta: 2, 3, 8, 10, 15, 17, 18, 20, 26, 34, 42, 44, 45, 50, 52, 56, 57, 59, 62, 67 Kunkkunumero: 18. olli miettii jo eM-paineja urheilu 25 sunnuntaina 7. Korjaustoimintaa ei saa aloittaa ennen kuin avustuksen myöntämistä koskeva päätös on annettu tai toimenpiteitten tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty (ennakkoaloituslupa). keno Päiväarvonta: 1, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 20, 25, 30, 37, 44, 46, 47, 48, 49, 53, 59, 61, 68 Kunkkunumero: 68. Lomakkeita saatavissa myös kunnantalon neuvonnasta tulostettavat lomakkeet palautetaan kunnantalolle kasvatusja sivistystoimen osastolle (2. FoA: Candice Warthen 26/6, Crystal Leary 14/14, Precious Bridges 13/8, Noora Järvikangas 10/4, Minna Sten 9/12/3 torjuntaa, Emilia Pärssinen 2/0, Juta Jahilo 2/3, Maija Jäntti 0/3, Lilli Nikander 0/2. LASTEN PÄIVÄHOITOON HAKEMINEN ma 22.2.2016 MENNESSÄ Päivähoitopaikkoja voi hakea ympäri vuoden hoidon tarpeen mukaan, kuitenkin viimeistään neljä kuukautta ennen tarpeen alkamista. 03 4141 5360. Vieremä I D -asemakaavamuutos Vieremä I D -asemakaavamuutosluonnos 15.12.2015 on maankäyttöja rakennuslain 62 §:n mukaisesti alustavasti nähtävänä 8. Pekka Hiltunen rl. 22.2.2016 maankäytön suunnitteluyksikössä, os. 14) Matti Heikkinen Suomi –3.18,9,... Tuomas Määttä 1–0, 17. Tilaisuus on tarkoitettu syksyllä 2016 koulunkäyntinsä ensimmäisellä luokalla aloittavien oppilaiden vanhemmille. Lisätietoja:varhaiskasvatusjohtajap.0503722267 Tammelan kasvatusja sivistystoimi Ampumahiihto MAAilMAncup, yhteislähdöt Canmore, Kanada: Miehet, 15 km: 1) Dominik Windisch Italia 40.37,1 (4 sakkoa), 2) Benedikt Doll Saksa jäljessä 4,1 sekuntia (4), 3) Quentin Fillon Maillet Ranska –8,6 (3), 4) Dominik Landertinger Itävalta –20,7 (3), 5) Andrejs Rastorgujevs Latvia –20,9 (3), 6) Martin Fourcade Ranska –22,3 (6). Kahvitarjoilu. tai koulukeskukselle vanhempainiltaan keskiviikkona 17.2.2016. Jääpallo MM-kilpAilut Uljanovsk, Venäjä: Välierät: Venäjä–Kazakstan 16–6 (7–2) Suomi–Ruotsi 3–2 (2–1) 4. Lisätietoja ja hakulomakkeita saa kuntien asuntoja rakennusvalvontaviranomaisilta sekä www.ara.fi . 45) Ari Luusua Suomi –14.32,2. Kovaan kansainväliseen testiin Olli, 21, joutuu jo kahden viikon kuluttua Ruotsissa perinteisessä ja arvostetussa Klippan Lady Openissa. Valvottu perhepäivähoito Lastenpäivähoitolain28§:nmukaanyksityinenhenkilö,jokakorvausta vastaan hoitaa omassa kodissaan vieraita lapsia, on velvollinen ilmoittamaan siitä kasvatusja koulutuslautakunnalle viimeistään kahden viikon kuluessa toiminnan aloittamisesta. Christoffer Edlund 3–2. 2009 syntyneet lapset. 03 4141 5336 tai marja.rantanen@forssa.fi Forssan kaupunki 5.2.2016 Ota käyttöön sähköinen kansalaisen asiointitili. Lisätietoja www.forssa.fi. Siellä on tukku MMja EM-mitalisteja ja painijoita sinne matkaa aina Japanista saakka, Olli kertoi. Forssassa 3.2.2016 Forssan kaupunki Humppilan kunta Jokioisten kunta Tammelan kunta Ypäjän kunta KOULUUN, ESIOPETUKSEEN JA PÄIVÄHOITOON ILMOITTAUTUMINEN Syksyllä 2016 Tammelan kunnan peruskoulun ensimmäiselle luokalle tulevien oppilaiden KOULUUN ILMOITTAUTUMINEN: a) Ilmoittautuminen, viimeistään 22.2.2016: ilmoittautuminen tehdään suoraan wilmaan, sähköisellä nettilomakkeella tai tulostettavalla lomakkeella. Nähtävänäoloaikana osalliset voivat käydä tutustumassa kaavaluonnokseen ja ilmaista siitä mielipiteensä. –?Tosin jos Venäjältä tulee vaikka jo huomenna leirikutsu, niin silloin pakkaan pikaisesti ja oitis lähden reissuun, hän toteaa. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Riikaa varten Olli harjoittelee pääasiassa Kuortaneella. Kevään kohokohta on sitten maaliskuinen EM-Riika. Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen. lähtö: 3 Rokin Maxi, poissa: 3. Hakemukset palautetaan kunnantalolle, päiväkotiin tai sähköisesti. Käsitellään mm. Kaavamuutos käsittää Vieremän kaupunginosan korttelin 608 Hållnäsintien varrella sekä siihen liittyviä katuja puistoalueita. 12) Iivo Niskanen Suomi –3.04,0,... Kisa oli rajusti treenanneen Ollin ensimmäinen sitten syyskuisen Las Vegasin MM-finaalin, josta Ollin käteen jäi upea hopea. Alle kolmevuotiaiden päivähoitopaikaksi suosittelemme perhepäivähoidon pientä ryhmää. b) Ensimmäiselle luokalle tulevien oppilaiden vanhempainilta ke 17.2.2016 klo 18.00 Koulukeskuksella. Lisätietoja antaa jätehuoltopäällikkö Marja Rantanen, p. Ilmoituksia ottaa vastaan perhepäivähoidonohjaajap.0503221327. 3–1, 68. koripallo korisliigA Vilpas–Kauhajoki 84–66 (35–37) Pyrintö–Nokia 88–77 (46–29) Lapua–Seagulls 85–81 (47–48) nAisten korisliigA EBT–FoA 67–76 (17–14, 13–16, 22–18, 15–28) EBT: Lotta Aaltonen 20/7, Danielle Ballard 16/8/6 riistoa, Hilma Ala-Vähälä 9/7, Helena Sivula 6/1, Laura Lahtinen 5/2, Fiina OljeTulospörssi mark 4/1, Lotta Eräkangas 4/2, Niina Mattila 3/2, Kristiina Kourilehto 0/2. lähtö: 3 Fiery Sid, poissa: 7. Tuo tarkoittaa vähintään hopeaa, sillä Vantaan EM-kisoissa 2014 Olli paini pronssille. Kaavamateriaali on nähtävänä myös kaupungin internetsivulla www.forssa.fi/palvelut/kaavoitus/ nähtävinä_olevat_kaavat Lisätietoja asiasta antaa kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 01.08.2016alkavaatoimintakauttakoskeviavapautuviaosa-jakokopäivähoitopaikkoja haetaan päivähoitohakemuksella. Johan Löfstedt 2–1, 59. 2–1 (0–0, 1–0, 0–1, 1–0) SaiPa–KooKoo 4–1 (1–0, 1–1, 2–0) HIFK 49 28 6 4 11 148– 113 100 JYP 50 28 4 3 15 131– 109 95 Kärpät 48 26 5 7 10 142– 105 95 SaiPa 49 23 4 6 16 139– 110 83 Tappara 47 19 9 8 11 141– 112 83 TPS 48 21 3 7 17 124– 114 76 Lukko 48 20 6 4 18 120– 103 76 Pelicans 48 19 4 6 19 118– 131 71 KalPa 48 16 9 5 18 104– 101 71 Sport 49 16 5 7 21 124– 133 65 KooKoo 50 12 8 9 21 110– 142 61 Ässät 48 15 5 4 24 108– 123 59 HPK 49 13 5 3 28 96– 139 52 Ilves 47 13 4 4 26 93– 118 51 Blues 48 12 5 5 26 86– 131 51 nhl Tampa Bay–Pittsburgh 6–3 (2–1, 2–1, 2–1) Winnipeg–Carolina 3–5 (0–4, 1–0, 2–1) Calgary–Columbus 1–2 (1–0, 0–1, 0–1), Ca: Karri Rämö 16/18, Co: Joonas Korpisalo 30/31 torjuntaa Anaheim–Arizona 5–2 (0–1, 2–1, 3–0), An: Sami Vatanen 0+1. Tilin kautta luotettava ja turvallinen asiointi kaupungin ja asukkaiden välillä osoitteessa https://asiointitili.suomi.fi Kuntien ilmoitukset VUODEN 2016 KORJAUSJA ENERGIA-AVUSTUKSET Ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien asuinrakennusten ja asuntojen korjaustoimintaan voi hakea avustusta seuraavasti: KORJAUSAVUSTUKSET vanhusväestön ja vammaisten asuntojen korjaamiseen suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistämiseen (kuntotutkimus kosteusvaurioituneessa asuinrakennuksessa) ENERGIA-AVUSTUKSET tarveharkintaisesti pientaloille; energiatalouden parantaminen ja uusiutuvien energialähteiden käyttöönotto Hakuaika päättyy 24.3.2016. lähtö: 7 Niemen Cecilia, poissa: 5. Päivähoitokuluihin on mahdollista hakea yksityisen hoidon tukea ja yksityisen hoidon tuen kuntalisää. Avustukset. Päiväkotipaikkoja on haettavissa Tammitarhan, Portaan, Haituloiden, Maahisten ja Taikatassun päiväkodeista. Hakemukset liitteineen toimitetaan kuntien asuntoja rakennusvalvontaviranomaiselle. lähtö: 6 Vitter, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 556,20 e., 6 oikein voitto-osuus 13,80 e. lähtö: 10 Archie Dream, poissa: 6. lähtö: 8 Blackened, poissa: 2. EM-Riian jälkeen Petra hakee harjoitusreissunsa kohteeksi perinteikkään, joskin hieman eksoottisen painimaan. Miehet: Tiikerit–VaLePa 3–1 (25–20, 25–15, 20–25, 25–20) Hurrikaani–Leka Volley 3–0 (25–14, 25–21, 30–28). krs, viraston aukioloaikoina. krs) viimeistään ma 22.2. Pyrintö–Vimpeli 78–74 (39–32) Ponteva–Honka 80–76 (37–28) Catz 20 19 1 1601– 1154 38 Vimpeli 18 13 5 1368– 1229 26 Ponteva 18 12 6 1317– 1230 24 FoA 19 10 9 1331– 1346 20 Honka 20 10 10 1402– 1420 20 Huima 17 6 11 1227– 1384 12 EBT 18 5 13 1211– 1359 10 PeKa 17 4 13 1263– 1369 8 Pyrintö 19 4 15 1207– 1436 8 lentopallo suoMen cupin välierät Hämeenlinna: Naiset: LP Kangasala–LP-Vampula 3–2 (23–25, 25–11, 25–17, 27–29, 15–9) LP Viesti–OrPo 3–1 (25–21, 15–25, 25–20, 25–22). Ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan v. Turuntie 18, 3. Naiset, 12,5 km: 1) Dorothea Wierer Italia 35.03,9 (1 sakkoa), 2) Marie Dorin Habert Ranska –20,8 (1), 3) Gabriela Soukalova Tshekki –50,3 (1), 4) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.11,0 (3+1+0+0=4), 5) Franziska Hildebrand Saksa –1.13,5 (2), 6) Anais Bescond Ranska –1.14,4 (3). –?Mongoliaan menen, hän sanoo. Kuntien ilmoitukset Suomi 100 juhlavuoteen liittyvä tiedotustilaisuus Forssan kaupungintalon valtuustosalissa pidetään tiedotustilaisuus keskiviikkona 10.2. Esiopetus muuttuivelvoittavaksi1.8.2015jaonkuusivuotiaille(synt.2010)maksuton.Esiopetusalkaati16.8.2016.Esiopetuskuljetushaetaanesiopetushaun yhteydessä
649 20.3.Teneri a............ Jääkiekko. lähtö, lv 2100 m: 1) Sort Of Sorrow/Antti Ala-Rantala 17,1a (1,64), 2) Valley Va Bene 17,2a (10,29).3) Belly Button 17,5a (4,9).4) Lucky Toy Boy 17,5a (38,15). Myyntipalvelu 020 120 4000 ma-pe 8–18, la ja su 10–14 Yö merellä, loma Pärnussa 1 yö Baltic Queen (B2) + 3 yötä Pärnu, ke-su 4 yötä Kaupunkiloma 27.4. Kokouksen jälkeen ruokailu. Hallitus Puhelut 8,28 snt/puh. 6. Tarjoukset oltava perillä 24.2.2016 klo 16.00 mennessä. Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. alk. 649 VIELÄ EHDIT! Kreeta | Mallorca Alanya | Terracina Dubrovnik | Budva Sisilia (alk. Ras al Kahimah . lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2100 m: 1) Blind Maker/Ari Moilanen 15,9a (3,65), 2) Ina Star 15,9a (7,17).3) Starito 15,9a (7,27).4) Fired Up 16,3a (7,52).poissa: 4. Lisätiedot matkavekka. Toto (10-1-2): 10,21 1,60-1,401,13 28,78. 645 Berliinin monet kasvot 4 pv 17.3., 31.3.. .............. 70 ha, Eura Lounais-Hämeen Ampujat ry Kevätkokous ti 16.2.2016 klo 18 Autokeitaan kokoustiloissa. Toto (3-8-7): 4,89 2,04-3,042,55 29,54. 12. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Golf euroopAn-kiertueen kilpAilu: Dubai: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 200 lyöntiä (16 lyöntiä alle parin): Danny Willett Englanti 70+65+65, 201 (–15): Rafael Cabrera-Bello Espanja 67+67+67, 202 (–14): Andy Sullivan 70+66+66, 203 (–13): Joost Luiten Hollanti 69+67+67, ...207 (–9): Mikko Ilonen Suomi 70+70+67 (jakaa 12. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m Kultadivisioonakarsinta: 1) Fiery Sid/Mika Forss 13,6a (6,28), 2) Magnat 13,8a (13,14).3) Amazing Soul 13,9a (5,0).4) Costatantisoldi 13,9a (2,87). + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. 4. Toto4 voitto-osuus: 23,30. Kahvitarjoilu alkaa klo 12.30. lähtö, Toto76-4, sh 2100 m Nousijadivisioonakarsinta vs. ........... Troikka: 241,24. Toto (6-4-11): 1,70 1,53-4,04-2,03 19,04. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin. 149 KEVÄTTÄ ILMASSA! Adrianmeren kierros 8 pv 9.4., 14.5.. 7. ......... 9. raviurheilu toto76 Tampere: 1. sijaa). Troikka: 368,17. 100 ha, Hattula • Hakasuo n. Tervetuloa. matkavekka. Palvelumaksu 12 €/varaus, nettisivuilta ilman palvelumaksua. Toto4 voitto-osuus: 64,70. 999 KANARIA pelkkä lento 1 vk helmikuuusa ............... .................alk. lähtö, Toto76-1, lv 2100 m: 1) Blackened/ Ari Moilanen 15,3 (1,35), 2) Stoneisle Jade 15,3 (15,16).3) Alws Bean 16,4 (61,2).4) Twilight Vixi 15,8 (14,1). lähtö, Toto76-3, lv 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Pascha Tilly/Jari Kinnunen 15,8a (2,81), 2) Call Me Queen 15,9a (74,11).3) Dream And Hope 16,0a (11,84).4) Ida Glitter 16,2a (20,98). 635 Keisarillinen Wien 4 pv 8.4., 13.5. 1215 Alennukset/hlö on huomioitu hinnoissa. lähtö, lv 2100 m: 1) Big Mas/Juha Nurminen 15,7a (38,69), 2) Daisy Nass 16,0a (1,54).3) Juliana Comet 16,1a (9,27).4) Cake For All 16,5a (39,55). C-tyttöjen SM-sarjan turnaus Feeniksissä. Osoite: Vapo Oy, PL 13, 39701 Parkano. 10. tänään Koripallo. Klo 11 FoBa LePy 14 LePy PuHu, 17 PuHu FoBa. Kokouksessa päätetään sääntöjen vuosikokoukselle määräämistä asioista. Toto4 voitto-osuus: 76,30. -100 € TOUKOKUU Tarjoushinnat/aikuinen/ 1 viikko koskevat vain uusia Lomamatkojen varauksia Helsingistä. 575 -80 € -50 € Kiertomatkat Kaupunkilomat Yö merellä, loma Tallinnassa 1 yö Baltic Queen (B2) + 1 yö Tallink Express** 15.2. Kaikki varsinaiset-, puolisoja tukijäsenet mukaan. alk. Haastajadivisioonakarsinta: 1) Niemen Cecilia/Risto Tupamäki 27,6 (8,41), 2) Hymynkare 27,0 (6,21).3) Lover 28,0 (32,88).4) Karkurin Valssi 28,4 (13,88). Syöksycupin tilanne: 1) Aksel Lund Svindal Norja 436, 2) Fill 365, 3) Jansrud 327, ...45) Romar 12. ............. Tervetuloa. Toto (3-11-12): 6,28 2,27-2,691,83 48,04. 515 Elämäniloinen Dublin 4 pv 15.4., 13.5. Kuoreen merkintä ”tuotantotarjous / tuotantoalueen nimi” www.vapo.fi Tarjouspyyntö Vapo Oy hakee tuotantourakoitsijaa • Väärälammensuo n. Joutsuon osalta on mahdollista tehdä tarjous myös kuormauksesta. Toto (8-12-7): 1,35 1,21-2,38-5,42 6,62. TERVETULOA. Nuorten Mestiksen ottelu FoPSUrheilU sunnuntaina 7. Johtokunta Pyydämme kokonaisurakointitarjouksia turvetuotannosta, sisältäen tuotantoalueen turvetuotannon sekä tuotantoon liittyvät kunnossapitoja ympäristönsuojelutyöt. 20 ha, Huittinen • Joutsuo n. Lounas on tarjolla klo 12 lähtien. Tarjouspyyntöasiakirjat ja tarkemmat tiedot urakointikohteista lähetämme erikseen sovittaessa. Kahvitarjoilu ennen kokousta klo 11.30. asti 129 Kylpyläloma 16.3 asti .... lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, sh 2100 m Huippudivisioonakarsinta vs. Maailmancupin kokonaistilanne: 1) Marcel Hirscher Itävalta 969, 2) Svindal 916, 3) Henrik Kristoffersen Norja 871, ...73) Marcus Sandell Suomi 73, ...116) Romar 16, ...141) Samu Torsti Suomi 5. 020 790 6487. asti tai niin kauan kuin paikkoja riittää. 1305 Itäisen Adrianmeren aarteet 6 pv 15.4., 13.5. .................alk. Toto (2-4-1): 23,49 3,31-1,53-1,53 45,85. Tammelan Sotaveteraanit ry:n vuosikokous pidetään maanantaina helmikuun 22. lähtö, TROIKKA-3, lv 2100 m: 1) Goldshoe Rolei/Olli Koivunen 16,0a (23,49), 2) Fakir Victory 16,0a (3,01).3) Monsieur Cannibale 16,1a (3,29).4) Donington 16,4a (17,13).poissa: 3. 1495 Sveitsi, Alsacen viinitie ja satujen Schwarzwald 5 pv 5.5. 5. lähtö, lv 2600 m Kyvyt esiin –divisioonakarsinta: 1) Lindy Poppins/Kari Venäläinen 17,7a (1,54), 2) Lötens Love Gossip 17,7a (28,75).3) Immortal 17,8a (24,23).4) Stampede Alley 17,8a (9,1).poissa: 5. nAisten MAAilMAncup Garmisch-Partenkirchen, Saksa: Syöksy: 1) Lindsey Vonn USA 1.40,80, 2) Fabienne Suter Sveitsi jäljessä 1,51 sekuntia, 3) Viktoria Rebensburg Saksa –1,57, 4) Larisa Yurkiw Kanada –1,80, 5) Laurenne Ross USA –1,97, 6) Tina Weirather Liechtenstein –1,99, 7) Edit Miklos Unkari –2,13, 8) Nadia Fanchini Italia –2,33, 9) Elena Fanchini Italia –2,38, 10) Corinne Suter Sveitsi –2,54. 8. 1399 THAIMAA Phuket 2 vk 21.2., 6.3. .................alk. Urakoitsijan valintaperusteina ovat hinta, laatu ja kokonaistaloudellisuus. alk. 11. päivänä 2016 Pappilassa alkaen klo 13.00. Toto (11-7-4): 2,81 1,87-14,13-3,69 173,78. ................... ............ alk. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m Valiodivisioonakarsinta: 1) Vitter/Mika Forss 25,0a (1,7), 2) Helmen Vili 25,2a (29,95).3) Diktaattori 25,3a (7,1).4) Tuikun Poju 25,4a (29,06). ...............alk. ............................alk. Toto (11-6-2): 1,54 1,312,89-3,89 16,40. 545 Budapest ja Tonavan lumo 4 pv 7.4., 21.4.. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset vuosikokousasiat. Troikka: 279,23. Alppihiihto Miesten MAAilMAncup Jeongseon, Etelä-Korea: Syöksy: 1) Kjetil Jansrud Norja 1.41,38, 2) Dominik Paris Italia jäljessä 0,20 sekuntia, 3) Steven Nyman USA –0,41, 4) Peter Fill Italia –0,47, 5) Beat Feuz Sveitsi –0,49, 6) Otmar Striedinger Itävalta –0,52, 7) Carlo Janka Sveitsi –0,58, 8) Adrien Theaux Ranska –0,66, 9) Romed Baumann Itävalta –0,78, 10) Guillermo Fayed Ranska –0,80, ...43) Andreas Romar Suomi –2,76. Vapo Oy pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset. Tulospörssi Toto4 pelivaihto 67 197,20 e, voitto-osuus 110,70 e Toto76 pelivaihto 406 955,76 e, voitto-osuus 556,20 e Pelivaihto 947 650,76 e, yleisöä 1 321 rahapelit eurojAckpot Päänumerot: 10, 25, 35, 37, 43 Tähtinumerot: 5, 8 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 2 111 427,20 e, 5 oikein 378 146,90 e, 4+2 oikein 5 252,00 e, 4+1 oikein 239,30 e, 4 oikein 124,20 e, 3+2 oikein 45,80 e, 2+2 oikein 16,90 e, 3+1 oikein 16,90 e, 3 oikein 16,00 e, 1+2 oikein 8,00 e, 2+1 oikein 7,70 e perjAntAi-jokeri Jokerinumero: 2 9 4 6 4 2 3 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e. yrittäjä! kirjanpidot, tilinpäätökset ja veroilmoitukset edullisesti Marjo Alén 050 347 8290 Hannele Haaranen 040 524 0492 www.pienyrityspalvelualen.fi Kokoukset Jokioisten Sotaveteraanit ry:n vuosikokous pidetään virastotalon valtuustosalissa tiistaina 23.2.2016 klo 12. 199 PÄÄSIÄINEN 1 vk 19.3. PARHAAT RISTEILYTARJOUKSET: MATKAVEKKA.FI lomamatkat. Toto (1-4-9): 1,64 1,18-1,68-1,28 7,26. 3. Toto (7-15-14): 8,41 4,10-3,07-6,70 21,34. Toto (9-2-1): 38,69 2,44-1,25-1,56 22,82. Toto4 voitto-osuus: 110,70. 1115 Balkanin pääkaupungit 6 pv 18.4., 9.5.... Urakoinnista kiinnostuneita pyydämme ottamaan yhteyttä hankintapäällikkö Mauri Niskaseen puh. KUUBA Varadero 2 vk 23.2., 1.3., 8.3. Tähtidivisioona: 1) Rokin Maxi/Pertti Puikkonen 27,5 (4,89), 2) Pikku Hyvä 27,6 (15,52).3) Eicku 27,7 (9,31).4) Diporex 26,9 (38,1). 9.4.) Forssan Seudun Sotainvalidit ry:n sääntömääräinen vuosikokous perjantaina 19.2.2016 klo 10.00 Forssan Seurakuntatalossa, Kartanonkatu 16, Forssa. Päivän Duo: 6-6, kerroin: 6,39. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, lv 1600 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Archie Dream/Heikki Mikkonen 12,7a (10,21), 2) Invantaggio 12,8a (7,4).3) Rapido Streamline 12,8a (1,53).4) Prin Holz 13,1a (13,28). | lomamatkat. Toto (6-11-3): 3,65 1,852,52-2,51 14,43. Hinnat ovat voimassa 22.2. Suomen Mikko Korhonen karsiutui kahden kierroksen jälkeen. helmikuuta 2016 Forssan lehti 26. 32 Kysy kuljetusta satamaan! Nyt edullisesti matkaan kauas tai lähelle Tarjoushinnat ovat alkaen-hintoja/hlö/jaetussa 2 h huoneessa ja ne vaihtelevat lähtöpäivittäin. Ajaton Ateena 4 pv 15.4., 13.5. 2. .......................... TERVETULOA Hallitus Sotainvalidien Veljesliiton Koijärven osaston vuosikokous 19.2.16 Forssan seurakuntatalossa klo 13. sijaa), 208 (–8): Roope Kakko Suomi 72+69+67 (jakaa 21
Varaa 15.2. Intuitiivinen NÄKIJÄ Seija Holm ratkaisee vaikeatkin ongelmat jo yhdellä puh.soitolla. www.oikotie. Varmista paikkasi varmaalla liput etukäteen arkisin klo 9-16 p. Muut kevään seurakuntatilaisuudet ovat 11.3., 15.4. Tiistaina 16.2. 187 Paradiis 11.2., 18.2. K+oh+mh+psh/wc+tekn, 82 m 2 . Lisätietoja ohjelmasta: www.forssa.fi Avoin tilaisuus, tervetuloa! Järjestäjänä SPR:n Forssan vastaanottokeskus yhteistyössä Forssan kaupungin kanssa HUUTOKAUPPA tänään klo 13.00 HuutokauppaHuone Sipilänkatu 1, Forssa Vapaa-aika Tuhkakeskiviikon ILTAMESSU ke 10.2. alkaen hlö/B4: 24.2., 2.3., 23.3. 1 yö laivalla + 1 yö hotellissa 40 Kylpyläpaketit alkaen hlö/2hh, puolihoidolla (*täysihoito). 29 16.2., 24.2., 2.3... Vieraana suuhygienisti Mari Jokinen. 297 Fra Mare 14.2. Liittymällä Viking Clubiin saat matkasi vielä edullisemmin. Tallinnan risteilut ja hotellit 4 yötä, su-to Viiking 14.2. Lisätietoja yrityksistä saat alla olevista osoitteista: www.tambest.com Etsimme Urakoinnin tarjouslaskijaa / suunnittelijaa Tehtäväsi on aluksi tarjousten laskenta ja tutustuminen lasitusteräsja rakennusalaan. klo 17.30 Ystävän Kammarilla. 197 Tervis 14.2. Tervetuloa laskiaistiistain viettoon yhdessä! Vapaaehtoisen Pelastuspalvelun peruskurssi Forssassa la 20.2. Valm -12. 208 Laulasmaa 14.2. Anne Mäkelä Esa Lahti Tule aloittamaan paaston aika yhdessä. Kaverit kainaloon Varaa netissä vikingline.fi/kamu tai soita myyntipalveluumme, puh. Hakuohjeet ja tarkemmat tiedot internet-sivuillamme www.somero.net/seurakunta ajankohtaista. 0600 41577 (1,75 €/vastattu puhelu + pvm./mpm.). 3h+k+wc+psh+s, 71 m 2 . Myöhemmässä vaiheessa toimenkuvaan liittyy urakoiden läpivieminen mitoituksineen, suunnitteluin ja neuvotteluineen. Pidätämme oikeuden muutoksiin. P. tilava terassi. klo 9 16.30. 359 Matkailu Matkailu Ypäjä, Rekolantie Uudehko lämpöhirsitalo 10-tien ja Loimijoen välisellä alueella. 35 € Inside Four -hytti Helsinki–Tukholma-risteily alk. 184 Viiking 11.2., 18.2. Eduksi katsotaan myös muu kielitaito. Henkilökohtaista Forssan avh-kerhoilta ti 9.2. 24 € C4-hytti Koti ja asuminen Yleisöltä Keskustelutilaisuus: Mitä mahdollisuuksia vastaanottokeskus tuo Forssalle. 040-7369811. 189 Laine* 11.2.-17.3. Hakuaika päättyy 29.2.2016 klo 13.00. H. Matkustusaika 23.3.2016 asti. Palvelemme asiakkaitamme joustavasti ja laadukkaasti heidän tarpeidensa mukaisesti – valmistamme tasomaisetja taivutetut turvalasit ja toimitamme ne tarvittaessa rakenteineen paikalleen asennettuna, avaimet käteen -periaatteella. ja 13.5. 329 Grand Rose 14.2... Tarjoamme mielenkiintoista ja haastavaa tehtävää kasvavassa yrityksessä, jatkuvasti kehittyvällä toimialalla. Forssaan n. Lis. klo 17-19 Yhteislyseon monitoimisalissa (Lyseokatu 2, Forssa) Keskustelussa kotouttamispalvelut, turvapaikanhakijasta kuntalaiseksi, vastaanottokeskustoiminnasta Suomessa sekä kokemuksia turvapaikkayksikön toiminnasta. klo 18 Forssan kirkossa. 317 Viiking 14.2. Lisätietoja tehtävästä antaa Projektipäällikkö Ari Vinnari: 0400480765, ari.vinnari@tambest.com Lähetä kirjallinen hakemuksesi ja CV:si 1.3 mennessä alla olevaan osoitteeseen: ari.vinnari@tambest.com TAI TAMBEST Glass Solutions Oy Ravikatu 2 PL30 30420 Forssa “Työnhaku /Urakointi” Graafinen ohjeisto 1.0 4/2010 laatija: Dimedia-yhtiöt / JK glass solutions En juhli merkkipäivääni Sylvi Härmä T. Erill sauna-/tuparakennus. T. Seurakuntatilaisuus (Parviala) pe 19.2.2016 seurakuntatalolla, emäntäryhmä 6, arpapöytä. fi/9669405 www.oikotie.fi Matti Järvinen LKV 32100 Ypäjä, 040-594 8877 Nappaa kaverit mukaan ja suunnista hauskanpitoon merelle – porukalla on hauskempaa! Juuri nyt risteilet kavereiden kanssa mukavaan ystävänpäivähintaan. Linnateatteri Paanan koulun auditoriossa LA 13.2. Järjestää Jokioisten MLL Vapaa-aika Seuratoiminta Avoimet työpaikat Jokioisten Sotaveteraanit ja kannattajajäsenet. Forssan ev.-lut. klo 15.00 Liput MLL:n jäsenille 8€, muille 10€. Mumma, utu, tädit, enot ja sedät Frida-kulta onnea 4 v 03 45 800 (ma-pe klo 9-17) ikaalistenmatkatoimisto.fi EI PALVELUMAKSUA! Kysy edullisia kuljetuksia Kylpylälomat Viroon rentoudu ja vaali terveyttäsi Baltic Queen -risteilyt, 22h Tilausajokuljetukset Forssasta sisältyvät hintaan! Porista keskiviikkoisin + tiistaina 16.2. Kaisa Lepola. 268 3 yötä, to-su Tervis 11.2., 18.2. 3.440 m 2 . Paikkoja rajoitetusti. Tervetuloa! Perinteinen Laskiaistapahtuma Linikkalanlammilla tiistaina klo 17-19 •Makkaran paistoa •Kelkka ajelua •Paikalla VPK paloautoineen Tänään su klo 13-15 Wikspirtin talvirieha Nuoriso ja liikuntapalvelut Tervetuloa ! Someron seurakunnan hautausja kiinteistötoimeen haetaan ajalle 1.5.2016 – 31.12.2017 määräaikaista ERITYISAMMATTIMIESTÄ Toimenhaltijalta edellytetään tehtävään soveltuvaa ammatillista perustutkintoa ja/tai käytännön ammattitehtävissä hankittua monipuolista osaamista ja hänen tulee olla Suomen ev.lut kirkon konfirmoitu jäsen. Yhtiöiden tuotanto, myynti ja hallinto on keskitetty Forssaan. Erityisalana ihmissuhdekriisit. 259 Kalev Spa 14.2. 239 7 yötä, su-su/to-to Laine* 11.2. Edellytämme myös englannin kielentaitoa. 287 Paradiis 14.2. 0700 92838 2.32/min + pvm/Star Ms. Hinnat alk 110.000 €. 90.000 € k 11883156 Loimaa, Alastaro Uusia rivitalokolmioita moottoriradan, golf-kentän ja vaellusreittien tuntumassa. mennessä. Alk. Var.takka, lämm.talteenotto. Toimipisteenäsi tulee olemaan Forssan tehtaan urakointipuolen toimisto, Ravikadulla. Vuorokauden risteily Turusta Viking Gracella alk. Kuljetukset Forssasta lisämaksusta, sisältää kätevän laukunkuljetuspalvelun. 13 km. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: vapepa.forssa@gmail.com Onnittelut Tambest Glass Solutions on täyden palvelun rakennuslasituotteiden kokonaistoimittaja. Tilaisuuden avaa ja juontaa kaupunginvaltuuston pj. Iso terassi, autokatos, varasto. Edellytämme rakennusja teräsrakentamisalan perustietoutta, CAD piirtotaitoa, oma-aloitteisuutta ja kykyä yhteistyöhön. srk 27 sunnuntaina 7. 214 Fra Mare 11.2. helmikuuta 2016 Forssan lehti. Loput liput myydään ovelta. 237 Viimsi 14.2. hlö/H2, Hki: 24.2., 2.3. Kahvio ennen ja jälken esityksen
Kausi 1, 4/10. Jakso 3/15. Kakkua koirille. 16.20 Rantavahdit (7). 10.30 Kesäistä Lappia postiauton ikkunasta. onnea, Riku ja Rikhard! 07.49 hyrräpäät (s). Jakso 6/22. Kausi 1. 09.00 Hurja painonpudotus UK. 09.25 Pokémon (7). 14.25 Prisma Studio. 19.30 Solsidan (S). Visa ja turska kohtaavat vihdoin salaperäisen X:n. hd MTV3 06.00–07.05 Voittostudio. Katsellaan Galaxin ohjelmia Visan ja turskan kanssa. Kausi 1. 19.00 Seitsemän Uutiset. 3/3. 21.00 21.00 Prey (16). osa 3/6. 12.10 Yhteisvastuukeräys. 13.30 Elämä pelissä. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Arkisto-ohjelmien esittely. (Major Crimes, Yhdysvallat) oikeuden palo. 3/9. 13.20 Leijonan luola USA. Miljoonajahti jatkuu! 20.00 Hauskat kotivideot. 09.35 Villi tulevaisuus (7). 23.35 Rikoksista pahin (12). b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. 14.55 Tiededokumentti. ( 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. Jakso 6/10. 20.50 Mersusta seuraava (S). 12.10 Urheiluviikonloppu. 09.14 Galaxi. Quanticossa harjoitellaan epäiltyjen tarkkailua, ja yksi jos toinenkin tulee paljastaneeksi salaisuuksia. tamista. 22.20 Yle Live: Paperi T. 09.00 Galaxi . hd 21.55 Urheiluruutu. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. hd 08.05–08.55 Avara luonto: Elämän tarina. 12.32 Pixel: pikselien leikkiä. Kausi 7. 4/5. 13.45 Jón Kaldal – kuvaaja. 08.02 Niksi-Nella (s). hd Yle TV2 07.45 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen 07.47 Nimipäiväonnittelu: 7.2. 22.35 Mentalist (12). 22.05 Ampumahiihdon MC: Pariviesti. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. tulista thaita. 09.05 Aamusydämellä. 18.52 Urheiluviikonloppu. 15.45 Velvet – muotitalon tarina (7). 21.00 21.00 Rockin klassikkolevyt: The Who/Tommy. Jakso 3/12. 08.20 Chuggington (S). salaisuus. 08.44 Babar ja Badun seikkailut (s). 10.56 Vihreät Valot – Väärät bileet (12). 19.30 Kettu (12). 11.00 Vuosia nuoremmaksi. 12.10 MasterChef Australia. 6/8. 20.00 Made in Africa. 15.45 Seniori työssä. 23.50– 04.00 Teematieto. 1/9. 19.15 Haave Välimerestä (S). 10.00 Elixir Fitness & Sport. 4/6 Valta. 20.40 Lasikatto (S). euroviisuedustaja. Kausi 5, 4/10. esimiehen epäsuosiossa. Jakso 7/13. (41’) 00.50 Tulossa: Mustat lesket. 10.30 MM-ralli: Ennakko, Ruotsi. Kausi 1. Kausi 7. 3/5. 19.20 MTV Sport Extra. 22.25 MTV Sport Uutiset. 23.15 Ykkösaamu. hs-uutiset (2’) 18.58 HS-sää. 19.05 Urheiluruutu. Miesten suomen cupin finaali. helmikuuta 2016 FoRssan lehTi 28. Kausi 3. 16.50 Novosti Yle. (1971) 10.41 Pohjanmaa postiauton ikkunasta. Martin vangitsee everstin ja Anan ostettuaan heiltä VX-kaasua. 16.55 Pop’n’Roll. Joogi, varas, exä ja ennätysmies. Kausi 2. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna +3 +3 +3 +3 4 4 4 -6 -5 +0 +2 +2 +3 +4 6 11 9 10 5 Maanantai +3 5 Tiistai +3 6 Keskiviikko +3 4 Torstai +1 4 Perjantai -0 4 Lauantai +0 6 Jokioinen eilen 15:00 -1 Helsinki +3 Hämeenlinna +3 Joensuu +1 Jyväskylä +2 Kemi -6 Kotka +2 Kuopio +1 Lahti +2 Lappeenranta +2 Maarianhamina +4 Mikkeli +2 Oulu -3 Pori +3 Rovaniemi -4 Salla -4 Savonlinna +2 Seinäjoki +3 Tampere +3 Turku +3 Vaasa +3 +2 +2 +0 +1 +1 +1 +0 +1 +1 +4 +1 +2 +3 +1 +0 +0 +2 +2 +4 +2 Ateena +11 Alicante +12 Bryssel +11 Kööpenhamina +7 Las Palmas +21 Lontoo +9 Madrid +10 Malaga +18 Mallorca +14 Miami +14 Moskova -1 Nizza +12 Oslo +3 Pariisi +12 Rodos +13 Rooma +12 Tallinna +3 Tokio +2 Tukholma +6 Wien +12 +13 +14 +9 +6 +21 +10 +11 +20 +16 +12 -1 +16 +3 +11 +14 +14 +2 +3 +5 +11 TV ja Radio sunnuntaina 7. 12.15 Perjantai. silti brittikirurgi david Nott pelastaa sodan uhreja. 14.55 Selviytyjät. (1961) 10.15 Uusimaa postiauton ikkunasta. ellaria ja hietakäärmeet vannovat kostoa. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 19.10 Uuden Musiikin Kilpailu. t: hBo. Vähät varoituksista. 08.30 Jaksa paremmin. 15.00 Yle Uutiset. 23.50 Quantico (12). Viimeistely. 08.18 Anniina Ballerina (s). t 15.55 Rouva Ministeri (12). 09.00 Littlest Pet Shop (S). Jakso 4/15. hd 17.00 17.00 Yle Uutiset. (Legends, Yhdysvallat) Petos. Kausi 7. Jakso 6/20. 10.00 SM-liigan viikkomakasiini. 15.20 MotorSport Extra: Rallin SM. Kaunisteltu totuus. 17.25–17.55 Uutisvuoto. s 13.00 Jamie Oliver Italiassa. 23.10 Ensisuudelma (7). (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 01.20–02.10 Game of Thrones (16). 15.50 Rantavahdit (12). Kausi 1, 3/5. elävänä vai kuolleena. Kausi 3. t 21.00 21.00 Vares – Huhtikuun tytöt (16). Kausi 7. hd 09.01 Karvinen (7). (1972) 11.10 Riemuruhtinaat (S). 15.50 Palloilua: Lentopalloa. hd 10.02 Postiautolla Suomea pitkin ja poikin. Amerikkalainen rikosdraama. 17.00 17.55 Saturday Night Live. Amerikkalainen jännitysdraama. 20.30 Yle Uutiset. 2/7. Jakso 20/62. 12.00 Pikselien takaa. hahmo pimeydessä. Jakso 9/13. lääkärit ovat paenneet ja sairaaloita on suljettu. Pipsa hurmerinta. Lounasta leipomossa. 15.20 Rantavahdit (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 010 665 4424 sähköposti .......... Mies 2.0. 23.00 Ampumahiihdon MC: Sekaviesti. Mari savolainen ja hanna Mäkeläinen tukevat toisiaan kaikessa, 09.45 KulttuuriCocktail. 18.15–18.39 Luontohetki: Eläintarinoita. särmikäs romanttinen komedia Pääosissa: Natalie Portman, Ashton Kutcher, Kevin Kline, Cary elwes, Greta Gerwig, Lake Bell. ViittoMAKieLiNeN sPesiAALi. Kausi 1, 1/12. 18.45 Arto Nyberg. 17.00 18.30 Kohti Rioa: Huipulla: Kaikki peliin. matkaavat kohti etelää. turvavyöt kiinni! 18.55 HS-uutiset. 09.55 Yle Uutiset. 12.55 Palloilua: Lentopalloa. Yhdysvallat 01.35–05.30 Voittostudio. 10.27 Vihreät Valot – Väärät bileet (12). hd 10.00 Jumalanpalvelus. 18.00 ELOKUVA Kino: Pikku Caesar (7). 11.25 Lumilautailua: Big Air. (No strings Attached/ UsA 2011). Väärät bileet. 19.10 MTV Sport Uutiset. 22.15 Viikon sää. 11.00 Yle Uutiset. Kausi 1, 5/10. hd 15.15 Akuutti. 16.00 Naiskonstaapeli 56 (12). hd 17.10 YleLeaks. 00.30 Marja Hintikka Live. 17.00 17.50 Äidin ja isän autokoulu (S). 09.16 Pelihaaste. 12.00 Yhteisvastuukeräyksen avaus. identtiset kaksoset. 21.00 21.05 ELOKUVA Kotikatsomo: Ruotsalainen hetki (16). 21.50 Yle Uutiset. 22.20 Nuuskija (16). Jakso 19/62. 12.50 Urheiluviikonloppu. hd 18.10 Urheiluruutu. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Elävä arkisto: Postiauton ikkunasta. 16.50 Hauskat kotivideot. 11.15 Pressiklubi viittomakielellä. 17.00 17.15 Velvet – muotitalon tarina (7). 11.00 MasterChef Australia. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. Kausi 7. 7/13. 14.20 Leijonan luola USA. Kuka on suomen 50. Kylpypäivä. hd 20.45 Urheiluruutu. 08.35 Ti-Ti Nallen laskiaisrieha (S). sarja alkaa. Martin odum (sean Bean) on peitetehtäviin erikoistunut FBi-agentti, jolla on ainutlaatuinen lahja muuntautua täysin eri ihmiseksi kutakin työtehtävää varten. 10.00 Vihreät Valot – Väärät bileet (12). osa 7. 09.27 Tenavat (7). (Mentalist, Yhdysvallat) Paossa paratiisissa. Kausi 1, 12.00 Kädettömät kokit. (survivor, Yhdysvallat) Finaali, osa 1/2. ohjaus: ivan Reitman. 12.20 Ratsastuksen maailma. hd 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. hs-sää (1’) 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 14.00–14.53 Historia: Karibialaiset sankarit. Jakso 8/13. 00.35 Legends (16). 21.00 21.00 ELOKUVA Näin ystävien kesken (12). 19.00 Yle Uutiset. 08.05 Elias ja pelastusryhmän seikkailut (S). 13.30 Pilanpäiten. Jakso 1/12. 13.10 Tanskan salaisuuksia. 07.00 Onnenarpa. hd 23.55–00.45 Lääkärit Syyrian sodassa (12). Naisten suomen cupin finaali. Nuorukaisen bussipysäkille ampuneen jengiläisen vapauttaminen oikeudenkäynnin jälkeen uhkaa käynnistää jengisodan. Rahan tuoksu. (1970) 10.53 Talvista Lappia postiauton ikkunasta. hd 15.05 Yle News. 20.58 Keno. (3’) 01.00–07.15 Super Bowl 50 LIVE: Denver Broncos – Carolina Panthers. 10.30 Elixir Life. (103’) 23.20 SM-liigan viikkomakasiini. 13.45 MTV.doc: Sorsien sukua. Kausi 4. 08.09 Katti Matikaisen kirjamylly. harpyijan pojat. 20.30 Uusi Afrikka. Kilpailumatka 2 x 6 km + 2 x 7 km. 11.45 Seniori työssä. 20.00 Amazing Race. 18.00 Yle Uutiset. tulossa Nelonen Median kanavilla
09.50 FOX Kids: Transformers: Robots in Disguise. 18.00 American Idol. 23.30 Frendit (S). 21.00 ELOKUVA The Long Kiss Goodnight ( 16). 13.30 Avainradio (u). 18.00 BUU: Mietipä sitä!. 15.15 Elämä käännekohdassa. 17.00 Varastojen metsästäjät. 01.15 Num 3rot ( 12). 7.04 Suomi soi. 23.00 Poliisit (S). 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 19.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 7.03 Kohtauspaikka: Helena Hannikaisen vieraana musiikinhistorian professori Veijo Murtomäki. 21.50 Merisää. 12.00 Simpsonit ( 7). 18.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Mikko Haapanen Aamu-tv:stä. Nuuskija kyllä kuvaa tarkkaan millainen tekijä on, mutta miestä ei vain löydy. 08.35 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.05 Criminal Minds. 4.02 Jokaniemen sävelradio. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 10.03 Jari Sarasvuo. 02.55 Jäisen järven kapinalliset. Suomalaista ja ruotsalaista. 8.45 Radiopyhäkoulu. 17.30 ELOKUVA Karvinen herää todellisuuteen. 22.05 Yötä kohti. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.40 Urheiluradio. 15.20 Rallin SM, Tunturiralli. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 (s) Hoffenheim–SV Darmstadt. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 08.25 Hengenvaarallinen saalis: spesiaali. 01.35 Vuorien sankarit ( 7). 18.00 Muodin huipulle Allstars. 00.00 SVT: Nysvenskar. 09.05 TV Shop Tvins. tv ja radio 29 sunnuntaina 7. 23.20 Sons of Anarchy ( 16). 11.40 Panttilainaamon autospesialistit. 23.00 Leikola ja Lähde. 23.40 Californication ( 16). 00.15 Californication ( 12). 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.00 ELOKUVA Näin ystävien kesken ( 12). 17.15 Kuusi kuvaa. 14.20 Kaara. 17.00 Supersunnuntai. 15.45 Tosiputki: Ibiza Weekender (S). 0.00 Yöradio. 6.04 Aamupala. 13.30 Minna Pyykön maailma. 14.15 Tosiputki: Ibiza Weekender (S). 12.00 Mahdoton taloprojekti. 8.05 Kirjakerho Seksiä Jeesuksen nimissä. 9.05 Lindgren & Sihvonen. 9.00 Yle Uutiset. 15.50 Lentopallon miesten Suomen cup-finaali. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 15.00 Hurja painonpudotus UK. 8.20 Piplia lapsille. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 20.00 Yle Uutiset. 07.11 FOX Kids: Velhokoira Merlin. 19.00 Aavikon autokunkut. 16.05 Urheiluradio. 11.00 Candice sisustaa. 19.30 Upea lihava elämäni. VIASAT SPORT FINLAND: 7.55 NHL: St. 5.15 Eväsreppu. 12.31 ELOKUVA Michael Jackson: The Life of An Icon. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 20.00 YleX Jatkot Remix. 00.50 Loop Looks: Evelina. Maa. 7.45 Tarinoita lapsille:Muumpeikko ja pyrstötähti, osa 7/16. 12.05 Urheiluradio. 21.35 (s) New York Islanders–Edmonton Oilers. 00.20 Tappavat unelmat. NELONEN PRO 1: 11.00 Super Bowl XLIX: Seattle Seahawks–New England Patriots. 21.02 Taivaan ja maan väliltä. 17.05 Viestejä tuonpuoleisesta. 12.45 Merisää. 14.35 Family Guy. 18.50 Merisää. 11.00 Yle Uutiset. 08.34 FOX Kids: My Little Pony. SUb 11.00 Simpsonit ( 7). EUROSPORT: 8.45 (s), 10.15 (s) Ohjaskelkkailun mc: Miehet, Sotshi. 22.00 Takaa-ajetut. 03.00–04.49 ELOKUVA Junakytät ( 16). 07.34 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 14.00 Riston Valinta. 20.00 Olipa kerran ( 12). 03.50–05.16 Isojalan jäljillä. 13.40 Kanadan rajalla. 2.00 Arkisto: Miestenvuoro – vielä kerran. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Villit nettivideot ( 16). 03.10 Perception ( 12). 22.05 Kalle Haatanen. 03.50 Lyödään ällikällä. Louis Blues–Minnesota Wild. 21.00 Wheeler Dealers. 20.00 Prinssi Harrylle morsian. 18.00 Loop Looks: Mikko Vainio. 5.21 Aamupala. 13.55 Sunnuntai-Suomi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.50 Komediaputki: Baby Daddy ( 7). 13.00 Klassista kahteen. 16.10 Amerikan paras ravintola. 21.30 (s) Snooker: German Masters, loppuottelu, Berliini. 3.15 Jokapaikan Reetta. 09.45 Taste. 15.00 Yle Uutiset. 13.15 (s) Maastohiihdon mc: N/30 km p, Oslo. 14.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 14.45 Muotokuvassa : Lars Huldén. 12.15 Komediaputki: Baby Daddy (S). 2.02 Yöradio. 0.00 Raamatturadio (u). 10.57 FOX Kids: Pac-Man. 02.30–06.00 Voittostudio. 8.45 Kuunnelman esittely: Hirvimetsä. 9.55 Montreal Canadiens–Edmonton Oilers. 18.00 Politiikkaradion viikko. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Kanadan rajalla. 17.45 (s) Chelsea–ManU. 01.30 Criminal Minds. NELONEN: 01.00 (s) Super Bowl 50: Denver Broncos–Carolina Panthers. 11.05 SVT: Gudstjänst. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 16.10 Urheiluilta: Olympiaradio. 15.00 (s) Mäkihypyn mc, Oslo. helmikuuta 2016 Forssan lehti. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 11.10 Panttilainaamon autospesialistit. 11.25 Komediaputki: Baby Daddy (S). 19.00 Dubain lentokenttä. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 22.00 Täydelliset naiset ( 7). 02.05 Las Vegas ( 12). 12.07 Puheen Viikko. 15.10 Wahlburgers. 14.00 Yle Uutiset. 16.05 Urheiluradio. 08.50 Taste. 09.20 TV Shop Tvins. 6.03 Sää. 9.25 Mubadala World Tennis Championship. 23.03 Yöradio. 09.40 FOX Kids: Karhuherra Paddington. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Firmat kuntoon. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. TV5 06.25 Dawson’s Creek. 13.00 ELOKUVA Oliver! ( 7). 16.02 Sillanrakentajat kirkossa. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 7.50 Merisää. 22.30 Poliisit (S). FOX 06.00 Sky News. 07.35 Hengenvaarallinen saalis. 13.00 Sinkkuillallinen. 8.05 Politiikkaradion Viikko. 20.00 Hottikset (S). TV7 07.30 Hillsong TV 08.00 Varustamo 08.30 Ruutupyhäkoulu 08.50 Panjo ja kaverit 09.00 Raamatun kertomuksia 09.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä 10.00 Pyhän Hengen ilta 11.00 TV7 Jerusalem Uutiset 11.10 Israel puhuu 11.40 Café Raamattu 12.10 Hengen lahjat John Paul Jackson 12.50 Päivö Parviaisen viimeinen haastattelu 13.00 Raamatun punainen lanka 14.00 Pawson 15.30 Davy Maia Kristus on kaiken maan Kuningas! 15.50 Derek Prince 16.20 Ermot 17.00 Heprealaisia näkökulmia 17.45 Sanaa naisilta 18.00 Veisaten Herralle 18.50 Juhlapyhät 19.00 Sanaa naisilta 19.15 Sanan ja runon tuoksua 19.30 One Way 20.00 Ajankohtaista taivaasta 20.30 Vanha Testamentti avautuu 21.15 Haastattelussa 21.45 Rohkaisua Raamatusta Matti Vuolanne 22.00 Käännekohta 22.30 Herra, opeta minua 23.00 Rukouskoulu 23.15 Veisaten Herralle 23.20 Raamattu puhuu sinulle 23.30 Jerusalemin muureilla YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 09.36 FOX Kids: Karhuherra Paddington. KUTONEN 06.40 Hengenvaarallinen saalis. 13.20 Ajan hidastajat. VIASAT HOCKEY: 19.05 (s) Washington Capitals–Philadelphia Flyers. 11.30 Simpsonit ( 7). MTV MAX: 8.55 (s) Ski Classics: Kaiser Maximilian Lauf. 04.15 Lyödään ällikällä. 19.00 MasterChef Kanada. 06.46 FOX Kids: Olipa kerran planeetta Maa. tV-urheilu YLE FEM 08.30 BUU: Mietipä sitä!. 02.10 Nakudeitit (S). 00.00 Cheshiren täydelliset naiset. 16.00 Yle Uutiset. 21.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 15.55 Yle News. 13.10– 14.00 SVT: Mari Boine – världsnomaden. 12.20 SVT: Programtablå. 22.30 Tappavat synnit. 10.00 SVT: Rapport. KUTONEN: 14.50 (s) Formula E, Buenos Aires. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 16.30 Beauty and the Beast ( 12). 18.30 Kaara. 12.05 Musiikkikamari. 12.45 Bisneksen oppitunti – Bimbo Oy. 22.00 Valtiatar ( 12). 20.03 Urheiluradio. 11.45 Aivopelit. 12.05 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 5.50 Merisää. MTV SPORT 1: Valioliiga: 15.15 (s) Bournemouth–Arsenal. 17.15 Beauty and the Beast ( 12). KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: 11.30 Lumilautailun Big Air, Innsbruck. 14.00 Yle Uutiset. 12.15 Horisontti. 09.31 FOX Kids: Karhuherra Paddington. 4.00 Arkisto: Ruokaperinteitä ja perinneruokia. 19.10 Celta Vigo–Sevilla. 16.10 Sunnuntai-Suomi. 03.30 Kohtalokkaat kaunottaret ( 16). 0.00 Arkisto: Teemana näyttelijän työ. 02.20 Criminal Minds. 02.25–02.55 Californication ( 12). AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 13.30 Simpsonit ( 7). 10.02 Viikon Teos (ei kuulu kaikilla alueilla). 15.40 Charlien enkelit ( 12). 01.30 Fringe – rajamailla ( 12). 10.05 SVT: Fosterland. 14.00 Toisenlaiset äidit. 3.45 Yöradio. 12.00 Sinkkuillallinen. 12.10 Kanadan rajalla. 11.00 Komediaputki: Baby Daddy (S). 15.20 FriiD: Koulutanssiaisten diivat. 20.00 Suomen Tulli. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 0.50 Yöradio. 23.00 SVT: Min sanning: Suzanne Osten. 15.10 (s) Mäkihypyn mc, Oslo. 11.00 Korson helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus. 16.00 Hurja painonpudotus UK. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 13.02 Minä uskon (u). 21.30 Moderni perhe ( 7). 20.03 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 10.00 Jumalanpalvelus Pyhän Mikaelin kirkosta Kirkkonummelta. 9.00 Alueellista ohjelmaa. 22.05 Avaruusromua. 18.00 Tuomasmessu. 00.30 Villit nettivideot ( 12). 23.25 Täydellinen murha. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.55 Quantico ( 12). 02.05 Jenkkimetsurit. 15.55 Australian Open Series 250, Brisbane. 8.05 Radio Lastenmaa. 14.50 Formula E: Argentiinan osakilpailu. 20.08 Sää. (16) Yle TV1 klo 22.20 6/8. 14.03 Puheen Viikko. 5.02 Aamupala. C MORE TENNIS: 7.40 Chennai Open. 12.30 Simpsonit ( 7). 20.00 NFL Playoffs: Denver Broncos–New England Patriots. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 14.05 Family Guy. 23.40 The Walking Dead. 10.12 FOX Kids: Transformers – Rescue Bots. 04.40 Lyödään ällikällä. 01.00 (s) NFL: Super Bowl 50. 16.00 Top Gear. 20.02 Viikon debatti (u). 16.05 Faunin iltapäivä. 11.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 14.00 NBA: Houston Rockets–Portland Trailblazers. LIV 05.00–06.00 Ennustaja-TV. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 18.00 Tuhoutunut sekunneissa. 22.00 Yle Uutiset. 8.02 Lasten makasiini. 9.05 Urheiluradio. 09.30 Upeat skandikodit. 15.00 Glee (S). 17.00 Historian mysteerit. 19.10 Elokuva: Babe suurkaupungissa ( 7). 21.00–22.30 Ykköset ja nollat ( 16). 16.00 NYC:n täydelliset naiset. VIASAT GOLF: 10.30 (s) Omega Dubai Desert Classic. 00.35 Criminal Minds. 9.10 Sää. 12.55 Lentopallon naisten Suomen cup-finaali, Hämeenlinna. 3.02 Yöradio. 19.30 Pyöreä pöytä. 09.30 SVT: Min bror kollokungen. EUROSPORT 2: 12.30 (s) Pyöräily: Volta a la Comunitat Valenciana. 17.00 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 13.05 Komediaputki: Baby Daddy (S). 22.00 Poliisit (S). 15.00 Radioteatteri esittää: Hirvimetsä. 00.25 Liian ruma rakkauteen?. 6.00 Yle Uutiset. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 12.15 Aivopelit. 11.02 Bäkkäri. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 15.05 Family Guy. 8.30 Junioriavain. JIM 05.00–06.50 Ennustaja-TV. 21.30 Wheeler Dealers. RADIO DEI 7.00 Virsivartti. 4.57 Aamupala. 06.20 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. 08.35 Breaking Magic. 12.40 Komediaputki: Baby Daddy (S). 9.00 Yle Uutiset. 19.00 (s), 22.45 (s) Ampumahiihdon mc, sekaviesti, Canmore. 23.00 YleX Encore. 20.00 Roseanne ja monsterimutsit. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 01.10 Murha menneisyydestä. 23.30 Poliisit ( 7). 12.59 YleX Viikonloppu. 11.00 Yle Uutiset. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 13.10 (s) Hiihdon mc: N/30 km p, Oslo. 12.25 SVT: Go’kväll. 14.00 Friends with Better Lives (S). YLE PUHE 7.00 Brysselin kone. 07.20 Uskomattomat puumajat. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Nuuskija. 19.50 Lain pitkä nenä. 3.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 17.30 Sana Jerusalemista. 15.02 Itäraportti. 0.05 Yöradio. HERO 09.30 Tosiputki: Vanderpump Rules ( 7). 7.30 Peace with God (e). 08.56 FOX Kids: Pound Puppies. 10.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 15.35 Family Guy. 17.35 Viestejä tuonpuoleisesta. 01.00 Vaimot vaihtoon USA. 5.52 Aamupala. 17.00 Supernanny Euroopassa ( 7). 10.40 Panttilainaamon autospesialistit. 01.05 Surkeiden kuskien autokoulu (S). 18.50 Liv D: Ökyrikkaat venäläiset (S). 20.55 Lohdutussanoja elämän taistelussa. 21.00 Aspekti. 21.35 Novosti Yle. 21.03 Minna Pyykön maailma. 22.45 The X-Files – Salaiset kansiot. 12.05 SVT: Klokast i klassen. 11.30 Candice sisustaa. 07.47 FOX Kids: Julius-apina. 21.55 Suomi tänään. 12.50 Sana koskettaa (u). 19.10 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 12.02 Raamattubuffet. 20.30 Murha etelän idyllissä. 01.20 Yövuoro ( 12). 10.03 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset. 10.45 Virsivartti (ei kuulu kaikilla alueilla). 7.00 Yle Uutiset. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Tosiputki: Vanderpump Rules ( 7). 15.40 Wahlburgers. 20.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.00 Frendit (S). 04.00–04.52 Vaara kaupungin yössä ( 12). 0.40 Juha Laaksosen luontoretki. 00.30 Washington Capitals–Philadelphia Flyers. 20.00 (s) PGA Tour Golf: Scottsdale, Arizona. 12.08 Kansanradio. 09.45 FOX Kids: Karhuherra Paddington. 23.00 Yle Uutiset. 01.25 Tosiputki: Dexpedition ( 7). 17.25 Strömsö. 18.00 Todellisia tarinoita. 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Varastojen metsästäjät. 15.00 Tosiputki: Ibiza Weekender (S). Pullopostia lapsuudesta. 17.00 Kardashianit. 14.02 Raamatturadio. 13.10 Kanadan rajalla. 21.00 ELOKUVA Asteroidi vs. 15.55 Frosinone–Juventus. 21.40 Roma–Sampdoria. 11.03 Perttu Häkkinen. 13.40 Family Guy. 13.30 Tosiputki: Ibiza Weekender (S). 12.05 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 19.10 Tätä on vanhemmuus. 02.35–05.00 Ennustaja-TV. 09.18 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 05.05–05.59 Sky News. 4.02 Kuuntelijan lista. 10.15 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 00.30 Pahan jäljillä ( 16). 16.25 Onnistuuko avioliitto?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.00 Fast n’ Loud. 22.05 Ampumahiihdon mc, Canmore. 12.55 (s) Levante–Barcelona. 15.45 Jälkivääntö. 16.15 Pan Am ( 12). 12.05 Voittoa asuntokaupoilla. 16.05 Varastojen metsästäjät. 19.03 Jazzklubi. 21.00 Ummikot ulkomailla. 16.05 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 7). 14.10 Rikkaiden panttilainaamo. 16.15 (s) Hamburger SV–FC Köln. 10.00 Yle Uutiset. 7.58 Hyvää huomenta. 8.00 Yle Uutiset. 00.30–01.10 SVT: Byggakuten. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Pientä pintaremonttia. 09.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 21.00 ELOKUVA Oikukkaat sydämet ( 12). 18.10 House ( 12). 9.05 Pyhäpäivän esittely (ei kuulu kaikilla alueilla). 11.30 (s) Alppihiihdon mc: N/Super-G, Garmisch Partenkirchen. 14.30 Elämää Philadelphiassa (S). 18.55 (s) Atalanta–Empoli. 21.45 ELOKUVA Näin ystävien kesken ( 12). 01.00 Tosiputki: Dexpedition ( 7). 01.00 (s) Super Bowl 50: Denver Broncos–Carolina Panthers. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen Raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 16.30 Columbo ( 12). 07.22 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 18.30 Tienauraajat. 16.30 Urheiluilta: Urheilukansanradio. 02.55 Kohtalokkaat kaunottaret ( 16). 19.00 (s) NBA: Cleveland Cavaliers–Philadelphia 76ers. 12.20 Hengenvaarallinen saalis: spesiaali. 09.00 SVT: Skrotarna. 23.00 ELOKUVA Melkein julkkis ( 12). 09.05 TV Shop Tvins. 7.53 Sunnuntai-Suomi. 23.00 Totuuden anatomia ( 12). Rikkaan liikemiehen poika on kaapattu ja hänestä vaaditaan suuret lunnaat. 10.00 Yle Uutiset. 17.55 Fashion Star. 21.00 Moderni perhe ( 7). 1.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 11.20 Aivopelit. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Sunnuntai-Suomi. 23.10 Yöklassinen. 18.00 Yle Uutiset. 02.05 Pahuuden ytimessä. NELONEN PRO 2: 15.00 NFL Playoffs: Carolina Panthers–Seattle Seahawks. 01.50 Californication ( 16). 18.03 Urheiluradio. 08.10 FOX Kids: Trollz. 15.03 Sunnuntaivieras. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 23.35 House ( 12). 13.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 19.40 Sportnytt. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Ei ole hullumpaa olla vanha. 20.00 Myytinmurtajat. 08.10 Breaking Magic. 15.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 13.00 Simpsonit ( 7). 2.00 Yle Uutiset. 17.02 Sana elää. 15.55 (s) Dinamo Minsk–Jokerit. 21.25 (s) Granada–Real Madrid. VIASAT SPORT: 13.25 (s) Verona–Inter. 19.00 Yle Uutiset ja sää. FRII 08.10 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. YLEX 6.30 Poikelus ja Hätönen Remix. 12.40 Sunnuntai-Suomi. 10.34 FOX Kids: Pac-Man. 17.05 Amerikan paras ravintola. 21.30 Hinnalla millä hyvänsä. 18.30 Kaunotar ja hirviö
Se on aika hyvin näin pienellä paikkakunnalla, kiteyttää Virve Saarikoski Yllätyksen nykytilan. Ensi kesänä olisi tarkoitus järjestää kunnan 140-vuotisjuhlan kunniaksi juoksukilpailu elokuussa Pertun päivien aikaan. Harrastajia riittää myös judoon, sulkapalloon ja liikuntaryhmään. Lapset ja aikuiset, treenanneet Leikkimielisessä lentopalloturnauksessa Suvi Salmen liikkeitä ja palloa pitivät silmällä verkolla Eerika Vieraankivi ja Elina Kauranen (oik.). Pelijärjestyksen me arvoimme, sillä mukana oli hyvin eri tasoisia pelaajia, kertoi Mirka Kaunisto-Vuorentausta. –?Kaikki illat ovat täynnä, samoin osa päivävuoroista. Erityisesti Linnateatterin perustaminen ja nosto menestykseen 2000-luvun alussa sekä Turun Kaupunginteatterin menestyksekäs johtaminen haastavassa tilanteessa väistötiloissa olivat meriittejä, joiden perusteella palkinto myönnettiin Koukille, säätiö kertoi perusteluissaan. HELMiKUUTA. Lentopalloa pelataan kuntoliikuntapohjalta kolmessa eri ryhmässä. Salibandy on pelaajamäärältään suosituin laji Pertunkaaressa: sekä aikuisille, lapsille että tenaville on omat ryhmänsä. –?3–5 hengen joukkueet perustettiin ja järjestettiin niin, että kaikille löytyi paikka. Kokouksia • Luolalammin Metsästäjät ry:n talvikokous Peräjoen kylätalolla klo 16. Uusi perheryhmä suunnitteilla. • Huutokauppa klo 13, Sipilänkatu 1, Forssa. Sunnuntain illat Yllätys on varannut perinteiselle bingolle. Riku, Rikhard Laskiaissunnuntai Huomenna: Laina Kunnostettu Pertunkaari kokoaa yhteen liikkumaan. ypäjän yllätyS järjesti eilen leikkimielisen lentopalloturnauksen, jossa joukkueet kävivät toisiaan vastaan leppoisasti. –?Hallitus on suunnitellut uuden liikuntaryhmän perustamista, joka olisi suunnattu perheille yhteiseen liikkumiseen. Lisäksi treenaavat Fja Eikäiset sekä naiset ja Bja C-ikäiset sekä joukkueettä harrastepelaajat. Huomenna • Yhteisöpaja-hankkeen keskustelutilaisuus Tammelan valtuustosalissa klo 18. Elokuuksi luvassa juoksukilpailut. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 8.30 ja laskee klo 16.50. KUVAT: Tapio Tuomela Ypäjän Yllätys toipuu remonttirasi tuksesta Salibandy ja lentopallo ovat Ypäjän Yllätyksen lajeja. Johanna Puukka Ypäjä Ypäjän Yllätys selvisi hengissä rankasta Pertunkaaren remonttirupeamasta. STT Pankais Poiketen Tänään • Tyttöjen ja naisten ”5 otteen itsepuolustuskurssi” Kutomon Fysioterapiaja liikuntakeskuksessa. Mukaan peliin pääsi, vaikka omaa joukkuetta ei ollutkaan. Pienen seuran rutistus kannatti, sillä uusi sali vetää uutta väkeä liikkumaan. Ajassa sunnuntaina 7. helmikuuta 2016 Forssan lehti 30 SUNNUNTAi 7. Näyttelijä Mikko Koukille Teatterisäätiön palkinto Näyttelijä Mikko Kouki palkittiin perjantaina Turun Teatterisäätiön 15?000 euron tunnustuspalkinnolla. Punttisalin käyttäjien määrä seitsenkertaistui, kahvakuulailijat eivät meinaa peilisaliin mahtua ja seuraan on liittynyt sata uutta jäsentä remontin jälkeen. –?Kouki palkittiin Turun teattereille tehdystä ansiokkaasta työstä sekä Turun tunnetuksi tekemisestä kulttuurin alalla. Peruskurssi klo 10-12, jatkokurssi 13.30-15.30. Pimeä päättyy klo 7.43 ja alkaa klo 17.37. • Lounais-Hämeen Musiikkipäivien vuosikokous Liisa Rankilla, Vanamokuja 1 klo 15. Kouki on ohjannut Turun Kaupunginteatteriin muun muassa Kakolaja Seilimusikaalit, Breaking the Waves -näytelmän sekä kesäteatteriesitykset Hockey Night ja tulevana kesänä nähtävän Linnan juhlat -näytelmän. Kouki on palkittu kahdella Jussi-patsaalla ja Suomen Arvostelijain liiton kilon punnuksella sekä Varsinais-Suomen liiton Aurora-mitalilla
K-12, kesto: 96 min. Viktor Klimenko on Venäjän suurlähetystössä työskentelevä eversti Telepnev, Anni-Kristiina Juuso Kärpän lapsuudenystävä Julija, Tatiana Kosmunina Venäjän presidentti Jedokimova ja Kirsta Kosonen Supon kireä ylitarkastaja Pilvi Varis leffan epäkiitollisimmassa roolissa. KUVAT: Tapio Tuomela Ypäjän Yllätys toipuu remonttirasi tuksesta ja vähemmän treenanneet pelasivat sulassa sovussa. Tiivistunnelmainen ja kiihkeästi kulkeva toimintajännäri todistaa, että myös Suomessa osataan jo tätä nykyä tehdä hyvin Hollywoodin lempigenreä. KaunistoVuorentausta sanoo, että turnauksella haluttiin houkutella paikalle uusia lentopalloharrastajia. Pääosissa: Samuli Edelmann, Martti Suosalo. Jos jotkut juonenkäänteet ovatkin joko epäloogisia tai muualta lainattuja, muutamat helpot ratkaisut eivät pudota kiihkeästi paikasta toiseen kirmaavaa kalmakasta piirileikkiä, joka laajenee kansainväliseksi terroristijahdiksi. Harrastajien Haihurrikaani laittoi nuorten Dream teamin koville ensimmäisessä pelissään. Vuonna 2011 valmistunutta Telkkasarjaakin ohjanneen Nurksen ei tarvitse ratkaisujaan hävetä, sillä Tappajan näköinen mies on on kaikin puolin kelpo vauhtijännäri. PellonPää Toimii isollakin kankaalla Leikkimielisessä lentopalloturnauksessa Suvi Salmen liikkeitä ja palloa pitivät silmällä verkolla Eerika Vieraankivi ja Elina Kauranen (oik.). Jussi u. Nuoret veivät lopulta ensimmäisen ottelun voiton niukasti. Ohjaus: Lauri Nurkse. Tv:stä tuttu Viktor Kärppä astuu valkokankaille tomerin askelin. Aikuisten kuntoliikuntapelailua on tiistaisin alkaen kello 19.30, hän kannustaa. Uusia kasvoja Pertunkaaressa näkyikin. Tasoituista annettiin joukkueen kokoonpanossa: mitä enemmän harrastusta takana, sitä pienempi joukkue. Roolin jo hyvin potkineessa tvsarjassa suvereenisti haltuun ottanut Samuli Edelmann on vallan erinomainen Viktor Kärppä, maaton mies ja Afaganistanin sodan veteraani, joka vasten tahtoaan imaistaan mukaan raatorikkaaseen piirileikkiin. helmikuuta 2016 Forssan lehti Päivän sana. Turnauksen voitti Milla and the boys. Yhteisellä Pelailulla oli myös positiivinen taka-ajatus. –?Esimerkiksi aikuisten päivävuoroon tiistaisin kello 10–12 ja perjantaisin kello 10.30–12 voi tulla mukaan vaikka heti. Hämärähommien erikoismies Viktor Kärppä tempaistaan vasten tahtoaan mukaan Venäjän presidentin salamurhahankkeeseen. Eniten sivummalla tilaa saavat Ville Haapasalo Aleksei-veljenä sekä Martti Suosalon suupaltti Korhonen, joka tykittää sarkasmiaan siihen tahtiin, että osa herjoista osuu väkisinkin maaliin. Luuk. FL ajassa 31 sunnuntaina 7. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Juurikin vuoden alussa leffakansaaa kivalla karaokekomediallaan Nuotin vierestä ilahduttanut ohjaaja Lauri Nurkse hyppää toimintatrillerigenreen, ja tekee sen kaikin puolin hyvällä otteella. Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Elävät kuvat Tappajan näköinen mies (Suomi, 2016). Joukkuessa pelasivat Milla Niemi, Eetu Niemi. Tappajan näköinen mies perustuu Matti Röngän Kärppä-romaaniin Tuliaiset Moskovasta ja sen ovat käsikirjoittaneet Mika Ripatti ja Seppo Vesiluoma. Bio-Kaari. ??. Mikko Holstikko ja Antti Arminen. 18: 31 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä
Juhani Hartikainen Lahdesta kertoo ei-poliittisten syiden houkutelleen häntä Tampereelle. asti 14 40 etusi 20 % Shell Forssa Sortohaank. –?Olen tullut hakemaan vinkkejä järjestötyöhön, kertoo kaupunginvaltuutettu Liisa Varjola Kouvolasta. 49 €/kk Johanna Uoti 040 861 0041 Kimmo Uoti 0400 532 698 Kymppi-Katto Kattavaa palvelua Juha Laaksonen 040 566 4095 Kimmo Uoti 0400 532 698 Minna Aaltonen 050 342 6610 Pia Oksa 050 313 8987 Pia Heidenstrauch-Harteva 040 528 2269 Heli Hieperi 050 313 8999 www.forssanlehti.fi IlmoIttaja on ystävämme! Teemme sinulle Ystävänpäiväviikon kunniaksi ”ystävällisen” tarjouksen. Kouvolan talvi on kulunut paikallispolitiikkaa puidessa, sillä valtuustossa sekä sdp:n että perussuomalaisten ryhmät ovat olleet eripuraisia. Sipilän yrittäjäasennetta tarvitaan, että saadaan asioita vietyä loppuun, kertoo Heidi Nordman Espoosta (vas.). rantakohde 1020€ /hlö Näe myös Rooma-Pompeiji-Napoli Hammerfest-Nordkapp 15.-20.8. Nordman ja Liisa Varjola osallistuivat lauantaina Keskustan politiikkaja toimintapäiviin Tampereella. Hartikaisen mukaan suurin globaali kriisi, pakolaistilanne, heijastuu jo hänen ammattiinsa asti. Viikonloppuna Tampereella taas puhutaan paitsi kuntaja maakuntatason asioista, myös Väyrysestä. Varjola ja Heidi Nordman Espoosta antavat hallitukselle hyvän välitodistuksen. Ei voi yhdistää toiseen tarjoukseen monsterit nEw york, Tokyo, TExas, nEw mExico norM. Tuttujen kesken on hauska vaihtaa siitä muutama sana, Keskustan Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen tiivistää Keskustan politiikkaja toimintapäivillä Tampereella lauantaina. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi Opastetut matkamme! Krakova-ZakopaneVarsova 19.-27.4. 35 € Mikko Pulliainen –?Puheet ovat Väyryseen menneet. 422 2438 www.forssanpoika.fi Forssan Poika Forssan Poika MIESTEN ASUSTEITA Kun hal uat pal vel ua! Saimme lisää Kaikki värifarkut -30% MIE S haukkaa maukkaat monsterit 9 90 LISÄTÄYT E ALK. 050 590 4696 (ajanvaraus aampupv:sin) irjasarin@gmail.com Mari puh. upea kiertomatka 985€ /hlö Irlanti Galway & Dublin 16.-20.5. 03 435 6055 • Avoinna Ma-la 11-21, su 12-21 Tarjous voimassa 3.-17.2.2016 noudettuna tai paikanpäällä nautittuna. Kurvisen mukaan turvapaikanhakijoiden tilanne on tällä hetkellä Suomenkin politiikassa ykkösasia. Kartanonkatu 4, Forssa Irja puh. 040 124 7155 (ajanvarauksella) kauneushoitolasalonsani@gmail.com Talvi-iholle: Kosteuttava ja hemmotteleva kasvohoito 45 € Vanhojen tanssit lähestyy... –?Meillä oli eduskuntaryhmän kokous. Varjola on kuitenkin tyytyväinen, että valtuutetut ovat päässeet sopuun sote-linjauk sesta. 1 ¤ 7 90 PERHE 16,80 NORMAAL I kotiPiZZa Forssa torikatu 1 (torilla), puh. Ehkä pakolaispolitiikkaan olisi pitänyt ottaa ryhtiä vähän aikaisemmin. 1. Piirin valmistamista Keskusta-pelikorteista tuli yllättävän kuuluisia, kun Paavo Väyrynen ilmoitti torstaina perustavansa oman puolueen: Ristikunkku lähti kävelemään. hyvä ohjelma 895€ /hlö Italian Sperlonga 6.-13.6. Palvelumaksu 5 €/varaus. 0500-223 000 MEILLÄ HUOLLETUIHIN AUTOIHIN AUTOASI AJOTURVA MAKSA HUOLTO JOUSTAVASTI AUTOASI Rahoitus mÄÄRÄAIKAIS-/VUOSIHUOLLOT (takuulla ja dokumentoituna) KATSASTUKSEEN VAADITTAVAT mITTAUKSET bENSIINI TAI ObD 15 € DIESEL 25 € DEfA/CALIx mOOTTORILÄmmITIN-/ AKKULATURI ASENNUKSET 3D OHjAUSKULmIEN TARKASTUS 55 € (sis. Viikon uutiseen Maukonen-Kärkkäinen suhtautuu rauhallisesti. Koskee uusia varauksia. –?Kyllä Keskustan väki tuntee Paavon ja tietää hänen tapansa. Pohjoinen jäämeri 865 € /hlö Porvoo-Loviisa-Kotka 22.-26.8. Elettiin pitkään hieman lintukodossa, eikä tajuttu kuinka laaja ongelma on, Haapaniemi pohtii. P. Kevään parhaat asennusajat varataan nyt – varmista itsellesi sopiva asennusaiKa edustajamme paiKalla prismaKesKuKsessa helmiKuun ajan • kattoremontit • ikkunaremontit • ulkoverhousremontit alk. asti avoinna joka päivä klo 21 max.1 tarjous/ asiakas Puh. 0500 223 000 Jokioistentie 220, Forssa www.autorace.fi Määräaikaishuollot Nelipyöräsuuntaukset Ilmastointihuollot Diagnostiikka Tuulilasit Rengaspalvelut autorace. –?Aluehallintouudistuksessa haluamme toimia Kymenlaaksona. Tietenkin alku on hankalaa, Peltonen pohtii. 03 422 4002 norm. 18€ Voimassa 14.2.2016 asti. FL-LM sunnuntaina 7. Määräaikaishuollot Nelipyöräsuuntaukset Ilmastointihuollot Diagnostiikka Tuulilasit Rengaspalvelut autorace. 1, Forssa p. 0500-223 000 MEILLÄ HUOLLETUIHIN AUTOIHIN AUTOASI AJOTURVA MAKSA HUOLTO JOUSTAVASTI AUTOASI Rahoitus Määräaikaishuollot Nelipyöräsuuntaukset Ilmastointihuollot Diagnostiikka Tuulilasit Rengaspalvelut autorace. Moni osallistuja ajattelee myös käytännön asioita. Viime viikolla myyntiin tullutta korttipakkaa myytiin jo ennakkotilauksina 500 kappaletta, ja Keskustan kenttäväen kokoontumisessakin menekki on ollut kovaa. Asioita on saatu kuoppaisesta alusta huolimatta eteenpäin. –?Seuraava Lahden lääkäriseuran kokous koskee pakolaislääketiedettä. 422 2438 www.forssanpoika.fi JOUSTOFARKKUJA 29,Forssa, Sibeliuksenk. Tilanne näkyy jo sairaaloissa ja terveyskeskusten vastaanotoilla. Ihan positiivisesti asiaan on minusta suhtauduttu. –?Veljeni ja hänen tyttärensä ovat olleet tämän yliopiston palveluksessa koko ikänsä, enkä ole koskaan käynyt tässä rakennuksessa. Soita ja kysy lisää ilmoitusmyynnistämme: Forssa, Sibeliuksenk. Usein kovat uutiset tulevat mielenkiintoiseen aikaan, ja näin kävi Väyrysenkin tapauksessa, kertoo ensimmäisen kauden kansanedustaja Antti Kurvinen Kauhavalta. Tutustu forte.fi -sivuilta. 12,50 kPl lisädippi 1 € www.konekoski.fi Lepistönkatu 9, FORSSA P. 0500-223 000 MEILLÄ HUOLLETUIHIN AUTOIHIN AUTOASI AJOTURVA MAKSA HUOLTO JOUSTAVASTI AUTOASI Rahoitus Määräaikaishuollot Nelipyöräsuuntaukset Ilmastointihuollot Diagnostiikka Tuulilasit Rengaspalvelut autorace. –?Kokonaisuutena Sipilä on pärjännyt hyvin. /pesu Henkilöauton paraspesu Hämeentie 45 Forssa Ostaessasi pienet makkaraperunat (4,-) saat toiset 3,tarjous voimassa 14.2. voimassa 13.2. 0500-223 000 MEILLÄ HUOLLETUIHIN AUTOIHIN AUTOASI AJOTURVA MAKSA HUOLTO JOUSTAVASTI AUTOASI Rahoitus JALKAHOITOLA IRENE 35v. Volyymiripset, aloitus 79 € Klassinen ripsienpidennys, aloitus 70 € Voimassa 29.2. 1. Tarj. helmikuuta 2016 Forssan lehti 32. paljon ohjelmaa 830€ /hlö Hintoihin sisältyy kuljetukset Ypäjä-Jokioinen-Forssa. P. 0500-223 000 MEILLÄ HUOLLETUIHIN AUTOIHIN AUTOASI AJOTURVA MAKSA HUOLTO JOUSTAVASTI AUTOASI Rahoitus Määräaikaishuollot Nelipyöräsuuntaukset Ilmastointihuollot Diagnostiikka Tuulilasit Rengaspalvelut autorace. Piirin varainhankintaryhmässä pelikortteja ideoinut Teijo Peltonen Karstulasta toivoo puolueelta nopeampaa päätöksentekoa: –?Ideoita on ollut paljon, mutta uudistuksia pitäisi tehdä rohkeammin. Puh. asti KädeT: omaan kynteen kestolakkaus alk. KUVA: Annina Mannila Puheissa Paavo ja (muut) pakolaiset Keskusta-aktiivien kärsivällisyys kestää, vaikka hallituksen alkutaival onkin ollut vaikea. 010 322 2302 Ma-pe 8-17, la 9-14 • edistynyt AM/FM viritin digitaaliprosessorilla • laadukkaat kaiuttimet ja 40 W vahvistin • säänkestävä laitekotelo suojaa esimerkiksi kytkettyä mp3-soitinta säältä ja muilta ympäristötekijöiltä • soveltuva akku M12 / M14 / M18 / M28 / V18 / V28 / PBD3000-akuilla ja vaihtovirralla • iskuvaimennettu ABS-polymeeripinta ja teräsrunko kestävät erinomaisesti vaativissa työmaaoloissa • toimitetaan ilman akkua ja laturia Varastossa oleVat tuotteet tarjoushinnoin 169,(225,-) raDIo soItIN 12-28V C12-28 DCr Helokki Terveyskauppa Terveys Tieto Nopea apu nivelille! Torikatu 10, Frs • 03 435 5544 • ma-pe 9-17.15, la 9-14 Tapulikuja 6, Frs • 03 435 5545 • ma-pe 10-19, la 9-16 23,90 Nivel Active 60 tabl. Kyllä Väyrynen yllätti niin omat kuin vieraatkin. Hartikainen ja keskustelukumppani Pauli Haapaniemi Ikaalisista toivovat, että hallitus vetäisi pakolaiskriisissä hieman tiukempaa linjaa. alustanivelien tarkastus/etuaurauksen säätö) TUULILASI VAIHDOT TALVITARjOUKSET 2016 moottorin ja päästöjen puhdistukseen meiltä, bensiini ja diesel