Oksjärvellä koettiin 60-luvun lopulla rapuruton tuhoisat vaikutukset. Kaupunginjohtajan viran hakuaika päättyy maanantaina Nobel avuksi Kolumbian rauhantielle Kiertueelle lähtevä Jaana Pöllänen oli vähällä sairastua vakavasti UUtiset 3 UUtiset 10 LaUaNtai 12 aJassa 22 . Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat perjantaina Helsingissä aiejulistuksen maiden kahdenvälisen puolustusyhteistyön lisäämisestä ja syventämisestä. Oksjärven suojeluyhdistys muistuttaakin näin ravustuskauden loppupuolella keinoista, joilla rapuruton leviämistä voidaan ehkäistä. Rikottavana on 313 toiston ME. urheilu 14 • Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work kertoo Yhdysvaltojen olevan huolissaan Venäjän käytöksestä Natoon kuulumattomia Ruotsia ja Suomea kohtaan. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi lauantai 8.10.2016 • N:o 271 LOUNais-HämeeN maaKUNNaLLiNeN ääNeNKaNNattaJa | PeRUstettU VUONNa 1917 | www.fORssaNLeHti.fi. Hänen mukaansa Suomi on Naton edistynyt kumppani. uutiset 2 Rapurutolle stop viimeiseen asti eino Kujala Oksjärven suojeluyhdistyksestä muistuttaa ravustajia desinfioimaan mertansa aina, jos ne vie järvestä toiseen. • Hän ei ota suoraan kantaa siihen, auttaisiko USA Suomea mahdollisessa sotatilanteessa. . Oksjärvellä ravustuskausi on nyt ohi, mutta mikäli aikoo ravustaa toisella järvellä, on suojeluyhdistyksen muistutuksissa arvokasta tietoa. KUVa: tapio tuomela sodan trauma isältä tyttärelle 314, tai vielä vähän yli • Mikko Lehtimäki käy Lahdessa Jari Lammen hurjan sotilasmaastavetoennätyksen kimppuun. Jokirapu katosi järveltä, ja tilalle istutettiin täplärapua. uutiset 8 Usa on huolissaan Venäjän käytöksestä Tapio Tuomela • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
Rehevöitymisen taustalla ovat vuosikymmenten takaiset tapahtumat, kuten soiden ojitukset, ojien perkaukset, metsien avohakkuut sekä 1960–1980-luvuille ominainen lannoitustapa. Mäkelän tekemä Oksjärven kunnostusja hoitosuunnitelma ulottuu vuoteen 2021 saakka. FL Lähivuodet ratkaisevia Tammelan Oksjärvelle . Jotta rehevöItymIskehItys saataisiin pysähtymään, olisi tärkeää saada Oksjärven ulkoisen kuormituksen minimointi ja valuma-alueen muutosten seuranta jatkuvaksi toiminnaksi. Näin rehevöitymisuhka saataisiin torjuttua, jos vain tahtoa kiintoaineen, ravinteiden, humuksen ja happamuuden eliminointiin riittää. lokakuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Kalkkikiveä tuotiin Sipoosta tätä varten yhteensä 34 tonnia, Tuomo Mäkelä kertoo. Toimenpiteiden vaikutuskin pystytään usein toteamaan vasta, kun aikaa on jo hieman kulunut. Järvi on hyvin monimutkainen ekologinen yhteisö, jonka käyttäytymistä ei pysty ennakoimaan, Mäkelä toteaa. Ennen lannoitteita laitettiin peltoihin melkeinpä niin paljon, kuin sinne mahtui. Tämän vuoksi on tärkeää, että kalkkikivi oli nimenomaan karkeaa. Nina Airisto Tammela Sopivan karhean kalkkikiven perässä piti mennä Sipooseen asti. Peltojen typpija fosforikuormitus ovat puolestaan olleet rehevöitymisen laukaisevia tekijöitä. –?Tuolloin metsiäkin lannoitettiin, mitä nykyisin ei juurikaan tehdä Oksjärven valuma-alueella. KUVAT: Tapio Tuomela Uutiset lauantaina 8. Myös riittävien suojakaistojen jättäminen ojiin on tärkeää. Toimivaksi käytännöksi pitäisi saada jatkuva yhteistyö sekä ennakoiva lähestymistapa järven alueella ja valuma-alueella tapahtuvan toiminnan toteuttamiseen. Peltoja lannoitettiin todella voimakkaasti, kun se nykyisin on tarkkaan säädeltyä toimintaa. . Näin on myös kalkkikivisuodattimen kohdalla. Nyt rekkalastillinen 50–150 millimetrin kokoista kalkkikiveä on jo paikoillaan Oksjärveen laskevassa Saarisuonojan laskeuma-altaassa. Kalkkikivisuodatin on yksi mainituista toimenpiteistä, joilla järven tilaa pyritään varjelemaan ja parantamaan. Mäkelä huomauttaa, että Tammelan kunnalla ja muilla Oksjärven alueen maanomistajilla on merkittävä vaikutus siihen, hyväksytäänkö järven kunnostustoimenpiteet. Oksjärven pH-arvo oli ainakin mittaushetkellä suhteellisen hyvällä tasolla. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. –?Tämä on kalkkikivisuodatin. Mäkelän opinnäytetyön mukaan suurimmat Oksjärven kuormittajat ovat ympäröiviltä soilta ja metsistä tuleva humus, kiintoaine ja happamuus. Oksjärveen laskevaan Saarisuonojaan tehtiin laskeuma-allas vuonna 2014. Humus, kiintoaine ja happamuus Oksjärven suurimmat kuormittajat. Nyt maltillinen lannoitus pelto-ojien läheisyydessä on tärkeää, jotta järven kuormitusta voidaan minimoida. Altaan tehtävänä on pidättää kiintoaineita kulkemasta järveen saakka, kertoo Oksjärven suojeluyhdistyksen hallituksen jäsenenä istuva ja järvelle kunnostusja hoitosuunnitelman tehnyt Tuomo Mäkelä. Uusia keinojakin sekä järven että sen valuma-alueen kunnostamiseksi on hyvä kartoittaa myös jatkossa. –?Käytännössä vasta seuranta tulee näyttämään, miten kalkkikivisuodatin toimii. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Yleisesti ottaen Oksajärven veden tila ei ole ongelmallinen, mutta tutkimustulosteni perusteella järven rehevöityminen on kuitenkin viimeisten 10–15 vuoden aikana käytännössä kiihtynyt, Oksjärven suojeluyhdistyksen hallituksen jäsenenäkin istuva Mäkelä sanoo. Idea kalkkIkIvIsuodattImen rakenta miseen tuli Mäkelän ympäristöteknologian opinnäytetyökseen tekemästä Tammelan Oksjärven kunnostusja hoitosuunnitelmasta. –?Vesi virtaa kalkkikiven läpi, ei yli, ja samalla kalkki neutraloi vedestä happamuutta. –?Maanomistajat ovat kyllä olleet hyvin suopeita Oksjärven kunnostustoimenpiteille, Mäkelä kiittelee. Sen sijaan, että hakkuualueelta kaadetaan pois kaikki ravinteita ja vettä kuluttavat puut, puunkorjuu voitaisiin Mäkelän mukaan tehdä vanhan ajan tyyliin kaataen kerralla vain osa puista pois. Lisäksi metsien hakkuut voitaisiin toteuttaa toisin, enemmän järveä huomioivalla tavalla. Järven erilaiset kunnostusja hoitotoimenpiteet on tälle ajalle tarkkaan suunniteltu ja aikataulutettu, mutta lopulta toimenpiteiden toteuttaminen riippuu kyseisellä hetkellä rahasta ja henkilöresursseista
Oksjärveen laskevaan Saarisuonojaan tehtiin laskeuma-allas vuonna 2014. Lisäksi poliisi haluaa torjua ja paljastaa harmaata taloutta sekä kuljetusalaan liittyvää rikollisuutta.Tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Hakijat ovat KTM, ekonomi, toimitusjohtaja Kimmo Hietala Vantaalta, yhteiskuntatieteiden maisteri, Kosken kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Kaarinasta, varatuomari, toimitusjohtaja Taneli Saari Vantaalta, FM, vanhempi lehtori, yrityskonsultti Pertti Widén Turusta ja FM, johtaja Hannu Wuorela Kaarinasta. Nykyisin Oksjärvessä asustaa täplärapuja, joita järveen aikoinaan istutettiin. Summa on 0,3 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana viime vuonna. Osana rapuruton ennaltaehkäisyä ravustajien pitääkin olla tarkkana, mikäli ravustavat useissa vesistöissä. Siinä missä täpläravut ovat osittain vastustuskykyisiä rapurutolle, ne voivat kuitenkin kantaa tautia. Jokirapu taas on vaarantunut laji, jota pyritään suojelemaan rapurutolta. Valvonnassa kiinnitetään erityisesti huomiota kuljettajien ajosekä lepoaikojen noudattamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon. Harmillisesti moni ottaa hyödyn ravustamisesta, mutta ei täytä velvollisuuksiaan. Kujala muistuttaa Oksjärven ravustajia myös mertojen desinfioinnista, mikäli aikomuksena on ravustaa samoilla merroilla toisella järvellä. Tähän mennessä tehtävä on kiinnostanut viittä hakijaa. Altaan tehtävänä on pidättää kiintoaineita kulkemasta järveen saakka, kertoo Oksjärven suojeluyhdistyksen hallituksen jäsenenä istuva ja järvelle kunnostusja hoitosuunnitelman tehnyt Tuomo Mäkelä. –?Jokirapua oli järvessä viimeisen kerran vuonna 1967. Forssan maksuosuudet Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymälle sosiaalipalveluiden kuluissa tulevat ylittymään kuntayhtymän laatiman katsauksen mukaan noin 140?000 eurolla. Euroopan rauhaninstituutin tehtävänä on tukea EU:n rauhanvälitystoimintaa. Yhteensä sosiaalija terveyspalveluiden ylitysennuste on noin 0,5 miljoonaa euroa. Selityksenä on kiinteistöveron nosto. Instituutti on riippumaton EU:n muista toimielimistä. Desinfiointimenetelmäksi käy vähintään 10 minuutin keittäminen, 30 minuutin väkiviinakäsittely, 5–6 tunnin täydellinen kuivaaminen saunassa 60–80 asteen lämpötilassa tai 30 minuutin käsittely neljäprosenttisessa formaliiniliuoksessa. Tehoratsialla halutaan parantaa liikenneturvallisuutta. Kahdeksan kuukauden aikana kulut ovat kasvaneet viidellä prosentilla eli 77?000 eurolla viime vuoden vertailujaksoon verrattaessa. Henkilöstöpuolella merkille pantavaa on poissaolokulujen kasvu. –?Desinfoinnin tärkeyttä ei välttämättä sisäistetä. Maksuvalmiutta tarkasteltaessa kaupungin kassa riittää 13,7 päivän menoihin. KUVAT: Tapio Tuomela Nina Airisto Tammela Aikoinaan Oksjärvi oli mainio rapujärvi, jopa yksi parhaista Lounais-Hämeessä, sanoo 60 vuoden kokemuksella Oksjärvellä pienestä pojasta saakka ravustanut Eino Kujala. lokakuuta 2016 Forssan lehti. Jaakko Leinonen Forssa Forssan kaupunginjohtajan viran haussa on käsillä loppukiri. Merrat ovat läheisessä kosketuksessa rapuihin ja siksi niiden huolellinen desinfiointi on tarpeen aina, jos mertoja on välttämätöntä siirtää järvestä toiseen. Huono uutinen on se, että kunnallisverotilityksiin odotetaan 0,5 prosentin pudotusta ja yhteisöverotilityksiin 8,2 prosentin pudotusta viime vuoden tasosta. Rapuja ei esimerkiksi saa siirtää järvestä toiseen eikä lyhytaikaisestikaan säilyttää muussa kuin pyyntivesistössään. Syyskuun tilitys on parantanut kumulatiivisen verotulojen kasvun noin yhteen prosenttiin. Haavisto seuraa tehtävässä YK:n Syyrialähettilästä Staffan de Misturaa. –?Haaviston nimitys Euroopan rauhaninstituutin johtokunnan puheenjohtajaksi on erinomainen asia ja samalla tunnustus Suomen pitkäjänteiselle rauhanvälitystyölle, kommentoi ulkoministeri Timo Soini (ps.) asiaa tiedotteessa. Alijäämä on pienempi kuin talousarviossa on ennustettu. FL Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) on nimitetty Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi. Jaakko Leinonen Forssa Forssan kaupunki on tekemässä tältä vuodelta elokuun loppuun ulottuvan osavuosikatsauksen mukaan 0,5–0,8 miljoonaa euroa alijäämäisen tuloksen. Kaupunginjohtajan valinnan tekee kaupunginvaltuusto. Ensi maanantaina kaupunginhallitus saa nähtäväkseen hakemukset tuoreeltaan. Lisäksi poliisi valvoo, ovatko kuormat oikein varmistettu. Verotilityksiä on elokuun loppuun mennessä kaupungille kertynyt 41,2 miljoonaa euroa. Maksuvalmius on riittävä, koska kaupungilla on käytössään kuntatodistusohjelma, jolla saadaan nopeasti rahaa käyttöön jos tarve vaatii. Rapurutto teki ikävän tehtävänsä. Vuonna 1968 järvi oli jo täysin tyhjä. Ravustuskausi on ohi Oksjärvellä Poliisi syynää raskasta liikennettä Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa ensi viikolla maanantaista sunnuntaihin, kertoo Poliisihallitus. Hän on ollut aiemmin muun muassa kehitysministeri. Muidenkaan kalastusvälineiden desinfiointia ei sovi unohtaa, erityisesti jos siirrytään kalastamaan tiedossa olevalta rapuruttoalueelta suoraan jokirapuvesiin. STT Forssan alijäämä jää pelättyä pienemmäksi Elokuun lopun tilanteen valossa alijäämää kertyy tältä vuodelta 0,5-0,8 miljoonaa euroa. Haavisto toimii Suomessa myös ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustajana. STT Haavisto Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtajaksi 3 lauantaina 8. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri esitti syyskuun lopussa, että kaupungin maksuosuutta lisättäisiin 352?000 eurolla. Hakuaika päättyy ensi maanantaina kello 15. Forssalla oli lainaa elokuun lopussa 30 miljoonaa euroa eli 1?729 euroa asukasta kohden. Forssaa johtanut Sami Sulkko aloittaa työt Riihimäen kaupunginjohtajana myös ensi maanantaina. FL Kaupunginjohtajan viranhaussa loppukiri Perjantaihin iltapäivään mennessä ilmaantunut viisi hakijaa. Kaupunginjohtajan valintaa valmistelevaan työryhmään kuuluu kaupunginhallituksen lisäksi valtuuston puheenjohtajisto sekä edustujat vihreistä ja kristillisdemokraateista
Etenkään, kun samaan aikaan myös Viro syyttää Venäjää alueloukkauksista. Tällaiset Suomen ilmavoimien Hornetit kävivät tunnistamassa venäläishävittäjät. 40 vuoden takaa Mielipide lauantaina 8. Ihmettelimme rynnäkköä kotojärvelle. Ilmatilaloukkauksia on vaikea kuvitella sattumiksi tai vahingoiksi. 60 vuoden takaa Ilmatilaloukkaukset eivät ole sattumia P uolustusvoimien mukaan venäläiset hävittäjät loukkasivat Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla torstaina kahteen kertaan. Todennäköisesti Venäjällä aiejulistus nähdään Suomen lähentymiseksi kohti Naton jäsenyyttä. Toissa viiKolla järvenselkä täyttyi poikkeuksellisesti verkottajien lipuista. KUVA: Kimmo Penttinen koLuMnI Kai Linnilä n ostettuamme veneeseen yhdeksännen lahnan totesimme, että liikkuminen ulkoilmassa raskaan työpäivän jälkeen on sinällään terveellistä. Tiedot Tammelan järviltä muistuttavat kokemuksiamme. Palopäällikkö-vsspäälikkö Kauko Kuja arveli, että vielä kesken olevat kyntö ovat vähentäneet kurssilaisten määrää. 10. Turmeleeko ulkoilumme merikotkan haiman insuliinia tuottavia soluja. Luonnonkauneus vaikuttaa psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, koska esteettiset elämykset, puut, heidän vihreytensä tempaavat ihmispolon stressin kurimuksesta. Liput häipyivät viikon aikana. Viron mukaan Venäjän hävittäjä loukkasi sen ilmatilaa torstain ja perjantain välisenä yönä – samanlaisella Su-27-hävittäjällä. Suomalaiset asiantuntijatkaan eivät perjantaina olleet halukkaita spekuloimaan sitä, mistä oikeastaan on kyse. Kesken kaiken venevalkamamme ohitti soutaja – vastarannan vapaa-ajan asuja – joka kertoi kalakalenterin luvanneen rajuja saaliita. Kun muutimme maalle nelisenkymmentä vuotta sitten, maassamme kuoriutui ainoastaan neljä poikasta. Eikä aikaakaan, kun komeat siivet levittäytyvät järven selälle. vuosiKaudeT olen vaiennut ilmiöstä Haliæetus albicilla. Iltajuhla oli Pertun Pirtissä, jonne saapui yleisöä aivan salin täydeltä. Kilpailut muodostuivat erittäin tasaväkisiksi, näyttely oli mielenkiintoinen ja myös yleisömenestys, varsinkin iltajuhlassa sunnuntaina, erinomainen. Kalavasussa potki yhdeksän lahnaa mutta ei yhtään kuhaa. Olemme teurastaneet lahnoja veneessä ja heittäneet vainajat veteen. Nykyisin lukumäärä on lähes viisisataa. Tämän KaiKen olimme kalastajakaverini Realismin kanssa kuulleet Tv1:n aamuohjelmasta. Vanhan säännön mukaan saamme kuutta lahnaa kohden aina vähintään kaksi kuhaa. monien sairauKsien mies, kalakaverini Realismi miettii keinoruokintamme riskitekijöitä. Mennyt kalastuskausi Painiolla on kuhasaaliiden kannalta katastrofi. Realismi totesi, ettemme varmaan vastedeskään hanki saalistuskombinaatillemme kalakalenteria. Historiallisten maakuntien, Hämeen, VarsinaisSuomen ja Uudenmaan rajalla voimme tyynesti todeta, ettei maistu. Linnulla on vihollinen, petoja kyttäävä suomalainen. KoKonaan eri asia on, mistä syystä Venäjä lähettelee tällaisia viestejä Suomelle, ja mihin se viesteillään oikeastaan pyrkii. Samaa alleviivasi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.), jonka mukaan on poikkeuksellista, että kyseessä oli kaksi hävittäjää saman päivän aikana. Tervehdyspuheen piti kerhoneuvoja Jalo Vieraankivi, minkä jälkeen seurasi nuorten esityksiä. Aiheuttaako rasvainen lahna pienokaiselle vaaran sairastua nuoruusiän diabetekseen. Samanlaisia juttuja kertoivat eilen ystäväni länsirannikon vesiltä. Humus ja savi maustavat Painion lahnan niin, että vain savu voi tuoksun tainnuttaa. Somerniemellä saatiin oppia suojaväistöstä FORSSAN LEHTI 8.10.1976 Somerniemeläisten valmius katastrofien ja siihen verrattavien varalle kasvaa eilen ja tänään pidettävän väestönsuojelukurssin myötä jälleen yhden pykälän. Ulkoministeri Timo Soinin (ps.) mukaan Suomi suhtautuu vakavasti alueensa koskemattomuuteen ja alueloukkauksiin. Ilmavoimien Hornetit tunnistivat ja kuvasivat molemmat hävittäjät Suomenlahdella. Optimisteilla oli varmaan yhtä tyhjät verkot kuin meillä. Turvallisuusympäristö on nyt sellaisessa asennossa, jossa se ei ole läpi aikojen ollut.” Tämäntyyppisillä arvioilla on kovin vähän informaatioarvoa. Juhlapuheen piti kunnansihteeri Svante Tehi. Kursseille osallistuu kunnan vs-keskuksen, sen alalohkojen ja mm. Venäjän provokaatioksikin tulkitusta ilmatilaloukkauksesta huolimatta Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat perjantaina puolustusyhteistyötä koskevan aiejulistuksen. Ensimmäisenä päivänä heistä oli paikalla runsaat puolet. Sukellus ja nousu korkeuksiin. Keinoruokintaa Aiheuttaako rasvainen lahna pienokaiselle vaaran sairastua nuoruusiän diabetekseen. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva esimerkiksi arvioi (IS 7.10) mahdollisimman ympäripyöreästi, että ”tämä on heijastumaa siitä, mitä Itämeren piirissä on ylipäätään nyt menossa. on joKa tapauksessa selvää, että Suomi suhtautuu vakavasti aggressiivisen suunnan omaksuneen suurvallan tekemiin ilmatilaloukkauksiin. Loppumattomiin ei savukalaakaan voi nauttia. 2016 Ypäjän Maatalouskerhoyhdistyksen syysjuhla FORSSAN LEHTI 9.10.1956 Ypäjän Maatalouskerhoyhdistys vietti lauantaina ja sunnuntaina syysjuhliaan, joiden yhteyteen oli järjestetty myös näyttely sekä erilaisia työja taitokilpailuja. lahna on hämäläisten maakuntakala. poliisin edustajia. Ehkä, ehkä ei. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Se tuskin miellyttää Kremliä. Pääkirjoitus Forssa 8. Lintutieteilijöiden mukaan aikuiset syövät lintuja ja pieniä nisäkkäitä, mutta poikanen on ahne kalalle. Suomi vaatii tapahtuneesta selvitystä Venäjältä. lokakuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Kursseille oli kutsuttu yli 40 henkilöä. Vastausta Venäjältä ei välttämättä tule, sillä maalla ei ole ollut tapana selitellä tekemisiään. Perjantain aikana arvuuteltiin, liittyvätkö alueloukkaukset jotenkin Yhdysvaltojen, Pohjoismaiden ja Baltian puolustusyhteistyökokous, joka on käynnissä Suomessa. Painiolla pesii pariskunta, joka on kasvattanut tänä vuonna poikasen. Puheen aiheena oli maatalouskerhotyön merkitys maaltapaon ehkäisijänä. Somerniemellä pidetään nyt tiettävästi ensimmäisenä koko Lounais-Hämeen vss-kurssia, jonka pääaiheena on suojaväestösuunnittelun toteutuminen. Perjantaisten mediatietojen mukaan Venäjä olisi kiistänyt ilmatilaloukkaukset tuoreeltaan. Luontoliikunta on ihanteellisin tapa edistää terveyttä ja hyvinvointia. Siksi olen arastellut puhua ilmiöstä. Kirjoittaja on somerniemeläinen kustantaja ja tietokirjailija
Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Tämä on hölmöläistarina, sillä IPR -investointi syntyy työstä, jonka puutteesta valtio maksaa yli 6 miljardin vuosikulut! Tästä syystä aineeton investointi on itsemurha myös palkkajohtajille. nöyrä • Muistaakohan Penttilän Mika että maanantaina viimeinen päivä hakea kaupunginjohtajaksi! Minä Ja sata Muuta • Pieni kyläkoulu lähellä on lapselle paras. Brandfinance arvosti joulupukin arvokkaaksi. Lännen Median osakaslehdet ovat Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa, Turun Sanomat, Hämeen Sanomat sekä Forssan Lehti. Syynä on osaamisvaje virkaja poliittisissa koneistoissa. Numero 173172 Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Ministeri Anne Bernerin johdolla on keväällä päätetty yhteensä noin kolmen miljardin euron investointiohjelmasta, joka tuo työtä ja elinvoimaa koko Suomeen. Sitä tavoitetta hallitus edelleen tavoittelee, ja annan siihen täyden tukeni. Tilastokeskuksen mukaan työllisiä oli elokuussa 27?000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vuoden alusta lähtien työttömyysetuuksia voidaan käyttää palkkatuen ja starttirahan rahoittamiseen. Tämä avaa noin 10 000 työttömälle työmahdollisuuden. Raha vei pääomistuksen Kiinaan. Uudessa maailmantaloudessa brändeihin, patentteihin tai tekijänoikeuksiin investointi on työllisyyden elinehto. Arvostan sinua. Tekevätkö jakajat vuorotyötä. Ongelmaa vaietaan kuoliaaksi, koska asiakas on valtion kanssa aina väärässä. Muistetaan. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. JO nyt päätetyn työllisyyspaketin tavoitteena on tukea työllisyyttä, kasvua ja aloittavaa yrittäjyyttä. Itse toivoisin, että työttömille suunnattuun osaamisen uusiutumiseen ja koulutukseen voisimme suunnata suunniteltua enemmän varoja. Mikäli haluamme turvata hyvinvointivaltiolle kuuluvat yhteiskunnalliset palvelut myös tulevaisuudessa, työllisyystilanteen parantaminen on siihen ainoa lääke. Suomen ongelma alkoi jo viime lamassa, kun yritysten taseet tyhjennettiin valtiotalouden virheiden paikkaamiseen. Suomi on neuvoton, kun osaamisesta pitää luoda tuotantotaloutta. Martti talJa kansanedustaja (kesk.) Työelämäja tasa-arvovaliokunnan jäsen Työllisyyspolitiikka nähtävä kokonaisuutena • 70-luvulla kommunismin ja Neuvostoliiton arvostelijoita syytettiin fasismista. lokakuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. erkki PuuMalainen toimitusjohtaja Poptori Oy Suomi ulkona brändilistauksessa Brändin luominen on monen vuoden investointi työhön. erityishuOMiOta on kiinnitetty nuorten työllisyyteen. Lahden eteläisen kehätien toteutuminen on yksi tällä vaalikaudella alkavista hankkeista. Pitkät kuljetukset, meluisa iso koulu pahasta. Julkinen keskustelu hallituksen työllistämistoimista pyörii valitettavan usein vain työttömyysetuuksiin kohdistuvien toimenpiteiden ympärillä. Hyvä mielipide 7.10. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Muutokset lisäävät työttömyysturvan joustoa. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Lahtelainen innovaatio Matkalla duuniin -nettipalvelu auttaa nuoriamme löytämään hänelle sopivan työn. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 H allituksen yksi ehkä merkittävimmistä tavoitteista on luoda 110”000 uutta työpaikkaa ja nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Eikö siihen valittu kylän parhaat kyvyt. JOs aineettOMan varallisuuden voisi kirjata taseeseen viranomaisten hyväksymänä soliditeettina, Suomi ja sen yritykset rikastuisivat yhdessä yössä ja verotulomme kasvaisivat. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Pankki ei voi lainata ilman vakuutta ja valtion erityisluottolaitokset pitävät riskinä myöntää aineettomalle investoinnille omaisuusarvoa ja takausta. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Niissä tarvitaan vakaata rahoitusta ja siltoja yli synkän virran. Myös biOtalOuden saralla on avautumassa monia uusia mahdollisuuksia. Suomea kehitetään kilpailukykyiseksi toimintaympäristöksi metsiin perustuvalle liiketoiminnalle. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. kitisiJä S uomalaista itsetuntoa lytätään, vaikka osaamisemme on maailman huippua. kuuden aikoihin illalla. Nyt ulkomaiset yritykset saavat veroedut kuluvähennyksinä. Orastavat merkit paremmasta Suomen talousja työllisyystilanteesta jatkuvat. Lyhyet Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Brändin luominen on monen vuoden investointi työhön. Hiljattain julkaistun työja elinkeinoministeriön katsauksen mukaan työttömyys laski elokuussa edelleen. He joutuisivat viemään työkuluja tappiona useamman tilikauden yli ja uhraamaan bonukset tai jopa työpaikkansa. Elokuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli 4200 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. On muistettava, että tavoite työllisyysasteen nostamiseksi on toimenpiteiden kokonaisuus, johon sisältyy runsaasti eri osia. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Säästöäkö. Tämä tukisi osaamisen päivittymistä rakenneuudistuksen mukaisille alueille. Hallitus varaa ensivuodelle 14,5 miljoonaa euroa nuorten aikuisten osaamisohjelmaan, etsivään nuorisotyöhön sekä yrityspajatoimintaan. Luonnonvaratalouden määrärahoilla luodaan edellytyksiä luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvalle kilpailukykyiselle liiketoiminnalle. Lännen Media on Alma Median, TSYhtymän, I-Medioiden, Kaleva Oy:n, Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy:n, Hämeen Sanomat Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n maakuntalehtien yhteinen toimituksellisen sisällön tuotantoyhtiö. 26,25 e/kk Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Suomi on EU:n heikoimmin kasvava talous. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. Sama rintama syyttää nyt rasismista. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. 03-4155 610. 12,09 e/kk DIGI + PRINTTI alk. Björn Ulvaeus ja Benny Andesson hioivat Abbabrändiä 10 vuotta, H&M ja Ikea kymmeniä vuosia. asiaa seurannut • Muistathan, Turkka, ettei arvostusta pyytämällä saa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Supercell hukkasi kahdeksan miljoonaa erehdykseen, mutta ulkomaisen pääoman usko kesti. Jätteiden uusiokäytössä Lahti ja alueen korkeakoulut ovat tärkeä osa uusien innovaatioiden kehittämisessä. Joulupukin sisältötuoteperheen vientiin panostaminen kolmen ministeriön Creafin-ohjelman innostamana oli meille valtava tuho rahoituksen katkettua onnistumisestamme huolimatta. Rahaa on osoitettu niin infran korjausvelkaan kuin uusiin kiinteiden ja langattomien tietoliikenneyhteyksien rakentamiseen ja kehittämiseen. brändi luodaan uskolla visioon yritysten ja erehdysten kautta. Erityisesti ulkomaankauppa lisää kansallisia mahdollisuuksiamme huolehtia vähäosaisista. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 5707432 Toimitussihteerit klo 13 jälkeen 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. ei vOi yMMärtää • Forssalla ei paljoa toivoa, kun kehittämisyhtiön hallituksellakin pallo hukassa (FL 5.10.). Missä näkeMys • Sitä sopii kysyä, miksi ei puututtu banderolliin 24.9.. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen 050-3426610 Heini Lauren 040-5282269 Pia Oksa 050-3138987 Heli Hieperi 050-3138999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 e 6 kk 140 e 3 kk 71 e 2 kk 48 e DIGILEHTI alk. JOs MilJardin idea vaatii miljoonan investoinnin, sitä ei voi toteuttaa suomalaisomistukseen. 5 lauantaina 8. tiellä taistOJen • Päiväposti Vieremässä nykyään n. Sen päättäjät eivät tunnu tietävän, mistä moderni työ ja tuottavuus syntyvät. Työttömyysturva tukisi jatkossa työn löytämistä ja yrittäjäksi ryhtymistä
FL Oikaisu Letkun Puodin uusi myymälänhoitaja on Päivi Leino eikä Päivi Laine kuten perjantaisessa Forssan Lehdessä uutisoitiin. ESITTELYSSÄ SUNNUNTAINA 09.10.2016 www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, Forssa 03 436 1130 RT TAMMELA VANHATIE 7 AS 8 KLO 12.00 – 12.20 1 h, kk, sauna, 38 m² Tule asumaan hyvähenkiseen taloyhtiöön Tammelan Kuikkaan. 10-15, su 9.10. EK:n puheenjohtajan paikalla on aiemmin ollut teollisuuden edustajia. krs koti. Nainen oli ollut ratsastamassa Saharannantiellä. 4.100 €. Heti vapaa . Porin suunnasta tullut kuorma-auto oli matkalla pääkaupunkiseudulle, kun kuorma-auton perässä ajanut Hacklin huomasi kuorma-auton tavaratilasta tulevan savua. Maatilalla työskennellyt maatalouslomittaja havaitsi liekit ja sai sammutettua palon. Palo tavaratilassa oli syttynyt, koska tavaratilassa ollut hitsauslaite oli ollut jostain syystä päällä ja purkanut hehkuvaa hitsauslankaa tavaratilaan sen saadessa maata kuorma-auton rakenteista. FL uutiset lauantaina 8. Koira aiheutti kalabaliikin Loimaalla Irrallaan kulkenut aggressiivinen koira aiheutti vahinkoa Loimaalla torstaina. osittain hirsirunkoinen talo on saanut täysin uuden elämän. Malin kehuu jokioislaismiehen aloitteellisuutta ja sitä, ettei kuorma-auton suljettua tavaratilaa avattu, vaan palomiehet pääsivät avaamaan tilan ja sammuttamaan palon tehokkaasti vedellä. Vuokrattu 30.11. 68.500 € + laina n. Koira oli kuitenkin seurannut naishenkilöä heidän kotipihalleen. FL 10-tiellä varauduttiin suuronnettomuuteen Navetta yritettiin polttaa Somerolla Poliisi on ottanut kiinni somerolaismiehen, joka on esitutkinnassa tunnustanut sytyttäneensä torstaiaamuna Somerolla Kimalantiellä navettarakennuksen rehutilassa olevan kutteripurukuivikkeen palamaan. asti. Tarjousta ei voi yhdistää muihin etuihin. RENKAANVAIHTO € määräaikaishuollon yhteydessä RENKAANVAIHTO ALK. 2008 lähes kokonaan remontoitu saunallinen yksiö. Poliisi otti miehen kiinni vielä torstain aikana ja hän myönsi teon. FL Mopoilija tuhdissa humalassa Forssassa Poliisi sai torstai-iltana kello 19.25 hätäkeskukselta ilmoituksen mopoilijasta, joka oli kaatunut Forssassa Linikkalankadulla. Kuorma-auto pysyi palosta huolimatta ajokelpoisena. Hp. Kauppoja ja koulu välittömässä läheisyydessä. Jos navettarakennus olisi syttynyt palamaan, vahingot olisivat olleet huomattavat. CO2-päästöt alk. Vedellä päästiin nopeasti laskemaan myös kaasupullojen lämpötilaa. Pelastuslaitos teki palosta suurhälytyksen, koska kuorma-auton tavaratilassa oli nestekaasu-, asetyleenihappi ja suojakaasupulloja. Hp. Hevonen oli naisen mukaan pillastunut, mutta oli pysynyt ratsastajan hallinnassa. B* KT FORSSA RAJAKATU 9 A 16 KLO 13.10 – 13.30 3 h, k, 80 m² + las. Ja tunteet. Poliisi tutkii asiaa eläimen vartioimatta jättämisenä ja vammantuottamuksena. parveke Viihtyisällä Tölön alueella kaunis 3. 11-15 Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuheli mesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %). Vapaa autoetu alk. HUIPPUKORKO ERÄÄN VAIHTOAUTOJA 1 9 5 ** + kulut KORKO UUSIIN AUTOIHIN TO 6.10. 7.400 €. lokakuuta 2016 Forssan lehti 6. parveke Nuorekkaasti remontoitu 5. Hyvät ulkoiluja harrastusmahdollisuudet. parveke Valoisa ja kivapohjainen päätyhuoneisto. 116.000 € E* KT FORSSA RAUTATIENKATU 17 A 3 KLO 14.50 – 15.10 4 h, k, sauna. Käyttövesiputket uusittu 2009. Mies kävi Loimaan aluesairaalassa tapauksen johdosta. vuosikorko %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 25.090,00 €. 179.000 € ESITTELEE JA PÄIVYSTÄÄ NIINA OKKONEN LKV, 050 447 7810 TAVOITETTAVISSA 24 / 7 FORSSA • Hämeentie 35 • Automyynti: 0207 408 671, ark. TASAN % ILMAN KULUJA* Mallisto alk. 88.000 € B* RT FORSSA METSÄKALLIONTIE 8 B 9 KLO 13.40 – 14.00 2 h, k, sauna, 65 m² Yhdessä tasossa nätti remontoitu kaksio, harvinaisena herkkuna viehättävä saunaosasto, jossa puilla lämpiävä kiuas. Pienellä pintaremontilla saat ihanan ja näköisesi kodin. Mies vilkutti kuorma-autoilijalle autonsa valoja ja sai ohjattua kuorma-auton kuljettajan lopulta savuavine lasteineen Kaukjärven levikkeelle Forssassa. KaiKKiaan paikalle hälytettiin kymmenisen yksikköä vaahtosammutusyksikköä myöden Hämeenlinnasta. 4,4 l/100 km. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. MA 10.10. 30.990 € tai 259 €/kk Uusi Optima Sportswagon. Pihassa ollut mies oli mennyt erottamaan koiria, jolloin vieras koira oli purrut miestä oikean käden peukalon seudulle. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. EK:n edustajisto tekee valinnan 29. Tarjous on voimassa All in One -vaihtoautoihin 31.10.2016 saakka. Kia Optima SW -mallisto alk. E* RT FORSSA AKSELINKUJA 2 C 10 KLO 14.15 – 14.40 4 h, k, sauna, 92,5 m² Vieremän koulun lähellä remontoitu koti. Hp. Hp. 1950-luvulla syntynyt mieskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 2,5 promillen lukeman. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. 115.000 € KT FORSSA LINIKKALANKATU 1 A 4 KLO 15.20 – 15.40 4 h, k, rt, sauna, 99 m² + parveke Kerrostalokoti, hyvällä paikalla, keskustan palvelujen äärellä. Edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Mies käytettiin verikokeessa ja otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle selviämään ja odottamaan kuulusteluja. Mattilan tausta on palvelualalla. Loimaan poliisi otti vieraan koiran poliisin suojiin ja ilmoitti tapauksesta sen omistajille, jotka hakivat koiransa ja pahoittelivat tapahtunutta. ** Rahoitusesimerkki All in One: rahoitettava osuus 16.000,00 €, aika 60 kk, korko 1,95 %, perustamiskulu 195 €, käsittelymaksu 9,95 €/kk, kk-erä 293,46 €, kulut yhteensä 1.607,48 €, tod. Hän on ollut Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksessa vuosina 2004–06 sekä vuodesta 2015 alkaen. €, tod. Palvelut lähellä. 55.000 € + laina n. 32 € VÄLTÄ RUUHKAT, VARAA AJOISSA! * Rahoitusesimerkki Kia Optima Sportswagon 1,7 CRDi ISG LX hinta toimituskuluineen 31.590,00 €, käsiraha 6.500,00 €, rahoitettava osuus 25.090,00 €, aika 60 kk, viimeinen suurempi erä 9.809,00 €, korko %, perustamiskulu €, käsittelymaksu €/kk, kk-erä 259,00 €, kulut yht. Kuvan auto erikoisvarustein. Mattila on toiminut Elisan toimitusjohtajana vuodesta 2003. Elisan Veli-Matti Mattila valitaan EK:n uudeksi puheenjohtajaksi STT EK:n vaalivaliokunta esittää etujärjestön uudeksi puheenjohtajaksi Elisan toimitusjohtajaa VeliMatti Mattilaa. EK:n vaalivaliokunta arvioi, että Mattila on johtaja jolla on vahva kokemus sekä digitaalisesta että globaalista toimintaympäristöstä. Helppoa asumista hyvin hoidetussa taloyhtiössä! Hp. 95 m² + las. marraskuuta syyskokouksen yhteydessä. 99.000 €. Pihassa oli myös ratsastajan oma koira ja vieras koira oli käynyt heti ratsastajan koiran kimppuun. 650 €/kk, käyttöetu 485 €/kk. Lisäksi poliisi sai 10-tien nopeasti suljettua pariksikymmeneksi minuutiksi, koska poliisilla oli lähistöllä sopivasti partiot. Paikalle lähtenyt poliisipartio tapasi mopon kuljettajan tapahtumapaikalta. Mattila seuraa tehtävässä Koneen entistä toimitusjohtajaa Matti Alahuhtaa. 126.500 € OKT KOIJÄRVI FORSSA RAITOONTIE 361 KLO 16.10 – 16.30 5 h, k, psh, wc, sauna, kuisti, varastotilaa, 116/170 m² 1930-luvulla rak. Hänen tullessaan kotiinsa vieras koira oli tullut tielle ja hyppinyt hevosen edessä yrittäen purra hevosta turpaan. Hänellä on hyvät edellytykset jatkaa niin EK:n kuin Suomen uudistustyötä, visioi vaalivaliokunta. 9-17, la 8.10. autoveroton hinta 25.770,62 € + arvioitu autovero 5.219,38 € + tk 600 € = kokonaishinta 31.590 €. B* KT FORSSA RAJAKATU 7 A 14 KLO 12.40 – 13.00 2 h, k, 58,5 m² + las. Hp. Puolet paloautoista käännytettiin takaisin, koska palo saatiin nopeasti hallintaan paikallisin voimin. krs kolmio, ekstrana hauska baarikeittiö. 113 g/km,EU-yhd. Hp. vuosikorko 3,9 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 17.607,48 €. Pihakaan ei lopu kesken, tonttia 1,4910 ha. Rahoitustarjous on voimassa 6.-10.10.2016 tehtyihin uusiin tilaussopimuksiin. Järki. Isohko parveke, oleskelupiha, lämmin varasto. Luotonantajana esim. Kuljettaja oli juuri nostamassa mopoa pystyyn siinä kuitenkaan onnistumatta. Jaakko Leinonen Jokioislaisen Tapio Hacklinin ripeä toiminta oli avainasemassa, etteivät 10-tiellä murskalaitteiden huoltoauton kaasupullot räjähtäneet kello 11:n jälkeen perjantaina Forssassa. Ensiesittelyssä la–su 8.–9.10. Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Mikko Malin kertoo pelastuslaitoksen saaneen mieheltä kello 11.01 hälytyksen umpikorisen kuorma-auton lastitilan savuamisesta 10-tiellä. kulutus alk. Koijärven luontopainotteiseen kouluun kuljetus oman portin pielestä. Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Jokioislaismiehen aloitteellisuus edisti onnettomuuden torjumista. Hp. Luotonantajana Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI
89 95 Ilman K-Plussa-korttia 129,00 /pari -30 % pari 59 95 Ilman K-Plussa-korttia 79,95 /pari -25% pari 39 95 Ilman K-Plussa-korttia 49,95 /pari -20% Kuoma Lumi Lasten TOPPASAAPPAAT Vedenpitävät. pari 7 lauantaina 8. Koot 37-47. Viking Impulse Aikuisten GORE-TEXULKOILUKENGÄT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. TERVETULOA KENKÄPÄIVILLE Valikoimat ovat nyt parhaimmillaan. Koot 28-35. 39 95 Ilman K-Plussa-korttia 49,95 /pari -20% pari Halti Cela Lasten ULKOILUKENGÄT Vedenpitävä DrymaxX-kalvo. Pomar Miesten GORE-TEXNILKKURIT Nahkaa, jossa vedenpitävä GORE-TEX -kalvo. VOITA VIKING-KENGÄT Osallistu arvontaan myymälässä 6.-12.10. 49 95 Ilman K-Plussa-korttia 69,95 -28 % 69 95 Ilman K-Plussa-korttia 119,90 -41 % 79 95 Ilman K-Plussa-korttia 119,00-129,00 /pari -39% jopa pari Viking tai Pomar Naisten GORE-TEX-NILKKURIT Vedenpitävä GORE-TEX-kalvo. Koot vaihtelevat malleittain. Pitävä ulkopohja. Koot 40-46. 59 95 Ilman K-Plussa-korttia 69,95 /pari -14% pari JaninaF tai Impuls Naisten SAAPPAAT Useita malleja, koot vaihtelevat malleittain. lokakuuta 2016 Forssan lehti. Lämmin vuori ja pitävä kumipohja.Koot 28-37. Voimassa LA–SU 8.–9.10.2016. Aaltonen Naisten JOKASÄÄN NILKKURIT Grip+-pitopohja, koot 36-43 vaihtelevat malleittain. Koot 24-35. Katso kauppakohtaiset aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi Viking Snowflake Lasten GORE-TEXTALVIKENGÄT Vedenpitävä ja hengittävä GORE-TEX Extended -kalvo
Sitoutumisemme artikla viiteen on ehdottoman peittelemätön. Suomen puolustusministeriön julkaisema lista on pitkä, mutta jäljelle jää kysymys, auttaisiko Yhdysvallat Suomea tosipaikassa. –?Sallikaa minun vain todeta: Yhdysvallat seisoo aina ystäviensä rinnalla. Lauri Nurmi Suomi ja Yhdysvallat allekirjoittivat perjantaina Helsingissä aiejulistuksen maiden kahdenvälisen puolustusyhteistyön lisäämisestä ja syventämisestä. Aiejulistus on toinen osoitus siitä, kuinka läheisiksi olemme tulossa sekä Suomen että Ruotsin kanssa. Piste. Takuita avusta ei olisi, koska apu edellyttäisi aina erillistä poliittista päätöstä, kun Suomea ei koske Naton 5. Lännen Media uutisoi Suomen ja USA:n suunnitelmista ensimmäisenä mediana samana päivänä (1.7.), jolloin Venäjän presidentti Vladimir Putin saapui Suomeen. Joukkojen yhteensopivuudella ja Naton isäntämaasopimuksella Work viittaa siihen, että Yhdysvallat ja Nato saattaisivat auttaa Suomea ja Ruotsia Itämeren laajassa kriisitilanteessa, vaikka maat eivät olisi Naton jäseniä. . artiklan automaattinen laukeaminen. Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work (oik.) ja Suomen puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti esiintyivät perjantaina rinnakkain Finlandia-talossa Helsingissä. kUvA: kimmo Penttinen uutiset lauantaina 8. Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work kertoi maansa olevan huolestunut Venäjän käytöksestä Natoon kuulumattomia Suomea ja Ruotsia kohtaan. Work jatkoi Yhdysvaltojen olevan huolestunut Venäjän käytöksestä Ruotsia ja Suomea kohtaan. –?Yhdysvaltain näkökulmasta tärkeimmät suhteet ovat muodollisissa liittoumissa, kuten Natossa, jossa 5. Ruotsi allekirjoitti vastaavan asiakirjan kesäkuun alussa. Tämä on koskematonta aluetta. lokakuuta 2016 Forssan lehti 8. Jos tulisi hyökkäys mitä tahansa Naton jäsenmaata kohtaan, me vastaisimme siihen, Work aloitti vastauksensa, joka taisi sisältää epämuodollisen kutsun suomalaisille hakea Nato-jäsenyyttä. Maat vahvistavat siteitään puolustuspolitiikassa, tiedonvaihdossa sekä suorituskykyjen, valmiuden ja yhteistoimintakyvyn vahvistamisessa, koulutusja harjoitustoiminnassa, puolustusmateriaalialalla, tutkimusja kehitysyhteistyössä sekä kansainvälisissä operaatioissa. Suomelle USA-aiejulistus merkitsee sitä, että maamme ei jää Ruotsin ja Venäjän väliin harmaalle vyöhykkeelle. –?Kenenkään ei pidä ymmärtää väärin, ei herra Putinin eikä kenenkään muun. –?Mitä tulee maihin, jotka eivät ole Natossa, erityisesti Pohjolan ja Itämeren alueella, niin olemme äärimmäisen huolestuneita Venäjän käytöksestä näitä maita kohtaan. artikla laukeaisi. Siksi ajattelemme, että yhteistyö ja kumppanuus on viisaasti tehty. Teemme kaiken minkä voimme parantaaksemme joukkojemme yhteensopivuutta. Workin mukaan Yhdysvallat seisoo aina ystäviensä rinnalla, ja hänen mukaansa Suomi on Yhdysvaltojen hyvä ystävä. Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden antoi elokuussa ruotsalaisille tiedotusvälineille vahvan lausunnon siitä, että Ruotsilla on jo USA:n sotilaallinen tuki takanaan. Piste, Biden sanoi Ruotsissa. Vastauksensa Work päätti arvoitukselliseen sitaattiin. Piste. Aiejulistus ei tuo juridista velvoitetta auttaa toista maata, vaikka maat sitoutuvat säännöllisesti arvioimaan sen tavoitteiden toteutumista. Lännen Media kysyi perjantaina Yhdysvaltain varapuolustusministeriltä Robert Workilta, onko USA taannut Ruotsin turvallisuuden virallisesti tai epävirallisesti ja millaisena se näkee Suomen alueen merkityksen. Work tapasi perjantaina myös tasavallan presidentin ja puolustusministerin. –?Suomi on Naton edistynyt kumppani ja allekirjoittanut isäntämaasopimuksen. –?Kyllä tässä suoraan ilman mitään alemmuuskomplekseja voi ”USA seisoo aina ystäviensä rinnalla”
–?Valtaosa ilma-aluksista ajaa siitä ongelmitta kansainvälistä ilmatilaa pitkin. Vain mafiavaltio lentää aseistetuilla hävittäjillä toisen valtion ilmatilaan ja kehtaa sen jälkeen kiistää sen. Valmiudesta kertoo, että ehdimme ottaa vielä valokuvatkin, Niinistö huomauttaa. • Suomen Yrittäjät edustaa yli 115 000 jäsenyritystä. Seinäjokelaiselle Mäkyselle seuraa yrittäjäjärjestön puheenjohtajistossa tekevät Jaakko Männistö, Nina Rasola, Mikko Akselin ja Carita Orlando. Jyrki mäkynen, Anssi Kujala, Antti Kurvinen ja mikael Pentikäinen yrittäjäpäivien käytäväkeskustelussa. Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work (oik.) ja Suomen puolustusministeriön kansliapäällikkö Jukka Juusti esiintyivät perjantaina rinnakkain finlandia-talossa Helsingissä. –?Ei ole ketään, ketä kuulla, Järäinen perustelee. • Ensi vuoden yrittäjä päivät järjestetään Joensuussa. Tällä kertaa selvitetään kahta samanaikaista tapahtumaa, kertoo Suomenlahden merivartioston tiedottamisesta vastaava apulaiskomentaja, komentajakapteeni Jani Järäinen. fl-lm Virpi Niemistö Luottamuksesta kirjankin kirjoittanut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen haluaa, että suomalaisilla työpaikoilla hyödynnetään luottamusta entistä enemmän. Yrittäjien puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien toimikausi on kaksi vuotta. sanoa, että olemme peesanneet Ruotsia asiakirjajärjestelyissä. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen ei säästellyt sanojaan arvostellessaan työmarkkinajärjestöjen edustajista koostuvan työllisyystyöryhmän saavutuksia. –?Jos jotakin selviää, sitten kuullaan tarpeen mukaan. Yrittäjien mielestä malli työntekijöiden osallistumisesta päätöksentekoon sovittaisiin yrityksessä paikallisesti henkilöstön edustajan kanssa. –?Tietenkin tutkintaan liittyy myös asianosaisten henkilöiden kuuleminen siitä, mitä havaintoja on tehty. Hänet valittiin Vaasan liittokokouksessa toiselle puheenjohtajakaudelleen ilman vastaehdokkaita. ”Ilmatilaloukkaukset eivät kansain välisessä politiikassa saa olla tapa, jolla reagoidaan poliittisiin kannanottoihin tai poliittisiin tekoihin. –?Yleensä tutkinta kestää viikosta kahteen, riippuen selvitettävästä aineistosta ja sen vastaanottamisesta. Meidän seuraava tähtäimemme on kevään hallituksen puoliväliriihessä, jossa lakiin perustuvan aidon työpaikkasopimisen merkittävä laajentaminen tulee olemaan kärkiasiamme, Jyrki Mäkynen ilmoitti. mikko Pulliainen Rajavartiolaitos suorittaa torstain epäiltyjen ilmatilan loukkaus ten tutkinnan. –?Onko taas niin, että kikysopimuksella uhaten hallitus painostetaan olemaan päättämättä mitään, ja kaikkien tärkeimpänä pidetty työllisyyden parantaminen jää järjestöjen konsensuksen vaalimisen jalkoihin. Ongelmat jää, mutta säilyypä sopu. Kujala saa toimivapaan, jonka jälkeen hän voi palata yrittäjäjärjestön leipiin. Suomi ja Ruotsi jakavat saman turvallisuusympäristön, puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) korostaa. Varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelivat myös Tommi Matikainen Etelä-Karjalan Yrittäjistä, Kimmo Hanhisalo KeskiPohjanmaan Yrittäjistä, Minna Nissilä Hämeen Yrittäjistä, Juhani Hyry Uudenmaan Yrittäjistä ja Sarianne Reinikkala Helsingin Yrittäjistä. –?Kiky-sopimuksella se antoi sitoa kätensä työmarkkinajärjestöjen köydellä tiukasti yhteen. Hallitusta vaivaa kuitenkin päättäväisyyden puute. Yrittäjät saavat hallituksen taustajoukkoihin hyvin heidän asiansa tuntevan ihmisen, kun yrittäjäjärjestön varapuheenjohtaja Anssi Kujala siirtyy valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) ykkösavustajaksi lokakuun puolivälissä. Järäinen kuvailee paikkaa varsin selkeäksi kohdaksi ilmatilaa. Venäläisten tekemien ilmatilaloukkausten dokumentointi osoittaa, että ilmavoimat oli korkeassa valmiudessa. Workin mukaan Yhdysvallat seisoo aina ystäviensä rinnalla, ja hänen mukaansa Suomi on Yhdysvaltojen hyvä ystävä. Järjestö kokoontuu Vaasan yrittäjäpäiville tänä viikonloppuna. Järäisen mukaan tutkintamateriaali koostuu viranomaisja valvontamateriaalista. Varapuheenjohtajavaalissa eniten ääniä saanut Männistö edustaa Varsinais-Suomen Yrittäjiä, Rasola Etelä-Savon Yrittäjiä, Akselin Taloushallintoliittoa ja Orlando Pääkaupunkiseudun Yrittäjiä. Jotta jäykkyys kaikkoaa ja luottamus lisääntyy, tarvitaan lisää paikallista sopimista. • Yrittäjäpäivät huipentuu lauantaina gaalaillalliselle ja yrittäjäpalkintojen jakoon. Work tapasi perjantaina myös tasavallan presidentin ja puolustusministerin. Nelikko valittiin pesteihinsä äänestyksen jälkeen. Sen takia Suomessa ei pidä hyväksyä sitä ajattelutapaa, että loukkaukset olisivat reaktio johonkin”, Matti Vanhanen toteaa. Paitsi kädenojennuksia yhteistyöhön yrittäjien kokouksessa kuultiin avauspäivänä myös piikikkäitä sanoja. Mäkyselle neljä apuria Virpi Niemistö Mustasaari Jyrki Mäkynen jatkaa Suomen Yrittäjien puheenjohtajana. Mäkysen mukaan ainoa toimiva tapa edetä ja tehdä uudistuksia on normaalin parlamentaarisen päätöksenteon tie. –?Nopeus kertoo siitä, että meillä on edellytykset valvoa ilmatilaamme niin kuin pitääkin. Joakim Strand ja Susanna Koski valmistautuvat taaempana kuntavaalipaneeliin, johon myös mäkynen ja Kurvinen osallistuivat. fl-lm Yrittäjät: Tervetuloa työntekijät päättämään Yrittäjäpäivät Kokousta ja gaalaa • Yrittäjäpäivät kokoaa Suomen Yrittäjien jäseniä kokoustamaan ja juhlimaan kerran vuodessa. KuVA: Kimmo Penttinen Mafiavaltion toimintaa ”Jos tulisi hyökkäys mitä tahansa Naton jäsenmaata kohtaan, me vastaisimme siihen.” RobeRT WoRK Yhdysvaltain varapuolustusministeri uutiset 9 lauantaina 8. Ainakaan tässä tutkinnan vaihees sa ei aiota kuulla venäläisiä. Suomella täytyi olla aavistus, koska Hornetit ehtivät paikalle. Tutkimus kestänee viikon, pari Kommentti Lauri Nurmi @lannenmedia.fi Vaikka SU-27-hävittäjien tekemät alueloukkaukset ajoittuisivat samaan hetkeen, jolloin Venäjä siirsi Iskander-ohjuksia Kaliningradiin, venä läisten toimintaa ei pidä yrittää ymmärtää eikä perustella heidän mahdollisilla motiiveillaan. Ilmatilan loukkauksia on aiemminkin tapahtunut samoilla tienoin. –?Mallista sopiminen pitää olla mahdollista myös koko henkilöstön kanssa. Nyt luottamuksen hyödyntäminen on Pentikäisen ja hänen luotsaamansa yrittäjäjärjestön mukaan vajaakäytöllä, koska Suomessa on poikkeuksellisen jäykkä ja ylhäältä annettu työehtojen määräytymisjärjestelmä. KuVA: Kalle lydman Paikallisen sopimisen tuomalla kilpailukyvyn parannuksella 70 000 uutta työpaikkaa. Nykylaitteilla ilmassa navigointi on verrattain tarkkaa. –?Tämä on erinomainen asia sekä hänelle itselleen että yrittäjäjärjestölle, Pentikäinen totesi. lokakuuta 2016 Forssan lehti. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Matti Vanhasen (kesk.) sanoista löytyy tällä kertaa viisaus. Puolustusministeriön mukaan tapahtumapaikka oli Suomenlahdella Porvoon eteläpuolella. Hän kertoi yrittäjien antaneen Kujalalle jo evästyksen hoitaa paikallinen sopiminen ja sote-uudistus maaliin uudessa pestissään. –?Yrittäjät toivottavat henkilöstön tervetulleeksi yrityksen hallintoon, jos näin voidaan edistää paikallista sopimista, Pentikäinen siteeraa Suomen Yrittäjien liittokokouksen tuoretta kannanottoa. • Vaasan yrittäjäpäiville osallistuu tänä vuonna noin 1 300 henkilöä
Farcin arvioidaan keränneen huumeilla messevät tulot. Nobel-komitean mukaan Kolumbian presidentti Juan manuel Santos toi yhden modernin ajan pisimmistä sisällissodista lähemmäksi rauhanomaista ratkaisua. Kun lopulta löysin asiaa käsittelevän huoneen, siellä ei mainittu lainkaan puolueen pääsihteerin nimeä. Santos on opiskellut oikeusja taloustieteitä kotimaan lisäksi useaan otteeseen Yhdysvalloissa ja Britanniassa. KuVa: leonardo munoz/EPa minna Kurki Farcin ja Kolumbian hallituksen välinen sota alkoi 52 vuotta sitten. Museossa pyörivä elokuva tiivistää ajan tapahtumat. Hänellä on kolme lasta. Nykyisin sissejä on noin 7?000. Kaikkien ennusteiden vastaisesti sopimus kaatui kansanäänestyksessä. Eniten kiistaa on aiheuttanut Farc-sissien kapina on Amerikoiden pitkäikäisin konflikti. Oikeuksien vaatimisesta syttyi lopulta sota, jossa on kuollut ainakin 260?000 ihmistä ja kadonnut noin 45?000 ihmistä. Nobel-palkinnon saanut Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos johti vielä vuonna 2009 sotaa Farc-sissejä vastaan. Näin historia kerrotaan Venäjällä vuonna 2016. Kun kolmatta kautta ei Kolumbian perustuslaki sallinut, oli Juan Manuel Santosin vuoro astua parrasvaloihin. Sopimus allekirjoitettiin kierrätetyistä luodeista tehdyillä kynillä. elokuussa 2012 hän kuitenkin myönsi, että Kuuban Havannassa oli käyty tunnustelevia keskusteluja Farc-sissien kanssa. Santos pani ministerinä toimeen silloisen presidentin Álvaro Uriben ”demokraattisen turvallisuuden” politiikkaa, mikä tarkoitti säälimätöntä sotaa Farc-sissejä vastaa. Stalin esitellään ensin häntä koskevien sitaattien kautta. Stalinin vainot onnistutaan irrottamaan kokonaan Stalinista. Mahtipontinen multimedianäyttely on mielenkiintoinen ikkuna vallitsevaan tulkintaan: sen on rakentanut valtion perustama ja rahoittama säätiö, ja kumppaneina mainitaan muun muassa presidentin hallinto ja ortodoksinen kirkko. Seppo Ylönen Nobelin tämän vuoden rauhanpalkinnon saaja, Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos on tehnyt puolessa vuosikymmenessä melkoisen takinkäännön. Saman vuoden heinäkuussa Kolumbian armeijan erikoisjoukot vapauttivat ranskalaiskolumbialaisen poliitikon Ingrid Betancourtin ja joukon muita panttivankeja operaatiossa, jossa ei ammuttu laukaustakaan. Samaan aikaan kankaalla hymyilee Stalin. Santos oli keskeinen henkilö, kun keskustan ja oikeiston puolueita yhdistettiin vuonna 2005 uudeksi puolueeksi. fl-lm Kovat otteet vaihtuivat ra uhan hierontaan . Takinkääntö suhtautumisessa Farciin johti Santosin ja Uriben välien katkeamiseen. U-puolueen keskeinen tavoite oli varmistaa Uriben uudelleenvalinta vuonna 2006. Presidenttiehdokkaanakin ollut Betancourt oli virunut Farcin vankina yli kuusi vuotta. Rauhan myötä Farc-kapinalliset olisivat päässeet takaisin osaksi yhteiskuntaa, ja sille olisi annettu 10 paikkaa kongressiin aina vuoteen 2026 asti. Siellä myytiin paitoja isänmaallisella kuvituksella: taustalla oli Krimin kartta ja etualalla Vladimir Putin keskisormi pystyssä. Se onnistui. Olin lukevinani näyttelystä toisenkin kertomuksen, joka ihannoi hyytävällä tavalla voimankäyttöä. 65-vuotias Juan Manuel Santos Calderón kuuluu yhteen Kolumbian vaikutusvaltaisimmista suvuista. Näin saatiin tapettujen sissien päälukua suuremmaksi ja mainetta murhien toteuttajille. Vallankumouksen aikana venäläiset kärsivät ja Venäjä menetti alueita. Yksi poliisi oli vankina 14 vuotta, poliitikko Ingrid Betancourt kuusi vuotta. Kyse oli neljännestä yrityksestä pitkän sisällissodan lopettamiseksi. Taistelut ovat raivonneet Farcsissien, huumejengien, armeijan ja puolisotilaallisten joukkojen välillä. Miljoonat ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kun Santos järjesti kansanäänestyksen viime sunnuntaina saadakseen siunauksen Farcin ja hallituksen rauhansopimukselle, oli Álvaro Uribe eturintamassa vaatimassa sopimuksen hylkäämistä. Entä Stalinin puhdistukset. Maaliskuussa 2008 Santos määräsi ilmaiskun Farc-leiriin Ecuadorin puolelle. Tätä puntaroin, kun kävelin museokauppaan. Ecuador nosti metelin alueensa loukkaamisesta. Vaara rauhanprosessin katkeamisesta on silti olemassa. Se kertoo, miten bolsevikit hyökkäsivät perinteitä vastaan ja tarjosivat tilalle “pseudokulttuuria”, kuten seksuaaliseen vapautumiseen liittyviä vallankumouksellisia ajatuksia. Siinä tapettiin Farcin johtaja Raúl Reyes ja 25 muuta sissiä. Santos on toista kertaa naimisissa. Farc on rahoittanut toimintaansa muun muassa sieppauksilla. Sille annettiin nimeksi Sosiaalisen yhtenäisyyden puolue, mutta sitä kutsutaan useimmiten Upuolueeksi. Alkuvuodesta 2009, kun hän oli viimeisiä aikoja puolustusministerinä, marxilaista Farc-sissiliikettä vastaan tarjottiin vain kovia otteita. Tyranni näyttäytyy ihailtuna mutta kiisteltynä hahmona. Sitten tapahtui käänne parempaan. Kertojaääni selittää uusien johtajien ymmärtäneen, ettei kaikkea perinteistä saa heittää menemään. Vuosikymmenten aikana kidnapattuja on kertynyt tuhansia. Rauha tyssäsi kansanäänestykseen. Kun hänet valittiin presidentiksi vuonna 2010, kaikki uskoivat, että sota sissejä vastaan jatkuu entiseen malliin. Suvun omistuksessa oli pitkään maan tärkein sanomalehti El Tiempo , jossa Juan Manuel Santos oli johtotehtävissä. santos ja uribe olivat pitkään läheisiä työkavereita. Moskovan VDNH-näyttelyalueella on nyt avoinna Minun historiani -näyttely, jossa esitellään Venäjän menneisyyttä. 1900-luvun alkupuoliskolla sankareiksi nousevat Stalin ja kirkko. Vasemmistolainen Farc on leimallisesti maaseutujen sissiliike. Mutta Stalinin järjestämistä alistettujen kansojen pakkosiirroista en löytänyt mitään mainintaa. Näyttelyn lopulla tiivistetään maailmansodan saavutukset: natsit tuhottiin, Neuvostoliitto laajeni ja Eurooppaan syntyi Moskovan johtama itäblokki. Farc voisi osallistua myös vuoden 2018 presidentinja muihin vaaleihin. Uribe vastusti Santosin uudelleenvalintaa vuonna 2014. Sorrunko ylitulkintaan. Onko tarkoitus hivellä museokävijän sisäistä imperialistia. Hirmutekoja ovat tehneet kaikki osapuolet. Kirjoittaja on Latviassa asuva vapaa toimittaja Stalin, tolkun mies ulkoMaan uutiset lauantaina 8. Pari sukupolvea sitten hänen setänsä Eduardo Santos oli maan presidentti. Puolustusministerinä Santos joutui ahtaalla siviilien murhista, jotka väitettiin sissiliikkeen jäsenten kuolemiksi. Sen syntyä siivittivät Kuuban vallankumous, Kolumbian epätasa-arvoisuus ja maanomistuksen keskittyminen harvojen rikkaiden käsiin. . Yli 50 vuoden sodan lopettanut rauhansopimus kaatui yllättäen Kolumni Markus Kuokkanen palaute@ lannenmedia.fi B olsevikit suistivat Venäjän kaaokseen, mutta Josif Stalin lopetti radikaalien hullutukset ja johti maan voittoon natseista. lokakuuta 2016 Forssan lehti 10. neljän vuoden Kuubassa käytyjen neuvottelujen jälkeen Kolumbian hallitus ja Farc pääsivät lopulta elokuussa sopuun rauhasta. Näyttely esittelee laajasti sitä, miten bolsevikit sortivat kirkkoa ja kirkonmiehiä. Farc?–?Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia eli Kolumbian aseelliset vallankumousjoukot?–?syntyi vuonna 1964 kommunistisen puolueen aseelliseksi siiveksi. Farc olisi luopunut paitsi aseistaan, myös huumekaupasta. Rahaa on kertynyt myös Kolumbian rehottavasta kokaiininviljelystä
Fakta Nobelin rauhanpalkinto • Nobelin rauhanpalkinto on jaettu 96 kertaa sitten vuoden 1901. Pelastakaa Lapset ja Unicef varoittavat, että tuhoalueilla lämpötila laskee pian pakkaselle. Tämän vuoksi Kolumbian rauhantekijät putosivatkin joistakin Nobel-ennakkosuosikkilistoilta. Epäselvää on, miten Farc suhtautuisi kovempiin ehtoihin. –?Rauhansopimus oli todella suuri saavutus, ja vaikka kansanäänestys oli takaisku, toivottavasti tämä palkinto auttaa säilyttämään vauhdin rauhanprosessin edistämisessä, sanoi johtaja Dan Smith Tukholman kansainvälisestä rauhantutkimusinstituutista Sipristä Reutersin mukaan. Viranomaisten mukaan 30–40 raskaasti aseistautunutta miestä hyökkäsi leirille torstaina. • Presidentti Martti Ahtisaari voitti rauhanpalkinnon vuonna 2008. Hän oli tuolloin 17-vuotias ja historian nuorin Nobel-voittaja. Kuva: Mauricio Duenas Castaneda/EPa suunnitelma, jonka mukaan tappoja määränneitä sissijohtajia olisi lähetetty erityistuomioistuimeen, joka voisi määrätä tavallisen vankilan sijaan vaihtoehtoisia tuomioita, kuten maamiinojen purkua. Nigerissä on aiemminkin tehty hyökkäyksiä malilaisten pakolaisleireille. Venäjä uhkaa käyttää veto-oikeuttaan YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa ja estää Ranskan laatiman Aleppo-päätöslauselmaluonnoksen hyväksymisen. Ranskalais-kolumbialainen Ingrid Betancourt on ollut Farcin kuuluisimpia panttivankeja. Palkinnon toivotaan vauhdittavan rauhaa Osapuolet viestittivät haluavansa ehdotuksia hylätyn rauhan sopimuksen muuttamiseksi. Unicefin mukaan tilanne on tytöille vaativin Etelä-Aasiassa, Lähi-idässä ja osassa Afrikkaa. Länsisaksalainen liittokansleri Willy Brandt sai Nobelin vuonna 1971 sovinnollisesta politiikastaan Itä-Saksaa kohtaan. MaailMa New York/Beirut. Lahjoittajat kyseenalaistavat tuen tarpeen, koska samaan aikaan Pohjois-Korea kehittää ja testaa ydinaseita. Länsi-Afrikassa Nigerissä pakolaisleirille tehdyssä iskussa kuoli torstaina ainakin 22 sotilasta. Palasia on ajautunut lisäksi Reunionin saarelle sekä Tansanian rannikolle. REuTERS PaKolaisleiri 20 tahoua. STT Mysteerikone sYdNeY. Kuva: Martial Trezzini/EPa ulkomaaN uutiset 11 lauantaina 8. Luonnoksen tavoitteena on saada uusi tulitauko Syyrian Aleppoon ja kieltää kaikkien sotilaskoneiden käyttö kaupungin yllä. –?Ainoa palkinto, jonka haluamme, on rauha ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, Jimenez viestitti. –?Farc on niin vihattu organisaatio Kolumbiassa, Wigell sanoo STT:n haastattelussa. Ex-presidentti Álvaro Uriben johtamat vastustajat tahtovat uudet ehdot rauhalle: kapinallisjohtajat kunnon vankilaan ja ”ilmaiset” kongressipaikat pois. Järjestöt varoittavat uudesta humanitaarisesta katastrofista Pohjois-Koreassa. Kolumbian rauhansopimuksen toinen pääneuvottelija Farc-johtaja Rodrigo Londono eli Timoleon Jimenez ei saanut palkintoa. Kovat otteet vaihtuivat ra uhan hierontaan Reuters, STT Ennakkoveikkauksissa rauhanpalkintoa povattiin Santosin lisäksi hänen neuvottelukumppanilleen, Farc-sissiliikkeen johtajalle Timoleon Jimenezille. STT, aFP Talvesta uusi katastrofi Pohjois-Korealle soul. Hän ei vaikuttanut katkeralta jäätyään ilman huomionosoitusta, vaan kiitti rauhanvälittäjiä. –?Tytöt joutuvat uhraamaan tärkeitä mahdollisuuksia oppia, kasvaa ja vain nauttia lapsuudestaan, sanoi raportista Unicefin Anju Malhotra. Rauhanpalkintojen historiassa tämä ei ole uutta. Yli kaksi vuotta sitten kadonneesta malesialaiskoneesta on löytynyt uusi osa Mauritiukselta, koneen etsintöjä johtava Australia vahvisti perjantaina. BBC:n mukaan leiri sijaitsee Tahouan alueella Länsi-Nigerissä, ja siellä asuu Malista tulleita pakolaisia. Maan koillisosia eloja syyskuussa murjoneet tulvat jättivät lähes 70?000 kodittomiksi. Maailman tytöt tekevät kotitöitä 160 miljoonaa tuntia päivässä enemmän. STT, aFP Toimittanut Lea Peuhkuri Tulitaukosuunnitelma jälleen uhattu Kotityöt 40 % loNtoo. Tytöt iältään 5–14 vuotta käyttävät 40 prosenttia enemmän aikaa kotitöiden tekemiseen kuin samanikäiset pojat. • Vuonna 2014 palkinnon saivat Kailash Satyarthi ja Malala Yousafzai. Rauhansopimuksen kaaduttua se kuitenkin vakuutti olevansa yhä halukas rauhaan. Etsinnät aiotaan lopettaa vuoden loppuun mennessä. Mutta monesti palkinto on mennyt rauhanneuvotteluiden molemmille osapuolille, kuten israelilaisille ja palestiinalaisille vuonna 1994 sekä Egyptin Anwar Sadatille ja Israelin Menachem Beginille vuonna 1978. Valtava etsintäalue on liki kokonaan tutkittu. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto, joka ei yleensä kommentoi Nobel-palkintoja, sanoi, että palkinto oli Kolumbian konfliktin merkityksen tunnustamista. Tulitaukosopimus vanhentuu lokakuun lopussa. lokakuuta 2016 ForssaN lehti. YK:n turvallisuusneuvoston on määrä äänestää asiasta lauantaina. Hyökkääjien uskotaan olleen ääri-islamisteja. Se on jätetty jakamatta 19 kertaa. Järjestöjen mukaan avustusten kerääminen Pohjois-Korealle on vaikeutunut maan ydinohjuskokeiden vuoksi. Tutkija Mikael Wigellin mukaan Farcin edustajan palkitseminen ei olisi välttämättä auttanut rauhan asiaa Kolumbiassa. Suunnitelma lähetettiin kansanäänestykseen viime sunnuntaina, ja yllättäen tulos oli niukka ”ei”. • Vuoden 2015 palkinnon voitti Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti. Yksipuolisia rauhanpalkintoja on annettu aiemmin muun muassa Etelä-Korean presidentille Kim Dae-Jungille vuonna 2000 sovittelusta Pohjois-Korean kanssa. STT, aFP SERGEI CHIRIKOV/EPA Pohjois-Korean hallinnon kannattajat levittivät EteläKorean vastaista propagandaa Soulissa tällä viikolla. Kolumbialaiset tyrmäsivät uuden rauhansopimuksen kansanäänestyksessä viime viikolla
Jokioisilla asuva pariskunta julistaa yhdessä myös Valoksi elämäsi polulle -ajatusta keskuudessamme. Alkoi matka Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan, jossa hän päätyi saman tien leikkauspöydälle. –??Kahdeksan jaksoa siinä sitten ehdittiin kuvata, mutta oli se rankka kokemus. . päivä marraskuuta Jokioisten kirkossa kello 18. –?Nämä laulut ovat lohduttaneet minua valtavasti ja samaa lohdutusta rukoilen myös levymme kuuntelijoiden tuntevan ja saavan osakseen, viestii Jaana Pöllänen uransa neljännestä äänitekokonaisuudesta. Ajankohtaisia hänelle ovat niin säteilemänsä hengen mukaisesti nimetty äänite kuin TV-ohjelmakin. ÄÄnitteenÄ Valoksi elämäsi polulle ilmestyi elokuussa. Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo suostuivat ohjelmaan tv-kanavan esityksestä. Loput neljä jaksoa saavat vuoronsa neljänä seuraavana perjantaina. Ajatus koki kuitenkin elämänarvoja yllättäen uudelleen arvioimaan opettaneen lykkäyksen. Lääkärissä käynti johti konkreettisiin toimenpiteisiin vasta seuraavana päivänä. > Ota yhteyttä puh. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi. Molemmat ovat syntyneet yhdessä muusikko-aviomies Ville Uusitalon kanssa. kaulanikaman välillä tapahtunut välilevyn pullistuma selkäydinkanavaan päin. . Pariskunta tarttui ajatukseen, tehdään niin monta jaksoa kuin yhdessä päivässä ehditään -pohjalta. Se lähetetään TV7 kristillisellä kanavalla perjantai-ltaisin kello 18.30 ja uusintana heti yön jälkeen lauantaiaamuisin kello 10.30. Kivun syyksi selvisi 6. Koskettavat elämänkokemukset syventävät Jaana Pölläsen laulutulkintoja. lokakuuta 2016 Forssan lehti 12 12 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. KUVA: Tapio Tuomela Valoa oman elämän polulle ”Olin käynyt yhden millin päässä neliraajahalvauksesta”. Tuottaja totesi saavutuksen kanavan osalta uudeksi ennätykseksi ja, mikä tärkeintä olemme itse ylpeitä lopputuloksesta, Jaana Pöllänen summaa. Pariskunta suunnitteli Valoksi elämäsi polulle-äänitteen julkaisemista jo vuonna 2014. Ville Uusitalo vastaa laulujen säestyksistä Kahdeksanosaisesta Valoksi elämäsi polulle -televisio-ohjelmasta on ruudussa nähty jo puolet. Tästä kahdeksan kuukauden kuluttua hän sai määrittelemättömän aivoinfarktin, joka halvaanJaana Pöllänen ammentaa valoa oman elämänsä polulle myös syksyn lehtien kirkkaista väreistä, aurinkoisista hetkistä ja raikkaista tuulista. ÄÄnite tarjoaa monipuolisen kattauksen hengellisen musiikin helmiä klassikoista alan arvostetuimpien nykyvaikuttajiin, muun muassa Pekka Simojoen ja Jaakko Löytyn tuotantoon. ja 7. –?Leikkaus meni hyvin ja sen myötä todettiin myös, että olin käynyt yhden millin päässä neliraajahalvauksesta. ohjelmaa voi luonnehtia formaatiltaan evankelioivaksi musiikkiohjelmaksi. ”Nämä laulut ovat lohduttaneet minua valtavasti ja samaa lohdutusta rukoilen myös levymme kuuntelijoiden tuntevan ja saavan osakseen”. lauantai lauantaina 8. Erkki Kuronen Jokioinen Laulaja Jaana Pölläsen syksy säteilee Valoksi elämäsi polulle -henkeä. Levyn varsinainen julkaisutilaisuus on luvassa 6. Nyt syksyn mittaan on menossa tallenteen sisällöstä ja sanomasta ponnistava esiintymiskiertue, joka suuntautuu ennen muuta eri puolilla Suomea sijaitsevissa kirkoissa ja muissa seurakunnallisissa ympäristöissä järjestettäviin tilaisuuksiin. Jaana Pöllänen heräsi huhtikuisena aamuna outoon, niskansa seudulla kokemaansa kipuun
JaaNa PölläNeN kertoo tuntevansa nyt 41-vuotiaana ja taakse jääneiden vaiheiden vahvistamana entistä suurempaa kiitollisuutta, kun on saanut elättää itsensä laulullaan käytännössä koko työuransa ajan. lokakuuta 2016 Forssan lehti. NyT JaaNa PölläNeN kiittää asioidensa olevan taas hyvin. Rebecca Fergusonin Anna ja Haley Bennettin Megan ovat tärkeitä tekijöitä kokonaisuudessa, mutta elokuva kuuluu ehdottomasti upealle Emily Bluntille. KUVA: Storyteller/LLC VIIKON RUOKALISTA lauantai 13 lauantaina 8. Tammelan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lasagnette, mandariini vihersalaatti Tiistaina: aurinkoinen broilerikeitto, täysjyväleipä, tuorepala Keskiviikkona: mannapuuro, mansikkakiisseli, pastasalaatti Torstaina: possukastike, perunat, tuoresalaatti Perjantaina: uunikala, perunasose, salaattipöytä Ypäjän kouluissa ja päiväkodissa Maanantaina: kalakeitto, ruisleipä, juusto, tuoremehu Tiistaina: sianlihakastike, perunat, viinirypäleinen tuoresalaatti Keskiviikkona: lasagne, tuoresalaatti Torstaina: juustoinen uunimakkara, perunat / perunasose, värikäs salaatti Perjantaina: broileririsotto, hedelmäinen kiinankaalisalaatti Forssan ammattiinstituutissa Maanantaina: salaattibuffet, kasvis-härkäpapukiusaus / meksikolainen soijapastavuoka, kahvi / tee Tiistaina: salaattibuffet, chili con pollo / chili sin carne, ohrahelmi, kahvi / tee Keskiviikkona: salaattibuffet, vegepuikko, peruna-palsternakkasose, mangokastike, kahvi / tee Torstaina: salaattibuffet, juustoinen riistakeitto / juustoinen kasviskeitto, kahvi / tee Perjantaina: salaattibuffet, kalahampurilainen / kasvishampurilainen lisukkeineen, kahvi / tee nutti hetkeksi vasemman puolen. FL Elävät kuvat Nainen junassa (USA, 2016) ???. KUVA: Tapio Tuomela Valoa oman elämän polulle Forssan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lindströmin kastike L,G, KMU, keitetyt perunat, maissi, salaatti Tiistaina: pinaattiohukaiset L, perunasose L, G, KMU, punaherukkahillo, jäävuorisalaatti, italiansalaatti L, KMU Keskiviikkona: tonnikalapastavuoka L, KMU, salaatti Torstaina: nakkikeitto M, G, KMU, ruisneppari, kauden hedelmä Perjantaina: toiveruokapäivä Humppilan kouluissa Maanantaina: jauhelihakastike, peruna, tuoresalaatti Tiistaina: ryynimakkara, perunasose, vihreäsalaatti Keskiviikkona: lihakeitto, sämpylä Torstaina: kinkkukiusaus, kiinankaalisalaatti Perjantaina: lohikeitto, ruisleipä Jokioisten kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: lihapyörykät, perunat, pippurikastike, porkkana– ananasraaste Tiistaina: puuro (maitopohj.), tuoremarjakeitto, ruispala, leikkele, salaattipöytä Keskiviikkona: lohimurekepihvit, tillikastike, perunat, kiinankaali – punajuurisalaatti Torstaina: hernekeitto, sämpylä, juusto, paprika Perjantaina: broilerikastike, riisi ja perunat, parsakaali, mustaherukkahillo, tomaatti kurkku jääv.s. Sillä on yksinkertaisesti merkitystä. Sen jokainen karaktääri on omalla tavallaan viallinen, aivan kuin hyviä ihmisiä ei enää olisikaan, vaikka katsoja tunteekin suurinta sympatiaa hirvittävässä kiirastulessa kärvistelevää Rachelia kohtaan. Jussi u. Hän tuo esille myös kertyneiden kokemusten ajatuksia muokkaavat ja kasvattavat vaikutukset. Jaana Pöllänen ammentaa valoa oman elämänsä polulle myös syksyn lehtien kirkkaista väreistä, aurinkoisista hetkistä ja raikkaista tuulista. Hän päätyy kuitenkin pian itse epäillyksi vain huomatakseen, ettei voi luottaa mihinkään, ei edes omiin muistikuviinsa. Ohjaus: Tate Taylor. Bio-Kaari Junassa päivittäin matkaava alkoholiongelmainen Rachel todistaa rikoksen. –?Työmme perustuu ihmisen kohtaamiseen. NaiNeN JuNassa on kolmen vahvan naisen elokuva. K-16, kesto: 112 min. Syvälle houreiden, pelkojen ja addiktioiden maailmaan tunkeutuva trilleri tempaisee katsojan armotta pois mukavuusalueelta, jolle palaaminen voi vaatia miestä väkevämpää. Hän luonnehtii harjoittavansa lähinnä hoitoalalla toimiviin verrattavaa palveluammattia. Justin Therouxin Tom ja Luke Evansin Scott jäävät sovinnolla sivummalle, vaikka kertomuksen keskiössä ovatkin. –?Tämä Valoksi elämäsi polulle -levykin sai tässä vaiheessa uutta sisältöä ja erilaisia sävyjä kuin olisi saanut kaksi vuotta sitten. Pääosissa: Emily Blunt, Rebecca Ferguson. PelloNPää Murha ja muistikatkot Nainen (Emily Blunt) miettii, mitä tuli nähneeksi. –?Yhä selvemmin havaitsee myös, miten syvästi hengellinen musiikki puhuttelee ihmisiä. Ja se on ihan oikeasti kova juttu. Tate Taylorin hyytävä Nainen junassa on psykologisten trillereiden aatelinen, jokaisen liikkeensä huolella ja harkiten tekevä jännitysnäytelmä, joka on kokonaisuutena paljon enemmän kuin vain oivien osiensa summa. Blunt tekee käsittämättömän upeaa työtä moniongelmaisena Rachelina, jonka sopertelun, alituisen anteeksipyytelyn ja sirpaleisten muistikuvien kautta palapeliä kootaan paikoin sietämättömän tehokkain jännittein. Takaumina tarinaansa purkava Nainen junassa tarttuu arkoihin aiheisiin, alkoholismiin, henkiseen hyväksikäyttöön ja lähisuhdeväkivaltaan tylyin ottein, eikä päästä henkilöitään helpolla
–?Jos saamme auton toimimaan, voimme parantaa paljon, Räikkönen vihdoin heltyi. lokakuuta 2016 Forssan lehti 14 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. –?Koko päivä oli taistelua. –?Jos kisat menevät hyvin, niin pitäisi sieltä mitalejakin tulla, kertoi itse alle 120-kiloisissa punnertava Janne Hakala. Sadan maastavedon tekeminen vie kymmenisen minuuttia. Se on eduksi kuntoa ja kestävyyttä vaativassa toistosuorituksessa. Siihen nähden kierrosaika oli ok. Lehtimäki haluaa omansa takaisin, sillä ”Mr. Hänen paras tuloksensa on 250, jota Lampi paransi ensin Lopella 252:een ja sitten Tuurissa 313:een, mikä on Aku Ankka -fani Vesa Keskisen lempinumero. Rako molempia harjoituksia hallinneeseen Mercedeksen Nico Rosbergiin hupeni toisella ajojaksolla vain runsaaseen 0,3 sekuntiin, mutta se ei Räikkösen kasvoille hymyä levittänyt. Fitness expon lavalla nähdään Mikko Lehtimäen ohella kuusi muutakin Ryskeen nostajaa. Suzukassa Bottas ajoi harjoituksissa sijat kymmenen ja yhdeksän. Jos ja kun Lehtimäki uuteen ennätykseen pystyy, vie suoritus aikaa reilut puoli tuntia. Williamsin Valtteri Bottas ei ole pitkään aikaan uhannut kolmen kärjen palkintopallisijoja. Kuljettajien MM-sarjaa ennen toisena olevaa Hamiltonia johtava Rosberg piti nopeinta vauhtia, vaikka valitteli autonsa aliohjautuvuutta. STT VoimAnosto Kai Sandberg Forssa Forssalainen Mikko Lehtimäki käy sotilasmaastavedon maailmanennätyksen kimppuun tänään Nordic Fitness Expossa Lahdessa. Räikkönen päristeli perjantaina MM-sarjan Japanin gp:n vapaissa harjoituksissa kelvolliset sijaluvut neljä ja kolme. Fitness Expon lavalla 75 kilon raudat pitäisi nostaa maasta vähintään 314 kertaa. Ryskeen riveissä nostava Lehtimäki on tehnyt aiemmin kahdesti lajin ennätyksen. Lehtimäen tarkoituksen on tehdä messulavalla vähintään 314 toistoa maastavedossa. Uusi ennätys tulee, tai sitten ei, Lehtimäki jutteli eilen Vesihelmessä. Kuntoa vaativa toistoennätyskoe sopii miehelle kuin nenä päähän. –?Auton tasapaino ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. –?Nämä toistokisat tuntuvat sopivan minulle. Lehtimäki painaa nyt karvan verran alle 75 kiloa, joten tankoon tulee rautaa 75 kiloa. Kun MM-sarjaa on jäljellä viisi kilpailua, Rosberg johtaa Hamiltonia 23 pisteellä. Sotilasmaastavedossa kilpailija tekee omanpainoisella tangolla niin monta maastanostoa kuin pystyy. Pidän lajeista, joissa hengästyy ja pumppu hakkaa. Kun on painava, saa isoja rautoja ylös, mutta silloin ei tule paljon toistoja. Kuusikko lähtee kisalavalle kovin tavoittein. . (Ajamisen) tunne on kaukana siitä, mitä haluaisin sen olevan, hän tilitti. Dippi” Jari Lampi on kohennellut lajin ME:tä peräti 313 toistoon. Lajin sääntöjä on taas muutetLehtimäki käy ME:n kimppuun . Se on lopullista läpimurtoaan odottavalle suomalaiRäikkösen Ferrari kuin Iisakin kirkko selle laiha lohtu. Hänellä oli ongelmia rengasseosten kanssa. Dipin 313 toiston ennätyksen Mikko Lehtimäki on valmis ennätyskokeeseen. Kaikki on tehty mitä voidaan. Kamppailin auton kanssa radan ensimmäisen osuuden. –?Vähän jännittää, mutta olen suht’ levollisin mielin. Lehtimäki on kisannut voimanostossa alle 90 kilon sarjassa, nyt painoa on selvästi vähemmän. Vaikka 38-Vuotias Lehtimäki tunnetaan voimanostajana, hänellä on myös kestävyysurheilutaustaa hiihdon ja yleisurheilun puolelta. Anita Reunanen, Netta Miettinen, Vilho Miettinen, Toni Kuusi, Teppo Lappalainen ja Janne Hakala kisaavat sunnuntaina toistovoimapunnerruksen avoimen luokan SM-kisoissa. Ryskeen nostaja aikoo kesyttää Mr. –?Ennätys ei onnistuisi, jos oma paino olisi ylhäällä. Joka tapauksessa Räikkönen jätti Suzukan radalla taakseen viime viikonloppuna Malesian gp:ssä juhlineen Red Bull -tallin kuljettajat Daniel Ricciardon ja Max Verstappenin, vieläpä molemmilla harjoitusjaksoilla. Mercedeksen Rosberg jätti molempien harjoitusjaksojen kakkosta, tallikaveriaan Lewis Hamiltonia runsaat 0,2 ja 0,072 sekuntia. Autourheilu Reima Rautiainen, Luis Vasconcelos Helsinki/Suzuka Ferrari-tallin formula ykkösten -auto on Kimi Räikkösen käsissä kuin Iisakin kirkko: valmista ei tahdo tulla millään. Kun niin tapahtuu, suoritus keskeytyy. Bottas on ollut pitkin kautta konkaritallitoveriaan Felipe Massaa nopeampi. Tässä on muutakin kuin kertarykäisy, Lehtimäki jatkoi. Ote ei saa missään vaiheessa irrota tangosta. Viime viikonlopun Malesian gp:ssä hän ajoi kuitenkin valoisampaa tulevaisuutta enteillen viidenneksi. –?Kun vaihdoin kovasta seoksesta pehmeään, paransin kierroksella 1,1 sekuntia, eikä se ole tarpeeksi, hän sanoi. Hänen tallikaverinsa Sebastian Vettel oli harjoituksissa kolmas ja viides. KUVA: Tapio Tuomela Urheilu UrheilU lauantaina 8. Hän antoi sapiskaa autonsa aliohjautuvuudelle. Suorituksen aikana saa huilata tangon ollessa maassa tai ilmassa nostojen välillä maksimissaan viisi sekuntia. –?Minusta ei tullut huippuvoimailijaa, eikä huippukestävyysurheilijaa, vaikka molemmissa ihan hyvä olinkin, Lehtimäki kertoi. Valmista kalua ei tahdo tulla millään
kuVA: Franck Robichon/ePA Mikko Lehtimäki on valmis ennätyskokeeseen. On velvollisuuteni esittää pahoitteluni. Olenkin tyytyväinen lopputulokseen, totesi Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola. NuorteN mm-kullaN 2014 voittanut Lehkonen ottaa urallaan jatkuvasti askelia eteenpäin. Vancouver voitti Calgaryn 4–0. Hyvin taisteltiin alivoimalla. Itselläkin on sujunut, kun olen ottanut edelliskausia rennommin ja nopeuteen panostaen, kommentoi keravalaiskasvatti Koivisto, 25. Lehkosen 6–1-maali syntyi kolmannessa erässä rannelaukauksella venäläishyökkääjä Aleksandr Radulovin syötöstä. Jatkojalla meillä oli läpiajoa, mutta sitten kaveri teki, JYP-luotsi Marko Virtanen totesi. Ottelun ratkaisun viimeisteli Juhamatti Aaltonen ajassa 62.16. STT–AFP Pelle tuittuili itsensä pihalle kimi Räikkönen ei saa Ferrari-kilpuria millään haluamakseen. Jukurit on aloittanut kautensa vahvasti, sillä 1–0-vierasvoitto nosti joukkueen sarjassa kolmanneksi. Jos Montreal ei näytä vihreää valoa, hän palaa Frölundaan ja jatkaa SHL:ssä. –?Hieno voitto. Suomalaiset jäivät ilman pistemerkintöjä, kun Puljujärven Edmonton voitti Winnipegin 5–2. Sportin Markus Nenonen kavensi ottelun päätösminuutilla. Lahden Pelicansin ja Mikkelin Jukurien ottelun osumasta vastasi Jukurien Henrik Koivisto päätöserässä. Nyt tehopisteet ovat 5+5 ja plusmiinus vahva 9–2. Se on kerännyt kahdeksasta pelaamastaan ottelusta yhteensä 19 pistettä. –?Toivon, ettei tarvitse lähteä pitkälle lennolle Ruotsiin. Pelle osoitti pikaisesti katumustaan sosiaalisessa mediassa. Harmillinen alku ottelulle, kun ensin tulee maali omiin. Joel Kiviranta vei vaasalaiset ajassa 4.08 johtoon, mutta sen jälkeen vieraat iskivät kolme seuraavaa maalia. Jere Karjalainen tasoitti avauserässä, ja toisessa erässä viimeistelyssä onnistui Henrik Haapala. Toisena oleva TPS on jäänyt Tapparasta pisteen. Ennen hyötyi siitä, kun sai tekniikan oikeanlaiseksi, painoja tarvinnut silloin nostaa kovinkaan korkealle. Pelaaminen Montrealin huippuketjussa maistuu. –?Giampiero Ventura on päättänyt pudottaa Graziano Pellen kokoonpanosta tämän epäkunnioittavan käytöksen vuoksi, Italian liitto tiedotti tapauksesta. Kaveri pääsi sieltä tasoihin. –?He ovat maailmanluokan pelaajia, Lehkonen viittaa Plekaneciin ja Raduloviin Montreal Gazetten verkkosivuilla. Vancouverin Markus Granlund kirjautti syöttöpisteen Calgaryä vastaan. Jääkiekko Reima Rautiainen Helsinki/Montreal Montreal Canadiensin hyökkääjä Artturi Lehkonen nautiskelee jääkiekon hienouksista täysillä jo ennen kuin NHLkausi on alkanutkaan. –?Harmittaa kaksi huolimattomuusjäähyä viimeisessä erässä. kuVA: Andreas Hillegren/ePA Jääkiekko STT Tappara voitti Liigassa Vaasan Sportin vieraissa 3–2 ja nousi sarjakärkeen. Hän voitti viime kaudella Ruotsin mestaruuden göteborgilaisessa Frölundassa ja siinä sivussa SHL-liigan pudotuspelien maalikuninkuuden. STT Lehkonen nautiskelee jo ennen NHL:n alkua ”Haluan kehittyä päivä päivältä paremmaksi ja olen mielestäni osoittanut sen.” ARTTuRi LeHkoNeN Italian jalkapallomaajoukkue pelaa sunnuntain MMkarsintaottelunsa Makedoniaa vastaan ilman kärkipelaajaansa Graziano Pelleä. –?On oltava hereillä, koska ei voi tietää, milloin kiekko tulee itselle, Lehkonen kehuu ketjukaveriensa oivalluskykyä. Paljon on puhuttu Floridan Aleksandr Barkovin suuresta tilaisuudesta pelata samassa ketjussa itsensä Jaromir Jagrin kanssa, mutta ei ole Lehkosellakaan valittamista. edmoNtoNiN ja Winnipegin kohtaamisessa iskivät vastakkain Suomen nuorten MM-kultajoukkueen Jesse Puljujärvi ja Patrik Laine. Pelissä on 21-vuotiaana NHLpaikka. –?Olen taas kerran syyllistynyt johonkin typerään. FL Vuonna 2014 nuorten MM-kultaa voittanut Artturi Lehkonen yrittää läpimurtoa NHL:ssä. kuVA: Tapio Tuomela tu, sillä merkkistoppari on jäänyt pois käytöstä. Haluan kehittyä päivä päivältä paremmaksi ja olen mielestäni osoittanut sen, Lehkonen kertoi Montreal Gazettelle. Tappara nousi Liigan kärkeen urheilu 15 lauantaina 8. Jukureissa Mestiksen mestaruutta 2013 juhlinut sentteri Koivisto ei saanut kolmella kaudella Jokereissa, Lukossa ja Sportissa parhaimmillaankaan aikaan 19 pistettä enempää. Lehkonen teki harjoituskauden toisen maalinsa, kun hän johti osumallaan Montrealin 6–1-voittoon Torontosta. Kolmannen erän alussa Martin Röymark laukoi etukulmasta 1–3-osuman. Sitä ei oikeastaan tarvita, sillä käsien pitää punnerrusvaiheessa suoristua. –?Säännöt ovat tiukat, mutta oikeudenmukaiset. –?Kiekko-Vantaassa ja Sportissa harjoittelemamme yhteistyö Teemu Tallbergin kanssa toimii, kehui Koivisto toista laituriaan jYP hävisi kotihallissaan Helsingin IFK:lle jatkoajalla 2–3. lokakuuta 2016 Forssan lehti. Arvaamattomasta luonteestaan tunnettu Radulov oli syöttänyt myös Lehkosen harjoituspelien ensimmäisen maalin. Huippumiesten rinnalla pelaaminen on maistunut. Pelipaikkaa Canadiensin kakkosketjusta kärkkyvä Lehkonen on pelannut Radulovin ja tshekkikeskushyökkääjä Tomas Plekanecin vierellä. Fitness expon lavalla 75 kilon raudat pitäisi nostaa maasta vähintään 314 kertaa. –?Kymmenen pelin tavoitteemme oli 14 pistettä. Nyt tilanne on kaikille tasapuolinen. Kokenut Pelle tuittuili itsensä ulos kokoonpanosta Espanja-karsintapelissä. Hän joutui vaihtoon vajaan tunnin pelin jälkeen, eikä suostunut kättelemään Italian päävalmentajaa Giampiero Venturaa, joka oli kentän laidalla
Vihdistä kotoisin oleva ja juniorina Jokereissa pelannut Takaveräjä pelasi Forssassa hyvän tulokaskauden tehden 23+22 pistettä 39 ottelussa. FL Tommi Takaveräjä pelaa loppukauden Palloseurassa. Pärjäsimme erikoistilannepaineessa varsin hyvin, se ei ole helppoa näin fyysisiä pelaajia vastaan, Backe totesi plussia. Kazanin tiedottaja Mihail Stepanov kertoi perjantaina venäläiselle Sport-Ekspress-lehdelle, ettei seura liity Eremenkon pelikieltoon. –?Kysyin häneltä, hoituisiko tuo paikka, koska haluaisin hyökkäävän laitalinkin. Eremenkon pannan syistä on etenkin venäläismediassa esitetty kaksi teoriaa. Kosovoa vastaan tappiolta lopulta vältyttiin, mutta huomattavasti kovempaa Islantia vastaan enää ei. Se kantaa toivon mukaan vielä hedelmää, joskus. Torstain 2–3-tappio nousee unohtumattomiin suomalaisfutiksen tarinoihin. Sport-Ekspressin päätoimittaja Artur Petrosjan vertasi Twitter-tilillään Eremenkon pelikieltoa Mamadou Sakhon tapaukseen. Vt. Tapauksen käsittelyn jälkeen Uefa vapautti hänet rangaistuksesta. Jukurit oli vailla toimitusjohtajaa, kun tehtävää hoitanut Harri Tammiruusu irtisanoutui viime keväänä. Suomi pelasi parhaan pelinsä Backen alaisuudessa, joten ehkä jotain on opittu tuskaisan vuoden 2016 aikana. Aina tällaista, Hradecky summasi. Kosovon, jonka Suomen sunnuntainen vastus Kroatia möyhensi peräti 6–0. Pihlman sai taklauksestaan 5+20 minuutin jäähyn ja automaattisen pelirangaistuksen. Muotka, 35, on syntynyt Mikkelissä ja pelannut Jukureissa A-junioreihin saakka. Hän on pelikuntoinen lauantain kotiottelussa Suomi-sarjan kärkipäähän povattua Porvoon Huntersia vastaan. Eremenko purki sopimuksensa Rubin Kazanin kanssa vuonna 2014 yksipuolisesti, ja Kazan vei tapauksen Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan käsiteltäväksi. Takaveräjä tuo joukkueeseen aimo annoksen hyökkäysvoimaa. –?Voittamassa 2–1, ja lisäaika jäljellä. Sakho sai aiemmin tänä vuonna Uefalta 30 päivän väliaikaisen pannan dopingepäilyjen takia. TsSKA Moskovan viestintäjohtaja Sergei Aksenov kertoi venäläismedialle, etteivät seura tai Eremenko kommentoi tapausta toistaiseksi. Itseluottamusta, pelin sisäistämistä yhä enemmän, ”uusi” laitamies. –?Hyökkäyksellisesti rohkeaa avauspuoliajalla, ja puolustuksellisesti erinomaista. Ja jos koko ottelua katsoo, se varmaankin oli tasapeli. No, päivä tuon keskustelun jälkeen seurasin, kuinka hän pelasi tuolla paikalla seurajoukkueessaan. Pihlman taklasi avauserässä SaiPan Matti Järvistä. Uefa ei anna anna tässä vaiheessa lisätietoja. Ja ne positiiviset asiat. Niistä ensimmäisen mukaan pelikiellon taustalla olisi Eremenkon siirto Rubin Kazanista nykyiseen seuraansa TsSKA:han. lokakuuta 2016 Forssan lehti 16. Se on kuitenkin varmaa, että Uefan kurinpitovaliokunta on määrännyt Eremenkon 30 päivän väliaikaiseen pelikieltoon. Myös Suomen palloliitto on ilmoittanut, ettei se kommentoi asiaa enempää. STT JYPin Pihlmanille kolmen ottelun pelikielto Jääkiekko Liigajoukkue JYPin hyökkääjä Tuomas Pihlman saa Liigan kurinpitäjältä kolmen ottelun pelikiellon viime lauantain SaiPa-ottelun taklauksestaan. Eremenkon pelikielto käynnisti huhumyrskyn UrheilU lauantaina 8. Pelaajat ovat alamaissa, mutta kyllä tästä itseluottamusta toki tuli, Backe näki. Tasapeli taas hukkui maaliin, joka ei suomalaisten mielestä ollut maali. Ja huomasin, ettei ole ongelmaa. Nuuskaa ei kuitenkaan ole listattu dopingaineeksi. venäläismediassa on noussut esille teoria siitä, että Eremenko olisi joutunut Uefan kurinpitotoimien kohteeksi nuuskan käytön takia. – Rubinin ja Eremenkon väliset asiat ovat kunnossa, hän sanoi. Järvinen loukkaantui tilanteessa. Mutta se, kuinka vahva mökki on rakentumassa, on luultavasti vielä sunnuntainkin jälkeen epäselvää. Hän osui taklauksellaan Järvistä päähän. STT Tunteet kuumenivat Islanti-Suomi-karsintaottelussa. Backe oli voimattoman tuntuinen jälkeen tappion, jossa ”ei ollut logiikkaa”. Niin lähellä kolmea pistettä. –?Tästä on toivuttava. Eremenko joutui maksamaan entiselle seuralleen, mutta vältti pelikiellon. Jalkapallo Janne Lehikoinen Reykjavik Suomen MM-karsintareissu Islantiin päättyi itkuun ja parkuun, mutta kivistyksen takaa löytyy kuitenkin myös positiivista. KUVA: Birgir Thor Hardarson/EPA Huipulta pohjalle Islanti näytti karuutensa Huuhkajille STT Roman Eremenkon pelikielto on nostanut huhumyrskyn, sillä TsSKA Moskova ja Euroopan jalkapalloliitto Uefa eivät ole kertoneet tapauksesta yksityiskohtia. Hän sanoi joo, muttei ollut varma puolustamisesta. Ja ilman Roman Eremenkoa, jonka Euroopan jalkapalloliitto Uefa asetti 30 päivän pelikieltoon yllättäen Huuhkajat täysin. Venäläisen R-Sportin mukaan pelikielto on varattu tapauksen jatkokäsittelyä varten. –?Mikä tappio! Jeesus Kristus! Todella kovaa, todella kovaa, Huuhkajien päävalmentaja Hans Backe tiivisti yhtä uransa karvaimmista kokemuksista. Fakta on sekin, että Suomi on molemmissa karsintapeleissään menettänyt johtoaseman. Loistotuloksen hukkaaminen ihmeellisellä tavalla ei ollut maajoukkuehistorian ensimmäinen, mutta yksi kaikkien aikojen kivuliaimmista. Takaveräjä palaa FPS:n riveihin Jääkiekko Kesällä sarjatasoa ylemmäksi KeuPaan siirtynyt FPS:n viime kauden paras pistemies ja maalintekijä Tommi Takaveräjä on purkanut sopimuksensa keuruulaisseuran kanssa ja palaa takaisin Forssaan. Voitto katosi 2–2-tasoitukseen, jossa maalivahti Lukas Hradeckyn mukaan ”sählättiin”. STT ”Tästä on toivuttava”. Islannin tasoisia ovat muutkin vastukset lohkossa, jossa Suomi pitää nyt Kosovon kanssa perää. Saldona maali ja miehekäs esitys pelipaikalla, joka on varsin vieras. Siinä rakennuspuita Tampereen sunnuntaiseen Kroatia-kohtaamiseen. Backe kehui myös laitalinkiksi löytämäänsä Robin Lodia. Ja vaikka tuomaristo näkikin sen osumaksi, jäi jossiteltavaa muun muassa siitä, miksi lisäaikaa siunaantui lisää minuuttikaupalla. TuomarivirheisTä voi jauhaa, mutta tulos ei siitä enää muutu. toimitusjohtajana Jukureissa jatkaa vuodenvaihteeseen saakka seurayhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Toivakka, kunnes Muotka ottaa tehtävän vastaan. –?Aina meitä vastaan. Pihlman on pelikiellossa JYPin Liigan otteluissa HIFK:ta, Jukureita ja Pelicansia vastaan. KUVA: Tapio Tuomela Muotkasta Jukurien uusi toimitusjohtaja Jääkiekko Liigan nousijaseura Mikkelin Jukurit saa uuden toimitusjohtajan kauppatieteen maisteri Tuomas Muotkasta. Nuuskateorian on maininnut myös muun muassa ranskalaislehti L’Equipe
Toto (7-4-11): 2,90 1,38-1,49-3,50 4,26. Toto (4-1-6): 5,92 3,01-3,54-0,00 17,87. lähtö, Toto4-3 DUO-1 TROIKKA-1, lv 1609 m: 1) Ypäjä Hereiam/Olli Koivunen 12,7a (3,14), 2) Luckyline Krok 13,3a (6,44).3) Lovetown 13,3a (4,97).4) Quartam De Caelo 13,9a (15,3).poissa: 10, 12. Troikka: 46,51. Tämä on kuitenkin performanssilaji. –?Valmennus on paljon henkilökohtaisempaa. ilmaiseksi / OP:n jäsenkortilla 5 € Otteluisäntä: Lauantaina 8.10. Toto (12-2-1): 8,19 1,96-1,69-7,78 14,39. Koripallo. –?Jenkkimatka ei mennyt kuin Strömsössä ja SM-kisat eivät menneet putkeen, odotukset olivat aika erilaiset. Toto (10-4-5): 1,81 1,21-1,60-4,23 3,68. Yleisurheilu. Esakalliohölkkä klo 13 Esakallion tanssilavalta. Kaksi kertaa Suomen mestaruuden voittaneen ja kaksi kertaa EM-kisoissa luistelleen parin yhteistyö katkesi alkuvuodesta, kun Lindholm ilmoitti ettei halua jatkaa. Liekit-Kiekko-67 7-2 Antti Tenkanen 3+2, Henri Korteniemi 2+1, Olli Lindberg 0+3, Karri Koistinen 0+3, Matti Vahos 1+0, Valtteri Heikkilä 1+0, Timo Haapaniemi 0+1, Rauli Lilja 0+1, Matti Paavilainen 0+1, Hannu-Petteri Korteniemi 0+1, Toni Pohjonen 37 torj. Pitää olla vahva käsitys omasta asiasta, Karmi sanoi. Lindholmin mukaan ero huipulle syntyy ennen muuta esiintymisestä. Ladytourin osakilpailu klo 11 Tammelassa. B-tyttöjen SM-sarjaa FoPS-Jyske klo 11.45 jäähallissa. Liigaa SoVo-KaDy klo 16 Someron monitoimitalolla. 7. Rahapelit KEnO 40/16 Perjantain päiväarvonnat oikeat numerot: 7, 12, 17, 19, 26, 29, 36, 38, 39, 47, 48, 49, 50, 52, 58, 61, 65, 67, 68, 70 Kunkkunumero: 39 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 7, 13, 14, 17, 19, 20, 21, 26, 27, 33, 34, 38, 47, 48, 51, 52, 61, 65, 67, 69 Kunkkunumero: 13 Urheiluviikonloppu LAUANTAI Tulospörssi Frisbeegolf. Karmi ja Lindholm ovat keväällä uudelleen alkaneen yhteistyönsä myötä siirtyneet harjoittelemaan Karmin syntymäkaupunkiin Pietariin valmentaja Jelena SokoloJäätanssijat Olesia Karmi ja Max Lindholm luistelevat taas yhdessä. –?Mieti asiat ennen kuin teet, Lindholm vastasi. Otteluisäntä: • Lauantaina klo 16.00 Monitoimitalolla Sähköasennus Timo Jaakkola Oy Jyväskylä FoSu – Pirkat Liput aikuinen 8 € / alle 15 v. 2–3 (0–0, 2–1, 0–1, 0–1) Sport–Tappara 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) Pelicans–Jukurit 0–1 (0–0, 0–0, 0–1) MESTiS RoKi–Espoo United 5–2 (1–1, 2–0, 2–1) IPK–Peliitat 5–1 (4–0, 0–0, 1–1) TuTo–Jokipojat 3–2 (0–2, 2–0, 1–0) K-Vantaa–JYP-Akatemia 3–4 (1–0, 1–2, 1–2) KeuPa HT–Hermes 1–6 (0–1, 0–2, 1–3) 3. lähtö, sh 2100 m: 1) H.V. 8. divisioonaa FoSu-Pirkat klo 18 salibandyhallissa. Olisi upeaa edustaa Suomea Suomessa. Suomi-sarjaa FPS-Hunters klo 17 jäähallissa. –?Kotikisat on kunnia, joka ei osu jokaisen urheilijan kohdalle. Itselleni tuli mitta täyteen omasta luistelusta ja ilmoitin etten jatka, Lindholm kertoi Finlandia Trophyn harjoitusten jälkeen Espoon areenassa. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Twigs Voici*/Pekka Korpi 14,1 (1,81), 2) Airport Present* 14,9 (4,86).3) Man in the Mirror 14,9 (40,65).4) Fiery Sid 14,9 (16,99).poissa: 3. Toto4 voitto-osuus: 163,20. KUVA: Claudio Bresciani/EPA ”Olisi upeaa edustaa Suomea Suomessa” van johdolla. lähtö, lv 2100 m Kasvattajakruunu -alkuerä: 1) Vagabondo/Mika Forss 16,0a (4,96), 2) Saxoi 16,0a (1,68).3) Stanley Savage 16,1a (5,18).4) Arctic Ile 16,3a (12,83). Ja ajatukset olympiakisoista olisi voinut heittää saman tien, Lindholm sanoi. Karmi kertoi parinsa ilmoituksen olleen sokki. urheilu 17 lauantaina 8. Naisten 3. Karmin pietarilaiset isoäidit ovat auttaneet käytännön asioissa, ja Lindholm kertoo osaavansa jo ostaa junalipun venäjän kielellä. Se tuo kaikkeen tekemiseen lisää buustia, Lindholm sanoi. 27. diViSiOOnA Karhu HT-Liekit 11-4 Rauli Lilja 1+1, Matti Vahos 1+1, Henri Korteniemi 1+0, Joonas Heinonen 1+0, Sami Kukkonen 0+1, Tuomas Vaittinen 0+1, Olli Lindberg 0+1, Antti Tenkanen 0+1, Johan Kirjavainen 41 torj. Finlandia Trophy on kauden ensimmäinen kisa, jossa Karmi ja Lindholm mittaavat tasoaan Törniin ja Partaseen, jotka viime kaudella voittivat Suomen mestaruuden ja edustivat Suomea EMja MM-kisoissa. lähtö, lv 2100 m Veljekset Wahlsten Kokelasmeeting: 1) Earthquaker/Antti Veteläinen 17,3a (2,9), 2) Gincane 17,5a (3,17).3) Fox Amore 17,6a (47,02).4) Arrowsrain 17,6a (7,24).poissa: 9. lähtö, lv 2100 m Kasvattajakruunu -alkuerä: 1) Proud Of The Queen/Tommi Kylliäinen 15,7a (5,92), 2) Unequalled Stride 15,7a (9,76).3) Golda Paris 16,0a (1,45).4) Arctic Kiss 16,3a (11,67). 2. Lentopallo. Tokka/Mikko Huttunen 34,1 (4,89), 2) Merran Jyske 34,1 (7,2).3) Sointu-Esteri 32,3 (15,6).4) Valentini 31,5 (36,52). Toto (4-2-7): 23,02 2,60-1,462,17 23,98. divisioonaa Koripoikien Mimmit-KY-sHooters klo 10 Tölön koululla. SUNNUNTAI Koripallo. Ringette. Futsal. –?Meidän pitää saada kisoissa ulos se, mitä treeneissä osaamme. 2. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Normipäivä/ Harri Koivunen 27,5a (23,02), 2) Tementikko 27,6a x (2,78).3) Enriko 27,6a (6,58).4) Ekko Ram 27,7a (8,92). –?Kun mietin kotikisoja, tiesin ettei se olisi kenenkään toisen parin kanssa mahdollista. Mitä kokemus opetti. 4. Koripallo MiESTEn KORiSLiigA Kobrat–Kouvot 81–69 (31–27) Pyrintö–Vilpas 90–91 (54–41) Ravit TURKU TOTO4 1. veloituksetta. Karmin mielestä kaksi kertaa EM-kisoissa sijalle 19 luistellut pari tarvitsee ”kaikkea lisää” noustakseen lähemmäs kansainvälistä kärkeä. –?Tekemisen helppoutta pitäisi saada lisää. Salibandy. Toto (3-5-13): 4,89 1,78-1,96-3,32 9,72. Sitten Lindholmin ajatukset alkoivat suuntautua maalis-huhtikuun vaihteessa Helsingissä luisteltaviin MM-kisoihin. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Fast Cup -karsinta: 1) Selene Lune/Olli Koivunen 15,5a (8,19), 2) Thunder McQueen 15,8a (3,92).3) Laurila’s Eowyn 15,9a (98,33).4) Jackpot Aria 15,9a (3,75). STT Jalkapallo MM-KARSinnAT D-lohko: Itävalta–Wales 2–2 (1–2) Moldova–Serbia 0–3 (0–2) Irlanti–Georgia 1–0 (0–0) G-lohko: Italia–Espanja 1–1 (0–0) Liechtenstein–Albania 0–2 (0–1) Makedonia–Israel 1–2 (0–2) I-lohko: Reykjavik: Islanti–Suomi 3–2 (1–2) Kosovo–Kroatia 0–6 (0–3) Turkki–Ukraina 2–2 (1–2) ALLE 21-VUOTiAidEn EM-KARSinTA Suomi–Azerbaidzhan 0–0 Jääkiekko LiigA JYP–HIFK ja. Toto (6-3-2): 4,96 1,13-1,10-1,24 3,84. lokakuuta 2016 Forssan lehti. Päivän Duo: 5-10, kerroin: 3,72. Naisten Ykkössarjaa FoPS-Hyvinkää klo 11.30 Forssan jäähallissa. Takana olivat pettymykset harjoitusmatkalla Yhdysvaltain Cantonassa ja joulukuun 2015 SM-kisoissa Mikkelissä, joissa Karmi ja Lindholm jäivät Cecilia Törnin ja Jussiville Partasen jälkeen hopealle. MM-kotikisoihin pääsee vain yksi suomalaispari. Jenkeissä saat vain sen palvelun, mistä maksat, Karmi vertaa. Tärkein on valmennus, joka on Pietarissa maistunut amerikkalaista paremmalta. Toto4 voitto-osuus: 37,20. Lindholm ja Karmi olivat poissa jäältä pari kuukautta. –?Ulkopuolelta syötetään paljon mielipiteitä. Jääkiekko. 5. Ringette. Toto4 voitto-osuus: 189,90. Lippu 8€, alle 15 v. 6. Kolmossarjaa Ryske-Oripään Urheilijat klo 19 Tammelan koulukeskussa. C-tyttöjen SM-karsintaa FoKoPoTuRi klo 16 Feeniksissä. Me emme ole aivan huipulla, mutta silti me saamme kuulla paljon. Kausikortti 60€. 3. TaiToluisTelu Raiko Häyrinen Ensi keväänä Helsingissä järjestettävien MM-kisojen voima on sellainen, että se on tuonut takaisin yhteen jäätanssijat Olesia Karmin ja Max Lindholmin. Toto (5-9-6): 3,14 1,31-1,78-1,46 9,62. klo 18.00 Kirkassilmä Areena Forssa 2-divisioonan salibandyottelu Sokkieron ja paluun jälkeen Karmi ja Lindholm yrittävät MM-kotikisoihin. –?Minulle se oli hirveää. Toto4 voitto-osuus: 123,60. Naisten Ykkössarjaa FoPS-Jyske klo 14.45 jäähallissa
Johtokunta Vapaa-aika 998 € Tilaa heti! 02 2590 200 (Norm. . Puh. . . . –?Teleliikenteen tauoista on huomattava, että ne alkavat ja loppuvat aina lähes samoihin aikoihin. Von Koskull sanoo pankin tiedotteessa, ettei Nordea koskaan kommentoi huhuja tai spekulaatioita. Mikko Gustafsson Syyttäjä vaatii Salon arvokuljetuksen törkeän ryöstöyrityksen pääsyytetyille 5–6 vuoden vankeusrangaistuksia. . Nina Törnudd Nordean ja hollantilaisen suurpankki ABN Amron fuusiohanke kaatui hollantilaislehti NRC:n saamien tietojen mukaan Hollannin hallituksen kielteiseen kantaan. . Lainanavigaattoria ovat puolustuksen mukaan käyttäneet useat eri henkilöt. . l o i m a a n s e u r a h u o n e . 0500 826 395. . Ruotsin pankkivalvonta vaati alkuviikosta Nordeaa lisäämään ydinvakavaraisuuteen laskettavaa pääomaa 1,2 miljardilla eurolla. . lokakuuta 2016 Forssan lehti 18. –?Se koostuu suurista hankkeista, kuten konsernin yksinkertaistamisesta ja yrityskulttuurin kehittämisestä. Konsernijohtajan mukaan Nordean ainoa painopiste on konsernissa käynnissä oleva muutos. . MP-Metsäpalvelut 045 232 1495 Jokioisten Keskustanaisten syyskokous pidetään Lamminkirmulla keskiviikkona 12.10.2016 klo 18. Tervetuloa kuulemaan. Forssan Seudun Invalidit ry. . Puh. . –?Kyllä voi hyvinkin toteutua. Ohjelmassa liitosta järjestötyöntekijä Aapo Rantanen tulee selvittämään uusista yhdistyksen säännöistä ym. . Seuratoiminta Myydään Myydään Citroen Berlingo, vm. . . Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa Vuokralle tarjotaan Kartanonkatu 17 autotalli. . Syyttäjän mukaan takavarikoidun navigaattorin tiedot, teletiedot sekä dna-jäljet salolaisella mökillä ja autoissa olleissa esineissä kytkevät miehet Salon tapahtumiin. Juuri katsastettu, vetokoukku, jakoremmi vaihdettu, 2 renkaat. . . . Tiedustelut puh. . . Kahdella syytetyllä on tuomiota aiemmista rahakuljetusryöstöistä tai sellaisen yrityksestä, minkä syyttäjä myös nosti esiin. . Asunnossa on iso parveke etelään järvimaisemalla. f i . STT Syyttäjä vaatii vankeutta Salon arvokuljetuksen ryöstöyrityksestä Arvokuljetuksen ryöstöyritystä on käsitelty käräjäoikeudessa parin viikon ajan. Toinen kysymys on se, että onko (Björn) Wahlroos valmis maksamaan niin paljon, Rothovius sanoi STT:lle. . . Aina käteiskauppa. . Puh. Esimerkiksi tikkuaskista löytyneellä dna:lla ei puolustuksen mukaan voida perustella, että henkilö olisi ollut jossakin tietyssä paikassa tai välttämättä edes koskenut esineeseen. 044 3750 266. . . . . Ratatie 6. . Hinta 1000 . . . NoRdea ilmoitti konsernijohtaja Casper von Koskullin suulla, ettei se kommentoi hollantilaislehti NRC:n tietoja kaupan hieronnasta ABN Amro -pankkikonsernista. Tarjoa omasi. . Rajoitet tu erä! TERASSIALLAS 498€ ULKOKAMIINA 298€ KYLPYTYNNYRI Ostetaan kaikki TOYOTAT, myös pakut ja lava-autot. . . . . Ulkosauna, autokatos ja ulkovarasto. Esillä sääntömääräiset asiat. . . Tervetuloa. Kysymys on ennen kaikkea hinnasta eli vaihtosuhteesta. . NoRdea ja aBN amRo sopisivat hyvin yhteen, Rothovius arvioi. . Ihanteellinen rakentajalle, koiraihmiselle ym. . NRC:N saamieN tietojen mukaan Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos olisi tarjonnut käänteistä kauppaa osakevaihdon kautta. . Ylivuotisia, kuivia koivuklapeja 3 m3:n erissä. Remontoitu, siisti, korkeat huoneet, uunit, ilmalämpöpumppu. . Syyttäjän mukaan tauot teleliikenteissä kertovat siitä, että miehet ovat olleet yhdessä ja peitelleet tätä. . Kahdesta osapuolesta suurempi Nordea olisi siirtänyt pääkonttorinsa Hollantiin. –?Ei olisi Wahlroosilta temppu eikä mikään siirtää se seuraavaksi Hollantiin. 1.980 €) Puoleen hintaan! Ulkokamiina+allas+verhoilu 6-hengen, halk. Professori: Pankkifuusio voi tapahtua myöhemmin Nordea ilmoittaa keskittyvänsä omiin muutoksiinsa. . Soita 044-3557132. hotel@loimaanseurahuone.fi sami.gronholm@loimaanseurahuone.fi LIPUT: 13 €, lipunmyynti alkaa klo 21 w w w . . 040 7783002. . . . . . Jäsentilaisuus Tyykihovissa ma 10.10. . Epäluotettavaksi puolustus leimasi myös syyttäjän päättelyn teletiedoista. . 1850 mm. . . Pienehkö kippikärry tehdastekoinen. . Haalareihin ja huomioliiveihin pukeutuneet ryöstäjät tukkivat helmikuussa arvokuljetusautolta tien ja pakottivat kuljettajan aseella uhaten autosta. ajankohtaista. 120 m2. . . . KaiKKi pääsyytetyt kiistävät teon. KUVA: Jori Liimatainen ”Toinen kysymys on se, että onko (Björn) Wahlroos valmis maksamaan niin paljon.” TiMo RoThoViUS rahoituksen professori uutiset lauantaina 8. Pankkialalla haetaan keskittämistä ja suurempia kokonaisuuksia, joten kauppoja ja yhdistymisiä on odotettavissa. . . . –?Yksittäinen tapahtuma voi olla sattumaa, mutta lukuisat toisiinsa liittyvät asiat eivät voi olla sattumia, syyttäjä sanoi perjantaina. Puh. He eivät saaneet 900 000 euron saalista autosta. . . . . Puolustus kritisoi loppulausunnoissaan todisteita, joita syyttäjä vyörytti pitkähkön puheenvuoron aikana oikeussalin mikrofoniin. Vielä muutamia vapaita talvisäilytyspaikkoja edullisesti Tammelassa. Hollannin valtiolla on viimeinen sana, sillä se omistaa ABN Amron osakkeista 77 prosenttia. Maailman Mielenterveyspäivä Maksuton luento klo 18.00: Onnellisuusprofessori Markku Ojanen Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen, tervetuloa! Kehräämö – Wahreninkatu 11, C-Rappu Humppila, vanha asemapäällikön talo 2 mh+sali+rh+k, n. Lehden mukaan Wahlroos halusi palauttaa Nordean pääkonttorin euroalueelle. Heti vapaana. 10.10. . Kuljetus järjestyy. . Heti vapaa. . Verovelkaisetkin käy, nouto kotipihasta. . 040-375 7329 Kokoukset Juontovinssi tai juontokoura, kaikki huomioidaan. Traktorin kippaava takakauha. . STT Puolustus pitää syyttäjän ja poliisin versiota Salon tapahtumista olettamuksina. Tauot ovat normaaleja yön aikaisia taukoja, yhtä pääsyytettyä puolustava Pauliina Paananen sanoi. Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Timo Rothovius arvioi kuitenkin, että vaikka kauppa ei nyt onnistunut, saattaa se hyvinkin toteutua myöhemmin. 0500-843538 Ylivuotisia koivuklapeja. Kolmelle neljästä pääsyytetystä syyttäjä vaatii koventamisperustetta aiemman rikoshistorian vuoksi. . Ostetaan Tammelan keskustassa remontoitu, valoisa yksiö hissitalossa, ylimmässä kolmannessa kerroksessa. 050 9174970. Lisäksi puolustus piti tekopäivän näyttöä puutteellisena. . hotel@loimaanseurahuone.fi sami.gronholm@loimaanseurahuone.fi sami.gronholm@loimaanseurahuone.fi TÄNÄÄN Viihderavintolassa PETRI NYGÅRD . Syytettyjen puolustajat pyrkivät kampeamaan todistusarvon muun muassa esineistä löytyneistä dna-osumista. –?En tee niin tälläkään kertaa, von Koskull totesi. Wahlroos, joka on myös Nordean pääomistajan Sammon hallituksen puheenjohtaja, vei läpi Suomen Nordean muuntamisen tytäryhtiöksi ja siirron Ruotsin pankkivalvonnan alle. . klo 14. . . 0400 533656. Tiedotusta, arpajaiset, kahvi + pulla 1 e. . . Syyttäjä perustelee vaatimuksia muun muassa sillä, että rikos tehtiin vilkkaasti liikennöidyllä tiellä ja arvokuljetusautoa kohti ammuttiin. -99 1,9D, pikkupaku.
N: humphrey Bogart, ingrid Bergman, Claude Rains. 08.34 oktonautit (s). 2/13. 13.55 Stalinin viimeinen juoni (S). 19.00 Seitsemän Uutiset. 17.00 17.45 Yle Live: Cheek. 8/9. 10.05 Ykkösaamu. 08.10 Sonic Boom (7). 08.03 Angry Birds Stella (S). Pääosissa: harrison Ford, Karen Allen, Wolf Kahler, Paul Freeman, John Rhys-davies. Kausi 2. 22.45 Elokuva Wallander: Ennen routaa (16). Jakso 29/67. 21.30 Solsidan (S). 9.07 Viikon puheenaihe: siviilien ahdinko syyriassa. Kausi 1. 1/2. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 07.54 Franklin ja ystävät (s). 12.00 Salatut elämät (12). 06.25 Transformers Rescue Bots (7). Jakso 3/13. osa 3055. 18.25 HS-uutiset ja sää. idyllisellä Järviseudulla tapahtuu kummia. 09.05 Ylen aamu-tv. Kausi 5. 7/8 11.50 Latela. 18.15 Pokka pitää (S). 22.45 Muistin vanki (12). 20.00 Haluatko miljonääriksi?. Kausi 1. Jakso 16/52. Kuka tahansa suomalainen voi hakea FoLKin pienrahoitusta omalle mediaprojektilleen. Pääosissa: Robert downey Jr., don Cheadle, scarlett Johansson, Gwyneth Paltrow, 01.40 Kiss Bang Love Suomi (S). 08.20 Sonic Boom (S). 13.10–13.50 Riistametsällä. 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S). 06.00 Bubble Guppies (S). osa 3057:. 19.35 Ryhmä Pullman (12). 13.15 Leijonan luola USA. Jakso 30/67. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. Kausi 3, 4/10. 10.00 Satuhäät. 12.30 Prisma Studio. Miesten lyhytohjelma. 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. studiossa tomi tuominen, toni Vilander ja ossi oikarinen. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 20.10 VICE: The Real Wolf Of Wall Street. 19.10 Elokuva Rakastin epätoivoista naista (S). osa 3056:. suomen ykkösräppäri Blockfest-festivaalilla elokuussa 2015. 14.30 Akuutti. 21.45 Syrjäinen maa (16). Kausi 8. 19.00 Yle Uutiset. 11.00 Salatut elämät (7). Kausi 2, 6/10. Kausi 1. 9.29 Kirjailija Anja snellman. odelle oppaineen vaeltaa aavikolla henkensä uhalla, mutta kumpi on vaarallisempi: luonto vai takaa-ajajat. Kausi 1. Jakso 6/14. 17.00 17.00 Seija Rautio & konserttivieraat. oscar Mike. 16.15 Talent Suomi. Jakso 4/9. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Uusinta. Lehden kuvat ovat heidän luomuksiaan. onnea, hilja! 07.48 Pikku Kakkosen posti. Jakso 3/10. Jakso 10/24. 11.30 Kantapöytä. Jakso 11/20. 18.15 Matthew Bournen maailma. 20.30 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 08.40 Seikkailija Dora (S). Venäläisestä kirjallisuudesta helsingin kirjamessuilla keskustelevat kirjailija Rosa Liksom ja emeritusprofessori Pekka Pesonen. Jakso 4/29. 10.50 Ja he elivät onnellisina. 09.01 Moraalimittari (7). 23.30 Odyssey (16). 4/4 Koalametsä. 02.40–05.00 Astral-TV. 19.20 MTV Sport Uutiset. 07.30 My Little Pony: 07.55 Angry Birds Toons (S). 09.05 Pokémon (7). 010 665 4424 sähköposti .......... 17.20 Kathleen Ferrier. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 16.40 Jare vs. Muntjakki. 17.00 17.00 MTV Sport: Lauantairavit. Kausi 12, 6/10. Jani toivola, Jenni Pääskysaari, Niina Backman, Aki Linnanahde ja Minna Kuukka. Jakso 3/18. studiossa mm. Kausi 2. 10.40 Vaaleanpunainen pantteri (7). toto76-kierros Mikkelissä. 10.00 Uusi Kino: Toinen ovi (S). Kausi 12, 2/8. Kausi 1. 11.00 Valitut sanat: Rakkaudesta Idioottiin. lokakuuta 2016 FoRssan lehTi 20. 17.10 Inhimillinen tekijä. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 10.45 Seniori työssä. 03.10–04.04 Bones (12). 16.30 Villen keittiö 30 minuutissa. 09.22 hullabalooba (7).09.28 Lassie (7). 15.15 Tähdet, tähdet. 21.00 21.00 Pelimies. Kausi 8. 09.00 Galaxi. 23.15–01.00 Elokuva Hercule Poirot: Mykkä todistaja (12). Jakso 2/8. Kausi 2. 01.40 Pelimies. 9.45 Bollywood-ooppera Bollywood Kaboom! 10.00 Yle Uutiset. studiossa Kelan pääjohtaja Liisa hyssälä. 12.19 Oddasat. 08.46 Petteri Kaniini (s). 15.10 Pisara. 10.30 Elokuva Katseen raunio (S). 18.30 MTV Sport: F1 Paalupaikka. 02.10 Panttivangit (16). 08.07 sanni sateenkaari (s). Kausi 4, 7/10. Kausi 3, 9/10. Kausi 5. 20.58 Keno. 18.45 Avara luonto: Australia. Kausi 5. Jakso 82. Kausi 2, 13/13. 22.25 MTV Sport Uutiset. Jakso 2/10. 11.30 Salatut elämät (12). 09.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset 12.15 Yle Oddasat. 08.30 Mofy (S). 23.15 Vogue – muotitoimittajien mahti. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna +8 +8 +9 +8 7 7 7 +3 +6 +6 +7 +8 +8 +9 6 11 11 11 9 Sunnuntai +7 5 Maanantai +7 4 Tiistai +7 2 Keskiviikko +6 4 Torstai +7 3 Perjantai +8 4 Jokioinen eilen 15:00 +10 Helsinki +8 Hämeenlinna +8 Joensuu +7 Jyväskylä +7 Kemi +7 Kotka +8 Kuopio +7 Lahti +8 Lappeenranta +8 Maarianhamina +9 Mikkeli +7 Oulu +7 Pori +8 Rovaniemi +6 Salla +5 Savonlinna +8 Seinäjoki +7 Tampere +8 Turku +9 Vaasa +8 +9 +7 +6 +6 +5 +9 +8 +7 +7 +10 +6 +7 +9 +4 +2 +5 +8 +7 +9 +8 Ateena +28 Alicante +25 Bryssel +13 Kööpenhamina +11 Las Palmas +23 Lontoo +15 Madrid +27 Malaga +28 Mallorca +26 Miami +27 Moskova +13 Nizza +21 Oslo +9 Pariisi +17 Rodos +25 Rooma +20 Tallinna +9 Tokio +23 Tukholma +8 Wien +12 +25 +23 +13 +11 +23 +15 +25 +26 +25 +25 +11 +21 +8 +16 +25 +22 +10 +18 +10 +12 TV ja Radio lauantaina 8. 08.20 Rikun ja Ramin outo tapaus. 13.00–13.46 Tiededokumentti: Paras ruokavalio. Vieraina artisti Anna Abreu ja kirjailija Miika Nousiainen. Mainetta ja kunniaa. Carrie osallistuu tapaamiseen, jossa luokkakaveri saa surmansa. 15.25 Yle Live: M1-studiossa Herd & Aili Ikonen. 9.40 Viikon vanhat. 19.10 Uutisextra. Jahti alkaa. 12.35 Dokumenttiprojekti: Pakolaishelvetti (12). NeloNeN 05.00 Astral-TV. 21.55 Urheiluruutu. Kausi 3, 3/6. 00.15–03.05 Yle FOLK. 00.15–04.00 Teematieto. tanssipop. 21.00 21.35 Elokuva Casablanca (S). Jäätanssi lyhyttanssi. 19.30 Posse. 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. Kausi 1. 15.15 Eränkävijät. 20.00–23.15 Teemalauantai: Elokuvamuotia. 18.00 Teknavi. 16.50 Novosti Yle. osa 3058. 12.25 Salatut elämät (S). 17.00 17.20 Talent Suomi. 21.00 21.50 Yle Uutiset. 1/12. 09.30–10.00 Gumballin mieletön maailma (7). 13.55 Tall Ships’ Races Norjassa. 10.50 MasterChef Australia. erikoislähetys naisen elämästä ja terveydestä. 00.40 Enbuske, Veitola & Salminen. 9.22 Viikonlopun sää. 22.05 Taitoluistelun Finlandia Trophy. 10.30 Salatut elämät (7). 14.50 Jäitä hattuun (7). Cheek (S). Luokkakokous. 07.46 Nimipäiväonnittelu: 8.10. Yle TV2 07.45 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 12.20 Villi kortti. 19.05 Historia: Borsalino, hatun tarina. 21.00 21.15 Uutisvuoto. itä-Australian eukalyptusmetsät ovat kuuluisia hellyttävistä koaloistaan mutta niissä asuu runsaasti myös muita lajeja. osa 3059: 12.55 Elokuva Yksin kotona 2 – Eksynyt New Yorkissa (7). (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 14.10–16.31 Taitoluistelun Finlandia Trophy. Kausi 5. 06.45 Pound Puppies (S). 08.35 Lego Nexo Knights (7). Pääosissa: Macaulay Culkin, Joe Pesci, daniel stern, John heard, Catharine o’hara. Pääosissa Krister henriksson, Johanna sällström, ellen Mattsson. 15.15 Sukulan suojatit (S). 14.15 Nieminen & Lahtinen Show (S). 14.10 Carl Th. Kausi 2, 5/5. tapausta tutkiessaan Carrie törmää vanhaan rikokseen, joka tapahtui hänen kouluvuosinaan. 23.20 Elokuva Iron Man 2 (12). 22.00 Kymmenen Uutiset. 09.00 Elokuva Alfa ja Omega (7). Varikolla Mervi Kallio. sakari Kilpelä haastattelee. 08.05 Kiehtova maailma: Junamatka Euroopan yli. Jakso 4/18. Pappa padossa. MTV3 08.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. Jakso 17/52. hd 09.51 Late Lammas (s). Kausi 3, 1/10. 22.35 MTV Sport: F1 Extra. 19.05 Urheiluruutu. 22.10 Päivän sää. tunnollisen naisen salainen elämä. Kausi 9, 8/24. Kausi 1. 23.15 Liiga: Illan parhaat. 20.00 Mies joka riisui tähdet. Yle FoLK kuratoi ja kasvattaa suomalaisia tarinoita. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 21.00 Elokuva Kadonneen aarteen metsästäjät (12). totuuden taakka. Dreyerin tiellä (S). hs-uutiset (2’) 18.30 Vain elämää. Miksi alkoholista tulee naisen uskollisin ystävä. 15.43 Downton Abbey (12). 12.05 MasterChef Australia
03.50 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 12). 17.25 Kaunotar ja hirviö. 11.00 Klassikkoparatiisi: Syksyn kaikuja. 18.00 Catfish – deittihuijarit. 13.30 New Girl ( 7). 21.00 ELOKUVA The Wolf of Wall Street ( 16) . 23.10 Nurse Jackie ( 12). JIM 05.00–06.30 Astral-TV. 19.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. PRO 4: 16.45 (s) Jääkiekon Liiga: SaiPa–Pelicans. 18.02 Elämänkoulu (u). 23.00 Arkisto: Päiväkahvit. 20.00 Ensitreffit alttarilla. 03.00 Shield – Lain varjolla ( 12). 20.00 Parasta ennen! (u). 21.03 Hitin kaava. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 00.00 Panttilainaamo. 19.40 (s) SHL: Örebro–Malmö. 6.30 Suomi soi. 23.50 SVT: Anna Järvinen och kvinnorna. 16.05 Lapsen sydän. 20.02 Median myllyssä. Outo ja arvaamaton Pohjois-Korea. 21.00 Treffit helvetistä ( 12). KUTONEN 06.10 Penn & Teller: Valheet. 2.02 Yöradio. 18.55 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 15.15 Uuden elämän pisaroita Latviasta. 01.10 ELOKUVA The Day – viimeinen taistelu ( 18). 10.02 Gospel Train. 14.00 Yle Uutiset. 02.45–05.48 ELOKUVA The Wolf of Wall Street ( 16) . 01.00 Polvijärven pastori. 01.40 House ( 12). 10.55 Äänitarina. 1.00 Arkisto: Yle-päivä 1994. YLE RAdIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 21.23 Suomi tänään. 7.00 Yle Uutiset. 23.00 ELOKUVA Queensin mafiaveljet ( 16). 19.03 Urheiluradio. Moos. 23.00 Yle Uutiset. 00.30 Panttilainaamo. EUROSPORT 2: 9.30, 14.30 Jalkapallon U21 Em-Karsinnat. 11.30 Jaksa paremmin. 09.23 FOX Kids: Madagascarin pingviinit (S). 17.00 Lyömättömät. 00.55 Radio Suomipop: Suomalaisuuden soundtrack. 6609?N 16948?W. 21.30 Nuottien matkassa. 13.00 Terapian tarpeessa (S). 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.30 Maailmaa järkyttäneet rikokset ( 12). 14.55 Lauantai-Suomi. 0.00 Yöradio. Esitetty USA. 22.05 Kuuntelijan lista. 14.03 Puheen Viikko. 3.00 Arkisto: Saunakulttuuria. NELONEN PRO 2: Jääkiekon Liiga: 12.45 Pelicans–Jukurit, 14.45, 23.45 JYP–HIFK, 16.45 (s) Kärpät–HIFK. 09.40 Hurja painonpudotus UK. 17.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät UK. 17.40 SHL: Färjestad–HV 71. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 11.30 Miehen puolikkaat ( 7). 12.35 SVT: Du är här!. 20.00 Riemuloma Palandereilla. 18.00 ELOKUVA Bucky Larson: Born to Be a Star ( 12). 6.04 Aamupala. 14.30 Seanin maailma (S). 19.30 Äiti ja isä amorina. 16.00 Yle Uutiset. 16.00 (s) Jalkapallon alle 17-v. 6.03 Sää. 14.00 Terapian tarpeessa (S). 7.03 Sää. 14.00 NYC:n täydelliset naiset. 15.00 Radioteatteri esittää: Paul Temple ja Velentinen tapaus, osa 4/16. 17.00 Suomen surkein nikkari. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 21.40 ELOKUVA Bound – sidottu ( 16). 18.00 Vapun valtakunta. 22.30–23.29 Dok: Tour de France -voittaja Riis . 3.00 Rukous Suomen puolesta (u). 19.40 Sportnytt. 09.25 Soppa 365. 10.10 Wipeout. PRO 5: 16.45 (s) Jääkiekon Liiga: Tappara–Sport. 19.08 Sekahaku – Tarja Närhi. 5.50 Merisää. 10.30 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. lokakuuta 2016 Forssan lehti. 11.02 Himotuimmat. VIASAT SPORT: 1.00 (s) Nascar: Bank of America. 12.35 Eurooppalaisia puheenvuoroja. 19.00 Talent USA. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 00.15 Rosewood ( 12). 13.00 Klassista kahteen. 09.05 TV Shop Tvins. 01.10 Ismo (S). 16.05 Urheiluradio. 15.00 NYC:n täydelliset naiset. 18.25 FriiD: Kasvokirurgian superhaasteet ( 12) . 22.00 Yle Uutiset. 5.00 Arkisto: Avaruustutkimus. 10.00 Kalle Haatanen. 12.00 Top Chef Ruotsi. 22.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 13.00 Tanssin superäidit. 02.40 Pahuuden perintö ( 16). 23.40 Hinnalla millä hyvänsä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Firmat kuntoon. PRO 7: 18.45 (s) Jääkiekon Liiga: Jukurit–JYP. 12.45 Hiuskarvan varassa ( 7). 9.10 Puheen Aamun Viikko. 10.00 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 15.20 Pelastajat. 10.00 Yle Uutiset. 08.10 Hengenvaarallinen saalis. 15.30 Koraani vai Raamattu?. PRO 8: 16.45 (s) Jääkiekon Liiga: HPK–TPS. Lehtori Jorma Pollari, Pelastusarmeija, Jyväskylä 7.59 Hyvää huomenta. 18.00 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 8.05 Kuusi kuvaa: Kansallisoopperan pääjohtaja Päivi Kärkkäinen. 6.15 Aamuhartaus. 12.30 Jerusalem studio. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 21.15 Tulevaisuus on perinnössäsi. 01.40 Seksileikeistä ensiapuun ( 12). 11.05 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 7.53 Onnen sävel. 11.02 Raatihuone. 23.10 Yöklassinen. 13.30 Terapian tarpeessa (S). 14.40 Upea lihava elämäni. 04.25 The Walking Dead ( 18). 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 14.50 Elämää Grönlannin syrjäkylässä. 18.05 Lauantaijamit. 15.00 Säpinää kannen alla (S). 11.15 Pappien tekopyhät tyttäret ( 7). 16.30 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 09.35 Soppa 365. 10.00 Jamie Oliverin säästöateriat. 15.50 Huutokauppakuninkaat. 15.00 Family Guy ( 12). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.20 Etnohetki. 10.00 Yle Uutiset. 04.35–05.26 Maapallon salaisuudet. 07.46 FOX Kids: Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (S). 09.30 Suomen lapsellisin ruokalista. 23.03 Yöradio. MTV SPORT 1: 8.55 (s), 22.15 F1, Japani: Aika-ajot. 14.30 New Girl (S). 12.10 Urheiluradio. 14.35 Hitin kaava. 16.30 Jumala puhuu. 09.00 FOX Kids: Madagascarin pingviinit (S). 18.00 Yle Uutiset. MTV3: 17.00 (s) Ravit: Toto76, Mikkeli. ATP Tennis, Cincinnati: 16.10 Puolivälierä 1, 18.00 Puolivälierä 2, 19.25 Puolivälierä 3, 20.15 Puolivälierä 4. 15.20 Koulun jälkeen. CHL: 10.10 KalPa–Djurgården, 12.10 TPS–HIFK, 14.10 JYP–Skellefteå. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 SMRallisprint, Laihia. 23.20 Scream Queens ( 16). 13.30 Dexpedition (S). 16.05 Urheiluradio. 12.45 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 15.00 Sinkkuillallinen. 13.05–13.50 SVT: Go’kväll. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Knowing – Tieto ( 12) . 10.03 Tuija Pehkonen. 09.30 SVT: Amigo grande. 09.10 Soppa 365. VIASAT JALKAPALLO: 10.00 EFL Championship: Wolverhampton–Norwich. 15.00 Yle Uutiset. Mika Waltarin ajatuksia kirjasta Ihmisen ääni. 12.00 Yle Uutiset. 16.30 Family Guy ( 12). 09.47 FOX Kids: Madagascarin pingviinit (S). 23.00 Blindspot ( 16). YLEX 6.30 YleX Aamu – Viikon Parhaat. 09.30 Taste UK. 20.45 Vanhaa musiikkia Brittein saarilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Yöradio. 18.00 MM-rallicross: Latvian osakilpailu. 12.00 Eläinten lentokenttä. 03.35 Suomurhat. 18.00 Ehtookellot: Kangasalan kirkon kellot. 12.00 Yle Uutiset ja sää. PRO 9: 16.45 (s) Jääkiekon Liiga: Kärpät–HIFK. 13.00 TV 7 Israel News. 02.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Kardashianit muodin pyörteissä. Australialainen pukusuunnittelija Orry-Kelly (Darren Gilshenan) loi noin 300 elokuvan vaatteet Casablancasta Piukkoihin paikkoihin ja voitti urallaan kolme Oscaria mm. PRO 6: 18.15 (s) Jääkiekon Liiga: Lukko–Ässät. 9.00 Yle Uutiset. 12.02 KDKompassi. 12.00 Kardashianit: Dash Dolls. 09.55 Jukan laulut. 22.50 Liekkejä tuhkassa. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 01.30 Klubi 700. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Mies joka riisui tähdet Yle Teema klo 20.00. 5.02 Aamupala. 22.00 Yle Uutiset ja sää. MTV MAX: F1, Japani: 7.10 Vapaat harjoitukset 3, 8.30 (s) Varikkosuora, 8.55 (s), 11.55, 18.00, 23.50 Aika-ajot. 01.15– 05.40 Yön AVA. 01.50– 02.40 Panttilainaamo UK. 00.30 Tie on valmis!. Naisten MM, Jordania: Brasilia–Englanti. 11.00 Hurja painonpudotus UK. 16.55 Vaihtokaupan sankarit. 02.30 Poliisit ( 7). 10.30 Valoksi elämäsi polulle. 15.00 Hullut häävideot. 8.05 Onnen sävel. YLE RAdIO 1 6.00 Yle Uutiset. 15.30 Morgan Spurlock: 7 kuolemansyntiä. 12.15 Yhtä elämää. 00.00 CHL: Sparta Praha–Kärpät. 19.03 Sir Neville Marriner ( 1924-2016) johtaa Salzburgin Mozarteumin orkesteria. 2.00 Elämänkoulu (u). 17.10 Rikkaiden deittipalvelu (S). UEFA Europa League: 14.00 Hapoel Beer-Sheva–Southampton, 16.00 ManU–FC Zorya. 08.34 FOX Kids: Smurffit (S). Oppositiossa Euroopan viimeistä diktaattoria vastaan. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 14.50 Ammattina sankari. 16.25 Tavarat rahaksi. 16.47 Marta ja Hiussalonki Kultaiset Sakset. 22.35 Soluttautujat. 15.30 Aristoteleen kantapää: Klingon – scifi-kieli joka lähti lapasesta. 11.30 Yliluonnollista. 19.00 Toisenlaiset äidit. 15.15 (s) Ravit: Toto76. 05.20 New Girl ( 7). 16.25 Rikkaiden deittipalvelu (S). 23.20 Hävyttömät ( 12). 18.00 BUU-klubben: Rohkea ritaripoika. 20.03 Urheiluradio. HERO 08.50 Hurja painonpudotus UK. 12.10 Rämeveljet. 08.47 FOX Kids: Smurffit (S). LIV 05.00–06.00 Astral-TV. 20.00 Top Gear ( 12). 21.55 Suomi tänään. 02.00 Yöohjelmaa. 15.35 Israel-raportti. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. C MORE TENNIS: 9.30 (s), 11.30 (s), 14.30 (s), 20.20, 2.15 WTA China Open. 00.45 #Herocrew: Sara. 10.00 Lentävä talo. 7.50 Aamuhartaus. 21.40 Urheiluradio. 00.25 Scorpion ( 12). 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Klubi 700. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Amerikan karmeimmat kokit. 01.00 Poliisit ( 7). 12.59 YleX Viikonloppu. 17.00 Polvijärven pastori. 15.02 Marttyyrien ääni. 2.00 Yle Uutiset. 03.30 Sinkkulaiva. 13.00 New Girl (S). RAdIO dEI 8.15 Lintumetsä. 20.30 Serie A: Roma–Inter VIASAT URHEILU: 1.00 (s) Nascar: Bank of America. 11.35 SVT: Vem vet mest?. 17.00 Elixir Fitness. 19.30 Yhdessä ylistämään. 18.30 The Neighbors (S). 21.50 Merisää. 14.00 Välilevyjä: Aikamme barokkisäveltäjät. 0.05 Yöradio. 17.25 Kirpputorien aarteet. 21.00 Yle Uutiset. 20.30 Fameless – tuplajäynät. 09.00 Passion for Jesus. 17.00 Mertaranta ja legendat. 12.30 Terapian tarpeessa (S). Täysin rappiolla oleva ihminen voi löytää elämän punaisen langan. 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 9.05 Muistojen bulevardi. 14.28 Lauantai-Suomi. 00.35 Ismo (S). KuvA: Yle Kuvapalvelu TV2: Taitoluistelun Finlandia Trophy, Espoo: 14.10 Miesten lyhytohjelma, 20.30 Jäätanssi lyhyttanssi, 22.05 Muodostelmaluistelu lyhytohjelma. NELONEN PRO 1: Jääkiekon Liiga: 10.00 Lukko–KooKoo, 12.00 SaiPa–TPS, 20.00 Sport–Tappara, 22.00 Kärpät–HIFK, 00.00 Lukko–Ässät. 14.20 Maahanmuuttajan paluu. 20.30 Kenet ihmeessä nain. 12.30 Tyhjätaskut ( 7). 4.02 Euroopan taivaan alla. 14.10 Kuutoset. 18.45 (s) Jalkapallon alle 17-v. 00.00 Sinkkuillallinen. 1.00 Come Home (u). 07.00 Breaking Amish ( 7). 01.25 American Horror Story: Hotel ( 18). Elokuva juutalaisten vastarinnasta natsimiehityksen aikaan. 03.00 The Walking Dead ( 16). 15.35 Rikkaiden deittipalvelu (S). 9.05 Urheiluradio. 11.05 SVT: Vem vet mest?. 03.00 Panttilainaamon autospesialistit. 21.55 Besalel – Valon poika. ’Katso, minä olen nimeltään kutsunut Besalelin, Uurin pojan, Huurin pojanpojan, Juudan sukukunnasta’ ( 2. 6.05 Hartaita säveliä. 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 09.00 Soppa 365. 12.12 Lauantai-Suomi. 18.10, 00.10 Rakuten Japan Open. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. Kumpi on sankarillisempaa, mennä aseen kanssa metsään taistelemaan, vaiko kulkea viimeinen matka ja kuolla perheensä kanssa?. 12.05 SVT: Vem vet mest?. 09.15 SVT: Lilla Aktuellt skola. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Jalkapallon U21 Em-Karsinnat. VIASAT JÄÄKIEKKO: 16.55 (s) KHL: SKA–Jokerit. FOX 06.10 Sky News. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. MTV SPORT 2: 8.55 (s) F1, Japani: Aikaajot. 03.00 Sinkkulaiva. 11.57 Päivän mietelause. 09.10 TV Shop Tvins. 16.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Kosketus taivaasta. 19.00 X Factor UK. 02.00 Poliisit ( 7). Lehtori Jorma Pollari, Pelastusarmeija 6.25 Aamusoitto. 17.30 Nasta raamis. 18.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 11.40 PGA Tour Golf: The Tour Championship. 18.30 River Helsinki. 21.00 Yhden illan juttu. 9.05 Urheiluradio. 12.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 13.50 Saaliina Joel Lambert. 10.05 SVT: Vem vet mest?. 11.00 Katastrofikokki. 04.00–05.00 Astral-TV. 12.05 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. 10.35 Biisikiikari. 11.03 Suomi-kierros. 1.02 Levylautakunta. 13.02 Itäraportti. 20.00 Sukulan suojatit (S). 16.05 Faunin iltapäivä. 23.00 DeiPark (u). 12.00 24 Hour Catwalk. 14.20 Dexpedition (S). 09.45 Soppa 365. 14.00 Posse. 7.04 Onnen sävel. ( 7). 7.50 Merisää. 12.35 New Girl (S). 18.03 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 15.45 Efter Nio. 31. 01.30 Poliisit ( 7). 10.00 SVT: SVT Nyheter. 9.10 Sää. 1.45 (s) Nascar, Charlotte. 15.30 Family Guy ( 12). 08.11 FOX Kids: Smurffit (S). 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 00.20 SVT: Bad med Solveig. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 00.20 Jane the Virgin ( 7). 18.01 Iltahartaus. 04.25–05.14 Oudoimmat rikostutkinnat. 17.15 Radioteatteri esittää: Kuunnelman tiet 7/12. 0.00 Paja. 18.00 Meidän perheen tähdet. 18.00 Cristal ja Nygård tripillä. 23.00 Hottikset 2.0 (S). 20.00 Wheeler Dealers. 14.00 Tanssin superäidit. 10.30 Taste UK. 17.15 Lauantaijamit. 21.00 Kuokkavieras Kataja (S). 19.00 Ginan maailma. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Family Guy ( 12). 18.30 Sydänsurujen biologia. 01.00 Leijonan luola Kanada. 22.05 Leikola ja Lähde. 18.00 The Neighbors (S). elokuvasta Tytöt. 15.50 Viisi vaimoani. 17.30 Viikon levy. Kiinan yhden lapsen politiikka. tv ja radio 21 lauantaina 8. 07.10 Hengenvaarallinen saalis. ( 7). 3.00 Yle Uutiset. 14.15 Mars Hill Church. 07.01 FOX Kids: Pound Puppies (S). 14.00 New Girl ( 7). 5.52 Aamupala. 13.55 Dexpedition (S). 12.00 Isännän pöydässä. 21.30 Pyöreä pöytä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. Herti Dixonin dokumentti Ruotsin länsirannikon herätyksestä. 08.30 Taste UK. 12.12 Puheen Viikko. 17.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 19.50 MGP – Melodi Grand Prix 2016. 13.00 Poikamiesboksi (S). 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 10.35 SVT: Vem vet mest?. 16.00 Musiikkivideoita. 7.00 Yle Uutiset. 17.15 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. tV-urheilu YLE FEM 09.00 SVT: Partytältet. 6.56 Päivän mietelause. 8.00 Yle Uutiset. TV5 06.00 Breaking Amish ( 7). 01.50 Chicago Fire ( 12). 22.00 Pahan jälkeen ( 7). 16.00 Hittikärpänen. 21.35 Novosti Yle. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 8.05 Aspekti. 06.18 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 07.22 FOX Kids: Casperin kummituskoulu ( 7). 00.00 Hillsong TV. 16.02 Toivekonsertti. 03.30–05.00 Astral-TV. 9.00 Yle Uutiset. 21.02 Ihmisen hinta – Ihmiskaupan teemailta. SUb 11.00 Middle (S). Viktor Konkov on itse vapautunut vankilakierteestä ja alkoholismista ja auttaa nykyisin muita vankeja uuteen elämään Latviassa. 13.30 Last Man on Earth ( 7). 16.00 30 päivän ihmiskoe. . 10.04 Suomikierros. 16.01 NYC:n täydelliset naiset. 9.11 Suomi-kierros. 01.00 Sinkkuillallinen. 22.00 Killing Fields: erikoisjakso. 11.00 Yle Uutiset. 17.30 Elixir Life. 21.55 Ravit: Toto76. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). Naisten MM, Jordania: Japani– Yhdysvallat. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 20.09 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Mahadura & Özberkan. Yle Uutiset ja sää. 21.00 Wheeler Dealers. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 13.03 Levylautakunta. FRII 08.05 Ihanat kamalat lemmikit. 21.05 ELOKUVA Pimeä perhesalaisuus ( 16) . 19.30 Café Raamattu. 13.05 Kate + 8. Vertti. 00.25 SVT: Har du sett min lillebror?. 4.57 Aamupala. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 10.03 Sää. 8.35 Raamattuavain extra. 14.35 Lähetysavain. 14.45 Rikkaiden deittipalvelu (S). 15.55 Yle News. 8.50 Musiikkikamari. NELONEN PRO 3 16.45 (s) Jääkiekon Liiga: KalPa–KooKoo. 16.00 Säpinää kannen alla (S). 9.00 Yle Uutiset. 06.39 FOX Kids: My Little Pony ( 7). 02.25 X Factor UK. 18.59 Tuurin kyläkauppias. 00.40 Intohimon uhrit. 23.45 Nurse Jackie ( 12). 20.08 Sää. . 22.00 Disko 2000 (u). 12.10 Urheiluradio. 00.40–02.15 SVT: Happy end. 12.50 Radio 1 vastaa. 08.00 Akvaariomestarit. YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. 19.00 Bull vs. Neljä esivanhemman nimeä, jotka paljastavat Luojan sanoman meille. 03.55–04.52 Valehtelevat viettelijät ( 12). 7.03 Aamusoitto. 14.00 Yle Uutiset. 13.15 Pyhä Henki tänään. 13.45 Christian World News. EUROSPORT: 13.00 (s), 19.00 (s) Snooker: European Masters, Romania. 16.50 Kenet ihmeessä nain. 21.00 ELOKUVA Monster – Aileen Wuornos ( 16) . 09.00 TV Shop Tvins. 7.45 Hartaita säveliä. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.15 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 19.00 Kämmenellä. 12.00 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 23.00 ELOKUVA Lancelot – ensimmäinen ritari ( 16) . TV7 08.30 Jumala puhuu. 7.45 Tarinoita lapsille:. 12.45 Merisää. 23.00 Radio 1 vastaa. 19.30 Yle Nyheter TVnytt
Yleisöä leikittävät Pikku Kakkosen juontajat Veera ja Jaakko. FL-STT Pankais Poiketen Tänään • Forssan tori klo 7–14. Pimeä päättyy klo 7.07 ja alkaa klo 19.18. Kahdeksan päähenkilön joukossa on Forssasta Satu Vaarula, joka syntyi 23 vuotta sodan jälkeen mutta jonka alitajuntaa jäivät jäytämään isän kertomat sotakokemukset. lokakuuta 2016 Forssan lehti 22 LAUANTAi 8. Ajassa lauantaina 8. Hän palveli jatkosodan eläinlääkintämiehenä, kotiutui ruumiillisesti hyväkuntoisena ja perusti tilan Pälkäneelle. Lapset eivät saaneet häntä häiritä. pieni tyttö ei kyennyt järkiperäisesti käsittelemään kerrottuja sodan julmuuksia, vaan ne painuivat hänen alitajuntaansa ja synnyttivät pelkoa. • Riikka ja Hannu Hellgren saivat pojan 30.9. Hän kuvasi kuitenkin myöhemmin, että hänen terveytensä jäi rintamalle. Sadun käydessä myöhemmin vierailuilla Pälkäneellä isä tapasi olla humalassa. Dokumenttielokuva käsittelee vaiettua kansallista traumaa. • Joanita ja Ville Kantoluoto saivat tytön 24.9. FL – Isä meni puolustamaan rauhaa, mutta toi kotiin rauhattomuuden, arvioi forssalainen Satu Vaarula. Sota on Vaarulasta niin luonnoton olotila, että sellaisen jälkeen hänen isänsä käytös oli oikeastaan normaalia. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.50 ja laskee klo 18.35. Sodan murtamat -elokuva on kuin lähtölaukaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden Sodan kauhut siirtyivät seuraavalle sukupolvelle Sodan murtamat -erikoisnäytös Forssan Elävien Kuvien Teatterissa su 9.10. Kaikkiaan sisaruksia on seitsemän. Hänen isänsä puhui sodan hirveyksistä usein ja pitkään mutta ilman tunteita. – Hän ei koskaan tullut sodasta. Satu Vaarula arvelee, että hänen isänsä eli kahden maailman välisessä jännitteessä, jota yritti osin purkaa puhumalla. • Huomenna • Vanhustenviikon messu Forssan kirkossa klo 10. – En lapsena miettinyt sotaa, vaan miten saisin järjestettyä maailman niin, ettei yötä ole. Aikuisena Satu Vaarula on nähnyt painajaisia sotatilasta. Kun Satu oli 9-vuotias, äiti erosi isästä ja muutti kolmen pienimmän lapsen kanssa Forssaan ja työskentelemään Finlaysonille. Sankaruutta tai ylpeyttä hän ei tuntenut. Ohjelmassa on paljon leikkejä, musiikkia ja yhdessäoloa. Klo 11.30 alkaen vuosijuhla seurakuntakodissa. – Haluaisin, että sotatila loppuisi alitajunnastani. Sodasta palasi osin umpimielisiä ja varsinkin humalapäissään arvaamattomia miehiä, joten lasten oli syytä olla varuillaan. Pelkäsin pimeää ja olin hereillä. KUVA: Tapio Tuomela KÄSIKIRJOITUS JA OHJAUS Timo Korhonen KUVAUS Jan Nyman LEIKKAUS Tuuli Kuittinen ÄÄNISUUNNITTELU JA MUSIIKKI Kirka Sainio MIKSAUS Olli Pärnänen VÄRIMÄÄRITTELY Marko Terävä TUOTTAJA Markku Tuurna.FILMIMAA YHTEISTYÖSSÄ YLE TUOTANTOTUKI SES.AVEK.KIRKON MEDIASÄÄTIÖ.SUOMI IOO LEVITTÄJÄ PIRKANMAAN ELOKUVAKESKUS mutta toi kotiin sodan Isä lähti puolustamaan rauhaa, TIMO KORHOSEN elokuvan FILMIMAA esittää Sodan murtamat -juliste. Sadun isä Erkki Savolainen oli syntynyt Karjalankannaksella Kivennavalla vuonna 1919 ja suorittanut varusmiespalvelunsa talvisodan aikana. Paikalla Satu Vaarula ja ohjaaja Timo Korhonen. Leikkipäivä on maksuton ja sen järjestää Koko Suomi leikkii -hanke yhteistyössä Pikku Kakkosen ja Helsingin kaupungin Varhaiskasvatusviraston kanssa. – Hän puhui monotonisesti, mitä tapahtui, ei miltä tuntui. Petri Ojanen Forssa Tuoreessa Sodan murtamat -dokumenttielokuvassa tarinaa kertovat sodassa järkkyneiden nuorten miesten lapset. • Risupäivä Kiimassuon jätekeskuksella klo 9–13. Lapset saivat pakkosyöttönä siitä ison osansa ja kokivat turvattomuutta. • Tammelan karjalaseuran 70-vuotisjuhlamessu Tammelan kirkossa klo 10. Hilja Huomenna: Ilona Leikkiä ja laulua Narinkkatorilla Perinteisen Leikkipäivän päätapahtuma järjestetään torstaina 13. lapset menettivät osan huolettomuudestaan, kun isä oli olemukseltaan vihainen, pelottava ja kovin etäinen – kuin ulkopuolinen. Poika painoi 3085 grammaa ja oli 47.5 cm pitkä. Tyttö painoi 3650 grammaa ja oli 47.5 cm pitkä. Forssalainen Satu Vaarula kantaa alitajunnassaan sodan kauhua perintönä isältään. Seelan pikkuveli painoi 4370 grammaa ja oli 53.5 cm pitkä. Lisäksi julisteen yläosassa hän on kahden muun sisaruksensa kanssa. Satu Vaarula antaa dokumenttielokuvan julisteessa kasvonsa näille isiensä lapsille. LOKAKUUTA. Isä kuoli raihnaisena 1994. Poika painoi 3560 grammaa ja oli 49 cm pitkä. klo 14. sYntYneet • Sirpa Leino ja Toni Reiman saivat pojan 23.9. Hän kuvaa elokuvan syyskuista kutsuvierasnäytöstä ja sitä seurannutta keskustelua yhteisölliseksi kokemukseksi, kun elokuvaan haastatelluilla on yhtäläisiä kokemuksia. Hän ei koskaan ollut läsnä. palautteen perusteella hän kokee, että traumaattiset sotakohtalot ovat leimanneet suoraan tai välillisesti koko kansakuntaa. • Tuuli Tekkala ja Otto Mäkinen saivat pojan 30.9. Hän oli kuitenkin kovin hermostunut eikä kestänyt, jos vaikka joku maatilan kone ei tullut heti kuntoon, Satu Vaarula kertoo. Moni on sittemminkin uppoutunut työnarkomaniaan. Satu Vaarula on tyytyväinen, että päätyi elokuvaan mukaan. Jälleenrakentamisen aikaan ei puhuttu omista tuntemuksista. lokakuuta klo 9.30–11 Helsingin Narinkkatorilla. isä ei pystynyt täysin palaamaan sodan jälkeiseen todellisuuteen. Musiikista vastaa Aarne Alligaattori ja Viidakkorumpu. HaastatteluiDen oHella Sodan murtamat -dokumenttielokuvan elementteinä ovat sotilaiden kirjeet rintamalta, psykiatriset potilaskertomukset ja puolustusvoimien rintamakuvaajien materiaali. – Hän ei ollut riehuja eikä saanut raivokohtauksia
KUVA: Tapio Tuomela ohjelmalle. Kotimaassa yöpymisen sisältäneitä matkoja tehtiin 11 miljoonaa ja hotellipalveluiden käyttö lisääntyi. Tuntematonta hän itse on katsonut aina herkistyneenä, isänmaallisin tuntein. Uusimaa säilytti kärkisijansa kesämatkakohteena. Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte. Suosiotaan kasvattivat myös Iso-Britannia, Tshekki, Puola ja Yhdysvallat. Suosikkikohteita olivat Viro ja Ruotsi. Ps. Ulkomaille tehtiin kesällä 3,4 miljoonaa vapaa-ajanmatkaa, noin seitsemän prosenttia enemmän kuin edelliskesänä. niin teinkin. Hän järkeilee isänsä jääneen kiinni vihaan, sillä tappaminen vaatii myötätunnon ja hyvän sulkemista pois. 1430 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Satu arvioi, että tämä dokumentti, joka tuo esiin vain 17–19-vuotiaana sotaan lähteneiden kokemuksia, voi tulla vielä lähemmäs katsojiaan kuin Edwin Laineen Tuntematon sotilas. Välimeren suosikkivaltioihin suuntautuvat matkat vähenivät poikkeuksena Kroatia, jonne matkailu lähes kaksinkertaistui. 103: 20 mikä nyt on hätänä. – Torjutut tunteet vievät suuresti energiaa, hän arvioi koulutettuna Rosenja fysioterapeuttina. STT ajassa 23 lauantaina 8. ....ja. Huomattavinta lasku oli Turkissa, jonne suuntautuvien matkojen määrä putosi alle puoleen. unohdin minne kirjoitin sen. unohdin typerän uuden sähköposti salasanani. Forssalainen Satu Vaarula kantaa alitajunnassaan sodan kauhua perintönä isältään. lokakuuta 2016 Forssan lehti päiVän sana. kyllähän sinun pitäisi tietää, että sellaiset pitää kirjoittaa muistiin. Matkailu Venäjälle on noussut entiselle tasolleen viime vuosien notkahduksen jälkeen. FL Viro ja Ruotsi olivat kesämatkailijoiden suosikkikohteita STT Suomalaiset tekivät noin 16 miljoonaa matkaa kotimaassa ja ulkomailla viime kesänä, kertoo Tilastokeskus
03 41551 kestotilaajana saat digilehden 3€:n/kk lisähintaan! digilehden voit lukea missä ja milloin vain! Ota yhteyttä tilaajapalveluumme 03-4155 610 tai tilaukset@forssanlehti.fi Kavallus kangasliikkeestä toi vankeutta Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina vankeuteen naisen, joka oikeuden mukaan kavalsi noin 280?000 euron edestä kangasta kankaiden tukkuliikkeestä. STT PAMin Selin sairauslomalle Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtaja Ann Selin on jäänyt sairauslomalle rintasyövän vuoksi. 0207 590 510 www.auto-keha.fi 13.990 Peugeot 308 Style VTi 120 5-ov -13 80tkm, huoltokirja, takuu voimassa, lohkolämmitin, sisäpistoke, 2xrenkaat, erik.vanteet molemm., ilmastointi 13.790 Nissan Note 1,5 dCi Tekna 5MT -13 66tkm, huoltokirja, lohkolämmitin, 2x renkaat, Erikoisvant. cruise, met. Forssan automerkkiliikkeet tarjoavat! Valkaman Rakennetyö Oy Sipilänkatu 14, 30100 Forssa 050 517 8989 Teemu Valkama www.valkamanrakennetyo.fi VARASTOMYYNTI . STT lauantaina 8. Hänen sairauslomansa pituus selviää lähiviikkoina. Nainen hoiti yrityksen Venäjän-kauppaa. Kattosillat TILAUKSESTA . Kourut . PAMin tiedotteen mukaan Selinin sairaus selvisi vasta hiljattain, ja hoitosuunnitelma leikkauksineen syntyi nopeasti. 4246 9866 29.900 11.900 Mercedes-Benz E 220 CDI BE A -11 Premium Business 131 tkm, h-kirja, navi, ilmast., ESP, Hiukkassuod., aluv. lokakuuta 2016 Forssan lehti 24. 9.10.2016 KANKAINEN Kukka & Lahja Voit katsoa tarjouksia etukäteen Facebookissa: Forssan MegaOutlet Kartanokeskus (K-Supermarketin rakennus) 6 9.10.16 Kartanonkatu 11 30100 Forssa Yli 2000 m 2 täynnä hyviä tarjouksia! www.forssanlehti.fi Esko Aaltosen katu 2 FORSSA P. Selinin rintasyöpä leikattiin perjantaina. Toyota URBAN CRUISER 1,33 -10 Dual VVT-i Stop&Start Linea Terra 1. Käräjäoikeus tuomitsi naisen vuoden ja 11 kuukauden vankeuteen törkeästä kavalluksesta. väri, lohkolämm., autom.vaiht. molemmissa sarjoissa, vak.nop.säädin, sisäpistoke Yrittäjänkaari 7, Forssa Ma-pe 9-18, la 10-14 P. Tikkaat . Ruukin kattopellit Tölönkaari 1, Forssa puh. OMISTAJALTA 58 tkm, 1-om., h-kirja, p-tutka, ilmast., met.väri mallivuoden 2012 auto Volkswagen PASSAT Sedan -14 Comfort Edit 40 1,6 TDI 77 BMT A 83 tkm 28.900 25.900 Aukeentie 2, Forssa, vaihde 03 4249 338 Automyynti: ma-pe 9-18, la 10-14 www.forssanlaatuauto.fi Volkswagen PASSAT Variant Trendline 1,4 TSI 92 BM Tech -16 Led-valot, 6 tkm Avoinna To 10-19 Pe 10-19 La 9-17 Su 11-17 Forssan MegaOutlet 6. Lumiesteet