Päätoimittaja Johanna Puukka Rodos on yhä suomalais turistien suosikki Sivut 20 –27 Ukrainan sotaan tulee väliratkaisu, uskoo Maxim Fedorov Sivut 8–19 Sivut 2–7 Kirjanpainajatuhoja voidaan paikantaa myös koulutettu jen hajukoirien avulla
Hannu Kauhanen Kirjanpainajat ja kuumuus tappoivat vuoteen 2023 mennessä Kolin tutkimusalueella kymmenen prosenttia kuusista, kertoo yliopistonlehtori Olli-Pekka Tikkanen. Keskiviikko 1.1.2025 2 ?????. Hajukoiratkin osaavat paikantaa kirjanpainajatuhoja Kirjanpainajien aiheuttamia ja muita metsätuhoja voidaan hillitä ennakoivasti. HANNU KAUHANEN
Yliopistonlehtori Olli-Pekka Tikkanen, Itä-Suomen yliopisto ??????. Keskiviikko 1.1.2025 3 I lmaston lämpenemisen aiheuttamia metsätuhoja on ainakin jossain määrin mahdollista ennakoida. – Tämän vuoden tuloksia ei ole vielä saatu, mutta maastosta saatujen kokemusten mukaan kuolleita puita olisi ollut enemmän kuin viime vuonna. – Meillä on siellä 1x1 kilometrin laajuinen tutkimusalue, josta vuoteen 2023 mennessä kuivuus ja kirjanpainajan toukat tappoivat kuusista kymmenen prosenttia, kertoo yliopistonlehtori Olli-Pekka Tikkanen Itä-Suomen yliopistosta. Tikkasen mukaan eniten kuusia kuoli alueen ylimmissä osissa. Tikkasen mukaan kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja on mahdollista ainakin vähentää seuraamalla tilannetta metsässä mahdollisimman tiiviisti. Tämä pätee ainakin kirjanpainajan toukkien aiheuttamiin kuusten kuolemiin, mitä on tapahtunut parina viime vuonna muun muassa Kolin luonnonsuojelualueella. – Saksassa on pyritty siihen, että metsät käydään tarkastamassa kolmen viikon välein, jolloin toukkien tulo huomataan ajoissa eivätkä ne ehdi kehittymään aikuisiksi hyönteisiksi ja leviämään uusille alueille, ” Maastosta saatujen kokemusten mukaan kuolleita puita olisi ollut enemmän kuin viime vuonna
Suomessa tämä tuskin olisi mahdollista, koska metsien omistus on hajautunutta ja usein omistajat ovat kaukana metsistään. – Metsänhoitaja tai -omistaja voisi käydä tarkastamassa tilanteen kolmen viikon välein, mutta tämä olisi työlästä ja kallista. ” Terveetkin puut ovat vaarassa, sillä kuivuus aiheuttaa niille stressiä eivätkä ne pysty puolustautumaan. Vaiva on samantyyppinen kuin kuusella. Droonien ja hyperspektrikameroiden avulla voidaan tunnistaa kirjanpainajan asuttamat puut ajoissa. Keskiviikko 1.1.2025 4 Tikkanen kertoo. Ilmastonmuutoksen myötä metsätuhoja aiheutuu kuivuudesta, kuumuudesta, myrskyistä, metsäpaloista ja tuhohyönteisistä. Havununna esimerkiksi aiheuttaa jo tuhoja Baltiassa asti, etenkin Liettuassa ja Latviassa mutta jonkin verran jo myös Virossa, Tikkanen kertoo. – Uusia tuholaislajeja voi tulla meillekin. Varsinais-Suomessa on huolestuttu mäntyjen kuolemista, jotka nekin ovat seurausta kuivuudesta ja siitä hyötyvästä okakaarnakuoriaisesta. – Näiden uusien kaukokartoitustekniikoita hyödyntävien menetelmien avulla kirjanpainajatuhojen tunnistusta voitaisiin tehostaa merkittävästi. Viimeksi mainitut hyötyvät ilmaston lämpenemisestä. ??????
Kirjanpainajatuhojen paikantamiseen voidaan käyttää myös hyönteisten etsintään koulutettuja hajukoiria. Kuivuus heikentää pihkan tuottoa. MIKKO AHVENAINEN ??????. Täällä Suomessa väitöskirjatutkija Reetta KangaslamKirjanpainajat ovat tappaneet kuusia Kolin alueella. Normaalisti kuusi kykenee tuottamaan pihkaa, mikä yleensä riittää torjumaan tuhohyönteisiä. – Sitä, mitä se aiheuttaa luonnolle itselleen, ei vielä tarkasti tiedetä, Tikkanen sanoo. – Koirien hajujen etsintäkyky on vertaansa vailla, ja niitä käytetäänkin jo jonkin verran esimerkiksi Ruotsissa. Kirjanpainajat aiheuttavat entistä suurempia tuhoja Etelä-Suomessa, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Pirkanmaalla. Kuva on elokuulta 2024. Keskiviikko 1.1.2025 5 – Terveetkin puut ovat vaarassa, sillä kuivuus aiheuttaa niille stressiä eivätkä ne pysty puolustautumaan. Pahiten kärsii metsätalous
– Tutkimme puiden kuolleisuutta ilmaja satelliitOlli-Pekka Tikkasen mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen on keskeistä, kun metsätuhoja pyritään ehkäisemään. Apulaisprofessori Samuli Junttila Itä-Suomen yliopistosta on aiemmin tutkinut puiden kuolleisuuden muutoksia Kaakkois-Suomessa hyödyntämällä ilmakuvia ja tietokonenäkömalleja. Ainakin viime kesän kokemukset koirista olivat hyviä. – On kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin koirat löytävät tuhohyönteisiä ja kuoleeko tunnistettu puu lopulta. Nämä koealueet sijaitsevat Pirkanmaalla. Tulokset ovat osoittaneet, että kuolleen pystypuun määrä ja tilavuus ovat kymmenkertaistuneet kuuden vuoden aikana. Keskiviikko 1.1.2025 6 pi on kouluttanut kolme koiraa etsimään kirjanpainajia. Nyt työn alla on puiden kuolleisuus maailmalla. HANNU KAUHANEN ??????
Tutkimusalueita on perustettu muun muassa Australiaan, Sveitsiin, Viroon, Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Brasiliaan, Panamaan ja Romaniaan. Käytettävissä on niin kutsuttuja hyperspektritai multispektrikameroita, jotka kuvaavat puita droonien avulla. Keskiviikko 1.1.2025 7 tikuvien avulla eri puolilla maailmaa, Junttila kertoo. – Havaintomme ovat osoittaneet, että tilanne voi muuttua hyvin äkillisesti pahemmaksi myös Suomessa, Junttila sanoo. – Emme tiedä, menetetäänkö maailman puista kymmenen vai 50 prosenttia, koska luotettavia malleja puiden kuolleisuudelle ei tällä hetkellä ole. Siksi tarvitsemme nopeasti lisää tutkimustietoa puiden kuolleisuudesta. Apulaisprofessori Samuli Junttila, Itä-Suomen yliopisto ??????. Hänen mukaansa tällä hetkellä kukaan ei tiedä, kuinka nopeasti tai kuinka pahaksi tilanne voi mennä ilmaston muuttuessa. ” Havaintomme ovat osoittaneet, että tilanne voi muuttua hyvin äkillisesti pahemmaksi myös Suomessa. Niillä mahdolliset metsätuhojen alut huomataan paljon aikaisemmin kuin ihmisen katseella. Junttilan mukaan juuri ilmastonmuutoksen hillitseminen on puiden kuolleisuuden torjunnassa keskeisintä. Näiden kameroiden tarkkuus on aivan toista luokkaa kuin mihin ihmissilmä kykenee
Ylen Ukrainan-kirjeenvaihtajana tunnetuksi tullut Maxim Fedorov kirjoitti kirjan sodasta kärsivistä ukrainalaispaikkakunnista. Keskiviikko 1.1.2025 8 ???????????. Jaakko Vilmusenaho Ylen Ukrainan-kirjeenvaihtaja Maxim Fedorov kiersi syksyllä ahkerasti Suomea erilaisissa tilaisuuksissa. Mitä tapahtuu Ukrainassa tänä vuonna. Tarkoitus on herättää empatiaa. TIMO MUSTALAMPI
Jokaiseen hakukohteeseensa hyväksytty Fedorov valitsi Helsingin yliopiston, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 2010. Kun palasin puoli vuotta myöhemmin kesäkurssille, se odotti koskemattomana. Ukrainaan hän palasi 7. joulukuuta. Kun vein sen Helsinkiin, se varastettiin heti seuraavana päivänä Kontulan metroasemalta, ????????????. Ennen opintojaan Helsingissä Fedorov kävi vielä Jyväskylässä kesäkurssin. Keskiviikko 1.1.2025 9 M onelle suomalaiselle tuttu tv-kasvo, Ylen Ukrainan-kirjeenvaihtaja Maxim Fedorov, kiersi syksyllä ahkerasti Suomen paikkakuntia. Hän muutti Suomeen ensimmäisen kerran vaihto-opiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon syyslukukaudeksi vuonna 2005. Fedorov kävi syksyllä Jyväskylässä muun muassa kirjamessuilla ja puhumassa yliopistolla Suomen kyberosaamiskeskuksen (FICEC) digitaalisen turvallisuuden seminaarissa. Pietarissa kasvaneelle Fedoroville Jyväskylä on entuudestaan varsin tuttu paikka. Sittemmin hän haki opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria yliopistoon Jyväskylässä ja kahdessa muussa kaupungissa. joulukuuta. On ollut kiva kiertää sitä ja päästä sellaisiin paikkoihin, joihin itse ei ole osannut hakeutua, kuten vaikka Joutsaan tai Jalasjärvelle, Fedorov kommentoi Jyväskylässä 3. Elokuussa Ukrainasta Suomeen palannut Fedorov vietti kolme kuukautta Suomessa esittelemässä Ukrainan paikkakunnista kertovaa kirjaansa Sodan näyttämöt. Suomi on rakas kotini. – Jätin vaihto-opintojen jälkeen koko lukukauden ajan käyttämäni polkupyörän Kortepohjaan. – On ollut tosi mahtavaa päästä maakuntiin
joulukuuta. Kun Yle aloitti venäjänkielisten uutisten välittämisen vuonna 2013, Fedorov haki ja pääsi toimitukseen tuntipalkkaiseksi toimittajaksi. Kymmentä kieltä puhuva Fedorov on työskennellyt myös Saksan yleisradion Deutsche Wellen venäjänkielisessä toimituksessa. – Olin jo ehtinyt mennä Venäjälle, kun valkeni, millaiset mittasuhteet sodalla on, eikä maassa enää voinut harjoittaa vapaata tiedonvälitystä. UKRAINAN PRESIDENTIN LEHDISTÖPALVELU ????????????. Vuonna 2022 Fedorovin oli määrä aloittaa työt Ylen avustavana Venäjän-kirjeenvaihtajana Moskovassa, kun Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa alkoi. Keskiviikko 1.1.2025 10 Fedorov kertoo naurahtaen. Palasin Suomeen ja mainitsin Ylen ulkomaantoimitukselle, että minulla on Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky vieraili kaatuneiden haudoilla Lvivin kaupungissa 17
Digitaalisen turvallisuuden seminaarissa puhuessaan Fedorov painotti olevansa ennemmin ulkomaankirjeenvaihtaja kuin sotakirjeenvaihtaja, sillä hän ei ole varsinaisesti työskennellyt rintamalla. He tarjosivat minulle kirjeenvaihtajan paikkaa heti, Fedorov muistelee. – Kaikki elämänvalintani ovat tapahtuneet sattumalta, Fedorov luonnehtii. Ehdotin, että lähtisin Ukrainaan sodan jälkeen. – Erikoisimmat saamani viestit ovat tulleet Ylen katsojilta, Fedorov vastasi humoristisesti. Keskiviikko 1.1.2025 11 ukrainalaista perhetaustaa ja ymmärrän suhteellisen hyvin ukrainan kieltä. Fedorov muistutti, että vaikka hän työskentelee Ukrainassa länsimaalaiselle medialle, hänen kohderyh” Vuonna 2022 Fedorovin oli määrä aloittaa työt Ylen avustavana Venäjän-kirjeenvaihtajana Moskovassa, kun Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa alkoi. Fedorovilta kysyttiin, onko hän joutunut työnsä vuoksi kybervaikuttamisen, kuten erikoisten sähköpostiviestien kohteeksi. Fedorovin työnkuva Ukrainassa on keskittynyt ensisijaisesti maan poliittisen tilanteen seuraamiseen ja analysoimiseen, siviilien elämään sodan aikana sekä sodan aiheuttamiin tarinoihin ja ilmiöihin. ????????????. Fedorovin äidin perhe on kotoisin Ukrainasta, jossa myös Fedorovin perhe on matkustellut
ANATOLII STEPANOV / AFP ????????????. Keskiviikko 1.1.2025 12 mänsä eli suomenkielinen yleisö on Venäjän näkökulmasta pieni kieliryhmä eikä hänen työnsä vaikuta venäjänkieliseen yleisöön Venäjällä. Vaikka Fedorov piti syksyllä taukoa toimittajan töistä Suomessa, hän piti yhteyttä ihmisiin Ukrainassa. Ukrainalaisten keskuudessa vallitsee epätietoisuus siitä, mitä tapahtuu, kun Ukrainan tukemiseen jyrkästi suhtautuva Donald Trump palaa Yhdysvaltain presidentiksi. Trumpin vaalivoiton jälkeen puheet mahdollisista Lapsi kuvasi puhelimellaan Kiovassa joulukuussa paikalla, jossa venäläisten droonihyökkäys oli aiheuttanut tuhoja. – Pakotetaanko Ukraina epäedulliseen rauhaan. Hänen mukaansa tunnelmat Ukrainassa ovat viime aikoina olleet epätoivoiset. Toisaalta moni ei enää jaksa sotaa ja kokee tulleensa petetyksi, Fedorov kuvailee
– Vuonna 2023 Ukrainassa ajateltiin, että jos alueluovutuksiin suostutaan, niin kaikki siihenastiset uhrit ovat olleet turhia. Ukraina ymmärtää, että se tarvitsee jatkossakin oman vahvan armeijan, vaikka se pääsisikin osaksi Natoa. Ongelma on siinä, että yksi neuvottelujen osapuolista on ( Vladimir) Putinin Venäjä, johon Ukrainan kansalla ei ole suurta luottamusta. Se taas näyttää tässä vaiheessa epätodennäköiseltä. – Parasta olisi varmaan mennä neuvottelupöytään. – Rauhakaan ei poista uhkaa idästä. Marraskuun lopulla hän vihjasi Sky News -kana” Rauhakaan ei poista uhkaa idästä. Ukraina tarvitsisi erittäin kovat turvatakuut. Se taas näyttää tässä vaiheessa epätodennäköiseltä. Jos sotaa ei panna jonkinlaiselle tauolle, niin kaikki tulevat uhrit ovat turhia, koska alueita ei välttämättä saada takaisin, Fedorov selittää. ????????????. Myös Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi alkoi loppuvuodesta puhua mahdollisista alueluovutuksista. Ukraina ymmärtää, että se tarvitsee jatkossakin oman vahvan armeijan, vaikka se pääsisikin osaksi Natoa. Nyt on päinvastainen ajatus ja mieliala. Erilaisten mediatietojen mukaan Ukrainalla on todennäköisesti edessään alueluovutukset Venäjälle, joka miehittää noin viidesosaa Ukrainan maa-alueista. Keskiviikko 1.1.2025 13 rauhanneuvotteluista Ukrainan ja Venäjän välillä ovat voimistuneet huomattavasti
– Alueluovutuskysymys on ollut Ukrainassa pitkään tabu julkisessa keskustelussa. Liittokansleri Olaf Scholz vieraili presidentti Volodymyr Zelenskyin vieraana Kiovassa joulukuun alussa. Tätä ennen Zelenskyi esitteli syksyllä Ukrainan rauhansuunnitelman, jossa mainitaan miehitysalueiden palauttaminen neuvottelemalla, ei sotilaallisesti, Fedorov muistuttaa. Yleisesti Ukrainassa on Venäjän hyökkäyssodan aikana eletty ”kahta erillistä todellisuutta”, Fedorov kuSaksan tuki on yksi Ukrainan kohtalonkysymyksiä. Keskiviikko 1.1.2025 14 van haastattelussa Ukrainan voivan suostua alueluovutuksiin, mikäli sille jäävät alueet pääsisivät puolustusliitto Naton jäseneksi. ANATOLII STEPANOV / AFP ????????????. Nyt Zelenskyi yrittää vakuuttaa ukrainalaisille, ettei alueiden palauttamisesta olla luovuttu, mutta siinä ei onnistuta sotilaallisin keinoin lähitulevaisuudessa
Fedorovin kohtaamat ukrainalaiset ovat todella kiitollisia Suomelle, minkä hän uskoo olevan valttikortti Ukrainan jälleenrakennusvaiheessa. Fedorovin lokakuussa ilmestynyt kirja Sodan näyttämöt on hänen toinen Ukrainasta kirjoittamansa kirja. Pienemmillä paikkakunnilla elämä on tavallista mutta sodan värittämää. Asukkailla on pulaa elintarvikkeista ja muusta tarpeellisesta, ja heidän on todella vaikea elää jatkuvien ilmahälytysten ja Venäjän iskujen keskellä. Rintaman läheisillä alueilla käynnissä on ollut humanitaarinen katastrofi. – Ukrainalaiset muistavat hyvin, että Suomen, Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuki ei hellinnyt sodan aikana, toisin kuin muun lännen tuki. ????????????. Keskiviikko 1.1.2025 15 vailee. Kun Fedorov kiersi esittelemässä edellistä kirjaan” Ukrainalaiset muistavat hyvin, että Suomen, Pohjoismaiden ja Baltian maiden tuki ei hellinnyt sodan aikana, toisin kuin muun lännen tuki. Häneltä ilmestyi aiemmin vuonna 2023 kirja Minun Ukrainani, jossa hän kuvaa elämää ja toimittajan työtä sotaa käyvässä maassa. Ukrainalaiset ovat todella pettyneitä siihen, miten länsimaiden tuki oli usein sanojen eikä tekojen tasolla. – Muualla Ukrainassa todellisuus jakautuu suuriin kaupunkeihin, jotka ovat Venäjän strategisia kohteita ja joihin se tekee paljon ilmaiskuja
– Sen piti olla samanlainen kuin vaikka Ville Haapasalon matkailuohjelmat, mutta sillä erotuksella, että juontaja on raittiina. – Suomalaiset törmäävät sotauutisissa jatkuvasti erilaisiin paikkoihin ja paikannimiin, mutta heillä ei ole selvää kuvaa siitä, minkälaisia ne paikat olivat ennen sotaa, miten sota on niihin vaikuttanut ja millaisia tunnettuja ukrainalaisia niissä on vaikuttanut. Siihen ohjelma varmaan kaatui, koska Yle ei tarttunut siihen, Fedorov muistelee pilke silmäkulmassa. ????????????. Sodan näyttämöt on Maxim Fedorovin toinen Ukraina-aiheinen kirja. He alkoivat valmistella tv-ohjelmaformaattia, jossa esitellään Ukrainan paikkakuntia, eikä pelkästään sodan kontekstissa. Fedorov tarjosi kustantajalleen Docendolle samaa ideaa kirjana, mikä otettiin vastaan innolla. Fedorov haluaa tarjota kirjallaan ”palapeleistä koostuvaa kokonaisvaltaista tarinaa Ukrainasta” ja myös tarinaa Ukrainan alueella aiemmin käydyistä sodista. Havainnot tehtyään Fedorov puhui kaverinsa kanssa, joka on käsikirjoittaja. Keskiviikko 1.1.2025 16 sa Suomessa, hän huomasi suomalaisten janoavan tietoa Ukrainasta
????????????. Nyt uk” Kun esiinnyin syyskuussa Iitissä, sekoitin sen Uttiin ja sanoin, että teillä on täällä hieno lentokenttä. Myös kotimaa Suomi on avautunut Fedoroville uudella tavalla. Myös ukrainalaiset itse eivät välttämättä tienneet omista paikkakunnistaan ennen sotaa, Fedorov huomauttaa. Keskiviikko 1.1.2025 17 Hänestä Sodan näyttämöt kannattaa lukea empaattisuuden nimissä. Nyt ukrainalaiset eivät enää sekoita Mariupolia ja Melitopolia, enkä minä Iittiä ja Uttia. – Se, että kauneus ei hyppää silmille, ei haittaa paljon, kun tiedät paikasta jotain. Kiertäessään Suomea Fedorov on huomannut, että vaikka jossakin paikassa ei ole matkailun näkökulmasta paljon nähtävää, syntyy paikkaan erilainen yhteys, kun siitä tietää enemmän. – Kun esiinnyin syyskuussa Iitissä, sekoitin sen Uttiin ja sanoin, että teillä on täällä hieno lentokenttä. – Heillä menee yleisesti sekaisin Mariupolin ja Melitopolin kaupungit. Olin itse seuraamassa ja mukana siinä prosessissa, jossa ukrainalaiset avasivat itselleen paikkakuntiaan. – Kuten kirjassa totean, paikkakunnasta paikkakunnan tekevät tarinat. Mitä enemmän tiedetään jostakin paikasta, sitä helpompaa meidän on olla sitä kohtaan empaattisia
Sodan näyttämöt hän kirjoitti myös tulevaisuutta ajatellen. Edellisessä kirjassaan Fedorov analysoi sodan mahdollisia kehityskulkuja. Korean skenaariossa Ukraina jaettaisiin kahteen osaan: Venäjän hallinnoimaan ja lännen tukemaan. Mahdollisina skenaarioina hän esitteli Suomen ja Korean skenaariot eli talvisodan ja Korean sodan kaltaiset päätökset sodalle. TIMO MUSTALAMPI ????????????. Kun jonain päivänä Ukrainaan on jälleen turvallista matkustaa, kirja on hyvää pohjalukemista matkaa suunnittelevalle. Keskiviikko 1.1.2025 18 rainalaiset eivät enää sekoita Mariupolia ja Melitopolia, enkä minä Iittiä ja Uttia, Fedorov sanoo naurahtaen. Suomen skenaariossa Ukrainan pitäisi rauhan saavuttamiseksi jättää Venäjän miehittämät alueet Venäjän haltuun. Maxim Fedorov sanoo olevansa ennemmin ulkomaankirjeenvaihtaja kuin sotakirjeenvaihtaja, sillä hän ei varsinaisesti työskennellyt rintamalla
Keskiviikko 1.1.2025 19 Millaisen kehityssuunnan Fedorov näkee nykytilanteessa. ????????????. ” Ukrainan kannattaa pelastaa miehitysalueille joutuneet ukrainalaiset, jotka haluavat elää Ukrainassa ja kehittää maataan eurooppalaiseen suuntaan. – On olemassa myös Kroatian skenaario, jossa maa luopuu väliaikaisesti miehitetyistä alueistaan ja yrittää säästää ja kerätä voimiaan, jotta se pystyisi palauttamaan alueet itselleen poliittisesti tai sotilaallisesti. Skenaariolla viitataan tapahtumasarjaan, jossa Kroatia valtasi vuonna 1995 nopeasti noin viidesosan serbialaisten separatistien miehittämistä alueistaan. Mutta Ukrainan tärkein tehtävä tällä hetkellä on pelastaa kansalaistensa henget. – Ukrainan kannattaa myös linnoittautua ja suojata itseään tulevilta hyökkäyksiltä, Fedorov sanoo. Ukrainan kannattaa pelastaa miehitysalueille joutuneet ukrainalaiset, jotka haluavat elää Ukrainassa ja kehittää maataan eurooppalaiseen suuntaan. Tähän Ukraina keskittyy seuraavina vuosina, Fedorov sanoo. – Veikkaisin, että vuonna 2025 tulee jonkinlainen väliratkaisu, joka on Ukrainalle valitettavasti epäedullinen ja epäoikeudenmukainen. Maan jako oli seurausta Kroatian itsenäisyyssodasta, jonka kuuma vaihe päättyi vuonna 1992. Nykymaailmassa alue ei ratkaise vaan ihmiset
Nyt lämmöstä haetaan eri asioita kuin ennen. STOCK PHOTO. Pirjo Tiihonen / SUSU Rodos on kuulunut jo pitkään suomalaisten suosikkilomakohteisiin. Tänne suomalaiset reissaavat Välillä joidenkin paikkojen suosio on hiipunut, kunnes matkailijat löytävät ne uudestaan. Keskiviikko 1.1.2025 20 ???????
Aurinkomatkojen asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Heli Lehtinen ????????. Jos 1970-luvulla halusi syksyä ja talvea pakoon, mentiin sinne, minne matkatoimistojen oli helppo järjestää matkoja. Silloin Aurinkomatkojen asiakkaat suuntasivat turvallisempaan Manner-Espanjan Algarveen. Lehtisellä on tuntumaa suomalaisten turismiin jo 1990-luvulta lähtien, jolloin hän toimi Aurinkomatkoilla oppaana. ” Myös somevaikuttajat vaikuttavat uusien kohteiden suosioon. Matkatoimistojen kohteiden valintaan vaikutti esimerkiksi se, että iso lentokone pystyi laskeutumaan lentokentälle. Myös somevaikuttajat vaikuttavat uusien kohteiden suosioon, kertoo Aurinkomatkojen asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Heli Lehtinen. Keskiviikko 1.1.2025 21 K un suomalaiset 1960–1970-luvuilla alkoivat matkustaa ryhmämatkoilla aurinkoon, valittavina olivat lähinnä Kanariansaaret, Espanja, Rodos, Kypros, Mallorca ja Eilat. Kun sota loppui, Kreikan saaret ja Kypros palasivat melko pian taas suomalaisten suosikeiksi. Välimeren itäiset kohteet Rodos ja Kypros kokivat hetkeksi matkailijakadon 1990-luvun alussa Persianlahden sodan takia. – Nykyään matkanjärjestäjät kuuntelevat asiakkaiden toiveita halutuista lomakohteista
RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN ????????. Keskiviikko 1.1.2025 22 Madeiralla monesta pienestäkin kylästä löytyy runsas hedelmätori
Keskiviikko 1.1.2025 23 Myös Manner-Espanjaan matkustetaan yhä tasaiseen tahtiin. ” Madeira ja Kanariansaaret olivat jo puoli vuosisataa sitten ja ovat yhä Tjäreborgin suurimpia ja suosituimpia kohteita. Madeira ja Kanariansaaret olivat jo puoli vuosisataa sitten ja ovat yhä Tjäreborgin suurimpia ja suosituimpia kohteita. – Espanjan aurinkorannikolle mennään matkapakettien lisäksi paljon omatoimisesti ja oleilemaan pitkäksi ajaksi, Lehtinen kertoo. JESSICA VIRTASEN ALBUMI ????????. Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtasen mukaan Kanariansaaret on suosittu talvikohde muun muassa ilmastonsa ansiosta. Suosittuihin talvikohteisiin Kanariansaarille matkustaessa lentokoneessa saa istua reilut kuusi tuntia. Saarten suosiota selittää Heli Lehtisen mukaan se, että siellä palvelu pelaa. – Näiden suosio ei ole koskaan hiipunut. Tjäreborgin maajohtajan Jessica Virtasen mukaan kestosuosion syynä ovat Kanariansaarten erinomainen ilmasto talvisaikaan, kaukomatkoja lyhyempi lentomatka ja monipuolinen hotellivalikoima
Legendaarisilla keihäsmatkoilla osa suomalaisista käytti niin reippaasti alkoholia, että rauhallisempaa Kanariansaaret olivat jo puoli vuosisataa sitten ja ovat yhä yksi suomalaisten suosituimpia kohteita. Maan eksoottisuus on hieman jo karissut, mutta takuuvarma lämpö ja ystävällisen maan maine kiinnostavat suomalaisturisteja yhä. Thaimaahan lennettiin jo 1970-luvulla, mutta vasta 1990-luvulla maa saavutti enemmän suosiota kaukomatkakohteena. – Tänä talvena Kap Verde on ajankohtainen, samoin kuin Thaimaa. Keihäsmatkojen järjestämät 1970-luvun possujuhlat toivat kolauksen Mallorcan maineeseen. Keskiviikko 1.1.2025 24 Virtanen nostaa hitiksi myös Israelin Eilatin 1970-luvulta noin vuosituhannen vaihteeseen asti. Kuva Puerto Ricosta Gran Canarialta. 1990-luvulta 2000-luvulle myös Florida veti suomalaisia puoleensa. JUSSI VEHKASALO ????????
Ne eivät kuitenkaan koskaan olleet matkanjärjestäjän isoja hittejä. 1970-luvun iloisilla seuramatkoilla tutustuttiin toisiin Kyproksen tilastokeskuksen mukaan suomalaisia oli vieraillut saarella vuonna 2024 elokuun loppuun mennessä lähes 30 000. 1970-luvulla Aurinkomatkojen kohteita olivat myös Marokon Agadir, Tunisian Sousse ja Egypti. Ajanvietto matkakohteessa on Lehtisen mukaan muuttunut. Lisäksi ne menettivät suosiotaan maiden heikon turvallisuuden takia. Maine vaikutti Mallorcan suosioon aina 1990-luvulle asti. – Nyt kauniista luonnostaan tunnetun saaren maine on puhdistunut, ja se on taas noussut suosikkien joukkoon, Lehtinen kertoo. JUSSI VEHKASALO ????????. Nykyään Aurinkomatkat ei enää tee matkoja näihin kohteisiin. Keskiviikko 1.1.2025 25 menoa kaipaavat matkaajat alkoivat välttää saarta
JONNA HUTTUNEN ????????. – Nykyään kaikki saavat tietoa netistä eikä sitä tarvitse kysyä oppaalta. Samalla matkaoppaan rooli on muuttunut. Sen sijaan matkatoimistot keräävät tietoa matkanjärjestäjän verkkosivuille ja sovellukseen, joissa opas voi antaa vinkkejä vaikkapa paikallisista ravintoloista, Lehtinen kertoo. Enää turistit eivät hae yhtä paljon tietoa matkanjärjestäjiltä kohteeseen päästyään. Keskiviikko 1.1.2025 26 suomalaisturisteihin. Bussissa laulettiin kuorossa, kun palattiin illalla hotelliin päivän retkeltä. Nyt matkapakettiin kuuluvat yleensä vain lento ja hotelli ja ihmiset suunnittelevat muut menot itsenäisesti. Suomalaiset ovat nykyään valveutuneita ja tottuneita matkustajia, Lehtinen arvioi. – Suomalaiset ovat rauhallisia eivätkä päsmäröi, ja sikThaimaassa suomalaisia kiehtoo rantojen lisäksi eksotiikka
Keskiviikko 1.1.2025 27 ” Suomalaiset ovat rauhallisia eivätkä päsmäröi, ja siksi he ovat pidettyjä. Mielestäni suomalaisten mainetta alkoholinkäyttöön liittyen on aina ylikorostettu. Hotellikin valitaan usein niin, että siitä on kävelymatka palveluiden äärelle ja rantaan, Lehtinen tietää. – Suomalaiset ovat myös kovia kävelemään. Matkailuammattilaisten mukaan suomalaiset arvostavat pieniä perhehotelleja, joiden tuotto jää paikallisille asukkaille. Lehtisen mukaan matkoilta haetaan nykyään usein hyvinvointiaktiviteetteja, kuten joogatunteja. Heli Lehtinen on Aurinkomatkojen asiakaskokemuksesta vastaava johtaja. Mielestäni suomalaisten mainetta alkoholinkäyttöön liittyen on aina ylikorostettu. Aurinkomatkojen asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Heli Lehtinen si he ovat pidettyjä. FINNAIR ????????. Vastuullisuussertifikaatit ovat tärkeitä monille suomalaisille. Hotelleille on olemassa monia sertifiointijärjestelmiä
Chiméne Bavard Evella Mäntynen pääsee isänsä Veli-Pekka Mäntysen sylissä sohvalta kahvipöydän ääreen. JUHA PEURALA ”Meitä ei tarvitse sääliä”. Keskiviikko 1.1.2025 28 ???????????. Mäntysen perhe elää kiireistä arkea esikoisen kehitysvammasta huolimatta
S uuren sohvan kulmassa istuva 18-vuotias Evella Mäntynen haluaa ensimmäiseksi heittää ylävitoset kylään saapuneiden toimittajan ja valokuvaajan kanssa. Se, että perheen esikoinen on vaikeasti CP-vammainen ja kehitysvammainen ei ole hidastanut menoa. Mäntyset työskentelevät Tiko isännöinti oy:llä, jossa Veera on tiiminvetäjä ja Veli-Pekka isännöitsijä. Hän lisää, ettei tyttären pyörätuoli ole koskaan ollut este, korkeintaan pieni hidaste. Sitä rytmittävät vanhempien työpäivät, lasten koulut ja harrastukset, koirat ja Orimattilassa asuvat hevonen ja poni. Keskiviikko 1.1.2025 29 Juttu on julkaistu alun perin Etelä-Suomen Sanomissa 6.1.2024. ????????????. – Kolmas ja tärkein työni on olla Evellan omaishoi” Kehitysvammaisen lapsen saaminen oli aluksi molemmille shokki, johon ei ollut varauduttu. Lahden Karistossa avarassa omakotitalossa asuva neljän lapsen, kahden aikuisen ja kahden koiran perhe elää vauhdikasta arkea. – Meillä todellakin eletään nyt ruuhkavuosia. Mieli pysyy virkeänä, kun on koko ajan paljon tekemistä, perheen äiti Veera Mäntynen naurahtaa. Lisäksi Veeralla on kauneusalan yritys ja Veli-Pekka tekee muusikon töitä. Sitten sekä vieraita että Evellaa ujostuttaa hetken, kunnes Evellan isä Veli-Pekka Mäntynen kysyy, haluaako tytär sohvalta pyörätuoliin, ja nostaa hänet tottuneesti kahvipöydän ääreen
Mielen täytti kysymysten tulva. Kehitysvammaisen lapsen saaminen oli aluksi molemmille shokki, johon ei ollut varauduttu. ????????????. Keskiviikko 1.1.2025 30 taja. Veli-Pekka Mäntynen muistelee nuorempana sanoneensa kavereilleen, että hänen pahin pelkonsa olisi saada kehitysvammainen lapsi. – En edes tiennyt, mitä CP-vamma tarkoittaa. Hän on aina ollut luonamme, vaikka heti alussa lääkäri neuvoi meitä laittamaan hänet laitoshoitoon. Äiti tietää, että avustajista ja tilapäishoitopaikoista on huutava pula. Se ei koskaan ollut meille vaihtoehto, Veera Mäntynen sanoo. Kun Evella syntyi, Veera Mäntynen oli 22-vuotias ja puoliso pari vuotta vanhempi. Evellan ollessa viisi kuukautta meille varmistui aivovammojen laajuus. Siinä murenivat hetkeksi kaikki omat pilvilinnat. Että miten meidän Veera Mäntynen on löytänyt Evellalle henkilökohtaisen avustajan Facebookin avulla
Asioihin totuttiin pikkuhiljaa. Veera Mäntynen elämämme nyt menee. Hän kertoo sen näyttämällä kahvikupin kuvaa kansiostaan. Suruaikaa kesti muutaman viikon. Nyt hyväntuulinen tytär pöydän päässä haluaa muiden tavoin kahvia. Evellan aivovamman taustalla on hapenpuute, joka ilmeisesti tuli jo kohdussa. Mäntyset ovat pysyneet yhdessä. Paksun kansion sisältä löytyy kuvia tärkeimmistä ihmisistä, tekemisistä ja tavaroista. – Iso osa murheistani suli jo katsellessani ihanaa, pulleaa ja aurinkoisesti hymyilevää vauvaamme. Surin ainakin sitä, ettei Evella koskaan kävele, isä kuvailee. Kuvien avulla hän pystyy viestimään olleensa edellisenä päivänä isän kanssa pulkkamäessä. Sen jälkeen kaikki on tuntunut ihmeellisen luontevalta. Keskiviikko 1.1.2025 31 ” Tietysti välillä on ollut raskasta, mutta olen oppinut olemaan murehtimatta asioita, joille emme voi mitään. Myös Kiipulan ammattiopistolta löytyneen poikaystävän kuva esitellään punastellen vieraille. Kahvin juomisessa ja pullan syömisessä Evella Män????????????. Pikkuveljen ja -siskojen kuvia näytetään monta kertaa. Tietysti välillä on ollut raskasta, mutta olen oppinut olemaan murehtimatta asioita, joille emme voi mitään, Veera Mäntynen toteaa Evellan poskea silittäessään. Veera Mäntynen tietää monien parien päätyneen vammaisen lapsen saatuaan eroon
En tosin koskaan ole pystynyt pitämään lakisääteisiä omaishoitajan vapaapäiviä. Keskiviikko 1.1.2025 32 tynen tarvitsee äidin tai isän apua. ????????????. Olemme tähän asti pärjänneet ilman ulkopuolista apua. Olin ensimmäiset kymmenen vuotta kotona hänen kanssaan. Niitä on kertynyt 15 vuoden aikana yli 500, Veera Mäntynen laskee. Maaliskuussa 19 vuotta täyttävä Evella Mäntynen on käynyt Thaimaassa, Espanjassa, Turkissa, Maltalla, Saksassa ja BalEvella pystyy kommunikoimaan kansion avulla, josta löytyy tärkeiden asioiden ja henkilöiden kuvia. – Evella on täysin autettava. Perhe korostaa, että he nauttivat tavallisesta elämästä, johon mahtuu paljon harrastuksia, kylpyläreissuja ja kerran vuodessa tehtäviä lomamatkoja
Keskiviikko 1.1.2025 33 tian maissa. Ulkomailla kaikki sujuu Mäntysten mukaan jopa helpommin kuin kotimaassa. Joskus katseissa näkyy sääliäkin. Evella nauttii saamastaan huomiosta, Veli-Pekka Mäntynen kertoo. Sitä Veera Mäntynen ei kaipaa ollenkaan. ????????????. – Saksassa ihmiset suorastaan syöksyvät auttamaan pyörätuolin nostamisessa, jos on pienikin este reitillä. Evella on vanhempiensa mukaan lähes aina iloinen ja vähään tyytyväinen. Suomessa pyörätuolissa hymyillen istuvaan kehitysvammaiseen tyttöön suhtaudutaan Mäntysten mukaan lähinnä uteliaasti tuijotellen. Turkissa ja Espanjassa taas tullaan paljon spontaanisti halailemaan
Mäntyset eivät ole kokeneet tyttärensä vammaisuuden takia syrjintää, mutta heillä on yksi erittäin negaMäntysten perhe elää kiireistä lapsiperhearkea. ????????????. Toivoisin, että ihmiset tulisivat rohkeasti kysymään, jos heitä kiinnostaa tietää, miksi Evella on pyörätuolissa. 11-vuotias Lumililja harrastaa 14-vuotiaan isosiskonsa tavoin cheerleadingia. Nuoremmat sisarukset ja heidän ystävänsä ovat täysin tottuneita Evellaan. Keskiviikko 1.1.2025 34 – Meitä ei tarvitse sääliä, koska kaikki on hyvin. Ymmärrän, että erilaisuus voi olla joillekin pelottavaa
Sairaalassa emme saaneet osallistua hoitoon. Lääkärikin myönsi, ettei hoito sujunut hyvin, Veera Mäntynen kertoo. Kun Mäntyset veivät Evellaa kontrollikäynnille, lääkäri teki vanhemmista lastensuojeluilmoituksen ja tytär otettiin sairaalaosastolle. Minä suunnittelin hoitajille Evellan ruokintaan aikataulun, joka toteutui kahden tunnin välein. Kaikki asiat menivät osastolla pieleen, joten toisen viikon jälkeen ilmoitin, että lähdemme kotiin. Evellalle oli tuolloin tehty Helsingissä kaksi lonkkaleikkausta, joiden jälkeen hänellä oli kipuja ja vahvat kipulääkkeet. Koska ruoka ei maistunut, paino putosi rajusti ja ravintoa jouduttiin antamaan ympäri vuorokauden letkun avulla. ” Meille tuli yllätyksenä, että lain mukaan vammaisen ei ole välttämätöntä päästä saunaan tai takapihalle. Evellan paino ei noussut sairaalajakson aikana ollenkaan. – Se oli helvetillinen kokemus. Keskiviikko 1.1.2025 35 tiivinen sairaalakokemus neljän vuoden takaa. Veli-Pekka Mäntynen ????????????. Vanhemmat saivat olla Evellan kanssa sairaalassa koko ajan. Lääkkeiden takia vatsanpeitteet kärsivät pahasti ja hän oksenteli päivittäin noin vuoden ajan. Hoitajat olivat lähes jokaisesta ruokinnasta myöhässä. Meiltä ei kysytty mitään, eikä kukaan yrittänyt selvittää, mistä oksentaminen johtui. Meidän annettiin ymmärtää, ettemme olleet hoitaneet Evellaa oikein tai tarpeeksi
????????????. – Rakentaessa huomasimme, etteivät kaikki vammaislaissa mainitut asiat toteudu tasapuolisesti. Työurien ja perheen lomassa Mäntyset ovat ehtineet rakentaa pari taloakin. – Ei, nyt ei olla Evella menossa lääkäriin, isä lohduttaa ja saa kiitokseksi halauksen ja suukon. Perhe asui talon rakennusvaiheessa kolme vuotta Veli-Pekan vanhempien luona. Talo suunniteltiin arkkitehdin kanssa sellaiseksi, että siinä pystyy liikkumaan pyörätuolilla. Keskiviikko 1.1.2025 36 Vanhempien kerratessa huonoa sairaalareissua tytär on kaivanut kansiostaan lääkärin kuvan ja pudistelee ankarasti päätään. Vanhoihin taloihin saa paljon enemmän kodin muutostyötukea 20 vuotta naimisissä olleet Veera ja Veli-Pekka Mäntynen unelmoivat vielä joskus asuvansa maalla yhdessä Evellan kanssa. He ovat asuneet nykyisessä kodissaan noin 11 vuotta
Sen jälkeen hän jatkaa päivätoiminnassa ja asuu edelleen kotona. Talossa voisi olla myös jonkinlainen kiskosysteemi, jolla Evellan saisi nostettua helposti sängystä ylös ja kiskon avulla wc-tilaan ja suihkuun. ” Evella Mäntysen koulu on ohi noin puolentoista vuoden päästä. Perhe sanoo haluavansa raivata tietä muidenkin vammaisten hyväksi. Veera Mäntynen kokee vanhempien elämäntehtäväksi hoitaa Evellaa tulevaisuudessakin kotona. Keskiviikko 1.1.2025 37 kuin uudiskohteisiin, kun niitä tehdään vammaiselle sopivaksi. – Evellalla olisi talossa oma siipi. Mäntyset päättivät taistella Evellan oikeuksien puolesta, ja vuosien päästä rakentamisesta he saivat hallinto-oikeudelta päätöksen, joka oli heidän puolellaan. ????????????. Mäntyset sanovat oppineensa paljon kehitysvammaiselta tyttäreltään. Erityisyys on ollut heille enemmän siunaus kuin taakka. Meille tuli yllätyksenä, että lain mukaan vammaisen ei ole välttämätöntä päästä saunaan tai takapihalle, Veli-Pekka Mäntynen ihmettelee. Haaveissa on jossain vaiheessa rakentaa uusi talo maalle, jossa hevosetkin olisivat samassa pihapiirissä. Haluamme mahdollisimman sujuvaa arkea, Veera Mäntynen visioi. Sen jälkeen hän jatkaa päivätoiminnassa ja asuu edelleen kotona. Evella Mäntysen koulu on ohi noin puolentoista vuoden päästä
Keskiviikko 1.1.2025 38 – Evella on opettanut katsomaan elämää eri perspektiivistä. He ovat pystyneet toteuttamaan unelmansa suurperheestä, työurista, matkustelusta ja omasta vapaa-ajasta. Maaliskuussa 19 vuotta täyttävä Evella nauttii perheensä kanssa matkustelusta. Hän on käynyt useissa maissa. Isän mielestä aurinkoinen ja vähään tyytyväinen tytär tasapainottaa perheen elämää. ????????????. Evellalla on myös mahtava huumorintaju, Veera Mäntynen kehuu. En enää murehdi turhista. Hän on aina aurinkoinen ja iloinen, selvästi isäänsä tullut. Evella on ihan paras tyyppi, joka on menossa mukana. Pariskunta tietää, että monet kehitysvammaisen lapsen saaneet eivät elä yhtä täyttä elämää
Nuoremmista sisaruksista on tullut erittäin omatoimisia, koska meillä on ollut esikoisen kanssa kädet täynnä töitä, äiti sanoo. Keskiviikko 1.1.2025 39 Vanhemmat ovat vakuuttuneita siitä, että Evella on keskivertoa onnellisempi 18-vuotias. Monilla on auttamisen halua ja tarvetta lisätienestille. – Meille Evella on yhtä rakas lapsi kuin kaikki muutkin. Yli 500:lle ihmiselle jaettu päivitys poiki yhteydenottoja, ja Evellalle löytyi jo yksi henkilökohtainen avustaja. Palkan lisäksi siinä saa hyvä mielen, koska se on todellakin työtä, jolla on merkitystä. ????????????. ” Pariskunta tietää, että monet kehitysvammaisen lapsen saaneet eivät elä yhtä täyttä elämää. Haussa on vielä tilapäishoitopaikka, joka voi olla perhe tai laitospaikka. – Tilapäishoitopaikoista ja henkilökohtaisista avustajista on huutava pula. Se vaatii ainoastaan suuren sydämen, Veera Mäntynen sanoo. Hiljattain Veera Mäntynen laittoi Facebookiin ilmoituksen, jossa hän etsii useampaa henkilökohtaista avustajaa auttamaan Evellan hoidossa, jotta perheen uudesta vuodesta tulisi kaikille helpompi. Toivon, että moni näkisi vammaisen lapsen perheiden auttamisessa potentiaalin. Työ ei vaadi hoitoalan koulusta
”Eläimet tulevat siihen ympärille.” JONI AALTOSEN KOTIALBUMI. Jos hän jostakin haaveilee, hän toteuttaa haaveensa nyt. Keskiviikko 1.1.2025 40 ?????????????. Rikostutkija perusti 70-päisen perheen Iittiin Joni Aaltonen näkee työssään jatkuvasti kuolemaa ja ymmärtää, että elämä voi loppua milloin vain. Tiina Aho Joni Aaltonen järjestää tilallaan yleisölle grilli-iltoja. Tulipaikalla paistetaan makkaraa ja vaahtokarkkeja
Sitten Aaltonen totesi, että pakko sinne on eläimiä ottaa, jotta siellä tulee oltua. Jos jostakin haaveilen, toteutan sen nyt. Kun sonnivasikalla oli flunssa, Aaltonen otti esimiehelleen vasikasta kuvan ja lähetti vitsikkään viestin: ”En pääse töihin. Rakennustyömaalla työmiehet olivat tehneet telineisiin omia viritelmiä tarkoituksenaan nopeuttaa hommia. Lisäksi on poroja, lampaita, minipossuja, vuohia, kissoja ja koiria. Kun Aaltonen alkoi haaveilla harrastemaatilasta, hän hankki sellaisen. Reisivaltimo meni poikki. Ensin tilan piti olla vain kesämökin kaltainen. Se on Iitissä. – Tuttu oikeuslääkäri sanoi joskus, että itsemurha on lopullinen ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan. En suunnittele eläkepäiviä. Jokainen itsemurhakin on turha. Rikostutkija Aaltonen, 38, näkee työssään jatkuvasti kuolemaa ja ymmärtää, että elämä voi loppua milloin vain. Isäntä kutsuu eläimiä perheenjäsenikseen. Nautoja on 39, pääasiassa ylämaankarjaa. Keskiviikko 1.1.2025 41 Juttu on julkaistu alun perin Kouvolan Sanomissa 3.11.2024. Nyt eläimiä on 70. Telineet pettivät, ja yksi henkilö putosi korkealta. Lapsella on nuha.” Aaltonen asuu paitsi maalla Iitissä myös kerrostalo??????????????. J oni Aaltonen on tutkinut kuolemia, jotka ovat olleet hirvittävän turhia. – Tavallaan se työ kyynistää. Hän horjahti lasin läpi sisälle. Nuorukainen lähti kävelemään poispäin, kääntyi takaisin ja potkaisi rikki ravintolan ikkunalasin. Nuori mies riitaantui ravintolassa ja joutui portsarin poistamaksi
??????????????. – Pari vuotta sitten olin selvittämässä rikosta Pohjanmaalla 14 viikkoa. Hän työskentelee Vantaalla Keskusrikospoliisin niin sanotussa murharyhmässä, jonka toiminta-alue on maantieteellisesti laaja ja jonka työkeikat voivat olla pitkiä. Tyttöjä – siis lehmiä – ei näy, mutta sonneja alkaa tulla oikealta ja vasemmalta. Esimerkiksi Toope. Keskiviikko 1.1.2025 42 kolmiossa Helsingissä. Toope-sonni ja sen toverit saavat Joni Aaltosen unohtamaan työasiat. Se pitää Aaltosta emonaan ja kerjää vieraaltakin rapsutuksia. Tänä vuonna olin tutkimassa sotarikosjuttua Ukrainassa kolme viikkoa, Aaltonen kertoo ja heti perään huutaa: – Toope! Tytöt! Tulkaa tulkaa! Seisomme laitumella, ja pian alkaa tapahtua. Se on kolmevuotias ja 1 100-kiloinen
. . Eikä yhtään haittaa, jos vuohi rikkoo jonkin pihan koneen. Kasvattaa ylämaankarjaa maatilallaan. Jos se päättää, että se ei ??????????????. Aaltonen hankki sonnit maitotilalta nimenomaan lemmikeikseen. Perheeseen kuuluu 70-päinen eläinlauma. Sopii yrittää työntää sellaista eteenpäin. Elämässä voisi olla isompiakin murheita. Mieluummin hän kysyy, miten teidän päivänne on mennyt. On pelattava psykologista peliä. Valmistui poliisiksi Poliisiammattikorkeakoulusta Tampereelta vuonna 2010. Asuu Helsingissä ja Iitissä. . Aivan hullu halailemaan. . Rikostutkija Keskusrikospoliisissa. Kun illalla pääsee tänne eläimiä rapsuttelemaan, eivät työasiat pyöri mielessä. – Tämä on toinen lellivauvani, Vertti. Keskiviikko 1.1.2025 43 KUKA. Syntynyt 25.11.1985 Helsingissä. Yleensä he eivät halua kertoa. Vanhempi rikoskonstaapeli. Joni Aaltosen työtä on muun muassa saada rikolliset kertomaan, mitä he ovat tehneet. . Aaltonen ei juttele laumalleen töistä. Aaltonen sanoo, että vähän sama se on eläinten kanssa. – Töissä on voinut tullut vastaan vaikka perhesurma ja olen ollut katsomassa lapsen ruumiinavausta. Joni Aaltonen . Täysikasvuinen nauta painaa tuhat kiloa
Siitä käynnistyi Katiska, yksi Suomen suurimmista huumerikostutkinnoista. Kuvassa kaukaasiankoirat Sulo ja Veeti, etualalla häämöttää englanninbuldoggi Pentti. Aaltonen jäi ylitöihin, ryhtyi kuulustelemaan ja sai pidätetyt avautumaan. Joni Aaltosella on maine taitavana kuulustelijana. Iltalehden jutussa vuosi sitten Helsingin huumepoliisin entinen rikosylikonstaapeli Kale Puonti muisteli, miten Aaltonen halusi vielä kerran yrittää, vaikka erään huumejutun tutkinta oli jo päätetty lopettaa. Joni Aaltonen ottaa esiin kännykkänsä ja soittaa siitä Koiriakin löytyy. ??????????????. Rikolliset eivät välttämättä puhu, eivätkä varsinkaan eläimet puhu. Molempien kanssa pitää rakentaa luottamusta ja lukea toista tarkkaan, aistia. Keskiviikko 1.1.2025 44 mene johonkin, se ei mene
Keskiviikko 1.1.2025 45 huvittuneesti äänikirjapätkän. ” Rikolliset eivät välttämättä puhu, eivätkä varsinkaan eläimet puhu. Televisiosta hän ei katso rikossarjoja vaan A-studiota ja Farmi Suomea. Tilan kotisivuilta voi ostaa oheistuotteita ja varata vierailuaikoja. Eläinten tempauksia on seurattu sosiaalisessa mediassa, televisiossa ja lehdistössä. ”Kuulusteluja hoiti rikoskonstaapeli Joni Aaltonen. Aaltonen saa myös EU-tukia. Molempien kanssa pitää rakentaa luottamusta ja lukea toista tarkkaan, aistia. Aaltonen avasi tilansa yleisölle vuosi sitten. Aaltosen maatila näkyy aktiivisesti Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa. Siitä tulee hieman lisätuloja. – Yleensä he kertovat satuja. Aaltosesta ja hänen laumastaan on tullut julkkiksia. Tranberg on muun muassa Katiska-jutussa tuomittu huumerikollinen. ??????????????. Sama tutkija, joka tulisi myöhemmin seuraavana vuonna käsittelemään aiemmin esitellyn kolmikon Hietikko, Hendry ja Rousti ja saisi heidät syömään hänen kädestään.” Sinänsä Aaltonen ei pidä siitä, että rikollisille annetaan mahdollisuus kertoa julkisuudessa tarinansa. Teos on Janne Tranbergin Dead End – Päätepysäkki (2022). – Porukkaa käy täällä hakemassa eläinterapiaa
Isäntä ei ole aina paikalla. Aaltonen sanoo tietävänsä uhkakuvat. Kun hän pääsi kotipihaan, sonnit olivat palanneet. – Sanoin, että pystynpäs! Mutsi sanoi, että et varmana pysty. Ne ovat pihassa vapaina. Siksi, että hän on aina tykännyt eläimistä. Kerran naapuri soitti, kun Aaltonen oli käymässä entisessä opinahjossaan, Tampereen Poliisiammattikorkeakoulussa. Joku voisi haluta vahingoittaa häntä ja hänen omaisuuttaan. Oli 20 astetta pakkasta. Et pysty hoitamaan niitä. Keskiviikko 1.1.2025 46 – Euroakaan ei tule voittoa, mutta ei tarvitsekaan. Hän ajoi kaksi tuntia Iittiin. Kun Aaltonen noin kahdeksan vuotta sitten kertoi äidilleen suunnitelmastaan hankkia nautoja, tämä vastasi, että et rupea mitään hankkimaan. Sonnit olivat rikkoneet lauta-aidan ja olivat nyt naapurin pihassa. Kello oli ehkä kaksi yöllä. Ei tämä ole bisnes. Hän luonnehtii itseään kovapäiseksi. Silloin jöötä pitää neljä muuta urosta, koiraa. – Silloin mietin, miksi vitussa tätä teen. Nyt olen ottanut sen kaiken takaisin. – Traumaattista. Kerran sydäntalvella Aaltonen oli kotona, kun sonnit jälleen rynnivät läpi puuaidoista. Kauan sitten helsinkiläispoika ei saanut lemmikkiä, sillä viisilapsisessa perheessä oli allergiaa. – Jos jättäisin uhkakuvien vuoksi jotakin tekemättä, silloin rikolliset olisivat pystyneet vaikuttamaan minuun. – Vastasin, että selvä, lähden tulemaan. Aaltonen porasi aitalautoja kiinni. ??????????????
On 70 eläimen maatila Iitissä ja päivätyö Vantaalla. Sellaiselta kuviolta, jota kukaan ei pysty hallitsemaan. Keskiviikko 1.1.2025 47 Aaltonen piti päänsä. Perhetuttu oli lomittaja, jonka mukana poika pääsi navetoihin. – Se oli ihan kunnon ranch. Hän asui maatilalla, jossa kasvatettiin maissia. Sitä paitsi hän ei aloittanut tilanpitoa ihan kädettömänä. Heillä oli kanoja ja vuohia. Pitäisi mieluummin miettiä, miksi voin tehdä jotakin. Hän on antanut omalle maatilalleen nimen Home Ranch. ??????????????. Työkaveri teki sille logon. Nuorena hän vietti paljon aikaa perheystävien luona Korialla. Et pysty hoitamaan niitä. Hän opiskeli eläintenhoitoa itsenäisesti ja sai neuvoja tutuilta tilallisilta. Hän saa paljon ” Kun Aaltonen noin kahdeksan vuotta sitten kertoi äidilleen suunnitelmastaan hankkia nautoja, tämä vastasi, että et rupea mitään hankkimaan. – Suomalaiset usein perustelevat, että en voi tehdä sitä ja tätä, koska mulla ovat nämä ja nämä. Hän ymmärtää, että moni hämmästelee hänen elämäänsä. Osin tämä johtuu adhd:stä, jonka hän näkee vahvuutena. Lukioikäisenä Joni Aaltonen oli vaihto-oppilaana Yhdysvaltain Iowassa. Äkkiseltään se kuulostaa hullulta. Aaltonen pitää amerikkalaisesta ajattelutavasta, että kaikki on mahdollista. Aaltonen sanoo pystyvänsä
??????????????. Keskiviikko 1.1.2025 48 Joni Aaltonen sanoo, että lauman kanssa oleilua ei voi rahalla mitata
Näin: Viikonloput ja vapaapäivät Aaltonen on aina tilallaan. Jos ja kun tulee työkomennus jonnekin kauemmas, hätiin saapuvat muutamat kaverit. Työkaverit kutsuvat häntä cowboyksi. Maanantai-iltana hän palaa Iittiin. Pitkin viikkoa myös etätyöt onnistuvat. – Kuivan virkamiehen vaatteet. ” Kun kollegat lähtevät töiden jälkeen uimahalliin ja padel-kentälle, Aaltonen lähtee kasvattamaan ylämaankarjaa. Tiistain ja keskiviikon välisen yön hän voi olla Helsingissä ja palaa työpäivän jälkeen Iittiin. Miten asiat sitten järjestyvät. He muun muassa siirtävät heinäpaaleja traktorilla, availevat paaleja ja varmistavat veden riittävyyden. Keskiviikko 1.1.2025 49 aikaiseksi. Kun hän kasvoi, alkoivat kiinnostaa myös ammatit lakimies, lentäjä ja palomies. ??????????????. Sunnuntai-iltana eläimet ruokittuaan ja juomavesitilanteen ja kaikkien voinnin tarkistettuaan hän saattaa ajaa Helsinkiin. Sitten hän lähtee töihin. Lisäksi hänellä on tapana luottaa siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät. Toisaalta hän viihtyi armeijassa ja melkein jäi sinne töihin. Ehkä tiistaiaamuna hän herää kello kuusi, ruokkii eläimet sekä pukee ylleen kauluspaidan ja suorat housut. Kun Joni Aaltonen lapsena leikki rosvoa ja poliisia, hän halusi aina olla poliisi
Keskiviikko 1.1.2025 50 Hän päätti kuitenkin hakea poliisikouluun. On tehtävä nopeita ratkaisuja. ??????????????. Työ on sellaista, että koskaan ei tiedä, mitä viiden minuutin kuluttua tapahtuu. Hän pyytää poliisipartion paikalle varmasti. Aina peilataan siihen toiseen ammattiin. Hän ei katso hyvällä sitä, jos joku ajaa kylillä humalassa. – En hyväksy sitä missään nimessä. Vartiointi on hyvissä ”käsissä”, kun Aaltonen on poissa. – Sitten kun olen maatilalla, olen poliisi-maatilallinen. Rattijuopumus on aivan käsittämätöntä. Myös pitkäjänteinen pitää olla ja hahmotettava suuria kokonaisuuksia. Kun kollegat lähtevät töiden jälkeen uimahalliin ja padel-kentälle, Aaltonen lähtee kasvattamaan ylämaankarjaa. Työkaverit kutsuvat häntä cowboyksi. On oltava utelias. Aaltosen mukaan kylällä kaikki eivät tykkää poliisin läsnäolosta
– Kaikki tekevät virheitä! Minäkin olen tehnyt! ” Joskus tulee tehtyä virheitä. Uransa aikana Aaltonen on joutunut viemään lukemattomia kuolinviestejä. Keskiviikko 1.1.2025 51 Lokakuun alussa hän muistutti kylänsä Facebook-ryhmässä vanhempia olemaan hereillä. Joskus tulee tehtyä virheitä. Joskus poliisit kutsutaan rauhallisesti peremmälle, kahville. Hän sanoo heille, että lopeta tuo huumeiden käyttö, tuossa ei käy hyvin. Niitäkin hän osaa arvostaa, koska virheistä oppii. Joskus omaiset alkavat sokissa rikkoa paikkoja. ”Meidän kylällä on paljon lapsia ja nuoria, ei kuitenkaan yhtään ylimääräistä”, Aaltonen kirjoitti. Nuoret ajavat holtittomasti autoilla ja viritetyillä mopoilla, ja onnettomuuksia voi sattua. Niitäkin hän osaa arvostaa, koska virheistä oppii. Ei välttämättä mene kuin pari kuukautta, ja hän on matkalla nuoren kotiin kertomaan suruviestiä. ??????????????. Usein oven avaaja romahtaa heti ja kysyy, että kuka. Aaltonen on oppinut kunnioittamaan elämää ja arvostamaan juuri tätä hetkeä. Hän on ajanut kollegansa kanssa kodin pihaan ja ajatellut, että hetken kuluttua noiden ihmisten elämä muuttuu lopullisesti. Aaltonen kohtaa työssään paljon nuoria narkomaaneja
Kuka tahansa ei pystyisi olemaan rinnalla rankassa tilatodellisuudessa. On isot eläimet ja 15 hehtaaria hoidettavana. Keskiviikko 1.1.2025 52 Taloudellisesti yksi harmittavimpia juttuja oli ison veneen ostaminen. Hän on pedantti luonne, hän inhoaa kaaosta. ??????????????. Aaltonen tykkää tehdä näitä hommia yksin. Mutta turha sitä on enää märehtiä. Aaltosella on koti myös Helsingissä. – Siinä meni hukkaan yli 60 000 euroa. On siirreltävä heinäpaaleja, rakennettava aitauksia ja kerättävä pellolta kiviä. Hän viihtyy eläinten seurassa. Hän siivoaa paljon. Märehtimisestä puheen ollen, Aaltonen toteaa maatilan pidon olevan kovin fyysinen harrastus. Aaltonen ei perehtynyt asiaan yhtään ja tuli hankkineeksi monivikaisen kappaleen
Hän inhimillistää eläimiään. – Juuri eilen piti viedä yksi nauta teurasautoon. – Tai ehkä Toopea en...No kyllä minä Toopenkin pystyisin syömään. Aina välillä on jo nyt luovuttava. ” Hän myy osan lihoista eteenpäin ja pitää osan itsellään. Hän myy osan lihoista eteenpäin ja pitää osan itsellään. ??????????????. Aaltoselle tuli syyllinen olo. Aaltonen saattaa miettiä, mitä nauta ajattelee tuolla hetkellä, astuessaan teurasautoon. – Niin ei pitäisi tehdä. Mikä hän on valitsemaan, kuka joutuu lähtemään. – Jos ikää tulee, saatan tehdä vielä yhden käännöksen ja luopua eläimistä. Illalla suretti. Se on väärin omalle psyykelle. Keskiviikko 1.1.2025 53 Kolmekymppisenä jaksaa tätä kaikkea, viisikymppisenä ei välttämättä enää. Hän pystyy syömään lemmikkiensä lihoista tehtyjä makaronilaatikkoja, lihapullia ja pihvejä. Hän pystyy syömään lemmikkiensä lihoista tehtyjä makaronilaatikkoja, lihapullia ja pihvejä. Näillä eläimillä on ollut hyvä elämä. Aaltonen ajattelee, että hänen nautojensa liha on parasta. Joskus on lähetettävä teuraaksi vanha tai loukkaantunut lemmikki. Kasvattamaansa nuorta ylämaankarjaa Aaltonen myy eteenpäin – mutta ei koskaan teuraaksi
HENNA LAPPI. 1990-luku Mikä siinä kiinnostaa ja millaisen perinnön me ysärinuoret jätimme maailmaan. Keskiviikko 1.1.2025 54 ????????????. Eeva Lankolainen Ysäri näyttäytyy Kuopion Korttelimuseon kiertonäyttelyssä maaliskuun loppuun asti
M inua pyydettiin kirjoittamaan siitä, miksi 1990-luku kiinnostaa juuri nyt. Ja onhan se totta, että elämässään menestyneillä ysärinuorilla saattaa juuri nyt olla taskunsa pohjalla sopivasti hiluja esimerkiksi Oasiksen ensi kesän Wembleyn stadionin keikkalippuihin, joiden jäljellä olevat vip-paketit maksavat alkaen noin 2 000 puntaa. Pintapuolisen, helpon vastauksen voi tiivistää yhteen lauseeseen: se on taas muotia. Pelkästään markkinavoimistako tässä kiertokulussa on kysymys. Armoton muoti viskaa vaatteet ja aatteet kaikki vuorollaan nurkkaan, mistä ne puetaan uudelleen nostalgian kultapölyn peittäminä. Täysi kierros kestää 20, 25 tai 30 vuotta. Vaikka jo silloin 1990-luvulla puhuttiin yhtenäiskulttuurin murtumisesta ja maailman heimoistumisesta, pyörii muodin iso pyörä yhä. Siksi kerron nyt vuonna 1977 syntyneenä, mikä 1990-luvussa oli kamalaa, mikä kai?????????????. Siellä voi sitten jorata Don’t Look Back in Angerin Lennon-viittauksien tahdissa, vaikka tosiasiassa asetelma on lähempänä Fredin Kolmatta linjaa takaisin -laulelmaa: ikonisen Wemb leyn parhaatkaan paikat eivät muuta sitä tosiseikkaa, että nuoruus on jäänyt taa. Kyynikko varmaan sanoisi niin. Keskiviikko 1.1.2025 55 Juttu on julkaistu alun perin Savon Sanomissa 27.10.2024. Tietenkin ihmisellä on vahva suhde sellaista vuosikymmentä kohtaan, jonka alussa on ollut lapsi ja jonka lopussa nuori aikuinen. Siksi, yhtä lailla kuin aurinko nousee idästä, täytyy housunlahkeiden olla leveät vuonna 2024. Leveät lahkeet, kapeat lahkeet, brittipop, rap, iso tukka, pieni tukka, keskijakaus, ruutupaita, vyölaukku, olkatoppaukset
?????????????. Keskiviikko 1.1.2025 56 Ysäri-näyttelyssä voi nähdä muun muassa Pokémon-hahmo Pikachun
?????????????. Kuten kollega totesi, ysärinuori voisi vaivatta puhua ysäristä ainakin yhden viikonlopun verran. Omien muistikuvieni suurin värinpilkahdus taisi olla valtiovarainministeri Iiro Viinasen (kok.) kuuluisa lamakravatti, joka toisteli hälyttävän punaisena talouden käppyröiden suuntaa. Vuonna 1999 sen sijaan kimalletta ja konfettia riitti vuosituhannen vaihteeseen valmistauduttaessa. Siinä välissä Suomi oli ”mennyt Eurooppaan”, kuten siihen aikaan tavattiin sanoa, aivan kuin koko niemimaa olisi kangettu paikoiltaan ja rojautettu muutaman asteen verran Brysseliä kohti. 1990-luku oli alakulttuurien aikaa. ” Tietenkin ihmisellä on vahva suhde sellaista vuosikymmentä kohtaan, jonka alussa on ollut lapsi ja jonka lopussa nuori aikuinen. Keskiviikko 1.1.2025 57 hoamisen arvoista ja millaisen jäljen ajattelen meidän ysärinuorten Suomeen jättäneen. Esimerkiksi minä inhosin 1990-luvulla suurta osaa 1990-luvun ilmiöistä. Vuoden 1990 Suomi oli monilta osin estetiikaltaan kuin Berliinin DDR-museosta repäisty. Sanna Kajander-Ruuth puhui Laman lapset -kirjassaan (2021) ”nakkikastikkeen värisistä vuosista”. Moni asia myös muuttui tuon vuosikymmenen aikana. Vuosikymmen oli niin monen näköinen, riippuen itse kunkin asuinpaikasta ja elämänpiiristä
?????????????. Keskiviikko 1.1.2025 58 1990-luvulla soiteltiin tällaisella Nokian kännykällä
Ysärin brittipopin ja amerikkalaisen grungen juuret olivat 1960-luvun ”autenttisessa” rockissa, ja 1960-luvun aktivismillakin oli selvä vastineensa ysärillä. En tajunnut, kuinka lähellä toisiaan 1960ja 1990-luvut olivat muodin kierrossa. En tajunnut, kuinka lähellä toisiaan 1960ja 1990-luvut olivat muodin kierrossa. Missään ei näkynyt hippejä tai modeja, ainoastaan hyvin arkisen näköisiä keski-ikäisiä suomalaisia hakemassa nuoruutensa tunnelmien rippeitä. Olin kiinnostunut ennen syntymääni tapahtuneista asioista, etenkin 1960-luvusta: The Beatlesista, Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeestä, hippiliikkeen synnystä ja kuolemasta. ?????????????. ” En silloin ymmärtänyt katsoa ympärilleni. Rautaesiripun murtuminen juurikaan ilman verenvuodatusta oli osoittanut meille maailmankuvaamme hahmotteleville nuorille, että pienten ihmisten suurilla ajatuksilla saattoi olla voimaa ja merkitystä. Keskiviikko 1.1.2025 59 Sain päänsärkyä eurodancesta, tyttötai poikabändejä en voinut sietää. En silloin ymmärtänyt katsoa ympärilleni. Sen sijaan kurkotin historiaan. Sitten taas toisaalta osa meistä menetti jo lapsena uskonsa yhteiskunnan turvaverkkoihin. Kerran juuri täysi-ikäistyttyäni kävin 1960-luvun teemafestareilla, joita järjestettiin silloin samaan tapaan kuin ysärifestivaaleja nykyään
Pride-liike alkoi hiljalleen valtavirtaistua. Kahden supervallan taistelu oli päättynyt lännen voittoon, ja vaikka globalisaatiolla oli kriitikkonsa, moni ajatteli hyvinvoinnin jakautuvan tasaisesti liberaalien arvojen levitessä koko pallolle. Vyölaukku ja New Kids on The Block ovat hyvä ysäriyhdistelmä. Maailma oli siltä osin valmis, historia päättynyt, kuten Francis Fukuyama julisti jo vuonna 1992. Puoluepolitiikka taas oli meidän näkökulmastamme kaatunut yhtä aikaa Neuvostoliiton kanssa. ?????????????. Emme halunneet tytöttelyä, halusimme kasvisruokaa. Keskiviikko 1.1.2025 60 Meitä eivät kiinnostaneet puolueet, vaan yksittäiset asiat: kansainvälinen Eurooppa, ihmisten ja eläinten oikeudet
Sanna Marin, Elina Valtonen, Antti Häkkänen, Sanni Grahn-Laasonen, Li Andersson ja monet muut 1980-luvulla syntyneet ajoivat meistä ohi ottaen paikkansa vallan ytimessä 1960-luvulla syntyneiden rinnalla. ?????????????. Selasitko 1990-luvulla postimyyntiluetteloita. Keskiviikko 1.1.2025 61 Tämä ei ole tutkittua tietoa vaan omaa mutuani, mutta me 1970-luvulla syntyneet taidamme edelleen olla aliedustettuina politiikan kärkipaikoilla. Toisaalta puolue itsekin on ysärin lapsi, sillä se perustettiin vuonna 1995. Poikkeuksen muodostavat perussuomalaiset, joiden näkyvimmillä paikoilla on useita 1970-luvulla syntyneitä
Vaikka lama oli nykysilmin katsottuna lyhyt, kaikki eivät sieltä nousseet. Nuorten harrastukset olivat nykymittapuulla halpoja, edulliset kamppailulajit vuosikymmenen megatrendi. Kirppareista tuli muoti-ilmiö. ?????????????. Minäkin katselin sivusta, kuinka teollisuustyöpaikat menivät, takauspommit räjähtelivät ja perheenisät päätyivät peruuttamattomiin tekoihin. Vaikka pyyhekumeja puoliteltiin, vuosikymmeYsärillä kuunneltiin musiikkia korvalappustereoista. Ehkä jonkinlaisesta solidaarisuudesta kertoo se, että rahoilla ei kauheasti retosteltu. Keskiviikko 1.1.2025 62 Moni yhdistää 1990-luvun ensimmäisenä lamaan
Ei se sitten ollutkaan niin yksinkertaista. Haluaisin lähettää nykynuoret viikonlopun mittaiselle aikamatkalle nauttimaan tuosta naiivista ja varmas” Vaikka pyyhekumeja puoliteltiin, vuosikymmenen puolivälissä kuiskittiin koulujenkin pihoilla, että ”vienti vetää jo”. Matkailuun kannustettiin, opiskelijavaihtoon yllytettiin. Uutta Armi Kuuselaa emme saaneet, mutta Lola Odusogan kolmossija vuoden 1996 Miss Universum -kisoissa on edelleen paras saavutus sillä saralla vuosikymmeniin. Opiskelijoilla oli nykyajan näkökulmasta kissanpäivät. Keskiviikko 1.1.2025 63 nen puolivälissä kuiskittiin koulujenkin pihoilla, että ”vienti vetää jo”. Nicholas Negroponte maalaili Being Digital -kirjassa (1999) kuvaa rajattomasta internetistä, joka mahdollistaisi tiedon saannin kaikille ja siten paremman maailman. Koska ihmisinähän siellä oltiin kasvamassa. Vaikka opintotukikuukaudet oli rajoitettu, opinto-oikeutta ei ollut. Kaiken kaikkiaan ilmassa oli 1990-luvun loppupuolella valtavaa tulevaisuudenuskoa ja etenkin uskoa tietoon. Jääkiekon maailmanmestaruushumu ja Suomen EU-jäsenyys nostivat vuoden 1995 kultakehyksiin ehkä hieman samaan tapaan kuin Suomen muotokuva piirrettiin uudelleen olympia vuonna 1952. Yliopiston kirjoilla sai lojua niin kauan kuin halusi, ja opiskelijoita neuvottiin opiskelemaan mahdollisimman monipuolisesti esimerkiksi vieraita kieliä. ?????????????
?????????????. Keskiviikko 1.1.2025 64 Pankkikortit näyttivät 1990-luvulla tällaisilta
Keskiviikko 1.1.2025 65 ti osin katteettomaksikin osoittautuneesta tulevaisuudenuskosta, hetkeksi pois suursodan uhan ja ilmastokatastrofin puristuksesta. Mutta ysärin huumoria on välillä vaikea puolustella. Ajattelen yhä, että meistä tuli tasa-arvoisempia kuin yksikään aiempi sukupolvi. ” Mutta myönnetään, olimme mekin aika tunkkaisia. Itseltäni tuolloin Frendit jäivät katsomatta ja Harry Potterit lukematta, kun molemmissa ensivaikutelmaksi muodostui ihmisten painon pilkkaaminen. Meistä piti tulla toisenlaisia. Miehillehän tuossa sarjassa ensisijaisesti naurettiin. Etenkin kasvoimme tunkkaisessa maailmassa. Etenkin kasvoimme tunkkaisessa maailmassa. Ajattelimme, että olisimme tasa-arvoisia. Ysärinuoren tunnustus. Mutta myönnetään, olimme mekin aika tunkkaisia. 1986) kirjoitti vuonna 2014 Tapan sut -esseekokoelmansa Huonosti käyttäytyvät sattumat -tekstissä – ehkäpä hiukkasen kärjistäen – että näyttäisi 13-vuotiaalle pojalleen ennemmin karkeaa pornografiaa kuin Huonosti käyttäytyvät miehet -televisiokomediaa (1992–1998). Suomessa tämä kulminoitui ainoan ysärillä valitun presidenttimme ja ainoan rauhannobelistimme Martti Ahtisaaren kävelyn matkimiseen television viihdeohjelmassa. Antti Hurskainen (s. ?????????????
Muuten, poikani kertoi minulle juuri 11-vuotiaan varmuudella, että maailman paras bändi on Metallica. ”Äiti, ootko sä ihan oikeasti kuunnellut Metallicaa?” ” Me emme olleet suuria vallankumouksellisia, olimme peruskoulun mallilapsia, Suomen koulutetuin sukupolvi. Keskiviikko 1.1.2025 66 Puolustuksekseni tekisi mieli sanoa, että me ysärin nuoret olimme pikemminkin tuon huumorin uhreja kuin sen aktiivisia tuottajia – vaikka varmasti olimme molempia. Kun vaadimme tasa-arvoa, näimmekö, ketkä sitä olisivat eniten tarvinneet. Syömishäiriöt olivat ysärinuorten kansantauteja, ja niiden hoito oli vasta lapsenkengissään. Ja kun me parhaamme mukaan yritimme vähentää mielenterveysongelmien stigmaa, olimmeko mukana rakentamassa medikalisaation uutta aaltoa. Sen päättävät tulevat sukupolvet. Kysyin häneltä, mahtoiko maailman paras levy sitten ehkä olla Black Album (1991). Vastaus toi hymyn huulilleni. Me emme olleet suuria vallankumouksellisia, olimme peruskoulun mallilapsia, Suomen koulutetuin sukupolvi. ?????????????. Vallankumouksen sanotaan syövän lapsensa. Johtiko meidän esimerkkimme ja meidän vapaudenkaipuumme itseohjautuvuuden yliarvostukseen ja koulutuksen nykyiseen kriisiin