PM-kisoissa olevan Fiia Hellsténin puolesta stipendin vastaanotti hänen äitinsä Susanna Hellstén. Paljon hyvää nuva on parissakymmenessä vuodessa saanut aikaan. • Turussa lyhyen ajan sisällä kuolleiden kuuden nuoren miehen kuolinsyyksi paljastui useiden aineiden yhteiskäyttö, eikä jäämiä fentanyylistä löytynyt. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI SUNNUNTAI 1. 2021 • N:o 202 SUNNUNTAI 13 UUTISET 18 URHEILU 22 UUTISET 8 AJASSA 26 URHEILU 23 UUTISET 2 Hukkalämpö takaisin käyttöön Forssassa Ilmastotutkimusta satojen antureiden wavulla Puiston pienimmät pörisijät . • Fentanyyli on morfiinia jopa sata kertaa vahvempi opioidi, ja jo hyvin pieni määrä fentanyyliä voi tappaa.. FJK taisteli, mutta Apassit vei pinnat Forssasta Tammelan nuorisovaltuusto jätti teini-iän • Saku Viherä johtaa Tammelan nuorisovaltuustoa, jonka 20-vuotispäivää juhlittiin lauantai-iltana puheiden ja taikuuden voimin. Eläintreffeillä kuitenkin selvisi, että esittelypuisto on oiva paikka myös pölyttäjien bongaukseen. Pirjo Mutkala on tehnyt tänä kesänä havaintoja Elonkierrossa ja Kartanonpuistossa esiintyvistä pölyttäjistä. KUVA: Tapio Tuomela / FL Juhliva korisjengi muisti kummipelaajiaan • 30-vuotisjuhlatapaamistaan viettävä, entisistä mestaruussarjapelureista koostuva korisjengi luovutti padel-pelien jälkeen stipendit lupaaville kummipelaajilleen. Suomessa huoli tappavista fentanyylipillereistä • Keväällä heräsi huoli Suomessa leviävistä fentanyylillä terästetyistä rauhoittavista lääkkeistä, mutta ainakaan toistaiseksi pelko ei ole käynyt toteen. Myöskään keskusrikospoliisin rikosteknisessä laboratoriossa ei ole havaittu fentanyyliä sisältäneitä lääkkeitä. Tommi Pohjola ojensi stipendin Niilo Tammelle. . Jokioisten Elonkierrossa on totuttu ihastelemaan perinteisiä kotieläimiä, kuten lehmiä, lampaita ja hevosia. 8. Elonkierron pölyttäjäpolulla kasvava hunajakukka on kimalaisten suosikki
– Järjestelmä pystytään toteuttamaan myös vanhoihin rakennuksiin, mutta toki aina helpompi asia on ottaa huomioon rakennusvaiheessa. – Saamme Forssan pilottikohteen kautta lisää tietoa tästä uudesta ratkaisusta ja sitä kautta saamme Nevel Cool -palvelua jatkossa paremmin tuotteistettua, Blomberg sanoo. . Teollisuudessa jäähdytysratkaisuilla voidaan kontrolloida lämpötiloja tuotantoprosesseissa. – Forssa on meidän pilottikohde, mutta olemme keskustelleet siitä useammankin kaukolämpöverkon alueella. ELOKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. NEVELIN myyntipäällikkö Clas Blomberg vahvistaa, että kaukojäähdytysratkaisu on herättänyt kiinnostusta markkinoilla. kiinteistön koko ja jäähdytystarpeet. Nevel pilotoi Forssassa uutta kaukojäähdytysratkaisuaan, joka valjastaa hukkalämmön takaisin käyttöön. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . JÄÄHDYTYKSEN KYSYNTÄ on lisääntynyt viime vuosina vauhdilla niin toimistoissa, liikekiinteistöissä kuin taloyhtiöissäkin. Petri Ojanen Forssa Energiainfrayhtiö Nevel lanseeraa hukkalämpöä hyödyntävän kaukojäähdytysratkaisun, jonka pilottikohteena on Forssassa rakennettava monitoimikeskus. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET SUNNUNTAINA 1. > Toimitus puh. FL Rakenteilla oleva Monikylä lämpenee uusiutuvalla puuperäisellä kaukolämmöllä ja pilotoi samalla Nevelin hukkalämpöä hyödyntävää kaukojäähdytys ratkaisua. Kiinteistön ylimääräinen lämpö otetaan talteen kaukolämpöverkoston yhteyteen, josta se jaetaan verkossa oleville asiakkaille eikä lämpö karkaa harakoille Nevel Cool tehostaa paikallista energiankäyttöä hyödyntämällä kaukolämmön hukkalämpöä, jolloin uutta energiaa ei tarvita niin paljon. Pilottiprojektin myötä Forssan kaupunki selvittää samalla, kuinka tämä ratkaisu voidaan ottaa käyttöön myös kaupungin muissa rakennuksissa. Forssa valikoitui pilottipaikkakunnaksi, koska Nevelillä on ollut Vapo-ajoista lähtien pitkä yhteistyö Forssan kaupungin kanssa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. KIINTEISTÖN VOI yhdistää Nevelin digitaaliseen ylläpitoalustaan, jolloin lämmitystä ja jäähdytystä voi operoida vuorokauden ympäri etänä. Ratkaisu käynee tulevaisuudessa myös pienempiin kiinteistöihin. Uusi Nevel Cool -kaukolämpöratkaisu mahdollistaa jäähdytyksen kaukolämmityksen yhteydessä erityisesti suurille kiinteistöille kuten isoille asuinkiinteistöille sekä julkisille rakennuksille. – Tämä on ehdottomasti tulevaisuutta ja varsinkin uusissa rakennuksissa jäähdytystapa kannattaa huomioida jo suunnitteluja rakennusvaiheessa. Monikylä tulee käyttöön vuoden päästä syksyllä. Kaukojäähdytys ei vaadi erillisiä kiinteistöön asennettavia jäähdytystai tuuletinlaitteita. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Jäähdytystapa on täten ympäristöystävällinen. Niin ikään myös palvelun hinnoittelu on näin alkuvaiheessa kiinteistökohtaista. Hinnoittelussa ratkaisevat mm. JÄÄHDYTYS kaukolämmityksen yhteydessä on Nevelin mukaan kustannustehokas ja resurssiviisas vaihtoehto, jos kiinteistö on isompi ja siinä on enemmän jäähdytystarvetta sekä erillinen jäähdytyspiiri. Palvelu on saatavilla kaikilla Nevelin kaukolämpöverkon alueilla. Kaupunki valitsi monitoimikeskuksen lämmitysratkaisuksi sataprosenttisesti uusiutuvan eli puuperäisen Nevel Green -kaukolämmön ja samalla myös Nevel Cool -jäähdytysratkaisun. KUVA: Tapio Tuomela / FL Kiinteistöjen kaukojäähdytys kiinnostaa. Elintarvikealan yrityksissä oikea lämpötila on ratkaiseva tuotteiden säilymiselle. RATKAISUT jäähdytysjärjestelmästä tehdään tapauskohtaisesti. – Varsinkin uusissa rakennuksissa rakennusmääräykset ovat kiristyneet paljon ja sen takia jäähdytystarve on yleensä isompi uusissa kuin vanhassa rakennuksessa, koska ne ovat niin tiiviitä, Blomberg toteaa
OLOSUHTEET Kalajoella ovat haasteelliset. Hänen hallussa olleesta vyölaukusta löytyi tarkastuksen yhteydessä puukko ja nyrkkirauta. Samoin upposi myös sitä pois vetävä kaivinkone. 325 tartuntaa, mikä on 2. Hänet otettiin kiinni epäiltynä ryöstön yrityksestä. Lisäksi alueelle on perustettu märkien varusteiden kuivausteltat. Jäljityksen ruuhkautumisesta johtuen karanteenimääräyksissä saattaa olla lähiaikoina viivettä. kello 10-13. Maastoon on myös hankittu ympäristösyistä bajamajoja henkilöstön käyttöön. Sammuttajat keskittyivät paloalueen järjestelmälliseen sammuttamiseen ja rajoituslinjojen pitämiseen. heinäkuuta Kanta-Hämeessä todettiin 13 uutta koronatartuntaa. FL Kanta-Hämeeseen 13 uutta koronatartuntaa perjantaina Perjantaina 30. Mies oli rappukäytävässä yrittänyt anastaa naisen käsilaukun. Jokilaaksojen pelastuslaitos kertoi viiden aikaan iltapäivällä, että tilanne on vakaa ja palon leviämisvaaraa pidetään vähäisenä. ROLLAATTORILLA liikkunut nainen oli kaatunut tilanteessa ja mies oli yrittänyt repiä käsilaukkua naisen hallusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Palon syttymissyystä ei ole tietoa. Sammutustyöt jatkuvat Kalajoella haasteellisina Pelastuslaitos pitää maastopalon leviämisvaaraa vähäisenä. Paikalla olleita pyydetään tarkkailemaan terveydentilaansa huolellisesti ja hakeutumaan koronatestiin, mikäli havaitsee koronatartuntaan viittaavia oireita. STT 30-luvulla syntynyt nainen joutui ryöstön yrityksen kohteeksi Hämeenlinnassa Poliisipartio sai perjantaina kello 18 aikoihin tehtävän Palokunnankadulle Hämeenlinnassa. Marja Juonala Kalajoella jatkettiin lauantaina laajan maastopalon sammuttamista. Pelastusjohtaja Jarmo Haapanen Jokilaaksojen pelastuslaitokselta kertoi lauantaina Twitterissä, että sisäministeriö on valmistellut kansainvälisen avun pyytämistä EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta Ruotsista, jos tilanne pahenee ja palo alkaa levitä. SUOMESSA on raportoitu 794 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Maastoa on palanut Kalajoella vajaan viikon ajan. • Yhtiö tuottaa 1,6 TWh energiaa vuodessa, joka vastaa 90000 kotitalouden lämmitystarvetta vuodessa. • Nevel omistaa ja operoi yli 130 energiantuotantolaitosta ja vastaa yli 40 kaukolämpöverkon toiminnasta. Ilmoituksen mukaan vanhemmalta rouvalta oli yritetty anastaa käsilaukku rappukäytävässä. Maastosta on raivattu kaatumisvaarassa olevia puita pois, jotta puita ei kaadu sammuttajien päälle. Nainen loukkaantui tilanteessa ja ensihoidon yksikkö tarkasti hänet tapahtumapaikalla. 963 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. • Nevelin palveluksessa on 150 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Oman maakunnan alueella saaduista tartunnoista kolmen alkuperä on selvitetty. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Rakenteilla oleva Monikylä lämpenee uusiutuvalla puuperäisellä kaukolämmöllä ja pilotoi samalla Nevelin hukkalämpöä hyödyntävää kaukojäähdytys ratkaisua. Kyse olisi lähinnä sammutuslentokoneista. Lähipäivien sääennusteet arvioitiin suosiollisiksi. Poliisin tiedotteen mukaan 30-luvulla syntynyt nainen oli mennyt rappukäytävään ja hän oli huomannut miehen seuraavan häntä sinne. Jokilaaksojen pelastuslaitos on saanut apujoukkoja monilta muilta pelastuslaitoksilta ja sopimuspalokunnilta. TODISTAJILTA saatujen tuntomerkkien perusteella poliisipartio tapasi niihin sopivan parikymppisen miehen Eino Leinon kadulla. KUVA: Tapio Tuomela / FL Kiinteistöjen kaukojäähdytys kiinnostaa NEVEL AGAIN Forssa on Nevelin kruununjalokivi • Nevel on kehittyneitä infrastruktuuriratkaisuja tarjoava yhtiö, jonka omistaa Ardian Infrastructure. Savunmuodostus alueella oli vähentynyt merkittävästi eikä välitöntä evakuoitumistarvetta lauantaina ollut. Kaukolämpöverkoista suurin on Forssassa. Tällä hetkellä tartunnanjäljitys on hyvin kuormittunut. Paloalueen kooksi on tarkentunut noin 290 hehtaaria. Kaikkiaan koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa 106. ELOKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Toiminnassa on ollut mukana myös laaja huoltoverkosto ja henkilöstöresursseja koordinoiva toimisto. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 6. Henkilöstöä oli lauantaina paikalla noin sata työvuoroa kohden. Seitsemässä tapauksessa lähde on vielä epäselvä. Sammutustyö on letkujen ja suihkuputkien avulla tehtävää vedellä sammuttamista ja palopesäkkeiden esille kaivamista sekä käsin että konevoimalla, pelastuslaitos kuvaili tiedotteessa. Kuluvalla viikolla karanteeniin on määrätty yli 300 ihmistä. FL, STT. > Anna uutisvinkki puh. Ryöstön yrityksen lisäksi miehen epäillään syyllistyneen vaarallisen esineen hallussapitoon nyrkkiraudan osalta ja puukon osalta häntä epäillään toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta. KORONAVIRUSTARTUNNALLE on voinut altistua Janakkalassa Tervajoella koiranäyttelyssä 24.7. • Yhtiön liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. 802. Pelastuslaitoksen mukaan sammutussäiliöllä varustettu metsäkone upposi kesken työn suohon. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET SUNNUNTAINA 1. Molemmat koneet saatiin ehjinä pois upoksista. Tapauksista kahdeksan on Hämeenlinnan seudun ja viisi Riihimäen seudun tartuntaa, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri
Hän on täysin kuuro väsyneen poimintakumppanin kitinöille, ettei muka jaksa enää. H ämeen liiton ja Tilastokeskuksen tilastot kertovat, että Kanta-Hämeen asukasluku on kääntynyt kasvuun monen vuoden laskusuuntauksen jälkeen (FL 29.7.). Se oli menoa kerta kaikkiaan, hillakuume-niminen tauti iski välittömästi, tuo parantumaton olotila, joka valtaa mielen silloin kun kesä alkaa taittua syksyä kohden. Varsinkin Forssan seudulla alhainen syntyvyys haastaa tekemään koviakin muutoksia varhaiskasvatukseen ja koulutiloihin. Hän kestää uskomattoman määrän hellettä, hyttysten ja mäkärien kuppausta, häneen eivät pysty nälkä eikä jano. Janakkalalla näyttäisi olevan tarjolla jotain, jota esimerkiksi Forssan ja Riihimäen seutujen kunnilla ei ole. On hyvä merkki, jos alueella ei ole tuoreita ihmisjälkiä, mutta jos on niin silloin tiedetään, että kysymys on vain oikeasta ajoituksesta. Sellaistakin kuulemma tapahtuu. Kokouksessa oli nimittäin jälleen esillä B-mielisairaalakysymys, jonka perussääntöesitykseen Tammelan kunnanvaltuusto oli tehnyt sellaisen muutoksen, jota muut osakaskunnat eivät olleet voineet hyväksyä. Taudinkuva vaihtelee suuresti eri ihmisten välillä. Kyse voi olla jopa tunneista, ja sen vuoksi on suolle riennettävä aamuvarhaisella, kuin ennen vanhaan heinäpellolle heti auringonnousun jälkeen. Osui olemaan erikoisen hyvä hillavuosi, ja juuri sopiva ajankohta. 40 VUODEN TAKAA Kilpaveneistä kipinä meriveneiden veistoon FORSSAN LEHTI 1.8.1981 – Sopiihan sitä yrittää, tuumaili summalainen veneenrakentaja Urpo Seppälä, kun forssalainen putkiasentaja ja entinen kilpaveneilijä Rauno Saari, 33, kävi aikoinaan kyselemässä perinteisen kalastajaveneen mallia ja rakennusohjeita. JOS HUONONA HILLAKESÄNÄ löytyy paikka, johon satoa näyttää olevan tulossa, mutta marjat ovat vasta kypsymässä, alkaa pelonsekainen odotus: Ettei vain joku muukin ole huomannut paikkaa ja odottaa vain sopivaa hetkeä, milloin iskeä. Suomättäät olivat keltaisenaan suuria, lähes kullanvärisiä marjoja, joita näytti riittävän niin pitkälle kuin silmä kantoi. Millaisilla strategioilla kuntien vetoja pitovoimaa lisätään. Minun lapsuuteni Keski-Suomessa tuo soitten herkku oli lakka. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa KOLUMNI Heikki Luoma H yvällä marjalla on monta nimeä, kuten esimerkiksi hilla, lakka, suomuurain, nevamarja, valokki ja lintti. Tämä on iloinen asia, varsinkin, jos ilmiö on pysyvä. 4 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 1. Pitää löytyä poliittista johtajuutta tehdä vaikeitakin päätöksiä. Tuossa mittelössä ovat kaikki lailliset keinot luvallisia. Joka kunta tarvitsee uusia asukkaita ja veromaksajia. Riihimäen seudun väestötappio on pienoinen yllätys. Yön aikana kypsyneet marjat on käytävä poimimassa sitä mukaa kuin ne suinkin ovat poimittavissa, mielessä epäily, ettei vain joku ole niin ahne, että poimii marjat jo puoliraakoina ja kuvittelee niiden kypsyvän kotona ämpärissä. JANAKKALAN kunnanjohtaja Reijo Siltala arvioi ihmisiä muuttaneen niin pääkaupunkiseudulta kuin muista Kanta-Hämeen kunnistakin (HäSa 28.7.). Vielä on vaikea sanoa, onko ilmiö pysyvä. Maakunnan kasvu vaatii, että pakattuja muuttolaatikoita tuodaan Kanta-Hämeeseen. Asuminen väljemmin ja jopa maaseudulla on alkanut kiinnostaa. Vallitseeko elinkeinopolitiikasta yksimielisyys. Erot alkavat näkyä jo silloin, kun aletaan mitata suolla tarpovien hillastajien suorituskykyä, ennen kaikkea kestävyyspuolella. KUVA: Anja Filppula / FL, arkisto Uudet päättäjät pääsevät pohtimaan kasvun eväitä. elokuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. On pakko, sillä huomenna voi olla jo liian myöhäistä! Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Tammelan valtuuston enemmistö piti kuitenkin kiinni aikaisemmasta päätöksestään, joten sairaalahankkeen toteuttaminen pitkittyy edelleen ja mahdollisesti sitä on ruvettava kehittämään kokonaan toiselta pohjalta. Seitsemän kilpaveneen ja muutaman muun vesikuluneuvon rakentamisesta saadut kokemukset antoivat tervettä itseluottamusta. Nyt aloittavien päättäjien pitää katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Taisi kuitenkin olla niin, että muurain tarkoitti siinä murteessa hillaa, joka oli vasta kypsymässä. – Ilman Seppälän neuvoja tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Todellisen hillakuumeen kynsiin joutunut ei tunne väsymystä, ei menetä toivoaan, vaikka kaikki merkit viittaisivat siihen, ettei nyt ole hyvä hillavuosi. Tänään, viis vuotta ja tuhansia työtunteja myöhemmin, Saari puhuu vanhoista veneenveistäjistä kunnioittavasti ja myöntää nöyrästi. Hillakuumeinenhan ei tosiaan väsy mistään. Ellei sitten Norjan hiihtovalmennuksessa kuitenkin. Se ajatus saa hillakuumeisen tarpomaan kilometrikaupalla soita ja rämeitä. Hillakuume oli kuitenkin minulle tuntematon käsite pitkälle keski-ikään, kunnes eräs tuttavamme vei meidät pohjoisen Taivalkosken hillasoille. Nimitykset vaihtelevat maakunnittain. Ennen ei ollut paremmin. Jos tutuilta soilta ei löydykään, niin jossain saattaa silti olla paikka, jossa eivät yöpakkanen tai rankkasade ole tuhoneet kukintaa, eivätkä myöskään pölyttäjiä. Hilla, Pohjolan taikamarja 60 VUODEN TAKAA L-Hämeen B-mielisairaalahanke taas vastatuulessa FORSSAN LEHTI 1.8.1961 Tammelan kunnanvaltuuston eilinen kokous oli sikäli mielenkiintoinen, että sillä oli merkittävyyttä myös kolmelle muulle Lounais-Hämeen kunnalle. Saari ei tuolloin ottanut hyväntahoista naurahdusta aivan tosissaan. Forssan seudulla väkiluku on pienentynyt jo pitkään. Nyt aloittavien luottamushenkilöiden päänvaivana onkin, millä pidetään nämä nyt muuttaneet paikkakunnilla ja millä saada aikaan positiivisen kehityksen kierre, joka tällä hetkellä näyttää siivittävän esimerkiksi Janakkalan kehitystä. Myös moni ulkosuomalainen on pandemian aikana palannut takaisin kotimaahan. On suorastaan kummallista, ettei suon kuningatarmarjan doping-vaikutusta tietääkseni ole tutkittu kestävyysurheilun valmennuksessa. Äitini, Karjalan evakko, puhui myös muuraimista. Seudullista yhteistyötä on vielä paljon varaa tiivistää. Käytännössä kaikki väestönkasvu Suomessa syntyy muuttoliikkeestä, koska syntyvyys on kuolinlukuja pienempi. On kuitenkin harmillista, että kasvu keskittyy vain Hämeenlinnan seudulle. ELOKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 1. Hillasoilla ei todellakaan päde sellainen sääntö, että marjat kuuluvat sille, joka ne ensimmäisenä löytää, vaan sille, joka ne ehtii ensimmäisenä poimimaan. Tässä kuussa toimintansa aloittavien uusien valtuustojen kannattaa ensi töikseen pitää seminaaria siitä, mitä aikaisemmat päättäjät ovat tehneet oikein ja väärin. KORONAPANDEMIAN aikana pientalojen kauppa on käynyt kiivaana
KUVA: Lassi Puhtimäki / FL A nnetaan yhdessä ääni niille, joilla ei ole sanoja, mutta suuri sydän. Jätevesimaksua peritään 2,80 euroa kultakin laskutetulta vesikuutiometriltä. Asia muuttuu, kun vesi pumpataan puhdistamolle jatkokäsittelyyn. Vanhan testamentin Joosef, jonka hänen omat veljensä myivät orjaksi Egyptiin, osoittautui tällaiseksi uskolliseksi ja viisaaksi palvelijaksi. (Luuk. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. SARI RÄMÖ Forssa SANA SUNNUNTAIKSI. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere ” Vesi vanhin voitehista”, vanhan ajan sanonta on jäänyt elämään. Samasta osoitteesta voi tulostaakin yksinkertaisen kannatusilmoituksen, joten allekirjoittaminen käy helposti joko sähköisesti tai paperilla. Poikkeuksena tapaukset, jolloin liittyjän kanssa on jäteveden laadun johdosta tehty erillinen erityisjätevedensopimus, jolloin käyttömaksu määräytyy sopimuksen mukaan. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Harvemmin asutuilta kunnilla se on 2–3 euroa kuutiometriltä ja saaristokunnat maksavat vedestään jo 11 euroa kuutiometriltä. Tajuammeko usein vasta jälkeenpäin, että työ tai toimi, jota saimme hoitaa oli juuri Jumalan meille antama. Kiitoksin sydämen pohjasta KRISTIINA SOTIRIOU Eläinten puolesta Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa J eesus puhuu Luukkaan evankeliumissa uskollisesta ja viisaasta taloudenhoitajasta. Forssan laskutus vesikuutiometriltä taitanee olla hieman keskiarvon yläpuolella. Vaikka hän joutui tunnollisuutensa ja työnantajansa puolison esittämien väärien syytösten takia virumaan pitkän ajan vankilassa, hän nousi lopulta korkeaan virkaan Faaraon hallinnossa. Suomessa syntyi kansalaisaloite, joka löytyy verkko-osoitteesta 'Kaikki metsästysraudat kiellettävä lailla Kansalaisaloitepalvelu'. Väkivalta on aina väärin, joka tilanteeseen olemassa luova, rohkean myötätuntoinen, elämää vaaliva vaihtoehto. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... Joka ikinen nimi on tärkeä. (1.Moos. Luonnonsuojelulaki määrää, että luonnonvaraistakin eläintä on autettava, kun se on loukkaantunut tai hädässä – tätä on alettava toteuttaa käytännössä, ja metsästysraudat kiellettävä ylipäätään kokonaan. Tämän avulla hän pystyi huolehtimaan sekä isänsä että veljiensä perheiden elannosta nälänhädän aikana. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Tämä tuskin on kaikista ihanteellisin ratkaisu. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Metsästysrautoihin joutuu monenlaisia eläimiä, tämän kesän järkyttävinä esimerkkeinä lieksalaisen emokarhun ja enolaisen mesikämmenen kärsimykset. Kootaan rohkeasti voimamme hyvyyden puolesta, annetaan ääni niille, joilla ei ole sanoja, mutta suuri sydän! Kaikki hyvyys tulee moninkertaisesti takaisin; olemme kaikki yhtä, ihmiset, eläimet ja puut, koko luomakunta. Teemmekö työmme niin kuin tekisimme sen Jumalalle eikä pelkästään ihmisille. EVP KEIJO LINDEMAN Mietteitä matonpesupaikasta Matonpesupaikalla riittää perinteinen jynssäys. Vedellä on aina hintansa, ilmaista vettä matonpesupaikalle saadaan Linikkalanlammista. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. ELOKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Veit lapsesi pyhäkouluun lähes joka sunnuntai, mutta sitten kuulet, ettei sitä enää pidetä osallistujien vähäisen määrän takia. Kaupunki tuottaa palveluja, mutta käytämmekö niitä oikein. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. OLEMMEKO USKOLLISIA Jumalan lahjojen hoitamisessa. Luottamustoimet, joihin meidät valittiin, olivat määräaikaisia ja tulivat päätökseen. Ja kun tilan käyttö on suunniteltu nykyistä toimintaa silmällä pitäen, laajennus olisi välttämätön toimenpide. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. ELÄMME VUOTTA 2021 , luonnonsuojelu ajankohtaisempaa kuin koskaan. 12:42-48). 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Olenko kiitollinen omasta palvelupaikastani vai karehdinko lähimmäiselleni uskottua toimea. 41:46-49, 53-57). Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Meillä on hyvä paikka pestä mattomme, pidetään se sellaisena ja laitetaan juuriharjat heilumaan, kyllä maailmaan visioita mahtuu. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Kirkkoväärtitoiminnassa oli taukoja, emmekä voineet myöskään kokoontua seurakunnan yhteisiin messuihin kirkkoon. Rukoilit ehkä iltarukouksen lapsesi kanssa joka ilta, välillä joko lopen uupuneena tai rutiiniin kyllästyneenä, mutta sitten huomaat, ettei hän enää haluakaan yhteistä rukoushetkeä. SIJAINNIN PUOLESTA matonpesupaikka on ihanteellinen ja ensimmäiset pesijät saapuvat aamuviideltä ja tila on ahkerassa käytössä aina iltakymmeneen asti. Onneksi tänä kesänä 8.7. On myös kaiketi esitetty toiveita, että matonpesupaikalle saataisiin vesipiste painepesurille. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. KUN KATSOO elämäänsä taaksepäin, huomaa, että se elämänvaihe, jonka luuli kestävän vuosikausien ajan, loppuukin tai keskeytyy yllättäen. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Vaarana on, että autonpesu lisääntyisi myös enenevissä määrin. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Herramme Jeesuksen siunausta alkavaan viikkoosi. Elämää pitää aina suojella. Mieluinen työsuhde päättyy viimeistään eläkkeelle jäämiseen, mutta joidenkin kohdalla myös irtisanomiseen. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. FORSSAN LEHTI 5 SUNNUNTAINA 1
Rakkaudella muistaen ja kaivaten Anja Ritva ja Marko Mikko ja Raija Lapsenlapset perheineen Sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. On kiitoksen ja jäähyväisten aika. Lämmöllä muistaen Tädit: Sylvi ja Rauni Soraranta Hilkka Kopra perh. Aiemmin oli mahdollista soittaa suoraan tutulle invataksille, ja kuljettaja saapui paikalle yleensä nopeasti. Hänestä tuli vahva nimi ammatissaan. Läheisemme Risto Johannes VIKMAN . He muuttivat yhdessä Forssaan 1960-luvun alussa Ailan saatua töitä Forssan sairaalasta. Kummilapset ja ystävät Siunaus toimitettu 31.7.2021 läheisten läsnä ollessa. Lämmin Kiitos osanotosta. 19.7.1924 Suoniemi † 27.6.2021 Humppila Kaipaamaan jäivät Terttu perheineen Kaija ja Kalevi perheineen Juha ja Jaana perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Askel hiljenee seisahtuu, liekki hiipuu sammuu. Siunattu läheisten läsnäollessa. 10.8.1941 Koijärvi † 14.7.2021 Koijärvi Voimat uupui, lähdön hetki läheni. Viimeiseen asti Oiva oli täynnä pohjalaista sisua ja jääräpäisyyttä. SUNNUNTAINA 1. Riston sanoin: Nyt minulle tuli se viimeinen päivä. Myös leveä pohjalaismurre säilyi loppuun asti. Etelä-Pohjanmaa eli Oivan muistoissa aina hänen kuolemaansa saakka. heinäkuuta leikkauksen uuvuttamana Forssan sairaalassa. Vakavimmillaan se aiheuttaa myös vaaratilanteita, piiri muistuttaa. Jos tilanteessa ei auttanut järkipuhe, Oiva pääsi verestämään vanhana painijana painiotteitaan. Väistyi vaivat, tuli rauha, uni kaunis ikuinen. Jokinen . Keskustan Etelä-Hämeen piiri edellyttää maakunnassa toimenpiteitä, joilla taksin saatavuus pystytään varmistamaan. 16.12.1944 Tammela † 26.6.2021 Tammela Rakkaudella kaivaten Lapset Tuija, Sauli, Timo sekä lapsenlapset, sukulaiset, ystävät ja Aivi Kädet ahkerat vuoksemme uurastaneet, lepoon iäiseen ovat vaipuneet. Muutos tuohon käytäntöön on ollut suuri ja huonompaan suuntaan. Lämmin kiitos osanotosta. Oiva partioi pitkään sodassakin olleen Kaapro Tiihosen parina. Palvelu on kilpailutettava uudelleen huomioiden tarvittavat kriteerit, piiri toteaa. Välillä, kun tilanne oli äitynyt oikein pahaksi, Oiva saattoi toivottaa työtehtävän päätteeksi asiakkailleen ”Jumalan siunausta”. Oiva tuli hyvin juttuun työssään erilaisten ihmisten kanssa. • Kynttilälyhdyt • Uudelleenhionnat • Muut kunnostukset kivi.rautio@gmail.com Liikkeessämme ei ole ovelta ovelleeikä puhelinmyyntiä Rakas äitimme ja mummumme Taimi Esteri RIIHIMÄKI o.s. 3.1.1930 Kauhajoki † 9.7.2021 Forssa Lämpimästi muistaen Marjo ja Jussi Lotta Ystävät ja sukulaiset Kun Luojamme niittää kypsää viljaa ja noutaa matkaajan väsyneen, kun sydän lämpöinen sammuu hiljaa, oisko aihetta muuhun kuin kiitokseen. Monelle lounaishämäläiselle Oiva tuli tutuksi poliisin virkatehtävien kautta. Forssan Lehti Etelä-Häme Keskustan Etelä-Hämeen piiri haluaa kuntoon sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetuspalvelut. –?On kohtuutonta, että haavoittuvimmassa asemassa olevat asiakkaat, jotka tarvitsevat usein kuljetusta juuri invataksilla, eivät saa tarvitsemaansa palvelua asianmukaisesti järjestettynä, kannanotossa todetaan. Lunkinjärven mökillä ei ollut päivää, jolle Oiva ei olisi jotain tekemistä keksinyt. Nuorempia poliiseja Oivalla oli tapana opettaa. • Lisänimet • Kultaukset • Pronssikirjaimet koristeet Hautakiviliike Veljekset Rautio Oy Sukulantie 430, 30100 Forssa (03) 435 0522 HAUTAKIVET Kotiesittely pyydettäessä. KAUHAJOELTA tie vei Raumalle, josta hän löysi elämänsä rakkauden, Ailan. Jokaisen vuoron aluksi hän kävi tarkasti läpi silloin paperisena ilmestyvät Poliisisanomat ja painoi mieleensä ketä etsittiin ja mistä syystä. Savuhormin sisällä oleva noki ja muu palava aines oli alkanut savuamaan. Liikkeessämme ei ole ovelta ovelleeikä puhelinmyyntiä. Rakkaamme Sulo Lauri Ensio LEHTONEN . Tilanne saatiin nopeasti pelastuslaitoksen yksikköjen hallintaan eikä palosta ollut vaaraa sivullisille. Oiva oli veljeksistä nuorin eikä ikänsä vuoksi Viimeinen partiovuoro tuli päätökseensä KUOLLUT ehtinyt osallistumaan viiden veljensä tavoin talvija jatkosotaan. ELOKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI Kuolleita Kuolleita Rakkaamme Oiva Antero PÖYRY . Hämeenlinna isäntäkuntana on kilpailuttanut palvelun. Tilanne on kohtuuton asiakkaiden pahimmillaan joutuessa turhaan odottamaan tilaamaansa palvelua. MARKKU HAAVISTO Partiokaveri ja ystävä LOTTA SAARENMAA Oivan tyttärentytär Keskusta perää toimivia kuljetuspalveluja Sosiaalihuollon ja vammaispalvelulain mukaiset kuljetukset saatava kuntoon. Poliisit-tvsarjaa hän seurasi suurella innolla. Rakkaamme Veli Pentti Tapani VILJANEN . Kiitokset isän hyvästä hoidosta kotihoidolle sekä muille isää hoitaneille. Monelle tottelemattomalle tuli tutuksi ”Pohjalaanen poro”. Serkut ja pikkuserkut perh. Taksin odotusajat ovat pitkiä eikä varmuutta taksin saapumisesta ole. Oiva Pöyry 3.1.1930–9.7.2021 Forssalainen vanhempi konstaapeli Oiva Pöyry nukkui pois 9. Jälkipolvet ja poliisikaverit saivat kuunnella tarinoita lakeuksilta useasti. Myös poliisin tyttärenä kasvanut Marjo sai välillä muistutuksen isänsä ammatista. VÄLILLÄ POLIISIAUTON takaa saattoi kuulua myös laulua. Ei voida enää puhua uuden järjestelmän käyttöönottovaikeuksista, koska järjestelmä on ollut käytössä jo useamman vuoden. Lisäksi hän oli tarkka siitä, kuka poliisiauton kuljettajaksi oli määrätty, eikä siitä määräyksestä yleensä joustettu. FL Lämmityskattila kärysi Somerolla. Ongelmat kuljetuspalveluissa ovat jatkuneet syksystä 2018, piiri muistuttaa kannanotossaan. Lisäksi hän piti myös huolta viimeiset vuotensa Heikanrinteen palvelukeskuksessa viettäneestä Aila-vaimostaan ja kävi katsomassa häntä usein. Niiden tietojen pohjalta Oiva kalasti uransa aikana kymmeniä etsintäkuulutettuja. 26.7.1950 Tammela † 21.5.2021 H-L ks. Siunaus toimitettu Torron kappelilla 31.7.2021. Kiitos osanotosta. Lämmin kiitos Ukko-Pekan henkilökunnalle Taimin hyvästä hoidosta. OIVA JÄI ELÄKKEELLE poliisista vuonna 1988. Viljakuivaamon lämmityskattilassa syttyi nokipalo Someron Huistintiellä lauantaiaamupäivällä hieman ennen puoltapäivää. 70-luvulla nuoriso vietti viikonloppuna iltaisin aikaa torilla ja kun kello löi puolenyön, poliisiauto kurvasi paikalle ja poliisiauton kaiuttimesta raikui Oivan ääni: ” Marjo, kello on kaksitoista ja maijan ovet ovat auki”. Se tarkoitti otetta, jossa Oiva otti vastaanpanijaa kainalon ja mahan kautta kiinni ja kantoi poliisiautoon. Oiva aloitti työt Forssan poliisissa. Poliisin työ vaihtui Oivan sanoin ”lapsen amman” tehtävään tyttärentyttären synnyttyä. Puhelut hänen kanssaan alkoivat useimmiten kysymyksellä ”mihnä olet?”. OIVA SYNTYI Kauhajoella osaksi suurperhettä, sillä Pöyryssä oli yhteensä 12 lasta. Viljasiilot tyhjennettiin varotoimena. Siihen aikaan ”maijassa” oli pitkät penkit, joilla Oiva ja Kaapro viettivät tauot maaten veisaten Kaapron johdolla muun muassa Äänisen aaltoja. Sota-aika kuitenkin jäi vahvasti hänen mieleensä ja hän usein kertoi mielellään tarinoita siitä, miltä sota-aika oli nuoren pojan silmissä näyttänyt. Rakkaamme saatettu haudan lepoon läheisten läsnäollessa
KUVA: Terho Aalto / Arkisto. Viime vuoden vastaavasta jaksosta vanhojen osakeasuntojen hinnat kasvoivat 6,4 prosenttia. Kanta-Hämeessä keskimääräinen neliöhinta oli 1538 euroa. Uudiskohteiden hinnat nousivat viime vuoteen nähden eniten Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Uusien osakeasuntojen tiedot perustuvat suurimpien rakennuttajien ja kiinteistönvälittäjien raportoimiin kauppahintatietoihin. *Edut normaalihinnoista, ei koske Vallilatai SUPERHINTA-tuotteita. Kiinteistönvälittäjien kautta myytyjen vanhojen osakeasuntojen lukumäärät perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelun tietoihin. * JOPA KAIKKI TUOTTEE T 50 % VÄHINTÄÄ N * VIELÄ 3 PÄIVÄÄ MEGA-ALE Tiilenlyöjänkatu 6, FORSSA • ma-pe 10-18, la 10-15, su 12-16 Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi 179,(499,-) ALE 64 % JESSE-MEKANISMITUOLI • harmaa tai tummanharmaa Ohio-kangasverhoilu • L74 x S95/101 cm • mekanismi avautuu kevyesti käsinojassa olevalla liipasimella ERÄ! ALE 62 % GAME-PELITUOLI • mustapunainen ja mustasininen • monipuoliset säädöt • ergonominen sivuttaistuki 149,(399,-) RACE-PELITUOLI • säädettävä korkeus ALE 60 % 78 95 (199,-) Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat Kanta-Hämeessä Vanhojen osakeasuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla nousivat vuoden toisella neljänneksellä 6,5 prosenttia ja muualla Suomessa 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat viime vuoteen nähden toisella neljänneksellä eniten Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Lapissa. Osakeasuntojen hintaindeksin perusteella hinnat nousivat maakunnassa 6,2 prosentilla tämän vuoden ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen aikana. Varsinkin rivitalojen hinnat ovat nousseet Kanta-Hämeessä, kertovat Tilastokeskuksen tuoreet hintatilastot. Uusien osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna pääkaupunkiseudulla 9,4 prosenttia ja muualla Suomessa 3,6 prosenttia. Hinnat laskivat eniten Satakunnassa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa. Pohjanmaan Kalusteen tuotteet -40%. SUNNUNTAINA 1. Alueellisesti erot ovat kuitenkin hyvin suuret. STT, Forssan Lehti Kanta-Häme Vanhojen osakeasuntojen hinnat ovat nousseet merkittävästi Kanta-Hämeessä, paljastavat Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemat tilastot. VANHOJEN osakeasuntojen neliöhinta oli ennakkotietojen mukaan pääkaupunkiseudulla 4?107 euroa ja koko maassa 2?207 euroa. Asuntokauppoja tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta toisella neljänneksellä 55 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudulla vanhojen osakeasuntojen nousivat vuoden toisella neljänneksellä 6,5 prosenttia ja muualla Suomessa 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. VARSINKIN suurten rivitaloasuntojen hinnat ovat nousseet, erityisesti Hämeenlinnassa. Vuosi sitten vastaavana aikana maakunnan vanhojen osakeasuntojen keskimääräinen neliöhinta oli 1?452 euroa. Viime aikoina maakunnan asuntojen hinnat ovat kehittyneet toiseen suuntaan. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Ale voimassa 3.8.2021 asti. Nämä tiedot eivät pääsääntöisesti tarkennu takautuvasti. Neljännesvuositilastossa on noin 70 prosenttia tuoreimman ajankohdan kaupoista
Paijan mukaan nuorisovaltuustolla on tärkeä rooli päätöksenteossa, sillä sen avulla nuorten tarpeet ja asiat tulevat kuulluksi kunnantalolla asti. Tammelan nuorisovaltuusto juhli 20-vuotista taivaltaan lauantaina Tammelan torin Estraatilla. –?Nuvassa olen saanut mahdollisuuden vaikuttaa kunnan asioihin. Skeittiparkki on osoitus siitä, että nuoria kuulemalla saadaan kuntaan sellaisia asioita aikaan, joita nuoret oikeasti kaipaavat, vapaa-aikasihteeri kiittelee. • Istuvan valtuuston puheenjohtajana toimii Saku Viherä, varap. Tällä hetkellä 19-vuotias puheenjohtaja suorittaa varusmiespalvelustaan Panssariprikaatissa. Lisäksi sillä on puheja läsnäolo-oikeus kunnan lautakunnissa ja kunnanvaltuustossa. TAMMELAN nuorisovaltuuston vauhti ei ole 20 vuoden aikana hiipunut, vaan toiminnan luonne on muuttunut vaikuttamiskeskeisempään suuntaan. Nykyinen valtuusto on poikkeus, sillä siihen kuuluu 13 jäsentä. • Nuorisovaltuustolla on puheja läsnäolo-oikeus Tammelan lautakunnissa ja valtuustossa. Nykyään joka kunnassa pitää olla kuntalakiin perustuen oma ”nuvansa”, Paija kertoo. Vastaperustetun valtuuston toiminta lähti vauhdilla käyntiin. –?Skeittiparkki on aktiivisessa käytössä ja tänäkin kesänä sen puitteissa järjestetyt nuorisotoimen skeittileirit vetivät nuoria paikalle seutukunnallisesti. • Vuosien aikana nuorisovaltuusto on järjestänyt myös lukuisia retkiä nuorille. • Antaa myös lausuntoja nuoria koskevista asioista päätöksentekoa varten. ELOKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Lotta Saarenmaa Tammela Vuoden 2001 syyskuussa ilmassa oli vaalihumua, kun Tammelan nuorisovaltuusto järjesti ensimmäiset omat vaalinsa. • 12-jäseninen. Vaalien tarkoituksena oli valita samana vuonna perustetulle nuorisovaltuustolle jäsenet. Nuorisovaltuuston pitäisi vielä aktiivisemmin kuulla myös muita kuin toimielimessä vaikuttavia nuoria ja jalkautua kouluille kuuntelemaan, mitä nuorilla on sydämellään, hän summaa. On tärkeää saada tekoja aikaan, eikä vain puhua, puheenjohtaja pohtii. • Kuntalain 26 § mukaan kuntien on asetettava nuorisovaltuusto nuorten osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi.. SUNNUNTAINA 1. . –?Kun nuorisovaltuusto perustettiin, Tammela toimi edelläkävijänä. Nuoret ovat usein toivoneet esimerkiksi lisää penkkejä koulun pihalle, mutta hankinta on aikuisten toimesta torpattu, koska elää käsitys siitä, että ne rikotaan. Kunnan vapaa-aikasihteeri Päivi Paija (etualalla) oli koonnut nuorisovaltuuston historiaa. • Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tuomas Rantala ja varap:ksi Panu Puhtila. –?On tärkeää, että nuorilla on nopea vaikuttamiskanava, vaikka suureksi päätöksentekijäksi ei tähtäisikään, hän päättää. PAIJA painottaa, että kunnissa tulisi panostaa entistä enemmän nuorten kuulemiseen ja ottaa nuorten tekemät ehdotukset optimistisemmin vastaan. on Artturi Pura ja sihteeri Lempi Lintukorpi. Kunnan vapaa-aikasihteeri Päivi Paijan mukaan nuorisovaltuuston toiminnassa korostuu entistä enemmän nuorten äänen esiin saaminen kunnan päätöksenteossa. Ensimmäinen puheenjohtajan Tuomas Rantalan toimielin kokoontui yhteensä viisi kertaa ja järjesti heti ensimmäisenä toimikautenaan discon ja retken Loimaalle tutustumaan paikalliseen nuorisovaltuustoon. Keskeisin tavoitteemme on tehdä Tammelasta sellainen kunta, jossa nuoret viihtyvät ja joka houkuttelee myös lapsiperheitä. Hänen mukaansa ne ovat usein melko pienimuotoisia, mutta sitäkin merkityksellisempiä. –?Demokratiakasvatus on lääke laskevaan äänestysprosenttiin. Kipinän vaikuttaa oman kotikunnan asioihin hän oli saanut jo ollessaan alakouluaikana mukana kunnan lasten parlamentissa. SE, tuleeko Viherästä tulevaisuuden kuntapäättäjä, on vielä auki. Myös Viherän vanhemmat kannustivat poikaansa lähtemään mukaan nuorisovaltuuston toimintaan. • Nuorisovaltuusto on tehnyt aloitteita muun muassa skeittirampeille hankittavista valvontakameroista, koirapuistosta, koululuokkien ilmanlaadun parantamisesta sekä uimarantojen kunnostamisesta. Yksi keskeisin nuorisovaltuuston aikaansaannos Tammelassa on vuonna 2017 valmistunut skeittiparkki, joka lähti liikkeelle nuorisovaltuuston tekemän aloitteen pohjalta. NUORISOVALTUUSTON tärkein vaikuttamistapa on aloitteiden tekeminen. Tuolloin nuorisovaltuusto oli kunnille vapaaehtoista toimintaa. KUVA: Tapio Tuomela / FL FAKTA Tammelan nuorisovaltuusto • Tammelan nuorisovaltuusto perustettiin vuonna 2001. Viherän mukaan nuvan parhaita puolia on se, että toimintaan hakeutuu lähtökohtaisesti motivoituneita ja fiksuja tyyppejä, joiden kanssa on helppo saada hyvä ryhmähenki aikaan. Uuden toimielimen perustaminen oli osa kunnan lapsija nuorisopoliittista ohjelmaa. NUORISOVALTUUSTON nykyinen puheenjohtaja Saku Viherä aloitti toimintansa Tammelan ”nuvassa” 8.luokalla vuonna 2016. FL Nuvan ääni kantaa kunnantalolle asti . Tammelan torilla juhlittiin lauantaina 20-vuotiasta Tammelan nuorisovaltuustoa. Sihteeri oli Matti Jaakkola
FORSSAN LEHTI 9 SUNNUNTAI SUNNUNTAINA 1. Kalmiston kertomaa Astuessaan Forssan hautausmaan portista sisään voi aistia hautausmaan hiljaisuuden ja rauhan. KUVA: Tapio Tuomela / FL. ELOKUUTA 2021 Sunnuntai Jos Forssan hautausmaan reunassa taivasta kurottelevat lehmukset osaisivat puhua, ne kertoisivat kulkijalle monista jäähyväisistä ja suuresta surusta. Niiden katveessa, hautausmaan käytäviä astellessa, tulee loikanneeksi keskelle menneisyyden Forssaa ja kaupungissa kerran eläneiden tarinoita
Hautakivien kultakirjaimien taakse kätkeytyvät sadat muistot ja persoonat. –?Jääkärihautojen hoidosta käytiin paljon keskustelua. HONKALA työskenteli Forssan hautausmaalla 35 vuoden ajan. Muutama hautakynttilä on laskettu muistomerkille ja sitä ympäröivät kesäiset kukkakimput. Apteekkari John Hjelt aloitti työnsä Forssassa vuonna 1902. Forssan Lehti matkasi seurakunnan entisen puutarhurin Raimo Honkalan johdolla hautausmaan tarinoiden ääreen. Kävellessämme kappelin reunaa eteenpäin, katse havaitsee kivien joukossa uudempia hautoja jykevien sukuhautojen kyljessä. Forssan hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1909. Ne ovat siinä Museoviraston käskystä. Lotta Saarenmaa Forssa Astuessa Forssan hautausmaan portista sisään, tuntuu kuin aika pysähtyisi hetkeksi. SUNNUNTAINA 1. . 1960-luvulla ne päätettiin ottaa pois, sillä ne hankaloittivat valtavasti hautojen hoitoa ja käytännössä reunakivelliset paikat piti hoitaa käsin. Niin sanottuihin museohautoihin ne on jätetty muistuttamaan tuosta hautausperinteestä, Honkala kertoo. –?Ennen vanhaan hautoja kehistymään asetettiin reunakivet. Vuosien aikana hautausmaa on laajentunut ja hautapaikkojen ulkonäössä on tapahtunut muutoksia. Niin sanotulla hautausmaan vanhalla puolella monia hautoja reunustaa reunakivet. ”Maisteri” Eero Nylund oli värikäs persoona Forssan katukuvassa. Jatkan matkaani loivaa ylämäkeä vanhaa kappelia kohti, jonka edessä minua odottaa jo eläköitynyt Forssan seurakunnan puutarhuri Raimo Honkala. Rautaportin lipuessa kiinni jälkeeni huomioni kiinnittyy ensimmäisenä muualle haudattujen muistomerkkiin. Pitkäaikainen puutarhuri tuntee vuonna 1909 perustetun hautausmaan kuin omat taskunsa. Sen jälkeen hautausmaa on laajentunut. Yksi heistä on työvelvollinen Maiju Siiki, joka sai surmansa Sallan rautatieaseman pommituksissa vuonna 1944. Hän lepää niin sanotulla vanhalla puolella hautausmaata. Nykyään suuri osa vainajista tuhkataan ja arkkuhautausten määrä laskee vuosi vuodelta. Sen toisella puolella Tampereentien vilkas syke kertoo siitä, että elämä jatkuu. Hänen leposijaansa koristavat kuunliljat.. KUVAT: Tapio Tuomela / FL Forssan sankarihaudoissa lepää myös kolme naista. Nykyään ne ovat seurakunnan hoidossa, puutarhuri toteaa. TIISTAI-ILTAPÄIVÄNÄ hautausmaa on hiljainen. Toisella puolella, suurten lehmusten varjossa taas kivipaadet hyräilevät hiljaa omaa tarinaansa siitä, mitä meistä jää jäljelle, kun elämä takautuu katseesta ja viimeinen henkäys huokaistaan ilmaan. Hän teki pitkän uran lääkkeiden parissa, sillä Forssan apteekki oli hänen hoidossaan vielä hänen täyttäessään 100 vuotta. . Forssan hautausmaa kätkee sisäänsä satoja tarinoita ja suuria persoonia. Valkoinen enkelipatsas tarkkailee käsi poskella portista sisään kulkevia. Vanhalta puolelta, niin sanotulta museoalueelta löytyvät muun muassa Forssan Lehden perustaja Esko Aaltosen hauta sekä niin sanotut jääkärihaudat, joissa lepäävät Saksaan sisällissodan aikana jääkärikoulutusta hakemaan lähteneet Sippola ja Engelvuori. ELOKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Tarinoita kultakirjainten takaa . Ne ovat muistutus siitä, että ajatukset elävät, vaikka niitä ei voisi enää lausua sille, jolle ne tahtoisi sanoa. Välimatka ei ole niiden esteenä. Apteekkari John Hjelt oli pitkän linjan forssalainen kunnallispoliitikko, joka ei innostunut uudistuksista. Hautausmaan kiviaita piirtää rajan nykyisyyden ja menneisyyden välille.
Sen yllättävyys on kuitenkin tullut tutuksi. Hänet tunnetaan myös pitkäaikaisena paikallispoliitikkona, joka oli mukana päätöksenteossa lähes koko 100-vuotisen elämänsä loppuun saakka. Sinne on haudattu myös Mannerheimin ristin ritari numero 178 Valter Sipiläinen. Nykyään suuri osa vainajista tuhkataan ja arkkuhautausten määrä laskee vuosi vuodelta. Hän oli tunnettu voimakkaasta vastarinnastaan kaikkia uudistuksia kohtaan. Lisäksi 26 sotilasta on siunattu poissaolevana eli heidän tiedetään kaatuneen ”siellä jossakin”, mutta heidän jäännöksiään ei ole löydetty, Honkala kertoo. –?Tarina kertoo, että muut paikallispoliitikot uskoivat, että sitten kun vanha Hjelt kuolee, päästään kehitystyöhön käsiksi. Forssan hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1909. SUNNUNTAINA 1. KUVAT: Tapio Tuomela / FL ”Vaikka työssäni olin koko ajan tekemisissä kuoleman kanssa, ei siihen koskaan totu. AIVAN vanhan kappelin takana sijaitsevat sankarihaudat, joiden rauhaa vartioi Johannes Haapasalon suunnittelema, vuonna 1950 paljastettu Kuoleva sotilas -patsas. Monesti oli tilanteita, että lähiaikoina olin jutellut henkilön kanssa kaupungilla ja seuraavaksi näinkin hänen arkkunsa siunauskappelin ruumishuoneella.” RAIMO HONKALA Eläkkeellä oleva seurakunnan puutarhuri Maisteri Eero Nylundista tuli legendaarinen henkilö Forssassa. Patsaan takana on sotainvalideille varattu hautaosasto. Hautoja on yhteensä 178. Jatkuu seuraavalla sivulla.. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 SUNNUNTAI SANKARIHAUDOISTA katsottuna vasemman pääkäytävän varrella on Hjeltin suvun sukuhauta. Hjelt vain eli ja eli ja loppuen lopuksi alettiin puhua, että jos Hjelt joskus kuolee, niin uudistuksia voi tapahtua, Honkala naurahtaa. –?Sankarihautaan on siunattu yksi lotta, yksi sairaanhoitaja ja Sallan ratapihapommituksissa kuollut työvelvollinen. Tilaa olisi vielä runsaasti, Honkala sanoo. Sen jälkeen hautausmaa on laajentunut. Siinä lepää Forssan vanhan apteekin apteekkari John Hjelt. –?Viimeisin sotainvalidi on haudattu heille varatulle alueelle vuonna 2007. Niistä kolme kuuluu naissankarivainajille. Kuvassa ”Maisteri” esiintyy englantilaisena maankiertäjänä
–?Siunaus toimitettiin haudalla. Osa lapsista sai elää muutaman vuoden, toiset vain päivän. Kävelen autolle ja kuulen, kuinka hautausmaan portti kolahtaa kiinni. –?Maisteri oli värikäs persoona, joka jossain vaiheessa eksyi elämässään hieman syrjäpoluille. PÄÄTÄMME kierroksemme Forssan hautausmaan ensimmäisen haudan luo. Sen kyljessä isoin kirjaimin kirjoitettu ”kunnia vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden aatteen uhreille” kertoo Suomen sisällissodan kauhuista. elokuuta 1909, kuin hautausmaa vihittiin käyttöön. Kultakirjaimet hautakivien pinnassa kertovat vanhempien lohduttomasta surusta: pieni enkelimme, pienokaisemme. Se koristaa ravivalmentaja Allan Korven hautaa. Hautakiven pieni kultainen lintu katselee minua. Jatkuu edelliseltä aukeamalta. Siinä lepää monen forssalaisen mieleen painunut ”maisteri” eli Eero Nylund. Noin 150 metrin päässä tunnustuksettomasta alueesta sijaitsee myös vapaa-ajattelijoiden ylläpitämä hautausmaa, joka ei kuulu seurakunnalle, Honkala kertoo. Punaisia ammuttiin harjunrinteeseen, puutarhuri muistelee. Monesti oli tilanteita, että lähiaikoina olin jutellut henkilön kanssa kaupungilla ja seuraavaksi näinkin hänen arkkunsa siunauskappelin ruumishuoneella, Honkala pohtii. Uskon, että lähes jokaisen kiven edessä joku on pohtinut samoja ajatuksia. –?Vaikka työssäni olin koko ajan tekemisissä kuoleman kanssa, ei siihen koskaan totu. Kuvassa näkyy Forssan entisen kaupunginjohtajan Jorma Laurilan hauta. Taiteilija Kalle Aaltonen on jäänyt monen forssalaisen mieleen. Laatat pylväissä kertovat ajasta ikuisuuteen siirtyneiden nimet. Alue, jossa kivi seisoo, ei aikanaan ollut edes hautausmaan aluetta, mutta myöhempien laajennuksien yhteydessä siitä tuli osa ”siunattua maata”. SUNNUNTAINA 1. Sieltä löytyy esimerkiksi Forssan entisen kaupunginjohtaja Jorma Laurilan viimeinen leposija. Ilmeisesti se oli venäläistä alkuperää. Sankarihautojen oikealla puolella sijaitsee rivihauta-alue, jonka kivissä lukee monelle lounaishämäläiselle tuttuja nimiä. Usein kohtaamiset surevien omaisten kanssa alkoivat siten, että omainen tuli antamaan suoranaista palautetta jostakin hautausmaan epäkohdasta. HONKALAN mukaan hautausmaan puutarhurin työssä sai toimia välillä myös terapeuttina. Kultakirjaimet hautakivien pinnassa kertovat vanhempien lohduttomasta surusta: pieni enkelimme, pienokaisemme. Se on Kallion sukuhauta, johon pieni, vuoden ikäinen Sulo Jalmari Kallio haudattiin samana päivänä, 22. Puutarhuri oli mukana, kun forssalaisiin legendoihin kuuluva taitelija saatettiin haudan lepoon. Hautajaisväkeen kuului hänen lisäkseen vain pappi ja kanttori. SYNKÄN historian havinan siivittämänä matka jatkuu uurnalehtoon, jonka muistoalue on täynnä kukkia ja kynttilöitä. Paikka on koruton ja aukealle astujaa vastassa on kaksi hiekkakumpua rikkinäisine kynttilöineen. Sen yllättävyys on kuitenkin tullut tutuksi. –?Kun lammen rantaan rakennettiin vedenottopistettä, käytävän reunalta löytyi käyttämätön patruuna, joka ei tuohon aikaan ollut kovin yleinen Suomessa. Elämä aidan tällä puolen jatkuu, mutta kaipaus ei koskaan katoa. –?Alueella sijaitsee ainakin yhden muslimin hauta. ”Töhryjä” piirtäneen ja kaupitelleen taitelijan siunaustilaisuudessa oli läsnä vain kolme ihmistä. Se on hautaustoimilain määräämää tunnustukseton hauta-alue. Alue on suunniteltu pienten lasten hautapaikaksi. Kävellessämme eteenpäin Honkalan huomio kiinnittyy kuunliljojen peittämään pieneen kivilaattaan. Honkalan mukaan alueelle haudataan melko harvoin. Kun palautteen malttoi kuunnella, oli helppo huomata, että purettavana olikin patoutunutta surua kastelemattomien kukkien aiheuttaman harmituksen sijaan. HIEMAN ennen vuonna 1973 valmistuneen siunauskappelin edessä olevaa aukeaa Honkalan askeleet johdattavat meidät forssalaistaitelija Kalle Aaltosen haudalle. kello 18. Osa lapsista sai elää muutaman vuoden, toiset vain päivän.. ELOKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI JATKAMME matkaa kohti uutta kappelia. Samalla hautaosastolla erästä hautakiveä koristaa kultainen hevosen pää. Taiteilijan haudan lähistöllä, käytävän toisella puolella sijaitsee myös 1960-luvun lopulla valtiovarainministerinä toimineen Eino Raunion hauta. PALATESSAMME takaisin kohti vanhaa kappelia ohitamme punagraniittisen muistomerkin. Ne, jotka Kallen tunsivat, muistavat varmasti hänen myyntipuheensa ”Ostatteks tei rääpityi töhryi?”, Honkala muistelee. Aivan uurnalehdon vieressä, pensasaidan suojassa meitä tervehtii pienten hautakivien lohduton rivi. AIVAN siunauskappelin takana sijaitsee hiekka-aukio, joka on erillään muusta hautausmaasta. Forssan hautausmaan jo eläkkeelle jäänyt puutarhuri Raimo Honkala tuntee hautausmaan kuin omat taskunsa. FL 6 Forssan seurakunnan järjestämä hautausmaakierros 5.8. Muistomerkin alueella sijaitsee punaisten joukkohauta, jossa joidenkin arvioiden mukaan lepää 400 teloitettua punaista. Autojen letka ajaa ohitseni. Hän oli tavattoman lahjakas ja älykäs ja varsin tuttu näky forssalaisessa katukuvassa 80-, ja 90-luvuilla, Honkala kuvailee. Muutaman rivin päässä, moderninmalliseen luonnonkiveen on hakattu forssalaisministeri Urpo Leppäsen nimi. JUTTUKEIKAN päätyttyä käyn kastelemassa kukat mammani haudalla. Kelaan ajatuksissani niitä 26 vuotta, jotka hänet tunsin ja mietin, kuinka paljon enemmän olisi pitänyt kysyä, kertoa ja välittää
Kun hyperspektriskannausta toistetaan alueella tarpeeksi pitkään, se näyttää, mikä kasvustoissa muuttuu. Kun Lenkiewicz käynnistää kameran, se suuntautuu ensin kohti valkoista ja mustaa referenssiä valon mittaamiseksi, minkä jälkeen kamera kääntyy liki äänettömästi kohti kasviruutua. Värikäs joukko tieteentekijöitä ja tarkkailijoita selvittää Kuusamon upeissa maisemissa sitä, miten ilmastonmuutos tosiasiassa muuttaa ympäristöämme. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 SUNNUNTAI . Siksi sen suojana on pirteä sinivalkoraidallinen sateenvarjo. Juuri nyt ei sada. Yli 200 anturia seuraa herkeämättä muun muassa lämpötilaa, ilmankosteutta, metaanin ja hiilidioksidin määrää, lumensyvyyttä sekä maaperän lämpöä ja kosteutta. Siitä voi olla apua myös lajintunnistuksessa, vaikka se tieto onkin enemmän mukava bonus. Hyperspektrikuva kertoo tarkasti, mitä kasville kuuluu. Jatkuu seuraavalla aukeamalla.. Neliömetrillinen varpuja, ruohoja, heinää ja sammalta tallentuu kuvaan. SUNNUNTAINA 1. . Niiden analysointi taas paljastaa kasveista asioita, joita emme paljaalla silmällä näe, kuten missä kunnossa lehtivihreän tuotanto on ja miten paljon kasvissa on vettä. Heinäkuisena torstaina Kuusamossa sää muuttuu ällistyttävän nopeasti: sadetta, pilkahdus aurinkoa, taas pikainen purskahdus sadetta, hetki aurinkoa. Tutkimusinfralla tarkoitetaan välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja ja palveluja, joita tutkimuksen tekemiseen tarvitaan. Apua ei saa aiemmasta tutkimuksesta, sillä sitä ei ole. . Tätä kuvausta kokeillaan nyt ensi kertaa Oulangan tutkimusasemalla. Siksi Albert Lenkiewicz ja Maren Buth uskaltavat nostaa varjon pois ja kurkistaa. Pääsimme kurkistamaan siihen, miltä maailma voi näyttää puolen vuosisadan päästä, kun mäntyjen nykyisessä kasvupaikassa saattaakin viihtyä kuusikko. SPEKTRIDATAAN ei pääse näillä välineillä käsiksi. Oulangan erikoisuutena on tietoa keräävien laitteiden määrä. Ruutu ei kuitenkaan paljasta kaikkea: hyperspektrikameran otokseen ovat tallentuneet näkyvän valon lisäksi lähi-infrapuna-aallonpituudet. Siksi kuvat lähtevät seuraavaksi Oulun yliopiston nanoja molekyylisysteemien tutkimusyksikköön analysoitavaksi. Kun taas se tieto yhdistetään muuhun Oulangan antamaan tutkimustietoon, tiedämme enemmän siitä, mitä tulevaisuudessa on edessä. PIENI KAMERA on kiinnitetty jämerään puurunkoon noin puolen metrin etäisyydelle maasta, johon on rajattu noin neliömetrin kokoinen tutkimusalue, kasviruutu. –?Tämä on pioneeritutkimusta, Lenkiewicz sanoo. Yli 200 mittauslaitetta seuraa maailman muutosta ANNI HYYPIÖ TEKSTI // MATTI RÄTY KUVAT Albert Lenkiewicz ja Maren Buth tekemässä hyperspektrikuvausta kasviruuduilla. –?Vain lintuekologian ja metsien tutkimus puuttuu, sanoo tutkimusaseman johtaja, Ilmajoelta lähtöisin oleva erikoistutkija Riku Paavola. Kun jotain tehdään ensimmäisen kerran, on hommassa mukana haparointia: teknologia ei aina toimi, kuvat voivat epäonnistua. Oulun yliopistoon kuuluvalla tutkimusasemalla on tehty bioja geotieteiden tutkimusta yli 50 vuoden ajan. KÄYNNISSÄ ON LAAJA seurantatutkimus ilmastonmuutoksen ja porolaidunnuksen vaikutuksista kasvillisuuteen ja maaperään. . Kahden viime vuoden aikana Oulangalle on rakennettu EcoClimate-tutkimusinfrastruktuuria erityisesti ilmaston ja ympäristön muutoksen tutkimista varten. Mittalaitteita on maassa ja taivaalla: osa nousee 18 metrin korkeuteen, osa painuu maahan kuvaamaan kasvien hienojuuria, osa kerää dataa aseman vieressä virtaavan Oulankajoen vedestä. Lopputulos näyttää läppärin ruudulla katsottuna yllättävän tavanomaiselta, vaikkakin hyvin tummalta kuvalta. Pääosa rahoituksesta tulee Oulun yliopistolta ja Suomen Akatemialta. H yperspektrikamera ei tykkää sateesta
TUTKIMUSASEMAN viereen Oulangan kansallispuiston maisemiin on perustettu kaksi koekenttää, joissa on identtiset koejärjestelyt. Paavola kuvaa Oulankaa uniikiksi biodiversiteettikeitaaksi, siis biologisesti poikkeuksellisen monimuotoiseksi. Molempia kenttiä halkovat pitkospuut. Uusimmissa hankkeissa on kiinnostuttu hiilestä: esimerkiksi siitä, miten hyvin hiili varastoituu suohon tai miten veteen liuennut orgaaninen hiili vaikuttaa bakteereihin. EcoClimatetutkimus tuottaa myös porotaloutta kiinnostavaa tietoa siitä, mitä porojen kesäja talvilaitumien kasvillisuudelle tapahtuu ilmastonmuutoksen edetessä. Minkäänlaisia pikavoittoja ei ole luvassa, mutta kurkistuksen tulevaisuuteen voi saada. Poikkeuksen tekevät porot. Vaikka niitä ei nyt näy, porojen vaikutuksen hoksaa heti: vaalea jäkäläkerros peittää vain aidattujen alueiden sisäpuolta. Mastoja on EcoClimate-tutkimusalueella neljä.. Toinen miehistä, Paavola ei enää muista kumpi, hoksasi, että aseman vieressä oleva vanha poroaitaus voisi olla juuri sopiva tutkimukselle. Tutkimusryhmiä tulee Suomen lisäksi Tanskasta, Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvaltojen Alaskasta, ja tutkimusta tekevät myös Geologian tutkimuskeskus ja Luonnonvarakeskus. Kasviekologia on hiipunut, mutta virtavesitutkimus on pysynyt vahvana. Toinen kentistä on aseman vieressä kuivassa ja vähäravinteisessä männikössä, toinen pienen kävelymatkan päässä ravinteikkaalla ja kostealla Puukkosuolla. Yleisin tapa lämmön kohottamiseksi on ”open top chamber”, pyramidin mallinen rakennelma, josta huippukohta on katkaistu pois. Lämpenemisenkin mallintamista mietittiin, mutta se osoittautui mahdottomaksi. PITKOSPUIDEN PÄÄLLÄ seisovaa Albert Lenkiewicziä hyperspektrikuvausta varten rakennettu viritelmä sateenvarjoineen ja puunrunkoineen naurattaa: varsinaista huipputeknologiaa! Lenkiewicz on valmistunut säveltäjäksi ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Tornissa olevan puomin päässä on säteilytasetta mittaava radiometri, ja alempana olevat anturit mittaavat muun muassa kasviston vihreyttä, fotosynteesiä, ilmankosteutta ja lämpötilaa. Christensen on hyvin kokenut ilmastotutkija, mutta Paavolalle, virtavesiekologille, ilmastotutkimuksen infran suunnittelu ja rakentaminen tuntui hypyltä ”pussi päässä kylmään altaaseen pää edellä”. Ja niillä taas voi olla aika merkittäviä ei-toivottuja vaikutuksia, Paavola sanoo. Jatkuu edelliseltä sivulta. Hän oli tehnyt jatkuvaa ympäristön muutoksen seurantaa jo Grönlannissa, Huippuvuorilla ja Pohjois-Ruotsissa. Jylhien maisemien Oulangasta tuli kansallispuisto kymmenen vuotta ennen tutkimusaseman perustamista. Niillä riittää vuoden aikana kulkijoita: aseman henkilökunnan lisäksi tutkimusalueilla liikkuu tutkijoita, graduntekijöitä, harjoittelijoita ja kenttäkursseilla olevia opiskelijoita. Kuvan hopeinen putkilo on saksalaistutkijoiden asentama juurikamera, minirhitsotroni. Näitä on molemmilla koekentillä yhteensä 72 kappaletta, ja puolet ruudukoista sijaitsee poroilta aidatuilla alueilla. Idean jalostaminen rahoituksen hakemisen vaatimaan kuntoon vei pari vuotta. Ikkunan avaaminen tulevaan on tieteellinen pikakurkkaus, jonka toteuttaminen vie sekin vuosia. Miten houkutella poro syömään tuollaisen rakennelman sisältä. Ilmastomallit kun ennustavat toisille alueille talvisateiden lisääntymistä, toisille vähenemistä. Talvella näissä kasviruuduissa tehdään lumen manipulointitutkimusta, kesällä muun muassa hiilidioksidimittari seuraa hiilidioksidia. Talvella näissä ruuduissa tehdään lumen manipulointia: yhteen ruutuun kärrätään lisää lunta, yhdestä ruudusta sitä poistetaan, yhdessä lumelle ei tehdä mitään. –?Ne lähtevät täältä ensimmäisinä, kun ilmasto muuttuu, mutta toistaiseksi vielä ovat täällä. Aseman paikkavalintaan 1960-luvulla vaikutti alueen erityisyys. Paavolan mukaan molempia tarvitaan ilmiön ymmärtämiseksi. Muilta kulku on kielletty, ja asiasta muistutetaan tutkimuskenttien ympärille pystytetyillä kylteillä. –?Näin saadaan otettua harppaus tulevaisuuteen ja siihen, miltä tilanne näyttää 50 vuoden päästä. Ilmastonmuutosta koskevaa tietoa kertyy Oulangalla sekä hitaasti ja nopeasti. Hehtaarin kokoinen alue on ollut aidattuna vuodesta 1994, eli maaperä on ollut suojattu porojen laidunnukselta 27 vuotta. Kesällä ruudut puskevat mustikanvarpua ja sammalta – ja näyttävät päällisin puolin täysin koskemattomilta. ELOKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI AJATUS ECOCLIMATESTA syntyi seitsemän vuotta sitten. Tuolloin asemalla järjestettiin kokous, johon osallistui myös tanskalainen ilmastotutkija Torben Christensen. –?Siksi EcoClimate-ohjelman ajatuksena on toimia vuosikymmeniä eteenpäin ja tuottaa laadukasta dataa, jolle olisi käyttöä vielä 20–30 vuoden päästä. –?Ihan mahdotonta. Siinä ajassa pääsee ilmastonmuutoksen tutkimisessa alkuun, mutta Paavolasta se ei riitä, ei mitenkään. AURINKO KURKISTELEE mäntyjen välistä, kun Paavola johdattaa pitkospuita pitkin katsomaan koeruutuja. Sen sisällä lämpötila nousee usealla asteella. ILMASTONMUUTOKSEN ja porolaidunnuksen tutkimusta Paavola kuvaa aseman kruununjalokiveksi, jonka ympärille on syntynyt vaikka mitä rönsyjä. Monen hankkeen rahoitus riittää noin neljän, viiden vuoden tutkimukseen. Kun Riku Paavola tuli Oulankaan kenttäkurssille 1990-luvulla, paikan vahvuuksia olivat virtavesija kasviekologia. Laatikosta kuuluva naksahdus on musiikkia erikoistutkija Riku Paavolan korville: se kertoo, että tieto kulkee eteenpäin. Alueella on myös jääkauden ajalta jääneitä reliktejä eli lajeja, joita muualta ei enää tavata. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Oulangasta on löydetty puolentusinaa tieteelle aiemmin tunnistamatonta mikrojäkälää ja niveljalkaista. Koeruudut ovat kolmen sarjassa. On laitteita, jotka tekevät mittauksen kymmenen kertaa sekunnissa läpi vuoden ja tuottavat hillittömän määrän dataa, mutta on myös biologisia mittauksia, joita tehdään vuoden tai kolmen vuoden välein. Tällä halutaan saada selville sitä, miten lumiolosuhteet vaikuttavat maaperään ja sen kasvillisuuteen. SUNNUNTAINA 1. Syksyllä hänellä alkaa kolmas vuosi biologian opinnoissa Helsingin yliopistossa. RUUTUIHIN ASENNETUT hiilidioksidimittarit kertovat, kuinka paljon hiilidioksidia bakteerit, pieneliöt, sienet ja kasvien juuret tuottavat. Hyviä vastauksia ei saa nopeasti. LAJIEN VALTAVALLE määrälle on useita syitä: kalkki kallioperässä; vaihtelevuus maaperän ph-arvoissa, mikä tarjoaa mahdollisuuden niin happamassa, neutraalissa kuin emäksisessä maassa viihtyville lajeille; korkeuserot, jotka mahdollistavat kasvuolosuhteet niin kylmänkosteasta kuin paahteisesta paikasta pitäville. ”Näin saadaan otettua harppaus tulevaisuuteen ja siihen, miltä tilanne näyttää 50 vuoden päästä.” RIKU PAAVOLA Tutkimusaseman johtaja Tämä maa kertoo meille vielä paljon. Ehkä pitäisi olla jokin venäläinen minireaktori vastuksineen
Työhuoneessaan Paavola napsauttaa läppäristä näytön päälle ja avaa kaavion, joka kuvaa Oulankajoen jääpeiteaikaa vuodesta 1966 alkaen. • Lämpötilaprofilointi, lämpötila hangen alla 10 cm välein. Hän on tottunut hakemaan luovia tapoja sävellystyössä. • Fotosynteettisesti aktiivinen säteily. • Maatutka. Oululaisen Specim-yrityksen hyperspektrikamera edustaa huippua ja jämerä puukehikko karkeampaa teknologiaa.. PAAVOLAN OMA HAVAINTO on, että talvien tuulisuus ja pakkasjaksojen lyheneminen ovat tehneet puiden oksien päälle kasautuvasta tykkylumesta harvinaisempaa. Seuratessaan alueella tehtävää hyperspektrikuvausta Peltoniemi toteaa kenttäbiologian olevan Pelle Peloton -hommaa. Peltoniemeä biologian tutkimuksessa kiinnostaa tutkittavan paljous. Sitten joku muu jatkaa. Ilmakehäja ekosysteemitutkimuksen tutkimusinfrastruktuuri INAR RI on tärkeä kumppani.Tutkimusaseman pihalla on Ilmatieteen laitoksen sääasema. Samanlaista seurantaa tehdään ympäri maailman erilaisissa ympäristöissä, aavikolta viidakkoon ja jäätikölle. Ympäristön muutosta tutkiessa yksi kysymys johtaa toiseen, lopullista vastausta ei ole. • Sademäärä. • Lämpövuo, paljonko lämpöä maaperästä nousee tai paljonko sitä sitoutuu. • NDVI, normalisoitu kasvillisuusindeksi, mittaa kasvillisuuden tilaa vihreyden kautta. –?Varmaan tulee vielä lisääkin, Riku Paavola sanoo. Se antaa mahdollisuuden astua havaittavan tuolle puolen, löytää asioita, joita ei osaa vielä etsiä. Joku voi siitä turhautua. Teknologia tuo oman lisänsä. Mitä Oulangan antamat tiedot kertovat meille jo nyt. Jääpeite ei reagoi nopeasti, vaan se ottaa keskilämpötilan. Albert Lenkiewiczille tutkimus on mieluisaa puuhaa. Kun vielä 1970-luvun alussa joki oli jäässä talvesta noin 200 päivää, nykyään liikutaan 135–140 vuorokauden kieppeillä. Paavolan mukaan hyperspektrikuvaus antaa ihmiselle mahdollisuuden katsoa maailmaa jonkun muun organismin näkökulmasta. Asian voi ajatella niinkin, että jokainen tieto tuo yhden palasen osaksi isoa kokonaisuutta. • Ilmanpaine. • Hiilidioksidin määrä. Hän on mukana installaatioita tekevässä Invisible Flock -ryhmässä, joka lainaa tieteen metodeja taiteen tekemiseen. Siellä, missä mänty nyt viihtyy, voi olla jatkossa kuuselle mieluisampi sijainti. Vastaus on selvä: pitkään kestäviin muutoksiin tarvitaan pitkää seurantaa. FL–LM FAKTA Oulangan tutkimusasema • Oulangan kansallispuistossa oleva tutkimusasema perustettiin vuonna 1966 palvelemaan bioja geotieteellistä tutkimusta ja opetusta. Lisää on odotettavissa myöhemmin tänä vuonna. –?Järvi päästää jäätyessään äänen, jonka haluaisin tallentaa. Koko Oulanka voi olla sadan vuoden päästä aivan erinäköinen. Useimmat ovat tätä nuorempia, mutta pitkiä ne ovat 20–25 vuoden mittaisinakin. • Asemalla tehdään tutkimusta ja järjestetään biologian ja maantieteen opiskelijoiden kenttäkursseja. • Maaperän lämpötila ja kosteus. Osa näytteistä kerätään Oulangalta. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 SUNNUNTAI Harjoittelu Oulangalla on Lenkiewiczin ensimmäinen biologian alan työpaikka. Asemalla henkilökunnan kahvihuoneessa vastaan kävelee brittiläinen Ben Eaton, joka kertoo olleensa ideointireissulla. Jo tässä vaiheessa Oulangalla on ratkaistu vaikka kuinka monta yllättävää ongelmaa. Vaikka se vaatiikin sinnikkyyttä. Puista haluaisimme kuulla, miltä mahlan valuminen ja puun jäätyminen kuulostavat. Lenkiewicziä kiinnostaa erityisesti vuorovaikutteisuus: miten nyt saatu tieto saadaan kytkettyä kaikkeen muuhun tietoon. Siksi se on hyvä indikaattori. Jos niille näytetään vihreää valoa, saadaan rahaa uusien tutkimuslaitteiden hankintaan. Vuosittaista vaihtelua on, mutta käyrä osoittaa selvästi alaspäin: joki jäätyy myöhemmin ja sulaa aikaisemmin. Vakituista henkilökuntaa on seitsemän. Talviekologian kurssin alkamisaikaa on pitänyt aikaistaa jo kahdesti, jotta kurssilaiset pääsevät oikeasti talvioloihin eikä tarpomaan vesija räntäsateessa. EcoClimate-tutkimuskentän viereisellä alueella ovat käynnissä maapallon biodiversiteettiä selvittävän LIFEPLAN-tutkimuksen mittaukset. ENSIMMÄINEN EcoClimate-infraa hyödyntänyt tieteellinen artikkeli julkaistiin kesällä. Nyt luovalle ajattelulle on käyttöä pioneeritutkimuksessa, jota hän luonnehtii ”hapuiluksi pimeässä”. • Tuulen nopeus ja tuulen hienopiirteinen turbulenssi. SUNNUNTAINA 1. –?Silloin meillä on dataa, eikä hatusta vedettyjä arvauksia. Laitteet ovat kalliita, tuhansista aina satoihintuhansiin euroihin. • Säteilytase. Siellä järjestetään seminaareja ja kongresseja. Varsinaista tutkimusta Peltoniemi ei Oulangalla tee, sillä hänen osuutensa alkaa vasta, kun käsillä on näytteiden DNA:n ja RNA:n tutkiminen. • Lumensyvyys. Lyhennehirviöt ovat osa suurta ja täydentyvää palapeliä O ulangalla tehtävät seurannat ovat mukana pitkäaikaisen ekologisen tutkimuksen eLTER-verkostossa, kokeellisen ekologisen tutkimuksen AnaEEverkostossa ja arktisten tutkimusasemien Interact-verkostossa. Ilmastonmuutoksen vaikutusten havaitsemiseen tarvitaan tietoa pitkältä ajalta. OULANGAN METSISTÄ löytyy laitteita, joiden tuloksia ei julkaista tiedelehdissä. • Liuennut orgaaninen hiili. GREIFSWALDIN YLIOPISTON tutkijoiden maahan asentamat juurikamerat taas ovat keino kurkistaa maailmaan, jota ei muuten pääsisi näkemään. Yhden tutkimuksen antama tieto on vielä pieni puro. Oulangan vanhimmat seurantasarjat alkavat aseman perustamisesta, vuodelta 1966. Hän naurahtaa, että hyperspektrikuvauksessa yhdistyvät korkea ja matala teknologia. Hän on mukana tutkimusryhmässä, joka selvittää, miten porojen laiduntaminen soilla vaikuttaa metaanipäästöihin. Paavolasta on mukavaa olla sillä puolella, joka yrittää ratkaista ongelmaa. Toinen puuttuva palanen on mikrobien tutkimus. Eteen tulevien ongelmien ratkaisuun tarvitaan insinöörin aivoja. • Pohjaveden pinnan taso. –?Voi olla, että parhaat tulokset tulevat vasta, kun olen uurnassa. Talven jääpeitteestä on reilussa 50 vuodessa kadonnut liki kaksi kuukautta. Aiemmin ryhmä on äänittänyt Sumatralla sademetsässä studiotasoista ääntä ja luonut siitä ääni-installaation, joka kuvaa alueen biodiversiteettiä, monimuotoisuutta. • Useita seismisiä ja sähköisiä maaja kallioperän mittauksia, kuten kalliopintojen taso, kallion rikkonaisuus ja turvepatjojen paksuus. Vielä noin kymmenen vuotta sitten Paavolalta vaadittiin perusteluita sille, mihin kallista ja hidasta pitkäaikaissarjojen tutkimusta tarvitaan. NÄITÄ ASIOITA OULANGAN MITTAUSJÄRJESTELMÄT MITTAAVAT • Lämpötila ja ilmankosteus. Eaton ei ole tieteilijä, mutta taiteilijana hänellä on mahdollisuus pitää välillä myös tutkijan hattua päässä. Oulangalle ryhmä on asentanut kuusi mikrofonia, joista kaksi veteen, tavoitteena tallentaa jäätymisen ääniä. Ei tiede yhtä henkilöä kaipaa, se kaipaa monta. Taiteellakin on mahdollista käsitellä tutkimuksen kysymyksiä ja siten tehdä tiedettä tunnetummaksi ja helpommin lähestyttävämmäksi. Lenkiewicz sanoo haluavansa oppia kysymään kysymyksiä, joita ei vielä osata kysyä. Se paikkaantuu, kun Luonnonvarakeskuksen (Luke) maaperän mikrobeja käsittelevä tutkimus alkaa loppukesästä. Mikrobiekologiaan erikoistunut Luken erikoistutkija Krista Peltoniemi on tutkinut soiden, metsien ja peltojen mikrobiyhteisöjä ja sitä, miten ympäristön muutos vaikuttaa niihin. Tutkimusaseman johtaja Riku Paavola toivoo, että Oulanka pääsisi pian osaksi kasvihuonekaasujen tutkimusinfrastruktuuri ICOSia. Ilmastonmuutos näkyy asemalla järjestettävissä opiskelijoiden kenttäkursseissakin. Kesälomareissullaan hän päätti piipahtaa tutustumassa asemaan. Se on hänestä iso puuttuva palanen. Verkostoissa ja hankkeissa mukana olo tarkoittaa pääsyä osaksi isoja rahoitushakemuksia. –?Näin luodaan näkemystä siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä haasteita elinaikanani kohtaamme ilmastonmuutokseen ja biodiversiteettiin liittyen. –?Monista puroista syntyy vahva virta, ja lopulta kaikki päättyy mereen, joka voi olla meidän tavoitteemme: tietää mahdollisimman paljon kaikesta. • Alueella tutkimusta tekevät Suomesta Oulun, Turun ja Jyväskylän yliopistot ja Geologian tutkimuskeskus ja Luonnonvarakeskus, ulkomailta Uumajan, Aarhusin, Greifswaldin ja Anchoragen yliopistot. Sehän on meidän tehtävä. Katsottavaa maassa olisi: kasvit ottavat hiiltä ilmakehästä yhteyttämällä, ja lopulta hiili päätyy juuriin. Viisi riistakameraa, mikrofoni, lentäville hyönteisille tarkoitettu Malaise-pyydys, ilmassa leijuvia hiukkasia tallentava imurinkaltainen cyclone sampler ja maanäytemittarit seuraavat alueen elämää ainakin viiden vuoden ajan. • Metaanin määrä. Asema on osa Oulun yliopiston infrastruktuuri-yksikköä. – Vastaava ilmiö näkyy maaperässä ja joka paikassa. Lisäksi asemalla on harjoittelijoita, siviilipalvelusmiehiä ja graduntekijöitä
15 vuotta sitten 39 prosenttia suomalaisista oli aikeissa säästää tai sijoittaa seuraavan vuoden aikana, tänä vuonna osuus oli 58 prosenttia. Vaikka Kullas katsookin mieluummin paria vuotta pidempää aikaväliä tarkasteltaessa muutosta sijoittamisessa, myös koronapandemia on hänen mukaansa vaikuttanut kehitykseen positiivisesti. . KUVA: Joel Maisalmi / LM. Sitä saa sijoittamalla, Kullas huomauttaa. Pörssiosakkeisiin on sijoittanut 18 prosenttia, kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisessä tutkimuksessa. . Jos aiemmin ylimääräinen raha laitettiin lottoon nopean mutta hyvin epätodennäköisen pikavoiton toivossa, nyt yhä useampi suuntaa osakemarkkinoille. Vaikka nekin voivat olla hyviä sijoituskohteita, kaikkea rahaa ei kannattaisi laittaa kiinni kiinteistöihin. Siinä tapauksessa kaikki omaisuus on kiinni seinissä. Näihin äkillisiin tilanteisiin täytyy olla taloudellinen puskuri. . Suomalaiset ymmärtävät talouttaan aikaisempaa paremmin, eikä rahoja sijoiteta enää vain lottoon ja asuntoihin. Niillä rahan arvo ei kasva vaan päinvastoin kutistuu ajan myötä inflaation takia. Vaikka sijoittamistilastot ovat lupaavia, parannettavaa riittää vielä runsaasti. –?Varsinkin nuoret saavat tästä läksyn, jonka he muistavat koko Suomalainen uskaltaa sijoittaa ”seinien” sijaan jo pörssiinkin . –?Yhä useampi suomalainen ymmärtää, että säästöjä ei kannata jättää sinne pankkitilille, vaan niille pitää hankkia tuottoa. Inflaatio vaihtelee, mutta esimerkiksi tämän vuoden kesäkuussa se oli Suomessa 2,0 prosenttia. Ensimmäinen askel sijoittamisessa on rahan säästäminen. Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtajan Emilia Kullaksen mukaan suomalaisten talousosaaminen on oikeilla raiteilla. PERINTEISESTI suomalaiset ovat sijoittaneet ahkerasti kiinteisiin kohteisiin, kuten asuntoihin tai metsiin. SUNNUNTAINA 1. ELOKUUTA 2021 16 FORSSAN LEHTI UUTISET Juho Niemistö Suomalaisten sijoittaminen on yleistynyt viime vuosina, selviää Finanssialan heinäkuun alussa julkaisemasta Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksesta. TILASTOISTA ON selkeästi nähtävissä, että suomalaisten sijoitusinto on kasvanut. Vuonna 2019 osuus oli vain 24 prosenttia. Ihmiset ymmärtävät nykyään paremmin sen, että sijoituksia pitää hajauttaa, Kullas kertoo. Tämä tarkoittaa, että vuosi sitten saamasi euro on nyt käytännössä vain 0,98 sentin arvoinen. –?Ymmärrys sijoittamisesta on parantunut selkeästi verrattuna vaikkapa kymmenen tai 20 vuoden takaiseen. –?Uskoisin, että sijoitusmarkkinoilla on nyt enemmän ihmisiä, jotka ovat korona-aikana joutuneet huomaamaan, että yhtäkkiä työpaikka tai elanto ei olekaan turvattu. Säästöpossuun ei kuitenkaan kannata säilöä suuria määriä käteistä, sillä ajan myötä sen arvo pienenee. –?Kärjistetysti sanottuna stereotyyppinen suomalainen ostaa ensin oman kodin, sen jälkeen kesämökin ja sitten sijoitusasunnon, jos rahaa jää. Neljännes suomalaisista on sijoittanut rahansa käyttötileille, joissa korko on olematonta. Lisäksi hän on kirjoittanut kaverinsa Ninni Myllyojan kanssa kolme kirjaa sijoittamisesta. Koronapandemiasta seuranneet taloushuolet ovat lisänneet kiinnostusta sijoittamiseen. Suomalaiset ovat vihdoin ja viimein ymmärtäneet, että sijoittaminen ei ole lottoamista vaan pitkäjänteistä taloudenhoitoa, Kullas sanoo. Monella käyttötilillä talletuskorko on nolla prosenttia. –?En halua moittia ketään, mutta säästäminen pankkitileille ei oikein kannata. KUVA: Heike Brauer Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Emilia Kullas on entinen Talouselämän päätoimittaja ja pitkäaikainen taloustoimittaja. 30 prosentilla suomalaisista on tutkimuksen mukaan sijoituksia rahastoissa
Husin mukaan rokotuksia tulisi laajentaa ikäryhmään heti, kun se on mahdollista, eikä jäädä odottamaan, että 16–29-vuotiaat on ensin rokotettu kattavasti. Sijoittamisen aloittaminen koetaan usein vaikeaksi. Tutkimuksiin sitoudutaan pääsääntöisesti hyvin, ja jos tabletti pitää ottaa aamuisin, se lähes poikkeuksetta otetaan aamuisin, Bengtström summaa. Kullaksen mukaan on täysin mahdollista tehdä sijoitussuunnitelma, jossa sijoituskohteidensa tilanteen voi tarkastaa vain pari kertaa vuodessa. Asetuksen on määrä tulla voimaan elokuussa. BENGTSTRÖMIN mukaan vapaaehtoisille pitää kertoa tarkkaan muun muassa, millainen tutkimus on, mitä se tutkittavilta edellyttää sekä millaisia hyötyjä ja mahdollisia haittoja siitä voi olla. Kailajärven mukaan Suomessa on tarkkaan säädelty myös se, miten vapaaehtoisia tutkittavia saa rekrytoida tutkimuksiin. Säästöille pitää saada myös tuottoa, joka löytyy sijoittamalla, Kullas kiteyttää. Naiset ovat yleisesti ottaen miehiä aktiivisempia osallistujia. 35 prosentilla vastaajista oli rahaa säästö-, sijoitustai muulla pankkitilillä. Sanna Raita-aho Ehdotus koronarokotusten antamisesta myös 12–15-vuotiaille saa laajaa kannatusta lausuntokierroksella. SUNNUNTAINA 1. • Tämän vuoden tutkimuksessa ensi kertaa mukana olevalle osakesäästötilille on sijoittanut joka kymmenes kyselyyn vastannut. Myös diabetekseen, astmaan, reumaan ja Alzheimerin tautiin liittyviä lääketutkimuksia on jatkuvasti käynnissä. Käsitys on kuitenkin väärä, sillä pitkällä aikavälillä ja kunnollisella hajauttamisella riskit häviölle pienenevät merkittävästi ja mahdollisuus menettää kaikki rahat on lähes olematon. Merkittävin syy tähän on se, että lääkäreillä ei ole riittävästi aikaa kliinisten lääketutkimusten tekemiseen. Terveitä vapaaehtoisia on ollut paljon mukana esimerkiksi rokotetutkimuksissa. Tutkimukset ovat vähentyneet Viime vuonna Fimealle tehtiin ilmoitus 123 uudesta lääketutkimuksesta. –?Tutkimukseen osallistuminen voi edellyttää, että tutkimuskeskuksissa pitää viettää pitkiäkin aikoja kerrallaan. –?Tilannetta on helpottanut jonkin verran se, että uusia tutkimushoitajia on koulutettu paljon viime vuosina. Monilla sairailla vapaaehtoisilla on Bengtströmin mukaan auttamisen halun lisäksi motiivina mahdollisuus saada toimiva lääke omaan sairauteen. Näihin riittää eettisen toimikunnan hyväksyntä, kertoo Fimean ylilääkäri Marita Kailajärvi. Lausuntojen antaminen päättyi perjantaina. LÄÄKETEOLLISUUDEN erityisasiantuntijan Mia Bengtströmin mukaan lääketutkimusten määrät ovat olleet Suomessa laskussa 2000-luvun alusta lähtien. –?Tämäkin on parempi kuin se, että ei sijoita ollenkaan. Lääketutkimukset jatkuvat usein useita vuosia. –?Kokemukseni mukaan etenkin naiset vierastavat sijoittamista siksi, että sen ajatellaan vaativan osakkeen kehityksen seuraamista herkeämättä. –?Minkäänlaista houkuttelua rekrytointiin ei saa liittyä. Opettaminen kannattaisi aloittaa jo koululaisista, koska silloin koululla olisi mahdollisuus tasoittaa tilannetta opettamalla myös niitä lapsia, jotka eivät opi taloustaitoja kotona, hän selittää. Millaisella summalla. BENGTSTRÖMIN mukaan Suomessa tehdään erityisen paljon syöpätutkimuksia. Näinhän asia ei ole, koska sijoittamiseen on hirveän monta eri tapaa, joista jokainen voi valita itselleen sopivan, sanoo Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) johtaja Emilia Kullas. Tutkittaville pitää myös tehdä heti selväksi, että tutkimuksesta voi vetäytyä koska tahansa ilman, että tarvitsee kertoa syytä. Eniten lääketutkimuksia tehdään Bengtströmin mukaan yliopistosairaaloissa, mutta myös yksityisellä terveydenhuollolla ja keskussairaaloilla on merkittävä rooli. • Sekä säästö-, sijoitustai muulle pankkitilille että sijoitusrahastoihin sijoittavat eniten 25–34-vuotiaat. Uskon, että koronapandemian aikana ihmiset ovat ymmärtäneet entistä paremmin rokotteiden merkityksen, Bengtström sanoo. Puskuria pitää olla, ja se täytyy säästää itse. • Useimmin säästetään tai sijoitetaan pankkitileille. Säästöille pitää saada myös tuottoa, joka löytyy sijoittamalla.” EMILIA KULLAS Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Janita Virtanen Lääketutkimuksiin on Suomessa helppo löytää sekä terveitä että sairaita vapaaehtoisia. Onko nyt oikea aika sijoittaa. – Mikäli rokotusten ulottaminen 12–15-vuotiaisiin nopeuttaa epidemiarajoitusten poistumista, sillä tulee olemaan epäsuorasti merkittävä vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri totesi lausunnossaan. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 17 UUTISET lopun ikänsä. Uusia lääketutkimuksia ilmoitettiin viime vuonna noin kymmenen prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna, mikä johtunee ainakin osittain koronapandemiasta, ylilääkäri Marita Kailajärvi kertoo. Naiset ovat yleisesti ottaen miehiä aktiivisempia osallistujia. Ensimmäinen askel sijoittamisessa on rahan säästäminen. Sijoittaminen ei ole uhkapeliä FAKTA Säästäminen ja sijoittaminen kasvussa • Finanssialan Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat -tutkimuksen mukaan 64 prosentilla suomalaisista oli keväällä 2021 säästöjä tai sijoituksia. STT Lääketutkimuksiin on helppo löytää vapaaehtoisia Terveiden tutkittavien joukossa on paljon opiskelijoita. Muun muassa lapsiasiavaltuutettu, suuret sairaanhoitopiirit, Helsingin kaupunki ja sosiaalija terveysalan ammattijärjestö Tehy pitävät asetusta kannatettavana. Vaikka tietämys perusasioista on oltava kunnossa, ei sijoittaminen osakemarkkinoille vaadi koko elämän uhraamista tuottojen puolesta. KUVA: Heike Brauer ”Puskuria pitää olla, ja se täytyy säästää itse. Säästöpossuun ei kuitenkaan kannata säilöä suuria määriä käteistä, sillä ajan myötä sen arvo pienenee. – Rokotusvastaisuuden ehkäisemiseksi ja perheiden tukemiseksi olisi äärimmäisen tärkeää, että valtionhallinto osoittaisi virkamiehen, jonka tehtävänä on neuvoa ja ohjata lapsiperheitä rokoteasioissa, lausunnossa todetaan. –?Tällaisia ovat esimerkiksi rotavirusrokotteet, jotka ovat elintärkeitä etenkin kehitysmaissa. Näistä kaupallisia tutkimuksia oli 92 ja akateemisia tutkimuksia 31. FL–LM Joillain saattaa olla kuva sijoittamisesta jonkinlaisena uhkapelaamisena. Muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) suosittaa, että laki muotoiltaisiin kuitenkin niin, että 12–15-vuotiaiden rokotukset käynnistetään mahdollisimman ripeästi. Mistä pitäisi aloittaa. Terveissä vapaaehtoisissa korostuvat opiskelijat. Pekkarinen toteaa huomanneensa jo ennen pandemiaa, että rokotevastaisuus on yleistynyt. STT Ehdotukselle rokotusten laajentamisesta kannatusta. Suomalaiset ovat auttaneet mielellään myös niiden rokotteiden tutkimuksissa, jotka on kehitetty ensisijaisesti muille kuin suomalaisille, kertoo Lääketeollisuus ry:n erityisasiantuntija Mia Bengtström. Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen taas totesi lausunnossaan, että rokotuksilla edistetään lasten terveyttä ja hyvinvointia ja kasvatetaan rokotekattavuutta koko väestössä. –?Suomalainen mentaliteetti näkyy hyvin lääketutkimuksissa. Lääkäreillä ei ole millään aikaa huolehtia kaikista tutkimuskäynneistä ja lisäksi myös byrokratiasta. –?Monesti alaikäiset oppivat rahankäytön ja suhtautumisen rahaan kotoa. 1990-luvun loppupuolelta asti pörssikursseja seurannut Kullas painottaa, että peruskoulussa pitäisi opettaa taloustaitoja entistä enemmän, vaikka koulut tekevätkin hänen mukaansa jo hyvää työtä asian suhteen. Opiskelijat voivat hyödyntää nämä ajat lukemiseen. Lisäksi Suomessa tehdään lääketutkimuksia, joissa tutkitaan myyntiluvan jo saaneita lääkkeitä tavanomaisten hoitokäytäntöjen mukaisesti ilman ylimääräisiä testauksia. –?Jokainen päivä on hyvä päivä aloittaa sijoittaminen. Lääkärit voivat kertoa tutkimuksista potilailleen, minkä lisäksi voidaan käyttää esimerkiksi eettisen toimikunnan hyväksymiä ilmoituksia, Kailajärvi kuvailee. Asia saa kannatusta muun muassa siksi, että lasten ja nuorten on katsottu jo kärsineen rajoitustoimista voimakkaasti. Vaikka lääkkeestä ei olisi omalla kohdalla hyötyä, seurantakäyntejä on tiheästi. Riski on mahdollista mitoittaa siten, ettei sijoituksen mahdollinen arvon aleneminen joksikin aikaa hetkauta henkilön muuta taloutta, Kullas rohkaisee. Uusien lääketutkimusten lisäksi Suomessa oli viime vuonna meneillään noin 250 pidempään käynnissä ollutta lääketutkimusta. –?Eniten Suomessa tehdään syöpiin, infektioihin sekä hermoston sairauksiin liittyviä lääketutkimuksia. Lääketutkimukseen osallistuminen nähdään myös mahdollisuutena saada oma sairaus tarkempaan seurantaan. • Säästäjät ja sijoittajat laittavat rahaa talteen useimmin vararahastoksi tai pahan päivän varalle (57 prosenttia), eläkeaikoja varten (28 prosenttia) ja asunnon hankintaa varten (24 prosenttia). Rokotetutkimuksia tehdään esimerkiksi neuvoloissa ja Tampereen yliopiston rokotetutkimusklinikoilla. Tämä johtuu siitä, että talous kasvaa jatkuvasti, eikä ole mitään syytä odottaa kasvun pysähtymistä. Kullaksen mukaan syynä tähän ovat tiedon puute ja rahan menettämisen pelko. FINANSSIALAN tutkimuksen mukaan 42 prosenttia suomalaisista ei aio säästää tai sijoittaa seuraavien 12 kuukauden aikana. Esimerkiksi syöpätutkimukseen osallistuvat syöpäpotilaat ovat usein kokeilleet kaikki olemassa olevat lääkkeet ennen tutkimukseen osallistumista. LÄÄKETUTKIMUS, jossa selvitetään lääkkeen vaikutuksia ihmisessä tai lääkkeen käyttäytymistä ihmiselimistössä, vaatii Suomessa hyväksynnän Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskukselta Fimealta ja eettiseltä toimikunnalta. Sijoittamaan voi alkaa pienelläkin summalla, vaikka vain kymmenellä eurolla. Tutkimushoitajat ovat suorastaan edellytys sille, että Suomessa saadaan tehtyä niin vaativia lääketutkimuksia kuin Suomessa on totuttu tekemään
KRP:N HINTIKKA huomauttaa, että huumaavan aineen ohella vaaraa aiheuttaa ylipäätään se, miten huumeita valmistetaan. –?Huumaavien tai vaikuttavien aineiden lisäksi siellä voi olla hyvin iso määrä hyvinkin vaarallisia epäpuhtauksia, esimerkiksi lähtöaineita tai välituotteita valmistusprosessin synteesistä tai matkan varrella käytettyjä liuottimia. –?Ekstaasissa on ollut usein aineita, joita siinä ei todella pitäisi olla. Kyseessä on morfiinia jopa sata kertaa vahvempi opioidi, ja jo hyvin pieni määrä fentanyyliä voi tappaa. –?Ne kaikki tulevat hyvin epämääräisistä tuotantolaitoksista. Helsingin Sanomat kirjoitti hiljattain Yhdysvalloissa asuvan suomalaisperheen pojasta, joka kuoli otettuaan fentanyyliä sisältäneen rauhoittavan pillerin. Suomessa sellaisen perustaminen vaatisi lakimuutosta, mutta Partasen mielestä vaiva kannattaisi. A-KLINIKKASÄÄTIÖN vuonna 2019 julkaisemassa tutkimuksessa selvitettiin käyttäjien epäilyjä, jotka koskivat huumeiden puhtautta. SUNNUNTAINA 1. Myöskään keskusrikospoliisin (KRP) rikosteknisessä laboratoriossa ei ole havaittu fentanyyliä sisältäneitä lääkkeitä. Tutkituista näytteistä 39 oli sellaisia, joissa aine oli ostettu amfetamiinina. PARTANEN HUOMAUTTAA , että A-klinikkasäätiölle tutkittavaksi päätyi tapauksia, joissa käyttäjällä oli epäily, että hän oli saanut väärää ainetta. Hänen mukaansa huumeiden puhtaus vaihtelee aineittain. Niistä 16 sisälsi sitä mitä pitikin, viidessä näytteessä ei ollut amfetamiinia lainkaan ja kaksi ei sisältänyt mitään huumetta. Yhdysvalloissa huumeita valvova viranomainen DEA on varoittanut fentanyyliä sisältävistä pillereistä ja kertonut niiden aiheuttamista kuolemista. –?Amfetamiinin osalta käyttäjiä tavoitetaan, mutta nyt kun määrät ovat kasvaneet ennätykselliseksi, käyttäjistä selvästi suuri osa ei ole hakeutunut palveluihin. –?Kun tulee ilmi, että jotain noin vaarallista voi liikkua, on hyvä olla kartalla. Huumeiden testauspalvelu voisi hänen mukaansa olla linkki näihin käyttäjäryhmiin. Viidennes sisälsi myös muuta huumaavaa ainetta. Saaduista näytteistä 16:ssa oli amfetamiinin lisäksi muita aineita, kuten kofeiinia, metamfetamiinia, kokaiinia, ekstaasia tai rauhoittavia. Lähtökohta on, että ne voivat sisältää ihan mitä tahansa. Tulokset eivät siis kerro siitä, mitä Suomessa myytävät huumeet yleisesti sisältävät. Huoli fentanyylistä ei ole aiheeton. Opiaateista buprenorfiini ja huumeina käytetyt valvottujen lääketehtaiden tuottamat lääkeaineet sisältävät usein sitä mitä luvataankin, Partanen sanoo. –?Tällä hetkellä otamme laboratorioon hyvin herkästi tutkittavaksi tällaisia näytteitä, jotta pystymme seuraamaan, jos tällaisia ilmaantuu, Hintikka sanoo. Saadusta 98 näytteestä reilu puolet sisälsi sitä, minä käyttäjä oli huumeen ostanut. Kyseessä on morfiinia jopa sata kertaa vahvempi opioidi, ja jo hyvin pieni määrä fentanyyliä voi tappaa. . STT Tappavia fentanyylipillereitä ei ole vielä tavattu Suomessa . On ollut hyvin tavallista, että pillerit ovat ihan jotain muuta. Noin joka neljännessä näytteessä sisältö oli kokonaan jotakin muuta huumetta tai näyte ei sisältänyt huumaavaa ainetta lainkaan. Turussa lyhyen ajan sisällä kuolleiden kuuden nuoren miehen kuolinsyyksi paljastui useiden aineiden yhteiskäyttö, eikä jäämiä fentanyylistä löytynyt. Partanen lisää, että esimerkiksi kokaiinin tai ekstaasin käyttäjät eivät näy sosiaalija terveyspalveluissa. –?Se voisi olla yksi keino vähentää käytön haittoja ja ennaltaehkäistä huumekuolemia. Säätiö otti käyttäjiltä vastaan huumeiden käyttövälineitä ja pusseja, ja tutkitutti niiden sisältämät huumejäämät. Rikoskemisti Laura Hintikka sanoo, ettei väärennöksiä ole tavattu myöskään Ruotsissa, mutta tilannetta seurataan tarkasti. –?Lähtökohtaisesti se, mitä myydään amfetamiinina, sisältää amfetamiinia, mutta puhtausasteet vaihtelevat, ja joukossa on mukana eriä, joissa on muita stimulantteja amfetamiinin lisäksi. KUVA: Don Emmert / AFP / Lehtikuva. HUOLI fentanyylistä ei ole aiheeton. ELOKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI UUTISET Jecaterina Mantsinen Keväällä heräsi huoli Suomessa leviävistä fentanyylillä terästetyistä rauhoittavista lääkkeistä, mutta ainakaan toistaiseksi pelko ei ole käynyt toteen. Maailmalla on käytössä erilaisia palveluita, joissa huumeidenkäyttäjät voivat testauttaa aineen sisällön ennen käyttöä. Euroopassa on viime vuosina tavattu myös hyvin vahvoja ekstaasivalmisteita, jotka voivat olla käyttäjälle vaarallisia, Partanen lisää. Yhdessä näytteessä havaittiin amfetamiinin lisäksi bentsodiatsepiinia, opiaattia ja lihasrelaksanttia. Hänen mukaansa kokaiini on melko puhdasta, mutta esimerkiksi ekstaasin sisällössä on aiemmin ollut vaihtelua. Huumeissa havaitaan kuitenkin jatkuvasti vaarallisia epäpuhtauksia, sanoo keskusrikos poliisin rikoskemisti. Välillä siinä ei ole ollut ekstaasia lainkaan. –?Oli ostettu (rauhoittavia) Ksalol-tabletteja ja jouduttu sairaalaan. PARTASEN ARVION MUKAAN sadat ihmiset joutuvat vuosittain sairaalahoitoon otettuaan muuta huumausainetta kuin mitä ovat tarkoittaneet käyttää. A-klinikan avohoitopalveluiden ylilääkäri Markus Partanen sanoo, että alkukeväällä Lahdessa ja pääkaupunkiseudulla käyttäjät raportoivat huolestuttavista tapauksista. Seuloissa oli näkynyt fentanyyliä, mitä nämä potilaat eivät tienneet käyttäneensä, Partanen sanoo
Luokituksen muutoksesta kertoi Suomessa aiemmin Helsingin Sanomat. Trusnovec käyttää savutinta mehiläisten rauhoittamiseksi ja nostaa kehiä esiin pesästä tarkastellakseen pesän tilannetta. LJUBLJANAN kaupunki tekee yhteistyötä mehiläishoitajien kanssa ja Trusnovec kertoo, että kaupungin uusia viheristutuksia on suunniteltu pölyttäjäystävällisiksi. Kiinaankin levinnyt koronaviruksen deltamuunnos on saanut valtiovallan vastaamaan tartuntoihin kovilla alueellisilla rajoitustoimilla. Kiinan terveysviranomainen kertoi lauantaina 55 uudesta tartunnasta yhteensä seitsemällä eri alueella, esimerkiksi pääkaupungissa Pekingissä ja Chongqingissa. Takana on viileä kevät, jonka kylmät yöt haittasivat monen kasvin kukintaa. Trusnovec vuokraa mehiläispesiä eri tahoille kaupungissa. Viime aikoina eniten tartuntoja on havaittu Nanjingissa, missä sulkutoimet kohdistuvat satoihintuhansiin ihmisiin ja kaupungin yli yhdeksän miljoonaa ihmistä on testattu kahdesti. STT, AFP Viro lisäsi Suomen maahantulomallin keltaiselle listalle. –?Ehkä en vain kestänyt sitä, että toimistossa istun tietokoneen ääressä 12 tuntia päivässä. 13-kerroksisen B&B Hotel Ljubljana Parkin katolla Trusnovec hoitaa neljää mehiläispesää. STT Sloveniassa mehiläiset ja hunaja ovat kansallisylpeys. Mehiläishoitajan päivä alkaa varhain aamulla. Trusnovec vinkkaa, että pölyttäjien tilaa voi helpottaa istuttamalla omaan puutarhaan kasveja, jotka ovat pölyttäjien mieleen ja antamalla esimerkiksi nurmikon kasvaa hieman pidemmäksi. Se tarkoittaa, että Suomesta saapuvilla matkustajilla on oltava todistus täydestä koronarokotussarjasta, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta taudista. Noin kahden miljoonan asukkaan maassa on paikallisen mehiläishoitajayhdistyksen mukaan noin 8?000 mehiläishoitajaa. Myös Länsi-Bengalin itäpuolella sijaitsevassa Bangladeshissa monsuunisateet ovat haudanneet alleen kyliä ja jättäneet sadattuhannet ihmiset vaille suojaa. Hunajasadon saa pesät vuokrannut taho, ja hunajan käyttökohde on vuokraajasta kiinni. TRUSNOVECIN pesät päätyivät hotellin katolle, kun hotelli halusi parantaa toimiaan ympäristön ja kestävyyden eteen. Arkkitehtitaustainen Trusnovec hylkää kesäkaudeksi työpöytänsä ja heittäytyy hoitamaan kokopäiväisesti mehiläispesiä ympäri Ljubljanaa. Mehiläispesiä arvioidaan olevan noin 750, mikä tekee meistä todennäköisesti urbaanin mehiläistarhauksen pääkaupungin, jos tarkastelee mehiläispesien määrää asukasta kohden, Trusnovec sanoo. Hän arvelee, että osasyynä on ilmastonmuutos. Trusnovec hoitaa varsinaisen mehiläishoidon, eli pitää huolen pesistä läpi kauden. En osannut arvata, millainen logistinen painajainen mehiläispesien pitäminen 12:ssa eri kohteessa on, Trusnovec kertoo. Slovenialainen mehiläishoitaja Gorazd Trusnovec käsittelee mehiläispesiä B&B Hotel Ljubljana Parkin katolla Ljubljanassa. Ikävöin yhteyttä luontoon. Kattoterassilta avautuu laaja näköala yli heräävän kaupungin. KUVA: Heta Hassinen / Lehtikuva Mehiläiset kotiutuivat keskelle kaupungin kattoja Viro on lisännyt Suomen maahantulomallinsa keltaiselle listalle, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR. RAKENNUKSEN korkeuskaan ei muodostunut ongelmaksi, sillä mehiläiset ovat osoittautuneet hyviksi lentäjiksi, jotka jaksavat kerätä runsaasti ravintoa lähialueen puistoista ja metsistä. –?Kun esimerkiksi vanhoja puita korvataan uusilla, valitaan sellaisia puita, jotka hyödyttävät myös mehiläisiä. Hotellikatolla mehiläispesillä on kuitenkin sopivan suojainen ja kuiva paikka, eikä lähellä ole vihollisia, jotka rikkoisivat pesien rauhaa. Kiireestä huolimatta hän silminnähden nauttii työstään mehiläisten parissa. –?Urbaanin mehiläishoitajan on käyttäydyttävä kuin mehiläinen. SUNNUNTAINA 1. Myös aiempina päivinä tartuntoja on ollut kymmeniä. Monsuunisateissa henkensä on menettänyt Intiassa yhteensä yli 230 ihmistä. Suojavarusteita hän ei tällä kertaa käytä, sillä hotellin katolla pesivät mehiläiset ovat lajiltaan säyseää sorttia. Tällä hetkellä hän omistaa noin 50 mehiläispesää, jotka on sijoitettu 12:een eri kohteeseen Ljubljanassa. PUUHATESSAAN mehiläispesiensä parissa Trusnovec kertoo, ettei hänellä oikeastaan ole järkevää selitystä sille, miten mehiläisten hoito vei mennessään noin 10 vuotta sitten. Kymmenvuotisen mehiläishoitajauransa aikana Trusnovec on huomannut, että yhdestä pesästä vuosittain saatava hunajasato on keskimäärin pienentynyt. Useita ihmisiä on yhä kateissa. Mutta tästä tuli sitten paras pesäpaikkani, Trusnovec kertoo. Pelkästään maan pääkaupungissa on arviolta 750 mehiläispesää. Trusnovecin mukaan yksi pesä tuottaa kauden aikana noin 10–20 kiloa hunajaa, mutta sää ja muut olosuhteet vaikuttavat satoon herkästi. Viron maahantulomallissa on kolme tasoa: vihreä, keltainen ja punainen. Hotelli hyödyntää hunajansa esimerkiksi makeiden herkkujen sekä jäätelöiden ainesosana sekä myy hunajapurkkeja matkamuistoiksi vierailleen. Kuolemista suurin osa on kirjattu länsirannikolla Maharashtran osavaltiossa, jossa mutavyöryt veivät kyliä mennessään. Epäilyksen taustalla oli harhaluulo siitä, että mehiläiset väsyisivät kantamaan siitepölyä ja mettä ylös ja alas pitkiä matkoja. Kesäisin mehiläiset vievät kaiken ajan. Talvisin hän tekee edelleen erilaisia freelancer-projekteja. STT, AFP Koronaviruksen deltamuunnos leviää Kiinassa Kiinassa koronatartuntojen määrä on kasvanut suurimmilleen useisiin kuukausiin, ja tartuntaryppäitä paljastui lauantain raporttien mukaan kahdella uudella alueella. Viranomaisten mukaan Länsi-Bengalin osavaltiossa ainakin yli kymmenen ihmistä on kuollut rankkasateiden aiheuttamien tulvien ja maanvyöryjen seurauksena. –?Jokaisella kukkasella on merkitystä. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 UUTISET Heta Hassinen Ljubljana Ohilentävät mehiläiset kimmeltävät aamuauringon valossa, kun slovenialainen Gorazd Trusnovec ryhtyy tarkastamaan, mitä hänen mehiläispesilleen kuuluu ljubljanalaisen hotellin katolla. STT Monsuunisateet runtelevat Itä-Intiaa Intiassa laajaa tuhoa ja satoja kuolemia aiheuttaneet monsuunisateet ovat olleet kohtalokkaita edetessään maan itäosiin. –?Eräiden laskujen mukaan Ljubljanan kaupungin alueella mehiläispesiä olisi arviolta 125 paikassa. Uusi luokitus astuu voimaan maanantaina. Viimeiset viisi vuotta Trusnovec on vuokrannut eri tahoille mahdollisuutta ottaa mehiläispesiä katoilleen tai pihoilleen. –?Olin aluksi epäileväinen, mitä siinä kävisi, koska kaupungissa ei ollut aiemmin ollut mehiläisiä näin korkealla. MEHILÄISET ja hunaja ovat Slovenian kansallisylpeys. Sitä on aina juoksemassa yhdestä paikasta toiseen. Viron koronatilanne on viime aikoina huonontunut, ja maassa tiukennetaan rajoituksia, kertoo uutistoimisto BNS . Katolla on neljä puista pesälaatikkoa, joiden sisällä olevien puisten kehien varaan on muodostunut kennoja. Jos Trusnovec tarkistaa kaikki pesänsä yhden päivän aikana, ajomatkaa ristiin rastiin kaupungissa tulee lähes 100 kilometriä. Eikä Trusnovec ole yksin urbaanina mehiläistarhurina, vaan Ljubljanasta löytyy lukuisia hoidettuja mehiläispesiä. Tämän vuoden satoa Trusnovec ei osaa vielä ennustaa
Hän on parantanut 400 metrin aitajuoksussa ennätystään yli sekunnin ja juossut kahdeksan uransa parasta aikaa. –. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Sara Kuivisto paransi välierässä Suomen ennätystään lähes sekunnilla, mutta jäi silti täpärästi ulos 800 metrin loppukilpailusta. Jäi taas niin pienestä kiinni ja jossain toisessa erässä olisin päässyt helposti jatkoon, Lehikoinen harmitteli. STT Lehikoinen jäi kaksi sadasosaa välieräpaikasta YLEISURHEILU Aitajuoksija Viivi Lehikoinen urheilee uransa ylivoimaista parasta kautta. Ensimmäinen hyppy kantoi 771, yli kahdeksanmetrinen kolmas yritys oli yliastuttu. Hän jätti Uruguayn Emiliano Lasan taakseen vain sentin erolla. Loppukilpailupaikka täytti Pullin alkuperäisen tavoitteen. 20 FORSSAN LEHTI URHEILU SUNNUNTAINA 1. Harmittaa. Ei siellä kukaan ehtinyt tulla huutelemaan katsomosta, Pulli suomalaismedialle stadionin sisäkäytävällä. Loppukilpailupaikka jäi vain sadasosien päähän. Oli itselle aika epäselvää loppuun asti. Pullin tulos 796 riitti loppukilpailuun täpärästi 12:ntena eli viimeisenä miehenä. Juoksin nyt 95 prosentin teholla. Olen onnellinen ja helpottunut, kun pystyin juoksemaan. Itsellä on kuitenkin ollut sellaista, että karsinnat pikkusen takkuavat. –. Hurske kuvaili aikaansa kovin sanoin. Olen tosi onnellinen siitä, Korte vakuutti. Korte kertoi kyynelsilmin kilpailupäivästään ja puolitoista vuotta vaivanneesta reisivammasta, mutta sanoi itkevänsä ”puolittain” ilosta. Ei sille nyt vain voi mitään, hän kertoi. –. –. Kuivisto kohensi rohkealla ja viisaalla juoksulla Suomen ennätystä reippaasti aikaan 1.59,41, joka riitti erässä kuudenteen sijaan ja kolmen erän aikavertailussa yhdeksänneksi. No eihän toi 13,10 ole yhtään minkään näköinen aika. Kaksi minuuttia meni reilusti rikki 800 metrin SE-juoksulla aikaan 1.59,41. Harmi, etten pystynyt juoksemaan täysillä, enkä päässyt yrittämään parastani ja näyttämään mihin pystyn. Jalkavammasta kärsivät Korte jäi 100 metrin aitajuoksun alkuerässään viidenneksi ajalla 13,06 ja jäi kuusi sekunnin sadasosaa viimeisestä jatkopaikasta. –. Hurske ylitti maaliviivan omassa erässään ajalla 13,10. Kyllä se syö naista. –. STT Korte ja Hurske tipahtivat pika-aidoissa YLEISURHEILU Annimari Kortteen ja Reetta Hurskeen olympiakokemus typistyi alkueräjuoksuun. KUVA: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva. ELOKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Pulli hyppäsi parhaan tuloksensa toisella yrityksellään. Selvisi vasta tuolla haastattelupisteellä, että pääsin finaaliin. STT LYHYESTI Uran toiseksi paras aika ei riittänyt Viivi Lehikoiselle jatkopaikkaan Tokiossa. Ensi kerralla pitää juosta kovempaa. Hän uskoo, että loppukilpailusta tulee henkisesti helpompi kilpailu. Nyt on hyvä fiilis, kun voi lähteä rauhassa finaaliin. Tietysti pettynyt fiilis. –. Hän paransi 800 metrin alkuerissä pitkään jahtaamansa Suomen ennätyksen aikaan 2.00,15 ja selätti lauantain välierissä seuraavan etapin eli kahden minuutin kynnyksen. Kuivisto lähti matkaan tavoitteena loppukilpailu, mutta hän Pulli hyppäsi sentin erolla olympiafinaaliin YLEISURHEILU Kristian Pulli selviytyi nipin napin pituushypyn olympiafinaaliin Tokiossa. . Tokiossa Lehikoinen juoksi alkuerissä lauantaina uransa toiseksi parhaan ajan 55,67, mutta jäi erässään viidenneksi, aikavertailussa sijalle 21 ja karsiutui ensimmäisenä välieristä kahden sadasosan erolla viimeiseen jatkopaikkaan. 55 ja puolella ei olympialaisissa tällä hetkellä tee hirveesti mitään. YLEISUTRHEILU Pasi Rein Tokio Keskimatkojen juoksija Sara Kuivisto jatkaa olympiaurakkaansa juhlatunnelmissa. Tulokset nollataan ja finaalissa on taas kaikki mahdollista, Pulli kuvasi. KUVA: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva Kuiviston juhla jatkui välierässä
FORSSAN LEHTI 21 URHEILU SUNNUNTAINA 1. –. Välimäki jakaa 32. KUIVISTO JAKOI juoksusta kunniaa myös valmentajalleen Ari Suhoselle. Suomalaisten pelissä oli lauantaina jo hyviä enteitä, mutta onnistumiset saivat turhan usein seuraa lipsahduksista. Juoksin ensimmäistä kertaa tuommoista vauhtia, joten se oli minulle uusi maailma. KUVA: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva oli tyytyväinen ennätykseen, eikä finaalipaikkakaan jäänyt kuin 13 sekunnin sadasosan päähän. Viisi vuotta niistä on jo kyselty ja jatkuvasti. Olympiamitali on uran ensimmäinen 28-vuotiaalle Ståhlille, joka voitti maailmanmestaruuden Dohassa 2019 ja MM-hopeaa Lontoossa 2017. Varsinkin hyppytreeni nosti itseluottamusta, Lampela kertoi. Sillä tavalla voi lähestyä huomista, hyvää kierrosta tavoitteleva Samooja mietti. STT. –. On ollut vähän vaikeaa, mutta ehkä se tästä kääntyy pikkuhiljaa, Välimäki toivoi. Korotukset ovat aika lailla kuin minulle tehdyt. Vastustajat ovat juosseet jatkuvasti kovia kisoja, minulla on ollut ongelma päästä niihin, Kuivisto selvitti. STT Seiväshyppääjillä oli laadukas leiri Japanin Sagassa. Ari osaa sen. Tuli pari helppoa virhettä, mutta kierros oli ihan ok. Hän tavoittelee huippuonnistumista kuten missä tahansa kilpailussa karsintarajaa murehtimatta. Tokion kisoihin hän ennakkosuosikkina. –. –. Tavoite on hypätä ennätys. En ole nyt 470:ntä hypännyt, mutta se tuntuu mahdolliselta. –. Murto hyppäsi talvella 2016 hallikisoissa nuorten maailmanennätyksen 471. KUIVISTON HALLUSSA on nyt Suomen ennätykset 600 metristä 1. Murrolla on karsintaan selkeä suunnitelmalla. Ståhl heitti voittotuloksensa toisella kierroksella. Olen iloinen, kun olen nyt saanut nämä ennätykset. Suhonen sai erityismaininnan kunnonajoituksen mestarina. Kuivisto juoksi pitkään joukon hännillä ja aloitti rohkean loppuvetonsa toisen kierroksen takasuoralla. Minä vain teen. Pidemmän matkan urakka alkaa maanantaina. –. Kuivisto nautti juoksusta, oli riemuissaan hyvästä tuloksesta ja toivoi pääsevänsä jatkossa helpommin vauhdikkaisiin kansainvälisiin kilpailuihin. Olen äärettömän iloinen juuri Arin takia, sillä hän on uskonut minuun varmasti enemmän kuin minä itsekään, Kuivisto kiitteli. –. Tokion ennätykset vapauttivat hänet viimeisestäkin taakasta. STT Ruotsi otti Ståhlin johdolla kaksoisvoiton kiekossa Ruotsi otti kaksoisvoiton miesten kiekonheitossa Tokiossa. HÄN ON 68 lyönnin kierroksen jälkeen kokonaistilanteessa –5, yhdeksän lyönnin päässä kärjestä. Täytyy miettiä, mitä tämän jälkeen tapahtuu ja saada itsestään enemmän irti. ELOKUUTA 2021 Sara Kuivisto paransi välierässä Suomen ennätystään lähes sekunnilla, mutta jäi silti täpärästi ulos 800 metrin loppukilpailusta. Tämä juoksu oli Arille ja samalla kaikille niille, jotka ovat uskoneet minuun. Kävi silti munkki, että pääsin erään, jossa se oli mahdollista, Kuivisto iloitsi. Pronssi meni Itävallan Lukas Weisshaidingerille, joka heitti 67,07. Karsintaraja on 470 ja karsinnan korotukset ovat 425–440–455– 465–470. Edelleen jäi silti lyöntejä kentälle. –. Samooja on par-vauhdissa käytettyään lauantaina 70 lyöntiä. Leiri meni tosi hyvin. Olen saanut varmoja 460:n ylityksiä ja tulostaso on tasaisesti siinä, joten piikkipäivä on enemmän kuin 460, Murto totesi. –. sijaa ja Samooja 49. Paukut riittävät kyllä. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1948, kun Ruotsi yltää olympialaisten yleisurheilussa kaksoisvoittoon. –. Ei harjoiteltu hirveän paljon, mutta oikeastaan kaikki treenit menivät tosi hyvin. En ole koskaan alisuorittanut tärkeimmissä kilpailuissa, Kuivisto jatkoi –. Tiesin, että pystyn tällaiseen aikaan. Kausi ei pääty tähän kisaan. Alussa oli turha hosua, kun mentiin niin kovaa. Murron hyvä kierre alkoi kevään harjoituskaudesta ja on jatkunut viime kilpailuissa sekä viimeistelyleirillä. Tämä varmasti avaa portteja ulkomaille. YLEISURHEILU Pasi Rein Tokio Seiväshyppääjät Wilma Murto ja Elina Lampela lähtevät hyvän viimeistelyleirin rohkaisemina olympialaisten karsintaan maanantaina. Tämä vain avaa paikat, Kuivisto naurahti. Lampela korjasi itseluottamustaan Sagan-leirin hyvissä harjoituksissa. Takasuoralla mietin, miten mahtaa käydä, mutta potku riitti loppuun asti. Karsinnassa ei vaadita mitään, mihin en pystyisi. Ennen Tokion yleisurheilun alkua Kuivisto määritti olympiatavoitteekseen ”vähintään neljä juoksua”. Eli hän halusi ainakin välieriin saakka 800 ja 1500 metrillä. LAMPELAN MIELIALA notkahti, kun hän jäi viimeisessä kilpailussa ennen olympiamatkaa 435:een. Leiri Japanin Sagassa tuli sen takia suureen tarpeeseen. Ulkoradoilla hän ei ole kyennyt samaan, mutta juhannuksen jälkeen hän on hypännyt kolmessa peräkkäisessä kilpailussa uransa parhaat ulkoratatulokset 461, 462 ja 461. Turkulaistaustainen Daniel Ståhl heitti olympiakultaa tuloksella 68,90, ja Simon Pettersson nappasi hopeaa tuloksella 67,39. –. Hän teki siellä onnistuneita, itseluottamusta pönkittäviä harjoituksia. –. 500:aan. KUVA: Tommi Anttonen / Lehtikuva Välimäki ja Samooja hakevat onnistumista GOLF Kaija Yliniemi Saitama Kalle Samooja ja Sami Välimäki hakivat 60 pelaajan olympiaturnauksesta menestystä, mutta sunnuntaina pelissä on sijoitusten sijaan se, että pääsee kotimatkalle hyvin sujuneen päätöskierroksen tunnelmissa. –. –. Viisi vuotta sitten Riossa Ståhl karahti karsintaan. –. Kuivisto tunsi voimiensa riittävän, mutta ihmetteli viimeisellä kierroksella itsekin vauhtiaan. Ennätyksensä tällä kaudella 453:een kohentaneen Lampelan on helppo asennoitua karsintaan. Olemme Arin kanssa aina onnistuneet siinä ja se on hioutunut koko ajan paremmaksi. –. STT Murto keskittyy puhtaaseen sarjaan Wilma Murto uskoo loppukilpailupaikkaan. Hyppään kaikki korkeudet ja tavoittelen mahdollisimman puhdasta sarjaa, Murto kaavaili lauantaina. sijaa
Nyt mietityttää muun muassa Koripoikien tilanne, kun miesten joukkueelle ei tahdo löytyä edes valmentajaa. –. VANHOILLE KORISKAVERUKSILLE kesäinen kohtaaminen on tärkeä juttu. Varusmiehen ensimmäinen lomavapaa osui sopivaan saumaan. Ykköspalkinto oli 7000 euroa. –?Taisi suurin kilpailuvietti jäädä sentään kentille, Jukka Toijala tuumasi. Koetus Junioreiden parhaana palkittiin viisi juoksua lyönyt ja yhden tuonut konkari Teemu Mäkinen. Evartti joutui helmikuussa vatsaleikkaukseen ohutsuolen jäätyä puristukseen. Ryhmä luovutti haudalla kauniin muistolaatan Jaakko Marjamäen pojalle Jari Marjamäelle. Viimeinen sammuttaa valot ja polttaa pöytäkirjat.” TAPAAMISIA TAPPIIN SAAKKA JATKAVA KORISJENGI Junioreille voitto pehmeästä Lujasta PESÄPALLO LUJA-KOETUS JUNIORIT 0–2 Kai Sandberg Jokioinen/Hämeenlinna Jokioisten Koetus Juniorit jatkaa pirteitä otteitaan suomensarjan etelälohkon keskikastissa. Viimeinen sammuttaa valot ja polttaa pöytäkirjat, naureskelivat Tommi Pohjola ja Markku Molenius. Johtanut H.V. Tommi Pohjolan kokoaman ryhmän tapaamisen ohjelma oli tuttua; pelailua, saunomista, kuulumisten vaihtamista ynnä hyvää ruokaa ja ehkä vähän juomaakin. –?Lujan lukkari loukkasi itseään avausjakson lopussa, mutta olisimme varmasti ilman sitäkin hoitaneet toisen jakson, Lehtonen totesi. Koetus Juniorit teki jo avausvuoroparissa viisi juoksua ja ratkaisi voiton toisessa, jossa se tehtaili viisi juoksua lisää. Sen taustavoimien elämässä on tapahtunut sen jälkeen niin paljon, että ohjastaja Santtu Raitalan riemu tämän vuoden avausmatkan voitosta purkautui maalilinjalla villiksi tuuletukseksi. –?Kyllä tämä ihan kivalta tuntuu, kun on jollakin tavalla taas huomattu, stipendin pokannut lyhyttukkainen Tammi totesi. Kuvasta puuttuu Petri Niiranen, joka osallistui perjantain ohjelmaan, mutta ei lauantain padel-peleihin. Taitavan takamiehen pelisuunnitelmat ovat auki, koska FoKoPon joukkueen kasaaminen on venynyt. Tila oli hengenvaarallinen, ja vähintään kilpauran pelättiin olevan ohi. Joukkue löi hyvin ja piti isännät aseettomina tarkalla ulkopelillään. TOISELLA JAKSOLLA Juniorit meni menojaan. Korisjengi kokoontui aluksi Forssassa ja Pohjolan perheen mökillä Tammelassa, mutta sittemmin on siirrytty tasapuolisempaan kiertosysteemin, jossa aina joku ryhmäläinen on isännöintivuorossa. heinäkuuta vakavaan hevosonnettomuuteen, jossa hänelle tuli luunmurtumia. FL Korisjengi koolla jo täydet 30 vuotta Jengi koolla taas. KUVA: Tapio Tuomela / FL ”Näillä mennään loppuun asti. –?Juuri tulin tänne muuttoreissulta Helsingistä, äiti kertoi. Juniorit jatkaa pelejä torstaina Jokioisilla, kun se saa vieraakseen sarjan kärkipään joukkueista järvenpääläisen Kinnarin Pesiksen. –. Hevonen selvisi kuitenkin leikkauksesta ja toipui hämmästyttävän nopeasti. Pelimme on aika hyvässä kuosissa, kun pystymme voittoon, vaikkei aivan nappiin kaikki menekään, totesi Junioreiden pelinjohtaja Petri Lehtonen. Voitto oli T.Rexin uran 52. –?Näillä mennään loppuun asti. Aluksi poppoossa oli mukana kuusi FoKoPo-peluria, sittemmin ryhmää on laajennettu kymmeneen samanhenkiseen kaverukseen. Kaikkien vaikeuksien jälkeen oli käsittämätön tunne ylittää maalilinja ensimmäisenä kilpailussa, joka on ollut vuoden ainoa maali, Santtu Raitala huokasi maalissa. Valmentaja Antti Ojanperä puolestaan joutui 1. –?Fiia on todella otettu siitä, että häntä aina muistetaan, Susanna Hellstén kertoi. Lämminverisistä eniten voittoja (54) on juossut uransa jo päättänyt Bret Boko. Osallistumisprosentti on kutakuinkin sata. Kilpailu alkoi taas voitolla, vaikka juoksu meni vaikeaksi. Suomi on tullut nähdyksi monelta kantilta, joten seuraavaksi porukka aikoo suunnata Viroon, jossa Toijala on valmentanut viime vuodet. Tapaaminen merkitään aina keväällä kalenteriin ja siitä pidetään kiinni. Konkariporukka pitää leppoisasti hauskaa ja juttelee mukavia. KORISJENGILLÄ ON viisi vuotta ollut Forssassa kaksi kummipelaajaa, joita he ovat muistaneet stipendeillä. Marjamäki toimi aikoinaan korisporukan useamman jäsenen managerina ja oli myös mukana alkuaikoina ystävysten tapaamisissa. Kirissä vetoapua tarjonneet Suven Sametti ja Lakan Leija hävisivät voittajalle puolisen sekuntia ja Ciiran Tähti. 16-vuotiaiden tyttöjen Kisakallion PM-turnauksen tiukassa koronakuplassa parasta aikaa oleva Fiia Hellstén ei päässyt nyt Forssaan, mutta hänen äitinsä Susanna oli paikalla. Vuonna 1991 alkanutta perinnettä ei hevillä katkaista. Niiden tutkimusten yhteydessä häneltä löytyi synnynnäinen, hengenvaarallinen sydänvika, joka vaati välittömän leikkauksen. –?Onhan FoKoPon tilanne huolestuttava, mutta tästä porukasta siihen ei ole lähdössä valmentajia, eikä pelaajiakaan, korisjengiläiset hymähtivät. Tammojen suosikki Hetviina voitti vuosi sitten kaksi avausmatkaa, mutta taipui kolmannella. Kokonaiskilvassa kaikki jäi herkullisesti auki. Vasta yhden sarjapelin tänä kesänä voittanut Luja pääsi 2–0-johtoon osin Junioreiden virheiden avittamana, mutta jokioislaisjoukkue kokosi rivinsä ja nousi tasoihin kolmannessa vuoroparissa. TAMMELALAISEN Tapio MäkiTulokkaan valmentama T.Rex voitti lauantain lämminveristen avoimen lähdön vaativalta juoksupaikalta johtohevosen rinnalta ajalla 12,3. Peleissä vanha voitontahto joskus nostaa päätä, mutta yleensä viidenkympin molemmin puolin olevat ystävykset osaavat ottaa jo iisisti. Luja kävi vielä johdossa 3–2, mutta Koetus Juniorit pelasi hyvän neljännen vuoron ja pystyi viemään jakson juoksuin 4–5. Fiia Hellsténillä on jännät paikat, sillä PM-kisojen jälkeen alkavat vielä kovemmat pelit, kun Helsingissä pelataan MM-karsinnat, jonne valitaan PM-kisaryhmästä 12 pelaajaa. Vain tähän viikonloppuun on tähdätty, Ojanperä painotti. HAUSKAPIDON LOMASSA ehditään viimeistään saunan lauteilla miettiä monenlaisia elämään liittyviä juttuja. SUNNUNTAINA 1. Hienosta toipumisesta kertoo, että Ojanperä oli todistamassa Evartin avausmatkan voittoa paikan päällä Seinäjoella. Lupaava laituri on juuri myös muuttanut pääkaupunkiin, jossa odottavat lukio-opinnot ja liigapelit HBAMärskyssä. Vuosi sitten ravikuninkaaksi seppelöitiin Evartti. Lauantaina Juniorit haki täydet kolme pistettä Hämeenlinnasta, jossa se kaatoi Lammin Lujan loppua kohden petraten 0–2 (4–5, 5–13). Johonkin olisi kiva päästä pelaamaan ja ainakin treenaamaan, Tammi sanoi. Ennen kisaa moni oli huolissaan, voiko Evartti kestää tällä valmistautumisella kovan kolmen matkan kisan. Ohjastaja ei ole, eikä valmentajakaan. FL Avausmatkoilla odotetut voittajat Seinäjoen Kuninkuusraveissa RAVIURHEILU STT-FL Kuninkuusravien avausmatkoille saatiin Seinäjoella odotetut voittajat Evartti ja Hetviina. KORIPALLO Kai Sandberg Forssa Entisistä SM-sarjapelureista koostuva kymmenen kaveruksen korisjengi kokoontui tänä viikonloppuna ryhmänsä 30-vuotiskekkereihin Forssaan ja Tammelaan. – Jos joku lämminverinen ansaitsee voittaa kuninkuusraveissa, niin T.Rex, totesi hevosen osaomistaja Mäki-Tulokas herkistyneenä voittajahaastattelussa.. Lihakset eivät kadonneet mihinkään, ja pitkään on jo saatu valmentaa hevosta niin kuin on haluttu. Kakkospalkinnon pokkasi yhden lyönyt ja viisi tuonut Perttu Kenttäaho. Nyt juhlavuonna viikonvaihteeseen kuului myös hieman vakavampi hetki, kun pelaajat vierailivat Jaakko Marjamäen haudalla Tammelassa. Edessä Tommi Pohjola, stipendillä palkittu Niilo Tammi ja Jukka Toijala. –?Ykkösvaihtoehto olisi ihan kulkemisten takia pelata täällä Forssassa, mutta katsotaan nyt, miten tämä menee. Ylärivi vasemmalta Kimi Klingberg, Timo Suontausta, Tapio Nieminen, Mika Kankaanpää, Sakari Pehkonen, Timo Vertio ja Markku Molenius. ELOKUUTA 2021 22 FORSSAN LEHTI URHEILU Kymmenen kaveruksen porukka tekee hyvää ja pitää hauskaa. –?Ei ihan parasta, mutta tärkeä voitto yhdestä päävastustajistamme. Niilo Tammi pääsi itse paikalle, vaikka hänellä on menossa alokasaika Parolassa. Tuuri hävisi voittajalle vain kaksi ja sen rinnalla juossut Vixeli viisi kymmenystä
Toto (4-12-2): 4,36 1,53-1,38-1,55 7,14. 9. 12.15 Ravit: Seinäjoki, Suomi. 14.55, 02.55 Olympiakisat: Beach volley. Toto4 voitto-osuus: 3,31. 11.00, 14.30, 20.30, 23.00, 03.20 Olympialaiset: Koripallostudio. 04.00, 08.15, 02.55 Oympiakisat: Lentopallo. 01.00 LCS, Summer: Dignitas–Cloud9. 17.49 Jalkapallo, Superettan: Västerås SK FK–Landskrona BolS, Falkenbergs FF–Norrby IF. 19.15 Ravit: Klosterskogen, Norja. 16.00 Vaahteraliiga: Wolverines–Royals. Retki Akaan Metsäkirkko on peruttu olemattoman kiinnostuksen ja kiihtyvän koronaepidemian johdosta. 12.00 Ratamoottoriveneilyn SM: Kotka. lähtö, Toto75-3, lv 1600 m: 1) T.Rex/Hannu Torvinen 12,3a (5,87), 2) Maze Runner 12,7a (2,73).3) William Pine 12,9a (15,67).4) President Lindy* 12,9a (3,66).poissa: 3, 5. 12.40 F1: aika-ajot: Unkari. Bundesliiga: Holstein Kiel–Schalke. 04.00 Olympiakisat: Kenttäratsastus. 05.00, 12.30 Olympiakisat: paini. minuutilla. SUNNUNTAINA 1. 14.55 Miesten 1 Divisioona: 2021Eagles–Saints. Eurosport 2 03.03, 07.00 Tokion kesäolympialaiset: Rantalentopallo. Toto4 voitto-osuus: 72,25. 18.00 LEC, Summer: SK–Rogue. lähtö: Sinem Kurtbay / Akseli Keskinen 8:33 M Purjehdus Laser Standard mitalilähtö: Kaarle Tapper 9:33 N Purjehdus Laser Radial mitalilähtö: Tuula Tenkanen 12:15 M Paini -130kg: Elias Kuosmanen 14:15 N YU kolmiloikka finaali: Kristiina Mäkelä Raviurheilu KUNINKUUSRAVIT Seinäjoki Toto75: 1. 04.34 Olympialaiset: Uinti. Rahapelit EUROJACKPOT 30/21 Päänumerot: 5, 14, 39, 43, 44 Tähtinumerot: 1, 6 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 408 335,70 e, 5 oikein 172 942,10 e, 4+2 oikein 8 006,50 e, 4+1 oikein 318,20 e, 4 oikein 127,00 e, 3+2 oikein 74,00 e, 2+2 oikein 24,80 e, 3+1 oikein 22,10 e, 3 oikein 16,10 e, 1+2 oikein 11,20 e, 2+1 oikein 9,10 e KENO 30/21 Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 4, 10, 17, 24, 25, 27, 28, 30, 33, 34, 37, 43, 46, 48, 51, 53, 55, 61, 63, 64 Kunkkunumero: 46 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 9, 11, 12, 16, 17, 20, 29, 34, 36, 39, 41, 45, 48, 53, 54, 55, 59, 66, 67, 68 Kunkkunumero: 59 Tänään Pesäpallo. 04.00 Olympialaiset: BMX. 22.00 LEC, Summer: G2–Excel. SUOMALAISET SUNNUNTAINA 1:30 M Golf: Sami Välimäki, Kalle Samooja 3:10 – 4:40 N YU moukari karsinta: Krista Tervo, Silja Kosonen 5:00 M Paini greko -130kg 1/16 ja 1/8: Elias Kuosmanen 6:05 MIX Purjehdus nacra-17 10., 11. 16.55 Superpesis: Imatran Pallo-Veikot–Kouvolan Pallonlyöjät, Kempeleen Kiri–Haminan Palloilijat, Siilinjärven Pesis–Kankaanpään Maila, Lapuan Virkiä– Seinäjoen Maila-Jussit, Manse PP–Kiteen Pallo -90. Lähdöt: klo 17-19 . 02.55 Olympiakisat: melonta. kierros. 15.00 F1: Unkari. Liukas Demba Camara pujotteli läpi FJK:n puolustuksen keskeltä ja sijoitti tarkasti takakulmaan Järvisen ulottumattomiin pelin ainoan osuman. V sport premium 14.25 2. lähtö, Toto5-4, sh 2100 m: 1) Aatsi/Jarmo Saarela 26,3 (1,83), 2) Vilma Lyydia 25,8 (12,62).3) Tuviker 25,9 (4,4).4) Ponnen Aatos 26,9 x (30,68). 15.00 Olympiakisat: sulkapallo 17.00, 02.55 Olympiakisat: beach volley. 03.25 Olympiakisat: Melonta. 10.55 Olympiakisat: Telinevoimistelu. 7. 03.00 LCS, Summer: TSM–CLG. Toto5 voitto-osuus: 4,66. 15.55 F1: osakilpailu: Unkari. 11. alkuerä: 1) Anna Ryzhykova Ukraina 54,56, 2) Janieve Russell Jamaika 54,81, 3) Paulien Couckuyt Belgia 54,90, 4) Linda Olivieri Italia 55,54, 5) Viivi Lehikoinen Suomi 55,67, 6) Noelle Montcalm Kanada 55,85, 7) Meghan Beesley Britannia 55,91, 8) Chayenne da Silva Brasilia 57,55. Apassien maalivahti Valtteri Leppälä kesti kuitenkin Markus Aaltosen ja parin muun FJK:n pelaajien yrityksen. 12.25 Olympiakisat: Miekkailu. Radat: 1,5 km, 3 km, 5 km ja 7 km . KUVA: Tapio Tuomela / FL Hyvää taistelua ei palkittu Apasseja vastaan. 8. kierros. C More Sport 2 12.00 Kuninkuusravit: Seinäjoki. 05.55 Olympiakisat: Purjehdus. lähtö, Toto5-3 TROIKKA-1, sh 1600 m: 1) Eräsmies/Tommi Ala-Nikkola 26,4a (7,79), 2) Hymynpilke 26,9a (13,53).3) Vivakka 27,2a (6,7).4) Ekori Ässä 27,8a (33,86). 13.05 Porsche Supercup: Unkari. Toto4 pelivaihto 63 140,20 e, voitto-osuus 72,25 e, Toto5 pelivaihto 43 923,70 e, voitto-osuus 96,45 e Pelivaihto 1 499 491,87 e, yleisöä 6 784. Toto5 voitto-osuus: 48,14. 07.48, 11.18, 15.03 Olympialaiset: Koripallo. 06.55, 14.25 Olympiakisat: Sulkapallo. Troikka: 260,08. Lehikoinen ei selvinnyt välieriin. FJK aloitti ottelun pirteästi, mutta ei pystynyt luomaan kunnon tekopaikkoja. 17.10 Olympialaiset: Lentopallo. C-poikien pelisarjan turnaus su 1.8. Ruutu 09.40, 12.40 Suunnistuksen Viestiliiga: Kuopio naiset. 18.14 Jalkapallo, Allsvenskan: Östersund–Hammarby, Kalmar FF–Mjällby AIF. 23.15 Olympiakisat: painonnosto. 22.00 Olympiakisat: kenttäratsastus. Emit-leimaus: emit-kortin vuokra 1 € aikuisilta, lapsille ilmainen Rastit suunnistettavissa omatoimisesti su 8.8. 09.30 Olympialaiset: Uintihypyt. Suomensarjaa Koetus-Tahko klo 16 Jokioisten pesäpallokentällä. C More 17.00 MXGP Motocross: Belgia. Discovery+ 02.00 Tennis: Atlanta. lähtö, Toto5-2, lv 2100 m: 1) Caviar Creation/ Tommi Kylliäinen 14,7a (4,36), 2) Fortune Hoss* 14,9a (2,18).3) Sunrise Valkyria 14,9a (6,35).4) Wallis 15,1a (49,4). 11.00, 13.30 Olympiakisat: telinevoimistelu. 02.00 LCS, Summer: FlyQuest–Immortals. Troikka: 51,48. OPASTUS Jokioisten keskustasta Kokoukset Eläkeliiton Tammelan yhdistys ry. Toto5 voitto-osuus: 58,26. 11.03 Olympialaiset: Telinevoimistelu. 04.00 LCS, Summer: Liquid–Evil Geniuses. lähtö, Toto75-7 Toto4-4 TROIKKA-6, lv 2100 m: 1) Fiorini/Olli Koivunen 15,0a (5,63), 2) Grainfield Emma 15,1a (4,33).3) Darena 15,5a (22,61).4) Listas Minttu* 15,6a x (3,12).poissa: 6, 7, 8. 13.55 Olympiakisat: miekkailu. Toto (3-8-1): 2,70 1,85-4,00-3,23 33,67. TV6 10.55 Tokion olympiakisat: Nyrkkeily. FJK yhä ilman avausvoittoa FJK:n Leevi Toivonen taistelemassa pallosta Apassien liukkaan Demba Camaran kanssa. Kuivisto jäi finaalipaikasta 0,13 sekuntia. FJK sai vierasmaalin jälkeen otetta pelistä ja kehitti pari kohtalaista paikkaakin. Toto (5-3-12): 7,29 2,88-4,662,59 65,15. 15.44 Jalkapallo, Allsvenskan: Djurgården–BK Häcken. 08.55 Olympiakisat: Tennis. . Toto (3-7-5): 1,83 1,13-1,65-1,34 11,13. 04.05 Olympiakisat: BMX freestyle. YLEISURHEILU Miehet: Pituus, karsinta: 1) Juan Miguel Echevarria Kuuba 850, 2) Miltiadis Tentoglou Kreikka 822, 3) Yuki Hashioka Japani 817, 4) Tajay Gayle Jamaika 814, 5) JuVaughn Harrison USA 813, 6) Filippo Randazzo Italia 810, 7) Maykel Masso Kuuba 807, 8) Thobias Montler Ruotsi 801, 9) Eusebio Caceres Espanja 798, 10) Fabian Heinle Saksa 796, 11) Changzhou Huang Kiina 796, 12) Kristian Pulli Suomi 796. lähtö, Toto75-4 Toto4-1 DUO-1 TROIKKA-4, sh 2100 m Kuningatarkilpailu: 1) Hetviina/Antti Tupamäki 25,1a (2,05), 2) Suven Sametti 25,3a (18,9).3) Lakan Leija 25,3a (6,63).4) Ciiran Tähti 25,5a (8,69). TV5 06.00, 10.00, 19.00 Tokion olympialaiset: Uinti. Lippis yhdistyksen logolla 10€. Senior Open: US Senior Women's Open 4. lähtö, Toto75-5 Toto4-2 DUO-2 TROIKKA-5, sh 2100 m Kuninkuuskilpailu: 1) Evartti/Santtu Raitala 22,5a (4,36), 2) H.V. 10.10, 15.25 Olympiakisat: Käsipallo. 5. Lopussa meillä oli eväät tasoittaakin, mutta ei vaan pomppinut, totesi FJK:n valmentaja T eijo Järvinen. klo 14, Salomaantie 182 (Leirikeskus) Seurat & yhdistykset LOUNAIS-HÄMEEN RASTI #saa suunnistaa Forssan Lehden ILTARASTIT Jokioisilla, Suovan kartalla (Saartentie 116) TIISTAINA 3.8. Sarjapisteet matkasivat Forssasta Pirkanmaalle niukoin 0–1 (0–0) -lukemin. 02.00 Brasilian liiga: Internacional–Cuiaba. C More Max 11.40 F3: Unkari 3. klo 10 Tammelan Liikuntapuistossa. lähtö, Toto75-1, sh 2100 m Pikkuprinssi: 1) Siirin Valtsu/Hannu Torvinen 26,7a (1,4), 2) Vieskoff 27,1a (6,33).3) Trumppi 27,2a (26,17).4) Fransson 27,3a (29,78).poissa: 4. Toto5 voitto-osuus: 12,92. lähtö, Toto5-5 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Lake's Action/Henri Bollström 14,0a (2,7), 2) Thai Explosive 14,2a (22,68).3) Ithinkiama Genius 14,2a (17,11).4) Troopers 14,2a (7,57).poissa: 12. 07.00 Olympiakisat: tennis. 13.03 Olympialaiset: Tennis. 12.55 Naisten Vaahteraliiga: 2021Trojans–Wolverines. 12 parasta finaaliin. Tervetuloa iltarasteille vanhat ja uudet suunnistajat! . Karttoja voi noutaa citymarketin neuvonnasta. 19.00 LEC, Summer: Vitality–Astralis. Kahvio, käteismaksu. 07.30, 09.40, 11.15, 14.50, 21.00, 03.50 Olympialaiset: Koripallo. 400 m aj, 2. 16.03 Olympialaiset: Lentopallo. Miehet: Kaksinpelin pronssiottelu: Pablo Carreno Busta Espanja (6)–Novak Djokovic Serbia (1) 6–4, 6–7 (6–8), 6–3. poissa: 2. 23.30 Olympialaiset: Yleisurheilu. ja 12. Toto4 voitto-osuus: 23,53. 23.00 LCS, Summer: TSM–Dignitas. Toto (42-3): 4,36 1,59-1,45-2,27 4,94. Humppilan pesäpallokentällä. 10.00 Olympiakisat: BMX freestyle. 00.30 Olympialaiset: Tennisfinaali. 04.55, 12.10 Olympiakisat: Paini. 11.40 F3: Unkari. 03.00 Brasilian liiga: RB Bragantino–Gremio PA. Yle TV2 04.00, 06.00 Olympiakisat: useita lajeja. 18.25 Skotlannin liiga: Motherwell–Hibernian. 06.20, 18.00 Olympialaiset: Uimahypyt. 06.20 Olympialaiset: Nyrkkeily. Klo 11 Huve Lajy, klo 14 Lajy KPL ja klo 17 Huve KPL. Toto (13-3-9): 11,08 3,64-2,39-5,70 18,06. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 23 URHEILU Kuntien ilmoitukset Tammelan Oksjärven suojeluyhdistys OKSY ry Vuosikokous 15.8. 14.12 Ravit: Dannero, Ruotsi. Toto4 voitto-osuus: 8,62. 18.20 Ykkönen: FF Jaro–KPV, MuSa–EIF, Gnistan–RoPS. Naiset: 800 m, 2. 13.45 Olympiakisat: Painonnosto. 13.20, 14.55 Superbike: Thruxton 2021. 05.00, 07.00 Olympiakisat: golf. Toto (9-7-1): 5,87 1,54-1,26-1,91 7,10. –?Yksinkertaistimme peliä parin huonomman ottelun jälkeen, ja tämä olikin pojilta ihan hyvä taistelu. lähtö, Toto75-2 TROIKKA-3, lv 2600 m: 1) Cheap Thrills/Hannu Hietanen 14,9a (37,8), 2) Adanna 14,9a (10,97).3) Astrum 15,0a (10,35).4) Orvar Iver 15,2a (7,22). V sport golf 15.30 European Tour: ISPA Handa World Invitational 4. 2 €. Päivän Duo: 6-4, kerroin: 6,39. Tuuri 22,6a (2,68).3) Vixeli 22,8a (8,01).4) Välkyn Tuisku 22,9a (28,5). Eurosport 1 03.03, 04.00, 15.00 Tokion olympialaiset: Yleisurheilu. TULOSPÖRSSI. Osallistumismaksu: 6 €, alle 15 v. Toto5 voittoosuus: 96,45. 6. 13.00, 14.00, 16.00, 17.00 Motocross, MX2 ja MXGP: Flanders. 12.00 Ravit: Toto75: Kuninkuusravit, Seinäjoki. 13.30 Olympialaiset: 3x3 koripallo. 15.55 Superpesis: Roihuttaret–Joensuun Maila, Hyvinkään Tahko–Koskenkorvan Urheilijat. JALKAPALLO FJK-APASSIT 0–1 Kai Sandberg Forssa Forssan Jalkapalloklubi ei pystynyt lihottamaan pistepussiaan Nelosessa lauantain päiväpelissä hämeenkyröläistä Apasseja vastaan. 12. 2. Troikka: 81,05. Toto (12-11): 5,63 1,66-1,68-5,73 6,05. 13.20 Kavionjälkiä: Kuninkuusravit. Hyvään vireeseen päässyt Apassit vei pitkään peliä, eikä antanut FJK:n nousta lopun rynnistyksellään tasoihin. asti. 07.40 Olympialaiset: Miekkailu. 13.46 Ravit: Charlottenlund, Tanska. 22.00 Brasilian liiga: CA Mineiro–CA Paranaense, Corinthians–Flamengo. 14.55 Ykköspesis: Haminan Palloilijat–Kirittäret. TV-urheilu Yle TV1 12.55, 14.05, 02.50 Tokion olympiakisat: yleisurheilu. Yle Areena 04.00 Tokion olympiakisat: Golf. välierä: 1) Athing Mu USA 1.58,07, 2) Habitam Alemu Etiopia 1.58,40, 3) Alexandra Bell Britannia 1.58,83, 4) Lore Hoffmann 1.59,38, 5) Renelle Lamote Ranska 1.59,40, 6) Sara Kuivisto Suomi 1.59,41 (SE). Ote siirtyi pian fyysisemmälle vierasjoukkueelle, joka pystyi myös kehittämään maalipaikkoja, mutta hyvin torjunut FJK-vahti Viljami Järvinen piti kotijoukkueen maalin puhtaana avauspuoliajalla. 20.00 LEC, Summer: Schalke 04–Fnatic. Troikka: 256,86. 14.55 Superpesis: Fera–Siilinjärven Pesis. Troikka: 411,91. Piirin mölkkyturnaus ti 3.8. Troikka: 2173,59. FL Olympialaiset TENNIS Naiset: Kaksinpelin finaali: Belinda Bencic Sveitsi (9)– Marketa Vondrousova Tshekki 7–5, 2–6, 6–3. 01.00 Brasilian liiga: Sao Paulo–Palmeiras. lähtö, Toto75-6 Toto4-3, sh 2600 m: 1) Varsova/Saara Mäkinen 27,1 (7,29), 2) Tutuks 27,9 (24,82).3) Hissun Feeniks 27,4 (5,68).4) Perusliksa 27,6 (23,11).poissa: 1. Toto (6-9-2): 7,79 2,62-2,77-1,66 50,53. V sport jalkapallo 18.25 Skotlannin Valioliiga: Motherwell–Hibernian. VeikkausTV 00.00 LCS, Summer: Golden Guardia–100 Thieves. 10. 14.45 Ravit: Åmål, Ruotsi. Voittoputkessa oleva Apassit karkasi johtoon kamppailun 66. Toto (6-8-5): 1,40 1,141,33-1,85 2,47. lähtö, Toto5-1, sh 2100 m Monten Suomen Mestaruus: 1) Layla/Seija Myllyharju m1,27,4 (11,08), 2) Riinan Kirma m1,29,7 (5,25).3) Aaprahami m1,29,8 x (27,94).4) Adven Ture m1,30,3 (63,39). 4. 21.00 LEC, Summer: Misfits–MAD Lions. Toto (6-8-4): 2,05 1,38-2,50-1,69 15,02. Toto (5-2-9): 37,80 6,97-4,13-3,24 109,46. 12.00 Ravit. LOHKON JUMBONA yhdessä pisteessä majaileva FJK pääsee jahtaamaan lisäpisteitä jo tiistai-iltana, kun TamU II saapuu Tampereelta Forssaan. 3. 21.00 U.S
01.25 Joonas Nordman Show. Kausi 1. 13.00 Simpsonit (7). Miesten permannon ja naisten hypyn telinefinaalit 12.30 Tokion olympiakisat, paini. . 13.40 Laulu Rakkaudelle: Secret Song Suomi. 09.00 Hauskat kotivideot. (UK 2013). 08.50 Angry Birds Blues. 17.25–00.23 YLE FEM. Osa 5/6. 02.10 Ota rahat ja juokse. Kausi 5. Kausi 12. 14.40 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). M moukarin karsinta, N 1500 m alkuerät, M pituusfinaali, N 200 m alkuerät, N 100 m aidat finaali YLE TV2 04.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 11.50 Koko Britannia leipoo. Kausi 2, 3/10. 09.10 Palomies Sami (S). Jakso 1. 15.30 Koiralle koti. 07.21 Laura (S). Pääosissa: Julia MzKenzie, Tom Hughes, Aneurin Barnard, Joanna Vanderham, Birgitte Hjort Sørensen. +20 +20 +13 +18 +17 +18 +12 +18 +19 +17 +16 +13 +16 +13 +9 +14 +18 +18 +19 +17 4.8. SUB 06.30 Simpsonit (7). Jakso 100/104. 21.00 Saaristolaislääkäri (7). Kausi 2, 8/10. 01.10 RAW. . 08.09 Oktonautit (S). Jakso 2/8. 00.20 Masked Singer USA. 18.00 Selviytyjät. Kausi 31, 8/12. Jakso 35/61. Kausi 4. Kausi 1. 13.30 Simpsonit (7). Kausi 17, 3/22. (U) 00.28 Kummeli (7). 24/30. Maasto-osuus 23.15 Tokion olympiakisat, painonnosto. 3/4. 4/15. 19.00 Selviytyjät. Kausi 13. (U) 16.50 Novosti Yle. +20 +19 +18 +18 +16 +19 +17 +20 +18 +18 +18 +16 +17 +14 +8 +17 +19 +18 +19 +17 Ateena +38 Alicante +27 Bryssel +18 Kööpenhamina +18 Las Palmas +23 Lontoo +20 Madrid +25 Malaga +29 Mallorca +26 Miami +31 Moskova +25 Nizza +28 Oslo +17 Pariisi +21 Rodos +33 Rooma +32 Tallinna +18 Tokio +30 Tukholma +20 Wien +25 2.8. 00.35 ELOKUVA Beck: Invaasio (12). Kausi 6. 11/26. (U) 22.00 Paha ui paratiisiin (16). 5/6. 07.35 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (7). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.48 Sportliv. 17.00 17.00 Yle Uutiset. 23/30. oli vuonna 2018 +32,7 °C Hämeenlinna. 08.10 LEGO Ninjago (7). 15.55 Poliisit UK: Ajojahti (12). 10.25 Egenlandin matkakohteet. oli vuonna 2006 -2,2 °C Lappeenranta Lämpimin 1.8. 07.25 Angry Birds Toons. Jakso 271. 12.00–17.25 YLE TEEMA. (12). (U) 01.25 Luottomies (12). 15.00 Formula 1 Ennakkotunnelmat. +40 +28 +18 +18 +23 +20 +30 +28 +28 +30 +21 +25 +18 +20 +34 +26 +17 +30 +18 +23 4.8. Kausi 2, 6/10. 02.55–05.00 Tokion olympiakisat, beach volley, melonta. 06.57 Hau Hau, Piip ja Veli (S). (U) 08.00–08.54 Avara luonto: Serengeti. Jakso 8/10. Kausi 13. Kausi 2, 2/10. (UD 11.55 Egenland. t 16.00 ELOKUVA Agatha Christie: Ikiyö (12). 03.50 999: Mikä hätänä. 14.45–16.45 Puutarhan pelastajat. 23.27 Häpeämätön. Kausi 6, 4/10. 17.25 Teurastajan vapaapäivä. Kausi 4. 14/22. Kausi 1. kilpailupäivä, tenniksen miesten loppuottelu 10.00 Tokion olympiakisat, BMX freestyle. Jakso 99/104. 09.24 MahtiMopsi (7). 07.44 Pikin eläimet (S). 02.25–03.20 Hyvät ja huonot uutiset. NELONEN 06.10 Hatchimals (S). kilpailupäivä, painin miesten 60 kg ja 130 kg ja naisten 76 kg puolivälierät, tenniksen miesten loppuottelu 07.00 Tokion olympiakisat, golf, tennis. SUNNUNTAINA 1. (U) 11.13–11.43 Järviemme helmet: Päijänne ja Vesijärvi. 6/6. 16.45 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. (U) 10.00 Jumalanpalvelus. 10.00 Jaksa paremmin. 14.35 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 10.00 Illallinen äidille. Kausi 1, 6/6. Michelle Obama 09.45 Some deep story. 07.36 Mimmi Lehmä ja Varis (S). 7/10. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 00.15 Kova laki (12). Kausi 10. 03.50–04.33 Olet mitä syöt. 1/8. 22.15 Viikon sää. 06.50 Pikku Kakkonen. Kausi 25. 11.30 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). Kausi 5, 1/5. Kausi 1, 2/8. 19.10 Tulosruutu. 19.30 Täydellinen kesä (S). Kausi 1. 14.15 Miksi tanssimme?. Bmx freestyle park -kilpailu, golfin miesten 4. Kausi 2. 17.10–17.55 Kotirintaman naiset (7). (Iso-Britannia/USA 2005). 1/16 ottelu 18.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 19 19 19 19 19 20 20 21 20 20 4 4 4 2 1 2 16 20 20 21 20 19 19 15 18 18 19 21 19 20 2 7 7 9 6 1 3 9 2 4 tänään tänään Helsinki +19 Hämeenlinna +19 Joensuu +18 Jyväskylä +20 Kemi +18 Kotka +19 Kuopio +20 Lahti +19 Lappeenranta +20 Maarianhamina +20 Mikkeli +21 Oulu +21 Pori +18 Rovaniemi +18 Salla +21 Savonlinna +20 Seinäjoki +21 Tampere +19 Turku +19 Vaasa +20 2.8. Kausi 1. 21.00 21.00 M/S Romantic (12). Kausi 1, 3/6. 12.00 Simpsonit (7). Kausi 1, 1/5. Kausi 1. 22.00 Tokion olympiakisat, kenttäratsastus. Oulujärvi. 11.00 Paavo Pesusieni (7). Jakso 18/20. Osa 6/6. 19.20 F1 Extra. 23.10 Top Gear. Kausi 1. Joni, 33, ehti olla rakennusalan yrittäjänä vajaat puoli vuotta, kunnes hän sairastui. 11.30 Simpsonit (7). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 1.8. ELOKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 07.15 Itämeren helmet: Hailuoto. +19 +21 +21 +19 +18 +19 +20 +21 +20 +18 +22 +18 +19 +17 +15 +21 +20 +19 +21 +18 3.8. kilpailupäivä, kenttäratsastus 05.00 Tokion olympiakisat, golf, paini. Kausi 12. Tarinat ja legendat. 20.00 Pitääkö olla huolissaan?. (U) 21.00 21.00 Tokion olympiakisat, päivän parhaat. Kausi 5. Kausi 4, 24/51. (U) 02.50–04.00 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. 11/26. 06.15 Hatchimals (S). 10.00 Tanssin askeleet. 11.35 MasterChef Australia. 8/10. 18.15 Elämäni Biisi. 23.00 Häpeämätön. 12.30 Simpsonit (7). 06.52 Tik Tak (S). 07.57 Liisa ja Leo (S). 17.00 18.00 Amazing Race. Kausi 1, 7/8. 03.05 Tuttu Juttu Show. 23.00 Ulkolinja: Vankina Kanarialla. Kausi 4. 11.01 Villieläinten jäljillä. 08.46 Herra Heinämäki ja Lato-Orkesteri (S). 5/6. 10.55 Kokkisota. Beachvolley 1/16 ottelu, melonnan alkueriä MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita (S). Naisten 76 kg A-finaali 00.00 Kummeli (7). Naisten nojapuiden telinefinaali 13.55 Tokion olympiakisat, miekkailu. 09.55 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. (U) 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Luonto herää henkiin. 23.30 Aallonmurtaja (12). Kausi 2, 1/10. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 15.10 Mahler x 10: Sinfonia nro 9 D-duuri. Kausi 9, 8/13. +40 +28 +18 +19 +23 +21 +31 +31 +29 +31 +21 +25 +19 +22 +34 +30 +17 +31 +20 +21 Tiistai +19 6 Keskiviikko +19 4 Torstai +19 2 Perjantai +21 2 Lauantai +22 2 Jokioinen eilen klo 15 +21 °C 4 Lämpimintä eilen klo 15 +23,0 °C Hattula Sateisinta 30.7. 08.50 Horseland – heppajengi (S). Kausi 1. 06.20 Ritariprinsessa Nella (S). 10.45 Järviemme helmet: Oulujärvi. 13/22. 17.00 19.55 Tulossa: Hurja painonpudotus Suomi (S). Iso-Britannia 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. 09.12 Voihan Poni (7). 07.30–08.00 Simpsonit (7). 21.00 21.00 ELOKUVA Pearl Harbor (16). 09.45–10.00 Pilanpäiten. 09.20 Alvin ja pikkuoravat (S). 18.00 Tilda ja hänen ystävänsä (S). 07.55 LEGO City Adventures (S). Jakso 34/61. 22.00 Tukholman verilöyly (12). 18.30 Huutokauppakesä. Miltei arktinen Hailuoto on merenkävijöiden kotisaari. Golfin miesten 4. (UD 09.00 Naiset vallan takana. Kausi 6, 15/26. 08.25 Muumilaakson tarinoita (7). 30,4 mm Heinola Kylmin 1.8. . 22.35 Formula 1 kooste: Unkarin osakilpailu. M korkeusfinaali, M 100 m välierät, N 100 m aidat välierät, N kolmiloikkafinaali, M 800 m välierät, M 400 m aidat välierät, M 100 m finaali 16.04 Victoria (12). 18.23 Lulun luontoseikkailut (S). Miesten 60 kg ja 130 kg ja naisten 76 kg välierät ja finaalit 13.30 Tokion olympiakisat, telinevoimistelu. 08.23 Ryhmä Hau (S). (U) 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). M korkeusfinaali, M 100 m välierät, N 100 m aidat välierät, N kolmiloikkafinaali, M 800 m välierät, M 400 m aidat välierät, M 100 m finaali 14.05 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. 01.55 Billions (7). Miesten loppukilpailu 11.00 Tokion olympiakisat, telinevoimistelu. kilpailupäivä, painin miesten 60 kg ja 130 kg ja naisten 76 kg neljännesvälierät 06.00 Tokion olympiakisat, useita lajeja. Kausi 6, 16/26. 39/52. 07.30 Angry Birds Toons. 07.51 Kiri ja Lolo (S). 08.25 LEGO Star Wars. +38 +27 +17 +18 +23 +17 +28 +28 +28 +30 +26 +26 +18 +22 +32 +29 +20 +28 +17 +21 3.8. 09.31 Merten syvyyksissä (7). 23.54–00.23 Häpeämätön. 09.35 Oggi ja torakat (7). YLE TEEMA & FEM 06.50–09.58 YLE TEEMA. Golfin miesten 4. 20.00–20.52 Kohteessa Montenegro. 06.40 Rusty Rivets (S). 00.15 Luokkakokous 3 – sinkkuristeily musavideo. 13.15 Jamie Oliverin helpot herkut. 7/8. 19.00 Kavion jälkiä. 28/32. 09.53 Råtta Booris (S). Jakso 18/52. 19.39 Sportnytt. 20.00 Mestareiden mestari. Kausi 5, 9/10. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 07.09 Simo (S). 16.55 Arkistojen salat. (U) 01.35 BIG vs SMALL (S). 10.30 Huvila & Huussi. Kausi 1. 18.11 Kiia ja kissa (S). 14.00 Baywatch (12). Kausi 3, 6/8. 6/6. 20.58 Keno ja Synttärit. 07.00 Simpsonit (7). 20.00 Saaristolaislääkäri (7). 10.00–12.00 YLE FEM. 13.00 MasterChef Australia. 10.31 Kirjat, joilla on merkitystä. 16.55 Top Gear. Kausi 2, 7/8 12.55 Tokion olympiakisat, yleisurheilu. Kausi 2. 02.45 Billions (7). 07.14 Urheat pupuset (S). Pääosissa: Geraldine McEwan, Joanna Lumley, Simon Callow ja Mary Stockley. 16.50 ELOKUVA Hobitti – Smaugin autioittama maa (12). 15.00 Tokion olympiakisat, sulkapallo. 12.50 Koiralle koti. Golfin miesten 4. 08.55 Angry Birds Blues. 07.00 Pyjamasankarit (7). 23.55–00.50 Pank – pankin nousu ja uho (16). 21.00 ELOKUVA Ocean’s Eleven – korkeat panokset (12). (U) 00.56 Kummeli (7). 09.00 Näin meillä (7). 09.00 Jane the Virgin (7). 40/52. Kausi 1. 12.25 Merkkien salat. 08.59 Galaxi. 12.00 ELOKUVA Kino: César (S). Jakso 38. 14.55 Baywatch (12). 20.00 ELOKUVA Agatha Christie: Ruumis kirjastossa (12). Jakso 7/10. 17.00 17.00 Tokion olympiakisat, beach volley. 19.00 Seitsemän uutiset. (U) 19.30 Vaiheessa: Luolamies. Kausi 4, 4/10
00.55 Pohjolan villi luonto. 19.07 Kissankehto – Susanna Vainiola. 21.00 ELOKUVA Ritariässä 2000 (12). 00.30 Maailman tärkein tehtävä. 09.00 Pohjolan villi luonto. TV7 08.30 Lasten kotipuu. 17.10 Tuntematon Venäjä: Venäjän kielivähemmistöt ovat folkloristista vitriinikulttuuria. 13.50 Israel ja Jumalan suunnitelma. 10.50 Rempalla tuloja. 06.20 The Cool Kids. 11.20 Tulossa: Remppa vai muutto Suomi. 23.30 Uutiset. 21.00 Pohjolan villi luonto. 9.20 Radiokirkkokuoro. 00.00 Narco Wars. 22.30 Tokion olympialaiset: 9. 18.00 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.05 Löytöretki tuntemattomaan (S). 9.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Raamattu. 02.20 Kova laki (12). 20.00 Tokion olympialaiset: 9. 23.05 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 2.51 Yöradio. 07.40 Mexico Life (S). 23.00 Tokion olympialaiset: Koripallostudio 1.8. 19.02 Jazzklubi. 7.03 Radio Suomen Viikonloppu. 00.00 Burgerimies Suomessa. 00.35 Murhan syvät jäljet. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Narco Wars. 20.00 Wheeler Dealers (S). 07.35 Deep Sea Delivery (S). 09.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 12.50 Simpsonit. 01.25 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 17.00 Planeettojen arvoitukset (S). 13.15 Simpsonit. 12.00 Sielunrauha. 8.45 Radiopyhäkoulu. 21.15 Kettu ja haudankaivaja. 19.30 Miehen puolikkaat. 21.40 90 päivää morsiamena: Maailmalla: Jälkipyykki (S). 06.45 Kakkukuningas (S). 15.10 Sinkkuillallinen. 22.08 Aulantai – Kai Ulmanen. Kirjoita pian: Tyttären kirje vankilaan mullisti Taijan loppuelämän. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.25 Lentoturmatutkinta. 09.40 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. LIV 09.00 Puutarhan pelastajat. 14.02 Radio Sami Yaffa. 12.00 Panttilainaamon autospesialistit. kisapäivä (S). 20.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 7.00 Yle Uutiset. 7.53 Radio Suomen Viikonloppu. 15.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 16.05 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Simpsonit. 8.05 Radio Suomen Viikonloppu. 23.45 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 07.05–07.30 Memorabilia Mayhem (S). 13.02 Minä uskon (u). 21.00 Murhamysteeri: Chris Watts (12). KUVA: Les Films Marcel Pagnol Elokuva: Hobitti – Smaugin autioittama maa, Nelonen klo 16.50. 13.30 Kanadan rajalla. 11.35 Moderni perhe. 16.10 Urheiluradio. 08.00 Kosketuskohta. 08.15 Kakkukuningas (S). Katsooko metsä ihmistä. 12.05 Horisontti: Naisen kasvot kirkon johdossa. 08.15 Lapin poliisit. 16.00 Mayn keittiö. 22.00 YleX Throwback: Jani Kareinen (u). 14.00 Yle Uutiset. kisapäivä (u) (S). 15.35 Lähetysvartti. 23.20 Tulossa: Lahko (7). 08.00 TV Shop. 13.30 Tokion olympialaiset: 3x3 koripallo (S). 1.00 Yle Uutiset ja sää. JIM 09.00 Laiva (S). Liturgina pastori Marjo Niskanen. 23.30 Tulta Jerusalemista. 21.15 Uskonpuolustaja. 23.35 Ohjelmatietoja. 2.30 Marttyyrien ääni. 20.00 Jazzklubin illan keikka. 18.00 ELOKUVA Tahraton mieli (12). 17.05 Unelmien poikamiestyttö. 17.30 Venäjä soi. 10.00 Tokion olympialaiset: Uinti (S). 07.15 Mexico Life (S). 13.30 Avainradio (u). 17.40 Kirkko maailmalla. 2.00 Raamattu kannesta kanteen(u). 18.03 Tuomasmessu. 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 9.05 Pyhäpäivän esittely. 11.30 Jussin kalajutut. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Allasmestari (S). 7.57 Hyvää huomenta. 6.00 Yle Uutiset. 16.15 Hengenvaarallisesti lihava (S). 13.10 Ensitreffit alttarilla USA. 11.15 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 08.45 Kakkukuningas (S). 00.00 Uutiset. 17.00 Papananaaman K-pop-show. 11.00 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 2.50 Sana Jerusalemista (u).. 20.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 16.45 Los Angelesin luksuslukaalit. 01.00 Burgerimies Euroopassa. 18.55 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (7). 21.17 Kansanradio. 08.30 Sata kaunista kohdetta Suomesta. 10.00 Allasmestari (S). 06.45 Autonraadot rahaksi. ELOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 25 TV JA RADIO TLC 06.25 1+5 tytärtä (S). 10.00 Jumalanpalvelus. FOX 06.00 Bless the Harts. 07.50 Lapin poliisit. 16.15 Radio Suomen Viikonloppu. Kuuluisan Marseille-trilogian päätöselokuvassa kaikkien salaisuudet paljastuvat ja leskeksi jääneen Fannyn poika lähtee etsimään oikeaa isäänsä. 20.08 Veli Kauppinen uuden äärellä. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 00.45 CSI: Miami. 12.05 Urheiluradio. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 01.40 CSI: Miami. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen raamattuopistolta. 20.00 Poliisit 10 vuotta (7). 13.30 Tractor Pulling 2018: Kalajoki. 21.02 Urheiluradio. 18.05 Apua! Tyttäreni on raskaana (S). 11.00 Pelastusarmeijan jumalanpalvelus Helsingistä. Horisontti juhli maaliskuussa naistenpäivää ja kutsui kaikki kolme piispaksi valittua naista studioon jakamaan kokemuksiaan ja pohtimaan mikä merkitys on sillä, että kirkon johdolla on myös naisen kasvot. 01.25 Kova laki (12). 20.00 Unelma-asunto auringon alta. 13.40 ELOKUVA Polttarittaret (12). 00.45 Pientä pilaa. 10.55 Tokion olympialaiset: Nyrkkeily (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 14.55 Simpsonit. 15.00 Radioteatteri esittää: Puu. Hyvä ystäväni Jacques Offenbach alkoi 1800-luvun puolivälissä pilkata kaikkea ympärillään tapahtuvaa lyhyissä hauskoissa oopperoissaan, joista tuli tavattoman suosittuja. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Kino: César, Yle Teema & Fem klo 12.00. (S). 18.00 Feature. 19.15 ELOKUVA Wonder Wheel (7). 00.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Helena Immonen. 9.05 Urheiluradio. 9.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 20.30 Miehen puolikkaat. 11.05 Panttilainaamon autospesialistit. 11.25 Tanskanlaivalla 24h (S). 02.00 Sielunrauha. 20.00 Huvila & Huussi. 19.30 Annin uunissa. 14.05 Ensitreffit alttarilla USA. 20.35 Studiosavo. 13.00 Klassinen kattaus. 23.40 Atlantan murharyhmä. 23.00 Efesolaiskirje. 13.40 Arktiset vedet (S). 12.25 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari. Bilbo Reppuli, Gandalf Harmaa ja Thorin Tammikilven johtama kääpiöjoukko lähtevät valloittamaan Smaugin vartioimaa Ereboria. Minkälaisia haasteita naiset joutuvat yhä sukupuolensa vuoksi kirkossa kohtaamaan ja minkälainen on piispojen tie johtoasemaan ollut. 19.05 Hääpukuja kurvikkaille (S). 16.30 Jussin kalajutut. 16.10 Nuori MacGyver. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Raamatun profetiat ja antikristus. 19.00 JIM D: Luksuslentoyhtiö. 17.00 ELOKUVA The Circle (12). 14.50 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 11.15 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. 00.00 Eliinan eväät. 10.00 Jumalanpalvelus Nurmon kirkosta. 10.30 Laiva (S). 11.55 Phoenixin eläinpoliisit (S). 12.50 San Franciscon eläinpoliisit (12). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 18.30 Miehen puolikkaat. 00.30 Tokio olympialaiset: Tennisfinaali (m) (S). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 18.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 8.55 Radio Suomen Viikonloppu. 14.15 American Chopper (S). 17.10 Derricon uskomaton suurperhe (S). 22.55 CSI: Miami. Hänen lempiaiheitaan olivat armeija ja ooppera, kumpikin komedialle otollisia ihmiskunnan keksintöjä, ja mitä enemmän hän näitä pilkkasi, sitä vihaisemmiksi tulivat ahneet, tärkeät, totiset, tekotaiteelliset, tekopyhät, ulkokultaiset ja hurskastelevat ihmiset, sellaiset, joista surullisen monelle ei löydy maailmasta muuta tehtävää kuin ryhtyä kriitikoiksi tuomitsemaan muiden tekemää taidetta kelvottomaksi ja tyhjänpäiväiseksi. 17.10 Urheiluradio. 11.25 Hansin matkassa. 22.00 Air Force One: Presidentin lentävä linnoitus. 09.50 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 23.50 CSI: Miami. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Bless This Mess. 19.10 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. 10.25 First Dates Hotel. 20.00 Uuden musiikin X: Renaz (u). 01.45–02.30 Burgerimies Euroopassa. 23.40 Tulossa: Lahko (7). 8.02 Lasten makasiini. 22.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 22.55 ELOKUVA Synkin hetki (12). 14.05 Simpsonit. 13.20 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 09.30 Herätysliikehdintä. 23.00 Inside: Amerikan mafia. 18.50 Merisää. 10.40 Pienten perhe (S). 14.30 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 10.00 Laiva (S). 15.10 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 11.20 First Dates Hotel. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.15 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 23.25 Paiseklinikka (S). 10.30 Maailman herkullisimmat ruoat. 09.50 Mayojen kadonneet aarteet. 20.07 Sää. 18.02 Lekaa otsaan! – Ylen rockja blues arkistot aukeavat. 11.00 Evankeliumi särkyneelle. 14.00 Amerikan rajavartijat. 11.00 Tulossa: Big Brother Suomi. 21.05 Julistakaa. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 07.50 Kakkukuningas (S). 16.03 Ex-criminals (u). 12.55 Radio Suomen Viikonloppu. 08.35 Lapin poliisit. SUNNUNTAINA 1. 21.00 ELOKUVA Just Go With It (7). 23.10 Yöklassinen. 14.30 Musiikkia Kolumbuksen jälkeen. 18.00 Portti selittämättömään. 3.02 Tiskijorma – Jorma Hietamäki. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Latinalaisen Amerikan mystinen ääni. 20.00 Miehen puolikkaat. 21.00 ELOKUVA Avaruusboltsit. 15.25 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 14.15 Sinkkuillallinen. 15.00 Valtamerten saalistajat. 12.25 Moderni perhe. 15.10 ELOKUVA I Feel Pretty (12). 12.08 Kansanradio. 15.40 ELOKUVA To Walk Invisible (12). 10.00 Yle Uutiset. 16.20 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 17.03 Sana elää. 16.53 Radio Suomen Viikonloppu. 3.00 Yle Uutiset. 15.03 Itäraportti (u). 12.20 Hansin matkassa. 11.55 Psalmit. 22.05 Urheiluradio. 00.30 Rouva Ministeri (S). 02.30 Annin uunissa. 15.05 Yksinkertaista elämää (S). 20.30 Tokion olympialaiset: Koripallostudio (S). 12.45 Merisää. 21.50 Merisää. 16.30 Sunnuntaivieras. 09.15 Kakkukuningas (S). 03.00 Nyt lauletaan! HERO 10.25 ELOKUVA Cool Girls (12). 21.50 Ex-Criminal Day -todistuksia. TV5 06.00 Tokion olympialaiset: Uinti (S). 22.00 Kasvu Kristuksessa. 13.15 Häät sulhasen tapaan. 10.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 09.45 Kakkukuningas (S). 22.30 Rakastunut mammanpoikaan (S). 20.00 Kunnes kuolema meidät erottaa (7). 15.00 Amerikan rajavartijat. 00.55 Uutiset. 19.00 Muinaisen maailman arkkitehdit. 15.10 Maailman herkullisimmat ruoat. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 17.05 Isäntänä Tapani Ruokanen: Helena Immonen. 00.20 Tohtori Jalkapaise: Pelasta jalkani! (S). 22.00 Tulossa: Lahko (7). 07.05 Single Parents. 3.54 Yöradio. Sää. 09.30 First Dates Hotel. 20.02 Urheiluradio. 17.15 Kadonneen levyn metsästäjät. 20.05 Danielin kirja. 15.20 Simpsonit. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 21.15 ELOKUVA Gold (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.45 Moderni perhe. 6.30 Olympiaradio – Tokio 2020. 14.15 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 21.00 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 19.00 Liv D: Täydellinen some-vartalo. 21.20 Juuret lähteellä. 10.30 Jerusalemin uutislinja. (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 09.55 Puutarhan pelastajat. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Tokion olympialaiset: Uinti 1.8. 1.02 Yöradio. 13.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 11.30 Panttilainaamon autospesialistit. 18.00 Top Gear UK Best Of (Season 11-12) (S). 13.40 TV Shop. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.55 Musiikkivideoita. 17.00 Maailmanhistorian upeimmat aarteet. 07.20 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 14.40 Kiinteistöhuutokauppa (S). 15.50 Veneilysää. 8.30 101 aarretta Raamatusta. 14.25 Hengenvaarallisesti lihava (S). 7.50 Merisää. 08.10 Bronxin eläintarha (S). 10.45 Virsivartti (u). 10.40 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 16.30 Pilanpäiten. 10.15 Kakkukuningas (S). 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 01.00 Portti selittämättömään. 19.00 Harvinaisten eläinten jäljillä. 10.00 Astu Tarinaan. 09.05 Bronxin eläintarha (S). 23.25 The Affair (12). 01.20 Tohtori Paise (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Kanadan rajalla. 11.00 Yle Uutiset. 11.00 Mayn keittiö. 10.00 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 09.00 Raamatun kertomuksia. 15.00 Yle Uutiset. 19.02 Urheiluradio. 8.20 Radio Suomen Viikonloppu. 1.30 Minna Pyykön maailma. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 8.05 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. 1.55 Yöradio. 22.30 Annin uunissa. 12.00 ELOKUVA Jackie (12). 08.50 Panjo ja Kani. 12.35 Pienten perhe (S). 19.00 Miehen puolikkaat. 06.35–07.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 22.00 Israel tutuksi: Jisreelin tasanko. 09.30 Laiva (S). 12.15 Armon koskettama. 19.55 Uutiset. 15.30 Kardashianit. 18.50 Syke-elokuvan tunnusbiisi: Anssi Kela – Sut puhallan pois. 12.40 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. ALFATV 07.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 09.30 iRaportti. 06.20 Tokion olympialaiset: Uimahypyt (S). 9.55 Alueellista ohjelmaa. 14.00 Pohjoiskalotin rukouskonferenssi. 23.30 Tokion olympialaiset: Yleisurheilu (S). 17.00 Uutiset. 17.10 Tokion olympialaiset: Lentopallo (S). KUTONEN 06.05–06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 17.00 Raamatun profetiat ja antikristus. 23.35 Tulossa: Arman Pohjantähden alla (7). 15.45 Simpsonit. 1.20 Yöradio. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. 0.00 Yle Uutiset. 15.55 Yle News. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Single Parents. 10.55 Tanskanlaivalla 24h (S). 16.30 Superkirja. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 14.30 Amerikan rajavartijat. 11.10 Moderni perhe. 17.05 Nuori MacGyver. 12.50 Kurkistus Afrikan kieliin: Afrikan kielet pähkinänkuoressa. 12.40 Viikon luontoääni. YLE PUHE 3.00 Olympiaradio – Tokio 2020. 08.15 Saari ilman lakeja. 16.10 Faunin iltapäivä. RADIO DEI 7.45 Virsivartti. 23.02 Yöradio. 19.35 Ajankohtaista taivaasta. 11.00 YleX Etusivu: Viikon Parhaat. 13.30 Hengenvaarallisesti lihava (S). 18.00 Miehen puolikkaat. 21.00 ELOKUVA Batman (16). 09.00 Annin uunissa. 23.25 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 18.43 Musiikkikamari. 11.02 Elämäni ääniraita. 16.05 Sinkkuillallinen. 19.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat. 22.30 Jerusalemin vartijat. 15.20 Hengenvaarallisesti lihava (S). FRII 06.15 Kakkukuningas (S). 19.20 Rukouskoulu. 11.40 Pienten perhe (S). 17.55 Uutiset. 00.55 4D: Parinvaihtajat (16). 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 12.30 Kanadan rajalla. 22.05 Avaruusromua: Maailman kosmisin autotalli. 18.20 Viimeinen herätys. 8.30 Minna Pyykön maailma. 12.00 Moderni perhe. 00.50 Tohtori Paise: Ennen poksautusta (S). 13.40 Simpsonit. 7.02 Näistä levyistä en luovu. 11.30 Lentoturmatutkinta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 20.00 Nyt lauletaan!. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 12.30 Läsnä – Tommy Hellsten. 02.55 Uutiset. 21.30 Rillit huurussa (S). 07.30 Tokion olympialaiset: Koripallo (S). 5.50 Merisää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 01.45 Myrskyn jäljillä. 0.00 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. YLEX 6.00 YleX Kesäaamu: Viikon parhaat. 23.00 iRaportti. 20.00 Yle Uutiset. 18.00 Tokion olympialaiset: Uimahypyt (S). 21.00 Yle Uutiset. 00.50 Pientä pilaa. 2.00 Yle Uutiset. 18.00 Grand Designs – parhaat unelmaasunnot. 13.00 YleX Kesäviikonloppu: Aino ja Eve. 20.45 Kosketuskohta. 17.10 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 19.00 Sielunrauha. 17.35 P.S
elokuuta on Somerolla mahdollisuus verenluovutukseen. Marketta Rinteen kanssa he pääsivät silittämään Sara-kyyttöä. Syytä ei oikein tiedetä, mutta ei se tunnu niitä tarvitsevan. • Vakosamettimies ja elämän keiju Pirttikosken kesäteatte rissa klo 14 ja klo 19. 26 FORSSAN LEHTI AJASSA SUNNUNTAINA 1. Huomenna • Sirkuskoulua Elonkierrossa Jokioisilla 6–11vuotiaille klo 11 ja 12–17vuotiaille klo 12.30. KUVAT: Tapio Tuomela / FL Elonkierron kanoilla on tärkeä tehtävä – olla omalta osaltaan ylläpitämässä harvinaista suomalaista maatiaiskantaa. KOKOUKSIA • Keskustan Ypäjän kunta yhdistys ry:n ylimääräinen kokous Kartanon koululla klo 15. Pimeä alkaa klo 23.04 ja päättyy klo 3.57. Kesäkokouksen jälkeen hirvikokous. Ruohon se nappaa suuhunsa kielellä. saakka. –?Aiempina kesinä on järjestetPinja Mäntylällä (keskellä) ja Kia Merkkiniemellä (oik.) kävi tuuri. Lisätiedot www.elonkierto.fi • Pentinkulman päivät Urja lassa 2.–8.8. www.pentinkulmanpaivat.fi Somerolla verenluovutus Tiistaina 3. ELOKUUTA Treffit avasivat laitumen portin Elonkierron teemaillassa oli mahdollisuus päästä kosketuksiin eläinten kanssa. Merkkiniemi ja Pinja Mäntylä koskettavat lehmää ensimmäistä kertaa elämässään. ELONKIERROSSA eläimiä saa puiston aukioloaikoina vapaasti katsella, mutta laitumelle ei tavallisesti ole turvallisuussyistä asiaa. ELOKUUTA 2021 Ajassa Maire Huomenna: Kimmo Aurinko nousee Forssassa klo 5.01 ja laskee klo 22.01. SUNNUNTAI 1. Maksullinen kuljetus lähikunnista, aikataulut 044 321 5232 tai www.kylaseppa.fi. Veripalvelulla on koko koronavirusepidemian ajan ollut vahvat varotoimet, jotta luovutukseen voi tulla turvallisin mielin. Verenluovutukseen tulee varata aika. Kyllä, karkea on, Saraa toisesta kyljestä rapsuttava Marketta Rinne vahvistaa ja kertoo sitten lehmäaiheisen knoppitiedon: –?Lehmälle ei kasva ollenkaan etuhampaita ylhäälle. Tiistaina järjestetyt eläintreffit olivat kuitenkin poikkeus sääntöön, kun puistoa ylläpitävän Elonkierron ystävät ry:n aktiivit olivat jakamassa tietoa eläimistä ja toimimassa laidunten portinvartijoina. Saija Pennanen Jokioinen –?Onpas sillä karhea kieli, Kia Merkkiniemi kiljaisee, kun itäsuomenkarjaa edustava Sara lipaisee häntä innokkaasti käsivarresta. • Isänsä oloinen mies Myötä tuulen teatterissa (Hämeen ojantie 32, Somero) klo 16. Eläintreffien lisäksi puistossa jaettiin kasvikuulumisia ja maisteltiin kesän satoa. • Aatamin puvussa ja vähän Eevankin Vihdin kesäteatterissa klo 17. PANKAIS POIKETEN Tänään • Laulunäytelmä Mamma teki aina niin Kyläsepän teatterissa (Luodesuontie 97, Jokioinen) klo 14. Koronavirusrokote ei estä verenluovutusta. Forssalaisystävykset lähtivät kävelylle Elonkiertoon, ja samana iltana järjestetyt eläintreffit olivat iloinen yllätys. • Nirpan Erä ry:n kesäkokous osoitteessa Kivisillantie 43 klo 17. FL. Esityksiä 21.8. Sara-kyyttö on tuttavallinen, kun taas toinen Elonkierrossa tänä kesänä laiduntavista lehmistä, länsisuomenkarjan yksilö Salvia pysyttelee vähän kauempana. Somerolla verenluovutustilaisuus on klo 13.30-18 seurakuntakeskuksessa, Härkäläntie 1. teemana toivo
Bongattavaa on tänä kesänä totisesti riittänyt, sillä perhosia on ollut kesän mittaan valtava määrä ja lajikirjo on ollut runsas. joulukuuta. Tapahtumajärjestämiseen suunnattua takuuta on myönnetty lähes 73 miljoonan euron edestä. VIRTANEN PÄIVÄN SANA Jeesus sanoi: ”Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan?” Luuk. ELOKUUTA 2021 B. Tänä kesänä hän on seurannut niitä erityisen tiiviisti opiskeluprojektiaan varten. Suomalaisten maatiaisrotujen ylläpito nojaa harrastajien aktiivisuuteen. Tapahtumatakuun saaneet voivat hakea syksyllä korvauksia tapahtuman toteutuneista kuluista, jos tapahtuma peruuntuu tai se järjestetään pienempänä kuin oli tarkoitus. –?Lämpö on saanut perhoset liikkeelle. Tässä muodossa järjestetty tapahtuma antoi mahdollisuuden intiimimpään kohtaamiseen, Marketta Rinne selittää. –?Olen kerran viikossa kävellyt 3,4 kilometrin lenkin Elonkierrossa ja Kartanonpuistossa, ja merkinnyt pölyttäjähavainnot muistiin. –?Ainakin kolme nokkosperhosta, neitoperhonen, lanttuperhonen... Eikö tuosta mennyt kaaliperhonen. Tällä hetkellä se on kaikkein harvinaisin, Honkatukia huomauttaa. FORSSAN LEHTI 27 AJASSA SUNNUNTAINA 1. Kun maatiaiskantoja on tutkittu, on myös todettu, että ne ovat taudeille erittäin vastustuskykyisiä, Pohjoismaiden geenivarojen osaamiskeskuksessa NordGenissä kotieläinsektoria johtava Mervi Honkatukia kehuu. FL Tapahtumatakuuta on myönnetty lähes 73 miljoonaa euroa STT Tapahtumajärjestämiseen tarkoitettua takuuta on myönnetty yli 150 tapahtumalle yhteensä lähes 73 miljoonaa euroa, kertoo Valtiokonttori. JOS OVAT LEHMIEN rapsuttelumahdollisuudet käyneet tuotannon tehostuessa vähiin, ei kanan silittelykään ole ihan jokapäiväinen kokemus. –?Kantoja on jäljellä kymmenkunta. Pirjo Mutkalan katse seuraa kukasta toiseen pyrähtäviä pölyttäjiä. Takuu on maksusitoumus, jolla on määrä vähentää tapahtumien järjestämisen koronapandemiasta johtuvia talousriskejä. Olen bongannut itselleni aivan uusia lajeja, joita on sitten Facebookin perhosryhmässä selvitelty, Mutkala nauraa. –?Nämä ovat niin alkuperäisiä kuin olla ja osaa. Elonkierron kanatkin kuuluvat maatiaiskantojen ylläpito-ohjelmaan. Tapahtumatakuuta on voinut hakea kesäkuun alusta lähtien, ja sitä voi hakea elokuun loppuun asti tapahtumille, jotka järjestetään ennen 7. Kun maatiaisrotujen pelastusoperaatio aloitettiin, savitaipaleenkanta oli yleisin. Samaa tärkeää tavoitetta toteuttavat Elonkierron pienimmät eläjät – mehiläiset, kimalaiset ja perhoset. KUVA: Juha Neuvonen. Eniten takuuta on haettu musiikkifestivaaleille, konserteille, näyttelyille ja messuille. Kantaa ei ole voimakkaasti jalostettu, joten niillä on monimuotoinen ominaisuuksien kirjo. Lisäksi niitä on syntynyt tänä kesänä monta sukupolvea, Mutkala kertoo. MAATIAISKANTOJEN säilyttämisessä pyritään monimuotoisuuteen. Elonkierron kanaparvi edustaa vieläpä erittäin harvinaista suomalaista maatiaiskantaa, Savitaipaleen kantaa. Uunituoreen possuaitauksen viereisellä pölyttäjäpolulla näkee jos jonkinlaista pörisijää, kun malttaa tarkentaa katsettaan. Perhoset ovat viehättäneet Mutkalaa lapsesta saakka. 12: 42 ty isompia teemakierroksia yhden aiheen ympärillä, mutta monikymmenpäisellä joukolla ei voi mennä laitumelle eläimiä rapsuttelemaan
Tervetuloa! Huom! Koronatilanteen hygieniaohjeet huomioidaan. Metsästyksen jälkitoimissa näkee, mistä ruoka todella tulee. STT Äänekosken Suolahden satamasta löytyi hukkunut mies. URHEIL U 16 Kansanm ies saamass a äänivyör yn Irlanniss a • Irlannin presiden tti Michael D. Sukeltajat löysivät miehen ennen neljää Poliisi tutkii tapahtunutta ja tiedottaa asiasta seuraavan kerran aikaisintaan sunnuntaina. Tarjous voimassa tilauksiin, joiden jakelu alkaa 31.8.2021 mennessä. KUVA: Lassi Puhtimäki Apua asumiseen Saksankujalta • Saksankujalle on suunnitteilla asumisessa auttava yksikkö. Palloa kuljettav a Emily Kinnesto n oli Alun voimahahmoja . Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei tule Forssan Lehteä. Kaikki yhdessä porukal la, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. Hän suosionsa on niin suuri, että ensi perjantain presidentinvaaleissa muille ehdokkaille on luvassa vain murusia. Hän suosions a on niin suuri, että ensi perjanta in presiden tinvaalei ssa muille ehdokka ille on luvassa vain murusia . Ennen yksikön aukeami sta asunnot on remonto itava mittavas ti. Poliisin lupapalveluissa yleisötilaisuusilmoitusten käsittely on heinäkuussa osin ruuhkautunut. JÄRJESTÄJÄN ON tehtävä yleisötilaisuuden järjestämisestä kirjallinen ilmoitus järjestämispaikan poliisille vähintään viisi vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista. Talsoilan koulu on lakkautu slistalla. Pelastuslaitos sai ennen kolmea ilmoituksen, että sataman läheisyydessä ihminen on mahdollisesti pudonnut veneestä. digilehden Yleisötilaisuuksista ilmoitettava aina poliisille Yleisötilaisuudesta on ilmoitettava poliisille kirjallisesti vähintään viisi päivää aiemmin. UUTISE T 8 Alku nousi kotivoito lla kolmann eksi • Forssan Alku kohente li asemiaan naisten Korisliigassa, kun se otti tasapainoisen esitykse n jälkeen 75–62-vo iton Kouvott arista sunnunt aina Feeniksi ssä. Yksikkö toteutetta isiin yhteistyö ssä Forssan seudun hyvinvoi ntikuntay htymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. Higgins on tullut tunnetu ksi kansanm iehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiau tomaatilla. 046 933 2085 klo 17-20 muina aikoina 040 874 6235 Hyviä hoitotuloksia moniin tukija liikuntaelinvaivoihin! Kalevalainen jäsenkorjaaja . Tähän vaikuttaa tapahtumien runsaan määrän lisäksi myös se, että poliisille on jätetty ilmoituksia asian käsittelyn kannalta liian myöhäisenä ajankohtana ja puutteellisin tiedoin, lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen Poliisihallituksesta sanoo. Kuva on Forssan Puistopiknikistä elokuulta 2020. Pelastuslaitos aloitti etsinnät paikalla. –. KUVA: Lassi Puhtimä ki Monitoim ikeskuks en koko saattaa muuttua • Forssan sivistysto imi selvittää , kannattaako monitoim ikeskus rakentaa pienemp änä ja halvemp ana vain alakouluikäisill e ja erityisop pilaille. 03 4246 5318 • www.for ssanleht i.fi LOUNA IS-HÄM EEN MAAKU NNALL INEN ÄÄNEN KANNA TTAJA | PERUST ETTU VUONN A 1917 | WWW.F ORSSAN LEHTI.F I MAANA NTAI 22. ELOKUUTA 2021 28 FORSSAN LEHTI Tarmo Lappalainen, vastaanotto Forssassa Le ik ka a ta lte en Ajanvaraussoitot ma-pe puh. • Aikaisintaan tukiasumisyksikkö avautuisi ensi keväänä. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 284 AJASSA 22 URHEILU 18 UUTISET 8 UUTISET 10 Forssan demarit jakaantuivat kahteen yhdistykseen Isot kaupungit nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja Kuuden pisteen viikonloppu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa superviikonlopun myös kesäkuulle Oppi siirtyy isältä pojalle Tourun perheessä metsästävät isoisä, isä, poika ja pojanpoika. UUTISE T 2 Apua asumise en Saksankujalta • Saksank ujalle on suunnitteilla asumise ssa auttava yksikkö. KESÄTARJOUS • Irtonum ero 2 € • Tilaukse t ja osoittee nmuutok set puh. UUTISET 14 www.forssanlehti.fi/tarjous tilaukset p. YLEISÖTILAISUUDEN ja yleisön turvallisuudesta vastaa aina järjestäjä. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Higgins on tullut tunnetuksi kansanmiehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiautomaatilla. KUVA: Tapio Tuomela / FL Pelastuslaitoksen sukeltajat löysivät lauantaina iltapäivällä Äänekoskella Keski-Suomessa hukkuneen miehen Suolahden satamasta, kertoo Sisä-Suomen poliisi tiedotteessa. Kaikki yhdessä porukalla, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. 03 4246 5318 tilaukset@forssanlehti.fi Tilaa . Tällöin ilmoituksen tulisi jätettäessä olla liitteineen täydellinen. LUKEMISTA KOKO KESÄKSI, tilaa Forssan Lehti jo tänään! Vahva paikallinen uutismedia, lukijapeittomme on 60% Digilehti 1 kk 17 € 2 kk 27 € 3 kk 37 € Forssan Lehti 1 kk 35 € 2 kk 56 € 3 kk 75 € sis. Yleisötilaisuusilmoitusten jättämisestä löytyy ohjeet poliisin verkkosivuilta osoitteesta poliisi.fi/yleisotilaisuudet. –. UUTISE T 14 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. UUTISET 8 Kansanmies saamassa äänivyöryn Irlannissa • Irlannin presidentti Michael D. 10. URHEIL U 6 Saalis viedään lahtivaja lle porukall a nyljettäv äksi, sitten lihat jaetaan tasan. 2018 • N:o 284 AJASSA 22 URHEIL U 18 UUTISE T 8 UUTISE T 10 Forssan demarit jakaantu ivat kahteen yhdistyk seen Isot kaupung it nostivat varhaiskasvatuk sen opettajie n palkkoja Kuuden pisteen viikonlop pu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa supervii konlopun myös kesäkuu lle Oppi siirtyy isältä pojalle . Metsäst yksen jälkitoim issa näkee, mistä ruoka todella tulee. . SUNNUNTAINA 1. Tourun perhees sä metsäst ävät isoisä, isä, poika ja pojanpo ika. • Aikaisin taan tukiasum isyksikkö avautuis i ensi keväänä. Forssan Lehti Lounais-Häme Erilaisten yleisötilaisuuksien järjestäminen on kokoontumisrajoitusten lievennyttyä monin paikoin vilkastunut. Poliisin lupapalvelu on ajoittain heinäkuussa ruuhkautunut, kun päätös tapahtumista on jäänyt viime tinkaan. Yksikkö toteutettaisiin yhteistyössä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. Viiden vuorokauden aikaraja on minimiaika ja tässä ajassa jätetty ilmoitus ei välttämättä takaa järjestäjälle riittävästi aikaa viranomaismääräysten toteuttamiselle tai viranomaiselle päätöksen tekoon, mikä voi ääritapauksessa johtaa tapahtuman peruuntumiseen. URHEILU 6 Saalis viedään lahtivajalle porukalla nyljettäväksi, sitten lihat jaetaan tasan. Ennen yksikön aukeamista asunnot on remontoitava mittavasti. Poliisi voi hyväksyä pienempien tapahtumien kohdalla myöhemminkin tehdyn ilmoituksen, jos tilaisuuden järjestämisestä ei aiheudu haittaa yleiselle järjestykselle