UUTISET 3
Petteri Räisänen kerää tietoja kulttuuripoliittisen ohjelman pohjaksi.
Kuntalaisten käsitys on
kullanarvoinen, kun Forssassa sorvataan kulttuuripoliittista ohjelmaa. N:o 213 . UUTISET 6. UUTISET 2
Lakimuutos
pidensi
aselupien
käsittelyä
Pahimmat sumat
pääkaupunkiseudulla.
UUTISET 8
Mihin sitä
kulttuuria
tarvitaan?
Teollisuuden
tilaukset
kasvuun
Metalliteollisuus
kirittää vielä alamäessä
olevia aloja, tuotannossa
muutos ei vielä näy. 03-4155 610
. LA 10.?8.?2013
UUTISET 7
Paineet
eläkeiän
nostamiseen
kasvavat
. www.forssanlehti.fi
LAUANTAI 12
Purjehduksen ja
erävaelluksen
opasvoimaa
Savijoelta
URHEILU 16
AJASSA 22
Arsenal ja
Manchester City
kohtaavat
Helsingissä
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Tulikansa
päättää
Kultelan
illan
Perustettu vuonna 1917
LASSI PUHTIMÄKI
Matkussa asuva kaupunginhallituksen jäsen Johanna Häggman (kesk.) toivoo, että uusi koulu rakennetaan Koijärvelle. Irtonumero 1,50 ?
. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Hän pelkää, että kaikki koulut lopulta lakkautetaan pohjoisesta
Forssasta.
Viikonloppu miettimisaikaa
Maanantai-iltana Forssan kaupunginhallitus kokoontuu päättämään Koijärven kouluhankkeen etenemisestä.?Valtuustoryhmien kannat hakevat vielä lopullista muotoaan
Hän tulee ulkopuolelta
ja näkee taloudelliset asiat. Kaupunginhallitus jätti koulupäätöksen
pöydälle kesäkuisessa kokouksessaan, ja nyt esitys on jälleen
edessä.
Urakkasopimusten hyväksymisen sijaan päätetäänkin koko
hankkeen keskeyttämisestä.
Kaupunginhallituksen jäsenillä on viikonloppu aikaa koota rivinsä ja muodostaa kantansa.
Forssan kaupunginhallituksen
puheenjohtajan Mika Penttilän (kok.) mukaan kokoomuksen valtuustoryhmä kokoontuu
viikonloppuna ja pohtii uutta
esitystä. Hänen aloitteestaan kouluhanke
jätettiin hallituksessa pöydälle,
jotta hanke ei olisi keskeytynyt
ja valtuustoryhmillä olisi mahdollisuus keskustella. Muun muassa perussuomalaisten valtuustoryhmä kannattaa edelleen Koijärven koulun rakentamista.
. Tällä hetkellä ainoa koulu on
Matkussa.
??Jos Koijärven koulua ei rakenneta, niin sitten pitää ohjata
varoja olemassa olevan koulun
remontoimiseen. Maanantaina tiedetään, mikä päätös on, Sdp:n valtuustoryhmän johtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Eino Järvinen kertoo.
Keskustan Johanna Häggman on puolestaan ollut koulun kannalla alusta alkaen. Hallitukseen kuulumattomilla
kristillisdemokraateilla on selkeä
mielipide.
??Koijärven koulu pitää rakentaa, ja Forssan pohjoisen alueen
kehittämiseen pitää panostaa.
Valtuustossa tullaan kuulemaan
voimakkaita puheenvuoroja,
kristillisdemokraattien valtuutettu Pekka Murtolahti sanoo.
Vihreiden Keijo Koskimiehen mielestä Koijärven koulua
pitäisi ajatella enemmän haasteena kuin taloudellisena rasitteena.
??Koijärven kehittäminen on
iso kokonaisuus, ja sinne voidaan hyvin kehitellä ekokylää.
Tarvitaan yhteinen tahtotila, ja
pitää uskaltaa ottaa myös riskejä, Koskimies toteaa.
Sirkka-Liisa
Kaupungin
MARKKU UHARI
FORSSA Kansanedustaja Sirkka-
Liisa Anttilan (kesk.) mielestä
Koijärven koulun keskeytysesityksessä on keskitytty liikaa numeroiden tuijottamiseen.
??Kaupunginjohtajahan on ollut alusta saakka hanketta vastaan. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
UUTISET
Koijärven tulevaisuus on k
Maanantaina kaupunginhallitus linjaa,?miltä pohjalta valtuusto päättää Koijärven koulusta
MARKKU UHARI
FORSSAN LEHTI
FORSSA Koijärven kouluhanke
on katkolla maanantaihin saakka, kun asia on kaupunginhallituksen käsiteltävänä. Kaupungin raha on vä-
Matkussa asuva kaupunginhallituksen jäsen Johanna Häggman (kesk.) on ajanu t uutta koulua Koijärvelle alusta saak
teltua valtuustoa varten.
hissä, mutta rahaa on aina kuitenkin jostain kaavittu, Nieminen toteaa.
Maanantai-iltana tiedetään,
miltä pohjalta valtuusto pureksii koulupäätöstä.
?Valtuustossa tullaan kuulemaan
voimakkaita puheenvuoroja?
MARKKU UHARI
FORSSA Forssan kaupunginhal-
litus käsittelee Koijärven kouluhankkeen keskeyttämispäätöksen maanantaina. Keskustan
kanta on ollut koko ajan selvä.
??Pettymyshän tämä esitys on
varsinkin siksi, että päätösesityksen piti olla sama kuin kesäkuussa. Seuraava kaupunginvaltuuston kokous on
syyskuun alussa.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Lepolan
(sd.) mukaan päättäjät ovat vai-
kean paikan edessä.
??Perusteet ovat toisaalta hyvin perusteltuja, ja hallituksen
kannan pohjalta asia käsitellään
valtuustossa, Lepola kertoo.
Sosiaalidemokraattien valtuusto-
ryhmä muodostaa lopullisen kantansa ennen syyskuista kokousta. Ihmettelen, miksi alkuperäistä esitystä päätettiin muuttaa. Jos hallitus
hyväksyy pohjaesityksen, asiasta päättää viime kädessä kaupunginvaltuusto. Sitten pystyn olemaan alkuperäisen suunnitelman takana, Penttilä sanoo.
Puolueryhmät ovat kokoontu-
neet kesän aikana, mutta uudesta esityksestä ei kaikilla ole vielä kantaa valmiina. Jos koulupalvelut viedään,
niin täällä tapetaan maaseutua,
Häggman sanoo.
Johanna Häggmanin lisäksi
pohjoista Forssaa hallituksessa edustaa Janne Nieminen
(vas.).?Niemisen mukaan tärkeintä on se, että pohjoisessa
Forssassa säilyy edes yksi koulu. Urakkatarjouksissa?Koijärvi-hanke ylitti
budjetin 172?000 eurolla.
??Hankkeen valmistelu on sikäli epäonnistunut, että se jo
valmiiksi ylittää budjetin. Penttilä huomauttaa,
että uuden kaupunginjohtajan sijaan syyttävä sormi pitäisi Koijärven tilanteessa suunnata päättäjiin.
??Ymmärrän Sulkon kannan
hyvin. Hän
on valtuutettuna ollut mukana päättämässä Koijärven koulun rakentamisesta, mutta hän
ei halua hyväksyä hanketta, joka jo alkumetreillä ylittää sille varatut määrärahat. Alun perin päivähoito olisi ratkaistu loistavasti sillä, että
päiväkoti olisi tullut uuden koulun yhteyteen, Nieminen sanoo.
Vasemmistoliiton kanta muodostuu Niemisen mukaan kuun
vaihteessa, ennen valtuuston
kokousta.
??Koijärven koulu on monisyinen asia. Mielestäni jotkut ovat turhaan syyllistäneet Sulkkoa tästä sopasta.
Kyllä tämä sotku on ihan meidän, päättäjien, tekemä, Penttilä kertoo.
?Kyllä tämä sotku
on ihan meidän,
päättäjien, tekemä.?
MIKA PENTTILÄ
Penttilän oma kanta on tällä hetkellä kaksijakoinen. 2
LAUANTAINA 10. Syyn kuulee maanantaina.
Forssa tarvitsee imagonnostoa,
mitä tämä koulu osaltaan myös
edustaa,?hallituksessa istuva
Tuula Forsblom (ps.) kertoo.
Sosialidemokraattien valtuustoryhmä?hakee niin ikään yhteistä kantaansa.
??Tässä vaiheessa en kommentoi Koijärven kouluhanketta. Selvitän, pystytäänkö urakkasopimusten kuluja karsimaan. Ongelmallista
on se, miten päivähoito järjestetään. Tämän päätöksen taka-ajatus on, että kaikki pohjoisen Forssan koulut lopetetaan,
ja lapset kuljetetaan keskustaan. Hän katselee asiaa talouden näkökulmista, mutta liian
yksipuolisesti, Anttila sanoo.
Anttila korostaa, että Forssa
on maaseutumainen kaupunki,
ja Koijärvelle rakennettava ekokoulu sopii kaupungin vihreään
imagoon.
Imagon kärsimisen lisäksi
Pönttöuuni, ilmalämpöpumppu,
puuhella. Ne jyrkentävät vielä tuotannon laskua.
kohdan osalta syyskuun 1. Kuukausitilaston luvut voivat kuitenkin vaihdella voimakkaasti kuukaudesta
toiseen. Hp. STT
Metsäteollisuuden tuotanto supistui kesäkuussa 4,2 prosenttia ja kemianteollisuus 3,5
prosenttia. Arhinmäki
spreijasi natsimerkin päälle kukan.
kh:n käsissä
a
Metalli veti teollisuuden
tilaukset kasvuun kesäkuussa
Teollisuustuotanto supistui kahdeksatta kuukautta
LASSI PUHTIMÄKI
HEIKKI KARKKOLAINEN
STT
Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat kesäkuussa ensimmäisen
kerran viime syksyn jälkeen. Tuotanto jäi 5,7 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden kesäkuussa.
Koko alkuvuonna tuotanto pieneni 5,2 prosenttia vuoden takaisesta.
Uusien tilausten kasvu vahvistaa merkkejä talouskäänteestä euroalueella. Maanantaina selviää, millaisen päätöksen hallituksen jäsenet saavat valmis-
Anttila:
uskottavuus horjuu
?Taloustilanne
on mikä on,
eikä se näytä
valoisalta.?
SANNI GRAHN-LAASONEN
Anttilan mielestä suurempi ongelma on se, että kaupungin uskottavuus kärsii jahkailun takia.
??Tämä on tärkeä viesti naapurikunnille. Energiankulutuksen väheneminen pienensi
sähkö-, kaasu-, lämpö- ja jäähdytysliiketoiminnan tuotantoa 10,7
prosenttia.
Nokia valmisti viimeiset matkapuhelimet Suomessa viime
vuoden heinäkuussa ja viimeiset
puhelimet vietiin Suomesta pari
kuukautta myöhemmin. STT
Tilaukset kiipesivät plussalle
Teollisuuden uusien tilauksien muutos
Teollisuustuotannon muutos
Muutos edellisestä vuodesta, %
20
2012
Työpäiväkorjattu muutos edellisestä vuodesta, %
2
2013
0
10
0 VI VII VIII IX
X XI
XII I
II III IV V
VI
2012 2013
VI
XI XII I
VIII IX
VII
II III IV V VI
X
-2
?10
-4
?20
?6
?30
?8
STT/Tilastokeskus
Teollisuuden tuotanto kasvoi viimeksi loka- ja heinäkuussa.
Tuotannon laskua vauhdittaa No-
kian Suomen matkapuhelintuotannon alasajo. Ministeriö sopi heinäkuussa, että VR:n kaukoliikennesopimusta jatketaan viidellä vuodella vuoden 2024 loppuun. Saarikon
mukaan Sipilä osallistuu pyörälenkille esimerkiksi kehittelemällään sähköpyörällä tai huoltojoukoissa. Kasvuun ylsivät vain
kaivostoiminta ja louhinta sekä elintarviketeollisuus. Ei voi
kuvitellakaan, että naapurikunnat olisivat valmiita liittymään
Forssaan tämän jälkeen. Taloustilanne on mikä on, eikä se näytä
valoisalta. Metalliteollisuuden
kapasiteetista oli käytössä 80,6
prosenttia.
UUSI KOHDE
RT, JOKIOINEN, FERRARIANTIE 3 A 3
Keskustassa, 2-kerroksessa, idyllinen 4 h, k,
s, 154 m². Puistokatu 2, Forssa
Tieteellisesti kehitetty, Kestävä, Helppo
Perustana luonto, tukena tiede
Itsenäiset edustajat:
Juha Teivonen personal trainer Marita Latovehmas
040 517 3603
050 599 8411
Juha Teivonen personal trainer
JPT-Fitness
Puh. Metalliteollisuuden tilauksien yli viiden prosentin kasvu veti koko
teollisuuden tilaukset kesäkuussa
2,2 prosentin kasvuun vuotta aiemmasta. Tarvetta salassapidolle lisää myös, että kyseisten
osien kohdalta päätöksentekoprosessi on edelleen kesken.
Perustelut selviävät Kyllösen
vastauksesta kansanedustaja Antti
Kaikkosen (kesk.) kirjalliseen kysymykseen. Koko alkuvuonna teollisuus sai tilauksia 6,3 prosenttia
vähemmän kuin vuosi sitten.
Teollisuuden tuotanto supistui kesäkuussa edelleen. Joulu-maaliskuussa tilaukset laskivat
kymmenen prosentin vauhtia.
Kyllönen
salailusta: VRpäätöksenteko
kesken
ka. Forssan kaupunki aloittaa päätöksenteon, jossa maaseudulta karsitaan. ELOKUUTA 2013
Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki
avasi vihanvastaisen teoksen Flowfestivaaleilla Helsingissä. En kommentoi enempää, Grahn-Laasonen sanoo.
Liikenneministeri Merja Kyllönen
(vas.) perustelee junayhtiö VR:n
liikennesopimuksen osittaista salaamista sillä, että päätöksenteko
asiassa on yhä kesken. Kuka
meihin enää uskoo, kun päätös on tehty ja valtionosuuksia
haettu, ja sitten aletaan muuttaa kantaa??Talouden sijaan tässä on kyse asenteesta, Anttila
toteaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen ei
puolestaan halua sanoa omaa
kantaansa Koijärven kouluhankkeeseen ennen kuin kokoomuksen valtuustoryhmä on kokoontunut.
??On luonnollista, että näitä
päätöksiä harkitaan. 040 517 3603
http://juhapersonaltraining.nettisivu.org/
YHDESSÄ TAVOITTEISIIN!. VR:n kanssa tehty kaukoliikenteen yksinoikeussopimus on salattu kahden
Keskustajohtaja
Sipilä töihin parin
viikon päästä
Keskustan puheenjohtajan Juha
Sipilän toipuminen keuhkoveritulpasta on edistynyt hyvin. päivään asti.
. Varapuheenjohtaja Annika Saarikko kertoo Sipilän osallistuvan
suunnitelmien mukaan keskustan eduskuntaryhmän kesäkokoukseen Mikkelissä parin viikon päästä.
Saarikko kertoo, että Sipilä
on myös edelleen mukana tempauksessa, jossa aiotaan pyöräillä Oulusta Helsinkiin eduskunnan istuntoon. 145.000 ?
GR2, viimeinen painonpudotusohjelma jota koskaan tarvitset!
PAINONHALLINTARYHMÄ
kokoontuu 14.8. Niiden
tuotanto kasvoi 4,0 prosenttia ja
1,6 prosenttia viime vuoden kesäkuusta.
Teollisuuden kapasiteetin
käyntiaste laski kesäkuussa 2,5
prosenttiyksikköä 79,9 prosenttiin. Metsäteollisuuden kapasiteetista oli kesäkuussa käytössä
80,0 prosenttia eli 1,3 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tilasto kuvaa niiden tilausten arvoa, jotka tuotetaan Suomessa sijaitsevilla tuotantopaikoilla.
Teollisuuden tilaukset kasvoivat edellisen kerran viime vuoden loka- ja marraskuussa. klo 18 Tervetuloa!
Vesihelmi, Et. Kesäkuussa sähkö- ja elektroniikkateollisuuden
tuotanto supistui 9,7 prosenttia
vuotta aiemmasta. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Asiakirjat, jotka käsittelevät
julkista taloudellista etua, ovat salassa pidettäviä
Tunteet ovat pinnassa, sillä kaiken piti olla selvää valtionapuja
myöten. Pitkän väliajan jälkeen oli
Lounais-Häme saanut oman äänenkannattajan, Forssan Lehden.
F
orssan
kuntapäättäjät
ovat tiukan paikan edessä, kun virkamiesjohto
päätyi esittämään Koijärven kouluinvestoinnin purkamista. Jäljennöksiä on runsaan
viidensadan vuoden aikana tehty miljoonia.
Porvoosta palatessani päätin katsoa Ferdinand von
Wrightin Taistelevia metsoja uudesta näkökulmasta. Maatilan emännän lomittajan ammatti ei kuitenkaan tunnu riittävästi houkuttelevan alalle sosiaalisten etujensa puolesta: koko maassa on ainoastaan 150?200 meijerien,
maataloustuottajain sekä maa- ja kotitalousnaisten palkkaamaa lomaemäntää. Kaadettu
salkkari merkitsee liiton loppua ja petosta.
Hieman alkeellista maalausjäljennöstä katsellessani
ymmärrän, etten ole ymmärtänyt renessanssimestarin
aikoinaan virittämää ansaa tai piilokuvaa. Juudaksen oikean
ranteen kohdalla on kaatunut koristeellinen purnukka.
Astiasta valuu pöydälle valkeaa ainetta.
Suolaa! Juudas on kumonnut suola-astian. Mistä muusta kuin naisesta tappelusta on kysymys. 4
LAUANTAINA 10. Viimeinen ehtoollinen on katolisen
maailman Taistelevat metsot. Sen maalasi Joseph Desarnord 1840-luvulla. Lopullinen sanavalta on kuitenkin poliittisilla päättäjillä. V. Neljännessä Mooseksen kirjassa sanotaan: ?Tämä säädös on voimassa ikuisesti. Hän on symbologi, vertauskuvien etsijä ja tulkitsija, kuten Dan Brownin luoma romaanihenkilö Robert Langdon. Kaupunginhallitus
saa maanantaina eteensä esityksen,
jossa Koijärven koulun ja päiväkodin rakennusinvestointia pidetään
taloussyistä mahdottomana. Oppinut ystäväni halusi näyttää yksityiskohdan, jota kirjailija Dan Brown ja romaanihenkilö Robert Langdon eivät huomanneet.
Jeesuksen oikealla puolella olevassa ryhmässä Juudas
Iskariot nojailee pöytään reppavana. Kaatunut puunrunko maalauksen etualalla! Symboloiko se menetettyä
miehuutta. Kaupungin talous on ajautumassa jos ei päin seinää, niin ai-
40 vuoden takaa
Koijärven ala-asteikäiset käyvät Matkun koulua. Oppinut ystäväni katsoo minuun
säälivästi. 1921 ilmestyi painosta hänen
kaksiosainen teoksensa Tammelan kansanopetuksen vaiheet. Yksimielistä päätöstä ei enää synny. Jos investointi toteutetaan, on edessä säästöjä ja supistuksia muualta. Väitetään, että Ferdinand piti vain miehistä.
Olisiko Taistelevat metsot vanhenevan raajarikon maalaama, suomalaisen taiteen historian ensimmäinen gaykuvaus?. Koijärven alakouluikäiset käyvät nykyisin koulua Matkussa, mutta uutta ekokoulua on
kaavailtu Kojolle. Kuinka monta
klassista maalausta on lipunut silmieni ohi ilman symbolien löytämistä ja tulkitsemista?
Oli miten oli. Oppinut ystäväni riemuitsee. Mutta Forssassa oli kotiseututyön alalla omia paikallisia perinteitä, jotka otollisissa olosuhteissa kuin itsestään innoittivat toimintaan. Suomen kotiseutuliike, joka oli elänyt innostavaa nousukautta
vuosina 1908?1915, oli vetäytynyt hiljaiseloon
maailmansodan jatkuessa ja sen vanhojen
johtajien poistuttua riveistä. Tämä yksityiskohta jäljennöksessä on
juuri sama kuin suurella Leonardo da Vincillä.
Suolaa, entä sitten. Virkamiesjohdon esitys sisältää talouden madonlukuja, joiden
edessä kuntapäättäjät joutuvat askartelemaan lähiaikoina useampaan
otteeseen.
Viimevuotinen koulupäätös oli
yksimielinen, mutta nyt se jakaa
puolueiden mielipiteet ja rikkoo
ryhmien rivejä. Kisailevatko urokset, ja nainen soittaa lehdellä. LounaisHämeen kunnista vain Tammelassa on tällä hetkellä maatalouksien kipeästi kaipaama
apulainen; muissa kunnissa rahoitusongelmat tai halukkaiden puuttuminen ovat pakottaneet emännät joko kokonaan pitäytymään
lomailusta tai turvautumaan yhä vaikeammin
saatavaan naapuriapuun. Viimeisen ehtoollisen jäljennöksiä on suomalaisissa kirkoissa ainakin neljä, kolme niistä on Robert
Ekmanin siveltimen jälkeä.
Leonardon alkuperäinen valmistui 1498, ja se kuuluu
milanolaisen Santa Maria delle Grazie -kirkon aarteisiin.
Muistatte varmaan maalauksen: Jeesus ja opetuslapset
ovat kokoontuneet pitkän tuvanpöydän yhdelle laidalle.
Pellavaisessa pöytäliinassa näkyvät selvästi taitteet, jotka
syntyvät, kun kangas laskostetaan liinavaatepinkaksi.
Viimeinen ehtoollinen esiintyy Dan Brownin menestysromaanissa Da Vinci -koodi. Päättäjillä on vain
vaikeita valintoja ja heti ensimmäisenä vuonna taitaa olla edessä valtuustokauden vaikein päätös.
Lomaemännät
kysyttyjä L-Hämeessä
FORSSAN LEHTI 11.8.1973 Lomaemäntien ky-
syntä on taas tänä kesänä osoittautunut varsin
vilkkaaksi. Laineet jäävät lyömään, vaikka koulu rakennettaisiin.
Kaupungin virkamiesjohto on
ottanut uuden kaupunginjohtajan
Sami Sulkon johdolla tiukan linjan.
Päätösesitys herättelee päättäjiä ja
kaupunkilaisia karuun todellisuuteen. Kaupunginvaltuusto
oli runsas vuosi sitten yksimielinen
uuden koulun rakentamisesta.
Asian käsittelystä voi ennustaa
myrskyisää, sillä Koijärven kouluasiassa ovat jo velloneet kaikki draaman
ainekset. Pakollinen kaatopaikkainvestointi painaa päälle, eikä tälle vuodelle päätetty veroprosentin
korotuskaan näytä tuovan toivottuja tuloksia. Tunteet puhuvat
Koijärven koulun puolesta ja faktat
pakottavat painamaan myös jarrua
investoinneille. Jatko riippuu kaupungin päättäjien ratkaisuista.
nakin huolestuttavaan suuntaan.
Yhteisverojen tuotto on putoaa, valtionosuuksista häviää parikymmentä miljoonaa lähivuosien aikana ja
velka kasvaa. Yhteiskoulun
johtajan Joos Sajaniemen herättämä lounaishämäläinen yhteisyyden henki oli yhä innoittavassa muistissa ja opettaja Tarmo Hirsjärvi oli kaikessa hiljaisuudessa yli kymmenen
vuotta jatkanut Lounais-Hämeen historian
selvittelyä. Myös kristinuskossa suola yhdistetään pitkäikäisyyteen, pysyvyyteen, viisauteen ja totuuteen. Omat jännitteensä on ollut
myös Koijärven kylien välillä, sillä
Matkulla ja Kojolla on kouluasiassa
omia intressejä. Maailma on täynnä symboleja, joiden jäljet johtavat vuosituhanten takaisiin sylttytehtaisiin.
Seemiläisessä maailmassa eli juutalaisten ja muslimien
kulttuurissa suola on ystävyyden ja liittolaisuuden vertauskuva. Hän halusi näyttää
Leonardo da Vincin Viimeisen ehtoollisen jäljennöksen. Tämä sinulle ja sinun
jälkeläisillesi annettu lupaus on yhtä sitova kuin Herran
edessä suolalla vahvistettu sopimus.?
Juutalaisen ja muslimin ojentama suola-astia on liiton
merkki. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
MIELIPIDE
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 10.?8.2013
60 vuoden takaa
Valtuustokauden
vaikein päätös
L-H:n Kotiseutuyhdistys juhlii
FORSSAN LEHTI 8.8.1953 Huomenna
30-vuotisjuhlaansa viettävä Lounais-Hämeen
Kotiseutu- ja Museoyhdistys ei saanut alkusysäystä mistään ulkoapäin. Tosin kuntien tarjoama kodinhoitajapalvelu on jonkin verran ratkaissut emäntien lomittajaongelmaa.
Kaatunut yksityiskohta
KOLUMNI
Kai Linnilä
Kirjoittaja on somerniemeläinen
kustantaja ja tietokirjailija.
I
taliassa asuva oppinut ystäväni raahasi minut eilen Porvoon tuomiokirkkoon. Kouluratkaisut joutuvat
ilman Koijärveäkin suurennuslasin
alle
Numero 173172
???Lapsemme vaihtaa heti Kojolle, mikäli koulu/päiväkoti
saadaan aikaiseksi. Eläkevaroja on.
Nuorille tilaa
???Koska SAK ja SDP ymmärtävät ajavansa Suomen liriin liian
kalliilla työvoimalla?
Taikayä
???Palkansaajia ja eläkkeensaajia ahdistetaan. He saattavat muuttaa kuntaan uusina asukkaina ja maksavat veronsa kuntaan. Eräässä kaupungissa on tehty laskelma, että paikallinen yritys saa olla 20 %
kalliimpi palvelun tuottaja, ja se tulee vielä kaupungille edullisemmaksi edellä mainitut kerrannaisvaikutukset huomioon ottaen. Tavallinen veronmaksaja on tiennyt sen jo vuosia. Toivon että Forssan tavoin jokaisessa kunnassa kääritään syksyllä hihat ja siirrytään
sanoista tekoihin. Positiivisten vaikutusten lista on loputon. Hienoa, että kaikilla on edes tahtotila asiaan. Alku vaikuttaa kuitenkin lupaavalta, sillä Forssan yrittäjät ja
Forssan kaupungin johto tekevät tällä hetkellä tiivistä yhteistyötä.
Me yrittäjät törmäämme valitettavan usein
asiaan, joka olisi yhteistyöllä korjattavissa. Toivottavasti strategian jota myös maallikko ymmärtää.
Sitten alkaakin vaikea vaihe, laaditun
strategian täytäntöönpano kunnassa siten, että kaikki siihen sitoutuvat. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Ahneus ei ole synnynnäistä.
Moro
Utelias
Forssan tapa
Kuvatoimitus 4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
???Eikö kaupunginjohtajallakin
ole koeaika. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Heillä on varaa.
Ostovoima säilyy
???Tukiperheistäkin voisi kaupunki säästää ja katsoa, ketä sitä oikeesti tarvitsee.
asua kunnassa, joka panostaa
lapsiin ja ekologisuuteen.
Pettynyt
Mä vaan
???Sami, myydään asiantuntemustasi hyödyntäen Koijärvi venäläisille.
???Vihdoinkin Tourunkulman ammottavat montut on paikattu.
Suuri kiitos!
Mökkiläinen
Jomi
???Ottakaa asioista selvää ennen kuin kirjoitatte mielipiteitänne. Taloustalkoisiin pitää kaikkien osallistua.?
KHT, SENIOR ADVISER OLAVI ALA-NISSILÄ LOIMAAN LEHDESSÄ
Juhlapuheita ja saunan sytykkeitä
YRITTÄJÄN
NÄKÖKULMA
Sami Koski
M
Kirjoittaja on Forssan Yrittäjät
ry:n puheenjohtaja.
onissa kuntapäättäjien
juhlapuheissa kuulemme,
miten menestyvät yritykset ovat heille tärkeitä. Mikään homekoulujen
korjaaminen täsmäelvytyksenä ei ole nyt riittävä ratkaisu vaan haasteisiin on todella
tartuttava. Laskimia on siis erilaisia?
Aihetta on varmasti ?vatvottu. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Ei yhtään aloitetta, miten varakkaat osallistetaan talkoisiin. Tragikoomista.
Tukihenkilö
???On se kumma, kun poliitikot
heräävät vasta nyt etteivät rahat riitä. Yli 55?60-vuotiaita ei töihin kelpuuteta. Joskus tulee
jopa mieleen, että mistä kunnan hankinnoista vastaaville meidän verorahoilla palkatuille ihmisille maksetaan.
Moni hankinta pystyttäisiin lain puitteissa suunnittelemaan niin, että paikalliset yritykset pystyisivät palvelun tarjoamaan. ESY:n mukaan oravien kesäruokinta karhunpalvelus!
Siilit hyödyllisiäkin
???Myydään jäähalli, linja-autoasema, Teatteritalo, Wahreenin alue, kaupungintalo ja tyhjät
asunnot, saadaan rahaa koulurakennuksiin.
Aarre. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. Ja yritys maksaa tuotostaan
verot kuntaan. Talvella tautia ei juuri esiinny.
???5,7 milj. Ostaako palvelu ulkopuoliselta, jolloin kyseinen summa maksetaan nettona pois
kunnasta vai ostetaanko se paikalliselta
yrittäjältä(yrittäjiltä), joka tämän johdosta pystyy työllistämään esim. Niin. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
229,50 ?
6 kk
232,00 ?
á 116,00 ?
3 kk
236,00 ?
á 59,00 ?
2 kk
240,00 ?
á 40,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT LA-SU (laskutusväli)
Laskutusväli
LA?SU
PE?LA?SU
12 kk
161,00 ?
182,00 ?
6 kk
82,00 ?
92,00 ?
3 kk
42,00 ?
47,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
241,00 ?
6 kk
131,00 ?
3 kk
74,00 ?
1 kk
29,50 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Turha ruikuttaa muuttotappioista, kun kaikkensa tekee Pohjois-Forssan lapsiperheet häätääkseen.
Huonoja päätöksiä imagolle
???Ministerit, EK ym. Kuinka
monella kunnalla on laadittu palvelu- ja
hankintastrategia tai strategia, joka sisältää myös yrittäjyysvaikutusten arvioinnin?
Olin itse tänä keväänä seminaarissa,
jossa kävi ilmi ettei millään seutukuntamme kunnalle ole palvelu- ja hankintastrategiaa, mutta kaikilla oli sellainen suunnitteilla. Työmatkaamme tuo tekee 40 km/päivä lisää tietoisena valintana.
Lapsiystävällinen
???Hyvä Sami Sulkko! Pidä kantasi, kyllä Forssassa marinoita riittää!
Veronmaksaja
???Niin makaa Forssa kuin petaakin. Meillä yrittäjillä ja kuntapäättäjillä on valitettavasti eri paikasta ostetut laskimet.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Avatakseni asiaa lyhyt esimerkki: Kun-
Salon Lehtitehdas, Salo 2013
ta tekee päätöksen ostaa palveluita ulkopuoliselta miljoonalla eurolla. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Toimitusjohtaja
Matti Käki
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Päätoimittaja Kari Grahn
4155 657 tai 0500 439 845
Uutispäällikkö Kari Suontausta (lomalla)
050 5707 432
Jaakko Leinonen, 050 330 4982
Toimitussihteerit
4155 658, 4155 659
Outi Lindqvist, Viki Salonen,
Aki Vaani, Jaakko Kyrö (tehtäväkierrossa),
Tiina Sandberg
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Nina Airisto 4155 671
Katja Anttila 4155 661
Erkki Kuronen 4155 653
Saija Käkönen 4155 650
Ami Laaksonen 4155 656
Jaakko Leinonen 4155 665
Petri Ojanen 4155 660
Aino Penttilä 4155 658
Johanna Puukka 4155 651
LYHYET
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Pasi Rakkolainen 4155 663
Kai Sandberg 4155 662
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja
sen jälkeen mielipiteesi. Miten nämä juhlapuheiden
jalot ajatukset konkretisoituvat päivittäisessä päätöksenteossa kunnissa. Mikä huvipuisto sinne rakennetaan?
Nyt järki käteen
?Evira?
???Kojon koulunäytelmä meni aivan niin kuin sisäpiiri oli suunnitellutkin.
???Kaupunki maksoi koulusekoilussa 200 000, Alku sai puoluetuen, mitä muuta jäi käteen?
???Harkitsin jo muuttoa Forssaan ekokoulun vuoksi ja katsoin jo taloja Koijärveltä. viherpeippokuolemia. jokaisessa kunnassa kyllästymiseen asti. Se ei vielä hirveästi meitä
yrittäjiä kuitenkaan lämmitä.
Forssan kaupungin johto on luvannut
aloittaa strategian laadinnan syksyllä ja
mikä hienointa, tähän työryhmään on luvattu ottaa yrittäjät mukaan. Näistä kokonaisuuksista ei voi tehdä tarjouksia kuin isot
valtakunnalliset ja monikansalliset yritykset. Uskon, et-
tä yhteistyössä saamme hankinta- ja palvelustrategian, jossa otetaan huomioon
myös yrittäjyysvaikutusten arviointi osaksi jokapäiväistä päätöksen tekoa. 0200 728 22
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Ei
mitään tolkkua. Jollei tämä vaihe toteudu, niin laaditulla strategia
paperilla ei ole juuri rantasaunan kiukaan
sytytyspaperia tärkeämpää merkitystä.
Odotan mielenkiinnolla, miten saamme
tämän toteutettua. aivan liian usein EU:n kilpailutuslainsäädännön taaks ja tarjoavat
hankintoja isoina kokonaisuuksina oman
työnsä helpottamiseksi. Hankintapäätöksiä tekevät ihmiset
?piiloutuvat. 10 henkilöä
vuodessa lisää. L
???Lintujen tai oravien kesäruokintapaikoilla havaittu trichomonas-suvun loinen aiheuttanut
mm. 0800 966 75. ELOKUUTA 2013
Suomi tarvitsee yhtenäisen talouden selviytymisohjelman. vaihde 03-41?551
Telefax 03-4155 730
Kojolle koulu
???Kahta hyvää ei tarvitse tehdä: luvata ja täyttää! Onko tämä
Forssan politiikan ohje?
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 4155 608
Jokivarren akka
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 4155 610
???Yksikin lapsi on liian arvokas
aikuisten petoksen ja järjettömän mielivallan uhriksi! Asuisit
maalla tai kaupungissa.
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 4155 606
Minna Aaltonen 4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 4155 604
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
Koulu Kojolle kuten sovittu
???Sossutäti kehottaa köyhää luopumaan
sanomalehdestä(kin). Se tulisi kaupungille tai kunnalle
edullisemmaksi. Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. ja mielellään yrittäjien kanssa yhteistyössä.
Kustantaja Forssan Kirjapaino Oy
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Äkkiä vaihtoon.
Tuhoaa hyvin alkaneen lapsiystävällisyyden tavoittelun hankinnan.
???Olisiko mahdollista, että Koijärven fiksut lapset siirrettäisiin
Ypäjälle kouluun, kuten ennen
vanhaan!
Asiaa miettinyt
Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Ökyt hinkuvat Guggenheimia. Miksi jannaatte työuran pidennystä. kaatopaikan kunnostamiseen. Kunnat käyttävät myös hankintarenkaita samoista syistä ja ?kuulemma?
markkinatuomioistuimen välttämiseksi.
Hankinnat tapahtuvat lähes poikkeuksetta ulkopuolisilta yrityksiltä. Työllisyys paranee kunnassa samoin kuin hyvinvointi. Tuollaista miestä Forssa juuri
kaipasikin kipeästi.
Tyytyväinen
???Mistä niitä omahyväisiä, kaikenkarvaisia eläintenystäviksi
tekeytyviä riittääkin. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai
nimimerkki. Haluan
???Sulkko pihalle ja Kojolle koulu.
Järki käteen siellä punaisessa
tiilikasassa.
Pettynyt
Grafiikka, atk, internet
Hannu Oinas 4155 652 (lomalla)
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Työntekijät kuluttavat ja käyttävät palveluita kunnassa. Tölön kouluun ei ole tehty
mitään remppaa.
Faktaa
???Mahtavaa Sami Sulkko! Pidä
toi rohkea, suoraselkäinen linja
Kysely on hyvin vapaamuotoinen. Mihin sitä
tarvitaan?
Forssan torilla on tänään jaossa pieniä kyselykortteja, joihin
saa kirjoittaa ylös ajatuksensa
kulttuurista. Täällä toimii
useita kulttuuriyhdistyksiä, jot-
ka tekevät jo yhteistyötä monella tapaa. Samalla pohditaan miten se
tuotetaan ja millä resursseilla.
Forssalla on konkreettinen ongelma, koska kulttuurille ei ole
ollut omaa vakanssia kulttuuriohjaaja Pertti Munckin eläköitymisen jälkeen. Olen neljänä elokuun lauantaina torilla kyselemässä, mitä ihmiset ajattelevat kulttuurista. Käytäntö on osoittanut, että tämä
ei ole hyvä tapa, kertoo kirjastotoimenjohtaja Maarit Järveläinen-Kannisto Wahren-keskuksesta.
?Forssalla on
konkreettinen
ongelma, koska
kulttuurille ei ole
omaa vakanssia.?
MAARIT JÄRVELÄINEN-KANNISTO
Järveläinen-Kanniston mukaan sivistyslautakunta voi saada ohjelman pureksittavakseen
jo lokakuun kokouksessa.
Kulttuuriavain jatkaa Kuultohankkeen tiellä. Lappuja jakaa Petteri Räisänen, joka kerää materiaalia Forssan kulttuuripoliittisen ohjelmaan. Sitä on tehty, mutta jonkin muun kustannuksella. Asiasta tiedotetaan pyyntiluvan saajille lupapäätösten lähettämisen yhteydessä ja varsinainen laskentapäivä määräytyy
lähempänä laskenta-ajankohtaa.
Lataa Shor
sovelluskau. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Kulttuuri
kiinni torilta
LASSI PUHTIMÄKI
Petteri Räisänen nykii hihasta torikävijöitä
JOHANNA PUUKKA
FORSSAN LEHTI
FORSSA Mikä kulttuurissa kieh-
too. Se oli ensikertaista Suomessa. Muutoksella tavoitellaan reaaliaikai-
sen tiedon hankkimista hirvikannasta metsästysajan ja syksyn
olosuhteissa, edelleen toivotaan
laskennan sujuvan paremmin ja
tehokkaammin syksyllä kuin kevättalven raskaissa lumiolosuhteissa. Ideana on, että jakamaani korttiin voi nopeasti kirjata
muutamalla rivillä ajatuksiaan.
Hyvä vastaus on se, mikä ensimmäisenä tulee kysymyksien herättelemänä mieleen, Räisänen
toteaa.
Kortit palautetaan torilla palvelevaan kirjastoautoon.
Räisänen työskentelee Kulttuu-
riavain-projektissa, jonka yhtenä tavoitteena on yhteisöllisyyden ja kuntalaisten kuulemisen
lisääminen. Vahvin hirvikanta on toimialueen keskivaiheilla,
erityisesti Lopella ja Janakkalassa.
Valkohäntäpeuran osalta sovelletaan ensimmäistä kertaa
Etelä-Hämeen alueellisen riistaneuvoston vuosi sitten hyväksymää kehittämissuunnitelmaa,
jonka yksi tavoite on vahvistaa
valkohäntäpeurakantaa kaikkein
harvimman kannan alueilla. Hirven pyyntilupia
myönnettiin tulevalle metsästyskaudelle 813 kun vuosi sitten
pyyntilupia oli 1070. Miltä se näyttää. Kuullossa tehtiin toivekartoitusta eli kulttuuriluotaamista sovellettiin kuntalaisten kuulemiseen.
. Valkohäntäpeuran pyyntiluvat vähenivät
3033 pyyntilupaan viime vuoden
3184 pyyntiluvasta. Forssa sai Kulttuuriavain-hankkeelle opetus- ja
kulttuuriministeriön avustusta
20 000 euroa.
Hankkeella on tarkoitus kanavoida kokemuksellinen tieto
päätöksentekoon ja luoda toimintamalli siihen, miten kulttuuripalveluita Forssassa tuotetaan.
Räisäsen ja projektissa alku-
vuoden työskennelleen Noora
Oluikpen kokoamaa tietoa jalostetaan syksyn aikana Forssan
kulttuuripoliittiseksi ohjelmaksi
ja strategia-ajatuksiksi.
Jalostustyötä tekevät Wahrenkeskuksen toimijat: vastauksia
etsitään kysymyksiin siitä mitä
kulttuuri Forssassa on ja mitä
sen halutaan olevan.
. Tiedon pohjalta etsitään
suunta Forssan kulttuuripoliittiselle ohjelmalle, joka taas viitoittaa tien paikallisille palveluille.
kas kulttuurielämä. Hirven ja valkohäntäpeuran metsästys alkaa
syyskuun viimeisenä lauantaina
ja kestää hirven osalta vuoden
loppuun ja valkohäntäpeuran
osalta ensi tammikuun loppuun.
Hirvikannan verotussuunnitelman tavoitteena on pysäyttää
hirvikannan lasku, joka on ollut selvimmin havaittavissa se-
kä Lounais-Hämeessä että osissa
Päijät-Hämettä. Forssa on sopivan kokoinen pikkukaupunki, jossa on vil-
Kulttuuripolitiikan opiskelija Petteri Räisänen kerää tietoa kuntalaisia kuulemalla. Silti kulttuuripalveluita pitäisi tuottaa koko
ajan. Suurimmassa osassa Etelä-Hämettä
muutos viime vuoden valkohäntäpeuralupiin on vähäinen.
Syksyn aikana Etelä-Hämeessä
toteutetaan koeluontoisesti hirven maalaskenta jo metsästyskauden aikana aiemman kevättalven laskennan sijasta. Materiaali on nyt ministeriöllä,
josta on tulossa aiheesta julkaisu,
Järveläinen-Kannisto kertoo.
Jyväskylän yliopiston kulttuu-
ripolitiikan maisteriohjelmassa opiskelevalle Räisäselle Forssa oli vierasta maata. Nyt keräämme tietoa
torilla, mutta otamme yhteyttä
myös yhdistyksiin, hän toteaa.
Hirvieläinluvat vähenivät Etelä-Hämeessä
FORSSAN LEHTI
Etelä-Hämeeseen on myönnetty vähemmän hirven ja valkohäntäpeuran pyyntilupia kuin
vuosi sitten. Kesätyö oli
kuitenkin mieluinen.
. Olen joskus lapsena käynyt
täällä jalkapalloturnauksessa,
muuten en Forssaa ennalta tuntenut. Sitä sorvataan
tänä syksynä.
. 6 Uutiset
LAUANTAINA 10
eikä ollut pelkkä sivustaseuraaja. Jari Räsäsen asianajaja Jarkko Jyrälä kommentoi
KKO:n ratkaisua lyhyesti.
. Sen suurin haaste on rahoitus.
Pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) kertoi perjantaina Nyky-
???Emu-puskurilla voidaan varautua
esimerkiksi suhdannevaihteluista johtuviin työeläkemaksun heilahduksiin.
???Rahaston suuruudesta on erimielisyyttä. Päätettävä on
niin ikään eläkejärjestelmän rahoituksesta, työeläkemaksuista,
työurien pidentämisestä ja eläkkeen suhteesta työttömyysturvaan.
. Asiantuntijat ovat arvioineet, että rajan
ylittyminen voisi tulevaisuudessa
heikentää Suomen luottoluokitusta sekä nostaa lainanhoitokustannuksia.
Tiilikaisen mielestä Suomen
velkaantumista ei pitäisi tarkastel-
la vain yksittäisten vuosien tai lukujen tasolla.
. Eläkejärjestelmää ei voi rukata joka
neljäs vuosi, Fjäder sanoo viitaten eduskuntavaalikampanjointiin.
Elinkeinoelämän keskusliitto
(EK) olisi valmis eläkeiän nostoon
vaikka heti, sanoo EK:n johtava
asiantuntija Vesa Rantahalvari.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää odottaisi ennen
eläkeneuvotteluiden aloittamista Jukka Pekkarisen työryhmän
aikaansaannosta. Syyte pe-
rustui osittain nyttemmin petollisiksi paljastuneisiin puheisiin.
STT-Lehtikuva seuraa rauhassa, mihin syyttäjäviranomainen
aikoo mahdollisesti ryhtyä, kertoo vastaava päätoimittaja ja toimitusjohtaja Mika Pettersson.
Petterssonin mukaan KKO:n ratkaisu on STT:n osalta ?surkean
tapahtumaketjun päätepiste?.
. Oikeuden mukaan kaksikko erehdytti oikeutta taloudellisen hyödyn
saamiseksi.
STT ei tavoittanut Pekka Vähäsöyrinkiä ja Jari Räsästä perjantaina. Rahasto voisi
jakaa tukea esimerkiksi yritysten
investointeihin, ja rahastossa voisi
olla myös yksityisiä varoja.
Julkisen velan taso uhkaa ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2015. Se on
kaikkien kannalta parempi. Loppujen lopuksi ei ole oleellista, muuttuuko (Suomen) suunta 58:n, 60:n vai 62:n velkatasolla.
Oleellista on, että suunta kääntyy
ja talous alkaa rullata ja että työpaikkojen vähentyminen muuttuu työpaikkojen lisääntymiseksi,
hän sanoo.
Tiilikainen arvioi kuitenkin, että puolueen pitää mahdollisesti
vielä myöhemmin tehdä uusia talouslinjauksia.
Hallitus päättää ensi vuoden
budjettiesityksestä loppukuusta.
Keskusta aikoo julkaista varjobudjettinsa syksyllä.
järjestöt kokoontuvat ensi viikolla pohtimaan mahdollisuutta työmarkkinaratkaisuun. Ilman sitä työurat
eivät riittävästi veny, sanoi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen perjantaina, kun puolue esitteli näkemyksiään Suomen suunnan muuttamiseksi.
Jos valtion omaisuutta myydään, myyntitulot pitäisi keskustan
mielestä siirtää uuteen kasvurahastoon, eikä käyttää kulutusmenojen kattamiseen. Julkisuudessa olevien tietojen mukaan rahastossa
oli 1?5 miljardia euroa.
STT
Paineet eläkeiän nostoon kasvavat koko ajan, sanoo Akavan puheenjohtajan Sture Fjäder.
. Työkalupakissamme on myös
eläkeiän nosto. Jos puskureita käytettäisiin,
meillä pitää olla yhteisymmärrys
siitä, millä aikataululla puskureihin tehdyt leikkaukset maksetaan takaisin.
Myös Akavan Fjäder pitää epämääräisenä sitä, mitä sopimuksessa mainitulla kriisillä tarkoitetaan.
EK:n Rantahalvarin mielestä
säännöt ovat kohtalaisen hyvät.
. Tuomioistuimen mukaan Vähäsöyrinki puolestaan tiesi, että suomalaises-
sa maajoukkuehiihdossa käytettiin kiellettyjä aineita . Oikeus katsoi
näytetyksi, että Räsänen käytti
ainakin hiihtokaudella 1996?97
kiellettyjä aineita. Asiat ovat niin isoja, että tästä pitäisi saada neuvotella rauhassa ainakin syksyyn 2014 asti,
STTK:n Mäenpää sanoo.
Mäenpää pitää tärkeänä, että eläkkeiden taso tuo nykynuorillekin aikanaan riittävän elintason. Pitkä reissu, jolta kukaan asianosaisista ei tullut maaliin voittajana, Pettersson kommentoi.
Myös alkuperäisen dopingju-
tun julkaissut silloinen päätoimittaja Kari Väisänen sanoo
odottavansa oikeuslaitoksen reaktiota.
Helsingin hovioikeus tuomit-
si Räsäselle vuoden ja Vähäsöyringille yhdeksän kuukautta ehdollista vankeutta. Eläke- ja työuraneuvotteluita
pitää aikaistaa ja tiivistää. Ryhmä jättää
syksyllä selvityksen työeläkejärjestelmän uudistamisesta.
Fjäderin mukaan ensin on silti
kiireellisemmän työmarkkinaratkaisun vuoro.
. Yksi isoimmista kiistoista koskee
niin sanottuja emu-puskureita,
jotka luotiin kriisin varalle Suomen liittyessä Emuun 1997. ELOKUUTA 2013
Eläkeiän nosto saattaa
olla jo kulman takana
Mikä emu-puskuri?
???Emu-puskurit on rahasto, joka
luotiin taloudellisen kriisin varalle vuonna 1997, kun Suomi liittyi Euroopan talous- ja rahaliitto
Emuun.
Vääntö eläkeuudistuksesta työmarkkinaosapuolten kesken lähenee
LEHTIKUVA
KAARINA VAINIO
Eläkeikä on vain yksi kysymys
eläke- ja työurien uudistusta koskevissa työmarkkinajärjestöjen
neuvotteluissa. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Eipä tuohon mitään sanottavaa ole. Nyt on puskurisopimuksen
tarkoittama taloudellinen häiriö,
eli sitä pitäisi käyttää.
STT ei tavoittanut SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyä.
Syyttäjä harkitsee hakevansa purkua STT:n dopingtuomioon
Räsäsen ja Vähäsöyringin petostuomiot osatotuuksista oikeudessa jäivät voimaan
STT
Valtakunnansyyttäjänvirasto harkitsee, hakeeko se Suomen Tietotoimiston STT dopinguutisesta
langetetun tuomion purkamista.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ennakoi, että päätös
tehdään ensi viikon loppupuolella.
Helsingin hovioikeus on katsonut, että entinen hiihtäjä Jari Räsänen ja entinen hiihtovaikuttaja
Pekka Vähäsöyrinki kertoivat valikoituja osatotuuksia dopingasioista STT:n herjausoikeudenkäynnissä yli kymmenen vuotta sitten.
Kaksikon tuomiot törkeästä petoksesta saivat lainvoiman
perjantaina, kun korkein oikeus
(KKO) ei antanut heille valituslupaa.
Valtakunnansyyttäjänvirasto
ajoi aikoinaan syytettä STT:n silloista päätoimittajaa ja toimittajaa vastaan dopinguutiseen liittyvästä herjauksesta. Se on lopullinen ratkaisu, ja sillä siisti, Jyrälä sanoi.. Rahaa alettiin kerätä työeläkemaksuista.
EK haluaisi käyttää emu-puskureita ensi ja seuraavana vuonna, jotta eläkemaksua ei tarvitsisi nostaa.
STTK:n Mäenpää huomauttaa,
että puskureiden käyttö pahentaisi Suomen kestävyysvajetta.
Siksi niiden käytöstä olisi sovittava tarkemmat pelisäännöt, Mäenpää linjaa.
. Yksi hyvä malli olisi se, että
työmarkkinaratkaisun sisään sovittaisiin eläkemaksu vuodelle
2014 ja aikataulu eläkeneuvotteluille.
Työmarkkinaosapuolet eivät
ota kantaa siihen, paljonko eläkeikää pitäisi nostaa.
???Emu-puskureihin kerätään rahaa
työeläkemaksuista, joita työnantajat maksavat joka kuukausi.
LÄHTEET: TELA
vaalikaudella, jos työmarkkinaosapuolet esittävät rajan nostoa.
Vaalilupauksen pitämiseksi SDP
ei kuitenkaan suostu tekemään
virallista päätöstä asiasta tällä
hallituskaudella.
Perjantaina SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen vahvisti
puheenjohtaja Jutta Urpilaisen
aiemman kannan, että eläkejärjestelmän uudistus on työntekijäja työnantajajärjestöjen käsissä.
Todennäköisesti työmarkkina-
Eläkeiän lisäksi on päätettävä myös muun muassa eläkejärjestelmän rahoituksesta.
päivän haastattelussa, että hän
haluaisi nostaa eläkeiän alarajan
kahdella vuodella nykyisestä 63
ikävuodesta.
Myös SDP on taipumassa eläkeiän noston valmisteluun tällä
Keskusta kannattaa eläkeiän nostoa
ja opintojen nopeutusta
STT
Oppositiopuolue keskusta ei esitä
syvenevään talouskriisiin nopeita
ratkaisuja, mutta on tulevaisuudessa valmis pidentämään työuria
muun muassa opintoja nopeuttamalla ja työterveyshuoltoa kehittämällä.
Varsinkin monelle nuorelle
ja opiskelijalle kympitkin ovat jo
Laki suo opiskelijoille erimittaiset äitiysvapaat
Ammattikorkeakouluopiskelija saa olla lyhyemmän aikaa kotona lapsen kanssa kuin yliopisto-opiskelija
TUIJA SORJANEN
STT
Kaksi korkeakoulussa opiskelevaa
naista saa lapsen. Pitkä hakuaika koettelee etenkin
harrastusta aloittavien nuorien
kärsivällisyyttä.
Metsästysampumatoimikunnan puheenjohtaja Jorma
Hacklin Suomen metsästäjäliitosta arvioi, että hankkimis- ja
hallussapitolupien hakeminen
on nykyisin hankalampi ja pidempi prosessi kuin ennen pari vuotta sitten voimaan tullutta
lainmuutosta.
Asetekniikan ylitarkastaja Jussi Kytösaari Poliisihallituksesta ei kiistä, että joillakin
paikkakunnilla viivästyksiä on
ollut.
Hän arvioi, että hidastumista
on aiheuttanut myös uuden asetietojärjestelmä käyttöön ottaminen. 8 Uutiset
LAUANTAINA 10. Tämän jälkeen luvan saa
toistaiseksi, mutta luvanhaltijan on 5 vuoden välein osoitettava harrastuksensa jatkuminen.
???Muiden kuin käsiaseiden, esimerkiksi metsästyskiväärien ja -haulikoiden, osalta lupien voimassaoloon tai harrastuksen osoittamiseen ei
muutoksia.
???Hakijalta vaaditaan soveltuvuustesti ja käsiaseluvanhakijan osalta ampumaseuran asekouluttajan antama todistus aktiivisesta harrastuksesta. Järjestön
varapuheenjohtaja Seija Estlander sanoo yrittäjien maksettavaksi tulevan ?vauvalaskun. Yliopistot sen sijaan
myöntävät, selviää opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja STT:n korkeakouluihin tekemästä soittokierroksesta.
Eroavat käytännöt johtuvat opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan siitä, että yliopistolaki on säädetty myöhemmin kuin ammattikorkeakoululaki. Nyt varhain lapsensa hankkiensin toisen poissaolovuoden ja
saatuaan sitten lapsen.
Lappeenrannan ammattikorkea-
koulussa ensihoitajaksi opiskelevan Kati Rouhiaisen, 25, poika
Eemil on nyt puolivuotias. Inhimilliset tekijät kannattaa huomioida.
. Ensisynnyttäjän keski-ikä lähenee Suomessa 29:ää.
Virtala toivoo asenneilmapiiriin
muutosta.
. Hedelmättömyyshoidot tulevat myös pitkälti yhteiskunnan maksettaviksi, Estlander sanoo.
kuussa eli käytettyään puoli vuotta lakisääteisestä kahden vuoden
poissaolo-oikeudestaan.
Syy Rouhiaisen aikaiselle opiskelujen pariin paluulle on se, että
ammattikorkeakoulussa kursseille osallistuminen vaatii usein lähiopetusta ja tietyt kurssit järjeste-
Yliopistossa äitiys on peruste
lisäpoissaololle
???Opiskelija voi olla poissa opinnoistaan kaksi lukuvuotta ilman erillistä
syytä niin ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissakin ilman, että tutkintoihin käytettävissä oleva aika kuluu.
???Yliopistolain mukaan äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa eivät kuluta käytettävissä olevaa tutkinnonsuoritusaikaa, mutta ammattikorkeakoululaista tämä säännös puuttuu.
???Ammattikorkeakoulut eivät STT:n tekemien kyselyjen perusteella myönnä lisää poissaoloaikaa äitiyden takia.
???Yliopistot sen sijaan myöntävät poissaoloaikaa viranomaisten antamien
todistusten perusteella.
???Yliopistojen autonomian takia käytännöt saattavat vaihdella oppilaitoksittain.
tään vain kerran vuodessa.
Rouhiainen olisi ollut mielellään
kotona vauvan kanssa pidempään.
Kahden vuoden poissaolo-oikeus
on hänestä silti riittävän pitkä ainakin yhdelle lapselle.
Rouhiainen työskentelee myyjänä opiskelujen ohella. Voimassaoloaika on enintään 5 vuotta. ikävuotta.
Nykyään lapsia tehdään kuitenkin yhä vanhemmalla iällä. Jos liitteet hakemuksessa eivät ole kunnossa, hakemus jää
roikkumaan, Okerla selvittää
yleistä hidastumisen syytä. Lupien hakeminen saattaa
jäädä viime tippaan, ja kesälomat pyörivät valtionkin hom-
Aselain päämaali
käsiaseissa
???Ampuma-aselain viimeisin muutos tuli voimaan kesäkuussa 2011.
???Yksityishenkilöille käsiaseisiin annettavat aseluvat ovat ensin määräaikaisia. Muiden aseiden osalta hankkimis- ja hallussapitoluvan ikäraja nousi 18 vuoteen. Enemmän Samokin huolenaiheena on se, että vanhemmuutta
ei huomioida opintotuessa mitenkään. 15-vuotias voi kuitenkin saada rinnakkaisluvan esim. Sivistysvaliokunta katsoi yliopistolain käsittelyssä, että poissaoloaikaa on tarpeen
myöntää erikseen lapsen syntymän takia.
Sekä yliopistossa että ammattikorkeakoulussa opiskelija voi olla poissa opinnoista ilman erityistä syytä yhteensä kahden vuoden
ajan. kivääriin tai haulikkoon.
missa, Kytösaari lohkaisee.
Helsingin riistanhoitoyhdistyk-
sen puheenjohtaja Kari Nuutinen sanoo, että keväällä jätettyjä hakemuksia on vielä pääkaupungissa käsittelemättä.
. Korkeakouluopiskelija voi
myös saada lisäaikaa tutkinnon
suorittamiseen sillä perusteella, että on saanut lapsen.
STT:n tiedossa on Tampereelta tapaus, jossa naisen piti luopua
opiskelupaikastaan käytettyään
?Lapset pitäisi voida hankkia
ilman kommervenkkejä?
STT
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön parisuhdeopas (2009) antaa
ymmärtää, että lapset kannattaisi
hankkia jo opiskeluaikoina.
?Olisi muistettava, että uran
luominen ja opiskelu ovat yleensä
mahdollisia myöhemmällä iällä,
mutta naiset eivät voi siirtää lasten saamista määrättömästi?, oppaassa lukee.
Oppaan tekijäryhmän jäsen Aira Virtala sanoo, että ainakin terveydellisistä syistä lapset on hyvä
saada nuorena. olevan
iso ongelma.
Opiskelijat koulutetaan verovaroilla, mutta ura voi kärsiä käynnistymisvaikeuksista lastenhankinnan takia.
. Työstä hän
aikoo olla hoitovapaalla.
Suomen ammattikorkeakoulu-
opiskelijakuntien liittoon (Samok)
ei ole tullut viestiä siitä, että opiskelijat kokisivat ammattikorkeakoulujen poissaoloajat ongelmaksi. Se on jätetty 25. Poliisi voi pyytää hakijasta lääkäriltä tämän terveystietoja.
???Käsiaseluvan ikäraja nousi 20 vuoteen. Hedelmällisyyden
ja hedelmällisyyshoitojen onnistumisen vuoksi lapsentekoa kannattaisi harkita ennen 30. Heistä toinen
joutuu palaamaan opiskelujen pariin viimeistään kahden vuoden
kuluttua, kun toinen voi olla lapsen kanssa kotona yhteensä kolme
ja puolikin vuotta.
Syynä on se, että toinen äideistä
opiskelee ammattikorkeakoulussa
ja toinen yliopistossa.
Ammattikorkeakoulut eivät
myönnä äidiksi tuleville opiskelijoille lisää poissaoloaikaa raskauden takia. kuten sitä, että
nainen on jo käyttänyt kaksi poissaolovuottaan ammattikorkeakoulusta ja tulee sitten raskaaksi.. Kaksi kolme kuukautta kestää jonottaminen soveltuvuustestiin, Nuutinen kertoo.
Komisario Pauli Okerla Hel-
singin poliisista ei rykimättä
niele Nuutisen väitettä.
Todisteeksi hän katsoo työpöydällään allekirjoitusta vaille
olevaan hakemukseen. Enkä usko, että Suomella
on varaakaan siihen. Lapset pitäisi voida hankkia
silloin, kun ne luonnollisesti saadaan ilman kummempia kommervenkkejä. Rouhiainen palaa koulunpenkille loka-
vat joutuvat pohtimaan, tekevätkö
he oikein, lääketieteen tohtori Virtala sanoo.
Hän on kirjoittanut väitöskirjansa opiskelijoiden perhesuunnittelusta.
Lasten hankkimista opiskeluvaiheessa voi perustella myös taloudellisin syin.
Yrittäjänaiset ry on ajanut perhevapaiden kustannusten yhteiskunnallista jakamista. Metsästäjien mukaan käsittelyt ovat ruuhkaantuneet pahiten pääkaupunkiseudulla. Järjestön yleinen linja on, että opiskelijoiden vanhemmuutta
pitää tukea.
. kesäkuuta.
. Kohta kukaan
ei tee lapsia, kun se ei ole opintojen kannalta mahdollista, sanoo
Samokin puheenjohtaja Mikko
Valtonen.
Lakiin ei ole tekeillä muutoksia,
sanoo ministeriön korkeakoulu- ja
tiedepolitiikan osaston ylijohtaja
Hannu Sirén. Joskus henkilön taustoja pitää selvi-
Aseluvan pitkä hakuaika koettelee varsinkin harrastusta aloittelevien nuorien kä
tellä tarkemmin tai pyytää lääkäriltä tietoja hakijan terveydestä.
Poliisipiirien väheneminen ja
laajentuminen on tuonut mutkaa matkaan maaseudulla.
Hacklin muistuttaa, että reissu-
ja pitää tehdä suulliseen soveltuvuustestiin ja aseen näyttämiseen.
Hacklinia harmittaa myös lupien kallistuminen.
. Sirén ei halua kertoa omaa näkemystään nykykäytännön oikeudenmukaisuudesta,
vaan toivoo aiheesta yhteiskunnallista keskustelua.
Sirénin mukaan laissa ei ole voitu huomioida kaikkia mahdollisia
elämäntilanteita . Vanhemmuudesta ei pidä rokottaa. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Aselainsäädännön muutos
pidensi hakuaikoja
Isoissa kaupungeissa ruuhkia
HEIKKI METSÄMÄKI
STT
Ampuma-aselain muutos on pidentänyt aselupien käsittelyaikoja
aseiden
kuljettamisesta ja niiden säilyttämisestä turvakaapeissa.
Muutosta valmisteleva pro-
jektipäällikkö Mika Lehtonen
sisäasiainministeriöstä otaksuu,
että eduskunta ehtii käsittelemään ehdotuksen tänä vuonna.
. Könkkölä ja korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo kommentoivat torstaina muun muassa MTV3:lle olevansa yllättyneitä
raportin paljastuksista.
Lainkäytön emeritusprofessori Jyrki Virolainen kirjoittaa blogissaan, että Könkkölä ja Koskelo
ovat kuin ?tynnyrissä kasvaneita?, sillä heistä kumpikaan ei ole
työskennellyt aiemmin ali- tai hovioikeudessa rivituomarina.
. Olen lukenut kyseisen raportin lyhennelmän, jonka toimenpidesuosituksista tulee ilmi, että kyseisiä henkilöitä puhutetaan. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Se on kuitenkin hovioikeu-
den sisäinen asia. Se on sitten ehkä ensi vuoden syksyllä voimassa, Lehtonen arvioi.
Hovioikeuden
törkypuheselvitys
riittää oikeuskanslerille
MIKKO NIEMELÄ
PAULA ROPPONEN
STT
Oikeuskanslerille riittää toistaiseksi Helsingin hovioikeuden
oma selvitys tuomareiden ilmitulleista halventavista ja rasistisista
lausunnoista.
MTV3 kertoi torstaina hovioikeuden salaisesta sisäisestä raportista, jossa käsiteltiin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoasioita
hovioikeudessa. Perjantaiaamuun mennessä kanteluita
ei ollut saapunut.
Oikeusministeri Anna-Maja
Henrikssonin (r.) mielestä hovioikeuden on korjattava tilanne
välittömästi.
. Hänen tietojensa mukaan
kyse on alustavasta kyselystä.
. Siinä on julkaistu väitteitä ja
huhuja, joiden todenperäisyyttä
ei ole tarkistettu. Itse en ole koskaan törmännyt tällaiseen, Miettinen sanoo.
STT ei tavoittanut Helsingin
hovioikeuden presidenttiä Mikko
Könkkölää perjantaina. Toki seuraamme sitä, ovatko toimenpiteet oikeita ja uskottavia, sanoo oikeuskanslerin sijainen Mikko Puumalainen STT:lle.
Tuomioistuimien toiminnasta voi kuka tahansa kannella oikeuskanslerin virastoon. He eivät siis ole joutuneet
kuulemaan rasistisia ja seksistisiä
vitsejä lautamiehiltä, haastemiehiltä, poliiseilta, syyttäjiltä, advokaateilta tai tuomarikollegoiltaan.
Virolaisen mukaan luultavasti jokainen käräjä- tai hovioikeudessa työskennellyt juristi tietää,
ettei selvityksessä ole oikeastaan
mitään uutta.
Hovioikeudenlaamanni
Paulig
Juhla Mokka
Pannu- ja suodatinjauhatus
Myös tummapaahto
500g (4,78/kg)
2
TO . Raportista kävi
ilmi, että jotkut tuomarit kertovat
oikeudenkäyntien tauoilla rasistisia vitsejä ja arvostelevat asianosaisten ulkonäköä halventavasti.
. Nimiä raportissa ei mainita, Henriksson sanoo
STT:lle.
Antti
Miettinen kertoo, ettei raporttia
ole vielä käsitelty johdon kokouksissa. su
39
Rajoitus
1 pkt/talous. Lähtökohtaisesti lähdetään
siitä, että työpaikan ongelmat selvittää työnantaja. ELOKUUTA 2013
LEHTIKUVA
ratkaisevan edullinen
prisma.fi
HÄMEENMAAN
PRISMOISTA JA
S-MARKETEISTA
rsivällisyyttä.
rahakysymys.
Seuraava ampuma-aselain
muutos on muhimassa.
Siinä säädetään mm
Sen jälkeen voi tehdä seuraavan version, joka on aina parempi.
Joogapeli on saanut lupaavan
vastaanoton maailmalla. Perinteisesti
erittäin matalakatteisella alalla
se tarkoittaa 5,7 prosenttia.
Suomessa HKScanin makkarat ja lihat menivät heikommin
kaupaksi kuin vuosi sitten. Kun klikkaa musiikin ja meren kohinan pienemmälle, hermostus hellittää.
Tablettiversio imaisee paremmin mukaansa: tunnelma
on rauhallisempi, ohjeita on
vähemmän ja kosketusnäytöllä
ideasta saa paremmin kiinni.
. Se ei myöskään
korvaa oikeaa joogaopettajaa.
Miksi peliä kannattaa pelata?
. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut 48
500 suomalaista. Eduskuntakäsittelyyn vaaditaan 50 000 kansalaisen nimet.
Hufvudstadsbladet kertoi keskiviikkona, että kansanedustajien mielipiteet ruotsin pakollisuudesta jakautuisivat varsin tasan.
Lehden uutinen perustui ehdokkaiden parin vuoden takaisiin
vaalikonevastauksiin. Barbien näköiset piirroshahmot venyttelevät jäseniään pinkeillä joogamatoilla.
Suomalaisen peliyrittäjän kehittämä mobiilipeli houkuttelee pelaajia kokeilemaan, miten
joogan opettaminen sujuu.
Peli edustaa kasvavaa suuntausta alalla: räiskintään ja kilpailuun perustuvien pelien rinnalle ovat nousseet rauhallisempaan tahtiin toimivat hyvinvointipelit. Tässä on hyvin tyypillinen
pienen yhtiön oppimiskaari. - Peli voi lisätä iloa ja myönteistä tunnetilaa ja siten lisätä
vastaanottoa uusille ajatuksille ja ideoille.
Minireissulle tropiikkiin
Tiina Zilliacus kehitti naisille suunnatun joogapelin, koska kehno tarjonta jäi vaivaamaan
ANNU MARJANEN
STT
Turkoosi meri kohisee paratiisisaarella. Se on herkullinen ja suuren
yleisön kannalta tärkeä teema.
Tarkoituksena on aloittaa kehittely syksyllä, jolloin ensi vuonna
jotain voisi tulla ulos.
suunnattuja tuotteita.
. Haaveeni on tehdä peli ruuasta. Voittoa kertyi
hieman yli miljoona euroa, kun
vuosi sitten tappiota tuli saman
verran.
Yhtiön liikevaihto supistui
624 miljoonaan euroon 632 miljoonasta eurosta. Hänelle on
luontevampaa tehdä naisille
Peli ei korvaa oikeaa joogatreeniä
Mikä on pelisi idea, Tiina Zilliacus?
. 10 Uutiset
LAUANTAINA 10. Kannattavuudesta kertova liikevoittoprosentti oli ainoastaan yksi.
Huhti-kesäkuu sujui tasaisesti
paitsi Puolassa, jossa liikevoittoprosentti nousi yhtiön mukaan
erittäin hyväksi. Pelaaja voi ottaa viiden minuutin tauon ja lähteä minireissuun.
Entinen nokialainen ja pitkään
pelialalla työskennellyt Zilliacus pitää selvänä, että peli on
tekijänsä näköinen. Tietysti se näkyy
tuotteissa. Muiden
valmistajien laitteille peliä ei. Minusta on kapea ajatus,
että pelejä ei voi tehdä muusta kuin taistelusta ja kilpailusta. Menestystarina kyllä, mutta
ei heidän kaltaisensa.
Mikä on seuraava pelisi?
. STT
Aloite
valinnaisesta
ruotsista
saanut 48 500
kannattajaa
Vapaaehtoista kouluruotsia ajava
kansalaisaloite on entistä lähempänä eduskuntakäsittelyyn vaadittavaa kannatusta. Ajattelin, että varmasti rauhallisemmankin aihealueen ympärille saa rakennettua hauskaa
ja kivaa ja iloista peliin liittyvää
imua.
Hyvinvointiin perustuvissa
peleissä haaste on usein se, että
myönteistä imua on vaikea löytää.
Esimerkiksi Alzheimer-poti-
laille suunnatut, muistia kehittävät pelit toimivat vain hyvin
rajatuilla markkinoilla.
Zilliacus tähdentää, ettei
?kurttuotsaisuus. STT
Peliyrittäjä Tiina Zilliacuksen mielestä mobiilipeli voi lisätä hyvinvointia ja edistää terveyttä. Stereotyyppinen tarjonta jäi vaivaamaan.
Zilliacus sanoo huomanneensa reissuillaan, että jooga on
valtavan iso ilmiö maailmalla.
Hän halusi hyödyntää harrastusta myös työssään.
. Olen innokas joogaharrastaja, Zilliacus sanoo ja kertoo käyneensä usein joogaamassa pelinsä kaltaisilla paratiisisaarilla
Thaimaassa ja Kreikassa.
Idea uudesta pelistä syntyi
näillä matkoilla.
. Ne, jotka eivät ole vielä kokeilleet joogaa, oppivat pelistä
joogan asentoja ja logiikkaa. Niillä houkutellaan
etenkin naisia, jotka ovat jääneet kohderyhmänä vähemmälle huomiolle.
Joogapelin kehittäjä Tiina
Zilliacus, 39, työskentelee pastellinvärisessä kerrostalokorttelissa Helsingin keskustassa. Pelien tekijät . Pelaaja opettaa saarella joogaa ja pitää pientä bisnestä joogaasiakkaita hoitamalla. Kokemukseni mukaan naiset ovat kiinnostuneita tämän tyyppisistä peleistä älypelien ja taitopelien lisäksi.
Kenelle se on suunnattu?
. Viime
syksynä lanseeratulla Facebookversiolla on kuukausittain noin
50 000 pelaajaa, joista valtaosa
on naisia.
Viime aikoina Zilliacuksen viiden hengen Gajatri Studios -yritys on keskittynyt pelin mobiiliversion kehittämiseen.
Suomessa ja Kanadassa uusi iPad-versio on jo ladattavissa
Applen kaupasta. sovi pelibisnekseen. Joogaa harrastaville peli tarjoaa iloisen ja rentouttavan tauon.
Onko tähtäimessä Rovion tai
Supercellin kaltainen menestystarina?
. Tuo saavutetaan tyypillisenä kesäpäivänä, jolloin ukkosia
on ympäri maata.
Nyman kertoo ukkoskuurojen
edenneen Lounais-Suomesta
koilliseen. Nyman pitää tätä vähäisenä määränä.
. Elokuussa peli on tulossa iPhonelle. Perjantaihin
mennessä Suomessa oli paikannettu hieman alle 2 000 maasalamaa. Pohjoisessa
on tätä kylmempää, hän arvioi.
. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
LEHTIKUVA
HKScanin tulos
pysytteli nollan
tuntumassa
Lihayhtiö HKScanin tulos ennen
veroja pysyi nollan tuntumassa
huhti-kesäkuussa. Pelaajille, jotka vähintään haluaisivat kokeilla joogaa.
Voiko peli korvata joogatreenin?
. Ensin täytyy tehdä jotain, jotta näkee, mikä siinä toimii. Siitä ei voi tinkiä. Peli on
viihdetuote samoin kuin elokuva.
toistaiseksi ole kehitteillä.
Peli on ilmainen, mutta rahaa
pitää käyttää, jos haluaa edetä
nopeammin.
Facebook-versiossa vehreä
saari meren sylissä näyttää kyllä
houkuttelevalta, mutta amatööri putoaa pelin alkaessa helposti kärryiltä.
Barbie-asiakkaista kuplivat
toiveet ja näytölle poksahtelevat ohjeikkunat saavat sykkeen
nousemaan. Kansanedustajien tämänhetkisiä mielipiteitä ei uutisessa selvitetty. STT
Suomella
edessä
viileä viikko
Suomessa on edessä viileä viikko, ennustaa Ilmatieteen laitos.
Päivystävän meteorologin
Henri Nymanin mukaan lämpötila kohoaa maassa enimmillään 20 asteeseen. Helteisiin ei enää päästä.
Kosteutta on paljon, eikä aurinko jaksa lämmittää niin tehokkaasti.
Nyman sanoo, että Etelä- ja
Itä-Suomeen torstain ja perjantain väliseksi yöksi povattu voimakas ukkonen jäi ennakoitua heikommaksi. Ei koskaan. Yhtiön mukaan syynä oli muun muassa kampanjoiden vähentäminen.
Suomalaiskuluttajien kysyntä on vaihdellut eri lihalaatujen
ja tuotteiden välillä, mikä on aiheuttanut muutoksia HKScanin
tuotevalikoimaan. Myös hyvinvointipelien on oltava hauskoja.
. Rajuimmat ukkoset
jäivät merelle ja Viroon. koodarit,
graafikot ja suunnittelijat . Pelinsä animaatiohahmolla varustetussa t-paidassa ja violeteissa
lenkkareissa hän näyttää itsekin
joogahahmolta.
Ja sellainen hän onkin.
. Naiskohderyhmälle
tehdään paljon ravintola- tai ostoskeskuspelejä. ovat
usein miehiä
Poliisin
mukaan väkivaltarikokset vähentyivät ja useiden selvittämättömien
murhien syylliset saatiin tuomiolle.
Malariarokote
tepsi pieneen
testiryhmään
Öljyvuoto
lamautti
kalastuksen
Filippiineillä
WASHINGTON. Uskon, että pian näemme
tuloksia, sanoo ryhmää johtava
Thomas Bull Sydsvenskanissa.
toisiltaan nimettöminä kysymyksiä, kuten ?kuka on paras ystäväsi??. STT?AFP. Heistä yksi on 38-vuotias Sara, jonka ulko-oveen on tuhrittu useaan kertaan daavidintähtiä.
. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Kaupungissa tehtiin viime vuonna
reilut 240 ilmoitusta viharikoksista. Sivuston omistajien mukaan
kiusaajien nimet luovutetaan tarvittaessa viranomaisille, kertoi
muiden muassa yhdysvaltalainen
nettilehti Huffington Post.
Ask.fm on joutunut kovan kritiikin kohteeksi nuoren tytön itsemurhatapauksen jälkeen. ja tappamaan itsensä.
Palvelussa käyttäjät voivat kysyä
Myös juutalaisessa seurakunnassa
luottamus poliisiin on kasvanut.
. Täällä on alkanut kehittyä
rinnakkainen yhteiskunta; ihmi-
siä, jotka eivät pääse sisään ruotsalaiseen yhteiskuntaan, arvioi
Sydsvenskan-lehden pääkirjoitustoimittaja viime vuoden alkupuolella.
Poliisi ryhtyi viime vuonna vastaiskuun, jonka kertoi myös tuottaneen vuodessa tulosta. Kiusaajat kehottivat häntä esimerkiksi ?juomaan valkaisuainetta. Ensin ajattelin, että tässä on
virhe, että tämä on tarkoitettu
jollekulle muulle, mutta sitten
ymmärsin, peitenimellä esiintyvä
nainen sanoo Sydsvenskan-lehden haastattelussa.
Sara yöpyy nykyään usein kodin ulkopuolella. Kaupunki on
myös kutsunut paikallisten yhteisöjen johtajia yhteiseen rasismin
vastaiseen keskustelufoorumiin.
Ruotsin muslimijärjestön paikallisjohtaja Ala-Eddin al-Qut vakuuttaa, että Malmön muslimit
ovat tarttuneet ongelmiin muun
muassa perjantaisaarnoissa. On erotettava juutalaiset ja Israel, al-Qut tähdentää.
Malmössä asuu tätä nykyä paritu-
hatta juutalaista. Syitä
tälle on haettu jengiytymisestä,
järjestäytyneestä rikollisuudesta,
nuorisotyöttömyydestä ja Tanskan läheisyydestä.
. Niistä neljäsosassa motiiviksi epäillään juutalaisvastaisuutta.
Muiksi motiiveiksi Sydsvenskan-
Ask.fm voisi antaa Britannian poliisille kiusaajien nimet
LONTOO/HELSINKI. Toistaiseksi yksikään ilmoitus ei ole johtanut langettavaan tuomioon.
Malmön poliisi perusti viime
vuonna erityisen ryhmän viharikoksia selvittämään.
STT
HELSINKI/MALMÖ. Se on kauimpana ovesta.
Malmö on Ruotsin kolmanneksi suurin kaupunki 310 000 asukkaallaan. Hänen mukaansa asenteita on onnistuttu myös muuttamaan.
. Isä löysi viestit pian hänen kuolemansa
jälkeen, kertoo Guardian.
Tytön ystävien mukaan häntä
ivattiin Ask.fm:ssä lähes kaikesta, jopa hänen setänsä kuolemasta. Viranomaiset uskovat vuodon päässeen öljyterminaalista tai diesellaivasta.
Rahapulassa olevia kalastajia
on rekrytoitu auttamaan öljytuhojen siivoamisessa. Tuho vaikuttaa
noin 40 000 ihmiseen, jotka saavat elantonsa kalastuksesta ja
äyriäisten pyydystämisestä. Mitä tarkoitat, Posner kysyi.
. Iso öljyvuoto esti per-
jantaina kalastamisen Filippiinien rannikolla pääkaupungin
Manilan luona. Lei-
cestershireläinen 14-vuotias tyttö hirtti itsensä viime viikon perjantaina. Se on
maailman yhdeksänneksi suosituin sosiaalisen median palvelu,
kävi ilmi tutkimusyritys Comscoren tilastoista.
Ask.fm on puolustautunut sanomalla, että käyttäjä voi halutessaan kieltäytyä vastaanottamasta
nimettömiä kysymyksiä.
lehti mainitsee rasismin, islamin
vastaisuuden ja homofobian.
Malmö on noussut viime vuosina otsikoihin myös väkivalta- ja
muun rikollisuuden vuoksi. Aiemmin poliisit eivät ottaneet tätä tosissaan. Malmö painii
kasvavan antisemitismin kourissa. Kun poliisiin luotetaan, myös rikoksista
ilmoitetaan aiempaa hanakammin.
Myös muslimit ja homot vihan kohteina
Nettipalvelua ryöpytetään
teinitytön itsemurhan takia
STT?AFP
. Kokeellinen ma-
larialääke osoittautui lupaavaksi
pienessä vapaaehtoisten ryhmässä, tutkijat raportoivat amerikkalaisessa Science-tiedejulkaisussa.
Niin kutsuttu PfSPZ-rokote antoi
tarpeeksi suurina annoksina sataprosenttisen suojan.
Tutkimusryhmässä oli 60 tervettä aikuista, joista 40 sai rokotetta useissa erissä kukin eri määriä. Lasten ohella kohteeksi
ovat joutuneet juutalaiset opettajat.
Kaupunki yrittää taistella rasismia vastaan tarjoamalla opettajille erityiskoulutusta. Jos hän viettää
yön kotona, hän nukkuu sohvalla.
. Arvostelijoiden mukaan juuri
viestien nimettömyys tekee palvelusta kiusaajien temmellyskentän.
Vuonna 2010 perustetulla latvialaisyrityksellä on 13,2 miljoonaa päivittäistä käyttäjää. Kuusi henkilöä, jotka saivat
viisi annosta lääkettä, saivat täyden suojan malariatartunnalta.
Neljä pistosta saaneista suurin
osa sai vastustuskyvyn tautiin.
Maailman terveysjärjestö
WHO:n mukaan malariaan kuoli 660 000 ihmistä vuonna 2010.
STT?AFP?Reuters
MANILA. Se on myös suuri maahanmuuttajakaupunki; kolmannes asukkaista on syntynyt ulkomailla.
Kaupungissa ilmenevä antisemi-
tismi on usein kytköksissä Israelin politiikkaan erityisesti palestiinalaisia kohtaa.
Juutalaisen seurakunnan tiedotusvastaava Jehoshua Kaufman sanoo, että tyypillisimmin
purkauksiin syyllistyvät nuoret
miehet, joiden juuret ovat Lähiidässä.
Barbro Posner puhuu ylipäätään nuorista muslimimiehistä.
. Nyt he tuntuvat olevan kiinnostuneempia, Jehoshua Kaufman kommentoi uutistoimisto TT:lle.
Kun poliisi satsasi takavuosina
vain vähän viharikosten tutkintaan, uusi tutkintaryhmä toimii
toisin. Voi
mennä kuukausia ennen kuin äyriäistalous toipuu.
Veteen on päässyt arviolta
500 000 litraa öljyä, joka peittää
300 neliökilometriä Manilan lahden vesialasta. Vihaan juutalaisia, te tapatte
lapsia.
RUOTSI
Tukholma
Vänern
Vättern
Göteborg
TANSKA
Malmö
Kööpenhamina
250 km
STT
Vihan purskahdukset ovat saaneet
monen juutalaisen miettimään
muuttoa. Poliisi sai viime
vuonna 60 ilmoitusta heihin kohdistuneista viharikoksista.
Määrä on Sydsvenskan-lehden
mukaan viime ja tänä vuonna
miltei kolminkertaistunut edeltävistä vuosista. Se ottaa yhteyttä uhreihin,
tekee rikospaikkatutkimuksia ja
yrittää saada palapelin kaikin tavoin kokoon.
Thomas Bull arvelee, että tutkinnan tehostuminen saattaa
näkyä tilastoluvuissa. Pirun juutalainen, huusi vastaan tullut nuori mies nähtyään
Posnerin kaulassa riippuvan daavidintähden.
. Juutalaiset
eivät ole Malmössä ainoa vihan
kohteeksi joutuva ryhmä. He tulevat maista, missä televisio näyttää rasistisia, antisemi-
Luottamus poliisiin
on kasvanut
juutalaisessa
seurakunnassa.
tistisiä ohjelmia, Posner kommentoi uutistoimisto AFP:lle.
Juutalaisyhteisöstä muistutetaan
kuitenkin, että ongelmia on myös
kantaväestön kanssa.
Perheet ovat erityisen huolissaan kouluissa ilmenevästä rasismista ja siihen liittyvästä kiusaamisesta. Isä epäilee, että itsemurhan taustalla ovat tytön Ask.
fm:ssä vastaanottamat, nimettömät kiusaamisviestit. Juutalaisiin kohdistuva vihamielisyys on ollut nousussa eteläruotsalaisessa kaupungissa useiden vuosien ajan.
Kävelyllä olleen 62-vuotiaan
Barbro Posnerin kertomus Dagens Nyheterille on kuvaava.
. ELOKUUTA 2013
Juutalaisviha lisääntyy Malmössä
Sara nukkuu sohvalla tai poissa kotoa hyökkäysten pelossa
LEHTIKUVA
MERJA PUISTO
NORJA
STT
Oslo
HELSINKI/MALMÖ. Britannias-
sa itsemurhan tehneen teinitytön
kiusaajat voidaan jäljittää, lupasi
arvosteluryöpyn kohteeksi joutunut nettipalvelu Ask.fm perjantaina
Sen sijaan hänen osastonhoitajan tehtäviensä rinnalla vetämät kehittämistyöt kypsyttivät ajatukset
otollisiksi eläkepäiville lähtöön,
RAIJA ALAPETERI
Tiimipurjehdusten ja ryhmävaellusten suunnittelussa on otettava huomioon monta asiaa.
kaksi vuotta sitten 65-vuotiaana,
vaikka HUS:in palveluksessa vielä muutaman vuoden.
??Kävi turhauttavaksi todeta kerran toisensa jälkeen, että suurella
vaivalla tehdyt kehittämisprojektit,
joiden päättymistä juhlittiin merkittävänä saavutuksena eivät johtaneet käytännössä mihinkään.
Taakse jääneet kaksi ovat vahvis-
taneet eläkkeellelähtöpäätöksen
oikeaksi. Raija Alapeterillä nimittäin riittää aktiviteettejä ja niiden
parissa saavutuksia, joiden parissa tarjoutuu nyt täysipainoinen tilaisuus niin nautinnon kuin
hyödynkin etsimiseen.
??Haluan säteillä ympärilleni
tuntemuksia ja arvoja, joita olen
oppinut ja joista nautin itsekin.
Sertifikaatin vahvistamin päte-
vyyksinkin Raija Alapeteri omaa
muun muassa kansainvälisen huviveneen kuljettajan lupakirjan,
vuokraveneen kuljettajan lupakirjan, rannikkolaivurin, ja pääl-
likön sekä purjehduskouluttajan
tutkinnot. Eikä
kiintymys ole sen jälkeen muuta
kuin syventynyt entisestään.
??Täällä odottavat ottajaansa metsissä marjat ja sienet sekä
Kokkojärvessä kalat.
Raija Alapeterin kehut vahvistaa osaltaan aviomies Heikki Alapeteri. Vastikään perusteellisen
kunnostuksen läpikäynyt tilava
talo rehevine puutarhoineen varmisti osaltaan, että myös heidän
neljä lastaan perheineen ottivat
paikan oikeaksi toiveiden mukaiseksi mummolaksi.
Työmatka Lohjan sairaalaan tosin
vaati yhteensä neljä tuntia päivässä. Parhaimmillaan niillä
reissuilla on kulunut 3 - 5 viikkoa.
Suomen naispurjehtijat - Sailing Ladyt ry:tä hän johti kommodorina kaksi vuotta.
??Periaatteisiini kuuluu vastuunkantajien vaihtuminen riittävän usein, varmistaaksemme toiminnan pysymisen elävänä.
Hän korostaa tavoitteena olevan nimenomaan naisten rohkaiseminen ja opettaminen käsittelemään vastuullisesti purjeveneitä turvallissuus- ja ympäristöseikat huomioiden.
Raija Alapeterin aktiviteetteihin
kuuluu myös ulkoilu kiinteällä maanpinnalla. Pätevyysluetteloa voi
jatkaa myös sellaisilla kuin VHFlisenssillä, työelämässä ammatin
tuomalla ensi- ja tehohoidon kokemuksella sekä HUS:in projektinjohtajakoulutuksella sekä saksan ja englannin kielitaidolla.
Purjehdus tuli kuopiolaissyntyisen Raija Alapeterin elämään
meren äärelle Inkooseen muuton
myötä. Senkin Raija Alapeteri olisi kestänyt, vaikka ylinopeussakkojakin rupesi kertymään. Hän huomasi lajin vieneen
40-vuotiaaksi varttuneen aloittelijan mennessään. Sen jälkeen vesiä
on tullut seilattua sekä luonnonläheisellä että luontoystävällisellä
menetelmällä niin Itämeren tuulissa kuin kauempanakin.
Vuodesta 2005 lähtien Raija Ala-
peteri on toiminut vuosittain kipparina ja eskaaderien johtajana
Välimerellä. Savijoen idyllin jäljille heidät johdatti maisema-arkkitehti-tytär. 12
LAUANTAINA 10. Hän on kehittänyt vaellusharrastukseen liittyvien taitojaan
luonto- ja eräopaskoulutuksen
syventävillä opinnoilla.
Eläkepäiviin tuo omaa sisältöään tiimipurjehdus- ja vaellusmatkojen suunnittelu ja järjestämien oman yrityksen puitteissa.
??Siinä riittää kyllä tekemistä,
mutta on kysymys jostain sellaisesta, jonka arvoa ei mitata rahassa.. Kokemusta asian parista on kertynyt kymmenen vuoden ajan sellaisissakin
rooleissa kuin ryhmien vaellusoppaana ja koordinaattorina Alpeilla. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
LAUANTAI
ERKKI KURONEN
Vaellusoppaana toimiminen edellyttää kartanlukutaitoa ja kävelysauvojen hyödyntäminenkin kuuluu asiaan.
Merituulten vietäväksi Savijoelta
Kasvokkain: Raija Alapeteri hallitsee myös vaellukset Alppien jylhissä maisemissa
?Haluan säteillä
ympärilleni
tuntemuksia ja
arvoja, joita olen
oppinut ja joista
nautin itsekin.?
ERKKI KURONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Savijoen maaseutuidyl-
lissä on jotain, jonka Raija Alapeteri tunsi omakseen heti ensisilmäyksellä vuonna 2009
Hän otti amfetamiinia sisältävää lisäravinnetta Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa kesäkuussa, Marle kertoi.
Decaux, 28, juoksi tällä kaudella ennätyksensä 12,70. Tällä kertaa en piittaa
ajasta lainkaan. Ei se aivan kivuton ole vieläkään, Bergius sanoo polvestaan
Moskovassa MM-kisojen karsintakilpailun aattona.
Kaksi viikkoa sitten Vaasan Kale-
van kisoissa Bergius jäi ilman tulosta, mutta enemmänkin siksi,
että hän haki jäykemmällä seipäällä ja kovalla riskillä hyvää tulosta.
Pelkkä raksi jäi tuloslistaan
myös Kuortaneella viikko sitten.
Silloin syynä olivat puhtaasti polvikivut.
. Alkuun hän
kammosi ryhmässä juoksemista ja teki soolojuoksuissaan parhaat aikansa.
. Mukana on kovia afrikkalaisia, mutta heidän takanaan kilpailu on tasaista. Hän loukkasi polvensa vakavasti ja nivuslihakset repesivät.
On selvää, että hänen kautensa
on ohi, valmentaja Aleksei Melnikov sanoi.
Zaripova ehti juosta kuluvalla
kaudella vain yhden 3 000 metrin estekisan, kun hän voitti universiadeissa ajalla 9.28,00.
Aiemmin tällä viikolla 800 metrin olympiavoittoa Ateenassa juhlinut venäläinen Juri Borzakovski
vetäytyi MM-kisojen 800 metriltä
sairastumisen vuoksi. Lasken, että siitä voi olla minulle
jopa etua, sillä aina siitä jotkut
kärsivät, Eriksson totesi.
Karjalaisen mitalijuhlat
saavat vielä odottaa
STT
Valkovenäläisille moukarinheittäjille jälkikäteen rojautetut hylkäykset ja niiden seuraamukset
ovat edelleen Kansainvälisen
yleisurheiluliiton IAAF:n käsittelyssä.
Suomen urheiluliiton johto
järjestäisi mielellään Olli-Pekka Karjalaiselle tälle kuuluvan
EM-kisojen kultamitalin, MMpronssin ja mitalikahvit, mutta IAAF:n päättäjille on ainakin
toistaiseksi ollut tähdellisem-
pää tekemistä kisojen alla Moskovassa.
Asiasta ei juuri ollut uutta
kerrottavaa Suomen joukkueen
avajaistilaisuudessa perjantaina.
. Helle ei häiritse minua. Ennätyksensä 89,02 hän heitti vuonna 2008.
STT-REUTERS
Ranskalaisaituri
Decaux kärähti
YLEISURHEILU Ranskalainen pika-
aituri Alice Decaux joutuu sivuun
Moskovan MM-kisoista dopingkäryn vuoksi, kertoo Ranskan yleisurheiluliitto.
Liiton kurinpitovaliokunnan
puheenjohtaja Michel Marle ilmoitti Decaux?n olevan alustavasti
kilpailukiellossa.
. Tein vähän kovempaa juoksua, Bergius kertoo.
Juoksutesteihin mennessä kortisoni oli purrut tulehdukseen ja
polvi oli koko lailla kivuton. Sen pitäisi sopia minulle,
Eriksson arveli Suomen joukkueen avajaistilaisuudessa perjantaina.
Estejuoksussa 28
juoksijaa
kamppailee tänään loppukilpailupaikoista.
Molempien alkuerien viisi parasta ja sen lisäksi viisi parasta
aikavertailun perusteella pääsevät tiistain loppukilpailuun.
Eriksson juoksee ensimmäisessä erässä. On edelleen mahdollista, että tilanne kehittyy nopeastikin,
Mäkelä lisäsi.
Asia on IAAF:n lääketieteellisen komitean käsittelyssä.
Seiväshyppääjä Jere Bergius ja estejuoksija Sandra Eriksson ovat helteisessä M
Bergius yrittää karis
mainettaan seiväsk
TAPIO NEVALAINEN
STT
YLEISURHEILU Sydänkesällä sei-
Evilä jatkaa IAAF:n
urheilijavaliokunnassa
STT
Pituushyppääjä Tommi Evilä jatkaa seuraavat neljä vuotta Kansainvälisen yleisurheiluliiton
IAAF:n urheilijavaliokunnan jäsenenä.
Valiokuntaan vuoden 2010
alusta kuulunut Evilä valittiin jatkokaudelle Moskovassa perjantaina kokoontuneessa
IAAF:n kongressissa.
Valiokunnan uusi toimikausi
alkaa ensi vuoden alusta ja päättyy vuoteen 2017.
väshyppääjä Jere Bergiuksella
näytti olevan ennätyspomppu
hyppysissään kahden kilpailun
ajan.
Lahden ja Lapinlahden Eliittikisoissa hän taivutti 560, eikä Lapinlahdella myöskään 570
jäänyt kauas.
Ennätystään tamperelainen
ei ehtinyt kohentaa ennen kuin
pikku hiljaa voimistunut kipu
polvitaipeessa söi hypystä terän.
. Nyt. Häntä odottaa kahden vuoden kilpailukielto.
STT-REUTERS
Erikssonin pitää kiriä S
PASI REIN
STT
YLEISURHEILU Moskovan MM-
kisojen ainoa suomalainen kestävyysjuoksija Sandra Eriksson luottaa kunnonajoitukseensa ja loppukiriinsä tämän päivän alkuerässä.
Alkuerien lähtölistat tarkastettuaan hän uskoo, että viimeiset loppukilpailupaikat ratkotaan loppusuoran kirikamppailuissa.
. 14
LAUANTAINA 10. Prosessi on edelleen käynnissä, Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä totesi.
Suomalaiset sanovat ?seuraavansa asiaa aktiivisesti?.
. Pekingin olympialaisissa hän sijoittui seitsemänneksi. Sen ei pitäisi olla mikään ongelma, Eriksson kertoi.
Myös Erikssonin lajitaito on
parantunut pikku hiljaa.
. Nytkin tavoitteeni on päästä
finaaliin. Nykyisin tunnen, että osaa
jo juosta ryhmässä. Ennätykseni
perusteella olen aika kaukana
kärkipäästä, mutta odotan tasaista juoksua, jossa kiri ratkaisee. Kaikki on mahdollista.
Moskova on ottanut kisavieraat
vastaan odotetun helteisenä. Se
koettelee kisaturisteja, mutta
Eriksson on säästä mielissään.
. STT
Australian
keihästähdelle
20 kuukauden
kilpailukielto
YLEISURHEILU Australialainen
keihäänheittäjä Jarrod Bannister,
28, sai lähes kahden vuoden kilpailukiellon dopingtestien välttelystä.
Bannister kertoi Facebook-sivullaan, että hän saa kilpailla seuraavan kerran vasta helmikuussa
2015, kun 20 kuukauden kilpailukielto on täyttynyt.
Kaksissa olympialaisissa heittänyt Bannister sai rangaistuksen,
koska laiminlöi olinpaikkatietojen ilmoittamisvelvollisuuden kolme kertaa 18 kuukauden aikana.
Bannisterin mukaan urheilun vetoomustuomioistuin CAS myönsi
päätöksessään, etteivät rikkomukset olleet tarkoituksellisia.
Bannister oli juniorien MM-kisojen neljäs vuonna 2002. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
URHEILU
Estejuoksun
olympiavoittaja
Zaripova sivuun
MM-kisoista
YLEISURHEILU Estejuoksun hal-
litseva olympiavoittaja ja maailmanmestari Julia Zaripova joutuu
jäämään sivuun MM-kotikisoista.
Venäläinen Zaripova, 27, loukkasi ponnistavan jalkansa kaksi
päivää sitten, kun hän iski sen esteeseen harjoituksen aikana.
. Vesiesteellä minulla on kyllä edelleen parannettavaa.
Eriksson on juossut arvokisojen alkuerissä tasoonsa nähden
hyvin.
Loppukilpailuun hän on kuitenkin päässyt toistaiseksi vain
Helsingin EM-kisoissa viime
vuonna.
. Loppukilpailupaikka saattaa edellyttää häneltä oman ennätyksen 9.43,34 parantamista.
Johanna Lehtisen seitsemän
vuotta vanha Suomen ennätys
on 9.40,28.
Eriksson, 24, juoksee jo kuuden-
sissa arvokisoissaan ja kolmatta
kertaa MM-kisoissa. Kuortaneen jälkeen sain kortisonihoitoa ja tiistaina kävin kokeilemassa jalkaa. Tekniikkani on mielestäni
ihan OK tavallisilla esteillä
Näistä urheilijoista voisi valita 75 prosenttia
tulosrajalla ja kutsua loput 25
prosenttia kesän tilastojen perusteella. Se alkaa 525:stä, sitten on
540, 555, 565 ja 570. Parempi suunta olisi sellainen, jossa otetaan kaikkiin kenttälajeihin kaksi 16 urheilijan
karsintaryhmää. Fyysisesti olen hyvässä kunnossa, Bergius sanoo.
Lauantainen MM-karsinta
näyttää, onko myös hyppyvarmuus samassa vireessä.
MM-yleisurheilu 10.8.
M = Miehet
= Naiset
L = Loppukilpailu
N
TV1: 8.30?10.00
TV2: 10.00?12.15
12.45?20.00
8.30
8.35
9.10
9.15
9.35
9.50
10.20
11.20
13.00
14.30
16.05
16.20
17.05
17.35
17.55
18.20
18.40
19.15
Yle Puhe:
8.30?11.00
16.03?19.45
Lauantai 10.8.
N Kiekko, karsinta
M 10-ottelu, 100 m
M 100 m, karsintakierros
M Seiväs, karsinta
M 10-ottelu, pituus
N Kiekko, karsinta
M 800 m, alkuerät
M 10-ottelu, kuula
N Maraton L
M 10-ottelu, korkeus
M Moukari, karsinta
N 3 000 m esteet, alkuerät
N 400 m, alkuerät
M Moukari, karsinta
M 10 000 m L
N Pituus, karsinta
M 10-ottelu, 400 m
M 100 m, alkuerät
Jere Bergius, seiväs
Sandra Eriksson, 3 000 m esteet
Ajat Suomen aikaa
STT
SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä ei ole tyytyväinen kaikkiin
kansainvälisen yleisurheiluliiton
uudistussuunitelmiin.
Karsinnat pois
Kalevan kisoista?
STT
Suomen urheiluliiton SUL:n toimitusjohtajan Jarmo Mäkelän
mukaan Kalevan kisoissa saatetaan siirtyä järjestelmään, jossa kaikissa kenttälajeissa ei olisi
karsintoja.
. Ei pelota, eikä siitä hyppäämisestä mitään tulekkaan, jos alkaa jalkaa ajatella, Bergius sanoo.
Bergius ei usko, että finaalipaikkaan vaaditaan karsintarajan ylitys. Urheilu 15
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Helsingin
EM-kilpailuissa tamperelainen jäi
530:een.
Viime vuoden keväällä hypätty
ennätys 572 loi intoa MM-kauden
harjoitteluun.
Sitäkin kiusasi talvella puolen
vuoden ajan lonkan koukistajien
kireyden aiheuttama selkävaiva.
Ongelmasta selvittiin Minna Nikkasta valmentavan Jarno Koivusen oivilla venyttelyneuvoilla.
. Ajattelin
aloittaa 525:stä, Bergius sanoo.
Bergiuksen kaksi edellistä ar-
vokisakarsintaa ovat päättyneet
pettymykseen ja hyppääjälle on
langetettu epäonnistujan mainetta.
Lontoon olympiakisojen pyöri-
vässä tuulessa hän putosi jatkosta
tehtyään yhden epäonnistuneen
hyppy-yrityksen ja kaksi limboa
aloituskorkeudesta 535. Karsintakilpailussa on
myös hänen makuunsa sopivat riman korotukset.
. Se on protektionismia. Se on mahdollista
toteuttaa vaikka jo ensi kesänä
Kuopiossa, jos niin halutaan.. ELOKUUTA 2013
SE:n tuntumaan
MM-kisojen urheilijavalinta muuttumassa
LEHTIKUVA
STT
YLEISURHEILU MM-kisojen arvokisojen urheilijoiden valintajärjestelmä saattaa lähivuosina
muuttua.
Lajin Kansainvälisen liiton
IAAF:n päättäjien keskuudessa
on ollut esillä erilaisia vaihtoehtoja.
Yksi ajatus on järjestelmä,
jossa osa urheilijoista tulee kisoihin kovalla A-tulosrajalla ja
loput valitaan kuluvan vuoden
tilastojen perusteella.
On puhuttu siitäkin että tarjolla olisi jatkossa kolmen sijaan
vain kaksi paikkaa per laji jokaista maata kohden.
. Moskovan MM-kisoissa
tässä ei onnistuttu.
. Näin tehtiin Helsingin EM-kisoissa joissakin lajeissa, sanoo Suomen urheiluliiton
SUL:n toimitusjohtaja Jarmo
Mäkelä.
Mäkelää kismittää sekin, että
IAAF:n uuden arvokisan, MMviestien porkkana on mahdollisuus hankkia paikka seuraaviin
MM-kisoihin lyhimmillä matkoilla.
. Voidaan esimerkiksi miesten
keihään karsintaa järjestää, jos
niin halutaan, Mäkelä sanoo.
Uudistus saattaa toteutua pian
. Näin varmistetaan, että jos tulosrajat eivät
osu kohdalleen, urheilijamäärät pysyvät eri lajeissa halutulla
tasolla. Kalevan kisoissa voidaan
tehdä sellainen muutos, että
heikkotasoisissa kenttälajeissa
otetaan lajin 12?14 parasta urheilijaa tilaston perusteella ja
kilpaillaan se suoraan finaalina.
Kuitenkin niin, että viimeisellä kolmella kierroksella on vain
kahdeksan parasta, Mäkelä sanoo.
Mäkelän mukaan uudistuk-
sella päästäisiin siihen, että Kalevan kisoissa olisi kompakti, finaalipainotteinen kolmen päivän kisaohjelma. Sitä voisi edeltää ?sisäänheittolaji torstaina?.
Sellainen voisi olla vaikkapa kävelykilpailu kisakaupungin keskustassa kuten Vaasassa pari
viikkoa sitten.
Mäkelä muistuttaa, että näin
ei välttämättä tarvitse toimia
kaikissa kenttälajeissa.
. Sillä
yritetään ajaa urheilijoita kansainvälisten liittojen kilpailujärjestelmiin, ja viedään kalenterista tila kansallisilta kilpailutapahtumilta. Meillä on työryhmä miettimässä asiaa. Jos naisten kolmiloikassa on
21 urheilijaa, eikä naisten kenttälajeissa yleensä ottaen mennä yli 30 osanottajan, tulosrajoja asetettaessa ei ole osuttu oikeaan, Mäkelä sanoo.
IAAF päättää ensi syksynä,
miten urheilijat valitaan 2015
MM-kisoihin.
Samalla syntyy Kansainväliselle olympiakomitealla suositus Rio de Janeiron 2016 olympialaisten urheilijavalinnasta.
Moskovassa MM-kisojen ensimmäisen kilpailupäivän suomalaisurheilijat.
staa epäonnistujan
karsinnassa
edessä MM-karsinta, jossa rajana
on 570.
. IAAF:n ja Euroopan
yleisurheiluliiton pitäisi vähentää kilpailujen lukumäärää ja
luoda kalenteriin tilaa Eliittikisojen tapaisille kansallisille sarjoille, Mäkelä sanoo.
Nykyisin Timanttiliigan lajivoittajat, maanosien mestarit
ja hallitsevat maailmanmestarit
saavat automaattisen osanottooikeuden MM-kisoihin.
LEHTIKUVA
Helsingissä kokeiltu systee-
mi on käytössä ensi kesänä Zürichin EM-kisoissa
Helsingissä
JARKKO SORJONEN
STT
JALKAPALLO On pelipaitaa, hui-
via, viiriä, kehystettyä pääsylippua ja monenlaista muutakin
muistoesinettä. Kaksi muuta tiedän.
Jääkiekon SM-liiga
European Trophy on
liigavalmentajien mieleen muuttuu Liigaksi
STT
STT
pelaajillekin mielenkiintoista, JYPin Marko Virtanen tuumii.
JÄÄKIEKKO SM-liigakausi on 60
Vaikka SM-liiga on selkeä päätäh-
ottelun runkosarjoineen tiukka rupeama pelaajille ja valmentajille.
Silti puolet joukkueista jaksaa
panostaa vielä European Trophy
-turnaukseenkin, joka pelataan tänä syksynä 32 joukkueen voimin.
Kaipaavatko seurat kalenteriinsa kahdeksaa kansainvälistä peliä
ennen liigakauden alkua. Liigakauden alku viikon kuluttua ei hänen
mielestään tee pelistä varovaista.
. Ottelun aikana
sitten mukautetaan peliä. Veikkaan, että kovin monta suomalaista ei siellä ollut. niin kuinka monta Arsenal-peliä?
. Siinä
otetaan jo mittaa ja katsotaan miten noita vastaan pärjätään. Ei tarvitse niin paljon kiinnittää huomiota vastustajan pelaamiseen, SM-liigassa keskitytään siihen välillä liikaakin, Suikkanen sanoo.
. Arsenal valikoitui kannatuksen kohteeksi perinteisellä tavalla.
. Treenimatsi, ei siinä mitään su-
persuurta panosta ole. Olli Pietilän kaukorakkauden kohteeksi osui Manchester City.
Peuhkurisen ja Pietilän suosikit kohtaavat lauantaina Helsingin olympiastadionilla. Mitähän tuohon nyt sanoisi.
Mmmm ...150 ehkä. City hävisi yhdellä, mutta painoi loistavalla draivilla päälle ja olisi ansainnut vähintään tasurin. SM-liiga
on päätavoite, tämä toimii valmistautumisena siihen, KalPan Laukkanen kertoo.
Suomalaisjoukkueet aloittavat
European Trophyn ensi tiistaina.
JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekon
ylin sarjataso tunnetaan jatkossa
SM-liiga-nimen sijasta pelkästään
Liigana.
Uudistus on osa SM-liigan
brändityötä, jonka yhteydessä
muuttuvat myös graafinen ja visuaalinen ilme. Satuin katsomaan oikeaan
aikaan oikeata joukkuetta. Kuusi joukkuetta selviytyy joulukuussa Berliinissä pelattavaan lopputurnaukseen.
. Töllöstä tuli
paikallispeli Manchester Unitedia
vastaan.
. Lähdetään painottamaan
omaa pelaamista. Voittaminen on kuitenkin
ammattilaisurheilussa se juttu, Jokereiden Tomi Lämsä perustelee.
Enemmistön mielestä kahdeksan peliä ennen liigakauden alkua
on melko sopiva määrä.
. Toinen juttu oli se väri. Nyt on olemassa se porkkana, eli lopputurnauspaikka. Ja tietysti myös tässä ottelussa.
Saman tietää Pietilä, jonka
hengenheimolaiset edustanevat
Olympiastadionilla vähemmis-
töä. Sattumanvarainen tapahtuma, Peuhkurinen kertoo.
Häntä viehättivät ja viehättävät
seuran komealta kalskahtava nimi, peliasu ja karttunut tieto seuran historiasta.
Peuhkurinen on käynyt seuraamassa . Yritetään tehdä siitä ikimuistoinen päivä. City
on kuitenkin selkeästi yksi mestarisuosikeista. Toisella punaista, toisella taivaansinistä.
Tommi Peuhkurinen kannattaa lontoolaista jalkapalloseuraa
Arsenalia. Pitää vaan saada pyörät heti pyörimään.
Liigakauden mielenkiintoa kasvat-
taa Pietilän mielestä sekin, että
kärkijoukkueilla Cityllä eli ?meillä?, Unitedilla ja Chelsealla on tuore päävalmentaja.
Pietilä pyrkii käymään Cityn peleissä kerran tai kahdesti kaudessa.
Yksi ottelukokemus on ylitse muiden.
Hän oli paikalla toukokuussa
2012, kun City varmisti mestaruuden päätösottelun lisäajalla.
. Tulosveikkaus Citylle
2?1, maalitekijät David Silva ja Sergio Aguero.
Arsene Wenger
päävalmentaja
?Yleisesti ottaen hyvää
työtä, mutta kahdeksan
vuotta ilman pokaalia.
Se on koetellut meidän
fanien kärsivällisyyttä,
vaikka joka kerta on
päästy Mestarien liigaan
?Puhuttuja vahvistuksia
ei ole näkynyt, sekin on
ollut aika turhauttavaa.
Jack Wilshere
keskikenttä
?Oma kasvatti, isot
odotukset. 16 Urheilu
LAUANTAINA 10. Muutenkin sitä pelattaisiin
8?10 harjoituspeliä ennen kauden
alkua, KalPan Jari Laukkanen toteaa.
Valmentajille eurooppalaisten
joukkueiden kohtaaminen on uu-
denlainen haaste, kun vastustajien pelityyli ei ole ennestään tuttu.
. Pietilän
porukka on suosikki.
Peuhkurinen toimii Arsenal
Finlandin puheenjohtajana. Kyllä noita omia vastaan saa
hinkata ihan tarpeeksi. Pääsarja ottaa
käyttöön uuden logon, jossa lukee vastedes vain Liiga. Tämä on
täin, ET:n tuoma panos viehättää
valmentajia. Jos näen, että jollain puutteita tai
joku pelaa todella hyvin, otan suurennuslasin
alle tulevissa matseissa. Mennään
hyvällä asenteella ja yritetään toivottaa pelaajat tervetulleeksi Helsinkiin.
Peuhkurinen uskoo näkevänsä
kahden Valioliigan suurseuran tasokkaan kohtaamisen. Ehdottomasti mieluummin pelataan näitä kuin harjoituspelejä SM-liigaseuroja vastaan, sanoo Tapparan Jukka Rautakorpi.
. Hyvä että saadaan kansainvälisiä pelejä. Kävin seitsemän kahdeksan kertaa kaudessa,
kun asuin Brysselissä, mutta Suomesta en niin usein.
Tieto Arsenalin Suomen-reissusta
oli Peuhkuriselle ?melkein shokki?.
. Siitä tuli innostus.
Lauantain Arsenal-peliltä Pietilä ei odota ihmeitä. Saadaan sellaiset puolittaiset
lähestymiset pois. Viestinnällisesti puhumme
jatkossa pelkästään Liigasta, SMliigan yhteysjohtaja Jarmo Koskinen kertoi.
SM-liigan taustayhtiö on kuitenkin tulevaisuudessakin SM-liiga.
Pudotuspeleissä kotivoittoja
STT
PESÄPALLO Superpesiksen puo-
livälierät alkoivat kotivoitoilla.
Lähinnä kotietunsa menettämistä oli Kiteen Palloa isännöinyt Pattijoen Urheilijat, mutta kotietu pysyi voittolukujen 2?1 (4?8, 5?3, 2?0)
myötä.
Toisessa tasaiseksi arvioidussa
ottelusarjassa Joensuun Maila piti kotietunsa lyömällä Hyvinkään
Tahkon 1?0 (3?2, 2?2).
Runkosarjavoittaja Sotkamon Jymy aloitti pudotuspelit Koskenkorvan Urheilijat 2?0 (9?0, 5?4).
Vimpelin Veto tyytyi kotiavauksessaan kurittamaan Seinäjoen Jymy-Jusseja 2?0 (4?0, 4?2).. Samoin
kaikessa SM-liigan viestinnässä
puhutaan pelkästään Liigasta.
. Hienoin City-hetki ikinä. En usko, kun kyse on tällaisesta hegemoniaottelusta. Toivon,
että osoittaisi
olevansa se odotettu
pelinjohtaja.
?Todennäköisesti
Englannin maajoukkueen kokoonpanossa
ensi kesänä
MM-Brasiliassa.
Santi Cazorla
keskikenttä
?Espanjan maajoukkuemies.
?Loistava debyyttikausi viime kaudella.
?Taituruus viehättää.
?Arsenal Finland
palkitsee Cazorlan
viime vuoden
parhaana pelaajana
ottelun jälkeen
Sergio Aguero
hyökkääjä
?Argentiinalaishyökkääjä "Kun"
Aguero vaihtoi Cityyn
Atletico Madridista
kesällä 2011
?Naimisissa Diego
Maradonan tyttären
kanssa
David Silva
keskikenttä
?Espanjalainen
hyökkäävä
keskikenttäpelaaja
?Tuli Cityyn
Valenciasta
kesällä 2010
?Pelasi 2010
maailmanmestarijoukkueessa
STT, teksti: Jarkko Sorjonen, kuvat: Lehtikuva/AFP Photo
Arsenal ?kotijoukkueena. 1970-luvulla tv-kakkosen legendaariset lauantai-illan lähetykset. Oli ilo ja kunnia olla siellä. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Fanien poiminnat joukkueista
Tommi Peuhkurisen pointit Arsenalista
Olli Pietilän pointit Manchester Citystä
Olli Pietilä: . Alkukausi
voi muutenkin mennä vuoristorataa ja ennakkoon heikommat voivat yllättää. Sininen on aina ollut värini ja vähän niin kuin
Suomenkin väri. Mielenkiintoista kun on eri pelityylejä. En seuraa tässä vaiheessa yksittäisiä
pelaajia, katson miten esitykset lähtevät
rullaamaan. Arsenal Finlandilla on noin
800 jäsentä, Citylla ei ole virallista kannattajakerhoa Suomessa.
Pietilä valitsi Cityn 90-luvun puo-
livälissä ja Peuhkurisen tavoin television avustuksella. Tämä on ensimmäinen kerta,
kun oma seura tulee Suomeen.
Se on se juttu. Pelaajillekin pitää puhua
eri asioista, Rautakorpi kertoo.
. Kyllä,
kuuluu turnaukseen osallistuvien
seitsemän liigaseuran valmentajien yksimielinen vastaus.
. Hänen kiinnostuksena alkavaan kauteen tosin
kasvaa entisestään, kun pääsee heti kättelyssä näkemään oman joukkueensa.
. Pelaajien kehittymisen kannalta on tärkeää saada erilaisia pelejä.
Sitähän kokemus on, HIFK:n Raimo Summanen painottaa.
TPS:n Kai Suikkanen pitää erilaisia vastustajia virkistävänä.
Riikka Vuorentausta YpäjänY
110,...11. Väriä lähtöön tuo voittosummaltaan vähäisin Bwt Typhoon,
jonka ohjastaja Liisa Nummi ei
ole ennenkään kuvia kumarrellut.
tanen 1.30.33, 14) Hannu Vuorinen
1.38.28, 15) Reino Aikasalo 1.43.06, 16)
Rauno Visa 1.46.23, 17) Jukka Sulanto
1.55.02, 18) Antti Ali-Laurila 1.32.26, Ei
aikaa: Jouko Lindroos, Tapio Makara.
7 km (Lähti 6): 1) Paavo Vesterinen 1.10.43, 2) Ari Ilola 1.12.04, 3) Jouko Peipinen 1.20.45, 4) Juha Koskenoja
1.28.27, 5) Keijo Hongisto 1.33.15, 6) Mika Isolahti 1.41.55.
Somero:
Someron torstairastit Palman
maastossa. Vikkeni (7), Siron Veijari (3), Poken
Viasko (2)
5. Amazing Goal (2), Duran Lord (3),
Eye Of Laukko (1)
10. Callela Colibrin lähtöpaikka
1.06.45, 11) Heli Hämälistö 1.08.02, 12)
Toni Hofmann 1.08.03, 12) Pertti Tamminen 1.08.03, 14) Kalle Sorvari 1.11.00,
15) Rauno Visa 1.11.44, 16) Tuula Kuima 1.12.47, 17) Antti Riikonen 1.15.54, 18)
Jaakko Kuusinen 1.19.15, 19) Osmo Suominen 1.19.28, 20) Johanna Julkunen
1.20.51, 21) Tero Julkunen 1.20.59, 22)
Paavo Kytäjä 1.21.47, 23) Paavo Tikkanen 1.26.19, 24) Hannu Vuorinen 1.28.24,
25) Anssi Ahti 1.28.35, 26) Petri Siviranta 1.28.47, 27) Eira Koistinen 1.33.53, 28)
Janne Noki 1.34.24, 29) Matti Hurmerinta 1.50.55.
Seiska 6.2 km: 1) Mikko Lindberg
1.02.59, 2) Ari Ilola 1.05.19, 3) Tiina Väre
1.11.11, 4) Mikko Kankare 1.15.08, 5) Jyrki Kuusisto 1.21.22, 6) Auvo Nevalainen
1.23.11, 7) Heikki Anttila 1.24.09, 8) Risto
Koistinen 1.29.53.
Bongarit: Risto Lindberg, Liisa Penttilä, Elisa Ylösmäki, Henri Hauhia, Linnea
Heinonen, Taisto Tuominen, Marika Vieri, Kirsti Kuutti, Venla Romu, Ritva Lehtonen, Seija Vanhanen, Juhani Lakio, Nella
Lindberg, Heikki Lehtonen.
Yleisurheilu
Loimaa:
Aluekilpailut:
P11 60 m: 1. 69): 1) Henry Viholainen 25.49, 2) Urpo Jaakkola 36.01, 3)
Vili Silmälä 36.27, 4) Seppo Jaakkola
36.49, 5) Juha Pullinen 38.45, 6) Aleksi
Lahti 39.31, 7) Timo Vähä-Pietilä 42.39,
8) Kaisa Kähö 47.14, 9) Pekka Koskenoja 50.16, 10) Nea Kytäjä 51.04, 11) Into Saarela 53.21, 12) Matti Juhonsalo
53.59, 13) Jyrki Ruostejoki 54.36, 14)
Emilia Latva-Koivisto 55.45, 15) Hannele
Uusitalo 55.51, 16) Anna Pullinen 56.10,
17) Erkki Eskelinen 57.52, 18) Kimmo
Lehti 1.00.26, 19) Jukka Vuorentausta 1.02.02, 20) Venni Silmälä 1.03.56,
21) Leo Mäki-Tulokas 1.04.42, 22) Joose Lehtinen 1.05.22, 23) Raija Siltainsuu
1.09.12, 24) Veijo Nyrönen 1.09.38, 25)
Jari Suoranta 1.11.05, 26) Riitta Simola
1.12.03, 27) Markus Mutikainen 1.16.43,
28) Matti Suokas 1.17.05, 29) Antti Suokas 1.17.07, 30) Tuija Virtanen 1.17.52, 31)
Pekka Simola 1.18.00, 32) Soile Piminäinen 1.18.16, 33) Jorma Ojala 1.18.19, 34)
Pentti Nurmio 1.18.25, 35) Teijo Suomi
1.18.29, 36) Katja Ahti 1.18.32, 37) Markku Rissanen 1.18.36, 38) Ritva Koski
1.18.43, 39) Jaana Saaranen 1.18.51, 40)
Anna-Riitta Juntunen 1.19.48, 41) Rauha Pajala 1.19.55, 42) Kalle Lehtinen
1.20.15, 43) Ann-Marie Viitamäki 1.20.17,
44) Jaana Lindfors 1.21.01, 45) Anna-Liisa Suokas 1.21.14, 46) Satu Gustafsson
1.22.22, 47) Aimo Gustafsson 1.22.31,
48) Ritva Lumme 1.22.43, 49) Paavo
Kytäjä 1.23.18, 50) Ritva Ovaskainen
1.25.59, 51) Mervi Jääskeläinen 1.26.03,
52) Jouko Pynnöniemi 1.27.13, 53) Susanna Hämäläinen 1.29.04, 54) Lehtinen Luukas 1.29.19, 55) Elias Lehtinen
1.29.39, 56) Juho Mäkinen 1.30.57, 57)
Mikko Maijala 1.32.18, 58) Mika Maijala 1.32.27, 59) Elina Laaksonen 1.33.08,
60) Katariina Karikytö 1.51.58, 61) Nina
Schulman 1.54.05, 62) Annika Niemelä
1.58.37, 63) Anni Sulonen 1.58.44, 64)
Jarmo Mäkilä 2.04.41, 65) Minna Ruusukangas 2.04.48, Ei aikaa: Riitta Tammiranta, Aino Lahti, Touko Roto, Eero
Vuorinen.
5 km (Lähti 20): 1) Eero Jalli 46.53,
2) Oskari Pesola 51.36, 3) Juhani Virtanen 52.31, 4) Jari Hyväluoma 1.04.05,
5) Jouni Heikkilä 1.04.36, 6) Juha-Pekka Jalli 1.07.12, 7) Panu Koivula 1.10.38,
8) Marko Mattila 1.16.38, 9) Pentti Salo
1.17.54, 10) Jeri Raittila 1.23.33, 11) Mikko Virtanen 1.23.41, 12) Martti ja Mikko
Kankaanpää 1.26.26, 13) Pekka Ran-
RAVIT Tuore ravikuningatar Ma-
rimin on ravikansan ihasteltavissa Pilvenmäen sunnuntairaveissa ja tyttöteemaan sopien
radalla ajetaan myös kansainvälinen naisajajalähtö.
Illan urheilullisin koitos on
kuitenkin Tammavaltikka-katsastus, jossa suosikin paineet
kerää Vermossa keskiviikkona
yllättänyt Elora Hanover.
Siellä tamma johti täyden
matkan kisaa alusta loppuun ja
miksi se ei tekisi sitä nytkin kun
matka on puoli kierrosta lyhyempi eli maili.
Potenza Om oli keskiviikkona
pettymys, mutta ei missään tapauksessa unohdettavissa. Nelilyn Mr Big (2), Holy Cancan
(3), Coktail Venus (9)
RAHAPELIT
Pitkäveto:
10 Rubin - Randers FC 1 (2-0) 1,15
11 FC Dila - Hajduk Split 1 (1-0) 3,10
12 Metalurg D - FK Kukesi 1 (1-0) 1,10
13 Maccabi Haifa - FK Ventspils 1 (30) 1,08
14 Hapoel TelAviv - Pandurii 2 (1-2) 4,10
15 Lech Poznan - Zhalgiris V 1 (2-1) 1,28
16 Gefle IF - Qarabagh 2 (0-2) 2,75
17 RamatGan - Estoril 2 (0-1) 1,80
18 Zürich - Slovan Liberec 2 (1-2) 4,10
19 Differdange 03 - Tromsö 1 (1-0) 3,45
20 Bursaspor - Vojvodina 2 (0-3) 5,60
21 FC Thun - BK Häcken 1 (1-0) 1,45
22 Malmö FF - Swansea X (0-0) 3,50
23 Strömsg. Sami Välikoski HumppY 45,40.
M19 kuula: 1. Sanni Krapi LoimJa
13,17,...5. Minna Tossavainen TammRy 120, 7. erä/lopputulos
1.KalPa - Kärpät
2.JYP - Pelicans
3.TPS - SKA Pietari
Voittoyhdistelmä: 6 X/2 - 7 2/1 - 9 2/2
Kerroin: 90,53
Keno:
Päiväarvonta: 2, 3, 4, 6, 7, 8, 13, 16, 21,
23, 26, 27, 29, 38, 44, 47, 49, 51, 61, 67.
Ilta-arvonta: 1, 8, 12, 18, 24, 26, 28, 29,
31, 33, 40, 43, 44, 50, 55, 60, 62, 65,
66, 69.
URHEILUVIIKONLOPPU
LAUANTAI
Moottoriurheilu. Zulu Hoss (5), Kasirga Zafir (3),
Flying Hope (4)
7. Milla Rantala LoimLe
7,07,...6. Näillä
merkeillä ensimmäisen kohteen
pitäisi olla kohdallaan.
Kolmas T5-lähtö tarjoaa paikallista mielenkiintoa kun numerolla viisi starttaava Zulu
Hoss hakee uransa toista voittoa.
Ensimmäinen tuli Vermossa
aivan istumalla ja samanlaisena 3-vuotias sukutamma on vaikeasti lyötävissä.
Voittaja kuittaa 4 000 euron
ykköspalkinnon, joten kaikilla
osanottajilla on mahdollisuus
jopa tuplata tähänastiset tienistinsä.
Greenhill´s Lady saa rattailleen Antti Teivaisen ja taktiikka
lienee selvä: lähdöstä keulaan ja
lopussa muilta karkuun.
T5-päätöksen ykkössuosikki tu-
lee myös Mäki-Tulokkaan tallista. Ville Rautio TammRy 9,16.
M17 keihäs: 1. 6. Callela Colibri (7), Bleu Nuit (8),
Olivia Haan (3)
9. Kerttu Tossavainen TammRy 10,77.
T11 1000 m: 1. Pilvenmäen ravit klo 18.. Ratamestareina Olli Nuotio, Eija Aaltonen ja Maila Huumonen.
Kakkonen 1.6 km 1) Noora Lindberg
19.39, 2) Pertti Kuisma 19.48, 3) Leo
Mali 20.20, 4) Laura Lindberg 21.52, 5)
Heikki Uutela 22.02, 6) Tuija Elomaa
25.45, 7) Elina Simola 28.04, 8) Jaakko Simola 28.06, 9) Timo Simola 28.19,
10) Max Mali 29.45, 11) Jaakko Rannisto 31.12, 12) Marketta Nikander 31.55, 13)
Niko Urho 37.36, 14) Aleksi Juote 37.52,
15) Miia Juote 37.59, 16) Aleks Hakanen
40.31, 17) Leila Vaittinen 40.32, 18) Nora
Urho 40.37, 19) Eetu Saarinen 41.35, 20)
Tuukka Salo 41.38, 21) Leevi Salo 41.40,
22) Veeti Salo 41.44, 23) Jannis Salo
41.57, 24) Marjut Koivisto 42.19, 25) Ilona
Erkinaro 45.37, 26) Eino Erkinaro 46.27,
27) Arttu Hakamäki 51.48, 28) Eemeli
Nokka 52.00, 29) Hannu Nokka 52.17.
Kolmonen 2.9 km: 1) Antero Niemi
33.39, 2) Jouko Mikkola 34.39, 3) Raimo Honkanen 37.09, 4) Heikki Erkinaro 37.10, 5) Jeri Raittila 42.35, 6) Pentti Salo 43.35, 7) Osmo Eskila 43.38, 8)
Jouko Ranta 49.03, 9) Juha Lähdeoja
49.31, 10) Marko Kiiski 50.32, 11) Pekka
Penttilä 51.25, 12) Arja Tuomaala 51.29,
13) Mauri Aaltonen 51.35, 14) Eira Kiiski
53.11, 15) Harri Virtanen 54.07, 16) Mika Seppälä 54.11, 17) Martti Kankaanpää
54.25, 18) Pirkko Hurmerinta 55.10, 19)
Teemu Okker 56.43, 20) Samuli Tuominen 59.11, 21) Antti Suokas 59.24, 22)
Elina Halla-aho 59.51, 23) Anita Juote
1.00.01, 24) Anita Juote 1.00.08, 25) Tarja Tuominen 1.00.32, 26) Mauno Kuisma 1.00.33, 27) Jouko Mikkola 1.01.22,
28) Lilli-Irmeli Hintsa 1.01.52, 29) Torsti Uusitalo 1.04.05, 30) Tuula Kankare
1.04.11, 31) Heli Romu 1.06.46, 32) Eero Vuorinen 1.07.42, 33) Touko TRoto
1.09.43, 34) Jaana Lindfors 1.11.19, 35)
Anna-Liisa Suokas 1.12.08, 36) AnnaRiitta Juntunen 1.12.28, 37) Kirsi Parviainen 1.16.00, 38) Seppo Parviainen
1.16.07, 39) Aino-Maija Aalto 1.21.01,
40) Aulis Kerko 1.21.06, 41) Esko Aalto
1.21.17, 42) Mirja Virolainen 1.23.52, 43)
Kristiina Hovila 1.24.03, 44) Paula Riepponen 1.24.58, 45) Eira Haanila 1.25.10,
46) Terttu Seppälä 1.25.28, 47) Kristiina Luoto 1.34.11, 48) Kyllikki Veikkolin
1.34.18.
Vitonen 4.4 km: 1) Jarkko Tuomola 44.31, 2) Akseli Julkunen 46.04, 3)
Rauno Laine 49.42, 4) Tuomas Hakkarainen 54.25, 5) Anssi Hakola 54.37, 6)
Johanna Luhtala 55.52, 7) Juho Juote 58.25, 8) Elina Klemelä 1.04.54, 9)
Jouni Väre 1.04.55, 10) Juha Nieminen
T5-avauksen vahvimmat nimet
ovat ennakkoon Vikkeni, Siron
Veijari ja Poken Viasko. Prince As (11), Frida Iver (12),
Keeper´s Family (3)
2. Varietee (8), Fannikka (7), Soman
Viivi (5)
11. D-poikien ylialueturnaus
Jokioisten pesäpallokentällä. Minna Tossavainen
TammRy 3.59,50, 2. Greenhill´s Lady (4), Windy Atlas
(9), Kansas Neva (10)
8. - Ponte P. Suomalaisiakin
osanottajia oli toistasataa.
MM-speedway Tampereelle
STT
MOOTTORIURHEILU Ensi touko-
kuussa Tampereen Ratinassa jär-
jestetään Suomen ensimmäinen
speedwayn MM-osakilpailu.
Tampere GP ajetaan Ratinan
stadionilla toukokuussa, ja se televisioidaan yli 160 maahan.
Suunnistus
TULOSPÖRSSI
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Jalkapallo
01-p/D12 Liiga Tampereen piiri:
HJS- FJK 3-2 (2-1)
Sakari Suontausta 1+1. Hissun Flikka (7), Villi-Lempi (8),
Onnen Osuma (2)
3. Finish Them (9), Summer Sun (3),
White Lakes Memory (7)
4. Riikka Virkki SomE 4.02,76,
4. A-nuorten harjoitusottelu
FoPS-KuKi jäähallissa klo 17.
SUNNUNTAI
Frisbeegolf. Kerttu Tossavainen TammRy 4.53,02.
T11 korkeus: 1. Saana Talsta HKV
4.01,52,...3. X (1-1) 3,40
38 Gremio PA - Coritiba 2 (0-1) 4,95
Tulosveto:
9 Vasco da Gama - Ponte Preta 1-1
Kerroin: 9,43
Voittajaveto:
Päivän Trio 2
1. Veera Vuorentausta YpäjänY 4.04,1.5
T9 keihäs: 1. Kerttu Tossavainen TammRy 85.
on ulkona, mutta siitä tuskin on
suurempaa haittaa Ari Moilasen
ohjastamalle lupaukselle.
Olivia Haan väsyi Vermossa
johtavan rinnalta, mutta kirii
pirteästi hyvän juoksun jälkeen.
Vihjeet Pilvenmäelle sunnuntaiksi:
1. Aino Takala RuskY 130,...6. Koetuksen pelit klo 10 ja 14.
Ravit. Tommi Palm ForssSa 12,97.
T9 40 m: 1. FJK Chelsea 5-2
Justus Orelma, Luukas Kuisma.
Mölkky
Seutuliiga:
Reuma-Tules-Tammelan Hojo-Hojo
2-1
Tyykikylän mölkky-MC-sohlot
0-2
EL Forssa 1-EL Forssa 2 1-2
Tammelan leidit - Pullasorsat
2-0
Ottopojat-EL Forssa 1 2-1
Forta Prima-MC-sohlot 1-2
Tammelan papat-Tammelan
Hojo-Hojo 2-0
Lopputilanne:
Ottopojat
23
Tammelan papat
21
EL Forssa 1
19
Tyykikylän mölkky
17
EL Forssa 2
16
Reuma-Tules
15
MC-sohlot
14
Tammelan Hojo-Hojo
12
Forta Prima
10
Pullasorsat
9
Tammelan leidit
9
Pesäpallo
Superpesis:
1. Riikka Vuorentausta YpäjänY 4.00,87,... Tänään
Belfastissa päättyvissä kymmenpäiväisissä kisoissa kilpailtin 56 eri
lajissa.
Kilpailijoita oli yli 60 maasta runsaat 7000. ELOKUUTA 2013
Forssalaiskonstaapeli Ravikuningatar esittäytyy Pilvenmäellä
keilasi kaksi kultaa
MATTI KAASALAINEN
PASI RAKKOLAINEN
FORSSAN LEHTI
Forssalainen vanhempi konstaapeli Kari Kauti saavutti kaksi kultaa ja yhden hopean poliisien ja
palomiesten maailmankisoissa
Belfastissa Pohjois-Irlannissa.
Kauti voitti kisojen keilailussa
single-kilpailun viiden sarjan tuloksella 978.
Myös parikilpailussa Kauti pokkasi kultaa helsinkiläiskonstaape-
lin kanssa keilattuaan viiteen sarjaan 971 pistettä.
Tenniksen nelinpelissä Kauti sijoittui hopealle parinaan paikallinen belfastilaispoliisi.
Poliisin ja palomiesten maailmankisat lukeutuvat urheilumaailman suurimpiin kisoihin. ParVi 4-3
Julius Heino 2, Viljami Engman 1,
Valtteri Peuhkuri 1.
LeKi . - Jablonec 2 (1-3) 4,20
24 Trabzonspor - Minsk X (0-0) 4,20
25 Vitesse - Petrolul 2 (1-2) 3,70
26 Love III - Bradley - Woods X 3,00
27 Scott - Rose - Mickelson 1 2,75
28 Pettersson - Points - Ilonen; kertoimet jaettu: X 1,42 ja 2 1,45
29 Glover - Poulter - Z.Johnson 2 2,25
30 VfB Stuttgart - Botev X (0-0) 5,70
31 Rapid Wien - Ast. Anni Koivunen KiukKi 9,50, 2.Minna Tossavainen TammRy 9,55,...11. Elora Hanover (1), Potenza Om (5),
Amber Diablo (7)
6. puolivälierät, kolmella voitolla
jatkoon:
Pattijoki-Kitee 2?1 (4?8, 5?3, 2?0)
Joensuu-Hyvinkää 1?0 (3?2, 2?2)
Sotkamo-Koskenkorva 2?0
(9?0, 5?4)
Vimpeli-Seinäjoki 2?0 (4?0, 4?2)
Forssa:
Forssan Lehden iltarastit Kaikulassa:
2 km (Lähti 16): 1) Aimo Viholainen
14.51, 2) Otto Viholainen 17.49, 3) Luukas Viholainen 18.12, 4) Henry Viholainen 18.21, 5) Niko Mäkinen 26.05, 6)
Hannu Halme 30.07, 7) Leena Halme
30.16, 8) Niko Urho 31.16, 9) Lyydia Lehtinen 34.09, 10) Titus Lehtinen 34.18, 11)
Nia Kytäjä 34.32, 12) Nora Kytäjä 34.50,
13) Nikolai Frolov 37.42, 14) Lauri Kaleva
42.00, 15) Antti Kaleva 42.35, 16) August Hult 52.19.
3 km (Läht. Eemeli Valkama 1+1.
E-11 ykkönen;
FJK sininen-JanPa sininen 3-6
Rasmus Hakamäki 2, Tomas Lanki 1.
FC Vapsii sininen-FJK sininen 3-8
Lari Kauranen 3, Rasmus Hakamäki
2, Tomas Lanki 1, Riku Lukkala 1, Tomas
Järvinen 1.
F9-pojat:
FJK ManU-UrPS 4-2
HJS-FJK ManU 7-8
FJK: Rasmus Orelma 2, Jesse Tuki 2, Nooa Vali 2, Tuomas Raistekka 1,
Benjamin Nurminen 1, Niilo Pennanen 1,
Veeti Saarinen 1, Roope Arkkila 1, Samu
Mäkeläinen 1.
FJK 06-pojat, piirinsarja:
FJK Chelsea . Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Riikka Virkki SomE 7,82,...9. Ratamoottoriveneilyn SM-osakilpailu Kuivajärvi Race
Tammelassa Saaren kansanpuistossa
klo 10.30.
Pesäpallo. Maakuntasarjan ottelu
Jokioinen-Pori Jokioisten pesäpallokentällä klo 13.
Jääkiekko. Nico Oksanen LoimVo
16,33, 2. Tripolis 1 (3-1) 1,60
32 Crvena Zvezda - Tshornomorets X
(0-0) 3,30
33 Standard - Xanthi 1 (2-1) 1,23
34 St Johnstone - Minsk 2 (0-1) 5,40
35 Club Brugge - Slask Wroclaw X (33) 3,95
36 Breidablik - FK Aktobe 1 (1-0) 2,70
37 Vasco da G. Viikkokisat Tammelan
liikuntakeskuksessa klo 12.
Pesäpallo. Veera Vuorentausta YpäjänY
9,43.
T11 60 m: 1. Anna Tossavainen TammRy 8,53.
T9 1000 m: 1
Pörsseissä ei liiku
raha, vaan tarvitsijat voivat noutaa omenat ilmaiseksi.
Arja ja Risto Tuomaalan
omakotitalon pihassa Vaasassa
ensimmäiset omenat ovat valmistumassa lähiviikkoina. P. 050 nat, soitin, 2 renk. Vapaa
1.9. Korkeammat jalat, laidat.
Hinta 300 . ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Omenapörssejä
toimii jo useilla
paikkakunnilla
RIITTA SILLANPÄÄ
STT
Netissä toimivat omenapörssit
ovat kasvattaneet suosiotaan. 0500 548289, 050
5965180.. 040 7522808.
Lähes uusi klapisirkkeli SC45 Bell
2-istuttava musta nahkasohva, 50 2,1 kW, hp. Tied. P. Porin Matsia varattavissa. Samalla estettäisiin hyvien omenoiden joutuminen roskiin, hän jatkaa.
Tuumailun tuloksena syntyi Sta-
din Omenapörssi. H. 045 3403112.
Vuokrataan kaksio 42 neliötä 1.9.
alkaen. Luotettava, raitis aviopari ja 7-v.
0400 619057.
sisäsiisti koira haluaisi vuokrata
Asuntovaunu, Ci-Sprite Cosmos pienen omakotitalon tai mumQuattro vm. 4 200 ?/ taimistoa. Vuokra 420 ?/
kk. P. Hp. Ajettu 0400 887780.
vain n. P. sekä tehtaan pakehopeasaarni
Kuivia koivu-, leppä- ja sekahalko- tissa kattopaneelia
2
2
ja. vuoVolvo S70 vm. Oksasilppuri Stiga, nestekaasujääkaappi UPO. P. 050 5379616.
Rintamavalokuvat, kunniamerkit, sotilasasut. P. 040 8284849.
patinkia. 40 ?. Täysin remontoitu, 1. 270 tkm. 0400 484424.
Peugeot 206 1.9 diesel vm. ym.
P. P. P.
050 3791176.
Halutaan vuokrata/ostaa rt-asunto, iso kaksio tai kolmio Tammelasta, mieluummin päätyhuoneisto.
(Pikaisesti.) Soita 045 2582299.
Vuokrataan saunallinen kolmio
+ autotalli Korkeavahassa. Pieni pa- Mercedes-Benz 140 A Lang 1,4
kastinkaappi 32 L, ollut käytös- bensa -02. Marinen.
sa 044 0103086.
sekalaisia
Mustaherukoita, karviaismarjoMäntyhalkoa ja -klapia, lautaa,
ja. Tied. p. 040
Lisätietoja p. kuljetusapua. Vuokratakuu. 0400 522486.
Myydään
Erikoissänky, melkein kuin uusi,
kaksi vuotta vanha. 10 m , à 5 . 29 cm, kork.
tusikäisiä ankan- että kisunpoika- 90 cm, keittolevy päällä. Husqvarna säh?. P. 0400 515043.
jaloilla 45 ?. 80 ?. 800 ?. Liika on kuitenkin liikaa.
Kun kaikki sukulaiset ja ystävätkin oli kyllästetty omenoilla, niin
liikaomenat ilmoitettiin jakoon
omenapörssissä.
Omenat löysivät ottajansa, kun
ne pakattiin muovikasseihin ja
nostettiin valmiiksi portinpieleen.
Omenasato
jäämässä
tavallista
pienemmäksi
Nykymuotoiset, Facebookissa
toimivat omenapörssit aloittivat
toimintansa viime syksynä. H. Itse poimien. H. Suurimpana syynä on kuivuus, jonka vuoksi
omenat ovat jääneet pieniksi.
. (uutena 750 ?). P. P. 02 tai käyttöön. P. 0400 415520.
ti, Kastor takkasydän, vesisäiliö
Avaimellinen sähkötolppa, mu- 20 L kiukaan päälle, asenn. 050 5697901.
oa
r
8 eu
ostetaan
Kt kaksio 57 m2. UPO-mankeli Toikan lintuja ja kuutioita ym. Kauppa, Tasokas, mielellään uudehko omakoulut ja päiväkoti vieressä. Ensimmäisille kesälajikkeille
sade ei ennättänyt ajoissa, mutta
myöhempien lajikkeiden tilannetta se paransi. monmökin maaseudulta. 1 kk takuu. kerros. Osa omenoista on talvilajiketta, joka valmistuu vasta ensimmäisten pakkasten jälkeen.
Viime syksynä omenasato oli
muhkea.
. m yht. 0400 515043.
Opel 4D Vectra 2.0 Sport -98. iltaisin p. 50 h. Mökki on hyvin
varusteltu ja laadukas. Hinta 400 ?.
Tied. Ajettu n. Samalla periaatteella on
sittemmin pistetty pystyyn omenapörssejä myös muualla Suomessa.
. 0400 3202069.
Vuokralle tarjotaan Tyykihovista
(Hopeapaju) saunallinen kaksio 57
m2. P. Kuljetus ja kippaus
kotipihaan. Lisäksi muutamat
maakuntalehdet pitävät omilla
palstoillaan omenapörssejä.
Omenoiden lisäksi pörssien tarjonta on laajentunut myös muihin
kotipuutarhan tuotteisiin. Mustaherukan satoa pidetään kohtalaisena. Puolimatkank. meler n. P. Sopii esim. Mamma
En juhli
merkkipäivääni.
Iivo Heinilä
TAPIO TUOMELA
Valkea Kuulas kypsyy jo vauhdikkaasti.
Miljoonamarkkinat
ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä
netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa
tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä
Kampauspöytä 20 ?, korituoli 20
?, työtuoli 20 . P. Kimalaiset
ja muut pölyttäjät eivät ehtineet
käydä kunnolla omenan kukissa.
Kuivuudesta oli tosin omenoil-
le jotain hyötyäkin, sillä omenat
näyttävät säästyneen kasvitaudeilta, Tanska huomauttaa. 400 ?/vk. Ilmastoitu, sähköikkusä vain 2 viikkoa. Liioille omenoille voi löytää pörssin
välityksellä ottajia, eivätkä omput
päädy jätteeksi. 2000.
Katsastettu 5/13. 044
5012768.
262 6645.
Terhakoita kaninpoikasia, kaunii- UPO Kultaliekki puuhella 2-lev.,
ta kukkoja sekä myöh. Esimerkiksi omenarupea ei ole tänä
kesänä juurikaan näkynyt.
Omenasato on kypsynyt tänä
kesänä melko aikaisin, sillä varhaisimpia kesäomenalajikkeita
alettiin kerätä jo viime viikolla.
Myös herukan satokausi on alkanut tavallista aiemmin. 0400 439989.
kö-WC mökille, hp. Idea
sai alkunsa, kun helsinkiläinen
Tiina Sandberg pyöräili kotikaupungissaan ja katseli omenoiden
paljoutta.
. 1 790 ?. 50 ?. P.
044 3435619.
Vuokralle tarjotaan Vuokatista
Katinkullan alueelta paritalosta
vko 34 17.8.-24.8.13. 18 Lauantai
LAUANTAINA 10. 050 5922722.
Toika-pöytäkangaspuut jaloilla.
Leveys 70 cm, kaide 60 cm (40 nu- Arabian astioita ja koriste-esineimeroinen), 4-vartiset niidet ja pin- tä, taidelasia, muumitavaroita,
gotin mukana. P. 040
TARJOUS!! Humppila. 0400 737 581.
Annetaan vuokralle Ylläksen
Ruskaan mökki. 70 ?. Siihen perustettiin oma palsta omenoiden antajille ja niille, jotka haluavat niitä hakea. P. luovu- pyöreä kamiina halk. kaikki
kaan tulee reilu 20 m maakaapelia! tarv. 050 5376518.
Vuokralle tarjotaan yksiö Forssa,
Koulukatu. 0400 634475.
Vuokralle tarjotaan valoisa 47
m2:n kaksio hyvällä paikalla lähellä
Forssan kaup.taloa. 040 1759011.
myynnissä olevia. Ajettu 360 tkm.
Erittäin hyväkuntoinen ja siisti. P.
040
5562453.
puh. 050 449 7707.
Tied. P. Tarjolla on vuodenaikojen mukaan esimerkiksi raparperia, herukoita,
herneitä ja erilaisia taimia.
??PERHEILMOITUKSET
Rakkautta on...
jakaa myötä- ja vastamäet
STT
Kesän omenasato näyttää jäävän
tavallista laihemmaksi. Silloin tuli mieleen, että miksi ei voisi järjestää paikkaa, jossa
omenoiden antajat ja ottajat kohtaisivat, sanoo kestävää kehitystä
opiskellut Sandberg. H. H. Soita
litahti, vm. 2000, 2.4, väri pu- desohvakalusto 200 ?, 3-os. 6. vanhukselle. Tarv. aiheeseen liittyvää. Tied. Mielellään pidempiaikainen sopimus. irhyvin pidetty auto. P. 040 7562551, Jokioi- toiselle viikonlopulle pe-la. Sahaus- ja kuljetuspalvelu. kirnainen. 045 6779655.
Lähes uudenveroinen rollaattori,
harmaa. Ei jo
500 ?. Punaherukan sato sen sijaan on jäämässä melko laihaksi.
Kuivuus ja kuumuus ovat aiheuttaneet sen, että punaherukkapensaat ovat karistaneet raakileitaan.
Anna Mäki-Punto
&
Tuomas Touru
?
4.8.2012
Ypäjän kirkko
Kiitos vielä näin vuosi tapahtuneestakin
kaikille häitämme juhlineille ja
muistaneille! Teitte päivästämme
ikimuistoisen :)
Emma
1v
Onnea
T. 80 ?. Hinta 1 680 ?. Lotta- ja suojelusk.tavaraa, ym. 3 990 ?. 0500 475467.
7341298.
3- ja 2-os. nahk. Omenat saisivat silloin lisää kokoa ja painoa, sanoo
neuvoja Tuija Tanska Hedelmänja Marjanviljelijäin liitosta.
Satoa verottaa myös se, että alkukesän helteiden vuoksi pölytysaika meni nopeasti ohi. 2010 lyhyt riki. Koulu ja
päiväkoti vieressä. 045 6319515, Forssas- 4829020.
sa.
Forssassa AMK-opinnot aloittava
Jääkaappipakastin (L6), ison 26-vuotias opiskelija etsii edullista,
koiran häkki, päästävedettävä jatkuvaa majoitusratkaisua joka
sänky. P. syks. P. P. Siisti ja jahylly 60 ?, sohvapöytä ym. Katsastettu 27.5.-14 saakka. Etenkin talviomenoita tuli
niin paljon, että puut olivat niitä
aivan notkollaan, Arja Tuomaala
muistelee.
Omenoista on Tuomaaloilla tehty
hilloja, keitetty mehua ja leivottu
piirakoita.
. 160 ?. Eija
0440 711843.
Kauniisti kuivuuttaan kilahtelevia
koivuklapeja. 110 ?. Heti vapaa. Ylläs-Pallaksen reitit vieressä. punarusk. Ilmoitin heti, että idean voi kopioida vapaasti, Sandberg kertoo.
Hänen mukaansa samalla idealla toimivia omenapörssejä on jo
yli kymmenen. Hyvä sijainti. Jämäkkä
ja kipakka menopeli erilaisilla herkuilla, erikoisvanteilla. H. -90, katsastettu 7/13. P. 350 ?/kk + kulut.
Vuokratakuu. 040 5916453.
Peräkärryt, 3-siipinen aura, öljysäiliö 1000 L, McCormick-trak- Pihakaivopumppuja koristeeksi
tori, viljanlajittelija + ym. Pieni KärPerämoottori, Tohatsu 6hv, ne- cher painepesuri, hp. P. Hp. 49 kotitalo tai tontti Forssan, Tammelan tai Jokioisten alueelta. Soita ja kysy 5052951.
lisää! P
6.00 Yle Uutiset. 7.03 Perheen aika.
7.45 Tarinoita lapsille:. 15.00 Yle Uutiset.
15.02 Puheen Viikonloppu - Jere Pehkonen. 18.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää. 9.50 Tohtori Raimo - valtakunnan terapeutti. 13.10 Kerro
pieni tarina. 13.00 Mikä maksaa. 16.05
Entisten nuorten sävellahja. Ne on kaik-
ki tämän saman hahmon variaatioita. 21.23 Suomi tänään. 11.57 Vakioveikkausvihjeet. 13.02 Puheen
Viikonloppu - Jere Pehkonen. 20.50 Kesäillan musiikkia:
Britten kamaripianistina. 14.30 Lauantai-Suomi. 20.03
Urheiluradio. 13.03 Urheiluradio. Helsingin Sanomien Helena Ylänen nimesi sen mestariteokseksi, ja Aamulehdessä Matti Apunen kirjoitti: ?Varjoja paratiisissa on Akin rohkein elokuva,
joka lupaa tulevaisuudelta paljon.. 21.40
Urheiluradio. 14.00-14.57
Välilevyjä. 11.00 Yle
Uutiset. 23.03 Koe-eläinpuisto. 8.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 0.05-4.00 Yöradio.
3.15-3.35 Hitin kaava. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Suomi
tänään. 15.03 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset.
9.05-10.02 Figaro: Monteverdin Orfeo.
10.05 Syntymäpäiväsankari. 11.57 Päivän mietelause. 17.15 Levynpyörittäjän
kesäsiirtola. 11.00 Mstudio. 20.09 Olipa
kerran radio. 23.10-7.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 YleX Aamu Remix. 3.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 21.03
Hitin kaava. 15.50 Veneilysää. Aki Kaurismäki on todennut
Matti Pellonpäästä ja Nikanderin
hahmosta: ?Se on meidän yhteinen lapsemme, joka sittemmin
Aki Kaurismäen elokuva kertoo roskakuski Nikanderin ja valintamyymälän kassan Ilonan rakkaudesta. Ensitreffeillä Nikander vie
Ilonan bingoon. Simon and Garfunkel:
Bridge over troubled water. 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää. 18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 19.03
Urheiluradio. 23.00-23.05 Radio 1
soi. 6.03 Sää. 9.15
Minna Pyykön maailma. 9.40 Lauantai-Suomi. ?En usko, että
tulee onnistumaan?, Ilona toteaa.
Vuonna 1986 ensi-iltaan tullut
Varjoja paratiisissa avasi Kauris-
mäen työläistrilogian, jota ohjaaja luonnehti myös häviäjien trilogiaksi. 16.00 Yle Uutiset. 12.15 Kylillä. Suomela ja Patrick ?Pata. 18.03
Urheiluradio. 7.50 Merisää. 6.25 Aamusoitto. 11.00 Yle Uutiset.
11.02 YleX Himotuimmat. 5.02 Aamupala. 9.06 Lauantai-Suomi. 11.02 Perttu Häkkinen. 14.55 Lauantai-Suomi. 7.03 Sää.
7.04 Onnen sävel. 12.00
Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.05 Puheen Aamun viikko. 17.00 Yle Uutiset ja
sää. 15.55-15.58 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00
Parasta ennen! (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00
Yle Uutiset ja sää. 18.08 Lakatut varpaankynnet. Juontajana on Ronja Salmi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.15 Aamuhartaus. 5.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset.
9.05 Sää. 12.45-12.55 Merisää.
13.00 Yle Uutiset. 12.15 Ajankohtainen Ykkönen. 1.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 23.00 Yle
Risto Jarvan ohjaaman elokuvan
pääosia näyttelevät Elina Salo ja
Paul Osipow.
Nuori
avioliitto
horjuu
YLETEEMA KLO 22.10 Ei yksin
leivästä, ei yksin rakkaudesta:
Työmiehen päiväkirja (12) on hitsaajan ja konttoristin rakkaustarina. 17.00 Yle
Uutiset ja sää. ELOKUUTA 2013
TV&RADIO
Työläistrilogian
aloitus sai
suitsutusta
YLETEEMA KLO 21.00 Aki Kauris-
mäen Varjoja paratiisissa (S) on
roskakuskin ja Valintatalon kassan rakkaustarina. 22.00 Yle Uutiset ja
sää. 18.01 Iltahartaus. 12.00 Yle Uutiset ja
sää. 10.04 Kissankehto. 19.08 Lavalauantai. Degerman vetävät uutta sarjaa.
RADIO
Yle Radio 1
6.00-6.03 Yle Uutiset. 15.30 Kamarimusiikkia. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 6.56 Päivän mietelause. 13.55 Radio 1 soi. 15.00 Radioteatteri esittää:
Hanhen selästä. 14.35 Hitin kaava. 11.00
Yle Uutiset. 13.02 YleX Jurassic Rockissa.
17.00 YleX Toiveet Jurassic Rockissa.
20.00 YleX Himotuimmat (u). 21.35-21.39 Novosti Yle. 6.05 Hartaita
säveliä. 4.00 Elävä
arkisto: Maailman tapahtumat. 8.05 Radioteatteri esittää: Sattumuksia Jänislahdella, osat 14 - 16. 6.30
Suomi soi. Näin on
marjat. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.30-8.55 Aristoteleen kantapää. 19
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. 7.00 Yle Uutiset. 22.05 Koe-eläinpuisto. 14.00
Yle Uutiset. 5.52 Aamupala. 22.05 Kalle Haatanen. 7.00
Yle Uutiset. 13.00 Yle
Yle Radio Suomi
5.00 Yle Uutiset ja sää. Simon
and Garfunkel: Bridge over troubled
water. Kaurismäen kansainvälinen menestys alkoi Varjoista: elokuva esitettiin Cannesin elokuvajuhlilla keväällä 1987, ja se sai Pariisissa teatteriensi-iltansa keväällä 1988.
Elokuvaa kiitettiin myös Suomessa. 14.03
Ajantasan lauantaivieras. 8.30
Yleisurheilun MM, Moskova. 17.15 Maailmanpolitiikan arkipäivää.
17.40-17.55 Kolmannen maailman puheenvuoroja. Pääosissa ja kuvassa Matti Pellonpää ja Kati Outinen.
on ollut Arielissa ja Boheemielämässä ja Tatjanassa. 5.30 Aamupala. Ravitulokset. Ne muut osat olivat Ariel
(1988) ja Tulitikkutehtaan tyttö
(1990). 20.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Viikonloppu - Jere Pehkonen. 20.08 Sää. 21.50 Merisää. 16.05 Näistä
levyistä en luovu. 19.03 Benjamin Brittenin War requiem St. 15.08
Entisten nuorten sävellahja. 11.03 Mörönperän versot.
11.30 Lauantai-Suomi. Simon and Garfunkel: Bridge over troubled water.
Yle Puhe
0.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 15.40 Tiedevartti Nettisolvaami-
Uutiset. 7.03 Aamusoitto. Suloisen melankolisen elokuvan unohtumattomia pääosia, Nikanderia ja Ilonaa, esittävät Matti Pellonpää ja
Kati Outinen.
Vähäpuheinen ja suoraselkäinen Nikander työskentelee roskakuskina suuressa jätefirmassa.
Eräänä iltana hän poikkeaa kotimatkallaan valintamyymälään,
jonka kassalla lakonisen sydämellinen Ilona on töissä. Sateenkaariperheet. 5.00
Elävä arkisto: Kulttuuri. 18.00 Ehtookelloina Helsingin Kallion kirkon kellot. 2.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 13.06 Lauantai-Suomi. 5.15 Radioteatteri esittää: Terveiset
Kutturasta. Paulin katedraalissa. 0.00-6.30 Yöradio.
sen anatomiaa. 19.45-0.00
Radiomafian Kohtaamisia.. 15.00
Yle Uutiset. Yle
Uutiset ja sää. 16.03 Yleisurheilun MM, Moskova. Partiomestarin kauden
jälkeen kuullaan moottorin pärinää ja sotketaan kädet öljyyn vuorossa on Kartingmestari!
Partiomestarin tehtäväpäällikkö
Antti Kuuti, juontaja Ronja, kilpailun tuomarit Kari ?Poppis. Katseet kohtaavat. 21.55
Suomi tänään. 10.00 Uuden
musiikin aamuvuoro. Arki, työ, politiikka ja uskottomuus horjuttavat nuorta
avioliittoa.
Uutiset. Peltsi ei ollut Nikander, en-
kä minä ole Nikander, mutta molemmissa on paljon Nikanderia.?
Galaxin mestarit menee metsään!
TV2 KLO 9.31 Partiomestarissa ki-
sataan erilaisissa partiosta tutuissa tehtävissä: rakennetaan lauttaa, kokataan nuotiolla, kiipeillään ja testataan ensiaputaitoja.
Tehtävät vaativat nopeutta ja notkeutta, mutta myös älyä ja yhteistyötaitoja.
Partiomestarissa vinkkejä antavat löytöretkeilijä Patrick ?Pata?
Degerman ja naparetkeilijä Poppis Suomela. 12.00
Puheen Viikonloppu - Jere Pehkonen. 7.45
Hartaita säveliä. 6.03 Aspekti. 8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.05 Onnen sävel. 7.53
Onnen sävel. 6.04 Aamupala
Synti. Italia 9.40 PopPixie (S).
Italia 9.55 Pokémon (7). 12.25 10 kirjaa
rikoksesta. 15.10 Pokka pitää (S). New York (16).
Manhattanhenge. Jäähyväiset
Saabille. 9.31 Galaxin mestari: Partiomestari. 9.03-9.15 Kesäleiri (7). Nuoren
tytön kuolema saa koko
kaupungin miehet epäilyksen alaisiksi. 10.05 Itämeren
rannoilla. Japani 10.20 Pilanpäiten. Scifi-jännäri hämäräperäisestä naamiomiehestä, joka tunnetaan
nimellä V ja joka tekee
terrori-iskuja vastustaakseen yhteiskunnan totalitaarista järjestelmää.
Mitä tapahtuukaan, kun
V pelastaa nuoren oikeamielisen tytön salaisen
poliisin käsistä. Yhdysvallat 13.00 Kolme
miestä ja tyttö (S). 9.00 Galaxi. Mutta
miten nuorista naisista
kasvoi modernin Venäjän sananvapauden ikoneja, joiden pidätyksestä
tuli koko maailman puheenaihe?
22.20 Tom Horn (16). O: Risto Jarva.
N: Elina Salo ja Paul
Osipow.
23.35 Kestomerkitsijät (7).
Kertomus syksyisellä
maantiellä työtään tekevistä ihmisistä, jotka puhuvat puolittaisilla lauseilla ja ilmaisevat
tunteitaan äkkijyrkästi.
N: Elina Hietala, Mikko
Pörhölä, Jami Hyttinen.
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+32
+29
+19
+21
+27
+21
+33
+28
+28
+28
+28
+28
+20
+22
+28
+30
+20
+30
+20
+25
huomenna
+31
+29
+21
+19
+28
+22
+34
+28
+29
+28
+28
+27
+17
+23
+27
+31
+20
+27
+18
+25. Kiivastahtinen ruokareality,
jossa Gordon Ramsay
tiimeineen etsii USA:n
parasta kotikokkia.
18.00?18.53 Historia: Brittiperhe 1900-luvulla. Helenin sopeutuminen Alanin ryhmään ei
ota sujuakseen.
21.00 Naurun tasapaino. K&O:
Kari Väänänen. Tänä
iltana nähdään kaikki
esiintyjät.
20.00 Syksyn sävel -retro.
Vuosi 1993. Ranska 8.45 Kivisten
ja Sorasten uudet seikkailut
(S). Kolmen nuoren naisen performanssi
kirkossa muutti venäläistä yhteiskuntaa. Intendentti LiisaMaria Hakala-Zilliacus
kertoo J. 8.00 Yle Uutiset. Yhdysvallat 12.00 Will & Grace (S).
Yhdysvallat 12.30 Will & Grace
(S). Kanada 8.00 Ostos-tv. 8.30 Mokon suuri maailma (S). 8.18 Anniina
Ballerina (S). Sarja päättyy! Amerikkalainen draamasarja.
1.35?6.00 MTV3 Deitti.
FORSSA
2.10
4D: Maailman pienin
tyttö (7). Kolme finalistia laittaa kaikkensa peliin
stand up -kisan suuressa finaalissa, suorassa
lähetyksessä Linnanmäen Peacock-teatterista.
21.00 Selviytyjät. Brittiläinen autoiluohjelma.
19.30 Guinness World Records - Ihmeelliset ennätysvideot. Yhdysvallat 14.30 Tyhjätaskut (7). Kanada
10.30 Kiihdytysajot: Power &
Speed. 16.50
Jalkapallo: Arsenal - Manchester City.
4.00 Uutisikkuna. Juontaja
Tanja Huutonen.
20.00 Hauskat kotivideot.
Nostalgian pyörteissä
katsojille esitellään Tuomion terassi ja Dickin
katoamistemppu. 11.05 Diili. R: Ria
Kataja, Vesa Kietäväinen, Sari Havas, Juha
Veijonen. Iso-Britannia 15.30 Pilanpäiten. P: Amber Heard,
Anson Mount, Michael Welch, Melissa Price, Whitney Able, Edwin
Hodge.
1.40 Turpa rullalle (12). Yhdysvallat 15.00
Tanssien tähtiin. (USA - Saksa 2003). Valioliigatähdet kohtaavat
Olympiastadionilla! Selostus Antti Ennekari.
19.00 Ravisuora. Amsterdam.
SEURAAVAT PÄIVÄT
Sunnuntai
21.00 Elokuva: David Galen
elämä (16). 9.40 Guinness World Records - Ihmeelliset ennätysvideot. Yhdysvallat 14.00 Tyhjätaskut (7). Munamies on myös
remppamies ja taiteilee
kolmen naisen välillä.
18.55 Pilanpäiten.
19.10 Masterchef USA. 12.45 Yleisurheilun
MM. USA
2005. Amerikkalainen poliisisarja.
0.20 Sons of Anarchy (16).
Hermot pinnassa.
1.15
American Horror Story
(16). Dokumentti kuuluisan amerikkalaisen musiikkifestivaalin 75-vuotisjuhlista v. 8.47 Babar ja Badun seikkailut (S). 12.15-12.29 Tall Ships. Suurella Skutarijärvellä on laskettu jopa
270 eri lintulajia.(U)
20.30 Yle Uutiset.
20.45 Urheiluruutu.
20.00 Taivaan tulet (12). 16.45 Elokuva:
Haltiatar Cassie ja kutsumaton
vieras (7).
6.00 SubChat. Ei
huumeille.
0.40 Aina vaarassa (12).
(Loppu hyvin, kaikki hyvin. 2012 ja
tapahtuman historiasta.
Mukana mm. Kärkikolmikko saa
tehtäväkseen valmistaa
jälleen kana-aterian. Kaihoa ilmassa.
Tunnollinen kirjanpitäjä surmataan kotonaan.
Juttu hämmentää tutkijoita; johtuiko teko miehen toimeksiannoista vai
kireydestä perhepiirissä. Kiinan muuri.
Yhdysvaltalainen lyhytohjelmasarja esittelee
Unescon maailmanperintökohteita eri puolilta
maailmaa.
18.50 Nelosen sää.
19.00 Hauskat eläinvideot.
Kuvamateriaali on aitoa
luontokuvaa, jonka päälle on ääninäytelty eläinten ?repliikit?.
17.15 Pilanpäiten.
17.20 Remonttimestari. Huippusuosittu amerikkalainen realitysarja.
21.50 Yle Uutiset.
22.45 Dokumenttiprojekti:
Pussy Riot, kapina kirkossa (12). (U).
20.48 Maailman matkailuaarteet. Rapean makea jälkiruoka. 5.50 Ostosruutu. 7.48 Kaapo (S).
8.12 Muista laulaa. Races Norjassa. Anne Kukkohovi kertoo syksyllä
MTV3-kanavalla alkavasta uutuussarjasta
Koko Suomi leipoo.
20.57 Keno.
18.00 Rakkaudella katettu.
11. N:
Steve McQueen, Linda
Evans.
22.30 Maailmojen sota (16).
Tieteisjännärissä Tom
Cruise esittää perheenisää, joka yhdessä muun
maailman kanssa saa
vastaansa avaruudesta
hyökänneet vihamieliset robotti-tripodit. 15.30 Giacomo Puccinin elämä ja musiikki (7).
17.35 Yleisurheilun MM.
Miesten moukarin karsintaryhmä B, miesten
10 000 m finaali, naisten pituushypyn karsinta, 10-ottelun 400 m ja
miesten 100 m alkuerät.
Refereras på svenska.
17.10 Hell?s Kitchen Suomi:
Esittelyssä Sauli Kemppainen.
18.30 Nelosen uutiset.
17.00 Gordon kokkaa tykimmin. Kanada
16.00 Jamie Oliverin ruokavallankumous.
4.00 Teematieto. 11.10 70-luku pikakelauksella. Vieraana: Aino-Kaisa Saarinen ja Mari Perankoski
17.55 Top Gear. Pääosissa Matti Pellonpää
ja Kati Outinen.
22.10 Työmiehen päiväkirja (12). Kanada 13.10
Perheleffa: Tiikeriveljekset (7).
Ranska 15.15 Kauhukeittiö. Riitaa riisistä. Kauhutrilleri. 15.00 Yleisurheilun MM.
6.05 Ostoskanava Live. 7.46 Nimipäiväonnittelu: 10.8. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
4.00 Uutisikkuna. Osa
15/36. 15.45 Huippumalli haussa. 11.00 Monster Jam - International Racing
and Freestyle. Meidän Herramme hurmaamia. Ja
päivän kysymys on: kuka muistaa Unelmakämpän?
20.55 Esittelyssä: Koko Suomi leipoo. Kiivastahtinen ruokareality,
jossa Gordon Ramsay.
20.05 Masterchef USA. 11.10 Eläintenpelastustiimi (7). 16.30 Novosti Yle.
16.35 Yle Uutiset viittomakielellä. 8.05 Jääkauden jälkiä.
8.30 Yleisurheilun MM. 13.15 Melissa ja Joey (S).
13.45 Melissa ja Joey (S). Sirenistä ja
vallan istuimista.
Klo 21.00
21.15 Ylikomisario Banks
(16). 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Yle News. 7.05
Ostoskanava. Tänään
mies sukeltaa seitsemästä metristä makeisiin, kiinalainen teleporttailee sekä tikkaa lennätetään vulgääristi ilmavaivan voimalla.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 Tulosruutu.
19.30 Ennätystehdas. 16.40 Yle Uutiset. 4/5.
19.00 Juhlat Tanglewoodissa. 11.40 Eläinten ABC. 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Pisara. Yhdysvallat 13.30 Kolme miestä ja tyttö
(S). 12.10 Koiralle koti
(7). Dokumentti.
3.10
Dr. 7.45 Pikku
Kakkonen. Yhdysvallat 16.10 Kauhukeittiö.
5.00 Älypää-TV. Pääosissa:
Natalie Portman, Hugo
Wieving, Stephen Rea,
Stephen Fry, John Hurt.
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+20
+19
+16
+16
+19
+19
+15
+19
+21
+17
+17
+18
+19
+17
+15
+19
+19
+19
+20
+18
huomenna
+19
+20
+15
+18
+19
+20
+15
+21
+19
+18
+19
+19
+20
+17
+19
+17
+20
+20
+21
+19
21
19
2
4
Jokioinen eilen 15:00
+21
21.00_23.58 Kesäkino: Duunarin rakkaus.
21.00 Varjoja paratiisissa (S).
(Suomi 1986) Aki Kaurismäen elokuva. 10.40 Eläintarhojen elämää. Chiliä ja mausteita.
Ohjelmassa vieraillaan
chiliasiantuntijan luona
sekä kerrotaan mausteiden käytöstä ja niiden
säilytyksestä.
17.10 Tiededokumentti:
Dawkinsin maailma.
1/3. Pelokas pikku tyttö.
2.05?5.35 SubChat.
KOTIMAA
Maanantai
19
21.00 V niin kuin verikosto
(16). Yhdysvallat 9.15 Winx-klubi (S). viulisti Anne-Sophie Mutter, sellisti Yo-Yo Ma ja pianistit Emanuel Ax ja Peter
Serkin.
20.50 Lyhyesti: Tuolit puhuvat. 10.00
Yle Uutiset. Balkanin vuorilla,
laaksoissa ja rannikoilla kasvaa yhä monisatavuotisia metsiköitä, joista petoeläimet ovat löytäneet turvapaikan itselleen. Pääosissa: Tom
Cruise, Dakota Fanning,
Miranda Otto, Justin
Chatwin, Tim Robbins,
Rick Gonzalez.
0.15
0.55?4.00 Uutisikkuna.
Uutisikkuna.
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
21.55 Urheiluruutu.
22.05 Naurun tasapaino.
23.55 The Wire (16). Yhdysvallat
12.55 Pilanpäiten. Yhdysvallat
11.30 Will & Grace (S). Juontajat Joanna Kuvaja ja Sara Perttunen, selostaja Marko
Lähteenmäki.
19.35 Avara luonto: Balkanilla. 12.35 Ravisuoran
lämmitys. 14.20 Maailman matkailuaarteet. Tampereen
Teivossa hevosurheilua
Toto75-kierroksen merkeissä. 7.20 LIVE: Tiedä ja Voita. Tiukka kamppailu finaalipaikasta. Osa
9/9. Jännittävä
sukellus petosten ja salaliittojen kierteeseen.
P: Kate Winslett, Kevin
Spacey, Laura Linney,
Gabriel Mann.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää.
22.15 Tulosruutu.
23.35 Nelosen uutiset.
23.45 Nelosen sää.
23.50 Elokuva: Kaikki rakastavat Mandy Lanea (18).
(USA 2006). (Suomi 1967) Ei
yksin leivästä, ei yksin
rakkaudesta: hitsaajan
ja konttoristin rakkaustarina. Phil (7). 15.40 Haukka ja kyyhkynen (12). Richard Dawkins pohtii synnin käsitettä.
Klo 17.00
17.55 Yle Uutiset.
18.00 Jalkapallo: Arsenal Manchester City. 8.05 Dibitassut
(S). 14.30 Pieni keittiö
Pariisissa. 20 TV?&?Radio
LAUANTAINA 10. Yhdysvallat
7.30 1001 yön tarinat (S). 10.10 Eläintarhojen elämää. Kansan vallan istuimet. Osa 1/2.
SUOMI TÄNÄÄN
15
Urjala
Humppila
19
Forssa
Tiistai
18
Keskiviikko
17
Jokioinen
4
19
Yp äjä
18
Tammela
19
2
Torstai
20
13
17
Perjantai
Somero
19
19
19
2
18
23.30 C.S.I. 8.00 Start! 8.30 Usain Bolt
û maailman nopein. USA/Britannia 2005. S. 14.15
Onnea matkaan, Charlie! (S).
14.45 Prom Queen. (USA
1980) Tosipohjainen
kuukauden western armeijan tiedustelijasta,
joka palkattiin ajamaan
karjavarkaat suurtilallisten mailta mutta päätyi
itse lainsuojattomaksi. 9.59 Yleisurheilun
MM. 9.20
Late lammas: Moottoriturpa
(S). 12.55 Dokumenttiprojekti: Punaisen metsän hotelli. 7.00 Madagascarin pingviinit (S)
11.00 Olgan kotona. 8.05
Kolmas kivi auringosta. 10.25 TV Shop Best
Direct. 8.31 FOX Kids:
Transformers. 9.30 Jaksa
paremmin. 13.15-14.00 SVT: En askungesaga. 9.55 Panttilainaamo.
10.20 Panttilainaamo (S). K special.
2.55_3.00 SVT: Fåglar kring
ett dött rådjur.
21.00 JIM D: Söin itseni hengiltä (12). Amerikkalainen sarja.
18.30 Kokin vapaapäivä. 2. ELOKUUTA 2013
YLE FEM
JIM
FOX
9.00 SVT: Wibbly Gris. 16.15
Henkka & Niki vs. Rea ja
Pekka tekevät Vaalimaalla henkilöautohallissa isohkon löydön.
19.50 Arkistosta revittyä:
Matkailu. tuotantokausi. Amerikkalainen
komediasarja.
18.20 Ensisilmäyksellä (S).
Pikku Minnesota. 9.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Amerikkalainen komediasarja.
19.10 Family Guy (12). 11.30 Tappajaeläimet. 12.35 Oma
koti kaunein koti. (USA, 1996). Jumalan siunausta.
Varkaat murtautuivat
seksuaalisen väkivallan uhreja auttavan järjestön tiloihin. 12.25 Paritellen. 14.00 Lentoturmatutkinta. Nyt ei kuitenkaan seurata prinssiparin vauvauutisia, vaan Edinburghin
eläintarhassa asustavan jättipandan vyötärönseutua.
Jättipanda Tian Tian
syntyi vuonna 2003 ja se
saapui Edinburghiin kaksi vuotta sitten lainaksi
Kiinasta. (komedia, USA,
2005) Toimintakomediaklassikko. 7.30 Ostosruutu. 14.30 Sinkkuillallinen. Maatilan antimia. Amerikkalainen realitysarja.
20.00 Hurja painonpudotus.
Nyla vastaan elämä,
osa 2. Kiinalaiset
turistit tulevat lentotulliin
tullaamaan noin 2 milj.
euron arvosta kelloja.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
20.30 Suomen Tulli. Amerikkalainen
draamasarja. Kosto.
Vierailijana muusikko ja
tuottaja Sean Combs.
Amerikkal. 15.15 Bullrun - kaasu pohjassa (7). Osa 9/10.
17.50 Norjaa ristiin rastiin.
Paakariperinteitä.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 Peukaloisen retket (S).
BUU: Osa 8/8. Hän kuvaili amerikkalaisessa EntertainmentTonight -ohjelmassa, miten kaupan myyjätär kieltäytyi näyttämästä hänelle 28 000 euron
Oprah Winfrey koki kovia laukkukaupassa.
arvoista laukkua.
Trois Pommes -ketju kiisti myyjän yrittäneen estää
Oprahia ostamasta laukkua. 16.15 Kakkukuningas. 8.20 Ostoskanava. 12.20 Tappajaeläimet. Amerikkalainen
animaatiosarja.
19.35 Family Guy (12). Jasmine on taistellut
koko ikänsä äitinsä pakko-oireisen häiriön kanssa ja on vihdoin saanut
taivuteltua tämän siivoamaan kunnolla.
17.30 Ensisilmäyksellä (12).
Alaston mies. 8.06 FOX Kids:
Gormiti (7). Brittiläinen dokumenttisarja.
22.55 The Bridge. 15.40
Purtavaa Pohjolasta. 8.30
Matlock. P: Helen Hunt,
Bill Paxton, Gary Elwes,
Jami Gertz, Philip Seymour Hoffman.
LIV
uusi koti. 5. STT
MAAILMALTA
Myyjä ei
uskonut
Oprah
Winfreyn
maksukykyyn
HELSINKI/LONTOO. Amerikkalainen animaatiosarja.
20.00 Amishit: Rintamakarkurit. Polttomurha.
23.45 Villit nettivideot (16).
Hurjat huimapäät. 10.05
24Kitchen: Nopeaa ja herkullista. Toimistolle mennyttä johtajaa odotti yllätys:
varastetut tavarat oli palautettu etuovelle ostoskärryissä.
Paul Williams San Bernardinon poliisista sanoi,
että kyseessä on ensimmäinen ryöstösaaliin palautus
hänen uransa aikana. Englantilainen sarja.
0.15
Jopet-show (S).
0.45 Jopet-show (S).
1.15
Gene Simmonsin sukukalleudet (S). 16.10 Kesäpuhujat.
5.00 Älypää-TV. 9.25 TV Shop Guthy
Renker. Ja hän sanoo minulle: Ei, se on liian
kallis, kertoi Oprah.
. Huumekoirille Danille ja Jörölle
on taas tarjolla runsaasti
virikkeitä lentotullissa.
20.20 Norjan suomalaismetsissä. Amerikka.
16.45 Huippusalaiset reseptit.
7.30 FOX Kids: Sannin taikamatka. Iso-Britannia 12.05 Homes and Property. Tilaisuudessa esiintyy Lauluyhtye Viisi.
22.00 Greyn anatomia (12).
Rakkauskirje hississä.
Amerikkalainen draamasarja.
22.55 Greyn anatomia (12).
Autuas antautuminen.
Amerikkalainen draamasarja.
23.50 Greyn anatomia (12).
Anteeksipyynnön vaikeus. Uusi asiakas Washingtonissa.
Amerikkalainen sarja.
18.00 Kuuluisat kuppilat. Yhdys-
valloissa Kaliforniassa var-
kaat palauttivat ryöstämänsä saaliin takaisin, kun he
huomasivat varastaneensa avustusjärjestöltä, kertoi
Huffington Post -lehti.
Varkaat jättivät myös anteeksipyyntöviestin.
. Atsii! June harjoittelee tyttärensä meikkaamista, mutta tuloksissa on toivomisen varaa. 16.45
Hulppeat hääkakut.
TV 5
AVA
6.00 Aamun AVAus. Amerikkalainen rikosdraama.
1.25
Ilman johtolankaa (12).
Sotaveteraanin salaisuus. 10.30 Arvostele mun
illallinen Ruotsissa. (USA, 1995) Adamin ja Stephanien avioliitto on hajoamassa. 9.00 Merimaili. Pääosissa:
Adam Sandler, Burt Reynolds, Chris Rock, Nelly
22.15 AVA Elokuva: Frágile - pahuuden ovi (16).
(Espanja) Hermoja kutkuttava kauhuelokuva
amerikkalaisesta hoitajasta Amysta, joka matkustaa brittiläiselle saarelle työskennelläkseen
piakkoin suljettavassa
sairaalassa. 10.45
Panttilainaamo. draamasarja.
22.55 Havaiji 5-0 (12). Amerikkalainen rikosdraamasarja.
23.45 The Walking Dead (16).
Nukke. 13.00 Niki viinitilojen keittiöissä. P:
Bobby Johnston, Beckie
Mullen, Mark Zuelke.
0.45 Playboy esittää: Sexcetera. 14.40
Rannalla tuoksuu savukala.
15.10 Magnus ja Petski. 13.25 Rantavahdit (7). Matka
Rupertin luo. Amerikkalainen komediasarja.
18.45 Ensisilmäyksellä (12).
Kimppakämppä. tuotantokausi.
suuksia (12). Amerikkalainen dokumenttisarja. 6.45 Pulmuset. 10.00
Arvostele mun illallinen Ruotsissa. Jos hedelmöitys on onnistunut, pentu syntyy elokuun lopussa tai syyskuun
alussa, kertoi eläintarhan
toimitusjohtaja Chris West.
STT-Reuters
Varkaat
palauttivat
saaliinsa
SAN BERNARDINO. 13.30 Tough
Love. Jan Storberget
elää rauhallista elämää
syvällä Norjan suomalaismetsissä. Amerikkalainen rikosdraama.
2.15?3.05 Ilman johtolankaa
(12). Soittorasiaa
ympäröinyt salaisuuksien vyyhti alkaa purkautua, kun Sara saa selville, mitä Adler on etsinyt
vuosikaudet. 13.30
Hulluna leivontaan. Räjähdyspiste.
Amerikkalainen sarja.
21.00 Huijareiden kaupunki:
Marrakech. 7.50 Ostoskanava Live. 11.10 Panttilainaamo. (U)
Lihamestarit. 8.53 FOX Kids:
Hot Wheels (7). Amerikkalainen
jännitysdraama.
0.35 Ilman johtolankaa (12).
Yksityisetsivä. 13.00
Ruokamatkalla. Teillä ei ole varaa siihen, myyjätär sanoi Oprahin mukaan.
Maailman rikkaimpiin
naisiin kuuluva Oprah
Winfrey oli Sveitsissä osallistuakseen ystävänsä Tina
Turnerin häihin. Lisäksi häntä vaivaa
iskias.
Klo 21.00
21.00 SVT: Sommarkväll med
Rickard Olsson.
22.00 SVT: Minnenas television: Fantasimissimo.
23.10 SVT: Sjömannen och
juristen.
23.40 SVT: Göteborg - en resa i tiden.
0.40 SVT: På islandshäst i
Sylarna.
0.45 SVT: Sagor från zoo.
0.55 SVT: Sommarlägret.
1.10
SVT: Erky Perky.
1.25
SVT: Breven från Felix.
1.40 SVT: Kul med Claude.
1.50 SVT: Lata Lucy.
1.55
SVT: Kylskåpsparty.
2.00 SVT: Street ballad: A
Jakarta story. 16. 10.05
SVT: Programtablå. Kummitusjahti.
2.20_4.14 Elokuva: Luunmurskaajat. Tallomisfetissi.
1.45
Kohtalokkaat kaunottaret. Tässä tavaranne. 10-vuotias Job
on sairastanut viimeiset
kuusi vuotta leukemiaa
ja hoitoja seurannutta
keuhkoinfektiota. 14.10 Kätilöt. TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Yön interaktiivinen ikkuna!
21.00 Kuninkaalliset häät.
Tänään ?Tahdon. 10.15 SVT:
Jag minns mitt 40-tal. 6.30 LIVE:
Tiedä ja Voita. 12.25
Brady Barrin vaarallinen luonto
(7). Ame-
rikkalainen televisiotähti
Oprah Winfrey kertoo joutuneensa äskettäin sveitsiläisessä kaupassa rasismin kohteeksi. 15.45 Henkka & Niki vs. Suzanne ja Dave ovat olleet naimisissa vasta
neljä kuukautta, mutta
avio-onni rakoilee koirien takia.
20.00 AVA Elokuva: Twister
(12). 9.40 FOX
Kids: Prätkähiiret (S). P: Matt Dillon, Paul
Walker, Idris Elba, Jay
Hernandez, Michael
Ealy, Tip ?T.I.. Kanadalainen sarja.
19.40 Sportnytt.
19.00 Suomen Tulli. 6.30 LIVE:
Tiedä ja Voita. Teinihirviö. 15.30 Siipan suku on pahin. 9.30 Arvostele
mun illallinen Ruotsissa. Uudet vanhemmat.
Tänään nuoret saavat
vauvat hoitaakseen.
18.00 Huippumalli haussa. Toivomme, että jatkatte työtänne, jolla on merkitystä
ihmisten elämässä. (41?)
0.45_5.00 Älypää-TV.
LEHTIKUVA
nähdä tämän (toisen), koska tuo laukku maksaa liikaa. St.
Paulin grilliherkut. 7.10 Pulmuset. Ei, ette halua nähdä
tuota laukkua, haluatte
Vauvakuume
iski taas
briteissä
LONTOO. Se keinohedelmöitettiin huhtikuussa, ja
asiantuntijoiden mukaan
hedelmöitys on todennäköisesti onnistunut.
Pentu olisi ensimmäinen
Britanniassa syntynyt.
. tuotantokausi.
18.55 Grand Designs - unelma-asunnot. Leskimies David Lewis ei ole
toipunut vaimonsa parin
vuoden takaisesta kuolemasta. 9.30 SVT: Hos Vicki.
9.55 SVT: Tre pantade pirater. (U)
18.30 Eläinkaverit. realitysarja.
2.05 New Yorkin tatuointitarinat. Harris.
23.00 Elokuva: Syntistä vehkeilyä. Aavikon kukkaset.
Amerikkalainen realitysarja. 7.42 FOX Kids: Lola
& Virginia (S). Isä hylkäsi Nylan,
kun tämä oli pieni. 13.10 Lentoturmatutkinta. HannaKaisan upean hääpuvun on suunnitellut Tiia
Vanhatapio. Riittämättömyyden tunne
on lihottanut Nylan liki
200-kiloiseksi. Miestä
voisi pitää yksinäisenä, mutta Jan on toista
mieltä.
20.00 Suomen Tulli. 16.00 Hurja remontti.
Klo 17.00
1 7.10 Naapureita ja salai-
17.35
17.25
17.40 5D: Äitini on hamstraa-
17.20 Hännänheiluttajat. 10.00 SVT: Rapport. STT. Nylan laihdutus
ei ole edennyt toivotusti. 7.30 Ostosruutu. 9.20 SVT:
Mullvaden. Pääosissa: Peter
Gallagher, Michelle Pfeiffer, Claire Danes, Laurie
Fortier, Wendy Crewson.
ripari nokatusten. Ketjun mukaan myyjä
yritti olla ?liian kiltti?.
. 7.40
Kolmas kivi auringosta. (USA,
2010) Epäonnistuneen
ryöstön jäljiltä vankilassa istunut Ghost vapautuu. 9.20 Market Kitchen. Amerikka. 9.15 FOX Kids:
Ni Hao Kai Lan (S). 13.55
Kokin vapaapäivä. Sarja jää
tauolle.
1.05_5.55 Yön AVA. Vauvakuume on
jälleen vallannut Britannian. 14.00 Kakkutehdas. IsoBritannia 10.15 Market Kitchen.
Iso-Britannia 11.10 Market Kitchen. Perhe bingoaa ylimääräisen rahan toivossa, ja Miss Georgia 2011
jakaa Alanalle vinkkejä
kauneuskilpailuihin.
17.50 Kokeilussa perhe-elämä. Ajatustenvaihtoa.
Amerikkalainen sarja.
2.55 New Yorkin tatuointitarinat. 11.35 Panttilainaamo.
12.00 Panttilainaamo. 13.30 Muotiviikoilla: Kevät - Kesä 2013. (USA) Sarjassa tutustutaan, kuinka suurkaupunkien hämärätyypit huijaavat ja
ryöstävät hyväuskoisia
turisteja.
22.00 Nolot vartalot: Teinit.
Holtitonta käytöstä. Yhdysvallat 13.40 Remontoijat.
Australia 14.35 Remontoijat.
Australia 15.30 Remontoijat.
Australia 16.25 Remontoijat.
5.00 Älypää-TV. 7.54 FOX Kids:
Sketsiä! (S). 11.15
SVT: Sjömannen och juristen.
11.45 SVT: Dans för singlar.
12.35 SVT: Den stora kustresan. Vaalimaalla ratsataan busseista savukkeita ja alkoholia.
Seiska News Special.
ja. Amerikkalainen komediasarja.
17.55 Ensisilmäyksellä (12).
Tappelu. Amerikkalainen dokumenttisarja.
22.00 Havaiji 5-0 (12). 14.25 Rekkakuskit jäällä. 12.00
Näin teet ranskalaista ruokaa.
12.30 Leila leipoo. Osa 4/4.
19.00 Pilvenpiirtäjien Shanghai. Perhejuttuja. Jobin
18.40 Täältä tulee Honey Boo
Boo. Sanon myyjälle: An-
teeksi, mutta voinko nähdä tuon päänne yläpuolella olevan laukun. Vastaus.
Amerikkal. Vaarallisilla vesillä.
21.00 Elokuva: Takers. Nuo-
17.00 Hurja remontti. (U)
19.30 Suomen Tulli. 11.30 Kotiruokaa
Rachael Rayn tapaan. sanovat Hanna Tervola ja
Mikko Kanerva. 10.35 Sonjan Puutarha.
2013 11.00 24 Kitchen: Portugalin makuja. P: Calista
Flockhart, Colin McFarlane, Elena Anaya, Gemma Jones, Richard Roxburgh.
0.15
Kovat kaulassa (12).
Pinnan alla. 14.50 Lentoturmatutkinta.
15.40 Suomen megatehtaat:
Stora Enso. Kaukomatkoja tehdään yhä
enemmän. 2013 16.30 Montanan poliisit.
6.20 Kalajoen hiekat. 9.10
SVT: Zoé Kézako. Osa: 3/8. Mielenrauhaa veden äärellä.
19.00 Hurja painonpudotus.
Nyla vastaan elämä,
osa 1. Dokumenttisarja, National
Geographic.
19.15 Elokuva: Unohtumaton
Gillian. 15.15
5D: Lentokentälle hylätty vauva. (Yhdysvallat) Jännitysdraama, jossa eron
partaalla oleva pariskunta, säämies ja tornadojen tutkija taistelevat
tunne-elämänsä ja luontoäidin ankaria myrskyjä
vastaan. 14.20 Tough Love
Osoite Salomaantie 162, Loimonen.
Huomenna
???Letkun Erä ry järjestää Tammelan hirviseurueiden välisen
hirvikilpailun Sukulan ampumaradalla. Jokavuotiseen tapaan tapahtuman yhteydessä on myös näyttely . Näyttely kulkee nimellä
Oman kylän osaajat, ja siellä on
muun muassa kyläläisten tekemiä käsitöitä.
??Ohjelmasta ei sovi unohtaa,
että Tulikansa päättää illan tuttuun tapaan. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
AJASSA
10.
LAUANTAI
ELOKUUTA
Lauri, Lasse, Lassi
Huomenna:
Sanna, Susanna, Sanni, Susanne
Aurinko nousi Forssassa tänään
klo 5.23 laskee klo 21.37. Meil-
Savi Palaa -tapahtuma pidetään Kultelassa.
lä oli reilu 400 lipun lunastanutta
kävijää, jolla pääsimme plussan
puolelle tuloksessa. Tämän viikon aikana
tapahtuman järjestävä Kultelan
kyläyhdistys on tehnyt ahkerasti talkootöitä, jotta miljöö on valmiina tulen ja keramiikan juhlaa
varten.
. Uunin lämmittäminen aloitetaan viikkoa ennen tapahtumaa kevyellä valkealla.
Vuodesta 2002 alkaen järjestetyn
tapahtuman suosio on ollut tasaista. Jouduimme kilpailemaan keihäänheiton finaalin kanssa. Kunpa kuulisit minua,
Israel! Muuta jumalaa sinulla
ei saa olla, vierasta jumalaa
älä kumarra. Juhlassa
poltetaan uunissa noin 2000 käsin lyötyä tiiltä.
Tiilet lyödään käsin jo touko?
kesäkuun aikana, jotta niissä oleva vesi ehtii haihtua. Tänä vuonna
ei onneksi ole olympialaisia.
. tänä vuonna kyseessä on myyntinäyttely. Porukka on ollut
meillä joka vuosi.
Savi Palaa -tapahtumalla halutaan vaalia vanhoja perinteitä polttamalla käsin lyötyjä tiiliä
niistä tehdyssä uunissa. Hän tulee opiskelukavereidensa kanssa esiintymään, ja he
soittavat pari puolen tunnin settiä. 22
LAUANTAINA 10. Meillä on ensimmäistä kertaa
myös teatteria, kun forssalainen
improvisaatioteatteri Neljäs Seinä tulee paikalle. Ilmoittautuminen
klo 9-12.
???Rhy:n kiväärimestaruuskilpailut
Ypäjän Riistamiehet ry:n radalla
10 ls ja 6+4 ls alkaen klo 12.
???Ronttismäen tehtaalaismuseon
tapahtumia: klo 13 Reika Vesala kertoo japanilaisesta kantoliinasta.
Kokouksia
???Liesjärven metsästysseura ry:n
kokous seuran majalla klo 12.
(Hirvikokous edellisen jälkeen).
???Nummenrannan yksityistien kokous Portaan kylätalolla klo 13.
Osoite Portaanraitti 12, 31340
Porras.
???Humppilan repo ry:n kokous
Repolassa klo 13.
???Nirpan Erä ry:n kokous Kivisillantie 43:ssa klo 19.
rinteeseen pohjautuva Savi Palaa -tapahtuma kerää yleisöä jälleen Savipuistoon, Kultelan sydämeen. Pimeä
alkaa klo 22.33 ja päättyy klo 4.26.
Tulen ja keramiikan
juhlaa Somerolla
Talkootöiden valmistuttua odotetaan Savi Palaa -tapahtuman alkua
SEPPO PESSINEN
NINA AIRISTO
FORSSAN LEHTI
SOMERO 150-vuotiaaseen savipe-
PÄIVÄN SANA
Kuule, kansani, minä varoitan
sinua. Mielenkiinnolla
katsomme, miten tällainen uppoaa yleisöön, Kankare kertoo.
Lapsia varten paikalla on laulava nukke Maddaleena. Paikat on saatu nättiin kuntoon ja nyt odottelemme vain
tapahtuman alkua,?tapahtuman
puuhamies Markku Kankare toteaa.
Illan ohjelma on rakennettu moni-
puoliseksi . Poltettavat
tiilet eivät saa olla liian kosteita,
jotta ne eivät katkeile. Ps. Natalia Maltizova) klo 11.30 ja Hanna, Manu, Matti ja Tepu klo 12.30.
Kokouksia
???Oksjärven Suojeluyhdistys ry:n
kokous Oksjärven Leirikeskuksessa klo 14. yleisöä hellitään niin
musiikilla, teatterilla kuin lapsia
ilahduttavalla hassuttelullakin.
??Tänä vuonna musiikkia tarjoaa somerolainen Niina Alitalo,
joka opiskelee Sibelius-Akatemiassa. Yleisöä tulee paljon myös Someron rajojen ulkopuolelta. 81: 9-11
PANKAIS POIKETEN
Tänään
???Forssan tori klo 7?15.
???Forssan torilla Takaronttikirppis klo 7-15.
???Forssan torilla Tori Soimaan
musiikkia: Kalervo Kankaanpää
(yhteislaulua) klo 10, Viihdekuoro Kehrät (joht. Lippuja tapahtumaan lunastetaan yleensä noin 700, mutta viime vuonna olympialaiset verottivat kävijöitä reilu 400 pikkasen plussalle tulokseen
. Minä olen Herra,
sinun Jumalasi. Tänä vuonna aiomme laittaa esille
vieraskirjan, jotta näemme mistä
porukkaa oikeasti käy.
Kankare arvelee, että erityinen
tapahtuma on Kultelan kylälle itselleen.
??Savi Palaa -tapahtumalla on
Kultelalle aika iso merkitys, ja
suuri osa kyläläisistä on paikalla.
Iltajuhla kerää ikään ja sukupuo-
leen katsomatta kyläläiset kerran
vuodessa yhteen.
???Savi Palaa -tapahtuma klo 19?
23.30 Kultelan Savipuistossa.
Osoite Hämeen Härkätie 189,
Somero.
porkkanaviipaleet, kiinankaalisalaatti, punajuuri
Keskiviikkona: pyttipannu, porkkanaraaste, kurkkupikkelssi
Torstaina: kinkkukiusaus, tomaattikurkku-jäävuorisalaatti
Perjantaina: tomaattinen jauhelihakastike, spaghetti, kiinankaaliananas-raejuustosalaatti
Humppilan kouluissa
Maanantaina: makkarakastike, peruna, porkkana-kaalisalaatti
Tiistaina: pinaattiohukaiset, perunasose, hillo, tuoresalaatti
Keskiviikkona: kalakeitto, ruisleipä
RAUTA-REETTA
pelaan bingoa pitääkseni
mieleni virkeänä.
sinun todella pitäisi
pelata useammin.
Torstaina: lihamakaronilaatikko,
kaalisalaatti
Ypäjän kouluissa
ja päiväkodissa
Maanantaina: pyttipannu, tuoresalaatti
Tiistaina: palapaisti, perunat, porkkanaraaste
Keskiviikkona: broilerikeitto, pehmeä leipä, juusto
Torstaina: italianpata, vihreä salaatti
483
FINGERPORI
Perjantaina: kalaleike, perunat, tomaatti-purjosalaatti
Forssan ammattiinstituutissa
Maanantaina: salaattibuffet, lohikiusaus/punajuurikiusaus, marjakiisseli, kahvi/tee
Tiistaina: salaattibuffet, broilerkastike/kasviswokki, täysjyväohra/
perunat, kahvi/tee
Keskiviikkona: salaattibuffet, uunimakkara, kastike, perunat, kahvi/tee
Torstaina: salaattibuffet, jauhelihakastike, pennepasta/peruna, kahvi/tee
Perjantaina: salaattibuffet, kalakeitto/linssikeitto, omenapaistos,
vaniljakastike, kahvi/tee
Faktia Valmennus Oy:ssä
Maanantaina: juurespihvejä L, G, lihapullia, tomaattinen kastike
Tiistaina: kipparin lohikeittoa G,
riistakäristystä L,G
Keskiviikkona: kasviscurrya L,
broilerinkoipia L,G
Torstaina: kasviskääryleitä L,G, sitruunakalaa
Perjantaina: kukkakaali-aurajuustokeittoa L,G, meksikonpataa L
Taiteiden yö tuo Helsinkiin
lähes 200 ilmaistapahtumaa
STT
Taiteiden yö valtaa Helsingin kadut, puistot, museot ja teatterit jälleen torstaina 22. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 10. Tyttö painoi 3405 grammaa ja pituus oli oli 51
cm.
???Satu ja Teemu Kapilo saivat Essille pikkusiskon 30.7.2013.
Tyttö painoi 3545 grammaa ja pituus oli 51,5 cm.
???Elina ja Kalle Ranttila saivat Konstalle pikkuveljen
1.8.2013. ELOKUUTA 2013
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
VIIVI JA WAGNER
VIIKON
RUOKALISTA
Forssan kouluissa
Maanantaina: nakkikastike M, KMU,
perunat, keitetty maissi, raaste
Tiistaina: R1 kinkkukiusaus L, G,
KMU, salaatti, R2 broilerkeitto M,
G, KMU, sämpylä, salaatti
Keskiviikkona: R1 broilerkeitto
M, G, KMU, sämpylä, salaatti, R2
kinkkukiusaus L, G, KMU, salaatti
Torstaina: kirjolohipyörykät G, M,
perunat, tillikastike L, KMU, raaste
Perjantaina: bolognesekastike M,
KMU, spagetti, kurkkukuutiot
JERE
Jokioisten kouluissa
Maanantaina: broilerikeitto, leipä,
juusto, vihannes
Tiistaina: kalaleike, perunat, kastike, keit. Helsingin juhlaviikkojen mukaan illan ja
yön aikana luvassa on miltei parisataa ilmaistapahtumaa eri kaupunginosissa.
Taiteiden yön suurin tapahtuma,
Kaivopuiston rannan Soitinpuisto,
avautuu jo iltapäivällä. Poika painoi 3125 grammaa ja pituus oli 47 cm.
???Maiju Hintsanen ja Aleksi Reponen saivat tytön 2.8.2013.
Petran pikkusisko painoi 3345 grammaa ja pituus oli 46
cm.. Puiston suurikokoisia soittimia soittaa tuuli.
Kansalaistorille nousee kaikille
avoin esiintymislava, Open Stage.
Kansalaistorilla musisoi myös Helsingin poliisisoittokunta, joka johdattelee yleisön yhteislauluun Laulava Helsinki -tapahtumassa.
Taiteiden yötä vietetään Helsingissä tänä vuonna 25. kerran.
SYNTYNEET
???Heidi Sinisalo ja Jan Lindqvist saivat tytön 18.7.2013 Kätilöopistolla. elokuuta
yksinkertaiAmerikkalainen
Paltrow, 39, on
naimisissa popin brittiläisen
een Coldplayn keulakuvan suosikkiyhtyChris Martinin kanssa.
Brittien prinssi
Williamin puoliso
Kate Middleton
nimettiin puolestaan
naiseksi, jolla on
paras klassinen tyyli.
R&B-solisti Rihanna
sai kiitosta siitä, että hän ottaa
eniten riskejä pukeutumistyylissään.
Miesten puolella
Peoplen parhaiten
pukeutuvien listalle
muassa näyttelijät kipusivat muiden
Andrew Garfield,
Brad Pitt ja Robert
Pattinson sekä raptähti Jay-Z. Sekä
kansanmusiinen Kalle Mansikkaniemi
aiMansikka- kin
Vimma Allstars
emmin Lounais-Hämeesiloluontoon
mäki että
soitVimma Allstarsin
taa pääasiassa
mielen- Mäkelä) Timo Oiva (ent. +
2
toimituskulut
600 ?)
(autoveroton hinta
11.640 . Ilmainen arviointikäynti
TMI V-M Lippai
(Y-2055483-6) Valtuutettu
ORIMA myyjä ja asentaja
p. Koskematon vanha puusto.
Suoraan omistajalta. Käsitellään sääntöjen mukaiset asiat.
Johtokunta
2 kpl valmiiksi lohkottuja määräala saaripalstoja Kangasalan Vesijärvessä n. 14.944,06
?
(autoveroton hinta 11.640 . 2.704,06 . 21.856,63 ?
(autoveroton hinta 17.630 . Pimeä
alkaa klo
20.43 ja päättyy
klo 5.59.
Ajassa 33
Lähetä menovinkkisi
sähköpostilla
osoitteeseen toimitus@for
ssanlehti.fi
tai osoitteeseen
Forssan Lehti /
Tänään,
PL 38, 30101 Forssa
KesKiviiKKo
29.
LASSI PUHTI
mäKI
Kuntauudistus
koettelee myös
Fingerporia
syyskuuta
Vesa
Fingerpori
Siinä missä kuntauudistus
myllää Suomen kuntia, se
koettelee myös
fiktiivistä Fingerporin pitäjää.
kuntastripit todistavat,Albumiksi kootut
miten menneen
ajan tuhopolitiikan
takapajula Fingerpori kehittyi moderniksi,
dynaamiseksi yhteisöksi.
huomenna:
Arja, Lenni
Päivän sana
esra ylisti Herraa,
suurta
Jumalaa, ja kaikki
kohottivat kätensä ja vastasivat:
?Aamen, aamen!?
Sitten he
heittäytyivät polvilleen
ja rukoilivat Herraa kasvot
maahan painettuina.
Neh. Fingerpori . Ravintoja
luontaisneuvoja,
kasvilääkitsijä Riikka Anderssonin
aiheena Kasvilääkintää
kotikäyttöön. 050-3545317.
Ilon kautta. Gloom
And Doom ja One
Last
Shot äänitettiin hiljattain
Pariisissa.
GRRR! ilmestyy juhlistamaan
The Rolling Stonesin puoli
vuosisataa kestänyttä taivalta. inkapakkatunnelma
lantilaista kansanmusiikkia
nen työt ovat pääkaupunOlen
ta musiikkia kevyestä
a, säveltänyt laulumusiikkia,
miehet toteavat.?
klas- kiseudulla.
leimaa iloisuus.
siseen.
Emme soiSiellä harjoitmuut instrumentaalimus ja
Mansikkaniemen
ta pelkkää punkpaahtoa,
telemme mahdollisuuksiiik(viu- kia jo aiemmin.
?Perinteistä irkkumusiiklu)
ja Oivan (laulu
vaan keikoillamme
Ensi vuonna
en mukaan. ma-pe 8-17, la 9-12.
P. Vapaa
pääsy.
XXXForssan kaupungin
nuorisotoimen monikulttuurinen perhekerho
aloittaa
toimintansa, jatkuen
parittomilla viikoilla
Nuorisoja asukastalo Vikspirtissä
(Ollintie 6) klo 18-20.
Kerho on tarkoitettu
maahanmuuttajille ja vieraista
kulttuureista kiinnostuneille.
Tiedustelut Jaana
Riitamaa
p. ON NYT 1.000 ?**
KOEAJA UUSI FORD
Nyt
1.000
?:nhintaan
arvosta
JA
VOITA
OMAKSESI
varusteita
hintaan
varusteita
UUSIUUSI
FORD
FIESTA*
FORD
FIESTA*
Nyt 1.000 ?:n arvosta
JA VOITA OMAKSESI
varusteita
hintaan
UUSI
FORD
FIESTA*
varusteita
hintaan
UUSI
FORD
FIESTA*
Ford
Fiesta
-malliston
CO
-päästöt
87?138
g/km
ja
EU-yhdistetty
kulutus
3.3?5.9
l/100
km.
Ford
B-MAX
-malliston
CO
-päästöt
FORDILLA 100 . Ennustajien
analyyttisiä ihmisiä, joilla
taustajoukot yrittävät
on tarkka
esiintuitio ja hyvä
merkiksi lahjoa kilpailutehihmistuntemus. 0400 659247
??MENOT
TÄNÄÄN alk. P. klo 14
www.koskenniska.fi
HOTELLI
Turuntie 1, Frs.
Puh. Asennuspalvelu (kotitalousvähennys)
. +
toimituskulut 600 ?)
UUSI FORD B-MAX
Avaa ovet uusille
UUSI FORD B-MAX
mahdollisuuksille.
Avaa ovet uusille
mahdollisuuksille.
Hinta alk. (03) 587 9300
Härkätie 189, Letkun kylätalo
KOSKENNISKA
Vaittinen
&
TÄNÄÄN
Virsell
Kuljetukset Forssasta: tilausajolaituri klo 14, 15.30 ja 17
paluu tapahtuma päätyttyä. WECKMAN kattopellit
. Hollywood-näytte
lijä, laulajanakin
kokeillut Paltrow
tunnetaan
sen elegantista tyylistään. 040 500 2475.
32
AJASSA
AjAssA
TORSTAINA 27.
SYYSKUUTA 2012
NUmeRO 262 |
Forssan Lehti
Forssan Lehti
| TORSTAINA
27. + arvioitu autovero CO2-päästöillä 120 g/km 2.704,06 . Lapi.
saadaan nousemaan
Forssassa
Johanna Puukka
?Nyt on semmoinen
tuli
persuksien alla,
että tästä
lähtee.?
si kadonneen henkilön
kuvastaan hyvin harvoin.
va, ja hänen on selvitettävä
?Oikeasti lahjakas
henkilön kohtalo.
pystyy
kertomaan tapauksesta
?Mukana on myös
selmurlaista, mitä edes
hia ja muita karmaisevia
ohjelman
tatuottajat eivät tiedä.?
pauksia?, Loskutov
sanoo.
Kilpailussa menestyvät
Suuret palkintosummat
ovat Loskutovin
houkuttelevat
mukaan
myös vääteräväpäisiä ja
rinkäytöksiin. Kuvan autot erikoisvarustein. 03 435 0444
www.vaneri.info
VESIKOURUT ja
KATTOPELLIT
. Kymmenen
vuotta sitten Stones vietti 40-vuotisjuhlaansa
kokoelmalla Forty Licks.
Forty Licksin ja
GRRR!:n väliin mahtuu vain yksi
studioalbumi,
vuonna
2005 julkaistu A
Bigger Bang. stt
5 x 60,
254 mm x 60 mm
VARAA TÄMÄ ILMOITUSPAIKKA
lehdestämme
ottamalla yhteyttä
ilmoitusmyyntiimme: 03 41551
rauta-reetta
pe 16.8.
(Forssa, Tammela,
Humppila, Ypäjä,
Jokioinen)
Yrittäjä!
Tuo esille palvelusi!
Ilmoitusvaraukset ke 14.8. 2.500 m2
ja 5.000 m2. Mukaan
tävien taustat tuntevia.
valitaan
myös yleisön hauskuuttajia
Lähtemättömän
vaikusekä omituisia ja
tuksen tekeviä
konfliktiennustajia
hakuisia osallistujia.
tulee Loskutovin
mukaan
Maarit roiha, stt
Los AngeLes
Gwyneth Paltrow
tänä vuonna maailman
on
parhaiten pukeutuva nainen,
jos aikakauslehti
Peoplen tuoreeseen listaukseen
on luottaminen. pääsystä!
Forssan Lehden
Hyvinvointi . Oiva
lisää.
Peurakoski (tinajuomalaulut, silVimma Allstars tänä
pilli ja mandoliini),
iltana Rock?s
Olli KaCafessa,Kartanonkatu
5 x 60,
254 mm x 60 mm
seurat toimivat
XXXForssan seudun
vahtimestarikerho. sopii
Homelius paikkakunnanyrittää! tiivistää
motoksi.
Fingerpori-kokoel
mateoksia on myyty yhteensä yli 150
000 kappaletta.
stt
Pankais poiketen
tänään
velho
XXXNs Auran kerhotoiminnassa tiistaisin aloittaa
nykytanssikerhot 1-4
lk klo1617 ja 5-8 lk klo 17-18.
XXXForssan seurakunnan
Koijärven kirkkokuoro
aloittaa syksyn toimintansa
jatkuen tiistaisin klo
18 Kojon
seurakuntatalossa.
XXXForssan Lehden
iltarastit
Tammelassa Syrjänharjulla.
Lähtö klo 16.30-18,
yölähtö klo 20-21. Vaihde 03 4246 9800.
Avoinna: ark. punkrockin rosoa.yhdistyy sä Isossa Piipussa. 100 m. Tiedustelut
ja sitovat
ilmoittautumiset
17.X9.X2012
mennessä puh.
040-594
2551. 8: 6
Pertti Jarlan sarjakuvan
kuudes kokoelma-albumi
sai nimen Fingerpori
Kuntauudistus (Arktinen
?
Banaani).
Fingerporin kaupunginjohtaja
Aulis
Homelius ennustaa,
mi saa myös lukijan että uutuusalbuheensä, yrityksensä harkitsemaan perja
siirtoa Fingerporiin. perintökalujensa
. kertoo uutiset läheltä ja kaukaa
6,50?/kpl
Someront. 9-18, la 10-14.
Täysin 56 kpl:een nipuin
. + toimituskulut 600 ?)
RAKENTAJAT HUOMIO!
Erä 22 mm:n LASTULEVY Pont
P6 I-laatu
FORD KESÄSTARTTI 2013
FORD
KESÄSTARTTI
2013
FORD
KESÄSTARTTI
2013
FORDILLA 100
. ORIMA sadevesijärjestelmät ja
kattoturvatuotteet
Kourut - 10 % 15.8.13 asti
. 03 41551. mukaan p. ON NYT 1.000 ?**
FORD
KESÄSTARTTI
2013 KOEAJA UUSI FORD
600x1800
100 ?
100
???
100
100
100 ?
FORD KESÄSTARTTI 2013
Jorma Lempinen
Jorma Kallio
Aleksi Hovila
044 777 3956
044 777 3950
lomalla
7,00?/kpl (6,48?/m2)
RAKENNUSTARVIKE
NYBERG OY
1.000
?:n
arvosta
JA
VOITA
FORDILLA
100 ?Nyt
ON
1.000
?** ?**
FORDILLA
100
?NYT
ON NYT
1.000
FORD
KESÄSTARTTI
2013
KOEAJA
UUSIUUSI
FORD
KOEAJA
FORDOMAKSESI
FORDILLA
100
?
ON
NYT
1.000
?**
varusteita
hintaan
UUSI
FORD FIESTA*
UUSI
FORD
Nyt 1.000
?:n arvosta
Nyt 1.000
?:n arvosta
JAKOEAJA
VOITA
OMAKSESI
JA VOITA
OMAKSESI
FORDILLA 100 . Näyttö tänään ja huomenna tai sop. Muuten
ja kita- on tarkoitus
kia olemme soittaneet
ovat ra) lisäksi
tree- vahvasti
tehdä omakuspal- naamme kuten
yhtyeessä soittavanhemmat lantilaisetmukana myös ir- vat Lassi
tannelevy,. + arvioitu auto-päästöillä
120 g/km
vero COalk.
Hinta
14.944,06
. ELOKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
KOE JA AJA
KOE
JAUUTUUDET
AJA
KOE
JA
AJA
FORD
MEILLÄ
KOE JA
AJA ASTRUMIN
FORD
UUTUUDET
MEILLÄ
FORD
UUTUUDET
MEILLÄ
päivän vaihtoauto
tänään klo 10-14
FORD UUTUUDET
MEILLÄ
Chrysler Sebring 2,4 A4 LE
-06
8.900
91 tkm, nahkaverh., luist.esto, erik.vant.,
ilmast., h-kirja, vak.nop.s., CD
KOE JA AJA
FORD
MEILLÄ
UUSI FORDUUTUUDET
FIESTA KOE JA AJA
FORD UUTUUDET MEILLÄ
Taloudellisuus yhdistettynä
UUSI FORD FIESTA
erinomaiseen ajettavuuteen.
Taloudellisuus yhdistettynä
erinomaiseen
ajettavuuteen.
Hinta alk. 24
LAUANTAINA 10. Koeajaneiden ja Ford-huollossa käyneidenJA
kesken
arvotaanOMAKSESI
uusi 5-ovinen Ford Fiesta 1.0 EcoBoost 100 hv Titanium.
**Koskee
yksityisasiakkaiden tekemiä uusia Ford-henkilöautojen tilaussopimuksia
15.5.?18.8.2013.
Lisätiedot: www.ford.fi ja Ford-liikkeet.
varusteita
hintaan
UUSI ajalla
FORD
FIESTA*
100 ?
vain
KELLARI-ILMIÖ
avoinna lauantaina
klo 11-15
Kuhalankatu 22, Forssa
www.astrum.fi
Yrittäjänkaari 7, Forssa. Mantereella auto- ja venepaikka, joka kuuluu kauppaan. SYYSKUUTA
2012 NUmeRO
262
Aurinko nousee
Forssassa
tänään klo 6.43
ja laskee
klo 19.59. Kauneus
Forbus
Liput portilta 30,-
??Asunnot ja kiinteistöt
RANTAPALSTOJA HINTAAN 7?/m2
??Kokouksia
FPS
F
PS
1931
Forssan
Palloseura ry:n
vuosikokous perjantaina 16.8.
klo 18.00 Palloseura ry:n toimistolla, Esko Aaltosen katu 5. 216, FORSSA.
Av. mennessä
Minna Aaltonen
050 342 6610
Pia Oksa
050 313 8987
Ms Orava
Kesä- ja hirvikokous Sukulan ampumaradalla la 17.8.2013 klo 14.00.
Seuran hirvikilpailu ja ilmoittautuminen syksyn jahteihin.
Johtokunta
Esko Aaltosen katu 2, FORSSA. Vesimatka n. ?Tämäncoverbiisevireen. HP-tapahtuman talkooristeily
tehdään
Isabellalaivalla lauantaina
13.X10.X2012 Turusta
iltalähdöllä. *Koeaja uusi Ford tai huollata Fordisi
Nyt 1.000
?:n arvosta
VOITA
Ford-huollossa
15.5.?18.8.2013. +
arvioitu
autovero
CO2-päästöillä
Hinta alk.
21.856,63
?
109 g/km 3.626,63
+ toimitus(autoveroton
hinta ?
17.630
?+
kulut 600
?)
arvioitu
autovero
CO2-päästöillä
109 g/km 3.626,63 . stt-reuters
viivi ja Wagner
Jere
The Rolling Stonesin
kokoelmalla kaksi
uutta kappaletta
The Rolling Stones
julkaisee marraskuussa uuden kokoelman.
tuimmista kappaleista Yhtyeen tunnekoostettu kolmen
cd:n paketti saa
nimekseen GRRR!
, kertoo Sky News.
Kokoelmalla on
50 kappaletta, joista
kaksi uusia. Kalastus- ja vesioikeudet. Terveys
. Omaa rantaa 30-60 m. Irlantilaista
toteaa Vimma Allstarsin kansanmusiikkia leimaa iloisuus.
?Soitamme punkpaahdon
viulisti Kalle Mansikkaniemi.
lisäksi juomalauluja,
joilla pubin fiilis
Punkista rosoa irkk
umusiikkiin
Allstars keikkaile
e tänään
Kuusihenkinen Vimma
Ennustajat taistelev
at Venäjän
Ennustajille suunnattu
Selvänäkijöiden taisto
on Venäjän katsotuimpia
tv-ohjelmia.
?Ohjelmaan pääsemiseksi ollaan valmiita
mihin
tahansa, tuotantotiimissä alusta asti työskennellyt
Oleg Loskutov kertoo.
Ennustajia on kilpailun
alussa mukana
kymmenkunta, ja heitä
tiputetaan
pois yksi kerrallaan.
Selvänäkijäksi itseään
väittävälle annetaan
esimerkikHuijausta vai ei?
9, Forssa.
tv:ssä kovin panoksi
n
L e H T I K U VA
Selvännäkijöiden
taisto on ankaraa.
Gwyneth Paltrow
on parhaiten
pukeutuva nainen
kattoon?,
jon, mutta nyt siinä
on mu- herrasmiehet
kana punkia, ja
. Opastus
Tammelan keskustasta.
XXXSampo Pankin
taloustunti Forssan konttorilla
klo
17.15 teemalla ?mitä
tehdä
varoillani nyt??
huomenna
XXXFortuksen lavatanssikurssi Fusku 1 Työväentalon musiikkisalissa
(Kauppakatu 17) klo 19-21.
XXXLuonnosta hyvää
oloa
Hämeen luontokeskukses-
Teuron Metsästysyhdistys ry
Hirven ja peuran metsästykseen
osallistuvien kokous ti 13.8.2013
klo 19.00 Teuron kylätalolla.
Läsnäolo suotavaa.
Johtokunta
ilmoituskokonaisuus ilmestyy
suurjakelussamme
sa klo 18-20. kukin taholse tuntuu laan?,
lä tavoitteena on
Oiva toteaa.
hyvältä?, hän lisää.
mukava ri (haitari),
pubifiilis?, Oiva
Tero Palo (sählisää.
Kahdella yhtyeen
köbasso) ja Antti
jäse- Vimma Allstarsin
Yhtye on tehnyt
Pyykkö
nellä on juuret
yritys- (lyömäsoittimet)
Näin summaa jokioislaikäsissä keikkoja
Lounais- irlantilaisen
ja on esiintynyt
Hämeessä. ON NYT
1.000 ?**
2
2
KOEAJA UUSI FORD
104?149 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 4.0?6.4 l/100 km. 5,- meno/paluu.
Liput Ennakkoon 25.Tiketti, Forssa Blue Pool, Ypäjä Karrinpuomi, Letkun puoti
klo 14 mennessä.
Yhteistyössä:
Viralliset jatkot!
Rannekkeella alennus sis. Vimma
ovat Tammelan
jä, mutta luvassa
tyylinen musiikki
Allstars on poikia.?Muut
?Musiikkimme
on myös
sopii hy- omaa.
kuuden muusikon
on sa- vin ravintolamiljöösee
yhtyeen jä- manhenkistä
ryhmä, senet
ovat kuin varpusparjoka on soittanut
kuin suoma- usein
n ja
?Olemme sen verran
yhdes- vi levällään,
lämmittää sitä perinlainen folkrock,
sä ja erikseen monenlaismutta ir- teistä
mutta aika monovatiivista porukkaa