Vauhdilla uusiutuva tekniikka on pitänyt mielenkiinnon yllä ja työporukka mielen virkeänä. Lauantaina 10.2.2024 Vuodesta 1917 Nro 39 | Irtonumero 4 euroa 50 vuoden jälkeen vapaaherran arkeen Sivut 14–15 Ismo Huuhkan työura alkoi varaosien parissa. Ismo Huuhka on kuulunut Forssassa niin Kodinkonejätin, Markantalon kuin Gigantinkin henkilökuntaan. LASSI PUHTIMÄKI Lukion wanhoissa tansseissa kimallusta, säihkettä ja näyttäviä helmoja Sivu 22 Päätoimittaja vaihtuu Forssan Lehdessä Johanna Puukasta tulee Outi Lindqvistin seuraaja Forssan Lehden päätoimittajana huhtikuun alusta lukien. Sivu 10. Kaikki on uutta ja ammatti maista. Moni muistaa peräti 50-vuotisen työuran tehneen myyntitykin myös autopuolelta. Sivu 3 Humppilan tuuli voimalavalitus uudelleen hallintooikeuden käsittelyyn Sivut 4–5 Tammelalainen Nora Kytäjä MM-kisoista: Tämä on ollut hieno kokemus. Kodinkoneita ja elektroniikkaa hän kauppasi Forssassa 30 vuotta. ”Maailmantilanne on hyvin jännittynyt”, toteaa kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg. Sivu 16 Uusi presidentti aloittaa haastavassa tilanteessa Maaliskuun alussa virkaansa astuva uusi presidentti ei asiantuntijoiden mukaan voi toivoa pehmeää laskua tehtäväänsä
Vasta ollessani jo rippikouluiässä hän kertoi tuon särkyneen viulun tarinan. Työpaikat kärsivät lisääntyvässä määrin tekijäpulasta, jota voisi helpottaa pitämällä seniorityöntekijöistä kiinni. Amerikanleskestä tuli pian oikea leski, kun tuli tieto Jenkkeihin jääneen aviomiehen kuolemasta. Minun isäni oli herkkä ihminen, jonka mielialat vaihtelivat voimakkaasti. Varhaisimman lapsuuteni aikaan isä oli viulupelimanni, ja ihmisten puheista ymmärsin myöhemmin, että hän oli ollut suosittu soittaja. Isällä oli kuitenkin jotain, ehkä ylihärmäläisen isävainaansa perintönä: Hän oli musikaalinen, ja hänestä tuli viulupelimanni. Otin sen esiin seuraavana päivänä ja päätin, ettei mikään saisi minua luopumaan tavoitteestani. Nyt askelmerkkejä haetaan jo seuraavalle eläkeuudistukselle. Hänen kuoltuaan viulu jäi minulle, ja on siitä lähtien ollut työhuoneeni seinällä. On ymmärrettävää, että varsinkin työmääräänsä ja työkiireisiin työlääntyneet jättäytyvät vanhuuseläkkeelle heti, kun pääsevät. Lauantaisin Lehtisepät oy, Kouvola Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Artikkelit Pääkirjoitus 10.2.2024 E läkkeelle jäävät tuntevat hyvin kannusteet myöhentää siirtymistään eläkkeelle, mutta vain osa kertoo niiden todella vaikuttaneen työssä jatkamiseen. Kun nelikymppisenä löysin itsestäni kirjoittajan ja tiesin ensimmäisen kerran, mitä todella omaa haluan saada aikaan elämässäni, tuo viulu kertoi tarinaa pelimannista, joka oli elämäntuskassaan särkenyt soitimensa ja luopunut siitä, mikä oli hänen ominta itseään. Isällä pimeni ja hän iski viulunsa palasiksi talon takkakiveen. Vajaan kolmanneksen mielestä työnantajan kannustus, paremmat johtamistavat tai ikääntyneiden työntekijöiden arvostaminen olisivat saaneet jatkamaan työssä. Ja mikä ettei. Lapsuudestaan isä ei juurikaan kertonut, mutta siitäkin vähästä ymmärsin, ettei köyhän amerikanlesken lapsi ollut kovin korkealla niin sanottujen parempien ihmisten arvoasteikossa. Viulu oli moneen kertaan liimattu, ja isäni määritelmän mukaan se ”puhu nennääsä.” Mutta tärkeintä oli se, että olin sen ostanut, ja että isä joskus soittelikin sillä. On yhteiskunnalle ja eläkeyhtiöille haasteellista, että eläkeläisten määrä nousee, elinikä kasvaa ja työikäisten määrä vähenee. Se ei hevin onnistu hiillostavalla työtahdilla. 040 451 8 390 Toimitus: 03 4155 666, klo 9-15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 9–14. Työnantajalle eläkeläiset ovat joustavaa työvoimaa. Vuoden 2017 eläkeuudistus on ohjannut suomalaisten eläkeiän asteittaiseen nousuun. Suomalaiset siirtyvät työelämästä eläkkeelle yleensä hyvässä kunnossa. Itku ja nauru olivat lähellä toisiaan, ja niin myös huumori ja raskaat ajatukset. Sillä tuntuu olevan minulle asiaa. Tuo nenäänsä soiva soittopeli tuntui vaativan minua jatkamaan. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh. Eläketurvekeskuksen kyselyn mukaan kaksi kolmesta ei kuitenkaan halua siirtää vanhuuseläkkeelle jääntiään millään konstilla. Kotitaloni ullakolla oli moneen osaan hajonnut viulu, jota ei koskaan yritetty korjata. Etenkin naiset sekä pienempää eläkettä saavat ja vähemmän terveet kokevat tärkeiksi työolot ja työnantajan asenteen. Kolumni N äkyy olevan niin, että kun miehelle karttuu ikää, niin sitä alkaa yhä paremmin ymmärtää oman isänsä elämää ja käyttäytymisen syitä. Mies kertoi tuon kakkosviulunsa kuuluneen kuuluisalle kansanpelimannille Kontti-Israelille, ja että tuo soittopeli oli yli sata vuotta vanha. Hän oli syntynyt Yhdysvalloissa, mutta mummuni oli palannut kotikyläänsä pojan ollessa kaksivuotias. Raha toimii pienenä kannustimena eläköitymistään pohtiville miehille, valmiiksi suurempaa eläkettä saaville ja hyväkuntoisille. Eläketurvakeskuksen kyselyn mukaan taloudelliset kannustimet vaikuttivat työssä jatkamiseen noin kolmanneksella eläkeiässä olevista. Iso osa on kuitenkin valmis työskentelemään eläkkeellä, kun voi vapaammin sopia työmääränsä. Rikkaan häätalon emäntä oli tokaissut siihen, että kunhan puhut, kun et kuitenkaan pysty uuttakaan ostamaan. Kirjoituskoneestani tuli tavallaan tuon särjetyn viulun vastine. Eläkeläinen mielii tehdä palkkatyötä, kunhan se on mielenkiintoista ja antaa työkavereineen sisältöä elämään. Kontti-Israelin ja isäni viulu on edelleen työhuoneeni seinällä. Heikki Luoma Kontti-Israelin nenäänsä puhuva viulu ” Kirjoituskoneestani tuli tavallaan tuon särjetyn viulun vastine.. Suomen työeläkejärjestelmän rahoitus on pysynyt vielä tasapainossa hyvien sijoitustuottojen turvin. Eläkeläisiä työllistäneet yritykset ovat olleet tyytyväisiä eläkeläistyöntekijöihinsä. Vartuttuani kuulin jopa naapuripitäjissä kysymyksiä, vieläkö isäsi soittaa, sen jälkeen kun olin vastannut uteluihin mistä olen ja kenenkäs poikia sitä ollaan. Vaan on kehityksessä hyviäkin puolia. Vanhuuseläkkeellähän voi työskennellä ilman tulorajoja. Ansaitut eurot kartuttavat myös eläkettä. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset: forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Eräänä vaikeana hetkenä heitin kirjoituskoneeni komeron nurkkaan, mutta pakko tunnustaa, että samalla varoin rikkomasta sitä. Pelimannin aamu oli tietystä syystä ollut ankea, ja isä oli tullut sanoneeksi, että joutaisi tuon viulunkin särkeä, kun ei sitä saa soimaan niin hyvin kuin pitäisi. Eläkkeethän rahoitetaan suurimmalta osin kunkin vuoden työssäkäyvien maksamilla eläkemaksuilla. Paino: Lehtisepät oy, Tuusula. Kun lapsena ollessani kyselin tuosta hajonneesta soittopelistä, niin isä vastasi jotain epämääräistä. Into voisi vielä kasvaa, jos eläkkeellä tehtävän palkkatyön verotus kevenisi. Vielä poikamiehenä ollessaan hän oli ollut kutsuttuna hääpelimannina järven takaisessa lapsuuskylässään, ja jäänyt häätaloon yöksi. Hyväkuntoiset eläkeläiset ovat työnantajille mahdollisuus, vaikka suhteellisen harva haluaa siirtää eläkkeelle jäämistään. Minä olin kuudentoista ikäinen, kun ostin ojankaivurahoillani isälle viulun eräältä kotipitäjäni pelimannilta, jolla niitä oli kaksi. Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Kannusteiden teho on laimea eläkeiässä ” Eläkeläiset ovat joustavaa työvoimaa
Toimituksen johtamisen vuoksi päätoimittaja ei ennätä kirjoittaa juttuja entiseen malliin. Elyn myöntämät avustukset menevät seuraavasti: Farm Man oy 103 330 euroa, Maitoa Montolasta oy 126 840 euroa, Maatalousyhtymä pesula Elmeri ja Pesula Anselmi 90 973 euroa ja Lasse Eerola 141 955 euroa. Johanna Puukka on tehnyt uutistoimittajan työtä kuntauutisoinnista kulttuuriin saakka. Muutos vastaa erityisesti maahanmuuttajataustaisten henkilöiden koulutustarpeisiin. – Kaikki omat toimittajamme tekevät juttuja paikallisista aiheista. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 3 Vahdinvaihto Forssan Lehdessä Petri Ojanen F orssan Lehden päätoimittaja vaihtuu huhtikuussa. Hän tuli toimitukseen kysymään päätoimittajalta, voisiko päästä kesätoimittajaksi. Lehtosta eivät kiinnostaneet mukana olleet juttunäytteet eikä työtodistus Loimaan Lehdestä . Asiasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeillä törkeä rattijuopumus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. – Juttukeikkoja tulee ikävä... Jos Outi Lindqvist ei ole paikallisille tuttu lehden kautta, niin ehkä sitten toiminnastaan SPR:ssä, käsitöiden parissa tai järjestyksenvalvojana. Yhdellä tuensaajalla voi olla monta tukipäätöstä vuoden 2023 aikana. LHKK voi uuden perussopimuksen turvin järjestää ammatillista koulutusta ja lukiokoulutusta, aikuisten perusopetusta, vapaata sivistystyötä sekä tuottaa myös muita toimialaansa kuuluvia tai sitä tukevia koulutusja muita palveluja. Jutussa mainittujen ypäjäläisen ja jokioislaisen maatilan avustussummaa ei ilmoitettu elyn korjatussa taulukossa, jossa on esitetty suurimmat yksittäiset tukipäätökset. Johanna Puukka (vasemmalla) jatkaa Outi Lindqvistin jälkeen päätoimittajana. Nyt on minun vuoroni. Vahdinvaihto on hänen mukaansa sujuva, koska lehti ja alue ovat perin tuttuja ja tiiviin työyhteisön väki sitoutunutta ja ammattitaitoista. Päätoimittajan vaihtuminen ei hänen mukaansa hetkauta sanomalehteä, jonka toiminta on vahvasti kiinnittynyt ja sitoutunut seutuun. Outi Lindqvistin ura Forssan Lehdessä päättyy maaliskuun lopulla 36,5 vuoden työskentelyn jälkeen. Lyhyesti p LHKK:n koulutus laajenee: Forssan kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan muutoksen Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän perussopimukseen. – Ajattelen sen niin, että Forssan Lehti on jatkumo. Jatkossa rautoja on tulessa yhtä vähemmän. Johanna Puukka on syntyperäisiä lounaishämäläisiä, jonka ura Forssan Lehdessä alkoi 1980-luvulla kesätoimittajana ja vakituisena toimittajana keväästä 1990 lähtien. – Ajat ovat muuttuneet, sillä nyt saa katsoa kesätoimittajien viimeisen päälle muotoiltuja hakemuksia ceeveineen. – Printin kuolemasta puhuttiin jo silloin, kun olin opiskelemassa, Lindqvist naurahtaa. LHKK:n koulutustarjonta voi näin laajentua aikuisten perusopetukseen. Päätoimittaja vaihtuu huhtikuussa, mutta lehti säilyy yhtä paikallispainotteisena kuin tähänkin asti. Toimitus sijaitsee Forssan keskustassa. Todistajien mukaan mies oli hetkeä ennen tieltä suistumista ohittanut kaksi autoa Forssantiellä huomattavalla nopeudella. Uutiset p. Ajoneuvo koki runsaita muodonmuutoksia, ja autoa kuljettanut 31-vuotias mies jäi jaloistaan puristuksiin. Viime aikoina hän on sijaistanut tarvittaessa myös päätoimittajana. TAPIO TUOMELA ” Digipuolelle sisältöä mahtuu paperista lehteä enemmän. – Ei ainakaan mikään ole jäänyt kaduttamaan tai harmittamaan. Sopimusta voidaan muuttaa, jos vähintään kaksi kolmannesta jäsenkunnista sitä kannattaa ja niiden asukasluku on vähintään puolet kaikkien jäsenkuntien yhteenlasketusta asukasluvusta. Silloinen päätoimittaja Simo Lehtonen ojensi post it -lapun ja pyysi siihen nimeä, osoitetta ja puhelinnumeroa sekä kehotti soittamaan myöhemmin. Hän toteaa tehneensä toimituksessa kaikkia töitä paitsi valokuvaajan. Mies kuljetettiin lisäksi verikokeisiin päihtymyksen varmistamiseksi. Forssan Lehdelle keskeistä on edelleen elämä ja toiminta seutukunnalla. Sinnikkyytensä toimittajanalku osoitti soittamalla useampaan kertaan, kunnes kesätyö varmistui. Oikaisu Lehdessä 8.2.2024 sivun 7 jutussa ”Hämeen ely-keskus rahoitti viime vuonna maakunnassa 33 yritystä kahdella miljoonalla” maatalouden investointitukea koskevat luvut olivat virheelliset. Puukka haki ja sai Forssan Lehdestä aikanaan kesätöitä post it -lapulla. – Soisi, että ihmiset. En sano, ettenkö tilaisuuden tullen karkaisi vielä juttukeikalle, hän virnistää. Digipuolelle sisältöä mahtuu paperista lehteä enemmän. Lehden toimitustyö elää voimakkaan digitaalisen kehityksen aikaa kuten koko media. Printtilehti jaksaa edelleen, mutta painopiste siirtyy koko ajan digitaaliseen suuntaan. Outi Lindqvistin pitkä ura Forssan Lehdessä päättyy ja ohjaksiin tarttuu lehden toimittaja Johanna Puukka. jotka rakastavat printtilehteä, kurkkaisivat, mitä verkkosivuilla ja sovelluksella on annettavana, Puukka sanoo. Hämeen ely-keskus oli ilmoittanut summat väärin ja sen mukaanmyös tiedot tukien saajista olivat osittain virheellisiä. Kuljettaja loukkaantui vakavasti ulosajossa Forssan Lehti Henkilöpakettiauto ajautui ulos tieltä ja törmäsi puuhun Tammelassa Portaantiellä iltaseitsemän jälkeen torstaina. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 3,5 promillea. Lehden toimittaminen on vuosien aikana muuttunut suuresti mutta perustyö ei niinkään. – Haluamme, että valveutuneet lukijamme saavat tietoa myös maailmanmenosta. Forssan Lehdessä on myös valtakunnallisia ja kansainvälisiä uutisia, niin kuin on aina ollut. Pelastuslaitos irrotti kuljettajan, jota lähdettiin kuljettamaan sairaalaan vakavasti loukkaantuneena
Poliisin mukaan tällä oli huomattavan paljon vammoja. Äiti ja isäpuoli otettiin kiinni asunnosta. Aiempina vuosina työttömyysturvan osuus väärinkäytösepäilyistä on ollut Kelan mukaan suurin. Sen perusteella isä vaatii myös äidille rangaistusta murhasta. Aluehallintovirasto siirsi syyskuussa 2021 hallintopakkohakemuksen ely-keskuksen käsiteltäväksi. Näin asia palautetaan hallinto-oikeudelle ely-keskuksen valituksen tutkimiseksi ja asian ratkaisemiseksi. Kelan tukien väärinkäytöksiä paljastuu harvoin STT Sosiaalietuuksia koskevien väärinkäytösepäilyjen määrä on pysynyt vähäisenä vuosina 2018–2023, kertoo Kela tiedotteessaan. Ely-keskus jätti päätöksellään jouForssan Lehti Vaasan hallinto-oikeus joutuu tutkimaan uudelleen ympäristö luvan tarpeellisuuden Humppilan tuulivoimahankkeessa. Viime vuonna väärinkäytösepäilyjä kohdistui eniten perustoimeentulotukeen ja seuraavaksi eniten työttömyysturvaan sekä yleiseen asumistukeen. Ensisijaisesti ely-keskus vaati, että korkein hallinto-oikeus tutkii valituksen välittömästi palauttamatta sitä Vaasan hallinto-oikeudelle. Osapuolten näkemyserot koskivat sitä, tarvitaanko hankkeelle ympäristölupaa. Toissijaisesti ely-keskus vaati, että asia palautetaan hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi. Manninen kertoo STT:lle, että asianomistajana jutussa olevalla lapsen biologisella isällä on toissijainen syyteoikeus. p Uutiset. Aluesyyttäjä Osmo Manninen vaatii isäpuolelle rangaistusta ensisijaisesti murhasta ja äidille taposta. Kelan kirjaamat etuuksien väärinkäytösepäilyt ovat tapauksia, joissa asiakasta on kuultu väärinkäytösepäilystä ja joissa Kela on tehnyt asiasta ratkaisun. Epäilty rikos tuli poliisin tietoon kesäkuun alussa, kun poliisi sai tehtävän asuntoon Joensuun Rantakylässä. Äidin syytteen muuttumisesta murhaksi kertoi aiemmin Yle. Väärinkäytöksestä on kyse, jos edunsaaja pyrkii tarkoituksellisesti saamaan etuutta perusteettomasti tai enemmän kuin hänelle kuuluisi. Äitiäkin syytetään nyt 4-vuotiaan murhasta Joensuussa STT Joensuussa viime kesänä kuolleen nelivuotiaan lapsen epäillystä murhasta syytetään isäpuolen lisäksi nyt myös äitiä. Asian käsittely alkaa Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa ensi maanantaina. Lapsi löytyi asunnosta elottomana. Viime vuonna väärinkäytösepäilyjä kohdistui vain vajaaseen puoleen promilleen kaikista maksetuista etuuksista. 4 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 KHO kumosi hallintooikeuden päätöksen K orkein hallinto-oikeus kumosi Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen siitä, ettei se tutkinut Hämeen ely-keskuksen tekemää valitusta Humppilan tuulivoimahanketta koskien. Tulorekisterijärjestelmä on Kelan mukaan vähentänyt työttömyysturvan ja asumistuen väärinkäytösepäilyjä. Kalle Kankaanpää ja hänen asiakumppaninsa vaativat Etelä-Suomen aluehallintovirastolle osoittamassaan hallintopakkohakemuksessa, että Ilmatar Humppila-Urjala oy velvoitetaan hakemaan ympäristölupaa tuulivoimahankkeeseen, joka käsittää muun ohella Humppilassa nyt jo toimivat kolme tuulivoimalaa
Lautakunta totesi päätöksessään, ettei asiassa ole tapahtunut ympäristönsuojelulain rikkomista, koska toiminta ei ole toistaiseksi käynnistynyt. Vuokra-alaksi jää 628 neliötä ja vuokraksi noin 8 380 euroa kuussa. Teknisen lautakunnan päätöksellä Varhalle tuloutetaan viime vuoden aikana kertyneet Ecotekolan myymälän noin 20 000 euron myyntituotot. Uutiset p. Kyberturvallisuuskeskuksen mukaan väärinkäytökset on mahdollista estää ripeällä toiminnalla. Someron kaupunki ja Varha neuvottelivat syksyn aikana useita kertoja Jukolan vuokrasopimuksesta. Tiistaina kaukoja lähijunavuorot pyritään ajamaan heti aamusta lähtien. Näin ollen asiassa ei ole mahdollista antaa velvoittavia määräyksiä. Meluselvityksen mukaan Humppilan kunnan alueella olevien tuulivoimaloiden meluvyöhykkeellä 35–40 dB sijaitsee vähintään kuusi ja mahdollisesti yhdeksän kiinteistöä, joista osa on lomarakennuksia. Lisäksi niistä voi aiheutua laajalle alueelle kohdistuvaa välkevaikutusta. Suomi.fi-palvelun nimissä on levitetty myös viestejä, joiden mukaan Suomi.fi-palvelun sovelluksessa olisi tekninen virhe, jonka vuoksi palveluun tulevia viestejä voi lukea toistaiseksi viestissä olevan linkin kautta. Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen pitää todennäköisenä, että kaupunki ottaa vapautuvan myymälätilan omaan käyttöönsä esimerkiksi Te-palveluille. Naapureille mahdollisesti aiheutuvaa kohtuutonta rasitusta arvioitaessa tarkastelua ei siten voida rajata vain siihen, kohdistuuko lähinaapuriin mahdollisesti jokin tietty tarkasti rajattu rasitus, sillä tuulivoimalasta aiheutuva rasitus voi erilaisissa olosuhteissa ulottua ennakoimattomasti laajalle alueelle ja siitä voi myös aiheutua terveyshaittaa. – Pankkitunnuksia on kalasteltu aktiivisesti koko alkuvuosi, eikä tämäkään viikko ollut poikkeus. Varha lakkautti viime kesänä Ecotekolan kierrätysmyymälän, jonka se ei katsonut olevan sosiaalitoimen järjestämisvastuulla olevaa toimintaa. KHO kertoo sivuillaan, että se on vuodesta 1918 lähtien julkaissut vuosikirjassaan ratkaisuselosteet periaatteellisesti merkittävimmistä päätöksistään. Tilat ovat kuntouttavan työtoiminnan ja elokuvateatterin käytössä. TAPIO TUOMELA p Lakon seisauttamat junat kulkevat tiistaina taas normaalisti: Poliittinen lakko pysäyttää Suomen junaliikenteen vain ensi maanantain ajaksi, ja tiistaina junat kulkevat taas normaalisti, Fintrafficin rataliikennekeskus kertoi perjantaina. Ely-keskus lausui siirtopäätöksessään tuulivoimaloiden ympäristöluvan tarpeesta. Tuulivoimalat varaavat usein pysyvästi laajoja alueita ja myös niiden melualueet ovat mainitusta syystä laajoja. Kaupunki ottaa Eco tekolan myymälätilan todennäköisesti omaan käyttöön. – Ympäristölupa toisi rajoituksia, jotka vähentävät tuulivoimaloiden aiheuttamia haittoja, tässä tapauksessa ennen kaikkea meluhaittoja. Tammikuussa KHO teki 11 vuosikirjapäätöstä, helmikuussa toistaiseksi 2. Humppilan kunnan tekninen lautakunta hylkäsi päätöksellään huhtikuussa 2022 hakemuksen aiheettomana, mutta samalla myös kehotti llmatar Humppila-Urjala oy:tä hakemaan ympäristölupaa Humppilan kuntaan sijoitettavalle yhdelle tuulivoimalalle. lukuussa 2021 hallintopakkoasian toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta ja siirsi hakemuksen Humppilan kunnan alueelle sijoitettavien kolmen tuulivoimalan osalta Humppilan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Jukolan ensimmäisessä kerroksessa Varha luopuu Ecotekolan myymälätilasta. Varhalle vuokrattavien tilojen kokonaispinta-ala pienenee yli 300 neliöllä. Vuokran vähennys sekä hyvitys viime vuodelta ja alkuvuodelta on 645 euroa kuussa. Vuosikirjaan valitaan päätökset, joilla on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä. Ennen lakkoa sunnuntain puolella lähtevät yöjunat sekä vuorot maanantaina aamuneljään saakka liikennöidään normaalisti. Sivustolle syötetyt tiedot päätyvät rikollisten käsiin. Vastaanotimme satakunta ilmoitusta tietojenkalastelusta, kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Sanna Autio kertoo tiedotteessa. Humppilan tuulivoimalat ovat valittajien mukaan aiheuttaneet lähiseudun asukkaille ennen kaikkea meluhaittoja. Viesteissä on ollut linkki, jonka kautta rikolliset ovat yrittäneet saada viestien vastaanottajat päivittämään vanhentuneeksi väitetyt tiedot ja syöttämään kalastelusivustolle pankkitunnuksensa. ” Tuulivoimaloiden välketuntimäärän kahdeksan tunnin suositusarvo ylittyy ainakin viiden kiinteistön kohdalla. Jos pankkitunnustensa epäilee joutuneen vääriin käsiin, kannattaa asiasta olla viipymättä yhteydessä pankkiin. Linkki ohjaa pankkitunnuksia kalastelevalle sivustolle. Perusteluissaan korkein hallinto-oikeus toteaa, että tuulivoimalat eroavat jo lähtökohtaisesti muista mahdollisista naapuruussuhdehaittaa aiheuttavista toiminnoista. Tietojenkalasteluviesteissä olevia linkkejä ei tule avata eikä viesteihin tule vastata, kyberturvallisuuskeskus muistuttaa. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 5 Varha vähentää vuokraneliöitään Someron Jukolassa Kiti Salonen Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) luopuu osasta Jukolassa sijaitsevista vuokratiloistaan. Hallinto-oikeus jätti päätöksellään lokakuussa 2022 Ely-keskuksen ja Ilmatar Humppila-Urjala oy:n valitukset tutkimatta. – Se on vuosikirjapäätös, joita korkein hallinto-oikeus tekee harvoin. Keskuksen mukaan tietojenkalasteluviestejä on lähetetty ihmisten sähköposteihin Omakanta-palvelun ja Suomi.fi-palvelun nimissä. Vuokrasopimuksen muutos astuu voimaan huhtikuun alusta. Kaupunginjohtaja ja Varhan toimialajohtaja pääsivät lopulta asiassa yhteisymmärrykseen. Kyberturvallisuuskeskus varoittaa pankkitunnusten kalasteluyrityksistä STT Rikolliset ovat tällä viikolla pyrkineet jälleen onkimaan tietoonsa pankkitunnuksia, Liikenneja viestintävirasto Traficomin kyberturvallisuuskeskus kertoo. Jukolan vuokrasopimusta muutetaan kakkoskerroksen yhteiskäyttötilojen osalta niin, että Varhan osuus 120 neliön tiloista on 60 prosenttia ja kaupungin 40 prosenttia. Junaliikenteen lakko alkaa puoliltaöin maanantain vastaisena yönä. Lähiliikenteessä saattaa esiintyä tiistaina yksittäisiä peruutuksia. Rataverkolla liikkuu maanantainakin muun muassa kunnossapitoja ratatyökalustoa. Vaasan hallinto-oikeus totesi oikeuskäytännössään, että vastaavanlaisissa tapauksissa toiminnanharjoittajaa ei ole voitu velvoittaa hakemaan ympäristölupaa ennakkoon. Fintrafficin mukaan maanantain ja tiistain välisen yön kaukoliikenteen yöjunia ei ajeta. Vuonna 2020 tehdyn meluja välkeselvityksen vaikutusaluekartan ja käytettävissä olevien kiinteistötietojen mukaan mainittujen tuulivoimaloiden välketuntimäärän kahdeksan tunnin suositusarvo ylittyy ainakin viiden rakennetun kiinteistön kohdalla. Jalasjoki toivoo, että Vaasan hallinto-oikeus hyväksyy valituksen ja asia palautetaan uudelleen lautakunnan käsittelyyn. Se tarkoittaa, että tätä linjausta noudatetaan jatkossa vastaavissa tapauksissa, Jalasjoki sanoo. Merkittävä vuosikirjapäätös Ami Laaksonen Humppilan tuulivoimaloiden lähiasukkaiden asiamiehenä toiminut Sinikka Jalasjoki pitää korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä periaatteellisesti tärkeänä. Edelleen lautakunta katsoi, että ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun tapauskohtaisen ympäristöluvan tarve ennen toiminnan aloittamista ei ole ratkaistavissa sitovasti hallintopakkomenettelyssä muutoksenhakukelpoisella päätöksellä
Hän jos kuka on sen ansainnut. Kevättä odotellessa p Kapinaa sanotaan nykyään lakoksi. Ne pienet välipalakioskit, joita meidänkin koulumme järjestää, ovat aivan liian ylihinnoiteltuja. Olit ainoa syyllinen. Jos näin vanhana Turkan ystävänä voin ehdottaa Suomen sanataitelijalle Turkalle patsasta jonnekin Viksbergin alueelle, jossa hän lähes loppuikänsä asui. Ystävän muistoa kunnioittaen Keijo Wääri Turkka Malille patsas ja muistokonsertti! Turkka Mali (1956 -2023). sää ja keli eivät tarkoita samaa. Autonpohja raapii pahkuraa. Meidän kouluruokalamme seinissä on roiskeita, jotka ovat tahmautuneet kiinni, eivätkä lähde tuskin millään. Koulunruoka haisee ja maistuu pahalta. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Näin on marjat p Katujen jyrsimisestä, ainakin OP:n torinpuoleinen p-paikka kaipais tätä. Kouluruuasta haluaisin huomauttaa myös. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. LASSI PUHTIMÄKI ” Voisitteko antaa edes muiden syödä rauhassa. Tapio Virtanen p Sinä nainen, joka päästit ovesi kolahtamaan autooni huutaen, että mitä mää sille mahdan jos tuulee. Astioiden puhtauskin huolettaa, eivätkö keittäjät tarkista astioiden puhtautta sen jälkeen, kun kone ne on pessyt. Ukko: Justii nii. Ja vielä yksi toive. – Voisitteko antaa edes muiden syödä rauhassa. Olisiko mikään mahdottomuus sivistysja tulevaisuuslautakunnan esityslistalle antaa ehdotus järjestää Turkan muistokonsertti. Ei yksi keksipatukka maksa kaupassakaan euroa. Mene vihanhallintakurssille. Haluamme nostaa laatua ja emme halua syödä lian keskellä. On oksettavaa nähdä, että kaverien “aurinkoisen kalavuoan” joukosta löytyy täysmittainen kärpänen. Googlatkaa kaikki sanat. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Kaikilla ei ole mahdollisuutta eväisiin, ja sekin on huolettavaa. Ukko: Nii kai se o kaikil. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Tieräm et iha oikkee murre o vaikkee eik meil siihe o eres evväit. Täysin mykistynyt p Forssalaisessa kuntapolitiikassa on sisäinen oppositio: keskusta ja vasemmistoliitto, joiden mukaan kaupunki toimii koko ajan enemmän tai vähemmän väärin. Työvikselle ei kaikki mahtuisi, vaan paikka olisi Feeniks. Meiä tarkoitus o vaa tehrä vähä kevveemmäks tätä mielipiresivvuu ku o nii paljo maailma murheit. äh 6 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 s Monien mielestä kouluruuan laatu on huonontunut sen jälkeen, kun pääkeittiö vaihtui. Onko sellainen sinusta aurinkoista. Semmoseks muovautunu vuosie saatos. Emme halua minkäänlaista draamaa tai ylimääräistä pelleilyä ruokalaan. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Vaimo sanoi, että pidä ovesta kiinni johon sinä: ”Rouva on hyvä ja näyttää mihin osui ja pistä laskua perään”. Vaan suunnitellen ja tekemällä. On hankalaa tehdä kiireessä monille ruokaa, mutta voitteko tehdä siitä silti syötävää. Yhteistyöllä kaupungin ja asukkaiden kesken. Voisitteko käyttäytyä, ja antaa muille rauhan syödä. Ymmärrän, että kiireessä asioita on vaikea huomata, mutta niiden astioiden likaisuusasteen katsastaminen ei vie montaakaan sekuntia. Ja haluan huomauttaa myös ihmisten käytöksestä ruokalassa. Takaan, että sali olisi tupaten täynnä. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Voisiko sen kauniimmin sanoa. Toivonkin siis, että pääkeittiö, ruokalan työntekijät ja kaikki muutkin, jotka kouluruokaan jollain tasolla liittyvät, kuuntelisivat. Eukko: Eihä tää mittää murret tää o meirä puhet. E.S Kouluruuasta parempaa ja ruokala siistimmäksi! Ja ketsuppia kouluruuan päälle. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Johtuisiko se vaikka siitä, että kouluruoka on muidenkin mielestä pahaa. Suuri sanataiteen mestari lähti liian pian taivaallisiin ilmavoimiin tekemään sanoituksia Turkka oli luonteeltaan herkkä, joskus vähän kiivassanainen, mutta se kuulunee taiteilijan luonteenpiirteisiin. Eukko: Juu. Se, että heittelette “kumiperunoja” kaikkialle, mihin edes näette, on oksettavaa. Riippuu miele tilast millast puhet suust tullee. Kyssyy mikä tää meiä murre oikke o. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Kaikki eivät vihaa kouluruokaa, mutta monia ällöttää ruokalan siisteys, astioiden puhtaus ja ruuan laatu, oletteko ajatelleet sitä. Ja sekin, kun katsoo sitä, että lapset raatelevat vuoan leivinpaperinkin riekaleiksi, ja vähintään joka kolmannella on sen jälkeen paperia ruuassaan. Otti huomioon kaikki. Ystävänä hän oli lähes kaikkien kaveri. Simmu vaa kii ja yli! Vaikkeempaa se ei o. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Eihän se kaikkia ällötä, eivätkä kaikki niitä huomaa, mutta onhan se oksettavaa silti. Jos kouluruoka on pahaa, oppilaat jättävät syömättä, mikä heikentää oppimista ja aivojen jaksamista ajatella. Välil vähä fiinimppä (niinku ny toi ähvä). Tai tonnikalat ovat kauhean kokoisina paloina pastavuoassa. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Ja opettajat vielä miettivätkin, miksi oppilaat käyvät kaupassa. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Ei edes anteeksipyyntöä. Ukko: Huomasiha mä. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Ukko: Eik näit juttui tartte lukkee jos tunttuu pahalt. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Oi aikoja p Tarkkuutta ihmiset ilmauksiin! Esim. Itseäni henkilökohtaisesti oksettaa, kun näen tarjottimiin tai aterimiin jääneitä kuivuneita ruokia. Ymmärrän, että on vaikeaa tehdä ruokaa, josta kaikki pitäisivät, mutta kunhan ruuan laatu olisi kohdillaan, sekin olisi jo edistystä. Niissä on kaikki ystävyydestä. Ja vielä poiminta edesmenneen ystäväni Turkan sanoituksesta: Ajat ankeimmat selvittää, kuka viereesi jää. Sohvaperuna Murteest Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän, lauloi Mika Turkan sanoin. Ihmiset puhuvat toisien pöytiin, ja äänen volyymi on tasoa “huudan mikrofoniin”. Eukko: Eik se o ain sama laist. Luottavatko he koneisiin niinkin paljon, että uskovat astioiden olevat puhtaita tarkistamatta niitä itse. Positiivisesti Vorssasta -rintanappi. On ilmoja pidellyt LYHYET Eukko: Huomasikko joku o lukenu meirä jutu. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. p Vieremän liikenneongelmia ei ratkaista kielloin ja sakkolapuin. p Mielipide. Keli tarkoittaa (toki säästä riippuvaa) kulkukelpoisuutta esimerkiksi teillä
Rakenteet ovat paikoillaan ja seiniä silotellaan. Varha ja Someron kaupunki solmivat Tervaskannosta vuokrasopimuksen viime huhtikuussa. Vuolukka sanoo Varhan määrittävän seuraavat askelmerkit: miten asiassa edetään, kun se on saanut kaupungin vastineen. Avustuksen myöntämisen yhtenä edellytyksenä on ollut, että asunnot ovat helposti muunneltavissa tehostetun palveluasumisesta yhteisöllisen asumisen käyttöön. Yhtiön mukaan kannattavuutta kohensivat parantunut myynnin rakenne, tuotannon tehostaminen ja kustannussäästöt. ” Rakennus kustannukset ovat noin 10,7 miljoonaa. HKScanin jatkuvien toimintojen liikevaihto kolmelta kuukaudelta pieneni 302 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 306 miljoonaa euroa. Uuden Tervaskannon rakennustyöt ovat jo pitkällä. Valmista pitää olla syksynä, Vuolukka kertoo. Jatkuvien toimintojen liikevaihto nousi 1,16 miljardiin euroon. Someron kaupungilla on asiasta eri näkemys. Kaupungin mukaan Varha on itse vahvistanut elokuussa 2023, ettei se halua edistää keittiöiden asentamista ja on halunnut edetä aiempien suunnitelmien mukaisesti. Aran mukaan Tervaskannossa eivät täyty suunnitteluohjeiden mukaiset vaatimukset. Kaupunki ja Ara keskustelivat asiasta tammikuun lopussa. Rakennuskustannukset ovat noin 10,7 miljoonaa euroa. – Toivomme, että Varha tulee järkiinsä, Someron tekninen johtaja Esko Vuolukka kommentoi. Kiistan kohteena on Uuden Tervaskannon talotekniikka. Yhtiö kertoi joulukuun lopulla, että se myy Ruotsin tytäryhtiönsä HKScan Swedenin ruotsalaiselle Lantmännen ek förille. – Työmaa on todella pitkällä. Kaupungin mielestä muuntojoustavuus on saavutettu, kun se on huomioitu suunnitteluvaiheessa varauksena. HKScan odottaa, että konsernin jatkuvien toimintojen liiketulos paranee kuluvana vuonna viime vuodesta. TAPIO TUOMELA Säästökuuri puri, HKScanin tulos koheni loppuvuonna STT Lihayhtiö HKScanin loka-joulukuun vertailukelpoinen liiketulos nousi 2,8 miljoonaan euroon, kun yhtiö teki vuotta aiemmin tappiota 0,2 miljoonaa euroa. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 7 Varha uhkaa Someron kaupunkia vuokrasopimuksen purkamisella Kiti Salonen Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on tyytymätön palvelutalo Uuden Tervaskannon taloteknisiin ratkaisuihin. Koko vuoden osalta HKScanin vertailukelpoinen liiketulos nousi 14,9 miljoonaan euroon, kun se edellisvuonna oli 2,9 miljoonaa euroa tappiollinen. Ara ei ottanut kantaa varausten kustannusvastuuseen, jonka se totesi olevan Someron kaupungin ja Varhan välinen asia. Someron kaupunki kummeksuu Varhalle laatimassaan vastauksessa, miksei kaupunkia kutsuttu marraskuussa mukaan Varhan ja Asumisen rahoitusja kehittämiskeskuksen (Aran) neuvonpitoon. Muussa tapauksessa Varha uhkaa harkita, käyttääkö se oikeuttaan purkaa vuokrasopimus olennaisen sopimusrikkomuksen perusteella. Kohteen kokonaisvuokra on vuokrasuhteen alussa reilut 37 000 euroa kuukaudessa. – Meillä on tästä mustaa valkoisella, Vuolukka sanoo. Uutiset p. Ara on hyväksynyt rakennussuunnitelmat lokakuussa 2022 ja myöntänyt rakentamiseen avustusta 4,3 miljoonaa euroa. Varha vaatii reklamaatiossaan, että Someron kaupunki rakennuttaa Tervaskantoon muun muassa viemärija vesiputkistovetoja omalla kustannuksellaan ilman, että ne vaikuttavat vuokran määrään
NICOLAS MAETERLINCK / AFP p Uutiset. Verkostoa ja sen keskeisiä Suomessa toimivia henkilöitä on poliisin tietojen mukaan ohjeistettu Albaniasta käsin, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Juurikkamäki sanoo tiedotteessa. Voimassa myös verkossa intersport.fi FORSSA Kutomon kauppakeskus, Yhtiönkatu, 30100 Forssa P. Tietyin ehdoin velvoitteita sovellettaisiin myös yrityksiin, joilla on yli 250 työntekijää ja yli 40 miljoonan euron liikevaihto. Sekä unionin jäsenmaiden että Euroopan parlamentin täytyy hyväksyä sääntely ennen sen voimaantuloa. Vuonna 2023 aineen on epäilty aiheuttaneen useita huumekuolemia. Nyt syyteharkintaan siirtyvässä rikoskokonaisuuden osuudessa pääasiassa törkeistä huumausainerikoksista epäillään yhteensä 21:tä ihmistä, joista kahdeksan on edelleen vangittuna. – Kokonaisuudessa on ollut kyse verkostomaisesta toimintatavasta, jossa Suomessa toimivat henkilöt eivät ole tunteneet toisiaan kovinkaan hyvin tai he ovat linkittyneet toisiinsa varsin löyhästi. Se on poliisin mukaan poikkeuksellisen vaarallinen synteettinen opioidi, jota on havaittu levitettävän Suomeen aiempaa enemmän. Poliisi takavarikoi esitutkinnassa huumausaineita useasta eri maahantuontierästä. Lainsäädäntöä sovellettaisiin EU-alueen yrityksiin ja emoyhtiöihin, joilla on yli 500 työntekijää ja joiden maailmanlaajuinen liikevaihto on yli 150 miljoonaa euroa. Hallitusta on hiertänyt muun muassa se, että ryhmäkanneoikeus laajenisi myös kuluttajaoikeuden ulkopuolelle. Yritysten tulisi sisällyttää asianmukaiset tarkastukset osaksi toimintaansa. Tutkinnassa takavarikoitiin noin tuhat kappaletta ulkoisesti Subutexilta näyttävää tablettia, jotka todellisuudessa sisälsivät metonitatseenia. Tapauksen esitutkinnassa selvisi, että rikollisverkosto toi Suomeen noin 200 kiloa amfetamiinia ja kymmeniä kiloja kokaiinia. Yritysvastuudirektiivin ajatuksena on velvoittaa yrityksiä selvittämään ja ehkäisemään toimintansa kielteisiä vaikutuksia ihmisoikeuksien toteutumiseen ja ympäristöön, muun muassa lapsityövoiman käyttöä, saastuttamista ja metsäkatoa. Sääntelyä sovellettaisiin myös EU:n ulkopuolisiin yrityksiin ja emoyhtiöihin, joilla on vastaava liikevaihto EU-alueella. Myös käsittelyn siirtäminen perjantailta kertoo siitä, että asian etenemiselle ei ole nähty riittävää varmuutta. – Metonitatseeni on erityisen vaarallista, koska yksikin tabletti voi pahimmillaan johtaa kuolemaan, Juurikkamäki sanoo. Niin ikään niiden olisi hyväksyttävä suunnitelma sen varmistamiseksi, että niiden liiketoimintamalli tukee ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen. Poliisin tietojen mukaan erään keskeisen epäillyn roolina oli hankkia asiakkaita uusille huumausaine-erille. PEITTOJAKELUSSA AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 12.2. Suomessa eduskunnan suuri valiokunta katsoi torstaina, että Suomi voi olla osana isompaa joukkoa puoltamatta direktiiviä. Valiokunta tuli näin hallituksen linjalle asiassa. Yritysvastuudirektiivin käsittely on siirtynyt tuonnemmaksi. Esitutkinnan alussa poliisi kohdisti tutkintatoimia ihmisiin, joilla epäillään olleen keskeinen rooli huumausaineiden jakeluportaassa pääkaupunkiseudulla. Käsittelyn siirtymisestä kertoi EU:n puheenjohtajamaan Belgian edustaja viestipalvelu X:ssä. Suomi olisi ollut valmis kaatamaan uuden sääntelyn osana maa ryhmää. Tällöin esimerkiksi ammattiliitot tai ympäristöjärjestöt voisivat nostaa kanteita yksilöiden puolesta yrityksiä vastaan vastuuvelvoitteiden rikkomisesta. Edun saat Plussa-kortilla Alennus ei koske laskettelu-, lumilautaja maastohiihtomonoja sekä seuratuotteita eikä se ole yhdistettävissä muihin etuihin. 044 241 8858 • Ma-pe 10-18, la 10-16 ja su suljettu Kuohuttanut direktiivi yritysvastuusta uhkasi kaatua Mikko Gustafsson?/?STT EU-maiden pysyvät edustajat eivät käsitelleet kuohuttanutta yritysvastuudirektiiviä perjantaina Brysselissä, vaan käsittely siirtyy tuonnemmaksi. Käsittelyä siirrettiin viime hetkellä. 8 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 ASU HYVIN -TEEMA keskiviikkona 14.2. VAIN PE-MA 9.-12.2. Suomeen tuotiin erittäin vaarallista muuntohuumetta Simu Perälä?/?STT Helsingin poliisi kertoo paljastaneensa laajan rikoskokonaisuuden, jossa satoja kiloja huumausaineita epäillään välitetyn Suomeen. Takavarikoitujen huumeiden joukosta on poliisin mukaan löytynyt myös erityisen vaarallista synteettistä opioidia. Takavarikoiduista huumausaineista löytyi erityisen vaarallista metonitatseeni-nimistä ainetta. 040 457 8021 Minna Aaltonen .............. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Mirka Willman ................. Ennen käsittelyä on ollut epävarmaa, onko jäsenmailla tarvittava enemmistö sääntelyn hyväksymiseksi, koska useat jäsenmaat ovat häilyneet asian kanssa. 050 342 6610 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi KAIKISTA VAATTEISTA JA JALKINEISTA, MYÖS TARJOUSHINNOISTA
– Stubbin kohdalla hänen esiintymistyylinsä saattaa joidenkin mielessä pelata häntä vastaan. Tampereen yliopiston viestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan Haavisto esiintyy tasaisen leppoisasti tilanteessa kuin tilanteessa ilman, että hänen käytöksessään näkyisi suuria tunteenilmauksia. Kannasto luonnehtii Stubbin esiintymistyyliä Haavistoa dynaamisemmaksi ja amerikkalaisemmaksi. Isotaluksen mukaan Stubb on etenkin viime televisiotenteissä esiintynyt aiempaa vakavampana. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 9 — paras vastine rahalle — *Edut normaalihinnoista. Kampanjointi on ollut myös perin varovaista, ja spontaanisuus on loistanut poissaolollaan, kun ehdokkaat ovat pysytelleet tarkoin harkituissa strategioissaan. – Meillä perinteisesti ajatellaan, että vaatimattomuus kaunistaa, mutta tämä ei päde kansainvälisen politiikan pöydissä. Poliittisen viestinnän tutkija Elisa Kannasto Seinäjoen ammattikorkeakoulusta arvioi myös, että Stubb on tietoisesti muokannut esiintymistään presidenttikampanjoinnin edetessä. Hän arvioi, että Stubb on esimerkiksi alkanut puhua aiempaa rauhallisemmin. – Ehdokkaiden väliset erot eivät ole oikein tulleet näkyviin. Myös Isotalus on pannut merkille, että Stubbin esiintymistyyli jakaa mielipiteitä enemmän kuin Haaviston neutraalimpi esiintymistapa. Ehdokkaat eivät voi olla täysin yhdestä puusta. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA Uutiset p. – Meillä on perinteisesti arvostettu Haaviston kaltaista hillittyä tyyliä. Isotaluksen ja Kannaston mukaan vaalien toisen kierroksen kampanjointi ja nähdyt vaaliväittelyt ovat olleet leimallisen kohteliaita ja myönteisiä, kun kumpikaan ehdokas ei ole halunnut profiloitua negatiivisena riidanhaastajana. Hänen toista puoltaan on nähty vähemmän kuin joskus aikaisemmin, Isotalus sanoi STT:lle. 160 x 200 cm 239,(829,-) -70 70 %% * Sotka Uni ® Kaikki koot KAIKKI DONNAJA KAIKKI DONNAJA ERICA-PATJAT JA -SÄNGYT ERICA-PATJAT JA -SÄNGYT VÄHINTÄÄN VÄHINTÄÄN 60 % Sotka Uni ® 65 % Sotka Uni ® –– 60 60 %% * VALITSEMASI TYYNY + PEITTO KAIKKI VÄHINTÄÄN -60 60 %% * Sotka Uni ® Tuomas Savonen?/?STT Politiikan tutkijoiden mukaan presidentinvaalien toisella kierroksella on ollut vastakkain kaksi erittäin taitavaa, mutta toisistaan poikkeavaa esiintyjää. Katso tarkemmat tiedot ja voimassaoloajat sotka.fi. Stubb sen sijaan reagoi Isotaluksen mukaan tilanteisiin herkemmin ja nopeammin ja saattaa ottaa vaihtelevia sosiaalisia rooleja. Stubbin vaarana on, että suomalaisessa kulttuurissa tällaista esiintymistä saatetaan pitää korskeana. Hänet saatetaan kokea liian itsevarmaksi ja ylpeäksi, Kannasto arvioi STT:lle. Hän saattaa olla yhdessä hetkessä leveästi hymyilevä hauskuuttaja ja seuraavassa hetkessä asiallisen vakava. Se on ongelmallista äänestäjien kuluttajansuojan kannalta, Isotalus sanoo. Vastakkain ovat olleet hillitysti ja rauhallisesti esiintyvä valitsijayhdistyksen ja vihreiden tukema Pekka Haavisto ja spontaanimpi ja eloisampi kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb. – Kyllä politiikkaan kuuluu se, että asioista väitellään, ollaan eri mieltä ja osoitetaan se. Ei SUPERHINTA-tuotteet. Vaikka Stubbilla onkin gallupeissa ollut etumatka, hänen vaalivoittonsa ei suinkaan ole kirkossa kuulutettu. Niin kauan kuin riittää. Tutkijat: Stubbin itsevarma esiintymistyyli saattaa kääntyä häntä vastaan Alexander Stubb ja Pekka Haavisto ovat kohdanneet toisensa tällä viikolla monessa vaalikeskustelussa. Presidentinvaalien toisen kierroksen kampanjointi on ollut korostuneen kohteliasta ja varovaista. – Monet äänestäjät ovat vielä kiikun kaakun oman valintansa suhteen, ja pienetkin asiat saattavat ratkaista äänestyspäätöksen, Kannasto luonnehtii. – Luulen, että Stubbin kampanjatiimissä on ymmärretty, että hänen ilmaisunsa saattaa mennä joskus vähän yli. Isotaluksen mukaan ehdokkaiden varovaisuus ja kohteliaisuus on mennyt välillä jo liian pitkälle ja tehnyt vaalikeskusteluista tylsää katsottavaa. Kannasto selittää varovaisuutta herkällä kannatustilanteella. BONNEL-JOUSI TUS BONNEL-JOUSI TUS DONNA-JENKKISÄNKY 160X200 CM • sisältää tukevat metallijalat DONNA-sijauspatja 160x200 cm 169,(429,-) DONNA-sängynpääty 160 cm 219,(549,-) ERICA-JENKKISÄNKY 140X200 CM • sisältää tukevat jalat Sijauspatjat 140x200 cm alkaen SUPERHINTAAN 99,229999,,-(899,-) SAARA-RUNKOPATJA 120X200 CM • sisältää tammijalat SAARA-sijauspatja 120x200 cm 99,(249,-) PUSSIJOUSITU S PUSSIJOUSITU S PATJANVAIHTO PATJANVAIHTO PÄIVÄT PÄIVÄT SUOSITUT SUOSITUT Sotka Uni ® LA–TI 66 % Sotka Uni ® COOL & WARM -SIJAUSPATJAT Käännettävä – Viileä – Lämmin Esim. Isotaluksen mukaan ulkomailla Stubbin eloisa esiintymistapa saattaa kääntyä hänen edukseen. 669999,,-(1999,-) 339999,,-(999,-) 5-VYÖHYKEJOU SITUS! 5-VYÖHYKEJOU SITUS! LOPPUERÄ ! Niin kauan kuin riittää
Presidentti ei saa johtaa yksin. Forsbergin mukaan Nato-jäsenyys antaa presidentille ”uuden pelikentän” ja sitä kautta myös lisää valtaa. Suomi on liittynyt Natoon, ja jäsenyys vaatii uuden opettelua myös presidentiltä. Hän ei kulu päivänpolitiikassa samalla tavalla kuin ministerit, eikä kenenkään politiikassa toimivan etu ole haastaa presidenttiä turhan paljon. ” Presidentti ei saa johtaa yksin. Sitten kun maailma alkaa muuttua ja tulee uusia valintatilanteita, presidentin henkilöllä voi olla vaikutusta. – Se tarkoittaa sopivan roolin hakemista puolustusliitosta. Hän arvioi, että uusi presidentti asettuu jatkamaan sitä. 10 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Vaalien voittaja ei saa pehmeää laskua presidentin tehtävään Markus Mattlar / Uutissuomalainen S uomen tuleva presidentti astuu virkaansa haastavassa tilanteessa. Asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että kansa ottaa uudenkin presidentin omakseen. Suomen seuraava presidentti on joko Alexander Stubb (vas.) tai Pekka Haavisto. – Niin kauan kuin Ukrainan sota jatkuu, ulkopoliittinen linja on vahvasti uomissaan, eikä sen jatkumiseen vaikuta, kumpi nyt ehdolla olevista on presidenttinä. On myös oltava avoin uudelle tiedolle ja kyettävä yhdistämään sitä vanhaan tietoon. Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on nauttinut ennätyksellistä kansansuosiota. En usko, että niin tapahtuu, koska kansalaisilla on odotuksia koko kansan presidentistä, eikä siinä roolissa puututa sellaisiin arvoihin, jotka jakavat kansaa. Muodollinen valta tuo presidentille ulkopolitiikan johtajan ja Puolustusvoimien ylipäällikön roolit. Myös Suomen tuore Nato-jäsenyys edellyttää toimia. Asiantuntijoiden mukaan uuden presidentin tärkeimpiä tehtäviä ovat Nato-politiikan muotoileminen ja työnjaon järjestely. Lisäksi kansakunta on tavannut asettaa hänelle arvojohtajan roolin. – Nyt ollaan jonkinlaisessa muutoksen tilassa. Mitä uudelta presidentiltä sitten vaaditaan, jotta hän onnistuu tehtävässään. Sodan ja muiden kansainvälisten konfliktien riski on suurempi kuin kertaakaan sitten kylmän sodan pahimpien vuosien, Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg arvioi. Maailma on nyt sellaisessa asennossa, että uusi presidentti ei Uutissuomalaisen haastattelemien asiantuntijoiden mukaan voi toivoa pehmeää laskua tehtäväänsä. Vaikka ulkopolitiikan johtamisen toimintaympäristö on muuttunut, kaikki presidentin tehtävissä ei sentään ole toisin. Raunio sanoo olevansa Pekka Haaviston (vihr.) ja Alexander Stubbin (kok.) puheiden perusteella ”luottavainen” sen suhteen, että uusi presidentti keskittyy kansainväliseen politiikkaan ja ulkopolitiikan johtamiseen. – Olisi hyvä keskustella erityisesti siitä, tarvitaanko Nato-asioiden kansalliseen käsittelyyn erillinen menettely. – Hämärän arvojohtajuuskäsitteen vuoksi presidentinvaalien kampanjoinnissa syntyy hieman vääristynyt kuva siitä, että presidentti voisi tai haluaisi puuttua sisäpolitiikkaan. Niinistön kaudella vakiintui käytäntö, jonka mukaan presidentti edustaa Suomea Naton huippukokouksissa. Presidentin keskeisiin tehtäviin aiemmin kuulunut Venäjä-suhteiden hoito on jäissä, koska Ukrainan sota katkaisi välit itänaapuriin. Tampereen yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio muistuttaa, että myös hallituksella on keskeinen rooli Nato-suhteiden hoidossa. Niissä on kyse myös presidentin ja hallituksen välisistä valtasuhteista. Hänellä ei nyt ole sellaista aikaa, että voisi vain tutustua taloon ja miettiä, mihin suuntaan lähdetään, Helsingin yliopiston poliittisen historian yliopistotutkija Jenni Karimäki toteaa. – Kokonaisuutena presidentin valta ei kuitenkaan olennaisesti ole muuttunut, koska samaan aikaan Venäjä-suhteet ovat poistuneet presidentin agendalta. On pitkälti tulevasta presidentistä sekä presidentin ja hallituksen välisestä yhteistyöstä kiinni, miten asiat lähtevät etenemään, Karimäki sanoo. professori Tapio Raunio, Tampereen yliopisto RONI REKOMAA / LEHTIKUVA p Uutissuomalainen. Ulkopolitiikan johtamisen näkökulmasta presidentin työkenttä on nyt kovin toisenlainen kuin Sauli Niinistön astuessa virkaan vuonna 2012. Asiantuntijoiden mukaan valituksi tuleva astuu virkaan haastavassa tilanteessa. Täytyy muistaa, että Nato-asioissakin presidentin toiminta on aidosti sovitettava yhteen hallituksen toiminnan kanssa. Helsingin yliopiston poliittisen historian apulaisprofessori Johanna Rainio-Niemi muistuttaa, että myös jatkuvuutta on nähtävillä. Rainio-Niemi muistuttaa, että myös Tarja Halonen oli omalla kaudellaan suosittu. – Vaikka konteksti on muuttunut merkittävällä tavalla, presidentin muodollinen valta on ennallaan, hän sanoo. – Suomessa on paljon halukkuutta nähdä, että presidentti onnistuu. Hänen mukaansa uuden presidentin tärkeimpiä ensimmäisiä tehtäviä on työnjakokeskustelu hallituksen kanssa. – Eteen voi tulla hyvinkin yllättäviä tilanteita, ja presidentin on oltava heti alusta alkaen asian päällä. Jäsenyyden hoitoon liittyvien toimintatapojen hiomista on kuitenkin vielä odotettavissa. – Maailmantilanne on hyvin jännittynyt. Forsberg näkee, että Suomen ulkopoliittinen linja määriteltiin uudelleen vuonna 2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Lisäksi on hallittava koko turvallisuustilanne ja pyrittävä vaikuttamaan siihen, että turvallisuusympäristö vakautuisi. Kun maailma muuttuu, ei saa jäädä vanhojen ajattelutapojen vangiksi, Forsberg tiivistää. – Perustietämystä ja kokemusta kansainvälisistä suhteista, kylmähermoisuutta ja kestävyyttä. Forsberg arvioi, että uuden presidentin tärkein tehtävä on Suomen Nato-politiikan muotoileminen. – Hallitus valmistelee Nato-asiat, ja puolustusja ulkoministeriö ovat töissä hallituksella, eivät presidentillä
Miten on varmistettu, ettei ääniä katoa. Kansallisen verovapautusmallin käyttöönoton lisäksi EK suosittelee, että Suomessa muodostetaan tänä keväänä kansallinen kanta ja ratkaisuehdotus siihen, miten EU:ssa kannattaisi jatkossa houkutella yritysten strategisia investointeja. Ehdotuksen mukaan yritys vapautetaan määräajaksi yhteisöverosta, kun yrityksen toiminta suuntautuu Suomeen ja investointi otetaan käyttöön. Kuinka taataan, ettei äänestystulos lipsu julki ennakkoon. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mielestä hallituksen tulisi päättää veroporkkanasta kehysriihessä huhtikuussa. Voidaanko ääntenlaskijoita tarvittaessa rangaista. Miksi presidentinvaalien tuloksesta ei voi valittaa. Kun keltainen lähetekuori on suljettu ennakkoäänestyspaikassa, se toimitetaan äänestäjän oman kunnan keskusvaalilautakuntaan. Investointien kohteina olisivat muun muassa vety, akut, puolijohteet, biotalous ja kiertotalous. Käyttämättömät liput tulee ehdottomasti hävittää kunnissa välittömästi vaalin päätyttyä. Jos asiakirjat hyväksytään, lähetekirje erotetaan vaalikuoresta ja vaalikuori sijoitetaan muiden hyväksyttyjen vaalikuorten joukkoon. Miten äänestystieto välittyy laskentapaikalta eteenpäin. Tarkastuksessa pientä ruskeaa vaalikuorta ei kuitenkaan avata. Vaihtoehtona tulisi etujärjestön mukaan selvittää mahdollista toteutustapaa uudelle EU-tason rahoitusvälineelle, joka yhtäältä vahvistaisi Euroopan investointikilpailukykyä ja toisaalta minimoisi kilpailuvääristymät sisämarkkinoilla. Häkämies sanoo, että 400 miljoonaa ei pitkälle riitä, kun verrataan, mitä summia Euroopassa vihreään siirtymään käytetään. Rai Suihkonen / Uutissuomalainen Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestyksessä annettiin alustavien tietojen mukaan 1 956 529 ääntä. Mallin tulisi perustua selkeisiin kriteereihin sekä läpinäkyvyyteen ja avoimuuteen. Virkasyytteitä en tiedä nostetun, mutta on harvinaisia tapauksia, joissa laskija on toiminut tehtävässään jotenkin huonosti ja seurauksena on ollut, että häntä ei ole käytetty enää seuraavissa vaaleissa. Luotettavuus on arvioitu aiempien vaalien perusteella. Ennakkoon äänesti lähes 46 prosenttia Suomessa asuvista äänioikeutetuista. – Tämä on kansainvälisesti hyvin käytetty tapa tukea investointeja, sanoi EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tiedotustilaisuudessa perjantaina. Äänestämään pääsee oman asuin alueen äänestyspaikassa aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. MARJA TARVAINEN EK esittää veroporkkanaa investoinneille Sanna Nikula?/?STT Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) esittää hallitukselle määräaikaista verohuojennusmallia, joka houkuttelisi ulkomaisia investointeja Suomeen. Laskentatilasta ei pääse ulos ennen iltakahdeksaa. Hän sanoo, että investoinneista kilpailemiseksi tarvitaan vaikuttavia työkaluja mahdollisimman pikaisesti. Vaalipiirilautakunnat pitävät tästä huolen. Missä ennakkoääniä säilytetään. Varsinainen vaalipäivä on huomenna sunnuntaina. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 11 Mitä tapahtuu käyttämättömille äänestyslipuille ja kauanko annettuja ääniä säilytetään. Keskusvaalilautakunta säilyttää kaikkia asiakirjoja lukitussa tilassa yön yli. Vaikka toisen kierroksen vaalissa on hieman enemmän ennakkoääniä, näyttää siltä, että kello 20:een mennessä on tässäkin vaalissa joko kaikki tai melkein kaikki äänet tallennettu. Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö Kysymys & vastaus Presidentinvaalit työllistävät valtiolla ja kunnissa yhteensä noin 20?000 henkilöä. Raha on tarkoitus suunnata uuden teknologian ja puhtaan vihreän siirtymän hankkeisiin. ” Tämä on kansainvälisesti hyvin käytetty tapa tukea investointeja. Vaalipiirilautakunnat käsittelevät ääniä huolellisesti. Kaikki toimivat virkavastuulla. Häkämiehen mukaan suunnitelmia on jo reilusti 200 miljardin edestä, mutta kilpailutilanne ja erityisesti rahoitustilanne ovat jäädyttäneet hankkeita etenkin teollisten investointien osalta. Hallitusohjelmassa on 400 miljoonan euron varaus elinkeinopoliittisiin hankkeisiin. Vaalipiirilautakunnilla on vakiintunut ja kokenut henkilöstö laskentaa varten. Äänestyslippuja painatetaan varalta enemmän kuin on tarve eli 5,7 miljoonaa per kierros. Ennakkoäänten laskenta saatiin ensimmäisessä vaalissa tallennettua jo kello 20:een mennessä jopa suurissa vaalipiireissä. EK on päätynyt siihen, että Eurooppa-tasoinen rahasto edistämään vihreää siirtymää olisi parempi kuin valtioiden rankka valtiontukikilpailu. Häkämiehen mielestä hallituksen tulisi päättää veroporkkanan käyttöönotosta kehysriihessä huhtikuussa. Perjantai-iltana (9.2.) tai lauantaiaamuna (10.2.) keskusvaalilautakunta toimittaa kaikki kunnan hyväksytyt vaalikuoret vaalipiirilautakunnalle, joka säilyttää ne yön yli lukitussa tilassa ja aloittaa äänten laskennan vaalipäivänä (11.2.) aikaisintaan kello 10. Suomen positiivinen saanto tulisi varmistaa siten, että rahoitus myönnettäisiin suoraan yrityksille. Uudet laskijat haastatellaan. Yritys vapautettaisiin määräajaksi yhteisö verosta, kun toiminta suuntautuu Suomeen. Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen vastasi Uutissuomalaisen kysymyksiin äänestämisestä. EK:n ehdotuksen mukaan tuki realisoituisi takapainotteisesti vasta siinä vaiheessa, kun investointi on toteutunut ja liiketoiminta pyörii tuottaen taloudellista hyvää Suomelle. Tulokset julkistetaan kuitenkin vasta vaali-iltana kello 20:n jälkeen. Lainsäätäjä on aikoinaan lähtenyt siitä, että kun presidentti aloittaa toimikautensa, ei voi olla enää minkäänlaista epävarmuutta siitä, onko vaali, jossa hänet valittiin, ollut pätevä. Siellä kuori avataan ja tarkastetaan sisällä oleva lähetekirje ja ruskea vaalikuori, johon äänestyslippu on suljettu. Milloin ennakkoäänet ja äänestyspäivän äänet on laskettu. Vaalipiirilautakunta toimittaa äänestysliput aluehallintoviraston arkistoon, jossa niitä säilytetään kuusi vuotta. Jokaisen äänestysalueen vaalitulos kirjataan laskentalomakkeelle, josta tallentaja tallentaa tuloksen vaalitietojärjestelmään. Presidentinvaalit on iso voimainponnistus, sillä tapahtuma työllistää valtiolla ja kunnissa yhteensä noin 20 000 henkilöä. – Totta kai maan hallituksen tulisi arvioida veroporkkanaa päättäessään, että kilpailutilanne on aito ja että sillä veroporkkanalla voidaan edesauttaa investoinnin eteenpäin menemistä. Ketkä pääsevät laskemaan ääniä ja miten heidän luotettavuutensa on arvioitu etukäteen. Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Uutissuomalainen p. ” Vaalipiirilautakunnilla on vakiintunut ja kokenut henkilöstö laskentaa varten. Laskenta tehdään yhdessä isossa tilassa, jossa on yhtä aikaa, vaalipiiristä riippuen, 100–400 laskijaa. Kännykän käyttö kielletään ja tätä valvotaan tai kännykät kerätään pois. Missä kaikkia ääniä säilytetään vaalipäivän jälkeen. Paljonko äänestyslippuja on painettu ja mitä tapahtuu käyttämättömille lipuille. Verohuojennus otettaisiin käyttöön kilpailutilanteessa, jossa Suomen lisäksi investoinnista kilpailee muitakin maita. – Se olisi avoin kilpailu, paras innovaatio voittakoon. Ylimääräinen muutoksenhaku eli purkuhakemus korkeimmalle hallinto-oikeudelle on toki mahdollinen, mutta purkukynnys on yleensä hyvin korkea
Kallioniemen mukaan se olisikin ollut liian suuri täyskäännös Carlsonilta, joka on johdonmukaisesti puolustellut Venäjän toimia ja levittänyt salaliittoteorioita muun muassa salaisista bioaselaboratorioista Ukrainassa. Lisäksi Putin kirjoitti haastattelussa historiaa uusiksi väittämällä, että Puola aiheutti osaltaan toisen maailmansodan syttymisen. – Kuvailisin tätä äärimmäisen tylsäksi haastatteluksi -ei tätä varmaan moni keskivertokatsoja jaksa edes kokonaan katsoa, Kallioniemi epäilee. Putin-haastattelu julkaistiin varhain perjantaina Suomen aikaa juontajan omalla Tucker Carlson Network -alustalla. Sota Ukrainassa puolestaan jatkuu, koska länsi lähettää aseita, mutta Venäjää ei voi voittaa, Putin linjasi. Venäjän hätätilaministeriön mukaan perjantain vastaisena yönä syttynyt palo saatiin hallintaan ja sammutettua aamun aikana. Pääkaupunki Pjongjangin lisäksi ryhmän on määrä käydä lähellä Wonsania sijaitsevassa hiihtokeskuksessa Pohjois-Korean itärannikolla. Hänen mukaansa asiasta käydään keskusteluita. Paloa sammuttamassa oli parisenkymmentä paloautoa, pitkälle toista sataa palomiestä ja kaksi helikopteria, jotka pudottivat liekkeihin 15 tonnia vettä. Tylsä haastattelu, josta tuskin koitui suurempaa vahinkoa, arvioi tutkijatohtori Pekka Kallioniemi. Venäjän vaikuttamista seuranneen Kallioniemen mukaan kohtaaminen oli täysin odotusten mukainen. Carlson kysyi Putinilta myös Venäjällä vangittuna olevan ja vakoilusta syytetyn Wall Street Journalin toimittajan Evan Gershkovichin mahdollisesta luovuttamisesta Yhdysvaltoihin. – Putinhan välillä jopa suoranaisesti loukkasi Carlsonia vihjaamalla tämän pyrkimisestä aikoinaan CIA:han ja siitä, ettei Carlson ole oikeastaan journalisti, vaan viihdyttäjä, tutkijatohtori Pekka Kallio niemi Tampereen yliopistosta huomioi. Putinille haastattelu sen sijaan tarjosi näkyvyyttä, joka oli Kallioniemen mukaan suunnattu paljon myös kotiyleisölle. Hänet korvasi maavoimien komentaja Oleksandr Syrskyi. Talosta evakuoitiin noin 400 ihmistä. Ukrainan ja sitä tukevien länsimaiden asialle kyseenalainen haastattelu tuskin teki lopulta paljonkaan vahinkoa, Kallioniemi arvioi. Maa kun ei Putinin mukaan joustanut Saksan Adolf Hitlerin vaatimuksien edessä, jolloin Hitlerille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä Puolaan. – Onko tämä talkshow vai vakava keskustelu, Putin tokaisi. Meillä ei yksinkertaisesti ole kiinnostusta, Putin sanoi ja kuvaili asiaa uhkakuvien lietsomiseksi. ” Putinhan välillä jopa suoranaisesti loukkasi Carlsonia. Presidentti piti kiinni ajatuksesta, jonka mukaan Gershkovich on vakooja, mutta jätti portin raolleen mahdolliselle vankienvaihdolle. Kuusikerroksisen talon katto romahti ainakin osittain palon vuoksi. Miksi tekisimme niin. Peskov myös vakuutti jälleen, että Venäjä jatkaa ”erityisoperaatiota” kunnes kaikki sen tavoitteet on saavutettu. Venäläinen turistiryhmä saapui Pohjois Koreaan Tiettävästi ensimmäinen koronapandemian jälkeinen turistiryhmä saapui Pohjois-Koreaan perjantaina. Putin sanoi, että näin tapahtuisi vain, jos Puola hyökkäisi Venäjälle. – Uskon, että sopimukseen voidaan päästä, Putin sanoi. Sitten hän pyysi ”puoli minuuttia tai minuutin” aikaa selvittääkseen ”hieman” Ukrainan tilanteen historiallista taustaa. Lähteenä myös uutistoimisto AFP ja Politico Venäjän presidentti esitelmöi ummet ja lammet historiasta, eikä joutunut vastaamaan yhteenkään tiukkaan kysymykseen. – Meillä ei ole kiinnostusta Puolaan, Latviaan tai mihinkään muualle. Tutkijatohtori Pekka Kallioniemi p Ulkomaat. Vladimir Putin vei, Tucker Carlson vikisi Niilo Simojoki, Minja Viitanen?/?STT P elin henki oli selvä alusta asti yhdysvaltalaisen Tucker Carlsonin haastatellessa Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia. Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Zaluzhnyi erotettiin torstaina. Seurasi noin puolen tunnin yksipuhelu, joka alkoi 800-luvulta. Amerikkalainen journalisti Tucker Carlson (vas.) haastatteli Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia Moskovassa. – Se oli semmoista venäläisen identiteetin vahvistamista sekä Venäjällä että ulkomailla asuville venäläisille, Kallioniemi arvioi. 12 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Kreml: Uusi komentaja ei muuta sodan kulkua Ukrainan asevoimien uusi komentaja ei muuta sotatapahtumien kulkua Ukrainassa, sanoi Kremlin edustaja Dmitri Peskov perjantaina. Vakuutuksilta vei tosin pohjaa pois se, että Putin väitti aikoinaan samaa myös Ukrainasta. Koko haastatteluepisodissa saattoi lopulta olla yllättävintä se, että Carlsonin ja Putinin välissä ollut pöytä oli niin pieni. Fox Newsilta taannoin potkut saanut Carlson kysyi Putinilta, onko olemassa tilannetta, jossa Venäjä lähettäisi joukkojaan Puolaan. Ministeriö kertoi Telegram-kanavallaan, että tulessa oli pahimmillaan noin 4 000 neliömetriä rakenteita. Matkan järjestäneen Vostok Intur -matkatoimiston edustaja Natalia Zinina kertoi NK News -uutiskanavalle matkalaisten viipyvän Pohjois-Koreassa maanantaihin saakka. Uutistoimisto AFP:lle välitetyissä videoissa ja kuvissa näkyy ryhmä venäläismatkailijoita, jotka liikkuvat Pjongjangin lentokentällä ja ottavat valokuvia. Myös Kreml julkaisi haastattelun tuoreeltaan, mikä vahvisti käsitystä, että kaikki oli mennyt Venäjän käsikirjoituksen mukaan. Kysymyksiä Venäjän sotarikoksista, siepatuista ukrainalaislapsista tai vangituista venäläisistä oppositiopoliitikoista ei sen sijaan kuultu. GAVRIIL GRIGOROV/SPUTNIK/KREMLIN POOL Satoja evakuoitiin kerrostalo palon tieltä Moskovassa Satoja ihmisiä evakuoitiin perjantaina turvaan Moskovan luoteisosassa syttyneen valtavan kerrostalopalon tieltä, kertovat viranomaiset. Kuvissa näkyvät myös saapuneen lennon tiedot näytöllä
Kirjoittaja on Lontoossa asuva toimittaja. PTI:n tukemat ehdokkaat olivat perjantai-iltaan mennessä keränneet noin 95 parlamenttipaikoista. Hurin raportissa Bidenin henkisen kapasiteetin arvioitiin olleen sen verran heikentynyt, että hän ei muistanut päivämääriä, jolloin aloitti presidentti Barack Obaman varapresidenttinä eikä hänen poikansa Beau Bidenin kuolemaa. Prinssi Harry lensi isänsä diagnoosista kuultuaan Kaliforniasta Britanniaan viettääkseen vain tunnin isänsä kanssa eikä nähnyt ollenkaan veljeään kruununprinssi Williamia, jonka kanssa hän on huonoissa väleissä. Välillä radiojuontaja joutui muistuttamaan kuuntelijoita, että kuningas voi hovin mukaan itse asiassa hyvin ja hovi on toiveikas hänen ennusteestaan. – Miten helvetissä hän kehtasi nostaa sen esille, Biden sanoi lehdistötilaisuudessa. Kuninkaallisten asioiden kommentaattorit, eli royal commentators, marssitetaan lähetyksiin ja sanomalehtiin tekemään selkoa tilanteesta kuin tilanteesta. Tästä huolimatta Muslimiliiton johtaja Nawaz Sharif julistautui vaalien voittajaksi, kertoi BBC. Lehdistötilaisuudessa Biden sanoi, ettei ole paljastanut turvaluokiteltua tietoa. Tiedotteen mukaan Charles aloitti säännölliset syöpähoidot maanantaina. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 13 Charlesin sairaus sai uutisankkurit pukeutumaan mustaan K un Britannian hovi tiedotti kuningas Charlesin sairastavan syöpää maanantai-iltana, medioiden asialista meni kerralla uusiksi. Televisiossa uutisankkurit pukeutuivat mustaan. MANDEL NGAN / AFP Lyhyesti p Pakistanin vangitun ex-pääministerin tukijat näyttivät menestyvän vaaleissa: Pakistanissa vangitun ex-pääministeri Imran Khanin ja hänen perustamaansa PTI-puolueen tukemat itsenäiset ehdokkaat olivat johdossa maan vaaleissa perjantaina. p Syöpädiagnoosin saanut kuningas Charles voi erittäin hyvin, sanoo kuningatarpuoliso Camilla: Britannian kuningas Charles voi olosuhteisiin nähden erittäin hyvin, sanoi kuningatarpuoliso Camilla torstaina. Oikeusministeriön torstaina julkistaman 388-sivuisen raportin mukaan Biden oli ”tietoisesti säilyttänyt ja paljastanut turvaluokiteltua materiaalia varapresidenttikautensa jälkeen”. p Ruotsalaisastronautti ryhmineen laskeutui mereen Floridan edustalla: Ruotsalainen Marcus Wandt ja kolme muuta astronauttia laskeutuivat perjantaina mereen Floridan edustalla. Ne ovat osa sitä kansallista performanssia, jota nykymonarkia on. Biden kertoi jo torstaina omassa tiedotteessaan olevansa tyytyväinen raportin lopputulemaan ja sanoi asian olevan loppuun käsitelty. Ulkomaat p. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n ja uutistoimisto TT:n mukaan kyseessä oli suunnitelmien mukainen laskeutuminen paluumatkan päätteeksi Maahan Kansainväliseltä avaruusasemalta (ISS). p Meta poisti Iranin hengellisen johtajan some-tilit: Meta on poistanut Iranin hengellisen johtajan ajatollah Ali Khamenein Facebookja Instagram-tilit, koska ajatollahin oli katsottu rikkoneen yhtiön sääntöjä. Oman haasteensa toivat paukkupakkaset. BBC:n uutislähetyksessä näytettiin QR-koodia, jonka kautta katsojat pääsivät lukemaan liveseurantaa kuninkaan syöpähoidoista. Tiedotustilaisuudessa Biden kritisoi sitä, kuinka erikoissyyttäjä oli nostanut raportissaan esille hänen poikansa kuoleman ja antanut ymmärtää, ettei Biden muistaisi, milloin hänen poikansa kuoli. Tutkinnassa on ollut kyse Bidenin varapresidenttiajalta peräisin olevista turvallisuusluokitelluista asiakirjoista, joita löydettiin vuonna 2022 Bidenin entisestä toimistosta sekä hänen asunnostaan. Hän myös lisäsi, että asiakirjat olivat olleet hänen kotonaan, eivätkä julkisesti esillä Mar-a-Lagon kartanossa viitaten edeltäjänsä Donald Trumpin hallusta löydettyihin asiakirjoihin. Lehdistössä konservatiiviset The Daily Mail , The Daily Telegraph ja The Express olivat suorastaan melodramaattisia käsitellessään kuningas Charlesin sairautta. Teknisesti puolue keräsikin yksittäisistä puolueista eniten ääniä, mutta itsenäiset ehdokkaat olivat silti saamassa enemmistön. The Daily Mailin kolumnisti kirjoitti, että kuninkaan pitää saada itsensä kuntoon, koska ”maa ei ole vielä valmis kuningas Williamiin”. Asiakirjojen käsittelyä selvittänyt erikoissyyttäjä Robert Hur totesi raportissaan, ettei rikossyytteiden nostamiselle Bidenia vastaan ole perusteita. Niin eri maailmassa kuin kuninkaalliset elävätkin, moni pystyy samaistumaan kuninkaaseen, jonka päivät vähenevät ja jälkeläiset riitelevät. Antti Mäntymaa Kolumni Biden kritisoi erikoissyyttäjän raporttia – ”Miten hän kehtasi” Arttu Mäkelä?/?STT Yhdysvaltain presidentti Joe Biden painotti pitämässään lehdistötilaisuudessa, että hänen muistinsa on kunnossa. Islantilaiset yrittivät korjata tuhansien kotitalouksien lämminvesiverkostoa, jotta asuntoja voitaisiin alkaa lämmittää ja asukkaille saataisiin lämmintä käyttövettä. Mikään media ei halua olla ainoa, jossa ei pukeuduta mustaan tai päivystetä tyhjän palatsin edustalla. Raportissa hänen kuvaillaan olleen ”sympaattinen ja hyvää tarkoittava vanha mies, jolla on huono muisti”. Nuorempi Biden kuoli syöpään vuonna 2015. Monella on erityistä myötätuntoa kuninkaalle, joka odotti valtaanpääsyä 73-vuotiaaksi ja jolla diagnosoitiin syöpä vain 17 kuukautta valtaantulon jälkeen. Islannin ilmatieteen laitoksen (IMO) asiantuntijat sanoivat tulivuoren aktiivisuuden laskeneen perjantaina huomattavasti. Biden sanoi pitäneensä poikansa kuoleman jälkeen joka ikinen päivä tämän rukousnauhaa ranteessaan. Samaan aikaan Williamin puoliso prinsessa Cathe rine toipuu isosta leikkauksesta, jonka syytä hovi ei ole tarkemmin avannut. Yhdysvaltojen julkisen palvelun radiokanava NPR:n mukaan kapseli laukaistiin yhdysvaltalaismiljardööri Elon Muskin SpaceX-yhtiön raketilla Kennedy Space Centeristä kolme viikkoa sitten. Kommentaattoreilla on harvinainen taito tuottaa tekstiä ja puhetta tilanteissa, joista tiedetään yhden A4-liuskan mittaisen tiedotteen verran. Kuningas Charles on päässyt kenties niin lähelle omaa muistotilaisuuttaan kuin on mahdollista. Toimittajat päivystivät Buckinghamin palatsin ja kuningasta hoitavan klinikan edustalla, vaikka tiesivät, ettei kuningas ollut siellä. Raportissa kiinnitettiin kuitenkin huomiota 81-vuotiaan Bidenin muistiongelmiin. Presidentti kommentoi erikoissyyttäjän tutkintaa, joka käsitteli Bidenin hallusta löydettyjen turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen käsittelyä. Kerrattiin, miten kova Charles on ollut tekemään töitä, miten kärsivällisesti hän odotti valtaan pääsyä ja miten vankkumattomasti hän on tukenut syöpäjärjestöjä. Moni on kiinnostunut tietämään, mitä heistä sanotaan kuoleman jälkeen. Herkkinä aikoina Britanniassa saa helposti monarkian vastaisen leiman. Buckinghamin palatsi kertoi maanantaina, että Charlesilla oli todettu syöpä. Lisäksi hän tähdensi perheen järjestävän joka vuosi muistotilaisuuden nuoremman Bidenin kunnioittamiseksi. Hur sanoi raportissaan, että olisi vaikea saada valamiehistö toteamaan Biden syylliseksi sen vuoksi, minkälaiseksi hänet koettiin erikoissyyttäjän kuulusteluissa. p Islannissa korjattiin laavan tuhoamaa lämminvesiverkostoa: Islantilaiset aloittivat torstaisen tulivuorenpurkauksen jälkien korjaamisen perjantaina sen jälkeen, kun asiantuntijat arvioivat tilanteen rauhoittuneen. Radiolähetys kuulosti siltä, kuin siellä olisi muisteltu edesmennyttä kuningasta. Isot uutiset kuninkaallisista eivät ole vain median omaa kaupallisen edun tavoittelua, vaan britit myös odottavat kuninkaallisista isoja uutisia, kun niihin on minkäänlaista aihetta. – Olemme poistaneet nämä tilit, koska niillä on rikottu toistuvasti vaarallisia järjestöjä ja yksilöitä koskevaa käytäntöämme, Metan tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle torstaina. Presidentti Joe Biden vakuutti, että hänen muistinsa on kunnossa. Metaan on kohdistunut painetta estää Khameneita käyttämästä palveluitaan Hamasin lokakuun alussa Israeliin tekemän hyökkäyksen jälkeen. Tuolloin hän ei kuitenkaan ottanut kantaa muistiaan koskeviin huomautuksiin. Tulivuorenpurkauksen sylkemä laava tuhosi putket niin, että korjaajien oli vaikea päästä niihin käsiksi, kertoi islantilainen sähköyhtiö HS Orka. Biden sanoi myös, etteivät häneltä löydetyt asiakirjat olleet korkean turvallisuusluokittelun alaisia. Kuningas Charlesin sairastuminen liikuttaa brittejä monella tavalla, eikä vain siksi, että tavan britti pitää kuningasperheestä hovin ja yleisön monimutkaisesta suhteesta huolimatta. – Olen hyvää tarkoittava ja olen vanha mies ja tiedän mitä helvettiä olen tekemässä. – Kenenkään ei tarvitse muistuttaa minua siitä, milloin hän menehtyi, Biden lisäsi. Biden arvosteli erikoissyyttäjää hänen poikansa kuoleman esille nostamisesta ja painotti muistinsa olevan kunnossa. Olen nostanut tämän maan jaloilleen, enkä tarvitse hänen suositustaan, Biden kommentoi Hurin näkemyksiä lehdistötilaisuudessa ennen kuin toimittaja keskeytti hänen puheensa. Muslimiliitto (PML-N) oli saamassa paikoista 65. Kun monarkiassa tapahtuu, brittimediat ottavat aiheesta kaiken irti
Jälkikäteen on aina mukava kuulla asiakkaan olevan tyytyväinen – se antaa hyvää mieltä itselle. Koetin aina puhua kotimaisten puolesta, mutta monet eivät olleet valmiita maksamaan niistä muutamaa kymppiä enemmän. Pian kutsuu valtion leipä. Moni nuorempi kollega on ponnistanut Forssan kautta myös muualle myymäläpäälliköksi. Kaupan nimi on vaihtunut vuosien aikana kahdesti ja Ismo Huuhka on ainoa koko matkan ajan mukana olleista. Omakotitalolla Ismo Huuhka on tarkastellut viihde-elektroniikan ja kodinkoneiden kehitystä aitopaikalta jo 30 vuoden ajan. Netti on lisännyt ihmisten hintatietoisuutta ja tuonut tasavertaisuutta hinnoitteluun. Metsästys ja kalastus kuuluvat myös Ismo Huuhkan harrastuksiin. – Kännyköiden, tietokoneiden ja televisioiden käyttöönotto eri tilien perustamisineen vaatii yhä enemmän opastusta ja tätä palveluja myös myydään yhä enemmän. – Tällaisessa pienemmässä kaupassa on joutunut ja saanut myydä kaikkea. Hän kokee, että kivijalkaliikkeiden säilyminen on alan toimijoille yhteinen asia. 14 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Gigantin kivijalka vaihtaa 50 vuoden työuran eläkepäiviin ja mökillä laitettavaa riittää ja lasten autotkin ovat Ismon hellässä huomassa. Jos Gigantin valikoimista ei jotakin löydy, Huuhka ei epäröi ohjata asiakasta kilpailijan myymälään. – Mukavaa aloittaa eläkepäivät näin keväällä. Aina olen toivonut, että kesät olisivat vapaat. Hyvien kännykkäkameroiden yleistyminen lopetti digija videokameroiden myynnin lähes seinään. – Ensimmäisen moponi hankin 9-vuotiaana, moottoripyörän 11-vuotiaana ja auton 13-vuotiaana. Neuvonnan ja opastuksen rooli on kodinkonekaupassa jatkuvasti tärkeämpää. Alan kehitystä tulee varmasti eläkkeelläkin seurattua tarkasti. Vaimo jatkaa vielä työelämässä ja hänelle aion laittaa ruoat valmiiksi. Uusien laitteiden, koneiden ja tekniikoiden tulo ja jatkuva kehittyminen on Ismo Huuhkan mukaan tehnyt työstä kiinnostavaa. Komponenteissa ja materiaaleissa on eroja, eikä 300 euron konetta tehdä kestämään samaan tapaan kuin 1 000 euron vastaavaa. – Vain se vähän harmittaa, ettei suomalaisia tv-, kännykkäja kodinkonevalmistajia enää ole. Tarkoitus on käydä katsomassa myös monia vanhoja työkavereita. Saa nähdä, kuinka haikea mieli on sitten, kun viimeinen työpäivä on edessä. Tietokoneissa isot ja tehottomat pöytäkoneet ovat vaihtuneet tehokkaisiin läppäreihin. Vuosien aikana tutuksi on tullut valtava määrä työkavereita ja asiakkaita. Monissa taloyhtiöissä edellytetään, että esimerkiksi liesien asennuksia tekevät vain ammattilaiset. Äitinsä sekä nykyisen vaimonsa kotikonnuille Forssaan Ismo Huuhka palasi vuonna 1983. – Kodinkoneissa energiatehokkuus on nostanut päätään ja kierrätyksestä tullut osa myymälöiden arkea. Forssassakin tehtiin pitkään Helkaman jääkaappeja. Lähestyn asiaa asiakkaan silmin ja yritän löytää aina budjettiin ja tarpeisiin sopivimman tuotteen. Myös sähköasentajan pätevyyden myöhemmin hankkineen miehen tie vei varaosista ja autojen maailmasta lopulta kodinkoneiden ja -tekniikan pariin. Isällä oli kotona autokorjaamo, joten kasvoin käsillä tekemiseen, hän kertoo. – On hienoa nähdä, kun niiden isien ja äitien lapset, jotka ovat polvenkorkuisina meillä käyneet tulevat asiakkaiksi nyt omien pienten lastensa kanssa. Räppikin menee – onhan sitä melodistakin, hän naurahtaa. Käsillä tekeminen on aina tarjonnut minulle hyvää vastapainoa työlle. Negatiivista palautetta tulee harvoin, mutta paljon nopeammin. Uuden oppimista huhtikuun alussa eläkepäiville ja valtion leipiin siirtyvä Ismo Huuhka ei ole koskaan mieltänyt pakkopullaksi. Ismo Huuhkan arkea onkin perustella, miksi jostakin tuotteesta kannattaa maksaa vähän enemmän. Olen aina innostunut uusista asioista ja jutuista, hän kertoo. Alalle tulevien nuorten kanssa olen aina päässyt hyvin samalle aaltopituudelle. Ville Säteri K uvaputkitelevisiot, viritinvahvistimet ja kookkaat kaiutinkaapit sekä Mobiran NMT 450-verkossa toimineet Citymanit olivat valtavirtaa vielä Ismo Huuhkan aloittaessa kodinkonemyyjänä Forssassa vuonna 1994. Gigantissa Ismo Huuhkan työt jatkuvat helmikuun loppuun ja sen jälkeen tie vie lomien kautta eläkepäiville. Eläkepäivillä Huuhkalla tulee riittämään tekemistä. – 50 vuotta kaupan tiskillä on takana, mutta tunnen itseni yhä nuorekkaaksi. – Asiakas haluaa yleensä halpaa ja hyvää. Forssassa syntynyt, mutta lapsuutensa ja nuoruutensa Keuruulla viettänyt Ismo Huuhka aloitti työuransa maalariksi valmistuttuaan keuruulaisessa varaosaliikkeessä vuonna 1974. – GSM-kausi oli vasta alkamassa ja oli luksusta, kun kännyköillä saatiin puhua ja vielä muutaman vuoden päästä lähettää tekstareitakin. – Kaiken mahdollisen koitan tehdä itse. p Lauantai. Kaiuttimiakin meillä oli pitkät rivistöt, kun nyt käytössä ovat pienet bluetooth -kaiuttimet ja langattomuus ovat arkea äänipuolella, Huuhka tuumailee. Se, ettei työ käy tylsäksi, on saanut hänet viihtymään niin Kodinkonejätin, Markantalon kuin Gigantin aikanakin. ” 50 vuotta kaupan tiskillä on takana, mutta tunnen itseni yhä nuorekkaaksi. Ensimmäinen työpaikka oli Autopirtti. Ismo Huuhka 1974 Ismo Huuhka aloitti työuransa keuruulaisessa varaosaliikkeessä. Se, että muutosta tulee lisää vaan työn mielenkiintoa. Myyjäksi Kodinkonejättiin hän siirtyi tarkalleen 23.4.1994. Hinta puhuttaa kodinkonekaupassa päivittäin. Omia polkuja hän aikoo jatkossa tallata koirien kanssa
Pohjoismaiset ravitsemussuositukset valmistuivat viime vuonna, ja vastikään nimitetty kansallinen ravitsemusneuvottelukunta ryhtyy muotoilemaan kotimaisia ravitsemussuosituksia. SYNTYNEITÄ Lyhyesti p Mitä kannattaa syödä?: Tähän kysymykseen etsitään vastauksia maanantai-iltana. Samalla on tavoitteena varmistaa seutukunnallinen kansanterveys ja ruokaturvan varmistaminen. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 15 Ismo Huuhka tuntee Gigantin joka sopen kuin taskunsa. Taustalla jylläävät sodat ja maailman tapahtumat. Riikka-Maria Rosenberg esiintyy Tammelan kirjaston järjestämässä kirjailijaillassa kunnantalon valtuustosalissa keskiviikkona 14.2. Tuore romaani Vapaaherratar sijoittuu 1800-luvun vaihteeseen. Tyytyväiset asiakkaat ovat paras palkinto työstä. Forssan kaupungintalon valtuustosalissa on tarjolla tietoa pohjoismaisista ravitsemussuosituksista ja niiden tulkinnoista lounaishämäläisen väestön, tuotantoympäristön, tuottajan ja turvallisuuden näkökulmasta. LASSI PUHTIMÄKI Eläkkeelle jäävän Ismo Huuhkan työura alkoi keuruulaisessa varaosaliikkeessä. klo 18-20 ja sinne on vapaa pääsy. Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja mahdollisuus ostaa Rosenbergin kirjoja. Aikakautta kuvataan yksityiskohtien, mm. Aatelin elämä on säädeltyä, mutta Rosenberg tuo mukaan myös rakkautta. Aiheesta ovat kertomassa FT Raija Tahvonen ravitsemuksen asiantuntijana ja MMT Sirpa Kurppa kestävän kehityksen asiantuntijana. klo 18. Suositukset toteutuvat vasta, kun niistä on tehty eri olosuhteisiin ja tilanteisiin sekä eri ikäryhmille ja eri tuotantomuotoihin soveltuvat tulkinnat. p Riikka-Maria Rosenberg kirjailijavieraana Tammelassa: Hakoisten kartano Janakkalassa on Riikka-Maria Rosenbergin koti, ja samalla hänen historiallisten romaaniensa lähtökohta ja innoittaja. Autot ja kodin elektroniikka tarjosivat leivän peräti 50 vuoden ajan. Myös Tammelan kirkko on mukana romaanissa. Vauva painoi 3?765 g ja oli 49 cm pitkä. Historioitsija ja kirjailija Rosenberg käyttää todellisia henkilöitä romaaniensa henkilöinä. Emilia Raunio ja Aleksi Karlsson saivat 29.1. Tilaisuus järjestetään kaupungintalon valtuustosalissa maanantaina 12.2. Forssa Maanantai: Italian jauheliha kastike?/?mifudoro, spagetti, salaatti Tiistai: Hernekeitto?/?kasvis herne keitto, ruisleipä, tuorepala, laskiaispulla Keskiviikko: Broilerikiu saus?/?mifukiusaus, salaatti, donitsi Torstai: Cheddarkala?/?kasvis kepukka, perunasose, salaatti Perjantai: Lihapyörykkä?/?kasvis papukroketti, ruskea kermakas tike, perunat, raaste Humppila Maanantai: Italian jauhelihakas tike, spagetti, salaatti Tiistai: Hernekeitto, ruisleipä, tuorepala, laskiaispulla Keskiviikko: Broilerikiusaus, salaatti, donitsi Torstai: Cheddarkala, peruna sose, salaatti Perjantai: Lihapyörykkä, ruskea kermakastike, perunat, raaste Jokioinen Maanantai: Jauhelihapihvit, perunat, kastike, jäävuorikurk kuananassalaatti Tiistai: Hernekeitto, sämpylät, juusto, vihannes Keskiviikko: Kirjolohikiusaus, pik kuporkkanat, salaattipöytä, donitsi?/?munkki Torstai: Pinaattiohukaiset, peru nat, kastike, tonnikalasalaatti, puolukkahillo Perjantai: Jauhelihakastike, perunat, kaaliporkkanaananas Tammela Maanantai: Nakkikastike?/?papu linssikastike, kuoriperunat, pork kanaraaste Tiistai: Hernekeitto?/?porkkanaso sekeitto, juusto, kurkku, laskiais pulla Keskiviikko: Broileri tikka masala?/?quorn tikka masala, riisi, salaattipöytä Torstai: Kreikkalainen vuoka?/?punajuuripaistos, salaatti pöytä Perjantai: Seilorin kala?/?vegepui kot, sitruunatillikastike, peruna sose, tuoresalaatti Ypäjä Maanantai: Makaronilaatikko, jäävuorikurpitsasalaatti Tiistai: Hernekeitto, laskiaispulla Keskiviikko: Lohipyörykät, peru namuusi, kermaviilikastike, väri käs salaatti Torstai: Vehnähiutalepuuro, hillo, leipä, leikkele Perjantai: Merimiespihvi, tuore salaatti VIIKON RUOKALISTAT KOULUISSA JA PÄIVÄKODEISSA Lauantai p. Tilaisuuden järjestää Forssan Soroptimistiklubi. tytön. vaatetuksen, ruokien ja tapakulttuurin kautta. Hakoisten naiset -sarja alkaa 1700-luvulle sijoittuvalla Hakoisten Annalla . Ennen Hakoisiin siirtymistä romaanin tapahtumat sijoittuvat everstiluutnantin puustelliin Mustialassa
Kytäjä oli hiihtonsa jälkeen maltillisella mielellä. Kovia joukkueita lähdetään haastamaan, mutta en vielä osaa sanoa tavoitettamme. Kaikki ei mennyt kaavaillun käsikirjoituksen mukaisesti. Kytäjän ohjelmassa on edessä vielä sunnuntaina sekaviesti. Jos kaikki olisi ollut kunnossa, jäi tunne, että ei se kympin sakki niin kaukana ole. Kaikki on uutta ja ammattimaista. Jos kaikki olisi mennyt kohdalleen, se olisi ollut saatavissa. Omiin suorituksiinsa hän on toistaiseksi ollut tyytyväinen. Se on plussaa, Kytäjä kommentoi Forssan Lehdelle tuoreeltaan. Olen pystynyt tekemään uusia havaintoja esimerkiksi suksitestaamiseen ja nesteytykseen liittyen. MM-kisat ovat haasteista huolimatta olleet nuorelle hiihtäjälupaukselle positiivinen kokemus. On voinut havaita millä tasolla on ja se taso on ihan kova. Joukkueena mennään. TAPIO TUOMELA LASSI PUHTIMÄKI p Urheilu. – Yritin syödä ja juoda niin paljon kun pystyin kisan jälkeen, mutta en oikein saanut kunnolla tankattua. Ne pitää muistaa jatkossakin, Kytäjä sanoo. Jalka toimi kuitenkin hyvin ja yritin keskittyä siihen. Muista suomalaisista Ella Noora Haapalehto oli 26:s, Silva Kemppi 27:s ja Selene Rossi 42:s. – Olen totta kai tyytyväinen, että sain parhaan sijan kaivettua tältä matkalta. Yritin hiihtäessä unohtaa sen ja mennä sillä mitä on, Kytäjä kertoo. sijan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Slovenian Planicassa. Kytäjän sijoituksen takana oli kuitenkin myös vaikeuksia. – Oli päänsärkyä ja sellaista tunnetta, että oli vähän puutosta. – Minulla oli ollut energiavajetta ja nesteytys ei oikein ottanut onnistuakseen edellisen kisan jälkeen, kun oli niin kuuma keli. Tämä on ollut hieno kokemus. Alisuorittamista ei ole tullut, vaan tasaista on ollut. Hopealle ylsi Andorran Gina del Rio ja pronssin nappasi kaulaansa Norjan Anniken Sand. – En ole aiemmin MM-tasolla hiihtänyt näin isoissa kisoissa. ” Jos kaikki olisi ollut kunnossa, jäi tunne, että ei se kympin sakki niin kaukana ole. Tammelalainen Kytäjä jäi perinteisellä hiihtotavalla käydyssä kilpailussa kultaa voittaneelle ruotsalaiselle Evelina Crusellille minuutin ja 40 sekuntia. Kytäjä oli paras suomalaisista myös keskiviikkona, kun hän ylsi 20 kilometrin matkalla sijalle 23. Nora Kytäjä kisaa nuorten MM-kisoissa vielä sekaviestissä. – Omaa suorittamista olen pystynyt tekemään. – En tiedä vielä kumpaa osuutta hiihdän. Nora Kytäjä kärsi ennen päämatkaansa nesteytysongelmista. Kytäjä alkoi 10 kilometrin kisaa edeltävänä päivänä torstaina huomata, ettei kaikki ole kunnossa. 16 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Nora Kytäjä päämatkallaan jälleen paras suomalainen Samuel Savolainen MAASTOHIIHTO N ora Kytäjä oli päämatkallaan naisten 10 kilometrillä paras suomalainen saavuttaen 17. Nora Kytäjä Tammelalainen oli nesteytysongelmista huolimatta 17:s alle 20-vuotiaiden MMkisojen 10 kilometrin matkalla. Tasokin on tietysti tämän ikäluokan kovin mahdollinen. Tästä vain täytyy jatkaa kehittymistä eri osa-alueille
20.00 NHL: Buffalo–St. 19.25 Bundesliiga: Leverkusen– Bayern München. Louis. 19.00, 21.25 Bundesliiga: Kuukauden ottelu. MTV MAX 14.00 Ravit. 20.05 NHL: Montreal Canadiens–Dallas Stars. V SPORT 1 SUOMI 10.25, 13.25 Alppihiihdon MC. En ehkä lähtöviivalla olisi uskonut, että ihan voittoon asti riittää. 18.55 Serie A: AS Roma–Inter. V SPORT + SUOMI 08.55 Freestylen MC. Aiemmin Hilla Niemelä otti MM-hopeaa alle 23-vuotiaiden sarjan sprinttihiihdossa. Heta Hirvonen oli kisan 19:s. V SPORT GOLF 11.30 DP World Tour. 22.30 Portugalin liiga: Boavista–Estoril. RUUTU 11.55 Talvisuper: Jyväskylän Kirittäret– Mailattaret. 16.55 Championship: Southampton–Huddersfield. Alle 20-vuotiaiden sarjassa tullut kulta on Suomelle kisojen ensimmäinen. Bundesliiga: Magdeburg–FC St. 18.25 Talvisuper: Lapuan Virkiä–Joensuun Maila. 21.25 Käsipallon Bundesliiga: Balingen-Weilstetten–FRISCH AUF! Göppingen. 22.30 NHL: Boston–Washington. 17.10 La Liga. 16.50 F-liiga: LASB–OLS, Oilers–SPV, SB-Pro–SSRA. 21.30 2. 20.00 Portugalin liiga: Moreirense–Chaves, Moreirense–Chaves. 12.30 EHT: Suomi–Tshekki. 16.50 Korisliiga: Forssan Alku–HBA-Märsky, Peli-Karhut–Kouvottaret, Torpan Pojat–Tampereen Pyrintö, Espoo Basket Team–Tapiolan Honka. 13.50 2. 14.00 Ravit. Bundesliiga: Kaiserslautern–SC Paderborn, Kaiserslautern–SC Paderborn. 16.50 Lentopallon Mestaruusliiga: VaLePa–Vantaa Ducks, Kyky-Betset– Karelian Hurmos, Puijo Wolley–Pölkky Kuusamo, OrPo–LP-Vampula, LP Viesti– Hämeenlinna. V SPORT 2 SUOMI 14.20 Valioliiga: Manchester City–Everton. 18.20 Lentopallon Mestaruusliiga: Akaa-Volley–Tiikerit. 14.50 F-liiga: Jymy–Indians, PSS–Welhot. 14.20 Valioliiga: Man City–Everton. 19.30, 22.00 Maastohiihdon MC. 14.00 2. 15.20 F-liiga: Koovee–FBC Loisto. MTV URHEILU 1 14.55 La Liga: Alavés–Villarreal. Voitto tuli erittäin varmasti, vaikka ohjastaja Petri Mäkinen sanoikin ettei ori ollut edes parhaimmillaan. 18.55 Serie A: AS Roma– Inter. 13.50 Futsal-Liiga: FC Sport Vaasa–Mad Max, Akaa Futsal–AU. 22.00 Tennis. 19.30, 22.00 Maastohiihto. 16.50 Valioliiga: Liverpool–Burnley. 20.00 NHL: Montreal–Dallas, Detroit–Vancouver. 16.50 Valioliiga: Tottenham–Brighton. 18.00 Ampumahiihdon MM. 17.30, 23.00 Tennis. 21.00 Puolan liiga: Lech Poznan–Zaglebie Lubin. 16.50 Korisliiga: Bisons Loimaa–KTP-Basket, Tampereen Pyrintö–Kobrat. 21.20 2. Pelin vaihto oli reilut 57 310 euroa ja oikein veikanneet palkittiin neljän euron ja 21 sentin (4,21) voitto-osuudella. SUB. 23.55 Mäkihypyn MC. 13.00, 18.30 Snooker. – Aika hienoa jatkoa saatiin Korean kisoille. 15.00, 17.30 Tennis. VIAPLAY 08.55 Skicross. 20.05 NHL: NY Islanders–Calgary, Detroit–Vancouver, Buffalo–St. 16.45 EHT: Ruotsi– Sveitsi. 18.00 MMA, Cage: Ahmala vs Dubois. sijallaan parhaasta suomalaisvauhdista. Pauli, Düsseldorf–Elversberg. Päätöskohteessa Hennan ajokki oli Space Oddity, joka oli lopulta täysin omaa luokkaansa. Suomalaisista parhaassa vauhdissa oli 23:nneksi sijoittunut Niilo Mäkinen, mutta ero voittajaan oli lähes kaksi ja puoli minuuttia. 16.30 F-liiga: Classic–TPS. Pauli, F. Düsseldorf–SV Elversberg. 19.30 NHL-studio. 16.55 EFL Championship: Southampton–Huddersfield. MTV URHEILU 3 16.50 AFC Asian Cup, Finaali: Jordania– Qatar. 16.25 Ringette: Lahti–RNK Flyers. 21.40 Serie A: Sassuolo–Torino. 17.30, 18.00, 18.30, 20.00 Golf. “Tämä on oikein kiltti ja kiva hevonen, mutta persoonaa siinä riittää.” Urheilu p. Nora Kytäjä vastasi 17. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 17 YLE TV2 11.55, 13.55, 15.50 Hiihdon nuorten MM. 14.30, 16.00 Cyclo-cross. MTV URHEILU 2 15.55 Serie A: Cagliari–Lazio. 22.35 NHL: Boston–Washington. 22.00 NBA: Dallas Mavericks– Oklahoma City Thunder. 16.10, 23.55 Mäkihyppy. 19.20 Valioliiga: Nottingham Forest–Newcastle. PRIMOZ JERONCIC / LEHTIKUVA Matti Kaasalainen Pilvenmäen perjantairaveissa paukkui jonkin verran pakkanen ja poisjääneitäkin kertyi ymmärrettävistä syistä lähes 30 kappaletta, mutta pelisuosikkien menoon kylmyys ei vaikuttanut pätkän vertaa. 21.40 Halliyleisurheilua. 16.55 Valioliiga: Luton–Sheffield United. 18.00 Ampumahiihdon MM. 19.30 NHL: Montreal–Dallas. 16.50 Valioliiga: Wolverhampton– Brentford, Tottenham–Brighton, Luton– Sheffield United, Liverpool–Burnley, Fulham–Bournemouth. Tässä ollut sairastelua ja myös pitkät reissaamiset ja aikaeroihin sopeutuminen. 13.55 Ringette: NoU–Kiekko-Espoo, Blue Rings Akatemia–LuKi-82. 21.00 Hollannin liiga: Almere City–AZ Alkmaar. Louis. MTV KATSOMO 16.50 Mestis: IPK–K-Espoo, Ketterä–K-Vantaa, Hokki–Jokerit, KOOVEE– FPS, TUTO Hockey–RoKi. Bundesliiga: Kaiserslautern–Paderborn. Saksan Ronja Loh oli kolmas 11 sekunnin päässä Korhosesta. Myhlback kukisti toiseksi sijoittuneen Sveitsin Isai Näffin 52,4 sekunnilla. 13.25 Ringette: Blue Rings–Helsinki. EUROSPORT 2 12.53, 15.00, 17.00 Pyöräily. Bundesliiga: Braunschweig–Karslruher, Magdeburg–St. 18.35 Six Nations: Englanti–Wales. 21.50 Jalkapallon Afrikan-mestaruuskilpailut: Etelä-Afrikka–Kongon demokraattinen tasavalta. Mutta hyvin kävi, ja olen tosi iloinen tästä. 16.20 Bundesliiga: Goal Arena, Frankfurt– Bochum, Augsburg–RB Leipzig, Werder Bremen–Heidenheim, Mönchengladbach–Darmstadt, Union Berlin–Wolfsburg. 17.45 Liiga: HPK–Lukko. DISCOVERY + 04.00 BMX. FC Heidenheim, Mönchengladb.– SV Darmstadt, Union Berlin–VfL Wolfsburg. 10.25, 11.25, 13.25, 14.25 Alppihiihto. Saavutuksen arvoa nostaa, että hän on vasta 17-vuotias. Henna Halme otti kaksi ykköstä ja molemmat voitot tulivat kovin helpon oloisesti. YLE AREENA 11.25, 14.25 Alppihiihdon MC. Yhdistetyn tuore nuorten olympiavoittaja ja aikuisten maailmancupissakin jo menestynyt Korhonen, 16, lähti hiihtoladulle neljäntenä mäkiosuuden jälkeen. 16.05 Six Nations: Skotlanti– Ranska. 17.30 Portugalin liiga: Farense–FC Famalicao, SC Farense–FC Famalicao. 14.55 Frauen-Bundesliga: Köln–Bayern München. 12.50 SM Kaukalopallo: RB Kikka 88–RC Pajulahti. 14.30, 16.00 Cyclo-cross. V SPORT VINTER 10.20, 13.20 Alppihiihto. 19.25 La Liga: Real Madrid– Girona. 14.30 EFL Championship: Ipswich–West Bromwich. 19.20 Bundesliiga: Leverkusen–Bayern München. 21.45 ACB: BasketZaragoza–Tenerife. 19.20 Bundesliiga: Leverkusen–Bayern München. Pauli, Braunschweig–Karlsruher SC, Fortuna Düsseldorf–Elversberg, E.Braunschweig–Karlsruher SC, FC Magdeburg–FC St. 14.25 Championship: Ipswich–West Brom. Barkov Evolle oli kaikki alusta alkaen kaikki kovasti helppoa. Mäki-Tulokkaan tallin toinen voitto tuli Rahajamatchilla eikä moiseen tarvinnut muuta kuin loppusuoran mittainen ja 14,5-aikainen kiri. TV-urheilu T5-peliin viisi suosikkia – Space Oddity täysin omaa luokkaansa Minja Korhonen jatkoi menestyskulkuaan vaikkei lähtöviivalla uskonut voittoon STT YHDISTETTY Minja Korhonen jatkoi loistokauttaan voittamalla yhdistetyn maailmanmestaruuden pohjoismaisten hiihtolajien nuorten MM-kisoissa Sloveniassa. 19.00 Bundesliiga: Leverkusen–Bayern München. 20.05 NHL: Buffalo–St. Korhonen juhli tammikuussa nuorten olympialaisissa Etelä-Koreassa kultaa niin henkilökohtaisessa kilpailussa kuin joukkuekilpailussa. Viulan Voitto tiedetään väkeväksi vääntäjäksi ja sellainen se ainakin Pilvenmäellä oli. 17.50 Lentopallon Mestaruusliiga: Raision Loimu–TUTO Volley. Anssi Nurminen luotsasi Önas Servessin varmasti kakkoseksi ennen Ready For Tomorrowia. – Tämä on oikein kiltti ja kiva hevonen, mutta persoonaa siinä riittää sen verran paljon, että väliin moista joutuu oikein pohtimaan. 12.25, 13.55, 15.40, 16.25 Yhdistetty. Mäki-Tulokkaan tallin Sahara Cherie ratkaisi pelin edukseen viimeisen puolikkaan mittaisella kirillä, jonka vauhdiksi mitattiin 15,5. Louis. 19.30 Bundesliiga: Bayer Leverkusen–Bayern München. 12.25, 13.55, 15.40, 16.25 Yhdistetyn MC. 14.50 Futsal-Liiga: SoVo–GFT, FTK-Tornio–PU-62. Ja hyvä fiilis jatkaa myös lauantaihin [parisprinttiin], Korhonen iloitsi Hiihtoliiton haastattelunauhalla. 20.00 Surffaus. 12.50, 15.00, 15.25, 17.00 Pyöräily. Louis. 12.50, 15.00, 15.25, 17.00 Pyöräily. Suomen Minja Korhonen saavutti nuorten MMkultaa yhdistetyssä. 18.55 Talvisuper: Fera–Pöytyän Urheilijat. 19.20, 20.40, 21.40, 23.45 Viaplay Talvi -studio. 20.05 NHL: NY Islanders–Calgary. 14.50 Taitoluistelu. 22.30 Portugalin liiga: Boavista–Estoril. VEIKKAUSTV 13.07, 15.45, 20.15 Ravit. 11.30, 14.00 Golf. 20.00 Golf. 19.00 Tshekin liiga: Viktoria Plzen–Mlada Boleslav. 22.00 Hollannin liiga: Heracles– Vitesse. 11.55, 13.55, 15.51 Hiihdon Nuorten MM. 19.20, 21.40 Viaplay Talvi -studio. 15.00, 16.00, 17.00, 18.30, 19.30, 20.30 Tennis. Kolmas oli Norjan Mons Melbye. 20.00 NHL: Buffalo–St. 21.50 Africa Cup of Nations: Etelä-Afrikka–DR Kongo. Loppukirissä Korhonen kukisti Yhdysvaltain Alexa Brabecin 1,5 sekunnilla. 13.15, 15.15 Alppihiihdon MC. Ruotsalaisen hiihdon superlupaus Alvar Myhlback oli häkellyttävän ylivoimainen alle 20-vuotiaiden miesten 10 kilometrillä. EUROSPORT 04.00 BMX. 16.30 Bundesliiga: FC Augsburg–RB Leipzig, Union Berlin–VfL Wolfsburg, Eintracht Frankfurt–VfL Bochum, Borussia Mönchengladbach–SV Darmstadt 98, Werder Bremen–1. 17.50, 19.20 Urheilustudio. 12.50 Futsal-Liiga: HIFK FS–Ylöjärven Ilves, VehU–KaDy, RaiFu– EBK. 14.30 UEFA Europa League. 14.49 Allsvenskan: IFK Värnamo–Östers IF. 16.05 Mäkihyppy. 14.55 Talvisuper: Seinäjoen Maila-Jussit– Hyvinkään Tahko. 15.49 Allsvenskan: Djurgärdens IF–Viking FK, GAIS–Oddevold. 21.55 La Liga: Las Palmas–Valencia. V SPORT 1 16.55 Valioliiga: Fulham–Bournemouth. Real Sociedad–Osasuna. V SPORT FOOTBALL 14.25 EFL Championship: Ipswich–West Bromwich. 17.50 Korisliiga: Kauhajoki–Helsinki Seagulls. 20.00 Surffaus. Alle 20-vuotiaiden naistenkin kympillä voitto meni Ruotsiin, sillä Evelina Crusell oli nopein. Nuorten MM-kisoissa flunssa kuitenkin piti Korhosen sivussa yhdistetyn sekajoukkuekilpailusta, ja lähtökohdat perjantaiseen henkilökohtaiseen kisaan eivät vaikuttaneet parhailta mahdollisilta. 15.00, 16.00, 17.00, 18.30, 19.30, 20.30 Tennis. Suomalaisista Alva Thors hylättiin mäkiosuudella, eikä Nonna Laitinen kilpaillut. Mestaruuteen aukesi loistosauma, kun kisaa johtanut Slovenian Tia Malovrh otettiin ladulta varaslähdön takia. 20.45 Freestyle
Koivisto ja Nummenpää karsiutuivat viikonlopun kierroksilta. Maailmancupin pistetilanne: 1) Riiber 1?470, 2) Stefan Rettenberger 1?061, 3) Graabak 1?058, 4) Lamparter 960, 5) Ilves 758, 6) Jens Lurås Oftebro Norja 749,...9) Hirvonen 639, 14) Herola 505, 41) Wille Karhumaa Suomi 67, 43) Mäkiaho 61, 56) Reponen 16, 58) Niittykoski 10. 18 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 MENOT JA TAPAHTUMAT MYYDÄÄN HUUTOKAUPPOJA CLUB OR IVE KIRKKOKONSERT TI LIPUT ALK. Runkosarjassa pelataan 82 kierrosta. Itse noutaen Jokioisilta. Utah on voittanut 26 ottelua ja hävinnyt 27. Tulospörssi p Urheilu. Mäkihyppy: Tyttöjen joukkuekilpailu, HS102-mäki myöhemmin. LAS VEGAS, USA Miesten LIV-kiertueen kilpailu: Tilanne 18/54 reiän jälkeen, par 70: 63 lyöntiä (–7): Paul Casey Englanti, Harold Varner III USA, 65 (–5): Thomas Pieters Belgia, Bubba Watson USA, Matthew Wolff USA, Jason Kokrak USA, ...69 (–1): Kalle Samooja Suomi (jakaa 33. New Jersey–Calgary 3–5 (1–1, 0–1, 2–3) Philadelphia–Winnipeg 4–1 (3–0, 1–0, 0–1) Carolina–Colorado 5–2 (3–2, 1–0, 1–0) Ca: Teuvo Teräväinen 0+4, Sebastian Aho 0+1, Antti Raanta 9/9 torjuntaa (pelasi 20.00). KUVA: Lassi Puhtimäki GOLF VIPINGO, KENIA Naisten Euroopan-kiertueen kauden avauskilpailu, palkintoarvo 300?000 euroa: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 73: 141 (–5): Cara Gorlei Etelä-Afrikka 69+72, 142 (–4): Natalia Guseva neutraali 72+70, 143 (–3): Ayako Uehara Japani 72+71, Chiara Tamburlini Sveitsi 72+71, Sahannon Tan Singapore 73+70, Alessandra Fanali Italia 70+73, ...suomalaiset: 150 (+4): Emily Penttilä 76+74, Sanna Nuutinen 73+77 (jaettu 47. Otepää, henkilökohtaiset kilpailut. Jokaisen divisioonan kolme parasta etenee pudotuspeleihin. Urheilutalo Feeniks Liput 10€/5€, myös ePassi! Huutokauppa 11.2. sijan). Kuvia www.ullakonlöydöt.fi sekä fb. Taustatiedot kahvituntikeskusteluihin. Suomen joukkueessa hyppäävät Aino Kanervala, Alva Thors, Heta Hirvonen ja Emilia Vidgren. sija). sijalla. vapaa pääsy Meillä käy myös:s Ultimate Säilytysvaja 2,4 x 3,6 x 2,2m 2,4 x 3,6 x 2,2m 999 HINTASHOKKI Rajoitettu erä! info@ultimatemarket.com VIIKONLOPPUTARJOUS NAISTEN KORISLIIGAA Menossa mukana: VS HBAMÄRSKY Otteluisäntä: AKR Klo 17.00 La 10.2. RAHAPELIT KENO Torstai 8. NY Islanders–Tampa Bay 6–2 (3– 1, 3–1, 0–0) Arizona–Las Vegas 2–3 (1–3, 0–0, 1–0) A: Matias Maccelli 0+1, Juuso Välimäki 0+1. Louis, Washington–Vancouver. klo 12, näyttö klo 11 Koikkurintie 7, Forssa. Pojat (HS102-mäki, 10 km hiihto) myöhemmin. Buffalo–St. 2. klo 16.45 TYTÖT U16 LÄNTINEN 1-DIVISIOONA Feeniks Basket-BC Sisu Feeniksissä sunnuntaina klo 14.30. sija), 156 (+10): Elina Nummenpää 77+79 (jaettu 86. Seuraavat kilpailut: 10.–11.?2. 041-3178934. JÄÄKIEKKO PLYMOUTH, USA Alle 18-vuotiaiden poikien viiden maan turnaus: Tshekki–Suomi 5–0 (0–0, 4–0, 1–0) Kolme otteluaan hävinnyt Suomi kohtaa päätöspelissään Sveitsin. 122–128. Väh. Yhdistetty: Tytöt (HS102-mäki, 5 km hiihto): 1) Minja Korhonen Suomi 15.24,7, 2) Alexa Brabec USA –1,5, 3) Ronja Loh Saksa –11,0, ...19) Heta Hirvonen Suomi –1.48,1. Maailmancupin 11/15 kilpailu: Naisten yhteislähtökilpailu (5 km hiihto, HS97-mäki): 1) Gyda Westvold Hansen Norja 129,0 pistettä (92,5 metriä), 2) Ida Marie Hagen Norja 113,4 (92), 3) Mari Leinan Lund Norja 110,0 (92), 4) Nathalie Armbruster Saksa 104,8 (90,5), 5) Haruka Kasai Japani 104,7 (93,5), 6) Jenny Nowak Saksa 96,9 (89),...21) Lumia Nurmela Suomi 5,9 (47,5), Hiihdon nopeimmat: 1) Hagen 12.24,7, 2) Westvold Hansen –10,9, 3) Armbruster –11,4, 4) Nurmela –28,9. Nurmela, 15, kilpaili ensimmäisessä maailmancupissaan. Se on länsilohkossa 10. DOHA, QATAR Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2,5 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen, par 72: 135 lyöntiä (–9): Haydn Barron Australia 68+67, 137 (–7): Rikuya Hoshino Japani 69+68, Harrison Endycott Australia 69+68, 138 (–6): Niklas Norgaard Tanska 68+70, Zander Lombard Etelä-Afrikka 70+69, ...148 (+4): Lauri Ruuska Suomi 78+70 (jakoi 109. Seuraavat ottelut: 10.?2. Korhonen oli mäkiosuuden 4:s (87,5 metrin hyppy), Hirvonen 13:s (84,5). 28€ TO 15.2. Korjattu Floridan ottelun kolmannen erän lukemat, pitää olla 2-0, ei 1-0 KORIPALLO NBA Indiana–Golden State 109–131, Orlando–San Antonio 111–127, Brooklyn–Cleveland 95–118, New York–Dallas 108–122, Memphis– Chicago 110–118, Milwaukee–Minnesota 105–129, Phoenix–Utah 129–115 (U: Lauri Markkanen 22/5, pelasi 33.53), LA Lakers–Denver 106–114, Portland–Detroit ja. Miehet, 10 km (p): 1) Alvar Myhlback Ruotsi 23.05,9, 2) Isai Näff Sveitsi –52,4, 3) Mons Melbye Norja –56,8, ...suomalaiset: 23) Niilo Mäkinen –2.26,1, 39) Jalmari Bergqvist –2.58,1, 43) Akseli Pitkänen –3.11,7, 47) Juho Länsiluoto –3.21,5. Ennen koitosta FPS:n edellinen voitto oli viime vuoden puolelta – 15. 14-VUOTIAIDEN TYTTÖJEN SM-SARJA 14-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjan turnaus Akvarellissä. POHJOISMAISET HIIHTOLAJIT PLANICA, SLOVENIA Nuorten MM-kilpailut: Maastohiihto, alle 20-vuotiaat: Naiset, 10 km (p): Evelina Crusell Ruotsi 26.40,1, 2) Gina Del Rio Andorra jäljessä 8,5 sekuntia, 3) Anniken Sand Norja –23,4, ...suomalaiset: 17) Nora Kytäjä –1.40,8, 26) Ella Noora Haapalehto –2.11,3, 27) Silva Kemppi –2.22,5, 42) Selene Rossi –3.34,3. Klo 10.00 Feeniks BasketTampereen Pyrintö ja klo 16.00 HNMKY-Feeniks Basket YHDISTETTY OTEPÄÄ, VIRO Maailmancupin 15/21 kilpailu: Miesten yhteislähtökilpailu (10 km hiihto, HS97-mäki): 1) Jarl Magnus Riiber Norja 134,3 pistettä (99 metriä), 2) Kristjan Ilves 127,0 (96), 3) Johannes Lamparter Itävalta 125,3 (98), 4) Thomas Rettenegger Itävalta 121,0 (97,5), 5) Jörgen Graabak Norja 120,7 (94), 6) Johannes Rydzek Saksa 118,9 (93), 7) Stefan Rettenegger Itävalta 117,8 (94), 8) Eero Hirvonen Suomi 115,4 (92), ...muut suomalaiset: 12) Ilkka Herola 109,6 (91,5), 26) Perttu Reponen 92,1 (88), 39) Arttu Mäkiaho 74,6 (87), 43) Otto Niittykoski 61,9 (80,5). 050 595 8703. Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 7, 9, 13, 14, 20, 21, 28, 32, 33, 34, 39, 40, 43, 44, 47, 58, 63, 67, 70 Kunkkunumero: 7 TENNIS MARSEILLE, RANSKA ATP-turnaus: Nelinpelin välierä: Patrik Niklas-Salminen/Emil Ruusuvuori Suomi–Alexander Erler/Lucas Miedler Itävalta (3) 4–2, luovutus. 15 S O M E R O N M O N I T O I M I T A L O LIPUT:8€ alle 15v. 2. Maailmancupin pistetilanne: 1) Hagen 1?040, 2) Westvold Hansen 960, 3) Leinan Lund 804, 4) Armbruster 722, 5) Kasai 687,...15) Minja Korhonen Suomi 353, 29) Heta Hirvonen Suomi 60, 36) Nurmela 20. JOKIOISTEN KIRKKO KLO 19 P E L I S S Ä M U K A N A : LA 10.2. Louis, NY Islanders–Calgary, Philadelphia–Seattle, Los Angeles–Edmonton, Columbus– Tampa Bay, Detroit–Vancouver, Winnipeg–Pittsburgh, Ottawa–Toronto, Florida–Colorado, Montreal–Dallas, Carolina–New Jersey, Boston–Washington, Nashville– Arizona, 12.?2. Chicago– NY Rangers, Anaheim–Edmonton, Minnesota–Pittsburgh, 11.?2. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 5, 7, 23, 28, 31, 35, 36, 37, 44, 45, 46, 47, 49, 50, 53, 61, 64, 68, 69, 70 Kunkkunumero: 47 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 5, 8, 10, 11, 17, 18, 22, 28, 34, 37, 40, 41, 46, 51, 53, 59, 63, 66, 68 Kunkkunumero: 68 Perjantai 9. klo. Puh. sija), 155 (+9): Tiia Koivisto 78+77 (jaettu 82. Saiko Asko Rantanen vihdoinkin ensimmäisen voittonsa palattuaan FPS-penkin taakse. Päättyikö peräti 14 ottelun mittainen tappioputki. Niklas-Salminen ja Ruusuvuori loppuotteluun. LUE FORSSAN LEHTI ja tiedät mitä ympärilläsi tapahtuu. Kahvio, tervetuloa! Kuivaa koivuklapia 1m³ ja 1,5 m³ säkeissä. Saiko FPS vihdoin synkän putkensa poikki. Ottelu alkaa perjantain myöhäisillassa Suomen aikaa. Ruuska karsiutui viikonlopun kierroksilta. Valtteri Holopainen oli mäkiosuuden 15:s (91,5 metriä), Eemeli Kurttila 19:s (87), Herman Happonen 29:s (84) ja Arsi Tietäväinen 42:s (84). Alva Thors hylättiin, Nonna Laitinen ei kilpaillut. joulukuuta Hokkia vastaan. URHEILUVIIKONLOPPU U17 SM-SARJA Feeniks Basket Espoo Basket Team sunnuntaina 11.2. 3 säkin erä voidaan toimittaa lähiseudulle. 65 e/m³. Montreal–St. NHL Boston–Vancouver 4–0 (2–0, 2–0, 0–0) Florida–Washington 4–2 (0–1, 2–1, 2–0) F: Eetu Luostarinen 1+0. Forssan Palloseura kohtasi perjantai-iltana RoKin kotikentällään. P. sijaa). Loput neljä pudotuspelipaikkaa täytetään villi kortti -paikoilta päässeillä joukkueilla. Voit lukea ottelun tapahtumista ja kommenteista osoitteesta www.forssanlehti.fi
Eräs taikuri temppuilee hengenvaarallisella typpihapolla ja toinen muroilla. 14.50 Efter Nio. Kausi 1, 21/26. 10/12. 09.30 Täysi susi (7). Jakso 7/10. (2010) (U) 17.50 Urheilustudio. Tommi huoltaa Brädin keinutuolin, Sanna elvyttää voimanaisen ompelusenkin, Virve verhoilee yo-lahjan ja kirjoituskonekorjaaja Matti notkistaa nivelet. 08.55 Huomenta Suomi. Kausi 14. Kausi 13. 07.04 Humps (S). Jakso 7/20. Seksiä, rakkautta ja vakoilua. 07.15 Tashi (7). Rahaa tyhjästä. Jakso 6/24. Jauhottomat keksit. 22.25 Tulosruutu. Operaatio Jaguar. Nove Mesto, Tshekki. Huumekuningasta esittää Gary Oldman, joka on aivan liian hyvä näyttelijä tähän rooliin ja elokuvaan. 19.20 Urheilustudio. 16.20 Erittäin salainen Vakoilua Suomessa. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Klassikko Suurinta elämässä (Imitation of Life, 1959) oli teemoiltaan ja tavoiltaan käsitellä niitä edellä aikaansa. 08.44 Pelastajapartio (S). Kausi 7, 7/7. Radion sinfoniaorkesteri esittää Cecilia Damströmin uuden teoksen Extinctions sekä Igor Stravinskyn Tulilintu-sarjan vuodelta 1945. Kausi 2, 2/12. 07.16 Heimo ja Hemmo (S). 19.10 Uutisextra. Itsetuhoisuus on koitua kohtaloksi Turussa. Kausi 8, 10/14. 17.00 Taivaan tulet (12). Kausi 2, 6/12. (USA 2018) Tarkka-ampuja näkee avaruusaluksen syöksyvän Maahan ja joutuu sekalaiseen entisten sotilaiden kuljetukseen, joka päätyy taistelemaan universumin tappavimman hirviön kanssa selviytyäkseen. 07.25 Miio työn touhussa (S). (U) 21.14 Siskonpeti (7). Omistajien muuttuneen elämäntilanteen myötä kotia etsivät lempeä cane corso-dobermanni mix Paula, sekarotuinen energiapommi Tessu sekä huomiota kaipaava chihuahuadiiva Minni. 08.05 Prisma: Maa elämän planeetta. (U) 21.40 Kummeli (7). Kausi 2, 4/8. Joukkueet saavat tehtäväkseen luoda Pop up -liikkeen. Jaksossa Saku, Kimi ja Kirsi taistelevat rahapotin voitosta apunaan mm. Alexandra Enlund otti urheilun aivan liian tosissaan, aivan liian aikaisin. 16.50 Novosti Yle. Kausi 3. 16.49 Sportliv. päivä 2009 kapteeni Sully Sullenberger ( Tom Hanks) teki pakkolaskun Hudson-jokeen, ja kaikki selvisivät hengissä. 01.35 Poliisit 2022 (7). Kausi 3. Valtaistuinpeli. 10.05 Ykkösaamu. Soldeu, Andorra, selostus Kristian Karlsson, lajiasiantuntija Marcus Sandell. 16.00 Tietäjät tietää. Planica, Slovenia. Päivän tv-vinkit: Tyttö häpeää väriään Marko Ahonen Suurinta elämässä xxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–23.00 Ohjaaja Douglas Sirk ja melodraama on aina toimiva yhdistelmä. 21.00 UMK24. 19.30 The Voice of Finland. Kausi 1, 6/10. 11.03 Tubettavat konemiehet. 2/6. 1/6. kierros. p Televisio ja radio. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 09.00 Yle Uutiset 9.00. Sarjassa perehdytään kuuden hyvin erilaisen saaren luontoon ja eläinmaailmaan. (U) 22.07 Kummeli (7). Lora ( Lana Turner) on yksinhuoltaja, joka unelmoi urasta Broadwayllä. Ensimmäisen jakson kohde on Kanadan länsirannikon Vancouverinsaari sekä sen autiot rannat ja metsäiset vuoret. 13.00 Elokuva: Viidakkojengi (7). Vaatimattomassa veneessä asuva Arnold vaikuttaa harmittomalta vässykältä, vaan on oikeasti teräväpäinen rikostutkija. Mia on allapäin, joten Frank järjestää hänelle juhlat. Jakso 6/12. 19.20 Tulosruutu. 2/2. Onko itäsaksalainen taide niin arvossaan, että sen takia kannattaa tappaa. Jakso 10/18. (U) 12.25 Pisara. The Courier (2019) on toimintaleffa, jossa olisi ollut ainekset paljon parempaan. Onko ihmisellä yhtäläinen oikeus kuolemaan kuin elämään. Legendaarisessa Levyraadissa kuullaan toimittaja Jenni Pääskysaaren johdolla viisi tuoretta kappaletta, joka raatilaiset arvioivat ja pisteyttävät yhdestä kymmeneen. Kastua. 02.35 Petolliset. Kausi 1. Kausi 10. 21.00 Elokuva: Mission Impossible Fallout (12). 07.10 Angry Birds Toons (S). 18.15 Strömsö. 06.35 Kindi Kids (S). 7:7-8 12.30 RSO Musiikkitalossa. 12.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 09.07 Eka & Helmi (7). Kenestä tulee Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja edustaa Suomea Malmön Euroviisuissa. Yhteistyössä on voimaa. Miio salaisena agenttina. Kuusiosainen Avara luonto -sarja Saarten taikaa on brittiläistä tuotantoa. 00.40 Laittomien autojen takavarikoijat. Nicke on kutsunut personal trainer Anna-Karin Siegfridsin sekä Wendlan ja Miloun Strömsöhön. 07.25 K3 (S). Tutkijalautakunta selvittää, tekikö Sully kaiken kuten tuossa tilanteessa pitääkin. Happoa ja muroja. Sully – uroteko Hudson-joella (Sully, 2016) perustuu tositapahtumiin. 21.00 Levyraati. 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 1/9: Unelmia ja orvokkeja. Robottikissa vieköön. Kilpailijat suuntaavat maaseudulle ja hyppäävät ultralentokoneen kyytiin. 19.45 Chelsean etsivä (12). Kaksin kotona. 03.00 Kyllä nolottaa (12). 7, 18/28. Chelsean etsivä TV1 klo 19.45 Brittiläinen rikosdraamasarja Chelsean etsivä (The Chelsea Detective) jatkuu toisen kauden uusin jaksoin. Puukon Veljesten karu taru jatkuu. Humps muuttaa mieltään. Yleisradiossa palvellut Jokinen muistelee uraansa vuonna 2009 tehdyssä haastattelussa. 13.00 Poliisikoira Rex (12). 12.00 Aarrepaja. 06.05 Sunny Bunnies (S). 02.30 Kyllä nolottaa (12). Uuden alku. Toimintaelokuvasarjan kuudennessa osassa superagentti Ethan Hunt (Tom Cruise) tiimeineen yrittää estää terroristeja saamasta käsiinsä plutoniumia. Avara luonto: Saarten taikaa TV1 klo 18.45 Avara luonto on Ylen vahvimpia brändejä, joka ei koskaan petä. 00.00 Amazing Race Suomi. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 7:7-8). Kausi 4. Kausi 6, 5/10. Taidegallerian avajaisyönä tapahtuu murha ja taidevarkaus. Jakso 6/24. (Intia 2012) Viidakkojengin eläinasukkaat ovat ihmeissään ja kummissaan; miksi ihmiseläimistä on tullut niin uhkaavia ja vaarallisia ympäristölleen. 07.44 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 13.15 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu, 1. Treinta kilos de marihuana. Kausi 2. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Ilo. Finaalipaikasta kilpailevat Engmans Kapell, Maria Sur, C-Joe, Dear Sara, Fröken Snusk ja LIAMOO. Kausi 1. Musta aurinko. Kausi 9, 9/26. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 17.30 Koiralle koti. 16.00 Remppa vai muutto. 19.40 Sohvaperunat. Kausi 10. Kausi 3, 6/8. Vanha ystävä. Suora lähetys Göteborgista, Melodifestivalenin toisesta osakilpailusta. Raamatunkohta: Mat. 11/12. NELONEN 06.00 Bing (S). Jakso 2/15. Jakso 8/20. Lora tapaa mustaihoisen leskiäidin Annien ( Juanita Moore), ja pian he ovat kämppiksiä. Kausi 2. 11.25 Juha Jokinen kasvo ja ääni. 07.11 Pipsa Possu (S). 20.30 Modernit miehet. 22.20 Päivän sää. Pelastavat enkelit. 18.00 Murha paratiisissa (12). Lavalla nähdään korttitemppu, Rubikin kuutio ja röntgenkatse sekä ennustetaan kuluttajien ostokäyttäytymistä. 4/6. 19.30 Putous. Kausi 1. Trooppiset taikasiemenet. 15.15 Alppihiihdon MC, N suurpujottelu, 2. Heinäkuussa 2023 menehtynyt Juha Jokinen oli tv-urheilutoimituksen näkyvimpiä persoonia. 11/12. Taltioitu Musiikkitalossa 26.1.2024. Kosher-keittiö. Yllätys, Mia! Kausi 5, 10/10. 22.35 Elokuva: The Predator (16). Vancouverinsaari. Casper ja Iben epäröivät BAFTA-palkintogaalaan lähtemistä murtovarkaiden pelossa. Suuri sotku. Pauli Joona tuli uskoon vankilassa ja valta sisimmässä vaihtui. 10.30 Diili. Onnea, Elina, Ella, Ellen, Elna ja Elle! 06.53 Hyrräpäät (S). 17.00 Selviytyjät Suomi. Tilannetta hankaloittaa CIA:sta mukaan tuleva tarkkailija (Henry Cavill) sekä varjoissa pysyttelevä taho, joka yrittää lavastaa Huntin rikolliseksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 18.45 Avara luonto: Saarten taikaa. Jennica Sjögren on pelannut Counter-Strike-peliä 12-vuotiaasta saakka. 1/10. Koululaisten oma ohjelma! 09.01 Late Lammas (S). 03.30 Täydellinen kesä (S). Planica, Slovenia. 13.30 Oikeus kuolla. Kotimainen musiikkiohjelma. Kerätyt varat käytetään syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja heidän mahdollisuuksiensa tukemiseen. 09.05 Historia: Unkarista Amerikkaan. Soldeu, Andorra. Northamptonissä autojen takavarikkotoimintaan erikoistunut Threadgold-yritys avustaa poliisia erikoisoperaatiossa, jonka tuloksen takavarikoitavaa riittää. Tulentorjujat. Punapäinen rikoskomisario Max Arnold ( Adrian Scarborough) saa uuden työparin, Layla Walshin ( Vanessa Emme). 20 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 15.00 Remppa vai muutto. 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. Pohjakosketus. Ohjaus: Christopher McQuarrie. 18.10 Urheiluruutu. 20.50 Siskonpeti (7). 08.05 Ikku-Pikku Ritari (S). Pääosissa: Tom Cruise, Henry Cavill, Simon Pegg, Ving Rhames, Rebecca Ferguson, Sean Harris. Kausi 4. Puhuttu suomeksi. 22.00 Kymmenen uutiset. Yksi lensi yli rollaattorin. Suomalainen nainen. (2018). 09.00 Galaxi. Kausi 7. 08.33 Linnunradan Ella. 2/8. 14.30 Van Life. Raaseporissa yritetään tehdä yhteistyötä nuorten kanssa. 08.25 Arthur ja minimoit (7). 07.36 Hirviökoulu (S). 10.45 Yle Paikallisuutiset. Kausi 2, 7/10. 10.45 Tubettavat konemiehet. Sarjassa perehdytään maapallon evoluutioon ja historiaan. (Mat. 08.21 Ninni ja Nestori. Suora lähetys Tampereen Nokia Areenalta. 06.45 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). K 07.40 LEGO Nexo Knights (7). Sydäntalvi. Sinisessä huoneessa 1/2. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Pian selviää, että paketti on syanidipommi, jonka on tarkoitus tappaa huumeoikeudenkäynnin avaintodistaja. Huippuuden hansikas. Peliä ja päsmäröintiä. Kausi 13. 07.18 Urheat pupuset (S). Rikoskomisario Arnold alaisineen on ihmeissään. 16.40 Sportliv. 08.50 Angry Birds Stella (S). ”Löytäkee se oma juttu” 8/8. Jakso 5/15. Luisteluradalla käy köpelösti, ja pesulassakin ollaan tahdittomia. Lahjamuhvi. 01.35 Penn & Teller: Naruta meitä (7). Kauden avausjaksossa taidegallerian avajaisyönä tapahtuu murha ja taidevarkaus. Talo ilman etuovea. (1995) (U) TV1 07.00 Puutarhakausi. 14.00 Remppa vai muutto. 12.30 Annan herkulliset leivonnaiset. Kausi 4, 4/10. 06.15 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Asunnosta kuuluu avunhuutoja Kouvolassa. Vanha velka satuttaa. Jakso 2/10. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 10.2. 11.55 Saman taivaan alla: Viimeinen syksy. Timanttinen tehtävä. 11.39 Oddasat. Perintö. 08.55 Angry Birds Toons (S). 13.55 Hiihdon nuorten MM, U23 M 10 km (p). 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S). Käsikirjoitus sentään on pääpiirteiltään ihan ok. Jakso 4/14. On elokuu ja sadonkorjuun aika. Kerran kiusankappale, aina kiusankappale. Bongarisurma. 14.00 Elossa 24h. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 3. Syteen tai saveen. Postimies Pate ja merenranta-ajelu. 17.10 Hyvityksen aika (12). Kausi 2. Kausi 10. Kilpailijoita mm. Speedy ja Saku törmäilevät TV-studiossa.(U) 22.35 Kummelistories (7). 15.50 Hiihdon nuorten MM, N yhdistetty. Popedan uusi laulaja Olli Herman, Maria Friström Millie-tyttärestä, Aarno Palotie geeneistä, Joonas Konstig vuodesta herrasmiehenä, Susann ja Sam Sonntag. Ina Mikkola, Anne Kukkohovi ja Seksikäs Suklaa. Meksiko. yle.fi/umk #umk24 23.00 Melodifestivalen 2024. 18.00 Ampumahiihdon MM, M pikamatka. 09.52 Ihan pohjalla (7). Jakso 8/18. Jäätävää taikuutta. Sunnuntai. Kausi 1. 1/6. Majat. 11.55 Hiihdon nuorten MM, U23 N 10 km (p). Jakso 9/18. Frank ja Mia antavat toisilleen joulukalenterilahjoja, joilla on erinäisiä seurauksia. Ohjaajan tehtävä on kadottaa itsensä niin, että katsoja ei pohdi häntä lainkaan. Yhdistetyn naisten joukkuesprintti, HS 102 ja hiihto 2 x 4,5 km, Planica, Slovenia. Päivän tehtävässä testataan kilpailijoiden muistia eikä sekaannuksilta vältytä. Annien tytär menisi ihonvärinsä puolesta valkoisesta, vaikka hän ei geneettisesti sitä olekaan. kierros. Rikoksia ratkotaan Lontoon paremmalla puolella, Chelsean alueella. 18.30 Koti koiralle. MTV3 06.15 Lemmen viemää. 09.00 The Voice of Finland. Tammikuun 15. 20.45 Urheiluruutu. Saaret ovat pieniä ekosysteemejä, joissa eläinten käyttäytyminen on muokkautunut ainutlaatuiseksi ja usein erilaiseksi kuin mantereella. Ninnin syntymäpäivä. 08.00 Yle Uutiset 8.00. 3/8. Supervarjoritari. Voileipäkeksit. Syytöksiä ja epäilyjä esitetään pienissä porukoissa ja lopulta pyöreässä pöydässä, jossa tunnelma on kaikkea muuta kuin lempeä. Kilpailijoiden rivit harvenevat, tunnelma tihenee ja ryhmäpaine kasvaa. Pikalähetys. Kausi 2. Sully – uroteko Hudson-joella xxx TV5 klo 21.00–23.10 Clint Eastwoodin supervoima ohjaajana on hänen kikkailematon tyylinsä. Katoava kameleontti. 5/5. ”Kaikki männöö kuitennii pieleen” 7/8. Kivat kaverit. Muhkeat budjetit. Pietarsaaresta, Espoosta ja Lahdesta. Kausi 5, 9/10. Ihmisen planeetta. 11.35 Yle Oddasat. Kausi 1. 10.01 Maailman kauneimmat junareitit. Kummelihuumoria: Speedy ja Saku vedossa. 18.00 Yle Uutiset 18.00. Pääministeri Petteri Orpo avaa vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen. Aktiiviset adoptoijat. 12/12. Kausi 16, 4/8. Kausi 2, 1/8. 22.10 Lotto ja Jokeri. (U) 17.56 Yhteisvastuukeräyksen avaus 2024. The Courier x Sub klo 22.45–00.45 Moottoripyörälähetti ( Olga Kurylenko) saa Lontoossa tehtäväkseen mysteeripaketin kuljettamisen. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä (7). 07.10 Lemmen viemää. 15.50 Linna
02.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 06.00 Huutokaupan metsästäjät. 21.55 UMK 2024: Finaali 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.45 Huutokaupan metsästäjät. 21.00 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S). 00.15 Arman ja viimeinen ristiretki (7). Liturgina seurakuntapastori Marja Kotakorpi. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.02 Levylautakunta. 13.30 Ensisilmäyksellä. 22.35 New York 24/7. 21.05 The Voice of Finland. 21.00 Kino: Suurinta elämässä (S). 20.00 YLE TEEMA. 2000-luvulla metallimusiikki on täysin erilaisessa roolissa; sen on todettu voivan edistää mielenterveystyötä. 01.10 Paiseklinikka. 18.00 Menneisyyden mysteerit. 18.00 Christian World News. 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 02.02 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen. 11.00 Lentoturmatutkinta. 08.05 Simpsonit. Ruben Stillerin keskusteluohjelmassa puhutaan arvokkaasti Suomen arvoista, arvojohtajista ja arvottomista. 23.40 Voimaksi päivään -konsertti. 07.20 Huutokaupan metsästäjät. 11.30 Amerikan rajavartijat. 01.00 Hudson & Rex (12). 19.50 Love, Honor, Betray. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete. 11.00 Huutokauppakesä. 17.00 Midsomerin murhat (12). 17.30 Moderni perhe. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Katujen kaaharit. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.00 Koti koiralle. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 02.10 Top Gear: Parhaat palat. 17.00 Suurmestari UK. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Tabu. 14.50 Musiikkivideoita. 02.45 Miehen puolikkaat. 22.00 Genius: Martin Luther King, Jr and Malcolm X. 01.20 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 12.55 Ruotsin EHT: SuomiTshekki. 07.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 03.45 Meret ilman vettä. 20.00 Unelmahäät. 20.05 Latela 2022. 13.00 Ensisilmäyksellä. 07.50 Merisää. JIM 09.00 Mestarileipurit. 04.40 Schitt’s Creek (7). 15.50 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. kierros. 03.10 Miehen puolikkaat. 07.35 Tom Sawyer (7). 17.50 Elokuva: Little Italy. 11.15 Rillit huurussa. 15.00 Radioteatteri esittää Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Peikot 15.20 Musiikkikamari 15.30 Aristoteleen kantapää: Gomezin hampurilainen ja Kuiperin vyöhyke . taivaanilmiöiden nimissä on myös ihmisiä 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Pihtiputaan kirkonkellot 18.01 Iltahartaus. 07.00 Fila Helsinki. 13.00 Amerikan rajavartijat. 02.20 Seksileikeistä ensiapuun. 03.30 Elokuva: Vihollisen keskellä. 08.35 Minne Rinne vie: Äänitaiteilijan meren aallot lyövät synteettisesti 08.55 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu: Pekka Pouta 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.00 Suurmestari UK. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 06.30 Restaurant: Impossible. 00.30 Kosketuskohta. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. YLE TEEMA & FEM 07.35 YLE FEM. 20.00 Amispäiväkirjat (S). 05.15 Hot Rod Garage. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. Viikilä: Ihmeinen risti (Mika Karola). 10.15 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 06.55 Bad Chad Customs. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Lloyd Libiso 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny 22.00 YleX Throwback (u) 00.00 YleX Lauantaiilta 02.00 Yöradio 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show. 20.07 Sää. 20.35 Latela 2022. 13.45 Mars Hill Church. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 19.07 UMK 2024: Etkot 20.00 Yle Uutiset. 12.30 Amerikan rajavartijat. 16.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). Roth: Vain pisara Jeesuksen verta (Jippu). 06.10 Kööpenhaminan vartijat. 01.40 Laittomien autojen takavarikoijat. 16.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Remppa vai muutto UK. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.30 Amerikan rajavartijat. TV7 05.00 TV7 Israel News. 13.00 Puutarhan pelastajat. 09.00 Päiväntasaajan villit salaisuudet. 05.20 Asunnon metsästäjät. 05.15 Ensisilmäyksellä. 15.00 Panttilainaamon autospesialistit. 17.00 Uusi Kino: Haikara (7). 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 13.00 Unelma-asunto auringon alta. LIV 09.00 Remppa vai muutto. 23.00 Uusi Kino: Hangover Cure (7). 23.45 Australian rajalla. 02.20 Miehen puolikkaat. 07.50 Say Yes to the Dress Amerikka. 08.40 Top Gear: Parhaat palat. STAR CHANNEL 04.10 Family Guy. 00.35 Remppa vai muutto. 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 04.35 Miehen puolikkaat. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 14.00 Leijonan luola Suomi (S). 15.30 Arktiset Vedet. 20.00 Simon Reeve EteläAmerikassa. 21.30 TV7 Jerusalem uutiset. Sää 07.00 Yle Uutiset. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 11.00 Muistojen bulevardi. 00.50 Paratiisihotelli Norja (12). 10.50 Rillit huurussa. 18.00 How I Met Your Father. 10.50 NASAn salaiset kansiot. 00.00 Murha Helsingörissä (12). 16.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 07.45 Top Gear: Parhaat palat. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 04.55 Miehen puolikkaat. 06.50 Musiikkivideoita. Elävä historia vie matkalle menneisyyden ihmisten tarinoihin aina muinaisesta Egyptistä Suomen lähihistoriaan. 12.30 Jerusalem studio. 16.55 Ruotsin EHT: Ruotsi-Sveitsi. 10.45 Henkilökohtaisesti Ingemar. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.50 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 12.30 Simpsonit (7). 01.30 Christian World News. 21.00 Elokuva: Blood Diamond veritimantti. 18.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 03.55 Kanadan rajalla. 20.00 Luokan edessä. 21.00 Tavallinen murhaaja. 10.00 Yle Uutiset. Bean. 19.30 Frendit (S). 13.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 10.25 Rillit huurussa. 19.30 Miehen puolikkaat. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Miehen puolikkaat. 23.25 Uusi Kino: Hei hei Tornio (S). 02.00 Syty rukoukseen Suomi. 16.00 Levyraati. Louis. 15.10 Top Gear. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Sydneyn lentokentällä. 20.30 Miehen puolikkaat. 09.15 Poliisikoirat. 01.55 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 10.20 Naisten EHT: TshekkiSuomi (u). 06.10 Tarjousten metsästäjät. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 05.35 Ensisilmäyksellä. 01.55 Ensitreffit alttarilla UK. 17.25 YLE FEM. 10.15 Unelmakoti 100 päivässä. 15.00 Fila Helsinki. Bean. 03.02 Tiskijorma Jorma Hietamäki 04.00 Yle Uutiset ja sää. 06.00 MTV Uutiset Live. Ote Pertti Saloheimon teoksesta Ennustus linnuston tulevaisuudesta, 2019. 14.30 Family Guy. 00.00 Elokuva: Don’t Let Go. Tuntematon (sov. Sää 07.00 Yle Uutiset. Rissanen): Käykäämme nyt Jerusalemiin (Human Organ). 20.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Elokuva: Venom (12). TLC 04.25 Say Yes To The Dress. 06.35 Kakkukuningas. 08.30 Jumala puhuu. 11.05 Usko koetuksella. 14.00 Family Guy. 00.45 Frendit (S). 15.35 Kova laki: Erikoisyksikkö. 08.10 Alastomat selviytyjät. 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Luokan edessä. 14.00 Yle Uutiset. 15.15 Leijonastudio. 07.03 Onnen sävel. 11.00 Yle Uutiset. 07.53 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä. 17.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 09.15 Alastomat selviytyjät. 12.15 Jääkiekkoa: Pikkuleijonat kohti kotikisoja. 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Oopperailta Lontoossa: Giuseppe Verdin Don Carlos 23.25 Musiikkikamari 23.40 Yöklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Sari Valto: Irti itsekritiikistä ja perfektionismista! 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.55 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Meditatiivinen rukouslaulumessu Kallion kirkosta Helsingistä. 03.30 Menneisyyden salaisuudet. 00.00 Apua, mikä tauti!. 07.35 Bronxin eläintarha. 01.00 Elokuva: Tappava ase 4. Kuuntelemalla näet maailman toisin. 19.30 Amispäiväkirjat (S). 05.15 Marttyyrien Ääni. 01.10 Frendit (S). 01.30 Family Guy. 23.25 Amerikan rajavartijat. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 20.02 Urheiluradio. 10.00 MasterChef Suomi. 13.30 Kaarojen kaksintaistelu. 21.00 Elokuva: Hitman (16). 15.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 20.00 NHL: Buffalo St. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 09.00 Simpsonit (7). 08.20 Bronxin eläintarha. 08.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 23.10 PGA Golf: Phoenix Openin 3. 11.30 Yliluonnollista. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Amispäiväkirjat (S). 22.45 Subleffa: The Courier (16). 12.00 Isännän pöydässä. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 09.30 Viimeinen työpäivä. 23.15 Australian rajalla. 15.30 Family Guy. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.17 Reetta ja konkarit 12.37 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 05.15 Salakuljettajat satimeen. 02.54 Yöradio. 17.25 Jens ja Isak ohuella jäällä. 12.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 13.00 Kaarojen kaksintaistelu. TV5 04.10 Alaskan rakentajat. 18.55 Sisarvaimot: Christinen ja Davidin häät. 21.15 Tohtori Jalkapaise: Pelasta jalkani!. 23.10 Tulossa: Top Gear Suomi. 19.30 Latela 2022. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 13.25 Apua! Remonttini meni pieleen. 07.15 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 18.00 Muumilaakso (7). 18.30 How I Met Your Father. 17.10 Urheiluradio. 10.00 Saari ilman lakeja. Piiparinen: Rakkaus meille armon toi (RKK/Ilmo Riihimäki). 21.02 UMK 2024: Finaali 21.50 Merisää. 03.50 Latela 2022. 13.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Elokuva: Sully uroteko Hudson-joella. 01.35 Remppa vai muutto. 11.55 Unelmaremontit Kaliforniassa. 13.15 Marttyyrien Ääni. 09.20 El Moussan remonttipari. 19.39 Sportnytt. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.00 Say Yes to the Dress Amerikka. 10.00 Paavo Pesusieni (7). 07.55 Musiikkivideoita. 18.30 Syty rukoukseen Suomi. 21.55 Tohtori Paise: Poksautustarinat. Pietarinen: Laula, matkalainen korpimaan (Toukomettiset/Risto Ainali, ja Marja Laitala, laulu). 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 02.00 Yle Uutiset. 15.05 Suorinta reittiä (S). 15.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 02.25 Alaskan jäälentokenttä. 19.00 Villi Mashatu. Diakoni Nina Klemmt puhuu mystikon sanan. Televisio ja radio p. 23.00 Genius: Martin Luther King, Jr and Malcolm X. 13.00 TV7 Israel News. 10.00 Jaksa paremmin. 21.00 Elokuva: Kunnian puolesta. 19.00 Ufojen arvoitus. 16.30 Moderni perhe. 11.00 Yökylässä Maria Veitola. 14.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Yle Uutiset. 21.45 Ei vielä täällä. 07.50 Kaisu Kuu (S). 20.30 Ilpoistenpiiri. 11.00 Todistuksia. AVA 04.15 MTV Uutiset Live. 12.30 Ensisilmäyksellä. 16.00 Come Home. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 19.02 Urheiluradio. 19.00 Amispäiväkirjat (S). 11.05 Rikkaat ja rahattomat. 18.30 Mr. 21.00 Rooman kadonneet aarteet. 15.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 22.05 UMK 2024: Finaali 23.00 Yle Uutiset. 22.15 Ihmeiden Jumala. 23.02 Uutisviikko selkosuomeksi 23.07 Yöradio toiveiden yö. 14.30 Valheellinen nettimaailma. 15.00 Sinkkuillallinen. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 20.00 Love & Translation. 18.02 Sekahaku Heidi Pakarinen 18.50 Merisää. 23.55 Good Cop, Bad Cop. 17.00 Moderni perhe. 01.02 Levylautakunta. 09.10 Simpsonit. 19.15 Leijonastudio. 10.30 Villit kokit. 03.25 Kanadan rajalla. 08.05 Onnen sävel. 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 11.25 Rakas Jumala, minulla on ongelma. 01.00 Rooman kadonneet aarteet. 10.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 06.25 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 10.00 Remppa vai muutto. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 23.35 Remppa vai muutto. 00.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 09.35 Melkein MENSA. 23.05 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 05.25 Tosielämän hätäpuhelut. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 16.50 Kova laki: Erikoisyksikkö. 15.55 Musiikkivideoita. 06.45 Tornadojen vyöry 2011. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 21 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Elävä historia. 06.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 20.08 UMK 2024: Etkot 21.00 Yle Uutiset. 06.40 Huutokaupan metsästäjät. 08.25 Aamuhartaus. 12.00 Amerikan rajavartijat. 19.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 17.00 Remppa vai muutto UK. 03.25 Hengenvaarallisesti lihava. 12.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.00 Frendit (S). 10.00 Matkakumppanit. 12.00 Lentoturmatutkinta. 02.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 20.00 Eurooppa ylhäältä päin. 09.00 Passion for Jesus. 03.25 Ulosottomiehet. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Murha Helsingörissä (12). 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 02.15 Epäilyksen varjo. 12.45 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 23.55 100 Places to Be. 12.00 YLE TEEMA. 01.00 Family Guy. 08.15 Hauskimmat eläinvideot. SUB 04.15 Simpsonit (7). 17.55 Tulossa elokuvateattereihin: Luottomies-elokuva: All in (S). 17.30 Nasta raamis. 11.35 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 17.00 Huvila & Huussi. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). 01.05 People Magazine Investigates. 23.40 Agentit (12). 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset. 11.25 Unelmaremontit Kaliforniassa. Pastori Markus Asunta, Rajamäki. 21.00 Elokuva: Juice (7). 16.05 Rattiraivoajat. 18.00 Satakiloiset siskot. 16.00 Ulosottomiehet. 00.00 Yle Uutiset. Vuonna 1985 Yhdysvalloissa käytiin kulttuurisotaa, jossa Washingtonin vaimot vaativat rajoituksia rivoiksi kokemalleen musiikkisisällöille. 11.55 Totuus kuulennosta. 06.45 Synnytysosastolla. 16.00 Family Guy. 05.45 Mars Hill Church. 06.10 Rantatalon metsästäjät. 01.55 Miehen puolikkaat. 02.50 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 18.40 Koutsi (12). 18.20 Saukkopoika Sven (S). 23.30 Family Guy. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.20 Huutokaupan metsästäjät. 00.30 Family Guy. 14.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (12). Tuntematon: Jeesus matkakumppani (Psallamus/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). 09.50 Lentävä talo. 06.00 Kiinteistöhuutokauppa: Taloilla rahoiksi. 13.00 Simpsonit (7). 13.00 Uudet levyt 14.00 Ruben Stiller. 16.30 Jumala puhuu. 13.30 Simpsonit (7). 16.45 Leijonastudio. 08.25 Simpsonit. 19.00 Agatha Christie: Rakkauskirjeiden salaisuus (12). 09.05 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. HERO 14.20 Suorinta reittiä (S). 23.20 Tulossa: Suuri seikkailu. 00.00 Salakaupan julmat kasvot. 15.55 Tulossa elokuvateattereihin: Luottomies-elokuva: All in (S). 00.50 Arman ja viimeinen ristiretki (12). ’’Voimalla Jumalan’’ Rehtori Anita Syväsalmi, Adventtikirkko, Nummela Jumalan ihmiselle valmistamasta tiestä ja polusta. 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset. 12.00 Rikkaat ja rahattomat. 08.00 Come Home. 03.00 Toinen maailmansota ylhäältä päin. 11.40 Rillit huurussa. 00.02 Yöradio. 08.45 Simpsonit. 14.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 07.00 Huutokaupan metsästäjät. 10.30 Mestarileipurit. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.30 1+5 tytärtä. 08.30 Koko Britannia leipoo. 08.30 Puutarhakausi. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.20 Lapsen sydän. 11.30 Suurmestari UK. 03.50 The Real Housewives of New York City. 12.05 Ensisilmäyksellä. 09.50 Menneisyyden salaisuudet. 12.30 Leijonastudio. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Tulossa: The Real Housewives Suomi (S). 15.00 Family Guy. KUTONEN 04.05 Yliluonnollisen jäljillä. 18.30 Lain pitkä nenä. 07.53 Onnen sävel. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Family Guy. 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. 18.00 Mr. FRII 04.20 Sittenkin syytön. 09.05 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Tiedetrippi: Mielessä metallia. 00.00 Paratiisihotelli Norja (7). 09.30 Paavo Pesusieni (7). 12.05 Urheiluradio. 07.02 Sää. 03.00 Yle Uutiset
Osa tanssijoista oli käynyt tanssimassa aamulla Paanan koulun oppilaille pienellä ryhmällä. Vanhojen tanssit on ympäri Suomea vietetty perinne, joka juhlistaa lukion toisen vuosikurssin siirtymistä koulun vanhimmaksi oppilasikäluokaksi. Pari kohtaa ei mennyt aivan kuten piti, mutta pahoja virheitä ei sattunut, Lepänkoski kertoi. Eniten kolmikko odotti wanhojen itse suunnittelemaa tanssia, joka tällä kertaa liikkui reality-tv:n maailmassa. Samalla selvitetään, onko Loimijoen ruoppaaminen tarpeellista Kuhalan padon ja Vieremän padon välisellä osuudella. Vedenkorkeutta osoittavat mittauslaitteet kertovat tarkasti tilanteen, mutta kun on arvioitava tapahtumat viikon tai kahden päähän, ei pelkästään näihin tuijottaminen auta ennakoimaan lumen sulamisnopeutta ja tulvaveden muodostumista tai sen laskemista. – Askeleet ovat hallussa, niitä on harjoiteltu aika paljon. Forssan yhteislyseon vanhojen tansseissa matkustettiin myös Temptation Islandille. Yhteisvastuulounas klo 11.30. Toisaalta, on tämä sen arvoistakin, Leino totesi. Presidentinvaalien toinen kierros, vaalihuoneistot auki klo 9–20. p Näytös. – Päästään syömään isoon pöytään, naurahtaa Nea Järvinen. Lauriina Leino tunnusti, että asuihin oli laitettu paljon rahaa. Ihanaa on, vakuutti Nea Järvinen ennen tanssien alkamista. Jatkoja wanhat lähtivät viettämään Tammelaan Auran Pirtille. Iltapäivällä oli vuorossa päivätanssit. Samaan aikaan saattaa vielä alajuoksulla olla tilanne sellainen, että tulvavesi viipyy pelloilla ja juoksutusta vaaditaan vähennettäväksi. Vanhojen päivä oli lukion toisen vuoden opiskelijoille hauska, mutta myös pitkä ja hikinen. Helsingin vesipiiri laatii parhaillaan suunnitelmaa säännöstelyn muuttamiseksi. Alkukeväästä vettä yleensä tulee runsaasti ja juoksutusta vaaditaan, jotta yläpuoliset pellot kuivahtavat. Iltatanssien vuoro oli alkuillasta. Team Alex ja ministeri Sanni Grahn-Laasonen Forssan torilla klo 10. Hankalaksi juoksutuksen ja säännöstelyn tekee se, että tilanne vaihtuu varsin nopeasti ja tämä olisi osattava ennakoida sormituntumalla. – Osaamme kyllä askeleet, mutta pikkuisen enemmänkin olisimme voineet treenata. HUOMENNA p Vaalit. Yksi tekninen asia Seestietä kuitenkin mietitytti. . Pankais poiketen Pyhäjärven säännöstelyä ryhdytään tarkistamaan Forssan Lehti 10.2.1984 Pyhäjärven säännöstelyä ryhdytään tarkistamaan. Viljami Seestien mukaan harjoitukset olivat menneet hyvin. p Vaalikampanja. – Taaksepäinvoltti jännittää vähän, Seestie kertoi ennen tanssien alkua. Tanssipartneri Elina Kankareen vaaleansininen juhlamekko sointui tyylikkäästi yhteen kavaljeerin asun kanssa. LASSI PUHTIMÄKI TÄNÄÄN p Forssan tori. Peppi Pitkätossu Forssan teatterissa klo 16. p Sunnuntaitanssit. Valtaosa kavaljeerien eli miesten asuista oli frakkeja, smokkeja tai tummia pukuja. Hyvästä valmistelusta huolimatta kaikki ei aina mene täysin odotusten mukaan. Varsinkin tyttöjen asuihin oli tälläkin kertaa panostettu paljon. Lavalla nähtiin myös ” Sami Kuronen” ( Jani Mäkivalli), joka toivotti katsojat tervetulleeksi Temptation Islandille. Järvisellä oli käytetty mekko ja hän oli teettänyt siihen lisää näyttäviä röyhelöitä. Helminauha Valkeaniemen Pirtillä klo 17–21. Vexi Lepänkoski oli hankkinut vanhojen tansseihin pinkin puvun. Omaperäiseen koreografiaan oli mahdutettu jopa elyvytysliikkeitä. – Ei jännitä. Meillä oli pieniä teknisiä ongelmia, jotka hidastivat harjoittelua, kertoo Järvinen. Asua täydensivät silmämeikki ja korvakorut. Lavalla nimittäin todella nähtiin voltti takaperin vanhojen oman tanssin loppuhuipennuksena. Nea Järvisellä, Lauriina Leinolla ja Sanni Mikkolalla oli ilo pinnassa koko päivän. Klo 7–14. p Ajassa 22 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 SUDOKUN RATKAISU 8 6 2 4 5 3 7 9 1 9 5 3 7 1 8 4 2 6 1 7 4 6 2 9 8 3 5 5 4 1 3 8 2 6 7 9 6 3 8 9 4 7 5 1 2 2 9 7 1 6 5 3 4 8 7 8 9 2 3 6 1 5 4 3 1 5 8 9 4 2 6 7 4 2 6 5 7 1 9 8 3 Lukion kakkoset siirtyivät tanssien wanhoiksi Aki Vaani L ukiolaiset Nea Järvinen, Lauriina Leino ja Sanni Mikkola odottivat innoissaan lukion wanhojen tanssien päiväesityksen alkamista. Seestien kommentti sisälsi paljastuksen. Sanajumalanpalvelus Jokioisten seurakuntatalossa klo 10. – Tanssi meni hyvin. Lukion kakkoset olivat harjoitelleet tanssiaskelia kuuden viikon ajan ja sen huomasi. – Minulle oli jo lukion alussa selvää, että kun vanhojen tanssit tulevat, en halua pukeutua perinteiseen mustavalkoiseen asukokonaisuuteen. Pyhäjärven säännöstely ja Loimijoen juoksutus Kuhalankosken padolla on ollut varsin monitahoinen ja hankala hoidettava, josta ei kiitoksia ole tullut. 40 VUODEN TAKAA. – Se on kuitenkin todellisuutta, että tällaiset asut nyt sattuvat maksamaan, eikä sille voi mitään. Forssassa se tarkoittaa myös yhtä asiaa. Vanhat harjoittelivat tansseja kuuden viikon ajan kolmena päivänä viikossa. – Olemme olleet mukana tekemässä tanssia ja olemme siitä todella ylpeitä, Järvinen sanoi. p Helmihetket
Tuuli on heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa. 27: 4 LAUANTAI 10. Lämpötila on -10 ja -20 asteen välillä. Pilvisyys vaihtelee ja on enimmäkseen runsasta, lännessä ja etelässä on pääosin selkeää. 0,8 mm Kilpisjärvi -18 -20 -16 -17 -14 -12 -13 -13 -13 -12 -12 -12 -7 3 3 7 5 8 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen -13 2 -13 2 -13 2 -13 2 -12 3 -13 2 -10 3 -10 3 -10 3 -10 3 -9 4 -9 3 -6 5 -6 5 -6 5 -6 5 -6 5 -5 5 Havainnot Jokioinen 9.2. +3 Las Palmas 21 Lontoo 11 Malaga 17 Lissabon 15 New York 14 Oslo -7 Pariisi 12 Peking +5 Pietari -10 Rooma 15 Tallinna -6 Tokio 10 Tukholma -2 Su 33 10 10 24 24 +4 22 +9 15 18 10 -4 12 10 -10 15 -4 10 -1 Ma 33 +9 +7 24 25 +6 22 +9 21 19 +4 -2 10 10 -5 15 -1 11 +1 9.2. HELMIKUUTA JERE FINGERPORI VIIVI JA WAGNER ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 9 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 Tammikuu Helmikuu 2024 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 Tammikuu Helmikuu 2024 4 8 La Bangkok 34 Berliini 13 Bryssel 13 Eilat 21 Kairo 23 Kööpenham. Päivän sana Kun seulaa ravistetaan, roskat jäävät siihen, kun ihminen puhuu, roskapuhe erottuu. Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 23 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Elina, Ella, Ellen, Elle, Elna Huomenna: Iisa, Isabella, Talvikki Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 8.22 ja laskee klo 16.58. °C -36,5 Inari Kirakkajärvi Lämpimintä 8.2. klo 14 °C -13 3 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 9.2. klo 14 °C -2,8 Bogskär Kylmintä 9.2.2023 °C -4,8 Muonio Lämpimintä 9.2.2023 °C +3,6 Salo Sateisinta 7.2. SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. La Forssa -13 Helsinki -10 Hämeenlinna -12 Iisalmi -13 Imatra -11 Joensuu -12 Jyväskylä -13 Kouvola -11 Kotka -9 Kuopio -13 Lahti -12 Lappeenranta -12 Mikkeli -11 Oulu -14 Rovaniemi -17 Savonlinna -12 Seinäjoki -14 Tampere -13 Turku -12 Utsjoki -18 Vaasa -14 Varkaus -12 Su -10 -7 -10 -11 -10 -12 -11 -11 -11 -12 -11 -10 -11 -17 -15 -12 -10 -11 -6 -17 -10 -12 Ma -6 -6 -6 -12 -9 -12 -9 -7 -7 -14 -7 -9 -8 -15 -17 -9 -7 -6 -5 -10 -8 -9 Ti -1 +1 -2 -8 -5 -7 -6 -3 -2 -7 -3 -5 -6 -9 -10 -6 -5 -4 +2 -9 -4 -6 Ke ?0 ?0 ?0 -5 -2 -5 -2 -1 -4 ?0 -2 -3 -4 -8 -4 -1 -1 +1 -9 +1 -4 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 8.2. Pimeä päättyy klo 7.36 ja alkaa klo 17.45. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on suuressa osassa maata poutainen, lähinnä itärajalla voi sataa vähän lunta. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 4 3 7 1 3 8 4 1 2 5 5 1 8 9 8 4 5 1 2 7 6 3 8 7 8 9 6 5 3. Sir
Pandemian alkaessa Peltolalla oli Facebookissa noin 8 000 seuraajaa, mutta määrä nousi nopeasti 30 000:een. Se oli pitkäaikaisen työnantajan yrityskauppa. Peltola tykkäsi vitsailla koulussa, mutta jutut oli helpompi kertoa oman äänen sijasta jonkun muun hahmon kautta. Peltola huomasi jo pienenä, että hänellä on taito omaksua nopeasti erilaisia ääniä. Kun kokoontumisrajoitukset hieman hellittivät, Peltolalle alkoi tulla yhteydenottoja yritysjuhliin ympäri Suomea. Matti Peltola nostaa esille yhden henkilökohtaisen haasteen, joka hänellä on hahmojen esittämisessä. – Kun olen tällainen kirveellä veistetty, isot korvat ja nenä, niin naisäänten kohdalla se asettaa tietyt rajoitteensa, hän hörähtää. Hän arvioi saaneensa imitoinnin lahjan isältään, joka oli aikoinaan kotiseuduillaan keikkaileva imitaattori. Se kuulostaa Jorma Uotiselta ja herättää tanssilegendan lentävän lauseen eloon. Matti Peltola keikkailee nykyisin pääsääntöisesti firmojen tilaisuuksissa ja juhlissa. Ammattimaisen keikkailun tarpeisiin uusien imitoitavien hahmojen löytäminen ei ole kuitenkaan helppoa. Jokaiselle hahmolle pitää myös keksiä hänelle toimivia vitsejä. Äänen omaksuminen ei vielä riitä viihteeseen. Pilvellä oli kuitenkin hopeareunus. – Puhetyylin pitää olla persoonallinen ja tunnistettava. 24 Forssan Lehti Lauantaina 10.2.2024 Matti Peltola jätti betonikuskin työt ja ryhtyi imitaattoriksi Iiro-Pekka Airola / SUSU E i huono! Ratkaisevaa ei ole Matti Peltolan, 47, päähänsä vetämä kuminen tekokalju tai silmilleen asettamat isot keltaiset lasit vaan ääni. Matkassa oli vain yksi mutta. Kirveellä veistetyn näköiselle imitaattorille ääni on kaikki kaikessa. Niille löytyi aivan uutta yleisöä ihmisten kököttäessä neljän seinän sisällä. Kun pää suolsi ideoita mutta keikat olivat pannassa, Peltola purki esiintymisen paloaan tekemällä enemmän videoita sosiaaliseen mediaan. – Olen itse sanonut, että se tuntuu olevan katoava kansanperinne, Peltola muotoilee. Peltola kutsuu itseään kansankoomikoksi ja myöntää pitävänsä hieman kaksimielisestä, pikkutuhmasta huumorista. Peltola ei jatkanut mukana vanhana työntekijänä. Matti Peltola, 47, eteni ammattilaiseksi hitain askelin. Uotinen on yksi noin viidestäkymmenestä hahmosta, jotka imitaattori Peltolalla on hallussaan. Työnantaja tuki Peltolaa hänen viihdyttäjäurallaan mahdollistamalla keikkailun. Syntymäpäivät ja häät ovat jääneet vähemmälle, mutta ilman niitä hänestä ei välttämättä olisi tullut keikkailevaa imitaattoria. Tamminen on Suomen nykyisen imitaattorigenren ykkösnimi, mutta Peltolan nousua on tervehditty ilolla. Suosio kasvoi. Hän sanoo, että tälle on kysyntää, vaikka yleisö on muuttunut paikoin varovaisemmaksi. Oli vuosi 2021, maailma keskellä koronapandemiaa ja kokoontumisrajoitukset päällä. Moni julkisuuteen nouseva alkaa nopeasti korjaamaan ääntään, Peltola huomioi. – Esimerkiksi Jarkko Tammisen pystyy meikkaamaan paremmin naishahmon näköiseksi. Armeijassa hän sai inttikaverit varpailleen, kun soitti pilapuheluita kapiaisten äänellä. Hän tarvitsi kuitenkin ratkaisevan ärsykkeen lopulliseen ratkaisuun. Lisäksi henkilöiden pitää olla yleisesti riittävän tunnettuja. Lopulta keikkoja alkoi olla niin paljon, että viikonloppuisin niiltä palatessa Peltola huomasi toivovansa, että kunpa maanantaina ei tarvitsi pumpata betonia. Hän päätti ryhtyä täysipäiväiseksi imitaattoriksi ja perusti toiminimen. Jyväskylässä ikänsä asunut Peltola oli kolmekymppinen, kun ystävä pyysi häntä esiintymään isänsä 50-vuotisjuhlille. Nyt Peltolaa seuraa Facebookissa reilut 40 000 ihmistä. Peltola käyttää tuoreena esimerkkinä Mika Aaltolaa, jonka imitoiminen alkoi keikoilla upota laajemmin presidenttiehdokkuuden jälkeen. Pitkäaikaisista tunnetuista nimistä Jope Ruonansuu on kuollut ja Jukka Puotila on jo virallisesti eläkkeellä. Imitaattori Matti Peltolan laukusta löytyy rekvisiitta, jolla hän muuntautuu muun muassa Jorma Uotiseksi. Hiki valui jännityksestä, mutta homma toimi. TIMO MUSTALAMPI p Sunnuntaisuomalainen. Peltola kutsuttiin Talent -ohjelmaankin vuonna 2020, mutta siellä tie nousi pystyyn. Se auttaa paljon sellaiselle peruskuulijalle. Keikkailu imitaattorina on nykyään Peltolan päätyö, mutta tie tähän tilanteeseen vaati paljon kilometrejä – ihan kirjaimellisesti. Peltola ajoi betonipumppuautoa lähes neljännesvuosisadan saman yrityksen palveluksessa. Miten imitaatio voi. ” Puhetyylin pitää olla persoonallinen ja tunnistettava. – Tiedossa ei ollut yhtään keikkaa