Forssan kaupunginjohtajan Jari Kesäniemen mielestä kuntien koronatukipaketin kokoluokka on oikea. Ravintola Musta Kissa www.ravintolamustakissa.fi P. Kierros muun muassa muistuttaa elämänvaiheiden mukanaan tuomista risteistä. KOTIINKULJETUS ON AVOINNA: ma-to 10:30 20:30, pe 10:30 22:30, la 12:00 22:30, su 12:00 20:30 HERKUT KOTIOVELLE Aloitamme ruokatilausten kotiinkuljetukset! Edvartintie 3, 31600 JOKIOINEN P. AJASSA 22 Tammelan seurakunnan diakoni Sari Tenhami (vas.) ja suntio Heli Heikkilä kantoivat kiirastorstaina omat ristinsä ja asettivat ne kävijöitä varten Tammelan kirkon pihamaalle. UUTISET 8 Ilmastoidun biojäteastian tyhjennysväli voi olla jopa neljä viikkoa. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 10. KUVA: Tapio Tuomela Tukipaketti auttaa pahimman kriisin yli • Kanta-Hämeen kaupunginjohtajien mielestä hallituksen kunnille myöntämä koronatukipaketti auttaa akuuttiin kriisiin, mutta ei varsinaiseen perusongelmaan. 2020 • N:o 98 TALOUS 12 URHEILU 16 UUTISET 6 Kehno korjuutalvi ja koronapandemia heikensivät puunsaantia Valitaanko tänä vuonna Vuoden urheilija. 0400 403 277 NYT RENKAANVAIHDOT JA KEVÄTHUOLLOT EDULLISESTI Huollamme ja hoidamme myös kesäautosi katsastuksen Avoinna myös pääsiäisen ajan ja viikonloput ilman lisäveloitusta! Jokaisella on oma ristinsä . 03 422 2307 • Turuntie 1, Forssa P. . Tammelan kirkon pihalle rakennettu ristintie haastaa hiljentymään ja mietiskelemään. Kuntien taloushaasteet eivät siis katoa tukipaketilla mihinkään. 03 422 2307 KULJETUSHINNAT: alle 7 km 4 €, yli 7 km 6 €. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Kaikkein suurin huomio pitäisi Kesäniemen mielestä kohdistaa nyt yrittäjien ja yritysten hätään. –?Ei pidä unohtaa sitäkään, että yksityinen puoli kerää työllään sen rahan, jolla julkinen puoli maksaa palkat. 4. Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkk o puolestaan kyseenalaistaa kuntien tukipaketin mielekkyyden
Nuohousalan keskusliiton ohjeistuksissa todetaan, että nuohous pitää tehdä, jos tulisija ei vedä tai on häkävaara. Ami Laaksonen Lounais-Häme Nuohousalan Keskusliitto ohjeisti koronaviruksen myötä alan toimijoita pitäytymään markkinoinnista ja siirtämään muut kuin välttämättömimmät nuohoukset myöhempään ajankohtaan. Ortio muistuttaa, että siinä vaiheessa ollaan jo yleensä myöhässä. –?Sellaisia voisivat olla esimerkiksi ilmanvaihtopuhdistukset tehtaissa, jotka ovat nyt hiljentyneet. Normaalitilanteessa Paassilta tekee viikkotasolla 40– 50 nuohouskeikkaa. . Jos akuutti tilanne osuisi riskiryhmäläisen asuntoon, pyrin välttämään suoraa kontaktia siten, että asukas on nuohouksen aikana toisessa huoneessa. Hän sanoo päivystävänsä puhelimen äärellä akuutteja tilanteita varten, mutta toistaiseksi näitä yhteydenottoja ei ole tullut. Toisaalta jos nuohoukset painottuvat syksyyn, ruuhkat ovat isot ja jonotusaika saattaa olla kuukausia. –?Ruuhka nuohouksiin tulee jossain vaiheessa, kun tilanne rauhoittuu. Käytämme jokaisella nuohouskerralla muun muassa käsineitä ja hengityssuojaimia, jotka vaihdetaan aina keikan jälkeen uusiin, Ortio kertoo. Koronavirus muutti toimintatapoja myös nuohousalalla. Pitkin poikin Forssan seutua ei ole samana päivänä järkeä ajaa, eikä töitä voi myöskään määräänsä enempää tehdä, hän pohtii. En itsekään halua sairastua, Paassilta kiteyttää tilanteen. RAMI PAASSILTA on tyhjentänyt kalenterinsa nuohousten osalta täysin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Painotan vastuullisuutta niin meidän alallamme kuin kaikilta muiltakin, jotka kiertävät työn puolesta ihmisten asunnoissa. Vakituinen asuinrakennus pitää nuohota kerran vuodessa, kesämökki kerran kolmessa vuodessa. –?Käytössäni on käsineet ja hengityssuojain. Forssan seudun nuohoojienkin työmääriin ohjeistus on vaikuttanut. Joonas Ortio on hoitanut jo aiemmin sovitut nuohoukset, paitsi jos asukas lukeutuu riskiryhmään. –?Kalenterissa on vielä muutama jo aiemmin sovittu nuohous, mutta kaikki riskiryhmäläisten kiinteistöjen nuohoukset olen perunut, Kaakinen kertoo. . Välttämättömiin nuohouksiin lasketaan paloja asumisturvallisuutta sekä huoltovarmuutta uhkaavat tilanteet. –?Työmme on ennaltaehkäisevää, hän muistuttaa. JUURI NYT töitä vielä riittää, mutta lähiviikkojen aikana Ortionkin varauskirja tyhjenee. Hän tietää joidenkin nuohoojien hoitavan sovittuja keikkoja, mutta Paassilta otti jo ennen liiton ohjeistusta varauksia vain maksimissaan kahdeksi päiväksi eteenpäin. Siinä vaiheessa jatkan vakiokierrostani ja saatan ottaa joillekin päiville töitä samoilta alueilta. Akuutteja nuohouksia Kaakiselle ei toistaiseksi ole osunut. –?Nuohous voidaan unohtaa. Hän uskoo, että tähänkin asti kiinteistöjensä nuohoukset tunnollisesti hoitaneet omistajat tekevät niin jatkossakin. Pertti Kaakinen kertoo, että työt ovat vähentyneet huomattavasti. Myös Paassilta ja Kaakinen kertovat hakevansa yksinyrittäjille tarkoitettua tukea kunnalta. FL Forssan seudulla toimivista nuohoojista Rami Paassilta (vas.) on keskeyttänyt toimintansa käytännössä kokonaan. –?Asiakkaat ovat kyllä soitelleet ja varauksia on tehty aikaan, jolloin koronapandemia on ohi. HUHTIKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. JOONAS ORTIO hoitaa työntekijänsä kanssa vielä sovittuja nuohouksia, mutta peruu nekin, jos asiakas kuuluu riskiryhmään. Lähiaikoina Ortion on haettava tukia, ellei tilanteeseen tule muutoksia. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Liiton ohjeistus on voimassa ainakin 13. toukokuusta asti. En usko, että viivästyksestä seuraa kiinteistön omistajalle näissä poikkeusoloissa sanktioita. KUVA: Lassi Puhtimäki Nuohousta vain todellisessa tarpeessa. –?Olemme huomioineet tilanteen suojautumalla hyvin. Kaakinen arvelee, että jonkun verran lakisääteisiä nuohouksia saattaa jäädä tekemättä. Ne hän pyrkii hoitamaan tapauskohtaisesti ja erikoisjärjestelyin. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 10. Kaikki ovat suhtautuneet peruuntuneeseen nuohoukseen hyvin ymmärtäväisesti, Paassilta kehuu
• Tulisijan tai savuhormin ympärillä olevien rakenteiden normaalista poikkeava kuumeneminen. Ainoa poikkeus tässä on esiopetus sekä perusopetuksen 1.–3. • Laboratoriossa varmistettuja koronavirustapauksia on 2 605. • Voimakas savun haju tai häkäpitoisuus sisällä (häkävaara). Koronaviruksen takia koulut ovat siirtyneet lähes kokonaan etäopetukseen. • Valtaosa kuolleista on Helsingin (25) ja Kuopion (13) yliopistosairaaloiden erityisvastuualueilla. • Tulisijan käyttö päälämmitysjärjestelmänä välttämätön estämään esimerkiksi kiinteistön muiden järjestelmien jäätymisen aiheuttamat vahingot. Näissä normaalia lähiopetusta ei aloiteta ennen toukokuun 13. päivää. Kirjastot, museot, teatterit ja valtion ylläpitämät liikuntatilat sekä kulttuurilaitokset pidetään edelleen suljettuna koronavirusepidemian vuoksi. • Koronaviruksen takia sairaalahoidossa on 244 suomalaista. Hoitolaitoksissa, kuten sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä ei edelleenkään voi vierailla, jotta korona ei leviä hoitolaitoksissa oleviin asiakkaisiin eikä työntekijöihin. Myös yli 70-vuotiaiden on pysyteltävä karanteenin omaisissa olosuhteissa eli heidän on vältettävä kontakteja muiden ihmisten kanssa. Joonas Ortio on hoitanut jo aiemmin sovitut nuohoukset, paitsi jos asukas lukeutuu riskiryhmään. huhtikuuta. Toimenpiteillä hidastetaan koronaviruksen leviämistä ja suojellaan riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. KUVA: Arttu Laitala KORONAVIRUS 42 kuollutta Suomessa • Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on torstaihin mennessä kuollut 42 ihmistä koko maassa. huhtikuuta. KUVA: Lassi Puhtimäki Nuohousta vain todellisessa tarpeessa NUOHOUS Näissä tilanteissa nuohouksen voi tehdä • Tulisija tai hormi ei vedä, ei toimi kunnolla. PÄÄMINISTERI SANNA Marin (sd.) kertoi Ylen A-studiossa keskiviikkona, että Uuttamaata koskeva eritys voidaan purkaa 19. Yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat edelleen kiellettyjä. • Näkyvä vaurio tai normaalista poikkeava kuumeneminen tulisijassa tai savuhormissa tai sen osissa. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut kertoivat aiemmin torstaina, että pääsyja valintakokeet järjestään poikkeuskeinoin tänä keväänä. RAJOITUKSET KOSKEVAT myös koulujen ja päiväkotien toimintaa. Marin muistutti, että valmislain perusteella yhden maankunnan eristäminen on mahdollinen vain välttämättömistä syistä. Virustestejä on tehty yli 39 000. Yli 70-vuotiaiden on jatkettava arkeaan karanteeniolosuhteissa. Yliopistot kehittävät vaihtoehtoista valintatapaa, joista kerrotaan hakijoille mahdollisimman pian. FL. Heistä tehohoidossa on 82. Tampereella tapauksia on 88, Oulussa 78 ja Turussa 58. Forssan Lehden toimitus tekee töitä kaikkia turvallisuusohjeita noudattaen. Ammattikorkeakoulujen yhteinen valintakoe järjestetään kesäkuun alussa erikseen ilmoitettavana ajankohtana. –?Tautitilanne maan eri osissa tasaantuu sillä tavalla, että tälle rajoitustoimenpiteelle ei uskoakseni ole jatkoa. Ainoastaan ruuan ulosmyynti on sallittu. Minna Akimo Hallituksen linjaukset koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi jatkuvat 13. • Koronavirukseen kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. Myös ravintolat, baarit ja kahvilat ovat suljettuna toukokuun loppuun asti. Haastattelut hoidetaan pääsääntöisesti puhelimitse ja valokuvaaja pitää suositusten mukaista etäisyyttä kuvattaviin. toukokuuta asti Julkiset laitokset ja koulut pysyvät kiinni. toukokuuta saakka. Niistä menehtyneistä, joiden ikä tiedetään, 40–59-vuotiaita kuolleita on kaksi, 60–79-vuotiaita on seitsemän, yli 80-vuotiaita on 19. Opetus tapahtuu tällä hetkellä etäopetuksena. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 10. luokkien lähiopetus, jota annetaan niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. HUHTIKUUTA 2020 Forssan seudulla toimivista nuohoojista Rami Paassilta (vas.) on keskeyttänyt toimintansa käytännössä kokonaan. Hallitus linjasi rajoitusten jatkamisesta torstaina 9. • Nokipalohavainto (vaatii 112 ilmoituksen heti). • Noin puolet Suomen koronavirustapauksista on pääkaupunkiseudulla. FL-LM Koronarajoitukset jatkuvat 13
Sama nähtiin jo käsidesin valmistuksessa. taimikonhoitoa, ojitusta ja arvokasvuun tähtääviä lannoituksia. Pappi saattoi saada nuhteita politikoinnista kuten Pohjantähdessäkin kerrotaan. Kaikissa näissä tapauksissa seurakunta rukoilee omaisten, kuulutettavien ja kastettujen puolesta. Sen avartamiseksi onkin jo ryhdytty toimenpiteisiin ja lääninarkkitehdin saapumista tutustumaan muutostarpeeseen odotellaan Someron rakennuslautakunnassa. Ortodokseilla se on pääsiäisyön palvelus. Kankaisten hengityssuojaimien tuotanto kotihoidon työtekijöille on hyvässä vauhdissa. Forssan kaupunki pyrkii tekemään metsänhoitotyöt osin työllisyystyönä. Urjalassa kirkossa käy normaaleina sunnuntaina ehtoollisen sisältävässä messussa tai sanajumalanpalveluksessa parikymmentä ihmistä. Mieleen voi tulla lapsena opittu hengellinen laulu ja saattaapa joku avata Raamattunsa. Iloista pääsiäistä! Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Joitakin pelottaakin, kun virus tuntuu niin voimakkaalta ja arvaamattomalta. Urjalassa on parikymmentä maallikkoa, jotka vuorollaan pitävät perjantaiaamuisin kirkossa aamurukouksen. Nyt aamurukoukset on siirretty kirjoituksiksi, jotka julkaistaan seurakunnan Facebook-sivulla. MEIKÄLÄISEN IKÄPOLVI MUISTAA , että pitkäperjantaina ei saanut meluta, eikä oikein tehdä töitäkään. Sanottiin, että jos lyö naulaa, se vääntyy vinoon. –?Pääpaino on siirrettävä tukkipuun hakkuusta harvennushakkuuseen, toteaa metsäteknikko Kyösti Kuure, joka hoitaa kaupungin metsiä. Avioliittoon kuulutettavia on harvoin. Maskit eivät sovikaan sairaalakäyttöön! Ja lisäksi suojainkaupassa on muutakin epäselvyyttä parin yrittäjän kesken. Tora on siitä, kenen vastuulla hengityssuojainten ja muiden suojavarusteiden hankinta on. KUVA: Lassi Puhtimäki Hengityssuojaimista riittänyt nokkapokkaa. Aiemmin ei ole kirkkoja suljettu siten kuin nyt. Tavoitteet edellyttävät metsänhoitotöiden tinkimätöntä suorittamista, todetaan suunnitelmassa, jonka tekninen lautakunta hyväksyi. Se on urjalalainen varttikirkko, jossa on yleensä alussa ja lopussa virsi ja niiden välissä puhe ja rukous. Pääsiäinen on juhla, joka tuo toivon. JÄRKITOIMINTAA piukassa paikassa on panostaa suojavarusteiden kotimaisen tuotannon aloittamiseen. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 10. Ja nyt kaiken kruununa on Huoltovarmuuskeskuksen tämänviikkoinen hengityssuojaintilaus Kiinasta. Kriisissä pää on tullut vetävän käteen. Pieni joukko on kuulijoita ja heistäkin useimmat kantajoukkoa. Yksityistä sielunhoitoa ei ole unohdettu. Koronavirunpandemia on kuumennut maailmalla niin, että apajille tulleet huijarit eivät kaihda myydä hädänalaisille ostajille mitä sattuu hyvään hintaan. Kasteet toimitetaan yleensä kotona ja harvat vanhemmat lähtevät kirkkoon kuulemaan kasteilmoitusta. Keskustan pääväylän, entisen valtatie 2:n, saneeraus riittävän tilavaksi pääkaduksi tuottaa jo tässä vaiheessa huomattavia vaikeuksia, sillä ennen rakennuskaavaa ja nykyisen rakennuskaavankin aikana rakennettuja taloja on niin välittömästi nykyisen tien tuntumassa, että riittävän avartamisen toteuttaminen kädenkäänteessä on mahdotonta. Netin kautta oman seurakunnan jumalanpalveluksia voi seurata radioituna tai Facebookiin kautta elävänä kuvana. Kun säästöjä on tarvittu, on niitä revitty sieltä, missä on vähiten haittaa arkitoiminnalle. Vuodet 1980– 1989 kattavan metsätaloussuunnitelman mukaan kaupungin metsissä tehdään mm. KOLUMNI Seppo Pirhonen @urjamedia.fi P ääsiäisajan suosituimpia kirkossakäyntipäiviä on kiirastorstai. Paljon väkeä kokosivat myös sankarihautajaiset, joissa yleensä useampi kerralla kätkettiin sankarihautaan. Osaajia on myös Lounais-Hämeessä ja he ovat jo kantaneet korttaan kekoon. Erilainen pääsiäinen H engityssuojainten hankinta ei Suomessa ole pysynyt näpeissä, ja nokkiinkin on tullut. Valtiovalta muistuttaa THL:n pandemiasuunnitelmasta, jonka hienon kirjauksen mukaan erilaisten terveydenhuollon laitoksilla tulisi olla varastoituna usean kuukauden normikulutuksen verran suojaimia. Sisällissodan aikana saattoi kirkossa joku vallankumouksen paikallinen toimeenpanija olla kuulemassa, mitä pappi saarnasi. Kun markkinat eivät toimi, kotikutoiset ratkaisut paikkaavat maan huoltovarmuusketjua. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa. VAIKEAT AJAT SAAVAT ihmiset hakemaan myös uskonnon tuomaa turvallisuutta. Presidentti Sauli Niinistö oli perin oikeassa lausuessaan, ettei tässä suojavälinehankinnassa kaivata syyllisten osoittelua vaan voimien yhdistämistä. Osa kunnista, kuntainliitosta, sairaanhoitopiireistä ja muista toimijoista ei valtiovallan mukaan ole varustautunut velvoitteen mukaisesti. Syypäänä tahtoo olla vanha tuttu: koko ajan tiukentunut taloudenpito. Televisiossa ja radiossa on valtakunnallisia lähetyksiä. Usein koolla on vakiojoukko. Huoltovarmuuskeskus on raottanut oviaan, mutta sielläkään tarvikkeistoa ei ole kaikille jaettavaksi. Kylässä ei käyty. Työntekijöihin voi ottaa yhteyttä ja jumalanpalvelusten jälkeen kirkko on avoinna yksittäisiin tapaamisiin. Nyt siunaukset toimitetaan kirkkomaalla ja väkimäärää rajoitetaan. TILANNE ON SIIS OUTO ja erilainen niin seurakuntien työntekijöille kuin seurakuntalaisille. Aika saattaa tulla pitkäksi. Viime sotien aikana niin paikalliset kuin evakkomatkalta tulleet kävivät kirkossa. Hän arvioi metsänhoitoon tarvittavan suunnitelmakaudella varoja 300?000 markkaa. Urjalassa kuten muuallakin jumalanpalvelukset pidetään, mutta ilman kirkkokansaa. HUHTIKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 10. Leena Teperi Ypäjältä on ommellut suuja nenäsuojaimia kotihoidon työntekijöille. Hengityssuojainten massavalmistus alkaa muutamassa viikossa. Ministeristö on nokitellut kuntia ja sairaanhoitopiirejä hengityssuojainten hankinnasta ja nämä taas nokkivat hallitusta ja valtion Huoltovarmuuskeskusta. huhtikuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Joillakin omaisilla on edelleen tapana tulla ”kiitokseen”, jossa kerrotaan hautaan siunattujen nimet. Nyt on kylässäkäynnit pannassa muutenkin. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Someron Joensuun asemakaava vanhentunut FORSSAN LEHTI 10.4.1960 Liikenteen tavaton vilkastuminen on osoittanut, että vuonna 1945 vahvistettu Joensuun asutustaajaman rakennuskaava on liian ahdas. 40 VUODEN TAKAA Kaupungin metsien hoitoon tarvitaan 300 000 markkaa FORSSAN LEHTI 10.4.1980 Forssan kaupungin metriä ryhdytään hoitamaan voimaperäisesti
HUHTIKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. TOIVON JATKOSSA , että hallituksen päätöksistä tiedotetaan päätösten mukaisesti julkisuuteen, ilman tulkintoja ja hallituksen puheenjohtaja roolissaan on yksimielisesti tehtyjen päätösten takana. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. KIITOLLINEN PERHEENÄITI • Rahankeräyslakiin pitäisi tehdä poikkeusajan poikkeus, joka sallisi rahankeräyksen myös elinkeinotoimintaan. Poliittisessa päätöksenteossa ristiin menneitä suksia kestää oikoa jopa vuosikymmeniä ja me kaikki maksamme. 040 528 2269 Mirka Willman............ Miten tarkasti oli laskettu kustannusym. HUOLESTUNUT NAAPURI • Yhteisillä verovaroilla ylläpidetty YLE kampanjoi perussuomalaisia vastaan. E rikoismasinoimisella päätökseen ajettu sairaalan yöpäivystyspäätös aiheuttaa kauan vaikuttavat haavat ja pahoinvoinnit Forssan poliittiseen päätöksentekoon. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 10. Ke klo 9Prismassa runsas määrä ikäihmisiä. Ei tilata sutta Kiinasta. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Numero 173172 • Maa, joka on eniten energiasta riippuvainen, kekkuloi sen kanssa eniten. VERONMAKSAJA • Nimi Italia-vekseliin pitää väestönja velanvaihtounionin kasassa, mutta sitoo takaajat pitkään (FL 9.4). • Forssa etätyökaupungiksi (FL 7.4). Olemme lehdestämme saaneet lukea, kuinka kalliiksi lopulta tulee yöpäivystys ja hoitopalvelut yleensä, kun niitä hoitavat yritykset ovat lähteneet korottamaan pyydettyjä tarjoushintojaan ja kyseessä on hinnat, joista sopimukset tehdään pitkäksi ajaksi. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Forssan Lehdessä on kuntayhtymän asioita ja hallituksen päätöksiä käsitelty monelta eri kannalta ja oikaisutarpeitakin on ollut! Hallituksen puheenjohtajan K. KYLMÄ, KALLIS JA KAUKANA • Tulipa kovat kustannukset muutaman yöpäivystyksen työpaikan säilyttämiseksi. ERKKI KAAKINEN LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. VOI ETÄKOULU • Kiitos Cittarin Mikolle, ruokien toimitus noutopalveluna toimii loistavasti. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Hykyn hallituksen työskentelystä K oko maassa, myös meillä Forssan seudulla on eletty kehittämisen kannalta nousuja laskukausia. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. Kiitos myös teille kaikille jotka tämän saatte aikaiseksi. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. NO NO BAILOUT 2. PUHDASTA TULEE! • Suku käy omilla avaimilla ”hoitamassa” vanhusta useasti päivässä eli tartuttamassa koko taloa. Yöpäivystystä päätettiin jatkaa ja se oli hyvä. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ HALLITUS KOKONAISUUDESSAAN on ollut hyvin tietoinen talouden jatkuvasta kiristymisestä seudullamme ja sen välittömästä vaikutuksesta kuntayhtymämme talouteen. HALLITUS • Eikö pururadan omistaja ole huomannut, että pururadalla ulkoilutetaan koiria kiellosta huolimatta! TARKKANA NYT • Onhan Prismassa harjaton autopesu. KONKKA • Koronaa tietämättä sairastava kassa hanskat kädessä, tarttuu seuraavan tavaroihin, ellei joka välissä desinfioi käsineitä. Tiesimme osittain silloisen käytön käyntimäärinä. Kiihottaminen tuli kalliiksi veronmaksajille. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. MYÖS OIREETON TARTUTTAA • Miksi ette ota kriisiä vakavasti. Yöpäivystyksen käsittelyssä kävimme myös tärkeän arvopohjakeskustelun päätöksen vaikutuksista seudun kuntalaisten palveluihin. Olemme olleet seudullisessa yhteistyössä maan kärkijoukkoa, kulkeneet kehityksen kärjessä monella osa alueella, niin terveydenhuollossakin. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Kärryt nippuun ja pesuun ja paikan desifiointi sen jälkeen. Se olisi pitänyt saada hallituksesta kilpailutukseen jo aiemmin alkusyksystä, näin päätös olisi ollut tehtynä, ennen kuin vanha sopimus päättyi. Lapset eriarvoisessa asemassa. Taloustilanne on keskimäärin ollut aina tiukka. alk. Saako halvalla aikanaan ostettu kalliilla, keneltä velkarahaa. Lepolan kirjoituksen, FL 8.4. jälkeen haluan lyhyesti todeta. Tulkinnat kustannusvaikutuksista näyttävät sitten olevankin hyvin erilaisia. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Olen ensimmäistä kautta Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallituksessa. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. HÖLMÖLÄ • Kiitos Tammelan kunta hienosti järjestetystä koululaisten ruokakassista. Huonosta väkisin tehdystä päätöksestä saamme kärsiä me kaikki alueen ihmiset, niin keskustassa kuin syrjäkylissä asuvat tavalliset kansalaiset. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Mm. Elämme nyt vaikeaa pandemiakevättä, oman terveydenhuollon kuntayhtymän hyvä, osaava henkilöstö hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla kaikkia apua ja tukea tarvitsevia. Toivotan kaikille voimia ja Hyvää Pääsiäisen aikaa! EEVA NURMI Fshky:n hallituksen jäsen maakuntaneuvos, Humppila Voisiko yöpäivystyspäätöksen perua. KORONA KIITTÄÄ • Koska EU-osavaltio Suomi konkurssissa. Uudessa sopimuksessa kokonaishinta nousi, mutta yöpäivystyksen hinta on kohtuullinen. ETTÄ NÄIN! • Kuinka paljon valmiuslaki ja koronatoimenpiteet ovat vähentäneet kunnan kuluja. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Uskokaa nyt jo! HOITAJA • Opettajat antavat tehtäviä, vanhemmat yrittävät opettaa työnsä ohessa. vaikutukset yöpäivystyksen siirtyessä keskussairaalaan, siitä ei ollut riittävän selkeää tietoa. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Esimerkkinä tämä sairaalan ympärivuorokautinen päivystys. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. HENGENPITIMIKSI • Velka ei ole kestävää rahoitusta. Uskon, että moni kansalainen on kanssani sitä mieltä, että tehdyt päätökset pitäisi ottaa uuteen tarkasteluun ja siirtää, tai perua niiden voimaantulo ja näin vapauttaa nelisen vuotta sitten kuntavaaleissa valitut poliittiset päättäjät suuresta ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvasta vastuustaan. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. ”Västäräkistä vähäsen.” Kaksi västäräkkiä hyppii pihallamme. Turha nuukailla, kun tilillä on rahaa. MISSÄ DEMOKRATIA. Yrityskehitys töihin! RAIMO R • Maksettaisiin suomalaisille yrityksille kunnon korvaus hengityssuojaimista. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. NUORI RISKIRYHMÄLÄINEN • Sinä yli 70+ kuulut ikäsi puolesta riskiryhmään, vaikka olisitkin täysin terve. Maassamme monella tasolla hallitustyössä mukana olleena totean tämän hallituskulttuurin olevan haastavinta. Osa yskii ilman suojaa suun edessä. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. AIJA • Lopettakaa äidin luona ruokaileminen poikamiehet, maksaa se ruoka äidillekki. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. MISTÄ RAHAT • Tuttavat, soittakaa toisillenne, nyt ei ole asiallista vaihtaa kuulumisia kauppakäytävän tukkeena. tämän listan käsittelyä pitää jatkaa nyt ja tulevaisuudessakin. Syksyllä on laadittu varsin kattava yksikkökohtainen listaus säästökohteista ja henkilöstö on ollut siinä työssä mukana. KORONARISKI. Pienen sairaalamme väkipakolla ylläpitäminen muuttuu niin kalliiksi, että pian kaikki maksajat toivovat siitä luopumista. Päätösten yhteydessä säästöjen pohjana pitää olla selkeät kustannusvaikutukset, tiedän että niiden laskeminen ei ole aina helppoa, mutta päätösten pohjaksi ne ovat välttämättömät. Säästötoimenpiteitä on tehty ja niiden vaikutukset arvioidaan tulevina vuosina
Ammattimaisen kuljettajan uran hän aloitti Välimäki-Aaltosella kuskaten soraa ja milloin mitäkin ympäri Suomea. PERJANTAINA 10. Iskää suurella ylpeydellä ja lämmöllä muistaen ja kaivaten MINNA JA MIKA Hus ei esitä nykyisten rajoitusten tiukentamista STT Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) kertoi torstaina, ettei se esitä nykyisten rajoitusten tiukentamista koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Pitää suureksi suruksemme todeta, että nyt kuuluu pelkästään hyvää. Läheiset ehtivät tervehtimään ja hyvästelemään, mutta ikävä on tietenkin hirmuinen. Siinä ohessa hän ehti talvisin jäädyttämään jään alueen lapsille ja kesäisin auttoi futismaalien rakentamisessa. Hän saattoi pelastaa näin useammankin kaatuneen vanhuksen. Vielä kauan iskän eläkkeelle jäämisen jälkeenkin asukkaat ja yhtiön hallitus kyselivät oven avaamista ja taloyhtiön teknisiä asioita kuten putkien sijaintia yms. ISKÄN VIIMEISISTÄ päivistä teki inhimillisen, että hän sai olla itse viimeinkin palveltavana Forssan Oskessa. Naatulan mukaan kerätyn biojätteen määrä on kasvanut vuosien saatossa, mutta parannettavaa vielä riittää. –?Se sopii hyvin yksittäiseen omakotitaloon tai muutaman omakotitalon kimppa-astiaksi. Iskämme Jaakko ”Jaska” Juhani Penttilä nukkui pois suhteellisen pitkäaikaisen ja kivuliaankin sairauden murtamana tiistaina 2.4.2020 puolen päivän aikaan. Iskä tunsi asukkaat ja taloyhtiön kuin omat taskunsa. Hän arvioi, että epidemia ja sitä kautta rajoitukset voivat kestää jopa jouluun, jos Uudenmaan rajoituksia ei tiukenneta entisestään. Kuolleita Biokimppa laajentaa jätteen keruuta . BIOJÄTTEEN LAJITTELU on tällä hetkellä järjestetty kaikkiin rivija kerrostaloihin, joissa on vähintään viisi huoneistoa. Edullisinta ja ympäristöystävällisintä keräys on silloin, kun useamman kiinteistön jätteet voidaan kerätä samasta astiasta. Jos jonkun rullaverho tai kaihdin ei avautunut tiettyyn kellon aikaan, niin iskä tiesi mennä tarkistamaan tilanteen. Lindqvist” Lämmin kiitos myötäelämisestä ja hyvästä saattohoidosta. Ongelmana keräyksen laajenemiselle on ollut biojäteastian tiheä tyhjennysväli. Kun saamme entistä suuremman osan taloyhtiöiden asukkaista keräämään biojätettä, sitä suurempi on ajoreitin kertymä ja pienempi ym”Mitä Jaskalle kuuluu?” Näin alkaa keskustelu poikkeuksetta aina turuilla ja toreilla kulkiessamme. 23.4.1941 Humppila † 2.4.2020 Forssa Kaivaten Aila Minna ja Mika perheineen Sukulaiset, Ystävät Me lähdemme elämästä emmekä kuitenkaan lähde. –?Biokampanjassa LHJ tuo omakotiasukkaille tarjolle uuden ilmastoidun bioastian, mikä mahdollistaa pidemmät tyhjennysvälit ja edullisemmat biokeräyksen kustannukset, LHJ:n ympäristöneuvoja Mirva Naatula kertoo. ISKÄ TEKI pitkän päivätyön auton ratin takana. Lehtosen mukaan kiristys tarkoittaisi käytännössä vain välttämättömien ostosten tekemistä ja kahden hengen kokoontumisoikeutta sekä hengityssuojainpakkoa.. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole vaan elämme niiden sydämissä jotka ovat rakastaneet meitä. Asukkaat olivat tuolloin melko iäkkäitä ja tehdessään meille muksuille ruokaa, hän siinä samalla teki sitä aina vaan isommalle porukalle mammoja ja pappoja. –?Tehokkainta keräämisen lisääminen on siellä, missä kerääminen on jo käynnissä. TALONMIEHENÄ iskä kehitti Nikkilänhoviin palveluverkon, joka haki vertaistaan. Paikkurikuskina iskä oppi tuntemaan lähes kaikki forssalaiset ja monet hänet siltä ajalta muistavatkin. HUHTIKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Rakkaamme Jaakko Juhani PENTTILÄ . Hajotettuaan selkänsä jo armeija-aikana hän valitsi ammatikseen kuljettajana toiJaakko Penttilä 1941–2020 KUOLLEITA mimisen ja autolla ajaminen olikin hänelle yksi henkireikä ihan viime päiviin asti. Mitä toisten ihmisten auttamiseen tulee, niin iskän sydän oli loppumaton. Perheelliselle ympäri Suomea kulkeminen ja epämääräiset työajat, eivät kuitenkaan olleet parhaat mahdolliset olosuhteet ja niinpä Iskä hakeutuikin kuljettamaan Forssan paikkuria silloin kun se palveluna perustettiin. ”M. Jo tuolta ajalta Isälle jäi sellaisia ystäviä, jotka aina muistivat kysellä kuulumisia. Heidän hyvinvointiaan hän seurasi yhdessä sovituilla merkeillä. Sen tyhjennysväliä voi pidentää. Me muksut olimme silloin alaasteikäisiä ja äiti Aila teki rakastamaansa vuorotyötä Forssan sairaalassa. . Forssan Lehti Loimi-Hämeen Jätehuolto oy (LHJ) kannustaa entistä ponnekkaampaan biojätteen lajitteluun. Me elämme edelleen kaikessa mitä olemme tehneet. ILMASTOIDUN ASTIAN tyhjennysväli voi olla jopa neljä viikkoa, koska biojäte pääsee kuivumaan astiassa. Yhtiö on lanseerannut biokimppakampanjan, jolla se haluaa helpottaa biojätteen keruuta myös omakotitaloissa. VIHOITTELEVA SELKÄ pakotti iskän kuitenkin jättämään kuljettajan tehtävät ja meidän perheelle todella iso onni oli kun seuraava työpaikka löytyi Nikkilänhovin taloyhtiöstä talonmiehenä. Sen sijaan nykyisiä laajoja rajoituksia pitää sairaanhoitopiirin mukaan pääosin jatkaa. Kaikki mitä olemme ajatelleet sanoneet ja olleet jää elämään ja valaisee toisten teitä. Yhdessä Sundelin Pekan kanssa he olivat ikimuistoinen parivaljakko paikkuriliikenteen historiassa. Lajittelemalla biojätteen lisäksi kaikki muut kierrätettävät materiaalit, sekajäteastiaan mahtuu pidemmän ajan jätteet. Tyhjennysväli voi olla jopa neljä viikkoa, koska biojäte pääsee kuivumaan astiassa. Iskän suuri, lämmin ja auttavainen sydän pääsi tässä työssä valloilleen. Loimi-Hämeen Jätehuolto lanseerasi ilmastoidun biojäteastian. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ehdotti keskiviikkona MTV:n haastattelussa, että Uudenmaan rajoituksia tiukennettaisiin entisestään muutamaksi viikoksi vielä nykyisten rajoitusten lisäksi. Astiaan ei ehdi kertymään riittävää määrää jätettä, jotta sen kerääminen olisi tehokasta ja taloudellista. LHJ muistuttaa, että lajittelulla on suuri merkitys ympäristölle ja erityisesti kierrätysasteen parantamiselle. Kuivana biojäte ei aiheuta hajuhaittoja
Apteekkari Kati Leino kertoo, että Suomi.fi-palvelun kautta tehtyjen sähköisten apteekkivaltuutusten määrä on lisääntynyt viime aikoina jonkin verran. • Valtuutetun henkilön tulee kertoa apteekissa, kenen puolesta on asioimassa ja mitä lääkettä hän on hakemassa. LHJ:n biokimppa on saatavissa pienemmissä taajamissa ja bioreitin varrella myös haja-asutusalueilla. Forssan Kutomon apteekissa koronatilanteen ei ole proviisori Anni Korvenojan mukaan kuitenkaan huomattu lisänneen sähköisten valtuutusten määrää. –?Muutos ei ole kuitenkaan ollut radikaali, koska olemme pienellä paikkakunnalla toimiva apteekki. Vuoteen 2035 mennessä jo 65 prosenttia kotitalouden jätteistä pitäisi kierrättää materiaalina. • Lisää valtuuttamasi henkilön nimi ja henkilötunnus. • Valtuus astuu heti voimaan. Lähde: Digija väestötietovirasto. –?Jos hakee apteekista lääkkeet toisen henkilön puolesta, tällöin riittää, että mukana on tämän toisen henkilön Kela-kortti ja lista noudettavista lääkkeistä tai lääkärin antama potilasohje, Korvenoja kertoo. PERJANTAINA 10. KUVAT: Tapio Tuomela Koronatilanne lisäsi sähköisen apteekkivaltuuttamisen suosiota Paperinen valtakirja on apteekkikohtainen, kun Suomi.fi-palvelun kautta tehty sähköinen valtuutus on voimassa kaikissa apteekeissa. FL Apteekkiasiointia varten tehtyjen sähköisten valtuutusten määrä on lisääntynyt koronatilanteen takia. –?Paperisen valtuutuksen eli reseptin suostumuslomakkeen voi hakea apteekista, terveydenhuollon toimipisteestä tai Kelan palvelupisteestä, Korvenoja kertoo. Suomessa valmistellaan jätelainsäädäntöä, jossa velvoite saattaa tulla myös omakotitaloihin yli 10 000 asukkaan taajamissa. KUVA: Seppo Pessinen FAKTA Näin Suomi.fi-valtuus tehdään • Tunnistaudu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla palveluun osoitteessa suomi.fi/ valtuudet. BIOJÄTTEEN erilliskeräysvelvoite on laajenemassa kaikissa EUmaissa. Sähköinen tai paperinen valtuutus tarvitaan reseptin uusimiseen toisen henkilön puolesta. FL Ilmastoidussa biojätelaatikossa jätteet kuivuvat eivätkä aiheita hajuhaittoja. • Palvelussa voi itse määritellä, kauanko valtuus on voimassa – vaikka vain yhden päivän. Leino toteaa, että apteekissa on käynyt koronatilanteen aikana jonkin verran enemmän asiakkaita, jotka hakevat Kela-kortilla lääkkeitä iäkkäälle vanhemmalleen. LHJ:n toimialueella on asukkaita 133 000. Valtuuden voi myös peruuttaa. • Sähköisen valtuuden saaneen henkilöllisyys tarkistetaan apteekissa passista, henkilökortista tai ajokortista. Tyhjennysväli pitenee, kertoo Pasi Kaskinen Loimi-Hämeen Jätehuollosta. Valtuutus tarvitaan myös, jos esimerkiksi pyytää yhteenvedon toisen henkilön käyttämistä lääkkeistä. Biojätettä alueella syntyy tilastollisesti 13,5 miljoonaa kiloa. • Reseptilääkkeiden hakemiseen voi valtuuttaa niin puolison, sukulaisen kuin tutun tai auttamishaluisen naapurin. päristökuormitus kerättyä biojätekiloa kohden. EU:n jätedirektiivi on asettanut jäsenvaltioilleen tiukat tavoitteet kierrätyksen lisäämiseksi. • Kerro valtuuttamallesi henkilölle henkilötunnuksesi sekä tarvitsemiesi reseptilääkkeiden nimi. Paperisia valtuutuksia meillä ei juurikaan ole käytössä, Leino sanoo. Tiina Naula Forssan seutu Koronatilanne on lisännyt valtakunnallisesti sähköisen apteekkivaltuuttamisen suosiota. • Valitse Valtuusasiat-listalta ”Apteekkiasiointi” ja määrittele valtuuden voimassaoloaika. Maaliskuun aikana Suomi.fi-palvelussa tehtiin Digija väestötietoviraston mukaan 22 000 sähköistä valtuutusta apteekkiasiointia varten. • Valtuutetun tulee kirjautua Suomi.fihin ja hyväksyä valtuuspyyntö. • Siirry valikosta kohtaan ”Anna valtuus”. • Valtuutettu henkilö ei tarvitse apteekkiin mukaansa potilaan dokumentteja, kuten Kela-korttia tai potilasohjetta. –?Suomessa kierrätettiin 42 prosenttia yhdyskuntajätteestä vuonna 2018. Kotikompostoinnin määrää ei tilastoida. Tänä vuonna meidän pitäisi kierrättää jo puolet, toteaa LHJ:n viestintäpäällikkö Pasi Kaskinen. Kuvituskuva. Kaikkiaan palvelussa on tehty noin 50 000 sähköistä apteekkiasioinnin valtuutusta siitä lähtien, kun se otettiin käyttöön kesäkuussa 2019. Biojätettä kerättiin vuonna 2019 noin 3 miljoonaa kiloa. APTEEKKI HUMPPILAN Lasissa koronatilanteen vaikutus on näkynyt jonkin verran. PAPERINEN VALTAKIRJA on apteekkikohtainen, kun Suomi.fi-palvelun kautta tehty sähköinen valtuutus on voimassa kaikissa apteekeissa. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Ilma kiertää jätesäiliössä ja paperinen pussi jätteineen kuivuu telineellä. Biojäte on selvästi suurin yksittäinen kotitalouden jätelaji eli kolmannes kaikesta kotitalousjätteestä. Korvenoja kertoo, että heillä on käytössä myös paperisia valtuutuksia, joiden käyttöönotto on usein ikäihmisille helpompaa kuin sähköisen valtuutuksen tekeminen
Kunnille annettujen uusien tehtävien perumisen lisäksi nykyisetkin tehtävät pitäisi käydä läpi kriittisellä kammalla, kaupunginjohtaja katsoo. Se vauhdittaisi tulevaa kehitystä. Riihimäen Sulkon mielestä kriisikuntakriteereihin ei pitäisi puuttua. –?Ei pidä unohtaa sitäkään, että yksityinen puoli kerää työllään sen rahan, jolla julkinen puoli maksaa palkat. KAIKKEIN SUURIN huomio pitäisi Kesäniemen mielestä kohdistaa nyt yrittäjien ja yritysten hätään. . Kesäniemi pitää selvänä, että kun koronakriisi on ohitettu, kunnissakin on viimein pakko tapahtua monenlaisia rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat pyörineet pitkään pelkän puheen tasolla. Kanta-Hämeen kaupunginjohtajat: Hallituksen lupaama kuntatukipaketti auttaa akuuttiin kriisiin muttei perusongelmaan. Nykyisilläkin velvoitteilla kuntakenttä ajautuu veronkorotusten ja velkaantumisen kierteeseen, kun väestö ikääntyy ja verotulot hiipuvat. Kaikkiaan yli puolentoista miljardin euron kuntatukipaketista 547 miljoonaa on verotulomenetysten kompensaatiota, joka napataan takaisin ensi vuoden valtionosuuksista. Hallitus valmistelee myös toukokuun lisätalousarvioesitykseen kuntien tukipaketin, jonka koko on vähintään 1 miljardi euroa. 547 Ensitoimena kriisitilanteessa kuntien vuoden 2020 verotulojen menetyksiä korvataan miljoonalla eurolla. Lisäksi pidän erittäin hyvänä ja tärkeänä, että sairaanhoitopiirejä tuetaan suoraan. Koronasta johtuvat tulonmenetykset ja menolisäykset ovat näillä näkymin kasvamassa selvästi suuremmiksi, sanoo Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Timo Kenakkala. Jatkoa varmaan seuraa. Ensin annetaan, sitten otetaan pois. FORSSAN kaupunginjohtajan Jari Kesäniemen mielestä kuntien koronatukipaketin kokoluokka on oikea. Riihimäen Sami Sulkko kyseenalaistaa tukipaketin mielekkyyden. Ennakkotietojen perusteella Forssa on jäänyt verotuloissa jo tässä vaiheessa koronakriisiä 3,4 miljoonaa euroa budjetoidusta, Kesäniemi kertoo. –?Tämä kriisi on paljastanut kuntapuolen pirstaleisuuden ja pienten organisaatioiden haavoittuvuuden. –?Eli nyt puhutaan oikeasti miljardeista. Saattaisi olla rakenteiden tehostamisen ja tuottavuuden parantamisen kannalta parempi, että kunnat sietäisivät oman iskunsa. –?Viime vuonnakin saimme valtiolta verokorttiuudistuksen takia ennakkoon rahaa, joka peritään tänä vuonna pois. RIIHIMÄEN kaupunginjohtaja Sami Sulkko kyseenalaistaa kuntien tukipaketin mielekkyyden. –?Muutenkin talousarvion rakentaminen ensi vuodelle tulee olemaan äärimmäisen vaikeaa. HUHTIKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Viki Salonen Hallituksen myöntämä koronatukipaketti auttaa akuuttiin kriisiin muttei vaikuta kuntatalouden perusyhtälön mahdottomuuteen, näkevät Kanta-Hämeen kaupunginjohtajat. Sulkko huomauttaa, että moni kunta ja kaupunki joutuu tulevaisuudessa joka tapauksessa sopeuttamaan rakenteensa ja toimintonsa nykyistä pienempiin verokertymiin. Se näkyy suoraan kuntien maksuissa. –?Emme myöskään tiedä, miten ja millä perusteilla se miljardi jakautuu kuntien kesken. –?Ei ole oikein sekään, että veronmaksajat subventoivat asiansa surkeasti hoitaneita ja velkaantuneita kuntia valtion kautta ilman, että niillä itsellään on insentiiviä (kannustinta) pyrkiä aidosti laittamaan asioitaan kuntoon. Hänestä kuntia pitäisi joka tapauksessa yhdistellä ja kuntayhtymiä purkaa – ja paljon. Kenakkala toivoo, ettei kuntien taakkaa enää lisättäisi uusilla tehtävillä. –?Suunta on oikea, mutta pelkäämme, ettei tämä vielä riitä. . PERJANTAINA 10. Olemme joutumassa tällaiseen kierteeseen. FL Pahimman yli kohti uusia sopeutuksia . Hänestä valtion tuki tulisi keskittää sairaanhoitopiirien ylimääräisiin kuluihin ja yksityisen sektorin konkurssiaallon estämiseen. Hän harmittelee, että osa kunnille luvatusta tuesta on tarkoitus periä ensi vuonna takaisin. –?Minusta pitäisi vakavasti harkita, täytyykö veronmaksajien rahaa eli käytännössä julkista velkaa ylipäätään siirtää erillisellä järjestelyllä valtiolta kuntien tueksi. Leveämpiä selkiä tarvitaan. . Sari Rautio Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Kuntaliiton hallituksen varapuheenjohtaja (kok.) Sami Sulkko Riihimäen kaupunginjohtaja Timo Kenakkala Hämeenlinnan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi Forssan kaupunginjohtaja ”Eivät nämä kuntien talous haasteet mihinkään katoa.” TIMO KENAKKALA Hämeenlinnan kaupunginjohtaja. –?Eivät nämä kuntien taloushaasteet mihinkään katoa, Kenakkala toteaa
Muussa tapauksessa palveluiden parantamiskeino on Forssan mukaan kuntien ja nykyisten kuntayhtymien yhteistyön tiivistäminen. –?Useita potilaita on kotiutunut, mikä kertoo, että tästä myös parannutaan. Jos tilanne pahenisi, Kanta-Hämeessä on mahdollisuus yli 35 tehohoitopaikkaan. JÄRVELÄN MUKAAN näyttää siltä, että Kanta-Hämeen keskussairaalan kapasiteetti tulee riittämään hyvin koronavirusepidemian hoitoon. Forssan kaupunki ei täten voi sitoutua valmisteluvaiheen rahoitukseenkaan. Suojavälineiden varkaudet ovat aito uhka myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä. KLO 7-22, SU-MA 12.-13.4. –?Yritämme saada myös lisätyövoimaa, että jonoja saadaan purettua, Järvelä kertoo. Hakijat ovat syntyneet vuosina 2002–2005.. Jos Riihimäki päätyisi kuitenkin osallistumaan sote-kuntayhtymää koskevaan valmisteluun, Forssan valtuusto saisi ratkaista kaupungin osallistumisen valmisteluun ja rahoittamiseen. Raportin mukaan kuntayhtymän etuja olisivat kilpailukykyisyys ja mahdollisuus kehittää sosiaalija terveydenhuoltoa kokonaisuutena. KUN KIIREETTÖMIÄ aikoja on siirretty eteenpäin, koronaepidemian jälkeen tietyille erikoissairaanhoidon aloille Kanta-Hämeen keskussairaalassa tulee purettavaksi karkeasti arvioituna 2–4 kuukauden jono. –?Ennusteidemme mukaan touko-kesäkuun vaihteessa meillä on noin 20 potilasta tehohoidossa, mutta sen hanskaamme hyvin. Kanta-Hämeessä oli torstaiaamuun mennessä todettu 51 covid19-tautitapausta, joista reilut 15 on jo parantunut. • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • SOMERO Minna Aaltonen .....050 342 6610 Mirka Willman ........040 457 8021 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Ota yhteyttä mediamyyntiimme: Mukana myös maaja metsätalousteema SUURJAKELU ILMOITUSAINEISTOT: keskiviikkona 15.4. KLO 9-22 Forssa passaa nyt sote-kuntayhtymän Tilanne muuttuu, jos Riihimäki lähtee mukaan. PERJANTAINA 10. Suunnitelmat jonojen purkamiseen tarkentuvat sairaanhoitopiirin exit-strategiassa, joka on valmisteilla. Epidemia tulee olemaan pitkäkestoinen, mutta tilannetta helpottaa, että pahin sairastavuuden piikki näyttäisi olevan tilastollisesti kuin sokeritoppavuori teräväkärkisen jäävuoren sijasta. Siinä linjataan, kuinka erikoissairaanhoidon toiminta palautetaan normaaleille askelmerkeille koronaepidemian loppuvaiheessa ja sen jälkeen. Sairastuneita on kaiken ikäisissä. FL torstaina 16.4. FORSSAN KAUPUNKI pitää palveluiden ja palveluverkon muodostamisen asiakaslähtöisiä periaatteita asianmukaisina ja toteuttamiskelpoisina. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä sanoo, että tehohoidossa on ollut poikkeuksellisen nuoria potilaita: keski-ikä on noin 50 vuotta. Myös kameravalvontaa lisätään. –?Tällä hetkellä näyttää, että ei tule. FL Humppila ottaa aikalisän kesätöissä Forssan Lehti Humppila ottaa aikalisän nuorten pestaamisessa kesätöihin. KAIK KI PÄÄS IÄISM AKEIS ET –50% 2 95 kpl Juhla Mokka-kahvit 400-500 g (5,90-7,38/kg) Rajoitus 2/talous Tarjous voim. –?Se ei tarkoita, että sairaus olisi täällä erilainen. LAUSUNNOSSAAN Forssan kaupunki kuvaa Hämeen liiton sosiaalija terveydenhuollon kuntayhtymäselvityksen loppuraporttia monipuoliseksi. Järvelän mukaan suojavälinevarastoihin vaihdetaan lukot ja avaimia annetaan vain rajallinen määrä henkilöille, joilla on vastuu avaimen säilyttämisestä ja käytöstä. Osastohoidossa on joitakin potilaita. Hyvin iäkkäitä potilaita ei ole vielä ollut, eikä toisaalta KantaHämeessä ole ollut myöskään hoivakotitartuntoja. klo 12 mennessä. KLO 9-22, LA 11.4. Forssan valtuusto on aiemmin linjannut, että maakunnan kaupunkien ja kuntien pitäisi kaikkien yhdessä ratkaista, miten asioita selvitetään ja tarvittaessa valmistellaan eteenpäin. Mikäli poikkeustoimet päättyvät ja tilanne rauhoittuu toukokuun loppuun mennessä, kunta valitsee kesätöihin suoraan ne 16 hakijaa, jotka eivät ole aiemmin työskennelleet Humppilan kunnalla. –?Se on tietysti erittäin hyvä juttu, Järvelä sanoo. Meillä on siihen kapasiteettia ja henkilökuntaa. Pisin jono syntyy näillä näkymin ortopediassa eli tukija liikuntaelinsairauksien leikkaushoidossa. Mahdollisen suunnittelun väliaikaissairaalan sijaintia Järvelä ei paljasta. MAAILMANLAAJUINEN koronapandemia on hetkessä nostanut erilaisten suojavarusteiden, kuten hengityssuojien ja käsineiden kysynnän pilviin. Maakunnassa on myös suunnitelma varasairaalasta, jos sellainen tilanne tulisi. Määräaikaan mennessä kuntaan tuli yhteensä 28 kesätyöhakemusta, joista 12 hakijaa on aiemmin työskennellyt kunnan kesänuorena. Kesätöiden hakuaika päättyi 27. 6 79 HK Porsaan sisäfilee marinoitu, Suomi PE-LA kg 1 89 Kymppi Mämmi 700 g (2,70/kg) Kotimaista Tulppaani 10 kpl/nippu 2,99 PRISMA FORSSA, Tapulikuja 6 PALVELEMME PÄÄSIÄISENÄ: PE 10.4. Kunnanhallitus totesi, että tässä vaiheessa ei voi tehdä lopullista päätöstä kesänuorten palkkaamisesta kesäksi 2020, koska koronapoikkeustoimien kestosta ei ole tietoa. Forssa Forssan kaupunki ei Riihimäen kaupungin kielteisen kannan perusteella voi sitoutua maakunnallisen sote-kuntayhtymän valmisteluun, koska kaikkien kuntien jäsenyys on kuntayhtymän toteuttamisedellytys. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Kanta-Hämeen teholla poikkeuksellisen nuoria Pelko suojavarusteiden varastamisesta pakottaa uusimaan lukkoja. 13.4. Iiro-Pekka Airola Hämeenlinna Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehohoidossa on ollut koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin vuoksi yhteensä kuusi potilasta. Tällä hetkellä heitä on kolme. –?Olemme havainneet, että suojavarusteita voi kadota, ja olemme joutuneet varautumaan siihen, Järvelä kertoo. Tapauksia on vielä niin vähän, että ensimmäisten tapausten kohdalla on vain sattunut niin, että he ovat olleet kohtuullisen nuoria. maaliskuuta. asti
Sittemmin kävi ilmi, että hänelle menossa ollut maksu on jäädytetty. Ennen kaikkien on varmistettava, kuka on laskun saaja. Asia pitää selvittää, mutta johto on varmasti tehnyt kaupan hyvässä tarkoituksessa. VEHVILÄINEN ei lähde osoittelemaan ketään sormella. Valmiusjohtaja Tulokkaan mukaan Kiinasta tulleet hengityssuojaimet eivät ole VTT:n testien perusteella FFP3tai edes FFP2-tasoa. Pitää tehdä riskiarviot, analyysit ja varmistaa toimitukset, hän tiivistää. HVK:N LOUNEMA on pahoillaan siitä, että heidän virheensä johti ongelmiin suojainten tuomisessa terveydenhoidon käyttöön. STM on tehnyt HVK:lle suojavarusteista hankintaesityksen, jonka kokonaisarvo on yli 30 miljoonaa euroa. –?En tunne kaikkia yksityiskohtia. Alun perin Jylhällä oli se käsitys, että maksu meni väärin perustein Sarmasteelle. Jos tällä tavalla joudutaan tekemään kauppaa, eli ei nähdä tuotetta ja luotetaan sokeasti siihen, että saat mitä tilaat, niin tilanne on tosi heikoissa kantimissa. –?Saan paljon viestejä hätääntyneiltä hoitajilta, lääkäreiltä, kotisairaanhoitajilta, vanhusten läheisiltä ja hoitajien vanhemmilta. Kiinan Guangzhousta saapuneessa tilauksessa oli kaksi miljoonaa kappaletta kirurgisia maskeja ja 230?000 kappaletta hengityssuojia. –?Hän kertoi, ettei talossa ole yhtään suojainta, eikä ole koskaan edes ollutkaan. Se kuvaa, että suojavarusteissa ovat nyt menossa merirosvomarkkinat. Nyt pitäisi hakea yhdessä kestäviä ratkaisuja. –?Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua, Lounema vastaa kysymyksiin erostaan. Sarmasteelle on maksettu viisi miljoonaa euroa, Jylhälle mennyt viiden miljoonan euron maksu on puolestaan jäädytetty Virossa. Tulokas ei kommentoi, tuleeko koronakriisin vuoksi hankittavia hengityssuojaimia edelleen Kiinasta esimerkiksi liikemies Onni Sarmasteen kautta. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema julkaisi tiistaina Twitterissä kuvan Finnairin koneesta, joka toi Suomeen kaksi miljoonaa kirurgista maskia ja 230 000 hengityssuojainta. –?Nämä ovat (salaisiksi) leimattuja papereita, joten siihen en voi ottaa kantaa, hän sanoo. VTT:n testit on tilannut Huoltovarmuuskeskus, joten Tulokas ei siksi halua kertoa tarkemmin testien tuloksista. –?Näkemykseni on, että omaa suojavarusteiden tuotantoa pitää jatkaa myös kriisin jälkeen. Sitten meillä on tarve myös kirurgisille maskeille, visiireille, suojatakeille ja suojamyssyille, Tulokas sanoo. Suojaimia oli luvattu, mutta niitä ei ole tullut tähän mennessä. –?Vastuu kuuluu Huoltovarmuuskeskukselle ja toimitusjohtajana minulle. HVK toimittaa suojaimet STM:n tekemän hankintaesityksen perusteella. PERJANTAINA 10. Juvonen sanoo, että jatkossa Suomesta pitäisi lähettää asiantuntija paikan päälle tarkastusmatkalle, kun tilauksia tehdään. Hän on sitä mieltä, että koronakriisi jättää yhteiskuntaan jäljen. Tiistaina Kiinasta Suomeen tuodut maskit ja hengityssuojaimet eivät yllättäen sovellu lainkaan sairaalakäyttöön. –?Olemme kaikki samassa veneessä. FINNAIRIN LENTO toi tiistaina HVK:n hankkiman suojainerän Suomeen. Hoiva-alan ammattilaisena Juvonen muistuttaa, miten haavoittuvaista vanhusten huolto on. STM:N KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Kirsi Varhila sanoo, että julkisuudessa olleet tiedot hengityssuojainten toimitusta koskevasta kiistasta tulivat ministeriölle yllätyksenä. Jylhän tilauksen kohtalo on vielä auki. FL–LM Miljoonia Jylhälle ja Sarmasteelle STM on tehnyt kiinalaisista suojavarusteista yli 30 miljoonan hankintaesityksen. Nyt olisi pikemmin aika puhaltaa yhteen hiileen. Onni Sarmasteen mukaan hänen yrityksellään on sopimus Huoltovarmuuskeskuksen kanssa ja maksut tuotteista ovat tulleet HVK:lta sovitusti. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n testeissä kuitenkin selvisi, ettei mitään suojista voida käyttää sairaaloissa. HUHTIKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Anita Simola Eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Arja Juvonen (ps.) kuvaa Kiinasta hankittujen hengityssuojainten kauppaa surkuhupaisuuden huipuksi. –?Tässäkin mielessä on syytä arvioida oman tuotannon jatkuvuutta, ettemme olisi näin riippuvaisia yhdestä maasta tai yhdestä ilmansuunnasta, hän jatkaa viitaten Kiinaan ja Kaukoitään. STM:n saamissa asiakirjoissa näkyy tiedot tavarantoimittajista. Rahaa on hankintoihin käytetty jo kymmeniä miljoonia euroja. Sitä ei saa ajaa alas. Kriisitilanteessa tarvitaan yhteistyötä, ei syyllisten hakemista. FL–LM Kansanedustaja saa hätäviestejä suojaimista Taneli Koponen, Joonas Kuikka Huoltovarmuuskeskus (HVK) on luokitellut toistaiseksi salaisiksi tiedot ensi viikolla Kiinasta Suomeen tuotavien hengityssuojainten kauppiaista. KUVA: Huoltovarmuuskeskus. Kiinasta tullut erä oli Sarmasteen avulla tilattu, eikä täyttänyt laatuvaatimuksia. –?Tähtäämme siihen, että kotimaassa valmistetaan vähintään FFP2-tason hengityssuojia, joita käytetään sairaalaympäristössä. Lisäksi tuotannon jatkaminen toisi työtä. –?Aivan käsittämätön farssi. LOUNEMA EI tässä vaiheessa kerro muita kauppakumppaneitaan Sarmasteen ja Jylhän lisäksi, mutta vakuuttaa niiden tulevan julki aikanaan. Maskeja kuljettavia lentokoneita on tarkoitus tulla Suomeen vielä kymmenkunta. –?Hänen pitää tarkastaa materiaalit, tuotantolinjat, jututtaa tehtaan johtajaa ja katsoa, mitä muualle on menossa. OMAVARAISUUS saa kannatusta sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtajalta, kansanedustaja Anu Vehviläiseltä (kesk.). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n listauksessa suodatustehokkuuden perusteella tehokkain suojain on FFP3ja toisiksi tehokkain FFP2-tason hengityssuojain. Keskiviikkona hän sai hätäviestin yöhoitajalta, joka työskentelee vanhusten hoivatalossa. –?Korona leviää siellä kulovalkean tavoin. Suojia toimitetaan nyt hoivayksiköihin ja kotihoitoon. HÄTÄ HENGITYSSUOJAIMIEN puutteesta on valtava. Hänen mukaansa tarkoituksena on nostaa hengityssuojainten ja kirurgisten nenä-suusuojien tuotanto nopeasti korkealle tasolle kotimaassa. Sarmaste on kaupparekisteritietojen mukaan toimitusjohtajana Finance Group Helsinki Oy:ssa. Liioin hän ei ota kantaa Huoltovarmuuskeskuksen johdon asemaan epäonnistuneen Kiinan kaupan takia. Myöhemmin VTT:n testeissä paljastui, että suojia ei voi käyttää lainkaan sairaaloissa. –?Emme puutu millään tavalla siihen, miten HVK hankintoja tekee, Varhila korostaa. Asiasta kertoo Lännen Medialle sosiaalija terveysministeriön STM:n valmiusjohtaja Pekka Tulokas. HUOLTOVARMUUSKESKUKSEN toimitusjohtajan Toni Louneman mukaan kaupat on tehty sekä Sarmasteen että Tiina Jylhän yhtiöiden kanssa. Tulevissa toimituksissa riskiä on Tulokkaan mukaan hajautettu ja suojaimia tulee useiden eri kauppiaiden kautta. Lisäksi on tilattu kahdeksalla miljoonalla eurolla lääkkeitä ja lääkinnällisiä laitteita. Yhtiöllä on lukuisia maksuhäiriömerkintöjä
Tartuntojen ja hoitoa tarvitsevien määrä voi kääntyä laskuun muutamissa viikoissa, jos epidemia kehittyy kuten Norjassa. KUKA. Se merkitsee kovaa työkuormaa, joten jaksaminen on tiukoilla . Yleisrajoitusten vähentämistä arvioidaan myös koronaviruksen tartuttavuuseli R0-luvun perusteella. Näin on onnistuttu tekemään viime viikkoina Norjassa ja Tanskassa. Seuraavassa vaiheessa painopiste siirtyy voimakkaammin testaamiseen ja jäljittämiseen, ja samalla yleisrajoituksia voidaan alkaa osin korvata sairastuneita ja altistuneita koskevilla rajoituksilla. Samalla sairastuneiden jäljittämistä ja eristämistä on lisättävä. PERJANTAINA 10. –?Aiemmin tähän ei ole ollut valmiuksia, koska testausja laboratoriokapasiteettia ei ole ollut riittävästi. Markku Tervahauta • Markku Tervahauta (s. • Koulutukseltaan hän on lääketieteen tohtori. huhtikuutta eli ensi viikon sunnuntaina. • Aiemmin Tervahauta on työskennellyt muun muassa sosiaalija terveysministeriön osastopäällikkönä, sosiaalija terveyspalveluiden kunnallisissa johtotehtävissä ja Leppävirran kunnanjohtajana.. Laitoksen rahoitusta leikattiin rajusti vuosina 2013–2018, ja noin 450 työntekijää irtisanottiin. Nykyistä strategiaa voi luonnehtia yhdistelmäksi epidemian hidastamisesta ja sairastuneiden tunnistamisesta. Luku pitää saada painetuksi 1:n tuntumaan. Tervahauta arvioi, että valmiudet saadaan kuntoon muutamissa viikoissa. KORONAEPIDEMIAN hoitamisessa on Tervahaudan mukaan mahdollista siirtyä uuteen vaiheeseen 1–2 kuukauden päästä. THL:n rajut leikkaukset ovat hidastaneet korona testaamisen laajentamista, sanoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta. –?Käytännössä pitää päästä tilanteeseen, jossa tartuntojen sekä sairaalaja tehohoitoa tarvitsevien määrä rupeaa laskemaan. Onko rajan avaaminen tässä vaiheessa mielekästä. 1962) on ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtajana vuodesta 2018 lähtien. –?Ilman leikkauksia testimääriä olisi voitu saada skaalattua suuremmalle tasolle nopeammin. FL–LM THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on optimistinen. –?Jos sama toteutuu Suomessa, voitaisiin yleisrajoituksia alkaa korvata yksilöllisillä rajoituksilla ehkä jo muutaman viikon päästä. Se kertoo, montako ihmistä koronaa sairastava tartuttaa. Pääasiallisena perusteluna on se, että sulkua voidaan jatkaa lain mukaan vain välttämättömistä syistä, koska kyse on rajusta puuttumisesta perusoikeuksiin. Viruksen leviämistä hidastetaan liikkumisen ja kokoontumisen rajoituksilla sekä yksilöllistä hygieniaa ja etäisyyden pitämistä korostamalla. Samalla vietiin erityisesti tutkimusosaamista, ja epidemiologioiden seuraamisessa tarpeellista laboratoriokapasiteettia jouduttiin vähentämään. Suomessa epidemian kehitys seuraa noin kaksi viikkoa näiden maiden perässä. Samaan aikaan sairastuneet pyritään löytämään testeillä, asettamaan eristyksiin ja altistuneet karanteeniin. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi keskiviikkona, että Uudenmaan sulku päättyy todennäköisesti 19. –?Jos raja avataan, muu maa alkaa siirtyä epidemiassa aiempaa nopeammin seuraavaan vaiheeseen, jossa tartuntoja tulee lisää, Tervahauta sanoo Lännen Median haastattelussa. KUVA: Kimmo Penttinen Koronastrategian painopiste siirtyy testaamiseen . . Tervahauta sanoo, että laboratorioiden sulkemiset ovat hidastaneet koronatestaamisen laajentamista. Epidemioiden parissa työskentelevän henkilöstön määrä on pudonnut noin 130 työntekijästä noin 70:een. –?Samat ihmiset ovat joutuneet tekemään tosi pitkää päivää jo kuukausien ajan. THL:N LEIKKAUKSET ovat heikentäneet edellytyksiä koronakriisin hoitamiseen, Tervahauta myöntää. –?En osaa ottaa tässä vaiheessa kantaa, koska avaamisesta päätetään kokonaisarviolla, jossa huomioidaan epidemian lisäksi esimerkiksi työllisyyteen ja elinkeinoihin liittyviä vaikutuksia. SAIRASTUNEIDEN ja altistuneiden tunnistamista ja eristämistä painottava strategia edellyttää, että koronatestien vuorokausimäärä pitää pystyä moninkertaistamaan nykyisestä noin 3?000:sta, Tervahauta toteaa. Hidastamisstrategian perusteena on ollut estää suurten joukkojen samanaikainen sairastuminen, jotta sairaalaja tehohoitokapasiteetti ei ylity. Niiden avulla koronaviruksen testimääriä olisi kyetty nostamaan aikaisemmin. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Petteri Lindholm Helsinki Koronavirustapaukset lisääntyvät muualla Suomessa, kun Uudenmaan rajat avataan, sanoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta
Georgieva kehottaa maita panostamaan lisää yritysten ja kotitalouksien selviytymiseen kriisin keskellä. Työntekijöille suositellaan etätyötä, mutta ostajat voivat käyttää toimistojamme. Puunkorjuun ongelmat ovat siten siirtyneet eteenpäin. MTK:n tilaaman tutkimuksen mukaan 53 prosenttia metsänomistajista ilmoittaa nyt, että ei varmasti myy puuta. maaliskuuta sen sisältöjä kuunneltiin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuorokauden aikana. Kittamaa arvelee, että myyntihaluttomuus johtuu osin tukkipuun kantohinnoista. Nyt emme voi tavata fyysisesti asiakkaita. Stora Enson Hämeenlinnan tiimissä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Hämeenlinnan toimiston neljä työntekijää voi tavata vain toisensa. –?Vuoden 2019 alkupuolella puusta maksettiin korkeita kantohintoja. –?Puunkorjuun tavanomainen rytmitys on sotkeutunut. Nyt metsänhoidollisia harvennushakkuita laiminlyödään. Hänen mukaansa kehittyvillä markkinoilla on menetetty jo 100 miljardin dollarin edestä sijoituksia. Myyjä voi olla sähköisesti yhteydessä ostajaan, kun tämä käy myyjän metsäpalstalla. Ne ovat joutuneet odottamaan leimikoille pääsyä ilman työtä jopa useita viikkoja, Kittamaa sanoo. Storytel ja BookBeat raportoivat molemmat liikevaihtonsa kasvusta ja ennennäkemättömän suurista uusista tilaajamääristä maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana. Storytelin mukaan sen liikevaihto kasvoi 45 prosenttia vuoden tammi–maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna. Eteläisessä Suomessa ei ollut kunnon pakkasia, kun taas pohjoisessa runsas lumi on vaikeuttanut korjuuta. –?Metsäteollisuuden tuotteet ovat päinvastoin välttämättömiä elintarvikehuollolle ja taistelussa koronaa vastaan. Kun melkein kaikki toiminta on hiljentynyt, ei ehkä sisäistetä, että metsäteollisuus ei ole hiljentynyt. –?Metsäteollisuuden kuitutuotteet ovat välttämättömiä muun muassa lääkkeille, elintarvikkeille ja hygieniatuotteille. Stora Enson tiukkojen koronan torjuntaohjeiden mukaan metsäkauppoja tekevät työntekijät suojaavat asiakkaitaan ja itseään niin, että fyysisesti he eivät tapaa. Stora Enso vetoaa metsänomistajiin, että he myisivät puuta. Suomessa on noin 600?000 metsänomistajaa. IMF-johtajan mukaan taloudesta huolehtiminen nyt auttaa välttämään vahinkoja, jotka tekisivät kriisistä toipumisesta paljon vaikeampaa. BookBeatilla vastaava liikevaihdon kasvu oli 79 prosenttia. Se on lisännyt haasteita suunnitteluun ja järjestelmän pyörittämiseen, kertoo Stora Enson ostopäällikkö Jaakko Kittamaa. Stora Enso pyrkii omalla aktiivisuudellaan vilkastuttamaan kaupantekoa. –. Jotta puuta voitaisiin korjata, pitäisi metsäpohjan kantaa korjuukoneet ja metsäautotien tukkirekat. Kun puunkorjuuta on siirtynyt eteenpäin, on talvikohteita, joista emme voi luvata kauppoja. Metro-lehteä on julkaistu Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Vuoden lopulla hinnat laskivat. Kaikki kärsivät, Georgieva sanoi. –?Toimistoissakin on pidettävä turvavälit muihin työntekijöihin. Kauppojen määrä putosi viime vuoden lopulla niin, että koko vuoden aikana kauppoja tehtiin noin neljänneksen vähemmän kuin vuonna 2018. Viimeinen HS Metro ilmestyy 17. Puun myyntituloilla on kansantaloudellisesti suuri merkitys. Verkkokauppa tarvitsee kartonkia ja pahvia, Kittamaa muistuttaa. –?Jos nykyisiä hintoja kuitenkin verrataan viiden vuoden jakson hintoihin, ne ovat myyjille aivan hyviä. –?On tullut jaksoja, jolloin yritykset eivät ole päässeet korjaamaan lainkaan puuta. –?Kymmeniä prosentteja kohteista on jäänyt odottamaan seuraavia vuosia. 12 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 10. –?Laadullisesti asia voidaan ilmaista niin, että talvikorjuuta vaativille leimikoille ei ole päästy eteläisessä Suomessa juuri lainkaan. Tämä kriisi ei tunne rajoja. –?Iäkkäät ihmiset ovat tottuneet tapaamaan ostajan metsässä. –?Olemme saaneet suuren ymmärryksen linjauksellemme. Puuhuolto on pyritty turvaamaan korjaamalla kesäleimikoita. STT. STT Äänikirjapalveluille ennätysmäärä uusia kuuntelijoita Äänikirjoja tarjoavat palvelut kertovat käyttäjämäärien kasvaneen huomattavasti koronakriisin aikana. HUHTIKUUTA 2020 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. Kittamaa sanoo, että etelän lämmin talvi on ollut suurempi ongelma kuin pohjoisen lumi. . Jaakko Kittamaa arvelee, että tähän on syynä se, miten he ovat tottuneet tekemään puukauppoja. Kittamaa toivoo, ettei tällaista ajattelua olisi olemassa. Niiden työllisyystilanne vaihtelee paljon. KUVA: Juhani Salo Leuto talvi ja korona syövät puuhuoltoa . –?Otamme itse yhteyttä metsänomistajiin, joilla on hakkuukelpoista metsää. Kittamaan mukaan erityisen suuri tarve on kuitupuusta, jota saadaan suhteessa enemmän harvennuksista kuin päätehakkuista. FL Stora Enso on joutunut hakkauttamaan kesäleimikoita saadakseen riittävästi puuta. –?Puukauppa on mahdollisuus paikata taloudellisia menetyksiä, joita muuten tämän kriisin aikana syntyy. Yhtiön mukaan poikkeustila on vienyt lehdeltä lukijoita ja ilmoittajia, minkä takia sen julkaiseminen on päätetty lopettaa. KORONA on niin ikään vähentänyt myyntihalukkuutta. huhtikuuta. –?Eri tiimien työntekijätkään eivät saa tavata toisiaan. SUOMEN MENNYT talvi oli puun korjuulle hyvin poikkeuksellinen. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Arno Juutilainen Kanta-Häme Poikkeuksellinen talvi ja koronaepidemia ovat hankaloittaneet teollisuuden puunsaantia. Niin kehittyneet kuin kehittyvät maat kohtaavat ankean näkymän. –?Tekemällä harvennuksia oikeaan aikaan pystytään parantamaan kasvua. Yhtiön mukaan sunnuntaina 29. Ongelmat ovat levinneet puun korjuusta ja kuljetuksista vastaaviin yrityksiin. Asiakkaita ei voida tavata Arno Juutilainen Iäkkäät metsänomistajat ovat kaikkein haluttomimpia myymään puuta. Harvennuksista pitäisi huolehtia, jotta metsä kasvaisi hyvin ja sitoisi hiiltä. PUUKAUPPOJEN ja -huollon uudeksi ongelmaksi on kohonnut myyntihaluttomuus. STT IMF:n johtaja kaipaa lisää talouspanostuksia Maailma on koronaviruksen vuoksi matkalla syvimpään taantumaan sitten 1930-luvun laman, varoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n toimitusjohtaja Kristalina Georgieva. HS Metro -lehden julkaisu päättyy Joukkoliikenteessä ja joukkoliikenneasemilla jaetun HS Metro -lehden julkaiseminen päättyy koronaepidemian takia, Sanoma Media Finland kertoo
LähiTapiolalla jälleen hyvä vuosi Forssan Lehti Lounais-Häme LähiTapiola Loimi-Hämeen vuosi 2019 sujui sekä liiketoiminnallisesti että tuloksellisesti hyvin. Aloitimme myös merkittävän rakennushankkeen Loimaalla. FORSSAN LEHTI 13 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 10. Vuokranantajista 40 prosenttia ei ole toistaiseksi alentanut tai poistanut vuokria. Summat nousivat edellisestä vuodesta, jolloin asiakkaille maksettiin vahinkovakuutuksen keskittämisetuina 3 miljoonaa euroa, korvauksina 24,1 miljoonaa euroa ja vakuutusmaksuista S-ryhmän bonusta 1,4 miljoonaa euroa. Näistä noin puolet on poistanut vuokranmaksuvelvollisuuden määräaikaisesti ja puolet alentanut vuokria. Ensimmäinen neljästä sunnitellusta kerrostalosta valmistuu loppuvuodesta. Lisäksi asiakkaille maksettiin vakuutusmaksuista Sryhmän bonusta 1,5 miljoonaa euroa. Toimitusjohtaja Lauri Riekkola.. Olemme vuoden aikana lahjoittaneet Hope ry:lle 30 000 euroa vähävaraisten lasten harrastustoiminnan tukemiseen. KUVA: Juhani Salo Vuokranmaksuun saatu helpotusta Yli puolet matkailuja ravintolayrittäjien vuokranantajista tullut vastaan koronakriisissä. Vahinkovakuutuksessa vakuutusmaksutuloon, vakuutusmaksutuottoihin ja korvauskuluihin sisältyy merkittävä määrä kertaluontoisia eriä liittyen vastuuvelan laskuperusteiden ja -laskentatavan muutoksiin sekä potilasvakuutuslain muutokseen. MaRan mukaan näiden joukossa on useita kauppakeskuksia ja kuntia. Ravintolat, kahvilat ja baarit suljettiin valtioneuvoston asetuksella viime lauantaista alkaen. –?Alueellinen kehittäminen on meille tärkeää. Vahinkovakuutustoiminnan riskisuhde nousi verrattuna vuoteen 2018 verrattuna ja toimintakulut pysyivät hallinnassa. Elämänturvastrategia vuosille 2019–2021 on hyväksytty, ja sen mukaisesti tarjoamme yhä enemmän erilaisia ennakointi-, turvallisuussekä hyvinvointiratkaisuja ja -palveluita, Riekkola sanoo. LÄHITAPIOLA LOIMI-HÄMEEN asiakkaille maksettiin vahinkovakuutuksen keskittämisetuina 3,2 miljoonaa euroa ja korvauksina 26,8 miljoonaa euroa. MaRan kyselyyn vastasi yli 420 etujärjestön jäsenyritystä huhtikuun alussa. HUHTIKUUTA 2020 Stora Enso on joutunut hakkauttamaan kesäleimikoita saadakseen riittävästi puuta. –?Asiakkaidemme tyytyväisyys tuotteisiimme ja palveluihimme on kehittynyt edelleen positiivisesti, toimitusjohtaja Lauri Riekkola sanoo. Ensivakuutuksen maksutuloa kertyi 2,3 miljoonaa euroa, joka 5,7 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Vahinkovakuutuksen korvauskulut olivat 33,6 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua lähes 15,3 prosenttia viime vuoteen. STT Matkailuja Ravintolapalvelut MaRan kyselyn mukaan 60 prosenttia alan yritysten vuokranantajista on helpottanut vuokranmaksua koronakriisin aikana. TULOSKEHITYKSEEN vaikuttivat keskeisesti sijoitustoiminnan tuotot, jotka olivat Riekkolan mukaan poikkeuksellisen hyvät. Riekkola kertoo, että LähiTapiola on edelleen ajoneuvovakuuttamisen markkinajohtaja. Vakuutusmaksutulo oli kasvussa. –?Liikennevakuutuksen markkinaosuutemme ylitti 32 prosenttia, ja vakuutettujen ajoneuvojen määrä kasvoi merkittävästi
. • Virukseen on kuollut tähän mennessä noin 80 venäläistä. . Plasma siirtojen on todettu helpottavan tartunnan saaneiden toipumista.. Hän on myös säätänyt ankaria rangaistuksia koronavirukseen liittyvän väärän tiedon levittämisestä ja karanteenimääräysten rikkomisesta. Torstaina kolme venäläislentokonetta vei apua Bosnia-Hertsegovinan autonomiseen Serbitasavaltaan. Venäjä on lähettänyt lääketieteellistä asiantuntemustaan myös Italiaan, Yhdysvaltoihin ja Serbiaan. • Venäjän kuluttajansuojavi ranomaisen Rospotrebnadzo rin mukaan Venäjällä on tehty yli miljoona koronavirustestiä. HUHTIKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Maarit Uber Venäjän koronavirustartuntojen määrä kasvaa jyrkästi päivä päivältä. Koiran ulkoilutus ja roskien vieminen ovat myös hyväksyttäviä syitä poistua kotoa. Peräti kuusi alueen sairaalaa on jouduttu eristämään koronaviruksen levitessä niiden kautta. Tartuntojen määrää kuvaava käyrä syöksyi selvään nousuun viime viikolla. Muiden maiden varustaminen on herättänyt ihmetystä myös siksi, että Venäjältä itseltäänkin puuttuu koronaviruspotilaiden hoitamisessa välttämättömiä tarvikkeita. Molemmista rikkomuksista voi joutua useaksi vuodeksi vankilaan. MOSKOVAN PORMESTARI Sergei Sobjanin on ottanut koronakriisin hoidossa näkyvän roolin. Virus on saanut Venäjällä viime viikkoina jalansijaa Moskovan lisäksi myös syrjäisemmillä seuduilla. FAKTA Epidemia kiihtyy • Venäjä kertoi torstaina ennätysmäärästä uusia koronavirustartuntoja. Esimerkiksi kasvomaskeista on huutava pula. Osa lähetetystä tekniikasta on osoittautunut paikan päällä sopimattomaksi koronakriisin hoidossa. Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan lähiviikot ovat maassa ratkaisevia taistelussa koronavirusta vastaan. Alkoholin tuoreita myyntipiikkejä selitetään sillä, että venäläiset ovat Putinin määräämillä koronavapailla jo toista viikkoa. Venäläisten alkoholinkulutus on vähentynyt reippaasti viime vuosina, mutta alkoholi on maassa yhä etenkin miesten ongelma. Putin on antanut maan aluejohtajille vapaat kädet epidemian hoidossa. Venäjän johto Putinia myöten myönsi koronaepidemian koskettavan myös Venäjää vasta Sobjaninin julkisesti kyseenalaistettua Venäjän alhaiset tartuntaluvut ja vakuutettua todellisen tartuntatilanteen olevan luultua merkittävästi pahempi. Koronaepidemian aiheuttama eristys on saanut venäläiset ostamaan tavallista enemmän vodkaa, viskiä ja olutta. • Suuri osa tartunnoista on rekisteröity Moskovassa ja sen lähiympäristössä. Putin perusteli asiaa sillä, että Venäjän eri alueet ovat keskenään hyvin erilaisissa tilanteissa viruksen leviämisen suhteen. Venäläisiä on ohjeistettu poistumaan kodeistaan ainoastaan ruokakauppaan ja apteekkiin sekä lääkäriin, jos on aivan pakko. Alkoholin myynti on kasvanut Venäjällä selvästi. Jotkut venäläiset myös uskovat, että alkoholi voi estää koronaviruksen saamisen. VENÄJÄ ON lähettänyt koronaepidemian torjuntaan liittyvää lääketieteellistä apua eräihin strategisesti tärkeinä pitämiinsä maihin. Putin on pitänyt kolme epidemiatilanteeseen keskittynyttä televisioesiintymistä. Vladimir Putinin mukaan seuraavat viikot ovat ratkaisevia koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Venäjän ulkomaille suurieleisesti lähettämiä avustuskuljetuksia pidetään ennen kaikkea ovelana mediatemppuna. KUVA: Sergei Ilnitsky / EPA Koronatartunnat syöksyivät kasvuun Venäjällä . Arvostelijoiden mielestä Putin sälyttää vastuun kriisin hoidosta alueille. Venäjällä todettiin epidemian alkuvaiheessa huomattavasti vähemmän koronavirustartuntoja kuin monessa Länsi-Euroopan maassa. • Moskovassa muutama koronaviruspotilas on saanut viruksesta toipuneiden verestä erotettua plasmaa. • Venäjän uskotaan saavut tavan koronavirusepidemian huipun parin seuraavan viikon aikana. Karanteenin on määrä kestää huhtikuun loppuun. Moni venäläinen onkin alkanut tehdä maskeja itse huolimatta siitä, että omatekoiset maskit eivät anna yhtä hyvää suojaa kuin teollisesti valmistetut. • Venäjällä rekisteröityjen tartuntojen määrä ylitti samalla reippaasti kymmenentuhannen rajapyykin. Myyntimäärät ovat kasvaneet usealla kymmenellä prosentilla. FL–LM Nainen ompeli kotonaan uudelleen käytettäviä kasvosuojaimia paikallisen sairaalan työntekijöille samalla, kun hänen poikansa opiskeli Ramenskojessa Moskovan ulkopuolella. PERJANTAINA 10. Komin tasavallan terveysministeri erosi sen jälkeen, kun syrjäisestä ja harvaan asutusta tasavallasta tuli yksi Venäjän koronaepidemian keskus tällä viikolla. • Uusia tartuntoja kerrottiin olevan 1 459 enemmän kuin keskiviikkona.
KUVA: Cesare Abbate / EPA. Reilut kymmenen miljoonaa oppilasta suorittaa kokeen tänä vuonna, ja vain pieni osa pääsee haluamiinsa yliopistoihin. FL–LM Liittouma aloitti tulitauon Jemenissä SANAA. Koronabondeilla tarkoitetaan euromaiden yhteisesti liikkeelle laskemia velkakirjoja, joista vastaa koko euroalue. Ravintola jakaa kodittomille joka päivä noin 170 annosta. Ravintola toimittaa sairaaloiden työntekijöille noin 600 ilmaista ruoka-annosta päivässä koronaviruksen aiheuttaman kriisin aikana. Itävallan neuvotteluryhmästä puolestaan kerrottiin, että he ovat valmiita myönnytyksiin, mutta he eivät suostu kiistanalaisiin koronabondeihin. Iran on yksi pahiten viruksesta kärsineistä maista maailmassa. Ambulanssit odottavat koulujen ulkopuolella, sillä on tavallista, että nuoret pyörtyvät tai saavat muita sairauskohtauksia. Italian mukaan kyseessä voi olla koko euroalueen tulevaisuus, jos EU-maat eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kuinka talouskriisiä torjutaan. AIEMMIN ILLALLA kokouksesta tulleiden tietojen mukaan Saksa ja Ranska pyrkivät löytämään kompromissin, jotta takalukkoon ajautuneisiin neuvotteluihin saataisiin ratkaisu. REUTERS Boris Johnsonin vointi paranee tehohoidossa LONTOO. Etelä-Euroopan maat etunenässä Italia ja Espanja ajavat vastikkeetonta tukea ja yhteisvastuullisia velkoja, kun taas pohjoisen maat haluavat tiukempaa sääntelyä. Neuvotteluja jatkettiin torstaina. Luotan, että tällä kerralla tartumme tilaisuuteen ja osoitamme tarvittavaa kompromissihenkeä, joka on unionin perusta, Centeno sanoi torstaina iltapäivällä. Maaseudulla asuvilla oppilailla on kaikkein eniten pelissä. Ongelmaksi on muodostunut erityisesti erimielisyydet lainarahan ehdoista. Näin mikään yksittäin maa ei velkaannu. Euroryhmä on unionin jäsenmaiden valtiovarainministereistä koostuva ryhmä, jonka päätehtävä on koordinoida euroalueen talouspolitiikkaa. EURORYHMÄN TIISTAINA alkaneista neuvotteluista on tullut erittäin vaikeat. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta 30 vuoteen, kun köyhyysrajan alapuolella elävien ihmisten määrä kasvaa, sanoo hyväntekeväisyysjärjestö, joka perustaa tietonsa Australian National Universityn ja Lontoon King Collegen tutkimuksiin. –?Me olemme hyvin lähellä sopimusta. KING COLLEGEN professorin Andy Sumnerin mukaan kehittyvien maiden sosiaaliturvaverkkoja pitäisi laajentaa ja kiinnittää huomiota siihen, mitä kansainvälinen yhteisö voisi tehdä asian hyväksi. Ravintolan pääkokki valmisti torstaina ilmaista ruokaa Leicesterissä Britanniassa tervey denhuollon henkilökunnalle. Tiesulkuja pystytetään koulujen ympärille, ja lähistöllä olevia työmaita suljetaan, jotta melu ei häiritsisi kokeita suorittavia oppilaita. Illalla pientä toivoa alkoi herätä, kun Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz kertoi, että neuvotteluosapuolet ovat päässeet lähemmäksi toisiaan. Se koostuisi Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta tulevista hätälainoista, Euroopan investointipankin yrityslainoista ja Euroopan komission työttömyysvakuutuspaketista. REUTERS Leicester. Suomea kokouksessa edustaa valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.). PERJANTAINA 10. Yliopistojen pääsykokeet ovat muodostuneet yhteiskuntaa osittain pysäyttäväksi ilmiöksi, jota seurataan mielenkiinnolla joka vuosi. Kiinan johto pitää ilmeisesti tilannetta silti vieläkin huolestuttavana. Kun elämä on nyt vähitellen normalisoitumassa eri puolilla maata, uuden epidemian puhkeamisen vaara on ilmeinen. Epäoikeudenmukaista järjestelmää onkin kauan arvosteltu muodollisesti tasa-arvoisessa sosialistisessa maassa. Kirjoittaja on Lännen Median avustaja Kaakkois-Aasiassa. FL–LM, REUTERS Euroryhmä lähestyi sopimusta tukipaketista Neuvotteluissa ongelmaksi on muodostunut erityisesti Eteläja Pohjois-Euroopan maiden erimielisyydet lainarahan ehdoista. Afganistanissa on todettu 423 koronavirustartuntaa. –?Näyttää siltä, että sopimus on mahdollinen, Scholz sanoi. Kokeet on nyt lykätty kesäkuun alusta heinäkuuhun. Britannian pääministerin Boris Johnsonin vointi on parantunut, ja hän on hyvällä tuulella, kertoo pääministerin tiedottaja. Johnson joutui sunnuntaina sairaalahoitoon koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin takia. TUKEA TIM KEETON / EPA Virus lisää köyhyyttä maailmassa LONTOO. Hän on ollut tehohoidossa maanantaista lähtien. FL–LM Hannu Toivonen Euroryhmä lähestyi torstai-iltana sopimusta neuvotteluissa, joissa on tarkoitus päättää, kuinka koronaviruksen aiheuttamaa talouskriisiä torjutaan euroalueella. Asiasta uutisoi Britannian BBC. Suurkaupunkilaisilla on kuitenkin muita kiinalaisia selvästi paremmat mahdollisuudet päästä arvostettuihin yliopistoihin, joista valmistuneiden tulevaisuus on lähes varmasti ruusuinen. Myös Euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno oli toiveikas. Kilpailu on kivenkova. PÄÄTÖS ON yllättävä sikäli, että Kiina näyttää onnistuneen pysäyttämään viruksen leviämisen lähes täysin. Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Saksan liittokansleri Angela Merkel soitti Hollannin pääministerille Mark Ruttelle ja yritti saada hänet sopimuksen taakse. Uusia tapauksia on ollut viime aikoina vähän, ja valtaosa tartunnan saaneista on ollut ulkomailta palanneita ihmisiä. –?Talouskriisi on mahdollisesti jopa vielä vakavampi kuin terveyskriisi, raportissa sanotaan. KOTIINPALUU 150 000 KABUL. Napolin kaupungin työntekijä kaupunkilaisille jaettavien tuotteiden keskellä. Afganistanissa pelätään koronaviruksen leviämistä, koska yli 150?000 afganistanilaista palasi maaliskuussa kotimaahansa Iranista, uutisoi BBC. Koronaviruksen aiheuttama talouskriisi voi lisätä maailman köyhien ihmisten määrää 400– 600 miljoonalla. Lykkäyspäätös on herättänyt paljon huomiota. Italia on yksi pahiten koronaviruksesta kärsineistä maista. Saudi-Arabian johtama liittouma on aloittanut kahden viikon pituisen tulitauon Jemenissä, jotta koronaviruksen leviäminen voitaisiin estää paremmin. Pääsääntöisesti he saavat suorittaa kokeet vain kerran, joten epäonnistuessaan kokelaalle ei ole luvassa tavoiteltua paikkaa yliopistossa. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Hannu Toivonen Pelättyjä pääsykokeita lykätään KOLUMNI Björn Ådahl palaute@ lannenmedia.fi M iljoonien kovan paineen alla olevien kiinalaisnuorten piina pitkittyy koronaviruksen vuoksi. –?Tämä on iso haaste Euroopan olemassaololle, Italian pääministeri Giuseppe Conte sanoi BBC:n mukaan. Koronaviruspandemian talousvaikutusten torjumiseen suunnitellusta rahoituspaketista on kaavailtu 500 miljardin euron suuruista. He ovat valmistautumassa yliopistojen valtakunnallisiin pääsykokeisiin, joiden katsotaan ratkaisevan pitkälti heidän tulevaisuutensa. Pääsy hyvään yliopistoon on yleensä paras ja usein ainoa tapa kohentaa omaa sekä koko perheen elintasoa. Johnson saa tavallista happihoitoa, mutta hän ei ole hengityskoneessa. OPPILAAT OVAT syystäkin hermostuneita. Keskiviikkoaamuna muotoiltua sopimusta vastusti torstaina EU-maista ainoastaan Hollanti. Iranin tukemat huthi-kapinalliset eivät ole vielä ilmoittaneet, noudattavatko he tulitaukoa. Ensimmäisen kokouspäivän neuvottelut venyivät keskiviikkoaamun asti, mutta sopua ei löytynyt. Opetusministeriö sanoo haluavansa varmistaa, ettei virus pääse leviämään oppilaiden keskuudessa. Noin 40 prosenttia köyhyysrajan alle tippuvista olisi Itä-Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Liittouma ja huhti-kapinalliset ovat sotineet Jemenissä jo viiden vuoden ajan
MM-kisat piti olla toukokuussa, mutta ne on siirretty ja uutta ajankohtaa ei tiedetä. Karaten MM-kisat on määrä järjestää marraskuussa. . Siellä suomalaistoiveet kohdistuvat Lotta Henttalaan, vuoden 2016 MM-pronssimitalistiin. Suomessa ja maailmalla on tehty tänä vuonna poikkeuksellisia järjestelyjä urheiluasioissa, mutta jos väkisin pitää valita, niin sitten valitaan, Urheilutoimittajain liiton Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula muotoilee. Laji on arvaamaton ja Laura Salminen voi onnistuessaan yltää kärjen tuntumaan, jos kisat toteutuvat. Jos kisat käydään tämän vuoden puolella, suomalaisamerikkalainen Lizzie Armantolla on potentiaalia kärkisijoille. – Golffari Sami Välimäki ja jääpalloilija Tuomas Määttä olisivat voineet yltää listalle. Kun korona-pandemia on pysäyttänyt koko urheilumaailman, alkuvuoden menestyjien painoarvo on valinnoissa iso. Titta Keinäseltä voi odottaa sieltä pistesijaa tai jopa mitalia – jos tapahtumaa ei siirretä tai peruuteta. – Lähtökohta on, että valinta suoritetaan. Entä Santeri Kiiveri, Tuomas Määttä tai Heikki Niva. – Toki vuotta on vielä paljon jäljellä. Yleisurheilun EM-kilpailut on määrä järjestää elokuun lopussa Pariisissa. Isommissa sisäpalloiluissa ohjelmassa on vain karsintaotteluita. Viime vuonna lajeja oli 76. Tänä vuonna valintojen tekeminen tuskin on mahdollista kaikissa lajeissa, Hannula arvelee. Siinä on kattava joukko alkuvuoden menestyneimmistä suomalaisurheilijoista. Esimerkiksi NHL saatetaan vielä pelata tänä vuonna jollain systeemillä loppuun. Urheilugaalassa on perinteisesti valittu myös Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki kymmenen ehdokkaan joukosta. Heikki Nivan EM-hopea snookerissa tuli amatöörien puolella, se tuskin olisi riittänyt listalle pääsyyn viime vuonna. KUVAT: Suunnistajalehti, Harri Kapustamäki, Mari Ukkonen ja Suomen Golfliitto. Oheisessa listauksessa on lueteltu alkuvuoden menestyneimpiä suomalaisurheilijoita. VUODEN LOPPUPUOLELLE on merkitty muutamia lajikohtaisia arvokilpailuja, joissa suomalaisilla voi olla menestysmahdollisuuksia. Suomeen voi tulla Stanley cup -voittaja tai -voittajia, Hannula pohtii. – Olemme valinneet perinteisesti vuoden parhaat urheilijat eri lajeista. Finnjollien MM-mitaleista oli tarkoitus kilpailla toukokuussa, mutta ne on siirretty toistaiseksi määrittelemättömään ajankohtaan. Jääkiekon MM-kisat peruutettiin kokonaan. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Onko joku heistä Vuoden urheilija. Tänä vuonna ei järjestetty hiihdon MM-kisoja, ja olympialaiset sekä jalkapallon EMkilpailut siirrettiin ensi vuoteen. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 10. Jos MM-kisat järjestetään vielä tänä vuonna, Oskari Muhonen voi onnistuessaan yltää ainakin pistesijoille. Kuusikko saattaa olla yllättävän korkealla, kun ensi tammikuussa valitaan vuoden 2020 parasta suomalaisurheilijaa. FL Ylhäältä vasemmalta: Tuomas Kotro, Santeri Kiiveri, Tuomas Määttä ja Sami Välimäki. On mahdollista, että salibandymaajoukkueen MM-hopeakin riittää tänä vuonna Vuoden joukkue -äänestyksessä voittoon. Rullalautailussa on sama tilanne. Jos yleisurheilun EM-kisat sekä muita syksyn arvokisoja peruutetaan ja esimerkiksi jääkiekon SM-liiga ei pääse alkamaan normaalisti, sitten pitää pohtia, onko valinta sen perinteen ja arvon mukainen, Vuoden urheilija -valinnan oikeudet omistavan Urheilutoimittajain liiton puheenjohtaja Kari Linna pohtii. Sekin palkintoluokka saattaa vaatia soveltamista. Vuoden urheilija -titteli on tänä vuonna alennusmyynnissä, kun lähes kaikki merkittävimmät arvokilpailut on peruutettu tai siirretty ensi vuodelle. Pyöräilyn maantieajon MM-kilpailut ovat merkitty kalenteriin syyskuulle. Joukkuelajeissa loppuvuoden arvokisakalenteri on melkein tyhjä. Jos käy niin, että nekin peruutetaan, tulee urheiluvuodesta melkoinen pannukakku. Kalle Järvilehto, Elias Syrjä. HUHTIKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Moniko heistä olisi voinut yltää viime vuonna top-25-listalle. Futsalin ja jääpallon miesten MM-kisat on määrä pelata loppusyksystä ja salibandyn joulukuussa. Tenniksen ja golfin merkittävimmistä ammattilaisturnauksista on toistaiseksi peruutettu vain Wimbledon ja British Open. NYKYAIKAISEN 5-OTTELUN syyskuulle merkittyjä MM-kisoja Meksikossa ei ole vielä peruutettu tai siirretty. Lajien globaali luonne huomioiden ei olisi yllätys, jos peruutusuutisia tulisi vielä lisää. Niin sanotuista suomalaislajeista myös rallin ja formuloiden maailmanmestaruus saatetaan jakaa tänä vuonna, vaikka kilpailuohjelma supistuu parhaassakin tapauksessa rajusti. – Se on hyvä kysymys. Seuraava tarkistuspiste on syksyllä. MM-ralleja ehdittiin ajaa alkuvuodesta kaksi, formulakilpailuja ei yhtään. . KUN TILANNE on tämä, pitäisikö Vuoden urheilija -valinta jättää tänä vuonna tekemättä. Se on kuitenkin jo nyt ilmeistä, että jonkinlaista soveltamista valinnoissa joudutaan tekemään. Tapio Neva Tiedätkö, kuka on Tuomas Kotro. VUODEN URHEILIJA -valinnan suorittaa nykyään urheilutoimittajista koostuva asiantuntijaraati 25 kärkiehdokkaan joukosta. Molempien lajien MM-sarjan viimeiset osakilpailut on merkitty alkuperäisohjelmassa marraskuun lopulle
–. –. Ketään ei saa syrjiä, mutta samat vaatimukset koskevat kaikkia urheilijoita. Niistä kaksi syntyi vuonna 2020, molemmat rangaistuspotkuista. heinäkuuta 2021. Kalenterista kyllä löytyisi tilaa. Maailmanrankingissa sijalla 101. Lähteet: Olympiakomitean asiantuntija Ilkka Palomäki ja Vuoden urheilija -valiokunnan puheenjohtaja Matti Hannula. ENNI RUKAJÄRVI : Lumilautailun slopestylen US Openissa neljäs, X Gamesissa kahdeksas. HUHTIKUUTA 2020 Alkuvuoden menestyneimpiä suomalaisurheilijoita IIVO NISKANEN : Maastohiihdon maailmancupin kokonaispisteissä kuudes, normaalimatkoilla kolmas. SANTERI KIIVERI : Para-alppihiihdon pujottelun tynkä-maailmancupin kokonaiskilpailun voittaja pystyluokassa. ELIAS SYRJÄ : Freestylen big airissa maailmancupin kokonaispisteissä viides. Häneltä leikattiin kasvain, joka aiheutti painetta aivoihin. Eritreasta Ruotsiin muuttanut Robel Fsiha antoi positiivisen näytteen marraskuussa, marokkolaistaustainen Adil Bouafif vuonna 2014 ja etiopialaistaustainen Abeba Aregawi 2016. Pelaajille EM-kisat olisi ehkä myynyt, mutten usko, että yleisö olisi jaksanut, Dettmann sanoi STT:lle torstaina illalla. Aivoverenvuodon saanut NHL-pelaaja leikattiin NHL-seura Edmonton Oilersin organisaatiossa kiekkoileva keskushyökkääjä Colby Cave, 25, joutui alkuviikosta tehohoitoon saatuaan aivoverenvuodon. –. TUOMAS KOTRO : Hiihtosuunnistuksen EM-pronssia sprintissä ja EMhopeaa viestissä. RUOTSIN YLEISURHEILUSSA on neljä suhteellisen tuoretta ulkomaalaistaustaisten urheilijoiden käryä. STT. Tällä hetkellä ei ole varmaa, koska Suomi seuraavaksi pelaa. Siirron takia EM-karsintojen ja lopputurnauksen väli on hyvin pitkä. Suomen on määrä jatkaa EMkarsintaurakkaansa marraskuun lopussa kotiottelulla Georgiaa ja vieraissa Serbiaa vastaan. –. –. Cave aloitti NHL-uransa Boston Bruinsin riveissä kaudella 2017–18, ja Edmontoniin hän siirtyi viime kaudella. EMIL RUUSUVUORI : Tenniksen haastajatason turnauksessa finaalipaikka. KORIPALLO Tapio Keskitalo Koripallon miesten EM-turnaus liittyi monien siirrettyjen arvokisojen jatkoksi torstaina. AKSELI KESKINEN JA SINEM KURTBAY : Sijoittuivat yhdeksänneksi purjehduksen Nacra 17 -luokan MM-regatassa. Se on lyhytnäköistä ja huonoa ajattelua, mutta näillä mennään, Dettmann sanoo suoraan. Koripallon EM-turnaus siirtyi Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann pitää siirtopäätöstä oikeana. Kaikkia osakilpailuita ei pystytty järjestämään korona-pandemian vuoksi. SEBASTIAN AHO : Oli NHL:n maalintekijätilaston jaetulla kuudennella sijalla, kun kausi keskeytettiin. Akuutin tilanteen täytyy mennä ensin ohi. –. Kansainvälinen koripalloliitto kertoi kilpailukalenterinsa muutoksista kotisivuillaan. TUOMAS MÄÄTTÄ : Jääpallon Ruotsin mestaruus ja valinta Ruotsin liigan parhaaksi pelaajaksi kautta aikojen ensimmäisenä suomalaisena. Nyt tilanne on muuttunut, liiton pääsihteeri Stefan Olsson vahvisti. Tällä kaudella Cave pelasi Edmontonissa 11 ottelua ja AHL-farmiliigan Bakersfieldissä 44 ottelua. Kotiturnauksessa Suomen oli määrä kohdata Viro ja Hollanti. SUOMEN MIESTEN maajoukkueen päävalmentajalle Henrik Dettmannille EM-turnauksen siirto ei tullut yllätyksenä. X Gamesin videokilpailun voitto. Koronaviruspandemian tuomat rajoitukset ovat näkyneet pelaajien elämässä. Monet pelaajat olisivat joutuneet kovaan rääkkiin, kun ohjelmassa olisi ollut kaksi rankkaa turnausta peräkkäin. Siinä on nuoren miehen kärsivällisyyttä koeteltu, Dettmann sanoi. Osa Suomen maajoukkuemiehistä tienaa elantonsa Korisliigassa, mutta iso osa pelaa ulkomailla. Lopputurnaus oli määrä pelata ensi vuonna, mutta se siirtyy syyskuulle 2022. Selviytyi kaksi kertaa ATP-turnauksen karsinnoista pääsarjaan. Naisten EM-kisat säilyttävät paikkansa ensi vuoden kesäkuussa. –. Sitten hän lensi Suomeen ja oli täällä kaksi viikkoa neljän seinän sisällä. Oli alkuvuodesta yli kuukauden sivussa peleistä. Saksassa, Tshekissä, Georgiassa ja Italiassa pelattavan turnauksen pelipäivät ovat kahden vuoden päästä 1.–18.. Koripallo on onnellisessa asemassa verrattuna lajeihin, joiden kausien pitäisi alkaa nyt. Se tuo aivoille aikaa parantua ja levätä kaiken hänen kokemansa jälkeen, perhe tiedotti. HENRI KONTINEN : Puolivälieräpaikka tenniksen Australian avoimissa nelinpelissä. Olen joukkueiden puolesta kovin pahoillani. Esimerkistä käyköön italialaista Vanoli Cremonaa edustava Topias Palmi. Järjestelmän täytyy olla sellainen, etteivät tällaiset tapaukset toistu, Ingebrigtsen korosti. KANSALLISET KORIPALLOLIIGAT ovat keskeytyksissä tai niiden kaudet on lopetettu. Suunnatussa antidopingohjelmassa kartoitamme ilmeiset riskiryhmät samaan tapaan kuin terveydenhuoltoviranomaiset toteuttavat koronaviruksen vastaisia toimiaan, Olsson kertoi. Urheilu tarjoaa maahanmuuttajille erinomaisen tilaisuuden integroitua yhteiskuntaan. KRISTA PÄRMÄKOSKI : Maastohiihdon maailmancupin kokonaispisteissä yhdeksäs, normaalimatkoilla seitsemäs. –. RENE RINNEKANGAS : Lumilautailun X Gamesin big airissa neljäs. Colby on yhä vaivutettuna koomaan. Norjalainen Euroopan mestari Filip Ingebrigtsen on arvostellut käryjen takia Ruotsin urheilujohtoa. ILKKA HEROLA : Yhdistetyssä maailmancupin kokonaispisteissä kahdeksas. Maajoukkueen leiritykset, joukkueharjoitteleminen ja pelaaminen riippuvat viime kädessä valtiovallan ohjeistuksista. OLSSON HYVÄKSYY arvostelun. PETRA OLLI : Painin EM-kisoissa viides. Niin monta asiaa on kuitenkin auki, ettei suunnitelmia voi tehdä hirveän pitkälle, Dettmann muistutti. LAURI MARKKANEN: NBA-koripalloilijan pistekeskiarvo oli 14,7, kun kausi keskeytettiin. –. STT Ruotsin yleisurheiluliitto suuntaa antidopingtyönsä ”riskiryhmään” YLEISURHEILU STT–TT Tukholma Ruotsin yleisurheiluliitto kehittää antidopingohjelmaa, joka on kohdistettu ”riskiryhmään”. syyskuuta. Olikohan hän siellä (Italiassa) kuusi viikkoa neljän seinän sisällä. Eritreassa vuoteen 2008 asunut Meraf Bahta joutui kilpailukieltoon puutteellisten olinpaikkatietojen takia 2018. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 10. MYÖS MIESTEN maajoukkueen ohjelma on mennyt koronaviruspandemian takia uusiksi. ELIAS KUOSMANEN : Painin EM-kisoissa viides. Joukkueen oli tarkoitus leireillä alkukesästä, järjestää kotiturnaus ja pelata vieraissa Tshekkiä vastaan. Aregawin kilpailukielto on myöhemmin peruttu ja hän on jo lopettanut kilpauransa. Miesten olympiakarsintaturnaukset on määrä pelata 22. Dynamiikka katoaa niiltä, jotka eivät pelaa olympialaisissa. Ennalta ehkäisevä valistustyö suunnataan maahanmuuttajille, koska lajissa on paljastunut neljä tuoretta ulkomaalaistaustaisten kestävyysjuoksijoiden dopingtapausta. Harjoittelumme alkaa pienryhmäharjoitteluna riippuen siitä, mitkä valtiovallan määräykset ovat. Yksi osakilpailuvoitto vuonna 2020. Maailmanlistalla sijalla 30. Haaveilemme, että voisimme järjestää loppukesästä joitain pelejä. TEEMU PUKKI : Teki Valioliigassa yksitoista maalia ennen kuin kausi jäi kesken. KALLE JÄRVILEHTO : Lumilautailun big airin maailmancupin kokonaispisteissä neljäs. SAMI VÄLIMÄKI : European Tourin -osakilpailuvoitto. –. Olisi syntynyt helposti kisaähkyä, jos kolmen viikon päästä olympialaisista olisi pitänyt pelata EM-kilpailuita. REETTA HURSKE : Pika-aituri selviytyi kaikissa Euroopan hallikilpailuissa finaaliin, kerran palkintopallille. –. NOORALOTTA NEZIRI : Euroopan hallikilpailuissa sijat kaksi ja kolme pika-aidoissa. Korisliigalle koronaviruspandemia oli iso isku, sillä kausi loppui ennen aikojaan. Liitto on kehittänyt viime kuukaudet uutta antidopingohjelmaa, joka odottaa enää sen hallituksen viilausta ja hyväksyntää. Liitto aikoo myös lisätä harjoituskauden testejä urheilijoiden ulkomaan leireillä. –. Vielä 1980-luvulla suurimman riskiryhmän muodostivat heittolajien urheilijat, jotka lähtivät Yhdysvaltoihin harjoittelemaan. ARVI SAVOLAINEN : Painin EM-kisoissa viides. kesäkuuta–4. Siirto on hyvä ratkaisu siinä mielessä, että olympiakisoissa yleisurheilu ja koripallo ovat suosioltaan päälajeja. NHLurallaan hän on koonnut 67 ottelussa tehot 4+5. KAISA MÄKÄRÄINEN : Ampumahiihdon maailmancupin kokonaispisteissä yhdestoista. HEIKKI NIVA : Snookerin amatöörien EM-kisoissa hopeaa. Siirron taustalla ovat koronaviruksen takia ensi vuodelle lykätyt jalkapallon miesten EM-kisat ja Tokion olympialaiset. Lisäämme valvontaa varsinkin sellaisissa maissa, joissa ei ole toimivaa testausohjelmaa, Olsson paljasti. Edellytykset todella hyvään loppurutistukseen olivat olemassa, Dettmann harmittelee. Yksi osakilpailuvoitto vuonna 2020
Vainion puolimaratonin ennätys on toissa vuodelta 1.16.10. Viasat Jääkiekko 09.00 (u) NHL: Florida Panthers–Toronto Maple Leafs. 15.00 (s) Ruotsin ravit: Färjestad. –. Päätös Power Cupin siirtämisestä vuodelle 2021 tehtiin raskain mielin, Lentopalloliiton puheenjohtaja Pasi Sydänlammi kommentoi siirtopäätöstä liiton tiedotteessa. SM-kilpailuissa ammuttavat lajit ovat metsästyshaulikko, -trap, -luodikko, ja -hirvi. Metsästysammunnan SMkilpailuihin osallistuu vuosittain lähes tuhat urheilijaa ja tukihenkilöä. 22.30 (u) Pyöräily: Ardennen klassikko. 13.01 (u), 21.02 (u) Freestylehiihto: MC. Toivomme, että kaikki kilpailuihin nyt aikoneet voivat osallistua niihin ilman vastaavia uhkia ensi vuonna, Metsästäjäliiton hallituksen puheenjohtaja Tuomas Hallenberg ja kilpailun johtaja Veikko Piuva ilmoittivat liiton tiedotteessa. Viasat Golf 22.00 European Tour: Volvo China Open 2019– 4. 13.50 MotoGP Classics: Etelä-Afrikka 2004. –. Eurosport 2 04.31 (u), 22.02 (u) Snooker: Gibraltar Open. – Suvi-ilta osuu nappiin EM-kisoja ajatellen, kun siitä on kolme viikkoa ja yksi päivä EM-kisojen puolimaratoniin. Lisäksi Pessalompolossa olisi ammuttu esittelylajeina pienoishirvi ja -luodikko sekä haulikon Compak sporting. 13.26 (u) Ratsastus: Horse Excellence. STT Metsästysammunnan SM-kisat peruttiin AMMUNTA Metsästysammunnan SM-kilpailut peruutettiin tältä vuodelta kokonaan koronaviruspandemian takia. SUOMALAISNAISISTA ovat talven aikana puolimaratonin EM-kisarajan alittaneet ulkomaan kisoissa Camilla Richardsson (1.12.46), Annemari Kiekara (1.13.56) ja Laura Manninen (1.14.01). Metsästäjäliiton muiden kesälle sovittujen kilpailujen tilanne selviää koronavirustilanteen kehittymisen mukaan. Kaikki Suomen kärkijuoksijat on kutsuttu Suviiltaan tavoittelemaan EM-kisapaikkaa ja kovaa aikaa tunnetusti nopealla reitillä, sanoo Suvi-illan manageri Harri Merta. C More Sport 2 13.05 Liiga ePlayoffs: 1. Eurosport 1 04.02 (u) Mäkihyppy: MC Lahti. 21.00 (u) Pyöräily: Bruges-De PanneKoks. Jo kolme suomalaisjuoksijaa on alittanut EM-kisojen naisten puolimaratonin rajan 1.15. 06.00 (u) Pyöräily: Giro dell Emilia. 16.02 (u) Pyöräily: Giro dell Emilia. Viasat Urheilu 11.00 (u) Naisten Superliiga: Brighton–Arsenal. Tokion olympialaisten maratonille tähdännyt Hyryläinen muuttanee olympialaisten siirtämisen vuoksi tämän vuoden tavoitteensa EM-kisoihin. 15.00 (u) NHL: Washington Capitals– Pittsburgh Penguins. HYRYLÄINEN JA VAINIO juoksivat viime vuonna Suvi-illan puolimaratonilla, mutta molemmat kärsivät vatsavaivoista. FL Suvi-illassa ratkotaan Suomen joukkue EM-puolimaratonille Anne-Mari Hyryläinen voitti viime vuonna Suvi-illan naisten puolimaratonin. KUVA: Tapio Tuomela Rahapelit VIKINGLOTTO Päänumerot: 7, 15, 23, 31, 39, 42 Vikingnumero: 7 Plusnumero: 17 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään 6 oikein 65 261,80 e, 5+1 oikein 3 733,46 e, 5 oikein 750,39 e, 4+1 oikein 57,06 e, 4 oikein 25,80 e, 3+1 oikein 8,35 e, 3 oikein 4,29 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 285,30 e, 4 oikein 129,00 e, 3+1 oikein 41,75 e, 3 oikein 21,45 e, Plus oikein 5,00 e KESKIVIIKKO-JOKERI Jokerinumero: 9 2 7 5 2 6 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6 oikein ei yhtään 5 oikein 21 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6 oikein ei yhtään 5 oikein 8 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Päiväarvonta: 3, 4, 5, 6, 14, 19, 20, 23, 24, 30, 37, 39, 48, 49, 53, 54, 55, 56, 59, 61 Kunkkunumero: 55 Ilta-arvonta: 2, 7, 15, 19, 20, 23, 24, 26, 31, 35, 44, 47, 49, 50, 51, 55, 57, 62, 64, 70 Kunkkunumero: 57 Tv-urheilu Elisa Viihde Sport 17.45 CS:GO Spring Challenge: Helsinki REDS– Team CrazyCoco. 21.00 Stanley Cup -finaali 2015: Tampa Bay Lightning–Chicago Blackhawks. STT Naisten joukkuekisaan voi tulla jopa tunkua. 10.00 Altered Course. C More Max 11.00 (u) PGA TOUR Golf: Farmers Insurance Open. 11.40 (u) NHL: Florida Panthers– Montreal Canadiens. Hyryläinen voitti ajalla 1.17.55, mutta Vainio joutui keskeyttämään. 13.40 (u) NHL: Minnesota Wild–Florida Panthers. 23.00 Stanley Cup -finaali 2016: Pittsburgh Penguins–San Jose Sharks. TULOSPÖRSSI. Päätimme peruuttaa kilpailut, jotta emme ainakaan omilla toimillamme edistä taudin leviämistä. 22.10 (u) NHL: Florida Panthers–Pittsburgh Penguins. 08.01 (u), 14.01 (u) Jet skiing: MC Thaimaa. 19.33 (u) Pyöräily: Across Flanders. kesäkuuta 2021. Lasten ja nuorten suurturnaus pelataan Salossa 10.–13. 17.25 (u) La Liga: Real Madrid–Barcelona. YLEISURHEILU Pasi Rakkolainen Forssa Jos yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut päästään kilpailemaan elokuun lopulla, on yhteen lajiin kova suomalaisurheilijoiden tunku. 19.00 (u) NHL: Detroit Red Wings–Calgary Flames. PERJANTAINA 10. Jos EM-kisat onnistutaan järjestämään Pariisissa, lähtevät urheilijat kisoihin varsin vähällä kilpailukokemuksella, kun esimerkiksi kesä-heinäkuu alkaa olla melko lailla tyhjennetty yleisurheilukisoista. C More Sport 1 11.25 Liiga: TPS–Ilves. Viasat Jalkapallo 10.00 (u) Ligue 1: Saint-Étienne–PSG. 20.45 CS:GO Spring Challenge: KOVA Esports–Veto Esports. heinäkuuta. Power Cup järjestetään kesällä 2022 Kauhavalla. Tuota asetelmaa saattavat kuitenkin muuttaa ainakin Anne-Mari Hyryläinen ja Alisa Vainio, jotka juoksivat viime syksynä maratonin Dohan MM-kisoissa. 12.00 European Tour: Betfred British Masters 2019. pudotuspelikierros. Parhaat suomalaisajat Suviillan puolimaratonilla ovat miehissä Pasi Mattilan 1.04.08 ja naisissa Kirsi Mattilan 1.11.37. kierros. 18.10 (u) NHL: New York Rangers–Florida Panthers. 17.00 (u) European Tour: Omega EM–4. 23.32 (u) Superbike: MM-sarja Australia. Passipalautukset suoritetaan seuroille erissä syyskuun loppuun mennessä. Luonnollisesti tämä harmittaa paljon niin kaikkien järjestävien tahojen kuin myös koko lajin kannalta, sillä turnauksen valmisteluihin on jo käytetty valtavasti aikaa ja energiaa. 20.00 Liiga: HPK–Kärpät 2. kierros. 04.59 (u) Pyöräily: Espanjan ympäriajo. SM-kilpailut oli tarkoitus järjestää Ylitornion Pessalompolossa 23.–23. Viasat Hockey 13.00 (u) NHL: Vancouver Canucks–Boston Bruins. 08.58 (u) Moottoripyöräily: FIM Endurance World Championship. 15.30 (u) Bundesliiga: Mönchengladbach–Cortmund. 13.00 (u) IndyCar Series: Texas. 19.45 Flashpoint: HAVU Gaming–Chaos Esports Club. 12.01 (u) Mäkihyppy: MC Lahti. 21.00 (u) NFL: New England Patriots–Kansas City Chiefs. HUHTIKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Salon Power cup siirtyy vuodella LENTOPALLO Lentopallon Power cup siirtyy koronavirusuhan takia ensi kesältä vuoden 2021 kesäkuulle. Viasat Sport 14.00 (u), 22.00 (u) Pikaluistelun EM-kilpailut: Heerenveen. Hyryläinen juoksi edellisessä EMpuolimaratonissa vuonna 2016 Amsterdamissa ajan 1.13.13. Maksetut joukkuemaksut ovat seurojen käytettävissä ensi vuoden turnauksen yhteydessä. 17.00 (u) NHL: Buffalo Sabres–Winnipeg Jets. Lentopalloliiton hallitus päätti siirtää myös ensi vuoden Power cupia vuodella tuonnemmaksi. 18.30 (u) Bundesliiga: Leverkusen–Dortmund. Power cupin osallistujien jo maksetut passimaksut palautetaan täysimääräisinä. 22.55 Liiga: HPK–Lukko. 15.40 (u) NHL: Florida Panthers–Dallas Stars. 20.35 F1 Esports: Virtual Grand Prix. –. Miesten tämän vuoden EMkisaraja on 1.05. Tämänhetkisen tilanteen mukaan kolmikko lähtisi edustamaan Suomea EM-kisoihin sekä henkilökohtaiseen kisaan että kolmen juoksijan joukkuekilpailuun. 20.10 NHL: Los Angeles Kings–Florida Panthers 20.2. 15.01 (u) Pyöräily: Espanjan ympäriajo. Metsästäjäinliitto teki peruutuspäätöksen, koska tautihuipun ennustetaan osuvan Lapissa juhannuksen tienoille ja juhannuksesta olisi ollut vain kuukausi metsästysammunnan SM-kisoihin. Finaali 2019. 17.30 (u) NFL: Dallas Cowboys–Los Angeles Rams. 14.29 (u), 15.30 (u), 17.00 (u) Tennis. 22.00 PGA TOUR Golf: Puerto Rico Open. Heidän lisäkseen pari muutakin juoksijaa voi juosta rajan alle lähinnä Forssan Suvi-illassa, joka on viimeinen näyttöpaikka EM-kisoihin
Hiero sormia koukistettuna vastakkain. PERJANTAINA 10. Kun olet koskenut samoja pintoja kuin ?unssainen henkilö. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta pinnoilta, joille on hiljattain päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä. Pese kämmenet selkäpuolelta ja sivusta. Numero on 0295 535 535. Hyvä hygienia on paras tapa ehkäistä koronaviruksen leviämistä Pysy mahdollisimman paljon kotona. Pysy kotona, kunnes oireet loppuvat. käsipyyhkeellä, jotta hanan bakteerit eivät tartu puhtaisiin käsiisi. Jos epäilet koronavirustartuntaa, tee Omaolo-arvio osoitteessa omalo.?. Pese kädet usein huolellisesti vedellä ja saippualla Uusi koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana kun henkilö yskii tai aivastaa. Pese sormien välit sekä kynsien alustat. Soita mummolle – älä mene käymään. 1 2 3 4 5 7 8 9 6 päänsärky väsymys yskä, kurkkukipu nuha hengenahdistus ripuli pahoinvointi lihaskivut korkea kuume Suojaa suusi, kun yskit tai aivastat. Puhelinneuvonta on auki arkipäivisin klo 8-21 ja lauantaisin klo 9-15.. Tee etätöitä, jos voit. WC-käynnin tai vaipan vaihdon jälkeen. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Ota käsiin nestesaippuaa. Uusien tutkimusten mukaan sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireiden alkamista. Suojaa kättäsi esim. Jos sinulle tulee vakavia oireita kuten hengenahdistusta ja yleistilasi heikkenee, soita arkisin klo 15.30 asti numeroon 03 4191 2010. Klo 15.30 jälkeen ja viikonloppuisin numeroon 03 4191 3000. Älä kättele. Älä vieraile sairaaloissa, hoitolaitoksissa, palvelukodeissa tai iäkkäiden kotona. Käytä esimerkiksi nenäliinaa tai hihaa. Kuivaa huolellisesti puhtaaseen pyyhkeeseen. Valtakunnallinen puhelinneuvonta antaa yleistä tietoa koronaviruksesta. Yleisimmät oireet Muista myös nämä asiat Kun tulet ulkoa sisään. Ennen ruoan laittoa ja ruokailua. Älä yski tai aivasta kämmeneesi. Käytä kertakäyttöistä nenäliinaa ja heitä se käytön jälkeen sekajätteeseen. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 Lähde: THL, Kastele kädet runsaalla vedellä. Jos sinulla on lievän hengitystieinfektion oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, lihassärkyä tai kuumetta, lepää ja sairasta kotona. Hiero kämmeniäsi yhteen. Huuhtele kädet runsaalla vedellä. Virus aiheuttaa useammin vakavia oireita ikääntyneille ja niille, joilla on jo jokin perussairaus, kuten diabetes, sydänsairaus tai keuhkosairaus. Niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen. Kun liikut kodin ulkopuolella, pidä toisiin ihmisiin ainakin metrin verran etäisyyttä. Taudin itämisajaksi on arvioitu 1–14 päivää, keskimäärin noin 4-5 päivää
Kausi 7, 13/17.. 18.00 Yle Uutiset. Nuusa on pappi ja intohimoinen punkkari. Kausi 10. 10.40 ELOKUVA Gamba: Sankarihiiren Seikkailut (7). Kausi 2. 23.15 Talent Suomi. 20.00–01.50 YLE TEEMA. 13.55 Yhdessä. 11.25 Hiihdon Ski Classics kausikooste. 15, 17/26. 08.20 Muumilaakson tarinoita (S). 7.13 Unelmajuttu. 12.30 ELOKUVA Huisi Hai 2 (7). 09.10 Superior Donuts (S). Kausi 8, 4/10. Pääosissa: Steve Martin, Kevin Kline, Beyonce Knowles, Jean Reno, Emily Mortimer, Henry Czerny. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 8.41 Jetron matkaan (S). 19.35 Neljän tähden illallinen. 22.00 ELOKUVA Transformers: Kaatuneiden kosto (12). Kausi 1. 13.00 Neljän tähden illallinen. 09.32 Roosan ja Tiinan suuri lomaseikkailu (7). Kausi 7, 1/7. Kausi 30, 28/43. 09.00 Yle Uutiset. 14.00 Rantabaari (12). +18 +19 +10 +6 +20 +11 +16 +19 +18 +29 +9 +19 +7 +16 +19 +20 +5 +11 +5 +20 Sunnuntai +2 6 Maanantai +3 6 Tiistai +5 8 Keskiviikko +9 7 Torstai +10 4 Jokioinen eilen klo 15 +6 °C 4 Lämpimintä eilen klo 15 +9,8 °C Kumpula Sateisinta 8.4. 09.00 Ötökät! (S). +21 +18 +20 +8 +20 +21 +15 +18 +20 +27 +3 +20 +7 +22 +18 +21 +5 +15 +10 +16 12.4. Onnea, Tero! 6.52 Kim ja Kai (S). 18.30 Mitä tänään syötäisiin. 10.00–10.44 Jumalanpalvelus. Piispa Jari Jolkkonen kertoo Franciscus Assisilaisen elämäntarinaa ja kysyy, onko meillä varaa olla kuulematta Franciscuksen sanomaa. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +5 +6 +6 +6 +6 +5 +5 +6 +5 +6 5 5 5 4 5 5 -1 +2 +1 +3 +3 +5 +7 -1 +2 +2 +3 +3 +5 +7 3 4 7 9 7 3 3 2 7 9 tänään tänään Helsinki +7 Hämeenlinna +6 Joensuu +3 Jyväskylä +4 Kemi +1 Kotka +5 Kuopio +3 Lahti +5 Lappeenranta +5 Maarianhamina +6 Mikkeli +5 Oulu +1 Pori +3 Rovaniemi +2 Salla +0 Savonlinna +3 Seinäjoki +4 Tampere +5 Turku +7 Vaasa +3 11.4. 16.05–16.48 Milanon naisten paratiisi (12). 18.15 Simpsonit (7). 08.48 Norjan kuningasperheen vuosi 2019. (U) 23.10–00.50 ELOKUVA Muukalainen (12). 20.00 Posse. 00.50 Pitääkö olla huolissaan?. 2/6. 2, 40/40. 19.10 Neljän tähden illallinen. +7 +5 +3 +4 +1 +5 +4 +5 +4 +6 +5 +1 +5 +1 +0 +3 +4 +5 +8 +4 12.4. Arvokas Auburn. 16.00 Salatut elämät (7). Antin päivä. 7.31 Kallen keittiö (S). 11.46 Ihanat autot. 7.42 Henkilökuva: Perhostyttö Nomi. Suski ja Kaius. 08.15 Myyrän seikkailut (S). Viettelijätär ja vainolainen, osa 2/2. 06.50 LEGO City Adventures (7). 17.50 Simpsonit (7). 13.30 Simpsonit (7). Miten Risto Jääskeläisestä tuli isä Ambrosius. 12/26. 22.00 Kymmenen uutiset. 16.10 A-Talk. 23.38 Docventures: Docventures-erikoislähetys: Koronavirus. 14.05 Elävä arkisto esittää. 22.40 Docventures: Docventures-erikoislähetys: Koronavirus. 13.00 Simpsonit (7). 13.30 Neljän tähden illallinen. Osa 10/11. 03.40–05.00 Astral-TV. 09.00 ELOKUVA Kadonneen arkin metsästäjät (7). Pääosissa: Bruce Willis, Bonnie Bedelia, William Atherton, Dennis Franz, William Sadler, Fred Dalton Thompson. 09.05 Sydämen asialla (7). 07.55 LEGO Ninjago (7). Jakso 4/10. 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). 14.30 Rantabaari (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 18.30 Euroviisaat. Pitkän matkan hiihdon Ski Classics -sarjan kausikoosteessa parhaat palata kaudesta 2019 2020. 20.00–20.46 Aenne Burda, muodin voimanainen (7). +20 +17 +21 +13 +19 +21 +17 +18 +19 +28 +4 +19 +8 +22 +18 +21 +5 +14 +9 +18 13.4. 1/30. MTV3 07.55 Aamusää. 08.35 Chasing the Spot – Skeitaten Tokioon. HD 12.25–12.54 Toivotut: Tankki täyteen (S). 7.18 Kati ja Töppö: Töpön mahtava pääsiäinen (S). 15.15 Huvila & Huussi. Punkkari. 09.08 Villit futarit (7). 00.45 Rikospaikka. 19/26. 17.25 Camilla Plum ja yrttimaan aarteet. 10.00 Jumppahetki: Pihajumppa. 10/10. 08.10 Disney esittää: Ultimate SpiderMan vs. Mike ja Frank käyvät tonkimassa salaperäisen, ”Everstinä” tunnetun miehen valtavaa kokoelmaa. Mummoja ja hotjoogaa. Kausi 11. Uusinta. 12.00 Emmerdale (7). 19.00 Yle Olohuone: Kaikki kotona live. 14.34 Sohvaperunat. 3,2 mm Utsjoki Nuorgam Kylmin 10.4. 19.40 Uudista minut. 2, 39/40. 08.57 Ville ja Lousku vauhdissa (7). Kausi 1, 1/10. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Kausi 10. Et kai sinäkin, Flo! 17.00 17.00 Stadi vs. Jakso 1/10. 08.20 Nuori Robin Hood (S). 12.00–17.25 YLE TEEMA. 07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 17.10–17.54 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 16.50 Novosti Yle. Iowa. 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. Lande. Karkaako samalla tuhoisa henki pullosta. 22.30 ELOKUVA Die Hard 2 (16). 10.10 Casualty (12). Kausi 4. 15.55 Simpsonit uusi kausi (7). 00.35 Pitääkö olla huolissaan klassikko. oli vuonna 1977 -30,6 °C Sodankylä Lämpimin 10.4. 09.35 Emmerdale (7). Kausi 1, 35/100. 16.20–16.53 Toivotut: Tankki täyteen (S). Jakso 3744. Jakso 3745: Operaatio Amanda. (2015). Illan showssa esitys Andrew Lloyd Webberin musikaalista School of Rock. Kausi 2, 1/6. Kausi 8, 5/10. Osa 2/12. 19.00 Hansin matkassa. 18/40. 22.00 Euroviisaat. (2015). 14.26 Valamon luostari. 19.00 Seitsemän uutiset ja Päivän sää. 07.05 Arthur ja minimoit (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Sinister 6 (7). +4 +4 +3 +2 -0 +4 +1 +3 +4 +4 +2 +1 +3 +0 +0 +3 +2 +2 +4 +2 Ateena +19 Alicante +19 Bryssel +18 Kööpenhamina +8 Las Palmas +21 Lontoo +22 Madrid +14 Malaga +19 Mallorca +20 Miami +34 Moskova +7 Nizza +20 Oslo +8 Pariisi +22 Rodos +17 Rooma +20 Tallinna +5 Tokio +14 Tukholma +7 Wien +17 11.4. 8.14 Laura (S).8.29 Uula ja Kuu (S). 4/10. 20.00 Vain elämää. (USA-Tsekki 2006). Tarja Turunen. Uusi kausi alkaa! 13.48 Sohvaperunat. Sisilia. 14.10 Pientä pilaa. 13.00 Sohvaperunat. Kausi 1. 7.48 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan: Pääsiäisseikkailu (S). 20.50 Itse asiassa kuultuna: Isä Ambrosius. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 00.40–01.10 Rouva varapresidentti (12). (U) 21.00 21.40 Syntinen (16). (Suomi 1942) Mv. Jakso 2/10. 08.05 Pappi. (U) 08.30 Puoli seitsemän. Miten Jamien tunne-elämä muuttuu vauvan synnyttyä. Kausi 1. Kausi 1, 18/52. NELONEN 05.00 Astral-TV. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (USA 1990). 12.30 Salatut elämät (7). 13.25 ELOKUVA Suomisen Ollin tempaus (S). 15.21 Sohvaperunat. Kausi 4, 5/14. 06.00 Rusty Rivets (S). 14.15 Eläinsairaala (S). Kausi 1. 03.15 Ambulanssi (12). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.4. SUB 06.45 Vikke Viikinki (S). 07.50 Puutarhassa tuoksuu ruoka. Jamie Uusinta. 10.05 First Dates Suomi. 00.50– 01.50 Patrick Melrose (16). Vieraana Eija Vilpas. Kausi 1, 36/100. 19.10 Aina täydellinen. (2015). 17.00 17.00 Yle Uutiset. oli vuonna 2017 +14,4 °C Hattula. Pääosissa: Jason Bateman, Rebecca Hall, Joel Edgerton, Allison Tolman, Tim Griffin. 10.50 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. Pitkäperjantain Nojatuolikirkossa Kimmo Saareksen vieraana piispa emerita Irja Askola puhumassa pimeydestä ja hieman toivostakin. 08.55 Tilt Esports (S). 18.00 Emmerdale (12). Kausi 4, 5/12. Kausi 7, 11/11. 09.35 Mutsi (S). 16.55 Arkistojen salat: Britannian kruunajaiset. 23.55 Patrick Melrose (16). HUHTIKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TEEMA & FEM 07.50–12.00 YLE FEM. 22/26. 18.40 Simpsonit (7). Kausi 3, 4/8. Ohjaus: Joel Edgerton. 16.10 Jumppahetki: Pihajumppa. 17.00 17.10 ELOKUVA Vaaleanpunainen pantteri (12). (USA 2009). 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S). 15.10 Isä Matteon tutkimuksia (7). YLE TV1 07.30 Akuutti: Hulluna rakkaudesta!. 21.00 21.30 Vedetään hatusta. Kausi 9, 4/8. 07.10 Muumilaakson tarinoita (S). 7.00 Ruskea pikkukarhu (S). 18.57 ELOKUVA Hercule Poirot: Viisi pientä possua (12). 12.00 Kaija Saariahon oratorio La passion de Simone. 17.25–20.00 YLE FEM. 02.15 Diili. 12.14 Oddasat. 15.00 Selviytyjät. 01.45 Simpsonit (7). 18.05 Hakekaa kätilö! (12). 14.45 Eläinsairaala (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). 14.00 Diili. 1/6. 14.06 Luostari lumen keskellä. 08.20 Antiikkikaksintaistelu. Viettelijätär ja vainolainen, osa 1/2. 08.00 Monchhichi (S). 21.00 21.00 Michael McIntyre’s Big Show. Kausi 1. Uusinta. 15.30 Neljän tähden illallinen. PERJANTAINA 10. Perjantai. 07.35 Muumilaakson tarinoita (S). 09.55 Yle Uutiset. Osa 9/11. 22.55 Docventures: Stronger: The Battle Against COVID-19. 16.20 Posse. 10.35 Pientä pilaa. 07.00 Vikke Viikinki (S). 18.00 BUUklubben. 18.10 Casualty (12). Kausi 1, 9/10. 13.20 Pisara. 21.00 21.55 Keno ja Synttärit. 19.20–19.25 Tulosruutu. 01.10 Teknavi. 21.00 ELOKUVA Väkivallan vuosi (16). 19.30 Salatut elämät (12). 13.10 Ammatti: kirjailija: Juha Hurme. Lammaspyörykkäpelti ja mämmipizza. +4 +2 +4 +2 -1 +5 +3 +3 +5 +7 +4 +0 +4 +0 -0 +3 +3 +3 +5 +3 13.4. 11.00 Jumalanpalvelus: Pitkäperjantai Sipoon kirkossa. 15.00 Jamie Oliver Italiassa. 11.00–12.00 Siipan saappaissa. 08.56 Galaxi. Pääosissa: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Tyrese Gibson, John Turturro. 7.08 Killi ja Kiki (S). Kausi 19, 4/8. 01.35 Huuma. Kausi 30, 28/43. Jakso 12/13. 08.00 Paavo Pesusieni (7). 22.25 Elämäni Biisi. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 08.00 Yle Uutiset. 10.00 Efter Nio 2016. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Syöksykierre. 04.10–04.54 Rysän päällä. 20.05 Neljän tähden illallinen. 06.25 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). 17/40. 16.15 Hauskat kotivideot. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 02.50 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Yle Live: Tuuletar. Kausi 2, 1/13. Anarkisti. 14.05 Pientä pilaa. 15.00–15.57 Franciscus ja minä – jumalan köyhän tarina. Hullunkuriset häävieraat. Harry manaa esiin sitä peikkoa, joka on vaikuttanut Jamien psyykeen näin syvästi. 21.00 ELOKUVA Tappava ase 3 (16). 11.00 Muumilaakso (7). 00.50 ELOKUVA The Gift (12). 2, 40/40. 20.30 Neljän tähden illallinen. Kausi 1, 5/10 02.40–03.21 Ota rahat ja juokse. Viisas narri. 12.30–13.14 Isä Brown ja hänen laumansa (12)
21.02 Urheiluradio. 15.15 Parisuhteen palikat. 15.00 Yle Uutiset. 11.05 Diili. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.05 Tiedeykkönen. 09.15 Kymppitonni. 17.55 Jukan laulut. 7.00 Yle Uutiset. 14.30 PTX (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.45 Onnenpyörä. 17.10 Tuntematon Venäjä: Tutkimuskoordinaattori Kaarina Aitamurton mukaan venäläiset ovat tapakristittyjä. 17.00 Uskon ilta. 10.00 Sanoja säveliä. 13.25 TV Shop. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 12.50 Koko Britannia leipoo. KUVA: Yle Kuvapalvelu Franciscus ja minä – jumalan köyhän tarina, Yle TV1 klo 15.00. 18.35 Musiikkia. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 10.15 Sykettä Israelista. 20.00 Lentoturmatutkinta. 5.50 Merisää. (Vain kaapeli-tv). 23.55 Rantavahdit (7). 15.50 Miehen puolikkaat. 19.35 Panttilainaamo. 16.30 ELOKUVA Captain Underpants (7). 23.30 Simpsonit (7). 10.55 Pientä pilaa. 12.50 Päivän blogi. 11.15 Family Guy. 12.50 Tanssin superäidit. 20.05 Madventures Suomi (12). 18.05 Vieraita avaruudesta. 20.00 DJ Orion. Saarnaajana kirkkoherra Juha Eklund. 03.30 Sisarvaimot. 14.35 Lottovoittajan unelmakoti. 21.30 Frendit (S). 21.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Pay the Ghost (16). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 02.35 Pieni suuri perhe. 17.45 Uusherätys tänään. 11.45 Alaskan kalasodat. 22.05 Lindgren & Sihvonen. 02.15 Science of Stupid. 12.10 Lottovoittajan unelmakoti. 15.30 Science of Stupid. 06.25 Lottovoittajan unelmakoti. 10.00 Yle Uutiset. 09.00 Tuohta tuhosta. 06.55 Caribbean Life. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 08.50 Nuoret äidit. 07.50 Supertähtien asuntoautot. 9.00 Yle Uutiset ja sää. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 17.20 Neljät häät Britanniassa. 14.15 Kätketty kulta: Aarre. 19.00 Kesyttämätön Alaska. 21.55 Radio Suomen pääsiäinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.55 Rouva Ministeri (12). 00.50 True crime: Lupa tappaa. 12.00 Rempalla kaupaksi. 10.00 Annin uunissa. 10.10 Kadonneet (7). 12.30 Suuret pienet talot. 09.30 Café Raamattu. 10.00 Simpsonit (7). 7.02 Pitkäperjantain aamusoitto. 15.00 Yle Uutiset. 07.50 Lottovoittajan unelmakoti. 10.30 Raamattu. 08.20 Nuoret äidit. 15.10 Lottovoittajan unelmakoti. 12.00 Keskipäivän tasaus. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 01.15 American Chopper. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 07.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.00 Kakkukuningas. 06.45 Simpsonit. KUTONEN 06.25 American Chopper. 15.35 Atlantin yli. 01.40 Apua, mikä tauti! (12). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 9.08 Radio Suomen pääsiäinen. 12.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 07.50 Moderni perhe. 12.00 YleX Etusivu. 02.10 Ghost Adventures (12). 9.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset. 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 16.25 Panttilainaamon autospesialistit. 11.30 Paastoa ja rukousta Suomen puolesta. 14.02 Radio Suomen pääsiäinen. 20.05 Huvila & Huussi. 12.00 Via Crucis -trilogia 2020. 16.00 Koronalive. 00.30 Jumala puhuu. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 05.25–05.53 Kakkukuningas. 16.15 Rempalla kaupaksi. 11.55 Oma koti kullan kallis. 15.00 Maailman tärkein tehtävä. 23.55 Simpsonit (7). 07.25 Say Yes To The Dress. 14.30 Yksin kotona Suomi (S). 16.10 Urheiluradio. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 6.36 Päivän sana. KUVA: Yle Kuvapalvelu. Teos pohjautuu filosofi Simone Weilin elämään. 19.00 Say Yes to the Dress Amerikka. 8.00 Yle Uutiset. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.25 Marttyyrien ääni. 10.15 Rantataloa etsimässä. 15.55 Tonnikalan saalistajat. 9.05 Urheiluradio. 7.00 Yle Uutiset. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 15.01 Urheiluperjantai. 14.00 Yle Uutiset. 17.13 Radio Suomen pääsiäinen. 16.05 Remonttipari. 23.10 Pitkäperjantain Yöklassinen. HERO 09.10 House Rules Australia. 23.10 Autuuslupaus. 10.00 Jumalanpalvelus Vuosaaren kirkossa. 7.15 Herätys!. 14.40 Jone ja tähdet. 01.35 New Yorkin luksuslukaalit. 00.25 Frendit (S). 15.02 Radio Suomen pääsiäinen: haastateltavana emerituspiispa Eero Huovinen. 10.05 Lauluja kärsimyksestä ylösnousuun. Sää. 19.05 Panttilainaamo. 07.10 Simpsonit. 01.45 Remppa vai muutto. 00.00 Arman Pohjantähden alla (7). 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 18.40 Australian rajalla. 11.00 Yle Uutiset. 07.00–07.55 Lemmen viemää (12). 13.20 Lapin poliisit. 7.01 Puheen Aamusta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 12.30 Musiikkia: Sävelsadetta. 12.55 Suuret pienet talot. 05.40–05.59 Villeimmät videot (12). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Sinkkuillallinen. 23.25 Frendit (S). 19.30 Will & Grace (S). 13.30 Dosentti: Markku Henriksson. 14.00 Uskosta totta. 17.35 Rantabaari (12). 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 2.00 Sana elää. 14.10 Hallikainen (u). 12.50 Pientä pilaa. 23.00 Frendit (S). 20.30 Jerusalem studio. 9.05 Pitkäperjantain varhaiskonsertti. 21.00 ELOKUVA Van Helsing (12). 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Klassista kahteen. 14.30 Hillsong TV. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.40 Family Guy. 19.00 Via Crucis -trilogia 2020. 09.55 Pientä pilaa. 12.30 Suolapala. 05.00–05.34 Fitnesspäiväkirja 2020. 12.45 Merisää. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 5.00 Yle Uutiset ja sää. ALFATV 07.00 Koronastudio. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.00 Haapasalo goes lomalle. 15.25 Raamattu. 07.20 Lottovoittajan unelmakoti. 12.05 Urheiluradio. 3.00 Yle Uutiset. 03.35 Criminal Minds. 5.00 Arkisto: Aikuisten leikit. 03.45 Supertähtien asuntoautot. 7.03 Radio Suomen pääsiäinen. 09.50 Pientä pilaa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 0.00 Yle Uutiset. 18.00 Matkalla Miss Suomeksi. 14.02 Lindgren & Sihvonen. 21.55 Christian World News. 17.00 Pientä pilaa. 17.13 Tuija Pehkonen: Vieraana Pyhimys. 17.55 Family Guy. 15.00 Ajankohtaisohjelmaa. 9.03 Kohti kolmatta aamua. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 17.05 Simpsonit (7). Kaija Saariahon oratorio La passion de Simone, Yle Teema & Fem klo 12.00. 20.55 BEHM – Tivolit. 00.40 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.00 AlfaStudio. 9.00 Homo religiosus – Sikstuksen kappelista South Parkiin . 20.00 Kirja vs. 13.02 Kuolinsiivous kertoo elämästä. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 105. 19.10 Pohjoisen valtatien pelastajat. 19.55 Uutiset. Jumalan tuhannet kasvot. 10.05 Sen selostuksen haluaisin kuulla -toivekonsertti: Pettymystä, surua, tappioita ja turhautumista. 10.05 Japani: maan ja taivaan välissä. 23.50 ELOKUVA Jurassic World (12). TV5 06.25 Caribbean Life. 11.10 Rempalla kaupaksi. 15.55 Yle News. 22.05 Jokaniemen sävelradio. 19.10 Remppa vai muutto. 14.00 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana rovasti Jouko Lauriala. 10.50 Family Guy. 10.00 Yle Uutiset. 19.03 Juuso Pekkinen: Kryoniikka on uskoa teknologisesti kehittyneeseen tulevaisuuteen. 12.10 Neljät häät Britanniassa. 08.55 The Cool Kids. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 8.45 Päivän blogi. 21.10 Herra on minun turvani. Leffa: Ruusun nimi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Family Guy. 11.30 Gold Rush. 23.00 Iltaluenta: Santeri Ivalon Kappale todellista kurjuutta. 16.15 Miehen puolikkaat. 04.25 Say Yes To The Dress. 15.35 Heikoin lenkki. 17.25 Suomen huutokauppakeisari. 14.10 Kanadan rajalla. 22.03 Aalloilla. 11.00 Narrin aamulaulu – Peter Schreier, johtava evankelista. Kuvassa piispa Jari Jolkkonen. 10.55 Elä vapaana tai kuole. 09.30 Mestarien maa. 15.45 Kinoteekki. 19.00 Will & Grace (S). 21.10 Radio Suomen pääsiäinen. 18.20 Autojen ensiapu. 1.02 Lauluja kärsimyksestä ylösnousuun. 18.05 Tuurin kyläkauppias. 09.15 Mysteerikohteet. 00.20 The Walking Dead. 22.00 Koirat kuriin. 18.30 Filminurkka. 18.45 Simpsonit. 18.25 Nelli-Nalle. 15.05 Haapasalon Suomi. 17.30 Venäläistä kirkkomusiikkia. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 18.50 Merisää. 13.00 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 03.05 Poliisit (S). 14.00 Koronastudio. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 0.00 Hallikainen (u). 17.00 Senioriseisake. 21.00 Greyn anatomia (16). 23.02 Yöradio. 12.55 Arkisto: Pitkäperjantaina. 01.30 Koirat kuriin. 14.40 Ennakkojakso: Atlantin yli. 22.00 Temptation Island Suomi 7 (12). 10.40 Koiralle koti. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 07.30 Dubain lentokenttä. 14.25 Alastomat selviytyjät extreme. 18.00 Rantabaari (12). 11.15 Rantataloa etsimässä. 17.10 Pihlajakadun tuhmat tädit (12). 22.00 Poliisit 2020 (7). Tämän lisäksi omaa pääsiäisjuhlaansa, pesahia, viettävät puolestaan juutalaiset. 17.30 Lentoturmatutkinta. 15.25 Huutokaupan metsästäjät. 13.55 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 00.50 Amerikan rajavartijat. 13.00 Yle Uutiset. 20.58 Keno ja Synttärit. 00.45 Murhaa ratkaisemassa. 3.00 Kohti kolmatta aamua. 14.00 Toivon päivä. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 22.30 Frendit (S). 17.10 Leijonan luola USA. 21.30 Rillit huurussa (S). 06.55 Lottovoittajan unelmakoti. 14.00 YleX Pitkä Viikonloppu: Womma ja Aino. 00.00 Neljät häät Britanniassa. 19.10 ELOKUVA Hulluna Saraan (7). 08.15 Kiinteistöveljekset. 17.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 FBI (12). 21.00 Yle Uutiset. 0.03 One Way. 22.55 Blindspot (12). 23.00 Yle Uutiset. 06.45 Vankilassa ulkomailla. 21.00 ELOKUVA Bean – äärimmäinen katastrofielokuva (S). 10.25 Simpsonit (7). 17.30 MuuSuomi. 18.15 Suomen Tulli. 11.20 Remppa vai muutto. 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). 10.50 Pientä pilaa. 21.00 USA:n joukkoampumiset. 00.00 Come Home. 23.40 ELOKUVA Skorpionikuningas (12). 10.00 Heikoin lenkki. 19.02 Johann Sebastian Bachin Johannes-passio. 02.35 Poliisit (S). 11.00 Suomen raamattuopiston jumalanpalvelus. 15.10 Kotoisa. 10.35 Gold Rush. 11.30 Rajavalvojat (S). 19.35 Simpsonit. 04.10 Pernilla Wahlgrenin maailma. 19.30 Yliluonnollista. 11.30 Supertähtien asuntoautot. 21.00 Frendit (S). 13.03 Jälki-istunto. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 15.05 Science of Stupid. 10.15 House Rules Australia. 10.00 Pitkäperjantain jumalanpalvelus Sammonlahden kirkosta Lappeenrannasta. 04.15 Numb3rs (12). 1.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 09.40 Gold Rush. 09.00 Vain yksi tie. 00.55 Pientä pilaa. 23.00 Arkisto: Työmies on palkkansa ansainnut – entä nainen?. 12.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 09.20 Ihmeelliset superautot. 01.55 Jukan laulut. 7.02 Sää. 10.30 Brittien Huippumalli haussa. 14.00 Eläinsairaala (S). 17.30 Simpsonit (7). 01.45 JIM D: Terrori-iskut ja kaappaukset (12). 18.15 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 18.00 Lentävä talo. 00.00 Frendit (S). 16.00 Hyvä elämä. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 11.40 Miehen puolikkaat. 8.20 Radio Suomen pääsiäinen. 22.55 Suomen huutokauppakeisari. 17.00 Yle Uutiset. 09.05 TV Shop. 14.35 Kanadan rajalla. 16.10 Faunin iltapäivä. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Miehen puolikkaat. 17.00 YleX Throwback: Jani Kareinen. 13.35 Tanssin superäidit. 11.40 Rantataloa etsimässä. 20.00 Hendersonien eläinsairaala. 7.03 Raamattuavain. 18.30 Rantabaari (S). 03.00 Ghost Adventures. 07.00 Hääpukuja kurvikkaille. 8.05 Kevyet mullat: Uskonnolliset pyhänviettotavat. 15.20 Alaska: Viimeinen rintama. 15.00 Kalle Haatanen: Mihin ihminen tarvitsee toivoa?. 17.10 Urheiluradio. 21.00 Say Yes to the Dress. 11.02 Radio Suomen pääsiäinen. 09.45 Rantataloa etsimässä. 08.15 Aivopelit. 01.10 ELOKUVA Vihollinen vuoteessani (16). 20.00 River of No Return. 16.10 Urheiluradio. HUHTIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 08.45 Mysteerikohteet. Onko vähemmän sittenkin enemmän. 00.25 Rantavahdit (7). 08.10 Lapin poliisit. 15.50 Selviytyjät Suomi (S). 6.02 Arman Alizad. 00.55 Sinkkuillallinen. 15.35 Lottovoittajan unelmakoti. 22.00 Frendit (S). 13.30 Jaksa paremmin. 12.00 Grillit huurussa (S). 23.50 Pientä pilaa. 18.00 Yle Uutiset. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tabu. AVA 06.00 Aamun AVAus. 7.50 Merisää. 0.00 Yöradio. 12.55 Radio Suomen pääsiäinen. 18.30 Say Yes To The Dress. 14.20 Haapasalon Suomi. 12.55 Pientä pilaa. 15.25 Napakymppi. 17.05 Radiohartaus. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 7.57 Hyvää huomenta. 13.50 Hyvät ja huonot uutiset. 16.00– 17.00 Lemmen viemää (12). 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.12 Urheiluperjantai. 6.00 Yle Uutiset. 13.02 Ruben Stiller: Urheilu on rikki. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). Piispa Jari Jolkkonen kertoo Franciscus Assisilaisen elämäntarinaa ja kysyy, onko meillä varaa olla kuulematta Franciscuksen sanomaa. 13.30 TV7 Israel News. 7.53 Radio Suomen pääsiäinen. 16.15 Gold Rush: White Water. PERJANTAINA 10. 3.00 Arkisto: Kuvasarja. TV7 08.30 Jumala puhuu. 19.00–19.55 Grand Designs – unelma-asunnot. 01.20 Amerikan rajavartijat. JIM 09.00 Myytinräjäyttäjät (7). 7.50 Radiohartaus. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 19.30 Uutiskauha. 14.45 Piha ja parveke. 18.45 Uusi testamentti avautuu. 13.45 Australian rajalla. 17.15 Raamattuavain (u). 16.30 Jumala puhuu. 12.08 Radio Suomen pääsiäinen. 16.40 Simpsonit. 20.30 Miehen puolikkaat. 04.20 Redrum (12). 19.10 Simpsonit. 14.00 Yle Uutiset. 09.00 Kiken kanssa kuntoon. 13.05 Lottovoittajan unelmakoti. 12.40 Lottovoittajan unelmakoti. 10.05 Eläinsairaala (S). 07.25 Mahtavat miesluolat. 21.00 Rillit huurussa (S). 16.13 Waltarin kanssa kotona. 23.55 Pientä pilaa. 21.36 Päivän sana. FRII 06.00 Uskomattomat koiratarinat. 07.55 Museoiden mysteerit. 22.00 Minä olen Jazz. 03.25 Murhaaja kotonani (12). 20.00 Kaappaus keittiössä. 21.00 ELOKUVA Ice Age 2: Jäätikkö sulaa. 22.00–23.00 Ajankohtaisohjelmia ja uusintoja. 23.00 Say Yes to the Dress. 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 04.55 Say Yes To The Dress. 20.00 Yle Uutiset. 11.55 Alastomat selviytyjät. 02.35–05.00 Astral-TV. 05.00 Low Winter Sun (16). 17.10 Wheeler Dealers. 10.45 Rantataloa etsimässä. 12.30 Alastomat selviytyjät extreme. 18.20 Family Guy. 10.30 Lämäri. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 02.35 Science of Stupid. 22.25 Passionem – hengellisen kuoromusiikin konsertti. 18.10 Australian rajalla. 06.30 Hääpukuja kurvikkaille. FOX 06.00 Australian rajalla. Kristillistä pääsiäistä viettää miltei kolmasosa maapallon väestöstä. 22.50 Ex on the Beach Suomi. 17.00 ELOKUVA Victoria ja Abdul (S). 11.00 Rajavalvojat (S). 20.03 Rukousasema. 21.05 Ruben Stiller: Urheilu on rikki. 13.45 Herra on minun turvani. 08.00 Koronalive. Esiintyjinä Avanti!, musiikkiteatteriryhmä La Chambre aux échos, sopraano Sayuri Araida (kuvassa), ja näyttelijä Isabelle Seleskovitch. 18.30 Musiikkikamari. 20.00 Isännän pöydässä. 17.55 Uutiset. 02.20– 04.25 ELOKUVA Labyrintti – Aavikkokokeet (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 02.55 9-1-1. 09.20 Rantataloa etsimässä. 07.30 Simpsonit. 22.05 Kalle Haatanen: Mihin ihminen tarvitsee toivoa?. 2.00 Yle Uutiset. 11.00 Come Home Kids. 1.00 Arkisto: Mielipiteiden jakajia. 12.05 Huutokaupan metsästäjät. 12.50 Tuurin kyläkauppias. 13.00 Yle Uutiset. 14.20 Piha ja parveke. 21.02 Urheiluradio. 23.00 Sex Tape Suomi (7). 23.50 Rajasota. 16.55 Panttilainaamon autospesialistit. 20.02 Sää. 01.00 Passion for Jesus. 16.40 Yukonin kultamaat. 21.00 Perusteluja kristinuskolle. 8.05 Pitkäperjantain Tarinatarha. 18.10 Kysy mitä vaan kuolemasta. 20.00 Wheeler Dealers. 8.05 Radio Suomen pääsiäinen. 17.00 Passion for Jesus. 10.10 Hallikainen. 13.35 TV Shop. Viime jouluna 84-vuotiaana kuollut saksalaistenori oli Bachin passioiden vaikuttava evankelista ja monille myös Mozart-roolien ja saksankielisen liedin esikuvallinen esittäjä. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 21.50 Merisää. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 17.40 Havaintoja ihmisestä: Kärsimys piirtää rajamme näkyviin. 23.50 Hengenvaarallinen rakkaus. 19.00 Vauvoina varastetut. 20.00 LUMO: Markuksen evankeliumi. 02.50 Arktiset vedet
22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 10. Ristintie kulkee Tamme lan kirkon portilta järvenpuoleis ta kiviaidan reunaa pitkin. Kun Jeesus nostaa toisella py sähdyksellä ristin harteilleen, on se samalla hyvä paikka pohtia jo kaisen oman elämän ristiä: ”Eri elämänvaiheet tuovat mukanaan oman erityisen ristinsä, myös mi nulle. –?Toivomme, että ristintie pu huttelisi ihmisiä, Heikkilä sanoo. Suntio Heli Heikkilä (vas.) ja diakoni Sari Tenhami pystyttivät ristintien torstaina, ja reitti on kuljettavissa maanantaihin saakka. Shirley Douglas näytteli muun muassa Stanley Kub rickin ja David Cronenbergin elokuvissa. Tauluihin on poimittu jokin Jeesuksen ristintiehen liit tyvä hetki tai asia, joiden kautta kävijöitä haastetaan pohtimaan kyseistä teemaa. Niinpä seurakunnat tuovat pää siäisen sanomaa eri tavoin esiin. Ristintien pysähdykset pait si kertovat Jeesuksen ristinties tä, myös haastavat sitä kulkevan pohtimaan ja hiljentymään pää siäisen sanoman äärelle. Tammelan seurakunnan suntio Heli Heikkilä kertoo, että seu rakunta halusi valmistella jotain konkreettista, koska ihmiset te kevät mielellään jotain nyt, kun erilaiset aktiviteetit ovat vähissä. –?Jeesuksen ylösnousemus ku vastaa toivoa. KUVA: Tapio Tuomela ”Kun elämme poikkeusoloissa, emme halua jättää Jeesusta hautaan, vaan hän myös nousee sieltä.” HELI HEIKKILÄ Suntio, Tammelan seurakunta. VALMISTUNEITA Tammelalaislähtöinen Mari Henttinen on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta. –?Kun elämme poikkeusolois sa, emme halua jättää Jeesusta hautaan, vaan hän myös nousee sieltä, Heikkilä kertoo. Joka päivä kysytään suos tumista sen vastaanottamiseen”, taulussa kerrotaan. –. kulkijalta kysytään. Näyttelijä Shirley Douglas kuoli Näyttelijä Kiefer Sutherlan din äiti ja tunnettu kansalais aktivisti ja näyttelijä Shirley Douglas, 86, on kuollut. KUN NORMAALISTI ristintie si sältää 14 pysähdystä, on tämän vuoden poikkeustilanteessa py sähdyksiä myös yksi ylimääräi nen. Tiistaina kuitenkin jaetaan kah den päivän ruoka (tiistaille ja keskiviikolle) ja torstaina kol men päivän ruoka (torstaille, perjantaille ja maanantaille). HUHTIKUUTA PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan tori klo 7—14 . Pariskunnalla oli kaksi yhteistä lasta, joista toinen on juuri Kiefer Sutherland. Kiefer Sutherland muiste taan parhaiten kovaotteisena agentti Jack Bauerina televi siosarjasta 24. Viimeinen pysähdys kuvas taa myös tätä aikaa. Jokaisella pysähdyspaikalla on taulunsa, jonka teksti panee lukijan miettimään ja hiljentymään pääsiäisen sanoman äärellä. Kiefer Sutherland kertoi Twitterissä äitinsä kuolleen keuhkokuu meeseen, joka ei kuitenkaan johtunut koronaviruksesta. Sami Koljonen Tammela Seurakunnat ovat hankalassa pai kassa kun pääsiäinen on kirkko vuoden tärkein juhla, mutta ju malanpalveluksiin ei voi päästää ihmisiä. Millä mi talla tuskaa voi verrata toiseen. HUHTIKUUTA 2020 Ajassa Pitkäperjantai, Tero Huomenna: Minea, Minka, Verna Aurinko nousee Forssassa klo 6.21 ja laskee klo 20.34. Douglas oli naimisissa näyt telijä Donald Sutherlandin kanssa. Aktivistina hän oli mukana muun muassa kansa laisoikeusliikkeessä ja Musti en panttereiden toiminnassa. Pimeä päättyy klo 5.34 ja alkaa klo 21.21. STT Oikaisu Koululaisten ruokapakettien jakamista koskevassa jutussa (FL 9.4.2020) oli virheellinen tieto, jonka mukaan Forssas sa ja Humppilassa jaetaan tiis taina kolmen päivän ruoka ja torstaina kahden päivän ruoka. Tammelan kirkon ulkopuolelle on rakennettu ristintie, joka on tehty aiemminkin, mutta kirkon sisälle. PERJANTAI 10. FL Synkänkin keskeltä löytyy toivoa ristintiellä Tammelan kirkolla pääsee tutustumaan pääsiäisen sanomaan ja hiljentymään miettimään. Neljännellä pysähdyksellä Jee sus kohtaa äitinsä, joka kokee voi mattomuutta ja tuskaa, kun ei voi enää pelastaa lastaan. PYSÄHDYSPAIKOILLA on taulu sekä jokin pysähdykseen liittyvä rekvisiitta. Valitettavasti hänellä oli ollut ongelmia terveytensä kanssa jo pitkään, joten tie simme tämän päivän koitta van, Sutherland kirjoitti. Tässä ajassa halu amme muistuttaa, että aina on olemassa myös jotain hyvää
Hankkeen toteutuksesta vastaa kustantaja Hannamari Shakya. Kolmannella viikolla kuraattorina toimii valokuvaaja ja emeritusprofessori Arno Rafael Minkkinen. RISTINTIE ON kuljettavissa maanantaihin asti. kutsutko sitä elämiseksi . Mukana ovat myös kuvajournalistit Markus Jokela, Liisa Huima ja Antti Yrjönen. Pääsiäispäivänä sunnuntaina kirkko on auki klo 11–13 yksityistä hiljentymistä tai sielunhoitoa varten. PÄIVÄN SANA tiedätkö, einari, jos lopettaisit kaljan juomisen ja roskaruuan syömisen..... Lisäksi sivuilla voi käydä tutustumassa hiljaisen viikon kunkin päivän mukaiseen hartauteen. Paikalla on kirkkoherra Juha Koivulahti. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. 954 Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Pysäkeillä voi käydä yksin tai pienessä ryhmässä, mutta turvavälit tulee huomioida. Toisen viikon kuratointitehtävät hoitaa kulttuurin tutkija Riitta Raatikainen. Vaihtuvat kuraattorit valitsevat viikoittain esille kuvien parhaimmistoa. Heikkilä kertoo, että moni aktiivinen seurakuntalainen kaipaa näinä aikoina kirkkoon, joten ristintien kulkeminen ja hiljentyminen tarjoaa monelle lohtua vaikeassa tilanteessa. Seurakuntakodin salin suurissa ikkunoissa on lapsille tarkoitetut omat pysäkit. Ensimmäisen viikon kuvat kuratoi näyttelijä Martti Suosalo. HUHTIKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Joh. KUVA: Tapio Tuomela. voisit luultavasti elää kymmenen vuotta pidempään. Tammelan seurakunnan nettisivuilla ja Facebookissa julkaistaan pääsiäisen aikaan hartaustekstejä sekä messujen videointeja. Suntio Heli Heikkilä (vas.) ja diakoni Sari Tenhami pystyttivät ristintien torstaina, ja reitti on kuljettavissa maanantaihin saakka. 19: 29–30 Poikkeustilan kuvat nähtäville verkkoon STT Koronakriisin aiheuttaman poikkeustilan ikuistavan Poikkeustila 2020 -valokuvanäyttelyn kuvia pääsee katsomaan hankkeen verkkosivujen kautta. –?Rippikoulutkin ovat tällä hetkellä käynnissä, ja olemme kehottaneet rippikoululaisia käymään kulkemassa ristintien, jotta pääsiäisen sanoma tulee kerrotuksi sitä kautta. Poikkeustila 2020 on lähes 160 valokuvaajan yhteisöprojekti, joka ikuistaa poikkeustilan arjen valokuviksi. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 10. FL Jokaisella pysähdyspaikalla on taulunsa, jonka teksti panee lukijan miettimään ja hiljentymään pääsiäisen sanoman äärellä
–?Yhdessä voimme vahvistaa parisuhteen hyvää, kannustaa ja olla armollisia toisillemme, Välilä sanoo. Kätevin tapa tutustua Plussaan on ladata Forssan Lehden uusi sovellus Play-kaupasta tai AppStoresta ja lukea Plussa näköislehtenä. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 284 AJASSA 22 URHEILU 18 UUTISET 8 UUTISET 10 Forssan demarit jakaantuivat kahteen yhdistykseen Isot kaupungit nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja Kuuden pisteen viikonloppu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa superviikonlopun myös kesäkuulle Oppi siirtyy isältä pojalle Tourun perheessä metsästävät isoisä, isä, poika ja pojanpoika. Hauholta vuosi sitten alkanut sarja Satunnainen Suomi päättyy Korvatunturille. PERJANTAINA 10. Metsästyksen jälkitoimissa näkee, mistä ruoka todella tulee. • Aikaisintaan tukiasumisyksikkö avautuisi ensi keväänä. HUHTIKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI www.forssanvanhaapteekki.fi Tervetuloa! Prisma-keskus P. Plussaa pääset lukemaan Forssan Lehden digitunnuksilla. Kampanja alkaa keskiviikkona ja kestää toukokuulle asti. Kun näet ympärilläsi jotain kivaa, sano se ääneen. ämpärin 1 l 6 € 2 l 10 € 10 l 45 € PAKASTEMARJAT mansikka 4 €/l, 10 €/3 l mustikka 6 €/l, 15 €/3 l vadelma 4 €/rs, 10 €/3 rs tyrni 5 €/rs, 12 €/3 rs 1 prk 7 € 3 prk 20 € 100 g/prk Pentin Terveyspalvelut pentinterveyspalvelu.fi P. 80%) HUOMENNA FORSSAN TORILTA KLO 7-14! MARJAJAUHEET karpalo, mustikka, tyrni, puolukka PAKASTEMARJAT karpalo ja puolukka Hinta sis. Kauppilan puutarha-MARJATALO Tammelasta 0400 468 936 Suolasieniä, hunajaa, pakastekuivatut marjat (mansikka, vadelma), puolukkasurvos, täysmehut (karpalo, tyrni, m. –?Kaikki ovat lujilla tässä tilanteessa. PLUSSA 4 PEKKA AHO LAUANTAINA 30. Nyt on aikaa keskittyä arjen hyviin hetkiin. Kirkkohallituksen parisuhdeja perheasioiden asiantuntija Liisa Välilä näkee, että juuri nyt koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa on hyvä aika käynnistää haaste uudelleen. Perheneuvoja Tuukka Hämäläinen Forssan seurakunnasta muistuttaa, että on tärkeätä se tapa, jolla toisille perheessä puhutaan ja mihin toisissa ihmisissä keskitytään. Hyvää pääsiäistä! J. Perheissä auttaKumppanin kiittäminen tai kehuminen eivät maksa mitään. UUTISET 8 Kansanmies saamassa äänivyöryn Irlannissa • Irlannin presidentti Michael D. Kehukumppaniasomehaaste sai aikanaan innostuneen vastaanoton. Hän näkee kauneutta keskeneräisyyde ssä. FL UUTISET. –?Kiitos ja kehu eivät maksa mitään, mutta antavat virtaa ja energiaa pitkäksi aikaa. Yksikkö toteutettaisiin yhteistyössä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. JOULUKUUTA 2017 Satumaista Suomea . 6 PLUSSA 6 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Ennen yksikön aukeamista asunnot on remontoitava mittavasti. 03 435 5001 Meiltä saat bonusta vapaakaupan tuotteista Hyvää Pääsiäistä! Palvelemme Pääsiäisen aikaan: Pe klo 10-18 La klo 9-18 Su klo 10-18 Ma klo 10-18 LAUANTAINA 23. UUTISET 14 Julkaisemme Plussa-version näköislehtenä verkossa ja sovelluksessamme lauantaisin ja sunnuntaisin. 6-15, la 10-14 su suljettu Äkkiä loput narsissit pois! 1 kpl/ 1 € 6 kpl/ 5 € 15 kpl/ 10 € Somehaaste kehukumppania piristää poikkeusoloissa Ami Laaksonen Kirkon perhetyö toistaa tänä keväänä viiden vuoden takaisen somehaastekampanjan #kehukumppania. URHEILU 6 Saalis viedään lahtivajalle porukalla nyljettäväksi, sitten lihat jaetaan tasan. Seuraavat Plussat ilmestyvät pääsiäisenä 12.4.-14.4. Kaikki yhdessä porukalla, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. . Higgins on tullut tunnetuksi kansanmiehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiautomaatilla. 0400 512 853 Palvelutaxi / kotipalvelu Lounaan kotiinkuljetukset alkaen 19.3. Vaativankin kevään keskellä kannattaa vahvistaa sitä, mikä toimii ja mistä on kiitollinen. Grafiikka: Soile Toivonen minen ja toimintakyvyn ylläpitäminen ovat vanhempien vastuulla, Hämäläinen muistuttaa. 050-567 1824 Av ark. JOULUKUUTA 2017 Koti on elämistä varten Katariina Filppulan kotona projekteja on kesken. Hän suosionsa on niin suuri, että ensi perjantain presidentinvaaleissa muille ehdokkaille on luvassa vain murusia. klo 11-14 Hinta 10€ Sisältää kuljetuksen Jokioisten taajama-alueelle Puh. Kirkko kannustaa nyt kaikkia mukaan jakamaan kehuja ja kiitoksia somessa tunnuksella #kehukumppania. www.forssanlehti.fi -liite Muistathan, että paperilehden tilaajalle kuuluu myös digilehti! Luke mista PÄÄS IÄISE N aikaa n Forss an Lehd en PLUS SALII TE DIGIT AALI SENA ! Forssan Lehden ILMESTYMINEN pääsiäisen aikaan Lehti ilmestyy Pitkäperjantaina 10.4., lauantaina 11.4., ja seuraavan kerran keskiviikkona 15.4. KUVA: Lassi Puhtimäki Apua asumiseen Saksankujalta • Saksankujalle on suunnitteilla asumisessa auttava yksikkö. herukka), hillot (marjapit