03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI SUNNUNTAI 10. KUVA: Lassi Puhtimäki Someron Esa juhli sataa vuotta Esakalliolla • Sata vuotta täyteen saanut Someron Esa otti kesän SM-kisoista huiman mitalisaaliin. Silti aktivistit ovat nopeasti paikalla, jos jossain halutaan järjestää vaikkapa mielenosoitus. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Sunnuntaina hirmumyrskyn on määrä iskeä Floridaan. Lasten maatalousnäyttely Mansikissa jokainen voi löytää oman vetonaulansa: Ensimmäinen haluaa silittää aasia, toinen tutustua tiedetelttoihin, kolmas seikkailla viljaja hamppulabyrinteissa. Seura vietti juhliaan omistamallaan Esakallion tanssilavalla. ULKOMAAN UUTISET 20. 2017 • N:o 242 SUNNUNTAI 16 URHEILU 25 UUTISET 2 FSHKY valmistautuu muutokseen tiukalla aikataululla Kotihoidon maksuissa on isoja alueellisia eroja Xxx Seikkailu jos toinenkin . UUTISET 12 Hurrikaani Irma iskee Floridaan • Voimakkaimpiin hurrikaaneihin kuuluva Irma menetti osan voimastaan Kuubassa lauantaina, mutta sen uskotaan palaavan entiselleen. URHEILU 22 SoPu vajaamiehinen – FJK latoi 16 maalia Viestillä väki paikalle • Turvapaikanhakijoiden palautuksia vastustavat kansalaisverkostot toimivat ilman johtoa ja ilman organisaatiota. 9. Verkoston kytkevät toimintakuntoon älypuhelinten pikaviestipalvelut. . Jokioislaisia Salla Ronkaista ja Veeti Teikaria keli ei haitannut. UUTISET 8 Elonkiertoon lapsia varten kasvatetussa hamppulabyrintissa riitti kiertelijöitä, vaikka polku oli sateen jäljiltä liukas ja kurainen
KUVA: Lassi Puhtimäki FSHKY valmistautuu muutokseen Kolme työryhmää saatavat työnsä valmiiksi jo 5. Aikaa valmistelutyössä ei ole hukattavaksi. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . Heino ei halua enää lähteä avaamaan Pihlajalinnan hankekaappia. FSHKY JA KANTA-HÄMEEN sairaanhoitopiiri ovat perustaneet neljä valmistelevaa työryhmää erikoissairaanhoidon muutosten toimeenpanoon. Loppuraporttien julkistamisen jälkeen kuntayhtymässä järjestetään henkilöstön tiedotustilaisuus suunnitelluista muutoksista. Heino toteaa, että FSHKY:n johtoryhmä käytti yhteisyritysvalmisteluun todella suuren määrän työaikaa. SYYSKUUTA 2017 > Toimitus puh. Kolmannessa ryhmässä esillä ovat päivystykseen liittyvät asiat. . FSHKY:ssä on käynnistetty valmistelu terveydenhuoltolain edellyttämien muutosten suunnittelemiseksi ja toimeenpanemiseksi. Heinon mukaan lähtökohtana on Forssan sairaalan osalta se, että voitaisiin minimoida terYhtymäjohtaja Juha Heino sanoo valmistelulle olevan riittävästi aikaa vaikka vuodenvaihde lähestyykin kovaa vauhtia. TOISESSA TYÖRYHMÄSS ä pohditaan muiden erikoisalojen yhteistyön lujittamista. Kun raskaamman kirurgian leikkaussalikapasiteetti keskitetään Hämeenlinnan keskussairaalaan, pohdintaan tulee polikliinisten toimenpiteiden lisääminen Forssan ja Riihimäen sairaaloissa. NÄIDEN KOLMEN RYHMÄN pitäisi saada työnsä valmiiksi lokakuun alkuun mennessä, jolloin tuloksia esitellään hykyn ja sairaanhoitopiirin johdolle. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset SUNNUNTAINA 10. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Se on pantu hänen osaltaan virkamiehenä kiinni. Perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut jatkavat hykyssä entisellään aina vuoteen 2020, jolloin maakunnan pitäisi ottaa sote-kokonaisuus haltuunsa. Kysyntää olisi esimerkiksi urologian eli miesten virtsaelinsairauksien hoidoissa. Näin päivystyksestä vastaisi vuorossa oleva päivystäjä yksin kello 22-08. Keskittämisasetus on lopettamassa anestesian loppuessa Forssassa leikkaussalitoiminnot nykyisessä muodossa ensi vuoden alussa. –?Neuvotteluissa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Seppo Rannan kanssa on päädytty ratkaisuun, että leikkausten siirto tapahtuisi siirtymävaiheen jälkeen vasta ensi maalis-huhtikuussa. Ensimmäisessä perustetussa työryhmässä pohditaan yhteistyötä ja työnjakoa leikkaustoiminnan muutosten osalta. Tähän ryhmään kuuluvat niin sisäja syöpätaudit kuin muidenkin erikoisalojen polikliiniset palvelut. Heinon mukaan näitä palveluita voitaisiin lisätä Forssan sairaalassa vastaamaan paremmin väestön palvelutarvetta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. lokakuuta mennessä.. Nykytasoinen leikkaustoiminta jatkuisi sairaalassa vielä maalis-huhtikuulle. Jaakko Leinonen Forssan seutu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäjohtaja Juha Heino sanoo valmistelutyötä tehtävän hyvässä yhteistyössä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kanssa. Myös kunnat pääsevät vaikuttamaan ennen loppuraporttien valmistumista. Kun polku Pihlajalinna-yhteistyön käynnistämiseksi tuli Forssan seudun kaikissa kunnissa loppuun käydyksi, on yhteistyölle sairaanhoitopiirin ja OmaHäme-hankkeen kanssa saatu työrauha. > Toimitus puh. Tähän on saatu aluehallintovirastolta jo alustava lupa, Heino sanoo. Forssan sairaalassa jatkaa vuoden vaihteesta ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon päivystys, jossa ei ole enää öisin takapäivystäjää
Harjoitusskenaariossa B-valtio pyrkii ahdistettuna hakemaan tukea lännestä, minkä A haluaa estää hyökkäämällä Gotlantiin ja Ruotsin itärannikolle. Maavoimien komentajan, kenraalimajuri Petri Hulkon mukaan asetelma on luonnollinen. Neljännen ryhmän tulisi saada eurot ojennukseen 6.11.2017 mennessä. Hyökkääjinä tosin toimivat venäläisten sijaan amerikkalaiset, ruotsalaiset ja suomalaiset. FL Yhtymäjohtaja Juha Heino sanoo valmistelulle olevan riittävästi aikaa vaikka vuodenvaihde lähestyykin kovaa vauhtia. Näiden kuljettaminen eteläisen Ruotsin poikki ”sotatoimialueelle” on harjoituksen se osa, jossa testataan sotilaallisen avun vastaanottamista ja isäntämaatukea. –. Tämä korostuu erityisesti maavoimien osalta, koska niiden toimintatavat ovat eri mailla aika erilaisia, Hulkko perustelee. Tällä hetkellä kuntayhtymän palveluksessa on noin 1?300 henkilöä, joista erikoissairaanhoidon piirissä työskentelee noin 300 henkilöä. –. Yhtäläisyyksiä Venäjään, Ukrainaan, Baltian maihin tai Suomen asemaan on vaikea välttää. MAAVOIMILLEKIN TÄRKEIN kumppani puolustusyhteistyössä on Ruotsi, jonka kanssa on lähivuosille tarkat suunnitelmat siitä, millaisilla joukoilla ja mihin harjoituksiin kummatkin osallistuvat. Ilmatorjuntaohjusten lisäksi Aurorassa nähdään myös muun muassa amerikkalaisia Apachetaisteluhelikoptereita, suuria Chinook-kuljetuskoptereita, M1 Abrams -taistelupanssarivaunuja, sekä laivaston Arleigh Burke -luokan hävittäjiä. Nykytasoinen leikkaustoiminta jatkuisi sairaalassa vielä maalis-huhtikuulle. Jo tätä ennen A on liittänyt itseensä valtion Y. Hänen mukaansa kehityksen jatkumisen kannalta on erittäin tärkeää, että Ilmaja Merivoimien alusja hävittäjähankinnat toteutuvat suunnitellusti erillisrahoituksella puolustusbudjetin ulkopuolelta. MUUTOSTEN EDELLYTTÄMÄT ytneuvottelut on tarkoitus aloittaa kuntayhtymässä syksyn aikana. Tällä hetkellä näyttää, että saamme Maavoimat hyvään moderniin iskuun 2020-luvun alkuun mennessä, Hulkko arvioi. Myöhemmin joukot vielä testaavat Ruotsin puolustusta tekemällä maihinnousun maan itärannikolle. Aikataulu antaa myös kuntien talousjohdolle mahdollisuuden kuntien talousarvioiden laadinnassa ottaa huomioon muutokset ja saada kokonaisuus myös omistajakuntien päätettäväksi. . MYÖS RUOTSIN länsirannikolla tapahtuu: Göteborgin satamaan saapuu apuun amerikkalaisia ja ranskalaisia joukkoja, jotka tuovat Ruotsiin ilmatorjuntaohjuksia. Poliittisestihan ohjaus on ollut sellainen, että mitään rajoitteita ei ole. Mutta molemmissa maavoimissa on tietenkin rajoitteena se, että meillä on paljon muutakin tehtävää. veyshuoltolain aiheuttamat vaikutukset ja vahvistaa FSHKY:n palvelutarjontaa. Harjoitukset antavat muille maille kuvan suomalaisten osaamisesta ja Suomelle lisäarvoa omaan koulutukseen. SYYSKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Tavoitteena on samalla kasvattaa toisen maan harjoituksiin osallistuvien joukkojen kokoa aina pataljoonan kokoisiin useiden satojen sotilaiden osastoihin. Kansainvälisen valmiusjoukon sotilaat harjoittelevat yhdessä ruotsalaisten ja amerikkalaisten joukkojen kanssa Gotlannin saarella osana Ruotsin suurta Aurora 17 -sotaharjoitusta. Viimeksi mainitut on varustettu Aegis-ohjustorjuntajärjestelmällä. STT Ruotsalaiset, suomalaiset ja amerikkalaiset taistelevat Gotlannissa . > Anna uutisvinkki puh. Maavoimien johtoon elokuun alussa noussut Hulkko on tyytyväinen puolustushaaransa kehitykseen niin materiaaliresurssien kuin valmiuden parantumisen suhteenkin. Suurikokoinen valtio A kovistelee pientä naapuriaan B:tä muun muassa omien kansalaistensa syrjinnästä B:n alueella. Toinen ulottuvuus on sitten se, että jos emme harjoittele kahdenja monenkeskisesti, niin emme voi kyllä odottaa, että kriisitilanteessa joku tulisi tänne meidän avuksi, Hulkko painottaa. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET SUNNUNTAINA 10. –. Tämä huoltoreittien katkaisuun tarkoitettu hyökkäys on se, jota Aurora-harjoituksessa siis torjutaan. A-valtion rajat noudattelevat kartalla tarkalleen Venäjän todellisia rajoja, pois lukien Suomen itäpuolelle Karjalaan piirrettyä B-valtion aluetta. Harjoituksissa todettu yhteistoimintakyky on hänen mukaansa ehdoton edellytys avun vastaanottamiselle. –. Jokainen ymmärtää, että maavoimat ovat vähän kankeampia liikkeissään. Kansainvälisyys on ollut Puolustusvoimissa näyttävästi esillä Ilmaja Merivoimien toiminnassa, jotka ovat tälläkin kertaa mukana. KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ on Hulkon mukaan kuitenkin tärkeää myös Maavoimille. Auroran aikana taivaalla nähdään myös Suomen Hornet-hävittäjiä, jotka toimivat niin kotimaan tukikohdista kuin Ruotsista käsin. ”Jos emme harjoittele muiden kanssa, emme voi odottaa, että kriisitilanteessa joku tulisi tänne meidän avuksi” Hyökkäys tulee idästä ja apu lännestä Niilo Simojoki Aurora-harjoituksen kuvitteellinen lähtötilanne on mielenkiintoinen ja viittaa vahvasti Venäjään, maata nimeltä mainitsematta. Taivaalla pitäisi tuolloin pörrätä muun muassa amerikkalaisia taisteluhelikoptereita. –. Kuntayhtymän liikevaihto on noin 130 miljoonaa euroa. KUVA: Lassi Puhtimäki FSHKY valmistautuu muutokseen. Ne ovat ensinnäkin suuremmat, ja tällaiset rajat ylittävät harjoitukset, jotka ovat merellä ja ilmassa kohtuullisen yksinkertaisia järjestää, ottavat maa-alueilla enemmän aikaa, hän kuvaa. Tällaista alusta venäläinen rynnäkkökone häiriköi matalalennoilla Itämerellä keväällä 2016. Kun kolme ryhmää ovat saaneet työnsä valmiiksi lokakuun alussa, aloittelee työnsä neljäs ryhmä, joka pohtii toiminnallisten muutosten vaikutuksia kuntamaksuihin. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Niilo Simojoki Porin prikaatin jääkärikomppanian varusmiehet saavat pian panna kielitaitonsa koetukselle
SUOMALAISEN koulutusjärjestelmän kulmakivi on mahdollisuuksien tasa-arvo: jokaisella on oltava perhetaustasta riippumatta mahdollisuus koulutukseen. Lounais-Hämeen kuntien kannattaa ehdottomasti pyrkiä kokeiluun mukaan. Osuuskauppa Hämeenkulman hanke on edennyt jo niin pitkälle, että rakennustyöt voitaneen aloittaa vielä tämän vuoden puolella. Punaisena lankana on ollut lähimmäisenrakkaus. Käynnistin jo tällä viikolla kokeilun valmistelun. G. Myös varhaiskasvatukseen osallistumista lisätään. Tilannetta ei mitenkään helpota se, että parhaillaan on meneillään pakkopalautuksia turvapaikanhakijoiden kotimaihin. Nyt on syytä kuunnella, mitä kansankirkollamme on sanottavaa. Suomen itsenäisyyden juhlavuonna on jälleen ilo toivottaa myös vieraita tervetulleiksi kiiltelevään taloon. Budjettiriihi oli valoisa. 40 VUODEN TAKAA Forssan keskustaan uusi tavaratalo FORSSAN LEHTI 10.9.1977 Forssan keskustaan suunnitellaan uuden tavaratalon rakentamisesta. KUVA: Meeri Utti Kirkko näyttää kansalaisille esimerkkiä. – Rahoituksen ja suunnittelun puolesta hanke on niin pitkällä, että työt voidaan aloittaa vielä tämän vuoden puolella, kertoi Osuuskauppa Hämeenkulman toimitusjohtaja Yrjö Karhu. Oppositiossa ollaan kaikkea mahdollista mieltä. Piispa saapui seurueineen Humppilaan jo lauantaina, jolloin ensimmäisenä oli lasten jumalanpalvelus kirkossa. Pitkän taantumakauden jälkeen vihdoin talous kasvaa. Jumalanpalvelukseen otti osaa n. Evankelisluterilainen kirkko on arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla toiminut linjakkaasti maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä. Suomalaiset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen kuitenkin kansainvälisesti vertaillen vähän. Kirjoittaja on forssalainen kuntapäättäjä ja opetusministeri (kok.) Lounais-Häme mukaan varhaiskasvatuskokeiluun E duskuntapuolueiden ja Sinisen tulevaisuuden ( joka ei ole vielä puolue) johto esitti tiistaina vetoomuksen kaikenlaista vihapuhetta vastaan. Evankelisluterilainen kirkko on kuitenkin vetänyt maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä koko ajan johdonmukaista linjaa. Selvityksen pohjalta arvioidaan tarve uusille kohdennetuille toimille, joilla estetään koulutuksen keskeyttäminen koulutuksen kustannusten takia. HALLITUS on hapuillut omassa linjassaan. Kirkon suunnalta kuullut puheenvuorot ovat rakentavia ja maltillisia. Tämä ei tarkoita, että pitää olla samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa. Hjeltin talon väliselle alueelle. Varhaisten vuosien merkitys lapsen kehityksen, oppimisen ja koko elämänpolun kannalta on erittäin merkityksellinen. ASIANTUNTIJAT neuvovat, että hyvä vuoropuhelu syntyy vain, kun perustelee oman näkemyksensä sekä kuuntelee ja yrittää myös ymmärtää vastapuolen argumentit. Puhe oli epäilemättä tarkoitettu perussuomalaisten kannattajille, muissa kansalaisissa pääministeri Juha Sipilästä (kesk.) alkaen se aiheutti suuren pettymyksen. Forssan seudullekin tätä rahoitusta on maksettu, ja se on osoittautunut tärkeäksi. Niitä vastustetaan, mutta toisaalta osa kansalaisista käännyttäisi suurin piirtein kaikki ulkomaalaiset heti rajalta pois. syyskuuta 2017 60 VUODEN TAKAA Kirkkoherran virkaanastujaiset ja piispantarkastus FORSSAN LEHTI 10.9.1957 Kahdeksan vuoden tauon jälkeen suoritti Tampereen hiippakunnan piispa E. Mahdollisuus hoitaa lasta kolmevuotiaaksi asti kotona säilytetään. Forssassa osallistutaan hieman maan keskitasoa enemmän. Uusi tavaratalo sijoitetaan vanhan kaupungintalon ja ns. Työllisyys kehittyy myönteisesti. Samalla hän suoritti kirkkoherra Lauri Tobiassonin virkaanasettamisen. Hallitus päätti perhevapaauudistuksen toteuttamisesta vielä tällä hallituskaudella ja nimesi minut yhdeksi kolmesta vastuuministeristä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ollut tavallisen vaikeatulkintainen. LAPSIPERHEILLE tuli muitakin hyviä uutisia. Olen antanut Opetushallitukselle toimeksi laatia selvityksen lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista opiskelijoille ja heidän perheilleen. Tutkimusten mukaan osallistuminen varhaiskasvatukseen ehkäisee syrjäytymistä, tasaa kotitaustaeroja ja tukee myöhempää oppimista ja koulutuspolkua. 350 lasta, pääasiassa kansakoululaisia opettajineen. Piispaa avustivat tarkastuksessa tuomiokapitulin asessori Pentti Ranta ja lääninrovasti Viljo Lampola. Hallitus päätti vahvistaa peruskoulun tasa-arvoa kaksinkertaistamalla niin sanotut tasa-arvorahat, eli lisärahoituksen heikommilla alueilla toimiville kouluille. Se omalta osaltaan todistaa, miten vaikeaa maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä on keskustella maltillisesti. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa Pääkirjoitus Forssassa 10. 3–5 -vuotiaista forssalaislapsista 86% on varhaiskasvatuksen piirissä. Siihen on käytettävissä viisi miljoonaa euroa valtion rahoitusta. Gulin tarkastuksen Humppilan seurakunnassa lauantaina ja sunnuntaina. Notaarina toimi Urjalan kappalainen pastori Antti Mikkola. Lisäksi hän väitti islamisaation etenevän Suomessa. Hänen mukaansa ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan 1kerroksinen tavaratalo, jonka pinta-alaltaan on 4 000 kerrosalaneliötä. Hallitus sopi myös takuueläkkeen korotuksesta, uusista keinoista ehkäistä nuorten syrjäytymistä sekä veroratkaisusta, joka turvaa sen, että kenenkään verotus ei kiristy. Varhaiskasvatusmaksut alenevat, äitiyspakkauksen laatu ja kotimaisuusaste nousevat, opintotukeen tulee huoltajakorotus ja lapsilisään yksinhuoltajakorotus. Suuntaviivoiksi uudistukselle määriteltiin lapsija perhelähtöisyys, työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvon lisääminen, tukijärjestelmän joustavoittaminen ja yksinkertaistaminen sekä työllisyyden parantaminen. Meni kaksi päivää niin perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari piti eduskunnan kyselytunnilla tulenpalavan puheenvuoron, jossa tuomitsi ainoastaan terroristien vihapuheen suomalaisia ja länsimaisia arvoja kohtaan. SYYSKUUTA 2017 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. KOLUMNI Sanni Grahn-Laasonen T ällä viikolla koitti odotettu paluu uuteen, remontin jälkeen entistäkin juhlavampaan eduskuntataloon kahden vuoden evakon jälkeen. Ilmassa on tahtoa leimata kaikki turvapaikanhakijat terroristeiksi. Talo sijoitetaan ns. Turun terroristisen puukotuksen jälkeen äänenpainot puolin ja toisin ovat jyrkentyneet. TÄSSÄ ILMAPIIRISSÄ on vaikea saada aikaan järkevää vuoropuhelua. Kustannukset eivät saa olla yhdellekään nuorelle este opiskelulle eikä kenenkään koulupolku saa katketa siihen. Velkaantuminen taittuu. Syksyn suuria asioita ovat ainakin sisäinen turvallisuus, sote ja ensi vuoden budjetti. Yhtenä toimenpiteenä hallitus käynnistää esityksestäni vuosina 2018–2019 laajan kokeilun viisivuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta yhdessä halukkaiden kuntien kanssa. 4 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAINA 10. Hjeltin talon takaa alkavalle alueelle
Mutta isä tiesi, että oon huono liikassa ja koulun juoksukilpailussa tuli viimeiselle suoralle kirittämään viereen. Se, että vammaisten kokemusta vihapuheesta ja syrjinnästä ei oteta tosissaan, nöyryyttää, halventaa ja alistaa heitä entisestään. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Näin tulisi olla kaikilla. Rakkaus on, koska Jumala on. Isä ei koskaan sano, että rakastaa. Nää tyypit tietää, mitä rakkaus on. Yleinen mielipide muuttuu tekoja tekemällä. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. 3:18) HANNA PAAVILAINEN toimittaja, pappi ja bloggaaja SANA SUNNUNTAIKSI Nordströmille O ikaisuna Nordströmin mielipidekirjoitukseen (FL 8.9.). Asenteet ohjaavat toimintaamme – ne vauhdittavat tai jarruttavat. Sama lupaus voidaan varmasti laajentaa kaikkeen kaupungin toimintaan, kaavoitukseen, koulutukseen ja kehitykseen. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. ASIAA ON TUTKITTUKIN . Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. ANTSU Järkyttävää I säni oli terveyskeskuksen vuodeosastolla odottamassa veritankkausta alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Kari Suontausta TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Kari Suontausta 03 4155 655, 050 5707 432 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Yhteisyritys ei ole yksityistämistä. 03 4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. Kaupungin palvelulupaus on nyt reagoimisen ja vastaamisen nopeus, se on hyvä lupaus yrittäjien kannalta. Monet luopuvat oikeusturvan käytöstä, koska ovat niin alistuneita järjestelmälle. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Saija Pennanen .................03 4155 650 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... Suhtautuminen yrittämiseen ja yrittäjyyteen on muuttunut merkittävästi. Järkyttävää! HIENOTUNTEISUUTTA VAKAVAANKIN ASIAAN V iime tiistaina vietimme yrittäjien juhlapäivää. Yrittäminen on vastuunottamista. Eikä se työmatkoiltaan koskaan osannut tuoda tuliaiseksi oikean kokoista T-paitaa, saatika sitten sellaista mallia, jota ois kehdannut pitää koulussa. Maaliviivalla se antoi sinisen käärön suklaanappeja. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Eikö jo Hippokrateen vala edellytä, että lääkärien on ylläpidettävä elämää viimeiseen asti. Palvelulupaus on hyvä ja konkreettinen asia. Se yksi ystävä, jolla ei tänään ollut liian kiire kysyä: ”mitä sulle hei oikeesti kuuluu”. SYYSKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Koulutus lienee keskeinen osa ratkaisua. Yrittäjät eivät filosofoi siitä, kuka on vastuussa osaamisesta ja pätevyydestä, heille se on itsestään selvää – vastuu on itsellä. Liitän yrittämiseen ja yrittäjyyteen sanat: tavoitteet, työpanos ja jatkuva osaamisen kehittäminen. Lääkäri kysyi häneltä iltakierroksella kansankielellä näin: Jos nyt käy niin, että satutte kuolemaan ensi yönä, haluatteko, että elvytetään. Lakisääteiset palvelut jäävät saamatta. Järjestelmä nähtiin epäarvostavana. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Onko tämä oikea hetki tehdä heikolle ja hermostuneelle potilaalle mielipidekyselyä. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Eikä näitä kokemuksia pidä lakaista maton alle. 03 4155 656 Jaakko Leinonen ............ JUKKA KUMPUVUORI Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja, Turku. Kyseessä on siten vakava oikeusturvaongelma. Vaatii rohkeutta ja riskinottovalmiutta uida vastavirtaan tai heittäytyä virran vietäväksi. Mitä. Vammaisuuden vuoksi häirintää tai vihapuhetta kokeneet määrittivät yleisimmäksi häirinnän ja vihapuheen tekijäksi terveydenhuollon tai sosiaalihuollon työntekijän. Lehtien kokonais tavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. Ongelmat ovat syvällä yhteiskunnassa. Kyllä isä tietää, mitä rakkaus on. Ilmiö on valtakunnallinen. FORSSAN LEHTI 5 SUNNUNTAINA 10. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Yrittäjähenkisyys sisältää vastuunottamisen niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Tyhjiksi jäävät lupaukset aiheuttavat pettymyksiä ja välinpitämättömyyttä. Perheensä kanssa Välimeren ylittänyt ja Rautatientorille leiriytynyt nainen juoksi perääni, kun mun kännykkä putos taskusta kadulle. Minulla ei ole ratkaisua siihen, miten ongelma ratkaistaan. Jumala on. YRITTÄJÄTAPAHTUMASSA Forssan valtuustosalissa roolijako tuli tiistaina selväksi, kaupunki luo edellytyksiä yrittäjille, jotta heillä olisi helpompaa toteuttaa sitä, mihin uskovat ja haluavat sitoutua. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ OLISI TÄRKEÄ tunnistaa ja tunnustaa tämä ongelma. Toteutunut häirintä tai vihapuhe olivat vaikuttaneet vahvimmin psyykkiseen terveyteen, mutta myös yleiseen turvallisuuden tunteeseen. ANOPIN POIMIMAT ja pakastamat mustikat. Väitteesi S-L Anttilan haluun yksityistää seudun terveydenhuolto Pihlajalinnalle on valheellinen. Bussissa ei heitetty ensimmäistäkään kiveä häiriköijää kohti, vaan hymyiltiin kannustavasti punaisena rääkyvän taaperon äidille. Seurakunnan vapaaehtoisten kutomat vauvan villasukat. Myös väitteesi Anttilan uhkakuvana, että seudun kunnat muuten olisivat jäämässä ilman terveydenhuoltopaIveluita, on järjetön. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Kautta aikojen on ollut oman tiensä kulkijoita, jotka ovat toteuttaneet omien toiveittensa ja unelmiensa mukaisia valintoja. Kun ostin ensimmäisen asunnon isä – Karjalan pula-ajan lapsi, joka välttelee velkaa kuin tartuntatautiosaston odotushuonetta – takasi lainan ilman, että tarvi edes pyytää. S-marketin kauppajonossa herrasmies antaa pullokuittinsa opiskelijalle, joka saa summalla ostettua monen päivän ruoat. Vain kerran se suuttu ja löi piirongin kanteen kätensä. Kohtaan päivittäin puhetta siitä, että nämä vammaisten henkilöiden ja perheidensä kokemukset vihapuheesta ja syrjinnästä eivät voi olla totta. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. Oikeusministeriö julkaisi 2016 selvityksen vihapuheesta ja häirinnästä ja niiden vaikutuksista vähemmistöryhmiin. Siis sanoista tekoihin! ANTTI NIEMI Yrittäminen ja yrittäjyys Vihapuhetta vammaisille K ohtaan päivittäin kymmeniä yhteydenottoja, joissa kuulen vammaisen henkilön tai perheenjäsenen pahoittaneen mielensä viranomaisen yhteydenotosta tai taas yhdestä turhauttavasta kotikäynnistä tai moniammatillisesta tapaamisesta. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.3016 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Erityinen merkkipäivä herättää kysymyksiä: Miksi yrittäminen kiinnostaa, mitä yrittäminen on, miten yrittää ja mitä vaikutuksia yrittämisestä seuraa. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Tummassa pehmeässä puussa näkyy vieläkin sormuksen jälki. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Asiaa siten ratkaisematta halusin vain tuoda esiin, että vammaisten kokema nöyryytys, vihapuhe ja syrjintä viranomaisten taholta on heidän arkeaan. Yrittäjägeeniä ei ole vielä onnistuttu paikantamaan, siksi yrittäjyyteen taipuvaisuus täytyy olla aivoperäinen myönteinen ”sairaus”. Onko Sinulla itselläsi halua ottaa asioista selvää. Itse olen aktiiviurani ”virallisesti” ollut työntekijä ja palkannauttija. Joka päivä yli 30 vuoden ajan. AVAINSANA ON ASENNE . Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Sillee niinku terveesti. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. alk. Yllättävää muutoksessa on sen nopeus! Vuosikymmenessä nuorten asennoituminen yrittämistä kohtaan on vahvistunut ja yrittämisestä on tullut todellinen vaihtoehto työelämässä. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukija kunta noin 1,3 miljoonaa. ”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.” (1. Oleellista tulevaisuudessakaan ei ole se, mitä yrittäjä tekee, vaan se, mitä asiakas saa. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. Tuloksissa korostui palvelujärjestelmän taholta koettu syrjintä. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Mitä rakkaus on M un mummu rakasti pappaa. Mun mummu tiesi, mitä rakkaus on. Rakkaus on. Kun pappa sai aivoverenvuodon, mummu kävi sairaalassa joka päivä syöttämässä, riisumassa, pesemässä ja pukemassa. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Esimerkiksi sosiaalityön koulutuksessa vammaispalvelujen ja vammaisten kohtaamisen opettaminen on minimaalista tai olematonta. Vammaisia pidetään alempiarvoisena ja palveluja almuna. 40 vuoden eläkekertymä on kuitenkin syntynyt yrittäjyydellä ja yrittäjähenkisyydellä. Joh
(Joukon valinta 5.8.2002) Muistaen Sisarusten lapset perheineen Sukulaiset Ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Jouko siunataan Jokioisten kirkossa lauantaina 16.9.2017 klo 10.00. Kauppalehden mukaan BSNL aikoo korvata vanhoja tukiasemiaan uusilla seuraavien kahden vuoden aikana. Hänen mielestään puolueiden linjat muuttuvat toimijoiden mukaan. Aalto s. Onnelan henkilökunnalle omaisemme hyvästä hoidosta. mennessä Marianne p. Sopimus kattaa 40 000 uutta tukiasemaa, jotka Nokia toimittaa yhdessä kiinalaisen verk kolaitevalmistajanZTE:nkanssa. Siunaus toimitettu. STT Touko Aalto ei lähtisi perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen Vihreät ei mahtuisi samaan hallitukseen Jussi Halla-ahon vetämän perussuomalaisten kanssa. Rakkaamme Taina Anneli MÄNKI o.s. Rakkaamme Irja Annikki HARTIKAINEN o.s. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos Jokioisten kotihoidolle hyvästä huolenpidosta. Heikkilä . Rakkaamme Jyri Pekka Juhani ARJOLA s. SYYSKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI Rakkaamme Ulla Orvokki KINNUNEN o.s. Kiittäen ja kaivaten Liisa Terhi, Petri, Valtteri ja Venla Tapio Mervi, Tony, Suvi ja Antti Muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu läheisten läsnä ollessa. –. On vain hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on. Kuolleita Kuolleita Rakkaamme Antti Ilmari KUUSISTO s. Kiitos osanotosta. Siunaustilaisuuden jälkeen muistotilaisuus seurakuntatalolla. Lämmin kiitos osanotosta. Pyydämme muistotilaisuuteen osallistuvia ilmoittautumaan 18.9. Metsäläiseksi syntynyt, kotonaan kaikkialla, missä pihka tuoksuu, tuuli humahtelee latvuksissa. 050 5697898 tai Marita p. Siunaus toimitettu läheisten kesken. 15.8.1940 Joensuu k. Sen mukaan sopimuksen kokonaisarvo on noin 800 miljoonaa euroa. Lämmin kiitos kotihoidolle ja Intalan henkilökunnalle isämme hoidosta ja saamastamme tuesta. Muutoin Aalto ei suostunut spekuloimaan mahdollisella tulevalla hallituspohjalla tässä vaiheessa. 17.8.2017 Forssa Iltana kauniin kesäisen hiljeni sydän kultainen. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman. -IrwinSiunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 19.3.1934 Jokioinen k. Kiitämme Forssan kotihoitoa Aarnon hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos osanotosta. 19.8.2017 K-HKS Kulje Äiti kerallamme, voimanlähteenä lähellä. 12.4.1928 Tammela . Elä muistoissa mukanamme, sävelinä sieluissamme, elämämme enkelinä, taivaanveräjän takana. Eino Leino Kiittäen ja kaivaten Anne ja Jukka Marita ja Jukka Marko ja Marianne Lastenlapset Lastenlastenlapset Sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Jokioisten kirkossa lauantaina 30.9.2017 klo 12, jonka jälkeen vietämme muistotilaisuutta Forssan seurakuntatalossa. 9.7.1932 k. Aalto uskoo, että vihreiden nousu gallupeissa on seurausta joukkuehengestä ja siitä, että vihreitä on nykyään eri puolella Suomea kertomassa, mitä vihreys tarkoittaa ihmisten arjessa. 26.8.2017 Forssa Syvästi kaivaten Ulla Janne, Jasmina, Nelli ja Niilo Elina, Tero, Veera, Venla, Aleksi ja Roope Sanna ja Mika Sukulaiset ja ystävät Ei päivää ennalta tietää saa, ei edes taivalta kuljettavaa. 10.8.2017 Jokioinen Kaivaten Irma-Leena ja Pekka Kari Jussi perheineen Mikko perheineen Muut läheiset Kun elämän aurinko sammuu, syttyvät muistojen tähdet. Rakkaamme Aarno Juhani KORPELA . BSNL:llä on tällä hetkellä 130 000 tukiasemaa eri puolilla Intiaa, lehti kertoo. Jouko Johannes TIENSUU s. 2.9.2017 Ajan parhaan Hyvä Paimen ties, pääsi lepohon väsynyt matkamies. Näin sanoi vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto Ylen Ykkösaamussa. 7.8.2017 TAYS Suuresti ikävöiden Jan ja Helmi Satu Antti, Jessica ja Väinö-koira Sinikka, Pekka ja Lyyli Pekka ja Terttu Matti ja Sirkka Liisa, Leena ja Tuomo Väinö Juhani Kummipoika Juha-Matti perh. Nokia sai satojen miljoonien sopimuksen Intiasta VerkkoyhtiöNokiaon saanut satojen miljoonien eurojen sopimuksen Intian valtion omistamaltaBSNL-teleyhtiöltä, kertoo Kauppalehti . Kaarina Sirpa ja Jussi Jari ja Merita Jokainen lähtö voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen. Viher-Vehmas . Aallon mukaan perussuomalaisten linjaukset ihmisoikeuksista, turvapaikanhakijoista ja etenkin talouskysymyksistä ovat kaukana vihreiden näkemyksistä. Mutta kerran sen rannalle päättyy tie ja ylitse matka vie. Kiittäen ja kaivaten Liisa Sirkka ja Pekka Iiro, Jasmiini ja Signe Mari ja Petri Aila ja Hannu Tommi, Hanna, Aapo, Eetu ja Niilo Anna-Maija Mikko ja Karoliina Jussi ja Eija Ansa ja Jani Elisa ja Tuomas Tuomas Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 4.8.1927 Koijärvi k. 3.9.1950 Ypäjä . 17.8.2017 Niin väsyneenä loppumatkan kuljit, uneen rauhaisaan sä silmät suljit. Lämmin kiitos Intalankartanon os. STT. 045 2550333, sähköpostilla marita.saros@gmail.com. Vaalit täytyy käydä ensin, hän sanoi. Kiitokset Ryhmäkoti Lupiinin henkilökunnalle Toivon hyvästä hoidosta. Hänen mielestään Halla-ahon talouspoliittinen linja on hyvin oikealla. Muistoissa elät keskellämme, säilyt aina sydämissämme. 5.8.1929 k. On hiljaisuus ja suru sanaton, mutt’ tiedämme sun hyvä olla on. Rakkaamme Toivo Armas Kalervo KUUSINIEMI s. Lämmin kiitos osanotosta. 26.8.2017 Forssa Mammaa kaivaten Lapset Lastenlapset Lastenlastenlapset Lastenlastenlapsenlapsi Sukulaiset ja ystävät Kädet ahkerat paljon puurtaneet lepohon hiljaiseen ovat vaipuneet. SUNNUNTAINA 10. 22.6.1957 Koijärvi
Myrsky voi tuhota infrastruktuuria ja katkaista niin sähköt kuin vedet pitkäksi aikaa. Parempi vaihtoehto on jäädä myrskyn jalkoihin.” MAARIT PASCOSELLO. Tunnelmat muuttuivat entistä kaoottisemmiksi myrskyn lähestyessä niemimaata. –?Hurrikaani Wilman jälkeen lokakuussa 2005 sähköt olivat pois kolme viikkoa, eikä vettä ollut, Maarit Pascosello huomauttaa. FLORIDALAISET TIETÄVÄT vanhasta kokemuksesta, että pelkkä myrsky ei ole ainoa koettelemus. Heidän mukaansa opettajien osaamisessa on suuria eroja, ja sen myöntää myös opetusneuvos Arja-Sisko Holappa Opetushallituksesta. Salo ja Pönkä ovat sitä mieltä, että somea ja muuta tvt:tä ei vielä ole opetuksessa niin paljon kuin opetussuunnitelma edellyttää. Benjamin Head vahvisti perheen taloa myrskyä edeltävinä päivinä. Perustele väitteesi. Perheen kodissa oli vain osaan ikkunoista suojat, mutta hyvä ystävä lahjoitti loput omasta varastostaan. Kunnioita toisten yksityisyyttä. 2017 Riihimäki MERIKANTO Ei koskaan tiedä onko aikaa paljon vai vähän. 9. 5. Ne ovat opetussuunnitelmassa osa laaja-alaisia osaamisen tavoitteita, mikä tarkoittaa, että niitä on tarkoitus käsitellä eri oppiaineissa. 10. ”Parempi vaihtoehto jäädä myrskyn jalkoihin” Floridassa asuvat entiset forssalaiset varautuivat HURRIKAANI Irman saapumiseen. Siunaus on toimitettu Humppilan kirkossa 8.9.2017 läheisten saattamana. –. Kunnioita oikeutta. Kiitos Irja, Sinun aikasi loppui tähän Eno perheineen Ystävät Lapsia kasvatetaan some-kriittisiksi Sosiaalinen media on osa nykykoulua, mutta opettajien osaamisessa on suuria eroja. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Rakkaamme äiti, mummi, isomummi Annikki KANKAANPÄÄ o.s. 10. 8. 12. ALAKOULUISSA on toista lukuvuotta käytössä perusopetuksen uudet opetussuunnitelman perusteet, joissa sosiaalinen media on vahvasti mukana, vaikka sitä ei juuri mainitakaan suoraan. Kaikki tiet ovat tukossa ja bensa loppu. STT SÄÄNNÖT Ohjeita vastuulliseen somettamiseen • Vastuullisen somen käytön ohjenuorana voi käyttää esimerkiksi näitä ”Reilun somen sääntöjä”: 1. Kaasua ei ole saatavilla missään. 7.11.1930 Muolaa . Talo saatiin kuitenkin suojattua viikonlopuksi, joten he katsoivat parhaimmaksi jäädä paikoilleen odottamaan myrskyä. Myös sosiaalisen median asiantuntija ja tietokirjailija Harto Pönkä pitää sometaitojen opettamista tärkeänä. 15.8.2017 Forssa Rakkaudella kaivaten Markku, Marja, Tiina ja Timo perheineen Kalevi Muut sukulaiset ja ystävät Jäi ahkera työsi muistoksi meille, hyvän sydämes ohjeet elämän teille. 7. Sä aina muistit ja huolta kannoit, et paljon pyytänyt, vaan kaikkesi annoit. SUNNUNTAINA 10. Kunnioita toisten ihmisarvoa. Lohtuna on ollut se, että naapurit ja tuttavat auttavat auliisti toisiaan. Älä jankuta. 23. Monesti ne ovat näitä, mitkä mielletään kotikasvatukseen liittyviksi asioiksi, kuten miten käyttäydyt muita ihmisiä kohtaan, Pönkä sanoo. Kujanpää s. Aki Vaani Historian ehkä voimakkaimmaksi arvioidun hurrikaani Irman arvioitiin iskevän sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Yhdysvaltojen Floridaan. 3. –?Ruuveja haettiin naapureista, yhteishenki ja auttamisen halu on hienoa asia tällaisena aikana. 8. Ruokaa perhe varasi kuudelle hengelle kahdeksi viikoksi ja bensaa useita kannuja. 17. 1923 Turku k. 8. 2017 Riihimäki Irja Marjatta o.s. 4. 2. Hänen mukaansa tulevaisuudessa on osattava erilaisia lukemisen, sisältöjen tuottamisen ja ryhmässä toimimisen taitoja. ”Kaikki tiet ovat tukossa ja bensa loppu. Ihmisiä on lähtenyt Etelä-Floridan alueelta evakkoon yli kuusi miljoonaa eli Suomen verran, Pascosello kuvaili tunnelmia lauantaina. Lisää hurrikaani Irman etenemisestä voi lukea ulkomaan aukeamalta sivulta 20. Ilmoitattehan osallistumisestanne osoitteeseen itm@luukku.com 17.9.2017 mennessä. Älä johda harhaan. Mieti, kenelle viestisi välittyy. –?Täällä on ollut täysi hysteria, rautakaupoista on loppunut lautalevyt, ruuvit... Kivinen) perheineen. Miettinen . Monet somessa tarvittavat taidot ovat kuitenkin samoja vuorovaikutustaitoja, joita on aina tarvittu. Osavaltiossa asuvien lukuisten suomalaisten joukossa myrskyn moukaroitavaksi jäi myös entinen forssalainen Anita Mäki sekä tämän tytär Maarit Pascosello (os. FL Vielä viikolla Floridassa oli rauhallista, kun isoäiti Anita Mäki (oik.), Maarit Pascosello, Benjamin Head sekä perheen lapset Nicky, Gianna ja pikku-Benjamin otattivat yhteiskuvan. –?Tunnelma on ollut kuin elokuvassa, jossa kategoria 5:n myrsky lähestyy ja Floridasta vain 2 tietä pohjoiseen. Aika on korjannut viljaa, sarka jo kynnetty on. Yksi hyvä harjoitus on, että tekee luokan yhteiset somepelisäännöt tai jokainen tekee itselleen tärkeimmät periaatteet: miten toimin verkossa ja somepalveluissa, miten käytän kännykkääni. Pönkä, joka on koulutukseltaan luokanopettaja, kertoo esimerkin sometaitojen opettamisesta: –. Älä aiheuta harmia. PERHE APRIKOI koko viikon, pitäisikö heidänkin lähteä myrskyä karkuun. Hymni soi holvissa hiljaa, tummana kaipuuta soi. 6. Kuolleita Merikannot siunataan haudan lepoon Tammelan kirkossa 23.9.2017 klo 12, jonka jälkeen pieni muistotilaisuus Pappilassa. 3. Ole avoin. (Ote Veteraanin iltahuudosta) Läheiset ja ystävät Teppo Olavi s. Myönnä ja korjaa virheesi. Jo viime sunnuntaina vedet olivat kaupoista loppu ja alkuviikosta bensiiniä sai huoltoasemilla jonottaa tuntikausia. Kyllä varmasti opettajien omat mediakasvatustaidot tai esimerkiksi juuri sometaidot vaihtelevat, eli kuinka paljon on kokemusta omassa arjessa ja kuinka paljon on hyödyntänyt sitä omassa pedagogisessa työssään, Holappa sanoo. Tärkeää on olla kriittinen ja osata tunnistaa erilaiset mediasisällöt kuten mainokset, uutiset ja valeuutiset. 24. Lämmin kiitos osanotosta. 11. –. Älä provosoi. Boca Ratonissa asuvan Pascosellon mukaan paikalliset olivat varautuneet myrskyyn koko viikon. Sampo Sivula Kun lapsista kasvatetaan kunnon kansalaisia, halutaan heille opettaa ajanmukaisia taitoja. Parempi vaihtoehto on jäädä myrskyn jalkoihin. Perheeseen kuuluu Maarit Pascosellon lisäksi hänen miehensä Benjamin Head sekä heidän kolme lastaan Gianna, Nicky ja pikku-Benjamin sekä perheen lemmikki, suursnautseri Champ. Erottele tieto ja mielipide. Myös lasten mummi Anita Mäki muutti myrskyn ajaksi perheen luo. Nykyisin yksi osa kansalaistaitoja ovat sosiaalisen median käytön taidot, sanoo erityisasiantuntija Jaakko Salo opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä. 1935 Tammela k. Salo ja Pönkä kertovat, että some sisältyy erityisesti kahteen kokonaisuuteen, tietoja viestintäteknologian (tvt) osaamiseen sekä monilukutaitoon. 9
Poliisi kääntyi niin sanottua Tammelan suoraa kohti Forssaa ajaneen henkilöauton perään, mutta kuljettajalla ei ollut aikomusta pysähtyä. Mehutarjoilu ja osallistujapalkinto kaikille. –?Tämä on hyvä tapa opettaa ihan yleissivistystä oppilailJyrinä (vas.) ja Ukkonen olivat tyytyväisiä, kun 3-vuotias tamperelaistyttö Viola Saarinen tarjoili heinää syötäväksi. Poliisin lisäksi sosiaaliviranomaiset osallistuvat tapahtumien viranomaisselvittelyyn. Poikkea konttoreillemme klo 10-13 seuraavasti: 11.9. Auto oli otettu käyttöön luvatta yhden matkustajan vanhemmilta. klo 18.30 Kilpailusarjat T/P 5,6,7,9,11,13 ja 15 Kilpailumatkat 0,5-3 km Ilmoittautuminen 19.9. Maastojuoksussa mukana HIPPOmaastojuoksut Kaipaatko opastusta maksamisen palveluihin . 050 9107193 Tervetuloa mukaan! Maastojuoksut järjestää Tammelan Ryske ry. SYYSKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Hippo-maastojuoksukilpailu Tammelan liikuntakeskuksen maastossa ti 19.9. Somerniemi ja Tammela Opastamme verkkopalvelun käyttöä ja mietimme yhdessä sinulle helpoimman tavan hoitaa päivittäisiä pankkiasioitasi. SUNNUNTAINA 10. Kuusjoki 13.9. Sen takia tänäkin vuonna eri luokat viettivät lauantaikoulupäivää Mansikin merkeissä. Tervetuloa kokeilemaan ja kysymään lisää! Alaikäisen rattijuopon vauhti Tammelan suoralla yli 160 km/h Forssan Lehti Lauantain vastaisena yönä kello 3.30 poliisipartiota vastaan Forssan Tammelantiellä kaahasi henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin peräti 167 kilometriä tunnissa 80:n alueella. Auto teki kierroksen Kalliomäessä, kunnes palasi Hämeentielle ja ajoi kohti keskustaa, jolloin poliisi sai auton pysäytettyä. Kasvattaja Virve Oksanen seurasi taustalla. –?Hieno tapahtuma lapsille. . Maaseudun rauha muuttui Jokioisten Elonkierrossa hetkellisesti vipinäksi ja vilskeeksi, kun neljäs lasten maatalousnäyttely Mansikki houkutteli sadepäivänäkin tuhansia kävijöitä.. –?Onko kiva syöttää aaseja. Lasten maatalousnäyttely Mansikki saa Sinikka Salmiselta vuolaat kehut. Sami Koljonen Jokioinen Tamperelaista Viola Salmista, 3, ei taivaalta hipsivä tihkusade haittaa. Kisko 14.9. klo 12 mennessä: www.tammelanryske.fi. KUVAT: Lassi Puhtimäki Mansikki sai maaseudunkin vilisemään . Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä ajoneuvon luvattomasta käytöstä. Tapahtuma on Salmisille tuttu jo edellisvuosilta. Lisätietoja Kaisa Laukkanen puh. Auton kyydissä oli peräti kuusi matkustajaa, joista kaksi oli auton tavaratilassa. VAIKKEI LAPSI olisikaan kaupunkilainen, voi Mansikin nähdä opettavaisena kokemuksena. jokioislainen mummu Sinikka Salminen kysäisee, kun Viola nappaa heinää uudestaan käteensä ja kurkottaa kätensä kohti Ukkosta ja Jyrinää, Tammelassa asuvaa aasikaksikkoa. HENKILÖAUTON kuljettajaksi osoittautui 17-vuotias tammelalaismies, jolla todettiin olevan litrassa uloshengitysilmaa 0,32 milligrammaa alkoholia rattijuopumusrajan ollessa 0,22 milligrammaa. Suomusjärvi 15.9. Ilmoille kiljahtaa iloinen ”joo”, kun Ukkonen nappaa Violan tarjoaman heinän suuhunsa. Kiikalan Rekijoki 12.9. Täällä on kiva näyttää ”kaupunkilaislapselle” maaseutua ja eläimiä, hän hymyilee
Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli iäkkäämpi mies. STT Jytyn Pihlajamäki: Yhtiöittämisen vaarana iso lisälasku Tulevissa maakunnissa ja kunnissa on mietittävä tarkasti toiminnan ulkoistamisen tai yhtiöittämisen järkevyyttä, sanoo Julkisja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki. FL le, Jokioisten Kuuman koulun 1.–2.-luokkalaisten kanssa tapahtumaan tullut sijainen Laura Peltonen pohtii. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimivan LounaPlussan hankeneuvoja Elina Hujanen kertoo, ettei edellisvuosien kävijälukemista jääty nytkään, vaikka tapahtumapäivä oli sateinen. Hänen vammojensa vakavuus ei ole tiedossa. KUVAT: Lassi Puhtimäki ”Olkipomppis” on Mansikin hittejä vuodesta toiseen. STT. Kelin vuoksi on vaadittu sitkeyttä niin kävijöiltä kuin järjestäjiltäkin, mutta sitä löytyi loistavasti, Hujanen iloitsee. Täällä siitä voi oppia esimerkiksi lypsämistä kokeilemalla. Vuonna 1981 syntynyt mies oli autossa yksin. Aikaisempien kokemusten mukaan esimerkiksi hallinnon keskittäminen valtakunnallisiin palvelukeskuksiin ei ole tuonut kustannussäästöjä, vaan pahimmassa tapauksessa räjähdysmäisen lisälaskun, Pihlajamäki sanoi puhuessaan liiton syyspäivillä Kajaanissa. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Hämeentie 7 Lounas 10,50 ja keittolounas 7,50 Maanantai Herkkusienikeitto G, L Seileike cordon bleu L Chili con carne G, L Punajuuri-vuohenjuustopyörykät G, L Tiistai Siskonmakkarakeitto G, L Karjalanpaisti G, L Smetanalohi G, L Bulgur-aurakasvisvuoka L Keskiviikko Lihakeitto G, L L Kinkkukiusaus G, L Maissikana G, L Marokon kasvispihvi G, L Torstai Kasvissosekeitto G, L Lihapullat G, L Yrtti-limekala L Tomaatti-mozzarellamunakas G, L Perjantai Pinaattikeitto G, L Aura-broileririisivuoka G, L Stroganoff G, L Kasvismureke L Kaksi loukkaantui kolarissa Loimaalla Valtatie 2:n ja Majanojantien risteyksessä sattui lauantaina kello 13:n aikaan autokolari. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti miehen, joka puhalsi 2,6 promillen lukemat. Ohikulkijat havaitsivat ruumiin joessa kahden jälkeen iltapäivällä ja hälyttivät pelastuslaitoksen. Ruumis löytyi joesta lähellä Helsingin pitäjän kirkonkylää ja Tuusulanväylää. Mies vietiin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Ulosajo tapahtui Leskeläntiellä puoli viiden aikaan iltapäivällä. Lauantaina ei ollut tiedossa, kuinka kauan ruumis oli ollut vedessä. Heti Elonkiertoon päästyään Peltosen oppilaat kävivät tutustumassa eläimiin sekä kiersivät Luonnonvarakeskuksen tiedeteltoissa, jotka Peltosen mukaan tuntuivat kiinnostavan erityisen paljon. Kasvattaja Virve Oksanen seurasi taustalla. Muita Mansikin vetonauloja olivat jälleen tuttuun tapaan esimerkiksi traktoriajelu, olkipomppulinna, aasit ja laamat. ”Kelin vuoksi on vaadittu sitkeyttä niin kävijöiltä kuin järjestäjiltäkin, mutta sitä löytyi loistavasti.” ELINA HUJANEN Hankeneuvoja Keravanjoesta löytyi miehen ruumis Vantaalla Keravanjoesta löytyi lauantaina kuollut mies. Tapausta tutkitaan Loimaan poliisiasemalla liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kovasti he suunnittelivat esimerkiksi, että mitä vaatetta voi laittaa päälle, Peltonen hymyilee. SUNNUNTAINA 10. Kolarissa loukkaantui kaksi ihmistä. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Lounaalle LOUNAAT VIIKOLLA 37 klo 11.00 – 14.00 Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin ja piparin. EIKÄ MANSIKISSA käyminen oppilaista tunnu edes koulupäivältä, etenkään pienimpien koululaisten kohdalla. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. –?Jo perjantaina lapset olivat täpinöissään tapahtumasta. –?Tässä näkee taas Mansikin voiman. Pihlajamäki viittasi perustuslakivaliokuntaan, joka päätti kesäkuussa, että maakunnalla tulee olla oikeus tuottaa sote-palveluita itse eikä niitä ole pakko siirtää erillisiin yhtiöihin. Valtatie 2:ta pitkin ajanut henkilöauto törmäsi kovalla vauhdilla Majanojantieltä kärkikolmion takaa tulleen auton kylkeen. –. Ensi vuodelle ei vielä ole tehty suunnitelmia, mutta Hujanen uskoo, että yhteinen sävel rahoittajien kanssa löytyy, ja suosittu tapahtuma saa jatkoa. MANSIKKI VETÄÄ vuosi toisensa jälkeen 4000–5000 kävijää. FL Jyrinä (vas.) ja Ukkonen olivat tyytyväisiä, kun 3-vuotias tamperelaistyttö Viola Saarinen tarjoili heinää syötäväksi. STT Mies ajoi rajusti ojaan Siikalatvalla – puhalsi 2,6 promillea Mies loukkaantui rajussa ulosajossa Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla lauantaina. –?Juuri eläimiä odotettiin jo etukäteen, kuten myös hamppulabyrinttiä, Peltonen sanoo. Kuolinsyytä selvitetään. –?Nykyaikana vieraannutaan maaseudusta ja luonnosta, eikä tiedetä, mistä ruoka tulee lautaselle
Ovikyltissä on ohjeita mustikanmyyntiin. Hänen periaatteenaan on olla helposti lähestyttävä. –?Ja lapset ranskankielisessä koulussa, hän lisää. Ristiriitaisuuksien mies kertoo saaneensa tappouhkauksia kiistellyiltä molemmilta ääripäiltä. Siellä on tietyt perussuomalaiset, mutta enemmän Rajat kiinni ja Suomi ensin -porukka. KUVAT: Joel Maisalmi. –?Tänne on kertynyt ns. EVITSKOGIN vastaanottokeskus Kirkkonummella on ankeahko rakennus keskellä maalaisidylliä. Sinisalo johtaa maahanmuuttokriittisinä tunnettujen perussuomalaisten piiriä ja vastaanottokeskusta. Muutama päivä sitten auton kylkeä naarmutettiin Helsingin keskustassa. Lähellä olevaa 3?600 neliön urheiluhallia Sinisalo pitää luksuksena. Mitä ääripäät konkreettisesti ovat. Kumpikin on loppupeleissä äärimmäisen suvaitsematon. . vastaanottokeskus. Silloin asialla olivat luultavasti SPR:n vastustajat. Jopa koulussa lapsille huomautellaan siitä, että isä on persu. MYÖS KESKEN haastattelun johtajan oveen koputetaan. Sinisalon mukaan tänne tullaan sitten, kun muualla ei ole pärjätty. –?Jalkapallossa ei pelata maajoukkueilla. Ihmiset ovat tulleet yhteiskunnista, joissa johtajan asema on selkeämpi kuin meillä. Uhkaukset ovat arkipäivää. Pekka M. –?Johtaja on aina tavattavissa eikä sulkeudu toimistoon. Muun muassa tätä on Pekka M. Jalkapallo ja kuntosali maistuvat nuorille miehille. Sinisalo hymähtää kysymykselle siitä, onko kiistelty toinenkin ääripää olemassa. Pekka M. –?Perussuomalaiset eivät ole ääripää. Sinisalo istui kuvattavaksi Evitskogin vastaanottokeskuksen asukkaiden keskelle. SYYSKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Kaisa Hahto Julkiseen keskusteluun ahkerasti osallistunut vastaanottokeskusjohtaja, perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja, entinen Eurooppa-työläinen ja vihreän opettajavaimon mies. SUNNUNTAINA 10. Sinisalon mukaan ei ainakaan puolueita. Hänen mukaansa se tarkoittaa läsnä olemista arjessa. Paheet ovat vähän kauempana, sanoo Sinisalo. –?Maalla oleminen on hyvä asia. Miesten mielet kuumenisivat vähän kuin jääkiekossa, pelattaisiin oman kansan puolesta, hän selittää. Sinisalo sanoo, että moni turvapaikanhakijoista kokee, että Evitskog on paikoista ensimmäinen, jossa heitä ”kohdellaan kuin ihmisiä”. –?Olen tutustunut hyvin elävästi molempiin. vaikeimpia tapauksia, joille saatamme olla 8. Irakilainen Yousif Hachim astuu siSinisalon rankka duuni, ja mitä siitä jäi käteen . Molemmilta Sinisalo sanoo saaneensa suoria tappouhkauksia. Toisella puolella ovat anarkistit ja vastaavat, joilla ei ole tekemistä vihreiden kanssa. Sinisalo on ristiriitaisuuksien mies, ja hän on tuntenut sen nahoissaan. Evitskogin vastaanottokeskuksessa asuu 310 miestä, 82 on yksityismajoituksessa. Sinisalo
Vastaanottokeskuksissahan ei ole pakko olla. –?Tässä on ollut aika kova leikki, sanoo Nuutinen. Migri: Evitskog on osa ”kovaa leikkiä” Irakilainen turvapaikanhakija Yousif Hachim (oik.) tuli vastaanottokeskuksen johtajan Pekka M. Siellä voisi pohtia, että jos autetaan kotimaahan, niin olisiko se kuitenkin se parempi vaihtoehto. KUVAT: Joel Maisalmi sään. Hän sanoo, että muutkin aulassa parveilevat miehet ovat valmiita haastatteluun. Helmi-maaliskuusta 2016 lähtien on Nuutisen mukaan lakkautettu 160 yksikköä. Ne, jotka tulivat vain katsomaan, millaista Suomessa on, lähtivät Sinisalon mukaan ensimmäisen puolen vuoden aikana. FL–LM KUKA Pekka M. –?Itse toiminnan kustannukset ovat olleet normaalin rajoissa. Tänä vuonna on Migrin listauksen mukaan lakkautettu lähes 70 keskusta ympäri Suomen. Aluksi jotkut asukkaat eivät suostuneet keskustelemaan naispuolisten ohjaajien kanssa. –?Syitä voi olla monia, mutta sillat on poltettu. –?Kahden vuoden ajalta on pari yksittäistapausta, joissa tyttöä on ahdisteltu bussissa. Reservin kapteeni.. LAINVOIMAISTEN pakkopalautusten vastustamista Sinisalo ei ymmärrä. Sinnikkäimmät jaksoivat yrittää pari viikkoa. –?Jos Suomen valtion kustantamia palveluja meiltä tarvitsee, niin se tarkoittaa sitä, että kirjoilla ollaan niissä yksiköissä, mitä järjestelmä päättää. Sinisalon mielestä Evitskogin lakkauttamisen perustelu hinnalla ”ei kestä lähempää tarkastelua”. Sinisalo • 48-vuotias lakkautettavan Evitskogin vastaanottokeskuksen johtaja. Nuutisen mielestä uhkailu itsensä vahingoittamisella ei kuulu suomalaiseen viranomaiskulttuuriin. Hän sanoo, että kuluvan vuoden aikana yhtään itsemurhaa ei ole vastaanottokeskuksissa tehty. Mikä Sinisalolle itselleen on ollut työssä emotionaalisesti vaikeinta. Jos pystyy itse järjestämään elämänsä paremmin, niin sekin on mahdollista, sanoo Nuutinen. Syyskuun alussa 11?300 kielteisen päätöksen saanutta odotti ratkaisua valitukseensa. –?Tilanne pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Niillä, jotka ovat olleet täällä kaksi vuotta, ei hänen mielestään ole käytännössä paluuta kotimaahan. Itse olen saanut Pekalta kärsivällisyyttä, uskoa ja toivoa. Puolueensa tavoin Sinisalokin kannattaa palautuskeskuksia. Niistä pitää sitten vain äkkiä päästä yli, koska muuten ei pysty johtajan työtä hoitamaan. –?Jostain se kapasiteetti täytyy loihtia. Asukkaat tahtovat kertoa, että he eivät ole lähdössä mihinkään. Sinisalon mukaan ongelmatapauksina siirretyistä miehistä ei ole ollut Evitskogissa ongelmia, kun heitä on kuunneltu. –?Viime yönä yksi yritti itsemurhaa. Miksi eivät. Tungosta tuottaa se, että kielteisistä päätöksistä tehtyjen valitusten käsittely hallinto-oikeuksissa on venynyt pitempään kuin luultiin. Asukkaiden vahvatkaan vetoomukset keskuksen puolesta eivät päätökseen vaikuta. Parikymmentä muuta on valmiita samaan, koska he eivät halua lähteä, hän kertoo. Tai kun perheestä kuolee lapsi, joka haudataan tänne, ja perhe lähetetään takaisin. Hänen mukaansa asukkaat kokevat sen oikeudenmukaisena. Toisaalta 1?060 myönteisen päätöksen saanutta odotti pääsyä kuntaan. Sinisalo istui kuvattavaksi Evitskogin vastaanottokeskuksen asukkaiden keskelle. Hachimin mukaan on opiskeluja työpaikat sekä suomalaiset ystävät. • Asunut aiemmin lähes 10 vuotta Luxemburgissa, jossa työskenteli Eurooppa-koulussa ja EU-tuomioistuimen tiedotuksessa. Hän toteaa, että järjestelmä pystytettiin nopeasti vuonna 2015. • Rentoutuu vapaaehtoisen maanpuolustuksen parissa. –?Sanoin, että sitten asiasi ei ole kovin tärkeä. Pekka M. Puolet miehistä siirretään Luonaan Espooseen ja Vantaalle, puolet Kauhavalle. Pesti päättyy marraskuussa. Suvakki–rasisti-jaottelun sijasta Sinisalo perää ”tervettä kriittisyyttä”. Ei kukaan pysty elämään kahta vuotta jatkuvassa epätietoisuudessa. Nuutinen myöntää tilanteen ”aika hankalaksi”. • Asuu Kirkkonummen Veikkolassa vaimonsa ja 3 lapsensa kanssa. –?Me olemme keskimäärin hyvin edullinen vastaanottokeskus. Maahanmuuttovirasto katsoo vain vuokrasopimusten kestoa, ei toiminnan tasoa. On myös rauha, josta hän kiittelee henkilökuntaa. Nyt sitä on saneerattu asiakasmäärien laskemisen vuoksi. Nyt he ovat tottuneet siihen, että naiset hoitavat heidän asioitaan. Kyläyhteisössä ei Sinisalon mukaan ole suurempia ongelmia ollut. Aiemmin on ollut tappeluita, mutta täällä ei niitä ole. Se on ollut hyvin johdettu ja hallittu yksikkö. Keskusten täyttöaste on viime aikoina ollut 97 prosenttia. Pekka M. Siirto-operaatioita varten tehdään kuitenkin tilaa. SUNNUNTAINA 10. Sinisalo sanoo ajattelevansa Suomen etua. Tungoksen vuoksi esimerkiksi Hangon ja Mikkelin keskusten lakkautusta siirrettiin. Puolueen kannatus oli silloin 0,54 prosenttia. Hänen mielestään oikeustaju katoaa sillä tiellä nopeasti. He menevät mieluummin kadulle tai yrittävät salaa esimerkiksi Saksaan. –?Selvää on, että osa hakee turvapaikkaa väärin perustein. Miten Halla-ahon kauden perussuomalaisuus ja Sinisalon työ sopivat yhteen. Helsingin Sanomat uutisoi kesällä, että Evitskogin vastaanottokeskus tuli viime vuonna maksamaan lähes tuplasti budjetoituun nähden. Sinisalon mukaan ensi keskiviikkoon mennessä sadan miehen on oltava ulkona talosta. • Liittyi perussuomalaisiin vuonna 2004, kun ystävä Jussi Niinistö pyysi eurovaaliehdokkaaksi. Töppäilystä on seurauksensa. Kyllähän ne ovat semmoisia paikkoja. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Kaisa Hahto Evitskogin lakkauttaminen on osa vastaanottokeskusten rajua saneerausta, sanoo Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtaja Pekka Nuutinen. ItäHelsingissä kasvanut Sinisalo kertoo pitäneensä sitä ennen perussuomalaisia SMP:n jatkumona ja junttipuolueena. Busseja ja kuormaautoja tulee hakemaan, mutta Hachimin mukaan kukaan ei niihin astu. Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja. Se ei olisi vankila, mutta siellä olisi ilmoittautumisvelvollisuus. Hänen periaatteenaan on olla helposti lähestyttävä. –?Siellä tuettaisiin paluuta ja annettaisiin ruokaa. JOHTAJA VANNOO rutiinien, huumorin, selkeiden sääntöjen ja ”tietynlaisen kurinpidon” nimeen. Kuitenkin vastaavia hyvin hoidettuja ja edullisempiakin yksiköitä on jouduttu lakkauttamaan kymmeniä. Nuutinen sanoo, että lakkauttamisen syy on se, että ”kiinteistö on ollut kallis eikä sille ole nyt käyttöä”. Siksi tähän ryhdyin. Sinisalon huoneeseen kertomaan, että asukkaat eivät ole lähdössä. Se liittyy kansalliseen turvallisuuteen, ja sillä on pitkälle kantavia vaikutuksia Suomen kansainväliselle maineelle. Asia koskee Evitskogin lakkauttamista. –?Kun perhe saa oleskeluluvan ja veljet pannaan takaisin tai kun yksityismajoituksesta lähetetään isoja perheitä. Heidät pitäisi karsia pois mahdollisimman nopeasti ripeillä alkuhaastatteluilla. Se alkaa vaikuttaa mielenterveyteen. Sinisalo uskoo, että suomalainen tasa-arvo iskostuu palaajien mieleen ja tulee arabimaissakin myöhemmin näkyväksi. Olemme ilmoittaneet pojille, että täällä on täydellinen naisrauha ja ahdistelusta tulee heti lähtö. –?Täällä on muslimeja, kristittyjä, kurdeja, ihmisiä maista, joilla on ongelmia keskenään. Se on ymmärretty viimeistään silloin, kun olen kysynyt, että mitä jos nainen olisi oma siskosi
–?Viranomaiset eivät kerro esimerkiksi palautuslentojen ajankohtaa, hän lisää. –?Haluamme, että oikeusturva toteutuu ja että viranomaisten toiminta on läpinäkyvää. Jos tämä saa sellaisia piirteitä, että se on systemaattista tai muuttuu väkivaltaiseksi, sitä pohditaan. Tämä verkosto haluaa herättää pohtimaan, onko viranomaisilla aikaa ja mahdollisuutta toimia oikein, Lundbom toteaa. Lundbom katsoo, että kansalaisliikkeellä on edelleen tehtävänsä demokratiassa. SUNNUNTAINA 10. Ihmiset ovat estäneet esimerkiksi poliisin ajoneuvojen liikkumisen. –?Onko se väärää kansalaistottelemattomuutta, jos joku menee istumaan autojen eteen ja estää liikkeellelähdön, kun vaakakupissa on ihmisen oikeus elämään, Simolin kysyy. Sisäministeri Paula Risikko (kok.) ei ota kantaa siihen, ylittyykö esimerkiksi Stop Deportations -ryhmän toiminnassa sellainen raja, että vastaavaa kieltoa voitaisiin hakea. ”Haluamme, että viranomaisten toiminta on läpinäkyvää.” HARRI SIMOLIN Stop Deportations -ryhmän aktiivi dessa uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osaston lakkauttamiseksi. Esimerkiksi Stop Deportations syntyi viime helmikuussa tukemaan turvapaikanhakijoita, jotka osoittivat mieltä Rautatientorilla. Yksittäiset osallistujat maksavat kulunsa ja saattavat myös tukea omilla varoillaan autettavia. Lappalaisen mukaan verkostoissa toteutuu modernin ajan projektiluontoisuus, ja ilmiö on kansainvälinen. Se haluaa, että Maahanmuuttoviraston turvapaikkakäytännöt tarkistetaan ja ulkomaalaispoliisin käännytystoimien lainmukaisuus tutkitaan. Ihmisiä kokoontuu paikalle kymmeniä tai satakin, jos kyseessä on mielenosoitus. SIMOLIN KOROSTAA, että verkosto ei toiminnallaan uhkaa palautuslentoja, vaan haluaa kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin, oikeudenmukaisuuteen ja oikeusturvaan. TUKIRYHMÄT Monta limittyvää verkostoa • Turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja ilman laillista oleskeluoikeutta maassa olevien tukena toimii useita toisiinsa limittyviä ryhmiä. Johanna Puukka, Aki Taponen Turvapaikanhakijan hätäviesti leviää pikaviestipalvelussa kulovalkean tavoin sekä muille turvapaikanhakijoille että luotetuille suomaisille. Poliisi toivoo, että asia käydään läpi. Itseohjautuminen on toiminnan edellytys, koska mielenilmauksia ei juuri pysty etukäteen suunnittelemaan. Verkostolla ei Simolin mukaan ole budjettia eikä tuloja. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan toiminnan lakkauttamisen hakua ei ole Poliisihallituksessa harkittu. Nopean toiminnan informaatio kulkee pikaviesteillä, Facebookin ja blogin kautta kulkee taustatieto ja perusteellisempi uutisvirta. –?Osallistujia on aina radikaaleista toimijoista rukouksen voimaan uskoviin. KUVA: Henripekka Kallio Verkosto toimii spontaanisti ilman johtoa . syyskuuta. Joukko kytkeytyy löyhästi yhteen WhatsAppin kaltaisten pikaviestinjärjestelmien lisäksi Facebook-sivun avulla. –?Tukiryhmien kansalaistoiminnan perusperiaate on kuitenkin ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen, Lappalainen huomauttaa. –?Kansalaisliikkeet ovat perinteisesti olleet ongelmien esille nostajia. –?Meille on ehdotonta, että kaikki toimintamme on laillista ja väkivallatonta. Simolin on ihmeissään, miksi viranomaiset eivät halua tehdä yhteistyötä kansalaisverkoston kanssa, vaan kokevat pakkopalautuksiin kohdistuvan huomion kiusalliseksi. Simolinin mukaan suurimman osan aktivistien ajasta vie viranomaistoiminnan epäselvyyksiin tai karkotettavien oikeusturvaan puuttuminen. YKSI AKTIIVISIMMISTA verkostoista on Stop Deportations Finland. –?Esimerkiksi lentokentällä tapahtuneissa mielenosoituksissa ei ole suoranaista väkivaltaa kehenkään kohdistettu toisin kuin Vastarintarintaliikkeen asemaaukiolla tapahtuneessa pahoinpitelyssä. Jos toimisimme toisin, saattaisimme vaikeuttaa esimerkiksi turvapaikanhakijoiden tai paperittomien elämää. FL-LM. . –?Verkosto toimii hyvin spontaanisti. Toiminta on sisäministeriön luupin alla. Poliisilta on tullut viestiä, että heillä pitäisi olla toimivaltuudet puuttua, jos palautuksia estetään. –?Yleisellä tasolla meillä on luupin alla vastustamisen sanktiointi. VERKOSTON LAAJUUTTA on Simolinin mukaan vaikea arvioida, sillä osallistujia tulee ja menee. Tukijoukkoverkosto reagoi viestiin ja on paikalla nopeasti. Verkoston viesti yhdistää monenlaista väkeä. Pakkopalautuksia vastustava verkosto haluaa kiinnittää huomion oikeusturvaan kansalaistottelemattomuuden rajoja kokeillen. Ihmiset lähtevät liikkeelle itse ilman johtoa tai markkinointikoneistoa. Tulijoita voi olla vain yksi, jos kyseessä on vaikkapa avuntarve viranomaiskeskustelussa. Turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vastustavat kansalaiset ovat ottaneet keinoksi kansalaistottelemattomuuden rajojen kokeilemisen, kun he haluavat kiinnittää huomiota koettuihin epäoikeudenmukaisuuksiin. SYYSKUUTA 2017 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Tuore ilmiö vielä tutkimatta Johanna Puukka Erilaiset turvapaikanhakijoita ja paperittomia auttavat tukiverkostot ovat niin tuore ilmiö, että niitä ei ole vielä ehditty syvemmin tutkia. Kun se ei ole läpinäkyvää, sinne voi kätkeytyä virheitä. Kansalaistoimintaa tutkineen yliopistonlehtori Pertti Lappalaisen ja lehtori Pia Lundbomin mielestä tukiverkostoja ja ryhmiä ei voi asettaa samalle janalle aggressiivisten ja rasististen ryhmien kanssa. –?Tämä spontaani kevytaktivismi välttelee esimerkiksi puolueita ja muita rakenteita. He toimivat limittäin useissa eri ryhmissä. • Niitä ovat esimerkiksi Stop Deportations Finland, Pakolaisten Puolesta Citizens for Refugees (entinen Oikeus Elää Right to Live), Refugee Hospitality Club ja Vapaa liikkuvuus. Kuva on Tornion mielenosoituksesta 5. POLIISIHALLITUS ON nostanut kanteen Pirkanmaan käräjäoikeuTurvapaikanhakijat ja heidän suomalaiset luotettunsa ovat verkostoituneet tehokkaasti; pikaviestit välittävät tiedon, jos jossain tarvitaan apua tai tukea mielenilmauksessa. Ei ole hierarkiaa tai komentoketjua, kertoo Harri Simolin, yksi verkoston noin sadasta aktiivisimmasta jäsenestä. Ja niitä on, sen on Maahanmuuttovirasto itsekin myöntänyt. Mielenilmaukset ovat näkyvin mutta vain yksi osa toimintaa
Haastetta tuo jatkuva läsnäolo. FORSSAN LEHTI 13 SUNNUNTAINA 10. Omaishoitajan arjessa suurin haaste on aika LASSI PUHTIMÄKI. Reilu kymmenen vuotta sitten Heimo Saaresta tuli vaimonsa virallinen omaishoitaja. SUNNUNTAI 18-19 Heimo ja Leena Saaren arki muuttui viisitoista vuotta sitten yhdessä yössä. SYYSKUUTA 2017 Sunnuntai Yliluonnolliset havainnot olivat monille arkea sota-aikana
–?Vaikeinta on juuri sitovuus, ei paljon pidemmäksi aikaa mihinkään pääse, aina pitää pyytää joku paikalle, Heimo sanoo. Kotona hoitamista kumpikaan ei kuitenkaan vaihtaisi. Iloa, surua ja arsurdiakin. –?Sain aivoinfarktin nukkuessani, ja toinen puoli halvaantui. SYYSKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI Elämän pituinen pesti . Viisitoista vuotta sitten kaikki kuitenkin muuttui, yhdessä yössä. Leena tarvitsee apua joka päivä, ympäri vuorokauden. Ulkonakin Leena haluaa kävellä joka päivä, ellei sada, vaikka jalkoja särkisikin. Arki sujuu iloineen ja suruineen, ja välillä pienet hetket verstaassa tuovat omaa aikaa. Yhteistä taivalta on takana jo 40 vuotta. KODIN PIHALLA ODOTTAA puuverstas, Heimon entinen työ. Saa elää tavallista arkea, olla lähellä. Kuten se, kun Leena meni pyörätuolilla postia hakemaan, mutta unohti laittaa Heimo Saari on ollut Leena-vaimonsa omaishoitaja jo yli kymmenen vuotta. VIRALLINEN OMAISHOITAJA Heimosta tuli pari vuotta infarktin jälkeen. – Ihan hyvin ollaan pärjätty, eniten haastetta tuo hoidon sitovuus, hän sanoo. Leena-Kaisa Laakso Forssa Ilma on jo syksyisen kylmä, kun Heimo Saari auttaa takin Leenavaimonsa päälle ja lähtee tämän tueksi pihatielle. VIITEENTOISTA VUOTEEN on mahtunut monenlaista. Sillä omaishoitajan arki on sitä, läsnäoloa. Heimo auttaa hänet sängystä, tekee ruoat, kävelyttää, pistää insuliinit ja kuljettaa lääkäriin. . –?Viime aikoina minulla on tullut jalat huonommiksi, muuten on pärjätty ihan hyvin, Heimo sanoo. Sinne hän menee välillä nytkin, hetkeksi takaisin omaan elämään. Forssalainen Heimo Saari on toiminut Leena-vaimonsa omaishoitajana reilut kymmenen vuotta. SUNNUNTAINA 10. KUVAT: Lassi Puhtimäki. Ei sitä ensin itsekään oikein tajunnut, Leena Saari sanoo. Olin aina urheillut, ajattelin, ettei minulle kävisi niin. Usein Leena soittaa nopeasti perään. Ja kun yö tulee, hän laittaa Leenan kasvoille uniapneamaskin ja vahtii hengitystä, josta on viime aikoina tullut vaivalloisempaa. –?Kotona saa ohjelmoida oman päivänsä, tehdä mitä lystää, hän sanoo
Mitään yhtä avunsaantikanavaa ei ole ollut tarjolla. Kaikkiaan tukiin on Forssan seudulla varattu 1 468 000 euroa sisältäen omaishoidon palvelusetelimäärärahan. Pallea on valunut keuhkoihin ja hengittäminen on vaikeaa, etenkin öisin. Pihlajanmarjat ovat kypsyneet, metsä huojuu tuulessa. Forssassa omaishoidon tuki vaihtelee vähän alle neljästäsadasta vähän alle kahdeksaansataan euroon. • Tällä hetkellä tukea jonottaa kuusi hakijaa. Siinä hoidettava asuu vapaiden ajan sijaisperheessä. He ovat puolisoita, lapsia tai isovanhempia. Hoitotilanteet ovat erilaisia. ”Omaishoitajien merkitys on todella tärkeä. –?Noin puolet omaishoitajista jättää vapaat pitämättä, vaikka ne olisivat keskeinen osa jaksamista. Hänen mukaansa yksi suurimmista kehityskohteista omaishoidossa on vapaat. OMAISHOITAJIEN LIITON Lounais-Hämeen yhdistyksessä aktiivisia on joitakin kymmeniä. Kaikilla omaishoitajilla ei kuitenkaan ole virallista omaishoitajastatusta. KOTONA SAARET AIKOIVAT kuitenkin pärjätä niin pitkään kuin mahdollista. Sitä pyritään kuitenkin lisäämään lakiuudistuksella ja kotihoitoa ja omaishoitoa kehittävässä Kärkihankkeessa. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän Marjatta Palojärven mukaan Forssassa perhehoitoa on tarjolla Jokioisilla Päiväkylässä. Usein avuksi ovat tulleet tyttäret. FORSSAN SEUDULLA omaishoidettavia on tällä hetkellä 253. KUVAT: Lassi Puhtimäki Yöksi Leena Saaren kasvoille laitetaan hengitystä helpottava uniapneamaski. SUNNUNTAINA 10. Heimo Saari on viime vuosina saanut vapaansa pidettyä. Perhehoito on Kehusmaan mukaan kuitenkin vasta vähän tarjolla. –. Moni kaipaa vertaistukea ja keskusteluseuraa. Uutena vaihtoehtona on pikkuhiljaa tulossa perhehoito. Sekä Palojärvi että Ylander kertovat, että monesti vapaat jäävät pitämättä. –?Omaishoitajien merkitys on todella tärkeä. Toisaalta ulkopuolinen ei välttämättä ymmärrä omaishoitajan arkea. ”Välillä tuntuu, että ihan kaikki eivät ymmärrä, ettei tästä ihan vain lähdetä.” HEIMO SAARI FAKTA Tuki keskimäärin 450 euroa kuussa • Omaisia hoidetaan Suomessa 350 000 perheessä, Virallisia omaishoitosopimuksia oli vuonna 2015 noin 44 000. Viime viikkoina hengittäminen on ollut vaikeaa. Nyt hän auttaa vaimoaan pihatiellä eteenpäin. Tähän on mahdollisesti luvassa tulevaisuudessa muutosta. –?Kun itse ei pääse kulkemaan, ei muutkaan juuri enää käy. Haasteena vapaat ja vertaistuki Leena-Kaisa Laakso Forssa Omaishoito säästää yhteiskunnalta miljoonia. Välillä tuntuu, että ihan kaikki eivät ymmärrä, ettei tästä ihan vain lähdetä, Heimo sanoo. Mielenterveyskuntoutujan hoitaja tarvitsee ehkä läsnäoloa, joku toinen fyysistä apua. Se, että muuttui lentopalloa pelaavasta vaimosta hoidettavaksi. • Omaishoidon tuki koostuu hoitajalle maksettavasta palkkiosta ja tukipalveluista. Työssäkäyvistä lähes kolmasosa huolehtii ansiotyön ohella apua tarvitsevasta läheisestään. –?Tarvitaan monenlaisia palveluita, jotka sopivat eri elämäntilanteisiin. Omaishoito mahdollistaa kotona asumisen ja oman arjen jatkumisen. –?Etelä-Savossa on meneillään kokeiluhanke, jossa omaishoitajia auttaa omaisja perhehoidon osaamiskeskus. Kaikki eivät virallista omaishoitajastatusta edes halua hakea. Elämä on hiljentynyt. Vuoden 2015 tehdyssä vertailussa Forssa, Tammela ja Humppila sijoittuvat keskitasoon. Noin puolet on virallisia omaishoitajia. Heimo on aina vierellä. –?Vei aikaa hyväksyä, että on hoidettava. Ilman omaishoitajia meidän palvelujärjestelmämme ei tulisi selviytymään, omaishoitoa tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Sari Kehusmaa sanoo. Koijärven pihalla, Heimon lapsuusmaisemissa, ilma on hapekasta ja Leenan on helpompi hengittää. –?Tuskin tätä kukaan rahasta tekee, Heimo sanoo. Sapuskaa en ollut juuri laittanut, joten ruoka on ollut varmaan aika yksipuolista, Heimo nauraa. Pois hän menee vain pikaisesti kauppaan. Se on haastavaa, tulee tunne, ettei kelpaa, yhdistyksessä pitkään toiminut Tuula Ylander sanoo. Toinen suuri omaishoitajia painava asia on yksin jääminen. Kyllähän se rasittaa, mutta sitten sitä vain ei ajattele. Pahinta oli jättää lentopallo, olin pelannut sitä 12-vuotiaasta, Leena sanoo. • Tukea on kritisoitu siitä, että se vaihtelee kuntakohtaisesti. Eikä kyse ole vain rahasta. Saaret tulevat toimeen, mutta ylimääräistä ei ole. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 SUNNUNTAI jarrun päälle. Ihan helppo ei omaishoidon alku ollut. Myös tukipalvelujen kehittäminen on haastavaa. Idea on, että yhdestä paikasta saisi tietoa, apua ja tukihenkilöitä, Kehusmaa kertoo. Forssassa tukea on kolmea eri luokkaa: alin 398,16 euroa, ylin 783,64 euroa. Pyörätuoli ei savipellosta käsivoimin hievahda. –. FL Heimo Saari on ollut Leena-vaimonsa omaishoitaja jo yli kymmenen vuotta. • Vuoden 2016 lakimuutos takaa vähintään kaksi vapaapäivää sekä koulutusta omaishoitoon. Ilman omaishoitajia meidän palvelujärjestelmämme ei tulisi selviytymään.” SARI KEHUSMAA THL:n tutkimuspäällikkö. SUURIMMAKSI HAASTEEKSI omaishoitajien arjessa ei nouse raha, vaan aika. Viime viikkoina Leenan tila on kuitenkin heikentynyt. Ensi tiistaina he suuntaavat keuhkolääkäriin Forssaan. Meillä enemmistö hoitajista on puolisoita, mutta osa myös lapsiaan tai vanhempiaan hoitavia, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän palveluohjauksen päällikkö Marjatta Palojärvi sanoo. – Ihan hyvin ollaan pärjätty, eniten haastetta tuo hoidon sitovuus, hän sanoo. Osa hakee monta kertaa, eikä saa. Osa kunnista on nostanut määrärahoja. Hän päätyi tuoleineen keskelle peltoa, ja odotti, kunnes Heimo tuli traktorilla hakemaan. • Forssassa omaishoidettavia on 253. –. • Omaishoidon tuki on keskimäärin 450 euroa kuussa, hoidon vaativuudesta riippuen. –?Aika paljon kaikenlaista täytyy opetella. Tuki maksetaan hoitajalle, lisäksi hoidettava voi hakea hänelle kuuluvia tukia, kuten vammaistai hoitotukea. Omaishoitajaksi ei ryhdy kuka tahansa. Lain mukaan omaishoitajalla tulisi olla vähintään kaksi vapaapäivää kuukaudessa. Tutkimusten mukaan pohjana on tiivis, läheinen ihmissuhde, joka on syntynyt jo ennen hoidon tarvetta. Omaishoidon kehittämisohjelma arvioi, että omaishoidon tuki vähentää julkisia palvelumenoja 1,3 miljardia euroa vuodessa. Se on tärkeää myös inhimillisestä näkökulmasta. Hoidettavat eivät ole välttämättä halukkaita menemään vapaapäivien ajaksi järjestettyyn hoitoon, Ylander sanoo. FSHKY on myös palkannut kiertävän perhehoitajan. Se, että muuttui aviomiehestä toisen hoitajaksi, jonka piti pistää pistoksia, laittaa ruokaa ja pukea vaatteita. Usein koetaan, että varahoito ei ole tarpeeksi joustavaa, että tarjotut vaihtoehdot eivät välttämättä sovi itselle. Heille tuki todennäköisesti voidaan myöntää syksyn aikana
–?Näen ainakin kolme syytä. Tyypillinen päiväkeskustoiminnan maksu oli euroa. –?Maksut vaihtelevat ainakin siksi, että palvelujen tuotantokustannukset ovat erisuuruisia eri alueilla, ja toisissa kunnissa maksuja tuetaan enemmän kuin toisissa. On esimerkiksi kuntia, joissa kotihoidon maksut ovat pieniä, mutta tukipalvelut kalliita. Eri palveluiden hintahaitari on kuitenkin suuri. Ne ovat siis kunnallisen päätöksenteon tulosta. Ehkä pienessä kunnassa ajatellaan, ettei niitä tarvitse merkitä nettiin vaan riittää, kun soittaa suoraan kunnantalolle. Tyypillinen kauppapalvelun maksu oli euroa. Päätelmissään THL ei kuitenkaan paljasta Suomen kalleinta tai halvinta kuntaa, vaan toteaa, että asiakasmaksuissa on isoja eroja kuntien välillä. Kuinka laajalti tämä velvoite on käytössä. –?Sen soveltaminen on vaihtelevaa kunnissa. On kuitenkin tiedossa, että väestö on terveempää lännessä kuin idässä sekä terveempää kaupungeissa kuin maalla. Asiakas käyttää kotihoitoa 4 tuntia/kk Bruttotulot 1200 e/kk Kuntamaksu 2,5–22 % 16–138 euroa / kk Tyypillisin kuukausimaksu kunnissa 15 % eli 94 euroa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan sosiaalihuollon palveluille pitäisi kehitellä samanlainen maksukatto kuin lääkkeille ja terveydenhuollon palveluille. Selvityksenne mukaan esimerkiksi kauppapalvelu voi maksaa jopa 20,20 euroa per kerta. Ensinnäkin kuntien palvelurakenne on erilainen. Miksi ette kerro Suomen kalleinta kuntaa, erikoistutkija Katja Ilmarinen THL:stä. Jonkinlaiseen järjestykseen kunnat voi laittaa kotihoidon piirissä olevien suhteellisen määrän perusteella, mutta kyse on valinnoista. . Kun meidän nykyinen veteraanisukupolvemme on tarkka rahankäytössään, on vaarana, että se säästää liikaakin näistä sinänsä hyvistä palveluista. Säännöllisen kotihoidon asiakkaita oli viime vuoden marraskuussa noin 73 500 ja asiakasmäärä nousi edellisestä vuodesta 0,3 prosenttia. –?Maksut eivät ole toisistaan riippuvaisia. Sen jälkeen palvelusta verotetaan prosenttiosuus tulorajan ylittävästä tulosta. Asumisen tueksi on jo kehitetty monenlaista palvelua, tukea ja turvaa. SYYSKUUTA 2017 16 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI K ansallisen ikääntymispolitiikan yksi keskeisiä tavoitteita on, että vanhukset voisivat asua kalliin laitoshoidon sijaan itsenäisesti omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. 4 TUNTIA 28 TUNTIA JUKKAPEKKA VARJONEN. Manner-Suomen kunnissa on suuria eroja siinä, kuinka suuri osa yli 75-vuotiaista on säännöllisen kotihoidon piirissä. Miksi. Maksuton 573 euron kuukausituloon asti yhden hengen taloudessa. Miksi. SUNNUNTAINA 10. Yhdessä kunnassa iäkkäitä on enemmän kotihoidossa, toisaalla panostetaan tehostettuun asumiseen ja laitosmaisiin olosuhteisiin. Sitä ei ole kartoitettu, kuinka monelle Kotipalvelut voivat tuoda iäkkäälle suuren lisälaskun . Kalleimman ja halvimman hinnan ero noin 69 euroa kuukaudessa, jos palvelua käytetään kerran viikossa. Suuria eroja kotihoitoa ja tukipalveluja saavien iäkkäiden määrissä ja asiakasmaksuissa SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLEVAT YLI VUOTIAAT KOTIIN TOIMITETUN ATERIAN MAKSU KUNNISSA eniten / vähiten, kuntien määrä, / aterian maksu kuntien määrä, / kauppapalvelun hinta, asiointikerta Vaala Sipoo Kauniainen Orimattila Isojoki Sonkajärvi Maan keskiarvo Isot kaupungit, Kuopio Vantaa Pori Espoo Helsinki Turku Tampere Lahti Jyväskylä Oulu Säännöllisen kotihoidon yli -vuotiaat asiakkaat ikäryhmittäin vuonna Yhtä tai useampaa tukipalvelua saaneet yli -vuotiaat ikäryhmittäin vastaavanikäisestä väestöstä IKÄ yli yli yli yli HENKILÖÄ vastaavanikäisestä väestöstä IKÄ yli yli yli HENKILÖÄ KAUPPAPALVELUN MAKSU YHDELTÄ ASIOINTIKERRALTA KUNNISSA / – / – / – / – / – / – / – / – / – / – / – kuntien määrä, / päiväkeskusmaksu, käyntikerta / – / – / – / – PÄIVÄKESKUSTOIMINNAN KERTAMAKSU ILMAN KULJETUSTA KUNNISSA miljoonaa euroa henkilöä Vanhusten kotipalvelujen kustannukset olivat 607 miljoonaa euroa, mistä asiakasmaksujen osuus oli 127 miljoonaa euroa eli noin 21 prosenttia vuonna 2014. Iäkkäiden kotihoidon ja tukipalvelujen asiakasmaksuissa on isoja eroja kuntien välillä. THL oli poiminut maksutiedot 218 kunnan verkkosivuilta. –?Se puuttuva kolmannes koostui pääosin pienistä maaseutumaisista kunnista. –?Onhan se paljon. Esimerkiksi ateriapalveluja ja turvapalveluja on lähes jokaisessa Suomen kunnassa ja erilaista päiväkeskustoimintaa suurimmassa osassa. –?Toinen syy on se, että kotihoidon myöntämiskriteerit vaihtelevat kuntien välillä, eli jossain pääsee kotihoidon asiakkaaksi helpommin kuin toisaalla. Kalleimman ja halvimman hinnan ero on noin 65 euroa kuukaudessa, jos päiväkeskuksessa käydään kerran viikossa. Kalleimman ja halvimman ateriapalvelun hintaero noin 200 euroa kuukaudessa, kun ateria toimitetaan kotiin päivittäin. Lähde: THL Pauliina Lindell SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON HINTA KAKSI ESIMERKKIÄ Hinta määräytyy perheen koon ja bruttotulojen perusteella. Mitä mieltä olette siitä, ettei näitä maksuja ole jokaisen kunnan kotisivuilla. Toisissa kunnissa taas tilanne on päinvastoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL yritti selvittää, kuinka paljon nämä erilaiset iäkkäiden kotihoidon palvelut eri kunnissa maksavat. Enimmäismaksu 35 prosenttia kuukaudessa. Periaatteessa vertailu oli mahdollista, sillä iäkkäiden kotihoidon ja tukipalvelujen tarjonta on eri kunnissa varsin yhdenmukainen. Lain mukaan kotihoidon ja tukipalvelujen maksuja on alennettava tai ne on kokonaan jätettävä perimättä, jos asiakkaan toimeentulo vaarantuu. Tavallisin kotiin kuljetetun aterian hinta oli euroa. –?Se oli yllättävää, ettei kunnan asukasluvulla, kunnallisveroprosentilla tai kaupunkimaisuudella ollut suoraa yhteyttä maksujen suuruuteen. Mitä mieltä olette hinnasta. Prosenttiosuus nousee palvelun käytön lisääntyessä. –?Kolmanneksi kuntien väestörakenteet ovat erilaisia, joskaan en usko, että tällä on suurta merkitystä. Asiakas käyttää kotihoitoa 28 tuntia/kk Bruttotulot 1200 e/kk Kuntamaksu 15–35 % 94–220 euroa / kk Tyypillinen kuukausimaksu kunnissa 30 % eli 188 euroa
Yksinäisyys vaivaa niin monia kotonaan asuvia. Sosiaalihuollon palveluille ei ole vastaavanlaista maksukattoa kuin lääkkeille tai terveydenhuollon palveluille. KUVA: Petri Hakkarainen Jukkapekka Varjonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kuntien suhtautuminen säännölliseen kotihoitoon vaihtelee yllättävän paljon. Joissain kunnissa ne nousevat, joissain laskevat. Pohjoispohjanmaalaisen Vaalan kunnan vanhuspalvelujen esimies Mira Kurttilan mukaan se on tietoinen valinta, vaikka osin johtuukin iäkkäästä ja monisairaasta väestöstä. Hoitajilla on esimerkiksi aina mukanaan älypuhelimet, joissa on ajantasainen tieto kotihoidon piirissä olevista asiakkaista ja heidän palveluistaan. Hän maksaa niistä ja ruokapalvelusta yhteensä runsaat 400 euroa kuukaudessa. Säännöllisen kotihoidon asiakkaista 31,2 prosentin luona tehtiin vähintään 60 käyntiä kuukaudessa. FL-LM Suuria eroja kotihoitoa ja tukipalveluja saavien iäkkäiden määrissä ja asiakasmaksuissa SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON PIIRISSÄ OLEVAT YLI VUOTIAAT KOTIIN TOIMITETUN ATERIAN MAKSU KUNNISSA eniten / vähiten, kuntien määrä, / aterian maksu kuntien määrä, / kauppapalvelun hinta, asiointikerta Vaala Sipoo Kauniainen Orimattila Isojoki Sonkajärvi Maan keskiarvo Isot kaupungit, Kuopio Vantaa Pori Espoo Helsinki Turku Tampere Lahti Jyväskylä Oulu Säännöllisen kotihoidon yli -vuotiaat asiakkaat ikäryhmittäin vuonna Yhtä tai useampaa tukipalvelua saaneet yli -vuotiaat ikäryhmittäin vastaavanikäisestä väestöstä IKÄ yli yli yli yli HENKILÖÄ vastaavanikäisestä väestöstä IKÄ yli yli yli HENKILÖÄ KAUPPAPALVELUN MAKSU YHDELTÄ ASIOINTIKERRALTA KUNNISSA / – / – / – / – / – / – / – / – / – / – / – kuntien määrä, / päiväkeskusmaksu, käyntikerta / – / – / – / – PÄIVÄKESKUSTOIMINNAN KERTAMAKSU ILMAN KULJETUSTA KUNNISSA miljoonaa euroa henkilöä Vanhusten kotipalvelujen kustannukset olivat 607 miljoonaa euroa, mistä asiakasmaksujen osuus oli 127 miljoonaa euroa eli noin 21 prosenttia vuonna 2014. Kun THL:n mukaan tunnin viikossa kotihoitoa saavan maksuprosentti on useimmin 15, Vaalassa vastaava on 19. Kalleimman ja halvimman ateriapalvelun hintaero noin 200 euroa kuukaudessa, kun ateria toimitetaan kotiin päivittäin. Lähde: THL Pauliina Lindell SÄÄNNÖLLISEN KOTIHOIDON HINTA KAKSI ESIMERKKIÄ Hinta määräytyy perheen koon ja bruttotulojen perusteella. Vaikuttaako mahdollinen sote-uudistus vanhusten kotipalveluhintoihin. Näistä eri palveluista voi kertyä iso summa, kun mukaan lasketaan muut menot kuten lääkkeet ja asumiskustannukset. Kotihoidon henkilöstön kokonaismäärä on laskussa useimmissa maakunnissa. Säännöllisen kotihoidon lisäksi tarjolla on monenlaisia kotona asumista tukevia palveluja ateriapalveluista vaatehuoltoon ja turvapalveluista päivätoimintaan. Näiden asiakkaiden osuus on kasvanut kahdeksan prosenttiyksikköä kuudessa vuodessa. Tyypillinen päiväkeskustoiminnan maksu oli euroa. –?Kotihoito ja siihen liittyvät tukipalvelut voivat olla hyvin suuri maksurasite pienituloiselle eläkeläiselle. Siinä missä Kauniaisten yli 75-vuotiaista käytti säännöllistä kotihoitoa 4,8 prosenttia, oli Vaalassa prosenttiosuus 29. Asiakasmäärät ovat vähentyneet Kainuussa, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa. Kurttilan mukaan vanhusten palaute on pääosin positiivista, joskin toki aina toivotaan, että hoitajat voisivat viipyä pidempään. Ne voivat nostaa kokonaishintaa todella paljon. Kurttila korostaa, että kotihoito perustuu aina palvelutarpeen arviointiin. Voimakas kasvu johtuu erityisesti Uudenmaan asiakasmäärien noususta. Säännöllisen kotihoidon asiakkaita oli viime vuoden marraskuussa noin 73 500 ja asiakasmäärä nousi edellisestä vuodesta 0,3 prosenttia. Asiakas käyttää kotihoitoa 4 tuntia/kk Bruttotulot 1200 e/kk Kuntamaksu 2,5–22 % 16–138 euroa / kk Tyypillisin kuukausimaksu kunnissa 15 % eli 94 euroa. Miksi. Pohditte kartoituksessa sosiaalihuoltoon maksukattoa. Tällä kertaa auttamassa kävi perushoitaja Eeva Myllymaa. Käytettävänä on myös teknologiaa, jonka avulla optimoidaan tilanne, jossa vanhukset saavat riittävän määrän tarvitsemaansa palvelua. Oulunkaaressa maksuprosentti on 27, kun taas yleisesti Suomessa 30. Enimmäismaksu 35 prosenttia kuukaudessa. Tyypillinen kauppapalvelun maksu oli euroa. Voimakkainta väheneminen on Uudellamaalla, Pohjanmaalla ja Satakunnassa. –?Se on edullinen maksu, myhäilee Kurttila. Vaalalainen yllätys vertailussa on se, että kun tavallisin kotiin kuljetetun aterian hinta oli 7,50 euroa, sai Vaalassa aterian 5,36 eurolla. SUNNUNTAINA 10. –?Uskoisin, että valtio säätelee jatkossa maakuntia siten, etteivät nämä ihan itsenäisesti voi päättää maksuista. –?Meillä on motivoitunut ja osaava henkilökunta vanhustenhoitoon. VAALA KUULUU Oulunkaaren kuntayhtymään yhdessä Iin, Pudasjärven, Simon ja Utajärven kanssa. NOIN 3 000 ASUKKAAN Vaalan kunnassa on 19 vakituista kotihoitajaa. –?Jos sote toteutuu kaavaillun mukaisesti ja palveluiden järjestäminen siirtyy kunnilta maakuntatasolle, hinnat yhtenäistyvät maakunnan sisällä. –?Vanhusten kotihoito on määritelty laissa, mutta tukipalvelut varsin epämääräisesti ja laveasti. THL:n vertailun perusteella säännöllisen kotihoidon maksut ovat Oulunkaaressa varsin lähellä maan keskiarvoa. Kalleimman ja halvimman hinnan ero noin 69 euroa kuukaudessa, jos palvelua käytetään kerran viikossa. Prosenttiosuus nousee palvelun käytön lisääntyessä. Kalleimman ja halvimman hinnan ero on noin 65 euroa kuukaudessa, jos päiväkeskuksessa käydään kerran viikossa. Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos iäkkäälle tulee taloudellisesti kohtuuttomia tilanteita. Eniten kasvua henkilöstömäärissä taas on Pirkanmaalla, Lapissa sekä Keski-Suomessa. 4 TUNTIA 28 TUNTIA Vaalalainen Saimi Karjalainen saa kotihoidon palveluja neljä kertaa vuorokaudessa. Käytännöt yhtenäistyvät. Asiakas käyttää kotihoitoa 28 tuntia/kk Bruttotulot 1200 e/kk Kuntamaksu 15–35 % 94–220 euroa / kk Tyypillinen kuukausimaksu kunnissa 30 % eli 188 euroa. Maksuton 573 euron kuukausituloon asti yhden hengen taloudessa. Jos ajatellaan tulevia sote-muutoksia, niin me olemme jo hyvin pitkälle niiden tiellä. Kun yksinään asuvan kotihoidon tarve on 28 tuntia kuukaudessa, kääntyy asetelma Oulunkaaressa asuvan eduksi. Vaala yllättää kotihoidollaan ja ateriamaksullaan. Sen jälkeen palvelusta verotetaan prosenttiosuus tulorajan ylittävästä tulosta. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 17 SUNNUNTAI VANHUSTEN KOTIHOITO Tarve kasvaa, henkilöstö vähenee Säännöllisessä kotihoidossa olevien määrät ovat nousseet 34 prosenttia ja tilapäisessä kotihoidossa olevien 17 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2016. –?Hoidamme vanhuksia kotona mahdollisimman pitkään. Tavallisin kotiin kuljetetun aterian hinta oli euroa
Pari päivää myöhemmin punaarmeijan pommikoneet jylisevät Helsingin taivaalla. Kun kajaanilaismies kertoo, miten unikakkiainen eli unen haltija pelasti hänen henkensä Tali-Ihantalan taistelussa, Myllyniemi havahtuu. Taas se palaa silmiin, vihollisen sotilas, johon luodit eivät pysty. . Myllyniemi on päättänyt Sota oli ihmeiden aikaa . Myllyniemen koneella tunnelma on toinen. Tuossa vilahtaa tarina, jossa Suomussalmen Piispajärven koulun asuntolan ikkunasta näkyy itäisellä taivaalla iso kirkas risti. Vanha mies rykäisee, on hetken hiljaa ja päättää lopulta uskoutua nuorelle antropologille. Antropologi Satumaarit Myllyniemi tutkii nyt, millainen oli yliluonnollisten tarinoiden sota-Suomi. Satumaarit Myllyniemi on yllättynyt ihmekokemusten paljoudesta. Mystiset näyt, enteet ja aavistukset olivat arkea korsuissa ja kotirintamalla. Kinnusen Taavetti kuulee sotatorven kumean äänen Karjalan suunnalta, lumi värjäytyy punaiseksi ja metsälinnut ilmestyvät kuoleman enteinä pihapiiriin... Ja entäpäs tuossa... Suomalaiset ampuvat lähietäisyydeltä konepistooleilla ja pikakivääreillä, mutta venäläinen sotilas astelee kuin ei tietäisi räiskinnästä mitään. Tutkija selailee aineistoaan, joka karttuu viikko viikolta. Vanha kansa varoittaa, että merkki tietää sotaa. Mies kertoo tapauksen sota-ajalta. Hän on löytänyt aiheen väitöskirjaan. Eniten mystisiä sotatarinoita on tarjolla kiperältä kesältä 1944. SUNNUNTAINA 10. Lopulta luutnantti huutaa tulen seis ja ilmoittaa, että nyt taidetaan olla tekemisissä korkeampien voimien kanssa. Tarinoita voi noukkia esimerkiksi 1970-luvulla kootusta korsuperinteestä, mutta tähän mennessä yksikään tutkija ei ole asettanut niitä suurennuslasin alle. Talvi-, jatkoja Lapin sota ahdistavat, pelottavat ja herkistävät suomalaiset kokemaan kummia, näkemään näkyjä ja tulkitsemaan enteitä. SYYSKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI SUNNUNTAI V uosi 2011 Kainuun Hyrynsalmella. SATUMAARIT MYLLYNIEMI avaa kannettavan tietokoneensa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunnianarvoisassa tutkijasalissa, vanhan kansanrunousarkiston uumenissa. Pian outoja kuvauksia alkaa tulla lisää. Ensin tihkuen, kohta tulvien. Murtuvalla Kannaksella kerrotaan satojen sotilaiden nähneen enkelin. KUVA: Antti Hämäläinen/SKS SIMOPEKKA VIRKKULA. On marraskuun loppu 1939. Paksujen seinien ulkopuolella alkusyksyn aurinko häikäisee Helsingin Kruununhakaa. Se on vaivannut häntä vuosikymmenet, hiertänyt mielen perukoilla vailla järjellistä selitystä. Siinä se on, ensimmäinen sotaan liittyvä ihmekertomus, joka tarttuu perinteenkerääjä Satumaarit Myllyniemen nauhuriin
Myllyniemen ajatuksissa väikkyvät nyt väitöskirjan lisäksi populaari tietokirja sekä kehittyvän sotaturismin tukeminen. Siihen kohtaan vihollisen luoti osui. Sitä on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valtaviin perinnekokoelmiin. Se on merkitty kantakorttiin, joka meillä on.” ”Pimeänä syysyönä mieheni kaksi vanhempaa sisarusta herää, kun ikkunaan koputetaan. Ne merkitsivät ihmisille, että Jumala pelastaa kansan. Mitä vielä syntyykään. KUVA: Meeri Utti ”Jälkeenpäin on varmistunut, että silloin kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän kaatui.” Viisi esimerkkiä ihmetarinoista ”Makaan suuren kalliolohkareen vieressä poterossa kovassa kranaattitulessa. Myllyniemi on jo huomannut, että tässä lajissa Kainuulla ei ole erityisasemaa. Mies oli juuri silloin kaatunut.” ”Moni linjassa ollut kaveri näki kesällä 1944 sen kuuluisan Kannaksen enkelin, josta lehdistökin kirjoitti. Hän haravoi tarinat kasaan koko maasta, asettaa ne kartalle ja tekee tilastoanalyysejä. Ehkä jonkin napin takaa löytyvät rationaalit selitykset. Yhtäkkiä se tuli linjan päälle kuin kullan värinen pilvi ja muuttui enkeliksi. Toisinaan mukana tassuttelee Myllyniemen ”kenttätyökoiraksi” nimeämä Igor, harvinaisen lempeä eläin, joka rentouttaa ilmapiirin yhdellä nuolaisulla. Miehet pelästyivät ja joku jo ennätti höpistä rukousta. KUVA: Antti Hämäläinen/SKS Satumaarit Myllyniemi haastattelee veteraaneja mutta tutkii myös aikaisemmin kerättyä aineistoa. –?Esimerkiksi kuukkeli, ikiaikainen sielunlintu on lehahtanut sota-ajan tarinaan. Yhtäkkiä Tauno lähtee juoksemaan aavalle kentälle ja syöksyy maakuoppaan. Kriisivuosina mystiset kokemukset jakautuivat tasaisesti yli Suomen, heimorajoista piittaamatta. FL-LM 6 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää marraskuun loppuun saakka sota-ajan uskomustarinoita sekä yliluonnollisiksi tulkittuja kokemuksia. Valmista tulee muutaman vuoden kuluttua. Kysyn myöhemmin Taunolta, miten arvasit lähteä kuopastasi vähän ennen iskua. Kaverillani Taunolla on hyvä potero kallion syvennyksessä. Onkin saatu aikaan monenmoista – sähköisestä tarinakartastosta sarjakuvaan ja liveroolipeliin. Haastatteluissa käy selväksi, että yliluonnollisiksi uskotuilla kokemuksilla on ollut suuri, joskus koko elämää järisyttävä vaikutus. Murtuvalla Kannaksella kerrotaan satojen sotilaiden nähneen enkelin. Milloin oli taivaalla nähty enkeli, milloin risti. Ja se toteutui. Keräysohjeet löytää googlettamalla sanat Yliluonnollinen sota. Aivan uutta tutkimusmateriaalia tarjoaa juuri nyt käynnissä oleva Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpakeruu Yliluonnollinen sota. TUTKIJA MYLLYNIEMEN tausta on Kainuussa, seudulla, missä näihin asti on ennustettu säätä sammakon loikasta ja huokailtu pihalle eksyvän metson merkitystä. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 SUNNUNTAI paikata aukon. Taunon vastaus: ”Oli pakko, tuli käsky.” Minä kysyn, kuka käski.” ”Aina kun anoppini kertoi ja purki tuskaansa, hän sanoi, että olen ainoa, joka uskoo ja kuuntelee. Uskottiin, että se oli tuomion enkeli, että koko porukka on tuhon oma. Isä katsoo ja hymyilee heille ikkunan ulkopuolelta. SUNNUNTAINA 10. Toisinaan naiset näkivät, kuinka mies unessa näytti jonkin kellonajan. Samassa urkutykin ammus iskee Taunon poteroon. Täpärän pelastumisen syyksi tarjoutuu sotilaan hyvä koulutus tai metsämiehen tarkka silmä. Antropologina Myllyniemi tuntee erityisen hyvin juuri Kainuun kansanperinteen, satojen vanhusten kertomat haltijatarinat ja aarrekertomukset. Unessa mehiläinen pisti häntä sydämen kohdalle. –?Viimeksi tapasin Ylikiimingissä 99-vuotiaan Raatteentien veteraanin, Myllyniemi kertoo. Samalla hän selvittää tarinoiden yhteydet vanhoihin kansanuskomuksiin sekä jälkikaiut nykyajassa. Ilmestyksen takaa paljastuvat aistiharhat, hermopaineet, unen ja valveen rajatila tai silkat sattumat. Tyttöset menevät herättämään äidin ja sanovat innoissaan: ”Äiti, äiti, isä on tullut lomalle.” Äiti menee avaamaan oven, mutta ketään ei tule. Jälkeenpäin on varmistunut, että silloin kun isä ilmestyi ikkunan taakse, hän kaatui.” ”Lapsena kuulin kaiken aikaa yliluonnollisia tarinoita. MYLLYNIEMI KOLUAA arkistot mutta myös tapaa informantteja eli eläviä ihmisiä pitkin tasavaltaa, juo kahvia kukkakupeista ja jututtaa usein kyyneliin saakka herkistyviä vanhuksia, joita suuresti huojentaa, kun vihdoin joku tahtoo kuunnella. Sillä oli siivet ja kaikki, kun se katseli taistelevia joukkoja. Kenties sovellus, jonka käyttäjä vaeltaa kylät ja korpitaipaleet, kuulee ammoiset enteet, todistaa pilviin ilmestyvät enkelit ja näkee nääntyvää kaukopartiomiestä johdattavan merkillisen valon. Hän kertoi, että miehensä oli nähnyt enneunen, ettei tule enää lomalle vaan kaatuu. Energinen nainen on käynnistänyt useita EU-hankkeita, joissa maakunnan kulttuuriperintö tuotteistetaan matkailun, retkeilyn ja luonnonsuojelun tarpeisiin. Tutkija Satumaarit Myllyniemen tavoittaa sähköpostitse satumaarit.myllyniemi@gmail.com ja puhelimitse numerosta 040 5117097. Myllyniemen ukki osasi seisottaa verenvuodon ja äiti päättelee vieraiden tulon kutiavasta nenästä. Juuri nyt on tiedonkeruun aika. Itse koettuja tai vanhemmilta perittyjä tarinoita sopii lähettää keruuseen marraskuun loppuun saakka. Myös sotaihmeiden tutkimus sai alkuvirikkeen vanhalta nälkämaalta, suoraan kansan suusta, mutta kattaa nyt koko valtakunnan. Lehdet ennustivat, että tuho tulee ryssälle, mutta meille itselle se tuli.” Tarinanäytteiden lähteet: Myllyniemi, Satumaarit, kenttätyöhaastattelut 2017 sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.. Eniten mystisiä sotatarinoita on tarjolla kiperältä kesältä 1944. Satumaarit Myllyniemi ei vielä paljasta ideoitaan
Myrskyn lähestyessä lentoyhtiöt keskeyttivät Floridan-lennot ja monet lentokentät suljettiin kokonaan. Asuntovaunuissa asuvia ihmisiä on käsketty tulemaan suojaan. Yhdysvaltoihin on iskenyt kolme viitosluokan hurrikaania sitIrman hirmuvoima möyhensi Kuuban rannikkoa Hurrikaani Irma iski voimalla etenkin Kuuban pohjoisosiin. Pahimmillaan Irmaa pakenevat ovat joutuneet hylkäämään autonsa keskelle tietä, kun polttoaine on kulunut ruuhkassa seisoessa loppuun, eikä uutta ole ollut saatavilla. MYÖS LENTOKENTILLÄ tilanne oli kaoottinen. BBC:n mukaan osissa Kuubaa tuli rankkasateita, ja jotkin kylät tulvivat. Useat Floridassa paperittomasti asuvat ihmiset ovat olleet huolissaan siitä, voivatko hekin tulla evakuointikeskuksiin vai tarkistetaanko heiltä paperit. KUVA: Alejandro Ernesto / EPA . Tiistaina Irma riehuu näillä näkymin Georgian osavaltion pääkaupungissa Atlantassa, jonka lentokenttä on matkustajamäärissä mitattuna maailman suurin. Kuubaa ennen Irma oli moukaroinut useita Karibian pieniä saaria, kuten Saint Martinia ja Barbudaa. FL–LM Historiallisen laaja evakuointi aiheutti liikennekaaoksen Lea Peuhkuri Lauantaina oli Kuuban vuoro joutua voimakkaan hurrikaani Irman voiman alle. Yhdeksi Yhdysvaltojen historian suurimmiksi joukkopaoiksi kutsuttu evakuointi alkoi jo torstaina, mutta myrskyennusteet muuttuivat päivien kuluessa, ja yhä uusien alueiden asukkaita kehotettiin jättämään kotinsa. CNN:n mukaan jopa 30:a prosenttia osavaltion asukkaista – noin 6,3:a miljoonaa ihmistä – oli kehotettu lähtemään kodeistaan hirmumyrskyn tieltä. . SYYSKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Maria Annala Boston Auto seisoo paikallaan loputtoman oloisessa ruuhkassa, polttoaine alkaa olla lopussa – ja niskaan hengittää historiallisen raju hurrikaani. Reutersin mukaan Irman aiheuttamat tuhot Kuuban pohjoisrannikolla ovat samantyyppiset kuin muilla Karibian saarilla aiemmin. Fort Lauderdalen kentän pysäköintialue täyttyi kokonaan, mikä vaikeutti merkittävästi kentälle pääsyä. Irman reitti kulkee Floridan niemimaalta sisämaahan, ja vaikka sen on määrä heikentyä matkalla, tuulten on silti ennustettu olevan riittävän voimakkaita sotkemaan lentoliikenteen. –?Kyseessä on tappava myrsky, eikä osavaltiomme ole nähnyt mitään tällaista, Scott sanoi Reutersin mukaan lauantaiaamun tiedotustilaisuudessa. Aiemmin tällä viikolla viranomaiset evakuoivat kymmeniätuhansia turisteja pohjoisrannikon lomanviettopaikoista. –?Meidän täytyy rukoilla siellä asuvien sukulaistemme puolesta. Irmaa odotetaan Yhdysvaltain Floridaan varhain sunnuntaina. Kentän kautta kulkee päivittäin 2?500 lentoa. Irman tieltä pakeneminen on ollut monelle floridalaiselle painajaismainen matka, jonka lopputulosta on ollut vaikea ennustaa. Irman ennakoitiin ohittavan pääkaupunki Havanna pääosin. Miamin kansainvälinen lentokenttä kehotti ihmisiä tulemaan kentälle vain, mikäli heillä oli lentolippu ennalta ostettuna. SUNNUNTAINA 10. Liikennekaaos jatkuu vielä pitkälle ensi viikkoon. Hirmumyrskyssä on kuollut ainakin 22 ihmistä. Pohjois-Kuuban satamakaupungissa Nuevitasissa asuva Antonia Navarro, 56, kertoi Reutersille, että myrsky tuhosi paikallisen jäätelötehtaan. Sähköt olivat poikki useilla paikkakunnilla Camagueyssa. Remediosissa puu oli kaatunut kadulle. Kuuban valtionmedian mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1932, kun viitosluokan hirmumyrskyn keskus rantautui Kuubaan. Hurrikaani Irma eteni kohti Floridaa tasaisen varmasti. Floridan kuvernööri Rick Scott toisteli jälleen lauantaina sitä, kuinka vaarallisesta luonnonilmiöstä on kyse. Kun pakoon pyrkii Suomen asukasluvun verran ihmisiä, tiet menevät väkisinkin pahasti tukkoon. Hirmumyrsky menetti osan voimastaan Kuubassa.. Floridan eteläosissa lentolippuja ei riittänyt läheskään kaikille halukkaille, vaikka lentoyhtiöt olivat luoneet jopa 10?000 lisäpaikkaa lisäämällä lentoja ja vaihtamalla koneita suurempiin. Lauantaina pahimmat ruuhkat olivat Floridan länsirannikolla, joka uusimpien ennusteiden mukaan oli joutumassa suoraan myrskyn reitille. Florida on asukasluvultaan Yhdysvaltain neljänneksi suurin osavaltio. Jonot lentokentillä olivat valtavia. Myös sairaalan ikkunat rikkoutuvat. Siellä asuu 21 miljoonaa ihmistä. IRMA HEIKKENI lauantaina kolmosluokan hurrikaaniksi, mutta sen arvioidaan keräävän voimansa uudelleen entiselleen ennen Floridaan rantautumista. UUTISTOIMISTO REUTERSIN mukaan Etelä-Floridassa myrskytuulet olivat jo ehtineet jättää 25?000 ihmistä ilman sähköä. Floridan eteläosista kulkee muualle Yhdysvaltoihin vain kaksi moottoritietä. Saarten kuvaillaan lähes tuhoutuneen myrskyn kourissa. Hurrikaani rantautui Kuubassa Camagueyn saaristoon, jolloin se oli vielä kategorialtaan viitosluokan hurrikaani. –?Rukoilemme Jumalaa ja äiti Mariaa, että mitään pahaa ei tapahtuisi ihmisille Floridassa, eritoten Miamiassa, toimistotyöntekijä Navarro sanoi Reutersille. RUUHKASSA AJAMISEN stressi moninkertaistuu kun tietää, että monet tietä reunustavat huoltoasemat ovat joutuneet laittamaan lapun luukulle
. STT, AFP KULTASEPÄN HAUTA KHALED ELFIQI/EPA Irman hirmuvoima möyhensi Kuuban rannikkoa Hurrikaani Irma iski voimalla etenkin Kuuban pohjoisosiin. FL–LM, REUTERS . STT, TT LUXOR. CNN KERTOO, että lauantain ennusteen mukaan hurrikaani Irma kiipeäisi pohjoiseen Floridan länsirannikkoa pitkin. Hän kertoi hankkineensa myös purkkimuonaa. Ennusteen mukaan hurrikaanin oli määrä ohittaa Havanna, mutta paikalliset alkoivat jo torstaina valmistautua pitkään kestäviin sateisiin. . Egyptiläiset arkeologit ovat löytäneen Luxorista Amun-jumalan kultasepälle omistetun haudan. STT, AFP HOMOLIITOT 58 % SYDNEY. Haluan olla varma, että ruokaa ja juomaa riittää, vaikka sateet jatkuisivat, Alonso sanoi. Hän kertoi ottavansa myrskyn vastaan kodissaan iäkkään äitinsä ja muiden perheenjäsenien kanssa. Katia tyyntyi trooppiseksi myrskyksi.. Yhdysvaltain katastrofivirasto Feman mukaan Irma on kuitenkin paljon suurempi kuin viimeisin viitosluokan hurrikaani, Andrew vuonna 1992. Asiasta kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriö lauantaina. –?Panimme talon pakettiin, kuvaili Reutersille Montgomery Campbell, 82. Uutistoimisto AP kertoi aiemmin, että varaulkoministereiden olisi määrä keskustella maiden kahdenvälisten suhteiden parantamisesta, niiden strategisista suhteista ja asevalvonnasta. Irma ei myöskään kohdannut tuulien aiheuttamaa häiriötä, joka voi heikentää myrskyn voimaa. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Lea Peuhkuri Tiina Leinonen Havanna Aurinko näyttäytyi lauantaina aamulla paikallista aikaa Kuuban pääkaupungissa Havannassa, jossa odotettiin hurrikaani Irman liepeiden saapuvan myöhemmin. Pahimmillaan katkeaa sähköt, mikä vaikeuttaa ruoanlaittoa. Ensinnäkin valtameriolot olivat ihanteelliset: Irman reitille osui normaalia korkeammat vedenlämpötilat, myös pintaa syvemmällä, joten myrsky sai polttoainetta kehitykseensä. Yhdysvaltain varaulkoministeri Thomas Shannon vierailee Suomessa sunnuntaista tiistaihin. Hurrikaani Josen arvioidaan rantautuvan Leeward-saarille . • Viimeisen 82 vuoden aikana Irma on yksi viidestä Atlantin hurrikaanista, jonka tuulien nopeus on saavuttanut 298 kilometriä tunnissa. Poliisin mukaan vapaalla ollut puolalainen miehistön jäsen oli pudonnut veteen. Tapaamisissa keskustellaan sekä maiden kahdenvälisistä suhteista että kansainvälisistä asioista. Harmittaa heidän puolesta, jotka joutuvat hurrikaanin alle, Barriltos sanoi. Jos enemmistö kannattaa homoliittojen sallimista, Australian hallitus vie lakiesityksen parlamenttiin. Osavaltiossa on avattu arviolta satoja evakuointikeskuksia. Täällä ei koskaan käy sen kummemmin. • Meksikossa pauhaa hurrikaani Katia, jonka aiheuttamissa mutavyöryissä kuoli kaksi ihmistä lauantaina. Etelä-Ruotsissa Karlskronan edustalla Puolan merivoimien sotilas kuoli Northern Coasts 2017 -sotaharjoituksen yhteydessä. Jotkut kertoivat saaneensa rahaa ulkomailla asuvilta sukulaisiltaan valmisteluja varten. Haudasta löydettiin myös kuolinnaamioita ja patsaita. Silti myös itärannikolle odotetaan hirmumyrskyn aiheuttamaa tulvaa. KUVA: Alejandro Ernesto / EPA ten vuoden 1851. Floridan länsirannikolla Esterossa ihmiset jonottivat urheiluhalliin, jonka viranomaiset olivat muuttaneet evakuointikeskukseksi. • Reutersin mukaan useat tekijät auttoivat Irmaa; hirmumyrsky oli suorastaan onnekas. Ostokasseihin pakattiin kanaa, limsaa, vettä, pyykkipulveria ja rommia. SUNNUNTAINA 10. –?En kuvitellutkaan panevani 97-vuotiasta äitiäni nukkumaan makuualustalle jossain keskuksessa, Luise Campana Read sanoi Reutersille. Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Shannon tapaa Venäjän varaulkoministerin Sergei Rjabkovin lisäksi presidentti Sauli Niinistön ja suomalaisia virkamiehiä. Kultaseppä Amenemhatin haudasta löydettiin myös naisen ja kahden lapsen muumiot. STT USA:n ja Venäjän ministerit tulevat Suomeen HELSINKI. Remediosissa puu oli kaatunut kadulle. . KM Hurrikaani Irman ennustetaan iskevän Floridaan . Käynnissä olevassa kansainvälisessä Northern Coasts 2017 -harjoituksessa on mukana myös Suomen merivoimat. Australiassa homoliittojen vastustus on noussut, kun hallituksen määräämä vapaaehtoinen postiäänestys lähestyy. Kotien ikkunoita vahvistettiin laudoin. Karibianmeri . mennessä. Rohingyat pakenevat kiihtyneitä väkivaltaisuuksia Myanmarin Rakhinen osavaltiossa. Fernando Alonso oli ostamassa vettä. . FL–LM Havannassa varauduttiin rankkasateisiin PAKO 2 vk CHITTAGONG. Homoliittojen sallimista kannattavien määrä on kahdessa viikossa pudonnut kuusi prosenttiyksikköä reiluun 58 prosenttiin ja vastustajien määrä noussut kaksi prosenttiyksikköä noin 31 prosenttiin. STT KARLSKRONA. Barbuda Puerto Rico St Martin KUUBA YHDYSVALLAT HAITI MEKSIKO Dominikaaninen tasavalta Alabama Mississippi Tennessee Turks ja Caicos Bahaman saaret . Hautalöytö ajoittuu Egyptin Uuden valtakunnan ajalle 1600–1100 ennen ajanlaskun alkua. Katiuska Barriltos sanoo hankkineensa lähinnä vettä. Myanmarista on paennut kahden viikon aikana yli 290?000 rohingya-muslimia, arvioi YK. FAKTA Irma sai hyvät lähtökohdat • Irmasta tuli nopeasti yksi voimakkaimmista Atlantilla möyrinneistä hirmumyrskyistä koskaan. Luku on kasvanut lähes 20?000 ihmisellä edellisestä arviosta. PERJANTAINA KAUPAT alkoivat tyhjentyä halutuimmista ruokatarvikkeista. Viitosluokan eli ylimmän tason hurrikaaneissa tuulen nopeus ylittää 70 metriä sekunnissa. Tuulet olivat yltyneet kovaksi jo aiemmin. . Hurrikaani Irma lähestyi Floridaa Lähteet: Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus, Graphic News Mahdollinen reitti Suomen aikaa PohjoisCarolina EteläCarolina Georgia . Jos sateet tulevat voimakkaina, myös mahdollisesti Havannan sortumisvaarassa olevista taloista evakuoidaan asukkaita hotelleihin. Fort Lauderdalessa asuva Luise Campana Read valitsi jäädä kotiin. –?En ole huolissani. Maiden välisten ongelmien nähdään vaikeuttavan laajempaa kansainvälistä yhteistyötä esimerkiksi turvallisuusasioissa Syyriassa ja Ukrainassa. Pakolaisista suurin osa on tehnyt matkaa jalan ja saapunut naapurimaa Bangladeshissa tupaten täynnä oleville pakolaisleireille. –?Varaudun viikon sateisiin, vaikka luultavasti sataa vain kolme päivää. Bensa-asemille kerääntyi pitkiä autojonoja. Autoja ei lauantaina juuri näkynyt enää kaduilla, mutta ihmiset kulkivat edelleen töihinsä. . Kymmenettuhannet ovat vailla suojaa monsuunisateilta.
ESAN SATAVUOTISJUHLAN juhla. Olemme kyllä saaneet nuoriakin kivasti mukaan ohjaamaan lapsia, Purola kertoi. Kaikkiaan Esan urheilijat ovat juhlavuonna kahmineet ennätykselliset 17 SM-mitalia. Vuosi on SM-mitaleilla ja Kalevan kisojen mitalien määrällä laskettuna seuran kaikkien aikojen menestyksekkäin, kertoi Someron Esan puheenjohtaja Pertti Purola lauantaina seuran satavuotisjuhlissa Esakalliolla Somerolla. SYYSKUUTA 2017 SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä piti Esan satavuotisjuhlan juhlapuheen Esakalliolla. –?Täytyy onnitella valmentajia siitä, että ovat osanneet ajoittaa urheilijoiden huippukunnon juuri seuran juhlavuoteen. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi SUNNUNTAINA 10. . 22 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. Hän kehui seuran saavutuksia ja vireyttä, ja toivoi urheilukentän puhaltavan Suomessa laajemmin yhteen hiileen. . Seuralla riittää tekijöitä ja urheilijat pärjäävät isoissakin ympyröissä. Asiat toimivat sujuvasti, kuten komea satavuotisjuhlakin Esakalliolla osoitti. –?Tietenkin me kannamme huolta siitä, miten porukkaa riittää jatkossa toiminnan pyörittämiseen. –?On hienoa johtaa satavuotiasta seuraa, joka on vasta matkalla kohti parasta menestystään. . Esalla on monta lupaavaa, vasta huippuaan lähestyvää urheilijaa, joilta voi odottaa lähivuosina entistä parempaa menestystä. Seuran urheilijat ottivat kesällä Kalevan kisoissa kolme mitalia, kun seiväshyppääjä Minna Nikkanen ja moukarinheittäjä Henri Liipola voittivat Suomen mestaruudet ja seiväslupaus Tommi Holttinen taivutti SM-hopealle. Kai Sandberg Somero Sata vuotta täyteen saanut Someron Esa juhlii merkkivuottaan huippuiskussa. Lisäksi Johanna Witka heitti moukarissa alle 20-vuotiaiden EM-kisojen neljänneksi. KUVA: Lassi Puhtimäki Satavuotias Someron Esa huippukunnossa . Seuran urheilijat juhlavuonna kaikkien aikojen mitalisaaliiseen. SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä ylpeä saadessaan pitää Esan satavuotisjuhlan juhlapuheen. Purolan mukaan hänellä on johdettavanaan erittäin toimiva ja vireä seura
–?Nyt on hyvä fiilis. Nadal korostikin uutistoimisto AFP:lle, että voittoja tärkeämpää on pysyä terveenä. Myös Anderson on kärsinyt pahoista loukkaantumisista. City höykytti kotikentällään Liverpoolia peräti 5–0. Takanashi on kiertueen kokonaisjohdossa, kun takana on neljä kilpailua. minuutilla. Hän oli Australian avoimissa toinen, voitti Ranskan avoimet ja on nyt Yhdysvaltain avointen finaalissa. Hän oli muun muassa Australian avoimista sivussa lonkkavaivan takia, ja kuntoutus kesti kuukausia. Hän on kerännyt 280 pistettä. 23-vuotias Liipola voitti Seinäjoen Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden, lisäksi hän otti lajivoiton Tukholmassa käydyssä Ruotsi-ottelussa. Liipola kiskaisi moukarinsa perjantaina Someron heittokisoissa uusiin ennätyslukemiinsa 75,31. –. Ilmassa oli pientä jännitystä, mutta onneksi sain pidettyä keskittymiseni pelissä, Ruusuvuori sanoi Tennisliiton tiedotteessa. • Seuran nykyinen puheenjohtaja on Pertti Purola. Kaveri pelasi hyvin, mutta onnistuin tärkeissä paikoissa olemaan tarpeeksi aggressiivinen, ja se toimi. FORSSAN LEHTI 23 URHEILU SUNNUNTAINA 10. Tappio oli Liverpoolille kauden ensimmäinen liigassa. • Seuran historiaan voi tutustua Aulis Tiensuun ja Säde Salon uuden kirjan Sata vuotta hyvässä seurassa – Someron Esan 100-vuotishistoriikki 19172017 avulla. • Seura omistaa suositun Esakallion tanssilavan. SUOMEN Emil Ruusuvuori eteni Yhdysvaltain avoimissa poikien kaksinpelin välieriin. STT. Eilen treeneissä oli vielä hakemista asennon kanssa, Kykkänen sanoi tiedotteessa. Ennätystään hän toivoo kohentavansa pari metriä. Valioliigan huippukamppailu lässähti Manchester City ei antanut armoa Liverpoolille jalkapallon Englannin Valioliigan huippukamppailussa. –?Tähtään ihan ennätyksen tuntumaan, Kari Pihkasen valmennettava sanoi. Grand slam -turnauksissa hän on vienyt kaksinpelimestaruuden nimiinsä peräti 15 kertaa. Vaivat voitettu – Anderson ja Nadal loppuotteluun Rafael Nadal on tehnyt vahvan paluun tenniksen terävimpään kärkeen. KUVA: Justin Lane/EPA Loistokautta pelaava Rafael Nadal kohtaa Yhdysvaltain avointen finaalissa yllätysnimen. • Seuralla 1 200 jäsentä, neljä toimivaa jaostoa. Aika lailla kaikki oli kohdillaan karsintaja kisahypyissä. He tietävät myös, miten hyvältä tuntuu pelata terveenä ja nousta Yhdysvaltain avointen kaksinpelifinaaliin. Liipolan keväällä Forssassa heittämä edellinen ennätys parani yli kaksi metriä. Ruusuvuori kukisti puolivälierissä Argentiinan Sebastian Baezin erin 7–6 (7–5), 6–4. Maailmanlistan ykkösenä majailevalle Nadalille kuluva kausi on ollut iso menestys. FL SOMERON ESA Iso ja vireä seura • Perustettiin syyskuussa 1917. Japanilaisilla on kaksoisjohto, sillä 220 pistettä napannut Yuki Ito on toisena. Mäkelä muisteli aloittaneensa urheiluuransa Paavo Nikulan ja Kauko Nyströmin innoittamana. Nadal raivasi tiensä sunnuntain loppuotteluun kaatamalla miesten välierissä Argentiinan Juan Martin del Potron erin 4–6, 6–0, 6–3, 6–2. Liipola on ennätyksellään Suomen tilaston kakkonen vain 22 senttiä arvokisaedustaja David Söderbergin perässä. Yhteensä 127 pistettä kerännyt Kykkänen on kuudentena. FL Liipola täytti kauden tavoitteensa Kai Sandberg Somero Esan moukarijätti Henri Liipola on vakuuttavassa syyskunnossa. Liverpoolin kokoonpanossa ei nähty vieläkään keskikenttätaituri Philippe Coutinhoa. Kakkossija on Kykkäsen uran paras suoritus kesä-gp-kiertueella. Minna Nikkanen, Henri Liipola ja Tommi Holttinen. • Seuran tunnetuin urheilija seiväshypyn ME-mies, Euroopan mestari Paavo Nikula. Liipolan ensi kauden tavoitteet ovat EM-kisoissa ja tason vakiinnuttamisessa 74–75 metriin. SYYSKUUTA 2017 SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä piti Esan satavuotisjuhlan juhlapuheen Esakalliolla. Hovi oli perehtynyt perusteellisesti Aulis Tiensuun painotuoreeseen Esan satavuotishistoriikkiin ja kehui sitä vahvaksi ehdokkaaksi Vuoden urheilukirjaksi. Liipolan kausi on tosiaankin ollut erinomainen. Leroy Sane paukutti Citylle kaksi osumaa. –. Nadalin finaalipaikassa ei sinällään ole mitään yllättävää, sillä hän on voittanut Yhdysvaltain avoimet urallaan kahdesti. Seppo Hovi, Hannu Lehtonen ja Jarno Kuusisto johtivat yleisön aikamatkalle hienon musiikin ja Hovin oivaltavien puheenvuorojen avulla. Hän kuitenkin piti Someron kosteista heittoolosuhteista. Kykkäsellä kaikki kohdilleen MÄKIHYPPY STT Tshaikovski Mäkihyppääjä Julia Kykkänen sijoittui toiseksi naisten kesägp-kiertueen kilpailussa Venäjän Tshaikovskissa. NADAL, 31 , kuuluu eläviin tennislegendoihin, mutta samanikäiselle Andersonille suurfinaali on uusi kokemus. –. Nyt sain kisaankin kaksi hyvää hyppyä. Liipola kilpailee tällä kaudella vielä kerran, tänään Turussa. Hän kertoi olevansa ylpeä saatuaan pitää juhlapuheen juuri Esan satavuotisjuhlassa. Mane osui pallontavoittelutilanteessa nappulakengät edellä Cityn maalivahtia Edersonia naamaan. Naiset hyppäävät Tshaikovskissa normaalimäestä myös sunnuntaina. Edellisen kerran eteläafrikkalainen miespelaaja on nähty grand slam -turnausten kaksinpelifinaaleissa yli 30 vuotta sitten. Kauden kaikki tavoitteet on täytetty, kertoi Liipola Someron Esan satavuotisjuhlissa eilen Esakalliolla. TENNIS Tapio Keskitalo New York/Helsinki Espanjan Rafael Nadal ja Etelä-Afrikan Kevin Anderson tietävät, miten ikävältä tuntuu, kun tennisura on ruhjoutua loukkaantumisiin. • Nykyisiä huippuja mm. Ottelu ratkesi käytännössä jo avauspuoliajalla, kun Liverpoolin Sadio Mane komennettiin suoralla punaisella ulos 37. Juhlassa käytiin seuran historiaa läpi musiikin avulla. Yllätysnimi Anderson kukisti omassa välierässään Espanjan Pablo Carreno Bustan 4–6, 7–5, 6–3, 6–4. Kykkänen keräsi 93 ja 95 metriä kantaneilla hypyillään yhteispisteet 215,3. Välierävoitto maistui makealta. –?Someron Esan alkuperäinen tavoite kohottaa paikallisten nuorten kuntoa ja lisätä terveyttä on ajankohtainen yhä tänä päivänä, Mäkelä painotti. Baez oli sijoitettu poikien kaksinpelissä kymmenenneksi. Ylivoimaiseen voittoon ylsi Japanin Sara Takanashi, jonka pistesaldo oli 246,3. –?Toiset eivät pidä märästä, mutta minusta rinki on sitä parempi, mitä kosteampi se on. Tämä on ollut pitkä tie, ja tämän takia teemme niin kovasti töitä, hän riemuitsi AFP:lle finaalipaikan varmistuttua. Hän kehui seuran saavutuksia ja vireyttä, ja toivoi urheilukentän puhaltavan Suomessa laajemmin yhteen hiileen. KUVA: Lassi Puhtimäki puheen piti entinen kymmenottelija ja päävalmentaja, nykyinen Suomen urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä. Silti tämä vuosi on lämmittänyt espanjalaista erityisesti, sillä sitkeät polvivaivat ovat pysyneet kurissa. Ederson vaihdettiin rajun tällin seurauksena kentältä pois. Ennätysheitto ei ollut Liipolan mukaan napakymppi
Kaikilla on tässä vaiheessa jo paikat vähän rikki. Viime keväänä runkosarjassa viimeiseksi jäänyt SaiPa ei ole saanut uuteen kauteen kehuttavaa lähtöä. KUVA: Sedat Suna/EPA. Ilves on hävinnyt kauden molemmat ottelunsa. –. –. KORIPALLO Raiko Häyrinen Istanbul Tämänvuotiset koripalloilun EM-kisat muistetaan Suomessa tulevaisuudessa Lauri Markkasen aikakauden alkupamauksena, mutta kisat päättyivät Suomen 20-vuotiaan tähden ja koko joukkueen väsyneimmän esityksen jälkeen 57–70-tappioon Italialle. Paikalle matkustaneet vajaat sata suomalaisfania näkyivät ja kuuluivat, mutta vain siksi, että runsaat 13 000 katsojaa vetävällä Sinan Erdem -areenalla oli hyvin niukasti katsojia. Me emme pystyneet toteuttamaan omaa peliämme, Markkanen tunnusti. Eihän me tajuttu asiaa kuin vasta kymmenessä minuutissa, harmitteli Jukurien päävalmentaja Risto Dufva. Tulimme yötä myöten bussilla Ouluun ja esitimme tuollaisen puolustustaistelun, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen ihasteli. Suomi heitti avausneljänneksellä erittäin hyvin (pelitilanneheitot 8/14), mutta Italia heitti valot sammuksiin (11/14) ja vei levypallot 10–3. Ennen kaikkea harmittaa, että me emme päässeet peliin mukaan, Dettmann sanoi. Kyllä joukkueessa oikea asenne on, mutta se pitää vain saada kaivettua esiin, tamperelaisten avausmaalin iskenyt Sami Sandell näki. Viimeisenä keinona Suomi siirtyi ultrapieneen viisikkoon, jossa kolmen takamiehen lisäksi olivat Shawn Huff ja Lauri Markkanen laitahyökkääjinä. –. SUOMI EI saanut pelattua Markkaselle kuin kuusi pelitilanneheittoa. STT Italia hallitsi tempoa ja eteni EM-puolivälieriin. Kyllä ottaa päähän. Mutta en halua selitellä mitään, Markkanen sanoi. Matkalla alkulohkopelien täpötäydestä Helsingin areenasta kuumankostean Istanbulin puolityhjään areenaan oli kadonnut Suomen paras terä. Voittomaalin teki ajassa 62.31 JYPin puolustaja Mikko Kalteva. Se kukisti lauantaina vieraissa Sportin 5–3. Juha Leimu ampui avausmaalin ylivoimalla, ja Joonas Alanne lisäsi 45 sekuntia myöhemmin johdon 2–0:aan. Me emme pystyneet käsittelemään sitä tarpeeksi hyvin, päävalmentaja Henrik Dettmann myönsi. KooKoo nuiji SaiPan toistamiseen otettuaan kotihallissaan 4–2 KooKoosta kunnostautuivat SaiPan kaadossa 1+1 pistettä mieheen tehneet Anrei Hakulinen ja Jyri Niemi. Nihkeää oli koko Susijengillä. Ensimmäisen neljänneksen jälkeen Markkasen taistelupari Nicolo Melli oli jo ylittänyt turnauksen pistekeskiarvonsa neljällä ja tehnyt kymmenen pistettä Markkasen nollaa vastaan. Vahvan toisen erän pelannut HIFK johti ottelun puolivälissä jo 3–0, mutta JYP punnersi jatkoajalla 4–3-voittoon. Puoliajan viimeiseen tilanteeseen kristallisoitui Suomen epävireisyys: aikalisän jälkeen Petteri Koponen tarjoili korin alle avopaikan Erik Murphylle, joka donkkasi ohi. Mikkeliläisjoukkue hävisi toisen kotiottelunsa peräkkäin, kun Pelicans haki sarjapisteet maalein 3–0. –. Italia johti puoliajalla 48–29. MARKKANEN TULI sisään vajaan neljän minuutin jälkeen, mutta hänestäkään ei ollut pysäyttämään Suomen alusta alkanutta luisua. Philip McRae teki Ässistä 2+1 pistettä ja 17-vuotias Jesperi Kotkaniemi 1+1. Lauri Markkasen EM-turnauksen ylivoimaisesti vaisuin peli (4 pistettä/3 levypalloa) osui Suomen kannalta kohtalokkaaseen hetkeen. jäi ilman pisteitä Italiaa vastaan. Jälkimmäinen sai tahtonsa läpi, ja Suomen koripallomaajoukkueen riemukkaasti alkanut EM-turnaus päättyi edelliskisojen tapaan ensimmäiseen pudotusotteluun. Emme olleet riittävän hyviä. En ole ollut täydessä kunnossa Sloveniapelin hitin jälkeen, mutta ei näitä pelejä jättäisi väliin mistään hinnasta. HPK KUITTASI perjantaisen kotitappionsa Kärpille voittamalla toisen kohtaamisen Oulussa voittomaalikisan jälkeen 3–2. Pelaajia tippui matkalta, mutta joukkue osoitti kovaa luonnetta. –. Harmin paikka. –. JÄÄKIEKKO Reima Rautiainen Vuosi sitten jääkiekkoliigassa debytoinut Jukurit on aloittanut uuden kauden karheasti. STT Suomen EM-turnaus päättyi vaisusti Gerald Lee Jr. Jukurit ei ole kahdessa kotiottelussaan tehnyt yhtään maalia. Pelicans oli ensimmäinen koko kentän häirintäjoukkue, jonka tänä syksynä kohtasimme. Pelicans-vahti Joona Voutilainen piti nollan 26 torjunnalla. Pelicans pohjusti liigakauden ensimmäisen voittonsa heti avauserän alussa, kun se hankkiutui vajaassa neljässä minuutissa 2–0-johtoon. –. Se hävisi perjantaina KalPalle 0–3. SaiPa hävisi KooKoolle perjantaina ja lauantaina Kaakkois-Suomen kohtaamisissa yhteismaalein 3–11. KOUVOLALAINEN KOOKOO on kahden kierroksen jälkeen puhtaalla pelillä kuudessa pisteessä. PELISSÄ OLI paikka EM-turnauksen kahdeksan parhaan joukkoon, mutta tunnelma ja Suomen pelaajat vaikuttivat väsyneiltä. Se ei muuttanut ottelun dynamiikkaa, jossa Italia puhkoi kärsivällisellä syöttelyllään ja erinomaisella tilankäytöllään Suomen puolustuksen. –. Selvää on, että kontrasti oli iso. Tiesin, että tänään tulee vaikea päivä. Samalla tavoin oli käynyt myös kolmissa edellisissä EM-kisoissa, joissa Suomen tie oli katkennut alkulohkoa seuranneeseen vaiheeseen. Markkasen otteet näyttivät niin vaisuilta, että häneltä kysyttiin, oliko hän täydessä kunnossa. Myös Lukko on voittanut kaksi ensimmäistä otteluaan varsinaisella peliajalla. –. Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittaneen Tapparan ykköshaastajaksi arvioitu JYP heräsi loppua kohti taistelemaan HIFK:n vieraana. Se pitää analysoida. Konkarihyökkääjä Ville Vahalahti teki Lukosta 2+1 pistettä. Ratkaisuosuman teki HPK:lle ruotsalainen Jesper Lindgren. Tässä nähtiin, mikä on kotiyleisön merkitys. Sarja on pitkä, mutta tietysti joukkue ja kannattajat haluavat voittaa ja erityisesti SaiPan, sanoi KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola. Koripallo on kokonaisvaltainen peli, ja meidän liikkeemme ei ollut sillä tasolla kuin olisi pitänyt, Dettmann sanoi. –. SYYSKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI URHEILU Jukurit ei ole osunut Liigassa vielä kertaakaan Sitkeä HPK puolusti voiton Kärpistä. Suomi olisi halunnut juosta, Italia pelata hidasta pystypainikoripalloa. ÄSSÄT ALOITTI liigakautensa 6–2-kotivoitolla Ilveksestä. SUNNUNTAINA 10. KOPOSEN KOLMONEN toi Suomen tilanteeseen 47–58 vajaat kahdeksan minuuttia ennen loppua
KUVA: Lassi Puhtimäki Jalkapalloklubi enää voiton päässä Kolmosesta. –. –. Kärkimies Jere Rauhansalo viimeisteli neljä seuraavaa maalia. ÄIMÄRAUTION MUUT T76-voittajat olivat Jorma Kontiota sisäratareissusta kiittänyt Jenny Shore, koko matkan johtanut Ekosan, kaksikolle Pasi Teini Juha Länsimäki toisen voiton tuonut A.T. STT. STT Pesäkarhut kesti paineet ja tasoitti finaalivoitot PESÄPALLO Naisten Superpesiksen finaalisarja Porin Pesäkarhujen ja Manse PP:n välillä on muodostumassa tasaiseksi jännitysnäytelmäksi. Ilonen selviytyi toisen päivän jälkeen viimeisenä jatkoon, mutta paransi lauantaina sijoitustaan yli 30 pykälällä. Mika Forss ohjasti. FJK latoi Lamminrannassa 16 maalia, kun Sopu osui ainoassa kunnon paikassaan tolppaan. Päivän avauslähdön voitti urjalalaisen Markku Niemisen valmentama Robin Roof ajalla 12,8. Manse PP:n ykköspalkittuna kaksi juoksua tuonut Henna Peltokangas myönsi Pesäkarhujen paremmuuden. Mika Forssin ohjastaman tammelalaisomisteisen T.Rexin voittoaika Oulu Frand Prix -lähdössä oli 13,2. Hän teki kilpailun päätteeksi kolme yritystä ennätyskorkeudestaan 555 mutta onnistumatta. Pikkupelimannin ja Pikkuprinssin ykkössijat saivat nyt seurakseen Oulu Expressin. Rexia. Joukkueella on vielä Nelosessa kolme peliä jäljellä. Olimme aika huonoja. Valkeakoskelainen Sääksmäen Sopu saapui Forssaan vain vartti ennen lauantain pelin alkua, eikä joukkue ollut saanut jalkeille kuin kahdeksan kenttäpelaajaa ja maalivahdin, joka hoitaa yleensä joukkueen johtajan tehtäviä. 600 metriä) on ilman muuta etu, iltapäivän kolmoisvoittaja Mika Forss tiesi. Tekniikka on ulkoratakaudella ollut ajoittain heikko. Janne Soronen ei riskeerannut mitään. SARJAA JOHTAVA FJK on enää voiton päässä paikasta Kolmosessa. Ensimmäiset sadat metrit mentiin lämminverivauhtia, kunnes Janne Soronen tyytyi Vixuksella Raggarin peesiin. STT Ilonen sipaisi neljä alle parin Sveitsissä GOLF Mikko Ilonen murjaisi Sveitsin Crans Montanassa Euroopan-kiertueen kilpailun kolmannella kierroksella neljä alle parin tuloksen ja kohenteli asemiaan kokonaistilanteessa. Vixuksella on kaikki huippuhevosen ominaisuudet, sillä on hirveät vauhtivarat, Janne Soronen hykerteli. Siitä hevonen sai ryhtiä. JALKAPALLO FJK-SOPU 16–0 (6–0) Kai Sandberg Forssa Sarjakärki FJK:n ja häntäpään Sopun Nelosen kohtaaminen muuttui forssalaisjoukkueen maalintekoharjoituksiksi. –. Hotshot Luca on lunki kaveri. Mutta kun vastus oli huono ja vielä vajaamiehinen, ei joukkueen tarvinnut pistää parastaan. Rex selvään T76-voittoon Oulussa. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 25 URHEILU FJK:lla maalintekoharjoitukset Atte Ekholm pyöritteli Sopua miten tahtoi. Vaikka FJK takoi 16 maalia, oli sillä paikkoja paljon useampaankin osumaan. Kovaa tultiin vasta loppusuora ja paukkuja jäi jäljelle. Hän viimeisteli viisi maalia. Sain hyvän alun kierrokselle, kun mainiot chipit kolmella perättäisellä väylällä pitivät pelini käynnissä. Vastustaja ansaitsi voittonsa. Tämän jälkeen Ekholm teki päivän kolmantensa ja Manu Kuisma ainokaisensa. FL Hotshot Luca ja Vixus ylivoimaiset sankarit T. Kujanpää ylitti korkeudet 530 ja 545 kolmannellaan. Ei tehty tarvittavia paloja pesille, ja lyönneistäkin puuttui laatua. Pikkuisen olen pettynyt, kun en yltänyt ulkona 555:een kuten hallikaudella lyhyemmällä vauhdilla. –?En muista tällaisia voittonumeroita virallisista sarjapeleistä, ihmetteli FJK:n valmentaja Miika Murtolahti 16–0-lukemia. Kolmanteen yritykseen vaihdoin löysemmän seipään, mutta siinä vaiheessa kroppa alkoi olla jo aika väsynyt, Kujanpää kertoi. RAVIT STT-FL Maailmanennätysori Hotshot Luca kesti suosikinpaineet Oulussa. Painetta luodaan, mutta törkeyksiä ei kuulu, mikä on todella hienoa, sanoi Pesäkarhujen AinoKaisa Mantere. SUNNUNTAINA 10. Olin sata metriä hengittämättä, kun avasin oriin korvat hyvin, hyvin varovasti. 12–0 viimeisteli Sakari Suontausta, sen jälkeen Topi Kuisma ja Atte Ekholm ehtivät vielä tehdä kaksi maalia mieheen ennen kuin erotuomari vihelsi pilliinsä erikoisen ottelun päättymisen merkiksi. Se näkyi tietysti kentällä, FJK vyöryi ylivoiman turvin jatkuvasti vieraiden maalille. 10–0-lukemat laukoi Matias Mero, 11–0 oli Topias Kuisman käsialaa. Yleisö huutelee pelaajille, mutta oikealla tavalla. Sarja on ollut reilua pelaamista kentällä ja katsomossa. Sitä se oli heti kättelyssä, kun Raggari ja Vixus ottivat yhteen kaviot tulta iskien. Teimme 16, mutta paikkoja oli varmaan sataan maaliin, mietiskeli Murtolahti. Sen jälkeen lyöminen tuntui helpolta, ei tarvinnut turhia miettiä, Ilonen kertasi päivää. JANNE SOROSEN ja Katja Melkon silmäterä Vixus nappasi jo kauden kolmannen suurvoittonsa. Seuraavaksi vastuksen pitäisi koventua selvästi, kun joukkue kohtaa viikon päästä lauantaina IkUn Ikaalisissa. Pelasimme viimeksi tasan 2–2 ja lisäksi Ikaalisista on kuulunut huhua, että joukkue tahtoo kovasti päihittää meidät, Murtolahti kertoi. Lopussa sisärata veti ja mitaleille nousivat voittajaa sisärataa pitkin seuranneet Cameron Evo ja Diva Hoss. Mika Forss käskytti Ari-Pekka Pakkasen valmennettavan nopeasti keulaan, ja kun pahin uhkaaja Twist Of Fate jäi kupeelle, oli paljon voitettu. Jorma Kontio yritti käyttää kaikki taitonsa Raggarin kesyttämiseksi johtopaikalla tasaiseen rytmiin, mutta hapuileva Raggari poksahti laukalle toiseksi viimeisessä kaarteessa. Visku, väsymätön T. –. Kujanpää voitti seiväskilpailun Gatesheadissa YLEISURHEILU Seiväshyppääjä Urho Kujanpää ponnisti lauantaina Englannin Gatesheadissa ulkoratakauden parhaan tuloksensa ja voitti kilpailun. Ilonen pelasi kilpailun ensimmäisen ja toisen päivän 70 lyönnillä ja paransi lauantaina 66 lyöntiin. Kujanpään voittotulos oli 545. Seuraavaksi tähtäimessä on Kriterium, jonka pitkä matka (2. Etukäteen kisa oli kahden kauppa. ATTE EKHOLM avasi nopeasti FJK:n maalihanat. –. –?Niin, voiko tähän nyt olla tyytyväinen. Rex ja kotiradan yllättäjä Anaheim Kemp. Forss ei vauhtia toppuutellut, vaan antoi kolmivuotiaan nauttia vauhdin hurmasta. Loppuottelusarja on tasan 1–1. Ivo Dankov teki 2–0, seuraavaksi asialla oli taas Ekholm. Sopu yritti parhaansa mukaan pyristellä vastaan, mutta kunnon pelistä ei tullut mitään. –. Se ei tee ylimääräistä, eikä oriin rajoja ole katsottu. Lauantain Porissa pelatun toisen taiston vei nimiinsä Pesäkarhut lukemin 2–0 (3–2, 4–2). –?Tuo peli on loppukauden kliimaksi. Tapio Mäki-Tulokas valmentaa T. Ranskan Stanley Joseph oli kilpailussa toinen ennen kolmanneksi sijoittunutta Tomas Wecksteniä, joka ylitti Josephin tapaan 530. –. Vixus peri johtopaikan, josta se hallitsi helpon näköisesti loppuun saakka
Palkittuja SOMERON ESAN 100-VUOTISJUHLAT Palkitut Esakalliolla: Someron Esa ry on myöntänyt kunniapuheenjohtajuuden Reijo Vahalle (+ kukkavihko). Taistelu Jaska (6), Viipuriina (8), Viktor Vei (11) 2. Toto4 voitto-osuus: 807,00. lähtö, DUO-1, sh 2100 m Haastajadivisioonafinaali: 1) Vernanto/Arto Komulainen 26,1a (7,04), 2) Vaarin Vappu 26,3a (23,08).3) Jepulis 26,9a x (11,49).4) Tarun Tykki 27,0a (28,97). Sakarin (3), Sadehelmi (4), Tänttärä (7) 4. Toto (8-122): 11,78 3,11-5,96-2,63 113,87. Sen edellinen voittokin tuli nimenomaan Pilvenmäeltä reilu kuukausi sitten. 0/1, Sasu Salin 11/8, Tuukka Kotti 4/2, Petteri Koponen 13/2, Mikko Nuutinen 0/1, Teemu Rannikko 0/0, Lauri Markkanen 4/3, Jamar Wilson 8/2, Erik Murphy 6/5. Toto4 voitto-osuus: 27,50. Costatantisoldi (10), Anastacia Trot (11), Fleetwood Web (3) 8. haastaa Olli Koivusen ohjastamana takuuvarmasti. lähtö, Toto76-6 Toto4-3 DUO-3, lv 2100 m Finn-tack Oulu Express 2017-finaali: 1) Hotshot Luca/Mika Forss 13,6a (1,94), 2) Cameron Evo 13,9a (10,22).3) Diva Hoss 14,3a (79,16).4) Nefertiti Frido 14,4a (57,59).poissa: 1. 2 €. Yhteislähtö Keskuskadulta klo 18.00. 3. Ilmoitathan tulostasi 17.9.2017 mennessä Riikka Kaleva riikkak439@gmail.com / 0500523891 Ms Halli ry johtokunta Ammunta HAULIKKOLAJIEN MM-KILPAILUT Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali: 1) Gabriele Rossetti Italia 54 (123), 2) Vincent Haaga Saksa 52 (122+2), 3) Georgios Achilleos Kypros 42 (122+3+10),… 21) Tommi Takanen 120 Suomi,… 28) Timi Vallioniemi 119 Suomi,… 35) Oskari Kössi 118 Suomi. Lähdöt: HUOM! KLO 16.30-18. 2. Pitkäaikainen rahastonhoitaja Sirpa Kummunsalo. Maksu 7 € sisältää mehun, palkintojen arvonnan ja sisäänpääsyn Vesihelmen viihdeuimalaan. Toto (4-12-9): 2,49 1,53-2,09-5,03 12,53. kierrosta: Suomi–Italia 57–70 (17–30, 12–18, 13–10, 15–12) Suomi: Mikko Koivisto 5/0, Shawn Huff 6/1, Gerald Lee Jr. Toto (5-4-3): 14,05 2,86-2,24-4,03 48,62. Emit-leimaus. Toto (6-2-4): 22,00 4,84-1,81-1,68 96,13. Visku/ Juha Länsimäki 25,2a (14,05), 2) Virin Camilla 25,3a (8,14).3) Metkutus 25,3a (17,14).4) Kervis 25,5a (50,29).poissa: 6. Seuraava puistojuoksu: su 15.10. Fidel Boko (1), Fieldhead Redskin (13), Short In Wood (9). Yhteistyössä: Forssan Lehti, Lounaismaan Osuuspankki, Intersport Forssa, Kello Nyström, RTV, Markun Pakari, Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus, Vesihelmen Viihdeuimala. Langen´s Cza Cza ja Black Sleight kelpaavat lapulle myös eikä sellaistakaan ruotsintuontia kuin Duchess U.M. lähtö, DUO-2, lv 2100 m Heinäpään Herruusosakilpailu: 1) Disco Diandra/Olli Koivunen 16,5a (2,49), 2) Greytail Eric 17,4a (7,22).3) Amour Time 17,4a (16,77).4) Snowline Ace 17,5a (11,28). lähtö, lv 1600 m: 1) Robin Roof*/Mika Forss 12,8a (4,36), 2) Archie Dream 12,9a (3,53).3) Ida’s Owen 13,7a (2,61).4) Protector 13,7a (30,2). Ravit OULU TOTO76 1. Toto (3-1-12): 10,21 3,22-1,80-15,94 19,66. Troikka: 1481,48. T4-pelin avauskohteessa vedetään oikein kunnolla kotiin päin kun kuitille laitetaan kaikki oman kylän viisi menijää täydennettynä King Of Memoryllä. Grainfield Adele (1), Midnight Sun Sel (2), Robert Maguire (10) 11. Osakkeita voi halutessa myydä myös yksittäin. Kiikku´s Mikael (6), Bwt Admin (9), Duke De Veluwe (2) 10. Yleisurheilu. Troikka: 161,58. Pesäpallo C-POIKIEN ALUESARJA Tampere-Koetus 0-2 (4-12, 2-18) Ville Rautio 0/5, Tomi Lehtonen 3/6, Joel Ilola 3/5, Eetu Mutikainen 8/1, Lassi Nordmanin 2/2, Ernesti Kemppainen 0/1, Johanna Lehtonen 2/2, Riku Viertola 1/2, Ari Lehtovirta 1/3, Valtteri Virtanen 5/1, Roope Arkkila 2/1, Akseli Sakkinen 3/1 D-POJAT UPV B-JoKo 0-2 (5-9,6-19) Perttu Kenttäaho 1/5, Nestori Laaksonen 0/2, Emma Virtanen 1/4, Riku Viertola 4/3, Valtteri Virtanen 1+5/3, Lassi Nordman 1+6/3, Joonas Suonpää 0/2, Onni Maidell 1/1, Akseli Sakkinen 2/1, Roope Arkkila 1/3, Joel Paavilainen 1/1. lähtö, Toto76-3, sh 2100 m Huippudivisioonafinaali: 1) Ekosan/Terho Rautiainen 25,0a (2,31), 2) Tuulenpoju 25,1a (3,85).3) Hevillä 25,5a (15,57).4) Sävel-Taika 25,6a (28,1).poissa: 4. Leimakortin vuokra 1 €. Mirandola (1), King Of Memory (12), Whisky Dancing (2) 5. MS Halli ry 80v. An-Valpuri kerää loistopaikaltaan kolmannessa T4-lähdössä varmasti paljon peliä, mutta varmaksi sitä en suosittele. Jalkapallo P 13 KAKKONEN Haka-FC Ryske (1) 2–1 Riihimäki Elias P12 SUPERYKKÖNEN FJK 05 City Tampereen Pallo-Veikot 4 2 Juuso Palanen, Jesse Räsänen, Jeremi Virtanen, Jonni Virtanen Jääkiekko LIIGA HIFK–JYP ja. etappi, 117,5 km, Corvera de Asturias–Alto de l’Angliru: 1) Alberto Contador Espanja 3.31.33, 2) Wout Poels Hollanti jäljessä 17,0 sekuntia 3) Christopher Froome Britannia –17,0, 4) Ilnur Zakarin Venäjä – 0.35, 5) Franco Pellizotti Italia –0.51, 6) Vincenzo Nibali Italia –0.51. Lapulle siis sen lisäksi Mirandola, Whisky Dancing, Erica Eme, Don Herkules ja Especial Enough. lähtö, sh 2100 m Nousijadivisioonafinaali: 1) Jonnin Joutava/Hannu Torvinen 26,8a (11,78), 2) Vispaus 26,8a x (13,52).3) Vilivillis 26,8a (8,31).4) Vallun Ralli 27,0a (2,25). Harhalla 4. klo 18 Vesihelmeltä Iloinen kuntolenkki ja rentouttava pulikointi Vesihelmessä samaan hintaan. kärsi kokonaan unohtaa. Toto (7-2-4): 4,36 1,23-1,49-1,42 8,15. Tapahtuma: Kyseessä ei ole varsinainen kilpailutapahtuma vaan reipas kuntolenkki joko juosten tai kävellen mukavassa seurassa. Pertturi (5), Apilan Pallosalama (7), Holari (2) 9. SUNNUNTAINA 10. Sunnuntaina ajetaan päätösetappi 117,6 kilometrin Arroyomolinos–Madrid. B-pojat FJK-Pyry/NoPS YJ klo 18 tekonurmella. Tasavallan Presidentin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristi Pertti Tammiselle. TERVETULOA etsimään rasteja VANHAT JA UUDET suunnistajat! LOUNAIS-HÄMEEN RASTI OPASTUS Forssan Lehden ILTARASTIT Forssassa (Vieremän stadionilla) TIISTAINA 12.9. TULOSPÖRSSI Mukavaa maanantaille RAVIT Matti Kaasalainen Forssa Forssan perinteisellä raviradalla ei ole kovinkaan usein maanantaina kilpaa ajettu, mutta nyt ajetaan. . Ruunalla on ikää jo 12 vuotta, mutta menohalut ovat tallella. Joukkuekilpailu: 1) Italia 353, 2) Turkki 348, 3) Yhdysvallat 345. 5. lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, sh 2100 m Finntack Oulu Express 2017-finaali: 1) Vixus/Janne Soronen 27,1a (2,72), 2) Huima Lento 27,5a (16,06).3) Tähtisekki 27,6a (9,52).4) Ypäjä Kulkuri 28,4a x (78,66). Lisätietoja: lounea.fi/osake. 3–4 (0–0, 3–1, 0–2, 0–1) Jukurit–Pelicans 0–3 (0–2, 0–0, 0–1) KooKoo–SaiPa 4–2 (1–0, 2–0, 1–2) Kärpät–HPK vl. Tilintarkastajat Teuvo Aaltonen, Pentti Rauhaniemi. klo 12. Forssan moukaripörssin 73. Toto4 voitto-osuus: 68,60. Toto (2-9-3): 2,72 1,41-2,131,97 23,17. 7. 6. Troikka: 149,17. Speed Lucifer (4), Xavier K.A., Arctic Mystery (6) 6. 4. Toisen kohteen ykkösmerkki on Speed Lucifer, mutta takamatkan Xavier K.A. lähtö, Toto76-4 Toto4-1, sh 2100 m OP Oulu Grand Prix, Valiodivisioonafinaali: 1) A.T. lähtö, Toto76-5 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 2100 m OP Oulu Grand Prix 2017, Kultadivisioonafinaali: 1) T.Rex/Mika Forss 13,2a (4,61), 2) Special Promise 13,6a x (4,63).3) Express Duo 13,6a (21,39).4) Regent Zet 13,8a (3,82). Italia: Daniel Hackett 10/6, Marco Belinelli 22/4, Pietro Aradori 0/4, Ariel Filloy 4/3, Paul Biligha 6/5, Niccolo Melli 10/5, Marco Cusin 0/1, Filippo Baldi Rossi 3/1, Luigi Datome 15/3. Illan paras palkinto maksetaan kolmannessa lähdössä eli Nuorten Sarjassa, joka on tarkoitettu 4–5-vuotiaille suomenhevosille ja nuorempi ikäluokka lähtee 20 metriä vanhempaa lähempää. Päivän Duo: 3-6, kerroin: 41,10. Ota mukaan kompassi, karttamuovi, emit-kortti ja reipas mieli! Tervetuloa liikuntapassilaiset joko ohjattuun suunnistukseen (kokoontuminen klo 17) tai liikkumaan oman perheen kanssa. Sakarin pelataan suosikiksi, mutta se tulee saamaan kovan vastuksen ainakin Onnenhumulta, Sadehelmeltä ja Tänttärältä. Kokonaistilanne 20/21 etapin jälkeen: 1) Froome 79.23.37, 2) Nibali –2.15 3) Zakarin –2.51, 4) Contador –3.11, 5) Wilco Kelderman Hollanti –3.15, 6) Poels –6.45. 10. Kutsumme alueemme maanomistajat ja seuramme jäsenet perheineen viettämään JUHLAPEIJAISIA Valkeanimen pirtille lauantaina 23.9.2017 klo 18.30. Toto4 voitto-osuus: 57,90. Toto (9-5-3): 7,04 2,62-7,40-2,77 89,75. Vihjeet Pilvenmäen maanantairaveihin: 1. poissa: 8. lähtö, Toto76-1, lv 2100 m: 1) Jenny Shore/ Jorma Kontio 16,8 (10,21), 2) Super Pepper 17,1 (4,65).3) Amazone d’Inverne* 16,5 (32,08).4) Iris Queen 17,2 (46,93).poissa: 7. Tällöin ohjelmassa on vakiomatkojen lisäksi tarkistusmitattu puolimaraton. Toto4 pelivaihto 62 080,40 e, voitto-osuus 807,00 e Toto76 pelivaihto 340 562,90 e, voitto-osuus 3 448,60 e Pelivaihto 855 854,60 e, yleisöä 3 120 Rahapelit EUROJACKPOT 36/17 Päänumerot: 11, 38, 40, 42, 48 Tähtinumerot: 4, 5 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 447 913,70 e, 5 oikein 94 852,30 e, 4+2 oikein 6 873,30 e, 4+1 oikein 328,50 e, 4 oikein 149,50 e, 3+2 oikein 73,40 e, 2+2 oikein 24,50 e, 3+1 oikein 21,10 e, 3 oikein 18,80 e, 1+2 oikein 10,60 e, 2+1 oikein 8,70 e KENO 36/17 Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 11, 13, 16, 18, 22, 28, 32, 39, 44, 47, 49, 50, 52, 56, 62, 63, 66, 67, 69, 70 Kunkkunumero: 56 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 4, 5, 6, 8, 9, 12, 17, 21, 23, 30, 33, 37, 39, 40, 41, 46, 59, 63, 66 Kunkkunumero: 12 PERJANTAI-JOKERI 36/17 Jokerinumero: 9 1 5 6 8 5 9 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e Tänään Jalkapallo. Vieremäntien ja Turuntien risteyksestä . 2–3 (0–0, 1–2, 1–0, 0–0, 0–1) Sport–Lukko 3–5 (1–1, 2–1, 0–3) Ässät–Ilves 6–2 (0–0, 5–1,1–1) TPS–Tappara 6–2 (2–0, 2–0, 2–2) Koripallo MIESTEN EM-LOPPUTURNAUS Pudotuspelien 1. Radat: 2 km, 3 km ja 5 km . Joukkuekilpailu: 1) Italia 364, 2) Venäjä 363, 3) Tshekki 361, 4) Iso-Britannia 358, 5) Suomi 357. Pyöräily ESPANJAN YMPÄRIAJO, VUELTA 20. pörssikilpailun 2. Koripallo. SYYSKUUTA 2017 26 FORSSAN LEHTI URHEILU OSTAMME OMIA OSAKKEITAMME Salon Seudun Puhelimen osakekirja vastaa Lounean kolmea osaketta ja Forssan Seudun Puhelimen osakekirja Lounean kahta osaketta. Maksamme osakkeesta 660 € kappaleelta www.lounea.fi 0800 30 300 asiakaspalvelu@lounea.fi Vuodesta 1985 www.forssansalama.fi TORSTAINA 14.9. Toto (8-54): 4,61 1,83-1,78-4,32 9,16. Jostakin se varma on löydettävä ja tällä kertaa valinta osui todelliseen nestoriin eli Risto Airaksisen ohjastamaan Costatantisoldiin. Päivän Duo: 9-4, kerroin: 21,89. . Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi Kalle Pompulle. Langen´s Cza Cza (6), An-Valpuri (1), Black Sleight (9) 7. Suomen Urheiluliiton ansiomerkit: Kultainen ansiomerkki ruusukkein: Kalle Pomppu Kultainen ansiomerkki: Reijo Vaha Hopeinen ansiomerkki: Pekka Jalava, Pertti Purola Kultainen ansiolevyke: Esko Kalliola, Risto Nikkanen, Riikka Nikula Hopeinen ansiolevyke: Niko Jalava, Jaana Kyyrä, Kari Pihkanen, Outi Tuominen, Maria Virkki, Tommi Virkki, Sari Witka, Hannu Vuori Suomen Uimaliiton ansiomerkit: Kultainen plaketti: Juha Paljakka, Markku Nikkarinen Suomen Suunnistusliiton ansiomerkit: Pronssinen ansiomerkki: Tuula Kuisma nro 2813, Helena Mentula nro 2814, Tuula Tulokas nro 2815, Jarkko Tuomola nro 2816 Pronssinen plaketti: Mauno Kuisma, Maarit Mikkola, Jouni Väre Someron Esan ansiomerkit: Teuvo Aaltonen, Sirpa Kummunsalo, Olli Nuotio, Mikko Kankare, Aki Laurila, Juha Kakko, Yrjö Teräväinen, Kirsi Lahtinen Someron Esan standaari: Aulis Tiensuu, Joni Rintamaa Historiikki + kukkavihko: Säde Salo, historiikin taitto, ulkoasu ja kuvankäsittely Historiikin saajat: Esan entiset puheenjohtajat Jorma Ärölä, Matti Antola, Joni Rintamaa. Poikien skeet 125 kiekkoa + finaali: 1) Emil Petersen Tanska 54 (119+3), 2) Elia Sdruccioli Italia 53 (121), 3) Nicolas Vasiliou Kypros 41 (122), ,..., 8) Eetu Kallioinen 118 Suomi,… 48) Sami Aaltonen 103. 12. 11. Voit osallistua myös ilman ajanottoa. lähtö, lv 2100 m Kyvyt Esiin-divisioonafinaali: 1) Newyorker Li/Juha Länsimäki 15,7a (10,72), 2) Miss Summer Star 15,7a (6,93).3) Salesman 15,9a (45,1).4) Glimmer Of Moon 15,9a (52,22). 9. B-tyttöjen SM-karsinta jatkuu klo 11 Feeniksissä. lähtö, Toto76-7 Toto4-4 DUO-4 TROIKKA-3, lv 2100 m Pronssidivisioonafinaali: 1) Anaheim Kemp/Mauri Jaara 13,3a (22,0), 2) Wheelie Awake 13,3a (5,63).3) Roger America* 13,4a (5,14).4) Strait Iron 13,5a (5,76). Toto (3-10-2): 2,31 1,36-1,97-2,74 4,65. Matkat: 1 kierros 5,8 km, 2 kierrosta 11,2 km. MYÖS YÖRASTIT, LÄHDÖT KLO 20-21 . Osallistumismaksu 6 €, alle 15 v. Toto (3-2-6): 1,94 1,28-2,19-3,45 5,40. kierros klo 12 Talsoilan kentällä. Ilmoittautuminen alkaa Vesihelmessä klo 17.00 ja päättyy 17.45. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein Matti Oksaselle. Maloney (11), War Child (9), Proud Enough (1) 3. Toto (4-5-8): 10,72 2,39-2,20-4,68 28,95. 8
Työssä menestyminen edellyttää oma-aloitteista, ahkeraa ja ammattimaista asennetta työntekoa kohtaan. Materiaalihallinnossa ja hankinnan tuessa työskentelee tällä hetkellä kolme varastonhoitajaa ja hankintasihteeri. 50 €/B2/hlö Suomi 100-risteily ti 5.12. Etsimämme henkilö on koulutukseltaan automaatioasentaja tai vastaavaa työkokemusta omaava sähköasentaja. klo 17 Luento HAMK:lla Muistihoitaja (FSHKY) Kirsi Uusimäki aihe: ”Muistisairauden monet kasvot” Tervetuloa! Forssan seudun muisti p. Etsimme KIIREAPULAISIA tuotannollisiin tehtäviin. Toivomme, että voit aloittaa työt mahdollisimman pian. Lisätietoja hankintasihteeri Arja Touru, puh. 040 5918800 yhdistys@forssanseudunmuisti.fi www. Arvostettavat ominaisuudet Tehtävässä menestyminen edellyttää hyvää ymmärrystä julkisen sektorin hankintatoimesta ja hankintalaista. ti klo 17.30. Palkkaus KVTES, oman palkkatoiveen voi esittää Koeaika (kuukautta) 6 Valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. alkumaljan, buffet-päivällisen Porvoon Joulumarkkinat la 9.12. m/s Finlandialla 125 €/hlö sis. Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaisesti. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan www.hameenliitto.fi Lisätietoja uudistuksesta www.omahame.fi Hakemukset viimeistään 22.9.2017 klo 15.00 Hämeen liittoon hameenliitto@hame.fi tai Niittykatu 5, 13100 Hämeenlinna Vapaa-aika Hallinnon palvelukeskus Varastopäällikkö, virka, (1) päivätyö, kokoaikainen Tehtävän alkaminen ja kesto 1.11.2017 tai sopimuksen mukaan, vakinainen Työyksikkö Hallinnon palvelukeskus Kuvaus tehtävästä Varastopäällikön tehtävänä on materiaalihallinnon hankintatoimen,keskusvaraston, vaatehuollon sekä kilpailutuksen tuen palvelujen johtaminen, organisointi ja kehittäminen siten, että asiakkaat saavat tarvitsemansa hyödykkeet ja palvelut oikeaan aikaan ja kustannustehokkaasti. 040 669 4775, timo.finning@fshky.fi Haku päättyy 25.9.2017 klo 15:00 Hakemukset sähköiseen rekrytointijärjestelmään www.seuturekry.fi. Tulet työskentelemään erilaisten teollisuuden tuotantokoneiden ja prosessiteollisuuden laitteiden parissa. Tarjoamme sinulle monipuoliset työtehtävät ja mahdollisuuden kasvattaa osaamistasi laaja-alaisesti automaatioja sähköasentajan tehtävissä. Perhetapahtumailmoituksen voit jättää verkkopalvelussamme ilmoitus.forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi. 55 €/hlö Päivämatka Tallinnaan ke 11.10. Tallenna järjestelmään myös opintoja työkokemustietosi. 020 7890 460 www.matka-merila.fi Kulj. alk. Mikäli haluat liittyä soittolistalle, ota yhteyttä työjohtajiimme puhelimitse 03 4235 630 tai sitomo@forssaprint.fi. Maksu käteisellä! HÄMEEN PANTTI Turuntie 27, Forssa Puh. Arvostamme joustavuutta, oma-aloitteisuutta sekä hyviä vuorovaikutusja yhteistyötaitoja sekä kokemusta esimiestyöstä. Räystäskourut, syöksytorvet, piipunhatut, savupiipun sisäputket, palotikkaat, laituritikkaat, jatkettavat alumiinitikkaat, tasotikkaat, lumiesteet, mattoja pyykkitelineet. Työ on pääsääntöisesti yksivuorotyötä. Kuntayhtymässä on käytössä sähköinen Cloudia Kilpailutus -palvelu. Tervetuloa uudet ja vanhat! Perhetapahtumat Onnittele merkkipäivänä tai kutsu juhlimaan. Kiitä muistamisesta, kerro vihkimisestä tai kasteesta Perhetapahtumat Forssan Lehdessä joka päivä. Palvelumaksu 5 €/varaus. Superpari kiittää mukanajuhlijoita Yleisöltä Avoimet työpaikat Avoimet työpaikat Lämmin kiitos muistamisesta! Sanni Maanantaina Humppilan seurojentalon pihalla klo 10-12. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 27 MUISTIVIIKKO Muistisairauden monet kasvot la 16.9. lounaan Haikon kartanossa 75 €/hlö NYT EDULLISESTI Forssan AVH-kerhoillat jatkuvat taas 12.9. Työtehtäviisi kuuluu asennus-, huoltoja korjaustyöt Salpatekniikka Oy:n asiakasyrityksissä pääasiassa Forssan seudulla. 03 4191 4300, arja.touru@fshky.fi, talousjohtaja Timo Finning, puh. FORSSAN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ www.fshky.fi Myydään Huutokaupat Kiitos PANTTIHUUTOKAUPPA ke 13.9. ( maissa 4 tuntia) 65 €/hlö Tallinnan risteilyt m/s Europa pe-la 29.9. 65 €/B4/hlö su-ma 15.10., 3.12. Salpatekniikka Oy on vuonna 2005 perustettu teollisuuden sähköja automaatiosuunnitteluun ja asennuksiin erikoistunut yritys. klo 14 – Muistimessu, Forssan kirkko kuljetustiedustelut diakoniatoimisto p. 050 3706556 to 21.9. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä on savuton työpaikka Kelpoisuusvaatimukset Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto sekä kokemusta varastotehtävistä. Ojalan kouru Ky myyntiauto p. klo 16.30, tavarat esillä ti 12.9. 040 701 1622 tai 02 822 4405 Forssa Print on 1917 perustettu painoteollisuudessa toimiva perheyritys, joka on keskittynyt aikakauslehtien ja muiden säännöllisesti ilmestyvien julkaisujen valmistamiseen. klo 12-16 (voi tehdä ennakkotarjouksia). Työllistämme noin 120 henkilöä ja liikevaihtomme on noin 22 miljoonaa euroa. Suunnitellaan syksyn ohjelmaa. 03-4334531 hameenpantti.net Kuntien ilmoitukset 50 vuotiaana ei tarvitse olla täydellinen: riittää kun saa olla onnellinen. Mahdolliset lisäkysymykset ja hakemukset voi lähettää 1.10.2017 mennessä osoitteeseen: tero.kauppi@salpatekniikka.fi Salpatekniikka Oy etsii vakituiseen työsuhteeseen AUTOMAATIO-/SÄHKÖASENTAJAA Seuratoiminta Matkailu Puh. Painettavanamme on yli 250 aikakauslehteä, joita toimitamme kotimaan lisäksi muihin Pohjoismaihin. forssanseudunmuisti.fi Tule tekemään Kanta-Hämeen maakuntaa! Hämeen liitto hakee uusia osaajia Kanta-Hämeen soteja maakuntauudistuksen valmisteluun: • ICT-arkkitehtia • Sosiaalihuollonasiantuntijaa • Viestintäasiantuntijaa • Projektiassistenttia Tehtävät ovat määräaikaisia 31.12.2018 saakka. Yrityksessämme pidetään yllä soittolistaa, ja nyt kaipaamme ahkeria, täsmällisiä ja työnteosta motivoituneita tekijöitä mukaan rekisteriimme. Paikkana edelleen Ystävän Kammari. Tuotannollemme on ominaista työvoiman tarpeen voimakas vaihtelu. 45 €/hlö la 30.9., 7.10. Sinulla on useamman vuoden työkokemus teollisuuden automaatioja sähköasennuksista, sillä työ edellyttää valmiuden itsenäiseen työskentelyyn. kysymykset 03 621 3915, asiakaspalvelu@seuturekry.fi Vaihtoehtoisesti hakemuksen voi toimittaa: Seuturekry Oy, Sibeliuksenkatu 1 A 8, 13100 Hml. Tällöin hakemuksen tiedot talletetaan rekrytointijärjestelmään Seuturekryn toimesta. sis. Varastopäällikkö toimii materiaalihallinnon esimiehenä ja tulosyksikön johtajana. Päivämatkat Tallinnaan to 14.9., 28.9., 5.10. Ypäjä-Jokioinen-Forssa. Hakujärjestelmän käyttöön liitt. Työskentelemme kolmessa vuorossa ja kaikkiin näihin tarvitaan lisätekijöitä. SUNNUNTAINA 10. klo 9 – 14 pop up –kahvila, Torikeskus Forssa tasatunnein infoja! 100 ensimmäiselle kahvin ja pullan ostajalle ”yllätys ämpäri” kaupan päälle ke 20.9. Etsimme nyt kasvavaan joukkoomme automaatio-/sähköasentajaa vakituiseen työsuhteeseen
09.52–09.53 Tipu Touhukas (S). Illusionisti Jan Hellesøe esittelee tänään ajatuksen voimaa. Vastaiskuja valtaajille. 7.47 Raa Raa, leikkisä leijona (S). (4 Blocks) 2/6. Kausi 7, 14/17. Onnea, Kalevi ja Kaleva! 6.52 Milli ja Molli (S). 21.00 ELOKUVA Rita Hayworth – avain pakoon (16). Miika Nousiainen. (12). 11.30 Makumuistoja. 09.34 Galaxi Play. 7.36 Runoja & rusinoita (S). 09.00 Junior MasterChef Suomi. 19.20 Urheiluextra. 23.45 Rankat duunit. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 10.00 The Late Late Show with James Corden. (Fucks med dn hjrne) 2/8: Ajatuksen voima. 18.30 Vihreämpi elämä. 01.20 Myytinmurtajat. 12.00 35 lehmää ja yksi kalashnikov. 9.00 Galaxi. Kätkö veneessä. Jakso 10/20. Kausi 7. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 03.30 Australian rajalla. 7.16 Kimmo Kuu (S). 22.15 Viikon sää. Voiko Vinceen luottaa. Sieppaajan kynsiin joutunutta Mauraa etsitään kaikin voimin. Kausi 1, 50/52. 19.01 Kuka, mitä, milloin?. 23.40–00.10 Aistien haastaja. 11.00 Makujen viikonloppu. SUB 09.00-11.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 18.45 Arto Nyberg. 17.00 17.00 Olipa kerran elämä. Kausi 1, 1/8. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 19.10 Tulosruutu. 21.00 Delhin kauneimmat kädet (7). 11.00 Sinikeltaisia unelmia. 19.50 Aistien haastaja. Naisten kolmas loppuottelu, Manse PP Pesäkarhut. 09.22 Nina Patalo (7). 00.45 Arena eSports (7). 02.25–03.19 Aarteiden metsästäjät Suomi. 19.30 ELOKUVA Satavuotias, joka karkasi ikkunasta ja katosi (12). 10.30 Huippukuntoon koulussa. 18.10 Urheiluruutu. 07.40 Rusty Rivets (S). 17.25 Strömsö. 4/8. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 16 16 17 16 6 6 7 17 17 18 18 3 3 3 12 +7 11 +9 15 13 16 2 3 3 6 5 13 17 15 11 17 15 16 7 2 6 11 5 tänään tänään Helsinki +18 Hämeenlinna +17 Joensuu +13 Jyväskylä +15 Kemi +13 Kotka +17 Kuopio +14 Lahti +18 Lappeenranta +18 Maarianhamina +16 Mikkeli +16 Oulu +13 Pori +16 Rovaniemi +9 Salla +7 Savonlinna +16 Seinäjoki +16 Tampere +16 Turku +17 Vaasa +16 11.9. 09.29 Hevostila Mistral (7). 16.50 Novosti Yle. 19.10 Kohteessa: Kauden parhaat. 22.00 4 Blocks – veriveljet (16). 07.15 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). Kausi 7. Vesipallo. 10.00 Sarekin puistonvartija. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.15 Myyrä ja Panda (S). 10.40 Riistametsällä. 18.50 Tulossa: Idols. Kausi 4, 11/11. Haluatko miljonääriksi. 11.25 Luontoretkellä: Rakas sisko. Jakso 2/31. 19.06 Urheiluruutu. Mennään katsomaan kultakalaa. Kausi 6, 13/18. 08.50 HS Lasten uutiset. Osa 8/10. 1/10. Jakso 9/9. Jakso 11/11. Jakso 12/20. Kausi 1. Päänsärkyä kaksintaistelusta. 23.35–00.05 Looking (16). Kausi 4, 8/8. Osa 6. MTV3 08.05 Heidi (S). SYYSKUUTA 2017 28 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 17.00 17.10 Tulossa: Grillit huurussa. Toni tekee isot kaupat. Koulutusjakso on edennyt puoliväliin ja opetus tähtää jo tositoimiin etulinjassa. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 10.9. Suivaantunut Abbas pistää veljen vanhan ystävän koville. Alokas Dilliway on pienestä pitäen halunnut isänsä tavoin merivoimiin. 14.00 Mittatilaustyönä. 21.30 ELOKUVA Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. Kausi 1, 8/12. Kausi 1, 1/10. Piilosilla. 19.00 Seitsemän Uutiset. Kiukkuinen matkustaja. Kausi 2. +16 +16 +15 +14 +14 +15 +13 +15 +14 +16 +13 +14 +15 +14 +11 +14 +15 +15 +16 +16 Ateena +31 Alicante +25 Bryssel +17 Kööpenhamina +18 Las Palmas +23 Lontoo +17 Madrid +20 Malaga +28 Mallorca +21 Miami +27 Moskova +21 Nizza +21 Oslo +15 Pariisi +19 Rodos +29 Rooma +23 Tallinna +19 Tokio +24 Tukholma +17 Wien +22 11.9. 15.05 Haave Bollywoodista. 09.00 Clay Kids (7). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Anna Perho, Olga Temonen ja Kimmo Ohtonen. Jakso 2/16. Kausi 9. Isän nimeen. Usko. 18.00 Sub.doc: Häikäilemättömät onnenonkijat. 21.55 Urheiluruutu. 09.00 Yle Uutiset. Kausi 7. (s) Ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com YLE TEEMA & FEM 08.30 BUU-perjantai. 16.20 RSO Musiikkitalossa. 09.59 Annedroidit (7). Kausi 1 päättyy. 13.50 Leijonan luola USA. Kausi 1. 21.00 21.25 Keno. +17 +18 +15 +17 +14 +16 +16 +18 +18 +17 +17 +16 +19 +16 +11 +17 +18 +18 +18 +17 12.9. Kausi 10, 2/12. 13.30 Leila leipoo Ranskassa. Jakso 2/26. +32 +27 +17 +15 +24 +16 +28 +28 +27 +25 +24 +25 +14 +18 +26 +25 +16 +23 +17 +20 Tiistai +15 2 Keskiviikko +16 3 Torstai +15 2 Perjantai +13 3 Lauantai +15 4 Jokioinen eilen klo 15 +14 °C 4 Lämpimintä eilen klo 15 +17,4 °C Piikkiö Sateisinta 8.9. 09.52 Historiaa kolmessa minuutissa (S). Toni pääsee vapaaksi takuita vastaan ja ensi töikseen Abbas saa kuulla kunniansa tekosistaan. 15.35 Danny – viihdemaratonin loppusuora. Uusinta. 09.15 Nina Patalo (7). Jakso 26/52. 09.08 Kesäleiri (7). Jakso 2/10. Vietnamista saapunut mies saa hepulin. Jakso 11/20. 15.15 Currentzis ja Kopatchinskaja. Kausi 1, 6/13. 09.55 Yle Uutiset. 20.30 Yle Uutiset. +31 +30 +16 +17 +23 +17 +28 +28 +28 +28 +23 +22 +14 +16 +30 +23 +18 +24 +17 +24 12.9. 20.00-21.00 Ketonen & Myllyrinne (12). Kausi 3, 24/26. 14.00-17.00 Ninja Warrior. 13.00-14.00 Ketonen & Myllyrinne (12). Kausi 9. 10.00 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 21.00 21.45 Piilokamera. 03.00 Australian rajalla. 15.55 MotorSport. 1, 7/8. 19.01 Yle Uutiset. 09.11 Avaruusapinat (7). 7.58 Ryhmä Hau (S). 11.00 Yle Uutiset. 19.30 Kriminalisti (12). Jakso 25/52. 17.50 Suomen huutokauppakeisari. Kokaiinijäämiä ja ruokatuliaisia. 22.35 Rizzoli & Isles (12). 22.00 ELOKUVA Pässit (12). NELONEN 05.00 Astral-TV. 12.25 Ratsastuksen maailma. 19.39 Sportnytt. 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 06.30 Myyrä ja Panda (S). 09.27 Viidakkojytä (S). 15.00 Maajussille morsian. 23.30–00.01 Skam (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 14,4 mm Suomussalmi Kylmin 10.9. Esittely. Neito pulassa. 17.00 17.20 ELOKUVA Little Miss Sunshine (12). Kuinka onnistuu hiihtovaellus läpi Antarktiksen ilman aiempaa jäätikkökokemusta tai kunnollista hiihtotaitoa. Ruusun planeetta, osa 1. 14.20 Currentzis: klassisen musiikin kapinallinen. +16 +15 +14 +14 +17 +17 +14 +16 +17 +18 +15 +17 +15 +16 +16 +14 +14 +14 +17 +14 13.9. Taktikointia. 07.00 K3 (S). Finaali. 11.00-13.00 Simpsonit (7). 14.00 Tosimiehet. 09.05 Inhimillinen tekijä. 17.00 Myytinmurtajat. 00.25 Tulossa: Idols. 11.45 Historian siivillä. 18.15 Ulos luontoon: Linnunpönttöekspertti. 09.32 Urheiluhullut (S). 00.30 Hyvät ja huonot uutiset. Kausi 1. 8.23 Oktonautit (S). 21.00 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu (7). Kausi 3. 7.41 Pipsa Possu (S). 09.58 Koiruli ja Kaija (S). 15.55 Meidän tarina. +30 +26 +16 +17 +23 +17 +24 +31 +23 +26 +24 +22 +16 +18 +28 +24 +18 +24 +19 +17 13.9. 10.30 Jaksa paremmin. 20.45 Urheiluruutu. 18.55 HS-uutiset ja sää. 19.00 X Factor UK. 04.05–05.00 Astral-TV. 12.50 Superpesis. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 09.01 Late Lammas (S). 09.10 Pikku Prinssi (7). oli vuonna 1972 +24,0 °C Salo. oli vuonna 1976 -9,1 °C Kittilä Lämpimin 10.9. 01.30 Stand Up! (S). 20.00 Kaikki vastaan 1. 19.00 Haluatko miljonääriksi?. 09.35 Paavo Pesusieni (S). Yötön yö. 8.48 Puluboin ja Ponin Juujuutuubi (S). 10.22 Kamppailu (S). 18.00 Yle Uutiset. Turvallisuus. 22.05 Tickled – kutituspornon jäljillä. Nakit kärryssä. Ällistyttävä dokumenttielokuva. Sadie ja Cam paneutuvat epäilyttävään itsemurhaan kirkon vieroitusklinikalla. 00.25 112 (7). 20.00–20.52 Hyytävä vaellus. 12.30 Suomen kaunein koti. 09.20 Tenavat (7). 15.00 Yle Uutiset. 12.45 Dokumenttiprojekti: Kiinalainen unelma (S). 14.50 Veikkausliiga LIVE: Futiskierros. 6/6. 11.30 Matkakumppanit. 23.00 Ykkösaamu. 17.15 Team Ahma (7). 12.15 MasterChef Australia. 18.00 Game Night. 23.30 Lakia ja rakkautta (7). 18.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.25 Yle Live: JVG. Kausi 9. 11.00 MasterChef Australia. 21.50 Yle Uutiset. Jakso 2/14. 22.20 Tulosruutu. 14.15 Uutisvuoto. 20.00 Kesäpoppia Oslossa. 06.45 K3 (7). 21.00 21.00 Kommandokoulun parhaat. 08.25 Transformers Rescue Bots (7). 08.05–08.55 Avara luonto: Niilin matkassa. Haahka. 22.00 Kymmenen Uutiset. 13.25 Yle Live: Valma & Varsinaiset. Humalan huuruiset kansalaiset. 09.55 Ruohonjuuritasolla (S). Kausi 2. Okonomyaki eli japanilainen munakas ja helppo ja herkullinen puolukkapiirakka. 08.05 Kung Fu Panda (7). 15.30 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. Kausi 1, 8/8. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus ...................050 385 6550 S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) Suora lähetys ............................. 18.00 BUU-klubben. 09.51 Tipu Touhukas (S). Jailhouse rock. 11.15 Pressiklubi. 02.30 Australian rajalla. SUNNUNTAINA 10. Fanitapaaminen
14.00 Neljät häät Amerikassa. 19.50 Mad Cook TV. 22.00 Ruuhkaa kotona. 15.30 Tahdon morsiuspuvun!. 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 23.10 Yöklassinen. 01.45 Temptation Island Suomi 2 (S). 8.05 Kirjakerho. 09.30 FOX Kids: Glitter Force (7). 23.03 Yöradio. Kuvassa Yogi (Joy Sengupta) ja Göran (Björn Kjellman). 15.00 Allasmestari. 13.00 Yle Uutiset. LIV 05.00 Astral-TV. 16.05 Villi Costa Rica. 01.00 Temptation Island Suomi 2 (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Autonraadot rahaksi. 12.45 Merisää. 03.35 Eläinten lentokenttä. 17.00 Sinkkuillallinen. ALFATV 07.30 Jerusalemin uutislinja. 18.00 Morgan Freeman ja kosmoksen arvoitukset. 18.30 Science of Stupid. 21.00 ELOKUVA The Book of Eli (16). 20.00 Seniorielämää. 10.30 Oma koti kullan kallis. 19.00 Remppa vai muutto. 03.30–07.30 Yön AVA. 08.30 John Ankerberg vastauksia etsimässä. 15.05 Tulevaisuuden keksinnöt. KUVA: Jan Danielsson / Yle Kuvapalvelu Suomeksi puhutun Rusty Rivets -animaatiosarjan taustalla ovat supersuositun Ryhmä Haun luojat! Sarjassa kekseliäs Rusty ja hänen paras kaverinsa Roosa ratkaisevat teknologian avulla erilaisia ongelmia. 21.00 Pahin painajaisesi (12). 03.55 Kuolemansyyntutkija. 8.45 Romano mirits. 23.00–00.00 Charley Boorman. 0.00 Arkisto: Vaihtoehtolomailuaja matkailua. 15.00 Kielletty rakkaus (S). 10.10 Kakkukuningas. 19.00 Madventures I (7). 16.55 Pieni suuri perhe. 11.00 Remppa vai muutto. 13.30 Minna Pyykön maailma. 12.00 Pikakurssi kodinostoon. 21.00 Minä olen Jazz. 20.45 Mad Cook TV. 9.55 Kemin kirkon kellot kutsuvat. 15.40 Arkisto. 12.00 Yle Uutiset. 16.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 21.00 Moottorit. 06.00 LIVE: Astral-TV. 19.55 Esittelyssä: Aallonmurtaja. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Silloin Göran päättää repäistä ja lähtee Intiaan. 16.30 Eläinten lentokenttä. 13.00 Neljät häät Amerikassa. 04.55–05.00 Astral-TV. 09.50 TV Shop Tvins. 14.00 Goldbergit (S). 14.00 Lentoturmatutkinta. Suhde tyttäreen on surkea, entinen vaimo ei lähde mielestä, ja lopuksi edessä ovat potkut tylsästä työstä. 15.03 Sunnuntaivieras. 15.30 Radio Suomen sunnuntai. 07.35 FOX Kids: Dora ja ystävät. 01.25 Sisarvaimot (S). SUNNUNTAINA 10. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 12.00 Muodin leijonanluola. YLEX 6.30 Poikelus ja Hätönen – Viikon Parhaat. 16.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 22.05 Aspekti. 21.15 Julkinen sana. 15.15 ELOKUVA Step Up 3D (7). 8.00 Yle Uutiset ja sää. Pitäisikö eutanasia sallia Suomessa. 00.55 Tulossa: Myytinräjäyttäjät. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 08.00 Sofian enkelit. 14.30 Goldbergit (S). 12.00 Lentoturmatutkinta. 16.25 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 04.05 Pieni suuri perhe. 18.50 Merisää. 1.02 Yöradio. 22.00 Inside 9/11: Sota jatkuu. Viiden ex-kansanedustajan tekemä kansalaisaloite eutanasian sallimiseksi etenee käsittelyyn eduskunnan syysistuntokaudella. 19.55 Upea lihava elämäni. 2.00 Yle Uutiset. 19.03 Urheiluradio. 14.15 Uljas universumi. 18.00 Science of Stupid. 8.20 Radio Suomen sunnuntai. 00.05 Murhaaja kotonani. SVT1 7.10 Norge från luften 8.00 Arvinge okänd 9.00 Landgång 10.00 Go’kväll 10.45 Vi lagar bästa maten 11.45 Duellen 12.45 Fråga Lund 13.45 Hos Jihde 14.15 Sportstudion 14.30 Ishockey: SDHL: Linköping Djurgården 16.55 Fotboll: Damallsvenskan 18.55 Sportnytt 19.00 Rapport 19.10 Lokala nyheter 19.15 Landet runt 20.00 Sportspegeln 20.30 Rapport 20.55 Lokala nyheter 21.00 Saltön 22.00 Nobel 22.45 Regnbågshjältar 23.15 Billions 0.15 Rapport 0.20 Fängslad: Helvetet bakom galler 1.05 Fångar 1.50 Robins 5.45 Sportspegeln 6.15 Landet runt SVT2 9.30 Jenni möter 10.00 Rapport 10.05 Studio Sápmi 10.35 Ketanes/Tillsammans 11.05 Gudstjänst 11.55 Sverige idag på romani chib/arli 12.00 Sverige idag på romani chib/lovari 12.05 Livet enligt Loreen 13.05 Rapport 13.10 Den magiske Max Raabe 14.10 Pelléas och Mélisande 17.05 Sverige idag på romani chib/kalderash 17.10 Rapport 17.15 Sverige idag på meänkieli 17.20 The Hyperglot 17.45 Biloch båttokig favoriter 18.00 Sprich los! 18.10 Popreel 18.25 Kortfilmsklubben spanska 18.41 #lovemilla 18.48 NOland 18.54 NO-land 19.00 Jenni möter 19.30 Studio Sápmi 20.00 Världens natur: Afrikas egen lilla varg 20.50 Läppglans 21.00 Babel 22.00 Aktuellt 22.15 Agenda 23.00 Dokument utifrån: Angela Merkel den oförutsägbara 23.55 Gudstjänst 0.45 Thailandsdrömmar 2.00 Rapport 2.05 Sportspegeln 3.00 Rapport 3.05 Black dandy makt och mode 4.00 Rapport 5.00 Rapport 6.00 Rapport 8.50 Sverige idag på romani chib/kalderash 8.55 Sverige idag på meänkieli TV4 6.00 Hela England bakar 7.00 112 på liv och död 8.00 Äntligen hemma 8.55 Nyhetsmorgon 12.30 Klassfesten 13.55 Fuskbyggarna 14.55 Tillsammans med Strömstedts 15.55 The Guilt Trip 17.55 Bytt är bytt 18.55 Keno. 9.00 Yle Uutiset. 11.03 Perttu Häkkinen. 01.00 Liv D: Brittien suuret salaisuudet. 5.50 Merisää. 8.00 Yle Uutiset. 10.00 Lyödään ällikällä. 14.00 Yle Uutiset. 15.00 Radioteatterin valiouusinta: Seitsemän veljestä, osa 14/30: Pako hiidenkivelle. 04.50 Kaara. 11.30 Lyödään ällikällä. 21.40 Urheiluradio. 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 13.00 Suuret pienet talot. 13.55 Hell’s Kitchen. 13.00 Lentoturmatutkinta. 17.55 Willisin laulava perhe. 23.00 Nettideittaajat. 13.00 Klassista kahteen. 22.30 Jerusalemin uutislinja. 17.00 Suomen kaunein koti. 15.00 Lentoturmatutkinta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.03 Sää. 20.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Alastomat selviytyjät. 04.45–05.30 Rysän päällä. 12.59 YleX Viikonloppu. 09.45 Mission Menu. 17.00 Koodeja ja salaliittoteorioita. 18.00 Yle Uutiset. 12.55 Hell’s Kitchen. 23.55 Poliisit 2017 (S). 03.05 Ismo (S). 15.55 Yle News. 17.00 Totuus elämästäni. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. Viranomaiset piirittävät kirkon, ja seuraa ankara tulitaistelu. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Sijaisimettäjät. 10.00 Yle Uutiset. 18.55 Alastomat treffit. 17.55 Apua, mikä tauti!. 08.00 Kosketuskohta. 06.15 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 21.50 Merisää. 12.50 Supertähdet ja villi luonto. 21.05 Mad Cook TV. 10.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. Direkt 20.10 Sporten. Direkt 19.00 Bingolotto. 07.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 02.20 ELOKUVA Scarecrow – Painajainen maissipellossa (16). 10.00 Remppa vai muutto. TV5 06.05 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 18.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 09.00 MainosTV / Info. FOX 06.00 Sky News. 20.09 Tero Liete – Rocktoimittajan illallinen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 JIM D: Sarjamurhaajan äiti. Pääosissa: Michael Parks, John Goodman, Melissa Leo, Kyle Gallner, Kerry Bishe. 13.03 Radio Suomen sunnuntai. 18.55 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yhdeksän virttä muutoksesta: Isä meidän. 7.58 Hyvää huomenta. 10.40 Jättiläisnaiset. 8.05 Radio Suomen sunnuntai. 21.00 Gåsmamman 2 (12). 7.04 Suomi soi. 08.50 Jotain lainattua, jotain uutta. Sarja alkaa. 20.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 18.00 Todellisia tarinoita. 15.50 Veneilysää. 7.03 Puheen Aamusta. 7.53 Radio Suomen sunnuntai. 08.30 Merimaili. 18.30 AlfaStudio. 15.00 Politiikkaradion viikko. 02.10 Vaarallisilla vesillä. 21.00 ELOKUVA RoboCop 2 (16). 04.00 Kytät tositoimissa. 02.00 Pelastajat. 19.00 Kuuma 80-luku. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 20.00 Huvila & Huussi. 13.30 Suuret pienet talot. 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 02.35 Meripelastajat. 06.25 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 11.00 Bäkkäri. 12.55 Radio Suomen sunnuntai. 18.05 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 10.30 Lyödään ällikällä. 2.00 Arkisto: Opinportti. 23.20 ELOKUVA Red State (18). 9.05 Urheiluradio. 19.00 Fast n’ Loud. Direkt 21.00 Parlamentet 21.30 Småstaden 22.00 Johan Falk 23.00 TV4Nyheterna. 12.30 Suuret pienet talot. 21.55 Tulossa: Paratiisihotelli. 20.00 Wheeler Dealers. 20.30 Tahdon morsiuspuvun!. 18.00 Remppa vai muutto. 15.10 Sofian enkelit. 00.30 Return to Amish (S). 23.35 Äiti ja isä amorina. 12.00 Asuntokauppaa USA:n etelässä. 08.25 FOX Kids: Yo-kai Watch (7). 11.30 Jon ja Kate +8. 21.55 Radio Suomen sunnuntai. 03.00 Lentoturmatutkinta. 17.00 Lentoturmatutkinta. 11.03 Jake Nymanin Popradio. 16.10 Akuutti. Toimittajina ovat Anna Patronen ja Samuli Suonpää. 23.25 Poliisit 2017 (7). 14.03 KulttuuriCocktail. 18.00 Paimelan autoparoni. 9.10 Sää. 19.00 Rusketusmania: 50 Shades of Orange. 11.00 Yle Uutiset. 19.30 Mad Cook TV. 03.00 Suurlähetystön villi arki (S). 22.25 Ylpeästi erilaiset (S). 01.00 9/11: Paloaseman sankarit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. Direkt 20.00 TV4Nyheterna. 19.00 Kreisit kotivideot. finaali. 16.05 Faunin iltapäivä. 19.25 Kysy mitä vaan. 01.15 Incredible Fishing with Hissu ja Tommi. 11.40 ELOKUVA Muistojen sävelet (S). Hetkiä hautausmaalla. 14.20 Muutoksen musiikkia. 00.25 Poliisit 2017. 08.00 Eläimellistä kamppailua. 04.00 Suurlähetystön villi arki (7). 16.00 Fitistä fätiksi ja takaisin. 03.05 Valassodat (7). 20.03 Urheiluradio. 22.30 Bad Judge (7). 02.50–03.16 Bad Judge (7). 15.00 Jättimäiset muuttokuormat. 22.05 Automaattirakas – suomalaisen elektorinisen musiikin historiaa. 19.00 YleX Ilta – Viikon Parhaat. 05.00–05.59 Huumebisnes Oy. 23.00 Maanpäällinen helvetti: Syyrian kriisi ja ISISin nousu (16). 1.10 Juha Laaksosen luontoretki. 08.50 FOX Kids: Glitter Force (7). 18.03 Urheiluradio. 21.25 Suomen huutokauppakeisari. 1.20 Yöradio. 18.50 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen toimittaja Sanna Jussila. 10.00 Jumalanpalvelus Kemin kirkosta. 11.30 Upeat skandikodit. 09.10 FOX Kids: Glitter Force (7). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 23.20 Autohuutokauppa Teksasissa. 00.30 CSI: Miami (16). 19.30 Vaaralliset vaimot (12). 17.30 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 23.10 CSI: Miami (16). 18.30 Madventures I (7). 00.55 Tulossa: Myytinräjäyttäjät. 04.25 Hurja stunttihaaste (12). 12.08 Kansanradio. 06.00 LIVE: Astral-TV. JIM 05.00 Astral-TV. Yhdistelemällä asioita ja keksimällä luovia uusia käyttötapoja esineille tämä kaksikko ratkaisee pulman kuin pulman. 18.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 15.52 Radio Suomen sunnuntai. 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 08.00 FOX Kids: Pound Puppies (S). 17.00 ELOKUVA Bruce – taivaanlahja (7). 22.30 Kumman kaa (S). 17.00 Ajat minut hulluksi!. 9.05 Urheiluradio. 20.08 Sää. 22.00 Israel tutuksi. 19.55 Jazzklubin illan keikka. 20.58 Keno. 15.30 Miesten Superpesis: 1. 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 20.00 Tuntematon uhri. 14.15 Eläinlääkärien elämää. 22.00 Kumman kaa (S). 19.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. YLE PUHE 7.00 Yle Uutiset. 03.55 ELOKUVA Haiplaneetta (16). 23.00 Yle Uutiset. 20.10 Mad Cook TV. 17.00 Team Ahma (S). 16.05 Urheiluradio. 01.00 Poliisit – kotihälytys (12). 6.04 Melkein hereillä. 13.00 Grand Designs – vuoden talo. 9.00 Yle Uutiset. 16.00 Eläinten lentokenttä. 14.30 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 6.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Tahdon morsiuspuvun!. FRII 08.55 Amerikan suloisimmat lemmikit. 23.00 Pako (16). 04.15– 05.00 Astral-TV. 12.40 Radio Suomen sunnuntai. 10.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.05 Urheiluradio. 4.02 Melkein hereillä. Kaunaisia ja hulluja sisaruksia Jenni Linturin ja Aino Kiven romaaneissa. 15.00 Yle Uutiset. 7.50 Merisää. HERO 10.05 ELOKUVA Pienet kaapparit (7). 01.05 Tamron Hallin rikostutkimukset. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 5.52 Melkein hereillä. 06.50 FOX Kids: Teletapit (S). 12.05 Urheiluradio. AVA 09.30 Oma koti kullan kallis. 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 0.00 Yöradio. 9.00 Yle Uutiset. 8.40 Radio Suomen sunnuntai. 05.35–05.59 Sky News. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 07.30 Akvaariomestarit. 04.30–05.18 Tykkää mun ravintolasta. 23.00 US Open 2017: miesten kaksinpelin loppuottelu. 23.05 Leikola ja Lähde. 14.55 Kaverille ei jätetä (12). Direkt 23.15 Johan Falk 0.25 GW:s mord 1.30 Farang MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Red State Herolla klo 23.20. Direkt 20.25 TV4Vädret. 18.55 Täältä tulee Honey Boo Boo. 09.00 Remppa vai muutto. 17.15 Kuusi kuvaa: Saku Tuominen. SYYSKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 29 TV JA RADIO TLC 07.00 Ihanat kamalat lemmikit. 21.30 Kamera käy. POIMINTA YLE RADIO 1 7.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 9.10 Arjen tulevaisuus: Ympäristötaiteen mahdollisuudet. Toiminnalla ladattu trilleri alkaa, kun kolme teinipoikaa vastaa netissä seksi-ilmoitukseen mutta päätyykin fanaattisen uskonlahkon vangeiksi. 18.00 Madventures I (7). 09.15 Makumatka Kreikkaan. 23.05 Täydellinen murha. 19.03 Jazzklubi. 07.00 Maailman oudoimmat. 13.20 Saalistajat. 02.00 Inside 9/11: Sota jatkuu. 14.00 Yle Uutiset. 00.00 Jane the Virgin (7). 18.30 Lindgren & Sihvonen. 20.50 ELOKUVA Sademies (12). 07.05 Remonttipainajainen. 03.15 Paratiisihotelli Norja (S). 21.00 Atlantin yli. 03.00 Vankilasiskot. 16.30 Team Ahma (7). 11.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 16.00 Team Ahma (S). 23.30 Moderni perhe (S). 01.00 Amazing Race. 19.00 ELOKUVA Love Punch (7). 10.03 Jussi Heikelä. 12.15 John Lydon ja mahtavat ötökät. 12.05 Musiikkikamari.12.15 Onko eutanasia uskon kysymys?. 08.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 21.00 9/11: Paloaseman sankarit. 04.00 Autojen ensiapu. KUTONEN 06.35 Autotalli remonttiin. 12.30 Pikakurssi kodinostoon. 13.55 Radio Suomen sunnuntai. 02.15 Paratiisihotelli Norja (7). 18.00 Kosketuskohta. 12.30 Asuntokauppaa USA:n etelässä. 18.00 House (12). 20.00 Kaikki käy!. 20.30 EL Karaokemestari 2017 piirikilpailut. Göran Borgin elämä on surkeassa jamassa. 00.20 Hengenvaarallinen saalis: Dungeon’s Cove. 21.00 Criminal Minds (12). 15.00 Sadan tonnin talot. 11.55 Dianan kuolema: salaliitto vai tragedia?. 22.05 Yöhitaat. 16.00 Sinkkuillallinen. 11.55 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Direkt 20.30 Bingolotto. 03.01 Iholla. 02.20 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 12.50 Ensiapuklinikka. 22.00 Yle Uutiset. 15.55 Tulossa: Toisenlaiset äidit. 05.10–05.39 Kaara. 09.00 Pomo piilossa Suomi (S). 14.00 Jättimäiset muuttokuormat. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 5.02 Melkein hereillä. 11.00 Ortodoksinen liturgia Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä. Ohjelma on uusinta talvelta 2017. 0.05 Yöradio – tunti 60-lukua. 22.00 YleX Etusivu – Viikon Parhaat. 02.00 Teinien seksiklinikka (12). 23.00 Moderni perhe (S). 1.35 Minna Pyykön maailma. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 TV Shop Tvins. 16.05 Ruotsin luksusasunnot. Aiheesta ovat keskustelemassa ylilääkäri Tiina Tasmuth Espoon sairaalasta, Terhokodin johtaja, ylilääkäri Juha Hänninen sekä sairaalapappi, saattohoidon asiantuntija Virpi Sipola Kirkkohallituksesta. Direkt 23.05 TV4Vädret. 10.03 Sää. 23.55 Pako (12). 02.30 Temptation Island Suomi 2 (S). 09.15 TV Shop Tvins. 8.05 Juuso Pekkinen: Teknologia ihmisen pulssilla. Osa 1/3. 19.08 Kadonneen levyn metsästäjät 0203-17600. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 20.20 Kalle Haatanen. 7.45 Tarinoita lapsille: Kirje tulevaisuuteen, osa 2/2. 20.30 Mad Cook TV. 19.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 7.03 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana näyttelijä Anu Hälvä. 13.20 50 tapaa eliminoida äiti. Delhin kauneimmat kädet Yle Teema & Fem klo 21. 2.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 20.00 Yle Uutiset. 14.00 Amerikan Anita. 16.00 Lentoturmatutkinta. 21.03 Kansanradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Kostokroppa Khloen malliin. Missä määrin uskonnollinen vakaumus vaikuttaa ihmisen eutanasiakantaan. 12.07 Radio Suomen sunnuntai. 4.00 Arkisto: Munamarkkinoilta Potsipäiville. 22.00 Incredible Fishing with Hissu ja Tommi. 03.15– 04.00 Temptation Island Suomi 2 (S). 12.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 02.00 Vaimot vaihtoon USA. Nelosella klo 7.40.. 22.00 Suomurhat. 01.25 CSI: Miami (16). 12.07 Puheen Viikko. 17.30 Madventures I (7). 11.00 Lyödään ällikällä. 08.20 Akvaariomestarit. 17.00 Uuden Musiikin Viikko (u). 13.25 ELOKUVA Jos vielä jään (7). 17.00 Huutokaupan metsästäjät: Kanada
Do Min-Joon on elänyt maapallolla 1600-luvulta asti, ja juuri kun paluu kotiplaneetalle häämöttää kolmen kuukauden päässä, kuvioihin astuu tyrmäävä Cheon Song-Yi. Erityisesti visuaalinen ilme on hiottu viimeistä yksityiskohtaa myöten. GTK:n mukaan Lieksan rautameteoriitti on läpimitaltaan noin 66 millimetriä ja painaa 230 grammaa. Asiasta kertoo Oulun yliopisto. Rautameteoriittien metallissa on suuria määriä esimerkiksi kultaa ja platinametalleja. Esimerkiksi vuonna 2016 esitetty erikoisjoukkojen kapteenin ja lääkärin rakkaustarina Descendants of the Sun nousi suosiollaan länsimaistenkin medioiden otsikoihin. Kiinnostus korealaiseen kulttuuriin on kasvanut 2000-luvulla niin sanotun Korea-aallon, Hallyun, myötä. STT. SUNNUNTAI 10. LÄNSIMAISELLE KATSOJALLE kdraamojen juoni, hahmot ja tapahtumapaikat tuntuvat raikkailta. SYYSKUUTA Niina Kinnunen Jos olet jo ahminut kaiken Netflixistä ja muista suoratoistopalveluista, eteläkorealaiset saippuasarjat eli k-draamat voivat olla virkistävä vaihtoehto. Vaihtelua voi hakea visuaalisista eteläkorealaisista sarjoista. Epäonninen ja köyhä päähenkilö päätyykin värikkäiden sattumusten kautta töihin menestyvään yritykseen, perheen musta lammas löytää oman tiensä suvun juonitellessa tämän pään menoksi tai tuhoon tuomittu rakkaus saa onnellisen loppunsa. Suosituimmat k-draamat ovat romanttisia komedioita, joissa ei pihdata huumoria, vastoinkäymisiä tai kolmiodraamoja. • Weightlifting Fairy Kim Bok Joo (2016–2017): Suloinen ja samaistuttava kasvutarina pippurisesta painonnostaja Kim Bok-Joosta, joka opiskelijatovereineen etsii itseään ja unelmiaan – nuoruuden noloja kömmähdyksiä ja ihastumisia unohtamatta. Pimeä päättyi klo 5.56 ja alkaa klo 20.47. meteoriitti ja ensimmäinen rautameteoriitti löytyi keväällä Lieksassa Pohjois-Karjalassa, kertoo Geologian tutkimuskeskus (GTK), joka on tutkinut löydöstä. Tutkimuslaitos The Korea Foundation arvioi, että korealaista kulttuuria fanittaa yli 35 miljoonaa ihmistä 86 maassa – Euroopassakin yli 1,6 miljoonaa. PANKAIS POIKETEN Tänään • Elävien kuvien teatteri: Tulitikkutehtaan tyttö klo 15. Lisäksi Netflixissä on toisinaan katsottavissa k-draamoja. Äitien koko perimä analysoitiin ennenaikaiselle synnytykselle altistavien geenien löytämiseksi. . Sarjan oikeudet myytiin yli 25 maahan. Tutkimukseen osallistui yli 50 000 äitiä Yhdysvalloista, Tanskasta, Norjasta ja Suomesta. Faneihin vetoavat myös sarjojen soundtrackit, jotka ovat täynnä rakkausballadeja ja meneviä kpopkappaleita. Maailmanlaajuiseksi hitiksi vuonna 2012 noussut PSY:n Gangnam Style oli vain pilkahdus Hallyun voimasta. KOREALAISET SARJAT eivät jää laahaamaan, sillä tuotannot ovat tyyEteläkorealainen Lee Joon-Gi teki Hollywood-debyyttinsä Resident Evil: The Final Chapter -elokuvassa vuodenvaihteessa. Todellinen ja fiktiivinen maailma sekoittuvat, kun parivaljakko selvittää, kuka on hyytävä hahmo, joka murhasi Kang Chulin perheen. Kuvassa myös näyttelijä Ali Larter. 30 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa SUNNUNTAINA 10. Sarjoissa seurataan usein altavastaajien nousua vaikeuksien kautta menestykseen. SYYSKUUTA 2017 Kalevi, Kaleva Huomenna: Santeri, Santtu, Sandra, Aleksanteri, Ali, Aleksandra, Ale Aurinko nousee Forssassa tänään klo 6.40 ja laskee klo 20.03. Havainto auttaa ymmärtämään ennenaikaiseen synnytykseen liittyviä syitä ja voi auttaa uusien hoitojen kehittämisessä. • W – Two Worlds (2016): Oh Yeon-Joo imaistaan isänsä piirtämän web-sarjakuva W:n maailmaan, jossa tämä pelastaa sarjakuvan päähenkilön Kang Chulin hengen. Meteoriitin löysi lieksalaismies sienestysreissullaan Lieksan Löpönvaaralla. Sienestäjän löytämä murikka oli rautameteoriitti Suomen 14. Äidin geeneillä selvä yhteys ennenaikaiseen synnytykseen Äidin geeneillä on yhteys ennenaikaiseen synnytykseen, ilmenee laajasta kansainvälisestä tutkimuksesta. Kyllästyttävätkö vanhat, kausitolkulla laahaavat tv-sarjat. KUVA: Aflo / Splash News Korean tv-suosikit koukuttavat . Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa osoittamaan useita ennenaikaiseen synnytykseen liittyviä geenejä äidin perimästä. Vaikka rakkaus on usein tarinan keskiössä, sekoittelevat sarjat eri genrejä, kuten draamaa, toimintaa, jännitystä ja fantasiaa. • My Love from the Star (2014–15): Kuinka avaruusolennon ja näyttelijättären kemiat kohtaavat. Vai saako. Hittisarja toiminnan ja romantiikan ystäville. KATSO VIKI.COMISTA • K-draamoja voi katsoa esimerkiksi aasialaisten sarjojen suoratoistopalvelu Viki.comista, jossa sarjat on nähtävillä tekstitettynä eri kielille, useat myös suomeksi. Kuvankauniit pääosanesittäjät, trendikkäät vaatteet sekä hulppeat lavasteet ja kuvauspaikat luovat vaikuttavan maailman. ALOITA NÄISTÄ Korea-sarjat tihkuvat romantiikkaa • Descendants of the Sun (2016): Erikoisjoukkojen kapteeni Yoo Si-Jin ja lääkintätiimin johtaja Kang Mo-Yeon yrittävät löytää aikaa deittailulle kiireiden lomassa, mutta päätyvätkin rauhanturvaajatehtäviin fiktiiviseen Urukiin
Fanit kokoontuvat sosiaalisessa mediassa. Pääosaa esittää yksi tunnetuimmista Hallyu-tähdistä, Lee Joon-Gi, joka on vuorostaan näytellyt Hollywoodissa viimeisimmässä Resident Evil -elokuvassa. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä oman kekri-reseptin annoksesta tai ateriasta otetun kuvan tapahtuman järjestäjille viimeistään 5.11. 5:43–45 Bloggareilta reseptejä kekrikemuihin FLSTT Talonpoikaiskulttuurisäätiö järjestää ruokabloggareille avoimen kekri-reseptikilpailun, jossa etsitään maittavimpia tarjoiluja syksyn kekrikemuihin. –?Korealaisen viihteen tiiviitä faniyhteisöjä on kautta maailman. Hallyu on saapunut myös Eurooppaan ja Suomeen, tutkija Sabine Burghart Itä-Aasian tutkimusja koulutuskeskuksesta sanoo. Hallyu-aallon ja globalisaation myötä länsimainen ja aasialainen viihdetuotanto ovat lähentyneet ja ammentavat vaikutuksia toisistaan. Kilpailuun voi laatia aterian, jonkun sen osan tai vaikkapa valikoiman naposteltavia illanistujaisiin. Suomalaisten Facebook-faniryhmien jäsenmäärä on kasvanut viidessä vuodessa muutamasta sadasta pariintuhanteen. –?Kiinnostus korean kieleen ja kulttuuriin on kasvanut. PÄIVÄN SANA Korea-aalto tuo viihteen idästä Niina Kinnunen Hallyu eli Korea-aalto syntyi 1990-luvun lopulla, kun EteläKorean hallitus alkoi tukea viihdeteollisuutta. pillisesti vain 12–24 jakson pituisia eikä toisia tuotantokausia yleensä kuvata. Jaksot ovat täynnä käänteitä ja päättyvät kutkuttavasti, jolloin katsojan on pakko nähdä seuraavakin osa. Lisäksi niin sanottuja web-draamoja esitetään netissä. Voittajat valitaan ja julkaistaan joulukuussa. Talonpoikaiskulttuurisäätiön Kekristä kansanjuhla -hankeen tarkoituksena on tehdä kekri taas tutuksi ympäri Suomen ja palauttaa se suomalaiseen ruokapöytään ja syksyyn uudessa kuosissa. FL-LM Jeesus sanoi: »Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.» Matt. Viihdeteollisuuden jättimaassa kuvataan jatkuvasti. Tärkeintä on, että lopputuloksessa maistuu kotimainen syksy. Pian sarjat kiinnostivat muuallakin. Yhä useampi haluaa oppia kieltä k-popin ja k-draamojen vaikutuksesta, Burghart sanoo. Kekristä lisää Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekri.fi-sivustolla (www.kekri.fi). Resepti voi ammentaa perinteistä, mutta se voi olla myös kokeileva ja persoonallinen. Netti, sosiaalinen media ja suoratoistopalvelut vauhdittavat Koreaaaltoa. Parhaimmat reseptit valitsee raati, johon kuuluvat Fazer Food Servicesin gastronomiaja tuotekehitysjohtaja Marianne Nordblom, juontaja ja ruokakirjailija Vappu Pimiä sekä Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrikonkari Paula Viertola. SYYSKUUTA 2017 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Kekri on vanha suomalainen syysja sadonkorjuujuhla, jonka ytimen muodostavat luonnollinen vuodenkierto, hyvä ruoka sekä yhteisöllisyys. Kdraamoja tuottavat valtion omistama tv-verkosto, kaksi kaupallista tv-yhtiötä ja useampi kaapelikanava. Lähetettävän reseptin sekä kuvan tulee olla kilpailuun osallistuvan omia. FORSSAN LEHTI 31 AJASSA SUNNUNTAINA 10. Syksyllä 2017 Etelä-Koreassa näytetään korealainen versio rikossarja Criminal Mindsista. Vuoden 2017 aikana on esitetty tai aiotaan esittää yhteensä yli 90 draamasarjaa. Tv-sarjoja vietiin Kiinaan ja Japaniin, ja parin hittisarjan myötä suosio räjähti Itäja Kaakkois-Aasiassa. Vaikka suosikkihahmoja jääkin ikävä, on faneilla aina uutta odotettavaa. Nyt maan popmusiikki, k-pop, on Hallyun aallonharjalla. Myös korealaiset elokuvat, pelit, kosmetiikka, muoti ja ruoka ovat nosteessa
Varaukset ja tiedustelut: Forssan Matkatoimisto Oy Puh. Lauantai Laiva saapuu Tukholmaan klo 06.30. Kaikkien matkustajien on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä voimassaolevalla henkilötodistuksella, esimerkiksi ajokortti ( Pohjoismaiden kansalaiset) passi tai kuvallinen kela-kortti, alle 15v lapselle käy myös tavallinen kuvaton kela-kortti, henkilökortti. Vanhaan kaupunkiin missä Axel asui lapsuutensa ja nuoruusvuotensa sekä Kungsholmeniin, missä Axel piti vuosina 1836-1838 omaa värjäämöään. klo 12-15 Kätöntie 10, Humppila Tee päätös syyskuun aikana, saat vuoden yhtiövastikkeet ilmaiseksi! Tällä matkalla perehdymme Forssan tehtaan perustajan ja koko Forssan kaupungin luoneeseen Axel Wilhelm Wahreniin. SUNNUNTAINA 10. K L O 1 8 5 e / 3 e e l ä ke l ä i s e t , o p i s ke l i j a t ( a l l e 1 6 v. 30 eri mallia! Hyvitämme vanhasta sohvakalustosta kunnon mukaan 501000 € jopa HU IP P U ED U LL IS IA TA R JO U K S IA Te rv et ul oa pa ik an pä äl le to te am aa n! MYYMME VAIN SUOMESSA TEHTYJÄ SOHVAKALUSTOJA! Kaikki sohvat saatavana nahkatai kangasverhoiltuna! Meilta myös seniorikalusteet. Ryhmän bussi odottaa terminaalin edessä. alk. kh Herkku) osoitteessa Vanhatie 188 Jokioinen Avoinna maanantaisin 8.00-14.00 (ennen klo 12 tuodut omenat puristamme samana päivänä) Otamme vastaan omenoita sopimuksen mukaan. Bussikuljetus lähtöpaikkakunnille. Perjantai Lähtö oheisen aikataulun mukaisesti bussilla Turkuun. Wahrenin jalanjäljille ja Wahrenin elämään meidät johdattaa FT Jouni Yrjänä. Tällöin asiakkaalle palautetaan kaikki hänen maksunsa. Maihinnousukorttien haku ja siirtyminen terminaaliin. Koko perheen parturi-kampaamo Tölöllä Letti & Lansetti Rajakatu 2, Asemanpuisto Avoinna ajanvarauksella 040 513 7229 /Heta HURJA SOHVA-ALE -70 % -70 % KALUSTETUKKU jopa Meiltä saat kulma sohva t omien mittoj esi mukaa n Meiltä saat kulma sohva t omien mittoj esi mukaa n KANNATTAA TULLA KAUEMPAAKIN! Tiedustelut puh. 0400 885 994 KAKSIOITA SAUNALLA, 60 m2 YKSIÖITÄ, isolla pesutilalla, 30 m2 NÄYTTÖ la 9.9. Mikäli matka peruutetaan viimeistään 7 vrk ennen matkan alkua, peritään peruutuskuluina 15 €/ henkilö. 050 517 8988 Teemu Valkama UUDISJA KORJAUSRAKENTAMINEN • HUONEISTOREMONTIT • PELTISEPÄNTYÖT • KONESAUMAJA PROFIILIPELTIKATOT www.valkamanrakennetyo.fi. Siirtyminen bussille. Illalla ajamme satamaan, missä ryhmän tulee olla viimeistään 18.30. Matkan hinta / henkilö •Ulkohytti A4 265 € •Ulkohytti A3 285 € •Ulkohytti A2 320 € •Ulkohytti A1 430 € •Sisähytti B4 170 € •Sisähytti B3 270 € •Sisähytti B2 300 € •Sisähytti B1 390 € Matkan hintaan sisältyy: • bussikuljetus koko matkan ajan • laivamatkat valitussa hyttiluokassa • 20.10. i l m a i s e k s i ) H u m i ro n D e r by vo i t o n k u n n i a k s i t a r j o a a Ta l l i H u m i ro 5 e n s i m m ä i s e l l e k a k k u k a h v i t r a ve i s s a ! KOURUJEN JA KATTOTURVATUOTTEIDEN VARASTOMYYNTI TILAUKSESTA RUUKIN PROFIILIPELLIT Sipilänkatu 14, 30100 Forssa P. Wahren oli ruotsalaissyntyinen värjärinkisälli, joka vuonna 1838 muutti Suomeen. Kungsholmenilla sijaitsee myös Kronobergin juutalainen hautausmaa. ti klo 10–16 L Ä H I RU O K A L AU TA S A N N O K S E T R AV I N T O L A VA LT I K A S S A A L K . i l m a i s e k s i ) H u m i ro n D e r by vo i t o n k u n n i a k s i t a r j o a a Ta l l i H u m i ro 5 e n s i m m ä i s e l l e k a k k u k a h v i t r a ve i s s a ! L Ä H I RU O K A L AU TA S A N N O K S E T R AV I N T O L A VA LT I K A S S A A L K . Aamukahvin jälkeen tutustumme Axel Wahrenin Tukholmaan Jouni Yrjänän johdattelemana. 21.10. alk. 9 . Askartelutarvikkeita ja satoja servettimalleja, myös SUOMI 100v. bussija laivamatkat, Wasa täysihoito, kylpylähoidot 3/pv, opastettu kiertoajelu, ostosretki Latviaan 10,00. Iltaohjelma vapaa. 22.10. VAIN PÄIVÄÄ VAIN PÄIVÄÄ 2 2 Forssassa ma 11.9. Sunnuntai Laiva saapuu Turkuun klo 07.35. Matkanjärjestäjän peruutus Mikäli matka peruuntuu matkanjärjestäjän toimesta, esim. jälkeen! MEHUASEMA AVATTU Jokioisilla (ent. Poistuminen laivasta. ma klo 11–17 . kimara@servettipuoti.fi HÄMEEN MATKAMYYNTI 0400-817140 Kylpylämatka Pärnuun 7 pv 5.11. 30 eri mallia! Esillä n. 1 4 e ( Ra v i n t o l a a n va p a a p ä ä s y ! ) M A A N A N TA I I L L A N R AV I T M A 1 1 . Viking Linen m/s Grace lähtee kohti Tukholmaa klo 20.55. Alustava matkaohjelma 20.10. vähäisen lähtijämäärän vuoksi, ilmoitetaan siitä asiakkaalle viimeistään 14 vrk ennen lähtöä. 1 4 e ( Ra v i n t o l a a n va p a a p ä ä s y ! ) M A A N A N TA I I L L A N R AV I T M A 1 1 . Tämän jälkeen iltaohjelma vapaa. Omenat mehustetaan saapumisjärjestyksessä. 420,00 sis. Järjestöjentalo, Kuhalankatu 17 Avoinna: . 9 . Ilmoittautumisvaiheessa tarvitsemme seuraavat tiedot matkustajan nimi, syntymäaika (pvkkvv), kenen kanssa majoittuu laivalla, bussin nousupysäkki sekä tiedon mahdollisesta erikoisruokavaliosta. 99 € /kk Juha Mieto suosittelee Ei ajanvarausta Käteismaksu Emme ota vastaan Valkeakuulasta 25.9. 0207 757 700 fm.myynti@fmt.fi Forssan Matkatoimisto 40 vuotta (1977-2017) Axel Wilhelm Wahrenin jalanjäljillä Tukholmassa pe su 20 -22.10.2017 Varausja peruutusehdot: Matka maksetaan 7 vrk:n sisällä varauksesta. klo 2122.00 tervetulojuoma ja esitelmä Wahrenin elämästä laivan kokoustilassa • aamukahvit Tukholmassa • lounas, ilman ruokajuomia • suomenkielinen opastus ja vierailukohteet Tukholmassa • FTJouni Yrjänän opastus matkan aikana Bussiaikatauluja reitti Tammela, koulukeskus klo 17.45 Forssa, tilausajolaituri klo 18.00 Jokioinen, matkahuolto klo 18.15 Turku, satama klo 19.30 Hyvä tietää Pohjoismaiden kansalaisilta ei vaadita passia, muilta matkustajilta voidaan vaatia passi. Busseja tilausajoon Bussit: Jokioinen, Forssa, Tammela, Loppi TUOREMEHUASEMA Omenat mehuksi Kuusniemi 050 531 8359 Menostentie, Matku Le ik ka a ta lte en . Viking Linen m/s Amorella lähtee klo 20.00 kohti Turkua. mennessä. Muutamien elämänvaiheiden jälkeen Wahren perusti vuonna 1847 kehräämön ja vuonna 1855 kutomon nykyisen Forssan kaupungin alueelle ja tämän myötä syntyi Suomen ensimmäinen maaseudulle perustettu teollisuusyhdyskunta. Tiedustelut 050 388 1553 MYYDÄÄN peruskorjattuja rivitalo-osakkeita Tapio Jortikka puh. Myöhemmin kuin 7 vrk ennen matkan alkua tehdyistä peruutuksista ei myönnetä takaisinmaksua, asiakas voi vaihtaa tilalleen toisen matkustajan ilmoittamalla siitä toimistoomme viimeistään 2 vrk ennen matkan alkua. Jalkaudumme mm. Matkalle sitovat ilmoittautumiset 20.9. Ajo aamukahville. lautasliinat www.SERVETTIPUOTI.fi p. K L O 1 8 5 e / 3 e e l ä ke l ä i s e t , o p i s ke l i j a t ( a l l e 1 6 v. Sairaustapauksissa peruutuskulut ovat 15 €/ henkilö (lääkärintodistus esitettävä pyydettäessä). Kuulemme ja näemme Axel Wahrenille ja hänen suvulleen merkityksellisiä paikkoja. FT Jouni Yrjänän esitelmä Wahrenin nuoruusvuosien Tukholmasta laivan kokoustilassa klo 21 -22.00. SYYSKUUTA 2017 32 FORSSAN LEHTI -Tilaa maksuton suunnittelukäynti Johanna Uoti 040 861 0041 Kimmo Uoti 0400 532 698 Mietaa valitsi KymppiKaton siistiä tuli! www.kymppi-katto.fi Mietaa valitsi KymppiKaton siistiä tuli! KATTOREMONTTI SUUNNITTEILLA. ti 12.9. 040 527 8237 MEILTÄ SAA MYÖS LUOTOLLA ILMAN KÄSIRAHAA KOTIINKULJETUS KAUPAN PÄÄLLE! Myymme käytettyjä sohvakalustoja alkaen 50€ Esillä n. Oikeudet ohjelman muutoksiin pidätetään. 0400 417 478 Tolvantie 137, Urjala as. Maihinnousukorttien haku ja jako. ja su 10.9. Laskuun lisätään toimistomaksu 9 € /lasku