N:o 39 . Tämän varmistavat sekä paikallinen kauppiaasi että koko K-ryhmä. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03-4155 610
. Irtonumero 1,50 ?
. www.forssanlehti.fi
Uutiset 10
KULTTUURI 12
Urjala haluaisi
Pirkanmaan
kehittävän
lisää matkailua
Kevättalven
ja eläinten
teemaa Killan
vuosinäyttelyssä
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Urheilu 17
Suomi avasi
MM-kisat
sprinttiviestin
hopealla
Perustettu vuonna 1917
Sekä että
Kysyimme viime syksynä yli puolelta miljoonalta suomalaiselta mitä he
haluavat ruokakaupalta ja mihin tuotteisiin he toivoisivat hintojen alennusta. Toimimme tulosten mukaan ja marraskuussa alensimme hintoja
suomalaisten toiveiden mukaisesti, sillä kuluttajien ostovoima oli heikentynyt.
Tutkimus osoitti, etteivät suomalaisten toiveet liity pelkästään yksittäisten
tuotteiden halpuuteen. Eikä kyse
ole yksittäisestä tarjouskorista, vaan lukemattomista mahdollisuuksista
tehdä valintoja oman maun, mielen ja kotitalouden koon mukaan . Takaamme, että suomalainen nelihenkinen perhe saa K-ruokakaupasta terveellisen ja monipuolisen aterian alle 10 eurolla. joka
päivä ja aina edullisuudesta tinkimättä. Suomalaiset haluavat säilyttää sekä valinnanvapauden
että monipuolisuuden siinä mitä syövät.
Me emme aio antaa suomalaisten ruoan laadun laskea ostovoiman mukana.
Aiomme määritellä uudelleen hinta-laatusuhteen suomalaisessa ruokakaupassa. Ruoan tulisi olla sekä aiempaa edullisempaa että
laadukkaampaa. ke 11.?2.?2015
Uutiset 8
Forssan seudun
pk-yritysten
odotukset
eivät mairittele
. Lisäksi aiomme pitää huolen sekä
ensiluokkaisesta palvelusta että suomalaisen elintarviketeollisuuden,
maatalouden ja ruokakaupan elinvoimaisuudesta.
Eikä tämä tähän jää.
Näin toimii maailman vastuullisin ruokakauppa.*
Mikko Helander
Kesko-konsernin pääjohtaja
Osallistu keskusteluun ja kerro mitä laatu ruokakaupassa tarkoittaa
sinulle osoitteessa www.facebook.com/KeskoOyj
*Vuoden 2015 Maailman 100 vastuullisimman yrityksen lista, (The Global
100 Most Sustainable Corporations in the World), Corporate Knights Inc.
4 viikkoa vain 19?
Forssan Lehti
maksaa
postimaksun
TiLaaja
Lähiosoite
Postitoimipaikka
Puhelin
maksaja
Lähiosoite
Tilaajapalvelu
Tunnus 5004204
00003 VasTaUsLÄHETYs
Postitoimipaikka
Puhelin
Tarjous koskee tilauksia, joiden jakelu alkaa 14.2.2015 mennessä. +
12,09 snt/min. turveruukkuja . (sis. pienoiskasvihuoneita ym...
-15%
avoinna
ma-pe 8-17,
la 9-14
Valtakunnallinen
puhelinvaihde: 010 76 83000.
Puhelun hinta 8,35 snt/puh. alv.).
Yrittäjänkaari 1-3, 30420 Forssa Puh. Kyllä! Tilaan Forssan Lehden
. Tarjous
koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Forssan
Lehteä. 010 768 4160
Ystävänpäivätarjous
Tilaa Forssan Lehti
LahjahinTaan 4 viiKKOa 19?
ystävällesi tai itsellesi!
Soita ja tilaa: 03 4155 610 tai
meilaa: tilaukset@forssanlehti.fi tai lähetä kuponki
?
TILAUSKORTTI
?
. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin.
4
19
viikkoa
euroa. 2
KESKIVIIKKONA 11. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
viherkasveja
suojaa
arat
kasvit
ajoissa
25-45 cm
ruukun koko 11 cm
kukkamulta 30 l
Tarjous
3 kpl
yksittäin 4,-/kpl
4,50
10,-
kevään annossiemenet
saapuneet
alk.
kaktus/kylvömulta 6 l
varjostuspeite 10 m2
Erä asEkaappEja
tarjouksella!
Ruukkupoistoja
0,39
-30%
0,95
4,90
kaikki
-siivoustuotteet
tampattuun hintaan
EsikasvatustuottEita poistohintaan
helmikuuta
maakunnallinen
2015 äänenkannattaja
URHEILU 16
FoSun
puolustaja
Tomi Heirola
on nopea
ja kestävä
Perustettu vuonna 1917
Envor kiistää jyrkästi
MOT:n esittämät väitteet
Yhtiö pitää ohjelmassa esiin tuotuja väitteitä mustamaalauskampanjana. UUTISET 14
Tavastia
ennakoi
toisen
asteen
uudistuksen
Taantuman loppua ei ole näköpiirissä eikä velanottoa nähdä kovin houkuttelevaksi.
Kansalaiset ovat tulleet varovaisiksi ja välttelevät riskejä.. PÄÄKIRJOITUS 4
Lounais-Hämeen
Keskiviikkona
11. Ohjelman
keskiössä ollut liete-erä on nyt poliisin tutkinnassa.
UUTISET 6
Tapio Tuomela
Karita Tykkä esitteli eilen Forssan ammatti-instituutin opiskelijoiden valmistamia raakaruokia ja niiden valmistustapoja K-supermarketin asiakkaille.
Missi maistatti herkkujaan
Vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä kannustaa kaikkia ottamaan raakaruoan
osaksi ruokavaliotaan.
AJASSA 22
Vaaleja edeltävä aika onkin muodostunut populistiseksi manipulaatioksi.
Jokainen puolue on hyväksynyt talousjärjestelmän, joten vaihtoehdot ovat vähissä. Vaikka pankin
asiakkaalla olisi varma työpaikka
säännöllisine tuloineen ja yrittäjällä menisi edelleen kohtalaisesti,
usko tulevaisuuteen ei ole kovin
korkealla missään väestöryhmässä.
Taantuman loppua ei ole näkö-
?Rahaa löytyy
järkeviin
hankkeisiin.?
piirissä eikä velanottoa nähdä kovin houkuttelevaksi. Aloitetaan vii-
meisimmästä. Forssan Palloseuran vieraaksi saapuu Tervakosken Padon joukkue. Helppo valita aihe riippuen tilaisuudesta, missä kansaa kosiskellaan.
Onko siis todellisia äänestysvaihtoehtoja olemassa?
Kyllä on loputtoman paljon, jos valitsee jonkin erityisen
asian, jonka puolesta uskoo ehdokkaansa vaikuttavan.
Samalla joutuu kuitenkin hyväksymään pitkän listan asioita, jotka saattavat olla vaikeita. Kansalaiset
ovat tulleet varovaisiksi ja välttelevät riskejä.
Itse asiassa pankit eivät ole oikein halukkaita ottamaan rahaa
vastaan. Kirkkoherra Leander sai
kiitosta virkansa asianmukaisesta hoitamisesta.
Demokratian varjo
Kolumni
Alpo Suhonen
alpo.suhonen@gmail.com
Kirjoittaja on forssalainen valmentaja.
L
uultavasti jokainen puolue pyrkii laajasti
edustamaan populistisesti ns. Jos esimerkiksi tykkää
vahvasta oluesta, rakastaa samaa sukupuolta, on syntynyt Afrikassa, haluaa poistaa korkean verotuksen, haluaa perustulon, yksityiset koulut, ei ole kiinnostunut Natosta ja ilmastonmuutos on turhaa puhetta. Moniarvoisessa ja samalla eriarvoisessa yhteiskunnassa, jossa on
monipuoluejärjestelmä, kansan edustaminen on lähes
mahdottomuus.
Olemmekin siirtyneet viihteelliseen mediademokrati-
aan vai peräti shitfacebookdemagogiaan. Keskiluokan
arvot ovat jokaisen puolueen ?kansa?.
Vallitsevan yhteiskuntamallin arvostelun tai muuttamisen tai edes kehittämisen sijaan olemme saaneet loputtoman määrän mukavaa kinaamista. Lienee selvää, että äänestyskopissa tulee hikinen olo.. Nykyisillä talletuskoroilla raha tuskin
jää pankkitilille, vaan se ohjautuu
vahvistamaan
kotimarkkinoiden
hiipunutta kysyntää. Korot ovat olleet alhaisella tasolla eikä mikään
viittaa edes siihen, että ne olisivat
kovin nopeasti kohoamassa. Sekin helpottaa oloa hetkeksi,
mutta sen jälkeen on taas tukalaa.
Vapaavuoden jälkeenkin velka on
maksettava.
FORSSAN LEHTI 10.2.1955 Forssan jääkiekkokentän laitarakennelmat on nyt
saatu valmiiksi ja jääkiekkokausi päästään aloittamaan toden teolla. Ei tarvitse odottaa tuloksia. Vuosi lyhennyksistä
vapaata on sittenkin lyhyt aika. Tietysti tarvitsemme jatkuvaa Nato-narinaa, sillä
saa kaikki sotaintoilijat mukaan. Tilanne kielii
siitä, että kotitaloudet ja etenkin
lapsiperheet ovat taloudellisesti tiukoilla. Kaikki puolueet ovat puheissaan, ohjelmissaan ja kirjoituksissaan aina yksimielisesti hyvinvointivaltion puolustajia.
Elämme kapitalistisessa talousjärjestelmässä, joka glo-
baalisti hallitsee sekä yksityistä että julkista sektoria. Se voidaan käyttää vaikkapa lomailuun ulkomailla.
Pankit kertovat jopa ruuhkista,
kun asiakkaat käyvät sopimasta
lyhennysvapaistaan. Pohjanmaan uskonnollisen kansanosan
vaalilupaus on keskioluen paluu Alkoon.
Keskiolut on kuitenkin pieni pelikortti. Ikävimmillään vuoden tauko lainanlyhennyksestä on kuin krapularyyppy. Yrittäminen, työ, eläkeläiset, seksuaalinen vapaus, harmaa talous, veron kierto, lista on pitkä. Kustannusarvio työpalkkoineen
oli 540.000 mk. äänestämään juuri meitä. Keskiluokan elämän tukipilarit työpaikka, hyvä palkka, oma asunto, auto, kesämökki ja lomamatkat
etelään ovat taanneet yhteiskuntarauhan. Laitarakennelmien kiinnitys kiekkokentän ympärille saatiin päätökseen tiistaina, niin että ne jo saman
päivän iltana palvelivat tarkoitustaan.
Tänä iltana forssalaisella jääkiekkoväellä on sitten tilaisuus nähdä kauden ensimmäinen ottelu paikkakunnalla. -retoriikka on edustuksellisen demokratian pimeä varjo.
Me olemme kansa tarkoittaa oikeastaan, että vain me
edustamme kansaa ja sen etuja ja tavoitteita. Näin
vaalien alla puoluetoimistoissa (lue mainostoimistoissa) pohditaan pää punaisena, miten saada mahdollisimman suuri osa ?kansasta. Kiannon punainen viiva -aikakausi on historiaa. Danske Bank
vastasi heti tarjoukseen ja Nordea
kertoi tarjonneensa asuntolainojen
lyhennysjoustoja jo vuosikaudet.
Kun asuntolainoista maksetaan
vain korot, niiden lyhennyksiin tar-
koitetut rahat asiakas voi käyttää
parhaaksi katsomallaan tavalla. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 11.?2.2015
60 vuoden takaa
Forssan kiekkokaukalo kunnossa
Lainamarkkinoilla
on luottamuspulaa
P
ankeissa näyttäisi olevan nyt niin paljon rahaa, etteivät ne oikein
tiedä, mihin sen sijoittaisivat. Tätä lyhennysvapaita myöntävät pankitkin
toivovat. Tästä osoituksena on viime viikolla OP-ryhmän aloittama
kampanja myöntää lyhennysvapaata laina-asiakkailleen. kansaa. ?Me olemme kansa. Todellisen kansan demokratian mahdollisuudet ovat lähes
olemattomat. Pato pelaa maakuntasarjassa kuten FPS:kin, jos kohta eri
lohkossa. Tosin Kreikassa ja nähtävästi seuraavaksi Espanjassa ollaan tutkimassa muitakin
vaihtoehtoja kuin eliitin demokratiaan perustuvaa yhteiskuntamallia.
Nykyisen järjestelmän vahvuus ja jatkuvuus kaikkialla
länsimaissa on perustunut laajaan ja hyvinvoivaan keskiluokkaan. Niillä ei kuitenkaan ole
mitään takeita, että raha jäisi elvyttämään Suomea. Kuten lehdessämme on kerrottu tilattiin laitojen piirustukset Suomen Jääkiekkoliitosta ja laitojen valmistus aloitettiin vuodenvaihteen
tienoissa. Tästä
huolimatta yritykset eivät investoi
ja tavalliset palkansaajat ovat äärettömän varovaisia muun muassa
asuntokaupoissa.
Hyviä tuloksia tehneet pankit
lupaavat, että rahaa löytyy järkeviin hankkeisiin, jos investoinnin
perusedellytykset ovat kunnossa.
Arkikielellä tämä tarkoittaa lainoille hankittavia reaalivakuuksia ja
tervettä kassavirtaa niin yrityksiltä
kuin henkilöasiakkailta.
Muutama lainaneuvottelu saattaa päättyä vakuuksien puutteeseen, mutta pitävin jarru lainamarkkinoiden virkistymiselle on
luottamuspula. Sitä ennen oli ehditty asettaa kirkkoherra
Kaj Leander virkaansa, siunata tehtäviinsä seurakunnan nykyiset luottamushenkilöt ja viranhaltijat sekä vihkiä käyttöön
upouusi seurakuntatalo.
Seurakunnan jumalanpalveluselämä,
nuorisotyö sekä lähetys- ja diakoniaharrastus olivat sunnuntai-iltapäivällä kirkossa pidetyn yleisen piispantarkastuksen
puheenaiheina. 4
KESKIVIIKKONA 11. Maahanmuuttajat ja Euroopan Unioni edustavat jo raskaampaa sarjaa ja
ovat hyviä vastustuksen kohteita. Tervakosken joukkue ei ole käynyt Forssassa pariin vuoteen, mutta sen sijaan se kohtasi forssalaiset kotikentällään
viime talvena.
40 vuoden takaa
Kirkkoherra astui
virkaansa
FORSSAN LEHTI 11.2.1975 Kirkossa pidetty yleinen piispantarkastus päätti sunnuntaina Somerniemen kaksipäiväisen seurakuntatarkastuksen virallisen osuuden. Ilmastomuutos kuuluu
jo kaikkien kansanpuolueiden listalle, tosin harva taitaa
tietää, mitä se lopulta tarkoittaa vallitsevan talousjärjestelmän kannalta (esimerkiksi kaivostoiminta). Nuorilla perheillä on asuntolainan ohella usein maksamattomia
opintolainoja ja kulutusluottoja.
Tällaisessa tilanteessa pienikin
helpotus rankaan ja pitkäkestoiseen maksupostiin otetaan ilolla
vastaan, vaikka lainapääoma ei mihinkään häviä
vaihde 03-41?551
Mies maalta
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 03-4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 03-4155 608
Lyhyet
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 03-4155 610
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Carita Tulonen 03-4155 620
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai
nimimerkki. Näin kannustetaan säästämään!
Tallettajat maksumiehiä
???Kiitos I. Liikkuvien äänestäjien osuus on vähintään noin viidesosa ja
edelleen kasvussa; puoluetta vaihdetaan
yhä helpommin. Jos ennusteet toteutuvat, olisi kokoomuksen kannatus heikoin sitten
1970-luvun. 02 269 3434
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Toisaalta pääministeri Kiviniemi joutui puolustelemaan Kreikan tukemista, ja toisaalta ympäristöministeri
Paula Lehtomäki oli vienyt eteenpäin epäsuosittua jätevesiasetusta. Se on syvällä arvomaailmassa.?
Professori Terhi-Anna Wilska Kauppalehdessä
Liikkuvien äänestäjien osuus kasvussa
LUKIJALTA Joulu-tammikuussa tehdyt
eduskuntavaaliennusteet ovat luvanneet
keskustalle edelleen suurta vaalivoittoa
noin 26 %:n ääniosuudella ja vastaavasti
kokoomukselle rökäletappiota alle 17 %:n
osuudella. SDP:n osuus oli 18,4 % ja perussuomalaisten jo 14,9 %. Silloinkin vaihtui pääministeri kesällä, kun keskusta valitsi vuonna 2010 Matti Vanhasen vetäytymisen jälkeen puheenjohtajaksi Mari Kiviniemen, josta samalla
tuli myös pääministeri. Eivätkö ne ymmärrä, että tällaiset muutokset
kasvattavat ainoastaan Viron
olutrallia.
???Muutan pois haisevasta Forssasta. Keskusta nousi kuitenkin vielä helmikuussa 2011, kaksi kuukautta ennen vaaleja, lähes 19 %:n kannatukseen kokoomuksen pudotessa edelleen,
nyt noin 20 %:n pintaan.
Vaaleissa keskusta romahti sitten täysin, lähes kolme prosenttiyksikköä lukuun
15,8 %. Median merkitys tässä on erittäin suuri. PL?1000, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Päätoimittaja Kari Grahn
03-4155 657 tai 050 043 9845
Tammikuun kokoomukselle huonon gal-
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 570 7432
lupin tuloksen taustalla olivat keskustaan vuodon lisäksi mm. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Numero 173172
???Lyhennysvapaa velallisille ja
jopa miinuskorkoa tallettajille. Kauriin ampuminen
ruokintapaikkojen läheisyyteen muistuttaa enemmän karjan- kuin riistanhoitoa,
sen tarkoitushan on pitää kauriit lähellä
omia metsästysmaita.
Forssan Lehti on osakkaana
Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa
sisältöä 12 sanomalehdelle.
Lännen Mediaan kuuluvat
Forssan Lehden lisäksi
Aamulehti, Turun Sanomat,
Kainuun Sanomat, Lapin Kansa,
Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa,
Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan
Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva.
Muistutuksena vain, että ilves kuuluu
luontaisesti Suomen luontoon kun taas
valkohäntäkauris on vieraslaji. Juuri tässä esillä olivat Kreikan tukipaketit, joita puheenjohtaja Soini oli vastustanut.
Keskustan valtaisa tappio johtui ainakin
parista syystä. Pitää toki muistaa, että vuoden 1966 eduskuntavaaleissa, joissa vasemmisto saavutti suurvoiton, kokoomuksen äänisaalis oli vain 13,8 %.
Yhä ahtaammalla oleva, kesäkuussa valittu puoluejohtaja Stubb julisti viime viikolla, että ?kannatus käännetään nousuun?. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.30,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Kokoomus säilytti kannatuksensa
saaden 20,4 % äänistä, ja SDP nousi vähän
saaden 19,1 %. Meitä suuria ikäluokkia on
koko elämämme ajan ollut liikaa
joka paikassa.
???Eikö keskusta ymmärrä, että
mitä vaikeampi on saada alkoholia, sitä enempi suomalainen
juo. Suuretkin yllätykset
ovat aina mahdollisia. Kononen riemastuttavasta kolumnista (FL 10.2.), olen
niin samaa mieltä kanssasi ko.
laulajista.
Esa Brusin
???Forssalainen järkivihreys levisi MOT-ohjelman myötä kaikkien kauhisteltavaksi. kokoomusjohtaja Stubbin uusi tyyli ja liian myönteinen
kanta ns. Asialla on kuitenkin myös toinen puoli.
Talviruokinnan ansiosta valkohäntäkauris on menestynyt Suomessa erinomaisesti. Kiviniemi ei onnistunut kuitenkaan saavuttamaan aivan varauksetonta tukea edes omissa joukoissaan.
Kolmen suuren puolueen ja perussuomalaisten kannatus keväällä 2007 oli seuraava: keskusta 24,7, kokoomus 24,1, SDP
21,7 ja perussuomalaiset 5,2. Ei tipu verorahoja, kyllä kieltolaki opetti konstit.
???Taisi tulla kepulaisille nousuhumala risteilyllä, kun ajetaan jo
kieltolakia Suomeen.
Tara
Tottuus
Saunanko taakse?
???Kiitos myös Raulille laduista.
Kankainen/Hykkilä
???Törkeää käytöstä entisiltä
työntekijöiltä Mika Lainetta kohtaan, joka yrittää kehittää ideoita ja uusia työpaikkoja.
Jaksamista sinulle
???Heräsin aamulla tuskan hiessä, mutta sitten tajusin, että Halonen ei enää ole Suomen presidentti.
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
Voi voi
Asukas
???Järkivihreellä Vorssalla oma
Talvivaaransa. HELMIKUUTA 2015
Suomessa on syvällä talonpoikainen mentaliteetti, että ihmisen pitää omistaa asunto,
olla talollinen. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2015. Mutta onko tämä enää mahdollista, loppuuko aika kesken?
Hyvä vertailukohta tämän kevään vaaleihin
ovat edelliset, vuoden 2011 eduskuntavaalit. Eikä tarvitse valittaa.
Brumbrum
Huh, kyllä helpotti
???Nyt tuli kepulta pohjanoteera-
Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Eiköhän lopeteta tämä ruokinta ja anneta kauriskannan hiipua, samalla vähenevät liikennevahingot ja ilvekset.
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Yrittämistä verovaroilla paikallisten vahingoksi.
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 03-4155 606
Minna Aaltonen 03-4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604
???Iso kiitos Sinulle, joka löysit
avaimeni Jokioisten S-marketin
pihalta ja veit ne kassalle.
Maritta
???Ostin nelivetomaasturin. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. Sen sijaan perussuomalaisten nousu oli huikea, noin neljä prosenttiyksikköä yli 19 %:n osuuteen annetuista
äänistä. Sillä kun ajelee, ei haittaa teiden
kunnossapidon mahdolliset
puutteet. Torpparilaitos ja taloudelliset epävarmuuden ajat ovat vielä lähellä,
vaikka kukaan ei niitä aktiivisesti ajattele. Toivottavasti hajuhaittojen lisäksi ei
forssalaisten terveys vaarannu!
Asiaa seurannut
???Kiitos Kononen (FL 10.2.).
Näin on!
Kustavin flikka
???Voisitko jättää autosi Vieremän stadionin parkkipaikalle
niin kuin muutkin. Kuka ostaa asunnon?
Cleantekkiä kukka piästä
???Radion uutisten pääaihe
10.2.: vanhat rasittaa kuntia liikaa. Rikot ladun.
Hiihtäjä
???Ilkka Kononen (FL 10.2.), oletko ajatustenlukija?
Kiitos
???Että maaseutu eläväksi: susia
ja tuulimyllyjä ja helsinkiläisten
p....t tänne haisemaan.
Tervetuloa maaseudun rauhaan
us olutasiassa. Puheenjohtaja
Stubbin tyylin vaihdos sekä yksikin iso, kokoomukselle myönteinen uutinen voivat
nostaa puolueen kannatusta uudelleen.
Toimitussihteerit
03-4155 658, 03-4155 659
Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 03-4155 661
Ami Laaksonen 03-4155 656
Jaakko Leinonen 03-4155 665
Petri Ojanen 03-4155 660
Saija Pennanen 03-4155 650
Johanna Puukka 03-4155 651
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Urheilutoimitus 040 451 8394
Pasi Rakkolainen 03-4155 663
Kai Sandberg 03-4155 662
Jyrki Jokinen
valtiotieteiden tohtori
Kuvatoimitus 03-4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Riistan- vai karjanhoitoa?
LUKIJALTA Forssan Lehdessä ja Ylen Hämeen uutisissa on viime aikoina ollut juttuja, joissa riistan talviruokinnasta on kirjoiteltu hyvin positiivisessa hengessä. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. Keskusta on kyennyt vetämään näitä vaihtajia puoleensa pääosin
puheenjohtaja Sipilän turvallisen ja maltillisen oloisen persoonansa avulla. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Varsinkin yrittäjiä on siirtynyt kokoomuksesta
keskustan kannattajiksi.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Jos siirrytään seuraavaan mittaukseen helmikuus-
sa 2009, oli tilanne jo erilainen, keskustan
lasku oli alkanut, kannatus enää 19,0, kokoomuksen 25,2, SDP:n 21,6 ja perussuomalaisten 9,1 %.
Keskustan kannatuksen lasku jatkui 2010
joulukuulle asti pudoten jo alle 18 %:n. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. tasa-arvoiseen avioliittolakiin.
Alkuviikon keskiolutmylläkkä osoitti, miten herkästi tilanteet muuttuvat, eikä näitä muutoksia hallitse kukaan. Toisaalta kun heikoimmatkin yksilöt
selviävät niin myöskin ilveskanta kasvaa.
Metsästäjät haluaisivat näin ollen vähentää ilveksiä, jotta heidän pakastimiinsa riittäisi enemmän lihaa. Kokoomus oli - laskusta huolimatta - noussut
suurimmaksi puolueeksi 21 %:n kannatuksella. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
254 ?
6 kk
256 ?
á 128 ?
3 kk
260 ?
á 65 ?
2 kk
264 ?
á 44 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU PE?LA?SU
12 kk
178 ?
201 ?
6 kk
90 ?
101 ?
3 kk
46 ?
52 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
266 ?
6 kk
144 ?
3 kk
81 ?
1 kk
32 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja
sen jälkeen mielipiteesi. Myöskään Kivi-
niemen persoona ei ollut niin äänestäjiin
vetoava kuin puolueessa luultiin.
Puolueiden kannatusmittaukset ennen
vaaleja on todettu suhteellisen luotettaviksi, mutta niissä on kuitenkin se heikkous,
että äänestäjät voivat muuttaa mielipidettään äänestyskopissa
Kuluneesta ajasta huolimatta emme ole saaneet lupapäätöstä. Myös uhkasakko ja teettämisuhka ovat
mahdollisia.
Tästä putkesta valuvat Envorin vedenpuhdistusprosessiin kuuluvan välppäämön pohjavedet. Envorin mukaan kyse on mustamaalauskampanjasta.
Ohjelman keskiöön nostettiin
tuhannen tonnin erä Viikinmäen jätevedenpuhdistamolta Helsingistä Forssaan kuljetettua mädätettyä, mutta hygienisoimatonta lietettä. MOT
tutki kahden entisen työntekijän
ja muiden, nimettömänä esiintyvien lähteiden väitteitä, joiden
mukaan Envor toimii monin tavoin ympäristölupansa vastaisesti. Meille on tullut laitoksen ulkopuolelta sellaista tietoa, jonka
mukaan ei näytä siltä, että käsittely olisi asianmukaista. Ristiriita näytteiden välillä on
niin iso, että epäilen, että ne on
otettu eri paikoista. ELY on vaatinut, että asia laitetaan lausuntokierrokselle. Kolmen eri näytteen mukaan hygienisoituminen
oli moitteetonta.
MOT-ohjelmassa erikoisessa va-
lossa näyttäytyy se, että yhtiön
hallituksen puheenjohtaja Mika Laine kertoo ensin, ettei jälkikompostointikentällä odota mitään käsittelemätöntä, prosessiin
menevää tavaraa. Ohjelmassa toimittaja kertoo ottaneensa kaksi vesinäytettä Envorin ojavesistä. Viime vuonna
tehtyjen virallisten mittausten mukaan vesi on puhdasta. Aiomme kuitenkin pyytää ylimääräisen näytteenoton mahdollisimman pian,
jotta asia saadaan varmennettua.
Tähän saakka meillä ei ole ollut
mitään syytä epäillä, että käsittelykenttämme vuotaisi ja aiheuttaisi sitä kautta ympäristöriskiä,
Hänninen sanoo.
Jos MOT:n näyte on otettu kauempaa ojasta ja pitoisuudet esimerkiksi suolistoperäisien bakteerien osalta pitävät paikkansa,
pitää Hännisen mukaan tilanne
selvittää kaikkien Envitech-alueella toimivien yritysten voimin.. Asiasta on käyty yli
viisi vuotta sitten keskusteltu nykyisen aluehallintoviraston kanssa. Myöhemmin
haastattelussa Laine toteaa, että
Viikistä tullut liete odottaa varastossa hygienisointia.
Asko Hänninen ei ota suoraan
kantaa siihen, miksi Laineen tarina ohjelmassa muuttui, mutta
toteaa, että jokaisen alueelle tulleen biojätekuorman tilannetta
on mahdoton tietää.
. Olemme ottaneet vastaan nimenomaan mäntypikiöljyn varastoinnista syntyvää sakkaa, emme itse öljyä. Jos olisimme ymmärtäneet,
että asia nousee julkisuuteen ja
siitä tulee imagollinen ongelma,
olisimme ajaneet lietteen biokaasulaitokseen aikoja sitten. Tuolloin on ilmoitettu, että
sakka, joka on täysin orgaanista
ainetta, sekoitetaan jälkikypsytykseen menevään kompostiin,
Hänninen sanoo.
Tommi Muilun mukaan ELY:lla
ei ole tietoa luvasta eikä siitä, mi-
ten mäntypikiöljyn sakka Envorilla käsitellään.
. Toinen näytteistä
on alueelta ojaan johtavan putken päästä, toinen kauempaa
ojasta.
Ohjelmassa kerrotun mukaan
vesinäytteen tulos osoittaa veden
olevan käytännössä jätevettä.
Asko Hänninen sai vesinäytteen
tutkimusraportin nähtäväkseen
tiistaina. Viikin lietettä meni sen jälkeen Kekkilälle ja Envor sai vaihtokaupassa lietettä, joka voitiin
hyödyntää omassa biokaasulaitoksessa.
. Haimme vuosi sitten tammikuussa aluehallintovirastolta lupaa peretikkahappokäsittelylle.
AVI kuulutti luvan maaliskuussa. Mitätön materiaalimäärä on saanut valtavat mittasuhteet.
ELY on käynnistämässä hallintopakkomenettelyä, jolla Envor velvoitetaan poistamaan Viikistä tullut liete kompostointikentältä. MOT:n vesinäytteen ja
alueen pintavesien kuntoa valvovan Kokemäen vesistön vesistönsuojeluyhdistyksen virallisten
näytteiden välillä on valtava ero.
Vesistönsuojeluyhdistyksen
viime touko- ja syyskuussa putken päästä ottamien näytteiden
mukaan vesi täyttää kevyesti
erinomaisen uimaveden kriteerit.
. Seurasimme myös käsittelyä
odottavan liete-erän hygienisoitumista tekemällä testisekoituksen kompostiin. 6
KESKIVIIKKONA 11. Noin tuhat tonnia lietettä on
reilu prosentti koko meidän viime vuonna vastaanottamastamme biojätteestä. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Väitteet ympäristön
turmelemisesta
selvitetään tarkkaan
MOT:n Envor-pöyhintä
on saanut liikettä aikaan niin
ELY-keskuksessa, poliisissa
kuin yhtiössä itsessään
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Ylen maanantai-iltainen
MOT-ohjelma oli isku vasten järkivihreän Forssan kasvoja. Ensimmäiset toimenpiteet hallintopakkomenettelyssä
ovat kehotus ja toiminnanharjoittajan kuuleminen. Biokaasutus on varma tapa hygienisoida liete, mutta kaasutuottopotentiaalia siinä ei ole.
Hännisen mukaan lupakäsittelyn pitenemiseen reagoitiin
muun muassa tekemällä lietteidenvaihtosopimus Kekkilän kanssa. Me
toivoimme kevyempää menettelyä, eli ympäristöluvan muutosta, Hänninen selittää.
Hämeen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtajan Tommi Muilun mukaan ongelma Viikin liete-erän suhteen on, ettei erä ole
mennyt ympäristöluvan edellyttämällä tavalla asianmukaiseen
käsittelyyn, vaan jäänyt odottamaan lupaa peretikkahappokäsittelyyn.
Hännisen mukaan Envor on toiminut liete-erän suhteen hölmösti.
. MOT:n ottama näyte sisälsi jäteveden pitoisuuksia.
?Jos olisimme ymmärtäneet, että asia
nousee julkisuuteen ja siitä tulee
imagollinen ongelma, olisimme ajaneet
lietteen biokaasulaitokseen aikoja sitten.?
ENVORIN ASKO HÄNNINEN
ELY on käynnistämässä menettelyä, jolla
Envor velvoitetaan poistamaan Viikistä
tullut liete kompostointikentältä.
Toinen MOT-ohjelmassa ongelmallisena esitetty jäte on mäntypikiöljyn sakka, jota ilmiantojen mukaan on sekoitettu suuria
määriä kompostoitavaan jätteeseen.
. Ilmiannon tehneiden
miesten mukaan lietettä on piilotettu Envorin jälkikompostointikentälle ELY-keskuksen tarkastajilta.
Envorin toimitusjohtajan Asko
Hännisen mukaan mitään ei ole
piilotettu, vaan kyseinen liete-erä
on odottanut järkevää käsittelytapaa.
. Tämän
haluamme selvittää.
Kolmas ympäristön kannalta ongelmallisena MOT-ohjelmassa esitetty seikka koskee alueelta pois
johtavien vesien puhtautta
Lähetä juttuvinkki
sähköpostilla osoitteeseen toimitus@forssanlehti.fi tai suoraan
uutispäällikölle numeroon 050 570 7432.
Tapio Tuomela
Toimitusjohtaja Asko Hännisen mukaan Envorin ja valvovan viranomaisen, eli ELY-keskuksen välillä ei ole hyvää luottamusta. Useimmat tutkimustulokset ovat julkista aineistoa, Salminen-Åberg toteaa.
MOT:n jutun jälkipuinnissa so-
siaalisessa mediassa on otettu
esiin myös valvonnan puutteellisuus, joka mahdollistaa laiminlyönnit.
Salminen-Åberg pitää ajattelutapaa nurinkurisena.
. Lähtökohdan tulisi kuitenkin olla, että toiminnanharjoittaja noudattaa lupamääräyksiä.. Esimerkiksi tiedot jätevedenpuhdistamon ja ympärysojien
kuormituksesta ovat olleet tiedossa. Ne otetaan tutkinnan alle
ja aika näyttää, mihin suuntaan
asiat kääntyvät.
Toinen ELY:n tutkintapyynnöis-
tä liittyy jätevesipäästöihin ja on
tehty yli vuosi sitten. Kaksi tutkintapyynnöistä on
kirjattu meille alle kaksi viikkoa
sitten. Jos asiat eivät
lähde korjaantumaan, voidaan
asettaa esimerkiksi uhkasakko,
Hänninen luettelee.
Hännisen mukaan ELY on lähettänyt sekä jätevesien raja-arvojen ylityksestä että mädätteen ja
mäntypikiöljyn varastoinnista
Envorille selvityspyynnöt.
. Ympäristöviranomaisilla on
mahdollisuus käydä ottamassa
alueelta näytteitä ja sitä kautta rikospoliisia paremmat mahdollisuudet selvittää tällaiset epäilykset, Hänninen toteaa.
Envorin tekemä tutkintapyyntö
koskeekin sitä, onko ELY:ssa syyl-
listytty perättömään ilmiantoon
tai virkavelvollisuuden laiminlyöntiin.
. Tuoreempi tutkintapyyntö koskee MOT:n
esille tuomia tietoja hygienisoimattoman mädätteen ja mäntypikiöljyn vastaanottotavasta.
??Kynnyksen ilmoituksen tekemiseen poliisille tulee olla aika
tarkoittaa vasta
sitä, että asiaa
selvitetään.?
HÄMEEN ELY-KESKUKSEN TOMMI MUILU
matala. Hallintolaki ja ympäristönsuojelulaki mahdollistavat, että
valvova viranomainen voi huomauttaa valvonnan kohdetta ja
asettaa velvoitteita. Molemmat osapuolet ovat tehneet toisistaan tutkintapyynnöt
Hämeen poliisille.
Kolme tutkintapyyntöä poliisille Kaupungin valvonta?Tutkintapyyntö
keinot vähissä
SAIJA PENNANEN
Hämeen poliisille on tehty kolme Envor-vyyhtiin liittyvää tutkintapyyntöä. Olemme vastanneet selvityspyyntöihin mielestämme kattavasti. Jos jotain menee pieleen, on
minusta erikoinen lähtökohta
miettiä ensimmäisenä valvonnan
riittävyyttä. Vuosien varrella ELY:lle on
välitetty eniten tietoja hajuhaitoista, ympäristöpäällikkö Niina
Salminen-Åberg sanoo.
Yhteistyötä ELY:n kanssa on
Salminen-Åbergin mukaan tehty myös akuuteissa ongelmatilanteissa.
. Huomautuksia tai lisäselvityspyyntöjä
emme ole saaneet.
Yksi ELY:n aiemmin tekemä,
jätevesipäästöihin liittyvä tutkintapyyntö on käsitelty loppuun.
Asiassa tehtiin syyttämättäjättämispäätös.
SAIJA PENNANEN
Envorin ympäristöluvan on
myöntänyt aluehallintovirasto ja
lupaehtojen noudattamista valvoo Hämeen ELY-keskus. Seuraava yhteydenotto on
ollut ilmoitus poliisilta, että asiassa on tehty tutkintapyyntö. Forssan
kaupungilla on suhteellisen vähän pelimerkkejä valvonnan suhteen.
??Meillä on valvontavastuu siltä osin, että jos näemme tai kuulemme jotain, otamme tiedon
vastaan ja viemme sen eteenpäin. Tutkintapyyntö tarkoittaa vasta sitä, että asiaa selvitetään. HELMIKUUTA 2015
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. Meillä on kuitenkin rajallisemmat mahdollisuudet selvitellä asioita kuin poliisilla, Hämeen
ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja
Tommi Muilu sanoo.
Envorin toimitusjohtaja Asko
Hänninen on tyystin toista mieltä.
. Me olemme saattaneet käydä tekemässä tarkastuksen tai ottamassa näytteen ja raportoineet
eteenpäin.
Envoriin ja muihin Envitech-alueen toimijoihin liittyvät seurannat ja tutkimustulokset ovat olleet vuosien varrella esillä myös
lautakuntatasolla.
. ELY on jättänyt
kaksi tutkintapyyntöä koskien
Envorin toimintaa ja Envor yhden koskien ELY:n toimintaa.
Tutkinnanjohtajana tapauksissa toimiva rikoskomisario Jari
Uotila kertoo tutkinnan olevan
kaikkien osalta aivan alkutekijöissään.
Kaikki eivät voivottele alamäkiautossa olemista. Sijoittaja laittaa osallisuutensa ja varallisuutensa kiertämään siinä vaiheessa, kun on jäänyt eläkkeelle ja elämä on tylsää,
Liukko muotoilee bisnesenkelin
profiilia.
la tyytyväisyys Tullin johdon toimintaan on heikentynyt ja johtamisessa ja tiedonkulussa on puutteita.
STT:n tiistaisen soittokierroksen perusteella tyytymättömyyttä johtoon ei haluttu puida ainakaan julkisesti. Yrityksissä on
rohkeutta innovaatioiden ja toimintatapojen kehittämiseen.
Haukan mielestä äänestäjät voisivat vaikuttaa asioihin tulevissa
eduskuntavaaleissa miettimällä,
missä puolueessa yrityksiin suhtaudutaan positiivisimmin. Rahaa on, mutta hyviä hankkeita puuttuu.
Noin neljännes kyselyyn vastanneista Forssan seudun yrittäjistä harkitsee ulkopuolisen rahoituksen ottamista ja 39 prosenttia vastaajista on ottanut rahoitusta viime vuoden aikana.
Ulkopuolista rahoitusta on
otettu yrityksen kehittämishankkeisiin ja koneiden ja laitteiden
laajennusinvestointeihin. Hartikaisen toimia
tutkineella Tullin selvitystyöryhmällä ei kirjeen perusteella ollut
kaikkea pääjohtajan vaimon palkkaamiseen liittyvää tietoa käytössään. Tilaisuuteen tuli yhteensä parikymmentä enkelisijoittamisesta kiinnostunutta henkilöä. Jostain syystä toiminta on ollut Kanta-Hämeen alueella aiemmin ole-
lehtikuva
Antti Hartikaiselle annettiin vakava huomautus.
Vakavan huomautuksen lisäksi Rä-
sänen antoi Hartikaiselle toimintaohjeen: hänen on pidättäydyttävä kaikkeen vaimon työskentelyyn ja Tulliin liittyvästä julkisesta keskustelusta sekä parannettava julkista esiintymistään.
Valtiosihteeri Martti Hetemäen
mukaan Tullin johdolla on petrattavaa, vaikka pääjohtajaa ei
erotettu. Selvityksen perusteel-
matonta, Firstroundin johtaja Timo Liukko kertoo.
Liukon mukaan pääoma- eli
enkelisijoittaja tarjoaa yrittäjälle
sitä rahaa, osaamista ja aikaa, jota yrittäjä on itse alunperin laittanut yritykseensä. Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) antoi tiistaina Tullin virkavapaalla olevalle pääjohtajalle Antti Hartikaiselle vakavan huomautuksen esiintymisestä mediassa.
Tullin selvitystyöryhmän mukaan Hartikainen haukkui lehdessä Tullin henkilöstöpäällikön ja vetosi epäasiallisesti tämän taustaan rap-artistina, lä-
hetti virkavapaansa aikana Tullin viestintäjohtajalle intranetissä julkaistavaksi tarkoitetun
kirjeen ja osallistui moitittavasti vaimonsa palkkaamisesta käytyyn keskusteluun.
Arvioidessaan Hartikaisen
erottamista professori Koskinen
viittaa Tullin määräaikaisen pääjohtajan Leo Nissisen valtiovarainministeriölle lähettämään
kirjelmään. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Alamäki jatkuu Forssan
Pk-yritysten odotukset
vaikuttavat synkiltä
ULLA JÄSKE
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Forssan seudulla pienten ja keskisuurten yritysten odotukset tälle vuodelle vaikuttavat synkiltä.
Eilen julkaistu valtakunnallinen yritysbarometri kertoo, että
yritysmaailmassa ei ole tapahtunut mitään uutta.
. Sivukulut eivät ole niin suuret, että se olisi oikea syy. Vaikka luottamus
johdon toimintaan on työpaikalla heikentynyt, vaikuttaa erottamiseen lähinnä johtajan oman
esimiehen luottamuspula.
. Toisin sanoen
sijoittaja investoi ihmiseen ja kasvuun.
. Neljännes yrittäjistä etsii kuitenkin uusia tuotteita eli ottaa
toiminnan omiin käsiinsä. Muun muassa yritysverotukselle pitäisi kiireesti tehdä jotain.
Suomessa voitaisiin ottaa mallia
Virosta, jossa yritystä verotetaan
vasta sen jälkeen, kun tulosta alkaa tulla.
Yritysbarometrin mukaan koko
Kanta-Hämeen suhdanneodotuksia kuvaavan saldoluvun arvo on
-8, Forssan seudulla luku on -27.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tulevaisuudelta ei juuri ihmeitä odotella.
Yrityksen kannattavuutta kuvaava saldoluku Forssan seudulla
on -17, kun sen pitäisi olla 30 astetta plussan puolella.
. Lisäksi jo pelkkä mainehaitta olisi Koskisen mukaan riittänyt
erottamisperusteeksi.
. Se on
hyvä asia.
Finnveran Sisä-Suomen aluejohta-
jan Juha Ketolan mukaan 80 prosenttia yrittäjistä ei kokenut rahoituksen saamista kehityksen
esteenä.
. Tässä tapauksessa mitattiin
ministerin ja ministeriön johdon
luottamus Tullin pääjohtajaan. Pääjohtajan täytyy olla riskitön. Pääluottamusmies Tuula Birstolinin mukaan
Tullivirkamiesliiton enemmistö on tyytyväinen sisäministerin ratkaisuun, ja vt. Forssan seudulla ajatellaan investoinneista samalla tavalla kuin koko Kanta-Hämeen
alueella.
. Pakkaslukemissa mennään,
Haukka kuvaa.
Hänen mukaansa Lounais-Häme alkaa tippua kelkasta, jos kehitys ei muutu.
Forssan seudulta tulevaisuuden
näkymäkyselyyn vastasi vain 47
yrittäjää.
. Hän on yksinkertaisesti liian touhuavainen
ja eläväinen pääjohtajan hommaan. 8 Uutiset
KESKIVIIKKONA 11. Uskon, että Tullin työilmapiirin ongelmat
pystytään ratkaisemaan.
Vaikka Forssalla ei mene yrittäjän näkökulmasta aivan täydellisesti, se ei
kanssa Asemanpuiston lääkärikeskuksen viime syyskuussa.
Yhä useampi näkee
ULLA JÄSKE
Finnish Businessa Angels Network (FiBAN) aloitti toimintansa
vuoden alussa Riihimäellä yhteistyössä Firstround oy:n kanssa.
Ensimmäinen yrittäjille ja bisnesenkeleille suunnattu tilaisuus pidettiin tammikuun lopulla.
. Nyt sellaista riskittömyyttä ei ole.
Koskisen mukaan johtajilla on
riskittömyysvaatimuksen vuoksi tavallista työntekijää pienempi erottamiskynnys. Lainsäädäntö koskee myös
korkeita virkamiehiä, mitään
lainvastaista emme ole tietenkään ehdottamassa. Tilanne jatkuu niin kuin jo
viimeisen seitsemän vuoden
ajan: mäki viettää alaspäin, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja
Juha Haukka harmittelee.
Yritysbarometrissä on Haukan
mukaan kuitenkin myös positiivista.
. Odotin, että nyt valtiollakin
oltaisiin tiukkoja. Suunnitelmat ovat samoja tänäkin vuonna.
Käyttöpääomaksi ulkopuolista ra-
hoitusta on ottanut vain 18 pro-
Yritysbarometri
???Suomen Yrittäjät, Finnvera oyj
sekä työ- ja elinkeinoministeriö
tekevät pienten ja keskisuurten
yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan
pk-yritysbarometrin kaksi kertaa
vuodessa.
???Koko Kanta-Hämeen alueella kyselyyn vastasi 192 yritystä, Forssan seudulla vastaajia oli 47.
?Lounais-Häme
alkaa tippua
kelkasta, jos
kehitys ei muutu.?
Hämeen Yrittäjien Juha Haukka
senttia yrityksistä, kun koko Kanta-Hämeen alueella luku on 45
prosenttia.
. Pankkien osuus ulkopuolisena rahoittajana on laskenut,
mutta se on edelleen merkittävä.
Finnveran osuus vaihtelee 14 ja
20 prosentin välillä.
Noin puolet kaikista kyselyyn
osallistuneista kokevat työn sivukulujen estävän työntekijöiden
palkkaamisen.
. Se. Todellinen syy on kysynnän epävakaisuudessa, Haukka huomauttaa.
Kysynnän riittämättömyys ja epävakaisuus on Forssan seudulla
toiseksi suurin syy uusien työntekijöiden palkkaamattomuuteen.
Tyykikylän seudulla yrityksen tilannetta pyritään sopeuttamaan lomautuksilla ja työaikajärjestelyillä. pääjohtaja
Nissinen kiitteli asian saattamista päätökseen. Forssan osalta vastaukset
ovat vastaajien vähyyden vuoksi
viitteellisiä, Haukka huomauttaa.
Yrittäjien odotukset siitä, miten he aikovat investoida, näyttävät myös keskitalveen kuuluvia
lukemia. Irtisanomisia harkitsee 22 prosenttia Forssan seudun
yrityksistä ja palkanalennuksia 16
prosenttia vastaajista.
Tullin pääjohtaja
pysyy pallillaan
MIKKO GUSTAFSSON,
PERTTI MATTILA
STT
Tullin pääjohtaja olisi voitu erottaa tehtävistään, arvioi työoikeuden professori Seppo Koskinen
Turun yliopistosta. Hänen mukaansa nyt on tekemisen
ja näyttämisen aika.
. Tiistain tiedotustilaisuudessa ministeri Räsänen tulkitsi asiaa toisin.
. Hartikaisen lisäksi
tosin toimintaohjeen ministeriltä sai myös Nissinen, mikä saattoi vaikuttaa mielipiteen muotoiluun.
Hallinto-oikeuden professori Olli
Mäenpään mukaan Hartikaisen
selviäminen ilman erottamista
oli rajatapaus
Vainoamisella yritetään saa-
da entinen puoliso takaisin tai sitten rangaista tätä vainoajan jättämisestä, kertoi vainoajien hoidon
ja kuntoutuksen sekä riskien arvioinnin asiantuntija brittiläinen
psykiatri Frank Farnham.
Hänen mukaansa vainoajien
hoito ei ole helppoa.
. Valtiovarainministeriö
määrää työryhmän selvittämään Hartikaisen roolia tämän vaimon palkkaamisessa Tulliin.
???1.11.2014 Ilta-Sanomat uutisoi, että Hartikainen oli kärhämöinyt vaimonsa
urasta Tullissa jo ennen tuloaan pääjohtajaksi.
???19.1.2015 ministeriön työryhmä moittii Hartikaista puuttumisesta vaimonsa palkkaamiseen Tulliin.
???3.2.2015 Helsingin Sanomat kertoo, että Tullin johtoryhmä haluaa yksimielisesti eroon pääjohtajasta. Toivoa siitä, että tilanteesta voi selviytyä tai että vainoamisen kanssa voi oppia elämään, Hannus kertoi.
Näin Tullin kiista eteni
???1.5.2012 Antti Hartikainen aloittaa Tullin pääjohtajana. Oikeusministeri Anna-Maja
Henrikssonin (r.) mukaan valvontaan on olemassa tekninen valmius.
Muun muassa jalkapanta on
yksi esimerkki sähköisestä valvonnasta.
Vaikka vuoden aikana vainoamisesta onkin kirjattu yli 600 rikosilmoitusta, kynnys ilmoittaa
siitä on yhä korkea.
. Aina heitä ei voidakaan hoitaa, mutta joidenkin kohdalla se
onnistuu, Farnham huomautti.
Joskus vainoaminen alkaa sen jälkeen, kun uhri on hakenut lähestymiskieltoa. Forssassa on ainekset olemassa, Liukko viittaa biotalouteen ja
digitaaliseen yrittäjyyteen.
Firstround on yrityskiihdyttämö, joka tarjoaa yritykselle tukea kasvuun ja kansainvälistymiseen. krs, keskiviikkona 18.2.2015 klo 18-20.
Ilmoittautumiset heidi.caven@forssa.fi tai
puh. Uran Rajavartiolaitoksessa tehneen everstin pesti Tullissa on seitsenvuotinen.
???22.3.2013 ulkoministeriö tiedottaa, että Hartikainen jää virkavapaalle ja
siirtyy samana kesänä johtamaan siviilikriisinhallinnan operaatiota Libyaan.
???31.10.2014 selvitystyöryhmä toteaa, että Tullissa on ilmennyt ongelmia
johtamisessa, rekrytoinnissa sekä työilmapiirissä. Yritys saa apua liiketoiminnan kehittämiseen, rahoituksen
hankkimiseen eri muodoissaan,
kontakteja ja myyntikanavia.
Vainoamisen uhrin lisäksi
apua tarvitsee myös vainoaja
EEVA NIKKILÄ-KIIPULA
STT
Vuosi sitten tapahtunutta vainoamisen kriminalisointia kiittelevät sekä viranomaiset että uhrien
auttajat, mutta samaan hengenvetoon huomautetaan, että laki
yksinomaan ei auta.
. STT
YRITYSILTA
Forssan kaupunki järjestää seudun yrittäjille yritysillan, jossa
keskustellaan Forssan elinvoima- ja elinkeinopolitiikan
toimintamalleista, kehitystoiminnasta ja yritysneuvonnan
käytännöistä ja toiminnasta.
Tilaisuus järjestetään Forssan kaupungintalolla valtuustosalissa, 4. Koska vainoaminen kestää
usein pitkään, on tärkeää pitää
yllä toivoa. Hartikainen tyrmää erovaateet.
???6.2. Oikeusministeriö
selvittääkin tämän kevään aikana, miten lähestymiskiellon sähköinen valvonta voitaisiin toteuttaa. Yksi syy tähän on varmaankin se, ettei uhri aina tiedä, mistä
lähteä hakemaan apua, sanoi vainoamisen uhreja auttava psykoterapeutti Riitta Hannus.
Uhrit saattavat olla traumatisoituneita, ja heillä voi olla kiinteät
suhteet vainoajaansa, esimerkiksi yhteisiä lapsia.
Erityisen tärkeiksi uhrien hyvinvoinnin kannalta ovat osoittautuneet entiset tai nykyiset vainoamista kokeneet kanssaihmiset.
. Riittää, jos yrittäjällä on hyvä intohimo. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. Palo ja halu kasvaa.
Niin ja hyvä suunnitelma. 2015 Ylen mukaan Tullin määräaikainen pääjohtaja Leo Nissinen kirjoitti valtiovarainministeriöön kirjeen, jossa arvosteli rajusti Hartikaista.
???10.2.2015 sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) päättää, että Hartikainen saa
vakavan huomautuksen, mutta voi palata kesällä Libyan-pestiltään pääjohtajaksi.
hänellä oli.
Räsäsen mukaan Hartikaisella
on myös luottamuspohjaa Tullis-
sa, vaikkakin toiminnan arviointi
tehtiin puhtaasti selvityksen perusteella.
Suurliittohankkeeseen
ilmoittautui
42 ammattiliittoa
Uuden keskusjärjestön selvityshankkeeseen on ilmoittautunut
42 ammattiliittoa. SAK kertoo
tiedotteessaan, että osallistujien
lukumäärä tarkentuu vielä, kun
kaikkien mukaan lähtevien liittojen hallintoelimet ovat vahvistaneet päätöksensä.
Mukaan lähtevien liittojen nimiä ei julkisteta, ennen kuin asia
on käsitelty loppuun kaikissa ilmoitetuissa liitoissa.
Selvitystyöhön on mahdollista liittyä myöhemminkin. 050 361 7073 viimeistään 13.2.2015 mennessä.
Tervetuloa!
Tiedot ja ohjelma: www.forssa.fi. Sijoittajan tarjoama raha on vain siemen, jonka ympärille myös muut
laittavat rahaa.
Liukon mukaan rahaa saa, jos
yrittäjällä on tarpeeksi intoa.
. Vainoajien hoitoonohjauksessa on paljon tehtävää sekä
rangaistuksen aikana että sen jälkeen, totesi oikeusministeriön
erikoissuunnittelija Minna Piispa vainoamista käsitelleessä seminaarissa Helsingissä tiistaina.
Nyt vainoajien hoito perustuu
hänen mukaansa pääosin vapaaehtoisuuteen.
Osa vainoamiseen syyllistyneistä vakoilee itselleen vieraita
ihmisiä, osa taas ottaa uhrikseen
entisen puolisonsa.
. Tavoitteena on, että uusi suurjärjestö
aloittaisi toimintansa ensi vuoden aikana. Toisaalta suunnitelmankin voi muuttaa. HELMIKUUTA 2015
seudulla
lehtikuva
TAPIO TUOMELA
Osa vainoamiseen syyllistyneistä vakoilee vieraita ihmisiä, osa taas ottaa uhrikseen entisen puolisonsa.
pelottanut Eero Augustinia, kun hän perusti vaimonsa Merja Augustinin
bisnesenkeleitä
Bisnesenkelit eivät kilpaile pank-
kien tai Finnveran kanssa. Ihminen on tärkeämpi kuin
suunnitelma, Liukko muotoilee
hyvän yrittäjän profiilia.
Ulkopuoliset rahoittajat ovat
toimineet lähinnä isoissa kaupungeissa, mutta Liukko ei näe mitään ongelmaa, etteikö bisnesenkeli lentäisi myös Forssan suuntaan.
Varajäsenet ovat Merja Raitanen,
Risto Suonpää, Irmeli Simola ja
Salme Muuronen. Samalla kehittämistehtävät hajautuvat ja siirtyvät
yhä enemmän kunnille ja yrityksille.
Urjala nostaa omassa vastaukses-
saan kunnan matkailun kehittämiskärjiksi Nuutajärven Lasikylän, Pentinkulman Päivät, Väinö
Linnan reitin ja tuoreimpana Urjala soikoon -musiikkitapahtuman.
Nuutajärven lasikylän tulevaisuus on ratkaisevassa asemassa Urjalan matkailun kehittämisessä.
Matkailun kehittämiseen toivotaan paukkuja, sillä EU-rahoit-
teinen Hehkuva Nuutajärvi -hanke päättyi viime vuoden lopussa.
Nuutajärven osalta kysymyksiä
herättää myös se, että kiinteistöt
omistava Fiskars Oyj on laittanut
ne julkiseen myyntiin.
Parma varautuu
betoninmurskaukseen
Forssan tehtaallaan
FORSSAN LEHTI
FORSSA Parma Oy varautuu betoninmurskaukseen nykyisellä tehdasalueellaan Rautatienkadun varrella Forssassa. Varapuheenjohtaja on Eino
Raitanen.
Hallituksen jäseniksi yhdistys
valitsi Leena Järven, Eino Raitasen, Annikki Honkalan, Eila Rantasen ja Terttu Ali-Jaakkolan. Liikenneturvallisuus etenkin
pääteillä on poliisin mukaan heikentynyt vuoden alusta lähtien.
Poliisin ennakkotietojen mukaan tammikuussa ja helmikuun
ensimmäisellä viikolla tapahtui
enemmän liikennekuolemia kuin
viime vuoden vastaavana aikana.
Varsinkin rajujen nokkakolarien
määrä on kasvussa. Vartiaisen mukaan
uusi ympäristölupa mahdollistaa murskauksen aloittamisen.
Tarvittavia investointipäätöksiä
ei ole tehty ja Parman toimittaa
jätebetonia jatkossakin Lemminkäisen murskattavaksi Forssassa.
Uuden ympäristöluvan mukaan Parma voi murskata jätebetonia vuodessa enintään 9 999
tonnia.
tiin Marja Widén ja Eino Raitanen, varalla Leena Järvi ja Annikki Honkala. Sihteerinä toimii Anu Tujunen ja taloudenhoitajana Riitta Hellstén.
Piirikokousedustajiksi valit-
sä pyrittävän hyödyntämään entistä paremmin myös jätebetonia
tuotannossa. FL
Poliisi: Nokkakolareita paljon
Nokkakolareita tapahtuu poliisin mukaan huolestuttavan paljon. STT. Urjala on myös valmis osallistumaan
liiton kautta matkailutoiminnan
kehittämisen rahoitukseen.
Pirkanmaan matkailukehittämisen yhteistoimintaelin, eli Pirkanmaan matkailun toimintatiimi lähestyi kuntia kyselyllä, jossa kartoitetaan näkemyksiä maakuntaliiton roolista matkailukehittäjänä.
Huoli matkailun eteenpäin viemisestä on suuri, koska EU:n uudella rakennerahastokaudella
hankkeisiin ei ole juurikaan tarjolla rahaa. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Urjala toivoo Pirkanmaan liitolta
apuja matkailun kehittämiseen
Tapio Tuomela
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
URJALA Urjalan toiveissa on, että maakuntaliitto ottaisi nykyistä enemmän vastuulleen Pirkanmaan matkailun kehittämistä. 10 Uutiset
KESKIVIIKKONA 11. Ympäristölupalautakunnan hyväksymä
uusi ympäristölupa mahdollistaa
jätebetonin varastoinnin ja murskauksen alueella.
Parman tehdaspäällikkö Anssi Vartiainen sanoo yritykses-
Widén johtaa
Jokioisten
eläkkeensaajia
JOKIOINEN Marja Widén toimii
Jokioisten eläkkeensaajat ry:n
puheenjohtajana kuluvan vuoden
RIA Novostin
mukaan 600 rannikkopuolustusyksikköjen sotilasta harjoittelee
Krimin niemimaalla. Boko Haramin johtaja Abubakar Shekau julisti pian
sieppauksen jälkeen nettivideossa, että tytöt on jaettu taistelijoille seksiorjiksi ja käännytetty islamiin.
Nigerian johto ei ole ollut kovin
kiinnostunut pohjoisnigerialaisten
tyttöjen katoamisesta, eikä maan
armeija ole ollut kovin tehokas Boko Haramin vastaisessa taistelussa. Jos se voidaan tehdä kuudessa
viikossa, niin voisi kysyä, miksei sitä ole tehty aiemmin?
Nigerian armeija on menettänyt pahasti uskottavuuttaan, koska se on ollut tehoton Boko Haramia vastaan. Vallassa on
pysytty maan eteläosien äänestäjien tuella, joten rutiköyhän Pohjois-Nigerian ongelmista ei ole juuri piitattu.
Kun ääri-islamistinen Boko Haram viime huhtikuussa sieppasi
yli kolmesataa koulutyttöä Chibokin kaupungissa Pohjois-Nigeriassa, syntyi siitä maailmanlaajuinen
kohu.
Tavalliset kansalaiset ja julkisuuden henkilöt vetosivat yhteen
ääneen sosiaalisissa medioissa ja
vaativat tyttöjä takaisin. Virallinen syy vaalien siirtoon on taistelu Boko Haramia vastaan. Viime kesän jälkeen liike
on vallannut Belgian kokoisen alueen maan koillisosassa.
Taisteluissa on vuoden 2009
jälkeen kuollut yli 13 000 ihmistä.
Itä-Ukrainan taistelut levisivät kauemmas rintamalinjasta
STT?Reuters?AFP
Kiova, Moskova Ukrainan, Venäjän, Ranskan ja Saksan johtajien on keskiviikkona tarkoitus
istua neuvottelupöydän ääreen
Minskissä ja sovitella rauhaa Ukrainaan.
Diplomaattista edistystä odottaessa taistelut Itä-Ukrainassa
kuitenkin jatkuvat. Osa pitää todellisena syynä hallitsevan puolueen vaalitaktiikkaa.
Boko Haram -pelko
soveltuu vaaliaseeksi
Kovaa peliä Nigeriassa . Öljyvaltiolla on varaa
käyttää runsaasti rahaa puolustusbudjettiin, mutta korruption myötä rahaa on väärissä taskuissa.
Lisäksi Nigerian johdolta on
puuttunut poliittista tahtoa taistella liikettä vastaan. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. Tä-
tä mieltä on myös Pohjoismaisessa Afrikka-instituutissa Uppsalassa työskentelevä väitöskirjatutkija
Henrik Angersbrandt.
. Uutistoimisto Interfaxin mukaan tämä harjoitus jatkuu kuukauden
ajan.. Presidentti Goodluck Jonathan
odotti viisi kuukautta ennen kuin
edes kommentoi sieppausta.
Nobelin rauhanpalkinnon saaja
Malala Yousafzai yrittää vielä virkistää maailman muistia.
. Presidenttivaalien haastaja, entinen asevoimien päällikkö ja
entinen presidentti Muhammadu
Buhari on kasvattanut kannatustaan arvostelemalla PDP:n hallinnon korruptiota ja tehottomuutta
taistelussa Boko Haramia vastaan.
Hän menestyy myös PDP:n tuki-
alueella etelässä.
Nigerian perustuslain mukaan
vaalit tulee pitää huhtikuun loppuun mennessä, jolloin presidentin valtakausi päättyy.
. vaalien lykkäys näyttää taktikoinnilta
NINA TÖRNUDD
STT
Helsinki, Lagos Taistelu islamistista Boko Haramia vastaan
Nigerian koillisosassa ja naapurimaissa kiihtyy. Ukrainan hallitusta
tukevat kansalliskaarti ja vapaaehtoispataljoona hyökkäsivät kapinallisia vastaan muun muassa
Novoazovskin kaupungin liepeillä, raportoi UkraineToday -sivusto.
Uutistoimisto RIA Novostin nimettömän diplomaattilähteen mukaan keskiviikkoisten rauhanneuvottelujen yksi tavoite on demilitarisoidun vyöhykkeen luominen
Itä-Ukrainaan.
Lähteen mukaan neuvotteluissa
pyritään lisäksi vähentämään raskaan aseistuksen määrää ja luomaan keskusteluyhteys Ukrainan
hallinnon ja kapinallisten välille.
Rauhanneuvottelujen alla Ve-
näjä on aloittanut ainakin kahdet
sotaharjoitukset. HELMIKUUTA 2015
Lehtikuva
Tytöt eivät
tulleet
takaisin
STT
Mielenosoittajat eivät sulata Nigerian presidentinvaalien siirtoa kuuden viikon päähän. Liikettä vastaan
perustettuihin alueellisiin joukkoihin on liittynyt jo viisi alueen maata, uusimpana Niger.
Turvallisuustilanne ja yltynyt
taistelu Boko Haramia vastaan on
myös virallinen syy sille, että Nigerian vaalilautakunta päätti lykätä
presidentin- ja parlamenttivaaleja
kuudella viikolla. Venäjä liitti
alueen itseensä vajaa vuosi sitten.
Venäjän eteläisessä sotilaspiirissä on puolestaan alkanut tiedustelujoukkojen harjoitus. Jos näin ei käy, saattavat vallanpitäjät julistaa poikkeustilan,
käyttäen perusteluna Boko Haramin vastaista taistelua, Angersbrandt arvioi.
Nigerian johdon puheet ovat kovat. Tästä on
näkynyt merkkejä jo aiemmin, että valtapuolue haluaa saada vaalit lykätyiksi tai opposition presidenttiehdokkaan hylätyksi tavalla tai toisella, Angersbrandt sanoi
STT:lle.
Presidentti Goodluck Jonathan
ja hallitseva PDP-puolue ovat olleet alakynnessä mielipidemittauksissa. Se joka vastustaa Allahia
ja Profeettaa joutuu alistumaan,
kuolemaan tai joutuu orjaksi, Shekau julisti.
Boko Haram on viime päivinä
laajentunut hyökkäyksiään pohjoiseen Kameruniin ja Nigerin kaakkoisosiin. Jos nämä
tytöt olisivat poliittisesti tai taloudellisesti voimakkaiden vanhempien lapsia, heidän vapauttamisekseen olisi tehty paljon enemmän, Yousafzai sanoi kannanotossaan, kun sieppauksesta tuli kuluneeksi 300 päivää.
Boko Haramin johtaja Abubakar
Shekau julkisti viikonlopun taistelujen jälkeen uuden videon, jossa hän uhoaa Boko Haramin voittavan kaikki vastustajansa, myös
alueelliset joukot, joissa on mukana sotilaita Tshadista, Kamerunista, Beninistä ja Nigeristä.
. Kaikki tiedetyt Boko Haramin
leirit tuhotaan. Muun muassa Michelle Obama tuki #BringBackOurGirls-vetoomusta.
Mutta vetoomukset vaimenivat aikanaan, ja lähes vuotta myöhemmin ovat tytöt jo kadonneet
julkisuudesta. Nigerian johto ja kansainvälinen yhteisö voivat ja heidän tulee
tehdä paljon enemmän. Taistelemme koko maailmaa
vastaan. Turvallisuusneuvonantaja
Sambo Dasuki vakuutti lykkäyspäätöksen jälkeen, että Boko Haram voitetaan kuudessa viikossa.
. Tiistaina tuli-
tuksen kohteena oli Kramatorskin kaupunki, joka sijaitsee Slovjanskin lähellä Ukrainan hallituksen alueella.
Tienoolla ei ole taisteltu kuukausiin, mutta nyt raketteja ammuttiin kohti hallituksen joukkojen tukikohtaa sekä siviilien
asuinaluetta.
Iskussa kuoli ainakin kahdeksan ihmistä, ja kymmeniä haavoittui.
Uutistoimisto RIA Novostin
mukaan Itä-Ukrainan kapinalliset kiistivät olevansa raketti-iskujen takana.
Taisteluja käytiin myös maan
eteläosassa. Presidentinvaalit piti alun perin järjestää ensi viikonloppuna.
Monet tarkkailijat uskovat kuitenkin, että taustalla oli hallitsevan puolueen vaalitaktiikka. Kaikki viittaa siihen. Niitä ei enää ole.
Ne tuhotaan, Dasuki sanoi AFP:lle.
Dasuki lupasi myös, ettei vaaleja lykätä enää toista kertaa.
Angersbrandtin mielestä on eri-
koista, että vaikka Nigerian armeijan taistelu Boko Haramia vastaan
on ollut käynnissä jo kuusi vuotta,
siinä piti järjestää uusi suuroffensiivi juuri presidenttivaalien alla.
Yksityiskohta Marjut Leskisen työstä Don´t shoot me!, akryyli.
rää läpi ja sieltä alkoi hiljalleen
nousta esiin pari teemaa. Hienoa! Voisiko olla, että viime vuoden Art Häme -ponnistelut ja näkyvyys saivat väen innostumaan. Yhdistyksessämme on mukana nuoria
miestaiteilijoita, joiden tyyli on
erilainen ja aiheet popia ja graffitia. Iida Viitanen Heinähattuna ja Anna Pohto Vilttitossuna suoriutuvat tehtävistään vakuuttavuudella, joka lähentelee koko shown, jos ei
varastamista niin ainakin hallitsemista.
Sellaista teatteriyhteisöä ei
ole olemassakaan, jonka ei kan-
Riihimäen Kuvataitelijat ry:n Puis-
tomaa kiinnitti huomiota paitsi
töiden runsauteen myös suureen
grafiikan määrään ja luonnonläheisiin aiheisiin.
. Poikkeaman punaiseen luo
Hilkka Rutasen pastelliset Pilvet.
tella aikuistenkin ja etenkin koko perheen yhteistuumin nautittavaksi.
nattaisi tuntea ylpeyttä, mikäli
löytävät riveistään parrasvaloihin heidänlaisiaan tulevaisuuden turvaajia.
Vahvaan suoritukseen yltävät
myös vuoroin Rubensin veljeksiksi ja poliiseiksi sonnustautuvat Jiska Laaksovirta ja Kalle Tulander.
Jiska Laaksovirta omaa nähdyn ja kuullun perusteella valmiuksia, joita edellytetään näyttämötaiteen suurempiin ja syvällisempiinkin rooleihin mukautumaan pystyvältä tulkilta. Puistomaan arvion mukaan
mukaan päässeet työt ovat taiteellisesti korkeatasoisia ja sisällöltään puhuttelevia.
. Mukaan
näyttelyyn mahtui noin puolet
teoksista ja omansa sai esille jokainen töitä tarjonneista taiteilijoita. Käsikirjoitus Sinikka ja
Tiina Nopola, ohjaus Elina Pohto.
Katse syvälle silmiin. Riihimäellä taiteilijat käsittelevät urbaanimpia aiheita. Niidenkin osalta Forssan
teatterin on saanut hommansa
vahvoihin kantimiin. Ihan kaikkia
haluamiani töitä en saanut sopi-
maan kokonaisuuteen.
Puistomaa otti avuksi ryhmittelyn periaatteet: työt löysivät
kumppaninsa värin, aihepiirin,
tekniikan tai tunnelman perusteella. Kas siinäkin eräs pulmista, joita ilmestyy
Forssan teatterissa vuoden 2015
avausproduktion edetessä ratkaistavaksi.
Vaikka vastausten saamisessa
kävisikin niin ja näin, on asioilla
tässäkin tapauksessa tapana järjestyä kaikille onnelliseksi huipentuvaan loppuun mennessä.
Nopolan sisarusten alkuperäistekstiin perustuva Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset kuuluu ennen muuta lapsiyleisölle suunnattuihin tarinoihin. Forssan seudulla maalataan
enemmän perinteistä maisemaa
Näytelmän ohjaaja Elina Pohto
vaikuttaa tehneen ansiokasta työtä henkilöohjauksen omalla vaativalla spesiaalisarallaan. Töitä oli nyt mukana ennätyksellinen määrä.
Puistomaa lähti rakentamaan
näyttelyä mystisyyden ja kevään
Im pressionismi, ekspressionismi vai kubismi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö näytelmää voi suosi-
teemojen ympärille. Tavoitin kiltalaisten töistä vahvaa mystisyyttä ja kevään lupausta, Puistomaa kertoo.
Killan puheenjohtaja Soili
Mahlanenkin on yllättynyt näyttelytarjokkaiden ylenpalttisuudesta.
. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Kulttuuri
Mystinen lup
Kuhankosken Killan vuosinäy
Pirkko Hirsikankaan Yöpuulle, pesutekniikka.
Aino Kaurasen Pyryttää, pastelli.
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
FORSSA Riihimäkeläinen kuvataiteilija Eija Puistomaa katsoi
Kuhankosken Killan vuosinäyttelyyn tarjolla olevien teosten määrää hetken aivan hiljaa. Kalle Tulanderin ylinäytteleminen istuu mainiosti niin poliisiksi kuin taidemaalariksikin
muuntautumisen käänteisiin.
Lastennäytelmäksi esitystä voi
luonnehtia aiheensa sekä juonensa ohella pääroolien perusteella. Tehokkaimpia kokonaisuuksia ovat Marjut Leskisen sudensilmämaalauksen Don?t shoot
me ympärille kerättyjen luontoaiheiden kimara ja Aino Kaurasen
Pyryttää -pastellityön oheen kootut talventaittumisteokset.
Puistomaan ryhmittelynäkemys puree myös Vinkkelin kaukaisella peräseinällä. Hän mietti, että mihin olikaan lupautunut,
kun hän oli ottanut vastaan näyttelyn jurytyspyynnön.
. Teokset olivat myös pääosin
melko pienikokoisia, joten siinäkin oli mietittävää. 12
KESKIVIIKKONA 11. Harri Välimaa Kattilakosken
perheenpää Mattina samoin kuin
Akseli Ranta isolintuna ja Akse-. Noin 150 työtä ja 40 tekijää!
Todella tuotteliasta ja ahkeraa väkeä tässä pikkukaupungissa tuntuu olevan. Perinteisen ison työn paikan täyttää tällä kertaa vahvojen punaisten ryh-
mä, josta löytyy esimerkiksi Pekka Leppälän Kielletystä kaupungista. Näin voi
päätellä esimerkiksi tavassa, jolla Elisa Nieminen heittäytyy Halisen rooliin ja Milla Lepänkoski
Kattilakosken perheenäiti Hannaksi.
Esittävän taiteen monilahjakkuus Elli Lukander jatkaa Helgana tasaisen vakuuttavia suorituksiaan teatteri-ilmaisun parissa. Vaikeinta oli saada muodostettua hyvinkin erityyppisistä
töistä kokonaisuuksia tähän varsin haastavaan, kulkuväylien halkomaan tilaan.
. Ensin minun oli käytävä eri tyyppisten teosten mää-
TEATTERISSA
Erkki Kuronen
Salapoliisit,
Rubensit ja
poliisit
???Forssan teatteri: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset ensi-ilta 6.2
Avoinna ma-to 1119, pe 11-17, la 10-14, su 13-17 ( su
käynti museon ovesta).
Lounais-Hämeen Uranuksen näyttely Forssan Luonnonhistoriallisessa
Museossa helmikuun loppuun. Professori Clara Dent-Bogányi on soolooboisti Berliinin radio-orkesterissa ja opettaa myös Nürnbergin
musiikkikorkeakoulussa. Lisätietoja näyttelystä löytyy osoitteesta www.hameenlinnantaiteilijaseura.fi.
nen, Marjatta Jalonen, Terttu Liina Pullinen, Helena Asp, Pekka
Lyly, Pekka Leppälä, Hilkka Rutanen, Ria Louhisola, Lasse Simi, Jouko Rostila, Seija Kavander,
Seppo Usva, Helena Laakso, Raimo Erviö, Eila Kulmala, Ulla Viljanen, Asta Ranttila, Taina Sipilä,
Tuula Marita Hartikainen, Tuula
Katajisto ja Marja Viskari.
???Kuhankosken Killan vuosinäyttely 1.3. STT
paus keväästä
Nuoret
biennaaliin
FORSSAN LEHTI
yttely ennätyksellisen runsas
Seppo Pessinen
?Forssan seudulla maalataan enemmän
perinteistä maisemaa . maaliskuuta klo 10-18. tosin ympäröivät maisemat ovat
myös hienot, hän miettii.
Kiltalaiset saivat kiitosta myös
vuolaasta kokeilunhalusta, joka
paljastuu taiteilijoiden innosta
toteuttaa hyvinkin erilaisia ideoita ja vaihtaa tekniikkaa työstä toiseen.
Töitään toivat näyttelyyn Seppo
li Pohto pikkulintuna täyttävät
paikkansa mallikkaasti.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset tuo kunniakasta
jatkoa myös Forssan teatterin viime aikoina näytelmien henkeen
eläytyneelle ja muutenkin tasokkaalle tekniikan ja lavastuksen
perinteelle.
Oleellisen ulottuvuutensa kappale
saa Iiro Rantalan musiikista, jonka Seppo Lukander ja Kari Mäkiranta ovat sovittaneet Forssan
teatterin tulkintaan erinomaisesti luontuvaksi. Avoinna arkisin klo 7.30 . Ystävyys
Sanna Mansikkaniemen kanssa
juontaa juurensa jo kouluajoilta
Forssassa.
Bence Bogányi on sittemmin
muuttanut Berliiniin ja asuu siellä nykyisin vaimonsa Clara DentBogányin kanssa. Fagotisti Bence Bogányi toimii tällä hetkellä professorina Hannoverin
musiikkikorkeakoulussa.
Pianisti Satu Elijärvi on toiminut kamarimuusikkona lukuisissa yhtyeissä sekä solistina
esimerkiksi Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. asti Forssan kirjaston näyttelytila Vinkkelissä, Wahreninkatu 4, Forssa. Kulttuuri 13
Forssan Lehti | KESKIVIIKKONA 11. Museo on avoinna ke, pe ja su klo 13?17.
Kirjavan kankaan kaupunki -näyttely Forssan museossa on avoinna ti?
pe 10?16, la 10?14, su 12?16.
Ystävänpäivänä 14.2. Tapio Kettunen . Kirjan mukana kouluihin jaetaan myös
äänite, jolla on Sibeliuksen tunnetuimpia teoksia. Kuvakirja kertoo Sibeliuksen elämästä ja musiikista. Laadukas taustaäänitekin palvelee tässä tapauksessa tarkoitustaan poikkeuksel-
Lagom, Auli Vaha, Unto Grönberg, Aino Kauranen, Anna-Liisa Rikala, Leena Öfversten, Pirkko Hirsikangas, Ari Sandberg, Viivi Vikman, Vesa Viljanen, Kristiina Nyman, Liisa Toivola, Tuulikki Viinikanoja, Leena Haga, Liisa Facius-Kennell, Soili Mahlanen, Marjut Carlstedt, Outi Silfvenius, Marjut Leskinen, Erkki Ilvo-
lisen mallikkaasti.
Tarja Söyring ja Kirsi Lindholm
kunnostautuvat nyt koreografiparina, jonka työnjälki jää läsnä olevuudestaan huolimatta helposti
huomaamatta.
Elina Pohto on luonut jälleen
ohjaajana ansiokkaan produktion, vaikka aika-aspekti taas kerran arveluttaviakin ajatuksia herättää.
Vaarana on, että ensimmäisen
puoliaika asettaa kellolla mitattavan kestonsa pituudella muidenkin kuin alle kouluikäisten kärsivällisyyden koetukselle, vaikka
tapahtumat kohtauksesta toiseen
sutjakasti etenevätkin.
Bence Bogányi
Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry
ja Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX järjestävät Hämeen
nuorten biennaali 2015 -näyttelyn maalis-huhtikuussa Galleria
Arx:ssa Hämeenlinnassa. Toivon, että mahdollisimman
moni nuorista jäsenistämme tarjoaa töitään rohkeasti tähän näyttelyyn, Kuhankosken Killan puheenjohtaja Soili Mahlanen kannustaa.
Näyttelyyn voivat osallistua
kaikki Kanta- ja Päijät-Hämeen
alueella asuvat tai opiskelevat
15?35 -vuotiaat kuvataiteen tekijät. Tammelan-konsertissa
esiintyvät myös sisar Bernadett
Bogányi ja puoliso Clara Dent-Bogányi.
ja museossa avoimet ovet klo 10?14.
Aulagalleriassa 10.2.?5.3. Näyttelyn juryttää kuvataiteilija Simo
Ripatti.
Näyttelyyn tarjottavat teokset
teostietoineen toimitetaan Galleria ARXiin tiistaina 17. Äänitteellä soittavat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian. saakka näyttelytila Pehkosessa
Jokioisten Tietotalossa. Näyttely esittelee kuvin ja sanoin Alvar Aallon suunnitteleman kirjastorakennuksen entisyyttä ja nykyisyyttä.
mii nykyisin vuorottelevana äänenjohtajana Suomen Kansallisoopperan orkesterissa. Jean Sibeliuksen matkassa -kirjan on kuvittanut
ja kirjoittanut Katri Kirkkopelto. Mezzosopraano Sanna Mansikkaniemi
työskentelee sekä esiintyvänä
taiteilijana että myös kulttuurin
tuottajana.
Ystävyyden konsertti alkaa 13.
helmikuuta kello 19 Tammelan
kunnantalon valtuustosalissa.
Konsertin järjestää Tammelan
kunnan kulttuuritoimi.. Auki
Forssan Museon aukioloaikana.
Kaisa-Leena Kaarlosen Akvarelleja
27.2. 16.15.
Viipurin kirjasto eilen ja tänään
-näyttely Jokioisten kirjastossa 27.2.
asti. tosin ympäröivät
maisemat ovat myös hienot.?
eija puistomaa
. Teemana on Kevätkarnevaali.
. Teokset voivat edustaa mitä
tahansa kuvataiteen lajia. Ohjelmassa kuullaan kamarimusiikkia
muun muassa Haydniltä, Beethovenila, Dohnányilta, Poulencilta,
Saint-Saënsilta, Aholta ja VillaLobosilta.
Unkarilainen Bogányin muusikkoperhe muutti Suomeen ja
Forssaan 1980-luvulla. Työskentely Suomen Kansallisoopperassa
sen sijaan yhdistää Satu Elijärveä sekä Bernadett ja Bence Bogányitä.
Huilisti Bernadett Bogányi toi-
Marja Viskarin Kuukkeli, akryyli.
kulttuurikalenteri
Kuhankosken Kilta ry.n perinteinen
vuosinäyttely Vinkkelissä 4.2.?1.3.
Näyttely avoinna Forssan kirjaston
aukioloaikoina: ma?to 11?19, pe 11?17,
la 10?14 ja su 13?17 (käynti su Luonnonhistoriallisen museon ovesta).
Forssassa lapsuutensa viettänyttä fagotisti Bence Bogányita ja
hänen muusikkoperhettään kuullaan nykyisin Lounais-Hämeessä
harvoin. perhelauantai
Bogányit
ystävineen
yhdessä
Tammelassa
FORSSAN LEHTI
Kolme Bogányin perheen muusikkoa konsertoi yhdessä ystäviensä kanssa Tammelassa ensi
perjantaina.
Bernadett Bogányi (huilu), Clara Dent-Bogányi (oboe) ja Bence Bogányi (fagotti) esiintyvät
yhdessä Sanna Mansikkaniemen
(mezzosopraano) sekä Satu Elijärven (piano) kanssa. Oodeja valolle, reliefejä. HELMIKUUTA 2015
Säveltäjä Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi alakouluihin jaetaan lapsille suunnattu
musiikkitietokirja. Soiva metsä
Nyt siinä puhutaan
muun muassa laajasta, kattavasta ja
taloudellisesti menestyvästä koulutuksen järjestäjästä.
Haajanen olisi toivonut selkeitä,
läpinäkyviä kriteerejä, jotka eivät
jätä järjestyslupien myöntämiseen
poliittista päätösvaraa.
??Eivät kouluasiat saa olla lobbauksen paikka. Voitonjakoon varautuminen tarkoittaa sitä, että valtio haluaa pörssiomistuksistaan
kunnon tuotot.
Solidium jakoi viime vuonna
valtiolle voittoa lähes 1,1 miljardia euroa. Toiveena on, että hyötyjä saataisiin enemmän irti myös
opintojen sisällössä, sanoo kuntayhtymän johtaja Jouni Haajanen.
Leipuri-kondiittoriksi mielivä Emilia Hautala tuli opiskelemaan Hämeenlinnaan Naantalista saakka, sillä omasta
Tämän vuoden alusta Tavastia
kasvoi entisestään, kun siihen liitettiin kansalaisopisto. Päätarkoitus on se, että tarvitsemme rahaa sekä lainanmaksuun että voitonjakoon. Se on
keskeisin tekijä tässä tilanteessa ja aikataulutuksessa, Järvinen
sanoo.
Solidiumilla on erääntymässä
600 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina. On
rikkaus, kun samalla luokalla on
opiskelijoita sosiaali- ja terveys-,
parturi-kampaaja-, matkailu- ja käsityöaloilta, tytöt kiittelevät.
Koulutuskuntayhtymä Tavastia
ennakoi hallituksen toisen asteen
suunnitelmat hyvissä ajoin.
Sen oppilaitoksissa opiskelee
tällä hetkellä 1?460 lukiolaista ja
2?300 ammattikoululaista. Yhtiön on
määrä kertoa osakemyynnin lopputuloksesta keskiviikkona.
TeliaSoneran osakekurssi on
kehittynyt suotuisasti viime aikoina. Myöhemmin oppilasmääräkohtaiset kriteerit katosivat lakiluonnoksesta. STT
KESKIVIIKKONA 11. 14 Uutiset
Solidium myy
TeliaSoneraa
Valtion pörssiomistuksia hallinnoiva Solidium kertoo myyvänsä TeliaSoneraa 976 miljoonalla
eurolla TeliaSoneran tiistain päätöskurssilla laskettuna.
Osakkeiden myynti merkitsee sitä, että Solidium puolittaa omistuksensa TeliaSonerasta. Tiedän, ettei moni lähde sin-. Käsityötoiminnan osalta kyse
on raaka-ainehankinnoista, tarkemmin puusta. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Lukio ja ammattikoulutus
Hämeenlinna
varautui ajoissa
toisen asteen
uudistukseen.
Yhteinen
järjestäjä
säästää
hallinnossa
ja lisää
opiskelijoiden
valinnanvaraa.
Riikka Happonen
Hämeenlinnassa kaksoistutkintoa suorittavat Emilia Hautala ja
Maija Laine opiskelevat opetusministeriön ihanneympäristössä,
jossa sama järjestäjä vastaa sekä
lukio- että ammatillisesta koulutuksesta.
Hautala ja Laine ovat varsin tyytyväisiä opintoihinsa, joissa joka
toinen jakso on ammatti- ja joka
toinen lukio-opintoja. Osake on kallistunut kuukauden aikana yli 4 prosenttia.
Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen kertoo, että
osakkeen hinnan nousu vaikutti
myyntipäätökseen, mutta pääsyy
se ei ollut.
. Rahoituksen
myötä loppuu käsityötoimintakin. STT
RAY vaatii
avustussummia
takaisin
Näkövammaisten
Keskusliitolta
Raha-automaattiyhdistys aikoo
vaatia yhteensä yli sadantuhannen euron avustussummia takaisin Näkövammaisten Keskusliitolta. Esimerkiksi Kai-
nuussa yhdistettiin ammattiopisto ja lukiot vuonna 2005.
??Nyt ministeriön tavoitteena
on mitä ilmeisimmin ruuhka-Suomi, jossa toisen asteen kenttä on
edelleen melko pirstaleinen, Haa-
janen arvioi.
Alun perin hallituksen tavoitteena oli karsia lukioverkkoa niin rajulla kädellä, että jäljelle olisi jäänyt
lähinnä yli 500 oppilaan oppilaitoksia. Äänikirjahankkeen kohdalla kyse on Postin
kuljetuspalveluista.
Käsityötoiminnasta palautettavaa avustusta on RAY:n mukaan
pyöreät 87 000 euroa ja digiäänikirjahankkeen osalta noin 56
000 euroa.
Näkövammaisten Keskusliiton
toimitusjohtajan Jukka Tahvanaisen mukaan epäselvyydet johtuvat hankintalain noudattamisohjeiden tulkintaeroista RAY:ssa
ja keskusliitossa. Oppilaitosrajat ylittävä yhteistoiminta näkyy heidän arjessaan positiivisella tavalla.
??Kaikki on lähellä, opettajat hyviä ja luokka mukavan pieni. Näillä kriteereillä ministeriössä nähdään vielä koko joukko karvalakkilähetystöjä,
Haajanen sanoo.
Emilia Hautala kuuntelee ministeriön tavoitteita otsa rypyssä.
16-vuotias pelkää, että mikäli harvennus osuu hänen kotikaupunkinsa Naantalin 150-paikkaiseen
lukioon, moni kaveri jättää lukion
jatkossa väliin.
??Merimaskusta Turkuun menee
bussi vain aamulla ja iltapäivällä. Tarjolle tulee 4 prosentin siivu ruotsalaisyhtiöstä. Etenkin Pohjoisja Itä-Suomessa on perustettu
maantieteellisesti hyvinkin laajoja kuntayhtymiä. Keskusliitossa odotetaan RAY:n virallista yhteydenottoa ja pohditaan sen jälkeen, miten asiassa edetään.
RAY leikkasi tänä vuonna Näkövammaisten Keskusliitolle
myönnettyä kokonaistukea ja
lakkautti sen käsityötoiminnalle osoitetun tuen. Ammattiopinnoissa
hyödynnetään puolestaan yhteisiä
tiloja, koneita ja laitteita.
??Yhteistyö tulee varmasti laajenemaan esimerkiksi taito- ja taideaineisiin, Haajanen sanoo.
Sosiaali- ja terveydenhoitoalaa opiskeleva Maija Laine uskoo, että kaksoistutkinto avaa hänelle enemmän portteja tulevaisuudessa.
Ammattikoulupuolella ylläpitäjä-
verkon harventaminen alkoi jo
vuosia sitten. Syynä ovat näkövammaisten käsityötoiminnan ja digitaalisen äänikirjahankkeen yhteydessä tehdyt hankinnat, joita ei
kilpailutettu asianmukaisesti,
kertoo RAY:n valvontapäällikkö
Kristian Seemer STT:lle.
. Viime vuoteen verrattuna liiton avustus laskee noin 1,6 miljoonaa euroa. Se on monipuolistanut toisen asteen opiskelijoiden kurssitarjontaa.
Lukiolaiset voivat opiskella italian kieltä kansalaisopiston tunneilla
ja kesällä järjestetään kielten preppauskursseja. Solidium
omistaa nyt 7,8 prosenttia TeliaSonerasta.
Solidium tarjoaa osakkeita
kansainvälisille ja pohjoismaisille
instituutiosijoittajille. Kuntayhtymä sijoittuu molemmissa
Suomen 20 suurimman joukkoon
eli sillä ei ole hätää, kun järjestämislupia ja rahoitusta tulevaisuudessa jaetaan.
Käytännössä koulutuskuntayhtymään yhdistyminen pelasti esimerkiksi 160-paikkaisen Parolan
lukion, joka todennäköisesti olisi
muuten jäänyt vuonna 2017 ilman
OKM:n järjestämislupaa.
Malli on tuonut tähän mennessä
säästöjä hallinnossa.
??Tottakai se helpottaa, kun yhteisten kustannusten jakajia on
enemmän
Isä ja äitipuoli murhasivat tytön äitienpäi-
vänä 2012. Esimerkiksi
puolueen kaikki infrahankkeet eivät mahdu talousraameihin.
kotikaupungista ei löytynyt mieluista oppilaitosta ja Turussa vastaavanlaiselle linjalle olisi vaadittu 9,5 keskiarvo.
Toisen asteen
rakenneuudistus
???Hallituksen julkisen talouden
suunnitelman (2015?2018)
mukaan lukioilta, ammatillisilta peruskouluilta ja ammatillisilta
aikuiskoulutuksilta vähennetään
260 miljoonaa euroa. Suurten puoluei-
den kannatus voi nousta tai laskea
suunnilleen yhden prosenttiyksilön kuukaudessa pitkällä aikavälillä, Railo laskee.
Railon mukaan yhden prosentin nyrkkisääntö pätee sekä perussuomalaisten ilmiömäiseen
nousuun edellisissä vaaleissa että
kokoomuksen viime kuukausien
alamäkeen.
??Kokoomuksen kompastelun takana on pitkä ketju kohuja, on tehty huonoa politiikkaa, Railo katsoo.
Erilaisten pikkuskandaalien merkitys on kuitenkin lisääntymään
päin. Opetus- ja kulttuuriministeriön viesti oli tiistaina
selkeä: jos muutoksia ei tehdä,
koulujen on vähennettävä aloittajamääriään jo ensi syksystä
lähtien.
Lukioita, ammattikouluja ja
ammatillisia aikuiskoulutuksia
uudistetaan pian rankalla kädellä. Tämä johtuu siitä, että yhä
suurempi osa suomalaisista on
niin sanottuja liikkuvia äänestäjiä, jotka eivät enää ime puoluekantaansa äidinmaidosta tai työpaikan kahvikupista.
??Kylmän sodan jälkeen syntyneillä äänestäjillä esimerkiksi vaalikoneilla on suuri merkitys. Harmillista tämä on esimerkiksi lupaaville nuorille urheilijoille.
Kun ei ole koulua, joka joustaisi aikatauluissa, on valittava joko
koulu tai harrastus.
Keskusta haparoi keskiolutjupakassa, mutta tämä ei ratkaise vaaleja, sanoo skandaalijulkisuuteen
perehtynyt erikoistutkija Erkka
Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.
??Yksittäisen kohun merkitystä
ei pidä liioitella. Syytteen mukaan sosiaalityöntekijä hyväksyi vain kaksi
päivää ennen kuolemaa isän selityksen lapsen mustelmista.
. Nyt tämä linkitys on poistettu.
Sipilä kertoi kehottaneensa taustamuistioiden tekijöitä rohkeuteen.
Hänen mukaansa keskustan vaaliohjelmaan on linkitetty myös muita taustamuistioita, joiden tavoitteita ei voida toteuttaa. Syyttäjän mukaan he
kiistävät syyllistyneensä rikoksiin.
Tamminiemi kertoo kaikkien syytettyjen tavanneen tytön henkilökohtaisesti vähintään kerran.. Jatkuva huono
julkisuus syö kuitenkin puolueiden kannatusta. Näin vakuutti keskustan puheenjohtaja Juha
Sipilä eduskunnassa tiistaina järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Keskusta esittää vuonna 2013
tekemässään alkoholipoliittisessa
?taustamuistiossa?, että ruokakaupoissa myytävän keskioluen vahvuus rajoitettaisiin 3,7 prosenttiin.
Sipilän mukaan tavoitetta ei viime syksynä nostettu varsinaiseen
vaaliohjelmaan, koska viimeisen
kahden vuoden aikana kävi selväksi, ettei kansa kannata asiaa.
??Suomalaisilla ei ole tähän valmiutta, Sipilä totesi.
Sipilä sanoi kantavansa vastuun
sekä taustamuistion linjauksesta
että muistion linkittämisestä vaaliohjelmaan puolueen nettisivuilla. Järjestäjäverkkoa eli kuntia,
kuntayhtymiä ja taustaorganisaatioita vahvistetaan. He painottavat myös sosiaalista mediaa,
printtilehtiä ja tv-väittelyitä vanhempiaan enemmän tehdessään
äänestyspäätöstään, Railo sanoo.
Edes oikeiston ja vasemmiston
välinen raja ei Railon mukaan estä vaalishoppailua.
??On vaikea ennakoida, minne
nämä äänestäjät siirtyvät seuraavaksi. HELMIKUUTA 2015
saman katon alla
Terho Aalto
Keskusta
perui olutlinjansa kansan
paineen takia
Henripekka Kallio
Kirsi Turkki
Keskusta ei aio viedä keskiolutta
pois ruokakaupoista. Rahoitusjärjestelmästä tehdään entistä tuloskeskeisempi.
Toimilla on tarkoitus varmistaa koulutuksen laatu ja saavutettavuus säästöistä huolimatta.
Ihanteellisessa tapauksessa
näin voi käydä???Hämeenlinnan
koulutusyhtymä on tästä hyvä
esimerkki.Miten uudistukset vaikuttavat esimerkiksi sellaisiin oppilaitoksiin, joiden valttikortteina ovat erikoisaineet ja joustava
opintoaikataulu?
Erikoiskoulujen rahoituksesta
aiotaan vähentää puolet ja kaikkien koulujen rahoitus rajataan
neljästä kolmeen vuoteen. Lähden syytteessä siitä, että jos olisi puututtu eri tavalla,
ajoissa, oikea-aikaisesti ja oikeilla toimilla, lopputulos olisi ollut
erilainen kuin nyt, Tamminiemi
sanoi valmisteluistunnon jälkeen
Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina.
Yhtätoista sosiaalityöntekijää,
lääkäriä ja terveydenhoitajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta. Erikoiskouluihin ei haluta enää sijoittaa.
Vai miten itse päättäisit, jos
määrärahat olisi jaettava joko
pienille ja tehottomille tai suurille ja tehokkaille kouluille. Vapaan
sivistystyön resursseista
vähennetään 18,5 miljoonaa
euroa.
???Vähennykset saadaan
rajaamalla rahoitus neljästä
kolmeen vuoteen (55,6 milj.),
lyhentämällä opintoaikoja (87,5
milj.), luopumalla muun muassa
lisäkoulutuksen rahoituksesta
(47,7 milj.) ja kehittämällä
järjestäjäverkkoa (69,4 milj.).
???Toimilla myös tehostetaan
järjestelmää ja sen toimijoita.
???Vähennykset tulevat voimaan
2017.
ne asti koulua käymään, Hautala pohtii.
Voiko paineen alla tulla hyvää?
Kommentti
Ida Roivainen
palaute@lannenmedia.fi
Hallituksen asettama 260 miljoonan euron säästötavoite aiheuttaa
toisen asteen koulutuksen järjestäjille paineita. Todennäköisesti oppositioon, Railo arvelee.
Railon mukaan median megafoniefekti lisää kohujen voimaa.
??Kaikki tiedotusvälineet tuuttaavat samaa asiaa samaan aikaan,
vaikka näkökulma vaihteleekin.
Seurauksena on hurja myllerrys,
jonka vaikutusvalta kansalaisten
äänestyskäyttäytymiseen on suurempi kuin ennen, hän arvioi.
Syyttäjä: Kaikki syytetyt
tapasivat murhatun
tytön ainakin kerran
STT
Lastensuojeluilmoituksia mustelmista, silputuista koulukirjoista ja
lapsen juoksuttamisesta pihalla.
Ristiriitaisia selityksiä mustelmien syntytavasta ja epäselvyyksiä.
Syytteen mukaan sosiaalityöntekijät laiminlöivät velvollisuutensa toimia lapsen edun mukaisesti ja päättää 8-vuotiaan helsinkiläistytön kiireellisestä sijoituksesta, vaikka edellytykset huostaanottoon olivat olemassa.
Kihlakunnansyyttäjä Tuire
Tamminiemi katsoo, ettei tytön
tilanteeseen puututtu riittävästi ja oikeilla keinoilla. Uutiset 15
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11
Hyvällä asenteella pelaava ja väsymättä painava joukkue on tehnyt paljon odotuksia parempaa jälkeä.
Nuori ja nälkäinen, ne sanat kuvaavat kerrankin osuvasti FoSun
tämän kauden joukkuetta.
. Lähtökohta oli se, että joukkue meni nuorempaan suuntaan,
eikä meiltä voinut paljon odottaa. STT
Vauhdikas peruspak
Tomi Heirola ei juhli maalipörssissä, mutta hoitaa hyvin tonttinsa
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
SALIBANDY FoSun Tomi Heirola ei ole niitä pelaajia, jotka paistattelevat otsikoissa tai tehotilastojen kärkipaikoilla. Heirolalla on
futistausta, mutta B-juniori-iässä
salibandy otti niskalenkin jalkapallosta.
Heirola on välttynyt isommilta
vammoilta, eikä uran jatkamiselle ole esteitä.
. Lähivuodet aikakin on tarkoitus jatkaa, kertoo Heirola, jonka
veli Vesa pelaa nykyään 2. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Urheilu
HJK pestasi
japanilaisen
keskikenttäpelaajan
Jalkapallo Mestarijoukkue HJK
on tehnyt sopimuksen japanilaisen keskikenttäpelaajan Atomu
Tanakan kanssa.
Sopimus kattaa kauden 2015 ja
sisältää option kaudelle 2016.
Tanaka, 27, on pelannut vuodesta 2005 lähtien Japanin korkeimmalla sarjatasolla J-Leaguessa. Tanaka haluaa lyödä itsensä
läpi myös Euroopassa ja on hienoa
saada parhaassa iässä oleva tämän
profiilin hyökkäävä pelaaja erittäin
kovatasoisesta J-Liigasta. Hyväjalkainen puolustaja on kuitenkin tärkeä pelaaja joukkueelleen. Olen saanut aiemminkin sopimustarjouksia, jotka olen päättänyt olla ottamatta vastaan. Jaksaahan sitä juosta, Heirola sanoo.
FoSu on yllättänyt varmasti suu-
rimman osan 2. Se mitä teen, ei välttämättä näy juuri
missään, mutta ei se minua haittaa, Heirola sanoo.
Heirola tietää vahvuutensa.
Hän on nopea, eikä hänestä ihan
hevillä mennä ohi.
Kuntopuolikin on miehellä
kohdillaan.
. Muutokset eivät
ole olleet meille este tai edes hidaste, Heirola sanoo.
FoSu on pelannut tällä kaudella
rohkeaa, liikkuvaa peliä. Tällä kertaa tarjottu sopimus oli liian houkutteleva, Salin sanoi Union Olimpijan
tiedotteessa.
Gran Canaria on Espanjan liigassa seitsemäntenä ja matkalla Eurocupin pudotuspeleihin.
23-vuotias ja 187-senttinen Salin
on pelannut 62 ottelua Suomen
miesten maajoukkueessa ja heittänyt keskimäärin 7,7 pistettä ottelua kohti. Minä olen peruspakki, pelaan rakentavassa roolissa. 16
KESKIVIIKKONA 11. En tule unohtamaan melkein
viittä Ljubljanassa viettämääni
vuotta, mutta on tullut aika ottaa
seuraava askel urallani. divisioonaa Länsirannikon lohkon AFC
Hirvensalossa.
Heirola uskoo, että FoSulla on. Olemme kuitenkin näyttäneet, että pystymme pelaamaan
tässä sarjassa. Taito ja nopeus,
se on aika tappava yhdistelmä,
Heirola toteaa.
Heirola on pelannut koko uransa
FoSussa yhtä hämeenlinnalaisessa Trackersissa vietettyä kautta
lukuun ottamatta. Tanaka on edustanut koko aikuisuransa ajan niigatalaista Albirex Niigataa ja pelannut Japanin
liigassa 189 ottelua, joissa hän on
tehnyt 17 maalia.
. divisioonan Sisä-Suomen lohkon joukkueista.
Nuorekas joukkue on pelannut
miehekkäästi ja pitää sarjataulukossa neljättä sijaa hallussaan.
Jos tahti pysyy samana runkosarjan loppuun, on joukkue mukana play off -peleissä.
. Vuodet ovat
menneet nopeasti, ja nyt vuonna 1991 syntynyt Heirola kuuluu
joukkueensa kokeneimpaan kaartiin.
FoSun edustusjoukkueen nuorentuminen on tuonut lisää vas-
Pelaajaprofiili
tuuta Heirolan ikäluokalle ja sen
se on kantanut loistavasti, kukin
pelaaja roolinsa ja tonttinsa mukaan.
. Heirola tekee tasaisen varmaa jälkeä
pelistä toiseen, torpedoi vastustajan hyökkäyksiä tehokkaasti ja
jakaa syöttöjä hyökkääjille.
Heirola tuli Suuppareiden
edustuksen rinkiin nuorena miehenä, jo ennen kuin oli täysiikäisten kirjoissa. Meidän vahvuus on selkeä,
liikumme pirusti. Tämä on
hyvä palanen joukkueen rakentamisessa, sanoi HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti. STT
Lehtikuva
Vaikka puolustaja Tomi Heirola on vasta 23-vuotias, kuuluu hän nuorekkaan Forssan Suuppareiden edustusjoukkueen kokeneeseen kalustoon.
Maajoukkuepelaaja Sasu Salin
siirtyy Kanarialle.
Sasu Salin
loppukaudeksi
Espanjaan
Koripallo Maajoukkueen takamies Sasu Salin siirtyy loppukaudeksi Espanjan liigan Gran
Canariaan.
Salin on pelannut neljä ja puoli kautta slovenialaisessa Union
Olimpija Ljubljanassa.
. Monille on ollut vielä yllätys se, kuinka hyvät
taidot meillä on
Tottakai meillä on saumoja
nousuun. Taktiikkana oli edetä mahdollisimman virheittä omaa suoritusta kontrolloiden. Päätöstä odotellessaan
valmentajat, Arizonan valmentaja Dave Tippett ja Chicagon Joel
Quenneville, väittelivät äänekkäästi tilanteesta.
. Venäjä teki
vähemmän virheitä
kuin me, ja ansaitsi
kultamitalinsa.?
Eivind Tonna
ki
Mira Kaskinen ja Staffan Tunis hiihtosuunnistivat Suomelle sprinttiviestin hopeaa heti MM-kisojen avauspäivänä Norjan Hamarissa.
välillä niin paljon, että muutamasta risteyksestä ajoin ohi, Kaskinen sanoi.
Suomi oli koko kisan ajan kiinni mitalissa. Vauhtia oli
?Hyvä startti MMviikolle. Minulle tärkeintä oli tällaisessa pudotuspelimäisessä ottelussa
pitää tunteet kurissa ja säilyttää
keskittyminen. Chicagon
kolmesta laukojasta vain Patrick
Kane viimeisteli maalin.
Minnesota Wild otti kuudennen
peräkkäisen voittonsa jääkiekkoliiga NHL:ssä nujertamalla Van-
couver Canucksin 5?3 ja joukkueen kapteeni Mikko Koivu syötti
Wildin osumista kolme.
Voitto nosti Wildin kolmen pisteen päähän Canucksista kilpajuoksussa läntisen konferenssin
pudotuspeleistä.
. En usko että tuon lähempänä voisi olla, Quenneville kertasi Chicago
Sun-Timesille.
Antti Raanta torjui Chicago Blackhawksin maalilla 27 kertaa varsinaisella peliajalla ottelussa Arizona Coyotesia vastaan.
Voittolaukauskisa ja ottelu
kääntyivät Arizonan eduksi, kun
Lucas Lessio ja Antoine Vermette ohittivat Raannan. Mira
Kaskinen ja Staffan Tunis ottivat Hamarissa sprinttiviestin MMhopeaa Venäjän jälkeen.
Venäjän kaksikko Julia Tarasenko?Andrei Lamov jätti Suomea kuuden osuuden aikana 45
sekuntia. Jatkoerää
oli jäljellä 31 sekuntia, kun Raanta
pysäytti Arizonan Keith Yandlen
läpiajon. Venäjä nousi kärkeen toisella osuudella, eikä johtoa enää muille luovuttanut.
Suomen päävalmentaja Eivind
Tonna oli tyytyväinen MM-viikon
avaukseen.
. Kahdesta ennakkosuosikista kukistimme Ruotsin, ja Venäjälle vähän jäätiin, uransa 13.
MM-mitalin ottanut Tunis kertoi.
MM-hopea sprinttiviestissä oli
Tunisille toinen peräkkäinen, sillä kaksi vuotta sitten Kazakstanissa hän otti hopeaa yhdessä Mervi Pesun kanssa. Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. Hyvä startti MM-viikolle. Isinbajevan tavoitteena
on menestyä Rion olympialaisissa 2016.
Seppo Pessinen
Suomi avasi MM-hopealla
Mira Kaskinen ja Staffan Tunis toiseksi sprinttiviestissä Hamarissa
Lehtikuva
FL-STT
HIIHTOSUUNNISTUS Suomi avasi mitalitilinsä heti MM-kisojen
avauspäivänä Norjassa. Maalinteossa hän on onnistunut kahdeksan kertaa.. Emme odota heitä takaisin
kokoonpanoon lähitulevaisuudessa, Yeo sanoi.
Koivu on syöttänyt tällä kaudella 52 ottelussa 23 maalia. Venäjä teki vähemmän virheitä
kuin me, ja ansaitsi kultamitalinsa. Hän sanoi ettei se ollut sisällä ja minä sanoin että oli. Ruotsi oli kolmas.
. Kaskinen voitti
uransa ensimmäisen MM-mitalin,
mikä sai hymyn kasvoille.
. Kun kellossa oli 16 sekuntia, Chicagon Andrew Shaw?n
laukaus näytti ylittävän maalilinjan, mutta videotarkistus osoitti toisin. Kaskinen teki MM-debyytis-
???Forssalainen, 23-vuotias
???Pelasi jalkapalloa FJK:ssa Bnuoriin
???Puolustaja Forssan Suuppareissa
???Tällä kaudella 17 ottelussa tehot
2+6=8
???Tavoitteena kehittyä ja pelata
FoSun kanssa vielä Divaria
???Työskentelee Parmarinella
eväitä palata Divariin.
. Kisoissa on mukana myös Lounais-Hämeen Rastin
Salla Koskela.
Raanta taipui voittolaukauksilla
lehtikuva
STT
Puolustaja
Tomi Heirola
sään hyvän suorituksen, summasi Tonna avauskisan.
JÄ ÄKIEKKO Antti Raannan
27 torjuntaa auttoivat Chicago
Blackhawksin voittolaukauskisaan asti Arizona Coyotesia vastaan, mutta ottelun päätyttyä tulos oli vierasjoukkue Arizonan
3?2-voitto.
Jatkoerän viimeisellä minuutilla kummallakin joukkueella oli tilaisuus päättää ottelu. Se ei välttämättä toteudu heti, mutta varmasti jossain
vaiheessa.
MM-kisat jatkuvat keskiviikko-
na sprintillä. HELMIKUUTA 2015
Kaksi olympiakultaa naisten seiväshypyssä voittanut Jelena
Isinbajeva aikoo palata kilpakentille. Hopea on hyvä mitali, vaikka kullasta lähdimme kamppailemaan. Mielestäni onnistuimme siinä hyvin, Yeo jatkoi.
Minnesota joutui pelaamaan
suurimman osan ottelusta kymmenellä hyökkääjällä, kun Ryan Carter ja Jason Zucker jättivät
kaukalon ensimmäisessä erässä
loukkaantumisten takia.
. Molemmilla joukkueilla oli
paljon pelissä, Wildin päävalmentaja Mike Yeo sanoi NHL:n
kotisivuilla.
Olen jo paremmassa kunnossa kuin viime kesänä, koska pysyin harjoituskauden terveenä.
Sain tehdä syksyllä kaiken suunnitellusti.
. Siitä voi seurata menestyminen, Rahkamo totesi.. Tämä ei ole vitsi, tiistaina
65 vuotta täyttävä Spitz sanoi.
. Enää jalka ei ole aiheuttanut
huolta. Rahkamo kertoi tästä jääkiekkoilija Teemu Selänteen havainnon.
. Pitää uskaltaa yrittää, jotta
voi onnistua. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
lehtikuva
NBA-tähti
Griffin sivuun
viikoiksi bakteeriinfektion takia
KORIPALLO Los Angeles Clippersin tähtipelaaja Blake Griffin
on viikkoja sivussa koripalloliiga
NBA:n kentiltä ja tähdistöottelusta stafylokokkibakteerin aiheuttaman infektion takia. Ilmapiirin täytyy
siis tarjota turvallisuutta ja uskoa. Siinä taisi jo kova
kilpailutahti hieman painaa.
Viime kaudella Neziri ennätti 100
metrin aitajuoksussa alle 13 sekunnin. Alkukauden tulokset ovat tulleet EMvalmistelujen ehdoilla.
. Ennätykset todistavat hänen harpanneen merkittävästi lähemmäksi
pika-aitojen kansainvälistä huipputasoa.
Neziri on 60 metrin aitajuoksun maailmantilastossa neljäntenä ja Euroopan listalla kolmantena. Ja hän oli niiden
kanssa nopeampi.
Spitz voitti urallaan yhteensä
yhdeksän olympiakultaa. Tampereen SE-juoksussa ajauduin liian
lähelle ensimmäistä aitaa ja horjahdin. Jyväskylässä sivusin ennätystä, vaikka juoksu oli hieman
takapainoista. Sitä ennen
Neziri kokeilee vauhtiaan lauantaina nelimaaottelussa Norjassa
ja Suomen mestaruuskilpailuissa
Tampereella kuun lopulla.
. Tein vielä toissa päivänä
punttia, mutta nyt punttitreenit
jäävät kahdeksi viikoksi. Nilkkaleikkauksen jälkeen
iskenyt stafylokokkibakteeritulehdus maksoi tähtipelaaja Grant
Hillille koko NBA-kauden 2003?
2004. Michael Phelps on ohittanut hänet kultamitalien määrässä, mutta Spitzin Münchenissä uimaan seitsemään maailmanennätykseen samoissa olympialaisissa ei Phelpskään ole pystynyt. Selänne on sanonut, että NHL-pukukopissa on naurua
enemmän kuin suomalaisessa
junnulätkässä.
Aihe on Rahkamolle läheinen
sekä oman taitoluistelu-uran että valmisteilla olevan väitöskirjan näkökulmasta. Valmentaja
Jussi Ihamäen ohjelmissa koros-
tui perusvoima ja määrällisesti
kova juoksuharjoittelu.
Harjoitusrääkki näkyy ennätyksinä ja oikealla tavalla kiristyneessä olemuksessa.
. Jos olen mukana finaalissa,
siellä laitetaan sitten hanat auki,
Neziri kaavailee uhoamatta, mutta päättäväisen oloisena.
Nezirin tavoitteet ovat kirkastuneet syksyn onnistuneen harjoituskauden ansiosta. STT
PASI REIN
STT
YLEISURHEILU Nooralotta Neziri on hurjastellut kuluvalla hallikaudella ennätysvauhtia. Lapsuudessa liikunnan kokonaismäärä eli myös omaehtoinen
liikkuminen on ratkaisevan tärkeää. Tiedän, etteivät nämä ajat riitä mitaliin EM-halleissa. Hänen tilalleen NBA:n
tähdistöotteluun nousee Portlandin Damian Lillard.
Toipuminen bakteeri-infektiosta vaihtelee suuresti kestoltaan. Uskon, että pystyn parempaan. En ole
kuitenkaan aloittanut herkistelyä, koska uskoin EM-rajan syntyvän muutenkin. Griffinin
kyynärpää leikattiin tulehduksen
takia maanantaina ja Clippersin
päävalmentaja Doc Rivers arvioi, että Griffin voisi aloittaa kuntoharjoittelun kahden viikon kuluttua.
Griffin on kerännyt tällä kaudella keskimäärin 22,5 pistettä,
7,5 levypalloa ja 5,1 syöttöä ottelua kohti. Alku- ja välierät pitää hoitaa
ensin. Tuore Suomen ennätys 7,99
ei enteile mitalia Euroopan hallimestaruuskilpailuista, mutta Nezirillä on vielä ässä hihassa. Haaveena toki on, että aika putoaisi.
EM-mitali hänellä on mielessä, muttei päällimmäisenä, sillä arvokisoissa pikajuoksijalla on
monta haastetta.
. Eli tästä se herkistely pikkuhiljaa alkaa.
Nezirin, 22, pitäisi viilata ennätyksestään sekunnin kymmenys,
kun juoksu herkistyy harjoittelua
keventämällä. Hiukan myöhemmin
näin yhden hänen uimareistaan,
ja hänellä oli samanlaiset viikset
kuin minulla. Ehjän harjoituskauden huomaa myös kehosta. Viikset jakoivat veden kasvoilta, en joutunut nielemään
vettä, pääni oli paremmassa
asennossa, vartalo oli virtaviivaisempi. Saksalaisen Bild-lehden haastattelussa Spitz kertoo,
miksi hän poikkesi useimmista
uimareista, jotka ajelivat ihokarvansa liukuakseen vedessä paremmin.
. Ajatus on, että vasta maaliskuussa katsotaan,
miten juoksu tällä hallikaudella
kulkee, Neziri kertoo.
EM-hallikisat järjestetään 5.?8.
maaliskuuta Prahassa. Katsotaan sitten Prahassa,
miten herkistely vaikuttaa. Kilpailut ovat olleet muodoltaan ehjempiä, vaikkei täysosumaa ole vielä tullutkaan. Jos urheilijalla on näin vahvoja onnistumisia kaksi tai enemmänkin, on se
merkki suvereenista osaamisesta.
Nuorten urheilussa luovuuden
aistii ilmapiirissä.
. 18 Urheilu
KESKIVIIKKONA 11. STT
Lehtikuva
Aitajuoksija Nooralotta Neziri kertoi kuulumisiaan Helsingissä järjestetyssä Urheilun ja arkiliikunnan seminaarissa.
Nezirillä ässä hihassa
Aitajuoksijan hallikauden huippukunto on ajastettu maaliskuulle
Seitsemän kultamitalia Münchenin altaasta kauhoneen viiksiniekka Mark Spitzin tyyliä olympiavuodelta 1972.
Spitz uskoo
viiksiensä
tuoneen
lisää vauhtia
UINTI Seitsemän olympiakultaa
Münchenissa 1972 uinut Mark
Spitz paljastaa, että hänen kohutut viiksensä tekivät hänestä nopeamman. Olen syönyt puhdasta ruokaa ja välttänyt
kaikkea ylimääräistä, mutta mitään hirveää painonpudotusta en
ole tehnyt, kovakuntoinen Neziri
jatkaa.
Rahkamo tutkii luovuutta
STT
Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo korosti Helsingissä järjestetyssä Urheilun ja arkiliikunnan seminaarissa nuorten teini-iän valintoja.
Urheilijan polku lavenee, jos lapset saadaan liikkumaan monipuolisesti ja viihtymään urheilun parissa.
. Rahkamo laa-
tii Teknisessä korkeakoulussa väitöskirjaa luovuudesta ja sen johtamisen prosessista.
Hän haastattelee tutkimukseen suomalaisia moninkertaisia olympiavoittajia. Siinä korostuu se, että liikun-
nan täytyy olla kivaa, Rahkamo
korosti.
Vääränlainen ympäristö uhkaa vie-
dä lasten liikunnasta ensin ilon,
sitten intohimon. Kausi jäi silti vaille huipennusta, kun hän karsiutui Zürichin EM-kisojen alkuerissä.
Nezirin juokseminen kävi loppukaudesta väkinäiseksi, kun
vanha takareisivamma saneli
edellistalven harjoittelun.
. Hän kuitenkin tietää, ettei urheilu suju aina suunnitelmien mukaan.
. Kerroin partasalaisuuteni
kerran eräälle venäläiselle valmentajalle. Sen takia juoksuharjoittelua on nyt takana aivan eri lailla,
ja sen pitäisi näkyä vielä selvemmin kesällä 100 metrin aitajuoksussa.
Jukka Voutilainen viimeisteli ylivoimalla KalPan 2?0-osuman Jaakko Rissasen
esityöstä.
KalPa tuli virkeänä myös kolmanteen erään. Tervetuloa!
Hallitus
maanmittaustoimitukseen
Kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta
annetun lain (603/1977) mukainen lunastustoimitus, Tn:o
2014-487144, joka koskee Gasum Oy:n maakaasuputkihanketta (Länsilaajennus) Jokioisten ja Ypäjän kuntien alueella
Hakija
Gasum Oy
Aika ja paikka
Perjantai 6.3.2015 kello 9:00
Ypäjän kunnanviraston valtuustosali, Perttulantie 20, Ypäjä
Toimituksen tarkoitus
Valtioneuvosto on 3.3.2005
myöntänyt Gasum Oy:lle lunastusluvan Mäntsälän ja Turun
talousalueen välistä maakaasuputkea varten. 6?5 (1?1, 1?0, 3?4,
1?0)
Pelicans?HPK 3?0 (0?0, 1?0, 2?0)
SaiPa?TPS 3?2 (0?0, 0?1, 3?1)
Tappara?Sport 5?2 (0?0, 3?1, 2?1)
Kärpät
47 24 8 4 11 132? 96 92
JYP
47 22 4 7 14 139? 113 81
HIFK
49 20 8 5 16 144? 120 81
KalPa
48 22 5 4 17 116? 95 80
Blues
48 19 9 3 17 121? 120 78
Lukko
47 17 6 15 9 130? 126 78
Tappara
47 20 5 6 16 114? 99 76
SaiPa
47 18 7 6 16 119? 115 74
Ässät
47 18 5 9 15 119? 107 73
Ilves
46 18 5 3 20 114? 119 67
HPK
48 12 12 5 19 120? 131 65
Pelicans
47 13 6 5 23 102? 126 56
Sport
47 12 3 5 27 96? 148 47
TPS
47 12 1 7 27 94? 145 45
Seuraavat ottelut: 11. klo 17.30 Late lammas
11.?12.2. . Vili Uosukainen 18/19, Kasperi Suuronen 16/16.
Koripallo
B-tyttöjen valtakunnallinen 1. Nyt vaan taotaan menemään,
sanoi KalPan valmentaja Pekka
Virta Nelonen Pro -kanavalle.
Sarjakärki Kärpät väänsi tasaises-
ti ja runsasmaalisesti Lukkoa vas-
taan. FoPS 1-1
Niklas Hirsimäki 1+0, Toni Koivula
0+1, Osku Lätti 0+1. 2. 13.2.
11.?12.2. Siim Liivik pisti isännät
edelle Miro Aaltosen nappisyötöstä ylivoimalla avauserän puolitiessä.
Hännänhuippu TPS koki 13.
perättäisen tappionsa. divisioona:
SB Girls-FoBa 71-63
Vilma Laitinen 11, Jessica Kesti 9,
Jessika Kulonen 8, Bertha Busk 14, Vilma Tammi 5, Melinda Lintusyrjä 9, Olga
Lilja 3, Sandra Kesti 4.
Pikaluistelu
Salibandy
Kalevan kierroksen luistelu, 30 km:
1) Juha Prittinen 51.34,...43) Jouko
Peipinen Tammelan Ryske 59.24,...78)
Ari Ilola Ryske 1.04.21, ...120) Tytti Pelkonen Ryske 1.09.27,...127) Olli Tala Ryske 1.09.56,...188) Jaakko Heikkinen Ryske 1.16.45,...205) Tarmo Pietilä
Ryske 1.19.17,...265 Marjatta Lehtonen
Ryske 1.33.50,...267) Siiri Pietilä Ryske
1.33.57.
Miesten liiga:
Oilers?SSV 7?7 (2?1, 1?3, 4?3)
C-tytöt:
FoSu-Classic 2-3
Ellinoora Vihreäsaari 2+0, Emmi Korteniemi 0+1, Jasmin Oras 0+1.
FoSu-Happee 4-3
Ellinoora Vihreäsaari 2+1, Jenna Mononen 1+0, Alina Salo 1+1 Jasmin Oras
0+1.
??Kokouksia
Jokiläänin Riistanhoitoyhdistys
Vuosikokous ke 25.2.2015 klo 18.30 Jokioisten kunnan
valtuustosalissa. Metsästyskorttien ja valtakirjojen tarkistus alkaa klo 18. klo 19.30 Vares ja sheriffi
-K7/4-K16/13-
13.?12.2. Tositoimiin Alku palaa viikonloppuna, jolloin joukkue kohtaa Hyvinkään Pontevan vieraissa ja Vimpelin Vedon
kotisalissa Feeniksissä.
47, 20) Michal Repik Pelicans, 47,
9+22=31, 18,
NHL:
New Jersey?Edmonton 1?2
Columbus?Los Angeles 3?4
Minnesota?Vancouver 5?3
M: Mikko Koivu 0+3
Chicago?Arizona vl. TPS johti SaiPaa vastaan pitkään Marko
Virtalan rangaistuslaukauksella,
mutta hävisi 2?3.
SaiPa pinkaisi 3?1-johtoon Dave Spinan ja Brian Salcidon osumilla kolmannen erän viiden viime minuutin aikana.
Tappara jatkoi Vaasan Sportin perättäisten tappioiden jatkumon viiden ottelun mittaiseksi. Asianosaisten poissaolo ei estä toimitusten
käsittelyä.
Toimitusinsinööri Teppo Rantanen
Maanmittauslaitos
040 829 0257
teppo.rantanen@maanmittauslaitos.fi
??MENOT
www.maanmittauslaitos.fi
Ohjelmisto 11.2. klo 9.00.. Teddy Da Costa viimeisteli kaksi maalia.
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Alppihiihto
Beaver Creek, Yhdysvallat:
MM-kisat, naisten superyhdistetyn
(syöksy+pujottelu):
1) Tina Maze Slovenia 2.33,37
(1.45,25+48,12), 2) Nicole Hosp Itävalta 2.33,59 (1.46,15+47,44), 3) Michaela Kirchgasser Itävalta 2.33,72
(1.46,58+47,14), 4) Anna Fenninger Itävalta 2.34,26 (1.45,51+48,75), 5) Lara Gut Sveitsi 2.34,31 (1.45,27+49,04),
6) Kathrin Zettel Itävalta 2.35,01
(1.47,00+48,01).
Jääkiekko
Liiga:
Blues?Ässät 3?1 (1?0, 1?1, 1?0)
KalPa?HIFK 3?2 (2?0, 0?0, 1?2)
Kärpät?Lukko ja. Luvan johdosta
Maanmittauslaitoksessa on tullut vireille lunastustoimitus, jota
ei kuitenkaan ole aloitettu toimituskokouksella. HELMIKUUTA 2015
KalPa kesti HIFK:n kirin
STT
JÄÄKIEKKO HIFK virkosi vasta kolmannessa erässä taistelemaan liigan sarjapisteistä KalPan
vieraana. Pelicans?SaiPa, HPK?TPS, KalPa?Sport.
Liiga, pistepörssi:
1) Eric Perrin JYP, 46 ottelua, 11 maalia+34 syöttöä=45 pistettä, 16 rangaistusminuuttia, 2) Jani Tuppurainen JYP,
45, 15+27=42, 24, 3) Kim Hirschovits
Blues, 47, 12+29=41, 38, 4) Jesse Saarinen HPK, 47, 17+23=40, 8, 5) Ville Vahalahti Lukko, 44, 8+32=40, 16, 6) Joonas Donskoi Kärpät, 46, 14+25=39, 8,
7) Tomas Zaborsky HIFK, 49, 11+28=39,
18, 8) Charles Bertrand Sport, 47,
12+26=38, 20, 9) Sami Sandell Ilves, 43,
13+24=37, 6, 10) Ryan Lasch TPS, 43,
12+24=36, 22,
11) Mika Niemi Ässät, 47, 7+29=36,
24, 12) Dave Spina SaiPa, 43, 17+17=34,
78, 13) Markus Hännikäinen JYP, 47,
13+21=34, 47, 14) Teemu Ramstedt
HIFK, 46, 15+18=33, 10, 15) Olli Palola Tappara, 47, 18+14=32, 36, 16) David
Mcintyre SaiPa, 42, 12+20=32, 28, 17)
Michal Birner KalPa, 48, 15+16=31, 26,
18) Zach Hamill HPK, 47, 14+17=31, 63,
19) Eero Somervuori HPK, 48, 12+19=31,
Keno 7/15
Tiistain päiväarvonnan oikeat numerot:
5, 7, 10, 20, 22, 24, 25, 28, 30, 33, 43,
45, 52, 55, 56, 58, 67, 68, 69, 70
Kunkkunumero: 52
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 7, 10, 11,
15, 16, 22, 29, 31, 32, 35, 37, 38, 42, 45,
46, 49, 51, 54, 68, 69
Kunkkunumero: 16
Tulosveto:
14 Columbus - Los Angeles 3-4
Kerroin: 29,63
11 Minnesota - Vancouver 5-3
Kerroin: 41,08
15 Denver - Oklahoma 114-124
Kerroin: 462,08
12 San Jose - Calgary 1-4
Kerroin: 37,03
Voittajaveto:
Päivän Trio 4
Otteluiden maalimäärät
1.New Jersey - Edmonton
2.Columbus - Los Angeles
3.Minnesota - Vancouver
Voittoyhdistelmä: 3 3 maalia - 7 7 maalia - 8 8 maalia. Kokouksessa käsitellään rhy:n työjärjestyksen 3 §:n mukaiset asiat. klo 19.30 Fifty shades of grey -K16/13-
??Seuratoiminta
Mustialan osakaskunnan jäsentenväliset pilkkikilpailut. Kokoonnutaan
Huttulan edessä 15.2. Denver - Oklahoma 114-124
Tulosyhdistelmä: 84-89, 114-124
2 oikein kerroin: 64 236,90
??Kuulutuksia
Hiihtosuunnistus
Hamar:
MM-kisat:
Sprinttiviesti: 1) Venäjä (Julia Tarasenko/Andrei Lamov) 48.51,9, 2) Suomi
(Mira Kaskinen/Staffan Tunis) jäljessä
45,1 sekuntia, 3) Ruotsi (Josefine Engström/Erik Rost) ?1.33,8, 4) Kazakstan ?2.41,0, 5) Norja ?2.56,1, 6) Tshekki ?3.26,4, 7) Bulgaria ?3.44,0, 8) Viro
?7.50,3.
RAHAPELIT
KUTSU
Rumimmat treenivaatteet ikinä
Koripallokausi on liigatasolla pitkä ja rankka, mutta välillä ehtii ottaa hieman rennommin. Janne Keränen
iski 3?0 ajassa 40.22.
HIFK kavensi Matt Generousin ja Teemu Ramstedtin osumilla, mutta KalPa voitti 3?2 ja nousi pisteen päähän kolmatta sijaa
miehittävästä HIFK:sta.
. Kerroin: 749,10
Päivän Trio 5
Otteluiden yhteispistemäärät
1.Minnesota - Atlanta
2.Dallas - LA Clippers
3.Denver - Oklahoma
Voittoyhdistelmä: 16 221 p tai yli - 14
211-215 pistettä - 16 221 p tai yli
Kerroin: 183,74
Moniveto:
Moniveto 9, Koripallo
1. Hakija ei myöskään ole saanut oikeutta lunastusluvassa osoitettujen alueiden
ja oikeuksien haltuunottoon.
Tässä toimituksessa käsitellään
kaikki raukeavaan lunastukseen
liittyvät korvausasiat, joita ei ole
käsitelty aikaisemmissa toimituksissa.
Toimitukseen osallistuminen
Kutsun toimitukseen kaikki ne
kiinteistöjen omistajat sekä kiinnitysten ja erityisen oikeuden
haltijat, joiden oikeutta toimitus
välittömästi koskee. Philadelphia - Golden State 84-89
2. Jukka Peltola viimeisteli kaksi
maalia toisessa erässä, kun Tappara voitti 5?2.
Pelicans marssi 3?0-voittoon
HPK:sta. Tomas
Kubalik jallitti useampia HIFKmiehiä ja syötti Janne Keräsen
avausmaalin, kun ottelu oli vanhennut 27 sekuntia.
Lisää seurasi. Naisten Korisliigassa vajaan kahden viikon tauolla oleva Alku piristi arkeaan Rumimmat treenivaattet ikinä -harjoituksilla, jossa joukkueen pelaajat saivat pistää ylleen ne kaikista karmeimmat vaatekaappiensa löydöt. KalPa avasi kärkipään
kohtaamisen räväkästi. Torj.: Kasperi Suuronen
40/46.
D2 AAA harjoituspeli:
Blues . 2?3
C: Antti Raanta 27/29 torjuntaa
San Jose?Calgary 1?4
S: Antti Niemi 23/26 torjuntaa (peliaikaa 58.42)
C2 Hä-LR AAA jatkosarja:
RNK-FoPS 2-2
Jere Lustila 1+0, Manu Hakala 1+0,
Mikael Löyttymäki 0+1, Anton Sihvonen
0+1, Arsi Virta 0+1
Max Hovila torjunnat 29/31
D2 AAA Länsirannikon aluesarja:
FoPS-TPS 2-6
Eemeli Kossila 1+0, Juska Helenius 1+0, Niklas Hirsimäki 0+1, Otto Pohjaranta 0+1. Ilves?JYP,
12. Torj. Ei me sitä sarjataulukkoa tuijoteta, se olisi vihoviimeinen virhe. Urheilu 19
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. 2. klo 17.30 Risto Räppääjä ja sevillan saituri -s13.?12.2. Kolmanteen erään kertyi
seitsemän osumaa, ja peli venyi
jatkoajalle tilanteessa 5?5.
Lukko-puolustaja Jesse Virtasen kampitusjäähy jatkoajalla antoi avaimet Kärpille, joka voitti
6?5 Arto Laatikaisen osumalla.
Blues päihitti Ässät 3?1 ja porskuttaa seitsemän pelin voittoputkessa
Artekin pöytä aiheuttaa Markulle päänvaivaa. Kunnes
kuolema erottaa.
1.00 Frasier (7). Kausi 7,
7/18. Viimeinen niitti.
22.00 Pitkä matka vapauteen
(12). 6.51 Nimipäiväonnittelu: 11.2. 7.23 Minun nimeni on. 9.35 Mitä tänään syötäisiin. Synttärisekoilua.
Amerikkalainen komediasarja.
4.00-5.00 Ennustaja-TV.
1.25-5.15 Voittostudio.
21.00 Kaukasia 30 päivässä.
Osa 6/10. (12)
2/3. Isku
vyön alle, osa 2/2. Tiimiläiset joutuvat
psykologiseen arviointiin
aiheutettuaan miljoonavahingot ja pahan kolhun turvallisuusministeriön maineelle.
23.55 Lainvalvojat. 14.00 Walker, Teksasista (12). 10.20 Sarahin
talo. (U) HD
1.35
True Blood (16). 5. Lilithin seuraajat juhlivat voittoaan.
(U) HD
2.30 True Blood (16). 3/8. Kausi 2.
Jakso 20/40. 7.37 Taavi-tiikerin naapurissa (S). 6.30 Os-
17.25
Frasier (7). 11.54 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. Toni
Wirtanen ja Janna.
5.00 Ennustaja-TV. Sajatnova oli ashugi, kiertävä trubaduuri, joka loi
1700-luvulla suurimman
armenialaisen runouden.
O: Sergei Paradzhanov,
1968.
23.05 Treme (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
4.00 Uutisikkuna. Charlotte
saa pysäyttävän uutisen
Afrikasta: Samia on kidnapattu.
18.00 Pilanpäiten.
18.10 112 (7). Jakso
18/22. 15.55 Treme
17.55
Tiededokumentti: Tieteen pioneereja. 6.00 Studio55.
17.15 Uutiset.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
Salaista massagea Mayalta. Maya käy sisäisine
ristiriitoineen yhä hermostuneemmaksi. 13.35
Cosmos - salattu luonto. 8.30
Eläinten ABC. 10.0010.49 Doc Martin (7). Vieraina
Mika Kaurismäki ja Kari
Väänänen.
22.00 Viikingit (16). 8.18 Minna Parikan Kiinan kokemukset 8.50 Aamutohtori.
9.30 Puoli seitsemän. Georgia. Debbie jatkaa katkerien syytösten jakelua Sarahin
synttärijuhlissa, mutta
joutuu katsomaan peiliin juteltuaan tyttärensä
kanssa.
19.00 Seitsemän Uutiset.
20.30 Hello Ladies (12). 6/9. 7.55 Disney esittää: Aku ja kumppanit
(S). Varsinais-Suomen aluepelastuslaitoksen palomiehet hälytetään tehtävälle, jossa
soittaja on ilmoittanut
naapuriasunnosta tulevan sankkaa savua.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Simpsonit (7). Joonatan voy eristää itsensä
20.05 Kingi. Kun käy ilmi, että pahoinpidelty koditon
nainen on sotaveteraani,
Owen ottaa asiakseen
auttaa häntä.
21.00 Top Chef. Niles suuttuu kun
Maris katoaa kolmeksi
päiväksi ostoksille ilmoittamatta siitä hänelle.
17.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! Kausi 1. Zombit
hyökkäävät. 11.35 Kukkaron herraksi.
12.02 Kukkaron herraksi. HD
18.50 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7).
Osa 256. Paigen saama
työtarjous ja Evanin poliittinen ura uhkaavat ajaa
pariskunnan erilleen.
1.40-5.30 Voittostudio.
23.00 Poliisit - kotihälytys
(7). Liiton uudistus. 10.50 Onnenarpa. Pinnan
alla. 16.50 Novosti
Yle. 8.00 Ast-
17.00 Lemmen viemää (S).
Lunnasrahat. 9.10 Kotikokkien taistelu. HD
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
fi. 13.10 Kun
isä tahtoo (S). Amerikkalainen
kepeä rikosdraamasarja.
0.45 Kallista kipua (7). Symbolisten ja värikylläisten elävien maalausten
kautta kerrottu Sajat-novan elämänkaari. River Phoenix. Isku
vyön alle, osa 1/2. Menneisyyden
haamut. Riku Niemisen piilokameraa ja sketsiviihdettä yhdistävä tv-show.
23.00 Yle Uutiset.
23.30 Silminnäkijä: Copterlinen rahastus. 10.55 Herkkuja:
Tummaa moussia. 1993 herätti suurta huomiota.
Hänet muistetaan erikoisena ja mielenkiintoisena henkilönä, yksinäisenä tähtenä, joka sammui liian aikaisin. Praha.
23.00 Kandit. Sydänkohtauksia ja autosta pudonneita. Paremmat piirit.
Seuraamme Peten, Jaken ja poliisikoira Severin vuoroa Vantaalla.
0.00 Castle (12). 9.00 Sydänmailla (7). 11.19 Yle Uutiset
Lounais-Suomi. Kuningas Hårik
palaa Kattegatiin mukanaan yllättävä ehdotus.
4.00 Teematieto. Kausi 4.
Jakso 11/23. 7.30 Disney esittää:
Timon & Pumba (7). Kausi 2.
Jakso 19/40. Mercedeksellä
on syntymäpäivä, ja Antonio järjestää hänelle
yllätysjuhlat, jonne Tonikin tulee. Kausi 3. 9.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). T: HBO. Jakso 8/24. Hän
oli aikansa lupaavin
nuori elokuvatähti, jonka kuolema v. Tässä jaksossa Lainvalvojissa
seurataan poliisin arkea
niin Helsingissä kuin Rovaniemelläkin.
3.30 Naapurini avaruudesta (S). 12.30
Kioski. Jakso 8/24. Kausi 2. jakso. Iso-Britannia 11.10
Lääkärit. 13.00 Silikonisukupolvi.
13.30 Kadonneita etsimässä.
14.30 A2: Kehitysvammais-ilta.
15.20 A2: Kehitysvammais-ilta.
16.30 Uusi päivä (S).
Klo 17.00
1 7.00 Yle Uutiset.
17.00 Pikku Kakkonen. HD
17.06 Yle Uutiset alueeltasi.
Alueellisia uutisia.
17.10 Doc Martin (7). Kuinka kulkee
jatkumo Newtonista
Cerniin. HD
Klo 21.00
23.05 Ulkolinja: Elektroniikkajätteen vaarat. Kausi 4,
25/47. lapset
purkavat niitä henkensä
uhalla. 15.00 Yle Uutiset. Bestman. 12.20
Sydämen asialla (7). Alku. Piileekö
niissäkin vaara. Kauden
päätösjaksossa Hank
hoitaa myrkytyksen saanutta Russellia, samalla
kun hän joutuu pohtimaan
omaa asemaansa HankMedissä. Iso-Britannia
16.15 Koko Suomi leipoo.
tosruutu. Jakso 1/10. Booth ja Brennan
tutkivat suositun spermanluovuttajan murhaa.
Brennan ja toinen kirjailija kritisoivat toistensa romaaneja. Kausi
5, 6/12. Saksa 11.00 Ostoskanava
Tvins.com. Jakso 6/24. 1/3.
Järjestyksen luojat.
Hiukkasfyysikko Brian
Cox jäljittää Britannian
luonnontieteiden syntyvaiheita ja niiden kehitystä meidän päiviimme
saakka. Osku saa
kuulla totuuden Marian
tilanteesta. 15.05
Yle News. 8.00 Shake It Up (S). 12.05 Oddasat. 3/8. Oppimisympäristöjen monipuolisuus on arkea koulussa.
20.00 Prisma Studio. Kausi 1. 12.01 Yle Oddasat. Colson tarjoutuu
todistajaksi. HS-sää (1?)
19.00 MasterChef VIP. 11.05 Kaalikimulit. Pappa padossa. 11.50
LIVE: Tiedä ja Voita. Jäte jää heitteille,
käytetyt varaosat myydään edelleen. Autiolla saarella. Martinia raastaa
riemu ja pelko Louisan
paluusta, varsinkin kun
Louisa aikoo pitää oman
päänsä kaikessa.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
Alueellisia uutisia.
18.30 Puoli seitsemän. 3/3. 16.55 Historia: Brittiavioliitto 1900-luvulla.
5.30 Aamusää. Puhumme miehen
evoluutiosta ja ajamme
p***urallia.
19.00 Prisma: Sukupolvemme
jalanjälki. 15.10 Grand Designs
- unelma-asunnot. 7.13 SanaArkku: Unto Undulaatin valokuvat. Jo vuodesta 1963.
19.30 Salatut elämät (7). Jakso
10/12. 6.25 Huomenta Suomi. 14.30 Luontoretkellä: Lintujen talviruokinta. Itävalta 14.35 Ensisilmäyksellä (S).
Yhdysvallat 15.05 Mitä tänään
syötäisiin. Kausi
5, 7/12. (U)
HD
0.05-4.00 Teematieto.. Korvaako keinoäly ihmisen luovuudessakin. (U)
0.00 True Blood (16). Ilmeisesti kihlaus Carterin
kanssa ei tyydytä häntä.
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
Wasabi-lohitäyte letuille
18.00 Emmerdale (7). Kausi 4, 3/5.
Davis ja Janette viettävät uudenvuodenaattoa
yhdessä. 15.10 Yle Oddasat.
15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Kausi 5,
5/12. Yhdysvallat 15.00
Masterchef USA. Ongelmia
tuntuu olevan jokaisella perheenjäsenellä, ja
tunnelma kiristyy. Eron aika tullut
on.
1.30 Asema 62 (7). Nyt otetaan mittaa julkkisten
kokkaustaidoista! Uudessa MasterChef VIP
sarjassa on mukana 18
julkkista, joiden taitoja
arvioivat huippukokit Tomi Björck ja Henri Alén.
20.00 Suomen huutokauppakeisari. Jeter.
2.30 Arvostele mun illallinen Suomessa. 9.40 Tukikummit Onnenpeli. 11.00 Yle
Uutiset. 15.25 Matkaoppaat.
15.55 Hotellit haltuun. 15.50 MOT: Jäteparonin likabisnes. HD
21.45-23.00 Kino: Granaattiomenan väri (S). HS-uutiset
18.58 HS-sää. 7.05
Max ja Meeri (S). 9.45 Elämäni eläimet:
Eläinsairaalassa. Asianajotoimistot ovat kuitanneet
itselleen puolet Copterlinelle lentoturmasta
maksetusta sovintorahasta.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu. Hotelli-ravintola
Malmikumpu Outokummun keskustassa on
ajautunut vaikeuksiin
henkilökunnan välinpitämättömyyden vuoksi.
18.55 HS-uutiset. Tuumasta toimeen.
(U)
0.45 True Blood (16). 8.20 Elämäni
ääniraita: näyttelijä Rinna Paatso 8.40 Samsungin kuunteleva
televisio ja muut yksityistiedon
kerääjät 8.50 Oravakuiskaaja
Konsta Punkka 9.05 Studio55.
fi. Yhdysvallat 15.55 Pilanpäiten. 11.40 Yle Uutiset Itä-Suomi. (S). 6.52 Rytmireissu.
6.58 Mitä ihmettä. Jakso 2/8. Haastattelussa maailman ensimmäinen kyborgi.
18.00 Sydänmailla (7). 11.12 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi. Vierailusta koituu
ongelmia, ja Ty joutuu
valitsemaan puolensa.
19.00 Kandit. Telttailuretki.
0.55 Kolme miestä ja tyttö (7). Kotimainen ohjelma.
6.00 Voittostudio. 16.20 Suomi
on venäläinen. 6.30
Huomenta Suomen uutiset ja
sää 6.40 Kaupallisen radion
historia Suomessa 6.50 Oravakuiskaaja Konsta Punkka 7.10
Euroalueen vaihtoehdot vähissä - hajoaminen tai liittovaltiokehitys 7.40 Markkinaraati: Autovero - populismia vai aitoa
veropolitiikkaa. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
4.00 Uutisikkuna. Päivän
kiinnostavimmat urheiluuutiset.
22.00 Stacey Dooley: Bileturismin kääntöpuoli. 9.30 Huomenta Suomen Uutiset. Vieraileva tuomari Lorena Garcia haluaa
nähdä, kuinka kokeilta
sujuu saman annoksen
toteutus useampaan otteeseen.
22.00 Loirinuotiolla. Sylvester.
23.00 Scorpion (12). 8.398.50 Hupsis (S). Kioski on uusi
suora ajankohtaisohjelma. Sydänkohtauksia ja autosta pudonneita. (U) HD
3.25-4.00 Uutisikkuna.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Viking Lotto ja Jokeri.
22.30 MTV Sport Uutiset.
22.40 Myytinmurtajat. Eddien usko
syyttömyyteensä on niin
vahva, että Paula ottaa
hänen sanansa todesta.
Mutta pystyykö ehdonalaisvalvoja auttamaan
ahdistunutta nuorta
miestä ilman, että sotkee samalla oman uransa ja elämänsä?
21.50 Yle Uutiset.
21.30 1001 Rikua. Lissu saa
vihdoin ilmaistua Juhalle tunteensa. HD
20.00 Liian nuori kuolemaan.
2/3. Eron aika tullut on. 3/3. Osa
2763. 7.53 Dinojuna (S). Onko zombilauma helpompi pysäyttää tuliasein vai kirveen kanssa?
23.45 Bones (12). Verkossa yle.fi/kioski #ylekioski. Ravinto ja
hengissä pysyminen.
19.53 Opi ja elä. Synttärisekoilua.
Jessin syntymäpäivä
koittaa, ja vaikka hän ei
yleensä juhlikaan vanhenemistaan.
20.00 Rillit huurussa (7).
Hofstadterin puuttuminen. 13.50 Deittikamera. 11.47 Yle Uutiset
Pohjanmaa. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. Euroopan elektroniikkajätteestä valtaosa viedään
yhä laittomasti Afrikkaan, jossa mm. 14.20 Kotikokkien
taistelu. HD
20.00 Uusi päivä (S). Emmi.
3.00 Arvostele mun illallinen Suomessa. Tämän päivän jaksossa partio 119
joutuu viemään asemalle
miehen, jolta on löytynyt
käräjäoikeuden turvatarkastuksessa huumeita.
0.25 Lainvalvojat. Aikalisä. Nok-
su, Sirkus Temppula, Popi Kissa, Taikakaruselli,
Kynä käteen!, Isot koneet sekä Puuharit. 7.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen & Minnin
Toons (S). Tärkeitä päätöksiä. 10.15 Julkkis
lapsenvahtina. 5.55 Strada.
6.25 Ylen aamu-tv. Aki ja Heli saavat
kutsun katsomaan pelleä. 20 TV?&?Radio
KESKIVIIKKONA 11. Uskoa ja urotekoja. HD
0.00-4.00 Uutisikkuna.
21.55 Urheiluruutu. Kausi
5, 8/12. Odotusaulasta
kuuluu tuttua kritiikkiä.(U)
19.30 Kioski. Ville
Haapasalo törmää matkallaan kummalliseen,
Stalinin aikaiseen joukkoliikennevälineeseen.
Hän pääsee myös Stalinin kylpylään ja Georgian Rivieralle. 10.00 Lemmen viemää
(S). Osa 458:
Pato murtuu. Talouden ja
politiikan ytimessä
21.00 Syke (12). Kausi 1, 6/8. 8.16
Franklin ja ystävät (S). Koviksen kaveri. Kausi 1. Yhdysvallat 12.05
Ostoskanava Tvins.com. Nelson ottaa
Bartin siipiensä suojaan,
koska hän on ainoa, joka osallistuu koviksena
tunnetun Nelsonin syntymäpäiväjuhliin.
19.30 Kolme miestä ja tyttö (7). Levottomat ajatukset. 7.28
Samsam (S): Likapossun kaverit. Iso-Britannia 10.40 Emmerdale (S). 9.45 Kauniit ja rohkeat (S).
Yhdysvallat 10.10 Emmerdale
(S). Ryppyjä rakkaudessa (Amores que
matan). 11.33 Yle Uutiset
Keski-Suomi. LaDonna yrittää lohduttaa Albertia.
Batiste saa uuden työkeikan. Tällä viikolla Kingissä mukana mm. 6.42 Propagandasota ja Venäjä 6.52 Onko
nyt hyvä aika vuokrata asunto?
7.15 Timo Soini ja Ilkka Kanerva
Ukrainan rauhanmahdollisuuksista 7.48 Kaupallinen radio 30
v. Margen
rinnat.
21.00 Greyn anatomia (12).
Kausi 11. 16/20. Otso ja Tero
kohtaavat vedenpaisumuksen. Kanada
16.05 Top Chef.
(12). Kausi 3. Rhonan on kohdattava totuus, kun Vanessa syyttää häntä Sandyn lääkkeiden viemisestä.
18.30 Emmerdale (S). 16.55
Naapurini avaruudesta (S).
ral TV. Ps:n
Äijäviikon vieraana toimittaja Tuomas Enbuske. 11.26 Yle Uutiset Häme. Stuart löytää
uusia kavereita, ja nämä raksalla töissä olevat
tyypit mainostavat hienoja bileitä ja helppoja
naisia.
19.20 Päivän sää.
21.05 A-studio. Sheldon ja Penny
kaipailevat Leonardia.
20.57 Keno.
20.30 Simpsonit (7). 6.50 Pikku
Kakkonen. Tyn vanha ystävä ilmestyy maisemiin. Kausi 7.
Jakso 7/9
7.04 FOX
Kids: My Little Pony. 21.03 Päivä tunnissa.
21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.10 Urheiluradio. 9.11
Maakuntaradio. osa.
0.40 Huumebisnes Oy. 9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio. 7.53
Maakuntaradio. 12.10 Urheiluradio.
12.12 Maakuntaradio. 14.05
OC:n täydelliset naiset. 12.05 Jopet-show (S). 23.03 Yöradio
- toiveiden yö. 7.40 Puheen Aamu. Kurvit
kuntoon. Jeff on liian
armoton Zoilaa kohtaan,
Gage on tyytymätön, eikä Jeffin öinen asiakaspalvelukaan ole fiksuimmasta päästä.
23.55 Miljoonan dollarin sisustukset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 7.30
Yle Uutiset. 7.10
Urheiluradio. 16.47 Nina Patalo (7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset Häme.
16.33-17.00 Radio Hämeen iltapäivä.
Yle Puhe
6.00 Yle Puhe esittää. Jakso 4/10. Även kl
04.05 CET
23.15-3.00 SVT:n ohjelmaa.
3.10
Trigger Happy TV (7).
Kausi 1. Kausi 2. 7.10 Urheiluradio. Barry löytää rojun
joukosta pontikkapannun,
Brandi ja Jarrod löytävät
yhteisen sävelen, ja Darrell vetää Davea nenästä.
20.05 Bones. 12.45 Merisää. 15.30 Yle Uutiset Häme. 16.10 Huijareiden
kaupunki.
yhteyttä. Chevy
Nova.
5.00-5.41 Yö Ikkuna.
14.00 Yle Uutiset. Friggin
jääpallojoukkue on värvännyt riveihinsä vikkeläkinttuisen vahvistuksen.
22.00 Poliisit (7). 15.55
Olet mitä syöt. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05-23.05 Ajassa soi: Musica nova Helsinki. 12.10
Pulmuset (7). 12.30 Politiikkaradio. 7.59 Hyvää huomenta. Iso-Britannia
10.05 Trinny & Susannah Skandinaviassa. 16.00 Yle Uutiset ja
sää. 16.03-17.00
Puheen Iltapäivä. 9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio. Benin ja
Freddien museo. 7.12 Maakuntaradio. Kausi 2. Jakso 4/12.
Tummanpuhuvat häät.
22.40 Sinkkuelämää (12).
11/20. 15.01 Puheen Iltapäivä. 7.00 Yle Uutiset. Wheels. Jackson, Jessica Biel, Brian Presley.
23.50 Criminal Minds. 13.30 Yle Uutiset Häme. 14.00
Rullaavat tytöt (S). 4.00-6.00 Arkisto: Runoniekat Tabermann, Tiainen ja Kontio.. 11.40 SVT: Matiné: Det är
aldrig för sent. 21.00
Yle Uutiset. Yhdysvallat 15.00 Glee (7). 14.10
Saulin Paras Kaveri. 9.02 Puheen Aamu. 9.50 Kalle - Chef on the
Beach. 6.30 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää.
19.03 Urheiluradio. (U)
18.43 Clay Kids. 7.00 Yle Uutiset ja
sää. 12.45 Aarteen tonkijat. 14.00
Yle Uutiset. 8.15 Ritari Ässä
(12). Kausi 2. 2.00 Yle Uutiset. 17.45 Tekijä: Näyttelijä Emmi Parviainen. 1/10.
Metroporin suojelija. Sarja
alkaa uusintana!
1.50 Rods n. 3.02-3.53
Tero Liete - Rocktoimittajan illallinen. 8.30 Yle Uutiset Häme. 16.15 Urheiluradio. 0.05 Yöradio - toiveiden yö.
1.00 Yle Uutiset ja sää. L.Onerva:
Mirdja, osa 46. 7.50 Merisää. 8.03 Puheen Aamu. 13.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. USA/Marokko,
2006. 12.00 Yle Uutiset. 11.25 Himosiivoojat New
Yorkissa. Jakso 2/13. 7.25 Puheen Aamu. 7.12 Radio Hämeen aamu.
7.30 Yle Uutiset Häme. Haastateltavana Yliopistonlehtori Leena
Malkki Eurooppa-tutkimuksen
verkostosta. Ystäväsi lukee sitä
ja kenties pomosikin.
20.30 Sex & Sånt. 16.15-16.57
Faunin iltapäivä. 8.00 Yle Uutiset
ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Urheiluradio. 4.02-4.55 Kantritohtori Teppo Nättilä.
21.00 Ruotsin maajussille
morsian. 15.00
21.55 Elokuva: Home of the
Brave. 13.00 Yle Uutiset. 16.30 Kodikkaasti vuokralla.
17.00 Tanssin superäidit.
Kausi 3. 12.30 Yle Uutiset Häme. 9.00
Yle Uutiset. 6.52 FOX
Kids: Lola & Virginia. 15.00
Hurja painonpudotus. Vielä kolmin,
kohta kaksin. 8.05 Onnenarpa. Jakso 11/20.
21.40 Seurapiirisäpinää Teksasissa (7). 6.56
Päivän mietelause. 9.31 Puheen Aamu. 21.50 Merisää. Kausi
10. 11.00 Yle Uutiset. 7/40.
Hammerfest.
23.30 Poliisit Norja (S). 11.50 Futurama. Tomasta ja Eeroa työllistävät
merelliset tehtävät. 4/6.
3.45 Suomen vartijat. 19.03
Musica nova Helsinki: Uusintakamariyhtyeen konsertti. 16.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 7.05 Ostos-
6.00 Sky News. 12.40 Pulmuset
(S). 11.03 Radio Hämeen päivä. 6/6. 13.03
Radio Hämeen päivä. 14.30-15.00 SVT: Hjärtevänner. 11.03
Maakuntaradio. 10.20 ShowHau. Peter haluaa hengailla kavereittensa kanssa kotitöissä
auttamisen sijaan.
18.40 How I Met Your Mother.
Kausi 6. 13.03 Maakuntaradio.
21.00 Elokuva: Hulk (12). Neea etsii
törkeän hyvännäköistä
miestä.
0.50 Kauneuden puoskarit (S). 16.25 Hevostila Mistral
(7). P:
Samuel L. 16.00 Kadonneet (7).
17.00 Pulmuset (S). 14.25 LA Ink.
15.20 Top Chef. 19.05 Luontoilta 0203-17600. 6.15-6.24 Aamuhartaus. 22.00 Encore. Ny rillataan.
17.35 Leijonan luola UK. 11.03 Puheen Päivä. Kausi
2. Halloweenhoukutus. 12/21. HD
22.30 Panttilainaamo. Fredrikin
isä saapuu tilalle katsastamaan kaksi jäljellä olevaa morsianehdokasta.
22.00 OC:n täydelliset naiset.
Muutoksia, päätöksiä, liikahduksia.
23.00 Kiinteistöjen kuningas.
Maton alta. Juopon suusta tulee totuus,
tällä kertaa poliisien älyä
koskeva.
Kids: Julius-apina. 13.00 Klassista kahteen. Helsingørissä
tapaamme Sandran, joka on lapsen saatuaan
laihtunut niin paljon, että
kaikki kurvit ovat kadonneet.
18.00 Grand Designs - unelma-asunnot. Sarja alkaa. Osa 11.
Dekkarikirjailija Richard
Castle ja rikostutkija Kate Beckett selvittävät
yhdessä rikoksia New
Yorkissa.
Yle Uutiset. 12.55
Suomi tänään. 9.32 Radio Hämeen aamu. Tissitestejä ja hartiahierontaa.
23.00 SVT: Sportnytt. 10.00 Yle Uutiset. 7.10-7.44 Aamusoitto. 23.10-6.00
Yöklassinen.
6.30 Yle Uutiset. 15.35 Radio
Hämeen iltapäivä. Tamperelainen
Lilli, 26, lukee ruokapöydässä Aku Ankkaa.
AVA
6.00 Aamun AVAus. 20.05
Sää. 14.00 Kantapöytä. 16.55
Spotlight: Home leviää.
Klo 17.00
1 7.25 Sportmagasinet. 16.15 Hurja remontti.
si 1. 22-vuotias
Tanja jää iltaisin mielummin kotiin kuin lähtee liikkumaan, vaikka
seuraa salille löytyisi.
Klo 21.00
21.00 Molanderin perhe (12).
Osa 9/12: Oppilaskonsertti. 17.30 Pyöreä
pöytä. Osa
2/4. 18.00-18.15
Musiikkikamari. Osa 9. 11.30 Yle Uutiset Häme. 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Ajantasa. Yhdysvallat 12.55 Lääkärit. 17.06-18.00 Puheen
Iltapäivä. Pokeriilta. 15.00
Yle Uutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 12.20 How I Met Your
Mother. Tuomittu.
0.20 Sinkkulaiva. 16.17 Maakuntaradio. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.03 Urheiluilta: Lentopalloa ja
jääkiekkoa. 7.20 Alivaltiosihteeri. O: Irwin Winkler. Osa 8. 6.30 FOX
17.05 Kuuluisat kuppilat. 15.05 Radio Hämeen iltapäivä. (U) HD
21.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.12 Radio Hämeen
päivä. 10.03 Ajantasa. Kiho on pitkästä
aikaa kaupungissa.
23.20 Hawthorne (12). 1.02 Yöradio - toiveiden yö. 7.27 FOX
Kids: Transformers. Dokumentti.
1.35
Vankilassa ulkomailla.
Saddamin poika.
2.25 Rajasota. 13.10 Kellarin kunkku (7).
13.35 Kellarin kunkku (S). 9.30 Hyvän leivän juurella. Jakso 14/19. 8.30 Ostoskanava Tvins.com. 22.05 Café Tropical.
23.00 Yle Uutiset. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. Iso-Britannia 11.00
Ostoskanava Tvins.com. Pääosissa: Eric
Bana, Jennifer Connelly,
Sam Elliott, Josh Lucas,
Nick Nolte.
23.50 Tappavat suhteet (12).
0.50 Ritari Ässä (12). Jakso 16.
6.00 Yle Uutiset. 21.00 Antonio
Solerin musiikkia. Sarah on menettänyt esikoisensa ja on
hyvin ahdistunut.
21.00 Sinkkuelämää (12).
Kausi 6. Karkuun.
18.30 Supersankari Energina (7). 6.25 Aamusoitto. Yle Uutiset ja
sää. 6.40 Puheen Aamu. 18.55 Luontoilta 020317600. 21.00 Puheen Ilta. 8.30
Yle Uutiset. 21.40
Urheiluradio. 20.06 Metsäradio. 16.17 Radio Hämeen iltapäivä. Jesper ja Josefine Höj ovat
kahden pikkutytön vanhempia.
2.40 Appivanhemmilla kylässä (7). Yhdysvallat 16.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa.
17.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa. 10.00-10.03 Yle
Uutiset. 8.12
Maakuntaradio. Jakso
1/21. 18.00 Yle Uutiset. 7.49 FOX
Kids: Power Rangers Megaforce. 10.55 Pikkujuttu. Kau-
17.10 Lentoturmatutkinta. 14.00
Ihmemies MacGyver (12). 20.03 Urheiluradio. Kansas City.
21.57 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
1.50 Leijonan luola UK.
K2/13. Pia ja Jussi ottavat etäisyyttä toisiinsa.
Viola yllättää Esan.
LIV
5.00 Ennustaja-TV. Kausi 2.
Jakso 3/20.
3.30-5.00 Ennustaja-TV.
1.55-6.55 Yön AVA.
R
adio Häme
6.30 Yle Uutiset Häme. Jakso 11/13. Tämä sinun
tulee tietää dildoista.
20.45 Oddasat.
JIM
FOX
5.00 Ennustaja-TV. 12.35
Britannian paras leipomo. 21.55
Suomi tänään. 6.32 Radio Hämeen aamu. 20.00
Väliajalla haastateltavana Pascal Dusapin ja Riikka Talvitie.
20.20 Uusinta-kamariyhtyeen
konsertti jatkuu. Kausi 2.
Jakso 14/40. Viikonlopun vilauttelija.
4.10-5.00 LA Ink. 20.00 Yle Uutiset. 7/16. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Puheen Päivä.
11.00 Yle Uutiset. 2.02-5.00 Yöradio. 0.00-6.30
Yöradio.
Yle Radio Suomi
5.00 Melkein hereillä. 15.00
Ritari Ässä (12). 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 14.00 SVT: Vem vet
mest. 9.10 TV Shop Tvins. 17.00 Yle Uutiset ja sää.
17.20 Suomi tänään. 14.03 Ajantasa.
15.00 Yle Uutiset. Jakso 10/13.
Rakkaus on sotaa.
18.00 Neljät häät Amerikassa. 17.20 Aristoteleen
kantapää. Jakso 23/61.
Kiirettä iltatorilla. 8/40.
Fredrikstad.
0.00 Rekkakuskit jäällä (7).
1/16. 10.50 Kuuluttajan vieras: Ylen strategiapäällikkö Jari Lahti. Vieras
sängyssä. 12.33 Radio Hämeen päivä. 7.02 Puheen Aamu. 18.20-18.29
Radioteatteri esittää. 16.00
Yle Uutiset ja sää. Munanmuotoinen.
19.00 Tanskalainen maajussi.
4/10.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
20.00 Tuhmia tarinoita. 10.55 Pikkujuttu. Säpinää Ankkalinnassa. 13.33 Radio Hämeen päivä.
14.00 Yle Uutiset. Annos aistillisuutta.
20.30 Poliisit (S). 14.03 Puheen Iltapäivä.
15.00 Yle Uutiset. 13.15 Kalojen kunkut. 7.45 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus. Matka Meksikoon.
0.55 Pieniä ihmeitä. Kiinteistönvälittäjä on esittelemässä
taloa, kun makuuhuoneesta löytyykin palanut
ruumis.
TV 5
6.20 Ihmemies MacGyver (12).
7.20 Lasten eläinmaailma: Kissakuiskaaja. 11.03
Etusivu. Sturgis.
21.45 Beppen matkassa. Jakso 19/26.
Sankariainesta, osa 1.
Mike oli nuoruudessaan
innokas kehonrakentaja, mutta nyt 49-vuotias
perheenisä on yli 90 kiloa ylipainoinen.
20.00 Jutta ja puolen vuoden
superdieetit. 12.00
Suurin pudottaja. 7.32 Radio Hämeen aamu. Kausi 2. 8.00
Yle Uutiset. Kilpailijat jaetaan neljään joukkueeseen, jotka suuntaavat kaupan kautta
iltatorille pitämään ruokakojuja.
19.30 Top Chef. Jakso 6/8.
Busseja ja poliisiautoja.
Morsiamet Heather, Ethel, Yolanda ja Bonnie
arvostelevat toistensa
häät ja kilpailevat unelmien häämatkasta.
19.00 Hurja painonpudotus.
Kausi 3. 14.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 8.40 Puheen Aamu. 18.30 Hartaita säveliä. 6.31 YleX Aamu - Ile ja Tommi. 7.00 Yle
Uutiset ja sää. Al houkuttelee Steven pelaamaan poikien
kanssa pokeria.
17.30 Pulmuset (S).
18.00 Kellarin kunkku (S).
Doug yllättää Carrien romanttisella viikonloppureissulla, mutta majatalo
osoittautuu hieman erikoiseksi.
18.30 Kellarin kunkku (S).
19.00 Starat lastenvahteina.
Hikiäläisperheen lapset
saavat hoitajikseen kolme raavasta miestä.
19.30 Starat lastenvahteina.
Lastenvahtivuorossa on
tänään näyttelijä Sami
Sarjula.
20.00 Suomen pisimmät treffit. 8.00 Yle Uutiset ja sää.
8.10 Urheiluradio. Kiireapulainen.
21.53 Norjaa ristiin rastiin.
Pallokoira Pax. 11.00 Yle Uutiset. 18.50
Merisää. 22.00
Yle Uutiset. 18.03
Luontoilta 0203-17600. 11.00 Riston
Valinta. 13.30
Leijonan luola UK. 17.00 Yle Uutiset. Toivoa ja
pelkoa. 5/9.
Beppe Starbrink tutustuu Puolassa Krakovan
Nowa Hutan kaupunginosaan, joka on stalinistinen mallikaupunki. 19.00 YleX
Jatkot. 12.00 Yle Uutiset ja sää.
12.10 Urheiluradio. (The
Hulk, toiminta, USA,
2003) Huikea toimintaseikkailu nuoresta Bruce
Krenzlerista, joka alkaa
vähitellen havahtua isänsä hänelle suorittamiin
salaisiin tieteellisiin kokeisiin. Ässiä ja jokereita.
0.55 Anthony Bourdain maailmalla. Sei-
väshypyn uusin huippusukupolvi.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-klubben: Nukkeseikkailut. 22.05 Arto Koskelo.
23.03 Päivä tunnissa. 8.55 Wipeout
Kesä. 6.30 Maakuntaradio. Ensimmäinen houkutushaaste
on halloweenin hengen
mukaisesti täynnä herkkuja.
20.00 Ensitreffit alttarilla.
Jakso 6. Jakso 23/56. 9.30
Yle Uutiset. 9.00
Yle Uutiset. 15.05 Kultakuume.
15.55-15.58 Yle News. 9.30 Yle Uutiset Häme. Kausi 4.
Jakso 5/10. 8.12 FOX Kids: Hot Wheels.
8.35 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut. 11.35 Elixir. Sarja alkaa.
Osa 1. 11.57 Päivän mietelause. 13.00 SVT: Säsongstart: Min sanning: Amelia Adamo. 10.50
Tappajaeläimet. 15.05 Maakuntaradio. 13.02 Arto Koskelo. 15.10 Montanan poliisit. 0.00 Yle Uutiset ja
sää. 10.00
Yle Uutiset. Kemialliset kauneuskatastrofit.
1.30 Neljät häät Amerikassa. 12.25 Nätti nakuna.
13.30 Tuhluriprinsessat. 23.30 Politiikkaradio. 10.05 Brysselin kone.
EU ja terrorin uhat. Joensuu.
23.00 Poliisit Norja (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. SARJA
ALKAA!
3.30 Ullaredin kyläkauppa.
Tutustumme nuoreen
kihlapariin.
4.20 Yllätystuunaajat. 6.30 Os-
tosruutu. 17.15-17.45 Lotta Stenroos
- Kirjeitä Amerikasta. 13.00
Yle Uutiset. Perheyrityksiä.
22.00-22.38 Lapsiperhe avun
tarpeessa. Lontoolainen taiteilijapariskunta tyttärineen kyllästyy kaupunkielämään ja
päättää entisöidä valtavan ladon maaseudulla.
19.00 Suurin pudottaja. 9.10 Sää. Birgenairin lento 301 syöksyy mereen
yhden nopeusmittarin
takia.
18.10 Family Guy. 13.00 Yle
Uutiset. Nuoret
kapinalliset.
3.40 Jopet-show (S). 9.35
LIVE: Tiedä ja Voita. 11.33 Radio
Hämeen päivä. 8.12 Radio Hämeen
aamu. Yhdysvallat
13.50 Makuja ja elämää. 13.02
YleX Jälki-istunto - Viki ja Mäkkäri. 8.10 Ykkösaamu. HELMIKUUTA 2015
YLE FEM
7.25-11.00 SVT: Gomorron Sverige. Jakso 6/8.
2.30 Käenpesä (7). Perheyrityksiä.
18.30 MasterChef Australia.
Kausi 6. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 9.10 Radio Hämeen
aamu. Kausi 7. 18.50 Iltahartaus.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 6/6. Iso paha Steve.
18.55 Gazoon (S). 12.45 Merisää. 12.05 Puheen
Päivä. 22/56. Helvettiin ja takaisin, 2. 12/24.
4.15-5.59 Sky News.
Y
leX
Radio
Yle Radio 1
21.00 Castle. 6.05 Hartaita säveliä. Turku. TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. 14.03 Ajantasa. 10.00 Yle Uutiset. 0.00 Arkisto: Pori-ilmiö! 2.00
Arkisto: Rasismia vai ulkomaalaiskielteisyyttä. Ovatko Aasian talousjätit matkalla maailman herruuteen. 21.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 12.10-12.55 Julkinen sana.
Kuinka suojautua informaatiosodalta. Glitter.
19.05 Varastojen metsästäjät.
Lentokenttävarasto.
19.35 Huutokaupan Metsästäjät. 8.32 Radio Hämeen aamu. Ei
ruutu. 10.55 Supermarjo ja tytöt. 11.00
Yle Uutiset. 7.30 Onnenarpa.
9.00 Hurja painonpudotus.
9.55 Leila leipoo Ranskassa. 10.25 Sarahin sisustusvinkit. Tulokkaat.
3.20 Suomen vartijat
1. Forssalainen Hely Railamo
on käynyt hoidoissa myös ammatti-instituutilla. Negatiivista palautetta en ole kuullut.
Miehille yleisin hoito on jalkahoito, Turunen kertoo.
K-supermarketin yrittäjä Minna
Lunden kehuukin vuolaasti FAI:n
opiskelijoiden panosta illassa.
??Nuoret näkevät asioita eri tavalla ja uusista näkökulmista. ry:n vuosikokous Jokioisten kunnantalon valtuustosalissa klo 15.30.
???Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry, Forssan seudun po:n
vuosikokous Solukossa, Siurilankatu 28 klo 18.
Forssan ammatti-instituutin kosmetologiopiskelijat tekivät K-supermarketin asiakasillassa kulmien hoitoa ja värjäyksiä. 22
KESKIVIIKKONA 11. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 8.19
ja laskee klo 17.01. Pimeä alkaa klo 17.48
ja päättyy klo 7.33.
Tapio Tuomela
11.
KESKIVIIKKO
HELMIKUUTA
Iisa, Isabella, Talvikki
Huomenna:
Elma, Elmi
Päivän sana
Tämä on se sanoma, jonka
olemme häneltä kuulleet ja
jonka julistamme teille: Jumala
on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Illan tuotto ohjattiin opiskelijoiden opintomatkarahastoon.
??Rahaa kerätään osallistumalla
erilaisiin tapahtumiin, kuten naistenpäivän messuille, Elina Niemi
kertoo.
Rose Turunen kertoo, että
opiskelijoita pyydetään usein erilaisiin tapahtumiin.
??Yleensä mennään, koska ne
ovat extraa koulun päälle, Turunen sanoo.
Opiskelijat pääsevät harjoittamaan taitojaan koulun yhteydessä,
sillä heillä on koululla oma hoitola, jossa he tekevät asiakkaille hoitoja opettajan valvovan silmän alla.
Hoitoja voi tilata puhelimella ja niitä tehdään myös miehille.
Kosmetologiopiskelijat tekivät
pientä korvausta vastaan kulmien
hoitoa ja värjäystä ja myivät kos-
Kauppias Minna Lundenin jakamat yllätyskassit houkuttivat innokkaimmat jonoon jo puoli tuntia ennen h-hetkeä.
??Hyvin on riittänyt asiakkaita ja
moni on käynyt monta vuotta. Erityisen suuressa roolissa olivat kokkiopiskelijat, jotka valmistivat pääruoka- ja jälkiruokamaistiaisia sekä hoitivat kahvituksen. Tuttavapiiristä
löytyykin menestystarinoita raakaruokien osalta, Tykkä kehuu.. kerroksessa tekstiililuokka 3:ssa
klo 18?19.30.Wahren-opisto järjestää. Ja vieraat syövät kaiken. Suomen kylmässä talvessa tarvitaan myös kehon lämmikettä, mutta kannustan jokaista syömään jotakin raakaruokia, vaikka hedelmiä, raakasuklaata tai smoothieita, Tykkä
toteaa.
Raakaruokia ei siis kypsennetä
yleensä yli 45 asteen lämpötilassa. Näillä eväillä kansa
suorastaan jonotti eilen K-supermarketin asiakasiltaan.
Forssan ammatti-instituutin
opiskelijat olivat tehneet ison työn
illan onnistumisen eteen. Luentomaksu 5 euroa,
aktiivikortilla ilmaiseksi.
Kokouksia
???Forssan Vasemmistoliiton kevätvuosikokous Järjestöjentalossa klo 18.
Testaamme
painolaatua
FAI:n opiskelijat pistivät parastaan
K-supermarketin asiakasillassa
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Ruokamaistiaisia, puuha-
paja perheille, kulmien muotoilua
ja värjäystä, kilpailuja, tuote-esittelyjä sekä ilmainen yllätyskassi 500
ensimmäisellä. He ovat osaajia, joilla on asenne kunnossa, Lunden kehuu.
Hän lupaa, että jos seuraava
luokka on yhtä innokas kuin tämä,
vastaavat tapahtumaillat jatkuvat
kaupassa.
Kansaa markettiin houkutteli
myös vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä, joka oli paikalla esittelemässä ja maistattamassa raakaruokaa. Meilläkin mies ja
poika ovat täysillä mukana. He myös
valmistivat koululla raakaherkut,
joita vuoden 1997 Miss Suomi Karita Tykkä esitteli kaupan asiakkaille.
Lähihoitajaopiskelijat järjestivät lasten puuhapajan ja merkonomiopiskelijat osallistuivat tapahtuman suunnitteluun ja markkinointiin sekä koordinoivat opiskelijayhteistyön.
metiikkatuotteita. Joh. Rose Turunen hoiti kulmien käsittelyn.
Kulmat kuntoon
opiskelijavoimin
Huomenna
???Kouluun ilmoittautuminen
Humppilassa Kirkonkylän koulussa kello 16?18. Tykkä muistuttaa, että kovassa
lämmössä ruoasta poistuu entsyymejä, sen rakenne muuttuu ja siitä
tulee ravintoköyhempi.
. 1: 5
Pankais poiketen
Tänään
???Forssan tori klo 7?14.
Kokouksia
???Sotainvalidien Veljesliiton Jokioisten os. Esiopetukseen ilmoittaudutaan maaliskuussa.
???Arkkitehti Anna Helamaan luento yhteisöasumisesta ympäri
Eurooppaa Kehräämön 1. Kaikille löytyy raakatuotteiden
joukosta jotakin. Sieltä tulee paljon apua ja uusia ideoita. Jo useamman vuoden
raakaruokia suosinut Tykkä sanoo
raakaruoan vaikuttaneen osaltaan
siihen, että hän voi nyt paremmin
kuin koskaan.
??En käännytä ihmisiä enkä sano, että pitäisi siirtyä sataprosenttisesti raakaruokaan
Asianosaiset olivat vaatineet moninkertaisia korvauksia. Konsertin esiintyjät ovat Lounais-Hämeen Musiikkipäivien ooppe-
rakurssille osallistuneita muusikoita.
Ohjelma sisältää italialaisen
oopperan lisäksi suomalaista
laulumusiikkia ja myös ennakoi kevättä sävelin.
Konsertin säveltäjänimiä
ovat muiden muassa Puccini,
Donizetti, Offenbach, Merikan-
to ja Sibelius.
Oopperalaulukurssilaisten lem-
menlaulukonsertti alkaa 15.2.
klo 16 Tammelan kunnantalon
valtuustosalissa. STT?AFP
jere
rauta-reetta
sillä
välin
napapiirillä:
no niin, pöljä,
kokeillaanpa
sinun paketointitaitojasi.
tämä on menossa
rouva reetta sappiselle,
sorkanpohjan kylään
....panehan pakettiin!
932
fingerpori
Aarioita rakkaudesta ja lemmestä Tammelassa
FORSSAN LEHTI
Tammela Lounais-Hämeen
Musiikkipäivien oopperalaulukurssilaiset näyttävät Tammelassa mitä osaavat. Hän kuitenkin kiisti
syyllistyneensä rikoksiin, koska ei
tiennyt juhliin osallistuneiden naisien olleen prostituoituja.
Strauss-Kahnia syytetään parituksesta, joka on Ranskassa rikos,
vaikka prostituutio sinänsä on laillista. Molemmat kärsivät keltaisuudesta,
ja heidät laitettiin samaan erikoisvaloilla varustettuun keskoskaappiin. Sunnuntaina on luvassa aarioita rakkaudesta ja lauluja lemmestä ystä-
vänpäiväviikonlopun teeman
mukaisesti.
Konsertissa esiintyvät sopraanot Laura Riihimäki ja Meri Kiema, tenorit Jere Martikainen ja Juho Punkeri sekä pianisti Minttu Siitonen. Syytteet lääkäreitä ja hoitajia vastaan hylättiin.
Tyttövauvat syntyivät kesällä
1994 sairaalassa Cannesissa. Avustava hoitaja antoi vauvat vahingossa takaisin väärille äideille. Nämä epäilivät heti erehdystä, mutta vauvoja ei vaihdettu.
Erehdys varmistui kymmenen vuotta myöhemmin, kun toisen lapsen vanhemmat teettivät
isyys- ja äitiystestit. HELMIKUUTA 2015
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
maailmalta
Viivi ja Wagner
lehtikuva
Paljasrintaisilla aktivistinaisilla oli
asiaa Strauss-Kahnille.
Strauss-Kahn
myönsi orgiat
mutta kiisti
rikokset
Lille Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen johtaja Dominique Strauss-Kahn myönsi tiistaina oikeudessa osallistuneensa
seksijuhliin. Konsertin järjestävät Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ja Tammelan kulttuuritoimi.. Perheet myös
tapasivat, mutta tyttäriä ei haluttu enää siinä vaiheessa vaihtaa
takaisin biologisille vanhemmilleen. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | KESKIVIIKKONA 11. STT?AFP
Vauvojen
vaihtumisesta
miljoonakorvaukset
Ranskassa
Nizza Ranskalainen tuomioistuin
on määrännyt sairaalan maksamaan lähes kahden miljoonan euron korvaukset 20 vuotta sitten
vaihtuneille vauvoille ja heidän
vanhemmilleen. Strauss-Kahnin seksijuhlat
toteutti prostituutiorinki, joka järjesti orgioita Brysselissä, Pariisissa
ja Washingtonissa.
IMF:n ex-johtajaa uhkaa jopa
kymmenen vuoden vankeus. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä, koska jopa osa syyttäjistä on
sitä mieltä, etteivät todisteet riitä
tuomioon.
Femen-liikkeen paljasrintaiset aktivistinaiset kertoivat oman
mielipiteensä asiasta hyökkäämällä Strauss-Kahnia kuljettavan auton kimppuun
Htl Emmi
350 ?/hlö
su-la
7.6. 050 585 4170
www.vanhatroinat.fi
SUOMI TÄNÄÄN
Perjantai
-2
Sunnuntai
+0
+2
+5
-4
Tammela
+6
9
Tiistai
Somero
+5
+7
+6
Ystävänpäivän kunniaksi
voit tutustua digilehteemme 9.-14.2.
veloituksetta.
7
LUE
LAPSELLE
KOTIMAA
12
-5
2 kk
19 euroa
Esko Aaltosen katu 2, FORSSA P. ma-pe 9-17.15, la 9-14
Tapulikuja 6, FORSSA . 03 433 4880
Ma-pe 10-17.30, la 9.30-14
- Pahanhajuisen virtsan aiheuttamiin
ongelmiin
- Tueksi toistuville antibioottikuureille
- Turvaksi lomamatkojen
vaativiin olosuhteisiin
- Myös miehille
19,90
Terveys
Tieto
Helokki
Terveyskauppa
(25,65)
Torikatu 10, FORSSA . ma-pe 10-19, la 9-16
SEURAAVAT PÄIVÄT
Torstai
keittiön ja muut
kaapistot siksi.
Kalle Lehtonen
Tueksi naiselliseen
hyvinvointiin
Avoinna: to ja pe 11-17,
lauantaina 10-14.
Turuntie 11, Forssa.
P. 03 435 5545 . 90 ?/B4/hlö
Pietarin risteily
pe-su 15.-17.5.
alk. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi
Kuvan tunika 89,-
Forssa
a
Saksankatu 1, Forssa
armantti
Kylpylämatkat Pärnuun
su-su 15.3. HELMIKUUTA 2015 | FORSSAN LEHTI
alueen paras ja suurin
huonekaluvalikoima!
Uskomaton aLL INCLUsIVe
JeNKKIPaKeTTI
Kotimainen
PUssIJoUsITeTTU
PaTJaseTTI 160x200
Laadukas VANESSA JENKKI + 8 cm profiloitu petauspatja + sängynpääty JÄMÄKKÄ tumma verhoilu
KAUPAN PÄÄLLE tyynyt + peitot
399?
(1695,-)
Polo
LePoTUoLI
02 722 1277, Knuutilantie 1
03 435 6570, Aleksinkatu 1
14,90 14,90
10-18, 9-14
ovh. 449,-
päämallisto
saapunut!
Puistolinna, Forssa
P. 03 4155 610 tai tilaukset@forssanlehti.fi
Jokioinen
+6
armantti
040 481 9943 ELEga Oy
www.kalusteekki.palvelee.fi
+7
Yp äjä
www.armantti.?
Suunnittelen
si
mielelläni kotona
i runkoineen uu
vain uusilla ovilla tasivuilla kuva-albumiin.
Tutustu netti
KarpaLact Strong
+6
0207 768 250
Palvelemme arkisin 8-16.30
Puh. Htl Emmi
390 ?/hlö
Virkistysmatka/Laulasmaa
ma-pe 27.4.
325 ?/hlö
Hotellimatka Pärnuun
pe-ma 3.4.
250 ?/hlö
Rompetori/ Viron Kurtna
la-su
2.-3.5.
alk. 03 435 5544 . 03 41551
FORSSA
+4
Maanantai
Tilaa digilehti
OstO ja Myyntiliike
Vanhat ROinat
Ostamme vanhoja
tavaroita menneiltä
vuosilta
-2
Lauantai
Lukija, olet ystävämme
Tilaukset p. Htl Emmi
390 ?/hlö
su-la 22.3. 24
KESKIVIIKKONA 11. 195 ?/B4/hlö
Reitit: Ypäjä-Jokioinen-Forssa
Palvelumaksu 5 ?/varaus.
Raikkaita uutuuksia
kevään pirteissä
väreissä!
Urjala
69,-
Lähde matkaan...
näkyvissä!
Humppila
a
149?
Palvelemme
Kevättä
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
104
104
Polarisoitu
Suojalasi suojalasi
101
Suojalasi
PeTarI
KaUPaN
PääLLe!
(699,-)
somero
forssa
LoPPUerä
musta
antrasiitti
160x200
999?
SUOJAUDU KEVÄTAURINGOLTA
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+5
+7
+5
+6
+2
+5
+5
+7
+6
+6
+6
+4
+6
+2
-0
+5
+7
+6
+7
+6
ja lapsen kanssa
jo vauvasta
alkaen.
huomenna
+4
+4
+2
+3
+0
+4
+3
+5
+4
+4
+3
+2
+4
-1
-2
+4
+3
+4
+4
+3
+6
-2
7
4
Jokioinen eilen 15:00
+7
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+6
+12
+7
+4
+18
+6
+8
+14
+14
+15
-1
+14
+1
+6
+10
+13
+3
+4
+3
+3
huomenna
+7
+10
+6
+3
+17
+7
+8
+14
+14
+17
0
+14
+1
+8
+13
+13
+3
+5
+3
+4