Ihmisavusteinen automaatio lisäsi tuottavuuden ohella laatua ja turvallisuutta. Rikosepäilyissä on kyse Inarissa järjestetyn vapaaehtoisen kertausharjoituksen johtajan eversti Markus Päiviön toiminnasta. Harjoitus järjestettiin Lemmenjoella Inarissa 22.–24. UUTISET 2 Keikkatyöntekijän vapaaaika menee töitä hakiessa • SAK haluaisi helpottaa työttömyyteen liittyvää byrokratiaa. . UUTISET 8. Lännen Media uutisoi keskiviikkona, että Lindberg sai tietoa rikosepäilyihin johtaneen kertausharjoituksen tapahtumista jo syyskuun lopussa vuonna 2017. UUTISET 8 Taajaman ulkopuolella ei viemäripakkoa • Vuodenvaihteen jälkeen haja-asutusalueen kiinteistöjen ei ole enää pakko liittyä kunnalliseen viemäriverkkoon, mikäli jätevesijärjestelmä on kiinteistössä muutoin nykyisten lakien ja asetusten mukaisesti hoidettu. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan uutisessa esillä olleet tiedot antoivat aiheen asian arviointiin komentajan osalta. syyskuuta vuonna 2017. joulukuuta 2017. 1. Tutkintapyyntö tehtiin vasta kuukausien kuluttua harjoituksesta, 18. Humppilan kattoelementtitehtaalle investoitiin viime vuonna miljoona euroa. KUVA: Tapio Tuomela Limboilua ja muita temppuja luistimet jalassa Armeijan komentajan toimista harkitaan esiselvitystä • Valtakunnansyyttäjävirasto harkitsee esiselvitystä Puolustusvoimien komentajan Jarmo Lindbergin toimista tapauksessa, josta on nostettu syytteet Ilmavoimien korkeita upseereita vastaan. Päiviö on saanut harjoitukseen liittyen syytteet esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta. Myös keikkatyöntekijälle halutaan helpotuksia, ettei aika kulu lukemattomien selvitysten tekoon. Hänellä voi nimittäin olla yhden kuukauden aikana useita työnantajia, joista kaikista pitää olla selvitykset ennen kuin keikkatyöntekijä saa soviteltua päivärahaa. 2019 • N:o 8 AJASSA 22 URHEILU 16 UUTISET 3 Ypäjäläisyrittäjät laajentavat ravintolatoimintaa saaristoon Lautasmallin lautasella on muutakin kuin nakkeja ja suolaa Ihminen ja automaatio toistensa tukena . Taustalla kahdeksan automaattista naulapyssyä. TALOUS 12 Sami Välikoski tekee läpivientiä kattoelementtiin linjaston alkupäässä. Ilmavoimien komentajan Sampo Eskelisen epäillään laiminlyöneen huolehtimisen siitä, että Päiviön toiminnasta toimitetaan viivytyksettä esitutkinta. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 11. Tuottavuus näkyy läpimenoajassa, joka laski kattoelementin osalta 2,5 tunnista tuntiin
KOLUMNI Seppo Pirhonen @urjamedia.fi ” Minä en enää riitä tähän työhön”, totesi seurakuntapastori Hanna Riikonen Urjalan Sanomien haastattelussa tammikuun alussa. Hänen saarnansa ovat olleet hyvin valmisteltuja ja niissä on ollut monipuolista sisältöä. Urjalalaisille Riikosen Hannan lähtö on kuitenkin suuri menetys. Mielenkiintoisinta on perussuomalaisten vahva nousu takaisin yli 10 prosentin osuuden hiukan eroon vasemmistoliitosta. Siinä on vaalikevään suola. ON LUONNOLLISTA , että nuori ihminen hakee vaihtelua ja uusia työyhteisöjä. FORSSAN LEHTI 11.1.1979 Ypäjän manttaalikunnan kokoukselle tuli mittaa parisen viikkoa. URJALALAISET HALUAVAT pitää oma seurakunnan. Äänin 7–4 äänestyksen voitti suurempaan summaan päätyvät manttaalimaksun perusteet. Siniset kamppailee olemassaolostaan. Hannan vastuulla ovat olleet lapset ja nuoret ja hän on saanutkin paljon aikaan. Nyt valtioneuvosto on kuitenkin myöntänyt tarkoitukseen työttömyysmäärärahana 10 miljoonaa markkaa. Seurakunnan tulot vähenevät, kun väki vähenee, mutta on paljon pienempiäkin seurakuntia. KUVA: Joel Maisalmi Vaalivankkurien kumina lupaa kuumaa kevättä. Urjalassa vuoden 2013 keväästä alkaen toiminut Hanna siirtyy helmikuussa Riihimäelle kappalaiseksi. Yksi hänen huolenaiheistaan on ollut se, kun seurakunnissa ja myös Urjalassa kirkko ja seurakunta ei juurikaan pääse mukaan päiväkoteihin ja kouluihin. Suuntaa ne vahvasti näyttävät. Äänestäjien suosio on kaikkiaan katoavaista ja gallupit eivät aina toteudu äänestyslippuja laskettaessa. Pappia työllistävät täällä enemmän hautaukset kuin kasteet ja vihkimiset. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Niiden aikana hän oli äitiyslomalla, mutta paluun jälkeen tilanne meni ”ihon alle”, kun työkavereita oli entistä vähemmän. Kolmantena pinnii nykyinen pääministeripuolue keskusta, jonka kannatus 16 prosentilla on matalimmillaan sitten toissa syksyn. Mainitussa haastattelussa hän toteaa, että on ollut tunne, että pitäisi tehdä enemmän. tammikuuta 2019 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. KÄRKIKOLMIKOSSA erot ovat vielä varsin selvät. Sinipunayhteistyötäkään ei vähimmässäkään määrin ratkaistu. viime vuonna ja päätökseen se saatiin eilen. Tätä tahtia vihreät lukeutuu myös vaalivoittajiin. Ihmisten on ollut helppo kohdata hänet ja hän on saanut paljon ystäviä täältä Urjalasta. Hallituskokokoonpano on mitä kutkuttavin kysymys, ja riippuu puoluekemiasta ja tulevasta hallitusohjelmasta. Nokittelua ei käydä vain opposition ja hallituspuolueiden välillä, vaan myös keskustan ja kokoomuksen ja eri oppositiopuolueiden kesken. Hän on ottanut kantaa rohkeasti ja sivistyneesti. Kiitollisina tästä yhteisestä ajasta toivottavat seurakuntalaiset Hannalle siunausta uuteen tehtävään. TYÖNTEKIJÄT OVAT KOKENEET riittämättömäksi luottamushenkilöiltä saadun tuen. Kokoomus voisi kannatuskyselyjen perusteella nousta toiseksi suurimmaksi puolueeksi niukasti ohi keskustan, kun pääministerin raskasta salkkua soviteltaisiin Antti Rinteen (sd.) käteen. Leirikeskus on olut myynnissä, mutta tarjouksia ei ole hyväksytty. MTK:n järjestämässä vaalitentissä Vanhalla Ylioppilastalolla olivat edustettuina kaikki puolueet. Talous on ollut tiukalla. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Viksbergin Rytökallioon tulevan suuren sorasiilon rakentaminen aloitetaan FORSSAN LEHTI 11.1.1959 Kuten lehdessämme on kerrottu, rakennetaan TVH:n Hämeen piirin toimesta Forssan Viksbergiin Pori –Helsinki pikatien välittömään läheisyyteen suurehko maanalainen sorasiilo. Kirkkoherranvirastossa ja seurakuntatalossa on ollut sisäilmaongelmia. Päätökset jäävät uudelle kirkkovaltuustolle ja kirkkohallintokunnalle. Sunnuntaina hän pitää lähtösaarnan. Työntekijän kannalta pieni yhteisö on toisaalta turvallinen ja läheinen, mutta suurin puute on kollegoiden vähäisyys. Rytökallioon tuillaan louhimaan 1.300 kuutiometriä soraa vetävä siilo, joten varasto ollessa täynnä siitä saadaan keskimäärin yli 400 autokuormaa soraa teille levitettäväksi. 40 VUODEN TAKAA Ypäjän manttaalikunnalle kokouksen pituusennätys. Osa ohjeista tulee valtakunnan tasolta ja osa on paikallista tulkintaa. On tuntunut, että rakennukset ja kiinteistöt ovat tärkeämpiä kuin henkilökunta, joka kohtaa päivittäin ihmiset. Seurakuntapastori on tullut meille läheiseksi niin ilon kuin surun keskellä. Perussuomalaisten vastakohtapuolue vihreät on puheenjohtajansa Pekka Haaviston vetoavulla kuitenkin yhä neljänneksi suosituin puolue. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 11. Töiden aloittaminen on siirtynyt määrärahojen puuttuessa. Keskusta hakee nyt uutta ryhtiä vähentämällä hallitusjorinaa. Vaalikuume nousee, kun huhtikuun eduskuntavaalit lähestyvät. TAMMIKUUTA 2019 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 11. Riihimäellä heitä on yhdeksän. Kokous jouduttiin ensimmäisenä kokouspäivänä keskeyttämään, koska manttaalimaksun kantoperusteista jouduttiin äänestämään. Ylen Taloustutkimuksella teettämä kannatusmittaus todistaa SDP:n etumatkaa hallituspuolueisiin nähden. Perussuomalaisten suosio näyttää kytkeytyvän maahanmuuttajien rikosepäilyjen uutisointiin. Erityisen raskaaksi hän on kokenut yhteistoimintaneuvottelut ja väen vähentämisen. Gallupeita tehdään ja setvitään kiivaasti. Kokous aloitettiin 28.12. Tuomiokapituli pitää kriisiseurakuntana ja miltei ainoana lääkkeenä tarjoaa liittymistä suurempaan. Pienpuolueille jää taistossa vain murusia. Virasto on myynnissä purkukuntoisena ja seurakuntatalon kohtaloa on palloteltu muutama vuosi. Urjalassa on kaksi pappia. Äänestystä varten taas tarvittiin äänestysluettelo. Toisena oleva kokoomus mielii haastaa demarileirin. Paikka auringossa on kahden kauppaa ja kolmannen korvapuusti. Seurakunnan omat kerhot ovat vähentyneet kyläkoulujen myötä ja yhä isomman osan lapsista ollessa päivähoidossa ja esikoulussa. Äänestyksen suorittamiseksi lainmukaisesti jouduttiin tutkimaan kunnallisasetusta aina vuodelta 1898 saakka. Tulevat vaalit heijastuvat kevätkaudella väkisin myös eduskunnan ja hallituksen työskentelyyn. SDP:lle käy vielä työlääksi lunastaa höveleitä vaalilupauksiaan. Hanna lähtee V aalivankkurit kumisevat pitkin poikin Suomea
Hänen vuosikymmenten varrella huolella ja rakkaudella tekemistään viimeisen päälle suunnitelluista ja hiotuista kymmenistä puhdetöistään olisi sisältöä näyttelyyn asti. Viimeksi hän soitteli syksyllä, kun olin kirjoitellut kommentin Mustialasta Kuninkaan kartanon nimellä. Näin hyvästä joulumielestä Forssassa. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Hän ei kuitenkaan halunnut ”estää ajatuksen toteutumista”, kuten hän silloin itse asian ilmaisi. TEUVO HEIKKILÄ OLI myös valtavan hyvä käsistään, kuten hän joskus jostain toisesta henkilöstä olisi sanonut. Muistakaa, että opiskelija voi olla tulevaisuudessa vaikka työparisi. Toisena päivänä luku 12 sattumalta toistui, sillä Hitlerin tekojen kertausta oli eräällä kanavalla 12 tuntia peräkkäin. Meillä oli vuosittain tapana vaihtaa joulutervehdyksiä. Numero 173172 • Ruotsalainen TELIA lopettaa lankaliittymät. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Monilta meistä löytyy 2–4 sukupolvea taaksepäin mentäessä sodan uhreja ja tekijöitä, niin puolella kuin toisellakin ja näin miltei vielä merkkivuonna tapahtumia voi kertailla, mutta on vältettävä niiden kärjistämistä. SIMO SALOMAA LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Kun pientä apua pyydettiin, vastaus oli tyly, ette saa. Olimme Teuvo Heikkilän kanssa ystävyksiä vuosikymmenten ajan. Seurauksena eripuraisuuden lietsomisesta saavutetaan kansakunnalle yhtenäisyyden sijasta itsetuhoisa tilanne, jota voisi nimittää vaikkapa poliittiseksi paralyysiksi. kirjain aakkosissa on A ja 8. Se sähköautoista. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Tässä kaikkien diktaattorien perusopintoihin kuuluvassa machiavellismissä ei ole sijaa moraalisille ja eettisille näkökohdille. Lukua 18 ei sentään esiintynyt ja se onkin kielletty, koska 1. Aluksi hän vaatimattomaan tapaansa suhtautui asiaan varovaisesti ja epäröiden. Pidettiin ala-arvoisena ihmisenä, näin tunsimme. Heikka lähikoulu jos Keskuri loppuu. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. ÄÄNESTÄJILLÄ ON OIKEUS TIETÄÄ • Huhtasaaren usko este presidentin virkaan (HS 9.1.). PETTYNYT • Pia Kuparinen, asemoi puolueesi poliittisella kartalla! Äärioikeistolainen ja äärikonservatiivinen?. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. SEPPO JOKINEN Forssa hyvän mielen kaupunki jouluna. Muussa tapauksessa syytteleminen jatkuu vielä 20 vuotta kuten Keski-Euroopassa maailmansotien häviäjävaltioissa, eritoten Saksassa ja Itävallassa. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Petri Hakala TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Kokoelman nimeksi tuli Seitsemän leivän uuni. VÄINÖ • Sähkön siirto myyntiin ulkomaisille sijoittajille. Asiointi siellä tuntui pahalta. Niemisen tallin Ergo AM:llä. IKIVANHA , roomalaisilta kopioiduksi sanottu mutta tosiasiassa Machiavellin latinalaistama on divide et impera -strategia, hajota ja hallitse. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... Kuten esimerkiksi ”pulkka”, johon aikoinaan merkittiin päivän työt. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Historiaa maltilla U nto Kiiskisen järkyttävä vankileirikuvaus 100 vuoden takaa (FL 4.1.) sai minulta arvostelun hyödyllinen kirjoitus mutta toisaalta ei ”lisää tästä aiheesta”. Virolaiset vie langat. Täällä eripuraisuuden lietsominen natsien hirmutekojen systemaattisella hehkuttamisella median voimalla vaikuttaa jo itsetarkoitukselta eikä asialliselta historian kertaamiselta. Kun kiittelin tästä, hän naurahti ja sanoi: ”Aattelin, että kerrankin ehtisin varmasti ekana”. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. IHMETTELEVÄ • Kiitokset erittäin avuliaille nuorille Prisman parkkipaikalla 9.1. KUKKAHATTU • Samaa olen miettinyt, minne Keskurin alaluokat siirtyy?! Heikalle lisätilaa jostain. 1. Olemme olleet 40 vuotta veronmaksajia. Viime jouluisen tervehdyksensä hän toimitti jo syyskesästä. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Sataneljäkymmentäyksi Forssan Lehdessä julkaistua pakinaa sisältävästä kirjasesta tuli luettu ja suosittu. on H, Hitlerin initiaalit. EDUSTAMANI PANKIN 75-vuotisjuhlien lähestyessä esitin hänelle, että yhtenä vuosijuhlan osana saisimme julkaista hänen pakinoistaan kokoelman kirjan muodossa. AUTOILEVA PAPPA • Hei työntekijät. alk. Kansakunta olisi toimintakyvytön kriisitilanteessa, jossa uhkana on maailman valloitusta ajava uskonto, miljoonat elintasopakolaiset tai vaikkapa läntisen sotilasliiton uhkaeleet itänaapuriamme kohtaan. TAMMIKUUTA 2019 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Pyysimme ruokalappua ruuan ostamiseen. JOULUMIELI FORSSA. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Puhdetyötkin liittyivät usein kotiseututai muuhun historiaan. Suomalaiset seuraa tilannetta. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. MUTTA LISÄÄ POLIISEJA! Jokelaskan Seitsemän leivän uuni I lkka Kononen kirjoitti kauniin Teuvoa muistellessa -kolumnin Forssan Lehdessä 8.1.2019. Teuvon päivä on nyt pulkassa. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Muutamalla lauseella hän kuvasi hyvin Teuvo Heikkilän hiljaista, vetäytyvää ja vaatimatonta luonnetta. Toisaalta myös Raamattu painottaa isien pahojen tekojen kostamista kolmanteen ja neljänteen polveen. 040 528 2269 Pia Oksa ......................... Ne jäävät aina toimituksen tietoon. O lemme olleet vaikeuksissa joulunalusviikolla eräiden asioiden vuoksi. Emme saaneet, kun emme olleet ensin Kelalle laittaneet toimeentukihakemusta joulukuussa. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Hän oli paljon lahjakkaampi opettaja, kirjoittaja, tutkija ja kotiseutuhistorian tuntija, kuin mitä hänen vähättelevä suhtautuminen itseensä osoitti. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 11. Television 42 saksankielistä kanavaa käsittävästä viikko-ohjelmasta laskin yhtenä ainoana päivänä olleen 12 kanavalla ohjelmia Hitleristä, natseista tai juutalaisvainoista. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ Kirkon, pääasiassa katolisen, olisikin sinänsä monasti paras istua hiljaa sakastin puolella ajatellen aikoinaan intiaanikansojen murhaamista, inkvisitiota dominikaanien, osuvasti sanottu dominis canis, jumalan koirien, avulla, jesuiittamurhaajia ja tykkien siunaamista. KIVI • Onnea Iivari Nurminen Vermon Ajajamestari lähdöstä M. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Olimme yhteydessä Forssan sosiaalitoimistoon. Hän oli laatinut historiasta koosteen, jonka kävin häneltä noutamassa. Emme koskaan ennen joutuneet tällaiseen tilanteeseen. Jopa auton rekisterikilvissä on pelkkä 18 ja 88 kielletty kuvaten täten hyvin yhteiskunnan hysteriaa vielä 80 vuotta tapahtumista. HARMI ETTÄ RAVIUUTISOINTI NIIN YKSIPUOLISTA • USA:n demokraattien käsitys valtion rajasta kuin Kokoomuksen sisäministereillä ja Rajan päälliköllä: tulevat, jos ovat tullakseen. Mihin uskovat Jumalan siunausta – Niinistö, lestadiolainen Sipilä, paavillinen Soini ja muut. Nimimerkillä ”Jokelaska” Teuvo kirjoitteli useiden vuosien ajan erinomaisia pakinoita Forssan Lehteen. Teuvo oli aina nöyrä, kohtelias ja auttavainen. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. 56 e DIGILEHTI ................. Kansalaissodan tai miksi kukin sitä nimittääkin, jälkituomioistuimet teloitusja vankileirituomioineen on todettu yli puoluerajojen Suomen, muuten esimerkillisessä nuoressa tasavallassa, raakalaisuuden huipentumaksi
–?Joku elämäänsä kyllästynyt Kun työelämä on pelkkää voimia vievää keikkaa . Sen jälkeen, kun vanhemmat työntekijät oli irtisanottu, firmaan palkattiin nuoria tekijöitä kymmenen euron tuntipalkalla, 48-vuotias Hälinen kertoo. PASI HÄLINEN irtisanottiin vuonna 2015 yhdeksän muun metallimiehen kanssa. Yhden työpäivän aikana saatoin käydä kolmessa eri työpaikassa, Vanhamäki luettelee. Olen ollut muun muassa Euroviisuissa järjestyksenvalvojana. Te-toimisto ja aktiivimalli saavat mieheltä pelkkää moitetta. –?Silloin tuntuu, ettei tätä enää jaksa. Sen jälkeen hän on ollut toimistotöissä mainostoimistossa, matkailualalla, projektisihteerinä sekä tiedotusja markkinointitöissä. Töiden ohella hän osallistuu aktiivisesti kaikenlaiseen vapaaehtoistoimintaan. Keikkatöitä sen sijaan on riittänyt yllin kyllin. Hän naurahtaa, että hänen onnensa ovat karjalaiset juuret ja positiivinen asenne. SAK teetti viime kesänä tutkimuksen keikkatyöntekijöistä. Siinä vaiheessa, kun hakijoita on kaksi, Vanhamäki on jäänyt kakkoseksi. –?Kävin järjestyksenvalvojan kurssin, jotta pääsin tekemään niitäkin töitä. Yt-neuvottelujen jälkeen hän on tehnyt vain keikkatöitä. –?Viime vuonna työnantajia oli ainakin yhdeksän. Hän ei ole kertaakaan käynyt tetoimistossa ja puheluitakin on tullut vuosien aikana yksi. Menen lenkille ja huudan metsässä: miksi en taaskaan tullut valituksi. On hän päässyt työhaastatteluihinkin. Vanhamäki kertoo, että masentuminen on ollut lähellä eikä itsetuntokaan ole maailman paras. Silti epäonnistumiset vakituisen työn saannissa vaivaavat. –?Miksi työkokemuksestani huolimatta en saa vakituista työtä. . Tutkijan mukaan keikkatyö on nuorelle hyvä vaihtoehto, jos osaaminen pitää näyttää, mutta pitkään jatkuva keikkatyö syö voimat. Kulttuurituottajaksi hän valmistui 2014. TAMMIKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Ulla Jäske Kulttuurituottaja Leena Vanhamäki ei ole ollut vakituisessa työsuhteessa sen jälkeen, kun hän täytti 49 vuotta. Vanhamäki lähettää työhakemuksia jatkuvalla syötöllä. –?Yrityksessä oli kolmet yt:t vuoden sisällä. 53-vuotias Vanhamäki valmistui merkonomiksi 19-vuotiaana. Työttömyysjaksoja on silti riittänyt. Edellisvuonna yhden kuukauden aikana työttömyyskassaan piti toimittaa palkkalaskelma viideltä eri työnantajalta. –?Yleensä olen se työpaikan aurinkoinen. Hän jäi työttömäksi vuonna 2015. PERJANTAINA 11. Yksi tutkimukseen osallistujista on Pasi Hälinen. KUVAT: Joel Maisalmi. Karjalainen nauraa, vaikka sydän märkänis. Metallialan töiden lisäksi hän on muun muassa vaihtanut autonrenkaita, myynyt jäätelöä, ollut Alkossa töissä ja maalannut kattoja. Sen jälkeen hän alkoi tehdä työhakemuksia jatkuvalla syötöllä
SAK:n johtaja Saana Siekkinen toteaa, että uudistuksen perussanoma on luottamus. SAK:n malli myös kannustaa työntekoon. Mitä enemmän keikkatyötä tehdään, sitä vähemmän työnantajat palkkaavat vakituisia työntekijöitä. –?Keikkatyöläistä rangaistaan asioista, joille hän ei voi mitään. –. Loppilaiset voivat näin vaihtaa Hattulan Terveyden asiakkaiksi. Hattulan kunnanjohtaja Katariina Koivisto korostaa, ettei Hattulan kunta ole ollut tietoinen hankkeesta. Nina Törnudd OP luopuu huhtikuun alussa maksuttomista käteisnostoista. Ministeriön kanta on kielteinen. Siekkisen mukaan se tekee nykyisestä järjestelmästä työttömälle monimutkaisen. Useimmat OP:n konttorit tarjoavat edelleen maksuttomia käteisnostoja. KUVAT: Joel Maisalmi herrasmies soitti kerran ja kysyi, miten menee. Siinä voi tulla tunne, ettei oikeutta perheeseen ja vapaa-aikaan ole. Hälinen tekee työhakemuksia jatkuvalla syötöllä. Sen jälkeen hän alkoi tehdä työhakemuksia jatkuvalla syötöllä. Hattulan kanta tarvitaan, sillä kunta on ulkoistanut perusterveydenhuollon palvelujen tuottamisen Pihlajalinnalle. Toimivuutta voisi lisätä digitalisaation avulla. Hän jäi työttömäksi vuonna 2015. Yksi tutkimukseen osallistujista on Pasi Hälinen. –?Keskustelemme Hattulan kanssa siitä, kuinka kunta tulkitsee meidän kanssa tekemäänsä palvelusopimusta, kertoo Pihlajalinnan toimitusjohtaja Joni Aaltonen. Kesän mukaan keikkatyöntekijän täytyy tietää, miten järjestelmä toimii, jottei etuuksiin tule katkoksia. –?Lyhytaikaisen työn tekemisen pitäisi olla helpompaa, Siekkinen sanoo. Danske sallii viisi maksutonta nostoa ja perii seuraavista 0,60 euroa. Vakituisessa työsuhteessa oleva saa päivystäessä korvausta, keikkatyöläinen ei. Siinä ei eläke juuri kerry. –?Pihlajalinnan kanssa tehty sopimus perusterveydenhuollon palveluiden tuottamisesta jatkuu normaalisti, Katariina Koivisto toteaa. Moni keikkatyöläinen on perustulon kannalla, mutta Kesä ei, sillä se kannustaa työnantajia tarjoamaan yhä enemmän keikkatöitä. Se on vain monimutkainen ja vaikea ymmärtää. JULKISEN terveydenhuollon kiireetöntä hoitoa koskevasta valinnanvapaudesta on säädetty terveydenhuoltolaissa ja se antaa kaikille mahdollisuuden valita terveyskeskuksen. SAK:n malli myös purkaisi byrokratiaa. Siekkisen mukaan monet keikkatyöntekijät ovat byrokratialoukussa. Hattulan kunnanjohtaja Katariina Koivisto sanoo, että ministeriö katsoo Pihlajalinnan tuottavan Lopella julkisen perusterveydenhuollon palveluja eikä se ole ministeriön mukaan toisen kunnan alueella mahdollista. Anu Kankaansydän Loppi Pihlajalinna jatkaa neuvotteluja perusterveydenhuollon palvelujen antamisesta Lopen kirkonkylässä. –?Lopen kunnan asukas voi käyttää omalla kotisohvallaan Pihlajalinnan perusterveydenhuollon etälääkärin palveluja. –?Työttömien palveluihin on sijoitettava lisää voimavaroja, jotta pääsemme lähemmäs Ruotsin ja Tanskan mallia. Toimeentulon turvaaminen edellyttää lukemattomien selvitysten toimittamista eri tahoille. SAK teetti viime kesänä tutkimuksen keikkatyöntekijöistä. Pankkien käteispalvelujen tarjonta on alkanut huolestuttaa Suomen Pankkia. Ei ole yksilön vika, jos hän ei löydä oikeaa etuutta. kysyy Aaltonen. SAK parantaisi myös keikkatyöntekijän toimeentuloa. Nordea sallii neljä maksutonta käteisnostoa kuukaudessa, ja viidennestä lähtien peritään 0,40 euron maksu. Aktia ei peri käteisnostoista maksuja. Työttömät eivät tiedä, miten toimia niin, etteivät menetä etuuksiaan, Siekkinen sanoo. OP on ilmoittanut asiakkailleen, että kuukaudessa saa jatkossa neljä maksutonta automaattinostoa, mutta viidennestä lähtien nostoista peritään 0,55 euroa kappale. Käytännössä OP siirtyy huhtikuussa samaan käytäntöön, jota useimmat muutkin pankit noudattavat. 000 kaupan kassalta, Nummela huomautti. Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki sanoi marraskuussa Taloustoimittajien tilaisuudessa, että käteispalvelujen supistuminen on monin paikoin tapahtunut liian nopeasti. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Lisää luottamusta ja palveluja Ulla Jäske SAK julkaisi torstaiaamuna työttömyysturvan ja työttömien palvelujen uuden mallin. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan jaksa keikkatöitä pitkään. Keskiviikkona Hattulan kunnanjohtaja ja Pihlajalinnan toimitusjohtaja neuvottelivat tilanteesta sosiaalija terveysministeriön kanssa. Kiistanalainen kysymys on, voiko Pihlajalinna tuottaa perusterveydenhuollon palveluja Lopen kunnan alueella vai täytyykö loppilaisten asioida Hattulassa. Selkeyttä toisi myös omavastuupäivistä luopuminen. Ålandsbanken perii euron kuudennesta nostosta eteenpäin. –?Keikkatyöntekijän pitää aina olla valmis ottamaan töitä vastaan. –?Viime vuonna olin yhteensä kuusi kuukautta työttömänä ilman rahaa. Miksi hän ei voisi käydä fyysisesti Lopella Pihlajalinnan lääkärin vastaanotolla. Noin kymmenen prosenttia suomalaisista käyttää edelleen käteistä pääasiallisena maksutapanaan. Omistajaasiakkaita eli oman osuuspankkinsa jäsenmaksun maksaneita asiakkaita on 1,9 miljoonaa, yli puolet OP:n asiakaskunnasta. Pihlajalinna ei luovuta Pihlajalinna uskoo, että toiminnan käynnistämiseen löytyy ratkaisu. –?Päätöksiä pitäisi voida tehdä reaaliajassa. Kesä toteaa, että keikkatyö on kuitenkin parempi kuin työttömyys, sillä töissä ollessa osaaminen kehittyy eikä identiteetti murene. FL Myös OP alkaa veloittaa ahkeria käteisnostajia Muut pankit ottaneet maksut käyttöön jo aiemmin. Siekkisen mukaan Suomen pitäisi laittaa palveluihin useita satoja miljoonia euroja. Käteisen käyttäminen vähenee koko ajan kaikissa ikäryhmissä, noin 10 prosenttia vuodessa, Nummela totesi. Pihlajalinna toimii Hattulan Terveys -nimikkeellä. Kannustavassa työttömyysturvassa olisi vain kaksi työttömyysetuutta: ansioja perusturva. Hattulan kunta ei ole perustamassa Lopelle terveysasemaa. Omistaja-asiakkailleen OP sallii kahdeksan ilmaista nostoa kuukautta kohti. Neuvontaa ja tukea on kuitenkin vaikea saada. FL-LM Leena Vanhamäki naurahtaa, että hänen onnensa ovat karjalaiset juuret ja positiivinen asenne. –?Se maksaisi valtiolle noin sata miljoonaa euroa. Ongelma ei olekaan se, ettei hän olisi aktiivinen ja saisi töitä, vaan keikkatyöt. Automaattinostot euroalueella maksavat kuudennesta nostosta eteenpäin euron kappale. STT. TUTKIJA Mikko Kesä teki viime kesänä SAK:lle tutkimuksen keikkatyöntekijöistä. –?Joillekin nuorille, esimerkiksi opiskelijoille keikkatyöt sopivat, sillä keikkatyössä voi näyttää, mitä osaa. –?Ei voi sanoa, että nykyinen järjestelmä olisi huono. Tiedotteessa kerrottiin, että Hattulan Terveys tarjoaa perusterveydenhuollon palveluja myös Lopella. Hattulan virallisessa tiedotteessa todetaan, että kunta on tietoinen siitä, että toinen kunta ei voi perustaa terveysasemaa toisen kunnan alueelle kuntalain kunnan yleisen toimialan perusteella. Tällä viikolla hän aloitti taas uudessa työpaikassa. Käteistä saa myös lähes 2. Sosiaalinen status on nimittäin parempi, kun tekee edes silloin tällöin töitä. S-Pankki tarjoaa maksuttomia käteisnostoja Stililtä S-ryhmän toimipisteistä. Lisäksi malli lisää palvelujen määrää ja laatua. OP:n henkilöja pk-yritysasiakkaiden liiketoiminnanjohtaja Harri Nummela kertoi STT:lle sähköpostitse, että OP:n asiakkaista kuusi prosenttia nostaa käteistä useammin kuin neljä kertaa kuukaudessa. PERJANTAINA 11. LOPEN KUNTA ja Pihlajalinna tiedottivat alkuviikolla terveysaseman perustamisesta Lopen kunnan alueelle
FAKTA Useita epäilyjä toimintatavoista • Viime aikoina julkisuudessa on ollut useita korkeiden virkamiesten toimintatapoja koskevia epäilyjä, joista osa on jo johtanut tuomioihin. Päätös ei ole lainvoimainen. Eske linen toimi harjoituksen aikaan Päiviön kurinpitoesimiehenä. • Esitutkinnan aloittaminen viivästyi myös Merivoimien esikuntapäällikön Timo Hirvosen esteellisyysepäilyissä. Pääesikunta teki kuitenkin tapauksesta lokakuussa tutkintapyynnön krp:lle. –?Harkinta on käynnissä. Ta pauksen yksityiskohdat selvisivät hänelle alkuvuodesta 2018 tapa uksen tutkinnan valmistuttua”, Nurmi viestitti toimitukselle säh köpostitse. • Tullin Antti Hartikainen ilmoitti tällä viikolla Helsingin Sanomien mukaan, että hän jättää tehtävänsä. . PERJANTAINA 11. Komentoketju etenee Puolus tusvoimissa siten, että syytteen saaneen Eskelisen kurinpitoesi mies on komentaja Lindberg. Harjoitus järjestettiin Lemmen joella Inarissa 22.–24. KUVA: Aleksi Poutanen Syyttäjä harkitsee esiselvitystä komentajasta . Asiasta kertoi torstaina ensim mäisenä STT. Puolustusvoimien viestintäjoh taja Sami Nurmi vahvisti vii me joulukuussa Lännen Median saamat tiedot. TAPAUSTA ARVIOINEET oikeusop pineet sanoivat keskiviikkona toi mitukselle, että myös Lindbergin toiminta olisi pitänyt selvittää ta pauksessa. Merivoimien komentaja Veijo Taipalus päätti, että esitutkintaa ei aloiteta. –?Minulla ei ole ollut esitutkin nan aikana mitään yksilöityä pää töstä tai ratkaisua rajata tutkin taa, Hakala sanoo. Oliko jokin tietty syy, miksi Jarmo Lindbergin toimia asias sa ei selvitetty esitutkinnan ai kana. Tietyl le ripeydelle (harkinnassa) antaa aiheen se, että tuomioistuimessa on samaa asiaa koskeva toinen ta paus jo vireillä. joulukuuta 2017. Eversti Markus Päiviö on pää osin kiistänyt syyllistyneensä tut kittuihin rikoksiin. FL–LM Lännen Media ei saanut torstaina haastattelua Puolustusvoimain komentajalta Jarmo Lindbergiltä. LÄNNEN MEDIA uutisoi keski viikkona, että komentaja Jar mo Lindberg sai tietoa rikos epäilyihin johtaneen kertaus harjoituksen tapahtumista jo syyskuun lopussa vuonna 2017. Puolustusvoimain komentaja sai tietoa rikosepäilyihin johtaneista tapahtumista kuukausia ennen esitutkintaa. Hän sai potkut vuosi sitten.. • Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen tuomittiin korkeimmassa oikeudessa virkarikoksesta, koska hän oli päättämässä esteellisenä koulutushankinnoista. TAMMIKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Taneli Koponen Valtakunnansyyttäjävirasto har kitsee esiselvitystä Puolustusvoi main komentajan Jarmo Lindbergin toimista tapauksessa, jos ta on nostettu syytteet Ilmavoi mien korkeita upseereita vastaan. Tutkintapyyntö Päiviöstä tehtiin vasta kuukausien kulut tua harjoituksen päättymisestä, 18. • Huumepoliisin ex-päällikön Jari Aarnion tapauksen päähaarasta eli huumejutusta odotetaan hovioikeuden ratkaisua. Es kelistä vastaan on nostettu syyte palvelusrikoksesta tai vaihtoeh toisesti tuottamuksellisesta pal velusrikoksesta. Ilmavoimien komentaja Eskeli nen on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Valtakunnansyyttäjänviras ton neuvottelevan virkamiehen Sampsa Hakalan mukaan keski viikon uutisessa esillä olleet tie dot antoivat aiheen asian arvioin tiin Lindbergin osalta. On vaikea ottaa kantaa, mihin lop putulokseen päädytään. ”Jos ylemmän kurinpitoesimiehen tietoon on tullut, että alempi esimies ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin rikoksen johdosta, hänen on asian laadun niin vaatiessa määrättävä esitutkinta suoritettavaksi tai otettava asia käsiteltäväkseen”, laissa todetaan. Laissa sotilaskurista ja rikostor junnasta Puolustusvoimissa on huomioitu tapaus, jossa alempi esimies ei aloita esitutkintaa alai sestaan. Hänet tuomittiin viime vuonna sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska hän oli esteellinen puolisonsa asiassa. ”Ilmavoimien komentaja (Es kelinen) ilmoitti tapauksesta suullisesti Puolustusvoimain komentajalle tapauksen jälkeen joskus syyskuun lopulla 2017. Päiviö on saanut harjoitukseen liittyen syytteet esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelus rikoksesta ja kunnianloukkauk sesta. • Myös Ilmasotakoulun johtajan, eversti Mikko Punnalan toimintaan liittyvät jääviysepäilyt ovat krp:n tutkinnassa. Rikosepäilyissä on kyse Inaris sa järjestetyn vapaaehtoisen ker tausharjoituksen johtajan evers ti Markus Päiviön toiminnasta. Syyttäjä harkitsee nyt esiselvitystä. Päiviö siir rettiin esitutkinnan alkaessa eri tyistehtäviin. Ilmavoimien komentajan Sampo Eskelisen epäillään laimin lyöneen huolehtimisen siitä, että Päiviön toiminnasta toimitetaan viivytyksettä esitutkinta. • Poliisijohtajien virkarikosvyyhtiä puidaan parhaillaan oikeudessa. syyskuuta vuonna 2017. Jarmo Lindberg ei halunnut antaa haastattelua Lännen Me dialle
Varoitukseen hahmoteltu alue ulottui Suomen puolelle Koillis-Lapin Sevettijärvelle asti. Aino on jo haistanut useita satoja kiloja kiellettyjä elintarvikkeita. Suomen raja-asemilla on muun muassa jäteastiat eli niin sanotut katumusroskikset kielletyille eli eläinperäisille tuotteille. Lisäksi aidasta olisi haittaa muille eläinlajeille, kuten suurpedoille ja hirvieläimille. –?Yleisestikin suomalaisten elintarvikkeiden korkea laatu on hyvin tiedossa Kiinassa. Kalaneuvos saa jatkossa viedä maahan suomalaista kalaa kuten kirjolohta, taimenta, siikaa, muikkua ja särkeä. FL–LM Villisikoja aletaan nyt jahdata poikkeuskeinoin Sikaruttoa levittävää villisikaa saa vastedes ampua aseilla, joissa on valovahvistimet ja pimeänäkölaitteet. Maanpinnan tasolla häiriöitä ei ole toistaiseksi havaittu. Sikaruton leviämistä Suomeen pidetään erittäin suurena uhkana Suomen sikataloudelle ja sianlihan viennille. Kiinalaisministerin kiinnostus vuonna 2017 saattoi ennakoida tätä päätöstä. Metsästämisen tehostamiseksi aseisiin saa kiinnittää valovahvistimet ja pimeänäkölaitteet. Villisikaemoa, jolla on porsaat mukana, ei saa edelleenkään ampua. Villisikakantojen rajoittaminen edellyttää tehokkaita pyyntimenetelmiä. KUVA: Joonas Kuikka Kirsi Turkki Suomi ottaa entistä järeämmät keinot käyttöön sikaruton torjumikseksi. Suomen Riistakeskus on antanut Itä-Suomeen poikkeusluvan ampua villisikoja metsästyslaissa normaalisti kielletyillä tavoilla. Isäntinä halusimme häntä muistaa näin. Valio sai keskiviikkona luvan viedä äidinmaidonkorviketta Kiinaan. Afrikkalaisen sikaruton (ASF) pelätään leviävän Venäjältä Suomeen. Kiinassa myydään suomalaisen sianlihan lisäksi pian myös äidinmaidonkorvikkeita. Nyt tuotteet voidaan valmistaa ja pakata jo Suomessa. Nämä havainnot on tehty muun muassa Suomen Sikayrittäjien, maaja metsätalousministeriön ja eduskunnan eräkerhon yhteisessä villisikajahdissa viime lokakuussa. FL–LM Gps-signaalihäiriöstä ei varoitusta Suomessa Joonas Kuikka Yli vuosi sitten, syyskuussa 2017 kiinalainen delegaatio ministerin johdolla oli käymässä Turussa EU:n ja Kiinan vesiyhteistyön korkean tason ministerikokouksessa. Olemme tunnettuja siitä, että meillä on puhdas luonto, terveet eläimet ja puhtaat raakaaineet, kertoo Kaatra. Häiriöistä uutisoi norjalainen Barents Observer. FL–LM Suurten päätösten taustat saattavat joskus yllättää Kiinalaisministeri vei Suomesta tuliaisiksi lapsenlapselleen äidinmaidonkorviketta. LIHANTUOTTAJIEN OHELLA esimerkiksi Valio ja Kalaneuvos ovat saaneet vientiluvat Kiinaan. • Tullilla on käytössään Ainoruokakoira, joka haistaa kielletyt tuotteet. Metsästäjäliiton Kymen piirin hakemuksessa todetaan, että pimeyden vuoksi hyvinkin lähellä olevia villisikoja ei ole pystytty ampumaan. Valaistuja kyttäyspisteitä villisiat ovat oppineet väistelemään. Lisäksi tullilla on käytössään Aino-ruokakoira, joka haistaa kielletyt tuotteet. Myös supikoiria saa metsästää samoilla keinoilla. Häiriöt eivät norjalaisviranomaisten mukaan uhkaa matkustajakoneiden lentojen turvallisuutta, sillä lentokoneiden käytössä on gps:n ohella muita suunnistusmenetelmiä. SUOMESSA ON JO tehty monia toimia sikaruton ehkäisemiseksi. Tavoitteena on, että villisikakanta ei kasva tai se jopa pienenee, maaja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo. Villisikoja voi ampua poikkeusmenetelmin tänä vuonna 1 000 kappaletta ja supikoiria 5 000 kappaletta. PERJANTAINA 11. Kokemukset Euroopasta ovat osoittaneet, että villisikakannan hallinta pelkästään metsästämällä ei onnistu, jos kanta pääsee kasvamaan liian suureksi. Esimerkiksi juustoja makkaraleipiä ei saa tuoda Venäjältä Suomen puolelle. Aino-koira on saamassa myös kollegan. • Yhtenä pyyntimenetelmänä on kokeiltu aitausta, johon koko villisikakatras ajetaan lopetettavaksi. Tästä syystä villisikojen tehokas metsästys on perusteltua. Sikarutto ei tartu ihmisiin. Poikkeuslupaa voi käyttää enintään sata henkilöä. –?Tämä tapaus jäi erityisesti mieleeni, sanoo maaja metsätalousministeriön vesihallintojohtaja Kai Kaatra, joka osallistui kyseiseen kokoukseen. Villisiat tulevat Suomeen maitse Kaakkois-Suomen kautta. Äidinmaidonkorvike ei jäänyt kiinalaisten ainoaksi viemiseksi Suomesta. Lupa koskee Kalaneuvoksen Sastamalan kalanjalostuslaitosta. –?Ministeriö haluaa tehostettuja toimia villisian metsästykseen, koska sikaruton uhkataso on korkea. Sinkitystä panssariverkosta rakennettava aita tulisi myös huomattavan kalliiksi. Suomalaisvirkamiehet eivät pyynnöstä häkeltyneet, vaan järjestivät ministerille riittävästi äidinmaidonkorviketta lentokoneeseen vietäväksi. RIISTAKESKUKSEN MUKAAN villisikaja supikoirakantojen rajoittaminen edellyttää tehokkaita pyyntimenetelmiä. Delegaatio osti paljon muitakin suomalaisia elintarvikkeita. KAI KAATRA ei halua mainita kyseessä ollutta kiinalaisministeriä nimeltä kohteliaisuussyistä, mutta kertoo tarinan kuvatakseen epävirallista taustaa suurten päätösten takana. Kielteiseen päätökseen päädyttiin muun muassa siksi, että aitaa ei saada täysin tiiviiksi, joten se ei varmuudella estäisi sikaruton leviämistä. Kiinalainen ministeri kertoi vierailunsa aikana, että hän veisi mielellään lapsenlapselleen tuliaisiksi suomalaista äidinmaidonkorviketta. Poikkeuslupaa metsästyslakiin haki Suomen Metsästäjäliiton Kymen piiri, joka toimii Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Suomesta on tähän asti voitu viedä maitoja herajauhetta Kiinaan, jossa siitä on valmistettu äidinmaitokorviketta. KUVA: Pekka Aho SIKARUTTO Näin Suomi torjuu • Afrikkalainen sikarutto (ASF) pelätään leviävän Venäjältä Suomeen. Norjan Venäjän-vastaiselle rajalle annettiin torstaina varoitus satelliittipaikannuksen häiriöistä. Se maksaisi 30?000–32?000 euroa kilometriltä eli yli 10 miljoonaa euroa. Poikkeuslupa myönnettiin pelloille ja pysyvästi perustetuille houkutteluruokintapaikoille ja niiden välittömään läheisyyteen. AFRIKKALAINEN SIKARUTTO on levinnyt Afrikasta Kaukasukselle ja sieltä Venäjän ja Valko-Venäjän kautta EU-alueelle. Lausunnoille lähtevässä metsästysasetuksessa ehdotetaan myös villisian loukkupyyntiä. –?Hän tunsi suomalaisen äidinmaidonkorvikkeen korkean laadun. Villisikojen lisäksi virus voi kantautua myös esimerkiksi kenkien, autonrenkaitten ja autonpohjien tai metsästysvarusteitten mukana. • Metsästämisen tehostamiseksi aseisiin saa kiinnittää valovahvistimet ja pimeänäkölaitteet.. Vientilupa on nimenomaan Valion Lapinlahden ja Turengin tehtailla tuotetulle äidinmaidonkorvikkeelle. –?ANS (Air Navigation Services) Finland on ilmoittanut, että meillä ei ole tietoja, jonka pohjalta Suomen olisi tarpeen antaa vastaavaa varoitusta, liikenneja viestintävirasto Traficomin ilmailujohtaja Pekka Henttu ker too. Tämä on osoitus siitä, miten Suomi suhtautuu eläintauteihin. Afrikkalainen sikarutto on tappava verenvuotokuumetauti, joka leviää helposti siasta toiseen. MAAJA METSÄTALOUSMINISTERIÖ tilasi selvityksen villisikaaidan rakentamisesta itärajalle, mutta Luonnonvarakeskuksen selvityksen perusteella päädyttiin siihen, että aitaa ei rakenneta. Keskiviikkona kerrottiin myös kalatuotteiden vientiluvasta Kiinaan. • Suomen raja-asemilla on katumusroskikset kielletyille eli eläinperäisille tuotteille. –?Me sitä hankimme hänelle, kun hän pyysi. Yhtenä pyyntimenetelmänä on kokeiltu aitausta, johon koko katras ajetaan lopetettavaksi. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Jami Jokinen Suomessa ei varoiteta Norjassa havaitusta satelliittipaikannuksen häiriöistä. Kaatran mukaan kiinalaisministeri tiesi tarkalleen, mitä hän pyysi ja halusi. Luonnonvarakeskuksen vuoden takaisen arvion mukaan Suomessa olisi 3 155 villisikaa ja kanta olisi kasvamassa
KUVA: Kimmo Penttinen. Oppaan tehtävänä on kertoa muille jostakin teoksesta: mitä se esittää ja mikä esine on kyseessä. Sen jälkeen mietitään yhdessä, mikä keksintö näistä esineistä syntyy ja mihin sitä voisi käyttää. Hankitko museokortin ja haluaisit nyt käyttää sitä koko perheen kera. Tehtävänä on löytää viisi väriä näyttelyhuoneen teoksista ja esineistä: vihreä, keltainen, punainen, valkoinen ja musta. Kaikki värit löydettyään hihkaistaan ”bingo”! Bingoa voi pelata vaikka museon jokaisessa huoneessa. Nyt on aika keksiä – luoda jotain aivan uutta! Jokainen valitsee huoneesta yhden esineen. Jos lapsia on vain kaksi tai kolme, jokainen voi valita kaksi esinettä. Iiris Nyrönen nautti prinsessan roolista. Yhdestä teoksesta saa poimia vain yhden värin. Sienna Rönnblad kokeili Teatterimuseossa, minkälaista olisi olla enkelisiipinen ballerina. Muut yrittävät saada selville, mistä teoksesta, aarteesta, on kyse kyselemällä kysymyksiä, joihin salaisuuden haltija saa vastata vain kyllä tai ei. HULLUT KEKSINNÖT. TAMMIKUUTA 2019 10 FORSSAN LEHTI MATKAILU Pidä museossa lapsellisen hauskaa . . . Lapsikin innostuu museosta, jossa katsomisen lisäksi saa myös kokeilla ja koskea. Aarteen omistaja valitsee jonkin esineen tai teoksen, muttei kerro valintaansa muille. Jokainen osallistuja saa olla vuorollaan salaisen aarteen omistaja. PERJANTAINA 11. SALAISEN AARTEEN METSÄSTYS. VÄRIBINGO. . FL–LM Lähde: www.museot.fi/lapsille Mielenkiintoista museopuuhaa lapsille Museossa ei aika käy pitkäksi, kun pistää leikiksi. KUVAT: Kimmo Penttinen MUSEOLEIKKEJÄ Hannu Toivonen SINUN VUOROSI MUSEO-OPPAANA. Jokainen saa toimia vuorollaan museon oppaana. Apuna voi käyttää teoksen esittelytekstiä
FL–LM 1 Syö lounas ennen museoon menoa. Se riippuu museosta. Lastenkirjailija muistuttaa, että lapset kokevat museot omalla tavallaan. 2 Kerro lapsille ennen museoon menemistä hieman museosta ja sen näyttelystä. Lilja Nyrönen, 10, on löytänyt päälleen keskiaikaisen vaeltajan viitan. Nyt hän viuhtoo jo menemään viininpunaisessa mekossa, kruunu päässä ja taikasauva kädessään. Iiris ja Sienna tykkäävät käydä museoissa. Liljan ja Iiriksen serkku Sienna Rönnblad, 11, ihastuu ballerinan asuun ja vaihtaa sen heti ylleen. Nälkäisenä museoon ei kannata mennä. 4 Museovierailu ei saa olla liian pitkä, eikä se saa olla suorittamista. Liljan ja Iiriksen äiti, Elina Kuorelahti auttaa pukujen etsinnässä ja lupautuu soittamaan lavalla pianoa. Sienna on samaa mieltä. Silloin museoissa seistiin, katsottiin hiljaa taidetta ja jos puhuttiin, puhuttiin hiljaa. PIKAOPAS Kivat museot Helsingissä Lapset vinkkaavat mukavimmat käyntikohteet pääkaupungin museokierrokselle. Välillä katsellaan uusia asuja ja välillä liidellään ballerinana lavan poikki. Lilja on pitkälti samoilla linjoilla serkkunsa kanssa. Hän on pistänyt aamulla päälleen mustavalkoisen kissapuvun. Tästä sain elävän esimerkin juttukeikalla. On kaakaon ja pullan aika. Silloin ei kannata luennoida heille Gallen-Kallelasta. Kuorelahden mielestä lapsiystävälliseen museoon kuulu se, että lapsi saa itse tehdä asioita. Tällä kertaa lapset innostuvat toisesta lavasta, sen lavastepuusta ja korkokengistä. Tärkeintä on viettää hyvää aikaa perheen tai ystävien kanssa ja olla utelias. Jossain museossa saattaa mennä neljäkin tuntia, Sienna kertoo. KIMMO PENTTINEN Sienna Rönnblad kokeili Teatterimuseossa, minkälaista olisi olla enkelisiipinen ballerina. Siinä kolme kaverusta vierailee museoissa mummun kanssa, eikä tylsyydestä ole tietoakaan. Kaakaomukin äärellä on myös hyvä käydä läpi vierailua: mikä oli hauskaa ja miltä kokemus tuntui. Museot ovat nykyään paljon muutakin kuin tauluja, Kuorelahti sanoo. Iiris hyppii äidin syliin laatikon päältä. Niihin on kiva tulla uudestaan. Sekä aikuisten että lasten kokemukset ovat kuitenkin yhtä arvokkaita. Kuorelahti on vastikään kirjoittanut lasten museovierailusta kertovan ja Nunnu Halmetojan kuvittaman Museoseikkailulastenkirjan. Iiris ei Kuorelahden mukaan vielä hahmota täysin, että nyt ollaan museossa. Kuorelahti kertoo, että kaakaot ja pullat kuuluvat oleellisena osana onnistuneeseen museokäyntiin. Ennenkuulumatonta! Kaikenlainen puuhailu ja taiteilu kehittää lapsen mielikuvitusta, kädentaitoja ja ennen kaikkea luo positiivisia kokemuksia museoista. Myös Iiris, Lilja ja Sienna nauttivat selvästi museossa puuhailusta ja roolivaatteiden kokeilusta. KUVAT: Kimmo Penttinen Elina Kuorelahti muistuttaa, että myös aikuisille tekee hyvää puuhailla ja yllättyä museoissa. Ja katsottavaa pitää olla paljon. Nämä olivat kesäisten matkojen piinallisen pitkiä tunteja. –?Kaksi tai kaksi ja puoli tuntia on sopiva aika. Samalla lapset oppivat kuvanlukutaitoa, joka on nykyisessä kuvallisessa kulttuurissa ensiarvoisen tärkeää. Aikuisten on hyvä päivittää omat käsityksensä, mitä museot ovat ja mitä siellä voi tehdä. Haastateltavan piti lähes houkutella lapsensa ja heidän serkkunsa ulos Teatterimuseosta.. Tänne voi tulla leikkimään. Museot ruokkivat hänen mukaansa lapsen mielikuvitusta. Kun polttoaineet on käytetty, lähdetään pois. Jos museossa sattuu sivistymään, se on hyvä asia. PERJANTAINA 11. Olemme päätyneet Teatterimuseon ullakolle. Iiris Nyrönen nautti prinsessan roolista. –?Museo ei saa kuitenkaan olla pelkkää hurlumheitä ja huvipuistoa. Hänenkin mielestään on tärkeää, että museossa saa itse tehdä jotain. Tarvitaan sopiva yhdistelmä tiedollista asiaa ja katsomisen opettamista, mutta myös mahdollisuus kokeilla, elää, koskea ja yllättyä. Tylsässä museossa on liikaa luettavaa ja vain vähän katsottavaa. –?Elina, mennään syömään pullaa, hihkaisee Sienna. –?Jos lapset jäävät pohtimaan taulun raameja tai rakennuksen arkkitehtuuria, se on heille tärkeintä. KUORELAHDEN MIELESTÄ museoissa ei ole pakko sivistyä. Aika voi käydä pitkäksi. –?Kohta mennään, vastaa Kuorelahti. Jos saa kaksi, se on jo ylenpalttista. –?Se on pakollinen osa museoretkeä, hän vakuuttaa. Jos lasta kiinnostavat enemmän taulun kehykset tai lattian fossiilit, annan heidän tutkia niitä. Vielä katsotaan kuitenkin hieman näyttelyä. LILJA, 10, JA SIENNA, 11 • Luonnontieteellinen museo • Lasten kaupunki (Helsingin kaupunginmuseo) • Kansallismuseo (erityisesti vintti) • Amos Rex • Kiasma IIRIS, 3 • Teatterimuseo • Lelumuseo Hevosenkenkä • Lasten kaupunki (Helsingin kaupunginmuseo) • Amos Rex Jopa seinään saa piirtää KOMMENTTI Hannu Toivonen @lannenmedia.fi O massa lapsuudessani 1980-luvulla museoissa ei seikkailtu, piirrelty, askarreltu eikä ainakaan koskettu mihinkään. Kuorelahti joutuu patistelemaan lapset mukaansa. Vierailen museoissa säännöllisesti ja ilokseni olen huomannut, kuinka lapset otetaan nykyään paljon paremmin huomioon. Tämän takia museoiden työntekijät käyttävät aina hansikkaita teoksia siirrellessään. Heitä ei tarvitse niihin juurikaan houkutella. Hänelläkin on silti mielipuuha selkeästi mielessä. Kolmivuotias ei ole vielä valmis pohtimaan kuvanlukuun liittyviä asioista, mutta 10-vuotias on siihen jo valmis. Ota myös lapsen kavereita mukaan. Rekit pursuavat roolivaatteita ja rekvisiittaa: tekokinkkuja, naamioita, panssaripaitoja, enkelin siipiä. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 11 MATKAILU Hannu Toivonen Kolmivuotias Iiris Nyrönen on varautunut oikealla tavalla vierailuun Helsingin Teatterimu seoon. Jokunen vuosi sitten Espoon modernin taiteen museon Emman näyttelyssä sai piirtää jopa seinään. SIENNALLA on ballerinaleikit kesken lavalla, mutta hän ehtii hetkeksi pohtimaan, minkälainen on hyvä museo. Täällä on parasta se, että saa pukeutua. –?Jos lapsi saa yhdenkin uuden oivalluksen museossa, se on hyvä asia. ILOISET PUKULEIKIT ovat jatkuneet jo lähes tunnin. On hyvä kertoa, että museossa saa olla vapaasti, mutta siellä ei saa kirkua eikä riehua. Lopulta on aika lähteä. Lasten ei tarvitse enää pitkästyä pelkästään teoksia tuijotellen, vaan monessa mu seossa he saavat tehdä myös itse: piirtää, askarrella, kokeilla. TIESITKÖ. Pitkään se ei ehdi olla hänen päällään. Jos oli onnekas, huoneen nurkasta löytyi kova tuoli, jolla sai hetken lepuuttaa jalkoja. Tahraan kerääntyy pölyä ja likaa, mikä tuhoaa vähitellen teoksen pintaa. Myös Iiris kaipailee jo ”kaakaoosastolle”. Perinteiset taidemuseot eivät Siennaa innosta, koska niissä pitää vaan katsoa taidetta, eikä sitä aina edes ymmärrä. Hän myös muistuttaa, että lasten kanssa on hyvin antoisaa mennä museoon. Yhdessä lapsilla on hauskempaa. Taideteoksiin ei saa useimmiten koskea, koska sormista jää pienelläkin hipaisulla rasvajälki teokseen. Leikit jatkuvat, mutta kaakaot ja pullat alkavat vilahdella yhä useammin lasten puheissa. –?Pukeutuminen, Iiris sanoo. Museossa saattaa vierähtää helposti tuntejakin. Maailma ja museot ovat muuttuneet näistä ajoista – parempaan suuntaan, ainakin museot. Kuuntele ja vastaa lapsen kysymyksiin – älä keskeytä liikaa. 5 Anna lapsen oman katseen ja toiminnan ohjata. Lähde: Elina Kuorelahti Näin onnistut museoretkellä lapsen kanssa KIMMO PENTTINEN MUISTILISTA Älä koske ilman lupaa. –?Hyvässä museossa saa koskea. –?Tämä Teatterimuseo on hyvä esimerkki. He antavat uusia näkökulmia aikuiselle, koska lapset katsovat ja innostuvat eri tavalla kuin aikuiset. –?Lapset kanavoivat aikuisessa uteliasta katsetta ja leikkimieltä. HISTORIANTUTKIJANA ja lastenkirjailijana työskentelevä Kuorelahti kertoo, että nykyään mu seot ottavat lapset paremmin huomioon kuin ennen. 3 Onnistuneeseen museoretkeen kuuluu herkkuhetki museovierailun jälkeen tai jo sen aikana
TÄLLÄ HETKELLÄ tehtaan muonavahvuus on 15 henkilöä ja töitä tehdään yhdessä vuorossa. Saimme parannettua yhtä aikaa tuottavuutta, laatua ja turvallisuutta, Tuuli kuvailee. Mutta me täällä toimistossa emme tee elementtejä valmiiksi. –?Se mikä tapahtui jo pientalopuolella, tapahtuu myös suurissa kohteissa. Talviaika on aina hiljaisempaa. Lomautusten pääsyyksi ilmoitettiin kuitenkin tilauskannan muutokset: Jättihankkeiden sijaan alkaneen vuoden tilauskanta muodostuu pienemmistä kohteista. –?Paikalliset ovat tottuneet näkemään meitä Humppilan liikenneympyrässä, tehtaanjohtaja Teemu Tuuli Lehto Componentsin Humppilan tehtaalta naurahtaa. –?Olemme jääneet maailmanlaajuisesti jälkeen muusta teollisuudesta, mutta markkina muuttuu ja rakentaminen siirtyy yhä enemmän tehtaisiin, Tuuli uskoo. Sijaintipäätös oli yksinkertainen. Paikallisista kohteista työlistalla on tänä vuonna Eerikkilän salibandyhallin katto. Kiitos kuuluu työntekijöille. HUMPPILASSA VALMISTETAAN kattoja erityisesti kaupoille sekä logistiikkaja liikekeskuksiin. Viime vuosi oli osoitus Humppilan väen osaamisesta. Rahtikustannukset jäävät oleellisesti pienemmäksi, kun sijaitaan Helsinki–Turku–Tampere-kolmion keskellä. –?Linjasto on nyt suoraviivainen eikä työntekijöiden tarvitse pomppia ees taas. Kari Ihamaa asentaa vesikatetta Seinäjoen Ideaparkin kattoelementtiin. . –?Emme me tänne muuten investoisi. –?Työ on hyvin pitkälti logistiikan hallintaa ja tavaravirtojen pyörittämistä. 66 400 neliömetrin katto on tehty kokonaisuudessaan Humppilan tehtaalla. –?Uutta pyritään kehittämään, jotta pysymme mukana kilpailussa. Noin miljoonan euron investoinnilla uusittiin ja modernisoitiin tuotantolinjaa. –?Katsoimme karttaa. –?Tilaus on harvemmin alle tuhatta neliömetriä. Otetaan jälleen esimerkiksi Seinäjoen Ideapark: kattoelementtejä tarvittiin yhteensä 1150 kappaletta. Palapeli kaikkinensa on melkoinen. Osasyynä Humppilan investointeihin on se, että Lehto Group haluaa olla etulinjassa rakennusteollisuuden muutoksessa. Humppilassa valmistetaan kattoelementtejä kauppojen sekä logistiikkaja liikekeskusten tarpeisiin. 12 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 11. VUOSI 2018 oli paitsi ennätysvuosi myös suurten muutosten vuosi Humppilan tehtaalle. Seitsemän on lomautettu kolmen kuukauden määräajaksi. Suurin yksittäinen työmaa on ollut Seinäjoelle valmistuva Ideapark. –?Työt sujuivat, vaikka tekeminen muuttui kovasti uudistusten myötä. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Jaakko Kyrö Humppila Ulospäin Humppilan kattoelementtitehdas näyttäytyy pihalle varastoituina kattoelementteinä ja rekkaliikenteenä. Tuulen sanoin Lehto Componentsin tuote ei ole vain ”tyhmää puuta”. Kokoluokat ovat suuria. KATTOELEMENTTITEHDAS on toiminut Humppilassa vuodesta 2009. Viimeiset kattoelementit lähtevät Humppilasta Seinäjoelle tällä viikolla. KUVA: Tapio Tuomela ”Rakennusteollisuus on jäänyt maailmanlaajuisesti jälkeen muusta teollisuudesta, mutta markkina muuttuu ja rakentaminen siirtyy yhä enemmän tehtaisiin.” TEEMU TUULI Lehto Components Humppilan tehtaanjohtaja. Jos puhutaan rekkalasteista, Humppilan tehtaalta lähti maailmalle 900 kuljetusta. Eivät muutkaan laakereillaan makoile, Tuuli muistuttaa. Työ ei lopu siihen, kun valmiit elementit pakataan kyytiin. Muutos koski koko tuotantolinjastoa, ja kattoelementin läpimenoaika tipahti 2,5 tunnista tuntiin. Kokoluokka selkiytyy, kun pinta-alaa vertaa keskikokoisen Prisman noin 10 000– 20 000 neliöön. –?Rakennusalalla on totuttu vaihteluun. FL Katto valmiiksi katon alla . Lehto Components oy:n toimitusjohtaja Pekka Korkala totesi viikko sitten Forssan Lehdelle, että ”Humppilassa on nyt tehdas, ei rakennustyömaa katon alla”. Tuuli uskoo, että moduulirakentaminen lyö yhä vahvemmin läpi rakennusalalla. Takana on tuotannon suhteen ennätyksellinen vuosi 2018. Ketteryyttä tuo jatkossa se, että Humppilassa voidaan rakentaa nyt myös lattiaelementtejä. Tuuli vakuuttaa, että Humppilan asema on jatkossakin turvattu. Tehtaaseen investoitiin viime vuonna lähes miljoona euroa. Ideaparkin katto oli Humppilan tehtaalle jättitilaus, joka osaltaan nosti tehtaan tuotannon poikkeuksellisen korkealle tasolle. Kaikki muu tapahtuu tehtaan seinien suojissa. TAMMIKUUTA 2019 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. –?Alihankkijamme hoitavat asennuksen, Tuuli kertoo. –?Sprinklerputkiston rakentaminen alkaa olla arkipäivää ja esimerkiksi Maskun logistiikkakeskuksen katon led-valot asennettiin valmiiksi täällä. Tehokkuuden parantaminen tarkoittaa väistämättä sitä, että entistä enemmän saadaan tuotettua vähemmillä tekijöillä
FORSSAN LEHTI 13 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 11. Kun ajelemme pitkin Helsingin katuja, hesalaiset vilkuttavat meille parvekkeilta, jotka on tehty Forssassa. Kun pysähdymme ostosretkelle kauppakeskukseen, on meidän ansiotamme, ettei vettä sada niskaan eikä tuuli tuiverra sivuilta. TAMMIKUUTA 2019 Suomen Erityisjäte teki merkittävän yrityskaupan Enemmistöosuudella Tarasten Kiertotalousalue oy:stä forssalaisyritys on vahvasti mukana merkittävän kiertotalousalueen rakentamisessa. Suomen Erityisjäte oy on osa LHJ Groupia. FL Forssalainen kiertotalouden asiantuntija Suomen Erityisjäte on kasvun tiellä. Myös yksityiskohdissa on vorssalainen kädenjälki. Nähtäisiin kuulkaa samalla iso kappale kuuluisinta Suomea. Ideaparkin katto oli Humppilan tehtaalle jättitilaus, joka osaltaan nosti tehtaan tuotannon poikkeuksellisen korkealle tasolle. Paikallisista kohteista työlistalla on tänä vuonna Eerikkilän salibandyhallin katto. Parvekkeelta he siirtyvät seinien suojiin, jotka on tehty Forssassa. Alueella on valmis asemakaava, joka mahdollistaa vaativien ympäristöluvallisten kiertotaloustoimintojen sijoittumisen alueelle ja sinne valmistellaan parhaillaan ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Risteilyaluksissa pesutilat Parmarinelta... Investointiohjelma kestää viisi vuotta, ja sen tarkoitus on kehittää muun muassa täysin uusi moottoriperhe. STT Traktorivalmistaja AGCO investoi Nokian moottoritehtaaseen. Myös Suomessa hyvin tunnetut Massey Ferguson -maatalouskoneet kuuluvat AGCO:lle. Yrityksen omistajat ovat Loimi-Hämeen Jätehuolto oy (51%) ja Kuusakoski oy (49%). AGCO Power on tärkeä osa AGCOkonsernia, ja tulemme lisäämään AGCO Powerin moottoreiden käyttöä AGCO:n traktoreissa, leikkuupuimureissa ja muissa koneissa, kertoo yhtiön moottoreista vastaava varapääjohtaja Helmut Endres tiedotteessa.uksia tarjota moottoreita konsernin ulkopuolisille asiakkaille. SUOMEN ERITYISJÄTTEEN toimitusjohtajan Jukka Manskisen mukaan hankinta tukee Erityisjätteen kasvustrategiaa kasvavilla kiertotalousmarkkinoilla. Alueen välittömään läheisyyteen on jo sijoittunut huomattavia kiertotalouden toimijoita. Erityisjäte osti osan Tarasten Kiertotalousalue oy:stä, joka vie eteenpäin mittavan kiertotalousalueen rakentumista Pirkanmaalle Kangasalle. KUVA: Tapio Tuomela Traktoreita, leikkuupuimureita ja muita koneita valmistava AGCO investoi yli 100 miljoonaa euroa Linnavuoren moottoritehtaaseensa Nokialla. Jos mielit pois Suomesta, paikallinen kädenjälki seuraa mukana. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2017 10,9 miljoonaa euroa ja yrityksessä on 14 vakituista työntekijää. KUVA: Tapio Tuomela Sightseeing ”Made in Forssan seutu” KOMMENTTI Jaakko Kyrö@hameensanomat.fi J a sama suomeksi: Meille lounaishämäläisille voitaisiin järjestää kiertoajeluita pääkaupunkiseudulla teemalla ”Tehty Forssan seudulla”. Kiertotalousalueen omistuksesta 40 prosenttia jää aluetta viisi vuotta rakentaneelle ja kehittäneelle Harri Oeschille. –. Saija Pennanen Forssa Forssalainen kierrätyksen ja jätteiden loppusijoituksen asiantuntija Suomen Erityisjäte oy on tehnyt merkittävän yrityskaupan. Helsinki–Vantaan lentokentän laajennus: seiniä Parmalta. Useampi metallifirma käy tekemässä ammattitaitoa vaativia tehtäviä pääkaupunkiseudulla ja illaksi palataan kotiin rahatukko takataskussa. –?Tämä investointi, yhdessä olemassa olevan kapasiteettimme kanssa, mahdollistaa jatkossa tehokkaamman ja paremman palvelun asiakkaillemme ja tahdomme olla siellä, missä asiakkaammekin ovat. Kari Ihamaa asentaa vesikatetta Seinäjoen Ideaparkin kattoelementtiin. Kaupan myötä Suomen Erityisjäte oy:n osuus Tarasten Kiertotalousalue oy:stä on noin 60 prosenttia. TARASTEN KIERTOTALOUSALUE sijaitsee Kangasalla Tampereen kupeessa. Ehkä ei voida sanoa, että forssalaiset ovat rakentaneet Suomen, mutta ei se paljon vikaankaan mene: pääkaupunkiseudulla on kokonaisia kaupunginosia, jotka on käytännössä laitettu alulle Forssan tehtailla. Oesch jatkaa toimitusjohtajan roolissa yhtiön kehittämistä yhdessä Suomen Erityisjätteen kanssa. Yrityksellä on toimipisteet Forssan lisäksi Espoossa ja Lahdessa. Vastuullinen toiminta vaatii jatkuvaa kehittymistä ja haluamme edistää jätteiden käsittelyn valtakunnallisia ja kansainvälisiä kiertotaloustavoitteita, Manskinen toteaa tiedotteessa. Suomen Erityisjäte on erikoistunut jätteenpolton pohjakuonien, pilaantuneiden materiaalien ja vaarallisten jätteiden käsittelyyn ja loppusijoitukseen. Taitaapi seutukunta vallata koko maailman, ainakin jos vorssankiälisiltä kysytään. Tarastentie valmistuu tämän vuoden kesällä ja ensimmäiset yritykset voivat sijoittua alueelle syksyllä 2019. Alueella on käynnistynyt tien ja infran rakentaminen. Yhdysvaltalainen AGCO omistaa suomalaisen traktorivalmistajan Valtran
FL–LM Venäläisseniorit nauttivat lounasta ja ottivat vodkaa kyytipojaksi sukulaishaudalla Moskovan ulkopuolella. • Iivana Julma perusti valtion kapakat (venäjäksi kabak), joissa miehet saivat juoda velaksi ja kartuttaa hallitsijan kassaa. Venäjän kaupungeissa juodaan mietoja ja maalla väkeviä. Marketit tarjoavat yllättävän suuren valikoiman eurooppalaisia ja venäläisiä oluita, mutta raaka vodka ei näytä kiinnostavan nuoria. Sen sijaan, jos katsotaan 65 vuoden ikään selvinneitä, venäläisillä naisilla on tällä hetkellä keskimäärin 19 eläkevuotta edessään ja miehillä 14 vuotta. Eläkeikää ei ole korotettu Venäjällä kertaakaan 1930-luvun jälkeen. TAMMIKUUTA 2019 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Markku Saksa Pietari Eläkeiän korotus tapahtuu Venäjällä kymmenen vuoden siirtymäkauden aikana. SILLOIN ELETTIIN vodkan maailmassa, mutta nyt Pietariin on tullut muodikkaita ravintoloita, joissa on viinien maistelumenu. EPÄSUHTA NAISTEN ja miesten elinajalla on suuri. Hän toi vodkan takaisin kaupan hyllyille. PERJANTAINA 11. Maailman terveysjärjestön WHO:n tuoreen tilaston mukaan venäläiset miehet kuolevat keskimäärin 66,4-vuotiaina ja naiset 77,2-vuotiaina (suomalaisten luvut ovat 78,7 ja 84,2). Nämä ovat laskennallisia keskiarvoja, joissa ovat mukana kaikki kuolemat vauvasta vaariin. Ne ovat vähemmän kuin useissa länsimaissa. Hanke epäonnistui, sillä valtio oli saanut alkoholiverosta enemmän tuloja kuin palkkaverosta.. Mutta tapahtuuko näin, sitä ei tiedä kukaan. Aika ja tavat ovat muuttuneet siitä, kun presidentti Mihail Gorbatshov yritti vuonna 1985 venäläisten pakkoraitistamista lääkärityttärensä innostamana. KUVA: Juri Kochetkov / AOP Venäjällä eläkeiän nosto on hyppy tuntemattomaan . Ongelma ovat alkoholisoituneet miehet, joita kuolee laumoittain jo 40–50 vuoden iässä. Lehdissä ja netissä puhutaan viineistä, ja Etelä-Venäjällä tuotetaan laadukkaita viinejä. Kun pakkoraitistaminen alkoi, verotulot rupesivat tietysti hupenemaan. Keskimääräinen 184 euron eläke ei riitä elämiseen. Miesten tulisi vähentää juomista ja tupakointia. . Yhdeksän kymmenestä venäläisestä vastustaa ankarasti eläkeiän nostamista. Se perustuu sille toiveikkaalle ajatukselle, että venäläisten miesten elinikä nousee vuonna 2028 jokseenkin samalle tasolle kuin lännessä. Kuolema ehtii korjata peräti 43 prosenttia miehistä hautaan ennen työpaikan eläkeläiskahveja ja nyt eläkeikää vielä nostetaan. Kansantalouden kannalta siitä on tulossa ansa. Kaikki tietävät ongelman ratkaisun, mutta eivät sitä, miten se saadaan aikaan. Se on jonkinlainen valtion avustus, koska useimpien eläkeläisten on pakko käydä töissä. Pääsiäismessun jälkeinen hautavierailu on Venäjällä vanha perinne. • Pietari Suuren yksi kekseliäs kärkihanke oli määrätä sellaiset vaimot ruoskittaviksi, jotka hakivat miehiään pois kapakasta. VENÄJÄLLÄ ELÄKEIKIÄ ei ole korotettu kertaakaan 1930-luvun jälkeen. Sen takia eläkeiän korottamiselle tarvitaan kymmenen vuoden siirtymäaika, mutta kukaan ei sano tätä ääneen. • Mihail Gorbatshov yritti pakkoraitistaa vuonna 1985 lääkärityttärensä innostamana venäläiset. Ehkä hallitus laskee, että vanhat juopot ehtivät kuolla pois, eikä uusia juoppoja kehity entisellä tavalla. Vaikka nyt viinaveron osuus on laskenut, se on edelleen merkittävä valtion tulonlähde. Hallitus yritti hätäpäissään paikata aukkoa painamalla lisää rahaa, mutta tuloksena oli hyperinflaatio, joka joudutti osaltaan Neuvostoliiton romahdusta. He näet aiheuttivat vakavaa markkinahäiriötä hallitsijan tulovirrassa. Valtio sai tuolloin alkoholiverosta enemmän tuloja kuin palkkaverosta. Nyt Putinin hallinto nostaa eläkeikää asteittain miehillä 65 vuoteen ja naisilla 60 vuoteen alkaen vuoden alusta. • Vuonna 1850 noin puolet valtion verotuloista tuli alkoholin myynnistä. ELÄKE TARKOITTAA Venäjällä eri asiaa kuin Euroopassa. FAKTA Viinavero • Iivana Suuri (1462–1505) keksi verottaa vodkan valmistusta ja myyntiä, eivätkä Venäjän hallitsijat ole sen koommin halunneet luopua varmasta tulonlähteestä. Heidän pitäisi myös liikkua ja syödä terveellisesti, jotta eläkevuosiin jäisi aikaa. Moni venäläismiehistä ei saavuta eläkeikää, jos viinan kulutus jatkuu nykyistä tahtia. Jos rahat eivät riittäneet kapakkalaskuihin, miehet vietiin armeijaan. Tärkeimpänä perusteluna on se, että työelämästä poistuu enemmän väkeä kuin sinne tulee. Heitä näkee keräilemässä kärryjä marketeissa, paikan näyttäjinä teattereissa ja vartijoina museoissa ja virastoissa. • Lenin kielsi alkoholin myynnin vallankumouksen jälkeen, mutta hänen seuraajalleen Stalinille verotulojen houkutus oli liian suuri
–?Sitten hän vain nousi ylös ja sanoi ’Sitten meillä ei ole mitään keskusteltavaa’ ja käveli ulos huoneesta. Syyttäjien mukaan paikan päällä olleen valvontakameran kuvat todistavat vain, että häntä kohti hypättiin takaapäin, minkä seurauksena hän kaatui maahan. Parlamentin on määrä äänestää hallituksen neuvottelemasta brexit-sopimuksesta ensi viikon tiistaina. AfD:n mukaan väite puunkappaleen käytöstä tuli paikalla olleelta rakennustyöläiseltä, josta ei ole kuultu sen jälkeen. Donald Trumpin mielestä neuvottelut demokraattien kanssa muurin rakentamisesta Meksikon rajalle ovat olleet ajan haaskausta. CORBYN SANOI lehdistötilaisuudessa Wakefieldissa Englannin pohjoisosissa, että jos Maylla on luottoa neuvottelemaansa sopimukseen, hänen pitäisi julistaa uudet vaalit ja antaa äänestäjien päättää asiasta. VIERAILU HUIPENTUI pyöreänpöydän keskusteluun, johon oli kutsuttu alueen pormestareita, tuomareita, poliiseja ja muita rajakysymysten kanssa tekemisissä olevia. Se on hänen mukaansa vain yksi mahdollinen vaihtoehto, jos parlamenttivaaleista ei päästä sopuun. Sen jälkeen voitaisiin julistaa maahan ennenaikaiset parlamenttivaalit. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sai Kiinan tuen lähitulevaisuudessa järjestettävälle tapaamiselle Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa. Presidentin matkaseurana oli Texasin osavaltion kaksi republikaanista senaattoria Ted Cruz ja John Cornyn. Kongressin edustajainhuoneen puhemies Pelosi sanoi, että demokratia ei toimi niin, että presidentti voi pitää hallinnon suljettuna viikkoja, kuukausia ja vuosia, ellei hän saa tahtoaan läpi. Saksalaiset syyttäjät kumosivat oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kertomuksen siitä, että puolueen kansanedustajaa Frank Magnitzia vastaan olisi hyökätty maanantai-iltana puunkappaleella uhaten, ja että häntä olisi potkittu maassa. Australian poliisi antoi torstaina syytteen 49-vuotiaalle miehelle asbestia sisältävien pakettien lähettämisestä kaikkiaan 38 maan edustustoon ja konsulaattiin. FL–LM New York. TRUMP KUTSUI neuvotteluja ”täydelliseksi ajan tuhlaamiseksi” sen jälkeen kun demokraattijohtajat Nancy Pelosi ja Chuck Schumer olivat kieltäytyneet antamasta rahaa muurin rakentamiseen. FL–LM. Sopimuksen uskotaan kaatuvan parlamentin alahuoneen äänestyksessä. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET Reuters Wakefield Britannian työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kehotti torstaina hallituspuolueen jäseniä tulemaan opposition tueksi äänestämään epäluottamus pääministeri Theresa Maylle. Trumpin halu rakentaa muuri Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle oli yksi hänen keskeisistä vaalilupauksista vuoden 2016 presidentinvaalikampanjan aikana. Trumpin kohde oli texasilainen rajakaupunki nimeltään McAllen. Ei kuitenkaan vaikuttanut siltä, että senaatti, jota kontrolloivat Trumpia tukevat republikaanit, hyväksyisi lakiehdotuksen. Tämän jälkeen hyökkääjät olivat juosseet pois. Tämä on labour-johtaja Corbynin mielestä ainoa tie, jolla Britannian EU-eron eli brexitin umpisolmu saadaan avatuksi. Syytteen sai mies nimeltä Savas Avan. Ennen matkaansa Trump lopetti lyhyeen neuvottelut demokraattien kanssa hallinnon sulkemisen lopettamisesta ja käveli ulos neuvotteluista. Yksi New Yorkin tunnetuimmista maamerkeistä, Chrysler Building, on myynnissä. Ranskassa on 3 200 kameratolppaa. AfD myöntää, että sen alkuperäinen kertomus hyökkäyksestä oli väärä. Pelosi sanoi ei. FL–LM AfD-poliitikon pahoinpitelyn tarina lieveni BREMEN. Corbyn ei sitä vastoin ole missään vaiheessa ollut innostunut uuden kansanäänestyksen järjestämisestä. FL–LM, REUTERS Trump markkinoi Meksikon rajalla muurihankettaan ”Bye-bye”, sanoi Trump ja lopetti lyhyeen neuvottelut demokraattien kanssa valtionhallinnon sulkemisen lopettamisesta. PERJANTAINA 11. Abu Dhabi Investment Council omistaa nyt 90 prosenttia 77-kerroksisesta, 318,9 metriä korkeasta rakennuksesta. Hän väitti Die Welt -lehdelle, että hyökkäyksen tekivät luultavasti äärivasemmistolaiset. Pakettien lähettämisen motiivia ei ole kerrottu. Vaarallisten pakettien lähettämisestä voi saada kymmenen vuoden vankeustuomion. Valkoisen talon ulkopuolella sinkoilivat syytökset epäonnistuneen tapaamisen jälkeen. Presidentti tviittasi myöhemmin, että hän oli sanonut ”byebye” johtaville demokraateille. KUVA: Nigel Roddis / EPA Ilkka Timonen Yhdysvaltain presidentti Donald Trump matkusti torstaina Texasiin todistelemaan, että Yhdysvallat on kriisissä, joka voidaan ratkaista vain pumppaamalla miljardeja dollareita muurin rakentamiseen Meksikon rajalle. Pilvenpiirtäjä näkyy lukuisissa New Yorkin siluettia esittävissä kuvissa. Trump sanoi, että saattaa julistaa kansallisen hätätilan, jos kongressi ei suostu irrottamaan 5,7 miljardia dollaria muurin rakentamiseen. Noin 800?000 liittovaltion työntekijää on ollut ilman palkkaa jo pian kolme viikkoa. Ne on BBC:n mukaan nyt peitetty maalilla tai mustalla teipillä. Labour-johtaja haluaa uudet vaalit Jeremy Corbyn kokoaa rintamaa brexit-sopimuksen kaatamiseksi. Kim on käynyt Kiinassa neljästi alle vuoden sisällä. Magnitz pääsi sairaalasta Bremenissä keskiviikkona. FL–LM NEW YORKIN MAAMERKKI MYYTÄVÄNÄ JUSTIN LANE / EPA VALVONTAKAMERAT HAJALLE RANSKASSA 60 % PARIISI. NEUVOTTELUJEN KARIUDUTTUA Valkoisen talon kanssa demokraattien hallinnassa oleva edustajainhuone hyväksyi lakiehdotuksen, joka lopettaisi valtiovarainministeriön ja joidenkin muiden virastojen osittaisen sulkemisen. Tuolloin muurirahat otettaisiin kansallisen turvallisuuden nimissä armeijan määrärahoista. KUVA: Shawn Thew / EPA MAAILMA Koonnut Seppo Ylönen Kiina toivoo, että Kim tapaa Trumpin PEKING. Schumer kertoi presidentin kysyneen Pelosilta, hyväksyykö tämä hänen muurinsa. Trump ja Kim tapasivat ensi kerran viime kesäkuussa Singaporessa, mutta Korean niemimaan ydinaseriisunnassa ei ole sen jälkeen edistytty. Pelosi aikoo järjestää tälle viikolle muitakin äänestyksiä, joilla yritetään järjestää rahaa esimerkiksi kotimaan turvallisuuden virastolle sekä oikeus-, ulkomaatalous-, kauppaja työvoimaministeriölle. Keltaliivien protesteissa on tuhottu lähes 60 prosenttia Ranskan nopeusvalvontakameroista, sisäministeri Christophe Castaner sanoi torstaina. FL–LM Asbestipakettien lähettäjä saatiin kiinni CANBERRA
KUVAT: Tapio Tuomela Kaakaota ja karkkisadetta . TAMMIKUUTA 2019 Urheilu > Urheilutoimitus puh. JO PÄIVÄLLÄ jäähallin olivat täyttäneet koululaiset, joita Forssan kaupungin liikuntasihteerin Pauliina Jolangin mukaan oli mukana kuutisensataa. Luistelutapahtumassa tärkeintä ei ollut voitto vaan osanotto. Ice skating tourin järjestävät luisteluliitto yhteistyössä taitoluisteluliiton kanssa. –?Kaakao ei tässä tapahtumassa lopu, Jolanki vakuutti luistelun jälkeiseen tarjoiluun valmistautuessaan. Kymmenien lasten ja vähän vanhempienkin letkat kiersivät sujuvasti Forssan jäähallin kaukaloa, kun Ice skating tour jälleen kerran saapui forssalaisia viihdyttämään. Kauden ensimmäisen grand slam -turnauksen sijoitukset noudattavat maailmanlistaa. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 11. Kiertuepäällikkö Jesse Saikkosen ei tarvinnut edes kaikkia kannustajan kykyjään käyttää, kun porukka jo viiletti pitkin jäätä. Court menestyi 1960ja 1970-luvuilla. –?Käymme luistelemassa Talsoilan jäällä aina kun vain mahdollista, Sanja Tuomola kertoi. Serbi Djokovic on voittanut Australian avoimet kuudesti, viimeksi kolme vuotta sitten. Yhtä aikaa kaikki eivät sentään jäälle sännänneet, vaan joukot oli jaettu viiteen ryhmään. Taika oli paikalla nähdäkseen Apsi-apinan, mutta luisteluvauhdista päätelleen jäällä liukuminenkin oli mukavaa puuhaa. Naisten ykköspelaaja, romanialainen Simona Halep saa avauskierroksella vastaansa Viron Kaia Kanepin. On kiva nähdä, missä menemme heihinkin nähden, Suomen päävalmentaja Mira Kuisma kommentoi Leijonat.fi-sivustolla. –. Tyttöleijonat pelaa mitaleista Japanissa Suomen alle 20-vuotiaiden miesten kiekkomenestykselle on haussa jatkoa, sillä alle 18-vuotiaiden tyttöjen jääkiekkomaajoukkue pelaa mitaleista ikäluokan MM-turnauksessa Japanissa. STT. Suomi kohtaa lauantain välierässä Yhdysvallat, ja mitaliottelut ovat vuorossa sunnuntaina. Kakkossijoitettu Espanjan Rafael Nadal aloittaa turnauksen ensi viikolla isäntämaan James Duckworthia vastaan. STT Ykkössijoitettu Djokovic aloittaa karsijaa vastaan, Kanepi haastaa Halepin Miesten kaksinpelin ykkössijoitettu Novak Djokovic aloittaa Australian avoimen tennisturnauksen kohtaamalla karsinnoista pääsarjaan yltävän pelaajan. Elisa Holopainen teki jatkoajalla voittomaalin ajassa 65.34. Peräti 23 kaksinpelin grand slam -voittoa vienyt Yhdysvaltain Serena Williams on sijoitettu 16:nneksi. Torstaina Suomi kukisti puolivälierässä Ruotsin 3–2. Hän myönsi, että jäällekin olisi tehnyt mieli, mutta muut askareet hiukan haittasivat aikeen toteuttamista. Williams on yhden tittelin päässä Australian Margaret Courtin kaksinpelin arvovoittojen määrästä. Forssassa Luisteluletka syntyi sutjakkaasti Pienen pienen veturin tahdissa. Seuranaan heillä olivat Katja Piminäinen ja 3-vuotias Taika Kaunisharju. On mielenkiintoista päästä kohtaamaan jenkit, tämä ikäluokka ei ole heitä useampaan vuoteen kohdannut. Suoran välieräpaikan sai myös lohkokakkonen Kanada, joka kohtaa välierässä Venäjän. Noan veti paikalle halu nähdä Taika, mutta luistimilla liikkuminen sujui häneltäkin mallikkaasti. USA voitti kärkijoukkueiden alkulohkossa kaikki ottelunsa ja pääsi suoraan välieriin. Suomi oli toisen lohkon paras joukkue. . (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Outi Lindqvist Forssa Pieniä makkaroita, isoja makkaroita, hyppyjä, liukuja ja takaperin luistelua. TALSOILAN KENTÄN naapurissa asuva Sanja Tuomola oli saapunut luistelemaan 5-vuotiaan Noan kanssa. Hän kohtaa Saksan Tatjana Marian
Noa malttoi luistella äidin vieressä, mutta Katjan Taika viiletti omille teilleen. Liverpool on ollut Englannin ykkönen 18 kertaa, mutta vuoden 1990 jälkeen se ei ole juhlinut mestaruutta. Mäkäräisen paluu maailmancupiin meni mönkään ”Tämä on ampumahiihtoa, ja vetää kyllä välillä maton alta” Reima Rautiainen Helsinki/Oberhof Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen kyntää naisten maailmancupissa syvällä. Taas kuvitteli tekevänsä kaksi viikkoa hyvää treeniä, ja kaikki tuntui ennen kisaa tosi hyvälle, Mäkäräinen harmitteli Ampumahiihtoliiton tiedotteessa. Vonn ajaa cup-osakilpailujen voittomäärässä takaa Ruotsin listakärki Ingemar Stenmarkia. Makuuammunnan olisi pitänyt olla hallinnassa. STT Naisten alppicup siirtyy Itävallasta Italian Cortinaan Alppihiihdon naisten maailmancupin syöksylaskuja supersuurpujottelukisat siirretään Itävallan St. Se vei neljästä kohtaamisesta nimiinsä kolme, ja mukaan mahtui kaksi Mestarien liigan jatko-ottelua. –. Hän putosi maailmancupin kokonaiskilpailussa kolme sijaa, seitsemänneksi. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 11. Myös Mäkäräisen joulua edeltäneet cupkisat Tshekin Nove Mestossa menivät pieleen. Kun pikakisa menee niin kuin menee, se syö paljon mahdollisuuksia takaa-ajostakin. Vaikka Valioliigan kausi on pahasti kesken, keskustelu tulevasta mestarista on käynyt Englannissa kuumana jo hyvän tovin. Aika tyhjä olo. –. Tappio oli päävalmentaja Jürgen Kloppin miehistölle liigakauden ensimmäinen, eikä joukkue ole päästänyt kuin kymmenen maalia. FL Luisteluletka syntyi sutjakkaasti Pienen pienen veturin tahdissa. Ammunta on kuitenkin aika heilahtelevaa, joten täytyy luottaa, että se sieltä jossain kisassa vielä tulee. CITY-PELIN HÄVIÖSTÄ huolimatta Liverpool on lentänyt. –. Tuli joitain muita virheitä, Mäkäräinen myönteli Ylelle. Yhdysvaltain alppitähti Lindsey Vonn aikoo sairauslomansa jälkeen palata maailmancup-rinteeseen Cortinassa. Nyt hävisimme 1–2, mutta kukaan ei olisi ollut yllättynyt tasapelistä. Järjestäjien mukaan lumivyöryriski St. Nyt oli ihan inhimilliset sääolot. STT. Antonissa on viime päivät satanut sankasti lunta. Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n päätöksellä kilpailupäivät Cortinassa ovat 19.–20. Kilpailun Oberhofissa voitti uransa ensimmäisen maailmancupin ykköstilan saavuttanut Italian Lisa Vittozzi. Samalla joukkueiden välinen piste-ero kutistui neljään. Antonissa saattaisi kilpailijat suureen vaaraan. Tuulen kanssa (epäonnistumisella) ei ollut mitään tekemistä. –. Cup jatkuu Oberhofissa lauantaina 10 kilometrin takaa-ajolla, johon Mäkäräinen ainoana suomalaisena ylsi. STT-NTB Valioliiga kulkee Liverpoolin ja Cityn väkevässä komennossa Liverpoolin kannattajien mestaruustoiveet elävät vahvoina Tapio Keskitalo Helsinki/Liverpool Päättyykö Liverpoolin kannattajien 29 vuotta kestänyt mestaruusodotus vihdoin. OBERHOFISSA oli kahtena kisaa edeltävänä päivänä ollut kova lumimyräkkä. Kauden yhdeksästä cup-kilpailusta kolme voittanut Mäkäräinen putosi kärkikamppailusta heti kisan alkupuolella, kun hän ampui makuupaikalla kolme laukausta peräkkäin ohi. Mäkäräinen putosi cupissa kolme sijaa, seitsemänneksi. KUVAT: Tapio Tuomela Sanja Tuomola (vas.) ja Katja Tuomola tulivat lasten kanssa luistelemaan. Tottenham on voittanut seitsemästä viime pelistään kuusi, joten sen vire on vahva. Hän jäi torstaina Saksan Oberhofissa toisen kerran tällä kaudella ilman cup-pisteitä, kun sijoitus oli pikakisan 44:s. Lopulta joukkueelle jäi luu käteen. Maailmancupin kokonaiskisan johdossa jatkaa Italian Dorothea Wierer. Kolmas oli Ruotsin Hanna Öberg. Toiseksi sijoittui Ranskan Anais Chevalier, joka hävisi Vittozzille runsaat viisi sekuntia. Ykköstila on ollut sen jälkeen lähellä, ja vuonna 2014 Liverpool oli lähes loppuun saakka mestaruudessa kiinni. TAMMIKUUTA 2019 järjestelyissä oli mukana kaupungin liikuntatoimi. Tuntuu siltä, että samaan tulokseen olisi päässyt, vaikka ei olisi käynyt lenkillä ollenkaan, hän kärjisti. Voitimme otteluita heitä vastaan, mutta noissa kohtaamisissa City oli pelillisesti meitä parempi. St. Olen sanonut alusta saakka Liverpool ja pysyn kannassani. Cityn päävalmentaja Pep Guardiola myönsi kamppailun jälkeen, että tappiolla mestaruustaistelu olisi ollut heidän osaltaan lähes ohi. –. tammikuuta. –. Maailmancupissa oli joulutammikuussa kahden ja puolen viikon tauko. Liverpool johtaa Valioliigaa neljän pisteen erolla Manchester Cityyn. Kiertue alkoi marraskuussa Virroilta ja päättyy maaliskuun alussa Sallaan. Manchester City on loistava joukkue, joka painaa päälle loppuun saakka, Wright arvioi mestaruusjahtia viime viikolla BBC:lle. VAIKKA MONET näkevät mestaruustaistelun Liverpoolin ja Cityn välisenä, etenkään Tottenhamia ja Chelseaa ei voi täysin laskea pokaalijahdista ulos. Antonista Italian Cortinaan. Klopp piti viime viikon tappiopeliä jopa viime kauden City-kohtaamisia parempana esityksenä. Vahvan puolustuksen lisäksi hyökkäyspään tehotrio Roberto Firmino, Mohamed Salah ja Sadio Mane on päässyt vahvaan iskuun. Pystyammunta sujui yhdellä sakolla jo paremmin, mutta 7,5 kilometrin matkalla ei enää cup-pisteillekään 40:n joukkoon ollut asiaa. Kyllä, jos asiaa kysyy Englannin jalkapallomaajoukkueen ex-hyökkääjältä Ian Wrightilta. Vaikka City vei viime kaudella mestaruuden, Liverpool oli keskinäisissä otteluissa niskan päällä. Stenmarkilla on yhteensä 86 maailmancup-voittoa, Vonnilla 82. Pienellä onnella olisimme voineet voittaa ottelun, Klopp sanoi uutistoimisto AFP:lle. Tottenhamin ero kärkeen on kuusi ja Chelsean kymmenen pistettä, kun kautta on jäljellä 17 kierrosta. Kierroksia mestaruuspuheisiin lisäsi viime viikolla pelattu Cityn ja Liverpoolin kärkikamppailu, josta manchesteriläiset väänsivät 2–1-kotivoiton. Tämä on ampumahiihtoa, ja vetää kyllä välillä maton alta. Täällä loppuviikolla hyvät harjoitukset takaa-ajossa ja viestissä, ja Ruhpoldingissa sitten lähdetään taas puhtaalta pöydältä, sprintissä 1.48 kärjestä jäänyt Mäkäräinen suunnitteli
Suuria moitteita Niinistö ei Ari Lahdelle anna. Nekin vastaukset kertovat jotain: asia on hankala. Turnausvalmisteluissa on käytetty ulkomaista halpatyövoimaa. Suomen maajoukkue leireilee Qatarissa ja on pelannut harjoitusottelun Ruotsia vastaan sekä kohtaa perjantaina vielä Viron. Jatketaan jumpan jälkeen kahvion yläpuolella olevassa kokoustilassa. Hyri2, 4. Jääkiekko LIIGA: Lukko–SaiPa vl. 1. Matkalle osallistuvat myös Pohjoismaiden jalkapalloliittojen puheenjohtajat sekä ammattiyhdistysihmisiä Suomesta, Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista. ToPo–HNMKY. Qatar on käyttänyt viestinnässään Suomen ja muiden Pohjoismaiden liittoja hyväksi, Niinistö arvioi. FL-LM ”Jalkapallon kannettava vastuunsa” Ville Niinistö (vasemmalla) tavoitteli vuosi sitten paikkaa Palloliiton puheenjohtajana, mutta hävisi vaalissa Ari Lahdelle (keskellä). Qatarin-matkan valmistelut alkoivat jo vuonna 2016 yhteispohjoismaisena hankkeena, mutta lopullinen päätös syntyi viime vuoden aikana eli Lahden puheenjohtajakaudella. Tappara–Sport, Kärpät–Lukko, KooKoo–Pelicans, HPK–Ilves, Ässät–SaiPa, KalPa–JYP, Jukurit–HIFK, 15. Ilves–Kärpät, HIFK– Lukko, Ässät–Jukurit, HPK–SaiPa. –?Lahti on sanonut hyvin, että myös epäkohtiin on Qatarissa tutustuttu. Niinistö sanoo, että olisi pyrkinyt toimimaan siten, ettei Qatariin olisi lähdetty. –?Ministeri tai ministeriö ei ohjaa seuroja tai maajoukkueita siinä, missä ne harjoittelevat. Lännen Media teki soittokierroksen myös kaikille Palloliiton liittohallituksen jäsenille. vesijumpalla. Juipit, 3. Sitovat ilmoittautumiset Katjalle 13.1. 5–4 (1–0, 2–1, 1–3, 1–0) Rahapelit KENO 2/19 Torstain päiväarvonnan oikeat numerot: 9, 13, 14, 15, 18, 20, 21, 24, 31, 33, 34, 38, 41, 46, 48, 49, 52, 55, 62, 64 Kunkkunumero: 13 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 4, 10, 12, 15, 16, 24, 26, 31, 33, 35, 38, 43, 45, 50, 51, 54, 55, 64, 68 Kunkkunumero: 26. Lahti valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi 20. Mastonmäen Kajastus, 5. Olisiko Niinistön johtama Palloliitto voinut lähettää A-maajoukkueen Qatariin. Lopullinen järjestys:1. Riskin ratkaisua on kiitelty meillä ja maailmalla. (Järvenpää) Haukat Seuratoiminta Crohn ja Colitis ry. Sport–Kärpät, TPS–Tappara, HIFK–HPK, JYP–Jukurit, Pelicans–KalPa, Ilves–Ässät, 12. KLO 18.30 FORSSAN JÄÄHALLI vs. 1. Jos liittohallituksen jäsenet olisivat äänestäneet Qatarin-matkasta, olisi Haapala antanut puoltavan äänen. –?Riski osoitti, että yksi urheilija voi vaikuttaa keskusteluun, Niinistö sanoo. Mäkäräinen selviytyi ainoana suomalaisena takaa-ajokilpailuun. ”Palloliitossa ei ole tunnistettu, miltä oma toiminta näyttää.” VILLE NIINISTÖ Kansanedustaja (vihr.) Ampumahiihto NAISTEN MAAILMANCUP Naisten maailmancup, sprintti 7,5 km: 1) Lisa Vittozzi Italia 22.34,6 (sakkokierroksia 0), 2) Anais Chevalier Ranska jäljessä 5,3 sekuntia (0), 3) Hanna Öberg Ruotsi –15,0 (0), 4) Marte Olsbu Röiselan Norja –18,1 (0+1), 5) Irina Krjuko Venäjä –21,6 (0), 6) Vita Seremenko Ukraina –29,1 (0), 7) Anastasija Kuzmina Slovakia –30,3 (2), 8) Anais Bescond Ranska –30,7 (1), 9) Celia Aymonier Ranska –35,4 (1), 10) Sharon Dunklee USA –40,8 (1), ... 1. Puheenjohtaja Ari Lahden rooliksi on tullut ottaa iskuja vastaan julkisuudessa. 78) Venla Lehtonen Suomi –2.46,8 (1+1),... Etta Oulu–Tiikerit. DIVISIOONA Pojat-Tytöt 51-43 Pojat: Ranttila Konsta 7, Latvala Jesse 2, Kaapola Joonas 25, Koski Miro, Koivunen Peetu 5, Nummenranta Kaarlo 10, Kaunisto Benjamin 2. DIVISIOONA JBA–Pyrintö Akatemia 91–89 (30–39) Seuraavat ottelut: 11. mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen kantahame(a)ibd.fi tai tekstiviestillä numeroon 040 961 1509. PERJANTAINA 11. TULOSPÖRSSI Tapio Neva Ossi Rajala Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluja leirimatka ihmisoikeusrikkomuksista tunnettuun Qatariin on herättänyt paljon kritiikkiä. 1. Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA: Akaa-Volley–VaLePa 1–3 (25–17, 23–25, 19– 25, 21–25) Seuraavat ottelut 12. TÄSTÄ ON KYSE Huuhkajien Qatarin-matka Qatarissa järjestetään jalkapallon MM-kilpailut vuonna 2022. 1. 1. Maailmalla on paljon maita, joiden toiminnan etiikka ei kaikilta osiltaan vastaa suomalaisten moraalikäsityksiä. KHL: Admiral Vladivostok–Amur Habarovsk 3–1 (1–0, 1–1, 1–0) Barys Astana–Red Star Kunlun 1–3 (1–2, 0–0, 0–1) Kunlun: Ville Lajunen 0+1; Tomi Karhunen 32/33 torjuntaa Salavat Julajev Ufa–Riian Dinamo ja. 91) Suvi Minkkinen Suomi –3.37,9 (0+3), 92) Laura Toivanen Suomi –3.44,2 (0+3). klo 17.15-19.15 vertaistapaaminen Vesihelmessä (Et.puistokatu 2), aloitetaan 30min. tammikuuta 2018. Työolot ja työajat täyttävät ihmisoikeusloukkauksen tunnusmerkistöä. HIFK–KalPa, 16. 1.PerPo– Etta Oulu, 14. Kunnioitamme kaikkien ratkaisuja, myös yksilöiden, ja järjestöillä on valinnanvapaus toimia, miten ne katsovat parhaaksi. DIVISIOONA Pojat-Tytöt 35-23 Pojat: Lehtinen Jooa 2, Kumpulainen Valtteri, Turunen Veeti 7, Rämö Rudolf 2, Guzel Uras, Lehtovirta Oliver 4, Fält Niko 2, Tervo Kasper 4, Heinonen Alex 12. Ke 16.1. Vaulammi Team, 2. FEENIKS BASKET MIKROT 2. Yhdeksästä tavoitetusta henkilöstä kahdeksan sanoi, ettei kommentoi asiaa, vaan Palloliiton puolesta asian kommentoinnista vastaavat puheenjohtaja ja pääsihteeri. Kansainvälinen uutiskynnys ylittyi, kun HJK-hyökkääjä Riku Riski kieltäytyi maajoukkuekomennuksesta eettisistä syistä. TAMMIKUUTA 2019 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Pääsyliput: 12 € / 8 € / 3 € www.forssanpalloseura.fi PE 11.1. Hurrikaani Loimaa– Akaa-Volley, Tiikerit–Savo Volley, 13. Se on sitten toinen asia, onko puheenjohtajalla ollut vaikutusmahdollisuuksia vai onko matkasta ollut jo päätös, Niinistö pohtii. 1. MIKÄ ON urheilusta vastaavan ministerin Sampo Terhon (sin.) mielipide jalkapallomaajoukkueen Qatarin-matkasta. JOKIOISTEN JA TAMMELAN HARRASTESARJA A-sarja: Kajastus-Kiistapeikot 2-1 (24-26, 25-21, 15-6) Yri-ForSport 0-2 (18-25, 27-29) Ottopojat-Farmarit 2-0 (28-26, 25-14) Kohu-85 9 8 1 17-3 17 Ottopojat 9 8 1 17-3 17 ForSport 9 6 3 13-8 13 Kiistapeikot 9 2 7 8-14 8 Yri 10 3 7 8-15 8 Farmarit 10 4 6 8-15 8 Kajastus 10 2 8 5-18 5 B-sarja: Murto-Huru-Ukot 0-2 (15-25, 20-25) KiusaajatTorronsuo 2-0 (25-14, 25-16) VePa-Vaulammi 0-2 (11-25, 20-25) Vaulammi 8 8 16-0 16 Kiusaajat 9 8 1 16-2 16 VePa 8 5 3 10-7 10 ETKU 8 5 3 10-8 10 Datum 7 4 3 9-6 9 Huru-Ukot 8 3 5 7-10 7 Opettajat 8 3 5 7-12 7 Murto 8 1 7 5-14 5 MTP 6 2 4 4-9 4 Torronsuo 8 8 0-16 Seuraavat ottelut 16.1. KUVA: Kimmo Penttinen Ville Niinistö olisi Palloliiton puheenjohtajana pyrkinyt toimimaan niin, ettei A-maajoukkue olisi lähtenyt Qatariin. TPS–Ilves, 17. Eri raporttien mukaan siirtotyöläisiä olisi kuollut toista tuhatta. Niinistö kiittää Riku Riskiä siitä, että hän sai nostettua Qatarin tilanteen keskusteluun monessa maassa. Palloliitto on jäänyt asiassa puolustuskannalle. 3–2 (2– 2, 0–0, 0–0, 1–0) Ufa: Joonas Kemppainen 0+1; Juha Metsola 17/19 torjuntaa Lokomotiv Jaroslavl–Pietarin SKA 0–4 (0– 0, 0–4, 0–0) Koripallo NAISTEN KORISLIIGA: HBA–ToPo 97–56 (31–8, 22–7, 32–23, 12–18) MIESTEN 1. 1. Kojo-Lentis, 6. Vain oululainen Petteri Haapala otti asiaan kantaa. 4–5 (0–3, 2–0, 2–1, 0–0, 0–1) Seuraavat ottelut: 11. 1. Palloliitossa ei ole tunnistettu, miltä oma toiminta näyttää. –?Jalkapallon on kannettava vastuunsa myös ihmisoikeuksista. Kansanedustaja Ville Niinistö (vihr.) pyrki vuosi sitten Palloliiton johtoon, mutta hän hävisi puheenjohtajavaalissa Lahdelle. Ehkä on kuitenkin samalla oltu hieman naiiveja. –?Täytyy olla jotain hyvin äärimmäistä, että lyötäisiin suhteet täysin poikki, Terho totesi. Epävirallisen tiedon mukaan yli tuhat siirtotyöläistä olisi kuollut Qatarissa. Tytöt: Paija Natalia 2, Jaakkola Aino 2, Hakala Mette 4, Kemppi Elea 6, Salo Elina, Nieminen Adele, Iivonen Meeri 6, Ampuja Oodi 3, Ampuja Pinkki. Pitäisikö niiden kaikkien kanssa lopettaa urheilullinen yhteistyö. Yri1 Salibandy LIIGA Steelers–EräViikingit ja. A-sarja Tammela: 18 Kiistapeikot Ottopojat, 18.45 Kohu-85 ForSport, 19.30 Yri Farmarit B-sarja Jokioinen: 18 Vaulammi MTP, 18.45 Murto VePa, 19.30 Datum Huru-Ukot NAISTEN 3-SARJA, YLEMPI JATKOSARJA Koijärven Kunto – Sauvon Urheilijat 1-3 (2522, 15-25, 20-25, 19-25) LOPPIAISEN KINKUNSULATUSTURNAUS HUMPPILASSA Kojo-Lentis – Juipit, 1-2 (25-23, 23-25, 4-10) Vaulammi Team – Kojo-Lentis 2-0 (25-19, 25-17) Juipit – Vaulammi Team 0-2 (15-25, 18-25) Yri1 – Kojo-Lentis 1-2 (16-25, 26-24, 4-10) Vaulammi Team – Yri1 2-0 (25-18, 25-19) Kajastus – Vaulammi Team 0-2 (14-25, 13-25) Kojo-Lentis – Kajastus 1-2 (18-25, 25-12, 5-10) Vaulammi Team – Hyri2 0-2 (24-26, 16-25) Kajastus – Yri1 1-2 (25-21, 20-25, 8-10) Yri1 – Hyri2 0-2 (20-25, 22-25) Kajastus – Hyri2 2-0 (27-25, 25,20) Juipit – Kajastus 2-1 (24-26, 25-20, 10-9) Kojo-Lentis – Hyri2 0-2 (22-25, 17-25) Hyri2 – Juipit 0-2 (19-25, 18-25) Yri1 – Juipit 1-2 (22-25, 25-17, 6-10) Mitaliotteluita ei pelattu. Siirtotyöläisten kohtelu Qatarissa on räikeä ihmisoikeusrikkomus. 44) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.48,2 (3+1),... Tytöt: Kivistö Fanni 6, Vesala Vanessa 10, Lehtimäki Mandi, Witka Meea 10, Niskanen Kiira 6, Seestie Lotta, Kaunisharju Minja 10, Koistinen Elsa 2. Asia on kaikkea muuta kuin selkeä, mutta missä kulkee raja sille, mitä ei voida hyväksyä
Operetti tunnetaan vetoavista melodioista ja isÄitiyspakkauksen emalivati soi yhä Kodinhoitokoneista soittimia rakentaneen Cleaning Womenin taru alkoi henkarista, joka kilahti pyykinkuivaustelineeseen. –?Levyn kaikissa muissa kappaleissa lauletaan. PERJANTAINA 11. Opiskelupaikan pikkujouluihin piti keksiä viihdykettä. tammikuuta. Suistolla kuullaan uuden levyn materiaalia pyykinkuivaustelineineen, pesukoneineen ja roskapönttöineen vanhoja hittejä unohtamatta. –?Olemme jalostuneet niin musiikillisesti kuin ihmisinä, melodioita on tullut vuosi kerrallaan enemmän. FL 6 Cleaning Women Suistoklubilla perjantaina 11. Maailma on muuttunut kertakäyttöiseksi, nykylaadun pyykkiteline hajoaa jo parin lyönnin jälkeen. –?Emalivati tuli äitini saaman äitiyspakkauksen mukana. Kahvitarjoilu! Johanna Häggmanin tukiryhmä Ohjelmisto 11.1.–17.1. MUUTA • Cleaning Women on esiintynyt rock-klubeista konserttisaleihin yli 20 maassa, kuten Kiinassa, Kanadassa, Venäjällä. Yhtye purkitti levyn viidessä päivässä. Taiteilijaryhmänä Cleaning Women oli mukana muiden muassa myös Mexico Cityssä vuonna 2014 järjestetyssä Parallaxnäyttelyssä, joka esitteli kattavasti suomalaista nykytaidetta. Olemme näköjään siirtymässä epänormaalin ytimestä lähemmäksi normaalia, Puurunen naurahtaa. Showtime kello 23. Meillä on edelleen osittain samoja soittimia kuin aivan alussa, niitä on vain saanut korjailla. Käytännössä se on kulkenut mukana alusta asti. tammikuuta ja julkaisee uuden albuminsa Intersubjectivity viikkoa myöhemmin. • Bändi on esiintynyt niin punk-klubilla Himalajan kulmilla kuin Luxemburgin filharmoniatalossa. YHTYE ON JO julkaissut uudelta levyltään maistiaiset We Work it Out ja Playoff. Pian julkaistava albumi poikkeaa yhtyeen aiemmista tuotannoista myös siten, että koko albumilla on vain yksi instrumentaalikappale. Järjestön keräämistä rahoista suurin osa menee suoraan kohteisiin, koska hallintokulut ovat pienet. Soittaa melodista rytmimusiikkia sähköisesti vahvistetuilla kodinhoitovälineillä. Konservatorion omien opiskelijoiden lisäksi Orfeus manalassa -operetissa esiintyy myös Metropolia Ammattikorkeakoulun, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijoita ja Sibelius-lukion tanssilinjan opiskelijoita. Toni Rasinkangas Omatekoisista, osin kodinhoitokoneista rakennetuista soittimista, tunnettu rytmitrio Cleaning Women ei ole ollut pitkällä tauolla, vaikka yhtye julkaisi edellisen kerran studioalbumin vuonna 2009. Yhtyeen lyömäsoittajan Timo Kinnusen settiin puolestaan kuuluvat muiden muassa viininkäymisastia, roskaämpäri ja pesukoneen rumpu. tammikuuta. • Esiintymisasuina usein mustat jakkupuvut, sukkahousut ja maihinnousukengät. Tuolloin Puurunen oli videotuotannon opiskelija. Verkatehtaankuja 7, Hämeenlinna. Ennakkolippuja voi tilata verkkokaupasta konservatorio.fi/event/orfeus. –?Ennen kaikki oli paremmin. Juulia Tapolan ohjauksessa antiikin taru ja monitasoinen satiiri on viety rokokoon ja 1950-luvun tunnelmiin, mutta myös nykypäivän catwalkeille ja neonvaloihin. Kärräsimme romumme Sipooseen E-studiolle ja soitimme biisit yhdessä purkkiin. CLEANING WOMENIN musiikillinen tyyli syntyi pyykkitelineeseen kilahtaneesta ripustimesta. www.bio-kaari.fi PE-TI klo 17.30 Tuntematon mestari -SSU klo 13 Maija Poppasen paluu (orig.) K7 LA-SU klo 15.45 Onneli, Anneli ja nukutuskello -SLA klo 13.45 Ailo – pienen poron suuri seikkailu K7 KE-TO klo 19.30 PE-TI klo 19.30, KE-TO klo 17.15 Juice K7 Vapaa-aika elokuvat Konservatorion Orfeus manalassa kulkee monella aikatasolla Helsingin Konservatorion ammatillisen koulutuksen opiskelijat esittävät helmi–maaliskuussa Jacques Offenbachin ensimmäisen täysimittaisen operetin Orfeus manalassa. Puurusen bassokitaran vanhin osa on kaikukoppana toimiva emalivati. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 19 MENOT Eduskuntavaaliehdokas Johanna Häggman tavattavissa tammimarkkinoilla Forssan torilla la 12.1. Siitä tuli sellainen siivoojien illanviettohuvitus, Puurunen muistelee. • Yhtyeen jäseniä kutsutaan myös siivoojaroboNaisten Pankin toimintaa tutuksi Forssassa Forssan Soroptimistiklubi järjestää ensi maanantaina tilaisuuden, jossa kerrotaan Naisten Pankin toiminnasta. Puurusen mukaan on valitettavaa, että kodinhoitokoneiden laatu on kärsinyt pahasti 20 vuodessa. Joku voisi sanoa, että bändin kokeellinen musiikki on siirtynyt aimo harppauksen popimpaan suuntaan. Can-can eli infernaalinen galoppi on operetin yksi tunnetuimmista sävelmistä. tammikuuta yhtyeen neljännen albumin Intersubjectivity. Bändi julkaisee uuden levyn, edellisestä on vierähtänyt 10 vuotta. KUVA: Klaus Welp RYTMIRYHMÄ Cleaning Women • Perustettu 1996. HELSINGIN KONSERVATORIOLLA on pitkät perinteet suurten oopperaproduktioiden tuottamisessa. Kaikille avoin tilaisuus alkaa Scandicissa kello 18 maanantaina 14. Cleaning Women esiintyy Suisto-klubilla perjantaina 11. Jacques Offenbachin (1819– 1880) syntymästä tulee kuluneeksi tänä vuonna 200 vuotta. Se oli yhä tallessa, kun aloin kasata itselleni soittimia. Vaihtoehtona on kierrättää ne. Halusimme taltioida bändin oman livesoundin, Risto Puurunen alias CW01 sanoo. FL kevistä rytmeistä. –?Siitähän lähti hyvät soundit. Helsinki Concordiaa johtaa Petri Sakari. Cleaning Women soittaa perjantaina Suistoklubilla kodinhoitokoneista rakennetuilla instrumenteilla. Poikkitaiteellisiin projekteihin on kuulunut mykkäelokuvasävellyksiä ja -säestyksiä, musiikkia dokumentteihin ja fiktioelokuviin sekä yli 500 konserttia yli 20 maassa. Naisten Pankki avustaa kehitysmaiden naisia koulutuksen ja ammatin hankkimisessa. klo 10 alk. Lipunmyynti alkaa myöhemmin tammikuussa. Naisten Pankin koordinaattori Mirna Aho Helsingistä saapuu Forssaan kertomaan järjestön toiminnasta. FL. KOKOONPANO • CW01 (Risto Puurunen) (1996–) • CW03 (Timo Kinnunen) (1997–) • CW04 (Tero Vänttinen) (1999–) ALBUMIT • Pulsator (2001) • Aelita – The Queen of Mars (2004) • U (2009) • Svart Records julkaisee 18. Mukana suurproduktiossa noin 30 laulunopiskelijaa, Helsinki Concordia -orkesterin noin 40 nuorta muusikkoa ja 16 tanssijaa Sibelius-lukion tanssilinjalta. Orfeus manalassa esitetään konservatorion konserttisalissa 15.2.–3.3. Sen miksasi Alexander Hacke, joka tunnetaan vuonna 1980 Länsi-Berliinissä perustetun industrial-pioneeri Einstürzende Neubauten -yhtyeen riveistä. Nimi Cleaning Women syntyi vahingossa, kun piti keksiä, että ketkä kodinhoitokoneita soittaisi
20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 22.00 Kymmenen uutiset ja Päivän sää. 14.55 Makumuistoja. 21.00 ELOKUVA Koston liekki (16). 6, 1/22. 02.05 Ulosottomiehet. 22.05 Iskelmätarinoita. Kausi 5. (USA 2014) Pääosissa Christian Bale, Joel Edgerton, John Turturro, Aaron Paul, María Valverde, Ben Kingsley ja Sigourney Weaver. Tuukka Kotti ja Elina Gustafsson. Jakso 1/4. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. Uusinta. Vuoden 1959 Miss Suomeksi valitaan Tarja Nurmi. 07.50 Disney esittää: DuckTales (7). 5/8. 07.25 Rusty Rivets (S). Synti ja häpeä. Kausi 19, 30/48. Kausi 1. (U) 18.05 Holby Cityn sairaala (12). 23.40 ELOKUVA Shanghai Knights (12). (U) 14.25–15.15 Yhdistetyn MC: Val di Fiemme. 19.05 Yliopistollinen eläinsairaala: Papukaija Jaakko 57v. 6/9. 00.55 Tosielämän Lkoodi: Los Angeles (7). 02.00 Metsästäjät (16). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 15.09 Pienviljelijöitä 2: Lisäansioissa. Jakso 18/20. 11.00–12.00 Selviytyjät. 08.14 Kapteeni Kari (7). 17.10–17.20 Gunnel Carlson Italiassa. 7.59 Anton Siilinen ratkaisee (S). 20.00 Elossa 24h. 23.05 Oddasat. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Pääosissa: Jackie Chan, Owen Wilson, Fann Wong, Thomas Fisher, Aidan Gillen. uuden edessä. Kausi 3, 15/16. 16.56 Sykähdyttävin urheiluhetki. Kausi 1. -5 -5 -8 -10 -11 -4 -9 -6 -10 +1 -8 -12 -2 -16 -14 -8 -8 -5 -1 -5 14.1. 13.15 ELOKUVA Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (7). 10.00 Kulutustavaratarkastajat. Jakajan käsi. 17.25 Tekniikka muuttaa ihmistä. 14.50 Pienviljelijöitä 1: Veikko ja Linnea. 12.14 Oddasat. Osa 6/6. (U). 19.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. Professori Vappu Taipale. Arvokuljetusryöstäjä Matti Sarén. Lämmin veranta ja puumaja. 10.30 The Chefs’ Line. Kausi 1. 20.00 Vallan linnake (12). 15.00 Yle Uutiset. Miesten pikakilpailu. 4/8. Kausi 3. Sielukas Mira Luoti ja Tiisu-bändin hurmaava keulahahmo Henrik Illikainen luovat Arto Mellerin runojen pohjalta itsensä näköiset kappaleet. Veljen vartija. 14.40–14.54 Arkistokuvia: Ajan kuvastin 51 (S). 06.35 Peukaloisen uudet retket (S). Häivähdys Italiaa. 08.45 Viidakon veijarit (S). 20.00–00.15 YLE TEEMA. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +1 +0 +1 +0 +1 -3 -3 -2 -3 -3 6 6 6 4 5 5 -4 -3 -1 +1 +0 +1 +1 -2 -2 -4 -3 -3 -3 -2 12 15 12 10 9 13 12 12 10 10 tänään tänään Helsinki +1 Hämeenlinna +1 Joensuu -0 Jyväskylä +0 Kemi -1 Kotka +1 Kuopio +0 Lahti +0 Lappeenranta +0 Maarianhamina +3 Mikkeli +0 Oulu +1 Pori +3 Rovaniemi -2 Salla -3 Savonlinna +0 Seinäjoki +2 Tampere +1 Turku +2 Vaasa +3 12.1. 19.25 Tulosruutu. 20.00 The Voice of Finland. 13.00 Huomenta Suomi Extra. 12.55 Amy Winehouse: Live at Porchester Hall. 19.30 Älä jäädy. 21.30 ELOKUVA Kauhea kankkunen 3 (12). 20.00 Simpsonit (7). Kausi 1. Sarja alkaa. Kausi 1, 4/6. 5/10. -1 -3 -3 -4 -2 -2 -3 -3 -3 +1 -3 -2 -1 -2 -4 -3 -4 -3 -0 -2 13.1. 12.00 Emmerdale (7). TAMMIKUUTA 2019 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 05.55 Marta ja hiussalonki Kultaiset sakset. Pääosissa Ben Stiller, Owen Wilson. Rohkeat veljekset. 02.00 Suomen Tulli. 12.00 Kommandokoulun parhaat. 21.55 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 21.00 21.05 Itse asiassa kuultuna: Vappu Taipale. 03.50 Pukumiehet (12). 12.30 Draken etsivätoimisto (12). NELONEN 05.00 Astral-TV. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.35 ELOKUVA Exodus – Gods and Kings (12). 1/8. 10.00–10.50 Casualty (12). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Yliopistosta valmistunut alokas Greene on nostettu joukkonsa johtajaksi. 09.02 Iloa puutarhasta. Miksi palasit, Taylor. Kausi 1, 6/7. 08.35 LEGO Ninjago (7). Yhdistetyn hiihto-osuus. Kausi 3, 6/8. 09.30 Mutsi (S). Kausi 1. 14.55 Rempalla kaupaksi. MTV3 06.00 Aamusää. 16.00 Haluatko miljonääriksi. Yhdistetyn mäkiosuus, HS135. 10.00 Hercule Poirot (12). 23.20–00.40 The Same Sky – Isku sydämeen (12). Kuuma linja. 21.00 21.30 Mullan alta: Mira Luoti ja Tiisu. Kausi 1, 18/20. 51/52. 19.00 Hauskat kotivideot. 11.00 Efter Nio 2015. 7.36 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). Poliisin resurssit, vieraana sisäministeri Kai Mykkänen. 05.10–05.35 Kolme miestä ja tyttö (7). 10.00 Haluatko miljonääriksi. 17.00 Burgerimies. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 19.00–19.55 Valkoisia valheita (12). 14.36 Kasvo: Mikko Niskanen. 13.00 Ninja Warrior. 04.45 Kolme miestä ja tyttö (7). Jakso 9/14. Oberhof, Saksa. 15.20 Ampumahiihdon MC: Miesten pikakilpailu. 15.24 Pienviljelijöitä 3: Pellot paketissa. Tytön parhaat ystävät. Kausi 2, osa 4/8. 09.30 Kauniit ja rohkeat (S). Uusinta. (U) 13.20 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. 08.13 Galaxi. 17.25–20.00 YLE FEM. Jakso 1/18. Kausi 9, 3/10. 13.55 Pelasta häämme, Mikie. 14.35 Elävä arkisto esittää. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Pidä ystävät lähellä. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 2, 9/10. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.25 Emmerdale (7). 03.30 Suomen surkein kuski. 6.52 Timppa (S). 21.00 21.25 Keno ja Synttärit. 1/3. 14.00 Love Island UK (12). Jakso 12/12. 09.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. Jari ja Jyrki saavat takaaajossa kiinni henkilön, jota epäillään autoveronkierrosta. 3/6. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.00 Dice – koomikon paluu (7). 2/24. 12.00 Musica serena: säveltäjä Peteris Vasks. Vanhan talon charmi. 7.51 Ilmojen kunkut (S). Idealisti, feministi, pasifisti, optimisti. Pääosissa: Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifiniakis, Justin Bartha, Ken Jeong, John Goodman, Melissa McCarthy. 06.50 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S). 03.00 Sub.doc: Kaksi kotimaata. 18.00 BUU-klubben. 26/26. Kausi 20, 36/52. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.30 Koukussa (16). 18.30 Tuntematon perillinen. (U). 19.20 Päivän sää. 17/40. 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 16.55 Onnenarpa. 06.40 Chuggington (S). 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). Kausi 6, 2/22. 6.42 Uusia teknologioita hulevesien puhdistamiseksi 6.51 Miksi vuokralla asuminen lisääntyy. (U) 10.55 Yhdistetyn MC: Val di Fiemme. 14.25 Nigellan keittiössä. Kausi 3. 10.00 Emmerdale (7). 18.30 Simpsonit (7). 7.21 Ninni ja Nestori (S). Jakso 11/12. Jakso 16/18. -0 -2 -6 -6 -13 -1 -6 -2 -3 +0 -6 -8 -3 -16 -14 -6 -8 -4 -1 -5 Ateena +13 Alicante +12 Bryssel +7 Kööpenhamina +6 Las Palmas +19 Lontoo +8 Madrid +6 Malaga +13 Mallorca +11 Miami +21 Moskova -10 Nizza +11 Oslo +2 Pariisi +8 Rodos +16 Rooma +7 Tallinna +2 Tokio +12 Tukholma +2 Wien 12.1. 17.00 17.55 Kauniit ja rohkeat (7). 13.50 Historia: Kennedyn klaani. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. Kausi 6, 2/16. 09.00 Pelasta häämme, Mikie. SUB 06.35 Molang-pupu (S). 07.45 Paavo Pesusieni (S). 22.25 Tulosruutu. Tullilaboratoriossa tutkitaan riisinäytteitä geenimanipulaation varalta. Äiti ja poika. Kausi 20, 36/52. Kausi 1. 17.00 17.00 Remppa vai muutto. 23.25–00.15 Rummuissa Clem Burke. Mitä salaatte, herra Spencer. 18.00 Tarinoita järviltä. 08.10 Heinähattu ja Vilttitossu (S). (U) 10.50 Yle alueuutiset ja Yle Oddasat. 7.13 Hypon tuore talousennuste 7.17 Millaista teknostressiä laitteet lapsille aiheuttavat. Pidä ystävät lähellä. Jakso 24/26. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 18.00 Paavo Pesusieni (7). (2013). 09.00 Fresh Off the Boat (S). 15.00 Kauhukeittiö. YLE TEEMA & FEM 08.02–12.00 YLE FEM. 18.30 Rakkautta vain (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 8/9. 20.30 Simpsonit (7). 7.10 Satuja Soitosta. 52/52. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 16.30 Simpsonit (7). 10.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 22.40 Yle Live: No Fun At All. 07.40 Leo (S). Kausi 32, 13/17. 09.05 Huomenta Suomi Extra. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 1, 2/6. +10 +15 +9 +4 +21 +11 +9 +16 +14 +25 -3 +13 -6 +11 +15 +7 -2 +10 -2 +6 14.1. 08.20 Pikku Prinssi (7). 19.00 Ulosottomiehet. 04.25– 05.19 Kauhukeittiö. Robin Williams, Steve Coogan, Ricky Gervais, Rebel Wilson, Ben Kingsley. Kausi 6, 1/16. 02.55 Pukumiehet (12). 17.55 Yle Nyheter TVnytt. 16.15 Elossa 24h. 06.25 Vili Vilperin seikkailut (7). Kausi 7. 17.10–17.55 Draken etsivätoimisto (12). 08.10 Nuori Robin Hood (S). 23.25–00.07 Muistin vanki (12). PERJANTAINA 11. Uusinta. 08.02 Unelmamatka. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.55 LEGO City (S). 01.30 Rikospaikka. oli vuonna 1971 +10,3 °C Siikajoki. Kausi 3. 15.55 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 12.30 Bikineitä ja timantteja (12). Jakso 4/12. 20.00 Kultainen Venla 2018. Kausi 7. HD 15.35 A-Talk. Varjoja paratiisissa. Kausi 3, 7/12. 21.00 ELOKUVA Edelleen Alice (S). 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 15.35–15.50 Pienviljelijöitä 4: Sakari ja Liisa. Kausi 1, 6/10. Kausi 1. Vaarallista peliä. Kausi 1. (USA 2014). 28/30: Kaakkuri. 4, 3/13. 16.55 Kokkisota. +11 +17 +6 +1 +20 +7 +9 +16 +16 +24 -3 +16 -5 +8 +15 +11 +1 +9 -2 +6 Sunnuntai -4 2 Maanantai -2 6 Tiistai -6 5 Keskiviikko -9 4 Torstai -7 4 Jokioinen eilen klo 14 -8 C 4 Lämpimintä eilen klo 14 +1,9 °C Valassaaret Sateisinta 9.1. (2005). 3,7 mm Hyvinkää Kylmin 11.1. 23.55 RuPaul’s Drag Race: All Stars. 03.00–04.00 Suomen Tulli. 06.25 Ylen Aamu-tv. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 6.51 Nimipäiväonnittelu. 08.26–08.48 Villi tulevaisuus (7). 19.35 Modernit Miehet. 7.47 Orivesi All Starsin 50 pelimannia esiintyy 8.15 Tähtihetki: Tuntematon mestari 8.44 Jälkiviisaat 09.30 Rakkautta vain (S). Osa 5/6. 20.00 ELOKUVA Night at the Museum: Haudan salaisuus (7). 13.30 Hei me rakennetaan!. 5/30. Kausi 3, 5/8. 7.02 Kim ja Kai (S). (U) 12.45 Hulluna moottorikelkkailuun. 18.00 The Wall Suomi. Kausi 2, 8/10. +9 +14 +7 +3 +20 +10 +8 +14 +13 +23 -11 +12 -5 +8 +16 +6 +6 ?0 +5 13.1. Kaikki haavat eivät arpeudu. 13.50–14.20 Niklaksen keittiössä. Kausi 1, 38/65. 16.55 ELOKUVA Omerta (7). oli vuonna 1987 -42,0 °C Juuka Lämpimin 11.1
14.20 Voittoa asuntokaupoilla. 13.15 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 12.10 Tahdon morsiuspuvun: Australia. 6.59 Puheen Aamu. 03.05 Ensitreffit alttarilla Ruotsi. 04.45– 05.13 Eläintodistaja ( 7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. TV7 08.30 Jumala puhuu. 08.00 Jahtikuksa. 18.00 Seniorielämää – kuntoutusta Oulunkylässä. 15.02 Alueradio. 14.30 PTX (u). 01.20 Wheeler Dealers. 7.13 Alueradio. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 6: Guermantesin tie II, jakso 71. 21.55 Radio Suomen Ilta. 8.45 Päivän blogi. 08.30 Tahdon morsiuspuvun!. 9.00 Yle Uutiset. 20.30 Rillit huurussa (S). 12.30 Politiikkaradio. 18.00 Family Guy ( 12). 08.15 Akvaariomestarit. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Uskon ilta. 18.50 Merisää. 21.00 ELOKUVA Armored ( 16). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 YleX Perjantai-ilta. 23.30–00.00 CBN News. 15.00 One Way. 7.29 Hyvää huomenta. 06.55 Asunnon metsästäjät. 17.05 Alaskan eläinlääkäri. 17.00 Passion for Jesus. 23.30 Etsimässä. 12.30 Suolapala. 14.05 Hell’s Kitchen. 20.00 Toisenlaiset teiniäidit. 02.00 Himohamstraajat ( 7). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.30 Villi Havaiji. 02.45 Uusi Testamentti avautuu. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 00.05 Lyhytkasvuinen perheemme. 00.10 Kova laki: Erikoisyksikkö ( 16). 17.05 Radiohartaus. 10.33 Radio Suomen Päivä. 03.45 Remonttipainajainen. 12.00 Toisenlaiset teiniäidit Special. 9.10 Sää. 0.00 Yle Uutiset. 20.00 Wheeler Dealers. 2.54 Yöradio. 18.00 Yle Uutiset. 11.33 Radio Suomen Päivä. 01.55 Jukan laulut. 10.00 Flying Finns – Amerikan valloitus. 00.30 Jumala puhuu. 23.00 Poliisit – kotihälytys ( 12). 07.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 23.45 AVA rikosputki: Kova laki ( 12). 06.00 LIVE: Astral-TV. 07.45 New Girl (S). 12.00 Arvokaman etsijät. 02.00 Lentävä talo. 14.00 Yle Uutiset. 19.30 Uutiskauha. 11.00 Narrin aamulaulu – Usko, toivo ja rakkaus eli Lina Prokofjevin ( 1897-1989) tarina. 17.00 Simpsonit ( 7). 00.45 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 02.00 Painajainen naapurissa ( 16). 12.45 Kakkukuningas. 07.40 Ruokamatkalla USA:ssa. 02.25 Poliisit (S). 15.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 10.05 Return to Amish. 09.00 Sinkkuillallinen. 21.17 Päivä tunnissa. 08.50 How I Met Your Mother ( 7). 15.05 Kreisit kotivideot. 06.25 Voittoa asuntokaupoilla. 12.00 Rikkaiden panttilainaamo. 23.30 Simpsonit ( 7). 22.30 Radio Stadion. 15.20 Turvatarkastus: Peru. 17.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 3.02 Pekka Laineen Ihmemaa. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 21.10 Sergei Prokofjevin varhaisia teoksia. 04.00 Kasvun paikka. 11.00 Himalajan apinat. 19.30 Veli-Matin juttusilla. 14.30 Caribbean Life. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 11.55 Family Guy ( 12). 17.00 Asunnon metsästäjät. 9.03 Jälki-istunto. 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). Viimeisenä toiveenaan hän halusi jättää perinnön veljensä lapsille. 15.00 Tulossa: Hyvät ja huonot uutiset. 18.30 Hengellistä musiikkia. 12.00 Kesämökkiunelmia. 10.15 Sykettä Israelista. 17.10 Urheiluradio. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 15.02 Kulttuuriykkönen: Kulttuuriykkösen kisastudiossa viikon nostot. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 7.15 Aamuhartaus. 21.00 Liian kuumat vanhemmat. 08.00 Synnytysosastolla. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Numb 3rs ( 12). 20.30 Jerusalem studio. 21.50 Merisää. 08.00 Kakkukuningas. 3.00 Yle Uutiset. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 13.30 Jaksa paremmin. 23.05 Rempalla kaupaksi. TLC 06.00 Pomo keittiössä. 11.00 Huvila & Huussi. Elokuva: Uhma, Ava klo 21.00. 22.00 Christian World News. 11.02 Radio Suomen Päivä. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 Growing up Evancho. 12.25 Asunnon metsästäjät. 16.30 Jumala puhuu. 21.00 Elän luonnosta. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 13.03 Jälki-istunto (u). Tositarinaan perustuva draamaelokuva kuvaa neljän juutalaisveljeksen vastarintaa natseja vastaan toisen maailmansodan aikana. 21.02 Urheiluradio. 13.00 TV 7 Israel News. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Israelin vuoret. 7.03 Raamattuavain. 11.35 Tahdon morsiuspuvun!. 10.30 Kuningas saapuu. 11.00 Yle Uutiset. 05.15–05.59 Turvatarkastus: Peru. 04.10–05.09 Kalliovuorten eläinlääkäri. 20.02 Sää. 21.00 Bones ( 12). 04.00 Murhaaja kotonani. 09.10 TV Shop. TAMMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Autojen ensiapu. 06.25 Viestejä tuonpuoleisesta. 23.00 Toivonlauluja. 11.00 Anokaa uskossa. 07.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 1.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 03.50 Hotellit kuntoon. 16.15 Vain elämää. 15.35 Tahdon morsiuspuvun!. 07.30 Ultimate Rush. 05.10 Sinkkuelämää ( 12). 09.50 Hurjat tonnikalat: Pohjoinen vs. 01.55 Beyond Bitchin’ Rides. Marko Maunuksela. 02.35 Science of Stupid: Insinööritaidon näytteet. 6.05 Hartaita säveliä. 01.40 Buckeye Bottomsin seikkailut. 17.00 Sinkkuillallinen. 02.35 Voittoa asuntokaupoilla. 01.00 Täydellinen murha ( 12). 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 09.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 6.15 Aamuhartaus. 09.00 Haastattelussa. 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 11.05 Löytöretki tuntemattomaan. 04.00 Isännän pöydässä. 23.00 ELOKUVA Tiedän yhä mitä teit viime kesänä ( 16). 15.20 Australian rajalla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 17.30 Aikamerkki. 14.00 Rempalla kaupaksi. HERO 09.25 MasterChef Australia. 00.10 Sinkkuillallinen. 6.35 Nosto. 20.00 Rillit huurussa (S). 01.05 Liv D: Skandaalista kuuluisaksi ( 12). 15.05 Suhteessa selviytyjät. 18.45 Uusi Testamentti avautuu. 2.00 Sana elää (u). 0.00 Yöradio. 10.40 Asunnon metsästäjät. 20.05 Rukousasema. 01.00 Passion for Jesus. 10.45 Simpsonit. 18.30 Kaasujalka. 11.45 Leijonan luola (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.10 Sofian enkelit. 07.25 Pienten perhe. 14.55 Hengenvaarallinen saalis. 15.55 Yle News. 16.05 90 päivää morsiamena. 17.00 Wheeler Dealers. 12.55 Caribbean Life. 6.25 Aamusoitto. 22.00 My Little Life. 17.25 Kakkukuningas. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö ( 16). 23.50 Salakuljettajat satimeen. 19.00 Amerikan lapsimissit. 07.15 Remonttipainajainen. 14.00 Wheeler Dealers. 03.55–05.00 Astral-TV. 18.00 Yle Uutiset. LIV 05.00 Astral-TV. 13.45 Kensington Temple. TV5 06.15 Sofian enkelit. 10.30 Wahlburgers. 7.25 Musiikkihetki. 04.45–05.35 Remonttipari. 23.00 Yle Uutiset. 17.13 Päivä tunnissa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Radio Suomen Päivä. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. JIM 05.00 Astral-TV. 12.10 Urheiluradio. 14.15 Hillsong TV. 14.05 Viikon teos. 20.00 Meret ilman vettä. 09.00 AlfaStudio. 07.00 Nuoret äidit. 00.00 Family Guy ( 12). 01.00 Uusi elämä etelässä. 13.30 Yukonin eläinlääkäri. 14.30 The Chefs’ Line. 21.36 Päivän sana (u). 02.50 Suhteessa selviytyjät. 13.05 Remonttipari. 02.55 Poliisit (S). 08.25 How I Met Your Mother ( 7). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 NCIS Rikostutkijat ( 12). Kattis Ahlström ja Niklas Källner etsivät käsiinsä yllästysperinnön saavia ihmisiä. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Suomen kaunein koti. 18.30 Hartaita säveliä. 13.02 Lindgren & Sihvonen: Vieraana Jari Isometsä. 17.10 Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 13.30 TV Shop. 11.00 Uusi elämä etelässä. 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 16.13 Alueradio. 01.20 Rakkautta Karibialla. 12.10 Tiedeykkönen. 04.35– 05.59 Sky News. 16.10 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 14.25 Challengerin tuho. 11.00 Keskipäivän tasaus. 10.02 Jenny ja läskimyytinmurtajat. 22.05 Urheiluradio. 22.40 Kultakuume. 12.30 Nigellan keittiössä. 23.45 Fast n’ Loud. 11.05 Pomo keittiössä. 21.30 Filminurkka. 19.00 Hyvät ja huonot uutiset. 19.00 Suddenly Royal. 02.15 CSI: Miami ( 16). 19.05 Vaarallisen valtatien pelastajat. 07.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 16.15 Alaskan korjaajat. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on perehtynyt laajasti kiintymyssuhdeteorioihin ja alan tutkimukseen. 18.00 Neljät häät Suomi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.05 Tervetuloa kuutoset. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 7.30 Ykkösaamu. 7.10 Hartaita säveliä. 6.56 Päivän mietelause. 20.00 Kirahvi kurottaa korkeuksiin. 13.35 The Cool Kids. 00.00 Stand Up! (S). 14.05 Kadonneet. 18.15 Nuntii Latini – latinankielinen viikkokatsaus. 21.00 ELOKUVA Uhma ( 16). 07.30 Nuoret äidit. 14.00 Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana pianotaiteilija Eeva Rapeli. 11.30 Simpsonit ( 7). 13.00 Yle Uutiset. 01.05 Tahdon morsiuspuvun!. 18.02 Jääkiekkokierros. 23.00 Mayn keittiö. 09.05 Kalliovuorten eläinlääkäri. PERJANTAINA 11. 19.00 Ultimate Rush. 04.45–05.32 Maailman oudoimmat ruoat. 19.30 Simpsonit. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 18.30 Simpsonit. etelä. 17.10 Urheiluradio. 17.30 Family Guy ( 12). 11.00 Leijonan luola (S). 18.02 Puhelinlangat laulaa. 00.50 Alastomat treffit USA. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 09.05 Kultakuume. 18.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 15.02 Urheiluperjantai. 15.30 Tähän aikaan ensi vuonna (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 04.30 Pohjoisen valtatien pelastajat. 00.25 ELOKUVA Soul Men ( 12). 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 09.00 Autonraadot rahaksi. 09.10 Pelastajat Lappi ( 7). 18.05 Hirviökala. 10.45 Yukonin kultamaat. 17.00 Leijonan luola Kanada. 22.00 Hiljaisuuden salaliitto. 19.30 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 21.00 TV 7 Israel News. 03.25 Poliisit ( 7). 01.55 Poliisit ( 7). 20.30 Bronxin eläintarha. 09.30 Café Raamattu. FRII 06.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 2.02 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 03.45 Australian rajalla. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 10.02 Radio Suomen Päivä. 21.55 Buckeye Bottomsin seikkailut. 03.05 CSI: Miami ( 16). 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 14.45 Sanaa naisilta. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 21.45 Konservatiiviset uutiset. 7.10 Urheiluradio. 12.20 Family Guy ( 12). 11.05 Simpsonit ( 7). 18.00 Parantaja. 14.02 Alueradio. 21.00 ELOKUVA Zorron legenda ( 12). 23.00 Simpsonit ( 7). 6.59 Hyvää huomenta. 9.05 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. 12.30 Talent Suomi. 14.00 Toivon päivä. FOX 06.00 Sky News. 10.45 Viikon teos. 19.00 Simpsonit. 03.40– 05.00 Astral-TV. 23.00 Iltahartaus. 07.05–08.00 Lemmen viemää ( 7). 09.00 Alaskan eläinlääkäri. 16.10 Urheiluradio. 02.30– 03.15 Paratiisihotelli Norja (S). 10.00 Kalle Haatanen: Lapsen kiintymyssuhteiden kehitys. 18.00 Idols. 1.55 Yöradio. 22.05 Kalle Haatanen: Lapsen kiintymyssuhteiden kehitys. 19.00 Haapasalon Suomi. 08.05 New Girl ( 7). 17.00 Häähullut. 12.10 Kokkaushaaste. 17.00 MasterChef Suomi. 15.00 Yle Uutiset. 21.40 Paljetteja ja partanaisia: Jonglöörit. 17.15 Raamattuavain (u). 12.30 Sinkkuillallinen. 8.10 Ykkösaamu. 9.00 Yle Uutiset. 2.00 Yle Uutiset. Rakkaansa juutalaisvainoissa menettäneet veljekset pakenevat natseja metsään Saksan valtaamassa Itä-Euroopassa. 19.00 Rempalla kaupaksi. 13.15 Ruotsin miljonääriäidit. 17.05 Ihmeellinen planeetta Maa. 20.00 Bronxin eläintarha. 17.13 Alueradio. 13.10 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 9.05 Muistojen bulevardi. 22.30 Mars Hill Church. 20.00 DJ Orion. Outi Paananen penkoo levyhyllyjä ja tutkailee taiteilijaelämää. 00.10 Skandaalista kuuluisaksi ( 12). 02.05 Pienten perhe. 14.25 Top Gear: Extra Gear (S). 17.45 Uusheräys tänään. 11.00 Kokkaushaaste. 20.58 Keno ja Synttärit. 10.00 Sanoja säveliä. 18.50 Iltahartaus. 14.00 Koiralle koti. 20.00 ExOnnelliset ( 7). 0.00 One Way. 04.10 Australian rajalla. 00.00 Parantumiskoulu. 16.25 Jon ja Kate + 8. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.35 Simpsonit ( 7). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 18.05 Onnenpyörä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Yle Uutiset. 23.15 Justified ( 12). 18.55 Puhelinlangat laulaa. 14.50 Top Gear: Extra Gear ( 7). 12.45 Merisää. 14.00 Single Parents. 16.00 Kultakuume. 22.55 Huumebisnes Oy. 10.30 Raamattu. 14.00 Ruotsin miljonääriäidit. 0.02 Yöradio – Ysäritunti. 16.00 Tinan matkassa. 12.00 Yle Uutiset. 8.13 Alueradio. 7.53 Alueradio. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 22.00 Liv D: Ökyrikkaiden häät. 06.00 LIVE: Astral-TV. 16.00 Remonttipari. 01.45 Paratiisihotelli Norja ( 7). 06.40 Ruokamatkalla USA:ssa. 10.00 Wahlburgers. 20.00 Isännän pöydässä. 19.00 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 12.50 Päivän blogi. 15.00 Lemmen viemää ( 7). 12.10 Urheiluradio. KUVA: Karen Ballard Tuntematon perillinen, Yle Teema & Fem klo 18.30. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Remonttikilpailu Teksasissa. 13.00 Klassista kahteen. Marko Maunuksela. 11.02 Akti. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. KUTONEN 06.10 Ruokamatkalla USA:ssa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 0.00 Arkisto: Mystillistä. 6.05 Alueradio. 21.30 Lindgren & Sihvonen: Vieraana Jari Isometsä. 2.30 Mattipapin matkassa (u). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 15.15 Parisuhteen palikat. 9.11 Alueradio. 14.50 Atlantan pikkumissit. 05.45–07.40 Yön AVA. 00.45 Wheeler Dealers. 18.00 Tappajakrokotiilit. 19.03 Hyvää iltaa Kuopiosta. 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit ( 7). 7.50 Merisää. Ote Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin esseekirjasta Maailmojen loput. 15.05 Tahdon morsiuspuvun!. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 13.45 Jon ja Kate + 8. KUVA: SVT / Yle. 02.55 Löytöretki tuntemattomaan. 19.02 Urheiluradio. 6.36 Päivän sana. 22.30 Rukous Suomen puolesta. 19.30 Yliluonnollista. 16.00 Hyvä elämä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Painajainen naapurissa. 21.00 ELOKUVA Life ( 16). Marko Maunuksela. 17.00 YleX Throwback: Jani Kareinen. 10.05 Hengenvaarallinen saalis. 06.45 Huumebisnes Oy. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 03.00 Verisukulaisia ( 12). 12.45 Huutokaupan metsästäjät. Turvallisten kiintymyssuhteiden muodostuminen jo vauvaiästä lähtien on hyvin tärkeää lapsen myöhemmälle kehitykselle. 21.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 18.30 Matti-papin matkassa. 15.45 Huutokaupan metsästäjät. 03.30 Yliluonnollista. 13.15 Salaam Aleikum. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.00 Rempalla kaupaksi. Sarja jatkuu, 1/6. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.13 Puheen Klassikko: Grandmaster Flash – The Message. 11.00 Kiinteistösota. 11.40 Äärimmäinen selviytyjä. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Jukan laulut. ALFATV 07.00 Dosentti: Samuli Salminen. 18.00 Kultakuume. 01.05 ELOKUVA Murtumaton ( 16). Monien hankaluuksien jälkeen USA:ssa löytyvät Helge Holmin veljen lapset, kuvassa olevat kaksoset Annie ja Grant. 6.05 Politiikkaradio. 14.02 Radio Stadion. 08.30 Kaasujalka. 16.55 Pienten perhe. 13.05 Anthony Bourdain maailmalla. 03.45 Tabu. 18.00 Lentävä talo. 23.28 Päivä tunnissa. 03.10 Return to Amish. 10.00 Rikas koti, köyhä koti. 22.03 Aalloilla. 23.40 Jääkiekkoa: Liigailta. 19.00 Hups, mikä kotivideo!. 11.55 Asunnon metsästäjät. 6.50 Viikon teos. 17.30 Asunnon metsästäjät. 09.50 Pientä pilaa. 16.00 Himohamstraajat ( 7). 01.00 Ride with Norman Reedus. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 21.00 Selviytyjät. 23.02 Yöradio. 12.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.00 Mökkireissu. 14.45 Tähän aikaan ensi vuonna (S). Pääosissa Daniel Craig (oik.), Jamie Bell (vas.) ja Liev Schreiber. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 03.00 Muinaiset salaiset kansiot. 15.45 Kinoteekki. 16.10 Faunin iltapäivä. 15.05 Talent USA. 13.00 TV Shop. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 3.00 Jälki-istunto (u). 21.45 Score: Gamescom 2018. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 10.10 Asunnon metsästäjät. 09.55 Miamin eläinpoliisit. 02.30 Hengellistä musiikkia. 15.25 Raamattu. 22.00 Kuvia ja käännekohtia: Ossi Ahlapuro. Ruotsalainen Helge Holm ei koskaan tavannut Yhdysvalloissa asunutta veljeään. 21.15 Pyhä Henki tänään. 09.00 Amerikan Gladiaattorit. 10.00 Come Home Kids
Evääksi kannattaa ottaa mikroaterian rinnalle vaikkapa rasia pikkutomaatteja, hän neuvoo. TAMMIKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Jalonom ostaa kultaa ja hopeaa K-Citymarket Forssassa klo 10-17. KUVA: Juhani Salo ”Asiasta ei kannata tehdä liian monimutkaista. SUOSITUSTEN MUKAAN kasviksia, hedelmiä ja marjoja pitäisi syödä vähintään 500 grammaa päivässä. Punaista ja prosessoitua lihaa syödään liian paljon, kasviksia, hedelmiä ja marjoja taas liian vähän. Huomenna • Tammimarkkinat Forssan torilla klo 8-14. Miehistä neljä viidestä ylittää suosituksen, naisista joka neljäs. –?Asiasta ei kannata tehdä liian monimutkaista. Tärkeää olisi, että myös työttömät ja eläkeläiset löytäisivät niihin, pohtii muun muassa Forssassa ja Somerolla työskentelevä Manni-Pettersson. Johanna Puukka Forssa, Somero Suomalaisten aikuisten ruokavalio on vielä kaukana suosituksista, vaikka edistystäkin on tapahtunut. FL NIMITYKSET Riku Virtanen, 25, on nimitetty myyntineuvottelijaksi 7. PERJANTAI 11. Tutkimus toteutettiin osana kansallista FinTerveys-väestötutkimusta. Suomalaisilla on vielä matkaa siihen, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä kuluisi puoli kiloa päivässä. Ruokavalioasioihin havahdutaan usein vasta siinä vaiheessa, kun terveys antaa merkkejä muutoksen tarpeesta. • Keskustan Johanna Häggman tavattavissa tammimarkkinoilla Forssan torilla klo 10 alkaen. tammikuuta alkaen Forssan Lehden, Seutu-Sanomien, Hämeen Sanomien sekä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten, mediamyyntiin. FL Kiire syö liian usein ajan terveelliseltä ruokailulta Ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersson neuvoo varaamaan aikaa ja lautasmallin mukaisen annoksen. Kuidun, D-vitamiinin saanti on lisääntynyt ja myös muita vitamiineja saadaan tarpeeseen nähden riittävästi. Hänen pääasiallisena tehtävänään on myydä lehtien digitaalisia mainospalveluita lehtien verkkosivuille, kuten natiivi-, videoja bannerimainontaa. Manni-Pettersson korostaa, että paljon positiivistakin suomalaisten ruokailutottumuksissa on tapahtunut. Pimeä päättyy klo 8.30 ja alkaa klo 16.37. Kiire saa nappaamaan nopeasti pasteijan tai kioskilta hodarin. Naiset syövät miehiä terveellisemmin, mutta paljon parannettavaa olisi myös naisilla. Eduskuntavaaliehdokkaita paikalla. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 11. –?Olisi tärkeää, että eri toimialoilla sekä työpaikoilla olisi tarjolla mahdollisuuksia ja aikaa työpaikkaruokailuun. Aikuiset syövät entistä enemmän eväitä. Tutkimuksen mukaan 35 prosenttia väestöstä saa ruokavaliostaan liikaa rasvaa. Aina lautasella ei tarvitse olla monipuolista vihersalaattia.” PÄIVI MANNI-PETTERSSON ravitsemusterapeutti. TAMMIKUUTA 2019 Ajassa Kari, Karri Huomenna: Toini Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.26 ja laskee klo 15.41. • Vasemmistoliitto tarjoaa kahvit Forssan torilla klo 1012. • Eeva Äärelä Band Ravintola Hakkapeliitassa Tammelassa. Punaista ja prosessoitua lihaa, kuten leikkeleitä, makkaroita ja nakkeja suositellaan syötäväksi enintään puoli kiloa viikossa. Valistustyötä pitää jatkaa ja miettiä keinoja viestin läpisaamiseksi. Ravitsemusterapeutti Päivi Manni-Pettersonin mukaan tuoreessa FinRavinto 2017-tutkimuksessa tulevat esiin nykyajan paineet. Miehistä vain 14 ja naisista 22 prosenttia syö vähintään tämän verran. Aina lautasella ei tarvitse olla monipuolista vihersalaattia, vaan vaikkapa höyrytettyä porkkanaa, jos se maistuu. –. VALMISTUNEET Forssalaislähtöinen Marianne Paajanen on valmistunut fysioterapeutiksi Turun ammattikorkeakoulusta. HiilihydraatMakkarakaan ei ole paha asia, jos kasviksia kuluu arjessa enemmän kuin sitä. • Perjantaikaraoke ravintola Hakkapeliitassa Tammelassa
Eniten kasvua tapahtui aasialaisten matkustajien yöpymisissä. Ruokavalion rasvan laatua parantaisi tyydyttyneiden rasvahappojen korvaaminen tyydyttymättömillä. Ps. 611 Marraskuussa yli 430 000 turistiyötä STT Ulkomaiset matkailijat viettivät Suomen majoitusliikkeissä viime vuoden marraskuussa lähes 435. Määrä on samaa tasoa kuin edeltäneenä vuonna. teja ja kuituja taas saa liian vähän peräti 70 prosenttia aikuisista. Kolmen suurimman maan kärki koostui viime vuonna ennen marraskuuta Venäjästä, Ruotsista ja Saksasta, mutta niiden järjestys on vaihdellut kuukausittain. 500 vuorokauden verran. Laadi itsellesi ateriarytmi, jotta nälkä ei pääse valloilleen. Onko nälkä päässyt niin kovaksi, että syöt kaiken jääkaapista löytyvän. Vain 5 prosenttia aikuisista saavuttaa suosituksen. Proteiinin saanti on pääosin riittävää tai runsasta. Tyydyttynyttä rasvaa saadaan sen sijaan esimerkiksi voipohjaisista levitteistä, juustosta, lihasta ja makkaroista. Lähde: Päivi Manni-Pettersson Hän jakakoon kansallesi oikeutta, köyhiä palvelijoitasi hän auttakoon, niin vuoret kantavat rauhan hedelmää ja oikeus verhoaa kukkulat. Britit ja ruotsalaiset yöpyivät noin 33. TAMMIKUUTA 2019 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. RASVAN LAADULLA on merkitystä. 3. Suositusten mukaan tyydyttyneiden rasvahappojen saannin tulisi olla alle 10 prosenttia päivän energiasta. Aamupala, lounas, välipala, kevyt ilta-ateria ja kevyt iltapala on hyvä runko. Suolaa saa liikaa yhdeksän kymmenestä aikuisesta, miehistä lähes jokainen. 000 yöpymisvuorokautta, kertoo Tilastokeskus. Kakkosena olevilla saksalaisilla öitä kertyi 34. Tartu toimeen: 1. 72:2-3. Matkailijoiden kotimaiden vertailussa Britannia nousi marraskuussa täpärästi Ruotsin ohi kolmanneksi suurimmaksi maaksi, josta turistit Suomeen saapuvat. • Missä syöt, mitä syöt ja milloin syöt. 000. Lautasmallin avulla saat ruuasta sopivassa suhteessa ravintoaineita ja energiaa: puolet kasviksia ja hieman öljykastiketta päälle, neljännes perunaa, pastaa tai täysjyvälisäkettä ja neljännes lihaa, kalaa, munaa tai proteiinipitoista kasvisruokaa. Apuna voit pitää ruokapäiväkirjaa. Saannista yli kaksi kolmasosaa tulee eläinproteiinista, kuten lihasta, kalasta ja maitovalmisteista. SEN PITÄISI SAADA NE PITKÄLLE ELÄMÄSSÄ. Ota aikaa, rauhoitu ateriasi äärelle ja nauti. Vanha viisaus eli lautasmalli pitää kutinsa edelleen. Tyydyttymätöntä rasvaa on erityisesti kasviöljyissä, kasviöljypohjaisissa levitteissä, pähkinöissä, siemenissä sekä kalassa ja kananlihassa. Jodin saanti on riittävää valtaosalla aikuisista. VENÄLÄISET OLIVAT marraskuussa ylivoimaisesti suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä, joka yöpyi maassa 60. 2. –?Kun ravinnon rasva on tyydyttämätöntä, voi silloin tällöin käyttää myös voita, hän lisää. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 11. FL FAKTA Ravintoterapeutin vinkit muutokseen Aluksi: • Pysähdy hetkeksi tarkkailemaan omia ruokailutottumuksiasi. PÄIVÄN SANA KISSALLA ON 32 LIHASTA MOLEMMISSA KORVISSA. 000 vuorokautta kumpainenkin. Nappaatko jääkaapista nakin suuhun vain tavan vuoksi
–. Tämä taas vaikuttaa huolestuttavasti keskittymiskykyyn. ÄLYPUHELIMIEN jatkuvat ilmoitukset ja tavoitettavissa olemisen tarve voivat saada lapset ja nuoret potemaan teknostressiä, joka aiheutuu teknologian käytöstä tai välittyy sen kautta. Koululääkärinä toimiva Sija Kosola kehottaa jokaista vanhempaa pohtimaan, millaista esimerkkiä näyttää omalla älylaitteen käytöllä lapsilleen. Yli 80 yritystä eri puolilta Suomea vie tuotteensa ja palvelunsa Berliiniin runsaan viikon ajaksi. STT lasten ja nuorten kehittyvät aivot ovat erityisen herkkiä ympäristön vaikutukselle ja näin myös älylaitteille. Muutoksen myötä ajoneuvoyhdistelmien suurin sallittu pituus tieliikenteessä nousee 25,25 metristä 34,50 metriin, kertoo liikenneja viestintäministeriö. –. KUMPPANIMAAYHTEISTYÖN tavoitteena on saada näkyvyyttä suomalaisille ruokaja juomatuotteille, raivata niiden tietä Saksan markkinoille sekä houkutella lisää matkailijoita Suomeen. Hankkeen tukena ovat alueelliset ruokaja matkailuhankkeet sekä MTKVarsinais-Suomi. Monen asian samaan aikaan tekeminen on tullut mahdolliseksi vasta älypuhelimen avulla. GRÜNE WOCHE on myös valtaisa kansainvälinen ruoka-alan päättäjäja mediatapahtuma. STT Jättirekat sallitaan jo tammikuussa Niin sanottujen jättirekkojen liikennekäytön salliva asetus tulee voimaan 21. Johanna Puukka Suomi saa päähuomion maailman suurimmilla ruokamessuilla Berliinissa ensi viikolla, kun Suomi on Grüne Woche -kuluttajamessujen kumppanimaa. 20€ + lisälapset 4-16 v. Teknostressi voi johtaa esimerkiksi nuoren uupumiseen sekä vaikuttaa unirytmiin ja nukkumiseen käytettävään aikaan. –. Tuberkuloosille syyskuun alun ja joulukuun puolivälin välisenä aikana altistuneet opiskelijat ja koulun työntekijät on kartoitettu ja kutsuttu tarvittaviin tutkimuksiin. (03) 41 41 5640 Eteläinen Puistokatu 2, 30420 Forssa Puh. Moisala kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi keskittymiskyvyn heikkenemiseen älypuhelin on vaikuttanut. Myös Silja Kosola kertoo, että erityisesti liikuntaja aistirajoitteiset ovat hyötyneet sosiaalisesta mediasta, kun he pääsevät osallistumaan aivan uudella tavalla nuorten elämään. Kumppanimaasopimuksen messujen kanssa allekirjoittanut Maaja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on vastuussa hankkeen järjestelyistä yhteistyössä maaja metsätalousministeriön, suomenruotsalaisia viljelijöitä edustavan SLC:n sekä Business Finlandin kanssa. KUVA: Juhani Salo Älypuheliton ruokailu tekee hyvää aivoille Uutuuskirja vaatii vanhempia asettamaan rajoja lasten älylaitteiden käytölle. Suurin sallittu massa 76 tonnia säilyy ennallaan. PERJANTAINA 11. Sairastunut opiskelee Saimaan ammattikorkeakoulussa. Liisa Ovaska Jos lapsi tai nuori on väsynyt, ärtyisä ja viettää paljon aikaa laitteiden parissa, kannattaa vanhemman puuttua tilanteeseen ja keskustella lapsen kanssa tämän älylaitteen käytöstä. Ratkaisuksi tähän kirjoittajat ehdottavat esimerkiksi automatkoja, jolloin ei käytettäisi lainkaan älylaitteita. Hän on sairaalahoidossa mutta ei enää eristettynä. –. tammikuuta. Hän on osallistunut tuoreen kirjan Lapset, nuoret ja älylaitteet – taiten tasapainoon kirjoittamiseen. Uutuus! SUP-treenit voimaa ja venyttelyä SUP-laudan päällä J. Suomalainen arktinen ruoka ja juoma esittäytyvät saksalaisille messujen lisäksi myös erillisessä Business Finlandin järjestämässä sisäänostajatapahtumassa sekä Food from Finland -ruokavientihankkeen organisoimissa kauppaketjukampanjoissa. KUVA: Tapio Tuomela Opiskelijanaisella keuhkotuberkuloosi Lappeenrannassa Alle 30-vuotiaalla opiskelijanaisella on todettu tarttuva keuhkotuberkuloosi Lappeenrannassa. –?Jos mietitään nyky-ympäristöä, joka muokkaa aivoja, niin se on täynnä laitteita, kertoo aivotutkija ja psykologian tohtori Mona Moisala. (03) 41 41 5640 www.vesihelmi.fi AVOINNA: ma, ke, pe 06-21, ti ja to 10-21, la ja su 11-18 PUUHAPÄIVÄ SU 13.1. Kirjassa teknostressiä potevia nuoria kannustetaan esimerkiksi vähentämään puhelimen ilmoituksien määrää. Hän kehottaa perheitä sopimaan yhteiset pelisäännöt laitteiden käytölle ja esimerkiksi rauhoittamaan ruokailuhetket älypuhelimilta. TAMMIKUUTA 2019 24 FORSSAN LEHTI PERJANTAI – LAUANTAI Kuhalankatu 11, puh. Vaikka unen määrän vähenemisen ja älylaitteiden väliltä löytyy ajallinen yhteys, ei se välttämättä tarkoita, että kyseessä on suora syy-seuraussuhde, sanoo lääkäri Päivi Ruokoniemi. Lisäksi tiellä saa käyttää uudentyyppisiä, nykyisistä poikkeavia ajoneuvoyhdistelmiä. Messut alkavat perjantaina ja päättyvät 27. Messuille osallistuu vuosittain noin 400 000 kävijää sekä 1?700 näytteilleasettajaa ja 4?000 median edustajaa 65 eri maasta. Teemana on ”Aus der Wildnis” eli villistä luonnosta. Vanhemmat eivät saisi vain rajoittaa tai seurata laitteiden käyttöaikaa, vaan esimerkiksi älypuhelimeen pitäisi yhdessä tutustua pienen lapsen kanssa, psykiatrian professori Jyrki Korkeila sanoo. Moisala kuitenkin muistuttaa, että vanhemmilla on tärkeä rooli älylaitteiden rajojen asettamisessa. Kaikki varmaan ymmärtävät, että se on erilaista käyttöä, jos lapsi pelaa tunnin oppimispeliä tai katsoo tunnin passiivisesti kissavideoita, Moisala sanoo. Suomessa todetaan vuosittain runsaat 200 uutta tuberkuloositapausta. Terveysviranomaiset ovat käynnistäneet selvityksen mahdollisten tartuntojen jäljittämiseksi, tiedotti Etelä-Karjalan sosiaalija terveyspiiri Eksote torstaina Tuberkuloosiin sairastunut ei aiheuta enää tartuntavaaraa, kertoi Eksoten ylilääkäri Sami Raasakka STT:lle. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 2 50 2 50 30 Rouhesämpylä (3,57€/kg) (6,00€/kg) Ruislimppu kpl kpl Tyykikylän lonka kpl HINNAT Kertakäynnit Aikuiset 8€ Aamu-uinti klo 6-10 6€ Eläkeläiset, työttömät, lapset (4-16 v.), opiskelijat ja varusmiehet 6€ Perhelippu: 2 aikuista, 1 lapsi 4-16 v. Esimerkiksi aivojen empatiaverkoston aktivoimiseksi tarvitaan tilanteita, joissa lapsilla ei ole mitään tekemistä. Aihe on tärkeä, koska lasten ja nuorten kehittyvät aivot ovat erityisen herkkiä ympäristön vaikutukselle ja näin myös älylaitteille. KAUPPILAN PUUTARHA-MARJATALO Tammelasta • 0400 468 936 LA FORSSAN TORILTA MARJAJAUHEET •tyrni •mustikka •karpalo •m. Myös runsaan älypuhelimen käytön ja keskittymisvaikeuksien välillä on havaittu yhteys, Moisala sanoo. Mukana ovat esimerkiksi osastollaan läntinen Järvi-Suomi, johon kuuluvat Häme, Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Silja Kosola, Mona Moisala ja Päivi Ruokoniemi ovat toimittaneet kirjan, jonka tarkoituksena on tarjota aiheesta tutkimusnäyttöä helposti lähestyttävässä muodossa. NAISEN sairastuminen todettiin joulukuun puolivälin tienoilla. FL Villin luonnon ruoka esittäytyy Saksassa Aidot ja suomalaiset puhtaat maut viedään kansainvälisen yleisön ja median maisteltavaksi. MOISALA MUISTUTTAA , että älypuhelimen käyttö ei ole pelkästään haitallista, kunhan käyttö pysyy kohtuuden rajoissa. + 1 lapsi, seuraavat5€/ lapsi) Eteläinen Puistokatu 2, 30420 Forssa Puh. tammikuuta, Maakunnilla on messuilla omat osastonsa. Esimerkiksi erilaisten perävaunujen sallitut pituudet nousevat. herukka PAKASTEKUIVATUT •mansikka •vadelma Puolukkasurvosta, suolasieniä, SUOM. STT. PAKASTEMARJOJA: ihanat LUMIKARPALOT KARPALOITA ja PUOLUKOITA 6 € /1 l 15 € /3 l ERÄ TAMMIMARKKINOILTA KEMIÖNSAAREN LOBO-OMENAA 100% TÄYSMEHUT SEKÄ HILLOT •marjapitoisuus 80% •ilman lisäaineita Suomalaisia UUTISET Suomi on Grüne Woche -kuluttajamessujen kumppanimaa. –. Lasten aivojen etuotsalohkot eivät ole vielä täysin kehittyneet, eikä lapsilla näin ollen ole samanlaisia itsesäätelykeinoja kuin aikuisilla. (perhelippuun) 5€ Sukella iloiseen Forssan Vesihelmeen! AVOINNA ma, ke, pe 6-21 ti, to 10-21 la 10-18 su 12-18 EDULLISET HINNAT Aikuiset 9€ Lapset (4-14v.) 6€ Perhelippu 20€ (2 aik. Ravintola-alueella on tarjolla myös Lammin Sahdin Suuret Oluet Pienet Panimot -baari, jossa maistatetaan yli kymmenen suomalaisen pienpanimon ja tislaamon tuotteita. Myös pienten paikkakuntien seksuaalivähemmistöön kuuluville nuorille sosiaalinen media on tärkeä paikka, josta voi löytää omia verkostoja. LASTENPÄIVÄ LA 12.1. Niistä alle kolmannes voi aiheuttaa tartunnan muille. –