9kW Hinta asennettuna alkaen KATTAVA ILMA-VESILÄMPÖPAKETTI KÄTEVÄSTI KOTIISI Panasonic All-in-one T-CAP 9 kW Aquarea ilma-vesilämpöpumppu säästää lämmityskuluissa jopa 80%. Demokratiaa ja valtioiden suvereniteettia nakertavia toimia siedetään, jotta oman maan diilit eivät vaarannu. Forssan kaupunki tarjoaa kahden viikon kesätyöpestin noin 120 nuorelle. Integroitu yksikkö tarjoaa lämpimän käyttöveden, lämmityksen ja jäähdytyksen. Sivu 9 Forssan kaupunki työllistää 150 nuorta Forssan kaupungin kesätyöhaku avautui maanantaina. Ypäjän Honkalan alueella tehtiin viime vuonna yksi kauppa. Lisäksi kaupunki mahdollistaa noin 30 nuoren työllistymisen yrityksiin ja yhdistyksiin. Miksi Donald Trumpia ei uskalleta kritisoida. Yksi merkittävimmistä ovat uudet työpaikat. Tee ilmoituksesi lehteen verkossa Ilmoituksen voit jättää edullisimmin itsepalveluna verkkopalvelussa. 10.900€ FORSSAN Hamk on valmis taistelemaan oikeudessa tekijän oikeuksista OAJ:n juristi kertoo, ettei ole urallaan törmännyt näin törkeään työntekijöiden painostukseen. Sivu 3 LASSI PUHTIMÄKI. Matias Laaksonen rakentaa alueelle hevostallia. Sivu 18 Lämpöpumppu ilmavesi WH-ADC0916H9E8 all in one sisä WH-UX09HE8 T-CAP ulkoyks. Varman kesätyöpaikan saavat vuonna 2009 syntyneet forssalaisnuoret. Tiistaina 11.2.2025 Vuodesta 1917 Nro 33 | Irtonumero 4 euroa i Voit tehdä ilmoituksesi itse helposti ja edullisesti verkossa ympäri vuorokauden. Huoltovapaa varaaja on ruostumatonta terästä. Ulkoyksikkö tuottaa lämpöä 9 kW:n tekniikalla. Kunnissa nähdään monta syytä hiljaiseen kaupankäyntiin. Maailman johtajat ovat varpaillaan Donald Trumpin edessä. Tutustu ja tee ilmoitus >> forssanlehti.fi /ilmoita Tonttikauppa jatkui hiljaisena seudulla Sivut 4–5 Omakotija yritystontteja myytiin viime vuonna Forssan seudun kunnissa vain muutama. Arkuus vaivaa myös Suomen johtajia
Takavuosina kammoksuttiin tilannetta, jossa Nokian johto karkaisi Suomesta maailmalle. Nyt tarvitaan kuitenkin taas uutta suuntaa. Kun arki pyörii tylsän ympärillä, se vapauttaa voimavarojasi muuhun. Ja koska lähipiirissäni olen tunnettu nuukailija, niin pienempikin ruokabudjetti riittää mainiosti yksinkertaisen ja laadukkaan ruuan hankkimiseen. Prosessoidun ruuan makuun tottuu, mutta ihan muutamassa päivässä totut tavallisen kotiruuan makuun. Perusaineksia, joista kiireessä teen ravitsevan munakkaan ja puolessa tunnissa muussit ja soossit porkkanaraasteineen. Nokian johtajavaihdos on yhä uutinen ” Tarvitaan taas uutta suuntaa.. Suoliston bakteerit voivat paremmin ja sitä kautta hyvinvointimme lisääntyy. Jos tämä perusruokahomma kuulostaa tylsältä, niin olen sitä mieltä, että tässä ajassa tylsyys on hyvästä. Yksinkertaistetaan nyt ruokailua. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Ajan vakiintuneen tavan mukaan Lundmarkin ilmoitetaan siirtyvän urallaan ”seuraavaan vaiheeseen”, mikä tarkoittanee hallitusammattilaisuutta. Ensimmäiseksi johtajan vaihtuessa kysytään aina, saako vanha pomo potkut, vai ajoiko aika vain hänen ohitseen. Lisäksi hän jatkaa seuraajansa neuvonantajana vuoden loppuun. Tekoälyn aina vain laajamittaisempi käyttö vaatii isoa laskentatehoa ja sitä varten tarvitaan massiivisia datakeskuksia. Ihan maalaisjärjellä ajateltuna ei porkkana ainakaan terveellisemmäksi muutu, kun se muokataan tunnistamattomaksi ja kaveriksi heitetään vaikeita sanoja sekä e-koodeja. Ravinto on iso osa kokonaisvaltaista hyvinvointiamme, jaksamisen ja palautumisen peruspilari. Miksi ne lisääntyvät tällaisena aikana, kun tutkittua tietoa terveydestä ja ruoka-aineista on käytettävissä paljon. Ja vastaavasti, minkä kokoisen karkkipussin tai einesaterian sillä saa. Antakaas kun kerron, mitä tällä tarkoitan. Tulokset eivät ole olleet ehkä loistavia, mutta Nokian uskottavuus on silti säilynyt – erittäin huonoksi luonnehditusta markkinatilanteessa. Ravinto kokonaisuutena on valtavan laaja teema, johon löytyy kyllä kaikilta mielipide. Kirjoittaja on kohtuullisuuden tavoittelija. Kohtuus ja monipuolisuus on tässäkin muutoksessa hyvä tavoite. No en säilytä näitä kaikkea tietenkään jääkaapissa, mutta ymmärrätte mitä tarkoitan. Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf luonnehti Lundmarkin väistymistä ”Pekan päätökseksi”, ja myös seuraajan valintaa on valmisteltu siitä alkaen, kun Lundmark oli asiasta ilmoittanut. Itse olen näin iän myötä enemmän ja enemmän motivoitunut tekemään ruuan lihasta, kalasta, kananmunista, kasviksista ja yksinkertaisista mausteista. Pääkirjoitus 11.2.2025 N okian johtajavaihdokset olivat aikoinaan mullistavan isoja ja aikojen muuttumisesta kertovia uutisia. Susanna Vähä-Herttua Yksinkertaisesti hyvää ravintoa ” Haluan, että jokainen ruokailija voi tunnistaa lautasella olevat ainekset. Mietipä, miten suuren pussin lähiviljelijän tuottamia multaperunoita saat vitosella. Tarvitsemme paljon kaikkea suoritetta ja tavaraa, että voimme tehdä ruokaa, syödä, ulkoilla, harrastaa, toteuttaa itseämme. En vastusta valmisruokia, mutta kun luet paketin kyljestä mitä kaikkea se sisältää ja huomaat että tuskin osaat edes lukea sanoja ääneen, niin hälytyskellojen tulee soida. Näin elimistömme saa paljon puhtaampaa ruokaa, josta saamme tarvittavat ravintoaineet. Viisas johtaja ymmärtää eronsa ajan koittaneen, mikä lienee tälläkin kertaa – ei koko totuus, mutta mahdollisimman lähellä sitä. Tai ruoka ja ruoka, eihän monista tuotteista mitenkään voi edes tunnistaa, mistä raaka-aineista ne on tehty. Ei karkaa vieläkään, koska uusi toimitusjohtaja on ilmoittanut muuttavansa perheineen Suomeen. Paino Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Artikkelit Kolumni P erusasioiden äärelle palaaminen rauhoittaa ja selkeyttää elämäämme. Lundmarkin, 61, seuraaja on vuonna 1974 syntynyt yhdysvaltalainen Justin Hotard. Mutta on myös vaihtoehto. Miten ihanalta näyttää jääkaapissa, kun näet siellä perunoita, porkkanoita, lihapaketin, munia, maitoa, voita, kermaa, juustoa, tomaatteja, omenoita, sipulia. En niihin nyt ota kantaa, mutta haluan että pohdit hetken, mistä voi johtua esimerkiksi lisääntyneet suolistosairaudet ja muut terveyshaitat. Ja miten ihanaa onkaan rikkoa tylsä arki vaikkapa brunssilla perheen kesken ja käymällä ravintolassa. Voisiko syy taustalla olla prosessoitu ruoka tai muu yltäkylläinen elämämme. Muun muassa Hackmanin ja Konecranesin johdossa työskennelleen Pekka Lundmarkin siirtyminen Fortumista Nokian toimitusjohtajaksi vuonna 2020 ei kuulunut yllättävimpiin. Lundmark on toiminut suuryritysten operatiivisissa johtotehtävissä kaikkineen jo erittäin pitkään. Olihan hän aikaisemmin työskennellyt Nokian johtotehtävissä – myös yhtiön varsinaisina suuruuden aikoina matkapuhelinliiketoiminnassa. Pekka Lundmarkin toimitusjohtaja-aikana Nokia on keskittynyt verkkoliiketoimintaan ja onkin onnistunut vakiinnuttamaan asemansa vaikealla alalla vähintäänkin tyydyttävästi. Maanantaina luettiin viimeisin luku Nokia-saagassa, josta pyyhitään nyt loputkin kännykkäbisneksen muistot. Se on tuo vakautta vaihdokseen. Nokian johtajavaihdos ei enää mullista mitään, mutta on silti edelleen iso uutinen. Muutos omissa elintavoissa vaatii voimaa ja suunnittelua, mutta suhtaudutaan tähän positiivisesti ja aloitetaan muutos lempeästi. Hän tulee Nokian johtoon Intelin datakeskusja tekoälyliiketoiminnan johtopaikalta, minkä on arvioitu ennakoivan Nokian tulevaa suuntaa, myös maantieteellisesti. Haluan, että jokainen ruokailija voi tunnistaa lautasella olevat ainekset. Osaat varmasti kuvitella myös eron olossasi nautittuasi edellä mainitut eri vaihtoehdot. Hanki perusaineksia kotiin, siitä se lähtee. Vaihdokseen liittyy luonnollisesti kohteliaisuuksien vaihtamista, tällä kertaa nekin vaikuttivat hyvinkin uskottavilta. Koska juuri sinä olet elämäsi tärkein ihminen, osoita se itsellesi myös syömäsi ruuan muodossa. Valloilleen lähtenyt tekoälybuumi avaa Nokian kaltaisille toimijoille parhaita kasvun mahdollisuuksia. Tuntuu, että ulkoiset paineet saavat aikaan käsityksen, jossa mikään ei riitä. Siinä vaihtoehdossa ei tarvita niin paljoa
Hamk vaatii työntekijöitään allekirjoittamaan työsopimuksen liitteen, jolla he luovuttaisivat kaikkien työsuhteessa tekemiensä aineistojen, kuten opetusmateriaalien sekä hankeja tutkimusaineistojen, tekijänoikeudet työnantajalle. Toimitus on saanut asiasta myös useita vinkkauksia ja yhteydenottoja Hamkin työntekijöiltä. Oikea tapa olisi sopimus, joka koskisi kutakin hanketta kerrallaan, ei niin, että annetaan avoin valtakirja siihen, että työnantaja saa ottaa kaiken mahdollisen, OAJ:n juristi Janne Hälinen näkee. Viime viikolla 6.2. Toisen käden tietoa on, että suullisesti olisi jopa irtisanomiskorttiakin vilautettu. Tekijänoikeuslain mukaan tekijänoikeus syntyy sille, joka luo materiaalia. Hamkissa on sen nettisivujen mukaan töissä yli 760 työntekijää. Me emme voi laittaa verkkoon sellaista aineistoa, johon meillä ei ole työntekijän suostumusta. Hamkin hallintopäällikkö Jyrki Miettunen kertoo, että tähän asti tekijänoikeuksista on sovittu kuten OAJ:n juristi esitti eli hanke kerrallaan, ellei asiasta ole jo toisin työsopimukseen kirjattu. Sävy oli painostava: jos et allekirjoita, työtehtävät tulevat muuttumaan, kertoo Hamkissa työskentelevä lehtori. Työtekijöitä kuuluu muihinkin ammattiliittoihin, kuten Ylemmät toimihenkilöt YTN:ään, Agronomiliittoon ja Rakennusliittoon. Tehtäviä, jotka eivät sisällä esimerkiksi verkko-oppimateriaalien tekemistä tai hanketoiminnassa toimimista, on nyt ja varsinkin tulevaisuudessa rajallisesti”. OAJ:n juristi Janne Hälinen pitää tällaista painostusta täysin uniikkina. Hallintopäällikkö Jyrki Miettunen ihmettelee työntekijöiden reaktioita. Heitä uhkaillaan sillä, että työaika vähenee, mikä olisi monelle taloudellinen kysymys. – Ensinnäkin ajankohta on hyvin kyseenalainen. pidettäviin muutosneuvotteluihin noin 50 työntekijälle, jotka eivät vielä siihen mennessä olleet suostuneet työsopimuksen liitettä allekirjoittamaan. – Meillä on satoja hankkeita, joissa pyörii miljoonia euroja ja useita ihmisiä. Muutosneuvottelukutsussa todetaan muun muassa, että ”työnantaja harkitsee työntekijän vuosityöajan osa-aikaistamista niin, että täysi vuosityöaika vähenee 20–80 prosenttia”. Se on ainoastaan lain mukainen menettely. Niin lehden saamien yhteydenottojen ja haastatteleman lehtorin kuin Hamkin luottamusmiehen Jaana Malmisuon mukaan työntekijät ovat kokeneet työnantajan viestit painostavina ja uhkaavina. – Heti, kun panee nimensä siihen [liitteeseen], muutosneuvottelu poistuu hänen osaltaan heti. – Tänä vuonna alkaa myös Digivisio-hanke, jossa yliopistojen ja korkeakoulujen kaikki opetusmateriaalit tulevat verkkoon kenen tahansa opiskeltaviksi. Hamk lähetti lopulta kutsun yhteistoimintalain mukaisiin 17.2. – Mitään näin räikeää tai törkeää painostusta en ole urallani nähnyt. – Tässä on kyse siitä, onko työnantajalla oikeus siihen materiaaliin, jota työtekijä tekee työajalla palkkaa vastaan. Viestissä todettiin muun muassa, että ”mikäli työntekijä päättää olla hyväksymättä liitettä, hän tietoisesti rajaa mahdollisuudet monipuoliseen ja kehittävään tehtävänkuvaan. Se on kuitenkin turhaa [oikeus]resurssien haaskausta. LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. Työntekijöiden keskuudessa asiasta on noussut vastarintaa, ja myös esimerkiksi Opettajien ammattiliitto OAJ:n juristi on kehottanut työntekijöitä olemaan allekirjoittamatta liitettä. Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti ovat nähneet liitteen sekä sitä koskevan työnantajan sähköpostiviestin työntekijöille. Hän esiintyy nimettömänä painostuksen pelossa. – Nämä ovat käsittämättömiä väitteitä, että he kokevat muutosneuvottelukutsun painostuksensa, kiristyksenä tai uhkailuna. – Jos työnantaja rupeaa tekemään työsopimukseen sellaisia muutoksia, jotka heikentävät työntekijän asemaa, asia kannattaa ehdottomasti riitauttaa ja olla yhteydessä omaan liittoon. Hamk lähestyi työntekijöitään ensimmäistä kertaa 6.6.2024 allekirjoituspyynnöllä, joka koski työsopimuksen liitettä tekijänoikeussiirrosta. Työrauha on hävinnyt. enää 35. Meillä OAJ:ssa on valmiudet riitauttamisiin, Hälinen jatkaa. Varmasti moni allekirjoitti sen silloin kiireessä edes ajattelematta asiaa tai viimeistään jatkuvien uhkailuviestien jälkeen. Aika simppeli juttu, Miettunen toteaa. Hamk muistutti työntekijöitä liitteen allekirjoittamisesta uudelleen elokuussa sekä vielä viime vuoden lopulla. – Pidän tätä tekijänoikeusjuridisesti hyvin kyseenalaisena ja kohtuuttomana. – Olen kaikille sanonut, että työnantajalla ei ole mitään oikeutta siihen materiaaliin eikä aineistoon, jota työntekijä vapaa-ajallaan tekee, ellei hän saa siitä palkkaa tai korvausta. Lehtori kertoo, että asiasta ovat tietoisia luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut, ja myös aluehallintovirastoon on tehty asiasta ilmoituksia. Viesti lähetettiin päivää ennen kuin lehtoreiden kesän vapaajakso oli alkamassa. Minulla ei lahkeet tärise yhtään. Miettunen hälventelee pelkoa, koskeeko allekirjoitettu sopimus myös työtekijöiden vapaa-aikana tekemiä materiaaleja. Perusteena todetaan, että työnantaja tarvitsee työtekijöiltään oikeuksiensiirtosopimuksessa tarkoitetut oikeudet työntekijän työajallaan sekä hanketöissä tuottamiin materiaaleihin että työntekijän työajallaan tuottamiin opetusmateriaaleihin. Hallintopäällikkö Jyrki Miettusen mukaan allekirjoittamattomien ja yt-neuvottelujen piirissä olevien määrä oli maanantaina 10.2. Hämeen ammattikorkeakoulun eri toimipisteissä työskentelee yhteensä yli 760 teknologian, koulutuksen, biotalouden, terveyden, muotoilun ja liiketoiminnan ammattilaista. Hankkeiden rahoittajatkin edellyttävät, että kaikki hankkeeseen osallistuvat luovuttavat rahoittajalle oikeudet tuloksiin. Ei muuta kuin ilolla mennään katsomaan, mitä oikeus sanoo, jos niikseen tulee. – Hyvin moni on ollut järkyttynyt, ahdistunut ja peloissaan. Työntekijät miettivät, miksi aikaisemmin vapaaehtoisuuteen perustuneesta asiasta on nyt tulossa periaatteessa pakollinen. Työnantajina ovat Hämeen ammattikorkeakoulu oy sekä sen tytäryhtiöt Hämeen ammatti-instituutti oy ja Hamk Akatemia oy eli Hämeen kesäyliopisto. Allekirjoitusaikaa oli 15.8.2024 asti. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 3 Hamk valmis oikeuteen asti – OAJ: Työnantajan painostus törkeää Susanna Lähdekorpi H ämeen ammattikorkeakoulun (Hamk) hallintopäällikkö Jyrki Miettunen kertoo Hamkin olevan valmis puimaan lopulta vaikka oikeudessa työntekijöiden kanssa tällä hetkellä käynnissä olevaa kiistaa tekijänoikeuksista. Jokaista varten pitäisi allekirjoittaa tuhansia lippuja ja lappuja, ja niiden hallinnoiminen on ihan mahdotonta. Miettusen mukaan tekijänoikeuksia koskevaan muutokseen on Hamkilla kaksikin syytä. – Olen tämän talon juristi ja täysin valmis istumaan käräjillä. Kiista tekijänoikeuksien siirtämisestä kokonaan työntekijöiltä Hamkille on johtanut yt-lain mukaisiin muutosneuvotteluihin
Härmä sanoo, että häneen kauttaan ei ole kyselty tontteja alueelta, mutta kaupungilla on valmius myydä alueelta kerrostai rivitalotontteja halukkaille rakentajille. Tekninen johtaja Antti Heinilä sanoo, että Aurinkorannan katujen ja vesihuollon suunnittelu on hyvässä vauhdissa ja rakentaminen on pian mahdollista kustannustehokkaasti osa-alue kerrallaan. Yritystontteja Forssa myi viime vuonna kaksi. – Kaupunki ei ole etupainotteisesti rakentamassa alueelle infraa, jottei pääsisi syntymään uutta Ojalanmäkeä, Härmä sanoo viitaten tilanteeseen, jossa kaupunki rakensi infran lähes valmiiksi, mutta tonttikauppa kävi heikosti. Aurinkorannan asuinalueen asemakaava tuli voimaan lähes viisi vuotta sitten. Kyseessä on entinen Shell/St1 kylmäaseman vuokratontti. Esimerkiksi Forssan kaupunki ei myynyt vuonna 2024 ainuttakaan omakotitonttia. – Huonoina aikoina pitää varautua parempiin aikoihin ja virkistyvään kysyntään, Heinilä näkee. Kaava-alueella on alueensa asuinkerrostaloille, asuinkerrostaloille ja rivitaloille sekä erillispientaloille. – Uudet työpaikat olisivat ratkaiseva tekijä koko Forssan seudun omakotitonttikauppojen piristymiseksi, Härmä näkee. Härmä nostaa esiin yhden merkittävämmän syyn, jotta kauppoja syntyisi. 40 hehtaarin suuruiselle kaava-alueelle voisi toteutuessaan rakentua 1300 asukkaan asuinalue. p Uutiset. Tällä hetkellä kaupungilla ei ole käynnissä tonttikampanjoita. Envor Groupille myytiin tammikuussa Kiimassuontien alkupäässä oleva kylmäasematontti hintaan 10 000 euroa. Vorssan Varasto oy:lle (Leather Heaven) kaupunki myi huhtikuussa Perkiöntie 13:ssa sijaitsevan liiAmi Laaksonen Forssa ei myynyt viime vuonna ainuttakaan omakotitonttia, naapurikunnat jokusen. Yritystontteja meni kaupaksi enemmän. 4 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Tonttikauppa edelleen hiljaista Forssan seudulla O makotitonttien kaupankäynti ei ole antanut aihetta hurraahuutoihin Forssan seudun kunnissa viime vuosina, eikä viime vuosikaan tee poikkeusta. Kaupungingeodeetti Aki Härmä kertoo kaupungin miettivän erilaisia täkyjä tonttikaupan piristämiseksi. Forssan vuonna 2017 alkaneen ja vuonna 2023 päättyneen tonttialen aikana myytiin ainoastaan yksi omakotitontti
Laaksosen mukaan Ypäjä oli heille ehdoton valinta tallin rakennuspaikaksi. – Potentiaaliset muuttajat ovat kiinnostuneita siitä, mitä palveluja kunta tarjoaa. – Laskin, että vuokran ja heinien hinnalla lyhentää hyvin lainaa omasta tallista, Laaksonen toteaa. Noin 600:sta loppuun saatetusta sovittelutapauksesta lähes puolessa saavutettiin täysi sovintoratkaisu. Kuluttajakeskuksen mukaan lennot ovat pitkään olleet kuluttajien kärkiaihe. ketontin hieman alle 27 000 eurolla. tekninen johtaja Janna Stenberg. Tosin hekin toistaiseksi vain hevostallia, mutta omakotitalon rakentaminen myöhemmin on mahdollista. Tammelan kunnanhallitus teki helmikuussa 2024 päätöksen 75 prosentin tonttialesta. Tästä on lyhyt matka opiston hiittiradalle, hän luettelee. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 5 Verkosta hankittujen palvelujen yllätyslaskuista ongelmia kuluttajille Maiju Ylipiessa?/?STT Verkosta hankitut palvelut kiilasivat viime vuonna yleisimmäksi syyksi, jonka vuoksi suomalaiskuluttajat ottivat yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen. Näistä yhteydenotoista vajaa kolmannes koski verkosta hankittuja palveluja ja noin kuudesosa lentoja. Jokioinen myi viime vuonna yhden omakotitalotontin Toivolan uudelta asuinalueelta. Humppilan kunnalla oli 150-juhlavuoden kunniaksi käynnissä tonttikampanja, jonka aikana myytiin omakotirakentamiseen enintään 2500 neliömetrin rakennuspaikkoja lohkottuina 150 eurolla ja yritystoimintaan rakennuspaikkoja lohkottuina 1,5 eurolla per neliö. Kunta myi Pellilän kaavoitetulta teollisuusalueelta kolme määräalaa, joista kaksi myytiin Loimi-Hämeen jätehuolto oy:lle. Pariskunta osti tontin Ypäjän kunnalta viime vuonna touko-kesäkuun vaihteessa. Jokioisten kunta on ostanut 4,1 hehtaarin määräalan Pellilän teollisuusalueelta Forssantien pohjoispuolelta. Osa tonteista on 50 prosentin alennuksella hintaan 4,25 euroa neliöltä ja muutama on myynnissä pilkkahintaan 50 eurolla, kertoo vs. Kehyskunnissakaan kauppoja omakotitonteista ei suuremmin tehty, mutta jokunen sentään. Tapausten sovittelu ei kuluttajakeskuksen mukaan usein ollut mahdollista, sillä palvelujen taustayrityksiin on ollut vaikeaa saada yhteyttä tai ne eivät ole olleet halukkaita neuvottelemaan riita-asioista. – Kunnalla on jäljellä edellisestä alennusmyyntikampanjasta tontteja alennettuun hintaan. Näiden hinta on kolme euroa neliömetriltä. – En tiedä, olisiko kauppa muuten jäänyt tekemättä, mutta ainakin alennus sitä helpotti, etu oli tuntuva, Laaksonen sanoo. Alennus hinnassa helpotti kaupantekoa Matias Laaksonen ja Janette Hietamäki rakentavat Ypäjälle Honkalan alueelle 191 neliömetrin hevostallia, jossa on kuusi karsinaa. Saaduista yhteydenotoista suurin osa oli tiedusteluja, joissa kuluttajan asiaa selviteltiin ja annettiin toimintaohjeita. Omakotitontin sijainti ei Stenbergin mielestä niinkään vaikuta ostopäätökseen. Siksi en näe sillä niin suurta merkitystä, missä päin ja kuinka lähellä palveluja tontti sijaitsee. Yritystonteista yksi sijaitsee Orron kaava-alueella ja kaksi Puolimatkan alueella. Yhteydenottoja Suomessa asuvilta kuluttajilta tuli viime vuonna yhteensä noin 2 500, kertoo kuluttajakeskus tiedotteessaan. Nämä sijaitsevat Mikkolan, Sällinrinteen, Kyyhkysmäen ja Puistometsän alueella. Hietamäen toiveena on aloittaa yritystoiminta niin, että tallia voisi pyörittää vieraiden hevosista saatavilla tuotoilla. Myynnissä on näiden lisäksi Forssantien eteläpuolella kolme yritystonttia hinnaltaan 2-3 euroa neliöltä ja 10-tien varressa yksi yritystontti. Ypäjäläiset Matias Laaksonen ja Janette Hietamäki ovat harvoja, jotka rakentavat Forssan seudulla. Humppilan tekninen johtaja Mari Honkonen sanoo, että etenkin omakotitonttien ostajille työpaikat ovat tärkeässä roolissa. Euroopan kuluttajakeskus tarjoaa apua tilanteissa, joissa kuluttajalla on maiden rajat ylittävä ongelma toisessa EU-maassa, Norjassa tai Islannissa olevan elinkeinonharjoittajan kanssa. Kunta myi viime vuonna Siiki-Mutalan alueelta yhden omakotitontin. Stenberg näkee Härmän tavoin, että työpaikoilla on merkitys tonttikauppojen määrään. Kuvassa Matiaksen kanssa Late. Kun rakennustarvikkeiden kustannukset nousivat sodan myötä, se vaikutti rakentamiseen negatiivisesti. Vuonna 2024 kunnanhallitus teki päätöksen neljästä kaupasta, joista kolme koski yritysrakentamiseen ja yksi omakotirakentamiseen tarkoitettua aluetta. Ja vanhan talon ostaminen on nyt halvempaa kuin uuden rakentaminen. Mutta pitkälti hänen ansiotaan oman tontin ostaminen ja tallin rakentaminen on. Tähän ainakin osittain vaikutti alekampanja. Teollisuustontteja ei myyty, mutta tekninen johtaja Jari Kauppi kertoo, että yhdestä isommasta määräalasta on neuvottelut käynnissä. LASSI PUHTIMÄKI Tallin rakentaminen on vielä vaiheessa, mutta hevoset siellä voivat jo asua, ja tarhojakin löytyy. – Honkala on tarkoitettu hevosurheilualueeksi. Ypäjällä asuva pariskunta rakentaa tontille toistaiseksi vain tallia. Kampanja oli voimassa elokuulta 2023 viime vuoden loppuun asti. Stenbergin mukaan omakotitonttikauppa kävi Jokioisilla vilkkaampana ennen Ukrainan sotaa. Alueelle rakentuu parhaillaan pientuojien jäteasema. Useimmiten kuluttajilla oli ongelmia saksalaisen, alankomaalaisen, ruotsalaisen tai latvialaisen yrityksen kanssa. – Tallille on lyhyt matka kotoamme. Uutiset p. ” Huonoina aikoina pitää varautua parempiin aikoihin ja virkistyvään kysyntään. Kaiken kaikkiaan sovitteluun edenneiden tapausten määrä nousi viime vuonna. Hänen mielestään epävarmuutta aiheuttaa sote-uudistus. Talli sijaitsee Loimijoen Hevosopiston puolella, joten isoja teitä ei tarvitse ylittää. Tontti sijaitsee nykyisen liikkeen naapurissa. Kaikki karsinat ovat tällä hetkellä täynnä omia ravihevosia. Kuuden tuhannen neliön tontin hintaa alennus pienensi 3 000 eurolla. Verkosta hankittujen palvelujen osalta korostuivat erityisesti yhteydenotot autonhinta-arviopalveluista, tilausten irtisanomispalveluista ja CV-palveluista sekä terveysarviointipalvelusta. ” Kuluttajakeskuksen mukaan lennot ovat pitkään olleet kuluttajien kärkiaihe. Laaksosen mukaan kauppaa vauhditti alennus tontin hinnassa. Kunta on viime ja tämän vuoden aikana hankkinut lisämaata kunnan alueelta yritystontteja varten. Ne säilyivätkin yleisimpänä aiheena sovittelutapauksissa, joissa kuluttajakeskus auttaa selvittämään riitatilanteita ottamalla yhteyttä yritykseen. Tekninen johtaja Jouko Käkönen kertoo, että varauksia ja kyselyjä on tullut etenkin Kurjenmäen alueen omakotitonteista, mutta rakentamiseen asti varaukset eivät ole vielä johtaneet. Alue on kaavoitettu teollisuusalueeksi ja määräalassa on kolme ohjeellista teollisuustonttia. Honkalan alueen tontti täyttää kaikki vaatimukset. Ypäjällä myytiin viime vuonna yksi omakotitontti Honkalan alueelta. Aiemmin hevosia asusteli Hevosopiston vuokrakarsinoissa. Ongelmana oli usein yllätyksenä tullut lasku. Siinä tapauksessa omia hevosia pitäisi vähentää. – Jubilee Linesta huolimatta jos Forssan seudulle muuttaa, pitää melkein olla auto käytössä. – Myös viihtyisä ympäristö ja palvelut merkitsevät, Honkonen näkee. Tallissa asuu kuusi hevosta, joista yksi on Diego. Hevosurheilu on enemmän Hietamäen laji, Laaksonen työskentelee automekaanikkona vieraan palveluksessa. Omakotitontti myytiin keskusta-alueelta. Kun muut sopivan oloiset tontit maksoivat 1,5 euroa neliömetriltä, tätä myytiin euron neliöltä
6 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Vaarantaako järjestelmä päivitys turvallisuuden, Oma Häme. Oma Häme tiedotti potilaskantajärjestelmään liittyvistä ongelmista. – Vanhan teknologian pohjalle tehtyjä lomakkeita ei ole kopioitu uuteen järjestelmään, mutta ne ovat edelleen nähtävissä historiakannoissa, vastaajat toteavat. Perusja muutosaineistoissa kyseinen henkilö oli vielä merkitty eläväksi yhdistymishetkellä, ja vain Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tietokannassa oli tieto kuolemasta. Henkilön mukaan yhä on onneksi mahdollista kirjautua vanhaan historiakantaan, jossa kaikki vanha tieto on haettavissa kuten ennenkin. Suurin osa tiedoista on saatu potilastietojärjestelmään, mutta siihen ei voi tehdä ollenkaan hakuja. Kuvituskuva. ESKO TUOVINEN Forssan seudun terveysasemien puhelin numerot muuttuvat Forssan Lehti Oma Hämeen terveysasemien puhelinnumerot muuttuvat vaiheittain tämä viikon aikana uuden puhelinjärjestelmän käyttöönoton vuoksi. Puhelinpalvelu on auki maanantaista perjantaihin klo 8–14. helmikuuta. Oma Häme suosittelee tallentamaan oman tiimin uuden numeron puhelimeen. Uudet numerot ovat käytössä 12. Forssan alueella numerot muuttuvat keskiviikkona 12. Eräs haastateltu hyvinvointialueen työntekijä kertoi, ettei järjestelmän paljon puhuttu pitkään kestänyt hitaus ole suurin ongelma. Lehdet pyysivät Oma Hämeeltä puhelinhaastattelua aiheesta. Pitääkö paikkansa, että kuolleita on kirjautunut uuteen kantaan eläviksi. Kuinka paljon järjestelmäongelmat kuormittavat terveydenhuoltoa. Pitääkö paikkansa, että uudesta tietokannasta puuttuu muun muassa riskitietomerkintöjä allergioista. p Uutiset. Terveysasemien puhelinpalvelun aukioloaika ei muutu. Useat terveydenhuollon ammattilaiset vahvistavat ongelmat. Forssan seudun aikuisneuvonta vastaa numerosta 03 629 6622. Tämän jälkeenkin lehdet ovat saaneet yhteydenottoja aiheeseen liittyen. Vastaajina toimivat ICTja kehitysjohtaja Toni Suihko, terveyspalvelujen toimialajohtaja Jarmo Lappalainen ja johtajaylilääkäri Arja Tomminen. Sairaanhoitajachatissä eli nettisivun keskustelussa yhteyden saa arkisin klo 8–20. – Potilasturvallisuutta seurataan tarkasti, ja ammattilaiset ovat varautuneet mahdollisiin tiedon siirtymisessä esiintyviin puutteisiin. Humppilan, Jokioisen ja Ypäjän lääkärit ja sairaanhoitajat tavoittaa numerosta 03 629 6623. – Teoreettinen riski on, että työntekijä katsoo historiakannasta eri potilaan tietoja, ja tekee sen perusteella vääriä määräyksiä. Pitääkö paikkansa, että uudesta tietokannasta puuttuu kokonaan esimerkiksi vanhoja lausuntoja ja todistuksia. Oma Häme julkaisi tiistaina 4. – Riskitiedot kirjataan potilastietojärjestelmän erityiseen riskitietojen osioon. – Uudessa kannassa tieto ei ole haettavissa. Eri kunnissa ja yksiköissä on ollut kirjausohjeista poikkeavia käytäntöjä, ja jos riskitietoja ei ole tallennettu oikeaan paikkaan vanhassa järjestelmässä, ne eivät ole siirtyneet automaattisesti uuteen järjestelmään. Lisäksi virheellisesti kirjattujen tietojen vuoksi tiedon varmistamiseen kuluu enemmän aikaa, mikä voi hidastaa potilastyötä. Kiireellisissä asioissa vastaa ympäri vuorokaudenpäivystysapunumero 116 117 eli kiireellisen hoidon ensilinja. Niina Turunen U seat terveydenhuollon ammattilaiset ovat kertoneet Hämeen Sanomille ja Forssan Lehdelle Lifecare-järjestelmäpäivitykseen ja potilastietokantojen yhdistämiseen liittyvistä ongelmista. Ongelmiksi mainitaan järjestelmän hitauden ja tiedonhankinnan vaikeuden lisäksi muun muassa puuttuvat potilaskirjaukset ja tiedostot, kirjausten satunnaiset päivämäärät ja järjestelmän kaatuilu. Forssan terveysaseman uusi numero on keskiviikosta lähtien 03 629 6617. Samassa yhteydessä Humppilan, Jokioisten ja Ypäjän terveysasemat yhdistyvät yhdeksi tiimiksi. Hätätilanteissa oikea numero on aina hätänumero 112. – Väestötiedot on päivitetty Digija väestötietoviraston (DVV) väestöpäivityksen kautta. Tammelan terveysaseman uusi numero on 03 629 6625. Tämä kaikki katosi vuodenvaihteen päivityksessä. Vinkkien mukaan ongelmat päivitysten jälkeen ovat olleet aiemminkin yleisiä, mutta nykytilanne on ennenkuulumaton. Se vaatii kahden järjestelmän rinnakkaista käyttöä eikä ole ongelmatonta. ” Suurin osa tiedoista on saatu potilastietojärjestelmään, mutta siihen ei voi tehdä ollenkaan hakuja. helmikuuta alkaen. helmikuuta tiedotteen, jossa kertoi ”ongelmista, jotka ovat aiheuttaneet vuoden alusta lähtien viivästyksiä ja järjestelmähitautta. Mahdollisia virheitä voi esiintyä, mutta riskit on tiedostettu ennakkoon, ja lääkityksen oikeellisuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Se on suurin ongelma, henkilö kertoo. Sen sijaan hyvinvointialueen viestintä lähetti kootun sähköpostin vastauksena toimittajan kysymyksiin. Esimerkiksi lääkelistojen siirtäminen on vaatinut manuaalista käsittelyä, ja tämä prosessi on tehty ammattilaisarvioinnin pohjalta. Onko potilasturvallisuus vaarantunut. Ennen vuodenvaihteessa tapahtunutta tietokantojen yhdistämistä Forssa ja muu hyvinvointialue eivät kyenneet näkemään toistensa potilasmerkintöjä. Väestötietopäivityksissä tiedot kuitenkin päivittyvät ajantasaisiksi DVV:n aineiston mukana. Eräs hyvinvointialueen työntekijä ” Puhelinpalvelun aukioloaika ei muutu. – Vuodesta 2003 tietokantaan on kertynyt erilaisia tekstejä ja testituloksia. Ongelmaksi mainitaan järjestelmän hitauden ja tiedonhankinnan vaikeuden lisäksi muun muassa puuttuvat potilaskirjaukset ja tiedostot. – Järjestelmäongelmat hidastavat ammattilaisten työtä, koska ohjelmistot toimivat aiempaa hitaammin, ja tietojen hakeminen katselukannoista vaatii ylimääräistä työvaihetta. Vanhoihin numeroihin soittaessa kuulet tiedotteen, joka ohjaa uuteen numeroon. Ongelma haluttiin poistaa yhdistämällä kaksi tietokantaa. Lifecaressa tieto oli erittäin helposti etsittävissä, ja sitä tuli käytettyä todella paljon, henkilö kertoo. Se aiheutti ongelmia potilaiden kulkiessa rajojen yli. Lisäksi uudesta tietokannasta kerrotaan puuttuvan riskitietomerkintöjä allergioista ja jopa kuolleita on uuteen kantaan kirjautunut eläviksi
Trump kertoo Brodien tukevan voimakkaasti lääketieteellistä tutkimusta, koulutusta, veteraanien asioita ja taidetta. Syytettyjen vaaditaan menettävän valtiolle rikoksentekovälineenä toistakymmentä asetta tai maksamaan niiden arvon. Tee Forssan Lehden lahjatilaus! Luotettavasti lähelläsi 2 kk 56 € (norm. Syytetyille vaaditaan eripituisia ehdollisia vankeusrangaistuksia. Syyttäjä pitää rikoksentekovälineinä myös neljää metsästyskoiraa. Pekka Lundmark väistyy toimitusjohtajan paikalta. Baldaufin mukaan johtajavaihdoksen valmistelu aloitettiin viime keväänä, kun Lundmark kertoi harkitsevansa siirtymistä pois operatiivisista johtotehtävistä siinä vaiheessa, kun Nokian liiketoiminta on asemoitu seuraavaan kasvuvaiheeseen ja sopiva seuraaja on löydetty. Nokia kertoi, että yhtiötä vuodesta 2020 johtanut Pekka Lundmark on päättänyt jättää operatiiviset johtotehtävät. Hän sanoi Nokian jo valmistautuneen sen tuomaan suureen muutokseen. Tarjous voimassa rajoitetun ajan ja koskee kotimaan tilaajatalouksia, joihin ei tällä hetkellä tule kyseistä lehteä. 105 €) 4 kk 112 € (norm. Yksi syytetyistä metsästi syyttäjän mukaan mäyrää piilottamalla rotanmyrkkyä jauhelihaan ja viemällä myrkytettyjä lihapullia luontoon. Vuonna 1974 syntyneen Hotardin asemapaikaksi tulee Espoo. Syytteen mukaan syytetyt metsästivät eläimiä Lapinlahdella yli kymmenellä eri kerralla vuosina 2020–2022. Kaikille syytetyille vaaditaan metsästyskieltoa, sillä syyttäjän mukaan he ovat osoittaneet ilmeistä piittaamattomuutta metsästystä koskevista säännöksistä. Hän huomautti, että vaikka toimitusjohtajan rooli on erittäin tärkeä, on tärkeää myös luoda tiimi, jossa on toisiaan täydentävää osaamista. Nokian vetäjäksi tekoälyosaaja Yhdysvalloista Terhi Riolo Uusivaara?/?STT Verkkolaitteita valmistavan Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhdysvaltalainen Justin Hotard. – Keskityn muutoksen nopeuttamiseen ja ajamaan vielä suurempaa kasvua, Hotard sanoi. Hotard siirtyy Nokiaan teknologiayhtiö Inteliltä, missä hän on johtanut yhtiön datakeskusja tekoälyliiketoimintaa. – Tiedän, että Howard käyttää valtavan kokemuksensa ja intohimonsa maatamme kohtaan edistääkseen etujamme ulkomailla, Trump kirjoitti. Syyttäjän rangaistusvaatimuksiin on vaikuttanut se, että iso osa syytetyistä on edistänyt rikostensa selvittämistä. Jotkut syytetyt kiistävät syytteensä, koska heidän mukaansa he ovat esimerkiksi luulleet osallistuneensa luvalliseen ilveksen pyyntiin. Useita ihmisiä syytetään muun muassa törkeistä metsästysrikoksista. Tapettuja eläimiä oli muun muassa nyljetty ja haudattu sekä eläimen ruhoa oli käytetty haaskana, syytteessä sanotaan. Seuraaja Justin Hotard tulee Inteliltä. Myös hänen perheensä muuttaa Suomeen. Lisäksi syyttäjä vaatii, että syytetyt korvaavat valtiolle tappamiensa eläinten arvon. Syyttäjän mukaan syytetyt ovat metsästäneet myös ei-rauhoitettuja eläimiä metsästyslaissa kielletyin tavoin. Presidentti Donald Trump kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan. Baldauf sanoi tiedotustilaisuudessa, että jatkajaa haettiin sekä Nokian sisältä että ulkopuolelta. Hän aloittaa tehtävässä huhtikuun alussa. Tietosuojalauseke, tilausehdot, tiedot asiakasrekisteristä ja peruuttamisoikeus: keskisuomalainen.com/tilausehdot. Rusakkoa ja kettua syytetyt metsästivät käyttäen apunaan aseeseen kiinnitettyä valoa tai autojen valoa, syytteessä sanotaan. Brodie on Trumpin mukaan valmistunut Yalen huippuyliopistosta oikeustieteellisistä opinnoista. Syyttäjän mukaan rikoksella aiheutettiin vaaraa lukuisille eläimille. Koiria ei vaadita menetettäväksi, mutta syyttäjä vaatii, että syytetyt maksavat koirien arvon valtiolle. Syyttäjä vaati syytetyille enimmillään kymmenen vuoden metsästyskieltoja. Epäillyissä rikoksissa on kyse rauhoitettujen eläinten, kuten ahman, suden tai ilveksen, tappamisesta. Hotard nosti tekoälyn esiin myös maanantain tiedotustilaisuudessa. Uutiset p. Syyttäjät nostivat marraskuussa Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteet 31:tä ihmistä vastaan. Ja teille molemmille lisää yhteisiä puheenaiheita. Poliisi on kuvannut tapausta Suomen laajimmaksi metsästysrikoskokonaisuudeksi. 60 kk palvelusopimus takaa pitkäaikaisen turvallisuuden ilman yllätyksiä. Lehti ja Digi Voit myös soittaa tilauksen p. 210 €) 28 €/KK forssanlehti.fi/lahja Tilaukset ovat määräaikaisia ja päättyvät automaatisesti tilausjakson jälkeen. PYYDÄ TARJOUS info@imoussafety.fi Miesporukan syytetään tappaneen lukuisia eläimiä Jecaterina Mantsinen?/?STT Pohjois-Savon laajassa salametsästysjutussa alkoi maanantaina oikeudenkäynti. Trumpin mukaan Brodie on kokenut juristi, sijoittaja ja liikemies, jolla on pitkä kokemus kansainvälisistä neuvotteluista. – Verkkoyhteydet ovat yhteiskuntamme kehityksen ytimessä ja mahdollistavat teknologiamurroksia, joita nyt todistamme esimerkiksi tekoälyn osalta, Hotard kommentoi tiedotteessa. Esimerkiksi ahman arvo oli syytteen mukaan enimmillään 16 500 euroa, suden enintään 9 100 euroa ja ilveksen 2 100 euroa. Hänellä kerrotaan olevan yli 25 vuoden kokemus kansainvälisten teknologiayhtiöiden johtotehtävistä. Syytetyt ovat syytteen mukaan myös tappaneet ja yrittäneet tappaa laulujoutsenia, kanahaukkoja ja valkoposkihanhen. Pisimmillään vaaditut metsästyskiellot ovat kymmenen vuotta. Hän lisäsi, että aikoo ensimmäisten sadan päivän aikana kuunnella työntekijöitä, asiakkaita, kumppaneita ja sijoittajia sekä oppia heiltä. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 7 ANNA LAHJAKSI UUTISEMPI ELÄMÄ. Palovaroitinpalvelusopimukset taloyhtiöille Pelastuslain muutoksen myötä vastuu palovaroittimien hankinnasta ja kunnossapidosta siirtyy asukkaalta rakennuksen omistajalle. Poliisi kertoi aiemmin, että yksi epäiltyjen tappamista eläimistä oli Luonnonvarakeskuksen (Luke) aiemmin pannoittama, Unnaksi nimetty naarassusi. Baldauf nosti esiin Hotardin kokemuksen Yhdysvalloista, joka on Nokialle tärkeä markkina. 014 622 133 (pvm/mpm) Tee lahjatilaus verkossa IMOUSSAFETY.FI PALOTURVALLISUUDEN ASIANTUNTIJA VAIN 1 € kuukaudessa per palovaroitin + voimassa oleva arvonlisävero. – Hänellä on vahvat näytöt teknologiayhtiöiden kasvun kiihdyttämisestä sekä laaja ymmärrys Nokian tulevaisuuden kasvulle tärkeistä tekoälyja datakeskusmarkkinoista, sanoi Nokian hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf tiedotteessa. Trump julkisti uuden Suomen-suurlähettilään STT Yhdysvaltain uudeksi Suomen-suurlähettilääksi tulee Howard Brodie
Kaivosvero heikentää hänen mielestään alan ennustettavuutta. Strategisia raaka-aineita tarvitaan esimerkiksi vihreään siirtymään, digitalisaatioon ja puolustusteollisuuteen. 8 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Katri Nieminen / Uutissuomalainen K aivostoimintaa koskevien varausilmoitusten määrä on Suomessa vähentynyt ja varausten pinta-alat ovat pienentyneet voimakkaasti uuden kaivoslain myötä. Laissa määrättiin hehtaariperusteinen maksu varauksille. – Myös varausten pinta-ala on pienentynyt murto-osaan aiemmasta, hän kertoo. Suomela pitää kaivosveroa alalle haitallisena. – Kaivoslupaan vaaditaan kunnan hyväksyntä, mutta sitä ennen voi pitkään harjoittaa malminetsintää, jolla voi olla myös merkittäviä ympäristövaikutuksia, hän toteaa. Kaivosvarausten laajuus romahti lain myötä *Kaivoshankkeella tarkoitetaan tässä hanketta, jota yhtiö edistää aktiivisesti kohti kaivostuotannon aloittamista ja jonka suunnittelu on edennyt niin pitkälle, että yhteysviranomainen on kuuluttanut hankkeen YVA-ohjelman. Kaivosteollisuuden Suomela epäilee, ettei paljoakaan. – Puoleentoista vuoteen ei ole ollut helppoa saada rahoitusta, sillä metallien hinta on laskenut. Kaivoslaki astui voimaan kesäkuun alussa 2023. Suomelan mukaan Suomesta on tullut kuusi hakemusta, joista neljä on kerrottu julkisuuteen. Vuonna 2023 Suomessa toimi 39 kaivosta, mutta niistä vain noin kymmenen on Suomelan mukaan merkittäviä. GRAFIIKKA: SUVI LANTTA, LÄHDE: GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GTK, KAIVOSTIEDOT: TUKES Kevitsa Sokli Ni, Cu, Co, Pt, Pd, Au P, Nb, Zr, REE, Fe Au Au Fe, Cu, Au Au, Co Au Au Au Au Au Au Talkki Talkki Ni, Cu, Co, Pt, Pd Ag, Au, Pb, Zn Cr Au Li Ti, Fe Ni, Zn, Co, Cu Ni, Cu, Co, Fe, Zn Au, Ag Sakatti Pahtavaara Ikkari Rajapalot Kemi Laiva Otanmäki Sotkamo Siilinjärvi Hautalampi Haaponen Hietaharju, Peura-aho Muurinsuo, Kuittila LimbergSkräbböle Hannukainen, Kuervitikko Vasarakangas Syväjärvi, Outovesi, Rapasaaret, Länttä Ihalainen Hopeakaivos Pampalo Kaapelinkulma Jokisivu Kuivisto Hosko Kittilä Cu, Ni, Pt, Pd, Co, Au Suhanko Pt, Pd, Ni, Cu, Au 50 km Kaivos, toiminnassa Kaivos, uudelleen avaaminen suunnitteilla Kaivoshanke* Metallimalmi Teollisuusmineraali Metallimalmi Metallimalmi Teollisuusmineraali Rikastushiekan hyödyntäminen Ag – hopea Au – kulta Co – koboltti Cr – kromi Cu – kupari Fe – rauta Li – litium Nb – niobium Ni – nikkeli P – fosfori Pb – lyijy Pd – palladium Pt – platina REE – Harvinaiset maametallit Ti – titaani Zn – sinkki Zr – zirkonium Arvoaineet Kaivokset ja kaivoshankkeet Suomessa 2024 EU:n kriittisten mineraalien asetuksen ei uskota juurikaan lisäävän kaivostoimintaa Suomessa. – Voi olla, että luottamusta hankkeeseen lisää, että se on nimetty strategiseksi, kun yhtiö keskustelee rahoittajan kanssa. Suomessa tuli viime vuonna voimaan kaivosvero. Viime toukokuussa voimaan astui EU:n kriittisiä raaka-aineita koskeva asetus (CRMA). – Kuten heikentää ja hävittää uhanalaisia lajeja tai harjoittaa kaivostoimintaa Natura-alueella. Lupamenettelyssä nimitys ei todennäköisesti anna eikä ota, hän sanoo. Molemmista maista tuodaan Suomeen tuotteita jalostettavaksi. Hän toivookin, että EU helpottaisi kaivoshankkeiden pääomittamista. Varaus antaa kaivosyhtiölle etuoikeuden hakea alueelle malminetsintälupaa, ja vasta silloin alueella voi todellisuudessa etsiä malmia. Malminetsintälupahakemusten määrä on pysynyt viime vuosina Keskitalon mukaan suunnilleen samana, keskimäärin 150:ssä. p Uutissuomalainen. – Pitää muistaa, että Ruotsissa tai Venäjällä ei ole kaivosveroa. Hallitusohjelmassa on maininta, että kaivosverolle oltaisiin asettamassa toinen veroluokka, mikä käytännössä lisäisi veron suuruutta. Johtava asiantuntija Ilkka Keskitalo Turvallisuusja kemikaalivirastosta kertoo, että viime vuonna varauksia tuli poikkeuksellisen vähän, noin 60. Suomelan mukaan kaivosala kärsii paraikaa maailmantalouden kasvun hidastumisesta, jonka Ukrainan sota ja Kiinan kasvun hiipuminen aiheuttavat. Asetuksen tavoitteena on kasvattaa EU:n talousalueen kaivostuotantoa vähintään kymmeneen prosenttiin kulutuksesta. Autojen sähköistyminenkään ei ole edennyt niin nopeasti kuin alun alkaen uskottiin, Suomela toteaa. Asetuksessa on nimetty 34 kriittistä raaka-ainetta, joista 17 on lisäksi strategisia. Hallituksen joulukuussa julkaisemassa mineraalistrategiassa todetaan, että Suomi on nähty yhtenä Euroopan houkuttelevimmista maista kaivostoiminnalle. Euroopan maat käyttävät tällä hetkellä noin 20 prosenttia maailman metalleista, mutta tuottavat niistä itse vain joitakin prosentteja. Luonnonsuojeluliiton Koljonen sen sijaan huomauttaa, että CRMA statuksella saa suoraan luvan tehdä ympäristölle merkittävää haittaa. Syynä Suomela pitää sitä, että hakemuksen valmiiksi saamisessa voi kestää jopa 5–6 vuotta, ja vasta tämän jälkeen alkaa EU:n määräaika juosta. Myös malminetsintään hän toivoisi lisää rajoituksia. Koljosen mukaan status tarkoittaa, että hanke on erittäin tärkeän yleisen edun mukainen, jolloin luvalla saa heikentää tiukasti suojeltuja ympäristöarvoja. Tänä keväänä odotetaan Euroopan komission päättävän, mitkä hankkeet nimetään strategisiksi. Mitä hyötyä kaivosyritykselle on siitä, että sen hanke nimetään strategiseksi. Esimerkiksi nikkelin ainoa tuottaja Euroopassa on Suomi. Pääomien puutteen lisäksi kaivosteollisuudella on muitakin huolenaiheita. Suomela ei kuitenkaan usko, että CRMA juurikaan lisäisi kaivostoiminnan määrää Suomessa. – Meille ei ole tulossa kaivoksia pilvin pimein. Suomelan mukaan määräaika on 24 kuukautta siitä, kun hakemus on valmis. Ne ovat Terrafamen laajennushanke Kolmisopissa Sotkamossa, Bolidenin Kevitsan kaivoshanke Sodankylässä, AA Sakatti Mining Viiankiaavan kaivoshanke Sodankylässä sekä FinnCobaltin kobolttikaivoshanke Outokummussa. Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöoikeuden asiantuntija Hannes Koljonen toivoo, että kaivostoiminnan sääntelyä lisättäisiin ja että olisi olemassa enemmän alueita, joille kaivosta ei saisi perustaa, kuten Natura 2000 -alueet. Viime vuonna se oli vain 2 630 neliökilometriä. Kahtena edellisenä vuonna niitä tuli 92 ja 93. Niitä ovat muun muassa litium, kupari, grafiitti, koboltti ja nikkeli. Suomela toteaa, että kaivoshankkeen käynnistäminen vaatii valtavia pääomia. Lisäksi EU:n strategisiksi nimeämien hankkeiden lupamenettelyille asetettiin määräajat. Kaivosteollisuus ry ei ole varausten pienenemisestä ja vähenemisestä huolissaan, sillä aiemmin varauksia haettiin osittain varmuuden vuoksi. Kaivoksen perustaminen on hidasta, ja lupavaatimuksetkin ovat nykyisin kovempia ja yksityiskohtaisempia kuin aikaisemmin. – Kun kaivosta perustetaan 25 vuoden tähtäimellä, ei ole hyvä, jos on olemassa tekijä, jonka suuruus ei ole ennustettava. – Nyt yhtiöt keskittyvät vain sellaisille alueille, joissa on resursseja tehdä myös tutkimuksia, Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela (ympyräkuvassa) toteaa. Varausten pinta-ala oli ennen lain voimaan tuloa vuosina 2021– 2023 yhteensä noin 12 000–15 000 neliökilometriä
Myös Trumpin päätös asettaa pakotteita Kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC) vastaan oli kuin lahja Israelille. Edessä ovat mielenkiintoiset neljä vuotta. – Vaikutus voi olla yhtä perustavanlaatuinen kuin internetin vallankumous aikanaan, Limnéll sanoi. Donald Trumpilla on ollut vauhdikas alku Yhdysvaltain presidenttinä. Mistä Trumpia siis pitäisi kritisoida. Eläin on osuvasti myös republikaanien tunnus. Haluaako Trump Yhdysvallat samanlaiseksi maaksi. Sokerina – tai ehkä enemminkin suolana – pohjalla on tapaus, jossa Trumpin rahoittajan ja maailman rikkaimman ihmisen Elon Muskin johtama valtionhallinnon tehostamisryhmä Doge oli päässyt käsiksi useisiin Yhdysvaltain liittovaltion tietojärjestelmiin, muun muassa valtiokonttorin maksujärjestelmän koodiin. Heidän hiljaisuutensa alkaa olla korvia särkevää. Siksi voisi olla hyvä, jos kritiikin esittäisi esimerkiksi Euroopan unioni. Sota Ukrainassa on korostanut droonien merkitystä ja ohjannut niihin liittyviä innovaatioita. Mukana on ollut edustajia sadoista sidosryhmistä niin yrityksistä, viranomaisista kuin tieteen ja tutkimuksen alalta. Sanonnalla tarkoitetaan asiaa, joka on kaikkien mielessä, mutta josta ei puhuta. Teko sai heti esimerkiksi maailman hiv-tartunnat kasvuun. Limnéllin mukaan sota Ukrainassa on korostanut droonien merkitystä ja ohjannut voimakkaasti niihin liittyviä innovaatioita, mutta kyseessä on samalla paljon laajemmin yhteiskuntaan vaikuttava teknologian murros. Jos aikajärjestyksessä edetään, yhden pahimmista teoistaan presidentti teki heti ensimmäisenä päivänään. Näkökulma ” Heidän hiljaisuutensa alkaa olla korvia särkevää. Myös verkkolaitevalmistaja Nokia on valmistanut ja myynyt drooneja jo kymmenen vuotta. Yhdysvaltojen osalta sen sijaan ollaan hiljaa, vaikka Trump on jo tehnyt pahempia asioita. Palataan niihin. Norsu on länsijohtajien kritiikittömyys Yhdysvaltain republikaanipresidentti Donald Trumpia kohtaan. Toisaalta Trump saattaa havitella jopa Nobelin rauhanpalkintoa. Eikä siinä vielä kaikki. Trump vapautti noin 1 500 ihmistä, jotka tuomittiin neljän vuoden takaisen Kongressitalon verisen valtausyrityksen seurauksena. Tullit käänsivät kelkan. Sen johdolle ICC on asettanut pidätysmääräyksiä. Jos tällaista tekoa ei tuomita länsimaisissa demokratioissa, niin mitä sitten. Esimerkiksi tasavallan presidentti Alexander Stubb on moittinut Unkarin pääministeri Victor Orbánia useampaan kertaan esimerkiksi veljeilyistä Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Liittovaltion tuomari sentään kielsi viikonloppuna Dogelta pääsyn tietokantoihin. Stubb, Orpo ja kumppanit joutuvat tasapainoilemaan lausunnoissaan vielä monen monta kertaa. Trumpia kritisoidaan toki paljon sosiaalisessa mediassa ja televisioiden keskusteluohjelmissa, mutta äänessä eivät ole valtaapitävät. Sen toimeenpanemiseksi aiotaan seuraavaksi laatia erillinen toimeenpano-ohjelma. Suomi ei kaipaa tulleja vaan ennemmin diiliä rakentaa amerikkalaisille jäänmurtajia. Käytännössä Trump antoi viestin, että jopa vallankaappausyrityksen kaltainen megarikos on ok, jos sen tekee hänen edukseen. Tietenkään tällaista yhteistyötä ei haluta vaarantaa. Kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.) kuvailee maanantaina julkistettua strategiaa alan toimijoiden ”nöyräksi keskustelunavaukseksi” niin sotilaskuin siviilipuolelle. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 9 Norsu huoneessa – Eikö Stubbkaan uskalla kritisoida Trumpia. Lähes yhtä pahaa oli tulossa. Länsimaiden johtajilla ei ole ollut vaikeuksia kritisoida muiden maiden hallintoa, kun kyse on ollut pienistä valtioista. ” Vaikutus voi olla yhtä perustavanlaatuinen kuin internetin vallankumous aikanaan. Kaikkiaan noin kahdelle miljoonalle liittovaltion työntekijälle on tarjottu irtisanoutumissopimusta. PIA:n teknologiajohtajan Lauri Kankaan mukaan alustavissa keskusteluissa eri toimijoiden kanssa oli todettu, että teemat olivat yhteisiä mutta strategia asioiden viemiselle eteenpäin puuttui. Toimitusjohtaja Esa Rautalingon mukaan Patrialla on tällä hetkellä sarjatuotantokapasiteettia kymmeniintuhansiin drooneihin vuodessa ja sitä voidaan myös kasvattaa. Trump uhkailee herkästi kauppatulleilla valtioita, jotka asettuvat vastahankaan. Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) on ollut hyvin kriittinen Unkaria kohtaan. Jarno Limnéll (kok.) Uutissuomalainen p. Strategiassa drooneilla ei tarkoiteta vain lentäviä vaan myös maassa ja vedessä itsenäisesti tai kauko-ohjattuna liikkuvia laitteita. Strategia on laadittu Puolustusja Ilmailuteollisuus PIA ry:n myötävaikutuksella mutta droonialan toimijoiden omasta aloitteesta. Määrästä voisi irrota suomalaisille paljon työtä ja dollareita. Juha Honkonen / Uutissuomalainen Y hdysvalloissa ja Britanniassa käytetty fraasi norsusta huoneessa (elephant in the room) on nyt mitä ajankohtaisin. Toisten kansojen alueiden valtaamisessa ovat viime vuosikymmeninä kunnostautuneet oikeastaan vain Venäjä ja Israel. Se vaatisi ensin gazalaisten hätistämisen johonkin naapurimaahan – sama kuin suomalaiset olisi jatkosodan jälkeen pakotettu muuttamaan Ruotsiin. Siihen viittaa hänen ehdotuksensa Gazan jälleenrakennuksesta Välimeren Rivieraksi. Trump ilmoitti, ettei sulje pois mahdollisuutta, että Yhdysvallat käyttäisi armeijaansa tai taloudellista painostusta saadakseen itselleen Panaman kanavan tai Grönlannin. Kirjoittaja on Uutissuomalaisen politiikan toimittaja. Tämä on nähty esimerkiksi Kolumbian osalta, kun se ei heti meinannut ottaa siirtolaisiaan takaisin. MANDEL NGAN / AFP Uusi strategia visioi Suomesta droonien suurvaltaa Niilo Simojoki?/?STT Suomen keskeisten droonialan toimijoiden mukaan Suomesta pyritään kehittämään viiden vuoden kuluessa maailman paras maa droonien kehittämiselle ja liiketoiminnalle. Trump on ilmoittanut haluavansa tilata jopa 40 uutta murtajaa. Sikäläinen kollega oli kertonut Kosolalle aiemmin, että puolet taistelukentän uhreista on aiheutettu drooneilla. Tämän kaiken Trump on esikuntineen ehtinyt tehdä vain muutamassa viikossa ilman merkittävää kritiikkiä länsimaiden johtajilta. Hiljainen hyväksyminen Trumpin demokratiaa ja ihmisoikeuksia halventavaa politiikkaa kohtaan on tiettyyn pisteeseen asti varsin ymmärrettävää. Joukkoirtisanomisia on ollut myös muun muassa keskustiedustelupalvelu CIA:ssa. Trump päätti hajottaa Yhdysvaltain kehitysapuviraston USAID:in toiminnan. – Tällä hetkellä kolme neljäsosaa tappioista tulee muusta kuin perinteisistä ampumatarvikkeista. Puolustusvoimien juuri eläköitynyt tutkimusjohtaja, insinöörieverstiluutnantti (evp.) Jyri Kosola kuvaili, miten droonit ovat mullistaneet sodankäyntiä Ukrainassa
Toiseksi oli nousemassa oikeistolainen Kosovon demokraattinen puolue 22 prosentin ja kolmanneksi LDK-puolue 18 prosentin kannatuksella. 10 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Saksa ja Ranska varoittivat vastatoimista, jos Yhdysvallat asettaa uusia tuontitulleja Saara-Miira Kokkonen, Arttu Mäkelä, Ayla Albayrak?/?STT Ranskan ulkoministeri Jean-Noel Barrot sanoi maanantaina EU:n vastaavan samalla mitalla, jos Yhdysvallat asettaa unionille mitään tuontitulleja. Presidentinvaalien ensimmäinen kierros mitätöitiin, koska tiedustelutiedot olivat kertoneet Venäjän mittavasta vaalivaikuttamisesta. Myös Saksa varoitti Yhdysvaltoja mahdollisten tuontitullien asettamisesta. Hamasin lausunnon mukaan Israel on muun muassa viivytellyt pakolaisten päästämisessä takaisin Gazan pohjoisosiin, ampunut heitä kranaateilla ja tuliaseilla sekä estänyt humanitaarisen avun pääsyn Gazaan sovitulla tavalla. Väestön pakkosiirto tarkoittaisi käytännössä etnistä puhdistusta, joka on sotarikos. Ilmoitusta ei ollut tehty maanantai-iltaan mennessä Suomen aikaa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kokouksen alla antanut ymmärtää puhuneensa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa puhelimessa. Saksan valtiovarainministeriön tiedottaja Korbinian Wagner vetosi tiedotustilaisuudessa Berliinissä sen puolesta, että asiasta vielä neuvoteltaisiin. Presidentinvaalien uusi ensimmäinen kierros on määrä järjestää toukokuun 4. p Ulkomaat. Euroopan komission mukaan EU ei pidä mahdollisia uusia tulleja vientituotteilleen oikeutettuina ja katsoo tehtäväkseen suojella eurooppalaisten yritysten, työntekijöiden ja kuluttajien etuja. Seuraava erä israelilaispanttivankeja oli määrä vaihtaa palestiinalaisvankeihin ensi lauantaina. Konferenssi päättyy sunnuntaina. Trump visioi Gazan tulevaisuutta Fox News -televisiokanavan haastattelun toisessa osassa, joka oli määrä näyttää myöhemmin maanantaina paikallista aikaa. Maan senaatin liberaalin puhemiehen Ilie Bolojanin odotetaan nousevan Iohannisin tilalle väliaikaiseksi presidentiksi. Kiinalle määrätyt kymmenen prosentin tuontitullit astuivat voimaan jo viime viikolla. INA FASSBENDER / AFP Hamas jäädytti vankien vaihdot Israelin kanssa STT, AFP Äärijärjestö Hamas kertoi maanantaina jäädyttävänsä toistaiseksi vankienvaihdon Israelin kanssa. Trumpin mukaan tullit koskevat kaikkea Yhdysvaltoihin tuotavaa terästä ja alumiinia, uutisoi muun muassa CNN. Trump kertoi uusista tulleista presidentin lentokoneessa Air Force Onessa, kun hän oli matkalla New Orleansiin seuraamaan amerikkalaisen jalkapallon NFL:n Super Bowl -loppuottelua. Trump kertoi aikeistaan ilmoittaa uusista tuontitulleista teräkselle sunnuntaina paikallista aikaa. Iohannis, jonka presidenttikausi on jo loppunut, ilmoitti jatkavansa tehtävässä toistaiseksi maan perustuslakituomioistuimen kumottua presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen viime vuoden lopulla. Thyssenkruppin terästehtaan työntekijä otti näytettä masuunista Saksan Duisburgissa. Trump asetti jo aiemmin tuontitulleja Kanadalle, Meksikolle ja Kiinalle. Tietoomme ei ole tullut, että Suomen alueella tai sillä alueella, jolle me laitteillamme näemme, olisi mitään öljyvuotoa tai öljyä meressä, Niittylä kertoi. Zelenskyi osallistuu Münchenin kokoukseen STT Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin osallistuminen Münchenin loppuviikolla järjestettävään turvallisuuskonferenssiin on vahvistunut. Suunniteltujen uusien tullien pelättiin kohdistuvan myös Euroopan terästeollisuuteen. Gazassa asuu yli kaksi miljoonaa palestiinalaista. Unioni ei kuitenkaan reagoi yleisluontoisiin lausuntoihin ilman kirjallista selvitystä, tiedotteessa sanottiin. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja mahdolliset rauhanneuvottelut ovat alkavan konferenssin pääaiheita. Äärijärjestön aseellinen siipi syytti lausunnossaan Israelia sopimusrikkomuksista. Lisäksi Kiina on valittanut Yhdysvaltain tuontitullipäätöksestä Maailman kauppajärjestölle WTO:lle. Kaikkiaan Hamasin oli määrä vapauttaa 33 israelilaista panttivankia ja Israelin noin 1 900 palestiinalaisvankia. Öljyä ei ole päässyt mereen, eli siinä mielessä tilanne on hyvä, Suomenlahden merivartioston operaatiopäällikkö, komentajakapteeni Pekka Niittylä kertoi STT:lle. Pääministeripuolue voitolla Kosovon vaaleissa STT, AFP Kosovossa maan nykyinen valtapuolue oli maanantaina voittamassa sunnuntaina järjestetyt parlamenttivaalit. Niiden pelättiin kohdistuvan myös EU:hun. Hänen mukaansa tullit vahingoittaisivat kaikkia osapuolia. EU ei ollut saanut maanantain aamupäivään mennessä minkäänlaista virallista ilmoitusta tulleista. Hänen mukaansa gazalaiset siirrettäisiin useampaan eri paikkaan, joissa heillä olisi paremmat asuinolot. Kiina on vastannut Yhdysvaltain tuontitulleihin ilmoittamalla omiaan. Romanian presidentti Klaus Iohannis eroaa STT, AFP Romanian EUja Nato-myönteinen presidentti Klaus Iohannis ilmoitti maanantaina eroavansa tehtävästään säästääkseen kansalaisia suuremmalta kriisiltä. Trump ei kuitenkaan kertonut tarkemmin, miten laajoista tulleista olisi kyse tai milloin ne astuisivat voimaan. – Saimme tiedon, että Koalaaluksella ei ole sattunut öljyvahinkoa. Kun äänistä oli laskettu noin 93 prosenttia, pääministeri Albin Kurtin Vetevendosje-puolue (VV) oli saamassa noin 41 prosenttia äänistä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotettiin ilmoittavan maanantaina paikallista aikaa uusista 25 prosentin tuontitulleista teräkselle ja alumiinille. Venäjän mukaan Laukaan suussa vältyttiin öljyvahingolta Anniina Korpela?/?STT Venäjän viranomaiset vahvistivat maanantaina Suomenlahden merivartiostolle, ettei Laukaansuun satamassa vaurioituneella Koala-aluksella tapahtunut öljyvahinkoa. Ero astuu virallisesti voimaan keskiviikkona. Ranskan yksityiselle TF1-kanavalle puhuneen ministeri Barrot’n mukaan EU:ssa ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, etteikö unioni puolustaisi omia intressejään. 25% Donald Trumpin odotettiin ilmoittavan maanantaina paikallista aikaa uusista 25 prosentin tuontitulleista teräkselle ja alumiinille. Israelin puolustusministeri Israel Katz puolestaan syytti Hamasia sopimusrikkomuksesta, koska se jäädytti vankienvaihdot. Vankienvaihto on osa Israelin ja Hamasin aseleposopimusta, joka solmittiin viime kuun puolivälissä. Lyhyesti p Trump aikoo itse omistaa Gazan: Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan palestiinalaisilla ei olisi tulevaisuudessa oikeutta palata Gazaan, koska hän itse omistaisi alueen. Hän sanoi pitävänsä alkuviikosta erillisen tiedotustilaisuuden mittavista uusista tuontitulleista, joilla Yhdysvallat vastaa itseään vastaan asetettuihin tulleihin. Luku ei kuitenkaan riitä enemmistöhallituksen perustamiseen, ja hallitusneuvottelut vievät todennäköisesti pitkään. päivänä. EU:lle ei tullut Yhdysvalloilta minkäänlaista virallista tietoa uusista tuontitulleista, sanoi Euroopan komissio tiedotteessaan maanantaina aamupäivällä. Kanadan ja Meksikon tuontitulleja tosin lykättiin maaliskuuhun asti. – Tietysti jatkamme tilanteen ja meriliikenteen seurantaa, mutta ainakaan mitään akuuttia hätää ei ole. Romanian parlamentti oli käynnistänyt aiemmin maanantaina toimet Iohannisin syrjäyttämiseksi. Viime aikoina etenkin äärioikeisto vaati Iohannisin eroa. Merivartiosto kertoi jatkavansa tehostettua riskialusliikenteen valvontaa
Viime vuonna Kiinassa solmittiin yli kuusi miljoonaa avioliittoa, kun edellisvuonna avioliittoja solmittiin 7,7 miljoonaa. Kanada on jo nyt yksi Yhdysvaltojen tärkeimmistä kauppakumppaneista, mutta Trumpin ajama ”Amerikka ensin” -politiikka tarkoittaa entistä aggressiivisempaa kauppapolitiikkaa ja painostusta Kanadan suuntaan. p Hyökkäykset maahanmuuttajia kohtaan lisääntyivät Venäjällä: Hyökkäykset keskiaasialaisia maahanmuuttajia kohtaan ovat lisääntyneet huomattavasti sen jälkeen, kun yli 140 ihmistä kuoli Moskovan konserttisalin terrori-iskussa lähes vuosi sitten. Jos Ukraina pystyy säilyttämään itsenäisyytensä ja rakentamaan toimivan kaivosteollisuuden, se voisi tulevaisuudessa tarjota vaihtoehdon Euroopan ja Yhdysvaltojen riippuvuudelle Kiinan mineraaleista. Kanadan kohdalla Trumpin retoriikka on ollut suorastaan provosoivaa. Hän on entinen Puolustusvoimien Pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Yhdysvallat ilmoitti ilmastotavoitteistaan YK:lle joulukuussa, kun Joe Biden oli vielä maan presidentti. Ukrainan osalta harvinaisten maametallien merkitys jää usein sodan ja geostrategisten asetelmien varjoon. Kuvitellaanpa hetki skenaario, jossa Kiina päättää rajoittaa harvinaisten maametallien vientiä geopoliittisista syistä. Tosiasia kuitenkin on, että Ukrainassa on huomattavia harvinaisten maametallien ja litiumin varantoja, jotka ovat keskeisiä akkuteollisuudelle ja vihreälle siirtymälle. Ja kuinka kansainvälinen yhteisö reagoi, jos geopoliittinen peli kovenee entisestään. Yli 20 prosenttiyksikön pudotus on osunut samaan aikaan Kiinan väkiluvun kutistumisen ja väestön vanhenemisen kanssa. Vuonna 2023 Kiina tuotti 210 000 tonnia harvinaisia maametalleja, Yhdysvallat samassa ajassa 43 000 tonnia, eikä jälkimmäisellä ole merkittävää jalostuskapasiteettia. Poliisi kertoi sunnuntaina, ettei teon motiivista ollut edelleenkään tietoa. Viranomaisten mukaan turmabussin kyydissä oli yli 70 ihmistä. Yhdysvallat haluaa hänen mukaansa saada näitä mineraaleja Ukrainasta vastineeksi amerikkalaiselle tuelle. Ilman niitä ei synny sähköautoja, tekoälylaskentaa, kvanttitietokoneita tai kehittyneitä sensoreita. Hän esittää rajuja väitteitä ja provosoivia ehdotuksia, jotka herättävät vastareaktioita sekä liittolaisissa että kilpailijoissa. Trumpin tapa käsitellä aihetta on tietysti erottuva. Samalla hän kuitenkin nostaa esiin kysymyksiä, joita monet poliittiset johtajat välttelevät: kuinka pitkälle suurvallat ovat valmiita menemään varmistaakseen pääsyn elintärkeisiin resursseihin. Venäjällä asuu miljoonia ihmisiä entisistä neuvostotasavalloista Turkmenistanista, Uzbekistanista, Kirgisiasta, Kazakstanista ja Tadzhikistanista. Niiden hyödyntäminen kohtaa toistaiseksi haasteita, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttama jäätiköiden sulaminen paljastaa ajan myötä uusia mahdollisuuksia kaivostoiminnalle. Hyökkäyksessä Risbergskan aikuisoppilaitokseen kuoli viime viikolla 11 ihmistä, joukossa ampujaksi epäilty. Näkökulma ” Taustalla on laajempi teema: resurssinationalismi. Poliisin mukaan epäilty eli eristäytynyttä elämää eikä hän ollut poliisille ennestään tuttu. Mitä tapahtuisi. Donald Trump on herättänyt hämmennystä myös kommenteillaan Grönlannista ja Kanadasta. p Uusien avioliittojen määrä romahti Kiinassa viime vuonna: Avioliittojen määrä romahti viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna, kertoivat Kiinan viralliset tilastot maanantaina. Ulkomaat p. Trumpin viimeisimmät kommentit voidaan nähdä osana laajempaa trendiä, jossa suurvallat pyrkivät varmistamaan kriittisten resurssiensa hallinnan. Pinnan alla käy näidenkin osalta geopoliittinen kamppailu harvinaisista maametalleista ja puolijohteista – kriittisistä resursseista, jotka määrittävät tulevaisuuden teknologiakehityksen ja sotilaallisen ylivoiman. p Vain muutama maa ilmoitti YK:lle ajallaan uusista ilmastotavoitteista: Vain kymmenen maata lähes 200:sta ilmoitti YK:lle ajallaan uusista tavoitteista hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Palolaitoksen mukaan turmabussin kuski oli menettänyt autonsa hallinnan ja bussi oli törmännyt pienempiin ajoneuvoihin ennen syöksymistään suojakaiteen läpi 20 metriä syvään rotkoon. Hän korosti Ukrainan mineraalien arvoa todeten: ”Kerroimme Ukrainalle, että heillä on erittäin arvokkaita harvinaisia maametalleja.” Ja hän vaatii ”takuita” siitä, että nämä luonnonvarat sisältyisivät vaihtokauppaan jatkuvan Yhdysvaltain sotilaallisen ja taloudellisen tuen vastineeksi. Kenraalimajuri (evp) Harri Ohraaho toimii turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Grönlanti on yksi maailman suurimmista harvinaisten maametallien esiintymäalueista. Iskun jälkeen Venäjän poliisi otti kiinni neljä Tadzhikistanista kotoisin ollutta miestä. Trump mainitsi tavoittelevansa siihen liittyvää sopimusta. Ajatus Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin voi kuulostaa äärimmäiseltä, mutta sen taustalla on selvä pyrkimys varmistaa pääsy Kanadan huomattaviin luonnonvaroihin, harvinaiset maametallit mukaan lukien. ROB SCHOENBAUM / ZUMA PRESS WIRE Lyhyesti p Syyttäjä vahvisti Örebron kouluampujaepäillyn nimen: Örebron kouluampumisesta epäillään 35-vuotiasta Rickard Anderssonia, kertoi syyttäjä Elisabeth Andersson Expressen -lehdelle. Yhdysvaltojen tuen Ukrainan puolustukselle voi siis nähdä myös pitkän aikavälin strategisena investointina. Viime vuosina eri maat ovat alkaneet tajuta, että teknologinen ja sotilaallinen ylivoima perustuu harvinaisten maametallien ja puolijohteiden saatavuuteen. Kaiken kuvatun taustalla on laajempi teema: resurssinationalismi. Asiasta kertoi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch. Suomi ei ole näiden kymmenen maan joukossa. Sähköautot tarvitsevat neodyymiä ja dysprosiumia moottoreihinsa, tuulivoima vaatii samoja materiaaleja generaattoreihinsa, ja tekoälyyn liittyvät GPU-prosessorit edellyttävät gadoliniumia ja europiumia. Muun muassa Andorra, Arabiemiraatit, Britannia ja Sveitsi ovat jättäneet ilmoituksensa, mutta moni iso maa loistaa poissaolollaan. Kiinan johto on yrittänyt kannustaa kiinalaisia perheen perustamiseen syntyvyyden nostamiseksi. Grönlannin mittavien luonnonvarojen arvioidaan vaikuttavan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kiinnostukseen aluetta kohtaan. p Yli 50 kuoli bussiturmassa Guatemalassa: Onnettomuus sattui aamuvarhaisella maanantaina paikallista aikaa maan pääkaupungissa Guatemalassa. GPU-pohjaisten tekoälymallien kehitys hidastuisi, sensoriteknologian ja automaation kustannukset nousisivat räjähdysmäisesti, ja länsimaiden teknologiateollisuus ajautuisi entistä pahempaan riippuvuuteen Kiinan armeliaisuudesta. Määrä-aika ilmoituksille päättyi maanantaina. Trumpin aikaisemmat puheet Grönlannin ostamisesta ja tuoreet kannanotot alueen strategisesta arvosta viittaavat siihen, että Yhdysvalloissa ymmärretään alueen merkitys kilpajuoksussa Kiinan kanssa. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 11 Harvinaiset maametallit tuovat tolkkua Trumpin puheisiin Harri Ohra-aho V iime viikolla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmaisi ensimmäistä kertaa julkisesti kiinnostuksensa Ukrainan harvinaisiin maametalleihin mahdollisiin rauhanneuvotteluihin liittyen
050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. Esa Reikko p. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. 040 507 1649 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. P. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. 03 42 22 135 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Tilitoimisto K. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. 03 435 5001 Ma–pe 8–20 ja la–su 9–17 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 040 501 5450 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. 050 528 2382 www.maviconoy.fi TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. 050 325 3278. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LAKITOIMISTO ArvoLex Oy maanläheinen lakitoimisto Kiinteistö-, ympäristö-, sopimusja vahingonkorvausasiat, perhe ja perintö, avoja avioerot, sovitteluja riita-asiat, pesänselvittäjä ja -jakaja, kiinteistöarvioinnit VT Elina Lindvall 045 6718681 www.arvolex.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 12. Auktorisoitu tilitoimisto. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. 040 541 3353 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 050 3060 411 sahkomatti.fi HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 25,5 %) 1,95 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 03 422 1997 PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 0400 403 277 Huollot, korjaukset, renkaat E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. 010 581 8200 – Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. mukaan. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 041 432 3716 www.spph.fi suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet Sähkömatti Täyden palvelun sähkötalo Asennukset, huollot, korjaukset Kunnossapito, urakointi, tarvikkeet Tarkastukset, valvonta, suunnittelu p. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM, Juristi Mila Nevanperä OTM, Juristi Kaisa Kekkonen HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Sibeliuksenkatu 1 B, Forssa P. 050 3060 411 sahkomatti.fi Sähköurakointi Vuorema Oy Ville Vuorema 040 8241121 Samuli Katajisto 044 2426292 etunimi.sukunimi@suvoy.fi T TAKSEJA Arjoniemi 1+8, 1+6, paarikuljetukset, invataksi, kelakyydit. 050 3060 411 sahkomatti.fi Myyntipalvelu puh. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. Puh. P. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. Paassilta Oy P. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 050 3060 411 sahkomatti.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. 040 538 8586 www.talokas.net RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT AsennusSeppä Myynti, asennus, huolto p. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Forssan Hammaslääkäriasema Oy Timo Pursiainen, Pekolanraitti 8 Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO ML-Laatuhuolto Oy P. 041 432 3779 KAUNEUSHOITOLAT Pumpulilikan Kauneushoitola Kartanonkatu 11 (Kartanokeskus), Forssa Puh. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 0400 911 732 Invataksi J. 4 (käynti Tölönt. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. Sortohaankatu 3, Forssa. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. Vähäsalot Rautatienk. P. 03-42351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. www.halyttimet.fi P. 040 687 1198 Pellilän Putkityö Oy LVI-alan työt. 03 422 5225 KEITTIÖT Amelia Keittiöt Esittelytila avoinna ma klo 12-17, pe klo 14-18, muina aikoina sop. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi 12 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025. puol.), p. P. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. 0400 475 571 Sähkömatti Paloilmoitinhuolto, -asennukset ja huolto Murtoja palohälyttimet Kameraja kulunvalvonta p. 046 586 5024 TIMANTTIPORAUKSET Mavicon Oy P. 045 2321 495 PURKUTYÖT Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. Huolto kaikki merkit. P. P. Hämeentie 8, Forssa, p. P. 044 257 5827 Sähkömatti Asennus ja huolto p. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. P. Auktorisoitu tilitoimisto. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. P. 18, puh. Elise Kauti p. 050 400 4686 / Janne Lohermaa Kodin10 ikkunat ja ovet asennettuna paikalliselta www.kodin10.fi 050 910 3001 Tuomas, 044 5748709 Ville J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 040 706 4076 L LAITEHUOLLOT Sähkömatti Moottorihuolto ja -myynti Sähkölaiteja pienkonekorjaukset p. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 546 4331 Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. P. Lauri Huttunen P. 8–20, la 9–18, su 10–18. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. KIINTEISTÖHUOLLOT Tammelan Talkkaripalvelut Oy P. 050 407 2539 www.tt-palvelut.fi KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. www.tilaurax.fi P. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P
044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. P. Sortohaankatu 3, Forssa. Huolto kaikki merkit. 040 501 5450 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. P. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. P. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Tilitoimisto K. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P. 050 407 2539 www.tt-palvelut.fi KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. 0400 911 732 Invataksi J. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 8–20, la 9–18, su 10–18. 041 432 3716 www.spph.fi suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet Sähkömatti Täyden palvelun sähkötalo Asennukset, huollot, korjaukset Kunnossapito, urakointi, tarvikkeet Tarkastukset, valvonta, suunnittelu p. 040 687 1198 Pellilän Putkityö Oy LVI-alan työt. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. www.halyttimet.fi P. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. Paassilta Oy P. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LAKITOIMISTO ArvoLex Oy maanläheinen lakitoimisto Kiinteistö-, ympäristö-, sopimusja vahingonkorvausasiat, perhe ja perintö, avoja avioerot, sovitteluja riita-asiat, pesänselvittäjä ja -jakaja, kiinteistöarvioinnit VT Elina Lindvall 045 6718681 www.arvolex.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 03 435 5001 Ma–pe 8–20 ja la–su 9–17 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 03 42 22 135 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. KIINTEISTÖHUOLLOT Tammelan Talkkaripalvelut Oy P. Puh. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 4 (käynti Tölönt. 0400 475 571 Sähkömatti Paloilmoitinhuolto, -asennukset ja huolto Murtoja palohälyttimet Kameraja kulunvalvonta p. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. 050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. www.tilaurax.fi P. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Forssan Hammaslääkäriasema Oy Timo Pursiainen, Pekolanraitti 8 Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. P. 12. 050 3060 411 sahkomatti.fi HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 25,5 %) 1,95 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 050 546 4331 Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P. 18, puh. 041 432 3779 KAUNEUSHOITOLAT Pumpulilikan Kauneushoitola Kartanonkatu 11 (Kartanokeskus), Forssa Puh. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. mukaan. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. 044 257 5827 Sähkömatti Asennus ja huolto p. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT AsennusSeppä Myynti, asennus, huolto p. 050 3060 411 sahkomatti.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. 050 528 2382 www.maviconoy.fi TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 040 706 4076 L LAITEHUOLLOT Sähkömatti Moottorihuolto ja -myynti Sähkölaiteja pienkonekorjaukset p. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 13. 050 400 4686 / Janne Lohermaa Kodin10 ikkunat ja ovet asennettuna paikalliselta www.kodin10.fi 050 910 3001 Tuomas, 044 5748709 Ville J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. P. 040 538 8586 www.talokas.net RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. Vähäsalot Rautatienk. 046 586 5024 TIMANTTIPORAUKSET Mavicon Oy P. Esa Reikko p. Auktorisoitu tilitoimisto. 0400 403 277 Huollot, korjaukset, renkaat E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. 03 422 1997 PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. 050 3060 411 sahkomatti.fi Sähköurakointi Vuorema Oy Ville Vuorema 040 8241121 Samuli Katajisto 044 2426292 etunimi.sukunimi@suvoy.fi T TAKSEJA Arjoniemi 1+8, 1+6, paarikuljetukset, invataksi, kelakyydit. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 050 3060 411 sahkomatti.fi Myyntipalvelu puh. Auktorisoitu tilitoimisto. 03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO ML-Laatuhuolto Oy P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 010 581 8200 – Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 045 2321 495 PURKUTYÖT Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. P. 050 325 3278. P. P. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. 040 541 3353 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 03-42351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. P. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. Hämeentie 8, Forssa, p. puol.), p. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM, Juristi Mila Nevanperä OTM, Juristi Kaisa Kekkonen HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Sibeliuksenkatu 1 B, Forssa P. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. Elise Kauti p. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. Lauri Huttunen P. P. 040 507 1649 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 03 422 5225 KEITTIÖT Amelia Keittiöt Esittelytila avoinna ma klo 12-17, pe klo 14-18, muina aikoina sop. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. P
Suomalaisten NHL-pelaajien kasvatuspohjana on toki suomalainen jääkiekko, mutta valtaosa 4 Nations -joukkueen pelaajista on pelannut jo monta vuotta Pohjois-Amerikassa. Siihen turnaukseen ei olisi edes voinut valmistautua kuten Pennanen on parhaimmillaan tehnyt. Se on tietysti kaikille sama, Pennanen kertoo. Nyt se on vielä syventynyt. Oma ajatteluni on jo pitkään ollut tuon tyyppinen. ” Silloin säilyy myös se kunnioitus pelaajan osaamista kohtaan. Siinä mielessä se on helppo. – Esimerkiksi Dallasin tai Carolina tai Coloradon pelaamisessa, Pennanen luettelee keskeisen suomalaishyökkääjien seuroja. Antti Pennanen PEKKA RAUTIAINEN p Urheilu. Pennasen ajattelu perustuu peliteoriana kompleksisuuteen , jossa NBA:n Memphis Grizzliesin apuvalmentajaksi asti jo edennyt koripallovalmentaja Tuomas Iisalo on isoimpia edelläkävijöitä. Taustalla oli pelaajasta riippuen kymmeniä ja kymmeniä tai jopa satoja jääharjoituksia – ja monenlaisia yhteisiä kokemuksia. NHL-turnauksen peli-identiteetti on pitänyt rakentaa erilaisista taustoista kuin SM-liigassa, EHT:llä tai Nuorissa Leijonissa. Erityisesti vastustaja on pelissä aina keskeinen ennalta-arvaamaton elementti. Sitäkin Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on joutunut miettimään. – Kaikki pelaajat tulevat kuitenkin NHL:stä. – Eli silloinhan pelataan kansankielellä selkäytimestä. – Jos tuohon vastaan, niin meillä menee siihen ehkä puoli tuntia. Siinä on tietynlaisia lainalaisuuksia kaikilla joukkueilla, miten he pelaavat. Mitä he käyvät videotilanteissa läpi. Hienot sanat ovat olleet keskeinen osa ensimmäistä kauttaan Leijonia valmentavan Pennasen 4 Nations -valmistutumista. – Ja monen ihmisen kanssa on saanut käydä keskusteluja, myös pelaajien kanssa. Seuraavaksi kysymykseksi nousee hänen mukaansa se, että mihin valmentaja viime kädessä kiinnittää huomiota – ja minkälaisia eroavaisuuksia pelaajien niin sanotussa selkäydinpelaamisessa löytyy heidän arkisen peliympäristöjensä myötä. – Se oli tärkeä kokemus itselleni. Koska Pennasen Leijonat-uran alkuun osui heti NHL-pelaajien turnaus, on hän samalla päässyt sukeltamaan entistä enemmän NHL-pelaamisen maailmaan. Varsinkin mestaruuskeväänään 2019 se oli valmisteltu sellaiseen pisteeseen, että se oli valmis lähestulkoon jokaiseen tilanteeseen ja asetelmaan. – Tiivistettynä, mitä pelaajat osaavat, kun heidän laitetaan tuohon ilman, että kukaan on antanut mitään ohjeita, ja mitä he tarvitsevat, jotta voidaan olla yhdessä tehokkaita, Pennanen sanoo. Silloin säilyy myös se kunnioitus pelaajan osaamista kohtaan, hän miettii. Käyttäytymisen malleja voidaan kuitenkin harjoittelussa yrittää manipuloida, ottaen silloinkin huomion pelin kompleksisuuden ja invaasiopelien luonteen. Minkälaisen ajatustyön kautta Suomen 4 Nationsin peli-ilme on siis rakentunut. – Se, mihin me sitten luomme sen meidän mallimme, niin se on varmaan se, mikä on lähinnä sitä [vastausta], näin tiivistettynä. 4 Nationsin kaltaisessa lyhyessä, ja erityisesti lyhyen valmistautumisen, turnauksessa kysymys on siis siitä, mitä ja miten pelaamista pyritään ohjaamaan kohti yhteistä suuntaa. Suomen tulevan 4 Nationsin peli-ilme on siis sisältänyt Pennasen mukaan perusteellisen mietintäprosessin, joka on hänelle itselleen ollut myös merkittävä oppimisprosessi. Mukana ovat Suomen lisäksi Kanada, Yhdysvallat ja Ruotsi. Minkälaisia palavereja heillä on. Miten rakentaa peli-identiteetti joukkueelle, joka ei ole koskaan ehtinyt harjoitella yhdessä. Pennasen mukaan valmennuksen ohjaamista kuitenkin tarvitaan, jotta peli olisi myös tehokasta – ohjaten pelin kuvaa siis itselle toivotunlaiseksi. Samalla turnauksen pelin vaadekin kumpuaa NHL-kiekosta. Ja oli heidän peliinsä ja pelikirjaan, ja arkeen tutustuminen. Pohjana on se, että pelaamisessa on yksilöllistä vaihtelua ja pelissä tapahtuva vuorovaikutus synnyttää ennustamattomia asioita. – Se on varmasti [erilainen kokemus]. Nyt Pennasella on Leijonien vastuuvalmentajana edessä torstain ja perjantain välisenä yönä alkava neljän maan 4 Nations-turnaus, johon on kasattu joukkueet NHL-pelaajista. Lähtökohtana ei siis ole, että joukkueen voi saada toimimaan tietyllä absoluuttisella tavalla, kun valmentaja vain säätelee sitä hyvin. – Kesällä tapasin pienryhmissä kaikki [pelaajat] ja osan pelaajista tapasin vielä henkilökohtaisesti. Kehittävä kokemus myös, mitä siinä tuleekaan eteen. Pennanen pääsi myös vierailemaan Dallas Starsin harjoitusleirillä. Siinä pyrin selvittämään konkreettisesti sitä, että miten he pelaavat. Kompleksisuus on eräänlaista ohjattua pelaajien välistä vuorovaikutusta. Siitä ajattelusta puhuu paljon myös koripallon yhdenlainen valmentajien valmentaja Harri Mannonen. Pääsi palavereihin mukaan ja näki siellä sitä [toimintaa]. Joukkueet eivät ole ennen turnausta olleet koskaan sellaisinaan kasassa, joten ei edes ole joukkuetason videomateriaalia tutkittavaksi, ei omasta joukkueesta eikä vastustajasta. Eli jos laitamme heidät pelaamaan, he pelaavat varmaan aika hyvää, nopeaa jääkiekkoa ilman, että kukaan olisi antanut heille mitään ohjeita. Jos mennään hienoihin sanoihin, mennään kompleksiseen teoriaan ja ryhdytään sitä kautta pohtimaan, niin tuo on hyväkin tilanne, että se on noin, Pennanen jatkaa. – Kyllähän se sellaiseen perustuu, että miten pelaajat osaavat pelata itseorientoituvasti eli nyt jo ilman että siihen on valmennus puuttunut, hän jatkaa. Ja jos vastaan siihen sinne päin, niin se ei anna oikeutta sille, miten se on mietitty, Pennanen heittää. Antti Pennasen ensimmäiseen Leijonat-kauteen osui heti NHL-pelaajien 4 Nations -turnaus. 14 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 4 Nations heitti ihan uudenlaisen haasteen Pennasen Leijonille Topias Kauhala JÄÄKIEKKO N ykyisen Suomen miesten A-maajoukkueen päävalmentajan Antti Pennasen HPK oli hyvän valmistautumisen luomus. Se olisi Pennasen mukaan nopein tapa pelata jääkiekkoa
Info 0800 5801 PELTOA JA METSÄÄ Halutaan vuokrata peltoa. 0466184622 Forssan seudun Kuulokerho kotoontuu to 13.2. Maaliskuussa kokoontuminen on to 13.3. 14,90) Noutopöytä on tarjolla klo 10.30-15. Mukana on tuoreita maailmanmestareita, joten kannattaa hankkia piletti ajoissa kun niitä on tarjolla vain 500 kappaletta. Finalistit seulottiin 358 suorituksen jälkeen ja parhaat kaatoivat yli 250 pisteen keskiarvolla ja kun sekaan sopi vielä kaksikin 300:n sarjaa, niin finaali voi sukeutua jopa ennenkokemattoman jännittäväksi ja taatusti ainakin mielenkiintoiseksi. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 15 OSTETAAN MYYDÄÄN SEKALAISTA SEURAT JA JÄRJESTÖT RAVINTOLAT JA BAARIT Kuivaa Polttopuuta. Nyrkkeilyliitto kertoo tiedotteessaan, että Teuronen aloittaa tehtävässään välittömästi. Vuoren Kaukon taidot tunnetaan, mutta nyt seurasta löytyy toinenkin treeneissä täydet 50 heittänyt osaaja. Akvarellistakin saatiin viikonvaihteessa paikallisen koriksen historia havinaa kun paikalla oli kolme sukupolvea Kataja-nimisiä lajin taitajia. Positiivista matseissa oli se, että Lilli Onnela ja joukkuetoverinsa Tiia Talonen pysyivät vauhdissa paremmin mukana kuin useimmat kokeneemmat jo vuosia maajoukkueen mukana roikkuneet pelaajat. Viikonvaihteen iloisin korisuutinen oli tietysti se, että Feeniks Basketin kovasti junnupitoinen porukka kävi Lappeenrannassa kaatamassa Catzin. Koivuklapia, Sekaklapia. Teuronen vastaa tehtävässään ensisijaisesti Kaivo-ojan valmentautumisesta. Tällä hetkellä pesiksen korkeimmalla sarjatasolla esiintyy neljä tai viisi Koetuksen kasvattia riippuen siitä jatkaako Hacklinin Juho ja jos jatkaa, niin missä. Kovin vähäisiä ilonaiheet sen sijaan olivat naisten maajoukkueen kahdessa pelissä, joissa molemmissa tuli turpaan ihan kunnolla. (Norm. Kuulolähipalvelua, kahvit. Teuronen aloittaa olympia valmentajana KALASTUS FKV:N 1. Kuljetus Onnistuu. Loimaan Bisons ja Seagulls pelasivat viikolla täyden katsomon edessä erittäin mielenkiintoisen ja tasokkaankin korisliigamatsin, jonka sitten parempi voitti. Kouvola ottelun voitti ja erityistä iloa voittajien joukosta herättivät jokerina pelannut Patrik Vartama ja kolmoskopparina häärännyt Perttu Kenttäaho. Kuulolähipalvelua, kahvit. Koivulan Katri on nimittäin tällaisen haamusarjan harjoituksissa nakannut ja tehnyt sen useamman silmäparin ihastellessa. Jäähallissa puolestaan tavataan Palloseuran entisiä liigakiekkoilijoita, joita maanantaina saatujen hatarahkojen tietojen mukaan pitäisi paikalla olla jopa parisenkymmentä. DIVISIOONA BC Nokia 2012 Black–Feeniks Basket 68–36 Kymäläinen Jemina 2, Nikkilä Matilda 18, Mäki Fanni 4, Ayad Ayuda 2, Hirn Nella 2, Tikka Sofia 4, Aoso Kudrat 4, Nurmisto Senja, Tanskila Mimosa-Sofia, Kallionpää Peppi RAHAPELIT KENO Sunnuntai 9. forssanlehti.fi Tiistaina hurja keilafinaali, viikonloppuna vuorossa salibandytähtiä F orssan keilahallissa heitetään tiistaina erittäin kovatasoinen finaali 16 kilpailijan voimin ja mikäli karsintakisojen tulostasosta vielä petrataan, niin taso tulee olemaan huikea. Teuronen vastaa työssään lisäksi maajoukkueen huippu-urheiluryhmän päivittäisharjoittelun suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta yhdessä urheilijoiden henkilökohtaisten valmentajien sekä Nyrkkeilyliiton valmennuspäällikön Ervin Kaden kanssa. DIVISIOONA Feeniks Basket–Tampereen Pyrintö 101–70 Ivan Lozovskyi 6, Oliver Lehtovirta, Eino Korpela 17, Jasperi Suomela 22, Mateus Orzech 4, Jesse Latvala 14, Peetu Koivunen 2, Miro Koski, Akseli Anttila 4, Benjamin Kaunisto 17, Kasper Tervo 15 WU15 RPC Feeniks Basket–PeKa 82–52 Klimeska Kalina 18, Nieminen Adele 10, Heino Nelli 11, Seestie Lotta, Kuloaro Aronia 10, Mäkinen Pinja, Kaunisharju Minja 17, Nummila Aada 3, Hongisto Sonja 13. ABC Forssa ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa 12 90 Tarjous on voimassa 27.–30.1.2025 Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin. 2. 2. klo 13. klo 13–18 seurakuntatalo Kartanonkatu 16 Tervetuloa verenluovutukseen Varaa aika veripalvelu.fi tai tule kysymään vapaita aikoja. Taitoa tarvitaan myös tikanheitossa ja sitähän paikalliselta tikkaporukalta löytyy kohtuullisen paljon. Kotihallin lippua finaalissa heiluttavat ainakin Toivosen Timo ja Alakarjulan Mikko, mutta tekijöitä ja taitajia löytyy muitakin. 045 854 79 28 / Matti Kahv itarjo ilu! Forssa ti 18.2. Kaivo-oja säväytti viime kesänä Pariisin olympialaisissa viidennellä sijallaan. PILKKIKILPAILU URJALAA VASTAAN Urjala 10775g Forssa 7285g (5 parasta) Miehet: 1) Kuusinen Pekka U 3540g, 2)Auvinen Matti F 2760g, 3) Miikka Ahonen U 2225g, 4) Simola Jukka F 2050g, 5) Markku Vanhanen U 1950g, 6) Timo Sillanpää U 1585g, 7) Jouko Näppinen U 1470g, 8) Hannu Sorri F 885g, 9) Peltola Pertti F 880g, 10) Keijo Karvonen U 800g, 11) Petteri Kortepuro U 760g, 12)Pasi Ahonen U 630g, 13) Kasper Oksa U 620g, 14) Pekka Horkka F 485g, 15) Janne Isokyykö F 485g, 16) Esko Tamminen F 375g, 17) Mauri Mäntytörmä U 350g, 18) Kimmo Laaksonen U 290g, 19) Mika Oksa U 240g Naiset: 1) Luuppala Maritta F 710g, 2) Tuorila Airi F 440g, 3) Pirjo Kurikkaoja F 155g. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 13, 15, 18, 19, 22, 24, 26, 34, 43, 44, 49, 52, 55, 58, 60, 62, 66, 67 Kunkkunumero: 44 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 5, 6, 9, 20, 28, 29, 33, 36, 50, 51, 52, 54, 55, 56, 58, 60, 64, 66, 67, 68 Kunkkunumero: 5 Maanantai 10. Täytä terveyskysely etukäteen! Otathan mukaan ajokortin tai virallisen henkilötodistuksen. Kramppi STT Mira Potkosen, Elina Gustafssonin ja Pihla Kaivo-ojan valmentajana meritoitunut Maarit Teuronen on valittu Nyrkkeilyliiton olympiavalmentajaksi. Forssalainen korisväki toivoo toki Bisonseille kaikkea hyvää, mutta kun pelitahti entisestään tiivistyy, niin kuinka joukkueen kapeahko rosteri tulee kestämään. Salibandyn ystäviä hemmotellaan lauantaina kun hallissa pelataan ihan liigatason matsi FBC:n ja Classicin välillä. Olympiavalmentaja on huippu-urheiluryhmän mukana tarvittavilla leireillä, kilpailuissa ja testaustilaisuuksissa sekä kotimaassa että ulkomailla. Myös pikkusäkkejä 40L. Vieraana on Jukka Mansikkaniemi Forssan seudun vammaisneuvostosta. Nyrkkeilyliiton mukaan Teuronen jatkaa päivittäisvalmennuksen parissa Varalan urheiluopistossa Tampereella. klo 13 Ystävän Kammarissa, Hämeentie 17. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 2, 4, 6, 12, 15, 17, 24, 26, 28, 29, 30, 34, 39, 41, 45, 51, 54, 55, 61 Kunkkunumero: 41 Tulospörssi Urheilu p. Pesiksessä pelataan talvisarjaa sen kuin ehditään ja tulipa eilen seurattua Koplan ja Vimpelin välistä varsin tasokasta yhteenottoa. KORIPALLO MU16 LÄNTIEN ALUEEN 1. MU15 RPC Feeniks basket–PuHu 2011 Miku Witka 2, Eino Korpela 21,Jasperi Suomela 5, Mateus Orzech 4, Jesse Latvala 21, Vertti Koskelo 5, Miro Koski 3, Akseli Anttila 3, Joonas Kaapola 18, Kasper Tervo 7 WU14 LÄNTISEN ALUEEN 1. Pizzapöytä on tarjolla klo 10.30-18. Ihan tosissaan loimaalaiset kuitenkin vieraansa haastoivat ja olivat ottelua edeltävänä iltana treeneissä Feeniksissä jopa sen verran innokkaana, että joku pelaaja unohti verkkarihousunsakin pukuhuoneeseen. Yksi kentällä, katsomossa useampia. NOUTOJA PIZZAPÖYTÄ ABC FORSSASSA Lue silloin, kun se sinulle sopii
Jotta ei jäisi kuvitelmaa, että tuossa ovat ainoat asiat koulutuspolitiikassamme, niin avaamme, mitä asioita Forssan seudun Perussuomalaiset muun muassa tulevat ajamaan. Se on myös jaksamisen ja oppimisen kannalta tärkeää. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Neuvolapalvelut on palautettava Ypäjän kuntaan. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. lehdessä. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Jokainen rakennus ei mene yhtä helposti kaupaksi tai vuokralle. Joten on helppo päätellä tulevistakin pääkirjoituksista, millä asenteella lehti suhtautuu perussuomalaisiin. Samaa mieltä p Lämmin kiitos Sinulle, joka toimitit kännykkäni ostoskärrystä Lidlin kassalle. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Kunta ei ole tarjonnut aiemmin vaihtoehtoista tilaa, koska sillä ei ollut tietoa palvelun siirrosta. Forssan seudun Perussuomalaiset Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa – tiedoksi myös FL:n toimitukselle Koululaisia reppuineen. Jos kouluissa tapahtuu pahoinpitelyjä, niin tapaukset on otettava vakavasti. Mistä lisää rahaa. Ypäjän kunta on sittemmin ehdottanut Oma Hämeelle kunnasta korvaavia tiloja neuvolatoiminnalle. Kovimmissa tapauksissa jopa rikosilmoituksen on oltava vaihtoehto. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. työt. Kyseessä on palveluverkkomuutos, missä päätäntävalta on aluevaltuustolla. Määritelmä on selkeä. Johanna Häggman, Kesk. Kouluissa oleellisinta on se, että lapset oppivat siellä. Jos näihin asioihin ei puututa, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi ne yleistyvät. Oli virhe poistaa toimistotyöntekijät, jotka kirjasivat lääkäreiden sanelut yms. Kirjassa lukee esimerkiksi näin: ”kuinka kullin saa syvälle suuhun?” tai ”näin otat hyvän kalukuvan”. Mistä lisää päteviä opettajia. Kirjoituksissani ei ole kyse syyttelystä, vaan vaateesta toimia palveluverkkopäätösten ja päätettyjen sääntöjen mukaan. Perussuomalaiset haluaa pitää koulut sellaisina, mihin ne on tarkoitettu. Koska Forssan Lehti ei ehtinyt tai halunnut tutustua puolueemme vaaliohjelmiin tai Purran kommentteihin niistä, niin meidän on hieman avattava, mistä asioissa on kyse. Pidämme tärkeänä, että lapsia ja nuoria kuunnellaan jatkossakin heitä koskevissa asioissa. Aivan eri asia ovat he, jotka työllistyvät heti, alkavat kartuttaa veroilla suomalaista yhteiskuntaa ja haluavat oppia kielen ja kulttuurin. Puhutaan myös toimipisteverkosta, kun halutaan korostaa fyysisten toimipisteiden roolia. Tekijä ei voi jäädä ilman seurauksia tai muuten toiminta jatkuu. Emme myöskään hyväksy sellaista, että Seta käy kouluissa pitämässä sateenkaaripajoja, missä kerrotaan, että mies voi synnyttää tai sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Johtajia lisätään ja palkat harmonisoidaan korkeimman tason mukaisiksi! Järki ja inhimillisyys kadoksissa p Hyvä ja totuuden mukainen tilannetiedotus Rami Lehtiseltä la 8.2.2025. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on palveluverkkoselvityksessään syksyllä 2023 määritellyt palveluverkon: Palveluverkko kuvaa, mitä palveluita ja palvelukokonaisuuksia tuotetaan missäkin toimitiloissa ja sijainneissa. Kuvituskuva. Lisäksi kaikille on taattava turvallinen oppimisympäristö. Samalla kun tämän kaltainen toiminta yleistyy, niin esimerkiksi Hämeenlinnassa mietitään, pitäisikö maksaa korvauksia perheelle, joka on kuullut vastoin omaa tahtoaan uskonnollista musiikkia. Seutumme paikkakunnilla on varmasti tulossa kouluverkkoselvityksiä. Myös käsittämätöntä keskustelua, että tarvitaan maahanmuuttajahoitajia, kun viikoittain saa lukea, kuinka satoja hoitajia irtisanotaan ja toimintoja lakkautetaan. Työt pakkoliitettiin hoitohenkilökunnalle. Hanna LYHYET p Mielipide. Pääkirjoitukset ovat nimettömiä ja ne edustavat aina joko toimituksen tai ainakin lehden virallista kantaa. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Tästä esimerkkinä toimii kouluihin jaettu kirja: ”Respektiä – seksikirja pojille”. Forssan Lehdelle on epäselvää, mistä on kysymys, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa. Päättäjien on huomioitava, että kustannukset jäävät tyhjistäkin rakennuksista kaupungille. Jäisi hoitohenkilökunnalla koko aika siihen, mihin vaivalla ovat opiskelleet ja motivoituneet. Onko viranhaltijataho unohtanut palveluverkon määritelmän. Lauantaipäivä 8.2. Ei ihme, jos hoitojonot pitenevät. Mistä lisää luokkahuoneita ja kouluja. Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua pelkäämään koulupäivää jo etukäteen. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Ei se ole mahdollista syntyperäisväestöllekään. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Huomionarvoista on sekin, että rakennuksissa on useimmiten myös harrastustoimintaa. Näistä uhkakuvista on puhuttu jo vuosia, mutta ei ole nähty metsää puilta, – kokonaiskuvaa maahanmuutosta. Kanta-Hämeen aluevaltuutettu, aluehallituksen II varapuheenjohtaja Lakkautetut neuvolapalvelut on palautettava Ypäjälle s Hieman kummastellen luimme, kun Forssan Lehti käytti puolueestamme nimitystä trollitehdas (FL 8.2.). ANNAMAIJA HEROLA p Kiitos Blondi la 8.2.2025. Maassa maan tavalla p Eräs puolue haluaa kouluihin pienempiä ryhmäkokoja. Näin ei Oma Häme ole toiminut, vaan neuvolapalvelu siirrettiin Jokioisille ainoastaan ilmoittamalla siitä Ypäjän kuntaan 18.12.24. Vieläkin epäselväksi jää, miksi myös Tammelasta on vastoin aluevaltuuston päätöstä ja hallintosääntöä jo nyt siirretty neuvolapalvelut Forssaan. Aluevaltuusto on päättänyt äänestyksen jälkeen keväällä -24, että nykyisin Ypäjällä tuotettavat sote-palvelut tuotetaan vasta vuoden -26 alusta niin sanotulla lähipalvelukonseptilla. Sen takia perussuomalaiset tulevat olemaan jatkossakin sen kannalla, että kännyköitä ei sallita oppitunneilla. Lääkärit ja hoitajat kouluttautuvat hoitotyöhön, ei tiuhaan tahtiin muuttuviin tietotekniikkaohjelmiin ja -laitteisiin. Teoriassa helppoa p Erinomaisen hyvä kirjoitus Blondilta 8.2. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Asiaa on viranhaltijoiden mukaan selvitetty kesästä asti, joten olisi ehditty kysyä Ypäjän kunnalta korvaavaa tilaa. Aiomme jatkossakin olla lähikoulujen puolella niin kauan kuin oppilaita on riittävästi ja rakennukset ovat kunnossa. Ideologinen motiivi ei saa ohittaa lasten ja nuorten mielipiteitä esimerkiksi kouluruokailusta päätettäessä. Kännykät aiheuttavat ylimääräistä häiriötä ja haittaavat opiskelua. Rahoitusja investointijohtaja Kukkonen FL 3.2. Moni muukin asia pitää ottaa huomioon päätöksissä kuten rakennusten tulevaisuus. Valtamedia on viimeksi uutisoinut aiheesta marraskuussa 2024. äh 16 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Seuraavaksi Kanta-Hämeen hyvinvointialue heitti kehään vastustajaksi konsernija tukipalveluiden toimialajohtaja Savolan keksimään selitystä (FL 7.2.), miksi Oma Häme ei ole noudattanut hallintosääntöä. haastattelussa totesi, että sisäilmaongelmassa on kyse ihmisen kokemuksesta. Toivottavasti nyt kunnan kanssa neuvotellaan asiallisesti. kirkastui kerralla. Jokainen tänne saapuva pitäisi työllistää heti, kun tänne tulee ja tehdä selväksi, että kaikenlaisten tukien saanti ei ole mahdollista vuosiksi eteenpäin. Toimistotyöntekijät haluavat ja osaavat tuonkaltaiset työt. Samoin se, että päätösvalta palveluverkon muutoksista kuuluu aluevaltuustolle. Seksuaalikasvatus on tärkeää, mutta jossain menee raja sen sisällöllä sekä sillä minkä ikäisille mitäkin asioista kerrotaan. Liian sinisilmäisesti ja pehmoillen. Pelkästään yhden ihmisen kokemuksen vuoksi ei voi lopettaa palveluja tai siirtää niitä toisen kunnan alueelle. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. On panostettava siihen, että mahdollisimman moni syö joka päivä. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Ei pidä unohtaa, että osa suomalaisista on hyväksynyt senkin, että yliopiston oppitunneilla opettaja näyttää oppilailleen videoita, joissa tyydyttää itseään tunkemalla hedelmiä takapuoleensa. Selvyydeksi todettakoon, että sekä Ypäjä, että Jokioinen ovat itsenäisiä kuntia. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Kieliopinnot pitää myös aloittaa, että sopeutuminen eri kulttuuriin käynnistyy heti. Työturvallisuudesta on huolehdittava, mutta hallintosääntöä ei tule rikkoa. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi
06.50 Angry Birds Toons. 15.30 Suomi Soi. 17.25 Hääkuvaajat. 11.49 Kioskeja, vuoria ja kauneutta. 23.10 Godzilla. Vespoja ja vesisäiliöitä. (U) 10.30 Jaksa paremmin. KUTONEN 08.10 Autojen fiksaajat. 18.00 Päivän sää. 17.55 Uutiset. Ferrarin akatemian kuski Tuukka Taponen. 17.00 Futurama. 07.00 Ruskea pikkukarhu. 22.00 Unelmien maa (7). Osastolle tuodaan potilas, joka tarvitsee välittömän sydämensiirron. 10.00 Alone yksin erämaassa. Mitä meille kuuluu. 21.47 Kino Suomi: Tilinteko (12). Kausi 13, 4/14. Kausi 1, 5/8. 06.25 Huomenta Suomi. 11.07 Unelmien maa (7). 15.00 Flinkkilä & Kellomäki. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 23.15 FBI:n sisäpiirissä. 19.52 Tuntemani talvi. 17.00 Janne Katajan Uskoisitko. 13.25 Löytöretki tuntemattomaan. 20.00 Frendit. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 22.35 Surman susi (12). TV5 09.00 Asunnon metsästäjät. 17.55 Romuautot kuntoon. 15.30 Tie vapautumiseen. 12.50 Tanskalainen maajussi. 21.55 Sairas nuoruus. 20.49 Sano kiitos ja tanssi. Mandel: Mä muistan hymyn vain (Danny). 21.00 Diili. (U) Päivän tv-vinkit: Valta viehättää Marko Ahonen Vallan kääntöpuoli xxxx TV5 klo 21.00–23.10 Vallan kääntöpuolen (The Ides of March, 2011) kaltaisia keskihintaisia aikuisten draamoja ei Hollywoodissa enää juuri tehdä. 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla. Komedia tapoihinsa pinttyneestä asessorista, joka etsii uutta kotiapulaista. 22.00 Kymmenen Uutiset. Toys ”Aaro” us. 16.00 Alone yksin erämaassa. 21.00 Elokuva: Kotkat kuuntelevat (16). 16.00 Duudsonit tuli taloon. Ostrovski: Gabrielle (Hootenanny Singers). 14.00 Sportliv. 06.05 Bing. 21.00 Historia: Titanic väreissä. 16.00 Christian World News. 20.00 Rakkaat lapset. Kausi 2, 1/8. Tiistai Televisio ja radio p. 09.30 Puoli seitsemän. (2006) Tutkija Robert Langdon selvittää Louvren taidemuseossa tapahtunutta murhaa yhdessä kryptologi Sophie Neveun kanssa. 00.10 Utö (12). Uusi vuosi. 22.20 Päivän sää. Ohjelmatiedot voivat muuttua. 20.00 Jumala puhuu. 17.04 Päivän sää. 21.30 Perjantai-dokkari: Mirella, häkkilintu. Luke seuraa Inarin puhelimen signaalia ja löytää äitinsä ja siskonsa Liettuasta. Vaikka maa haluaisi EU:n jäseneksi, Moldovan siteet Venäjään ovat tiukat. Bordercollie Simppa. 21.30 Unelmia Italiassa. Ehtiikö laivasto perille ennen kuin on liian myöhäistä. Rakkaat lapset TV1 klo 20.00 Hauskuutensa todistanut komediasarja Rakkaat lapset jatkuu toisen kauden jaksoin. Sonjan hoidossa oleva ihosiirrepotilas avautuu viimein huolistaan. 13.00 Emmerdale. 21.00 The Voice of Finland. 11.50 Yle Oddasat. 15.00 Hudson & Rex (12). 19.30 Vintage-valtakunta. Ellenin, Jarin ja Reinon unelmajahti jatkuu. 20.00 Korkeasaari. 15.00 Marttyyrien Ääni. 09.10 Castle. 2/4. (12). Bacharach: Warten und hoffen (Dusty Springfield). Kausi 16, 7/24. 12.00 Duudsonit tuli taloon. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 17 TV1 06.25 Ylen aamu. Kausi 1, 4/4. 10.25 Eränkävijät. 08.00 Simpsonit (7). 20.29 Yle Uutiset. Joonas paljastaa treffikumppanilleen järkyttävän salaisuuden. Bahar ja Mathieu lapsineen. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 01.55 Simpsonit. 10.00 Emmerdale. 19.25 Siskonpeti: Mies-blues. kierros. Loppuhuipennusta kannattaa odottaa. (U) 15.00 Bachelor Suomi. 15.20 Luontoretkellä. 23.30 Sydän Albaniassa Tauno ja Marja. 4/6. 19.00 Remppa vai muutto UK. Kausi 4, 1/3. Uusi minä. Mack ja Charity lähtevät vaanimaan Amyä, ja Mattyn tilanne on yhä tukalampi. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. 01.30 Lomakoti auringon alta. Kausi 26, Axelsson LKV. Ellenin, Jarin ja Reinon unelmat jatkuvat Italiassa. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi Chaplin: This is my song (Petula Clark). Brittiläisessä sotaelokuvassa Kotkat kuuntelevat (Where Eagles Dare, 1968) salainen iskuryhmä määrätään vapauttamaan natsien vangiksi jäänyt amerikkalaiskenraali Alpeilla sijaitsevasta linnasta. Salo: Politiikkalaulu (Simo Salminen). 22.56 Skitväder (7). 10.30 Australian rajalla. Moldova, Euroopan köyhin maa, itsenäistyi vuonna 1991. 15.55 Lapset puhuvat. Kylmä vastaanotto. Marvin: Rakastuin sinuun liian helposti (Johnny & The Sounds). Valkoinen Sahara. Carter yrittää puhua Hopen puolesta Steffylle ja Ridgelle, mutta vastaanotto on nihkeä. Kausi 4, 6/11. Kausi 1, Linda tunnustaa Markelle kaiken. Kausi 1, 5/6. 12.00 Simpsonit. (U) 17.30 Syke (7). Kausi 11, (U) 16.30 Kiinteistöveljekset: Oman kodin unelmaremppa. (U) 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. 13.53 Elävä arkisto: Kevät keikkuen tulevi. 13.00 Paul Auster ja unelma demokratiasta. SUB 07.00 Viidakon veijarit. 09.55 Antiikkikaksintaistelu. 00.30 Sinkkuillallinen. 08.21 Ihan pohjalla. 17.00 Lähteellä. 18.30 Suomenruotsalaiset kuurot näkymätön vähemmistö. 12.10 Mot. 12.30 Salatut elämät. (U) 10.00 Maryn helpot kokkailut. 21.15 Voimaa Sanasta. Kalenius: Kun joku on lähellä Jeesusta (Manna-Maria). 18.10 Syke (12). Gibb: Heartbreaker (Dionne Warwick). (U) 13.00 Ensitreffit alttarilla. 09.35 Rantataloa etsimässä. 14.10 Alppihiihdon MM, naisten joukkueyhdistetyn 2. Voimanoston arvokisamitalisti Ellen Grönlund. Vallaksen siskosten (Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen, Krisse Salminen, Sanna Stellan) ja heidän lellityn veljensä (Joonas Nordman) erikoinen äiti Regina ( Miitta Sorvali) palaa kirjoitusretriitiltä Italiasta. 21.45 Yle Uutiset. 10.03 Raskaana. 16.30 Baruch Korman. Kausi 4, 4/8. Jääkö Pushkin toiseksi. 17.30 Klubi 700. 18.00 Simpsonit. Kotkat kuuntelevat xxx Sub klo 21.00–01.05 Kirjailija Alistair MacLeanin vauhdikkaat jännärit olivat aikoinaan suosittuja. Kausi 2, 1/15. 14.30 Sinkkuillallinen. 21.30 Herää ja valmistaudu herätykseen. (U) 21.00 Elokuva: Da Vinci-koodi. 00.30 Kontio & Parmas. 21.00 Elokuva: Vallan kääntöpuoli. Stephenin pomo kamppailee demokraattien presidenttiehdokkuudesta suurin panoksin. 07.55 Angry Birds Stella. 23.00 Kumman kaa. Kausi 3, 6/8. Kausi 5, 9/15. 07.35 Milli ja Molli. Kausi 7, 1/15. 18.05 Viiden jälkeen. 16.55 Teho-osasto. 11.00 Yle paikallisuutiset. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Kana kynittävänä. 18.00 Sinkkuillallinen. Monille transsukupuolisuus on edelleen hämmentävä asia. 21.00 Elokuva: War Dogs. Pakkohoito. Lasten yllätykseksi äiti tuo tuliaisina uuden poikaystävän, Mupen ( Mikko Kouki). 11.40 Koko Britannia leipoo. 19.53 Itämeri pintaa syvemmältä. 12.35 Kokkaushaaste. 11.54 Oddasat. 23.26 Historia: Iranin panttivankikriisi (12). 14.30 Top Gear: Jeremy Clarksonin parhaat. 15.00 Alaskan jäälentokenttä. 22.45 Oddasat. 20.00 Arktinen retkikunta. 18.05 Ruotsin rajavartijat. Kausi 19, 53/62. Kausi 1, 5/6. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. (U) 01.55 My Brave Face. Kausi 1, 20/20. Anna Soudakova muutti Pietarista Suomeen 8-vuotiaana. 5/14. 20.30 Jerusalem studio. (U) 09.00 Remppa vai muutto. Heille toivoisi kaikkea hyvää. Oklahoma. 12.00 Pietilä Pietilöistä. 15.50 A-studio. 17.00 Leijonan luola USA. 22.30 Kumman kaa. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. 23.50 Elokuva: Kuuntele (7). 19.00 Seitsemän Uutiset. 19.50 Wheeler Dealers. 09.00 Top Gear. 21.49 Urheiluruutu. Pää vadille. 08.00 Lomakoti auringon alta. 02.05 Surman susi (12). 13.15 Voimaa Sanasta. 10.00 Nelli-Nalle. 14.00 Kaverille ei jätetä. 18.00 Luonnonkaunis Ahvenanmaa: Syksy. 16.00 Rillit huurussa. 08.20 Galaxi. 16.00 Salatut elämät. 09.10 Sydänmailla. Machon elokuvan päärooleissa nähdään miehiset miehet Richard Burton ja Clint Eastwood. 14.00 Miehen puolikkaat. STAR CHANNEL 08.20 Miehen puolikkaat. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. (U) 01.10 Amerikan kovimmat keräilijät. 22.30 Jumalanpalvelus. 17.10 Komisario Panda (12). 20.00 Isä Matteon tutkimuksia. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.00 Elokuva: The Mechanic. 13.30 Tuhoosasto. 11.00 Grand Designs. 16.00 Otto Heino keramiikan mestari. Koronkiskuri löytyy kuolleena työpöytänsä äärestä päähän ammuttuna. Sanson: Une odeur de neige (Isabelle). 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). 23.00 Ulkolinja: Uhkaako Putin Moldovaa. 18.30 Emmerdale (7). 12.30 Elävä yhteys. 12.00 Unelma-asunto auringon alta. Maahanmuuttajan yritys tehdä valitus tanskalaisella poliisiasemalla saa erikoisia piirteitä, kun paikalle tuotu tulkki ei halua kertoa kaikkia naisen kertomia asioita. 18.00 Liikennepoliisit UK (7). Vallaksen imperiumi on vaarassa. Oudot ilmiöt. Onnea, Talvikki, Iisa ja Isabella! 06.53 Hei Taavi. (U) 16.25 Tähtiarpa. Kausi 1, 5/15. Raisiolainen lätkäfaija (U) 03.10 Alaskan jäälentokenttä. (U) 18.30 Diili. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. (U) 02.10 Kapen keittiökaappaus. 18.00 Kontio & Parmas. Kausi 54, Isäansa. 23.27 Cryptoqueen. 11.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. (U) 02.45 Atlantan plastiikkakirurgit (7). 16.45 Novosti Yle. 13.00 Israel News. MTV3 06.15 Aamusää. 6/10. (U) 03.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (12). 4/9. Sittemmin teokset on lähes unohdettu. 13.45 Signaali sydämiin. Kausi 7, 5/16. 07.07 Pikku Kakkonen. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. UV:n vaatimuksista on muodostunut Kennethille ja Sandralle ongelma. 19.00 Prisma: Aurinkokunta. PapuaUusi-Guinea. Elokuvassa idealistinen lehdistösihteeri Stephen Meyers ( Ryan Gosling) tekee töitä kuvernöörille ( George Clooney, myös ohjaaja). 11.00 Voimaa Kristuksessa. 18.00 BUU-klubben. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 11.2. 21.00 Queen of Fucking Everything (16). 10.10 Romuautot rahaksi. 23.05 Uusi Kino: Magnifica: Kutsumaton vieras. 16.40 Yle Oddasat. Moninainen sukupuoli 2/5 12.30 Aristoteleen kantapää 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Rauhan poluilla osa 1 19.48 Eilisen ääni: Kirjailija Niilo Lauttamus miten kirjat syntyvät 20.00 Kaisa Pulakan aikamatkat. 20.55 Urheiluruutu. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. Nasta laudassa. 20.00 Rillit huurussa. 11/12. 08.26 Täysi susi (7). 14.00 Ulosottomiehet. 17.05 Viiden jälkeen. Toisella kaudella heidän elämäänsä seurataan joulusta jouluun. Jarre: Lara’s theme (Somewhere my love) (Maurice Jarre). 08.05 Safari. Konstantin Ignatova ryhtyy OneCoinin johtajaksi siskonsa katoamisen jälkeen. Terveisiä Italiasta. Amyn kilpailumatka. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. McKuen: Love’s been good to me (Frank Sinatra). 15.00 Moderni perhe. 10.05 Melkein MENSA. Kausi 1, 5/8. 19/20. Taikaviikuna. 19.00 Miehen puolikkaat. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. AVA 10.00 Remontilla rahoiksi. 15.55 Näin tehtiin elokuva Risto Räppääjä ja kaksoisolento. (U) 11.00 Ostoskanava Myori.fi. Kausi 1, 8/8. 13.30 Elokuva: Asessorin naishuolet. 3/14. 19.20 Päivän sää. 19.30 Salatut elämät. 18.00 Raamatun kertomuksia. Tartu hetkeen. 14.45 Maanteiden sankarit. Leikin loppu. 13.30 Simpsonit (7). Detto: L’immensita (Milva). NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 23.55 Will Trent. (1958). 19.30 Koputus. 21.00 Piilotettu totuus (12). Berthier: Jeesus Kristus on juhlariemu (Kirkkonummen Kamarikuoro). Unelmia Italiassa kertoo myös unelmien kääntöpuolesta. 19.00 Herätysliikehdintä. 00.00 IS esittää: Sain sen videolle. Kausi 3, 11/12. Kausi 2, 3/6. 10.40 Deittaavat daamit. 16.00 Gilmoren tytöt (7). 12.40 Komisario Panda (12). 12.00 Syke (12). 12.00 Himohamstraajat. 22.35 Tukahduttava rakkaus (12). 13.00 Silent Library Suomi. Sinua, Jeesus, odotan (Lilli Paasikivi, mezzosopraano, ja Kati Pirttimaa, urut). (U) 23.35 Aallonmurtaja. 8/24. 21.00 Israel News. 1/10. 10.10 Lasten raamattukoulu. 10.55 Alppihiihdon MM, naisten joukkueyhdistetyn 1. Korumalliston lanseeraus on ovella, mutta Electra on oudon vastahakoinen saamaan nimeään esille. Kenen puolella, ketä vastaan. Kummitusjuttu. Maustematkailua. Kausi 7, 10/10. 00.20 Top Gear. Siskot valmistautuvat Marin johdolla Reginan kotiinpaluuseen. 22.25 Tulosruutu. Verisiteet velvoittavat. 00.55 Agatha Christie: Bertramin hotellissa. 18.21 Puoli7 tänään. 10.30 Sportliv. (U) 14.00 Kolmiodraama. Kakkosvaihtoehtoja, osa 1/2. 10.35 Mökkiunelmia. Ääriolosuhteet pakottavat saarelaiset kohtaamaan pimeimmät puolensa. 22.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 2/8. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Arthur ja Stephanie tarvitsevat lisää tilaa, kun vauvakin on tulossa. 00.55 Futurama. Anna vie lapset mukanaan Jonathanin vanhempien luo Yhdysvaltoihin. Ellen ja Jari saavat kauan odotetun sähköpostin Lapsesta. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 00.00 Murha paratiisissa (12). O: Lasse Pöysti. Kaikki ei aina suju odotetusti ja suunnitelmien mukaan. 16.50 Espanjan rajavartijat. 13.00 Rantabaari (7). 3/6. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. TV7 09.50 Panjo ja kaverit. Suku on pahin. 15.16 Huippuvuoret yläilmoista. 11.35 Restaurant: Impossible. 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 18.50 Top Gear: Jeremy Clarksonin parhaat. (U) 15.25 Poliisikoira Rex (12). 23.30 Remppa vai muutto UK. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 07.08 Maijuli. 15.35 Wheeler Dealers. Kuoleman puutarha. The long and winding road (The Beatles). Koraalitoisinto: Herrassa on valo, autuus (Esa Ruuttunen, baritoni, ja Markku Hietaharju, urut). 07.40 Tara Duncan (7). 12.20 Valmistuksen salat. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. 20.22 Pieni suuri maailma. Kausi 3, 5/20. 11.15 Evergladesin vartijat. Paoli: Il cielo in una stanza (Gino Paoli). 16.58 Uutiset. 14.00 Marie Licciardo. 17.00 Yle Uutiset. 07.14 Rikke. R: Hannes Häyrinen, Toivo Mäkelä, Elina Pohjanpää, Lasse Pöysti. (U) 20.00 Koti koiralle. Varjo. 11.00 Futurama. 11/18. kierros. 10.30 Herätyksen läpimurto. (U) 12.00 Tähtiarpa. 22.00 Unelmaasunto auringon alta. 17.00 Pikku Kakkonen. Chipping Campden. 10.25 Viikon raamattulaulu. 16.00 Lemmen viemää. 13.53 Huippuvuoret yläilmoista. 09.00 Ulosottomiehet. 07.21 Vilja hoitaa. 19.00 Mentalist. Ristiretki höyryveturipuistoon. 20.00 MasterChef Suomi. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.10 Muumilaakson tarinoita. 13.35 Erakkoperhe erämaassa. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. 19.25 Tulosruutu. 20.48 Luontopäiväkirja. 06.15 Smurffit (7). 07.30 Sonic Boom (7). Toivo hiipuu. Peten tarina. 13.20 Team Bachstad Japanissa. 19.00 Ketonen & Myllyrinne. Kausi 1, 9/122. 19.00 Miltä nyt tuntuu. Moninainen sukupuoli 2/5 20.20 Romano mirits 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Miia Krause 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset YLE TEEMA & FEM 09.05 Efter Nio. 17.00 Himohamstraajat. 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kaisa Pulakan aikamatkat. 17.00 Simpsonit (7). 10/12. 07.33 Pikku Kakkonen. Elokuva saa myös ikävöimään aikaa, jolloin Yhdysvaltain politiikassa oli vielä jotain järkeä ja säädyllisyyttä. 14.00 Aarne Tarkas suomalainen elokuva kiittää. 15.50 Unelmahäät. Kausi 7, 1/15. (2014). Elinan ja Johannan yhteinen illanvietto karkaa lapasesta. 10/22. Kausi 1, 22/25. 18.00 Yle Uutiset. Sveitsiläinen marenki. 21.00 A-studio. 00.55 The Summit Suomi. 10.20 Lintubongarit. 13.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 23.00 Hudson & Rex (12). 16.40 Jazzklubi. 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 08.19 Pikku Kakkonen. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä: Herra, minun valoni (Sancti Amici). 22.00 Armon kalliolla. 18.30 Puoli seitsemän. JIM 09.00 Diili. Wright: Footprints in the snow (The Osborne Brothers). Sarja on siitä erikoinen tyylilajinsa edustaja, että siinä seurataan mukavien ja järkevien ihmisten elämää. Latvia. 07.59 Askarrellaan. Kausi 11, 10/13. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Nadas: Kicsit szomorkás a hangulatom (József Németh). Chloe on kadoksissa. Ellenin ja Jarin pitkäaikainen haave toteutuu: he saavat tiedon adoptiolapsesta. Kana kynittävänä. Fantastisen feikki. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Panttilainaamo. 16.45 Itse valtiaat. Koirien ehdoilla. 10.00 Lomakoti auringon alta. 00.35 MasterChef Suomi. 08.17 Nimipäiväonnittelu: 11.2. Vertaistukea ja ryhmäpaineita. 13.30 Lomakoti auringon alta. Unelmia Italiassa MTV3 klo 21.30 Tosi-tv-sarja Unelmia Italiassa jatkuu uusin jaksoin. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 14.30 Nathan Morris. (U) 18.00 Syke (7). Pian kartanolla vallitsee jopa tavallista suurempi kaaos ja hämmennys. 11.00 Puutarhan pelastajat. 07.19 Pikku Kakkonen. 13.30 Sanan helmiä. 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7)
Kesätyötuen avulla kaupunki tarjoaa töitä noin 30 nuorelle. Forssan kaupunki tarjoaa kesätyöpaikkoja 16–20-vuotiaille forssalaisille kaupungin eri yksiköissä. Tiedon vaalipäivän äänestyspaikastasi löydät sinulle lähetettävästä äänioikeusilmoituksesta ja osoitehaun perusteella Digi-ja väestötietoviraston äänestyspaikkapalvelusta 18.3.2025 alkaen. seuraavaa: Seuran jäsenmäärä oli pysytellyt ennallaan eli tyttöjä oli 185, jotka kaikki osallistuivat voimisteluharjoituksiin, sekä naisia 150, joista voimistelutunneilla kävi 80. Kesätöiden hakuaika on 10.2.–28.2. Koko perheen tapahtuma Forssan jäähallissa klo 18–20. ALUEJA KUNTAVAALIEN AIKATAULU . Omia vastauksia ja tietoja voi muokata niin pitkään, kun ehdokaskone on auki. Jos et ole saanut asiasta sähköpostia, ole yhteydessä: monimedia@hameensanomat.fi. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 18 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 8 7 3 4 1 6 2 5 9 1 2 4 5 9 7 3 6 8 9 6 5 2 3 8 4 7 1 4 9 7 3 8 1 5 2 6 5 8 6 9 2 4 7 1 3 3 1 2 6 7 5 9 8 4 2 5 1 8 4 3 6 9 7 7 3 9 1 6 2 8 4 5 6 4 8 7 5 9 1 3 2 Työkirjoa miksaajasta liikuntakerho-ohjaajiin Jaakko Kyrö F orssan kaupungin kesätyöhaku avautui maanantaina. Lähde: Vaalit.fi ” Päivittäinen työaika on kuusi tuntia ja palkka kahden viikon jaksolta noin 380 euroa. Myös Oma Hämeen työpaikkoja haetaan Kuntarekryn kautta. Forssan kaupungin kesätyöt ovat kahden viikon jaksoja pääosin kesäja heinäkuussa. Ehdokkaan kirjautuminen vaalikoneeseen tapahtuu vahvalla tunnistautumisella pankkitunnuksilla. Oma Hämeen kesätyöpaikkoja voi hakea vielä keskiviikkona. Forssan Lehti on lähettänyt infoa vaalikoneista kaikkien puolueiden paikallisille vetäjille. Työpaikkoja on tarjolla jokaisessa Forssan seudun kunnassa. 1964 Forssan Salaman Naisvoimistelijain toiminta oli kuluneena kautena erittäin vilkasta, samoin kansantanssiryhmä oli ollut vilkkaassa toiminnassa. Vaalikoneet sisältävät yleisiä ja paikallisia väittämiä sekä arvokartan. Yleisölle vaalikone avataan keskiviikkona 5.3.2025. Kasper Olerma ja Niklas Hintsanen saivat kesätyöpaikan Forssan kaupungin sporttikerhosta kesällä 2021. Pankais poiketen TÄNÄÄN p Forssan tori. Kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Kahden viikon kesätyöpestin palkaksi Oma Häme kertoo 410 euroa. Yleisölle vaalikoneet avataan 5. Oma Häme lupaa kesätyöpaikan noin 120 nuorelle eri puolilla Kanta-Hämettä esimerkiksi ikäihmisten palveluissa ja vammaispalveluissa. 60 VUODEN TAKAA . LASSI PUHTIMÄKI Forssan Lehden alueja kuntavaalikoneet ovat auki ehdokkaille Elina Nummelin Alueja kuntavaalien ehdokkaat pääsevät nyt syöttämään tietonsa ja vastaamaan Forssan Lehden ja Keskisuomalainen-konsernin vaalikoneisiin. Vireästi tulee jatkumaan toiminta myös kuluneen vuoden aikana ja päätapahtumana tulee olemaan kymmenpäisen voimistelijatarjoukon valmistautuminen Wienin kansainvälisiin voimistelujuhliin. . Antti Järvi kertoo luovutettuun Karjalaan jääneistä Forssan kirjastotalon Brander-salissa klo 18. Vaalikoneiden väittämiin ei tarvitse vasta yhdellä kertaa, vaan kone tallentaa vastaukset. Klo 7–14. Syksyllä saatiin lisätunteja ja tällöin Sinikka Mäen johtama leikkiryhmä siirsi voimisteluharjoituksensa tiistai-illaksi. Kaupunki maksaa kesätyötukea työnantajalle, joka palkkaa kesätyöhön kalenterivuoden aikana 16–18 vuotta täyttävän forssalaisen nuoren. . Salaman Naisvoimistelijain tähtäimessä Wienin juhlat Forssan Lehti 11.2. Työt ajoittuvat kesä–heinäkuulle. Vaalikoneet sisältävät yleisiä ja paikallisia väittämiä ja arvokartan. Ennakkoäänestys ulkomailla 2.– 5.4.2025. Forssan kaupungin työllisyyspalvelut ilmoittaa valinnoista kirjeitse huhtikuun puolivälissä valituille hakijoille. Forssan kaupunki tukee myös yrityksiä ja yhdistyksiä kesätyöpaikkojen tarjoamisessa. Forssan kaupungin kesätyöhaku avautui maanantaina. Eilen Forssan Teatteritalossa pidetyssä Salaman Naisvoimistelijain vuosikokouksessa hyväksytystä vuosikertomuksesta ilmeni mm. – Jotta voi hakea kesätyöpaikkaa, pitää luoda itselleen profiili Kuntarekryyn, toimistosihteeri Anna Sundell Forssan kaupungin työllisyyspalveluista kertoo. Yritysten ja yhdistysten ilmoittautumisia otetaan vastaan maaliskuun alusta alkaen, ja kesätyöpaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä Jos haluaa kesätöihin Oma Hämeelle, alkaa olla kiire: kesätyöhaku päättyy keskiviikkona 12.2. Varman kesätyöpaikan kaupunki lupaa peruskoulun päättäville, tänä vuonna 16 vuotta täyttäville nuorille. Vaalikoneita on tällä kertaa siis kaksi tuplavaalien vuoksi. p Luistelua. Esittelysivulle ehdokas voi laittaa seuraavat tiedot: kuva, ikä, sukupuoli, ammatti, äidinkieli, koulutustaso, kotipaikkakunta, kielitaito, vaalilupaus, kuvaus ehdokkaasta sekä sosiaalisen median linkit. p Kirjallisuusilta. Ehdokkailla on vastausaikaa 4.3.2025 saakka. maaliskuuta. Varsinaisena voimisteluiltana oli ollut torstai, jolloin keskuskoulun salissa oli toisinaan 150 voimistelijaa harjoituksissa. Naisten kuntojumpasta vastasivat vuorotellen Leena Virta, Sirkka Hollmen, Leija Lehtinen, Kyllikki Salminen ja Saimi Salama. Ehdokkaan vastaukset taustakysymyksiin näkyvät ehdokkaan omalla esittelysivu, kun ehdokaskone on auki. Vaalipäivä sunnuntai 13.4.2025. . Kuntarekryn sivujen perusteella kesätyöpaikkakirjo on laaja yltäen päiväkotiapulaisesta kunnossapitotyöntekijöihin, miksaajasta kesäkuvisohjaajiin. Pikkutyttöjä ohjasi kevätkaudella Anneli Servanto ja syyskaudella Leena Vehniäinen apunaan Pirjo Sorvali, isojen tyttöjen ohjaajana toimi keväällä Leena Virta ja syyskaudella Sirkka Hollmen. Humppilan kunnanvaltuusto kokoontuu kunnantalon valtuustosalissa klo 18.30.. Ennakkoäänestys Suomessa 2.–8.4.2025. Päivittäinen työaika on kuusi tuntia ja palkka kahden viikon jaksolta noin 380 euroa. Kesätyöpaikkoja on yhteensä noin 150. p Huomenna p Valtuusto
Päivän ylin lämpötila on -5 ja +1, Lapissa -1 ja +4 asteen välillä. Hes. 33: 12 TIISTAI 11. +3 Las Palmas 20 Lontoo +5 Malaga 16 Lissabon 16 New York -1 Oslo ?0 Pariisi +7 Peking +3 Pietari ?0 Rooma 15 Tallinna +1 Tokio +9 Tukholma +1 Ke 36 +2 +6 19 19 +2 19 +7 18 16 ?0 -3 +7 +6 ?0 12 -1 12 ?0 To 37 ?0 +3 18 20 +2 19 +5 18 16 +8 -1 +6 +8 -2 15 -1 10 ?0 10.2. Etelässä pilvisyys on runsaampaa mutta pohjoisessa on laajemmin myös selkeää. PohjoisLapissa sataa ajoittain vettä tai lunta. Päivän sana Jos vanhurskas tekee syntiä, ei hänen vanhurskautensa silloin pelasta häntä. FINGERPORI JERE SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Ja jos jumalaton luopuu jumalattomuudestaan, ei hänen jumalaton elämänsä vie häntä tuhoon. klo 14 °C +0,6 Nyhamn Kylmintä 10.2.2024 °C -33,2 Utsjoki Lämpimintä 10.2.2024 °C -1,6 Bogskär Sateisinta 8.2. Pimeä päättyy klo 7.31 ja alkaa klo 17.49. HELMIKUUTA VIIVI JA WAGNER ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 10 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Tammikuu Helmikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 11 14 17 20 23 26 29 1 4 7 Tammikuu Helmikuu 2025 4 8 Ti Bangkok 35 Berliini +3 Bryssel +5 Eilat 19 Kairo 19 Kööpenham. 0,4 mm Ranua lentokenttä +5 +3 +2 +3 -1 -2 -2 -1 -2 -1 -1 -1 -0 6 8 6 3 3 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen -1 3 -1 2 -1 2 -1 3 -2 3 -1 2 -1 4 -1 3 -1 3 -1 4 -1 4 -1 3 -4 3 -4 3 -4 3 -5 3 -4 3 -3 3 Havainnot Jokioinen 10.2. Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 19 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Iisa, Isabella, Talvikki Huomenna: Elma, Elmi Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 8.17 ja laskee klo 17.03. Ti Forssa -1 Helsinki ?0 Hämeenlinna -1 Iisalmi -1 Imatra -1 Joensuu -2 Jyväskylä -1 Kouvola -1 Kotka -1 Kuopio -1 Lahti -1 Lappeenranta -1 Mikkeli -1 Oulu Rovaniemi +1 Savonlinna -1 Seinäjoki ?0 Tampere -1 Turku -1 Utsjoki +5 Vaasa +1 Varkaus -1 Ke -1 ?0 -1 -1 -2 ?0 ?0 -1 -1 ?0 -2 -1 -1 -4 -3 ?0 ?0 ?0 -5 +1 ?0 To -4 -4 -4 -10 -6 -10 -8 -5 -4 -11 -6 -6 -7 -11 -10 -7 -7 -5 -2 -9 -5 -8 Pe -6 -7 -8 -9 -7 -8 -8 -7 -6 -9 -7 -7 -7 -10 -10 -8 -8 -8 -5 -11 -6 -8 La -7 -5 -8 -10 -7 -7 -8 -8 -7 -10 -8 -7 -7 -12 -9 -7 -9 -8 -6 -7 -8 -8 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 9.2. klo 14 °C -2 2 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 10.2. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutainen ja pilvisyys on vaihtelevaa. Lounaan ja lännen välinen tuuli on enimmäkseen heikkoa, PohjoisLapissa navakkaa. °C -11,6 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 9.2. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 8 1 5 9 2 7 6 5 2 3 7 9 8 5 8 6 4 7 4 5 8 3 6 7 3 1 8 6 2
Viikkaa vaatteet pystyasentoon hyllyllä. Se estää kaaoksen syntymistä. – Nyt elämässä etusijalla ovat perhe, terveys, vapaa-aika ja elämän mielekkyys. Satu Terho tekee tietyt, kodin perussiis teyttä ylläpitävät rutiinit kolmesti päivässä. Samalla opetat lapsille vastuuta. Sisustuslehdissä nähtävien kotien esteettistä kliinisyyttä Terho ei kehota tavoittelemaan. 5. Ammattijärjestäjä Satu Terhoa, 35, on asiakaskäynnillä vastassa yleensä väsynyt ja kiireinen pienten lasten äiti, jonka hermot ovat pettäneet jalan alle jääneen Legon kohdalla. . . Aamuisin hän laittaa aamupala-asiat tiskikoneeseen, huuhtelee kahvipannun ja suppilon. 2. Töiden jälkeen miehen laittaessa ruokaa Terho panee musiikin soimaan ja kerää tavarat ja lelut paikoilleen. Sen jälkeen hän petaa sängyt. Laita vähän pidetyille vaatteille oma kori. Meilläkin takit voivat pudota eteisen lattialle, ja raivaan ne vasta myöhemmin. Oman kotinsa sotkupaikat tietäen Terho on laatinut itselleen lyhyen listan päivittäisistä töistä, joita hän tekee aamulla, iltapäivästä ja ennen nukkumaanmenoa. Se kuuluu elämään ja etenkin arkeen lasten kanssa. Nyt lapset osallistuvat kisaan voitontahtoisina joka ilta. 6. – Oikeasti viisi tai kymmenen minuuttia per kerta raivaamista riittää. 1. . SAUVO JYLHÄ p Sunnuntaisuomalainen. Keittiön tasoilla ajelehtii tavaraa ja pöydän päässä on paperiläjä. Itselle ja perheelle on sallittava ajoittainen kaaos. Ajansäästö 30–60 min. Jo koulussa hän oli mielellään järjestäjä, ja seurakunnan kesäleirillä hänen tupansa voitti siisteyskilpailun monta kertaa. . – Kehitin oman siivousrutiinin äitiysloman aikana. Tee ruokatilaustai käy kaupassa kerran viikossa. Säästää aikaa 10 minuuttia joka viikko. Moni asiakas on kertonut Terholle, kuinka hoksasi puolison yllättäen oma-aloitteisesti siivoavan työpistettä. 3. Lajittelu vie aikaa ja heräteostokset vievät rahaa. OHJEITA ARKEEN Ammattijärjestäjän vinkit ajansäästöön . ” On kuluttavaa, jos koko ajan on riittämätön tunne, ja järjestelystä huolimatta koti tuntuu sekaiselta. . Satu Terho käyttää päivässä kolme hetkeä kodin järjestyksen ylläpitämiseksi. Näet vaatteet yhdellä silmäisyllä, valinta nopeutuu. Vähintään tämän kaiken Terho tekee päivittäin. Vähitellen huomaat, miten helppoa on siivota, kun tavaraa ei loju joka paikassa. – Aamulla on kiva tulla keittiöön ja olohuoneeseen, kun tavarat ovat paikoillaan. 4. 20 Forssan Lehti Tiistaina 11.2.2025 Ammattijärjestäjän asiakas on väsynyt pienten lasten äiti Liisa Tanninen / SUSU P yykkikorin vieressä on läjä likaisia vaatteita. Jaa kodin askareet perheenjäsenten kesken: yksi imuroi, lapset laittavat lelut paikalleen. Oli siis helppo luopua bilevaatteista. Asiakas vinkkasi Terholle tehneensä iltaraivauksesta kilpailun perheessä. Ei mainoksia -kyltti postilaatikkoon. Voit säästää 1–4 tuntia viikossa aikaa. Kun yksi perheessä alkaa järjestelmällisesti raivata ja selkeyttää sotkunurkkia, leviää into toisiinkin. Vähennät turhia pesukertoja ja säästät aikaa 15– 40 minuuttia viikossa. Kaapissa ei ole kaatuvia pinoja. Saat 20– 30 prosentin rahallisen säästön vuodessa ruokakauppakuluihisi, kun heräteostokset jäävät pois. Terho kertoo esimerkin omasta elämästään: Hänelle olivat nuorena tärkeitä bilevaatteet, -laukut ja -kengät. Kaaosta ei pääse näin syntymään. Tästä Terholla on mielenkiintoisia kokemuksia. Kun lapsi syntyi, jäi bilettäminen todella vähälle, ja Terho tajusi, että juhlahepenet voi kierrättää eteenpäin. – On kuluttavaa, jos koko ajan on riittämätön tunne, ja järjestelystä huolimatta koti tuntuu sekaiselta, sanoo Terho. Satu Terho on aina rakastanut järjestelemistä. Nyt on aika tehdä jotain kodin epäjärjestykselle ja loppumattomalle työleirille. Apua pyydetään eniten keittiön, kodinhoitohuoneen, eteisen ja lastenhuoneen selkiyttämiseen. Onko tämä vaate tai tavara sellainen, joka tukee elämääni juuri nyt. Monesti asiakkaat puhuvat myös siitä, miten saada muu perhe mukaan kodin siistinä pitämiseen. Tavaraja vaatepaljouden kanssa tuskailevia Terho neuvoo ajattelemaan asiaa omien elämänarvojen valossa. – Kun tullaan lapsen kanssa päiväkodista, on jano tai nälkä. Niputa tehtävät yhteen reissuun: kun haet lapsen päiväkodista, hae samalla kauppatilaus, vie kierrätettävät jätteet ja käy apteekissa