03-4155 610
. www.forssanlehti.fi
uutiset 13
Pieni ele
kerää rahaa
vammais- ja
terveystyöhön
Ajassa 22
URHEILU 18
Kansanäänestys meni
sähläämiseksi
Ukrainassa
Softenginelle
jäi viisujen
11. N:o 126 . ma 12.5.?2014
Uutiset 6
. Irtonumero 1,50 ?
. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. sijasta
voittajafiilis
Someron Voima
jatkaa yhä
pisteittä
Kakkosessa
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Perustettu vuonna 1917
Lassi Puhtimäki
Hykyssä
aika kääriä
hihat
Hyvinvointikuntayhtymän perustaminen
oli vasta prosentti työmäärästä. Nyt alkaa
yhteisten toimintatapojen kehittäminen.
UUTISET 2
Lehtikuva
Pyörä ja keho
kuntoon
Valtakunnallinen pyöräilyviikko kannustaa
iäkkäätkin satulaan
UUTISET 10
Forssalainen Seppo Kääriä vaalii kuntoaan myös pyöräilemällä.
Salaman naiset
ylivoimaisia
SM-maastoissa
Annemari SandellHyvärinen henkilökohtaisen kisas kolmas,
Janica Mäkelä neljäs
urheilu 15
Alueelle on ollut vaikea saada päteviä työntekijöitä, koska sosiaalityön palkkaustaso alueella on jäänyt matalaksi. Se antaa hyvät lähtökohdat proaktiiviselle
tulevaisuuden tekemiselle. Vasta keskustelu ja sitä seuraava henkilökoh-
Tampereella asuva Juha Heino ei pidä työmatkaansa pahana.
tainen tulkinta ja hyväksyminen
johtavat hänen mukaansa aitoon
ja pysyvään muutokseen.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen
uudistus tarjoaa hyvinvointikuntayhtymälle mahdollisuuden,
vaikka ratkaisun yksityiskohdat ovat vielä auki. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Toimintatavoissa on keh
Hyvinvointikuntayhtymä
lisää asiakaslähtöisyyttään
yli yksikkörajojen
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Forssan seudun
hyvinvointikuntayhtymällä on
edessään suuri savotta, joka kestää vuosia. Hän
arvostaa sitä, että keskustelut
myös yhtymähallituksessa ovat
epämuodollisia, avoimia ja suoria.
Hyvinvointikuntayhtymällä
on hänen mukaansa vahva arvoperusta ja taustat erinomaisessa
kunnossa.
. Kuntayhtymän ulkopuolisten ostopalvelujen käyttö tilapäisenä ratkaisuna on Heinosta kallis ja pitkällä
tähtäimellä kestämätön ratkaisu.
Uusi yhtymäjohtaja, jonka vs.-etuliite jää pois kesäkuussa, on perehtynyt huhtikuusta alkaen hyvinvointikuntayhtymän koko toimintaan, alueisiin ja henkilöstöön. yhtymäjohtaja Juha Heino on vaikuttunut siitä, kuinka innostuneita, työhön sitoutuneita ja
mutkattomia hyvinvointikuntayhtymän henkilöstö ja luottamushenkilöt ovat. Hän
veikkaa, että erva-alueille kirjataan laissa vain palvelujen järjestämisvastuu eikä tuottamisvastuuta, mikä entisestään laventaa
toimintamahdollisuuksia kunnissa.
Koska asiat ovat vasta alkutekijöissään, pitää hykyläisten keskittyä Heinon mukaan tekemään
oma työnsä mahdollisimman hyvin, jotta koko kuntayhtymän
kilpailukyky pysyisi tulevaisuudessakin hyvällä tasolla ja toimintatapa säilyttäisi kansallisen
edelläkävijämaineensa.
Hyvinvointikuntayhtymän vs. 2
MAANANTAINA 12. Meillä on kovasti opittavaa.
Tavoitteena on kehittää hyvinvointikuntayhtymän toimintatapoja entistä enemmän asiakaslähtöisemmiksi, sillä aina on varaa parantaa. Ratkaisua näihin haasteisiin haetaan jo tänä vuonna. yhtymäjohtaja Juha Heino keskustelemassa kirurgisen osaston kansliassa
Kuntayhtymäjohtajan hakuprosessin yhteydessä Heinoa patistettiin jättämään hakemus ja lopulta hän sen tekikin, vaikka
viihtyi erinomaisesti työssään
yksityisellä sektorilla Tampereen Lääkärikeskus Oy Koskiklinikalla.
Yksityissektorin johtamiskokemusta hänellä on kahdeksan
vuotta. yhtymäjohtaja Juha
Heino summaa, että hyvinvointikuntayhtymän perustaminen
oli vasta prosentti työmäärästä.
Nyt alkaa yhteisten toimintatapojen kehittäminen, jotta kokonaisuuden potentiaali saadaan
hyödynnetyksi.
. Osaan yksiköistä hän ei ole
vielä ennättänyt. Esimiehen
tehtävänä ei ole tarjota alaiselleen valmista ratkaisua vaan luoda olosuhteet, jossa kaikissa hykyläisissä piilevät kyvyt, ideat ja
ajatukset saadaan käyttöön.
. Riittävä ymmärrys toiminnan
logiikasta ja periaatteista riittää,
sillä tukena on osaava joukko asiantuntijoita.
Vs. Olen saanut niin paljon, että
on aika antaa takaisinkin.. Sitä ennen Heino työskenteli pitkän rupeaman Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä, jossa
hänen vastuualueinaan olivat toiminnan ja talouden suunnittelu-
prosessi sekä kehittämistoiminta
ja laadunhallinta.
Yhtymähallitus esitti Heinoa teh-
tävään yksimielisesti. Haluan olla minulle osoitetun luottamuksen arvoinen ja koen myös velvollisuudekseni palata julkiselle puolelle saamieni
lääkäri- ja johtamiskoulutusten
jälkeen.
. Kaikki toiminta on pystyttävä perustelemaan suhteessa asiakkaaseen ja potilaaseen ja kustannuskehitys pidettävä kurissa
myös tulevina vuosina.
Uudistukset kohtaavat aina
myös vastarintaa, kun totutuista toimintatavoista pitää siirtyä
oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
??Tämä on terve reaktio, joka on käsiteltävä, jotta tarvittavat muutokset saadaan vietyä arkeen, hän sanoo. Myös yhtymävaltuusto teki yksimielisen
päätöksen valinnasta.
. Työntekijät ovat täten kuormittuneita ja kokevat riittämättömyyden tunnetta, sekä
avun saanti kestää kohtuuttoman
kauan. Heinon mielestä
myös ylimmän johdon tulee näkyä arjessa, vaikka se isossa organisaatiossa on haasteellista.
Hän kertoo saavansa erinomaista tukea työhönsä edeltäjältään Markku Purolta, jonka näkemykset ja opit ovat hänestä olleet
terveydenhuollon kuntayhtymän
menestyksen avaintekijöitä.
Sosiaalipuoleen Heinolla ei ole
entuudestaan kosketusta, mutta
hän luottaa palvelualuejohtajien
asiantuntijuuteen.
. Hyvinvointikuntayhtymän vs. Forssan seutu kuuluu sote-ratkaisussa lähtökohtaisesti Tampereen suunnan
erityisvastuualueeseen, mutta
se voi vaihtua myös Turuksi, mikä lisäisi Heinon mukaan hyvinvointikuntayhtymän mielenkiintoa Somerolla ja Loimaalla. Asiakkaiden tarpeet tietävät
parhaiten ne, jotka päivittäin asioivat asiakkaiden kanssa, Heino
tähdentää.
Yksityispuolelta hän tuo mu-
kanaan aimo annoksen tiukkaa
kustannuskuria ja tehokkaita toimintatapoja.
. Palvelujen kehittämisen tavoitteena on prosessimainen toimintatapa, joka häivyttää terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen yksikkörajat ja
tarkastelee hykyläisten ammattilaisten tekemistä entistä vahvemmin asiakkaan ja potilaan
näkökulmasta.
Toimientatapojen terävöittämisen rinnalle ryhdytään kehittämään hyvinvointikuntayhtymään sopivaa mallia valmentavasta johtamisesta, jossa johtajien ja esimiesten rooli muuttuu perinteisestä. Ei ollut tarvetta hypätä minkäänlaiseen pelastusoperaatioon,
hän naurahtaa.
Lähtökohdat ovat Heinosta erittäin hyvät, kun yhtymä on
kustannustehokas, joustava ja
palvelujen saatavuus on hyvä.
Haasteitakin riittää, sillä erityisesti lasten, nuorten ja perheiden psykososiaaliset ongelmat
ovat jatkuvasti lisääntyneet
puolitoistakerroksinen hirsitalo, jossa oh, k, 3 x mh, iso aula,
khh, vh, ph, s, 2 x wc, toisessa myös suihku,
yht. Pelastuslaitos sai hälytyksen tapahtumapaikalle
hieman ennen puoli kahta
iltapäivällä. Lähetä juttuvinkki
sähköpostilla osoitteeseen toimitus@forssanlehti.fi tai suoraan
uutispäällikölle numeroon 050 5707 432.
hitettävää
Loimijoesta
löytyi
vainaja
Tapio Tuomela
FORSSAN LEHTI
FORSSA Loimijoesta Kutomoalueen läheisyydestä
löydettiin sunnuntaina vainaja. 1982 rak. Ministerin on määrä tavata ensi viikolla eteläkorealaisen telakkayhtiön STX:n ylintä
johtoa.
Kuluneella viikolla uutisoitiin, että valtio suunnittelee saksalaisen Meyer Werftin kanssa
STX:n Turun telakkatoiminnan
ostoa. Lisätietoja tapahtuneesta on luvattu
kertoa tänään.
Vapaavuori
jouduttaa
telakkakauppoja
STT
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) on matkustanut Etelä-Koreaan jouduttamaan telakkakauppoja. 120,5 m². Turun telakka on
kamppaillut vaikeuksissa jo pitkään.
Vapaavuori toteaa tiedotteessaan toivovansa, että asiassa
edettäisiin myös Etelä-Koreassa
mahdollisimman ripeästi, vaikka neuvottelut ovatkin alkuvaiheessa.
UUsi kohde
Forssan sairaalassa.
Johtaja astui sisään
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila ei epäile hetkeäkään,
etteikö Juha Heino kykenisi täyttämään Markku Puron vaativia
saappaita, kunhan pääsee ensin
kartalle asioista. TOUKOKUUTA 2014
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi. 166.000 ?.. Näki, että johtaja astui sisään, Anttila sanoo.
Hän kehuu Heinon monipuolista kokemusta ja hyvää verkos-
toa, johon sisältyy paljon tuttuja
lääkäreitä.
Väistyvä yhtymäjohtaja Markku
Puro on Anttilan kanssa samoilla linjoilla.
Puro sanoo, että Heinolla on
laaja ja hyvä kokemus johtamisesta sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta.
??Heino ei ole kaavoihin kan-
gistunut, vaan hän tuo yksityiseltä puolelta toiminnan tehokkuutta. Hän on innokas, määrätietoinen ja omaa hyvän kokemuksen erikoissairaanhoidosta.
Heinolla on myös hyvät verkostot, eikä hänelle tule ongelmia
päästä hommiin kiinni, uutta yhtymäjohtajaa muutaman viikon
työhön sisään ajanut Puro sanoo.
esittely tänään klo 17.00-17.30
ERILLISTALO, FORSSA,
NAAVAKUJA 6 C
Tässä kohteessa todella edulliset asumiskustannukset. Hp. Neuvotteluja kaupasta on
tiettävästi käyty viime vuoden
puolelta asti. Pelastuslaitos
ilmoitti nostaneensa vedestä vainajan.
Poliisi ei tiedottanut asiasta tämän enempää sunnuntain aikana. Oma ulkovarasto ja autotalli.
Rinnetontilla metsänlaidassa yksi hirsitalo,
kolmen erillistalon muodostamasta asuntoosakeyhtiöstä Paavolassa. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Anttila sanoo,
että Heino valittiin yhtymäjohtajaksi 13 haastatellun hakijan joukosta yksimielisesti.
??Kun Juha Heino astui sisään
haastatteluhuoneeseen, hän otti tilan heti haltuunsa
Ottamaan askel taaksepäin. Tänä keväänä
uittotyöt päästiin aloittamaan huomattavasti myöhemmin kuin vuosi sitten, mutta nyt ollaan kuitenkin niin pitkällä, että
purouitot on suurin piirtein suoritettu ja
isompien vesireittien varsilla odotetaan
nyt vain järvien jäiden lähtöä, mikä tapahtunee aivan näillä hetkillä. Esimerkiksi pienissä, aineellisiin
vahinkoihin rajoittuvissa liikenneonnettomuuksissa asianosaiset saavat
selviytyä keskenään vailla virkavallan
apua.
Kansalaiset ovat luottaneet poliisiin ja sen kykyyn taata turvallisuus
koko maassa. Sisäministeriö etsii hallituksen kevään kehysriihessä päättämiä
säästöjä leikkaamalla poliisien määrää. Valtaosa vähennyksistä aiotaan
toteuttaa niin, ettei eläkkeelle siirtyvien poliisien virkoja täytetä ja samoin
menetellään määräaikaisissa viroissa.
Kun aika täyttyy, uutta pätkätyöntekijää ei palkata ja poliisien työttömyysluvut rumenevat entisestään.
Tilanne kentällä alkaa olla siis täysin päinvastainen kuin sisäministeri
Päivi Räsänen (kd.) on vuolaasti lupaillut. 4
MAANANTAINA 12. Lopulta todennut, että
kaksi vasenta jalkaa ei ole vain hassunhauska sanonta,
vaan ihan todellinen fyysinen oireyhtymä.
Olen noista disko-ajoista lähtien nauttinut tanssimisesta suunnattomasti. Siksi minua sapettikin niin suunnattomasti tajuta, että vaikka kuinka on jorannut yökerhon tai jumppasalin tanssilattialla muina naisina, ei tästä kyseenalaisesta tanssitaidosta ole mitään hyötyä, kun aletaan todella
TANSSIA.
Ehkä jonkinlaisia viitteitä kahden vasemman jalan synd-
roomasta on vuosien varrella tullut. Myös
kaupungeissa, joissa vielä on poliisiasema, miesvahvuudet on leikattu
niin pieniksi, ettei harvoja partioita
enää liikene läheskään kaikkiin tehtäviin. Jos rikoksista jää
entistä suurempi osa selvittämättä
ja puuttumisen kynnys häiriötilanteissa nousee liian korkeaksi, poliisin maine kansalaisen parhaana
ja luotettavimpana viranomaisena
saa ilman muuta kolhun.
Jatkuvat leikkaukset ovat omiaan
heikentämään myös kansalaisten
tasa-arvoista asemaa rikosten tutkinnassa. Näin Forssan kaupunginpuutarhuri Reijo Hahkala kaupungin tämän kesän puistotöistä. Puistoosaston vakinaisessa työporukassa on seitsemän miestä, tehdään niin paljon kuin
pystytään. Ei se ilman kompurointia edelleenkään sujunut, mutta onneksi on vielä hetki aikaa
harjoitella. Olin tampannut kaksi iltaa Humppilan
työväentalon lattiaa. Vielä pakkausmuovilta haisevassa levysoittimessa soi vuorotellen kaksi
levyä, Movetronin ja Ressu Redfordin. Jatkuvilla leikkauksilla on kielteisiä vaikutuksia myös poliisien työyhteisöön.
Työvoimapula uhkaa
kaupungin puistotöitä
FORSSAN LEHTI 5.5.1974 - Tehtävää olisi vaikka millä mitalla, kun vain olisi työvoimaa. Ja toinen. Ehdotin tanssiparilleni, että mitäpä jos suuren päivän ja suuren tanssin
koittaessa ottaisimmekin käyttöön tyylin nimeltä viimeiset hitaat: sulavaa nojailua, ei askellusta tai herra paratkoon, ainakaan käännöksiä.
En saanut idealleni vastakaikua vaan käskyn keskittyä
ja yrittää vielä kerran. Kavereiden kanssa muodostettiin iso piiri, jonka keskelle kasattiin laukkuvuori. Jännittävin hetki koitti illan lopuksi,
kun My Heart Will Go On kajahti kaiuttimista ja jännitet-
tiin, tuleeko sen pojan kaveri pyytämään toista kaveria
illan viimeiselle hitaalle...
Alakoulun diskon hitaat palasivat elävästi mieleeni muutama päivä sitten. Ne olivat ensimmäiset ja pitkään ainoat CD-levyni, joten barbie-diskon tiskijukalla ei ollut liiemmin valinnanvaraa.
Voi sitä riemua, kun pääsi vihdoin itse testaamaan nivelettömillä nukeilla treenattuja tanssimuuveja. Kun hälytysajat ovat
poliisiasemien verkoston harvenemisen ja henkilöstövähennysten
takia pidentyneet, luottamus alkaa
hiljalleen horjua. Valmistelevat
työt on jo tehty, puomit kiinnitetty paikoilleen, välineet kunnostettu jne.
Piiriesimies Aimo Luhangalta olemme
saaneet käytettäväksemme yhdistelmän
Kokemäenjoen Uittoyhdistyksen uittoon
tänä keväänä - likimääräisten ilmoitusten
mukaan - tulevista puutavaramääristä sekä eri reittien uittosuunnitelmat.
J
atkuvassa
muutostilassa
oleva poliisi menettää vastoin kaikkia lupauksia koko
ajan voimavaroja kenttätyöstä. Askel, askel, polvi ylös, ei kun jalka toisen viereen, askel... Lopullises-
?Kaksi vasenta jalkaa ei ole vain
hassunhauska sanonta, vaan ihan
todellinen fyysinen oireyhtymä.?
ti aika nostaa kädet pystyyn tuli kuitenkin tuskaisten
Humppilassa vietettyjen tuntien jälkeen. Viiden vuoden aikana poliisia ovat myllertäneet ankarat
säästövaatimukset ja kolme organisaatiouudistusta.
Lähivuosina poliisi aikoo vähentää
henkilöstöään noin 400 henkilöllä.
Määrä on sangen huomattava, sillä
Suomessa on runsas 7 000 poliisin
virkaa. Nauttimaan tähänastisen elämänsä
tärkeimmästä tanssista.
Ja mikäli lisäharjoittelusta ei ole apua, voin sulkea silmät ja laulaa mukana: vaikken kanssasi tanssimaan oppinut, opin enemmän, opin sinut.. Esimerkiksi silloin,
kun pikkujouluissa työkaveri joutui lopulta toteamaan,
että hänenkin viejäntaidoilleen on rajansa. Myös katsojana tanssi on minulle
kaikista taidemuodoista ehdottomasti helposti lähestyttävin. Tallonut, ja tullut tallotuksi. Toisin on
kuitenkin käynyt, esimiesasemansa
menettäneille on järjestetty uudessa muuta työtä, jossa he odottelevat
40 vuoden takaa
Lähivuosina poliisi aikoo vähentää henkilöstöään noin 400 henkilöllä.
eläkevuosiaan.
Suomessa on alueita, joille poliisipartion saatavuus on heikkoa. Kuulustelut ja muut tutkimukset kestävät kohtuuttoman pitkään ja
oikeuskäsittelyyn päätyvien rötösten
tuomiot viipyvät aivan liikaa. Nauranut, nolostunut ja kiukutellut. Ja pitämään ryhti suorana. Puutetta on
miehistä - sesonkityöhön ei ole tulijoita.
- Vanhat puistoalueet saadaan hoidetuiksi, mutta uusien alueiden rakentamisessa saattaa syntyä vaikeuksia. Kun poliisihallintoa tiivistettiin suurin, maakunnallisiin poliisilaitoksiin, ministerin ja ministeriön
selkeänä tavoitteena oli kohdentaa
vapautuvista päällystöviroista kertyviä määrärahoja kentälle. Kovin laajoja työkohteita ei kaupungilla tämän kesän varalle ole lukuunottamatta kaiken aikaa ?suurena hahmona?
taustalla olevaa Rantapuistoa, jolla perusparannustöitä riittää hehtaarikaupalla Finlaysonin koskelta Rantalanmäkeen.
Valssi tanssitaidottomalle
Kolumni
Saija Käkönen
saija.kakonen@forssanlehti.fi
Kirjoittaja on Forssan Lehden toimittaja.
E
nnen kuin ylitin sen maagisen rajan, että alakoulun diskon ovet aukesivat minulle, kävivät
barbieni diskossa. Naistyövoimaa on käytettävissä tarvetta vastaavasti, samoin koululaisia on otettu töihin niin paljon kuin tätä työvoimaa voidaan käyttää. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 12.?5.2014
60 vuoden takaa
Poliisi kurjistumassa
jatkuviin leikkauksiin
Loimijoella uitetaan
noin 333 000 tukkia
FORSSAN LEHTI 6.5.1954 Vaikka tukkilaisromantiikkaa onkin sitten ?Tukkijoen?
päivien väljähtynyt, on uittotouhu keväisenä ilmiöinä edelleen vesistöjemme varsille leimaa antava tekijä
mutta vain hetkeksi. Työn merkityksen
muutoksesta pitää vetää oikeat johtopäätökset. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Antti Pesonen
Päätoimittaja Kari Grahn
4155 657 tai 0500 439 845
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 5707 432
Toimitussihteerit
4155 658, 4155 659
Outi Lindqvist, Viki Salonen,
Aki Vaani, Jaakko Kyrö,
Tiina Sandberg (opintovapaalla)
Kunnon CV valttia viranhaussa
LUKIJALTA Kun uutta virka haetaan,
headhunterit ovat usein jo matkalla ja etsivät kyvykkäitä virkamiehiä ja johtajia,
kuten vaikkapa Kelloniemessä ruuvattaessa Nokian kylttiä irti ja korvattaessa se
Microsoftin vastaavalla. Lapsen lausahdukseen: kyllä meillä on maailman parhaat naapurit, on ollut helppo yhtyä, kun flunssaisen äidin
lapsille tuodaan naapurista pellillinen
pizzaa tai lautasellinen lettuja.
Nämä ihmiset, ihana asuinympäristö
ja Vieremän koulu saivat meidät rakentamaan myös talomme tänne tuuliselle pellolle. Headhunter ei ole
niistä kiinnostunut. Työnantaja ei ole kiinnostunut suosituksista,
jossa suosittelija on puoliso tai muu nepotistinen tarkkailija. Ei poliitikkojen tarvitse olla klovneja, sitä varten on eri ihmiset.?
Europarlamentaarikko Riikka Pakarinen Kuukausiliitteessä
Työ ja toimeentulo vaatii uutta ajattelua
LUKIJALTA Maailman työttömien määrä kasvanut noin 20 miljoonalla. Tarvitaan perustuloa, joka rohkaisee toimeliaisuuteen ja turvaa kohtuullisen toimeentulon kaikissa elämäntilanteissa.
Työttömyyden helpottamiseksi tavoitteeksi on otettava elinaikaisen työajan lyhentäminen. Niitä on
automatisoitu ja muutettu itsepalveluiksi. Poliitikot ovat siellä näkyvin ryhmä
tuhansine kavereineen, joille eivät ikinä
vastaa henkilökohtaisesti. Jos niitä ei ole, niitä ei pidä sinne keksiä. Kysy itseltäsi, luetko
itse uutisista tyhjänpäiväiset liirumlaarumit vai valikoitko itsellesi kiinnostavimmat. Vanhustenhoidossa, sairaaloissa ja kouluissa tarvittaisiin lisää tekeviä
käsiä. Lisäksi auttavat suositukset ja niidenkin tulisi olla valideja. Koulun
lakkauttaminen ei vaikuttaisi pelkästään
koululaisiin, vaan kaikkiin Vieremäläisiin. Jos valikoit, niin tekevät kyllä muut-
kin ja satoja hakemuksia lukevat myös poliittisiin virkoihin.
Naamakirja ja CV on kohdistettava lukijal-
leen. vaihde 03-41?551
Telefax 03-4155 730
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 4155 608
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 4155 610
Asiakaspalvelu
Carita Tulonen 41 551
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 4155 606
Minna Aaltonen 4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 4155 604
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
Matti Luostarinen
dosentti, filosofian ja valtiotieteitten tohtori
emeritus professori
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
Maailman parhaat naapurit
LUKIJALTA Vuosi 2006 on yksi meidän
perheen elämää mullistaneista vuosista. Siitä ei saa jäädä levotonta vaikutelmaa, kirjavan kissan kuvaa äänestäjälle.
Kirjoitusvirheet on korjattava ja työkokemus ei korkeaan virkaan ala ensimmäisestä kioskimyyjän tehtävästä vaan mieluiten viimeisimmästä maaherran virasta tai
kansanedustajan tehtävistä, professorin
viran hoidosta. Sosiaalinen verkosto ja tutut maisemat jäivät taakse. Ei ole aivan tuulesta temmattu.
Satu
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
239,50 ?
6 kk
242,00 ?
á 121,00 ?
3 kk
244,00 ?
á 61,00 ?
2 kk
252,00 ?
á 42,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU PE?LA?SU
12 kk
168,00 ?
190,00 ?
6 kk
85,00 ?
96,00 ?
3 kk
44,00 ?
49,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
251,00 ?
6 kk
136,00 ?
3 kk
77,00 ?
1 kk
30,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Kuvaksi
ei kelpaa rippikuva keski-ikäisestä ihmisestä, eikä mukaan pidä liittää lemmikkien tai lasten kuvia. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Se ei kerro ammattitaidosta yhtään mitään.
Sama CV ei kelpaa kaikkiin mahdollisiin virkoihin haettaessa. Koululla kokoontuvassa seurakunnan kerhossa kävimme perhekerhossa,
jotta pienemmätkin pääsivät mukaan oh-
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 4155 661
Erkki Kuronen 4155 653
Saija Käkönen 4155 650
Ami Laaksonen 4155 656
Jaakko Leinonen 4155 665
Petri Ojanen 4155 660
Johanna Puukka 4155 651
Kevätjuhlassa Nälkämaan laulu on vaih-
tunut Hämäläisten lauluksi ja toivon, että
saamme laulaa sitä omassa koulussamme
vielä monena keväänä. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Pienipalkkaisista pätkätyöläisistä on pulaa. Huono CV ja
naamakirja jää lukematta, jos sitä ei ole
kohdistettu oikein. Sellainen on epäammattimaista ja meitä seurataan myös netin sivustoilla koko ajan työtä hakiessam-
me. Virkaan on usein esitetty vähimmäisvaatimukset, jotka nyt ainakin on täytettävä. Äänten keräily
tällä tavalla sivusto pilaten on pilaamassa
myös poliitikon maineen ja moraalin korkean viran hakijana.
Puutteelliset perustiedot ovat CV:n näkyvin ongelma. Mieluummin hänen
kuuluisi olla vaikkapa edellisen työpaikan
johtaja tai opettaja.
Suomalainen on tunnetusti allerginen
kaikelle uudelle. Jos ne täyttyvät monin
verroin, sitä ei pidä ujostella vaikka vastassa olisikin kylän nepotistisimmat poliittiset viritykset ja lehmänkaupat haastajina.
Hyvä CV sisältää Fb:n naamakirjan tapaan kunnon kuvan hakijasta. Niitä eivät ole eläkeiän nosto
tai opiskeluaikojen lyhentäminen.
Kun tuotanto tarvitsee vähemmän ihmistyötä, pitää hyväksyä se, että ihmisen toimeentulon täytyy olla turvattu
vaikka hän ei voi osallistua yhä harvempien ulottuvilla olevaan perinteiseen
palkkatyöhön. Tämä osoittaa, että tavaratuotanto tarvitsee yhä vähemmän ihmisiä. Muutos jatkuu.
Työvoiman tarvetta on kylläkin eri
puolilla. Mikäli olisimme tienneet, että koulu on vaarassa loppua, päätös olisi voinut
aiheuttaa enemmän päänvaivaa.
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Pasi Rakkolainen 4155 663
Kai Sandberg 4155 662
Kuvatoimitus 4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Grafiikka, atk, internet
Hannu Oinas 4155 652
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Muuttoauto saapui pohjoisesta tänne Forssaan. Päinvastoin. Voidaan puhua järjestelmäkriisistä.
Suomen valtion rahapulan taustalla
on europolitiikan tuoma valtion keskuspankkirahoituksen kielto. Oma raha, itsenäinen keskuspankki ja päätösvalta
mahdollistaisivat sen, että valtio ei enää
velkaannu yksityisille pankeille ja sijoittajille, toisin sanoen velkaannu ulos.
Valtio voi itse luoda rahaa oman keskuspankkinsa kautta ja tarvittaessa velkaantua näin sisäisesti itselleen. Vanhimman poikani kommentti:
onko ne ihan tyhmiä, kuka tänne sitten
enää muuttaisi. TOUKOKUUTA 2014
Politiikka on asiakeskeistä työtä. Se voidaan toteuttaa esimerkiksi siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon.
Työn tarjoamista on helpotettava
merkittävästi. Ei ole kiellettyä tuoda itseään esille uusin keinoin. Myös kotiäidin yksinäinen arki pelotti.
Onnekseni sain huomata, että moni
pelko oli ollut turha. Tämä voidaan toteuttaa
korvaamalla nykyiset työn sivukulut
maksulla, joka peritään tuotannon jalostusarvon perusteella.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Työnantajat eivät ala metsästää näitä tietoja kissojen ja
koirien kanssa saati googlaten ja toivoen
jotain jostain löytävänsäkin. Harva meistä on sellaista rautaa, josta on sivukaupalla tietoa hakukoneissa ja moni taipua
saa nöyremmäksi tässä kilpailussa tehden
kunnon parin sivun esitteen itsestään. Minulle äitinä
se oli jännittävä ja pelottavakin muutos.
Eniten mietitytti lasten sopeutuminen ja
kavereiden saaminen. Pienessä Vieremän
koulussa uudet oppilaat otettiin riemulla vastaan ja lapset löysivät uusia kavereita. Tavaraa
ovat varastot pullollaan ja paljon enemmän saadaan tehtyä nykyisellä työvoimalla. Sama pätee moniin palveluihin. Suomessa on työtä vailla noin puoli miljoonaa ihmistä, noin puolet enemmän
kuin viralliset työttömyysluvut kertovat.
Tavaroiden saatavuudesta ei kuitenkaan ole pulaa. 0200 728 22
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Näiltä kuntien ja valtion rahoittamilta aloilta puuttuu kuitenkin rahaa.
Samaan aikaa kymmenet tuhannet mil-
jardit eurot ja dollarit ovat odottamassa entistä tuottavampia sijoituskohteita.
Ihmisten arkeen liittyviin perusasioihin
rahaa ei silti tahdo löytyä. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Valtiovallan vastuulla on
luoda olosuhteet, joissa jokainen työkykyinen voi mielekkäällä tavalla osallistua yhteiskunnan rakentamiseen. Luovuus,
innovatiivisuus, on ohje etenkin, kun kyseessä on muodikkaat viestiään ja markkinoinnin tehtävät ja poliitikon elämä ministerinä ja meppinä EU:n parlamentissa.
jattuun toimintaan ja äitikin sai juttukavereita.
Naapureista tuli pikkuhiljaa oikeita ystäviä, joiden kanssa on jaettu monet ilot ja
surut. Nuoret eivät niistä piittaa
eikä niillä ole merkitystä substanssiosaamista etsittäessä. Ministerien paikkoja tai mepin virkoja ei haeta miten sattuu ja kaivaen koipussista ikivanha CV ja
sen jo vanhahtavat tiedot, joita on lähetelty epätoivoisesti satoina kopioina työnantajillemme jo vuosia.
CV pysyy kuitenkin dokumenttina merkittävänä ja on vaikea sivuuttaa, vaikka jäsenkirjat ovat taas tulleet muotiin . Liikkeellä olevan rahan määrää pitää säännellä rahapolitiikalla ja verotuksella.
Rahaa ei siis keskuspankin kautta pidä
lainata tai painaa liikaa.
Kun tuotanto ja ihmistyö erkaantuvat
yhä enemmän toisistaan, on työ määriteltävä uudelleen. Ikä, ammatti, siviilisääty, koulutus tulisi näkyä siellä siinä missä
naamakirjankin sivuilta. Tämä koskee myös tulevia ministereitämme, edustajiamme EU:n parlamenttiin.
Emme me teitä tunne parhaimmillaankaan muusta kuin suun pieksennästä ja
populistisesta pulinasta. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2014. Meidän kainuulainen perheemme on kotiutunut ennen
kaikkea Vieremään.
Sydämen viisautta, sitä toivon lapsiystävällisen Forssan päättäjiltä. Tekemätöntä työtä on
myös ihmisten hoitamiseen liittyvillä
aloilla. Sen ei kuitenkaan tulisi
näkyä CV:n ja kotisivun sekä naamakirjan
sisältä ensimmäisenä
Tämä on täysin vapaaehtoistyötä. Sen takia nimi muutettiinkin Pieni ele -keräykseksi.
Keräyspisteitä on monia. Tänä vuon-
na Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein
sai 35 äitiä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö luovutti kunniamer-
kit äitienpäiväjuhlassa Helsingin
Säätytalolla. Forssan kaupungin alueella mukana on 13 yhdistystä,
jotka koostuvat omista keräysporukoistaan.
. Olemme jo saaneet vähän lahjoituksia projektiin ja kesän aikana tavoite on saada homma päätökseen.
Rahankäyttökohteita on Forssan seudulla monia. Keräys ei liity mitenkään puolueisiin, vaikka onkin vanha vaalikeräys. lipaskeräys
järjestetään kaikilla äänestyspaikoilla.
. Äitejä onnitteli presidentin lisäksi rouva Jenni Haukio. 6 Uutiset
MAANANTAINA 12. Juhlaan osallistui myös palkittavien omaisia.. Me itse ei saada muuta sitten kuin hyvä mieli, Okslahti kertoo.
Presidentti palkitsi 35 äitiä
STT
Äitienpäivänä on jälleen palkittu
ansioituneita äitejä. Tuotto käytetään paikallisesti
Reistaileeko
ja vaivaako
lihakset?
ÄLÄ ENÄÄ KÄRSI, HAE HETI SITÄ PAREMPAA, NOPEASTI IMEYTYVÄÄ DIASPORAL
MAGNESIUMIA APTEEKISTA, LUONTAISTUOTEKAUPASTA, TAVARATALOISTA TAI
PÄIVITTÄISTAVARAKAUPASTA.
TV:STÄ
TUTTU
siten, että puolet keräystuotosta
menee liittotasolle, mistä vähennetään yleiskulut ja toinen puolikas jää Forssan seudun yhdistyksille jaettavaksi, kertoo Forssan
Seudun Sydänyhdistys ry:n puheenjohtaja Jukka Okslahti.
. Koko
Suomen laajuisesti mukana on yli
12 000 vapaaehtoista.
Forssassa talkoolaisia on mukana ainakin useita kymmeniä,
parhaimmillaan jopa yli sata.
Työt tehdään kahden, kolmen tunnin vuoroissa ja lipastunteja on suurin piirtein 220
tuntia.
. Itse edustan Sydänyhdistystä
tässä projektissa. Keräykset ovat tämmöisissä
paikoissa, missä on paljon porukkaa, eli kauppakeskuksissa tai sitten huoltoasemalla tuolla Paavolan risteyksessä. Kuvassa Jukka Okslahti ja Jukka Haarala.
Pieni ele vammaisja terveystyöhön
Eurovaalipaikoilla kerätään rahaa kotimaan vammais- ja terveystyölle
TANJA KRÖGER
FORSSAN LEHTI
FORSSA Eri vammaisjärjestöt keräävät Pieni ele -keräyksessä va-
roja oman toimintansa rahoittamiseen. Toki yhdistysten omassa päätöksessä on se, miten varoja käytetään, mutta sen tiedän nyt, että
ainakin meillä kolmella yhdistyksellä on selkeät tavoitteet varojen
käytössä.
Pieni ele -keräys on kolmannen
sektorin keräys, eikä keräys ole
mitenkään poliittinen.
. Niissä on tavoitetta.
Pieni ele -keräys toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin. Keräys pidetään jokaisessa ennakkoäänestyspaikassa ja varsinaisena vaalipäivänä 25.5. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Lassi Puhtimäki
Vammaisjärjestöt kaipaavat avustusta. Esimerkiksi Forssan Seudun Hengitysyhdistys ry kerää rahaa PEF-laitteiden uusimiseen, Forssan Seudun
Kuulo ry siirrettävän induktiosilmukan uusimiseen ja Forssan
Seudun Sydänyhdistys ry 1?2 de-
fibrillaattoriin eli maallikkoelvytyslaitteeseen Forssan seudulle.
. Meillä on tiukka tavoite
Johtajat uskovat ja toivovat, että Suomen tulevaisuutta linjaavissa neuvotteluissa korostuu Rinteen ratkaisuhakuisuus.
. Puheenjohtaja Lauri Lylyn
mukaan SDP:n syrjäytetty puheenjohtaja Jutta Urpilainen pi-
ti turhan tiukasti kiinni valtion
kehyksestä. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Hän epäröi kuitenkin sitä, pitäisikö Rinteen ottaa
valtiovarainministerin salkkua.
. Tulot kannattaisi laittaa perusinfrastruktuurihankkeisiin kuten tietöihin. Tämä on välttämätöntä, jotta päätöksiä hallituksessa syntyisi jatkossakin.
Käytännössä hän pitää valtiovarainministerin tehtävää Rinteelle luontevimpana.
EK toivoo, ettei puheenjohtajan vaihdos hidasta neuvotteluja
eläkeuudistuksesta.
. Tutkimuksen alussa tutkittavat olivat 36?52-vuotiaita. Toivoisimme, että näistä keskusteltaisiin vielä hallituksessa, sanoi puheenjohtaja Antti
Palola STT:lle lauantaina.
STTK puoltaa Rinteen ajatusta siitä, että valtion omaisuuden
myynnistä saatava 1,9 miljardia
euroa pitäisi käyttää kasvua tukeviin investointeihin, ei velan hoitoon.
. Valtiovarainministerin salkku
tietenkin teettää paljon töitä.
Työnantajia edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo
ymmärtävänsä toiveet, että Rinne ottaisi keskeisen, vahvan ministerinsalkun.
. Sitten kuitenkin sovitaan, arvioi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sunnuntaina.
Toimihenkilöitä edustavan
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo tunteneensa Rinteen
jo parikymmentä vuotta. Nyt ei kannattaisi lyhentää valtion velkaa.
SAK:n toivomuslistan kärjessä on,
että työllisyystilannetta parannettaisiin ja investointeja lisättäisiin. Toivon mukaan tuki ratkaisulle ja ratkaisun kiireellisyydelle
löytyy Rinteeltä.
Häkämiehestä Rinteellä ei ole
kesäkuun minihallitusneuvotteluissa paljon neuvotteluvaraa
yrittää löysätä valtiontalouden
tervehdyttämistoimia.
. Työmarkkina-asioista so-
Lehtikuva
pimiseen liittyy välillä retoriikkaa. Nämä asiat jäivät kaivelemaan palkansaajapuolta kehysriihessä. Seuranta-ajan loputtua neljä prosenttia tutkimukseen osallistuneista
naisista ja kuusi prosenttia miehistä oli kuollut.
Tutkimusraportti julkaistiin
tieteellisessä julkaisussa Journal
of Epidemiology and Community Health.
Tutustu ja ihastu:
tele.fi
Valitut K-citymarketit
tele.fi/myyntipisteet
Ta it
i l se
ah ll
ja e
ks
i
!. TOUKOKUUTA 2014
Ammattiliitoilla on jo
toivomuslistat Rinteelle
Kehysriihen leikkaukset hiertävät
SAILA KIUTTU
STT
Antti Rinnettä SDP:n puheenjohtajaksi toivonut ammattiyhdistysliike sai mitä tahtoi, kun Rinne valittiin puolueen johtoon.
Palkansaajia edustavalla SAK:lla
ja toimihenkilöitä edustavalla
STTK:lla onkin jo toivomuslista
Rinteelle siitä, minkälaisia muutoksia hänen pitäisi ajaa tulevissa
hallitusneuvotteluissa.
STTK toivoo, että päätökset leika-
ta työttömyysturvaa ja jäädyttää
eläkeindeksejä avattaisiin.
. Erityisesti riskiryhmässä ovat miehet
ja työttömät.
Tulokset saatiin tutkimuksessa, jossa seurattiin lähes
10 000:ta tanskalaista 11 vuoden
ajan. Rinteeltä hän odottaakin, että tämä harkitsisi Urpilaista enemmän poliittisten muutosten vaikutuksia yksittäisten ihmisten kautta.
Palola uskoo, että Rinne pitää Urpilaista enemmän yhteyttä
kenttään.
Lylystä Rinteen pitää mennä
hallitukseen. Myös
hänestä Rinnettä kuvaa se, että
tämä saa tuloksia aikaan.
Palkansaajien SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylystä Rinne on
asioihin hyvin paneutuva ja nopea neuvottelija.
Palkansaajapuolen järjestöt toivovat, että Antti Rinne avaisi hallituksen säästöpäätökset.
Löydä oma
samsung
suosikkisi
keväthintaan!
Riitely syö terveyttä
STT?AFP
Jatkuva riitely läheisten kanssa
rasittaa terveyttä, selviää tanskalaistutkimuksesta.
Tutkimuksen mukaan ihmiset,
jotka riitelevät jatkuvasti sukulaisten, ystävien ja naapureiden
kanssa, kuolevat muita todennäköisemmin jo keski-iässä. Jos jotain puretaan, jotain
muuta täytyy tulla tilalle.
Räyhäkäs Rinne
rusikoi ratkaisuja
STT
Räyhäkkäänä ammattijärjestöjohtajana tunnettu SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Rinne ei pelota
työmarkkinapomoja. Välillä on ollut Rinteen kanssa vaikeampia jaksoja ja kovempia puheita, mutta ratkaisuja
syntyy
Perussääntö
on, että vaaratonta karhua ei ole.
???Karhua ei pidä ruokkia jättämällä ruokajätteitä ulos esimerkiksi kesämökillä.
Karhuhavainnot
Ilmoitetut karhuhavainnot 2013
Paljon
havaintoja
Vähän
havaintoja
???Jos näet yksinäisen karhunpennun, on emo varmasti lähistöllä. Ensimmäiseen työvuoroonsa mies tuli tehtaalle vuonna 1988.
Tämänkertaista kisaa aloitettaessa hän oli hallitseva mestari
lieriön puhaltamisessa, vuoden
2000 ennätyksellä 666 millimetriä.
. 8 Uutiset
MAANANTAINA 12. Se oli aivan hirvittävä se automäärä, mikä siellä oli. Näin pystytään kohtuuhyvin
hallitsemaan karhujen aiheuttamat vahingot, Laanikari sanoo.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Suomessa
on yhteensä noin 1 600 karhua.
Viime vuonna julkistetun mielipidemittauksen mukaan enemmistö suomalaisista ei pelkää
???Karhut pyrkivät välttämään ihmisiä, joten karhun kohtaa yleensä vain silloin, kun se tulee yllätetyksi.
???Karhut ovat yksilöitä, jotkut aggressiivisia, toiset uteliaita. Annetun ajan sisällä sai puhaltaja itse ratkaista hetken, jona
halusi lyödä kirkaslasisen työn-
Karhukantaa tasataan
maan eri osissa
NINA TÖRNUDD
STT
Suomen karhukanta on viime
vuosina hiukan laskenut, mutta
samalla karhujen levinneisyyttä
eri puolilla maata on yritetty tasata. Tavoite on välttää alueellisten tihentymien synty.
. Tekemällä tuotteita, jokaista
erikseen, joita varsinaisessa kilpailussa puhalletaan. Tämä nähtiin lauantaina
Seinäjoella, kun kontio havaittiin
kaupungin keskustan lähellä.
Poliisi varoitti karhusta ja ohjeisti, että ihmisten pitäisi pysyä
sisällä tai autoissa. Lasi muodostuu massasta, jossa on hiekkaa, kalkkia, potaskaa ja viisitoista prosenttia salaisia aineita.
Älä tuijota karhua silmiin, älä kiipeä puuhun
90?125 cm
Seinäjoen karhujahti sai kansanjoukot liikkeelle
sä puhalluspillistä irti. Otso häipyi
lopulta metsään Seinäjoen eteläpuolella. Se on kyllä aika vastuutonta.
Poliisilla menee työaikaa liikenteen ohjaamiseen. Maksimiaika yhtä työtä kohden kullakin kilpailijalla oli kuusi minuuttia. Nykyinen määrä on aika sopiva. Älä myöskään tuijota karhua silmiin.
???Puuhun ei kannata kiivetä, sillä karhu kiipeää paremmin kuin ihminen.
???Jos karhu käy kiinni, heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi. Pakoon ei kannata juosta, koska karhu juoksee ihmistä
nopeammin.
???Vahingoittunut karhu on aina vaarallinen. Kyllä se siitä venyy, yllytti jo
aamusta lähtien kilpailussa salintäyteinen yleisö lavalle nousseita
puhaltajia.
???Jos poliisi varoittaa karhusta ja kehottaa pysymään sisätiloissa, noudata poliisin ohjetta.
Lähde: Metsähallituksen verkkosivu www.suurpedot.fi
1980
1990
2000
2010
STT, lähde: Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
karhuja. Lauantaisessa kilpailussa hän onnistui
venyttämään vadin halkaisijalle
mittaa 592 milliä.
Tehtaan omista tuotteista unkarilainen nosti suosikikseen Aalto-maljakon.
. Laanikari kehottaa noudattamaan poliisin ohjeita.
. Siinä luodaan
mahdollisesti uusia vaaratilanteita, Laanikari sanoi.
Pekka Kristola Lakeuden riistanhoitoyhdistyksestä oli lauantaina
mukana jäljittämässä Seinäjoella
liikkunutta karhua. Työ mitataan kapeimmalta kohdalta ja
kerrotaan se kahdella.
Ratkaisevia tekijöitä puhalluksessa ovat muun muassa lasin oikea jakautuminen varsipillin päässä, lasimassan oikea lämpötila uunista otettaessa, eli noin
800 astetta sekä lopuksi lieriön
tasainen pyöritys.
Iittalan Lasitehtaalla Punkari jatkaa monen miehen lailla
oman isänsä jalanjäljissä. Maatalousministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari kertoo, että karhuja liikkuu nykyään
enemmän myös Keski-Suomessa
ja Pohjanmaalla.
. Hän
myös kouluttaa tulevia lasimestareita. Toisen kierroksen parhaat, semifinaaliin jatkaneet sylinterin puhaltajat selvittivät paremmuusjärjestyksen puhaltamalla pyöreän kuulan. Keijo
Numerolla 22 kilpaillut Risto Nyqvist keskittyi pitämään lasimassan
mahdollisimman keskellä vatia.
Kopra on hallinnut lasipallon puhaltamisennätystä vuodesta 1987
tuloksella 593 millimetriä.
Lasinpuhaltajan on Kopran
mukaan löydettävä tekemisessä
sen ydin, lasin peruskäsittelytaito. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Lasinpuhallustaito
kasvaa työvuosien myötä
Alan parhaat taitajat mittelivät mestaruudesta Iittala Cup 2014:ssa
MARJATTA HINKKALA
FORSSAN LEHTI
. Mutta ei
siinä mitään, sehän päättyi onnellisesti, Kristola kertoo.
Kristola arvioi peltoihin jääneiden jälkien perusteella, että karhu ei mahdollisesti sittenkään ollut loukkaantunut.. Peräänny rauhallisesti samalla hiljaa puhuen.
???Älä huuda, sillä karhu tulkitsee sen vihamielisyydeksi. Suuri kansanvaellus lienee osaltaan säikyttänyt eläimen
käpälämäkeen.
. Iittalan tehtaalla olen saanut
puhaltaa lähes kaikkea mitä
täällä tehdään, kertoi kansainväliseen lasinpuhalluskisaan
yli 20 kertaa osallistunut Keijo
Kopra.
Työvuosia alan konkarilla on
takanaan reilut kolmekymmentä.
Lasitehtaalle hän tuli töihin viidentoista ikäisenä ja teki ensimmäisen yövuoronsa heti, kun laki
salli, eli 16-vuotispäivänään.
Lasinpuhallusta hän sanoo haas-
teelliseksi: Kilpailuun on pitkästä työurasta huolimatta harjoiteltava joka kerta parin viikon ajan,
jopa kisapäivän aamuna.
. Älä mene lähemmäksi vaan poistu tulosuuntaan. Emo hyökkää sinua kohti, jos
joudut sen ja pentujen välille.
Karhu Ursus arctos
paino: uros 100?300 kg
naaras 60?200 kg
135?250 cm
???Pidä koirasi kytkettynä. Lasinpuhallus on työtä, jossa oppii aina
uutta.
Pyörivää lasista tuotetta hän
kertoo puhallettavan kevyemmin
kuin ilmapalloa. Aikaisemmin vain Itä-Suomessa oli vahva kanta.
Karhukantaa säädetään vuosittain määriteltävillä metsästyskiintiöillä. Siihen valmistuu vuosien työllä, jotkut jo muutamassa vuodessa.
Kierroksia Iittalassa järjestetys-
sä kisassa oli kolme: Karsinta-
kierroksella, jossa mukana olivat
kaikki 28 osallistujaa, tehtävänä
oli puhaltaa vati. Vapaana liikkuva koira voi paetessaan tuoda
karhun sinun lähellesi.
???Mikäli kohtaat karhun, poistu rauhallisesti tulosuuntaan. Pallonmuotoon
sen sijaan on pantava kaikki peliin, puhallettava niin paljon kuin
omissa palkeissa on varaa. Jäi vähän soikeaksi, joten
mittaa kertyi 652 milliä. Hälytä apua ja ilmoita poliisille.
Vähimmäiskannan kehitys
Suomessa 1978?2011
1 400
1 200
1 000
800
600
400
200
0
Muita kilpailijoita kannusti myös jo
ensimmäisten joukossa puhaltanut Heikki Punkari, lasinpuhal-
tajana ammattilainen 41 vuoden
takaa ja nykyisin myös lasimestareiden kouluttaja. ja vapaapalokuntalaisia.
Joukossa oli muutama ulkomaalainen: Hollannista, Unkarista ja
Romaniasta.
Unkarilainen Ujafalusi Jótzsef
sanoi työn olevan tuttua, vaikka
kotimaassaan keskittyikin pääasiassa lasipulloihin ja -kannuihin.
Iittalan tehtaalla hän on työskennellyt viitisen vuotta. Varoituksen
jälkeen ihmiset lähtivät kuitenkin
joukolla liikkeelle etsimään karhua. Mahdollisuus uusintaan kisassa oli yksi
kullakin.
Iittalassa kansainvälinen lasinpuhalluskilpailu järjestetään joka
toinen vuosi.
Puhaltajat kilpailussa olivat jälleen pääasiassa Iittalan tehtaalta,
vapaa-aikanaan paikallisia ?pavarotteja. Tämänkertainen ensimmäisen kierroksen vati häntä vähän harmitti.
. Lasi on hieno materiaali,
Heikki Punkari sanoo. Jos törmäät autolla karhuun,
älä poistu autosta
Iittala Cupin ennätys lasipallon puhaltamisessa Kopralla on vuodelta 1987, jolloin pallon halkaisijalla oli mittaa 593 mm.
pikkurahalla salaatti-1490
baari
alkuviikkoon
herkullinen
kg
hinnat voimassa
12.-14.5.2014
2
pkt
Atria
2
99
4
atrilli
grillimakkara
00
erä/tal
400 g (3,98 kg)
Laadukas
suomalainen
sika-nauta
jauheliha
kahteen kertaan
jauhettu
Lue lisää: www.kcm.fi/vastuullisuus
-33%
Valio
1
00
1
00
prk
appelsiinitäysmehu
1l
3 prk/tal
Hinta ilman K-Plussa-korttia 1,50/tlk (5,78/kg)
kg
Tamsin
jääsalaattipussi
forssa
kpl
Ma?PE 8?21, La 8?18, sU 12?18 www.k-citymarket.fi
terttutomaatit
Hollanti
1
29
kg
Vaasan
ruispalat
16 kpl/880 g 2,26 kg
1
99
ps
Ocean
sipulisilli
200/130 g
1
50
rs
Pirkka
kananuggetit
200 g 6,95 kg
1
39
kg
-16 %
Dr. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. TOUKOKUUTA 2014
Markku Tanni
tässä korjaukset
tähän ilmoon
salaattibaariin hinta 14,90?/kg
atrilliin rajoitus erä/tal
Keijo Kopran lasivadilla on kokoa jo tekovaiheessa. Oetker
isot rustica
pizzat
540-575 g 6,94-7,39 kg
3
99
kpl
Hinta ilman K-Plussa-korttia
4,79/kpl (8,33-8,87)
Atria
ohukaiset
400 g 3,73 kg
1
49
rs
Melkein aina on vastatuuli.
Ainakin tuntuu siltä, Seppo Kääriä naurahtaa.
. Selvitysten mukaan vain
muutama prosentti eläkeikäisistä liikkuu sekä kestävyys- että lihaskuntosuositusten mukaisesti.
. Yleensä en sateeseen lähde
vapaaehtoisesti ajamaan, ellei sitten kesken matkan ala sataa, hän
sanoo. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Koskaan ei ole liian myöhä
Pyöräily käy hyvästä kuntoilumuodosta, Seppo Kääriä todistaa
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Koskaan ei ole
liian myöhäistä aloittaa kuntoilua
esimerkiksi pyöräilemällä.
??Pyöräily on ihan hyvä kuntoilumuoto. Työt aloitettiin normaalia aikaisemmin. Paino putosi treenaamalla toistakymmentä kiloa. Tavoitteena on saada
ikäihmiset pyöräilemään entistä
enemmän sekä löytämään pyöräilystä iloa ja terveyttä arkeen.
Pyöräilykuntien verkosto yhteis-
työkumppaneineen haastaa kunnat ja muut tahot parantamaan
pyöräilyn olosuhteita ja huomioimaan ratkaisuissaan entistä paremmin kaikkein varttuneimmat
kansalaiset.
. Nuorena hän harrasti juoksua, mutta sitä polvet eivät tahdo
enää kestää.
Pyörän päällä Seppo Kääriälle kertyi viime vuonna vähän yli toistatuhatta kilometriä. Tänä kautena alla on ?vasta. Pitkillä lenkeillä hän ajaa
???pyöräilijänä olet itsenäinen ikiliikkuja!
voite toteutuu kuin huomaamatta, jos päivittäiset asiointimatkat hoitaa pyöräillen. 10 Uutiset
MAANANTAINA 12. Yksi hieno ulottuvuus seniorin arjessa voi olla lastenlasten
kanssa pyöräily. Nyt hän ollut eläkkeellä
nelisen vuotta, mutta aktiivinen
kuntoilu on pysynyt harrastuksena mukana.
Kestävyyttään hän hio hiihtämällä ja kesäkaudella pyöräilemällä. Ikäihmisten liikuntasuosi-
Seniorin seitsemän
syytä pyöräillä
???hauskaa, helppoa ja nopeaa
Forssalaisen Seppo Kääriän kakkospyörässä on leveähköt renkaat, lokasuojat ja kappavaihde. Lämmintä on luvassa, ja kasvusto menee eteenpäin
kohisten. Pyöräilyn voima itsenäisen
liikkumisen ja arjen mahdollistajana on todella suuri nimenomaan senioreiden kohdalla, sanoo Pyöräilykuntien verkoston
toiminnanjohtaja Matti Hirvonen.
Mieltä virkistävä vaikutus on
pyöräilyssä hänen mukaansa
merkittävä. Ainoastaan uutuuslajike
Rumba on jonkin verran kärsinyt, mutta sen viljelyala on vielä
marginaalinen. Polka-lajike kukkii kesäkuun alussa, ja tietysti silläkin vielä hallariski on, Karkkonen kuvailee.
Mansikkasadon määrästä hän
ei uskalla vielä esittää ennusteita.. Aikainen kevät lupaa suumakeaa jo ju-
hannukseksi. Jokiniemen Marjatila Karkkonen Suonenjoella viljelee harson alla muun muassa Honeoye-varhaislajiketta.
. Lisäksi hän käy Vesihelmessä kuntosalilla samaten kaksi-kolme kertaa viikossa
ja myös säännöllisesti keilaamassa. Ulkoilu parantaa tutkitusti ikäihmisten unen laatua
ja keskittymiskykyä sekä virkistää ja parantaa mielialaa.
. Lenkkejä kertyy kaksi-kolme viikossa. Nyt melkein kesäisiä kelejä on ollut aikaisemmin.
Yöpakkasetkaan eivät ole tehneet
hallaa harson alla.
. Ta-
Ikäihmisten liikunnan kansallisen toimenpideohjelman yksi
keskeinen toimenpide-ehdotus
???kohottaa ja ylläpitää kuntoa
???virkistää mieltä
???vahvistaa lihaksia
???kehittää tasapainoa
???hieno tapa ulkoilla ja retkeillä
on turvallisten ja esteettömien
kävely- ja pyöräilyreittien lisääminen. Siinä on varmasti pyöräilyn riemu ja ulkoilusta nauttiminen aidoimmillaan puolin ja toisin, Hirvonen
sanoo.
Kotimaisen mansikan makuun päästään juhannuksena
REINO PASANEN
STT
Mansikkapelloilla ensimmäiset
kukat ovat jo puhjenneet. Parempi, kilpapyörämäinen ja kapearenkainen menopeli
on ollut korjattavana, kun kevään
ensimmäisellä lenkillä rengas rikkoutui.
??Oli käveltävä kuusi kilometriä.
Hän tapaa pyöräillä 20 kilometristä pisimmillään 70 kilometrin siivuihin.Viime kesänä
hän osallistui Suvi-illassa 95 kilometrin pyöräilyyn ja huomasi maalissa jääneensä 12 sekuntia Veikko Hakulisen legendaarisesta 50 kilometrin voittoajasta
3.33.33 Oslon talviolympialaisissa. Ollaan selvästi pitkäaikaista keskiarvoa edellä, kuvaa
mansikkaisäntä Veijo Karkkonen, joka on Suonenjoen marjanviljelijöiden puhemies.
Hänen mukaansa viime vuonna siirryttiin talvesta lähes suo-
raan kesään. Jos kuntoaan aikoo parantaa, satulassa ei pidä juuri huilia,
vaan polkea tiiviin tasaista tahtia.
Pyöräilyssä on toki ikävätkin
piirteensä: takamus ja käsivarret
puutuvat pitemmillä lenkeillä ja
kummasti tuuli tuntuu vaivaavan.
. Ensi kuussa hän aikoo panna
paremmaksi.
Pyöräillessä kannattaa pitää varusteet kunnossa pyörästä tekstiileihin kuten pyöräilyhousuihin,
kypärään ja pyöräilykäsineisiin
asti. 200?300 kilometriä. Pyöräily
harjoittaa tehokkaasti myös tasapainoa ja lisää varsinkin alaraajojen lihasvoimaa, kannustaa
Voimaa vanhuuteen -ohjelman
suunnittelija Heli Starck Ikäinstituutista.
tusten mukaan reipasta kestävyysliikuntaa tulisi kertyä noin
kaksi ja puoli tuntia viikossa. Varsinaisessa maantiekiitäjässä kun ei ole lokasuojia lainkaan
Lenkin jälkeen mielen ja kehon valtaa joka tapauksessa raukeus siitä, että päivän hyvä työ
on tehty.
Seniorit satulaan
pyöräilyviikon
teemana
FORSSAN LEHTI
Valtakunnallista pyöräilyviikkoa poljetaan Suomessa parhaillaan pääteemalla ?Seniorit satulaan!?. Huonokuntoinenhan
saa siinä parannettua kuntoa paremmin, huomauttaa forssalainen Seppo Kääriä.
Hän innostui kuntoilusta
vuonna 2001, kun hän oli työnantajan järjestämällä kuntoremonttikurssilla Pajulahden liikuntakeskuksessa
Kaikkien
pyörällä kokoukseen tulleiden
kesken arvotaan Liikenneturvan
lahjoittama paikallisen urheiluliikkeen lahjakortti polkupyöräkypärän ostoon.
Poliisiauto ajoi yli kahtasataa . Miehellä oli
kyydissään kaksi matkustajaa.
Noin 20-vuotiasta opiskelijaa
epäillään muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Tapaus sai alkunsa, kun poliisille tuli aamuyöllä ilmoitus
kahdesta poikkeavasti ajaneesta
henkilöautosta. Jos lakikirjasta hakee, niin
tästä löytyy liikenneministeriön
päätös liikenteen ohjauslaitteista: toinen luku ja 24 pykälä. TOUKOKUUTA 2014
häistä aloittaa
päivän kysymys
Lassi Puhtimäki
Lassi Puhtimäki
Prisman postin edessä on 15 minuutin lisäkilpi.
Onko Postin edessä
oleva 15 minuutin
kilpi pätevä?
TANJA KRÖGER
FORSSAN LEHTI
FORSSA Postin edessä Prismakeskuksessa on kilpi, jossa pysäköintiajaksi on määritelty 15 minuuttia, vaikka pysäköintikiekon
käyttövelvollisuutta ei saa määrätä, kun aikarajoitus koskee alle
30 minuuttia kestävää pysäköintiä.
Voiko kilvellä säädellä 15 minuutin pysäköintiaikaa, Forssan Autokoulu Oy:n johtaja,
liikenneopettaja Jouni Kalliopuska?
??Tietysti lisäkilpeä voi käyttää
siinä, mutta 15 minuutin aika on
väärin. Partio kuljetti miehen Loimaan poliisiasemalle tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,42
mg/l. STT
Kaksi
rattijuoppoa
Loimaalla
LOIMAA Poliisi sai Loimaalla lauantaina päivällä kiinni henkilöauton ratista kaksi humaltunutta, toisen keskustassa ja toisen
Pikatiellä. Mökistä anastettiin jiiri- ja käsisirkkelit sekä sähkötoiminen moottorisaha. Mies puhalsi
alkometriin 1,0 promillea. Juttua tutkitaan varkautena. Mies puhalsi poliisin alkometriin 1,51 mg/l. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. ei tavoittanut kaaharia
Nuori mies kaahasi pakoon poliisilta hengenvaarallisen lujaa Pirkanmaalla varhain sunnuntaiaamuna. FL
Kesäasunnosta
vietiin työkaluja
Somerolla
SOMERO Someron Pitkäjärvellä
murtauduttiin 23.4.?10.5. Poliisi epäilee toista
loimaalaismiestä törkeästä rattijuopumuksesta ja toista rattijuopumuksesta.
Ilmoittaja oli kertonut poliisille seuraavansa ensin mahdollista rattijuoppoa Kuusilinnantiellä ja sitten tämän auton olevan
parkissa Loimaan rautatiesillan
alla ja autonavaimien olevan ilmoittajan hallussa. Pakoon ajanut löydettiin hieman myöhemmin. Lisäkilpeä ei saa käyttää
muuten kuin puoli tuntia ja siitä
ylöspäin olevissa pysäköinneissä
eli 30 minuuttia tarvitsisi olla vähintään.
. välisenä aikana kesäasuntoon. Liikennemerkillä halutaan, että siinä ei
kauaa oltaisi. Poliisi määräsi miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Sieltä
lisäkilpi 856b, pysäköintikiekon
käyttövelvollisuus: lisäkilpiä saa-
daan käyttää vain puoleen tuntiin tai täysiin tunteihin rajoitetun pysäköinnin yhteydessä.
Täytyykö asetettua 15 minuutin rajoitusta noudattaa eli onko lisäkilpi pätevä?
??Ei ole pätevä, koska sellaista
liikennemerkkiä ei ole. Kirkonkyläläisten valtuutettujen pitäisi kiertää kunnantalolle kokoukseen Mustialan tai Myllykylän
kautta.
Haasteen heitti kunnanvaltuuston edellisessä kokouksessa valtuutettu Olli-Pekka Jasu (kok.),
joka on kyseisen toimikunnan jä-
sen ja Liikenneturvan aluekouluttaja.
Valtuutetut saavat täytettäväkseen Liikenneturvan kevyen liikenteen sääntövisan. Partio kuljetti miehen Loimaan aluesairaalaan verikokeeseen ja määrä-
si miehen väliaikaiseen ajokieltoon.
Pikatiellä poliisi pysäytti tarkastusta varten humaltuneen
1971 syntyneen loimaalaismiehen matkanteon. Poliisiauto ajoi yli 200
kilometrin tuntivauhtia, mutta
mies onnistui karistamaan virkavallan kannoiltaan.
Kilpaa ajettiin Kolmostiellä
etelän suuntaan Lempäälän ja
Viialan välillä.
Poliisi lopetti takaa-ajon saatuaan selville pakoauton tunnistetiedot ja todennäköisen kuljettajan. Minimissään 15 minuuttia on ajateltu, mutta tietysti
sellaista merkkiä ei ole olemassa.
15 minuutin aikamääritettä ei saa
käyttää siinä, koska 30 minuuttia
on lain mukaan minimi.
Forssan kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Tero Tiensuu, onko 15 minuutin laiton
merkki Forssan kaupungin
asettama?
??Se ei ole Forssan kaupungin
asettama merkki.
Entä aikooko kaupunki poistaa merkin?
??Ei aio poistaa, koska se ei ole
kaupungin merkki, vaan se on
yksityisellä alueella.
kilpapyörämäisempää kiitäjää.
Valtuutetut pyörällä kokoukseen
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Turvallisen ja
järkevän liikkumisen seudullinen
toimikunta eli entinen liikenneturvallisuustoimikunta on haastanut kunnanvaltuustot saapumaan toukokuun kokouksiinsa
polkupyörällä.
Tammelassa haaste koskee tämän maanantain kokousta. Eli se aikaraja on väärin asetettu. FL. Henkilöauton vieressä ollut 1984 syntynyt
mies myönsi poliisille ajaneensa
autoa
Taksit voisivat nytkin ajaa
enimmäishintaa halvemmalla,
mutta niin ei tapahdu alan sääntelystä ja kilpailun puuttumisesta
johtuen. Taksikuskin pitää olla hyvämaineinen,
mikä selvitetään poliisin rekistereistä.
???Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää, että lupakiintiöistä ja asemapaikoista luovuttaisiin ja hinnoittelua arvioitaisiin uudelleen. Meillä yhtä taksia kohden on noin 541 asukasta, kun
vertailumaiden keskiarvo oli 793.
Taksien määrä kasvaa todennäköisesti entisestään, jos Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) saa
tahtonsa läpi. Virasto haluaa, että
taksilupien kiintiöistä luovutaan.
Tähän asti viranomaiset ovat
määränneet, kuinka monta taksia kussakin kunnassa saa toimia.
Taksiliitto tyrmää viraston esityksen. Taksi on upea liikennepalvelumuoto, ja haluaisimme, että siitä tulisi entistä suositumpi. 12 Uutiset
MAANANTAINA 12. Olemme odottaneet sitä
25 vuotta, eikä mitään ole tapahtunut. Liiton mielestä Suomessa
on jo nyt liikaa takseja, koska laskusuhdanne on vähentänyt kysyntää.
. Yleensä niissä on havaittu, että uudistuksen
jälkeen taksikyytien odotusajat
ovat lyhentyneet, mutta hinnat
nousseet. Esimerkiksi Tanskaan verrattuna Suomessa on takseja tuplamäärä, sanoo
Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri
Säynäjoki.
Suomessa on takseja hyvin tarjolla
NO
MARIA ROSVALL
STT
SAKSA
(11.)
RANSKA
(10.)
* Poislukien
Pohjois-Irlanti
PORTUGALI
(8.)
E S PA N J A
(6.)
Lähteet: Citizens Information Board Ireland, Koninklijk Nederlands Vervoer,
Taksiliitto, Taxiförbundet, Norges Taxiforbund, Instituto Nacional de Estadística,
Federação Portuguesa do Táxi, Dansk Taxi Råd, uutistoimisto AFP, Deutscher Taxiund Mietwagenverband sekä Englannin, Walesin ja Skotlannin alueministeriöt.
STT, koonnut: Maria Rosvall, grafiikka: Veikko Niemi, kuva: Lehtikuva, Markku Ulander
Lehtikuva
?Taksit voisivat nytkin ajaa enimmäishintaa halvemmalla, mutta niin ei
tapahdu alan sääntelystä ja kilpailun
puuttumisesta johtuen.?
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailuasiainneuvos Seppo Reimavuo
ti siitä, että palveluja on tarjolla myös virka-ajan ulkopuolella.
KKV:n esitys johtaisi siihen, että
kuljettajat keskittyisivät lähes kokonaan päiväliikenteeseen ja vain
sellaisille alueille, joilla olettaisivat olevan eniten kysyntää . Sen mukaan valtioneuvosto määrää taksien enimmäishinnat. Lisäksi takseilla on päivystysvelvoite, josta ei makseta korvausta.
KKV:n esityksessä asemapaikoista luovuttaisiin. Siksi teimme tämän aloitteen, kertoo KKV:n kilpailuasiainneuvos Seppo Reimavuo.
Reimavuo vertaa taksialaa bussi-, juna- ja lentoliikenteeseen,
joissa hiljaisempina aikoina matkoja tarjotaan halvempaan hintaan.
Taksiliitto ei usko, että sääntelyn purkaminen johtaisi taksikyytien halpenemiseen.
. )
HOLLANTI
(2.)
( 7.)
minen on ainoa keino saada kilpailu toimimaan taksialalla. eli
kaupunkien keskustoihin. Jos nykyiset ajot jakautuisivat
vielä suuremmalle taksimäärälle,
se vain kasvattaisi painetta korottaa taksoja, Säynäjoki uskoo.
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
NNIA
KKV sanoo, että kiintiöistä luopu-
Asukkaita / taksi
B R I TA
Ensi talvena taksijonoissa värjöttelevät voivat lämmittää mieltään
tiedolla, että Suomessa ei Euroopan mittakaavassa kärsitä taksipulasta . Suomalaisessa taksijärjestelmässä on huolehdittu erityises-
Irlanti
267
Hollanti
465
Suomi
541
Ruotsi
590
Norja
598
Espanja
662
Britannia* 693
Portugali
954
Tanska
1 165
Ranska
1 194
Saksa
1 502
IRLANTI
( 1. Uudistus mahdollistaisi entistä paremmin sen, että henkilö,
joka tekee muuta työtä, voisi toimia sivutoimisena taksinkuljettajana, koska luvan saaminen olisi
helpompaa, Reimavuo uskoo.
Reimavuo korostaa, että viraston tavoitteena on lisätä taksiliikenteen kysyntää.
. päinvastoin.
STT vertaili 11:n Pohjois- ja
Länsi-Euroopan maan taksimääriä väkilukuun suhteutettuna.
Vertailussa Suomi sijoittui kolmanneksi. Vuo-
sina 1990?2007 taksat nousivat
noin neljä prosenttia vuodessa,
kun kuluttajahinnat keskimäärin
nousivat kaksi prosenttia.
Kuluttajalle ikävintä on, että
yhteisten hintojen puuttuessa on
vaikea arvioida etukäteen, mitä
taksimatka maksaa.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston
kilpailuasiainneuvos Seppo Reimavuo on sitä mieltä, että Suomessa taksialan hintakatto pitää
säilyttää vastedeskin.
. Taksiliitto uskoo, että se johtaisi syrjäseuduilla taksipulaan.
. Virasto uskoo, että
kilpailua lisäämällä hinnat laskisivat. Näin voitaisiin välttää ylilyönnit ja sen kaltaiset huonot kokemukset, joita Ruotsista on kuultu.. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Taksialalle halutaan
kunnon hintakilpailua
Kilpailuvirasto purkaisi lupakiintiöt, liiton mielestä takseja on jo nyt liikaa
)
(4.
SI
OT
(3.
RJA
)
RU
MI
( 5.)
SUO
Nykyisin taksiluvat ovat kuntakohtaisia, ja taksikuskilla on asemapaikka, jota hän ensisijaisesti palvelee. Viraston mukaan alan perusongelma on se, että kaikki taksit ajavat
nykyisin valtioneuvoston määrittämään enimmäishintaan, koska
kilpailua ei ole.
. Taksiluvat ovat kuntakohtaisia, ja ne myönnetään kiintiöiden pohjalta.
???Taksikuskien pitää suorittaa taksinkuljettajan koulutus ja koe sekä asemapaikan paikallistuntemuskoe. Alallepääsy olisi kuitenkin yhä luvanvaraista.
Lähteet: liikenne- ja viestintäministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Taksiliitto
Ruotsissa taksialan lupakiintiöistä ja hintasääntelystä luovuttiin
jo vuonna 1990.
Taksiuudistuksesta on tehty
lukuisia selvityksiä. Uskomme, että hintakilpailun ansiosta yhä useampi kuluttaja voisi
käyttää taksia.
Taksialan sääntely jurppii Kilpailu- ja kuluttajavirastoa.
Ruotsissa hinnat nousivat
STT
Taksiala on Suomessa tarkoin säädelty
???Uusin taksilaki tuli voimaan 1.8.2007. Suomessa on jo väkilukuun
suhteutettuna eniten takseja kaikista Pohjoismaista. Lisäksi
taksit hoitavat Kelan sairaankuljetuksia, eikä sairastamista voi rajata vain virka-aikaan, Säynäjoki sanoo.
KKV:n mielestä uudistus voisi tuoda syrjäseuduille jopa lisää
takseja.
. Nykyisin ala työllistää
enemmän ihmisiä, mutta samaan
aikaan yksittäisen taksikuskin tulot ovat laskeneet.
Taksojen nousu on ollut yleistä hintakehitystä kovempaa
Meidän pitäisi juuri nyt puhua vähemmän pakotteista. Me haluamme kaikki elää
omassa maassamme.
Kaikki haastatellut eivät suinkaan olleet separatistien kannalla.
?Tämä on laiton
toimenpide, jonka
ovat toteuttaneet
tuntemattomat
ihmiset.?
Anatoli Kozlovski
Venäjä-mielisiin aktivisteihin kuuluva pariskunta otti lapsensakin mukaan uurnalle eilen Donetskissa Ukrainassa.
. vapautettiin viisi päivää Putinin ja Schröderin tapaamisen jälkeen.
Schröder kertoi Welt am Sonntag -lehden haastattelussa keskustelleensa Putinin kanssa Ukrainasta.
. Kaikki sotilasjoukot alueellamme ovat kansanäänestyksen
tuloksen julistamisen jälkeen
laittomia miehittäjiä, Pushylin
sanoi.
Schröder otti kunnian Etyjtarkkailijoiden vapauttamisesta
STT?Reuters
Berliini Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder väittää olleensa ratkaisevassa roolissa Itä-Ukrainassa siepattujen
Etyj-tarkkailijoiden vapauttamisessa. Niiden sijaan pitäisi puhua Venäjän
turvallisuusintresseistä.
Schröder toimii kaasuputkiyhtiö Nord Streamin hallituksen puheenjohtajana. Käytin mahdollisuutta hyväkseni pyytääkseni häntä auttamaan panttivankien vapauttamisessa, Schröder sanoi.
Schröderin mukaan länsimaiden pitäisi muuttaa suhtautumistaan Venäjään.
. Äänestyspaikoissa ei näyttänyt olevan äänestäjärekistereitä eikä
paikoin myöskään äänestyskoppeja.
Kansanäänestyksiä valvomassa ei ollut riippumattomia vaalitarkkailijoita.
Äänestyspaikkojen ulkopuolelle syntyi aurinkoisessa säässä tuhansien ihmisten jonoja, kun alueiden asukkaat halusivat ilmaista kantansa alueiden itsenäistymiseen.
Pitkiä jonoja oli muun muassa puolen miljoonan asukkaan
Mariupolissa, missä käytössä oli
vain kahdeksan äänestyspaikkaa.
Ruuhkien helpottamiseksi vaaliuurnat tuotiin yhdessä äänestyspaikassa ulos kadulle.
Hallituksen joukot ilmoittivat
pidättäneensä Mariupolissa kaksi
miestä, jolla oli mukanaan kyllääänin merkittyjä äänestyslipukkeita.
Kiovan hallituksen mukaan
Itä-Ukrainan kansanäänestykset
ovat ?rikollinen farssi?, joilla ei
ole minkäänlaista laillista pätevyyttä. Tulin tänne niin aikaisin
kun pääsin, 20-vuotias opiskelija
Zhenja Denjesh sanoi uutistoimisto Reutersille Slovjanskissa.
. joukossa neljä saksalaista . Paikalla
olleiden toimittajien mukaan äänestykset eivät kuitenkaan täyttäneet länsimaisia normeja. Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi
äänestysten olevan mitättömiä.
Britannian ulkoministeriö piti
äänestyksiä laittomana ja muistutti, että kahden viikon päästä järjestettävät presidentinvaalit tarjoavat kaikille ukrainalaisille mahdollisuuden mielipiteensä
ilmaisuun.
Donetskin alueen vaalikomissi-
on johtaja Roman Ljagin sanoi
uskovansa, että äänestäjät ovat
alueen itsenäisyyden kannalla.
Ääntenlaskenta valmistuu hänen
mukaansa vasta maanantaina.
Ljaginin mukaan äänestystä
seuraa todennäköisesti neuvottelut Kiovan hallituksen kanssa.
Donetskin alueen separatistijohtaja Denys Pushylin luotti
myös vahvasti itsenäisyyttä kan-
nattavien voittoon, kun hän iltapäivällä ilmoitti, että kansanäänestyksen jälkeen alueelle perustetaan omat valtiolliset elimet
ja asevoimat.
. TOUKOKUUTA 2014
Kansanäänestys jäi kauas
länsimaisista normeista
Itä-Ukrainan separatistit: Äänestysprosentti korkea, itsenäisyys voittaa
lehtikuva
STT?Reuters?AFP
Donetsk Itä-Ukrainan sunnuntaiset kansanäänestykset näyttivät jäävän kauas länsimaisista
normeista, mutta separatistit pitivät äänestyksiä vakuuttavana
näyttönä itäukrainalaisten itsenäistymishaluista.
Separatistien mukaan äänestysprosentti Donetskin ja Luhanskin kansanäänestyksissä nousi yli
70 prosenttiin jo tunteja ennen
äänestyspaikkojen sulkeutumista.
Äänestykset sujuivat pääpiirteissään rauhallisesti. Kriitikoiden mielestä Schröderin 250 000 euron
palkka värittää hänen Venäjä-näkemyksiään.. Schröderin mukaan vapauttamisessa auttoi hänen huhtikuinen, kiistelty tapaamisensa
Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Seitsemän vangittua Etyj-tarkkailijaa . Tämä on laiton toimenpide,
jonka ovat toteuttaneet tuntemattomat ihmiset, jotka vallanneet
hallintorakennuksia ja juoksevat
ympäriinsä aseet kädessään, donetsklainen Anatoli Kozlovski
sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Länsimaat tuomitsivat äänestykset sunnuntaina. Sisäministeriön mukaan
äänestyslipukkeet on ?uitettu veressä?.
Hallituksen mukaan äänestykset olivat Venäjän organisoimia ja
rahoittamia.
Kiovan hallituksen kommentit eivät kuitenkaan laimentaneet separatistien äänestysintoa.
. Uutiset 13
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12
mökillä . TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Forssan Lehden digiLehti
.
..
a
s
s
e
e
n
o
k
to
n
le
?
a
all
tk
a
m
?
la
il
r
u
it
la
?
ä
s
s
e
e
. 14
MAANANTAINA 12. ven
Forssan Lehden digilehti siellä missä sinäkin.
Lue päivän Forssan Lehti
tabletilla, kännykällä tai tietokoneella.
Soita ja tilaa
tilaukset 03 4155 610 tai
tilaukset@forssanlehti.fi
www.forssanlehti.fi
Hyvää
forssalaismenestystä täydensi Janica Mäkelä nelossijallaan 29 sekuntia Sandell-Hyväristä hitaampana.
Salaman hyvää menestystä täydensivät Sanni Klemelä 19 sijallaan ja hänelle vain sekunnin hävinnyt Anna-Mari Knuuti, joka sijoittui 20:ksi.
Salaman valmennuspäällikkö
Ari Ketola oli tyytyväinen päivän kokonaissaldoon.
. TOUKOKUUTA 2014
Urheilu
Salamalle viestikultaa
Sandell-Hyvärinen kukisti Mäkelän pronssitaistossa, M17-sarjassa myös mestaruus
lehtikuva
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
STT
YLEISURHEILU Forssan Salaman
naisjoukkue kirkasti viime vuoden hopean kullaksi maastojuoksun SM-kilpailuissa Lempäälässä.
Joukkue Annemari Sandell-Hyvärinen, Janica Mäkelä ja Sanni Klemelä oli aivan ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Viipurin Urheilijat hävisi forssalaistriolle yhteensä 29 sijaa.
Joukkuetulokset ratkaistiin kolmehenkisin joukkueen sijoitusten yhteenlasketulla luvulla. Annemari juoksi hivenen toipilaana, mutta jossiteltavaa ei hänen itsensäkään mielestä jäänyt.
Hän otti viimeisellä kierroksella
Kristiina Mäen kiinni, mutta tällä
oli vielä sen verran voimavaroja
varastossa, että pystyi Annukan
jättämään, Ketola analysoi kisan
tapahtumia.
??Mäkelän suoritus tietää hyvää
kesää ajatellen, hän jatkoi.
Salaman hienoa päivää täydensi
M17-sarjan voittanut trio Aaro Julkunen, Eero Heinonen ja Miska
Tervala. Henkilökohtaisessa kilpailussa Heinonen oli kahdeksas
ja Julkunen yhdeksäs. Maastokisojen vauhdista 2000-luvun alkuvuodet määrännyt Jussi Utriainen joutui taipumaan 34 sekunnilla.
Koririn jäsenissä ei painanut
neljää tuntia myöhemminkään
neljän kilometrin pikamatkalla.
Turun Urheiluliiton IF Länkeniin vaihtanut kenialainen pinkaisi kärkeen heti alussa ja kypsytti Keskisalon ja Janne Ukonmaanahon himmeämmille mitaleille voittoajallaan 11.25.
Keskisalo joutui tyytymään
hopeaan 10 sekuntia hitaampana, kun taas Ukonmaanaho viihtyi radalla vielä 5 sekuntia pidempään.
. Matkalla kovasta pistoksesta
kärsinyt Alakoski oli omassa kisassaan N17-sarjan 13.
N19-sarjassa Someron Esan
Linnea Harala oli 12.
T15-sarjassa Astrid Snäll juoksi ensimmäisessä SM-kisassaan
kuudenneksi. IK Falkenin Sandra Eriksson oli ylivoimainen ja
karkasi jo ensimmäisellä kierroksella. 15
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Poikien voitto ei yllättänyt.
Maasto oli sen verran raskas, että se suosi suunnistajia ja hiihtäjiä, Ketola näki.
Salaman kakkosjoukkue Eevert Toivonen, Joona Tynys ja Eero Jalli sijoittui 12:ksi.
??Hänestä voidaan odottaa tulevaisuudessa mitalijuoksijaa, Ketola arvioi.
Saara Sillanpäällä ja Anselika
Sarinilla täydennetty joukkue sijoittui joukkuekisassa yhdeksänneksi.
P15-sarjassa Antti Kanervan ensimmäinen kierros sujui hyvin,
mutta Kanerva sammahti raskaan radan toisella kierroksella
ja oli sijalla 82.
Miehissä IF Länkenin Lewis Korir
Suomen takavuosien ykkösnaisjuoksija Annemari Sandell-Hyvärinen juoksi SM-maastoissa henkilökohtaisen
pronssimitalin ja Forssan Salamalle joukkuekultaa.
pinkoi tuplamestariksi.
Korir pinkoo juuri nyt sellaista vauhtia maastojuoksun SM-radoilla, ettei muilla ole juuri nokan koputtamista.
Edes Jukka Keskisalon paluu
kilparadoille ei estänyt kenialaista karkaamasta kolmanteen peräkkäiseen tuplamestaruuteen
sunnuntaina Lempäälän Hakkarin maastoissa.
Koririn show alkoi keskipäivällä pitkän matkan (12 km) mestaruudella. Juoksun arvoa nostaa se, että Snäll on harjoitellut
juoksua vasta puolitoista kuukautta.
Forssan Salaman joukkue Janica
Mäkelä (vas.), Annemari SandellHyvärinen ja Sanni Klemelä oli ylivoimainen SM-maastoissa.. Lahden Ahkeran Kristiina Mäki kiilasi
toiseksi 9 sekuntia Sandell-Hyväristä nopeammalla ajalla. Hän voitti ajalla 19.58. Sandell-Hyvärisen (3), Mäkelän (4)
ja Klemelän (19) luvuksi tuli 28,
kun hopeajoukkueen luku oli 55.
Kenttäurheilijat-58:n pronssille
oikeuttanut lukema oli 61.
Henkilökohtaisessa kilpailussa Salama lähti tavoittelemaan jopa kahta mitalia ja Sandell-Hyvärinen kultaista, mutta tuloksena
oli Sandell-Hyvärisen pronssimitali ajalla 20.38. Suunnistusliiton sisäisessä katsastuskisassa Julkunen oli oman ikäluokkansa paras ja valinta suunnistuksen
EM-kisoihin on Ketolan mukaan
hyvin lähellä.
. Ei ollut hirveän hyvä päivä.
Itse kohelsin, kun jäin noin kauas. Mutta ei ollut nokan koputtamista, kun ero oli tuommoinen,
Joensuun Katajan väreissä juokseva Keskisalo sanoi.
Jouko Lehtonen
Hiihtäjälupaus Anni Alakoskelle neljän kilometrin kisa oli tällä
kertaa hivenen liian kovavauhtinen
Oli vaikea pitää hänet takana,
neljännen perättäisen gp-voittonsa ajanut Hamilton tunnusti.
Katalonian moottoriradan ounasteltiin kaventavan Mercedestallin valta-asemaa, mutta niin ei
käynyt. Kokonaisuus
oli riittävän hyvä.
Porthanin ja 12-vuotiaan Rosmon seuraava kisa on ensi viikonloppuna Jyväskylässä, jossa
ratsukko kisaa Helppo A ja Vaativa B ?luokkia. Thomas Oppenheimer ohitti päätöserässä rangaistuslaukauksella Latvian maalivahdin Kristers Gudlevskisin.
Saksa voitti B-lohkon pelin 3?2.
Saksalla on kahdesta ottelusta
viisi pistettä, Latvialla kolme.
Kisat yllätysvoitolla Kanadasta
avannut Ranska kompastui sarjanousija Italiaan, joka otti A-lohkon ottelussa niukan voiton maalein 2?1. Tuli kymmenen pistettä
ja oltiin kolmanneksi nopein talli,
ja autokin oli todella hyvä.
Lewis Hamilton juhli Espanjan GP:n voittoa. Kimi Räikkönen toi
Ferrarinsa maaliin seitsemäntenä.
Vettel kiri 15. Se päätös tehtiin kilpailun aikana, ja sen
takia pysyttiin radalla pidempään
ennen ensimmäistä renkaanvaihtoa.
. Rosmolle käynti
on usein aika vaikea, se ei oikein
malta kävellä ja silloin tulee herkästi tahtivirheitä. Norjalle kertyi 20 ja Tanskalle
14 jäähyminuuttia. Porthanin ja Rosmon tulos oli
66,897%.
Tammelan Elina Iso-Herttua
ja Silvolan Hemminki sijoittuivat
kuudensiksi tuloksella 64.569%.
Luokkaan osallistui 23 suomenhevosratsua.
. Bottas oli tovin kilpailun alussa kolmantena. Ei näiden kahden taktiikan
ero ollut kummoinen. Hirvosen uusi ennätys
on pisin suomalaisnaisen ulkoradoilla heittämä tulos kymmeneen
vuoteen.
Viime talvena hallikilpailuissa
Sanna Kämäräinen heitti kuitenkin pidemmälle.
Viime kesän Kalevan kisoissa
Hirvonen voitti Suomen mestaruuden kuulantyönnössä ja SMhopean kiekonheitossa. Se jätti myös rahtusen hampaankoloon, sillä Red
Bull -tallin Sebastian Vettel vei
mainion kilpailun ajaneelta Bottakselta neljännen sijan vain kaksi kierrosta ennen maalia.
. Neljänneksi pudottuaan hän pyrki vain
varmistamaan sijoitusta eikä yrittänyt haastaa kolmanneksi ajanutta Red Bull -tallin Daniel Ricciardoa.
. Kaikkiaan tässä voi olla tyytyväinen. Tänään sekin
oli kuitenkin hyvä. Rosberg meni
vasta kolme kierrosta myöhemmin ja otti kovat renkaat toisin
kuin Hamilton.
Kun Hamilton tuli toisesta ren-
kaanvaihdosta radalle kovilla renkailla, Rosberg nousi pehmeämmällä renkaalla kantaan ja ahdisteli tallitoveriaan ruutulipulle asti.
. Voitto oli Rosbergille hyvin lähellä.
. Ratkaisun laukoi Italian
Markus Gander, kun peliaikaa oli
jäljellä 58 sekuntia.
Avausottelussaan Italia oli hävinnyt Norjalle 0?3.
Norja otti toisen voittonsa
nousemalla kahden maalin takaa Tanskan ohi. Se on tälle hevoselle vähän lyhyt aika, Rosmo alkaa heti
vilkuilla ympärilleen ja huhuilla
kavereita, summaa päätyökseen
Hevosopiston ratsastuskoulussa
opettava Porthan.
. Ei meillä ollut vauhtia vastata Mercedesille, Ricciardo harmitteli.
Kahden pysähdyksen taktiikal-
la ajanut Räikkönen oli kisan lopulla kiinni viidennessä sijassa,
mutta joutui päästämään Vet-
telin ja kuudentena maaliin tulleen Ferrari-tallitoverin Fernando Alonson edelleen.
Alonso ajoi kolmen pysähdyksen taktiikalla. Tallikaveri Nico Rosberg (vas.) hävisi vain niukasti.
Espanjan gp:n kärkikahina oli Hamiltonin ja Rosbegrin kaksintaistelu, jonka Hamilton vei 0,6 sekunnilla. Räikkönen kyseli matkalla tallilta strategioista,
mutta ei valitellut tallin päätöksistä.
. Hirvonen heitti uuden ennätyksensä 57,44.
23-vuotias Joensuun Katajan
urheilija paransi ennätystään 1,61
metriä. Kisan lopussa minulta loppuivat ren-
Saksa kaatoi Suomen kaatajat
lehtikuva
Saksa-Latvia
3?2 (1?1, 1?1, 1?0)
Jääkiekko MM-kisojen avauspelissään komeasti Suomen kukistanut Latvia taipui toisessa pelissään Saksalle. lähtöruudusta
neljänneksi kolmen pysähdyksen
taktiikalla. Verryttely oli maneesissa
ja ulkokentälle pääsi valmistautumaan vain yksi hevonen kerrallaan. Keskityttiin neljänteen sijaan
eikä yritetty nousta hinnalla millä hyvänsä kolmanneksi. Yksi kierros olisi riittänyt,
hän arvioi.
Paalulta lähtenyt Hamilton meni ensin varikolle. Vettel ajoi lopussa pehmeämmällä renkaalla ja minulla oli kovat. Kolmanneksi ajanut Ricciardo jäi voittajalle 49 sekuntia
ja Vettel minuutin ja 16 sekuntia.
. STT
Maanantain MM-ottelut
TSHIZHOVKA-AREENA
klo 16.45
Slovakia?Ranska
klo 20.45
Tshekki?Kanada
MINSK-AREENA
klo 16.45
Sveitsi?V-Venäjä
klo 20.45
Venäjä?USA
STT
Bottas taisteli neloss
Räikkönen: Renkaat loppuivat, ei taktiikalla ollut väliä
LUIS VASCONCELOS
STT
AUTOURHEILU Viides sija Espanjan gp:ssä sivusi Williamsin Valtteri Bottaksen F1-uran parasta noteerausta. Laukkaohjelma meni tänään
aika lailla hyvin, ja parani vielä
loppua kohden. Tämä oli kauden ensimmäinen ulkokisa ja poissa kotoa.
Rosmo oli aavistuksen verran
keskittymätön, eli siihen nähden
prosentit olivat hyvinkin tyydyttävät. 16 Urheilu
MAANANTAINA 12. Hänellä oli myös uudemmat
renkaat, joten en pystynyt puolustamaan asemiani, Bottas tunnusti.
Voiton Katalonian moottoriradalle vei Mercedesin Lewis Hamilton ennen tallitoveriaan Nico
Rosbergia. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Laura Porthan
ja Rosmo
voitokkaina
RATSASTUS Ypäjän Laura Porthan ja Rosmo voittivat sunnuntaina Suomen Hippoksen luokan
Urheiluratsastusseura Tammer
Ridersin järjestämissä kansallisissa koulukilpailuissa Tampereella. Tanska hilpaisi
avauserässä alta kolmen minuutin 2?0-johtoon, mutta Norja kiri
4?3-voittoon.
Joukkueet kahnasivat jatkuvasti. Per-Åge Skröder iski Norjan kolmannen maalin heppoisesti tuomitusta rangaistuslaukauksesta.
STT
Saksa kukisti Suomen voittaneen Latvian maalein 3-2, vaikka kuvassa
Marcel Noebels ajaa Guntis Galvinsin miinaan.. FL
Katri Hirvonen
ylitti kiekon
EM-rajan
YLEISURHEILU Katri Hirvonen
rikkoi yleisurheilun ensi kesän
Zürichin EM-kilpailuiden tulosrajan naisten kiekonheitossa Portugalin Farossa lauanataina
Olemme hyökkääviä ja teemme paljon maaleja,
keskikentältä maaleja sekä tekevä
että luova David Silva ylistää valmentajaansa.
si viimeistä peliään ja mestaruuden lopulta kahdella pisteellä Liverpooliin.
. Liverpoolin häviö Chelsealle (27. En tätä tunnetta voi sanoilla
kuvata. Kauden ensimmäisestä kuudesta vieraspelistä City keräsi vaivaiset neljä pistettä. Chileläinen valmensi yhdeksän kautta Espanjassa ilman
pokaaleja, ja mestaruus on palkinto hänen omistautumisestaan
hyökkäävälle jalkapallolle.
. Keskikenttämies Fernandinhon tulo vapautti Yaya Touren
keskittymään enemmän hyökkäykseen, ja Toure pelasi uransa hienoimman kauden tekemällä 20 liigamaalia.
Alvaro Negredo puolestaan
muodosti Sergio Agüeron kanssa
pelottavan kärkikaksikon, ja kun
loukkaantumiset sotkivat heidän
virettään, esiin nousi tärkeillä loppukauden maaleilla Edin Dzeko.
Cityn orkesteria johti päävalmen-
taja Manuel Pellegrini, jolle titte-
li heti ensimmäisellä kaudella oli
makea. Andrei Stepanovin ja Nikolai Stasenkon maalit käänsivät pelin toisessa erässä kotijoukkueelle.
Sergei Kostitshinin kolmannen
erän alussa alivoimalla tekemä 3?1
ratkaisi voiton Valko-Venäjälle.
A-sarjapaikastaan kamppailevalle Valko-Venäjälle ja sen kanadalaiselle päävalmentajalle Glen
Hanlonille voitto oli helpotus.
Maan kovatahtoinen presidentti
Aleksandr Lukashenko on intohimoinen jääkiekkofani, joten tappio USA-häviön perään olisi tehnyt Hanlonin olon tukalaksi.
Kazakstania valmentavat AriPekka Selin ja Raimo Helminen.
Valko-Venäjä kohtaa seuraavaksi
Sveitsin ja Kazakstan Latvian.
STT
jalkapallo Onnistumisia sekä kentällä että siirtomarkkinoilla. Tappio Sunderlandissa 10. Toinen mestaruuteni kolmen
vuoden sisään. MM-sarjassa Latvala on
toinen.
Mikko Hirvonen keskeytti kil-
pailun perjantaina, mutta palasi
ralliin eilen ja ajoi lopulta yhdeksänneksi.
Hirvonen oli toinen rallin
päättäneellä El Condor -erikoiskokeelta, jonka kärkikolmikko
sai MM-bonuspisteitä. TOUKOKUUTA 2014
ijasta
lehtikuva
lehtikuva
Manchester Cityn pelaajat pääsivät juhlimaan Valioliigan voittoa.
City juhlii mestaruutta
Päävalmentaja Pellegrini mestariksi heti avauskaudellaan
STT?AFP?Reuters
kaat, mutta siinä oli kyse vain
yhdestä tai kahdesta kierroksesta. Helmikuun hienoinen hyytyminen uhkasi vielä
sotkea kuviot, mutta kevään koittaessa kaikki loksahti kohdalleen:
Liverpool ja Chelsea menettivät
otettaan, City sen sijaan vei vii-
2000: Manchester U
Englannin Valioliigan
mestarit 2000?2014:
2001: Manchester U
2002: Arsenal
2003: Manchester U
2004: Arsenal
2005: Chelsea
2006: Chelsea
2007: Manchester U
2008: Manchester U
2009: Manchester U
2010: Chelsea
2011: Manchester U
2012: Manchester C
2013: Manchester U
2014: Manchester C
Latvala tasoitti voitolla
MM-sarjan kärjen tilannetta
STT
autourheilu Jari-Matti Lat-
vala voitti Argentiinan MM-rallin. Taistelin auton läpi koko kilpailun. Olen niin iloinen päävalmentajan puolesta, koska tämä on
hänen ensimmäinen mestaruutensa Englannissa, sunnuntaisen
ratkaisupelin ratkaisevan avausmaalin viimeistellyt Samir Nasri
totesi West Ham -voiton ja pokaalin nostelemisen jälkeen.
. Jäätiin kauas niistä sijoista,
joilla meidän pitäisi olla, Räikkönen tuumi.
Räikköselle Espanjan gp:n viikonvaihde oli harjoitukset ja aika-ajo mukaan lukien koko lailla ongelmaton, mikä toi pientä
vaihtelua edellisiin kisoihin. marraskuuta jätti
seuran kahdeksanneksi, kuuden
pisteen päähän alkukauden vauhdinpitäjästä Arsenalista.
Joulu- ja tammikuu olivat kuitenkin yhtä juhlaa: 10 voittoa ja
tasapeli, mukana 6?0- ja 5?1-voitot Tottenhamista sekä 6?3-löylytys Arsenalista. Hän on tuonut iloa
ja hauskuutta, myös meidän tapaamme pelata. Siinä lyhyesti Manchester Cityn avaimet seurahistorian neljänteen Englannin jalkapallomestaruuteen, jota taivaansiniset juhlivat sunnuntaina Valioliigan päätöskierroksen jälkeen.
Liverpoolin lipsuminen loppukauden aikana avasi oven Cityn toiseen mestaruuteen kolmen
kauden sisään, mutta toki seura
oli itse yhtä lailla tittelin takuuna.
Varmaotteiseksi rakennettu ryhmä ja etenkin sen 102 liigamaalin
hyökkäys käyttivät paikkansa, kun
Liverpool rähmi mestaruuden ensin tappioon Chelsealle ja sitten
ihmeelliseen tasapeliin Crystal Palacen kanssa.
Pohjat Cityn paluulle mestariksi tehtiin kesällä, kun 134-vuotiaan
seuran arabiomistajat investoivat
yli 110 miljoonaa euroa uusiin pelaajiin. Tulokset kertoivat, missä tallin auton vauhti tällä hetkellä on.
Räikkönen ei ota kantaa,
muuttuuko mikään, kun MM-sarjaa siirtyy Monacon katuradalle.
. Titteleiden voittamiseen on
erilaisia tapoja. Auton kanssa riitti kuitenkin mur-
hetta.
. Minulle esteettinen puoli on
hyvin tärkeää, Pellegrini sanoo.
Eikä 60-vuotiaan veteraanivalmentajan henkilöjohtamisessakaan ole moittimista.
. Erikoiskokeen voitti Ogier.. Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Ei ollut helppo kisa. Hän
voitti aiemmin tänä vuonna Ruotsin rallin. Hän on tehnyt tästä iloisen paikan. Toiseksi ajoi MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier, joka hävisi Volkswagen-tallitoverilleen va-
jaat puolitoista minuuttia.
Latvalalle voitto oli toinen kuluvan kauden MM-sarjassa. Liiga oli uskomaton, koko kauden ajan. Isoja hyppäyksiä kehityksessä on vaikea tehdä, koska muutkin tallit paiskivat töitä.
Lukashenko sai
haluamansa
Valko-Venäjä-Kazakstan
4-1 (0?1, 2?0, 2?0)
Jääkiekko MM-kisoja isännöivä Valko-Venäjä pääsi voiton makuun, kun se kukisti sunnuntaina
Kazakstanin 4?1 (0?1, 2?0, 2?0).
Kazakstan kävi Andrei Gavrilinin avauserän maalilla 1?0-johdossa. Minä valitsin tällaisen, jotta fanit nauttivat kaudesta. huhtikuuta), se taisi olla se ratkaiseva käänne.
Cityn mestaruustoiveet tuntuivat
puoli vuotta sitten varsin kaukaisilta
Hyvän syötön Voiman helsinkiläistulokkaalle antoi Pekka
Länsilohko:
Los Angeles?Anaheim 0?2 (0?2,
0?0, 0?0)
Voitot 2?2
Lind näki joukkueensa onnistuneen pallollisessa pelissä paremmin kuin kauden aiemmissa koitoksissa.
. Omassa päässä ongelmanamme oli edelleen se, että vastustaja
pääsi aivan liian helposti tekopaikoille. lähtö: 6 Callela Falcon, poissa: 3. 6) Robert Kubica Puola,
Ford 10.08,0, 7) Elfyn Evans Britannia,
Ford ?10.32,2, 8) Martin Prokop Tshekki,
Ford ?12.03,9, 9) Mikko Hirvonen/Jarmo
Lehtinen Suomi, Ford ?19.54,8, 10) Nasser al-Attiyah Qatar, Ford ?23.10,2,...21)
Jari Ketomaa/Kaj Lindström ?1.01.35,5.
Kuljettajien MM-sarja 1) Ogier 112, 2)
Latvala, 3) Östberg 48, 4) Mikkelsen 48,
5) Hirvonen 40.
Tallien MM-sarja: 1) Volkswagen 187,
2) Citroen 90, 3) M-Sport 68.
Jalkapallo
Englannin Valioliigan päätöskierros:
Cardiff?Chelsea 1?2 (1?0)
Fulham?Crystal P 2?2 (0?1)
Hull?Everton 0?2 (0?1)
Liverpool?Newcastle 2?1 (0?1)
Manchester C?West Ham 2?0 (1?0)
Norwich?Arsenal 0?2 (0?0)
Southampton?Manchester U 1?1
(1?0)
Sunderland?Swansea 1?3 (0?2)
Tottenham?Aston Villa 3?0 (3?0)
West Bromwich?Stoke 1?2 (0?1)
Kakkonen:
Eteläinen:
SoVo?KäPa 1?3 (0?1).
34. Keikamusta 0 - 9
Maalissa Viljami Seestie
Fjk Celtic . lähtö: 5 Osmo Cosmos, poissa: 2. Oma juoksukuntokaan ei ole vielä ihan parhaimmillaan, laitapuolustajan
tontiltaan vahvoja ylösnousuja
tehnyt Karjalainen totesi.
SoVo . Maalitilanteiden hyödyntämisessä ja puolustuspelin tarkkuudessa joukkueilla oli kuitenkin
ratkaiseva ero ja nimenomaan vieraiden hyväksi.
Ensimmäisen kerran somerolaispuolustus uinahti 36. lähtö: 4 E.V. Kolmen ottelun jälkeen pistesaldo on edelleen
nolla. Kaikki kolme sarjapistettä lähtivät 1-3 (0-1) lopputuloksen
myötä pääkaupunkiin.
Pelillisesti kotijoukkue pysyi
suurimman osan aikaa melko mukavasti vieraiden kyydissä ja ensimmäisellä puoliajalla Voima jopa hetken hallitsi kenttätapahtumia. päivä:
Alkulohko A:
Ranska?Italia 1?2 (0?0, 1?1, 0?1)
Norja?Tanska 4?3 (1?2, 2?0, 1?1)
Alkulohko B:
Saksa?Latvia 3?2 (1?1, 1?1, 1?0)
Valko-Venäjä?Kazakstan 4?1 (0?1,
2?0, 2?0)
NHL:n pudotuspelit, 2. loppuottelu (3 voitolla mestariksi):
Cocks?Dicken 29?25 (12?12)
Cocks voitti Suomen mestaruuden
otteluvoitoin 3?0.
Pesäpallo
Superpesis:
Alajärvi?Sotkamo 0?1 (2?2, 2?6)
Joensuu?Kouvola 2?0 (2?1, 2?1)
Seinäjoki?Kitee 0?1 (3?3, 3?4)
Ykköspesis:
Haapajärvi?Oulu 2?1 (4?5, 2?1, 1?0)
Kuopio?Ylihärmä 2?0 (1?0, 3?0)
Kempele?Ylivieska 2?0 (1?0, 3?1)
Loimaa?Hamina 0?2 (1?2, 1?2)
Ulvila?Siilinjärvi 2?1 (5?4, 2?4, 1?0)
Imatra?Tampere 2?0 (3?1, 1?0)
Yleisurheilu
Lempäälä:
Maastojuoksun SM-kilpailut:
Miehet, 4,0 km: 1) Lewis Korir IFLänken 11.25, 2) Jukka Keskisalo JoensKa
11.35, 3) Janne Ukonmaanaho YlikNM
11.40.
12 km: 1) Lewis Korir IFLänken 36.45,
2) Jussi Utriainen LahdA 37.19, 3) Arttu
Vattulainen JoensKa 37.26
17-v. lähtö: 6 Elite Of Vice, poissa: Voitonjako: 4 oikein 445,80 e.
Rovaniemi:
1. Selvistä paikoista palloja vain pitää jatkossa
ruveta pistämään pussiin, aivan
niin kuin vastustajamme tänään
teki.
. 4,0 km: 1) Jiri Karjalainen JoensKa 12.33, 2) Antti Ihamäki AlajA 12.39,
3) Robin Ryynänen KeskiUYU 12.54, ...8)
Eero Heinonen ForssSa 13.15, 9) Aaro
Julkunen ForssSa 13.17.
Salama voitti joukkuemestaruuden.
Naiset, 6,0 km: 1) Sandra Eriksson
Falken 19.58, 2) Kristiina Mäki LahdA
20.29, 3) Annemari Sandell-Hyvärinen
ForssSa 20.38, 4) Janica Mäkelä ForssSa 21.07, ...19) Sanni Klemelä ForssSa
22.43, 20) Anna-Mari Knuuti ForssSa
22.44.
Salama voitti joukkuemestaruuden.
15-v. 18 Urheilu
MAANANTAINA 12. lähtö: 3 Saketti, poissa: 4, 6
2. Tshibasu 0?3, 89. lähtö: 6 Good Guy, poissa: 4. Aika hyvin saimme nyt luotua
maalipaikkojakin. Kaikki maalinsa se sai vähän liian helpolla, paikallaan seisoskelleen puolustuksemme keskeltä, Lind harmitteli.
Seuraavan kerran Voima pääsee jahtaamaan kauden avauspisteitään tulevana lauantaina, kun
se saa paikallissävytteiseen kamppailuun vieraakseen Salon Palloilijat naapurikaupungista.
Juha Laakso
RAHAPELIT
Käsipallo
Miesten liiga, 3. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
SoVo putosi KäPan kyydistä
Voima yhä pisteittä, maalitili sentään aukesi
lassi puhtimäki
Karjalainen, joka lukeutui muutenkin joukkueensa näkyvimpiin
hahmoihin.
??Kyllähän tempo näissä Kakkosen peleissä on aika paljon kovempi kuin mihin edellisillä kausilla olemme tottuneet. lähtö: 5 Reborn Excalibur, poissa: 2, 7
Voitonjako: 4 oikein 538,30 e.
Vakioveikkaus
Oikea rivi: 112 221 X2X 212 2
Voitonjako: 13 oikein 207 kpl voittoosuus 507,40 e, 12 oikein voitto-osuus
20,40 e, 11 oikein voitto-osuus 3,80 e,
10 oikein voitto-osuus 0,00 e.
MiniVakio: 7 oikein 3999 kpl voittoosuus 5,10 e.. Fjk Manu 3 - 4
Joona Riekkinen, Eino Iivanainen,
Leevi Lehtomaa, Maalissa Aaro Vahos.
Jatkopelit:
Fjk Manu - Vjs . 4,0 km: 1) Reetta Joronen SavonlRie 15.06, 2) Venla Ranta LempKi
15.23, 3) Ada Jalkanen PorvU 15.27, ...6)
Astrid Snäll ForssSa 15.35.
Lotto:
Oikeat numerot: 3, 8, 9, 25, 30, 35, 39
Lisänumerot : 27, 37
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 4 kpl voitto-osuus
35 096,40 e, 6 oikein 2 155,80 e, 5+2
oikein 5 317,60 e, 5+1 oikein 161,20 e, 5
oikein 56,70 e, 4+2 oikein 101,30 e, 4+1
oikein 20,50 e, 4 oikein 9,90 e, 3+2 oikein 5,00 e, 3+1 oikein 1,00 e
Lauantai-Jokeri:
Jokerinumero: 0 7 7 3 3 4 2
Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 25 597,90
e, 5 oikein 684,60 e, 4 oikein 55,90 e, 3
oikein 7,30 e, 2 oikein 2,50 e
Keno:
Päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 5, 7,
11, 15, 17, 20, 24, 28, 37, 38, 39, 48, 53,
59, 60, 64, 66, 68, 69
Kunkkunumero: 15
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 9, 17,
20, 21, 22, 24, 25, 30, 31, 34, 38, 39, 42,
44, 45, 46, 48, 51, 55
Kunkkunumero: 22
TOTO4:
Lappee:
1. Niko Salkola häviää kuvassa kaksinkamppailun Käpylän Pallon pelaajaa vastaan.
alku kaksine vierasmaaleineen latisti aika lailla meidän peliämme.
Hyvä kuitenkin, että lopussa saimme omankin maalitilimme vihdoin auki, viimeiselle kymmenminuuttiselle asti kentällä viihtynyt
Voiman pelaajavalmentaja Lasse
Lind kuvasi pelin ratkaisua.
Seuraavan puolituntisen aika-
4.41.24,8, 2) Sebastien Ogier Ranska,
Volkswagen jäljessä 1.26,9 minuuttia, 3)
Kris Meeke Britannia, Citroen ?5.54,7, 4)
Andreas Mikkelsen Norja, Volkswagen
?6.18,3, 5) Thierry Neuville Belgia, Hyundai ?8.25,8. lähtö: 1 Glamdring Slim, poissa: 11
4. Mps 1 - 5
Aaro Vahos, maalissa Antti Ranta
Fjk Celtic - Lepa Valkoinen 0 - 5
Maalissa Luka Nurminen
Fjk Celtic - Kasiysi06vihreä 0 - 1
Maalissa Topias Vesterinen
Fjk Celtic - Käpa06liverpool 1 - 2
Miska Isomäki, maalissa Aaro Vahos.
Jääkiekko
MM-kilpailut, 3. KäPa
1-3 (0-1)
JALKAPALLO Someron Voima pelasi eilen kauden kolmannen ottelunsa Kakkosen etelälohkossa,
kun helsinkiläinen Käpylän Pallo vieraili somerolaisten kotiavauksessa. minuutilla
ja Ilmari Ylönen pääsi kenenkään
häiritsemättä tuikkaamaan KäPan
taukojohtoon.
Lopulliset voittoniitit vierasjoukkue takoi nopeaan tahtiin heti toisen puoliajan alussa: Kentän
parhaana pelaajana palkittu Francis Tshibasu tykitti jakson toisella
minuutilla kulmapotkun jälkitilanteesta komean 0-2 osuman ja sama mies oli uudelleen asialla vain
nelisen minuuttia myöhemmin.
??Kyllähän tuo toisen puoliajan
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Autourheilu
Formula ykkösten MM-sarjan 5/19
kilpailu, Espanjan gp:
Lopputulokset: 1) Lewis Hamilton
Britannia, Mercedes 1.41.05,155, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 0,636 sekuntia, 3) Daniel Ricciardo
Australia, Red Bull ?49,014, 4) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull ?1.16,702, 5)
Valtteri Bottas Suomi, Williams ?1.19,293,
6) Fernando Alonso Espanja, Ferrari ?1.27,743, 7) Kimi Räikkönen Suomi,
Ferrari ?1 kierros, 8) Romain Grosjean
Ranska, Lotus ?1, 9) Sergio Perez Meksiko, Force India ?1, 10) Nico Hülkenberg
Saksa, Force India ?1.
11) Jenson Button Britannia, McLaren ?1, 12) Kevin Magnussen Tanska, McLaren ?1, 13) Felipe Massa Brasilia, Williams ?1, 14) Danil Kvjat Venäjä,
Toro Rosso ?1, 15) Pastor Maldonado
Venezuela, Lotus ?1, 16) Esteban Gutierrez Meksiko, Sauber ?1 , 17) Adrian
Sutil Saksa, Sauber ?1, 18) Jules Bianchi Ranska, Marussia ?2 ,19) Max Chilton Britannia, Marussia ?2 , 20) Marcus
Ericsson Ruotsi, Caterham ?2.
Keskeyttäneet: Kamui Kobayashi Caterham, Jean-Eric Vergne Toro Rosso.
Kuljettajien MM-sarja: 1) Hamilton
100, 2) Rosberg 97, 3) Alonso 49, 4)
Vettel 45, 5) Ricciardo 39, 6) Hülkenberg 37, 7) Bottas 34, 8) Button 23, 9)
Magnussen 20, 10) Perez 20,
11) Räikkönen 17, 12) Massa 12, 13)
Grosjean 4, 14) Vergne 4,0, 15) Kvjat 4,0.
Autonvalmistajien MM-sarja: 1) Mercedes 197, 2) Red Bull 84, 3) Ferrari 66,
4) Force India 57, 5) Williams 46, 6) McLaren 43,0, 7) Toro Rosso 8,0.
Ralliautoilun MM-sarjan 5/13 kilpailu, Argentiinan ralli:
Lopputulokset: 1) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Volkswagen
Someron Voiman kausi Kakkosessa on käynnistynyt vaisusti. Fjk Manu 0 - 4
na KäPalle tarjoutui monta hyvää
paikkaa johtonsa kasvattamiseen,
mutta kovin kiima maalintekoon
oli turvallisessa kolmen maalin
johtoasemassa jo talttunut.
Pienen suvantovaiheen jälkeen
Voimakin havahtui taas pelin lopulla yritteliääseen peliin, joka toi
Fjk Manu - Tups 1 - 4
Lauri Grönroos, maalissa Teemu
Hintsanen
Fjk Manu - Jäps 2 - 5
Leevi Lehtomaa, Lauri Grönroos,
maalissa Julius Heino.
Haastesarja:
Fjk Chelsea - Lps Sininen 4 -2
Teemu Hintsanen 2, Antti Ranta, Justus Orelma, maalissa Miska Isomäki.
Fjk Chelsea - Fc Honka Juventus
Keltainen 1 -4
Teemu Hintsanen, maalissa Luka
Nurminen.
Fjk Chelsea - Hps06keltainen 4 - 2
Antti Ranta 4, maalissa Miska Isomäki.
Fjk Chelsea - Njs Sininen 3 - 3
Justus Orelma 2, Antti 1 Ranta, maalissa Teemu Hintsanen.
Fjk Chelsea - Tups Valkoinen 1 - 5
Justus Orelma
Fjk Chelsea . Francis
Tshibasu 0?2, 50. kierrosta:
Itälohko:
Boston?Montreal 4?2 (1?0, 2?1, 1?1)
Boston johtaa ottelusarjaa 3?2.
palkinnoksi kauden avausmaalin.
Kauan sen syntyminen kesti,
sillä takana oli jo 270 maalitonta
minuuttia, kunnes Samuel Woodward 90-minuuttisen päälle pelatulla ensimmäisellä lisäminuutilla taiteili pallon helsinkiläismaaliin. Lepa 2 - 3
Aaro Vahos 2, maalissa Miska Isomäki.
Harrastesarja:
Fjk Celtic -Njs Oranssi 2 - 3,
Viljamin Seestie, Topias Vesterinen,
maalissa Luka Nurminen
Fjk Celtic . Blue Dream, poissa: 3. Samuel Woodward 1?3.
GrIFK?EIF 3?0 (0?0).
Klubi 04?Gnistan 3?2 (3?0)
Nelonen, Tampereen piiri:
TP-49 - FJK 8-1
Helsinki:
Käpylän pallon kevätturnaus:
FJK06, kilpasarja:
Fjk Manu - Espa 1 - 1
Leevi Lehtomaa
Fjk Manu - Nups 1 -3
Leevi Lehtomaa
Käpä . Ilmari Ylönen 0?1, 47
5.00 Elävä arkisto: J. 3.00 Elävä arkisto: J. 19.06 Metsäradio. 8.00
Yle Uutiset ja sää. 0203 17600,
tekstiviesti RS (välily?nti) AJANTASA
(välily?nti) kommenttisi numeroon
16149 (0,40 e/viesti) tai ajantasa<
Yle Puhe
1.00 Elävä arkisto: J. Dokumenttielokuva seuraa, kuinka
Davison yrittää toteuttaa teoriaansa käytännössä auttamalla väkivaltapakko-oireista kärsiviä Afganistanin sodan veteraaneja.
Double Take ?
Hitchcockin
kaksoisolento
Teema klo 19.00 Kiehtova elokuvaessee illuusion, elokuvan ja
television voimasta. 21.55 Suomi tänään. V.
Snellmanin päivä. 19
Forssan Lehti | MAANANTAINA 12. 13.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset. 21.03 Päivä tunnissa. 20.35 Gustav Mahler oopperanjohtajana. 23.00 Yle Uutiset.
23.03 Taustapeili. 18.15 Viikon luontoääni: sinirinta. 8.17 Radio Hämeen Aamutori. 11.03 Etusivu.
kasvuodotushan oli sieltä ylhäältä, päämieheltä, että näin ja näin
menee eteenpäin ja me ollaan
jokainen mukana siinä kehityksessä ja kasvussa, sanoo entinen
Xtravaganza-yrittäjä Mirja Erlund.
Syyttäjä teki asiassa syyttämättäjättämispäätöksen.
Xtravaganza on ruotsalainen ket-
ju. 15.05 Kultakuume.
15.55-15.58 Yle News. 18.55 Suomi tä-
Kolmannen yrittäjän oikeuskäsittely on kesken. V. 17.08
Puheen Iltapäivä. 14.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. V. 21.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Snellmanin päivä. Snellmanin päivä. 11.03 Maakuntaradio. 7.45 Hartaita säveliä. Bittimaailman turvattomuus.
22.50-23.05 Arvassalo ry: Paraneeko
palveluyhteiskunta yhdessä tutkimalla. 12.55 Suomi tänään.
13.00 Yle Uutiset. 7.50
Merisää. 8.15 Urheiluradio. 18.00 Yle Uutiset.
18.03-21.00 Urheiluilta: koripalloa ja
jalkapallokierros. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Maakuntaradio. 20.00
Yle Uutiset. 21.00 Radion
sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu.
22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Maria
Jungner. 10.00 Yle
Uutiset. 17.40 Alistumattomuuden aikalaishistoriaa: Musiikkitera-
peutti, muusikko Markus Raivio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Maakuntaradio. 4.024.56 Kissankehto - Susanna Vainiola.
Radio Häme
6.30 Yle Uutiset Häme. 13.03 Urheiluradio.
13.06 Maakuntaradio. 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Puheen Päivä. Mirja Erlund aloitti Xtravaganza-yrittäjänä Lahdessa vuonna 2009.
Yrittäjän nälkäkuuri
TV1 klo 20.00 Ketjuissa toimivat
yrittäjät yhä ilman lakien suojaa
Suomessa toimivat franchisingyrittäjät ovat edelleen lainsuojattomassa asemassa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.06
Sää. Vieraana Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen.
15.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset.
9.05-9.10 Urheiluradio. 17.20-17.28
Urheiluradio. 8.00
Yle Uutiset ja sää. Konsepti ei toiminut,
ja yrittäjät jäivät velkoineen oman onnensa nojaan. 6.407.00 Puheen Aamu. 7.17 Radio Hämeen Aamutori. 18.03 Sekahaku - Tarja
Närhi. 12.00 Yle
Uutiset ja sää. 7.50 Aamuhartaus. 10.00 Yle
Uutiset. 12.30 Politiikkaradio. 19.00 Yle Uutiset ja
sää. Yhdistyksessä ei nähdä tarvetta erilliseen
lainsäädäntöön.
nään. 11.00 Yle Uutiset. 10.55 Pikkujuttu. 19.03 Radioteatteri esittää: Kuolema korjaa univelat. 18.00
Kuunnelman esittely: Kuolema korjaa
univelat. Hysteeriset naiset,
ylevät miehet. Kootut teokset (1842-1846). 14.03 Puheen Iltapäivä. 9.00 Yle Uutiset.
9.05 Urheiluradio. 9.30 Yle Uutiset Häme. 13.00 Klassista kahteen. 6.31 YleX Aamu - Ile
ja Matti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 7.30 Yle Uutiset Häme. 14.0014.55 Näistä levyistä en luovu. Vuosien varrella
esille on toistuvasti tullut tapauksia, jossa sopimusten ehdot ovat
muodostuneet yrittäjälle kohtuuttomiksi.
Painonpudotukseen ja hyvinvointiin keskittyvässä Xtravaganza -ketjussa toimi 2000-luvun
puolivälin jälkeen toistakymmentä suomalaista yrittäjää, jotka
suurten lupausten vauhdittamina perustivat alan toimintakeskuksen.
Kaksi kolmasosaa keskusten vetäjistä teki poliisille tutkintapyynnön, jossa pyydettiin selvittämään antoiko ketju yrittäjille liiketoiminnasta katteettomia lupauksia.
. 7.17 Maakuntaradio. 8.33 Radio
Hämeen Aamutori. Myös Ruotsissa useat yrittäjät
ovat tehneet tutkintapyyntöjä poliisille. 11.00 Välilevyjä.
11.57 Päivän mietelause. V. 3.02-3.56 Levylautakunta. 18.50 Merisää. Snellmanin päivä.
Kootut teokset (1847-1856). 6.25 Aamusoitto.
6.56 Päivän mietelause. §¾Ajantasan Suora linja. 15.01
Puheen Iltapäivä. 0.006.30 Yöradio.
Yle Radio Suomi
5.00 Aamupala. 14.03 Ajantasa. 22.05 Julkinen sana. 9.10 Radio Hämeen
Aamutori. 14.00 Yle Uutiset. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 0.05-5.00 Yöradio. 6.05 Hartaita säveliä.
6.15 Aamuhartaus. 6.33 Radio
Hämeen Aamutori. 10.03 Ajantasa. 8.15 Ykkösaamu.
9.00 Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 18.30
Hengellisen musiikin toivekonsertti.
18.50 Iltahartaus. 19.03
Urheiluradio. TOUKOKUUTA 2014
TV&RADIO
Dokumentti seuraa, kuinka Richard
Davidson yrittää meditaation avulla
muuttaa väkivaltaoireista kärsivien
amerikkalaisten sotaveteraanien
ja ADHD:stä kärsivien pikkulasten
käyttäytymistä.
Ihmisaivoihin
muutoksia
meditaatiolla
Kymmenet pienyrittäjät Suomessa ja Ruotsissa lähtivät mukaan painonhallinta- ja elämäntapakonseptia kauppaavaan ketjuun. 16.00 Yle Uutiset.
16.03-17.00 Puheen Iltapäivä. 15.52 Maakuntaradio. 11.00 Yle Uutiset.
11.03 Puheen Päivä. 7.15 Aamusoitto. Osallis-
TV1 klo 21.40 Palkitun tanskalaisen dokumentaristin Phie Ambon elokuva Vapaa mieli (Free
the Mind) käsittelee ihmisaivoja
ja sotilaita.
Professori Richard Davidson
uskoo, että ihmisen aivoja voi
muuttaa meditoinnin avulla. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä.
17.00 Yle Uutiset ja sää. Ohjaus: Johan Grimonprez.
tu keskusteluun puh. 22.05
Maria Jungner. 17.30 Taustapeili. 23.02 Päivä tunnissa.
23.30-0.00 Politiikkaradio.. 11.00 Yle Uutiset. 21.35-21.39 Novosti Yle. 15.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. Erilaisissa ketjuissa toimivilla yrittäjillä ei ole
omaa edunvalvontaa eikä toimintaa säädellä lailla.
Franchisingilla tarkoitetaan
kahden itsenäisen yrityksen yhteistoimintaa ja tavoitteena on,
että toiminta olla molemmille kannattavaa. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri
konserttilavalla. 7.15 Urheiluradio. 10.00-10.03 Yle Uutiset.
10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja:
Suomalainen filosofia. 18.00
Yle Uutiset. Yle Uutiset ja
sää. 8.15 Urheiluradio.
8.17 Maakuntaradio. 23.33 Illan vieras.
0.00 Yle Uutiset ja sää. Hitchcockimitointi ja luovasti leikattu arkistomateriaali rakentavat tarinan ohjaajasta, kaksoisolennosta
ja murhasta. 4.00 Elävä arkisto: Urheilu. 15.50 Veneilysää. 12.00 Yle Uutiset.
12.05 Puheen Päivä. 19.45-19.58 Arkisto: Laahustinleninkejä ja kettuturkkeja. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro.
19.00 YleX Jatkot. 16.15 Maakuntaradio.
17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää.
22.05 Jake Nyman. 23.10-6.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää: Maria Jotuni: Huojuva talo, osa 90. Keskustelu (1992, 1981). 20.07 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.02 YleX Jälki-istunto - Viki ja Mäkkäri. 2.00
Elävä arkisto: J. Me kyllä osattiin realistisesti laskea kulut, mutta koska se
radio
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 8.30 Yle Uutiset Häme. 7.33 Radio Hämeen Aamutori.
8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja
sää. 23.02 Encore. Keskustelu (2006).
6.00-6.30 Yle Puhe esittää. 17.20 Musta
aurinko, osa 11/12. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun
tuomiokirkon kello lyö 12. 22.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle
Uutiset ja sää. 21.30 Puheen Aamun vieras. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.00 Yle Uutiset. Tuomio on tosin yksipuolinen, sillä vastapuoli, Xtravaganza Sverige AB on tehnyt konkurssin ja emoyhtiö Xtravaganza AB on kieltäytynyt saapumasta oikeuteen.
Ketjujen etujärjestössä, Suomen Franchising-Yhdistyksessä
pohditaan, voitaisiinko emoyhtiöille tarkoitettuun edunvalvontajärjestöön ottaa jäseniksi myös
franchise-yrittäjiä ja tällä tavoin
parantaa emoyhtiöiden ja yrittäjien yhteistoimintaa. 6.30 Maakuntaradio. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 9.11 Maakuntaradio. 12.15 Maakuntaradio.
12.45 Merisää. 9.32
Radio Hämeen Aamutori. 12.15 Raamattukuriirit 1/3: Pääskyset. 22.00 Yle Uutiset.
22.05 Yle Puhe. 7.15 Urheiluradio. Käräjäoikeus päättikin viime huhtikuussa, että ketjun on
maksettava kahdelle yrittäjälle
yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.
13.00 Yle Uutiset
7.15 Eurovaalit puoluepäivä:
Vihreät 7.45 Eurovaalit: Vihreät
- kilpailijat haastavat 8.14 Luonto lähellä 8.20 Bloggaaja Jukka
Kemppinen 8.45 Jälkihiki 9.30
Strada. Mukana talous ja kulttuuri.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
Alueellisia uutisia.
18.25 Yle Uutiset sää.
18.30 Antiikkia, antiikkia. 8.40
Makuja: Kinuskikissan seeprakakku 8.50 Päivän puheenaihe
uusinta 9.05 Studio55.fi. Osa
10/12: Omaa parasta.
Johannan mielestä Veera ei ymmärrä omaa parastaan.
22.00 Poliisit - kotihälytys
(12). 8.15 Musarullaa! 8.41 Late
Lammas. Vihreiden Johanna Sumuvuori puhkeaa
hyviin fiiliksiinsä, Riku ja
Tunna sanovat painavan
sanansa, ja Muffe saa
turpaansa internetissä.
23.30 Nurse Jackie (12). Lyhytelokuva ensimmäisen
lapsen syntymästä, synnytyksen kokemuksesta
ja kivusta.
22.25 Uusi Kino: Voitko rakastaa (S). (Yhdysvallat) Cooper-Nowitzki -teoreema.
18.00-18.50 Rakkautta Berliinin muurin varjossa (12). 2.
tuotantokausi.
0.50 Frasier (S). Ongelmateinin tapaus, osa 2. 7.17 Musavideot: HikkaKikka. Rageh Omaar tarkastelee Muhammadin
elämän loppuvaiheita,
jolloin otettiin käyttöön
sharia-laki ja pyhän sodan käsite.
Klo 17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.08 Kyläsairaala (12). Sarja
alkaa. Miten
kirjailija osaa kuvailla kalan maun. 11.35 Meri leikkipaikkana. 8.35
Inspector Cartoons (7). Vierailemme kaupungissa,
jonka hyönteiset ovat
vallanneet täysin.
19.50 Kuvakirjeitä maailmalta.
Arvoitukselliset baskit.
20.00 MOT: Yrittäjän nälkäkuuri. Yhdysvallat 14.55
Beverly Hillsin panttilainaamo.
Yhdysvallat 15.25 Beverly Hillsin panttilainaamo. Dokumenttielokuva muistoista ja muistamisesta. 14.10 Uusi päivä
(S). Yhdysvallat 10.40 Emmerdale (S).
11.10 Emmerdale (S). 7.42 Kuminakuja 19 (S).
7.52 Muumilaakson tarinoita
(S). 16.50
Novosti Yle. (21?)
Ohjelman tekstitys teksti-tv:n sivulla 333.
19.30 Ajankohtainen Nelonen. 11.50 Ostosruutu. 14.34 Uusi päivä (S). Häpeämättömässä piilokamerasarjassa
Ross Lee puijaa brittejä.
17.20 Päivän sää.
17.25 Kauniit ja rohkeat (S).
(Yhdysvallat) Majasta
olet sinä Liamin löytävä!
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
Kuorrutettu uunimakkara
18.00 Emmerdale (7). tuotantokausi.
20.57 Keno.
17.55 Nuorten hyväksi - kohti Tähdet, tähdet -konserttia.
18.00 Maximal. (Louie, Yhdysvallat) Tähtijuontaja, osa
1/3. 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 1/3. 16.55 Yle Uutiset
viittomakielellä.
4.00 Uutisikkuna. Sara epäilee
nuoren lesken tappaneen miehensä henkivakuutusrahojen toivossa ja pyytää Peterin ja
Nealin apua tapauksen
tutkinnassa.
23.45 Sohvasurffaajat: Albania - missä sohva. 16.55
Deittikamera.
6.00 SubChat. (Yhdysvallat) Chuck vastaan joulupukin asu.
2.45 Bones (16). Osa
4/6. Miehemme Damaskoksessa. Martin ja Julia
haluavat muuttaa yhteen. Kuuluisa kahlekuningas pyytää
Danilta apua paniikkikohtauksiinsa.
22.45-23.15 Eastbound & Down (16). Iso-Britannia
4.00 Teematieto.
17.00 Pikku Kakkonen. Tässä jaksossa
kurkistetaan kuinka hätäkeskuksessa toimittiin
ennen.
1.15
Lähiöunelmia (7). Kirjallisuudentutkijan Marius
Wulfsbergin mukaan
ruualla on suuri merkitys kaunokirjallisuudessa.
Klo 21.00
21.00 Eurovaalit Puoluepäivä:
Vihreät. Laura Ruohola tutustuu neljään mökkiin.
17.00 Lemmen viemää (7).
(Saksa) Äidin pelko.
17.15 Uutiset.
18.25 Frasier (S). Miten maailman
tunnetuimmat valokuvat
ovat syntyneet?
21.30 Crematorio (16). 15.50
Jaakko ja maailmanvalloittajat.
16.20 Kuningaskuluttaja. 9.45 Kauniit ja rohkeat (S). 15.25 Whitney
(S). (Yhdysvallat) Hullua menoa.
4.10-5.58 SubChat.
21.00 Magnum - tarina valokuvan takana. 13.55 Myytinmurtajat. Automatka.
0.10 Nurse Jackie (16). 6.00 Studio55.
fi. 6.50 PIKKU
KAKKONEN: Jyrkin ja Neposen aamu. Kanada
16.25 Eastenders (S). (Yhdysvallat) Tiipalloa ja
sympatiaa.
20.00 Simpsonit (7). 8.45
Maailman oudoimmat ravintolat. Yhdysvallat
10.10 Miehen puolikkaat (7). Kenny valmistautuu palaamaan
Yhdysvaltoihin, mutta
haluaa ensin kuitata vanhat velat Meksikossa.
21.00 Nymfit (12). HD
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Unelmien kolhimat (12).
Epäolennaista. 6.30 Ostosruutu. 8.00 Pound
Puppies (S). Maanista majapaikan metsästystä entisessä stalinistisessa diktatuurissa!
(U)
0.30 Louie (7). 11.05 Puoli seitsemän. HD
23.00 Yle Uutiset.
23.05 Kotikatsomo: Mökki
(S). Pyhä rauha. Yhdysvallat 15.55 Whitney
(S). (Yhdysvallat) Tiipalloa ja
sympatiaa.
1.45
Chuck (12). 14.10 Abba. Yhdysvallat 16.25 Jamie Oliverin kotona. Katsellaan Siinan kanssa Pipsa
Possu, Ystäväkirja, Ruusulaakson Roosa, Hyttynen taiteilee, Stella ja Sami, Sana-arkku sekä Mat
ja Pat sarjassa Hupsis.
17.05 Nuorten hyväksi - kohti Tähdet, tähdet -konserttia.
17.25 Suomen kaunein mökki. Aamun
otsikot 6.30 Huomenta Suomen
uutiset ja sää 6.40 Täällä Minsk!
6.50 Elämää: Hevosen kanssa
paremmaksi ihmiseksi 7.10 SDP
puheenjohtajavaalien jälkeen,
vieraana Eero Heinäluoma 7.20
Vanhusten kotihoidon ongelmat
7.40 Makuja: Kinuskikissan seeprakakku 7.50 Naiset rauhanneuvotteluissa 8.10 Elämää: Hevosen
kanssa paremmaksi ihmiseksi
8.20 Mitä Suomi googlaa. 6.52 Ystävykset
(S). 7.25
Disney esittää: Kim Possible
(7). lapsivuoteeseen kuolevalle äidille ja päätyy vanhustentalon kasvatiksi. 10.10 Kyläsairaala (12).
11.00 Yle Uutiset. 6.25 Huomenta Suomi. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.5. 2/3. Hätääntynyt Cain soittaa sairaalaan: selviävätkö rakastettu Debbie ja odotettu vauva kaatumisesta?
18.30 Emmerdale (S). Tilinteon aika. 13.20 Virtaset ja Lahtiset (S). 6.42 Yhteys Itä-Ukrainaan
6.46 Miten SDP yhdistää rivinsä. Phil (S). Urin terveys murenee nopeasti.
23.40-4.01 Teematieto.. 9.15 Kuninkaalliset häät.
10.20 Pikakurssi kodinostoon.
10.50 Ostosruutu. Maanista majapaikan metsästystä entisessä stalinistisessa diktatuurissa!
20.00 Uusi päivä (S). Kiehtova elokuvaessee illuusion, elokuvan ja television voimasta.
20.30 Kirjaohjelma. 7.20 Oiva-nallen
oivallukset (S). (Yhdysvallat) Pahuuden ytimessä.
23.35 Kovat kaulassa (12).
(Yhdysvallat) Lähtölaukaus. Aluksi asunnon
etsintä sujuu yllättävän
helposti, mutta kohtalo
puuttuu peliin. 9.30
Huomenta Suomen Uutiset. Jakso 8.
Montpellierin legenda.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Rizzoli & Isles (16). 11.55 Ostoskanava Tvins.com. Bama lama.
2.50 Dr. Tänään selviää, mitä raivokkaasti kapinoineelle
17-vuotiaalle Courtneylle
nyt kuuluu.
3.50-5.00 Älypää-TV.
21.00 Benjamin Buttonin uskomaton elämä (12).
(Yhdysvallat) Persoonallisessa draamafantasiassa Benjamin Button
(Brad Pitt) syntyy vuonna 1918 New Orleansissa ?erikoislaatuisissa
olosuhteissa. 11.35-12.20 Arto
Nyberg. Pysyykö Sakke
Supermarjon vauhdissa?
2. 15.05 Yle News. Kun ohjelman päävieras ei saavu paikalle, Louielle lankeaa suunniteltua suurempi rooli. Jaksossa vierailee
talk show -isäntä Jay
Leno.
0.15-4.00 Uutisikkuna.
1.00-5.30 Eurojahti.
23.30 Ihmebantu (12). Vihreiden Ville
Niinistö ja meppiehdokas Heidi Hautala Sakari
Kilpelän tentittävänä.
21.40 Dokumenttiprojekti:
Vapaa mieli. 14.05 Alueellinen sääennuste. 9.00 Laivakokin matkassa. 19. Amerikkalainen draamasarja. Janne leikkii sorsor-sormileikkiä.
20.05 Kaappaus keittiössä.
Voiko seniori vielä vallata keittiön?
18.55 HS-uutiset. Abbas Attar: Iranin vallankumous. Osa
2636. Iso-Britannia 10.00 Lemmen viemää
(7). Iso-Britannia
5.00 Älypää-TV. Phie Ambon ohjaama dokumenttielokuva seuraa kuinka
professori Richard Davidson yrittää meditaation avulla muuttaa väkivaltaoireista kärsivien
amerikkalaisten sotaveteraanien ja ADHD:stä
kärsivien pikkulasten
käyttäytymistä. (Yhdysvallat) Springfield-dokumentti.
20.30 Rillit huurussa (S). 8.25 Vaaleanpunainen pantteri (S). 7.29 Närpiäiset (S). tuotantokausi. (Yhdysvallat) Luuton morsian.
Brennanin tiimi äimistelee joesta löydettyä luutonta naisen ruumista.
3.40 Lain nimessä (12). (IsoBritannia) Valmiina lähtöön. 9.30 Matkapassi:
Japanin keskiosat. HD
23.55-4.00 Uutisikkuna.
21.00 Satuhäät. Kesän koittaessa ja Laurin opiskelijakavereiden
muuttaessa pois, uhkaa
hyvään vauhtiin päässyt
kuntoutuminen ja treenaaminen katketa alkuperäisten ongelmien palautuessa.
18.30 Beverly Hillsin panttilainaamo. 9.40
Mitä tänään syötäisiin. 6.30 Astral TV.
9.25 Eastenders (S). (Yhdysvallat)
Kädenvääntöä ja kierrätystä.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Beverly Hillsin panttilainaamo. Seinät kaatuvat. (12).
Päästä meidät pahasta.
18.50 Kerrostaloelämää (7).
Ydinperheitä, uusioperheitä, villejä teinejä, huonosti käyttäytyviä lapsia,
kovaäänisiä opiskelijoita
ja juoruilevia eläkeläisiä.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
Alueellisia uutisia.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset Suora linja.
19.30 Sohvasurffaajat: Albania - missä sohva. Kymmenet pienyrittäjät Suomessa ja
Ruotsissa lähtivät mukaan painonhallinta- ja
elämäntapakonseptia
kauppaavaan ketjuun.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7). 1/15.
Ensimmäiseksi vieraillaan Raumalla. HS-uutiset
18.58 HS-sää. 10.25 Minun
New Yorkini. 7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S). 13.20 Kirsi
ja himoshoppaajat. Vihreiden Johanna Sumuvuori puhkeaa
hyviin fiiliksiinsä, Riku ja
Tunna sanovat painavan
sanansa, ja Muffe saa
turpaansa internetissä.
20.00 Huippumalli haussa.
Tyttö, joka pelasi peliä.
Amerikkalainen viihdeohjelma. 12.05 Suhdekorjaamo. Kotimainen komediaohjelma.1/7: Viisitoista
askelta. Osa 2/2. Saksa 10.55 Ostoskanava Guthy Renker. 3/3. 3/6. O: Johanna Vuoksenmaa. 16.25
Onks noloo. Hätäkeskuksen toiminta on muuttunut huomattavasti viime vuosien
aikana. 12.25 Sydämen asialla (7). (IsoBritannia) Kariutunut
karkumatka.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
19.30 Salatut elämät (7). 15.35-16.20
McLeodin tyttäret (7). (Yhdysvallat)
Todellinen Lepakkomies.
19.30 Lähiöunelmia (7). Totuus on roimasti tarua
ihmeellisempää. Aleksi pakenee
ongelmiaan Hannan luo
maalle. Rakkauden
vuoksi. (U)
19.00-20.20 Double
Take - Hitchcockin
kaksoisolento. 12.20
LIVE: Tiedä ja Voita. Liitto.
2.20 Deittikamera. Iso-Britannia 11.40 Formula 1: Espanjan
osakilpailu. Pääosissa: Brad Pitt.
0.10 112. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
4.00 Uutisikkuna. 13.55
Luontoretkellä. Määrätietoinen BB-talon koulima
Maxine Frisk vie rakkaimpansa Mikko Laitisen alttarille, koska se
on morsiamen mielestä
loogista. Velvollisuus kutsuu. 5.55 Puoli seitsemän. Yhdysvallat 15.55 Pilanpäiten. 7.10
Nelli ja Iiro (S). 7/8.
Kenraali. (U)
21.00 Mustat lesket (7). 14.55 Pisara. Ruotsi 15.20 Mitä
tänään syötäisiin. 6/10. 15.00 Yle
Uutiset. Äiti ja tytär
yrittävät löytää yhteisiä
muistoja.
22.45 Sodan vangit (16).
21/24. 14.00 Nuorten hyväksi - kohti Tähdet, tähdet -konserttia. Kovan onnen lintu.
17.00 Historia: Muhammadin
elämä. 15.10
Yle Oddasat. 6.25 Ylen aamutv. Huonot treffit.
23.00 Ajankohtainen Nelonen. Jakso 6. Asiantuntijat Hans Tritzschler,
Johanna Lindfors ja Tuija Peltomaa arvioivat antiikkia Villa Tallbossa.(U)
19.00 Prisma: Oudoimmat
luonnonilmiöt. Martinin
tyttären katoaminen aiheuttaa sydämentykytyksiä. 6.58 Samu ja Salla (S). Saadaanko huussi
pystyyn. Perheen tilit on
jäädytetty ja Silvian yrityksestä huolimatta asiat ovat ja pysyvät huonossa jamassa.
22.20 Uusi Kino: Äidit (S). 20 TV?&?Radio
MAANANTAINA 12. Kovan onnen lintu.
1.20 Criminal Minds - FBItutkijat (16). 11.20 Ostosruutu. 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat.
14.50 Neljät häät Amerikassa.
15.55 Supernanny (S). 7.50 Disney esittää: Aku
ja kumppanit (S). 15.02
Uusi päivä (S). Osa 389:
Suhteet sekaisin.
20.30 Jäynäjäbä (12). 12.35 Suhdekorjaamo.
13.05 Tuhkimotarinoita. N:
Eila Roine, Risto Tuorila,
Riitta Elstelä, Leena Uotila. 16.30 Urheilumestarit: Taisto.
5.30 Aamusää. Esiintymisen
jälkimainingeissa Louie
saa yllättävän ehdotuksen. 10.35 Merta päin!
11.05 Herlufsholm - mitä kasvateille tapahtui. (U)
18.00 Yle Uutiset. 8.50-8.55 Ruohonjuuritasolla (7). Reinon ja Tuulikin avioliitto on koetuksella ja itsenäistyvä Niko
rikkoo rajojaan. Louie on kutsuttu
esiintymään Jay Lenon
talk show?hun. HS-sää
19.00 Neljän tähden talkoot.
Viikon ensimmäisiä talkoita emännöi Nina Tapio vierainaan Juhana
Helmenkalastaja, Marjo
Niittyviita ja Sakari Majantie
15.05 Hullut tiedemiehet.
15.35 Aivopelit. Elena
kaipaa edelleen Ronia.
KOTIMAA
Keskiviikko
12
22.00 Suurin pudottaja. Viides tuotantokausi alkaa! Mitch
ja Cam joutuvat uudenlaisten valintojen eteen,
kun homoavioliitot laillistetaan viimein Kaliforniassa.
20.00 Suomen kaunein mökki. Pori.
23.30 Trigger Happy TV (7).
Englantilainen piilokameraohjelma.
SVT: Kulturnyheterna.
1.40 SVT: Vetenskapens värld.
Leijonan luola UK. kausi, USA, 1990)
23.50 Amerikan kovimmat
vankilat.
0.30 JIM D Henkilökuva: Enzo Ferrari (12).
1.35
21.00 Elokuva: Hitch - lemmentohtori (S). 11.00 24Kitchen:
Turkkilainen herkkukokki. Osa
5. Urakka,
joka paisui.
Amerikkalainen lifestyleohjelma. 10.00 Tyyliä vai ei.
10.55 Nigellan uudet herkut.
11.30 Kyproksen herkkukeittiö.
12.00 Tuhluriprinsessat. 16.30
Henkka & Niki vs. Koiranpäiviä.
18.30 Britannian paras leipomo. 14.40 Vuorien sankarit (S). 7.55 Matlock
(7). Jännitysdraama.
2.45 24Kitchen: Teemu Laurell. 14.25 Kellarin kunkku (S).
14.55 Ihmemies MacGyver (12).
16.00 Kolmas kivi auringosta (S). Ruotsi 11.35
Makuja & Elämää. 6.36 FOX Kids:
Vipo - lentävän koiran seikkailut.
6.50 FOX Kids: Vipo - lentävän
koiran seikkailut. Kortteli
kuntoon, osa 1/2.
17.30 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin.
Liikuntaa harrastava Sara tekee tänään terveellistä ruokaa.
17.30 Kaikki rakastavat Raymondia (S). 16.35 24Kitchen: Turkkilainen herkkukokki.
6.00 Kaikki rakastavat Raymondia (S). Jäämies. Suurperheen suhteet solmussa.
2.55 Good Wife (12). 4/8.
22.30-22.44 Oddasat.
22.55 SVT: Seriestart: Mitt i
naturen - tittarfilm.
23.00 SVT: Sportnytt.
23.15 SVT: Lögnen.
23.45 SVT: Strömsö.
1.05 SVT: Kulturnyheterna.
SVT: ABC.
1.20 SVT: Nyhetssammanfattning.
1.25
22.00 Panttilainaamo. 9.10 Wipeout Kesä.
10.00 24Kitchen: Teemu Laurell.
10.30 24Kitchen: Kalle - Chef
on the Beach. Debra haluaa olla
välillä yksin kotona.
18.00 Suurin pudottaja. 15.00 Kirstien värkkäilyt. 10.55 Krokotiilimies.
11.25 Huipputatuoija haussa.
12.20 Lihamestarit. Petos.
23.30 Puhelinseksityöläiset.
(Iso-Britannia) Dokumentti eri-ikäisistä brittinaisista, jotka ansaitsevat elantonsa tai lisätienestejä puhumalla tuhmia puhelimessa.
0.30-4.30 Yön AVA.
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+11
+12
+14
+13
+10
+10
+13
+15
+13
+10
+14
+8
+10
+10
+7
+12
+12
+12
+12
+10
Jokioinen eilen 15:00
1.00 Täydelliset naiset (7).
Naispedot. Riippuvainen pyyhe.
0.25 SVT: Aktuellt.
1.10
21.00 Amerikan kovimmat
keräilijät. 8.48 FOX Kids:
Prätkähiiret. 11.55
Sisarvaimot (S). Semifinaalin tuloslähetys.
Tänään selviää, ketkä
kolme kilpailijaa yleisö
on äänestänyt finaaliin.
18.00 Kellarin kunkku (7).
19.00 Tavallista elämää. (Modern Family, Yhdysvallat)
Kilpakosijat. Puutarhurit.
21.57 Yle Nyheter TV-nytt.
22.00 Kohti täydellistä elämää. Työnhakijat.
22.30 Panttilainaamon autospesialistit (S). 13.45 Suomen
paras leipomo. 16.55 Salatut elämät (7).
5.00 Älypää-TV. Karviaisherkkuja.
Kolme leipomoa Hampshiresta ja Wiltshiresta
kisaa paikasta aluefinaalissa.
19.30 The Voice of USA. TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Yhdysvallat 10.35 Bukowskin aarteet. Karikoita näkyvissä.
19.30 Goldbergit (S). TOUKOKUUTA 2014
YLE FEM
JIM
FOX
7.00 Min Morgon. kausi, USA, 2012)
24Kitchen: Kalle - Chef
on the Beach.
3.45 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin.
4.15-5.59 Sky News.
FORSSA
Riivatut (12). Kala.
17.00 Pulmuset (7). Koululaiset rokotetaan, ja
kolmikko tekee kaikkensa välttyäkseen siltä.
18.30 Vuosi Pohjoiskalotilla.
8/8. 8.55 TV Shop Tvins. 15.50
SVT: Så byggdes Stockholm.
16.00-17.00 SVT: Mästarnas
mästare.
5.00 Älypää-TV. Jyrki kokkailee
hernesosekeittoa ja risotto primaveraa.
17.00 24Kitchen: Sara La
Fountain. Muodonmuutos alkaa! Jaksossa nähdään huikeita
muutoksia, kun kilpailijat
pääsevät ammattilaistiimin tekemään muodonmuutokseen.
19.00 Supernanny (7). Darrellin
ja Brandonin välit ovat
lopullisesti koetuksella.
20.30 Poliisit (7). Ajankohtaista
alueilta.
17.30 Amerikan kovimmat keräilijät. (5. 16.00 Liv D Henkilökuva:
Teri Hatcher (S).
17.00 Jyrki Sukulan makujen maa. Joko tai. 3/8. 12.30
Näin teet ranskalaista ruokaa.
13.00 Huikeat kakut. (USA,
2005) Lemmentohtori
Hitch (Will Smith) auttaa
miehiä löytämään unelmiensa naisen. 6.30 Kolmas kivi auringosta (S). ?Likainen Heikki. 12.25 Ponille
kyytiä (7). Kysymyksiä kerrakseen.
18.30 Piha kuntoon. 9.55
Ostosruutu. Huikean
halloween-asun keksinyt
Adam lähtee ulos uusien kavereidensa kanssa,
mutta ilta saa pian huolestuttavan käänteen.
19.25 Huutokaupan metsästäjät. Menetyksiä. 8.00 Ostosruutu. Lynette yllättää miehensä viettelijättären seurasta.
2.00 Supernanny (7). 14.00
SVT: En bok, en författare. 11.55 Jamie
Oliverin herkullinen Iso-Britannia. Semifinaalin tuloslähetys.
2.40 SVT: Programtablå.
3.30 Appivanhemmilla kylässä (7). 12.50 Mahdoton illallinen. Kotitalo sademetsän
siellä jossain.
21.00 Good Wife (12). Monia elämän risteyskohtia
nähnyt Henrik Nymalm
koki jumalan läsnäolon
ja löysi uskon.
20.00 Suomen pisimmät treffit. 8.30-11.00
SVT: Gomorron Sverige. 7.03 FOX Kids:
Gormiti. 8.55 Ostosruutu. Kummat hemmot.
0.50 Tabu.
2.15
1.40 Da Vinci?s Demons. 113 min.
Ohjaus: Andy Tennant.
Pääosissa: Kevin James.
21.00 Ilman johtolankaa. 14.00 Lentoturmatutkinta. Omaa aikaa. Paholaismekaanikon paluu.
22.50 Lääkekannabis. 3. 9.30 Sarahin sisustusvinkit. (1. PSA 1771
-lennolla menehtyi 43 ihmistä.
18.30 Kellarin kunkku (S).
19.00 Unelmien koti. Uusi
yritys.
2.35 The Voice of USA. Draama oikeussalissa.
3.50-5.00 Älypää-TV.
huomenna
+11
+12
+8
+12
+10
+10
+10
+13
+10
+10
+10
+10
+12
+7
+6
+8
+10
+11
+14
+8
12
16
22.00 Sinkkuelämää (12).
Kausi 6, jakso 90.
22.30 Vastaparit (12). 11.25
24Kitchen: Kalasta ja kokkaa.
11.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol.
12.55 Tappajaeläimet. 14.20 SVT: Programtablå.
14.30 SVT: Här är ditt liv. Tällä kertaa Jo
auttaa suurperhettä.
20.30 Moderni perhe (S). Selena
Warner asuu poikansa kanssa kaksin talossa, jossa tuntuu selvästi
kummittelevan.
SUOMI TÄNÄÄN
+9
Urjala
Humppila
13
Forssa
Torstai
15
Perjantai
10
Jokioinen
5
12
Yp äjä
12
Tammela
12
6
Lauantai
12
11
14
Sunnuntai
Somero
12
12
12
4
16
3
4
22.40 Sinkkuelämää (12).
Kausi 6, jakso 91.
23.20 Sinkkuelämää (12).
Kausi 6, jakso 92.
0.00 Valheen vangit (7). 13.55 Kellarin kunkku
(S). (USA, 2011)
0.25 Twin Peaks (16). Memoriam.
0.00 South Park (12). Pohjoiskalotille on
tullut kesä.
19.00 Aamusta iltaan.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
20.00 Närbild. Muodonmuutos alkaa! Jaksossa nähdään huikeita
muutoksia, kun kilpailijat
pääsevät ammattilaistiimin tekemään muodonmuutokseen.
+14
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+25
+25
+14
+13
+22
+15
+27
+25
+23
+26
+21
+19
+12
+15
+20
+22
+14
+16
+12
+17
huomenna
+26
+20
+13
+12
+23
+15
+22
+23
+20
+24
+22
+17
+15
+15
+20
+18
+11
+17
+13
+12. (IsoBritannia) Tyly vaatimus.
17.00 Hurja remontti. Pelisilmää.
20.55 Seiska News.
20.00 Suurin pudottaja. kausi, USA, 1992.
17.25 Eastenders (S). Uudet perunat.
3.15
3.15-4.05 Tarkka-ampujat (12).
Yksikkö jäljittää sekavaan mielentilaan vajonnutta miestä, jolla on
mukanaan siepattu vauva. 15.02 STT Uutiset. 14.00 Sisustus uusiksi miehen tapaan
û USA. Helsinki.
20.30 Taivaallista menoa:
Henrik Nymalm. Ruotsi 15.45 Lääkärit. 15.35 Anthony Bourdain minilomalla. 4/10.
Laulaja Hank von Hell
vie kollegansa ja ystävänsä Jack Vreeswijkin
Lofooteille.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-klubben: Metsäpiilon kolmikko. Kirkonmenot.
2.45-3.00 SVT: Lilla Aktuellt.
4.00-5.00 Älypää-TV.
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
SEURAAVAT PÄIVÄT
Tiistai
23.20 5D: Aikuiset neitsyet
(S). Kanada 8.35 Ostoskanava Tvins.com. Lampela
vie seksikkään Danitakultansa ampumaradalle.
18.55 Huutokaupan metsästäjät. 6.55 Lasten
eläinmaailma: Amerikan suloisimmat lemmikit. Roni lähtee
nettideiteille kertomatta
treffiseuralleen, että istuu pyörätuolissa. Laura Ruohola tutustuu neljään mökkiin.
Raaseporin edustalla
olevalla saarella Lauran
hurmaa hulppea terassi
kesäkeittiöineen.
21.00 Grand Designs Australia. 8.30
Ostosruutu. Nuori koripallotähti katoaa jäljettömiin
voitettuaan pelin.
21.55 Criminal Minds. Sarja
alkaa uusintana. 7.30 Ostosruutu. Suurperheen suhteet solmussa. 9.00 Hulluna häämekkoihin. Kenkäflirttiä. Yhdysvallat 16.35 Makuja & Elämää. 8.05 Namaste jooga. 7.31 FOX Kids: Monsuno.
7.55 FOX Kids: Avatar 3. 16.05 24Kitchen:
Savannin herkut. Osa
7. Yhdysvallat
15.15 Tina Nordströmin pohjoiset herkut. Isännän intohimoinen daaliaharrastus
asettaa pihasuunnitelmalle poikkeuksellisen
haasteen.
18.00 Lentoturmatutkinta. Vauhtia voimasta.
19.55 Huutokaupan metsästäjät. Tällä kertaa
punnituksessa voittajajoukkue saa päättää kuka
häviäjistä lähtee kotiin.
18.00 Eden. 12.55 Lasten eläinmaailma: Amerikan suloisimmat
lemmikit. Vika on minussa. Yhdysvalloissa lääkekannabis
on laillista useassa osavaltiossa.
23.00 Poliisit (7). 16.30 Kolmas kivi auringosta (7).
TV 5
AVA
6.00 Aamun AVAus. Uusi äänestys. Yhdysvallat 14.45
American Idol. Kymppikerhon kokous.
20.25 Huutokaupan metsästäjät. 9.40
Lääkärit. Amerikka.
6.00 Sky News. tuotantokausi.
LIV
Klo 17.00
17.25 Matkakumppanit. Draama oikeussalissa. Iso-Britannia 12.55 American Idol. 8.21
FOX Kids: Trollz. 6. 9.25 Ostosruutu. Alicia
antaa vapaaehtoisen
lausunnon vaalivilppitutkinnassa.
Klo 21.00
21.00 Bettina.
21.39 Noutajaa odotellessa.
6/8. 10.25 LIVE: Tiedä
ja Voita. Aurinko ja Kuu
Opastus Jokioisten keskustasta.
???Kesän kuntokauden avaustapahtuma iltarastien yhteydessä
Jokioisilla Tapulimakasiinin ympäristössä klo 17-18.30.
???Hippo-maastojuoksut Tammelan liikuntakeskuksella klo
18.30.
???Kuulemis- ja tiedotustilaisuus
kouluverkon uudistamisesta
Forssan kaupungintalon valtuustosalissa klo 18.30.
???Rytmimusiikin helmiä Työväentalon musiikkisalissa klo 19.
Kokouksia
???Forssan ev.-lut. Joh. 17: 14
Pankais poiketen
Tänään
???Nuorisoseura Auran kevätjuhla
Auran Pirtillä klo 18.
Kokouksia
???Matkun osakaskunnan kokous
Matkun kylätalolla klo 18.
???Tammelan kunnanvaltuuston
kokous kunnantalon valtuustosalissa klo 19.
Huomenna
???Forssan tori klo 7-14.
???Forssan Lehden iltarastit
MTT:n L-talolta klo 17-19. Keikkaakin on ensi kesäksi
sovittuna jo lähes joka viikonlopuksi, Latukka jatkaa.
Viisuvoiton pokkasi lauantaina
Itävallan Conchita Wurst (siviili-. STT?AFP
Suomen Softengine pärjäsi mukavasti sijoittuen 11:nneksi.
Väsynyt mutta onnellinen
Softengine alkaa levyttää
Viisuvoittaja Conchita Wurst julisti suvaitsevaisuuden sanomaa
JUSSI LANKINEN
STT
Raskas viisuviikko ei tunnu väsyttäneen Softengine-yhtyettä kohtuuttomasti. Pimeä alkaa klo 23.01
ja päättyy klo 3.46.
Liputus alkaa klo 8
ja päättyy klo 21.
12.
MAANANTAI
TOUKOKUUTA
Lotta,
J.V. Kreikkaa
edustaneiden Freaky Fortunen
ja RiskyKiddin kanssa oli puhetta musiikillisesta yhteistyöstäkin.
Ensin yhtye kuitenkin palaa
Suomeen, jossa odottavat muun
muassa sinkkujulkaisu ja kokopitkän albumin nauhoitukset.
. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 4.50
ja laskee klo 21.56. 22
MAANANTAINA 12. seurakunnan
kirkkovaltuuston kokous Leirikeskus Klemelässä klo 18.
McCartney
palaa Tokion
Budokanille
Tokio Paul McCartney palaa
esiintymään Tokion Budokankonserttilavalle ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun soitti
siellä Beatlesien kanssa vuonna
1966. Hetkeäkään ei saanut olla
rauhassa edustustilaisuuksissa,
vaan koko ajan piti olla valokuvattavana tai jakamassa nimmareita, kertoo Softenginen laulajakitaristi Topi Latukka.
Jossain välissä Latukka bändi-
Itävallan edustaja Conchita Wurst vei tämän vuoden viisuvoiton.
kavereineen ehti sentään tutustumaan kilpailijoihinsa. Aivan mahtava kokemus,
hehkuttavat STT:n puhelimitse
Kööpenhaminasta tavoittamat
yhtyeen jäsenet vuorotellen.
Vaikka viikon tiivis aikataulu oli
tiedossa, valtava mediapyöritys
pääsi silti yllättämään yhtyeen.
. Snellmanin päivä,
suomalaisuuden päivä
Huomenna:
Kukka, Floora
Päivän sana
Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin
en minäkään kuulu. Vaikka bändi ei tullutkaan ykköseksi lauantaisissa
euroviisuissa, sen jäsenillä tuntui
olevan voittajafiilis vielä sunnuntaina yön yli nukuttuaankin.
TOUKOKUUTA 2014
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
Lehtikuva
Viivi ja Wagner
jere
rauta-reetta
KUULIN, ETTÄ IKÄVÖIT
LINTUASI TODELLA PALJON,
REETTA.
JOO.
Suomi löytyy
yleensä euroviisulistan hänniltä
IKÄVÄ KUULLA. VOINKO
OLLA JOTENKIN AVUKSI?
NO.....
VOISIT TULLA
IKKUNAANI
VASTEN
KYHNYTTÄMÄÄN.
VIIMEKSI
KUN TEIN
TUOTA, NIIN
SOITIT POLIISIT PAIKALLE.
707
fingerpori
Suomen menestys viime vuosina
Euroviisuissa. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | MAANANTAINA 12. Tämä on Euroopan loppu...
50 vuotta sitten neuvostoarmeija miehitti Itävallan. Voittoni oli voitto myös kaikille niille, jotka uskovat rauhan,
rakkauden ja suvaitsevaisuuden
tulevaisuuteen, Wurst kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Tuoreeltaan voittaja lähetti ter-
veisiä Venäjän presidentille Vladimir Putinille, joka allekirjoitti
viime vuonna lain, joka kieltää
homopropagandan levittämisen.
. En tiedä, katsoiko hän lähetystä, mutta jos katsoi, tein selväksi, että meitä ei voi pysäyttää.
Ainakin Venäjän varapääministeri Dmitri Rogozin ja kiihkonationalistipoliitikko Vladimir
Zhirinovski ilmeisesti katsoivat
viisuja.
. Listassa vuosi, artisti
ja kappaleen nimi ja sijoitus:
???2006 Lordi Hard Rock Hallelujah (1.)
???2007 Hanna Pakarinen Leave
Me Alone (17.)
???2008 Teräsbetoni Missä miehet
ratsastaa (22.)
???2009 Waldo?s People Lose
Control (25.)
???2010 Kuunkuiskaajat Työlki ellää (ei päässyt finaaliin)
???2011 Paradise Oskar Da Da
Dam (21.)
???2012 Pernilla Karlsson När jag
blundar (ei päässyt finaaliin)
???2013 Krista Siegfrids Marry Me
(24.)
???2014 Softengine Something
Better (11.)
nimeltään Tom Neuwirth). Teimme virheen vapauttaessamme sen, Zhirinovski raivosi Rossija-1-tv-kanavalle.
Softenginen Latukkaankin Wurst
teki vaikutuksen.
. En koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten paljon melua saadaan aikaan muutamasta
partakarvasta, Wurst kommentoi AFP:lle.
Vaikka euroviisuihin liittyi tänä vuonna tavallista enemmän
politiikkaa, se ei Latukan mukaan juurikaan näkynyt Kööpenhaminassa.
. Viisutulos näytti Euroopan
integraation kannattajille heidän
eurooppalaisen tulevaisuutensa:
parrakkaan tytön, Rogozin kirjoitti Twitterissä.
. Parrakas drag queen vetosi suvaitsevaiseen viisukansaan.
. Minulla on erittäin paksu
nahka. Lähetyksissä yleisö buuasi
Venäjälle, mutta muuten en huomannut mitään erityisiä kannanottoja.. Ainakin hän erottui joukos-
ta, ja mielestäni Conchita Wurst
on huippu laulaja.
Wurst sai ääniä etenkin liberaaleista Länsi-Euroopan maista, mutta esimerkiksi Venäjälläkin hän sijoittui yleisöäänestyksessä kolmanneksi.
Toisaalta myös Länsi-Euroopassa Wurstia on paheksuttu.
Esimerkiksi hänen kotimaansa
oikeistopopulistisen Vapauspuolueen puheenjohtaja kutsui esitystä naurettavaksi.
03-424 66900
Myymälä avoinna ma-pe 9-17
??Päivystävät apteekit
Lepotuoli
? P 146 cm, L 60 cm,
K 96,5 cm
? Väri: musta,
putkirunko harmaa
2490
Ilta- ja pyhävuorossa
ma 12.5. 0295 016 214.
KoKoamme Kesän tapahtumaKalenterin leviKKialueeltamme
(Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Urjala ja Ypäjä).
tiedot tapahtumasta 14.5. (03) 581 1900
Palvelemme: ma?pe 7?18, la 9?14
Pidätämme oikeuden
hyväksyä tai hylätä
korkein tarjous.
tu
t
e
t
o
d
O
Kesälehti
jaetaan keskiviikkona 28.5.
Elokuvat, ravintolat, konsertit,
teatterit, huvit, matkailut,
tapahtumat jne.
VARAA TÄMÄ ILMOITUSPAIKKA
tabloid lehdestämme ottamalla yhteyttä
ilmoitusmyyntiimme:
03 41551
ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA
Hakija
Matti Laaksonen
Asia
Hakemus, joka koskee kiinteistöillä
Jokela RN:o 3:33, Etu-Jokela RN:o
3:91, Sivu-Jokela RN:o 19:0 ja Metsämaa RN:o 6:55 sijaitsevan eläinsuojan toiminnan muutosta, Ypäjä
Sijainti
Ypäjän kunta, kiinteistöt Jokela RN:o
3:33, Etu-Jokela RN:o 3:91, SivuJokela RN:o 19-0 ja Metsämaa RN:o
6:55 osoitteessa Vellinkimäentie 361,
32100 Ypäjä. 9-20, la 9-18, su 12-18
Tarjous voimassa 31.5.2014 saakka
tai niin kauan kuin tavaraa riittää.
Toukokuun
ajan
2 x pinssit!
Kartanonk. 11, (Kartanokeskus)
puh. TOUKOKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Maahantuojan
tämän
kevään
verhokankaita
2-9?/m (5-29.50 ?/m)
VIIKON TARJOUS
Viemäriputki
110mm/6m
36?
VN
2
Forssan Järjestöjentalolla
huomenna tiistaina klo 10-16
Ei pankkikortteja
K-Supermarket aula, Kartanonkatu 11, Frs, klo 10-17.
Suomalaisia laatukenkiä halvalla. Tanssikenkiä (myös tanssilenkkareita), kävelykenkiä,
kevätnilkkureita, kuomalenkk., työ-/terveyssandaaleita, vöitä ja lompakoita.
Tervetuloa!
SUOSIKKIKENKÄ p. 03 422 2835
forssanverkkoapteekki.fi
Tutustu ja tilaa!
Myydään tarjousten perusteella
SAUNA+VARASTO jalaksilla (uutta vast.)
Nähtävillä ent. . mennessä: toimitus@forssanlehti.fi
tapahtuman järjestäjä, ilmoita tapahtumastasi kesälehdessä!
Ilmoitukset: pia.oksa@forssanlehti.fi. ?
11.6.2014 Ypäjän kunnassa ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirjaamossa. su 18.5.
kpl (44,90)
myynti, huolto,Datapiste.Kartanonkatu 9
0400-749 244
UUSI TIETOKONE
VAIVATTOMASTI
TIETOJEN SIIRTO, ASENNUKSET
Ark. Asiakirjat ovat nähtävänä
kuulutuksessa mainitussa paikassa. Nokan sairaala, Särkeläntie 6.
Laminolka/Virtanen
Kirjalliset tarjoukset 16.5. Kiinteistötunnukset
ovat 981-403-3-33, 981-403-3-91,
981-403-19-0 ja 981-403-6-55
Diaarinumero
ESAVI/88/04.08/2014
Kuulutus on nähtävänä 12.5. 050 572 1565
Etelä-Suomi
LVI-AMMATTILIIKE
Vesinummela Oy
Puh. 24
MAANANTAINA 12. klo 14 mennessä,
Nuorten Työpaja, Wahreninkatu 11 H
NUORTEN TYÖPAJA
??Kuulutuksia
PALJON UUSIA MALLEJA!
www.vesinummela.fi
Hyvä valikoima
oja
kappa-pitsiverh
Asuste?/m
kankaita alk.
Putkiexpert
®
KENKÄMARKKINAT huomenna tiistaina
MENOT
Forssa: Aleksinkatu 2,
p. Kuulutus on lisäksi luettavissa
osoitteessa www.avi.fi/etela
Kirjalliset muistutukset ja mielipiteet on toimitettava Etelä-Suomen
aluehallintoviraston kirjaamoon
viimeistään 11.6.2014.
Käyntiosoite:
Ratapihantie 9, 00520 Helsinki
Postiosoite: PL 110, 00521 Helsinki
Puhelin: 0295 016 000
Sähköposti:
ymparistoluvat.etela@avi.fi
Kirjaamon aukioloaika klo 8.00?16.15
Lisätietoja antaa
Ympäristöylitarkastaja Maria Kukonlehto, puh