. Hägg toteaa, että teatterin pelastus olivat periksiantamattomuus sekä se, että kesäteatterinäytelmä onnistui hyvin. Murskan Paratiisia viime kesänä pyörittäneet Emma Hjerppe ja Jari Holopainen avasivat Ypäjän keskustaan Grilli-kahvion. URHEILU 16 Ujeltavat renkaat ja liiraavat perät sulkevat Forssassa osan parkkialuetta Nuorten SM-hiihdot piti siirtää koronatilanteen takia Elonkiertoon ja 4H:lle kesätyöntekijöitä, kesäopas museorautatielle. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI TIISTAI 12. Tavoite on pitää sitä auki tulevaisuudessa ympäri vuoden, mikäli asiakkaita riittää. KUVA: Tapio Tuomela ”Pelastus oli, ettemme antaneet periksi” • Vaikeasti ennustettavasta ajasta huolimatta Loimaan teatteri selvisi viime vuodesta suhteellisen kuivin jaloin, sillä puheenjohtaja Jani Hägg luonnehtii vuotta 2020 vain ”lieväksi katastrofiksi”. Hyvähenkinen joukkue tuntuu olevan hyvä yhdistelmä amerikkalaispelaajien ammattitaitoa ja nuorten omien kasvattien asennetta ja kehittymiskykyä. 2021 • N:o 9 URHEILU 19 UUTISET 2 UUTISET 6 Murska avasi ”koekeittiönsä” . UUTISET 7 6 UUTISET 8 LOPEN KOIRASUSIJUTTU KÄRÄJÄOIKEUDESSA Monipuolinen FoKoPo alkukauden yllättäjä • Matalalla profiililla B-divisioonaan lähtenyt FoKoPo on pelannut odotuksia paremmin ja noussut sarjan johtoon. AJASSA 22 Yrittäjät kertovat, että Grilli-kahvila toimii samalla ”koekeittiönä”, jonka suosituimpia tuotteita otetaan Murskan valikoimaan. Kuvassa avajaispäivänä tarjontaa valmisteli yrittäjä Emma Hjerppe. 1
Osa Prismakeskuksen parkkipaikasta suljetaan alkuviikon aikana. Nyt keskus sulkee osan pysäköintipaikoistaan tilanteen rauhoittamiseksi. Alueella luisuttelevat autot työntävät hiekoitushiekan sivuun. TAMMIKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Suljettavaa pysäköintialuetta ovat hyödyntäneet myös yhteislyseon oppilaat ja raskaiden ajoneuvojen kuljettajat. Johanna Puukka Forssa Forssan Prismakeskuksen ja Osuuskauppa Hämeenmaan mitta tuli täyteen. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET TIISTAINA 12. KUVA: Tapio Tuomela Prismakeskus sulkee osan parkkialuettaan . –?Ikävää, että se ei nyt tämän. Yksi työntekijämme kaatui alueella, löi päänsä ja sai aivotärähdyksen, kun hiekkaa ei ollutkaan siellä missä piti olla, Hovila-Myllylä huomauttaa. Pois yleisestä käytöstä otetaan puutarhamyymälän puoleinen osa pysäköintialuetta sekä Prismakeskuksen ja Porttikujan välinen alue. –?Uusi ongelma ilmeni liukkaiden kelien tultua. Liukkaus ja lumi ovat vain yllyttäneet luisutteluun kauppakeskuksen pysäköintialueella. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. AUTOILLA RALLAILU ja driftailu ovat aiheuttaneet häiriötä ympäröivälle alueelle, vahinkoja valoja sähkötolpille sekä vaaratilanteita pihamaalla. Aitoja ja lumivalleja on luvassa alueelle alkuviikosta. Myös henkilökunnalle tarkoitettu liittymä Porttikujalta suljetaan ja alueelle jää vain yksi ajoreitti sen päädystä. . (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Huviajelu, kumin poltto ja auton luisuttelu ovat olleet ongelmana Forssan Prismakeskuksen pihamaalla parisen vuotta. Tieliikennelaissa todetaan, että tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajo on kielletty. > Toimitus puh. Syynä on pitkään jatkunut autojen luisuttelu ja kaasuttelu alueella iltaisin ja öisin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sulkea alue aidoin ja lumivallein, kertoo Forssan prismajohtaja Minna Hovila-Myllylä. –?Talvikelit ovat innostaneet ajelemaan entistä enemmän ja jopa iltapäivällä
Sen tavoitteena on edistää tupakkaja nikotiinituotteiden käytön loppumista sekä päihteettömyyttä. –?Viime vuoden marraskuussa teettämässämme tutkimuksessa lähes joka toinen (49 %) kerrostaloasukas kertoi asuntoon tai sen parvekkeelle kulkeutuvasta tupakansavusta. Tupakointikieltoja halutaan helpottaa Professori Pekka Puskan johtama Suomen ASH esittää, että enemmistöpäätös riittäisi parveketupakoinnin kieltämiseen. Tällä hetkellä tupakointi voidaan kieltää huoneistoparvekkeilla ja huoneistoissa lähinnä yhtiöjärjestyksessä, jonka muutos edellyttää yhtiökokouksen määräenemmistöpäätöstä ja tupakointikielto sen lisäksi vielä yhtiön kaikkien osakkaiden suostumusta. –?Jäljistä päätellen sitä harrastetaan myös katualueilla, HovilaMyllylä toteaa. Ilmoitusten määrä ei kuitenkaan eroa muista hämäläiskaupungeista. Yhdistyksen mielestä lakia pitää muuttaa niin, että tupakointi parvekkeilla tai asukkaiden hallitsemissa sisätiloissa voidaan kieltää enemmistöpäätöksellä. Aluetta ovat käyttäneet myös jalankulkijat. KUVA: Tapio Tuomela vuoksi onnistu. Takalan mukaan luistattelu on erityisesti pienten kaupunkien ongelma. –?Esimerkiksi Lahdessa tätä ei näe. Törmäilyt ovat aiheuttaneet yritykselle kustannuksia, mutta kasvava huoli täytti lopulta mitan. Niin poliisilla on mahdollisuus ehtiä paikalle tilanteen ollessa päällä. Järjestön puheenjohtajan, professori Pekka Puskan mukaan tupakointikieltoihin liittyvä tilanne on taloyhtiöissä hyvin vaikea. –?Tupakansavu on syöpävaarallinen seos, eikä sen pitoisuudelle sisäilmassa ole voitu osoittaa turvallista rajaa. –?Jo pelkästään tämän vuoksi olisi perusteltua, että asuntoosakeyhtiö voisi itse kieltää tupakoinnin asuinhuoneistoihin kuuluvissa tiloissa enemmistöpäätöksin. Prisman parkkipaikka ei ole ainut paikka Forssassa, jossa autoilla on rällätty. > Anna uutisvinkki puh. FL Kiinnisaaminen vaikeaa Johanna Puukka Poliisi valvoo liikennekäyttäytymistä voimavarojensa mukaan. Ilari Tapio Oikeusministeriö kartoittaa parhaillaan asunto-osakeyhtiölain muutostarpeita. Alueella ei tänä talvena enää ole talvikunnossapitoa. Oikeusministeriön ehdotuksessa ei kuitenkaan esitetä tupakointikiellon saamisen helpottamista”, Suomen ASH totesi tiedotteessaan maanantaina. RENKAIDEN LUISTATTAMINEN on ollut ongelmana alueella parin vuoden ajan. Lisäksi videoiden perusteella alueella on myös nuoria oleilemassa ihan rauhallisesti autoissaan. ”SEKÄ asuntoyhteisöt että kieltoja määräävät viranomaiset ovat kokeneet tupakointikiellon hakemisprosessin työlääksi. Keväällä selviää jääkö alue pidemmäksi aikaa pois käytöstä. Tällainen toiminta aiheuttaa häiriötä, vaaraa ja on laitonta. On myös vaikea näyttää toteen kuka autoa todella on ajanut. SUOMEN ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara pitää merkittävänä epäkohtana, ettei taloyhtiöiden asukkaita suojella ympäristön tupakansavulta, vaikka ongelma on ilmeisen laaja. Nuoret määrittelevät itse mikä on hyväksyttävää. KUVA: Lassi Puhtimäki Tupakansavu on syöpävaarallinen seos, eikä sen pitoisuudelle sisäilmassa ole voitu osoittaa turvallista rajaa.” Pekka Puska Suomen ASH:n puheenjohtaja. FL-LM Parvekkeella tupakoinnista ja siellä käryävästä tuhkakupista kulkeutuu helposti savua naapurihuoneistoihin. ALUEELLA ON lisätty kameravalvontaa, mutta se ei ole rauhoittanut tilannetta. –?Toivoisin todella, että vanhemmat puhuisivat asiasta nuorten kanssa. Nuoret varottavat toisiaan poliiseista ja vartijoista. Sen sijaan asuntoyhteisöissä on vielä paljon asukkaita, jotka kärsivät asunnossaan naapureiden aiheuttamista tupakansavuongelmista, Hara toteaa tiedotteessa. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Huviajelu, kumin poltto ja auton luisuttelu ovat olleet ongelmana Forssan Prismakeskuksen pihamaalla parisen vuotta. Suomen ASH ry on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija. –?Pahinta on, että alueella voi sattua vakavampaakin. Joulukuun lopussa autoilla ajeltiin luvatta Pilvenmäellä. TAMMIKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Vastaavaa häiriötä on viime aikoina ollut esimerkiksi Loimaalla. Yksittäisen asukkaan kannalta tilanne saattaa tuntua jopa toivottomalta. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET TIISTAINA 12. Lisäksi on arvioitu, että kaikkien ympäristön tupakansavulle altistuneiden sepelvaltimotaudin lisäriski on noin puolet aktiivitupakoijien riskistä, Pekka Puska muistuttaa tiedotteessa. Isosta joukosta luistattelijoita ei Hovila-Myllylän havaintojen mukaan ole kyse. –?Siksi on tärkeää, että häiritsevistä ja vaarallisista tilanteista ilmoitetaan poliisille hätäkeskuksen kautta. Toisen, viimekeväisen tutkimuksemme mukaan 63 prosenttia väestöstä olisi valmis kieltämään parveketupakoinnin. Tieliikennelaissa todetaan, että tarpeeton ja häiritsevä ajoneuvolla ajo on kielletty. Ympäristön tupakansavu lisää esimerkiksi keuhkosyövän riskiä. Kun ikäluokka vaihtuu, tämä ei ehkä enää olekaan ok ja ongelma voi poistua. –?Hyvin usein autot ovat jo ehtineet poistua paikalta. –?Siellä näyttää liikkuvan tavallisesti noin viisi autoa, joskus paikalla on kymmenkunta. Hämeen poliisin liikennesektorin johtaja, ylikomisario Jouni Takala muistuttaa, että poliisin käytössä oleva vapaan partioinnin aika on vähentynyt. –?Tupakkalain mukaan kenenkään ei pidä altistua tupakansavulle työpaikalla. Nyt keskus sulkee osan pysäköintipaikoistaan tilanteen rauhoittamiseksi. He epäilevät, että toiminta siirtyy muualle. TAKALAN MUKAAN Hämeen poliisi on saanut jonkin verran yhteydenottoja häiritsevistä autoajeluista Forssassa. Hän toteaa, että luisuttelijoiden kiinnisaaminen on haastavaa, vaikka partio lähtisi matkaan heti. Suomen ASH (Action on Smoking and Health) antoi ministeriölle lausuntonsa taloyhtiöiden tupakointikieltojen osalta. Sekä Hovila-Myllylä että Hämeen poliisi pelkäävät, että Prisman toteuttamat rajoitukset eivät itse ongelmaa poista
03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Someron rikostilasto viime vuodelta erinomaisen lohdullinen FORSSAN LEHTI 12.1.1961 Rikollisuus osoittaa Somerolla ja Somerniemellä ilahduttavasti laskeneen todetaan Someron nimismiespiirin rikostilastosta, jota lehdellemme eilen selosti piirin nimismies Aarne Keturi. Vaalipäivä on 18. Palautteenannon ja -saamisen hampurilaismalli todentaa sen, että vaikka viestissä olisi vain vähän kielteistä, juuri se muistetaan kaiken muun seasta. Ei yhtään mitään! KUNTAVAALEISSA ON kysymys ihmisten peruspalveluista, tarpeista ja niiden tyydyttämisestä sekä karmeassa taloudellisessa tilanteessa olevien kuntien elinvoimasta. –?Nuoret ovat kirkonkylässä toivoneet jo pitkään omia tiloja, joten innostus on melkoinen, toteaa neuvoja Sinikka Tuominen tyytyväisenä. Toivottavasti nähty ja kuultu ei anna suuntaa kuntavaalikeskustelulle. KUVA: Lassi Puhtimäki Pidettäisiin Amerikka erossa kuntavaaleista. TAMMIKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 12. Uudenvuodenlupaus voisi kernaasti olla tämä: Kuuntelen paremmin. En usko puheen koskaan olevan pelkkää älämölöä. En keskity, tai en ainakaan mieti, mitä sanotaan tai halutaan sanoa. Puhujalla on jokin itselleen tärkeä asia eli viesti, jonka hän haluaa saattaa perille. tammikuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. LUKIOLAISTEN PUHEVIESTINNÄN päättökokeessa kaksi kolmesta kriteeristä korostaa kuuntelun merkitystä. Laskusuunta on vallitsevana piirteenä kaikissa rikoslajien ryhmissä ja vaikka liikenne on moottoriajoneuvokannan lisääntymisen johdosta vilkastunut, on tämänkin ryhmän rikkeet voitu pitää aikaisemmalla tasolla. Koska en halua uskoa, että kyse on konkarilaulajien heikosta artikulaatiosta, kummallisesta fraseeraamisesta tai tekstintekijöiden oudoista kielikuvista, olen päätynyt uskomaan kuulevani väärin, koska yksinkertaisesti kuuntelen huonosti. SAMA ILMIÖ NÄYTTÄYTYY myös muualla kuin autoradiota kuunnellessani. Orastava perussuomalaisten vaalivoitto leimaa keskustelua, eikä voi näköjään olla samalla vääristämättä sitä. Jopa suurimman asemaa tavoittelevan puolueen aatemaailmaa on hyvä pohtia, mutta jokin raja pitää olla myös asioiden sekoittamisella ja kilpailijoiden leimaamisella. Yhteensä tuli poliisin tietoon viime vuonna 470 erilaista rikosta tai rikkomusta vastaavan luvun ollessa v. –?Tähän asti 4H-kerholaiset ovat kirkonkylässä kokoontuneet koulussa tai muuten vaihtuvissa tiloissa, kertoo Sinikka Tuominen. Laura Huhtasaari (ps.) Forssassa marraskuussa 2018. huhtikuuta. Väärinkuulijan pitää siis muistaa myös oma osuutensa, ellei sitten halua näätiä tielle. Ei hyvä seuraa, jos kuntavaalit menevät pelkästään vihreiden ja perussuomalaisten keskinäiseksi syyttelyksi. Keskustelijan tulee huomata, milloin antaa tilaa toisten puheenvuoroille, milloin jatkaa itse muita osapuolia kommentoiden, rohkaisten ja toki tarpeen niin vaatiessa kyseenalaistaen. Kuuntelen väärin tai oletan, ja unohdan kontekstin. Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari (ps.) oli tviitannut, että Yhdysvallat on nyt kommunismin hallussa. SUOMALAISEN VIESTINNÄN HAASTE onkin usein siinä, että vastuu siirretään kokonaan viestijälle ja unohdetaan kuuntelemisen olevan aivan yhtä keskeinen vuorovaikutuksen osa. Samaan tapaan kuulija kenties haluaa kuulla jotain sellaista, johon voisi tarttua ja josta tarpeen tullen saisi itselleen lyömäaseen. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho saattaa olla oikeassa arvioidessaan muiden puolueiden olevan jo paniikissa: etenkin vihreät ovat. 1?959?612 tapausta. Aktiivinen osallistuminen ei ole vain puhumista vaan yhtäläisesti se on kuuntelemista ja valikoiva vastaanotto vähintään yhtä paha kuin harkitsemattomat sanat. Väite on yhtä kaukana totuudesta kuin Matku New Yorkista, mutta mitä sitten. 4 FORSSAN LEHTI TIISTAINA 12. Kirjoittaja on Forssan yhteislyseon äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Aina viestijän kompetenssi ei tietenkään ole paras mahdollinen, ja juuri sen vuoksi kuuntelemiseen pitäisi panostaa enemmän. Asiat on otettava asioina ja pidettävä tarvittaessa myös erillään. Viime aikoina poliitikkojen kielenkäytöstä on käyty keskustelu jos toinenkin, vaan miten mahtaa puhetaitojen ohella olla samassa viestintätilanteessa olevien kuuntelutaitojen laita. 40 VUODEN TAKAA 4H-nuorille omat tilat Tammelan keskustassa FORSSAN LEHTI 13.1.1981 Tammelan 4H-yhdistys on saanut kirkonkylästä pitkään kaipaamansa toimitilat vanhasta apteekkikiinteistöstä. Europarlamentaarikon kannanotto Yhdysvaltain tapahtumiin herätti keskustelua puoluejohtajien kuntavaalitentissä. Niihin pitää vaalikeskusteluissakin keskittyä. Suomesta ei kannata tikulla kaivella Trumpin kannattajia, se tekee ainakin yhtä paljon hallaa kaivelijoille kuin typerä tviitti perussuomalaisille. Pahimmassa tapauksessa kuulen vain sen, mitä haluan kuulla. Mitä tekemistä niillä on Suomen kuntavaalien asiakysymysten kanssa. Suomalaiset eivät onneksi ole niin tyhmiä, että lähtisivät mukaan salaliittoteorioihin tai – pelkäämään kommunismia. Iloa sumentaa kuitenkin ratkaisun lyhytaikaisuus, sillä vanha talo puretaan koulurakennuksen tieltä ehkä jo kesällä. Rikkinäinen puhelin K olmen kuukauden päästä kuntavaalien kamppailu käy kuumimmillaan. Lupaan ainakin yrittää. Kuntavaaleissa! Arkipäivän huolia on ihan riittävästi, mikä toivottavasti pitää järjen päässä myös vaalien lähestyessä. Amerikan asia ei ole ihan kaikessa meidän asiamme. KOLUMNI Piia Syrjäaho O len mestari kuulemaan laulujen sanoja väärin. Olen ihmetellyt, miksi Kaija Koon Onnelliseen loppuun kuuluu se, ”että voimat loppuu”, tai miksi Anssi Kela laulaa Rakkaus upottaa -kappaleessaan, kuinka ”on jokaisella joskus näätä tiellä”. Tosielämän rikkinäinen puhelin ei ole leikki vaan uudenlainen vakio, jossa unohtuu, että vuorovaikutus on ennen kaikkea kahden kauppaa, ilman kolmannen korvapuustia. Monien eri konfliktien syitä on keskitytty etsimään huonosta viestin esittämisestä, sanottakoon sitä sitten vaikka puppulogiaksi tai miksi tahansa, vaikka ongelma piilisi muuallakin kuin pakkauksessa. Sanomalehti Maaseudun Tulevaisuus järjesti yhdessä Ylen kanssa maanantaina yhden ensimmäisistä puoluejohtajien vaalitenteistä. Toinen ongelma on ohjaajapula; neuvojan aika on tarkkaan käytetty laajassa pitäjässä. Sitä paitsi Huhtasaarihan saavutti vain tavoitteensa: mahdollisimman ison vastareaktion. Jopa ykkösaiheeksi tentissä nousivat Yhdysvaltain kongressin tapahtumat ja perussuomalaisten asiaa koskeneet kommentit
VESIHELMI ON AVATTAVA!!! • Forssan ja naapurikuntien koronalukuja kun katsoo, niin Vesihelmen soisi jo avaavan ovensa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Toiseksi, ei käytetä kävely/pyöräteitä, vaan aina reitin varrelle osuvan asuinrakennuksen nurmikon poikki, pyörälläkin, päivittäin. TUNTURI • Amerikkalainen demokratia on ihan vastaava kuin on venäläinen. TAMMIKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Silmät ja ajatukset huomasivat kuitenkin, kun sanottiin: ” Vähemmän tyylikästä oli esimerkiksi pääministeri Sanna Marinin lähes pölhöpopulistiset arviot Kaipolan tehtaan kannattavuudesta”. Isän apua ovat aikanaan Suomen olojen ja perheiden puolesta taistelleet isämme joutuneet pyytämään. ROKOTTEISTA • Kiitos Tammelan kunnalle latupohjasta. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Jos kaahaa tälläisellä tiellä niin, että auto lentää katolleen pellolle, ei ole kyse harmittomasta pikkuvahingosta, vaan piittaamattomuudesta ja törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Näin se väestö siirtyy, ymmärrätkö syyja seuraussuhteen. BIDEN • Vorssalaiselle (9.1.), eihän se Tammelan kunta sitä lunta tee, mutta kyllä taitaa sen tekemisen kulut maksaa. • USAssa valtiovalta on korporaatioilla ja talouselämän lobbareille, vapaa vaalirahoitus korruptoi demokratian. • Kaupunki eriarvoistaa ihmiset. Eläimen, siis koiran pakottaminen liikkumattomaan elämään on tosi väärää kohtelua eläintä kohtaan. OLET VAARAKSI LIIKENTEESSÄ • Kuulehan ”Fake news” (9.1.), kyllä Trump omassa vihapuheessaan aivan selvästi esitti menemistä Kongressiin, ainakin sen eteen ja painostamaan vaalin kumoamista. Tästäkin asiasta moni meistä lukijoista on samaa mieltä kirjoittajan kanssa. OVET AUKI • Mikä ihmisiä vaivaa: kauppojen ympäristössä lähes ”kasapäin” riisuttuja maskeja. miten vasemmisto on tuominnut ValkoVenäjän presidentin yllytykset vangitsemaan ja kiduttamaan demokratiaa puolustavia omia kansalaisiaan. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Kirjoittaja käsittelee laajasti tärkeää asiaa. Siten säästyy yksityisen Häiviäntien vuotuinen tiemaksukin. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. NAAMARI • Kyllä taas ajattelin, kuinka helpolla radiotoimittaja palkkansa saa. Heti sunnuntain pääkirjoituksessa on hyvä otsikko: Poliittisen keskustelun pitäisi olla rakentavaa. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Ensi kerralla otan kuitenkin omat valot mukaan. DOLLARI JA ÄÄNI • Hyvä kolumni 8.1. VAIKEA YMMÄRTÄÄ. Eikö tuollainen sanonta sopisi paremmin oikeille populisteille. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Kyllä äiti ja lapsi on luotu kasvamaan yhdessä ainakin niin kauan, kun lapsi on pieni ja tarvitsee ohjausta ja hoivaa. Sekin on kaksipiippuinen juttu. KAKSI MARJAA • Kiitos Kartanokeskuksen Hese! Palvelualtis ja ystävällinen nuorimies on palannut. EPÄILEVÄ • Kai kaikki nyt tajuaa, ettei järven jäälle ole vielä mitään asiaa! JÄRKI KÄTEEN • Suomen terveydenhuollon organisointi kyky on surkealla tasolla. On pieniä koiria, jotka pienillä jaloillaan piipertävät aamuisin kovaa vauhtia kävelijän perässä ehtimättä tehdä tarpeitaan, kun jo kiskotaan hihnasta eteenpäin. Pyytäkäämme mekin kaikki yhdessä, että yksikään lapsi tai aikuinen ei huumeiden käytön, tai koronapandemian takia menettäisi isäänsä, vaan jokainen saisi pitää hänet normaaliin loppuun asti! ERKKI KAAKINEN Hyviä kirjoituksia lehdessä pyhänä. ENTÄS SITTEN äitien ja lasten erottaminen toisistaan. TAMMELALAINEN • Kuuluuko palveluammattiin julistaa asiakkaille toisten terveystietoja, ja muitakin tietoja nimeltä mainiten. Olen asiasta samaa mieltä, sillä isää avuksi pyytäminen tulee jokaiselle mieleen silloin, kun oma elämä ja hyvään elämään vaikuttavat asiat menevät aukaisemattomaan solmuun. TURHA SELITTÄÄ • Kannattaiskohan tarkistaa ne autojenne valot! Yksisilmäiset ovat vaaraksi liikenteessä. Voi voi sentään, verrata nyt maan korkeimman poliitikon arvioita pölhöpopulistiseksi. LEENA ILONA • Nuoriso pois Marketeista vetelehtimästä maksavien asiakkaiden jaloista ja Koronarajoitukset vallan unohtuneet. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Eletään kuin ”possut vatukossa”. • Suuret kiitokset Ilkka-pyöränkorjaajalle hyvästä työstä. Ilman edes pientä kävelytilaa ja kunnon makuutilaa. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... ASIAKAS • Suurkiitos terv.keskukselle os1 lääkärille, neuvonnalle, sairaalan röntgensekä apuvälineosastolle erittäin miellyttävästä, hyvästä ja nopeasta palvelusta. EIKU MITEN TÄÄ MENIKÄÄN • Demokraatit jatkavat 2016 aloittamallaan Trump-vihan linjalla median, nyt myös somejättien, avustamana (11.1.) Biden ottaa jo Goebbelsinkin avuksi ja sekoaa taas luvuissa (The Ingraham Angle 1/10/21, 3:15). • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Sen sijaan ”Olet oikeassa Talonpojanpoika” -mielipidetekstissä otetaan ihan oikein kantaa koirien kohtaloon. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. YLLÄTYS • Häiviään voi kruisailla ihan kivasti Papinsillantietä pitkin. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. VALEPUKIT KAALIMAASSA O len ollut kirjoitusteni vähentämisen kannalla, mutta minkäs teet, kun joskus löytyy kehumistakin ja on pakko kirjoittaa. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. FORSSAN LEHTI 5 TIISTAINA 12. Pitäisikö pyytää jo puolustusvoimat apuun näyttämään miten asiat organisoidaan. Taitaa olla lopunikäinen työ pohtia sitä, minkälainen kiltteys pitäisi olla ja minkälainen ei kannata olla. MAHTAVAA • Löytyykö Raamatusta yhtäkään mainintaa siitä, että olisi joku vauva kastettu. KAHDEKSAN KILOMETRIÄ PIMEÄSSÄ • Millä oikeudella jäteauto ajaa torstaisin Riihitieltä kieltomerkistä huolimatta puistokäytävää Räynyntielle. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. RITVA KUUSINEN FRS. KUULEMMA KORONA JO KAHDESTI SAIRASTETTU • Myrkkyä demokratialle on EU USA:n aisurina viemässä tykkivenediplomatialla ”demokratiaa” Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan ja ajamalla maita kaaokseen ja terrorismin kehdoksi. MUMMIA PELOTTAA • Ullatus (9.1.). Numero 045 7396 0280. Onkohan yhtään vielä rokotettu. On isoja koiria, jotka ovat päivät yksin sisällä taikka ulkona kylmässä, huonon katon alla olevassa kopissa verkon sisällä. Yle Hmlssä kaksi ”toimittajaa” kilvan muisteli huonoja kokemuksiaan hiihtämisestä, oikein lässyn lässyn. Kasteen lahjasta kirjoittava Humppilan kirkkoherra kertoo, että kristityllä on oikeus kutsua Jumalaa isäkseen. Äidin luonteen ja mahdollisen vihan kehittyminen ja purkautuminen esimerkiksi kotiin tultuaan saattaa purkautuessaan hallitsemattomaksi olla hyvinkin vaarallista, mistä syyttömät voivat joutua kärsimään. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Enää ei puutu kuin Trump antaa itsellensä syytesuojan, mikä on jo Putinilla. KARTANLUKIJA • Kaukjärven tiellä on 40km nopeusrajoitus ja nyt lumen tamppaannuttua tienpintaan se on todella liukkaassa kunnossa . • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Haukkumaan juuri ja juuri pystyy. KILTTEYS • Sähköauton hankintatuki on tulonsiirto köyhiltä rikkaille. • Suomi tilannut 8 miljoonaa rokotetta, tarvittaisiin yli 10 miljoonaa. Sitten välillä samat uutiset olisko viidettä kertaa ja musaa väliin! SAISKO YLEVERONPALAUTUKSIA. Siinä missä juottolat saa olla auki 9-23 ja asiakkaat kännissä niin vesihelmi, missä asiakkaat on selvänä, niin pidetään kiinni vaikka monelle vesiliikunta on ainut liikuntamuoto mitä voi harrastaa. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti kannanotto. Kiltteys kunniaan. PAAVO • On se vaan hyvä, että tälle palstalle kirjoittavilla on parempaa tietoa kuin Supolla ja jakavat sitä vielä. SOLIDAARISUUTTA • Forssan seudulla kerrotaan päivittäin koronatartunnoista, mutta kukaan ei kerro, milloin täällä alkaa rokotukset. Pyörä on taas kuin uusi
Eilakaislan mukaan poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona ja törkeänä kiristysyrityksenä. Hämeenlinnan kaupungin nettisivujen mukaan karanteeniin on asetettu koulun kaikki viidennet luokat ja kolmansista luokista 3C ja 3D, yhteensä 133 oppilasta. Talousarvion täytäntöönpanoohjeissa kunnanhallitus tähdentää edelleen tarkkaa ja taloudellista toimintaa sekä kokonaistalouden tasapainotusta. Jokioisten kunta palkkaa ensi kesänä Elonkiertoon alueen hoitotöihin 5–10 nuorta (ns. Jokioinen tukee museorataa ja Elonkiertoa Petri Ojanen Jokioinen Jokioisten kunta varaa elinkeinoja projektirahoista 5000 euroa Jokioisten Museorautatien radan korjaushankkeisiin ja 20?000 euroa maaseutuja kotieläinpuisto Elonkierron toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Päiväannos 2 kapselia. Hän autoili myös ilman ajo-oikeutta ja jäi vuoden sisällä kiinni jo 11. Harmonia KSM66 ® helpottaa stressin tunnetta ja nukahtamista* VALVOTTAAKO STRESSI. Pakkauskoko 120 kapselia. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti tartunnoista Twitter-tilillään. Kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 3??653, mikä on 374 vähemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana. Forssan seudulla ei ollut uusia tartuntoja. *EU:n elintarviketurvallisuusviraston sallimat väitteet. Mies oli poliisille tuttu jo entuudestaan. Kaikki kävi niin hirveän nopeasti, ettei se tuntunut edes todelliselta. YKSI TARTUNTA on peräisin ulkomailta, yksi on epäselvä paikallinen tartunta ja loput liittyvät aiemmin tunnettuihin tartuntaketjuihin. Suomessa oli maanantaihin mennessä todettu 29 uutta koronavirusmuunnoksen aiheuttamaa tapausta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi. Kunta pitää tärkeänä olla toiminnassa mukana, koska museorautatie on paikallisesti merkittävä ja kunnan tärkein matkailukohde. KUVA: Tapio Tuomela Rovaniemen lentoasema evakuoitiin Rovaniemen lentoasema evakuoitiin maanantaina epäilyttävän esineen takia. Kirsi Lehtonen, 57 “Jo ensimmäisen viikon jälkeen unirytmi palautui normaaliksi ja olo oli jotenkin levollinen. Fyysinen olotila on huomattavasti levollisempi ja uni vain tulee”, Kirsi kuvailee. kerran ilman ajokorttia ajamisesta. KUNNAN TALOUSARVION investointiosassa osakkeiden ostoon varattua määrärahaa voi tarpeen mukaan käyttää Jokioisten Museorautatie oy:n osakkeiden ostamiseen. Forssan Lehti, STT Kanta-Häme Sunnuntain 10.1. STT Eilakaisla sai toimintansa taas pyörimään Kyberhyökkäyksestä viikonloppuna kertonut Eilakaisla on saanut palvelimensa jälleen toimintaan, ja sen työnvälityspalvelu Kaislanetin pitäisi pyöriä normaalisti. FL Kanta-Hämeessä kymmenen uutta tartuntaa Tapauksista kahdeksan on Hämeenlinnan seudulta ja kaksi Riihimäen seudulta. Jokioisten kunnanhallitus varaa lisäksi käyttövaroistaan 2000 euroa 4H-yhdistykselle nuorten kesätyöllistämiseen. aikana KantaHämeessä todettiin kymmenen uutta koronavirustartuntaa. tienaa 300 euroa kesätyöntekijöitä) tai vastaavalla määrärahalla pienemmän määrän pidempiaikaisia työntekijöitä tilanteen ja työvoiman saatavuuden mukaan. TIISTAINA 12. Jokioisten kunta palkkaa lisäksi Jokioisten Museorautatielle kesäoppaan toukoelokuussa matkailumäärärahoilla, n. Altistuneet oppilaat on asetettu kotikaranteeniin 18.1.2021 saakka. Eilakaislasta kerrotaan, että edelleenkään ei ole löytynyt viitteitä siitä, että sen työnhakijoiden tai -tekijöiden henkilötietoja tai asiakkaiden laskutustietoja olisi vaarantunut kiristyshaittaohjelmahyökkäyksen seurauksena. TAMMIKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET *KSM66 ® täyden spektrin ashwagandhauute (Withania somnifera) tukee nukahtamista ja unen laatua sekä auttaa edistämään stressinsietokykyä, fyysistä ja henkistä tasapainoa. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Turvatarkastuksen läpivalaisussa havaittu matkatavara osoittautui lopulta vaarattomaksi, kertoi poliisi. Luonnonvarakeskus on luopunut Elonkierron ylläpidosta, ja puistosta vastaa nykyisin tukiyhdistys Elonkierron Ystävät ry, joka rakentaa Elonkierrolle uutta toimintamallia. Opas toimii myös Jokioisten alueen yleisenä matkailuoppaana. 3–3,5 kuukauden ajaksi. Poliisi eristi lentoaseman, ja matkustajat siirrettiin ulkona odottaneisiin linja-autoihin tarkistuksen ajaksi. Uusia koronaan liittyviä kuolemantapauksia todettiin 11. Hinta alle 26 euroa/pkt. Luku on 89 enemmän kuin edeltävän viikon aikana. SUOMESSA ON raportoitu 200 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. NYT MYÖS APTEEKEISTA KAUTTA MAAN Huumekuski pysäytettiin Tammelassa Poliisi pysäytti Tammelassa henkilöautolla ajaneen miehen, jonka epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Hämeenlinnassa Nummen yhtenäiskoulun oppilaalla on todettu koronatartunta. Tapauksista kahdeksan on Hämeenlinnan seudulta ja kaksi Riihimäen seudulta. Vuonna 1975 syntynyt mies oli liikkeellä maanantain vastaisena yönä kello kahden aikaan Portaantiellä. STT. Lue lisää: www.ksm66.?. Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana tartuntoja on raportoitu 1 871. Poliisi ei antanut julki tietoa siitä, millainen esine herätti epäilyt turvatarkastuksessa. Osakkeita voi tulla myyntiin perikunnilta. FL Maaseutuja kotieläinpuisto Elonkierto saa toiminnan ylläpitämiseen ja kehittämiseen Jokioisten kunnalta tänä vuonna 20 000 euroa ja lisäksi kesätyöntekijöitä
Kaikesta ja varsinkin koronasta huolimatta Loimaan teatteri on pystyssä ja ihmiset terveinä. Treenaaminen menee silloin väkisinkin puolivaloilla. . Tälle vuodelle jäi vielä vähän maksamista. . KUVAT: Tapio Tuomela Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry:n puheenjohtaja Jani Hägg on onnellinen siitä, ettei lopullista lappua ole tarvinnut laittaa luukulle.. . KERTUNMÄEN kesäteatterissa esitettiin Metsolat, jota näyttelijät harjoittelivat etänä keväällä. Oli meidän pelastuksemme, ettemme antaneet periksi. TIISTAINA 12. Pelastukseksi koituivat kesäteatterinäytelmän menestys ja teatterilaisten periksiantamattomuus. FL Teatteri on pystyssä ja ihmiset terveinä . Kohdeavustusta hankintaan teatteriyhdistys sai Loimaan kaupungilta, Kansansivistysrahastolta ja paikalliselta osuuspankilta. Kokonaiskustannukset olivat 130 000 euroa, johon Leader-rahoitusta saatiin noin 56 000 ja lisäksi sponsorirahaa yrityksiltä. Vuokranantajan kanssa saatiin sovittua lisää maksuaikaa. Vaietut muistot -näytelmä siirtyi keväältä syksylle, mutta silloinkin yleisöä voitiin ottaa näytöksiin rajatusti. Hägg toteaa, että tekstin osalta etäharjoittelu toimii, mutta lavatyöskentely onkin sitten hankalampaa. Vuosi sitten teatteriyhdistyksen kassa oli koko lailla tyhjä, sillä Kertunmäen kesäteatterin mittava katsomoremontti vuonna 2019 nieli tuntuvasti rahaa. Vaietut muistot -musikaali siirrettiin keväältä syyskuuhun, mutta yleisöä ei hirveän paljon voitu ottaa, Hägg muistelee. Kustannuksia katettiin myös talkootyöllä. TULOILLA HANKITTIIN sisäteatterille uusi valopöytä ja ledvaloja yhteensä viidentuhannen euron edestä. Jani Hägg toteaa teatteritoiminnan suunnittelun vähintäänkin haastavaksi korona-aikana. –?Toukokuun ohjelmasta jäi pois Ella ja kaverit. Metsoloista saimme kuitenkin edes jonkin verran tuloja. Sen sijaan Kertunmäen 40-vuotisjuhlallisuudet jäivät minimiin, Hägg kertoo. –?Harjoittelimme näytelmiä, mutta emme tienneet, pääsemmekö esittämään niitä. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Leena Ruskeeniemi Loimaa Loimaan Seudun Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Jani Hägg luonnehtii päättynyttä vuotta lieväksi katastrofiksi. Kuun puolivälissä alkoi tulla rajoituksia, joten lastennäytelmä videoitiin ja livenä se esitettiin vain kouralliselle esiintyjien vanhempia. Vielä maaliskuun alussa elämä sujui normaalisti, ja nuorten esitys saatiin järjestettyä. Jani Hägg toteaa, että onneksi koronasta ei kukaan tiennyt mitään vuonna 2019 – muussa tapauksessa uutta katsomoa ei olisi rakennettu. Lasten ja nuorten esitysten osalta teatterilaiset seuraavat tilannetta. Lisäksi turhautumista oli välillä vaikea välttää. Teatteriyhdistys joutui lomauttamaan ohjaajan kolmeksi kuukaudeksi. –?Onneksi myös treenasimme Metsoloita emmekä heti luovuttaneet, vaan toivoimme, että näytelmän esittäminen onnistuu. VIIME KEVÄÄNÄ teatteriyhdistyksen tulot katosivat, mutta kulut kuten vuokrat, palkat ja markkinointi pyörivät ennallaan. Lieväksi siksi, että osa näytelmistä on pystytty toteuttamaan ja teatterilaiset ovat pysyneet terveinä. Suunnitteilla on lastennäytelmä jo kuluvan kuun lopulle, nuorten ryhmä puolestaan on valmistanut Nuori näyttämö -näytelmää, joka olisi tarkoitus osana projektia viedä myös Turun Kaupunginteatteriin toukokuussa. Tämän hetken suunnitelmiin lukeutuu alun perin pikkujouluaikaan kaavaillun farssin TuplaKuplan esittäminen maaliskuussa
Erilaisia eläimiä on ollut Lopella jopa satakunta. KOIRASUSIA KOSKIEN puolustus vetoaa lainsäädännön ja säännösten monimutkaisuuteen. TAMMIKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Asianajaja kokee pääsyytetyn joutuneen silmätikuksi. Asianajajan mukaan syytetty on ottanut koirista paljon kuvia ja koonnut niistä sarjoja, joissa näkyy eläinten kasvu pennusta aikuiseksi. Toisaalta niissä kertomuksissa on myös paljon positiivista. –. –?Hän on harjoittanut eläinsuojelutyötä, jossa hän on pyrkinyt pelastamaan koiria. Asianajajan mukaan hän on ottanut vastuita koirista, jotka muuten todennäköisesti olisi jouduttu lopettamaan. KUVA: Esko Tuovinen TÄSTÄ ON KYSE Neljä syytettyä • Syyttäjä vaatii vuoden ja kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta, yhdyskuntapalvelusta ja eläintenpitokieltoa loppilaisnaiselle, jota syytetään mm. Käsittelysuunnitelman mukaan käräjäpäiviä on edessä kymmenkunta. –?Hän tulee kyllä myöhemmin, Lamberg totesi. • Kaikki kiistävät rikokset. Naisen katsotaan tuoneen Venäjältä Suomeen susia ja koirasusia, joita pidettiin pääsääntöisesti naisen koirahoitolassa Lopella, mutta myös Orimattilassa ja Karkkilassa. –?Olen nähnyt monia muita, paljon huonommin hoidettuja koiratarhoja. Joissain tilanteissa koirat ovat niin olleet huonossa kunnossa tai niiden käytös on sellaista, että ne on jouduttu lopettamaan, Lamberg kertoi oikeudessa. JUTUN SYYTTÄJÄN näkemyksen mukaan eläimiä on hoitolassa ollut liikaa. • Pääsyytetyn avopuolisoa syytetään mm. Eniten pääsyytetyn puolustusta kaihertaa syyte törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Kuva on syyskuun valmisteluistunnosta. Iiro-Pekka Airola Loppi Niin sanotun Lopen koirasusijutun käsittely alkoi maanantaina Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. PÄÄSYYTETTY, loppilainen nainen, ei ollut maanantaina paikalla oikeudessa. ”Olen nähnyt monia muita, paljon huonommin hoidettuja koiratarhoja.” TEEMU LAMBERG Pääsyytetyn asianajaja. Ei ole ymmärretty tai haluttu nähdä sitä, että tällaiselle määrälle eläimiä ei ole voitu taata riittävää hoitoa ja ravintoa, erikoissyyttäjä Hanna Nummela sanoi. Erikoissyyttäjä Nummelan mukaan eläinten maahantuontia koskevat säännöt selviävät varsin pian jo internetin hakukoneesta etsimällä. Kun sieltä alleviivaa kohtia, tuntuu, että positiivista on enemmän kuin negatiivista. On uskomatonta, että hän joutuu tällaiseen silmätikuksi, Lamberg sanoi. –?En väitä, että eläimiä olisi tahallisesti näännytetty, mutta nähdäkseni eläinten pito on lähtenyt käsistä. törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja metsästysrikoksesta. Syytetty aikoo esittää kuvasarjat oikeudessa osana puolustusta. FL Koirasudet poikivat moninaisen vyyhden Pääsyytetyn lisäksi erilaisista rikoksista syytettyinä hänen aviopuolisonsa sekä kaksi muuta naista, joista toisen katsotaan syyllistyneen eläinten laittomaan maahantuontiin ja toisen säilyttäneen kahta sutta kelvottomissa oloissa. helmikuuta. • Neljäs henkilö on syytteessä susien väliaikaisesta säilyttämisestä soveltumattomissa tiloissa. SYYTETYLLÄ ON ollut Lopella koirakoti ja -hoitola. Juttukokonaisuuden kaikki neljä syytettyä kiistävät syyllistyneensä rikoksiin. Syyttäjän mukaan naisen tarkoitus oli hyötyä eläimistä taloudellisesti muun muassa teettämällä niillä jälkeläisiä. Loppulausunnot on tarkoitus kuulla 1. Kun eläintarkastuskertomuksia on kerätty monelta vuodelta ja sieltä nostetaan esiin yksittäisiä asioita, se näyttää pahalta. Pääsyytettynä on loppilainen nainen, jolle syyttäjä vaatii vuoden ja kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta, yhdyskuntapalvelusta ja eläintenpitokieltoa. Asianajaja Teemu Lambergin mukaan poissaolon syy oli henkilökohtainen. törkeästä eläinsuojelurikoksesta, luonnonsuojelurikoksista, salakuljetuksesta sekä laittomasta uhkauksesta. Syyttäjän mukaan rikokset ovat tapahtuneet vuosina 2016– 2019. TIISTAINA 12. • Yhtä naista syytetään siitä, että hän olisi pääsyytetyn toimeksiannosta salakuljettanut susia Venäjältä Suomeen. –?Jos katsottaisi, että vastaaja on syyllistynyt rikokseen, ei hän ole tehnyt sitä tahallaan eikä ainakaan törkeästä huolimattomuudesta, pääsyytetyn asianajaja Lamberg sanoi. Asianajaja Lamberg muistutti myös, että vaikka teko todettaisiin vieraslakiasetuksessa ja -laissa kielletyksi, se ei välttämättä ole rikoslaissa rangaistava teko
Kuten näkyy, aika ympäripyöreitä ovat vielä puheet määristä. Sitä vauhdittaa avoin lämmin meri, joka tuo kosteutta ilmaan. VARSINAIS-SUOMEN pelastuslaitos taas varoitti, että koska sääennusteen mukaan alueelle on luvassa voimakasta tuulta ja runsasta lumisadetta tiistaina ja keskiviikkona, voi lumimyrsky aiheuttaa laajoja sähkökatkoja ja vaurioita rakennuksille. Liikennepäällikkö Seppo Kari kertoi STT:lle, ettei kaukoliikennettä ei ole tarkoitus supistaa, vaan se pyritään hoitamaan voimassa olevan aikataulun mukaisesti. Ajokeli on myös Forssan seudulla monin paikoin huono. Tiistaina ja keskiviikkona liikennettä supistetaan lumentulon takia, lähinnä pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä. FINTRAFFIC RAITEELTA kerrottiin STT:lle, että lumentulo ei vielä maanantaina aiheuttanut myöhästymisiä, koska lumisade ei vielä ehtinyt sakeimmilleen. Tosiasia kun on, ettei näillä leveysasteilla tuoteta ruokaa, jos ei sitä tueta. Yksi melko yhtenäinen linja löytyy niin hallituksen kuin opposition riveistä. Jos korona on tuonut jotakin hyvää, niin se on etätyön mahdollisuudet. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo väläytti tentissä, että juhannukseen mennessä suomalaisista vähintään puolet pitäisi olla rokotettuna. TIISTAINA 12. Perussuomalaisten mukaan maallakin asuva haluaa tulla toimeen omalla työllään. Onhan Halla-aho heittänyt värikkäin sanakääntein, miten keskusta pitää EU:lta saatua isoa rahasäkkiä maaseudun asukkaiden nenän alla, tai miten maalla asuminen on kitkuttelemisesta kepulaisella tukiaispolitiikalla. Se lisää olennaisesti sademääriä lännessä ja etelässä. He korostivat, että kaikki mahdollinen tehdään. Esimerkiksi Helsingin pelastuslaitos kehotti maantanina välttämään lähipäivinä ylimääräistä liikkumista autolla. Nuolet ovat lennelleet keskustan ja perussuomalaisten välillä etenkin silloin, kun puhe on kääntynyt tukipolitiikkaan. Puheenjohtajat Petteri Orpo (kok.), Jussi Halla-aho (ps.), Maria Ohisalo (vihr.) ja Annika Saarikko (kesk.) kohtasivat vaalitentissä. Kokoomuksella on toki oma maaseutuohjelma ja Orpo jaksaa muistutella roolistaan maaja metsätalousministerinä. Ilmamassa on aika kylmää, vaikka se etelästä koukkaa. KESKUSTAN MAINE kuntapuolueena sai hiukan työntöä eteenpäin tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan keskusta ymmärtää puolueista parhaiten maaseudulla ja maakunnissa asuvien ihmisten asioita. Valta totesi, että samaa voi olla edessä myös Uudellamaalla ja Satakunnassa. Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoo korskeasti, että puolue aikoo voittaa vaalit Helsingissä. Forssan Lehti, STT Lounais-Häme Lähipäivien ajokeli on huono tai erittäin huono suuressa osassa maata lumisateen sekä lumisten ja liukkaiden tienpintojen vuoksi, varoittavat Tieliikennekeskus ja Ilmatieteen laitos. –. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoi maanantaina iltapäivällä, että kaikkein sakeinta lumisade on tiistain vastaisen yön aikana etelässä ja lännessä. KUVA: Tapio Tuomela Hallitus ja oppositio löysivät jotakin yhteistä vaalitentissä, jossa kohtasivat keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden puheenjohtajat. Tiistaina on luvassa myös kovaa tuulta ja aallokkoa kaikilla merialueilla. Etätyön lisääntyminen tuo elinvoimaa maaseutukuntiin. Oppositiolle koronarokotteiden laahaavasta tahdista tuli lyömäase, jonka käyttöä se ei kaihda. Talvi näyttää kyntensä lähipäivinä, Valta sanoi. Laitoksen mukaan suurimmat lumikertymät saadaan Rauma– Lahti-linjan eteläpuolella, missä voi kolmen vuorokauden aikana maanantaista keskiviikkoon kertyä yhteensä 30–40 senttiä lunta, paikoin jopa 50 senttiä. Märkä lumi tarttuu puihin ja kertymät ovat aika hurjia. Hallituspuolueiden edustajat eivät lähteneet arvailemaan määriä. Toisella sijalla olivat perussuomalaiset ja kolmantena sosiaalidemokraatit. KUNTAVAALEIHIN lähdetään hyvin kutkuttavista asetelmista. Loppuviikosta luvassa on kovia pakkasia, jolloin märkä lumi jäätyy kiinni puihin ja muualle. Aiheellinen kysymys. –?Avomeri voimistaa lumisateita. Miksi jotkut maat voivat tehdä kahdenkeskeisiä sopimuksia ja käyttää ohikaistaa saadakseen rokotteita nopeammin. ILMATIETEEN LAITOS kuvailee alkuviikon lumisadetta ”poikkeuksellisen runsaaksi”. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko muotoili, että juhannukseen mennessä Suomessa ollaan pitkällä työikäisten rokottamisessa. Sitä tuskin kukaan keskustalainenkaan tyrmää. Ajankohtaiset teemat kuten koronarokotteet ja Yhdysvaltain viimeaikaiset tapahtumat veivät leijonaosan tenttiajasta. Oppositio vaatii vastauksia esimerkiksi siihen, miten EU-koordinointi toimii. KUVA: Arttu Laitala. Etätyön seurauksena maaseudun imago on noussut nopeasti ja monet ovat löytäneet itselleen aivan uudenlaisen elinpiirin. –?Lämpötila on monin paikoin nollassa tai hieman plussan puolella. Nämä heitot on tarkkaan mietitty, sillä keskusta ottaa niistä nokkiinsa, kuinkas muuten. Oppositio löi rokotehitaudella NÄKÖKULMA Anita Simola anita.simola @lannenmedia.fi K untavaaleihin on aikaa reilut kolme kuukautta. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET ”Talvi näyttää kyntensä” Keskiviikkoon mennessä LounaisHämeessäkin saattaa tulla kymmeniä senttejä lunta. Keskustan ykkösasema 33 prosentilla oli tässä Maaseudun Tulevaisuus -lehden kyselyssä vahva. JOS KATSOO tätä selvitystä, niin kokoomuksella ja vihreillä on työsarkaa vaalien alla. Vaikka hallituspuolueista vakuutellaan, että vastuu kansan rokottamisesta on hallitukselle, niin kysymyksiä riittää. Lumipyryn myötä tuuli yltyy ja läntisissä maakunnissa puuskat voivat yltää 20 metriin sekunnissa, Ilmatieteen laitos kertoo Twitterissä. Korona hallitsee yhtenä keskeisenä teemana tulevia vaalitenttejä. Koronan takia junaliikenne kulkee normaaliaikoja harvempaan tahtiin. Valta sanoi, että näin runsas lumentulo on harvinainen ilmiö. Niille maaseudun ymmärtäjän roolia ei antanut kuin pari prosenttia vastaajista. Alkuviikon aikana koettava lumisade on ”poikkeuksellisen runsasta”, kertoo Ilmatieteen laitos. Riittääkö panoksia vielä maaseudulle. Perussuomalaiset ovat julistaneet tavoitteekseen olla voittaja. Tästä saatiin esimakua maanantaina, kun tuottajien etujärjestö MTK sekä Maaseudun Tulevaisuus järjestivät vaalitentin. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho on kiertänyt Suomea ja yrittänyt imuroida kannatuspintaa keskustan perinteisiltä alueilta. Ennusteen mukaan lunta tulee etelässä yhtäjaksoisesti keskiviikon aamuun asti. Runsaan lumisateen odotetaan alkavan tiistaina aamuyöllä
Sen tehtävänä on valtioneuvoston ja ministeriöiden avustaminen. Kuva on Tukholman metrosta tammikuussa. • Ohjelman tarkoitus on vahvistaa siviilipuolen kriisinhallintakykyä Ruotsissa ja Suomessa. Koronakriisissä Suomi ja Ruotsi ovat toteuttaneet erilaista strategiaa. Lohi ei sitä kannata. FL–LM Uusi ohjelma turvallisuuteen Siviilikriisinhallinnan koulutus alkaa Suomen ja Ruotsin yhteistyönä. Se julkistettiin 7. –?Korona vauhditti uutta koulutusta ja osoitti, että mikään maa ei pärjää yksin. VIELÄ EI TIEDETÄ , ketä koulutukseen tänä vuonna osallistuu. Joukkoliikenteessä matkustajamäärät voitaisiin Traficomin päätöksellä rajoittaa enintään puoleen matkustajien enimmäismäärästä. –?Tavoitteena on saada laajasti hallinnonalat ja yhteistyökumppanit valtakunnalliselta ja alueelliselta tasolta mukaan suunnitteluun ja osallistumaan. Petri Toivosen mukaan uusi yhteistyö pitää kuitenkin nähdä koronaa laajempana ohjelmana. EDUSKUNNAN sosiaalija terveysvaliokunta kuulee lakiesityksestä asiantuntijoita keskiviikkona. Perustuslakivaliokunta käsittelee torstaina ja perjantaina muun muassa esityksen suhdetta elinkeinovapauteen. –?Koulutuksen kesto on lyhyempi kuin maanpuolustuskurssilla, mutta siihen sitä voi verrata. • Virkamiesvetoinen turvallisuuskomitea perustettiin 2013. IDEANA ON, että joka vuosi toteutetaan kaksivaiheinen kriisivalmiusohjelma, joka päättyy korkean tason tapaamiseen. • Mukaan otetaan kansalaisyhteiskuntaa, järjestöjä ja elinkeinoelämää. –?Jos sellaista edes harkittaisiin, se vaatisi hyvin perinpohjaisen valmistelun, hän sanoo. Meitä kiinnostaa myös, mitä mahdollisia uusia uhkia voi nousta. –?Ensimmäinen koulutus on Ruotsissa ja toinen Suomessa. Pilottikurssi valmistellaan tänä keväänä ja toteutus on syksyllä, Suomen Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petri Toivonen kertoo. Koulutukseen sisältyy harjoitusskenaario, joka koskettaa sekä Ruotsia että Suomea. PANDEMIAT, ILMASTO ja kyberuhat – näihin uhkiin siviilikriisinhallinnan koulutus keskittyy. Se on jatkumoa puolustusneuvostolle ja turvallisuusja puolustusasiain komitealle.. – Yhteistyö pitää nähdä koronaa laajempana ohjelmana, Suomen Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petri Toivonen toteaa. Se on jatke tiivistyneelle sotilasyhteistyölle. Voi olla tarvittaessa häiriötilanteessa asiantuntijaelin. Viranomainen voisi määrä suljettaviksi esimerkiksi alueen liikuntaja urheilutilat, yleiset saunat, kylpylöiden allastilat, tanssipaikat, huvipuistot ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. • Turvallisuuskomitea on Suomessa vuonna 2013 perustettu poikkihallinnollisen varautumisen yhteistoimintaelin. Tässä vain täsmennetään eristämissäännöksiä niin, että se voidaan toteuttaa myös kotona tai jossain lastensuojelulaitoksessa. Toivonen toteaa, että siviilikriisinhallinta on johdonmukainen jatko Suomen ja Ruotsin väliselle sotilasyhteistyölle. TAMMIKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Aki Taponen Eduskunnan valiokunnat alkavat tällä viikolla paneutua tartuntatautilain muutokseen, joka antaisi alueille lisää toimivaltaa hillitä koronaviruksen leviämistä. Ohjelman tavoitteena on vahvistaa varautumisen kanssa toimivien avainhenkilöiden yhteyksiä ja ymmärrystä, miten siviilikriisinhallinnassa päätöksenteko tapahtuu. Käynnissä olevassa koronakriisissä Suomi ja Ruotsi ovat toteuttaneet erilaista strategiaa. Maanpuolustuskurssi on Suomen puolustusvoimien toteuttama perinteinen koulutus, jossa sotilasja siviilihenkilöille annetaan kokonaisnäkemys ulko-, turvallisuusja puolustuspolitiikasta. FL–LM Uudella lailla voisi sulkea liikuntatilat Tanja Nuotio Suomi ja Ruotsi aloittavat tänä vuonna yhdessä uuden siviilikriisinhallinnan ohjelman, jota voi kuvailla kahdenväliseksi kansainvälisen tason maanpuolustuskurssiksi. tammikuuta. Parhaimmassa tapauksessa laki voitaisiin saada eduskunnassa hyväksyttyä jo helmikuun puolivälissä. Nyt siviilikriisinhallinnan varautumisessa Suomen kumppanina on Ruotsi. Toivonen korostaa, että kurssille täytyy saada alueellisia ja paikallisia toimijoita, koska monet uhkat käytännössä tapahtuvat paikallisesti. Tavoitteena on molempien yhteiskuntien kriittisten toimintojen suojaaminen ja yhteistyön kehittäminen. –?Siinä on muutama häiriötilanne päällä, mihin haetaan ratkaisuja. Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoo, että lakiesityksestä on ollut ihmisten keskuudessa liikkeellä myös paljon väärää tietoa. Epidemian kiihtymisvaiheessa viranomainen voisi määrätä toiminnan järjestettäväksi siten, ettei tartuntoja edistäviä lähikontakteja asiakastiloissa pääsisi syntymään. –?Kuten, että lapset voitaisiin erottaa vanhemmistaan pelkän koronaepäilyn perusteella. Siviilikriisinhallinnassa on Toivosen mukaan kysymys turvallisuudesta koko maassa. Noin 15 henkilöä osallistuu kummastakin maasta, Toivonen kertoo. • Toteutetaan yhteistyössä Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun ja Suomen Turvallisuuskomitean kanssa Suomalaisruotsalaisen kulttuurirahaston ja maiden hallitusten tuella. Sulkemispäätös olisi voimassa enintään kaksi viikkoa kerralla. Se voisi tapahtua esimerkiksi tilajärjestelyin tai asiakasmäärien porrastuksen avulla. Sen tyyppistä säännöstä ei olla missään tapauksessa tekemässä. KUVA: Jessica Gow / EPA TAUSTA Aloite yhteistyöstä tuli Hanasaaresta • Aloitteen uudesta kriisivalmius ohjelmasta teki ruotsalais-suomalainen yhteistyöja kulttuurikeskus Hanasaari. Pääsy kauppakeskusten kauppoihin on kuitenkin turvattava, eikä viranomaisten koronamääräyksiä noudattavia vähittäiskauppoja voisi sulkea. –?Tarkoitus on, että koulutus toteutetaan vuosittain. Ravintoloita nyt käsiteltävä lakimuutos ei koskisi, sillä niiden rajoituksista päätetään erikseen. Toivonen oli vasta maanantaina kertonut yhteistyökumppaneille uudesta kuviosta: niillä oli kyllä tieto hankkeesta jo aikaisemmin, mutta sen tarkempi käsittely oli maanantaina. Lakiesityksen mukaan kunta tai aluehallintovirasto voisi epidemian leviämisvaiheessa sulkea asiakkaiden käyttöön tarkoitettuja elinkeinotoiminnan tiloja sekä harrastusja huvitoiminnan tiloja. Maat ovat viime vuosina tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötä. KUNNAT OVAT VOINEET jo tähän mennessä sulkea omia tilojaan, mutta nyt tulisi mahdolliseksi sulkea myös yksityisten yritysten ja yhdistysten sekä uskonnollisten yhdyskuntien tiloja. Epidemian perustasolla hygieniatoimet, kuten mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja tehostettu siivous, olisivat asiakastiloissa lain nojalla velvoittavia. Lähetekeskustelussa oppositiosta ehdotettiin maskipakon lisäämistä käsiteltävänä olevaan lakimuutokseen. TIISTAINA 12
Syynä on tiedonsiirron ongelma. EIT määräsi Suomen maksamaan naiselle vahingonkorvauksena 20?000 euroa ja lisäksi oikeudenkäyntikuluja 4?500 euroa. Seurannan kohteena oleva rokoterekisteri ei ole aivan ajan tasalla. SUOMELLA on oikeus hakea uudelleentarkastelua EIT:n ratkaisuun. MIA KONTIO arvelee, että kunnolla rokotukset pääsevät vauhtiin helmikuussa. Paikoin niin on jo tehtykin erityisesti joissakin ongelmallisissa yksiköissä muun muassa Pirkanmaalla. TIISTAINA 12. Haastehakemuksen mukaan syytetyt pyrkivät käyttämään asian uutisointia suomalaisessa mediassa hyväkseen hallintooikeudessa hakiessaan naisen ja tämän lapsen oleskeluluvan kumoamista. –?Ihan hyvältä näyttää, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Mia Kontio kuvaa yleistilannetta. Irakilaismiehen palauttamisen jälkeen media uutisoi laajasti hänen väitettyä kuolemaansa totena. Oikeuden oli tarkoitus aloittaa jutun käsittely marraskuun lopussa, mutta istunnot peruuntuivat tuolloin sairaustapauksen vuoksi. Pfizerin ja Biontechin koronarokotetta on pistetty tähän mennessä noin 20 000 suomalaiseen. Oikeus antaa asiasta ratkaisunsa myöhemmin keväällä. Kontion mukaan määrä lienee kuitenkin jossain määrin aliarvioitu. Siksi he ovat rokotusjärjestyksessä vähän tuonnempana. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun. Kirjallisessa vastauksessa nainen korostaa alisteista asemaansa perheessään. SUOMEEN TULEE tällä viikolla 50?000 annoksen erä samaa Pfizerin ja Biontechin rokotetta, jolla rokotukset aloitettiin sairaaloissa joulun jälkeen. Euroopan lääkeviraston (EMA) mukaan massojen rokottamiseen tarkoitettu Astrazenecan koronarokote voi saada myyntiluvan tammikuun lopussa. –?Täysin alisteisessa asemassa, kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä, nainen kuvailee tilannettaan. –?Koko väestön tasolla rokotukset järjestetään samalla tavalla kuin influenssarokotukset sillä erolla, että turvallisuudesta täytyy tietenkin huolehtia. Hän on elossa. Mia Kontion mukaan vastaavanlaiseen järjestelyyn on varauduttu Suomessakin. Niinistön mukaan rokotusten osalta saadut tiedot ja aikataulut kertovat odotettua hitaammasta edistymisestä. Suomi epäsi eräältä irakilaismieheltä turvapaikan ja käännytti miehen joulukuussa 2017. Syyttäjän mukaan palautetun miehen tytär ja tämän silloinen puoliso väittivät valheellisesti EIT:lle, että miehen palauttaminen johti tämän kuolemaan Irakissa. Ilari Tapio Maanantaina alkanut tammikuun toinen viikko on juhlapyhien jälkeen vuoden ensimmäinen täysi tavallinen viikko. TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö kommentoi rokotustahtia maanantaina presidentin kanslian verkkosivuilla. EIT katsoi tuomiossaan marraskuussa 2019, että Suomi rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta. BRITANNIASSA otetaan tällä viikolla käyttöön seitsemän massarokotuskeskusta. Se on omiaan lisäämään rokotusmääriä Suomessa. Media uutisoi laajasti hänen väitettyä kuolemaansa totena. Syyttäjä uskoo, että vuonna 1996 syntynyt nainen ja vuonna 1986 syntynyt mies syyllistyivät törkeään petokseen ja törkeään väärennykseen. Syytetyt esittivät myös toimituksille väärennettyjä asiakirjoja. Miehen kirjallisen vastauksen mukaan nainen on toiminut asiassa yksin tai ainakin ilman häntä. FL–LM Rokotusten painopiste siirtymässä hoivakoteihin THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio arvelee, että Suomessa rokotukset pääsevät kunnolla vauhtiin helmikuussa. Yhdysvaltalaisen Modernan koronavirusrokotteeseen liittyvät yksityiskohdat tarkentuvat Suomessa lähipäivinä. Oman kertomansa mukaan naisen motiivi perheen ja suvun miesten toimien hyväksymisessä oli epätasa-arvoinen asema perheessä ja oleskeluoikeuden turvaaminen Suomessa. Kyseessä on lääkeyhtiön yhdessä Oxfordin yliopiston kanssa kehittämä rokote, joka on niin sanotussa juoksevassa lupakäsittelyssä. KUVA: Zoltan Balogh / EPA. Miehen tytär ja tämän silloinen puoliso erehdyttivät väärennetyillä asiakirjoilla myös Suomen viranomaisia. –?Silloin rokotteita saadaan toivottavasti enemmän ja siitä eteenpäin kevättä kohti mentäessä myös Astrazenecaa. Syyttäjä epäilee, että kaksi henkilöä aiheutti tahallaan Suomelle väärän langettavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT). Mia Kontion mukaan erät ovat tammikuussa tuota luokkaa. FL–LM Syyttäjä vaatii vankeutta valekuolemalla huijanneille Viranomaiset tavoittivat tapetuksi väitetyn turvapaikanhakijan Irakista. THL:n perjantaisen arvion mukaan koronarokotteen on saanut Suomessa tähän mennessä noin 20?000 ihmistä. Koska kotihoidossa olevat vanhukset ei ole yhtä paljon tekemisissä muiden ihmisten kanssa, he eivät ole aivan samalla tavalla tartuntavaarassa kuin hoivakotien asukkaat. HAASTEHAKEMUKSEN mukaan kaksikko valmisteli väärennetyn irakilaisen kuolintodistuksen ja kolme väärennettyä henkirikoksen tutkintaan liittyvää irakilaista asiakirjaa. Oman kertomansa mukaan hän ei ole osallistunut millään tavalla huijaamiseen tai ollut tietoinen siitä, että asiakirjat ovat vääriä. Kontio kuitenkin vakuuttaa, että heidänkin vuoronsa tulee pian. NAINEN KERTOO kasvaneensa perheessä, jossa häntä on syrjitty ja alistettu sukupuolensa perusteella. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Helsingin käräjäoikeus aloitti käännytetyn turvapaikanhakijan valekuolemaan liittyvän huijausjutun käsittelyn. KUVA: Ahmed Jalil / EPA Väärennettyjen asiakirjojen mukaan irakilaismies tapettiin heti palauttamisensa jälkeen. Rebekka Härkönen Helsingin käräjäoikeus aloitti maanantaina poikkeuksellisen petoskokonaisuuden käsittelyn. –?Syklikin on vielä auki, eli tuleeko toimituksia viikoittain vai joka toinen viikko. Nainen myöntää rikokset osittain. Väärennettyjen asiakirjojen mukaan irakilaismies tapettiin ampumalla Bagdadissa 17. Suomi ei ehtinyt maksaa korvauksia, ennen kuin poliisi käynnisti asiasta rikostutkinnan. Ulkoministeriön mukaan se edellyttää ensin lainvoimaisia oikeuden ratkaisuja nyt käsiteltäviin rikosepäilyihin. Lisäksi Niinistö kirjoittaa, että rokotteiden toimituksista on vaikeaa muodostaa selkeää käsitystä. –?Lappeenrannassa kauppakeskukseen jo nyt valmistuva rokotuspiste on tästä hyvä ja kätevä esimerkki. Tapahtumien aikaan hän oli avioliitossa petosvyyhdin toisen syytetyn kanssa. –?Ensimmäiset Modernaerät tulevat joka tapauksessa olemaan varsin pieniä, vain muutaman tuhannen annoksen suuruisia, Kontio muistuttaa. Syyttäjä vaatii kaksikolle ehdotonta vankeusrangaistusta. Naisen ex-mies kiistää kaikki rikokset. Siinä virasto saa valmistajalta jatkuvasti uutta tietoa rokotteen turvallisuusprofiilista ja kliinisten kokeiden tuloksista. Naisen mukaan hänen isänsä, Irakissa asuvat sukulaisensa ja ex-puolisonsa ideoivat ja järjestivät kaiken valekuolema-asiassa. joulukuuta 2017, eli heti palauttamisensa jälkeen. Oikeus on varautunut istumaan rikoskokonaisuutta kuutena istuntopäivänä helmikuun alkuun saakka. –?Kysymyksiä on myös herättänyt miten eri jäsenmaiden omat rokotteiden hankintatoimet osuvat yksiin EU:ssa sovitun solidaarisen yhteishankinnan kanssa, Niinistö kirjoittaa. JOS SYYTTÄJÄ on oikeassa rikosepäilyissä, tuomioistuimet ja viranomaiset eivät ole olleet ainoita huijaukseen langenneita tahoja. –?Rokotuksia voidaan nyt ulottaa laajemmalle alueelle ja niiden antamista aloittaa hoivakodeissa. Tästä johtuen hänellä ei kertomansa mukaan ole ollut mahdollisuutta esittää eriäviä mielipiteitä. SUOMEN VIRANOMAISET ovat olleet myöhemmin yhteydessä kuolleeksi väitettyyn mieheen Irakissa. Myös tyttärestä ja tämän lapsesta oli tehty käännytyspäätös, mutta hallintooikeus kumosi sen näiden uusien ”todisteiden ja tietojen” perusteella. –?Koska päämieheni asema on ollut hyvin epätasa-arvoinen ja alisteinen, ei hänen menettelynsä moitittavuutta – erityisesti kokonaisarvostelussa – voida arvioida samalla mittapuulla kuin keskivertokansalaista, kirjoittaa naisen oikeusavustaja kirjallisessa valituksessa
Parlerin käyttäjämäärät ovat olleet pieniä verrattuna perinteisiin sovelluksiin, mutta sen suosio on kasvanut viime aikoina. Toisaalta kongressiedustajien mielessä on myös halu estää muiden vastaavien ihmisten yritykset nousta maan johtoon, kirjoittaa Yalen yliopiston politiikan tutkimuksen professori Bryan Garsten The New York Timesissa. TAMMIKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ääri oikeiston viestin hiljeni Hannu Toivonen Viestintäsovellus Parlerin toiminta keskeytyi maanantaina, kun verkkokaupasta tunnettu Amazon sulki sen käyttämän pilvipalvelun. Pence ja useat republikaanit eivät ole kuitenkaan halukkaita tähän. REUTERS, FL–LM Ilkka Timonen, Katja Ihatsu Yhdysvalloissa kongressin demokraatit päättivät maanantaina esittää virkarikossyytettä presidentti Donald Trumpille liittyen viime viikolla kongressirakennukseen tehtyyn hyökkäykseen, kertoi CNN. –?Perustuslakimme ja demokratiamme turvaamiseksi toimimme kiireellisesti, sillä presidentti on välitön uhka molemmille, Pelosi kirjoitti edustajainhuoneen demokraateille sunnuntaina. EDUSTAJAINHUONEEN puheenjohtaja Nancy Pelosin mukaan demokraatit tuovat virkarikossyytteen kongressin äänestykseen, ellei varapresidentti Mike Pence käynnistä vuorokauden sisällä Trumpin erottamistoimia perustuslain 25. Mikäli Trump pääsee pälkähästä ilman virkasyytettä, luodaan ennakkotapaus, joka voisi innostaa muitakin mobilisoimaan internetissä hyväuskoisia väkijoukkoja taakseen valeuutisten ja poskettomien väitteiden avulla ja luomaan vihaa ihmisten välille. Esimerkiksi viharyhmä Proud Boysin jäsenet ovat levittäneet sovelluksessa rasistisia näkemyksiään. Maanantaina Parlerin toimitusjohtaja John Matze sanoi, että käyttökatkoksesta tulee todennäköisesti ennakoitua pidempi, koska monet liikekumppanit ovat vetäneet tukensa palvelulta. tammikuuta tapahtuvaa vallanvaihdosta. FL–LM Poliisit valvoivat Yhdysvaltain kongressin rakennusta Washingtonissa viime perjantaina. Kiireinen yritys ajaa Trump ulos Valkoisesta talosta käynnistyi vain yhdeksän päivää ennen 20. . Tapahtumiin liittyy kuudes kuollut, sillä sunnuntaina kerrottiin kongressirakennuksessa työskennelleen poliisin tehneen itsemurhan. Sillä on esimerkiksi Yhdysvaltoja pahimmin maailmassa riivaavan koronaviruspandemian kukistaminen. TIISTAINA 12. Syytteessä viitataan esimerkiksi Trumpin toistuviin, perusteettomiin väitteisiin presidentinvaalituloksen väärentämisestä hänen tappiokseen sekä hänen viime viikon keskiviikkona kannattajilleen pitämäänsä puheeseen. Edustajainhuoneen johtava demokraatti James Clyburn sanoi, että puolue ei kuitenkaan lähettäisi kapinasyytettä senaattiin kuin vasta sitten, kun Biden on ehtinyt olla virassa ensimmäiset sata päivää. Demokraatit haluavat antaa Bidenille rauhan ajaa uudistuksiaan alkuun.. Miksi häntä vastaan ajetaan syytettä, vaikka hän ei silloin enää olisikaan supervallan johdossa. Jos senaatilla olisi heti Bidenin kauden alussa käsiteltävänään Trumpin toinen syyte, se hidastaisi Bidenin asialistan panemista käytäntöön. Ennenkuulumattomassa hyökkäyksessä maan demokratiaa vastaan kuoli viisi ihmistä, joista yksi oli poliisi. Amazon perusteli päätöstään sillä, että palvelu ei ole kitkenyt väkivaltaan yllyttäviä sisältöjä. Kongressin demokraattien hanke voi johtaa siihen, että Trumpista tulee ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on saanut virkasyytteen kahdesti. Syytekirjeen mukaan Trump toimi perustuslain vastaisesti yllyttäessään ihmisiä kapinaan ja ”asetti maan ja sen hallinnon turvallisuuden vakavaan vaaraan”. Sen seurauksena tuhannet Trumpin kannattajat ryntäsivät kongressirakennukseen yrityksenään estää kongressia hyväksymästä demokraatti Joe Bidenin valintaa seuraavaksi presidentiksi. KUVA: Michael Reynolds / EPA Trumpin virkasyyte kuukausien päähän. Kaksi päivää aiemmin vihamielisen väkijoukon ryntäyksessä rakennukseen sai surmansa viisi ihmistä. Pence ja republikaanit tuskin suostuvat poistamaan Trumpia virasta heti. Sillä halutaan estää mahdollisuus, että Trump voisi yrittää uudelleen maan johtoon neljän vuoden kuluttua. TRUMPIN asettaminen uransa toiseen virkasyytteeseen voi siis hyvinkin venyä kuukausien päähän. Äänestys käytäisiin todennäköisesti keskiviikkona tai torstaina. Kun suositut sosiaalisen median palvelut, kuten Twitter, ovat alkaneet kitkeä harhaanjohtavia sisältöjä ja vaalivilppisyytöksiä, monet Trumpin kannattajat ovat siirtyneet Parleriin. lisäyksen nojalla. . Aiemmin teknologiayhtiöt Apple ja Google olivat poistaneet Parlerin sovelluskaupastaan. Parler on sosiaalisen median palvelu, joka on ollut erityisesti äärioikeiston ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannattajien suosiossa
Mellakassa haavoittuneen poliisi Brian Sicknickin perjantaisesta kuolemasta on aloitettu murhatutkina. Oktar johti tv-kanavaa, jolla hän isännöi islamilaisia arvoja käsitelleitä keskusteluohjelmia. McCarthyn mukaan Pentagon on tietoinen myös mahdollisista tulevista terrorismiuhista presidentiksi nousevan Joe Bidenin virkaanastujaisten alla. ASIANTUNTIJOIDEN MUKAAN joitakin mellakoitsijoita vastaan voitaisiin nostaa harvinainen syyte salaliitosta kapinan lietsomiseksi, AP kertoi lauantaina. Pidätettynä olevaa Coffmania on toistaiseksi syytetty rekisteröimättömän tuliaseen hallussapidosta sekä käsiaseen kantamisesta ilman lisenssiä, Washington D.C:n yleisen syyttäjän toimisto kertoo. Britannia avaa tällä viikolla seitsemän massarokotuskeskusta. Kongressitalolla hyväntuulisena Pelosin puhujanpönttöä kantanut ja kameralle vilkuttanut Adam Johnson sai syytteet muun muassa valtion omaisuuden varastamisesta ja häiriökäyttäytymisestä kongressin tiloissa. LIITTOVALTION SYYTTEET voivat johtavaa uutistoimisto AP:n mukaan yleisesti ottaen kovempiin tuomioihin. Niistä kolme on Lontoossa ja sen alueella. Pelosin työhuoneessa jalat pöydällä istunut mies oli arkansasilainen Richard Barnett. Kansalliskaarti suojasi kongressirakennusta Washingtonissa maanantaina viisi päivää sinne tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Tähänastiset syytteet ovat vasta alku, uutistoimisto AP kertoo. Arabiaa ja venäjää puhuva Burns toimi Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettiläänä 2005–2008. Tuomio voisi olla 20 vuotta vankeutta. Se tarkoittaa terveydenhuollon henkilöstöä ja yli 70-vuotiaita sekä terveydellisiin riskiryhmiin kuuluvia kansalaisia. Meredith oli lähettänyt tuttavilleen viestin, jossa sanoi haluavansa ampua tai ajaa edustajainhuoneen puhemiehen, demokraattien Nancy Pelosin yli. Kongressitalon mellakkaan liittyen on tähän mennessä nostettu jo kymmeniä syytteitä, joista 18 liittovaltiotasolla. Osaa syytteistä ei ole julkistettu, ja useita epäiltyjä etsitään yhä. Neljä muuta ovat Bristolissa, Birminghamissa, Manchesterissa ja Newcastlessa. Alabamalainen Lonnie Coffman oli keskiviikkona parkkeerannut muun muassa 11 polttopulloa, rynnäkkökiväärin ja käsiaseen sisältäneen auton kahden korttelin päähän kongressirakennuksesta. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Britanniassa on rokotettu jo noin kaksi miljoonaa ihmistä keskimäärin 200?000 pistoksen viikkovauhdilla. Meredithiä syytetään Pelosin uhkailusta. FL–LM Tällaisia syytteitä seuraa kongressin valtaamisesta Kongressitalon mellakasta on avattu 25 tutkintaa kotimaisesta terrorismista ja syytteet nostettu kymmenille. Kongressitalon tapahtumien tiimoilta liittovaltion syytteitä on nostettu muun muassa aserikoksista ja viranomaisiin kohdistetusta väkivallasta. TIISTAINA 12. Derrick, joka toimii parlamentaarikkona Länsi-Viriginian osavaltiossa, kuvasi itsestään videota mellakoitsijoiden rynniessä sisään. Espanjan pääkaupungissa Madridissa koettiin kovin lumimyrsky 50 vuoteen, kun viikonlopun aikana kaupunkiin satoi puoli metriä lunta. KUVA: Andy Rain / EPA LUMIKAAOS 50 MADRID. Joidenkin hallussa tiedetään olleen nippusiteitä, ja ainakin yksi pidätettiin syytettynä aseen kantamisesta. Yhdysvaltojen tuleva presidentti Joe Biden nimittää tiedustelupalvelu CIA:n johtoon diplomaatti William Burnsin. Chansleytä syytetään sisäänastumisesta rajoitetulle alueelle ilman lupaa sekä väkivaltaisesta tunkeutumisesta ja häiriökäyttäytymisestä kongressin alueella. Ministeri Hancockin mukaan jokainen sääntöjen, suositusten ja määräysten rikkominen voi olla kohtalokas. Presidentti Donald Trumpin kannattajat rynnivät presidentin itsensä lietsomana maan kongressitaloon viime keskiviikkona. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu, Ilari Tapio Britannia aloitti massarokotukset koronaa vastaan LONTOO. Keskeinen kysymys on, oliko tarkoituksena vain keskeyttää valitsijaäänten laskeminen vai vahingoittaa tai ottaa panttivangiksi kongressin jäseniä. Pandemia on koetellut Britanniaa rajusti. Esimerkiksi Surreyssa on jouduttu ottamaan käyttöön uusi tilapäinen ruumishuone. Hän marssi mediakuvissa ilman paitaa sarvikarvalakki päässä kongressitaloon tunkeutuneen väkijoukon eturintamassa. Asukkaat auttoivat viranomaisia lumitöissä, joiden arvioitiin viikon tai kaksi. Viime syyskuussa poliisiväkivaltaa vastustavien mielenosoitusten myötä silloinen apulaisoikeusministeri Jeffrey Rosen kehotti AP:n mukaan syyttäjiä harkitsemaan salaliittosyytteen nostamista väkivaltaisia mielenosoittajia vastaan. Poistuttuaan kongressitalolta Barnett ylpeili kameroiden edessä kirjeellä, jonka varasti Pelosin työhuoneesta. Maanantaina koulut olivat kiinni, ja tuoretavara loppui osittain ruokakaupoista. REUTERS Vilma Romsi Yhdysvaltojen kongressitalon viimeviikkoisen hyökkäyksen tiimoilta on avattu ainakin 25 tutkintaa kotimaisesta terrorismista, maavoimien ministeri Ryan McCarthy kertoi demokraattiedustaja Jason Crow'lle. Osa Trumpin kannattajista laati sosiaalisessa mediassa CNN:n ja The Washington Postin mukaan yksityiskohtaisia suunnitelmia kongressin valtaamisesta ja kongressin jäsenten pidättämisestä. Käynnissä oli kongressin yhteisistunto, jolla lopullisesti vahvistettiin Bidenin vaalivoitto ja näin presidentiksi nouseminen. Hän sai niskoilleen liudan syytteitä muun muassa julkisen rahan, omaisuuden tai dokumenttien varastamisesta. Mediat viittaavat muun muassa Site-tutkijaryhmän ja Anti Defamation League -järjestön tietoihin. Republikaanipoliitikko Derrick Evansia sai syytteet häiriökäyttäytymisestä ja liikkumisesta rajoitetulla alueella. Liittovaltion syytteet saaneiden joukossa on lisäksi muun muassa QAnon-salaliittoteoreetikko Jacob Chansley, joka tunnetaan paremmin nimellä Jake Angeli. REUTERS WILMINGTON. Hän johti presidentti Barack Obaman hallinnon aikaan salaisia neuvotteluja, jotka johtivat Iranin ydinsopimukseen vuonna 2015. REUTERS TUOMIO 1 075 ANKARA. Crow jakoi tiivistelmän miesten välisestä puhelinkeskustelusta sunnuntaina. Suurin osa junaja lentoliikenteestä jatkui maanantaina normaalisti. Liittovaltion poliisi on pyytänyt apua mellakoihin osallistuneiden tunnistamiseen kuvista. Aiemmin oikeus on hylännyt syytteet Oktaria vastaan. Poliisi pidätti CNN:n mukaan myös Cleveland Meredithin, joka saapui Washingtoniin päivää ennen mellakkaa rynnäkkökiväärin ja satojen luotien kanssa. KESKUSRIKOSPOLIISI FBI selvittää lehden mukaan myös rynnäkön motiiveja erityisesti niiden osalta, jotka kantoivat kongressirakennuksessa mukanaan välineitä, jotka viittaavat ihmisten vahingoittamiseen. Yli 80?000 ihmistä on kuollut covid-19-tautiin. Ensivaiheen tavoitteena on rokottaa 15 miljoonaa ihmistä helmikuun puoliväliin mennessä, kertoi BBC. Evans erosi tehtävästään lauantaina. KUVA: Shawn Thew / EPA. Yksityiskohtia siitä, mitä tutkinnat pitävät sisällään, ei ole vielä tiedossa. Koronarokotukset jatkuivat normaalisti. Terveysministeri Matt Hancock sanoo hallituksen rokotusohjelman olevan avain pandemiasta pois pääsemiseen. FL–LM Ikääntyneitä brittejä saapui maanantaina rokotettavaksi Epsomin massarokotuskeskukseen. Maassa harkitaan BBC:n mukaan tiukkojen koronarajoitusten kiristämistä äärimmilleen. Turkissa oikeus tuomitsi maanantaina kuuluisan televisiosaarnaaja ja kirjailija Adnan Oktarin 1?075 vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomioon muiden muassa petoksesta ja rikollisjärjestön johtamisesta. Oktarin lisäksi tuomittiin 13 ihmistä hänen johtamastaan ryhmästä
Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. 050 377 9222 Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. 0400 814 083 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Kalliontie 625, Tammela. Frs. 12. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Asianajotoimisto JB Eversheds Oy Hämeentie 11, Forssa, P. 010 324 3210. 046 586 5024. P. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. 045 230 4448 Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 050 595 8704. J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. P. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. P. 044 7615 120. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. Vähäsalot Rautatienk. PK-ompelukone Hämeentie 8, Forssa, p. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 10, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Alice Rautakunnas 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. 050 342 7627. 435 5109, kotiin 435 5838. p. Taksikeskus 24 h, p. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 0207 65132 www.etra.fi HÖYLÄÄMÖJÄ Toivepuusepät Oy p. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 8-20, la 9-18, su 10-18. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. P. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. LUONTOJA MELONTAPALVELUT Erärenki, p. 0500 438 510, 040 550 4364. Paassilta Oy P. KUMIJA MUOVIALAN ERIKOISLIIKKEITÄ Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. 050 4473 315. 18, puh. www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 050 5454722. L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 050 373 0359. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput. Puh. 040 4121 315. Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 03 422 1900. Forssan Putki Oy forssanputkiremontti.fi P. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari Ilmalämpöpumput Ilma vesilämpöpumput Maalämpöpumput P. 03 422 5050. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. P. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. HIEROJAT Miia Foncham Tmi 045 1108 258 www.hyvahoito.com Lammink. 040 687 1198. P. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. 0400 909 150. Ark. Elise Kauti p. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. Taloushallintoliiton jäsen. Forssan Janves Puh. www.halyttimet.fi P. 050 531 8480. www.forssanfysio.fi H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri Timo Pursiainen Suuhygienistit: Katariina Ahlgren Ajanvaraus: 040-6874646 HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, 30100 Forssa www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 045 2321 495. Määttä , kiipeilevametsuri.fi P. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 040 7434977 Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. SAUNAT/KYLPYHUONEET Saunamajor Oy, Forssa P. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. 050 522 7579. 010 321 0161. P. P. puol.), p. 10, Forssa Pentti Linden 0400 512 853 www.pentinterveyspalvelu.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 040 547 7001. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt Rakennus Romppainen Oy Remontointityöt sisällä & ulkona 040 548 5389, www.rakennusromppainen.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. 03 3122 3200 www.greenheat.fi PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 046-600 4396 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. 03 438 5247. Auktorisoitu tilitoimisto. Mari, p. 0500 639 979. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. Auktorisoitu tilitoimisto. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. Mökkitalkkari Mäki-Tulokas Piharakentaminen ja remontointi. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. TIISTAINA 12. 041 547 2643. P. P. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@jbeversheds.com AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. 050 4472 997. KIRJAPAINOJA PunaMusta mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 422 3355. Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy Seppo 0500 476 733, Mika 040 842 3779 virolainenoy.seppo@gmail.com Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 0400 940 414 APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi S SALAOJITUKSIA Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. 050 411 4011 Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. Esa Reikko p. MSJ-Tilit Oy Wahreninkatu 11 B 3 krs., 30100 Forssa www.msj-tilit.fi, 040 594 0450. 0400 535 606. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. PK-Nuohouspalvelut Pertti Kaakinen, p. ANTENNITYÖT Okkopete P. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. mukaan. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. Auktorisoitu tilitoimisto. Ma-pe 8-20, la 9-18, su 10-18. P. KOTIHOITOA KF-KotiHoito P. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. 029 566 0610 -talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. Etra Oy Koikkurintie 4, Forssa. 0400 475571 Huolto Lautis. Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. 045 139 1489. 4 (käynti Tölönt. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. 010 41400, työterv. N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohoojamestari Kari Kauppinen Toimialueena Humppila, p. 041 432 3716. Forssan Lukko Turunt. 03 422 1100. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. 050 300 8807. 045 667 3037. 03 4246 8100. 050 576 0733. 03 422 1722, 422 0722. Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. 050 312 3035. 044 235 2458. www.tilaurax.fi, p. P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. 029 566 1920 ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. 03 422 1722, 422 0722. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 044 561 6177, 0500 305 308. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. 03 422 2633, kotiin 422 2664. P. AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. www.jbeversheds.com Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka -oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. 0500 223 000 autoasikorjaamo AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. www.forssanvanhaapteekki.fi ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. P. 03 435 5001. Tilitoimisto K. 0400 427 394. 040 541 3353 Kirsin Kotisiivous p. Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. 040 558 5842 www.jhp.fi Okkopete P. TAMMIKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 03 422 0315. V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 5, Forssa p. 02 748 3932. Esa Reikko p. 03 422 1997. Metsuripalvelut ja kiinteistöhuolto. 040 874 6235, vast.otto Forssa KEHYSTÄMÖITÄ Kehystämö Thomsson Hämeentie 21, p. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. 050 599 1555. 03 422 2835. 03 422 1900. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. Puh. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 7021427, 041 4645406 . 42 351. 0100 0700. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. Auktorisoitu tilitoimisto. P. Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. P. P. 050 3373 668, kotisiivoukset Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. P. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. Auktorisoitu tilitoimisto. 010 5818 200. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. 0400 749 244. P. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. 045 783 233 34 Tmi Holjat Jalat / Tuija Puistolinna, Hämeentie 2, Forssa P. Ark. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 03 433 4415. 8-17, la 9-12. 433 4802, 0400 481 150. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. Turuntie 4, LH 3 Forssa F FYSIOTERAPIAA Forssan Fysio Jukka Teivainen, ft, omt, p
LUONTOJA MELONTAPALVELUT Erärenki, p. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MAINOSTOIMISTOT MAK Media Oy www.makmedia.fi, 050 303 2462 METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. KOTIHOITOA KF-KotiHoito P. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. 041 547 2643. 050 377 9222 Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. P. P. P. 0100 0700. 03 422 1900. 02 748 3932. 045 2321 495. 050 312 3035. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. 045 230 4448 Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 045 139 1489. 0400 427 394. Tilitoimisto K. Auktorisoitu tilitoimisto. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 010 324 3210. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. Jalkahoitola Priima Puuvillakatu 4, Forssa. Auktorisoitu tilitoimisto. P. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. www.halyttimet.fi P. 0400 749 244. Auktorisoitu tilitoimisto. 040 541 3353 Kirsin Kotisiivous p. 42 351. 03 422 1722, 422 0722. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. 044 257 5827 LÄÄKÄRIPALVELUITA Mehiläinen Forssa Rajakatu 2, www.mehilainen.fi yksityisasiakk. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 10, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM Alice Rautakunnas 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. Auktorisoitu tilitoimisto. 03 422 2835. K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. 044 7615 120. 044 561 6177, 0500 305 308. Esa Reikko p. P. 03 422 1722, 422 0722. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. Määttä , kiipeilevametsuri.fi P. www.forssanvanhaapteekki.fi ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. 03 3122 3200 www.greenheat.fi PURKUTYÖT E-S Erikoispuhdistus Oy Asbestipurku ja kartoitus, homepurku, muut purkutyöt www.asbestipurku.com, 046-600 4396 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. www.jbeversheds.com Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka -oikeusapu Kartanonkatu 10 A, p. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt Rakennus Romppainen Oy Remontointityöt sisällä & ulkona 040 548 5389, www.rakennusromppainen.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. 03 435 5001. 12. ANTENNITYÖT Okkopete P. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. p. 010 321 0161. 040 874 6235, vast.otto Forssa KEHYSTÄMÖITÄ Kehystämö Thomsson Hämeentie 21, p. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. Puh. 010 41400, työterv. 029 566 0610 -talousja velkaneuvonta Kartanonkatu 10 A, p. 0207 65132 www.etra.fi HÖYLÄÄMÖJÄ Toivepuusepät Oy p. 4 (käynti Tölönt. Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. Puh. Forssan Janves Puh. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa. P. Mökkitalkkari Mäki-Tulokas Piharakentaminen ja remontointi. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. 422 3355. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. Paassilta Oy P. 040 558 5842 www.jhp.fi Okkopete P. 045 667 3037. 0400 940 414 APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. Mari, p. HIEROJAT Miia Foncham Tmi 045 1108 258 www.hyvahoito.com Lammink. P. 0500 438 510, 040 550 4364. 0500 223 000 autoasikorjaamo AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. 03 422 1100. Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy Seppo 0500 476 733, Mika 040 842 3779 virolainenoy.seppo@gmail.com Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput. 040 547 7001. V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 5, Forssa p. 0400 535 606. 03 422 1997. Vähäsalot Rautatienk. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. puol.), p. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, 30100 Forssa www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. 050 4472 997. 433 4802, 0400 481 150. Turuntie 4, LH 3 Forssa F FYSIOTERAPIAA Forssan Fysio Jukka Teivainen, ft, omt, p. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 373 0359. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@jbeversheds.com AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. P. KIRJAPAINOJA PunaMusta mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. P. 03 422 2633, kotiin 422 2664. PK-Nuohouspalvelut Pertti Kaakinen, p. 050 300 8807. P. 03 438 5247. Taloushallintoliiton jäsen. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. P. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut. Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. mukaan. 050 3373 668, kotisiivoukset Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. 040 4121 315. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. 8-17, la 9-12. 050 576 0733. 050 4473 315. 03 422 5050. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Asianajotoimisto JB Eversheds Oy Hämeentie 11, Forssa, P. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. 8-20, la 9-18, su 10-18. Forssan Putki Oy forssanputkiremontti.fi P. MSJ-Tilit Oy Wahreninkatu 11 B 3 krs., 30100 Forssa www.msj-tilit.fi, 040 594 0450. 03 4246 8100. 040 687 1198. 10, Forssa Pentti Linden 0400 512 853 www.pentinterveyspalvelu.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. P. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 010 414 0666 Lataa puhelimeesi OmaMehilainen -sovellus! M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 7021427, 041 4645406 . www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. Etra Oy Koikkurintie 4, Forssa. 0400 814 083 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Kalliontie 625, Tammela. Esa Reikko p. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. 18, puh. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. www.forssanfysio.fi H HAMMASLÄÄKÄREITÄ FORSSAN HAMMASLÄÄKÄRIASEMA OY Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Hammaslääkäri Timo Pursiainen Suuhygienistit: Katariina Ahlgren Ajanvaraus: 040-6874646 HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. 045 783 233 34 Tmi Holjat Jalat / Tuija Puistolinna, Hämeentie 2, Forssa P. 040 7434977 Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 050 5454722. 029 566 1920 ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. 046 586 5024. N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohoojamestari Kari Kauppinen Toimialueena Humppila, p. Auktorisoitu tilitoimisto. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 0400 475571 Huolto Lautis. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. Metsuripalvelut ja kiinteistöhuolto. 010 5818 200. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. 040 538 8586 www.maki-tulokas.fi S SALAOJITUKSIA Peltosalaojitukset, salaojakonekaivuut Kari Grönholm p. Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 050 531 8480. P. SAUNAT/KYLPYHUONEET Saunamajor Oy, Forssa P. 044 235 2458. PK-ompelukone Hämeentie 8, Forssa, p. www.tilaurax.fi, p. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. P. P. 050 522 7579. TIISTAINA 12. Elise Kauti p. 050 595 8704. AUTOHUOLTO Forssan Auto Race Oy P. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. 050 411 4011 Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. KUMIJA MUOVIALAN ERIKOISLIIKKEITÄ Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. Forssan Lukko Turunt. Frs. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. Taksikeskus 24 h, p. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. Rantalainen Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. Ark. 0500 639 979. P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. Ma-pe 8-20, la 9-18, su 10-18. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 03 422 1900. Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. 03 422 0315. Ark. P. 0400 909 150. AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari Ilmalämpöpumput Ilma vesilämpöpumput Maalämpöpumput P. P. 050 342 7627. 050 599 1555. P. 041 432 3716. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. 03 433 4415. 435 5109, kotiin 435 5838
TAMMIKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. . Kärkipaikan napannut joukkue menossa kovaa vauhtia pudotuspeleihin. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi FoKoPon taitava laituri Gokul Natesan on vaikea pideltävä vastustajille. Pienen alkukankeuden jälkeen joukkueen peli on luistanut. Amerikkalaisvahvistus heittää tarkasti, ajaa vauhdikkaasti korille ja malttaa jaella hyviä syöttöjä vapaana oleville pelaajille. STT Ilveksen Koppanen ja Pelicansin Somppi palaavat PohjoisAmerikkaan JÄÄKIEKKO Liigassa pelaava Ilves kertoi maanantaina, että lainasopimuksella ollut hyökkääjä Joona Koppanen palaa NHL-seura Boston Bruinsin organisaatioon. Oivat amerikkalaisvahvistukset ja oma kehittyvä nuori runko osoittautui hyväksi yhdistelmäksi. STT. Somppi, 22, keräsi Pelicansissa yhdeksässä liigaottelussaan tehopisteet 1+2. FoKoPo on voittanut kymmenestä viime pelistään yhdeksän ja jätti sunnuntaina PuHun taakseen sarjan piikkipaikalla. Somppi on NHL-seura Tampa Bay Lightningin sopimuspelaaja. Nyt ne menevät rankingin mukaan, eikä Suomi ole saamassa lisää Tokion paikkoja. KUVA: Lassi Puhtimäki FoKoPolla on koossa toimiva paketti . Hänelle kertyi tänä syksynä 13 liigaottelua ja tehopisteet 3+2. Lepän mukaan pelkona oli myös, että mahdollinen viruksen leviäminen olisi rasittanut paikallista terveydenhuoltoa. –. Lohjalta peruuntuvat myös para-ammunnan EM-kilpailut ja helmikuiset ilma-aseiden SM-kilpailut. Pelicans puolestaan uutisoi, että lainahyökkääjä Otto Somppi suuntaa PohjoisAmerikkaan valmistautumaan AHL-kauteen. Koppanen aloitti kauden Mestis-seura Kooveessa. . FoKoPo putosi viime kauden päätteeksi A-divisioonasta B-divisioonaan, eivätkä odotukset uuteen sarjaan olleet korkealla. Kisoissa oli määrä jakaa olympiapaikkoja naisten ja miesten ilmakiväärissä ja -pistoolissa. Syy on tuttu: koronaviruspandemia. Koppanen, 22, pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa AHLja ECHL-liigoissa. Hän pelasi viime kaudella AHL:ssä. Kun sarja alkaa olla puolivälin krouvissa, FoKoPo on kivunnut B-divisioonan kärkipaikalle. Ilma-aseiden EM-kisat peruttiin, ranking ei tuo Suomelle olympiapaikkoja AMMUNTA Tokion kuusi olympiamaapaikkaa jäävät jakamatta helmi–maaliskuussa Lohjalla, sillä Kisakallion urheiluopistoon kaavaillut ilma-aseiden EM-kilpailut peruuntuvat. Terveysja turvallisuusriskit olivat koronan takia yksinkertaisesti liian suuret, vaikka yritimme rakentaa Kisakallioon ”kuplaa”, kilpailujen johtaja Marko Leppä arvioi. Kuplan saaminen tarpeeksi tiiviiksi osoittautui haastavaksi. . Yhteensä kymmenen olympiamaapaikkaa on vielä jaossa kiväärija pistoolilajeissa sekä trapissa Osijekin EM-kisoissa touko–kesäkuussa. Joukkue sai nuoreen forssalaisrunkoon kuitenkin osaavat vahvistukset ja heidän lisäkseen Bdivarissa aiemminkin pelanneen Edgar Mombilon. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU TIISTAINA 12. EM-kisat saatetaan pitää jossain muualla ennen olympialaisia. KORIPALLO Kai Sandberg Forssa Forssan Koripojat on aloittanut B-divisioonan odotuksia paremmin
Molemmille kun tulee kuluvana vuonna 80 täyteen. FOKOPOLLA on menossa tiivis vaihe sarjassa. –?Sarjassa on kovia, liigaa tahkonneita pelaajia. KANSAINVÄLINEN JALKAPALLO pyörii edelleen, mutta tekee sen jollain tapaa keinotekoisesti eikä lainkaan niin kiinnostavasti kuin on ennen tehnyt. TAMMIKUUTA 2021 FoKoPon taitava laituri Gokul Natesan on vaikea pideltävä vastustajille. Kun joukkue on sarjan puolivälissä kärjessä, nousee väkisinkin mieleen muutkin tavoitteet kuin pelaajien ja pelin kehittäminen. Ja ne keillä on hieman kuluneempia ja vanhempia kiitimiä ovat jo ehtineet latujen pohjille jo useamman kerran. Feeniksiin saapuvat Lappeenrannan NMKY ja espoolainen Westside. 1. • 1) FoKoPo 9 voitettua peliä/3 hävittyä 18 pistettä, 2) PuHu Juniorit 9/3 18, 3) Äänekosken Huima 8/4 16, 4) Westside 7/6 14, 5) Jyväskylän Weikot 6/5 12, 6) Kipinä Basket 6/5 12, 7) Lappeenrannan NMKY 5/5 10, 8) Raholan Pyrkivä 5/7 10, 9) PeUBasket 4/5 8, 10) Pyrintö Akatemia B 4/8 8, 11) Hyvinkään Ponteva 4/5 8, 12) Ura Basket 4/8 8, 13) Team Pajulahti 4/8 8, 14) Karkkila 3/6 6. Syrjälän Heikki on taas palannut lumileiriltä Kuusamosta ja hiihdettyjä kilometrejä on takana jo reilut 500. Monipuolisuus on tarpeen, sillä muut joukkueet ovat huomanneet FoKoPon vaarallisuuden ja opiskelevat joukkueen peliä kevään ratkaisupelejä ajatellen. Esimerkiksi kolmikko Lehtokannas, Heikkilä, Eloranta kävi loppiaisena tutustumassa golf-simulaattoriin Hämeenlinnassa ja ovat nyt muutamaa pykälää parempia golfareita. Testejä tehtiin viime viikolla yhteensä 2. B-divarin kärkeen hiipinyt FoKoPo saa viikonloppuna vieraakseen sekä Lappeenrannan että Westsiden, mutta valitettavasti suljettujen ovien takana. Krampin saamien tietojen mukaan Sundholmin Immon luistelusuksien pohjat ovat kitisseet Kaikulassa jo ties kuinka monta kertaa. Nuoret pelaavat hyvällä itseluottamuksella miesten sarjaa. Kun tähän hommaan lähdimme, jouduimme miettimään, riittävätkö pelaajamme sarjaan. Joukkue pelasi viime sunnuntaina ja pelaa myös tällä viikolla perjantaina ja sunnuntaina. Paikallisesta futiksesta ei ole paljoa kuulunut, mutta veteraanifutiksesta sentään jotain. Puolustuksessakin on vaihtoehtoja. Krampin korviin on kantautunut nimittäin sellainen huhunpoikanen, että JP-67 aikoo tulevana suvenakin järjestää perinteisen futisforumin, johon ovat tervetulleita kaikki entiset pelurit. Aubrey Conerly ja Eldar Skamo, sunnuntaina Karkkilassa vastassa oli Miikka Luosmaa, Joutsimo luettelee. On se myös näkynyt, sillä suksipaketit menevät lähtevät asiakkaitten mukaan sitä myöden kun siteet on saatu kiinni. Amerikkalaisvahvistus heittää tarkasti, ajaa vauhdikkaasti korille ja malttaa jaella hyviä syöttöjä vapaana oleville pelaajille. –?Paljon poikia on auttanut varmasti se, etteivät he ole joutuneet ottamaan liian isoa vastuuta pelistä liian aikaisin. –?Gokul Natesan on luultavasti sarjan paras jenkki ja Jerrell Martinkin vahvistusten parhaimmistoa, sanoo Mastomäki. Amerikkalaiskaksikko on sarjan parhaimmistoa ja tekee ilta illan jälkeen kovaa jälkeä. Joutsimoa lämmittää erityisesti omien poikien miehekkäät otteet. FL FOKOPOFAKTA FoKoPo sarjan nuori yllättäjä • Forssan Koripojat pelaa ensimmäistä kauttaan B-divisioonaa. Henkilökohtaisesti odotan helmikuun 17 päivää, jollin Alun vieraaksi tulee Pelikarhut eli nähdään todellinen titaanitaistelu. Ehkä sallitaan sekin, että viikko sitten höpinässä vihjaistu juttu Jokioisten peliareenan kattamisesta ei ollut ihan tuulesta temmattu. FOKOPO LÄHTI sarjaan vailla paineita. Koska Fulham pelaa keskiviikkona, perjantaille kaavailtu ottelu Fulham–Chelsea siirtyy lauantaille. Lähtökohtiin nähden on sujunut hyviin, kertoo joukkueen valmentajista Konsta Mastomäki. Mutta mielenkiintoinen on tilanne. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU TIISTAINA 12. B-divisioona on osoittautunut kelpo sarjaksi. STT Kinnunen debytoi Suomen paidassa AMPUMAHIIHTO STT Marraskuussa Suomen kansalaisuuden saanut Nastassia Kinnunen (o.s. FoKoPolla ei ole kuluvalla kaudella ollut vain yhtä asetta, vaan joukkue on pystynyt pelaamaan monipuolisesti. Kinnunen, 35, debytoi Suomen edustajana torstaina IBU-cupin sprinttikisassa Saksassa. Talsoilan luistinrata on suorastaan pursunnut väkeä ja erään urheiluliikkeen luistimenterotuskone on iskenyt kipinän lisäksi myös liekkiä, kun ei ole ehtinyt hetkeäkään huilaamaan. Kaksikko tulee toimeen meidän muiden pelaajien kanssa, lisää joukkueen päävalmentaja Antti Joutsimo. Lisäksi omat junnut ovat ottaneet taas ison askeleen eteenpäin. Ja kun sen näkisi vielä ihan paikan päältä eikä vain ruudusta, niin olisi moinen ihan amerikkaa. Valmennuskaksikko ei suostu ottamaan nousupaineita, mutta myöntää, että pudotuspelipaikka on lähes hyppysissä. KUVA: Lassi Puhtimäki –?Yllättävän hyvin on mennyt. ”Lisäksi he sopivat joukkueeseen muutenkin kuin pelikentällä.” ANTTI JOUTSIMO FoKoPon päävalmentaja joukkueen tehokkaasta jenkkikaksikosta Taitaa tehdä talvea J a hyvä, että tekee sillä se tietää runsaasti lisää vaihtoehtoja eri ikäisten ihmisten liikkumiselle. PAIKALLINEN EDUSTUSLÄTKÄ huilailee kuten tekee myös salibandy, mutta koriksessa mennään jollain tapaa johonkin päin. Sarja on takavuosia tasaisempi, eikä yksikään joukkue ole parketille mennessään varma voittaja. –?Lisäksi he sopivat joukkueeseen muutenkin kuin pelikentällä. Hän edusti Valko-Venäjää maastohiihdossa niin olympiakuin MM-kisoissakin ja ylsi samaan myös ampumahiihtoon vaihdettuaan. Suurin yksittäinen lukema Valioliigassa on toissa viikon 40 koronatapausta. • 12 pelatun ottelun FoKoPo on sarjan kärjessä, joukkue on voittanut 9 ottelua ja hävinnyt 3. Joukkue voi hyökätä nopeasti tai rauhallisemmin ja sillä on sekä heittoettä ajovoimaa. Aston Villan ja Evertonin välinen kamppailu siirtyy lauantailta sunnuntaille. MUTTA JOTAIN kivaa on löytynyt niillekin, jota eivät hiihdä tai luistele. Tottenham kohtaa keskiviikkona Villan sijaan kotonaan Fulhamin. Dubarezava) on saanut edustusoikeuden Suomen maajoukkueeseen kansainvälisiin kilpailuihin. FOKOPOLLA ON kasassa toimiva paketti. KRAMPPI Valioliigassa jälleen suuri määrä koronatartuntoja Jalkapallon Englannin Valioliigan viime viikon koronatesteissä löytyi 36 positiivista tulosta. Tapahtuman idea olisi kuitenkin se, että tapahtuma olisi kahden todellisen futiskonkarin jäähyväisottelu ja sen kaksikko on ihan taatusti ansainnut. Maailmancupissa Kinnunen on parhaimmillaan yltänyt kuudenneksi.. Tällä viikolla Feeniksissä nähdään mm. divisioona on nykyään jaettu Aja B-divisiooniin. Runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin, ja pudotuspelien voittajan pitäisi nousta ensi kaudeksi A-divisioonaan. Arvelan Jaska ja Järvisen Matti ovat todella pitkän linjan jiipeeläisiä ja arvostuksensa ansainneet. Aston Villan ja Tottenhamin välinen Valioliigan ottelu on siirretty keskiviikolta myöhempään ajankohtaan kotijoukkue Villan koronatapausten takia. Valko-Venäjällä syntynyt, Suomessa vuodesta 2017 lähtien asunut Kinnunen on kokenut kilpailija. 593 pelaajalle ja seuratyöntekijälle. Padelista ei pitänyt enää puhua, mutta kuitenkin sen verran, että muuan Jari-niminen kaveri riemastui lajiin sen verran paljon, että pelasi 13 vuorokautta putkeen. Yksi palaveri on asian suhteen nimittäin jo pidetty. –?Kausi on vasta puolessa välissä ja monenlaista ehtii sattua
Kauden pitkittyminen johtaa MTV:n mukaan pelaajasiirtojen aikarajan myöhentymiseen. Liigaa on pelattu joulukuun puolivälistä ilman yleisöä. KUVA: EPA MM-ratkaisu luvassa parin viikon päästä. Kotiottelussa on vastassa Boston Celtics. joulukuuta. Kisat on määrä pelata touko-kesäkuussa. Kummolalla on selkeä näkemys MM-jääkiekosta Valko-Venäjällä. Kolmannessa erässä Peter Holland laukoi ylivoimalla pienestä kulmasta ylänurkkaan päätöslukemat. Takarajan MM-päätökselle Kummola arvelee olevan 27. tammikuuta, jolloin hallituksella on jälleen kokous. STT Avtomobilist Jekaterinburg jätti Jokerit nollille JÄÄKIEKKO Jokerit hävisi KHL:ssä vieraskaukalossa Avtomobilist Jekaterinburgille 0–2. –. –. Markkasen koronatestit ovat olleet negatiivisia, kertoo NBC. –. Liiga kertoi maanantaina kotisivuillaan siirtävänsä 21 ottelua toiseen ajankohtaan yleisötapahtumiin liittyvien rajoitusten takia. HANKALASSA TILANTEESSA muutamat seurat ovat ryhtyneet viime päivinä poikkeuksellisiin toimiin lisätulojen saamiseksi. Jokerit kohtasi Avtomobilistin myös sunnuntaina. Kansainväliseltä jääkiekkoliitolta IIHF:ltä on vaadittu isännyyden viemistä ValkoVenäjältä, mutta liitto on lykännyt asian päättämistä. –. STT Lauri Markkanen pääsee pian pelikentille. Kun mennään muutama kilometri sivummalle, ihmisiä pidetään vankina epäinhimillisissä oloissa poliittisina vankeina, Tsihanouskaja tviittasi. Viime vuosina Liigassa on voinut tehdä pelaajasiirtoja helmikuun puoliväliin asti, mutta tänä vuonna takaraja on todennäköisesti 1. Bulls pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkoyönä Suomen aikaa. Olimme tänään potkun perässä koko pelin. IIHF:N VARAPUHEENJOHTAJA Kalervo Kummola kertoo, että Fasel selvittää Minskin keskusteluita liiton hallituksen kokouksessa myöhään tiistaina. Ainakin Ässät ja SaiPa ovat ilmoittaneet myyvänsä tyhjille katsomoille pelattaviin otteluihinsa pahvihahmoja. Niille, jotka sanovat ettei urheilua ja politiikkaa pidä sekoittaa, voi sanoa, että se varmaan pitää paikkansa. Jos IIHF pystyy vastustamaan epäreilua painetta, se tarkoittaa että me järjestämme kisat. Helsinkiläisjoukkue nappasi tuolloin voiton maalein 3–2. Vastapainoksi osa helmi–maaliskuun peleistä siirtyy tammikuulle. Tämän mukaan toimimme, Lukashenka totesi vielä Faselille. Jotenkin jäi kuva, ettemme olleet tänään parhaimmillamme, Jokerien päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi. VALKO-VENÄJÄN oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja kommentoi kitkerästi IIHF-pomon ja itsevaltaisen Lukashenkan tapaamista, joka alkoi lämpimällä halauksella kahden koronatartunnan läpikäyneen miehen välillä. JÄÄKIEKKO Janne Lehikoinen MM-kisojen pelipaikka on puhuttanut paljon toisen kisaisännän Valko-Venäjän ihmisoikeustilanteen takia. Mutta kuka niitä on sotkenut enemmän kuin Lukashenka. Sitä pelimäärää ei tällä kaudella saavutettaisi helmikuun puoleenväliin mennessä. Toivon hartaasti sitä, että helmikuussa saamme ottaa taas yleisöä, jotta meidän toimintamme jatkuu myös ensi kaudella, Välimaa sanoi. JÄÄKIEKKO Tapio Keskitalo KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa maalaa korutonta kuvaa seuransa ja koko miesten jääkiekkoliigan tämän hetken tilanteesta. Kaikki riippuu teistä (IIHF:stä). 000 euron arvoista vip-pakettia, jolla peliin pääsee 1–4 henkilöä muun muassa yksityiskuljetuksella. Donavanin mukaan etäyhteyksillä on pyritty turvaamaan, että pelaajilla säilyy tuntuma pukukoppielämään. Jo se, että joulukuun otteluiden tuotot olivat tasan nolla euroa, tuo toiminnalle isoja haasteita. Fasel kättelee ja halailee diktaattoria. maaliskuuta. Se, että sama jatkuu koko tammikuun ajan, ajaa koko seuran toiminnan todella ahtaalle, Välimaa sanoi kouvolalaisseuran kotisivuilla. huhtikuuta. Meillä on kuitenkin selkeä ajatus: emme halua sekoittaa urheilua ja politiikkaa. –. –. Kilpailutoimenjohtajan Arto I. Ja ne ovat kautta aikain parhaat kisat. KooKoo on leikannut pelaajistonsa ja muun henkilöstönsä palkkoja ensimmäisen kerran kesällä ja uudestaan joulukuussa. KUVA: EPA Fasel ja Lukashenka tapasivat Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka ja kiekkopomo Rene Fasel ovat lämpimissä väleissä. Päävalmentaja Billy Donovan toivoo, että Markkanen voisi liittyä joukkueen vahvuuteen, kun Bulls palaa vieraskiertueelta kotikaupunkiinsa. Liigan runkosarjan on määrä päättyä 13. Pallo on hänen mukaansa IIHF:llä, jonka Lukashenka toivoo ”pystyvän vastustamaan epäreilua painetta”. TIISTAINA 12. –. Nyt sveitsiläinen kiekkopomo kuitenkin pääsi Minskiin, ja hän toisteli tutuksi tullutta kommenttiaan, ettei ”urheilua ja politiikkaa pidä sekoittaa”. Sanoin jo syyskuun alussa, että sinne ei pitäisi mennä. Jos (toinen kisaisäntä) Latvia kieltäytyy isännyydestä, kisat pidetään Valko-Venäjällä. STT Chicagon päävalmentaja odottaa Markkasta kokoonpanoon KORIPALLO Lauri Markkanen oli korona-altistuksen takia sivussa jo seitsemännestä peräkkäisestä NBA:n ottelusta, kun Chicago Bulls hävisi Los Angeles Clippersille 127–130 länsirannikon kiertueensa päätteeksi. Ja jos IIHF ei kestä tiettyjen poliittisten piirien painetta, silloin ei kisoja ole Valko-Venäjällä. Kyseisistä otteluista kaksitoista oli määrä pelata tammikuussa, mutta valtaosa niistä siirtyy maalis–huhtikuulle. Meidät on ajettu todella ahtaalle, ja kaikki keinot, joilla voimme hankkia lisätuloja, ovat käytössä. IIHF:n puheenjohtaja Rene Faselin piti matkata Valko-Venäjälle keskustelemaan tilanteesta jo joulukuussa, mutta Faselin koronavirustartunta esti reissun. Jokerien kausi jatkuu keskiviikkona vieraspelillä Neftehimik Nizhnekamskia vastaan. Jokerit on voittanut tammikuun viidestä ottelustaan kaksi ja hävinnyt kolme. Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukashenka puolestaan uhoaa, että maa on valmis järjestämään kisat. Ja urheilun olisi yhdistettävä ihmisiä, ei erottaa heitä, Fasel sanoi. STT. Markkasen lisäksi sivussa ovat olleet koronalle altistunut Ryan Arcidiacono sekä koronatartunnan saaneet Chandler Hutchison ja Tomas Satoransky. Ja se on harmillinen asia meidän kannalta, pitkän linjan IIHF-vaikuttaja totesi. Valitettavasti on myös edelleen jouduttu lomauttamaan henkilöstöä. Pelicans myy 10. Vip-pakettia myydään kolmeen tammikuun otteluun. Kun Valko-Venäjällä alkoivat ongelmat, meille tuli paljon painetta. Markkanen on pelannut viimeksi 29. TAMMIKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU ”Meidät on ajettu todella ahtaalle” Miesten jääkiekkoliiga siirsi 21 ottelua. Avtomobilist siirtyi avauserässä johtoon Georgi Belousovin maalilla. Joukkue on pysynyt Markkaseen ja muihin sivussa oleviin pelaajiin säännöllisesti yhteyttä. Ei ollut tänään meidän päivämme. –. Järvelän mukaan normaalisti runkosarjaa on ollut siirtotakarajan aikana jäljellä noin kolmasosa. –. Valko-Venäjällä urheilu ja politiikka on sama asia, ainakin jääkiekon osalta. Mielipide on edelleen sama ja vain vahvistunut, Kummola painotti. Olen yhtä mieltä kanssanne siitä, että urheilun pitäisi yhdistää ihmisiä, ei erottaa, ja sen pitäisi pysyä politiikasta erillään niin pitkälle kuin mahdollista
Kilpailu päättyy 15. Toto (3-12-1): 1,72 1,11-1,33-1,88 4,09. 20.00 (u) Maastohiihdon MC: Tour de Ski. 18.25 KHL: Ska St. Henderson Kanada 5,73 (6), 7) Nasa Hataoka Japani 5,51 (7), 8) Minjee Lee Australia 5,08 (8), 9) Kim Hyo-joo Etelä-Korea 4,90 (9), 10) Park Sung-hyun Etelä-Korea 4,67 (10), ...suomalaisia: 212) Matilda Castren 0,53 (211), 247) Sanna Nuutinen 0,45 (247), 338) Ursula Wikström 0,30 (338), 459) Noora Komulainen 0,18 (458), 460) Tiia Koivisto 0,18 (459). Troikka: 28,86. tammikuuta. Toto4 voitto-osuus: 6,34. 22.05 Burnley–Manchester United. lähtö, lv 2100 m: 1) Highlove Tech/Olli Koivunen 17,5a (1,29), 2) Rim Bay Duchess 17,7a (18,18).3) Prospect Tag 17,8a (34,16).4) BWT Dictator 17,9a (43,35). Kainuu on kuitenkin koronapandemian kiihtymisvaiheessa, eikä kisojen järjestäminen ollut järkevää. lähtö, Toto65-4 Toto4-4, sh 2100 m: 1) Diori/ Jukka Torvinen 28,6a (4,1), 2) Oiva-Sointu 28,7a (11,65).3) Pöylefanten* 29,4a x (1,55).4) Intoiivari 29,5a (23,87). 21.40 Saksan Cup: Leverkusen–Frankfurt. 19.07 (u) Tennis: Roland Garros. lähtö, Toto65-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Rarity Red/Olli Koivunen 17,3a (1,86), 2) Glenfeddich 17,5a (13,47).3) Zebe Von Bentz 17,6a (28,74).4) Bernetta 17,7a (58,8).poissa: 4. Naiset: 1) Ko Jin-young Etelä-Korea 9,05 (1), 2) Kim Sei-young Etelä-Korea 7,77 (2), 3) Park Inbee Etelä-Korea 6,56 (3), 4) Nelly Korda USA 6,34 (4), 5) Danielle Kang USA 6,32 (5), 6) Brooke M. 2. 22.53 (u) Vakioautot: Maailmancup. 18.32 (u) Vakioautot Maailmancup: Slovakiaring. 19.25 Anadolu Efes–Alba Berlin. C More Max 18.30 Ravit: Forssa ja Eskilstuna. Petersburg–Sotji. Mäkihyppy MAAJOUKKUEVALINNAT Suomen joukkue maailmancupiin Puolan Zakopaneen 15.–17. 1. HIIHTO Kai Sandberg Forssa/Sotkamo Vuokatissa piti käydä viikonloppuna nuorten SM-hiihdot. Minskin Dinamo–Metallurg Magnitogorsk 2–4 (0–2, 1–1, 1–1) MM: Juho Olkinuora 31/33 torjuntaa. karsintakilpailu, 16. Yhdistetty MAAJOUKKUEVALINNAT Suomen joukkue maailmancupiin Italian Val di Fiemmeen 14.–17. V Sport Jalkapallo 19.50 Sheffield United–Newcastle. 1. Toto (6-3-2): 1,66 1,30-3,83-0,00 9,40. Toto (2-6-1): 2,74 1,09-1,20-2,77 2,94. 5. kierrosta: Barnsley–Tranmere 2–0, Bristol City–Portsmouth 2–1, Chelsea–Morecambe 4–0, Cheltenham–Mansfield ja. 1–2. Päivän Duo: 5-3, kerroin: 4,89. Siirrettyjen kisojen oli määrä olla näyttöpaikka MM-hiihtoihin. Toto (6-3-9): 1,86 1,47-2,70-4,51 8,83. 1. Ruutu 18.30 TotoTV: Toto5: Forssa ja Toto64: Eskilstuna. Ohjelma (HS104-mäki, 10 km hiihdot): 14. ja 2. 19.00 Hiihdon Suomen Cup: Miesten 10 km väliaikalähtö. V Sport 1 19.20 Euroliiga: Anadolu Efes–Alba Berlin. V Sport Jääkiekko 09.00 (u), 21.00 (u) KHL: Avtomobilist–Jokerit. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Sydämelliset onnittelut Pirjolle 12.1.2021 Toivottavat sisarukset perheineen Onnittelut Aiemmin Hakaa, nykyään Skiteam 105:tä edustava tammelalainen Nea Kytäjä oli ilmoittautunut kolmelle matkalle Vuokatin SM-hiihtoihin. Toto (3-10-4): 3,55 1,79-4,664,47 77,42. kierros. 22.25 La Liga: Atlético Madrid–Sevilla. 18.50, 21.35 Alppihiihdon Maailmancup: Naisten pujottelun 1. Jääkiekko KHL Avtomobilist Jekaterinburg–Jokerit 2–0 (1– 0, 0–0, 1–0) J: Janis Kalnins 30/32 torjuntaa. helmikuuta. 1. 22.25 La Liga: Atlético Madrid–Sevilla. 1. Koripallo NBA Detroit–Utah 86–96, LA Clippers–Chicago 130– 127, Brooklyn–Oklahoma 116–129, New York– Denver 89–114, Boston–Miami siirretty, Houston–LA Lakers 102–120, Minnesota–San Antonio 96–88, Golden State–Toronto 106–105. 20.00 (u) Liiga: HIFK–JYP. Viaplay 04.00 BWF-Sulkapallo: YONEX Thailand Open. Ne pidetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, mutta tietysti harmittaa erityisesti nuorten urheilijoiden puolesta, toteaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Veikko Halonen Hiihtoliiton nettisivuilla. Ohjelma (HS140-mäki): 15. HYVIÄ SIJOITUKSIA Vuokatissa piti tavoitella kuusi hiihtäjää Forssan seudulta. 4. Moskovan Spartak–Lokomotiv Jaroslavl 4–3 (0–2, 1–1, 3–0) Sarjakärki: Länsilohko: 1) Moskovan TsSKA (43 ottelua) 67 pistettä, 2) Pietarin SKA (45) 60, 3) Lokomotiv Jaroslavl (44) 61, 4) Moskovan Dinamo (44) 56, 5) Minskin Dinamo (44) 51, 6) Jokerit (41) 50. 1. Jalkapallo ENGLANNIN CUP 3. Maanantaina kerrottiin, että SM-kisat siirretään koronatilanteen takia. Suomen joukkue Continental-cupiin Itävallan Innsbruckiin 16.–17. lähtö, lv 2100 m: 1) Stonecapes Poe/Emma Väre 16,2a (2,74), 2) Be the One* 16,5a (1,99).3) Langen’s Cza Cza 17,0a (77,02).4) Justine Case 17,0a (9,08). Rahapelit KENO 2/21 Maanantain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 14, 15, 18, 20, 23, 28, 29, 36, 39, 40, 45, 47, 48, 53, 59, 63, 64, 66, 70 Kunkkunumero: 70 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 5, 16, 17, 19, 24, 31, 35, 39, 44, 48, 49, 51, 52, 53, 54, 56, 58, 66, 67 Kunkkunumero: 39 VAKIO 2 1/21 Vakio Grand Prix Oikea rivi: 221 111 222 12X X21 212 Kohde 7 arvottu Voitonjako: 17 oikein 4 kpl voitto-osuus 11 655,99 e, 16 oikein voitto-osuus 191,08 e, 15 oikein voittoosuus 14,35 e, 14 oikein voitto-osuus 3,87 e. parisprintti, 17. KUVA: Lassi Puhtimäki Korona siirsi nuorten SM-hiihdot Kuusi hiihtäjää Lounais-Hämeestä oli ilmoittautunut viikonlopun SM-kisoihin. 1. henkilökohtainen kilpailu (5 km hiihto), 17. lähtö, sh 2100 m: 1) Vonkari/Juha Lindroos 31,9a (1,66), 2) Kopsu 32,1a (7,91).3) Kurtakon Hulda 32,3a (19,86).4) Valhalla 32,3a (54,92). 22.30 Jalkapallon Italian cup: Milano–Torino. lähtö, lv 2100 m: 1) North Lexus/Seppo Markkula 16,5a (3,17), 2) Juiceman 16,6a (1,87).3) Questionmark Me 16,9a (5,44).4) Staro Moschino 17,0a (25,52). V Sport Urheilu 22.05 Valioliiga: Wolverhampton–Everton. lähtö, TROIKKA-3, lv 2100 m: 1) Wutan/Tapio Perttunen 16,0a (3,55), 2) Power Age 16,6a (42,57).3) BWT Crusader 16,6a (35,23).4) Bastian 16,8a (4,75). Toto (7-2-1): 1,29 1,162,40-2,70 14,20. henkilökohtainen kilpailu, 16. Sarjatilanteet (voitot/tappiot): Itälohko: 1) Philadelphia ja Boston 7/3, 3) Indiana 6/3, 4) Milwaukee ja Orlando 6/4, 6) New York, Cleveland ja Charlotte 5/5, 9) Miami 4/4, 10) Brooklyn 5/6, 11) Atlanta 4/5, 12) Chicago 4/7, 13) Toronto 2/7, 14) Washington ja Detroit 2/8. Suomen joukkue Continental-cupiin Saksan Klingenthaliin 15.–17. FL Autourheilu DAKAR-AAVIKKORALLI 8. tammikuuta: Miehet: Waltteri Karhumaa, Wille Karhumaa, Otto Niittykoski, Olli Salmela. Moottoripyörät: 1) Jose Ignacio Cornejo Florimo Chile, Honda 3.08.40, 2) Toby Price Australia, KTM –1.05, 3) Ricky Brabec USA, Honda –2.50. SMkisojen oli määrä olla samalla viimeiset katsastukset Vuokatissa ensi kuussa hiihdettäviin nuorten MM-kilpailuihin. C More Sport 2 16.00 (u) Liiga: Jukurit–KalPa. 23.53 (u) Freestylehiihdon Maailmancup. lasku. 22.30 (u) The Race to Perfection: the Evolution of Formula 1: Mestaruus katkolla. V Sport Hockey 18.25 KHL: SKA Pietari–Sotši. SM-hiihdot piti käydä ilman yleisöä ja tiiviissä koronakuplassa. Länsilohko: 1) LA Lakers 8/3, 2) Phoenix 7/3, 3) LA Clippers 7/4, 4) Utah ja Golden State 6/4, 6) Dallas, Portland ja Oklahoma City 5/4, 9) Denver ja San Antonio 5/5, 11) New Orleans 4/5, 12) Sacramento 4/6, 13) Houston 3/5, 14) Memphis 3/6 ja Minnesota 3/7. henkilökohtainen kilpailu. Itälohko: 1) Ak Bars Kazan (44) 68, 2) Avangard Omsk (44) 62, 3) Metallurg Magnitogorsk (45) 57, 4) Salavat Julajev Ufa (45) 56, 5) Avtomobilist Jekaterinburg (44) 53. Nelinpeli: 1) Robert Farah Kolumbia 8 620 (1), 2) Juan Sebastian Cabal Kolumbia 8 530 (2), 3) Horacio Zeballos Argentiina 7 330 (3), ...suomalaisia: 31) Henri Kontinen 3 070 (31), 111) Heliövaara 883 (111), 236) Ruusuvuori 301 (236), 315) Niklas-Salminen 191 (315). TV-urheilu Discovery+ 14.45, 20.45 Snooker: The Masters 2021. V Sport Football 21.40 Pokal: Leverkusen-Frankfurt. 21.01 (u) ETCR Maailmancup: Aragon. C More Sport 1 19.55 La Liga: Granada–Osasuna. 8. tammikuuta: Miehet: Ilkka Herola, Eero Hirvonen, Leevi Mutru, Arttu Mäkiaho, Perttu Reponen. Toto (4-3-6): 4,10 1,11-1,25-1,05 16,14. Kokonaistilanne: 1) Peterhansel 29.36.49, 2) Al-Attiyah –4.50, 3) Sainz –38.55. V Sport Premium 19.55 Sheffield Umited-Newcastle. Eurosport 2 18.53, 21.38 Alppihiihdon Maailmancup: Naisten TULOSPÖRSSI pujottelun 1. Toto (2-1-4): 3,17 1,331,26-0,00 1,99. – Meille asia on selkeä, ja ainoa vastuullinen ratkaisu on siirtää kisoja. Nelinpeli: 1) Hsieh Su-wei Taiwan 9 010 (1), 2) Barbora Strycova Tshekki 8 945 (2), 3) Kristina Mladenovic Ranska 8 115 (3), ...suomalaisia: 583) Orpana 91 (582), 609) Kulikova 81 (609). TIISTAINA 12. Yle TV2 18.00 Hiihdon Suomen Cup: Naisten 5 km väliaikalähtö. joukkuekilpailu, 17. Toto4 voitto-osuus: 9,40. Troikka: 1924,20. 7. 6. kierros.. 2–1, Crawley–Leeds 3–0, Manchester City–Birmingham 3–0, Marine–Tottenham 0–5, Newport–Brighton 1–1, rp. Innsbruckissa hypätään kaksi henkilökohtaista kilpailua HS128-mäestä. U20ja U23-ikäluokkien MM-kisat piti alkujaan järjestää Puolassa, mutta ne siirrettiin Suomeen. 19.50 Valioliiga: Sheffield United–Newcastle. MiniVakio: 7 oikein 2682 kpl voitto-osuus 3,04 e. Ohjelma: 15. Kokonaistilanne: 1) Cornejo Florimo 32.00.11, 2) Price –1.06, 3) Sam Sunderland Britannia, KTM –5.57. Golf MAAILMANLISTAT Miesten maailmanlista: 1) Dustin Johnson USA pistekeskiarvo 12,21 (edellisen listan sijoitus 1), 2) Jon Rahm Espanja 9,66 (2), 3) Justin Thomas USA 9,66 (3), 4) Xander Schauffele USA 7,10 (6), 5) Collin Morikawa USA 7,08 (7), 6) Bryson DeChambeau USA 6,93 (5), 7) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,84 (4), 8) Webb Simpson USA 6,74 (8), 9) Patrick Cantlay USA 6,17 (9), 10) Tyrrell Hatton Englanti 6,12 (10), ...suomalaisia: 69) Sami Välimäki 1,82 (69), 156) Kalle Samooja 1,04 (160), 243) Mikko Korhonen 0,71 (247), 574) Tapio Pulkkanen 0,22 (575), 630) Oliver Lindell 0,19 (633). 22.00 (u) Liiga: Jukurit–HIFK. Nuoret miehet edustavat Valkeakosken Hakaa, Kytäjät vaihtoivat täksi kaudeksi seuraa Hakasta raisiolaiseen Skiteam 105:een. etappi, Sakaka–Neom, 375 km: Autot: 1) Nasser Al-Attiyah Qatar, Toyota 2.56.56, 2) Carlos Sainz Espanja, Mini jäljessä 52 sekuntia, 3) Stephane Peterhansel Ranska, Mini –3.03. V Sport Golf 11.00 (u) Collegiate Competitions. lähtö, Toto65-6 Toto4-6 DUO-6 TROIKKA-6, sh 2100 m: 1) Mitori/Ari Moilanen 28,6a (1,72), 2) Häyrilän Hero 28,8a (4,88).3) Pilskeri 29,0a x (20,3).4) Tähtimenevä 29,0a (32,32).poissa: 8, 11. yhteislähtökilpailu, 16. 03.00 NBA:Houston Rockets–Los Angeles Lakers. Kisat pitäisi käydä 8.–14. tammikuuta: Miehet: Kalle Heikkinen, Eetu Meriläinen, Arttu Pohjola. 22.10 Burnley-Manchester United. M17-sarjaan oli ilmoittautunut Elmeri Syrjälä ja M20-sarjaan Benjamin Saarela, Iiro Uusitalo ja Niilo Syrjälä. 3. tammikuuta: Miehet: Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen. 1. 1. ja 2. kierros. 18.30 (u) European Tour: ISPS HANDA UK Championship, 4. Yle Areena 21.40 Jalkapallon Italian cupin neljännesvälierä: Milano–Torino. Hiihdot kisataan Vuokatissa, mäki ja yhdistetty Lahdessa. 19.55 La Liga: Granada– Ossuna. Eurosport 1 14.48, 20.48 Snooker: London Masters. henkilökohtainen kilpailu. Troikka: 112,80. Kisaorganisaatio teki päätöksen kuultuaan Kainuun soten arvion koronatilanteesta. mäkiosuuden varakilpailu, 15. Naisten WTA-maailmanlistat: Kaksinpeli: 1) Ashleigh Barty Australia 8 717 (1), 2) Simona Halep Romania 7 255 (2), 3) Naomi Osaka Japani 5 780 (3), 4) Sofia Kenin USA 5 760 (4), 5) Elina Svitolina Ukraina 5 260 (5), 6) Karolina Pliskova Tshekki 5 205 (6), 7) Bianca Andreescu Kanada 4 555 (7), 8) Petra Kvitova Tshekki 4 516 (8), 9) Kiki Bertens Hollanti 4 505 (9), 10) Arina Sabalenka Valko-Venäjä 4 220 (10), ...suomalaiset: 522) Oona Orpana 77 (521), 536) Anastasia Kulikova 72 (535), 1267) Alexandra Anttila 5 (1266). Pelivaihto 110 603,60 e, Tennis MAAILMANLISTAT Miesten ATP-maailmanlistat: Kaksinpeli: 1) Novak Djokovic Serbia 12 030 pistettä (edellisen listan sijoitus 1), 2) Rafael Nadal Espanja 9 850 (2), 3) Dominic Thiem Itävalta 9 125 (3), 4) Daniil Medvedev Venäjä 8 470 (4), 5) Roger Federer Sveitsi 6 630 (5), 6) Stefanos Tsitsipas Kreikka 5 940 (6), 7) Alexander Zverev Saksa 5 615 (7), 8) Andrei Rublev Venäjä 4 164 (8), 9) Diego Schwartzman Argentiina 3 455 (9), 10) Matteo Berrettini Italia 3 085 (10), ...suomalaisia: 87) Emil Ruusuvuori 806 (87), 438) Patrik Niklas-Salminen 86 (438), 611) Otto Virtanen 41 (611), 636) Harri Heliövaara 37 (636). Raviurheilu TURKU TOTO65 1. henkilökohtainen kilpailu (10 km hiihto). 21.30 Alpphiihdon Maailmancup: Naisten pujottelun 2. N17-sarjaan oli ilmoittautunut Nora Kytäjä ja N20-sarjaan hänen isosiskonsa Nea Kytäjä. 1. C More Hockey 18.15 Liiga: Jukurit–HIFK, KalPa–Sport. 22.05 Valioliiga: Burnley–Man United, Wolverhampton–Everton
17.55 Uutiset. Kausi 1. 18.05 Viiden jälkeen. 08.35 Disney esittää: Ducktales (7). 21.00 ELOKUVA Millipilleri (7). Jakso 12/32. 17.20–20.00 YLE FEM. 23.40–00.05 Ketonen & Myllyrinne (12). TIISTAINA 12. Jakso 7/26. 06.35 Bing (S). 6.40 Onko koulujen sukupuolinormit vanhentuneita 7.11 Poikkeuksellinen somesota Yhdysvalloissa 7.44 Jälkipörssi 8.12 Näkyvätkö terveyslupaukset ostoskoreissa 8.50 Podcastaajat Rosanna Kulju ja Niko Saarinen 09.30 Puoli seitsemän. Kausi 3. 12.15 Yle Oddasat ja Oddasat. 11.15 Pohjolan luonto. 12.00 Emmerdale (12). (U) 10.45 Peltsin toinen luonto. 19.00 Frendit (S). 07.20 Petran poppoo (S). 20.00–00.00 YLE TEEMA. Kausi 7, 12/12. Kausi 1. 07.57 Puu Fu Tom (S). Kausi 1. 08.25–08.48 Lassie (7). (Suomi 1948). Kausi 28, 2/48. 20.00–20.50 Vidago Palace (12). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Rautatie (S). Kausi 1. Kausi 1. Flachau, Itävalta. +13 +13 +3 +19 +9 +6 +14 +14 +23 -13 +13 -4 +10 +16 +10 -2 +11 -3 +3 14.1. Selostaja Jussi Eskola, asiantuntija Sami Jauhojärvi. Jakso 6/18. MTV3 06.15 Aamusää. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.50 Askarrellaan. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. (U) 16.00–16.30 Uusi päivä (S). 16.00 Moderni perhe (S). 10.04 Älä tapa. Kausi 1, 1/40. Kausi 1. 19.25 Tulosruutu. oli vuonna 1987 -42,1 °C Tohmajärvi Lämpimin 12.1. 07.31 Simo (S). 13.20 ELOKUVA Toukokuun taika (S). Kausi 2, 5/8. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 16.55 Uutiset. Kausi 13. 19.00 Mental Samurai Suomi. Jakso 2/10. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. (U) 21.24 Kummeli Retro (7). 09.05 Emmerdale (12). 10.00 Toisenlaiset äidit. 21.50 Esittelyssä: Sukuni salat. Jakso 15/26. 23.05 Rikostutkija Bergman (12). 00.00 El Chapo (16). 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 21.00 21.00 Kirppiksen Kingi. Kausi 2. 18.25–18.55 Emmerdale (12). oli vuonna 2020 +7,7 °C Jomala. 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). 12.35 Cedar Cove – Olivian valinta (7). Kausi 1, 5/10. Kausi 2. 17.00 17.30 All Together Now Suomi. 10.00–10.50 Pitääkö olla huolissaan?. (U) 13.00 Tanskalainen maajussi. (U) 15.20 Ambulanssi apuun! 9/10. 15.00–15.55 Isä Matteon tutkimuksia (12). Kausi 11. (U) 16.35 Muumilaakso (7). 23.00 M – Murhaaja keskellämme (12). 08.00 Uutisaamu. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 09.04 Paras treeni. (U) 10.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Nesta-gekkon iho-ongelma. 00.45 Duudsonit tuli taloon. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). Kausi 2. Kausi 1, 6/10. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Hakekaa kätilö! Kausi 7, 8/8. Kausi 4. 17.00 Myytinmurtajat. 17.25 Uutiset. 18.00 BUU-klubben. (U) 09.45 Uusi päivä. Kausi 1. Kausi 2, 2/6. Kausi 2, 11/13. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.30–13.20 Kokkisota. 14.45 Arkistokuvia: Kivierämaata katsomassa (S). Kausi 13. Kausi 9. 22.00 Poliisit 2021 (7). Naisten pujottelun toinen lasku. 07.00 Uutisaamu. Kausi 1, 10/14. 07.38 Robottijunat (S). 17.10–17.55 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Uusi sarja, osa 1/8: Hyökkäys. -18 -20 -20 -16 -22 -18 -16 -20 -20 -7 -20 -12 -21 -23 -17 -20 -18 -18 -20 -13 Ateena +17 Alicante +12 Bryssel +8 Kööpenhamina +3 Las Palmas +17 Lontoo +9 Madrid +2 Malaga +14 Mallorca +12 Miami +21 Moskova -12 Nizza +11 Oslo -5 Pariisi +9 Rodos +19 Rooma +8 Tallinna Tokio +6 Tukholma -4 Wien +2 13.1. 08.05 Daltonit (7). Selostaja Jussi Eskola, asiantuntija Sami Jauhojärvi. 20.00–20.50 Suurmestari. Kymmenien tuhansien suomalaisten henkilötietoja on väärissä käsissä, miten niiden väärinkäyttöä ehkäistään. 16.50 Neljä rakennusta: Poleeni. 09.30 Fresh Off the Boat (S). 22.00 Kymmenen uutiset. 17.20 Almost never (S). 22.35 Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen. Kausi 28, 1/48. 08.35 Talviunelmia. 16.00 Pieni talo preerialla (12). 01.30 999: Mikä hätänä. Kausi 1, 6/12. Identiteettivarkauksia ja tilaushuijauksia. 12.00–17.20 YLE TEEMA. 06.25 Uutisaamu. 01.10–02.10 Arman Pohjantähden alla (7). 16.00 Salatut elämät (7). 06.25 Bing (S). Kausi 1, 9/14. Kausi 1. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 12.1. 01.45 Simpsonit (7). 22.20 Päivän sää. 18.30 Elias on pelastettava. (U) 21.30 Alppihiihdon MC: Flachau. 06.40 Chuggington (S). 17.00 17.04 Päivän sää. 1/9. Onnea, Toini! 06.52 Titta Pikkanen (S). Kausi 9, 6/15. Kausi 5, osa 398. 19.00 Seitsemän uutiset. 23.05 ELOKUVA Armoton (16). +10 +14 +2 +1 +19 +7 +5 +15 +13 +21 -16 +15 -7 +7 +13 +12 -5 +14 -4 ?0 15.1. YLE TV1 05.55 Kaksoislataus. Kostea kostoretki, osa 2/2. Kausi 1, 5/10. 08.30 Myyrän seikkailut (S). Kausi 6, 13/25. Kausi 1. 10.32 We can’t do it. 17.06 Viiden jälkeen. 20.58 Keno ja Synttärit. 14.45 Mikä oli Pete Q?. Jakso 24/24. 07.11 Pikin eläimet (S). 09.00 McLeodin tyttäret (12). 12/12. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.23 Urheiluhullut (S). 19.30 Salatut elämät (S). 15.00 Ylen aamun parhaat. Milano, Italia. Italian cupin neljännesvälieräottelu AC Milan Torino. Perttu Pölönen. Selostus Matti Härkönen. Kausi 21. (U) 23.50–00.20 Puoli seitsemän. 1/6. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S). Kausi 11. (U) 10.55 Yle Alueuutiset. 19.00 Hiihdon Suomen Cup : M 10 km (P) väliaikalähtö. Ei paluuta, 1/2. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 20.30 Taivaan tulet (12). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Selostus Kristian Karlsson. 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (12). Jakso 15/26. Lande. Jakso 33/52. Jakso 3900. Kausi 1. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 19.30 Yle Nyheter TVnytt. 8,7 mm Hyvinkää Kylmin 12.1. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. -4 -11 -24 -13 -20 -8 -20 -12 -12 +1 -14 -19 -8 -25 -26 -18 -14 -9 -5 -10 14.1. 21.00 21.00 A-studio. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 21.00 21.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 19.00–19.55 Atlantic Crossing (12). 20.00 Akuutti: Kuukautisten pimeä puoli. 00.00 Stadi vs. 23.45–00.00 Uusi Kino: III (12). 18/40. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. Jakso 20/26. 06.45 Rusty Rivets (S). 08.40 Myyrän ystävät: Koiranpentuni (S). 20.30 Rillit huurussa kausi 12 (S). 13.30–14.25 Suurmestari. Jakso 10/20. 6/8. (U) 14.17–15.10 Casualty (12). +6 +16 +1 -4 +19 +6 +7 +17 +14 +22 -14 +11 -10 +6 +15 +8 -10 +7 -6 +1 Torstai -16 3 Perjantai -20 2 Lauantai -7 3 Sunnuntai -7 4 Maanantai -3 5 Jokioinen eilen klo 14 -1 C 2 Lämpimintä eilen klo 14 +3,2 °C Nyhamn Sateisinta 10.1. Jakso 18/27. (U) 06.25 Ylen aamu. 14.30 MTV Uutiset Live. 19.20 Päivän sää. Kausi 3, 1/6. 13.30 Simpsonit (S). SUB 06.30 Chuggington (S). 16.30 Moderni perhe (7). 19.53 Arkistosta: Maailman ympäri – 80 paikannimeä. 7/9. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 15.55 Esittelyssä: Sukuni salat. 13.55 Leijonan luola USA. 22.30 Jalkapallon Italian cup: Milano – Torino. 18.00 Hiihdon Suomen Cup : N 5 km (p) väliaikalähtö. 09.00 Bob’s Burgers (S). Kausi 5, osa 398. Kausi 4, 4/8. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 1. Kausi 17. Jakso 4/10. 21.00 Historia: KKK – amerikkalainen tarina (16). 6/16. 22.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). Kausi 6, 7/11. 14.55 Leijonan luola USA. 02.10–02.55 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. 15.55 Panttilainaamo. 11.00 LIVE: Onnenarpa. -12 -15 -30 -21 -23 -12 -27 -16 -15 -7 -19 -29 -14 -32 -29 -20 -23 -15 -14 -20 15.1. 21.30 Perjantai-dokkari: Nyt äiti mennään pakoon. 22.45 Oddasat. NELONEN 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.00 Päivän sää. Jakso 14/26. Jakso 23/24. 15.00 Baywatch (12). 08.50 Professori Balthazar (S). 19.30 Frendit (S). 07.55 LEGO Ninjago (7). Kausi 4, 1/14. Kausi 1, 1/22. Jakso 13/26. 13.30 Casualty (12). 2/10. Jakso 3901. 08.22 Galaxi. 1/8. Kausi 16, osa 8/10. 12.30 Salatut elämät (7). 07.01 Kuminakuja 19 (S). 23.30 Uusi Kino: Käristyspäivä (7). 16.25 Onnenarpa. 13.15 Ryhmäteatteri (12). 18.30 Puoli seitsemän. 12.10 Tuhkimotarinoita: Rakkaus kesti pahimman. Kausi 1, 6/10. 07.10 Peukaloisen uudet retket (S). 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). 11.00 Ylimielinen journalisti. 15.00 Koko Suomi leipoo. Jakso 1/8. 21.00 21.20 Kummeli Retro (7). 02.20 First Dates UK. 16.30 Hansin matkassa. 11.30 Lääkärit vastaan internet. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) -1 -1 -0 -1 -0 -10 -10 -7 -9 -9 7 8 7 6 6 6 -19 -15 -15 -5 -7 -1 +0 -29 -23 -23 -16 -17 -9 -4 17 6 4 15 12 8 12 11 11 10 tänään tänään Helsinki +1 Hämeenlinna -1 Joensuu -14 Jyväskylä -8 Kemi -13 Kotka -2 Kuopio -11 Lahti -3 Lappeenranta -7 Maarianhamina -0 Mikkeli -8 Oulu -12 Pori +1 Rovaniemi -16 Salla -20 Savonlinna -8 Seinäjoki -3 Tampere -1 Turku +1 Vaasa -1 13.1. 13.00 Simpsonit (7). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 09.00 Remppa vai muutto UK. 03.10–03.55 RuPaul’s Drag Race: All Stars. 1/12. Kausi 3. 17.30 Viiden jälkeen. 1/10. 14.00 Amazing Race. 5/6. 15.55 A-studio. TAMMIKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 11.00–11.30 Neljän tähden illallinen
14.00 Perheyritykset kuntoon. 22.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 09.00 Asunnon metsästäjät (S). 13.30 Sanaa naisilta. 23.00 Huumebisnes Oy (16). 12.05 Alaska: Viimeinen rintama (S). JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.55 Top Gear (S). 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 18.30 Hartaita säveliä. 00.00 Dosentti: Maria Asunta. 23.02 Yöradio. 13.00 Lapsivanhemmat. 01.05 Family Guy (12). 21.00 ELOKUVA American Pie – Luokkakokous (12). 19.02 Radioteatteri esittää: Maata etsimässä, 2.kausi. 15.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 13.30 TV Shop. 20.03 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 14.30 Panttilainaamo. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.55 Pientä pilaa. 9.10 Sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Herätysliikehdintä. 20.40 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 7.25 Musiikkihetki. 12.00 YleX Etusivu. 08.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 01.45 Kill Arman (12). 09.45 Dubain lentokenttä. 17.30 Australian rajalla. 20.15 Uutiset. 15.05 Panttilainaamon autospesialistit. 19.30 Open doors – maailmankatsaus. 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 10.30 Raamattu. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 07.05 Valmistuksen salat (S). 11.05 Hyvät ja huonot uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 11.10 Grillit huurussa (S). 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 21.00 Lastensairaalan syke. 08.10 Moderni perhe (S). 22.50 ELOKUVA Peloista pahin. 6.35 Aktia aamuun. 01.00 Panttilainaamo. 21.30 Kuninkaalliset kimpassa. 10.00 Pientä pilaa. 10.20 Simpsonit. 18.00 Family Guy (12). 14.25 Maailman oudoimmat ruoat (S). 18.00 Remontilla rahoiksi. 17.30 Family Guy (12). 00.55 Sinulle on postia. 07.00 Rantataloa etsimässä (S). 10.00 Folke Westin parhaat. 11.00 Yhteydessä luontoon. 09.30 Parantavat puutarhat. 14.40 Huutokaupan metsästäjät. 17.10 Luuserisankarit – suomalaisen epäonnistumisen kaava. 22.05 Urheiluradio. 22.30 Jumalanpalvelus. 23.35 Ohjelmatietoja. 21.00 Koko Suomi leipoo. 22.32 Tiina Lundbergin huoltamo. 12.13 Puheen Päivä. (S). 23.30 Panttilainaamo. 18.00 Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 01.55 Simpsonit. 21.02 Urheiluradio. 16.00 Amerikan rajavartijat. 15.55 MasterChef Australia. 12.10 Tiedeykkönen. 3.00 Yle Uutiset. 22.05 Ex-Criminals. 23.00 Yle Uutiset. 11.30 Rantatalon metsästäjät (S). 10.33 Radio Suomen Päivä. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.00 Hengenvaarallinen saalis (S). 12.30 Politiikkaradio: Ukrainan sota. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 18.00 Say Yes to the Dress Suomi (S). 11.30 Retkeillen kansallispuistossa. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 75. 08.30 Food Factory. 02.00 Murhaaja kotonani (12). LIV 09.00 Napakymppi. 11.33 Radio Suomen Päivä. 16.30 Valitut Palat Collection. 20.00 Rakastunut mammanpoikaan. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 10.05 Arvokaman etsijät: Parhaat palat (S). 21.00 TV7 Israel News. 16.00 Lomakoti ilmaiseksi (S). 17.00 Simpsonit. 10.00 Kostokroppa Khloen malliin. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Kino Suomi: Rautatie, Yle Teema & Fem klo 21.55. 00.00 Panttilainaamo. 15.30 Emmerdale (12). 06.30 Caribbean Life (S). 7.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Tähtisarja: Avaruudessa on jo täysi ruuhka!. 18.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 14.00 Wheeler Dealers. 13.30 Ihmeelliset minikodit (S). 12.30 Upea lihava elämäni (S). ALFATV 08.00 Sanna Ukkola Live. 21.02 Urheiluradio. 11.30 Family Guy (12). 10.00 Hawaii Life (S). 21.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 12.30 Suolapala. 01.00 TerveysSummit. 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 19.30 Hääpukuja kurvikkaille (S). 16.30 Simpsonit. 2.00 Yle Uutiset. 15.50 Kuuntelijaklubi. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 8.10 Ykkösaamu. 19.05 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 15.55 Gold Rush (S). 10.30 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.30 Tarjousten metsästäjät (S). 16.10 Urheiluradio. 22.00 90 päivää morsiamena: 2020. 16.00 Yle Uutiset. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 10.30 Valitut Palat Collection. 14.15 Saari ilman lakeja. 17.05 Radiohartaus. 23.30 Politiikkaradio: Ukrainan sota. 6.05 Hartaita säveliä. 09.55 Pientä pilaa. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 15.00 Panttilainaamo. 15.00 Pyhä Henki tänään. 19.00 Madventures Suomi (12). 20.30 Jerusalem studio. 11.30 Kiinteistöveljekset (S). 21.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 13.20 Hengenvaarallisesti lihava (S). 17.15 Raamattuavain (u). 10.35 Australian rajalla. 13.50 Tulossa: The Voice of Finland. HERO 10.25 Haapasalo Goes America (S). 21.17 Radio Suomen Ilta. 23.30 Uutiset. Kausi 11, 9/10. 15.02 Alueradio. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 13.30 Toivesäveliä. 16.00 Remppa vai muutto Australia. 21.00 ELOKUVA High-Rise (16). 14.02 Alueradio. 06.45 Hirviökala. 17.00 Australian rajalla. 09.00 Jerusalem studio. 12.45 Kielletty rakkaus (S). 00.00 Fast N’ Loud (S). 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Yle Uutiset. 17.50 Top Gear (S). 20.30 Itäraportti. 12.25 1+5 tytärtä (S). 11.05 Australian rajalla. 5.50 Merisää. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. TV5 06.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.02 Kysy mitä vaan maratoonarilta: Tarja Virolainen, mikä on suurin oivallus, jonka olet juoksemiesi kilometrien kautta saanut?. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 00.30 Tavoittele armolahjoja. 22.00 360 Studio. 16.05 Miehen puolikkaat. 15.35 Food Factory. 15.02 Maria Pettersson ja historian naiset: Vallankumoukselliset. 12.30 Tulta Jerusalemista. 21.30 Australian rajalla. 16.02 Aalloilla. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Ohjelman vieraat tuovat keskusteluun erilaisia ja usein vastakkaisiakin näkökantoja ja maailmankuvia. 13.30 Miehen puolikkaat. 01.30 Family Guy (12). 18.00 Autojen ensiapu. 7.15 HERÄTYS!. 15.20 Mieheni on raskaana (S). 10.00 Remppa vai muutto Australia. 8.13 Alueradio. 20.00 Wheeler Dealers (S). 19.00 Rekkakuskit jäällä (7). 00.30 Panttilainaamo. 15.30 Panttilainaamon autospesialistit. 12.50 Päivän blogi. 23.30 Gospel Train (u). 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 14.15 Wahlburgers. 7.30 Ykkösaamu. 06.35 Huutokauppataisto (S). 17.00 Grand Hotel (12). 15.10 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 16.10 Faunin iltapäivä. 23.10 Yöklassinen. 22.30 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 21.36 Päivän sana (u). 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 12.15 Bless This Mess. 15.02 Kulttuuriykkönen. 1.55 Yöradio. 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 00.45 Remppa vai muutto Vancouver. 01.35 Remontilla rahoiksi. Sari Valton ohjelmassa keskustellaan ajan ilmiöistä, arjen puheenaiheista ja joskus kipeistäkin ihmiselämän ongelmista. 20.00 Miamin eläinpoliisit (S). 09.15 Bless This Mess. 14.30 Passion for Jesus. 17.00 Lomakoteja miljonääreille (S). 15.00 Yle Uutiset. 21.00 ELOKUVA Kerro minulle jotain hyvää (S). 07.30 Say Yes To The Dress (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 20.30 Australian rajalla. 11.30 1+5 tytärtä (S). 16.55 Wheeler Dealers (S). 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 23.30 Aikain merkit Sanassa. Pääosissa Leo Jokela ja Anja Pohjola. 6.25 Aamusoitto. 07.00 Simpsonit. 2.00 Arkisto: Rikollisuus ja vankeinhoito. 0.00 Yle Uutiset. (S). 08.00 Say Yes To The Dress (S). 23.00 Say Yes to the Dress Suomi (S). 19.00 Lentoturmatutkinta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Supernanny. 17.13 Alueradio. 08.30 Lapin poliisit. 07.00 Say Yes To The Dress (S). 07.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.00 Rukouksen voima. 00.00 Rakastettu kaikesta huolimatta – Birger Skoglund. KUVA: Håkan Sandblom Poliisit UK: Ajojahti, Sub klo 18.05. 12.55 Radio Suomen Päivä. 15.30 Panttilainaamo. 23.00 Iltahartaus. 14.00 Come Home. 15.00 Aarteenetsijä Hellevaara. 19.00 Ripleyn usko tai älä!. 08.30 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.15 Sykettä Israelista. 7.50 Radiohartaus. 18.55 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 07.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 15.25 Raamattu. 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo. 07.30 Kiinteistöveljekset (S). 22.30 Hot Rod Garage (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. (S). 06.20 Single Parents. 13.50 Miehen puolikkaat. 7.13 Alueradio. 10.45 Simpsonit. 09.30 Asunnon metsästäjät (S). 23.10 ELOKUVA Sakaali (16). 09.00 Kaasujalka. 08.50 Huutokaupan metsästäjät. Televisioteatterin näytelmä Juhani Ahon kertomuksen pohjalta. 17.05 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.55 Tulossa: The Voice of Finland. 18.03 Rukous Suomen puolesta. 7.53 Alueradio. 9.00 Yle Uutiset. 09.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 23.15 Kumman kaa (S). 22.00 AVA rikosputki: Hamilton (12). 18.05 Romano mirits. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 7.29 Hyvää huomenta. 16.30 Love Israel – Baruch Korman. 19.00 Suurin pudottaja Suomi. 12.40 Huutokaupan metsästäjät. FRII 06.00 Caribbean Life (S). 20.00 Jumala puhuu. 19.02 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Ohjelmatietoja. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 13.00 Yle Uutiset. 07.30 Hurjimmat eläimet. 14.15 Moderni perhe (S). 19.30 360 Studio. 18.50 Iltahartaus. 00.00 Rajasota. 20.00 Kymppitonni. 08.35 Miten kaikki tehdään. 09.50 Pientä pilaa. 08.10 Food Factory. 13.00 TV7 Israel News. 11.00 Rantatalon metsästäjät (S). 17.00 Dosentti: Maria Asunta. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.45 Simpsonit. 6.05 Politiikkaradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.30 Herätyksen läpimurto. 6.56 Päivän mietelause. 14.00 Sinkkuillallinen. 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 08.45 Uutiset. 13.00 TV Shop. 18.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 17.00 Studiosavo. TIISTAINA 12. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.30 Farmikeittiön makupalat. 12.13 Puheen Aamusta. 08.55 Autojen ensiapu. 17.00 Australian rajalla. 23.00 True crime: Takapihalle haudatut (12). 13.05 Lapin poliisit. 16.30 Amerikan rajavartijat. 19.00 Simpsonit. AVA 06.00 Aamun AVAus. 19.00 Paratiisi takapihalla. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 09.55 Miehen puolikkaat. 20.00 Australian rajalla. 20.20 Ammattilaiset asialla: näyttelijä. 22.00 Australian rajalla. 19.30 Tie vapautumiseen. 13.00 Naurun historia (S). 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 23.00 Mayn keittiö. 21.50 Merisää. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 09.00 Tarjousten metsästäjät (S). 18.30 Radioraamattupiiri. 07.25 Simpsonit. 12.20 Tankkaustarinat. 17.30 Eväitä vanhemmuuteen. 00.00 Yllättävä sarjamurha (12). 18.30 Simpsonit. 13.15 Herra on minun turvani. TV7 08.30 Love Israel – Baruch Korman. 12.00 Supernanny. 21.00 Salakaupan julmat kasvot. 00.00 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 9.05 Muistojen bulevardi. 09.05 Uljas universumi (S). 00.30 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. Lee verestää ajotaitojaan ja osallistuu TPAC-kertauskurssille. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 15.00 Gold Rush (S). 20.30 Lukutoukat. 23.00 Kuulustelija. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. FOX 06.00 Lapin poliisit. 6.36 Päivän sana. 09.25 TV Shop. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.10 Hartaita säveliä. 19.00 Arkisto: Markku Pölönen, Timo Koivusalo ja Martti Suosalo. 21.35 Tähtisarja: Avaruudessa on jo täysi ruuhka!. 11.02 Radio Suomen Päivä. 12.45 Merisää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 6.15 Aamuhartaus. 13.00 Klassinen kattaus. 14.00 Panttilainaamo. 09.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 00.20 Australian rajalla. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 16.00 Jeesus tulee meitä lähelle. 22.00 Kiihdytyskisa: Kaksintaistelu (S). 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Pahuuden ääni. 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Senioriseisake. 21.00 CSI: Miami. 16.00 Mayn keittiö. 12.30 Farmikeittiön makupalat. 17.10 Urheiluradio. 20.02 Sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 22.05 Sari Valto. 8.10 Urheiluradio. 20.00 Sinulle on postia. 0.00 Yöradio. 6.59 Hyvää huomenta. 13.00 Yle Uutiset. 23.45 Sinkkuillallinen. 14.00 Yle Uutiset. 13.00 Filminurkka. 23.00 Museoiden mysteerit (S). 06.40 Single Parents. 0.00 Arkisto: Kysykää hormoneista ja piristeistä urheilussa. 18.50 Merisää. 14.00 TOIVON PÄIVÄ. 12.00 Haapasalo goes lomalle. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 8.45 Päivän blogi. 18.00 TerveysSummit. 12.10 Urheiluradio. 9.05 Urheiluradio. 11.05 Family Guy (12). 21.12 Puheen Ilta. 9.11 Alueradio. 17.30 Australian rajalla. 23.20 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 11.05 Alaska: Viimeinen rintama (S). 10.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.00 Raamatun kertomuksia. 20.00 Supertähtien yllätysremontit (S). 16.00 Lemmen viemää (7). 22.45 Uutiset. 23.55 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 11.00 Jamie kokkaa Italiassa. 20.00 Yle Uutiset. Sari Valton keskustelusarjan pohjavireenä liikkuu isompi tarina siitä, millaisten arvojen keskellä elämme ja mitä pidämme oikeana. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Hawaii Life (S). 07.35 Valmistuksen salat (S). 22.00 Miehen puolikkaat. KUTONEN 06.05 Huutokauppataisto (S). 6.59 Puheen Aamu. 10.10 Grillit huurussa (S). 06.25 Say Yes To The Dress (S). 11.00 KESKIPÄIVÄN TASAUS. 22.00 Armon kalliolla. 10.02 Radio Suomen päivä. 01.00 Twisted Sisters. 13.30 Kadonneen jäljillä (S). 6.05 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 11.55 Single Parents. 00.55 Yllätystuunaajat (S). 10.00 Tosi on. 15.00 Suurin pudottaja Suomi. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 08.30 Maailman oudoimmat ruoat (S). 18.00 Madventures Suomi (12). 13.30 Lapsivanhemmat. 16.13 Alueradio. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 2.54 Yöradio. 12.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 13.00 Lätkävaimot (S). 11.00 Rantataloa etsimässä (S). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 00.55 Salakaupan julmat kasvot. 10.02 Akti. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 21.00 Yle Uutiset. 15.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 12.13 Radio Suomen Päivä. 1.00 Aalloilla (u). 16.15 ELOKUVA Herra Deeds (12). 19.30 Simpsonit. 00.50 Pientä pilaa. 13.45 Valoksi elämäsi polulle. 22.25 Miehen puolikkaat. 19.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 08.05 Miten kaikki tehdään. Treenin jälkeen koko koulutusryhmä lähtee motittamaan etsintäkuulutettua autoa. 7.03 Raamattuavain. TAMMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 7.15 Aamuhartaus. 12.00 Kansan kesken. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 12.00 Farmikeittiön makupalat (S). 15.05 Ihmemies MacGyver. 14.40 Wahlburgers. 7.10 Urheiluradio. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 11.00 Utelias äänimatkailija: Arkkitehtuuri – jäätynyttä musiikkia?. 17.30 Timantteja ja ruostetta. 09.35 Single Parents. 19.03 Sana Jerusalemista. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Herra on minun turvani. 15.10 Food Factory. 21.05 Rillit huurussa (S). 18.00 Nikkarimestarit (S). 13.00 Farmikeittiön makupalat. 16.05 Tutankhamonin Aarteet: Viimeinen Farao. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 Sari Valto. 15.55 Yle News. 18.02 Radio Suomen Ilta: Olli Haapakangas. 11.55 Tankkaustarinat. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 Yle Uutiset
Hjerppe aloitti Murskan Paratiisin yrittäjänä viime kesänä ja kävijämäärä ylitti odotukset. MURSKAA KAKSIKKO ei ole hylkäämässä, päinvastoin. –?Palvelut laajenevat ja päivitetään nykyaikaan, Holopainen tiivistää ja lupailee Murskan avautuvan viimeistään 1.5. Suunnitelmat ovat suuria ja vain osaa avataan keskellä talvea julkisuuteen. Meillä on asiakaspaikkoja vain kymmenen ja hygieniasta huolehditaan. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA TIISTAINA 12. 150 neliön tilasta noin 100 neliötä on varastotilaa, loput 50 neliötä ovat aktiivikäytössä. Talvitauon aikana terassialue laitetaan uuteen uskoon, rakennetaan vesivessat ja fiksataan nurkkia kauttaaltaan. –?Ihmisillä on ollut vuosi aikaa tottua elämään koronan kanssa. Kaksikkoa ei pelota avautuminen keskelle korona-aikaa. Kausi jatkuu elokuun tai syyskuun loppuun ja haaveissa on, että Murska toimisi myös tapahtuma-alueena. KUVA: Tapio Tuomela ”Meillä on asiakaspaikkoja vain kymmenen ja hygieniasta huolehditaan.” JARI HOLOPAINEN Tupakoinnin lopettamisen merkitys korostuu korona-aikana Tupakoinnin lopettaminen on erityisen tärkeää koronapandemian aikana, korostaa Syöpäjärjestöt. TAMMIKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7–14. Murskan vastaanotto kannusti laajentumaan Ypäjän palvelut petraantuivat grillikahviolla. Samalla toteutui ajatus varastotilasta. Murska on auki viikon jokaisena päivänä ja aukioloajat ovat grilli-kahviota laajemmat. STT Suomalaisista aikuisista tupakoi noin joka kymmenes. Rohkeutta laajentamiseen kaksikko sai Murskan hyvästä vastaanotosta. Grilli-Kahvilan avajaisia vietettiin Perttulantie 5:ssä maanantaina. Se tarjoaa lisätietoa tupakoinnin lopettamisesta sekä tarjolla olevasta tuesta tupakkapandemia.fi-sivustolla. Tupakointi lisää vakavan koronataudin riskiä. Syöpäjärjestöt käynnisti maanantaina asiaan liittyvän kampanjan. KUVA: Rauno Lahti. Suomalaisista aikuisista 11 prosenttia tupakoi, ja lähes 5?000 suomalaista kuolee vuosittain tupakan aiheuttamiin sairauksiin. Yrittäjä Emma Hjerppe tarjoili, Jukka Mattila (vas.), Ari Väisänen, Pekka Siili ja Markku Nyman piipahtivat asiakkaina. TAMMIKUUTA 2021 Ajassa Toini Huomenna: Nuutti Aurinko nousee Forssassa klo 9.24 ja laskee klo 15.44. Jaakko Kyrö Ypäjä Murskan Paratiisista tutut Emma Hjerppe ja Jari Holopainen laajensivat toimintaa Perttulantie 5:een, entiseen Siwan kiinteistöön. Kurjen kirppiksen naapuriin avautui maanantaina Grilli-kahvila, joka toimii samalla Kivikylän Kotipalvaamon tehtaanmyymälänä. Kyllä tänne uskaltaa tulla, Holopainen kannustaa. Globaalisti tupakoinnin vuoksi kuolee vuodessa noin kahdeksan miljoonaa ihmistä. TIISTAI 12. Tarjolla myös buffet, josta luvataan erityisen lihaja makkarapitoista. Myös Murskalle tarvitaan kesäajaksi työntekijöitä. –?Jos kävijöitä riittää, ja jos löydämme Ypäjältä työntekijän kesäajaksi, Holopainen huomauttaa. –?Haimme varastotilaa Murskaa varten, ja kun tämä paikka tuli vastaan, syntyi idea tehtaanmyymälästä ja grillistä, Holopainen kertoo. Pimeä päättyy klo 8.28 ja alkaa klo 16.40. Grilli-kahvila on tarkoitus pitää avoinna ympäri vuoden
Liikehuoneistossa toimii grilli-kahvilan ohella kirpputori, joten lähes koko tila on vuokrattu nyt eteenpäin. Grilli-kahvila on auki maanantaista perjantaihin klo 10–18. nämä on jo osoitettu naapurilleni. 1273 Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. KUVA: Tapio Tuomela Jäälle ei ole nyt asiaa, ei edes mittaajilla STT Vesistöjen jäiden paksuus vaihtelee petollisesti koko Suomen alueella, varoittaa Suomen ympäristökeskus Syke. tulet pääsemään pitkälle, poika. –?Grilli on samalla koekeittiö ja suosituimpia tuotteita otetaan Murskan valikoimaan, Holopainen lupaa. FL Grilli-Kahvilan avajaisia vietettiin Perttulantie 5:ssä maanantaina. haluaisitteko ostaa lehtiä . Ostopäätöksen taustalla oli kunnan halu tarjota liiketilaa yrittäjille. Kävimme läpi ravintolan koko listan, ja totesimme, että kaikki toimii ja maistuu, Holopainen sanoo ja lähettää vielä terveiset kaikille talkoissa ja töissä olleille. Myös Murskan alue on kunnan omistuksessa. Koko maan vesistöjen jää on 10–30 senttiä ohuempaa kuin tavallisesti tähän aikaan. –?Meillä oli lauantaina tarjoilut rakentamisessa mukana olleille. Jäälle satava lumi hidastaa teräsjään paksuuntumista, lisää kohvajään muodostumista ja hankaloittaa heikon jääalueen näkemistä. Ypäjän kunta on tukenut Murskan kunnostusta mutta Grilli-kahvila on laitettu kuntoon yrittäjän riskillä. –?Viime päivien pakkassään myötä monet pienemmät järvet myös eteläisessä ja lounaisessa Suomessa ovat saaneet yhtenäisen heikon jääpeitteen, jonka mittausta ei ole turvallisuussyistä voitu tehdä. Jäälle ei siis pidä nyt lähteä, hydrologi Merja Pulkkanen painottaa.. Jäät ovat normaalia ohuempia erityisesti Etelä-Suomessa. joo. TAMMIKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA kerään rahaa “tulevien poliitikkojen klubilleni”. Viime päivinä Suomessa on pelastettu vedestä kymmeniä ihmisiä, joiden alta jää on pettänyt. 1.Moos.9:12–13 ENTINEN SIWA siirtyi Ypäjän kunnan omistukseen huutokaupassa vuonna 2018. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA TIISTAINA 12. otin ne hänen postilaatikostaan. Etelä-Suomen järvien jäitä ei ole vielä pystytty turvallisesti mittaamaan. Jäillä liikkumista on Syken mukaan nyt syytä välttää siihen asti, että ne vahvistuvat. Buffetiaan Grilli-kahvila mainostaa erityisen lihaja makkarapitoiseksi. Yrittäjä Emma Hjerppe tarjoili, Jukka Mattila (vas.), Ari Väisänen, Pekka Siili ja Markku Nyman piipahtivat asiakkaina
Lentotietoja ja ohjaamon ääniä nauhoittavat mustat laatikot lähettävä signaalia, jonka perusteella ne pyritään paikantamaan. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Hannu Toivonen Indonesiassa armeijan sukeltajat jatkoivat pudonneen lentokoneen mustien laatikoiden etsintöjä. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. mennessä Informaatiovyöryn keskellä totuutta on joskus vaikea hahmottaa. TAMMIKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI tai soittamalla 050 505 2030. KUVA: Basarnas / EPA UUTISET. Sukeltajat ovat todennäköisesti lähestymässä aluetta, jossa mustat laatikot sijaitsevat, kertoi Indonesian merivoimien tiedottaja Fajar Tri Rohadin uutistoimisto Reutersin mukaan. SRIWIJAYA AIR -yhtiön kone oli lähes 27 vuotta vanha. Ensimmäinen kuollut tunnistettiin maanantaina, kertoivat viranomaiset. Ei siitä maskista oo mitään hyötyä kenellekään Corona är helt ofarligt för unga. tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. Aluetta tutkitaan myös ilmasta. tai soittamalla 050 505 2030. Katso ostohinnat” tuon logomme päälle. Onnettomuuskoneessa ei ole vastaavaa sakkauksenestojärjestelmää, joka aiheutti MAX-mallissa turvallisuusriskin. tai soittamalla 050 505 2030. Sen takia koneen osat ovat todennäköisesti meressä melko pienellä alueella. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. FL–LM Ruumiita ja mustia laatikoita etsittiin Indonesialaiset pelastustyöntekijät etsivät sunnuntaina onnettomuudessa kuolleita ja koneen jäänteitä Jaavanmerellä. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Mallin koneet ovat laajassa käytössä. Vuoden 2021 Uutisten viikko (ent. Indonesian liikenneturvallisuusviraston KNKT:n lisäksi onnettomuuden tutkintaan osallistuu Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto ja lentoyhtiö Boeing. KORONAPANIIKKI KORON APANIIK KI VACCINE READY Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. Voik o keuh kot desin fioid a oike asti. Omaisilta on kerätty myös matkustajien muita terveystietoja, joita voidaan käyttää tunnistamisessa apuna. Opettaja, tilaa sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön! tilaukset@forssanlehti.fi viimeistään 28.1. Ota siis reilu turvaväli epämääräisiin lähteisiin ja suojaudu valheellisilta väittämiltä. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. Koneessa oli 62 matkustajaa ja miehistön jäsentä. TIISTAINA 12. Isommille erille kouranouto! Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Palvelemme talven Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa ja Romuliike Mäki Ky Tampereella. koronapa niikki CORONA ÄR INTE VÄRRE ÄN EN VANLIG FÖRKYLNING LEHDEN LOGO Opettaja, tilaa sanomalehdet maksutta opetuskäyttöön! tilaukset@hameensanomat.fi viimeistään 28.1. Tämän jälkeen se menetti korkeuttaan jyrkästi ja katosi tutkasta 21 sekuntia myöhemmin. Isommille erille kouranouto! Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! lupiste. Se oli matkalla Jakartasta Borneon saarella sijaitsevaan Pontianakiin. MATKUSTAJAKONEESSA olleiden omaisilta on otettu DNA-näytteitä, joiden avulla uhreja pyritään tunnistamaan. Eloonjääneiden löytäminen on epätodennäköistä. ALGORITMI De där munskydde n är inte alls till nån nytta. Onnettomuuspaikan läheltä on löytynyt ruumiiden osia. mennessä Indonesialaiskone putosi 62 ihmistä kyydissään lauantaina pian nousun jälkeen Jaavanmereen. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030. Kyseessä on eri konemalli kuin kahteen tuhoisaan lentoturmaan joutunut Boeingin 737 MAX -malli. Sanomalehtiviikko) haastaa torjumaan väärän tiedon leviämistä ja ottamaan selvää, mikä on totta. Kone lähti kentältä kello 14.36 paikallista aikaa ja nousi noin kolmen kilometrin korkeuteen noin neljässä minuutissa. Koro na ei ole pah em pi kuin tava lline n ?un ssa. Koneen ja onnettomuudessa kuolleiden etsintöihin on osallistunut yli 2?500 ihmistä ja 53 alusta. KAIKKI KUOLEE!!! KAIKKI KUOLEE!!! KORONA ON IHAN VAARATON NUORELLE Troll1234 Rajoitukset on täysin turhaa ja kallista pelonlietsontaa. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. T H I S I S O U R L I F E N O W Voi ko keu hko t des inf ioid a oik eas ti. Voi ko keu hko t des inf ioi da oik eas ti. Viranomaiset käyvät tutkinnassa läpi myös koneen huoltotietoja, lentäjien koulutuksia ja lentoreittejä. KORONAPANIIKKI Voiko keuhkot desinfioida oikeasti. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Merestä on löytynyt myös turmassa kuolleiden vaatteita ja tavaroita. Onnettomuuden syyn selvittämisen kannalta olisi erittäin tärkeä, että koneen mustat laatikot löytyvät. Etsinnöissä keskitytään nyt onnettomuudessa kuolleiden ruumiiden löytämiseen ja merestä nostamiseen. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. METALLIROMUT JA LYIJYAKUT RAHAKSI! Ostohinnat löytyvät www.romukioski.fi/ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030 Punnitsemme ja maksamme heti! PALVELEMME Joensuuntie 47, Somerolla torstaisin klo 14-17 Hannunkatu 9, Loimaalla torstaisin klo 10-12 Jokilevonkatu 4, Huittisissa keskiviikkoisin klo 14-17 Muina aikoina etukäteen sovittaessa palvelee itsepalvelupisteemme. tai soittamalla 050 505 2030. Sriwijaya Air -yhtiön Boeing 737-500 -lentokone putosi Jaavanmereen lauantaina pian nousun jälkeen. Tähän mennessä pelastustyöntekijät ovat löytäneet merestä ainakin yhden turbiinin, osia koneen takaosasta, renkaan vanteen ja pelastusuloskäynnin osan. Syksyllä 2018 kyseinen malli joutui onnettomuuteen Indonesiassa ja keväällä 2019 Etiopiassa. Näkyvyys meren pohjassa on noin 5–6 metriä. TUTKIJAT USKOVAT, että kone ei ole hajonnut ilmassa ennen veteen osumista. Metalliromut ja lyijyakut rahaksi! tai soittamalla 050 505 2030