Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. su 12.?10.?2014
Uutiset 8?9
Jokioinen
ja Ypäjä
nimesivät
vuoden yrittäjät
. Irtonumero 1,50 ?
. Luistimet olivat ensi kertaa jalassa sitten viime talven.
Juha Sipilän
kotikonnuilla
ei hötkyillä
Uutiset 10
Tytöt jäälle!
Tyttökiekkopäivänä heräteltiin kiinnostusta kiekkoiluun AJASSA 26. www.forssanlehti.fi
Urheilu 19
sunnuntai 17
Yksi
puhelu
toi toivon
syöpäpotilaalle
FoSu
uuvutti
sarjanousija
Blastersin
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
FSKK:n
tulevaisuus
puntarissa
Ajassa 27
Lahjoitus
versoo
keltaiseksi
kukkamereksi
Perustettu vuonna 1917
Tapio Tuomela
Esitys FSKK:n purkamisesta
ja elinkeinopolitiikan
ottamisesta omiin käsiin
saa ymmärrystä. Muualla
maassa yleisempi linja on
ollut kehityskeskusten
fuusioiminen. SUNNUNTAI 14
Eläkeuudistukselle
tuomio
ehdokkailta
Työelämän tilanne puhutti
kansanedustajaehdokkaita
ja muuta torikansaa
Forssassa Uutiset 6
J. Syrjänen
palasi
juurilleen
Kahden miljoonan euron
investointi metalliromun
kierrätykseen Uutiset 2
5-vuotias Maisa Lamppu osallistui tyttökiekkopäivään Somerolla. 03-4155 610
. N:o 276
Syrjänen
Oy murskaa
30 000
tonnia
laiteromua
Forssalaisyritys investoi
Kiimassuolle noin kaksi
miljoonaa euroa
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Forssalaisen J.Syrjänen
Oy:n väkivahva vasaramurskain
rutistaa hetkessä palasiksi murskauslinjalle nostetun pesukoneen, uunin, asianpesukoneen,
pölynimurin tai muun lda-romuksi luokitellun laitteen Forssan Kiimassuon Envitech-alueen.
Tämä on metalliromun kierrätyksen alkupiste.
J.Syrjänen Oy on käynnistänyt
lda-romun murskauksen investoimalla mittavaan halliin sekä Jokioisilla Konepaja E. Seulonnan lisäksi apuna käytetään pyörrevirtaerotinta.
??Lajitellut romumetallit myydään valimoihin ympäri maailmaa. Lisäksi eri muovit lajitellaan
erikseen. 2
SUNNUNTAINA 12. Työssä mukana on
myös Syrjäsen puoliso Ritva Syrjänen sekä Jaana Syrjänen, josta
ollaan koulimassa yritykseen uutta johtajaa.
Massiivinen murskain painaa 110 tonnia. Vasaramurskainta pyörittävän sähkömoottorin teho on noin tuhat
hevosvoimaa, kun tehokkaampi
sähkömoottori saadaan asennettua paikalleen lähiaikoina.
Murskaus näyttää sujuvan mallikkaasi jo nyt 500 KW:n sähkömoottorin avulla.
Investoinnilla Syrjänen tekee paluun juurilleen romubisneksessä.
Yritys on toiminut Kiimassuolla
vuodesta 2004 lähtien. Näin päättelee Suomenlahden meripuolustusalueen ko-
mentaja Markus Aarnio tapahtumapaikan perusteella. Yrityksessä kaikki tekevät tiiminä kaikkea. Metallikauppa on kansainvälistä. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
J. Ympäristökeskuksen
mukaan molemmat tapaukset sattuivat Gotlannin itäpuolella.
Myöskään Ympäristökeskus ei
usko tapausten liittyvän merentutkimukseen.
. Syrjäsen takana on metalliromua murskattavaksi noin kuukaudeksi.
rauta, kupari, messinki, alumiini ja muovi löytävät omat kasansa. Virtasen kanssa, joka myös valmisti laitteen.
Venäjä häirinnyt tutkimusalus Arandan liikkumista
JUSSI LANKINEN
STT
Merentutkimusalus Arandan häiritseminen saattoi johtua Venäjän
meneillään olleista sukellusvenetesteistä. Virtaselle valmistettuun vasaramurskaimeen
noin kaksi miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Jari Syrjänen kertoo, että vasaramurskain suunniteltiin yhteistyössä
Virtasen konepajan kanssa. Ensimmäisissä koeajoissa on
tiukat turvallisuusmääräykset pintaliikenteen suhteen, Aarnio kertoi.
Venäjän laivasto häiritsi kahdes-
ti Suomen ympäristökeskuksen
omistaman Arandan liikkumista
kansainvälisillä vesialueilla elo- ja
syyskuussa. ilmanpaineella erilleen.
Jo nyt murskauksen jälkeen eri
jakeet erotellaan toisistaan. Teräs,
Toimitusjohtaja Jari Syrjänen kertoo kierrätyksen olevan kovaa työtä. Se on suunniteltu yhteistyössä
jokioislaisen Konepaja E. Hankinnassa on parhaillaan vielä noin 0,5 miljoonaa
euroa maksava laitteisto, jolla
murskattuja jakeita voidaan tunnistaa ja ?ampua. Tuskin se ainakaan Arandasta johtui, pääjohtaja Lea Kauppi
sanoi.
Ympäristökeskuksen mukaan en-
simmäinen tapaus oli elokuun
alussa ja toinen syyskuun alussa.
Venäjän laivasto pyrki molemmilla kerroilla estämään tutkimus-
matkalla olleen Arandan pääsyn
näytteenottopisteelle.
Ensimmäisellä kerralla venäläinen sotalaiva kehotti kahdesti radion välityksellä Arandaa muuttamaan kurssia. Eikä nykyinen ympäristölupakaan anna
myötä autoromujen käsittelyyn.
Syrjäsen laitteisto on erittäin ny-
kyaikainen. Esimerkiksi teräs matkaa
Espanjaan, Turkkiin tai Intiaan.
Romualumiini päätyy puolestaan
todennäköisesti Kiinaan. Ensin Aranda totteli, mutta toisella kerralla se ilmoitti pysähtyvänsä tutkimuspisteelle.
Arandan miehistö havaitsi paikal-. Vuositasolla laitos tulee käsittelemään romua suunnitelmien mukaan noin
30?000 tonnia.
Syrjäsen laitoksella ei murskata esimerkiksi jääkaappeja ja muita kylmälaitteita, joita Kiimassuolla käsittelee LHJ Groupiin
kuuluva Cool-Finland Oy.
Syrjäsen murskaimen nieluun
eivät päädy myöskään romuautot
tai autopellit, joiden murskaajia
maassa on jo tarpeeksi. Aarnio ei
ole vielä nähnyt tapaukseen liittyviä raportteja.
. Myös
muovit kierrätetään eteenpäin,
Syrjänen sanoo.
Yritys työllistää Forssassa 8?10
henkilöä. Syrjäsen mukaan koko
puujätteen kierrätyksen pohja pilattiin EU:n vuoden 2006 direktiivillä, joka kielsi rinnakkaispolttoaineiden polttamisen lämmityskattiloissa.
Nyt pihalla on yhden tuottajavastuuyhteisön toimittamaa ldaromua pesukoneista, astianpesukoneisiin ja pölynimureihin sekä
erilaista sähkölaiteromua yhteensä noin 2?000 tonnia. Yritys on
perustettu jo vuonna 1982.
Viime keväänä yritys jätti puuperäisten rakennusjätteiden kierrätyksen
Lopulta sotalaiva ajoi hyvin läheltä
ohi. Taloa on lähes kokonaan peruskorjattu. mh
ja aula. Korkeintaan 8 osallistujaa
. Iso tontti, yht. Lisäksi aitojakin
dokumentteja on saatavilla.
Siitarin mukaan erilaisia asiakirjoja, kuten muukalaispasseja tai pakolaisen matkustusasiakirjoja, on kateissa tuhatmäärin,
muun muassa Ruotsissa. Kun viranomaiset ovat takavarikoineet puhelimia, siellä on
ollut vertailukuvia asiakirjoista
ja ihmisistä, eli on etsitty mahdollisimman samannäköistä kaveria kuin papereissa.
Väärillä asiakirjoilla matkustavat
paljastuvat teknisessä vertailussa tai yksinkertaisesti vain kysymällä. 129.000 ?.
Itse rikollisryhmien jäljille pääsy
on vaikeaa, vaikka juuri sitä vi-
Tyttö jäi
auton alle
Jokioisilla
JOKIOINEN Henkilöauto törmäsi suojatietä polkupyörällä ylittäneeseen 15-vuotiaaseen tyttöön
perjantaina Jokioisilla. FL
jyri siitari
ranomaiset yrittävät.
. klo 17.30 p. Poliisi epäilee nuoren naisen
syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja törkeään rattijuopumukseen. Ulkoministeriön mukaan alustavat tiedot tapauksesta ovat huolestuttavia.
. Laitto-
mia maahantuloja junailevat rikollisryhmät voivat myös painostaa ihmisiä luovuttamaan
passejaan oikean näköiselle henkilölle.
. Tulija kun harvoin puhuu edes sen maan kieltä, josta
asiakirja väittää hänen tulevan.
Esimerkiksi Suomeen yritetään
monesti Ruotsissa myönnetyillä
asiakirjoilla.
. Arandalla olleet kokivat tilanteen uhkaavaksi. Yksinkertaiset kysymykset paljastavat.
KIMMO MÄKILÄ
STT
Toistuva tilanne rajalla: ihminen pyrkii maahan, ja asiakirjat
näyttävät olevan aidot. 9.30-17,
la 10-14
SELKÄVOITTO
Selkävoitossa saat eväät kroonisten ja toistuvien
alaselkäongelmien taltuttamiseen. Törmäys
sattui keskustassa noin kolmelta iltapäivällä. Mikäli tämä vaatii toimia Venäjän suuntaan, sellaisiin ryhdytään,
ministeriö kommentoi antamassaan lausunnossa.
Nyrkki heilui
Forssan yössä
FORSSA Miestä pahoinpideltiin
perjantain ja lauantain välisenä
yönä Forssan keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla. Ympäristökeskus välitti häirinnästä tiedon vastuuviranomaisille. Kunnan
vesi ja viemäri. Itse
muistan kerran käyttäneeni kysymystä ?kuka on Ruotsin presidentti?, Siitari kertoo.
Kieliongelmien vuoksi tulijan
seurassa kulkeekin usein saattajia, joiden tehtävänä on järjestää
ihminen läpi lähtöselvityksestä ja passintarkastuksista. Hänen mukaansa asiaa ei ollut
pidetty niin tärkeänä, että siitä olisi ilmoitettu Ympäristökeskuksen
johdolle aiemmin. Kesto 6 viikkoa
. Uhri kuljetettiin jatkohoitoon Forssan sairaalaan. 03 / 435 6868
OTE OY
Rajakatu 2, Asemapuisto, FORSSA. Vielä vuonna 2010 oli niin,
että laitonta maahantuloa yritettiin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä väärennetyillä
asiakirjoilla. LOKAKUUTA 2014
Nuori nainen aiheutti henkilöauton tieltä suistumisen Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa.
17-vuotias nainen tarrasi ohjauspyörään, minkä takia 20-vuotias mieskuljettaja menetti
auton hallinnan. STT
Seppo Pessinen
Paperit oikeat,
mutta ihminen väärä
Laitonta maahantuloa yritetään yhä harvemmin väärennetyillä
asiakirjoilla. Ihminen
ei vain ole se, jonka nimi papereissa lukee.
Kesällä Helsinki-Vantaalla paljastui yhden päivän sisällä kolme tällaista tapausta. Ryhmän ohjaa fysioterapeutti
Harjoittelun voi aloittaa heti akuutin kipuvaiheen jälkeen, tavoitteena
tukilihasten vahvistuminen ja oikean asennon hallinta.
SEURAAVAT RYHMÄT ALKAVAT:
Niskalenkki alkaa ke 15.10. Aarnio ei muista,
että vastaavaa häiriköintiä olisi tapahtunut aiemmin.
Vaikka jälkimmäinenkin häirintä tapahtui yli kuukausi sitten,
Kauppi sai siitä tiedon vasta tiistaina. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. FL
?Itse muistan
kerran käyttäneeni
kysymystä: Kuka on
Ruotsin presidentti??
Nopeasti ja edullisesti
KEITTIÖT
komerot, kh-huoneet,
wc-kalusteet, vaihto-ovet,
liukuovet, tilanjako-ovet
myös erikoismitoin
www.keittiokalustetukut.fi
www.visionliukuovet.fi
Forssan
KEITTIÖKALUSTETUKKU
Sortohaanraitti, 30100 FORSSA, p. Tyttö oli ajanut
pyörätieltä suojatielle, kun viisikymppinen mies törmäsi häneen autollaan.
Tyttö kuljetettiin tarkastukseen Forssan sairaalaan. Ryhmäohjaus kerran viikossa
. Yksilöllisesti
ohjattua pienryhmäharjoittelua selän hyvään hallintaan.
NISKALENKKI
Yksilöllisesti ohjattua pienryhmäharjoittelua
niskan, hartiaseudun, olkapään ja rintarangan
kiputilojen vähentämiseksi.
. Näille organisaatioille se on
bisnestä ja ne hyötyvät eniten.
Tulijat taas, kun puhutaan vaikka irakilaisista tai syyrialaisista,
he tulevat hakemaan puhtaasti
turvapaikkaa, Siitari sanoo.
UUSI kohde
ESITTELY TÄNÄÄN KLO 16.50-17.20
OKT, TAMMELA, HYKKILÄNTIE 29
Kuiva- ja Pyhäjärven läheisyydessä 1950
rakennettu, osin hirsirunkoinen talo, jossa
k, oh, mh, wc/suihku, 64 m² + yläk. Kun heitetään ruotsinkielinen kysymys, niin eiväthän nämä ihmiset osaa vastata. Hp. Tutkinnanjohtaja Jyri Siitarille Suomenlahden merivartiostosta ilmiö on tuttu, ja hänen mukaansa yleistyvä.
. Nämä
henkilöt ovat usein pikkurahalla
värvättyjä välikäsiä.
Janne Mäkelä nostamassa metalliromua murskaimen kuljettimelle.
la myös pinta-ajossa olleen sukellusveneen.
Toisella kerralla venäläinen helikopteri lähestyi ensin Arandaa.
Sen jälkeen sotalaiva otti kurssin
suoraan Arandan perää kohti. klo 17.30 Ilmoittautuminen
Selkävoitto alkaa to 16.10. Poliisi
tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. 3402 m². Sanoisin, että nyt
jo enemmistö tulee toisen henkilön asiakirjoilla.
Suomen ulkorajoilla paljastettiin viime vuonna 66 laittoman
maahantulon tapausta, joista 47
Helsinki-Vantaalla.
Muutoksen taustalla on passien turvatekniikan kehittyminen,
mikä on tehnyt väärentämisestä
hyvin vaikeaa. Auto suistui tieltä ja vaurioitui keulastaan. 03 433 4280
forssa@keittiokalustetukut.fi
ark. Miestä lyötiin nyrkillä päähän niin,
että hän kaatui lyönnin voimasta katuun.
Poliisipartion tullessa paikalle
epäilty tekijä oli poistunut, mutta hänen henkilöllisyytensä on
poliisin tiedossa. Muuttovalmis tapaus, jossa vielä näperrettävää niin kuin vanhassa
talossa kuuluukin
Se tuo tietyn vastuun. Tänä vuonna summa
oli vastaavalta ajanjaksolta 470 000 mk.
Lähtevän tavaraliikenteen osuus mainitusta summista oli vuonna 1973 noin 220
000 mk ja tänä vuonna noin 380 000 mk.
Hei, tulen järkivihreältä Forssan seudulta!
Kolumni
Sanni Grahn-Laasonen
Kirjoittaja on ympäristöministeri, forssalainen
kansanedustaja ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja.
K
aksi viikkoa ympäristöministerinä. Tiedättekö, on aika
hienoa päästä kertomaan eri yhteyksissä tulevansa järkivihreältä Forssan seudulta!. Ympäristöystävälliset toimintamallit ja teknologiat kehittyvät, kun
luomme niille kysyntää. Elinkeinopolitiikkaan ja
raakaan työhön seudun edunvalvonnassa pitäisi suunnata toisenlaisia resursseja kuin tähän saakka on tehty.
Kehittämiskeskus ei ole löytänyt siihen
uutta vaihdetta. lähtevästä tavaraliikenteestä ja henkilöliikenteestä . ?Tämän juhlan puitteisiin sopiikin erinomaisesti katkelma veljesten lukupuuhista
ikäänkuin kuvaamaan opiskeluoloja menneiltä vuosilta?.
40 vuoden takaa
Kehittämiskeskuksen kohtalo on edelleen auki kuukausien väännön jälkeen.
että näin on ollut Forssan seudulla viime kuukausien väännön aikana.
Kaupunginjohtaja Sami Sulkon
esittämässä mallissa on nieleskelemistä niin kaupungin päätöksentekokoneistossa kuin naapurikunnissakin.
Olennaista on, että malli avataan nyt
mahdollisimman yksityiskohtaisesti
ja ilman kiistojen aiheuttamia painolasteja. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 12.?10.2014
60 vuoden takaa
Elinkeinopolitiikka hakee
edelleen uutta vaihdetta
Kansakoulun lisäosa
vihittiin
F
orssan seudun kunnat
ovat kiistelleet vuoden
päivät yhteisen kehittämiskeskuksensa tulevaisuudesta, eikä loppua
näy. Myös saapuvan tavaran
kohdalla on tapahtunut merkittävää lisäystä. Osittain kasvu on
ollut yli 100 prosenttiakin. Tarvitaan huomattavia panostuksia bioenergiaan. Sami Sulkko
saa kaiken tuen yrittäjiltä, ja se pantava merkille.
Mallissa on etunsa, mutta kuntien
kehittämiskeskuskin on onnistunut
joissakin asioissa. Siitä saamme olla ylpeitä. Toisaalta tulevaisuuden
voittajia ovat vähähiiliset ja energiatehokkaat yhteiskunnat,
jotka ovat ilmasto- ja ympäristöteknologian aallonharjalla.
On löydettävä uusi tapa tehdä asioita, tuottaa energiaa ja
hyvinvointia. Yrittäjät ovat sen jo tehneet ja
suhtautuvat avaukseen myönteisesti
omia lisäyksiä esittäen. . Rauman
suunnittelujohtaja Asko Aro-Heinilän
kommentti (FL 12.10 sivu 14), jonka
mukaan kuntaorganisaatio on rampa
jos siltä puuttuu elinkeinopolitiikka,
antaa ajattelemisen aihetta Forssan
seudulle. Tulevina kuukausina yksi suurimmista haasteista on EU:n 2030 energia- ja ilmastopaketin neuvotteleminen ja kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden edistäminen.
Eduskunnassa puhuimme tiistaina Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta.
Suomen tavoite on saavuttaa lähes päästötön energiajärjestelmä vuonna 2050. . Samalla kun pelastamme maailmaa, voimme luoda kotimaahan työpaikkoja ja hyvinvointia.
Ympäristöliiketoiminta kuuluu myös Lounais-Hämeen
vahvuuksiin. Se palauttaisi elinkeinopolitiikan takaisin lähtöruutuun, jossa
kunnat vastasivat omasta elinkeinopolitiikastaan.
Malli ei ole vieras, mutta poikkeaa
kuin yö ja päivä siitä, mihin kehittämiskeskus asemoitiin kuukausien kiistelyn
jälkeen. suurin
maailmassa. tammi- ja
elokuun välisenä aikana maksuja yhteensä 294 000 markkaa, kertoi asemanhoitaja Touko Peltonen. Tämä ei voi olla vaikuttamatta
siihen, miten kunnissa suhtaudutaan
kaupunginjohtajan uuteen vetoon.
Yhteinen kehittämiskeskus on ollut mallina noin 20 vuotta, ja se on
edelleen tyypillisin tapa hoitaa kuntien välistä yhteistyötä elinkeinopolitiikan raskaalla saralla.
Irtiottojakin on tehty ja paikoin hyvällä menetyksellä. Uskon, että kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet toimivat tarpeellisina kannustimina ohjaamaan investointeja uusiutuviin energialähteisiin.
Suomen tulee pitää puolensa, mutta ei piiloutua pienuutensa taakse. ?Tämä päivä antaa meille juhlavat puitteet kun nyt vietämme uuden lisärakennuksen vihkiäisjuhlia?, lausui puhuja. Eurooppa valmistautuu kiivaasti kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Vuonna 1973 perittiin kaupallisesta liikenteestä . Pääosin kasvu perustuu lähtevän tavaran kasvuun,
henkilöliikenteen kehitys on puolestaan
ollut verkkaista. Hurja vauhti, paljon töitä, innostunutta valmistelua ja harkintaa. Suomalaisella cleantech-osaamisella voimme olla mukana ratkaisemassa globaaleja ilmastohaasteita. Jotta päätöksenteko ei olisi liian
helppoa, Forssan kaupunginjohtaja
Sami Sulkko esitti kehittämiskeskuksen tehtävien siirtoa kaupungin kehitysyksikköön. Kyse on myös suomalaisesta työstä ja toimeentulosta.
Turpeen ja hakkeen kilpailukyky suhteessa kivihiileen on
huonontunut kivihiilen hinnan romahtamisen vuoksi, johon taas ovat vaikuttaneet Yhdysvaltain liuskekaasu ja toisaalta päästöoikeuksien hinnan lasku.
Kuluva syksy on energia- ja ilmastopolitiikassa Suomelle
ratkaisujen aikaa. Ei voi välttyä ajatukselta,
FORSSAN LEHTI 12.10.1954 Sunnuntaina Aleksis Kiven päivänä vietettiin Tammelan Saaren kansakoulun lisärakennuksen vihkiäisjuhlaa. Naapurit vievät
tällä pelillä ne vähätkin kasvun idut.
Humppilan aseman
liikenne
FORSSAN LEHTI 12.10.1974 Humppilan
rautatieaseman liikenne on viimeksi kuluneen runsaan vuoden aikana kasvanut
huomattavan nopeasti. Etenkin yritysneu-
vonta taipuu hyvin yhteiseen yrityskeskukseen, jonka ovesta kuntien toimijoiden on helpompi astua sisään.
Kaiken maailman hankkeet eivät saa
ratkaista lopullista mallia.
Harmillisinta kuukausien väännössä
on ollut se, että politikointi, hallinto ja
byrokratia näyttää olevan lopputulosta
tärkeämpää. Monilla päätöksillä, joita
teemme nyt, on vaikutusta vielä vuosikymmenten päästä.
Arkisten ympäristöystävällisten valintojen lisäksi on iso
kuva - millaista ympäristövastuuta kannamme globaalisti ja miten taakka jakautuu. Suomi on kuitenkin
kunnianhimoisten päästövähennystavoitteiden takana. Forssa ottaa mallia
Raumalta, jossa haluttiin eroon kuntien yhteisestä kehitysyhtiöstä. Saastuttavasta kivihiilestä eroon pääsemiseksi tarvitsemme monipuolisen, kustannustehokkaan,
päästöttömän energiapaletin. Lisäksi tarvitsemme energiansäästötoimia ja ydinvoimaa.
Monipuoliseen energiapakettiin kuuluu myös turve, jota
käytetään seospolttoaineena hakkeen kanssa. Suomen ekologinen jalanjälki on 15. Turve ei ole ympäristön kannalta ongelmaton
vaihtoehto ja aiheuttaa päästöjä, mutta kotimaisuudellaan
se on energialähteenä ulkomaista kivihiiltä parempi vaihtoehto. 4
SUNNUNTAINA 12. Forssan seudun myynti ja markkinointi suorastaan huutaa
toisenlaista toimintaa. Tuuli- ja aurinkovoiman merkitys kasvaa teknologioiden kehittyessä, tuotantokustannusten pienetyessä ja hallinnon esteiden murtuessa määrätietoisella työllä. Tällä viikolla
hallitus päätti keventää turpeen verotusta, sillä se parantaa
kotimaisten hakkeen ja turpeen kilpailukykyä verrattuna
kivihiileen. Sali, joka täyttyi miltei viimeistä sijaa myöten juhlayleisöstä, oli koristeltu kauniisti syksyn kukin.
Tilaisuus aloitettiin laulamalla yhteisesti
Hämäläisten laulu, jonka jälkeen opettaja Kyösti Rytkönen piti tervehdyspuheen.
Hän kuvaili lyhyesti puheessaan Aleksis
Kiven elämäntaistelua ja hänen pääteoksensa Seitsemän Veljestä-romaanin syntyvaiheita. Komissio ehdottaa, että vuoteen
2030 mennessä meidän tulee vähentää 40 prosenttia kasvi-
huonekaasupäästöistä vuoden 1990 tasoon verrattuna. Tärkeää on joustavuus ja valtioiden oma valta valita keinonsa.
Joustavuus on Suomelle tärkeää, sillä pohjoisena, kylmänä,
pitkien välimatkojen ja raskaan teollisuuden maana meillä on
ilmastoneuvotteluissa paljon intressejä
Ensin meteli nousi ulkoministeriön virkamiesten liian myönteisestä Nato-lausunnosta, sitten Kelan johdon
sote-mielipiteestä, ja viimeksi sai moitteita hallituksen Nato-linjasta poikkeamisesta
pääministeri Stubb. Tätä työtä on jatkettava ja käännettävä katse tulevaisuuteen hakemalla ongelmiin ratkaisut.
Keskusta myöntää avoimesti tehneensä tässä asiassa virheitä. Mutta kun sanottiin jotakin, mikä
ei sovi demareiden linjaan.
Viimein energinen pääministerimme
otti ulkomaanmatkallaan kantaa turvallisuuspolitiikkaan sanomalla olleensa jo
vuonna 1995 sitä mieltä, että Natoon olisi
pitänyt liittyä. vaihde 03-41?551
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 03-4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 03-4155 608
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 03-4155 610
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Carita Tulonen 03-4155 620
Jyrki Jokinen
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 03-4155 606
Minna Aaltonen 03-4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604
valtiotieteiden tohtori
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
Sana sunnuntaiksi
Mitä tulee mieleesi sanoista ?kristityn vapaus?
Siitä puhutaan Raamatussa vaikkapa kirjeessä galatalaisille: ?Vapauteen Kristus
meidät vapautti?. Meidät
on vapautettu anteeksiantamattomuuden
vankilasta. Kokoomus kantaa siis
täyden poliittisen vastuun siitä, että jätevesiasetus on valmisteltu ja hyväksytty.
Lipposen II hallituksessa kokoomuksen
olisi pitänyt tämä asetus torpata!
Kokoomus ja puheenjohtajansa Katainen
eivät viime vaalikaudella olleet jätevesiasetusta muutettaessa kovin innostuneet
asetusta muuttamaan vaan päinvastoin
puolue oli enemmän kiinnostunut jätevesijärjestelmien toimittajista. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Päätoimittaja Kari Grahn
03-4155 657 tai 050 043 9845
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 570 7432
Sirkka-Liisa Anttila
kansanedustaja (kesk.)
ex-maatalousministeri Vanhasen
ja Kiviniemen hallituksissa
Toimitussihteerit
03-4155 658, 03-4155 659
Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 03-4155 661
Ami Laaksonen 03-4155 656
Jaakko Leinonen 03-4155 665
Petri Ojanen 03-4155 660
Saija Pennanen 03-4155 650
Johanna Puukka 03-4155 651
Sensuuripolitiikkaa
LUKIJALTA Natosta ja sote-palveluiden yksityistämisestä ei Suomessa näköjään saa
puhua vapaasti kysymättä ensin eduskunnan sensoreiden mielipidettä . He erehtyivät lausumaan, että sote-palveluiden saatavuus voidaan turvata ?vain yksityisiä palveluita
hyödyntämällä?.
SDP:n kansanedustaja Kari Rajamäki
järjesti välittömästi tiedotustilaisuuden,
missä hän ilmoitti pitävänsä Kelan johdon
menettelyä ?ennen kuulumattomana?. Yhteys on mahdollista pelkästään Kristuksen kautta. Kolmiosainen sakokaivo ja toimiva maaperäkäsittely riittää.
Jos kiinteistöön ei muutenkaan investoida,
ei jätevesiasetus edellytä toimenpiteitä.
Rannoilla ja tärkeillä pohjavesialueilla
noudatetaan kuntien rakennusjärjestystä
ja ympäristönsuojelumääräyksiä. Mitkään teot tai lain pilkuntarkka noudattaminen eivät siihen riitä. Yhtään ei auttanut
virkamiesjohdon selittely, että kyseessä oli
tavanomainen raportti pohdiskeluineen.
Mutta ei, Nato-teemaa ei saa edes pohdiskella virkamiestasolla.
Sitten oli vuorossa Kelan johdon vastaavan-
lainen ?pohdiskelu?. Kaikesta siitä, mikä estää meitä olemasta vapaita rakastamaan. Keskusta oli tuolloin oppositiossa. ollaanko
?linjassa. Kaikkien etu on, että järvet ja joet
pysyvät edelleen puhtaana. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Tänäänkin.
Johanna Parviala
pappi Jokioisissa
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
239,50 ?
6 kk
242,00 ?
á 121,00 ?
3 kk
244,00 ?
á 61,00 ?
2 kk
252,00 ?
á 42,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU PE?LA?SU
12 kk
168,00 ?
190,00 ?
6 kk
85,00 ?
96,00 ?
3 kk
44,00 ?
49,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
251,00 ?
6 kk
136,00 ?
3 kk
77,00 ?
1 kk
30,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Vapauttaakseen meidät elämään. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Vapahtajana Jeesus on vapauttanut
meidät synnin mahdin alta pelastaen meidät esimerkiksi omasta ja muiden ihmisten tuomiosta, hyväksytyksi tulemisen pakosta ja epäonnistumisen pelosta. Asialla ovat olleet sekä keskustan että SDP:n kansanedustajat.
Ensin ulkoministeriön virkamiehet erehtyivät pohdiskeluissaan sanomaan ääneen,
että ?Naton jäsenyys selkeyttäisi monin tavoin Suomen ulkopoliittista asemaa?. Kiinteistön omistajan oikeusturvakin jo edellyttää, että viranomainen viestittää mitä häneltä odotetaan. Sen lisäksi olemme
mestareita kahlitsemaan itsemme ja toisemme erilaisiin raameihin ja muotteihin
ja karsinoihin, kirjoittamattomiin sääntöihin. kuinkas muuten . Mutta juuri sen tähden, juuri sinun
ja minun tähteni, rakkaimpansa vapauttamiseksi Jeesus kuoli. Maaseudun elämänmuoto on lähtökohtaisesti jo erittäin ekologinen. Lausuntoon reagoivat välittömästi . Mitään ei sanottu siitä, että Kelan pääjohtajalla on oikeus antaa lausuntoja laitoksen
nimissä. Tässä linjan vartijoina ovat vasemmistopuolueet.
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Urheilutoimitus 040 451 8394
Pasi Rakkolainen 03-4155 663
Kai Sandberg 03-4155 662
Kuvatoimitus 03-4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Forssan Lehti on osakkaana
Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa
sisältöä 12 sanomalehdelle.
Lännen Mediaan kuuluvat
Forssan Lehden lisäksi
Aamulehti, Turun Sanomat,
Kainuun Sanomat, Lapin Kansa,
Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa,
Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan
Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva.
Onneksi maamme vapaa media, lehdistö, televisiokanavat sekä some tuovat hyvin esiin kaikki mielipiteet ja näkemykset ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Muutosten tekoon pitää
olla riittävä määräaika.
Viimeisenä keskusta vaatii, että pienpuhdistamojen valmistajat ja urakoitsijat
kantavat vastuun laitteiston toimivuudesta asetuksen mukaisesti.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Rakastamaan
lähimmäistä sillä rakkaudella, jota itse saa
Jumalalta ottaa vastaan.
Miksi se kuitenkin on niin vaikeaa?
Miksen voisi vain uskoa ja ottaa rakkautta ilolla vastaan, elää lähimmäiseni hyväksi palvellen häntä Jumalan kunniaksi. Mistä olen vapaa ja toisaalta - mihin minut on vapautettu. vai ei. Kaikesta mikä estää palvelemasta lähimmäistä ja
toimimasta hänen hyväkseen - sillä siihen
työhön meidät on kutsuttu. Tällä vaalikaudella kokoomusjohtoiset hallitukset eivät ole teh-
neet jätevesiasetuksen suhteen yhtään
mitään. Rehellisyydestä ei valitettavasti ole puheenjohtaja Stubbin johtamassa kokoomuksessa
tietoakaan!
Keskustan johdolla asetetusta lievennet-
tiin viime vaalikaudella mutta ei riittävästi. Miksi usko, vapaus ja armo ovat niin vaikeita
asioita, että mieluummin kärvistelen painuen syntieni ja kuormani alla kumaraan?
Miksen anna Rakkauden koskettaa itseäni. Uutena asiakokonaisuutena on mukaan tullut näköjään sote-palveluiden järjestäminen, joka pitäisi antaa lähes julkisen vallan monopoliksi. Kokoomus oli Lipposen II hallituksessa rakentamassa jätevesiasetusta. Jos kokoomus olisi vaatinut muutoksia asetukseen,
ne olisi tehty. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.30,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Niiden pohjalta sitten arvioimme, arvostelemme ja tuo-mitsemme toisiamme ja itseämme.
Mistä meidät siis on vapautettu. 5:1). Tajuanko edes olevani vapaa?
Meitä ihmisiä sitovat lait ja velvoitteet,
jotta pystymme edes jotenkuten elelemään täällä yhdessä. Tulee väkisin mieleen 1970-luvun
suomettumisen aika, jolloin presidentti
Kekkonen pani kovalla kynällä toimittajia
aisoihin. Jostain kumman syystä lähes yhtä
arka tämä asia tuntuu olevan myös demareille. Emme kuunnelleet riittävästi maaseudun ihmisiä ja asetuksen muuttaminen viime vaalikaudella kesti liian kauan ja muutokset olivat
riittämättömiä. Varsinkin keskusta katsoo olevansa edelleen tässä ylivoimainen osaaja, joka vain tietää, mitä saa Natosta puhua ja
mitä ei. ja paheksuen - sekä puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö että ulkoministeri
Erkki Tuomioja. LOKAKUUTA 2014
Nyt olisi oikea aika ryhtyä avoimesti keskustelemaan
päällekkäisten hallintojemme purkamisesta.?
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Juho Savo Viiri-lehdessä
Haetaanko ratkaisuja vai syyllisiä?
LUKIJALTA Oli suuri pettymys havaita,
miten uusi ympäristöministeri GrahnLaasonen käytti aikansa eduskunnan kyselytunnilla ja lehdissä syyttelyyn kykenemättä esittämään yhtäkään omaa ratkaisua saatikka muistamaan, miten kokoomus on aiemmin toiminut. No, kai siksi että en haluaisi myöntää
olevani armon ja vapautuksen tarpeessa.
Taas. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2014. (Gal. Ihmisiä ei pidä syyllistää pakkotoimilla.
Siksi keskusta esittää asetukseen seuraavia
muutoksia: kuivan maan kiinteistöllä jätevesiasetusta sovelletaan vasta silloin, kun
kiinteistöllä tehdään rakennuslupaa vaativia peruskorjauksia. 02 269 3434
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Ei auttanut, vaikka hän selvin sanoin toi esiin myös hallituksensa linjauksen asiassa: jäsenyyttä ei haeta tämän
hallituksen aikana.
Nyt olivat asialla . Edellä kerrotun valossa kokoomuksen jätevesipuheet Lipposen II hallituksen toimien jälkeen ovatkin pelkkää
hurskasta selittelyä ja syyttelyä. Virkamiehilläkin on Suomessa
edelleen sananvapaus.
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Meidät on vapautettu elä-
mään Häneen yhteydessä. kes-
kustan ulkopolitiikan moraalin vartijat ihmetellen suureen ääneen, miksi pääministeri ei ole ?ruodussa?; ei saa puhua Natosta muuten kuin torjuen.
Jos tämä moraalinvartijoiden ote meil-
lä edelleen tiukkenee, ollaan aika huonolla tiellä. Kristityn elinehto on elävä suhde Kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Ei ollut ?sopivaa?, ja nyt
oli ?valtuudet ylitetty?. Ilman muuta niistä on voitava avoimesti puhua, ja nimenomaan pitää puhua.
Eduskunnan moraalin vartijoidenkin pitää
tämä sietää. Vain usko Jeesukseen
riittää
Kukaan
eilen Forssan torilla paneelikeskusteluun osallistuneesta nelikosta ei hyväksy sellaisenaan tuoretta eläkeuudistusta.
Hallituspuolue sosiaalidemokraattien ehdokas Kaisa Lepola
pehmensi näkemystään niin, että
olisi hyväksynyt päätöksen eläke-
iän nostosta, jos työllisyystilanne
olisi toisenlainen.
??Kaikille ei riitä töitä. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
??Kuolleita
Rakkaamme
Airi Lea Kaarina
RouhiAinen
* 5.1.1930 Metsämaa
. Kiitos Mäntyrinteen palvelukeskuksen henkilökunnalle
äidin hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Martti Arvid
toivonen
* 16.8.1927
. 25.9.2014
Kaivaten
Esa perheineen
Esko perheineen
Tarja perheineen
Pasi perheineen
Jari perheineen
Airi perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Vaikka elämän tahtoa ollut ois,
niin vaikea sairaus uuvutti pois.
On vain hiljaisuus ja suru sanaton.
On isän neuvot loppuneet,
hän hiljaa nukkui pois.
Näin emme olisi tahtoneet,
on meiltä paljon pois.
Siunaus toimitettu. 20.9.2014 Tammela
Hetkenä illan hiljaisen
tuli rauha ikuinen.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutta tiedämme sun hyvä olla on.
Lämmöllä muistaen
Marjo, Jukka ja Jenna
Veljet perheineen
Edesmenneen sisaren perhe
Muut sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 5.1.1939 Säkylä
k. Lämmin kiitos osanotosta. lämmin kiitos osanotosta.
lämmin kiitos myös
Retonkihovin henkilökunnalle
Aarnen hyvästä hoidosta.
s. 6 Uutiset
SUNNUNTAINA 12. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta.
Kiitos myös tyykihovin henkilökunnalle hyvästä hoidosta.
Rakkaamme
Matti Johannes
vuoRinen
s. 25.12.1927
k. 27.9.2014 humppila
o.s. niemelä
Kaipauksella muistaen
Lapset
Lastenlapset
Lastenlastenlapset
Sukulaiset ja ystävät
Tähtitarhain tuolle puolen
äidin katse tähysi.
Taivaan Isä pyynnön kuuli
kypsän viljan korjasi.
Kirkkomaahan saattelemme
isän viereen nukkumaan.
Rakkaudella, kiitoksella
jäämme äitiä kaipaamaan.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Nykytilanteessa päätös eläkeiän nostosta on
kestämätön eikä tuo mitään uutta
työmarkkinoille, Lepola näki.
Rami Lehtinen pitää korotusta
pelkästään teknisenä.
??Päätös ei pidennä työuria, jos
ihmiset eivät pysty olemaan töissä pidempään. 9.2014
kaivaten
Else
Kerttu
Timo, Seppo ja Heikki perheineen
Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.
Siunaus toimitettu sukulaisten läsnä ollessa.
??Surukiitokset
Kiitämme lämpimästi teitä kaikkia,
jotka kunnioititte rakkaamme
veiKKo
raitasen
muistoa ja
otitte osaa suruumme.
Eeva, Olavi, Antti ja Anna-Maija. Pitäisi panostaa työuran alkupäähän, totesi Lehtinen, joka ainoana nelikosta kannattaa monessa maassa käytössä olevaa eläkekattoa.
Janne Nieminen kannusti omiaan katsomaan peiliin, koska työmarkkinajärjestöt ovat Akavaa lukuun ottamassa olleet neuvottelemassa ja hyväksymässä sopimusta.
Niemisen mielestä yksi epäkohta uudistuksessa on kohta,
jossa raskas ja pitkä työura otetaan huomioon eläkeiässä.
??Kuka päättää, mikä on raskas
työura. Laikkorpi
* 15.3.1924
. Lääkäri antaa lausunnon
vakuutusyhtiölle, josta asia menee eteenpäin, Nieminen kyseli.
Hän muistutti, että 1960 ja
-70-luvulla syntyneet ovat uudistuksen suurimmat häviäjät. Kiitos myös ryhmäkoti Lupiinin hoitajille Matin hyvästä
hoidosta.
Työssä
jaksaminen
huolestuttaa
Seudun kansanedustajaehdokkaat
eivät hyväksy eläkeuudistusta
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Kansanedustajaehdokkaat Kari Tiilikkala
(vihr.), Janne Nieminen (vas.),
Kaisa Lepola (sd.) ja Rami Lehtinen (kesk.) ovat ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä. 26.9.2014
ikävöiden
Leena ja Hannu
Sirkka ja Erkki
Heikki
Hannu ja Terhi
Lastenlapset perheineen
Muut sukulaiset ja ystävät
Ei kauniimmin täältä lähteä vois
kuin hiljaa unessaan nukkua pois.
Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. kiitokset myös Tammelan kotihoidolle äitimme hoivasta ja huolenpidosta.
Pauli Tuomas
ali-hokka
Rakkaamme
Aarne Mikael
AholA
* 28.11.1926
. 12.9.2014
Hiljaa tarttui käsi Herran
käteen väsyneen.
Hiljaa siirtyi sielu
lepoon ikuiseen.
Ikävöiden
Anja
Tuire ja Asko
Lastenlapset perheineen
Sukulaiset ja ystävät
Siunaus toimitettu läheisten läsnä
ollessa. Hyvää Niemisen mielestä uudistuk-
??Kuolleita
Rakkaamme
Alma Maria (Maija)
kujAMäki
o.s. Isoin ongelmamme on, että joka päivä kuusi alle
30-vuotiasta jää työkyvyttömäksi. 9
050 313 8987
Vorssan Vapriikki
- tilaa
kakut EläkeVorssan
Vapriikki
- juhlapaikka läiset
Meiltä- kakut
kesän
catering
5?
juhliin. Omaan työhön on kyettävä
vaikuttamaan. 040 5282269
pia oksa p. Työstä on saatava
palautetta ja työpaikan on oltava oikeudenmukainen, Lehtinen
paalutti.
Nieminen kiinnitti huomiota
nollatyösopimuksiin, jotka hänen
mukaansa ovat paitsi eriarvoistavia, myös työlain vastaisia.
. Nuoret tuuppivat ja tönivät poikaa kirjaston seinää vasten. Työt jaetaan mahdollisimman moneen osaan. 14.00
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai
Vuoden parhaaksi kaupunkilehdeksi on valittu Lahdessa ilmestyvä Uusi Lahti. 03 4123 495
Hämeentie 7
LOUNAAT VIIKOLLA 42 klo 11.00 . Tarjoamme
myös
IsänpäIvän
tilat ja muut
järjestelyt!
noutopöytä
9.11.
- makuja 70 -luvulta
Tutustu sodexo.fi/vapriikki
22 ?/aik., pöytävaraukset
www.sodexo.fi/
vapriikki
Kutomonkuja 2 A 6-7, FORSSA P. LOKAKUUTA 2014
Tapio Tuomela
Nuorisojoukko poltti
pojan kasvoja Salossa
STT
Varsinais-Suomessa joukko teiniikäisiä poikia pahoinpiteli 12-vuotiaan pojan Halikon kirjaston
edustalla Salossa.
Nuoret pysäyttivät pyörällä
liikkuneen pojan perjantaina alkuillasta ja vaativat tältä rahaa.
Kun poika sanoi, ettei rahaa ole,
kolme nuorista kävi hänen kimp-
puunsa. Osa vammoista
on toiseen asteen palovammoja.
Salon poliisi toivoo yhteydenottoja ihmisiltä, jotka tietävät jotain asiasta.
Kansanedustajaehdokkaat Rami Lehtinen (oik.), Janne Nieminen, Kaisa Lepola ja Kari Tiilikkala olivat eilen
Forssan torilla tentattavana.
sessa oli se, että eläkekertymä alkaa jo 17-vuotiaana.
??Enemmän siinä on silti huonoja kuin hyviä puolia, Nieminen
paketoi uudistuksen.
Kari Tiilikkalan mielestä ratkaisut eläkeiästä tehdään työpaikoilla, ei Arkadianmäellä.
Panelistien mielestä työntekoon
liittyvät suurimmat epäkohdat
Suomessa ovat jaksaminen työssä ja ihmisten eriarvoisuus.
Tiilikkala huomautti, että
olemme menettämässä paljon
nuoria, joilla ei ole koskaan ollut
työtä.
??Miten jaamme työt uudelleen. Kivitöitä vuodesta 1921 ?
Ruotsin ex-ministeriä
pyydetty hallituksen
neuvonantajaksi Suomeen
STT
Ruotsalaislehti Dagens Industrin
mukaan Ruotsin entistä valtiovarainministeriä Anders Borgia
on pyydetty Suomen hallituksen
neuvonantajaksi.
Asiasta kertoo Aftonbladet.
Dagens Industrin tietojen mukaan Borg työskentelisi suoraan
pääministeri Alexander Stubbin
(kok.) alaisuudessa.
Aftonbladetin mukaan valtiovaranministeri Antti Rinne (sd.)
kuitenkin kiistää, että Borgista
olisi tulossa neuvonantaja.
Ruotsin kokoomusta edustava
Borg on Aftonbladetin mukaan
aikaisemmin ilmoittanut jättävänsä politiikan ja hakevansa uutta
työtä, joka ?muistuttaa valtiovarainministerin työtä?.
Hän ei kuitenkaan kertonut
lehdessä suunnitelmistaan tarkemmin.
Lihakeitto G,L
7,50?
Seileike gordon bleu L
Pariloitua possua G,L
10,50?
Jälkiruoka
Herkkusienikeitto G,L
7,50?
Pekoninakit G,L
Smetanalohta G,L
10,50?
Siskonmakkarakeitto G,L
Kaalilaatikko G, L
Maissikanaa G, L
10,50?
Kasvissosekeitto G,L
7,50 ?
Lihapullat G,VL
Lime-yrttikalaa G,L
10,50 ?
Pinaattikeitto G,L
7,50?
Jauheliha-nachosvuoka G,L
Stroganoff G,L
10,50?
Jälkiruoka
Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton,
ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin.
Tervetuloa viihtymään lounaalle!. Lepola ja Nieminen kannattivat viiden vuoden suojaa, Lehtinen ja Tiilikkala luopuisivat siitä.
Työllisyystilanteen parantamiseksi Lepola parantaisi pienyrittäjien työllistämismahdollisuuksia,
tehostaisi nuorisotakuuta ja maksaisi työstä parempaa korvausta,
jotta se kannustaisi jättämään kotisohvan.
Nieminen näki mahdollisuuden bio- ja cleantech -aloilla, joiden ounastellaan tuovan 200
000 työpaikkaa lisää. Monella ei
täyty edes se 18 tunnin viikkovaatimus, joka vaikuttaisi ansiosidonnaiseen päivärahaan.
Suomen elintarviketyöläisten lii-
ton viestintäpäällikkö Karoliina
Öystilä toimi paneelin alustajana
ja esitti panelisteille kysymyksen
muun muassa ansiosidonnaisturvasta, joka Björn Wahlroosin mielestä on yksi syy korkeaan työttömyysprosenttiin.
Kaikki ehdokkaat olivat sitä
mieltä, ettei nykyinen ansiosidonnaisturva lisää työttömyyttä,
eikä sitä heidän mielestään pitäi-
si ainakaan heikentää.
Irtisanomissuoja jakoi ehdokkaat kahteen leiriin. Yksittäisten työn-
Kaikki ehdokkaat
olivat sitä mieltä,
ettei nykyinen
ansiosidonnaisturva
lisää työttömyyttä.
Irtisanomissuoja
jakoi ehdokkaat
kahteen leiriin.
tekijöiden tarpeet on huomioitava ja jouston mahdollisuus on oltava. Yksi nuorista sytytti roskakorista kaivetun sanomalehden palamaan ja poltti pojan kasvoja sillä.
Poika sai palovammoja kasvoihinsa ja käteensä. Tiilikkalan ja
Lepolan mielestä nykyinen suoja on hyvä, Lehtinen ja Nieminen
olisivat tiukentaneet lakia, sillä heidän mielestään työntekijän
irtisanominen Suomessa on helpompaa ja halvempaa kuin monessa muussa maassa, mikä on
osaltaan lisännyt työttömyyttä.
Myös kuntatyöntekijöiden viiden vuoden karenssi liitostilanteissa jakoi panelistit kahteen leiriin. Hänen mukaansa on kyettävä vastaamaan
robotisaatioon, joka on jo arkipäivää maailmalla.
Lehtinen näki, että työllisyyden parantamiseksi kotipesä on
saatava kuntoon.
??Pitää panostaa energiaomavaraisuuteen ja korkeaan osaamiseen, eli koulutukseen on satsattava.
Tiilikkalan mielestä korkea
palkkataso ja byrokratia vaikeuttavat työntekijöitä palkkaamasta
uusia työntekijöitä.
Kysy ilmoituspaiKKaa:
minna aaltonen p. Olemmeko me työssäkäyvät valmiita tinkimään omasta
asemastamme, jotta työttömille
löytyisi töitä, Tiilikkala haastoi.
Lepolankin mielestä iso ongelma on se, että isolla joukolla ei
ole töitä lainkaan ja irtisanomisten tai eläköitymisten seurauksena työt jaetaan jäljelle jäävien
kesken.
??Jos työmäärästä ei selviydy,
tulee pelko työn menettämisestä ja uupumus uhkaa, Lepola toteaa.
Hän myös muistutti, että työnteolla on elinkustannusten noustessa tultava toimeen, jotta arki
on turvattu.
Lehtisen mielestä työssä jaksaminen ja/eli työhyvinvointi etenkin valtion leivissä on keskeinen
ongelma, johon hänellä on selvät
lääkkeet.
??Johtamisen tason työpaikalla
on oltava hyvä. STT
??Kiviveistämöitä
90 vuotta
KIVIGALLERIA
hautakivet
Asentajantie 4, 13500 Hämeenlinna
P. (03) 618 4411, 0500 307 208
www.kiviveistamojekaila.fi
. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. 050 3426610
pia Heidenstrauch-Harteva p. Voittajan valitsi
Sanomalehtien Liitto
Varsanojalla sijaitsevalla tilalla kasvaa viljan ohella heinää Ypäjän Hevosopistolle.
. Yrityksen kaksi 16-paikkaista ja yksi 14-paikkainen vastaavat koululaiskuljetuksista, joiden osalta Tilausliikenne Matti Mikkola keskittyy tällä hetkellä Ypäjän kunnassa tapahtuviin
ajoihin.
Yrittäjä kertoo keskittyneensä
Matti Mikkola
Yritys: Tilausliikenne Matti Mikkola.
Kalusto: 5 kpl 14?50-paikkaista
linja-autoa.
Työntekijöitä: Yrittäjän lisäksi 2
vakikuljettajaa sekä keikkakuljettajia.
Palvelut: Koulukyydit, tilausajot kotimaassa ja ulkomailla.Ypäjän Vuoden 2014 yrittäjää.
Bussin ohjaamo on Matti Mikkolalle paitsi keskeinen ympäristö työn kannalta, myös paikka, jossa hän viihtyy.
itse tilausajokeikkojen ajamiseen.
. Vielä vuosituhannen vaih-
teessa tutun suunnan muodostivat myös Pietari ja Petroskoi.
Mikkolalle bussinkuljettajan
ammatin alkuvuosina tutuksi tullut Sortavala on edelleen tilausmatkan tilaajien suosiossa Laatokalla sijaitsevan Valamon luostarin ansiosta.
Mikkola toteaa selvinneensä Venäjän reissuistaan ilman merkittävämpiä ongelmia, vaikka esimerkiksi paikkojen löytäminen vaati
aikanaan sekä luomis- että luovimiskykyä ajantasaisten karttojen
ja tienviittojen puutteessa.
. Nyt isommat tiet ovat siellä jo
aika hyvässä kunnossa ja tullikin
toimii yhä joustavammin.
Mikkola harjoittaa linja-autoyrityksensä ohella maatalouselinkeinoa. Alkuvuodet hän
ajoi koululaiskyytejä sekä tilausajoreissuja eri liikennöitsijöille.
Oman yrityksen perustamisesta
tuli keväällä kuluneeksi 15 vuotta.
Toisten palveluksessa tutuksi tullut ammattikonsepti on pätenyt
myös omassa Tilausliikenne Matti
Mikkola -yrityksessä.
Viisi autoa käsittävän ajokaluston raskainta laitaa edustava
50-paikkainen bussi palvelee yhden 17-paikkaisen tavoin tilausliikennettä. Minun lisäkseni hallituksessa on 11 ihmistä, kun aiemmin
oli kuusi. Syyskokouksessa hallitukseen löytyi paljon
uusia innokkaita. Tykkään tästä hommasta. polttopuuksi. Ja
työstä tulee helppoa, kun siinä
viihtyy. Tässä näkee paikkoja, jotka jäisivät muuten näkemättä ja
tapaa ihmisiä, joita ei muuten tapaisi, hän tiivistää.
Mikkola on viihtynyt bussin
ratissa ammattimaisesti jo kolme
vuosikymmentä. Yksi heistä lupautui jo
rahastonhoitajaksi, mikä on hyvä juttu, koska siihen pestiin on
yleensä hankala saada ketään,
puheenjohtajana jatkava Virva
Laukkanen iloitsee.
Forssan Lehti uutisoi aiemmin tällä viikolla, että paikallisyhdistyksen toiminta on vaarassa kuihtua
kokonaan, jos hallitukseen ei löydy tarpeeksi vapaaehtoisia. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Koululaiskuljetuksia ja tilausajoa
Myös matkat Venäjälle tuttuja vuoden ypäjäläisyrittäjälle
Seppo Pessinen
ERKKI KURONEN
Forssan Lehti
vuoden yrittäjä
YPÄJÄ Vuoden 2014 ypäjäläinen
yrittäjä Matti Mikkola viihtyy linja-auton ratissa.
. Soita ja
sovi tapaaminen, saat meiltä
selkeän tarjouksen työstä.
MLL:n Tammelan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana jatkava Virva
Laukkanen iloitsee, että kiinnostus hallitustoimintaan virisi viime hetkellä.
MLL:n hallitukseen
ryntäys Tammelassa
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
Forssa
Markku Torvinen
p. 8 Uutiset
SUNNUNTAINA 12. Laukkasen mukaan puhelin alkoi piristä ja sähköposti täyttyä viesteistä lehtijutun julkaisemisen
jälkeen.
. Siltä osin
kesä muodostaa edelleen oman
sesonkinsa.
. Aina ei oikein tiedä itsekään,
kumpi on ammatti ja kumpi sivutyö.
Seppo Pessinen
ONKO TONTILLASI
PIHAPUIDEN
KAATOTARVETTA?
Huolehdimme tarvittaessa
puiden jatkokäsittelystä
esim. Useampi sanoi miettineensä jo
kauan toimintaan mukaan lähtemistä. Lisäksi tuuraan poikia tarpeen
mukaan koululaiskuljetuksissa.
Tilausliikenteen puolella Venäjän
reissut ovat leimanneet yrityksen
toimintaa alusta alkaen. MLL on mukana viikoittaisten perhekerhojen
lisäksi muutamassa isommassa tapahtumassa vuoden aikana.. Venäjälle matkustaminen vilkastuu edelleen aina keväällä, kun
rakennusten kivijalat paljastuvat
lumen alta, Matti Mikkola toteaa.
Nykyisin Venäjän matkat suuntautuvat lähinnä Karjalan kannakselle. Lehtijuttu oli ilmeisesti viimeinen pisara, Laukkanen arvelee.
Laukkasen mukaan MLL:n toiminta Tammelassa on uudella joukolla erittäin turvattu. 040 156 3011
www.upmsilvesta.fi
UPM SILVESTA
TAMMELA Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tammelan paikallisyhdistyksen toiminta jatkuu
ensi vuonna vireänä. Hallituksen kokoa kasvatettiin kuluneesta vuodesta roimasti.
Etniset ryhmät on pystytty
pitämään erillään toisistaan. Tuumailut saivat uutta sisältöä, kun hän sai tiedon vuoden
yrittäjävalinnasta.
Tieto kertoi Hämeen Yrittäjät ry:n päättäneen, että Jokioisten vuoden 2014 yrittäjä on Arja Yli-Liipola Jokioisten Fysioterapia Oy:stä.
Niinpä hän pääsee yhdistämään saamansa huomionosoituksen ja 25-vuotistilaisuuden.
Luvassa on yleinen kahvitustilaisuus osoitteessa Keskuskatu 14
eli Jokiläänin talossa sijaitsevissa toimitiloissa ensi keskiviikkona iltapäivällä
Vuoden 2014 Jokioisten yrittäjä toivoo ja uskoo, että huomionosoitus perustuu myös muihin
ansioihin kuin taakse jääneiden
yrittäjävuosien määrään.
. Mokka Drive kokonaishinta alk. Hämeentie 35
Automyynti: 0207 408 671, arkisin 9?17, lauantaisin 10?14
Soittajahinta 0207-alkuisiin numeroihimme on lankapuhelimesta 7,02 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv
24 %) ja matkapuhelimesta 17,17 snt/min + 8,35 snt/puhelu (alv 24 %).. LOKAKUUTA 2014
Opiskellen
ajan tasalla
Tapio Tuomela
Vuoden jokioislaisyrittäjä uskoo
myös pitkän kokemuksen tuovan
toimintaan uskottavuutta
ERKKI KURONEN
Forssan Lehti
JOKIOINEN Fysioterapeutti Arja
Yli-Liipola ajatteli kuukausi sitten, että ehkäpä yrittäjäuran 25.
toimintavuosi on jonkinlaisen
huomion arvoinen merkkitapaus. Vaikka kyllähän pitkä ura luo
omalla tavallaan toiminnalle uskottavuutta ja vakautta, Yli-Liipola päättelee.
Yli-Liipola valmistui lääkintävoi-
mistelijaksi neljä vuotta ennen
yrittäjäksi lähtemistään ja on
työskennellyt alusta alkaen yksin yrityksessään.
. Yrittäjän ammattitutkinnon hän suoritti vuonna
2009. Jos leiri olisi maailmannapa,
niin näyttää, että olisi rauhatonta, mutta kaupungilla ei ole.
Ammuskelu Keski-Afrikassa ei
ole suomalaisille vierasta. Kuvan auto erikoisvarustein.
*Tarjous koskee yksityishenkilöiden Mokka 1.4T -mallista tekemiä uusia kauppoja 1.10.?31.10.2014.
FORSSA . Kouluttautumisen hyviin
Rauhanturvaajat
ammuskelun kohteena
Keski-Afrikassa
OLLI VESALA
STT
Kansainväliset joukot, myös suomalaiset rauhanturvaajat, ovat olleet asemiesten tähtäimessä Keski-Afrikan tasavallan pääkaupungissa Banguissa viime päivinä.
Rynnäkkökiväärein ja käsikranaatein aseistautuneet hyökkääjät kävivät perjantaina EU-joukkojen tukikohdan kimppuun hyökättyään ensin YK-saattuetta vastaan.
Edellinen hyökkäys suomalaisten leiriin tapahtui keskiviikkona.
Suomalaiset ovat välttyneet vammoilta.
EU:n Eufor-joukot ovat vastanneet molemmilla kerroilla tulitukseen, suomalaiset tosin eivät
ainakaan perjantaina ampuneet.
20 hengen vahvuisen suomalaisjoukon vanhin, everstiluutnantti Kalle Seppälä kertoi lauantaina STT:lle, että kun aiemmat yhteenotot ovat olleet muslimiryhmittymien kanssa, nyt hyökkääjät olivat ilmeisesti ei-muslimien
joukoista.
. Uudessa Drive-mallissa vakiona mm.
intellilink-multimediajärjestelmä, joka liittää älypuhelimesi tai tablettisi sisällön osaksi ajonautintoa.
Tervetuloa tutustumaan!
vakiovarustreena muun muassa:
intellilink multimediajärjestelmä 7" värinäytöllä, lämmitettävä ohjauspyörä, 17" kevytmetallivanteet, ylellinen
Wega-verhoilu, vakionopeudensäädin, etusumuvalot, mäkipidätin, ilmastointi, aux-in, usb ja bluetooth handsfree.
Mokka yhdistetty polttoaineen kulutus 4,5?6,7 l/100km, CO2-päästöt 120?158 g/km. Oman hoitolaitoksen hän perusti seuraavana
vuonna ja nykyisissä tiloissa hän
on toiminut vuodesta 1992.
Vuoden jokioislaisyrittäjän pal-
kitseminen tapahtui eilen Jokioisten ja Ypäjän yhteisessä yrittäjäjuhlassa.
Jorma Haavisto sai tilaisuudessa Suomen Yrittäjien myöntämän Yrittäjäristin timanttiristin 30 vuoden yrittäjätoiminnastaan ja Teuvo Sundberg hopeisen järjestöansiomerkin.
automaattivaihteisto vain
990 ?*
tyi vuodenvaihteessa. Aiemmassa leirissä, jossa suomalaiset
olivat keväällä ja alkukesästä, tulitus oli tiheää.
. Uutistoimisto BNS
kertoi lauantaina, että siviililentoliikenne olisi pysähdyksissä.
Sen vuoksi Latvian puolustusministerin vierailu latvialaisjoukkojen luona venyy.
Everstiluutnantti Seppälä kertoo, että tilanne kaupungilla on
itse asiassa melko rauhallinen.
Kansainväliset joukot ovat kuitenkin olleet pitkin lauantaita satunnaisen ammuskelun kohteena.
. On siinä ainakin se hyvä
puoli, ettei tule erimielisyyksiä
työkavereiden kanssa.
Sosiaalisia kontakteja ammattikollegoihin ja muutenkin tervetullutta vaihtelua antavat koulutustilaisuudet, joita Yli-Liipola
luonnehtii välttämättömiksi alalla tapahtuvan kehityksen vuoksi.
Esimerkiksi tänä vuonna hänelle on kertynyt kymmenkunta koulutuspäivää, joissa leimallisen piirteen on aina muodostanut käytännönläheisyys.
. Kuolonuhreja kertyi tuhansia, puhuttiin jopa kansanmurhasta. Nyt tilanne
on jännittynyt, mutta varsinaisia
taisteluita ei ole syttynyt.
. Mutta tämä on nyt poikkeuksellista, että pääleiriin on tullut
tulta.
UUsi Mokka drive
viiKOnlOppUnäyTTely nyT
11.?12.10.2014.
laUanTaina 10?14 . Nämä toimivat jollain
omalla agendallaan, Seppälä kertoo Banguista.
Kristittyjen Anti-balaka-taistelu-
joukot olivat toinen osapuoli verisessä konfliktissa, joka kärjis-
Arja Yli-Liipola toteaa jatkuvan kouluttautumisen tärkeäksi sekä ammattitaidon ajan tasalla pitämisen että sosiaalisen ulottuvuuden vuoksi.
Fysioterapeutiksi valmistumi-
vuoden yrittäjä
Arja Yli-Liipola
Yritys: Jokioisten Fysioterapia Oy.
Työntekijöitä: Yksi eli yrittäjä itse.
Palvelut: Fysioterapia- ja kuntoutuspalvelu.
puoliin kuuluu myös, että se vaikuttaa positiivisesti työmotivaatioon, samoin kuin asiakkailta
tulevat kiitokset.
sen jälkeen Arja Yli-Liipola kouluttautui myös erikoislääkintävoimistelijaksi ja työfysioterapeutiksi. Siellä ammuskeltiin etten sanoisi viisi kertaa viikossa. (autoveroton 17 090 ?,
autovero CO2-päästöllä 153 g/km 5 703,26?, toimituskulut 600 ?). Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Tuntuu, että tämä ryhmä ei
ole Anti-balaka-ryhmän johtajien
johdossa. Asiakaskunnasta yli puolet kuuluu työikäisiin ja työssäkäyviin.
Pitkän aikavälin kehityksen Yli-Liipola toteaa edenneen
suuntaan, jossa yhä kasvava osa
asiakkaista hakeutuu saamaan
hoitoa oma-aloitteisesti.
Yli-Liipola aloitti yrittäjäuransa marraskuun lopulla 1989 am-
Uusi Mokka Drive alkaen
23 393 ?
matinharjoittajana yksityisessä
hoitolaitoksessa. sUnnUnTaina 11?14
Huippusuosittu Opel Mokka tarjoaa nyt entistäkin enemmän. Siitä
ei aina tarvinnut lehdille kertoakaan, kun se oli sitä samaa vain,
Seppälä muistelee.
. 23 393 . Se
on päätehtävämme täällä, Seppälä korostaa.
Vaikka taisteluita ei käydä, pää-
kaupungin tilanne vaikuttaa jännittyneeltä
Kempeleestä ei pitkään
aikaan ollut saatu omaa edustajaa listoille eikä eduskuntaan.
Tahkolan mukaan ei ollut tietoa, mihin pyyn-
tö johtaa, vaikka Sipilän potentiaali yritysjohtajana tunnettiin.
??Kun valta vaihtui puolueessa ajattelin, että hänellä on mahdollisuus hoitaa myös pää-
ministerin tehtävät, Tahkola toteaa.
Lännen Median kierros keskustan vahvoilla kannatusalueilla Sipilän kotikunnassa
Kempeleessä sekä Limingassa ja Tyrnävällä osoittaa, että keskustan valta-asemaan on
tullut säröjä.
Vannoutuneiden keskustalaisten joukossa Juha Sipilä on ehdoton valinta, mutta hajaääniä tulee myös kokoomuksen Alexander
Stubbille ja perussuomalaisten Timo Soinille.
Sipilän tavallisuus ja konstailemattomuus
saa kiitosta. Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Jaakko Männistön mukaan muutos on
ollut ilmassa.
Männistö kehuu Sipilää maanläheiseksi
henkilöksi, joka on oppinut asiat nopeasti ja
pystyy esittämään vaihtoehtoja.
Sipilän kilpakumppani Stubb on Männistön
mukaan turhan juppimainen, eikä siksi vetoa maaseudun väkeen.
Puolue kärsi Oulun vaalipiirissä ja PohjoisPohjanmaalla edellisissä eduskuntavaaleissa murskatappion, vaikka pitikin ykköspaikkansa.
Puolueella on ollut enimmillään yhdeksän
kansanedustajaa vaalipiirin 18:sta paikasta.
Viimeksi luku tippui kuuteen.
Siksi piiri tarvitsee Ojalehdon mukaan Sipilän ehdokkaaksi Oulun, ei Uudenmaan vaalipiiriin.
LMXML. Maan keskustalaisimmassa kunnassa Merijärvellä iloitaan Sipilän kannatuslukemista. Mielikuva lipevyydestä ja herraskaisuudesta korostuu urheilullisuuden ja
energisyyden rinnalla.
Maan vahvimmassa keskustapiirissä Sipilän
suosioon suhtaudutaan rauhallisesti. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
?Suoraselkäinen ja
rehellinen Sipilä olisi
valintani, vaikka
Stubb tuntuu
eurooppalaisemmalta.?
Henna-Leena Isokääntä, Tyrnävä
?Timo Soini olisi hyvä
pääministeri, koska
sillä on järki tallessa,
mutta Sipilä ohittaa
Stubbin.?
Raimo Sarkkinen, Kempele
?Stubb tuntuu
paremmalta ja hänen
asiaosaamisensa
vetoaa.?
Terhi Patala, Tyrnävä
Sipilän nosteessa
ei turhia hötkyillä
Mirja Niemitalo
?Sipilä on pätevä ja
sopiva siihen hommaan.
Pohjois-Suomi on
nykyhallituksen aikana
unohdettu.?
Anni Mikkola, Lumijoki
Nyt suu menee pikkuisen leveämpään hymyyn, Kempeleen kunnanhallituksen puheenjohtaja, yrittäjä Ahti Tahkola myhäilee.
Lännen Median mielipidemittauksessa
pääministerisuosikiksi noussut keskustan
puheenjohtaja Juha Sipilä on Tahkolan löytö.
Hän keksi pyytää Sipilää ehdolle eduskuntavaaleihin.Kuninkaantekijöitä on ilmaantunut muitakin, mutta Tahkola soitti ratkaisevan puhelun.
Sipilä osui haaviin, kun kunnallisjärjestössä seulottiin sopivia ehdokkaita edellisiin
eduskuntavaaleihin. 10 Uutiset
SUNNUNTAINA 12. PohjoisPohjanmaan keskustan puheenjohtaja Matias Ojalehto varoittaa, ettei mielipidemittausten pidä antaa hämätä.
??Oikea tapa mitata on vaaliuurnilla neljän
vuoden välein, Ojalehto toteaa.
Hän myöntää kuitenkin, että positiivisissa
fiiliksissä on toki mukavampi tehdä vaalityötä. Stubb puolestaan herättää vahvoja tunteita
Sillä on rakennettu Pohjois-Suomea.?
Reino Kaakinen, Lumijoki
?Stubb on turhan lipevä ja sosiaalisen
median käyttö menee yli.?
Katja Kukkula, Liminka
?Ihmisläheisyys vetoaa Sipilässä,
mutta Stubb osaa mediapelin.?
?Stubb on herraskainen. LOKAKUUTA 2014
jukka lehtonen
?Sipilä on läheinen ja suosittu. Pääministeriltä
odotan asiallisempaa käytöstä. Punamultaa
kaipaan. Kokoomuksen
porukka joutaa pois hallituksesta. Naapurikylän
poika Sipilä on maanläheisempi.?
Terhi Käpynen, Tyrnävä
Mika Määttä, Tyrnävä
Kukkulan kanssa Liminganportissa liiketapaamisessa olivat myös
Veli-Matti Välikangas (vas.), Sami Alalauri ja Kari Ylönen, joka on
Limingan kunnanhallituksen puheenjohtaja ja Sipilän tukimiehiä.. Olen ollut
vihreisiin ja demareihin kallellaan, mutta aion
äänestää seuraavalla kerralla keskustaa.?
Minna Huusari, Kempele
?Mieluummin minä naapurin otan pääministeriksi.
Stubb ei ole perillä yhteiskunnan asioista, on
ylimielinen, eikä välitä tavallisista ihmisistä.?
Raimo Pajukoski, Kempele
?Stubb on ylimielinen öykkäri. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12
Kesästä lähtien vammaisten
asiakasmaksujen tiimoilta on yhteydenottoja tullut runsaasti. Se sanoo
suoraan, että Suomen jääminen
pitkäaikaiseen taantumaan on
mahdollista.
Esimerkiksi Euroopan komissio arvioi, että Suomen talouskasvu on ensi vuonna euroalueen toiseksi heikointa. Näin joudutaan tekemään jopa lakisääteisten palvelujen suhteen, Burman harmittelee.
Vaikka Jyväskylän ateriamaksut
Oikeusturvan toteutumista sosi-
Suomen
talouskasvu
on euroalueen
häntäpäässä
Kypros
Latvia
Slovakia
Viro
Irlanti
Kreikka
Luxemburg
Malta
Espanja
Saksa
Itävalta
Euroalue
Belgia
Ranska
Portugali
Hollanti
Slovenia
Italia
Suomi
-4,8
BKT
2014
2015
0 0,5 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4
STT, lähde: Euroopan komissio
prosentissa, Hollannin puolestaan 1,03 prosentissa. Minusta on valitettavaa, että kuntalaiset
joutuvat hallinto-oikeuksiin valittamalla hakemaan oikeutta, ylitarkastaja Marjut Eskelinen Valvirasta
pahoittelee.
Asiakas tai hänen edunvalvojansa on oikeutettu saamaan tiedon siitä, kuinka esimerkiksi ateriamaksujen hinnat on määritelty.
Yhteydenottoja Valviran suuntaan
tulee vammaispalvelujen asiakasmaksujen tiimoilta yhä kiihtyvällä tahdilla.
. Meillä on hyvin vähän mahdollisuuksia puuttua asiaan muuten kuin tiedottamalla ja ohjeistamalla. 260 000 euroa
(Kotka).
aali- ja terveyspalveluissa valvova
Valvira antoi oman ohjeistuksensa
asian tiimoilta talvella 2012. Raportissaan S&P muistutti, että Suomen nettovelkaantumisaste . Perussuomalaiset räyhäkkäimpiä.
NIKO VARTIAINEN
STT
Perjantai-iltana tullut tieto luottoluokituksen alenemisesta Standard & Poor?sin (S&P) kirjoissa
sai opposition ottamaan Alexander Stubbin (kok.) hallituksen
talouspolitiikan hampaisiinsa.
Pisimmälle menivät perussuomalaiset, jotka suunnittelevat
asiasta välikysymystä.
. 12 Uutiset
SUNNUNTAINA 12. siis saatavat mukaan
lukien . Summassa on mukana niin erilaisissa asumisyksiköissä asuneita kuin vain päivätoiminnassa mukana olleita. Tavallisesti siinä koolla ovat
hallitus, tärkeimmät etujärjestöt
ja Suomen Pankki.
Ainakin keskustasta ja perussuomalaisista suhtauduttiin kutsuun myötämielisesti.
relta luokittajalta Hollannin kanssa.
Ja mitä Hollannille sitten tapahtui?
Ei paljoa mitään.
Markkinoilla sen lainojen korkotaso nousi hivenen, mutta alkuvuonna alkoi voimakas korkojen lasku muiden euroalueen
maiden valtionlainojen mukana.
Perjantaina Suomen 10 vuoden lainojen korkotaso oli 1,02
Kehitysvammaisten
aterioilla on monta hintaa
Osa kunnista palauttanut ylisuuria maksuja
PEKKA MOLIIS
STT
Kortepohjan toimintakeskuksen
ruokasalissa käy iloinen kuhina.
Puolet päivän työ- ja toimintarupeamasta on takana, ja edessä on
yhteinen ruokatunti. Hinnoittelu oli varsin kohtuullista myös ennen
muutoksia (Lappeenranta).
???Olemme palauttaneet aikoinaan vuonna 2012 asiakkaille takautuvasti
noin 100 000 euroa aterioista perittyjä muita kustannuksia (Rovaniemi).
???On palautettu vuodelta 2013 ateriamaksuja yhteensä n. Kehitysvammaisten
Tukiliiton toiminnanjohtaja Risto
Burmanille keskustelu ateriamaksujen tasosta on tuttu juttu.
. Vielä neljä
vuotta sitten lounaan hinta keskuksen kehitysvammaisille asiakkaille oli kolminkertainen.
Jyväskylässä kehitysvammaisten päivätoiminnassa lounaasta
veloitetaan 1,99 euroa, kun vuonna 2010 veloitus oli kuusi euroa.
Hinnan alennuksen taustalla on
korkeimman hallinto-oikeuden
vuonna 2011 tekemä linjaus, jonka
mukaan kehitysvammaisten erityishuoltona järjestettyjen palvelujen asiakasmaksuihin ei voi sisällyttää työn ja kuljetuksen osuuksia. Aterioiden hinnoissa on usein
muutakin mukana kuin pelkät raaka-aineet. Tehdyt hallituskauden 6,5
miljardin sopeutukset ovat vain
välttämätön alku, Stubb sanoi
tiedotteessaan.
Helsingin Sanomien haastatteleman valtiovarainministeri Antti
Rinteen (sd.) mukaan uusia leikkauksia ei kannata ottaa esiin ennen kuin nähdään, kuinka nyt
päätetyt säästötoimet vaikuttavat.
Stubb esitti oppositiolle kutsun tulla mukaan keskustelemaan talouden tilasta talousneuvoston kokoukseen keskiviikkona. Aterioissa oli kuntien välillä yli kolminkertaisia hintaeroja Lappeenrannan 1,75 eurosta Vantaan 5,60 euroon. Vain Kypros jää taakse.
Kuntien vastauksia ateriamaksukyselyyn
???Korvauksia ateriamaksuista ei ole haettu eikä suoritettu (Turku).
???Perusturvalautakunnan päätöksen jälkeen ateriamaksuja on palautettu
itseoikaisuna yhteensä 1 026 600 euroa (Jyväskylä).
???Emme ole palauttaneet, mutta käsittelemme asiaa parhaillaan; onko palautuksiin aihetta (Pori).
???Perinnät vaihtelevat muutamasta tuhannesta, korkein perintäpyyntö 25
000 euroa viideltä vuodelta takautuvasti (Joensuu).
???Palautuksia ei ole tehty. Ruuasta saadaan periä vain
raaka-ainekustannukset.
. on alhainen, 22 prosenttia.
Kasvunäkymät ovat asia, mikä
luokittajaa huolettaa. Varsinkin asumispalvelujen ruokakustannukset ovat asia, joista on viime vuosina keskusteltu, Burman
toteaa.
Kuntien tiukka taloustilanne on
ajanut monessa paikassa työntekijät puun ja kuoren väliin.
??Se on varsin usein näin, että
vasta valitusten kautta vammaiset saavat heille kuuluvia etuuksia, palveluita tai oikean suuruisia maksuja. Voimme vain neuvoa asiakkaita valittamaan kyseenalaisista
päätöksistä ja maksuista. Nyt
ensimmäinen merkittävä luottoluokittaja ilmoittaa, että luokitus
laskee. Ero on hyvin pieni, kun katsoo, että vaikkapa vuonna 2012 korkotaso kiikkui kahden prosentin molemmin
puolin.
Luokituksen laskun arvo on siis
enemmän symbolinen kuin reaalinen. Sitä en tiedä, onko kunnissa otettu
tiukempi linja, vai onko tietoisuus
asioista lisääntynyt, Eskelinen toteaa.. Palautuksia on maksettu 360 henkilölle.
STT kysyi ateriamaksuista 30
suurimmalta kunnalta. Kahdeksan kertoi palauttaneensa maksuja KHO:n päätöksen
jälkeen, ja puolet ilmoitti muuttaneensa aterioiden hinnoittelua.
ovat toiseksi alhaisimmat kyselyyn
vastanneista, kritiikkiä on kuulunut vieläkin. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Kolmen A:n menetys
antoi oppositiolle lisäaseen
Yhtenäisiä linjoja opposition sisällä löytyi vain vähän. Vajaat
kolme vuotta myöhemmin meno
jatkuu useissa kunnissa entiseen
malliin.
. Parhaan kolmen A:n luokituksen maista kuitenkin esim.
Kanadalla ja Britannialla velan
suhde BKT:seen on noin 90 prosenttia ja Euroopan talouden jättiläisenä pidetyllä Saksalla noin
80 prosenttia, Arhinmäki kirjoitti.
Suomella tuo luku on noin 60
prosenttia.
Luottoluokituksen alentami-
Luokituksen lasku ei
Hollantia hetkauttanut
NIKO VARTIAINEN
Viime marraskuussa Suomi jäi
Saksan ja Luxemburgin kanssa
ainoana maana euroalueella kol-
men A:n kerhoon.
Silloin luottoluokittaja Standard & Poor?s alensi Hollannin
luottoluokituksen tasolle AA+.
Suomella on perjantain jälkeen
siis täysin sama rivi kolmelta suu-
sen on arvioitu vaikuttavan valtion korkomenoihin noin 100
miljoonaa euroa vuodessa.
Stubbin mukaan talouden uudistamistyöt on aloitettu, mutta paljon on vielä tehtävä.
. Ruuat toimittaa meille kau-
pungin liikelaitos, joka on ilmoittanut lounaan hinnaksi uusilla laskentaperusteilla tuon hinnan, jonka perusturvalautakunta on vahvistanut, johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski kertoo.
Jyväskylä on palauttanut viime
syksynä tehdyllä päätöksellä liikaa
perittyjä ateriamaksuja vammaisille yli miljoonan euron edestä vuosilta 2006?2011. Se on mielestämme epäluottamuslause hallituksen osaamiselle, puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström sanoo.
Sovittelevampi oli keskustan
johtaja Juha Sipilä, jonka mukaan suurin huolenaihe S&P:n
raportissa on epäily päätöksentekokyvyn puutteesta.
Hän katsoo, että puolueiden
tulisi pyrkiä yhdessä ratkaisemaan hallituksen reilu vuosi sitten esittämä rakennepaketti ja
saattaa sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus maaliin.
Hallituksen jättäneet vasem-
mistoliitto ja vihreät puolestaan
moittivat kolmen A:n varjolla
tehtyä leikkauspolitiikkaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan Stubbin hallitus karsastaa
julkista velkaa, mutta luokittajia
ei kiinnosta velan taso, vaan kasvunäkymät.
. Hallitus on ilmoittanut moneen kertaan, että se on kolme
A:ta, mistä he pitävät kiinni. Asiasta käydään jatkuvasti keskustelua kentällä
Oma tyttäreni asuu Romeron naapurissa, ja hän muutti saman tien luokseni evakkoon kuultuaan tartunnasta. Vapaaehtoisia taistelijoita kurdeilla sen sijaan riittää.
. Sairaalalähteiden mukaan
potilas oli lauantaina tajuissaan ja
pystyi keskustelemaan hoitohenkilökunnan kanssa.
Steinmeierin vaatimus Turkin
osallistumisesta Isisin vastaiseen
taisteluun julkaistiin samana päivänä, kun yli 20 000 kurdia osoitti mieltään Isis-järjestöä vastaan
lauantaina Saksan Düsseldorfissa.
Saksassa asuu noin miljoona
kurdia, ja Syyrian tilanne on herättänyt huolta yhteenottojen leviämisestä Saksan maaperälle.
Aiemmin tällä viikolla kurdit ja
äärimuslimit ottivat rajusti yhteen
Hampurissa ja Cellessä. Kokous järjestetään Milanossa ensi torstaina ja perjantaina.
Myös Kreml vahvisti tapaamisen. Monet ovat koko viikon
vältelleet paikkoja, joissa tartunnan saaneen hoitajan Teresa Romeron tiedetään käyneen sen jälkeen, kun hänen oireensa olivat jo
alkaneet.
. Romeroa lukuun ottamatta kenelläkään eristetyistä ei
ole lauantaihin mennessä ilmennyt ebolaan viittaavia oireita.
Ebolatartunnan saaneen Teresa Romeron tila on viimeisimpien
tietojen mukaan hieman parantunut. Espanjassakaan ei ole Romeron jälkeen varmistunut uusia tapauksia.
Carlos III -sairaalassa on eristyksessä 17 ihmistä, joista viimeisimmät kirjautuivat karanteeniin
perjantaina. Kyllä se olisi liian pelottavaa.
Ebolan tarttumisriskin katsotaan
olevan Euroopassa hyvin alhaisella tasolla, linjaavat Maailman terveysjärjestö WHO ja EU-komissio. STT?Reuters?AFP. Sanomalehti El Mundon mukaan sairaala on joutunut
etsimään uutta työvoimaa, sillä
osa henkilökunnasta on ilmoittanut jäävänsä kotiin tartunnan pelossa.
Työntekijöiden mukaan sairaalan turvallisuuskäytännöissä on
puutteita, eikä esimerkiksi suoja-
pukuja riitä kaikille tarvitseville.
Isabel Izquierdo on työtön sairaanhoitaja, mutta hänkään ei menisi nyt Carlos III:een töihin, vaikka pyydettäisiin.
. Olemme hyvin lähellä ratkaisua kaasuasiassa Venäjän kanssa.
Toivon, että siinä tapahtuu merkittävää edistystä, Poroshenko sanoi Harkovassa. Aviomiehenikin
painoi sairaalan hissin nappia nenäliinalla, kun kävimme siellä torstaina, Blazquez kertoo.
Jotkut alcorconilaiset ovat jättäneet menemättä kampaajalle, sillä hoitaja oli käynyt paikallisessa
kampaamossa kuumeisena. Kuvatekstissä lukee:
“Kävelyllä Alcorconissa?.
Humoristinen viesti viittaa Euroopan ensimmäiseen ebolatartuntaan, joka todettiin Madridin kupeessa sijaitsevassa Alcorconissa
viikko sitten.
Vaikka aiheesta vitsaillaan, tartunta sai kaupungin asukkaat varovaisiksi. LOKAKUUTA 2014
lehtikuva
?Jos tilanne jatkuu
tällaisena, kurdijoukot ovat kuin
auto ilman
polttoainetta.?
Rami Abdelrahman
pungin puolustajat ovat aseistuksen suhteen alakynnessä, sillä Isisjoukot ovat tuoneet kaupunkiin
panssarivaunuja ja tykistöä.
Tehokkaamman aseistuksen lisäksi kurditaistelijat tarvitsevat
myös lisää ammuksia. Jos tilanne jatkuu tällaisena,
kurdijoukot ovat kuin auto ilman
polttoainetta, sanoi Syrian Observatory of Human Rights -järjestön
johtaja Rami Abdelrahman.
Kobanesta kuului lauantaina lähes jatkuvaa tulitusta ja kaupungista nousi suuria savupatsaita.
Kurditaistelijoiden kerrottiin saaneen haltuunsa alueita kaupungin eteläosista Yhdysvaltojen johtaman liittouman ilmaiskujen avittamana.
Kukkulalla seisovat kurdit ja tankissa istuvat turkkilaissotilaat katsovat kohti savuavaa Kobanen kaupunkia.
Paine Turkin saamiseksi
Isis-rintamaan kasvaa
Syyrialaisjärjestö: Kurdit häviävät taistelunsa Kobanessa, jos rajaa ei avata
STT?Reuters?AFP
Washington Paine Turkin saamiseksi mukaan Isisin vastaiseen
rintamaan kasvoi lauantaina, kun
muun muassa Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier vaati
Turkkia osallistumaan jihadistien
vastaiseen taisteluun.
Samaan aikaan Syyrian taistelutilannetta tiiviisti seuraava Syri-
an Observatory of Human Rights
-järjestö vaati Turkkia avaamaan
rajansa ase- ja ammustoimituksille, sillä muuten Kobanen rajakaupunkia puolustavat kurdit häviävät taistelunsa Isisiä vastaan.
Kobanen kurdit puolestaan
pyysivät Yhdysvaltojen johtamaa
liittoumaa lisäämään ilmaiskujaan
rajakaupunkia saartavia Isis-järjestön joukkoja vastaan.
Kurdijohtajien mukaan kau-
Ebolatartunta sai Alcorconin varpailleen
Asukkaat ovat peruneet lääkärikäyntejään ja pitäneet lapsensa kotona
MINNA NYRHINEN
STT
Alcorcon Alcorconilainen Lola Blazquez naureskelee ystävänsä lähettämälle kuvaviestille,
jossa Bart Simpson tallustelee kadulla jättikokoisen saippuakuplan sisällä. Ihmiset ovat muun muassa peruneet lääkäriaikojaan, koska eivät uskalla mennä Alcorconin sairaalaan, jonne hoitaja hakeutui oi-
reidensa vuoksi. Kaupungissa asuvan Isabel Izquierdon
mukaan jotkut vanhemmat ovat
myös kieltäytyneet viemästä lapsiaan kouluihin, joita kampaamon
ja sairaalan työntekijöiden lapset
käyvät.
Ebolaviruksen itämisaika on 2?21
päivää, ja tauti tarttuu suorassa
kosketuksessa sairastuneen ruumiineritteisiin. Kremlin mukaan on
mahdollista, että Putinin ja Poroshenkon tapaamiseen osallistuvat myös Saksan ja Ranskan
johtajat.
Itä-Ukrainan tilanteen ohella
Poroshenko ja Putin keskustelevat Venäjän ja Ukrainan välisestä kaasukiistasta. Yhteenotoissa loukkaantui yli 20 ihmistä.
Myös Pariisissa kurdit järjestivät lauantaina mielenosoituksen,
jossa vaadittiin apua Kobanen
kurdeille.
Aiemmin Turkin kurdit ovat
osoittaneet rajusti mieltään maan
pidättyväistä politiikkaa vastaan.
Turkki on asettanut taisteluihin
osallistumisensa ehdoksi, että Yhdysvaltojen johtama liittouma ottaa tavoitteekseen syöstä vallasta
Syyrian presidentti Bashar al-Assad.
Poroshenko
tapaa Putinin
ensi viikolla
Harkova Ukrainan presidentti Petro Poroshenko neuvottelee
Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ensi viikolla Italiassa. Osa naapureista on päättänyt
lähteä toistaiseksi muualle asumaan.
. Siivouksen tekee kuitenkin eri firma kuin yleensä, sillä
työt normaalisti tekevä yhtiö ei uskaltanut lähettää työntekijöitään
paikalle.
Ebolan pelko näkyy niin ikään
Carlos III -sairaalassa Madridissa,
jossa tartunnan saanutta hoitajaa
hoidetaan. Naapurustossa on pelkoa ja
huolta. Romeron naapurustossakin viruksen pitäisi olla
jo kuollut, mutta asukkaat ovat silti vaatineet asuinpiirinsä huolellista desinfiointia, varmuuden vuoksi. Tapaaminen järjestetään Euroopan ja Aasian maiden johtajien Asem-kokouksen yhteydessä,
Poroshenko kertoo. Uutiset 13
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Ukrainaa uhkaa jäätävän kylmä talvi, sillä Venäjä katkaisi kaasutoimituksensa
maahan kesäkuussa maksamattomien laskujen vuoksi.
. Tauti tarttuu vasta,
kun potilas oirehtii. Hän ei aio palata ennen kuin kaikki tilat on desinfioitu, kertoi alcorconilainen Angel Ruiz tyttärensä kodin edustalla.
Kiinteistön isännöitsijä Lola Gallardo vakuutti perjantaina, että tilat on puhdistettu viikon loppuun
mennessä
Kuntaorganisaatio on rampa, jos siltä
puuttuu elinkeinopolitiikka. Raumalla
seudullinen elinkeinoyhtiö Rauman Seudun Kehitys Oy (RSK)
purettiin kokonaan vuoden 2010
lopussa.
??2013 keväästä lähtien Rauma
on tuottanut kaikki elinkeinopalvelut itse. Sen jälkeen FSKK purettaisiin.
Jos Sulkon esitys saa kannatusta, ympyrä ikään kuin sulkeutuisi ja palattaisiin takaisin malliin,
jossa kunnat ottavat itse päävastuun elinkeinopolitiikasta ja yrityspalveluista. Elinkeinopolitiikkaa on
otettu kuntien
haltuun muissakin
paikoissa tai sitten
kehitysyhtiöitä on
fuusioitu isommiksi
kokonaisuuksiksi.?
sami sulkko
myös siksi, että vuosi sitten Loimaan kehittämiskeskuksesta Yrityskolmiosta toimitusjohtajaksi
valittu Pauli Salminen on jättämässä tehtävän vuodenvaihteessa terveydellisten syiden takia.
??Tarvitsemme uuden toimintatavan. Muun
muassa uusyritysneuvonta hankitaan ostopalveluna Yrityspalvelu Enteriltä eli Porin Seudun
Yrityspalveluyhdistys ry:ltä.
Aro-Heinilän mukaan myös pienemmät naapurikunnat ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuun. Esimerkiksi
Euran kunnan elinkeinoyksikkö
huolehtii Köyliön ja Säkylän kuntien elinkeinojen kehittämis- ja
neuvontatehtävistä.
??Yhteistyötä tietysti tehdään.
Kilpailua siitä, minkä kunnan
alueelle uusyritys saadaan, ei
ole, sillä on aina voitto, kun seutukunnalle saadaan uusi työllistäjä.
??Meillä vältettiin kuntien väliset riidat, kun RSK:n purettiin.
Aiemmin pienemmistä kunnista kuului aina kitinää ja epäilyä,
että RSK:ssa vedetään Raumalle
päin.
. On
erittäin tärkeää, että elinkeinojen kehitys ja kaavoitus ovat samassa organisaatiossa. Se helpottaa neuvotteluja.
Osan palveluista Rauma ostaa edelleen ulkopuolelta. Hankkeet ovatkin työllistäneet Forssan kaupunkikonserniin kuuluvaa yhtiötä. Nyt välit ovat hyvät ja yhteistyö seutukunnan hyväksi toimii,
Aro-Heinilä totesi.
Lounais-Hämeen Yrityskeskuksen toimitusjohtaja Timo Lindvall (vas.) ja yritysha
Koulukadun tiloihin.
FL-arkisto
?Arvostelu alkoi vuonna 2008?
Kehittämiskeskuksen toiminta laajeni Timo Lindvallin aikana
KATJA ANTTILA
Forssan seudulla kehittämiskeskuksen tehtäviä ovat elinkeinoelämän neuvonta, alueen elinkeinoasioiden valmistelu ja toteutus yhdessä kuntien ja yritysten kanssa sekä Forssan seudun
markkinointi ja kehittämishankkeet. Viime vuoden lopulla FSKK ajautui omistajakuntien
välisten ristiriitojen takia niin sy-
vään kriisiin, että toimitusjohtaja Pauli Salminen sanoi Forssan
Lehden haastattelussa kehittämiskeskuksen menettäneen toimintakykynsä.
Ennen Salmista FSKK:n toimitusjohtajana oli Timo Lindvall.
Hän luotsasi kehittämiskeskusta
sen historian alusta asti kesään
2013, jolloin Lindvall jäi eläkkeelle.
Vuonna 1988 yrityspalvelut olivat Forssan kaupungin omissa käsissä.
Yrityspalvelukeskus sijaitsi Hämeentiellä.. FSKK myös auttaa toimiti-
la-asioissa sekä ylläpitää yritysrekisteriä ja liiketoimintapörssiä.
Kehittämiskeskusta on jo pidemmän aikaa arvosteltu Forssaja hankekeskeisyydestä. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
sunnuntai
Ympyrä
sulkeutuu
Jos FSKK puretaan, palataan takaisin
malliin, jossa kunnat ottavat itse päävastuun
elinkeinopolitiikasta ja yrityspalveluista
KATJA ANTTILA
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Kuohunta
Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy:n (FSKK) ympärillä ei ota
laantuakseen.
Tuoreimman myrskyn Forssan, Humppilan, Jokioisten,
Tammelan ja Ypäjän omistaman
kehittämiskeskuksen ympärillä
on aiheuttanut Forssan kaupunginjohtajan Sami Sulkon esitys,
jonka mukaan FSKK:n tehtävät
siirrettäisiin ensi vuoden alusta
kaupungin alaisuuteen perustettavaan kehitysyksikköön. Ja se toimii. 14
SUNNUNTAINA 12. Olemme onnistuneet paremmin, kun
kaikki on yksissä käsissä. Kaupunginjohtaja perustelee näkemystään toimintaympäristön muutoksella.
Uusi EU:n hankerahoituskausi ei
vaadi aiempaan tapaan kehitysyhtiötä pyörittämään kutistuvaa
hankemaailmaa.
??Myös sillä on vaikutusta, että kunnat eivät ole päässeet sopuun kehittämiskeskuksesta,
Sulkko sanoi maanantaina perustellessaan esitystään Forssan
kaupunginvaltuutetuille.
Hänen mukaansa nyt on hyvä aika pohtia FSKK:n kohtaloa
??Tarvitsemme
uuden toimintatavan. Elinkeinopolitiikkaa on
otettu kuntien haltuun muissakin paikoissa tai sitten kehitysyhtiöitä on fuusioitu isommiksi
kokonaisuuksiksi, Sulkko kertoi
valtuutetuille.
Kunnan näpeissä olevasta elinkeino- ja yritysasioiden hoitamisesta Sulkko oli pyytänyt valtuutetuille esitelmöimään Rauman
kaupungin suunnittelujohtajan
Asko Aro-Heinilän. He
tuottavat elinkeinopalvelut joko itse tai ostona. FSKK
jatkaisi toimintaansa niin kauan
kuin käynnissä olevat ja haetut
hankkeet edellyttävät
Siinä mentäisiin takaisin historiaan, aikaan, jolloin jokaisella
kunnalla oli omat elinkeinoasiamiehet. Kehittämiskeskuksen
pitäisi ilman muuta jatkaa.
Lindvall tuntee Rauman tapauksen ja näkee, että sen onnistumisen taustalla on vahvasti
yritysasioista kiinnostunut kaupunginjohtaja, jonka käsissä asiat ovat.
??FSKK:lla on liikaa näppejä pelissä. Ensiksi ympäristökunnat
olivat eroamassa, ja nyt tilanne
on kääntynyt siihen, että Forssa
automon toiminnanjohtaja Pekka Ekholm olivat muuttopuuhissa maaliskuun lopussa 1996, kun yrityskeskus muutti
Erkki Kuronen
timo Lindvall
on purkamassa toimintaa.
??En koe hyvänä sitä ajatusta,
että kunnat alkaisivat itse hoitaa
elinkeinopolitiikkaa ja yritysasioita. Nykyään kenttä on niin
suuri ja monimutkainen, etteivät
yksittäiset elinkeinoasiamiehet
pystyisivät sitä hallitsemaan.
. Naapurikunnat
tulivat osakkaiksi yrityskeskukseen vuonna 1996.
??Aluksi työtilalana oli huone
kaupungintalolla. Näin sanoo Seudulliset Kehittämisyhtiöt
ry:n (Sekes) toiminnanjohtaja Yrjö Westling.
??Se ei ole yleinen trendi, että
kunnat ottavat tehtäviä itselleen.
Enemmän tapahtuu fuusioitumista isommiksi kokonaisuuksiksi.
Niin on tehty Porissa, Lahdessa ja
Oulussa sekä parhaillaan Seinäjoella. Kun Lounais-Hämeen Yrityskeskus perustettiin huhtikuussa 1993, olin muutaman kuukauden ainut työntekijä. Olisi hyvä, että kehittämiskeskus olisi Forssan
kaupungin alaisuudessa.
Fuusioituminen
yleisempää
KATJA ANTTILA
15-vuotissyntymäpäiviä juhlittiin vuonna 2008 avoimien ovien tilaisuudella.
?FSKK:lla on
verkostot ja
maan parhaat
ammattilaiset
hoitamassa asioita.
Se on edullisin
vaihtoehto.
Kehittämiskeskuksen pitäisi
ilman muuta
jatkaa.?
Jos Forssassa mentäisiin Rauman
malliin, se edustaisi poikkeusta suomalaisessa elinkeino- ja yritysasioiden hoitamisessa. Niin kauan kuin kunnat verottavat kuntalaisia, niiden kannattaa
tehdä jotain sen hyväksi, että verotuloja saadaan lisättyä.
Jatkuu seuraavalla sivulla. Sitten mukaan tuli Ekholmin Pekka ja pikkuhiljaa muitakin, kun toiminta
kasvoi alkuaikojen yritysneuvonnasta myös kehittämishankkeisiin, Lindvall kertoo.
Vuonna 2002 Lounais-Hämeen Yrityskeskuksen nimi vaihtui Forssan Seudun Kehittämiskeskukseksi. Kehittämiskeskusten määrä
on vähentynyt, ja se johtuu juuri
fuusioitumiskehityksestä.
Westlingin mukaan fuusioissa
teknologia-, uusyritys- ja kehittämiskeskukset ovat lyöneet hynttyitä yhteen.
??Meidän jäseninä olevia kehittämiskeskuksia on Suomessa nelisenkymmentä, mutta on myös kehittämiskeskuksia, jotka eivät ole
mukana toiminnassamme. Sunnuntai 15
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. LOKAKUUTA 2014
TAPIO TUOMELA
Lindvallin aikana kehittämiskeskus laajensi toimialaansa yrityskehitystoiminnasta ja seudun
markkinoinnista myös aluekehitykseen, aluekeskusohjelman
hallinnointiin ja aluehankkeiden
organisointiin.
FSKK:n ja sen edeltäjän LounaisHämeen Yrityskeskuksen juuret yltävät Forssan teollisuuskylään, joka aloitti vuonna 1985. FSKK:lla on verkostot ja
maan parhaat ammattilaiset hoitamassa asioita. Sitten muutimme Hämeentielle vanhaan lääkäritalon ja vuonna 1996 Koulutielle kauppaoppilaitoksen entisiin
tiloihin, missä FSKK toimii edelleen. Siellä vedetään joka suuntaan. Seudullisten kehittämiskeskusten työtä tullaan kuitenkin tekemään aina. Yhteen meneminen on
kuitenkin yleisempää ja järkeväpää.
Westling sanoo, että kehittämiskeskusten omistajapolitiikasta on
käyty keskustelua pitkään.
??Se on ollut vaikea asia kaksikymmentä vuotta. Yhtiöt tekevät
niitä asioita, mitä kuuluukin, ja voi
olla, että luottamushenkilöt joskus
kyseenalaistavat toimintaa. Teknologiakeskuksia on 25 ja uusyrityskeskuksia kolmisenkymmentä.
Käytännössä voi sanoa, että jokaisella seudulla on joku oma yhtiö.
Rauma on uniikkitapaus, ja Iisal-
?Niin kauan kuin
kunnat verottavat
kuntalaisia, niiden
kannattaa tehdä
jotain sen hyväksi,
että verotuloja
saadaan lisättyä.
Yrjö Westling
messa on vähän samantapainen
järjestely. Samalla hyväksyttiin tiiviimpään seutuyhteistyöhön perustuva yhtiöjärjestys ja
laajennettiin hallitusta.
Lindvallin mukaan FSKK:n arvosteleminen alkoi vuonna 2008.
??Käyty peli on tullut kalliiksi ja
haitannut seutukunnan kehittämistä. Se on edullisin
vaihtoehto. Se
muuttui pelkästä teollisuushallien vuokraajasta yrityskeskukseksi vuonna 1993. Ymmärrän kyllä, että se
haittaa toimintaa
Ja edelleen
koko seudun vahvuus on tärkeintä. On kaikkien etu, jos johonkin
Forssan seudun kuntaan tulee
uutta yritystoimintaa, Jolanki toteaa.
Kotioja-Partasen mielestä
FSKK:n avulla seutukunnalle on
saatu paljon uutta toimintaa.
??Kehittämiskeskus on mielestäni onnistunut. Yritysneuvonta on hoidettu kehittämiskeskuksessa hyvin. Kaupunki ottaisi
vastuulleen elinkeinopolitiikan ja
hankkeet.
??Jos FSKK puretaan kokonaan,
voi käydä niin, etteivät naapurikunnat halua ostaa palveluita
Forssalta ja perustavat omia elinkeinoasiamiehen virkoja. Tässä on kyse sen verran isosta asiasta, että
sitä käsitellään varmasti ryhmässä.
Järvinen katsoo, että kuohun-
Milleniumin kynnyksellä Lounais-Hämeen Yrityskeskuksessa oli monta
toimijaa.
ta kehittämiskeskuksen ympärillä on ollut sille huonoa mainosta.
??Yhtiön tehtävä ei ole olla jul-
kisuudessa, mutta sitä on viime
aikoina riittänyt. Päätöksenteko ei voi olla niin hidasta.
Koski myös muistaa, kuinka
naapurikuntien kunnanjohtajat
esittivät muutama vuosi sitten samankaltaisen esityksen elinkeinopolitiikan ja yrityspalveluiden hoitamisesta kuin Sulkko nyt. Mutta mikäli
Forssa jatkossa ottaa itse vastuun
elinkeinopolitiikasta ja yrityspalveluista, se on vähän kuin paluuta entiseen. Ratkaisevaa on, miten hankerahat tulevat tulevaisuudessa liikkumaan.
Hankkeet ovat olleet oleellinen
osa FSKK:n toimintaa, ja jos ne
ohjautuvat muualle, se pienentää
FSKK:n toimintaa enemmän neuvontapalveluksi, Pentti Jolanki
(kesk.) sanoo.
Jolangin mukaan tärkeintä on
seudun tiivis yhteistyö.
??Ilman sitä ei ole kovin järkevää pyörittää yhteistä kehittämiskeskustakaan. Pienen
viilauksen he kuitenkin Sulkon esitykseen tekisivät.
??Ymmärrämme täysin Sulkon
halua viedä asiaa näin eteenpäin.
Se olisi loogista, mutta historian
ja seudun herkän tilanteen huomioiden ehdotamme, että yritysneuvonta jäisi toiseksi kehittämiskeskukseen ja tilanne arvioitaisiin
uudelleen kehittämiskeskuksen
hankkeiden päätyttyä. Se kertoo
ikävää kieltä seudun kyvystä tehdä
yhteistyötä.. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Marko Kullanen
Tänä vuonna FSKK:n BusinessTreffit täyttävät jo 20 vuotta. Esimerkiksi Harava-hankkeen käynnistymisessä meni kak-
si vuotta, kun se pyöri niin kauan
kuntien hallintorattaissa. Siinä tapauksessa
Forssa voisi panostaa palveluihin
ja myydä niitä muille. Lopullista kantaa en
ole kuitenkaan ottanut. 16 Sunnuntai
SUNNUNTAINA 12. Myös
yrittäjien kannalta olisi hyvä, että olisi joku seutukunnallinen toimija, jonka kautta yhteistyötä olisi helpompi tehdä. Silloin
asia ei edennyt, koska Forssalla ei
ollut vakituista kaupunginjohtajaa.
??Ihmettelen, miksei ajatus kelpaa Forssan esittämänä. Jos meiltä olisi silloin
kuunneltu, tässä tilanteessa ei oltaisi. FSKK:n nimen
voisi muuttaa Forssan seudun yri-
tyskeskukseksi, Koski jatkaa.
Hän sanoo, että yrittäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä Sulkkoon.
Entisenä FSKK:n hallituksen jäsenenä Koski myös tietää, kuinka
jähmeästi asiat etenevät kehittämiskeskuksessa.
??Ehdotimme jo pari vuotta sitten, että naapurikunnat sitoutuisivat paremmin kehittämiskeskuksen toimintaan ja sinne tulisi pelkästään asiantuntijoista koostuva hallitus. Vanhana yrittäjänä toisaalta toivon, että kehittämiskeskus voisi löytää uudenlaisia eväitä ja yhteistuumaisuutta,
vaikka kyllähän kunnat voisivat
tehdä yhteistyötä siitäkin huolimatta, että kehittämiskeskus purettaisiin.
Marjo Kotioja-Partanen
(kok.) on niin ikään katselevalla
linjalla.
??Sami Sulkon argumentit vaikuttavat ihan järkeviltä. Kolmen suurimman puolueen edustajat eivät ainakaan
heti lyttää ehdotusta.
??Se on vakavasti harkittava
asia, jota en lähde heti ampumaan alas. Olen käsittänyt,
että myös yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Eino Järvinen (sd.) pidättäytyy toistaiseksi kommentoimasta
Sulkon esitystä.
??Näkemystä kyllä on, mutta en
kerro sitä vielä julkisesti. Vuonna 1998 mukana treffeillä oli nyt jo edesmenneen viihdetaiteilija Marja-Leena Sukulan tunnetuin roolihahmo Kassi-Alma.
Marko Kullanen
Sulkon esitys pohdinnassa
KATJA ANTTILA
Forssan kaupunginhallituksessa
kaupunginjohtaja Sami Sulkon
esitykseen suhtaudutaan avoimin
mielin. Osittain
kaupunginjohtajan esitys tuli yllätyksenä, mutta olihan se tiedossa, että jotain tulee. Jos he, ketkä
palvelua tarvitsevat ja joita varten palvelu on olemassa, ovat
tyytyväisiä uuteen esitykseen, en
näe, miksi meidän päättäjien pitäisi olla eri mieltä.
???Kaikkein tärkeintä on seutu-
kunnan kehittäminen ja työpaikkojen saaminen. Siitä kärsii henkilökunta.
Yrittäjät kannattavat Sulkkoa, mutta
yrityspalvelut halutaan pitää FSKK:ssa
KATJA ANTTILA
Forssan Yrittäjät ry:n puheenjohtajan Sami Kosken mukaan kaupunginjohtaja Sami Sulkko saa yhdistykseltä kaiken tuen. Ne, jotka työpaikkoja tekevät, tarvitsevat kaiken avun ja tiedon.
Sekä Jolanki että Kotioja-Parta-
nen katsovat FSKK:n onnistuneen toiminnassaan.
??Hankkeilla on saatu paljon
seudulle, ja yritysneuvonnassakin on varmasti onnistuttu suhteellisen hyvin. Olen ymmärtänyt, että yrittäjätkin pitävät
esitystä järkevänä
Jotkut sekoittavat tämän selkäytimeen ja kyselevät halvaantumisriskistä, mutta sinne ei missään nimessä mennä. Kantasolusiirto on tavallisesti potilaan kannalta tavallisesti se viimeinen mahdollisuus. Kaikki eivät tälläkään hoidolla
parane, mutta potilaalla on aina
paremmat mahdollisuudet kuin
jos mitään ei tehdä.
Tästä on kysymys
???Suomen kantasolurekisteriä pitää yllä Punaisen Ristin Veripalvelu.
???Rekisteriin voi liittyä 18-40-vuotias perusterve henkilö.
???Esteitä liittymiselle ovat esimerkiksi huomattava ylipaino, krooniset sairaudet, pysyvä lääkitys,
runsas tupakointi, sairastettu
syöpä.
???Yli puolet siirteen saaneista potilaista on parantunut kantasolusiirron avulla.
???Rekisteriin voi liittyä verkossa.
Alustavaa kudostyypitystä varten
annetaan sylkinäyte, joka palautetaan postitse Veripalveluun.
???Sylkinäytettä käytetään apuna
sopivan luovuttajan löytämiseksi.
???Vasta purkin palauttaminen mahdollistaa rekisterin jäsenyyden.
???Omaa soveltuvuuttaan luovuttajaksi voi testata osoitteessa
www.sovinkoluovuttajaksi.fi
Tavallisesti tarkempiin tutkimuksiin kutsutaan 3?4 kandidaattia. Sairasloma pitää poissa työelämästä, vaikka Kymäläinen yrittääkin hoitaa joitain pieniä juttuja etänä Hikiän-kodistaan.
. Emilia tietää, että isä on sairas. Olen kuitenkin ajatellut, että se tapahtuu
joskus parinkymmenen vuoden
päästä. Tunnetta
ei voi sanoin kuvailla.
. Osalla potilaista on niin sanottu ajolähtötilanne, eli siirre
täytyy löytää mahdollisimman pian. Käytännössä juoksulenkit
on nyt saanut unohtaa. Parhaimmillaan siirre takaa potilaalle terveyden ja uuden mahdollisuuden.
. Esimerkiksi yksi luovuttaja sai äänihuulensa käheiksi,
kun putki painoi äänihuulia nukutuksen aikana. Kymäläinen kuitenkin arvelee, että pelot alkavat jyllätä mielessä enemmän, kunhan toiseksi viimeinen
eli viides hoitojakso kohta on ohi.
. Tällöin luovuttajalle
annetaan viiden päivän ajan kasvutekijäpistoksia, mistä saattaa
aiheutua hieman kipuja.
. Ulkopuolisista luovuttajista on kova
pula, mutta Kymäläisen tilanne näyttää pitkästä aikaa valoisalta.
Tällä viikolla nimittäin tuli hartaasti odotettu puhelu.
Juhani Salo
Susanna Kinnari
forssan lehti
Eletään huhtikuuta.
Timo Kymäläinen hieroo
päätään ja huomaa jotain kummallista. Sunnuntai 17
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Terveen papereita heiluteltiin jo nenän edessä. Kesäkuun puolivälissä Kymäläinen
juoksee taas. On
löytynyt ihminen, jonka kudostyyppi täsmää Kymäläisen kudostyyppiin. LOKAKUUTA 2014
Viimeinen toivo
Syöpää sairastava Timo Kymäläinen on yksi monista kantasolusiirrettä odottavista potilaista. Lisää tarvitaan
jatkuvasti.
Veripalvelun ylilääkäri Matti
Korhonen kertoo, että suomalaispotilaista vain neljäsosalle löydetään luovuttaja kotimaan rekisteristä.
Lopuille luovuttaja etsitään ulkomaalaisista rekisteristä. Kustannukset
kohoavat, jos komplikaatioita ilmaantuu.
Kantasolusiirre löytyy noin 95
prosentille sitä odottavista. Viimeisen kolmen vuoden aikana
on tiedottamisessa on kuitenkin
menty eteenpäin, ja koko ajan on
jotain uutta viritteillä.
Veripalvelu yrittää saada etenkin nuorten miesten huomion,
sillä heistä on huutava pula.
. Ei vielä, Kymäläinen sanoo.
Yhdeksänvuotias Emilia-tytär
kaivautuu isän kainaloon ja kuuntelee. Emilia tietää myös, että toivoa on.
Kun tieto syövän uusiutumisesta
tuli, kävi hyvin pian selväksi, että Kymäläisen oma kroppa ei pystyisi sairautta voittamaan. Kieltäytymisen syitä voivat olla esimerkiksi raskaus, sairastuminen tai
vaikka toiselle puolelle maailmaa
suuntaava työkomennus. Kävellään mummolan puutarhaan ja syödään siellä
omenoita. Tämä
reissu tehdään puolison, Maiju
Kymäläisen kanssa. Emilian
kanssa käydään kuitenkin pienillä lenkeillä. Kymäläinen
makaa Kanta-Hämeen keskussairaalassa sytostaattihoidossa. Otetaan vastaan se,
mitä tulee, hän sanoo.
Sitten koittaa maanantai, lokakuun kuudes päivä. Jos Suomessa on tehty 500
rekisteriluovutusta, niin viidelle potilaalle olemme maksaneet
korvauksia luovutusten yhteydessä tapahtuneista pienistä haavereista. Kymäläisten kolmihenkisessä perheessä sairaudesta on
puhuttu alusta lähtien avoimesti. Arki on jatkunut koko ajan
suht normaalisti. Puolenpäivän aikaan puhelin soi ja
Kymäläinen vastaa.
Tämä on nyt se puhelu. Imusolmukkeet tuntuvat edelleen kasvaneen.
Kymäläinen plärää puhelimensa osoitekirjaa ja löytää lopulta
etsimänsä. Hematologi raivaa samalle päivälle aikaa ja pyytää Kymäläistä käymään. Maailmanlaajuisesti kantasolurekistereihin on koottu yhteensä 23 miljoonan vapaaehtoisen luovuttajan tiedot. Se
on paitsi potilaan näkökulmasta
rankka hoito, myös yhteiskunnalle kallis, Korhonen kertoo.
Kantasolusiirto sairaalajaksoineen maksaa noin 50 000?
100 000 euroa. Nyt on toivoa.. Tähän asti olo on ollut rauhallinen. Olihan se aivan valtava helpotus.
Saman puhelun aikana selviää,
ettei Kymäläisen kudostyyppi onneksi ole mikään harvinainen.
. Sytostaattihoidot aloitettiin heti ja samalla ryhdyttiin etsimään ulkopuolista kantasoluluovuttajaa.
Yhdeksänvuotias Emilia Kymäläinen on isänsä tyttö. Toisin kuitenkin kävi.
. Ylilääkäri Matti Korhonen myöntää, että rekisteri on monelle suomalaiselle vielä varsin tuntematon. On löytynyt joku, joka
on valmis antamaan tuntemattomalle mahdollisuuden. Luovuttaja löytyi suht helposti. Suomalaisessa kantasolurekisterissä on tällä hetkellä vain
24 000 jäsentä. Tälle luovuttajalle maksettiin puheterapiakäynnit, Korhonen kertoo.
Kymäläisen odotus on kestänyt
muutaman kuukauden. Sytostaatti- ja sädehoidot aloitettiin
heti, kun asia varmistui. Aivan kuin imusolmukkeet olisivat kolmesta kohtaa
päätä hieman kasvaneet. Naiset johtavat myös
verenluovutuksissa, Korhonen
sanoo.
Miesluovuttajien tarpeelle on
kuitenkin perustellut syyt:
. Tämä on helpotus tietää,
jos vaikka joskus sattuu tarvitsemaan luovuttajaa uudelleen.
Seuraavaksi on edessä reissu Meilahden sairaalaan. Silloin
syöpä tuli osaksi hausjärveläisperheen arkea.
Nyt Timo Kymäläinen ajattelee, että hänellä oli tuuria. Sellaisia pieniä juttuja,
joista tulee hyvä mieli.
Tuusulassa sijaitsevassa yrityksessä markkinointipäällikkönä
työskentelevän Kymäläisen elämä on kutistunut neljän seinän si-
sälle. Tavallisesti luovuttajan löytämiseen menee noin 2-3 kuukautta. Siirto voisi onnistuessaan
antaa Kymäläiselle terveyden.
Noin kolmasosalle suomalaispotilaista löydetään luovuttaja
omasta perheestä, mutta lopuille on etsittävä ulkopuolinen luovuttaja. Meilahdessa keskustellaan toimenpiteestä
tarkemmin ja mahdollisesti myös
lyödään itse toimenpidepäivä
lukkoon.
Sytostaattihoito väsyttää, mutta Kymäläinen on kaikkea muuta
kuin väsynyt. Mutta vain periaatteessa. Miehiltä saatua siirrettä käytettäessä hyljintäriski voi
tietyissä tilanteissa olla pienempi
kuin naisten siirrettä käytettäessä, Korhonen kertoo.
Korhonen kuitenkin korostaa,
että myös naisluovuttajia tarvitaan.
Syyskuun aamut ovat kirpeitä.
Kolmen viikon mittaiset hoitojaksot määräävät tahdin Kymäläisen perheessä. Kelpo aika, parin
tunnin pintaan.
Pari viikkoa juoksun jälkeen
Kymäläinen tunnustelee taas
päätään. Syöpää sairastava
Timo Kymäläinen odottaa kantasolusiirrettä. Kantasolusiirto tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen oma verta tuottava solukko vaihdetaan uuteen.
Veren kantasolut ovat paikka,
joissa muodostuu verihiutaleiden lisäksi veren valko- ja punasoluja.
Kantasolusiirtoja tehdään Suomessa noin 180?200 kappaletta
vuosittain.
. Nukutukseen tietenkin sisältyy aina omat
riskinsä, jotka tosin terveelle luovuttajalle ovat hyvin pienet.
Luuydinluovutuksen jälkeen
ristiselkä on tavallisesti muutaman päivän arkana, ja luovuttajalle kirjoitetaan viikon sairasloma.
Toinen ja yleisempi tapa kerätä kantasoluja on ottaa niitä talteen verestä. Iloa elämään tuo oma perhe, jota Kymäläinen kiittelee vuolaasti saamastaan tuesta.
Hän kertoo suhtautuvansa sairauteen nyt hyvin eri tavalla kuin
ensimmäisellä kerralla.
. Kymäläinen kuitenkin tavoittaa lääkärin heti.
Hän kertoo imusolmukkeistaan
ja epäilyistään. Koko ajan olen tiennyt, että syöpä voi uusiutua. Kotiin, sairaalaan,
nukkumaan, sitten vähitellen olo
taas kohenee, kunnes aloitetaan
alusta.
Pari viikkoa hoitojen jälkeen
olo saattaa olla niin hyvä, että
voisi periaatteessa lähteä vaikka
juoksemaan. Ihan vain siksi, että olisi jotain muuta ajateltavaa.
Myös liikuntaharrastukset ovat
jäissä. Miehenä on hieman nolo tunnustaa, mutta noin 70 prosenttia
suomalaisen rekisterin jäsenistä
on naisia. Lopulta
Kymäläinen hoidettiin kuntoon
omasta kropasta kerätyillä kantasoluilla.
Marraskuussa olisi ollut edessä
viimeinen kontrolli. Sairastuminen oli nyt paljon
suurempi kolaus. Lääkäreillä
täytyy tietysti olla jokin B-suunnitelma, jos luovuttajaa ei löydy,
mutta itse en halua siitä edes tietää.
Timo Kymäläisen tapaisten lymfoomapotilaiden lisäksi kantasolusiirtoja tehdään esimerkiksi leukemiapotilaille sekä perinnöllisesti immuunipuutoksesta
kärsiville potilaille. Miesluovuttajat ovat usein
isompikokoisia kuin naiset, joten heiltä saa tavallisesti kerättyä
suuremman määrän kantasoluja
kuin naisilta. Jonnekin mielen perimmäiseen nurkkaan jää kytemään hienovarainen epäilys.
Kesäkuu on kylmä.
Urheilullinen 35-vuotias mies
on juossut elämänsä aikana kymmenisen puolimaratonia. Kuolemanpelkoa ei ole. Epäilykset vahvistuvat pian, syöpä on
uusiutunut.
Kymäläinen sairastui pannikuliit-
tityyppiseksi t-solulymfoomaksi
kutsuttuun imusolmukesyöpään
ensimmäisen kerran heinäkuussa 2008.
Diagnoosia edelsi kahden viikon pitkä kuumeputki sekä imusolmukkeiden turpoaminen. Silloin kantasoluja kerätään
lantion luiden takaharjanteesta
pitkällä neulalla.
. Ratkaisevaa on, että
luovuttajan ja potilaan kudostyypit ovat samanlaiset.
Ennen sairastumistaan Timo Ky-
mäläinen ei ollut edes kuullut koko kantasolurekisteristä. Pahin pelko on, ettei luovuttajaa löydy.
. Jos
soittoa olisi lykätty vielä parilla
päivällä, olisi lääkäri ehtinyt jäädä kesälomalle. Ensimmäisellä
kerralla halusin vaan parantua ja
otin vastaan kaiken sen, mitä lääkärit ehdottivat.
. Kanta-Hämeen keskussairaalassa työskentelevään
hematologiin mies on tutustunut kuusi vuotta aiemmin. Tietenkin toivotaan, ettei peruutuksia
enää kovin viime tingassa tulisi.
Tästä koituu jo riski potilaalle.
Kantasoluja voi luovuttaa kahdella tavalla: joko luuytimestä tai verestä.
Jos kantasoluja kerätään luuytimestä, tehdään se nukutuksessa. Luovuttajalle tehdään
tarkempi terveystarkastus.
. Nyt unelma on, että tulisi kutsu kantasolusiirtoon. Luovuttaminen on rekisterissä oleville vapaaehtoista
Hänkin
odottaa silti, että suomalaisherkuista tulee Afrikassa menestystarina.
Lahtelaiset valmistelevat par-
haillaan tytäryhtiönsä avajaisia
Kenian pääkaupungissa Nairobissa.
. Kun juoksija-kirjailija Wilson Kirwa pyysi palautetta
järjestelyistä, keskustelu siirtyi
Kenian kahvilakulttuuriin ja sen
tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Kirwa lupautui osaomistajaksi leipomo-kahvilayritykseen ja
ryhtyi maiskuttelemaan suomalaisleivonnaisille afrikkalaisia nimiä. Kenialaiset syövät mielellään
makeaa. On outoa pukeutua pukuun
ja jakkupukuun, kun Suomessa
palaveroidaan t-paidassa, tuumi
yrittäjäpariskunta ennen kuukauden kestävää avajaismatkaa.
Matkalaukuissa lähtivät myös kau-
linkoneet terät, sillä laivakontillinen leipomotavaraa on jumittunut jemeniläiseen satamaan.
Alukselle on luvassa turvasaattue mahdollisesti vasta viikkojen
päästä.
Kotona ensi- ja kuudesluokkalainen kyselivät, miten vanhemmat uskaltautuvat Nairobiin.
. Kun parilta kysyy lempileivonnaisia, lista käsittää omat korvapuustit, liha- ja keitinpiirakat
ja berliininmunkit. Juuri niitä he
kohta tarjoavat uutuuksina kenialaisille.
Sanna Jaakkola uskoo Helena?s
Goodiesin kasvavan nopeasti Helenan Kotileipomoa suuremmaksi. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Lehtikuva
Vielä vuosi sitten Jaakkolat suun-
nittelivat laajennusta Lahden
seudulla, koska entisen Keskon
pukutehtaan naisten pukuhuone
alkaa käydä pieneksi.
Suunnitelmat muutti perheen
safarimatka Keniaan viime tammikuussa. Asiakkaat voisivat lähettää eksoottisia viestejä maasta toiseen skypettämällä,
jatkaa aviomies ideointia.
Kokki ja kirvesmies
jyrkällä kasvu-uralla
STT
Sanna Jaakkola, 36, on koulutukseltaan kokki, Tero Jaakkola, 39,
alun perin kirvesmies.
Sanna Jaakkola työskenteli
16-vuotiaasta alkaen koulunkäynnin ohella Helenan Kotileipomossa, jonka Helena Lohko perusti
Joensuussa 1987.
Pienleipomo vaihtoi kahdesti
omistajaa ennen kuin Jaakkolat
ostivat sen 2005. Helena?s Goodiesille tarjoaa vakioasiakkaita myös
läheinen koulu. Kymmenen vuoden päässä
häämöttää oma kahvilaketju, joka on laajentunut Keniasta Tansaniaan ja Ugandaan.
. 18 Sunnuntai
SUNNUNTAINA 12. Mikä on pienleipomolle parempi paikka kasvaa! Väkiluku
on ihan toinen ja keskiluokalla
hienommat autot kuin Suomessa,
perusteli Sanna Jaakkola alkuviikolla, kädet kyynärpäitä myöten jauhoissa Helenan Kotileipomossa.
. Eikä kysyntä vaihtele sesongin mukaan niin kuin täällä,
missä palkkaamme kesällä 12 ihmistä ja talvella kaksi.
Usko omiin tuotteisiin on vahva. He ovat kolminkertaistaneet liikevaihdon puoleen miljoonaan euroon.
Yrityksellä on sesongista riippuen kaksi?neljä omaa myyntipistettä. Afrikan-tuotoilla voimme perustaa ainakin yhden kunnon
kahvilan Lahteen. Ajattele, että 50 neliön remonttiin meni vain 3 000 euroa,
hämmästelee Tero Jaakkola ja
harmittelee samalla Suomen byrokratiaa ja hintatasoa.
Iloisiin kirkonmenoihin kokoontuu joka sunnuntai koko
päiväksi tuhat ihmistä; munkinsyöjiä riittää. Korvapuustista tuli maasainkorva, sillä se muistutti isän venytetyistä korvista ja niitten sitomisesta langalla.
Suurelle keitinpiirakalle on Afrikkaan käypä lempinimi Lahden
torilta: norsunkorva.
Jaakkolat kiittävät Kirwan suhtei-
Maasainkorvia odottaa innolla myös Suomen Kenian-suurlähetystön väki, kertovat Tero ja Sanna Jaakkola.
Maasainkorva syntyi
kasvamisen halusta
Lahtelaisleipurit aloittavat Afrikan valtauksen Nairobista
MERJA ÅKERLIND
STT
Leipuri Tero Jaakkola nostaa
iloisesti maasainkorvat omiensa viereen, mutta puoliso Sanna
kieltäytyy päättäväisesti. Lisäksi he toimittavat
leipomuksia muun muassa rahtarien suosimaan grilliin Nelostien
varteen.
Helenan Kotileipomo hoi-
He ovat kolminkertaistaneet liikevaihdon puoleen
miljoonaan euroon.
taa tarjoilut useimmissa Lahden
Messujen tapahtumissa.
Yritys on kuulunut pari vuotta
alihankkijana Salpausselän kisojen catering-ryhmään, ja se tähtää myös vuoden 2017 MM-hiihtoihin.
Pariskunnalla on kaksi lasta.
Vanhemmat ovat hoitaneet heitä
milloin työmaalla ja milloin vuorotellen kotona, koska leipominen pitää aloittaa kolmelta yöllä.
Tytäryritys Helena?s Goodies
avaa ovensa Nairobissa tässä
kuussa.
Kuvassa valmistuu lihapiirakoita, jollaisia kohta tarjotaan Keniassa.
ta: Tytäryhtiön johtajaksi löytyi
perhetuttu, alan ammattilainen.
Toimitilaa on remontoitu kirkon
kellarista, ja kirkkovaltuutetut
ovat luvanneet vuokrata yritykselle vähitellen vaikka koko parkkihallin.
. Muutkin ovat vihjailleet rikollisuudesta ja Ebolasta, mutta me
emme osaa pelätä, vastaavat Sanna ja Tero Jaakkola.. Myynnistä on
sovittu Nairobia valtaavan kahvilaketjun kanssa, ja yhteistyöstä neuvotellaan suositun kauppakeskuksen kanssa.
Jyväskyläläisjoukkue nousi ylivoimalla vielä
kerran maalin päähän, mutta se
oli vierailta viimeinen rynnistys.
Tämä jälkeen FoSu määräsi tahdin.
FoSu painoi loppuun asti raakaa duunia, eikä väsähtänyt Blasters pystynyt enää vastaamaan.
FoSu teki lopussa neljä komeaa
maalia ja otti selvän 10?5-voiton.
. divisoonataistossa Forssassa.
Kaksi erää jyväskyläläisjoukkue
sinnitteli FoSun kyydissä, mutta
kolmannessa vierailta loppuivat
paukut ja nopeajalkainen FoSu
meni menojaan.
Rajusti täksi kaudeksi nuortunut FoSu otti kauden kolmannessa ottelussa toisen voittonsa, eikä joukkueen ilmeessä ole sanomista. divisioonassa
jatkuvat kotipelillä ensi lauantaina. Kovakuntoiset juoksijat kiertävät Kaukjärven noin 5.30:n kilometrivauhtia. Nyt sunnuntaina
mukana on myös rauhallisempi
kymppi, jossa matkaa taitetaan
hitaimman kuntoilijan vauhdilla. Ylivoimapeli
on meille silti haaste, totesi Tap-
paran valmentaja Jussi Tapola.
TPS voitti Bluesin 3?1. Tässä eivät taikatemput auta,
vaan treenaaminen ja kova työn-
teko. Mukaan voi ottaa vaikka sauvat, matkan voi kävellä, vinkkaa
Forssan Salaman toiminnanjohtaja Miia Laaksonen.
Yhteislenkkejä on juostu Vesihelmeltä nykymuodossa kymmenen vuotta. Hienoa,
että ylivoimamme, joka ei perjantaina toiminut, onnistui ratkaisemaan pelin, pohdiskeli TPS:n valmentaja Kai Suikkanen.
KalPa voitti Kärpät iltaottelussa 2?0. FL
LEHTIKUVA
Timo Mäkinen viimeisteli FoSun avausosuman ja tasoitti pelin 1?1:een. Loimun tehokkain olikin 20 pistettä
koonnut Tomi Rumpunen.
. FoSu piti
enemmän palloa ja liikkui hyvin,
mutta viimeistely oli tehotonta.
Kolme meni silti ja toiseen erään
lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 3?2.
Toinen erä oli tasaista vääntöä.
Terävästi hyökänneet vieraat tulivat tasavajaalla tasoihin, mutta
Suupparit meni taas maalin johtoon Tomi Heirolan osumalla.
Päätöserässä?peli aukesi ja
erässä nähtiin kahdeksan osumaa. En ollut lähellekään sitä tasoa kuin olisi voinut olla. Etta olisi voinut voittaa 3?0, ei me
alussakaan hyviä oltu, Sivula sanoi.
Vieraiden tehopelaaja oli Joshua Walker 21 pisteellä.
Avausviikonloppuna kaksi kertaa paikallisvastustaja LEKA Volleylle hävinnyt Pielaveden Sampo otti lauantaina ensimmäisen
voittonsa, kun Korson Veto kaatui 3?2.
Kokkolan Tiikerit voitti helpohkosti kolmannen tappionsa kokeneen Joensuun Riennon
3?0. Yllättävän pitkään kaveri jaksoi vajaalla
kolmella kentällä taistella, mut-
ta lopussa saimme hyviä riistoja ja kääntöjä ja pääsimme maalipaikoille, FoSun valmentaja Pasi Lehtonen kertoi.
FoSu oli kauttaaltaan pirteä. LOKAKUUTA 2014
Urheilu
TAPIO TUOMELA
Yhteislenkillä
tänään
juhlalenkki
KUNTOILU Vesihelmeltä lähtevää ja Kaukjärven kiertävää sunnuntaista yhteislenkkiä juhlistetaan tänään kuinkas muuten
kuin juoksemalla. Omaan piikkiin otan tappion. Ideana on tehdä viikon pitkä juoksulenkki yhdessä,
jolloin se tuntuu mukavammalta.
Jo aiemmin Kaukjärven lenkkiä
kiersivät muun muassa juoksutalli FunRun-tiimin jäsenet. Ottelu oli KalPan 85-vuotisjuhlapeli, ja Kasperi Kapanen
palasi NHL-leiriltä KalPa-paitaan.
Pielaveden Sampo kaatoi Korson
Vedon viidessä erässä.
Etta voittoon
Sivulan
debyytissä
LENTOPALLO Oulun Etta yllätti lentopalloliigassa kotijoukkue
Raision Loimun lauantaina ja
vei kaksi Mestaruusliigan pistettä voitettuaan ottelun 3?2 yli 900
katsojan edessä.
Loimun paidassa debytoinut
maajoukkuehakkuri Urpo Sivula teki 17 pistettä, mutta hyökkäystehot jäivät mataliksi. Vaikka FoSu ei vieläkään
lukeudu lohkonsa suosikkeihin,
on se jo näyttänyt kyntensä. Vastaan tulee nokialainen
V&L, joka on FoSun tapaan voittanut kolmesta pelistään kaksi.
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
Lukko nousi kotivoitolla liigakärkeen
STT
JÄÄKIEKKO Lukon viime hetken maalivire nosti raumalaiset
Liigan kärkeen. . Lukko teki kaksi
maalia puolessatoista minuutissa
kolmannen erän lopuksi ja kukisti vieraansa JYP:n 3?1.
Viidennen peräkkäisen voitton-
sa napannut Lukko oli tehokas,
mutta menetti Janne Lahden polvivamman takia sairauslomalle.
Jyväskyläläiset eivät ole tällä
kaudella onnistuneet saamaan
ensimmäistäkään vierasvoittoa.
Seuraava mahdollisuus on tiistaina Lahdessa Pelicansin vieraana.
. STT. Noin 21 kilometrin mittainen lenkki lähtee
kello 10.30 Vesihelmeltä. Mäkinen teki myös Suupparien yhdeksännen maalin.
FoSu vei jalat alta
FoSu-Blasters
10?5 (3?2, 1?1, 6?2)
ri ja nälkäinen FoSu on paha vastus mille tahansa nipulle tässä
sarjassa.
SALIBANDY Suupparit juoksi jalat alta sarjanousija Blastersilta lauantai-illan vauhdikkaassa
2. Parhaana palkittiin maalin tehnyt ja
kaksi syöttänyt Kasperi Grahn.
Timo Mäkinen ja Ville Salomäki
tekivät pari maalia mieheen.
FoSun pelit 2. 19
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Leukaa vaan ylös, mietti
JYP-puolustaja Mikko Viitanen.
Tappara haki täyden pistepotin
kukistamalla Pelicansin Lahdessa 3?0.
. Toki
aloitin Loimussa vasta tiistaina,
ja pelissä on vielä hakemista. Lähdimme peliin puolustuksen kautta ja saimme vastaiskuilla tulosta aikaiseksi. Painotin joukkueelle jo ensimmäisellä erätauolla, että käännämme varmasti pelin, kunhan
luotamme omaan tekemiseemme
ja jaksamme painaa töitä. Blasters kuittasi ensin tasoi-
hin, mutta FoSu teki kaksi seuraavaa osumaa ja oli taas kaksi maalia karkumatkalla. Juhlan
kunniaksi ohjelmassa on myös
kevyempi kymmenen kilometrin lenkki.
. Nuo-
Jo avauserä oli FoSun hallussa,
vaikka Blasters tekikin illan ensimmäisen osuman
Turkin iloa kesti
vain seitsemän minuuttia, sillä
Tomas Sivok puski kulmatilanteesta 1?1.
A-lohkossa otteluissa Islanti
voitti Latvian 3?0. Ottelutauon aikana joukkue aikoo harjoitella ahkerasti ja
saada Jonesin peliluvan vihdoin
kuntoon.
. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
FoKoPo
jatkaa
voitoitta
Hyökkäys alkaa toimia,
puolustus vuotaa vielä
ONMKY-FoKoPo
115?91 (54?35)
KORIPALLO FoKoPo on kolmen
ottelun jälkeen ilman voittoja Adivisioonassa. Teimme alkupelissä, mitä oltiin sovittu, mutta puoliajan jälkeen Lapua alkoi tekemään ja
me vain ihmettelemään. Hänen pitäisi kuroa kiinni 33 pisteen eroa ratamoottoripyörien
Moto2-luokan MM-sarjaa johtavaan tallitoveriinsa, mutta työkalu ei ole taistelukunnossa.
. Arvailun
on loputtava, jätkien pitää tietää,
mitä puolustuksessa tehdään,
Heinmäki sanoo.
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
FoKoPon Jerome Djeen kuului 18 pisteellään Oulun-pelin onnistujiin.
LEHTIKUVA
Kallio taistelee säätöj
?Tuntuma keulaan ja eturenkaaseen oli huono?
STT?Reuters?AFP
Mika Kalliolla jäi kirittävää sunnuntain kilpailuun.
MOOTTORIPYÖRÄILY Mika Kalliolla on pähkinä purtavana Japanin gp:ssä sunnuntaina. Joistain muutoksista oli kyllä selkeästi apua, mutta jos yhteen kohtaan saatiin parannusta,
se kostautui toisaalla. Joukkue
oli kotipelissään pitkään tappiolla lajin pieniin maihin kuuluvaa
Kazakstania vastaan, mutta nousi lopulta 3?1-voittoon.
Kazakstan johti peliä Renat
Abdulin 17. FoKoPolta puuttui riveistään yhä pitkä laituri Anthony Jones, jonka pelilupaa odotellaan maailmalta.
Koripojilta ylsi kaksinumeroisiin
pisteisiin neljä pelaajaa. STT
SUNNUNTAINA 12. Tarvitsemme lisää harjoitusta. Karhu sai uuden ja ratkaisevan otteen paikkapuolustuksellaan, joka hyydytti Korikobrien pistetehtailun.
. Tuntuma keulaan ja eturenkaaseen oli huono, eikä ajamisesta pystynyt nauttimaan ollen-
kaan. Paikallinen NMKY
oli lauantaina Oulussa odotetun
kova vastus ja vei voiton runsaskorisessa ottelussa, jossa nakuteltiin pitkälti yli 200 pistettä.
. Hyökkäys alkaa jo toimia, mutta koreja
joukkueelle tehdään aivan liikaa.
. Kommunikointia puolustuksessa täytyy parantaa. Koko ajan oli fiilis, että pyörä karkaa käsistä, Kallio tuumi
nettisivuilleen aika-ajon jälkeen.
Kallio kiihdyttää Motegin radalle sunnuntaina viidennestä
ruudusta. Jamie
Stewart heitti 23 pistettä, Brett
Roseboro 21, Jereme Osmanu
Djeen 18 ja Janne Kinnunen 14.
Kotijoukkueen Melvin Baker
upotti 32 pistettä. Täytyy muistaa, että olemme
olleet vasta kuukauden yhdessä,
eivätkä kaikki jutut vielä toimi.
Nuorilta pelaajilta vie aikaa ennen kuin he tottuvat siihen tempoon ja kovuuteen, mitä divisoona A vaatii, Heinämäki sanoo.
Harjoittelussa Heinämäki aikoo painottaa puolustusta. lokakuuta, jolloin Feeniksiin saapuu BC
Nokia. minuutilla Hollannin maali-ahne Klaas-Jan Huntelaar tasoitti pelin paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa.
Tasapelikin olisi ollut Hollannille nöyryytys, mutta joukkueen loppukiriä helpotti Kazakstanin Baurzhan Dzholitshijevin
saama punainen kortti. minuutilla puskemalla pallon ohi Tshekki-vahti Petr Cechin. Toisella jaksolla Oulu tuli aggressiivisemmin, mikä vaikeutti etenkin FoKoPon heittopeliä.
Tauolle mentiin ONMKY:n selvässä 19 pisteen johdossa.
FoKoPo pysyi ottelun jälkipuoliskolla oululaisten tahdissa muutamaa heikkoa hetkeä lukuunottamatta. Tämä oli meiltä jo vähän
ehjempää pelaamista. Sen jälkeen saimme toivottavasti kehittävän oppitunnin, kun nousimme voittoon paikkapuolustuksella ja Bojan Sarcevicin pisteputkella, kertasi Karhun valmentaja
Sami Toiviainen.
Karhun tehoparin muodostivat Gregory Mangano 17:llä ja
Sarcevic 16 pisteellä.
Kaksi edellistä peliään hävinnyt Tampereen Pyrintö palasi
voittajaksi kotiottelussaan, jossa
se päihitti Salon Vilppaan 77?53
(35?19).
Antero Lehto heitti Pyrinnölle 19 pistettä ja Kevin Parrom 16.
Vilppaasta samoille lukemille ylsi vain William Walker 17 pisteellä. Paalulla on tallitoveri
Esteve Rabat, jolla Kallio jäi aikaajossa 0,45 sekuntia.
. 3?1-loppulukemat viimeisteli maalitykki Robin van Persie
rangaistuspotkusta.
Avauspelissään Guus Hiddinkin valmentama Hollanti hävisi
Tshekille 1?2.
Tshekki jatkoi jälleen vakuuttavia otteitaan nappaamalla
2?1-vierasvoiton Turkista. Vasta 62. Saimme
hyökkäyksessä onnistumisia laajalla rintamalla, mutta puolustuksessa olimme vähän pieniä ja
pehmeitä, FoKoPon valmentaja
Juri Heinämäki totesi.
FoKoPo heitti pelin alkupuolella hyvin ja ensimmäinen neljännes päätettiin tasalukemiin 25?
25. Minkäänlaiseen kiriin
FoKoPo ei kolmella jenkillä pelaavaa NMKY:tä vastaan kuitenkaan
pystynyt. minuutilla tekemällä
maalilla aina toiselle puoliajalle
asti. Turkin Umut Bulut huudatti kotiyleisöä jo ottelun 8. Hän sai hyvin
tukea FoKoPossa viime kauden
?Nuorilta pelaajilta
vie aikaa ennen kuin
he tottuvat siihen
tempoon ja
kovuuteen, mitä
divisoona A vaatii.?
JURI HEINMÄKI
pelanneelta Josh Noffletilta, joka
kokosi teholukemat 26/9.
FoKoPo pelaa seuraavan ottelunsa vasta vajaan kahden viikon
päästä perjantaina 24. Kahdeksan minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Ibrahim Afellay vei Hollannin 2?1-johtoon. STT
Hollanti
oli kompastua
Kazakstaniin
Jalkapallo Kärkimaihin kuuluvan Hollannin peli yskähteli
jälleen EM-karsinnoissa. Suurimmat
ongelmat olivat mutkiin sisään
mennessä ja jarrutusten lopussa.. 20 Urheilu
Pohjanmaan
koripalloherruus
Kauhajoelle
KORIPALLO Kauhajoen Karhu
kukisti Lapuan Korikobrat 76?
63 (39?23) lauantaina Korisliigan
Pohjanmaan paikalliskamppailussa, joka pelattiin poikkeuksellisesti Seinäjoella lähes 1 400:n
katsojan edessä.
Karhu näytti ratkaisevan pelin jo toisella jaksolla, kun Korikobrat jäi aseettomaksi hyökkäyspäässä ja Karhun johto kasvoi 18 pisteeseen.
Peli kääntyi kolmannella jaksolla, jolloin Korikobrat hivuttautui pisteen päähän ja neljännen
jakson alussa johtoonkin
Ilman
viimeisen aika-ajokierroksen virhettä, Williamsin suomalaiskuljettaja olisi voinut olla eturivissä
paalupaikkamies Lewis Hamiltonin vieressä.
. Hhän kasvatti johtonsa brasilialaiseen Felipe Nas-
riin 68 pisteeseen, kun jäljellä on
vielä kolme kilpailua. Talli onnistui viikonvaihteessa mainiosti. Kierros ennen maalia Köppinen siirtyi kärkeen, ja siitä se vastaili tarpeen mukaan ohi pyrkiville.
Terho Rautiaisen Suivikas esitti
suuryllättäjänä loppusuoralla viimeisen haasteen, mutta Köppinen vastasi vielä helposti.. Muuten kisasta
tulee liian vaikea, Kallio tuumi.
Aika-ajon toiseksi nopein oli
sveitsiläinen Thomas Lüthi 0,033
sekunnin erolla kärkiajasta.
Niklas Ajo oli Moto3-luokan aikaajossa yhdestoista. Kaksi edellistä GP2-mestaria, italialainen
Davide Valsecchi ja sveitsiläinen
Fabio Leimer ovat jääneet ilman
F1-paikkaa.
Stoneisle
Lilian
tammojen
huipulle
en kanssa
LEHTIKUVA
STT
Kallion mukaan taistelu jatkuu
heti sunnuntaina aamun lämmittelyssä.
. Esa Holopaisen vakioajokki jyräsi loppukirissä ulkoratoja ilman vetoapua, ja oli siitä huolimatta loppusuoralla omaa luokkaansa selvällä erolla seuraavaksi taistelleeseen Je l?Adoreen.
. Auton säädöt ovat
kohdallaan tälle aika poikkeukselliselle asvalttipinnalle. Tätä menoa Stoneisle
Lilian saattaa ensi vuonna haastaa jo aikuisten hevosten tamma-
eliitinkin, Holopainen ihasteli.
Köppinen tuli Siuntiosta kotiradal-
leen ja näytti mistä puusta ravikuninkaita rakennetaan. Veikkaan, että pitkissä vedoissa auto
Valtteri Bottas lähtee Sotshin kisaan heti Lewis Hamiltonin takaa.
on parempi kuin aika-ajossa, Bottas arvioi.
Williams-tallin ainoa huolenaihe oli Felipe Massan auton tekniikkamurheet, jotka jättivät brasilialaisen aika-ajossa 18:nneksi.
Hamiltonille paalupaikka oli kau-
den seitsemäs ja tarjoaa hyvät
lähtökohdat yrittää kasvattaa
kymmenen pisteen etumatkaa
Rosbergiin.
. He ovat
todella nopeita, eikä ole varma
nähtiinkö heidän todellinen kisavauhtinsa perjantain harjoituksissa, Bottas sanoo.
Sotshin rata on poikkeuksellisen
sileäpintainen ja renkaiden kuluminen on huomattavan vähäistä.
Pehmeän ja kovemman renkaan
ero kierrosajoissa on 1,2 sekunnin luokkaa, joten on hyvin mahdollista, jopa todennäköistä, että moni kärkitalli saattaa käyttää
yhden pysähdyksen taktiikkaa.
Yhden pysähdyksen taktiikkaa
tukisi myös 60 kilometriin tunnissa pudotettu varikkonopeus,
joten varikkokäynnin kesto on
noin 24 sekuntia.
. Ari Moilainen ajoi Jyrki Korhosen perheen silmäterällä heti alkuun
eteenpäin. LOKAKUUTA 2014
Tapio Tuomela
Bottas haastaja Sotshissa
Renkaille hellä rata houkuttaa yhden pysähdyksen taktiikkaan
LEHTIKUVA
LUIS VASCONSELOS
STT
AUTOURHEILU Aika-ajo Sotshin
moottoriradalla jätti Valtteri
Bottakselle voitonnälkää. Koko Ferrari ja Red
Bull -nelikon lähtöruutu koheni pykälällä, kun McLarenin Kevin Magnussen sai vaihdelaatikon
vaihdosta lähtöpaikkaa heikentävän rangaistuksen.
. Jotain muutoksia meidän on
vielä koitettava. Uudet
radat tapaavat olla aluksi erittäin
liukkaita.
Brittikuski Palmer kruunattiin GP2-mestariksi
STT?Reuters
Brittikuski Jolyon Palmer ajoi rata-autoilun GP2-sarjan mestariksi. Palmer varmisti F1:n juniorisarjaksi suunnitellun GP2:n mes-
taruuden voittamalla n Sotshissa.
Palmer, 23, starttasi Sotshissa nelosruudusta, mutta nousi
voittoon ennen uusiseelantilaista
Mitch Evansia ja italialaista Raffaele Marcielloa. Ykkössija oli
Palmerille kauden neljäs.
Neljättä kauttaan GP2:ssa ajava
Palmer on 1980-luvulla F1:ssä ajaneen Jonathan Palmerin poika.
Vuonna 2005 perustettu GP2
tuotti alkuvuosinaan paljon F1kuskeja, mutta viime aikoina sarjan veto on hiipunut. Se vei väsymättä Villinmiehen Tammakilvan Lappeenrannassa kaksi viikkoa sitten.
Lauantaina Vermossa kiertely ei
haitannut Derbyn TammaChampionissa: Stoneisle Lilian jyräsi
väsymättä ykköseksi myös tammakisassa.
Eläinlääkäri Jarno Kauhasen
ja vaimonsa Minnan valmentama Stonisle Lilian oli ikäluokan
vahva nimi myös viime syksynä
Stoneisle Lilian voitti Vermossa.
kolmevuotiskisoissa, joten syksy tuntuu olevan sen aikaa. Toisaalta virhe syntyi jo kierroksen alussa, kun kulutin renkaita liikaa. Ongelmana on yhä saada
auton keula toimimaan tasapainoisesti perän kanssa,.
Sotshin radan kanssa Räikkönen on päässyt sinuiksi.
. Auto ei ollut paras mahdollinen, mutta parempi kuin perjantaina. Radan pito ei enää parantunut paljon perjantaista, mutta enemmän siinä on pitoa siinä
kuin mitä kukaan odotti. Ei ole kiva tehdä virhettä,
mutta se maksoi maksimissaan
yhden sijan. Tämä tasoitti
tietä kaukaa takaa kärkeen, mutta Stoneisle Lilianin esitys oli joka
tapauksessa murskaava. Siksi olin vaikeuksissa lopussa, Bottas tuumi.
Bottaksen mielestä kakkosrivi
ja kolmosruutu Hamiltonin ja Nico Rosbergin takana tarjoaa hyvän mahdollisuuden yrittää haastaa Mercedes-kaksikko.
. Urheilu 21
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Red Bull -tallin Daniel Ricciardo oli aika-ajossa seitsemäs, kun Sebastian Vettel hiipui yhdenneksitoista.
Yhtä vaisuja olivat sijoille kahdeksan ja yhdeksän ajaneet Ferrarin Fernando Alonso ja Kimi
Räikkönen. Toivon todella sitä. Lewis on ollut nopeampi oikeastaan koko viikonvaihteen.
Kovasti olen yrittänyt päästä lä-
hemmäksi hänen vauhtiaan, Rosberg tunnusti.
Aika-ajon perusteella Williams
on sunnuntaina Mercedesin ainoa haastaja. Kärjessä BWT Hard as a Rock paineli tasaisen reipasta tahtia rinnallaan Sands Pepper. Tämä hevonen kehittyy vain
koko ajan. Hän jäi Husqvarna-tallitoverinsa Danny Kentin
paaluajasta 0,6 sekuntia.
RAVIT Lahtelaisen Kauhasen per-
heen Stoneisle Lilian on nelivuotiaiden tammojen loppukauden
valtiatar. Vaikka moni kovista
vastustajista laukkasi, ensimmäisestä kierroksesta tuli kiertelyineen kuninkaalle vaativa
Toto (1-4-11): 2,08 1,301,74-2,92 6,09.
5. Toto (10-8-11):
13,61 2,41-1,28-6,41 9,03. Tapahtumassa voit
luonnollisesti myös testata kuntosi, sillä järjestäjät ottavat ajan sitä haluaville.
Tapahtuma järjestetään kerran kuukaudessa, yksitoista kertaa vuodessa.
Perinne on jatkunut jo yli 30 vuotta.
Maksu: 6 . Toto (3-7-9): 1,34 1,12-1,55-1,53 3,74.
2. Djeen 18/4,
H. paikalla
klo 12.00 mennessä.
Kilp.sarjat M/N, M/N40,
50, 60 10,4 km.
M/N17, T/P15, 13 4 km.
Kuntosarjat M/N
10,4 km ja 4 km.
Osall.maksu 10. Roseboro 21/15
Korihait
2 2 0 186? 148 4
ONMKY
3 2 1 293? 264
4
BC Nokia
2 1 1 168? 154 2
Tarmo
1 1 0 77? 72 2
Jyväskylä
2 1 1 173? 148 2
JKS
1 1 0 87? 77 2
Pyrintö II
2 1 1 152? 156 2
Namika Lpr 2 0 2 164? 198 0
FoKoPo
3 0 3 220?
303 0
Lentopallo
Miesten Mestaruusliiga:
Tiikerit?Riento 3?0 (25?19, 25?15,
25?16)
Loimu?Etta 2?3 (25?22, 25?23, 16?
25, 25?27, 12?15)
KoVe?Sampo 2?3 (23?25, 25?22,
19?25, 25?18, 14?16)
Ravit
Helsinki:
Toto75:
1. Toiselle sijalle nousi Yhdysvaltain Samantha Cesario, joka luisteli virheettömän ohjelman pistein
108,61 ja 159,40. Kotavuo 2/0, J. lähtö, Toto75-7 Toto4-3, lv 2100
m Espoon Palkinto: 1) Venice/Mika
Forss 14,1a (1,52), 2) Elora Hanover 14,2a
(9,32).3) Moonlight Cloud 14,4a (20,4).4)
Magical Queen 14,5a (25,57).poissa: 1.
Toto (11-4-2): 1,52 1,20-1,51-2,89 5,80.
Toto4 voitto-osuus: 22,50.
11. klo 13
Esakallion tanssilava.
Ilm. lähtö: 10 Greenleaf Slim, poissa: 7. Troikka: 1302,43.
Toto4 pelivaihto 70 163,60 e, voittoosuus 35,00 e
Toto75 pelivaihto 420 302,80 e, voitto-osuus 2 195,10 e
Pelivaihto 985 247,20 e, yleisöä 1
615. divisioona A:
ONMKY?FoKoPo 115?91 (25?25,
29?10, 26?31, 35?25)
J. 10. Toto (4-6-2): 16,88 2,812,15-2,84 48,00. Toto (4-5-9):
18,54 5,38-2,05-10,72 45,53.
7. Kinnunen 14/1, J. Toto (8-1613): 1,51 1,29-3,93-8,62 18,01. TuRi
Liput 10/5 ?.
Kausi- ja yrityskorteilla
vapaa pääsy.
Tänään Feeniksissä klo 18.30
Otteluisäntä
SÄHKÖMATTI
+
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Jalkapallo
EM-karsinta:
A-lohko:
Latvia?Islanti 0?3 (0?0)
Hollanti?Kazakstan 3?1 (0?1)
Turkki?Tshekki 1?2 (1?1)
B-lohko:
Belgia?Andorra 6?0 (3?0)
Kypros?Israel 1?2 (0?2)
Wales?Bosnia-Hertsegovina 0?0
H-lohko:
Bulgaria?Kroatia 0?1 (0?1)
Italia?Azerbaidzhan 2?1 (1?0)
Malta?Norja 0?3 (0?2)
Jääkiekko
Liiga:
Lukko?JYP 3?1 (0?0, 1?1, 2?0)
Pelicans?Tappara 0?3 (0?0, 0?1,
0?3)
TPS?Blues 3?1 (0?0, 2?0, 1?1)
KalPa?Kärpät 2?0 (1?0, 0?0, 1?0)
Lukko
11 7 0 3 1 32? 23 24
KalPa
11 5 3 1 2 26? 20 22
SaiPa
11 6 1 1 3 35? 28 21
HIFK
10 5 2 1 2 34? 21 20
TPS
11 6 0 0 5 28? 29 18
Kärpät
12 5 1 1 5 29? 31 18
HPK
11 4 1 3 3 33? 32 17
Ässät
12 4 2 1 5 28? 28 17
Tappara
12 5 0 1 6 21? 24 16
JYP
11 5 0 0 6 32? 28 15
Ilves
10 5 0 0 5 23? 23 15
Pelicans
12 3 2 1 6 27? 29 14
Blues
11 3 1 0 7 23? 34 11
Sport
11 2 0 0 9 22? 43 6
Seuraavat ottelut: 14. Troikka: 616,71.
10. . 10. KTP?
Honka, 18. Kultadivisioonakarsinta: 1) Magnat/Jukka Torvinen 14,4
(14,22), 2) Outlaw Merci 14,5 (1,5).3) Blue
Porsche 14,5 (9,06).4) Vivad Poppet 15,4
(20,06).poissa: 1. 10. SaiPa?
Tappara, Blues?Lukko, Pelicans?JYP,
Sport?Ässät, Kärpät?TPS
Mestis:
KeuPa HT?Peliitat 7?2 (3?1, 1?0,
3?1)
SaPKo?Hokki 4?1 (1?1, 0?0, 3?0)
LeKi?K-Vantaa vl. Toto4 voittoosuus: 21,30. lähtö, lv 2100 m: 1) Miss Kadabra/
Mika Forss 16,5a (1,34), 2) Starito 16,6a
(9,35).3) King Journey 17,5a (14,13).4)
Eline Duo 17,5a (39,95).poissa: 4, 11. Toto
(9-3-10): 3,02 1,61-2,71-3,13 14,18. 10?
Opiskelijat/eläkeläiset 5?
Lapset (7-12) 3?
reme Luca/Ari Moilanen 14,4a (2,08), 2)
Justine?s Joy 14,5a (7,2).3) Hunters Hero 14,6a (16,11).4) Victor Quo Vadis 14,6a
(6,59).poissa: 12. lähtö, Toto75-4, lv 2100 m Derbyn
Tammachampion: 1) Stoneisle Lilian/
Esa Holopainen 14,1a (2,7), 2) Je L?Adore
14,3a (3,43).3) Make Me Happy 14,3a
(13,4).4) Demi De Veluwe 14,5a (14,22).
Toto (12-1-3): 2,70 1,35-1,29-2,22 3,81.
8. FoA?Riento,
Finlandia Trophpy Tuktamishevalle
Venäjän Elizaveta Tuktamisheva johti jo lyhytohjelman jälkeen
kansainvälistä taitoluistelukilpailua Espoossa ja varmisti lauantaina helposti koko kilpailun voiton vapaaohjelman ykköstilalla.
Tuktamisheva keräsi vapaaluistelussa 126,26 pistettä, ja koko
pistesaldoksi tuli 193,31. nuoret-lähtö, 2100 m: 1) Arctic Ile/
Hannu-Pekka Korpi 22,7 x, 2) Wishingwell Fellow 22,8.3) Arctic Masculino
23,2 x.4) Burnhill?s Starlet 29,8 x.
9. 10. lähtö, Toto75-5 Toto4-1, sh 2100
m Tähti- vs. lähtö, Toto75-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 1609 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) Greenleaf Slim/Mika Forss
12,5a (13,61), 2) Big Sky Hurricane 12,5a
(2,12).3) Costatantisoldi 12,6a (40,96).4)
Funny Farm 12,7a (6,53). lähtö, Toto75-1, lv 2100 m: 1) Ext-
25. lähtö, Toto75-3, sh 1609 m Huippudivisioonakarsinta: 1) Hevirokki/Hannu Torvinen 24,8a (18,54), 2) Viinun Tuuri 25,0a (7,16).3) Krossi 25,0a (64,9).4)
Konjakki 25,3a (45,89). lähtö, Toto75-2 TROIKKA-1, lv
2600 m Pronssi- vs. Toto4 voitto-osuus: 2,20.
1. Lyhytohjelman toinen, Suomen
Liubov Efimenko joutui luovuttamaan mitalisijat vieraille ja jäi parhaana suomalaisena neljänneksi. kilp. Päivän
Duo: 3-9, kerroin: 10,67.
4. Toto (11-8-5): 3,12 1,52-1,853,58 8,63. lähtö: 13 Magnat, poissa: 1
3. Lyhytohjelman kolmonen Japanin Rika Hongo
piti mitalisijansa.
16. Kotavuo 5/2, B. Tämä on kuitenkin askel eteenpäin tällä kaudella, Tuktamisheva totesi. (T/P).
Kaikki osallistujat
uimahalli Loiskeeseen 2?:lla.
www.forssanpalloseura.fi
Liput: Aik. Toto (13-12-11): 14,22
1,69-1,15-1,43 6,53. (jk 8?)
ja 7. Troikka: 102,91.
6. 1 arpa
= 7 osallistumiskertaa, ylimenevistä aina yksi arpa lisää.
Mitali: Seitsemän kertaa vuoden aikana osallistuneille luovutetaan tapahtuman erikoismitali.
Seuraava puistojuoksu su 16.11.
www.forssansalama.fi
Yhteistyössä:
Forssan Lehti
Lounaismaan Osuuspankki
Intersport Forssa
Kello Nyström
tulospörssi
RTV
Markun Pakari
Kutomon Fysioterapia
ja Liikuntakeskus
Vesihelmen viihdeuimala
Miesten Korisliiga:
Pyrintö?Vilpas 77?53 (35?19)
Korikobrat?Kauhajoki 63?76 (23?
39)
Kauhajoki
4 4 0
335? 283 8
KTP
3 3 0
258? 234 6
Bisons
2 2 0
173? 148
4
Kataja
2 2 0
185? 164
4
Pyrintö
4 2 2
318? 308 4
Kouvot
4 2 2
333? 337 4
Korikobrat 3 1 2
239? 249 2
Vilpas
4 1 3
286? 309 2
Honka
4 1 3
303? 327 2
Namika Lahti
3 0 3 227?
255 0
Seagulls 3 0 3 204?
247 0
Seuraavat ottelut: 15. lähtö, DUO-2, sh 2100 m Haastajadivisioonakarsinta: 1) Ekin Toive/Hannu Torvinen 27,3a (3,02), 2) Lumi-Iiris
27,4a (7,71).3) R.R. Vilpas?Korikobrat, Namika Lahti?Kataja, Kouvot?Kauhajoki,
Pyrintö?Bisons.
Naisten Korisliiga:
PeKa?Pyrintö 79?55 (32?17)
Vimpeli?Huima 58?75 (34?28)
ToPo?Catz 73?85 (34?45)
Catz
2 2 0 162? 125 4
Honka
2 2 0 167? 134 4
ToPo
2 1 1 168? 140 2
Huima
2 1 1 145? 133 2
FoA
1 1 0 77? 70 2
Hyvinkään Pont. 2 1 1 151? 147 2
PeKa
2 1 1 131? 132 2
Pyrintö
2 0 2 125? 156 0
Riento
1 0 1 58? 90 0
Vimpeli
2 0 2 113? 170 0
Seuraavat ottelut: 12. sisältää mehun ja arvonnan sekä sisäänpääsyn Vesihelmen
viihdeuimalaan.
Arvonta: Osallistujien kesken arvotaan runsaasti palkintoja alla olevilta
tukijoilta.
Pääarvonta: Vuoden 2015 alussa, voittoina 2 kpl 200 ?:n lahjakorttia. Kataja?
Kouvot, KTP?Kauhajoki, 17. lähtö, TROIKKA-3, lv 2100 m
Haastajadivisioonakarsinta: 1) Lewis
Hip/Iikka Nurmonen 15,8a (16,88), 2)
Winner Type 15,9a (7,42).3) O?le Birdland 16,0a (24,07).4) Bluehill?s Thunder
16,0a (15,95). lähtö: 8 Köppinen, poissa: 6. lähtö, Toto4-4, lv 2100 m Kyvyt
Esiin -divisioonakarsinta: 1) Agnese/Ilkka Föhr 15,8a (3,12), 2) Löten?s Anselm
15,8a (3,97).3) Bonehill?s Glide 15,8a
(18,91).4) Hopeless Guy 16,1a (16,07).
poissa: 12. Catz?Huima.
Miesten 1. 10. Valiodivisioonakarsinta: 1)
Köppinen/Ari Moilanen 23,9 (1,51), 2)
Suivikas 24,1 (32,02).3) Tementeri 24,2
(76,76).4) Camri 24,5 x (7,4). 10. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
LEHTIKUVA
RAHAPELIT
Eurojackpot 41/14
Päänumerot: 11, 17, 20, 22, 29
Tähtinumerot: 4, 6
Voitonjako:
5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 864 054,70 e, 5 oikein 76 240,10
e, 4+2 oikein 3 080,40 e, 4+1 oikein
224,70 e, 4 oikein 97,20 e, 3+2 oikein
38,70 e, 2+2 oikein 15,30 e, 3+1 oikein
15,30 e, 3 oikein 13,80 e, 1+2 oikein 7,40
e, 2+1 oikein 7,20 e
Keno 41/14
Lauantain päiväarvonnan oikeat numerot: 6, 17, 19, 23, 24, 25, 26, 29, 30, 35,
36, 38, 41, 43, 44, 46, 51, 56, 66, 70
Kunkkunumero: 38
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 5, 7, 8, 12,
18, 20, 21, 25, 27, 31, 33, 37, 40, 41, 43,
49, 53, 64, 69, 70
Kunkkunumero: 21
Perjantai-Jokeri 41/14
Jokerinumero: 9 2 3 5 0 8 6
Voitonjako:
7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein
1 kpl voitto-osuus 15 870,70 e, 5 oikein
974,50 e, 4 oikein 51,10 e, 3 oikein 7,50
e, 2 oikein 2,50 e
TOTO75
Vermo
Oikea rivi:
1. Ots 8/1, J. Olen iloinen luistelustani, vaikka sinne
mahtui muutamia virheitä. lähtö, DUO-1, lv 2100 m: 1) Big
Slick/Antti Teivainen 15,6a (3,4),
2) Ranch Morrison 15,8a (2,34).3)
Aspenhill?s Amor 16,0a (16,12).4) Raoul
Grif 16,1a (50,62).poissa: 11. lähtö: 1 Extreme Luca, poissa: 12
2. lähtö: 12 Stoneisle Lilian, poissa: 5. Toto4 voitto-osuus: 35,00.
12. Stewart 23/4, K. 2?3 (2?0, 0?0,
0?2, 0?0, 0?1)
KooKoo?JYP-Akatemia 4?2 (0?0,
0?2, 4?0)
Koripallo
Forssan Lehden
PUISTOJUOKSU
SU 19.10.
klo 12.00 Vesihelmeltä
kAS
PuiSToPuoli
Iloinen kuntolenkki ja rentouttava
pulikointi Vesihelmessä samaan hintaan!
Matkat: 1 kierros 5,8 km, 2 kierrosta 11,2 km, 21,1 km (tarkistusmitattu)
Tapahtuma: Kyseessä ei ole varsinaisesti kilpailutapahtuma, vaan reipas
kuntolenkki joko juosten tai kävellen mukavassa seurassa. Toto (3-5-9):
3,40 1,78-1,25-2,18 4,56.
3. 22 Urheilu
SUNNUNTAINA 12. lähtö: 4 Hevirokki, poissa: 4. lähtö: 11 Venice, poissa: 1
Voitonjako:
7 oikein voitto-osuus 2195,10 e., 6 oikein
voitto-osuus 18,30 e., 5 oikein voittoosuus 1,80 e.
Tulosveto
5 Pelicans - Tappara 0-3
Kerroin: 39,02
6 SSV - Koovee 12-4
Kerroin: 171,06
7 Oilers - Josba 10-2
Kerroin: 70,12
8 Nokian KrP - OLS 9-7
Kerroin: 85,63
15 SaPKo - Hokki 4-1
Kerroin: 29,70
16 KooKoo - JYP-Akatemia 4-2
Kerroin: 16,20
17 LeKi - K-Vantaa 2-2
Kerroin: 14,57
18 KeuPa HT - Peliitat 7-2
Kerroin: 307,81
19 Sheffield U - Leyton Orient 2-2
Kerroin: 14,57
9 KalPa - Kärpät 2-0
Kerroin: 46,12
Naisten korisliigaa
. Esakalliohölkkä
su 19.10. Tuike 27,5a (12,36).4)
Vilman Vili 27,5a (16,69).poissa: 4
Tommi Soidinmäki
27.?28.10. Hülkenberg?Massa, 10.
Kobayashi?Maldonado, 11. Charlies
17.?18.11. Ystävän Kammarilla. Tervetuloa taas mukaan!
Su 19.10.14 Kahvitarjoilu klo 12.45?13.45
Juhla klo 14.00 Tammelan koulukeskuksessa
Ohjelmassa
Tervehdyssanat
Kauko Kenttä, Eläkeliiton Tammelan yhdistys
Yhteislaulua
Musiikkia
Raimo Mero, laulu, Ani Järvinen-Vesala, piano,
Minne ja Milla Malin, Esa Lahti, piano
Laulua
Eläkeliiton Tammelan yhdistyksen lauluryhmä
Veteraanikuoro
Juontajana ja yhteislaulujen laulattajana Tarja Intonen,
säestys Antero Ylitalo ja Joni Lukkala
Arpajaiset Vapaa pääsy I Kahvilippu 8 euroa I Tervetuloa!
??MENOT
MARKUKSEN EVANKELIUMI
-kirkkodraama
Jokioisten kirkossa
su 19.10. Finlanders
30.11. Anniina Mattila
24.?25.11. Yhteislenkin juhlalenkki klo
10.30 Vesihelmeltä. 046 576 4801 (ma-pe klo 16-18)
Järjestäjät: Jokiläänin Kansalaisopisto ja
Teatteriyhdistys Tuntematon ry.
Urheilutalo
Feeniksissa
Lasten Forssa
Lasten Forssa
18.10.2
TARJOAA
JALLEEN!
014
SIPERHE
P
A
L
LAUANTAI
KLO 10-14
Päivän maksuttomista
toimintapisteistä vastaavat
Forssan sivistys- ja
tulevaisuustoimiala sekä
alueen seurakunnat, lapsitoimijat ja urheiluseurat.
Tapahtumassa kahvio!
Tervetuloa!
Tammelan kirjastossa
Sadun ja Isovanhempien päivän
kunniaksi la 18.10.
klo 10.00 lukudraamaesitys
Sotta Pyttynen
lukijoina näyttelijät
Markus Riuttu ja Mervi Takatalo.
Vapaa pääsy, sopii kaiken ikäisille.
Kesto n. Eini & Boogie
26.10. Suomi-sarjaa FPS-Hermes klo 17 jäähallissa.
Koripallo. Kari Raiskio . 39 ?
Liittymällä Viking Clubiin saat matkat vieläkin edullisemmin.
Varaukset ja liittyminen maksuttomaan Viking Clubiin vikingline.fi
Myyntipalvelu 0600 41577 (1,75?/puhelu + pvm/mpm). klo 17.
Vapaa pääsy!
Eläkeliiton Tammelan yhdistys, Tammelan Eläkkeensaajat, Tammelan Karjalaseura,
Tammelan Sotaveteraanit, Tammelan kunnan kulttuuritoimi
SLAAVILAISEN
MUSIIKIN KONSERTTI
Jokioisten Tietotalossa su 19.10. Mikael Konttinen
15.10. Jukka Sipponen
Ennakkoliput ja tiedustelut: tuntematon.teatteri@outlook.com
Puh. Chilton.
3. Vieraana
Eira Merilä kertomassa
mm. Lea Laven
12.11. ke klo 19.00 Forssan Teatterilla
?Teetä vaikka väkisin?-näytös. Hurma
29.10. B-poikien SM-sarjaa FoKoPo-HNMKY klo 14 Feeniksissä.
Naisten Korisliigaa Alku-TuRi klo
18.30 Feeniksissä.
Kuntoilu. Urheilu 23
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. Syssysyötävää 7-12 -vuotiaille klo 12-14 (ryhmä 2)
Kehräämön nuorisotila Kuutamolla,
viksia,
Wahreninkatu 11 G.
Teemme dippikas
Forssan kaupungin
nuoriso- ja liikuntapalvelut
ä ja
lämpimiä voileipi
.
aa
hk
ra
rja
ma
J
äädisko
Jäähallilla
ti 14.10. Vergne?Vettel, 6. Kvjat?Ricciardo, 4. LOKAKUUTA 2014
Autourheilu
Sotshi:
Formula ykkösten MM-sarjan 16/19
kilpailu, Venäjän gp:
Aika-ajot: 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.38,513, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.38,713, 3) Valtteri Bottas Suomi, Williams 1.38,920,
4) Jenson Button Britannia, McLaren
1.39,121, 5) Daniil Kvjat Venäjä, Toro
Rosso 1.39,277, 6) Kevin Magnussen
Tanska, McLaren 1.39,629, 7) Daniel
Ricciardo Australia, Red Bull 1.39,635,
8) Fernando Alonso Espanja, Ferrari 1.39,709, 9) Kimi Räikkönen Suomi,
Ferrari 1.39,771, 10) Jean-Eric Vergne
Ranska, Toro Rosso 1.40,020,
11) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull
1.40,052, 12) Nico Hülkenberg Saksa,
Force India 1.40,058, 13) Sergio Perez Meksiko, Force India 1.40,163, 14)
Esteban Gutierrez Meksiko, Sauber
1.40,536, 15) Adrian Sutil Saksa, Sauber
1.40,984, 16) Romain Grosjean Ranska, Lotus 1.41,397, 17) Marcus Ericsson Ruotsi, Caterham 1.42,648, 18) Felipe Massa Brasilia, Williams 1.43,064,
19) Kamui Kobayashi Japani, Caterham
1.43,166, 20) Pastor Maldonado Venezuela, Lotus 1.43,205,
21) Max Chilton Britannia, Marussia
1.43,649..
Sunnuntaina kilpailun lähtöjärjestys:
1. Pastor Maldonado Venezuela ei aikaa.
Jääkiekko
NHL:
Carolina?NY Islanders 3?5 (0?2,
0?1, 3?2)
Moottoripyöräily
Motegi, Japani:
Ratamoottoripyörien MM-sarjan
15/18 kilpailu, Japanin gp:
Aika-ajot:
Moto3: 1) Danny Kent Britannia, Husqvarna 1.56,555, 2) Niccolo Antonelli
Italia, KTM jäljessä 0,344 sekuntia, 3)
John McPhee Britannia, Honda ?0,352,
4) Miguel Oliveira Portugali, Mahindra
?0,494, 5) Jack Miller Australia, KTM
?0,526, 6) Isaac Vinales Espanja, KTM
?0,545, 7) Alex Marquez Espanja, Honda ?0,559, 8) Brad Binder E-Afrikka,
Mahindra ?0,615, 9) Alex Rins Espanja, Honda ?0,657, 10) Juanfran Guevara Espanja, KTM ?0, 675, 11) Niklas Ajo
Suomi, Husqvarna ?0,679.
Moto2: 1) Esteve Rabat Espanja, Kalex 1.50,854, 2) Thomas Lüthi Sveitsi,
Suter ?0,033, 3) Johann Zarco Ranska, Suter ?0,303, 4) Maverick Vinales
Espanja, Kalex ?0,368, 5) Mika Kallio
Suomi, Kalex ?0,458, 6) Takaaki Nakagami Japani, Kalex ?0,463, 7) Julian Simon Espanja, Kalex ?0,600, 8) Franco
Morbidelli Italia, Kalex ?0,670, 9) Axel
Pons Espanja, Kalex ?0,689, 10) Marcel
Schrotter Saksa, Tech 3 ?0,701.
MotoGP: 1) Andrea Dovizioso Italia, Ducati 1.44,502, 2) Valentino Rossi
Italia, Yamaha ?0,055, 3) Dani Pedrosa
Espanja ?0,253, 4) Marc Marquez Espanja, Honda ?0,273, 5) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha ?0,282, 6) Andrea
Iannone Italia, Ducati ?0,352, 7) Pol
Espargaro Espanja, Yamaha ?0,365, 8)
Cal Crutchlow Britannia, Ducati ?0,396,
9) Stefan Bradl Saksa, Honda ?0,503,
10) Bradley Smith Britannia, Yamaha
?0,542.
Salibandy
Miesten Sisä-Suomen 6. Myrskytuuli
20.?21.10. rivi: Hamilton?Rosberg, 2. klo 15.00.
Liput 10 ?
Solisteina:
. Forssan historiasta.
22.10. Magnus-
sen?Perez, 7. divisioona:
SC Urbans Janakkala - Predators
Forssa 3?10
Predators - FC Vanaja 12?1
Vuorinen Simo 5+0, Tuomola Jarkko 1+4, Laahtola Joni 3+1, Koski Niketas
3+1, Suopää Jose 2+2, Haapanen Tero
1+3, Savolainen Joni 1+3, Bovelan Joni
3+0, Vainio Aleksi 1+1, Mäntylä Tuomas
1+1, Illikainen Sami 1+1, Lukkala Marko
0+2, Leino Mikko 0+1
15,733, 3) Denis Abljazin Venäjä 15,700,
3) You Hao Kiina 15,700, 5) Samir Ait
Said Ranska 15,566, 6) Eleftherios Petrounias Kreikka ja Courtney Tulloch Britannia 15,400.
Naiset, hyppy: 1) Hong Un-jong PKorea 15,599, 2) Simone Biles USA
15,554, 3) Mykayla Skinner USA 15,366,
4) Alla Sosnitskaja Venäjä 14,966, 5)
Claudia Fragapane Britannia ja Giulia
Steingruber Sveitsi 14,716.
Eritasonojapuut: 1) Yao Jinnan Kiina
15,633, 2) Huang Huidan Kiina 15,566,
3) Daria Spiridonova Venäjä 15,283, 4)
Ashton Locklear USA 15,266, 5) Rebecca Downie Britannia 15,166, 6) Alija
Mustafina Venäjä 15,100.
Voimistelu
Nanning, Kiina:
Telinefinaalit:
Miehet, permanto: 1) Denis Abljazin Venäjä 15,750, 2) Kenzo Shirai Japani 15,733, 3) Diego Hypolito Brasilia
15,700, 4) Jacob Dalton USA 15,600, 5)
Kim Hansol E-Korea 15,500, 6) Ryohei
Kato Japani 15,466.
Hevonen: 1) Krisztian Berki Unkari 16,033, 2) Filip Ude Kroatia 15,783,
3) Cyril Tommasone Ranska 15,600, 4)
Saso Bertoncelj Slovenia 15,533, 5) Robert Seligman Kroatia 15,400, 6) Alexander Naddour USA 15,300.
Renkaat: 1) Liu Yang Kiina 15,933,
2) Arthur Nabarrete Zanetti Brasilia
??MENOT
TÄNÄÄN
Jalkapallo. Souvarit
3.?4.11. Syssysyötävää 7-12 -vuotiaille klo 12-14 (ryhmä 1)
Pe 17.10. harjoitus: 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.38,726, 2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes jäljessä 0,290
sekuntia, 3) Valtteri Bottas Suomi, Williams ?0,371, 4) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull ?1,029, 5) Felipe Massa
Brasilia, Williams ?1,228, 6) Daniil Kvjat
Venäjä ?1,283, 7) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari ?1,285, 8) Fernando Alonso Espanja, Ferrari ?1,425, 9) Jean-Eric
Vergne Ranska, Toro Rosso ?1,479, 10)
Sebastian Vettel Saksa, Red Bull ?1,612,
11) Jenson Button Britannia, McLaren ?1,629, 12) Nico Hülkenberg Saksa, Force India ?1,943, 13) Sergio Perez
Meksiko, Force India ?1,973, 14) Adrian
Sutil Saksa, Sauber ?2,420, 15) Esteban
Gutierrez Meksiko, Sauber ?2,794, 16)
Romain Grosjean Ranska, Lotus ?3,189,
17) Kevin Magnussen Tanska, McLaren ?3,710, 18) Marcus Ericsson Ruotsi,
Caterham ?4,383, 19) Kamui Kobayashi
Japani, Caterham ?5,249s, 20) Max
Chilton Britannia, Marussia ?6,011. klo 12-15.
Kilpailuja ja hyvää musaa.
Suosittelemme kypärän käyttöä!
Tervetuloa koko perhe!
Forssan kaupungin
nuoriso- ja liikuntapalvelut
Oi niitä aikoja -ikäihmisten musiikkitapahtuma
Forssan
avh-kerhoilta
14.10. Mukana myös kevyempi kymppi.
??Seuratoiminta
Tule kokkailemaan syyslomalla!
Ma 13.10. Maarit ja Sami Hurmerinta
23.11. Grosjean?Ericsson, 9. Kari Vepsä
Katso tarkat ohjelmatiedot www.vikingline.fi.
Vuorokauden risteily, Viking Grace
Inside-hytti ja 2?4 hlöä
esim. ti klo 17.30 alk. Alonso?Räikkönen, 5. Sari Ojala . D13-poikien alueliigaa
FJK-FC Haka klo 18 Eerikkilässä.
Jääkiekko. Meiju Suvas
22.10. 45 min.
Tarkemmin: www.tammela.fi/kirjasto
Tervetuloa mummut ja mussukat
vaarit ja vesselit!
Punaisilla laivoilla
arki sujuu kuin tanssi
Viking Gracen alkuviikon lähdöillä
edullisimmat risteilyhinnat ja suosituimmat tanssiorkesterit.
13.?14.10. Jiri Nikkinen
Beatles Tribute
19.10. Neljänsuora
2.11. Janne Tulkki
19.11. Bottas?Button, 3. Gutierrez?Sutil, 8. Mamba
16.11
Davina kertoo traagisen tarinansa Elijahille, ja samaan aikaan Marcel
avaa tilannetta Niklausille omasta näkökulmastaan.
0.30 Simpsonit (12). 12.00-13.35
Elävä arkisto: Animaatioarkiston aarteita. Peli-ihmiset.
Tehtaan koneet huutokaupataan. Jakso 3. Yhdysvallat
11.30 Simpsonit (7). Koodeja ja keräyslaatikoita.
1.00 Rysän päällä. Kausi
1. 7.10
Ostosruutu. Voittaja on
yllätys kaikille. 8.46 Petteri
Kaniini (S). (63?)
20.45 Urheiluruutu.
20.57 Keno.
19.45 Arto Nyberg. Uusi johtolanka on
viedä tytöt väärille poluille. Larrick palaa Yhdysvaltoihin kosto
mielessään.
Valtapeliä (12). LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
tiset. Harras vanha nainen katoaa. 13.00 Nyt uutta Suomessa
- suomalaisen mainonnan historia. 10.45 Löytöretkiä maailmaan. 15.15 Vielä virtaa (S).
15.45-16.35 Historia: Kanoottisankarit. Tällä viikolla
YleLeaksin asiantuntijoiden hampaisiin joutuvat tulevaisuuskatsaus
ja perusopetus. Tunteet
kuumenevat Wembleyareenalla, kun yleisö ja
Louis eivät ole samaa
mieltä siitä, keille lauluyhtyeiden kategorian
kuusi jatkopaikkaa kuuluvat.
18.00 Kino Klassikko: Hyökkäys erämaassa (7).
(Stagecoach, USA
1939) John Waynen läpimurtoelokuva ja mestariteos, jossa lännenelokuva kasvoi aikuiseksi tarjoamalla läpileikkauksen amerikkalaisesta yhteiskunnasta.
O: John Ford. 7.40 Bubble Guppies (S). Jenni Vartiaisen päivänä koko joukko
rakentaa pölleistä ison
yhteisen muiston ja lujittaa yhteishenkeä Jennin
opettamalla hyminällä.
18.58 HS-sää. Harmaita
alueita.
3.25 Weeds (12). 9.00 Galaxi. 9.55 Yle Uutiset. Koko jääkiekon
SM-liiga yksinoikeudella.
23.30 Nelonen Pro: Moor
Gääs. 1926) muotokuvaa rakentavat mm. 8.01 Nimipäiväonnittelu:
12.10. 12.31 Onnenlähde.
12.51 Paapero. (U)
20.00-20.53 Sami Yaffa Sound Tracker. 7.45 Unna
19.00 Yle Uutiset.
19.05 Urheiluruutu.
19.10 Taitoluistelun Finlandia
Trophy. Espoo. 14.05-14.50
Kiehtova maailma: Vallan kaupungit. 14.55 Palloilua: Lentopalloa.
16.50 Urheiluviikonloppu.
kanava Tvins.com. Suorassa
lähetyksessä haastateltavina runoilijaksi ryhtynyt entinen kansanedustaja ja radiotoimittaja
Pertti Salovaara, matkailusarjan ja - kirjan tehnyt
basisti Sami Yaffa sekä
vaatturi, maailmanmatkaaja Arman Alizad.
6.00 Voittostudio. 12.00 Jasso-kissa: Kioskikeikka. Paul McCartney, Ringo Starr,
Cilla Black ja Michael
Palin. 11.00
Elixir. 12.30 Vapun valtakunta. Monty Halls haluaa tietää, mihin miehistö katosi ja miksi hylky
on säilynyt niin hyvässä
kunnossa näihin päiviin
saakka. Rakkauden kaipuu
valtaa von Glauschenin.
Ohjaus Juha Rosma. Jonkun heistä on myös aika
poistua talosta.
22.30 C.S.I. Mark Cousinsin 15-osainen dokumenttisarja elokuvan kehityksestä. Jäljillä. 13.14 Urheiluviikonloppu. 8.00 Ella
Elefantti (S). HS-uutiset
18.00 X Factor UK. Turvapaikka. Rauhoittaviin ja unilääkkeisiin liittyy nykyään niin
vahva negatiivinen leima,
että niitä tarkkaan reseptin mukaan ja oikeaan vaivaan syövät ihmiset kokevat tulevansa
syyllistetyiksi. HD
6.00 Voittostudio. Emily muistaa taas
uuden asian kohtalokkaasta illasta, ja ilmaantuu uusi, yllättävä epäilty.
19.00 Formula 1: Venäjän osakilpailu. Naisongelma.
3.10-5.30 Voittostudio.
21.00 Elokuva: The Expendables 2 (16). Tanssiin
heittäydytään ilolla ja intohimolla, kun vuorossa
ovat samba, rumba, tango, jive ja paso doble.
5.00 Ennustaja-TV. T: Turun
taideakatemia/2009.
0.55-4.00 Teematieto.. Yhdysvallat
12.00 Simpsonit (7). Jakso 4/9. Nucky saa vihjeen,
että joku vetää välistä
hänen viinakuljetuksestaan. HD
Jakso 4/8. HD
17.45 Peter Hispaniassa. New York (16).
Tienhaarassa. 16.50 Novosti Yle.
16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
Junná. 9.00 Hurja remontti. Naisen koti on täynnä verijälkiä, mutta hänestä ei näy jälkeäkään.
Uhrilla on ollut hämmentävä menneisyys. 10.30 Suomen
kaunein koti. Moottoripyörä vastaan auto.
Jamie ja Adam selvittävät, ovatko moottoripyörät ympäristöystävällisempiä kuin autot. Jäätanssin vapaatanssi ja miesten vapaaohjelma. 10.00 Poh-
17.30 Vain elämää. 12.45 Sydämen asialla
(7). Margaret etsii uutta asuntoa ja saa mielenkiintoisen tarjouksen.
Al Capone käy epäluuloiseksi, ja Chalky on pulassa. Jäätanssin vapaatanssi ja miesten vapaaohjelma. 13.30 Hotellit
haltuun. HD
21.00 Boardwalk Empire (16).
10/12. Mitä
mieltä bändin jäsenet ja
heidän läheisensä ovat
paluusta. 11.30 Koko Suomi
leipoo. Japani 9.35 Gumballin mieletön maailma (S).
Iso-Britannia 10.00 ScoobyDoo! Mystery Incorporated (7).
Yhdysvallat 10.25 Loton ja Jokerin tulokset. HS-sää
19.00 Guinness World Records û Ihmeelliset
ennätysvideot. 12.11 Heikkopeikko: Ystävä. 10.30
Nelonen Pro: Moor Gääs. 16.30
Gran Hotel (12).
17.00 Taitoluistelun Finlandia
Trophy. 8.30 Jaksa paremmin. Bobin
kosto.
4.00 Eriskummalliset rikokset (S). 12.01 Hinku
ja Vinku: Suursyömäri. TV:n Ykkösaamun vieraana on
Vihreiden puheenjohtaja
Ville Niinistö. Tänään
vuorossa mm. 13.45 Kuninkaittemme jäljillä. Uusi sarja (Hinterland) 1/4.
Paholaisen sillalla. 8.05 Lego Legends of
Chima (7). Kwan palaa yhteen.
Bändin matka jäi kesken,
kun Mariko lähti New
Yorkiin. Orkesteri on matkalla halki kaupungin konserttisaliin
kukin omia reittejään.
Toiset astuvat toisia raskaammissa saappaissa.
O: Veera Lehtola ja Joonas Rutanen. 13.22
Urpo ja Turpo (S): Urpo ja Turpo näyttelevät. Värikäs moottoriurheilumakasiini. Kausi 3.
17.00 Valehtelevat viettelijät
17.15
18.55 HS-uutiset. Evakkoelämän ahdistavuus.
Pekka ja Arja muuttavat
yksiöön poikansa nurkkiin.
18.45 Kriminalisti (12). Äitiys ei
kuulu Irene Lehtosen
vahvuuksiin ja Vera ja
Heikki saavat sen kokea. 7.00 Ostos-
18.45 MTV Sport: F1 Extra.
Toimittajana Oskari Saari.
18.55 Naapurit-arvonta.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 Tanssii Tähtien Kanssa.
Tanssii Tähtien Kanssa -tanssitanner tärisee,
kun tähtiparit antavat
palaa kuumien latinorytmien tahtiin. 13.00 Simpsonit
(7). Kadonnut nilkkakoru. 16.15 Putous.
tosruutu. Kausi 7.
Jakso 7/13. Espoo. Musiikkikulkuri on jäljittänyt
maailman saundien alkuperää ympäri planeetan. 11.00 Yle
Uutiset. Esittelyssä suomalaiset eturivin
nykytanssikoreografit.
Taiteilijahaastatteluissa
pääosassa ovat tekijät
ja teokset. Jakso 2/8.
21.00 Big Brother Talk Show.
Suomen seuratuimmassa talossa asuvien julkkisten viikon kohokohdat
nähdään Mari Sainion
juontamassa suorassa lähetyksessä. HD
23.40 Elokuvan tarina (16).
Osa 5: vuodet 1939 - 52.
Sodan jäljet ja elokuvan
uusi kieli. Kausi 1.
Jakso 3/10. Lisäksi
tutustutaan comebackia
yrittäviin kansanedustajaehdokkaisiin.
23.45 Ykkösaamu. 8.00 Os-
(S). 11.30 Elixir Sport. 12.58 Heikot
jäät! 13.02 Tulen tyttö. 10.00
Jumalanpalvelus. Yhdysvallat 14.00 Merlin (7). 10.00
SM-liigan viikkomakasiini. Jakso 3/23. Alicia
palaa häämatkalta. 8.00 Yle Uu-
Klo 17.00
1 7.00 Yle Uutiset.
17.10 Inhimillinen tekijä. 10.28 Uusi päivä
(S). White Horse Pike. Leon ja Kastillia.
Uutisankkuri Peter Nyman vierailee gastronomian Mekassa Burgosissa, tutustuu mustan
neitsyen kulttiin ja tapaa sahraminpoiminnan
maailmanmestarin.
4.00 Uutisikkuna. Palaako hän tajuihinsa koskaan. 12.21 Taikuri Savinen. Huronjärvelle 1870 uponneen
purjelaivan kohtalo herättää paljon kysymyksiä. Iso-Britannia 15.00 Face.
Yhdysvallat 16.00 Catfish.
joiseen tyyliin. 6.10 Os-
4.00 Teematieto. Yhdysvallat 13.30 Simpsonit (7). 14.50 Urheiluviikonloppu. 11.25
Lapsiperhe avun tarpeessa.
12.05 Pan Am (12). Catherine jäljittää yhä tappajaa, joka
lymyili Warnerien talon
alla, ennen kuin tappoi
koko perheen.
23.05-23.54 Naurun tasapaino. Jakso 18/24.
New Orleans, osa 1.
1.55
Pelkokerroin 2.0 (12).
Kausi 1. Ohjelman juontaa
Sanna Stellan.
1.10
0.30-4.00 Uutisikkuna.
2.10
Americans (16). 24 TV?&?Radio
SUNNUNTAINA 12. Murha
perhepiirissä. 9.05-9.45 Aamusydämellä. 9.00 Yle
Uutiset. (The Expendables 2/USA 2012).
Barney Rossin johtama
palkkasotureiden eliittijoukko lähtee vanhan
konkarin Churchin kehotuksesta heittämään
helpolta vaikuttavan
rutiinikeikan. 14.00 Siivoushullut. 10.56 Uusi päivä (S). 8.00 PIKKU KAKKONEN. 8.02 Niksi-Nella (S): Voi
mitä roskaa! 8.09 Vekarat! (S).
8.34 Katinkontti. Sir Georgen
(s. pisimmälle ammuttu pappa tykin
suusta, silmästä maidon
ruikkiminen sekä alhaista limboharrastuneisuutta.
20.30 Yle Uutiset.
19.30 Vino Show. Selsotajana Oskari Saari. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 12.00
Ravintola X. Neljän näyttelijän huikea
improvisaatioshow.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.15 Viikon sää.
21.57 Urheiluruutu.
22.20 MTV Sport Uutiset.
22.05-23.05 We Want More. 13.25 Telinevoimistelun MM. 13.00 Merieläinten pelastajat. 13.32 Nasu.
13.33-13.35 Jasso-kissa: Maailman vahvin kahvi. 8.15 Mokon suuri
maailma (S). 15/66.
Andres on yhä koomassa. 6.40 Ostosruutu. Saako Kwan nyt
toisen tilaisuuden. 14.45 Historia: Brittiperhe 1900-luvulla.
15.45 Gran Hotel (12). Toimittajana Jari Korkki.
21.00 Brändärit (S). 3/4. Tarkkailijat havaitsevat, että neitokainen tapailee muuan ranskalaismiekkosta muutoinkin kuin musiikin merkeissä. Tottelematon lammas tuottaa ongelmia kuvauksissa, joten paikalle tarvitaan lammaskuiskaaja.
21.30 Vedetään hatusta. Kanada. 9.10
Pokémon (7). Possen kaikkien
aikojen toista lähetystä
isännöivät Aku Hirviniemi, Jaakko Saariluoma,
Jarppi Leppälä, Jukka
Hildén, Jarno Laasala ja
HP Parviainen.
23.00-4.00 Uutiskkuna.
0.10 Pahan ajojahti (16). 15.30 Totuuden anatomia (12). 16.30
Hyvät ja huonot uutiset.
toskanava Tvins.com. 15.00 Yle Uutiset. Kanada 15.10 Cheek: Flexaa. (The Story of
Film: An Odyssey, 2011)
0.40 Orkesteri (S). Illan Vino
Showssa harjoitellaan
pituushyppyä ja tanssitaan eläimellisesti. HD
20.15 Syvyyksien mysteerit. Philip haluaa käyttää
uuteen tehtävään Annelisea Elizabethin sijaan.
Stan uskoo vakaasti löytävänsä yhteyden
Connorsien murhan ja
KGB:n väliltä. Kausi 7.
Jakso 8/13.
21.00 Tuottanut George Martin. Nyt nomadi astuu
maagiseen, mystiseen
ja ennen kaikkea myyttiseen amerikkalaiseen
keikkadösään ja lähtee
tien päälle USA:ssa.
Klo 21.00
21.05 Kotikatsomo: Tehdas
(7). Jenni Vartiaisen päivä. Kooste.
20.00 Myytinmurtajat. Pääosissa: Sylvester Stallone,
Jason Statham, Bruce
Willis, Jean-Claude Van
Damme, Arnold Schwarzenegger, Jet Li, Chuck
Norris.
23.00 SM-liigan viikkomakasiini. Yhdysvallat 12.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. Jakso 6.
Lammaskuiskaaja. HD
21.52 Yle Uutiset.
23.30 YleLeaks. IsoBritannia 15.00 Pilanpäiten. 14.30 Matkaoppaat.
15.00 Matkaoppaat. 8.05-8.54 Avara luonto: Pohjois-Amerikka. 12.50 Mestarien
liigan makasiini. 12.05
Nunnu ja namut. Kuuden
tuolin haaste, osa 3/3.
Kuuden tuolin haasteen
viimeisessä osassa selviävät Simonin viimeiset
valinnat yli 25-vuotiaiden
kategoriassa sekä Louisin päätökset lauluyhtyeiden suhteen. 10.00
Ostoskanava Guthy Renker.
11.00 Simpsonit (7). 10.00
Uusi päivä (S). HD
21.55 Syrjäinen maa (16). 12.45 Urheiluviikonloppu. 10.55-11.55 Taloraati: Shanghai. Katapultteja ja käärmeitä.
2.50 Weeds (12). Ryhmä
tutkii tuomarin murhaa,
jonka takana näyttää
olevan venäläinen mafia.
23.30 Vampyyrien sukua (16).
Viattomien veri. 15.15
Kadonneen jäljillä. Vinossa huoneessa
on tunteita kuumentava
koe-esiintyminen joka
päätyy - aika vinoon..
Vinossa mukana tässä jaksossa Anna-Maija
Tuokko ja Joonas Saartamo. Takapenkiltä tähdeksi. 13.35 Akuutti. Ethan Dalton pelkää, että hänen
tyttöystävänsä hinkuu
laulajaksi hinnalla millä
hyvänsä. 15.05
Yle News. Ranska 8.30 Hello Kitty - onnistu kanssani! (S).
Japani 8.45 Hunajapupuset (S).
Japani 9.00 Chaplin (S). Tiiviin perheyhteisön välit rakoilevat kun yhä pojista epäillään poliisinmurhasta.
HD
4.00 Uutisikkuna. (Produced by George Martin, Britannia
2012)
22.25 Yle Live: Red Fang.
Suomessakin vieraillut,
Portlandista, Oregonista
kotoisin oleva hevibändi jyrää ja rullaa stonerrockia ja perinteikästä raskasta. Tiimi
testaa, miten käy kun
ampuu revolverilla singon kranaattia elokuvan
RED tyyliin.
Gran Hotel (12). 14/18. Urheiluohjelma.
0.00 Haapasalo Goes America (7). 11.15 Pressiklubi.
11.45 A-studio. 12.15 Kaikkea
kaupan. Koomikot sukeltavat Savon sydämeen ja
rakentavat settiä, millä
räjäyttää Kuopion komediafestivaalin yleisö.
Festarikeikalla tuomariston kruunaa Sami Hedberg. Dokumentti Beatleslevyjen legendaarisesta
tuottajasta. HD
22.35 MTV Sport: F1 Extra.
Toimittajana Oskari Saari.
22.45 Posse. Sekö oli syy julmaan murhaan. HD
19.40 Kootut askeleet: Jyrki Karttunen. Lisäksi Ville tunnustaa Eerolle todelliset tunteensa. Millaisissa tunnelmissa sujuu hänen ja Julion jälleennäkeminen. Jennifer Conner ihmettelee avomiehen autosta löytyneitä naisten
stringejä, sillä mies ei ole
kotioloissa enää lainkaan
kiinnostunut petipuuhista.
4.35-5.00 Ennustaja-TV.
2.00-5.45 Voittostudio.
1.00 NCIS Rikostutkijat (12).
Kausi 11. Keikka on
kuvattu Eurockéennes
-festivaaleilla Ranskassa
kesällä 2013. HD
18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu.
18.15 Putkiremontti
0.00-6.30 Yöradio.
Yle Radio Suomi
4.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. Kuviot
uusiksi. EU ja sosiaalinen kriisi. 8.20
Sunnuntai-Suomi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 5.21 Aamupala. 22.00
Yle Uutiset ja sää. 12.10 Lyödään ällikällä. Juliet ottaa yhteen
Marissan kanssa samppanja-aamiaisella. 20.00 Yle Uutiset. Vapaakauppa valinkauhassa. Tarja
Sankari asuu Mexico Cityssä taidekeräilijäpuolisonsa kanssa ja järjestää kokkauskursseja.
20.05 Cosmos: kaikki elämästä. Mika ja Yauheni turvaavat Johanna Tukiaista ja
Matti Nykästä Hämeenlinnan Elomarkkinoilla.
18.35 Suomen vartijat. Kaksin-
taistelu. 21.55 Suomi tänään.
22.00 Yle Uutiset ja sää. Mullistuksia Miamissa.
0.35 Rakkautta ensitreffeillä.
Mysteerimiehen paluu.
1.05 Ruotsin miljonääriäidit. 9.00 Fashion Star. Koneet ottavat vallan.
20.00 Dok: Freak Out!
JIM
5.00 Ennustaja-TV. 13.00 Yle Uutiset. 14.03 Puheen Viikonloppu. 8.30 Tohtori Raimo
- valtakunnan terapeutti. 15.05
Jälkivääntö. 16.05-16.57 Faunin iltapäivä. 9.00 SVT: Levi hälsar på.
9.10 SVT: Pax jordiska äventyr.
9.25 SVT: Kött på benen. 12.05 Roman Schatzin Maammekirja. 21.00
Yle Uutiset. 4.54 Aamupala. 5.15
Eväsreppu. 7.00-7.03 Yle Uutiset. Todiste.
2.30 Criminal Minds. 20.08 Sää.
20.09 Äänien ilta 0203-17600. 16.00
Unelmien poikamiestyttö.
18.00 Beverly Hillsin lasten-
hoitajat (S). Joutsenlampi
ja hennatatuointi. Kausi 2.
Jakso 6/8. 14.15 Talent USA. Tunnettu tiedesarja palaa
televisioon, uuden vuosituhannen katsojia varten
uudistuneena. USA, 2009 Pääosissa: Beyoncé Knowles, Idris Elba, Ali Larter.
21.00 Apollo 13 (7). 20.00 YleX Jatkot Remix. 5.00 Elävä arkisto:
Populaarikulttuuri. 12.45 Merisää. 23.55 Suomi tänään.
0.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00
Yle Uutiset. 11.00 Horisontti: Mitä on
uusantisemitismi. 7.03-7.58 Kalle Haatanen: Suomalainen maku. 19.08
Äänien ilta 0203-17600. 12.00 Hurja remontti. Kirjailija Tuomas Kyrö ja romaani
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. 10.04 Pop eilen - toissapäivänä. 18.50 Merisää. Noelle ja
Scot muuttavat vihdoin yhteen, ja Marissa saa Britannian kansalaisuuden.
LIV
5.00 Ennustaja-TV. 14.00
Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Suomen parasta leipomoa
metsästetään Hämeessä.
19.00 Haasta Hans. 10.00 Jumalanpalvelus Punkaharjun kirkosta. 21.03 Taustapeili. 14.00
Hurja remontti. Iso-Britannia 12.00
Haaveiden talo hartiapankilla.
Iso-Britannia 13.00 Haaveiden
talo hartiapankilla. Osa
5/14.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
19.40 Sportnytt. 6.51 Ni Hao Kai
Lan. 5.00 Yle
Uutiset ja sää. 11.00 Haaveiden talo hartiapankilla. Yhdysvallat 15.30
Koiralle koti. Dorado Falls.
3.20 Criminal Minds. Osa
18.00 Panttilainaamo UK.
Kausi 1. 5.02 Aamupala. Paljastusten ilta.
19.00 Tanssin superäidit.
Kausi 3. 7.42 Trollz. 6.00 Yle Uutiset.
6.03-6.48 Brysselin kone. 13.06 Kissankehto - Susanna Vainiola. 16.00
Yle Uutiset ja sää. Osa
18. 9.00 Yle Uutiset. P: Nicolas
Cage, Ethan Hawke ja
Jared Leto.
21.00 Elokuva: Eat Pray Love
- Omaa tietä etsimässä (S). 16.00 Yle Uutiset. Innolla opintielle.
Kausi 1. 12.25 Rekkakuskit jäällä (7). 8.25 Dawson?s
Creek (S). 8.30 Transformers
- Rescue Bots. ?Strandridaren?
är den fjärde fristående delen i kriminalserien Fjällbackamorden,
som baseras på Camilla
Läckbergs succéböcker.
Kustbevakningen hittar
två djuphavsdykare döda efter en storm.
0.40-3.00 SVT:n ohjelmaa.
21.00 Suomen Tulli. Viraalit vintiöt.
1.00 Criminal Minds. 4.02 Lempimusiikkia. Tehdään raclettea tavallisessa uunissa. 14.40 Kaara.
15.10 Tervetuloa perheeseen
(S). 18.09 Äänien
ilta 0203-17600. O: Andrew Niccol. 11.00 Yle Uutiset. 16.03-16.33 Puheen Viikonloppu - Mikko Jylhä. Aina voitonnälkäistä Jethroa
valmentaa huippukokki
Jaakko Sorsa.
20.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 6/8.
Ida Fladen ryhtyy etsimään täydellistä sosiaalista elämää.
19.00 Kylmää ja märkää. 12.00 Puheen
Viikonloppu. 18.00 Jumalanpalvelus Porvoon Helluntaiseurakunnasta.
19.00 Yle Uutiset ja sää. Murphys on historiallinen hotelli, jossa presidenttikin on yöpynyt.
16. 8.45
Romano mirits. 5.52 Aamupala. 16.00 Yle Uutiset ja sää. Joycea ja Kylea sen sijaan
kauhistuttaa Carltonin
kummallinen käytös.
18.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 14.55 Lentoturmatutkinta. 16.00
Hyvästi lemmikki!
17.00 Beverly Hillsin täydelli-
set naiset. Kausi 4. 11.02 Jani Hellemaa & Aapo Rönkkö Remix. Cam
ryhtyy ohjaamaan koulumusikaalia, mutta taiteelliset ratkaisut tuottavat yllättäviä tuloksia.
21.00 Scandal (12). Kausi 2.
Jakso 24/40.
0.05 Moderni perhe (S).
Huoltajuuskisa.
0.00 Liv D: Isosti seksikäs.
Kausi 1. 8.07
Lalaloopsy. 9.059.53 Musiikkia vanhasta Euroopasta.
9.55 Punkaharjun kirkon kellot kutsuvat. Kausi 3.
Jakso 5/12. 17.40 Suo-
mi tänään. 22.05 Levylautakunta. 9.30 Putous. 14.03 Pääministerin haastattelutunti. 11.03 Jake
Nyman. Urheiluuutisia.
19.50 Ihmiskunnan uhkakuvat. Marcon uskollisuus joutuu koetukselle.
23.55 Spartacus - gladiaattori (18). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle
Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.45 Perhesirkus.
Klo 17.00
17.15 Strömsö. Kausi 2.
Jakso 21/40. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 19.03 Jazzklubi. Jakso 13/20.
Hyvät hyssykät.
0.10 The Bridge. 16.05 Rocktoimittajan iltapäivällinen - Tero Liete. Äidit
järjestävät Abbyn pikatreffeille. 6.28 FOX Kids:
ruutu. Jakso 7/16. 15.02 Puheen Viikonloppu. 7.30 Os-
tosruutu. 10.00
Uuden musiikin ratsia. 15.00 Radioteatteri esittää: Tuntematon sotilas - vuoropuhelu Linnan romaanin kanssa.
15.55-15.58 Yle News. 11.00 Yle Uutiset.
11.02 Perttu Häkkinen. 15.40 Goldbergit (S). 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Sää. 5.50 Merisää. 7.15 Vipo - lentävän koiran seikkailut. 13.00-13.57
Riston Valinta. 23.00
Encore. 14.00 Historian salaisuudet. 15.00 Pariskunnan superdieetti. Paljastusten ilta. 17.15 Kan-
naksen suurhyökkäys osa 2. Liv pyytää tiimiään
auttamaan Remingtontutkimuksissa.
22.00 Sinkkulaiva. Kausi 7.
Jakso 3. 14.00-14.55 Näistä levyistä en luovu: musiikkivieraana Kirkon ulkomaanavun toiminnanjohtaja
Antti Pentikäinen. 22.05-23.05 Avaruusromua. 15.45 Nuottien
matkassa. 12.06 Kansanradio.
12.40 Sunnuntai-Suomi. Savonlinnan
lentokentällä nyrkkirauta
aiheuttaa hämmennystä.
22.00 Vuorien sankarit (7).
Kausi 2. Rooleissa Ermina Lukac, Milan
Dragasic.
23.00 SVT: Sportnytt.
23.10 SVT: Fjällbackamorden. 18.08 Sää. Fiinit
finaaliherkut.
21.00 S.H.I.E.L.D. Tyttärissä tulevaisuus.
20.00 Ladies of London. 12.35 Lyödään ällikällä. Kauhu,
USA, 2006) Pääosissa:
Camilla Belle, Tommy
Flanagan, Katie Cassidy.
0.55 Huipputatuoija haussa.
Kausi 1. 3.02-3.49 Sekahaku - Tarja Närhi. Kausi 2.
Jakso 22/40.
23.00 Sinkkulaiva. Mitä Abby on
ideasta mieltä, ja löytyykö varteenotettavia
miesystäväkandidaatteja?
20.00 Kaksi julkkista ja yhdet häät. 15.10
Pomo piilossa. 3.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 22.05-0.00 Puheen Aamun viikko.. 11.00 Hurja
remontti. 13.45 Meidän
perheen tähdet. 4.02-4.55 Euroopan taivaan alla.
Yle Puhe
0.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri.
1.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 16.10
Monk (7).
17.05 Ritari Ässä (12). 14.00-14.30 SVT: Victorias och Daniels bröllopspresent. 15.00 Yle Uutiset. 8.35
Ostosruutu. Kausi 7.
Jakso 4. Mellien elämä. 7.45 Tarinoita lapsille: Fedjasetä, kissa ja koira. 19.00 Yle Uutiset ja sää. Carlton tutustuttaa Yolandan
noituuden saloihin. Voittaja paljastuu.
1.50 Mestariampuja. 7.35
Yllätystuunaajat. 10.50
24Kitchen: Sara La Fountain.
11.20 FOX Wild: Eläinkunnan
oudoimmat lemmikit. 12.10 SVT: Antikmagasinet. 23.00 Yle Uutiset. 0.05-5.00 Yöradio. 20.00-20.55
Kalle Haatanen. 7.53 Sunnuntai-Suomi. Taistelu
Kuuterselästä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Merisää. 9.15 TV Shop Tvins.
12.15 Tavallista elämää. Kausi 7.
Jakso 2. Osa
17. Jakso 10/13.
Rakkaus on sotaa. 4.00 Elävä
arkisto: Kulttuuri. 15.50 Lentoturmatutkinta.
16.45 Lentoturmatutkinta.
17.00 Suomen paras leipomo.
17.40 Suomen vartijat. Kaksi laitapuolen kulkijaa vapauttaa
Knight-säätiön varastosta KARRin, KITTin pahan prototyypin. Nyt ei leikitä, vaan
tehdään tunnissa koko
päivän ateriat. Jakso 2/9. Myrkky.
Nuori mies tuupertuu
kesken matematiikan
kokeen.
19.10 Elokuva: Surf?s Up tyrskyn ratsastajat (S).
Animaatio, USA, 2007
Cody Maverick on teiniikäinen pingviini ja lahjakas surffaaja, joka osallistuu ensimmäiseen
ammattilaiskilpailuunsa.
Pääosissa: Diedrich Bader, James Woods, Jeff
Bridges, Jon Heder, Mario Cantone, Shia LaBeouf, Zooey Deschanel.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Myrkky.
3.35-5.23 Elokuva: Obsessed
(12). 10.05 SVT: Minnenas
television: Tomas von Brömssen. 11.55 Arktiset
vedet. Jakso 47.
1.35-5.35 Yön AVA.
2.05-5.00 Ennustaja-TV.
Radio
Yle Radio 1
7.00 Yle Uutiset. 7.03 Puheen Iltapäivän
viikko. 21.40 Urheiluradio.
21.50 Merisää. Isänsä poismenosta huolimatta Joyce
tahtoo kaikkien viettävän hauskan loman hänen vanhassa kotimaassaan Puerto Ricossa.
19.00 Beverly Hillsin täydelliset naiset. Kausi 3.
Jakso 7/18. Kausi 6. Opiskelijapojat. 10.25
24Kitchen: Sara leipoo. 13.02
YleX Viikonloppu. 8.00 Ostosruutu.
8.30 Ostosruutu. 17.00 Supersunnuntai. 9.05 MasterChef
Australia. 13.20 Rekkakuskit jäällä (7). 19.03 Urheiluradio. 13.03 Urheiluradio. Kausi 7.
Jakso 1. Sisun sisin olemus. 8.52 Transformers. 6.04 Aamupala. Jakso 14/20. 14.37 Taivaallista menoa:
Kymmenen vuoden uni. Jakso 2/8. 10.00 Pikakurssi kodinostoon. 12.05
Sunnuntai-Suomi. 9.14 FOX Kids: Avatar 3.
9.38 FOX Kids: Gormiti. 23.10-6.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 YleX Jälki-istunto Remix. Sinkkulaivaan lähtee tänään
mustanpuhuva Tero.
23.30 Sinkkulaiva. 7.35 Ostos-
FOX
6.00 Sky News. 15.08 Tähtisumua. 8.05 Kirjakerhon Viikon
kirja. Kivuton.
4.10-5.59 Sky News.
1.00 House (12). 12.45
Tavallista elämää. 6.30 Suomi
soi. Kausi 1.
Jakso 6/20. Kausi 3.
Jakso 7/13. 11.25 Jyrki Sukulan makujen maa. 18.55
Äänien ilta 0203-17600. 13.20 SVT: Anne och
Hannah. 9.05 Sää.
9.06 Iskelmäradio. 10.00 MasterChef
Australia. 18.03
Urheiluradio. 8.05 Ostosruutu. Iso-Britannia 14.00 Haaveiden talo hartiapankilla. 21.3521.39 Novosti Yle. 8.30 Ostoskanava Tvins.com. Sinkkulaivaa valloittamaan lähtee tänään nuori äiti.
22.30 Sinkkulaiva. Näytöstyyliin.
2.45-5.00 Ennustaja-TV.
Criminal Minds. Yhdysvallat 15.55
Mitä tänään syötäisiin. 15.03
Urheiluradio. Kun Minna Sara
ja Elina Tervo pääsevät hoitamaan hääjärjestelyjä, niin juhlista ei
yllätyksiä puutu! Hääväki kulkee turistibussilla, hääateria nautitaan
hampurilaisravintolassa
ja seuraleikkinä on armeijan kuntorata.
Klo 21.00
21.00-22.44 Elokuva: Syödä, nukkua, kuolla (7).
Gabriela Pichlerin palkittu esikoisohjaus kertoo
Rasasta, joka saa potkut
vihannestukusta. Osa
56/63: Salainen ruokalaji.
18.30 Täydellistä elämää. 8.00 Yle
Uutiset ja sää. Jakso 3. Pohjolan Tähdet. 13.15 Tavallista elämää. Agentit.
S.H.I.E.L.D. TV?&?Radio 25
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. 17.00
Yle Uutiset ja sää. Kausi 2. (Eat Pray Love, draama, USA, 2010)
Pääosissa: Billy Crudup,
James Franco, Javier
Bardem, Julia Roberts,
Richard Jenkins, Viola
Davis.
23.55 Villit nettivideot (16).
Kausi 5. ?Houston,
meillä on ongelma?, totesi amerikkalaisastronautti Jim Lovell komentokeskukseen kuulennolla kolmisenkymmentä
vuotta sitten. LOKAKUUTA 2014
YLE FEM
8.15 Unna Junná. Amerikka. 7.04 Suomi
soi. Puerto Ricon
rannalla. 16.05 Metsien
miehet (7).
Sketsiä! 6.39 FOX Kids: Lola & Virginia. 18.30
Politiikkaradion viikko. Spartacus pysyy
hädin tuskin järjissään.
0.25 Villit nettivideot (12).
Kausi 5. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 9.00 Yle Uutiset. Rasa ja
hänen sairas isänsä yrittävät parhaansa mukaan
selvitä arjesta. Yhteistyötä.
1.45
2.00 Elokuva: Kun tuntematon soittaa (16). Haulikkokauppa.
18.05 Suomen vartijat. 12.40 SVT: Noll koll på
ungarna. 20.05 Jazzklubin illan keikka.
21.00 Jazzklubin kolmas setti. 10.30 Emilyn sisustussalaisuudet. 8.30 BUU-
klubben: Muumilaakson tarinoita. 13.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset.
6.03 Sää. 12.00 Yle Uutiset ja
sää. agenteilla on
tärkeä tehtävä.
21.55 Elokuva: Lord of War.
(Lord of War) Lord of
War, USA, 2005. 10.55 Henkka & Niki
vs. 13.02
Puheen Viikonloppu. Jakso 4/8. Osa 13. 9.50
SVT: Ylvania, sagan om den
Gyllene Nyckeln. 8.10 Luontoretki. 11.00 Yle Uutiset. 8.05 Sunnuntai-Suomi. Jakso 25/25. 11.15 SVT: Gudstjänst.
12.00 SVT: Kyrkornas hemligheter. 17.30 Luontoretki. Ei
pakotietä.
23.00 MasterChef USA. Kausi 1.
Jakso 10/10. Kausi 2.
Jakso 23/40. Jakso 8/8. (Cosmos: A Spacetime Odyssey) Seisoskellen linnunradalla. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.00 Hurja remontti. 17.15 SunnuntaiSuomi. Demoniherra. 23.03
Tähtisumua. 22.00
Yle Uutiset. Sarjan
juontaa avaruusfyysikko
Neil deGrasse Tyson.
TV 5
6.40 Myyntimies Jethro. 13.05 Historian salaisuudet. 2.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 10.00 SVT:
Rapport. 21.00 Aspekti. Iso-Britannia 15.00
Koiralle koti. Lee parsii rikkinäisiä
sukkia.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
18.00 BUU-klubben: Muumilaakson tarinoita. 10.00 Yle Uutiset.
10.03 Minna Marsh. 8.00 Yle Uutiset.
8.05-9.05 Viikon kansanedustajat.
9.15 Leikola ja Lähde. Turun suuri poika, myyntimies
Jethro Rostedt haastaa Hans Välimäen armottomaan kokkauskisaan. Toisin
kuin KITT, KARR ei piittaa ihmishengistä, vaan
ainoastaan itsestään.
18.10 House (12). 10.00
Ari ja Kirsi: Kotirempat. Ammattilaiset.
19.05 Jaakon matkassa. USA, 1995.
Pääosissa: Tom Hanks,
Kevin Bacon, Bill Paxton,
Gary Sinise, Ed Harris,
Kathleen Quinlan, David
Andrews, Xander Berkeley.
23.35 Moderni perhe (S).
Nuotit hukassa
26
SUNNUNTAINA 12. Pelasin aikanaan Somerolla viisi
Elli Kainulainen oli jäällä tyttärensä Oonan henkisenä tukena.. Tyttökiekkopäivä
antoi uutta puhtia.
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
SOMERO Somerolla tytöille ei ole
omaa jääkiekkojoukkuetta, mutta
halukkaat tytöt ovat tervetulleita pelaamaan poikien joukkoon. Mark. Liki kaikissa nuoremman ikäluokan joukkueissa kiekkoileekin tyttö tai useampi.
Jääkiekkoa tehtiin lauantaina tutuksi nimenomaan tytöille Jääkiek-
koliiton valtakunnallisena tyttöpäivänä.
Päivän tarkoituksena on lisätä tyttökiekon näkyvyyttä Suomessa ja
saada lisää lisenssipelaajia lajin pariin.
Somerolainen Oona Kainulainen
saattaa olla tulevaisuudessa yksi
heistä. Tätä tuiki tarpeellista valoa tunneliin toi
perinteinen Oktoberfest.
Kesäkuussa sain kuulla, että tällä kertaa olisikin vuorossa
alan (minkä tahansa) varsinainen legenda: Sleepy Sleepers!
Oktoberfest-illan aloitti ja lopetti forssalainen, tapahtuman
house-bändi Alan Burgess Garage Band, jolla on mittaa tukevasti: Neljäntoista soittajan ja laulajan ryhmä teki juuri sen, minkä
se parhaiten osaa.
???Lue Matti Rinteen keikka-arvio
kokonaisuudessaan osoitteessa www.forssanlehti.fi/kulttuuri/musiikki/
6-vuotias Oona Kainulainen haluaa
jääkiekkoilijaksi. 2: 19
Pankais poiketen
Tänään
???Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus Jokioisten kirkossa
klo 10.
???Vanhusten viikon tapahtumia
Forssassa: päätösmessu Forssan kirkossa klo 10, lähetyslounas seurakuntatalolla klo 11.30.
???Seisova pöytä lähetystyön hyväksi Forssan seurakuntatalossa klo 11.30-13.30.
???Konsertti Forssan kirkossa klo
15. Pimeä alkaa klo 19.07
ja päättyy klo 7.15.
12.
SUNNUNTAI
LOKAKUUTA
Aarre, Aarto
Huomenna:
Taina, Tanja, Taija
Päivän sana
Jeesus vastasi: »Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun
sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen
on heidän joukossaan, he eivät
voi paastota. Eri-ikäiset ja tasoiset kiekkoilijat ottivat toisensa hienosti huomioon.
konsertissa
Äidin
luistimen
jäljissä
Juhlahumun
tuntua
FORSSAN LEHTI
Näinä aikoina, kun alamme jo
melko tukevasti siirtyä pimeän vuodenajan syleilyyn, ja kun
kerta toisensa jälkeen joka media meille sen vasiten uudelleen
ja uudelleen kertoo, että ei Suomella edelleenkään hyvin mene,
on aina hetkellisesti aika ja tarvetta ottaa irti arjesta. Patrik Kleemola kitara.
Someron tyttökiekkopäivässä maalin edustalle syntyi aika ajoin ruuhkaa. Jääkiekon pariin tyttöä houkuttaa erityisesti äidin kiekkoiluhistoria.
. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.58
ja laskee klo 18.24
Esimerkiksi viime vuonna Lamminranta sai omenapuun.
Istutuspuuhien lisäksi toimen naiset keräävät rahaa
hyviin tarkoituksiin erilaisilla myyntitempauksilla ja tapahtumia järjestämällä. Hietasen kvartettia täydentää
Lahden musiikki- ja draamainstituutissa opiskeleva
Peter Nyberg.
Konsertin tuotto käytetään Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän avosairaalan ultraäänilaitteen hankintaan.
???Rakkauden Hengessä joulua kohti -konsertti Forssan
kirkossa su 16.11. LC Forssa Floresin iskuryhmä upotti
multaan 1 200 keltaisen narsissin sipulia palvelukeskuksen asukkaita, henkilökuntaa ja ohikulkijoitakin ilahduttamaan. Tavoitteena on, että kaikille
tulee jäällä hiki ja innostus, Laine summasi.
Sipulit maahan
kevättä odottamaan
FORSSAN LEHTI
FORSSA Heikanrinteen palvelukeskuksen pihamaalla hehkuu keltainen kukkaloisto ensi keväänä. Tyttökiekkopäivään oli kuitenkin päästävä, koska viime vuonna tapahtumassa oli niin hauskaa.
Jäällä tyttöjen menoa opastivat
Salo Hockey Teamissa aikanaan
edustaneet Maija Laine ja Noora Ruohonen.
Kiekkoilua tehtiin tutuksi erilaisten luisteluharjoitusten, pelien ja leikkien avulla.
Osaksi aikaa tytöt jaettiin kahteen porukkaan, sillä ikä- ja tasoero oli yli kymmenpäisessä joukossa suuri.
. LOKAKUUTA 2014
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
Tapio Tuomela
tai kuusi vuotta. Oona vasta haaveilee harrastuksesta, mutta yleisöluisteluissa olemme käyneet, Elli
Kainulainen kertoo.
Marjukka Lamppu toi tyttökiekkopäivään tyttärensä Maisan ja Miisan. päivänä LC Forssa Flores tuo Forssan kirkkoon Rakkauden hengessä
joulua kohti -konsertin, jossa esiintyvät Perhe Hietanen
ja Peter Nyberg.
Heini ja Pentti Hietasen
tyttäret Iina ja Roosa ovat
nuoresta iästään huolimat-
ta kokeneita esiintyjiä ja Hietasen perheen yhteisiä tilaisuuksia on jo kuultu monta
vuotta ympäri Suomea. Luistimet veti tosin jalkaan
vain 5-vuotias Maisa.
. Ajassa 27
FORSSAN LEHTI | SUNNUNTAINA 12. klo 18.
LC Forssa Floresin Aulikki Haavisto
(vas.), Annele Kasurinen, Liisa Metsälä, Riitta Norri ja Leena HeidenstrauchMikkola ulkoilivat kukkasipuleita istuttaen.. Miisakin olisi halunnut jäälle, mutta ajattelin säästää vetäjien hermoja, Marjukka Lamppu
nauraa.
Maisalle kerta oli ensimmäinen
jäällä sitten viime talven. Marraskuun 16. Luultavasti sillä
on ollut vaikutusta Oonan haluun
päästä jäälle. Apua ryhmä sai
Forssan kaupungin viherlaitokselta.
Floresit ovat pyrkineet
vuosittain istuttamaan jo-
tain ihmisten iloksi
050 537 2478
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+10
+11
+6
+7
+3
+10
+5
+11
+9
+12
+8
+4
+11
+2
+2
+6
+7
+10
+12
+7
huomenna
+9
+9
+4
+6
+2
+9
+5
+8
+8
+11
+6
+4
+10
+1
+0
+6
+6
+7
+11
+7
11
+2
(5-29.50 ?/m)
+ yläkerta Forssan keskustassa,
III Rantakuja 3. t m n e t . Avoinna Ma-la 11-21, su 12-21 Tarjous voimassa 13. 010
401
Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. 24(alv.
%) 24 %)
Lankapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh.
+ e/min
0,06 e/min
Uudis- ja
korjausrakentaminen
Member of Nokian Tyres
Member of Nokian Tyres
Member of Nokian Tyres
Member of Nokian Tyres
Member of Nokian Tyres
Peltisepäntyöt
Konesauma- ja
profiilipeltikatot
Huoneistoremontit
Valkaman Rakennetyö Oy
Sipilänkatu 14, 30100 Forssa
050 517 8989 Teemu Valkama
www.valkamanrakennetyo.fi
HIRVI-/
METSÄSTYSLIIVI
Paljon taskuja! Mm. Vuokra 600,-.
KOTIMAA
Tiistai
2-9,95?/m
Housukankaita
??Vuokralle tarjotaan
Hallitus Ke 22.10. ma-pe 9-17, la 9-13.
Uusi erä
maahantuojan
verhokankaita
Jokioinen eilen 15:00
+12
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+24
+22
+16
+15
+23
+14
+17
+20
+26
+26
+14
+22
+10
+17
+23
+25
+12
+16
+12
+20
huomenna
+24
+19
+16
+14
+22
+16
+16
+20
+22
+27
+14
+20
+10
+17
+23
+26
+11
+19
+11
+20. klo 18 Kivijalassa.
Vierailijana Kaisa Lepola. 24 %)
Matkapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh.
+ 0,1717
e/mine/min
(alv. 010 321 0161
special opera
(Puhelun hinta 8,21 snt/puh. Käsitellään sääntöjen
määräämät asiat. + 0,06 e/min (alv. LOKAKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
MUKAVIN
TAPA
HANKKIA
MUKAVIN
TAPA
HANKKIA
MUKAVIN
TAPA
HANKKIA
MUKAVIN
TAPA
HANKKIA
NOKIANHAKKAPELIITAT?
HAKKAPELIITAT?
NOKIAN
HAKKAPELIITAT?
NOKIAN
HAKKAPELIITAT?
NOKIAN
MUKAVIN TAPA HANKKIA
NOKIAN HAKKAPELIITAT?
tm_testivoittaja_172012.pdf
tm_testivoittaja_172012.pdf
tm_testivoittaja_172012.pdf
tm_testivoittaja_172012.pdf
1
1
1
1
18.9.2014
18.9.2014
18.9.2014
18.9.2014
10.38
10.38
10.38
10.38
tm_testivoittaja_172012.pdf
ww
ww
1
18.9.2014
10.38
w. ma-pe 8-17, la 9-12. 24 %)
Matkapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh. 03 435 0444
??Kokouksia
Yp äjä
15 mm
Erä HAVUVANERIA
RAKENNUSTARVIKE NYBERG OY
Kotipizza Tammisaari
KOTIPIZZA FORSSA Torikatu 1 (Torilla), puh. 24 %)
Matkapuhelimesta soitettaessa
0,0835
e/puh.
0,1717
e/min
(alv.
24 %)
Matkapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh.
+ 0,1717
e/min
24 %)
Lankapuhelimesta
soitettaessa 0,0835
e/puh.+0,06
e/mine/puh.
(alv.
24%)
Lankapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
+ 0,06
e/min
(alv.(alv.
24 %)
Av. P. 24(alv.
%) 24 %)
Matkapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh.
+ 0,1717
Lankapuhelimesta
soitettaessa
0,0835
e/puh.
+ 0,06
(alv. 216, FORSSA.
Av. ark. P. klo 19
kylätalolla. + 0,1717 e/min (alv. alv.)
tonnikalaa, kinkkua ja salamia
. - 26.10.2014 noudettuna tai paikanpäällä nautittuna.
(pitkät sivut pont.)
vain
/kpl
OTA KÄRRY MUKAAN, TULE KAUPOILLE!
Katso lisää www.vaneri.info
EHDOTTOMASTI.
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
Jokioisten
Työväenyhdistyksen
syyskokous maanantaina
20.10. + 0,1717
e/min
(alv.+0,0835
24%)
Lankapuhelimesta
soitettaessa
e/puh.
+ 0,06
e/min
(alv. f i
ww
w. f i
i
w . Tervetuloa!
SEURAAVAT PÄIVÄT
Maanantai
Portaan VPK:n
syyskokous su 26.10. 28
SUNNUNTAINA 12. Tervetuloa.
Hallitus
FORSSA
SUOMI TÄNÄÄN
11
+0
Urjala
+9
Forssa
Keskiviikko
+9
Torstai
+3
Jokioinen
2
10
+7
+4
+5
Tammela
+7
6
Perjantai
Lauantai
Somero
+6
+9
11
7
+2
Kunnostettu saunallinen
MUMMONMÖKKI 60 m2
6
3
Forssan Järjestöjentalolla
huomenna maanantaina klo 10-16
rhot
Kaikki valmisve
-50%
Ei pankkikortteja.
5?/m
Finn-Muoti
P. klo
18.00 Järjestöjentalolla.
Syyskokous Su 26.10.
klo 14.00 Järjestöjentalolla.
Tervetuloa.
11
9,-
2440x610, II-laatu
Someront. PESUT
sisätilojen
OTSONIPUHDISTUS
poistaa pahat hajut
90
Myös ?PARKKIPAIKKALOMMOJEN OIKAISUT?
norm. iso takatasku,
2 radiopuhelintaskua ja panostaskut.
Kangas on vettähylkivä.
Koot S-7XL
89,-
forssanasejaretkeily.fi
ei muuten jää
6
nälKä
nyT
vain
VAHAUKSET . f i
17/2014
12/2014
TESTIVOITTAJA!
12/2014
TESTIVOITTAJA!
TESTIVOITTAJA!
TESTIVOITTAJA!
12/2014
12/2014
12/2014
www.vianor.f
i i
www.vianor.f
www.vianor.f i
Miemolantie 1,
www.vianor.f
i i
Vianor Joensuu: Kuurnankatu
11,401
p. + 11,90 snt/min, sis. t m n e t . t17/2014
mne t.f
17/2014
ww
w. f i
ww
TESTIVOITTAJA!
17/2014
17/2014
w. 9,50
Forssan
Autopuhdistus
Hämeentie 39, 30100 Forssa. t m n e t . 03 435 6055
Humppila
Opintie 2, Forssa,
p./fax 03 435 6557.
Av. 8.00-17.00
Puh.
0103030
401 3190
Vianor
Joensuu:
Kuurnankatu
11, p.
401
3030
Vianor
Joensuu:
Kuurnankatu
11,010
p. 010
401 3030
www.vianor.f
Vianor
Joensuu:
010
401
401
Forssa
Vianor
Joensuu:Kuurnankatu
Kuurnankatu11,11,p.p.010
010
4013030
3030
Puhelinpalvelu
ma-su klo 7-21
Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. t m n e t