Hänen ja monien muiden karjalaisten tekemät työt koristavat Tammelan kunnantaloa vielä joulukuun. Karjalainen Mari Suokas teki käsitöitä 1800-luvun lopulla. KUVA: Lassi Puhtimäki Säästöpankinkadun varteen luvassa kerrostaloja Forssassa Haloo Helsinki!, JVG ja Antti Tuisku kahmivat Emmaehdokkuuksia Vesi on robottiauton pahin vihollinen • Robottiauto näkee pimeässäkin, mutta sumussa se joutuu helposti hukkateille. Tammelan Karjalaseuran näyttelyn vanhimmat käsityöt ovat 1800-luvulta. 12. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI TIISTAI 12. Suomalaisten robottiautojen prototyyppejä testattiin maanantaina Muoniossa. UUTISET 8 Kaksi täydellistä sarjaa Forssassa • Kuvan Mika Luoto teki viimeiseen sarjaan täydellisen 300-sarjan ja oli liki voittoa FoKSin finaaleissa Forssassa. Takaa nousi ohi vielä Samu Valaranta, joka on onnistui hänkin täydellisessä sarjassa ja vei koko kisan voiton. • Forssassa talousarvion laadinta on sujunut tiukoista tavoitteista huolimatta yksimielisyyden vallitessa. 2017 • N:o 333 AJASSA 23 UUTISET 6 Xxx Xxx Xxx Tarinoita itärajan tuolta puolen . URHEILU 16 UUTISET 2 Tammelan kyläkoulut aiotaan lakkauttaa Forssa asetti itsensä Kanta-Hämeen kärkeen • Forssan kaupunginvaltuusto asetti talousarvion käsittelyssä Forssan Kanta-Hämeen kärkeen. Ne, jotka säilyivät, pitävät sisällään suuria tarinoita. AJASSA 22 Tammelan Karjalaseuran puheenjohtajan Ebba Penttilän mummon veljen vaimon tekemiä töitä on yhä tallessa. Eikä pelikellokaan pelaa. • Ainoan soraäänen valtuustossa nosti Eino Järvinen (sd.), joka totesi urheilutalo Feeniksistä tehdyn markkinapaikan, minkä johdosta naiskoripalloilijat ovat joutuneet harjoittelemaan Tammelaan ja Jokioisille. UUTISET 6. Monet karjalaisten tekemät käsityöt katosivat sodassa tai evakkomatkalla. . –?Pahinta on vesi kaikissa muodoissaan, sanoo robottiautoa kehittävän Sensible4-yrityksen toimitusjohtaja Harri Santamala
Rakennusliike on rakentanut myös asuntoja Tammelaan. Petri Ojanen Urjala Urjalan kunnanhallitus hyväksyi Laukeelan päiväkodin lisäjärjestelyt siten, että Virkatien rivitalon toisen vuokra-asunnon asukkaat sanotaan vuodenvaihteessa irti ja asunto otetaan päiväkodin käyttöön 1. –?Markkinat määrittävät rakentamisvauhdin, Laakso sanoo. STT. Laaksokunnas on jo rakentanut kaavan mukaiset kerrostalot Koulukadun varteen. RAKENNUSLIIKE LAAKSOKUNNAS on ollut pitkään mukana Forssan keskustan asuntotuotannossa Loimijoen partaalla. Pitkään jatkunut määräaikaisuuksien ketjuttaminen viestii, että kunnalla on tarve lisätyöntekijälle päiväkodissa. Asunnon pieni pintaremontti tuottaa kaivattua lisätilaa ainakin siksi aikaa, että mahdollinen päiväkodin laajennus toteutetaan suunnitelmallisesti. Myös vastaantulleen auton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä. JOULUKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Tapahtunutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena. KUVA: Lassi Puhtimäki Päiväkodin ahtaus helpottaa Urjalassa Laukeelan päiväkoti saa lisätiloja naapurista vuokra-asunnosta. Rakennusliikkeen liikevaihto on vaihdellut voimakkaasti. Poliisi kertoo, että tapahtumapaikalla on keltaisella sulkuviivalla merkitty ohituskielto. Lisäksi alueelle voidaan toteuttaa liikeja palvelutiloja. FL Laukeelan päiväkodin neliöt ovat käyneet tänä vuonna ahtaiksi. Surmansa saanut lapsi oli poliisin mukaan ollut turvakaukalossa. Laakso arvioi, että alueelle voidaan rakentaa 70–80 uutta asuntoa. NYT UUDEN kaavan myötä Laaksokunnas jatkaisi kerrostalojen rakentamista Forssan keskustaan suurin piirtein yhden kerrostalon vauhdilla vuodessa. Onnettomuus tapahtui aamulla kello seitsemän aikaan. Rakennusliike Laaksokunnas on ostanut market-kiinteistön yhteydessä olevan Kiinteistö oy Forssan Hämeentie 5:n. Laakso sanoo, että rakennuksia ei ole tarkoitus ainakaan alkuvaiheessa purkaa vaan tiloja tullaan vuokraamaan. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET TIISTAINA 12. Varhaiskasvatuksen käyttö on muuttunut hyvin ennakoimattomaksi. > Anna uutisvinkki puh. 040 4518390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Laaksokunnas haluaa rakentaa Jaakko Leinonen Forssa Rakennusliike Laaksokunnaksen toimitusjohtaja Matti Laakso sanoo rakennusliikkeen ostaneen viime maanantaina Kiinteistö oy Forssan Hämeentie 5:n Hämeentien ja Säästöpankinkulmasta hämeenlinnalaiselta sijoittajalta. PÄIVÄKODIN TILAT ovat käyneet ahtaiksi, kun muutokset varhaiskasvatuksen lainsäädännössä ovat lisänneet lasten hakeutumista päiväkotiin. Vanha market-kiinteistö saa väistyä kerrostalojen tieltä Forssan keskustassa. KUNNANHALLITUS MYÖNSI lisäksi luvan lähihoitajan vakinaistamiseen päiväkodissa ensi vuoden alusta lukien. Tunkua on Laukeelan päiväkodissa yli 3-vuotiaiden ryhmissä, joissa on nyt kirjoilla 28–29 lasta, kun paikalla saa olla enintään 24 lasta. Urjalassa joudutaan päiväkodin ison lapsiryhmän ja uupuneen henkilökunnan vuoksi rajoittamaan lasten läsnäoloaikaa, jos toinen huoltajista tai molemmat ovat kotona eikä lapsella ole tuen tarvetta. Urjalassa lasten määrä lähti kasvuun maaliskuisen maksuuudistuksen jälkeen. Autossa olleet lapsen vanhemmat vietiin sairaalahoitoon. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 1,8 miljoonaa euroa ja vuonna 2014 noin 3,6 miljoonaa euroa. heinäkuuta ensi vuonna. Ohitusta yrittäneen auton kyydissä ollut vauva kuoli ja kaksi aikuista loukkaantui. Pohjoisen suunnasta Vaasaa kohti ajanut auto oli poliisin mukaan lähtenyt ohittamaan edellä ajanutta henkilöautoa ja törmännyt vastaantulleeseen ajoneuvoon. KUVA: Lassi Puhtimäki 10 kuukauden ikäinen lapsi kuoli liikenneonnettomuudessa Uudessakaarlepyyssä Kymmenen kuukauden ikäinen vauva kuoli kolmen henkilöauton kolarissa maanantaina Uudenkaarlepyyn alueella Pohjanmaalla
Muuten menee ihan soteksi. Vuonna 1972 Forssalle myönnetty väliaikainen vedenottolupa päättyy tämän vuoden lopussa. Uusia vaaleja Abbasin seuraajan nimeämiseksikään ei ole pystytty järjestämään. Forssa jättää vesioikeudelle myös hakemuksen tekopohjaveden muodostamisesta ja pohjaveden oton lisäämiseksi Vieremän harjun alueella. Siinä rytäkässä katosi myös usein mainittu Piparkakkutalomme. 4 FORSSAN LEHTI TIISTAINA 12. 1950-luvulla järjestettiin Helsingin olympialaiset ja rakennettiin maa uudelleen. Mitä peruskoulu meille opettaa. Tavalliset ihmiset haluavat rauhaa, mutta valtapolitiikka nujertaa heidät ja vaientaa heidän äänensä kerta toisensa jälkeen. Tämän vuosituhannen alussa maa nousi jaloilleen Nokian vetämänä, mutta törmäsi sitten kansainväliseen finanssikriisiin. Siihenkin on vielä pitkä tie. Kokoomus puolusti kiivaasti yksityiskouluja ja näki peruskoulun uhkaavan koko yhteiskuntajärjestelmää. että itse kunkin tulisi ajatella aina asioita parhain päin, sillä näin elämä käy valoisammaksi. L ähi-idästä ei mitään uutta: taistelu Jerusalemista jatkuu. 1940-luku jakoi ajan kolmeen osaan: ennen sotia, sota-aikana ja sotien jälkeen. TRUMPIN AJOITUS ei olisi voinut olla herkempi. Lausunto oli ennen muuta symbolinen ele, isku vasten palestiinalaisten kasvoja. Kyllä vain, koululaitoksemme uudistettiin juuri tuolla pysähtyneeksi mainitulla vuosikymmenellä. Kuinkas sitten on käynytkään. Kristittyjä palestiinalaisia osoittamassa mieltään presidentti Donald Trumpin ilmoitusta vastaan sunnuntaina Länsirannalla Nablusissa. Vanhuksia oli saapunut tilaisuuteen, josta muodostui heidän mieltään suuresti lämmittävä, sali miltei täyteen. PALESTIINALAISET pitävät ItäJerusalemia omanaan. Peruskoulutuksesta on tullut yksi suurimmista menestystarinoistamme, jonka ilosanomaa kokoomuslainen (!) opetusministerimme – nimi ei juuri nyt muistu mieleen – haluaisi viedä muuallekin maailmaan. Runsaan kahvitarjoilun jälkeen pienet koululaiset esittivät joululeikkejä. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Forssa haluaa lisää vettä Vieremästä FORSSAN LEHTI 12.12.1977 Forssan kaupunki anoo Länsi-Suomen vesioikeudelta jatkoaikaa Vieremän väliaikaiselle vedenottoluvalle. Trumpin lausunnon on arvioitu heikentäneen palestiinalaisten presidentin, maltillista Fatahia edustavan Mahmud Abbasin asemaa. 2. KOLUMNI Ilkka Kononen J okaisella itsenäisyytemme vuosikymmenellä on oma leimansa ja kaikunsa. Ilmoitusta on pidetty syystäkin takaiskuna viimeisimmälle, Yhdysvaltain vetämälle rauhanprosessille, jonka tuloksia parhaillaan odotellaan. Jos haluamme, että uudistuksesta tulee hyvä ja toimiva, kokoomusta ei parane päästää mestaroimaan. Trump söi oman rauhanvälitystyönsä uskottavuutta, vaikka oikeastaan totesikin vain vallitsevan tilanteen. Väliaikaisen luvan perusteella kaupunki voi ottaa vettä 9000 kuutiota vuorokaudessa. Puoluetoveri Eero Lattula puolestaan arveli, että kyseessä oli ”koko yhteiskuntamme sosialisoimispyrkimysten kenraaliharjoitukset”. Viisaus ei asu toisen osapuolen puolelle menemisessä, vaan ihmisyyden kunnioittamisessa. 1960-luvulla nuoriso kapinoi, vanhat rakenteet alkoivat sortua ja Suomi kaupungistua. VUOSIKYMMENTEMME joukossa 1970-luku on saanut jotenkin ikävän ja kummallisen jälkimaineen. 60 VUODEN TAKAA Vanhuksille juhla Kerholassa FORSSAN LEHTI 12.12.1957 SPR:N Forssan osasto järjesti omaksumaansa tapaan noudattaen vanhuksille jälleen eilen joulujuhlan Kerholaan. Itsenäisyyspäivän puheissa oli näköjään kiitelty vuolaasti ja aiheellisesti peruskoulujamme. Hän on jo valmiiksi epäsuosittu ja omiensakin heikkona pitämä. 1920-luvusta muistetaan kieltolaki, 30-luvusta Lapuan liike ja pula-aika. Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja jokamiesluokan kynäilijä. Ilman tiukkaa poliittista kamppailua ei peruskouluakaan saatu alulle. Kansanedustaja Kullervo Rainion mukaan uudistus oli ”häikäilemättömän sosialistisen uuden valtapolitiikan häpeällinen muistomerkki”. JOULUKUUTA 2017 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 12. Aluksi laulettiin yhteisesti virsi, jonka jälkeen khra Matti Jousimaa piti puheen selvittäen joulun syvällisintä merkitystä. Rva Elli Laurila piti puheen vanhuksille tähdentäen mm. Ohjelmassa oli sitten vielä lasten esityksiä, lausuntaa ym. Kuinkas sitten kävikään. Kysymys on kuitenkin vain neuvotteluiden aloittamisesta. Montako kertaa on yritetty. Forssan kaupungilla on pysyvä lupa ottaa Vieremästä 6000 kuutiota vuorokaudessa kuukausikeskiarvona laskettuna. Suuret uudistukset kannattaa valmistella huolellisesti. Suomen Kuvalehti palauttaa numerossaan 48/2017 mieleen, kuinka äkkiväärästi varsinkin kokoomus peruskoulu-uudistusta vastusti. 1980-luvulla talous vapautui ja kasinotalouden huuma suisti Suomen 90-luvun lamaan. Viimeiset kymmenen vuotta ovatkin sitten kuluneet tuskastuttavaan junnaamiseen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnistui taas yllättämään kaikki ilmoittaessaan, että Yhdysvallat tunnustaa Jerusalemin Israelin valtion pääkaupungiksi. Kukaan ei muista. 1974 mutta joka jatkuikin vuosikymmenen loppuun asti. Se olisi jo liian surullista. Kahden valtion ratkaisu on ainoa mahdollinen, jotta kestävä rauha ja rauhanomainen rinnakkainelo voivat olla mahdollisia. Ne ovat karkeita yleistyksiä, mutta alkavat helposti elää omaa elämäänsä ja vahvistaa mielikuviamme menneitten aikojen luonteesta. Johtunee lähinnä Urho Kekkosen valtakaudesta, jonka piti päättyä v. Gazan kaistaa hallitseva ja kovia keinoja kaihtamaton Hamas uhkaa lisätä kannatustaan. Se ei lupaa mitään hyvää. joulukuuta 2017 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Totta on, että 70-luvulla tehtiin paljon pahaa ja hävitettiin runsaasti vanhaa ja arvokasta Suomeamme. 1. Miten prosessin vetäjä voi ottaa näin voimakkaasti kantaa toisen osapuolen hyväksi. Nyt koetellaan heidän johtajiensa hermoja ja harkintaa. Kysymys on perimmiltään heidän jo laajasti tunnustetusta oikeudestaan omaan valtioon. Toivottavasti tilanne ei kärjisty kolmanneksi kansannousuksi. Ja vaikka joskus muuta väitetään, myös veteraaneja arvostettiin ja kunnioitettiin silloinkin. Hartaasti toivottuun lopputulokseen, kestävään rauhaan Israelin ja palestiinalaisten välillä ei päästä, jos kiihkoilu saa taas vallan. Eikä voi kiistää, etteivätkö sen ajan keittiönkaapit olisi olleet hirveän värisiä… Mutta paljon rakennettiin myös uutta: kouluja, sairaaloita, päiväkoteja, kirjastojakin. Forssan kaupunki on suorittanut tänä aikana perusteellisia pohjavesija tekopohjavesitutkimuksia. Voi hyvinkin: Yhdysvallat on ollut ja on kaikessa Israelin valtion tuki ja turva. Itänaapurimme esimerkkiä noudattaen sitä luonnehditaan joskus pysähtyneisyyden ajaksi. KUVA: Alaa Badarneh / EPA Tie kohti rauhanomaista rinnakkaineloa on pitkä Viisaus ei asu toisen osapuolen puolelle menemisessä.. MUUTAKIN TEHTIIN
Kuka palkkaisi 65–100-vuotiaat. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Toivottavasti ”patsastelijatkin” saivat miettimisen aihetta. • Leena Nurmi (FL 9.12): Silvennoinen ym. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Lainaus kirjoituksesta: ”Liikenne on nyt ohjautunut kulkemaan Gulinintietä pitkin päiväkoti Helmen ja Katukirkon vierestä.” Todellisuudessa Gulininpolku on päiväkoti Helmen ja Vapaaseurakunnan Torikirkon välissä. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ 03 4155 656 Jaakko Leinonen ............ neuvostopropagandaa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Tosin se vaatii päättäjiltä muutakin kuin toimistoissa istumista. Vastakkain asettelun toivoisi jo olevan ohi. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Oliko sittenkin taustalla kirjoittajan halu olla lottajärjestöä ja sen toimintaa vastaan. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. Ehdotankin Tammelan kunnan johtoportaalle opintomatkaa Pyhäntään, tuskin se siinä miljoonan alijäämässä paljonkaan tuntuu. Rahaa ei anneta köyhille. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... Kumpi on toista vastaan tai kumpi on toisen sijainen. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Mitä Venäjällä oli suunnitteilla, se ei ole selvillä. Kovin koitos nuorille naisille oli varmaan kaatuneiden ”arkuttaminen”, jonka seurauksena useimmat saivat rakkaansa kotimultiin! Toinen puoli oli kotirintamalla osaltaan organisoimassa ja huolehtimassa, että rintamalle saatiin mm. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. siellä lautakunnassa, mutta julkinen kirjoitus vaatii vastaavan oikaisun. KÖYHÄ • Lotta Svärd-järjestöä ei ollut olemassa vuonna 1918, eivätkä lotat teloittaneet ketään. ruokaa, vaatteita, sidetarpeita ja ammuksiakin! Vaikka järjestö lakkautettiin sodan jälkeen, sen naisten ja tyttöjen keskuudessa annettu koulutus tuotti mahtavaa tulosta vielä pitkään sodan jälkeen, kun he perheenemäntinä huolehtivat puutteen keskellä perheistään niillä opeilla, jotka olivat saaneet. Kylmän sodan aikana olivat molempien sotilasliittojen ydinohjukset suunnattuina myös puolueettomiin maihin. KIITOLLINEN • Hei, ajelen autollani liikenteessä miten huvittaa. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Pauli Uusi-Kilponen Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... Hiljattain uutisoitiin, miten 1600 asukkaan Pyhäntä rakentaa uutta asuntoaluetta, kuulemma väkeä eli veronmaksajia tulossa uusille yrityksille. NETTOVERONMAKSAJA Katukirkko ja Torikirkko J anne Vuorenmaa kirjoitti kadonneesta kevyen liikenteen väylästä (FL 10.12.). Sama meno Louneassa. Katukirkko toimii Vapaaseurakunnan omistamissa tiloissa kulukorvauksia vastaan vain yhden päivän viikossa. JASKA • Penttilä (FL 8.12.). UHKIA Tammela M itä nyt karttaa vilkaisee, niin näyttää Tammela olevan Etelä-Suomen kasvukeskusten keskipisteessä. RALLIMIÄS • Tammelassa on todella kauniit jouluvalot FORSSALAINEN • Onko ihan pakko ajaa takapuskurissa kiinni. Kirjoituksessa oli pieni virhe, joka olisi hyvä oikaista ihan julkisesti, koska samaan virheeseen törmätään tämän tästä. JOULUKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Monen opit olivat tarpeen myös vammautuneiden puolisoiden hoidossa! Jonkun puolesta oleminen ei välttämättä ole toista vastaan! PENTTI KAUNISTO • Orpo komentaa kaikki töihin. Vastuu kannettava jo ennen syntymää. KAATUILIJA • Ei kukaan ole vain alkoholisti. PEKKA MURTOLAHTI Pastori, Vapaasrk Yhdyskuntalautakunnan jäsen LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Ei tartte kaukaa hakea. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. TUNNETTE HISTORIAA MUTTA SUODATATTE. EHDOTUS • Leena Nurmelle (FL 9.12.) kiitos valaisevasta kirjoituksesta. H.PILA • Lotat hoitivat ja huolsivat kaikki miehemme rintamalla talvija jatkosodissa. HETA KOSKITAR • Lottien ?fasismi. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukija kunta noin 1,3 miljoonaa. MUUAN Synkkä arvio R uotsin ja Suomen Nato-kumppanuus toisi lisää uhkia niiden turvallisuustilanteeseen. Kannattaa kartasta vilkaista, missä Pyhäntä sijaitsee. Kaupungin hiekka-auto täydessä työssä. Latinankielen sana versus, josta lyhennys on otettu, tarkoittaa näet kumpaakin. LEIPÄJONO ODOTTAA • Hienoja kuvia Forssan Suomi100 -tapahtumista Feeniksissä. Sinulle Janne olisin asian voinut oikaista vaikkapa esim. Eikö kantti kestä ohittaa. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. Puolet järjestön jäsenistä oli hoitamassa näitä tehtäviä miesten rinnalla sodassa. Otsikko oli hämmentävä! Kahden patsaan nimen välissä vs. (FL 5.12.) täyttä asiaa. Numero 173172. HIENOT KUVAT • Kangaspuilla kutominen ei sovi kerrostaloon. ASENNEONGELMA • Jos jäähallin kahvion aukioloaika on 10–18, niin silloin pitäisi olla kaikki myyntiä varten valmiina klo 10. KUNNIA LOTILLE • Veteraanien muisto-patsas siirretään Loimijoen ja Turuntien välistä torille, jos sinne joku patsas on saatava. R ohkenen tuoda esiin oman mielipiteeni Kalle Pohjolan patsaskirjoitukseen (FL 2.12.) mahdollisimman lyhyesti. HORNASSA HURRATAAN • Paavola 9.12 . Järjestön jäsenet olivat saaneet ennen sotaa melkoisen koulutuksen mm. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. KÄRSIVÄ • Luulisi näinä aikoina kaupunginjohtajalla olevan muutakin tekemistä kuin alkaa lottapatsashankkeen priimusmoottoriksi. MITÄ JÄRKEÄ! • Suositellaan Holjille: Kalervo Kankaanpään orkka. FORSSAN LEHTI 5 TIISTAINA 12. myötäilevät Neuvostoliiton propagandaa. FAKTAT HALTUUN • Natsismi ja muu ääriliikehdintä painuisi unholaan, jos media ei sillä revittelisi. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Ketä vastaan. Tätäkö haluamme. KYLLÄSTYNYT • Vanha polvi muistaa, miten Elisa kaappasi Tampereen Puhelimen ja ajoi firman alas. EIKÖ NIIN • Humppilan osalta maakuntakaava 2040 on piirretty utopististen unelmien pohjalta. Tätä odottaa. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. Kiitos vielä. Yhdysvaltojen lähteiden mukaan Suomen eri alueille oli varattu kymmeniä ohjuksia, joilla oli tarkoitus estää Neuvostoliiton ylipääsy Atlantille. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Liian paljon tupakoivan, päihdeäidin vammauttamia lapsia! ELÄMÄ JO VIITOITETTU • Mistä lähtien suojeluskuntataustainen Lotta Svärd-järjestö ja rintamanaiset ovat muka olleet sama asia. Vilkkua en käytä. DESANTIT JA MYYRÄT • Matti R. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. Paukutus vie muilta asumisrauhan. Lämpötila +4. Ihanaa käytöstä. Olis oman kylän poikia, ja hyvät. Toiseksi Janne Vuorenmaa, hevimies. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Seliteosa kuin iltasatu ilman realismin häivää. EIKÖ MUUTEN MYY • Lämmin kiitos ystävälliselle pariskunnalle avusta kaatuessani Prisman parkkipaikalla 8.12. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. SUOMI 100 • Leena Nurmi ja Kalle Pohjola: mieluummin sitten ”Sapliinin” patsas. Ei pitäisi halveerata heitä, (FL 8.12.), Hohhoijaa ja LP! KIITOS LOTAT • Anna-Leena Härkönen Apulehdessä: Jos alkaa miettiä paljonko pieni (kahvi)kuppi maksaisi markoissa, tulee raivohulluksi. alk. SEURAKUNTALAISET • Kiitos sinulle Paanan koululainen, kun tulit auttamaan kun kaatusin. Ei luulisi olevan vaikeaa saada yritystoimintaa kuntaan. LYHYESTI SANOTTUNA lottien merkitys siihen, että saatoimme juhlia 100-vuotiasta Suomea, on ollut ratkaisevan merkittävä. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. KYSYNPÄHÄN VAAN • Voisimmeko kuulla ensi vuonna Forssan kirkossa täydellisen Hoosianna-esityksen alkuja loppusoittoineen. KATSO IHMISTÄ • Sinä, joka varastit Kellarikirppikseltä puukolvin, onko nyt hyvä joulumieli. muonitukseen, vaatehuoltoon, sairaanhoitoon ja viestintään. Olen junttikuski
–?Valituksia tehdään herkästi. LOPULTA ÄÄNESTETTIIN Jasun esityksen ja kunnanhallituksen pohjaesityksen kesken. Kokoomuksen Olli-Pekka Jasu esitti Antti Alasentien kannattamana, että kesäkuussa jätetty valtuustoaloite kouluverkon säilyttämiseksi nykyisellään hylätään aiheettomana ja se katsotaan loppuun käsitellyksi. –. KUVA: Lassi Puhtimäki Jaakko Leinonen Forssa Forssan kaupunginvaltuusto puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) sai kaupunginjohtaja Jari Kesäniemeltä vahvistuksen siitä, että kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana yksimielisesti parhaan talousarvioesityksen Kanta-Hämeessä tänä vuonna. valtionosuudet tulevat pienenemään edelleen. Ilkka Tuovinen (meta) kannatti Tuomo Tuovista ja sanoi päätöksenteossa olevan kyse menettelyvirheestä. Hänen mukaansa Forssa sopii hyvin tiennäyttäjäksi. Hänen mukaansa elinkeinoelämässä rohkeat menestyvät. Tähän tarttui myös 40. Tällä kertaa yhdeksän valtuutettua asettui kunnanhallituksen esityksen kannalle. Valituksia menettelyvirheestä lienee luvassa. Lopulta päätettiin sulkea neljä kyläkoulua, remontoida Norrintien kiinteistö perusopetuskäyttöön ja siirtää Koulukeskuksen remontti myöhempään ajankohtaan. Kouluverkon kohtalo on ainakin toistaiseksi käsitelty loppuun ja neljän kyläkoulun sulkeminen aloitetaan pikavauhdilla. talousarviota hyväksynyt Ilkka Joenpalo (sd.), joka ilmoitti vastustavansa kiertoliittymää Turuntien ja Rautatienkadun risteykseen. Talousarviossa on lisätty kaksi sosiaalikasvattajaa sekä 200?000 euron määräraha opintomateriaaleihin koulukirjoista näyttöihin. Valtuusto päätti, että koulukeskuksen saneeraus kartoitetaan tarkemmin virkamiestyönä ja siinä otetaan huomioon Koulukeskukseen mahdollisesti sijoitettava keskuskeittiö. Pitkän talousarviokeskustelun jälkeen äänestettiin lopulta kouluverkon kohtalosta. Samat 15 valtuutettua äänestivät Jasun esityksen puolesta. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) luonnehtia talousarviota lapsiin, nuoriin ja sivistykseen panostavaksi. Kokonaan uuden koulun rakentamisen kannalla olevat Minna Nissilä (kesk.) ja Tuomas Rantala (meta) äänestivät tyhjää. Jasun ehdotuksen taakse asettuivat kokoomuksen viisihenkinen ja demarien kuusihenkinen valtuustoryhmä. JOULUKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Kyläkoulut kiinni, FAI:n tilat käyttöön Tammelan kunnanvaltuusto hylkäsi valtuustoaloitteen kouluverkon säilyttämisestä ennallaan. Valtuuston päätöksen mukaan Tammela varaa ensi vuoden investointiohjelmaan 500?000 euroa Norrintie 4:n eli entisen FAI:n kiinteistön käyttöönoton valmistelutöihin. IHAN KOKOUKSEN alkajaisiksi valtuusto äänesti siitä, käsitelläänkö koko kouluverkkopykälää kokouksessa. Tuomo Tuovisen (kesk, sit.) vastaesitys oli, että valtuusto merkitsee kesäkuussa jätetyn aloitteen tiedokseen ja palauttaa aloitteen kunnanhallituksen jatkokäsittelyyn. Heino poimi talousarviosta lukio-opetuksen, jossa tähdätään etäopiskelun lisäämiseen. FL Tammelan kunnanvaltuusto keskusteli ja äänesti pitkään ja hartaasti kouluverkon kohtalosta. Epävarmuutta kunnissa aiheuttaa myös soteja maakuntahallinnon uudistaminen. Tuomo Tuovinen jätti päätöksestä eriävän mielipiteensä. Sen kannalla olivat myös perussuomalaisten Matti Lintukorpi, vasemmistoliiton Susanna Vähä-Herttua ja keskustan Simo Pärssinen sekä Eero Pura. Itse toivon, että numeroiden lisäksi talousarvio ja sen ympärillä tapahtunut prosessi sekä kaikki toiminnallinen sisältö on enemmänkin ollut laadullisen toiminnan kehittämisprosessi, kuin säästökuuri, Lepola tiivisti. Kesäniemi toivoo, että sote-uudistus saataisiin ainakin joiltain osin maaliin. Jasun esittämässä kokoomusryhmän päätösehdotuksessa todetaan, että kesäkuinen valtuustoaloite on ristiriidassa kunnanhallituksen tarkastuslautakunnalle antaman lausunnon kanssa. Koulukeskuksen saneerausta ei aloiteta ennen kuin keskuskeittiön kohtalosta on päätetty. Kesäniemen mukaan yksituumaisuutta korosti kaupunginvaltuuston budjettivalmistelulle asettama menojen nollakasvu. Heino kaipasi myös hoitosuunnitelmaa kaupungin metsille. Kesäniemi kiitti hyvästä valmistelusta niin lautakuntien edustajia kuin virkamiehiä ja muita valmistelussa mukana olleita. Ami Laaksonen Tammela Useamman äänestyksen se vaati, mutta Tammelan kunnanvaltuusto sai lopulta äänestettyä kunnan kouluverkon kohtalosta. TIISTAINA 12. FL Forssalta Kanta-Hämeen paras talousarvio. –?Se, että Forssan väkiluku on supistunut jo kymmenen vuotta, on meille kohtalon kysymys, Kesäniemi totesi. Tämä sopi hyvin siihen, että Forssa on juuri saanut tunnustuksen Unicefilta lapsiystävällisenä kuntana toimimisesta. Näiden asioiden tuominen päätettäväksi edellyttää hyvää valmistelua. Koulukeskuksen saneeraukseen vuosille 20192020 varatut 10 miljoonaa euroa poistetaan investointiohjelmasta. Hän totesi, että vuoden 2008 jälkeen teollisuus ylipäätään ei ole ollut kovin hyvässä huudossa. ELINVOIMAPOLIITTISESTI KantaHäme on Kesäniemen mielestä vaikeassa tilanteessa, kun väkimäärä on pienentynyt noin 1?200 ihmisellä. Tosin Tapio Virtanen (vas.) kävi pitämässä neljä tuntia valmistelemansa puheenvuoron, jossa hän toivoi nopeita toimia lasten huostaanoton vähentämiseksi. KESÄNIEMI TOTESI , että suuret ratkaisut kaupungin palvelurakenteessa kouluverkkopäätöksineen tulevat päätöksentekoon ensi vuonna. Vesa Niininen (sd.) iloitsi siitä, että työt rakentamisen, metallin ja elintarviketeollisuuden piirissä ovat olleet kasvussa. Poistoon meni myös remontin suunnittelutöihin ensi vuodelle varatut 400?000 euroa. Forssalaisen kuntapolitiikan uudesta yksituumaisuudesta kertoi jo hyvin se, että valtuuston hyväksyttäväksi tuotu talousarvioesitys tuli käsittelyyn kaupunginhallituksen yksimielisenä esityksenä. Jasun esitys voitti äänin 15-10, 2 tyhjää. Koska ryhmäpuheenvuoroja ei valtuustosalissa virallisesti esitetty, talousarviosta käytiin ennen sen hyväksymistä vilkas yleiskeskustelu. Järvisen mukaan myöskään talousarvio ei tarjoa paljon työttömille ja eläkeläisille. Käsittelyn kannalla oli 15 valtuutettua, käsittelemättä jättämistä kannatti 12 valtuutettua. Keskustan Arto Heino totesi talousarvion laadinnan toteutuneen hyvin ja yhtenäisesti. Miksi siis annetaan mahdollisuus valittaa, Ilkka Tuovinen ihmetteli. Samalla hän muistutti päättäjiä siitä, että yhdessä ollaan enemmän. Ilkka Tuovinenkin olisi halunnut jättää eriävän mielipiteen, mutta valtuustosalissa opastettiin, ettei eriävää mielipidettä voi jättää, jos on äänestänyt tyhjää. Virtanen toivoo, että sairaanhoitopiirin myötävaikutuksella Forssaan saataisiin viisi perhetyöntekijää. Kesäniemi korosti, että kunnat saavat edelleen helposti rahoitusta edullisesti investointeihinsa. Jasun esittämän päätösehdotuksen mukaan kunnan talouden ripeä tasapainottaminen vaatii nopeita päätöksiä. Tuovisen mukaan aloitetta ei tulisi käsitellä, koska kunnanhallituksen päätösesitykseen on lisätty valtuuston päätettäväksi tuotaessa irrallinen lause. Koetarjouksessa 20 vuoden kiinteäkorkoisen lainan korko asettui 1,62 prosenttiin. Järvinen totesi myös urheilutalon pelikellon ja äänentoistolaitteiden kaipaavan uudistamista. Tällä hetkellä huostaanotettuna on jopa 90 lasta. Emmi Lintonen (sd.) kaipasi 200 euron vauvarahan palauttamista sekä maksuttoman päivähoidon toteuttamista. Kunnanhallitus esitti, että välttyäkseen mahdollisilta oikeudellisilta toimilta, kouluverkkopäätöksen täytäntöönpano keskeytetään ja asian käsittelyyn palataan sen jälkeen, kun hallinto-oikeus on antanut ratkaisematta olevista kolmesta kunnallisvalituksesta ja FAI:n kiinteistön vuokrasopimuksesta tehdystä kunnallisvalituksesta päätöksensä. Kesäniemi ennakoi, että vuoden päästä budjettivaltuustoa joudutaan käymään hieman vakavimmin kasvoin, koska mm. Kaupungin taloudellinen liikkumavara tulee myös pienenemään, kun kaupunki ryhtyy toteuttamaan noin 20 miljoonan euron kertaluokkaa olevaa kouluverkkonsa uudistamista joko uutta rakentamalla tai vanhaa kunnostamalla. Eino Järvinen (sd.) ihmetteli puheenvuorossaan, että urheilupyhättö Feeniksistä on tehty markkinapaikka myyjäisineen ja konsertteineen, jolloin naiskoripalloilijat ovat joutuneet etsimään harjoitteluvuoron Tammelaan ja Jokioista myöden. Nissilän ja Rantalan lisäksi myös Ilkka Tuovinen äänesti tyhjää. Hänen mukaansa on väärin, että urheiluseura on vaarassa joutua sakotetuksi, kun kaupungin vehkeet eivät toimi. Joenpalo piti talousarvion riidatonta valmistelua hyvin myönteisenä asiana myös jatkoa ajatellen. Jaana Lähteenkorva (kok.) kaipaisi kaupungilta rohkeutta uudistua. Käytännössä ne poistuvat käytöstä ensi lukuvuoden alkaessa, mutta kunnallisvalituksia lienee luvassa, sillä valtuustosalissa puhuttiin tuoreeltaan menettelyvirheestä
Sen jälkeen pidettiinkin neuvottelutauko, jonka jälkeen Lehtinen veti esityksensä pois ja teki uuden esityksen. Hän esitti, että perhepäivähoitajien palkkausta tarkistetaan ensi vuoden aikana. KOKOUKSESSA HYVÄKSYTTIIN myös muun muassa se, että alle 20-vuotiaat saavat Somerolla maksuttoman ehkäisyn ja rakentamattomia omakotitontteja myydään halvemmalla Harju-Härkälän, Kauralan ja Ihamäen alueilla maaliskuun loppuun asti. DEMAREIDEN ryhmäpuheenvuoron piti Antti Kotti. Muun muassa tilahallintoon ja rakennusvalvontaan tehtiin lisäyksiä. –?Koulu edistää hyvinvointia ja lisää haluja muuttaa Somerolle. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin määräysluonnos taksinkuljettajan kokeen vaatimuksista on parhaillaan lausuntokierroksella. Hän kuitenkin kiitteli Kiiruun koulukeskuksen rakentamista. Oppositiosta huomautettiin, että kaikilla ja kaikkialla Suomessa ei ole mahdollisuuksia keikkatyöhön tai edes työllisyyspalveluihin samalla tavalla. Hänen mielestään korotuksen aika ei ole nyt. KUVA: Petri Ojanen Oppositio aktiivimallista: ”pohjanoteeraus” Sanna Nikula Oppositio tyrmäsi hallituksen työttömyysturvalain aktiivimallin sen ensimmäisessä käsittelyssä, joka jatkui ärhäkkäänä maanantaina iltaan asti. Lopulta koko talousarvionivaska saatiin käsiteltyä. FL Muun muassa Kiiruun koulukeskuksen rakentaminen on kasvattanut somerolaisten lainataakkaa. Hän kiitteli juhlavuoden tapahtumien järjestäjiä suuresta työstä, mutta heti seuraavassa lauseessa hän totesi, että suuret uhat tulevat ulkopuolelta. Keskustan ryhmä on huolissaan vanhuspalveluista. KESKUSTAN ryhmäpuheenvuoron piti Riitta Ryhtä. Äänestystulos oli 26-8 Lehtisen tappioksi. RIITTA LEHTINEN (sd.) aloittikin talousarvion tarkemman käsittelyn yhteydessä muutamien asioiden tykittämisen. Ulla Jäske Somero Someron kaupungin vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio. LEHTINEN HALUSI lisätä muitakin tavoitteita ensi vuodelle. Kotti halusi päivityksiä strategiaan ja maapoliittinen ohjelmakin oli viisi vuotta vanha. miten siitä raportoidaan. –?Pääpaino tulee kuitenkin aina olla kunnan itse tuottamissa palveluissa, Eino lisäsi. Mäkelän mukaan myös keskiolutta pannaan jatkossa, muttei varmaankaan niin laajaa valikoimaa kuin nykyään. –?Viime vuosi oli hyvä ja oli tämäkin, Suikkanen aloitti. TIISTAINA 12. Roppakaupalla. Suomalaisissa kunnissa keskimääräinen lainamäärä on kuitenkin 3?000 euroa. Aktiivimallin mukaan työttömyyskorvauksesta nipistetään 4,65 prosenttia, jos työtön ei käy riittävää määrää palkkatyössä tai osallistu työllistymistä edistäviin palveluihin kolmen kuukauden aikana. Tulevat vuodet eivät enää näytäkään niin hyviltä. Kuntalaisille on luvassa lisää maksuja. Antti Kotti (sd.) kysyi, onko ensi vuosi lainamäärässä jäävuoren huippu. Taksinkuljettajille on tulossa koe, toisin kuin jutussa todettiin. –?Ikävä käräjäoikeuden päätös pitkän oikeusprosessin päätteeksi, Suikkanen harmitteli, mutta totesi, että parempi maksaa vastapuolen oikeudenkäyntikulut nyt kuin venyttää maksua toista päätöstä odotellessa. –?Talousarvion lähtökohta oli vaikea. Vanhustyöhön Lehtinen halusi lisätä tavoitteeksi ikäihmisten neuvolapalvelut. Forssan Lehdessä julkaistussa taksikilpailun kovenemista koskeneessa jutussa oli virhe. –?Maakuntauudistus vie osan perusturvan tuloista, joten hankalat vuodet jatkuvat. STT Oikaisuja Sunnuntain 10.12. –?Ilmasto-ohjelma... MALLIA KIIVAASTI puolustava Ben Zyskowicz (kok.) sanoo pyrkimyksenä olevan, että tuhannet ja kymmenettuhannet työttömät aktivoituisivat ja onnistuisivat löytämään joko aktiivitoimia tai käytännössä 18 tuntia työtä, jotta välttyisivät alennukselta. Miljoonan euron leikkaukset vaativat veronkorotuksia. Kurvinen myönsi luvan lisäysten tekemiselle yksi toisensa jälkeen. –?Ledien käyttöönotolla on saatu säästöä, mutta vedenkäytössä ei ole merkittäviä säästäjä, tekninen johtaja Marko Mäkinen vastasi. Eino kehui kaupungin palveluita, mutta harmitteli, että tieto niistä ei tavoita muualla asuvia riittävästi. Varhaiskasvatukseen Lehtinen halusi 90?000 euron lisämäärärahan, jotta perhepäivähoitajien palkkaan saataisiin korotus. Onko havaittu, että sähköä tai vettä on säästetty. Etenkin SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja entisen hallituspuolue perussuomalaisten mielestä esitys rankaisee työttömiä ilman heidän omaa syytään. Suikkanenkin totesi, ettei aika ole vielä kypsä. KOKOOMUKSEN valtuustoryhmän puheenjohtaja Pauli Eino totesi, että kaupungin toiminnan tehostamisenkeinona pitäisi harkita palvelusetelin käytön lisäämistä. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Lainamäärän kasvu jatkuu aina vaan Someron valtuusto antoi ensi vuoden talousarviolle hyväksyntänsä; tosin pieniä viilauksia tehtiin. Eviran mukaan virustauti ei tartu ihmisiin ja kalaa voi syödä normaalisti. Oppositiosta vedottiin keskustelun aikana ministereistä etenkin Lindströmiin useaan otteeseen, että hän vetäisi hallituksen aktiivimallin pois. –?Ei ole jäävuoren huippu. Valtuusto antoi myös siunauksensa hulevesimaksuille ja lisämäärärahalle raakapuukartelliasian oikeudenkäyntikuluihin. Sillä katetaan osa valtionosuuksien menetyksistä, Ryhtä aloitti. FL. Odotettavissa on lainaa, lainaa ja lainaa. Kokoomuksen Jutta Varjus ei pitänyt siitä, että Lehtinen vertasi perhepäivähoitajien palkkoja muiden vastaavan koulutuksen ammattilaisiin. Niin ikään sunnuntaina digilehden Plussa-osiossa julkaistussa alkoholiuudistusta käsitelleessä jutussa oli virhe. –?Silti me olemme sitä mieltä, että yhden ryhmän palkankorotus ei ole oikein, Ryhtä totesi. Keskustan Ryhtä huomautti, että myös keskustan ryhmä arvostaa perhepäivähoitajien työtä. Silti hänkin uskoi Someroon. Lindström painotti kaikkien kolmen hallituspuolueen olevan sen takana, että mitään ikäviäkään asioita ei lakiesityksestä oteta pois. Ismo Valve (sd.) kannatti Lehtisen esitystä. Ryhtä muistutti, että vanhusten hoitotarve ei muutu. Nousua on luvassa, Suikkanen vastasi. –?Kaupungin markkinointiin pitää panostaa kunnolla. Maanantaina paikalla olivat sosiaalija terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) ja työministeri Jari Lindström (sin.), joita perjantaiiltana käsittelyn alkaessa ei salissa näkynyt. elokuuta 2018. STT IHN-virusta löydetty kolmelta kirjolohilaitokselta Jo kolmella kirjolohilaitoksella Suomessa on todettu kaloille verenvuotoja aiheuttavaa IHN-virusta, kertoo Elintarvikevirasto Evira. Ensitiedot viruksen löytymisestä tulivat jo viime kuun lopussa. Hän muistutti myös, että Someron veroprosentti on korotuksen jälkeenkin maan keskitasoa ja alhaisempi kuin Forssassa ja Salossa. THL:n tutkimusprofessori Pia Mäkelä ei sanonut haastattelussa, että kauppa ja panimoteollisuus eivät paljasta kaikkia suunnitelmiaan, jotka liittyvät keskioluen ja vahvan oluen tuomiseen kauppoihin, eikä hän sanonut, että kaupat voivat jättää 4,5-prosenttisen pois valikoimasta. –?Tässä oli oppitunti väsyttämisestä, Lehtinen nauratti takarivin valtuutettuja. Uutena on hulevesimaksu sekä sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksujen korotus. Kotti harmitteli, että tiukka budjetti vei pohjan kaupungin kehittämiseltä. Kinaa opposition ja hallituspuolueiden välille syntyi myös siitä, että jälkimmäiset runnoivat opposition mielestä esityksen sosiaalija terveysvaliokunnassa läpi ottamatta huomioon perustuslakivaliokunnan korjausehdotuksia. Ennen kuin puolueet pääsivät ryhmäpuheenvuorojensa pariin, kertoi kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kuluneesta vuodesta ja tulevastakin. –?Ensi vuonna lainaa tulee olemaan 2?400 euroa asukasta kohden. IHN-virus aiheuttaa kaloille verenvuotoja sisäelimissä, silmien pullistelua sekä ihon tummumista, ja lisäksi kalat voivat uida epänormaalisti, kertoo tutkimusyksikönjohtaja Tuija Gadd Evirasta. Määräyksen on tarkoitus tulla voimaan 1. Hän sanoi, että panimot eivät vielä tiedä, minkä vahvuista olutta he tulevat panemaan, jos kaupat eivät huoli hyllyilleen kaikilta panimoilta kahta eri vahvuutta. Kokoomuksen ryhmä toivoo, että yritysja liikekiinteistöjen hulevesimaksua voitaisiin alentaa. –?Tätä esitystä työttömyysturvajärjestelmän uudistamiseksi on luonnehdittava pohjanoteeraukseksi jopa tämän hallituksen mittakaavassa, kiteytti Li Andersson (vas.) opposition tunnelmat. Jotta malli olisi oikeudenmukainen, perustuslakivaliokunnan mielestä palvelut olisi pitänyt joko kyetä tarjoamaan kaikille, jotka niitä tarvitsevat, tai sitten antaa työttömille mahdollisuus osoittaa, että he ovat tehneet kaikkensa, mutta eivät silti ole onnistuneet joko saamaan palveluja tai löytämään töitä
KUVAT: Jouni Porsanger – Nyt vain näytetään, että automaatio toimii oikeasti. Autoja on kaksi. Kova sade ja kova sumu pysäyttävät kaikkien muiden automaattiautot, paitsi meidän. – Niin ufon näköinen, että suorastaan huutaa automaatiota, toimitusjohtaja Harri Santamala selittää Renault Twizyn valintaa. Itsekseen ajelevat bussit voivat kulkea jo kymmenen vuoden kuluttua maaseudulla. Laser näkee pimeässä, samoin tutka ja lämpökamera. –?Nyt tutkitaan, miten automaatio auttaa autoa pysymään tiellä, kun ympäristön olosuhteet muuttuvat, keliolosuhteet ovat huonot, eikä nähdä paljon mitään. Automaation on kestettävä vuodenaikojen vaihtelua, selittää Sensible4:n toimitusjohtaja Harri Santamala. Espoolaisen Sensible4:n Jutoksi nimetty Renault Twizyn näköinen auto ja VTT:n VW-maastoautosta tehty Martti-niminen automaattiauto. Valtatie 21:llä toteutetussa toisessa testissä autoa ohjattiin ja automaatio ainoasRobottibussit valtaavat ensin maaseudun . Robottiautojen automatiikalle vaikeinta ei ole vähäinen valon määrä. Muonioon molemmat autot oli tuonut paitsi älytie, myös haasteelliset olosuhteet. JOULUKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Pekka Mauno Muonion Harrinivan lomakylän pihalla oli maanantaina Suomen koko robottiautokalusto. Se toimii kaikissa säissä, sanoo Santamala. . Sitten ovat ovet ja ikkunat auki maailmalle, sanoo Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.. Maanantain koeajossa Muoniossa Juto kiersi harhailematta puolen kilometrin testirataa suljetulla alueella ilman kuljettajan ohjausta. SENSIBLE4:N TUOTE on ohjelmisto, joka saa robottiautoon asennettujen lasereiden, tutkien, lämpökameroiden, gps:n, ja lukuisten antureiden keräämät tiedot toimimaan yhdessä itseohjautuvuutta varten. TIISTAINA 12. Lapin talviset olosuhteet ovat robottiautoille sopiva haaste. –?Jos teknologia toimii täällä, se toimii kaikkialla muuallakin, sanoo Santamala. –?Pahinta on vesi kaikissa muodoissaan
Jos ei mene, niin sitten en kannata veronkorotusta. JOS LÄNTINEN Suomi päättäisi, niin hallituksen esitys näyttäisi menevän niukasti läpi. LÄNNEN MEDIAN kyselyssä kannanotot menevät sikin sokin niin maakunnallisesti kuin puolueittain. Mukana on Hämeen vaalipiiristä myös Päijät-Hämeen kahdeksan kansanedustajaa. Varsinais-Suomi erottuu, sillä sieltä puoltavia vastauksia on reilusti enemmän kuin vastustavia. –?Liikennettä ja risteyksiä on vähän. Asenteet robottibusseja kohtaan vaihtelevat kuitenkin voimakkaasti. Kaupungeissa ollaan paljon muuttuvampien olosuhteiden kanssa tekemisissä, sanoo Santamala. FL–LM Viinalaki menisi läpi, jos läntinen Suomi päättäisi Mikko Kärnä ei tyydy vähään; hän aikoo esittää 15prosenttisten juomien myyntiä ruokakaupoissa. VIINALAIN KÄSITTELYSTÄ tekee mielenkiintoisen myös se, että alkoholiprosentin nosto on kytketty alkoholin veron korotuksiin. KUVA: Eriika Ahopelto ”Äänestän kyllä alko holiprosentin korotuksen ja myös veronkorotuksen puolesta, jos prosenttikorotus menee läpi.” TIMO HEINONEN kansanedustaja, kokoomus – Niin ufon näköinen, että suorastaan huutaa automaatiota, toimitusjohtaja Harri Santamala selittää Renault Twizyn valintaa. Tarkka äänestyspäivä ei ole vielä tiedossa. Martiksi nimetty VTT:n robottiauto on oikeastaan tutkimusalusta, johon voidaan testausta varten asentaa eri valmistajien teknologiaa. FL–LM TAUSTA Täysiverinen startup-yritys • Espoolainen Sensible4 oy on tyyppiesimerkki startupyrityksestä. Lopputulosta on vaikea veikata, sillä äänestyksestä on tulossa tiukka. Euroopassa varsinkin Ranskassa on vahva ammattiyhdistysliike, joka on jo ehtinyt torjua bussiliikenteen automatisoinnin. Siksi Sensible4 on valinnut sen päämarkkinakseen. Siinä hallituspuolueiden edustajat voivat äänestää omantunnon mukaan. Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on jo aiemmin todennut, että markkinat voivat olla houkuttelevat myös ulkomaalaisille panimotuotteille. Santamalan mukaan linja-auton eliniän käyttökustannuksista yli puolet on kuljettajan palkkakustannuksia. Alkoholiveron korotuksesta on tarkoitus päättää prosenttiäänestyksen jälkeen. Kaikkiaan 20 edustajaa kertoi vastustavansa esitystä. Prosenttikorotuksiin voi liittyä riski viljanviljelijöille. Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) Pirkanmaalta on tunnettu prosenttikorotusten vastustajana. Niitä on tarkoitus testata Muonion lumessa ja pakkasessa. Se on osittain samojen omistajien kuin Sensible4. Sairaudet lisääntyvät, perheväkivalta kasvaa, poliisin resursseja tarvitaan entistä enemmän ja rahaa palaa kautta linjan. Santamala uskoo automaattibussien Suomessa ajavan ensimmäisenä maaseudulla. Haaste on oikeastaan vain bussin paikantamisteknologian toteuttaminen. • GIM keskittyy tuottamaan robotiikkaa kaikille toimialoille. • Yritys kehittää tuotettaan toistaiseksi projektirahoituksella. • Sensible4 perustettiin tämän vuoden helmikuussa, kun Harri Santamala, teknologiajohtajana toimiva Jari Saarinen sekä Jussi Suomela ja Tommi Rimpiläinen huomasivat, että heillä on parempi tieto itseohjautuvien ajoneuvojen automaatioteknologiasta kuin monella suurella autovalmistajalla. Kiinan on arvioitu investoivan automaattisen ajamisen ja liikkumisen teknologiaan 2 500 miljardia vuoteen 2030 mennessä. Nyt hän odottaa valiokunnan mietintöä, ennen kuin vastaa. Yritys työllistää tällä hetkellä yhteensä 12 henkilöä. Autoteollisuuden on arvioitu investoivan itseohjautuvien autojen kehittämiseen 70 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Osakkaat kiersivät koko viime viikon tapaamassa Slushiin saapuneita sijoittajia.. Hallitus aikoo raapia kasaan sata miljoonaa euroa korotuksen turvin. Hallituspuolueista keskusta ja siniset ovat vahvistaneet, että uudistukset liittyvät yhteen. Sensible4 keskittyy julkisen liikenteen bussien automaatioon. Alueiden 99 edustajasta kyselyyn vastasi 55. Vastustajat vetoavat haittoihin, joita korotus toisi mukanaan. Ne ovat kokonaisuus, jotka kuuluvat yhteen, kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) Hämeestä linjaa. Me testaamme, millainen aallonpituuden pitää olla, että se läpäisee lumisateen. TIISTAINA 12. Eduskunta äänestää alkoholirajojen nostosta ennen joulutaukoaan. Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) Lapin vaalipiiristä aikoo ehdottaa hurjaa prosenttikorotusta. Kansanedustajat saavat esittää vaihtoehtoisia prosentteja lakiesityksen ensimmäisessä käsittelyssä. Nyt auton keulaan on asennettu monenlaista anturiteknologiaa. Kysyimme Lännen median levikkialueilla olevien vaalipiirien edustajilta heidän kantaansa prosenttien nostoon. Ensi viikolla samoja antureita mennään testaamaan Ranskaan sumukammioon, selittää tutkija Pasi Pyykönen VTT:ltä. MUONIOSSA OLI testaamassa myös VTT, joka tutkimuslaitoksena osallistuu autoteollisuuden apuna automatisoinnin kehitystyöhön. Pakkasta oli muutama aste ja maassa oli pöllyävää lunta. –?Kaupasta voi ostaa 1 000 euroa maksavia antureita, mutta ne eivät välttämättä toimi vaativissa olosuhteissa. –?Äänestän kyllä alkoholiprosentin korotuksen ja myös veronkorotuksen puolesta, jos prosenttikorotus menee läpi. • Alalla on käynnissä huikea kehitystyö. Potentiaalia on Aasiassa, erityisesti Kiinassa, sanoo Santamala. Tulosta voi pitää suuntaa antavana. Monet puoltavat toteavat myös, että Suomen on vihdoinkin siirryttävä eurooppalaiseen juomakulttuuriin. • Sensible4 työllistää tällä hetkellä kymmenkunta henkilöä, joista neljä on myös yrityksen osakkaita. On hyvä muistaa, että kyselystä puuttuvat itäisen Suomen lisäksi Helsingin ja Uudenmaan suuret vaalipiirit. Ennustettavuutta vaikeuttaa se, että kyseessä on niin sanottu villi äänestys. Myös kokoomuksesta on kuulunut vaatimuksia niputtamisesta. Ajatus kulkee niin, että jos Suomessa saadaan ruokakaupoissa myytävän oluen prosenttia ylöspäin, niin se lisää ohranviljelyä ja tuo maatalouteen lisää mahdollisuuksia. Nyt kaupoissa saa myydä korkeintaan 4,7 prosentin vahvuisia alkoholijuomia. Se on nuori, kehittää vasta ensimmäistä tuotettaan ja on voimakkaan kasvuhakuinen • Taustalla on kolmisen vuotta sitten Aalto-yliopistosta irtaantunut huippututkimusyksikkö GIM (Generic Intelligence Machines), josta tuli GIM oy. VAHVOJEN OLUIDEN tuloa ruokakauppoihin ajavat poliitikot ovat perustelleet lain uudistamista työllisyyden näkökulmasta. Loput aikovat odottaa ensin eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunnan mietintöä, ennen kuin ottavat kantaa. Heistä 29 aikoo äänestää hallituksen esityksen puolesta eli sallia vahvemmat juomat kauppoihin. –?Markkina-alueet täytyy valita tarkkaan. –?Siksi automaation takaisinmaksuaika ei ole kovin monta vuotta, vaikka auton ja teknologian toteuttaminen onkin varsin kallista. • Toimitusjohtaja Harri Santamala uskoo, että robottiautot tulevat jo vuoden 2025 jälkeen. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Anita Simola Pienestä ohranjyväsestä ja prosenttiluvusta tulivat viinasodan isot panokset. Eduskunnan on määrä päättää ennen joulutaukoaan siitä, saavatko päivittäistavarakaupat ja huoltoasemat myydä ensi vuonna 5,5 prosentin vahvuisia oluita, lonkeroita ja limuviinoja. Nosto on kova pala monelle kansanedustajalle. Oletan, että tämä esitys häviää, joten esitykseni jälkeen tuen hallituksen esitystä. –?Esitän salissa 15-prosenttisten juomien tuomista ruokakauppoihin. HARRI SANTAMALA uskoo, että robottiautot tulevat liikenteeseen jo vuoden 2025 jälkeen, ensimmäiseksi joukkolikenteeseen. Samoilla linjoilla on moni muu edustaja. Puoltajia ja vastustajia on likimain saman verran kaikissa vaalipiireissä. Monien ulkomaisten panimoiden oluiden kerrotaan olevan hieman 5,5, prosenttirajan alle, jolloin ne päätyisivät ruokakauppoihin lain mennessä läpi. Levikkialueilla asuu 99 edustajaa. KUVAT: Jouni Porsanger taan tallensi ajotiedot
Maanpuolustuksessa Haavisto ei aja suuria muutoksia. Tarvitaan dialogia. Esimerkiksi Afrikassa ei seisota tumput suorina. FL–LM a KATSO VIDEO Näin presidenttiehdokas vastaa kysymyksiin, katso video lehtemme verkkosivulla. Monet voisivat ottaa tästä oppia nykyisessä ilmapiirissä, jossa ajatukset välillä tyrmätään ennen kuin niitä kuunnellaan. Rauhantyön päävastuun Haavisto jättäisi instituutioiden, kuten esimerkiksi EU:n, YK:n ja Afrikan unionin harteille. –?Peukalot menivät kapakassa alas, vaikka virallisella kierroksella kaiken sanottiin olevan hienosti. Kyllä siellä on halua puuttua ongelmiin, Haavisto kertoo. Nyt Suomessa ei tehdä Haaviston mielestä riittävästi rauhantyötä. Jos nyt ei tärppää, riittääkö intoa vielä seuraavissa vaaleissa. Nato-jäsenyyttä Haavisto vastustaa, mutta kannattaa tiivistä yhteistyötä EU:n ja Pohjoismaiden kanssa. Esimerkiksi Ahvenanmaan ja saamelaisten itsehallintomallien pohjalta voitaisiin tarjota ratkaisuja. Taivas on rajana yhteistyössä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Kiinan Beihaissa Haavisto kertoo käyneensä omatoimisesti kyselemässä paikallisessa kapakassa ihmisten kokemuksia Stora Enson rakentamasta tehtaasta. –?Joskus olemme osa ongelmaa. Presidenttinä toimisin mieluusti reilun kaupan puolesta, jotta inhimillisiä näkökulmia ja ympäristöarvoja huomioitaisiin paremmin. Maailmanparantaja puhuu kaikkien kanssa PRESIDENTINVAALIT 2018 M ikä muuttuisi, jos Pekka Haavisto (vihr.) olisi seuraava tasavallan presidentti. Presidenttinä hän veisi Suomea aktiivisemmin tarjoamaan apua konfliktien ratkaisuihin. OSSI RAJALA TEKSTI // JOEL MAISALMI KUVAT – Presidentillä on kotimaassa sym bolista valtaa. Haastattelun aikana Haavisto kertoo keskusteluista niin valtiojohtajien, ympäristöaktivistien, Pohjois-Korean suurlähettilään kuin Tiibetin hengellisen johtajan dalai-laman kanssa. Suomen olisi ratkottava riitoja . JOULUKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI UUTISET TAUSTA Ossi Rajala ossi.rajala@lannenmedia.fi P residenttiehdokas Pekka Haavisto, 59, ottaa monessa kysymyksessä esille kohtaamisiaan eri puolilla maailmaa. Euroja ei välttämättä ole taskussa, mutta presidentti voi voimaannuttaa pitämällä Linnan ovet auki esimerkiksi vammaisille, lastensuojelua tarvinneille sekä viha puheen ja seksuaalisen häirinnän uhreille, Pekka Haavisto sanoo.. Jos presidentti antaa arvoa, muutkin huomioivat. SUOMESSA HAAVISTO pyrkisi presidenttinä huomioimaan heikommassa asemassa olevia. Erityishuomiota hän kiinnittäisi syrjäytymistä ehkäiseviin toimiin. –?Presidentillä on kotimaassa symbolista valtaa. Kehitysmaaja konfliktialueiden kokemukset ovat muovanneet Haaviston ulkopoliittista linjaa, jossa katsotaan lähialueita ja suurvaltasuhteita kauemmaksi. Pekka Haavisto moittii Suomea sulkeutuneisuudesta. –?Minulla ei ole ongelmaa keskustella maahanmuuttokriittisten kanssa, esimerkkinä dialogi Teuvo Hakkaraisen kanssa. –?Presidentti voisi kuitenkin valtiojohtajien tapaamisissa heittää koepalloja ratkaisujen hakemiseksi. –?Jokainen liike aiheuttaisi epävakaisessa tilanteessa vastaliikkeensä. Suomi pyrkisi todennäköisesti aktiivisemmin tarjoamaan apua kansainvälisten konfliktien ratkomiseen. Hondurasissa rahojamme on Finnfundin kautta laitettu vesivoimahankkeeseen, jossa ei ihmisoikeuskysymyksiä ja lenka-intiaanien asemaa selvitetty riittävästi. Näkemykset kehitysyhteistyön lisäämisestä, rohingya-pakolaisten auttamisesta tai ilmastonmuutoksen torjunnasta eivät tosin kaikkialla ole niitä aiheita, joilla Suomessa saa vaalitalvena yleisön helposti lämpiämään. Hän ei ole samaa mieltä kovan linjan maahanmuuttokriitikkojen kanssa, mutta on valmis keskusteluun. Euroja ei välttämättä ole taskussa, mutta presidentti voi voimaannuttaa pitämällä Linnan ovet auki esimerkiksi vammaisille, lastensuojelua tarvinneille sekä vihapuheen ja seksuaalisen häirinnän uhreille. Stora Enson johtaja arvosti tekemiäni havaintoja, Haavisto kertoo. Kokemusta on erityisedustajan tehtävistä Darfurista, Suomen ympäristöja kehitysministerin työstä sekä YK:n ympäristöohjelman UNEP:n tutkimusryhmän johdosta Kosovossa, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, palestiinalaisalueilla ja Sudanissa. Intoa vaalikentän kiertämiseen tuntuu Haavistolla piisaavan. Osa yleisöstä voi hakea ennemmin Suomen puolustajaa kuin maailmanparantajaa, vaikka nämä tittelit voivat tarkoittaa samaa. Ihmisiä oli pakkosiirretty alueelle tehtaan työntekijöiksi, mutta kaikille ei ollut uutta työtä tehtaassa. TIISTAINA 12. Sama periaate Haavistolla tuntuu olevan käytössä kotimaassakin. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelussa Haavisto hakisi yhteistä maaperää siitä, että pakolaisuuden syihin olisi puututtava ennen kuin ihmiset joutuvat lähtemään kodeistaan. Se ei ole ihme, sillä Haavistolla on paljon kokemusta kansainvälisestä politiikasta. –?Olemme hukanneet perintöämme. –?Suomessa on henkisesti laitettu luukut kiinni. Monenlaiset näkemykset voisivat yhtyä esimerkiksi naisten oikeuksien ja koulutuksen puolustamisen sekä sosiaaliturvan rakentamisen puolesta, hän miettii. Ulkopuolelle jättäminen ei yleensä edistä rauhantyötä ja siihen liittyviä parannuksia esimerkiksi tasa-arvoon ja koulutukseen. Presidenttiehdokas kertoo, että muun muassa Namibiassa ja Afganistanissa on oltu kiinnostuneita suomalaisista ratkaisuista riitojen sovittelussa. Suomella olisi annettavaa niin koulutuksen kuin tasa-arvon edistämisessä. KANSAINVÄLISET INVESTOINNIT ovat myös Haaviston huomion kohteena. Sitten, kun ongelmien aallot loiskuvat Itämeren rannoilla, rajoitamme pakolaisten maahantuloa, hän harmittelee. Jälkimmäinen tapaaminen johti kuulemma karsastukseen Kiinan taholta joksikin aikaa. KOTIMAASSA HAAVISTO painottaa niin ikään toisia kunnioittavan keskustelun käymistä. –?Puutteet koulutuksessa ja tasa-arvossa lisäävät syrjäytymistä, joka lisää levottomuuksia. Alut sovintoihin eivät usein ole suurieleisiä. Maailmalla paljon kulkeneen poliitikon periaatteena on se, että kaikkien kanssa olisi hyvä keskustella rauhan edistämiseksi. Massiivisia reformeja ei kannata nyt tehdä. Mitään yksiselitteistä Suomen mallia ei Haaviston mielestä voida tarjota, koska erilaiset konfliktit vaativat erilaisia ratkaisuja. Hän kavahtaa tilannetta, jossa Suomen rahoja käytettäisiin ulkomailla tehtäviin investointeihin, jotka heikentäisivät vaikka ihmisoikeustilannetta. –?Afganistanin presidentti Ashraf Ghani kertoi kesäkuisessa tapaamisessamme lukeneensa 1920-luvun Suomesta ja mietti, miten Afganistanissa voitaisiin oppia Suomen eheytymisestä sisällissodan jälkeen. Pakolaisuuden alkusyihin puuttuminen tarkoittaisi enemmän kehitysyhteistyötä, joka ei ole kaikkien suomalaisten mielessä ensimmäisenä satsauskohteena. Presidenttinä Haavisto todennäköisesti jatkaisi vastaavia tapaamisia esimerkiksi ympäristöjärjestöjen kanssa, mutta harkitsisi entistä tarkemmin tapaamisten poliittisia seurauksia. Maahanmuuttokriittisten vakuuttaminen voi tosin olla Haavistolle vaikeata. Ne kiinnostavat ulkomailla. . Osa lapsista oli menettänyt siirron seurauksena koulupaikkansa. Naiset hän tosin ottaisi kutsuntoihin, jotta asepalvelus tulisi tutummaksi vaihtoehdoksi
Parasta Suomen luonnossa on... –?Yksinäisyys, hiljaisuus, hyvät kävelyt metsässä. Nyt vaalien ennakkosuosikki on kuutta presidenttinä vietettyä vuotta vahvempi ja vakuuttavampi. Haaviston esiintyminen tenteissä on kielinyt siitä, että myös hän tietää tämän. Ulkoja turvallisuuspolitiikan kieli on hallussa sekä vankkaan asiaosaamiseen ja älykkääseen argumentointiin perustuvaa kykyä haastaa kilpailijat löytyy. Substanssiosaamiseltaan Haavisto kuuluu kiistatta ehdokasjoukon raskassarjalaisiin. –?Toivottavasti hänen kotimaassaan asiat paranevat ja mitä Suomi voisi tehdä sen eteen, että esimerkiksi Romaniassa romanien oikeudet paranisivat. MARKKU JOKISIPILÄ ARVIOI Löytyykö pussinpohjalta uusia konsteja. Olisitte paras tasavallan presidentti, koska... Kuusi vuotta sitten hurmos alkoi taittua jo kierrosten välillä ja Niinistö purjehti voittoon nykymuotoisen vaalin selvimmällä äänierolla. Valtiomiesmäisen sivistyneen ja rauhallisen esiintymisensä ansiosta hän vetoaa kannattajiin yli puoluerajojen, mutta riittääkö sekään tällä kertaa. –?Pitäisin yhteyttä kansalaisiin ja olisin aktiivisesti yhteydessä myös vähemmistöihin ja syräjäytyneisiin ihmisiin. Hän on toiminut viisi vuotta ministerinä ja cv:stä löytyy pitkä lista vaativia korkean profiilin kansainvälisiä tehtäviä YK:n ja EU:n palveluksessa. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET ”Yhteydessä syrjäytyneisiin” Ossi Rajala Pyysimme presidenttiehdokas Pekka Haavistoa jatkamaan lauseita. Mielipidetiedustelut eivät ole tällaista vetoapua nyt luvanneet. Istuvan presidentin horjuttamiseksi eivät enää riitä vuoden 2012 keinot. Kerjäläisen nähdessänne ajattelette, että... Porkkalanniemi, josta toivottavasti tulee kansallispuisto. Tenteissä Haavisto esiintyy asiallisesti ja rakentavasti, mieluummin yhteisymmärrystä kuin vastakkainasetteluja hakien. Ilmiön toistaminen on mahdollista, mutta vaatisi Haaviston oman kampanjan nappiin onnistumisen lisäksi myös sitä, että Niinistölle nousisi myös porvarilliselta puolelta joku äänisaalista vähintään 15 prosentin osuudella pilkkova haastaja. TIISTAINA 12. Kuusi vuotta sitten Haaviston ympärille kehkeytyi massahurmos, joka saatteli vihreiden ehdokkaan toiselle kierrokselle. Löytyykö pussinpohjalta uusia konsteja?
päivä. Kaikkiaan 669 reserviläistä sai viime keskiviikkona kutsun ilmoittautua Okas-harjoitukseen torstaina kello 9. Heathrow’n lentokentällä peruutettiin lentovuoroja sunnuntain tapaan myös maanantaina. Lumimyrsky aiheutti liikennepulmia laajassa osassa Länsi-Eurooppaa maanantaina. EU:n ulkoministerin Federica Mogherinin mukaan EU-maiden ulkoministerit torjuivat tämän yhdessä. Viikko sitten Saakashvili pakeni viisikerroksisen asuintalonsa katolle Ukrainan pääkaupungin Kiovan keskustassa. –?EU ja sen jäsenmaat kunnioittavat jatkossakin kansainvälistä yhteisymmärrystä Jerusalemista, Mogherini sanoi. Teoista voidaan langettaa yhdelle ihmiselle yhteensä 40 elinkautista vankilatuomiota sekä yli 2?300 vuoden vankilatuomio. Turkissa alkoi maanantaina oikeudenkäynti Istanbulin yökerhoiskusta. Saakashvili käy päin Ukrainan valtaapitäviä . . Hänen perässään oli poliisin erikoisjoukkoja. STT, AFP PITKÄ TUOMIO 2300 ISTANBUL. KUVA: Stepan Franko / EPA. STT, BNS EU torjui Jerusalemin tunnustamisen BRYSSEL. . Viron presidentti Kersti Kaljulaid kyseli Twitterissä, kuinka monen maan asevoimat kykenevät nopeampaan toimintaan. Äärijärjestö Isis on ilmoittanut olleensa iskun takana. Britanniassa on koettu nyt suurimmat lumisateet neljään vuoteen. TIISTAINA 12. Onko Putinin entisestä verivihollisesta tullut Kremlin juoksupoika. TOINEN PIDÄTYSYRITYS viime perjantaina onnistui paremmin. Georgian entinen presidentti yrittää kampittaa Ukrainan presidenttiä. Maanantaina Brysselissä vieraillut Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu toivoi, että EU-maat tulisivat Yhdysvaltojen linjoille ja tunnustaisivat Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Myös Suomi kannattaa ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan kahden valtion mallia kuten myös sitä, että Jerusalemin asemasta sovitaan neuvotteluiden kautta. JOULUKUUTA 2017 12 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri TUKHOLMA. STT, AFP LUMIMYRÄKKÄ JATKUI GABRIELE PUTZU/EPA TALLINNA. Pidätys onnistui lopulta vain puolittain, sillä Saakashvilin kannattajat vapauttivat miehen poliisin pakettiautosta. Tällä hetkellä hän odottaa kiovalaisessa tutkintavankilassa joko oikeudenkäyntiä tai karkotusta synnyinmaahansa Georgiaan. Järjestön johtava turvallisuusviranomainen kehottaa Afrikan maita varautumaan terrorijärjestön taistelijoiden saapumisen varalle. Saakashvilin kannattajat puuttuivat kuitenkin peliin ja estivät vankikuljetuksen. STT JIHADISTIT 6000 ALGER. Uzbekistanilaista Abdulkadir Masharipovia ja neljää muuta henkilöä syytetään 39 ihmisen murhasta ja 79 ihmisen murhayrityksestä Reina-yökerhossa viime uutenavuotena. Britanniassa ja Saksassa autoilijoita kehotettiin suureen varovaisuuteen. STT Seppo Ylönen Mihail Saakashvilista on tullut Ukrainan sekavan poliittisen tilanteen kävelevä esimerkki. Israelin valtionpäämiehen edellisestä vierailusta Brysselissä ehti kulua yli 20 vuotta. Saakashvili uhkasi hypätä, jos poliisit tulevat perässä. Englannissa ja Walesissa suljettiin satoja kouluja. Ukrainan erikoisjoukot yrittivät pidättää Mihail Saakashvilin Kiovassa joulukuun 5. Käsiraudat kädessään ja Ukrainan lippu harteillaan Saakashivili marssi Ukrainan parlamenttitalon edustalle, missä hän kehotti kaatamaan presidentti Petro Poroshenkon korruptoituneen hallinnon. . Virossa viime viikolla pidettyyn sotaharjoitukseen kutsutuista reserviläisistä neljä viidestä ilmoittautui palvelukseen kutsua seuraavana aamuna. Heti alkuvuodesta EU-maiden vieraaksi on saapumassa myös palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas. Arviolta 6?000 äärijärjestö Isisin riveissä taistellutta jihadistia saattaa olla palaamassa kotimaihinsa Afrikkaan Syyriasta ja Irakista, varoittaa Afrikan unioni. Komissaari Smail Chergui sanoo, että Isisin riveissä on taistellut 30?000 ulkomaista jihadistia, joista noin 6?000 on lähtöisin Afrikan maista
päivä. Kiovan valtaapitävät ottavat Saakashvilin kuitenkin tosissaan. Menetti Ukrainan kansalaisuuden kesällä 2016. Pari viikkoa sitten näistä alueista pienemmässä, Luhanskissa, oli ilmiselvästi menossa valtataistelu. • Odessan kaupungin pormestari 2015–2016. Iskussa loukkaantui lisäksi neljä ihmistä. Kyseinen bussiasema on vilkkain koko Yhdysvalloissa. Tässä on vain pari viimeisintä episodia Georgian entisen presidentin merkillisessä ristiretkessä Ukrainassa, jota on nyt kestänyt neljä vuotta. Saakashivili puhuu opiskeluvuosien peruina ukrainaa, ja hänen kannattajansa pitävät häntä korruption vastaisen taistelun sankarina. Syynä voi olla se, että sodan kaoottisissa oloissa pienempiä alueita on helpompi hallita. Hänellä ei ole rikosrekisteriä Bangladeshissa. Tavoitteena on vuoden 2014 Maidan-protestien kaltainen katuliikehdintä, joka huipentuisi viraltapanoprosessiin. Jatko-opintoja Yhdysvalloissa. TIISTAINA 12. Ukrainan erikoisjoukot yrittivät pidättää Mihail Saakashvilin Kiovassa joulukuun 5. Kaksi poikaa. Saakashivililtä otettiin pois Ukrainan kansalaisuus, kun hän oli ulkomailla. Palattuaan Ukrainaan Saakashvili ryhtyi keräämään presidentti Poroshenkon vastaista rintamaa. Mihail Saakashvili oli Georgian presidentti kymmenen vuotta. Reutersin mukaan videolla näkyi savua ja mies makaamassa tunnelissa, josta pääsee Times Squaren metroasemalle. NÄISSÄ MERKEISSÄ Saakashvilin väitetään ottaneen vastaan 500?000 dollaria ukrainalaiselta liikemieheltä Serhiy Kurchenkolta. Janukovytshin ystäviin kuuluva Kurchenko pakeni Maidan-mielenosoitusten kiihtyessä Venäjälle, mistä hänen sanotaan juonivan Ukrainan nykyhallinnon kaatamista. STT, AFP, Reuters New Yorkissa linja-autoasemalla putkipommin maanantaina räjäyttänyt mies yritti tehdä terrori-iskun. SAAKASHVILILLÄ ON kokemusta mittelöistä Venäjän kanssa. Hän tosin käytti silloin termiä Malorossija eli Vähä-Venäjä, joka kattaisi koko Ukrainan. Georgia haluaa Saakashvilin oikeuden eteen vastaamaan syytteisiin vallan väärinkäytöstä. UUTISTOIMISTO REUTERSIN mukaan Akayed Ullah on kotoisin Chittagongista Bangladeshista, jossa hän viimeksi vieraili syyskuussa. Linjaautoasema avattiin jälleen liikenteelle muutama tunti tapahtuneen jälkeen. Saakashvilin mielestä Poroshenko katsoo läpi sormien korruptiota ja hyötyy siitä itse. Petro Poroshenko on taustaltaan rikas oligarkki, jonka rikkaus pohjautuu suklaan valmistukseen. Presidentti Poroshenko nimitti Saakashvilin Odessaan pormestariksi vuonna 2015. Iskun seurauksena osa metrolinjoista evakuoitiin. Kummallakin alueella on toistakymmentä ministeriötä, joiden toimintaa pyöritetään Venäjän rahoilla. Hänen paikkansa otti turvallisuuspalvelujohtaja Leonid Pasetshnik. Donetsk ja Luhansk tekivät toukokuussa 2014 sopimuksen Novorossijan valtioliitosta, mutta hanke on käytännön tasolla ollut jäissä. ruusuvallankumouksessa 2003. Kesällä Donetskin johtaja Aleksander Zahartshenko otti alueiden yhdistämisen esille. Hän on bangladeshilaistaustainen entinen taksinkuljettaja, joka asuu New Yorkin Brooklynissä. Se on historiallinen Mustanmeren pohjoisrannan alue, jonka tsaarin Venäjä voitti sodassa ottomaaneilta vuonna 1764. Vuonna 2008 Georgia kävi hänen johdollaan lyhyen sodan Venäjän kanssa. • Oli asepalveluksessa Ukrainassa. Rajalla hänet pysäytettiin, koska Saakashvilin passi oli mitätön. Valittiin tammikuussa 2004 presidentiksi 96 % ääniosuudella. Lakiopintoja Kiovan yliopistossa, missä ystävystyi Petro Poroshenkon kanssa. Äärijärjestö Isis otti vastuun teosta. Sodan seurauksena Georgia menetti Etelä-Ossetian ja Abhasian. Teosta epäilty on 27-vuotias Akayed Ullah. Syyskuussa Saakashvili päätti palata Ukrainaan junakyydillä Puolasta. Presidentti Eduard Shevardnadzen hallituksen oikeusministeri. KUVA: Jason Szenes / EPA. FL–LM FAKTA Saakashvili • Mihail Saakashvili on 49-vuotias Tbilisissä syntynyt georgialainen. Asiasta kertoi New Yorkin pormestari Bill de Blasio. KUVA: Stepan Franko / EPA Nyt Saakashvili viruu vankilassa ja kieltäytyy ottamasta vastaan ravintoa. • Presidenttinä 2004–2013, minkä jälkeen siirtyi Ukrainaan ystävänsä Poroshenkon kutsusta. • Kääntyi Shevardnadzea vastaan ns. Varsinkin läpimätä Georgian poliisikunta pesi kasvonsa perusteellisesti. –?Poliisi ei ota vielä kantaa siihen, onko epäilty äärijärjestö Isisin jäsen, New Yorkin poliisipäällikkö James O’Neill sanoi. Jos tässä skenaariossa on mitään perää, Saakashvili on kulkenut pitkän tien. Hän loukkaantui teossa ja joutui sairaalahoitoon. Saakashvili pääsi Ukrainaan vasta useita päiviä kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Nyt ne ovat erillisiä ”kansantasavaltoja”. Seppo Ylönen Itä-Ukrainan sota jatkuu ilman suurta mediahuomiota. Tämä jälkeen muun muassa Izvestija-lehti on itäukrainalaisiin lähteisiin viitaten kirjoittanut, että Donetskin ja Luhanskin hallintojen yhdistämistä suunniteltaisiin. UUSI ALUE OLISI nimeltään Novorossija eli Uusi Venäjä. Rahat oli korvamerkitty Poroshenkon vastaisten mielenosoitusten järjestämiseen. Sen jälkeen hän lähti pelastamaan Ukrainaa, joka oli presidentti Viktor Janukovytshin näpeissä luisumassa Moskovan syliin. Silti hänen suosionsa Ukrainassa on mysteeri. • Riitautui Poroshenkon kanssa. Saakashivili väitti eroilmoituksessaan, että Poroshenkon hallinto oli kampittanut häntä korruption vastaisessa työssä. Saakashviliä kuvaillaan Kremlin juoksupojaksi, jonka toimeksiantona on Poroshenkon syrjäyttäminen. Saakashvilin kannattajat puuttuivat kuitenkin peliin ja estivät vankikuljetuksen. Tyypillisenä arkipäivänä noin 220?000 matkustajaa ja yli 7?000 bussia kulkee aseman kautta. Epäilty oli kiinnittänyt räjähteen itseensä. Odessan pesti jäi vain vuoden mittaiseksi. Ukrainassa Saakashvili etsiytyi opiskeluaikaisen ystävänsä Petro Poroshenkon läheisyyteen. Alueen ”valtionpäämies” Igor Plotnitski pakeni kiireen vilkkaan Moskovaan. Tapaus näkyi valvontakamerakuvissa. SAAKASHVILIN JA Poroshenkon välit katkesivat. Vajaa kaksi kuukautta aiemmin uzbekilaistaustainen maahanmuuttaja tappoi kahdeksan ihmistä ajamalla väkijoukkoon pyörätiellä New Yorkissa. • Palasi Georgiaan 1995 ja hyppäsi politiikkaan. Vielä vähemmän tiedetään Donetskin ja Luhanskin separatistialueiden sisäisistä asioista. Pommittaja aikoi terroria New Yorkissa Mies räjäytti pommin Port Authorityn linja-autoasemalla New Yorkissa maanantaina. Ullah on asunut Yhdysvalloissa seitsemän vuotta. Pommi räjähti Manhattanin Port Authorityn bussiaseman maanalaisella käytävällä aamulla paikallista aikaa. Loppuvuodesta 2008 Vladimir Putin sanoi Ranskan presidentille Nicolas Sarkozylle haluavansa ”hirttää Saakashvilin palleista”. • Naimisissa hollantilaisen Sandra Roelofsin kanssa. Presidenttikautensa saavutuksiin Saakashvili voi lukea ennen kaikkea tehokkaat otteet korruptiota vastaan. Mies oli nyt maaton, sillä Georgian kansalaisuus häneltä oli riistetty jo aikaisemmin. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 13 ULKOMAAN UUTISET Onko Novorossija tekeillä
422 0315. 041 432 3716. Auktorisoitu tilitoimisto. Puh. Frs. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. 02 767 3055, 0400 741 018. O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI PK-ompelukone Kartanonkatu 12, Forssa, p. Kuntoutumisasema OTE Oy Rajakatu 2, 30420 Forssa, p. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. 03 422 1900. 03 433 4415. 03 421 0010. Internet-ajanvaraus www.asemanpuisto.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy P./fax 03 435 4547, 0500 476 733. Auktorisoitu tilitoimisto. 0500 480 540, info@kylmakeskus.fi • huolto, asennus, ilmalämpöpumput L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. K KAIHDINLIIKKEITÄ PRT-Kaihdin Kartanonkatu 20, Forssa, p. (03) 422 4066. 050 468 4388 www.tukkapolly.fi PELTISEPÄNLIIKKEITÄ Peltisepänja rautarakennetyöt Heinämäki Oy 31600 Jokioinen, p. Kaihtimet, sisustusverhot, verhokiskot, markiisit. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MATEMATIIKAN YKSITYISOPETUSTA Tuomo Ketomäki p. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. KATTOREMONTTEJA Kymppi-Katto Oy Johanna Uoti, p. P. P. 03 422 1722, 422 0722. virolainenoy.seppo@gmail.com Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 045 162 9600. Vesinummela Oy Näyttely/LVI-tarvikemyynti av. Hämeen Eristys ja Vesitekniikka Oy Kiinteistöjen salaojitukset, LVI-työt, VTT.n vesieristykset, laatoitus ja kaikki remonttityöt. 03 433 5666, 040 545 8671, 040 545 8672. 433 4000 Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. KYLMÄHUOLTO Forssan Kylmä-Keskus Oy Puh. 03 106 2500. P. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalaus Vahteristo P. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, p. P. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti Ma-pe 9-20, la 9-18, su 11-18. P. LUONTOJA OHJELMAPALVELUT Erärenki, p. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. Kotimaiset ikkunat ja ovet asennettuina. 040 547 7001. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. Antti Korko Vapaudenkatu 5 A 7. 42 351. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 24, Forssa. P. 040 4121 315. P. 2, p. Taksikeskus 24 h, p. Ark. p. 050 595 8704. 03 435 5720 www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Hämeen Sähköasennus Oy P. 03 433 5665. 4 (käynti Tölönt. 050 411 4011/Petri, 0400 940 414/Reijo APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. P. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. VTT vesieristykset ym. www.tilaurax.fi, p. 010 567 3250, fax 03 436 0212 Taloushallintoliitto ry:n jäsen. www.forssanfysio.fi H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Attendo Hammaslääkäri Pekolanraitti Pekolanraitti 8, p. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 4246 6900 www.vesinummela.fi LÄÄKÄRIPALVELUITA Asemanpuiston Lääkärikeskus Oy Rajakatu 2, 30420 Forssa P. 18, puh. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. P. 0400 909 150. 0207 65132 www.etra.fi I IKKUNOITA Uutuus Skaalalta! Ikkunanvaihdolla nyt myös talon ilmanvaihto kuntoon. Auktorisoitu tilitoimisto. ANTENNITYÖT Okkopete Oy P. 050 377 9222 Jalkahoitola Irene/Oriflame Kartanonk. 12. 050 373 0359. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, linja-auto. P. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LIUKUOVIA Ovishop Kartanonkatu 20, Forssa, p. Juha Laaksonen, 040 566 4095 ILMAKUVAUSTA www.skybot.fi p. AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SAHUREITA Jussi Leppä , P. P. P. Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. 0400 749 244. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. 045 2321 495. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 422 0277. 03 422 2633, kotiin 422 2664. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. P. 03 422 0060. 041 459 2588. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 041 547 2643. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. Timo Pursiainen Mika Hellman EHL Jari Laitinen suukirurgi HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. 0400 535 606. 435 6868. Parturi-Kampaamo Tukkapölly Humppilan Lasi P. FYSIOTERAPIAA Forssan Fysio Jukka Teivainen, ft, omt, p. www.moretec.fi p. 040 546 2317. Linja 4, puh. P. 020 715 8763. Tilitoimisto K. 03 435 6868, 050 492 2852. 03 422 1722, 422 0722. Foto-Hellas Keskusraitti 5, Forssa p. P. 02 748 3932. 9, p. 03 438 3660. 045 139 1489. 8-17, la 9-12. ark. 050 576 0733. Puh. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. 9-17. Ryhdän Maatila P. Rantalainen Oy Lounais-Suomi Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. 040 861 0041. 0400 207 082. 050 430 2518 J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. 435 5109, kotiin 435 5838. 050 590 4696. Nikkanen Puh. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@jbeversheds.com AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. Tmi HT-Turva, 0503679344 Kulunvalvonta-,murto-,palo ja kamerat ym. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 03 435 5001. JOULUKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. Liukuovet ja kaapistot, taiteja tilanjakoovet, lasiovet ja sisustuslasit. 010 5818 200. Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. 03 422 5050. Pete & Poika Kohopaino & kirjansitomo kutsut ja kortit lehtiöt ja vihkot logopainatuksella kirjansidonnat www.petepoika.fi p. 050 5454722. P. www.halyttimet.fi P. www.hevt.fi Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 03 422 1997. 040 760 7009, tuomo.ketomaki@iki.fi METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. P. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. puol.), p. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. 041 4345 786, www.maunu-talot.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. Klassikkokatto/ulkovuoriremontit 044 574 8709, www.klassikkokatto.fi KEHYSTÄMÖITÄ Kehystämö Thomsson Hämeentie 21, p. 044 561 6177, 0500 305 308. 0400 475571 Huolto Lautis. Toivolan Autopurkaamo ja korjaamo P. SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. JALKATERAPEUTTEJA Jalkaterapeutti Sanni Kankaanpää P. Mari, p. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 03 422 1100. Tilitoimisto Lyytikkä Oy Kartanonk. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. 0400 498 884. 433 4802, 0400 481 150. SÄHKÖLIIKKEITÄ Sähkömatti Oy Viksbergintie 1, 30300 Forssa, 010 843 9000, www.sahkomatti.fi • sähköasennukset • teleurakointi • paloilmoitinliike • moottorija konehuolto Asennukset ja tarvikkeet Sähkö-Säe Oy A-ryhmän Elektria-sähköurakoitsija • sähköasennukset • sähköasennustarvikkeet Palmumäenkatu, 30100 Forssa. Ark. Vähäsalot Rautatienk. MUURAUSTA T:mi V. www.prt-kaihdin.fi P. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. Forssan Lukko Turunt. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. maalausvahteristo@gmail.com Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. Tulisijat ym. 044 7615 120. 040 548 4116. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. P. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. F FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA Forssan Kunt. 050 4472 997. Hammasproteesipalvelua alan opettajapätevyydellä. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. 422 4735. 03 436 0474. LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. Forssan Janves Puh. Tilitoimisto Ilkka Pohjola 4. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. 050 4473 315. 029 566 0610 Lakimiehet: JOA Taina Harju ja JOA Iiro Auriola ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. Etra Oy Koikkurintie 4, Forssa. 422 3355. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt VTT vesieristykset-muurauksettulisijat-laatoitukset-saneeraukset SeJari 0400 961 688, jari@sejari.fi Soramantie 25, Jokioinen. 21, Frs, p. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. alue, p. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 HIRSIRAKENTAMINEN Honkamarkkinat Finland Oy Hirsitalot, huvilat, saunat, puutavarat, höyläys, puusepäntyöt, suunnittelu P. 040-149 2924. 4, Forssa, p. Tapanintie 22, 30100 FORSSA P. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. 050 522 7579. Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. V VALOKUVAAMOJA AK-Kuva Rautatienkatu 10, Forssa, p. 010 324 3210. www.jbeversheds.com Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka, Kartanonkatu 10 B, 30100 Forssa, Ajanvaraus: p. mukaan. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. 0207 619 245 www.hsasennus.fi Sähköasennus Grönholm P. KIRJAPAINOJA Forssa Print mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 045 667 3037. Myynti – asennus – urakointi Matintuomion teoll. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0400 212 983 Mäntymäentie 27, 31640 Humppila. 03 4246 8100. TIISTAINA 12. 040 771 5279. 0500 438 510, 040 550 4364. AURINKOPANEELIT Suomen Aurinkotekniikka Oy Jukka Alhonen, 044 979 2465 www.aurinkotekniikka.fi AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 435 6266. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. Asianajotoimisto Annia Oy Koulukatu 13, Forssa Turuntie 4-6, Hämeenlinna AA, OTM Maria Puputti OTM Johanna Jortikka 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 03 3122 3200 www.greenheat.fi R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. SORAJA KIVIAINEKSET Lemminkäinen Infra Oy Kiviainestoiminta, Forssa Tilauskeskus, p. keskus Ultra Kauppak. Auktorisoitu tilitoimisto. 010 321 0161. ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. Määttä , polttopuiden teko. 03 422 1900. 046 586 5024. Taloushallintoliiton jäsen. Kari Iivonen Rautatienk. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. 03 433 4900. S SAUNOJA JA SAUNATARVIKKEITA Saunamajor Oy, Forssa P. 050 342 7627. KUMIJA MUOVIALAN ERIKOISLIIKKEITÄ Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Asianajotoimisto JB Eversheds Oy Hämeentie 11, Forssa, P. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. E ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen Hammaslaboratorio Heinonen Oy Pekolanraitti 8, 30100 Forssa P. Auktorisoitu tilitoimisto
Kuntoutumisasema OTE Oy Rajakatu 2, 30420 Forssa, p. Kari Iivonen Rautatienk. 050 595 8704. 03 422 1100. 12. SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Siivousapu ArjaMari Oy Arja, p. www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti. 010 5818 200. AUTOPURKAAMOJA Autopurkamo Kymppitien Vaihto-osa Vastustie, Kaukjärvi, Tammela P. 03 421 0010. LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu. Auktorisoitu tilitoimisto. 03 422 1997. P. Puhelimet 435 5256 ja 422 2093. Internet-ajanvaraus www.asemanpuisto.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Virolainen Oy P./fax 03 435 4547, 0500 476 733. E ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen Hammaslaboratorio Heinonen Oy Pekolanraitti 8, 30100 Forssa P. 03 422 0060. Auktorisoitu tilitoimisto. 9-17.30, la 10-15, su 12-15. Putkiasennus Matti Virolainen Oy Puh. 03 435 5001. TUULILASILIIKKEITÄ Autolasiasennus Tammelan Huoltopiste Ky Somerontie 140, Tammela. 435 6868. 041 547 2643. Jalkahoitola Lattajalka Jokioinen, p. Asianajotoimisto Annia Oy Koulukatu 13, Forssa Turuntie 4-6, Hämeenlinna AA, OTM Maria Puputti OTM Johanna Jortikka 040 672 2255 www.annia.fi Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Forssa, Sibeliuksenkatu 1 B. SORAJA KIVIAINEKSET Lemminkäinen Infra Oy Kiviainestoiminta, Forssa Tilauskeskus, p. ARKKITEHTITOIMISTOJA www.pientaloarkkitehti.net Päivi Vuori, arkkitehti SAFA tsto: K-Rauta Forssa. 050 411 4011/Petri, 0400 940 414/Reijo APTEEKKEJA Apteekki Humppilan Lasi Lasitehtaantie 5, Humppila. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 050 4473 315. HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa. p. JALKATERAPEUTTEJA Jalkaterapeutti Sanni Kankaanpää P. Kaihtimet, sisustusverhot, verhokiskot, markiisit. (03) 422 4066. 03 422 1722, 422 0722. Ark. jfoy@surffi.net MSJ-Rakennus Oy P. 041 4345 786, www.maunu-talot.fi HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 0400 535 606. Auktorisoitu tilitoimisto. 03 433 5665. P. 050 522 7579. Hammasproteesipalvelua alan opettajapätevyydellä. 03 422 1900. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Henkilönostin vuokrattavana Maalaus Vahteristo P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, linja-auto. 045 162 9600. 050 377 9222 Jalkahoitola Irene/Oriflame Kartanonk. www.sahkopalveluph.com suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet T TAKSEJA Invataksi J. Parturi-Kampaamo Tukkapölly Humppilan Lasi P. 0400 498 884. 2, p. ANTENNITYÖT Okkopete Oy P. Rantalainen Oy Lounais-Suomi Kutomonkuja 2 A 3, 30100 Forssa, p. F FYSIKAALISIA HOITOLAITOKSIA Forssan Kunt. 4, Forssa, p. Hämeen Eristys ja Vesitekniikka Oy Kiinteistöjen salaojitukset, LVI-työt, VTT.n vesieristykset, laatoitus ja kaikki remonttityöt. 0207 619 245 www.hsasennus.fi Sähköasennus Grönholm P. 040 547 7001. K KAIHDINLIIKKEITÄ PRT-Kaihdin Kartanonkatu 20, Forssa, p. Puh. HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 24 %) 1,85 HIRSIRAKENTAMINEN Honkamarkkinat Finland Oy Hirsitalot, huvilat, saunat, puutavarat, höyläys, puusepäntyöt, suunnittelu P. 03 106 2500. 18, puh. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi Kiipeilevä metsuri R. 0400 475571 Huolto Lautis. P. Auktorisoitu tilitoimisto. 040 548 4116. Frs. www.tilaurax.fi, p. KIRJAPAINOJA Forssa Print mainospainotuotteet lomakkeet kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 03 422 5050. 010 321 0161. Myös kotikäynnit Forssan seudulla. 03 433 5666, 040 545 8671, 040 545 8672. Kotimaiset ikkunat ja ovet asennettuina. Pete & Poika Kohopaino & kirjansitomo kutsut ja kortit lehtiöt ja vihkot logopainatuksella kirjansidonnat www.petepoika.fi p. KUMIJA MUOVIALAN ERIKOISLIIKKEITÄ Ekqvist Oy Hämeentie 39, Forssa, p. P. www.apteekkihumppilanlasi.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti Ma-pe 9-20, la 9-18, su 11-18. Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300. Auktorisoitu tilitoimisto. KATTOREMONTTEJA Kymppi-Katto Oy Johanna Uoti, p. 040 861 0041. 03 41551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi. www.forssanjanves.fi METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut. LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 24, Forssa. Antti Korko Vapaudenkatu 5 A 7. TIISTAINA 12. P. 9-17. Taloushallintoliiton jäsen. Taksikeskus 24 h, p. toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Lakimiehet: AA, VT Matti Alasentie AA, VT Tarmo Pietilä Asianajotoimisto JB Eversheds Oy Hämeentie 11, Forssa, P. 03 438 3660. Timo Pursiainen Mika Hellman EHL Jari Laitinen suukirurgi HARMONIKKALIIKKEITÄ www.convertor.fi P. Etra Oy Koikkurintie 4, Forssa. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. AURINKOPANEELIT Suomen Aurinkotekniikka Oy Jukka Alhonen, 044 979 2465 www.aurinkotekniikka.fi AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 050 430 2518 J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitola Adams Mirja Kutomonk. -Tarvikemyynti, huolto ja asennus. 03 435 5720 www.macel.fi SÄHKÖURAKOINTIA Hämeen Sähköasennus Oy P. 03 587 9400, www.saunamajor.fi SAHUREITA Jussi Leppä , P. Ryhdän Maatila P. Määttä , polttopuiden teko. 0207 65132 www.etra.fi I IKKUNOITA Uutuus Skaalalta! Ikkunanvaihdolla nyt myös talon ilmanvaihto kuntoon. virolainenoy.seppo@gmail.com Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 03 433 4415. Klassikkokatto/ulkovuoriremontit 044 574 8709, www.klassikkokatto.fi KEHYSTÄMÖITÄ Kehystämö Thomsson Hämeentie 21, p. 02 767 3055, 0400 741 018. 045 671 8681 sähköposti elina.kiiski@jbeversheds.com AA, VT, julkinen kaupanvahvistaja Elina Kiiski Muut toimistot ja lakimiehet ks. maalausvahteristo@gmail.com Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 0500 438 510, 040 550 4364. 0400 212 983 Mäntymäentie 27, 31640 Humppila. 03 3122 3200 www.greenheat.fi R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. 050 543 1386, luottometsuri.com MUSIIKKIJA BÄNDIKAMAA www.power-sound.fi Somero, Jokioistentie 993, p. Foto-Hellas Keskusraitti 5, Forssa p. 8-17, la 9-12. 422 4735. TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. P. Taloushallintoliitto ry:n hyväksymä ja valvoma tilitoimisto. 040 5220 665 ASEPAJOJA Köllin Paja P. 045 2321 495. Ark. 020 715 8763. 0400 909 150. 040 9343 334 www.kirstitoivonen.fi LIUKUOVIA Ovishop Kartanonkatu 20, Forssa, p. Puh. 040 760 7009, tuomo.ketomaki@iki.fi METALLITÖITÄ Vanhan korjausta ja uuden tekoa. 050 5454722. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. SÄHKÖLIIKKEITÄ Sähkömatti Oy Viksbergintie 1, 30300 Forssa, 010 843 9000, www.sahkomatti.fi • sähköasennukset • teleurakointi • paloilmoitinliike • moottorija konehuolto Asennukset ja tarvikkeet Sähkö-Säe Oy A-ryhmän Elektria-sähköurakoitsija • sähköasennukset • sähköasennustarvikkeet Palmumäenkatu, 30100 Forssa. puol.), p. Forssan Janves Puh. Vesinummela Oy Näyttely/LVI-tarvikemyynti av. V VALOKUVAAMOJA AK-Kuva Rautatienkatu 10, Forssa, p. ark. 03 433 4900. 422 3355. alue, p. 03 422 1722, 422 0722. 03 422 1900. P. 03 436 0474. 044 561 6177, 0500 305 308. POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut. 050 569 7917 Remontointija sisustustyöt. 02 748 3932. KYLMÄHUOLTO Forssan Kylmä-Keskus Oy Puh. Jalkaja sairaanhoitopalvelu Pilvi Keskuskatu 7, Forssa, p. PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI PK-ompelukone Kartanonkatu 12, Forssa, p. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. Tapanintie 22, 30100 FORSSA P. P. 040 4121 315. www.forssanfysio.fi H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Attendo Hammaslääkäri Pekolanraitti Pekolanraitti 8, p. Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa. www.rantalainen.fi Taloushallintoliiton jäsen. Tili-Häme Oy Wahreninkatu 11, 30100 Forssa, p. Rakennus10 050 3033 424 www.rakennus10.fi VTT:n seritifikaatti, vesieristykset, laatoitus.talonrak.remontointija sisustustyöt VTT vesieristykset-muurauksettulisijat-laatoitukset-saneeraukset SeJari 0400 961 688, jari@sejari.fi Soramantie 25, Jokioinen. Linja 4, puh. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Tammelan Autohuolto Ky Matintuomiontie 29, puh./fax 03 436 0690. Forssan Autopuhdistus Hämeentie 39, Forssa. 0400 207 082. 041 432 3716. www.hevt.fi Jauhiainen & Fonsén Oy 045 855 3765, 050 572 1109. P. VTT vesieristykset ym. www.halyttimet.fi P. 433 4000 Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 045 667 3037. Tulisijat ym. keskus Ultra Kauppak. 040 588 7901 Keskuskatu 14, Jokioinen, auki sop. Vähäsalot Rautatienk. Tilitoimisto Ilkka Pohjola 4. FYSIOTERAPIAA Forssan Fysio Jukka Teivainen, ft, omt, p. VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 050 373 0359. P. 041 459 2588. 9, p. P. Liukuovet ja kaapistot, taiteja tilanjakoovet, lasiovet ja sisustuslasit. 046 586 5024. 044 7615 120. 010 567 3250, fax 03 436 0212 Taloushallintoliitto ry:n jäsen. 42 351. 010 324 3210. mukaan. 03 422 2633, kotiin 422 2664. Nikkanen Puh. 050 342 7627. 040 511 3053, Purolantie 6, Forssa. 21, Frs, p. P. 03 4246 8100. 422 0315. Tilitoimisto K. P. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSLIIKKEITÄ Fix & Design Tammela Ky puh. 435 6266. P. Juha Laaksonen, 040 566 4095 ILMAKUVAUSTA www.skybot.fi p. 433 4802, 0400 481 150. 045 139 1489. 040-149 2924. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. Mari, p. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. 03 42 22 135, fax 03 42 22 055. 4 (käynti Tölönt. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 422 0277. www.moretec.fi p. 050 590 4696. 029 566 0610 Lakimiehet: JOA Taina Harju ja JOA Iiro Auriola ATK IT-Admina Oy Kauppakatu 18, Forssa. 040 771 5279. Forssan Lukko Turunt. www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. B BETONILATTIOITA SA-Yhtiöt Oy Puh. 03 435 6868, 050 492 2852. 040 546 2317. Toivolan Autopurkaamo ja korjaamo P. 435 5109, kotiin 435 5838. Tmi HT-Turva, 0503679344 Kulunvalvonta-,murto-,palo ja kamerat ym. 4246 6900 www.vesinummela.fi LÄÄKÄRIPALVELUITA Asemanpuiston Lääkärikeskus Oy Rajakatu 2, 30420 Forssa P. www.jbeversheds.com Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssan toimipaikka, Kartanonkatu 10 B, 30100 Forssa, Ajanvaraus: p. 0400 749 244. Tilitoimisto Lyytikkä Oy Kartanonk. P. Myynti – asennus – urakointi Matintuomion teoll. PORAKAIVOT, LÄMPÖKAIVOT Urjalan Porakaivo P. SÄHKÖSUUNNITTELUTOIMISTOJA Sähkösuunnittelu Macel Oy Kartanonkatu 8, p. LUONTOJA OHJELMAPALVELUT Erärenki, p. 050 468 4388 www.tukkapolly.fi PELTISEPÄNLIIKKEITÄ Peltisepänja rautarakennetyöt Heinämäki Oy 31600 Jokioinen, p. Kodit, toimistot ja taloyhtiöt. S SAUNOJA JA SAUNATARVIKKEITA Saunamajor Oy, Forssa P. MUURAUSTA T:mi V. 050 576 0733. Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. VESIKOURUJA Vesikourut, kattoturvatuotteet (Orima-Tuote Oy) Tmi V-M Lippai, 0400 659 247. 0500 480 540, info@kylmakeskus.fi • huolto, asennus, ilmalämpöpumput L LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen -perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat -julkinen kaupanvahvistaja -kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. P. www.prt-kaihdin.fi P. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com MATEMATIIKAN YKSITYISOPETUSTA Tuomo Ketomäki p. P. 050 4472 997. P
Kuusamon Erä-Veikkojen Veikko Mikkonen sijoittui kolmanneksi 150 kilolla. Tuomas Nikkilä jäi täpärästi hopealle nostettuaan alle 74-kiloisissa tuloksen 167,5 kiloa. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. M23-luokassa Jarkko Bärholm sijoittui toiseksi alle 105-kiloisissa tuloksellaan 170 kiloa. FL. Tikkurilan Kajastuksen Olof Qvarnström voitti viimeisessä yrityksessään epäonnistuneen Bärholmin viidellä kilolla. KUVA: Lassi Puhtimäki Valaranta nousi voittoon 300:n sarjalla . MAANANTAI-ILLAN FoKS-finaali oli varmasti yksi kovatasoisimmista keilailukisoista, mitä Forssassa on koskaan nähty. KUVA: Tapio Tuomela Euralainen Samu Valaranta paransi illan edetessä ja otti voiton FoKSin finaaleissa Forssassa. Asun Eurassa, eikä sieltä ole kuin tunnin ajo tänne. Voiton vei Viitasaarelainen Eino Pöntiö ylivoimaisella tuloksella 185 kiloa. Pronssille sijoittui 162,5 kiloa nostanut Hectorin Pauli Kouki. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Tammisaaressa käytiin klassisen penkkipunnerruksen SM-kisat, joihin Tammelan Ryskeestä osallistui kolme voimailijaa. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi TIISTAINA 12. FL Ryskeelle neljä hopeaa SM-kisoista VOIMANOSTO Tammelan Ryskeen Jarkko Bärholm nosti hopealle marraskuun puolivälissä klassisen voimanoston junioreiden SM-kisoissa. Hyvinkään Pinjetsin Mika Luoto teki hänkin täydet 300 viimeiseen sarjaan, mutta joutui taipumaan kahdeksalla pisteellä. Tämä on aivan loistava halli, ja sijaitsee vielä hienolla paikalla. Ennen viimeistä sarjaa kärjessä oli Jere Oksanen, joka keilasi viidennellä sarjallaan huimat 298. Luotokin kehui Forssan olosuhteita. Luoto näytti hetken ajan nousevan voittoon, mutta Valarannnan viimeinen sarja oli vielä kesken. Hurjan keskiarvon ja kahden täyden 300 sarjan ohella finaali oli oikea trilleri. Luodon parina keilannut Juuso Tiainen riihimäkeläisestä Siniset-seurasta oli kisan suurimpia suosikkeja, mutta maanantaina ei kulkenut. Jokerit saa Veikkaukselta sponsorirahaa. Syyksi Harkimo sanoo sen, että hän joutuu jääväämään Tampereen monitoimiareenaan liittyvissä asioissa itsensä konsulttifirmansaStarsquadintakia. –?Ote katosi, enkä löytänyt sitä takaisin, harmitteli Tiainen, joka on Suomen keskiarvorankingissa kakkossijalla. Tämä oli nimittäin kolmas peräkkäinen päivä, kun heitin täydet 300. Juridisesti siinä ei ole mitään ongelmaa, mutta moraalisesti se (jatkaminen Veikkauksessa) on kyseenalaista, koska ihmiset suhtautuvat minuun kuitenkin kuin Veikkauksen hallituksen jäsenenä, vaikka olen jäävännyt itseni, Harkimo sanoi Ilta-Sanomille. Leka Volley on Ettan johtamassa miesten Mestaruusliigassa viidentenä. FL IS: Harkimo luopuu paikastaan Veikkauksen hallituksessa JÄÄKIEKKO Urheiluvaikuttaja ja kansanedustaja Harry Harkimo (kok.) luopuu paikastaanVeikkauksenhallituksessa, kertoo Ilta-Sanomat. –?Voitto maistuu hyvältä. Finaalin kolmas oli ennen viimeistä sarjaa johdossa ollut Jere Oksanen TPS:stä. Harkimon valinta Veikkauksen hallitukseen herätti kohua viime keväänä, sillä hän on myös jääkiekkoseura Jokerien pääomistaja. –?Finaalipaikkaa lähden sieltä hakemaan, siinäkin on ihan tekemistä, Valaranta tuumi. . M23luokan sarjassa alle 120 kiloa Bärholm teki yhteistuloksen 627,5 kiloa, kun kulta matkasi 670 kiloa nostaneen Henri Hakosen kaulassa Järvenpäähän. –?Viime kaudella ehdin kisata täällä pari kertaa. –?Vaihdoin viimeisen sarjaan pallon, olisi piru vie pitänyt vaihtaa jo aiemmin, Luoto naureskeli. JOULUKUUTA 2017 Kaislasalo hallitsee yhä pistetilastoja LENTOPALLO Kuopiolaisen Leka Volleyn forssalaishakkuri Samuli Kaislasalo jatkaa Mestaruusliigan pistetilaston kärkipaikalla. Sairastelusta kärsinyt Olli Skogberg nosti hopealle M50luokan sarjassa alle 105 kiloa tuloksellaan 155 kiloa. Ne ovat minulle harvinaisia, mutta nyt niitä tuntuu tulevan kuin liukuhihnalta, iloinen Valaranta kertoi voiton varmistuttua. Kaislasalo on ylivoimainen ykkönen pisteissä ja piste per ottelu -tilastossa sekä hyökkäyspisteissä. KEILAILU Kai Sandberg Forssa TPS:n euralaiskeilaaja Samu Valaranta nousi täydellisellä viimeisellä sarjallaan voittoon FoKSin Kaatojen tasokkaassa finaalissa. Naisten pistetilaston kärjessä on Pölkyn amerikkalaishakkuri Malina Terrell. Viimeinen sarja alkoi Oksaselta kuitenkin hieman tahmeasti, jonka sekä Luoto että Valaranta käyttivät hyväkseen. Luoto kehui. STT LYHYESTI Jokioislainen Olli Skogberg täydensi mitalikokoelmaansa klassisen penkkipunnerruksen SM-hopealla. –?Heitän täällä aika paljon. Enemmän kuin voittoa jännitin sitä, pystynkö heittämään 300-sarjan. Ensin Luoto teki kaadon kaadon perään ja nousi täydellisellä sarjalla viidenneltä sijalta johtoon. Käyn täällä aina kilpailemassa kun aikatauluihin sopii, Valaranta kertoi. FoKSin Kaatojen tasokas finaali ratkesi vasta viimeisiin heittoihin. –. Harkimon mukaan Jokereilla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä hänen eropäätöksensä kanssa. Valarannan hermo piti, hän teki täydellistä työtä ja korjasi 300-sarjallaan mukavat 500 euron ykkösrahat. Kaislasalo löytyy kympin sakista myös torjuntaja ässäsyöttö-tilastosta. Koko kärkikolmikko heitti kuuden sarjan finaalissa yli 250 pisteen keskiarvon. Voiton vei samalla tuloksella Oulu Power Teamin Jani Haapamäki, joka oli noin 400 grammaa kevyempi. VALARANTA TUNTUU viihtyvän Forssan keilahallissa, joka on hänelle hyvin tuttu paikka. VOITTAJA VALARANNAN seuraava iso kisa on tammikuinen Ballmaster-turnaus. RKM-Forssaa edustava Jaakko Rantala teki tasaisen hyvää jälkeä läpi illan, mutta se ei riittänyt lopulta kuin viidenteen sijaan. Tiainen jäi yhdenneksitoista yli 200 pistettä kärjestä
KUVA: Lassi Puhtimäki Jokerit taipui taas JÄÄKIEKKO STT Petteri Wirtasen kaksiminuuttinen ennen kolmannen erän puoliväliä osoittautui kohtalokkaaksi Jokereille. Oikeat vastaukset saa joko allekirjoittaneelta tai Harjusen Jaskalta, joka todennäköisesti soittaa meikäläiselle jo ennen aamukahdeksaa. Eeli Tolvasella oli hyvä paikka ratkaista ottelu jatkoajan lopussa, mutta Venäjän maajoukkuemaalivahti Vasili Koshetshkin ei horjunut. 000 metrin B-ryhmässä ajan 1.09,03 ja sijoittui 13:nneksi. Vanhoja monipelitaitureita Forssassa on useita, mutta kuka mahtaa olla hän, joka pelasi eri pallopelejä noin 12 eri joukkueessa lounaisessa Hämeessä ja ansioitui palloilun saralla muutenkin. NAISVOIMISTELIJAT näyttivät jälleen kerran taitonsa ja osaamisensa ja täyteen ahdettu Feeniks eli mukana niin sydämellä kuin sielullakin. Lajin eteen on tehty ja tehdään mielettömästi töitä, mutta sunnuntain kaltainen esitys varmasti palkitsee koko porukan. Seuraava come-backin tekijä lienee tarvittaessa Kinnusen Harri, mikäli miehelle jää aikaa tyttärien harrastuksista. Ihan huikea viikonloppu. On tosi hyvä lähteä rakentamaan tätä hommaa kohti helmikuuta, Poutala riemuitsi. Poutala oli aiemmin Salt Lake Cityn kisoissa luistellut 500 metrin Suomen ennätyksen, ja sunnuntaina hän kiihdytti tuhannella metrillä kuudenneksi ajalla 1.07,28. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU TIISTAINA 12. Mennäänpä sitten jonkinlaisen tietovisan puolelle kun kysytään sellaisesta lätkänpelaajasta, joka istui yleensä vielä vessassa kun tuomari oli jo pudottamassa aloituskiekkoa jäähän. Hänen aikansa riittää olympiarankingissa ensimmäiseen varasijaan. Kirjan niistä kuitenkin saisi ja vielä mielenkiintoisen sellaisen. –. Matkan varrella ja pelireissuilla on tietysti sattunut yhtä ja toista hauskaa, mutta veteraanin muisti on tullut sen verran valikoivaksi, että kaverin kommellukset ja mokat muistetaan huomattavasti paremmin kuin omat. KRAMPILLE EI ollut mikään suuri yllätys, että salibandyikoni Pete Mäkeläinen teki paluun kilpakentille. Hän torjui 47 kertaa ja pysäytti Jokerien kaikki kudit voittolaukauskilpailussa.. Kotijoukkue Metallurg Magnitogorsk tasoitti Jokerien johdon 1–1:een ja eteni voittolaukauskilpailussa 2–1-paremmuuteen. Varsin todennäköistä lienee sekin, että kolmas amerikanapu on maassa ja Forssassa kun kausi ensi vuoden puolella käynnistyy. STT Ikimuistoisia tarinoita K ramppi on viime päivinä jutustellut useammankin jo veteraaniikään ehtineen entisen palloilijan kanssa, ja he ovat kertoneet lukuisia kiinnostavia tarinoita entisistä pelikavereistaan. KRAMPPI Euralainen Samu Valaranta paransi illan edetessä ja otti voiton FoKSin finaaleissa Forssassa. Tappio oli Jokereille kolmas peräkkäinen. Pekka Koskela luisteli 1. Pohjolan Tommi voisi sellainen olla, mutta Korivaarien tarkka-ampujat voidaan jo unohtaa. Mutta pohtikaapa pojat näitä. Äijä kun on vuosistaan huolimatta huippukunnossa eikä saa oikein aikaansa kulumaan kun tenniskentät ovat talviteloilla. Entä kukapa oli se jääkiekkoilija, joka pelasi molemmissa paikallisissa seuroissa ja laukoi mieluummin lusikkapuolelta. Käsikirjoitus oli laadittu huolellisesti, musiikki ja liikunta tukivat toisiaan ja kun opettajatkin rohkenivat pistää itsensä täysillä peliin, niin lopputulos oli taatusti ainakin riehakkaitten aplodien arvoinen. JOULUKUUTA 2017 Poutala riemuitsi, Koskela varasijalle olympiarankingissa Pikaluistelija Mika Poutala oli tyytyväinen mies Salt Lake Cityn maailmancup-kilpailuiden jälkeen. Aivan häikäisevää oli samassa rakennuksessa tarjolla myös viikko sitten tiistaina, kun Kuhalan koulu tarjosi paikallaolijoille kertakaikkisen mielenkiintoisen ja viihdyttävän Itsenäisyyspäivän aaton tapahtuman. Kun come-backeista alettiin puhumaan, niin FoKoPolla olisi tarvetta renkaan läpi osuvaan kolmen pisteen heittäjään. 500 metrin olympiarankingissa Koskela päätyi sijalle 23, kun paikkoja jaetaan 36. Alku pelaa vielä yhden matsin ennen joulutaukoa ja todennäköisesti jenkkitytöt käyvät silloin piipahtamassa kotona
Avauskierroksen erityisherkku on myös Chelsean ja Barcelonan kohtaaminen. –. Sharma, 21, avasi voittotilinsä yhteistuloksella 264 (–23). Kilpailussa oli jaossa kolme paikkaa ensi kesän Britannian avoimeen mestaruuskilpailuun, mutta Pulkkanen jäi nuolemaan näppejään. GOLF Kaija Yliniemi Helsinki/Johannesburg Tapio Pulkkanen pelaa vahvaa syksyä ammattilaiskiertueilla, mutta kolmossija Etelä-Afrikassa pelatusta miesten Euroopankiertueen kilpailusta jäi myös kismittämään häntä. PSG on hankkinut mahtavia pelaajia, vahvistunut koko ajan ja se pelasi lähes virheettömän lohkovaiheen. Muut englantilaisseurat saavat nekin tehdä töitä: Manchester Unitedille arpa heitti Sevillan ja Liverpoolille Porton. Chelsea-luotsi Antonio Conte tietää, että vastus vaatii paljon. Pulkkasen, 27, sijaan kolmas British Openin edustus meni suomalaisen kanssa kolmossijan jakaneelle Etelä-Afrikan Shaun Norrisille. KUVA: Rodrigo Jimenez/EPA Tapio Pulkkanen tienasi kelpo rahat Euroopan-kiertueen Etelä-Afrikan kisasta. Maanantaina julkaistulla listalla Pulkkanen nousi 170:nneksi. 930 euroa. Luulin, että olen korkeammalla rankingissa. KAHDEKSAS OTTELUPARI on ukrainalaisen Shahtar Donetskin ja italialaisen AS Roman välinen. Johannesburgissa muut British Openin paikat menivät kisan intialaiselle voittajalle Shubhankar Sharmalle ja kakkoseksi yltäneelle Etelä-Afrikan Erik Van Rooyenille. Englannin Valioliigassa hurjaa jälkeä takova Manchester City kohtaa sveitsiläisen Baselin. KUVA: Christiaan Kotze/EPA Pulkkanen iskussa – kolmossijassa silti sivumaku Kisa toi 62 000 euroa, mutta paikka British Openiin karkasi niukasti. Kaunis haaste seuralle, ja olemme valmiina, PSG:n edustaja Maxwell muotoili. Kaksi hienoa peliä edessä. KISOISSA KÄYTTÄMÄNSÄ hatun takia lempinimellä ”Hattu-Tapio” tunnettu Pulkkanen on vedossa, sillä marraskuussa hän teki suomalaisen golfin historiaa ottamalla Euroopan-haastajakiertueen kokonaiskilvan voiton. STT. Tässä vaiheessa on oltava valmis kohtaamaan kenet tahansa. Kolmeen peräkkäiseen Euroopan seurajoukkuemestaruuteen ei ole yksikään seura yltänyt sitten Bayern Münchenin ja vuoden 1976. –. –. Kohtaamme vahvan joukkueen, joka juoksee ja on hyvin fyysinen, mutta jolla on myös erittäin hyviä pelaajia, Barca-johtaja Guillermo Amor kommentoi. –. Fanimme pitävät tästä, sen jälkeen kun Barcelona tyrmäsi meidät viime kaudella. Onni oli tällainen, ja yksi suosikeista putoaa jo ensimmäisellä kierroksella, Realin johtoportaaseen kuuluva Emilio Butragueno totesi pudotuspeliarvonnan jälkeen. Näihin peleihin on lähdettävä kuin ne olisivat loppuotteluita. Real kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella helmikuussa Neymarin tähdittämän ranskalaishirmun PSG:n. PSG:N TIE Mestarien liigassa päättyi viime kaudella jo pudotuspelien avauskierroksella tylyyn 1–6-tappioon Barcelonalle. –. Saksan mahti Bayern sai turkkilaissuuruuden Besiktasin, ja Tottenham kohtaa Realille viime keväänä finaalin hävinneen Juventuksen. Neymarin ja Kylian Mbappen myötä he ovat vahvistuneet hyökkäyspäässä valtavasti, ja heillä on todella vaarallinen joukkue. Kaksikon eron ratkaisi maailmanlistan sijoitus, ja viime viikon listalla Norris oli viisi sijaa Pulkkasen edellä (sijat 192 ja 197). Suomalaisista vain Mikko Ilonen on ollut korkeammalla, parhaimmillaan 37:s lokakuussa 2014. Ronaldo vastaan Neymar Tähtipelaajat Ronaldo ja Neymar ovat vastakkain, kun Real Madrid kohtaa PSG:n Mestarien liigassa. –. Luulin viimeisen putin jälkeen, että pääsen sinne (British Openiin), mutta ei tällä kertaa, Pulkkanen kommentoi Golfpiste.comille . TIISTAINA 12. Kun pelaat Barcaa vastaan, sinun on annettava 120 prosenttia jotta voit toivoa jatkoon pääsyä, Conte totesi Independent-lehdelle. Uransa kuudennessa Euroopan-kiertueen kilpailussa hän pelasi neljä kierrosta 270 lyönnillä (–17) ja tienasi sijoituksestaan 62. JALKAPALLO STT Nyon Cristiano Ronaldon Real Madrid jahtaa eurooppalaisjalkapallon korkeimman seurajoukkuekisan ensimmäistä kolminkertaisvoittoa 42 vuoteen, mutta helpolla ei pudotustie ala. JOULUKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Realille heti kova haaste kolmannen peräkkäisen tittelin hakuun
Myös FoPSin C-pojat etenivät karsintalohkostaan Mestikseen. 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 0–0, 1–0) Jokerit: John Norman 1+0, Karri Rämö 24/25 torjuntaa. Valinnat on tehnyt vuodesta 1980 lähtien Helsingin urheilutoimittajat. Toronto FC–Seattle Sounders. Suorituksella irtosi koko sarjan voitto, sillä tällä kertaa kilpailuun ei ollut ilmoittautunut muita 14-16-vuotiaiden SM-sarjan joukkueita. Huoltajat tekivät hyvää työtä. 01.00 Mäkihypyn mc, Neustadt. Hochfilzen. 18.15 Mäkihypyn mc, Saksa. VIASAT JÄÄKIEKKO: NHL: 02.05 (s) Columbus BJ–Edmonton Oilers. Sunnuntain finaalisuoritus oli edellistä vapautuneempi, ja myös yhdenaikaisuutta saatiin parannettua entisestään. 3 pisteen heittoprosentti: 1) Jayson Tatum Boston 52,3,... Forssalais-turkulainen Sanix Junior jatkaa keskeneräisen koreografian työstämistä yhä paremmaksi kohti kevättä, jolloin on luvassa tiukka kamppailu maajoukkuepaikoista. 18.25 (s) CHL Playoffs: Brno–JYP. 26) Markkanen 8,1. Heittoprosentti: 1) DeAndre Jordan L.A. 22.45 (s) Snooker: Home Nations Series Glasgow. 180) Markkanen 1,3. DIVISIOONA BC Nokia-Feeniks Basket 73-30 Feeniks Basket-RaPy 23-64 Luukas Koskelo 25, Viktor Aalto 8, Otto Hakala 4, Ville Hallikainen 4, Aleksi Mäntyvaara 4, Onni Simola 4, Topi Kanerva 2, Osmo Jaukkari 2 NBA Sacramento–Toronto 87–102, Detroit–Boston 81–91, Indiana–Denver 126–116, Minnesota– Dallas 97–92, New Orleans–Philadelphia 131– 124, New York–Atlanta 111–107. 13) Markkanen 167. 16.00 HPK–HIFK. sija. Jalkapallo FUTSALIN NAISTEN HARRASTESARJASSA FJK Naiset Ladies 3-1 Ilona Dankov 2, Tiinu Varvikko. MAAILMANLISTAT Miesten maailmanlista: 1) Dustin Johnson USA pistekeskiarvo 11,03 (edellisen listan sijoitus 1), 2) Jordan Spieth USA 9,71 (2), 3) Justin Thomas USA 8,70 (3), 4) Hideki Matsuyama Japani 8,36 (5), 5) Jon Rahm Espanja 8,35 (4), 6) Justin Rose Englanti 7,73 (6), 7) Rickie Fowler USA 7,12 (7), 8) Brooks Koepka USA 6,61 (8), 9) Henrik Stenson Ruotsi 6,27 (9), 10) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 6,05 (10), ...suomalaisia: 170) Tapio Pulkkanen 1,03 (197), 246) Mikko Korhonen 0,77 (247), 316) Mikko Ilonen 0,62 (311), 407) Oliver Lindell 0,46 (401), 687) Kalle Samooja 0,22 (685). VIASAT HOCKEY: NHL: 02.05 (s) Philadelphia Flyers–Toronto Maple Leafs. Huhtikuussa päättyvän runkosarjan (82 ottelua/joukkue) jälkeen kahdeksan parasta kummastakin lohkosta pudotuspeleihin. Louis–Buffalo ja. FoPS keräsi karsintalohkossa 51 pistettä ja oli karsinnan kakkonen tasapistein lohkokärki S-Kiekon kanssa. 110) Markkanen 33,5. RUUTU+ URHEILU 1: Liiga: 14.00 Kärpät–Lukko. 14.45 (s) Snooker: Home Nations Series Glasgow. 19.30 Ampumahiihdon mc: Miesten viesti, Hochfilzen. 5.00 Ampumahiihto: mc: Miesten viesti. FL Golf MIESTEN EUROOPAN-KIERTUE Johannesburg, Etelä-Afrikka: 264 lyöntiä (23 lyöntiä alle par-tuloksen): Shubhankar Sharma Intia (69+61+65+69) 267 (–20): Erik Van Rooyen Etelä-Afrikka (64+67+70+66) 270 (–17): Tapio Pulkkanen Suomi (65+64+73+68) ja Shaun Norris Etelä-Afrikka (69+68+68+65) 272 (–15): Marcus Armitage Englanti (69+66+67+70) 274 (–13): Joachim B. 21.15 Alppihiihdon mc, Val d'Isère. joulukuuta Kööpenhaminassa: Naiset: Nea-Amanda Heinola Nummelan Kisaajat, Susanne Hirvonen Kampuksen Plaani, Ida Hulkko TaTU, Mimosa Jallow Kampuksen Plaani, Reetta Kanervo Oulun Uinti, Veera Kivirinta Oulun Uinti, Laura Lahtinen Helsingfors Simsällskap, Jenna Laukkanen SC Vuokatti, Marlene Niemi Kampuksen Plaani, Nea Norismaa Uinti Tampere, Vilma Oura Helsingfors Simsällskap, Vilma Ruotsalainen Helsingfors Simsällskap, Lotta Upanne Helsingfors Simsällskap. Francesco Patera. KHL Traktor Tsheljabinsk–Sibir Novosibirsk 3–4 (2–1, 1–2, 0–1) Metallurg Magnitogorsk–Jokerit vl. 23.00 Drone racing: DR1 Champion Series. 23.20 Brno–JYP. Barkov sai kovan tällin torstaina Winnipeg Jetsiä vastaan pelatussa ottelussa, ja hän oli sivussa lauantaina Panthersin kohdatessa Colorado Avalanchen. DIVISIOONA Kaaron Roima-Feeniks Basket blue 65-40 (32-22) Lepänkoski Kaisa 5, Mattila Anni-Liina 13, Leppänen Laura 4, Holstikko Veera 9, Koivula Stella 2, Lähteenkorva Vilma 7 MINIPOIKIEN 1. Clippers 66,9,... 3–2 (1–0, 1–0, 0–2, 1–0) San Jose–Minnesota ja. 3–4 (0–2, 1–1, 2–0, 0–1) M: Mikael Granlund 0+2. CHL Playoffs: 20.50 (s) Zürich–Liberec. Clippers 9–15, 12) Phoenix 9–19, 13) Sacramento ja Memphis 8–18, 15) Dallas 7–20. Glögi . 13.30 Ampumahiihdon mc: Miesten viesti, Hochfilzen. Miesten 4. Länsilohko: 1) Houston 20–4, 2) Golden State 21–6, 3) San Antonio 19–8, 4) Minnesota 16– 11, 5) Denver 14–12, 6) Portland 13–12, 7) New Orleans 14–13, 8) Utah 13–14, 9) Oklahoma City 12–13, 10) L.A. Salibandy -05 HAASTAJASARJA Ylempi jatkosarja: FoSu.KalvKe 3-4 FoSu-KosBy-06 7-0 Elmo Ikonen 3+0, Veikka Kallionpää 2+1, Verneri Nurmela 2+1, Ville Rekola 1+0,Viljami Engman 1+0, Oliver Laakso 1+0, Miro Vihreäsaari 0+5, Mikko Takala 0+1, Roope Lepistö 0+1, Jimi-Matias Lepo 0+1. Clippers 14,3, 3) DeMarcus Cousins New Orleans 12,4,... jouluista ohjelmaa. 03.05 (s) NHL: Minnesota Wild–Calgary Flames. Finaalipäivältä yhteispisteiksi kertyi 16,367 eli molempien päivien yhteispisteiksi Sanix Junior sai 32,933. STT Kontinen taas paras pääkaupunkiseudulla TENNIS Henri Kontinen on toisen kerran peräkkäin Pääkaupunkiseudun paras urheilija. DIVISIOONA HNMKY 2-Feeniks Basket 49-67 (29-32) TULOSPÖRSSI Haapanen Maija 5, Kilpinen Emilia 17, Järvinen Saga 4, Järvinen Lumi 2, Karhi Alina 2, Latva Olivia 19, Kivinen Kia 10, Salo Anna 8 B-TYTTÖJEN LÄNTINEN 1. EUROSPORT 2: 5.00 Lumilautailu: FIS mc: Big Air, Copper Mountain. Levypallot: 1) Andre Drummond Detroit 15,3, 2) DeAndre Jordan L.A. KUVA: Milja Hintsanen Barkov palaa Panthersiin JÄÄKIEKKO NHL-liigan Florida Panthersin suomalaishyökkääjä Aleksander Barkovin sairausloma jäi yhden ottelun mittaiseksi, sillä hän on kokoonpanossa ensi yönä Suomen aikaa pelattavassa vieraspelissä Detroit Red Wingsiä vastaan. 23.21 Brynäs–Trinec. 8.00 Snooker: Scottish Open Glasgow. 20.30 Ratsastus: Horse Excellence. Miehet: Anton Herrala TaTU, Ari-Pekka Liukkonen Cetus Espoo, Niko Mäkelä Riihimäen Uimaseura, Riku Pöytäkivi Helsingfors Simsällskap, Jaakko Rautalin Uinti Tampere, Andrei Tuomola Helsingfors Simsällskap, Teemu Vuorela Swimming Jyväskylä. Sanix Juniorin debyytti 14-16-vuotiaiden SM-sarjassa oli vakuuttava. Mestiksen pelitapa ja lohkojaot selviävät lähiviikkojen aikana. Syötöt: 1) Russell Westbrook Oklahoma City 9,9, 2) James Harden Houston 9,2, 3) LeBron James Cleveland 8,7,... Lohkotilanteet (voitot–tappiot): Itälohko: 1) Boston 23 voittoa–5 tappiota, 2) Toronto 17–7, 3) Cleveland 19–8, 4) Milwaukee 15–10, 5) Indiana 16–11, 6) Washington ja Detroit 14–12, 8) New York ja Philadelphia 13–13, 10) Miami 12–13, 11) Brooklyn 10–15, 12) Orlando 11–17, 13) Charlotte 9–16, 14) Atlanta 6–20, 15) Chicago 5–20. 16.30 MotoGP. 6.30 Ampumahiihdon mc: Naisten viesti, Hochfilzen. Joukkue voitti 17 ottelustaan 12, pelasi 2 kertaa tasan ja hävisi 3 ottelua. Kim Etelä-Korea 6,43, 9) Lydia Ko Uusi-Seelanti 5,85 (9), 10) Cristie Kerr USA 5,51 (10), ...suomalaisia: 290) Ursula Wikström 0,32 (297), 322) Noora Tamminen 0,26 (324), 433) Minea Blomqvist-Kakko 0,15 (442), 488) Sanna Nuutinen 0,11 (508), 549) Krista Bakker 0,08 (544). 00.00 Miekkailu: GP Series Doha, Qatar. 12.30 Lumilautailu: FIS mc: Big Air, Copper Mountain. 20.45 (s) Snooker: Home Nations Series Glasgow. 9.30 Miekkailun GP Series Doha. 11.00 Ampumahiihdon mc, Hochfilzen. Kauden avauskisan vuoksi seuran perinteinen näytös jäi joukkueelta tällä kertaa väliin. 15.15 Moto2. –. EUROSPORT: 5.30 Ampumahiihdon mc, Hochfilzen. Jo lauantain suorituksessa yllettiin hyvälle tasolle pienestä yhteistyöliikevirheestä ja eriaikaisuuksista huolimatta. 14.30 Mäkihypyn mc, Saksa. Peliminuuttikeskiarvo: 1) Giannis Antetokounmpo Milwaukee 37,5,... C MORE GOLF: 10.50, 23.00 PGA Tour. Pisteitä alkukilpailusuorituksesta kertyi upeat 16,566. Barkov on tällä kaudella takonut 28 ottelussa tehot 10+17. C MORE SPORT 2: 16.00 SHL: Färjestad–Växjö. VIASAT JALKAPALLO: 21.55 (s) Valioliiga: Huddersfield–Chelsea. 198) Markkanen 0,52. Nuotio . Päähän tärähtäneen iskun pelättiin olevan pahempikin, mutta Panthers ja tähtisentteri Barkov selvisivät lopulta säikähdyksellä. 29) Markkanen 56. VIASAT SPORT: 02.05 (s) NHL: Washington Capitals–Colorado Avalanche. Torjunnat: 1) Myles Turner Indiana 2,40,... Ringette C-SARJA KaPa51 FoPS 5 3 Vilja Mäkelä 2 + 0, Anna Lähteenmäki 1 + 1, Taru Silvola + 2, Alexandra Hakala + 1 Mv Miina Nuutinen 49/ 54 torj. 04.00 Snooker: Scottish Open Glasgow. STT. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU JOULUTULET Reserviläisten järjestämä valtakunnallinen tapahtuma Forssassa Kaikulan majalla to 14.12.2017 klo 18 TERVETULOA! Forssan Reserviläiset ry Vapaa pääsy! OHJELMASSA MM.: . FoPS keräsi karsintalohkossaan 26 pistettä ja eteni Mestikseen lohkon ykkösenä. Mahdollisuus makkaranpaistoon. 05.05 (s) Vegas Golden Knights–CHurricanes. Sanix Junior avasi voitolla Forssan Naisvoimistelijoiden, Turun Pyrkivän ja Lahjan Tyttöjen seurayhteistyöjoukkue Sanix Junior avasi kilpailukautensa TUL:n mestaruuskilpailuissa Tampereella. VIASAT URHEILU: 18.50 (s) Nyrkkeily: The Remarch Edis Tatli vs. Pelaajatilastoja (keskiarvot ottelua kohti): Pisteet: 1) James Harden Houston 32,3, 2) Giannis Antetokounmpo Milwaukee 29,8, 3) LeBron James Cleveland 28,3,... 21.00 Taitoluistelun Finals Japani. (Omat makkarat mukaan.) tapahtumat Vapaa-aika FoPSin lätkäjunnut Mestikseen JÄÄKIEKKO FoPSin B2-juniorit jatkavat vuoden vaihteen jälkeen pelejään ikäluokan Mestiksessä. Riistot: 1) Paul George Oklahoma City 2,48,... 72) Markkanen 30,7. 84) Markkanen 0,60. 3-pisteen heittoja: 1) James Harden Houston 261,... 02.00 Snooker: Scottish Open Glasgow. Helsinkiläistä HVS-Tennistä edustava Kontinen, 27, voitti vuoden aikana australialaisen John Peersin kanssa muun muassa Australian avoimen turnauksen, mikä oli parin ensimmäinen arvoturnauksen ykkössija. F1 KILPASARJA YPA Valkoinen FoSu Musta 7-5 Akseli Alasentie 3+1, Rasmus Lintula 1+0, Titus Uutela 1+0, Tomi Kankare 0+1, Eetu Juhala 0+1 YPA Sininen FoSu Musta 4-7 Kalle Saloinen 2+1, Eero Korvenoja 2+1, Titus Uutela 1+0, Jerry Rantala 1+0 F1 HAASTAJASARJA FoSu Sininen RoPo 3-7 Miro Jaakkola 3+0, Veeti Seppänen 0+1 Nokian Krp Valkoinen FoSu Sininen 5-2 Kalle Heinilä 1+0, Elias Jousea 0+2, Miro Jaakkola 1+0 Uinti MAAJOUKKUE Suomen joukkue lyhyen radan EM-uinteihin 13.-17. Joululauluja ym. 02.30 Ampumahiihdon mc, Hochfilzen. 05.05 (s) Vegas Golden Knights– Carolina Hurricanes. 12.00 Taitoluistelu: Finals Japani. 286 (–1): Oliver Lindell Suomi (66+72+73+75) jaettu 69. 117) Markkanen 40,1. Lakers 10–15, 11) L.A. Hyvältä tuntuu ja olen valmiina, Barkov sanaili Panthers-toimittaja Jameson Oliven twitter-tilillä . C MORE SPORT 1: 16.25 Mäkihypyn mc, Titisee-Neustadt. Aatu Valo 22/26 EJL-FoPS B2 4-4 Vuopio Rasmus 1+2, Isakkson Santtu 0+1, Mattila Joose 0+1, Vanhakylä Lauri 0+1, Haarala Eetu 3+1, Toivola Tuomas 0+1 Torjunnat: Nico Tefke 28/32 C-NUORTEN MESTISKARSINTA FoPS–Uplakers 3-2 Juska Helenius 1+0, Otto Pohjaranta 1+0, Osku Lätti 1+0, Riku Tuomola 0+2, Santtu Rantanen 0+1, Eemil Koski 0+1 Torjunnat: Lauri Kallioniemi 36/38 Ässät Akatemia–FoPS 2-6 Juska Helenius 1+2, Santtu Rantanen 1+2, Dani Mikkonen 1+1, Riku Tuomola 1+1, Tomas Lanki 1+0, Otto Pohjaranta 1+0, Eemil Koski 0+1, Akseli Harju 0+1, Osku Lätti 0+1 Torjunnat: Vili Uosukainen 22/24 NHL Toronto–Edmonton 1–0 (1–0, 0–0, 0–0) Chicago–Arizona 3–1 (0–0, 0–0, 3–1) St. Olin onnekas, ei tarvinnut olla kauempaa poissa. P12 HARJOITUSPELIT FJK-IFK Mariehamn 4-3 Lauri Grönroos 2, Joona Riekkinen, Antti Ranta FJK-Kaapo 2-1 Antti Ranta, Adam Al-Azzawi Jääkiekko B2 MESTISKARSINTA FoPS B2-VaPS 8-4 Tuusa Niklas 0+2, Vuopio Rasmus 0+1, Isakkson Santtu 0+2, Rekola Samu 0+2, Mattila Joose 0+1, Vepsäläinen Joona 0+3, Ilola Joel 0+1, Äikäs Eemeli 1+0, Rokkanen Juho 1+0, Vanhakylä Lauri 0+2, Haarala Eetu 2+0, Peltola Jesse 2+1, Toivola Tuomas 1+0, Vehmas Roni 1+1 Torjunnat. sija. 00.15 Mäkihypyn mc, Titisee-Neustadt. Avtomobilist Jekaterinburg–Jugra Hanti–Mansijsk vl. Hyvältä tuntuu, kiva tulla takaisin. Rahapelit KENO 50/17 Maanantain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 2, 3, 4, 11, 14, 21, 30, 31, 32, 33, 39, 40, 42, 45, 58, 60, 64, 66, 70 Kunkkunumero: 30 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 9, 15, 20, 22, 23, 26, 27, 30, 46, 47, 48, 49, 51, 52, 56, 57, 59, 62, 67 Kunkkunumero: 27 Tänään Koripallo. CHL Playoffs: 19.20 (s) Växjö–Bern. Hansen Tanska (66+67+71+70), James Morrison Englanti (66+67+71+70) 276 (–11): Mikko Korhonen Suomi (66+65+75+70) jaettu 13. 20.00 NBA: Detroit Pistons–Boston Celtics. Naisten maailmanlista: 1) Shanshan Feng Kiina 8,27 (1), 2) Park Sung-hyun Etelä-Korea 8,17 (2), 3) Ryu So-yeon Etelä-Korea 7,96 (3), 4) Lexi Thompson USA 7,68 (4), 5) Chun Ingee Etelä-Korea 6,67 (6), 6) Ariya Jutanugarn Thaimaa 6,62 (5), 7) Anna Nordqvist Ruotsi 6,50 (7), 8) I.K. 6.00 Snooker: Scottish Open Glasgow. divisioonaa FoKoPo IIIUra Smart Happen klo 20.15 Tölöllä. 65) Lauri Markkanen Chicago 14,7. 22.00 Liiga: Ässät–TPS. 16.15 Jalkapallon Major League Soccer: Loppuottelu. 19.00 (s) Ravit: Toto5. 19.30 Ratsastuksen FEI Mc, La Coruna. 3–4 (1–0, 2–1, 0–2, 0–0, 0–1 Koripallo 16-VUOTIAIDEN POIKIEN SM-SARJA Ura Basket – Feeniks Basket 117–84 Jesse Raatikainen 4, Eetu Korpela 2, Juuso Rikassaari 5, Veikka Lähteenkorva 10, Eero Säteri 10, Petteri Kurppa 10, Niilo Tammi 22, Jesse Lepänkoski 21 B-TYTTÖJEN VALTAKUNNALLINEN 1. Tv-urheilu C MORE MAX: Italian osakilpailu: 14.00 Moto3. 6.00 ja 10.30 Snooker: Scottish Open Glasgow. FC Liekki FJK 0-8 Tiinu Varvikko 4, Aada Klemelä, Sara Heikkilä, Katja Savolainen, Anna Norbäck. Onnistuneita 3-pisteen heittoja: 1) James Harden Houston 106,... TIISTAINA 12
10.35 Jääkarhut ilman jäätä. 18.59 Tohtori Raimon joulukalenteri (S). Johanna ja Kari. -1 -2 -1 -0 +0 +1 +1 -2 -1 +3 -1 +1 +0 -5 -5 -1 +2 -1 +1 +2 15.12. 23.50–00.10 Kioski Show. Varaemo. 06.25 Ylen Aamu-tv. W. 08.33 Toinen maailma (12). 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). 09.00 Fresh Off the Boat (S). 12.00 Francon jälkeen – Alcántaran perhe (7). 10.05 Emmerdale (7). 17.00 Say What. 14.35–15.25 Totuuden treffit. 21.55 Urheiluruutu. 16.45 Roope Salminen Show. 09.00 Hauskat kotivideot. 23.00 Sota ja rauha (16). 02.00 Haapasalo ja kaverit (S). 04.15 Supernatural (12). 18.56 Keltapaita (S). 17.25 Vem vet mest?. 22.00 Mad Cook Show (7). 8.10 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 8.24 Galaxi. 2/3. 1, 12/12. +14 +17 +5 +3 +18 +5 +11 +15 +16 +22 +1 +12 -3 +6 +18 +14 +2 +9 +2 +5 Torstai -1 6 Perjantai -1 1 Lauantai -1 1 Sunnuntai -4 1 Maanantai -5 1 Jokioinen eilen klo 14 -0 C 5 Lämpimintä eilen klo 14 +2,9 °C Bogskär Sateisinta 10.12. 22.00 Yle Live: Disco Ensemble. 09.00 Efter Nio. 00.10 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna. 01.00 Grillit huurussa (S). Onnea, Tuovi! 6.53 Kuiske (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Vihan liekit, osa 2/2. 8/10. 22.40 Peter Nyman. 18.25 Emmerdale (7). 21.55–01.05 ELOKUVA Kino Suomi: Talvisota (12). 7.12 Hau Hau, Piip ja Veli (S). Aki temppuradalla. 16.30 Suomen ihanimmat häät. 09.55 Heikoin lenkki. 19.30 Salatut elämät (7). 16.00 Salatut elämät (S). 19.00 Totuuden treffit. Kausi 9. 19.00 Grillit huurussa (S). 18.00 Simpsonit (7). 15.00 Pelimies. TIISTAINA 12. 2, 1/10. 16.50 Onnenarpa. Jakson teemana safka lääkkeenä, vieraina taistelukone Makwan Makwan Amirkhani ja biohakkeri Teemu Arina. 08.25 Lassie (7). 18.30 Clay Kids (7). Cooperia ja Janey-E:tä odottaa väkivaltainen yllätys. 23.00 Kostopornon kohteena (12). 7.25 Babar ja Badun seikkailut (S). 04.10–05.05 Aku ja 7 ihmettä (S). 13.10 Blackhearts: mustan metallin maailma (12). 10.00 Taivaallista menoa: Ujo pappi. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 17.00 17.55 Idols. 19.00 Seitsemän Uutiset. 6.53 Turvapaikanhakijoiden työllistyminen tet-harjoittelulla 7.13 Iskikö lumimyräkkä aamuliikenteeseen. 7.37 Askarrellaan. 23.00 Stand Up! (S). 13.50 ELOKUVA Arkistokuvia: Lauri Kristian Relander (S). 11.05–12.00 Ensitreffit alttarilla. Kausi 1. 21.50 Yle Uutiset. Kausi 1. 6/10. 18.55 The Joulukalenteri (7). 06.25 Huomenta Suomi. 14.35 ELOKUVA Circus Fantasticus (12). Osa 3289: Aki ja nitrodiskon kuningatar. 5/8. 20.58 Keno. 15.45 A-studio. 19.00 SuomiLOVE. 16.15 Sadan vuoden talo. Etsi ja tuhoa. Kausi 1, 8/10. 18,2 mm Turku Kylmin 12.12. 1/11 20.00 Docstop: Kaksoislataus. 03.20 Maailman kauheimmat naapurit (12). Kausi 4, 19/22. 14.05 Isä, äiti ja lapset. JOULUKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 05.55 MOT : Sota omasta ASO-kodista. 13.30 Tähdet, tähdet. 03.15 NCIS: New Orleans (12). 22.40 Yle Uutiset ja Oddasat. 22.30 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 06.15 Vili Vilperin seikkailut (7). 7. 16.55–17.20 Asia on pihvi. Kausi 1, 8/8. Jakso 707: Mysteerinainen. 11.00 Yle Alueuutiset ja Yle Oddasat. 06.55 Vili Vilperin seikkailut (7). 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 17.55 Emmerdale (7). 18.30 Puoli seitsemän. 20.30 Heidi Köngäs, vahvojen tarinoiden ohjaaja. Osa 3288. 16.55 Heikoin lenkki. 21.00 21.00 Sääntö-Suomi. Jakso 3/20. 18.44 Kysy Laralta (7). 18.55 Tulossa: The Voice of Finland. 6.43 Digitalisaatiosta apua liikenneonnettomuuksiin. Metsuri ja Vanhustenhoito. 18.16 Muinoset keksivät joulun (7). Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) -1 -0 +0 -0 -0 -2 -2 -1 -1 -1 4 4 4 5 5 5 -8 -6 -2 -2 -1 -1 +1 -6 -5 -4 -3 -2 -2 -0 7 8 11 8 12 11 8 12 13 9 tänään tänään Helsinki +1 Hämeenlinna -1 Joensuu -0 Jyväskylä -2 Kemi -4 Kotka +1 Kuopio -1 Lahti -1 Lappeenranta -1 Maarianhamina +2 Mikkeli -2 Oulu -3 Pori -0 Rovaniemi -7 Salla -5 Savonlinna -1 Seinäjoki -2 Tampere -1 Turku +1 Vaasa -2 13.12. 20.30 Simpsonit (7). 13.45 Team Ahma (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. oli vuonna 1960 -40,6 °C Inari Lämpimin 12.12.oli vuonna 2013 +8,6 °C Jomala. Sivullinen uhri. 02.20 Kohde (12). 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 10.00 Luontomatkalla Costa Ricassa. 14.15 Team Ahma (S). 00.00 Hyvät ja huonot uutiset. 22.00 Vares – Pimeyden tango (12). Jakso 10/10. 23.10 Antti Holma ja maastamuuttajat. 08.10 LEGO Nexo Knights (7). 04.00–05.00 Astral-TV. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 23.00 Twin Peaks (12). Ridge ja Brooke viettävät iltaa kartanolla Ericin ja Quinnin kanssa. Tahdon, tahdon. 13.25 ELOKUVA Ruokki – lentävä pingviini (S). Yrjänä. 19.00 Spotlight : Tappamalla pakkohoitoon. Kausi 19, 13/64. 21.00 21.00 Villi kortti. 18.00 BUU-klubbenin joulukalenteri. 19.50 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! 20.00–20.30 Uusi Päivä (S). Jakso 708: Muunneltua totuutta. 11.00 Ali Show: A. 15.50 Mittatilaustyönä. 11.30 Tusina tavaraa Suomesta. Jos on rahaa, pääsee Prahaan. 22.20 Päivän sää. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 14.00 Keskustelu seksuaalisesta häirinnästä. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 08.33–12.00 YLE FEM. 7.17 Seksuaalinen häirintä puhuttaa eduskunnassa 7.44 Kaakkois-Aasian suomalaisyhteisöjen joulutunnelmaa 7.48 Taidehuijausten hurja maailma 8.12 Kirjojen Suomi: Kuinka selvitä maailmanlopusta 8.17 Löytöretki Suomen merenalaiseen luontoon 8.44 Jälkipörssi 09.30 Puoli seitsemän. 12.30–13.20 Kotiin takaisin (12). 21.00 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.41 Avaruusapinat (7). 19.10 Ninja Warrior. 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 01.30 Ninja Warrior. Kausi 2, 21/24. 18.30 Simpsonit (7). 4/8. +0 -2 -3 -2 -4 +1 -3 -3 -1 +4 -2 -4 +0 -5 -3 -2 -2 -2 +2 -1 14.12. Savonlinna. +2 -1 -3 -2 -4 +3 -3 +0 +1 +2 -1 -4 -2 -5 -6 -1 -4 -1 -2 -3 Ateena +15 Alicante +14 Bryssel +3 Kööpenhamina +2 Las Palmas +18 Lontoo Madrid +7 Malaga +14 Mallorca +14 Miami +19 Moskova -5 Nizza +11 Oslo -3 Pariisi +6 Rodos +18 Rooma +16 Tallinna +1 Tokio +8 Tukholma +1 Wien +8 13.12. Kausi 2, 9/11. SUB 08.00 Selviytyjät. 3/6. Tiukkaa peliä. 10.35 Leila kokkaa maalla. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. 11.00 Närbild. Finaali. 7.00 Närpiäiset (S). 02.25 Vampyyrien sukua (12). 15.30–16.20 Sohvaperunat. 21.30 Huuto syvyydestä (12). 17.48 Joulukalenteri: Huiman hyvä joulu! Osa 12/24. 08.50 Näin Norjassa. 18.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. Ruualla douppaaminen. 00.10 Twin Peaks (16). 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 21.00 Historia: Taiteenkeräilijän tarina. 09.35 Emmerdale (7). 03.00 Australian rajalla. 20.00 Oi maamme! : Puolesta ja vastaan. 10.30 Vem vet mest?. Riikka ja Timo. 03.30 Amerikan rajavartijat. Katsellaan Iinan kanssa lasten lähettämiä piirustuksia sekä ohjelmat Petrin tiikeritarinat, Lasten Suomi, Kati ja Töppö ja Tie tähtiin. 21.00 Mestareiden mestari. 16.30 Uusi Päivä (S). Ville Haapasalo matkaa Vicky Rostin kanssa Prahaan, jossa Vicky on viimeksi käynyt ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan 40 vuotta sitten. 19.25 Tulosruutu. 14.50 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 15.50 Leijonan luola USA. 05.10– 05.56 Lemmen viemää (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 00.15 Rankat duunit. Jakso 6/9. 15.30 Arktiset vedet. +17 +17 +4 +1 +19 +6 +9 +17 +16 +18 +1 +13 +8 +18 +14 -2 +9 +1 +4 15.12. 7.44 Dinojuna (S). 07.25 Rusty Rivets (S). 20.00 Rankat duunit. 09.30 Salatut elämät (S). 06.30 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 10.50 LIVE: Onnenarpa. 01.20 The Joulukalenteri (7). Kalaa ja äyriäisiä. 16.05– 16.50 Velvet – muotitalon tarina (7). 16.40 Lauri Tähkä: Varpunen jouluaamuna. 10.00 Ne kesät Intiassa (12). 6/14. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 01.10 Twin Peaks (12). 22.25 Tulosruutu. NELONEN 05.00 Astral-TV. 06.00 Sonic Boom (7). 18.01 Holby Cityn sairaala (12). 4. Suurin fani. 08.35 Lego Ninjago (7). 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.00 21.00 A-studio. 07.10 Peukaloisen uudet retket (7). Väärennettyjä passeja. 15.00 X Factor UK. 20.35 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. Kausi 3, 7/18. Kausi 2, jakso 3/10. 20.00 Simpsonit (7). 10.00–11.00 Lemmen viemää (12). +16 +14 +4 +2 +18 +8 +8 +14 +14 +16 +3 +11 -2 +7 +18 +13 +8 +1 +5 14.12. MTV3 06.00 Aamusää. 00.00 Historia: Natsien taidekauppias. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 12.12. 12.00 Riistametsällä. 12.14 Oddasat. Vihan liekit, osa 1/2. 14.00 Ihmemies MacGyver (12). 11.27 Ali Show: Petra. 13.35 Kerrostalojen prinsessat. 17.10 Ne kesät Intiassa (12). 19.20 Päivän sää. 5/12. 12.45–13.30 Pakoon helppoa elämää. Hämmentäviä havaintoja. 18.55 Mitä tänään syötäisiin
22.05 Kantritohtori Teppo Nättilä. 18.00 70’s show (12). 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Pieni suuri perhe. 21.00 Wheeler Dealers. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 8.12 Alueradio. 15.00 Rempalla kaupaksi. 18.30 Radioraamattupiiri. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Wheeler Dealers. 17.15 Sadan vuoden kirjat. 16.30 Järjestelmänmurtajat. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.00 Klassista kahteen. 16.05 Kissakuiskaaja. 23.30–00.00 CBN News. 21.00 Poliisit 2017 (S). 12.50 Päivän blogi. 01.00 Dosentti. 10.05 Sari Valto. 6.50 Viikon teos. 21.50 Etnohetki. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 6.25 Aamusoitto. 23.00 Terrorismin historia. 19.00 Puheen Ilta. 0.00 Arkisto: Rakkauden merkkejä. 00.55 ELOKUVA Funny People (16). 11.00 Keskipäivän tasaus. 23.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 12.40 Goldbergit (S). 17.10 Varastojen metsästäjät. Marko Maunuksela. 23.35 Say What. 15.05 Aarteen tonkijat. 15.00 Charlotte Crosbyn haasteet. 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 1.00 Aalloilla (u). 20.06 Radio Suomen Ilta. 05.15 Tie on valmis! MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Heidi Köngäs, vahvojen tarinoiden ohjaaja Yle Teema & Fem klo 20.30. 09.30 Jättiläisnaiset. 22.00 YleX Aamu – Päivän parhaat. 7.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 13.55 Rukoustanssi. 22.00 Sinkkuelämää (12). 11.57 Päivän mietelause. 13.55 Amerikan karmeimmat kokit. Marko Maunuksela. 08.40 FOX Kids: Ultimate Spider-Man (7). FOX 06.00 Sky News. 01.00 Hottikset 2.0 (S). 18.03 Kysy mitä vaan. 09.30 Muodin huipulle. 12.45 Merisää. 03.30 Koputus. 01.35 Emmerdale (7). 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.00 Yle Uutiset. 19.00 Prameat mustalaishäät (7). 04.00 CSI: Miami (16). 13.00 Sinkkuillallinen. 16.03 Juuso Pekkinen. 12.20 Uskomaton eläinlääkäri Pol. TIISTAINA 12. 19.00 Kuvia ja käännekohtia. 7.12 Puheen Aamu. 7.10 Aamusoitto. 16.00 Remppa vai muutto. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 20.00 Yle Uutiset. 00.00 Sinkkuillallinen. 12.30 Sana Jerusalemista. 14.05 Terapian tarpeessa (7). 9.10 Puheen Aamu. 00.00 Todistuksia Suomesta. 18.00 Science of Stupid. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 4: Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa II, jakso 19. 00.00 Vuorien sankarit (7). 14.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 20.00 Jumala puhuu. 14.00 Toivon päivä. 21.00 Mökkireissu. 22.00 Tappava rakkaus. 21.30 Poliisit 2017 (S). 13.00 Pitääkö olla huolissaan?. 23.00 Kensington Temple. 13.00 Yle Uutiset. 14.40 Aarteen tonkijat. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 03.40 Muodin huipulle. Mihin tarvitsemme häpeää?. 12.45 Sara La Fountain. 7.03 Raamattuavain. 21.30 Radioteatteri esittää: Iiris ja viettelykset, osa 2/10: Turvallisuusuhka. 18.00 Amerikan lapsimissit. 12.10 Urheiluradio. 09.00 Jerusalem studio. 23.00 Leijonan luola USA – diilin jälkeen. 09.10 TV Shop Tvins. 16.00 Kämmenellä. 8.10 Urheiluradio. 10.45 Viikon levy. 12.57 Suomen Radio. 6.06 Alueradio. 21.35 Sana ja armo. 00.30 Science of Stupid. 10.55 Viikon teos. 14.40 Rajavalvojat (S). 18.00 Sukulan suojatit (S). 23.10 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 9.00 Yle Uutiset. 23.00 Fat n’ Furious. 9.05 Urheiluradio. 10.30 Dubain lentokenttä. 16.30 Jon ja Kate +8. 15.05 Alueradio. 04.00 Jumala puhuu. 18.55 Radio Suomen Ilta. 14.10 Metsurit suolla. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 22.05 Rainer Friman ja ihmisen ääni (u). 08.40 Amerikan suloisimmat lemmikit. 10.59 YleX Etusivu. 02.30 Herra käyttää lääkäriä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 Australian rajalla. 08.00 Dosentti. 01.25 Mustalaissiskot (S). 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 18.00 Vallan suhteet (12). 19.00 Hengenvaarallinen saalis. 17.00 Pulmuset (7). 19.00 YleX Ilta. 07.30–08.30 Lemmen viemää (12). 02.00 Suomen hauskin tavis (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 House (12). 03.00–05.00 Astral-TV. 13.15 Ari ja Kirsi: Kotirempat. Ohjelman toimittaa Pietari Kylmälä. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Yöklassinen. 20.02 Lähetysvartti. 20.30 Etnoilta: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelma. 9.00 Yle Uutiset. 22.35 Hengenvaarallisesti lihava. 20.30 Jerusalem studio. 11.00 Anokaa uskossa. 5.32 Melkein hereillä. 8.00 Yle Uutiset. 00.30 Family Guy (12). 21.45 Raamattu puhuu sinulle. 09.05 FOX Kids: Olipa kerran avaruus (S). 17.05 Valheellinen verkkomaailma (12). 11.30–12.00 Arvostele mun illallinen Ruotsi. 21.03 Päivä tunnissa. 08.20 FOX Kids: My Little Pony (S). 21.00 Nuoret – Rauhattomat Reformoidut. 03.25 Seksileikeistä putkaan (12). 15.00 Yliluonnollista. 09.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. KUTONEN 06.35 American Chopper. 19.03 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 10.30 Australian rajalla. 22.30 Paimenpojasta Inkerin piispaksi. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 12.33 Suomen Radio. 15.25 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 03.00–05.00 Astral-TV. 15.30 Haapasalo goes lomalle. 14.00 Yle Uutiset. 19.00 Rajavalvojat (S). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 10.00 Katastrofitatuoinnit. 00.30 Kuningaskunnan tuuli. 17.00 Julkkisselviytyjät (S). 3.02 Kaitsun nurkka – Kai Ulmanen. 05.00 TV7 Israel News. 01.55 Murha porukalla. 20.00 Lapin poliisit. 22.05 Sari Valto. 06.58 FOX Kids: Pyjamasankarit (7). 10.03 Ajantasa. 17.00 Viidakon kultaa. 6.05 Arjen tulevaisuus: Mistä on huomisen kylä tehty?. 07.35 Metsurit suolla. 03.45 Autojen ensiapu. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Jouluyö, juhlayö – laulu kiertää maailmaa. 11.00 Leijonan luola Kanada. 14.40 Tosielämän hätäpuhelut (12). 11.33 Suomen Radio. 10.00 Lelulaatikko. 19.00 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 15.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 16.00 Lemmen viemää (7). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Elä vapaana tai kuole. 09.00 Toisenlaiset äidit. 04.30 Jerusalem studio. 09.45 TV Shop Tvins. 21.00 Dubain lentokenttä. 19.00 Hurjat mökkiurakat. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 15.05 Mikko ’’Peltsi’’ Peltola. 17.06 Päivä tunnissa. 18.50 Iltahartaus. 5.02 Melkein hereillä. 02.00 Raamatun kertomuksia. 22.00 Scandal (7). 02.55 Salatut seksiongelmat (7). 03.50 Erakkoperhe erämaassa. 06.00 LIVE: Astral-TV. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Toimittaja Mirja Pyykkö katsoo Minna Joenniemen vieraana sikermän kantaaottavia videoteoksia, jotka on tehty hänen nuoruutensa aikaisista arkistofilmeistä. 03.05 CSI: Miami (12). 19.00 Family Guy (12). 2.30 Lähetysvartti(u). 10.15 Sykettä Israelista. 12.30 Suolapala. 09.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 13.15 Fillarievankelistat vauhdissa. 20.00 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (12). 18.30 Science of Stupid. 20.00 Philadelphian eläinpoliisit (12). 15.00 Ummikot ulkomailla. 12.20 How I Met Your Mother (7). 1920 Juhani Aho ja romaani Muistatko. 11.03 Nosto. 09.45 Filminurkka. 2.00 Arkisto: Liikennevälineitä. 7.12 Alueradio. 01.00 Neljät häät Amerikassa. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Radio Suomen Ilta. 9.11 Alueradio. AVA 06.00 Aamun AVAus. 08.40 Autojen ensiapu. Romaanista ovat keskustelemassa kirjailija Johannes Ekholm ja professori Saija Isomaa. 06.32 FOX Kids: Teletapit (S). 22.15 Vanha Testamentti avautuu. 19.30 Koputus. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Ykkösaamu. 17.30 Terapian tarpeessa (7). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Kuvia ja käännekohtia. 5.52 Melkein hereillä. 12.10 Sisarvaimot. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 15.00 Yle Uutiset. 14.30 Voittoa asuntokaupoilla. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. 17.00 Kakkukuningas. 22.30 Poliisit 2017 (S). 20.30 Itäraportti. 7.45 Hartaita säveliä. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). HERO 07.40 Rikkaiden deittipalvelu (S). 00.30 Rajavalvojat (S). 16.40 Lapin poliisit. 21.55 Armon kalliolla. 04.55–05.59 Sky News. 19.03 Etnoilta: Sydänjuurilla: Talvista uutuuskansanmusiikkia. 7.10 Urheiluradio. 23.02 Päivä tunnissa. 18.30 Hartaita säveliä. 18.02 Rukous Suomen puolesta. 01.30 Kamera käy. 11.03 Suomen Radio. Sisällissodan haamu kummittelee tässä surumielisessä, muistista, rakkaudesta ja kuolemasta kertovassa teoksessa. 14.00 Passion for Jesus. 6.00 Yle Uutiset. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 9.00 Yle Uutiset. 09.55 Laula kanssani -karaoke. 01.00 Dubain lentokenttä. 18.55 Sinkkuelämää (12). 07.26 FOX Kids: Popples (7). 01.00 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Jon ja Kate +8. 6.15 Aamuhartaus. 2.00 Yle Uutiset. 19.00 Syömällä terveeksi. Ahon teos purkaa suomalaisen kansallismielisen älymystön pettymystä Suomen sisällissodan jälkeen. 21.55 Radio Suomen Ilta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Viikon levy. 17.35 Matkakuume. 11.25 Saari ilman lakeja. 21.00 1+5 tytärtä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 70’s show (12). 22.00 ELOKUVA Rautanaamio (12). 10.55 ShowHau. 13.05 Jättiläisnaiset. 11.20 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. Marko Maunuksela. 15.25 Raamattu. rovasti Samuli Pentikäinen (arkistohartaus) 7.59 Hyvää huomenta. 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 17.25 Sana Jerusalemista. 17.15 Alueradio. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 05.35–05.59 Pannaan paremmaksi. 17.00 Yle Uutiset. 11.50 Varastojen metsästäjät. 3.53 Yöradio. KUVA: Yle Kuvapalvelu. 01.45–03.35 ELOKUVA Levottomat (16). 16.00 Leijonan luola Kanada. 14.30 Tuurin kyläkauppias. 15.55 Yle News. 19.30 Rajavalvojat (S). 10.30 Unelmarempat. YLEX 6.29 YleX Aamu. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 17.07 Hartaus. 14.10 Vaikea valinta. 6.05 Sää. 12.12 Suomen Radio. 06.06 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 20.00 Dosentti. 18.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.00 New Jerseyn täydelliset naiset. 21.50 Merisää. 14.00 Neljät häät Amerikassa. 17.00 Lentoturmatutkinta. 06.50 Vaarallisimmat saalistajat. 18.00 Romano mirits. 00.35 Lemmikkien hamstraajat. 10.00 Kansan kesken. 21.00 Chris Hansen ja tappajan vaisto. 12.45 Eläinten lentokenttä. 16.05 Harley and the Davidsons (12). 10.30 Herätyksen läpimurto. 8.10 Urheiluradio. 10.00 Yle Uutiset. 13.03 Herätyksen! parhaita paloja. 7.15 Herätys!. TV5 06.30 Yllätysremontti. 11.45 Jotain lainattua, jotain uutta. 15.05 Kultakuume. 02.00 Isäntänä Tapani Ruokanen. 04.35–05.23 Akvaariomestarit. 19.00 Rempalla kaupaksi. 07.15 Pomo keittiössä. 19.30 Family Guy (12). 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 21.00 ELOKUVA Funny People (16). 02.35 Grand Designs – unelma-asunnot. 7.50 Aamuhartaus. 02.50 Lentoturmatutkinta. 20.05 Sää. 07.40 Pienten perhe. 00.20 90 päivää morsiamena. 0.00 Yöradio. 02.25–03.22 Amerikan suloisimmat lemmikit. 01.00 Family Guy (12). 7.10 Urheiluradio. 15.10 Katujen kaaharit. 22.00 Saari ilman lakeja. 12.12 Yle Puhe Tänään. 23.03 Yöradio. 02.00 Pikakurssi kodinostoon. 12.10 Urheiluradio. 7.50 Merisää. 01.25 ELOKUVA Bound – sidottu (16). 3.00 Yle Uutiset. 12.00 Remppa vai muutto. 21.15 Tie on valmis!. 12.10 Tiedeykkönen. 3.00 Herätyksen! parhaita paloja (u). 23.00 Rajasota. 12.25 Isojalan jäljillä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.05 Vaarallisen valtatien pelastajat. 23.00 Suomurhat. 18.00 Raamatun kertomuksia. 13.45 Signaali sydämiin. 8.45 Päivän blogi. 13.15 Vallan suhteet (12). 16.17 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 02.30 Pikakurssi kodinostoon. 03.00 Metsurit suolla. 13.35 70’s show (12). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Remppa vai muutto. 18.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. Ohjelmassa seurataan myös uuden Nuoruustango -tv-elokuvan tekoa. 10.00 Rempalla kaupaksi. 20.00 Rikkaiden panttilainaamo. 16.15 Kauppaneuvos Jethro (S). 01.00 Leijonan luola Kanada. 23.00 Poikelus ja Hätönen – Päivän parhaat. 00.00 Science of Stupid. 9.05 Urheiluradio. 0.05 Yöradio – Kasaritunti. 19.02 Presidentinvaalitentti – Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 23.30 Sana Jerusalemista (u). 14.10 Autojen ensiapu. JOULUKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 21.00 Yle Uutiset. 19.00 Suomen hauskin tavis (S). 22.00 Fast n’ Loud. 20.30 Lapin poliisit. 18.50 Merisää. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 TV7 Israel News. 02.45 Filminurkka. 17.00 Sinkkuillallinen. 0.00 Yöluotsi (u). KUVA: Juha Suomalainen / Yle Kuvapalvelu Oi maamme!: Puolesta ja vastaan Yle Teema & Fem klo 20.00. 22.00 Poliisit 2017 (S). 13.00 Panttilainaamo UK. 17.30 Pienten perhe. 10.20 Return to Amish (S). 07.45 Likaiset rikkaudet. 10.30 Raamattu. 10.50 Sukulan suojatit (S). 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 03.00–05.00 Kansan kesken. 10.00 Yle Uutiset. 13.03 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 11.00 Klassikkoparatiisi. 15.05 Rajavalvojat (S). 08.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 10.00 Äitien sota. 14.30 Marttyyrien ääni. 11.15 Pomo keittiössä. 19.05 Radio Suomen Ilta. 19.30 Leilan ihana joulu. 01.55 Saari ilman lakeja. 04.35– 05.24 Eläinten pelastajat. 16.02 Aalloilla. 6.05 Hartaita säveliä. 09.25 TV Shop Tvins. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). TV7 08.30 Juuret lähteellä. 12.20 Hell’s Kitchen. 6.56 Päivän mietelause. 02.05 Emmerdale (7). 16.00 Järjestelmänmurtajat. 22.55 Veisaten Herralle. 12.30 Politiikkaradio. 9.05 Muistojen bulevardi. 21.40 Urheiluradio. FRII 08.55 Sofian enkelit. Yle Uutiset ja sää. Palasia matkailun historiaa: Linja-autolla sodanjälkeiseen Eurooppaan ja Lähi-itään. 11.00 Neljät häät Amerikassa. 03.55–05.26 Isojalan jäljillä. 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.30 Tarinoita Kallaveden kaupungista. 22.35 New Jerseyn täydelliset naiset. 07.30 Sofian enkelit. 22.05 Perttu Häkkinen. 13.03 Perttu Häkkinen. 9.10 Sää. 07.52 FOX Kids: Casperin kummituskoulu (7). Henkilökuva ohjaajasta ja kirjailijasta, jota kiehtovat historiassa ja ihmissuhteissa piiloon jääneet tarinat. 10.03 Juuso Pekkinen. 18.00 Yle Uutiset. 13.10 70’s show (12). 02.00 Hengenvaarallinen saalis. 5.50 Merisää. 12.55 Tohtori Raimon joulukalenteri. 01.30 Kättä pidempää lapsityöhön. 16.15 Faunin iltapäivä. 08.25 Rikkaiden deittipalvelu (S). 00.00 Shield – Lain varjolla (12). 11.35 Julkkisselviytyjät (S). 16.00 Uutisotsikot. 23.00 Remppa vai muutto. 13.45 Kalliovuorten kytät. LIV 05.00 Astral-TV. 18.15 Kurkistus Etnoiltaan. 17.30 Kättä pidempää lapsityöhön. 7.53 Alueradio. 00.00 Tosi kyseessä (12). 05.10– 05.26 Yön AVA. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Viikon teos. 08.20 Erakkoperhe erämaassa. 09.35 Pannaan paremmaksi. 01.00 Uskosta totta. 03.00 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. 13.00 TV7 Israel News. 10.00 Pannaan paremmaksi. 16.55 New Yorkin luksuslukaalit. 14.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 14.00 Tinan matkassa. 21.00 Toisenlaiset äidit. 8.12 Puheen Aamu. 19.45 Etnoilta: Keinuva talo – Kaikki langat omissa käsissä, nousukiidossa Maija Kauhanen. 12.00 Yle Uutiset. 04.30 Sinkkuelämää (12). 20.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 13.05 Hell’s Kitchen. 20.30 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 08.30 Kamera käy. 20.00 Kauneuden hinta. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 04.40 Huumebisnes Oy (16). 21.00 CSI: Miami (16). 16.30 Juuret lähteellä. 01.00 Katujen kaaharit. 22.00 Upea lihava elämäni. 19.00 Tuurin kyläkauppias. 21.00 ELOKUVA Vamppi ja veteraani (16). 17.00 Uskosta totta. 16.25 Pulmuset (7). 14.03 Akti. 7.45 Aamuhartaus. 03.50 Valheellinen verkkomaailma (12). 20.30 Kamera käy. 4.02 Melkein hereillä. 12.59 Poikelus ja Hätönen. 17.40 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 21.35 Julistakaa. ALFATV 00.00 Kuvia ja käännekohtia. JIM 05.00 Astral-TV. 10.00 Sanoja säveliä. 13.30 Panttilainaamo UK. 16.10 Australian rajalla. 09.15 Kauppaneuvos Jethro (S). Mihin tarvitsemme häpeää?. 08.30 Katujen kaaharit. 12.00 Haapasalo ja kaverit (S). 13.15 Yukonin eläinlääkäri. 17.55 Unelmarempat. 06.00 LIVE: Astral-TV. TLC 06.25 Akvaariomestarit. 11.00 Yle Uutiset. 00.05 Rajavalvojat (S)
varapuheenjohtajaksi Janne Lintukorven. Kun Karjalasta lähdettiin toisen kerran evakkoon, saatiin mukaan vain arvokkaimmat käsitytöt. Hän maalasi ne tauluksi 1980-luvulla.. • Loppuseminaari kotimaisten valkuaisten mahdollisuuksista Jokioisten Tietotalon yläkerrassa klo 9–15. Uuden puheenjohtajan Janne Siikosen lisäksi järjestäytymiskokous valitsi 1. Pimeä päättyy klo 8.27 ja alkaa klo 16.11. Sihteerinä jatkaa Pertti Heikkilä ja rahastonhoitajana Arja Väre. varapuheenjohtajaksi Timo Nummelan ja 2. KUVAT: Lassi Puhtimäki Kauko Liskin rakkaaseen lapsuudenmaisemaan kuuluivat Vuokselan kirkko ja ranta. • Tonttu Tohinaa nuorten työpajan pajamyymälässä Turuntie 1:ssä klo 14–17. • Teemu Roivasen ja Diandran joulukonsertti Forssan kirkossa klo 19. Näin muistelee useampi talvisotaa pakoon lähtenyt karjalainen. TALVISOTA TUHOSI paljon karjalaisten käsitöitä, eikä jatkosota ollut yhtään sen armollisempi. • Kevyen liikenteen väylän suunnitelmaa välillä Riihivalkaman koulu – Kytö esitellään Tammelan valtuustosalissa klo 18–20. Huomenna • Yhteislaulutilaisuus Kalervo & kumppanit Ystävän Kammarissa Hämeentie 5:ssä klo 12. Hän oli silloin jo kotoutunut Tammelaan, muttei ollut unohtanut karjalaisen käsityön perinteitä. • Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän kokous Forssan sairaalan koulutustilassa klo 18. TIISTAI 12. Sullottiin niin, että tavaraa oli kattoa myöten täynnä. Sentään jotkut työt säilyivät. Tammelan Yrittäjät panostaa juhlavuoteen Tammelan Yrittäjien uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin, että tulevaa 40. FL Käsitöitä Karjalan malliin Sota tuhosi paljon karjalaisten käsitöitä ja taidetta, mutta perinne niiden tekemisestä jäi elämään. Itse veistellyt huonekalut, kanteleet, oman maan pellavasta kudotut pöytäliinat ja verhot. Tammelan Karjalaseuran aktiivit etsivät näyttelyä varten sodasta selvinneitä karjalaisia käsitöitä. –?Soitin eräälle tuttavalleni, jonka perhe teki Karjalassa paljon upeita käsitöitä. toimintavuotta juhlistetaan muun muassa julkaisemalla historiikki. He joutuivat toteamaan, että niitä on erityisen vaikeaa löytää. Marianna Langenoja Tammela Perunakellareihin ne piilotettiin, ennen kuin lähdettiin. seurakunnan kirkkovaltuuston kokous seurakuntatalossa klo 18. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa TIISTAINA 12. Ajattelin, että saamme heiltä useita töitä näyttelyyn. Muut hallituksen jäsenet ovat Anne Enckelman, Kalle Pelto-Huikko, Tarja Angelin, Jari Pirinen ja Pekka Väre. Kun sitten välirauhan alkaessa palattiin kotiin, joku oli tyhjentänyt kellarit. • Koijärven Kunnon vuosikokous Forssan Vapriikissa Kutomokuja 2A:ssa klo 18. Niistäkin moni tuhoutui matkalla. Tuttavani kuitenkin totesi, että lähes kaikki käsityöt tuhoutuivat Elisenvaaran pommituksessa, kertoo Tammelan Karjalaseuran puheenjohtaja Ebba Penttilä. JOULUKUUTA 2017 Tuovi Huomenna: Seija Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.27 ja laskee klo 15.11. Kokouksia • Forssan ev.-lut. JOULUKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7-14. Sinikka Iso-Herttua taiteili Karjalan neidot vuonna 1957
Vanhojen töiden lisäksi joukossa on uudempia luomuksia. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA TIISTAINA 12. –?Muistan, kuin jo 7-vuotiaana ihailin Marin töitä, Ebba Penttilä kertoo. KARJALAISEN Mari Suokkaan tekemä keinutuolimatto ja seinävaate on ripustettu Tammelan kunnantalon seinälle. Käsityöt ovat säilyneet suvulla näihin päiviin saakka. Iso-Herttua osallistui tuolloin käsityökurssille, jossa opetti erityisen taitava tekstiilityönopettaja. Suurta suosiota Suomessa ja ulkomailla nauttiva Alma on puolestaan ehdolla vuoden biisija vuoden musiikkivideo -sarjojen voittajaksi. joulukuuta asti. Töistä näkyy ajan patina, koska ne on tehty 1800-luvun lopulla. Emma-gaala järjestetään Espoossa 3. Yksi onnellisista töistä on Sinikka Iso-Herttuan työ Karjalan neidot. Näyttely on avoinna 29. Kaikkiaan palkintokategorioita on yhdeksäntoista. –?Muistan sen kurssin hyvin. Liski on ikuistanut teokseen lapsuudenmaisemansa. Kävin siinä monet kerrat uimassa. VAIKKA SOTA tuhosi paljon käsitöitä, se ei onnistunut tuhoamaan karjalaista kädentaidon perinnettä. Jotkut tarinoista ovat haikeita, iso osa kertoo ennen kaikkea uuden elämän alusta LänsiSuomessa. 17: 24 Emma-gaalan ehdokkaat julki STT Kotimaisen musiikin Emma-gaalan palkintoehdokkaat julkistettiin maanantaina. JOULUKUUTA 2017 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. helmikuuta. Karjalaiset jatkavat taitojensa harjoittamista vielä tänäkin päivänä. Haloo Helsinki!, JVG ja Antti Tuisku kisaavat kaikki muun muassa vuoden albumi-, vuoden biisija vuoden artisti -palkinnoista. Karjalaseuran Taitavat kädet -näyttely onkin siitä erityinen, että töiden takana on suuria tarinoita. Tuossa kirkossa minut kastettiin, Liski kertoo maalauksensa äärellä. Se on tehty vuonna 1957, kun Iso-Herttua oli jo kotoutunut Tammelaan ja rakensi uutta elämää länteen. PÄIVÄN SANA Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä. –?Tuo ranta oli minulle kaikista tärkein. –?Parikymmentä vuotta sitten hyppäsimme tuolla samalla rannalla alasti uimaan. Yksi nostalgisista töistä on Kauko Liskin maalaus Vuokselan kirkosta ja rannasta. Eniten eri kategorioiden ehdokkuuksia saivat Haloo Helsinki!, JVG ja Antti Tuisku, joista kukin on ehdolla kuudessa eri ehdokassarjassa. FL ”Tuttavani totesi, että lähes kaikki käsityöt tuhoutuivat Elisenvaaran pommituksessa.” EBBA PENTTILÄ Tammelan Karjalaseuran puheenjohtaja. Ebba Penttilän mummon veli otti työt mukaansa lähtiessään evakkona Karjalasta Forssan seudulle. Sitä ennen opettajanani oli toiminut vain oma äitini, Iso-Herttua sanoo. Vuoden artisti ja vuoden musiikkivideo valitaan yleisöäänestyksellä, muiden palkintojen voittajat päättää musiikkialan ammattilaisista koostuva tuomaristo. Hän on myöhemmin vieraillut Vuokselassa kotiseuduillaan. Tammelan kunnantalolle pystytetty Taitavat kädet -näyttely esittelee tuota karjalaisille tyypillistä tapaa tehdä käsitöitä. Teimme sen vanhojen aikojen kunniaksi, emmekä välittäneet katsojista. Luuk
03 4155 610 tilaukset@forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA PERUSTETTU VUONNA 1917 WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 304 AJASSA 30 URHEILU 22 UUTISET 7 Demareiden presidenttiehdokas puhui torilla turvallisuudesta FPS:n voittoputki neljän pelin mittaiseksi Forssan Lehden juhlakonsertti on paikallissävyjen värittämä Nyt voit lukea tärkeimmät paikalliset uutiset paikasta riippumatta missä ja milloin vain. Lisäksi joihinkin nopeatempoisiin peleihin kuten kasinoja pöytäpeleihin sekä nettiarpoihin pitää asettaa tappiorajat vuorokausija kuukausitasolle. Molemmilla ryhmillä suosituimmat pelipaikat olivat kodin lisäksi ruokakaupat, kauppakeskukset ja kioskit. JOPA 68 PROSENTTIA Peliklinikan asiakkaista piti mainonnan määrää runsaana. Mikko Kuusisalo Puolet rahapeliongelmaansa apua hakeneista kokee mainonnan saaneen heidät pelaamaan enemmän ja siten pahentaneen peliongelmaa. . Nyt ennakkoesittelyssä. JOULUKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Puhelin 03 4155 610 • tilaukset@forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi 13.12.2017 alkaen kestotilaukseesi sisältyy myös DIGILEHTI (Koskee vain kuluttajatalouksia). Auto nähtävänä myymälässämme, ei koeajomahdollisuutta. Peliklinikan asiakkailla rahaa peleihin kului viikossa keskimäärin 470 euroa. –?Vaikka olisi hakenut apua ja sulkenut vaikka pelitilinsä, niin retkahtaminen tapahtuu kivijalassa, koska pelaaminen siellä on niin helppoa. Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Uusi T-Roc. TUTKIMUKSEN MUKAAN rahapelaamisen hallinnan välineiden käyttöä olisi varaa tehostaa. Castrén muistuttaakin, että peliongelmaisen retkahtaminen tapahtuu yleensä juuri näissä. klo 10–18 Ennakkomyynti on alkanut. Malliston yhdistetty EU-kulutus 5,0–5,3 l/100 km, CO?-päästöt 117-134 g/km. Castrén toivoo, että mietittäisiin sitä, missä pelaamisen mainontaa tehdään. Lisäksi saat käyttöösi Forssan Lehden koko digitaalisen sisällön. –?Toivoisin myös, ettei mainoksissa alleviivattaisi rahan voittamista niin paljon, hän sanoo. Nämä kaikki yhdellä tilauksella! . Klinikan asiakkaista hieman vajaalla puolella päämotiivi pelaamiseen oli juuri rahan voittaminen, mutta neljännes ilmoitti pelaavansa paetakseen tai siirtääkseen huomion pois muista asioista. Tervetuloa tutustumaan torstaina 14.12. Mainonta kiihdyttää jo olemassa olevaa rahapeliongelmaa ja lisää retkahdusalttiutta pelaajilla, jotka ovat päättäneet lopettaa, sanoo THL:n erikoistutkija ja psykologi Sari Castrén. Tee kaupat nyt, niin saat oman autosi ensimmäisten joukossa. Digilehdessä extrasivuja viikonloppuisin! • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. STT UUTISET. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA PERUSTETTU VUONNA 1917 WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 304 AJASSA 30 URHEILU 22 UUTISET 7 Demareiden presidenttiehdokas puhui torilla turvallisuudesta FPS:n voittoputki neljän pelin mittaiseksi Forssan Lehden juhlakonsertti on paikallissävyjen värittämä Forssan Lehti on hyvä lahjaidea! Lahjakortti Mainonta lisää peliongelmaisen pelaamista Peliongelmainen käyttää peleihin keskimäärin lähes 500 euroa viikossa. Teemme tulevaisuudesta totta. Kuvan auto erikoisvarustein. TIISTAINA 12. Nauti sisällöstä rajattomasti, millä laitteella haluat! . Kun muulla väestöllä suosituin peli on perinteinen lotto ja peliautomaatit tulevat vasta kolmantena, Peliklinikan asiakkaat pelasivat eniten peliautomaateilla. –?Rahapeliongelmasta kärsivät, toipumisvaiheessa olevat ja nuoret ovat erityisen alttiita markkinoinnin vaikutuksille. KESTOTILAAJANA saat jatkossa enemmän! T-Roc-mallisto alk. 24 205 € T-Roc hinta CO?-päästöllä 117 g/km. Jos asiakas pyytää estämään verkkopelaamisensa pidemmäksi aikaa, hän voi aikaisintaan vuoden päästä pyytää pelitilin avaamista uudelleen. Saat perinteisen paperilehden kotiin kannettuna. Tutkimuksen tekijät toivovatkin, että peliongelmien hoidossa pureuduttaisiin myös alkuperäisiin ongelmiin, kuten yksinäisyyteen tai taloudellisiin ongelmiin. Forssan Laatuauto Aukeentie 2, Forssa, vaihde 03-4249 300 Automyynti: ma–pe 9–18, la 10–14 www.forssanlaatuauto.fi Pia HeidenstrauchHarteva 044 5601 691 Vesa Kantonen 044 5601 692 Raimo Alanko 044 5601 693 Esa Pohjonen 044 5601 694 Jouni Lounas 044 5601 682 Tilaukset p. Tiistaista alkaen pelaajien on asetettava siirtorajat pelitililleen ennen kuin siirtää sinne rahaa pankkitililtä. Nopeatempoiset pelit ovat koukuttavimpia ja siihen on kiinnitettävä huomiota. Peliklinikka auttaa pelaamisen liikakäytön ongelmista kärsiviä ihmisiä ja heidän läheisiään. Rahapeliyhtiö Veikkaus kertoikin maanantaina kiristävänsä verkkopelaamisen sääntelyä. Tule tutustumaan autoon, joka erottuu vaikuttavalla crossovermuotoilullaan ja lukuisilla yksilöintimahdollisuuksillaan. Tieto käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselystä, joka oli tehty Peliklinikan asiakkaille vuonna 2016