Katetrin kautta asennettava biologinen läppäproteesi on ainoa pelastus sydänviasta kärsiville iäkkäille potilaille, jotka eivät kestäisi avoleikkausta. Toisaalta potilas kotiutuu sairaalasta parissa päivässä ja välttää laitoshoidon pidempään. URHEILU 16 Muikku on vastuullinen valinta ruokapöytään TORSTAI 13.10.2016 LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI. ”Ulkoistamisilla Forssa irtautuu maakuntavalmistelusta” Suomikiekon legenda menehtyi 61-vuotiaana Värikäs rakkaustarina valkokankaalle UUTISET 3 URHEILU 16 TEEMA 12 AJASSA 22 . KUVA: Tapio Tuomela Ypäjälläkin uuden johtajan haku edessä Kunnanhallituksen jäsenillä eriävä näkemys siitä, onko uudesta kunnanjohtajasta keskusteltu vai ei. Tavi-operaatioiden määrä kasvaa noin 50 prosentilla joka vuosi. UUTISET 10 Lisääntyvät sydänkorjaukset vaativat yhä enemmän rahaa Sarjakärki ja mestari nokikkain Siitä ehti vierähtää pitkään, kun forssalainen joukkue oli viimeksi aikuisten SM-sarjan kärkipaikalla. Tavi-toimenpide maksaa karkeasti ottaen kaksi kertaa niin paljon kuin perinteinen avoleikkaus. Potilaan omatoimisuuden pidentymisen toivotaan tuovan pitkässä juoksussa säästöjä terveydenhoidon kokonaiskustannuksiin. Kuvassa hyppyvuorossa on Manu Hakala. Tällaista viestiä juurrutettiin Forssan ammatti-instituutin opiskelijoihin ja henkilöstöön, kun oppilaitoksessa vieraili Liikettä amiksiin -teemapäiväkiertue. Yksin Tyksissä Tavi-operaatiot maksavat vuodessa kaksi miljoonaa euroa ja summa on nousemassa lähelle kolmea miljoonaa lähivuosina. Liikkuva amis jaksaa opiskella ja tulevaisuudessa pitää huolta työkyvystään. UUTISET 2 Ylilääkäri Juhani Airaksinen Tyksin Sydänkeskuksesta varoittaa, että kalliiden Tavi-operaatioiden lisääntyminen vaatii kunnilta lisää sairaanhoidon budjettivaroja. UUTISET 8 Teemapäivä sai liikettä amiksiin Vauhdittomassa pituushypyssä venytettiin huimia tuloksia Liikettä amiksiin -päivän tuoksinassa. Puhtaalla pelillä sarjaa johtava Alku saa viikonvaihteessa kovan haasteen, kuin naisten Korisliigaa vuosia hallinnut Catz saapuu Forssaan
. –Kunnanjohtaja-asia on Leppälahdelle pyhä. Meidän pitäisi uudistua, mutta mitään päätöksiä ei kyetä tekemään ja rahaa valuu hukkaan budjetista. Leppälahti puolestaan syyttää Lundströmiä vaalipelistä. –Pari seuraavaa valtuustokautta ratkaisee, onko itsenäinen Ypäjän kunta olemassa. Lundströmin mukaan samaan ajankohtaan ajoittuvat kuntavaalit ja koko ajan käynnissä oleva sote-keskustelu vievät kunnilta niin paljon aikaa, että uuden kunnanjohtajan valintaan olisi hyvä valmistautua ajoissa ja huolella. Hän näkee, että uuden kunnanjohtajan haAmi Laaksonen Ypäjä Forssassa uuden kaupunginjohtajan valintaprosessi on akuutissa tilassa. MYÖS YPÄJÄN kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Jari Hepomaa on Lundströmin kanssa samoilla linjoilla, mutta lausunnoissaan maltillisempi. varapuheenjohtaja Tapio Ahonen (kok.) kaipaa avoimempaa keskustelua. Lundström sanoo, että vihreiden tavoitteena on käsitellä asiaa reilusti ennen vaaleja, jotta kunnanjohtajavalintaan ei sekoitettaisi likaista vaalipeliä. Nykyisten johtajien aikana kunta on nääntynyt ja kunnanhallitus on laiminlyönyt yritysten kehittämisen. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Asiasta ei ole saatu keskustelua missään, on vaiettu kuin muuri”. Hän syyttää kunnan hallituksen puheenjohtaja Markku Leppälahtea (kesk.) keskustelun tyrehdyttämisestä ja likaisesta vaalipelistä. –Esimerkiksi kyläkouluista vuotaa joka vuosi 250000 euroa, eivätkä vanhemmat ole kaikilta osin tyytyväisiä opetuksen laatuun. –Valintaprosessia ei pidä käynnistää ennen nykyisen johtajan irtisanoutumisilmoitusta, mutta keskustella voidaan. Nykyinen kunnanjohtaja Vesa Ketola saavuttaa vanhuuseläkkeen rajan 10. Silloin piti valita joku, jotta paikka ei olisi liian pitkään auki ja aiheuttaisi ajattelua, ettei Ypäjälle saada kunnanjohtajaa ja hakuaikoja jatketaan, Lundström sanoo. JUHA LUNDSTRÖM (VIHR.) Uutiset TORSTAINA 13. Muitakaan päätöksiä ei kyetä tekemään, koska kaikki on puheenjohtajan nuijan alla, Lundström kritisoi. Yritin saada keskustelua aikaan, jotta ei tehtäisi samanlaista hätäratkaisua kuin nykyisen kunnanjohtajavalinnan kohdalla tehtiin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. KOKOOMUKSEN VALTUUTETTU , kunnanvaltuuston 1. Siksi Leppälahti haluaa, että valituksi tulee hänelle mieluinen johtaja, Lundström tykittää. –Asiasta ei ole saatu keskustelua aikaan missään, on vaiettu kuin muuri. Lundströmin mukaan Leppälahti pelaa jotakin poliittista peliä, jolla Millainen uusi kunnanjohtaja Ypäjälle. LUNDSTRÖM HALUAISI käydä avointa keskustelua siitä, millainen kunnanjohtaja Ypäjälle halutaan. Kyläkoulujen säilyttäminen on Leppälahden agendalla, koska se tuo ääniä hänen laariinsa. Meidän pitäisi luoda puitteet ja houkutella yrityksiä Ypäjälle, Lundström kritisoi. LUNDSTRÖM SYYTTÄÄ hiljaisuudesta kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Leppälahtea (kesk.). LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 2 > Toimitus puh. Vihreiden mielestä tämän pitäisi olla ypäjäläisten näköinen, nuorehko, uudistushaluinen, verkostoitunut ja asua Ypäjällä, jotta kunnanjohtaja tuntisi kyläläiset ja näkisin kylän puutteet sekä kuppikunnat. Ypäjän kunnanhallituksen jäsen Juha Lundström (vihr.) kaipaa keskustelua siitä, millaista uutta kunnanjohtajaa Ypäjälle kaivataan. Maailma muuttuu, joten tarvitsemme mielellään nuorehkon kehittäjän, joka katsoo eteenpäin, Ahonen näkee. tämä pyrkii löytämään Ypäjälle itselleen mieluisan kunnanjohtajan. Lundström sanoo, että kunnanjohtaja-asiasta on keskusteltu vihreiden, demareiden ja kokoomuksen valtuustoryhmien kanssa ja kaikissa vallitsee samansuuntainen näkemys. –Uuden johtajan pitää kyetä syventämään yhteistyötä naapurikuntien kanssa ja kehittää yrityselämää sekä taajamaa niin kauan kuin taloudelliset resurssit antavat siihen mahdollisuuden. toukokuuta 2017, eikä kellään tunnu olevan edes tietoa, milloin Ketola jää nauttimaan pitämättömistä lomapäivistä. Keskustelun puutteesta kovaakin kritiikkiä kunnanhallituksen puheenjohtajalle. Ypäjällä uutta kunnanjohtajaa tarvitaan alkuvuodesta, muta julkista tai kulisseissa käytävää keskustelua uudesta kunnanjohtajasta ei ole useiden kuntapoliitikkojen mukaan edes käynnistetty. Vihreiden kunnanhallituksen jäsen Juha Lundström on vaatinut keskustelua uudesta kunnanjohtajasta kunnanhallituksessa tammikuusta alkaen. Hän sanoo yrittäneensä viritellä kunnanhallituksessa keskustelua siitä, millainen johtaja Ypäjälle tarvitaan, mutta laihoin tuloksin. Kyse on valtapelistä, hän ei voi luopua vallasta
–Hepomaa taas ei ole ollut kokouksissa paikalla kovin usein. Sillanpää, A. –Voi olla kyse nykyisestä kansallisuudesta tai kansallisuudesta palkinnon saamisen aikana. Fyreniuksen mukaan suomalaisesta ja globaalista perspektiivistä on selvää, että suuri valtiomies Martti Ahtisaari on suomalainen. Hattulan kunta valmistelee sote-palvelujen osaulkoistamista ja Forssan seutu haluaisi ulkoistaa sote-palvelunsa kokonaisuudessaan. KUNNANHALLITUKSEN puheenjohtaja arvioi, että Vesa Ketola on halukas itse jäämään eläkkeelle pitämällä rästiin jääneet lomapäivät alta, mutta ilmoittaa itse ajankohdan irtisanoutumiselleen. Mutta ei siitä voi joka kokouksessa keskustella. Vielä tiistaina komitea viestitti, ettei poikkeuksia yksittäisten nobelistien kanssa tehdä. Leppälahden mukaan keskustelua on ennenaikaista käydä ennen kuin nykyinen kunnanjohtaja jättää eroilmoituksensa. Ei näytä tarkoituksenmukaiselta, että tällaisia irtiottoja tulee tässä vaiheessa. –Eihän toimitusjohtajakaan yritä hävittää ?rmaansa, Leppälahti vertaa. Ami Laaksonen Ypäjän kunnanhallituksen puheenjohtaja Markku Leppälahti (kesk.) sanoo, että ainoastaan Juha Lundström on halunnut aloittaa keskustelun uudesta kunnanjohtajasta. Leppälahti puolestaan syyttää Lundströmiä vaalipelistä. Presidentti tai hänen toimistonsa eivät kommentoi asiaa enempää. NOBEL-KOMITEAN verkkosivuilla palkittuja voi hakea tietokannasta erilaisten kriteerien, kuten palkintotyypin tai palkitun iän mukaan. –Toiminnan on oltava yritysja asukaslähtöistä, sieltä se kaikki lähtee. Tuuli Oikarinen Tuomas Keränen Nobel-komitea on siirtänyt presidentti Martti Ahtisaaren Suomi-kohtaan listauksessaan Nobel-palkinnon saaneista. I. –Onko viisasta rakentaa Hattulaan 15-paikkainen perusterveydenhuollon osasto, joka ei ole kuitenkaan aito lähipalvelu, vaan joskus elämänkaareen sattuva palvelu. –Forssassa on asetettu tavoitteita, joita varten kokonaisulkoistamista ei tarvitse tehdä. Hän arvelee, että sote-epäselvyys voi vaikuttaa hakijoiden määrään ja laatuun. Toimitusjohtaja Juha Gröhn sanoo tiedotteessa, että vientilupa on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä Kiinan markkinoille. Sellainen ei Hepomaan mielestä ole toivottavaa eikä avointa kulttuuria. Kunnanjohtajan on Leppälahden mielestä myös tultava toimeen naapurien kanssa ja ajaa Ypäjän kunnan etua. Yhtiön mukaan vienti pyritään käynnistämään mahdollisimman pian. Ajatus on, että kun ei tehdä mitään, kukaan ei meitä häiritse. Millainen uusi kunnanjohtaja Ypäjälle. FL Nobel-komitea taipui mediamylläkässä Presidentti Ahtisaari siirrettiin Suomikategoriaan. Hepomaa myös toivoo kaikilta seudun uusilta kunnanjohtajilta yhteistyökykyä ilman henkilökohtaisten suhteiden vaikutusta. Kritisoidessaan asiaa Hepomaa kritisoi samalla itseään, Leppälahti sanoo. STT ku on korrektia käynnistää heti, kun nykyinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Hänen mukaansa Lundström käy jo kovasti vaaleja eikä sote-asioissa kokemattomana ymmärrä, että Ypäjän kannalta nyt on tärkeämpi saada sote kuntoon ja turvata palvelut Ypäjällä. Esimerkiksi Suomen kohdalla kategorioita oli kolme: Suomi, Suomi (nyt Venäjä) ja Venäjä (nyt Suomi). Se antaa enemmän menestysmahdollisuuksia. Ne tulevat aikanaan ja ovat yhtä tyhjän kanssa. Näemme tässä enemmän riskejä kuin mahdollisuuksia. Nyt on jämähdetty 1970-luvulle. Sen sijaan Venäjän vallan aikana syntyneet suomalaiset Nobel-palkitut F. E. –Mutta nyt kunnilla on työrauha, vaikka tehtävät vähenevät. HEPOMAA OLETTAA , että nyt Ypäjä saa edelliskertaa kattavamman ja laadukkaamman hakijajoukon, koska pienten kuntien olemassaolo ei ole uhattuna. Ahtisaari ilmoitti keskiviikkona tekstiviestin välityksellä Helsingin Sanomille olevansa tyytyväinen, että siirto tehtiin. Lindberg pohti. FORSSAN hyvinvointikuntayhtymän suunnitelmissa Lindberg ei näe mitään hyvää. Sijoittajat sen sijaan ilahtuivat. Fyrenius sanoo, että kansallisuus on vaikea määritellä. SIIRTO TEHTIIN mediahuomion vuoksi, kertoi Nobel-komitean verkkosivuston toimitusjohtaja Mattias Fyrenius STT:lle keskiviikkona. Yhtiö ei kommentoi tässä vaiheessa asian taloudellisia vaikutuksia enempää. Ilmoitus heijastui Atrian osakkeeseen, jonka arvo päätyi keskiviikkona noin kuusi prosenttia edellispäivää korkeammalle. Uuden kunnanjohtajan haku voidaan aloittaa, kunhan nykyinen irtisanoutuu tehtävästään. Leppälahden mielestä uuden johtajan pitää kunnioittaa kunnan itsenäisyyttä. OMAN HÄMEEN projektipäällikkö Jukka LIndberg kertoi tällä viikolla valmistuvista lausunnoista tiistaina Hattulassa kokoontuneille seudun kuntien valtuutetuille. –Kun ymmärsimme, miten eri faktojen yhdistelmä voitaisiin käsittää, oli selvää, että muutos täytyi tehdä. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. STT Atria alkaa viedä sianlihaa Kiinaan 3 TORSTAINA 13. Nyt on turvallisempaa hakea kunnanjohtajan tehtävää kuin neljä vuotta sitten, jolloin Ketola valittiin. –Keskustelua on käyty kunnanhallituksen kokousten yhteydessä. Eläköitymisajankohta on esimerkiksi pitämättömien lomien takia hyvä selvittää hyvissä ajoin, Hepomaa sanoo. Yksi kriteereistä on nobelistin synnyinpaikka. Komitean kotisivuilla Ahtisaari oli aiemmin listattu Venäjän federaation alle, koska hän on syntynyt Viipurissa vuonna 1937. –Myös kunnanjohtajan olisi hyvä olla korrekti ja ajatella kunnan etua, ettemme jää tyhjän päälle. Hepomaan mukaan Ypäjällä on sama ilmiö kuin monissa kunnissa tuntuu olevan, eli kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja junailevat asioita keskenään ja niitä tuodaan hallitukseen niin, etteivät muut ole kuulleetkaan. Minulle ei ole merkitystä, miten vaaleissa menestyn, olen jo sen verran kokenut, Leppälahti toteaa. KUVA: Lassi Puhtimäki Oma Häme kritisoi Forssan ja Hattulan ulkoistamissuunnitelmia Päivi Ojala Kanta-Häme Forssan hyvinvointivointikuntayhtymä ja Hattulan kunta ovat saamassa kriittiset lausunnot Kanta-Hämeen omaa soteja maakuntaratkaisua valmistelevalta Oma Häme -hankkeelta. Hän syyttää kunnan hallituksen puheenjohtaja Markku Leppälahtea (kesk.) keskustelun tyrehdyttämisestä ja likaisesta vaalipelistä. ”Odotellaan kunnanjohtajan ilmoitusta” Ypäjän kunnanhallituksen jäsen Juha Lundström (vihr.) kaipaa keskustelua siitä, millaista uutta kunnanjohtajaa Ypäjälle kaivataan. Hänen mielestään uuden kunnanjohtajan pitää haluta kehittää pientä maalaiskuntaa. –Muut eivät ole ehtineet vaaleja vielä käydä. Kaikkia 900 verkkosivuille listattua Nobelpalkittua ja heidän listasijaintiaan aiotaan nyt tarkastella uudelleen. –Meidän lausuntomme tulee olemaan aika kriittinen niiden elementtien osalta, joita ollaan ottamassa uusina asioina ulkoistukseen mukaan. Fyreniuksen tiedossa ei ole, että vastaavaa poikkeusta olisi tehty aikaisemmin. Hänen pitäisi käyttää enemmän aikaansa kunnan asioiden hoitoon. Mediakohun myötä Ahtisaari kuitenkin siirrettiin pelkkään Suomi-kategoriaan. Ahtisaari-kohu sai alkunsa, kun Nordeassa työskentelevä ekonomisti Olli Kärkkäinen kiinnitti asiaan huomiota tiistaina Twitter-tilillään ja Uusi Suomi teki siitä uutisen. FL Atria kertoo saaneensa vahvistuksen sianlihan vientiluvalle Kiinaan. Fyreniuksen mukaan uutta, vasta noin vuoden käytössä ollutta hakutietokantaa kehitetään koko ajan. Kokonaisulkoistaminen tarkoittaa irtautumista yhteisestä maakuntavalmistelusta. Virtanen ja Ragnar Granit ovat edelleen Venäjän kohdalla
Ammattiyhdistysliike ja SDP olivat – Suomen ymmärtämättömän kansan, joka ei saisi päättää Nato-jäsenyydestä, ohella – loukkauksien kohteina. LAIVANRAKENNUS vaatii erityisosaamista ja viimeistään nämä tilaukset osoittavat, että Suomesta sitä myös löytyy. JÄNNITTEIDEN lietsonta ja aseistuksella uhoaminen huolestuttaa. Orpo kohteli kesällä kaltoin Stubbia ja Väyrynen tipautti Virolaisen häikäilemättömästi v. Suomalaista osaamista on aina arvostettu, mutta telakka-alalla ratkaisevat monet asiat. Meriteollisuudessa pyyhkii juuri nyt erittäin hyvin, vaikka historia tuntee monenlaisia vaiheita. Osaston toimintasuunnitelmaan otettiin perinteellinen laskiaisjuhlan järjestäminen sekä avustusten jakaminen vanhuksille jouluna. 40 VUODEN TAKAA Mielipide TORSTAINA 13. Vahinkoja ne eivät voi olla. Meriteollisuus on vahvistanut asemiaan yhteistyöllä ja uusilla innovaatioilla. Omistuksella on eroa. Tällä hetkellä on tilanne melko hyvä, sijoituspaikkoja on jopa ”varastossa” vaikkakin vain muutama. Maalaiskunnissa sijaiskotitarve on pienempi kuin kaupungeissa. Kuten nyt ahtisaarelaisten lausunnot osoittivat. Ensio Lähteenoja, joka toimi myös kokouksen puheenjohtajana. Kurssija myyntitoimintaa päätettiin edelleen tehostaa. Telakkayhtiö Meyer nappasi yhdessä Suomen valtion kanssa telakan omistukseensa. Ne porukat, joissa hän viihtyy ja toimii, eivät ole koskaan omanneet ymmärrystä palkansaajien järjestäytynyttä edunvalvontatyötä kohtaan – päinvastoin. 60 VUODEN TAKAA Forssassa kaivataan edelleen sijaiskoteja FORSSAN LEHTI 13.10.1976 Forssan sosiaaliviranomaiset odottavat edelleen, että forssalaiset avaisivat ovensa sijaiskotia tarvitseville lapsille. Turun telakka kasvaa saksalaisomistuksessa kohisten ja tilauskirjat ovat tämän viikon uutisten jälkeen täynnä vuoteen 2024. Pelastus tuli Saksasta. Risteilijöissä käytetään nesteytettyä maakaasua ja niissä sovelletaan myös uusinta polttokennoteknologiaa. Kokouksen avasi osaston puheenjohtaja toht. 10. Suomessa ne palvelevat Nato-jäsenyyden kannattajia. Miljardibisneksessä välttämättömät takaukset hoidettiin valtion kautta ja uusi yritys sai vauhdikkaan alun. Kun Nato tuo puolustusjoukkoja ja uusia puolustusaseita Baltiaan, siis Venäjän rajalle, niin Venäjä tietysti vahvistaa oman puolustuksensa uskottavuutta tuomalla lisää puolustusjoukkoja ja uusia puolustusaseita, viimeksi jopa ydinkärkikelpoisia ohjuksia – puolustustarkoituksiin luonnollisesti. Kuvien julkistaminen oli alaarvoista journalismia. Ajatus on niin pelottava, että sitä ei kannata jatkaa. RKP:kin Elisabethin puolueena lienee poissa, joten Martille jää vaihtoehdoksi perussuomalaiset; siellä ei puheenjohtajaa tipauteta. Rahat olivat lopussa ja kilpailukyky hukassa. Risteilijöitä valmistava telakka kärvisteli korealaisomistuksessa konkurssin partaalla. KUVA: Ari-Matti Ruuska Tammelan SPR muistaa vanhuksia FORSSAN LEHTI 13.10.1956 Suomen Punaisen Ristin Tammelan osaston syyskokous pidettiin torstai-iltana kunnantalossa. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. AHTISAARI kertoi jossakin haastattelussa, että ei voi enää äänestää sosialidemokraatteja. TURUN TELAKKA kärvisteli vielä pari vuotta sitten konkurssin partaalla korealaisomistuksessa. PITÄISI suunnata kaikki osaaminen – tiedustelu ja operointi sekä diplomatia – terrorismin nujertamiseen ja hoitaa aiheuttamansa vahingot humanitaarisella avulla. Kun turvallisuutta vahvistetaan lisäämällä aseistusta, kasvavat vahinkojen riskit. On aika helppoa uskoa niitä, jotka kertovat Venäjän tarvitsevan sisäpolitiikkaansa tueksi tällaisia toimia ja kiristyviä suurvaltasuhteita. AMERIKKALAINEN risteilijävarustamo Royal Caribbean Cruises lisäsi Meyer Turun muhkeaa tilauskantaa kahdella jättiristeilijällä. Teollisuutta on kannustettu investoimaan, mutta tulokset ovat olleet vähissä. Parillakymmenellä forssalaislapsella on tällä hetkellä uusi tai väliaikainen koti, mutta Tammelassa ja Humppilassa ei huostaanotettuja lapsia ole ainuttakaan. KANTAPÖYDÄSSÄ olimme jyrkästi sitä mieltä, että maanantai-illan Kekkos-dokumentista olisi pitänyt jättää ne kuvat pois, joissa presidentti oli vanha, sairas ja muissa maailmoissa. Ensio Lähteenmäki, varapuheenjohtajaksi Kosti Peltonen. Ulostulollaan hän menetti aikamoisen osan tavallisen väen arvostuksesta. Suomi ei ole aina pärjännyt siinä pudotuspelissä. Pääkirjoitus Forssa 13. ILMATILAN loukkauksista siirryimme Ahtisaaren loukkauksiin. Osaston puheenjohtajaksi vuodeksi 1957 valittiin edelleen toht. Viime vuosina erityisesti tuet, joilla valtiot ovat sumeilematta pönkittäneet omaa teollisuuttaan. Pöytäkirjan laati nti Aino Jalonen. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Metsäteollisuuden mittavat investoinnit ja meriteollisuuden suurkaupat lisäävät uskoa suomalaiseen teollisuuteen ja ennen kaikkea osaamiseen. Saksalaisyhtiö on nostanut koko alan uuteen menestykseen. JÄÄKÖÖN nyt kirjoittamatta, mutta ilman puolueväen ja ay-väen vapaaehtoistyötä, Ahtisaaresta tuskin olisi tullut presidenttiä. PUTIN ON viimekädessä vastuussa maansa ulkoja turvallisuuspolitiikasta ja jos hän ei ole antanut ohjeita, niin hän voi ainakin kieltää moiset härnäystouhut. Tällä perusteella hän ei voine äänestää kokoomusta eikä keskustaakaan. Pohdiskelimme kaikilta kanteilta, mitä nuo loukkaukset palvelevat. Se omistaa turkulaistelakan tänä päivänä kokonaan. Myönteisiä talousuutisia ei ole koskaan liikaa. Tämä ei ollut uutta. Toivottavasti se kannustaa muitakin aloja investoimaan Suomeen ja lisäämään työpaikkoja. Se on harvinaista herkkua tämän päivän teollisuudessa. Sijaiskodit on kuitenkin yleensä löydetty kaupungin ulkopuolelta, ja lapselle joka tarvitsisi uutta kotia vain lyhyeksi aikaa, olisi ehkä parempi, että koti olisi lähellä entistä ympäristöä ja koulua. Nämä kun tekivät katalan teon Jutta Urpilaiselle. Kirjoittaja on forssalainen maakuntaneuvos. Maailman menoa Jättikaupat lisäävät uskoa teollisuuden elpymiseen V ienti tökkii ja teollisuuden tilaukset ovat vähentyneet, mutta meriteollisuudessa on tapahtunut paruissa vuodessa ihmeitä. 1980. Uudet oivallukset ovat nostaneet suomalaistelakan takaisin maailman kärkeen. Telakkayhtiön työntekijämäärä nousee 1800:aan ja työllisyysvaikutukset ovat laajassa alihankintaverkostossa noin 15 000 henkilötyövuotta lähinnä Varsinais-Suomessa, mutta myös Hämeessä ja muualla Suomessa. 2016 KOLUMNI Ilkka Joenpalo K antapöydässä oltiin loukkaantuneita loukkaamisista: Putin loukkasi Suomen ilmatilaa ja Ahtisaari ayliikettä ja sosialidemokraatteja. No ehkäpä hän ei siitä piittaa. Tuskin edes armeijan tiedustelupalvelu tietää, kuinka korkealta käskytykset loukata Suomen ilmatilaa tulevat
• Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. LAPSET PITÄVÄT pahimmillaan sisällään hirveitä asioita kun eivät koe, että häntä jonkun pitäisi auttaa tai kun pelkää kertoa kelleen. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. ja heille korostettaisiin että ne ovat vain häntä varten, niin lapsi tietäisi olevansa kaikille asiansa kanssa tärkeä. 03-4155 610. koulussa lapsen oikeuksista. Lännen Median osakaslehdet ovat Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa, Turun Sanomat, Hämeen Sanomat sekä Forssan Lehti. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 5707432 Toimitussihteerit klo 13 jälkeen 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Onko siinä taustalla vähän ajattelua, että ei nähdä lasta niin yksilönä, eli ei ymmärretä lapsilähtöisyyden ideaa. EI IKINÄ KILLINKIÄ ENÄÄ Raad (FL 10.10) saa jo elämiseen 1140/kk. 26,25 e/kk Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. KUN OPPII tarkastelemaan itseään yksilönä, ymmärtää muidenkin olevan yksilöitä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. JOS NÄMÄ kommervenkit olisivat jääneet vähemmälle, olisi meillä nyt peruskorjattu Tölö ja Kuhalan koulun hankesuunnitelmaa aloiteltaisiin. Raivostuttaa katsella kun metsää pidetään puutarhajätteiden kaatopaikkana. Ruotsalainen hävittäjä olisi oiva valinta. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen 050-3426610 Heini Lauren 040-5282269 Pia Oksa 050-3138987 Heli Hieperi 050-3138999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 e 6 kk 140 e 3 kk 71 e 2 kk 48 e DIGILEHTI alk. Ja tässä tilanteessa Forssan kaupunki ottaa lisää lainaa vähintään 30 miljoonaa monitoimikeskuksen rakentamiseen ja tuplaa ellei triplaa forssalaisten velkataakan. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Siihen puuttuminen on tärkeää kiusaajankin kannalta, mutta aina mennään metsään jos kiusatulle jää mieli että hänestä ei välitetä. SUOJELURAHAA Tietoa Forssan rikastumisesta ”tulijoilla”. JO NYT monet asiantuntijat ovat todenneet kuntien muuttuvasta tilanteesta vuonna 2019, että tulot kyllä riittävät, mutta erittäin suuri ongelma on lainojen hoitokyky. EMMI LINTONEN Forssan kaupunginhallituksen 1.vpj (sd) Ovatko forssalaiset valmiita kantamaan velkataakkaa. Kun Tölön ja Kuhalan koulun peruskorjauksista piti päättää tämän valtuustokauden alussa, tulikin yhtäkkiä stoppi. Kun tulot puolittuvat, niin riskit kaksinkertaistuvat. Monitoimikeskus on suunniteltu rakennettavaksi vuonna 2019 ja se on sama vuosi, kun sosiaalija terveyspalvelut siirretään kunnilta maakunnille. Vuonna 2019 kuntien lainanhoitokyky puolittuu ja tähän tilanteeseen Forssa, muuttotappiokunta, ottaa valtavan lainamäärän. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. LAPSI EI nuorena aikuisenakaan olisi niin hukassa, kun on oppinut että apua saa sekä näkee itsensä enemmän jo yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Nimenomaan yksilönä. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 K oulukiusaaminen on ja pysyy, emmekä me aikuiset aina parasta hyvän käytöksen esimerkkiä ole. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Mutta onko oikeasti mahdollista olla ottamatta yhdysvaltalaista ylikallista vaihtoehtoa. Kaikkia kommervenkkejä keksittiin, ettei ensin Tölöä ja sitten Kuhalaa peruskorjattaisi. Ja se on jo paljon se. FORSSA ON peruskorjannut kouluja ja päiväkoteja viimeisen parin vuosikymmenen ajan. No sehän tuntuu olevan ”kiusatkaa vapaasti”. Numero 173172 Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Lännen Media on Alma Median, TSYhtymän, I-Medioiden, Kaleva Oy:n, Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy:n, Hämeen Sanomat Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n maakuntalehtien yhteinen toimituksellisen sisällön tuotantoyhtiö. Ehkä selviäisi aikaisemmin kiusaustapauksia ja muuta lapselle valtavana taakkana olevaa asiaa. KUN TIETÄÄ mitkä omat oikeudet lapsena on, osaa ajatella niiden kuuluvan kaikille lapsille. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja sen jälkeen mielipiteesi. Plan olisi opettanut 26 naista lukemaan tai antanut 21 perheelle puhdasta vettä. 12,09 e/kk DIGI + PRINTTI alk. Tahkottiinko enempi vai vähempi kuin SPR. Ollaan jo empatiankin lähteellä, kun ajatellaan muita. ILPOKUIKKA Hyvä kirjoitus postin toimimattomuudesta. Lapsille oikeuksiaan opettaessa pitää itseäänkin tutkia, ymmärtääkö miten mihinkin asiaan autetaan lapsilähtöisesti. seinillä julisteita ym. Jokaisen kunnan tuloveroprosenttia lasketaan kaavamaisesti 12,3 prosenttiyksikköä, kunnilta viedään rahoitusta 17,7 miljardia euroa, kuntien osuutta yhteisöverosta alennetaan ja samalla valtionosuuksia karsitaan. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. 5 pv/ vko turhaa kun lähes kaiken saa diginä, miksi marssitaan valittajien tahtiin. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. SE VOISI olla syy miksi tuntuu, että kaikki koulut eivät oikeasti tee kiusaamisen lopettamiseksi mitään. A Ehkä selviäisi aikaisemmin kiusaustapauksia ja muuta lapselle valtavana taakkana olevaa asiaa. Toivon, että monitoimikeskuksen puolesta äänestäneet vastaavat, oletteko todella ajamassa Forssaa kriisikunnaksi. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. 5 TORSTAINA 13. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Päätös oli samalla myönteinen päätös monitoimikeskuksen rakentamiselle. PURURADALLA KULKEVA Eivät kaikki tarvitse postia päivittäin, krt/vko riittää. Poliisit ovat hyvin tiedottaneet, että koulukiusaaminen sisältää monia erilaisia tekoja, jotka kaikki on rikoslaista löydettävissä. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. KUNTIEN keskeisiksi tehtäviksi jäävät enää päivähoito, koulutus ja tekninen toimi eli katujen ja yleisten alueiden rakentaminen sekä mahdollinen vapaa-aikatoimi. LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. LAPSET ENSIN Lapsen oikeudet esille kouluissa O len perustellut kielteistä kantaani monitoimikeskukseen lasten edulla, mutta voin jo todeta, että turhaan. Lapsilla on turvanaan lisäksi lapsen oikeudet, jonka julistuksen Suomikin on rati?oinut ja ne ovat kansallista lainsäädäntöämme ylempänä. VÄÄRÄ VALINTA Mitä tarkoittaa ”kiva”-koulu. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. Pidän todella omituisena, että lapset eivät tiedä oikeuksistaan. Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. Jännästi ulkomaanpakettikin pysähtyy Posti Oy:n koneistoon. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. STOPPI KOULUKIUSAAMISELLE Kiitos nimimerkki Mitä jos me kaikki (FL 12.10.). Valtuusto päätti kokouksessaan 20.6. Olisimme voineet myös kunnostaa kesäsiirtolan sillä 170000 euron hankesuunnittelurahalla, joka nyt tuhlataan monitoimikeskuksen suunnitteluun. Olen ihmetellyt, että miksi lapset itse eivät tule tietoisiksi esim. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Korjausvelkaa on tullut, mutta se on ollut kohtuuden rajoissa. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. Jos kouluissa olisi lapsen oikeudet esillä jatkuvasti esim. äänin 18-25, että monitoimikeskuksen hankesuunnitelma tehdään. HALUAN kuitenkin vielä kysyä niiltä valtuutetuilta, jotka ovat monitoimikeskuksen rakentamisen kannalla, että oletteko oikeasti arvioineet Forssan kokonaistilanteen vuonna 2019
TUTKIJAT OVAT panneet merkille, että sovinnaisen vaalikamppailun perinne on nyt ensimmäistä kertaa rapautumassa. Sen arvioimiseen, kuinka hyvin hankkeilla onnistuttiin, menee vuosia. Demareita syytettiin vastustajien demonisoinnista – ja ruoan haaskaamisesta. –Äänestäjille tärkeintä näyttää edelleen olevan ehdokkaan kohtaaminen kasvotusten. Ylilyönnit ovat helposti kääntyneet tekijäänsä vastaan. FL HAMK mukana innovaatiosetelikokeilussa Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on mukana Tekesin innovaatiosetelikokeilussa, jossa pienet ja keskisuuret yritykset voivat ostaa asiantuntijapalveluita innovaatiotoimintaan. – Erilaisiin välineisiin pitää suunnitella erilaisia viestejä. –Tiedot siitä, miten rikkain prosentti maailman väestöstä kiertää veroja ja sosiaalista vastuutaan samaan aikaan, kun tavalliset ihmiset maksavat pienistä tuloistaan verot viimeistä penniä myöten, ovat omiaan tuhoamaan ihmisten uskon demokratiaan, mikä on kaikkein suurin vahinko, koska sen mukana menevät kaikki ne arvot, joihin Euroopassa uskomme, Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila jyrähti. Puolue halusi viestiä, että äänestäminen on rohkea teko, mutta äänestäjät tulkitsivat, että mainos kehotti jättämään äänestämättä. kokeiluja, tuoteja palvelukehitystä, palvelujen tuotteistamista tai innovaatiotoimintaan liittyviä mittausja testauspalveluja. Innovaatiosetelipalvelut voivat olla esim. KESKUSTA 1987 Puolue kampanjoi tunnuksella ”Suomalaista siviilirohkeutta”. Puolueväen mielestä slogan kannusti siviilipalvelukseen, mikä ei ollut hyväksi konservatiivisessa puolueessa. – Näyttää siltä, että sosiaalinen media on tuonut negatiivisen kampanjoinnin takaisin, Railo pohtii. Railon mukaan uudet viestintäkanavat eivät syrjäytä vanhoja, vaan tulevat niiden rinnalle. TULEVISSA VAALEISSA sosiaalisen median merkitys tulee kasvamaan entisestään, Railo uskoo. –Oppaissa neuvotaan esimerkiksi, kuinka tilata rakennuksen kuntotutkimus tai hyvä korjaaja. Niinpä avoimuus ja läpinäkyvyys yritysten verotuksessa ja erilaisten varallisuuksien raportoinnissa ovat avainasioita, Huovinen totesi. Erkka Railon mukaan tätä ennen eri puolueiden kannattajat eivät välttämättä juuri olleet tekemisissä keskenään. Somessa ehdokkaat tai heidän lähipiirinsä rohkenevat suoremmin hyökätä vastustajia vastaan. Korjausvelan on myös arvioitu kasvavan, koska Suomen rakennuskanta ikääntyy. Anttila ja Huovinen puhuivat Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen istunnossa, kun yleiskokouksen käsittelyssä oli itävaltalaisen kansanedustajan Stefan Schennachin raportti Lessons from the Panama Papers to ensure ?scal and social justice. Budjetti oli hieman alle viisi miljoonaa euroa. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN vetämän ohjelman merkittävin aikaansaannos oli Outisen mukaan tietoisuuden lisääminen kosteusja homeongelmista ja niiden ratkaisemisesta. Perussuomalaiset ylläpiti viime vaalien alla Facebookissa maahanmuuttokeskustelua. Hengitysliiton suunnalta juuri ohjeistuksen lisääminen saa kiitosta. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 6. ILMAINEN SOME-JULKISUUS ei tarkoita, etteikö vaaleissa pärjääminen kävisi jatkuvasti työläämmäksi ja kalliimmaksi. KUVA: Jari Laurikko Kiltteys on katoamassa vaalitaistoista Sotien jälkeen kyräiltiin oman porukan kesken tupailloissa. – Siihen panostetaan, koska kaikista viestintäkanavista siinä on eniten vielä potentiaalia hyödynnettävänä. –Tällä hetkellä tuntuu, että nykyisille johtajille ja omistajille tärkeämpiä ovat muhkeat bonukset ja osingot. Sotien jälkeisiä eduskuntavaalikampanjoita ruoditaan Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen tutkijoiden tuoreessa, keskiviikkona julkaistussa teoksessa Kamppailu vallasta. UUTISET TORSTAINA 13. Viime vuonna valmistui taas kuntapäättäjille suunnattu homeopas, jossa kerrotaan, kuinka kunnassa tulisi hoitaa kiinteistökantaa, Outinen kertoo. Tätä ei saatu täysin toteutettua, Outinen kertoo. – Television myötä äänestäjä näki ja kuuli myös muiden puolueiden ehdokkaita puhumassa itsestään ja mielipiteistään. Somehan koostuu näistä kuplista. Innovaatioseteli on tarkoitettu mikrotai pk-yrityksille, jotka haluavat hankkia uutta osaamista yritykseensä. Nyt kyräillään taas, some-kuplissa. FL Anttila vaatii veronkiertäjiä kuriin Forssan Lehti Niin sanottujen Panama-papereiden paljastama laajamittainen veronkierto ja veroparatiisien toiminta pitää saada loppumaan, sillä väärinkäytökset romuttavat kansalaisten luottamuksen demokratiaan ja samalla eurooppalaisiin perusarvoihin, sanovat kansanedustajat Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja Susanna Huovinen (sd.). KUUTISEN VUOTTA kestäneen ohjelman aikana toteutettiin reilut 110 erilaista hanketta, joilla tähdättiinkosteusja homevaurioiden ennaltaehkäisemiseen ja korjaamiseen. INNOVAATIOSETELILLÄ hankittavia palveluita tuottavat HAMKin neljä tutkimusyksikköä: Ammatillinen osaaminen, Biotalous, Ohutlevykeskus ja Älykkäät palvelut. Schennach arvioi raportissaan, että noin kymmenen prosenttia Euroopan varallisuudesta on piilotettu veroparatiiseihin. SDP 2007 Sdp:n ja SAK:n mainoskampanja nosti kohun jo ennen esittämistään. Muutamissa ensimmäisissä sotien jälkeisissä vaaleissa vastapuolta oli mustamaalattu suorin sanoin. Siihen liittyvät päivitykset saivat enemmän tykkäyksiä kuin muiden puolueiden päivitykset yhteensä. Ehdokkaat kiersivät samanmielisten joukoissa. Kampanjajulisteissa näkyi tyhjä äänestyskoppi. Veroparatiisit mahdollistavat myös rikollistoimintaa ja rahanpesua. Sittemmin on jätetty pahimmat törkeydet pois. Some on nykyajan tupailta, Railo summaa. Entinen kirjastonjohtaja Laura From ei siirtynyt Ylöjärven kirjastonjohtajaksi, vaan kirjastopalvelupäälliköksi Pirkkalan kuntaan. Erikoistutkija Erkka Railo on tutkinut yhdessä Mari K. –Viestit on suunnattu omille kannattajille. Minna Pulli Valtakunnallisten kosteusja hometalkoiden tavoitteista moni saavutettiin, mutta ei aivan kaikkia. Railo nostaa teknologian keskeiseksi suomalaisen vaalikamppailun muutoksia leimaavaksi tekijäksi viimeisten 70 vuoden ajalta. Korjausvelkaa on pidetty osasyynä siihen, että kosteusja homevaurioiden määrä on lisääntynyt. Ja kampanja kestää neljä vuotta. Sitten tuli televisio. Railo uskoo sosiaalisen median säilyttävän yllätysmomenttinsa. Niemen, Ville Pitkäsen ja Sini Ruohosen kanssa eduskuntavaalikampanjoiden muuttumista agraari-Suomesta some-Suomeen. FL-LM AINA EI ONNISTU Porvari-Lohtander ja tyhjä vaalikoppi Erkka Railon mieleen on jäänyt kaksi isoa vaalikömmähdystä. Näyttelijä Oiva Lohtander esitti YouTubeen ehtineessä videossa herkuilla porsastelevaa porvaria. – Rakennuksia saatettiin esimerkiksi korjata perimätiedon mukaan, jolloin niitä myös korjattiin väärin, sanoo sisäilmaja korjausneuvonnan päällikkö Timo Kujala. Innovaatiosetelin arvo on 5 000 euroa. Video tulkittiin loukkaavaksi etenkin kokoomuksen piirissä. SUSANNA HUOVINEN puolestaan muisteli, miten Suomessa suurten teollisuuslaitosten omistajat rakensivat 1900-luvun alussa työväelle kouluja, sairaaloita, kirkkoja ja urheilukenttiä. Ohjelman aikana julkaistiin muun muassa useita oppaita, joissa neuvottiin esimerkiksi kansalaisia ja kuntapäättäjiä aiheesta. Samaan aikaan kampanjat siistiytyivät. Perusasiat eivät silti muutu. TELEVISIO LOI 1960-luvulta lähtien valtakunnallisen julkisuuden. Monien yritysten taustalla on yhteiskuntien vahvat panostukset niin koulutukseen, hyvinvointiin kuin yritysten tukemiseenkin. Samanmieliset keskustelevat usein keskenään. – Moni kertoo, että kampanjointi on nykyään täysipäiväistä työtä, jota tehdään varsinaisen edustajantyön ohessa. Joutuukin kysymään, millaista yhteiskuntavastuuta nykyisin kannetaan. – Yhtenä päätavoitteena oli saada lainsäädäntöön vaatimukset rakennusten kuntotarkastajien ja kuntotutkijoiden kelpoisuudesta. Lisäksi palvelujen äärelle ohjaa HAMKin Työelämän lähipalvelut. STT ”Joutuukin kysymään, millaista yhteiskuntavastuuta nykyisin kannetaan.”’ SUSANNA HUOVINEN kansanedustaja, sd. –Ehdokkaan pitää luoda ympärilleen kampanjakoneisto ja pyörittää hanketta, jonka budjetti voi olla 50000 euroa. RAKENNUSKANNAN korjausvelan arvioitiin olevan 30–50 miljardia euroa vuonna 2013. Sen kautta vaalikeskusteluun voi nousta muuten vaiettuja aiheita, joita jotkut voivat hyödyntää. Esimerkiksi lainsäädäntöön jäi vielä muovattavaa, kertoo ympäristöministeriön yli-insinööri Katja Outinen. Oikaisu Humppilan uuden kirjastonjohtajan valinnasta kertoneessa uutisessa oli virheellinen tieto tiistain lehdessä. – Ehkä 10–15 vuoden sisällä pystytään tilastollisestikin analysoimaan, kuinka paljon korjausvelka on vähentynyt, Outinen sanoo. Tämän allekirjoittavat myös tutkijoiden haastattelemat kansanedustajat. Pätevyysvaatimuksia ei saatu kirjatuksi lakiin Valtakunnalliset kosteusja hometalkoot tuottivat uutta ohjeistusta. Rami Nieminen –Silloin kommunistikin saattoi nähdä ensimmäistä kertaa ilmielävän kokoomuslaisen, kärjistää erikoistutkija Erkka Railo television tulon merkityksen vaalikampanjoinnille
Laguna Originals Miesten flanellipaita Koot S –XXL 29 00 49 00 25 00 12 95 35 00 29 95 TO-SU ERÄ kg PALVELUTORILTA TO–LA PALVELUTORILTA TO–LA 3 95 Uutta syyspukeutumiseen PRISMA FORSSA Tapulikuja 6 MA–LA 8–21, SU 11–19 MA–LA KLO 8–21, SUNNUNTAISIN KLO 11–19 Katso toimipaikkojen aukioloajat ja etukupongit S-mobiilista! Lataa jo tänään: s-mobiili.fi Suomen Nokialla toimivan vaatetehdas Neulomon oma mallisto on saapunut yksinmyyntioikeudella Prismoihin. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. AVOINNA: MA–PE 8–21 LA 8–18 SU 12–18 PRISMA FORSSA TAPULIKUJA 6, P. (03) 84 330 HK Herkkupaisti n. 1,2 kg, Suomi Raj. kg kg kg kg Oatly Kaurajuoma myös luomu, 1 l Kotimaista Broilerin fileesuikale 300 g (5,70/kg) Suomi 1 99 1 71 Neulomo Päivi Naisten pusero Koot XS –XXL Kuosit vaihtelee myymälöittäin. Kokonaan kotimaista, tyylikästä, ajatonta,kaiken ikäisille ja kokoisille naisille. Laguna Originals Miesten t-paita Koot S –XXL Neulomo Hanna Naisten paita Koot XS –XXL Kuosit vaihtelee myymälöittän. 19 95 29 95 7 TORSTAINA 13. 2 pkt /talous X-tra Greippilonkero 0,5 l (3,14/l) (sis 1,57 + pantti 0,15) Jokioisten Leivän leipomosta: Jälkiuunileipä 300 g (3,33/kg) Rainbow Maustetut rahkat 500 g (3,90/kg) Tuore Merisiika kasvatettu, Suomi Wotkin’s Porsaan suolalapa Suomi 1 72 1 00 1 95 12 90 4 95 Kuusamon Mustaleima emmental 300 g (13,17/kg) Rainbow Meetvurstit 200 g (7,45/kg) Omena Suomi Satsuma Espanja 3 95 1 49 1 99 95 TO-SU TO-SU Hinta voimassa 6.9.2016 alkaen. Tutustu ja ihastu! Laguna Originals Miesten trikoopaita Koot S –XXL Laguna Originals Miesten puuvillahousut Vyötäröllä kiristynauha. Neulomo Marika Naisten tunika Koot XS –XXXXXL Neulomo Reetta Naisten leggingsit Koot XS –XXL Kuosit vaihtelee myymälöittäin
Olli Kuivaniemi Eduskunnan pankkivaltuuston on määrä perjantaina päättää haussa olleista Suomen Pankin johtokunnan paikoista. Hakijoiden joukossa ovat muun muassa Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ja Finanssivalvonnan apulaisjohtaja Marja Nykänen. KUVAT: Tapio Tuomela Veikkailujen piikkipaikalla olevan Olli Rehnin valinta pyöräyttäisi ministerirulettia. Hakuilmoituksen mukaan toinen viroista täytetään helmikuun alusta ja toisen viran täyttämisajankohdasta sovitaan tarkemmin nimitettävän henkilön kanssa. Jos Rehn valitaan Suomen Pankkiin, hänen tilalleen eduskuntaan on nousemassa valtiosihteeri Paula Lehtomäki. Nina Airisto Forssa Miten kannustaa toisen asteen opiskelijoita liikkumaan enemmän. Ei olekaan poissuljettu ajatus, ettei lähiliikuntapaikkaa voisi käyttää hyväksi pienen happihyppelyn tekemiseen. Vanhasen mukaan järjestys menee niin, että tehtävän sisältö ja hakijoiden osaaminen ratkaisee valinnan. Asian on huomannut Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuurija urheiluliitto (SAKU) ry, jonka Liikettä amiksiin -nimiselle teemapäiväkiertueelle on ollut kysyntää. –Terveysvaiku tusten lisäksi liikkuminen edistää oppimista ja nostaa oppimismotivaatiota sekä vähentää myös häiriöitä, kun oppilaat, joilla riittää virtaa, saavat purkaa energiaansa liikuntaan, Sippola sanoo. Tämä mietityttää oppilaitoksissa ympäri Suomen. Kanta-palveluihin kuuluvat muun muassa sähköinen resepti ja Omakanta. –Jos opettaja on yleensä jakanut esimerkiksi monisteet luokassa, monisteet voisi laittaa johonkin paikkaan, josta oppilaat ne hakevat, Sippola kertoo esimerkin. NYKYISELLÄ elinkeinoministerillä Olli Rehnillä (kesk.) on vankka tausta eurooppalaisesta talouspolitiikasta entisenä EU-komissaarina. Pankkivaltuuston puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) sanoi keskiviikkona STT:lle, että päätökset molemmista paikoista tehdään perjantaina. Nyt kyse on Hakkaraisen ja Honkapohjan paikkojen täyttämisestä. –Toisen asteen opiskelijoiden liikuntatottumuksissa on paljon työnsarkaa, sillä vähän liikkuvien osuus on hälyttävän suuri, verkostokoordinaattori Ville Virtanen SAKU ry:stä toteaa. Tämä on tärkeää oppilaitoksille rahoitusleikkausten aikana, Sippola sanoo. Näin tärkeän ammattitaidon omaksumistakin pystytään edistämään. Seppo Honkapohja eläköityy puolestaan ensi vuoden lopussa. –Meillä ei ole viisasten kiveä siinä, miten eri oppilaitoksissa asiat kannattaa tehdä. Kun tärkeistä asioista puhutaan toistuvasti, kouluihin jää jälki, jota seuraamalla arkisen työskentelyn lomassa tehtävä liikkuminen oikeasti kouluissa lisääntyy. –Arkiliikunnan lisääminen ei ole rahakysymys. Häiriö lamautti kaikki Kanta-palvelut puoleksi tunniksi. –Riittää, että päätetään tehdä asioita toisin – muutoksen tekemiseen ei edellytetä isoja investointeja. Vaikka teemapäivä itsessäänkin sisältää liikuntatapahtuman, joka opiskelijoita liikuttaa, tavoitteena on saada liike jatkumaan myös teemapäivän jälkeen. Rehn onkin ollut hakijoista piikkipaikalla veikkailussa uusista Suomen Pankin johtokunnan jäsenistä. –Jo näin saadaan oppilaat hetkeksi nousemaan ja liikkeelle, kuuluu yksi konkreettinen esimerkki liikunnan lisäämisestä. STT Ratkaisut Suomen Pankin johtajapaikoista tehdään kuluvan viikon lopulla ”Tasavahvassa tilanteessa sukupuolella on oma vaikutuksensa.” MATTI VANHANEN Pankkivaltuuston puheenjohtaja Häiriö Kantapalveluissa haittasi sähköisten reseptien käyttöä Kanta-palveluissa oli keskiviikkoiltana laaja häiriö, joka haittasi sähköisten reseptien käyttöä. Pankin johtokunnassa ei ole ollut naisjäseniä Sinikka Salon jälkeen. JOHTOKUNTAAN haetaan nyt kahta eri profiilin henkilöä. Teemu Mänttärin ja Jaakko Starkin tyylinäyte autoja kuljetusalan opiskelijoiden ideoimasta Liikettä amiksiin -päivän rastista: pesusienet lähtevät käsistä kohti maalina toimivia autonrenkaita. Pääjohtaja Erkki Liikasen toinen virkakausi päättyy kesällä 2018, kun hän saavuttaa 68 vuoden eläkeiän. –Pankkivaltuusto joutuu tietysti samalla katsomaan, että syntyy kollegio. Liikettä amiksiin -teemapäiväkiertue poikkesi keskiviikkona Forssan ammatti-instituutissa kertomassa, miksi oppilaitosten arkiliikunta on tärkeää esimerkiksi oppimisen edistämisen ja työkykynäkökulman kannalta. –Tasavahvassa tilanteessa sukupuolella on oma vaikutuksensa, Vanhanen sanoi. KYSE ON SIIS loppujen lopulta hyvin pienistä asioista. –Pitää spesifisti osata talousja rahapolitiikkaa, ja pitää spesifisti osata rahoitusmarkkinoita ja pankkien toimintaa, Vanhanen sanoi. Monilla oppilaitoksilla ei vastaavaa mahdollisuutta kuitenkaan ole, eikä arjen liikunnan lisääminen ei vaadi koulun tiloista poistumista Tästä käy esimerkiksi taukojumpan ottaminen osaksi oppituntia. Rehnin valinta käynnistäisi samalla ministeriruletin, vaikka aivan heti Suomen Pankissa ei tarvitsekaan aloittaa. STT UUTISET TORSTAINA 13. Pentti Hakkaraisen pesti päättyy tammikuun lopussa, kun kolmen viisivuotiskauden enimmäismäärä tulee täyteen. Hallituksen aloittaessa päätettiin, että perheja peruspalveluministerin salkku jaetaan siten, että Juha Rehula hoitaa sitä ensimmäiset kaksi vuotta ja Annika Saarikko jälkimmäiset kaksi vuotta. Viestinnän asiantuntija Pirjo Ikävalko Kelasta sanoo, että ensimmäinen häiriö havaittiin illalla noin puoli viideltä. Liikettä amiksiin -kiertueella pyritään osaltaan juurruttamaan arkiliikunnan iloja toisen asteen oppilaitoksiin. Keskustan ministeriryhmässä on tulossa joka tapauksessa muutoksia. Virtanen toteaa, että oppilaitoksissa tehdään jo paljon oppilaiden hyvinvoinnin eteen töitä. Apteekeilla on kuitenkin toimintaohjeet vikatilanteiden varalle, joten kukaan ei jää ilman lääkkeitä. Vanhasen mukaan molempiin avoinna oleviin tehtäviin valitaan hakijoista paras. Ikävalkon mukaan häiriö haittasi etenkin apteekeissa asiointia, kun tietoja ei päässyt katsomaan reseptikeskuksesta. Tarkoituksena on lisätä opiskelijan fyysistä aktiivisuutta oppilaitoksen arjessa, Virtanen kiteyttää. SAKU RY:N TOIMINNANJOHTAJA Saija Sippolan mukaan arkisen aherruksen välissä pidetyllä lyhyelläkin liikuntahetkellä on paljon hyötyjä. Kollegiossa olisi hyvä olla molempia sukupuolia. Tarkemmasta salkun vaihtoajankohdasta ei ole kerrottu, mutta vaalikauden puoliväli ajoittuu ensi kevääseen. Häiriö uusiutui myöhemmin ja päättyi lopulta noin seitsemältä illalla. Viime kädessä soitetaan lääkärille. Vanhanen ei halunnut kommentoida, miten hakuprosessi on tiivistynyt parin viimeisen viikon aikana. Liikettä amiksiin -kiertueen kaltaisilla tapahtumapäivillä pyritään edelleen tiedottamaan faktoista. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 8. SAKU RY:N VÄKI huomauttaa, että Forssassa puitteet arjen liikunnan lisäämiseen ovat erinomaiset, kun Lamminrannan lähiliikuntapaikka on niin lähellä ammatti-instituuttia. Sen sijaan paikallisesti ratkaisun avaimia ja ideoita varmasti löytyy, Virtanen toteaa. ARJEN LIIKUNTAA voidaan integroida oppilaitoksen arkeen helposti. –Jos on todella kiireellinen tilanne, että lääkkeet tarvitsee heti, heillä on monta keinoa siihen, mitä voivat tehdä. Lupa liikkua, amislaiset . Häiriöstä uutisoi aiemmin Uusi Suomi. SUOMEN PANKIN johtokuntapaikkoja haki 19 henkilöä. Pieni happihyppely ja fyysinen tekeminen kesken aivotyöskentelyn virkistää kehoa ja mieltä, joka puolestaan lisää oppimiskykyä. –Nyt on lupa liikkua. SAKU RY:N ROOLI on saada oppilaitokset pohtimaan, miten liikettä voisi omassa oppilaitoksessa lisätä. NYKYINEN kolmijäseninen johtokunta vaihtuu kokonaan parin vuoden sisällä
Nina Airisto Forssa Opiskelijoiden liikkumattomuus on haaste, joka hyvin tiedostetaan toisen asteen oppilaitoksissa. STT Härkätiellä mittava polttoainevarkaus Kauhakuormaajasta katosi kymmeniä litroja polttoainetta maanantai-illan ja tiistaiyön välisenä aikana. –Ammattikouluiässä liikuntaharrastus myös helposti loppuu, kun tulee muita mielenkiinnon kohteita. Sen mukaan alueloukkauksia eivät selitä sääolosuhteet tai muu ilmaliikenne. FL Teemu Mänttärin ja Jaakko Starkin tyylinäyte autoja kuljetusalan opiskelijoiden ideoimasta Liikettä amiksiin -päivän rastista: pesusienet lähtevät käsistä kohti maalina toimivia autonrenkaita. Rennolla otteella liikkumaan Sari Saukoniemi ja Liisa Ojala saivat Liikettä amiksiin -päivästä eväitä omaan työhönsä. korotetut sängyt ja ortopediset patjat! 160x200 cm 1590,Kotimainen mekanismisänky Paras hinta/ laatusuhde ikinä! verhoiluvärejä! petauspatjalla! 80x200 cm 795,(1345,-) 90x200 cm 895,www.hklahonen.fi (2280,-) (1445,-) Nahkaverhoiltu! Huomion kiinnittäminen tietoisesti arjen liikkumiseen on työkykynäkökulmastakin tärkeää. Ilmavoimat oli yhteydessä radiolla molempiin koneisiin. Sastamala Huonekaluliike Pekka Ahonen Lepo vaan... ja Ahoselle! KODINSISUSTAJAN TOIVEPAKETTI: Sis. –Opiskelijat istuvat paljon ja lyhyetkin matkat kuljetaan mielellään moottoroidusti, kuvailee Forssan ammatti-instituutin liikunnan ja terveystiedon opettaja Liisa Ojala. laadukkaat pussijousitetut runkopatjat, 8 cm paksun petauspatjan, PÄÄDYN, täkit, tyynyt ja petauspatjan suojuksen! Hyvä valikoima sänkyjä ja patjoja MYÖS SENIOREILLE mm. Teemapäivään liittyvässä opiskelijoiden Amisrata-liikuntatapahtumassa ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat kiersivät erilaisia esteja tehtävärasteja, jotka olivat kolmannen luokan opiskelijoiden toteuttamia. Esitutkinnassa varmistui, että kaksi Venäjän ilmavoimien Su-27-hävittäjää ylitti Suomen aluevesirajan Porvoon edustalla viime torstaina. Varkaus tapahtui Tammelassa Härkätien varrella ja se huomattiin tiistaiaamuna. Liikettä amiksiin -teemapäivän tilaaminen koululle puolestaan tukee edelleen tätä tavoitetta. Esitutkinnat venäläisten hävittäjien viime viikon alueloukkauksista valmistuivat, kertoi Rajavartiolaitos keskiviikkona. –Oman alan fyysiset vaatimukset on hyvä huomata ennen kuin asia tulee ilmi työssäoppimisjaksoilla tai pahimmillaan vasta siinä vaiheessa, kun siirtyy työelämään, Sippola sanoo. Poliisi kaipaa tietoja illan ja yön liikkujista. Seuraavaksi Suomi luovuttaa Venäjälle esitutkinnassa saadut tiedot ja pyytää selvitystä loukkauksista. FAI:n opiskelijapalveluesimies ja erityisopettaja Sari Saukoniemi toteaa, että työkykyja ergonomiakysymykset liittyvät kiinteästi ammattiopintoihin, joten taukojumpan ja muiden liikkumista lisäävien keinojen integroiminen opetukseen –Kyse on pienistä teoista, jotka eivät ole kalliita. (03) 437 7866 Humppila . mis sä kie rte le t mu tta ku nn on ka up at. Hornetit tekivät tunnistuslennot kummassakin tapauksessa. Opiskelijoiden liikuntamotivaatiota onkin pyritty FAI:ssa herättelemään esimerkiksi liikuntatunneilla monipuolisesti eri lajeja kokeilemalla, jotta opiskelijat voisivat löytää sen itselleen mieluisan lajin, jolla omaa työkykyään ylläpitää jatkossa. Koneet lensivät Suomen ilmatilassa noin minuutin. Tapaukset eivät etene syyteharkintaan, koska asiassa ei voida nostaa syytettä ketään vastaan. Se oli positiivinen viesti, Saukoniemi toteaa. Toinen ylitys oli noin varttia vaille viisi iltapäivällä ja toinen hieman puoli kymmenen jälkeen illalla. tarjoushintaan -lepotuolit Garda lepotuoli + rahi 995,(1375,-) HUMPPILA Kennintie 1 Valtatie 2:n liikekeskus Ma-to 10-18 pe 10-19, la 10-14 Puh. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. Opiskelijoiden lisäksi päivä sai koulun henkilöstön miettimään, miten liikkumista voisi lisätä oppitunneilla. SAKU ry:n teemapäivän tarkoituksena onkin herätellä opiskelijoita huomaamaan, millaista fyysistä kuntoa oma tulevaisuuden ala vaatii. –Ehkä joku saisi tästä kipinän huomatessaan, ettei liikunnan tarvitse merkitä verenmaku suussa ja hikikarpalot otsalla menemistä, vaan liikkua voi rennolla otteellakin. FL Rajavartiosto: Venäläiskoneiden alueloukkaukset selvitetty UUTISET 9 TORSTAINA 13. Tapahtumarata kannustaa opiskelijoita löytämään leikkimielisiäkin arkiliikunnan tapoja
UUTISET TORSTAINA 13. Tyksissä Tavi-operaatioita on tehty vuodesta 2009. Verkko pitää naudan kudoksesta tehdyn läpän paikallaan. Aorttaläpän ahtauma onkin uusi kansantauti. Sydämenlyöntien tahdissa se sulkee ja avaa tien sydämeen. Kardiologit Antti Ylitalo (oik.) ja Mikko Savontaus seuraavat näytöltä katetrin kulkua kohti potilaan sydäntä. Yli 80-vuotiaille katetrin kautta tehtävä Tavi-operaatio on käytännössä ainoa vaihtoehto. Viime vuonna toimenpiteitä tehtiin alle 50. LÄÄKEHOITOA EI OLE, vaan korjaus voidaan tehdä joko avoleikkauksella tai katetrin kautta asentamalla keinotekoinen läppä sydämeen. Rami Nieminen Tämä odottaa meistä monia ennemmin tai myöhemmin: sydämen aorttaläpän korjausoperaatio. Lasin toisella puolen leikkaussalissa potilas on valmisteltu operaatiota varten rauhoittavilla ja puudutuksella. Seuraavaksi tehdään siisti viilto nivuseen. –Ensi vuonna luku on luultavasti noin sata, eikä sekään ole vielä Suomen uusi kansantauti on kallis korjata . LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 10. –Aorttaläppä on läppä, joka ei tahdo kestää ihmisen koko elinikää, vaan on korjattava jossain vaiheessa, jos elää tarpeeksi vanhaksi, selittää ylilääkäri Juhani Airaksinen Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Uusi leikkaustapa tuo monelle lisää elinvuosia. Aorttaläppä säätelee veren virtausta. Mitä vanhempi potilas, sitä enemmän riskejä liittyy perinteiseen avoleikkaukseen. Väestön ikääntyessä korjaustarve kasvaa koko ajan. Tänä vuonna määrä nousee noin 70:een. KUVAT: Mikael Rydenfelt Proteesi näkyy sydämessä verkkomaisena rakenteena. Sydämen aorttaläppä on korjattava jossain vaiheessa yhä useammalta iäkkäältä suomalaiselta. Iän myötä läppä rappeutuu vääjäämättä ja muodostaa ahtauman hyväkuntoisellakin ihmisellä
Se tapahtuu sekä kirjallisesti että suullisesti, valiokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma (sd.) sanoi sen jälkeen, kun valiokunta oli keskiviikkona kuullut liikenneministeri Anne Berneriä (kesk.). Ensimmäinen operaatio tehtiin Ranskassa vuonna 2002. Proteesit valmistetaan naudan tai sian kudoksesta. Berner katsoi kaksituntisessa kuulemisessa yhä toimineensa Finavian ja valtion edun mukaisesti lentokenttäyhtiön 34 miljoonan euron johdannaistappioiden selvittelyssä. Tänä vuonna niitä tehdään arviolta noin 550. Parhaillaan pöydälla makaavalle potilaalle on nivusen kautta työnnetty katetri reisivaltimoon ja sitä kautta edelleen sydämeen. Siitä puolestaan saadaan toivottavasti säästöjä, Airaksinen sanoo ja muistuttaa myös elämänlaadun parantuvan. Uusi leikkaustapa tuo monelle lisää elinvuosia. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. Parhaillaan harkitaan operaatioiden ulottamista myös nuoremmille potilaille. Eduskunta jatkaa Finavian penkomista UUTISKERTAUS Finavia-sotku Finavialle koitui 34 miljoonan euron tappiot johdannaissopimuksista, jotka se teki vuosina 2009–2011. TAVALLISEN LEIKKAUKSEN kustannukset ovat noin puolet Tavi-operaation hinnasta. ”Kunnille tämä kyllä tietää tulevaisuudessa lisäkustannuksia.” JUHANI AIRAKSINEN ylilääkäri Kardiologit Antti Ylitalo (oik.) ja Mikko Savontaus seuraavat näytöltä katetrin kulkua kohti potilaan sydäntä. VARSINAINEN ONGELMA on hinta. Finavian hallitus päätti 2015 nostaa vahingonkorvauskanteet yhtiön vuosien 2010–2011 hallitusta ja johtoa vastaan. Mitään johtopäätöksiä ei ole valiokunnassa vielä tehty, Heinäluoma korosti. UUTISET 11 TORSTAINA 13. Sen katsottiin johtaneen siihen, että Finavian kanneoikeus johdannaistappioista vuoden 2010 osalta raukesi. Videomonitorista näkyy, miten ohut vaijeri kiertyy siistille kiepille sydänkammioon. Yksi läppä maksaa yli 15000 euroa. VTV antoi Bernerille moitteet epäasiallisesta puuttumisesta Finavian hallituksen toimintaan. Hallitus perui päätöksen oltuaan yhteydessä liikenneministeri Berneriin. –Mutta potilas pysyy omatoimisena pidempään ja laitoshoidon tarve vähenee. Hän selitti oman ja VTV:n näkemyksen eroa sillä, että hän tarkastelee asiaa laajempana kokonaisuutena ja pitemmällä aikaperspektiivillä. lopullinen huippu, arvioi dosentti Mikko Savontaus, joka vastaa hoidoista Tyksissä. Puolet tulee biologisesta läppäproteesista. Suomessa Tavi-operaatioita tehdään kaikissa yliopistosairaaloissa. Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV antoi viime kesänä harvinaisen suorasanaiset moitteet Bernerin toiminnalle. –Kunnille tämä kyllä tietää tulevaisuudessa lisäkustannuksia, Airaksinen myöntää. FL-LM Ministeri Anne Berner sanoi puuttuneensa vain siihen, ettei Finavia toimeenpane päätöksiä, joista se on erimielinen ja joita se ei kyennyt riittävästi perustelemaan. Biologisia proteeseja asennetaan lähinnä yli 80-vuotiaille. Esimerkiksi Tyksissä Tavi-leikkaukset nielevät tällä hetkellä kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Sydämen aorttaläppä on korjattava jossain vaiheessa yhä useammalta iäkkäältä suomalaiselta. KUVA: Joel Maisalmi Ministeri Berner selvitti tarkastusvaliokunnalle kaksi tuntia rooliaan tappioiden hoidossa. Mekaaninen proteesi on liian iso katetriin. Viime vuonna tehtiin kaikkiaan 419 operaatiota. Se levittyy täyteen mittaansa ja asettuu vanhan aorttaläpän päälle. –Berner kertoi ministeriön ja oman henkilökohtaisen kantansa ja perusteet sille, miten asiaa on hänen aikanaan hoidettu. KUVAT: Mikael Rydenfelt Aki Taponen Eduskunnan tarkastusvaliokunta aikoo vielä selvittää ristiriitaisuuksia, joita on tullut esille sen järjestämissä kuulemisissa selviteltäessä Finavian johdannaistappioita. Berner muistutti, että kanneoikeus koskee suurelta osin sen jälkeistä aikaa ja on yhä olemassa. Sitten Savontaus ryhtyy kerimään katetria ulos sydämestä ja toimenpide on ohi. Airaksinen tuo terveiset vielä leikkauspöydällä makaavalta potilaalta, jonka nivusen viiltoa ommellaan parhaillaan kiinni. Tavi-leikkauksessa asennetaan läppäproteesi, jonka pitää mahtua kulkemaan sydämeen suonien läpi. Tarkastusvaliokunta pyrkii saamaan mietintönsä valmiiksi marraskuun loppuun mennessä. Tavallinen mekaaninen läppä, joita avoleikkauksessa asennetaan, maksaa alle 2000 euroa. TAVI Pieni pala lehmää sydämessä Tavi-operaatio tarkoittaa aorttaläppäproteesin asentamista katetrin kautta (Transcatheter Aortic-Valve Implantation). –Joitakin jo kuultuja henkilöitä kuullaan vielä uudestaan. Niiden etuna on turvallisuus ja nopea toipuminen. –Hyvältä kuulemma tuntuu, mutta nukuttaa. Heinäluoman mukaan valiokunta on saanut myös uutta tietoa, joka osin selittää näkemysten eroa. Tavi-operaation jälkeen potilas pääsee kotiin yleensä parissa päivässä. Operaation kokonaiskustannukset ovat noin 28 000 euroa. Operaatiohuoneen näytöllä näkyy, miten pieni katiskan mallinen metalliverkko putkahtaa esiin katetrin päästä potilaan sydämessä. FL-LM Suomen uusi kansantauti on kallis korjata
Makea ja miedosti pähkinäinen kurpitsa sopii mausteisiin ruokiin. Huuhtele hauen perkeet hyvin. Kuiva ja hapokas maku on keskirunsas, tasapainoinen ja viherherukkainen. Keitä n. JUURI NYT C O L O U R B O X PULLON HENKI Julius Silvaner Westhofener Rotenstein Organic 2015 Weingut Julius, Qualitätswein Rheinhessen, Saksa/luomu, 13,77 e. 1 ½ l valmista lientä): yhden hauen perkeet (pää, ruodot ja nahka) 2 l vettä (tai niin paljon että hauki peittyy) 1 sipuli 2 porkkanaa muutama oksa tuoretta timjamia 2 laakerinlehteä 8 kokonaista mustapippuria (1 dl kuivaa valkoviiniä) Keitto: 1 sipuli 700 g kiinteitä perunoita 200 g porkkanaa 2 rkl voita 8 dl kalalientä 6 kokonaista maustepippuria 2 laakerinlehteä 1 tl suolaa 2 dl kermaa 600 g hauki?lettä 1 dl hienonnettua tilliä Valmista ensin liemi. Käytä keittoon 8 dl ja pakasta loput. Kiinnitä viipaleet Vastuullista kalaa lautaselle . ELISA NÄRHI Kirjoittaja on sommelière. Kalan syöminen kannattaa, mutta osaatko välttää uhanalaisia lajeja. Lisää hienonnettu tilli. Raikas ja elegantti viini jättää suuta supistavan mineraalisen vaikutelman. Lähellä Wormsin kaupunkia Gundheimissa sijaitsevaa viinitilaa pyörittää Georg Julius yhdessä suomalais-saksalaisen vaimonsa Christinen kanssa. Myskikurpitsa. Niihin kuuluvat esimerkiksi ankerias ja tietyt tonnikalalajit. Siivilöi jäähtynyt liemi ja nosta kylmään. Purista hiukan sitruunamehua päälle ja kietaise pari prosciuttoviipaletta ?leen ympärille. Haukikeitto neljälle Kalaliemi (n. Lisää kalaliemi ja mausteet. Sisältä löytyvät siemenet voi puhdistaa ja paahtaa keittojen ja salaattien päälle ripoteltavaksi. Vaaleankeltainen myskikurpitsa kätkee sisäänsä upean oranssin malton. Kuori ja lohko sipuli muutamaan osaan. KOKEILE: Silvaner on klassinen parsaviini ja sopiikin kevyiden salaattien ja kasviskeittojen kumppaniksi. Kuori muodostuva vaahto pois. Eettinen ja ekologinen kalansyöjä suosii kotimaista järvikalaa. Jäntevä viini järvikalan seuraksi TORSTAINA 13. Nosta liemi jäähtymään. Jäntevän hapokas viini soveltuu myös vaaleiden järvikalojen kuten kuhan ja ahventen kera nautittavaksi. Tarjoile tuoreen ruisleivän kanssa. Mausta pinta miedosti suolalla ja mustapippurilla. Lisää kala kattilaan ja anna hautua kannen alla viisi minuuttia. Lisää halutessasi valkoviiniä ja anna kiehua miedolla lämmöllä tunti. Onkin ilahduttavaa saada Alkoon uutuus juuri tästä rypälelajikkeesta. Elina Ylitervo, teksti Konsta Leppänen, kuvat Valveutuneellakin kuluttajalla voi kalatiskillä mennä sormi suuhun, mutta onneksi tarjolla on hyviä apuvälineitä. Merkinnöissä on otettu huomioon sekä kalakantojen elinvoimaisuus että pyyntitapojen ekologisuus. Poista ?leestä ruodot ja leikkaa paloiksi. WWF eli Maailman luonnonsäätiö julkaisee Kalaopasta, josta on helppo tarkastaa, mitä kalaa kannattaa syödä, jos haluaa suosia kestävästi pyydettyä kalaa. Pese ja kuori porkkanat, paloittele pieneksi. Kotimaisista kaloista kannattaa suosia esimerkiksi ahventa, haukea, kampelaa, muikkua, silakkaa ja silliä. . Kiehauta ja anna juuri ja juuri kiehua miedolla lämmöllä. Kuhaa salvialla ja prosciutolla neljälle 4 kpl pieniä kuha?leitä suolaa mustapippuria nippu tuoretta salviaa 1 sitruuna 8 viipaletta prosciuttoa oliiviöljyä paistamiseen Kuivaa kuha?le talouspaperilla. Vihreällä merkittyjä kaloja voi syödä huoletta, keltaisia tulisi ostaa harkiten ja punaiset ovat ehdoton ei. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 12 RUOKA. Kuori rasva pois päältä. Paahdettuna se on oiva kumppani fetaja vuohenjuustolle. Hienonna sipuli. Laita vihannekset ja mausteet kattilaan, kun vaahtoa ei enää muodostu. Suomessa myydään vain hyvin vähän punaisella merkittyjä kaloja. Laita perkeet isoon kattilaan ja lisää vettä niin, että kala peittyy. MAKU: Kalpea viherkeltainen valkoviini tuoksuu päärynöiltä, persikoilta, kirpeiltä omenoilta ja herukoilta. Asettele salvianlehtiä ?leiden päälle. Lisää kerma ja kiehauta. Kuullota sipuli voissa kattilassa ja lisää sitten vihannekset. 10–15 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä. Kuori ja kuutioi perunat ja porkkanat. MIKSI: Vielä 1900-luvun alussa Silvaner oli Saksan viljellyin ja suosituin rypälelajike, nyttemmin se on jäänyt Rieslingin varjoon. Rapeat ranskikset ja paneroidut ahvenfileet tarjoillaan tartarkastikkeen kanssa
Elina Ylitervo Kurpitsakakku on amerikkalainen klassikko, jota tarjotaan kahvipöydässä etenkin halloweenin aikaan. Yhdistä kuivat aineet toisessa kulhossa ja lisää taikinaan. Maukkaan haukikeiton salaisuus on perkeistä keitetty kalaliemi. Viipaloi valkosipulinkynsi. Myskikurpitsaraaste tekee kakusta mehevän ja pehmeän. hammastikulla. Kuumenna pannulla oliiviöljyä. Jos käytät majoneesin sijasta kermaviiliä, lisää kastikkeeseen ripaus sokeria makuja pyöristämään. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja reunoille. 40 minuuttia. Uppopaista perunat pienissä erissä kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Kurpitsakakku Pohja: 3 ½ dl hienoksi raastettua myskikurpitsaa 200 g voita 2 ½ dl sokeria 3 munaa 4 dl vehnäjauhoja 1 tl ruokasoodaa 1 tl leivinjauhetta 2 tl kanelia ½ tl jauhettua muskottipähkinää Kuorrute: 100 g voita 200 g maustamatonta tuorejuustoa 3 dl tomusokeria koristeeksi mantelirouhetta Leikkaa myskikurpitsasta kannat pois ja leikkaa kurpitsa poikittain kahteen kappaleeseen. Nosta kypsät perunat talouspaperin päälle valumaan ja mausta suolalla. Keitä papuja miedosti suolatussa vedessä kuusi minuuttia. Nosta pavut, muikut ja kananmunat salaatin päälle. Savumuikku tekee maalaissalaatista ruokaisan. Laita valmiit perunat uunivuokaan ja 100-asteiseen uuniin odottamaan tarjoilua. Halkaise kurpitsa ja koverra sisällä oleva rihmasto ja siemenet pois lusikalla. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa. Leikkaa leipäviipaleet 1 x 1 cm kuutioiksi. Paista muutama minuutti, käännä ja paista vielä hetki. Sekoita huoneenlämpöiset voi ja tuorejuusto sähkövatkaimella. Raasta kurpitsa mehevään klassikkokakkuun Syksyinen kurpitsakakku on helppo leivottava. Lisää tomusokeri. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljy, lisää valkosipuliviipaleet ja paista leipäkuutiot kullanruskeiksi. Kuivaa ahven?leet talouspaperilla. Lähde: Kalaopas, WWF Kotoinen kuha kääräistään salviaan ja prosciuttoon. Savumuikkumaalaissalaatti neljälle 200 g vihreitä papuja 4 kananmunaa 100 g parmesaanilastuja 2 kerää romainesalaattia 1 tlk säilöttyä savumuikkua Krutongit: 2 siivua maalaisleipää 1 valkosipulinkynsi 2 rkl oliiviöljyä paistamiseen Sinappivinaigrette: 1 rkl valkoviinietikkaa 1 tl dijon-sinappia 4 rkl oliiviöljyä 1 pieni valkosipulinkynsi hienonnettuna suolaa mustapippuria ripaus sokeria Huuhtele pavut ja leikkaa kovat kannat pois. Kuumenna öljy kattilassa. Laita maustettu vehnäjauho ja korppujauho omille lautasilleen. Riko vielä muna yhdelle lautaselle ja vatkaa rakenne kevyesti rikki. Tarjoa perunoiden, tartarkastikkeen ja sitruunaviipaleen kera. Pese ja kuori perunat, leikkaa noin sentin paksuisiksi tikuiksi. Keitä kananmunia seitsemän minuuttia. Raasta myskikurpitsa hienoksi raasteeksi. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisija 24 cm) ja kaada taikina vuokaan. Aseta kurpitsa tukevasti leikkuulaudalle ja leikkaa kuori irti terävällä veitsellä. Fish & Chips ahvenesta neljälle Tartarkastike: 2 dl majoneesia tai kermaviiliä 1 pieni suolakurkku hienonnettuna 2 rkl kapriksia hienonnettuna ½ dl ruohosipulia silputtuna 1 rkl dijonsinappia (½–1 tl sokeria) 500 g perunoita 3 l rypsiöljyä suolaa 500 g ahven?leitä 1 dl vehnäjauhoja ½ tl suolaa ¼ tl valkopippuria 1 dl korppujauhoja 1–2 kananmunaa 2 rkl rypsiöljyä 2 rkl voita tarjoiluun sitruunalohkoja Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja peitä kulho kelmulla. Kokeile kypsyys puutikun avulla. Sininen MSC-merkki kertoo, että kala on pyydetty kestävästi kalakanta huomioiden. Sulata voi ja anna jäähtyä hieman. Merkin tavoitteena on pienentää kalatalouden haitallisia ympäristövaikutuksia. Valmista kuorrute. FL-LM MERKINNÄT Muista nämä Maailman luonnonsäätiö WWF suosittelee valitsemaan kalatiskillä MSCja ASC-merkittyjä tuotteita. Paista kuha?leet kypsiksi molemmilta puolin miedolla lämmöllä. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI RUOKA 13. Ripottele päälle parmesaanilastuja ja krutonkeja. KUVA: Elina Ylitervo TORSTAINA 13. Kuumenna pannulla rypsiöljy ja voi. Asettele salaatinlehdet laakealle salaattivadille tai neljälle lautaselle, kaada kastike sekaan. Sekoita vehnäjauhojen sekaan suola ja valkopippuri. Mausteisen kakun kruunaa porkkanakakusta tuttu tuhti ja makea juustokuorrute. Sekoita viinietikka, sinappi, oliiviöljy ja mausteet kulhossa. Paista uunin alaosassa 175 asteessa n. Jätä luukku raolleen, jotta perunat pysyvät rapeina. Vihreä ASC-merkki kertoo, että kala on kasvatettu vastuullisesti. Lisää sokeri, raastettu kurpitsa sekä munat yksitellen vatkaten. Ripottele koristeeksi mantelirouhetta. Kääntele ahven?leet ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja vielä lopuksi korppujauhoissa. Anna tekeytyä jääkaapissa sillä aikaa, kun valmistat kalat ja perunat
LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 14. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan maailman pisimpään–70 vuotta–hallinnut monarkki on ollut viime viikosta alkaen vakavasti sairas. David Cameron löysi uuden työpaikan LONTOO. Kuningas esitetään suosittuna Thaimaassa. 1500 hengen juhlassa se tarkoittaa noin 6700 kruunua (noin 690 euroa) henkilöä kohden. Ruotsissa on noussut kohu poliitikkojen osallistumisesta sijoitusyhtiö Investorin loistojuhliin. Ritarillinen mies kaappasi seuralaisensa käsivarsilleen ja kantoi hänet yli vetisen tien Katalonian Saloussa keskiviikkona. Aiemmin kuninkaan terveydentilasta on kerrottu hyvin valikoivasti. Thaimaalaiset ovat yrittäneet elää hengessä mukana pitämällä vaaleanpunaisia paitoja. Kruununperillinen on hänen poikansa Maha Vajiralongkorn. STT, AFP TYÖTTÖMYYSTUET 5 v. Kuningaspari ja kruununprinsessa tulevat paikalle. Paikalle on kutsuttu myös pääministeri Stefan Löfven, energiaministeri Ibrahim Baylan ja korkeakoulutuksesta vastaava ministeri Helene Hellmark Knutsson. Hän onkin edustanut pysyvyyttä monelle thaimaalaiselle. Britannian ex-pääministeri David Cameron on löytänyt uuden työn. JAUME SELLART/EPA ULKOMAAN UUTISET TORSTAINA 13. Onkin hyvin poikkeuksellista, että julkisuuteen on kerrottu hänen tilansa olleen ”epävakaa” dialyysin jälkeen. Epäilty on kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin siitä asti, kun hänet siirrettiin Belgiasta Ranskaan huhtikuussa. MAAILMA TUKHOLMA. Lakia kiristetään, sillä liittovaltion tuomioistuin linjasi, että EU-kansalaiset ovat oikeutettuja korvauksiin asuttuaan Saksassa puoli vuotta. STT, TT SADEPÄIVÄN RITARI Toimittanut: Minna Kurki Kuinka kalliisiin juhliin poliitikko saa mennä. Bhumibol esitetään monesti hyvin rakastettuna hallitsijana ja köyhien ystävänä, mutta hänen arvostelunsa kielletään ankarassa majesteettirikoslaissa. Koko Espanjassa on ollut sateista, ja Kataloniassa vettä voi tulla sata litraa neliömetrille. Värin uskotaan auttavan kuninkaan terveyttä. Bhumibolin aikana on tapahtuMaailman pitkäaikaisin monarkki Bhumibol Adulyadej on ollut viime viikosta asti vakavasti sairas. Vuoden 1976 verilöylystä ei ole asetettu vastuuseen ketään. BERLIINI. Yhdysvaltalaisen Atlantic -lehden mukaan hiipuva kuningas on nähnyt maassaan kymmenen vallankaappausta, joista viimeisin tapahtui vuonna 2014. Wallenberg-suvun hallitsema Investor viettää satavuotisjuhliaan lauantaina. . Linjaus herätti pelkoja ”tukituristeista”. Päivä oli epätavallisen sateinen. Maailman pitkäaikaisimman monarkin kaudella Thaimaassa on käyty verisesti kiinni toisinajattelijoihin. Saksaan muuttaneet työttömät EU-kansalaiset joutuvat jatkossa odottamaan viisi vuotta ennen kuin he voivat saada työttömyyskorvauksia. Salou. Asianajajat ovat sanoneet jo aiemmin, että lopettavat puolustamisen, jos Abdeslam ei puhu. Myös lahjontalainsäädännön asiantuntija Thorsten Cars pitää juhlien puitteita arveluttavina. Yhtiön mukaan juhla maksaa 10 miljoonaa kruunua (runsaat miljoona euroa). STT Lakimiehet jättivät Pariisin iskujen epäillyn PARIISI. Sanomalehti Telegraphin mukaan hän aloittaa National Citizen Service -ohjelman (NCS) puheenjohtajana. KUVA: Rungroj Yongrit/EPA Hiipuva kuningas jättää veriteot ratkaisematta . –Tämä kuulostaa vähän uhkarohkealta, ilmaistakseni asian varovasti, Cars sanoo. Britannian hallituksen rahoittama NCS-ohjelma järjestää nuorille leirejä, joilla opetetaan muun muassa ryhmätyötaitoja. STT, AFP Lea Peuhkuri, Reuters Viime päivät Thaimaassa on rukoiltu näyttävästi 88-vuotiaan kuninkaan Bhumibol Adulyadejin puolesta. Ruotsin lahjonnan vastaisen instituutin pääsihteeri Helena Sunden pitää summia paljon kohtuullista korkeampina. Pariisin terrori-iskujen pääepäillyn Salah Abdeslamin asianajajat eivät enää aio puolustaa epäiltyä
Maailman pitkäaikaisin monarkki Bhumibol Adulyadej on ollut viime viikosta asti vakavasti sairas. –Mutta minun täytyy miettiä tätä kysymystä, hän vastasi. Monia pidätettiin. –Kritisoin poliitikkoja rasismista ja vähemmistöjen sortamisesta. Bangkok Postin mukaan yksi johtajista Prommin Lertsuridej pakeni viidakkoon neljäksi vuodeksi välttääkseen joutumasta pidätetyksi. Republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin lupaamat veroleikkaukset hyödyttäisivät eniten rikkaita, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta. STT, AFP Venäjä ja USA yrittävät uusia neuvotteluja ULKOMAAN UUTISET 15 TORSTAINA 13. Armeija on onnistunut kaappaamaan vallan 12 kertaa sitten vuoden 1932, jolloin täysivaltainen monarkia lakkautettiin. Amnesty International syytti viime kuussa, että Thaimaassa on ollut ”kidutuksen kulttuuri” sitten vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen. Vuodesta 2014 juntta on tukahduttanut toisinajattelua ja pidättänyt kriitikkoja, erityisesti punapaitojen kannattajia. KUVA: Rungroj Yongrit/EPA TULOSSA Vaalit ensi vuonna Thaimaalaiset hyväksyivät selvin numeroin sotilasjuntan muotoileman perustuslain elokuun kansanäänestyksessä. Talouspakotteethan eivät ole toimineet Venäjän saamiseksi pois Ukrainasta tai Krimiä valloittamasta. Kuningas esitetään suosittuna Thaimaassa. LOKAKUUN TOISELLA viikolla tuli kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Thaimaan hallinnon joukot ja oikeistolaiset rojalistit hyökkäsivät opiskelijoiden mielenosoitukseen Thammasatin yliopiston kampuksella Bangkokissa. Olemme tietenkin mielipiteen vapauden ja sen ilmaisun puolella, mutta mielipiteiden on oltava lakien mukaisia. –Juurtunut rankaisemattomuuden kulttuuri on rohkaissut armeijaa puuttumaan politiikkaan, rikkomaan ihmisoikeuksia... Piikkejä lähtee joka suuntaan: YK, turvallisuusneuvosto, Venäjä– mikään ei liian suurta Zeidin ohjastukseen. Y K:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad Al Hussein saattoi keskiviikkona ratkaista vielä empivien amerikkalaisten äänestämisen Yhdysvaltain presidenttivaaleissa. Venäjä aikoo kutsua koolle uuden neuvonpidon Syyrian tilanteesta Yhdysvaltojen ja alueen maiden kanssa tänä viikonloppuna. Trump sanoi vaalikeskustelussa, että Yhdysvaltain pitäisi tukea Venäjää tässä Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuvan äärijärjestö Isisin vastaisessa taistelussa. Hän on nyt 62-vuotias entinen poliitikko. Opiskelijoita ja muita mielenosoittajia hakattiin kuoliaaksi, hirtettiin ja ammuttiin 6. Viime viikolla arviolta 200 ihmistä kerääntyi muistelemaan verilöylyä paikan päälle kampukselle. ja sysäämään vallasta vaaleilla valitun hallituksen kerran toisensa jälkeen, sanoi Sunai Phasuk Human Rights Watchista Reutersille. Riippumattoman selvityksen asiasta teki Tax Policy Center. Jos niin villisti käy, että Trump valitaan presidentiksi kuukauden kuluttua, päättäisi se todennäköisesti Yhdysvaltojen ja Venäjän holotnan. Paikalle on kutsuttu myös Turkki ja Saudi-Arabia. Entisen pääministerin Thaksin Shinawatran hallitus syöstiin vallasta vuonna 2006 ja hänen siskonsa Jingluck Shinawatran hallitus vuonna 2014. Virallisesti uhriluku on 46, mutta silminnäkijät puhuvat vähintään kaksinkertaisesta luvusta. Venäjän YK-suurlähettiläs syytti Zeidia oitis puuttumisesta maiden sisäisiin asioihin. Tapaaminen on ensimmäinen sen jälkeen kun Yhdysvallat katkaisi neuvottelut viime viikolla. STT, AFP Selvitys: Trumpin veroleikkaukset hyväksi rikkaille WASHINGTON. –Useat Donald Trumpin kommentit vähemmistöjen tai esimerkiksi ulkomaalaisten kohtelusta ovat sitä luokkaa, että Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi olisi vaara koko maailmalle, Zeid sanoi Genevessä toimittajien tapaamisessa. Kylmä sota Euroopan ja Venäjän sekä Yhdysvaltain ja Venäjän välillä näyttää aina vain pakastuvan Syyrian sodan takia. Thaimaassa sen sijaan valtaan astui sotilasjuntta seuraavaksi 16 vuodeksi. Muiden puolueiden mukaan juntta on kuitenkin yrittänyt saada ihmisiä liittymään luottohenkilönsä, entisen senaattorin Paiboon Nititawanin puolueeseen. Zeidillä on nyt kova vauhti päällä. Thammasatin mielenosoittajien katsottiin sympatisoivan kommunistisia vallankumouksia Vietnamissa, Kambodzhassa ja Laosissa. nut myös verilöyly, jota valtio ei ole pyytänyt anteeksi eikä osallisia ole saatu vastuuseen. Meidän täytyy muistaa, koska olemme tulleet tehneeksi täyden ympyrän. Paiboonin puolue tähtää, että nykyinen juntan pääministeri Prayuth Chan-ochan pysyisi vallassa vaalien jälkeenkin. Kysyin ihmisoikeuskomissaari Zeidilta, pitäisikö Venäjää yrittää taivuttaa Syyriassa rauhaan uusilla kansainvälisillä talouspakotteilla, kun YK:n kautta rauhanomaisin keinoin turvallisuusneuvostossa se ei onnistu ja tyssähtää aina Venäjän vetoon. Perustuslaki takaa vaalit, mutta vaatii tulevilta hallituksilta johtamista armeijan mieltymyksien mukaan. TRUMP ON puolustanut vaalikampanjan aikana Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia, kuten myös Venäjän Syyria-politiikkaa. Vaalit pidetään ensi vuonna. Ja Syyria häviäisi maailmankartalta, kun amerikkalaisetkin liittyisivät siellä Venäjän pommituksiin. Trumpin leikkaukset laskisivat eniten suurituloisimpien veroprosentteja. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Thaimaan armeija ei ole joutunut vastuuseen poliittisesta väkivallasta 40 vuoteen. Kirjoittaja on Lännen Median avustaja Genevessä. lokakuuta 1976. Zeid vastasi, että tämäkin kysymys menee taas ihmisoikeuksista politiikan puolelle. Ainakin 90 ihmistä kuoli. –On tärkeää, että nuoremmat sukupolvet tietävät, mitä tapahtui. Yhdysvaltojen ulkoministeriön mukaan ulkoministeri John Kerry osallistuu lauantain tapaamiseen Sveitsin Lausannessa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin ja muiden edustajien kanssa. Juntta sanoo virallisesti, että se ei ole kiinnostunut pysymään vallassa 2017 vuoden jälkeen. MOSKOVA. Armeijan syntilistaan kuuluu muun muassa hyökkääminen entisen pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajien, punapaitojen, protestiin vuonna 2010. –En suinkaan arvostele sitä, että äänestäjät ovat nostaneet nämä ääripuolueet valtaan, Zeid sanoi Genevessä. Donald Trump on Vladimir Putinin jokeri KOLUMNI Kirsi Hyytiäinen palaute@lannenmedia.. Sitä ei myöskään juuri muistella maan historiankirjoissa. Venäjä tukee Syyrian presidenttiä Bashar al-Assadia ja on pommittanut maan suurimmassa kaupungissa Aleppossa asuvia siviilejä, rikkonut amerikkalaisten kanssa solmitun tulitauon ja saanut eurooppalaisvaltiotkin kärttyisiksi, sillä miljoonat syyrialaiset pakenevat sodan alta Eurooppaan. Jälleen meillä on sotilashallitus niin kuin 40 vuotta sitten, kertoi politiikan tutkimuksen professori ja verilöylystä selvinnyt Surachart Bamrungsuk Reutersille. Venäjä ärähti, koska nämä ääripoliitikot ajavat usein myös Venäjä-myönteistä politiikkaa. Viimeksi hän arvosteli Hollannin, Ranskan, Itävallan ja Unkarin äärioikeistolaisia populisteja. Trumpin kanssa kisaavan Hillary Clintonin verolinjaukset puolestaan kurittaisivat varakkaita, mikä voisi ehkäistä investointeja. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI
Hagman sai niukasti peliaikaa valmentaja Don Cherrylta, joka haukkui kypärää käyttänyttä suomalaista ”chicken shitiksi”. (Pelikaveri Juhani Tamminen) Urheilu URHEILU TORSTAINA 13. Hakilla oli tämä poikkeuksellinen ominaisuus, pelintekemisen nerous. Sarja on toki vielä alkuvaiheessa, mutta Alku on jo näyttänyt, että sillä kaikki saumat menestyä erinomaisesti tällä kaudella. –Jos hän olisi päässyt oikeaan seuraan, oikeanlaisen valmentajan seuraan, hänestä olisi voinut tulla NHL-tähti, HIFK-aikainen pelikaveri Harri Linnonmaa arvioi. –Emmehän me vielä mitenkään loistavasti ole pelanneet. Edellisestä sarjan piikkipaikasta on Alullakin jo aikaa. Latvala: Toivottavasti pystyn ajamaan voitosta Matti Hagman kuoli 61-vuotiaana NHL-pioneeri ja Liigan kolmanneksi paras pistemies. Hän haluaa sinetöidä Sebastien Ogierin kanssa Volkswagenille merkkimestaruuden ja löytää takkuisen jakson jälkeen ajoonsa varmuuden. Alku on onnistunut ilmeisen hyvin amerikkalaisten ja kotimaisten pelaajien hankinnassaan. HAGMAN SYNTYI urheiluperheeseen. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. JÄÄKIEKKO Raiko Häyrinen Suomikiekon suuriin lahjakkuuksiin kuulunut Matti Hagman kuoli 61-vuotiaana. Hänen peliälynsä oli uskomaton. ALUN NYKYINEN iskukyky joutuu todelliseen testiin sunnuntaina, kun joukkue kohtaa naiskorista Suomessa viime vuodet hallinneen Catzin Lappeenrannasta. On helpompi saada aikaan hyvä joukkue, jos hyvä pelaaja on myös hyvä ihminen, Marjamäki painottaa. Hänen isänsä, yleisurheiluvaikuttaja Nils Hagman voitti SM-mitaleja useissa lajeissa ja sisko Riitta Salin juoksi 400 metrin EM-kultaa 1974. Toisen kerran Hagman yritti läpimurtoa NHL:ssä 1980– 1982 Edmontonissa, missä hänen edellään keskushyökkääjänä oli Wayne Gretzky. Marjamäki muistuttaa, että Alulla on sarjan toiseksi kokemattomin joukkue. Viisi viimeistä Suomen mestaruutta voittanut Catz taipui viime viikonloppuna yllättäen kotikentällään Vimpelin Vedolle 52–60. Emme ottaneet ketään joukkueeseen vain ottamisen vuoksi. Lopettamisen jälkeen paljon päivittäisiä rutiineja jää pois. Vain HBA Helmi on Alkua nuorempi. HAGMAN PALASI SM-liigaan ja HIFK:hon. HAGMANISTA SANOTTU ”Hakilla oli pelintekemisen nerous” – Hakki tiesi arvonsa, mutta hän ei ollut itsekäs. STT Matti Hagman pelasi 104 A-maaottelua, neljät MM-kisat ja yhdet olympialaiset. (HIFK:n pitkäaikainen puheenjohtaja Frank Moberg) – ”Hakin” kaltaisia lahjakkuuksia ei ihan joka päivä tule. Rajallisesta peliajasta huolimatta Hagman teki viimeisellä NHL-kaudellaan 72 ottelussa tehopisteet 21+38. Matti Hagman alitti 400 metrillä 50 sekuntia ennen kuin keskittyi jääkiekkoon. Ogier varmistaa neljännen perättäisen tittelin voitolla tai kakkossijalla tai, jos sijoittui kolmanneksi ja nappaa kilpailun päättävältä erikoiskokeelta lisäpisteen. KUVA: Tapio Tuomela Mestaruudet katkolla Katalonian rallissa. –Sehän ei ratkaise, mikä joukkue on kunnossa nyt, vaan mikä joukkue on paras keväällä. Hagmanin tulokaskaudella NHL:ssä oli vain viisi muuta eurooppalaispelaajaa. Joukkue on tehnyt sarjassa ylivoimaisesti eniten pisteitä, joten ainakin heittopeli on ollut kuosissa. Hagman sai ensimmäisenä suoraan Suomen sarjoista siirtyneenä suomalaiskiekkoilijana sopimuksen NHL:ään. (Pelikaveri Heikki Riihiranta) – Palloilulajeissa on pieni määrä pelaajia, jotka pelivälineen saatuaan rytmittävät koko pelin. Hagman lunasti heti paikan joukkueen ykkössentterinä ja teki 13 ottelussa tehopisteet 11+5. Poikkeuksellinen nopeus ja peliäly nostivat Hagmanin NHL:ään, missä hän ei noussut kykyjensä mukaiseen asemaan. Kaudella 1972–1973 päävalmentaja Seppo Liitsola nosti 17-vuotiaan Hagmanin HIFK:n SM-sarjajoukkueen ykkösketjuun Tammisen ja Esa Peltosen väliin. Katkolla on kuljettajienkin mestaruus. Catz on sarjassa kolmantena. KORIPALLO Kai Sandberg Forssa Forssan Alku pitää naisten Korisliigan kärkipaikkaa ainoana puhtaan pelin joukkueena. Alun laituri Hanna Vapamaa on aloittanut kauden kahdeksan pisteen ja kymmenen levypallon ottelukeskiarvolla. –Keskityimme tarkasti jokaisen pelaajan hankintaan. –Toivon todella, että ajaminen on siinä kunnossa, että pystyn taistelemaan kilpailun voitosta ja saadaan merkkimestaruus vahvistettua, Latvala sanoo. –Joka sanoo, ettei se satu, puhuu paskaa. Vaikka forssalaiset ovat ottaneet peleistä varsin selvät voitot, Marjamäki myöntää, ettei joukkueen peli ole vielä valmista. Marjamäki haluaa kehittää peliä rauhassa, eikä hätiköidä joukkueen kanssa. Seurassa hän myös päätti uransa keväällä 1992. Hän oli älykäs oman tiensä kulkija. –Kerran taisimme johtaa yhden kierroksen jälkeen sarjaa Vanessa Housen pelatessa joukkueessa, kun voitimme avauspelimme suurinumeroisesti. Joukkuepelaamisessa on vielä paljon tekemistä molemmissa päissä salia. VW-talli voittaa neljännen perättäisen autonvalmistajien tittelin, jos se kasaa kilpailusta 20 pistettä enemmän kuin Hyundai-talli. Sillä ja sillä kellonlyömällä miettii, että nyt pelikaverit pukevat kopissa varusteita ylleen, Hagman sanoi 2011. Onnistuimme saamaan joukkueeseen hyviä pelaajia ja hyviä ihmisiä. Sopeutuminen peliuran jälkeiseen elämään oli vaikeaa. Siitä kun olemme kolmen kierroksen jälkeen johtaneet sarjaa, on paljon pidempi aika, taidetaan mennä seitsemän peräkkäisen mestaruuden aikaan 1990-luvulle, muistelee Alun valmentaja Jari Marjamäki. FOA ON voittanut ensimmäisillä kierroksilla Kouvottaret, PeliKarhut ja HBA Helmen. Hagmanin kansainvälinen läpimurto tapahtui syksyllä 1976, jolloin hän teki Kanada cupissa viidessä ottelussa kuusi tehopistettä. Edellistä piikkipaikkaa saa hakea vuosien takaa. AUTOURHEILU Tapio Nevalainen Salou Jari-Matti Latvalalla on kaksi tavoitetta torstaina alkavassa Katalonian MM-rallissa. Hän on jääkiekkoleijona numero 98. Alku porskuttaa sarjan kärjessä . Hänellä oli äärimmäisen kova kritiikki itseään kohtaan ja joskus myös toisia kohtaan
Kaikki tietävät, että minulla ei ole ollut hyvä vuosi, sanoi Martin, joka oli voittamassa kultaa myös aiemmin joukkueaika-ajossa. Sportin ratkaisija oli Joel Kiviranta, joka osui 59 sekuntia ennen jatkoajan päättymistä. Päivällä etapin aikana ei ole huoltoa, joten pienetkin ongelmat voivat käydä kalliiksi. Alun laituri Hanna Vapamaa on aloittanut kauden kahdeksan pisteen ja kymmenen levypallon ottelukeskiarvolla. Liiga jatkuu huomenna kuuden pelin kierroksella. Hän on otellut kaksi kertaa EM-vyöstä ja kaksi kertaa EU-mestaruusottelussa. STT Dopingista kärynnyt Tolppola palaa kehään URHEILU 17 TORSTAINA 13. –Onhan se kiva kohdata Catz kerrankin näin, että me olemme heitä edellä sarjataulukossa. Viime vuonna hän sai kahden vuoden kilpailukiellon käryttyään dopingista välisarjan SM-ottelun yhteydessä. KUVA: Nikos Mitsouras/EPA Katalonian ralli alkaa torstaina lyhyellä erikoiskokeella Barcelonassa. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. KUVA: Tapio Tuomela Sen ja Alun väliin mahtuu Vimpelin Veto. STT Saksalainen Tony Martin otti neljännen aika-ajon MM-kultansa keskiviikkona Dohassa. Aivotärähdyksen saaneen Koposen olo tuntuu päivä päivältä paremmalta. Tolppola, 35, saavutti amatööriurallaan EM-pronssia vuonna 2000 ja siirtyi seuraavana vuonna ammattilaiseksi. Keskityn vain omaan tekemiseen, Suninen sanoo. Ei ole mitään syytä, miksemme voisi voittaa sunnuntaina, valmentaja Marjamäki sanoo. ALKU-CATZ alkaa sunnuntaina Feeniksissä kello 17. Perjantaina haasteena on sama kuuden soraerikoiskokeen etappi kuin viime vuonna. En voi uskoa tätä. Aivotärähdyksestä toipuva Koponen: Askel kerrallaan KORIPALLO Auto-onnettomuudessa loukkaantunut Suomen koripallomaajoukkueen pelaaja Petteri Koponen ei ota riskejä paluunsa suhteen. Musiikkialalla uraa tehnyt Jalkanen ottaa ensiaskeleet nyrkkeilybisneksessä. Ilves on kahdeksantena. Catz pelasi Vetoa vastaan ilman alaraajavaivaista Lena Reshetkoa ja kolmatta jenkkiään Chandrea Jonesia, jonka pitäisi Australiankauden jälkeen saapua Suomeen vasta 20. lokakuuta. –Lauantain ja sunnuntain asvalttitiet ovat upeita. Sarjakärjessä on Tappara ennen TPS:ää. – Rata oli kuin minulle tehty. –Perjantaina tiet ovat aika hyväkuntoisia, mutta irtokiviä on paljon. Väänänen oli kiihtynyt siitä, että mies kuvasi hänen asuntoaan. Tolppolan ottelun promoottorina on iskelmäsuuruus Kari Tapion poika Joona Jalkanen. Hän on sarjassa toisena 27 pistettä perässä johtavasta Elfyn Evansista, joka ei voi enää kasvattaa pistepottiaan. KUVA: Oliver Weiken/EPA Ammattinyrkkeilijä Juho Tolppola palaa kahden vuoden kilpailukielloltaan nyrkkeilykehään. Maanantain jatkotutkimusten jälkeen hän sai luvan käyttää muun muassa puhelinta ja tietokonetta. Aiemmin Espoon käräjäoikeus hylkäsi pahoinpitelysyytteen. Mies oli tehnyt työtään eikä ollut menetellyt lainvastaisesti, hovioikeus toteaa. En silti koe ongelmaksi sitä, että päivällä ei ole huoltoa. Se katsoi, että Väänäsen esittämä vaihtoehtoinen selitys tapahtumien kulusta oli mahdollinen eikä sitä voitu sulkea pois. Hän ottelee Vantaalla 13. – Tämä on ällistyttävää. Sport harppasi voitolla seitsemänneltä sijalta neljänneksi. Kolmanneksi Espanjan Jonathan Castroviejo. TEEMU SUNINEN jahtaa Kataloniassa WRC2-luokan pisteitä. Ainoa asia mitä pelkäsin, oli kuumuus. Sunnuntain ensimmäinen pätkä ajetaan pimeässä. STT LYHYESTI Väänäselle hovioikeudessa tuomio pahoinpitelystä JÄÄKIEKKO Helsingin hovioikeus on tuomitsi ex-jääkiekkoilija Ossi Väänäsen, 36, pahoinpitelystä sakkoihin. –Pelin lähtöasetelmiin vaikuttaa paljon se, onko Reshetko pelikunnossa ja onko Jones lennätetty jo Suomeen. STT Lähellä tappiota ollut Sport nousi jatkoaikavoittoon JÄÄKIEKKO Vaasan Sport kaatoi Tampereella Ilveksen jatkoajan jälkeen maalein 4–3 illan ainoassa jääkiekkoliigan ottelussa. Jos tiet ovat kuivat, oma lähtöpaikka viidentenä autona on hyvä, jos torstaina sataa ja tiet ovat kosteita, lähtöpaikka ei tuo etua, Latvala summaa. Uhrin käsi kipeytyi. STT Saksan Martin neljänteen aikaajon MM-kultaansa PYÖRÄILY Saksan Tony Martin oli sitkein Dohassa käydyssä maantiepyöräilyn MM-kisojen aika-ajossa. Pientä tasapainoilua voin tehdä, ja jossain vaiheessa varmaan kokeillaan, miltä pyöräily tuntuu. 3–3-tasapeliin Sport nousi 34 sekuntia ennen kolmannen erän loppua. Sen lähemmäksi rata-ajoa ei rallissa pääse. Käräjätuomiosta valittivat syyttäjä ja uhri. Martin jätti 37 asteen lämpötilassa ajetussa kilpailussa toiseksi tulleen ValkoVenäjän Vasil Kiryjenkan 45 sekunnin päähän. –Kovaa pitää mennä, ja keskeyttää ei saa. FL Jari-Matti Latvala vauhdissa Korsikassa. –Vielä on kuitenkin joitain oireita, joten mennään askel kerrallaan. Koposen edustaman Barcelonan kausi on jo käynnistynyt, mutta takamies ei ole asettanut tarkkaa päivämäärää sille, milloin hän palaa joukkueharjoituksiin. Pahoinpitely ei ollut väkivallaltaan erityisen vakava. –Tässä pitää päästä ensin kuntoon ja siitä vie vielä oman aikansa päästä pelikuntoon, Koponen sanoo. Hovioikeus tuomitsi Väänäsen myös maksamaan oikeudenkäyntikuluja sekä 500 euroa korvauksia uhrille. Hän sai Seiskalehden toimittajan pahoinpitelystä 20 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan on 2340 euroa. Latvala on ollut viimeisessä neljässä Katalonian rallissa toinen. Se tuo etapille vähän ekstraa. Oikeuden mukaan Väänänen oli tullut viime vuoden elokuun alussa Espoossa tielle kiihdyksissä kohti kuvannutta toimittajaa, tarttunut kiinni ja heittänyt maahan. toukokuuta kolmen ottelun illassa, ja vastustaja sekä muut ottelijat julkistetaan myöhemmin
Tervetuloa! LA 15.10. Toto (5-3-9): 5,73 1,48-1,20-2,06 4,22. Toto (7-3-2): 1,24 1,00-1,03-1,01 6,36. Hämeenlinna 12.10.2016 Iisakki Kiemunki valtuuston puheenjohtaja Ostetaan Vapaa-aika Urheilutalo Feeniksissa Tervetuloa! LAPS IPERHE LAUANTAI 22.10.2016 KLO 10-14 Lasten Forssa Lasten Forssa TARJOAA JALLEEN! Päivän maksuttomista toimintapisteistä vastaavat Forssan sivistysja tulevaisuustoimiala sekä alueen seurakunnat, lapsitoimijat ja urheiluseurat. Humppilassa 20.10.2016 Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston kokous pidetään Hämeenlinnassa, Ahveniston luentosalissa 26.10.2016 kello 15.00. Tervetuloa! Järjestäjä: Forssan Nyrkkeilijät Iskuissa mukana Jääkiekko LIIGA Ilves–Sport ja. Toto (1-15-7): 3,05 1,75-3,202,08 32,50. Ravit HELSINKI TOTO65 1. 4. Onnittelut Seuratoiminta Pääsylippu 3€ 1-6 lk Työväentalo (Kauppakatu 17, Forssa) Pe 14.10. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 26.10.2016 sen aukioloaikana. lähtö: 2 Broidi, poissa: 4. 3–4 (1–2, 1–0, 1–1, 0–1) MESTIS KeuPa HT–SaPKo vl. Tarjoa omasi. klo 13 Feeniksissä, Opintie 4, Forssa Vapaa sisäänpääsy. Kokouksen asialista on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla ja kunnan nettisivuilla. Troikka: 74,27. äiti & isä Nyrkkeilyä! Peran Kisat la 15.10. lähtö, Toto4-4 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Jackson/Ari Moilanen 17,5a (5,73), 2) Callela Matterhorn 17,6a (1,65).3) Electric Power 17,6a (27,08).4) Erica Eme 17,8a (8,37). lähtö, lv 2100 m SHKL-Hevosenomistajapokaali -karsinta: 1) Twist Of Fate/Pekka Korpi 17,6a (1,24), 2) To The Beginning 18,0a (19,33).3) Herrera Boko 18,5a (5,63).4) Holly Boko* 18,6a (18,14).poissa: 5, 6. lähtö: 1 Mikori, poissa: 14 5. lähtö, Toto65-3 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Broidi/Mika Forss 15,0a (3,72), 2) Lovetown 15,1a (2,69).3) Rocket Richard 15,1a (34,58).4) Silvestro 15,2a (51,49). 2–3 (0–1, 1–0, 1–1, 0–0, 0–1) TuTo–K-Vantaa 3–2 (0–1, 2–1, 1–0) Espoo United–LeKi 1–5 (1–1, 0–2, 0–2) Hokki–IPK 4–1 (1–0, 2–0, 1–1) Koripallo KORISLIIGA Kataja–Kouvot 89–69 (22–21, 28–13, 20–23, 19–12) Pyrintö–Kobrat 67–81 (18–19, 11–19, 11–26, 27–17) Kauhajoki–KTP 88–68 (18–21, 28–16, 13–15, 29–16) Seagulls–Korihait 85–71 (26–14, 19–12, 20– 23, 20–22) Vilpas–Nokia 80–71 (22–18, 19–19, 18–25, 21–9) Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA Kauden avausottelu: PerPo–Etta 3–0 (25–19, 25–22, 25–20) Pyöräily MAANTIEPYÖRÄILYN MM-KISAT Miesten aika-ajo: 1) Tony Martin Saksa 44.42,99, 2) Vasil Kiryjenka Valko-Venäjä jäljessä 45,05 sekuntia, 3) Jonathan Castroviejo Espanja –1.10,91. Aina käteiskauppa. Salibandy SALIBANDYLIIGA Koovee–TPS 5–6 (2–2, 1–1, 2–3) Rahapelit KENO 41/16 Keskiviikon päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 2, 6, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 20, 23, 24, 25, 27, 34, 35, 53, 56, 66, 68 Kunkkunumero: 13 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 5, 9, 18, 22, 27, 33, 36, 37, 39, 46, 47, 48, 51, 52, 56, 61, 65, 66, 69 Kunkkunumero: 51 TOTO65 Oikea rivi: 1. Toto (3-11-2): 4,87 1,64-1,53-2,88 5,58. 9. Toto (5-6-1): 1,09 1,07-1,44-1,43 3,10. 8. lähtö: 5 Rosi’s Fernando, poissa: 2. lähtö, Toto65-4 Toto4-1, sh 2100 m: 1) Mikori/Mika Forss 28,8 (3,05), 2) Karkurin Valssi 27,1 (27,55).3) Tempaisu 29,0 (5,02).4) Arinkka 29,2 (134,52).poissa: 14. Toto (5-2-1): 2,09 1,303,32-1,39 27,62. lähtö, Toto65-5 Toto4-2 DUO-1, lv 2100 m: 1) Toto Grotto/Juha Utala 17,2a (4,87), 2) Belleroosa 17,4a (3,16).3) Emma’s Honey 17,5a (13,45).4) Applehill’s Lotte 17,5a (27,68).poissa: 5, 9, 10. Verovelkaisetkin käy, nouto kotipihasta. Toto4 voitto-osuus: 43,40. 6. Päivän Duo: 3-3, kerroin: 10,44. Troikka: 75,67. Toto (6-2-7): 1,79 1,201,19-2,37 1,91. 7. Toto (3-6-16): 2,68 1,66-1,67-2,26 5,82. Toto4 voitto-osuus: 8,10. lähtö: 3 Freddie Ale, poissa: 7 Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 14,80 e. lähtö: 3 Toto Grotto, poissa: 5, 9, 10 6. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1) Rosi’s Fernando/Esa Holopainen 15,9a (2,09), 2) Rally Troll 15,9a (62,14).3) Tropical Beach 16,0a (3,12).4) Caramel Kid 16,3a (8,21). klo 18-20 Kioskissa karkkia ja herkkuja ja muuta hyvää, kilpailuja, onnenpyörä ja hyvää musaa Järjestää FNV Välke Paras puku palkitaan! Luret koko discon ajan! Pokepallon heittokisa! Muista ottaa rahaa mukaan Jokioisten Sotaveteraanit ja kannattajajäsenet: Seurakuntatilaisuus (Lummaa) pe 21.10.2016 klo 13.00 Seurakuntatalossa. lähtö, Toto65-6 Toto4-3 DUO-2, lv 2600 m Vantaan Energian Voimaliiga: 1) Freddie Ale/ Kari Rosimo 16,1 (2,68), 2) Pazzo Lindy 16,2 (4,52).3) Harmi’s Frido 15,1 (13,58).4) Sahara B Boy 15,7 (19,51).poissa: 7. Tapahtumassa kahvio! Ostetaan kaikki TOYOTAT, myös pakut ja lava-autot. lähtö: 6 Iinan Maestro, poissa: 3 3. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 18. 5. 3. lähtö, lv 2100 m SHKL-Hevosenomistajapokaali -karsinta: 1) Nefertiti Frido/Ari Moilanen 18,2a (1,09), 2) Arctic Chime 18,6a (14,37).3) An-Maria 18,7a (37,36).4) Callela Lisbeth 19,0a (10,18). lähtö, Toto65-2, sh 2100 m: 1) Iinan Maestro/Antti Teivainen 25,9a (1,79), 2) Pireus 25,9a (2,51).3) Vihin Mahti 26,3a (87,79).4) Syytinki 26,3a (73,99).poissa: 3. 2. Toto (2-5-6): 3,72 1,671,41-3,23 4,97. TULOSPÖRSSI TORSTAINA 13. Toto4 voitto-osuus: 10,10. Toto4 voitto-osuus: 5,40. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 28.10.2016 alkaen kello 8.00 – 15.45 sairaanhoitopiirin kirjaamossa. Emäntäryhmä 6, Arpapöytä. 040-375 7329 Onnittelut Arja-Siskolle Sisaret perheineen Onnea 5-vuotiaalle Oskarille! T. Liput 15€ Kokoukset Kuntien ilmoitukset KUULUTUS Humppilan kunnanvaltuuston kokous pidetään kunnavirastossa torstaina 20.10.2016 alkaen klo 18.30
Tied. Kuollut: Isto Veli Jalonen 83 v., Hannu Sakari Hyvärinen 65 v. To 27.10. Ke 19.10. Varkkarit Kymppisynttärit. Ke 19.10. Luemme keskustelua varten Irja Askolan ”Pöytä katettu kaikille” –teoksesta luvun VII Kaamoshämärä laskeutuu. klo 17 Nuorten musaryhmä sumpussa. Seurakunnan toimipisteet ovat kiinni pe 14.10. klo 9.3020.00 pappilassa. Saarna ja liturgia Jyrki Koivisto, musiikki Tuomo Sorri. Kurssivihko 10 € ja lauantain ruokailut 10 €. Pe 21.10. klo 14 Hartaushetki Mäntyrinteellä Valtonen. klo 19:00 Sanan ja rukouksen ilta. Järj. Tarkempi mainos on jaettu koulussa. Kts. Tulossa: Leskien klubi Klemelässä ti 1.11. Alkuun sopparuokailu. Klo 11 lounas. 20.10. Messun yhteydessä siunataan tehtäviin kanttori Outi Aro-Heinilä, vs. kotisivujen kautta: http:// www.tammelanseurakunta.fi/ toiminta/varhaisnuoret/ Kuollut: Anna-Liisa Kallio 92 v., Terho Pekka Rämö 79 v., Timo Juhani Siikonen 78 v. 15€ 7-15 v 8€ ja alle 7 v. www.forssanseurakunta.fi "Meitin seurakunta uskoo ja välittää." 23. Messu kirkossa klo 10 ”Uskon perustus”. Humppilan hautausmaan haravointitalkoot lauantaina 22.10. Valoksi elämäsi polulle -konsertti Jaana Pöllänen, Ville Uusitalo su 6.11. klo 8:30 Yhteiskristillinen aamurukous vapaaseurakunnassa. klo 19-22 Valon ja musiikin ilta Forssan kirkossa. Tällä kertaa lähdemme hakotalkoisiin Irma Nybomin luokse. klo 12.00 mennessä. Musiikkituokiot klo 19 Musiikkiopisto ja klo 20 Outi AroHeinilä. Virsimaraton to 13.10. klo 18.00 Nuorten ilta, srk-talon nuorisotilassa. Ma 17.10. klo 11:00 Jumalanpalvelus. puut mistä tahansa takuutyönä. Koijärvellä ei jp. Myydään TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. Ohjelma 10 €. Tällä kertaa kokoonnumme Laura Karosen kotona, Rivitie 7 as 12. Lisätietoa retkestä ja ilmoittautumiset Terhille p. YPÄJÄN SEURAKUNTA www.humppilanseurakunta.fi Su 16.10. Ti 18.10. www.jokioistenseurakunta.fi Uskonpuhdistuksen muistopäivä, su 16.10. Kolehti Suomen Lähetysseuran ja sen yhteistyöjärjestöjen työlle oikeudenmukaisuuden edistämiseksi Kolumbiassa, Nepalissa, Senegalissa ja Tansaniassa. Monipuolinen seisova pöytä, hinta aik. Kähärä, s. Kastettu: Nelli Emilia Lähteenmäki. Kurssi sisältää keskustelua ja käytännön harjoituksia. La 29.10. Su 16.10. Järj. Hartaudet: Tänään torstaina klo 10 Rimpikodossa ja klo 13.30 HPE Heikanrinteessä Sulkko ja Paavolainen, pe 14.10. Muista ennakkoilmoittautuminen 20.10. klo 18 Ilosanomapiiri sumpussa (Luuk. su helluntaista 16.10.2016 Uskon perustus klo 10 messu Forssan kirkossa, l. Tutustumme rovastikunnallisen ohjausryhmän raporttiin ja sen synnyttämiin kysymyksiin. Nuoret Nuortenilta Lataamolla pe 14.10. Kolehti Lähetystyöhön Kylväjän kautta. ohjelma: www.forssanseurakunta.fi. Avoin raamattupiiri viraston neuvotteluhuoneessa to 20.10. ja 10.11. Diakonia To 13.10. Ilmainen hintakatsaus. Ke-to 19.-20.10. Koko perheen kymppijuhla ti 1.11.2016 Kaitalammin leirikeskuksessa. Yrjö Niemi. YSTÄVÄN KAMMARI, Hämeentie 5: Pe 14.10. Ti 18.10. Ti 18.10. Taloustoimisto suljettu koulutuksen takia. Yhteislähtö srk-talon parkkipaikalta klo 11! Ota mukaan hyvät oksasakset ja hanskat. 4 v. Eläkeläisten kerho to 13.10. Kirkkoherranvirasto suljettu. klo 18 Työikäiset naiset srk-talon takkahuoneessa. Soita 040 570 4992 Ylivuotisia koivuklapeja. Ilosanomapiiri to 13.10 klo 18 Ulla ja Bengt Björkvallilla, Lehtokuja 7 Tammela. Srk-talolla klo 16.00 Lapsikuoro klo 18.30 Forssa-Loimaan rauhanyhdistyksen seurat Pe 14.10. klo 18.30. Ke 19.10. Ti 18.10. 02 484 1071 KÄRRYN RENKAAKSI M+S KOSKI TL Koskentie 372 040 9010 963 TURKU Kuormakatu 2 040 9010 965 VANTAA Kalliosolantie 4 040 9010 977 19 TORSTAINA 13. Maataloustuottajien kirkkopyhä. klo 1821 srk-talossa, la 19.11. To 13.10. Tarkempi aika ilmoitetaan ensi viikon lehdessä ja seurakunnan nettisivuilla. klo 10-11.30 Leskien Klubi, aiheena koulumuistot. 050 588 9644. Tervetuloa ruokailemaan noutopöydästä lähetyksen hyväksi klo 11.30-13.30 Forssan srk-talolle, ja samalla tutustumaan uusiin työntekijöihin. Ti 18.10. klo 17.30 srk-talossa. synttäreille kutsut on postitettu. klo 17.30 Forssan kirkkokuoron SYYSKOKOUS srk-talon ruokasalissa. nuorisotyönohjaaja Marika Haake, kiinteistöpäällikkö Tommi Karjalainen ja lastenohjaaja Mona Salonen. Pe 14.10. messu ja sadonkorjuun kiitospyhä kirkossa klo 10, saarna Teijo Peltola, liturgia Juhani Routasalo, kanttori Evi Kant, Kirkkokuoro. Kastetut: Sarafiina Evilda Kallionpää. Kuttuuri-Axel ja seurakunta. klo 10 messu ”Uskon perustus” Uskonpuhdistuksen muistopäivä Erkki Vappula, Saukkola. Maataloustuottajat mukana toteuttamassa messua. Kysymme myös yhdessä: 1) Mikä seurakunnassa on hyvin. Messu su 23.10. Oma raamattu mukaan. kirkossa klo 18. klo 17 srk-talossa. maksutta. www.ypajanseurakunta.fi Su 16.10. Nuorisotyö: Retki Lopelle to 13.10. klo 11.30 Keskiviikkoruokailu srk-kodilla. Mahdollisuus lyhyisiin tervehdyksiin. Lähetyskahvila Toivontupa to 27.10. Klo 10.30 hartaus; Heidi Sulkko. 3) Miten voisin toimia. Lähetyslounaan tuotto oli 1328 €. 0341451 (ark. klo 10 kirkossa. To 13.10. 040 553 6362. Tervetuloa! Lähetyksen ystävät ti 18.10. Käsitellään efesolaiskirjeen luku 2. 15:2532). Paavolainen, Aro-Heinilä, mukana Kirkkokuorot, väärteinä Marja-Leena Korpela ja Timo Heikkilä. 7-8 luokkalaiset 17.-18.10.(ma-ti). klo 9-13). MP-Metsäpalvelut 045 232 1495 KA-RENKAASTA Hinnat alv 0% + kierrätysmaksu KOSKI TL TURKU VANTAA TR-1 385/55 R22,5 290 € KA-Rengas Oy www.karengas.. Kuollut: Anneli Marjatta Leino 69 v. klo 18 Portaan-Ojaisten diakonia-lähetyspiiri Nahkurinverstaalla, Routasalo. klo 14 Eläkeliiton ja Forssan seudun invalidien yhteinen hengellinen tilaisuus Forssan srk-talossa, Löytömäki ja Aro-Heinilä. Tulossa: Hoitava rukous – kurssi. klo 13-15. Kauniit värivalot, tule vapaasti istumaan ja ihailemaan, mahdollisuus iltateehen sivusalissa. klo 17.30 Kaverikolo nuorisotilassa. Tervetuloa! Arkilounasta ei ole syyslomaviikolla 42 (19.10.). Pe 14.10. Työsuoritukset Seurakunnalliset Seurakunnalliset Nikkilänkatu 2, 050 386 9939 www.fohe.. klo 18 Nuortenilta sumpussa. klo 11:00 PäiväSoppi, Saksankatu 1. Matias Roto Seurakunnan yhteiskokous ke 26.10. Työtuvassa mukana nimikkolähettimme Matti Hyttinen. klo 11. klo 11 Kultaisen iän kerho srk-kodilla, vieraana Matti Syrjälä. 2) Mikä voisi olla paremmin. ja 10 v. Sadonkorjuun kiitosjumalanpalvelus su 16.10. Ke 19.10. klo 10 kuntotuokio. klo 13 (ruokailu klo 12.45) Ikänuoret Matkun kylätalolla. Kuisma ja Löytömäki, k. ”Uskon perustus”. Yhteystiedot kutsussa. klo 18:00 Hengellisten laulujen karaoke Hotelli Koskenniskassa. klo 18 kirkossa. klo 18. Klo 12.30 Lasten kuoro srkkodilla. Vielä muutama esittelypöytä vapaana. Forssan srk ja KRS Koulutuspalvelut. Kaikki mukaan! Tänään: to 13.10. Klo 13 Laulun Ystävät lauluhetki srk-kodilla. Kiitos kaikille ruokailijoille ja vapaaehtoisille emännille ja lahjoittajille. Ilmoittautuminen Eeva Rouviselle, 050 337 3154 (voit jättää myös viestin) viimeistään ma 24.10. Klo 11 lounas. klo 10-14 SENIORIMESSUT. työntekijöiden koulutuspäivän vuoksi. Ke 19.10. To 13.10. klo 11 lounas; vaihtoehto lihalle, kasvisruoasta kertoo Jaana Ali-Huokuna. mennessä srk-toimistoon p. klo 18.30 srk-talossa. Ma 17.10. Sanan ja rukouksen ilta to 24.11. Lounas ja kahvi 10,00. Viikolla 42 EI OLE diakoniaruokailua, eläkeläisten kerhoja, kuoroharjoituksia, tyttöja poikakerhoja, perhekerhoja eikä päiväkerhoja. klo 13.30 Ystävänkammarilla iltapäiväkahvit ja Siionin Kanteleen lauluseurat tutulla porukalla. Vaellusretki Torronsuolle. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. klo 9.30-11.30. klo 10.30 srk-talossa. klo 19-21. Lähtö klo 13 srkkodilta, paluu viim. HUOM aika! (ei klo 10 jumalanpalvelusta). Ke 19.10. Vastaanotto klo 11.30 alkaen, Kujala. Kuutamoleirit Kiipulla syyslomalla: Nuoret 16.17.10.(su-ma). gospel-bändi Herzin konserttiin. Ti 25.10. Kuolleet: Aino Inkeri Lahti 89 v., Raimo Kaarlo Kullervo Nilsson 83 v., Ari Antti Ensio Peräsuo 67 v. TULOSSA: Pe 28.10. Ilm. Vastaanotto klo 12.15 alkaen, Kujala. 9-10 verenpaineen mittausta. Kirkon jälkeen Maaja kotitalousnaiset tarjoavat uutispuuroa srk-talossa. klo 14.30 Lupiinissa Löytömäki. Kerhovierailu Punkalaitumelle lähtö klo 12 srk-talolta, bussi kiertää seurojentalon kautta. Ke 19.10. Tuotto Jokioisten kunnan apua tarvitsevien lapsiperheiden avustamiseen joulun aikaan diakoniatyön kautta. klo 19 Forssan kirkossa. Wiio, Sorri. klo 8.30 Vapaakirkossa ekumeeninen rukoushetki ja klo 10 Vikspirtin keskustelupiirissä Esa Lahti. Virsimaratonin seitsemäs osuus alkaa virrestä 235. Tulossa: To 20.10. Leiri myös 2-6 luokkalaisille (ti-to). Messun jälkeen kirkkoherra Teijo Peltolan lähtöjuhla seurakuntakodissa. Ilm. Latovainion rukoushuoneen perhekerho pe 14.10. Tervetuloa laulamaan! Kirkkokuoron harjoitukset to 13.10. Kolehti oman seurakunnan diakonityön avustuksiin Jokioisissa. To 27.10. Lähetyksen toimintapiiri ma 17.10. klo 12 – 15. Tervetuloa kaikki lähetystyöstä kiinnostuneet. Muistetaan yhdessä nimikkolähettejämme jollain uudella tavalla! Kohtaamispaikka diakoniatoimistolla (Koulutie 5 pääty) ti 18.10. klo 12.30 (ruokailu klo 12) Kaikenikäiset Kojolla. Klo 19:00 Come Together -nuortenilta. Kimppakyyti marketin parkkialueelta klo 11.45. To 13.10. klo 17, matkan hinta 10€. Matti Hyttinen (Kylväjä), av. Tervetuloa rupattelemaan kahvikupposen äärellä! Huom
00.10–00.40 Puoli seitsemän. 4/12. 17.00 17.05 Soppa365. 22.00 Ulkolinja: Lapsisotilaiden uusi sota. 7.35 Kuka voittaa äänesi. 03.00–03.54 Bones (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 6/6. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). Uhrauksia. (U) 12.00 Meediot. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna +3 +3 +3 +3 2 2 2 +4 +4 +4 +5 +2 +3 +4 3 2 1 4 3 Perjantai +3 Lauantai +3 Sunnuntai +5 1 Maanantai +5 4 Tiistai +5 5 Keskiviikko +5 4 Jokioinen eilen 15:00 +3 Helsinki +4 Hämeenlinna +3 Joensuu +1 Jyväskylä +2 Kemi +5 Kotka +5 Kuopio +1 Lahti +4 Lappeenranta +3 Maarianhamina +7 Mikkeli +3 Oulu +6 Pori +5 Rovaniemi +2 Salla +2 Savonlinna +2 Seinäjoki +6 Tampere +3 Turku +4 Vaasa +7 +5 +3 +3 +2 +3 +4 +3 +4 +4 +7 +4 +6 +4 +3 +3 +4 +3 +3 +4 +4 Ateena +23 Alicante +17 Bryssel +12 Kööpenhamina +11 Las Palmas +24 Lontoo +14 Madrid +16 Malaga +20 Mallorca +24 Miami +25 Moskova +5 Nizza +17 Oslo +7 Pariisi +12 Rodos +24 Rooma +19 Tallinna +5 Tokio +14 Tukholma +7 Wien +11 +24 +19 +15 +11 +23 +14 +18 +23 +21 +26 +5 +20 +6 +15 +23 +24 +7 +13 +6 +12 TV JA RADIO TORSTAINA 13. 16.55 Novosti Yle. (U) 15.00 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 06.25 Ylen aamu-tv 6.42 Suomalaisten vaalikamppailujen historia. 18.55 HS-uutiset ja sää. Jakso 6/10. 20.00–20.23 Viritetyt vempaimet. 1/2. 23.00 Liiga: Illan parhaat. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 20.58 Keno. (U) 14.30 Tulevaisuuden tekniikkaa. Jakso 10/14. 4/7. (U) 18.00–18.55 Tadao Ando, tyhjyydestä äärettömyyteen. Osa 3062. Napin painallus vain, 1/2. 7.45 Syysprinssi-elokuvan tekijät: Laura Birn ja Alli Haapasalo. (U) 23.05 Rikoksista pahin (12). Meren ylitys. 13.45 Hotellit haltuun. Ken Burns esittelee syövän koko tarinan aina muinaisesta Egyptistä nykyajan laboratorioihin. 3/10. 8/8. Hobitti. 10.43 Löytöretkiä maailmaan. Kausi 1. 15.30–16.20 Satuhäät. 20.05 Keittiöelämää. 12.15 Yle Oddasat ja Oddasat. (U). 00.05 Kauppaneuvos Jethro (S). (U) 12.28 Meediot. Osa 3/3. 8/10. (1968) Pikkukaupungin ahdasmielisyys tuhoaa kahden nuoren rakkauden. 07.49 Muista laulaa. 08.35 Kesäleiri (7). Kausi 5. Onnea, Taina, Tanja ja Taija! 06.53 Lilli ja kukkaisystävät (S). (43’) 02.05–05.00 Astral-TV. 010 665 4424 Sähköposti .......... 06.30 Studio55.fi. 2/10. Jærenin rannikolla. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 19.20 Päivän sää. 07.00 Huomenta Suomi. 21.00 21.00 Tiededokumentti: Sairauksien keisari. 1/10. 23.10 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 08.05 Marvel’s Avengers Assemble (7). 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. Vieraina Heikki Silvennoinen ja Ellinoora. Kasvimaasta löytyy kantrimuusikon jäänteet. 09.00 Mitä tänään syötäisiin?. 09.05 Kauniit ja rohkeat (S). 20.00 Talent Suomi. Kausi 1. YLE TEEMA 04.00 Teematieto. ei tahdo millään myöntää, että hän itse saattaa olla syypää ravintolan ongelmiin. 8/10. 20/22. 7.05 Parempaa verkkotiedustelua – kenen kustannuksella. 14.30 Ota rahat ja juokse. 08.35 Studio55.fi. 20.00 Latela. (U) 00.25–04.00 Teematieto. (U) 13.05 Tanskan linnoitukset. 07.58 Angry Birds Stella (S). 21.00 21.05 A-studio: Talk. 17.15 MasterChef Australia. 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset. Ruohonleikkuri. Sisäinen tarkastus. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 3/3. (U) 10.30 Viimeinen mahdollisuus. (U) 16.30 Uusi Päivä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.10. Myrskyn merkki. 23.25 Nousuvesi (16). Miten elävät vangit, jotka ovat murhanneet yhteensä yli 800 ihmistä. Jakso 74/81. 3/6. Jakso 41/50. O: Mikko Niskanen. Illan jaksossa äänessä ovat Ville Myllyrinne, Juuso Mäkilähde, Paula Noronen, Kalle Palander, Minna Kauppi ja Riku Riihilahti sekä autourheilija Emma Kimiläinen. 8/20. Kausi 5, 8/21. 06.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 23.50–00.45 Boardwalk Empire (16). Nieminen & Lahtinen 22.00 Kiss Bang Love Suomi (S). O: Edvin Laine. 09.50 Leijonan luola USA. 07.55 Angry Birds Piggy Tales (S). 08.55 Uutispäivä. 07.39 Lauri kilpa-auto (S). 7.19 Telakkateollisuuden menestys. 5/10. Jakso 29/56. Miksi he tekivät niin ja mitä he ajattelevat nyt. 19.00 Pomo piilossa Suomi (S). 16.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. 21.25 Kimmo (7). Kausi 1. 2/3. 22.35 Pelimies. Kausi 2. Jakso 582. 18.30 Puoli seitsemän. 06.05 Bubble Guppies (S). Kausi 1. 07.08 Laura (S). 06.00 Bumba (S). 14.50 ELOKUVA Arkistokuvia: Jussit on jaettu ja juhlittu (S). 8.05 Duunikunto: Helpotusta niskaja hartiavaivoihin. 23.05 Leijonan luola USA. 19.00–19.51 Uhkarohkeat liitopukuhyppääjät. MTV3 06.00 Aamusää. 19.25 MTV Sport Uutiset. 23.20 Yle Uutiset. 07.54 Anniina Ballerina (S). 22.25 MTV Sport Uutiset. (U) 17.00 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset. 22.00 Kymmenen Uutiset. 19.00 Kettu (12). b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 10.50 Onnenarpa. 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 08.23 Galaxi. 10.36 Lääkärit. 11.30 Niklaksen keittiössä. 09.30 Puoli seitsemän. 20.30–20.54 Pulkkinen (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja alueuutiset 17.10–17.53 Pinkertonin etsivätoimisto (12). Kausi 1. 18.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. 11.30–12.00 Jamie Oliverin helpot herkut. N: Kirsti Wallasvaara ja Eero Melasniemi. 06.30 Pound Puppies (S). Kausi 4, 8/10. 10.05 Emmerdale (12). 07.32 Humps (S). 15.15 Yle Oddasat. 07.50 Angry Birds Toons (S). Kausi 9, 13/24. 08.50 Sonic Boom (7). 00.05 Ota rahat ja juokse. HD 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 22.30 Villi kortti. 12.35 Finnautti. 11.00 Yle alueuutiset. Kausi 1. 20.00 Kuningaskuluttaja. Pikapalaverin paikka. 08.24 Viidakkokirja (7). 16.57 Yle Uutiset viittomakielellä. (7). 5/8. Kausi 4, 8/10. 16.00 Salatut elämät (S). 10.00 Pinkertonin etsivätoimisto (12). 19.00 Milanon naisten paratiisi (12). 23.10 Venäläisen vankilan arki. 8.45 Aamun kirja: Jari Tervon Matriarkka. 07.15 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille .........(S) Suora lähetys .............................. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Jakso 6/18. 21.00 21.00 Noin viikon uutiset. Aatelia Aasiassa. Studiossa ministeri Pirkko Mattila, asianajaja Sanna Lundström, demarinuorten Mikkel Näkkäläjärvi ja kirjailija Rosa Meriläinen. Kausi 1. Kausi 2. 19.00 Seitsemän Uutiset. 10/13. 19.30 Salatut elämät (S). 14.50 Vaaleanpunainen pantteri (S). 8.11 Kioskin paluu – Rakel Liekki ja Marja Sannikka. 6/8. Amerikkalainen ruokareality. 21.00 21.00 Pitääkö olla huolissaan. 09.41 Emmerdale (12). NELONEN 05.00 Astral-TV. Synttärikala. Venäjällä, keskellä erämaata toimii ”Vankila 56”, johon on säilöttynä 260 väkivaltaista murhamiestä. Lammen Matti. 10/10. 09.10 Soppa365. 07.35 Sonic Boom (7). 21.55 ELOKUVA Kino Suomi: Asfalttilampaat (12). 08.25 Lego Nexo Knights (7). Mikroskooppista muoviroskaa on kohta lautasellasi. 8.16 Seppo Hovi. Kausi 1, 4/12. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.19 Tilda ja hänen ystävänsä (S). Kausi 1, 4/10. Perustuu Siddhartha Mukherjeen Pulitzer-palkittuun kirjaan. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. 15.00 Matkaoppaat. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 20. 15.30 Matkaoppaat. (s) Ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com YLE TV1 05.55 MOT: Maahanmuuttoviraston avoin shekki. Jakso 3/8. 6.51 Milloin riittää käynti optikolla, milloin silmälääkäriin. Powerpark. 22.00 Kioski. 08.50 Näin Norjassa. 01.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. Jakso 4/10. 17.55 Emmerdale (12). 23.20 Latela. 1/6. 13.35 ELOKUVA Opri (S). Perhevapaat äitien työllistymisen tiellä. 16.00 Onnenarpa. 07.03 Ilmojen kunkut (S). (U) 20.30 Prisma Studio. Kausi 2. 10.00 Luontoretkellä: Nuoret erämaassa. 15.30 Peter uutisvirrassa. Onko kestävä parannuskeino viimeinkin luvassa. 7.44 Reserviläisten kansainvälinen yhteistyö. 02.00 Believe (12). Jakso 7/14. 21.00 21.00 Nieminen & Lahtinen Show. 14.00 Matkakumppanit. Napin painallus vain, 1/2. 7.54 Kirjallisuuden Nobelveikkaukset. Osa 3063. 17.00 17.00–17.55 Historia: Meren yli Amerikkaan. 13.30 Grand Designs Australia. Äärimmäisyyksiin asti. 09.20 Eläinsairaala (S). Jakso 30/56. 22.20 Päivän sää. 18.25 Emmerdale (S). 01.05 Uhka (16). Vaalikampanjat viihteellistyvät. 16.05 Leijonan luola USA. Kaikki kyytiin. (U) 13.00 Malmön poliisit. 16.00 Eduskunnan kyselytunti. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S)
22.00 Sinkkuelämää ( 7). 21.30 Puheen Ilta. 02.55 Poliisit Norja (S). 18.00 Kevin McCloudin ekomökki. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi 06.32 Hämeenlinnan aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 07.53 FOX Kids: Smurffit (S). 17.00 Typerät videot. 16.20 Ihanat kamalat lemmikit. 7.45 Sykettä Israelista. 12.10 Urheiluradio. 02.45 Näkymätön vuokralainen. 01.02 Yöradio Ysäritunti. 16.45 The Neighbors (S). 02.00 Panttilainaamo Louisiana. 00.00 (s) PGA Tour Golf: Safeway Open. 14.00 Eläinkarkurit. 05.30 Villeimmät videot ( 16). 08.15 Kadonneet ( 7). 19.00 Tobias leipoo maailmalla. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 07.05 FOX Kids: Pac-Man ( 7). 00.20 ELOKUVA Ollaanko jo valmiita. 05.45 Kensington Temple. 11.30 ShowHau. 23.00 ELOKUVA Katastrofileffa: Asteroidi vs. 13.00 Klassista kahteen. 02.30 Sinkkulaiva. 11.30 Renessanssi. 00.00 Sinkkuillallinen. 11.10 Bachelor Suomi (S). 22.05 Mahadura & Özberkan. 7.50 Aamuhartaus. 9.00 Yle Uutiset. 12.55 Suomi tänään. Jumalainen ääni. 17.30 EpicTV: Elämää äärirajoilla ( 7). 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.10 Laajakulma. 22.00 Liiga: TPS–KalPa. JIM 05.00–07.00 Astral-TV. 10.55 Me Naiset esittää: #evek. 04.0204.55 Musiikkikeidas Tuuli Saksala. 21.00 Hottikset 2.0 (S). 03.25 Valehtelevat viettelijät ( 12). 14.00 Remppa vai muutto. 01.00 Vapautumisen tie. 07.10 Urheiluradio. MUUT TV KANAVAT RADIO OHJELMAT Kuningaskuluttaja Yle TV1 klo 20.00. 18.00 BUU-klubben: Kaksi kalaa. 21.00 Exiä rannalla ( 7). Jumala ei ole tehnyt suunnitteluvirheitä vaan on hienosäätänyt luomakunnan tarkkuudella, joka todistaa evoluution mahdottomuuden. 16.55 Fast n’ Loud. 13.05 Saitureiden säästövinkit. 10.55 Viikon teos. 15.55 Yle News. 15.00 Yle Uutiset. 16.00 Martina ja hengenpelastajat. 14.00 Taste. 21.40 Urheiluradio. 02.40–03.25 Kyttäputki: Holmes NYC ( 7). 19.00 Jumala vastaa. 22.00 Yhdessä ylistämään (u). 10.30 Huutokaupan metsästäjät. 13.20 Rämeveljet. 18.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 08.12 Hämeenlinnan aamu 08.30 Yle Uutiset alueeltasi 08.32 Hämeenlinnan aamu 09.00 Yle Uutiset. 16.15 Urheiluradio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. AVA 06.00 Aamun AVAus. 13.00 SVT: SVT Nyheter. Kaiken maailman asioita. 17.45 Shalom. 14.55 House ( 12). 19.10 (s) Ravit: Toto4. 18.30 Terapian tarpeessa. C MORE TENNIS: 8.00 (s), 10.00 (s), 13.00 (s), 15.00 (s), 17.10, 19.20, 22.00, 00.10 Shanghai Rolex Masters. 18.55 Huutokauppakuninkaat. 12.50 Rämeveljet. 01.45 Diagnosoi minut. 00.00 Liiga: HIFK–SaiPa. 15.00 Yle Uutiset. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 03.20 Roseanne ja monsterimutsit. 21.00 Criminal Minds ( 16). 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 12.00 Polvijärven pastori. 22.40 Erikoiset ensiaputapaukset. 10.00 New Girl (S). 20.30 Kirpputorien aarteet. 02.20 Pikkujuttu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Hartaita säveliä. 01.30 Café Raamattu. 21.55 Suomi tänään. 18.50 Merisää. 05.00 Villeimmät videot ( 16). 11.50 Raamattu puhuu sinulle. 08.42 FOX Kids: Power Rangers Megaforce ( 7). 22.00 Amerikan Anita. 15.25 Raamattu. 11.00 Me Naiset esittää: #evek. Klo 01-02 Ysäritunti 02.00 Yle Uutiset. 07.00–08.00 Lemmen viemää ( 7). 09.00 Isännän pöydässä. 17.20 Hämeenlinnan iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 14.55 Selviytyjäkaksikko ( 7). Kaiken maailman asioita. Twitterissä #pyöreäpöytä 03.45 Yöradio. Pro 5: 18.00 (s) Liiga: TPS–KalPa. 00.05 Yöradio. 08.10 Urheiluradio. 15.00 Ensitreffit alttarilla. 17.20 Elämää suuremmat elokuvat: Kansakunnan synty. NELONEN PRO 1: UEFA Europa League: 13.30 Hapoel Beer-Sheva–Southampton, 15.30 ManU–FC Zorya. 00.55 Ninja Warrior. 10.00 Laihduttajan suloinen kosto (S). 21.00 TV 7 Israel News. 16.30 Derek Prince. 14.00 Serie A: Roma Inter. 18.25 Kakkukuningas: Paras leipuri. 03.55–05.00 Astral-TV. 13.55 70’s show ( 12). Haluaisitko vaihtaa uusiutuvaan sähköön. Jalkapallon alle 17-v. Pro 4: 18.00 (s) Liiga: Tappara– Lukko. 19.15 Sateet. ( 7). 11.00 SVT: Vem vet mest?. 09.07 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit ( 7). LIV 05.00–06.00 Astral-TV. 02.05 ELOKUVA Keikkaa pukkaa ( 12) . 01.55 Circuit eMotorsport. HERO 11.30 MasterChef Australia All Stars. 11.00 Valkoista valoa: 1,4 litran superkone. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 16.28 Sydänsurujen biologia. 21.10 Forellista joutseneen. 16.00 Wipeout. 11.00, 1.00 Snooker: Englannin avoin. 13.40 Pienten perhe. 11.03 Puheen Päivä. 12.40 Viikon teos. 1.00 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko (u). LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. 12.05 Äitien sota. 14.25 70’s show ( 12). 21.03 Päivä tunnissa. 07.30 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 17.25 Lasso. 18.00 Leijonan luola USA. 18.30 (s) Liiga: HIFK–SaiPa. 13.45 Viron pastorit areenalla. 9.10 Puheen Aamu. 11.30 SVT: Uppdrag granskning. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. MTV SPORT 1: 8.00 (s) ATP Tennis, Shanghai: 3. 13.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 19.00 Pulttibois (S). Päivä tunnissa summaa ja taustoittaa päivän uutisia ja puheenaiheita. 7.45 Hartaita säveliä. 23.45 SVT: Fångade. 04.35–05.23 Hengenvaarallinen saalis. 14.00 Vaimot vaihtoon USA. 04.10 Rämeveljet. 23.00 60 Days In. 9.30 Major League Soccer: Seattle–Houston. 0.00 Arkisto: Silikoni. 18.20 Radioteatteri esittää. 17.55 70’s show ( 12). Kolme Kovaa testailee, millä pääsee parhaiten kulkemaan: Kävellen, potkulaudalla vai tasapainoskootterilla. 08.15 Selviytyjäkaksikko ( 7). 18.55 Ihan pihalla. 10.03 Ajantasa. 21.50 Merisää. 16.55 Pulmuset (S). 10.00 Koripallon Eurocup Alba Berlin–Fuenlabrada. 20.30 Taulun salaisuus ( 12). 12.30 Suolapala. KUTONEN 06.10 American Chopper. 14.00 TOIVON LAULUJA. 18.00 Serie A: Roma–Inter. 10.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 2.30 Avoin raamattukoulu (u). 02.55 Selviytyjäkaksikko ( 7). 19.25 Tavarat rahaksi. 14.10 Pelasta perheemme, nanny!. 15.10 Laihduttajan suloinen kosto (S). 00.00 The Late Show With Stephen Colbert. RADIO HÄME 05.00 Melkein hereillä. 09.00 Astral-TV. Pyöreässä pöydässä luotisuoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä. KUVA: Yle Kuvapalvelu MTV MAX: GP3, Malesia: 14.40 la kilpailu, 16.50 su kilpailu. 03.25 Poliisit Norja (S). 01.45– 06.10 Yön AVA. 4.00 Arkisto: Tieteet ja luonnon arvottaminen. 11.03 Hämeenlinnan päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Hämeenlinnan päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Avainradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Maailmanlopun odottajat. 7.10 Urheiluradio. 21.00 Erilaiset perheet. 10.59 YleX Etusivu. 11.00 Yle Uutiset. 11.30 (s) British Masters. 23.30 Ilmestyskirja avautuu. 7.59 Hyvää huomenta. 13.25 Pulmuset ( 7). 02.00 American Chopper. 03.50 Kadonneet ( 12). 15.10 Oho, olen raskaana! ( 12). 23.00 Rukous Suomen puolesta (u). 10.03 Puheen Päivä. 6.56 Päivän mietelause. TV URHEILU YLE FEM 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 22.00 Yle Uutiset. 18.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 22.00 Wayward Pines ( 16). 20.45 Oddasat. 9.03 Ajankohtaistunti. 15.05 Kultakuume. 19.00 Kadonneen rakkauden jäljillä. 18.00 Lapin poliisit. 16.00 Uutisotsikot. 09.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 12.59 Poikelus ja Hätönen. 18.30 Ponipulmia. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 15.15 Pelastuksen sofar. 15.57 Hiukkasmysteeri ( 7). 07.12 Hämeenlinnan aamu 07.30 Yle Uutiset alueeltasi 07.32 Hämeenlinnan aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. EUROSPORT 2: 8.00, 12.00, 18.00, 19.30 (s), 00.00 Tennis: WTA Tour, Linz. 15.15 Lähtöruutu. 09.00 Candice sisustaa. 23.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Toimittajana Pasi Hiihtola. 21.35 Novosti Yle. 2.00 Arkisto: Päiväkoti vai kotihoito?. 01.45 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 8.50 Päivän blogi. 00.00 Poliisit (S). 16.00 Maailman kauheimmat naapurit. 00.40 Oudoimmat rikostutkinnat. 17.20 Saitureiden säästövinkit. 17.55 Hengenvaarallinen saalis. 19.30 Poikamiesboksi (S). 10.30–11.50 Onnenarpa. Maa ( 12). Pro 9: 18.00 (s) Liiga: HIFK–SaiPa. 17.00 USKON ILTA. 23.00 Yle Uutiset. NELONEN PRO 2: 14.00 Liiga: Kärpät– HIFK. naisten MM: 11.00 Meksiko–Venezuela, 12.00 Saksa–Espanja, 19.00 (s), 00.00 Japani–Englanti, 1.30 Pohjois-Korea–Ghana. 19.03 Urheiluradio. 04.30 Israelin vuoret. 16.05 Bachelor Suomi (S). 09.30 Candice sisustaa. 21.15 Uskosta totta. 00.45– 01.15 SVT: Förväxlingen. 11.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 17.00 Duudsonit ( 12). 23.02 Päivä tunnissa. Juontajana Olga Ketonen ja reportterina Marko Miettinen. 20.00 Lapin poliisit. 8.30 Raamattu. 12.15 Mielenhallinnan mestarit. 8.10 Ykkösaamu. 04.05 Ilman johtolankaa. 23.40 Suomurhat. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 07.10 Rämeveljet. 23.50–00.50 Kyttäputki: Castle ( 12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00 TV 7 Israel News. 18.10 Kymmenen teesiä yksinäisyydestä: Pelkät seinät eivät riitä. Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Family Guy ( 12). 17.10 MasterChef Australia All Stars. 19.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 12.00 Kalle – Chef on the Beach. 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. FOX 06.00 Sky News. 13.50 SVT: Nobelpriset i litteratur. 19.55 Obs debatt. 19.05 Ihan pihalla. 02.25 Panttilainaamo Louisiana. 15.05 Hämeenlinnan iltapäivä 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Hämeenlinnan iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 22.45 One Way. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 07.10 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 20.00 NBA Global: New Orleans–Houston. 14.05 Viikon levy. 13.00 Eläimet opettavat. 03.15 Pyöreä pöytä. 06.17 FOX Kids: Little Charmers – Lumoavat noitatytöt (S). 22.50 Kyttäputki: Holmes NYC ( 7). 9.00 Yle Uutiset. 14.15 Kosketus taivaasta. 20.03 Urheiluradio. 16.02 Rauhanrakentajat – Anssi ja Mikko. FRII 08.05 Kaunotar ja hirviö. 09.30 Superkirja. 15.00 Myytinmurtajat. 20.20 Kulttuurivartti. 15.55 Kadonneet ( 12). Aamuvirkun käsikirja. Tunti kotimaista musiikkia Marko Maunukselan seurassa. 03.02 Yöradio. 15.00 Säpinää kannen alla ( 7). 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.03 Ihan pihalla. 13.55 Pappien tekopyhät tyttäret (S). 15.00 Me Naiset esittää: #evek. 22.00 Leijonan luola USA. 22.15 Hillsong TV. 19.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 17.06 Päivä tunnissa. 22.00 ELOKUVA Salainen ikkuna ( 12) . 19.55 Vaihtokaupan sankarit. 10.55 Pikkujuttu. 12.00 Yle Uutiset. 01.00 Hottikset 2.0 (S). Pro 8: 18.00 (s) Liiga: JYP–Pelicans. 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 8.00 Yle Uutiset. 13.05 SVT: Go’kväll. 19.03 Legenda lavalla: Liisa Pohjola. 7.30 Aamuhartaus. 17.55 Pienten perhe. 20.00 Riemuloma Palandereilla. 01.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 21.00 Yle Uutiset. 00.00 Heroes ( 16). 17.30 Israelraportti. 16.57 Tanskalainen maajussi. 20.05 Sää. GP2, Malesia: 15.35 la kilpailu, 17.35 su kilpailu. 8.10 Urheiluradio. 22.00–23.27 Dok: Lähemmäksi toisiamme. 09.15 TV Shop Tvins. 17.00 Yle Uutiset. 02.25 Yöradio. 12.12 Hämeenlinnan päivä 12.30 Yle Uutiset alueeltasi 12.33 Hämeenlinnan päivä 12.45 Merisää. 23.00 Säpinää kannen alla ( 7). Maailman rytmejä, kaukokaipuuta ja omien juurien etsintää. 20.30 Huutokaupan metsästäjät. 8.12 Puheen Aamu. 20.06 Ihan pihalla. 14.00 Musiikkistudio. 13.03 Mahadura & Özberkan. 18.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 14.03 Puheen Iltapäivä. 18.00 Ninja Warrior. 19.00 (s) MM-ralli: EK1, Espanja. 17.30 Jäljillä ( 12). 21.00 Blindspot ( 12). 18.35 SMRallisprint, Laihia. 22.35 NYC:n täydelliset naiset. Uutiset ja sää tasatunnein. 15.45 Tahdon morsiuspuvun!. 03.00 Greyn anatomia ( 12). 09.05 TV Shop Tvins. 14.03 Ajantasa. 03.00 Yle Uutiset. VIASAT GOLF: 8.00 (s) Venetian Macao Open. 03.45 Rämeveljet. 16.00 Herätyksen läpimurto. 19.00 Supernanny kiertueella. VIASAT HOCKEY: 2.05 (s) NHL: NY Rangers–NY Islanders. Pro 6: 18.00 (s) Liiga: Ässät–Ilves. 06.41 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 20.30 Valheellinen verkkomaailma. 07.45 Rämeveljet. VIASAT SPORT XTRA: 3.05 (s) NHL: Winnipeg Jets–Carolina Hurricanes. SUB 10.00–11.00 Lemmen viemää ( 7). VIASAT FOTBOLL: 12.00 La Liga: Real Madrid–Eibar. 00.30 Jumala puhuu. 17.10 Hartaus. 12.15 Seinfeld (S). 12.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. 19.00 House ( 12). 19.55 Käden käänteessä -show. 04.40–05.07 Seinfeld (S). 3.00 Ajankohtaistunti (u). 21.00 ELOKUVA Interview – yllätysten yö ( 12) . 13.15 Israel puhuu. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Simpsonit ( 7). 12.00 Lääkärit. 20.30 Israelin vuoret. 15.30 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 03.10 Ilman johtolankaa. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.12 Puheen Päivä. YLEX 6.29 YleX Aamu. 7.15 Raamattuavain. Juontajana Olga Ketonen ja reportterina Marko Miettinen. 00.35 Beverly Hills, 90210 (S). 17.00 Vapautumisen tie. 00.30 Poliisit (S). 19.00 YleX Jatkot. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Kuuntelijan toivelista. 02.00 Sinkkulaiva. 20.30 Simpsonit ( 7). 18.30 Katherine Ruonala – Ihmeellinen rakkaus. 10.45 Viikon levy. 21.00 Autohuutokauppa Teksasissa. 14.40 Britannian paras leipomo. 0.00 Yöradio. 14.00 Ihmemies MacGyver ( 12). 18.25 Avoin raamattukoulu. 12.20 Britannian paras leipomo. Tuuli Saksalan Musiikkikeidas avaa maailmaa musiikin kautta. 23.15 Seksileikeistä ensiapuun ( 12). 12.30 SVT: Renskötarna. Tunti kotimaista musiikkia Marko Maunukselan seurassa. 16.17 Hämeenlinnan iltapäivä 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Hämeenlinnan iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Remontilla rahoiksi. 7.12 Puheen Aamu. 6.15 Aamuhartaus. 7.10 Aamusoitto. 08.17 FOX Kids: Avatar 2 ( 7). 11.57 Päivän mietelause. 20.00 Yle Uutiset. Vihreätä sähköä löytyy eri sävyisenä. 16.00 Liiga: Ilves–Sport. 10.00 Jänö Mustakorva. 15.00 TOIVON PÄIVÄ. 01.00 Maailman övereimmät juhlat (S). TV5 06.10 Yllätysremontti. 18.50 Iltahartaus. 19.55 (s) SHL: Brynäs–Leksand. Pekka Reinikaisen uusin kirja kertoo Jumalan luomistyöstä. TV7 08.30 Derek Prince. 13.00 LA Shrinks (S). VIASAT URHEILU: 3.20 (s) NFL: San Diego Chargers–Denver Broncos. 6.25 Aamusoitto. 13.10 Rikkaiden deittipalvelu (S). 9.05 Muistojen bulevardi. 13.00 Yle Uutiset. MTV SPORT 2: 17.00 ATP Tennis, Shanghai: 3. 13.55 American Chopper. 23.03 Yöradio. 05.15 Uskosta totta. 22.55 Kuuluttajan vieras: sosiaalija terveystoimittaja Tiina Merikanto. 17.55 CHL: Kärpät–Sparta Praha. 7.00 Yle Uutiset. 02.25 Valehtelevat viettelijät ( 7). EUROSPORT: 8.00, 13.00, 14.00 (s), 21.00 (s) Snooker: Englannin avoin. 12.55 70’s show (S). 09.15 TV Shop Tvins. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. krs. 23.10 Salatut seksiongelmat ( 7). 10.30 Tervetuloa kotiin. Markkinatalouden etujoukot. 03.00 Jumala vastaa. 03.55–05.00 Astral-TV. 20.00 Sukulan suojatit (S). 03.45 Tappavat synnit. 13.03 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Lemmen viemää ( 7). 22.00 MM-ralli: EK1, Espanja. 22.05 Todellisia tarinoita. 19.30 Oho, olen raskaana! ( 12). NELONEN PRO 3: 18.00 (s) Liiga: Kärpät– Jukurit. 12.30 Politiikkaradio. VIASAT JALKAPALLO: 10.00, 15.00 Argentiina–Paraguay, 13.00 Bolivia–Ecuador, 21.30 Kolumbia–Uruguay, 23.30 Ecuador–Chile. 14.30–15.00 SVT: Svett & etikett. 20.00 Kyttäputki: Castle ( 12). 10.10 Lasten kotipuu. 22.00 Pahan jälkeen (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.20 The Neighbors (S). 09.05 Urheiluradio. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 00.55 Amerikan alamaailma. 14.00 Yle Uutiset. 05.30 Uutiset ja sää. 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 9.05 Urheiluradio. 22.00 YleX Encore. 21.45 Kensington Temple. Kaiken maailman asioita. 19.00 Säpinää kannen alla ( 7). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 05.59–05.59 Sky News. 02.30 Katherine Ruonala – Ihmeellinen rakkaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 ELOKUVA Keikkaa pukkaa ( 12) . 18.03 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 23.15 Raamattu rakkaaksi. 10.05 Mikä maksaa. 17.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 6.50 Viikon teos. 10.00–11.00 Prinssi Harrylle morsian. 15.55 Tulevaisuuden maailma. 14.30 Toivon tripla. 04.35–05.24 Oudoimmat rikostutkinnat. Johan Huizinga: Keskiajan syksy, osa 73. 00.50 ELOKUVA Katastrofileffa: Räjähtävä aurinko ( 12). 04.25–04.52 Salatut elämät (S). 23.10 Yöklassinen. 15.45 Sanan ja runon tuoksua. Jalkapallon alle 17-v. 22.05 Euroopan taivaan alla. 11.45 Valomusiikkia. 12.05 Sarah Palinin kiiltokuvaelämä. 16.03 Riku ja Tunna – Docventures. Juontajana Olga Ketonen ja reportterina Marko Miettinen. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Yle Puhe esittää. 21.45 Ykkösvieras: Eero Koivistoinen. 16.15 Faunin iltapäivä. 09.10 Hämeenlinnan aamu 09.30 Yle Uutiset alueeltasi 09.32 Hämeenlinnan aamu 10.00 Yle Uutiset. 05.50 Merisää. 21.30 Viesti murhaajalleni. 14.55 Me Naiset esittää: #evek. 7.37 Mukana menossa. 11.00 Yle Uutiset. 18.30 Hartaita säveliä. 17.30 Café Raamattu. krs. 18.00 Come Home Kids. MM-karsinta: 16.00 Kolumbia–Uruguay, 18.00 Argentiina–Paraguay, 20.00 Venezuela–Brasilia, 22.00 Bolivia–Ecuador, 00.00 Chile–Peru. 18.00 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 23.35 Supernanny kiertueella. 7.00 PAREMPI HUOMEN. 21.00 Efter Nio. TV JA RADIO 21 TORSTAINA 13. 13.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Yle Uutiset. 17.25 70’s show ( 12). naisten MM: 14.30 Saksa–Espanja, 15.30 (s) PohjoisKorea–Ghana. 13.03 Ajankohtaistunti (u). 00.00 River Helsinki. 12.50 Päivän blogi. 02.02 Yöradio. 02.00 Come Home Kids
Aiemmin olin rakastanut nuoren naisen kasvua kirjailijaksi, mutta nyt kiinnostuin päähenkilöistä vanhempina, siitä, miten elämä oli mennyt. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 22 TORSTAI 13. Tulevaisuudessa ollaan myös menossa siihen, että hampaan muoto skannataan ja 3D-tulostetaan, Partanen sanoo. Tekijät pääsivät tutustumaan muun muassa Stefan Bremerin ja Pekka Haaviston arkistoihin. Ilmava teksti kertoo paitsi kahden parikymppisen kirjoittajan yhdestä intohimoisesta vuodesta 1980-luvun alussa. Birn pääsi Syysprinssissä tekemään ensimmäistä ”puhdasta rakkauselokuvaansa”. –Olen katsonut Bollywood-elokuvia ja miettinyt, miten he osaavat näytellä rakkautta niin hyvin. LOKAKUUTA. KIRJASSA NÄKÖKULMA on vahvasti naiskertojan, mutta elokuvasta tehtiin vahvemmin molempien tarina. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 8.02 ja laskee klo 18.20. KUVA: Terho Aalto Syysprinssi odotti oikeaa ohjaajaa 3D-teknologialla potentiaalia terveysja vaatealalla Puoli minuuttia. Ajassa oli tietynlaista viattomuutta, Haapasalo pohtii. Vuoden 1981 yhteiskunta on täysin erilainen kuin nykyinen. Elokuvan keskushenkilöitä näyttelevät Laura Birn ja Lauri Tilkanen äimistelivät kuvauksissa, sanovatko heidän hahmonsa todella sen kaiken tosissaan. –Se oli minusta todella hieno. Niin kauan kestää mallintaa ihmiskehosta 3D-kuva, joka kertoo muun muassa käyttäjän painon, pituuden, vyötärön mitan ja arvioidun rasvaprosentin. –He ovat ihanan naiiveja ja kirkasotsaisia julistaessaan täysillä ja rakentaessaan riemullisella tavalla omaa identiteettiään. Elokuva kertoo paitsi kahden nuoren tulisielun rakkaudesta, myös 1980-luvun Suomesta. Haapasalo luki Anja Kaurasen (nyk. Pimeä päättyy klo 7.19 ja alkaa klo 19.03. Suomalainen startup-yritys Neo?t on kehittänyt ihmiskehoa mallintavan 3D-laitteen yhdessä mobiiliteknologiayhtiö Ixonosin ja mobiilirobotiikkaan erikoistuneen GIMin kanssa. Tämän tarinan kirjailija itse kertoo Syysprinssin tuoreen pokkaripainoksen uudessa prologissa. Hän etsiskeli kirjaa luettavakseen, mutta koska sitä ei jostain syystä löytynytkään omasta hyllystä, hän löysi Huuto.netistä parilla eurolla repaleisen kappaleen. Lopputulos nähdään tällä viikolla teattereissa koko maassa. Mutta jos vastaavia kulttuuriprovokaatioita tehtäisiin nyt, tekijät naurettaisiin ulos. Haapasalo otti yhteyttä kirjailijaan ja sopi tapaamisen. TARINA KERTOO rakkauden lisäksi myös 1980-luvun Suomesta. Haapasaloa kiehtoo se, että alatyyliselle kulttuuripuheelle annettiin julkisuudessa paljon tilaa. Elokuvassakin käydään aikaa kuvaavaa, provokatiivisuuden lippua liehuttavaa keskustelua kulttuurin rakenteista ja sisällöistä. Ixonoksen liiketoiminnan kehityksestä vastaavan johtajan Marko Rapelin mukaan 3Dmallintamislaitteita myydään tänä syksynä yrityksille, joiden bisnesmalleihin laite jo sopii, eli lähinnä terveysja kuntopuolelle. SYYSPRINSSI on Anja Kaurasen omaelämäkerrallinen romaani, jossa hän kertoo hurjasta nuoruudenrakkaudestaan kirjailija Harri Sirolaan. –He tiedostivat, mitä olivat tekemässä, mutta meidän aikamme kyynisyys puuttui, Haapasalo toteaa. Erityisesti vaatteiden suhteen voi olla valtava bisnespotentiaali. TAIKIN JÄLKEEN Haapasalo muutti New Yorkiin jatkamaan opintojaan. Mutta kukaan ei ollut saanut niitä. –Korvansisäiset kuulolaitteet ovat hyvä esimerkki, sillä ne kaikki 3D-tulostetaan. Ajattelin heti, että tästä tulisi upea pitkä elokuva. STT Ajassa TORSTAINA 13. Partasen mukaan ihmiskehon 3D-mallintamista voidaan käyttää moniin asioihin. –En halunnut antaa sellaista kuvaa, että toinen tekee väärin ja toinen oikein, ohjaaja pohtii. Sen jälkeen kuva tallentuu päätelaitteelle. Marika Riikonen Jos Syysprinssi -elokuvaprojektiin ottaa romanttisen lähestymistavan, niin voi sanoa elokuvan odottaneen ohjaaja Alli Haapasaloa toistakymmentä vuotta. –Molemmat ovat ristiriitaisia ja moneen suuntaan meneviä ihmisiä, Laura Birn jatkaa. Tanja, Taina, Taija Huomenna: Elsa, Elsi, Else PANKAIS POIKETEN Tänään Forssan tori klo 10–14 Alli Haapasalo haaveili Anja Kaurasen romaanin ohjaamisesta jo vihreänä elokuvaopiskelijana. – 1970-luvun taittuminen 1980-luvuksi oli iso murros. –Pidin kirjasta nyt jopa enemmän. Tarinan elokuvaoikeuksia oli kyselty, siinä Haapasalo osui oikeaan. Laite skannaa ihmisestä kuvan infrapunavalon avulla, kun hän seisoo hitaasti pyörivällä alustalla. –Ajattelin myös, että sen on varmasti joku jo optioinut, joku oikea elokuvantekijä. Voi olla helpompi löytää tuskaa tai Alli Haapasalon esikoispitkä on elokuva, jonka tekemisestä hän on haaveillut jo ensimmäisen vuoden elokuvaopiskelijana. 1990-luvun aikataso kolahti uudella tavalla. Nykyään 3D-teknologiaa hyödynnetään etenkin tuotekehityksessä ja lääketieteessä, kertoo tulevaisuuden tuotantomenetelmiin erikoistunut professori Jouni Partanen Aaltoyliopistosta. Snellman) romaanin ensi kertaa 22-vuotiaana ensimmäisen vuoden elokuvaopiskelijana Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2000. Siinä vaiheessa lähinnä opiskelin kamerakulmia, Haapasalo nauraa. Tämä tapaaminen tuotti luvan tehdä Syysprinssistä elokuva. Teoksen toisessa tasossa he tapaavat uudelleen 15 vuotta myöhemmin, ja kirjan minä käy tapaamassa masennukseen suistunutta Syysprinssiään Lapinlahden sairaalassa. Elokuva porautuu myös miehen pään sisään, alkaviin harhoihin. Kun hän valmistui, Syysprinssi pulpahti uudelleen mieleen. Silloin olisi ollut epärealistista ryhtyä itse tekemään sitä
Elokuvassa tarinaa on etäännytetty muun muassa antamalla päähenkilöille nimet Inka Pajunen ja Juhana Mannermaa. Tim. AJASSA 23 TORSTAINA 13. Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasossa: 1980-luvun alussa ja 1990-luvun puolivälissä. Halusin tutustua siihen, mitä elokuvan pohjana on, mutta vapautimme itsemme alkuperäisestä tarinasta, Lauri Tilkanen kertoo. raivoa. Monia kohtauksia tehtiin intiimisti ohjaajan ja pääparin kesken. 2. Myös R05AN K00D1a pääsee metsästämään Sarka-museossa. Tuli mukava ja luottavainen ?ilis. 4: 3 tiedätkö, että se mistä pitää pizzan täytteenä kertoo paljon ihmisestä itsestään. Ohjaaja oppi kenties odotusten vastaisesti Taikissa tuottaja– käsikirjoittaja–ohjaaja-triangelitekemistä, kun taas New Yorkissa painotettiin auteur-ajattelua. Siinä auttoi prosessi kerroksellisuus: on todellinen rakkaustarina, josta kirjailija on muovannut romaanin ja elokuvantekijä käsikirjoituksen. ”Ensimmäisenä vuonna kaikki tekivät itse aivan kaikkea. ja Lähestyminen. Teoksia mm. –Tämä on myös ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva, jossa äänisuunnittelusta vastaa nainen. minä tykkään jos on kanan vatsalaukkua ja luumuja! mistä se kertoo minusta?! että syöt yksin, senkin sairas friikki. Kirjailija on julkaissut Kaurasen ja Snellmanin nimillä yhteensä 24 romaania ja 3 runoteosta. Hän käytti romaania myös eräänlaisena karttana siihen, millaisia tunteita kohtausten alla risteilee. Siellä ei ollut brändiajattelua, vaan etsittiin omaa ydintä.” Sarka-museolla kuljetaan vihjeiden varassa STT Syyslomaviikolla (vko 42) lapset voivat osallistua valokuvasuunnistukseen Suomen maatalousmuseo Sarassa. NÄYTTELIJÄT ovat Syysprinssinsä lukeneet, mutta eivät pyrkineet roolityössä näköiskuviin. Tässä elokuvassa tunsin sen rakkauden, hän kertoo. kävi täällä, Kultasuu, Ihon aika, Pelon maantiede, Arabian Lauri, Lyhytsiipiset, Ivana B. Laura Birn iloitsee siitä, että naisohjaaja kertoo naiskirjailijan tarinan. Kyseessä on Yleisradion tuottama peli, jonka tavoitteena on innostaa alakoululaisia ohjelmoinnin pariin. Syyslomaviikolla ja R05AN K00D1 – pelin aikana alle 15-vuotiaat pääsevät museoon ilmaiseksi. FL 6 Syysprinssin ensi-ilta on perjantaina 14.10. ELOKUVA Käsikirjoittaja ja ohjaaja: Alli Haapasalo. Syysprinssi odotti oikeaa ohjaajaa MIKÄ TEOS. –Luin kirjan heti. Omaelämäkerrallinen teos kertoo kirjailijan nuoruudenrakkaustarinan kirjailija Harri Sirolan (1958–2001) kanssa. Syysprinssi kirjana ja elokuvana KIRJA Anja Kaurasen (nyk. Kuvavihjeiden avulla kuljetaan maatalouden ajassa esihistoriasta nykypäiviin. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI PÄIVÄN SANA. Sonja O. 1434 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI RAUTA REETTA JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Tehtävien avulla tutustutaan maatalouden historiaan ja ne ratkaisemalla lapset saavat pienen yllätyslahjan. Rooleissa mm. Snellman) romaani, jonka WSOY julkaisi alun perin vuonna 1996. Elokuvassa päähenkilöiden nimet ovat Inka ja Juhana. –Koko työryhmä eli siitä rakkaudesta. Laura Birn ja Lauri Tilkanen
-40% VENEET JA SÄHKÖPERÄMOOTTORIT syyshintaan VARAOSAT JA HUOLTO Valikoimastamme maataloustarvikkeet mm. 10.30-15 Lauantaibuffet 12,50 Hankkija FORSSA Yrittäjänkaari 1-3, puh. (03) 435 5840 www.kalastustarvike.com Forssan Kalastustarvike Turuntie 21, 30100 Forssa Turuntie 21, FORSSA Puh. BIOWATTI www.biowatti.. 050 514 1169/huolto/varaosat, 050 373 3788 varaosat Lopotintie, 32210 Loimaa K-Huolto K-Varaosa www.konehuoltohannuonnela.. 58 € /hlö la 29.10., 5.11., 12.11. + 12,09 snt/min (alv 24 %) Biolan talvikuivike 30 l Kylmän vuodenajan kompostointiin Lintujen ruokintaan Siemenet ja ruokintalaitteet 9 ,90 Syyspuuhiin! 11 ,90 4 ,90 Palasyötti 1 kg -myös rotille Jäniskarkote 1 kg Trinol jyväja tahnasyötti -myös rotille Lehtipuhallin McCulloch GBV 325 17 ,90 14 ,90 Calluna 10 ,4 KPL (norm. Paikalliset metsäpalveluasiantuntijamme odottavat jo yhteydenottoasi. P. 9.30-17, la 10-14 044 771 7784 195/65R15 450€ 205/55R16 550€ 205/60R16 550€ MYÖS MUITA MERKKEJÄ, KYSY TARJOUS! VOIT TUODA RENKAASI JO NYT UUSIEN ASENNUKSEEN, MAKSU NOUDETTAESSA Uudet Goodyear-talvirenkaat joustavasti osamaskulla Forssan Kalastustarvike Turuntie 21, 30100 Forssa Puh. PUUKAUPPA ENERGIAHARVENNUKSET KUORIKATTEET JA KUIVIKKEET OSTAMME ENERGIAJA AINESPUUTA. (03) 433 5340 www.matka-merila.fi Palvelumaksu 5 €/varaus. PUHDASTA ENERGIAA. 03 435 5147 , 040 560 0608 Peruukit Lisäkkeet Huivit Saapunut uusi mallisto! RaVINTOLA CHINA-MAGNOLIA Hämeentie 14, Forssa. Petri Okkonen 050 411 4011 Reijo Järvi 040 094 0414 www.okkonen.net Antennijärjestelmät Ilmalämpöpumput Valvontalaitteet Forssa Citymarket, Yhtiönkatu p. Ajanvaraukset 03 4224 555, 040 5487 815 TORSTAINA 13. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 24. 1260 € Puh. 65 € /hlö Hotellimatkat Tallinnaan pe-su 4.11. nivelakselit, laakerit, akut, öljyt ym. Viertola Risto 050 598 6117 risto.viertola@biowatti.. (03) 422 0650 Luotaistuote Reforma LOPETAMME LIFE-KETJUSSA! NYT KAIKKI Life -sarjan tuotteet -40%-50% maitohappobakteerit, urheiluravinteet, kalaöljyt, vitamiinit, kosmetiikka ym. 40 vuoden ammattitaidolla KIROPRAKTIKKO KARI NIEMINEN D.C. 010 768 5200 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 Puhelun hinta 8,35 snt/puh. 010 768 4160 Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 Hankkija LOIMAA Aleksis Kiven katu 7, puh. Pistetään metsäsi tuottamaan ja varmistetaan yhdessä, että se pysyy kunnossa myös tulevaisuudessa. ja la-ma 3.12. ym. Päivämatkat/ Eckerö Line la 15.10. Sammonkatu 2, Forssa. 03 435 5999 Ma-pe 10.30-20, la 11-20 TERVETULOA! Kiinalainen BUFFET ark. 225 € /hlö Reitti: Ypäjä-Jokioinen-Forssa. Tervetuloa tutustumaan! www.verhot.info Laadukkaat Paqunetten KANKAAT 30 Torikatu 10, Forssa puh. komerot khh-ryhmät vaihto-ovet wc-kalusteet tilanjako-ovet KEITTIÖT LIUKUOVET Forssan KEITTIÖKALUSTETUKKU Lepistönkatu 6 A, 30100 FORSSA ark. PUHDASTA ENERGIAA. Tallinnaan... (ei muita alennuksia) Hämeentie 41, 30100 FORSSA Lue lisää kaha.fi/pikkuauto HUOLLOT ja KORJAUKSET kaikkiin automerkkeihin Mini & Small kampanja Nyt asennettuna alk. Tilaa puimuriVARAUDU TALVEEN! Huollata koneesi valmiiksi Konehuolto Hannu Onnela Oy P. 3,50e/kpl) Osta 2 samaa säkkiä saat 15% alennusta Hiirien torjuntaan 179,89,Puhallin Gardena ErgoJet 3000 Käpälämäen Myyräkarkote 200 g Petri Okkonen 050 411 4011 Reijo Järvi 040 094 0414 www.okkonen.net Antennijärjestelmät Ilmalämpöpumput Valvontalaitteet Päänsärkyä, niska-hartiakipuja, käsien puutumista. Ota yhteyttä! KAIPAAKO METSÄSI HOITOA. 03 435 5840 www.kalastustarvike.com Kuolemantapauksen vuoksi KELAT, VAVAT, UISTIMET ym. Eckerö Line tarjous 50 € /hlö to 20.10., 17.11., 24.11
LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. TERVETULOA HYVÄN PALVELUN OSTOKSILLE! Eteläinen Puistokatu 2, 30420 Forssa HAKA-AKKU FORSSAN SAHA-, KONETARVIKEJA HUOLTOLIIKE KOKOINEN KAUPPAKESKUS Someron Säästöpankki www.someronsp.fi 13.10.2016 Mainosliite 1 TORSTAINA 13
0207 698 950, ma-pe 9.30-17.30, la 9-13 Heimolinnankatu 14, LOIMAA, p. Kartanonkatu 4, FORSSA, p. ne t TARjOuS ihana SyKlAAMi 5,80 Pihakirppis Tule tekemään löytöjä Terjen Kukkapuoti TO-SU Vapaudenkatu 5, Forssa | P. ROOSANAUHAperjantaina 14.10. 0207 698 954, ma-pe 9-17 LOKAKUUSSA : Ostaessasi silmälasit osallistut arvontaan ja VOIT VOITTAA TOISET SAMANTASOISET SILMÄLASIT! Optikon NÄÖNTUTKIMUS Piilolinssinesteet € osta 3 maksa 2 Tarjoukset voimassa 31.10. saakka. Palveleva kukkakauppa Kartanonkatu 12, FORSSA. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 2. Kipakkaa ja hauskaa sanailua, sekä koskettavaakin pohdintaa ajasta. 8-20) Uusi elämä ihollesi! Varaa aikasi heti! Tarjouksemme voimassa lokakuun ajan. 110€) ENSI-ILTA 15.10.2016 klo 19 Lähde teatteriin nyt! ENSI-ILT A 1.10.2016 klo 19 Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola Ohjaus: Kirsi Lindholm Käsikirjoitus: Kari Heiskanen Ohjaus: Kirsi Lindholm Käsikirjoitus: Sirkku Peltola Ohjaus: Mustaa komediaa, hauska ja surullinen fantasia arjen oudosta maailmasta. Roosanauhan käyttäjälle -15 % kaikista tuotteista Mainosliite TORSTAINA 13. 03-422 0770 www.kauneushoitolatuhkimo.fi AVOINNA: Ma-Pe 10-17 La 9-14 (Hoitola sopimuksen mukaan ark. ”Elämä ei ole hassumpaa, kun saa Rauhan kanssa asustaa ja rumpuja reilusti paukuttaa, ei hassumpaa, ei hassumpaa” ENSI-ILTA 21.1.2017 VARAA LIPPUSI HETI! Liput myös: 040 569 6897 tai 050 303 2462 Kati Outinen Katso esityspäivät! www.forssanteatteri.. FORSSA Odotetut S´Quise farkut ja yläosat saapuneet! -Tule ja ihastukaikenkokoisille tytöille! TO-PE . Välittömästi tuloksia HAPPOKUORINTAHOIDOLLA Sesderma happokuorinnalla eroon iho-ongelmista (kivuton, ei ihon hilseilyä): Laajentuneet huokoset 85 € (norm. P. 03 422 5375 Ma-pe 8-18, la-su 9-15 w w w .te rj en ku kk a
(03) 41 41 5640 AVOINNA ma, ke, pe 6-21 ti, to 10-21 la 10-18 su 12-18 EDULLISET HINNAT Aikuiset 9€ Lapset (4-14v.) 6€ Perhelippu 20€ (2 aik. 03 435 6266 Vuokrattavana remontoitua hoitotilaa esim. tällä kupongilla Kaikki jouluSuomalainen.com KAMPANJAKOODI 20160802 askarteluun suomalaisesta! Mainosliite 3 TORSTAINA 13. Vahaukset ja sisäpesut Otsonipuhdistus poistaa pahat hajut sisätiloista! Vakuutusyhtiöiden hyväksymä tuulilasin vaihtoja korjausliike Valtuutettu 3M autokalvoasennukset AVOINNA ma, ke, pe 6-21 ti, to 10-21 la 10-18 su 12-18 EDULLISET HINNAT Aikuiset 9€ Lapset (4-14v.) 6€ Perhelippu 20€ (2 aik. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. 300,(norm. P. 120,-) HIERONTA 5 x 45 min. + 1 lapsi, seuraavat5€/ lapsi) Uudistuneet höyrysaunat ovat käytössä! Vesidisco pe 21.10. klo 18-20 syyslomalla vesijumpat tauolla, terapia-allas vapaana! Ovi lukem attom iin maailm oihin FORSSA Tapulikuja 6 yli 30 € askartelutai taidetarvikeostoksesta Hyödynnä etusi! -15% Ei voi yhdistää muihin etuihin. 200,-) HIERONTA 5 x 90 min. 110,(norm. 230,-) Avoinna MA-PE 8-17 010 321 0161 HÄMEENTIE 39, FORSSA Otamme myyntiin autoja ja vaunuja! NÄY JA NÄE PIMENEVÄSSÄ SYKSYSSÄ! Polttimoiden ja pyyhkijänsulkien myynti ja asennuspalvelu Oikaisemme myös ’’parkkipaikkalommoja’’ Caravaanareille autoihin ja vaunuihin: MYYNTI HUOLTO VARAOSAT TARVIKKEET TALVISÄILYTYSPAIKKA kuiva ja lämmin halli Hämeentiellä Esim. VAUNUT, AUTOT, VENEET YM. 335,-) HIERONTA 5 x 60 min. Kysy lisää! Nyt kroppaa syyskuntoon! Kauppakatu 6, FORSSA HIERONTA 3 x 45 min. 200,(norm. + 1 lapsi, seuraavat5€/ lapsi) Eteläinen Puistokatu 2, 30420 Forssa Puh. 180,(norm. kosmetologille tai kynsien tekijälle. Kuponki voimassa 13.11.2016 asti myymälöissä ja Suomalainen.comissa
HAKA-AKKU Aleksinkatu 5, Forssa P. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 4. P. EDUN ARVO 68 €. 270,Husqvarna 350BT Suorituskykyinen puhallin ammattikäyttöön. Mainosliite TORSTAINA 13. 135-SAHAN, CLASSICKYPÄRÄN JA -KÄSINEET. 135-SAHAN, CLASSIC-KYPÄRÄN JA -KÄSINEET. CLASSIC-KYPÄRÄ Varustettu ergonomisilla kuulonsuojaimilla ja verkkovisiirillä. CLASSIC-KÄSINEET Yksi koko. 03 422 4370 Husqvarna 125B Helppokäyttöinen kotipihan puhallin. Kämmenosa vuohennahkaa, kämmenselkä spandex-kangasta. (59,90) (59,90) Naisten ja miesten malli! (59,90) (59,90) –UUTUUDET VAIN CLICK SHOES –MYYMÄLÖISTÄ! 19,90 29,90 29,90 39,90 39,90 29,90 hintapommi 1/2 hintaan (44,90) (59,90) Tarjoukset voimassa 13.-29.10. 565,Tehokkuutta ja parhaat tulokset Laadukkaat puhaltimet * SIS. Ark. tai niin kauan kuin tavaraa riittää. 1.590,159 ,Polo LEPOTUOLI Loput BIOTAKAT Nahka/kn musta tai valkoinen 199 ,Petari kaupan päälle! Kotimainen jämäkkä JOUSTINPATJA 80x200 Muotoileva pussijousisto Kartanonkatu 4 FORSSA . LAADUKAS SOHVAKALUSTO 2+3 -50 % 03-435 6570, Aleksinkatu 1 FORSSA SOMERO 02-722 1277, Knuutilantie 1 Palvelemme 10-18, 9-14 2007-2016 MUISTA 10 kk KOROTON MAKSUAIKA! 995 ,norm. EDUN ARVOV 68€. 0400 175 576 . 10-18, la 9.30-14 www.clickshoes.. Saatavana myös räystässarja. OHITTAMATON PAKETTIHINTA!* HUSQVARNA 135 299 € *SIS
Volkswagenja Seat-huolto ja -varaosat palvelevat ark. Prisma, Tapulikuja 6, ma-pe 10-19, la 10-16 Alennukset varastotuotteista, ovh-hinnasta. Talvirenkaiden allelaitto huollon yhteydessä 100 € 120 € € Economy -huolto Kaikille yli 5-vuotiaille Volkswageneille. Kartanonkatu 11 Puh. Tarjoukset ovat voimassa 31.10.2016 asti tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Tervetuloa ystävälliseen Volkswagen-huoltoon. Raymond Weill Sibeliuksenkadun myymälässä. 18,90 Hyvin imeytyvä D-vitamiini, vahvistaa vastustuskykyä Devisol 20 µg 230 tabl. 0,30 ct ESPRIT naisten kello 0161-10557 Naisten kello 0115-14198 ikuista kauneutta vuodesta 1918 DAHLIA timanttiriipus 477,(795,-) 456,(760,-) To-la Kaikki timantt ikorut -35 % 79,(140,-) 539,(899,-) -40 % -40 % -35 % -35 % Mainosliite 5 TORSTAINA 13. 19,90 Kello-Nyström FORSSA: Sibeliuksenkatu 1, ma-pe 9.30-17.30, la 10-14. Tarjous voimassa loka-marraskuun ajan. 03 422 2835 ma-pe klo 8.30-18, la 9-14 SYKSYN HAASTEISIIN Voitelee nivelrustoja ja ylläpitää nivelten elastisuutta Glukosamiini Strong 120 tabl. erä esprit koruja ja kelloja -40 % raymon d weill mallist on loppuu nmyynt i -40 % Timanttisormus yht. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. 16,80 B12-vitamiinin puutteeseen, edistää hermoston normaalia toimintaa Beko Strong B12 100 tabl. Etutai takajarrupalat uusittuna yli 5-vuotiaaseen Polo, Golf ja Jetta Passat ja Touran Volkswagen Economy Parts -tarjous Jos haluat varautua talven tuloon ajoissa. 8.00-16.30, huolto 03-424 9324, varaosat 03-424 9336 Varaa huoltoaika netissä – forssanlaatuauto.fi Aukeentie 2, Forssa, vaihde 03 4249 338 Automyynti: ma-pe 9-18, la 10-14 www.forssanlaatuauto.. Lokakuun huoltotarjoukset
10,00 (17,90) tasaraha 129,90 (179,90) säästä 50€ NELJÄÄN SUUNTAAN JOUSTAVAT KUORITAKIT NorthSky Touko ja Tessa -kuoritakkien neljään suuuntaan joustava materiaali on miellyttävä päällä. 10,00 (17,80) 2 paria VILLASUKAT Mukavat ja toimivat JahtiJaktvillasukat maastoon. Sotka, Seita ja Thorn. lasten tuulenja vedenpitävä ulkoilupuku 19,90 (39,90) housut -50% 39,90 (69,90) takit -40% lämmin fleecetakki Einar-?eecetakit kerrospukeutumiseen ja oloasuiksi. 69,00 (99,90) kauden poisto istuinsuoja Kestävä istuinsuoja. eräillä on luontoa FORSSASSA 11.-15.10. 15,00 (29,90) puoleen hintaan jahtijakt lippalakit Useita malleja, mm. Ei koske avajaistarjouksia, elektroniikkaa, optiikkaa, kartta-aineistoja, asekaappeja, patruunoita ja lahjakortteja. vaaput 10,00 (YKSITTÄIN 4,90-6,90) 5 kpl Mainosliite TORSTAINA 13. 99,00 loppuerä lisäetu -25% ALENNUS VAPAAVALINTAISE STA TUOTTEESTA. | TURUNTIE 1 SUOMEN SUURIN ULKOILUN JA METSÄSTYKSEN ERIKOISLIIKE AVAA KAUSIMYYMÄLÄN hyödynnä tarjoukset! nämä ja paljon muuta! turuntie 1 ark. Mallit ja koot vaihtelevat. 10–18, la 10–15 FORSSA www.eratukku.fi MYYNTI / ASIAKASPALVELU P. VOIMASSA 15.10.2016 ASTI FORSSAN KAUSIMYYMÄLÄS SÄ. 10,00 (19,90) tasaraha hajakoo t 19,90 (29,90-39,90) järjetön hinta lämpimät fleecetakit Pehmeän lämpimät North Sky -?eecetakit. vedenpitävät jahtikengät Kevyet vedenpitävät JahtiJakt Camo2jahtikengät camokuviolla. 020 747 7000* (MA-PE 10-16) *Puhelujen hinnat sis alv 24 %: kiinteästä verkosta 8,28 snt/puh + 6,85 snt min, matkapuhelimesta 8,28 snt/puh + 16,56 snt/min tekninen alusasu Siirtää hyvin kosteutta ja kuivuu nopeasti. Useita malleja ja värejä, hajakoot. Sopii kaikkiin autoihin. Touko-takissa hajakoot. 5,00 (9,90-24,90) alkaen kalvollisia jahtipukuja superhintaan Kalvollisia JahtiJakt-metsästyspukuja todella armottomaan poistohintaan. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 6
Moottori-, sähköja raivaussahat lehtipuhaltimet ja -imurit, oksasahat ja leikkurit, ruohonleikkurit, myös terät, trimmerit, agrigaatit, vesipumput, perämoottorit ja kaislaleikkurit. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI. tarv. 040 509 5497 www.liisako.fi FORSSAN SAHA-, KONETARVIKEJA HUOLTOLIIKE Hämeentie 30, Forssa 0500 473 598 Fax. Huollot, varaosat ja tarvikkeet: Briggs&Stratton, Stiga, Stihl, Honda, Echo ym. Tmi LiisaKo Joosenkatu 8, Forssa P. 050 566 8838 | Ma-pe 9.30-17.30, la 9.30-14 HOUSUPÄIVÄT TO-LA Kaikki housut -20 % Mainosliite Seuraava BRÄNDILIITE ilmestyy 3.11. 7 TORSTAINA 13. Varaosat edellämainittuihin merkkeihin ja niitä löytyy! NGK:n tulpat hyvä valikoima! Säästöpankinkatu 2, FORSSA P. 03 435 5247 Yksityinen palveleva jälleenmyyjä Kannonkäsittelylaitteet (valmistus ja myynti) Metsätyövälineet ja turvavarusteet Teräketjut: saha ja moto, myös erikoismallit Teroituspalvelu Since 1956 For A Growing World Misa-tuotteet: puuja sähkökiukaat, liedet ja pihakeittiöt, putket, arinat ym. Tule tekemään löytöjä PihaPuotiin! Myynnissä kaikenlaista vanhaa tavaraa kodin sisustamiseen. useimpiin merkkeihin. 03 422 2317 Ma-pe 9.30–17.30, la 9.30–14 kaarituettomat rintaliivit musta, valkoinen ja beige MYÖS ISOJA KOKOJA! Erä Miss Mary 49,Puistolinna, Forssa | P
029 041 2330 www.saastopankki.?/someronsp Lämpimästi tervetuloa Säästäväisyysviikon tapahtumiin! www.facebook.com/someronsp Asiakasilta torstaina 27.10. tai p. LOKAKUUTA 2016 FORSSAN LEHTI 8. TERVE TUL OA Säästäväisyyspäivän kakkukahvit perjantaina 28.10. klo 18.30 alkaen Forssan Elävienkuvien teatterissa (Keskuskatu 1, Forssa) • Luvassa vinkkejä vaurastumiseen • Pientä purtavaa • Ennakkonäytös palkitusta elokuvasta Paras ystäväni Truman • Also starring: pankinjohtaja Liisa Lempinen ja sijoituspäällikkö Tuomas Lomakka Pyydämme ystävällisesti ilmoittautumaan asiakasiltaan 20.10.2016 mennessä osoitteeseen someronsp.forssa@saastopankki.. Torikatu 6, 30100 Forssa, p. 050 511 8554. kaikissa konttoreissamme OSALLISTU EURIBORVEIKKAUKSEEN! Viime vuoden veikkaustulos julkistetaan Ilmoittaudu pian, sillä Elävienkuvien teatteri täyttyy nopeasti! Mainosliite TORSTAINA 13