Keskusrikospoliisin CSE-ryhmässä työskentelevät Maria Rossi ja Mikko Veijalainen tutkivat netissä ja netin kautta tapahtuvaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä. Lastenpsykiatri Mia Sarvanteen mukaan yhdellä sadasta voi olla jonkinasteista mutismia. KUVA: Tapio Tuomela Valikoiva puhumattomuus tunnetaan vielä huonosti • Kaarinalaisella Eetu Svärdillä on selektiivinen mutismi, joka saattaa olla alidiagnosoitu häiriö. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. TERVEYS 12 Mielikin seuturyhmätoiminta laajenee Tammelaan Lapselle riittää jatkossa yksi kummi Bottas ajoi toiseksi Espanjassa Rikostutkijat torjuvat traumoja tetriksellä • Lännen Media haastatteli rikostutkijoita työstä, josta muut poliisitkaan eivät halua aina tietää. 2019 • N:o 126 AJASSA 22 URHEILU 18 UUTISET 2 Ahokas vaatii elinkelpoista planeettaa . 5. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 13. Hän käyttää ääntään kunnianhimoisen ilmastopolitiikan vaatimiseen. Svärd puhuu kotona paljonkin, koulussa ei juuri lainkaan. UUTISET 10. Moni ei ole valikoivasta puhumattomuudesta kuullutkaan. Jokioislainen ilmastoaktivisti Atte Ahokas on neljässä kuukaudessa noussut valtakunnallisesti tunnetuksi kasvoksi. AJASSA 22 Atte Ahokas palkittiin Eurooppa-päivänä Vuoden eurooppalaisena nuorena. . Heidän työtään on katsoa valokuvista ja videoilta lasten raiskaamista ja pahoinpitelyä
Aktiivisuutemme osoittamalla saimme kurssin tänne, Karppanen kertoo. Tarve seuturyhmien kaltaiselle toiminnalle on kova. toukokuuta. Siru Perälä Forssan seutu Mielikin seuturyhmät ovat matalan kynnyksen olohuoneita, joissa mielenterveyskuntoutujat ja heidän läheisensä voivat tavata vertaisiaan. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . Mielikki on Mielenterveyden keskusliiton paikallisyhdistys, ja sen toimintaa rahoittaa Sosiaalija terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. KUVA: Lassi Puhtimäki Mielikin seuturyhmä Tamme laan ”Meillä on kokonainen sukupolvi, jonka tunnussana on pärjääminen.” SANNA KARPPANEN Mielikki ry:n toiminnanjohtaja. Haaveissa on myös ryhmä Ypäjälle. Vertaistuki onkin toipumisen ja toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta tärkeää niin mielenterveyskuntoutujille kuin heidän omaisilleenkin. Sellaisen, joka on käynyt läpi saman ja ymmärtää. Se, että on päässyt kotiovesta ulos, on jo voitto. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. > Toimitus puh. FORSSAN SEUDULLA toimivalla yhdistyksellä on liki 250 jäsentä, ja toiminnanjohtajan lisäksi se työllistää olohuonevastaavan. Ajatus kurssin järjestämisestä Forssassa lähti Karppaselta. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Toiminnanjohtaja Sanna Karppanen ja olohuonevastaava Anne Myllyoja viettivät aikaa Olkkarissa Miia Mansikkaniemen (etualalla) kanssa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 13. Kurssi täyttyi nopeasti osallistujista, ja siitä saatu palaute oli positiivista. –?Katselin keskusliiton kurssikalenteria ja huomasin, ettei Forssassa järjestetä mitään kursseja. –?Ryhmissä on esimerkiksi pelattu bingoa, käyty retkillä tai sitten vaan vaihdettu kuulumisia. Halusin toimintaa myös Forssaan, joten otin yhteyttä liittoon. –?Joskus on hyvä keskustella vertaisen kanssa. Mielikin Olohuonetoiminnan ovet ovat auki kaikille, ja ympäristö on armollinen ja antaa jokaisen olla sellainen kuin on. Seuturyhmiä järjestetään tällä hetkellä Forssassa, Jokioisilla, Humppilassa ja Somerolla. Tammelan seuturyhmä aloittaa 21. Vertaisilta saatu tuki on hyvin erilaista kuin esimerkiksi hoitohenkilökunnalta saatu tuki. Niissä tärkeintä on yhdessäolo, ja ohjaajille annetaan melko vapaat kädet toiminnan suunnitteluun. –?Ryhmissä kohdataan ihminen ihmisenä. . Se, että pystyy auttamaan muita, tuntuu merkitykselliseltä. Tavoitteenamme on, että ryhmiin on helppo tulla, kertoo Mielikin toiminnanjohtaja Sanna Karppanen. –?Ryhmät ovat hyödyksi, koska niissä kävijät saavat sosiaalisia kontakteja, mielekästä tekemistä ja syyn lähteä kotoa. KOULUTETUT vapaaehtoiset vertaisohjaajat vetävät seuturyhmiä. TOUKOKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. TOUKOKUUN ALUSSA yhdistys järjesti Mielenterveyden keskusliiton kanssa Suuret unelmat – pienet askeleet -kurssin, jossa kartoitettiin omaa elämää ja asetettiin realistisia elämäntavoitteita. Toiminnan pyörittämisessä myös vapaaehtoiset ovat elintärkeitä. Mielikin olohuonetoimintaan voi tulla mukaan juuri sellaisena kuin on. Urjala sai oman seuturyhmänsä huhtikuussa, ja Tammelan ryhmä aloittaa toukokuun loppupuolella. Monelle vertaisohjaajalle halu auttaa syntyy siitä, kun on itse selvinnyt hankalista ajoista. –?Emme tiedä, mitä tekisimme ilman heitä. –?Jos haluaa tulla Olkkariin istumaan ja mököttämään, niin voi tulla. –?Vertaisen kanssa puhuessa oikeat sanat loksahtavat helpommin paikoilleen. Mielenterveysyhdistys Mielikki ry järjestää toimintaa mielenterveyskuntoutujille ja heidän läheisilleen
Tästä on hyvä käydä keskustelua, hän sanoo. Lännen Media kysyi Transparency International Suomi ry:n hallituksen jäseneltä, valtiotieteiden tohtori Pekka Tiaiselta, ovatko SAK:n ja viestintätoimistojen työntekijät sopivia neuvotteluihin. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 13. FL-LM Mihin on varaa. TAUSTA Leikkauksista ei puhuta • Suomen taloustilanne on sen verran hyvä, ettei yhdenkään hallitusneuvotteluissa mukana olevan puolueen mukaan ole tarvetta leikkauksille. Sisällön kannalta on hyvä, että asiantuntemusta on, Tiainen pohtii. RAHAKYSYMYSTEN pitäisi tulla tämän viikon aikana Säätytalon neuvotteluissa esille. Vihreiden säästölistalla ovat erityisesti ympäristölle haitalliset yritystuet. Autossa ei ollut hänen lisäkseen muita. Tammelassa, Papinsillantiellä sattui ulosajo aamuneljältä sunnuntaina. FL Nuori mies ajoi humalassa rajusti ulos Tammelassa. –?Nykyään nuorilla tuntuu olevan kova kiire tehdä kaikkea mahdollista. Puolueet voivat käyttää haluamiaan asiantuntijoita, joilla ei mielestäni kaikilla tarvitse olla jäsenkirjaa. Tiainen muistuttaa samalla siitä, että Suomeen on pitkään kaivattu lobbarirekisteriä avoimuuden ja läpinäkyvyyden takaamiseksi. Rkp vähentäisi työn ja yrittämisen verotusta ja lisäisi haittaverotusta. Toipumisen kannalta onkin tärkeää, ettei mielenterveysongelmista vaieta ja että niistä uskalletaan puhua. FL Mielikin olohuonetoimintaan voi tulla mukaan juuri sellaisena kuin on. Auto romuttui pahoin ulosajossa, mutta kuski ei loukannut itseään. –?Läpinäkyvyydestä on huolehdittava koko ajan. 20-vuotias mieskuski suistui henkilöautolla ulos tieltä. Yksikään viidestä neuvottelupuolueesta ei ole ollut tiukalla säästölinjalla, kun ne ovat vastanneet sdp:lle tunnusteluvaiheessa talouskysymyksiin. Mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on Karppasen mukaan kuitenkin hiukan hälventynyt. Toiminnanjohtaja Sanna Karppanen ja olohuonevastaava Anne Myllyoja viettivät aikaa Olkkarissa Miia Mansikkaniemen (etualalla) kanssa. SAK on tukenut vasemmiston vaalityötä. Keskusta selvittäisi aluksi terveydelle ja ympäristölle haitallisten verojen käyttämistä. Jos esimerkiksi viestintätoimiston ihminen osaa säilyttää roolinsa asiantuntijana, hän on aarre neuvotteluihin. Esimerkiksi kokoomus vihjaili lauantaina jopa ”ostetusta” hallitusohjelmasta, koska neuvotteluissa on mukana muutamia SAK:n työntekijöitä. Jos yleinen taloustilanne heikentyy, näin tuskin käy. KUVA: Lassi Puhtimäki Mielikin seuturyhmä Tamme laan Säätytalolla edetään rahakysymyksiin Hallitusneuvotteluissa siirryttäneen lobbauspuheista rahaan. Vanhat uskomukset pysyvät kuitenkin tiukassa. Neuvottelijoiden on syytä tietää roolinsa. Erityisesti vihreät, vasemmistoliitto, rkp sekä myös sdp haluavat panna rahaa koulutukseen ja tutkimukseen, koska se nostaa niiden mukaan ajan kanssa työllisyysastetta. Toisaalta nuorten haasteet elämässä ovat vain muuttaneet muotoaan. Verikokeen jälkeen mies jäi sairaalaan tarkkailtavaksi. • Hyvän kehityksen edellytyksenä pidetään sitä, että työllisyysaste nousee vähintään 75 prosenttiin. Myös keskusta on valmis solidaarisuusveron jatkamiselle sekä tupakka-, alkoholija virvoitusjuomien verojen korotuksille. Poliisi tavoitti miehen tämän kaverin asunnosta Forssasta. Sdp:n, keskustan, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n neuvottelijat joutuvat vähitellen miettimään myös hintalappuja politiikalleen. Kaikki puolueet panevat toivonsa siihen, että työllisyysaste nousisi erityisesti koulutuksen avulla vähintään 75 prosenttiin, mikä tasapainottaisi julkista taloutta. TOUKOKUUTA 2019 –?Kurssiin tuli osallistujia kauempaakin, ja paikalle tultiin iloisina ja todella motivoituneina. • Lääkkeiksi työllisyyden nousuun tarjoillaan vastauksissa erityisesti koulutusta niin lapsille kuin aikuisille uusien taitojen oppimista varten. Siinä voi olla hankala pitää päätä mukana. Näin voi olla, että kyseeseen tulee rahoituksen etsiminen budjetin sisältä. KUVA: Joel Maisalmi Hankalat rahakysymykset voivat tosin olla jopa tervetulleita, jos niillä saadaan huomiota pois lobbausväitteistä. –?Ay-liikkeessä mukana olevalla olisi kuitenkin hallitusneuvotteluissa oltava näkemys, että hallitus edustaa koko kansakuntaa. • Näin puolueet antavat ymmärtää hallitustunnustelijalle antamissaan vastauksissa. Lobbarin työhön on otettava etäisyyttä. Hankalat rahakysymykset voivat tosin olla jopa tervetulleita, jos niillä saadaan huomiota pois lobbausväitteistä. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Nuoremmalla sukupolvella on osin helpompaa, kun asioista tiedetään ja puhutaan enemmän. • Mainintoja työllisyyskeinoissa saavat myös mielenterveyspalveluihin satsaaminen, työperäisen maahanmuuton helpottaminen, perhevapaauudistus ja byrokratialoukkujen purkaminen. Mies poistui paikalta ennen poliisin tuloa. Tämä on todennäköisesti tästä viikosta lähtien hallitusneuvotteluiden avainkysymyksiä. • Keskustan listalta löytyy maininta, että kilpailukyvyn säilyttämiseksi palkat eivät saisi nousta enempää kuin kilpailijamaissa ja vientisektori mitoittaa korotukset. Tiainen toteaa samalla, että myös ay-liikkeessä on asiantuntemusta. Vasemmistopuolueet verottaisivat rikkaita enemmän. MIELIKISSÄ PYRITÄÄN pitämään positiivisella tavalla ääntä mielenterveysasioista, jotta häpeäleima niiden ympäriltä hälvenisi. Näin ainakin sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne viime viikolla suunnitteli. Ossi Rajala Hallitusneuvotteluissa puhutaan tällä viikolla myös rahasta. Mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin törkeää rattijuopumusta osoittavat lukemat. Oman roolin on oltava selkeä. Esimerkiksi pienempien eturyhmien, kuten työttömien, ääntä ei saa jyrätä, Tiainen jatkaa. Keskustan mukaan on noudatettava ”suurta pidättyvyyttä julkisten menojen kasvattamisessa”. –?Tilanne ei ole mustavalkoinen. –?Meillä on kokonainen sukupolvi, jonka tunnussana on pärjääminen
KUVA: Anja Filppula Velkaa pursuaa ulos ovista ja ikkunoista. Pankki hinnoitteli asiakirjat lähes 40?000 markan hintaisiksi. S uomalaisten kotitalouksien velkataakka on kasvanut yhtäjaksoisesti yli kaksi vuosikymmentä. SUOMEN PANKKI toistaa velkaantumiskehitykseen aiemminkin esittämänsä tropin, tulosidonnaisen velkakaton, jota täydentäisivät asuntoja taloyhtiölainojen pituuden ja määrän rajoitukset. Tähän kuluisi aikaa 340 tuntia ja loppulasku olisi hieman alle 30?000 euroa. Paljon odotuksia on ladattu pitkään kaavailtuun luottorekisteriin, josta näkyisivät lainanhakijan kaikki luotot. KOLUMNI Taneli Koponen @lannenmedia.fi K enraaliluutnantti Timo Kiviseltä tuli Lännen Median toimitukseen postia maaliskuussa. Rakentajat eivät lainarajoituksista innostu, koska talotyömaat hiljentyisivät. TOUKOKUUTA 2019 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 13. Valviran osalta toimenpiteet ovat harkinnassa. Vähäisen nuhakuumeen tai vain lääkärintodistuksen hakemisen takia kasvavat potilasjonot vastaanotoilla tarpeettomasti, ja todellisessa kiireellisessä lääkärinhoidon tarpeessa olevat joutuvat jonottamaan turhaan. Ylivelkaantuminen on taitettavissa useamman keinon yhdistelmällä. Kotitalouksille kertyy velkaa erityisesti asuntolainoista. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 13. Tarkoituksenani oli selvittää, millaisiin tarkoituksiin armeijan varoja on käytetty vuosien saatossa Lemmenjoella. Hiljattain myös valvontavirasto Valvira lätkäisi vanhustenhuollon valvontaa koskeville tiedoille noin 1600 euron hintalapun. Armeija ei ole ainoa taho, joka pyrkii jarruttamaan toimintansa tarkastelua. Voiko armeija veloittaa kuiteista 28 000 euroa. EOA katsoi pankin hinnoittelun lainvastaiseksi. Velkakattoon laskettaisiin asuntoja taloyhtiölainat sekä kulutusluotot. Pääesikunnan päällikön Timo Kivisen allekirjoittamassa asiapaperissa vedotaan Ilmavoimien taloushallinnon ja kirjaamon asiantuntijoiden laskelmiin. Usein pyydetyt tiedot luovutetaan maksutta. Toimittaja oli pyytänyt Suomen Pankilta muun muassa matkalaskuja ja edustusautojen ajopäiväkirjojen tietoja. Muuten terveyskeskuksen ja aluesairaalan kokeiluluonteisesti alkanut yhteispäivystys on toiminut hyvin. Eduskunnan oikeusasiamies (EOA) katsoi vuonna 2003 Suomen Pankkia koskevassa ratkaisussaan, että asiakirjakopioista perittävillä maksuilla on suuri merkitys sananvapauden ja julkisuuden toteutumisessa. Velkaa kertyy erityisesti asuntolainoista. Lainakatto vahvistaisi pankin mukaan kotitalouksien lainanhoitokykyä ja taloudenpitoa. Armeijan päätöksestä on valitettu EOA:lle. Asuntolainaehtoja kiristettiin viimeksi viime vuonna. Pyyntö perustui julkisuuslakiin, joka koskee esimerkiksi virastoja, kuntia ja tuomioistuimia. toukokuuta 2019 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Olin pyytänyt muutamia viikkoja aiemmin armeijalta kuitteja ja erittelyjä hankinnoista, joita oli tehty vuosina 2016–2019 Lemmenjoella pidettyihin ”vapaaehtoisiin harjoituksiin”. Julkisuuslain tarkoituksena on edistää avoimuutta ja mahdollistaa julkisen vallan sekä varojen käytön valvonta. Tositteiden etsimisestä veloitettaisiin toimitukselta 28?000 euroa. Velat myös keskittyvät. Suomi kun on maa, jossa omistusasuminen on valttia ja vuokramarkkinat ohuet. Tosin tänäkin vuonna varmasti jälleen löytyy taloja, joiden omistajat eivät paljoakaan ole välittäneet siistiä rakennuksiensa ympäristöä tai katuosuuksiaan, mutta huomattavaa parannusta kuitenkin on havaittavissa edellisiin vuosiin verrattuna jo nyt. Vaihtuvakorkoisen lainan hoitamiseksi maksukykyä kannattaa jättää myös korkeampien korkojen varalle. Toisinaan niistä saatetaan periä kopiomaksu, joka vaihtelee muutamista kympeistä joihinkin satoihin euroihin papereiden määrän mukaan. Kotitalouksien velkaantuminen on ongelma koko kansantaloudelle. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Päivystykseen hakeudutaan Forssassa liian helposti FORSSAN LEHTI 13.5.1979 Terveyskeskuksen päivystykseen hakeudutaan ylilääkäri Matti Turmon mielestä Lounais-Hämeessä hieman liian helposti. Kotitalouksien pitäisi lainanotossa ottaa huomioon korkotason mahdollinen muutos. Kun iso osa asuntokunnista on velattomia, osalla on velkaa moninkertaisesti käytettävissä olevien vuositulojen verran. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Keinopatteristo pitäisi mitoittaa niin, että se ei juurikaan leikkaisi asuntolainojen saatavuutta. ARMEIJAN VASTAUS tuli säntillisesti kahdessa viikossa. Tavoitteena on estää asuntojen hintojen karkaaminen ja lainamäärien nousu kotitalouksien tuloja vikkelämmin. Eniten velkaa suhteessa tuloihin on alle 35-vuotiailla. Jopa tuntuvasti odotettua paremmin, arvelee ylilääkäri Jaakko Vuori. Uhkia liittyy talouskasvun sakkaamiseen ja korkojen nousuun, kun suomalaiset suosivat pitkissä lainoissaan lyhyitä lainakorkoja. Velkaantumiskehitys huolestuttaa Suomen Pankkia, joka kuvaa maan rahoitusjärjestelmää haavoittuvaksi. Tietopyynnössä pyydetyllä ajanjaksolla vuosina 2016–2019 Lemmenjoella on pidetty joitakin kymmeniä armeijan tilaisuuksia. Lainakannan kasvussa nopeinta on ollut taloyhtiölainojen lisääntyminen. 60 VUODEN TAKAA 'Nurkat' suhteellisen siistejä Forssassa FORSSAN LEHTI 13.5.1959 ''Nurkat' Forssan kauppalassa tuntuvat tänä vuonna olevan huomattavasti siistimmässä kunnossa kuin esim. PUOLUSTUSVOIMIEN asettaman hintalapun tarkoituksena on mitä ilmeisimmin suojella armeijaa ikävältä julkisuudelta ja estää toimittajia saamasta tietoja tositteista. Lain mukaan viranomaisella on velvollisuus auttaa pyydetyn tiedon etsimisessä. Houkuttelevat taloyhtiölainat tulevat kuitenkin maksettaviksi korkeahkoina yhtiövastikkeina. Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Pyynnön taustalla oli syksyn 2017 surullisenkuuluisa harjoitus, jonka tapahtumat päätyivät käsiteltäviksi hovioikeuteen. vuosi takaperin, jolloin vielä saatiin nähdä varsin epäsiistejä ja jopa kerrassaan 'ruokottomiakin' paikkoja, totesivat rakennustarkastaja Heikki Tuominen ja terveyskatsastaja Eino Koskinen aloitellessaan kauppalassa suoritettavaa 'nurkkasyyniä' eilen. Puolustusvoimien mukaan kyseisten tilaisuuksien hankintojen selvittämiseksi on käytävä käsityönä läpi 42?000 ostolaskua. Riskien laukeaminen supistaisi yksityistä kulutusta ja ajaisi kansantalouden syöksykierteeseen. Lain nojalla kuka tahansa voi pyytää käyttöönsä julkisia asiakirjoja. Ratkaisun mukaan tiedon välittäminen on väistämättä sitä rajatumpaa, mitä korkeampia maksut ovat
Emme saa antaa periksi! Suomessa on massatyöttömyyden lisäksi massaulosottoja maksuhäiriöongelma. Valtio ei voi toimia tavalla, jolla aiheutetaan henkisiä kärsimyksiä ja murretaan henkilön psyyke. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Lisäksi meidän tulisi keskustella, missä palveluissa ja tilanteissa kasvokkain kohtaaminen on syytä säilyttää. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Monet ulosottoon joutuneet kokevat Suomen syrjäyttävän heidät yhteiskunnan ulkoreunoille, pimeisiin notkoihin. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... 56 e DIGILEHTI ................. Mutta kaikilla ei ole läheisiä, joita voisi valtuuttaa asioimaan puolestaan. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. Lain myötä viranomaisten on tiedotettava digitaalisissa palveluissaan, miten jokainen voi hoitaa asiansa viranomaisen kanssa sähköisesti. On aivan totta, että jos ei voi, osaa tai halua käyttää digilaitteita, jää nykyisin monen asian tai palvelun ulkopuolelle. Esimerkiksi kansainvälinen perintäyhtiö Alektum jatkoi laitonta perintää Suomessa aluehallintovirastolta vuonna 2018 saamiensa useiden varoitustenkin jälkeen. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Sen sijaan kaikkia palvelujen tarvitsijoita halutaan opastaa, rohkaista ja tukea sähköisessä asioinnissa ja laitteiden käytössä, jotta mahdollisimman moni voisi asioida sähköisesti. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Pääoman päälle tulevat korot, perintäyhtiöiden kohtuuttomat kulut ja ulosoton maksut ja kaikki tämä kasvaa joka kuukausi korkoa korolle. Sen artikla 3 (kidutuksen kielto) ei koske pelkästään fyysisen kidutuksen vastustamista vaan epäinhimillistä kohtelua. Julkisuudessa esitetään usein huoli esimerkiksi ikäihmisten mahdollisuudesta hoitaa viranomaisasioita, koska monilta heistä puuttuu tietokone tai älypuhelin ja myös toimintakyvyssä voi olla rajoitteita. KUVA: Ville Mäkilä. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Nyt käydään kamppailu siitä, pitääkö tuo päätös vai saako yhtiö valituksensa läpi tai jatkettua samanlaista toimintaa toisella nimellä. Toisen puolesta asiointi helpottaa, jos ikääntyneet vanhemmat ja lapset asuvat kaukana toisistaan. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. TOUKOKUUTA 2019 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Suomi on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamiseen ja ihmisoikeusmyönteisyyteen. Digitalisaatio ei saa sitä syrjäyttää vaan päinvastoin mahdollistaa ja vahvistaa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... Sen vuoksi on jatkettava ahkeraa työskentelyä saadaksemme laittomasti toimivat kansainväliset perintäyhtiöt pois Suomesta ja Euroopasta. Apua ja neuvontaa on tarjolla. Koska julkisten palvelujen resurssit ovat rajalliset, meidän tulisi keskustella vielä nykyistä enemmän siitä, käytetäänkö resursseja postimaksuihin ja papereiden käsittelyyn vai hyvinvointiin ja hoivaan. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Petri Hakala TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Tämä on muutettava ja perintäyhtiöiden laittomuudet on kitkettävä. Tai ainakin palvelujen saatavuus ja käyttö on hankalampaa. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. SATU TAAVITSAINEN eurovaaliehdokas (sd.) Perintäyhtiöt pois! Suomessa tuhansilla on maksuhäiriöongelma. En ymmärrä, miksi julkisessa sosiaalija terveydenhuollossa sekä lasten päivähoidossa käytetään välikätenä kansainvälisiä perintäyhtiötä. Palvelujen digitalisoituminen ei tuo haasteita vain ikäihmisille, vaan tukea tarvitsevat myös nuoret. Ikäihmisiä tai muita henkilöitä ei olla velvoittamassa julkisten digipalvelujen käyttöön. alk. Meillä on valtakunnallinen Väestörekisterikeskuksen Kansalaisneuvonta-palvelu (puhelin 02 95 000), josta saa yleistä ohjausta ja neuvontaa julkisiin palveluihin ja niiden käyttöön – myös sähköisten. Neuvontakanava voi olla myös Kansalaisneuvonnan yhteystieto. MARJUKKA SAARIJÄRVI neuvotteleva virkamies, valtiovarainministeriö MARIANNE HEIKKILÄ puheenjohtaja, Digi arkeen -neuvottelukunta MINNA PIIRAINEN projektipäällikkö, Väestörekisterikeskus L aiton perintä ja ihmisten sekä yrittäjien ulosottoon ajaminen pitää loppua. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 13. Viranomaiset digitalisoivat palvelujaan hoitaakseen tehtävänsä mahdollisimman hyvin ja taatakseen palvelujen saatavuuden koko maassa. 040 528 2269 Mirka Willman............ ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Nykyinen tilanne on aivan järjetön. 03 4155 656 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. TILAPÄINEN RAHAPULA , sairastuminen tai työttömyys eivät saa johtaa elinikäiseen velkavankeuteen. 1.4.2019 voimaan tullut laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta korostaa ja täsmentää viranomaisten tiedottamisja neuvontavastuuta. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Digipalvelujen käyttöön ei pakoteta J okainen meistä saa edelleen päättää, miten hoitaa henkilökohtaiset asiansa viranomaisen kanssa, sähköisesti vai perinteisesti joko puhelimella tai käymällä viranomaisen luona. Tällöin ei tarvitse valita puolesta asiointia vaan palvelu on saatava muulla tavoin. Suomi ainoana Euroopassa lakkautti Alektumin perintäluvan vuoden 2019 alusta ja näin sen oli lopetettava kaikki perintätoimintansa Suomessa. Esimerkiksi 32 euron maksu voi perintälaskun myötä muuttua 952 euroksi. Moni on menettänyt terveytensä, masentunut, menettänyt yrityksensä, työkykynsä tai se on vaakalaudalla mennä. Vanhustyön keskusliiton Senior Surf:in opastuspaikkakartalta löytyvät ikäihmisille suunnatut digiopastuspalvelut koko maasta. Se voi syntyä jopa yksittäisestä hammashoitolaskusta, jos sitä ei ole varaa maksaa. Vaikka monet heistä käyttävät digilaitteita sujuvasti, he eivät välttämättä ole taitavia viranomaispalvelujen äärellä, koska eivät tunne niiden tarkoitusta ja toimintaperiaatteita. Palveluissa on julkaistava yhteystieto, josta on mahdollisuus saada neuvoja palvelun käyttämiseen. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... Ja tarvitaanhan digitalkoisiin myös yksityisten palveluntuottajien panosta ja digitukea. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. DIGI ARKEEN -neuvottelukunta korostaa toimintakertomuksessaan Digitaalinen Suomi – Yhdenvertainen kaikille ihmisten erilaisuuden ja tarpeiden moninaisuuden huomiointia palveluja kehitettäessä. Digitaaliseen palvelutapaan panostetaan kuitenkin yhä enemmän sen tarjoamien hyötyjen vuoksi, joten viranomaiset ja järjestöt kannustavat kaikkia digipalvelujen käyttöön. Velkataakan alle voi nujertua monin eri tavoin. Vuonna 2008 ulosottovelallisia oli 231 799, joten kasvua on 150 prosenttia kymmenessä vuodessa! PIDÄN JÄRKYTTÄVÄNÄ , että 386?471 ulosottoasiaa kohdistuu julkisiin sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuihin. Vuoden 2018 aikana Suomessa ulosotossa oli noin 577 000 velallista, 10 prosenttia suomalaisista
GPS ja Galileo. Järjestelmän pieni koko mahdollistaa käytön kompakteissa alustoissa ja laite voidaan myös asentaa lisävarusteena olemassa olevaan kalustoon. MAANANTAINA 13. Suomen lähiympäristössä on viime aikoina havaittu GNSS-häirintää. Juhlapakkaus myös juomajauheesta Nyt +20 % enemmän annoksia samaan hintaan Tahdomme www.saastopankki.fi/someronsp Torikatu 6 30100 Forssa p.029 041 2330 ylläpitää huipputason palvelua ja päivitämme osaamistamme koko pankin voimin. TOUKOKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Vahva, nopea, tehokas Kramppeja ja jumeja vastaan Yksi annos päivässä riittää 24 tunnin pitkäaikainen vaikutus Bioaktiivinen Magnesium EXPRESS KRAMPPAAKO. iSNS-järjestelmä on yhteensopiva kaikkien GPS-järjestelmien kanssa. Attendo hankki Forssan Hammaslääkärikeskuksen omistukseensa 2014. Hanke on sittemmin saanut nimen Kaari-hanke. –?Mitään ei viedä vaan tiedotetaan niille asiakkaille, mihin meillä on mahdollisuus. Forssan Lehti Forssa Forssalainen DA-Group ja Elbit Systems EW & SIGINT – Elisra ovat solmineet yhteistyösopimuksen häiriönsuojaratkaisusta globaaleihin satelliittipaikannusjärjestelmiin. –?Häiriösuojatuilla satelliittinavigaatiojärjestelmillä, kuten iSNS-järjestelmällä, on käyttöä GNSS-häirinnän aiheuttamien uhkien lisääntyessä. Pursiainen sanoo, että menettelyssä on rikottu tietosuojalakia käyttämällä hänen potilasarkistoaan ja hänen asiakkaitaan johdetaan näin harhaan. –?DA-Group on tunnettu teknologiakonserni, ja olemme ylpeitä yhteistyöstä DA-Groupin kanssa tarjotaksemme järeän ja tositoimissa käytetyn häiriösuojalaitteen kasvavaan kysyntään, Maimon lisää. DA-Group tulee valmistamaan ja markkinoimaan Elbit Systemsin Immune Satellite Navigation System (iSNS) –järjestelmää. –?Minun potilaitani ohjataan Mikalle, joka siirtyy Terveystalolle Kutomolle. ”Uutisissa on kerrottu muun muassa siviili-ilmailussa Pohjois-Norjassa GNSSpaikannusjärjestelmän häirinnästä ja toiminnanestosta, joka vaikutti myös Suomessa.” SAMI KOTINIEMI Toimitusjohtaja, DA-Group. –?Kyse on vain asiakkaiden tiedottamisesta siitä muutosta. TERVEYSTALOLTA ON nyt lähetetty asiakaskunnalle viesti, että Pekolanraitin hammaslääkäriaseman toiminta siirtyy 3. Kaupunginhallitus hyväksyi asiaa koskevan sopimuksen ja määritti teknisen hallinnon tehtäväalueen vastuulliseksi toteuttamaan projektin yhteistyössä perusturvatoimialan kanssa. Modulaarinen ja kustomoitava iSNS-järjestelmä on suunniteltu puolustusja siviilikäyttöön maa-, merija ilmasovelluksissa. –?Saamieni tietojen mukaan meillä on ollut mahdollisuus niiden rekisteritietojen puitteissa tämä tieto lähettää, että sen yksikön toiminta on siirtymässä Terveystalon toiseen yksikköön, Keksi sanoo ja viittaa yhteysrekisteriin. –?On tarkoitus mahdollistaa meidänkin osalta, että hän siellä voi omaa toimintaa jatkaa. iSNS on antennijärjestelmä, joka pyrkii poistamaan paikkatietosignaaleista häirintälähetteen. Petri Ojanen Forssa Hammaslääkäri Timo Pursianen on jatkamassa 40 vuotta jatkunutta toimintaansa Forssan Pekolanraitilla, vaikka Attendon hammaslääkäripalvelujen siirtyminen Terveystalolle on aiheuttanut asiakaskunnassa hämmennystä. Magnesium Diasporal, apteekeista ja kaupoista kautta maan. ELBIT SYSTEMSIN JOHTAJA Edgar Maimon sanoo Euroopan olevan heille tärkeä markkinaalue. Varsinais-Suomen kuntien ja kuntayhtymien johtavien viranhaltijoiden kokous päätti 1.2.2019, että johtavat viranhaltijat ilmaisevat myönteisen tahtotilansa osallistua UNA oy:n kautta organisoitavaan maakunnallisen asiakasja potilastietojärjestelmän kilpailutukseen. Tilahan on hänen, mutta siellä on tiettyä kalustoa, johon hän on osoittanut kiinnostusta ja josta on hänen kanssaan neuvoteltu. iSNS tuottaa GNSS-paikannukseen tehokkaan häiriön suodatuksen, tai immuniteetin, laajalla alueella monille satelliittikanaville selviten useista samanaikaisista häirintälähetteistä rinnakkaisilla taajuuksilla. Forssan hammaslää kärimarkkinoille ei mon opolia Hammaslääkäri Timo Pursiainen jatkaa toimintaansa Pekolanraitilla. iSNS-järjestelmän suorituskyky tarjoaa tehokkaan ratkaisun näihin lisääntyviin ongelmatilanteisiin, Kotiniemi jatkaa. GNSSjärjestelmän lähettämiä paikkatietoja aikasignaaleja voidaan häiritä tai väärentää. Globaalista satelliittipaikannusjärjestelmästä käytetään lyhennettä GNSS (Global Navigation Satellite System) ja näitä ovat mm. Puhelinpalvelumme palvelee klo 8 22 numerossa 029 041 2300. Konttorimme ovat suljettuina torstaina 16.5.2019. Forssassa Pekolanraitin hammaslääkäriaseman toiminnan siirtyminen Attendon nimistä Terveystalolle ajoittui toukokuulle. Uutisissa on kerrottu muun muassa siviili-ilmailussa PohjoisNorjassa GNSS-paikannusjärjestelmän häirinnästä ja toiminnanestosta, joka vaikutti myös Suomessa. Viraston saamien tietojen mukaan Attendo olisi poistunut Forssassa suun terveydenhuollon markkinoilta yrityskaupasSomero kilpailuttaa potilastietojärjestelmän Forssan Lehti Somero Someron kaupunki osallistuu Varsinais-Suomen sosiaalija terveydenhuollon asiakasja potilastietojärjestelmän hankintaa koskevaan yhteistyöhön. Pursiaisen ja Pertti Sillankorvan perustama Forssan Hammaslääkärikeskus aloitti toimintansa jo 1979. Virasto otti yrityskaupan kilpailuvaikutusten arvioinnissa huomioon sen, että Attendon toiminta Forssan suun terveydenhuoltopalvelujen markkinoilla tulee loppumaan. –?Elbit Systems on puolustussektorin markkinajohtajia ja olemme tyytyväisiä yhteistyöstä merkittävän toimijan kanssa, DA-Groupin toimitusjohtaja Sami Kotiniemi sanoo. Satelliittinavigointiin kohdistuva häirintä ( jamming, spoofing) tarkoittaa tahallista radiolähetystä, joka peittää navigaatiosatelliittien lähettämän signaalin. Terveystalo osti puolestaan Attendon terveyspalvelut Suomessa viime vuonna. Sillankorva jäi pois 2016. Pursiaisella on Keksin mukaan yhtäläinen oikeus tiedottaa asiakkaille omasta toiminnastaan. Pankkiasioiden hoitaminen onnistuu myös verkkopankissa ja Sp-Mobiilissa. KAIKEN TAUSTALLA on joulukuinen Kilpailuja kuluttajaviraston päätös Terveystalon ja Attendon terveyspalvelujen yrityskaupan hyväksymisestä. kesäkuuta Terveystalon hammaslääkäriasemalle Kutomonkujalle, jossa asiakkaita palvelee Pekolanraitilta siirtyvä tuttu hammaslääkäri Mika Hellman. Pursiainen odottaa Terveystalon korjaavan viestiään. –?Teknologiakonserni DAGroupin tärkeä liiketoimintaalue on puolustusja turvallisuussektori, ja jatkuvasti etsimmekin alan huippuratkaisuja asiakkaillemme kotimaassa ja ulkomailla, lisää DA-Groupin puolustussektorin liiketoiminnan kehitysjohtaja Kristian Tornivaara. TERVEYSTALON suunterveyden liiketoimintajohtaja Petri Keksi kiistää tietosuojarikkomuksen ja asiakkaiden viemisen. –?Tässä on jonkin verran väärinkäsityksiä asian ympärillä. DA-Group yrittää padota häirintäsignaaleja Da-Group ja Elbit Systems tarjoavat yhteistyössä ratkaisun GNSS-paikkatiedon häirinnän ongelmaan
Kampanja koskee yksityishenkilöiden yksityiskäyttöisiä autoja. –??Tärkein syy on tietysti potilaat, joihin minulla on pitkäaikainen hoitosuhde. Alennus edellyttää liikennevakuutuksen ottamista OP:sta. Kuvan auto erikoisvarustein. 010 533 2310: ma–pe 9–18, la 10–14 K Caara Forssa Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm. Pursiainen olisi 67-vuotiaana voinut jäädä eläkkeelle, mutta hän halusi osaltaan pitää kilpailua yllä Forssan hammashoitomarkkinoilla. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET seatcenter.fi Mallisto alkaen: SEAT Ibiza 1.0 80 Reference 15 959,73 € sisältäen toimituskulun 600 €. Yhdistetty EU-kulutus 5,8 l/100 km, Uusi mittaustapa (WLTP 1.1.2019). Edellyttää hyväksytyn luottopäätöksen, kaskovakuutuksen ja rahoitusturvavakuutuksen. käsittelypalkkion 10 €/ kk. Hinta CO 2 -päästöllä 131 g/km. Viraston ratkaisu sai Timo Pursiaisen pohtimaan uransa jatkoa itsellisenä ja hakeutumaan neuvotteluihin Terveystalon kanssa Pekolanraitin kiinteistön kaluston hankinnasta. Alennus annetaan ensimmäisen vuoden Super-, Kevytja Osakaskon maksusta (myös liikenneturvista). Rahoitunksen myöntää esimerkiksi OP Yrityspankki Oyj, Gebhardinaukio 1, 00013 OP, Helsinki. Hammaslääkäri Timo Pursiainen jatkaa tutuissa maisemissa Forssan Hammaslääkäriaseman nimissä elokuussa. Rahoitettava osuus 14 644,93 € + luottokustannukset 1 267,84 € = 15 912,77 € ja todellinen vuosikorko 2,72 %. Miksei niitä sitten hyödyntäisi, kun ovat olemassa. Kilpailuvirasto tosin noteerasi, että Terveystalolle muodostuu Forssassa yksityisistä hammaslääkäripalveluista muista paikkakunnista poiketen huomattavan korkea, 90–100 prosentin, markkinaosuus. viimeinen suurempi erä 4 188,13 €. MAANANTAINA 13. Asiakasetusi jopa 3 129,16 €! Nyt erä ajamattomia SEAT-malleja nopeaan toimitukseen uskomattomilla eduilla. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Uskomattomat edut: • Talvirenkaat alumiinivanteilla veloituksetta • Rahoituskorko 1 % (+ kulut)* • Kolmen vuoden huollot veloituksetta** • 5 vuoden takuu tai 100 000 km • Autovakuutus*** vuodeksi –30 % Esimerkkejä SEAT-malleista: • Mii 1.0 60 Style • Leon 1.0 TSI Style • Ibiza 1.0 TSI DSG Style • Leon 1.5 TSI DSG Style Business > seatcenter.fi Aukeentie 2, Forssa, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Hän perusti kuukausi sitten Forssan Hammaslääkäriasema oy:n. **Tarjoukseen sisältyy huolenpitosopimus 36 kk/60 000 km (20 000 km/vuosi). –?Lisäksi tilat täällä ovat toimivat ja hyvät. Rahoitustarjous on voimassa 31.5.2019 tehtyihin yksityishenkilöiden uusiin tilaussopimuksiin. –?Elokuussa pyrin toiminnan aloittamaan. FL. ***OP:n Autoturvakampanja -30 % on voimassa ajalla 26.4.–31.5.2019. Esimerkiksi SEAT Ibiza 1.0 80 Style 16 950 € tai 196 €/kk. KUVA: Tapio Tuomela Forssan hammaslää kärimarkkinoille ei mon opolia ta huolimatta, joten ”yrityskaupan ei voida katsoa johtavan tehokkaan kilpailun olennaiseen estymiseen”. Kampanja-autot ovat maaliskuussa 2019 käyttöönotettuja ajamattomia esittelyautoja.*Rahoitusesimerkki: Ibiza 1.0 80 Style toimituskuluineen 16 949,93 €, käsiraha 2 500 €, luotonperustamiskulu 195 €, rahoitettava osuus 14 644,93 €, korko 1 %, sopimusaika 60 kk, kuukausierä 195,25 €, sis
Markkinaoikeus määräsikin Booking.comin poistamaan hintakilpailua rajoittavat sopimusehdot hotellien kanssa tekemistään sopimuksista. Sähköautolla se on 2,7 prosenttia, Smoton Jari Kielinen kertoo. Hän toteaa, että varauspalvelut ovat perustelleet yksinoikeuttaan halvimpiin hintoihin muun muassa sillä, että ne myös markkinoivat hotellia. Harley Davidson -moottoripyöriä myyvä T api Rajapuro arvioi, että menestyäkseen sähköprätkä vaatisi kokonaan uuden ajosukupolven. Ruotsin päätös oli meille yllätys, sanoo Maran toimitusjohtaja Timo Lappi. MAANANTAINA 13. Autoverojen poistamisesta kyllä puhutaan, mutta keskustelussa unohdetaan moottoripyörät, Teknisen kaupan liiton moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa toteaa. –?Nykyisen autoverotaulukon veroportaat eivät vastaa mitenkään moottoripyörien hiilidioksidipäästöjä, Summa sanoo. Teknisen kaupan liiton Mikko Summa arvioi, että Suomen liikenteessä sähköprätkiä on ennemmin joitakin kymmeniä kuin satoja. Se tarkoittaa sitä, että hotellille jää vähemmän käteen kuin silloin, jos ne tarjoaisivat asiakkaalle suoraan hieman halvempaa hintaa. Nyt vero on 2,4-kertainen autoon verrattuna. –?Pyörävalmistajilla on ollut velvoite ilmoittaa hiilidioksiditiedot kuluttajille jo vuodesta 2017. –?Uskon, että sähköistyminen ja muut vaihtoehdot polttomoottoreille moottoripyörissä tulevat kasvamaan, Summa arvelee. FL–LM Ruotsin päätös yllätti hotellialan Ruotsalaiset hotellit eivät saa tarjota omalla kotisivullaan huonetta halvemmalla kuin Booking.com-palvelu. Toni Rasinkangas Vuosia paikallaan sutinut moottoripyörämyynti on kääntynyt hiuksenhienoon kasvuun. Vuonna 2018 moottoripyörien keskimääräinen CO2-päästö liikenteessä oli 107 gramma per kilometri ja henkilöautojen 151 grammaa kilometrillä. Moottoripyörien vero-osuus siitä on yhden prosentin. TOUKOKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Sähköprätkä uudelle sukupolvelle Toni Rasinkangas Ilmastokeskustelussa on puhuttu paljon sähkökäyttöisistä kulkuneuvoista. Se tarkoittaa, että hotellille jää vähemmän katetta huoneesta, Timo Lappi laskee. Niistä on muodostunut majoitusliikkeille huoneiden myynnin kannalta välttämätön kanava. –?Ilman niitä pienen hotellin on vaikea markkinoida palveluitaan maailmanlaajuisesti. Sitoumus on voimassa ETAalueella, kuten Suomessa. Valtio kerää vuosittain miljardin potin autoveroista. Suomen motoristien (Smoto) varapuheenjohtajan Jari Kielisen mukaan suhde nousee jopa nelinkertaiseksi keskikokoisissa moottoripyörissä. com-palvelu. Verotus ei mene tasan niissäkään. –?Jos uusi pyörä maksaa 20?000 euroa, siitä on veroja noin 5?000 euroa. Pienet päästöt, valtavat verot Moottoripyöriä pystyttäisiin jo verottamaan CO2-perusteisesti. Saman päästöluokan uudella autolla on veroja 3?000 euroa vähemmän, Kielinen sanoo. Ruotsi päätti toisin. LAPIN MUKAAN Booking.comin kaltaiset varauspalvelut sanelevat sopimusehtoja. Varauspalvelu Booking.com salli vuoden 2015 sitoumuksen mukaan majoitusliikkeiden tarjota edullisempaa hintaa asiakkailleen silloin, kun asiakas kysyy hintaa suoraan hotellin vastaanotosta, puhelimitse tai sähköpostitse. Belgiassa, Itävallassa, Ranskassa ja Italiassa parasta hintaa koskevat sopimusehdot majoitusvarauksissa on kielletty lailla. Moottorinjylinä on iso osa koko ajokokemusta. Jotkut jopa 30 prosentin. MaRan toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan hotellien varauspalveluilla on vahva asema Pohjoismaissa. Lähes kolmannes kaikista hotellihuonevarauksista Suomessa tehdään sähköisten varauskanavien kautta. Patenttija markkinaoikeusasioiden ylituomioistuin on nyt siis kumonnut markkinaoikeuden päätöksen. KUVA: Toni Rasinkangas Ulla Jäske Suomen matkailu-, hotelli-, ravintolaja vapaa-ajanpalvelualan edunvalvontajärjestö Mara sanoo yllättyneensä Ruotsin Patenttija markkinaoikeusasioiden ylituomioistuimen tuoreesta ratkaisusta. MARAN RUOTSALAINEN sisarjärjestö Visita vei vuonna 2017 Booking.comin soveltamat sopimusehdot Ruotsin markkinaoikeuden arvioitaviksi. Sähköiset varauskanavat ovatkin pienelle hotellille tärkeitä. Moottoripyörää pidetään harrasteajoneuvona, jota voi verottaa ankarammin. –?Sähkömoottoripyörän veroprosentti on 9,8. –?Päästöt ovat 30–35 prosenttia pienemmät kuin autossa. KUVA: Mauri Ratilainen. Tavoitteena oli, että hotellit voisivat tarjota omilla verkkosivuillaan edullisempaa hintaa kuin Booking.com tarjoaa. Se on kuitenkin yhä edelleen kaukana huippuajoista. Ylituomioistuin päätti viime viikolla, että ruotsalaiset hotellit eivät saa tarjota omalla kotisivullaan huonetta halvemmalla kuin verkossa toimiva Booking. FL Hämeenlinnalaisen H-Sunrisen yrittäjä Pete Salo tuunaa asiakkaan Harley Davidson Street Glide -moottoripyörää. Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin liki 3?300 uuttaa moottoripyörää, joka on 12,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Rajapuro ei näe, että sähkömoottoripyörä kiinnostaisi juurikaan vannoutunutta motoristia. Kielisen mukaan pyöriä pystyttäisiin jo verottamaan CO2-tietojen perusteella. –?Sähkömoottoripyörä on äänetön, se on vähän kuin puuttuisi pihvi hampurilaisen välistä. Jos se ei suostu kaikkiin ehtoihin, varauspalvelu ei ota hotellia asiakkaaksi. –?Taantuma on vaikuttanut. Varauspalvelut ottavat palvelustaan välityspalkkion. Määrä on kuitenkin laskenut reippaasti vuodesta 2008, jolloin uusia moottoripyöriä rekisteröitiin käyttöön jopa 12?000. Toisaalta pienen hotellin on vaikea edes kieltäytyä sopimuksesta varauspalveluiden kanssa. Suurempi syy piilee kuitenkin valtion suhtautumisessa. Moottoripyörien veroprosentti on moottoritilavuuteen perustuva, kun autoilla verotus perustuu hiilidioksidipäästöihin. –?Varauspalveluilla on vahva asema Pohjoismaissa. –?Varauspalvelut ottavat 10–20 prosentin välityspalkkion. Visita vaati, että markkinaoikeuden pitää velvoittaa Booking.com poistamaan kilpailua rajoittavat sopimusehdot hotellien kanssa tekemistään sopimuksista. TÄNÄ VUONNA moottoripyörien veroprosentti on 2,4 kertaa korkeampi kuin vastaavan CO2-päästötason autoilla
Suosittele ystävällesi liittymistä, saat 20€ kerta-alennuksen ravintolaostosta Uudelle asiakasomistajal le liittymislahjaksi 50€ KERTA-ALENNUS RAVINTOLAOSTOS TA! Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu on 100 €. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. Lue tarkemmat kampanjaehdot: www.hameenmaa.fi Lisätietoa saat Hämeenmaan asiakasomistajapalvelusta p. (03) 8130 304, ma–pe klo 8–16. 1,85-1,95) ABC LIIKENNEMYYMÄLÄT Kaksi Arnolds -donitsia ja kahvia yhden hinnalla ! HÄMEENMAAN RAVINTOLAT Ruokailijalle jälkiruoka –50% HÄMEENMAAN KAHVILAT Kaksi munkkia ja kahvia yhden hinnalla ! Kupongit vain S-mobiili -sovelluksessa. Syitä hankkia S-Etukortti on Bonuksen lisäksi paljon: runsaasti rahanarvoisia etuja ja S-Pankin palvelut!. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 9 HUIPPUEDUT NYT PUHELIMESSA! SOKOS LAHTI JA EMOTION Valitsemasi tuote –20% KODIN TERRA Valitsemasi tuote –15% PRISMA Käyttötavaratuote –20% S-MARKET JA SALE Pingviini maustettu jäätelöpaketti 1€ (norm. Voimassa 13.-26.5.2019. Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 eurolla, loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Lisätietoa lataamisesta: www.s-mobiili.fi Asiakasomistaja lataa S-mobiili sovelluskaupasta ja hyödynnä huippuetukupongit! Kysy lisää Hämeenmaan toimipaikasta tai hameenmaa.fi Saat alennuskortin, kun ystäväsi liittyy suosituksestasi. Lue tarkemmat kuponkiehdot sovelluksesta. MAANANTAINA 13. LIITY NYT ASIAKASOMISTAJAKSI Kampanja-aika 15.4.-31.5.2019
TOUKOKUUTA 2019 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Rebekka Härkönen Keskusrikospoliisin talon uumenissa Vantaan Jokiniemessä on työtila, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Keskusrikospoliisin CSE-ryhmään kuuluvat Maria Rossi ja Mikko Veijalainen tutkivat netissä ja netin kautta tapahtuneita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. –?Analysoimme materiaalin ja ohjaamme tutkinnan paikallisille poliisilaitoksille, Veijalainen kuvailee. Parivaljakko työskentee KRP:n CSE-tiimissä, joka on linkki ulkomaisten poliisiviranomaisten ja Suomen poliisin välillä. MAANANTAINA 13. Tiimin työtä on katsoa läpi kuvia ja videoita, joissa lapsia pahimmillaan raiskataan ja pahoinpidellään. Rikoskonstaapeli Mikko Veijalainen on tyytyväinen, jos niskakarvat vielä nousevat pystyyn. KUVAT: Joel Maisalmi. Materiaali tulee ulkomaisilta viranomaisilta, ja sen jäljet johtavat suomalaisten tietolaitteille. Pöydät ja tietokoneet pursuilevat salassa pidettävää lasten hyväksikäyttömateriaalia. –?Haluan merkkejä siitä, etten ole ihan täysin turtunut, Veijalainen sanoo. Lännen Media pääsi haastattelemaan rikostutkijoita työstä, josta edes muut poliisit eivät halua kuulla. Ryhmän nimi tulee sanoista child sexual exploitation eli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Kuvat ovat todisteita todellisista rikoksista. Lännen Median haastattelemat rikostutkijat kutsuvat materiaalia pahojen kuvien kirjastoksi ja mustaksi alueeksi. Kaikki äidit tuskin miettivät vauvaa hoitaessaan, että onko joku tietty juttu ok, sanoo rikosylikonstaapeli Maria Rossi. –?Työn vaikutuksilta ei voi välttyä. . KRP:n CSE-ryhmä on osa verkostoa, johon kuuluu poliiseja yli Rikostutkijoiden työtä on katsoa lasten kärsimystä . Tämän jutun väkivaltakuvaukset voivat järkyttää herkimpiä lukijoita. Rossi tunnustaa yllättyneensä aikoinaan, että materiaalin katsomisesta jää fyysisesti paha olo
Viime vuosina poliisin haaviin eri puolilla maailmaa on jäänyt videoita, joissa teon kohteina ovat pienet lapset. Poliisin tutkittavaksi päätyvissä kuvissa voi olla kenen tahansa lapsi. –?Olisi karhunpalvelus uhreille keskittyä omiin tunteisiinsa. Nyt se on otettu käyttöön myös meillä KRP:ssä, Veijalainen sanoo. Pelaaminen toimii visuaalisena häiriötekijänä, joka vähentää kipeiden kuvien siirtymistä pitkäkestoiseen muistiin ja sitä kautta myös traumoja. Veijalaista tämä ihmisen julmuuden hatara takalaita lohduttaa. Joissakin maissa kuvamateriaalin parissa saa työskennellä vain määräajan. Yksi tehtävä voi sisältää yhden kuvan tai satojatuhansia valokuvia ja videoita. Hurtcore-videoilla lapsia esimerkiksi silvotaan ja toisinaan julmuus päättyy lapsen tappamiseen. Heidän työstään eivät kaverit tai sukulaiset kysele. Lapsia on kaikista roduista, sukupuolista ja ikäryhmistä. Interpol kertoo, että maailmanlaajuisesti poliisiverkosto on pelastanut hyväksikäyttäjien kynsistä tähän mennessä jo 17 500 lasta. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET 50 valtiosta. –?Kukaan normaali ihminen ei halua löytää lastaan tällaisesta yhteydestä. RYHMÄ SAA ulkomaisilta viranomaisilta noin 50 rikostehtävää kuukaudessa. –?Paikallispoliisissa materiaalia käy läpi usein yksi henkilö ilman työnohjausta tai nollausprosesseja. –?Joko siitä ei puhuta ollenkaan tai sitten vouhotetaan valkoisista pakettiautoista, vaikka paljon todennäköisemmin lapset joutuvat seksuaalisen häirinnän tai rikokseksi luokiteltavan yhteydenoton kohteeksi netin kautta, Rossi sanoo. Lapsista seksuaalisesti kiinnostuneet pelkäävät leimautumisen pelossa hakea apua, vaikka se voisi estää heitä vahingoittamasta lapsia. Veijalainen arvioi, että jos tiimi saisi edes vähän lisää resursseja, selvitettyjen rikosten määrä kasvaisi 500–1 000 jutulla vuodessa. Yhteiskunnan vääristynyt suhtautuminen päinvastoin ruokkii ongelmaa. Työtekijät katsovat pari tuntia kuvamateriaalia, minkä jälkeen he pelaavat 10–15 minuuttia Tetristä. Kansainvälisesti toimintaa ohjaavat Europol ja Interpol. KANSAINVÄLISTEN viranomaishavaintojen mukaan raaka väkivalta ja vauvojen hyväksikäyttö videoilla on lisääntynyt erityisesti viiden viime vuoden aikana. –?Suomessa ei tehdä uhrien tunnistustyötä, siihen ei yksinkertaisesti ole tällä porukalla tekijöitä. MAANANTAINA 13. Rossin ja Veijalaisen mukaan tämä näkyy siinä, kuinka paljon näiden rikosten tutkintaan tahdotaan panostaa, eli kuinka monta lasta työllä voidaan pelastaa. Kädet eivät riitä edes nykyisiin töihin, ja pöydälläni on 2?200 juttua odottamassa tekijää, Rossi sanoo. –?Näitä kylpyja rantakuvia kierrätetään ja kysellään, olisiko kenellekään jakaa hyväksikäyttövideoita tämän näköisistä lapsista, Rossi kuvailee. Kansainvälisesti työn pääpaino on uhrien tunnistamisessa. –?Rankimmillaan olen katsonut 80 000 kuvaa viidessä päivässä, Veijalainen kertoo. –?Lapsen kuolema liittyy kuitenkin harvoin nautinnon hakemiseen ja vaikuttaa yleisimmin vahingolta tai rikoksen peittelyltä. –?Muut vaihtavat kuulumisia omista jutuistaan, mutta me saamme usein kuulla, että älä hei tuo noita juttuja tänne. Seksuaaliväkivallan äärimmäisin alalaji on hurtcore eli kidutusvideot. –?Kun joku isompi hyväksikäyttöjuttu tulee julki, kaikki huutavat, että nyt asialle pitää tehdä jotakin. –?Tetris on ollut pitkään käytössä Interpolissa. Tämä voi pelastaa uhrit hyväksikäytön jatkumiselta ja estää uusien lasten joutumisen uhreiksi. –?Noin joka kolmas uhri on alle 2-vuotias vauva, Veijalainen arvioi. –?Nyt yritämme saada poliisilaitoksille samat käytännöt. Rossi ja Veijalainen näkevät, että tämä toistuu kaikkialla yhteiskunnassa. Rankimpien kuvien keskiössä on hyväksikäyttötilanne. Suomessa näitä ei ole tarjolla, säännöllistä työnohjausta KRP:n tutkijat alkoivat saada puolitoista vuotta sitten. Tekijät voivat sitoa ja lyödä lapsia, paiskoa heitä päin seiniä ja tunkea heidän sisäänsä esineitä. –?Se on eräänlainen ultimatekliimaksi, mennään niin yli rajojen kuin mahdollista, Rossi kuvailee. Yksi keino on videon äänten hiljentäminen. Lasten hyväksikäyttöä tutkivat poliisit käyttävät maailmanlaajuisesti samoja keinoja vähentääkseen työn kuormittavuutta. Lievimmillään lapsista seksuaalisesti kiinnostuneet poimivat niitä kokoelmiinsa sosiaalisen median avoimista tileistä ja blogeista, joihin pahaa aavistamattomat läheiset ovat niitä laittaneet. Tavoitteena on saada tekijät rikosvastuuseen ja tunnistaa uhrit.. Tästä ei haluta tietää edes työyhteisössä, Rossi kuvailee. Kuvan ja äänen tutkiminen erillisinä elementteinä auttaa poliisia keskittymään vain rikostutkinnan kannalta oleellisiin yksityiskohtiin. Pelissä kerätään pisteitä pudottelemalla erimuotoisia palikoita vaakasuoriin riveihin. Interpolissa työntekijät joutuvat pakolliseen psykiatriseen arviointiin kerran vuodessa. Musta huumori, kansainvälinen verkosto ja yhteenkuuluvuuden tunne suojaavat ylikuormittumiselta. Aihe on tabu, ja siitä puhuminen on vaikeaa edes lasten varoittamiseksi. Mitä tapahtuu ja missä, mitkä ovat uhrin sekä tekijän tuntomerkit ja mitä kieltä videolla puhutaan. Vaihtuvuus on suurta ja tapahtuu yleensä loppuun palamalla, Rossi sanoo huolissaan. Myös veri leikataan videoista pois, Veijalainen miettii. Toiminnan tavoitteena on saada tekijät rikosvastuuseen ja tunnistaa uhrit. Uhriksi joutuneet lapset taas eivät osaa tunnistaa aikuisen tekoa vääräksi ja pitävät vaistomaisesti suunsa kiinni kielletystä aiheesta. Poliisiorganisaation sisällä seksuaalirikostutkijoille tukea heruu kollegoilta vain harvoin. –?Väitteet, ettei tällaisista rikoksista ole mahdollista koskaan toipua, pakottavat uhrin olemaan hiljaa kokemuksistaan, Rossi toteaa. KRP aloitti vasta tämän vuoden alussa CSE-tiimin juttujen tilastoinnin. VÄKIVALLAN NÄKEMINEN jättää jälkensä ihmismieleen. Suurin joukko ovat valkoihoiset, 3–7-vuotiaat lapset. Tärkeintä on jutun selvittäminen, Rossi sanoo. Rossi ja Veijalainen muistuttavat, ettei lasten satuttaminen mene pois vaikenemalla. VAIKENEMINEN YMPÄRÖI myös lasten hyväksikäyttöjä tutkivia poliiseja. KUVAT: Joel Maisalmi KRP käyttää tetriksen pelaamista hillitsemään rikostutkijoiden traumatisoitumista. Lapsia on kaikista etnisistä ryhmistä, sukupuolista ja ikäryhmistä. Toinen traumatisoitumista tutkitusti ehkäisevä työkalu on tietokonepeli Tetris. FL–LM Keskusrikospoliisin CSE-ryhmään kuuluvat Maria Rossi ja Mikko Veijalainen tutkivat netissä ja netin kautta tapahtuneita lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä. Kolmen päivän kuluttua kukaan ei puhu siitä enää mitään, Veijalainen lisää. VÄKIVALTA ON yleinen aihe uutisotsikoissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa niissä annostellaan teelusikalla
Valikoiva puhumattomuus saattaa olla alidiagnosoitu sairaus, jota esiintyy jonkinasteisesti arviolta yhdellä sadasta. Siksi aikuisten suhtautuminen vaikuttaa paljon siihen, miten lapsi reagoi. TOUKOKUUTA 2019 12 FORSSAN LEHTI TERVEYS Päivi Ojanperä Viittaaminen on sovittu merkki. Voi kuitenkin olla, että mutismi on alidiagnosoitu sairaus. Eetu Svärdillä on selektiivinen mutismi eli hän pystyy puhumaan vain tietyissä tilanteissa. Silti Eetu Svärd on aktiivinen lapsi, joka on haka englannissa. Joskus mutismiin voi liittyä myös kielellisen kehityksen pulmia. –?Monikielisten perheiden lapsilla on mutismia muita useammin. Jumin saattoi laukaista se, jos Eetu Svärd oli kokenut epäonnistuneensa jossakin. JO PIKKUPOIKANA Eetu Svärd oli melko arka lapsi, niin kuin mutistit usein ovat. Eetu Svärd kertoo pelaavansa mieluiten puolustajana. MAANANTAINA 13. HYVÄ KYSYMYS. Onko taustalla kielellisiä tai muita kehityksen haasteita, lastenpsykiatri Mia Sarvanne Hyksistä. Koulussa puhetta ei tule nykyisin lainkaan. Puhumattomuusoire voi joissain tilanteissa tulla esiin aikuisenakin Mistä mutismi johtuu. Usein heillä on kuitenkin sosiaalista ahdistuneisuutta enemmän kuin muilla nuorilla. Silloin koulusta soitettiin yleensä vanhemmille, koska tilanne ei tuntunut helpottavan koulun aikuisten tuella. Toden teolla Eetu Svärdin äiti Taru Mäkitalo-Svärd alkoi epäillä mutismia siinä vaiheessa, kun lapsi meni kouluun. Sarvanne on huomannut, että mutismi tunnistetaan edelleen varsin vaihtelevasti. Eetu Svärd on pelannut jalkapalloa kolmivuotiaasta lähtien. –?Mutismin taustalla on useita tekijöitä. –?Mutistit kuuluvat kolmeen ryhmään, joista ensimmäisellä ei ole puhumattomuuden lisäksi mitään muuta huolta ja pulmaa. MäkitaloSvärd oli kuullut mutismista siinä vaiheessa, kun Eetun isoveli kävi puheterapiassa. Sen jälkeen helpotti. Tilanne ahdisti ja jännitti niin paljon. Svärd kärsii selektiivisestä mutismista, josta moni ei ole koskaan kuullutkaan. –?Sitten on kolmas ryhmä, jonka lapsilla voi olla laajoja kehityksellisiä pulmia, kuten autismia ja sensomotorisia haasteita. Joskus puhetta tulee paljon, joinain päivänä vähemmän. –?Yhteistä on se, että mutistit ovat temperamentiltaan herkkiä lapsia, kertoo lastenpsykiatri Mia Sarvanne. Viikonloppuisin on lisäksi turnauksia. Näin on sovittu opettajan kanssa. Kevät on sujunut mukavasti, ilman jumeja. . Alisuoriutumista voi olla vielä nuorisoja aikuisiässä. Tällä hetkellä harjoituksia on kolmesti viikossa. Aluksi hän viittasi ja vastasikin. –?Tutkimusten mukaan selektiivinen mutismi hoituisi kuitenkin parhaiten silloin, kun lapsi on vielä pieni. Näin on esimerkiksi maahanmuuttajaperheissä, kun kotona puhutaan muuta kieltä kuin muualla ympäristössä. Tokaluokkalainen Eetu Svärd puhuu valikoivasti. Sen jälkeen perhe pääsi Tyksiin lastenpsykiatrille. SANAT EIVÄT aina halua tulla ulos. Koulua Eetu Svärd käy mielelKun sanat jäävät pään sisään . Kotona juttua tulee paljon, koulussa ei yhtään. Mäkitalo-Svärd etsi tietoa ensin netistä, ennen kuin perhe otti yhteyttä koulupsykologiin. Sitten puhe alkoi jäädä yhä enemmän pään sisään. Hänen ei kuitenkaan tarvitse vastata. EETU SVÄRDILLÄ on puhepelko, jonka esiintymisessä on monia yksilöllisiä eroja. Jumin oireet muistuttivat paniikkikohtausta. –?Jossain vaiheessa mutismi voi helpottaa niin, että nuori pystyy osallistumaan paremmin. Viime syksynä Svärd oli koulussa lyhyempiä päiviä. Vanhemman seurassa lapsi rentoutui saman tien. Sarvanteen mukaan tärkeintä on ymmärtää, että mutismissa ei ole kyse uhmakkuudesta. FL–LM Voiko mutismi mennä ohi iän myötä. Kotona hän puhuu kuin kuka tahansa lapsi. Aihe on monelle outo, vaikka hiljalleen tieto on lisääntynyt. Jalkapallotreenit ovat kolmesti viikossa. Mutismia alettiin epäillä ensimmäisellä luokalla. Mutismi on sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä ahdistuneisuusoire. . –?Tutkimusten mukaan mutistien osuus ikäluokasta vaihtelee 0.03–0,07 prosentin välillä. Siellä hän jutteli, mutta harvakseltaan. Voiko valikoiva puhumattomuus parantua itsestään, kun lapsi kasvaa ja aikuistuu. Eetu Svärd aloitti koulun innokkaasti. – Toisen luokan opettajille tehdyssä kyselyssä opettajat tunnistivat mutsimin kaltaisia oireita noin kahdella prosentilla lapsista. Siellä ne sanat kyllä ovat, mutta eivät vain tahdo tulla ulos. Perinnöllistä taipumusta ahdistuneisuuteen ja ujouteen on monilla mutisteilla, mutta ei kaikilla. Poika tuijotti ilmeettömänä eteensä. – Joskus mutta harvemmin taustalla on jokin tilanne tai tapahtuma, joka on vaikuttanut mutismin puhkeamiseen. Voi ajatella, että yhdellä sadasta on jonkinasteista mutismia. Jalkapalloa hän on pelannut kolmivuotiaasta. Seuraavaksi Eetu Svärd aloittaa toimintaterapian. Myöhemminkin voi käydä niin, ettei pysty esimerkiksi korottamaan ääntään vaikka haluaisi. Sillä 9-vuotias Eetu Svärd osoittaa, että tietää vastauksen. Päiväkoti-iässä puhumattomuudesta ei useinkaan vielä huolestuta, vaan jäädään seuraamaan, jos se menisi ohi. . –?Hän saa olla sellainen kuin on, Mäkitalo-Svärd sanoo. Puhumattomuus on huomattu treeneissä mutta siitä ei ole tehty numeroa. Isoveljellä mutismia ei epäilyistä huolimatta ollut. Tyypillistä kuitenkin on, että lapsi puhuu kotona ikätasoisesti, mutta koulussa tai päiväkodissa vain hyvin vähän tai ei lainkaan. Kuinka yleistä valikoiva puhumattomuus on. Viisivuotiaana hän siirtyi päiväkotiin. Mutismi diagnosoidaan Sarvanteen mukaan yleensä siinä vaiheessa, kun lapsi menee kouluun. –?Jos mutismiin ei millään tavalla puututa, se voi jollakin lailla vaikuttaa itsetuntoon, minäkuvaan ja sosiaalisten taitojen kehittymiseen. Päivi Ojanperä Selektiivisestä mutismista kärsivä lapsi puhuu vain tietyissä tilanteissa. Aluksi hän oli perhepäivähoidossa kotona. Toiseen ryhmään kuuluvat mutistit, joilla on myös kielellisiä vaikeuksia. Kun Svärd yritti puhua koulussa, hän jäi välillä ikään kuin jumiin. Selektiivinen mutismi varmistui ja aiheesta saatiin lisätietoa ja ohjeita
Näin on myös Svärdien kohdalla. Jos päiväkotiryhmässä tai luokassa on lapsi, joka ei puhu, häntä voi tukea monin tavoin. Hän päinvastoin tuntee itsensä vain painostetuksi. Tukea puhumattomuuteen on haettu koko kouluajan. Sitä ei tarvitse piilotella. Hyvän mielen kulttuurija taidetapahtumaviikko MHAW järjestetään kuudetta kertaa toukokuussa 20.–26. Välituntisin Eetu Svärd osallistuu mielellään joihinkin leikkeihin mutta toisinaan on vähemmän mukana. KOTONA EETU SVÄRD puhuu jonkin verran vieraallekin aikuiselle. 2 Nämä lapset ovat hyvin tietoisia itsestään ja herkkiä ympäristön reaktioille, joten älä kohdista lapseen erityishuomiota, vaan kohtele niin kuin kaikkia muitakin lapsia. Viimeksi Svärd puhkesi puhumaan silmälääkärilleen. • Päiväkotilapsen tai pienen koululaisen vanhempien kannattaa kutsua lapsen päiväkotija koulukavereita kylään. 5 Jos lapsi puhuu, älä näytä hämmästyneeltä vaan suhtaudu siihen luonnollisena asiana. KUVAT: Marttiina Sairanen FAKTA Moni mutisti on perfektionisti • Mutisti voi olla perfektionisti, joka haluaa onnistua kaikessa täydellisesti. Taru-äiti kertoo olleensa lapsena ujo. FL–LM. Näin tuet mutistia koulussa JANE ILTANEN / ARKISTO MUISTILISTA Eetu Svärd ja Taru MäkitaloSvärd asuvat Kaarinassa Turun lähellä. Siinä onkin mutismin ja ujouden ero: –?Ujo lapsi tottuu ympäristöönsä ajan myötä, alkaa rentoutua ja jutella. 4 Jos haluat tarjota lapselle mahdollisuuden puhua, katsele muualle. • Lapsi hyötyy siitä, että hänen ongelmansa tunnistetaan ja sanoitetaan. Erityisopettajan pienryhmässä hän on saanut lisätukea. Välillä hän puhuu muutenkin. Äidinkielen kanssa on ollut hieman enemmän tekemistä. Lukuläksyt tehdään niin, että äiti nauhoittaa Eetun puheen kotona. • Valikoivasti puhumattomilla lapsilla esiintyy normaalia useammin sosiaalista herkkyyttä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Muista, että lapsi haluaisi puhua mutta ei vielä kaikissa tilanteissa pysty. MAANANTAINA 13. Mutistin kohdalla näin ei ole.” MIA SARVANNE Lastenpsykiatri Tunnetta ja taidetta. Tapahtumia on muun muassa Helsingissä, Hämeenlinnassa, Porissa ja Rovaniemellä. Silloin hän ajatteli, että nyt on uskallettava puhua, jotta voi puolustaa lasta ja hoitaa tämän asioita. Äänite lähetetään sähköpostilla opettajalle. Osalla on suvussa ujoutta tai ahdistuneisuutta. toukokuuta. JUURI NYT MIKAEL RYDENFELT / ARKISTO lään. Äiti kiittelee, että yhteistyö on toiminut hyvin. Mäkitalo-Svärd päätti voittaa oman ujoutensa siinä vaiheessa, kun sai ensimmäisen lapsensa 21-vuotiaana. Älä kysy lapselta suoria kysymyksiä. Paikalliset mielenterveysseurat järjestävät viikon aikana monenlaisia musiikki-, teatterija taidetapahtumia. • Lapselle voi kertoa, että on monia muitakin, joiden on vaikea puhua joissakin tilanteissa ja puhuminen helpottuu ajan myötä. Pyytäminen, painostaminen tai lahjominen ei auta. MUTISMIN TAUSTALLA on monia eri tekijöitä mutta harvoin yhtä selkeää syytä. Mutistin kohdalla näin ei ole, Mia Sarvanne tiivistää. Katsoo silmiin, hymyilee, on koko ajan läsnä ja osallistuu. Perhe on aina puhunut avoimesti mutismista, koska muuten moni ei tajua, mistä on kyse. ”Ujo lapsi tottuu ympäristöönsä ajan myötä, alkaa rentoutua ja jutella. Vältä suoraa katsekontaktia. • Hän vastaa siis vain, jos on sataprosenttisen varma, että vastaus on oikea. Muuten tilanne ei välttämättä helpotu itsestään niin kuin ujojen lasten kohdalla. Aikuisten tuki onkin avainasemassa. Kysymysten kysyminen ei auta lasta puhumaan. Perhe on myös päättänyt, että aiheesta puhutaan avoimesti, koska muuten moni ei tietäsi, mistä on kyse. Hän on taitava matematiikassa. Taiteessa kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä, minkä vuoksi se voi edistää mielenterveyttä. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 13 TERVEYS 1 Mutismiin viittaava merkki on, jos lapsi puhuu vain tietyissä tilanteissa ja vain tietyille lapsille, muttei esimerkiksi aikuisille. 3 Älä rankaise lasta puhumattomuudesta tai turhaudu, kun hän ei puhu. Yhä edelleen hän jää isommassa porukassa mieluiten taustalle tarkkailemaan, vaikka voi joissakin tilanteissa olla hyvinkin puhelias. Siten mutisti voi vähitellen alkaa puhua enemmän. Rauhallisempi ympäristö auttaa
Asemiehet surmasivat kuusi kirkossa ollutta ihmistä mukaan lukien papin Burkina Fason pohjoisosassa, kertoivat viranomaiset BBC:n mukaan. FL–LM Iranin Ruhani valitteli pakotteita TEHERAN. Jakkien ruumiit löydettiin koillisesta Sikkimin osavaltiosta perjantaina. TOUKOKUUTA 2019 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Ilkka Timonen Baltia kiinnostaa nyt Venäjää Liettuan presidentinvaalien sunnuntaisen ensimmäisen kierroksen ja Latvian kesäkuisten presidentinvaalien johdosta. –?Sodan aikana meillä ei ollut ongelmaa pankkiemme, öljynmyynnin tai viennin ja tuonnin kanssa. Sitä pidetään tärkeänä syynä sille, että Liettuan on ollut Latviaa ja Viroa helpompi vastustaa venäläistä propagandaa. Baltian maat ovat viime vuosina pyrkineet vähentämään enerHavanna. Irania kohtaa ”ennennäkemättömän kova paine” kansainvälisten pakotteiden vuoksi, sanoo maan presidentti Hassan Ruhani BBC:n mukaan. Viime viikolla Yhdysvallat lähetti Iranin takia alueelle sota-aluksia ja pommikoneita. Nyt tehtiin kolmas hyökkäys kirkkoon viiden viikon sisällä. Oli vain aseostoja koskevia pakotteita, Ruhani kertoi poliittisille aktivisteille Teheranissa. Yhdysvaltain uudet pakotteet ovat johtaneet maassa pahempaan taloudelliseen tilanteeseen kuin vuoden 1980–88 Irakin kanssa käydyn sodan aikana, Ruhani sanoi. REUTERS JAKIT KUOLIVAT NÄLKÄÄN LUMESSA 300 DELHI. Liettua on Venäjälle tärkeä jo siksi, että Itämeren etelärannalla Puolan ja Liettuan välissä sijaitsevaan Kaliningradiin kuljetaan Venäjältä Liettuan kautta. Viime viikolla Yangonissa kone ajautui kiitotieltä ulos ja 17 ihmistä loukkaantui. Äärimuslimit ovat hyökkäilleet Burkina Fasossa vuoden 2016 jälkeen. Burman kansallisen lentoyhtiön mukaan laskuteline ei mennyt paikoilleen, kun koneen piti laskeutua. Hänen mukaansa nykyinen paine on ennennäkemätön nyky-Iranin historiassa. PIDÄTYS KUUBASSA ERNESTO MASTRASCUSA Matkustajakone laskeutui ilman etulaskutelinettä YANGON. Terveysministeriön mukaan paraatin lupa peruttiin, koska ”maa valmistautuu vakavaan taloudelliseen kriisiin”. Hyökkääjiä oli noin 20–30, ja he polttivat kirkon. Kaliningradin alue on todellinen kummajainen, koska sillä ei ole maantieteellistä yhteyttä emämaahan. Liettuassa on vain vähän venäjänkielisiä verrattuna Viroon ja Latviaan. Venäläismedia esittää entistä tiiviimpiä suhteita Venäjään vaihtoehtona EU:lle. Ainakin 300 lumen saartamaa jakkia on kuollut nälkään Intiassa lähellä Kiinan rajaa, kertoi maan hallituksen virkailija BBC:n mukaan. Koneessa oli 89 matkustajaa. Venäjän kannalta on tehokkainta yrittää vedota maiden Venäjän mediaa tiiviisti seuraaviin venäjänkielisiin, ja pyrkiä luomaan epäjärjestystä sitä kautta. Venäjällä on tapana kuvata Baltian maiden Venäjään suhtautumista hysteeriseksi. Jopa taloussuhteissa Venäjän suuntaan ollaan varovaisia. VENÄJÄ LÄKSYTTÄÄ Baltian maita säännöllisin väliajoin muun muassa Natoon kuulumisesta. Burmalainen pilotti onnistui laskeutumaan turvallisesti matkustajakoneella ilman etulaskutelinettä sunnuntaina. Venäjän vaikuttaminen ei rajoitu vaalien alle, vaan toiminta on luonteeltaan pitkäjänteistä ja jatkuvaa. KAIKILLA BALTIAN MAILLA on Venäjän kanssa jännitteiset suhteet. Latviassa on kolmen balttimaan suurin venäläisvähemmistö. Jakit olivat olleet lumen saartamia joulukuusta saakka. FL–LM. Kotimaassaan poliittisen paineen alle joutunut Ruhani kehotti maataan yhtenäisyyteen. Venäjä hiertää Baltiassa ANALYYSI Maarit Uber @lannenmedia.fi V enäjän media on pyrkinyt lietsomaan kuvaa sekasorron valtaan joutuneista Baltian maista Latvian ja Liettuan presidentinvaalien alla. Myös Viro on ollut Venäjällä otsikoissa. Sukupuolivähemmistöjen edustajien paraatissa Kuuban Havannassa pidätettiin ainakin kaksi aktivistia lauantaina. FL–LM Asemiehet hyökkäsivät kirkkoon OUAGADOUGOU. Muun muassa Venäjän valtiollinen uutistoimisto Sputnik toisti viikonloppuna tuttua mantraansa siitä, että Latvia olisi menettänyt itsenäisyytensä Brysselille ja joutunut kärsimään EU:n vuoksi. MAANANTAINA 13. Tästä huolimatta Liettuassakin jopa huippupoliitikkoja on narahtanut venäläiskytköksistään
• Vaalien alla julkaistussa mielipidemittauksessa johtivat entinen valtiovarainministeri Ingrida Šimonyte sekä entinen johtava ekonomisti Gitanas Nauseda, molemmilla oli 22 prosentin osuus. huhtikuuta Moskovassa. Hongkongin poliisi ei kuitenkaan voinut pidättää häntä, sillä Hongkong ja Taiwan eivät ole solmineet keskinäistä luovutussopimusta. Hongkongissa asuu paljon ihmisiä, joita puolue pitää vihollisinaan. Venäjä kritisoi Viroa säännöllisesti venäjänkielisen vähemmistön oikeuksien polkemisesta ja pitää venäjän kielen asemaa maassa liian heikkona. Heidän katsotaan nyt vaarantavan Hongkongin autonomiaa käyttämällä murhaa hyväkseen mielistelläkseen autoritaarista Kiinaa. FL–LM, REUTERS Gallupissa lunta tupaan Britannian Maylle EU-skeptikkoveteraani Nigel Faragen uusi puolue on hurjassa nosteessa. 19-vuotias Chan sulloi ruumiin matkalaukkuun, jonka hän jätti juna-aseman ulkopuolelle ennen kuin palasi Hongkongiin. MAANANTAINA 13. Observer-lehden mielipidemittauksessa Faragen puolue sai 34 prosentin kannatuksen, toisena on työväenpuolue 21 prosentilla ja konservatiivit vasta neljäntenä 11 prosentilla. Seurauksena yli 130?000 ihmistä osallistui sopimuksen vastaiseen mielenosoitukseen huhtikuun lopulla. Arvostelijat olivat huolissaan siitä, miltä Viron toiminta näyttäisi muiden länsiliittolaisten silmissä. SUOMEN NAAPURIMAA Viro on joutunut kärsimään Venäjän tempuista viime vuosina jatkuvasti. VIRON PRESIDENTTI Kersti Kaljulaid vieraili Moskovassa huhtikuussa ja tapasi tuolloin Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Venäjä pyrkii vaikuttamaan energia-alan päätöksiin Baltiassa siinä missä Suomessakin. 17 % • Kolmantena 17 prosentilla tuli pääministeri Saulius Skvernelis. Venäjä hiertää Baltiassa Viron presidentti Kersti Kaljulaid (vas.) tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin 18. KUVA: Will Oliver / EPA Murha kiristää ilmapiiriä Hongkongissa KOLUMNI Björn Ådahl palaute@lannenmedia.fi K ylmäverinen murha on houkutellut Hongkongin johtajat heikoille jäille. Edellisestä maiden johtajien tapaamisesta ehti kulua peräti kahdeksan vuotta. Ne tietävät, että Venäjä tarpeen tullen painostaa sen energiasta riippuvaisia asiakkaita. HONGKONGIN JOHTAJAT ovat nyt oma-aloitteisesti täyttämässä puolueen toivomuksen. Luovutussopimus on kauan ollut puolueen toivelistalla. toukokuuta kahden eniten ääniä saaneen kesken, ellei kukaan ehdokas saa yli puolta äänistä.. Tämä siitäkin huolimatta, että Kaljulaid tunnetaan suorapuheisena Venäjä-kriitikkona. • Kaikki kolme johtavaa presidenttiehdokasta ovat luvanneet säilyttää kovan linjan suhteessa Venäjään ja pitää maan sotilasmenot korkealla. Heidän mielestään oli vastenmielistä, ettei Chan joudu vastuuseen, ellei hän vapaaehtoisesti matkusta Taiwaniin. päivän EUparlamenttivaalit ovat äänestäjille uusi mahdollisuus osoittaa tyytymättömyyttään pääpuolueisiin. Sitä seurannut brexit-prosessi on ollut suurta kaaosta Theresa Maylle. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET Ilkka Timonen Lähestyvistä EU-vaaleista tulee tuskalliset Britannian pääministerin Theresa Mayn konservatiivipuolueelle. Venäjän ja Baltian maiden kanssakäymistä vaikeuttaa myös se, että Venäjällä ja balteilla on keskenään hyvin erilaiset tulkinnat maiden yhteisestä historiasta. Chan myönsi tekonsa pian sen jälkeen, kun hänet oltiin etsintäkuulutettu Taiwanissa. Myös Viro on ollut Venäjällä otsikoissa. Lähes kolme vuotta on kulunut siitä, kun kansa äänesti Britanniassa EU-eron puolesta. Baltia kiinnostaa nyt Venäjää Liettuan presidentinvaalien sunnuntaisen ensimmäisen kierroksen ja Latvian kesäkuisten presidentinvaalien johdosta. Demokratia-aktivistit uhkaavat järjestää yhä suurempia protesteja jatkossa, ellei johto peru päätöstään. Toukokuun 23. HONGKONGILAISET demokratiaja ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan. Kaljulaidin Viron aloitteesta järjestettyä Moskovan-vierailua kritisoitiin Virossa jo ennen sen toteutumista. Venäjä muistaa pitää esillä myös Viron venäjänkielisten muukalaispassin haltijoiden tilannetta. He painottavat, ettei Kiinan oikeuslaitos ole riippumaton, sillä tuomarit noudattavat aina hallitsevan kommunistipuolueen ohjeita. • Eroava presidentti Dalia Grybauskaite on edelleen suosittu ”rautarouva”, mutta hän ei saanut asettua enää ehdolle palveltuaan virassa kaksi kautta. 26.5. Hongkongilaiset olivat järkyttyneitä. • Vaalien toinen kierros pidetään 26. LOMAMATKALLA OLLUT opiskelija Chan Tong-kai tappoi hongkongilaisen tyttöystävänsä Taiwanissa viime vuonna. Puolue ei ole silti vaatinut sen solmimista, koska se ei ole halunnut provosoida hongkongilaisia laajamittaisiin protesteihin. FAKTA Liettuan vaalit kolmen kauppa. Viro pyrkii kaihtamaan lähentymistä Venäjän kanssa kaikin keinoin. Suosituin puolue on Nigel Faragen perustama uusi brexit-puolue. Sopimuksen voimaan astumisen jälkeen heidän katsotaan olevan vaarassa joutua luovutetuiksi, jos heitä vastaan nostetaan syytteitä Kiinassa. Arvovaltansa menetystä pelkäävät johtajat ovat tuskin halukkaita kompromisseihin, joten tilanne näyttää räjähdysalttiilta. Venäjä levittää omaa historiatulkintaansa muun muassa käyttämällä narratiivia, jonka mukaan fasistit ovat palanneet Baltian maihin. Vaikka Venäjä ei ollut Viron maaliskuun alun parlamenttivaaleissa tärkeä teema, keskustelutti venäjän kieli ja sen asema virolaisissa kouluissa virolaisia vaalien alla. Maiden välit tulehtuivat vuonna 2007 Tallinnan pronssisoturimellakoiden seurauksena. • Ensimmäisiä tuloksia Liettuan sunnuntaisista presidentinvaaleista odotettiin puolenyön aikaan. Vastaavanlainen sopimus solmitaan samalla myös Kiinan kanssa. Puolue on tuoreen mielipidemittauksen mukaan vasta neljännellä sijalla. Hän ei ole pystynyt saamaan parlamentin hyväksyntää neuvottelemalleen brexit-sopimukselle. Virossa kymmenillä tuhansilla asukkailla ei ole minkään maan kansalaisuutta. EU-tasolla Baltian maat kannattavat Venäjän vastaisia pakotteita yhtenäisenä rintamana. KUVA: Alexander Nemenov / EPA giariippuvuuttaan Venäjästä. Tapaukseen viitaten Hongkongin johto on ilmoittanut aikovansa nyt solmia luovutussopimuksen Taiwanin kanssa
16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 13. Eemelillä on noihin saappaisiin vielä matkaa. Kiltti ja fiksu hevonen alkoi olla käsittelytilanteessa turhan vauhdikas ja itselleen tapaturma-altis, joten se päätettiin ruunata alkuvuodesta. RAVIURHEILU Ami Laaksonen Forssa, Urjala Lähes kaikilla jääkiekon liigajoukkueilla on oma nimikkohevosensa, joka juoksee kolmeja nelivuotiaana raviliigakimpan nimissä kilpaa ja rahaa omistajilleen. MONET RAVILIIGAHEVOSET ovat jo aloittaneet kilpailu-uransa. Hevosen käytös on tämän myötä muuttunut parempaan suuntaan. Se on myös isoliikkeinen ja vaatii vielä lisää voimaa, että pystyy niin sanotusti kantamaan itseään kovemmassa vauhdissa. . Kolmevuotiaan hevosen valmentaja Ville Mäkelä huusi sen Ypäjän varsahuutokaupasta syyskuussa 2017 ja siitä asti Eemeli on ollut Mäkelän valmennuksessa, ensin Forssassa ja nykyisin Urjalassa. KUVA: Tapio Tuomela Eemelin ensimmäinen etappi takana . Kirkkaimpana tähtenä on HIFK:n varsa Mascate Match, joka on voittanut kaikki uransa viisi kilpailua Ruotsia myöden ja ansainnut niistä 1000 omistajalleen 35?500 euroa. Syyttä Pekka Korven valmennettavaa ei pidetä yhtenä lahjakkaimpana kolmevuotiaana Suomen ravikilpailuhistoriassa. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi HPK:n ja Pilvenmäen raviliigavarsa Callela Exclusive suoritti koelähdön hyväksytysti Pilvenmäen raveissa. Sunnuntaina Eemeli suoritti ravihevosen ensimmäisen etapin eli. TOUKOKUUTA 2019 Urheilu > Urheilutoimitus puh. HPK:n raviliigavarsa Callela Exclusive suoritti koelähdön hyväksyttävästi ja on nyt valmis tositoimiin. Siksi valmentaja ei ole kiirehtinyt sen kanssa. HPK:n ja Pilvenmäen raviliigavarsa on nimeltään Callela Exclusive, tuttavallisemmin Eemeli
–?Monenmoista on ollut matkan varrella, hyvässä ja pahassa. Kolmevuotiaiden lämminveristen pitää juosta 2100 metrin matka vähintään minuutin ja kahdenkymmenenviiden sekunnin kilometrivauhtia, jotta se saa kilpailuoikeuden. LENTOPALLO Forssan Lehti Forssa, Stuttgart, Cannes Suomalaiset lentopallonaiset saivat juhlinnan aihetta viikonloppuna, kun Roosa Koskelo juhli Saksan ja Michaela Madsen Ranskan mestaruutta. STT. Valmentajan ajatuksena tallin kaikkien hevosten kanssa on, että ne pystyvät lähtökohtaisesti menestymään, kun ne tulevat kilpailemaan. Nyt saimme hyökkäyspäässä hyvät match upit ja puolustuksessa kättä eteen Vilppaan kolmosten tykitykseen sen verran kuin pystyimme, Lehtonen totesi. Jamas Viljo oli niukka kakkonen ennen hirmuista esitystä tehnyttä Ukkosen Jymyä. Viisi erää raikasi ”Stuttgart”huudot siihen malliin että mekin saimme hankalilla hetkillä siitä paljon energiaa ja tsemppiä. Lisäksi Kaisa Alangon kausi päättyi Ranskassa komeaan kakkostilaan. Naisten lentopallokartalla Italia, Turkki ja Venäjä pitävät tällä hetkellä Euroopan, ja samalla myös maailman kolmen, kovimman lentoliigan nimikettä. Mika Forss käänsi päätöskohteen suosikki Amazing Warriorin kuolemanpaikan kautta kärkeen 1 200 ennen maalia ja lähtö oli sitä myöten selvä. Kouvojen päävalmentajan Jyri Lehtosen mukaan suurin muutos tuohon peliin oli Kouvojen pelinrakentajan Tuomas Hirvosen paluu kokoonpanoon. –?Koko viiteen erään en kuullut yhtään mitään, 2?500 ihmistä huusi äänensä ihan käheäksi. Valmentaja ja kokenut ohjastaja Ari Moilanen olivat tyytyväisiä Eemelin käytökseen kilpailutapahtumassa. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 13. Kaapo Kakon kypärätemppu tavoitti kaksi miljoonaa suomalaista Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen lauantainen voitto jääkiekon MM-kisoissa isäntämaa Slovakiasta tavoitti yhteensä kaksi miljoonaa suomalaista, tiedotti C More sunnuntaina. 18 mestaruutta vuosina 19982015 voittanut seura palasi näin kolmen ”kuiva kauden” jälkeen omalle paikalleen. Hightower Comery kiri selväksi kakkoseksi ennen First Revengeä. –?Kolmevuotiaiden hevosten pääkilpailut juostaan syksyllä. Nelosella sai vajaat 90 euroa vaihdon ollessa 52 401 euroa. Olimme ohjastajan kanssa kumpikin samaa mieltä, että treenataan hevosta nyt lisää, eikä varsinaisen kilpailemisen aloittaminen ole ihan heti ajankohtaista. –?Hevonen käyttäytyi moitteettomasti. Stuttgartin kauteen kuului mestaruuden lisäksi upea pääsy Mestarien liigan pudotuspeleihin sekä pettymys Saksan cupin finaalissa. –?Turha siis varmaan sanoa, miten iso juttu tämä täällä nyt on, Koskelo riemuitsi. Se olisi mennyt koelähdössä hieman kovempaa, mutta ei ollut tarkoituskaan ajaa tätä reippaampaa, Mäkelä kertoo. –?Onneksi tämä on umpiravuri ja varsinainen kisa olikin sitten helppo kun matkaan päästiin, Korpikoski selvitti. Suomi kaatoi Slovakian maalein 4–2. Moilanenkin oli sitä mieltä, että Eemeli menee kovaa, kun se riskistyy ja pääsee rytmiin. KUVA: Tapio Tuomela koelähdön Forssan raveissa hyväksytysti. Näin ollen forssalaislähtöisen Koskelon ja valkealalaislähtöisen Madsenin sekä Vaasasta lentopallo-oppinsa ammentaneen Alangon meriitit ovat kovaa luokkaa. Mestaruus oli Stuttgartille seurahistorian ensimmäinen useiden hopeisten kausien jälkeen. Ihan mieletön tunne, Koskelo hehkutti mestaruusjuhlien keskellä. KOUVOT HÄVISI edellisen pelin Salossa 16 pisteellä. KOSKELON STUTTGART LÖI finaalisarjan viidennen ottelun viidennessä erässä Schwerinin 15-11 hurmioituneen kotiyleisönsä edessä. Sen voittaja pääsee ensi perjantaina alkaviin loppuotteluihin Kauhajoen Karhubasketia vastaan. Uransa ensimmäisen kerran tässä kilpailumuodossa esiintynyt Shotproof kiri kakkoseksi ennen Hopeless Guytä. Viikontakainen voitto Vermosta sai jatkoa Pilvenmäellä kun ruuna vei lähtöä alusta loppuun. Kitty Beat voitti suosikkina toisen T4-lähdön, mutta kolmannessa saatiin jo yllätys kun Teemu Okkolinin Kukkarosuon Matti vei lähtöä alusta loppuun. RANSKAN FINAALEISSA Michaela Madsenin Cannes löi kahdesti Nantesin 3-1 ottaen seurahistorian 21:nnen mestaruuden. Flynn Bokon mahdollisuudet menivät tallikaarteen laukassa. TOUKOKUUTA 2019 Roosa Koskelo juhlii Saksan mestaruutta Forssalaislähtöiselle liberolle kolmannen eri maan mestaruus. Kouvot nousi kolmannella jaksolla kymmenen pisteen johtoon, mutta Vilpas tavoitti eron ja pääsi edellekin. Tämän jälkeen on helppo sijoittaa seuraaviksi Saksan Bundesliga ja Ranska Pro F yhdessä Puolan Orlen-liigan kanssa. Roosa Koskelo voitti Stuttgartin riveissä Saksan mestaruuden. Koelähtö on ravihevoselle tietynlainen inssiajo, jossa sen pitää juosta alle säännöissä säädetyn kilometriajan ja käyttäytyä muutenkin sääntöjen mukaisesti. Meidän hallissa on aina hyvä tunnelma, mutta koskaan siellä ei ole vielä ollut tuollaista. Leijonien maaleista kolme teki superlupaus Kaapo Kakko. Eemeliltä tuon rajan puhkaiseminen kävi helposti, ruunan kilometriajaksi tuli 1.21,7. Niihin osallistuminen riippuu monesta asiasta, sillä nuoren hevosen kehityskaari on nopea. KUVA: Lassi Puhtimäki HPK:n ja Pilvenmäen raviliigavarsa Callela Exclusive suoritti koelähdön hyväksytysti Pilvenmäen raveissa. Näin koko kauden joukkueen ykkösliberona ahertanut Koskelo kirjasi itselleen kolmannen eri maan mestaruuden (Suomi, Slovenia, Saksa). Hän on sellainen termostaatti, jonka kanssa olemme parempia, vaikka Tuomas itse ei pisteitä tekisikään. Kouvot venytti välieräsarjan seitsemänteen peliin KORIPALLO STT Salon Vilppaan ja Kouvolan Kouvojen välieräsarja miesten Korisliigassa venyi seitsemänteen peliin, kun Kouvot voitti kotonaan 95–86 ja tasoitti ottelusarjan voitot 3–3:een. Jukka Mattilan ohjastama Ukkosen Jymy taivalsi kaksi ja puoli kierrosta kolmatta, mutta ei luovuttanut koskaan. KUTEN RAVIHEVOSTEN kanssa yleensä, Mäkelä ei pysty sanomaan tarkkaa ajankohtaa, jolloin Eemeli aloittaa kilpailemisen. Viimeisen pallon päätyttyä koko halli räjähti ja me kaikki itkettiin onnenkyyneliä kasassa kentän keskellä. Leijonien seuraava peli MM-jäillä on ohjelmassa maanantaina, jolloin vastaan asettuu Yhdysvallat. Elämme päivä kerrallaan ja näkemykseni on, että Eemeli on nelivuotiaana parempi kuin nyt kolmevuotiaana. –. Viimeisellä kympillä Vilpas ei johtanut kertaakaan. Ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan tiistaina Salossa. Ottelun keskikatsojamäärä oli 1,37 miljoonaa. Mutta olo on ihan suunnattoman onnellinen ja kiitollinen: olen päässyt kokemaan niin hienoja juttuja ihan superien tyyppien kanssa, ensi viikolla kotimaahan paluusta haaveileva Koskelo tiivisti. Nelisen minuuttia ennen loppua se pääsi kolmen pisteen päähän, mutta Kouvot vei loppuminuutit 15–9. Luvut tarkoittavat, että ottelusta tuli Suomen vuoden 2019 toistaiseksi katsotuin tv-ohjelma. FL Luxorious Lord johti lähdöstä maaliin Matti Kaasalainen Nelly-Janiika Korpikosken ohjastama ja Jaakko Salmisen valmentama 8-vuotias ruuna Luxorious Lord on kohonnut montessa aivan hirmuiseen iskuun. Olemme pelanneet järjettömän määrän pelejä, eikä itselläni ole henkisesti eikä fyysisesti tällä hetkellä juuri mitään jäljellä. Pieni ongelma valjakolle tuli lähdön uusinnasta, sillä hevonen kävi sen jälkeen erittäin kuumana
– Päivät ovat olleet vaativia, joten ajaminen on vaatinut paljon keskittymistä ja energiaa. Olemme vahva tiimi ja tutkimme, miksi tuo tapahtui ja miten varmistamme, ettei vastaavaa tapahdu tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti on tietysti harmittavaa, että kävi näin, Bottas sanoi. Bottas on kerännyt 105 pistettä ja pitää kakkossijaa. Voittoon ajanut Tänak saavutti rallista täydet 30 pistettä, kun hän tykitti ykköseksi myös kisan päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella. Tamperelaisjoukkue Ilves johtaa sarjaa kerättyään seitsemästä ottelustaan yhteensä 15 pistettä. Hän ei kuitenkaan halunnut vierittää kytkinvaikeuksistaan syytä kenenkään niskoille. Kisan loppupuolella radalle tuli turva-auto Lance Strollin ja Lando Norrisin kolarin jälkeen. Toyotan Jari-Matti Latvala oli kokonaistuloksissa 11:s. –. Hamilton nousi voitollaan 112 pisteeseen ja MM-sarjan kärkeen. Citroenilla ajava Ogier jäi Tänakista 23,1 sekuntia. Kilpailussa oli 66 kierrosta, ja jokaiseen mutkaan on ajettava oikein ja keskittyen. Räikkönen jäi kärjestä lähes 42 sekuntia. Monaco on erityinen rata, ja iso osa menestystä siellä on saada renkaat toimimaan hyvin. KUVA: Diego Ibacache/EPA Ilves ja Inter voittoihin ja liigan kärkikaksikoksi JALKAPALLO Ilves ja Inter hakivat miesten jalkapalloliigassa vierasvoitot ja kohensivat asemiaan sarjan kärkipäässä. Talli on juhlinut kaikissa kauden viidessä kilpailussa kaksoisvoittoa. Sain kisasta tärkeitä pisteitä, ja jokainen piste on tänä vuonna tärkeä. MM-sarja jatkuu Portugalissa touko-kesäkuun vaihteessa. Tästä kolmikosta jokainen on voittanut tänä vuonna kaksi MM-rallia. –. Tänak hallitsi Chilen metkut mainiosti, sillä hän johti rallia kakkoserikoiskokeelta lähtien. Turva-auton poistuttua Hamilton repi runsaan neljän sekunnin eron Bottakseen. Ajajat ovat samoilla sijoilla MM-sarjassa, kun takana on viisi kilpailua. Turkulaisen Interin maaleista vastasivat Timo Furuholm ja Filip Valencic. STT. Latvala sijoittui rallin päätöspätkällä kolmanneksi ja saalisti lohdutukseksi kolme bonuspistettä. Alfa Romeon Kimi Räikkönen jäi Barcelonassa 14:nneksi. Toisena olevalla Interillä on takanaan kahdeksan kamppailua ja koossa 13 pistettä. Tänakin voitto tarkoitti myös sitä, että rallin maailmanmestaruudesta käydään tällä kaudella tiukka taisto hänen, Sebastien Ogierin ja Thierry Neuvillen välillä. MM-pisteissä kärkeen siirtyi Ogier, joka oli Chilessä toinen ja saavutti neljä bonuspistettä Power Stagelta. Sitten tuli turva-auto, mutten saanut mahdollisuuksia. Kolmas oli Ogierin ranskalainen maanmies Sebastien Loeb Hyundaillaan. MM-sarjassa on seuraavaksi edessä legendaarinen Monacon katuratakisa, joka ajetaan kahden viikon päästä. Bottakselle Espanjan gp:n kakkossija oli pettymys, sillä hän lähti matkaan paalupaikalta. AUTOURHEILU STT Helsinki/Concepcion Chilen MM-rallista muodostui Toyotan virolaiskuskille Ott Tänakille täydellinen kilpailu. Rovanperä kaasutteli WRC2 Pro -luokan ykköseksi. Ogierilla on MM-pisteitä 122, Tänakilla 112 ja Chilessä rajussa ulosajossa keskeyttämään joutuneella Hyundain belgialaisella Thierry Neuvillella 110. Olen iloinen voitosta itseni ja koko Toyota-tallin puolesta, Tänak hehkutti MM-sarjan nettisivuilla. Ilveksen maalin Rovaniemellä viimeisteli läpiajosta Tiemoko Fofana, kun ottelua oli takana 31 minuuttia. CHILESSÄ SUOMALAISISTA Fordin Teemu Suninen oli viides, Citroenin Esapekka Lappi kuudes ja Skodan Kalle Rovanperä yhdeksäs. Ilves voitti RoPSin vieraissa 1–0 ja Inter haki IFK Mariehamnin kotikentältä 2–1-vierasvoiton. Verstappen jäi kärjestä 7,7 sekuntia. Lewis ajoi tänään virheittä. MAANANTAINA 13. Viisi peräkkäistä kaksoisvoittoa, se on on uskomatonta. BOTTAKSEN MUKAAN kytkin ”tärisi” matkaan lähdettäessä tavalla, jota hän ei ollut aiemmin kokenut. Urakka vaikeutui jo lähdössä, kun suomalaiskuskilla oli ongelmia autonsa kytkimen kanssa. Kun katson peiliin, voin sanoa, ettei se ollut minun vikani. KuPS on Interin ja SJK:n tavoin 13 pisteessä. KUVA: Enric Foncuberta/EPA Tänak nappasi Chilestä täydet MM-pisteet Kalle Rovanperä juhli voittoa WRC2 Pro -luokassa. Hamilton nousi saman tien johtoon ja piti asemansa maaliin saakka. STT Kytkin petti Bottaksen lähdössä Mercedes juhli kaksoisvoittoa Espanjan gp:ssä. SUNNUNTAIN KILPAILU ei tarjonnut suurta draamaa Hamiltonin noustua kärkeen. Sunnuntaina oli Lewis Hamiltonin vuoro ajaa ykköseksi ja tallikaveri Valtteri Bottaksen aika sijoittua toiseksi. Barcelonan radalla ohittaminen on erittäin vaikeaa, eikä Bottas päässyt kunnolla uhittelemaan tallikaverilleen. –. Sunnuntain kolmannessa liigaottelussa HIFK ja KuPS tasasivat Helsingissä pisteet tuloksella 1–1. Hattua täytyy nostaa jokaiselle tiimissämme. –. Kun kisaa katsoo jälkikäteen, voitto meni alussa, muttei asiaa ajattele autossa koskaan noin, Bottas sanoi. Haluan tietää, miksi lähtö oli niin heikko ja miksi startin kytkinongelmat tapahtuivat, Bottas sanoi. Kalle Rovanperä ajoi WRC2 Pro -luokan voittoon Chilessä. TOUKOKUUTA 2019 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Suomalaiskuski ajoi toiseksi Espanjan gp:ssä AUTOURHEILU Luis Vasconcelos, Tapio Keskitalo Barcelona Mercedekselle ei löydy tällä hetkellä pysäyttäjää F1-sarjassa. Espanjan gp:ssä kolmanneksi ajoi Red Bullin Max Verstappen, neljänneksi Ferrarin Sebastian Vettel ja viidenneksi Ferrarin Charles Leclerc. Maarianhaminalaisten maalin teki Rick Ketting. Se on erittäin vaikeaa, koska radalla on tänä vuonna monin paikoin uusi asfaltti. –
ulkop.) 1. STT Autourheilutuloksia F1 Barcelona: Formula 1:n MM-sarjan 5/21 kilpailu, Espanjan gp: Lopputulokset (66 kierrosta, 307,104 km): 1) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes 1.35.50,443, 2) Valtteri Bottas Suomi, Mercedes jäljessä 4,074 sekuntia, 3) Max Verstappen Hollanti, Red Bull –7.679, 4) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –9,167, 5) Charles Leclerc Monaco, Ferrari –13,361, 6) Pierre Gasly Ranska, Red Bull –19,576, 7) Kevin Magnussen Tanska, Haas –28,159, 8) Carlos Sainz Jr. 5. 10.15 San Jose Sharks–St. Reko Salo 5.50, 2. Aatu Jaatinen 2.37, 4. –. lähtö, lv 2140 m: 1) Meet Me In Shade/Ari Moilanen 19,1 x (5,83), 2) The Battle 19,4 (1,5).3) Hot Choklit Kiss 19,6 (45,98).4) Don't Tell Mama 19,8 (9,94).poissa: 3, 5, 9. 16.00 Fulham–Newcastle. Eeva Alhainen 2.16, 3. City voitti 2010-luvun neljännen mestaruutensa Valioliigassa pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Liverpooliin. 02.00 (s) San Jose Sharks– St. MIESTEN LIIGA HIFK–KuPS 1–1 (1–1) IFK Mariehamn–Inter 1–2 (0–2) RoPS–Ilves 0–1 (0–1) P13 Kakkonen FJK/3 Tervakosken Pato 2-3 Veeti Vuolle, Leevi Tapola Liiga HJS valk FJK/2 10-0 Alueliiga FJK Pallo-Iirot YJ/2 2-1 Lauri Grönroos, Leevi Lehtomaa Jääkiekko MIESTEN MM–KILPAILUT Lohko A (Kosice): USA–Ranska 7–1 (3–0, 2–0, 2–1) Tanska–Saksa 1–2 0–0, 0–2, 1–0) Lohko B (Bratislava): Venäjä–Itävalta 5–0 (1–0, 2–0, 2–0) Italia–Ruotsi 0–8 (0–0, 0–2, 1–0) NHL Länsilohkon 1/7 loppuottelu (neljällä voitolla jatkoon): San Jose–St. Huddersfieldin, Fulhamin ja Cardiffin kohtalona oli putoaminen kakkostasolle Englannin mestaruusliigaan. Tämä oli vaikein ja kovin Valioliigakausi koskaan, kaikkia Cityn lähihistorian mestaruuksia voittamassa ollut kapteeni Vincent Kompany sanoi Sky Sportsille. Pep Guardiolan suojatit voittivat vuodenvaihteen jälkeen kaikista 18 liigaottelustaan peräti 17. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2640 m: 1) Amazing Warrior/Mika Forss 16,8 (2,13), 2) Hightower Comery 17,5 (4,3).3) First Revenge 17,7 (4,93).4) Ginder 17,2 (83,21). Sissi Vesakoski 3.57, 2. Mila Kataisto 4.15, 3. poissa: 1. Risto Seppälä 4.51, 2. Lyydia Toivonen 4.31, 3. Asunto siistissä kunnossa. 11.45 Jääkiekon MM: Italia–Ruotsi. 20.00 Ratsastus: Royal Windsor Horse Lontoo, Englanti. Tilanne valmistajien MM-sarjassa: 1) Mercedes 217, 2) Ferrari 121, 3) Red Bull 87, 4) McLaren 22, 5) Racing Point 17, 6) Haas 15. Eini Blistanov 2.02, 2. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m Montén SM-karsinta: 1) Luxorious Lord/Nelly-Janiika Korpikoski m1,15,1a (2,14), 2) Shotproof m1,16,1a (6,75).3) Hopeless Guy m1,16,1a (27,59).4) Le Samuel m1,16,2a (24,25).poissa: 10. Tällä kaudella City ylsi lähes samaan saavutukseen. 20.00 Liverpool–Wolverhampton. kierros. Toto (1-7-2): 5,83 1,27-1,14-1,60 3,68. Anselmi Jaatinen 9.02. 20.00, 03.00 Jääkiekon MM: Venäjä–Tshekki. 2. 00.00 F3 European Championship: Vallelunga. M17: 1. Merseysiden punaisen puolen kahdeksasta liigaottelusta viisi päättyi tasapeliin ja joukkueen kurssi oikeni vasta maaliskuussa. Louis Blues. Sisu Vesakoski 3.13, 7. Peräkkäiset mestaruudet. Eino Vehmas 2.35, 3. bongaus: Kimmo Mansner, Elsa Halla-aho, Jaana Hirvi, Johanna Julkunen, Ritva Oksanen, Emmi Oksanen, Erkki Rasila, Otto Kallioniemi, Pentti Viilola, Heikki Heino, Touko Roto, Pekka Alitalo, Tarja Alitalo, Minna Launonen, Ulla Mellin, Pertti Tamminen. Koripallo MIESTEN KORISLIIGA Kouvot–Vilpas 95–86 (43–38) Otteluvoitot 3–3. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Mayflower*/Olli Koivunen 17,1a (6,71), 2) Queen Of The World 17,5a (2,21).3) Ilo Hangover 17,7a (43,44).4) Tiger Dillon 17,8a (13,75).poissa: 4. 4. 12.00 (s) ATP Tennis 1000: Rooma, 1. Citylle mestaruuden käänsi uskomaton vire tämän vuoden puolella. 06.00, 08.30, 12.00, 19.00, 23.00, 00.00 (s) Pyöräily: Tour Of California. Tilanne kuljettajien MM-sarjassa: 1) Hamilton 112, 2) Bottas 105, 3) Verstappen 66, 4) Vettel 64, 5) Leclerc 57, 6) Gasly 21, 7) Magnussen 14, 8) Perez 13, 9) Räikkönen 13, 10) Norris 12. Viasat Urheilu 10.00 Rallycross MM: Belgia. Pelivaihto 136 232,70 e, Suunnistus SOMERON TORSTAIRASTIT Siikjärvi: 2 km 1.8 km 1) Olivia Luhtala 27.12, 2) Satu Näykki 31.16, 3) Lumi Näykki 31.17, 4) Luhtala Akseli 32.38, 5) Severi Juote 32.53, 6) Juote Miia 33.05, 7) Timo Kinnunen 33.11, 8) Maija Oksa 35.53, 9) Konsta Oksa 36.41, 10) Hugo Aaltonen 45.03, 11) Elias Luhtala 53.33, 12) Senni Virtanen 58.11. Mikko Kumpulainen 4.17, 4. T7: 1. Viime kaudella Guardiolan joukkue voitti mestaruuden historian ylivoimaisimmalla tavalla, kun se keräsi kauden aikana sata pistettä. 18.00 Betfred British Masters 2019. Louis 6–3 (2–1, 3–1, 1–1) San Jose johtaa voitoin 1–0. Louis Blues. Leo Niemonen 3.37, 8. C More Sport 2 TULOSPÖRSSI 10.00 Tennis: Madrid, Nelinpelin Finaali. P15: 1. Toto4 voitto-osuus: 5,52. 21.05 (s) Jääkiekon MM: Norja–Ruotsi. 17.10, 18.00, 18.50 (s) Jääkiekon MM: USA–Suomi. 18.45 Brighton–Manchester City. Hp. Alli Alhainen 4.44, 2 Kaisla Hannu 5.04. Harhat: 2 Vapaat:1 Pelisarja: RP-67-HuVe 1-0 (4-4,7-6) Vikke Virtanen 1+2/4, Aatu Wessman 1/1, Jalo Lyytinen 0/1, Viljami Seestie 0/2, Valtteri Kiuru, 0/2, Aleksi Vedenpää 1/0, Aatu Sulonen 1/0, Luukas Seuranen 1/0. T12: 1. Päivän Duo: 5-11, kerroin: 69,45. Aapo Jaatinen ja Aatto Blistanov 3.50, 3. 21.45 San Jose Sharks– St. 9 km 8.4 km 1) Mika Talvisilta 1.20.25, 2) Mikko Kankare 1.23.58, 3) Juho Juote 1.26.56, 4) Jouko Peipinen 1.36.00, 5) Markku Saren 1.43.39, 6) Juha Päivärinta 1.43.46, 7) Timo Juusti 1.44.37. LIVERPOOLIN KOMPASTUSKIVEKSI koituivat runsaat tasapelit alkuvuoden aikana. 21.40 Forest Green–Tranmere. C More Sport 1 07.00 Jääkiekon MM: Venäjä–Itävalta. P6: 1. Toto (11-7-2): 3,24 1,57-5,65-2,19 70,68. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, 30100 Forssa. 7 km 6.6 km 1) Jukka Havento 57.14, 2) Olli Hämäläinen 1.03.29, 3) Vesa Hakala 1.10.35, 4) Jyrki Nieminen 1.15.39, 5) Asko Virolainen 1.27.41, 6) Kalle Sorvari 1.29.48, 7) Sampo Virtanen 1.30.22, 8) Katariina Manni 1.42.16, 9) Osmo Kiiski 1.53.12. Puh. Tv-urheilu MTV3 11.00 F1: Espanjan osakilpailu. Harhat:2 Vapaat: 1 Ravit FORSSA Toto4: 1. 09.00 Jääkiekon MM: Norja–Tshekki. 21.05 Jääkiekon MM: Slovakia–Kanada. Elmo Vesakoski 4.21. Elias Eskola 4.50. ASETELMA SUNNUNTAIN kierrokselle oli herkullinen. Toto4 pelivaihto 52 401,00 e, voitto-osuus 89,96 e. Espanja, McLaren –32,342, 9) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso –33,056, 10) Romain Grosjean Ranska, Haas –34,641, 11) Alexander Albon Thaimaa, Toro Rosso –35,445, 12) Daniel Ricciardo Australia, Renault –36,758, 13) Nico Hülkenberg Saksa, Renault –39,241, 14) Kimi Räikkönen Suomi, Alfa Romeo –41,803. Onni Mäkinen 3.22, 2. Toto4 voitto-osuus: 61,97. 17.10 (s), 01.00 Jääkiekon MM: USA–Suomi. T11: 1. Louis Blues. Citystä tuli kymmeneen vuoteen ensimmäinen joukkue, joka voittaa Valioliigan kahtena peräkkäisenä vuonna. 17.05 Jääkiekon MM: Venäjä–Tshekki. Roni Marjamäki 2.41, 5. 14.45 Rangers–Celtic. JALKAPALLO Paavali Pastila Brighton/Helsinki Ennennäkemätön kausi jalkapallon Englannin Valioliigassa päättyi toisena vuonna peräkkäin manchesteriläisjuhliin, kun Manchester City marssi mestaruuteen voittamalla Brightonin vieraissa sarjan päätöskierroksella maalein 4–1. P5: 1. Kumpikin joukkue voitti maaliskuun 3. Oliver Sakala 2.30, 2. Joukkue keräsi 32 voittoa – saman verran kuin viime kaudellakin. D-POJAT Eteläinen aluepelisarja: HuVe-Manse PP DP 2-0 (6-3,13,2) Viljami Seestie 0/4, Aapo Virta 0/4, Aleksi Vedenpää 4/3, Julius Valtanen 3/1, Jalo Lyytinen 2/1, Luukas Seuranen 3/0, Inka Sillanpää 0/2, Vikke Virtanen 1+3/3, Aatu Sulonen 0/1. 01.00 Forest Green Rovers-Tranmere SE. 14.30 Salavat Julajev–Avangard. Aaro Salo 6.11. lähtö, sh 2140 m SHKL-Cup: 1) Jättipotti Pee/Esa Holopainen 32,4 (3,57), 2) Suven Sametti 31,2 (6,95).3) Landen Reino 32,2 (2,37).4) Ajatustenlukija 34,4 (16,91). 23.35 Jääkiekon MM: Norja–Ruotsi. 8. Tsempparipelaaja Vihtori Kalliomäki. 21.40 St. Virella Ojala 2.50, 4. T6: 1. 12.10 Atlético Madrid–Sevilla. 06.00, 08.30, 11.00, 19.00, 01.05, 04.00 Pyöräily: Giro D’italia–Italian Ympäriajo. 22.00 Manchester United–Cardiff. 71.000 € Vh. Aleksi Ojala 10.38. Kerttu Mäkinen 5.13. 18.30 Boston Bruins– Carolina Hurricanes. Kalle Hannu 4.40. Eurosport 05.00, 07.30, 09.30, 13.00, 14.05 (s), 02.30 Pyöräily: Giro D’italia -Italian Ympäriajo. päivän jälkeen kaikki sarjaottelunsa. Anni Kaleva 3.59, 2. 7. Paikallisvastustaja United onnistui tempussa vuosina 2008 ja 2009 –. 14.30 Jääkiekon MM: Latvia–Sveitsi. Toto4 voittoosuus: 89,96. 22.30 Brooks Koepka.. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m Racing Amatööriohjastajien SM-liigakarsinta: 1) Kitty Beat/ Hannu Korpi 17,8a (3,24), 2) Ratu Palema 17,9a (36,3).3) Beauty Erin 17,9a (5,26).4) Like Fatal Love 18,0a (18,15).poissa: 12. 16.45 Liverpool–Wolverhampton. Rahapelit KENO Päiväarvonta: 4, 6, 7, 9, 12, 21, 22, 23, 24, 27, 36, 38, 40, 50, 57, 59, 60, 65, 66, 70 Kunkkunumero: 21 Ilta-arvonta: 1, 7, 11, 15, 18, 19, 22, 26, 29, 33, 34, 37, 38, 42, 45, 54, 57, 60, 66, 67 Kunkkunumero: 66 LOTTO Oikeat numerot: 2, 13, 18, 19, 24, 36, 38 Lisänumero: 11, Plusnumero: 18 Voitonjako: 7 oikein 1 kpl voitto-osuus 1 200 000,00 e, 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 2 483,16 e, 5 oikein 65,08 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 325,40 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e Tänään Jalkapallo. Kaapro Iso-Kokkila 4.37. RALLIN MM-SARJA Chilen ralli: Lopputulokset 16/16 erikoiskokeen jälkeen: 1) Ott Tänak Viro, Toyota 3.15.53,8, 2) Sebastien Ogier Ranska, Citroen jäljessä –23,1 sekuntia, 3) Sebastien Loeb Ranska, Hyundai –30,2, 4) Elfyn Evans Britannia, Ford –1.36,7, 5) Teemu Suninen/Marko Salminen Suomi, Ford –3.15,6, 6) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Citroen –3.45,4, 7) Andreas Mikkelsen Norja, Hyundai –4.39,4, 8) Kris Meeke Britannia, Toyota –7.33,4, 9) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Skoda –7.52,5, 10) Mads Östberg Norja, Citroen –8.16,1, 11) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi, Toyota –10.59,2. ulkop.) 1. Liverpoolin täytyi voittaa oma kotiottelunsa Wolverhamptonia vastaan ja toivoa Cityn jäävän tasapeliin. 14.00 Golf: AT&T Byron Nelson. 19.00 Rallycros MM: Belgia. 12.45 (s) Mansfield–Newport. 18.00 Brighton–Manchester City. En halua rehennellä. Jimi Viitanen 5.41. Tilanne kuljettajien MM-pisteissä: 1) Ogier 122, 2) Tänak 112, 3) Thierry Neuville Belgia, Hyundai 110, 4) Meeke 59, 5) Evans 55, 6) Loeb 39, 7) Mikkelsen 36, 8) Lappi 34, 9) Latvala 32, 10) Suninen 30,...18) Rovanperä 2. 5 km helppo 4.9 km 1) Mikko Kara 52.34, 2) Juote Miia 56.46, 3) Hannu Vuorinen 58.55, 4) Mika Maijala 1.08.33, 5) Pauliina Maijala 1.08.35, 6) Rauno Riikonen 1.09.53, 7) Outi Tuominen 1.13.50, 8) Jouko Mikkola 1.18.37, 9) Susanna Yliharmi 1.18.40, 10) Jari Vaittinen 1.18.41, 11) Maarit Heinonen 1.20.23, 12) Salla Ojala 1.20.32, 13) Harri Virtanen 1.21.01, 14) Riikka Nikula 1.23.08, 14) Anna Helenius 1.23.08, 16) Anu Puotsaari 1.23.13, 17) Tanja Nikkanen 1.29.27, 18) Matti Hurmerinta 1.37.28. Aleksi Salonen 3.09, 6. Yleisurheilu KUNNANMESTARUUSMAASTOT Urjala: T5: 1. Jalkapallo ENGLANNIN VALIOLIIGA Päätöskierros: Brighton–Manchester City 1–4, Burnley–Arsenal 1–3, Crystal Palace–Bournemouth 5–3, Fulham–Newcastle 0–4, Leicester–Chelsea 0–0, Liverpool–Wolverhampton 2–0, Manchester United–Cardiff 0–2, Southampton– Huddersfield 1–1, Tottenham–Everton 2–2, Watford–West Ham 1–4. 16.00, 22.05, 22.45 Autourheilu: Wtcr Slovakiaring, Slovakia. 5 km 4.7 km 1) Petri Fonsell 47.47, 2) Jussi Mikkola 48.28, 3) Johanna Luhtala 48.33, 4) Virpi Roine 53.46, 5) Jukka Salonen 54.25, 6) Julkunen Siiri 55.49, 7) Mikko Seppälä 57.15, 8) Rauno Laine 1.00.41, 9) Heikki Anttila 1.01.07, 10) Samuli Tuominen 1.04.11, 11) Markku Reunanen 1.04.26, 12) Aino-Maria Mänki 1.04.32, 13) Juha Nieminen 1.05.30, 14) Ossi Juusti 1.06.05, 15) Joni Virtanen 1.07.28, 16) Hilda Yliluikki 1.09.20, 17) Markku Koskinen 1.09.28, 18) Matti Joro 1.11.01, 19) Juhani Laine 1.26.48, 20) Tuula Kuisma 1.28.19, 21) Eero Länsiluoto 1.39.48, 22) Markku Nikkarinen 1.49.04, 23) Jouko Ranta 2.13.51, 24) Kiiski Eira 2.14.52, 25) Tarja Tuominen 2.14.55. P13: 1. Chelsea ja Tottenham nappasivat Cityn ja Liverpoolin perässä ensi kauden Mestarien liigaan oikeuttavat sijoitukset neljän joukossa. 19.00 Columbus Blue Jackets– Boston Bruins. Toto (3-9-5): 2,14 1,20-2,35-3,04 7,97. 03 436 1130 ESITTELY TI 14.5 klo 17.00-17.30 RT JOKIOINEN ALIMÄENTIE 3 AS 12 2h, k, s, kph/wc 58 m² Kompakti kaksio yhdessä tasossa ja upealla luontomaisemalla. Toto (5-3-12): 24,77 8,45-6,79-8,19 243,98. Eurosport 2 07.30, 09.30, 13.00, 02.30 Pyöräily: Tour Of California. Louis Blues. He olisivat todella ansainneet mestaruuden, Kompany jatkoi. P12: Rasmus Vankka 4.07 (kilp. MAANANTAINA 13. Elli Toorikka 4.25, 2. Aliisa Niemonen 5.00. Toto4 voitto-osuus: 3,34. Kerttu Kumpulainen 4.47. Viasat Fotboll 12.00 Rangers–Celtic. Viasat Jääkiekko 08.00 Boston Bruins–Carolina Hurricanes. 3. N: Matilda Tervo 15.05 (kilp. Troikka: 22,31. P9: 1. 6. 14.00 NASCAR: Digital Ally 400. Mirren–Hamilton Academical. Oona Marjamäki 5.28. Viasat Golf 12.00 Betfred British Masters 2019. P8: 1. lähtö, sh 2140 m: 1) Vouhotti/Jarmo Saarela 36,0 (2,16), 2) Kauniin Rohkee 36,1 (3,32).3) Tetrik 38,3 (6,29).4) Tottenman 38,4 (29,66). Tilanne valmistajien MM-pisteissä: 1) Hyundai 178, 2) Toyota 149, 3) Citroen 143, 4) Ford 100. Onni Kaapu 13.25. Viasat Hockey 09.00, 14.00, 16.00, 22.00 Boston Bruins–Carolina Hurricanes. Sinna Viitanen 4.12. 01.20 Formula E: Street Racers. Toto (9-8-7): 6,71 2,13-1,36-3,66 7,99. 11.00, 11.30 Autourheilu: Wtcr Slovakiaring, Slovakia. Viasat Jalkapallo 10.45 Marseille–Lyon. 11.00 San Jose Sharks–St. Käyttövesiputket uusittu ja maalämpö takaa edulliset asumiskustannukset jatkossakin. Pisteitä City keräsi 98, Liverpool 97. T8: Emmi Vankka 3.38 (kilp. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2640 m: 1) Kukkarosuon Matti/Teemu Okkolin 30,5 (24,77), 2) Jamas Viljo 30,7 (19,32).3) Ukkosen Jymy 30,7 (27,6).4) Laari 30,2 (15,58). U16-tyttöjen maaottelut SveitsiLiettua klo 13 ja Suomi-Ukraina klo 17 Eerikkilä Areenalla Tammelassa. 00.00 San Jose Sharks–Colorado Avalanche. Se johti Cityä viime vuoden lopussa parhaimmillaan kymmenellä pisteellä, mutta tammikuun lopulla alkoi heikko jakso. Troikka: 386,40. Niilo Vehmas 3.27, 3. Toto (11-4-6): 2,13 1,22-1,28-1,44 4,18. 3 km 3.1 km 1) Jouni Väre 26.46, 2) Teemu Valkama 30.06, 3) Seppo Hurmerinta 34.33, 4) Heikki Heinonen 36.18, 5) Tapani Laakso 36.35, 6) Elina Halla-aho 38.07, 7) Raili Laaksonen 41.56, 8) Antti Riikonen 42.29, 9) Jaakko Okker 44.00, 10) Torsti Uusitalo 44.32, 11) Terttu Seppälä 44.42, 12) Leo Mäki-Tulokas 44.43, 12) Martti Kankaanpää 44.43, 14) Olli Suomela 44.50, 15) Eija Aaltonen 47.15, 16) Tuula Kankare 47.30, 17) Elisa Raitanen 47.41, 17) Margit Riikonen 47.41, 17) Meeri Raitanen 47.41, 20) Kimi Ilmanen 47.55, 21) Olli Nieminen 49.27, 22) Sari Nieminen 49.29, 23) Lilli-Irmeli Hintsa 50.38, 24) Jorma Ojala 51.27, 25) Albert Hintsa 51.34, 26) Heikki Noki 51.54, 27) Tuija Rietz 53.01, 28) Jorma Juote 53.39, 29) Anita Juote 54.09, 30) Kristiina Hovila 55.00, 31) Mirja Virolainen 55.02, 32) Anneli Salmi 58.41, 33) Jussi Lakio 58.43, 34) Eeva-Liisa Manner 59.51, 35) Marja Kasurinen 1.00.58, 36) Tarja Kaivo 1.01.04, 37) Jorma Sunnarborg 1.02.38, 38) Tuomas Salo 1.06.03, 39) Outi Honkanen 1.06.35, 40) Teuvo Aaltonen 1.23.11, 41) Terttu Salonen 1.26.40, 42) Sanni Tuominen 1.27.35, 43) Maria Virkki 1.44.15, 43) Saara Virkki 1.44.15, 45) Tommi Virkki 1.49.15, 46) Niilo Talonen 1.51.37, 47) Paavo Virkki 1.51.50, 48) Timo Kouva 2.01.38, 49) Anette Sanaksenaho 2.01.46, 50) Pirkko Ek 2.02.09, 51) Mia Mattila 2.02.45. 14.00 Leicester–Chelsea. Aatu Koivula 4.03, 4. 12.00 Club Brugge–Genk. Maahockey U16SM Helsinki: HuVe Hockey Vantaa HC 3-9 (0-2,2-3,1-4) Syrjälä Santeri 2+0, Luoma-aho Rasmus 1+0, Suonpää Sebastian 0+1, Lautaoja Juho 0+1 Kilppari/United HuVe Hockey 8-2 (1-1, 2-0,5-1) Syrjälä Santeri 2+0 Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS: Hyvinkää–Kouvola 0–2 (3–5, 3–4) Joensuu–Siilinjärvi 2–0 (5–0, 4–1) Kankaanpää–Kempele 2–1 (1–2, 2–1, 4–0) Raahe–Sotkamo 0–1 (2–2, 1–11) Seinäjoki–Koskenkorva 2–0 (7–4, 4–2) C-POJAT Eteläisen alueen aluesarja Manse-JoKo juniorit 1-2 Konsta Pöyri 2/0, Riku Viertola 0/1, Vihtori Kalliomäki 2/1, Lassi Nordman 0/3, Roope Arkkila 0/1, Nico Kinos 0/1, Pekka Mäki 1/1, Valtteri Virtanen 1/2, Aino Mäntyvaara 2/0. Liverpool oli poikkeuksellinen. 17.30 Superbike: Mm-Sarja Imola, Italia. C More Max 10.00 Real Sociedad–Real Madrid. Toto (4-5-6): 3,57 2,22-3,21-0,00 10,38. P7: 1. Santtu Salonen 4.56, 2. 72.000 €, E/2013 TERVETULOA! Tuula Tykki LKV 0400-623572 Huikaiseva mestaruustaisto kääntyi Citylle Citystä tuli ensimmäinen Valioliigan tuplamestari kymmeneen vuoteen. Julia Jalo 4.18. ulkop.) M: 1. Toto (5-7-2): 2,16 1,20-1,40-1,83 2,47. N17: Laura Sanden DNF. Arttu Kaleva 5.21. Vilho Vehmas 4.09, 2. T9: 1. Liverpool hoitikin leiviskänsä 2–0-voitolla, mutta City nappasi rutiinilla tarvittavat kolme pistettä, vaikka Brightonin Glenn Murray veikin kotijoukkueen yllätysjohtoon ottelun alussa. SEKÄ CITY ETTÄ Liverpool jatkoivat päätöskierroksella samanlaisia otteita, joita joukkueet olivat esittäneet koko kevään
Kausi 1. 17.00 17.00 Haluatko miljonääriksi. Kausi 10. Jakso 14/18. Kausi 2, 9/10. 08.00 Nuori Robin Hood (S). 23.30–23.58 Kaipuu takaisin paratiisiin. 17.00 17.00 MM-kisastudio. Kausi 2. Jakso 2/26. 20.00 Asuntokaupat sokkona (S). 21.00 21.00 Syke (7). 20.00 Närbild. . 11.00 Formula 1: Espanjan osakilpailu. Osa 4/6. Rohkeutta jatkaa. (U) 10.31 Hymy Pyllyyn. Kausi 1. 16.25 Emmerdale (12). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.44–08.50 Kujeilevat eläimet (S). 12.01 Euroviisut ja interviisut Suomen karsinta 1979. 09.30 Faija hoitaa (S). 06.00 Ritariprinsessa Nella. 1, 2/18. 4/6. 09.10 Huomenta Suomi Extra. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Vieraana Minna Lindgren. 18.30 Hyvinä ja huonoina päivinä. 7.08 Poppelikumpu (S). 15.30 Kultaa, kunniaa ja raakaa työtä. 17.00 SääntöSuomi. Kausi 5, 8/20. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Onnea, Kukka ja Floora! 6.52 Metkat Mesiläiset (S). Ouroboros. 17.00 Rakennusentisöijät. Kausi 1. Toffeeta ja pähkinää. Kuudes osakilpailu Chile, kooste Power Stage -erikoiskokeesta. (U) 13.45 Silicon Valley (7). Kausi 4, 8/10. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.05 Prisma: Miesten itsemurhat. Jakso 20/30. 01.35 Isänmaan puolesta (12). 12.00– 17.01 YLE TEEMA. (U) 15.00 Minun jengini – ruotsinsuomalaiset. Kausi 1. 4/8. 03.25 Panttilainaamo. 22.00 Invisible Heroes (12). Äitihaava. 07.25 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). oli vuonna 2018 +28,5 °C Kouvola. 20.30 Simpsonit uusi kausi (7). 13.55 Louboutinin huimaavat korot. Huippuhetkiä jääkiekon MM-kisoista 2019. 00.25 Leijonan luola USA. (U) 20.00 MOT: Verovarkaat suomalaisten kukkarolla. 1, 49. 24/43. (U) 12.35 Murdochin murhamysteerit (12). Kausi 5. Kausi 1. 6/22. 22.45 Teknavi. Kausi 1. 7.40 Ryhmä Hau (S). 19.00 Rallin MM: Chile, Power Stage -kooste. 22.30 ELOKUVA Bodom (16). 20.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Hanhenkarkotusta ja piilokiveksiä. 14.25 Posse. 18.50 Jääkiekon MM: USA – Suomi. SUB 06.30 Antti piirtää (S). 19.00 Myytinmurtajat. 09.40 ELOKUVA Kamarinäytelmä (T). 10.00 Puutarhakauden parhaat. 19.45 Ruotsin salaiset huoneet. Erottaminen. Kausi 17, 8/8. Kausi 4. 15.05 Viipurin taidemuseon tarina. (U) 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. MAANANTAINA 13. 21.00 21.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 18.30 Puoli seitsemän. 02.25 Asuntokaupat sokkona (S). 10. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 07.40 Paavo Pesusieni (7). 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. 22.35 Parhaat!. 19.00 Historia: Kuningatar Viktorian lapset. Kaikki peliin. 13.00 RuPaul’s Drag Race. NELONEN 05.00 Astral-TV. Essi korjaa verkkoa. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 02.40 The Strain (16). (USA 2000) 23.40–00.05 Jalkojen välissä – naisten ajatuksia (12). 6/9. 12.00 Emmerdale (7). 17.10 Jääkiekon MM: USA – Suomi. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 20.30 Neiti Sonja Haraldsenin kotitalossa. 13.15 Weggen huimapäät Lofooteilla. 1/3. Sarah suurisuu, osa 1/2. 16.00 Arto Nyberg. 20.00–20.25 Muumilaakso (7). (2015). Kausi 3, 4/12. Jakso 20/26. 7/13. 21.00 21.00–21.23 AIKUISET (12). 17.00–23.58 YLE FEM. (U) 16.00 Mitä mietit, Ronja Salmi. Kausi 15. 01.45 Telia Esports Series (16). 12.05 Tunturipeuroja. 06.25 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailm (S). 08.30 Kysymyksiä kulutusvalinnoista. 09.00 Euroviisaat. 20.58 Keno ja Synttärit. 01.25 Katastrofin anatomia (S). Valoa tontille. 22.00 ELOKUVA Tigerland (16). 12.00–13.00 Unelmakoti. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. Jakso 47/52. 16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 14.50 Rempalla kaupaksi. 7/10. 10. 09.50–10.20 Uusi päivä (S). 7.15 Tie tähtiin (S). 12.00 Elävä arkisto esittää. 6/22. (U) 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 21.00 Efter Nio. 11.00 Daniel Olin. Kevät: Metsot soitimella. Sokkeloinen kaninkolo. Kausi 3. +12 +17 +12 +14 +9 +13 +13 +16 +14 +13 +15 +12 +12 +12 +9 +13 +14 +14 +15 +12 16.5. 03.10 Tilt Esports. Kausi 26, 22/42. 19.30 MM-kisastudio. 22.00 West of Liberty (16). 13/20. 08.10 Disney esittää: DuckTales (S). 3/8. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.5. ( 12.5.2019 ). 03.55 Panttilainaamo. 6.42 Taideopiskelijat junalla Venetsiaan 6.51 Mielenterveysongelmat poissaolojen ykkössyy 7.13 Allergiakaudet vaihtuvat limittäin 7.17 Kiistely Veikkauksen monopolista 7.48 140 naista laulaa tangokuninkaan komennossa 8.11 Eurovaalitentti: Perussuomalaisten Jussi Halla-aho 8.44 Jälkihiki. 13.55 Hansin grillikesä. Jussi Heikelä ja Harri Moisio. 09.00 Casualty (12). Kausi 1, 12/13. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Jakso 29/40. Kausi 7. 2/4. 20.00 Kokkisota. 21.00 ELOKUVA The Island (16). Kausi 5, 8/8. Kausi 1. Kova luu. 08.06 Galaxi. 17.10 Vem vet mest?. 18.00 Jääkiekon MM: USA – Suomi. 09.00 Remppa vai muutto UK. (U) 10.57 Hymy Pyllyyn. 14.15–14.55 Luonto lähellä sydäntä. Näkymätön lapsi. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.25 Huomenta Suomi. Kausi 7, 11/12. 04.25–05.00 Astral-TV. 10.00 Emmerdale (7). oli vuonna 1995 -11,0 °C Enontekiö Lämpimin 13.5. 14.45 Uusi Kino: Siivooja (7). 7/10. Jakso 1/26. 09.00 Fresh Off the Boat (S). 16.55 Onnenarpa. 14.00 Top Chef Suomi: Kaksintaistelu. 08.15 Leo (S). 18.00 Simpsonit (7). 08.00 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 15.55 Napakymppi. 18.10 Casualty (12). 16.30 Uusi päivä (S). Jakso 9/12. Selostajana Niki Juusela. Edis Tatli ja Makwan Amirkhani. TOUKOKUUTA 2019 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi YLE TV1 05.55 Luontoretkellä: Neljä vuodenaikaa. Sinnikkyys palkitaan. 18.00 BUUklubben. 10.00 Neljät häät Kanadassa. 13.05 Historia: Ensimmäiset naiset. 00.45 Rouva Ministeri (12). 1/26. Kausi 2. Jakso 1/6. Junior. Kausi 1, osa 49. +22 +20 +14 +13 +23 +16 +25 +23 +21 +26 +14 +18 +17 +15 +22 +18 +13 +23 +15 +12 Keskiviikko +15 1 Torstai +17 1 Perjantai +18 3 Lauantai +19 2 Sunnuntai +18 3 Jokioinen eilen klo 15 +11 °C 5 Lämpimintä eilen klo 15 +15,1 °C Varkaus Sateisinta 11.5. 19.00 Haluatko miljonääriksi. 08.35 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 08.07 Jessi ja Janni – etevät etsiväkaksoset. 25/43. Jakso 14. 10.30 Tehtävä: täydellinen hääpuku. Kausi 1, 1/8. 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). 2/5. 22.45 Sisällä. 15.55 Kauniit ja rohkeat (S). Suorassa lähetyksessä studioisäntänä Teemu Niikko, asiantuntijoina Karri Kivi, Ville Nieminen ja Tuomo Ruutu. 16.00 Ulosottomiehet. 2/12. Epämiellyttävä totuus. Jakso 4/10. 10.00–10.52 Sydämen asialla (7). 18.30 Simpsonit (7). 03.15 Top Gear. +22 +22 +13 +13 +23 +16 +28 +29 +21 +30 +18 +17 +14 +13 +22 +17 +12 +22 +15 +9 16.5. 12.30 Viettele vaatteilla. 19.00 Syntynyt menestymään. 09.36 Kauniit ja rohkeat (S). Pääosassa: Colin Farrell. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 11.00 Pisara. 13.55 Jamien pikaherkut. 15.00 Yle Uutiset. 22.50 Oddasat. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. (Suomi 1955) 14.35 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara. 04.40–05.40 Amazing Race. 19.55 Tulosruutu. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Kausi 2. +13 +17 +14 +15 +10 +13 +14 +16 +14 +14 +16 +12 +17 +11 +10 +14 +17 +16 +18 +13 Ateena +21 Alicante +21 Bryssel +12 Kööpenhamina +13 Las Palmas +23 Lontoo +15 Madrid +27 Malaga +24 Mallorca +22 Miami +28 Moskova +19 Nizza +21 Oslo +11 Pariisi +13 Rodos +21 Rooma +19 Tallinna +9 Tokio +19 Tukholma +11 Wien +10 14.5. Selostajana Antero Mertaranta. 13.20 ELOKUVA Kiinni on ja pysyy (S). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 07.05 Rusty Rivets (S). 08.20–08.45 Legendat (7). Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 12 12 12 12 12 13 13 13 13 13 3 3 3 3 3 3 +5 +4 +8 +7 12 12 13 +7 +9 10 11 10 13 14 6 4 4 8 5 7 7 2 8 5 tänään tänään Helsinki +12 Hämeenlinna +13 Joensuu +15 Jyväskylä +13 Kemi +3 Kotka +12 Kuopio +11 Lahti +13 Lappeenranta +15 Maarianhamina +9 Mikkeli +12 Oulu +5 Pori +9 Rovaniemi +4 Salla +4 Savonlinna +13 Seinäjoki +8 Tampere +12 Turku +13 Vaasa +8 14.5. 1-5/5. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 17.10 Durrellin perhe (7). 16.55 Mitä tänään syötäisiin. (U) 06.25 Ylen Aamu-tv. 18.40 Seitsemän uutiset ja sää. 7.00 Saara ja Sorsa (S). +11 +13 +11 +12 +7 +12 +11 +13 +12 +12 +12 +8 +11 +10 +8 +10 +12 +13 +14 +9 15.5. 21.00 21.00 A-studio. 11.05 Jumalanpalvelus. Kausi 1, osa 7/10. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. Kausi 15. 3/4. 03.40–04.29 The Strain (16). 1. 11.30 Egenland. Kausi 26, 22/42. 09.30 Puoli seitsemän. MTV3 06.15 Aamusää. 22.00 Kymmenen uutiset. Sarah suurisuu, osa 2/2. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 08.30 Unna Junná. 21.30 Huvila & Huussi. 7.26 Muru (S). 18.00 Leijonan luola USA. YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. Kausi 2, 10/10. +20 +21 +11 +12 +22 +17 +25 +23 +22 +29 +18 +18 +13 +13 +21 +19 +10 +19 +13 +7 15.5. Kausi 8, 6/6. 1, 3/6. (U) 11.30 Kulutustavaratarkastajat. Hellät hyvästit. 21.30 Mitä mietit, Ronja Salmi. Kausi 6, 7/10. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Kausi 4, 7/10. 30,9 mm Mikkeli Kylmin 13.5. Saduista sydänsuruihin. 9/15. Kausi 1. 20.00 Simpsonit (7). 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 23.45 ELOKUVA Dodgeball – boltsit pelissä (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt
22.40 Kyttäputki: Quantico (12). 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Jussi Latvala. 12.55 Alastomat selviytyjät. 18.00 Hirviökala. 19.00 Jumalan läsnäolossa. 10.00 Sanoja säveliä. FOX 06.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 10.40 Muinaisen maailman arkkitehdit. 15.25 Raamattu. 02.30 Poliisit 2017 (S). 23.30 Täydelliset naiset (7). 6.59 Puheen Aamu. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 15.30 Maailman övereimmät ehtoolllisasut (S). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.50 Nuoret äidit. 11.00 Keskipäivän tasaus. 11.33 Radio Suomen Päivä. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 21.30 Rillit huurussa (S). 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Isäni talo. 09.00 Tanssi kanssain. 10.00 Yle Uutiset. 23.00 Syke (7). 20.00 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva. 20.00 Miikka Koivisto. 18.05 Urheiluhullut. 14.05 Wheeler Dealers. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.20 Nuoret äidit. 16.30 Rantavahdit (7). 11.00 Kardashianit. 22.30 Ruben Stiller. 20.00 Kansan kesken. 11.00 Yle Uutiset. 0.00 Arkisto: Riki Sorsa – elämän muuttohaukka. 08.35 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 15.02 Nosto. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.00–05.48 Mimmien tatuointistudio. 19.02 Urheiluradio. 18.25 Kakkukuningas. 0.02 Yöradio – tunti 60-lukua. 18.00 Family Guy (12). 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.00 Alaskan rajamailla. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 21.36 Päivän sana (U). 00.00 Hääpukuja kurvikkaille. 17.00 Jerusalem studio. 22.55 Uutiset. 20.03 Radio Suomen Ilta. 19.30 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 Autojen ensiapu. 2.00 Arkisto: Suomalainen nälkä. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 09.35 Sisarvaimot. Marko Maunuksela. KUVA: Charlotte Zeepvat / Yle Kuvapalvelu. 10.00 Simpsonit (7). 21.00 Muodin huipulle. 23.00 Toivekonsertti (U). 17.00 Yle Uutiset. 07.35 90 päivää morsiamena. 08.35 Kaasujalka. 09.50 Tahdon morsiuspuvun!. 04.30–05.23 Bitchin’ Rides. Kuka oli mies rakettisensaation takana ja mitä hän teki elämässään myöhemmin. 14.50 Buying Alaska. 16.00 John Fenn – Ristiltä ylösnousemuselämään. 07.05 Tahdon morsiuspuvun!. 1/3. 7.10 Hartaita säveliä. 13.50 Kakkukuningas: Paras leipuri. 21.00 Apua! Tyttäreni on raskaana. 7.25 Musiikkihetki. 12.30 Varastojen metsästäjät: IsoBritannia. 12.30 Suolapala. 12.15 Pieni suuri perhe. 18.50 Merisää. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 20.30 Elävä yhteys. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 23.00 Petetty. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Remppa vai muutto Vancouver. 17.35 Tiedotteita. 18.00 #RichKids of Beverly Hills (S). Ohjelmassa kuullaan myös kalantilaista maanviljelijää, jonka tilalla Sokka asui ja työskenteli 80ja 90-lukujen taitteessa. 21.00 CSI: Miami (16). 21.17 Päivä tunnissa. 15.00 Galatalaiskirje. 01.00 Paratiisihotelli Tanska (7). 21.12 Puheen Ilta. 00.30 Ladies of London. 14.00 Kymppitonni. 11.35 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.10 Tahdon morsiuspuvun!. 01.35–02.10 Paratiisihotelli Tanska (7). 16.40 Armon kalliolla. 6.59 Hyvää huomenta. 04.25 Jäljillä (12). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.20 Tahdon morsiuspuvun!. 23.30 WAGS (S). 9.10 Sää. 12.10 Urheiluradio. 17.30 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 18.30 Rakkaudesta lajiin. 7.15 Aamuhartaus. 18.15 Viikon luontoääni: peippo. 13.00 Klassista kahteen. 7.13 Alueradio. 10.00 Heikoin lenkki. 6.05 Alueradio. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 08.40 1+5 tytärtä. 08.05 Remonttikilpailu Teksasissa. 23.00 Tuhatkiloinen perhe. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 12.55 Radio Suomen Päivä. Kun prinssi Albert yllättäen kuoli, sureva Victoria joutui kasvattamaan lapset yksin. 10.50 Kiinteistöveljekset. 20.00 Rajasota. 15.55 Kadonneet (7). 14.05 Heikoin lenkki. 9.05 Urheiluradio. 02.55 Kuolema yövuorossa. 18.00 Kultakuume. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.13 Nosto. 21.00 Yle Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.25 Tarinoita toivosta (U). 21.00 Rillit huurussa (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.25 Tulossa: Syke. 8.13 Alueradio. 14.00 Tulossa: Syke. 13.25 Amerikan huikeimmat keksinnöt. 18.00 Jamie Oliver: Super Food Family Classics. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Tunnelbanan. 22.05 Urheiluradio. 17.30 Family Guy (12). 6.50 Viikon teos. 15.20 Buying Alaska. 16.05 Tiedotteita. 03.30 Wheeler Dealers. 00.35 Hääpukuja kurvikkaille. 06.35 Ruokamatkalla USA:ssa. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 6.56 Päivän mietelause. 17.00 Uutiset. 10.30 Raamattu. 16.00 90 päivää morsiamena. 12.00 Ride with Norman Reedus. 18.00 Yle Uutiset. 19.00 Simpsonit. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 12.35 Sinkkuillallinen. 7.30 Ykkösaamu. 23.35 Simpsonit (7). 15.15 Rajasota. 19.00 Australian rajalla. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 20.00 Yle Uutiset. 01.00 JIM D: Sarjamurhaajan äiti (12). 00.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 17.15 Raamattuavain (U). 13.02 Jari Sarasvuo. 10.00 Yle Uutiset. ALFATV 07.00 Uutiset. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 13.25 TV Shop. 06.30 Tahdon morsiuspuvun!. 07.30 Saari ilman lakeja. 19.00 Leijonan luola Kanada. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (U). 09.00 Summerfest. 22.00 Passion for Jesus. 2.30 Leipää ja kalaa (U). 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 11.30 Rantavahdit (12). 10.45 Viikon teos. 11.00 Sanaa naisilta. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 09.00 Ari ja Kirsi: Kotirempat. 12.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 12.20 Asunnon metsästäjät. FRII 06.15 Viestejä tuonpuoleisesta. 22.00 Madeleine McCann: Katoamismysteeri. 5.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 52. 13.00 Burgerimies. JIM 09.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 17.55 Kakkukuningas. 21.00 ELOKUVA Mies ja alaston ase 33 1/3: Viimeinen solvaus (12). KUTONEN 06.05 Ruokamatkalla USA:ssa. 21.02 Urheiluradio. 17.00 Uskon ilta. 6.05 Politiikkaradio. 15.00 Yle Uutiset. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 7.15 Herätys!. 15.02 Kulttuuriykkönen. HERO 10.30 Amerikan Gladiaattorit. 15.02 Alueradio. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 9.00 Yle Uutiset. 23.00 Yliluonnollista. 15.30 Jerusalem studio. 14.02 Alueradio. 23.00 Australian rajalla. 13.00 Studiosavo. 12.05 Arvokaman etsijät. 19.30 Simpsonit. 17.00 Jani Kareinen. 11.35 Mysteerikohteet. Englannin kuningatar Viktoria ja hänen puolisonsa prinssi Albert rakastivat toisiaan syvästi ja saivat yhdeksän lasta. 22.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 15.50 Jotain lainattua, jotain uutta. Marko Maunuksela. 18.30 Mestarien maa. 15.00 The Real Housewives of Orange County. 14.35 Amerikan rajavartijat. KUVA: Moomin Characters & Gutsy Animations / Yle Kuvapalvelu Historia: Kuningatar Viktorian lapset, Yle TV1 klo 19.00. 2.00 Yle Uutiset. 04.55–05.18 Tiny House, Big Living. 19.00 Arkisto: Danny. 05.40–05.59 Villeimmät videot (16). 18.00 Lelulaatikko. 22.00 Temptation Island Suomi 5 (12). 17.00 Hei me rakennetaan!. 16.00 Varastojen metsästäjät: Iso-Britannia. 11.02 Akti. 16.35 Tiedotteita. 11.00 Välilevyjä. 11.00 Yle Uutiset. 15.00 112 Hätäkeskus. 3/3. 7.53 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 05.15 Jäljillä (12). Marko Maunuksela. 21.00 TV7 Israel News. 18.55 Radio Suomen Ilta. 12.50 Tiny House, Big Living. 04.30–05.00 Astral-TV. 10.55 Kokkaushaaste junior. 14.00 Toivon päivä. 08.40 Asunnon metsästäjät. 16.00 Yle Uutiset. 07.10 The Cool Kids. 23.00 Yle Uutiset. 05.00–05.51 Kakkukuningas: Paras leipuri. 21.45 Signaali sydämiin. 12.05 Tehoneliöt haussa. 03.00 Poliisit 2017 (S). 12.50 90 päivää morsiamena. 16.30 Simpsonit (S). 22.40 KD-Kompassi. 00.30 Sinkkuillallinen. 18.10 Äänitarina. 17.13 Alueradio. 23.00 ELOKUVA The Stanford Prison Experiment (16). 10.15 Asunnon metsästäjät. 08.20 Eläinten lentokenttä. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 12.00 Yle Uutiset. 07.05 Ruokamatkalla USA:ssa. 00.35 CSI: Miami (16). 16.55 Sisarvaimot. 19.30 Australian rajalla. 18.02 Juuso Pekkinen. 13.55 Alaskan rajamailla. 13.00 Yle Uutiset. 23.00 Jussin kalajutut. 21.40 Uskon askeleita. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 15.05 Hengenvaarallinen saalis erikoisjakso. 20.00 Tuhatkiloinen perhe. 22.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (U). 15.30 Tahdon morsiuspuvun!. 15.15 Päivän porilainen. 14.30 Sinua varten. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 15.55 Yle News. 08.15 Pannaan paremmaksi. 14.02 Ruben Stiller. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 02.35 Tuohta tuhosta. 16.13 Alueradio. 13.25 Yukonin eläinlääkäri. 17.00 Wheeler Dealers. 04.00 Rantavahdit (7). 20.02 Sää. 6.25 Aamusoitto. 10.00 Kyösti Mäkimattila Kaartin Soittokunta. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.00 Jerusalem studio. 07.05 Snowcross. 23.30– 00.00 Jerusalemin uutislinja. 20.00 Kyttäputki: Criminal Minds (12). 15.30 Yö kirkossa. 11.55 Neljät häät Suomi. 17.00 Vanderpump Rules (S). 8.45 Päivän blogi. 10.05 Hengenvaarallinen saalis: Lähellä kuolemaa. RADIO DEI 5.30 Raamattu (U). 12.45 Merisää. 6.36 Päivän sana. 19.00 Tahdon morsiuspuvun!. 6.05 Hartaita säveliä. 11.55 Kadonneet (7). 04.50 Jäljillä (12). 17.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 11.30 Family Guy (12). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Alamaailma Oy. 16.10 Ökyt lapsikullat. 17.10 Urheiluradio. 21.00 Yle Uutiset. 7.03 Raamattuavain. 13.00 Grillit huurussa (S). 18.00 70’s show (S). 7.50 Radiohartaus. 15.00 Tahdon morsiuspuvun!. 17.00 Simpsonit (7). 13.33 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 14.25 Tiny House, Big Living. 09.00 Autojen ensiapu. 04.55 Science of Stupid. 10.00 RuPaul’s Drag Race. 17.05 Radiohartaus. 16.30 Uutiset. 02.30 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 22.00 Deep State. 21.02 Urheiluradio. 21.55 Christina-lehden luontokuvat. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 12.10 Urheiluradio. 03.40 Legion (12). 20.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 18.00 Mayn keittiö. 14.35 Tanssin superäidit. 21.00 Murhaaja kotonani (12). YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 04.00 Alaskan rajamailla. 8.10 Ykkösaamu. 14.00 Yle Uutiset. 17.00 Rantavahdit (7). 11.00 Rantavahdit (7). 20.00 Täydelliset naiset (7). 16.00 Lemmen viemää (12). 17.05 Tiedotteita. 17.13 Päivä tunnissa. 21.15 Parantumiskoulu. 22.00 Supertehtaat. MAANANTAINA 13. 1.00 Syventävä oppimäärä (U). 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Mitä tapahtuu kun sora ja hiekka loppuvat?. 18.00 Yle Uutiset. 17.10 Euroopan valot. 07.30 Moderni perhe (S). 16.02 Syventävä oppimäärä. 19.30 Ultimate Rush. 18.30 Simpsonit. 03.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 6.15 Aamuhartaus. 06.45 Single Parents. 23.00 Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4. 04.30 Science of Stupid. 23.40 Paratiisihotelli Norja (7). 12.10 Silvo Sokan uskomaton rakettilento. 17.10 Urheiluradio. 00.40 Pientä pilaa. 13.35 Et sä tiedä kuka mä oon?. 00.05 Family Guy (12). 14.00 Jazzlegendat Suomessa – arkistot aukeavat. 01.55 Suomurhat (12). 23.05 Simpsonit (S). 17.30 House Rules Australia. 15.00 Australian rajalla. Muumiperhe joutuu uuden haasteen eteen, kun he pääsevät auttamaan näkymätöntä lasta. 11.30 Sata kaunista kohdetta Suomesta. 6.35 Nosto. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto ja Ida Karimaa. 22.30 Marttyyrien ääni. 14.00 Käännekohta. 7.10 Urheiluradio. 9.00 Yle Uutiset. 08.40 Armon kalliolla. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 11.02 Radio Suomen Päivä. 16.10 Urheiluradio. 00.00 Will & Grace (S). 13.05 TV Shop. 20.00 Wheeler Dealers. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 22.01 NCIS: New Orleans (12). 07.55 Moderni perhe (S). 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.50 Tunnelbanan. 15.00 Amerikan rajavartijat. 22.30 Filminurkka. 7.29 Hyvää huomenta. 20.00 Vieraissa (S). 02.00 Kadonneet (7). 19.00 Kenen kotona?. 06.40 Kiinteistöveljekset. 08.40 Pannaan paremmaksi. 14.55 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 0.00 Yöradio. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 9.05 Muistojen bulevardi. 11.45 Pieni suuri perhe. 03.55 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Laula kanssani -karaoke. TOUKOKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.00 Jotain lainattua, jotain uutta. 10.02 Radio Suomen Päivä. 01.45 Supertehtaat. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 19.02 Yle Radio 1:n Dokkari-ilta. 09.50 Autonraadot rahaksi. 15.25 Hell’s Kitchen. 17.05 Äärimmäinen selviytyjä. 16.30 Sinkkuillallinen. 21.50 Merisää. 18.30 70’s show (S). 16.00 Uutiset. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 13.50 Amerikan huikeimmat keksinnöt. 7.50 Merisää. Pitääkö meidän varautua hiekkapulaan. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 01.30 CSI: Miami (16). 06.25 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 10.40 Tahdon morsiuspuvun!. 10.00 Kielletty rakkaus (S). 09.15 TV Shop. 18.30 Herätyksen läpimurto. Kuinka kauan maailman ja Suomen omat hiekkaja soravarat riittävät. Dokumenttisarja kuningattaresta ja tämän ongelmallisestakin suhteesta lapsiinsa. Sakari Silvolan toimittaman sarjan päätösosassa otetaan selvää Silvo Sokan elämästä ja ajatuksista muun muassa hänen sukulaisilleen lähettämiensä kirjeiden perusteella. 01.05 Intohimon uhrit (12). 23.02 Yöradio. 11.30 One Way. 13.30 Ajankohtaista taivaasta. 14.20 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 18.02 Radio Suomen Ilta. 01.00 Alastomat selviytyjät. 9.11 Alueradio. 16.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 17.30 Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.10 Urheiluradio. 23.28 Päivä tunnissa. 00.30 Will & Grace (S). 03.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.05 Tuhatkiloinen perhe. 00.00 Täydellinen murha (12). 23.50 Yöklassinen. 20.35 Leipää ja kalaa. 09.05 Kultakuume spesiaali. 18.50 Iltahartaus. Mikä mä oon?. 8.10 Urheiluradio. 01.35 Kultakuume. 12.30 Politiikkaradio. 13.00 Yle Uutiset. Muumilaakso, Yle TV2 klo 20.00. 03.35 Sinkkuillallinen. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. Veden jälkeen hiekka on maailman toiseksi käytetyin raaka-aine. 1.55 Yöradio. 02.30 Häät sulhasen tapaan. 0.25 Viikon levy (U). 08.15 Lapin poliisit. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 20.00 Moderni perhe (S). 02.25 Legion (12). 03.00 Lentoturmatutkinta. 18.02 Alusta alkaen. 18.35 Aikamerkki. 0.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 07.35 Ruokamatkalla USA:ssa. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 00.00 JIM D: Terrori-iskut ja kaappaukset (12). 13.00 Cristal ja Nygård tripillä. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 23.00 Younger (12). 21.30 Jari Sarasvuo. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Puheen Klassikko: Morrissey – Suedehead. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit. 19.00 Apua, mikä tauti!. 00.50 Pientä pilaa. 11.05 Mysteerikohteet. 03.30 Rantavahdit (7). 22.45 Alpeilla. 03.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 19.55 Uutiset. 05.15–05.59 Huumebisnes Oy. 15.00 Yle Uutiset. 23.30 Australian rajalla. 21.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 10.15 Tarinoita toivosta. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Simpsonit (7). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 11.50 Asunnon metsästäjät. Kenen keinot muuttavat näkymättömän näkyväksi, ja mikä onkaan ujon lapsen salaisuus. 10.02 Juuso Pekkinen. 12.00 Matkalla Jumalan unelmissa. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät. 21.00 Fast n’ Loud. 02.00 Poliisit 2017 (S). 16.10 Maailmanlopun odottajat. 01.00 Tappavat synnit (12). 15.30 Amerikan kovimmat keräilijät. Vieraina Ramboll Oy:n projektipäällikkö Pentti Lahtinen ja ympäristöhallinnon vanhempi tutkija Jari Rintala. 20.30 Moderni perhe (S). 23.55 Hetki ennen tuhoa. 00.50 Autojen ensiapu. 19.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 14.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.55 Uutiset. 11.00 Family Guy (12). 11.00 Remppa vai muutto Australia. 19.05 Radio Suomen Ilta. 12.40 MasterChef Suomi. 01.30 Remontilla rahoiksi. 12.50 Päivän blogi. 14.05 Viikon teos. 21.00 Greyn anatomia (12). 07.45 Kokkaushaaste
Ajattelin, ettei ilmastolakkoon tule ketään. Silti on valtavasti vanhempia ja isovanhempia, jotka eivät ole ilmastolakkoliikkeessä mukana. Puolueiden tämänhetkisillä ilmasto-ohjelmillakaan ilmastopolitiikka ei ole tarpeeksi kunnianhimoista ja radikaalia. TOUKOKUUTA 2019 Ajassa Kukka, Floora Huomenna: Tuula Aurinko nousi Forssassa klo 4.48 ja laskee klo 21.58. Vaatikaa radikaalia ilmastopolitiikkaa. –?Asioiden tekeminen helpottaa. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 13. KOKOUKSIA • Kydön vesialueiden osakaskunnan varsinainen kokous Tammelan kunnantalolla, kokoushuone 255, klo 18. Sekä Ahokkaan että koululaisten kansainvälisen ilmastolakkoliikkeen perustaja Greta Thunbergin kohdalla on esitetty väitteitä, että nuoret olisi aivopesty puhumaan ilmastoasioista. TOUKOKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan Mieskuoron kevätkonsertti Forssan Työväentalon musiikkisalissa klo 18.30. Kaikki alkoi nelisen kuukautta sitten Ahokkaan järjestämästä ilmastolakosta Jokioisten kirjaston edustalta. YLLÄTTÄVINTÄ ilmastolakkoilussa on Ahokkaan mukaan ollut se, kuinka lakoissa on ollut paikalla myös paljon aikuisia ja eläkeläisiäkin. Tyytyväinen Ahokas ei silti ole. Nyt nuorelle ilmastoaktivistille on kertynyt jo yli 4 300 Twitter-seuraajan joukko. Aloin tehdä tätä alkujaan siksi, että halusin lievittää ilmastoahdistustani. AHOKAS ON puhunut avoimesti myös tuntemastaan ilmastoahdistuksesta. –?Siellä se odottaa hotellin löytötavaratoimistossa, Ahokas nauraa. Väitteillä pyritään vain mitätöimään nuorten mielipiteet ja vaatimukset. STT. KUVA: Tapio Tuomela ”Aloin tehdä tätä alkujaan siksi, että halusin lievittää ilmastoahdistustani.” ATTE AHOKAS Ilmastoaktivisti Yksi kummi voi riittää, kaksi yhä suositeltavaa Kirkolliskokous on päätynyt puoltamaan yhden kummin riittämistä kastettavalle lapselle. • Forssan kaupunginvaltuuston kokous kaupungintalon valtuustosalissa klo 19. Kaikessa kiireessä Vuoden nuoren eurooppalaisen palkinto jäi hotellihuoneeseen Helsinkiin. Ahokas suhtautuu väitteisiin huvittuneesti. Hän vastaanotti Vuoden nuori eurooppalainen -palkinnon, kävi eduskunnassa kansanedustajan vieraana ja puhui lauantaina vielä Ylen Aamutv:ssäkin. Nyt olo on hieman epäuskoinen. Siru Perälä Jokioinen Jokioislaisen ilmastoaktivisti Atte Ahokkaan viikko on ollut kiireinen. Pimeä päättyi klo 3.43 ja alkaa klo 23.04. • Kevätkarkelot Mäkilammin ryhmäpuutarhalla, Mäkipirtillä, Nokantie 45, Forssa klo 17. Tukekaa meitä. Matka Jokioisten kirjaston portailta Vuoden nuoreksi eurooppalaiseksi on ollut vauhdikas. • Forssan Lehden iltarastit Ypäjällä Siittolanmäen kartalla (Kartanon koulu, Varsanojantie 97). Yleisvaliokunnan puheenjohtaja Johanna Korhonen totesi mietintöä esitellessään, että kummien puute on pientä joukkoa koskeva haaste, joka voidaan myös pienellä muutoksella korjata. –?Ei näin vahvaan toimintaan pystyisi, jos tämä ei lähtisi minusta itsestäni. Tammikuussa Atte Ahokkaalla oli Twitterissä noin 250 seuraajaa. Lähdöt klo 17–19. –?Siksi aktiivista kansalaisyhteiskuntaa tarvitaan yhä. –?En osannut odottaa mitään tällaista. KOKOONPANO, jolla hallitusneuvotteluihin lähdettiin, on Ahokkaan mielestä paras mahdollinen, kun ottaa huomioon puolueiden ilmasto-ohjelmat. Asia lähetettiin kirkkohallitukselle valmisteltavaksi. Perjantaina päättyneessä kevätistunnossaan evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokous kuitenkin päätti, että suositusmäärän tulisi edelleen olla kaksi kummia. MAANANTAI 13. Ahokkaan mielestä lapset ja lapsenlapset voivat saada heidät mukaan kertomalla, kuinka tulevaisuus lämpenevässä maailmassa pelottaa. Tällä hetkellä yhden kummin ratkaisuun tarvitaan kirkkoherran erityislupa. • Kevään yhteislaulut Tyykihovissa klo 13–14. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Ahokkaan viesti aikuisille onkin yksinkertainen. Ilmastoahdistus lievenee teoilla Atte Ahokkaalla on ollut huima alkuvuosi. Kummien määrän muutos vaatii muutoksen kirkkojärjestykseen. –?Moni on suoraan sanonut lakkoilevansa siksi, että on huolissaan lastenlastensa tulevaisuudesta. –?Liittykää meihin. –?Vihreiden ja vasemmistoliiton ilmasto-ohjelmia noudattamalla voitaisiin jopa päästä 1,5 asteen tavoitteeseen
ei lapsille. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 13. Ahokasta on yritetty kosiskella myös poliittisiin puolueisiin. –?Mitali on äideille osoitus siitä, että he ovat tehneet arvokasta työtä kasvattamisen parissa oman perheen, sijaisvanhemmuuden, harrastustoiminnan tai yhteiskunnallisen osallistumisen kautta, Kukkola sanoo. Haaveilu kuitenkin luo uskoa. PÄIVÄN SANA ....joten luultavasti haluatte istua lähempänä. Ajankohta on osuva, sillä lakko on juuri ennen eurovaaleja. AHOKKAAN tavoitteista ja unelmista kysyttäessä vastaus on selkeä. –?Koen, että puolueettoman aktivistin sanoilla on enemmän painoarvoa. ai niin joo. Kiinnostusta politiikkaan kyllä on, mutta sopivaa puoluetta ei ole vielä löytynyt. FL Presidentti kunnioitti äitejä mitalein Ensimmäisen luokan mitalit jaettiin äitienpäivänä monilla aloilla ansioituneille äideille Maria Muilu Äitienpäivänä 35 äitiä sai kunniamerkin työstään lasten ja perheiden hyväksi. Ajatellaan, että yhteiskunta tulee menemään vaan huonompaan suuntaan. TOUKOKUUTA 2019 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalit sunnuntaina Valkoisessa Salissa Helsingissä. V i i m e e u r o v a a l e i s s a 18–24-vuotiaiden äänestysprosentti oli Suomessa 10 prosenttia. Ahokkaan unelmayhteiskunta olisi hiilinegatiivinen ja tasaarvoinen. 16:22 Tuleviin europarlamenttivaaleihin Ahokkaan suurin toive on nuorten äänestysprosentin kasvu. –?Nuoret tuntuvat kadottaneen haaveilun taidon. Pitäisi pystyä ajattelemaan haaveillen. –?Elinkelpoinen planeetta olisi ihan kiva, Ahokas virnistää. Ahokas tietää, etteivät haaveet ehkä lähivuosikymmeninä vielä ole realistisia. Tulevaisuudessa Ahokas haluaisi opiskella yliopistossa esimerkiksi evoluutiobiologiaa tai poliittista historiaa. saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. Ruotsissa vastaava luku oli 66 prosenttia. Samoihin aikoihin hallitusohjelman on arvioitu valmistuvan. –?Leirille odotetaan yli 600 osallistujaa ja tarkoituksena on muun muassa suunnitella yhteiseurooppalaista strategiaa. 711 Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. STT. Käytössä olisi perustulo ja työviikot olisivat kolmipäiväisiä. –?EU:ssa tehtävillä päätöksillä on vaikutusvaltaa, ja usein ne leviävät myös muualle maailmaan. Palkittavien kirjoon mahtui monenlaisia naisia suurperheiden äideistä sijaisvanhempiin. –?Olen yrittänyt kääntää asian niin, että eihän me voida Ruotsille tässä hävitä! Erityisesti nuorten tulisi äänestää eurovaaleissa, koska EUtasolla tehdään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, Ahokas sanoo. TULEVANA KESÄNÄ Ahokkaalla on suunnitelmissa ainakin levätä ja matkustaa rautateitse Sveitsin Lausanneen ilmastolakkolaisten leirille. seuraava ohjelma sisältää voimakkaita kohtauksia. Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestötyön koordinaattori Heidi Kukkola kertoo, että vanhemmuuden ja perheiden moninaisuus näkyi palkittavien äitien taustoissa tänäkin vuonna. Puoluepolitiikkaan lähteminen ei kuitenkaan tällä hetkellä ole nuoren suunnitelmissa. toukokuuta. Seuraava kansainvälinen ilmastolakko järjestetään 24. Joh. Kunnianhimoisen ilmastopolitiikan lisäksi Ahokkaalle tärkeitä asioita politiikassa ovat yhdenvertaisuus, tasa-arvo sekä rauhan asiat
Jatupat päätti lopulta tunnustaa olevansa syyllinen ja sai kahden ja puolen vuoden vankeustuomion, jota armahdus lopulta lyhensi. Reutersin mukaan Thaimaan varapääministeri Prawit Wongsuwan kielsi, että aktivistit olisivat Thaimaan hallussa. KUVA: Narong Sangnak / EPA UUTISET Thaimaan tiukka majesteettilaki kieltää muun muassa kuninkaallisten arvostelun.. Radioasemaa Laosissa pyörittänyt aktivisti Surachai Danwattananusorn, 78, puolestaan katosi joulukuussa. klo 8 alkaen. klo 10-16 K-Supermarket, Kartanonkatu 11, Forssa Tanssikenkiä, kävelykenkiä (myös leveitä malleja), sandaaleita, aamutossuja, nahkasaappaita, lyhyitä ja pitkiä ym. TAMMIKUUSSA THAIMAAN ja Laosin rajalla kulkevasta Mekong-joesta löydettiin kahden toisinajattelijan ruumiit. Myös Siam Theerawutia ja Kritsana Thapthaita poliisi tutki majesteettirikoksista. TOUKOKUUTA 2019 24 FORSSAN LEHTI Nyt meiltä! Grillipossu G, L 10 € NYT SYÖMÄÄN! (norm. Lain mukaan jokainen, joka loukkaa kuningasta, kuningatarta, kruununperijää tai sijaishallitsijaa, voi saada 15 vuoden vankeustuomion. Chucheep Chiwasut on kommentoinut kotimaansa politiikkaa maanpaosta, ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan häntä on syytetty majesteettilain rikkomisesta jo pitkään. IHMISOIKEUSJÄRJESTÖT ovat syyttäneet vallassa olevaa armeijaa siitä, että se käyttää majesteettilakia vaientaakseen hallinnon arvostelijat. Hänen rikoksensa liittyi myös kuninkaaseen: hän oli jakanut Facebookissa BBC Thain tekemän henkilöjutun Vajiralongkornista vuonna 2016, kun tämä oli juuri noussut valtaistuimelle. 14,40€) TAKE AWAY -EDUT: OSTA 5, SAAT 6 OSTA 9, SAAT 12 (tarjous voimassa ma-to 13.-16.5. Jatupat ei ollut suinkaan ainoa thaimaalainen, joka jakoi kyseisen verkkojutun Facebookissa. Entinen oikeustieteen opiskelija Jatupat, joka tunnetaan nimellä Pai Dao Din, sai kuninkaallisen armahduksen. Mutta koska Jatupat vastustaa armeijan tukemaa hallitusta ja on osallistunut lukuisiin mielenosoituksiin, hän oli ainoa, jota vastaan syyte nostettiin. 050 572 1565 @forssanlehti.fi Löydät meidät myös Instagramista @FLtoimitus Seuraa meitä Twitterissä Forssan Lehti Tykkää meistä Facebookissa Lea Peuhkuri Thaimaalainen aktivisti Jatupat Boonpattararaksa pääsi perjantaina vapaaksi yli kahden vuoden vankeuden jälkeen. YHTÄ HYVIN ei ole käynyt kolmelle muulle thaimaalaisaktivistille, joita myös syytetään kuninkaan loukkaamisesta. MAANANTAINA 13. –?Sanam Luang -setä (toinen nimi Chucheepille) ja kaksi muuta otettiin kiinni ... kuukausi sitten, kertoi Reutersin mukaan Piangdin Rakthai amerikkalaisesta Thai Alliance for Human Rights -järjestöstä. Vapautetut vangit rukoilivat kuninkaan kuvan edessä Bangkokissa perjantaina. Rangaistukset majesteettirikoksista voivat lieventyä merkittävästi tunnustamalla. klo 10-13 Vanhatie 220, 31600 Jokioinen klo 14-17 Peipontie 8, 30100 Forssa Matias Varhi 0400 583346 Niklas Linna 0400 214288 Tammelan paloasemalla Ilmoittautumiset Turva-Missio Asko Mustonen 040 768 9480 Tulityökurssi maanantaina 20.5. KENKÄMARKKINAT tiistai 14.5. FL–LM, REUTERS Kuningas rankaisee ja armahtaa Yksi aktivisti pääsi vapaaksi vankilasta, mutta muita on pidätetty ja toiset on löydetty kuolleena. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Chucheep Chiwasut, Siam Theerawut ja Kritsana Thapthai pidätettiin Vietnamissa ja luovutettiin ilmeisesti Thaimaan viranomaisille keskiviikkona. Radioasema suhtautuu kriittisesti armeijaan ja monarkiaan. Thaimaan tiukka majesteettilaki kieltää muun muassa kuninkaallisten arvostelun. Kuningas Maha Vajiralongkorn (taulussa) on viettänyt virallisia kruunajaisiaan muun muassa armahtamalla tuhansia vankeja. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin) ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa AVAIMET KÄTEEN • TAKUUTYÖNÄ • PITÄVÄT AIKATAULUT WWW.KYMPPI-KATTO.FI Osallistu arvontaan ja VOITA 10.000 e kattOtai ikkunaremOntti arvonnan säännöt: www.kymppi-katto.fi Kattoremontin asennustyönäytös tiistaina 14.5. Yli 2?600 ihmistä oli tehnyt niin sen jälkeen, kun juttu julkaistiin joulukuussa 2016. Tervetuloa! SUOSIKKIKENKÄ p. Chatcharn Buppawan, 56, ja Kraidej Luelert, 46, olivat maanpaossa eläviä thaimaalaisia, jotka tunnettiin armeijan ja kuninkaallisen perheen arvostelusta. Asiasta kertoo BBC