Helsingin vuoden 1940 pääsylippuja ehdittiin jo painaa, mutta ne eivät koskaan päätyneet levitykseen. Sunnuntaina 13.8.2023 Vuodesta 1917 Nro 215 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,20 e / päivä Pekolankatu 3, Forssa 044 326 4060 | ortofix.fi Fysioterapiaja apuvälinepalvelut Forssassa. Yksilölliset tukipohjalliset Fysioterapia Shockwave Hieronnat Varaa aika soittamalla tai kätevästi netistä! AVOIMET OVET Forssan toimistollamme Kartanokatu 4 18.8. Liekki syttyi roihuksi 1980-luvulla filateliaharrastuksen kautta. Sivut 4–5 Perussuomalaiset syyttää mediaa kesän kohuista Sivu 7 Huoltovarmuus ontuu Euroopassa, kun tehtaat seisovat Sivu 3 Onko 6 miljardia puolustukseen liikaa, kun itänaapuri käyttää sotavalmiuden ylläpitoon 30 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Olympialaisiin hurahtanut mies törmää edelleen joskus esineisiin, joiden olemassaolosta hän ei ole edes tiennyt. kello 9–17 Tilaisuus on maksuton ja tarjolla pientä purtavaa. Kuva: Lassi Puhtimäki Sivut 10–11 Helsingin olympialaiset ovat keräilijän intohimo – Kokoelma ulottuu postimerkeistä urheilijan juhla-asuun Suomen viimeinen Tiimari kiinnostaa turisteja Sivut 12–13. Forssa-areenan keskustelijat pureutuivat sodan vaikutuksiin ja siihen, millaisen keulakuvan Suomi tarvitsee. Lipun ostaneilla oli kisojen peruunnuttua mahdollisuus lahjoittaa ne maanpuolustustyöhön. Koko maakunnassa avoimia paikkoja on noin 300. Yhteystietonsa jättäneille tarjoamme 30 minuutin ilmaisen lakikonsultaation ilman sitoumusta. Sote-ala kaipaa kipeästi lisää tekijöitä myös Forssan seudulla Forssan seudun sosiaalija terveysalan opiskeluja työmahdollisuuksia esitellään kattavasti tiistaina Tule tekijäksi! -tapahtumassa. Tekijöitä tarvitaan, sillä te-toimiston mukaan Forssan seudulla on tänä vuonna ollut jatkuvasti avoimena noin 60 lähihoitajan tai sairaanhoitajan tehtävää. Risto Järmälän omakotitalon yläkerta Forssassa on pyhitetty Helsingin vuoden 1952 ja sodan vuoksi peruuntuneille vuoden 1940 olympialaisille. Opintoihin voi päästä kiinni miltei saman tien, sisällä opintokokonaisuuksia on käynnistymässä seuraavaksi syyskuussa
Omaishoidon tarve vaikuttaa merkittävästi koko perheen elämään. Orpon hallituksen ohjelmassa on kirjattuna tämä omaishoitajien yhdenvertaisuusongelma. Toimintakyvyn ylläpitämisen on tärkeää koskea sekä omaishoidettavaa että omaishoitajaa, jotta hän kykenee läheisestään huolehtimaan. Silti vero aiheuttaa hammastenkiristystä kansan syvissä riveissä. Suomen väestön ikääntyminen on tosiasia ja se vaatii päätöksiä, joilla mahdollistetaan ikäihmisten kotona asumisen monipuolinen tukeminen ja samalla hoidettavalle ihmisarvoinen elämä. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste Hämeentie 7, Forssa torstaisin klo 9–12 ja 13–15 forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Selvitysten mukaan yli miljoona suomalaista auttaa joka päivä läheistään. Se eriarvoistaa omaishoitajien työtä tekeviä ihmisiä. Ruotsin mallin mukainen pääomavero voisi tulla perijälle kalliimmaksi. Tämän vuoksi peräti 60 prosenttia perinnöistä on Suomessa verovapaita. 040 451 8390 Toimitussihteerit: 03 4155 666, klo 13–21 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Sirkka-Liisa Anttila Yli miljoona suomalaista pitää huolta läheisistään ” Omaishoitajan vastuu läheisestä on ympärivuorokautista.. Omaishoitajat tekevät työtään rakkaudesta läheiseen. Selvityksen mukaan ilman omaisten apua ikääntyneiden hoidon menot olisivat vuositasolla jopa 2,8 mrd euroa suuremmat! Omaishoitajien oma jaksaminen on keskeisin omaishoidon onnistumisen edellytys. Ilman meidän jokaisen työpanosta Suomessa ei tulla toimeen päivääkään. Omaishoitajien työstä maksettava korvaus, josta vielä maksetaan verokin, on erittäin pieni työn vastuullisuuteen ja vaativuuteen verrattuna. Tästä tulee hyvä mieli niin hoitajalle kuin muillekin läheisille. Työssäkäyvien tai yrittäjien sekä samalla omaisestaan huolehtivien omaishoitajien työn ja hoidon yhteensovittamiseksi tarvitaan myös konkreettisia päätöksiä. Siksi 2-3 vapaapäivää kuukaudessa ovat erittäin tärkeät ja niitä kannustan jokaisen pitämään! Omaishoitajan työn sitovuus ja vastuu läheisestä on ympärivuorokautista. Hyvinvointialueen tehtävänä on valmistella kattava maakunnallinen omaishoidon strategia yhdessä asiakkaiden kanssa heidän tarpeista lähtien. Paino: Lehtisepät, Lahti. Sen mukaan perintöveron poisto olisi kädenojennus vanhoille yrityksille eikä edistäisi uutta yritystoimintaa tai kaivattuja innovaatioita. Omaishoitajan työ on ympärivuorokautista vastuuta ja huolenpitoa. Lopuksi toivotan jaksamista jokaiselle omaishoitajalle arvokkaassa työssämme. Kolumni O maishoitaja on henkilö, joka pitää huolta hoivan tarpeessa olevasta perheenjäsenestään tai muusta läheisestä. Esimerkiksi prosessipäällikkö Essi Eerola Suomen Pankista on sitä mieltä, että nykyisen järjestelmän ongelmia pitäisi pikemminkin korjata kuin luopua siitä kokonaan. Perintöveroa voi korjata muttei poistaa ” Perinnön verovapaata osuutta voisi korottaa. Se pitää hallituksen ehdottomasti nyt korjata ja ulottaa jokaiselle omaishoitajalle oikeudenmukainen korvaus. Peritystä omaisuudesta vero olisi silloin 15 prosenttia. Siinä perinnön arvonnousuun liittyvä vero maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun omaisuus realisoidaan. Omaishoitajien tekemällä erittäin arvokkaalla työllä korvataan moninkertaisesti kalliimpaa laitoshoitoa. Tarvitaan osa-aikatyön ja etätyön mahdollisuuksien hyödyntämistä sekä tarvittaessa myös tilapäisen hoitovapaan mahdollisuutta. Veronmaksajain Keskusliitto yleensä kannattaa veronalennuksia, mutta perintöveron poistoa se vastustaa. Jos perintövero poistettaisiin, uudistuksessa ei olisi pelkästään voittajia. Esimerkiksi 20 000 euron alaraja voisi olla korkeampi. Suomessa oli v. Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on suhtautunut perintöveron poistoon kriittisesti. Toki veroa on hyvä korjailla. Se on kansainvälisessä vertailussa alhainen, eikä sitä ole pitkään aikaan nostettu. 2017 omaishoitosopimuksen tehneitä omaishoitajia 46132, mikä on vajaa 20 prosenttia, siis viidesosa läheisistään huolehtivista. Asiantuntijat ovat tyrmänneet perintöveron poiston moneen kertaan. Iso osa perintöveron koko potista kertyy pienestä määrästä hyvin arvokkaita lahjoja tai perintöjä, kuten yrityksiä tai maatiloja. Lyhytkin aika liikkumatta kangistaa ja heikentää ikääntyneen liikuntakykyä. Jos asunnon arvo olisi ennen perinnönjakoa noussut esimerkiksi kaksinkertaiseksi, kyseisestä arvonnoususta kannettaisiin 30 prosentin pääomavero. Tavoitteena omaishoidossa pitää olla mahdollisuus käyttää myös asiakasseteliä, jolla hankkia tarpeellisia palveluja tukemaan perheen arkea. Näin ei ole nyt. Lisäksi sen kautta voi hillitä tuloja varallisuuseroja. Tällaiset tapaukset pitäisi voida huomioida erikseen. Hallitus lupaa lisätä kuntien terveyden edistämisen määrärahaa kohdentaen sen ikäihmisten kotona pärjäämisen tukeen sekä lupaa tukea myös järjestöjen ja kolmannen sektorin tekemää työtä ikäihmisten kotona pärjäämiseksi. Perintövero vastaavassa tilanteessa jäisi yhdeksään prosenttiin. Perustuslain mukaan lain edessä jokaisen on saatava yhdenvertainen kohtelu. Omaishoitoon liittyy aina sairauden tai vamman tuoma elämänmuutos. Omaishoitajan työstä parhaan kiitoksen saat hoidettavalta itseltään. Jälkipolvi ei välttämättä ole motivoitunut yritystoiminnan jatkamiseen. Se kannattaa muistaa ja se kannustakoon meitä oman työmme arvostukseen. Uuden elämäntilanteen hyväksyminen vaatii oman aikansa. Olen itse mieheni omaishoitaja. Suomen Pankin Eerolan mukaan Ruotsin mallin keskeinen ongelma on se, että se kannustaa antamaan yrityksen perintönä seuraavalle sukupolvelle vaikka monessa tilanteessa yrityksen myyminen olisi sen jatkuvuuden kannalta viisaampaa. Perintövero koskee vain yli 20 000 euron omaisuuksia. Kirjoittaja on ministeri ja omaishoitaja. Valtion viime vuoden budjetissa perintöja lahjaveron osuus oli 900 miljoonaa euroa. Keskiviikon lehti: Sanoma Manu oy, Tampere Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Artikkelit Pääkirjoitus 13.8.2023 H allitus selvittää perintöja lahjaverosta luopumista ja sen korvaamista niin kutsutulla Ruotsin mallilla. Lisäksi yksi ongelma on, että vero kohdistuu myös varallisuuteen, jota ei ole aina helppoa myydä. Tavoitteena pitää olla omaisja perhehoidon saaminen osaksi iäkkäiden ihmisten palvelurakennetta, josta maksetaan sitä työtä tekevälle hoidon tarpeen mukainen palkka. Perintöja lahjaveroa pidetään talouden kannalta tehokkaana, koska se ei kohdistu työhön tai yrittämiseen. Hän muistaa kiittää ja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen hoitoonsa. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh
Valtaoikeuksien suhteen nykyinen tilanne on hyvä, Kolu sanoi muiden jakaessa arvion. – Suomen puolustusbudjetti on 6 miljardia euroa. Sitovia sopimuksiakaan ei tehdä kolmea vuotta pidemmäksi aikaa. Joenpaloa lukuun ottamatta kaikki panelistit liputtivat myös sen puolesta, että reserviläisten yläikärajaa nostetaan ja kutsunnat laajennetaan kaikkia koskeviksi. Neuvottelevaa ja sovittelevaa linjaa tarvitaan ja uskon, että Halla-aho pystyy myös kokoamaan kansakuntaa omilla ajatuksillaan, tuore kansanedustaja arvioi. Mika Aaltolan mielestä presidentin pitää operoida päivänpolitiikan yläpuolella ja vaalia kansakunnan etua. Puolustukseen käytettävistä euroista ei Joenpaloa lukuun ottamatta panelistien mielestä ole varaa säästää. Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärjen vetämään Forssa-areenan keskusteluun osallistuivat Rami Lehtinen (vas.), Mika Aaltola, Sanni Grahn-Laasonen, Ilkka Joenpalo ja Harri Kolu. Kansanedustaja Rami Lehtinen (ps.) taas asettui Jussi Halla-ahon taakse. Aaltola peräänkuuluttaa strategisen keskustelu tärkeyttä ja kahdenvälisten neuvottelujen syventämistä Yhdysvaltain kanssa. Rami Lehtinen tuumii, että Yhdysvaltojen ja Naton olisi pitänyt puuttua jo 2014 Itä-Ukrainan tilanteeseen. Uudeksi presidentiksi sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) nimesi ylivertaiseksi suosikkiehdokkaakseen Alexander Stubbin vahvan poliittisen kokemuksen ja kansainvälisten verkostojen johdosta. Naisten asevelvollisuus ei saanut kannatusta, vaan osaaminen ratkaisee. – Huoltovarmuuden näkökulmasta tilanne on huolestuttava. Productionin toimitusjohtaja Harri Kolu TAPIO TUOMELA Uutiset p. – Ulkopoliittista osaamista ja näkemystä on riittävästi. Kansakunnan kahtiajakautuminen on asia, johon presidentin pitää puuttua. Nyt emme todellakaan voi jarrutella, vaikka säästöpaineita on, Kolu muistutti. Sota vasta kallista onkin; Ukrainan bkt on laskenut 60 prosentilla. – Presidentiltä odotan arvojohtajuutta ja keulakuvana oloa. – Meneillään oleva sota kertoo, miten huonosti pahimpaan skenaarioon oli varauduttu. – Puolustuksen pitää perustua jatkossakin omaan tahtoon, sillä olemme itse vastuussa. Saman allekirjoittaa Harri Kolu. – Mielestäni 3 prosenttia on pieni hinta varautumisesta. Moni kuulija höristeli korviaan hänen arvioitua, että osa trollauksesta ja häneen kohdistuneesta arvostelusta olisi pitkälti idästä masinoitua. Puolustusvälineteollisuutta edustavan forssalaisen C.P.E. – Suomalaisilla on aina ollut hyvä presidentti. Varastot ehtyvät, eikä Euroopasta edes löydy aseteollisuutta, jonka myötävaikutuksella sota saataisiin ratkaistua. Joenpalo maalailee uhkakuvia USA:n sisäpolitiikan ympärille. Saksa nosti omansa 50:stä 100:aan miljardiin ilman yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Mika Aaltola pitää nykytilannetta, jossa EU-maiden puolustustarvikevarastoja tyhjennetään Ukrainaan ongelmallisena. Paneelikeskustelun vetänyt Talouselämälehden päätoimittaja Jussi Kärki aloitti tilaisuuden presidenttiehdokkuutta havittelevalle ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolalle suunnatulla nettikeskustelun kirvoittamalla kysymyksellä; oletko ylimielinen vai itsekäs. Saksa nosti omansa 50:stä 100:aan miljardiin. – Nöyrin mielin lähden, mutta nöyristellä ei kannata, tuumi Aaltola, jonka mielestä ulosannista täytyy löytyä vähintäänkin ripaus Seppo Rädylle ominaista suoruutta. Tulevalla presidentillä pitää olla Forssaareenan panelistien mukaan edellytykset kansakuntaa kokoavaksi voimaksi. Uskon, että sellainen löytyy näissäkin vaaleissa. Grahn-Laasonen arvioi Naton jäsenilleen asettaman tavoitteen 2 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt) olevan riittävä. Suomalaisten isänmaallisuutta ja puolustushenkeä pitää vaalia. Panelistien kehujen perusteella Sauli Niinistön voisi hyvin valita kolmannelle kaudelle ilman, että demokratia suuresti järkkyisi. Miten käy Naton sitten, jos Yhdysvaltoja tulee vetämään samanlainen huuliveikko kuin tämä Joe Bidenin edeltäjä oli. Suomen sodan-ajan joukkojen vahvuus on tällä hetkellä 280 000. Katse on pidettävä pallossa, sillä nyt tarvitaan strategista päättäväisyyttä, Aaltola tuumi. Tehtaita seisoo, kun tilauksia ei ole. – Venäläisten silmin Suomenlahti on meri, jota reunustavat Natomaat. Naapurissamme 30 prosenttia bkt:sta menee sotavalmiuden ylläpitoon. ” Suomen puolustusbudjetti on 6 miljardia. forssalaisen C.P.E. Productionin toimitusjohtaja Harri Kolu muistutti Suomen olevan turvallisuuspoliittisesti uudessa tilanteessa. Maakuntaneuvos Ilkka Joenpalo (sd.) ei lähtenyt liputtamaan kenenkään puolesta, koska virallista ehdokasta ei ole nimetty. Asema Natossa pitäisi vahvistaa ennen kuin politiikka muuttuu Yhdysvalloissa. Ilkka Joenpalo tähdensi, että Suomen tekemien hankintojen pitää olla järkeviä ja moderniin aikaan tähtääviä. Samoilla linjoilla on Harri Kolu. Epävakaa maailmantilanne lisää myös taloudellisia haasteita, joihin löytyisi keskustelun perusteella yksi helppo lievityskeino. Nopeaa ulospääsyä ei enää ole. Erityisesti ilmatilaan Ukraina tarvitsisi kipeästi vahvistusta. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 3 Puolustusbudjetti ja Naton yhtenäisyys puhuttivat areenalla Ville Säteri F orssa-areenan keskustelun teemat liikkuivat lauantaina Forssan torilla vahvasti presidentinvaalien ja turvallisuuspolitiikan ympärillä. Päätös Natoon liittymisestä Suomen olisi Grahn-Laasosen mukaan tehdä jo kauan sitten, sillä se avaa ovia myös kotimaisen osaamisen viemiseen maailmalle
Huoltotyöt aiheuttavat häiriöitä televisioja radiolähetyksiin. Huoltotyöt aiheuttavat häiriötä tvja radiolähetyksissä Forssan Lehti Digita tekee huoltotöitä Tammelan lähetinasemalla ensi keskiviikkona 16. Kanta-Hämeessä alan avoimia työpaikkoja on yli 300. Huijausviesteissä houkutellaan klikkaamaan esimerkiksi tekstiviesteissä olevia linkkejä. TAPIO TUOMELA p Uutiset. Radiolähetyksissä voi esiintyä häiriöitä ensi viikolla Forssan seudulla. Myös radiolähetysten lähetystehoja alennetaan ilmoitetulla aikavälillä. Huijausviestit voivat tulla tekstiviesteinä ja sähköposteina. 4 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Sote-alan työpaikkoja on jatkuvasti auki kymmeniä F orssan seudulla on perinteisesti järjestetty kerran vuodessa rekryja opintotapahtuma Tekijä, mutta se ei enää yksin riitä. Digita kertoo tiedotteessa, että tv-palveluiden lähetys joudutaan katkaisemaan noin tunnin ajaksi kyseisellä aikavälillä työtuvallisuuden takaamiseksi. Tule Tekijäksi! -sisartapahtumia on pidetty viime vuoden keväästä saakka, ja viides on nyt tulossa. Te-toimiston tilastojen mukaan Forssan seudulla on ollut tänä vuonna jatkuvasti avoinna noin 60 lähihoitajan tai sairaanhoitajan tehtävää. Poliisi suosittelee olemaan tarkkaavainen ja käyttämään pankkien palveluita vain virallisten sivujen ja sovellusten kautta. Opiskelemaan voi päästä lähes saman tien. – Toivomme, että tapahtumaan tultaisiin rohkeasti kysymään alasta, koulutuspaikoista ja työllistymismahdollisuuksista, Lhkk:n lehtori ja vetovoimakoordinaattori Sanna Seppänen Jatkuvan oppiKiti Salonen Forssan seudulla etsitään sote-alalle työvoimaa Tule Tekijäksi! -rekrytapahtumassa. elokuuta. Asiasta tiedotti lauantaina Sisä-Suomen poliisilaitos. Sote-ala eroaa tapahtumassa aiemmin esillä olleista aloista kelpoisuusvaatimuksillaan. Liikkeellä olevat huijausviestit vaikuttavat nopeasti katsottuina aidoilta, sillä ne saattavat ilmestyä aitojen pankkien lähettämien viestien ketjuun. Ne ovat aiheuttaneet uhreille suurten rahasummien menetyksiä. Pankkien nimissä lähetetty huijausviestejä, poliisi varoittaa STT Pankkien nimissä lähetettyjä huijausviestejä on tullut jälleen poliisin tietoon. Alennetut lähetystehot koskevat Yle Puheen, Yle Radio 1:n, Yle Radio Suomi Hämeenlinnan, YleX:n, LOOPin, Radio Rockin ja radio SuomiPopin lähetyksiä. Tehojen alennus voi aiheuttaa häiriöitä peittoalueen reunamilla. Teema valikoituu aina tarpeesta, ja elokuun tapahtumassa se on sosiaalija terveysala. Huoltotöitä tehdään kello 9–15. Jos epäilee saaneensa huijausviestin, on tärkeää olla klikkaamatta viestin mukana tulleita linkkejä. Palvelukatkokset koskevat niin vapaasti katsottavia kanavia kuin maksu-tv:tä. Huoltotyön vara-ajankohta on torstai 17.8. – Työvoimaa on tarvittu, projektipäällikkö Satu Kaskinen Kohti kestävää työllistymistä Lounais-Hämeessä -hankkeesta sanoo
Kun tehdään ihmisten kanssa töitä, sitä täytyy haluta. Seudulla on pyritty reagoimaan nopeasti muuttuviin tarpeisiin. Uutiset p. prikaatikenraali Mauri Koskela on saanut syytteen vakavasta seksuaalirikoksesta. Kanta-Hämeessä litramyynti tippui väkevissä alkoholituotteissa 6,9 prosenttia, panimotuotteissa 9,9 prosenttia, viineissä 4,9 prosenttia ja alkoholittomissa tuotteissa 18,6 prosenttia. – Ostetusta viinistä 90 prosenttia nautitaan parin viikon sisällä ostopäivästä. Ikäluokkien pienentyessä alavaihtajia tarvitaan, mikäli suomalaiset halutaan saada hoidettua. Hän on myös toiminut 2010-luvulla Enontekiön vs. Tule Tekijäksi! -tapahtuma järjestetään Forssan Yrityskehityksen Business Parkissa tiistaina 15.8. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus vahvisti perjantaina STT:lle rikossyytteet ja sen, että niitä käsitellään oikeudessa myöhemmin elokuussa. Koulutus käynnistyy kolmen viikon orientaatiojaksolla, jonka jälkeen arvioidaan hakijan soveltuvuus alalle ja laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (hoks). Lehden mukaan epäilty seksuaalirikos ajoittuu viime uudenvuodenaatolle. Koko maassa litramyynti väheni viineissä viisi prosenttia, väkevissä 5,9 prosenttia, panimotuotteissa 8,6 prosenttia ja alkoholittomissa tuotteissa 14,7 prosenttia. Kaskinen pohtii negatiivisten asioiden jääneen päälle, vaikka moni myös viihtyy alalla. Satu Kaskinen (vas.) ja Sanna Seppänen toivovat, että kaikki kiinnostuneet tulevat rohkeasti tutustumaan sote-alan koulutusja työmahdollisuuksiin Tule Tekijäksi! -tapahtumaan. Kanta-Hämeessä Alkon heinäkuun litramyynti väheni samalla ajanjaksolla yhteensä 6,1 prosenttia. Lisäksi paikalla ovat Te-toimiston ja Ohjaamo Forssan edustajat. – Kun ikää tulee, saatetaan haluta tehdä työtä, jossa autetaan muita, Seppänen sanoo. Vain pitkään säilytettävät viinit kaipaavat suojakseen lasia ja siksipä vaihtoehtoiset pakkausmateriaalit ovat oikein passeli vaihtoehto viineille, kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö Taina Vilkuna. – Kaikille työ ei tietenkään sovi. Sote-opiskelijoista jo yli puolet on muita kuin suoraan peruskoulusta tulevia. elokuuta. Vajaa 15 Forssan vastaanottokeskuksen asiakasta on opiskellut suomen kieltä tähtäimenään hoiva-avustajan koulutus. kunnanjohtajana. Hamkin syksyn yhteyshaussa haetaan tammikuussa käynnistyviin koulutuksiin. Forssan ammatti-instituutissa sote-alan koulutuksiin on ollut pitkästä aikaa hyvin hakijoita. kenraali on saanut syytteen törkeästä raiskauksesta STT Puolustusvoimien evp. Lähihoitajat osallistuvat lääkehoitoon, kun taas hoiva-avustajat tekevät avustavia tehtäviä esimerkiksi ruokailuissa, vaatehuollossa tai viriketoiminnassa. – On tullut uudella tavalla ymmärrystä, että kaikkia tarvitaan, Seppänen sanoo. Koskelan asianajaja Riitta Leppiniemi kertoi STT:lle, että hänen päämiehensä kiistää seksuaalirikossyytteen. klo 12–14. Merkittävä osuus juomien hiilijalanjäljestä syntyy Alkon mukaan juuri pakkausten valmistuksesta, joten vaihtoehtoiset juomapakkaukset ovat suosiossa ympäristöja ilmastoystävällisyyden vuoksi. Koskela on toiminut sotilasurallaan useissa kansainvälisissä tehtävissä ja johtanut puolustusvoimien kansainvälistä keskusta. Kaskinen näkee isona rikkautena, että alalla voi työskennellä erityyppisissä tehtävissä ja monien asiakasryhmien kanssa. ” Ostetusta viinistä 90 prosenttia nautitaan parin viikon sisällä ostopäivästä. Työnantajista mukana ovat Oma Häme, Esperi ja Tukena sekä koulutusorganisaatioista Lhkk ja Hamk. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 5 POHJAMAALATUT ULKOVERHOUSPANEELIT 20*95 UTV 1,10€/M 20*120 UTV 1,40€/M 20*145 UTV 1,70€/M YPÄJÄN PUUTUOTE 045 2700 757 YPÄJÄN PUUTUOTE VARSANOJANTIE 472, YPÄJÄ YPAJANPUUTUOTE.FI A KAEN 1,10€/M MYÖS TARJOUSERIÄ VIIKON TARJOUS! misen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittamasta hoiva-avustaja-hankkeesta sanoo. Hakuaika työvoimakoulutukseen päättyy 20. Lisäksi kevyet juomapakkaukset ovat käytännöllisempiä kesätapahtumiin kuin painavammat lasista tehdyt tuotteet. STT julkaisee poikkeuksellisesti rikoksesta syytetyn nimen jo syytevaiheessa epäillyn teon vakavuuden vuoksi ja koska syytetty on toiminut korkeassa asemassa Puolustusvoimissa. – Työnantajat ovat siinä myös suuressa vastuussa, Seppänen sanoo. Opiskelemaan voi päästä lähes saman tien. Helposti kierrätettävät, kevyet ja kestävät kartongista tai muovista valmistetut juomapakkaukset ovat haluttuja tuotteita. Kanta-Hämeen osuus koko Suomen Alkon litramyynnistä oli 3,26 prosenttia. syyskuuta hoiva-avustajan tai lähihoitajakoulutuksen työvoimakoulutus, joka on tarkoitettu ensisijassa työttömille tai työttömyysuhan alla oleville aikuisille. Jatkuvan haun ansiosta ammatillisia opintoja pystyy suorittamaan joustavasti ympäri vuoden. Tapahtumat ovat yksi keino kohentaa alan imagoa. – Volyymi, mitä alalla tarvitaan, on valtava. Kohti kestävää työllistymistä Lounais-Hämeessä -hankkeen projektipäällikkö Satu Kaskinen LASSI PUHTIMÄKI Alkon heinäkuun myynti väheni viime vuoteen verrattuna Aleksis Villanen Alkon heinäkuun litramyynti väheni koko Suomessa 5,6 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Tukipalveluavustajan tutkinnon osa (15 op) on ”maistiainen” alalle. Puolustusvoimien evp. Viime aikoina esillä on ollut paljolti sote-alan ahdinko. Työ on myös joustavaa: alalta löytyy sekä vakitöitä että keikkatöitä esimerkiksi toisen ammatin oheen tai eläkeläisille. Faissa tarjotaan myös perustason ensihoitajan koulutusta. Hoiva-avustajasta voi jatkaa lähihoitajaksi ja siitä vaikkapa väyläopintojen kautta sairaanhoitajatai sosionomiopintoihin Hämeen ammattikorkeakouluun. Tule Tekijäksi! -tapahtuma on Forssan seudun Virta-verkoston järjestämä. Aikuiset hakeutuvat opintoihin päivittämään osaamistaan tai vaihtamaan alaa. Taina Vilkuna, Alkon tuoteviestintäpäällikkö Asiakkaat valitsevat Alkon mukaan ympäristöystävällisiä ja vaihtoehtoisia juomapakkauksia. Koskelaa syytetään törkeästä raiskauksesta ja ampuma-aserikoksesta. ” Kun tehdään ihmisten kanssa töitä, sitä täytyy haluta. Kaskinen painottaa, ettei Tule Tekijäksi! -tapahtumassa ole kyse vain tästä hetkestä vaan myös tulevaisuudesta. Työvoimapulasta puhutaan monesti ikäihmisten hoivapalveluiden kohdalla, mutta työvoimaa tarvitaan myös esimerkiksi kehitysvammapuolelle sekä kasvatusja ohjausalalle. Viinipussi ja hanapakkaus ovat esimerkkejä ympäristöystävällisistä pakkausvalinnoista. Sote-alan opinnoissa pystyy etenemään askelittain. Forssan ammatti-instituutissa (Fai) alkaa 4. – Tarkoitus on, että yhden oven takaa saa mahdollisimman paljon tietoa, Seppänen kertoo. Syytteistä uutisoi aiemmin Seiska. – Faissa tavoitteenamme on aina, että koulutuksen loppuun saataisiin oppisopimusjakso, jotta opiskelija kiinnittyy heti työelämään, Seppänen kertoo. Hoiva-avustajakoulutus on noussut uuteen arvoon hoiva-alan työvoimapulan, nousevien henkilömitoitusten ja maahanmuuttajien kouluttamisen myötä. Nyt näyttää siltä, että elo-syyskuussa Faissa aloittaa sosiaalija terveysalan tutkinnoissa ja tutkinnonosissa noin 90 opiskelijaa
Kaavailtu muutos ei siis tässä vaiheessa vaikuttaisi kaikissa kunnissa (esim. Oli siis edessä korjaus. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Armoluojani. Muut suuret kaupungit tulevat heti perässä. Olemmeko löytäneet oikean suunnan elämällemme. Kirkon ovet aukeavat ulospäin. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Kirkon ovissa on myös kahdet saranat, joissakin jopa kolmet. Kun kuuntelemme päivän tekstiä, niin samalla voimme ajatella omaa etsikkoaikaamme. Sana sunnuntaiksi s Pääministeri Orpon hallitus aikoo nostaa tontin kiinteistöveroprosentin eli yleisen kiinteistöveroprosentin alarajaa nykyisestä 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin. Kohtuuteen olisi syytä pyrkiä, sillä asumisja energiamenojen osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista hipoo jo kolmasosaa. Huolehtikaamme siitä, että ovet ovat avoimet ja saranat toimivat moitteettomasti. Kuinka usein sinä olet käynyt niistä ovista sisälle kuulemaan päivän evankeliumia. Lisäksi on hyvä muistaa, että kiinteistöveron muutokset vaikuttavat omistusasujien lisäksi myös vuokra-asumisen hintaan. Anna sen valaista näkyä, jonka olet minun elämääni kätkenyt. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Näin ovi saa tukea molemmista saranoista. Kuten Anna-Maija Raittila kirjoittaa: ”Pyhä Isäni. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Aamen. Rakennusten verotusarvot ovat sidoksissa rakennuskustannuksiin, jotka nousivat tuoreimpien tilastojen perusteella 2,1 %. Tämän myötä rakennusten verotusarvot nousevat ensi vuonna saman verran, kuluvan vuoden noin yhdeksän prosentin nousun päälle. Euroilla mitattuna kaikkein suurin korotus tulisi Helsinkiin, sillä tonttien verotusarvot ovat Helsingissä kaikkein korkeimmat. Varjele luottamusta, jonka varassa pystyn erottamaan kutsusi suunnan silloinkin, kun rohkeuteni pettää. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Ovatko sinun ovesi tukevasti molemmilla saranoilla. Hallitusohjelmassa luvataan, että uudistus toteutetaan pitkillä siirtymäajoilla, ja kiinteistöveron muutokset ovat kohtuullisia kiinteistöjen omistajille. Palstan puhelinnumero on 03 4155 660 6 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Kahdet saranat Keijo Leppänen O vessa on tavallisesti kaksi saranaa. Sinun käsiisi annan tämän uuden päiväni. Ne kutsuvat kulkemaan sisälle sanan kuuloon. Lisäksi tulossa on toinenkin kiinteistöveroa koskeva nousupaine ensi vuodelle. Toisessa ääripäässä ovat taas kunnat, joissa tontit ovat lähes ilmaisia. Ovi oli klenkallaan. TAPIO TUOMELA Seuraa meitä somessa p Mielipide. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Näin voit jatkaa elämäsi suuntaan, jossa löydät etsimäsi. Suurin osa kunnista joutuisi korottamaan kiinteistöveroprosenttiaan, sillä nykyisin vain harvassa kunnassa yleinen kiinteistöveroprosentti on jo valmiiksi 1,30 tai enemmän. Ovessa täytyy olla siis vähintään kaksi saranaa. Tekstin maksimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Vai onko sinun etsikkoaikasi edelleen suuntaa vailla. On huomattava se, että suurimmassa osassa kuntia verotusarvot ovat olleet pitkään laskevalla uralla. Nykyään kirkon ovet käyvät aika harvoin. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Nyt voimme kulkea ovesta huolettomasti. Varjele sydämessäni oman uskollisuutesi liekki. Forssassa jo nyt 1,40%), mutta jos korotusten tielle mukisematta lähdetään, niin kynnys uusille korotuksille saattaa jatkossa madaltua. Kun avasin oven, se keikahti kumoon. Vaihtoehtoja on useita. Tämän sunnuntain aiheena on etsikkoaika. Ovet ovat suorassa ja toimivat hyvin. Kuinka helppo niistä on kulkea. Kun olin saanut korjattua, ovi oli taas suorassa ja aukesi moitteettomasti. Kirjoittaja on Ypäjän kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Toimivatko ne kunnolla, että voit ottaa vastaan ohjeet elämäsi suunnalle. Huomasin eräänä päivänä, että ulkovaraston oven sarana oli irti. Ehkä tuo etsikkoaika alkoi jo pyhäkoulusta tai viimeistään rippikoulun konfirmaatiotilaisuudesta. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi.Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Hasse Renfeldt toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Kanta-Häme Kiinteistöverosta ei saa tehdä korotusautomaattia Yleisen kiinteistöveroprosentin alaraja on nousemassa. Orpon hallituksen ohjelmassa on lisäksi myös kiinteistöveron verotusarvojen muutos, jota on yritetty ajaa eteenpäin jo vuosia. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Jos kunta on aikeissa kerätä nykyisen tuoton kiinteistöverolla, veroprosentteja on niissä korotettava verotusarvojen muutoksen jälkeen, elleivät sitten vaikkapa uusien voimaloiden kiinteistöverotuotot paikkaa kehitystä
EU-poliittisen ohjelman uusimisesta tai päivittämisestä keskusteltiin perussuomalaisten puoluekokouksessa lauantaina. Kun eduskunta aloittaa, meidän täytyy olla täysin varmoja siitä, että salissa toiseksi suurimman puolueen puheenjohtaja ja muut ministerit saavat luottamuksen. Hänen mukaansa puolueen tulee olla pragmaattinen muuttuvassa maailmassa ja pyrkiä entistä enemmän saamaan oma linja läpi EU:ssa. Natsi. Putkonen ja Purra haukkuivat puheissaan median lyttyyn Viivi Salminen?/?STT Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja puoluetoimiston työntekijä Matti Putkonen molemmat haukkuivat puoluekokouspuheissaan median. Hänen mukaansa erityisesti pitää kehittää puolueen sisäistä viestintää ja koulutusta. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 7 Perussuomalaiset harkitsee EU-ero -linjauksen hylkäämistä Sanna Nikula?/?STT P erussuomalaisten puoluekokouksessa arvioitiin lauantaina uusiksi puolueen EU-politiikkaa, mutta varsin rauhallisin äänenpainoin. Purra puoluekokouksessa STT:lle: Olipa päätös kumpi tahansa, se on monien mielestä huono. Hallituspuolueiden väliset neuvottelut eli niin sanottu budjettiriihi on syyskuussa. Purra jatkoi, että ennen kuin hallitus tai sen yksittäiset ministerit olivat ehtineet muuta kuin esitellä ja puolustaa hallitusohjelmaa, kaivettiin vuosien, jopa vuosikymmenten takaisia, kontekstistaan irrotettuja epäilyttäviä kommentteja ja rumia sanoja osoittamaan, että surkea ministeri, surkea hallitus, surkea ihminen. Hän toistaa, että perussuomalaiset on sitoutunut tähän hallituspohjaan ja -ohjelmaan. Vuorenpää syrjäyttää nykyisen puoluesihteeri Arto Luukkasen, joka sai toisella kierroksella vajaat 37 prosenttia äänistä. Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra valittiin odotetusti jatkokaudelle. Valinnat tehtiin lauantaina puoluekokouksessa Tampereella. Eikä sillä myöskään avata uutta rahoitusta, mutta kaikesta muusta voidaan tietenkin neuvotella. – Vastoin joidenkin toiveita tiedonannossa ei peruuteta yhdestäkään hallitusohjelman kirjauksesta. Uutiset p. – Onhan vastaavia ennenkin nähty, ja olemme niihin sekä puolueena että sen yksittäisinä edustajina varsin tottuneita, mutta nyt, hallitukseen osallistumisen myötä, sen laajuus, voimakkuus, epärehellisyys ja käytettyjen metodien röyhkeys olivat täysin ennen kokemattomia, hän sanoi. Puheenjohtaja Riikka Purran mukaan puolue ei ole vielä päättänyt, luopuuko se EU-erosta pitkän aikavälin tavoitteena vai ei. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Leena Meri, toisena varapuheenjohtajana Mauri Peltokangas ja kolmantena varapuheenjohtajana Sebastian Tynkkynen. Se ei ole sitä voimakkaampi paperi. Purra ei osaa vielä sanoa, mitä tiedonantoon tulee, mutta sen hän osaa sanoa, mitä siihen ei tule. Hän on ammatiltaan tilitoimistoyrittäjä, ja hänellä on seitsemän lasta. Haukut koskivat ennen kaikkea sitä, että media on julkaissut nimimerkki ”riikan” kirjoituksia Scripta-blogissa vuodelta 2008 ja elinkeinoministeri Wille Rydmanin rasistisia yksityisviestejä vuodelta 2016, jolloin Rydman oli kokoomuksen kansanedustaja. – Täysin rinnoin haluaisimme siirtyä eteenpäin tekemään sen mukaisia toimenpiteitä, mutta löysässä hirressä ei pidemmän päälle voi jatkaa. Haukkuja tuli myös siitä, että media on uutisoinut Rydmanin edeltäjän, entisen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan natsiviittauksista erilaisissa yhteyksissä. – Näitä tullaan tässä ennen vaaleja pohtimaan, mutta olipa päätös nyt kumpi tahansa, se on monien mielestä joka tapauksessa huono, Purra sanoi STT:lle Tampereella. Purran mukaan myös joidenkin toimittajien ”läpikierojen ja manipulatiivisten” toimintatapojen ymmärtäminen ja journalistin ohjeiden hylkääminen ensin hämmästyttää, sitten raivostuttaa ja lopuksi kyynistää. Rasisti. Lisäksi hän on ollut kaksi kertaa eduskuntavaaliehdokkaana. Siitä lähdetään, että säästöjä löydetään myös etupainotteisesti, hän sanoi. Siihen mennessä välien hallituskumppani RKP:hen olisi hyvä olla kunnossa. Budjettia rakennetaan parhaillaan valtiovarainministeriössä. Fasisti. Purra liikuttui puheensa aikana useaan otteeseen. Purra valmistautuu myös ensimmäiseen budjettiin valtiovarainministerinä. JUSSI NUKARI Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu Viivi Salminen?/?STT Perussuomalaisten puoluesihteeri vaihtuu, mutta puheenjohtajisto pysyy ennallaan. Tavion mielestä muun muassa Ukrainan jälleenrakennukseen on hyvä lähteä aikanaan koko EU:na yhdessä. Uusi puoluesihteeri Vuorenpää sanoi toimittajille valintansa jälkeen, että perussuomalaiset ovat jumittuneet pienen puolueen organisaatioon ja työtapoihin. Synnytettiin mediaan nojaava joukkohysteria, joka perustui lastenohjelmista tuttuun maailmankuvaan, Purra sanoi. Paha, paha, paha, paha ihminen. Ohjelman valmistelee puoluehallitus, mutta jäsenistön näkemyksiä halutaan kuulla. Tiedonantoa valmistelevat nyt valtiosihteerit, ja ensi viikolla se siirtyy hallituksen käsiin. Hallitus pyrkii puhdistamaan ilmapiiriä valmistelemalla tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä Suomessa. Uudeksi puoluesihteeriksi valittiin Harri Vuorenpää. Hän sai äänestyksen toiselle kierroksella vajaat 63 prosenttia äänistä. Lähetekeskustelun EU-poliittisesta ohjelmasta avasi ulkomaankauppaja kehitysministeri Ville Tavio. Mikäli siitä ei olla varmoja, saliin ei voida mennä. Hallitus kaatuu. Hänet valittiin ilman vastaehdokkaita. ” Tiedonannossa ei peruuteta yhdestäkään hallitusohjelman kirjauksesta. Linjaus EU-erosta löytyy puolueen vuoden 2019 EU-poliittisesta ohjelmasta. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Leena Meri, puheenjohtajana Riikka Purra ja toisena varapuheenjohtajana Mauri Peltokangas. Perussuomalaisten puoluekokous jatkuu sunnuntaina. Purran mukaan edes hallitusohjelman eduskuntakäsittely ja opposition valitusvirsi eivät ehtineet loppua, kun alkoi ”silmittömyydessään ennen näkemätön perussuomalaisten vanhojen sanomisten ajojahti, joka tulee jäämään Suomen poliittiseen mediahistoriaan”. Vuoden 2019 ohjelmassa linjataan, että ”ennen unionin lopullista hajoamista perussuomalaiset näkee pidemmän aikavälin strategisena tavoitteena Suomen hallitun EUeron joko yksin tai osana laajempaa EU-kriittisten maiden joukkoa”. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra Perussuomalaiset valitsi puoluekokouksessaan uudeksi puoluesihteeriksi Harri Vuorenpään (vas.). – Paha. – Julkisen talouden tila on sellainen, että meidän pitää kyetä vaikuttaviin toimiin, ja meidän pitää kyetä näyttämään, että me olemme tosissamme. Vuorenpää on aiemmin toiminut useissa perussuomalaisten luottamustehtävässä muun muassa Pirkanmaan piirin puheenjohtajana. Purra ei kommentoi Henrikssonin sanomisia, koska ne ovat hänen mukaansa RKP:n oma asia. RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoi perjantaina STT:lle, että puolue olisi tuskin lähtenyt hallitusneuvotteluihin, jos perussuomalaisten rasistiset kirjoitukset olisivat olleet tiedossa
64vuotias Keith Todd löysi pa latessaan kotitalonsa vahingoittu mattomana. Viime vuoden aikana Kaak koisEnglannin rannoille saapui 45 000 siirtolaista veneiden kyy dissä. Viraston mukaan hätävaroitus järjestelmän muut osat, mukaan lukien hälytykset mobiililaitteis sa, televisiossa ja radiossa, otettiin käyttöön. Tulimeri ympäröi Lahainan ran nikkokaupungin niin nopeasti, et tä osa asukkaista syöksyi mereen paetakseen liekkejä. Useat laivat etsivät eloonjääneitä Englannin kanaalissa. Davilynn Severson löysi kotinsa tuhkasta puoliksi palaneen sivun koulunsa vuosikirjasta PATRICK T. Mauin länsirannikolla tiistaina syttyneet palot levisivät salama vauhtia Havaijin saariryhmän lä hettyvillä liikkuneen Doramyrs kyn voimakkaiden tuulien vuoksi. Varoitusjärjestelmään kuulu via sireenejä on Mauilla 80. Kotinsa tulelle menettänyt Anthony La Puente suri menet tämiään korvaamattomia esineitä, kuten isälleen kuuluneita tavaroita. Evakuoinnit aloitettiin vain joita kin tunteja sen jälkeen, kun asuk kaat pääsivät ensimmäistä kertaa takaisin palojen lähes täysin rau nioittamaan Lahainan rannikko kaupunkiin, kertoi BBC. Davilynn Severson ja Hano Ganer etsivät omaisuutensa rippeitä palaneen kotinsa raunioista lähes kokonaan tuhoutuneessa Lahainan kaupungissa Mauissa perjantaina. – Olen kiitollinen, mutta sa maan aikaan tämä on järkyttävää, hän sanoi uutistoimisto AFP:lle. Mauin saarella ei aktivoitu va roitussireenejä, kun tuhoisa maas topalo alkoi tiistaina levitä, kertoo Havaijin hätätilanteista vastaava viranomainen. Palojen pelättiin niin ikään le viävän Kaanapalin kaupunkiin, jonka evakuointi oli lauantaina kesken, viranomaiset sanoivat. Tä mä oli osalle asukkaista kuitenkin vaikeaa, koska he olivat joutuneet pakenemaan liekkejä niin nopeas ti, etteivät ehtineet ottaa paperei taan mukaan. Viran omaisten mukaan niiden käytön on tarkoitus hälyttää ihmiset etsi mään lisätietoa, eikä niiden käyt tö automaattisesti tarkoita evaku ointikäskyä. Uutiskanava CNN:n mukaan Mauin palosta on nyt virallisesti tullut eniten kuolonuhreja vaati nut luonnonkatastrofi osavaltion historiassa. Vuonna 1946 saarille iskenyt tsunami surmasi 158 ihmistä, mutta Havaiji ei tuolloin vielä ol lut osavaltio. Ranskalaisen ihmisoikeusryh mä Utopia56:n tiedottaja syytti tra gediasta maiden rajalla tapahtuvaa sortoa. Englannin sisäministeri Suella Braverman sanoi myös tapaa vansa Britannian rajavalvonnan edustajia. Kyse oli suurimmasta määrästä tulijoita yksittäisenä päi vänä tänä vuonna. Yli 1 400 ih mistä oli lauantaina yhä evakuoin tikeskuksissa. 8 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Havaijin Mauin maasto paloissa jo 80 kuollutta STT, AFP H avaijilla Mauin saaren maastopalojen kuolon uhrien määrä nousi lauantaina viranomais ten mukaan jo 80:een. Lauan taiiltapäivällä turman jäljiltä et sittiin yhä ainakin kahta ihmistä. Paikan päällä olevien toimittaji en mukaan asukkaat odottivat La hainaan pääsyä liki kaksi kilomet riä pitkässä jonossa. Viime päivinä Englannin kanaa lia on yritetty ylittää useaan ot teeseen veneillä sääolosuhteiden parannuttua aiemmasta. p Ulkomaat. Kasvua edellisvuoteen oli 60 prosenttia. Torstai na Ranskan rannikkoviranomai nen Premar kertoi pelastaneensa 116 ihmistä. Lokitietojen perusteel la kukaan ei kuitenkaan yrittänyt käynnistää hätätilanteista varoit tavia sireenejä. – Voin vain sanoa, että se sat tuu, hän sanoi AFP:lle. Englannin sisäministeri ja Rans kan pääministeri ottivat osaa uhri en puolesta sosiaalisessa medias sa. Torstaina havaittiin noin 755 ih mistä 14 eri veneen kyydissä mat kalla Britannian etelärannikolle, Britannian sisäministeriön tilas tot kertoivat. Tiedottaja sanoi uutistoi misto AFP:lle, että laillisen kulun vaikeuttaminen reitillä vain lisää rajanylitysten vaarallisuutta ja pakottaa ihmiset ottamaan yhä enemmän riskejä päästäkseen Britanniaan. Kanaalis ta pelastettiin lisäksi 49 turmasta selvinnyttä ihmistä. Vene kaatui noin kello kahdel ta yöllä paikallista aikaa Ranskan pohjoisrannikon edustalla. Torstaina saapu neet veneet nostivat Britanniaan tänä vuonna saapuneiden määrän 16 000:een. Kaikki kuusi kuolonuhria olivat arviolta noin 30vuotiaita afganis tanilaisia miehiä, Ranskan viran omaiset sanoivat AFP:lle. Kotinsa menettänyt Anthony La Puente Kuusi kuoli siirtolais veneen kaaduttua Englannin kanaalissa STT, AFP Kuusi ihmistä kuoli Britanniaan suunnanneen siirtolaisveneen kaa duttua Englannin kanaalissa var hain lauantaina, Ranskan viran omaiset sanoivat. FALLON / AFP ” Voin vain sanoa, että se sattuu. Kaupunkiin pääsivät vain ne, jotka pystyivät todistamaan asuvansa siellä. Viranomaisten toiminnasta aiotaan tehdä selvitys, sillä varoitussireenejä ei käytetty, kun palo alkoi levitä. Havaijin osavaltion oikeusministe ri on ilmoittanut, että viranomais ten vastetoiminnasta saarilla le vinneissä maastopaloissa tehdään selvitys, uutistoimisto AFP kertoi lauantaina. Ranskan viranomaiset ovat te hostaneet partiointia ja muita pe lotetoimia kanaalilla sen jälkeen, kun Britannia lupasi antaa toimiin vuosittain satoja miljoonia euroja. Havaijin kuvernööri Josh Green arvioi jo aiemmin kuolonuhrien määrän vielä nousevan, sillä sa toja ihmisiä oli edelleen kateissa
Ulkopoliittisen instituutin (Upi) vt. Aluekuvernöörin mukaan iskuista ei aiheutunut uhreja tai vahinkoja. Harkovassa yksi ihminen kuoli iskuissa, paikallisviranomaiset sanoivat lauantaina. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Puoli vuotta Mika Aaltolana STT Ulkopoliittisen instituutin apulaisja hallintojohtaja Samu Paukkunen nousi Upin vt. Kuinka paljon uskotaan jonkinlaisen keskusteluyhteyden säilymiseen arktisella alueella tai mahdollisuuteen pitää alue jollakin tavalla vähän jännitteiden ulkopuolella, Paukkunen kuvailee asetelmaa. Suomen ja Ruotsin tulo osaksi Natoa vahvistaa tätä asetelmaa entisestään. Tässä päätöksenteossa ovat hänen mukaansa tärkeässä roolissa Yhdysvallat ja Norja, mutta myös Suomi. Hänen mukaansa arktisen alueen pitämistä erossa maailman muista jännitteistä on yritetty lännessä käytännössä koko 2000-luvun ajan. Paukkusen mukaan hänellä ei puolen vuoden pestilleen ole muita tavoitteita kuin pitää toiminta pyörimässä entiseen malliin. Suomi on ainakin toistaiseksi sijoittunut Hollannin Brunssumin yhteisoperaatiojohtoportaan alle, toisin kuin Norja ja Tanska. Aiemmin lauantaina Venäjä ilmoitti ampuneensa alas 20 ukrainalaislennokkia Krimin läheisyydessä. Arktisesta neuvostosta tutuissa yrityksissä jatkaa vuorovaikutusta Venäjän kanssa on ilmeiset vaaransa. Arktisilla Naton jäsenmailla on yhdessä sellainen sotilaallinen voima, että ne kykenisivät Paukkusen mukaan halutessaan luomaan Venäjälle huomattavan korkean pelotekynnyksen ja kaventamaan sen toimintavaihtoehtoja. Pariisin Eiffel-torni evakuoitiin pommiuhan takia STT Ranskan pääkaupungissa Pariisissa Eiffel-torni evakuoitiin lauantaina hälytyksen takia noin kahdeksi tunniksi. Yhteensä kolme ukrainalaista ohjusta ammuttiin alas Kertshinsalmen sillan lähellä, Venäjän nimittämä aluekuvernööri väitti. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 9 Lännen pidättyvyys arktisella alueella voi lähettää väärän viestin Venäjälle Niilo Simojoki?/?STT A rktinen alue on jäänyt sivuun päähuomiosta sodan raivotessa Ukrainassa. Evakuointi tehtiin iltapäivällä paikallista aikaa kello puoli kahden jälkeen. Aiemmin työurallaan muun muassa Puolustusvoimissa, tasavallan presidentin kansliassa ja eduskunnassa työskennellyt Paukkunen on nyt ollut Upin riveissä kolme vuotta. Se merkitsisi myös tiiviimpää linkkiä Yhdysvaltoihin ja Britanniaan, Paukkunen perustelee. Ulkopoliittisen instituutin vt. Suomen toteutunut ja Ruotsin tuleva jäsenyys mahdollistavat nyt Natolle ensi kertaa kokonaisvaltaisen puolustussuunnitelman luomisen Pohjolassa. johtajan Samu Paukkusen mukaan Natossa ja sen arktisissa jäsenmaissa ei ole vielä yhteistä näkemystä siitä, kuinka korkea pelotekynnys Venäjää vastaan pohjoiseen halutaan luoda. – Pitää päättää, miten painotetaan pelotteen rakentamisen tärkeyttä alueella ja mikä painoarvo annetaan eskalaation hallintapyrkimykselle. johtajan Samu Paukkusen mukaan olisi suotavaa, että kaikki Pohjoismaat olisivat Natossa saman komentorakenteen alaisuudessa. – Venäjä on viestittänyt, että jos se ajetaan ulos Arktisesta neuvostosta, niin Venäjä on valmis lisäämään kahdenvälistä yhteistyötä eli käytännössä yhteistyötään Kiinan kanssa, Paukkunen sanoo. Paukkunen korostaa Venäjän olevan yhä sotilaallisesti vahva arktisella alueella. Venäjä puolestaan kertoi ampuneensa alas Ukrainan lennokkeja ja ohjuksia Krimin niemimaan läheisyydessä. Le Parisienin mukaan edellisen kerran Eiffel-torni evakuoitiin pommiuhkan takia syyskuussa 2020. Mutta se ei ole toiminut ja mikään näistä toimista ei ole rajoittanut Venäjän pyrkimyksiä alueella, Paukkunen toteaa. Paukkunen myöntää, että vasta jälkikäteen voidaan varmasti tietää, millainen peruslinja lännen olisi kannattanut valita. johtajaksi tuuraamaan presidenttiehdokkaaksi pyrkivää ja julkisuudessa hyvin viihtynyttä Mika Aaltolaa. Ranskalainen Le Parisien -lehti raportoi, että evakuointi oli ohi noin kello puoli neljältä iltapäivällä paikallista aikaa. Eräs tekijä lännen pohdinnoissa on huoli Kiinan läsnäolosta, joka on jo lisääntynyt Venäjän arktisilla alueilla Krimin valtauksen jälkeen. Ainakin kaksi ihmistä kuoli Venäjän iskuissa Ukrainassa STT, AFP Ukrainassa ainakin yksi poliisi kuoli ja 12 muuta ihmistä haavoittui Venäjän iskuissa Zaporizhzhjan alueella. Kertshinsalmen silta yhdistää Venäjän laittomasti itseensä liittämän Krimin niemimaan ja Manner-Venäjän. Kysynnän määrä (tutkimukselle) on ollut ihan järjetön, Samu Paukkunen kuvaa Ulkopoliittisen instituutin työsarkaa. Le Parisienin lainaaman poliisilähteen mukaan evakuoinnissa oli kyse pommiuhasta ja evakuointi tehtiin varotoimena. – Olisi suotavaa, että Pohjoismaiden puolustusyhteistyön syvyys säilytettäisiin ja kaikki olisivat yhdessä saman komentorakenteen alaisuudessa. Paukkusen mukaan kokonaisuuden kannalta olisi hyvä, että kaikki viisi Pohjoismaata kuuluisivat Natossa samaan komentorakenteeseen eli käytännössä Yhdysvaltain Norfolkissa sijaitsevan yhteisoperaatiojohtoportaan alaisuuteen. – Onko siinä riskinä, että se heikentää meidän strategista viestintäämme, kun pyritään yhtäältä osoittamaan, että Nato on yhtenäinen ja vahva, ja sitten jollain toisella osa-alueella yritetään jatkaa yhteistyötä, Paukkunen kysyy. Ulkopoliittisen instituutin vt. Pelkoon perustuva tapa vaikuttaa ja valmius aggressiiviseen toimintaan ei sekään ole kadonnut Venäjältä mihinkään. johtaja lisää. – Jos pystytään jatkamaan sillä tasolla kuin on tähän saakka toimittu, niin olen kuuden kuukauden kuluttua tosi tyytyväinen, Paukkunen sanoo. johtajan Samu Paukkusen mukaan on vielä avoin kysymys, millaiseksi Nato aikoo rakentaa sotilaallisen pelotteensa pohjoisessa. –Yhä enemmän ja enemmän pitäisi pystyä tulkitsemaan sitä, mitä on tapahtumassa, erityisesti arktiseen alueeseen perehtynyt vt. Venäjän hyökkäys pisti kuitenkin asetelmat uusiksi myös pohjoisessa Suomen ja Ruotsin hakeuduttua Natoon. Pommiryhmä ja poliisi tutkivat aluetta, Eiffel-tornia ylläpitävä SETE sanoi. – Olemme esimerkiksi Suomessa ja Norjassa tehneet varmasti kaiken mahdollisen osoittaaksemme Venäjälle, että yhteistyöllä pystytään saavuttamaan paljon. – Aikamoista härdelliä tämä on ollut, tietysti paljon meistä riippumattomista syistä. Ulkomaat p. Ilmaiskusta ei Venäjän mukaan koitunut uhreja tai vahinkoja. Vierailijat evakuoitiin sekä tornin kaikista kolmesta vierailukerroksesta että tornin alla sijaitsevalta aukiolta
1952 suomalaisen olympiakeräilijän taivas. Hetekan suojana on niin ikään Helsingin kisoihin tehty näyttävä viltti. Helsinki sai järjestelyoikeudet Tokiolta jälkikäteen vuonna 1938 Japanin luovuttua kisaisännyydestä Kiinan sodan vuoksi. Myöskään vuonna 1944 kisoja ei järjestetty. Vuosi 1940 unohdetaan usein Helsingin olympialaisista puhuttaessa. – Berliinin 1936 kisojen puuhamiehiä tuli Suomeen aivan sitä Ville Säteri Vuosilla 1940 ja 1952 on erityinen paikka Helsingin olympiahistoriaan hurahtaneen Risto Järmälän sydämessä. Ensimmäisen Suomen ennätyksensä 12,08 vuonna 1948 lennättänyt urheilija paransi valtakunnan kärkinoteerausta urallaan kolmesti ja yhteensä tasan metrillä. Äänekäs kotiyleisö siivitti Saaren uransa parhaimpaan. Aktiivikäytössä nostalginen käyttöesine ei Järmälälle ole, vaan vaatehuoneessa muun olympiatavaran säilytyspaikkana. Numerolappukin on tallella, mutta sitä ei tohdi hakaneuloilla yli 70-vuotiaaseen kisa-asuun kiinnittää. Kokoelman ehdottomat helmet ovat naiskuulantyöntäjän juhla-asu sekä ringissä käytetty kisatrikoo. Jo vuoden 1940 kisoja varten ehdittiin tehdä valtava määrä erilaisia muistoesineitä ja lasitavaraa. – Olen saanut nämä isäni serkulta, urjalalaiselta naiskuulantyöntäjä Meeri Saarelta. Talvisodan ja toisen maailmansodan myötä Suomi päätyi luopumaan kesäolympialaisista virallisesti 23.4.1940. p Sunnuntai. Hän oli olympiafinaalin kahdeksas silloisella Suomen ennätyksellä 13,02, Risto Järmälä kertoo. Keräilytavaran valtava määrä on yllättänyt. Olympialaisten jälkeen asunnot myytiin tavallisille helsinkiläisille ja hetekat menivät luultavimmin kauppojen kylkiäisinä. 10 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Trikoot ja heteka ovat keräilijän aarteita Y ksi Suomen kattavimmista Helsingin vuoden 1952 olympialaisiin liittyvistä kokoelmista löytyy forssalaisen omakotitalon yläkerrasta. Risto Järmälän keräilykohteiden kirjo ulottuu postimerkeistä aina olympiakylässä käytössä olleeseen hetekaan. Kisoihin otti osaa 4925 urheilijaa 69 eri maasta ja kokoelmiin päätynyt heteka on ollut olympiakylässä meksikolaisen urheilijan käytössä
Alkuun riitti, että minulla oli tietyn lajin pääsylippu. Ensimmäisen kotimaisen kolajuoman Ami-Colan valmistus aloitettiin Suomen Sokerin toimesta vuonna 1950 ja kisoissa myös sitä myytiin olympiarenkaiden alla. Ennen keräilyharrastuksen aloittamista minulla ei ollut aavistustakaan, miten paljon kaikkea rekvisiittaa on jo silloin tehty, Risto Järmälä toteaa. Tämäkin kuuluu olympialaisten kummallisuuksiin, sillä vuonna 1952 kisat toteutuivat vasta 12:tta kertaa 1. – Hämeenlinnasta minulta puuttuu yhä muun muassa 5-ottelun ammunnan pääsylippu. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 11 varten, että kisoja voitaisiin tuoda esiin samalla sapluunalla ja laajuudella. Näin ei kuitenkaan ole usein käynyt – vielä. Suomineidon rajat ja tekstit menivät luonnollisesti uusiksi. Esineiden hankkimiseksi Järmälä on ilmoitellut säännöllisesti Hämeenlinnan ja muiden kisakaupunkien lehdissä. Onneksi en muista sitä kaikkea, mistä olen kieltäytynyt ja mitä jättänyt ostamatta. Vain alkuperäinen kelpaa ja jälkipainoksia hän ei kokoelmiinsa kelpuuta. Risto Järmälän isän serkun, urjalalaisen Meeri Saaren olympiaurheilijan juhlapuku ja kuulantyöntäjän kisatrikoo vuodelta 1952 ovat kokoelman helmiä. Sunnuntai p. Vuoden 1940 juliste koristi siis myös 1952 olympialaisia, sillä erotuksella, että Suomineidon toinen käsivarsi oli viety, lanteet hoikistuneet, päivämäärät vaihtuneet ja kisojen järjestysluku oli 12:en sijaan 15. LASSI PUHTIMÄKI Ilmari Sysimetsän vuoden 1940 juliste valittiin myös 1952 kisojen viralliseksi olympiajulisteeksi. Helsingin kisat toivat Coca-Colan Suomeen, mutta merkki näkyi jo Amsterdamissa 1928, Risto Järmälä kertoo. Huippukuntoisen rasian löytäminen on keräilijälle miljoona kertaa antoisampaa kuin mitalin bongaaminen huutokauppaluettelosta. – Tulokset ovat aina kiinnostaneet ja urheilu yleensäkin. Vasta kisojen jälkeen syntynyt Järmälä ei itse ole päässyt olympiahuumaa kokemaan, mutta nuorempana lentopalloa tosimielellä pelanneelle miehelle olympiakisat ovat aina olleet sykähdyttävä juttu. Kokoelmista löytyy jopa kortti ensimmäisistä olympialaisista 1896 Ateenasta. Lasitavara oli Karhulan Lasin ja Riihimäen Lasin tuotantoa. – Aitoa, mutta huonokuntoista olen jättänyt ihan tarkoituksella hankkimatta siinä toivossa, että kohde tulisi vielä parempana vastaan. Mainostavaraa on vaikka kuinka paljon. Pääsylippujen suhteen keräilijän urakka ei tule loppumaan koskaan, sillä 1952 olympialaisissa kilpailtiin 149 lajissa. Innostus sai kuitenkin alkunsa filateliaharrastuksen kautta. Sitten aloin kerätä niitä eri päiviltä ja eri hintaluokista, hän myhäilee. Esteratsastuksen kisalippu vuodelta 1952. Tietämys on karttunut myös kirjallisuuden kautta. – Myös 1940 vuoden kisoihin pääsylippuja on painettu, mutta ei koskaan levitetty. – Aika laiskasti harrastuksen aloitin ja innostus kasvoi vähitellen. Keräilijälle paljon antoisampaa on löytää vanha paperinpala tai karkkiaski kuin hankkia huutokauppaluetteloon painettu rintamerkki tai olympiaraha, Risto Järmälä tuumailee. Olympiakärpäsen pureman ajankohtaa Risto Järmälä ei omalta osaltaan osaa tarkalleen määritellä. Paljon on sellaistakin, jonka olemassaolosta en edes tiedä. Aikanaan pubikäynneillä olympiatietämys on tullut käytyä kyllä tarkkaan läpi, hän naurahtaa. Satojen erilaisten lippujen keräilyssä Risto Järmälällä riittää yhä työsarkaa. Ei olekaan täysin poissuljettu ajatus, että vuoden 1940 pääsylippuja jostain vielä ilmaantuisi julkisuuteen, sillä aivan kaikkia tuskin on tuhottu. Yhdessä asiassa keräilijä on tarkka. Yksi huikeimmista kisaesineistä on Enso Gutzeitin valmistama keppituoli. Myös Helsinkiä varhaisemmat kisat kiinnostavat erityisesti postikorttien ja erikoisleimojen osalta. Ihan mitä vaan voi tulla vastaan esimerkiksi maaseudun huutokaupoissa. Yhteydenotot Helsingin olympialaisten tiimoilta ovat edelleenkin aina tervetulleita. Virallisen olympiajulisteen tarina on myös kertomisen arvoinen. ja 2. Järmälän kiinnostus kohdistuu esineistön osalta niin Helsingissä toteutuneisiin kuin sodan vesittämiinkin kisoihin. Karkkija tupakka-askit, pullonja säilyketölkkien avaajat sekä erilaiset elintarvike-, juustoja kahvipaketit täyttyivät Helsingin olympiatunnuksista tai vähintäänkin olympiarenkaista. Tapahtumien lisäksi kokoelma karttuu usein muiden keräilijöiden kanssa tehtyjen vaihtokauppojen kautta. ” 1940 vuoden kisoihin pääsy lippuja on painettu, mutta niitä ei ole koskaan levitetty. Vuoden 1952 kisoja varten järjestettiin erillinen julistekilpailu, mutta toista Ilmari Sysimetsän vuoden 1940 kisoihin tekemän veroista julistetta ei löytynyt. Nykylinjasta poiketen lähes kaikki valmistettiin pääosin kisamaassa. Enso-Gutzeitin tuotantoa oleva keppituoli. Tilatuista ja maksetuista lipuista saadut rahat on saanut takaisin tai voinut lahjoittaa maanpuolustustarkoituksiin, Järmälä kertoo. 1980-luvulla keräilytapahtumissa tuolloisessa kotikaupunki Helsingissä tuli usein vastaan 1952 olympialaisiin liittyneitä erikoisleimoja, postimerkkejä ja kortteja. – Kisoista on jo silloin tullut todella merkittävästi tuloja Kansainväliselle olympiakomitealle. Hauska yksityiskohta vuoden 1952 kisoista on se, että pohjoismaalaiset urheilijat saivat kunniakirjansa ruotsiksi ja suomalaiset sekä kaikki muut suomeksi. Tuotteistamisen ja sponsorihankinnan voi todellakin sanoa olleen hanskassa jo 1940-luvulla. maailmansodan peruttua kolmet kisat
12 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Tavarataivaassa KAISA VARKILA KAISA VARKILA Suomen viimeisessä Tiimarissa työskentelevä Tuula Husso on vuosikymmenten kuluessa ehtinyt nähdä monen ihanan pikkutavaran tulevan muotiin ja myöhemmin kadottavan suosionsa. p Sunnuntaisuomalainen
Suunnilleen siltä Suomen ainoassa Tiimarissa näyttää edelleen, vaikka markkinatilanne on muuttunut Tiimarin kulta-ajoista. Husso on nähnyt jo 35 koulunaloitussesonkia. Kaupungin keskustassa asuu paljon vanhuksia, joten nykyäänkin myynnissä on paljon heitä kiinnostavia tavaroita, esimerkiksi runsas valikoima postikortteja. Nyt hän on ollut virallisesti eläkkeellä vuoden, mutta tekee tarpeen vaatiessa lyhyitä vuoroja silloin tällöin. Syyksi Husso arvelee kännyköiden suosion kasvua ja internetin yleistymistä. – Sanoin, ettette te voi Tiimarin tavaroita hakea tähän myyntiin. Tänä päivänä kukaan ei enää kerää sellaista määrää tavaraa. 1980ja 1990-luvulla tavaraa tuotiin suoraan Kiinasta Tiimarin Lahdessa sijainneeseen keskusvarastoon. Siitä piti irrottaa varmaan viisikymmentä osaa ja pesemiseen meni kaksi tuntia. Koulun alun lisäksi 1980ja 1990-luvun Tiimarissa oli muitakin kiireisiä sesonkeja. Toisaalta lapset saattoivat sovitella tavaroita myös taskuihinsa. Maan viimeisestä jäljellä olevasta Tiimarista on tullut myös lähestulkoon pyhiinvaelluskohde. Kenenkään ei tarvinnut säästää voidakseen ostaa jotain Tiimarista. Niitä myytiin rullissa ja arkkeina, kiiltävinä ja samettipintaisina. Ketju meni konkurssiin vuonna 2013. – On tässä ollut välillä kokonainen viikkokin, etten ole käynyt töissä, mutta kyllä minä mielelläni tulen tarvittaessa. – Vieraspaikkakuntalaiset ovat ihan innoissaan kun pääsevät tänne ja ottavat kuvia Tiimarin nimikyltin kanssa. Ne olivat osa omaa lapsuuttani ja nyt niitä ostavat ikäiseni mummut omille lapsenlapsilleen. Kiireen keskellä myyjät askartelivat mallikortteja asiakkaiden inspiraatioksi. Sanoin sitten nätisti tytöille, että kerätäänkö tavarat ja viedään ne takaisin hyllyyn. 1980ja 1990-luvuilla monilla lapsilla oli kirjeystäviä. Myymälä oli auki sekä lauantaisin että sunnuntaisin ja jopa jouluaattona. Tiimarin huippusuosioon vaikutti kenties se, että 1980-luvulla monella perheellä oli ensimmäistä kertaa ylimääräistä rahaa ostaa pieniä edullisia koriste-esineitä ja erilaisia tarvikkeita lapsille. Osa aiemmin suosituista tavaroista menetti merkityksensä täysin. – Siinä sai olla välillä silmät selässäkin. Toinen lähes historian aarrearkkuun siirtynyt tavara on koulukirjojen päällystämiseen käytetty kontaktimuovi, jota Husso muistelee myyneensä 1980-luvulla metritavarana suoraan telineestä. Nykyinen Suomen ainoa Tiimari-myymälä avattiin syksyllä 2014, ja Husso palasi kassakoneen taakse. Kauppaan saatettiin tulla myös oman penaalin kanssa sovittamaan, että haluttu viivoitin varmasti mahtui sinne. Kun entisen Tiimari-ketjun viimeisinä vuosina valikoimissa oli paljon sisustustavaraa, uuteen liikkeeseen otettiin myyntiin jopa työkaluja. Ne ovat jääneet menneiden vuosikymmenten koulutarviketrendeistä Tiimarin myyjä Tuula Husson mieleen. Myyjät tunnistavat jo ovelta asiakkaat, jotka ovat tulleet Kouvolaan nimenomaan ihmettelemään Tiimaria. Koululaisten tarvikkeet olivat Tiimarin tärkein tuoteryhmä, mutta myös esimerkiksi kiiltokuvia ja värityskirjoja myytiin paljon. – Kassalla seisoessa ei jonon päätä nähnyt, kun asiakkaita oli koulujen alun aikaan niin paljon. ” Tänä päivänä kukaan ei enää kerää sellaista määrää tavaraa. – Uusi omistaja kävi kaupan ovella ja solmimme uuden työsuhteen. Monet olivatkin hyvin hintatietoisia ja laskivat hyllyjen välissä tarkkaan, millaisiin ihanuuksiin viikkoraha riitti. Nykyisen Tiimarin tuotteet tulevat Saksan kautta, jonne isoja tilauksia tehdään pari kertaa vuodessa. Tuoksuvat pyyhekumit. Monelle Tiimari on ennen kaikkea askartelutarvikekauppa, ja asiakkaat osaavat toivoa valikoimiin erikoisempiakin materiaaleja. 1990-luvulla ne tarkoittivat pienen tilpehöörin täyttämää taivasta, josta sai ihania glitterkyniä ja loputtomasti erilaisia tarra-arkkeja. Aiemmin käytettiin ehkä enemmän omaa mielikuvitusta ja osattiin pelkällä kartongilla ja kiilleliimallakin tehdä vaikka mitä kortteja. Myynnissä on erilaisia askartelutarvikkeita ja pieniä koriste-esineitä, mutta myös keittiötarvikkeita ja varsin hillitty valikoima koulutarvikkeita. Husso oli viimeiseen saakka tyhjentämässä Kouvolan keskustan myymälää. He eivät edes tajunneet varastavansa. – Pikkutytöt menivät nenä pitkällä pitkin hyllyjä. Moni halusi antaa lapselleen jonkin kivan vihkon tai askartelutarvikkeita, Husso muistelee. Äidit kävivät Tiimarissa tytärtensä kanssa ja nyt tyttäret tulevat myymälään omien lastensa kanssa. Asiakkaiden maku on muuttunut vuosikymmenten kuluessa. – Sellaisia ei ole enää ollenkaan. – Totta kai ihmiset ostivat niitä, nehän olivat kaikkien mielestä ihania. Myös muuttuva asiakaskunta vaikutti kaupan valikoimiin. Entinen ja nykyinen Tiimari olivat Husson mielestä aluksi valikoimiltaan melko erilaisia kauppoja. – En tiedä, eikö nykypäivänä enää päällystetä kirjoja, mutta hyvin vähän sitä myydään tai edes kysytään. – Enää ei ole tyttöporukoita, jotka kävisivät yhdessä ostoksilla ennen koulun alkua. 1980ja 1990-luvut olivat Tiimarin kulta-aikaa. Tiimariin pääsy oli heidän unelmansa. Aiemmin Tiimari oli valtava ketju. Lisäksi uuden myymälän ensimmäisinä vuosina myynnissä oli irtokarkkeja ja pehmistä. Riikka Muhonen / Sunnuntaisuomalainen Sunnuntaisuomalainen p. Silti Husson mukaan askartelu ei ollut hänen ensimmäisinä Tiimari-vuosinaan kovin suosittua. Tiimarissa käy paljon vakiasiakkaita, usein jo kolmannessa polvessa. Tuula Husso aloitti työnsä Kouvolan Tiimarissa helmikuun alussa vuonna 1988. Tiimariin marssi kaksi pientä tyttöä, jotka hakivat omin luvin hyllyistä tavaraa ja perustivat oman pienen kirpputorin kaupan ovenpieleen. – Koneen pesemisessä oli ihan hirveä homma. Tuolloin jokainen koululainen haaveili myös monia pieniä lokeroita sisältävästä penaalista, jota koristi jonkin sillä hetkellä suosiossa olleen TV-sarjan hahmo. Nykyään pehmiskone on siirretty varastoon. Hänellä on myös hauska muisto 1990-luvulta, jolloin kirpputorit alkoivat yleistyä. – Somessa nähdään kivoja malleja, joihin tarvitaan paljon erilaisia materiaaleja. Tiimarin perustaja Kari Sulkanen kävi Husson muistikuvien mukaan itse Kiinassa tilaamassa tavaraa. – Viime vuosina olen huomannut, että kiiltokuvien suosio on taas alkanut kasvaa. Se oli tosi hauskaa aikaa näin jälkikäteen ajatellen, mutta hirveän kiireistä myös. Valikoimissa sitä kuitenkin on, jos joku äiti tai isä uhrautuu kirjoja päällystämään. Niitä joskus kolmekymppiset kyselevät, mutta niitä ei ole nykyisin enää tavarantoimittajillakaan. Niin tytöt kuin pojatkin näpistelivät Tiimarissa, ja tilanteita jouduttiin selvittämään vanhempien kanssa. Mutta eivät sellaiset suunnilleen kymmenvuotiaat ymmärrä tähän paikkaan liittyvää innostusta. Viimeisenä työpäivänään hän sai tiedon, että kouvolalainen liikemies Petri Rantanen oli ostanut Tiimari-tavaramerkin. Seitsemän kuukautta odotimme malttamattomina, milloin uusi Tiimari aukeaa. Husson pitävät hyllyjen välissä ja kassakoneen takana erityisesti mukavat asiakkaat. Lasten innostus Tiimarin tuotteita kohtaan kuitenkin väheni 2000-luvun alkupuolella. Erityisesti pienet posliinipatsaat, kuten kissat ja koirat, olivat 1990-luvulla suosittuja. Tiimarissa lapset saattoivat tehdä ostoksia myös keskenään. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 13 KAISA VARKILA K ouvolalaisen kauppakeskuksen uumenissa loistavat tutut vihreät kirjaimet. Yksistään Kouvolassa myymälöitä oli kolme, yhteensä koko Suomessa yli sata. Tiimari oli ensimmäinen halpaa pikkutavaraa myyvä ketju Suomessa. Tärkein niistä oli joulu, johon valmistautuminen alkoi jo lokakuun alussa. Tiimarissa myytiin paljon erilaisia kirjepaperija kuorisettejä. Myöhemmin tarrat syrjäyttivät suosiossa kiiltokuvat. Uskon, että monen kohdalla varkaan ura jäi siihen
35 asteen märkälämpötila on teoreettinen fysiologisen sietokyvyn yläraja, jos ihminen on varjossa paikallaan. Subtrooppisilla rannikkoalueilla 30–31 asteen märkälämpötilat ovat hellekausina lähellä. – Kun ilman lämpötila on yli 35 astetta, hikoilu on ainoa keino siirtää lämpöä pois kehosta. p Sunnuntaisuomalainen. Kun on tarpeeksi kuumaa ja kosteaa, ihmiskeho ei pysty enää omin keinoin viilentymään. Kun keho tekee työtä, lämpötila nousee. – Kuumuudesta voi aiheutua kenelle vain eriasteista oireilua ja lämpösairauksia, jos ei varaudu riittävästi. – On kuitenkin arvioitu, että todellisuudessa nuorella ja terveellä ihmisellä 31 astetta on lähempänä kriittistä märkälämpötilaa. Espanjan Kataloniassa mitattiin tänä vuonna 18. päivä USA:n liittovaltion National Weather Servicen mukaan 33,7 asteen märkälämpötiloja. Sopeutuminen ei ole vain fysiologista. Myös kulttuurinen sopeutuminen vaikuttaa, eli se, miten ihmiset käyttäytyvät vuorokauden kuumina aikoina. – Valtaosa helteen vakavista terveyshaitoista liittyykin juuri perussairauksien pahentumiseen. Suomessa märkälämpötilat eivät luonnollisesti pääse lähellekään vaarallisia lukemia. Tästä seuraa kudosja elinvaurioita muun muassa aivoissa, sydämessä, munuaisissa ja maksassa, ja lopulta kuolema. Tämä koskee erityisesti yli 65-vuotiaita. Kuumuus myös pahentaa monien perussairauksien oireita, kun sydänja verisuoni-, hengityselinja munuaissairauksia sekä mielenterveyden häiriöitä ja muistisairauksia. Kuumuuden ja kosteuden ei tarvitse nousta kriittisiin lukemiin, että kuumuus voi olla tappavan vaarallista. Hoitamattomana tämä vie kuolemaan. 14 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Liian kuumaa ja kosteaa Anssi Koskinen / Sunnuntaisuomalainen Ihminen menehtyy tunneissa, kun ilman lämpötila ja kosteus kohoavat kriittisen rajan yli. Ikääntyneillä, perussairauksista kärsivillä ja lapsilla raja on tätäkin alhaisempi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkija Virpi Kollanus kertoo. Märkälämpötilan käsitteellä kuvataan lämpötilan ja kosteuden yhteisvaikutusta. Jos ilman kosteusprosentti on sata, hiki ei enää haihdu iholta eikä viilennä kehoa. – On arvioitu, että 35 asteen raja olisi jo ylittynyt yksittäisillä mittausasemilla tunnin tai kahden ajan. Hengenvaarallisia märkälämpötiloja on jo hyvin mahdollisesti esiintynyt maailmalla, Kollanus kertoo. 31 asteen märkälämpötiloja on mitattu useasti. Ihminen alkaa sopeutua kuumuuteen jo muutamassa päivässä, kun elimistön nestetasapaino paranee ja hikoilu sekä sydämen ja verenkiertoelimistön toiminta tehostuvat, Kollanus kertoo. Etelä-Euroopassa kynnys on lähempänä 30 astetta. Jos ilman lämpötila on alle 35 astetta, liika lämpö voi poistua kehosta ympäristöön. heinäkuuta seudun lämpöennätys 45,4 astetta. Ilmatieteen laitoksen mukaan esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä viimeisen 12 vuoden korkein mitattu märkälämpötila on 10.7.2021 mitattu 24,2 astetta. Kuolleisuus lisääntyy selvästi jo paljon alhaisemmissakin lämpötiloissa. Haittavaikutukset alkavat jo huomattavasti lievemmissä lämpöolosuhteissa kuin mikä on fysiologisen sietokyvyn raja. Ihon pinnalla lämpötila taas on noin 35 astetta. Pelkkä aineenvaihduntakin nostaa kehon lämpötilaa. Lämpöhalvauksessa elimistön lämmönsäätely ei enää toimi, ja kehon lämpötila pääsee nousemaan yli 40 asteen, Kollanus kertoo. Hikoilu voi johtaa nestehukan seurauksena lämpöuupumukseen ja pahimmillaan lämpöhalvaukseen, joka on hengenvaarallinen tila. Ihmiskehon ydinlämpötila on normaalisti 36–37 astetta. – Elimistön lämpötilan nousu yli 42–43 asteeseen johtaa solujen proteiinija kalvorakenteiden tuhoutumiseen ja toiminnan estymiseen. – Kun Suomessa vuorokauden keskilämpötila ylittää 20 astetta, kuolleisuus alkaa selvästi lisääntyä. I ranin Asaluyehissa mitattiin tänä vuonna heinäkuun 16. Jos samalla seudulla olisi 60 prosentin suhteellinen kosteus, tämä ylittäisi National Weather Servicen laskurin mukaan 35 asteen märkälämpötilan. Ihminen kyllä hikoilee, mutta lämpö jää iholle
Sunnuntaisuomalainen p. Kenties joissakin talouksissa fiksut koululaiset ovat jo kyseenalaistaneet sen, miksei systeemin valvova silmä ulotu aikuisiin. Etuili ruokajonossa. Kesäkuussa 54 ihmisen uutisoitiin kuolleen muutamassa päivässä helleaallon seurauksena Pohjois-Intian Uttar Pradeshin osavaltiossa. Kuumuuden todelliset vaikutukset selviävät vasta jälkikäteen, kun tehdään tarkempi tilastoanalyysi kuolleisuuden noususta helleaaltojen yhteydessä, hän sanoo. Kotitehtävät tekemättä. Kahvihammasta kolottaa muillakin, etenkin aamuisin. Taru Väänänen Kolumni ” Älä jätä yhteiseen jääkaappiin eväitäsi vanhenemaan. Matematiikan tehtäväkirja jäänyt kotiin. Kuka tahansa lannistuu, jos vain heikkoudet huomataan. H yvää tuntityöskentelyä. Tämä ei tunnu kovin paljolta noin 241 miljoonan asukkaan osavaltiossa. Työ-Wilmassa olisi tarvetta myös tiedotteille: Ilmoita kopiopaperin loppumisesta tai mustekasetin hyytymisestä aina – siis aina – sille taholle, joka toimittaa niitä lisää. Ja niin edelleen. Kuolleiden lukumäärä ei Kollanuksen mukaan kerro totuutta kuumuuden vaarallisuudesta. Suomalainen työelämä ei kaipaa enää yhtään enempää uupuneita työn sankareita. Tällainen löperyys johtaa siihen, että kuukauden kuluttua työyhteisön keittiövastaava lähestyy kaappia suojapukuun ja hengityssuojaimeen pukeutuneena. Jos laskisimme kaikki toisten odotteluun kulutetut minuutit yhteen, niillä kuittaisi vuodessa useammankin työtunnin. Tuntuu ehkä itsestään selvältä, mutta ei kaikilla työpaikoilla sitä ole. Digitaalisen reissuvihkon miinusmerkintä rapsahtaa näistä erheistä: Saapui tapaamiseen myöhässä varoittamatta asiasta etukäteen. Hyvät asiat ja onnistumiset pitää myös kertoa. ” Jos ilman kosteusprosentti on sata, hiki ei enää haihdu iholta eikä viilennä kehoa. Vain törppö luimistelee ohi tervehtimättä. Älä jätä yhteiseen jääkaappiin eväitäsi vanhenemaan. Kirjoittaja on Sunnuntaisuomalaisen toimittaja. Lukuvuosi on kuluneella viikolla alkanut useimmissa kunnissa, ja kodin ja koulun väliseen viestintään käytettävä Wilma on herännyt henkiin. Ne estävät huomattavasti tehokkaammin sisätilojen ylilämpenemistä kuin ikkunoiden väliin tai sisäpuolelle asennettavat kaihtimet, Kollanus sanoo. Pyysi kollegan taukohuoneeseen kahville. Kun lomakausi lähenee loppuaan ja työpaikoille palailee arjen armeliaasti unohtaneita palkansaajia, Wilma-seuranta voisi saada syyskauden ryhdikkäästi käyntiin. Oikeaan Wilmaan väitöskirjassaan (2022) perehtynyt Anne-Mari Kuusimäki nostaa digitaalisen viestinnän suurimmaksi pulmaksi kannustamattomuuden. Vaikkapa näin: Toivotti aamulla reippaasti huomenta kaikille. On huomattu toistuvasti jäävän tekemään ylitöitä. Helleaaltojen yhteydessä uutisoidaan akuutit kuolemat, eli ne tapaukset, jotka johtuvat välittömästi kuumuudesta. Euroopassa kesän 2022 helteiden on arvioitu johtaneen noin 60 000 ennenaikaiseen kuolemaan. Kuumilla seuduilla myös talot rakennetaan niin, että ne ottavat helleaallot paremmin huomioon kuin pohjoiset asumukset. Yksinäisyys vaivaa tutkimusten mukaan etenkin nuoria työntekijöitä. Laita lisää kahvia tippumaan, jos kannu tyhjenee kohdallasi. Kokemus joukkoon kuulumisesta voi merkitä arvaamattoman paljon. – Hyvä esimerkki ovat ikkunoiden ulkopuoliset kaihtimet ja aurinkosuojat. Kouluarjen sujumisesta kertovia viestejä pukkaa huoltajille pian harva se päivä. Sen vuoksi tässä vielä yksi Wilma-merkintä, jonka jokaisen palkansaajan toivoisi joskus saavan: Antoi työkaverille kehuvaa palautetta. Kuten opettajatkin tietävät, positiivinen huomio kannustaa jatkamaan samalla tiellä. – Esimerkiksi vuoden 2018 helleaallosta aiheutui Suomessa noin 380 ennenaikaista kuolemaa. Tärkeää on muistaa välttää kuumia paikkoja, pitää sisätilat viileinä, juoda ja syödä riittävästi sekä viilentää kehoa. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 15 NINA HUISMAN Millaisen Wilmamerkinnän sinä saisit, lomaltapalaaja. Moitteellakin on sijansa
Vuonna 1959 perustetun Motown Recordsin tunnetuimpia tähtiä ovat olleet muun muassa Diana Ross, Jackson 5 ja Marvin Gaye. Matka Teemasuomalainen p. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 17 Jo yksin taiteilija Diego Riveran valtavat seinämaalaukset tekevät Detroit Institute of Artsista käymisen arvoisen kohteen. RIIKKA MAHLAMÄKI-KAISTINEN Detroitjoki erottaa kaupungin Kanadan Windsorista. Vanha studio toimii nykyisin museona. Valokuvaushetkellä ilma oli kellertävä Kanadan maastopaloista
Jokinen kertoo, että puutteellisen ohjeistuksen takia jotkut opetuksen järjestäjät eivät ole palkanneet lainkaan erityisluokanopettajia, joilla on pätevyys antaa erityisen tuen erityisopetusta. Espoolaissyntyinen Raivio opiskeli Teatterikorkeakoulussa ohjaaja ja kirjailija Jouko Turkan oppilaana ja oli yksi Helsingissä sijaitsevan Q-teatterin perustajista. Ohjeet voisivat olla Jokisen mukaan vielä selkeämmät. Ohjeissa ei ollut OAJ:n mukaan riittävän selkeästi kerrottu opetuksen järjestäjille muun muassa sitä, mikä on erityisen ja tehostetun tuen ero ja kuka on kelpoinen opettamaan erityisen tuen oppilaita. Kiitämme osanotosta suruumme. Tämän pitäisi yhtenäistää tilannetta ja turvata oppilaiden oikeutta tukeen. Raportissaan Fitch kiinnittää huomionsa Suomen uuden hallituksen aikeisiin tasapainottaa taloutta. Hän arvioi, että Opetushallitus pyrkii ilmauksilla varmistamaan sen, etteivät opetuksen järjestäjät tulkitse ohjeita väärin. Lämmin kiitos osanotosta. OAJ:n mukaan päivitetty ohjeistus on aiempaa selkeämpi. Iltanen * 24.2.1953 Kangasala † 26.7.2023 Hiidenkari Eräänä aamuna tunsin itseni vanhaksi Mutta kun talven ensimmäinen titityy-titityy kuului puun latvasta olin jälleen lapsi Riitu Suunnattomasti kaivaten ja kaikesta kiittäen Isu Annu, Frida ja Antto Ninnu ja Tonsku Oku, Veera ja Ronja sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että siunaus toimitetaan Jokioisten kirkossa 19.8.2023 klo 14, jonka jälkeen muistotilaisuus Latovainion rukoushuoneella. Suikki s. Opetushallitus on pyrinnyt selkeyttämään sitä, mitä erityisellä tuella esija perusopetuksessa tarkoitetaan. Esimerkiksi sitä on täsmennetty, kuka on kelpoinen opettamaan erityisen tuen oppilasta. – Ohjeet jättävät edelleen vähän tulkinnanvaraa opetuksen järjestäjille. Suomen luottoluokitus ennallaan 18 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 p Uutiset. Erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla ja nuorilla voi olla esimerkiksi oppimisen vaikeuksia tai käyttäytymisen haasteita. On hiljaisuus ja suru sanaton, mut´ tiedämme, sun hyvä olla on. Jokisen mukaan seuraavaksi tuen järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä pitäisi selventää. VESA MOILANEN STT Näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija Antti Raivio on kuollut 60-vuotiaana, kertoi lähipiiri Ylelle myöhään perjantaina. Rakkaamme Ritva Tuulikki PYYKKÖ o.s. Hannu Toivonen?/?STT Opetushallitus on selkiyttänyt ohjeitaan oppimisen tuen järjestämisestä. – Nyt ohjeissa on selkeästi sanottu, että erityisopetusta antaa kelpoinen erityisopettaja, sanoo OAJ:n erityisasiantuntija Sari Jokinen STT:lle. Kun sydän sammuu läheisen, on aika suruun hiljaiseen. Opetushallitus antaa verkkosivuillaan opetuksen järjestäjille eli pääasiassa kunnille ohjeita esija perusopetuksen tehostetun ja erityisen tuen järjestämisestä. Opetushallituksen opetusneuvos Riia Palmqvist kertoo STT:lle, että he ovat pyrkineet selkiyttämään sitä, mitä erityisellä tuella esija perusopetuksessa tarkoitetaan. Palmqvistin mukaan selkeiden ohjeiden tekemistä vaikeuttaa se, että asetuksessa ei ole määritetty tarkasti tehtävänkuvia ja ammattinimikkeitä tukea tarvitsevien oppilaiden opettamiseen. 13.2.1949 Jokioinen k. Näissä on kuitenkin hyvin paljon uusia ohjeita, jotka vievät tulkinnanvaraa aika paljon pois. Jokisen mukaan parannusta on tapahtunut myös siinä, että ohjeissa mainitaan selkeästi, että osa-aikaiseen erityisopetukseen on erilainen kelpoisuus kuin kokoaikaisen erityisen tuen erityisopetukseen. KUOLINILMOITUKSET KUOLINILMOITUKSET Rakas tätimme, isotätimme Annikki Maria VEHMAS * 18.10.1934 Koijärvi † 11.7.2023 Ypäjä Enkeli hiljaa vierellä kulki, kädestä otti, syliinsä sulki. – Sen takia joudumme käyttämään kapulakielisiä lakipykälien mukaan meneviä ilmauksia siitä, kuka on kelpoinen tai millä koulutuksella opettaja on kelpoinen. Taustalla on Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n eduskunnan oikeusasiamiehelle reilu kaksi vuotta sitten tekemä kantelu. Kiitämme osanotosta suruumme. Opetushallitus on valmistellut ohjeet yhdessä opetusja kulttuuriministeriön kanssa. Ovat kätesi ahkerat rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. 30.7.2023 Humppila Ei läheinen arvaa, ei silmä nää miten lähellä on määränpää. Tämä kelpoisuusasia on tuotu nyt vahvemmin esille, Palmqvist sanoo. Perusopetuslainsäädännön kelpoisuusasetuksessa on määritelty vaatimukset opettajien kelpoisuudelle. Tämän takia jotkut erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ovat saaneet liian vähän tukea koulunkäyntiinsä. Hän oli mukana myös vuoden 1989 Talvisota-elokuvassa. Yle: Näyttelijä Antti Raivio kuoli 60-vuotiaana STT Luottoluokitusyhtiö Fitch Ratings on pitänyt Suomen luokituksen ennallaan toiseksi parhaassa AA+-luokassa. Opetushallitus selkeytti ohjeitaan oppimisen tuen järjestämisestä OAJ kanteli ohjeista reilu kaksi vuotta sitten eduskunnan oikeusasiamiehelle. Suojaansa otti siivillään, kuiskasi hiljaa lähdetään. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen totesi ratkaisussaan, että ohjeistusta on täsmennettävä, jotta se vastaa lainsäädäntöä. Rakkaamme Maire NÄRVÄNEN o.s. Raivio tunnettiin erityisesti Yle TV1 -kanavan sketsisarjasta Hymyhuulet, jota esitettiin vuosina 1987–1988. Kun oppilaan tuen tarve on selvitetty, sitten pitää miettiä, mistä oppilas saa opetuksen, joka vastaa tuen tarpeeseen. – Näkemyksemme on, että se lähtee oppilaan tarpeesta. Samaa mieltä oli apulaisoikeusasiamies päätöksessään. Tuomola s. Suomen vahvuuksina pidetään muun muassa hallinnon toimivuutta, euroalueen jäsenyyttä ja eläkerahastojen sijoitusten hyvää tilaa. 23.7.2023 Urjala Hetkenä aamun hiljaisen tuli luoksesi rauha ikuinen. 16.2.1930 Valkjärvi k. Fitchin mukaan Suomen julkisen velan määrä on sekä AAettä AAA-luokiteltujen maiden mediaanin yläpuolella, ja sen odotetaan kasvavan. Kiitämme sairauden aikana Ritvaa hoitaneita. Rakkaamme, diabeteshoitaja Riitta Ulla Irmeli SALO o.s. Kiittäen, kaivaten Hannu Jari perheineen Arto Asko Tea perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Kiitos Ypäjän Palvelukoti Valkovuokon henkilökunnalle. Syvästi kaivaten Sirpa, Pirjo ja Jukka Janne perheineen Jani perheineen Sabina perheineen Elina perheineen Alexander sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 12.8.2023. Rakkaudella kaivaten Reijo Jussi ja Johanna Anssi ja Riina Venni, Aku, Nuutti ja Emilie laaja lähisuku muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa
Ne ovat Valamossa vapusta syyskuun loppuun. Jakaminen täydentäisi luostarielämän alkuperäisen ajatuksen mukaiseksi, kolmiportaiseksi. Ilmeisesti ihmiset joutuivat pysähtymään elämän juoksussaan ja miettimään elämän syvempiä perusteita, kaikkein tärkeimpiä asioita. Mikael Nummela, 49 . . Luostari edustaa pysyvyyttä. Rafael kuvailee olevansa lähtöjään tapaluterilainen Lapualta. Munkkidiakoni Rafael opiskeli Isossa-Britanniassa filosofiaa ja kirjallisuutta. Tämä on askarruttanut myös puolitoista vuotta luostaria johtanutta igumenia, arkkimandriitta Mikaelia. – Koronakeväänä 2020 kiinnostukseen tuli iso piikki. Igumeni Mikael arvelee, että sen vasta historiaa tutkivat voivat ehkä varmasti selvittää. Isä Rafael hoitaa Valamossa lampaita. Olisi ehkä parempi rakentaa kokonaan uusi asuinrakennus, jos veljestön lukumäärä kasvaa nykyistä vauhtia. – Haaveena olisi myös rakentaa vuoden 2012 maaliskuussa palanut päärakennus uudelleen. Valamon luostarin johtaja eli igumeni tammikuusta 2022 lähtien. Koronaepidemia oli tällainen tihentymä. . Valamo julkaisee kolmesta viiteen kirjaa vuodessa, ja niiden kimpussa kustannustoimittaja Rafael on aivan alusta aina painoon asti. Lampurin töiden lisäksi Rafael pitää pöytäkirjaa johtokunnan kokouksissa. Jotkut voivat aikanaan siirtyä skiittaelämään. Hoppu ei ole hyväksi skiittaan lähdössä: veljen paluu takaisin luostariin kertoo siitä, että lähtö tapahtui liian aikaisin. Mutta mikä sitten aiheutti veljestön määrän kasvun. Ilmiö koskee koko ortodoksista kirkkoa. Lauma on Valamossa kolmatta kesää: päkäpäät ovat lainassa Savonlinnasta Soinilan maatilalta. Halusin löytää kristinuskon juurille. Veljestö on laajentunut kuudesta seitsemästä veljestä nykyiseen kahdeksaantoista. Viittä kieltä sujuvasti puhuvalle arkkimandriitta Mikaelille esitetään parilla viron kielen sanalla ryyditetty kysymys: Mitä igumenina tekisitte, jos olisitte lullirikas mees , upporikas mies. – Meillä olisi omaa tuotantoa, jota myymme. Jos kiinnostus riittää, voi kilvoitella luostarin ensi portaalle ja tulla vihityksi viitankantajamunkiksi. Ylipäänsä on havaittavissa, että nuorissa ikäpolvissa hengellisyys kiinnostaa. . Luonnollisinta olisi elintarvikkeiden tuotanto. Täällä keskitytään olennaisiin ja kaikille tärkeisiin asioihin. Veljestön laajetessa voidaan perustaa sivuluostari, sanoo luostarin johtaja, arkkimandriitta Mikael. – Rippikoulun olen käynyt. Mutta sen pitää tapahtua vasta, kun aika siihen on kypsä. – Luostarissa on suuret remonttitarpeet. Meillä on paljon kiinteistöjä, joiden kunnostamista pitäisi kiriä kiinni. Luostariin hakeutumisessa on pitkiä, hiljaisia kausia ja äkillisiä kiinnostushuippuja. . – Luostarin hengellisessä kilvoituksessa on kolme vaihetta: yhteiselo luostarissa, skiittaelämä ja kolmantena erakkomunkkius. – Olen ajatellut, että voisimme tulevaisuudessa perustaa skiitan, sivuluostarin. Ortodoksit kirjoittavat sen yhdellä e:llä. Veljet hiovat särmiä toisistaan ja harjaantuvat yhteiselämään. Kieltämättä mieleen hiipii kysymys: miten hiljentymiseen tarkoitettu luostari ja sen taloudellinen tukijalka, laaja matkailuelinkeino, sopivat yhteen. Voisi ajatella, että viinintuotannon oheen sopisi juustojen valmistus. Munkkidiakoni Rafael, 28, on kilvoitellut Valamossa viisi vuotta. Toinen hänen johtaja-aikanaan esiin noussut kehityskulku saattaa tarjota osaratkaisun. Mikael aloitti luostarielämän kulttuurikeskus Sofiassa vuonna 2009, Sieltä hän siirtyi Valamon luostariin vuonna 2013. Hän on myös filosofian maisteri, pääaineenaan venäjän kieli. Kun tulin tänne ensimmäistä kertaa, halusin jäädä. Veljestön keljat (asuinhuoneet) ovat remontin tarpeessa. . Puhuu suomea, ruotsia, norjaa, venäjää ja englantia ja auttavasti vielä kuutta muuta kieltä. Arkkimandriitta suosittelee luostarielämää harkitsevan olemaan yhteydessä Valamoon. Pässilauma tuntee hoitajansa. Luostarin ovet ovat auki. . Menojen vastapainoksi arkkimandriitta Mikael haluaisi kehitellä uusia tulonlähteitä, rakennuttaa tuotantotiloja. – On tuota koetettu miettiä. . Näin kesällä Rafael on vastuussa pässilaumasta, joka avaa perinnemaisemaa laivalaiturin läheisyydessä Juurikkasalmeen. – Haluan kannustaa tavallisia nuoria hakeutumaan luostariin: jos kiinnostusta riittää, kannattaa tulla kokeilemaan, viettämään aikaa ja katsomaan, mitä tapahtuu, kun on rohkeasti veljestössä mukana. – Talvella tehdään ulkotöitä ja kesällä sisätöitä, hän luonnehtii työtään. HÄN Arkkimandriitta Mikael . – Esimerkiksi kaupunkiseurakunnissa ja Uspenskissa vaikuttaisi nyt olevan enemmän nuoria kuin kymmenen vuotta sitten. Koin, että ortodoksisuus oli jotain, mihin halusin ehdottomasti tutustua. TANJA PEKKARINEN Uutiset p. Näen uudet tuotantomuodot luostarin tulevaisuuden kehittämissuuntana. Jos olisi lampaita, voisimme tuottaa maitoa. Ennen luostarielämää Mikael työskenteli pankissa pörssianalyytikkona. Hänellä on tutkinnot teologiassa ja kauppatieteissä. – Voisimme myös lisätä yrttien, marjojen ja hedelmien viljelyä. – Luostarin kilvoituksessa totutellaan aluksi yhteiseloon. En tiedä, mutta jokin meidän ajassamme saa ihmiset miettimään hengellisyyttä, Mikael pohdiskelee. Opiskellessa perehdyin historiaan, antiikin aikaan. Vihittiin Sofiassa diakoniksi, viitankantajanmunkiksi ja pappismunkiksi vuonna 2011 ja pieneen skeemaan vuonna 2012. Arkkimandriitta on rovastia vastaava arvonimi. Munkkielämää voi ja pitääkin kokeilla aluksi ilman munkkivihkimystä. Mikael arvelee, että kolmenkymmenen – mutta viimeistään neljänkymmenen – veljen yhteisössä perhemäisyys alkaa kadota. Majoituskapasiteetti on jo tullut vastaan, ja matkailijoiden yöpymistiloista on erotettu osa veljien käyttöön. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 19 Valamo tarvitsee uusia tuotantomuotoja selvitäkseen Timo Riistaniemi L oma-ajan kesäpäivänä Valamon luostarissa on paljon matkailijoita, ja ilmassa on iloista ja hämmästelevää puheensorinaa. Hän suosittelee luostaria kaikille. Igumeni on luostarin johtaja. On aina yhtä vulgaaria puhua pyhässä ympäristössä rahasta. Jossain vaiheessa olin uskonnon vastainenkin. Mikael on kolminkertainen maisteri
Viron maajoukkuesuunnistaja voitti lauantain miesten pääsarjan pitkän matkan kisan 22 sekunnilla ennen Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolaista. FPS:n maalia vartioi Hokista tullut Alex Mäkelä. Rastikarhujen Suvi Heittola suunnisti kolmanneksi, ero kärkeen jo 5.41. TUTO aloitti maalinteon Loimaalla, kun FPS:lle tuttu mies, Ranskasta Turkuun palannut Karri Forsblom laukoi kauden avausosuman ensimmäisen erän lopulla. 3–0 syntyi toiseksi viimeisellä minuutilla tyhjään forssalaismaaliin. Onneksi saimme kuitenkin aika pian Jokioisista uudet vehkeet ja homma alkoi sujua, kertoi kilpailunjohtaja Jaakko Kuusinen. FPS:n päävalmentaja Christer Nylund harmitteli joukkueensa liian suurta jäähymäärää. FPS:n uusi valmentaja Christer Nylund harmitteli joukkueensa jäähymäärää, kahdeksaa kakkosta ja yhtä kymppiä. Pitkien matkojen jälkeen kisat jatkuvat sunnuntain viesteillä. Kakkoskentän uusina miehinä esiintyivät Hokista siirtynyt SaiPa-kasvatti Eetu Santanen, Peliitoista tullut Risto Saarinen sekä USA:ssa junioriliigaa viimeksi pelannut ruotsalainen Malte Hasselgren. Timo Sild TAPIO TUOMELA p Urheilu. Ykkösen pakkeina pelasivat Kvasnican juniorivuosien seurakaveri Jakub Michalek sekä KeuPasta tullut Tomi Niku. Rata ja kartta olivat kuitenkin oikein hyvin laadittuja, kehui Sild. – Saimme tarpeeksi maalipaikkoja, meillä oli myös hyvä maalivahtipeli, mutta jäähyjä tuli liikaa. Parhaiten sujui keskimatka, jolla taisin olla sijalla 23, muisteli Sild. – Kisapaikalle hankitut aggregaatit eivät pystyneet tekemään tarpeeksi tasaista virtaa tuloslaitteillemme. Maalittoman kakkoserän jälkeen TUTO tuikkasi toisen maalinsa kolmannen erän alkuminuuteille. Matkanteko kulutti aika paljon energiaa, eikä siinä päässyt oikein kunnolla suunnistamaan ja lukemaan karttaa, muisteli Sild. FPS:n seuraava harjoituspeli on ensi perjantaina Hämeenlinnassa farmikumppani HPK:ta vastaan. Ottelun yleisömääräksi kirjattiin Loimaalla 183 henkeä. Naisten pääsarjan 7,3 kilometrin kisaa lauantaina hallitsi Tampereen Pyrinnön Saila Kinni, joka ajallaan 1.00,36 kukisti toiseksi kirinyttä seuratoveriaan Kaarina Nurmista 1.28. Vain yhtä rastia mies hieman pummasi. – Se oli sellainen muutaman kiven paikka, jonka vedin vähän pitkäksi. 20 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Pasi Rakkolainen JÄÄKIEKKO Forssan Palloseura aloitti uuden kauden harjoituspelit Loimaalla, jossa se pelasi selkeästi vahvistunutta TUTO:a vastaan. Sildin voittoaika oli 1.09,01. Niinpä perjantain kokoonpanossa oli vain neljä viime kauden vakiopeluria sekä hetken miehistössä piipahtaneet omat nuoret Santtu Rantanen ja Konsta Nurmi. Välillä mentiin pitkässä heinässä, eikä siinä päässyt kovin lujaa. Kolmoskentässä vanha tuttu Mika Huhtasalo sai rinnalleen KooKoon nuorista tulleen Otto Pasosen sekä Sportin U20-joukkueessa pelanneen urjalalaisen Erik Heikkilän. Suunnistajia saapui maaliin tasaiseen tahtiin noin 600 osallistujan kisoissa. – Näin suuri määrä suunnistajia oli meille kyllä pieni yllätys. Tänne on toisaalta erittäin hyvät yhteydet kaikilta kolmelta alueelta, mikä varmasti lisäsi suunnistajien innostusta lähteä kilpailemaan, pohti Kuusinen. TUTO tuli alussa kovaa ja karvasi hyvin, mutta vähitellen tilanteet tasoittuivat. Kooveen virolainen maajoukkuemies suunnisti pitkän matkan aluemestariksi. Sild eteni varmasti Jokioisten vaihtelevissa ja jylhissä maastoissa. Kolmen alueen mestaruuskisat on LHR:lle mittava ponnistus. Lauantain pitkillä matkoilla oli mukana vajaa 600 kilpailijaa. FPS:n miehistö uusiutui viime kaudesta mestisseuroista eniten. Lounais-Hämeen Rastin isännöimät am-kisat jatkuvat sunnuntaina viesteillä. Sildille kisamaasto tuntui onneksi välillä aika tutulta. Kolmosessa puolustivat Ilveksen nuorista siirtynyt Viljami Jokirinne sekä nyt ainoana koeajalla oleva Anton Heikari, joka kiekkoili viime kaudella Ruotsin nelostasolla. Kisaorganisaatiolle lisäpuuhaa aiheutti ennen lauantain lähtöjä ilmennyt sähkövika, jonka takia lähtöjä siirrettiin tunnilla. FPS jäi nollille kauden avauspelissään Loimaalla Vahvistunut TUTO jätti forssalaiset nollille. Kolmas 10,7 kilometrin ja 21 rastin radalla oli Turun Metsänkävijöiden Jussi Suna, joka jäi kärjestä jo reilut kaksi minuuttia (2.22). Tämä oli monelle meidän pelaajalle ensimmäinen peli mestisjoukkuetta vastaan ja se näkyi alussa, Nylund kommentoi. – Sehän oli nimittäin vähän samanlaista kuin Virossa. ” Homma sujui ihan hyvin, vaikka koko ajan sai kyllä olla tarkkana rankassa maastossa. TUTO jätti FPS:n nollille tuloksella 3–0 (1–0, 0–0, 2–0). Kiipulanjärvellä hakee rasteja viikonvaihteessa noin tuhat suunnistajaa. Sild pääsisi ikänsä puolesta osallistumaan jo veteraanisarjoihinkin. Muuten homma sujui ihan hyvin, vaikka koko ajan sai kyllä olla tarkkana rankassa maastossa. – MM-kisoissa Sveitsissä homma ei tosin mennyt ihan nappiin. LASSI PUHTIMÄKI Timo Sild haki vain yhtä rastia Jokioisten maastoissa Pertti Koivunen SUUNNISTUS T ampereen Kooveen Timo Sild, 35, viihtyi hyvin Kiipulanjärven maastoissa Jokioisissa lauantaina alkaneissa suunnistuksen Hämeen, Satakunnan ja Varsinais-Suomen aluemestaruuskilpailuissa. Meno maittaa kuitenkin edelleen MM-tasollakin. Nyt FPS:n ykkösketjun muodostivat viime kauden tehomies tshekki Michal Kvasnica, toinen jatkaja Samuli Aaltonen sekä viime kaudella Ruotsin kolmostasolla pelannut Miro Lehtimäki, jolla on Mestiksen lisäksi liigakokemustakin. Kakkosen pakeista Samuli Virtanen on tuttu mies, mutta Jukurien U20-joukkueen viime kauden kapteeni Joonas Liimatainen uusi. Saila Kinni naisten pääsarjan paras. Nelosketjussa pelasivat edellä mainitun Rantasen kanssa HPK:n U20-joukkueen viime kauden kapteeni Justus Ojala ja Ässien nuorissa pelannut Miska Vilppola
– Minäkin pääsin mukaan poikkeusluvalla, vaikka ilmoittautuminen oli jo mennyt umpeen. Henri Ahlbomille speedwayn SM-pronssia Forssan Lehti MOOTTORIPYÖRÄILY Moottoripyörien maarata-ajossa mainetta niittänyt jokioislainen Henri Ahlbom taitaa myös speedway-ratojen niksit. että oltiin paikalla, kun oltiin todella surkeita. – Muutama tekninen virhe sattui tänään, mutta ei mitään erityisen merkittävää. – Meille tuli toisella puoliskolla valtava määrä henkilökohtaisia virheitä. Tilanne on kuitenkin hyvä, ja olemme nopeita, Kurtbay ruoti tiedotteessa. Fladeby juhli lauantaina ensimmäistä kultamitaliaan. – Maastorata oli hyvä, mutta aika tekninen. Urheilu p. Harmi kun nykyisin moni moottoripyörälaji alkaa näivettyä lähes kokonaan, harmittelee Ahlbom. Koetus päässee kolmossijalta lohkon välieriin Järvenpäätä vastaan. Koetus nousi etelälohkon sarjataulukossa kolmanneksi, jonka paikan se myös pitänee, sillä runkosarjan viimeisessä pelissä se saa tiistaina samaisen Pomarkun vieraakseen. Hopeamitali hänellä on jo palkintokokoelmissaan. – Aika hyvin ajo luisti, vaikka speedway on paljon tarkempaa ja nopeatempoisempaa ajettavaa kuin maarata. Koetus iski kolmanteen vuoroon peräti kymmenen juoksua, joista Jaakko Sormunen löi kertalaakilla kunnarin ja kaksi tavallista. Suomalaisvenekunta on Hollannin Haagin vesillä käytävässä kilpailussa viidentenä, kun takana on kaikkiaan kuusi lähtöä. Minun ponini on aivan mahtava, se tekee kaikkensa ratsastajan eteen ja se on ihan paras, olen todella tyytyväinen, myhäili tyytyväinen Laiho maastokokeen jälkeen. Menetimme lopulta neljä pistettä, mikä on paljon, kun taistelemme kärkisijoituksista. HANNA HEINONEN / SRL Koetus puristi tärkeät pinnat Pomarkusta Pasi Rakkolainen PESÄPALLO Jokioisten Koetus puristi tärkeät pisteet pesäpallon Suomensarjan runkosarjan viimeisestä vieraspelistään Pomarkusta. Joukkueeseen kuuluivat Laiho ja Ewan Stone, Sakari Tuukkanen ja Aille Las Vegas, Iida Kiviniitty ja Mister Trouble Lena sekä Elmeri Myllykangas ja Soie Noire. Viime vuosina vähemmän speedwaytä ajanut Ahlbom sai pian kiinni kakkoslajinsa metkuista. Joukkuekilpailun kirkkaimman mitalin sai kotiyleisön edessä Suomen maajoukkue pistein 138.3. Pronssimitalin sai tanskalainen Liva Emilie Grubbe ja AC-Star Quickie af Engvang (34.5). – Kaatuminen pääsi yllättämään hieman erikoisesti. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 21 Inkeri Laiholle ja Ewan Stonelle hopeaa Ypäjällä Forssan Lehti RATSASTUS S uomalaiset poniratsukot menestyivät hyvin lauantaina Ypäjällä jatkuneissa kenttäratsastuksen Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa. Täysiä pisteitä ei Koetus lohkon peräpään joukkueelta saanut, mutta sentään kaksi pinnaa tuloksella 2–1 (15–0, 1–2, 5–1). Kenttäratsastuksen viimeisenä osakokeena ratsastettiin maastokoe upealla Lars Christersson suunnittelemalla radalla. Hopealle ajoi Kuusankosken Moottorimieskerhon Niklas Säyriö. Vain kaksi peliä kesän aikana voittanut Pomarkku näytti olevan Koetukselle helppo pala, kun vieraat veivät avausjakson peräti 15–0. Ei siis riittänyt. Suomen mestarit Laiho ja Ewan Stone (31.6) nousivat koulukokeen neljänneltä sijalta toisiksi estekokeessa ja pitivät asemansa voittaen hopeaa. – Meni tosi hyvin. Voitto meni Norjaan Dina Fladebylle ja pronssi Tanskaan Liva Emilie Grubbelle. Pomarkku meni myös supervuorossa 1–0-johtoon, kunnes Miki Leppäniva ratkaisi vierasvoiton tyhjennettyään pesät ajolähdössä. Perusideahan siinä on kuitenkin ihan sama, muistuttaa Ahlbom. Maajoukkue voitti kultaa, ja tammelalainen Inkeri Laiho ja ruuna Ewan Stone uusivat viimevuotisen hopeamitalinsa. Leppäniva keräsi kaikkiaan juoksut 1+6 ja Sormunen siis aiemmin 1+2. Veneen vauhti on hyvä – kovaa mennään, venekunta tiivisti. Voimasuhteet vaihtuivat kuitenkin toisella jaksolla, jonka Pomarkku voitti yllättäen 2–1. Ronja Grönblom ja Veera Hokka ovat 17:ntenä 49er FX -luokassa. ” Minun ponini on aivan mahtava. Forssan Moottoriseuran edustajan tämän lajin tuorein saavutus on Haapajärvellä lauantaina kaasuteltu SM-pronssi. Tuntuu siltä, että tänäänkin jäi muutama piste radalle. Ensimmäinen ratsukko lähti maastoradalle heti aamulla yhdeksältä. Ärsyttävintä siinä oli, että jos olisin huomannut sen tulevan, olisin varmasti saanut sen pysäytettyä. Kaatuminen yllätti Suomen MM-purjehtijat STT PURJEHDUS Suomen Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen nappasivat lauantaina lähtövoiton, mutta onnistuivat myös kaatamaan veneensä purjehduksen olympialuokkien MM-kilpailujen Nacra 17 -luokassa. Onneksi supervuoro sentään hoitui. Ponini on itsevarma ja super, kuvaili voittaja. SM-kisa päästiin ajamaan, vaikka mukana oli vähän osallistujia. Emme osanneet odottaa kultamitalia, vaikka meillä on mukana jo kokenut Inkeri, mutta esimerkiksi Elmeri on 12-vuotias ja ensimmäistä kertaa kilpailemassa tällä tasolla ja Sakari on tehnyt hienon kauden, mutta tämä oli myöskin ensimmäinen iso kilpailu hänelle, eli aika hyvää lupaa tulevaisuutta ajatellen, sanaili joukkueenjohtaja Tuija Rosenqvist. Kokonaiskilpailun voittaja Fladeby ja Shadow (pisteet 31.2) sijoittuivat koulukokeessa toisiksi ja ensimmäisiksi estekokeessa. Tammelalainen mukana myös ponien kultajoukkueessa Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskisassa. Hopealle ylsi Tanskan joukkue pistein 146.4 ja pronssille Ruotsin joukkue pistein 1104.2. – Ihan mahtavaa, minä olen ihan tosi ylpeä meidän koko tiimistä. Koetuksen pelinjohtaja Mikko Moisander siunaili pelin kulkua. Ahlbomin oli alunperin määrä ajaa sunnuntaina kansainvälinen maaradan ruohoratakisa Saksassa, mutta se peruttiin kovien sateiden takia, ja FMS:n miehelle tarjoutui mahdollisuus kurvailla lyhemmällä radalla. Se olisi ollut katastrofi jos sekin olisi ryssitty, Moisander puhkui. Inkeri Laiho Inkeri Laiho menestyi Ypäjän esteillä. Suomen mestariksi vain 10 kuskin kisassa kaasutteli nykyisin vain speedwayhin keskittyvä entinen maaratamies Varkauden Jesse Mustonen
15.55 Valioliiga: Brentford–Tottenham. 13.00 Pyöräily. V SPORT FOOTBALL 15.25 Hollannin liiga: Feyenoord–Fortuna Sittard. Jokerinumero: 1 2 9 5 9 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 6 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e KENO Perjantai 11. 00.00 Table tennis. 22.30 Portugalin liiga: Arouca–Estoril. KuPS–SJK. P9 Pallonheitto 1) Aarni Kakko SomE 18,51, 2) Jare Säippä som 18,49, 3) Onni Hyvämäki SomE 16,90, 4) Eetu Taimela SomVoi 16,24, 5) Osmo Torkkola SomE 14,05. 12.07, 12.32, 14.07, 14.45, 15.00, 17.07, 19.15 Ravit. M17 Keihäs 1) Veeti Salo 31,30, 2) Leevi Salo 29,10. 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. Inter–HJK, AC Oulu–Ilves, 20.?8. divisioona: Hobro IK–Vendsyssel FF. H50 6,6 km: 1) Tero Mamia Koovee 1.04.14, 2) Pekka Lapila MSParma 1.04.25, 3) Janne Kallioniemi RaLu 1.05.50. H10RR 1,5 km: 1) Kevin Haikonen Koovee 11.17, 2) Antto Backman KangSK 12.06, 3) Hugo Repo TP 12.31. C MORE SPORT 2 17.55 La Liga: Celta Vigo–Osasuna. 8. 17.55 Valioliiga: Chelsea– Liverpool. D14 3,1 km: 1) Alma Peltotalo HlS 23.23, 2) Iida Söyrilä AngA 31.28, 3) Kaisla Kalari TP 31.31. 18.00 Eliteserien: Lilleström–Viking. 15.20 Eredivisie: Feyenoord–Fortuna Sittard. 17.30 Portugalin liiga: Rio Ave–Chaves. D55 4,3 km: 1) Jaana Pietilä-Annala KangSK 41.46, 2) Eija Sipponen PR 51.06, 3) Tiina Kerkola SuSi 54.39. 14.00 Skotlannin valioliiga: Aberdeen–Celtic. 15.30 Hollannin liiga: AZ Alkmaar–Go Ahead Eagles. H45 7,2 km: 1) Ville Repo TP 55.07, 2) Heikki Toivio AngA 55.13, 3) Markku Laaksonen Rasti88 57.49. D12TR 1,5 km: 1) Vilja Laine TP 18.20, 2) Pinja Heinilä RasKa 28.04. EUROSPORT 2 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. DISCOVERY+ 01.00, 15.00, 15.45, 16.00, 19.00, 23.00 PGA Tour. 04.30 Marines–Orioles. P13 800m 1) Konsta Hyytiäinen SomVoi 2.58,67. H35 8,8 km: 1) Aleksi Toivola KemKi 1.29.39, 2) Riku Koivusalo RasKa 1.45.06, 3) Riku Levälehto TuMe 1.46.23 H40 8,8 km: 1) Vesa Mäkinen AngA 1.09.10, 2) Timo Saarinen TP 1.13.44, 3) Petri Paukkunen MSParma 1.14.45. 16.00 Allsvenskan: IFK Göteborg–Djurgårdens IF. IFK Mariehamn–Honka, FC Lahti–VPS, 19.?8. RAHAPELIT EUROJACKPOT Perjantaiarvonta 11.8. VEIKKAUSTV 08.00 Australian cup: Sydney FC–Central Coast Mariners. 21.00 Puolan liiga: Lech Poznan–Jagiellonia Bialystok. 23.30 Pyöräily. T11 Kuula 1) Vilja Hyvämäki SomE 6,02, 2) Jenna Lehti KoskKai 6,01, 3) Silja Virtanen som 4,71. T13 800m 1) Kielo Salo KarkkPo 2.53,53, 2) Fanny Pettersson SomVoi 2.58,81, 3) Viivi Taimela SomVoi 3.02,59. H55 6,1 km: 1) Antti Virtanen HlS 49.31, 2) Timo Helin VaRa 51.07, 3) Asmo Vuorenpää LaJy 51.36. C MORE MAX 18.00 MXGP Motocross. Tulospörssi JALKAPALLO MIESTEN LIIGA AC Oulu–FC Lahti 1–1 (1–0) HJK 19 10 7 2 31– 15 37 KuPS 18 11 2 5 24– 11 35 SJK 18 10 5 3 24– 15 35 AC Oulu 19 9 4 6 30– 29 31 VPS 19 8 3 8 24– 21 27 Inter 17 7 4 6 26– 24 25 Honka 18 6 5 7 17– 16 23 FC Lahti 18 4 7 7 16– 24 19 Ilves 18 3 8 7 15– 19 17 KTP 18 4 5 9 14– 25 17 Haka 19 3 8 8 22– 34 17 IFK Mariehamn 19 3 6 10 18– 28 15 Seuraavat ottelut: 13.?8. D21 7,3 km: 1) Saila Kinni TP 1.00.36, 2) Kaarina Nurminen TP 1.02.04, 3) Suvi Heittola RasKa 1.06.17. H18 7,2 km: 1) Anttoni Mäki-Laurila TP 58.29, 2) Rami Tuominen KanSu 1.05.23, 3) Miro Sivonen VaHa 1.06.10. D16 4,9 km: 1) Hanni Koski Koovee 46.13, 2) Aino Aarnio KangSK 48.03, 3) Tuuli Vallittu KangSK 50.10. Molemmat ovat joukkueen mukana Baltian-kamppailuissa. H12 2,2 km: 1) Elmo Salmenoja MSParma 18.47, 2) Aleksi Kivistö TP 19.20, 3) Elmeri Kinnari TP 19.29. D10RR 1,5 km: 1) Isabella Hagström TuS 13.03, 2) Lara Haikonen Koovee 13.19, 3) Silva Pihlaja PR 14.42. 20.25 La Liga: Villarreal–Real Betis. P11 800m 1) Lauri Hyytiäinen SomVoi 3.04,07, 2) Leevi Taimela SomVoi 3.07,19, 3) Kuisma Salo KarkkPo 3.08,26. TV-urheilu Susijengin loukkaantumismysteeri sai valoa STT KORIPALLO Suomen miesten koripallomaajoukkue pelaa ensi viikolla viimeiset valmistavat ottelunsa MM-kisoihin, jotka alkavat 25. 17.45 Hollannin liiga: Almere City–Twente. 19.15 Rallin SM. SJK–KTP, 18.?8. 16.30 Ratsastus. T15 800m 1) Nia Kytäjä ForssSa 2.53,86. 15.55 Tanskan 1. H13 3,6 km: 1) Onni Lepistö HauSi 27.27, 2) Saku Repo TP 30.10, 3) Lassi Ekström MSParma 33.24. T11 800m 1) Kaisla Salo KarkkPo 2.45,94, 2) Ruska Laaksonen SomE 3.04,31, 3) Vilja Hyvämäki SomE 3.13,39, 4) Eevi Taimela 3.21,31. D40 6,1 km: 1) Tiina Väre SomEsa 1.02.32, 2) Johanna Luhtala SomEsa 1.06.02, 3) Mari Pajula KangSK 1.06.55, 4) Kaisa Teerikoski LLuja 1.08.33, 5) Ulla-Maria Kovalainen TP 1.14.26. 20.15 Eliteserien: Vålerenga–Haugesund FK. 14.30 Tanskan Superliiga: Randers– Nordsjælland. N17 100m (+1,2) 1) Olivia Luhtala SomE 16,89. 22.25 La Liga: Getafe–Barcelona. N Pituus 1) Emilia Salonen LempKiYU 4,57, 2) Marjukka Tuominen RaisKu 4,48, 3) Neea Knaapi TuUL 4,37 T9 60m 1) Iida Anttila SomE 10,80, 2) Ellie Säippä SomE 11,49, 3) Julia Jussila SomE 11,66. 14.00 AIG Women’s Open. SUUNNISTUS JOKIOINEN Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Hämeen aluemestaruukisat, pitkät matkat: H21 10,7 km: 1) Timo Sild Koovee EST 1.09.01, 2) Eetu Savolainen IkNV 1.09.23, 3) Jussi Suna TuMe 1.11.23, 4) Mikko Knuuttila IkNV 1.13.57, 5) Anssi Huostila TP 1.14.36. T9 Seiväs 1) Iida Anttila SomE 155. T11 60m 1) Jade Virolainen SomE 9,71, 2) Vilja Hyvämäki SomE 9,77, 3) Ilana Siviranta SomE 10,63,. D75 3,3 km: 1) Maija Verha VaRa 43.44, 2) Paula Ketola LoJa 52.34, 3) Kaarina Rahkasuo Rasti88 56.54. 15.29 Allsvenskan: IFK Göteborg–Djurgårdens IF. 19.00 Tanskan liiga: FC Midtjylland–Bröndby. P11 60m 1) Tiitus Torkkola SomE 9,20, 2) Lauri Hyytiäinen SomVoi 9,63, 3) Vili Nokka 9,67. RUUTU 10.10 FPT #4 Tampere. 18.30 Allsvenskan: Hammarby–Elfsborg, Halmstads BK–IFK Norrköping, BK Häcken–Varbergs BoIS. C MORE SPORT 1 17.00 Beach Volley SM. P13 Kuula 1) Unto Hälli SomE 6,96. 13.50 Skotlannin Valioliiga: Aberdeen–Celtic. D35 6,1 km: 1) Johanna Ritanotko TP 1.00.05, 2) Jenni Sabel Hiisi 1.07.24, 3) Elina Rusanen HauSi 1.29.44. 13.00, 19.00 Pool. H60 4,9 km: 1) Reijo Bister TuMe 43.43, 2) Jukka Kallio TP 45.51, 3) Kalevi Mäkipää Hiisi 47.08. Päiväarvonta Oikeat numerot: 9, 13, 14, 16, 23, 25, 26, 29, 33, 44, 45, 48, 52, 58, 59, 61, 62, 64, 65, 69 Kunkkunumero: 14 YLEISURHEILU SOMERO Someron kaupunginmestaruuskisat: M 100m 1) Arttu Tauriainen PernU 11,00, 2) Elias Zetterman TammRy 11,05, 3) Petri Tauriainen VSMSTR 11,87. H21C 4,8 km: 1) Hans-Paul Velema Rasti88 1.13.58, 2) Jannik Lucka GER 1.27.20. M Keihäs 1) Janne Kuusela TammRy 29,85, 2) Sauli Virtanen som 25,11, 3) Sampo Virtanen 23,65. D70 3,3 km: 1) Arja Nurminen VaHa 44.50, 2) Ritva Mononen HlS 48.05, 3) Airi Sipponen PR 52.47, 4) Margit Riikonen PertPe 55.51, 5) Marja-Liisa Salonen HauSi 59.16. 15.15 Veikkausliiga: FC Honka–FC Inter. 15.45 Veikkausliiga: Ilves–KuPS. T9 Pallonheitto 1) Iida Anttila SomE 15,33, 2) Julia Jussila SomE 14,47, 3) Elvi Torkkola SomE 9,07. P11 Seiväs 1) Tiitus Torkkola SomE 205. elokuuta. Honka–Inter, Ilves–KuPS, 15.?8. 19.00 Ratsastus. 17.50 Ykkönen: MP–SalPa. P9 Seiväs 1) Onni Hyvämäki SomE 135, 2) Kuisma Salo KarkkPo 135, 3) Osmo Torkkola SomE 125. P15 800m 1) Titus Uutela TammRy 2.28,37, 2) Paavo Virkki SomE 2.49,52. P15 Keihäs 1) Paavo Virkki SomE 22,44, 2) Leevi Taimela SomVoi 12,76, 3) Eetu Taimela SomVoi 10,32. H16 5,3 km: 1) Erik Lillqvist TP 41.18, 2) Onni Virtanen AngA 41.54, 3) Topi Hyytiäinen KangSK 43.00. EUROSPORT 1 02.00, 23.00 Tennis. 15.44 Allsvenskan: IK Sirius–Kalmar FF. D12 2,2 km: 1) Saana Turpeinen TP 15.18, 2) Helka Hiltunen HlT 17.45, 3) Vilma Juntunen TP 18.18. Hän ei harjoitellut joukkueen kanssa lauantaina, mutta sanoi, että pelaa ensi viikolla todennäköisesti ainakin toisen ottelun. 8. H70 4,3 km: 1) Arto Kiiskinen TP 50.12, 2) Markku Ritanotko TuMe 52.55, 3) Arto Etu-Huitti MSParma 53.15. 18.14 Allsvenskan: Halmstad–IFK Norrköping FK, Hammarby–IF Elfsborg, BK Häcken–Varbergs BoIS. 13.25 BMX. V SPORT PREMIUM 15.30, 18.00, 20.30 Jalkapallon Valioliigastudio. D50 4,9 km: 1) Mari Rintanen KangSK 50.07, 2) Sirra Toivonen KangSK 51.13, 3) Sari Saarijärvi RaN 55.39. Takamiehet Miro Little ja Edon Maxhuni eivät loukkaantumisten vuoksi pelanneet Viro-ottelussa. D45 5,3 km: 1) Hanna Lonka PIF 52.06, 2) Jaana Röytiö PR 58.52, 3) Mari Paganus-Anttonen AngA 1.00.51, 4) Johanna Niittymäki Hiilto 1.03.30, 5) Jonna Eeva KangSK 1.04.18. H12TR 1,5 km: 1) Santeri Sabel HauSi 15.12, 2) Eetu Sorama LHR 22.14, 3) Tarmo Ylä-Tuuhonen TP 25.51. 13.45 Subway Kansallinen Liiga: ONS–Ilves. Laitahyökkääjä Mikael Jantunen ja takapelaaja Ilari Seppälä puuttuvat kokoonpanosta maanantaina Liettuassa ja keskiviikkona Latviassa. T11 Seiväs 1) Vilja Hyvämäki SomE 195, 2) Jenna Lehti KoskKai 165, 3) Kaisla Salo KarkkPo 155. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 4, 11, 12, 16, 19, 20, 21, 23, 26, 29, 30, 32, 33, 37, 38, 39, 46, 62, 69 Kunkkunumero: 21 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 8, 10, 11, 13, 14, 15, 16, 18, 20, 24, 32, 38, 40, 42, 52, 54, 58, 59 Kunkkunumero: 18 Lauantai 12. 22 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 YLE TV2 16.45 Superpesis: Manse PP–Pesäkarhut. H75 3,6 km: 1) Leo Koistinen VaRa 45.28, 2) Erkki Laine AngA 45.46, 3) Tero Tiitola RasKa 45.47. 16.50 Subway Kansallinen Liiga: PK-35 Vantaa–HJK. 18.25 Valioliiga: Chelsea–Liverpool. – Tällä hetkellä paras vaihtoehto oli, että pari pelaajaa jää kotimaahan jatkamaan harjoitteluaan, jotta kisoissa kaikki ovat täydessä iskussa, päävalmentaja Lassi Tuovi avasi Koripalloliiton tiedotteessa. 16.55 Superpesis: Mailattaret–Kempeleen Kiri, Haminan Palloilijat–Joensuun Maila, Manse–Pesäkarhut, Lapuan Virkiä–Roihuttaret, Fera– Seinäjoen Maila-Jussit, Jyväskylän Kirittäret–Hyvinkään Tahko. 01.00 Major League Baseball: Phillies–Twins. D60 3,6 km: 1) Anne Nurmi AngA 38.43, 2) Kirsi Laasonen TP 43.21, 3) Auli Hovikorpi Keihäs 45.47. 20.00 Surffaus. SUB 17.00 Beach Volley. H65 4,8 km: 1) Pekka Ahonen HauSi 36.03, 2) Esko Nummi PunKu 47.17, 3) Ilkka Saarimäki AngA 50.42. 21.00 Major League Baseball: Astros–Angels. 17.00 Skotlannin valioliiga: Motherwell–Hibernian. 12.45, 13.30 Pyöräily. H80 3,3 km: 1) Reijo Haaja VaHa 37.21, 2) Aarno Hovikorpi HlT 54.51, 3) Osmo Kiiski SomEsa 55.29, 4) Juhani Jokinen MaMa 59.10, 5) Pentti Saario LoJa 1.03.26. P15 Seiväs 1) Paavo Virkki SomE 285. 15.00 Tanskan liiga: Randers FC–FC Nordsjaelland. P13 Pituus 1) Konsta Hyytiäinen SomVoi 3,24, 2) Unto Hälli SomE 3,11. T15 Keihäs 1) Viivi Taimela SomVoi 18,58, 2) Melina Siviranta SomE 18,29, 3) Iida Taimela SomVoi 13,69. 15.30 Valioliiga: Brentford–Tottenham. Seppälä loukkasi pohjettaan ja Jantunen kättään keskiviikona Viroa vastaan. 13.55 Tanskan 1. divisioona: Næstved–Kolding IF. 20.00 Portugalin liiga: CF Estrela da Amadora–Vitoria Guimaraes. V SPORT 2 SUOMI 15.30, 17.55, 20.25 Jalkapallostudio. 18.00 Muut lajit. M 3000m 1) Jussi Eskola JyväskKU 8.51,70, 2) Aarni Eijs SalVil 9.00,57, 3) Jukka Salo KarkkPo 9.14,86. 10.30, 15.00, 15.55 Sisäpyöräily. 19.00 PGA Tour. 01.00, 02.30, 20.30, 21.00, 23.00 Tennis. H90 1,9 km: 1) Eero Liski SalVie 54.20. 13.15 Hollannin liiga: Nijmegen–Excelsior Rotterdam. M17 100m (+1,0) 1) Leevi Salo 13,41, 2) Veeti Salo 13,49. N17 800m 1) Olivia Luhtala SomE 3.10,24. M Pituus 1) Jukka Hannula HKV 4,88, 2) Janne Kuusela TammRy 4,52, 3) Jaakko Yli-Rekola som 4,34. C MORE 01.00 WTA Tennis. T13 Seiväs 1) Ilona Anttila SomE 185. Maxhuni kertoi lauantaina STT:lle, että häntä vaivaa polven etuosan patellajänne, joka oli haitannut pelaamista viime kaudella. VIAPLAY 00.00, 21.00 Autourheilua, rata-autoilun Nascar. V SPORT GOLF 14.00 LPGA Tour: AIG Women’s Open. N 100m (+1,2) 1) Taija Yli-Väärälä TammRy 14,16, 2) Marjukka Tuominen RaisKu 14,35. 02.00 USGA Championship. 18.00 Tanskan Superliiga: AGF–Silkeborg. D13 3,1 km 1) Saara Malm TP 33.34, 2) Martta Korte TuS 34.58, 3) Taimi Saarinen TP 41.41. 15.55 Valioliiga: Brentford–Tottenham. 21.00 Nascar. 8. 18.25 Valioliiga: Chelsea–Liverpool. D18 5,3 km: 1) Annukka Linnainmaa KangSK 52.09, 2) Oona Kaikkonen Koovee 53.51, 3) Elli Kyläkoski TuS 54.13. H85 2,4 km: 1) Jyrki Viiri HirvHe 1.09.41. D20 6,6 km: 1) Venla Heinimaa KangSK 1.07.58, 2) Adveliina Koskinen KyRa 1.21.18, 3) Jaana Haapala PR 1.25.37, 4) Milla Aaltonen IkNV 1.27.08. D65 3,6 km: 1) Helena Kajaala-Ylikoski KanSu 47.53, 2) Suvi Antila PäLuLu 49.03, 3) Kirsti Moilanen MaMa 50.54. D80 2,4 km 1) Raija Nurmi RaLu 58.48, 2) Marja-Liisa Ruusunen EE 1.02.19, 3) Tuija Kallio RaTU 1.16.23. Little treenasi sen sijaan täydellä höyryllä. 21.00 Tanskan liiga: OB–AGF. T13 Pituus 1) Fanny Pettersson SomVoi 4,30, 2) Ilona Anttila SomE 3,20, 3) Viivi Taimela SomVoi 3,04. H14 3,6 km: 1) Pyry Heinilä RasKa 31.56, 2) Voitto Backman KangSK 33.01, 3) Eelis Paju TP 35.03. Päänumerot: 1, 35, 36, 38, 39 Tähtinumerot: 3, 10 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 464 910,10 e, 4+2 oikein 10 955,10 e, 4+1 oikein 440,70 e, 3+2 oikein 203,70 e, 4 oikein 163,60 e, 2+2 oikein 27,20 e, 3+1 oikein 26,60 e, 3 oikein 24,10 e, 1+2 oikein 11,80 e, 2+1 oikein 11,30 e PERJANTAI-JOKERI Perjantai 11. V SPORT + SUOMI 13.50 Skotlannin Valioliiga: Aberdeen– Celtic. 02.00 UFC: Luque–Dos Anjos. 17.50 Ykkönen: FF Jaro–HIFK. V SPORT MOTOR 21.00 Nascar. M17 Seiväs 1) Johannes Mäkelä HKV 405. 15.49 Superettan: Västerås SK FK– Helsingborgs IF, GIF Sundsvall–Trelleborgs FF. P11 Kuula 1) Leevi Taimela SomVoi 5,34, 2) Lauri Hyytiäinen SomVoi 4,98 T13 60m (+2,1) 1) Fanny Pettersson SomVoi 8,75, 2) Viivi Taimela SomVoi 9,47, 3) Melina Siviranta SomE 10,04. T13 Kuula 1) Melina Siviranta SomE 7,17, 2) Viivi Taimela SomVoi 6,80, 3) Fanny Pettersson SomVoi 6,57. 20.30 WTA Tennis. V SPORT 1 SUOMI 15.20 Eredivisie: Feyenoord–Fortuna Sittard. P9 60m (+0,9) 1) Osmo Torkkola SomE 10,33, 2) Onni Hyvämäki SomE 10,75, 3) Jare Säippä som 10,92. N 3000m 1) Emma Vuolanto RunClub 10.50,87, 2) Minna Maasilta RunClub 11.00,42, 3) Martta Lehtinen SalVil 12.13,93. p Urheilu. M Kuula 1) Janne Kuusela TammRy 9,01, 2) Jaakko Yli-Rekola som 8,23, 3) Sampo Virtanen 7,92. 13.15, 15.00 Superbike. D85 1,9 km: 1) Aino Kirkkala SuosmSa 44.15
Lisätiedot ja ilm. SURURYHMÄ itsemurhan tehneiden läheisille Seudullinen ryhmä, kokoontuu 6 krt Forssassa. Johtokunta MUISTIKAHVILAT Jokioinen, Sopukka Koulutie 5. / Susanna Kollanus, Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ry puh. Takuu 2/5 v. Kolumbian maalille vaihdettiin pian Englannin toisen maalin jälkeen nuori Natalia Giraldo, kun Perez joutui jättämään kentän heikkovointisen oloisena. ev.-lut. Ottelu eteni 1–1-tilanteessa 63. Englannin tasoitus syntyi ensimmäisen puoliskon seitsemännellä lisäminuutilla Kolumbian huolimattoman pelaamisen tuloksena. Kiitos näistä 42 vuodesta ystäväni olet ollut Seppo Hallenberg, Paimio Kiittää Tarja Heimolehto Popliinikoti, Forssa. Tässä muutoksessa tärkeintä ei ole urheilun asiaosaaminen, vaan kyky ottaa itsenäisesti vastuuta lehden kehittämisestä, työskennellä joustavasti erilaisten ihmisten ja aiheiden parissa, omaksua arkisen työn ohessa uusia taitoja ja ideoida uusia tekemisen tapoja. 044 7791 217 MAANRAKENNUSTYÖNJOHTAJAN vakinainen työsuhde Lisätietoja: kaupunginjohtaja Sami Suikkanen puh. 19.8. Voittomaalin tekijä Russo odottaa innolla peliä taitavaa Australian joukkuetta vastaan. Kolumbialainen sijoitti täydellisen mittaisen korkean potkun yläriman alle. Hinnat alk. VAIN 1480. Tervetuloa kaikki asiasta kiinnostuneet! Kahvitarjoilu Tammela, Kerhotila, Kuusitie 5. Kirsi Alitalo 040 5911639. musiikkiesityksiä ja tietoisku kansallispuvuista. Vapaa pääsy Munkkikahvi 3€ Myynnissä myös kirjani Hoidettu Sydän 10€ Erkki Kaakinen Savikkakuja 4 Forssa Kiipun Rakki ry. Ke 16.8. 044 7360 773. Tarjolla sosekeittoa ja sämpylöitä, kahvia ja täytekakkua. srk:t ja mielenterveysyhdistys) Etsimme toimittajaa vakituiseen työsuhteeseen Toimittaja työskentelee Itä-Hämeen ja Etelä-Suomen Sanomien yhteisessä urheilutoimituksessa Heinolassa ja Lahdessa. 2.999 28 28 kW kW norm. U-ENERGY ILMA-VESILÄMPÖPUMPPU 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com ERIKOISERÄ NOPEILLE! Todella energiatehokas monenlaisiin tiloihin. Työavain 524798 Someron kaupungin teknisessä toimessa avoinna Lisätietoja: tekninen johtaja vs. Työavain 542622 www.kuntarekry.fi LUE silloin, kun se sinulle sopii. mennessä osoitteessa keskisuomalainen.com/ tyonhakijalle/. forssanlehti.fi Englanti saavutti jälleen välieräpaikan MM-kisoissa STT JALKAPALLO Englanti eteni välieriin naisten MM-kisoissa kolmatta kertaa peräkkäin. Lisätietoja asiasta antaa kaavoitusarkkitehti Tuomo Hirvonen, puh. Kokouksissa käsitellään sääntömääräiset asiat. (10e/hlö) Halutessasi osallistua ruokailuun, ilmoittaudu viim. Ottoteho 2-6 kW, antoteho 10-28 kW. Välierässä Englantia vastaan asettuu pilkkukisasta voiton napannut emäntämaa Australia. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden osallistua Itä-Hämeen muutokseen paperilehdestä ensisijaisesti verkkojulkaisuksi, jossa voit näyttää osaamisesi monipuolisen digitaalisen sisällön tuottajana. Englanti kaatoi Kolumbian jännittävässä ottelussa 2–1. Panasonic EVI-kompressori, laadukkaat komponentit, WiFi, SmartGrid, etäanalyysi, tekninen tuki. Markus Älli puh. Ohjelmassa mm. 21.8. Käyttöala 150-400 m2. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 23 Urheilu p. 044 7791 241 ja maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola puh. Russo hehkutti televisiohaastattelussa ottelun jälkeen, kun häneltä kysyttiin mietteitä hurmoksessa pelaavan emäntämaan kohtaamisesta. klo 15 16.30 Miten voi hoitaa muistia ja ennaltaehkäistä muistiongelmia / Kirsi Uusimäki, Forssan Seudun Muisti ry. Heti sen jälkeen on hirvikokous. Hänen päävastuullaan ovat Itä-Hämeen levikkialueen urheilun seuranta, lehden urheilusivujen suunnittelu ja yhteydenpito avustajiin. Katso lisää palautteita! Asennus alk. Itä-Häme on Heinolassa, Sysmässä, Hartolassa, Joutsassa ja Pertunmaalla viidesti viikossa ilmestyvä itäisen Päijät-Hämeen alueellinen uutismedia. Aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Kesäkokous pidetään 23.8.2023 klo 18.00 metsästysmajalla. 044 7791 200 TEKNISEN JOHTAJAN vakinainen virka Haku päättyy 31.8.23 klo 12.00. Hän tuottaa kirjoittavana toimittajana sisältöä ensisijaisesti Itä-Hämeeseen, mutta osallistuu iltavuoroissa käsittelevänä ja taittavana toimittajana myös Etelä-Suomen Sanomien urheilusivujen tuotantoon. TERVEYS JA HYVINVOINTI PERHEILMOITUKSET MENOT JA TAPAHTUMAT TYÖSUORITUKSIA TYÖPAIKAT KOKOUKSET KUNTA TIEDOTTAA MYYDÄÄN TORIT JA MARKKINAT JÄRJESTÖTOIMINTA EISIIN KYSY LISÄÄ 020 722 0841 www.renor.fi FORSSAN KESKUSTASSA Työja toimistotiloja sekä tiloja logistiikkaja varastokäyttöön. 050 536 0713, tuomo.hirvonen@forssa.fi 11.8.2023 Forssan kaupunginhallitus Pohjois-Tammelan Maaja kotitalousnaiset järjestävät kansallispukujen tuuletuksen la 26.8.2023 klo 13 Susikkaan kylätalolla (Susikkaantie 604). 040 5918800 www.forssanseudunmuisti.fi FORSSAN TORILLA TIISTAINA SADEVESIKOURUT • tikkaat • kattosillat • lumiesteet • piipunhatut M. asti sairaalapastorille: 050 3373 158 anne.makela@evl.fi (järj. Ajokortti on työssä välttämätön, hyvä valokuvaustaito tarpeellinen ja taittokokemus eduksi. Kolumbia pääsi nautiskelemaan hetken johtoasemasta, kun Leicy Santosille annettiin aikaa asettua loistavaan maalintekopaikkaan. Lähetäthän hakemuksen palkkatoiveineen 23.8. Kaupunginvaltuuston päätös on tullut lainvoimaiseksi. Osayleiskaava-alue sijaitsee Koijärvellä Forssasta Urjalaan johtavan seututie 284:n varrella Kojon kyläkeskittymässä ja sen ympäristössä. Tervetuloa! Haku päättyy 15.8.23 klo 23:59. Muutoin tapahtumaan on vapaa pääsy. 5.900 VALOKUVANÄYTTELY pihakodassani, TI-PE klo13-17 ja LA 9-13. To 17.8. minuutille asti, kunnes Alessia Russo vei turnauksen toisella maalillaan Englannin 2–1-johtoon. Kaava tulee voimaan tämän kuulutuksen julkaisemista seuraavana päivänä. Lisätietoja tehtävästä antaa Itä-Hämeen päätoimittaja Ari Viuhko p. 1499. klo 16 17.30 Miten omaishoitajia tuetaan. Mäki-Turja 0400 545 893 MAX-TEAM.FI Kojo-osayleiskaavan voimaantulo Forssan kaupunginvaltuusto on 12.6.2023 § 64 hyväksynyt Kojo-osayleiskaavan 3.5.2023. Kumpikin joukkue onnistui maalinteossa kertaalleen ensimmäisellä puoliajalla. – Mitä muuta voisimme haluta. Pallo oli jo maalivahti Catalina Perez Jaramillon hyppysissä, mutta hän onnistui hukkaamaan sen. Englannin Lauren Hemp näki tilaisuuden ja tälläsi pallon maaliin. Itä-Hämettä ja Etelä-Suomen Sanomia julkaiseva Hämeen Media on osa Mediakonserni Keskisuomalaista
(1986) Päätalon omaelämäkerrallisiin romaaneihin pohjautuva elokuva kirjailijan lapsuusvuosista. Kirja vs. Epäilyksen varjo. Tunteet nousevat pintaan, kun Niko Tiuraniemi palaa entiselle yläasteelleen 22 vuotta rajujen kiusaamiskokemusten jälkeen. Jakso 12/12. 08.25 Arthur ja minimoit (7). 22.00 Kymmenen uutiset. (USA 1994). Hammaskeiju ja pulttikeiju. Verenpunaiset ruusut. Frisbeekiekko. 09.11 Kärpästen Harri (7). Keho-jakso. (U) 10.45 Selkämeri: Villin saariston syke. 11.00 MasterChef Suomi. Koululaisten oma ohjelma! 09.01 Näin meillä (7). 3/3. leffa -kausi keskittyy sarjakuviin ja niistä tehtyihin elokuvasovituksiin. 07.51 Sankarikoulu (S). Menestysreseptin varmistavat nostalginen hahmogalleria, tutut sankarit ja heidän arkkivihollisensa. 16.00 Midsomerin murhat (12). Kuka koijaa. (U) 13.13 Siskonpeti (7). (U) 13.37 Siskonpeti (7). Vuonna 1980 Marion Rung voitti kappaleella Hyvästi yö. Hänellä on myös viisasta sanottavaa. Kausi 1, jakso 9/10. Jumalanpalvelus Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. (U) TV1 07.00 Suuri keramiikkakisa. Dokumentti esittelee 100 lomakohdetta ympäri maailmaa. (U) 14.00 Strongman Champions League. 01.35 Exät illallisella. Elämän vonkamiehessä (1986) seurataan Päätalon lapsuusvuosia Koillismaalla 1920ja 1930-luvuilla. Sarjakuvia on sovitettu leffoiksi ennenkin, mutta digitehosteiden kehityksen myötä pystytään toteuttamaan villeimmätkin kuvat ja tapahtumat. Viktor kylvää riistapeltoja neuvostoajan kolhooseille. Kausi 15. (U) 08.55 Perjantai-dokkari: Koulukiusattu Niko. Ohjaus: Aku Louhimies. (U) 16.00 Valioliigan tarina: Rahan mahti. 07.21 Tete ja Mama (S). Ruotsalaisten vapaaehtoisten lentolaivue F-19 puolustaa menestyksekkäästi Pohjois-Suomea Neuvostoliiton ylivoimaista hyökkäystä vastaan. (2014) (U) 11.50 Saaristomerellä. 06.45 Pyjamasankarit (7). 08.10 Muumilaakson tarinoita (S). 07.29 Remi ja Ubu. Kausi 2, 1/8. Kausi 14. Lähetyksessä seurataan kyläyhteisön voimahahmon yllätysten iltaa ja ystävät yhdessä kulttuuriministerin kanssa muistavat musiikilla rakastettua uutiskuvaajaa. Uskomaton lahja. 08.39 HYRRÄ. Jakso 2/3. 19.20 Urheiluextra. Agentti Gabriel Shear ( John Travolta) haluaa varastaa hallituksen lahjusrahat, mikä onnistuu vain taitavan hakkerin avulla. Pääosissa: Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen, Aku Hirviniemi. Mukavuuksien Murcia. Sosialisti nro 1. Koti-jakso. Pete Parkkonen, Club For Five ja Pelle Miljoona. 22.15 Viikon sää. Suutelen sun surut pois. Päätalon perhe rakentaa kotitalon Iijoen rantaan. Ohjaus: Robert Zemeckis. Kausi 1. Kausi 1. 08.03 Oktonautit. Jakso 2/12. 20.58 Keno ja Synttärit. Oktonautit ja pyöriäisdelfiinit. Riskit ovat suuria, kaksi lentäjää jää vangeiksi Neuvostoliittoon. Hyvästi hävikki. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 13.10 Poliisikoira Rex (12). 08.16 Ryhmä Hau. Mauno Koivisto väittelee tohtoriksi Turussa ja muuttaa Helsinkiin. Selostus Mikko Hannula. Kausi 2, osa 8/10. TV-tähdet tentissä. 20.00 Kesäillan valssi. Papukaija, lepakko, perhosia. Vaasa World Sprint. Ruotsalais-kiinalainen tutkija keksii DNA-teknologian, jota voi käyttää aseena. 19.10 Tulosruutu. Nopea myynti. 12.00 Unelma-asunto Espanjassa. Kausi 2, osa 4/6. Jakso 26/50. Kausi 7. Comedy Queen xxx Yle Teema & Fem klo 20.45–22.15 Draamakomedia Comedy Queen (2022) tulee Ruotsista. V 23.45 Elokuva: Taken 3 (16). Ponin salainen elämä. Jakso 9/10. Kapea kiilatalo. Kausi 2, jakso 4/4. Kausi 41, 10/16. Unelma-asuntoa Espanjasta lähtee etsimään loskapakolaiseksi itseään kutsuva Elina, yhdessä 8-vuotiaan Irmeli-koiransa kanssa. 11.00 Yksisiipinen enkeli. Ruotsalainen dokumentti Euroopan poliittisesta lähihistoriasta, pääosassa Marion Rung! Intervision laulukilpailut olivat itäeurooppalainen, sosialistinen vastine Euroviisuille ja Suomi osallistui molempiin. Sirkka-Liisa Sassin haaveet estradeista katkeavat kun kasvuiässä selkäranka alkaa kiertyä mutkalle. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. Varjoarvoitus. (2015). 09.00 Galaxi. Suihkulähde ja ruukku. Baskimaa, Espanja. 16.20 Koivisto. Rallin SM-sarjan 6. Pääosissa mm.: Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise, Sally Field ja Mykelti Williamson. Ohjaus: Christopher McQuarrie 23.40 Veikkausliiga Oletko valmis. Jakso 3/22. Kausi 17, jakso 4/4. työskentelee sisätautien erikoislääkärinä TAYS:ssa Tampereella. sekä Myrskytuuli-orkesteri ja Antti Raiski. (1994) (U) 12.10 Elämän vonkamies (7). Kaunottaren kamppailu kipuja ja unelmista luopumista vastaan jatkui vuosikymmeniä. Selkämeren ulapalla meri näyttää voimansa ja luonto sitkeytensä. Bean lomailee (7). 08.15 LEGO City Adventures (S). Elokuvassa näprätään tietokonetta aivan liikaa, eikä se tosiaankaan ole kiinnostavaa katsottavaa. Halle Berryn tehtävä on näyttää seksikkäältä. Good Morning, Vietnam xxxx Star Channel klo 21.00–23.25 Draamakomedia Good Morning, Vietnam (1987) on yksi vuonna 2014 kuolleen Robin Williamsin uran huippukohdista. 19.45 Erikoisryhmä Hampuri (12). Historian hämystä tämän päivän suomirokkiin ja uusiskelmään kulkeva mollin pitkä linja elää koko ajan pinnan alla ja nostaa välillä kunnolla päätään. Mies on rokkia rakastava rääväsuu ja sellaisena päällystön painajainen. Kausi 2, jakso 6/8. Selkämeren upeat saaristot ammentavat elämänvoimansa pinnan alta. 21.00 Elokuva: Mission Impossible Rogue Nation (12). Jorma Lahtela, 69 v. Leivopilvi. (U) 12.49 Siskonpeti (7). Pääosissa: Liam Neeson, Forest Whitaker, Famke Janssen, Maggie Grace, Dougray Scott. Kausi 2, jakso 5/8. Eläimet rakentavat, lisääntyvät ja luovat uutta. Sopiva mies on ehdonalaisessa oleva Stanley ( Hugh Jackman), mestarillinen kyberhakkeri. Kausi 14. Työ-jakso. Pääosissa: Rowan Atkinson, Willem Dafoe, Emma de Caunes, Karel Roden, Max Baldry, Jean Rochefort. (U) 23.15 Kaija Koo (Ruisrock 2018). Kalle on utelias ja sinnikäs lapsi. 15.00 MM-rallin huippuhetket: Suomi. 21.05 Tuntematon sotilas (16). 07.50 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). Kotona kaikki muistuttaa kuolleesta äidistä, mutta Sasha kieltäytyy itkemästä. Samaan aikaan mystinen terroristijärjestö, Syndikaatti, tekee maailmalla tuhojaan, mutta päättäjät eivät tahdo uskoa koko järjestön olemassaoloon. Kausi 1. 24 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 10.00 Jaksa paremmin. Osa 2/8 Taija kohtaa kuningaspyton Montyn. Kausi 1. 09.46 Swang (7). Kausi 8, osa 4/5. (U) 19.00 Seitsemän uutiset. 12.05 100 Places to Be. Elokuva hyväsydämisestä Forrest Gumpista, joka tarkkailee maailmaa omintakeisella tavallaan ja sotkeutuu kuin sattumalta mukaan lukuisiin maailmanhistoriaa määrittäviin tapahtumiin. Muuttomiehet. Tampere. Osa 2/8. Heille tehdään tarjous, josta ei voi kieltäytyä. Kausi 41, 9/16. 6/12. Ensimmäisen ohjelman aiheena on Black Panther. Sasha ( Sigrid Johnson) täyttää kohta 13 vuotta ja haaveilee stand up -koomikon urasta. Vuosikertamurha. Sarjakuvan tuntee vain harva, mutta kumpikin elokuva on ollut kova hitti. Pahaa aavistamaton Bean suuntaa kohti Cannesin lämpöä, eikä kommelluksilta todellakaan vältytä. 18.00 Elokuva: Forrest Gump (12). 10.00 Selkämeri: Elämän suuri kierto. 09.05 Rakkaudesta puutarhaan. 15.50 F-19, ruotsalaislaivue Suomen puolesta. Villalla tilanne eskaloituu kyyneliin ja osa naisista murtuu paineen alla. 15.10 Leijonan luola USA. 03.05 Piiritys (12). Trio erolapset. Kausi 1. Ylösalaisin-seikkailu. 20.45 Urheiluruutu. Kuumaa huumaa. 02.05 Piiritys (12). Kausi 3, jakso 8/24. Valovoimaisen Marionin lauluesityksiä tv-ohjelmissa ja laulukilpailuissa 1960-luvulta 1980-luvulle. Kausi 4, osa 7/10. Anton ja Sami saavat laittaa kaikki lepyttelytaitonsa peliin pelastaakseen tilanteen. 10.30 MasterChef Australia. Miina ylipuhuu Karlan mukaansa Esiäidin voima -kurssille löytääkseen sisäisen äänensä. Williams on pääroolissa suorastaan maanisessa kunnossa. 18.10 Urheiluruutu. Jakso 3/12. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Kuvaus Saaristomeren kansallispuiston luonnosta ja eläimistä. Perhe. Pyörätuolia käyttävä June Anderson kuristetaan huvilassa, jota hän vuokrasi aviomiehensä Dougin ja sisarensa Janicen kanssa. Murha auringossa. Kausi 11, jakso 49/89. Suomalainen iskelmä ammentaa voimansa melankoliasta. Pääosissa mm.: Tom Cruise, Rebecca Ferguson, Sean Harris ja Jeremy Renner. (U) 23.00 Ikimuistoinen: Marion. 14.10 Leijonan luola USA. Romaaneista katetaan kolme ensimmäistä. Fifi ja Gucci. Ohjaaja: Olivier Megaton. Jakso 4/12. Johtajuus. Kausi 17, jakso 3/4. 07.10 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). (U) 14.25 Siskonpeti (7). 22.25 Tulosruutu. Paljon onnea vaan! (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. (U) 15.25 Pelipäivä. Jakso 1/3. Kallen vanhempina Martti Kainulainen ja Pirjo Leppänen. Ruhrin alue, Saksa. Kukko kiekuu! 09.35 Voihan Poni (7). Kausi 3, jakso 14/14. 5/12. Naisten superpesiksen ottelu Manse PP Pesäkarhut. 16.50 Novosti Yle. (U) 11.35 Selkämeri: Karun kaunis avomeri. (U) 14.01 Siskonpeti (7). Jakso 3/3. Hän haluaa saada kaikki nauramaan, varsinkin isän, joka itkee suihkussa, kun luulee, ettei kukaan kuule. Finaali. (U) 18.00 Murha paratiisissa (12). (Suomi 2017) Väinö Linnan romaaniin perustuva elokuva jalkaväkiosaston tiestä Suomen jatkosodassa. Bean’s Holiday 2007). 19.15 Rallin SM: Lahti. Kuhmoisten Honkahovissa esiintyvät Anneli ja Anniina Mattila & V.I.P. Kausi 2, 2/10. Jari Tervon dokumenttisarja. osakilpailu. leffa: Black Panther Yle Radio 1 klo 14.00 Uusi Kirja vs. 19.30 Työuran jatkajat. Jakso 2/6. 19.30 Täydellinen kesä. 09.23 Keltainen Lumimies (7). Hulvattomassa komediassa Mr. Vanilijahirviö. (U) 08.00 Avara luonto: Serengeti II. Ohjaus: Mikko Niskanen. Jäätelökimara. Osa 2/3. NELONEN 06.00 My Little Pony: Pony Life (S). 08.50 Angry Birds Blues (S). 23.35 Selviytyjät. Salasana: Swordfish xx TV5 klo 21.00–23.05 Jännärissä Salasana: Swordfish (2001) on paljon räjäytyksiä, mutta vähän logiikkaa ja tarinaa. Miinan känninen kihlaus hänen eksänsä Teemun kanssa on jäänyt selvittämättä. Parisuhde. Kansanlaulun tahtiin. Esiintymässä mm. Vaikka Janice on Junen edunsaaja eikä hänellä ole alibia, Poole epäilee Dougia, entistä kollegaa, jonka hän tietää olevan korruptoitunut ja alkoholisti. Menestystä ja tappioita. 17.10 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). (U) 22.00 Intervisio, iskelmät ja kylmä sota (7). Seksi. Kausi 2, 4/7. 16.45 Superpesis, Manse PP Pesäkarhut. 07.10 Hau Hau, Piip ja Veli. Varjomaailma, osa 1. Petostutka. Päivän tv-vinkit: Salasana: Swordfish nörtteilee tylsästi Marko Ahonen Elämän vonkamies xxx TV1 klo 12.10–14.25 Mikko Niskanen oli mestari kuvaamaan maaseutuelämää, joten hän oli oikea mies tämän Kalle Päätalo -filmatisoinnin ohjaajaksi. 07.40 Auvo Raitanen (S). Iso D. Ohjaus: Steve Bendelack. Kausi 1. 13.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. (U) 00.00 Ulkolinja: Sudan väkivallan kourissa (12). (2014). Ruudun lumoissa. (U) 15.00 Pelipäivä. (U) 10.00 Jumalanpalvelus. 20.00 Midsomerin murhat (12). (U) 15.20 Kandit. Kausi 1, jakso 9/10. Kausi 11, 5/8. Perhepuutarhat. Naiset odottavat kuumeisesti treffikutsuja, mutta päivä tuo mukanaan ainoastaan järkyttäviä yllätyksiä. Williams esittää DJ:tä, joka tulee töihin Vietnamiin armeijan radioasemalle keskellä sotaa vuonna 1965. Lea ja Peter etsivät itselleen ja suurelle perheelleen sopivaa, tarpeeksi tilavaa ja mukavaa eläkepäivien loma-asuntoa Murcian rannikolta, EteläEspanjasta. Hän kirjoittaa listan kaikesta, mitä hänen on tehtävä selviytyäkseen surusta. 2/3. Huumori helpottaa. (U) p Televisio ja radio. Bean voittaa arpajaisissa matkan Ranskaan, jossa häntä luullaan lapsikaappariksi. (Mr. Kausi 1, jakso 10/10. 02.35 Bachelor Suomi. 09.00 Hauskat kotivideot. Selkämeren rannikolla vuorokauteen ei mahdu hiljaista hetkeä. 06.25 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Ilpo uhkaa räjäyttää kerrostalon, ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Komisario Esko Heinonen hälytetään neuvottelijaksi panttivankitilanteeseen, jossa hänen vastassaan on huippuvaarallinen Ilpo Larha. 08.55 Huomenta Suomi. 18.15 SuomiLOVE. (U) 14.25 Eränkävijät: Alpeilta Arktiselle. 22.35 Hamilton (12). Bacheloreille yllätykset ovat varsin mieluisia, mutta pian Anton ja Sami huomaavat joutuvansa tasapainoilemaan naisten tunteiden kanssa. Sen sijaan tavalliset rivisotilaat rakastavat sekopäistä radioääntä. Kausi 5, jakso 3/8. Toimintatrilleri. Kausi 1. 02.05 Exät illallisella. 00.35 Selviytyjät. 1/12. 12.10 Hauskat kotivideot. 08.00 Professori Balthazar (S). Loskapakolaisena Aurinkorannikolla. Kausi 2, 2/6. Jakso 4/22. Kausi 2, 4/12. Kallena Teuvo ja Tapio Remes. Kausi 3. 03.30 Paras vuosi ikinä (S). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 13.8. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. (U) 12.25 Siskonpeti (7). 11.35 Annan herkulliset leivonnaiset. 07.35 Tobot Galaxy Detectives (7). 20.30 Yle Uutiset 20.30. Vaikka isä ( Martti Kainulainen) käy metsätöissä, perhe kärsii köyhyydestä. Toimintaelokuvan jatko-osassa agentti Ethan Hunt kumppaneineen on hankaluuksissa, kun heidän edustamansa IMF-järjestö lakkautetaan. 16.10 Elokuva: Mr. Asekauppias sieppaa tutkijan ja tämän perheen saadakseen teknologian käsiinsä, ja Hamilton lähetetään apuun. Jesse ja Okko! 06.53 Minimuksut. Kuningatarsmaragdi. Esiäidin totuus. Kausi 3, jakso 7/24. (2009) (U) 21.00 Iskelmä-Suomi: Elämän valttikortit
10.30 Herätyshuuto Suomen kansalle. 18.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 21.00 Elokuva: Good Morning, Vietnam. 23.05 Apua, mikä tauti!. 09.20 90 päivää morsiamena. 10.30 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 00.05 Hengenvaarallisesti lihava. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 19.50 Top Gear: Parhaat palat. 02.45 Alastomat selviytyjät. 00.20 Amerikan rajavartijat. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.10 Urheiluradio. 10.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 13.20 Miki Liukkonen, sivullinen. 18.00 Katto-Kassinen (S). 01.30 Minna Pyykön maailma. 19.39 Sportnytt. 00.00 Kova laki (12). 15.30 Ensisilmäyksellä. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola. 01.45 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 10.00 Älä kokeile tätä kotona. 06.00 Moderni perhe. 02.00 Alaskan jäälentokenttä. 21.00 Elokuva: Perfect Harmony. 07.10 Urheiluradio. 07.50 Gossip Moms Suomi. 20.00 Jälkiloiste (12). 17.00 Arkiston helmiä. 10.00 Jumalanpalvelus. 17.25 Strömsön talkoot. 01.00 Madventures Suomi (7). 09.25 Huutokaupan metsästäjät. 17.30 Ensisilmäyksellä. 12.30 The Real Housewives of Salt Lake City. 17.00 Ensisilmäyksellä. 20.00 Jazzklubin illan keikka: Linda Fredriksson Juniper Pori Jazzissa. 14.40 Diili. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 15.00 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 21.05 Elokuva: Wind River (16). 23.25 9-1-1: Lone Star. 18.30 Miehen puolikkaat. 06.05 Say Yes To The Dress. STAR CHANNEL 04.35 Lapin poliisit. 00.50 100 Places to Be. 13.05 Kaverille ei jätetä (S). 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 05.05 Lapin poliisit. 16.45 Pilanpäiten. 13.50 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.30 Simpsonit. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 03.20 Sunnuntaivieras. 21.00 Milf Manor. 16.00 Ensisilmäyksellä. 08.30 Lasten kotipuu. 11.00 Lauluni aiheet -konsertti. 23.50 Rikoksen anatomia. 21.00 Subleffa: Sherlock Holmes (12). 09.00 Paavo Pesusieni (S). 15.50 Diili. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 09.10 Kissa ja koira vastakkain. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Vain elämää. 07.25 Gossip Moms Suomi. 09.00 Huutokaupan metsästäjät. 14.00 Ota rahat ja juokse. 20.00 Lentoturmatutkinta. 08.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. 00.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 03.43 Yöradio. 16.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 07.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 15.55 1+5 tytärtä. 06.15 Asunnon metsästäjät. 11.00 Annan herkulliset leivonnaiset. HERO 13.10 Nyt jos koskaan (S). 13.55 Nyt jos koskaan (S). Capriccio (Nash-yhtye). 17.00 Uusi elämä etelässä. 03.00 Lentoturmatutkinta. 01.35 Latela 6.0. 12.30 Kanadan rajalla. 03.00 Yle Uutiset. 11.00 Simpsonit (7). 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 17.50 Ufojen arvoitus. 00.35 Kumman kaa (S). 00.55 Historian parhaat palat. 18.24 Pikku tiikeri (S). 03.30 Seduced: NXIVM-kultin tarina (12). Dvorák: Klid (Hiljaisuus/Waldesruhe) (Arto Noras, sello, ja Kuopion kaupunginork./Markus Lehtinen). 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 06.05 Romuaittojen aarteet. 08.10 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 15.25 Kova laki: Erikoisyksikkö. 07.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 07.05 Tuhoosasto. 16.25 Elokuva: I Do... 10.05 Latela 6.0. 11.55 TV7 Jerusalem uutiset. 07.30 Gospel First Evankeliumi ensin. TLC 04.25 Hengenvaarallisesti lihava. Keskellä Atlanttia hän alkoi taistella luonnonvoimia vastaan, kun jättimäinen aalto vaurioitti veneen köliä. 12.50 Maailman herkullisimmat ruoat. 22.30 Jerusalemin vartijat. 15.20 Saitureiden säästövinkit. 17.10 Urheiluradio. 11.15 Remonttipari. 16.30 Superkirja. 15.00 Subleffa: Uuno Turhapuro kaksoisagentti (7). 20.30 Gloryline. 15.00 Puutarhan pelastajat. 22.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Science of Stupid. 03.10 Katujen kaaharit. 11.00 Salatut elämät (12). 00.00 Yle Uutiset. 15.00 Ensisilmäyksellä. 07.00 Isän unelma. 09.30 Herätysliikehdintä. 09.05 Urheiluradio. 08.15 Ennätystehdas. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.05 Rantataloa etsimässä. AVA 06.00 MTV Uutiset Live. 20.00 Miehen puolikkaat. 13.25 Elokuva: A Paris Proposal. 03.02 Yöradio. 09.00 Raamatun kertomuksia. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. Messun viettää emerituspiispa Teemu Sippo SCJ. 06.00 Rajasota. 12.10 Uljas universumi. 12.08 Kansanradio. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.40 War of the Worlds. 12.25 Miki Liukkonen, sivullinen. 23.00 Miten Philip radikalisoitui. 06.40 Tuho-osasto. Vaeltajina emäntä Minna Mäkinen ja kappalainen Terttu Laaksonen. 11.30 Moderni perhe. 14.50 Saitureiden säästövinkit. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 22.00 Neuschwanstein: salaisuuksien linna. 08.30 Unelma-asunto auringon alta. 16.30 Ensisilmäyksellä. 22.05 Urheiluradio. 05.15 Vankilassa ulkomailla. TV7 05.10 Ei toivottu. 18.00 Uusi elämä etelässä. 10.00 Salatut elämät (7). 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Eero Koski. 07.40 Nuori Robin Hood (S). 14.10 Ei toivottu. 10.00 Remppa vai muutto. 02.15 Matkalla kuolleiden luiden laaksossa. 23.05 Elokuva: Welcome to Marwen. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Pappina Miika Ahola. 15.30 Pontikankeittäjät. 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.50 Urheilukierros 19.30 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. Until I Don’t. 00.02 Yöradio. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Aino Tuppurainen 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat 20.00 Papananaaman K-pop-show 23.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u) 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi. 14.00 Puutarhan pelastajat. 13.00 Sinkkuillallinen. 20.00 Yle Uutiset. 05.35 Lapin poliisit. 08.10 Top Gear: Parhaat palat. 07.20 Arvokaman etsijät parhaat löydöt. 20.45 Elokuva: Comedy Queen (12). Haydn: Divertimento D-duuri (Wienin Bella Musica -yhtye/ Michael Dittrich). 13.50 Lääkärihelikopteri. Äänitetty Kirjurinluodon Lokkilavalla 16.7.2022. 21.45 Etupenkillä. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 07.30 Onnenpyörä VIP. 12.00 Sinkkuillallinen. 11.33 Radio Suomen Päivä. 23.05 Rikkaat ja rahattomat UK. 14.18 Miki Liukkonen, sivullinen. 03.45 Food Factory. 13.15 Australian kullankaivajat: SOS. 10.30 Salatut elämät (7). 20.00 Stadi vs. 16.35 Nikola Teslan kuolemansäde. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 02.10 Criminal MInds: Suspect Behavior. 16.05 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 10.40 Historian parhaat palat. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 12.35 Paiseklinikka. 09.00 Latela 6.0. 21.00 Elokuva: Skyscraper. 21.02 Urheiluradio. 18.02 Kesälöylyt 18.50 Merisää. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 09.30 Salatut elämät (7). 02.15 Hengenvaarallisesti lihava. 08.00 Suurmestari UK. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 03.05 Rikkaat ja rahattomat. 08.00 Kosketuskohta. 11.00 Katolinen orkesterimessu. 10.50 Ylläksen maisemat. 06.30 Arvokaman etsijät. 03.00 Criminal MInds: Suspect Behavior. Muusikot: Timo Korhonen, kitara, Uli Kontu-Korhonen, laulu, Anna Satomaa, urut. 12.00 Kanadan rajalla. 19.00 Murha Helsingörissä (12). 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.05 NASAn salaiset kansiot. 12.00 Miki Liukkonen, sivullinen. 02.40 True crime: Murhaaja nurkan takana (12). FRII 04.25 Naked Attraction. 03.25 Hengenvaarallisesti lihava. Riskiretket-sarjan yhdeksäs osa kertoo Sebastian Blechingbergin maailmanympäripurjehdusmatkasta. 14.05 Kaverille ei jätetä (S). 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 10.59 Syntynyt vuonna 2010. 14.30 Simpsonit. 11.00 Kaunotar ja nörtti Australia. 09.00 Mökkiunelmia. 18.50 Top Gear: Parhaat palat. 22.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 02.45 Ettei kukaan eksyisi. 20.00 Murha Helsingörissä (12). 00.05 Profeetat puhuvat. 01.00 Yle Uutiset ja sää. J. 10.40 Moderni perhe. 18.15 Matkalla kuolleiden luiden laaksossa. 09.05 Urheiluradio. 01.50 Simpsonit uusi kausi (12). 16.15 Kesälöylyt 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Yksi on hyvää seuraa 18.00 Ääniversumi: Failed conversations 18.30 Musiikkikamari. 23.20 4D: Tahdon näyttää nuoremmalta (7). 17.15 Kesälöylyt 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Derek Prince. 09.00 Arkkipiispa Antje Jackelén henkilökuva. 12.00 Simpsonit (7). 19.15 Katselkaa Herran tekoja. Strauss: Johdanto oopp. 11.05 Moderni perhe. 01.05 Remppa vai muutto. 03.00 Alaskan jäälentokenttä. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni: viiriäinen 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 19.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 11.00 Kanadan rajalla. Leffa: Black Panther. 03.10 Joonas Nordman Show: Grillikausi (7). 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 22.05 Paiseklinikka. 12.55 Miki Liukkonen, sivullinen. 08.10 Urheiluradio. 14.40 Musiikkikamari 15.00 Horisontti 15.45 Viikon luontoääni: viiriäinen 15.50 Äänitarina: Sanat jotka sattuu 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Riskiretket: Vene ympäri keskellä valtamerta! Mikä ajaa ihmiset ottamaan tietoisia riskejä luonnon äärellä. 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 19.00 Elokuva: Liekeissä (12). 18.55 MasterChef Australia. 19.05 Elokuva: Croodit. YLE TEEMA & FEM 08.00 Superapulaiset. 21.00 Laura Korhosen Jazzklubi: Jazzia kansitaiteen takaa 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu. 00.05 Kumman kaa (S). 11.30 Simpsonit (7). 17.05 Elokuva: Nanny McPhee satumainen lastenvahti. 19.00 Selviytyjät. 20.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 09.10 Sää. 18.30 Simpsonit uusi kausi (12). 00.20 9-1-1: Lone Star. 19.48 Sportliv. Lande. google. 20.00 Martin ja Mirjan matkassa. 21.00 Elokuva: Salasana: Swordfish. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 100 Places to Be. 21.00 Historian parhaat palat. 07.30 Kalliovuorten eläinlääkäri. 01.05 Maistissa maailmalla. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Simpsonit. 03.15 Kova laki: Erikoisyksikkö. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.30 Tanskan aarteenmetsästäjät. 13.20 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 12.10 Barbie Dreamhouse Challenge. 11.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 13.45 Tähdet vs. 15.15 Miki Liukkonen, sivullinen. 02.00 Yle Uutiset. 18.45 Ettei kukaan eksyisi. 22.15 Piilotetut kyvyt. 20.07 Sää. 12.10 Syty rukoukseen Suomi. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 17.15 Elokuva: Auroran murhakerho: Sylillinen ongelmia (12). 01.22 Yöradio. 12.25 Lentoturmatutkinta. 13.00 Hypoteesi UK. 16.15 Sodankylän parhaat. 20.02 Urheiluradio. 18.30 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 09.50 Egyptin kadonneet aarteet. 23.00 Salakaupan julmat kasvot. 15.43 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää. 23.05 Heprealaiskirje. 22.08 Aulantai Kai Ulmanen. 12.30 Simpsonit. 06.40 Rantataloa etsimässä. 07.54 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). 20.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 22.00 Käännekohta. 09.50 Huutokaupan metsästäjät. 10.10 Remonttipari. 02.35 Australian rajalla. 11.00 Yle Uutiset. 08.05 Say Yes to the Dress: Intia. 16.00 Koti koiralle UK. 23.25 ESPN dokumentti: Vick osa 1/2. 09.00 Viimeiset vonkaleet. 02.51 Yöradio. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 17.00 Beach Volley: SMfinaalit. 23.35 Jerusalem studio. KUTONEN 04.45 Pontikankeittäjät. 19.02 Urheiluradio. 17.00 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 14.20 Alaska Gold Diggers. 01.50 True crime: Murhaaja nurkan takana (12). 01.55 Yöradio. Toimittajana ohjelmapäällikkö Kimmo Saares. 16.25 Christopher Nupen: Forelli-kvintetto. 19.00 Miehen puolikkaat. 02.00 Itäraportti. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 20.08 Tiskijorma Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. R. LIV 09.00 Remppa vai muutto. Televisio ja radio p. 21.15 Anna Sanan sytyttää. 23.00 Kova laki (12). 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Kun telttaretket vaihtuivat kylpylöihin 13.00 Välilevyjä retkellä: Vanan taa 14.00 Kirja vs. 01.10 Juha Laaksosen luontoretki. 15.05 Elokuva: Beethovenin toinen. Yle Radio 1:n kuuluttaja lukee jatkoluentana Santeri Alkion romaania Puukkojunkkarit. 18.40 Elokuva: Mamma Mia! Here We Go Again. 12.05 Urheiluradio. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 14.15 Tuhoisat suunnitteluvirheet. TV5 04.30 10 suomalaista sarjamurhaajaa. 01.15 9-1-1: Lone Star. 09.30 Paavo Pesusieni (S). 00.35 Armon kalliolla. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. SUB 04.05 Rantabaari (S). 14.45 Miki Liukkonen, sivullinen. 06.30 Teletapit (S). 23.05 Elokuva: Welcome To The Jungle. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 08.50 Lasten pyhis. 02.10 Karhuryhmä. 15.10 Tuhoisat suunnitteluvirheet. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 08.30 Eläinkaverit. 18.00 Itäraportti. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 11.30 Kanadan rajalla. 01.02 Yöradio. 23.00 Ylistysliike. 11.35 Satakiloiset parhaat ystävät. 00.55 Elokuva: Lokakuun taivas. 06.40 Chicagon talovanhukset kuntoon. 08.30 90 päivää morsiamena. 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Maria Pettersson ja historian naiset: Taiteilijat 10.50 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Välilevyjä retkellä: Hiljaa virtaa Vantaa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 04.50 Science of Stupid. Virret: 914; 219:1-4; 979. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Wallander: Perintö (16). 11.30 New Yorkin luksuslukaalit. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 01.25 Simpsonit uusi kausi (S). 20.30 Miehen puolikkaat. 06.55 Say Yes To The Dress. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.20 Sunnuntaivieras. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 25 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä: Malcolm Arnold elämä ilman yhteiskunnan tukiverkkoa 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa: Sinikka Sokka 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Kokka kohti Turkua! 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Pyhiinvaelluskirkko Pyhän Olavin merireitillä Paraisilta Nauvoon. 15.00 Poliisit 2020 (7). 02.05 Remppa vai muutto. 15.45 Taiteilijaelämää: Meininki. RADIO SUOMI 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 06.45 Ihmeellinen planeetta Maa. 18.00 Miehen puolikkaat. 01.00 All Together Now Suomi. 08.15 Yukonin jouksuilla. 17.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 12.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. Sää 07.00 Yle Uutiset. 10.00 Atlantin yli. 14.00 Simpsonit. 12.00 Simpsonit. 17.00 Kaaoksen kesyttäjät: Tee se itse. 16.00 Rakkautta rajojen takaa. 07.40 Say Yes to the Dress: Intia. 00.55 Kova laki (12). 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Simpsonit (7). 13.55 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles. 10.15 Moderni perhe. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 06.21 Moderni perhe. 17.05 Unelmien poikamiestyttö. 02.15 Ulosottomiehet. 01.00 Arkiston helmiä. 19.30 Miehen puolikkaat. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.50 Tulossa: Syke
Andra Akten – Toinen näytös -elokuvassa miehen varmuus näkyy fiksuutena tarinankuljetuksessa, josta on onnistuneesti riisuttu pois suurin osa romanttisten komedioiden yleisimmistä kliseistä. Tähtisen seuraaja valitaan syksyllä BusinessTreffeillä. Tapahtuma on järjestetty yli 20 kertaa. – Eikä välttämättä tarvitse syntyä edes yhteistyökumppanuutta. Forssan seudun verkostoitumis tapahtumassa luodaan kontakteja ja tutustutaan näytteilleasettajiin messuilla. – Neljässä vuodessa seudulle on tullut uusia yrityksiä ja ihmisiä ja maailma on muuttunut. Muutos alkaa, kun Eva ottaa vastaan työtehtävän auttaa koko kansan näyttelijälegendaa, omalaatuista mököttäjää Harold Skoogia kuntoutumaan aivoinfarktista. Symppiksen elokuvan Härmään kun yhdistää sen käsikirjoittajat, Vera Kiiskinen ja Anna Heinämaa, joiden hengentuotos ei kuitenkaan löytänyt kotimaisista tuotantoyhtiöistä vastakaikua, vaan länteen oli lähdettävä. Asiasta tiedottaa tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Jos jokainen draamanpalanen ei ihan paikkaansa löydäkään, lempeä huumori ja erinomaiset päänäyttelijät hoitavat homman kotiin kaikin puolin mallikkaasti. Näytteilleasettajille aletaan myydä paikkoja elokuussa, ja ständin voi varata myös useamman toimijan kanssa yhdessä. Ursan tiedottaja Anne Liljeström kertoo STT:lle, että jos ei sunnuntaiyönä ehdi meteoreja bongailemaan, vielä on mahdollisuuksia. 60 VUODEN TAKAA TÄNÄÄN p Konsertti. Pankais poiketen Viihdettä varttuneille Jussi U. NIKLAS MAUPOIX/ NORDISK FILM Lyhyesti p Tähdenlentoja voi nähdä vielä tulevinakin öinä: Perseidien tähdenlentoparven huippuhetki koettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 26 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 8 4 1 5 2 7 9 3 6 2 3 6 9 8 4 5 7 1 7 5 9 6 3 1 4 2 8 9 6 2 3 7 8 1 5 4 4 7 3 1 5 6 2 8 9 5 1 8 2 4 9 3 6 7 1 8 5 7 9 2 6 4 3 6 2 7 4 1 3 8 9 5 3 9 4 8 6 5 7 1 2 BusinessTreffit palaa välivuosien jälkeen Kiti Salonen V erkostoitumistapahtuma BusinessTreffit järjestetään taukovuosien jälkeen tänä syksynä Forssassa. Ohjaus: Mårten Klingberg. Lisäksi BusinessTreffeillä palkitaan Vuoden businessvaikuttaja. Forssan seudun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Timo Kallio Putkiasentajalinja uutta Forssan ammattikoulussa Forssan Lehti 13.8.1963 Forssan Ammattikoulun oppilasmäärä lisääntyy tänä vuonna usealla kymmenellä. Viime vuonna pyrkijöitä oli 212, joista 148 kutsuttiin kouluun. Rolf Lassgård ja Lena Olin eläytyvät rooleihinsa. Ruotsalaisen elokuvan rakastetut tähdet Lena Olin ja Rolf Lassgård ovat Toisen näytöksen todellinen voima. Forssan seudun Nuorkauppakamari järjestää BusinessTreffit yhdessä Forssan Yrityskehityksen (Fyk) kanssa. Sunnuntaina aamuyöstä saattoi nähdä tunnin aikana jopa 60 parveen kuuluvaa tähdenlentoa. – Aina se myös fiilistä nostattaa, kun kokoonnutaan yhteen. Pääosissa: Lena Olin, Rolf Lassgård. Ohjaaja Mårten Klingberg on kameran molemmilla puolilla toiminut veteraani, joka on sekä tähdittänyt että ohjannut tasalaatuista Beck-sarjaa. Yrittäjien lisäksi tapahtuma palvelee muun muassa niitä, jotka työnsä puolesta tekevät yhteistyötä yritysten kanssa. Metalliosaston kolmas luokka tulee koneistajalinjan käyttöön. Tästä voi kiittää myös genreä uudistavaa tarinaa, jonka juuret ovat vahvasti suomalaiset. . BusinessTreffit on kävijöille ilmainen. Kävijöiden pyynnöstä perinteikäs tapahtuma palaa juurilleen: verkostoitumisdinneristä luovutaan ja näytteilleasettajat pääsevät konkreettisesti esittelemään toimintaansa messutyylisesti. Kulmikkaan alun jälkeen kaksikko alkaa löytää yhteisen sävelen, mutta ennen kuin on aika uuteen elämään, on vanha siivottava kertaheitolla alta pois. Kokonaisvahvuus nousee viime vuoden 284 oppilaasta 360:een. Tapahtuma pidetään Fykin tiloissa 3. Messujen lisäksi ohjelmassa on puheenvuoroja, musiikkia, ruokaa ja juomaa. Andra Akten – Toinen näytös on fiksua viihdettä varttuneille. Kallio odottaa BusinessTreffeistä lämminhenkistä ja rentoa iltaa, jossa voi kehkeytyä uusia kontakteja ja bisnestäkin. Näytteilleasettajia on ollut yleensä kymmeniä ja kävijöitä satoja. Näistä aloitti silloin opiskelunsa 143. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Andra Akten – Toinen näytös (Ruotsi, 2023). Viinin lailla ikääntyessään vain paraneva Lena Olin ei ole vuosien varrella menettänyt hitustakaan säteilystään, eikä karhun kokoinen jässikkä Rolf Lassgård kai huonoa osaisi tehdä vaikka yrittäisikin. -S-, 114 min. Vanaja Big Bandin iltapäiväkonsertti Rengon Sot kalinnassa klo 15–17. Jo lyhyt keskustelu voi herättää, että asioita voi tehdä näinkin. Täysin uutta on tänä syksynä toimintansa aloittava putkiasentajalinja. Yritysten lisäksi toimintaansa voivat esitellä esimerkiksi kunnat ja yhdistykset. Kouluun tehdään myös eräitä tarpeen vaatimia laajennuksia. Pukuompelulinja laajenee kaksiluokkaisesta kolmiluokkaiseksi ja radiolinja vastaavasti yksiluokkaisesta kaksiluokkaiseksi. LASSI PUHTIMÄKI ” Jo lyhyt keskustelu voi herättää, että asioita voi tehdä näinkin. marraskuuta. Forssan Seudun Nuorkauppakamarin entinen puheenjohtajalta Sari Pajunen onnitteli Vuoden businessvaikuttajaksi valittua Johanna Tähtistä. Kallio toivoo osallistujia kattavasti eri aloilta ja myös seutukunnan ulkopuolelta. On korkea aika saada homma jatkumaan, Forssan seudun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Timo Kallio sanoo. Autoasentajalinjalle otettiin 14 uutta oppilasta, maatalouskonekorjaajalinjalle 12, viilaaja-koneistajalinjalle 13, putkiasentajalinjalle 13, vahvavirtalinjalle 19, radiolinjalle 12, puuseppälinjalle 14, rakennusmieslinjalle 20, pukuompelulinjalle 18 ja ravintotalouslinjalle 17. Forssan Elävienkuvien Teatteri. Kouluun pyrki 231 oppilasta, joista 143 oli poikia 88 tyttöjä, Näistä hyväksyttiin 118 poikaa ja 35 tyttöä. – Tulevat yöt on vielä varsin hyviä, hän toteaa.. xxx Juuri eläkkeelle aikova fysioterapeutti Eva on kateissa elämänsä kanssa. Ja hyvä niin, naapurissahan nämä tällaiset osataan tehdä hyvin ja huolella, ilman yleensä suomalaisia tuotantoja vaivaavia ylilyöntejä ja mekkaloivaa lapsellisuutta. Ex-mies on muuttanut uuden rakkaansa luokse kotikadun toiselle puolelle, eikä aikuinen poikakaan enää kaipaa äitiä elämäänsä hössöttämään
klo 15 °C +24,4 Tohmajärvi Kylmintä 12.8.2022 °C +4,0 Muonio Lämpimintä 12.8.2022 °C +28,4 Hyvinkää Sateisinta 10.8. Luuk. 20 Las Palmas 25 Lontoo 23 Malaga 28 Lissabon 26 New York 31 Oslo 20 Pariisi 25 Peking 33 Pietari 25 Rooma 33 Tallinna 24 Tokio 31 Tukholma 21 Ma 33 31 26 41 39 20 25 22 28 28 29 18 28 33 25 33 23 30 23 Ti 31 31 23 40 38 21 24 23 28 27 31 21 25 33 23 33 24 30 24 Su Forssa 21 Helsinki 21 Hämeenlinna 22 Iisalmi 22 Imatra 24 Joensuu 24 Jyväskylä 22 Kouvola 23 Kotka 21 Kuopio 23 Lahti 23 Lappeenranta 23 Mikkeli 23 Oulu 20 Rovaniemi 18 Savonlinna 23 Seinäjoki 21 Tampere 22 Turku 21 Utsjoki 18 Vaasa 19 Varkaus 23 Ma 23 21 23 22 24 24 22 24 20 23 24 24 22 20 20 24 23 23 23 18 22 22 Ti 23 21 23 22 24 23 23 24 20 23 24 25 23 21 21 23 23 23 24 18 21 23 Ke 21 20 22 20 24 21 21 24 20 22 24 24 23 19 16 22 22 22 21 13 20 22 To 22 20 21 21 23 22 21 23 20 22 22 24 22 20 19 22 23 21 22 13 21 22 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 11.8. B .V IR TA N EN N EM I SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. °C +5,4 Kittilä Lompolonvuoma Lämpimintä 11.8. klo 15 °C 19 4 SADESUMMA 7.8.– 12.8. SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 12.8. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, Lapissa ja länsirannikolla esiintyy navakoita puuskia. Lämpötila on 16 ja 23 asteen välillä. ELOKUUTA ULKOMAAT >60 40...60 30...40 20...30 10...20 5...10 1...5 <1 mm 20 15 10 5 2 1 12 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Heinäkuu Elokuu 2023 10 20 30 13 16 19 22 25 28 31 3 6 9 Heinäkuu Elokuu 2023 10 20 Su Bangkok 33 Berliini 27 Bryssel 22 Eilat 42 Kairo 38 Kööpenham. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Vaihtelevaa pilvisyyttä ja pääosin poutaa. Lapissa ja länsirannikolla tulee sadekuuroja, illalla Lapissa jatkuvampaa sadetta. Päivän sana Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen. 4: 27 SUNNUNTAI 13. 17,2 mm Pello 18 15 19 18 19 21 22 19 22 23 19 23 18 8 7 9 3 7 3 5 5 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 21 4 22 4 21 4 21 5 21 4 21 4 23 4 23 4 23 4 23 4 23 4 23 4 23 4 23 4 23 3 23 4 23 3 23 3 Havainnot Jokioinen 12.8. Pimeä päättyy klo 4.35 ja alkaa klo 22.24. Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 27 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Jesse, Okko Huomenna: Onerva, Kanerva Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 5.30 ja laskee klo 21.29. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 7 6 9 8 5 7 3 1 9 3 5 4 1 6 1 2 6 7 8 5 9 6 2 4 8 5 9 1 2
Fortumilla pörssisähkö on pysynyt edelleen selvästi suosituimpana, mutta myös heillä määräaikaisten sopimusten myynti on lisääntynyt kesällä. 28 Forssan Lehti Sunnuntaina 13.8.2023 Palvelemme: ma-pe 9-18, la 9-15, su 11-15 Hakapellontie 85, Forssa p. Helenin Hintsa arvioi, että asiakas voi omalla sähkön kulutuksen ajoittamisella vaikuttaa sähkön hintaan noin kaksi senttiä kilowattitunnilta suuntaansa. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Minna Aaltonen .............. Väreellä pörssisähkösopimusten osuus uusista sähkösopimuksista on ollut kesällä noin neljännes, Helenillä hieman suurempi. Fortumin Suomen kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tomi Hänninen kertoo STT:lle, että pääasiallisena syynä tähän on ollut pörssisähkön alhainen hinta. Helenillä ja Väreellä kasvu on ollut kesää kohden voimakasta. Fingridin toimitusjohtajan Jukka Ruususen mukaan pääsyynä suotuisiin näkymiin on sähköntuotannon lisääntyminen. Myös kansainväliset sähkömarkkinat ovat rauhoittuneet, kun Euroopassa on päästy irti Venäjältä tuodun kaasun ja hiilen riippuvuudesta. p Uutiset. 040 457 8021 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi Lue silloin, kun se sinulle sopii forssanlehti.fi Sähkömarkkinoilla haetaan turvaa talven varalle Hannu Toivonen?/?STT M ääräaikaisten sähkösopimusten suosio on kasvanut kesällä, kerrotaan kolmesta Suomen suurimmasta sähköä myyvästä yhtiöstä. Energiateollisuuden johtajan Pekka Salomaan mukaan tulevan talven tilanne sähkön hinnan osalta näyttää huomattavasti paremmalta viime talveen verrattuna. Näissä pörssisähkön ja määräaikaisen sopimuksen välimuodossa sopimuskaudelle on sovittu perushinta, mutta asiakkaalla on mahdollista vaikuttaa kulutuksen ajoittamisella laskun loppusummaan. VESA MOILANEN Hannu Toivonen?/?STT Kantaverkkoyhtiö Fingridin ja Energiateollisuuden mukaan pörssisähkösopimuksen tehneet voivat odottaa talvea luottavaisin mielin. Kaikista kolmesta yhtiöstä kerrotaan, että tällaisten sopimustyyppien suosio on kasvanut. Helenillä tällaisten sopimusten osuus on joitain tuhansia. Näkymät sähkön hinnasta ovat suotuisat tuu talveen varautumisesta. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) Datahuoneen vuoden alussa julkaiseman selvityksen mukaan 360 000 asiakasta teki määräaikaisen sähkösopimuksen viime vuoden heinä-joulukuussa, jolloin sähkön keskihinta oli yli 20 senttiä kilowattitunnilta. Väreeltä ja Fortumilta osuutta ei kerrota. PEITTOJAKELUSSA AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 14.8. Vielä keväällä Helenillä pörssisähkösopimusten osuus uusista sopimuksista oli 70 prosenttia. Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori on saatu toimintaan, tuulivoimaa on rakennettu Suomessa ja Ruotsissa ja pohjoismaisen vesivoiman sekä Euroopan kaasuvarastojen tilanne on tällä hetkellä hyvä. Sähkön futuurihintojen perusteella ensi vuoden alussa sähkö maksaa vähän alle seitsemän senttiä kilowattitunnilta. Luvussa ei ole mukana siirtohintoja, veroja eikä sähkön myyjän osuutta. Sähkön hinta halutaan lukita johonkin kiinteään tasoon, sanoo Helenin myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anu-Elina Hintsa STT:lle. Vaikutus riippuu pörssisähkön hinnasta sekä siitä, kuinka paljon omaa sähkön käyttöään pystyy ajoittamaan edullisiin tunteihin. VATTin johtaja Henna Laasonen kertoi STT:lle, että suurin osa näistä sopimuksista oli kahden vuoden pituisia, joten ne ovat voimassa vähintään vuoden 2024 heinäkuuhun asti, elleivät asiakkaat ole päässeet niistä irti. 03 4246 2500 puutarhakasvit.fi Perennat (ruukkukoko 9–11 cm) Istutusaika sen kun jatkuu! Myymälämme täydentyy jatkuvasti uusilla ja rehevillä taimilla Maukkaat Mustaherukat MORTTI ja MIKAEL Kaikki KÄRHÖT 15 90 2 kpl Pensasmustikat 49 90 3 kpl -30 % -50 % HYVINVOINTITEEMA keskiviikkona 16.8. Näillä näkymin talvella sähkön hinta on huomattavasti viime talvea edullisempi. – Toinen syy on se, että ihmiset ovat tottuneet siihen, että sähkönkulutuksen ajoittamisella voi vaikuttaa, Hänninen sanoo. Fortumilla valtaosa kesällä tehdyistä uusista sähkösopimuksista on ollut pörssisähköä. Kaikista kolmesta sähköyhtiöstä kerrotaan, että heidän asiakkaillaan on edelleen voimassa kalliita, yli 30 senttiä kilowattitunnilta maksavia sopimuksia. Sähköyhtiöiden mukaan asiakkailla on edelleen voimassa kalliita, yli 30 senttiä kilowattitunnilta maksavia sopimuksia. Molempien yhtiöiden mukaan toinen syy on ollut sähkön futuurihintojen laskeminen. Heleniltä ja Väreeltä kerrotaan, että määräaikaisten sopimusten suosion kasvu johPörssisähkön ja määräaikaisen sopimuksen välimuoto on kasvattanut kesällä suosiotaan. Molemmissa yhtiöissä yli puolet kesäja heinäkuussa tehdyistä sähkösopimuksista on ollut määräaikaisia. Näistä 250 000 tehtiin kuukausina, jolloin hinta oli keskimäärin yli 30 senttiä. – Ihmiset eivät ehkä halua ottaa sitä riskiä, että sähkön hinta olisi jonakin kuukautena, päivänä tai tuntina kovin korkea. 050 342 6610 Mirka Willman ................. Nykyään markkinoilla on myös sellaisia määräaikaisia sopimuksia, joissa omalla kulutuksen ajoittamisella voi vaikuttaa sähkölaskun suuruuteen. Arviot keskihinnasta pohjautuvat Energiaviraston hintatilastoihin