Tulokse na oli Novitan järjes tämän kilpailun voit to. Sivu 3 Tuomio istuinten resurssit vahvistuvat ensi vuonna Suomen tuomioistuimiin palkataan ensi vuonna noin 80 uutta työntekijää. Sivu 13 Markun Pakari muuttaa nimeään ja siirtyy uudelle omistajalle Sivu 4 Seutu neuvosto ihmettelee kiirettä Forssan sairaala asiassa Sivu 5 Forssan työväentaloa myydään jälleen huuto kaupassa – lähtöhinta laskenut Sivu 5. Forssan Lehden uudessa juttusarjas sa esitellään paikal listen ihmisten har rastuksia. Perjantaina 15.11.2024 Vuodesta 1917 Nro 277 | Irtonumero 4 euroa Julia Korsi yhdisti neulomisen ja salibandyn Sivu 22 Julia Korsilla on kak si harrastusta, jotka hän yhdisti. Erityisesti pääkaupunkiseudulla käräjäoikeuksien käsittelyajat ovat pitkiä. LASSI PUHTIMÄKI Ryskeen miehillä luistaa puhe ja kulkee peli Sivut 16–17 Aluevaltuuston ryhmyrit: Luottamus Kaisa Lepolaan ei ole muuttunut Kanta-Hämeen aluevaltuuston viiden suurimman ryhmän puheenjohtajat haluavat odottaa rauhassa, ilmeneekö Valtion koulukotien hankintaepäselvyyksiä koskevassa poliisitutkinnassa jotain, joka voisi vaikuttaa aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) poliittiseen luottamukseen. Heidän on tarkoitus purkaa ruuhkia ja vastata aikaisempaa suurempaan juttujen määrään
Tuttavani kertoi juuri monille tutun tarinan, jossa mies oli yrittänyt iskeä häntä baarissa ja oli sitten mennyt pahoittelemaan tämän poikaystävälle, kun sai tietää, ettei hän ollut sinkku. Tiede vakuuttaa korkeasti koulutettuja kuitenkin enemmän kuin muita. En tiedä, osaanko nimetä yhtään naispuolista ystävääni, jota ei olisi joskus ahdisteltu jollain tasolla. Tietysti suurimmalle osalle ihmisistä, tai ainakin naisista on ollut selvää, kuinka suuresta ilmiöstä naisvihassa on Suomessakin kyse, mutta on aivan eri asia nähdä väkivaltaiset asenteet noin selkeinä prosenttilukuina. Epäilyjä lienee nostanut tekoälyn nopea esiinmarssi. Kansalaiset etsivät tietoa etenkin sanomalehdistä ja televisiosta. Heillä pitäisi kuitenkin olla uskoa tulevaisuuteen. Esimerkiksi se, mihin tekoälyä sopii käyttää, jakaa vastaajia, vaikka puolet vastaajista suhtautuu tekoälyyn myönteisesti. Kaikki eivät valitettavasti enää jaa yhtäläistä luottamusta ja arvostusta tieteeseen. Enemmistö Tiedebarometrin vastaajista luottaa siihen, että tiede keksintöineen tekee elämästä paremman, vaikka tulevaisuudenusko on yleisesti koetuksella. Tutulleni hän ei tietenkään pahoitellut. Baarissa, jos joku arveluttavan oloinen mies tulee liehittelemään tai lähestyy epäilyttävästi, on toisen miehen paljon turvallisempaa pyytää häntä poistumaan kuin naisen. Totta kai tällaisia uutisia on nuorena naisena aivan älyttömän pelottava lukea uudestaan ja uudestaan. Perussuomalaisten äänestäjistä osa suhtautuu tieteeseen epäillen, mutta hekin ovat puolueen kannattajakunnassa vähemmistönä. Sekin tuntuu olevan kaikille naisille itsestäänselvyys, että jos haluaa oikeasti jonkun lopettavan häiritsemisen kannattaa sanoa, että minulla on poikaystävä. Joistakin tutuista hieman samoissa piireissä liikkuvista pojista varoitellaan, että se on muuten tehnyt tällaisia outoja juttuja tytöille, eikä siinä ole kyse juoruamisesta vaan kavereiden suojelusta. Perussuomalaisten kannattajat ovat silti muita valmiimpia leikkaamaan tutkimusrahoista. Aihe koskettaa selvästi monia. Yhä useampi epäilee tieteen ja teknologian tuovan mukanaan kielteisiä vaikutuksia. Postauksia tekivät myös sellaiset ihmiset, jotka eivät yleensä jaa sosiaalisessa mediassa hirveästi mitään. Pääkirjoitus 15.11.2024 T orstaina julkaistu Tiedebarometri osoittaa, että suomalaiset uskovat tieteeseen yhä kiitettävän vahvasti. Tätä menoa näin on varmaan tulevillakin sukupolvilla, jos nimenomaan nuoret miehet ajattelevat, että väkivallan voi ansaita. Monet voivat vaikuttaa aivan älyttömän mukavilta, mutta se ei estä sitä, että voi käyttäytyä tavalla, joka edistää naisvihaa tai on osana sitä. Tieteeseen luottaa 86 prosenttia kyselyyn vastanneista, mikä on kansainvälisesti huippuluokkaa. Lukema lienee todellisuuteen nähden hiukan kaunisteltu, mutta hyvä niinkin. Olen oikeasti kiitollinen niille miehille, jotka tajuavat oman asemansa. Tiedettä ei pidä alentaa pelkäksi mielipideasiaksi. Uutista lukiessa oli selvää, että tästä on nyt vihdoin pakko tulla suuri puheenaihe. Tutkimuksessa selvisi myös esimerkiksi, että 14 prosenttia miehistä ajattelee, että joskus on välttämätöntä käyttää väkivaltaa tullakseen kunnioitetuksi. Paino Lehtisepät oy, Tuusula. Instagramissa uutisia tutkimuksesta on jakanut älyttömän moni seuraamani henkilö. Evoluutiolla on kieltäjänsä ja vaihtoehtohoidoilla vankat kannattajansa. Ajatusmaailma tuntuu monilla olevan vieläkin niin mustavalkoinen, että kaverin ei voida ajatella olevan ahdistelija, koska hän on “hyvä tyyppi”. Tieteellä menee siis yleisesti ottaen hyvin, joskin tutkimusrahoituksen niukkuus vaivaa. Maapallon, ihmiskunnan ja kansakunnan isot haasteet odottavat ratkaisuaan, mihin vaaditaan paitsi poliittisia toimijoita myös tieteentekijöitä. Ihmisten näkemykset ovat viime vuosina polarisoituneet, missä näkyy koronapandemian vaikutus. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Lisäksi usko oikeuslaitokseen ja mediaan on vakaassa nousussa, mutta usko poliittisiin puolueisiin on kovin alhaalla. Kirjoittaja on tammelalaislähtöinen yhteiskuntatutkimuksen opiskelija. Naisilla on pysyvä tietoisuus siitä, että esimerkiksi kävellessä yksin illalla täytyy olla varuillaan. Yllättävää tieteeseen luottamisen rinnalla on se, että uskomuksilla riittää puolestapuhujia. Suurin osa jakajista oli naisia, vaikka oli joukossa myös muutama mies. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Omaakin, vaikka huonoa naisia alentavaa vitsiä voi olla vaikea pahoitella, koska ei halua nähdä itseään osana ongelmaa. Kaiken ahdistelusta ja väkivallasta käydyn keskustelun jälkeen täytyy edelleenkin jatkuvasti pelätä. Tieteen lailla kansalaisilla on luottoa tieteen organisaatioihin. Mikä parasta, erot väestöryhmien välillä ovat pienet. Valtaosa vastaajista sanoo seuraavansa tiedeuutisia. Siinä on puolueilla peiliin katsomisen paikka. Liekö sattumaa, että heillä tärkein tietolähde on sosiaalinen media. Tieteestä ei pidä tehdä mielipideasiaa ” Näkemykset ovat viime vuosina polarisoituneet.. Ei se ole pelkän uskonkaan asia. Huolestuttavana voi pitää sitä, että pessimistisimpiä tieteen ja teknologian näkymistä ovat alle 30-vuotiaat. En nyt siis väitä, että seuraamani henkilöt edustavat jollain tavalla tasaista otantaa suomalaisista, koska näin ei tietenkään ole, mutta tuntuu että miesten naisiin kohdistamasta väkivallasta puhuvat paljon useammin naiset kuin miehet. Sunnuntaisin Lehtisepät oy, Kouvola Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Artikkelit Kolumni M aanantaina uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan neljäsosa alle 35-vuotiaista miehistä ajattelee, että naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan. On selvää, että väkivallan ja ahdistelun kitkemiseksi nimenomaan miesten pitäisi ottaa suurempi rooli. Silja Sandberg Ei kaikki miehet, mutta neljäsosa ” Aihe koskettaa selvästi monia. Signaalit tieteen vetovoiman laskusta huolettavat. Varsinkin luonnontieteet ja lääketiede kiinnostavat
– Kaisa on hyvin vastuuntuntoinen ja tunnollinen ihminen. Osa koulutuksista oli jatkumoa vuoden 2023 koulutuksille, hän sanoo. Scandicin summa palautui, koska kehotin itse kehittämispäällikköä neuvottelemaan osittain käyttämättömien rahojen palautuksesta, Lepola sanoo. – Ryhmän sisällä on ollut jonkinlaista keskustelua aiheesta, ja kyllä tätä on seurattu. Myös perussuomalaisten ryhmyri Vesa Mäkinen odottaa poliisitutkinnan tuloksia. Koulukotien vuosibudjetti on noin 30 miljoonaa euroa, ja henkilöstöä on yli 400. Näillä näkymin hän palaa valtion lastensuojeluyksiköiden johtoon suunnitellusti tammikuun alusta. Itse ajattelen tällä hetkellä, että Kaisa Lepola nauttii luottamusta ja että tilannetta katsotaan sitten sen jälkeen, kun asiat on selvitetty ja nähdään, mitä selvityksen perusteella on löytynyt. Keskustan ryhmänjohtajan Johanna Häggmanin mukaan Lepola-kohusta ei ole keskusteltu keskustaryhmän sisällä eikä valtuustoryhmien puheenjohtajien kesken. Kokoomuksen ryhmän puheenjohtajan Helena Lehkosen mielestä nyt on odotettava rauhassa VKK:n hankintoja koskevan poliisitutkinnan valmistumista. – Jostain syystä muita ennakkomaksuja ei sen jälkeen lähdetty korjaamaan, vaikka se olisi ollut mahdollista. Eli käyttämättömät rahat olisi pitänyt pyytää takaisin ja maksaa uudelleen menojen toteutumisen jälkeen. Kaikki menot kuitenkin korjattiin vuodelle 2024 jo alkuvuodesta, ja koulutukset ovat käynnissä. Keskustelu ei ole missään vaiheessa kääntynyt siihen, etteikö hänen toimintaansa olisi luottamusta. Meidän noudattamamme hankintatiimin ohjeistuksen mukaan toinen riittää. Lepola: ”Minä itse kerroin Tammelle niistä ennakkohankinnoista” Viki Salonen Valtion lastensuojeluyksiköiden vakituisen johtajan Kaisa Lepolan mukaan hän kertoi itse Valtion koulukotien (VKK) ihmetystä herättäneistä ennakkomaksuista sijaiselleen Kaisa Tammelle. – Joitakin virheitä näissä sattuu väistämättä ihan jokaisessa tämänkokoisessa organisaatiossa. – Jos Lepolaa koskevia väärinkäytöksiä tai muuta ilmenee, totta kai se vaikuttaa [Lepolan luottamukseen]. HÄMEEN SANOMIEN JA FORSSAN LEHDEN ARKISTO Uutiset p. Tammi kertoi keskiviikkona antamassaan haastattelussa kummastelleensa heti tammikuussa VKK:n tiettyjä hankintoja, esimerkiksi esillä ollutta 120 000 euron hotelliennakkomaksua, ja ryhtyneensä sen jälkeen keskustelemaan epäselvyyksistä THL:n kanssa. – Asiasta ei ole käyty sen enempää keskustelua. Odotellaan nyt sen tutkinnan lopputulemaa. Lepola muistelee sanoneensa asiasta ”useamman kerran” ennen jäämistään virkavapaalle ja vielä virkavapaaltakin. THL on puolestaan ilmaissut, että ohjeita on rikottu. – Asiasta on keskusteltu ryhmän sisällä, koska Kaisa on itse hyvin avoimesti kertonut siitä ja pitänyt ryhmän tietoisena tilanteesta. Minulla on täysi luottamus siihen, että Kaisa toimii vastuullisesti tässäkin asiassa ja että hän on toiminut vastuullisesti muutenkin. – Muista ryhmistä en ole saanut asiaan liittyviä yhteydenottoja. – Paikalla tässä keskustelussa olivat myös VKK:n kehittämispäällikkö ja johtava taloushallinnon asiantuntija. Asiaan on mahdotonta ottaa poliittisestikaan mitään kantaa, ennen kuin tutkinta on valmistunut. Kanta-Hämeen aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat kommentoivat maltillisesti aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) siviilityöhön liittyvää kohua. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 3 Kohu ei ole horjuttanut luottamusta Lepolaan Viki Salonen K anta-Hämeen aluevaltuuston viiden suurimman ryhmän puheenjohtajien mukaan Valtion koulukotien (VKK) hankintakohu ei ainakaan toistaiseksi vaikuta aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) luottamukseen tai asemaan hyvinvointialueen tärkeimmässä luottamustehtävässä. Alijärvi uskoo, että Lepola itse pitää ryhmän ajan tasalla, jos poliisitutkinnassa alkaa ilmetä ”jotain sellaista, johon pitäisi reagoida”. Mutta tässä vaiheessa en osaa kommentoida asiaa sen ihmeemmin, hän sanoo. Suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat katsovat, että vasta poliisitutkinnan tulokset ratkaisevat, antaako Valtion koulukotien hankintoja koskeva sotku aihetta tarkastella aluehallituksen puheenjohtajan Kaisa Lepolan (sd.) asemaa. Tämä on varmasti Kaisallekin todella raskas tilanne, hän sanoo. – Ainakin itse olen sen tiedon varassa, mitä olen mediasta lukenut ja kuullut. – Niin kauan kuin asiat ovat kesken, niistä ei ehkä ole syytäkään keskustella. Kyse on kuitenkin niin erilaisesta tehtävästä, ja koko asia liittyy ihan eri kokonaisuuteen. Vasemmistoliiton ryhmän puheenjohtaja Aapo Reima katsoo, ettei kohu heijastu tällä tietoa mitenkään Lepolan nauttimaan luottamukseen aluehallituksen puheenjohtajana. Kaisaan ei myöskään käsittääkseni kohdistu mitään tutkintaa. – Sanoin Tammelle silloin, että jos tässä on menetelty virheellisesti, hankinnat täytyy korjata ja neuvotella ennakkomaksujen palautukset. En näe, että tämä vaikuttaisi Kaisan asemaan. – Kyse on siitä, pitääkö tietynhintaisesta hankinnasta löytyä sekä päätös että sopimus vai riittääkö vain toinen. Julkisuudessa Lepola on pitänyt kiinni näkemyksestään, että VKK:n hankinnoissa on pyritty toimimaan ohjeiden mukaisesti. – Kun asia on kesken, siihen on vaikea ottaa mitään kantaa. Lehkosen mukaan Lepolaan liittyvästä kohusta ei ole myöskään käyty keskustelua kokoomusryhmän sisällä tai ryhmien välillä. Lepolan mukaan VKK:n hankinta-asioita ryhdyttiin kehittämään jo syksyllä 2023, jotta kaikki hankinnan vaiheet toteutuisivat oikein. THL:n ohjeen mukaan pitäisi löytyä kumpikin, hän sanoo. Lepolan mukaan kommenttien ristiriitaisuus johtuu siitä, että VKK:n sisäinen kahden hengen hankintatiimi on antanut hankintojen dokumentoinnista erilaisen ohjeen kuin THL. – Minä kerroin Tammelle tammikuun alussa niistä vuodenvaihteen ennakkohankinnoista, jotka olivat kahden vuoden kehittämiseen tarkoitettavalla siirtomäärärahalla tehtyjä henkilöstön koulutusja majoitushankintoja tulevalle vuodelle. Forssalainen Lepola (sd.) on toiminut tämän vuoden Kanta-Hämeen aluehallituksen kokoaikaisena puheenjohtajana. Luottamus Kaisan toimintaan on edelleen hyvin vakaa, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pirjo Alijärvi
Minä menen meistä illalla ensimmäisenä nukkumaan. Urakehitys on ollut nopeaa, sillä joulukuun alusta pakari siirtyy hänen omistukseensa. Asioiden hoitamista on älyttömästi ennen kuin pääsee aloittamaan. – Vanhoista asiakkaista pitää pitää kiinni. Välillä sekin vaihtoehto kävi mielessä, kun jatkajaa ei meinannut löytyä. Kauppaa on esivalmisteltu ja nimet pistetään papereihin ensi viikolla. Yrittäjyydessä häntä kiehtoo päästä itse päättämään työstään. Lehtinen ei ole jäämässä eläkepäivinään toimettomaksi. Työ on tuntunut niin mukavalta, ettei hän ole malttanut lomailla. ” Tämä on ollut elämäni parasta aikaa ja henkisesti rikasta. Hän otti minuun yhteyttä, kun näki pakarista tehdyn lehtijutun. Täytyy ajatella, että työ on elämäntapa, Lehtinen sanoo. Markku Lehtinen pääsee viimein eläkkeelle, kun työharjoitteluun tullut Minna Taivalantti ostaa leipomon. Taivalantin perheeseen kuuluvat mies ja 4ja 7-vuotiaat lapset. – Vielä perhe ei ole tottunut aikaisiin aamuihin. Rytminmuutosta opetellaan toiseen suuntaan. – Emäntä varmasti keksii tekemistä kotonakin. Pakarin myyvä Markku Lehtinen on luvannut olla hommissa vuoden loppuun. Kauppojen syntymiselle ratkaisevaa oli, että Taivalantti löysi rinnalleen työntekijän. Forssan Kuhalankadulla sijaitsevan perinteikkään leipomon uudeksi yrittäjäksi ryhtyy forssalainen Minna Taivalantti, joka on ollut pakarissa syksyn ajan työharjoittelussa. Markku Lehtinen on tyytyväinen, että Minna Taivalantti jatkaa tuttujen tuotteiden leivontaa. Pullantai laajentaa aukioloja ja on arkena auki 17:ään ja lauantaisin 14:ään, jotta myös työssäkäyvät ehtisivät paremmin poikkeamaan. Kahvilan sisustusta saatetaan hieman päivittää ja tuttujen tuotteiden rinnalle vitriiniin voi tulla uusia herkkuja. Markun Pakarin nimi yhdistyy vahvasti Markku Lehtiseen, joten leipomon nimi muuttuu uuden omistajan myötä Pullantaiksi. Taivalantti rauhoittelee asiakkaita, että muita radikaaleja uudistuksia ei ole luvassa. – Yksin ei pärjää. – Tämä on ollut elämäni parasta aikaa ja henkisesti rikasta. Lisäksi koetan saada lisää yritysasiakkaita ja tuotteita kauppoihin, Taivalantti suunnittelee. Pienessä paikassa kun ollaan kasvotusten, helposti tutustuu ihmisiin ja saa ystäviä. Luotan Minnaan – hän on insinööri-ihmisenä tarkka ja nopea oppimaan. Lehtistä vähän itseäkin jännittää, miten hän sopeutuu uuteen elämänrytmiin, kun ei ole pakko sännätä viimeistään puoli viisi leipomaan. – Uskon, että Minna pärjää. – Vähän äkkiä tämä tuli, mutta toisaalta kahvilan pitäminen ja leipomon pyörittäminen on ollut minulle pidemmän ajan haave. Toisaalta tämä on haikeaakin, mutta joskus ratkaisu on pakko tehdä. – Vähän kyllä hirvittääkin. Hänellä on järki päässä ja jalat maassa. Markku Lehtinen MOONA MÄNTYVAARA p Uutiset. Eläkeiän jo ylittänyt Lehtinen on huojentunut, ettei leipomon ovia tarvitse pistää säppiin. Hän aikoo aktivoitua liikkumaan, lukea ja valokuvata. Uusi ja vanha leipuri uskovat, että pienellä leipomolla on jatkossakin menestymisen mahdollisuudet Forssassa. Hän oli perustamassa pakaria lähes 31 vuotta sitten ja on sen jälkeen ollut vain neljä päivää pois töistä. 4 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Forssalainen Markun Pakari vaihtaa nimeään ja omistajaa Kiti Salonen P itkällinen etsintä on tuottanut tulosta: Markun Pakarille löytyi jatkaja läheltä. – Hyvältä tuntuu, että toiminta jatkuu. Työntekijä on minulle entuudestaan tuttu ja on työskennellyt elintarvikealalla. Se on ihan parasta. Taivalantille hän toivottaa rohkeutta ja kannustaa olemaan yrittäjänä oma itsensä. Uusi työntekijä aloittaa leipomossa joulukuun alussa. Taivalantti alkoi viime keväänä opiskella leipuri-kondiittoriksi. Taivalantti työskenteli aiemmin metallialalla tuotannon suunnittelijana. – Kovaa työtä se vaatii, sillä raha ei tule kuin manulle illallinen
Valo totesi Forssan Lehdelle maanantaina 11. – Seutuneuvosto on keskusteleva foorumi, joka ei päätä asioista, mutta voi antaa seutukunnallisia kannanottoja, Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi sanoo. Henkilövahinkoja ei aiheutunut. – Seutukuntamme kuntalaiset näkevät asian niin, että palveluja ollaan huonontamassa. Kaupanteon yhteydessä heinäkuussa Valo valotti suunnitelmiaan työväentalosta. Pelastuslaitos sai hälytyksen suuresta rakennuspalosta lauantaiaamulla kello 7.11 Metsämaantiellä Loimaalla. – Alkuvaiheessa palopaikalle tulleille palomiehille kuuluu kiitos, että he pelastivat palavasta rakennuksesta omaisuutta, Virto sanoo. ” Tarjouksia voi jättää marraskuun 20. Työväentalon lähtöhinnaksi on nyt ilmoitettu 40 000 euroa. Onko tarkoituksenmukaista päättää Forssan sairaalaa koskevista asioista tällaisella aikataululla, sillä hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu jo joulukuun alussa, Kesäniemi sanoo. Hyvinvointialueen virkamiehet tekevät virkavastuulla esityksiä, jotka ovat lain mukaisia ja he joutuvat esittämään toimia, jotka tuovat säästöjä. Edellinen huutokauppa päättyi 27. marraskuuta olevansa alkuviikosta menossa taas laboratorioon, mutta hänen mukaansa hänen suunnitelmansa työväentalon suhteen ovat ennallaan. Virto kertoo, että sammutustöihin vaikutti muun muassa se, että rakennuksessa paloi öljyä. Keskustelimme seutuneuvostossa myös siitä, mikä kiire hyvinvointialueella on. Työväentalon lähtöhinnaksi on nyt ilmoitettu 40?000 euroa. Forssan työväentalo on jälleen myynnissä internetin huutokauppasivustolla. Syttymissyytä ovat ryhtyneet tutkimaan pelastuslaitos ja poliisi yhteistyössä. Minimikorotus on 1 000 euroa. Tiloja voi vuokrata erilaisiin tapahtumiin ja harrastuskäyttöön. Terveydenhuolto ja sairaanhoito kuitenkin muuttuvat, ja muutokseen pitää olla valmiutta vastata. – Pyöritän työväentaloa laajempien apujoukkojen kanssa. Kesäniemi muistuttaa kuitenkin tärkeänä asiana olevan, että elinvoima-asiat kuuluvat kunnille ja Forssan sairaalaa koskevat päätökset vaikuttavat seudun kuntien elinvoimaan. Aikataulun kannalta tilanne on harmillinen, olisi pitänyt päästä pikkujouluaikaan markkinoimaan, Valo totesi. Pelastuslaitoksen osalta sammutusja jälkiraivaustyöt olivat ohi vasta maanantaina, jolloin kohde luovutettiin kiinteistön omistajalle. Valo kertoo sivustolla myyvänsä työväentalon terveyssyihin vedoten, kuten hän teki edelliselläkin huutokauppakerralla. Kesäniemi kertoo seutuneuvoston todenneen, että sairaala-asia on hankala. Työväentalon alakertaan oli suunnitteilla pubija baarityyppinen ravintola, joka palvelisi myös tapahtumien aikaan. – Kunnanjohtajien kokoontuminen ei poista sitä, että jokainen kunta voi myös lausua sairaala-asiasta jotakin omista lähtökohdistaan, Kesäniemi sanoo. Rakennuksen kesällä Forssan Työväenyhdistykseltä ostanut Hannu Valo on laittanut työväentalon uudelleen myyntiin internetiin Huutokaupat.com-sivustolle. Talo on tullut sivustolle myyntiin 13. Tällöin pohditaan myös sitä, annetaanko sairaala-asiasta kannanotto tai julkilausuma. – Kokoontumisessa oli siis paikalla Forssan kaupungin edustajana kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kaisa Lepola, joka toimii myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajana. ”Seutukuntamme kuntalaiset näkevät asian niin, että palveluja ollaan huonontamassa.” Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi muistutti sairaala-asian vaikuttavan myös seudun elinvoimaan. Metsämaan entinen meijeri kärsi tulipalossa mittavat vahingot Loimaalla. Kesäniemi toteaa, että nämä esitykset eivät aina tunnu kuntalaisista välttämättä toiminnallisesti tai edes taloudellisesti järkeviltä. Torstaina koolla olleeseen seutuneuvostoon kuuluvat Forssan seudun viiden kunnan kunnanjohtajat ja valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat. Rakennuksessa säilytettiin ainakin ajoneuvoja. Kesäniemi kertoo, että seutuneuvosto ei antanut sairaala-asiasta vielä kannanottoa, vaan seudun kunnanjohtajat kokoontuvat ensi maanantaina ja tässä kokoontumisessa on tarkoitus miettiä jatkotoimia. päivän iltaan asti. ”Asia on hankala” – Seutuneuvosto keskusteli Forssan sairaalan kohtalosta Tiina Naula Forssan seudun kuntien seutuneuvosto keskusteli torstaina Kanta-Hämeen hyvinvointialueen kaavailuista, joiden mukaan Forssan sairaalasta siirrettäisiin merkittävällä tavalla toimintoja Hämeenlinnaan. Noin 450 neliön rakennus kärsi viime viikonloppuna tulipalossa mittavat vahingot. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 5 Forssan työväentalo on jälleen myynnissä Tiina Naula N opeat käänteet Forssan työväentalon ympärillä jatkuvat. Rakennuksen sisätiloihin ehti kuitenkin tulla pahoja tuhoja, koska rakennus paloi jo jonkin aikaa ennen kuin palo havaittiin ja siitä tehtiin ilmoitus. LASSI PUHTIMÄKI Entisen meijerin palon syytä selvitetään Loimaalla Tiina Naula Loimaalla sijaitsevan Metsämaan entisen meijerin tulipalon syttymissyytä selvitetään. Yläkertaan oli tulossa viinija ruokaravintola. – Syttymissyy kiinnostaa kovasti, sillä kohde oli iso ja palo oli erikoinen, koska rakennus paloi yli kaksi vuorokautta, kertoo päivystävä päällikkö Juha Virto Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta. Uutiset p. Valo oli hyväksynyt tarjouksen, mutta ostajaehdokas perui kaupan. – Seudulla tarjottavat palvelut muodostavat kokonaisuuden. – Lain mukaan kuntien toimivaltaan eivät kuulu enää sosiaalija terveystoimen asiat vaan niiden järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet sillä rahoituksella, jonka ne saavat ministeriöstä. marraskuuta, ja tarjouksia voi tehdä viikon ajan marraskuun 20. päivän iltaan asti. Vielä tämän jälkeenkin kohteesta tehtiin noin vuorokauden kuluttua savuhavainto, minkä takia pelastuslaitos kävi palopaikalla tarkistamassa tilanteen. Mukana olivat Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen ja Satakunnan pelastuslaitokset. Virto kertoo, että rakennuksen seinät jäivät tulipalon jäljiltä pystyyn. Virto toteaa, että entisen meijerin palo oli poikkeuksellinen tehtävä, sillä sammutustöihin osallistui pelastuslaitoksia kolmelta hyvinvointialueelta. Tällöin lähtöhinta oli 50 000 euroa, joten Valo on nyt tinkinyt lähtöhinnasta 10 000 euron verran. Ne saatiin pelastettua. Työväentalo oli jo aiemmin myynnissä noin kuukauden ajan Huutokaupat.com-sivustolla. lokakuuta. Forssan Lehden maanmittauslaitokselta saaman tiedon mukaan Valo maksoi kiinteistöstä Työväenyhdistykselle 30 000 euroa. Korkein jätetty tarjous oli 56 000 euroa
Itse haluaisin tuoda esille erään mieltäni askarruttavista kysymyksistä, mihin haluan myös vastauksen. Tilassa on nykyajan henkeä joka lähtöön kymmenille yhdistyksille. Mitä ihmeen hyötyä päättäjät saavat siitä, kun eivät pidä oman alueen puolia. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Sitten koulutaksilla näitä lapsia ajelutetaan kymmeniä kilometrejä eestaas eikä suorinta reittiä kouluun. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. tilaan oli panostettu. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Saattohoidin oman rakkaan läheiseni kotona tukiosastona toimineen kirurgisen osaston sekä avosairaalan tuella kuten moni muukin omaishoitaja. Monesti olen ajanut remontin jälkeen katupätkällä ja ajonopeudet ovat sitä mitä ennen remonttia, siis yli sallitun. Ennen asiat lienivät hygienisperusteisia aivan kuin suihkussa käynti ja hiusten pesu ennen saunaa ja uima-allasta. Onko tämä sitä, kun autot rupee viemään sairaita Hämeenlinnaan ja takaisin. Vai järjestetäänkö. p Turuntie, siistiä työtä kyllä, mutta remontin syyksi esitettiin nopeuksien pudottamista katuosuudella. Nyt vaan on niin, että kaupunkimme rahat alkavat olla finaalissa. Eli kuinka Forssan ja lähikuntien asukkaiden saattohoito järjestetään jatkossa. Kysymys on kiistämättä yksilötasolla kerran elämässä tapahtumasta, mutta minkä kanssa joudumme väistämättä ennemmin tai myöhemmin olemaan tekemisissä tavalla tai toisella jokainen ja mikä vaikuttaa monen läheisen elämään. Stadissa Rööperin leijonissa ollessani mm. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Sama taas takaisin päin, niin koulupäivään saadaan pituutta lain sallimaan määrään asti. Ainoa keino on tehdä juuri sellaisia töyssyjä kuin Isoniityntiellä Viksbergissä. Näinä aikoina kokouspaikkoihin on vaan pakko panostaa, että porukka viihtyy. Tietojeni mukaan kaupunki osallistuu kammarin olemassaoloon. Hamasin hyökkäyksestä syksyllä 2023 alkanut nykyinen kriisi on johtanut äärimmäiseen humanitaariseen hätään Gazassa. Jopa Janakkalassa tai Riihimäellä kaukana omaisista, mistä vaan sattuu tyhjä peti löytymään, kun oman paikkakunnan paikat eivät riitä. Yhden hengen huone järjestettiin ja sain jäädä rakkaani seuraksi hänen elämänsä loppuun asti. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Yli 40 000 ihmistä on kuollut ja yli 90 000 haavoittunut. Suomen asekaupat Israelin kanssa on lopetettava ja sille on asetettava pakotteita samoin kuin Venäjää kohtaan asetettiin sen hyökätessä Ukrainaan eikä käytetä kaksoisstandardeja tässä asiassa.” Jokioisten Vasemmistoliitto Rauhantyötä Gazan alueelle! Meillä Forssassa on vajaa 100 yhdistystä. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Tukiosastolle saattoi aina soittaa 24/7 mieltä askarruttavissa kysymyksissä ja myös matalalla kynnyksellä suoraan mennä ilman päivystyksessä jonottelua, jos omat voimat eivät olisi riittäneet tai hoidettavan kipu olisi yltynyt, niin kuin kävikin. Kuulemma voi, kun ihmisillä on nykyään niin paljon oikeuksia eikä näin ollen voida kieltää, ainoastaan farkkushortsit on kielletty. Rakennuksia on tuhottu ja maansisäisiä pakolaisia on valtavasti. Empatia ja inhimillisyys eivät ilmeisesti kuulu politiikkaan, mutta kysymys on kuitenkin ihmisistä ja silloin ei mielestäni voi unohtaa kumpaakaan! Voimia ja jaksamista kaikille niille hoitajille, joita tämä aivan käsittämätön suunnitelma erityisesti koskettaa, monet heistä vuosikymmeniä tehneet tärkeää työtä. Totuus on aika lailla toisenlainen; pienimpienkin pitää olla vilkkaamman reitin varressa jopa seitsemän jälkeen. Kiitos heille siitä! Huolestunut Forssan sairaalan alasajo Kuvituskuva saattohoidosta. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Kun tehdään mitä vaan niin turha edes kuvitella, että saadaan ajonopeuksiin mitään muutosta. Vaikuttunut p Onpa mukavaa kuulla sian elämästä oikein lehden palstalta (FL 13.11.), moni ei varmaankaan olisi muuten tiennyt. Täystuhohallitus p Minne ne säästöt menevät. Epätietoisuus jatkosta herättää monia kysymyksiä. Osa on kokonaan lopettamisuhan alla, tilanpuutteen takia Yhteisötalo on siirtymässä toiseen paikkaan lähiaikoina. Onko luontoa säästävää. Halliterveisin Tallman p Olen samaa mieltä lautamiesjärjestelmän lopettamisesta, se on jäänne jostain kivikaudelta, kun siihen ei oltu vielä sotkettu poliittisia päätöksentekijöitä. äh 6 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 p Assi-sairaala piti väkisin rahapulassa rakentaa, nyt forssalaisilla maksatetaan seuraukset. Juu, järjen käyttö on sallittu myös siellä, mutta poistaa ehkä poliittisen vaikutuksen. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Sitten onkin jo klo 9, kun koulu alkaa. Sota on kiihdyttänyt koko Lähi-idän alueella konflikteja, alueella on todellinen pelko suursodasta. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Harvoin näkee Forssassa näin hyvin varustettua ja sisustettua tilaa. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Keijo Wääri Uudet tilat yhdistyksille p Mielipide. Palestiinalaiset ovat olleet systemaattisen ja syvenevän sorron kohteena yli 75 vuotta. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Suunnitteilla on myös pahajalkaisille ikäihmisille porrashissi alakertaan. Jokioisten Vasemmistoliitto vetoaa valtiovaltaan, että se tekee rauhan eteen töitä, jotta lasten ja perheiden kärsimys saadaan loppumaan. Kokoonnuimme Suomalaisessa klubissa. Ihmisoikeuksia on rikottu palestiinalaisalueilla räikeästi, humanitääristä apua ei päästetä alueelle, ihmisiä pakkosiirretään pois kodeistaan ja jopa UNIFIL-rauhanturvaajia kohti on avattu avoin tulitus. Olisipa lapsiystävällistä edes vähän inhimillistää reittejä ja kyytejä. Tuhoamissotaa on käyty nyt yli vuosi. Tila löytyy Hämeentieltä. Turuntie turhaa hienostelua p Viime kuussa hehkutettiin oikein valtakunnan uutisissa, miten Forssa antaa lasten nukkua aamulla pitkään. No nyt on porvarihallitus korjaukset tehnyt ja lopputulos on katastrofi maakunnissa. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Pelkkä tietoisuus siitä, että apua saa nopeasti helpottaa ja ylipäätään mahdollistaa kotona tapahtuvan saattohoidon. Laittaisi varmaan maamme asiat kuntoon, kun hänet laitettaisiin Suomen johtoon. Onko vallanhimo saanut yliotteen, että haa, näin MINÄ istun tukevasti päättäjän pallilla, vaivaiset vaietkoot! Vihaksi pistää p Orpohan lupasi vaalipuheissaan korjata viime hallituksen tekemää sote-uudistusta. Alueemme sairaalan alasajo on järjettömyyden ja lyhytnäköisyyden huippu. TARJA OMENAINEN Palestiinan alueella on ollut kriisi vuosikymmeniä, miehitystä ja sortoa on kohdistettu alueen asukkaisiin. Jarkko p Pätevän oloinen henkilö tuo Tammi (FL 14.11.). Ystävän kammari on täyteen varattu, vaikka läheltä löytyisi uusi kaikilla nykyajan kopsotuksilla varustettu upea tila. PP p Kerrankin SAK:lta hyvä ehdotus palkankorotukseksi! Pikkupalkkaisille 150 € kuukaudessa! Prosenttikorotukset unohdetaan tällä kertaa! Pienipalkkainen kiittää LYHYET s Järkyttyneenä olen seurannut lukuisien muiden paikallisten asukkaiden tavoin sairaalamme täysin käsittämätöntä alasajoa ja lähipalvelujen heikentämistä sekä sen nopeaa aikataulua. On saunaa, keittiötä, tykkiä ja HDMI:tä Ja kaikki ovat käytössä vapaasti sisältyen hintaan. Voiko käyttää bermudashortseja tai urheilushortseja. Toivottavasti ei sote-uudistuksen herrojen korotettujen palkkojen maksuun! Säästäkää ja leikatkaa yläpäästä! Muka säästöä p Puhutaan ilmastonmuutoksesta. Samantyylinen tila löytyy myös meillä Hämeentiellä. Kuolleista kaksi kolmasosaa on naisia ja lapsia. Säästösyyt p Kysyin Vesihelmen valvojalta, millaiset ohjeet uimahallilla on uimaasuista
3,99 € | maks. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 7 Tuotteita rajattu erä. Novidan Loimaan lukio: Mäkelä Annileena, Paija Mikaela, Partanen Reetta ja Rivasto Monika Annaliina (yhdistelmätutkinto). Keskimääräisenä talvena sinne on viety yli 15 000 kuormallista lunta, eli noin 230 000 kuutiometriä. 900 g | hinta/kg Kotimainen ruusukaali 400 g | 7,48 €/kg | norm. 3,98 € | hinta yksittäin 1,99 € | maks. Lumen kaataminen mereen kielletään lailla STT Hallitus antoi torstaina eduskunnalle lakiesityksen, jolla kielletään lumen kaataminen mereen. 2 kpl/talous ATRIA Naudan jauheliha rasvapitoisuus 17 % | perhepakkaus | 1 kg | 7,99 €/kg LOISTAVIA HINTOJA KUUN TÄYDELTÄ KOKO KUUN BLACK FRIDAY – 32 % 2. Ylipaino ja vyötärölihavuus lisäävät riskiä sairastua moniin eri syöpiin, esimerkiksi vaihdevuosien jälkeiseen rintasyöpään, suolistosyöpiin, kohdunrungon syöpään, haimasyöpään, ruokatorven syöpään ja munuaissyöpään. 00 5 KP L TARJOUS VAIN ÄPILLÄ – 15 % 2. 99 €/kg ERÄ! 12. Katso myymälöiden aukioloajat: lidl.fi/aukiolot Säästä hinnasta, älä laadusta TARJOUKSET VOIMASSA PE 15.11. | Ei jälleenmyyjille. 00 2 KP L HÄTÄLÄ Lohifilee A-leikattu | alkuperämaa: Norja | n. Väinö Linnan lukio, Urjala: Elberg Jarno ja Suoranta Samuli. 50 5 KP L – 34 % 3. Samalla selvennetään kieltoa upottaa ja hylätä jätettä ja muuta ainetta mereen. 99 TARJOUS VAIN ÄPILLÄ JÄTTIPAKKAUS 1 KG ERÄ! 7. Kun aurattua lunta kaadetaan mereen, sinne päätyy myös hiekoitushiekkaa, roskia ja mikromuovia. Lunta on kipattu mereen ennen kaikkea Helsingissä, missä kantakaupungista kerättyä lunta on kaadettu mereen Hernesaaressa. Kielto on kirjattu Petteri Orpon (kok.) hallituksen hallitusohjelmaan. Sinne on päätynyt arviolta 25–45 prosenttia Helsingissä kerätystä lumesta. – SU 17.11. 2,95 € | hinta yksittäin 0,59 € KANAMESTARI Kanan sisäfilee maustamaton | 450 g | 8,87 €/kg | norm. Forssan yhteislyseo: Ampuja Kuutti, Kallioniemi Elias, Korjula Aada, Marjamäki Taavi, Mattila Adele, Mäki Petra, Pietilä Salla-Mari, Salmela Venla, Sjöman Ilona, Tuomisto Tea, Virtanen Enni, Warnicki Matias ja Widén Ulrika. 2 kpl/talous – 24 % 3. 6,05 € | maks. SOLEVITA Mehujuoma karpalo-rypäle, appelsiini-mango tai hedelmänektari | 1 l | 1,50 €/l | norm. Uutiset p. Forssan Lehti julkaisee niiden lähiseudun lukioiden ylioppilaiden nimet, jotka ovat antaneet julkaisuluvan. 3 pkt/talous KAIKKI KEITTIÖTUOTTEET –20 % TARJOUS VOIMASSA PE 15.11. Lihapasteija 65 g | Lidl Plus -tarjouksella 6,15 €/kg | ilman Lidl Plus -tarjousta 7,69 €/kg | norm. Asia selviää tuoreesta kansalaiskyselystä, joka tehtiin osana yhteispohjoismaista projektia lasten lihavuuden ehkäisystä. 90 – 25 % 2. 99 PAISTOPISTEESTÄ Onnea syksyn uusille ylioppilaille! Ylioppilaslautakunta on julkaissut syksyn uusien ylioppilaiden nimet. – SU 17.11. Esityksen mukaan laki tulisi voimaan maaliskuun alussa ensi vuonna ja lumenkaatokielto tulisi voimaan kolme vuotta myöhemmin. KUVA: LASSI PUHTIMÄKI Ylipainon syöpäriskiä ei tunnisteta STT Suurin osa suomalaisista ei tiedä, että ylipaino on usean syövän riskitekijä, kertoo Syöpäjärjestöt tiedotteessa
Suomen Yrittäjien ekonomistin Roope Ohlsbomin mukaan loppuvuoden talouskasvu saa tukea muun muassa laskevista koroista ja matalasta inflaatiosta. Korotuksen vaikutus on 12 000 euroa. Veroprosenttia olisivat olleet valmiita nostamaan Huhtanen, Mustonen, Mika Paavilainen (ps.), Tiia Räsänen (sd.) ja Markus Seuranen (sd.). Humppila ei nostanut vero prosenttia, vaikka painetta on Kiti Salonen H umppilan kunnalla on isot paineet nostaa tuloveroprosenttia. Selvitetään kustannukset, katsotaan resurssit ja kysellään, voimmeko tarjota palvelua vanhuksille. Ylikunnalliset paikat eivät vähene, vaikka meidän valtuustopaikat vähenisivät. Marita Ketola (sd.) perusteli isommalla joukolla demokratian toteutuvan paremmin ja keskustelua syntyvän enemmän. – Kuntalaiset arvostavat, jos me pidämme palvelut kunnossa. Valtuustossa jätettiin yksi aloite, kun Jukka Lintukangas (ps.) esitti Attendo Ukko-Pekan asukkaille saunomista Humppilan piikkiin. Oma Hämeen lopetettua ikäihmisten saunotuspalvelun on palvelun jatko ollut viime aikoina esillä myös muissa Forssan seudun kunnissa Huhtanen kysyi kokouksen päätteeksi Jubilee line -liikennöinnin kustannuksista. – Jos kunta ei kykene hakemaan nopeassa aikataulussa säästöjä tai lisätuloja, tällaiset veronkorotuspaineet ovat jatkossa olemassa, Jämsén havahdutti. Vt. ” Kaikesta täytyy nyt yrittää säästää, jotta Humppila säilyisi itsenäisenä. KRP:n mukaan liettualaismieheltä takavarikoitiin viisi kiloa metamfetamiinia, jonka arvo katukaupassa olisi ollut noin 750 000 euroa. Vesa-Pekka Hirvioja (kok.) lähtisi etsimään säästöjä ensimmäiseksi konsulttien käytöstä ja palvelujen ostosta. kunnanjohtaja Antti Jämsén kertoi valtuustolle heikoista talousennusteista. Poliisi tutkii asiaa kuolemantuottamuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Yleisen arvonlisäverokannan korotus 25,5 prosenttiin on näkynyt inflaatioluvuissa syyskuusta alkaen. Kummassakin ajokissa oli kyydissä vain kuljettaja. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote kasvoi heinä-syyskuussa 0,4 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Sen perusteella Suomen talous on kasvanut nyt kolme vuosineljännestä peräjälkeen. Ensi vuodelle alijäämää ennustetaan 1,26 miljoonaa ja vuodelle 2026 jo 1,31 miljoonaa euroa. Siihen luvattiin palata seuraavassa kokouksessa. Vierellä valtuuston puheenjohtaja Reija Kaario, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola ja pöytäkirjanpitäjänä toiminut Mari Honkonen. Asuntolainojen korkojen vuosimuutos laski jo nollan tuntumaan, eli keskikorko oli lokakuussa suunnilleen samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. 8 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Lyhyesti p Mönkijän kuljettaja kuoli kolarissa Keuruulla: Monkijän kuljettaja kuoli liikenneonnettomuudessa Keuruulla Keski-Suomessa torstaiaamuna, kertoi Sisä-Suomen poliisi tiedotteessa. Valtuustossa käytiin myös toinen äänestys, kun Hanne Seestie (kok.) teki muutosesityksen kunnanvaltuuston koon pienentämisestä 17 valtuutettuun. Poliisin mukaan soraa kuljettanut kuorma-auto oli peruuttamassa, ja mies jäi sen alle. Muutosesitys hävisi äänin 16–5. Hintojen nousua hillitsi eniten bensan, dieselin ja omakotitalokiinteistöjen halpeneminen. Poliisi ei kertonut torstaina kuolonuhrin sukupuolta tai ikäluokkaa. Kristallimaisessa muodossa huumetta ei ole jatkettu millään muulla aineella, vaan se on pitoisuudeltaan 100-prosentista metamfetamiinia. Humppilan tuloveroprosentin laskennallinen korotuspaine on tänä vuonna 1,2, ensi vuonna 3,6 ja sitä seuraavana vuonna 3,7 prosenttiyksikköä. Säästöjä syntyisi, mutta pelkona on demokratian kaventuminen. Jos jokainen euro on kunnalle tärkeä, on tässäkin muutamista tuhansista euroista kyse, kun lasketaan kokouspalkkiot ja muut seminaarikulut. p Suomessa ennätysmäinen metamfetamiinin takavarikko: Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut takavarikkoon poikkeuksellisen suuren määrän kristallimaista metamfetamiinia. Marko Huhtasen (vas.) mielestä kunnassa ei ole enää juurikaan löydettävissä säästökohteita. KITI SALONEN p Uutiset. Mika Paavilainen kannatti ehdotusta ja totesi, että kaikesta täytyy nyt yrittää säästää, jotta Humppila säilyisi itsenäisenä kuntana. Myös valtuuston pienentämisestä äänestettiin. Huhtanen huomautti, että nytkin jo Humppilassa on ollut hankaluuksia noudattaa lautakuntien sukupuolikiintiötä. – Täytyy huomioida myös valtuutettujen jaksaminen. Hän olisi valmis tarkastelemaan myös kunnan henkilöstön määrää. Hän esitti tuloveroprosentin nostoa 9,5:een. Kyseessä on ensimmäinen ennakkotieto heinä-syyskuun talouskasvusta. Äänestyksessä muutosesityksen taakse asettuivat Seestien ja Paavilaisen lisäksi Janne Kankare (kok.) ja Reetta Räsänen (kesk.). – Talouden toipuminen näyttää jatkuneen vähintäänkin ennusteiden mukaisesti, sanoi Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen viestipalvelu X:ssä. Ensi vuonna muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti nousee 1,30:stä 1,50:een. Jos luvuista puhdistettaisiin pois alv-korotuksen vaikutus, olisi inflaatio alle prosentin tasolla. Kiinteistöverot eivät aiheuttaneet valtuustossa keskustelua. Äänin 17–4 valtuusto päätti pohjaesityksen mukaisesti pitää valtuuston koon 21-jäsenisenä. Mika Paavilainen Vt. p Mies kuoli jäätyään peruuttavan kuorma-auton alle Ilmajoella: Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla iäkäs mies kuoli torstaina päivällä liikenneonnettomuudessa, kertoi Pohjanmaan poliisi. Valtuusto ei kuitenkaan ollut vielä valmis korotukseen ja päätti äänestyksen jälkeen, että tuloveroprosentti on myös ensi vuonna 9,30. Kuluttajahintojen nousu kiihtyi lokakuussa hieman muun muassa sähkön kallistumisen takia. Hänestä valtuuston kannattaisi harkita tuloveroprosentin korotusta etupainotteisesti. Vuoden takaiseen verrattuna hintoja nosti eniten hoitovastikkeiden, tupakan hinnan ja yleisen sairaalamaksun nousu. Henkilöauton kuljettaja loukkaantui kolarissa lievästi. – Talossa on lähes uusi sauna toimettomana. – Se on yksi keino keventää hallintoa. Sittenhän me päästäisiin lehteenkin, jos meillä olisi tuloveroprosentti 10. Tilastokeskuksen mukaan inflaatio kiihtyi 1,1 prosenttiin, kun syyskuun luku oli 0,8 prosenttia. Mies kuoli onnettomuuspaikalla. Suomen toipuva talous kasvanut jo kolme vuosineljännestä STT Suomen talouden ennakoidaan jatkaneen kasvuaan myös kolmannella vuosineljänneksellä. Poliisin mukaan on syytä epäillä, että henkilöauto törmäsi mönkijän perään. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola (kesk.) arveli, että ensi vuonna tuloveroprosenttia joudutaan suurella todennäköisyydellä nostamaan kymmeneen. Hannu Mustonen (kesk.) sanoi, ettei luota persaukiseen valtioon. kunnanjohtaja Antti Jämsénin esittelemä tulevaisuudenkuva veti valtuuston mietteliääksi: valtiovarainministeriön kuntatalousohjelman painelaskelma enteilee Humppilan tilikauden tuloksen painuvan tänä vuonna miinukselle 310 000 euroa
13.–17.11. Vaasan ISOpaahdot 500-525 g (3,03-3,18/kg) 2 kpl 3 99 Voim. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, ma-pe 8-20, p. 13.–17.11. • Pihaja puutarhatuotteet, grillit ja tarvikkeet • Rakentamisen ja remontoinnin tuotteet • Autoilutuotteet • Lamput, paristot ja taskulamput • Pesuaineet, siivoustarvikkeet • Kynttilät, servetit, kertakäyttöastiat • Kukat • Meikit ja kosmetiikkatarvikkeet, saippuat, shampoot, hiustenhoitotuotteet, kasvojenhoitotuotteet • Vauvanhoitotuotteet • Eläintarvikkeet • Sanomaja aikakauslehdet Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 9. 8 00 4 99 6 95 4 99 1 59 Voim. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). Lihasampo Kasslerpihvi naturel tai marinoitu Suomi ALLE EURON HEVIT Voim. pantit Amaryllis + vihreä oksa 50 cm Voim. 15.–19.11. 13.–17.11. 13.–16.11. Kotimaista Karjalanpaisti 600 g (8,32/kg), Suomi ERÄ 8 , 90 kg 19 , 90 Voim. 13.–16.11. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. Sydänsalaatti 200 g (4,95/kg) Espanja 99 1 49 Voim. Kariniemen Kananpojan Fileesuikale 400-450 g (8,87-9,98/kg) Suomi 2 89 Voim. -15 % -5 % S-Etukortilla alennusta kaikista käyttötavaroista. Lindt Lindor täytesuklaapussit 137 g (29,20/kg) Yksittäin 4,75 (34,67) Voim. 010 76 5858 (0,083 €/min). PE–TI 15.–19.11.2024 • Polkupyörät • Puhelimet • Urheiluja älykellot • Televisiot • Pelikonsolit • Tietokoneet ja tabletit • Isot kodinkoneet, kuten jääkaapit, pakastimet, liedet, uunit, pesukoneet ja kuivausrummut sekä liesituulettimet • Piharakennukset • Kylpytynnyrit ja porealtaat • Kiukaat • Kompostorit/ komposti-WC: t, polttavat ja pakastavat WC: t • Nestekaasu • Älylukot ja tarvikkeet PE-TI 15.–19.11. Disas Kuhafilee Säävaraus, Viro kg Voim. Etu ei koske: tilausmyyntituotteita, elintarvikkeita, eläinruokaa, urheiluravinteita, alkoholi-, nikotiinija tupakointituotteita, vaippoja, pehmopapereita, postimerkkejä eikä Prepaid-kortteja. 15.–19.11. 13.–17.11. 13.–19.11. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Alennus myös jo alennetuista hinnoista. Hartwall Jaffa Appelsiini tai Appelsiini sokeriton 12 x 0,33 l, 3,96/l (1,30/l) Hinta sis. Lanttu 2 kg (0,75/kg) Suomi ERÄ Voim. Arla Voi normaalisuolainen 500 g (5,78/kg) Rajoitus 2 kpl/asiakas ERÄ 2 KPL ERÄ FORSSA Tapulikuja 6 • MA–LA 7-22, SU 9-22 • Jalkineet ja laukut, jalkineidenhoito • Pukeutumisen tuotteet • Keittiötarvikkeet ja astiat • Kodintarvikkeet, tekstiilit, valaisimet ja sisustustuotteet • Kirjat, paperija toimistotarvikkeet • Lelut ja pelit • Liikuntaja urheiluvälineet, pyöräilytarvikkeet • Musiikki, elokuvat, PC-/ konsolipelit sekä tarvikkeet • Elektroniikkalaitteet, kuten kuulokkeet, kaiuttimet, kamerat, tulostimet, näytöt, kotiteatterit ja digiboxit • Puhelinja elektroniikkatarvikkeet • Tietotekniikan tarvikkeet • Pienet kodinkoneet, kuten mikroaaltouunit, kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, imurit, hiustenkuivaajat, partakoneet yms. 15.–19.11
Vielä enemmän painetta menojen korotukselle kuitenkin aiheuttaa tutkijan mukaan se, että Nato on rakentamassa uusiksi yhteistä puolustustaan ja uusien alueellisten puolustussuunnitelmien tarpeisiin tarvitaan lisää resursseja. Vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin. Tavoitteena on huolehtia, että vastaavilta onnettomuuksilta vältytään jatkossa. Suomessa rahaa tarvittaisiin puolustuksessa seuraavaksi Maavoimien uudistamiseen, joka Olssonin mukaan ajoittuu 2030-luvulle. Niinistön mukaan Eurooppa on tukenut Ukrainaa vahvasti, mutta esille on tullut muutakin. Naton tämänhetkisen tavoitteen mukaan maiden tulisi käyttää puolustusmenoihin vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan, minkä Suomi vielä nyt täyttää kirkkaasti. Niinistön mukaan toistaiseksi on hankala arvioida, mitä Trump aikoo todella tehdä. Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan näyttää siltä, että Naton nykyinen kahden prosentin tavoite ei jatkossa riitä. Asetelma ei ole helppo, Häkkänen myöntää. – Kun strategisten hankkeiden maksuosuudet päättyvät, vuonna 2029 aletaan ilman uusia päätöksiä olla jo kahden prosentin alla, kertoo STT:lle talousjohtaja Kristiina Olsson puolustusministeriöstä. Asia nousee Häkkäsen mukaan todennäköisesti esiin Naton puolustusministerikokouksessa helmikuussa. Mutta samalla varmasti katsottaisiin, ettei Ukrainakaan toimi ohi vallitsevan rauhantilanteen, Niinistö sanoi. Haavisto kertoi keskiviikkona, ettei lähde ehdolle kuntavaaleissa. Niinistö sanoo, että hän liittäisi keskusteluun turvatakuista myös Kiinan. – Jos suhdanteet eivät eläkään meidän kanssa otollisesti tai työllisyyden kasvuvaikutukset tai yrittäjyyden kasvuvaikutukset eivät realisoidukaan, sitä on sitten joka tilanteessa vähän katsottava, mistä muualta tingitään. – Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että Suomi ryhtyisi tinkimään kansalaisten turvallisuudesta puolustuksen osalta. Häkkäsen mukaan uudistuksen tarkka ajoitus ja rahoitus on vielä suunnittelupöydällä. Päätös tutkinnasta tehdään viimeistään ensi viikolla. – Joku on kuvannut varsin hyvin sitä, että sekä tämän tilanteen heikkous että vahvuus on siinä, että Trump on arvaamaton. Niinistö toivoo, että arvaamattomuus kääntyy vahvistamaan Ukrainan tilannetta. – Turvataan se, ettei ukrainalaisten kimppuun käydä. Puolustusbudjettia paisuttavat väliaikaisesti erityisesti F35-hävittäjähanke, mutta myös Merivoimien suorituskykyhanke sekä Ukrainan materiaalituen korvaushankinnat. Sauli Niinistö esitteli Euroopan kriisivalmiutta koskevaa raporttiaan Euroopan parlamentille torstaina. Ei kansallisen puolustuksen tavoitteiden, mutta ei myöskään Naton yhteisten puolustuksen tavoitteiden osalta. Siksi suunnitelmaa on hankala arvioida. Lapin rajavartioston apulaiskomentaja Ville Ahtiainen kertoo STT:lle, että kyseessä oli Puolustusvoimien telakuorma-auto, joka on rajavartiostolla koulutuskäytössä. Torstaina ehdolle kertoi asettuvansa kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra. Trump on toistuvasti läksyttänyt Euroopan maita liian vähäisestä panostuksesta puolustukseen. Ensi vuoden jälkeen käyrä kuitenkin lähtee puolustusministeriön mukaan laskuun. – Samanaikaisesti on käynyt ilmi, että eurooppalaiset resurssit – siis olemassa oleva aseistus ja muukin konkreettinen välineistö – ovat aika puutteellisia. Lapin poliisin mukaan ajoneuvossa oli liikaa varusmiehiä varusteineen. Myös vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista pitää todennäköisenä, että puolustusmenotavoitetta nostetaan. Keskiviikkona 23 varusmiestä Lapin rajavartioston rajajääkärikomppaniasta loukkaantui, kun heitä kuljettanut ajoneuvo suistui tieltä ja kaatui Inarin Ivalossa. Suomi täyttää velvoitteensa myös silloin, jos Nato nostaa puolustusmenotavoitettaan, Häkkänen vakuuttaa. Pekka Haavisto on saamassa YKtehtävän Lähiidän rauhan prosessissa STT Vihreiden kansanedustaja ja entinen ulkoministeri Pekka Haavisto on saamassa YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erikoiskoordinaattorin tehtävän, kertoi Ilta-Sanomat torstaina. Suomi ylittää nykyisen tavoitetason vielä lähivuosina. Mahdollista uutta prosenttilukua ministeri ei kuitenkaan lähde nimeämään. Sauli Niinistö toivoi Brysselissä Trumpin arvaamattomuuden vahvistavan Ukrainaa. Jotta vähintään kahteen prosenttiin päästäisiin myös kuluvan vaalikauden jälkeen, on päätöksiä uusista puolustusmenoista tehtävä Häkkäsen mukaan vielä tällä vaalikaudella. Niinistö esitteli Euroopan kriisivalmiutta koskevaa raporttiaan Euroopan parlamentille, minkä jälkeen hän kommentoi vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta ja Euroopan varautumista suomalaismedialle. Kuinka paljon, ja mitä se tarkoittaa Suomelle. Haavisto kertoi myös, että häntä on aktiivisesti kysytty Helsingin pormestariehdokkaaksi. Ukrainan rauhan yhteydessä on myös puhuttu siitä, millä aikataululla maan tulisi päästä EU:hun tai Natoon. Helsingin nykyinen apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) ei pyri pormestariksi. – Maavoimissa tehdään useita eri hankintoja, pääosin kallista kalustoa. Niinistön mukaan Trumpin ”ukaaseista” Venäjälle ja Ukrainalle ei ole vielä todellista tietoa. Jos Natossa käynnistyy keskustelu tavoitteen nostosta, käsitellään asiaa Häkkäsen mukaan Suomessa huhtikuun kehysriihessä. Keskustelua puolustussatsauksista käydään vaikeassa taloustilanteessa ja hallituksen suurten säästötavoitteiden keskellä. Arvio koski tilannetta, jossa Yhdysvaltojen tulevan presidentin Donald Trumpin halu saada pikainen rauha Ukrainaan johtaisi käytännössä Yhdysvaltojen tuen merkittävään vähenemiseen. Mutta rahalla tietysti saattaa selvitä niin, että maailmalta löytyy ja on kaupan ostettavaa, Niinistö sanoi. Tulevaisuus on kuitenkin hämärän peitossa. JOHN THYS / LEHTIKUVA Otkes selvittää Ivalon varusmies onnettomuutta STT Lapin rajavartiosto aloittaa Ivalon onnettomuudesta palvelusturvallisuusselvityksen. Tänä vuonna Suomi käyttää puolustusmenoihin noin 2,3 prosenttia bkt:staan. Puolustusministeri Antti Häkkänen arvioi, että Naton jäsenmaille asettamaa kahden prosentin puolustusmenotavoitetta joudutaan nostamaan. – Tämä perustuu huolelliseen arviointiin siitä, mitä Natolla pitää olla uskottavan puolustuksen kannalta, Häkkänen sanoo STT:lle. Se ajoittuu erittäin pitkälle, lähes 10–15 vuoden ajalle, Häkkänen sanoo. 10 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Niinistöltä tyly arvio Euroopan varautumisesta Mikko Gustafsson?/?STT Presidentti Sauli Niinistö tarjosi torstaina Brysselissä tylyn arvion siitä, miltä Euroopan varautuminen näyttäisi Yhdysvaltojen Ukraina-tuen vähetessä merkittävästi. Hän sanoi asettavansa edelle rauhanrakentamiseen liittyvän tehtävän. Maavoimien uudistustarpeita esitellään tarkemmin tulevassa puolustusselonteossa, joka pyritään tuomaan eduskuntaan vielä loppuvuoden aikana. Myös Onnettomuustutkintakeskus Otkes kertoo valmistelevansa tutkinnan aloittamista. Taustalla vaikuttaa Pesun mukaan ensinnäkin Trumpin uudelleenvalinta. Helsingin vihreät järjestää pormestariehdokkaasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen, jos halukkaita on useampi. Tätä myöten keskustelu kääntyy aina väistämättä Yhdysvaltojen ja lännen mahdollisiin muihin turvatakuisiin Ukrainalle. Niinistö luovutti raporttinsa EU-komission puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille lokakuun lopulla, jolloin Trumpia ei ollut vielä valittu Yhdysvaltojen presidentiksi. Naton puolustusmenotavoitteen nosto näyttää todennäköiseltä. Kaksi prosenttia ei riitä jatkossa Natolle Maiju Ylipiessa?/?STT P itääkö Naton nostaa tavoitettaan jäsenmaiden puolustusmenoista. Poliisi tutkii auton kuormaamista. Niinistön mukaan jopa Suomen nopea prosessi osoittaa, että esimerkiksi Natoon pääseminen ei ole kovin yksiselitteistä. p Uutiset. Nimitys ei ole vielä täysin varma, ja nimike voi muuttua. päivänä. Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi on sähköistänyt keskustelun puolustusmenoista. Helsingin vihreät asettaa ensi kevään kuntavaaleihin pormestariehdokkaansa joulukuun 14. Ja sen teollisuuden herättäminen on pitkä prosessi eikä ennätä tähän. Rajavartiosto kertoo tiedotteessa, että se selvittää perusteellisesti onnettomuuteen johtaneet syyt ja siihen vaikuttaneet tekijät. Niinistön mukaan Euroopan ryhdistäytymisen pitäisi joka tapauksessa muuttua nyt puheista käytännön tekemiseksi
Myös kaksioista on erittäin runsaasti tarjontaa, mikä heijastuu vuokriin. ARA-kotien vuokrat nousevat nyt enemmän kuin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat. Vuodesta 2016 vuoteen 2022 valtion tuella rakennettujen vuokra-asuntojen vuokrat kohosivat tyypillisesti noin prosentin tai hieman yli, joten muutos on ollut merkittävä. – Ylitarjonta koskettaa erityisesti yksiöitä. – Vuokrilla on katettava kiinteistöjen ylläpitoja hoitokulut sekä asuntojen rakentamista ja perusparantamista varten otetut lainat korkokuluineen. Esimerkiksi Jyväskylässä ero on 11,5 ja Kuopiossa 14,4 prosenttia neliötä kohti. – Ensi vuonna vuokrat nousevat, mutta todennäköisesti vähemmän kuin tänä vuonna, koska korot ovat kääntyneet jyrkkään laskuun ja inflaatio on ollut maltillista, Ahola sanoo. – Osalla ihmisistä on aiempaa enemmän vaikeuksia saada vuokria maksettua. – Toisekseen myös korona sekoitti vuokramarkkinoita, kun odotettu asukkaiden virta pääkaupunkiseudulle ei toteutunut. Asuntolainojen yleisin viitekorko, vuoden euribor, oli vielä keväällä 2022 nollassa mutta kävi korkeimmillaan syksyllä 2023 yli 4,2 prosentissa. Vuokrat tarkistetaan vuosittain, yleensä tammitai maaliskuussa. Erityisesti pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tarjonta on edelleen runsasta, arvioi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson. Muita alueita maltillisempaa vuokrakehitys on ollut tänä vuonna myös Satakunnassa. Lisäksi vuokrilla voidaan varautua tuleviin perusparannusmenoihin, Ahola kertoo. Nollakorkojen aikana Suomessa rakennettiin asuntoja yli kysynnän. Suomessa on yli miljoona vuokra-asuntoa. – Myös vaateet asunnon kuntoa kohtaan ovat kasvaneet. Niissä toimivat vuokrataloyhtiöt ovat viime vuosina rakentaneet paljon uusia kohteita ja niiden lainakantakin on siis suuri, Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARAn asuntomarkkina-asiantuntija Hannu Ahola kertoo. Häätöjä pyritään välttämään viimeiseen asti. – Perheasunnoille, kuten kolmioille, on aiempaa enemmän kysyntää. – Näissä kaupungeissa vuokrakotien markkinointiajat ovat alle kaksi viikkoa. Ennakointi helpottaa tilanteen hallintaa. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 11 ARA-asuntojen vuokrat ovat nousseet poikkeuksellisen paljon Anna Kivinen / Uutissuomalainen V altion tuella rakennettujen asuntojen vuokrat ovat nousseet tänä ja viime vuonna selvästi enemmän kuin vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat. Huonokuntoiset kohteet jäävät helposti roikkumaan. Ekonomisti Eemeli Karlsson, Suomen Vuokranantajat EVELIN KASK Asumistuen leikkaus näkyy Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARAn asuntomarkkina-asiantuntijan Hannu Aholan mukaan vuokrankorotukset ja asumistuen leikkaukset ovat alkaneet näkyä monien pienituloisten ihmisten arjessa. – Kohonneiden korkojen vaikutus näkyy erityisesti suurissa kaupungeissa. ARA-vuokra-asunnot ovat valtion tuella rakennettuja asuntoja, joilla on pyritty turvaamaan kohtuuhintainen asuminen kiireellisessä asunnontarpeessa oleville ja pienituloisille. Niistä ARA-asuntoja on noin 350?000. Vuokralaisilla on nyt usein paljon valinnanvaraa. Kuluvan vuoden heinä–syyskuussa ARA-vuokrat nousivat peräti 4,7 prosenttia. Viime ja tänä vuonna häätöjen määrä on Ulosottolaitoksen tilastojen mukaan kasvanut selvästi. ” Vaateet asunnon kuntoa kohtaan ovat kasvaneet. Epävarmaksi koettu talousja työllisyyskehitys vaikuttaa siten, että vuokralla asumisen houkuttelevuus on lisääntynyt. Syitä on ainakin kaksi. Uutissuomalainen p. Toinen selitys on, että vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista on jo pitkään ollut ylitarjontaa. Pääkaupunkiseudulla vuokrien kehitys on laahannut käytännössä paikallaan ylitarjonnan vuoksi. Kuluvan vuoden heinä–syyskuussa vuokrat nousivat 1,3 prosenttia. ARA-vuokrat ovat edelleen selvästi markkinavuokria halvemmat suurissa kaupungeissa. – Vuokranantajaan kannattaa olla ennakoivasti yhteydessä, mikäli tiedossa on maksuvaikeuksia. Eroa ARA-asuntojen ja vapaiden markkinoiden vuokra-asuntojen vuokrien välillä selittää kaksi tekijää. – Enimmillään meillä valmistui lähes 47 000 asuntoa vuodessa, joista lähes puolet pääkaupunkiseudulle. Ensinnäkin ARA-asuntojen vuokrat pitää lain mukaan määrittää omakustannusperiaatteella. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna pääkaupunkiseudulla vain puoli prosenttia ja muualla maassa kaksi prosenttia. Hurjimmat nousut nähtiin Hämeenlinnassa, Helsingissä ja Kouvolassa, kuudesta seitsemään prosenttia. Vuokralla asuu hieman yli kolmasosa kaikista asuntokunnista. Kolmioita ei ole tarjolla yhtä paljon kuin yksiöitä tai kaksioita, jolloin niiden vuokrat ovat nousseet pieniä asuntoja enemmän. Vuokralaisilla on siis paljon vaihtoehtoja. Vuokrat nousevat useimmissa ARA-kohteissa Aholan mukaan edelleen ensi vuonna. Mikäli ihmisellä on vaikeuksia maksaa vuokraansa, vuokravelasta on usein mahdollista tehdä maksusuunnitelma. Tavoitteena on varmistaa, että vuokratuotot vastaavat vuotuisia menoja. Esimerkiksi Helsingin kaupungin asunnot Oy eli Heka korottaa vuokriaan ensi vuonna keskimäärin 5,2 prosenttia. Esimerkiksi Helsinkiin valmistui yli tuhat uutta ARA-vuokra-asuntoa viime vuonna. – Ylitarjonnan vuoksi markkinaehtoisten vuokra-asuntojen omistajat eivät ole halunneet viedä korkojen ja yhtiövastikkeiden nousua täysimääräisesti vuokriin, jolloin ne ovat nousseet ARA-vuokria vähemmän. ARA-asuntojen vuokrat nousivat viime vuonna pääkaupunkiseudulla 2,8 ja muualla Suomessa kolme prosenttia. Vuokrien nousu on ollut suurinta Hämeenlinnassa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa. Tilanne heijastuu myös kuntien ja kunnallisten vuokrataloyhtiöiden asumisneuvontaan
– Nyt määrä on sitten taittunut, toteaa Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Manu Tuominen. Myös ensi vuonna määrä on pienempi kuin 2023. Tuomisen mukaan nykymäärät ovat Puolustusvoimille toiminnallisesti sopivia. . Määrät ovat kuitenkin pieniä. Kertausharjoituksia ja varusmieskoulutusta on nykyään jonkin verran myös ulkomailla. Kansainvälisyys on enemmänkin näkynyt kumppanimaiden joukkoina Suomen varuskunnissa. – Vuosina 2022 ja 2023 tehtiin pitkää päivää, ja tänä vuonna ollaan vähän tasaannuttu. Asevelvollinen voidaan määrätä asevelvollisuuslain mukaan kertausharjoitukseen, ja se on yhtä velvoittava kuin varusmiespalvelus. Puolustusvoimat aikoo tulevaisuudessa lisätä harjoittelua ulkomailla. Toki jotkut esimerkiksi Norjan johtamaan Nordic Responseen osallistuneet kävivät rajan yli ulkomailla, Tuominen sanoo. Noin 25 000 henkeä on sopiva määrä. Kertausharjoituksista maksettavat reserviläispalkat nousivat maaliskuussa reilulla eurolla päivässä. Enimmäispäivät ovat miehistöllä 80–150 sekä aliupseereilla, opistoupseereilla ja upseereilla 200 päivää. Naiset saavat myös varusrahaa 1,50 euroa päivältä. – Ei se mitenkään massiivista ole. Syynä ovat kansainväliset sotaharjoitukset Suomen lähialueilla ja Natoon liittyvät erityistehtävät. 12 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Kertausharjoitusten määrä vähentymässä tänä vuonna Juha Honkonen / Uutissuomalainen P uolustusvoimien kertausharjoituksissa käy tänä vuonna vähemmän reserviläisiä kuin viime vuonna. Harjoituksiin osallistuville maksetaan reserviläispalkka jokaiselta harjoituspäivältä. . . ” Kone niin sanotusti kävi pitkän rupeaman korkeilla kierroksilla. Kertausharjoitusten määrä nousi voimakkaasti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Vuosittaiseen vaihteluun taas vaikuttaa se, kuinka paljon on suuria harjoituksia, Häkkänen sanoo Uutissuomalaiselle . – Tavoitteena on, että asevelvollisuuslain säännöksiä palveluksen järjestämisestä ulkomailla kehitettäisiin niin, että esimerkiksi kuljettajien olisi nykyistä joustavampaa siirtää ajoneuvoja vaikkapa Norjaan tai Ruotsiin ja vastaavasti tuoda sieltä jotain materiaalia, Tuominen kertoo. Kertauksissa käyneiden nuppilukua nostettiin kymmenellä tuhannella vuosiksi 2022 ja 2023, kun turvallisuusympäristö muuttui negatiiviseen suuntaan. Kun varsinaisiin kertausharjoituksissa käyviin lisätään vapaaehtoisissa harjoituksissa käyvät, kokonaismäärä nousee noin 30 000 reserviläiseen. Kone niin sanotusti kävi pitkän rupeaman korkeilla kierroksilla. Harjoitusmäärän huippu oli viime vuonna. Kertausharjoituksissa käyvien reserviläisten osuus sodan ajan joukkoihin sijoitetuista on noin kymmenen prosenttia. Miehistön reserviläispalkka on 66,82 euroa, aliupseerien 70,16 euroa sekä upseerien ja erikoisupseerien 73,50 euroa päivältä. Kertausharjoituskäsky lähetetään kirjeenä vähintään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. KERTAUSHARJOITUKSET Kutsu tulee kirjeitse . Noin 25 000 henkeä on sopiva määrä. Lähde: Puolustusvoimat Kertausharjoituksissa käyvien määrä on vakiintumassa reilun 25 000 reserviläisen tasolle vuosittain. . SAUVO JYLHÄ p Uutissuomalainen. Kouluttajien määrä tulee vastaan. Valtion talousarvioesityksen mukaan harjoituksissa käy tänä vuonna 25 330 reserviläistä, kun heitä oli viime vuonna noin 3 000 enemmän. . Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo syyksi kouluttajien rajallisen määrän. koulutuspäällikkö Manu Tuominen, Pääesikunta Puolustusvoimien koulutusresurssit ovat jo tapissaan. Puolustusvoimien henkilöstömäärää lisätään vuosien 2023–2026 aikana 500 henkilötyövuodella. Lisäksi kaikille maksetaan päivärahaa 5,90 euroa. Kertausharjoituksiin ei voida määrätä siviilitai täydennyspalvelusta suorittaneita. Siinä ei ole tapahtunut tai tapahtumassa muutoksia vuosina 2023–2025. Päiväraha on verotonta tuloa. . Kun reserviläispäivän hinta oli Puolustusvoimille viime vuonna keskimäärin 158 euroa, on se tänä vuonna 182 ja ensi vuonna 183 euroa. – Käytännössä kertausharjoituksiin osallistuvien määrä pidetään nykytasolla. Sodan ajan joukkojen vahvuutta on ylläpidetty 280 000:ssa. Miehistöllä palkka on nyt 66,82 euroa, aliupseereilla 70,16 euroa sekä upseereilla ja erikoisupseereilla 73,50 euroa päivältä
Säästöjä olisi Vigeliuksen mukaan haettava etenkin hallinnosta ja kunnan lakisääteisten tehtävien ulkopuolisista kohteista. – Siellä on tällä hetkellä suurimmat jutturuuhkat ja pitkät käsittelyajat, Jaakkola sanoo. – Hiilineutraalisuustiekarttojen sijaan Tampere tarvitsee tiekartan matalampaan verotukseen. Lisäksi iso osa määräaikaisista viroista on saatu vakinaistettua. Lisätyövoiman tarkoitus on ollut purkaa jutturuuhkia ja vastata aiempaa suurempiin juttumääriin. – Ensin käsitellään pitkään vireillä olleita asioita, joten on itse asiassa luonnollista, että keskimääräiset käsittelyajat lähtevät ensin pitenemään. Heitä tarvitaan tuomioistuimissa selättämään kasvanutta työmäärää ja rästiin jääneitä juttuja sekä purkamaan ruuhkia. Tuoreessa kyselyssä 51 prosenttia vanhemmista ei säästä tai sijoita lapsilleen. Hän nostaa tiedotteessa tärkeimmiksi vaaliteemoikseen talouden ja turvallisuuden. Vigelius, 27, on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Sen nimesi reilut 20 prosenttia vastaajista. Tarkat henkilötyövuosiluvut eivät ole vielä tiedossa. Työntekijöitä tarvitaan ruuhkien purkamiseen ja kasvaneiden juttumäärien hoitamiseen. Tampereen nykyinen pormestari on Kalervo Kummola (kok.). Orava muistuttaa, että lapsi saa vanhempien säästämät tai sijoittamat varat käyttöönsä täytettyään 18 vuotta. Jaakkola kertoo, että ottaa vielä aikansa, ennen kuin käsittelyajat lyhenevät niillä alueilla, joilla aikoja pystytään lisäresursseilla lyhentämään. Oikeusministeriön tuottavuusohjelman mukaan tuomioistuinten pitäisi saavuttaa ensi vuonna noin kahden miljoonan euron säästöt. Helsingissä, Itä-Uudellamaalla ja Länsi-Uudellamaalla käräjäoikeuden päätöstä on saanut odottaa tänä vuonna kuudesta kahdeksaan kuukautta. Verottamalla ja autoilua kurittamalla tilanne ei parane, vaan se ajaa työssäkäyvät ja perheelliset naapurikuntiin, Vigelius sanoo tiedotteessa. PS:n Vigelius pormestariehdokkaaksi Tampereella Iiro-Matti Nieminen, Emmi Tilvis?/?STT Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius on valittu puolueensa pormestariehdokkaaksi Tampereella. Lisääntyneen työmäärän vuoksi kaikissa tuomioistuimissa ei valitettavasti pystytä vielä edes pyrkimään käsittelyaikojen lyhentämiseen. Tampereen vihreät valitsee pormestariehdokkaansa joulukuussa. SAMI KUUSIVIRTA Pankin kyselytutkimus: Lapsille säästäminen yleistynyt hieman Markus Mattlar / Uutissuomalainen Vanhemmat säästävät tai sijoittavat rahaa lapsilleen hieman entistä useammin. Palkattujen joukossa on muun muassa tuomareita, käräjäsihteereitä ja käräjänotaareita. Silloin osuus oli 46 prosenttia. Lapsilleen säästävät tai sijoittavat vanhemmat suosivat yleisimmin säästötiliä tai rahastoja. Yleisin peruste olla säästämättä tai sijoittamatta on kyselyn mukaan ylimääräisen rahan puute. Perussuomalaiset oli viime kuntavaaleissa Tampereen neljänneksi suurin puolue 13,6 prosentin kannatuksella. ” Ensin käsitellään pitkään vireillä olleita asioita. Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) kertoi lokakuussa, että hän pyrkii SDP:n pormestariehdokkaaksi. Tällöin pitää kuitenkin huomioida lahjaveron aiheuttamat mahdolliset kulut. Lähes yhtä moni perusteli toimintaansa sillä, että säästäminen tai sijoittaminen ei ole tarpeen. Jaakkola kertoo, että säästöjä on todella vaikea saada, koska tuomioistuinlaitoksen menot koostuvat pääosin henkilöstön palkoista, tietotekniikasta ja vuokrista. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimuksen mukaan 49 prosenttia vanhemmista sijoittaa tai säästää lapsilleen. Hän nousi Tampereen johtoon viime vuonna, kun edeltäjä Anna-Kaisa Ikonen (kok.) nousi eduskuntaan. SDP:n kunnallisjärjestö valitsee ehdokkaan marraskuun lopulla. Talouspuolella Vigelius ajaa säästöjä. ylijohtaja Riku Jaakkola, tuomioistuinlaitos Tuomioistuimet saavat uusia työntekijöitä ensi vuonna. Jaakkolan mukaan rekrytoinnit ovat sujuneet suhteellisen hyvin, mutta työntekijöitä on jouduttu suuren tarpeen vuoksi palkkaamaan aikaisempaa pienemmällä kokemuksella. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 13 Tuomioistuimiin palkataan ensi vuonna noin 80 uutta työntekijää Simo Natunen / Uutissuomalainen T uomioistuimet saavat ensi vuonna noin 80 uutta työntekijää, kertoo tuomioistuinlaitoksen ylijohtaja Riku Jaakkola. – Esimerkiksi Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa juttujen ja työn määrä ovat lisääntyneet parin viime vuoden aikana merkittävästi. Asiaa kysyttiin pankin tutkimuksessa edellisen kerran vuonna 2019. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen on ilmoittanut, ettei hän lähde pormestarikisaan. Valtaosa uusista työntekijöistä on palkattu pääkaupunkiseudun käräjäoikeuksiin ja hovioikeuteen. Osakkeisiin tai pörssinoteerattuihin rahastoihin on sijoittanut 6 prosenttia vastaajista. – Jos haluaa lapsen saavan varat käyttöönsä myöhemmin, tulee ne säästää ensin omiin nimiin ja lahjoittaa lapselle myöhemmin. Viime vuonna tuomioistuinlaitokselle osoitettiin oikeudenhoidon resurssien varmistamiseksi pysyvää lisärahoitusta 19,4 miljoonaa euroa. Myös säästöjä olisi etsittävä. Lisäksi on esitetty lautamiesjärjestelmän lakkauttamista. Tuomioistuinvirasto on esittänyt muun muassa käräjäoikeuden istuntopaikkojen lakkauttamista Varkaudessa, Nurmeksessa ja Pietarsaaressa. Danske Bankin lainaja sijoituspalveluista vastaava johtaja Ville Orava toteaa pankin tiedotteessa, että vanhemman elämäntilanne säätelee sitä, kuinka paljon lapselle on mahdollista säästää. Viisi vuotta aikaisemmin lukema oli 54 prosenttia. – Vaikka Tampere verottaa etelän suurista kaupungeista eniten, taloutemme on pahasti alijäämäinen. Tuomioistuinlaitoksen tilastojen mukaan Suomen käräjäoikeuksissa rikosoikeudellisten asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli tammi– syyskuussa yli viisi kuukautta. Rahoituksella tuomioistuimet ovat saaneet tänä vuonna noin sata uutta työntekijää. Säästötiliä käyttää 21 ja rahastoja 12 prosenttia vastaajista. Siellä lisäresurssit ovat menneet enimmäkseen lisätyöhön vastaamiseen. ”Hiilineutraalisuustiekarttojen sijaan Tampere tarvitsee tiekartan matalampaan verotukseen.” Joakim Vigelius Uutissuomalainen p. Lisäksi oikeudenhoidon resursseja vahvistetaan ensi vuodesta alkaen 25 miljoonalla eurolla
Lisäksi Israelin toimet vaikuttavat järjestön tuoreen raportin mukaan täyttävän etnisen puhdistuksen määritelmän niillä alueilla, joille palestiinalaisilla ei ole mahdollisuutta palata. Poliisi alkoi tarkastella Gaetzin toimintaa samalla kun tutki tämän ystävää, entistä verohallinnon työntekijää Joel Greenbergiä. YK:n erityiskomitea on tutkinut Israelin toimintaa vuosia. Erityiskomitea on vuosikymmenten ajan tutkinut Israelin toimintaa, joka vaikuttaa oikeuksien toteutumiseen miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Israelin sotatoimet täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit Gazassa STT, AFP I sraelin sodankäynti Gazassa täyttää kansanmurhan tunnusmerkit, kerrottiin YK:n erityiskomitean tuoreessa raportissa torstaina. – Israelin hallitus ei voi väittää pitävänsä palestiinalaisia turvassa, kun se tappaa heitä pakoteiden varrella, pommittaa niin sanottuja turvallisia vyöhykkeitä ja katkaisee ruoan, veden ja sanitaation, sanoo Nadia Hardman, HRW:n pakolaisja siirtolaisoikeustutkija järjestön tiedotteessa. Trumpin edellispäivänä ilmoittamista nimistä leuat lattiaan loksauttavin oli floridalaisen kongressiedustajan Matt Gaetzin (kuvassa) valitseminen ehdolle Yhdysvaltojen oikeusministeriksi. Gaetzia epäiltiin muun muassa siitä, että hänellä olisi ollut seksisuhde 17-vuotiaan kanssa ja että hän olisi ostanut seksiä. Komitea nostaa esiin myös siviiliuhrien suuren määrän sekä palestiinalaisille tarkoituksellisesti aiheutetut hengenvaaralliset olosuhteet. Gaetz on kiistänyt syytökset. Komitean mukaan Israel muun muassa käyttää nälkiinnyttämistä sodankäynnin menetelmänä ja rankaisee palestiinalaisväestöä kollektiivisesti. p Ulkomaat. Yhtenä Trumpin kansallisen turvallisuuden neuvonantajista hänen ensimmäisellä presidenttikautenaan toiminut John Bolton sanoi NBC-kanavan haastattelussa, että valinta on ”surkein koskaan mihinkään ministerinvirkaan tehty Yhdysvaltojen historiassa”. Julkistamatta olivat muun muassa valtiovarainministeri ja terveysministeri. Myös ihmisoikeusjärjestö syyttää Israelia sotarikoksista Gazassa. – Israelin olisi jokaisessa tapauksessa osoitettava, että siviilien siirtäminen oli ainoa vaihtoehto, jotta se noudattaisi täysin kansainvälistä humanitaarista oikeutta, Hardman sanoi AFP:n mukaan. Raportti kattaa ajanjakson äärijärjestö Hamasin viimesyksyisestä hyökkäyksestä kuluvan vuoden heinäkuuhun. OMAR AL-QATTAA / AFP ” Israelin hallitus ei voi väittää pitävänsä palestiinalaisia turvassa, kun se tappaa heitä pakoteiden varrella. Vuonna 2022 Greenberg sai 11 vuoden vankeustuomion myönnettyään syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvään ihmiskauppaan. Gaetz nousisi johtamaan oikeusministeriötä, joka tutki vuosien ajan häntä koskevia ihmiskauppaan ja oikeudenkäytön häiritsemiseen liittyviä syytöksiä. Hardman kertoi 172-sivuinen raportin perustuvan siirrettyjen gazalaisten haastatteluihin, satelliittikuviin ja elokuuhun 2024 mennessä tehtyyn julkiseen raportointiin. HRW:n mukaan ei ole kuitenkaan sellaista uskottavaa syytä, jonka perusteella Israel olisi pakotettu siirtämään lähes koko Gazan väestön, usein useita kertoja. Järjestön mukaan Israelin toimien vuoksi Gazan asukkaista yli 90 prosenttia on joutunut siirtymään. Järjestön mukaan sen keräämät todisteet osoittavat, että Israelin toistuvat evakuointikehotukset Gazassa täyttävät pakkosiirtojen määritelmän ja siten myös sotarikoksen määritelmän. Israel sanoo siirtojen olevan oikeutettuja siviilien turvallisuuden vuoksi, koska palestiinalaiset aseelliset ryhmät taistelevat siviilien keskuudessa. Edustajainhuoneen entinen puhemies, republikaaneja edustava Kevin McCarthy on arvostellut Gaetzia muun muassa sanomalla, että tämä pitäisi tuomita rikoksesta. Raportin sisältö voi jäädä pimentoon, sillä Gaetz erosi kongressista heti Trumpin nimitysuutisen tultua julki. Myös ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) syyttää Israelia sotarikoksista Gazassa. Operaatio on pakottanut ainakin 100 000 ihmistä siirtymään aivan alueen pohjoisosasta Gazan kaupunkiin ja sen ympäristöön, sanoi YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestön UNRWA:n tiedottaja Louise Wateridge AFP:lle. Raportti ei siten sisällä esimerkiksi Israelin viimeaikaista voimakasta hyökkäystä Gazan pohjoisosaan. 14 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Matt Gaetzin valinta Trumpin oikeus ministeriksi järkytti Yhdysvalloissa odotettiin tulevan presidentin Donald Trumpin jatkavan torstaina valintoja tulevaan hallintoonsa, vaikka pöly edellistenkään ympärillä ei ollut laskeutunut. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan yli 90 prosenttia Gazan asukkaista on joutunut siirtymään Israelin toimien vuoksi. Komitean mukaan Israel toimii näin huolimatta YK:n toistuvista vetoomuksista, kansainvälisen tuomioistuimen sitovista määräyksistä ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmista. Häntä vastaan ei nostettu syytteitä, mutta edustajainhuoneen eettinen komitea oli jatkanut hänen toimiensa tutkintaa. – Israel on räikeästi rikkonut velvollisuuttaan varmistaa, että palestiinalaiset voivat palata kotiin hävittäen laajoilla alueilla käytännössä kaiken, Hardman sanoo. Järjestön mukaan pakkosiirtäminen on ollut laajamittaista ja systemaattista. Näin ollen edustajainhuoneen komitealla ei ole enää toimivaltuuksia jatkaa tutkintaa. Gaetzin valintaa on arvosteltu kovasanaisesti. CNN:n lähteiden mukaan komitean vuosia odotettu raportti oli tarkoitus julkaista aikaisintaan tämän viikon perjantaina. Komitean mukaan Israel aiheuttaa tahallisesti kuolemaa, nälkiintymistä ja vakavia vammoja piirittämällä Gazaa, estämällä humanitaarista apua sekä tappamalla kohdennetuilla iskuilla siviilejä ja avustustyöntekijöitä
Myös pienempien jäätiköiden tilanne kehittyy pitkälti samaan suuntaan isojen kanssa. Lämpenemisen suuruusluokka vuoteen 2100 mennessä ja globaalin merenpinnan nousun todennäköinen vaihteluväli +1,5–2 °C: 0,01–0,10 m +2–3 °C: 0,04–0,13 m +5 °C: 0,09–0,18 m Kolme skenaariota: Grönlannin mannerjäätikkö +1,5–2 °C: 0,07–0,11 m +2–3 °C: 0,10–0,14 m +5 °C: 0,15–0,20 m Kolme skenaariota: Vuoristojäätiköt +1,5–2 °C: 0,03–0,27 m +2–3 °C: 0,03–0,29 m +5 °C: 0,03–0,34 m Kolme skenaariota: Antarktiksen mannerjäätikkö Maailmalla kehitellään keinotekoisia ratkaisuja hidastaa jäätiköiden sulamista, mutta haasteina ovat mittakaava ja hintalappu. Vielä vuonna 2012 hiilellä tuotettiin noin 40 prosenttia Britannian käyttämästä energiasta. Tutkimusprofessori Aku Riihelän (ympyräkuvassa) mukaan merenpinnat nousevat tulevaisuudessa jäätiköiden sulamisen takia oli mikä oli. – Tiettyyn määrään merenpinnan nousua olemme jo tavallaan sitoutuneet. Britannia aikoo kieltää kaikki uudet hiilikaivokset Britanniassa valmistellaan uutta lainsäädäntöä, jolla kielletään kaikki uudet hiilikaivokset, kertoi maan energiaministeri torstaina. Ruotsin turvallisuuspoliisi sanoi tuolloin, että Iran saattoi olla osallisena iskuissa. Kun jäätiköt sulavat, ihmiset eivät enää välttämättä saa vettä yhtä tasaisesti kuin aiemmin. Mutta tulevaisuudessa on vielä paljon pelivaraa siinä, mikä on lopputulema ja millä aikavälillä, Riihelä Ilmatieteen laitokselta kertoo. – Espanjan meteorologian laitos antoi tälle alueelle korkeimman tason säävaroituksen eli punaisen varoituksen, ja se oli edelleen voimassa ainakin torstaina aamulla, hän sanoi. – Fuengirolaankin sitä tuli, mutta kannaltamme ei onneksi aivan yhtä suuria määriä kuin on satanut Malagaan ja siitä idän suuntaan esimerkiksi Valenciaan. 2,5% Sveitsin jäätiköt sulivat vuoden aikana 2,5 prosenttia. Valencian seutu selvisi säikähdyksellä uusista rankkasateista STT, AFP Tulvissa ja rankkasateissa pahoja tuhoja kokenut Valencian seutu selvisi alueelle saapuneista uusista rankkasateista vähin vahingoin, kertoivat viranomaiset. Espanjan pääkaupungin Madridin ja Valencian välinen pikajunayhteys saatiin niin ikään käyttöön ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun se suljettiin kaksi viikkoa sitten tulvien vuoksi. Esimerkiksi monissa paikoissa Aasiassa ihmisten juomavesi tulee vuoristo jäätiköiltä. Ne ovat menettäneet massaa huomattavia määriä tämän vuosituhannen aikana, Riihelä sanoo. – Niin Alpeilla, Alaskassa kuin Aasiassakin vuoristojäätiköt ovat menettäneet massaa. Sen sijaan osassa eteläistä Andalusian maakuntaa pysyi voimassa Aemetin toiseksi korkein sadevaroitus. Norja madaltaa terrori uhkatasoa Norjan turvallisuuspoliisi PST madaltaa arviotaan terrori-iskun uhasta korkealta tasolta kohtalaiselle tasolle. – Heinäja elokuun ennätyshelteet yhdistettynä Saharasta lentäneeseen tomuun johtivat siihen, että jäätiköt sulivat vuoden aikana 2,5 prosenttia, raportissa tiivistettiin. Yleensä talven aikana jäätiköt keräävät massaa, Lihavainen kertoo. Tärkeimmät ja isoimmat jäätiköt ovat Grönlannin mannerjäätikkö ja Antarktis eli Etelämanner. Viranomaistietojen mukaan liki puolet kuolleista oli 70-vuotiaita tai sitä vanhempia. Suuressa mittakaavassa jäätiköiden sulaminen vaikuttaa ennen kaikkea merenpintojen nousuun. Nostoa edelsivät tapaukset, joissa Israelin Tukholman-suurlähetystön lähellä ammuttiin ja Kööpenhaminan-suurlähetystön liepeillä räjähteli. Riihelän mukaan maailmalla pohditaan tällä hetkellä useita mielenkiintoisia keinoja hidastaa jäätiköiden sulamista keinotekoisilla ratkaisuilla. Valenciaan kaksi viikkoa sitten iskeneissä tulvissa sai surmansa 224 ihmistä. Raportin mukaan Sveitsin jäätiköt ovat sulaneet tämän vuoden, vaikka lunta satoikin poikkeuksellisen paljon. Yli puoli miljoonaa koululaista tai opiskelijaa sai torstainakin jäädä kotiin, koska opinahjot pysyivät suljettuina. Joitakin yksittäisiä poikkeuksia voi toki olla, jos lumisadetta on saatu alueella poikkeuksellisen paljon. Merenpintojen nousun lisäksi jäätiköiden sulamisella voi olla Riihelän mukaan paikallisesti merkittäviä vaikutuksia. Turvallisuuspoliisin mukaan tällaisiin kohteisiin kohdistuva uhka pysyy kuitenkin edelleen kohonneena. – Tänä vuonna monet jäätiköt eivät ole päässeet palautumaan, vaan ne ovat koko ajan menettäneet jäätikkömassaa. Energiaministeri Michael Shanksin mukaan kaivosten kieltäminen palvelee tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja tekee tilaa uuden sukupolven ammattitaitoisille työläisille. Andalusiassa koulut pysyivät edelleen kiinni, eivätkä kodeistaan evakuoidut pääse vielä palaamaan. Pohdinnassa ovat muun muassa keinot, joiden avulla merijäätä voitaisiin synteettisesti muodostaa tai sen muodostumista voitaisiin kiihdyttää. Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan johtava pappi Jarmo Karjalainen kertoi torstaina, että tilanne on ollut poikkeuksellinen myös rannikon suomalaiskeskuksen Fuengirolan seudulla. Terrori-iskun uhkatasoa nostettiin Norjassa lokakuun alussa kohtalaisesta korkeaksi. Uhkataso laskee näin viisiportaisen asteikon toiseksi korkeimmalta tasolta keskimmäiselle. Mutta kovia sateita oli keskiviikkona muuallakin. – Haasteena keinotekoisissa ratkaisuissa on kuitenkin mittakaava. PST:n mukaan Iraniin liittyvien toimijoiden aiheuttama uhka israelilaisille tai juutalaisille kohteille Norjassa on nyt heikentynyt. Andalusian maakuntajohtajan Juanma Morenon mukaan noin 4 000 kodeistaan evakuoidun alueen asukkaan paluu torstaina olisi ”hyvin vaikeaa”. Samansuuntaisia havaintoja on tehty ainakin myös Sveitsissä, jossa maan jäätiköiden tilaa tarkkaileva Glamos-järjestö julkaisi lokakuun alussa vuotuisen raporttinsa. Kadut tulvivat Malagan alueella, kun rankkasateet iskivät Aurinkorannikolle keskiviikkona ja torstaina. Britannian viimeinen hiilivoimalaitos suljettiin viime kuussa. Yhdeksi syyksi tähän Lihavainen nostaa ennätyksellisen kuuman kesän. Se ehti toimia viisi vuosikymmentä, hallitus kertoo tiedotteessaan. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 15 Erikoinen vuosi: Jäätiköt jatkoivat sulamistaan talvellakin Minna Pulli?/?STT T utkijoiden mukaan kuluva vuosi on ollut erikoinen, sanoo Norjan Huippuvuorilla nyt jo yli kuusi vuotta työskennellyt ja asunut Heikki Lihavainen. Ulkomaat p. Lisäksi tällaiset ratkaisut ovat Riihelän mukaan potentiaalisesti hyvin kalliita. Tarve olisi sadoilletuhansille ellei jopa miljoonille neliökilometreille, jotta isompia vaikutuksia todella saataisiin aikaan. Lihavainen toimii Huippuvuorille rakennetun integroidun arktisen alueen havainnointijärjestelmän (SIOS) johtajana. STT, Maija Korpinen Lähde: IPCC Miten jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpintoihin. – Kummankaan tilannetta ei voi sanoa hyväksi. Britannian pääministeri Keir Starmer lupasi tiistaina Bakun ilmastokokouksessa, että Britannia aikoo vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 81 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2035 mennessä. EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan kuluvan vuoden kesä oli mittaushistorian kuumin niin Euroopassa kuin globaalistikin. Tehokkaimpana keinona jäätiköiden sulamisen estämiseksi hän pitää edelleen lämpötilojen nousun hillintää. Tämä vuosi ei Riihelän mukaan ole ollut ennätyshuono kummallekaan jäätikölle, mutta merkkejä käänteestä parempaan ei ole kuitenkaan nähtävissä. Espanjan ilmatieteen laitos (Aemet) alensi torstaina Valencian rannikolle antamaansa korkeinta mahdollista sadevaroitusta parilla pykälällä. Koulut, yliopistot, päivätoimintakeskukset ja urheilupaikat avattiin, ja yksityisautoille asetetut liikkumisrajoitukset poistettiin. Karjalaisen mukaan vettä on satanut seudulla viime päivinä paljon
Peli on parantunut ottelujen edetessä. – Minulla on lentopallotaustaa, mutta siirryin sitten beach volleyn Kai Sandberg Tammelalaisyleisö ottanut muukalaislegioonan omakseen. – Kausi on alkanut positiivisissa merkeissä. Vaikka sali ole koolla pilattu, siellä saa pienemmälläkin yleisöllä tiiviin ja hyvän tunnelman aikaan. Plakkarissa on myös piste Kaiku-kamppailusta, jossa Ryske joutui taipumaan viiden erän väännön jälkeen. Ja mikäs on yleisön tykätessä, kun porukka pelaa vauhdikasta ja monipuolista lentopalloa tasokkaassa lohkossa. 2-sarjan kotipeleissä Riihivalkaman koululla riittää tunnelmaa. Ryske on napannut viidestä pelistä kolme voittoa ja on hävinnyt kahdesti. Lähdimme pelaamaan vauhdikasta peliä ja pitämään kentällä hauskaa, ja olemme siinä onnistuneet. Täytyy yrittää, jos jo lauantain Loimu-pelissä saisimme sadan katsojan rajan rikki, kertoo Ryskeen joukkueen nokkamies, forssalaislähtöinen Sakari Peltonen. Joukkueella on pistepussissa kymmenen pojoa ja se on 2-sarjan jaetulla kakkossijalla Kosken Kaiun kanssa. Ryske aloitti pelit Riihivalkaman koulun salissa ja aikoo pelata siellä kauden loppuun. 16 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Ryske pitää hauskaa ja yleisö nauttii lehtereillä R iihivalkaman koululla on riittänyt tänä syksynä ääntä ja reipasta menoa, kun Tammelan Ryskeen miesten joukkue on pelannut kotisalissaan lentopallon 2-sarjaa. Taitavan nipun kokoamisesta saa kiittää Sakari Peltosta, jota ilman kausi olisi saattanut jäädä seuralta väliin. p Urheilu. Ryskeen joukkue on täynnä kovia ja kokeneita pelimiehiä, joista osa voi olla näillä kulmilla vähän vähemmän tuttuja. Tulostakin on tullut, tyytyväinen Peltonen kertoo. – Kosken Kaikua vastaan meillä oli Riihivalkaman koululla 90 katsojaa. Vaikka Ryskeen kauden kokoonpanoa voi kutsua muukalaislegioonaksi, tammelalaisyleisö on ottanut reippaasti pelaavan joukkueen omakseen. Eikä Ryske ole suinkaan kautta hullummin aloittanut. 100 Yleisötavoite seuraavan kotipeliin
Jäljellä olevat alkusarjan kotiottelut: Ryske-Loimu la 16. Vonn puhui myös mahdollisuudesta kisata 2026 talviolympialaisissa. Henki on myös hyvä, kenenkään virheitä ei ihmetellä, eikä toista moitita. Ryskeen tavoitteena on edetä ylempään jatkosarjaan, johon pääsee lohkosta kolme parasta. Vonn voitti 82 maailmancupin osakilpailua ja olympiakullan syöksylaskussa, mutta joutui lopettamaan uransa, koska hänen useaan kertaan vammautunut oikea polvensa ei enää kestänyt kisaamista. Porukkaa yhdistää kaveruus, tunnemme toisemme ja meillä on hauskaa kentällä. Seuraavan kerran Ryske iskee Riihivalkaman koululla jo lauantaina, kun se saa vastaansa Loimun. En tekisi tätä, jos en toivoisi pääseväni kisaamaan. Näyttävintä tuuletustyyliä Marko Tuomelalta. . En tiedä, Vonn sanoi. Peltonen alkoi kysellä, saadaanko Tammelassa täksi kaudeksi joukkuetta. Tälle olisi kiva saada jatkuvuutta. Tuomo Kortesuo pelaa Ryskeen passarina. Sakari Peltonen LASSI PUHTIMÄKI Ryske on päässyt kuluvalla kaudella tuulettamaan useasti. Joukkueen keski-ikä on taitaa olla kolmenkympin päällä. Jos siihen ei olla valmiita, naisten urheilu menetetään, enkä ole valmis siihen. Kun alkoi näyttää siltä, että jatko on pelaajien vähyyden takia vaakalaudalla, laajensi hän kierrosta tuntemiinsa biitsin pelaajiin ja alueellisesti vähän kauemmas. Vanha kipinä iski, tuli sellainen olo, että jos lähtisi vielä kokeilemaan ihan tätä vanhaa kunnon sisäpeliä, Peltonen kertoo. Hyvä olisi, kun mukana on 8–9 pelaajaa. Ryske saa taistella ihan tosissaan napatakseen pisteitä vastustajilta. Ja sitten meillä on mukana muutama kokemuspelaaja, Peltonen naurahtaa. Ryske-Loimu pelataan lauantaina kello 15 alkaen. Meillä on paljon biitsitaustaisia pelaajia, joten jokainen osaa tehdä melkein kaikkea. – Naisten sarjan suojeleminen on minusta ehdottoman tärkeä. Ainoastaan Viestin porukka on hieman heikompi, muuten on tosi tasaista. Biitsin SM-sarjaa pelanneita löytyy Ryskeen riveistä useampia, Vili Topiolla on lajista jopa SM-mitaleja. ” Tälle olisi kiva saada jatkuvuutta. – Pelaajat ovat eri puolilta Etelä-Suomea, ei se muukalaislegioona ole huono sana kuvaamaan meitä. – Kolmenkympin molemmin puolin ollaan. 2-sarjan B-lohko, jossa on joukkueita lähinnä Turun suunnalta, on osoittautunut tasokkaaksi ja tasaiseksi. – Katsotaan nyt, kyllähän into on herännyt. Meillä on varmasti sarjan parhaita kotitapahtumia, kannattaa tulla paikan päälle. Atte Kyrölä on taas pelannut lentopallossa Mestaruusliigaa. Kosken Kaikua vastaan kamppailtiin täydet viisi erää. Syynä on KOK:n marraskuussa 2021 julkaisema linjaus, jonka mukaan urheilijaa ei saa sulkea pois kilpailuista sukupuolisen kehityksen poikkeaman tai transsukupuolisuuden takia, ellei tämän voida osoittaa johtavan epäreiluun kilpailuetuun. Taiwanin Lin Yu-ting ja Algerian Imane Khelif voittivat kultamitalit nyrkkeilyn naisten sarjassa, vaikka heidät oli viime vuonna suljettu MM-kisoissa naisten sarjasta sukupuolitestin jälkeen. Viime kaudella, kun Ryske oli jo 2-sarjassa, kävin joukkueen muutamissa treeneissä. Loimu on vain pisteen päässä ja janoaa revanssia Ryskeestä, joka kaatoi Loimun lokakuussa Raisiossa ja voitti siellä kauden alla Pre season -turnauksen. Vonn kertoi tavoitteekseen kisata maailmancupissa tällä kaudella, mahdollisesti jo joulukuussa. Vaikka rinki on paperilla leveä, pelaajia ei ole yhtään liikaa. – Minusta KOK tarvitsee erittäin, erittäin selkeän linjan tässä asiassa, Coe sanoi. Hyvää juttua ei kannata jättää yhden kauden projektiksi. – Me emme ehkä iske lämmittelyssä kaikkein kovimmin, mutta pelissä saattaa osat vaihtua. Jos heikkouksia haluaa oikein kaivella, sellainen löytyy. Urheilu p. Minulla on tavoitteita. – Yleisö on ottanut meidän omakseen, se on tykännyt kun on voitettu ja on tykännyt, vaikka on hävittykin. Minusta nykyinen linja ei ole tarpeeksi selkeä, Coe sanoi. Kunnossa jätkät ovat. Ja haluaa tietty pudotuspeleihin, joihin voi nousta alemmankin jatkosarjan kautta. joulukuuta, Ryske-Jankko 15. joulukuuta. Pelaaminen on ollut sen verran hauskaa, että Peltonen toivoo Ryskeelle jatkuvuutta. Kun asutaan eri puolilla maata ja töitäkin tehdään, peleihin on lähdetty napakoilla kokoonpanoilla. Pelaajat treenaavat kyllä omillaan, mutta joukkueen yhteistreenejä ei juuri ehditä pitää, kun kaikki eivät asu samalla seudulla. Vonn oli polven tekonivelleikkauksessa seitsemän kuukautta sitten. Rakastan kovaa menemistä. Kokoonpano: Jani Antola, Samuli Karlsson, Tuomo Kortesuo, Atte Kyrölä, Tuomas Laine, Hannu Leinonen, Petteri Niemelä, Sakari Peltonen, Henri Piipari, Arto Sarén, Jussi Timonen, Vili Topio, Marko Tuomela, Tapio Virtanen, Oskari Vuorinen. – Hyvä lohko. TAMMELAN RYSKE 2024–25 . marraskuuta, Ryske-TUTO Volley 1. – Yritän olla menemättä asioiden edelle, koska ylitettäviä esteitä on yhä. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 17 puolelle. BBC: Coe vaatii selkeitä rajoja naisten sarjoihin STT Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajaksi ensi vuoden maaliskuussa pyrkivä Sebastian Coe vaatii BBC:n haastattelussa selkeitä rajoja naisten sarjojen osallistumisoikeuteen. – Ei se ole tarkoitus, että kuudella mennään peleihin. Miten kovaa pystyn menemään. Porukka on taitava ja monipuolinen, osaamme tämän. KOK:n nykyinen linjaus johti repivään keskusteluun Pariisin viime kesän olympialaisissa. Tällä hetkellä sukupuoleen perustuvien sarjojen tilanne vaihtelee lajista toiseen. Verkolla ilmassa Atte Kyrölä. Mietitään korkeintaan sitä, miten voisi paremmin auttaa kaveria. – Yhteistreenissä jäämme muista jälkeen, mutta kausi on pitkä ja yhteisiä harjoituksia ehdimme vielä pitää. Lindsey Vonn palaa kilpa rinteisiin viiden vuoden tauon jälkeen STT Kaikkien aikojen menestyksekkäimpiin alppihiihtäjiin kuuluva Lindsey Vonn, 40, palaa kilparinteisiin. Lopulta oli koossa reilu rinki kovia pelimiehiä. Ryskeellä on kokemusta ja taitoa. Yhdysvaltalainen kertoi päätöksestään New York Timesin haastattelussa
SaiPa hankki NHL-konkarin JÄÄKIEKKO LIIGA JYP–LUKKO 2–5 (0–1, 2–2, 0–2) Ässät–KooKoo 4–3 (1–0, 0–2, 3–1) SaiPa–Kärpät 4–3 (1–0, 3–0, 0–3) KalPa–Sport 7–3 (3–0, 2–2, 2–1) MESTIS Hokki–Ketterä 3–5 (2–1, 1–2, 0–2) K-Vantaa–KeuPa HT 4–7 (1–2, 3–1, 0–4) NHL Pittsburgh–Detroit ja. 040 822 9069 Ajo-ohje: Ent. Nyt hän näytti meille vihreää valoa, aika on kypsä sille, että hän haluaa lähteä koettamaan, miten homma toimii, kertoo FPS:n pelaajakoordinaattori Anssi Rantanen. Tässä edetään maltilla, emme odota, että hän heti alkaa ratkoa pelejä, Rantanen painottaa. Faktian päärakennus Wiksbergissä Kotim. Ei pohjahintoja! Katso kuvia: www.huutokauppakeskinen.fi Turuntie 1, FORSSA Puh: (03) 587 9300 koskenniska.fi livenä La 16.11. Soppaa mukaan ämpäreissä, ämpäri kaupan päälle. Pysyk, 32, on pelannut NHL-urallaan yhteensä 521 runkosarjaottelua Buffalo Sabresissa, Florida Panthersissa ja Dallas Starsissa. Myydään niin kauan kun tavaraa riittää. FPS palaa lauantaina pari viikon sarjatauolta. Pelaajakoordinaattori Anssi Rantasen mukaan puolustusta saatetaan vielä täydentää. divisioonaa Feeniks Basket-Ura Basket 2 klo 19.15 Feeniksissä. – Ei tullut voitto helpoila, tänään koeteltiin kunnolla. Turo’s Hevi Gee Liput 15€ Karaokea to, pe, la T AIDOSTI paikalliset uutiset. – Todella hyvältä tuntuu. Tulospörssi Heliövaara ja Patten lihottivat tilipussiaan ATP-finaaleissa Reima Rautiainen, Helen ScottSmith?/?STT Harri Heliövaara ja Britannian Henry Patten jatkoivat torstaina voittokulkuaan tenniksen ATP-finaaliturnauksen miesten nelinpelissä. He kukistivat Torinossa alkulohkonsa päätteeksi Hollannin Wesley Koolhofin ja Kroatian Nikola Mekticin 4–6, 6–3, 12–10. Pysyk on SaiPan kanssa tositoimissa jäällä ensi viikolla. 2–3 (0–0, 2–2, 0–0, 0–1) Washington–Toronto ja. Naisten Ykkössarjaa FoPS-Haukat klo 19 jäähallissa. – Antennit on vielä suunnattu. Kolmea voittoa lähdettiin lohkovaiheessa hakemaan, ja nyt se saatiin, Heliövaara iloitsi. Aivan valmis ei FPS:n kokoonpano Rantasen mukaan vieläkään ole. ELOKUVAT HUUTOKAUPPOJA MENOT JA TAPAHTUMAT TORIT JA MARKKINAT www.bio-kaari.fi Ohjelmisto 15.–21.11. 185-senttinen ja 95-kiloinen Karlsson pelasi FPS:ssä viimeksi Mestistä kaudella 2021–22. Heliövaara ja Patten varmistivat turnauksen välieräpaikkansa jo aiemmin kahdella voitolla. WU16 Läntistä 1. UUTUUS! HEVOSENKENKÄ UUTUUS! HEVOSENKENKÄ Forssan torilla LA 16.11. Vastustaja aloitti valtavan hyvin, mutta löysimme keinot. FPS pestasi tauolla Karlssonin ohella latvialaishyökkääjä Ricards Benislavskisin. Torstain alkulohkopäätökselläkin oli kaksikolle merkitystä, sillä pari kuittasi otteluvoitosta vajaat 90 000 euroa. Hän on laadukas pelaaja tähän sarjaan. Aleksi Karlsson pelasi FPS:ssä viimeksi Mestistä kaudella 2021–22. Ringette. Rantanen uskoo, että joukkueen hyvä vire kestää. Tehopisteitä Pysyk on tehnyt otteluissa 104 (28+76), ja kanadalaisen nimissä on myös yksi NHL-hattutemppu helmikuulta 2020. KLO 18:00 FEENIKS FORSSA BISONS VS KATAJA PELIN MAHDOLLISTAA: PELIN MAHDOLLISTAA: PELIN MAHDOLLISTAA: Suomisarjan trilleri La 16.11. Löysimme oman pelimme, aktiivisuuden ja energisyyden, joka on ollut meidän tämän viikon juttu, Heliövaara sanoi. – Otimme siinä sovitun pienen treenijakson, sen jälkeen pidimme pitkän viikonloppuvapaan, jolloin pelaajat pääsivät lataamaan akkuja. Soppaa mukaan ämpäreissä, ämpäri kaupan päälle. – Aksu on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa, siitä homma ei jää kiinni. Rantanen uskoo, että Karlssonista on vielä paljon apua joukkueelle. klo 13 HUUTOKAUPPAHUONE Perkiöntie 9, Forssa Puh. 3–4 (2–1, 1–0, 0–2, 0–1) Utah–Carolina 4–1 (1–0, 0–1, 3–0) C: Sebastian Aho 0+1 U: Matias Maccelli 0+1 Colorado–Los Angeles 4–2 (1–2, 1–0, 2–0) C: Mikko Rantanen 3+1, Artturi Lehkonen 1+1 Anaheim–Las Vegas 2–3 (1–1, 0–1, 1–1) KORIPALLO NAISTEN KORISLIIGA BC Nokia–Tapiolan Honka ja. FPS on sarjataulukossa 12. Sinne voi tulla täydennystä, jos sopivia pakkeja löytyy. 79– 82 (26–39) Peli-Karhut–Torpan Pojat 86–61 (50–24) LENTOPALLO MIESTEN MESTARUUSLIIGA Kokkolan Tiikerit–TuTo Volley 3–1 (21–25, 26–24, 25–23, 25–16) Savo Volley–Karelian Hurmos 3–1 (28–26, 18–25, 25–23, 25–23) RAHAPELIT KENO 46/24 Keskiviikon ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 2, 3, 13, 14, 21, 22, 23, 30, 32, 35, 39, 43, 45, 53, 56, 60, 62, 67, 70 Kunkkunumero: 3 Torstain päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 5, 10, 20, 22, 25, 26, 28, 32, 36, 39, 43, 45, 46, 49, 51, 53, 56, 63, 68 Kunkkunumero: 25 KESKIVIIKKO-JOKERI 46/24 Jokerinumero: 3 3 2 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 11 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 7 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e VIKINGLOTTO 46/24 Päänumerot: 6, 17, 18, 19, 25, 42 Vikingnumero: 5 Plusnumero: 11 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 44 610,86 e, 5 oikein 1 223,20 e, 4+1 oikein 64,87 e, 4 oikein 26,73 e, 3+1 oikein 10,29 e, 3 oikein 4,82 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 324,35 e, 4 oikein 133,65 e, 3+1 oikein 51,45 e, 3 oikein 24,10 e, Plus oikein 5,00 e TÄNÄÄN Koripallo. Heliövaara/Pattenilla oli erässä useampikin ottelupallo. SaiPa kertoi tiistaina hankkineensa myös 154 NHL-ottelua pelanneen maalivahdin Michael Hutchinsonin. – Aksu on erittäin työteliäs pelaaja, vahva vääntäjä, joka on hyvä maalinedusväännöissä. La–Su klo 16.15 Red One K12 Klo 19 Gladiator II K16 ILMAISPELI ILMAISPELI ILMAISPELI LA 16.11. klo 16.00 Liput: 8 / 6 / 4 € • Jokioisten Leipä Areena OTTELUISÄNTÄ: Intersport Forssa – Classic united HUUTOKAUPPA su 17.11. – Ollaan tuossa Askon kanssa oltu yhteydessä Aksuun pitkin syksyä ja yritetty houkutella häntä palaamaan joukkueeseen. Päätöserän katkaisupeli oli jännittävä ja venyi jatkopalloille. sijalla. LASSI PUHTIMÄKI STT Jääkiekon Liigassa monen yllätykseksi neljäntenä oleva SaiPa teki jo toisen kovan luokan hankinnan tällä viikolla, kun lappeenrantalaisseura ilmoitti solmineensa loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Mark Pysykin kanssa. Kauden 2022–23 Karlsson pelasi 3. 18 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 p Urheilu. Heliövaara ja Patten ovat kahden voiton päässä turnausmestaruudesta ja lähes 900 000 euron kokonaispotista. Karlsson on mukana jo viikonlopun peleissä, kun FPS kohtaa Pyryn Nokialla ja Muik Hockeyn kotonaan Forssassa. Tarvittaessa joukkuetta täydennetään, varsinkin puolustuspäässä on tilaa. Koolhof ja Mektic tarjosivat puolitoista tuntia kestäneessä kohtaamisessa tähän saakka kovimman vastuksen. Maankuulut lihikset ja pasteijat Maankuulut lihikset ja pasteijat Aleksi Karlsson palaa vahvistamaan FPS:ää Kai Sandberg Hyökkääjä Aleksi Karlsson palaa parin vuoden tauon jälkeen jääkiekon Suomi-sarjassa pelaavan Forssan Palloseuran riveihin. Kaksi ensimmäistä voittoa irtosi parille suoraan kahdessa erässä. Tauko on käytetty hyvin hyödyksi ja pääsemme jatkamaan hyvillä mielin pelejä, Rantanen sanoo. divisioonaa Urjalan Sisukiekossa ja viime kaudella tyytyi harrastelätkään. lasia, Arabiaa, hopeaa, Muumi-mukeja, juhlarahoja, LPlevyjä, puukkoja, työkaluja ym. – Joukkueessa on nyt pari uutta kaveria, joista on varmasti kauden mittaan paljon apuja meille. Junnuna FoPS-kasvatti kiekkoili useamman kauden HPK:ssä pelaten nuorten SM-sarjoja. Forssan torilla LA 16.11. Mestistä 28-vuotias Karlsson on pelannut Palloseuran lisäksi TUTO Hockeyssä. LOHILOHIja ja HERNESOPPAA HERNESOPPAA Myydään niin kauan kun tavaraa riittää. FPS otti pari tärkeää voittoa tauon alla. Varmasti hänestä on kauden edetessä paljon apua esimerkiksi ylivoimatilanteissa. Maanantaina iltapäivällä taas jatkettiin treenejä
vs. 2024-2025 FPS – Muik Hockey su 17.11. FPS päihitti Muik Hockeyn maalilla ennen taukoa. FPS pääsi ennen sarjataukoa taukoa hyvään vireeseen. Kyllä jatkuu. Miten Muik kaatuu sunnuntaina Forssassa. Niko Järvi, Autokeidas: 1. KYSYMYKSET: 1. Mikä on FPS:n piristymisen taustalla. Saamme tukea kuudennesta kenttäpelaajasta, kun yleisöä tulee runsaasti jäähallille. Karoliina Kivistö, Stretch 1. FPS alkaa nyt löytää sitä yhteispeliä, sellaista joukkueen yhteistä rytmiä. Jatkuuko nousukiito tällä viikolla. 2. 3. Tietysti kaatuu. FPS voittaa ottelun parilla maalilla. Kyllä se on se työnteon tahti ja joukkueen hitsautuminen yhteen. Muik kaatuu kahden maalin erolla. Täysin oikea veikkaus 6 p Tasapeli 4 p Voittaja ja toisen maalit oikein 3 p Voittaja oikein, maalit väärin 2 p Voittaja väärin, toisen maalit oikein 1 p Täysin väärä veikkaus p PISTEET YRITYS VEIKKAUS PISTEET YRITYS VEIKKAUS Niko Järvi Niko Järvi Karoliina Kivistö Karoliina Kivistö Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 19. 3. 3. 9 Envor 5-2 7 Piippuravintolat 5-1 6 Loimi-Hämeen Jätehuolto 5-0 6 Stretch Kuntosali 5-3 5 Linjaliikenne Kivistö 5-0 5 Hotel Fabrik 4-1 4 Forssan Keilahalli 5-3 4 Hemiva Oy 3-4 2 K-Citymarket 5-3 2 OP Koti Lounaismaa 2-2 Pisteet lasketaan varsinaisen peliajan jälkeen. Suunta on ylöspäin. 2. FPS palaa tauolta kahden pelin viikolla. Siellä alkaa Askon opit juurtua ja menestystä tulla. Joukkue tekee paljon töitä ja puskee tiukasti maalille, kyllä se kiekko aina joskus sinne maaliinkin menee. Lauantaina matkataan Nokialle Pyryn vieraaksi, sunnuntaina päästään kotijäälle kaatamaan Muik Hockeytä. FPS:n valmennuksessa on niin rautaisia ammattilaisia, että tässä noustaan Suomisarjan kärkikaartiin. 2
Eväkäs eväs. (2000) Huippuagentti Ethan Huntin (Tom Cruise) tarina jatkuu vauhdikkaassa toimintaseikkailussa. N: Lena Endre, Bianca Kronlöf, Alexander Karim. Kausi 3, 6/10. 15.00 Taitoluistelun Grand Prix, M lyhyt. 21.49 Urheiluruutu. Kausi 54, Toipilas ja tuomittu. Kompostori. Vastavirtaan takaisin kotiin. 11.50 Yle Oddasat. (U) 14.25 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. Kurjet. N: Tapio Rautavaara, Ghedi Lönnberg, Esko Vettenranta, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen. 07.44 Sanni Sateenkaari (S). 08.24 Eka & Helmi (7). Kausi 1, 11/12. Tapahtumat sijoittuvat dystooppiseen lähitulevaisuuden Yhdysvaltoihin, sisällissotaan käyvään liittovaltioon. Civil War xxxx Prime Video Alex Garlandin ohjaama Civil War (2024) on pelottavan uskottava fiktio. 20.29 Yle Uutiset 20.30. (U) 12.00 LIVE: Arpa.fi. 09.30 Puoli seitsemän. Hengenvaara huvittaa paremmin elokuvissa kuin omakohtaisesti koettuna. 22.20 Päivän sää. Rakkaat menopelit. 23.30 YleX esittää: Huora. Rikke ja Frede järjestävät kirpputorin. Hyytävät marraskuun syysmyrskyt ovat paratiisi suomalaisille leijalautailijoille. 16.45 Itse valtiaat (7). Sinnikko. Tai sodan syytkään. Last Action Hero xxx Sub klo 21.00–23.40 Toimintakomedia Last Action Hero (1993) oli aikoinaan jättibudjetin floppi. 19.25 Hockey Night: KooKoo HIFK. 18.30 Uefan jalkapallon U21 miehet EM-jatkokarsinta: FIN NOR. Jokaisessa jaksossa toistuva Hämähäkki-laulu toivottavasti rentouttaa ja tyynnyttää pientä kuulijaa. (2006) Duudsonien ikioma elokuva seuraa vuoden ajan neljän pohjanmaan pojan hurjapäistä extreme-elämää. Vilja-Tuulia Huotarisen runokokoelma. 21.45 Yle Uutiset. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 10.10 Luontomatkalla. Kilpailijat rakentavat omat radio-ohjattavat rekka-autonsa. (U) 15.25 Farmi Suomi: Revanssi. 21.50 Taitoluistelun Grand Prix, N lyhyt, parit lyhyt. 17.55 Uutiset. 22.35 Elokuva: Predators (16). 08.21 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Kausi 10, (U) 17.00 Rikkaat ja rahattomat. Tampere. Epäilyä ja epäröintiä. Kun aviomies ( Esko Vettenranta) on rintamalla, nuori emäntä Sinikka ( Ghedi Lönnberg) päätyy suhteeseen naapurin isännän Antin ( Tapio Rautavaara) kanssa. Kausi 6, 5/10. Kausi 1, 4/9. (U) 20.00 Vain elämää. Kausi 3, 5/8. (U) 03.15 Australian rajalla. 09.40 Paluumuuttajat. Rakas räpyläni. 8/10. Kausi 2, 8/8. (U) 14.00 Meidän remppa. Brittiläinen lifestyleohjelma. 17.00 Pikku Kakkonen. Craig luikertelee näennäisen ystävällisesti yhä syvemmälle Lydian elämään 19.00 Seitsemän Uutiset. Väen vähetessä myös torpparin nimeämispäätökset vaikeutuvat. Osa 10/13. Lottovoitto. 20.55 Urheiluruutu. Onnea, Janina, Janika, Janita ja Janette! 06.53 Humps (S). Hihi-Voon piha Yle Areena Hihi-Voon piha on äänisatusarja, joka kertoo mielikuvitushahmo Hihi-Voon satumaisesta puutarhasta ja sen erilaisista asukkaista. 15.55 A-Talk. Kuninkaan veistos. Kausi 10, 11/12. 20.00 Rahdinmetsästäjät. 07.13 Franklin ja ystävät (S). Golf on kivaa! 07.56 Pikku Kakkonen. Saran vanhojentanssit johtavat eksistentiaalisen kriisin. 16.50 Yle Uutiset viittomakielellä. Vauhdikkaat ja valloittavat. Jacob pääsee sairaalasta. Tommi Liimatta. Toimittaja Sanna Ukkola etsii uutta omistajaa ruttotohtorin naamiolle. Juhlava brunssi munaruokineen ja kevätkukkineen. Käärmeitä näkyvissä. Lapissa asunut Aulis Käkelä katosi jäljettömiin. Luostarista paljastuu lisää sotkuja. Nyt taistelun kohteena on tappajavirus ja sen vastalääke, joiden vääriin käsiin joutuminen Huntin täytyy estää. TV1 06.25 Ylen aamu. 17.25 Uutiset. Tuulikki on rakastunut ja maailma kodin ulkopuolella kutsuu elämään, mutta äiti ei päästä tätä luotaan. Anna-Kaari Hakkaraisen romaani Marraseliö. 12.10 Tunturien ihmisiä. Kuukkeli. Ihmiset tappavat toisia ihmisiä. Kausi 2, 7/10. 18.21 Puoli7 tänään. 11.00 Yle Paikallisuutiset. 07.08 Pipsa Possu (S). 13.00 Sukuni salat. (1947) Jatkosodan aikaan sijoittuva draama, jossa rintamamiehen vaimo ja naapurin isäntä tekevät syntiä. (U) 16.55 Tähtiarpa. 02.15 Koskinen. 06.25 Huomenta Suomi. 22.45 Oddasat. Mehiläinen tölkissä. Rauhaa rakentamassa. 10.00 Emmerdale. Hurjia taistelukohtauksia on turha odottaa, sillä ne eivät ole elokuvan pointti. 18.30 Puoli seitsemän. 21.05 Perjantai. 19.00 Grantchester. 18.05 Viiden jälkeen. Kausi 11, 2/20. 11.10 Kadonneet. Omistava rakkaus. Tapahtumia seurataan sotajournalistien näkökulmasta. 16.35 Kun tanssin itsekseni. Kausi 17, 10/14. 00.45 Elokuva: Duudsonit-elokuva. Miesten lyhytohjelma, selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen, Helsinki. Rekkaralli. Marko Hietalan päivä. Tatapum-naapurit. (U) 06.05 Tuire ja Sateenkaarimaa. (U) 07.55 Angry Birds Toons. 13.40 Elokuva: Kuudes käsky (7). Kallen esittelee uuden naisystävänsä perheelleen. Loviisassa ja Mäntsälässä alkaa lopputohinat. 14.00 YleX Otto. 17.05 Viiden jälkeen. 17.04 Päivän sää. He etsivät kivitaloa, joka huokuu perinteistä ranskalaista tunnelmaa. Kausi 16, 8/20. 1/8. Kausi 54, Salaisuuksien paino, osa 1/2. Tien päällä taas! Suomalaisten rekkakuskien arkea PohjoisAmerikan valtateillä. Alphy saa kutsun herraskartanoon. 22.25 Tulosruutu. Kukaan ei pidä ennakkoluuloista, mutta niitä on kaikilla. 18.00 Päivän sää. Kausi 3, 10/10. Minä tuomitsen, sinä tuomitset, me tuomitsemme. 15.10 Ikimuistoinen: Katri Helena. 16.55 Uutiset. Koston kierre. Kausi 1, 17/25. Muusikkoveljekset Jonne, Kie ja Mikko saavat vihdoinkin tietää mistä sukunimi Von Hertzen on saanut alkunsa. Selostajana Antero Mertaranta, Karri Kivi. (U) 07.30 Sonic Boom. Hattu kourassa. Perhesiteet. Jos käytössä on vain kymmenen käskyä, kieltolistalla luulisi olevan tärkeämpiäkin asioita. 08.36 Voihan Poni (7). 12.10 Kulttuuricocktail Kirjat. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Labradorinnoutaja Onni. Ikimuistoisia esityksiä 1960ja 1970-luvuilta. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Jonna Tervomaa julkaisi syksyllä uutta musiikkia. (U) 02.30 Murha Helsingörissä. Poppyn syyllisyydestä vakuuttunut Katie levittelee teorioitaan Forresterilla. Naisten ja parien lyhytohjelmat, selostus Sara Honkavaara ja Mika Saarelainen, Helsinki. 14.10 Korpelan kujanjuoksu (S). Tämä maa xxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.56 Espanjalainen draama Tämä maa (Alcarràs, 2022) palkittiin Berliinin elokuvafestivaaleilla. Kausi 16, 7/20. p Televisio ja radio. Jännitysdraama jylhissä arktisissa maisemissa. 19.20 Tulosruutu. 17.30 Viiden jälkeen. Selostus Velja Engstöm. Päällä vai sydämellä. Vahingonlaukaus. 07.58 Kuviomaa. Tätä taitoa tarvitaan myös lasten omassa elämässä, joten sitä on syytä oppia vaikka sitten saduista. NELONEN 06.00 Kindi Kids. Lumon Areena (15.11.2024). Kausi 15, 11/16. Teemme porsaan sisäfilettä fenkolin kera, espanjalaista munakasta, inkiväärinuudeleita ja kermaista herkkupolentaa. Yrittäjä Ghaith Shahoodh ei ole koskaan kokonaan lomalla. (U) 13.55 Valitut Palat Collection. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.11. Kausi 7, 10/35. Halvalla hyvää. Taltioitu joulukuussa 2023. Sen katsominen sattuu sieluun. (U) 06.30 Smurffit. 20 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kun tilan omistaja kuolee, perijä päättää pistää farmin myyntiin. Kausi 1, 10/10. Kausi 16, 9/13. Illan jaksossa kilpailemaan päässyt kauppias joutuu paljastamaan, että ei tunne kauppansa kaikkia hyllyjä, mutta onneksi oljenkorsista löytyy apua. 18.00 Yle Uutiset 18.00. Arvolasti. Kaikuja Cornwallista. Koskinen ja tiimi alkavat selvittää pojan kuolemaa. Huono tuuri. Päivänpaisteen puiston ikioma jeti. 19.45 Luontopäiväkirja. 08.09 Retki-Roope (S). Meemiriskin väistelyä. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. (U) 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 4/10. (U) 11.00 Ex-Onnelliset. (U) 16.00 Salatut elämät. (U) 10.00 Maryn helpot kokkailut. Huora-yhtyeen keikka Ilosaarirock 2024 -festivaalilta Joensuusta. O: Orvo Saarikivi. 07.00 Poppelikumpu (S). 10.00 Shetlandsaarten murhat. Päivän tv-vinkit: Kun tekee mieli Marko Ahonen Kuudes käsky x TV1 klo 13.40–15.10 Kuudes käsky taitaa olla ”älä tee aviorikosta”. Sami Oskari Lahtisen Dinosaureeni. 07.05 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (7). Rakkaudesta Jumalaan, osa 1. 17.55 Tarinoita tuntureilta (S). Lumon Areena (15.11.2024). (U) MTV3 06.15 Aamusää. 13.20 Kakarat (S). (2010) (USA 2010) Toimintaseikkailun tapahtumat sijoittuvat 23 vuotta ’Predator saalistajan’ tapahtumien jälkeen. 12.40 Iskelmä-Suomi: Syvä kuin meri. 18.30 Emmerdale. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Tietääkö kaikki muut. 15.25 Kirjolla. 07.05 Pikku Kakkonen viittomakielellä. (U) 19.00 Haluatko miljonääriksi. Tää on mun perhe. Nuori Danny ( Austin O’Brien) ihailee toimintasankari Jack Slateria (Arska). 07.38 Pikku Kakkosen posti. Tämä maa kertoo perinteistä ja muutoksesta – sekä tietenkin perheestä. (U) 07.40 S.M.A.S.H!. Sarjan äänimaailma on suunniteltu rauhoittamaan. 20.20 Hockey Night. Elokuva hyödyntää Arnold Schwarzeneggeria muutenkin kuin vain näyttelijänä. Luonnonäänet vähentävät stressiä. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. Liitoskipuja. 1. Pohjoisamerikkalaisia pesukarhuja on siirretty Saksaan. Kausi 5, 10/10. Löyhkäävä lasti. (U) 07.15 LEGO Ninjago. osaottelu Suomi Norja. 22.00 Kymmenen Uutiset. Sekarotuinen Adalmiina-pentu. Tuotanto: Aino Suvanto, It’s Alive Films (Suomi 2022) Kuvailutulkattu. 12.30 Ostoskanava Myori.fi. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat. 21.00 Sohvaperunat. (U) 10.30 Lego Masters Suomi. (U) 03.45 Australian rajalla. Last Action Hero on viihdyttävä sekasotku. (U) 06.40 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut. Tyynytreenit. Suomen yksi tunnetuimmista tubettajista Herbalisti eli Juuso Karikuusi kertoi lopettavansa tubettajana. Pääroolissa nähdään Kirsten Dunst. 12.50 Tanskalainen maajussi. Melodraama Kuudes käsky (1947) sijoittuu jatkosodan aikaan. Selostajana Antero Mertaranta, Karri Kivi. Tämä uhkaa tuhota perheen kodin, elinkeinon ja elämäntavan. Kausi 9, 12/15. 23.45 Elokuva: Tuulikki (12). 22.10 Keno ja Synttärit. (U) TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Vicky etääntyy Harrysta ja kertoo hänelle tylyn valheen. (U) 14.10 Valitut Palat Collection. Kausi 3, 6/8. Ohjaaja Orvo Saarikivi vääntää rautalankaa kilometreittäin. Ranskalainen unelma. 16.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. Katie vaatii Billiä teettämään uuden isyystestin siltä varalta, että Poppy on peukaloinut edellistä. Lauri Haav. 16.40 Yle Oddasat. Miksi vanhemmiten aika tuntuu juoksevan nopeammin. (U) 09.00 Puutarhan pelastajat. 1/6. (U) 03.30 Pitääkö olla huolissaan. Ella ja Elin valmistavat pääsiäisbrunssin. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. Australianpaimenkoira Velho. Rikun museo. O: John Woo. Ohjaus ja käsikirjoitus: Teemu Nikki. Kanadalainen ruokareality. 11.40 Strömsö 2023. Suomalaisen tangon voittokulku alkoi sodasta. Katalonialainen perhe viettää suurella persikkatilallaan mukavaa arkea, välillä juhlaakin. 23.00 Heikolla jäällä (12). Von Hertzen Brothers. Hevimestarin päivänä tukat heiluu ja niskanikamat paukkuu, kun bileet raikaavat heavyn voimalla. Kenties vierailu poikisi lahjoituksen kirkon remonttiin, mutta siitä sukeutuukin yllättävästi murhatutkinta. Katalonian upeat maisemat ovat erittäin houkuttelevia. 21.10 Hockey Night: KooKoo HIFK. 07.27 Emmi ja Kuru (S). Viisi tarinaa, viisi ihmistä, jotka on kutsuttu kameran eteen tanssimaan suosikkikappaleensa. Tämä saa koko kylän juoruilemaan. Vihdoin valmista. 11.54 Oddasat. Millaista on elää ja hankkia elanto Norjan vuoristossa. 09.10 Tanskan aarteenmetsästäjät. 1960-luvulla iski tangohulluus. Tuntureiden synty. (U) 22.15 Elokuva: Vaarallinen tehtävä II (12). (U) 18.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.25 Pikku Kakkonen. Perhe. 00.45 Rikospaikka. 18.05 Siskonpeti. Rakkaudesta Jumalaan, osa 2. 16.30 Kitesurfer’s paradise. Entinen sotilas ja nykyinen palkkasoturi Royce herää tajuttomuudesta pudotessaan laskuvarjolla viidakkoon. Karmeliittaluostarista löytyy murhattu nunna. Väkivaltaa kyllä riittää, sillä sitähän sota on. 22.00 Jälkipoltto (7). 00.30 Kaksi sinkkua ja Colin (7). Myöhemmin elokuvaa on alettu ymmärtää paremmin. Ruotsalainen luontodokumenttisarja. Valmentaja Franklin. Onnea, Janina, Janika, Janita ja Janette! 08.22 Pikku Kakkonen. Tilalle tulee kantava emakko. Taikaelokuvalippu vie Dannyn Slaterin valkokangasmaailmaan. Humps ja isot saappaat. (U) 08.00 Koti koiralle. Kausi 26, Lasse ja juosten kutsu. 01.30 Murha Helsingörissä. Saduissa Hihi-Voo ystävineen tarvitsee kykyä kestää vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. 16.45 Novosti Yle. 18.00 Tarinoita tuntureilta (S). 19.15 Päivän sää. 17.10 Lupausten linnake (7). Lomakoti Dordognesta Lounais-Ranskasta on Jillyn ja Janen suuri haave
20.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 18.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 13.55 Lottovoittajan unelmakoti. 22.05 Milf Manor. 17.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 17.00 Maryn helpot kokkailut. 16.00 Tämä on tämä. 09.00 Moderni perhe. 07.00 Muumien maailma. 13.00 Maryn helpot kokkailut. 03.25 Say Yes to the Dress Lancashire. 16.50 Pelastajat. 14.00 Jay Lenon autotalli. Virren esittävät Psallamus-kuoro, johtajanaan Ilmo Riihimäki, Juhani Haapasalo, urut. 09.30 Café Raamattu. 12.30 Salatut elämät. 16.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 05.15 Say yes to the Dress Britannia. Makkonen): Tuomitse, Herra (Esa Ruuttunen, baritoni, ja Cello Spirituals). 20.00 Rillit huurussa. 05.15 Naisten autopaja. 00.30 Jumala puhuu. 04.35 Rakkautta yli rajojen Norja. 19.55 Teho-osasto. 12.00 Unelmaasunto auringon alta. 06.45 Hawaii Life. 05.15 Family Guy. 09.25 Autojen fiksaajat. 11.00 Kesyttämätön Amerikka. 03.50 Family Guy. 14.30 Minne menet, Eurooppa. 18.45 Tuiki taivaallista. 10.35 Rantatalot remontissa. 04.25 Tunnelbanan. 12.30 Simpsonit. Ilottomissa ja harmaissa kaupungeissa kansalaisilla oli pulaa kaikesta, mutta taide ravitsi sielua. Taiteilijakolmikkoa puhutti vuonna 2005 Outi Paananen. 08.30 Unelma-asunto auringon alta. 02.00 Forensic Files. 06.35 Say yes to the Dress Britannia. 07.20 Muumien maailma. 01.15 Ruotsin rajavartijat. 07.50 Simpsonit. 13.00 TV7 Israel News. 00.50 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 10.00 Espanjan rannikkovartiosto. 18.40 Koiraperheet käytöskoulussa. 11.00 Valkoiset bussit ja mustat mahdit. 07.50 Top Gear: Parhaat palat. 20.00 Unelmien vuodet (12). 13.45 Crashing Through the Snow. 21.00 Farmi Suomi: Revanssi. 14.30 Sinkkuillallinen. 02.05 The Osbournes Want to Believe. 13.30 Koti koiralle Australia. 00.00 Come Home. 22.00 Frendit. 10.30 Jumalan västäräkki. 19.00 Open doors Amanda ja Viktor. 19.30 Yliluonnollista. 02.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.30 Israel ajan kello. 23.00 Frendit. 21.45 Mars Hill Church. 15.00 Salakuljettajat satimeen. 16.00 Jättimäiset Koneet. 22.30 Miehen puolikkaat. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. 23.30 Kumman kaa (S). 18.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 01.00 Tanssii Tähtien Kanssa. 21.10 Elokuva: Beck: Poika lasipallossa (16). 23.05 Rikoksen anatomia. 00.35 Koti koiralle Australia. Hartaudessa lauletaan virsi 397 ”Kun on turva Jumalassa”. 13.00 Emmerdale. 03.00 Simpsonit. 09.30 Virkakoirat. 01.30 Forensic Files. 10.00 Silent Library Suomi. Perjantai-iltaisin kuullaan Hartaat sävelet ja iltahartauden yhdistävä musiikkihartaus. 17.30 Family Guy. kappalainen Visa Viljamaa Helsingistä kutsuu sinut opettajan pöytään ja johdattaa pohtimaan mitä evankeliumia sinä haluat elämässäsi julistaa. 14.10 Unelmien vuodet (12). 07.30 Herra käyttää lääkäriä. 19.50 Wheeler Dealers. Kangasniemen kirkkoherra Ville Tikkanen puhuu ihmisen ikiaikaisesti kaipaamasta ja etsimästä turvasta ja huomaa itse löytävänsä vaikeissa tilanteissa turvan Jumalan luota. 17.00 Family Guy. 08.15 Rakkautta yli rajojen Norja. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 12.35 Miten kaikki tehdään. 20.30 Sinkkulaiva. 09.10 Elokuva: Sister Swap: Christmas in the City. 21.00 5D: Vaimoni on puuma. 07.00 Lemmen viemää. Koraalitoisinto: Suo, Jeesus, paras opettaja (Lilli Paasikivi, sopraano, ja Kati Pirttimaa, urut). 03.55 Unelma-asunto auringon alta. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Ensitreffit alttarilla. 12.35 Beat Bobby Flay: Kokit jouluhaasteessa. 02.00 Richard Hammondin autopaja. 23.00 Elokuva: Gone Baby Gone. 08.00 Ostoskanava Myori.fi. 21.00 Natsijohtajat oikeuden edessä. 19.55 90 päivää morsiamena: Rakkautta paratiisissa. 14.00 Kosketuskohta. 16.35 Top Gear: Parhaat palat. 15.45 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 21.30 Frendit. 13.20 Hawaii Life. 17.25 Spellbound (12). 13.30 Suomen kaunein koti. 18.00 Mystiset muinaiskuolemat. 06.20 Rantataloa etsimässä. 01.40 5D: Vaimoni on puuma. 01.00 Natsijohtajat oikeuden edessä. 23.00 Noitaoikeudenkäyntien kauhut. SUB 04.40 Jay Lenon autotalli. 20.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 13.00 Tuho-osasto. 16.41 Miki Liukkonen, sivullinen. 13.30 Tuhoosasto. 21.00 TV7 Israel News. 07.10 Muumien maailma. 18.30 Simpsonit. 19.30 Suurmestari UK. 07.10 Aamusoitto 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulun arkistoerikoinen Musiikinopiskelua Brezhnevin kulmakarvain alla. 00.30 Frendit. 17.11 Lapset puhuvat. 14.30 Lottovoittajan unelmakoti. 15.00 Suurmestari UK. 12.55 Hawaii Life. 18.15 Kesäjuhlien helmiä. HERO 14.50 Massiiviset muutot. 02.10 Arman Pohjantähden alla. 07.50 Sofian enkelit. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 07.30 Simpsonit. 22.30 Kapen keittiökaappaus. 23.45 Elokuva: Zodiac. 06.10 Tarjousten metsästäjät. Tiukan seulan läpi päässeille suomalaisnuorille Neuvostoliitto oli melkoinen pommi. 18.00 Frendit. 23.40 Elokuva: Heist. 08.55 Autojen fiksaajat. 10.20 Lapsiperhe avun tarpeessa. 08.35 Miehen puolikkaat. KUTONEN 04.00 Autojen fiksaajat. 11.00 Pontikankeittäjät. Asuntoloissa taisteltiin torakoita vastaan. 21.00 Frendit. 18.55 Poliisiopisto. 06.40 Rantataloa etsimässä. 16.05 MasterChef Australia. TV7 04.00 Yövalon viimeinen tunti. 23.10 Arman ja viimeinen ristiretki. 16.30 Vaarallinen viholliselle. 03.35 Petolliset. 20.45 Elokuva: Uusi Kino: Le Saboteur (S). 14.10 Gold Rush Kultakuume. 08.00 Simpsonit. 07.30 Saari ilman lakeja. 23.50 Musiikkivideoita. Viulisti Jaana Haanterä sekä pianistit Eero Heinonen ja Matti Raekallio opiskelivat 1970ja 80-luvuilla Leningradissa ja Moskovassa. 22.00 Temptation Island Suomi. 18.00 Holiday Spectacular. 08.15 Albert Lin ja kadotetut kaupungit. 21.30 Rillit huurussa. 06.00 Meret ilman vettä. 07.05 Tuho-osasto. 02.55 Ghost Adventures: House Calls. 21.00 Ratkaisevat rikostallenteet. 14.30 Miehen puolikkaat. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Alaska: ensimmäiset selviytyjät. 15.00 Unelmaasunto auringon alta. 22.56 Carmen-kiharat (S). 06.00 MTV Uutiset Live. 08.30 Ulosottomiehet: Aika maksaa. 07.30 Muumilaakson tarinoita. 19.30 Miehen puolikkaat. 07.05 Beat Bobby Flay: Kokit jouluhaasteessa. 14.30 Kanadan rajalla. 00.05 Detective Diaries. 01.15 Elokuva: Tyttö sinä olet tähti. 03.10 Duudsonit tuli taloon. 13.15 Voimaa Sanasta. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 14.00 Elä vapaana tai kuole. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (S). Ohjelman on toimittanut Anna Pöyhönen. 13.00 Marlon Brando tuli Suomeen. 09.00 Kadotetut Amazonin kaupungit. 01.00 Call of God. TV5 04.30 Rantatalot remontissa. 17.50 Arvokaman etsijät. 15.00 Moderni perhe. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 17.15 Käsityöläisreportaasi. ”Konserteissa istui maailman paras yleisö”, toteaa Matti Raekallio. 08.40 Asunnon metsästäjät. 09.25 Say Yes To The Dress: Tanska. 19.00 Lentoturmatutkinta. 06.20 Lottovoittajan unelmakoti. 02.35 Kate & Charles: Kuninkaallisten erityinen suhde. 22.00 Richard Hammondin autopaja. TLC 04.20 Äiti bestiksenä. 14.30 Maalaismakuja. 10.00 Alaskan jäälentokenttä. 16.00 Rillit huurussa. 06.40 Tuho-osasto. 13.00 Espanjan rannikkovartiosto. Israelilainen kansansäv.: Nouskaamme vuorelle korkeimmalle (Samuli Edelmann). R. 11.35 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 13.45 Hengenvaarallisesti lihava. 13.10 Löytöretki tuntemattomaan. 17.48 Veljesten kirja. 12.35 Tohtori Paise. 03.10 Simpsonit. 07.30 Remonttipari. 00.05 Kumman kaa (S). 22.45 Salaisuuksien tulkkina. 16.55 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 09.35 Rantataloa etsimässä. 21.00 Rillit huurussa. 09.30 Moderni perhe. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 21 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä Mendelssohn: Herää, Herran seurakunta (Lilli Paasikivi, mezzosopraano, ja Kati Pirttimaa, urut). 08.50 Syömishäiriö. 20.00 Isännän pöydässä. 12.00 Lentoturmatutkinta erikoisraportti. 06.20 Moderni perhe. 19.00 Miehen puolikkaat. 09.55 Texas Metal. 03.30 Simpsonit. 21.00 NCIS Los Angeles. 15.45 Tehoosasto. 19.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 15.20 Wheeler Dealers. 19.53 Svenskfinland runt. 23.30 Frendit. 23.55 Elokuva: Uusi Kino: Kukista ja mehiläisistä (12). 02.30 Simpsonit. 18.30 Australian rajalla. 21.00 Elokuva: Toiset 48 tuntia. Palestiinalainen kansansäv.: Rauhan Herra, suo rauha Jää rabba ssälääm Adonai hashalom (Lauluyhtye Viisveisaa sekä soitinyhtye) 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Uuni Klami sävellyskilpailun finaali 21.05 Politiikkaradio 22.25 Luomiskertomus 23.40 Yöklassinen 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Elävä historia 07.53 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartaus 08.55 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Urheiluradio 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset 13.02 Paikka auringossa 14.00 Yle Uutiset 14.02 Radio Suomen Iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Radio Suomen Iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.13 Radio Suomen Iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Urheiluradio 17.13 Radio Suomen Iltapäivä 18.00 Yle Uutiset 18.02 Puhelinlangat laulaa 18.50 Merisää 18.55 Puhelinlangat laulaa 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Urheiluradio 19.05 Puhelinlangat laulaa 20.00 Yle Uutiset 20.02 Sää 20.03 Puhelinlangat laulaa 21.00 Yle Uutiset 21.02 Urheiluradio 21.12 Puhelinlangat laulaa jatkot 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Ilta 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Urheiluradio 22.08 Club Millennium 23.00 Yle Uutiset 23.02 Club Millennium 00.00 Yle Uutiset 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää 01.02 Paikka auringossa 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset 02.02 Poppijorma Jorma Hietamäki 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 11.00 Unelmaasunto auringon alta. 09.50 Studio 65. 09.00 Vain yksi tie. 17.30 Frendit. 02.30 Milf Manor. 15.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.00 Suuri seikkailu. 06.00 Moderni perhe. 22.30 Frendit. 07.05 Hawaii Life. 21.15 Marttyyrien Ääni. 08.15 Miehen puolikkaat. 05.15 Lentoturmatutkinta. 11.00 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 21.00 Elokuva: Matrix Reloaded. 05.25 Asunnon metsästäjät. 18.00 BUUklubben. 00.00 Frendit. 16.30 Jaksa paremmin. 07.05 Arvokaman etsijät. 15.30 Moderni perhe. 05.15 Voimaa Sanasta. 20.00 Someäidit. 19.00 Australian rajalla. 18.00 Jeopardy! Suomi. 15.30 Alaskan jäälentokenttä. 12.00 Huvila & Huussi. JIM 09.00 Leijonan luola USA. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 06.20 Löytöretki tuntemattomaan. 11.05 Our Christmas Love Song. Simojoki: Hetki elämää (Arja Simojoki ja Markus Bäckman, laulu, sekä yhtye). 09.00 Asunnon metsästäjät. Tässä musiikkihartaudessa vs. 17.25 Pelastajat. 22.00 Miehen puolikkaat. 03.20 Jengisota Comanches. 15.30 Kate: Dianan jalanjäljillä. 23.00 Temptation Island Suomi. 16.00 Poliisit UK: Ajojahti. 00.00 Remppa vai muutto Australia. 03.45 Autojen fiksaajat. 17.00 Frendit. 06.30 Minne menet, Eurooppa. AVA 04.00 Unelma-asunto auringon alta. 12.00 Starstruck Gene Kellyn askelmerkeillä. 13.00 Ulosottomiehet. 11.00 Family Guy. 11.00 Rakkauden kosketus. Televisio ja radio p. 11.00 Panttilainaamo. 20.30 Jerusalem studio. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. 17.30 Selviytyjät Suomi. 02.30 Rikoksen anatomia. 12.05 Miten kaikki tehdään. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Remppa vai muutto: Ilo irti neliöistä. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 19.25 Norjaa ristiin rastiin. 16.00 Milanon naisten paratiisi (S). 17.00 Meidän remppa. 15.00 Kanadan rajalla. FRII 04.10 Pahuus meissä. 05.00 TV7 Israel News. 12.00 Simpsonit. 15.40 Annan herkulliset leivonnaiset. 08.30 Designremontit. Schütz: Nyt nouskaa kaikki (Radion kamarikuoro/Harald Andersén). 19.20 Arktiset vedet. 06.00 Kosketuskohta. 18.00 Simpsonit. 12.00 Duudsonit tuli taloon. 11.40 Restaurant: Impossible. 03.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 00.00 Mystiset muinaiskuolemat. 01.35 Huvila & Huussi. 06.55 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. Doane (sov. Ainali): Ristis luokse, Jeesus, sun (Sofia Magdalena/Raimo Paaso) P. STAR CHANNEL 04.35 Family Guy. 03.30 Poliisit UK: Ajojahti. 09.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.00 Virkakoirat. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Minne Rinne vie 14.50 Kielen päällä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Ahdin mielimaisema 18.35 Musiikkihartaus. 03.45 Karibian rannikkovartiosto. 23.00 Elokuva: American Sniper. 21.30 Ratkaisevat rikostallenteet. 23.00 Fila Helsinki. 18.30 Sanansaattajat. 18.45 Arktiset vedet. 10.05 Rantataloa etsimässä. 06.45 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Musiikkitoimittajana hartaudessa on Miikkapekka Heikkilä ja hartaudessa kuultu musiikki on seuraavaa: Kansansävelmä: At the rabbi’s table (She’koyokh Klezmer Ensemble) Puttonen: Pyhän äärelle (Exit). 04.55 Family Guy. M. 05.30 Lähteellä. 21.00 Elokuva: Last Action Hero (12). 11.00 Puutarhan pelastajat. Löytty (sov. 11.30 Family Guy. 05.40 Family Guy. 21.00 Elokuva: Kino: Tämä maa (7). 16.30 Rillit huurussa. 06.50 Aamuhartaus. 04.55 MTV Uutiset Live. 23.10 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 19.30 Amazing Race Suomi. 08.30 Vaarallinen viholliselle. 17.30 Arman ja viidenkympin kriisi. 12.00 Vintiöt. 03.00 Pelastakaa ihoni!. 00.10 Muinaiset avaruusoliot. 10.30 Eristyksissä: Plathin suurperhe. Konservatorioiden luokissa työ oli tinkimätöntä. 14.00 Egenlandin matkakohteet. 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 10.30 Silent Library Suomi. Sää 07.00 Yle Uutiset 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvitunti YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi 12.00 YleX Etusivu: Sikke 14.00 YleX Iltapäivä: Aikku ja Mellu 17.00 YleX Throwback: Womma Seppälä 20.00 DJ Orion 22.00 Uuden tanssimusiikin lista 23.00 Rony Rex (u) 01.00 YleX Perjantai-ilta 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 14.00 Miehen puolikkaat. 01.40 Sarjamurhaaja: Paholainen sisälläni. 01.10 Erikoisjoukot. 08.00 Kun valo on pimeyttä. 16.00 Kun valo on pimeyttä. 16.05 ’Tis The Season To Be Merry. 10.30 Panttilainaamo. 17.50 Lentävä talo. 06.30 Unelma-asunto auringon alta. 13.30 Lähteellä. 10.00 Come Home Kids. 20.30 Someäidit. 20.30 Rillit huurussa. 19.00 Himohamstraajat
– En meinannut millään uskoa voittoa. Vesihelmi tutuksi ikäihmisille -tapahtuma Vesihelmessä Forssassa klo 9–12. Se, millaiset puikot ja langat tarvitsee, riippuu siitä, mitä on neulomassa. Puikot käyvät työpaikan tauoilla, koulutuksessa, kotisohvalla, pelimatkoilla. Kerro siitä jutun verkkoversiosta löytyvän lomakkeen kautta, sähköpostitse toimitus@forssanlehti.fi tai laittamalla Whatsapp-viestiä numeroon 040?4566649. Forssalainen Julia Korsi yhdisti harrastuksensa salibandyn ja neulomisen ja voitti valtakunnallisen kilpailun. Vaikka käsityöt ja salibandy ovat harrastuksina hyvin erilaisia, tavoittaa Korsi niissä osittain samoja tunteita. Korsi palasi viime syksynä kymmenen vuoden tauon jälkeen salibandykentille, kun Forssan Suupparit perusti naisten joukkueen. Korsi näki Instagramissa ilmoituksen kilpailusta ja ryhtyi töihin. Korsi työskentelee palkanlaskijana Jokioisten kunnalla. . Peura lienee tullut ’sisään’ kaupunkiin hautausmaan suunnasta. Jarkko Yli-Sikkilä & Soiva Wanhassa Kuivurissa (Oripääntie 1120, Loimaa). LASSI PUHTIMÄKI Harrastukseen hurahtanut Juttusarjassa Forssan Lehti kertoo, mitä paikalliset ihmiset saavat harrastuksistaan. Hetken auton valoja ihmeteltyään katulampun alla seisonut peura pyörähti ympäri ja lähti juoksemaan auton edellä urheilukentän suuntaan, kunnes sitten loikkasi komealla hypyllä pellolle piikkilanka-aidan ylitse ja hävisi yön pimeyteen. . – Kun työpäivien aikana numerot vilistävät silmissä, töiden jälkeen on kiva vain tehdä käsillään ja katsella – tai lähinnä kuunnella – televisiota. Siitä tuli lähinnä mytty, mutta se on edelleen äidilläni tallessa. TÄNÄÄN p Ikäihmiset. – Se tunne motivoi jatkamaan. . Esimerkiksi Youtuben kautta voi opetella uusia tekniikoita, jos pelkän ohjeen tulkitseminen tuntuu vaikealta. On fiilis, että haluan tehdä tätä lisää. Juttusarja alkaa. Tänä syksynä Korsi yhdisti kaksi harrastustaan, kun lankayritys Novita järjesti seurasukkakilpailun. Voittaja ratkaistiin yleisöäänestyksellä, jossa annettiin yli 27 000 ääntä. Korsin paluukausi salibandykentille huipentui, kun FoSun naiset varmistivat nousunsa 3. – Virkkasin ensimmäisellä luokalla jonkin pussukan. Riippuu muista kiireistä, mutta ainakin 1–2 sukkaparia syntyy viikossa. Pian pallo kuitenkin alkoi pysyä mukana, Korsi sanoo. Melkoisen yllätyksen koki eräs autolla liikkunut forssalainen perjantai-iltana klo 23 tienoissa, kun hänen autonsa valokiilaan tuli suurikokoinen ja pitkäsarvinen peurauros aivan kaupungin keskustan tuntumassa, Kartanonkadun ja urheilukentälle johtavan tien risteyksessä. JULIA KORSIN VINKIT Neulominen . Nyt Korsilta on kyselty urakalla sekä sukkia että mahdollisuutta ostaa hänen suunnittelemansa sukkaohje. Parin viikon suunnitteluja neulomistyön jälkeen FoSu-sukat tulivat valmiiksi. Käsityöharrastuksen inspiraationa toimivat koulun lisäksi täti ja mummo, jotka ovat auttaneet ja neuvoneet vuosien varrella. Voittajaksi ylsi Korsin sukat. p Ajassa 22 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 SUDOKUN RATKAISU 4 5 2 1 3 6 8 9 7 7 9 1 4 2 8 5 6 3 3 6 8 7 9 5 4 1 2 8 1 4 3 7 2 9 5 6 2 7 9 6 5 1 3 4 8 6 3 5 9 8 4 2 7 1 1 8 7 5 4 3 6 2 9 9 4 3 2 6 7 1 8 5 5 2 6 8 1 9 7 3 4 Kaksi harrastusta, jotka täydentävät toisiaan Sami Koljonen J os näkee forssalaisen Julia Korsin etenkin joulun alla, hänellä on suurella todennäköisyydellä kädessään sukkapuikot ja lankaa. Jos Korsin käsissä eivät ole kutimet, niissä saattaa olla salibandymaila. Hän aloitti salibandyn alakoululaisena, mutta laji jäi teini-iässä. FoSun naisten joukkue sai voitosta 1 000 euron palkinnon. Lounais-Hämeen laukonpeurakanta on paisunut varsin suureksi. – Varmistimme nousun voitolla kotipelissä. 20. – Ruokatunnilla syön nopeasti, jotta jää aikaa neulomiselle, Korsi kertoo. p Tilaisuus. Mieli rauhoittuu. Onko sinulla tai tutullasi jokin harrastus, josta kannattaisi kertoa Forssan Lehden juttusarjassa. Nyt Korsin tekemät käsityöt eivät ole enää epämääräisiä myttyjä, vaan palkittuja taidonnäytteitä. Valon ja musiikin ilta Forssan kirkossa klo 18–n. Osa peuroista lienee myös kesyyntynyt melko tavalla, koska niitä on tavattu asutuskeskusten tuntumassa. Apua aloittamiseen ja inspiraatiota saa esimerkiksi Facebookin käsityöryhmistä. Joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa ja otteluja on syysja talvikaudella kuukausittain muutamia. Pankais poiketen Laukonpeura kävi Forssan keskustassa Forssan Lehti 15.11.1964. . . Sitä osoittavat mm. – En ehtinyt edes päätellä niitä, kun piti jo lähettää kuvat joukkueelle ja perheelle. Mietin, että mites tätä pelattiinkaan. Ottelun päättyessä juoksimme kentälle juhlimaan – tällaiset yhteiset onnistumisen hetket ovat hienoja ja tärkeitä. divisioonaan. – Kun koskin palloa ensimmäisen kerran kymmenen vuoden tauon jälkeen, niin olihan se aika erikoista. – Kun saa työn onnistuneesti tehtyä ja aseteltua sukat kuvaa varten, tulee tyytyväisyyden tunne. Olin niin innoissani. Siinä on paljon samaa onnistumisen tunnetta kuin maalin tekemisessä tai joukkueen voittaessa. p Tanssit. Käsityöt ovat sopivaa itsekseen tehtävää puuhailua, kun taas joukkuelajissa saa olla osa porukkaa ja pääsee liikkumaan. 60 VUODEN TAKAA Oikaisu Toisin kuin torstain lehdessä sivulla 11 julkaistussa STT:n jutussa väitettiin, Etelä-Dakotan senaattori John Thunea ei valittu senaatin puhemieheksi vaan senaatin republikaanien johtajaksi. Turo´s Hevi Gee Hotelli Koskenniskan Night Club Rosessa Forssassa. Korsi muistaa yhä, kuinka aloitti käsityöharrastuksensa. Klo 7–14. p Musiikkia. Senaatilla ei ole puhemiestä, vaan puheenjohtaja.. HUOMENNA p Forssan tori. peurojen ja autojen keskeiset törmäilyt, joita syksyn ja pimeyden tultua on tapahtunut maakuntamme maanteillä jälleen useita. Valtakunnalliseen kilpailuun osallistui 225 paria seurasukkia. – Täytyy vielä seuran kanssa jutella, kun on kuitenkin FoSun logosta kyse, Korsi pohtii. Julia Korsin yleisin paikka neulomiselle on kotisohva televisiota katsellessa, mutta puikot ja langat ovat mukana myös esimerkiksi pelireissuilla. Uutta käsityöharrastusta aloittaessa netti on hyvä apu. Varusteina neulomisen aloittamiseen ei tarvitse vähimmillään kuin puikot ja langat. Hyvä kun ei kännykkä lentänyt kädestä, kun luin Novitalta tullutta sähköpostia, Korsi nauraa. – Nykyään etenkin jouluksi minulta myös tilataan paljon sukkia
Pe Forssa +6 Helsinki +7 Hämeenlinna +6 Iisalmi +3 Imatra +3 Joensuu +2 Jyväskylä +5 Kouvola +5 Kotka +6 Kuopio +4 Lahti +5 Lappeenranta +3 Mikkeli +4 Oulu +5 Rovaniemi +2 Savonlinna +3 Seinäjoki +8 Tampere +7 Turku +8 Utsjoki -1 Vaasa +8 Varkaus +4 La +8 +9 +8 +4 +7 +4 +7 +7 +9 +6 +7 +7 +7 +4 +3 +6 +7 +8 +9 -1 +6 +6 Su +5 +7 +5 +3 +6 +4 +4 +5 +6 +4 +5 +6 +4 +2 -1 +4 +4 +5 +6 ?0 +5 +4 Ma +2 +4 +2 +1 +2 +1 +1 +2 +3 +2 +2 +2 +1 -1 -2 +1 +2 +1 +4 -2 +3 +1 Ti +2 +1 ?0 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 -2 +1 +1 -1 +1 +1 -5 +2 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 13.11. Lumija vesisateita leviää maan pohjoisosaan, myös maan keskiosassa sataa paikoin vettä. klo 14 °C +8,1 Strömmingsbådan Kylmintä 14.11.2023 °C -28,4 Pokka Lämpimintä 14.11.2023 °C +3,2 Bogskär Sateisinta 12.11. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on pilvinen, lähinnä maan länsiosassa sekä Itä-Lapissa pilvisyys paikoin rakoilee. klo 14 °C +6 2 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 14.11. Pimeä päättyy klo 7.39 ja alkaa klo 16.41. °C -8,9 Kittilä lentoasema Lämpimintä 13.11. Lämpötila on +1 ja +8, Lapissa -3 ja +3 asteen välillä. 10 Las Palmas 21 Lontoo 11 Malaga 21 Lissabon 18 New York 14 Oslo +6 Pariisi 11 Peking 16 Pietari +5 Rooma 16 Tallinna +8 Tokio 18 Tukholma +8 La 32 +9 +9 25 28 10 22 12 21 21 16 +7 +9 14 +9 16 10 20 11 Su 32 +8 +8 27 26 +8 23 10 21 21 15 +5 11 +9 +7 16 +7 22 +7 14.11. FINGERPORI JERE SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 23 Ajassa p Tänään: Janina, Janika, Janette, Janita Huomenna: Aarne, Aarno, Aarni Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 8.30 ja laskee klo 15.50. Etelässä on pääosin poutaa. Länsituuli on kohtalaista, puuskissa myös navakkaa. 2.Tim. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 1 6 9 7 2 8 6 3 3 6 8 1 3 5 7 6 1 3 9 2 6 4 6 7 8 5 9 3 4. MARRASKUUTA VIIVI JA WAGNER ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 Lokakuu Marraskuu 2024 -20 -10 10 20 15 18 21 24 27 30 2 5 8 11 Lokakuu Marraskuu 2024 4 8 12 Pe Bangkok 32 Berliini 10 Bryssel 11 Eilat 27 Kairo 28 Kööpenham. Päivän sana Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. 4: 7 PERJANTAI 15. 0,8 mm Ilomantsi Pötsönvaara -1 -2 +0 +1 -1 +2 +2 +6 +6 +3 +8 +6 +7 10 11 10 11 7 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen +6 4 +7 4 +6 4 +6 5 +6 4 +7 4 +8 7 +8 6 +8 6 +8 8 +8 8 +8 7 +5 6 +5 6 +5 6 +5 6 +6 6 +5 6 Havainnot Jokioinen 14.11
Tobias Klaver kehottaa valmistautumaan ylioppilaskirjoituksiin ajoissa. Meillä oli sitten vaan tapahtumia ulkona. Lucis (Paul Mescal) antaa miekan puhua. – Mielestäni lukiomme järjesti kaiken kyllä tosi hyvin, että pääsi tutustumaan muihin siitä huolimatta. – Jos itse aine ei välttämättä niin hirveästi kiinnosta mutta opettaja on mukava, niin kannattaa kokeilla. Hän valmistuu ylioppilaaksi kuuden laudaturin ja neljän eximian papereilla. p Uutiset. klo 12.00 mennessä Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Minna Aaltonen .............. Hän kehuu myös lukionsa opettajia mukaviksi. PEITTOJAKELUSSA AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 18.11. Lukiotaivaltaan aloittavia Klaver ohjeistaa pitämään myös hauskaa opiskelun ohessa. ämpärit Epookki ilman todellista sydäntä Jussi U. Paluun tekevät myös ensimmäisestä elokuvasta tutut Connie Nielsen Luciuksen äitinä Lucillana sekä Derek Jacobi senaattori Gracchuksena. Tiedotteessa sanotaan, että teosta lukiessa tulee kirjaimellisesti kylmä, vaikka myös ilmaston lämpenemisestä on kysymys. 15 000 euron palkinto myönnetään vuoden parhaalle esikoisteokselle. Gladiator II on todella mahtipontinen ja jylhä elämys, mutta tunnetasolla se ei saavuta niitä mittasuhteita, joita nähtiin valkokankaalla 24 vuotta sitten, niitä, jotka saivat aikuisen miehen hurraamaan ja itkemään. David Scarpan ja Peter Craigin käsikirjoitus seuraa kosto motiivinaan tuttuja teitä, mutta onnistuu myös lisäämään muutaman yllättävämmän mutkan ja poliittista kieroilua, vaikka pääpaino onkin eeppisellä rymistelyllä. Raati myös toteaa, että Katoava jää hyödyntää taiturillisesti näkökulmien moninaisuutta. Kohta Colosseum on jälleen veren tahrima. Hän asuu Huippuvuorilla. – Olen vähän pelannut varman päälle, että olen ottanut kaikkea, mikä kiinnostaa edes vähän, niin on ainakin kattavasti tullut tutustuttua kaikkeen. PARAMOUNT Kuusi laudaturia ja neljä eximiaa syksyn kirjoitusten paras tulos Minja Viitanen?/?STT Syksyn ylioppilaista parhaaseen tutkintotodistukseen ylsi tänä vuonna Tobias Klaver helsinkiläisestä Ressun lukiosta. – Minulla oli tavallaan rennoin suhtautuminen niihin, hän sanoo kielten kokeista. Paula Sankelon runo kokoelma palkittiin STT Paula Sankelon (kuvassa) runokokoelma Katoava jää (Warelia) on voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon. TUORETTA TUORETTA KARPALOA KARPALOA OMENOITA OMENOITA Saria, Rubinola, Lobo ym. PERJANTAI JA LAUANTAI kpl 50 Ruissämpylä (10,00/kg) kpl Vaniljapitko 3 90 kpl 3 90 kpl (6,50/kg) Ruislimppu ASU HYVIN -teema keskiviikkona 20.11. Kokoelman runojen keskeinen aihe on arktisen alueen luonto. mehuja. Se motivoi tosi paljon, jos on mielenkiintoista opetusta. 050 342 6610 Petri Harjula ..................... Klaver muistelee opiskelun sujuneen lukiossa mukavasti. Saria, Rubinola, Lobo ym. klo 8–14 Pakastemarjoja, puolukkasurvosta, suolattua haaparouskua, kylmäpuristettuja tyrni-, karpalo-, mustaherukkaym. Ylioppilaita valmistuu vielä lisää, kun kokelaat saavat puuttuvat opintonsa suoritettua. Elämä ja kuolema näyttäytyvät runoissa samanaikaisina, ja jylhä kohtalokkuus pysyy läsnä. 30v. 03 433 5335 Avoinna ma–pe 8–14.30, la 8–12 www.markunpakari.fi 30v. Arvosanapistemäärältään Klaverin tutkintotodistus on 66 pistettä. Hän kertoo käyneensä paljon erilaisilla kursseilla ja päässeensä tutustumaan eri aineita opiskeleviin ihmisiin. 24 Forssan Lehti Perjantaina 15.11.2024 Kuhalankatu 11, puh. xxx Kuusitoista vuotta on kulunut siitä, kun gladiaattori Maximus vapautti Rooman keisari Commoduksen julmasta vallasta, mutta synkät ajat ovat palanneet. Klaver puhuu suomen lisäksi toisena kielenään hollantia, minkä hän kokee auttaneen paljon esimerkiksi saksan ja ruotsin opiskelussa. Siinä missä tämän kuun lopulla jo 87 vuotta täyttävän Ridley Scottin ohjaama Gladiator (2000) oli jylhä ja tunteikas mestariteos, miekka ja sandaali -genren ylivertainen kuningas, samojen tekijöiden Gladiator II on ”vain” huippunäyttelijöillä miehitetty, mahtiskaalainen toimintaelokuva, joka tuntuu enemmänkin uudelleentulkinnalta kuin jatko-osalta. – Kutsutaan vähän perhettä ja tuttuja meille. Pääosissa: Paul Mescal, Denzel Washington. Oululaislähtöinen Sankelo (s. Bio-Kaari, Forssan Elävienkuvien Teatteri. 040 868 2356 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi Vuoden viimeinen teema Kärkäisen puutarha 040 574 6459 FORSSAN TORILTA LA 16.11. 19-vuotias Klaver aikoo juhlistaa virstanpylvästä perinteisillä ylioppilasjuhlilla kotona. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvia lukiolaisia Klaver taas tsemppaa sanomalla, ettei kokeisiin kannata suhtautua niin suurena mörkönä. Vaikka päähenkilöt pitkälti personoituvatkin hyvää työtä tekevien Paul Mescalin Luciuksen ja Pedro Pascalin moraalinsa korruption keskelläkin säilyttäneeseen Acasiukseen, sivuosa-Oscarin arvoisen roolityön tekevä Denzel Washington on avaintekijä, se kataluuden katalyytti, joka pitää tarinan liikkeessä. Vuonna 2021 lukio-opintonsa aloittanut Klaver ei koe, että vielä tuolloin voimassa olleet koronarajoitukset olisivat niinkään vaikuttaneet itse opiskeluun. – Niiden eteen tein kaikkein eniten töitä, ja niitä olen myös jännittänyt eniten, Klaver sanoo. Helsinkiläisestä Ressun lukiosta valmistuva ylioppilas kertoo kaksikielisyyden auttaneen kielten opiskelussa. Sitten mennään kaveriporukalla jonnekin juhlistamaan, että urakka on nyt vihdoin ohi, hän kertoi torstaina. Nyt valtaa pitävät keisariveljekset Geta ja Caracalla, mutta sitä himoitsee myös Macrinus, joka käyttää käsikassaranaan Maximuksen maanpaossa ollutta poikaa Luciusta, joka haluaa kostaa perheensä kuoleman roomalaiselle kenraali Marcus Acasiukselle. Kaksikielinen syksyn ylioppilas kertoo kokeneensa kielten ylioppilaskokeet kaikkein helpoimmiksi. 30 30 €€ / 5 l 20 20 €€ / 3 l sis. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Gladiator II (USA, 2024). – Minusta tuntui, että tosi moni aine meni siihen rajalle, että tuleeko se arvosana, mitä olin toivonut, Klaver muistelee ajatelleensa ennen tulosten saamista. – Kannattaa aloittaa [valmistautuminen] ajoissa, mutta en minäkään aloittanut ajoissa, hän sanoo naurahtaen. Ylioppilaaksi valmistuminen edellyttää, että kokelas on suorittanut ylioppilastutkintoon vaadittavat kokeet sekä lukiokoulutuksen oppimäärän tai laissa määritellyn muun tutkinnon tai koulutuksen. Tänä syksynä valmistuu noin 4 800 uutta ylioppilasta. Tyyli sisällön edellä raivoava Gladiator II on virheineenkin eeppisiin mittoihin kasvava, väkivaltainen toimintaspektaakkeli, elokuva, joka kyllä kuuluu kaikkialle, mutta ei edeltäjänsä tapaan jää kuitenkaan kaikumaan iäisyydessä. 1980) on museotyöntekijä, toimittaja ja tutkija. Vaikeimmiksi hän taas koki luonnontieteet, kuten fysiikan, matematiikan ja kemian kokeet. Lukion jälkeen Klaver haluaa todennäköisesti opiskelemaan korkeakouluun, mutta alavalinta on vielä pohdinnassa. K-16, 147 min. Saamistaan arvosanoista kaikkein tyytyväisin hän on äidinkielestä ja kirjallisuudesta saamaansa laudaturiin sekä pitkästä matematiikasta ja fysiikasta saamiinsa eximioihin. – Katoava jää näyttää maamme ja sen kielen paikan maailman kartalla, osana pohjoista ulottuvuutta, arktista valoa ja pimeyttä. Ohjaus: Ridley Scott