Hiusraja peruuttaa jo. Vertaistuki on olennainen osa 75-vuotiaan Forssan seudun hengitysyhdistyksen toimintaa. 2. KUVA: Tapio Tuomela / FL Kaljuuntuminen tuntuu myös pään sisällä • Parturin tuolilla istuva Juuso Vaakanainen on 22-vuotias. URHEILU 18 Kuntaranking ei hivele Forssaa • Forssa haluaa olla ketterä päätöksenteossaan, mutta EK:n kuntarankingissa Forssan yrittäjäystävällisyys jää häntäpäähän. UUTISET 2 B-divisioonaa johtavan FoKoPon kiri jäi kesken Kaarinassa. . TERVEYS 10 Koskelalle kaksi mestaruutta • Lounais-Hämeen Rastin Salla Koskela voitti myös keskimatkan hiihtosuunnistuksen SM-kisoissa Pälkäneellä. 2021 • N:o 43 AJASSA 22 URHEILU 16 UUTISET 3 UUTISET 8 Lopelle halutaan virallinen paikka keulia ja kaasuttaa Iisakki Kiemunki kertoo demarien kuntavaaliaseet Onnellinen 100-vuotias: ”Kyllä koto on aina koto” Uniapnea tuo mukaan uusia kasvoja . UUTISET 7 Kokemustoimija Erkki Leipälä esittelee uniapnean hoidossa käytettävää CPAP-laitetta. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 15. Astmaatikkojen sijasta yhdistyksen suurimman jäsenryhmän muodostavat nykyisin uniapneaa sairastavat
Lähde: EK SELVITYS EK:n kuntaranking • Kahden vuoden välein toteutettava kuntaranking mittaa Suomen eri alueiden vetovoimaisuutta yritystoiminnan kannalta. ”Meillä on vilpitön tavoite olla päätöksenteossa mahdollisimman ketteriä.” KAISA LEPOLA Forssan kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Porvoo (10.) 71 6. Toivomme kaikkien yrityksien kokevan olevansa meille yhtä arvokkaita. –?Yrittäjien kritiikki päätöksentekijöitä kohtaan kasvaa sekä valtakunnallisesti että kuntakohtaisesti. Riihimäki luonnollisesti toivoo, että Fykin strategia näkyisi jo seuraavan kyselyn tuloksissa. Kaksi vuotta sitten Forssa oli 22:s. Uusikaupunki (17.) 46 23. Fykin uudistettu strategia huomioi kaikenlaiset yritykset. Kalajoki (9.) 64 9. Forssa (22.) 36 25. Hyvinkää (5.) 72 4. Naantali (2.) 83 3. Ketään ei saa laiminlyödä, aloittavia, keskisuuria tai isoja, Riihimäki alleviivaa. Tornio (18.) 64 10. Kemi (24.) 20 Kuntaranking 2021 Enintään 50 000 asukasta, suluissa sijoitus 2019. Heinola (29.) 31 28. Rauma (8.) 60 13. Hänen mukaansa Fykissä käytiin aiheesta vakavaa keskustelua jo vuosi sitten ja syksyllä yrityskehityksen strategiaa uudistettiin. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Kitee (26.) 42 24. Sastamala (21.) 50 21. • Suurten kaupunkien ykkönen oli jo viidettä kertaa peräkkäin Seinäjoki. Lohja (20.) 58 15. • Elinkeinoelämän keskusliiton tutkimuksessa hyödynnettiin kahdentyyppistä aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalousja yrittäjyystilastoja. Kolmas on kokemus siitä, että sitoutuneet ja olemassa olevat pk-yritykset kokevat jääneensä väliinputoajiksi kuntien panostaessa aloittaviin tai suuryrityksiin. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 15. Ensimmäinen on päätöksenteon tehokkuus ja nopeus sekä prosessien sujuvuus. –?Vuoropuhelua eri toimijoiden kesken on saatava lisää, samoin Forssan Yrityskehityksen viime syksynä päivitetyssä strategiassa huomioidaan kaikenlaiset yritykset tasapuolisesti. –?Olemme saaneet tästä jo hyvää palautetta. Myös Forssan seutukunnan elinvoimaryhmästä hän uskoo olevan apua, kunhan korona väistyy ja sallii livetapaamiset. Meidän tehtävämme on rakentaa siltoja ja toimia tukipilareina. –?Mutta kyllä Forssan sijoitus rankingissa kertoo, että yrittäjien arviot ovat kohtuukriittisiä, Huovinen muotoilee. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL . (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Forssan asema kuntarankingissa ei mairittele Ami Laaksonen Forssa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n vastavalmistunut kuntaranking kertoo yrittäjien suhtautumisesta Forssan yrittäjäystävällisyyteen karua kieltä. Riihimäki muistuttaa, että muutosten aikaansaaminen ja luottamuksen synnyttäminen voi olla jopa 10 vuoden prosessi. Konkretiaa Forssan Yrityskehityksessä on se, että toimintatapojaan pohtivaa yritystä autetaan kylki kyljessä yhteistyössä Forssan kaupungin kanssa. Aina kun yritys valaa betonia, se on merkki sitoutumisesta ja pysyvyydestä. Riihimäki painottaa, että luottamus syntyy oikeudenmukaisuudella, rehellisyydellä ja konkreettisilla toimilla, ei korulauseilla. Toinen on yritysten mahdollisuudesta osallistua julkisiin hankintoihin. –?Strategia lähtee siitä, että jo olemassa olevien yritysten elinvoimaa ja kasvua kehitetään, niitä ei pidetä itsestäänselvyytenä. Ilmiö alkoi näkyä jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana. Kaarina (3.) 69 7. Kirkkonummi (19.) 51 20. Viime vuoden lopulla käyntiin polkaistu pilot-hanke on kaksivuotinen ja etenee koko ajan. Savonlinna (30.) 31 29. > Toimitus puh. Huovisen mukaan yrittäjät valtakunnallisesti ovat kritisoineet kuntia erityisesti kolmesta asiasta. Kangasala (14.) 51 18. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Kokkola (15.) 57 16. . Forssan seudun yritysten mahdollisuus osallistua julkisiin hankintoihin on asia, johon Fykissä on panostettu. Riihimäki (12.) 60 12. Järvenpää (4.) 71 5. FORSSAN YRITYSKEHITYS OY:N toimitusjohtaja Riikka Riihimäki sanoo tunnistavansa pk-yrittäjien tunteen ja olevansa samaa mieltä siitä, että heistä on pidettävä parempaa huolta. Kontaktoimme kaikki tukea saaneet yli 100 pk-yritystä alkuvuoden aikana ja kyselemme heidän ajatuksiaan sekä mahdollista avuntarvetta. Kauhava (11.) 60 14. Riihimäki mainitsee esimerkkinä dynaamisen hankintajärjestelmän DPS:n, jota käytetään lähiruoan lisäämiseksi julkisissa elintarvikehankinnoissa. Nurmijärvi (6.) 62 11. Iisalmi (27.) 49 22. Alle 50 000 asukkaan kunnista parhaaksi arvioitiin Lieto, kuten myös edellisellä kerralla. Kajaani (28.) 35 26. Esimerkkinä hän käyttää Seinäjoen seutua, joka on tuoreen kuntarankingin ykkösenä. Laukaa (16.) 67 8. Kerava (7.) 56 17. 1. Alle 50?000 asukkaan listalla Forssan sijoitus 30 kunnan joukossa on 24:s. Loimaa (13.) 51 19. Lieto (1.) 86 2. Raasepori (25.) 33 27. HELMIKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Raahe (23.) 28 30. EK:n johtava asiantuntija Jari Huovinen muistuttaa, että EK.n jäsenyritysten antamien vastausten määrä kuntatasolla on sen verran pieni, että kyse on suuntaa antavasta rankingista
FL Forssan seudulla yksi uusi koronavirustartunta Kanta-Hämeessä yhteensä kuusi uutta tartuntaa. Somerolla vastaava luku on 27, Tammelassa 13, Jokioisilla 10, Ypäjällä 6 ja Urjalassa 5. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL oman alansa asiantuntijoita on kuunneltava ja avoimuutta lisättävä. Humppilassa tartuntoja on todettu alle 5, joten kokonaismäärä ei näy Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoissa. –?Me allekirjoittaneet toivomme, että Lopelle tulee mopoilusuora, jossa voi keulia ja polttaa kumia, jotta nämä eivät tapahtuisi liikenteen keskellä, nuoret kirjoittavat aloitteessaan. Nuoret itse olivat aloitteessaan esittäneet Lopen varikon läheistä aluetta, mutta kunnan tekninen toimi ei pidä paikkaa soveliaana. UUSIA koronavirustartuntoja raportoitiin koko Suomessa sunnuntaina 312, kertoi THL. Kaavoituksen tilannetta on Lepolan mukaan käyty läpi eri osapuolet sekä lait ja säädökset huomioiden. 111 nuorta haluaa keulimispaikan Lopelle Kunnan tekninen toimi on jo kartoittanut sopivaa paikkaa, ”jossa voi keulia ja polttaa kumia”. Ilmaantuvuus Suomessa on nyt noin 90. HELMIKUUTA 2021 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. TÄMÄ EI OLE ensimmäinen kerta, kun nuoret ovat yrittäneet saada kunnalta mopoilupaikkaa. Suoralla pitäisi esityksen mukaan olla pituutta ainakin 300 metriä ja sen pitäisi olla alueella, joka olisi taatusti muulta liikenteeltä suljettu. Pienen perustelun jälkeen aloitteeseen on liitetty kuvia keulivista ja kumia polttavista mopoilijoista. Palautetta pitää käydä läpi, jatkaa vuoropuhelua toimijoiden kesken ja pohtia, mistä tilanne johtuu. FL. –?Poliittisen kentän molemmat laidat ovat Forssassa nykyisin yritysmyönteisiä ja ymmärtävät yhteiskunnan muutokset sekä yritysten merkityksen. Tekninen lautakunta kokoontuu torstaina 18. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu 5?081, mikä on 180 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Lopen tekninen lautakunta käsittelee mopopaikka-aloitetta helmikuisessa kokouksessaan. Tapauksista kolme on Hämeenlinnan seudulta, ja kaksi on Riihimäen seudulta. Lepolan mukaan Forssan pitää tavoitella rankingissa parempia sijoituksia, etenkin kun sijoitus on parin vuoden takaisesta kyselystä heikentynyt. > Anna uutisvinkki puh. –?Edullisinta mopoilusuoran perustaminen olisi vanhalle liikenteestä poistetulle tielle tai kadulle, lautakunnan pohjaesityksessä todetaan. Ilmaantuvuusluku kertoo uusien tartuntojen määrän 100 000 asukasta kohden edellisten kahden viikon aikana. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Forssan asema kuntarankingissa ei mairittele Forssan Yrityskehityksen viime syksynä päivitetyssä strategiassa huomioidaan kaikenlaiset yritykset tasapuolisesti. Markku Uhari Yli sata nuorta toivoo Lopen kunnalta paikkaa, jossa he voisivat mopoilla häiritsemättä muuta liikennettä. MENNEINÄ VUOSINA jotkut päättäjät Forssassa suhtautuivat yrittäjiin penseästi ja haikailivat vanhojen suurten työllistäjien, kuten Finlaysonin ja Rakennusvalmisteen perään. Lepola tunnistaa tällaisen ilmapiirin mutta sanoo, ettei sellaista nykypäivänä ole. Sama etsintä on päällä nyt Lopella. –?Meillä on vilpitön tavoite olla päätöksenteossa mahdollisimman ketteriä, mutta kaavoitusprosessit ovat usein hitaita, hän sanoo. helmikuuta. KANTA-HÄMEESSÄ koronaviruksen ilmaantuvuusluku on laskenut kahden viikon takaisesta 47,95:stä 42,1:een. Hänen näkemyksensä on, että yhteistyö on parantunut. Julkisiin hankintoihin osallistumismahdollisuuksista Lepola nostaa esiin monikylän, jonka urakat Forssa onnistui pilkkomaan niin, että moni seudun yritys pääsi mukaan rakennusvaiheeseen. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 15. Viruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on perjantain tietojen mukaan 710. Tästä hyvänä esimerkkinä käy ympäristöteknologian ja jätehuollon laajeneminen. Sopivaa paikkaa ei löytynyt. Kun katsotaan tartuntojen kokonaismäärää, Forssassa tartuntoja on todettu viime keväästä lähtien yhteensä 31. Kanta-Hämeessä todettiin kaikkiaan kuusi uutta koronavirustartuntaa. Myös Janakkalassa kunta yritti etsiä nuorille omaa mopoilulle pyhitettyä aluetta, mutta hanke kariutui. Sen perään aloitteeseen on lueteltu kaikki 111 allekirjoittajaa KUNNAN TEKNINEN johtaja esittää lautakunnalle tehdyssä pohjaesityksessä, että mopoilusuora voisi olla toteuttamiskelpoinen, jos vain sopiva paikka löytyy eikä suoran toteutus maksa paljon. Forssan Lehti, STT Kanta-Häme Lauantain 13.2. Yhden potilaan tartunta jäljittyy työhön Uudellamaalla, kaksi liittyy paikallisiin tartuntaketjuihin, yksi on lähteeltään epäselvä paikallinen tartunta ja kahden selvittely on kesken. aikana Forssan seudulla todettiin yksi uusi koronavirustartunta. FORSSAN kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) myöntää, että kritiikki on kaupungin taholla tunnistettu. Dynaaminen hankintajärjestelmä tarjoaa myös juridista osaamista ja apua. Tekninen toimi on yrittänyt kartoittaa hyvää paikkaa
Vastaisku tuli, kun koulua haluttiin vastustajien kylään. E duskunnalle luovutettiin viime viikolla kansalaisaloite sairaanhoitajien palkkatason nostamiseksi. Lainaajia oli yhteensä 329, joista 147 alle 15-vuotiaita. Koulutaisteluissa pitää voida luottaa vahvoihin faktoihin ilman tarkoitushakuisia laskelmia. Toiselta laidalta kuntaa oli helpompi kannattaa lakkautusta kaukana omasta kylästä. Tarkoituksena on ensivaiheessa tehdä vain kapeahko ura, jotta mäen riemuista ehdittäisiin nauttia jo tämän talven lumilla. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 15. Aloite on rivisairaanhoitajien huomionhakuinen vetoomus, joka kaikuu pandemian, valmiuslain, erilaisten koronatukien ja samapalkkaisuusohjelman kirittämänä. Vuosikymmenten aikana syntynyttä vääristymää miesten ja naisten aloista on valitettavan vaikea nopeasti korjata. Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Leveyttä puuttomalla alalla on noin 25 metriä. Monissa asioissa vaaditaan vapautta valita, mutta lapsiperheille sitä ei suotaisi. KUVA: Tapio Tuomela/ FL Sairaanhoitajille ei riitä pelkästään sympatia KOLUMNI Seppo Pirhonen K oulukeskustelu käy kiivaana Forssassa. Vetovoimaa ei tule julistautumalla lapsiystävälliseksi. –?Kantakirjastosta tehtiin viime vuonna 8.746 lainausta ja kun Murron, Tourun ja Taipaleen lainausasemilta tehtiin yhteensä 632 lainausta, kohosi lainausten yhteismäärä 9.378 niteeseen vastaavan luvun v. Sairaanhoitajien tavoitteena on peruspalkan nostaminen viidessä vuodessa 20 prosentilla 3000 euroon. Rinne on kunnan maata. Pandemia on lisännyt kansalaisten kunnioitusta hoitohenkilökunnan työpanokselle. Keskittäjät vetoavat kustannuksiin. HELMIKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 15. Pelkona tulevaisuudessa on silti pula ammattitaitoisista osaajista. Kuitenkin Urjalaan syntyi yli 20 koulua. Muistiin tämäkin jäi. Jos lapsia ei synny nykyistä enempää, vähenee kotimainen työvoima. Äänestyksen jälkeen yksi opettajan virka vähenee syksyllä. Jotenkin on aistittavissa, että päättäjät pohdiskelevat Aseman koulun kohtaloa. Tätä seuratessa ovat palautuneet mieleen vastaavat tilanteet täällä Urjalassa. Laskettelurinneidean isä, talkootyötä johtanut nuorisosihteeri Seppo Torkkel kertoi laskettelurinteelle kertyvän mittaa 190 metriä. Sairaanhoitajat hakevat eduskunnasta asti tukea palkankorotusvaateilleen. Liikuntasaliosan remonttia on lykätty. Kotihoidon tuki säilyy, vaikka sitä vastaan on viime aikoina voimakkaasti kampanjoitu. Siinä on oma jaksonsa äidille ja isälle sekä yhteisesti jaettavaksi. AMMATTIJÄRJESTÖT Tehy ja Super ovat vaatineet monivuotista palkkaohjelmaa, jossa hoitajille maksettaisiin enemmän kuin teollisuudessa. Urjalassa syntyi viime vuonna 25 ja Forssassakin vain noin sata lasta. Avuksi on esitetty sekä hoitoalan työskentelyolosuhteiden että palkkauksen parantamista. Raskainta omaa koulua puolustaessa oli se, että kyläkoulun opettajien ammattitaito kyseenalaistettiin. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi tarvitaan veronmaksajia. Parisen viikkoa sitten tulevan laskettelurinteen kohdalla raivattiin puusto pois. Kyllä näiden lukujen pitäisi herättää todellakin pohtimaan, mihin olemme menossa meillä ja koko maassa. 1959 oltua hieman yli 10.000:nnen. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Humppilan kirjastossa kirja asukasta kohden FORSSAN LEHTI 15.2.1961 Ilmeisesti televisio ja parantuneet liikenneyhteydet ovat vieneet humppilalaisilta osan siitä ajasta, joka aikaisemmin on käytetty lukemiseen, sillä sekä lainaajien että lainausten lukumäärä Humppilan kunnan kirjastosta vähenivät viime vuonna jonkin verran edellisen vuoden määriin verrattuna, kertoi lehdellemme kirjaston hoitaja emäntä Liisa Uusi-Kämppä. Kamppailu oman lähikoulun puolesta noudattaa kaikkialla samaa kaavaa. 40 VUODEN TAKAA Ypäjäläisille laskettelurinne talkoovoimin FORSSAN LEHTI 15.2.1981 Ypäjäläiset ovat saamassa aivan keskustaajaman läheisyyteen Kurjenmäkeen vauhdikkaan laskettelurinteen. Työnantajaleirin mukaan pelivaraa suuremmille palkkakorjauksille ei ole. Aloite ei voi eduskunnassa edetä, koska palkoista päätetään työehtosopimuksissa. Eikä sitä ole vain yhtenäiskoulu tai monikylä, koska niitä alkaa olla joka puolella. Suurin jakolinja oli kuitenkin keskittäjien ja kyläkoulujen puolustajien välillä Lähikoulun puolustajat vetoavat tuttuun, turvalliseen ja yhteisöllisyyteen. Oman koulun puoltajat voittavat usein monta taistelua ja saavat torjuntavoittoja, mutta häviävät sodan. Kysyttiin miksi meidän, miksei naapurin. Vastaava tilanne syntyi, kun kouluja ryhdyttiin lakkauttamaan. Ainakin, jos korotuksia ei ulosmitata omasta rahapussista. Aloitteen ajatus on kaunis, mutta sikäli erikoinen, että eduskunta ei palkoista päätä vaan säätää lakeja. Vaikeaa oli hakea tukea, kun sitä olisi tarvittu. Ihmisten tunteita ei pidä aliarvioida. Tällä viikolla on tulossa julki hallituksen ehdotus perhevapaista. Eilen rinteen hyväksi pidettiin ensimmäinen talkoopäivä liikuntalautakunnan järjestämänä. Kaikki on pidettävä mukana. Urjalassa on nyt yhtenäiskoulu ja Aseman koulu. Vastustajien tutkimuslaitokset saavat aina samat tulokset. Kun Urjalaan ryhdyttiin perustamaan pitäjänkoulun lisäksi uusia kouluja, kävi niin, että kustannusten pelossa ja osin kouluvastaisten mielipiteiden takia vastustettiin pitäjän toisella laidalla olevan kylän kouluhanketta. Kerätään nimilistoja ja puoltolausuntoja. Kansalaisilla riittää hyvää tahtoa hoitajien palkankorotuksille. Sairaanhoitajat puhuvat keskimääräisestä alle 2500 euron tehtäväkohtaisesta palkasta, vaikkakin työnantajapuoli laskee tienestiksi paljon enemmän. Sairaanhoitajien palkkatason nostamiseen tähtäävä aloite ylitti viime vuonna vauhdikkaasti vaaditun 50?000 kannatusilmoituksen rajan. Lapsiperheiden asema pitäisi nostaa koko maassa keskiöön. Aliarvioitiin ja vähäteltiin ilman mitään näyttöjä. Aloite nostaa esille sitä, että sairaanhoitajienpalkka ei vastaa vaadittua koulutustasoa eikä vastuuta. Korkeuseroa on 35 metriä. Aloite vaatii tehtäväkohtaista palkankorotusta sairaanhoitajille sekä ensihoitajille, terveydenhoitajille ja kätilöille, joilla on sairaanhoitajapohjainen (AMK) tutkinto. Aloitteen mukaan työskentelyolosuhteiden, palkkauksen ja vastuun epäsuhta lisää henkistä kuormaa ja vie kohti alanvaihtoa ja työuupumusta. Kouluasioissa ei ole yhtä totuutta Oman koulun puoltajat voittavat usein monta taistelua ja saavat torjuntavoittoja, mutta häviävät sodan.. helmikuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Pientä parannusta paineisiin tuonee hoitajamitoitus
Myös tässä merkityksellisessä taitekohdassa käydään nivelvaihepalaverit, ammatillinen tiedonsiirto jokaisesta tulevasta ekaluokkalaisesta esiopetuksen ja perusopetuksen välillä moniammatillinen yhteistyö huomioiden. Näitä osa-alueita ovat arjen taidot, tunnetaidot sekä yhteisötaidot. Näytelmän muut esiintyjät olivat eri-ikäisiä harrastelijanäyttelijöitä Portaan, Saaren, Kaukolan ja Miekon kylistä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Elokuva menestyi myös kansainvälisesti. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 15. Muuten hekin saivat kehuja luontevasta esiintymisestään. Arvostelijan kehut saivat erityisesti Sonnimäen kohtaukset, jotka huipentuivat tappeluun toukolaisten kanssa. NIVELVAIHEYHTEISTYÖTÄ esiopetuksen ja perusopetuksen välillä on Forssassa tehty jo vuosikausia, ja esiopetuksen keskityttyä suurimmaksi osaksi Kehräämölle, on sitä entisestään henkilöstömme aloitteesta pyritty kehittämään eteenpäin. Hämäläisnuoret osasivat eläytyä aidosti talonpoikaisiin rooleihinsa Aleksis Kiven kielen todellisin äänenpainoin. He esittivät veljesten, lukkarin, veljesten äidin, Männistön muorin, toukolaisten ja Rajamäen rykmentin roolit. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. TAMMELAN MIÄS Voimalla seitsemän miehen Tammelasta Pariisiin. Svinhufvud, Ukko-Pekka, vieraili juhlissa v. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Lisäksi on mainittava yhteistyö Kehräämöalueella toimivien kuvataidekoulun, musiikkiopiston ja Wahren-opiston kanssa. Edellä kerrotut tiedot näytelmästä on kerätty Forssan Lehdessä julkaistuista artikkeleista. Lehtihaastattelussa näyttelijät saivat pääosin kehuja. Maakuntajuhlat loppuivat jo aikoja sitten oltuaan huomattava tapahtuma aikakautenaan. Teatteripiireissä tunnettuna henkilönä oletettavasti hänen kauttaan lainattiin veljesten asut Kansallisteatterista ja saatiin Venlan rooliin ammattinäyttelijä Mirjami Kuosmanen, joka esiintyi pääosassa v. Vuosien saatossa esiopetus ja perusopetus ovat tehneet yhteistyötä myös erilaisten yhteisten tapahtumien merkeissä esim. Se oli samalla ensimmäinen ulkomailla esitetty suomenkielinen teatterikappale. Nivelvaiheyhteistyön muotoja ovat olleet mm. Huoltajat ovat olleet myös erittäin tyytyväisiä tapaan, jolla musiikin ja kuvataiteen harrastaminen on mahdollista liittää helposti esiopetuspäivän yhteyteen. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Esija perusopetus tekevät yhteistyötä F orssalainen varhaiskasvatus sekä esiopetus pohjautuvat valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä esiopetussuunnitelmaan. VALITETTAVASTI kevään 2020 poikkeuksellisuus pakotti myös esiopetuksessa luopumaan jo hyviksi havaituista perusopetuksen kanssa tehtävistä yhteistyömuodoista esim. Tässä tilanteessa kylien pojat olivat olleet todella oikeassa elementissään. Ylpeästi forssalaisen esiopetuksen ja yhteistyön puolesta KIRSI LAAKSO päiväkodin johtaja, Päiväkoti Axel Wahren SIRPA MÄKELÄ varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Päiväkoti Axel Wahren S aaren kansanpuistossa esitettiin Seitsemän veljestä -näytelmä Lounais-Hämeen maakuntajuhlissa 5.8.1951. Nämä asiakirjat velvoittavat varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskenteleviä kasvattajia tekemään tiivistä nivelvaiheyhteistyötä jokaisessa lapsen varhaiskasvatusja esiopetuspolun risteyskohdassa. Tänään kansanpuisto tunnetaan Pirtistään, näkötornistaan, retkeilyalueistaan ja uimarannoistaan. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... ”Tullaan tutuiksi”päivistä sekä perinteisistä kouluun tutustumispäivistä. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Hämäläisen korvaan oli kuitenkin särähtänyt häiritsevästi rooleissaan esiintyvien karjalaisnuorukaisten äänensävyt ja korostukset. yhteistyöpalaverit esiopetuksen ja alkuopetuksen henkilöstön välillä, esiopetuksen aloitteesta syntynyt ”Tullaan tutuiksi”päivä lapsen tulevalla koululla sekä perinteinen kouluun tutustumispäivä toukokuussa. Ruususen untaan uinuva näyttämö on entisellä paikallaan luonnonkauniissa ympäristössä. E. Ennen esiopetukseen siirtymistään jokainen forssalainen varhaiskasvatuksen piirissä oleva lapsi pääsee osalliseksi 5-vuotiaiden pedagogiikasta, joka ohjaa ryhmän toimintaa painottamaan juuri niitä lapsen kasvun ja kehityksen osa-alueita, joita tukemalla lapsen oppimisen polku muodostaa ehyen kokonaisuuden. Kehitystyön punaisena lankana on koko ajan kulkenut se, miten pystyisimme mahdollisimman turvallisesti lasta, hänen perhettään ja vastaanottavaa opettajaa tukien saattamaan lapsen koulupolkunsa alkuun. Tästä meillä on hyviä kokemuksia jo viime keväältä. Vivica Bandler vei tammelalaiset veljekset esiiintymään myös Pariisiin.. 1932. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Lounais-Häme on edelleen maakuntana olemassa ja Forssan Lehtikin maakunnallisena äänenkannattajana. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Forssa tarjoaa englanninopetusta kaikille esiopetuksessa oleville lapsille esiopetuspäivän sisällä. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. HELMIKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Teknologiaseikkailu. 1952 valmistuneessa elokuvassa Valkoinen peura. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. OHJAAJA OLI VALINNUT näytelmään mielestään teoksen parhaat ja samalla tunnetuimmat kohtaukset, joita olivat esimerkiksi lukkarin koulussa, Rajamäen rykmentti ja Venlan kosiminen. Presidentti P. Näihin edellä mainittuihin yhteistyön muotoihin vedoten emme pysty allekirjoittamaan väittämää, ettei forssalainen esiopetus tekisi yhteistyötä perusopetuksen kanssa. Kun lapsi siirtyy varhaiskasvatuksesta esiopetukseen, käydään nivelvaihekeskustelut, ammatillinen tiedonsiirto siitä, missä kasvun ja kehityksen vaiheessa kukin lapsi tuossa kohtaa oppimisen polkuaan kulkee. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Näytelmän ohjasi ja lavasti teatterinjohtaja Vivica Frenckel-Bandler, joka tunnettiin myöhemmin myös Saaren kartanon omistajana ja toimestaan Tukholman kaupungin teatterissa. Myöhemmin ”veljekset” kävivät esittämässä näytelmänsä Pariisissakin. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Nivelvaihepalaverit esiopetuksen ja perusopetuksen välillä käytiin pandemiasta huolimatta etäyhteyksiä hyväksi käyttäen. Näiden taitojen hallinta muodostaa lapselle kivijalan, jonka päälle hän esiopetuksessa sekä myöhemmin perusopetuksessa oppimisensa rakentaa. Kuluvaa kevättä silmällä pitäen olemme esiopetuksen puolesta ehdottamassa kouluille erilaisia vaihtoehtoja sille, miten tuleva koulurakennus ja kouluyhteisö pystyttäisiin tekemään lapselle mahdollisimman tutuksi ja turvalliseksi – vaikka sitten videon tai etäyhteyden välityksellä
Myös Suomen historiassa kirkko on tukenut maataloutta. Luterilaiseen kutsumusetiikkaan kuuluu kaiken rehellisen työn kunnioitus. Teurastettiin karjaa ja valmisteltiin pidot, joissa syötiin, pääruokana liha ja ohjelmana riemullinen laulu ja tanssi. Kun sosiaalija terveyspalvelut siirtyvät kunnalta pois, sivistystoimen palvelut ovat kunnan tärkeimpiä palveluita. Toivottavasti pian pääsemme normaalin harrastamisen rytmiin ja voisimme tänäkin vuonna järjestää kauden huipentuman näytöksen muodossa, mitä edeltää paljon harjoittelua saleilla. MATIAS ROTO rovasti, Somero. Orientissa se oli kunnioitettu arvonimi, hyvän hallitsijan kunnian maine. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa LUKIJAN ÄÄNI • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Köyhien hoito ja koulutus järjestyivät kirkon välityksellä. Saavutetulla työhyvinvoinnilla vähennetään mm. Koska Kauniaisten seurakuntapastorin kirjoitus on joillakin tahoilla käsitetty yleistävästi kirkon kannanotoksi maamme karjataloutta kohtaan, niin kirjoitan karjataloutemme aseman tukemiseksi. Kunnan menestys maakunnassa varmistetaan lisäksi poliittisten päätöksentekijöiden, työnantajan edustajien ja työntekijöiden laadukkaalla yhteistoiminnalla, kunnan strategian mukaisesti. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. kiersivät kevätkylvöjen aikaan siunaamassa pitäjän pellot. Lapsiluvun väheneminen on huomioon otettava asia myös meillä FNV:llä. Saamme kiittää heitä arvokkaasta työstä maamme ruokahuollon hyväksi. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Tuki karjankasvattajien työlle K irkko ja kaupunki -lehdessä Kari Kuula kirjoitti kolumnin tuotantoeläinten teollista käyttöä vastaan. Raamatussa karjanhoito on merkittävästi esillä alkulehdiltä aivan viimeisiin teksteihin asti. Toki meillä on aikuisillekin suunnattuja ryhmiä esim. Kari Kuula itse on pyytänyt anteeksi kielenkäyttöään. Tarvitsemme osaavia ja yhteistyökykyisiä kuntapäättäjiä kaikkiin Kanta-Hämeen kuntien valtuustoihin! Hyvää vaalikevättä kaikille kuntavaaliehdokkaille! TIMO HILLMAN puheenjohtaja KATRI JUVONEN alueasiamies OAJ Kanta-Hämeen alueyhdistys T alsoilan koulun lopettaminen on herättänyt paljon huolta perheissä. Tämä asia on ratkaistava, ennen kuin mitään päätöksiä koulun ja salin sulkemisesta tehdään eikä vain kuitata ylimalkaisesti ”kyllä ne asiat järjestyvät”, niin kuin tapana on ollut. Nyt haluamme kysyä kaikkien lasten ja vanhempien puolesta miten ja missä liikuntaa tullaan harrastamaan kaupungissa tulevaisuudessa. Riittävä esihenkilöiden osaaminen ja johtamisen resurssit edesauttavat yritysten tavoin myös kunnassa hyvää johtamista, ja näillä on suora vaikutus henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen omaan työhön. Aktiivisesti pyrimme kehittämään uusia ryhmiä ja olemaan kuulolla mitä lapset haluavat harrastaa. KUNTAPÄÄTTÄJIEN TULEE huomioida päätöksenteossaan yhtenä osa-alueena kunnan työntekijöiden työhyvinvointi. Maatilat puolestaan ovat tukeneet kirkkoamme seurakuntien välityksellä. Kesällä olemme järjestäneet viikon mittaisia sporttileirejä. Hän nimitti eläinten massakäyttöä saatanalliseksi julmuudeksi. Maamme merkittävät kulttuurimaisemat ovat syntyneet maanviljelyksen ylisukupolvisen uutteran työn tuloksena. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. työkyvyttömyydestä aiheutuvia kustannuksia ja edesautetaan työurien jatkumista. Ilman lapsia ja nuoria ei ole olemassa kehittyvää kuntaa. Yhteistyö on ollut saumatonta ja molemmin puolin kunnioittavaa. Missä ja miten kaupungissamme tullaan harrastamaan liikuntaa vai tullaanko. Näin myös karjankasvattajamme tekevät työnsä Jumalan kunniaksi. Vanha sanonta ”Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus”, pitää tässäkin paikkansa. Leikkaukset varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta voivat lämmittää kunnan taloutta hetken, mutta seuraavien vuosien saatossa heikennykset kasvatusja opetusalan palveluihin johtavat ylimääräisiin kasvaviin menoihin. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Yhdessä vertauksessaan Jeesus puhuu tuhlaajapojan paluusta kotiin. Asiaa on käsitelty monelta kantilta, mutta yksi merkittävä asia ei ole vielä tullut esille. 6–8-vuotiaiden Exilia-ryhmä Forssan Naisvoimistelijoiden Talven taikaa -näytöksestä joulukuussa 2019. Monet tuotantoa edistävät keksinnöt ovat tulleet kirkon tarjoamien vaikutteiden mukana. Parhaimpina aikoina ennen koronaa seurassamme liikkui noin 350 lasta, nuorta ja aikuista. Maalaisväestö on ollut vuosisatoja maamme paras ympäristön hoitaja. Tutustu ehdokkaiden taustaan ja näkemyksiin, ota yhteyttä, kysele ja uskalla myös rakentavasti haastaa. Kantahämäläisten kuntien taloustilanne on lukuisten muiden kuntien tapaan tulevaisuudessa haastava. Salitarve ei kuitenkaan vähene suoraan lapsilukuun verrattuna, koska ryhmät on jaettu ikäkausittain. Kirkon ja maatalouden suhteet ovat vuosituhansia olleet myönteiset. Tästä huolimatta kuntapäättäjien tulee huolehtia kunnan laadukkaista palveluista. 6 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 15. Vanhan testamentin maineikkain kuningas Daavid toimi paimenena ennen kuninkaaksi kutsun saamistaan. Saliajoista on muutenkin jo kova pula ihan jokaisessa seurassa, joten mikään jäljelle jäävien salien tehostaminen ei tule kysymykseen, kun vielä Tölön koulukin puretaan ja näin menetetään yksi kokonainen iso sali joka tapauksessa. FORSSAN NAISVOIMISTELIJAT Johtokunta Voimistelua lumihangessa. Syntyneen kohun jälkeen kolumni poistettiin 25.1.2021 Kirkko ja kaupungin verkkosivuilta. TEOLOGISESTI voimme todeta että jo luomiskertomuksessa ihminen on asetettu ”viljelemään ja varjelemaan” maata ja hoitamaan luontoa niin, että sekä luonto että ihminen elävät sopusoinnussa keskenään. Joukkuevoimistelijat käyttävät 14x14 metrin mattoa, mikä rullataan lattialle viikonlopuksi. Jos kunta ei panosta varhaiskasvatukseen ja opetukseen, ei kuntaan myöskään saada lisää veronmaksukykyisiä lapsiperheitä. Riittävät resurssit varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja toiselle asteelle varmistavat lapsille ja nuorille paremman mahdollisuuden kasvaa tulevaisuuden hyvinvoiviksi veronmaksajiksi. Tämä kaikki toiminta vaatii siihen soveltuvat riittävän isot tilat. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Leikkausten myötä aiheutuu lapsille ja nuorille, tulevaisuuden aikuisille, moninaisia ongelmia, joiden korjaaminen tulee kalliiksi. Isoin harrasteryhmämme on telinevoimistelu, jossa tarvitaan paljon erilaisia mattoja, puomeja, trampoliini yms. Matka kohti yhteistä päämäärää, laadukkaat palvelut resurssiviisaasti tuotettuina, onnistuu ottamalla henkilöstö mukaan palveluiden kehittämiseen. Forssan Naisvoimistelijat on perinteikäs ensi vuonna 70 vuotta täyttävä seura, jonka tarkoitus on taata lapsille turvallinen ja terveellinen liikuntaharrastus. Hyvän kunnan merkki on avoin ja luottamuksellinen yhteistyö päättäjien ja kuntalaisten kesken. Uudessa testamentissa Jeesus puhuu itsestään ”Hyvänä paimenena”. HELMIKUUTA 2021 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. akrobatia. Kalliimmaksi kuin alun perin oli laskettu budjettivaikutus. Kunnan elinvoima luodaan kasvatuksella ja koulutuksella, elinkeinopolitiikalla sekä asukkaiden asumiseen ja elinympäristöön liittyvillä asioilla. Talsoilan koulu on ainoa, missä on näille varasto. Nämä satojen kilojen mattorullat on pukuhuoneissa säilytyksessä niille rakennetuilla telineillä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Joka viikko FNV on varannut saliaikaa Talsoilan koululta 45 tuntia. Näillä on suora vaikutus paitsi kustannuksiin myös kunnan verokertymään. Työ minkä teemme omassa ammatissamme, on Jumalan meille antama kutsumus. OLIMME VOIMAKKAASTI ajamassa Monikylän suunnitteluvaiheessa sinne isompaa salia muiden seurojen kanssa, mutta valitettavasti tarvetta ei päättäjät sille nähneet. Sillä on merkittävä asema maamme ruokahuollossa. Luonnonvarakeskuksen Luken vuoden 2019 tilaston mukaan maamme lihantuotanto oli 399?105?099 kg . Seuraa ehdokkaiden tapaan viestiä asioista: onko keskustelu rakentavaa vai sortuuko ehdokas nokitteluun, vastakkainasetteluun, maalittamiseen tai asioiden kärjistämiseen. Ikävä tosiasia on se, että ilman kunnollista liikuntasalia ei voida harrastaa ja siihen loppuu seuramme toiminta. Selvästikään kaupungilla ei ole suunnitelmaa, minne ryhmämme ohjataan, jos koulu ja sali suljetaan. ÄÄNESTÄJÄN KANNATTAA kevään kuntavaaleissa olla erityisen kiinnostunut ehdokkaiden näkemyksistä ja nykypäivän tietämyksestä kasvatusja opetusalan asioissa. Joka on käynyt näytöksissämme Feeniksissä tietää, miten paljon liikunta antaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Aikoinaan papit mm. Kunnan tulevaisuus päättäjien käsissä K evään kuntavaaleissa ratkaistaan monella tapaa kuntien tulevaisuus. Tapahtumaa juhlittiin
Kansansairaudesta puhuminen ei ole enää liioittelua. –?Jäsenten hyvinvointi on meille tärkeintä, joten olemme yrittäneet huolehtia, ettei kukaan jää yksin. KUVA: Tapio Tuomela / FL Uniapnea ohitti astman jäsenistön joukossa 75-VUOTIAS Hengityselinsairaiden yhteinen edunvalvoja • Vapaaherra Palmen rakennutti vuonna 1915 Lammin Harjulle 2-kerroksisen puurakennuksen keuhkotautiparantolaksi. Petri Hakala muistuttaa, että yhdistyksen järjestämät tapaamiset ovat monelle vanhemmalle todella tärkeitä ja usein jopa päivän ainoita juttuja. Facebookissa ja Instagramissa olemme, mutta olisi hienoa löytää niiden päivittäjäksi joku aktiivinen. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET . Itse ei edes välttämättä tiedä nukkuvansa huonosti. Joululehtiä ja muita julkaisuja tehtiin jo paljon ennen yhdistyksen perustamista. KUVA: Tapio Tuomela / FL Hengitysyhdistyksenä nykyisin tunnetun yhdistyksen perustivat keuhkotautiparantolan potilaat. Kun tällaista jatkuu vuosikausia, seuraukset ovat vakavat, yhdistyksen kokemustoimija Erkki Leipälä muistuttaa. Hoitamaton uniapnea altistaa muun muassa diabetekselle ja sydänsairauksille. KORONA ON koetellut hengitysyhdistyksen jäsenten hyvinvointia. Vuodesta 1926 parantola toimi kunnallisella pohjalla. Yhdistyksen nuorisokaartiin kuuluva Hakala, 35, toteaa vertaistuen olevan olennaisen tärkeä asia sekä yhdistyksen konkareille että nuoremmille jäsenille. –?Maskin käyttö on monelle Forssan seudun hengitysyhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Hakala ja puheenjohtaja Sirkka-Liisa Ilvonen katselevat kuvasuurennoksia 75-vuotiaan yhdistyksen alkutaipaleelta. Uniapneaa sairastavia on jäsenistössä jopa enemmän kuin astmaatikkoja. Kuukausittaiset kokoontumiset Ystävänkammarilla ja Yhteisötalolla sekä vertaisohjatut liikuntaja kuntosaliryhmät on täytynyt perua. Forssan keuhkotautiparantolan potilaiden perustama järjestö keskittyi alkuaikoina tuberkuloosiin sairastuneiden etujen ajamiseen. Uniapneaa sairastaville yhdistyksellä onkin oma vertaistukiryhmä. Ihmisillä on aina tarvetta vaihtaa ajatuksia kokemastaan. • Useilla eri nimillä toiminut järjestö tunnetaan nykyisin Forssan seudun hengitysyhdistys ry:nä. Forssan seudun hengitysyhdistys täyttää 75 vuotta. Erkki Leipälä kertoo, että esimerkiksi Taysin alueella laitteiden määrä on vuoden 2008 jälkeen satakertaistunut lähes 8000:aan. Neljän tunnin yöunilla voi herätä virkeänä ja päivästä selvitä adrenaliinin voimalla. Sellainen kulttuuri, että turhasta ei valiteta, on tässä asiassa hyvin haitallista, itsekin uniapneaa sairastava yhdistyksen varapuheenjohtaja Petri Hakala kertoo. . MAANANTAINA 15. –?Käyttö voi olla erittäin tukalaa ennen kuin sopivan maskin ja säädöt löytää. FL ”Maskin käyttö on monelle jäsenistämme vaikeaa ja jopa mahdotonta.” SIRKKA-LIISA ILVONEN puheenjohtaja. Sähköposteja ja tekstiviestejä on lähetetty ja alkuun kysyimme, tarvitseeko joku apua asioiden hoidossa. Ohjeistusta on pyritty antamaan liikuntajutuista, joita kukin voisi tehdä kotonaan, yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka-Liisa Ilvonen kertoo. Myös eiliselle ystävänpäivälle suunnitellut yhdistyksen 75-vuotisjuhlat ovat toistaiseksi jäissä ja odottavat parempaa ajankohtaa. –?Kun mukaan tulee myös nuorempaa jäsenistöä, tietotekniikkaa pystytään hyödyntämään toiminnassa entistä enemmän. –?Uniapnea on salakavala tauti. • 40 parantolan potilasta perusti Forssan Parantolan Tuberkuloosipotilaiden yhdistyksen 17.2.1946. Kuntosaliryhmät ehdittiin aloittaa jo elokuussa uudelleen seitsemän hengen ja ohjaajan voimin suojakäsineiden ja maskien suojissa. Jäsenmäärä on kymmenessä vuodessa noussut 150:sta 212:een ja uniapneaa sairastavien määrä joukossa kolminkertaistunut. Nykypäivänä uniapnean hoidossa käytettävää CPAP-laitetta ei ole enää vaikea saada, mutta käyttö tuottaa monelle päänvaivaa. jäsenistämme vaikeaa ja jopa mahdotonta. • Parantolan toiminta loppui vuoden 1966 lopussa, jonka jälkeen yhdistys on toiminut lukuisissa vuokratiloissa. TUBERKULOOSIA SAIRASTANEIDEN edunvalvojaksi perustetusta yhdistyksestä on vuosien mittaan muotoutunut kaikkien hengityselinsairauksia potevien asioiden ajaja ja edunvalvoja. Ongelmana on se, että yksinasuvan hengityskatkoksia ei pahimmassa tapauksessa huomata vuosikausiin. Kuntosalille haluaisimme kovasti – toivottavasti voisimme mennä sinne erityisryhmänä mahdollisimman pian, Ilvonen toivoo. Palo takaisin liikuntaharrastuksen pariin on monella kova. Ville Säteri Forssa Uniapnean diagnoosien räjähdysmäinen kasvu näkyy suoraan myös keskiviikkona 75 vuotta täyttävän Forssan seudun hengitysyhdistyksen riveissä. Murhe on iso, sillä kipakka pakkanen estää monelta riskiryhmään kuuluvalta hengityselinsairaalta myös ulkoilun. • Toimialueeseen kuuluvat Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä ja Urjala. Minuutin katkos hengityksessä tuo valtavasti adrenaliinia vereen. • Yhdistys keskittyi aluksi tuberkuloosiin sairastuneiden etujen ajamiseen, mutta myöhemmin tehtäväksi määriteltiin kaikkien hengityselinsairaiden etujen ajaminen ja edunvalvonta. Vertaistuki on äärimmäisen tärkeää, että kokemuksista voi puhua. Koronan vuoksi esimerkiksi asahi-tuntien järjestämistä on mietitty Teamsin välityksellä, mutta kaikilla jäsenillä ei ole osallistumiseen riittäviä valmiuksia
Sivistyslautakunta oli pyytänyt täyttölupia. Hevospitäjän yhtenäiskoulun Kartanon yksikössä on ollut kolme pitkään toiminutta koulunkäynninohjaajaa, joiden työsuhde on ollut määräaikainen. . FL. Järjestyksenvalvoja oli tunnistanut pyörän anastaneen parikymppisen miehen. Niiden leikkaamisen aika ei todellakaan ole nyt, mutta koronakriisin mukanaan tuoma ajattelutapojen muutos antaa loistavat mahdollisuudet kehittää työn tuottavuutta ja esimerkiksi tilojen käyttöä. Heidän työsopimuksiaan on ketjutettu vuosista 2013, 2014 ja 2015 alkaen. Kummallakin on 14 valtuutettua mutta kokoomuksella 1,6 prosenttiyksikön voittomarginaalin turvin kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Aikaisimmissa työsopimuksissa heidän kohdallaan määräaikaisuuksien perusteet on kirjattu puutteellisesti tai jätetty kokonaan merkitsemättä. Poliisipartio havaitsi saman miehen kauppakeskuksen läheisyydestä tuntia myöhemmin. Sivistyslautakunta on todennu, ettei tämä työvoiman tarve ole tilapäistä. Viki Salonen SDP puolustaa Kanta-Hämeen suurimman puolueen asemaansa tutuilla ja turvallisilla eväillä, joiden keskiössä on palvelulupaus. Tutkinta on alkuvaiheessa eikä poliisi tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää. FL Ypäjä vakinaistaa koulunkäynninohjaajia Ypäjän kunnanhallitus myönsi täyttöluvan kolmeen koulunkäynninohjaajan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen. Mies otettiin kiinni, ja hänen kotiinsa tehtiin kotietsintä. Pyörän varastanut mies otettiin kiinni varkaudesta epäiltynä. Kyllä koronakin on osoittanut, että maaHämeen SDP:n puheenjohtajan Iisakki Kiemungin mukaan sosiaalidemokraatit ovat pragmaattisia hyvinvointivaltion kehittäjiä eivätkä ”lähde kimpoilemaan tai hötkyilemään jokaisen populistisen heiton perään”. Laki rajoittaa määräaikaisten käyttämistä siten, että määräaikainen työsopimus on sallittu tilanteissa, joissa työnantajan teettämä työ on syystä tai toisesta luonteeltaan tilapäistä. –?Tavoitteemme on pysyä suurimpana, tarkat prosentin kymmenykset eivät ole niin merkityksellisiä. Hevospitäjän yhtenäiskoulun Perttulan ja Kartanon yksiköissä on tarvittu vuosien 2013 jälkeen yhtäjaksoisesti koulunkäynninohjaajien työpanosta, joko henkilökohtaisena ohjaajana tai luokkakohtaisina ohjaajina. Vuoden 2017 kuntavaaleissa SDP oli maakunnan ykköspuolue 25,8 prosentin kannatuksellaan. FL Torniossa puukotus ja useita kiinniottoja Poliisi sai lauantai-iltana tehtävän Tornion Torikadulle puukotuksen vuoksi. Hämeenlinnassa SDP yrittää punnertaa takaisin kokoomuksen edelle. MAANANTAINA 15. KUVA: Esko Tuovinen / FL Demarit luottavat vanhaan tuttuun palvelusanomaan . Kotietsinnässä löytyi kyseinen sähköpyörä, joka palautui oikealle omistajalleen. Valtuustopaikkojen osalta jokainen kunta on tehnyt omia tavoitteitaan, joista osa on vielä julkistamatta, Kiemunki sanoo. Minusta se teema sopii erittäin huonosti varsinkin tänne Kanta-Hämeeseen. –?Pitkäjänteinen huolenpito ihmisistä, kuntalaisista ja heidän palveluistaan, tiivistää Hämeen Sosialidemokraattien puheenjohtaja Iisakki Kiemunki demarien kuntavaaliteeman. –?Kokoomus on nyt lähtenyt kaatamaan hallituksen sote-uudistusta. Kokoomus jäi 2,6 prosenttiyksikön päähän. KANTA-HÄMEESSÄ kuntavaalien päätaisto on käyty perinteisesti sinipuna-akselilla. –?Korona-aikana useimmat kansalaiset ovat taas ymmärtäneet hyvin toimivien ja tasa-arvoisten julkisten palvelujen arvon. Hämeen SDP:n puheenjohtaja Iisakki Kiemunki: ”Aidot säästöt syntyvät uudistuksilla ja tuottavuutta kasvattamalla, eivät ikuisella juustohöylällä.” Sähköpyörän kauppakeskuksen pihalta varastanut mies jäi kiinni Hämeenlinnassa Kauppakeskus Goodmanin järjestyksenvalvoja oli havainnut lauantaina valvontakameroista, että mies varasti kauppakeskuksen pihalta sähköpolkupyörän. Uhri toimitettiin välittömästi sairaalahoitoon. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä. HELMIKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET KUNTAVAALIT Forssan Lehti haastattelee KantaHämeen valtuustopuolueiden piirijohtajat puolueiden viime kuntavaalien mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä. Lisäksi samaan aikaan ketjutusten kanssa on muuntokoulutettu yksi Ypäjän kunnan työntekijä koulunkäynninohjaajaksi
KUVA: Esko Tuovinen / FL kunnallinen sote olisi ehdoton etu Kanta-Hämeelle, Kiemunki haastaa. Hämeenlinnan keskusvaalilautakunnan sihteeri, kaupunginlakimies Christer Brännkärr arvioi, että Kiemunki olisi vaalikelpoinen, vaikka työskenteleekin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin viestintäjohtajana. Tätä asiaa pitää kehittää yhteistyökumppaneidemme kanssa, Virtanen sanoo. –?Katsotaan ensin, millaisen listan saamme Hämeenlinnassa kasaan. Hämeen SDP:n puheenjohtajan Iisakki Kiemungin mukaan sosiaalidemokraatit ovat pragmaattisia hyvinvointivaltion kehittäjiä eivätkä ”lähde kimpoilemaan tai hötkyilemään jokaisen populistisen heiton perään”. Kanta-Hämeen jokaisella kolmella seudulla on omat teemansa. HÄN ARVELEE, ETTÄ demaripääministeri Sanna Marinin henkilökohtainen suosio auttaa puoluetta myös paikallistasolla. Kinkkutemppu järjestettiin nyt viidettä kertaa. –?Eipä oikeastaan. Forssan K-Citymarketin kauppias Mikko Virtanen kertoo, että heidän keräyspisteeseensä tuotiin paistinrasvoja runsaat 1?200 kiloa. KUNTATALOUS EI Kiemungin mukaan ole enää niin pahassa jamassa kuin moni otaksuu, vaikka luvuista siivottaisiin pois valtion tilapäiset koronatuet. Kampanja saavutti ennätystuloksensa myös Forssassa. –?SDP on hyvä yhteistyöpuolue, ja olemme aina pystyneet yhteistyöhön kaikkien kanssa. –?Keräysastiamme tuli täyteen loppiaisen jälkeen, ja se jouduttiin viemään pois päivän verran etuajassa mitä oli ilmoitettu. Hämeenlinnan seudulla ne kulminoituvat erityisesti kaupunkikehittämiseen. –?Jaa-a. Kuntatalouden historian heikoimmat luvut (vuonna 2019) olivat seurausta Sipilän hallituksen toimenpiteistä: valtionosuuksien indeksijäädytyksistä ja kikystä. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET KUN STRESSI KIRISTÄÄ LIHAKSIA JA HERMOJA Diasporal DEPOT 30 tabl Kireille lihaksille ja hermostolle Perskindol Active Gel 100 ml Lihaskipuun ja nivelille Täydellinen pari stressilihaksille VAIN APTEEKISTA. Usein paistinrasvoja on tullut keräyspisteeseen paljon jo heti joulun jälkeen, mutta nyt niitä tuotiin enemmän vasta uudenvuoden jälkeen. –?Aidot säästöt syntyvät uudistuksilla ja tuottavuutta kasvattamalla, eivät ikuisella juustohöylällä, ja juuri siksi sote-uudistuskin on tärkeä. FL. Tähän asti tilanne on ollut se, että perussuomalaiset eivät ole pystyneet tekemään yhteistyötä muiden kanssa, eivät valtakunnallisella eivätkä paikallistasolla. Forssan ykkösnimi on kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja monien vaalien ääniharava Kaisa Lepola. –?Se, että käytin jyrkempää kieltä, vei huomion itse asialta. Poikiko FB-kohu kritiikkiä. Eihän näin kannattaisi toimia, se oli virhe. Vuotta aiemmin rasvoja kertyi Forssassa runsaat 800 kiloa. Sain sen Forssan Lehden jutun ilmestyttyä muutamia viestejä yli puoluerajojen, mutta ne olivat pääosin tukevia. –?Kuntavaalit ratkaistaan kuitenkin aina paikallisesti ja paikallisella ehdokasasettelulla. Rajatapauksissa vaaka kallistuu vaalikelpoisuuden puolelle. Hämeenlinnassa demarien kärkinimiä ovat kansanedustajat Tarja Filatov ja Johannes Koskinen. Tulkinta riippuu muun muassa viranhaltijan vastuualueen taloudellisesta merkityksestä. Jo tutuksi tullut kiertotaloustempaus keräsi peräti 240?000 osallistujaa. Ei tässä nyt mitään mieletöntä paloa ole takaisin kunnallispolitiikkaan, eikä työtilannekaan tällä hetkellä mahdollista kampanjointia entiseen tapaan. –?Jos lähden ehdolle, lähden tekemään voitavani osana joukkuetta. Näihin asioihin SDP haluaa panostaa. Tämän vuoden kampanjassa keräyspisteitä oli 349. Tulokseen siivitti kasvanut kierrätyspisteiden verkosto. Tarkoitukseni oli vain kritisoida tapaa, jolla vaikkapa Teuvo Hakkarainen tai Ano Turtiainen käyttäytyvät. MAANANTAINA 15. Kaikki liikenevä aika menee nyt piirin puheenjohtajan tehtävän hoitamiseen, hän sanoo. Brännkärrin mukaan kuntien ja kuntayhtymien johtavien virkamiesten vaalikelpoisuus ”määräytyy henkilön tosiasiallisen aseman ja virkatehtävien perusteella”, ei tittelin perusteella. Valtiontalous yritettiin saada näyttämään hyvältä siirtämällä alijäämät kunnille. Miten yhteistyö perussuomalaisten kanssa luonnistuisi teiltä esimerkiksi Hämeenlinnassa, kun olette aina napit vastakkain. Keräykseen osallistuneiden määrä on kasvanut vuosittain. VALTAKUNNALLISESTI Kinkkutempun osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta huimalla 40?000:lla, kun lähes neljännesmiljoona kotitaloutta kierrätti joulun paistinrasvat. FL Viki Salonen Onko europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraista (ps.) solvanneista Facebook-kommenteistasi noussut kohu poikinut keskustelua tai kritiikkiä demarien sisällä. Riihimäellä demariveturi on piirin entinen puheenjohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri, joka istuu myös SDP:n puoluehallituksessa. Arvopohja on kovin erilainen, mutta joissain yksittäisissä asioissa voi löytyä yhteisiäkin linjoja. Esimerkiksi Assi-sairaalan investoinnin osalta perussuomalaisten edustaja sairaanhoitopiirin hallituksessa teki upeaa työtä, vaikka puolueessa oli vahvaa kriittisyyttäkin asiaa kohtaan. –?Pidän tosin sinänsä aika kaksinaismoralistisena, jos perussuomalaiset loukkaantuvat tällaisesta, kun he itse kommentoivat muita hyvinkin kovalla kielellä. Ilmeisesti tulit kuitenkin katumapäälle, koska poistit postauksesi Facebookista. Virtanen kertoo, poikkeukselliseksi sen, että paistinrasvoja tuotiin keräyspisteeseen tavallista myöhemmin. Kinkkutemppu ennätykseen Forssassa ”Keräyspisteeseemme tuotiin tällä kertaa arviolta parintuhannen kinkun rasvat.” Tiina Naula Forssa Kinkkutemppu-kampanja teki uuden ennätyksen poikkeusvuodesta huolimatta. Mikä yhdistää SDP:tä ja perussuomalaisia. –?Hyvä viime vuosi ei johtunut vain koronatuista. KIEMUNGIN OMA ehdokkuus on yhä auki. Kunnissa työntekoa voidaan tehostaa muun muassa uusilla tietoja tuotannonohjausjärjestelmillä. Jatkosta päätetään pian, ja Virtanen sanoo uskovansa, että tempaus saa jatkoa. –?Keräyspisteeseemme tuotiin tällä kertaa arviolta parintuhannen kinkun rasvat, Virtanen toteaa. Kerätyistä paistinrasvoista valmistetaan Neste MY -uusiutuvaa dieseliä, joka vähentää polttoaineen elinkaaren aikana syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia. Hän arvelee yhdeksi syyksi sitä, että ihmiset käyvät nyt koronan takia harvemmin kaupassa ja tuotavaksi oli kerätty muitakin paistinrasvoja kuin kinkunrasvaa. Asian ratkaisee tarvittaessa keskusvaalilautakunta. Kiemunki näkee, että Rinteen hallitus käänsi kuntatalouden suunnan ja että indeksikorotusten palauttaminen ”vahvistaa kuntien taloutta vuosi vuodelta”
– Geenit ovat jo päättäneet, että kaljuunnut. Apteekista kysytään tuotteita hiusten lähtöön, niin kosmeettisia tuotteita, ravintolisiä kuin lääkkeitäkin. . Hiuslisäkkeet ovat nykyään huomattavasti suositumpia kuin aiempina vuosina. HELMIKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI TERVEYS Outi Suoranta Juuso Vaakanaisella oli paljon hiuksia, ja hän piti niistä huolta. Hiukset harvenevat ensin tyypillisesti päälaelta ja ohimoiden alueelta, ja hiusraja siirtyy ylöspäin. Jan-Magnus Lönnqvist (vas.) ja Juuso Vaakanainen toteavat, että vahvistavia aineita voi käyttää, mutta oikotietä onneen ei niistäkään löydy. Hiusextra Heinilän peruukkija hiuslisäkeasiantuntija Johanna Niskanen kertoo, että koronatilanne vaikuttaa myös aitohiuslisäkkeiden saatavuuteen. Perintötekijöiden säätelemän kaljuuntumisen alkaminen ja sen nopeus on yksilöllistä. Moni kaljuuntuva mies tekee sen erheen, että haluaakin kasvattaa pitkän tukan. Ihotautien erikoislääkärin vastaanotolla käydään läpi hiuspohjan tila ja muita mahdollisia hiustenlähdön syitä. Vaakanainen työskentelee parturina, itsenäisenä yrittäjänä JanMagnus Lönnqvistin kanssa samassa liikkeessä. Lisäkkeen hankintahinta on 350–900 euroa. Miespuoliset hormonit, androgeenit, ovat osallisia hiustenlähtöön. Kaljuuntuva ei saa hiuksia kasvatettua takaisin. LÄÄKETIEDON KOORDINAATTORI ja farmaseutti Leena Äyräpää Yliopiston Apteekista kertoo, että kaljuuntumisen geenejä on myös naisilla. OSA MIEHISTÄ saattaa tulla halutun leikkausmallikuvan kanssa parturiin, mutta Vaakanainen ja Lönnqvist joutuvat usein sanomaan, että ikävä kyllä sivuilla olevat ”parkkipaikat” vievät kyseisen tyylimahdollisuuden. Vaikka tästä kananmuna päässä -mallista tulee vahvasti armeija-ajat mieleen, niin olen tämän kanssa ihan sinut. Vaakanainen myöntää, että osaa, kuten häntäkin, asia voi ahdistaa paljonkin. Hiuslisäke tuo käyttäjälleen itsevarmuutta Hiuslisäkkeen kiinnitystapa valikoituu asiakkaan hiustilanteen ja toiveen mukaan. –?Lyhyessä mallissa kaljuuntuminen ei korostu. Nuorimmat ovat olleet 16-vuotiaita. Miesten suosituimmassa hiusKevyet ja luonnolliset hiuslisäkkeet ovat kestävä ratkaisu, jolla saadaan näkyvä tulos hetkessä. Sukupuu oli kuitenkin lohduttoman paljas, sillä molempien vanhempien puolelta miehet kaljuuntuivat jo parikymppisinä. Kyseessä ei ole sairaus, eikä siinä mielessä ole syytä huoleen. Kaljuuntumisen geenejä on lähes kaikilla miehillä, joilla on suomalainen geeniperimä. –?Juusolla oli oikeasti tuuhea tukka vielä pari vuotta sitten, kun hän tuli minulle töihin, Lönnqvist toteaa pilke silmäkulmassa. –?Perinnöllinen hiusten harveneminen koskettaa lähes meitä kaikkia. Vaakanainen päätti pari kuukautta sitten siirtyä pois kammattavasta mallista ja pyysi Lönnqvistiä ajamaan siilimallin. Näillä hiuksilla on helppo lähteä töihin ja olla vertaistukena muille kaljuuntuville miehille. Kaljuuntuminen on iso asia myös korvien välissä . Porilaiskaksikko kohtaa paljon parturintuoliin istuvia nuoria miehiä, joilla hiukset ovat ohentuneet tai kaljuuntuminen on alkanut. Niskasen mukaan hiuslisäkkeiden kiinnitystapoja on useita: naisten keskuudessa suosituimpia ovat klipsikiinnitys, teippikiinnitys sekä liimakiinnitys. . Ulkonäöllisesti hiukset ovat iso osa persoonaa, joten pään sisällä on melkoinen taistelu käynnissä. Miehillä kaljuuntuminen alkaa aikaisemmin kuin naisilla, jopa 18–20-vuotiaana. Kampasi öljyllä, föönäsi ja laittoi omien sanojensa mukaan keskivertosuomalaismiestä enemmän. –?Aiemmin tunnettu malli, jossa sivulta kammattiin hiukset päälaen yli toiselle puolelle eli niin sanottu comb over, on onneksi jo jäänyt pois. Hiuslisäkkeiden hiusmateriaalina voi olla muun muassa kuituhius tai aitohius. Juuso Vaakanainen tiesi kaljuuntuvansa, mutta silti hiusrajan pakeneminen 22-vuotiaana järkytti. MAANANTAINA 15. Osa ratkaisee alkavan kaljuuntumisen ja hiusten ohentumisen iskemällä pipon syvemmälle päähän. –?Olihan se iso sokki, kun yhtäkkiä päässä olikin vain ohut liru. Tämä osuus kasvaa ikääntyessä niin, että 70-vuotiaista kaljuuntumisen eri asteita on jopa 80 prosentilla. KUVAT: Heikki Westergård Outi Suoranta Hiuslisäkkeen hinta muotoutuu sen mukaan, mistä hiusmateriaalista hiuslisäke on valmistettu ja onko kyseessä mittatilauslisäke vai vakiomallinen. Jokainen mies ottaa kaljuuntumisen vastaan eri tavalla. Hän lisää, että oikeastikin stressi usein vauhdittaa hiusten ohentumista. –?Jos hiusta ei ole ollenkaan alla, hiuslisäke kiinnitetään yleensä iholiimauksella. Jos hiukset saa ajaa kokonaan pois, lisäkkeen voi kiinnittää iholiimauksella.. MIESTYYPPISESSÄ kaljuuntumisessa hius miniatyrisoituu eli muuttuu kooltaan pieneksi eikä lopulta jaksa enää kasvaa lainkaan. Kiinnitystapa valikoituu asiakkaan hiustilanteen ja toiveen mukaan. Ihotautien erikoislääkäri Maarit Vaalamo Mehiläisestä sanoo, että 50-vuotiaista miehistä noin puolella esiintyy kaljuuntumista. . Enää ei peitellä, vaan päinvastoin halutaan ottaa kaikki pois tai ainakin lyhentää hiusmallia, Lönnqvist kertoo. Paksuissa ja vahvoissa hiuksissa hiusten lähtöä ei välttämättä huomaa. Hiuslisäkkeiden pohjamateriaali vaihtelee mallin mukaan: osassa on käsin solmittua tylliä ja osassa kalvomaista ihojäljitelmää. –?Mitä pidempi ja painavampi hius on, sitä ohuemmalta se näyttää, Lönnqvist toteaa
Jan-Magnus Lönnqvist (vas.) ja Juuso Vaakanainen toteavat, että vahvistavia aineita voi käyttää, mutta oikotietä onneen ei niistäkään löydy. Lääkkeen lopettamisen jälkeen kaljuuntuminen palautuu hiljalleen sille tasolle, mille se olisi samassa ajassa edennyt ilman lääkkeen aloittamista. 199 sivua. MAANANTAINA 15. Kun omia ajatusmallejaan oppii kyseenalaistamaan, on helpompaa alkaa elää omaa elämäänsä. –?Kyseessä on viivytystaistelu. Jos pesu tavallisella shampoolla ei riitä, kannattaa valita hilseen hoitoon tarkoitettu tuote. VAALAMON MUKAAN suurella osalla kaljuuntuvista miehistä hiuspohja on terve, joskin rasvoittumista ja tali-ihottumaa ilmenee normaalia enemmän. • Naisten hiustenlähtö alkaa miehiä myöhemmin, tyypillisesti vaihdevuosien aikaan noin 40–60-vuotiaana. lisäkkeessä on sataprosenttinen aitohius, liimakiinnitys ja kevyt pohjamateriaali. Kaljun hoito on myös helppoa, eikä geeleistä, pesuista tai huonoista hiuspäivistä tarvitse murehtia. Muutoksen huomaa selvästi. Alkuvaiheessa hiuksia voi myös irrota lisääntyvästi muutaman viikon ajan. Säännöllinen pesu pitää hiuspohjan hyvässä kunnossa, mikä estää hiusten irtoamista. Bazar. Vaalamo korostaakin aurinkosuojan ja päähineen tärkeyttä. Suomessa on hyväksytty miestyyppisen hiustenlähdön hoitoon kaksi valmistetta, minoksidiili ja finasteridi. KETKÄ. –?UV-säteily aiheuttaa jopa 95 prosenttia ihosyövistä, ja auringolle alttiissa hiuspohjassa todetaan usein ihosyövän esiasteita. VAALAMON VASTAANOTOLLA käydään tarkkaan läpi ennen lääkehoidon aloittamista hiusten merkitys ja se, haluaako potilas sitoutua pitkäkestoiseen lääkehoitoon. Joskus tämä sisäinen ääni voi äityä vaativaksi ja ilkeäksikin. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 TERVEYS –?Hiukset voivat olla tärkeä osa identiteettiä. • Elimistön poikkeustilan seurauksena tapahtuvaa kaljuuntumista kutsutaan telogeeniseksi hiustenlähdöksi. Tali-ihottuman hoito on tärkeää ja rauhoittaa myös hiustenlähtöä. –?Hivenaineista seleeni ja sinkki tukevat hiusten kasvua ja kupari edistää hiuksen normaalia pigmentoitumista, Äyräpää kertoo. Tämän tietokirjan avulla voi opetella tarkastelemaan neutraalisti niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet sisäisen puheen syntyyn ja pohtia, mikä siitä on itselle hyväksi ja mikä ei. • Hilseilyn tai ihottuman aiheuttama hiustenlähtö on yleensä paikoittaista. Hiuslisäke huolletaan kampaajalla mielellään 3–5 viikon välein. Myös erilaisten tilanteiden ja jopa yhteiskunnan jättämät jäljet voivat ohjata elämäämme ja sisäistä puhettamme. TIESITKÖ. Samalla vapautuu sivutuotteena rasvahappoja, jotka saavat päänahan reagoimaan niin , että iho uusiutuu nopeammin ja tulee hilsettä. SILJA AITOAHO Iloisia uutisia meille itseään sättiville. Aika monelle näin käy. • Hiukset kasvavat itsestään takaisin kuukausien kuluessa, mutta tauti voi myös uusiutua. Kirjassa kahta erilaista sisäistä keskustelukumppania edustavat Pirjo ja Tyyne. • Hiuksia voi irrota tavallista enemmän voimakkaan stressin, vakavan infektion tai aliravitsemuksen seurauksena sekä naisilla synnytyksen jälkeen. Tiedot: Leena Äyräpää/ Yliopiston Apteekki Kaljuuntuva ei saa hiuksia kasvatettua takaisin. PÄLVIKALJU • Pälvikalju on autoimmuunisairaus. Hiustenlähtö on tavallinen vaiva • Terveen aikuisen hiustenlähtö on yleensä perinnöllistä ja sitä tapahtuu jossain määrin kaikilla. • Hiukset myös kasvavat yleensä takaisin puolen vuoden kuluessa. KENELLE. • Myös jos hiukset lähtevät laikuttaisesti, kannattaa käydä lääkärissä. Biotiini on tärkeä hiusvitamiini, sillä se aktivoi hiusjuuren toimintaa ja edistää hiusten normaalia kuntoa. Toinen hoitovaihtoehto, finasteridi, on tablettimuotoinen reseptilääke. Hiuksista luopuminen ilman omaa halua voi olla erityisen rankkaa psyykkisesti ja vaatii sopeutumista, vaikka prosessi olisi hidas. –?Aitohiuksesta tehdyn mittatilauslisäkkeen käyttöaika on noin vuosi ja vakiomallisen kuituhiuslisäkkeen noin 4–6 kuukautta, Niskanen kertoo. • Jos hiustenlähtö on poikkeavan runsasta tai siihen liittyy muita seikkoja, kuten huonoa syömistä tai päänahan ärtyneisyyttä, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Haittana voi olla hiuspohjan ärsytys. Jos hiustenlähtö johtuu hilseestä tai ihottumasta, Leena Äyräpää neuvoo pesemään hiukset vähintään joka toinen päivä. Kaljuuntuvien on tärkeää muistaa, että varsinkin päälaki on kymmeniä vuosia alttiina auringolle. • Telogeenisessa hiustenlähdössä kaljuuntumista tapahtuu koko päälaen alueella. Herääkö mielesi sisällä kommentaattori ja kriitikko, kun tapahtuu jotain epämukavaa tai olet epävarma. FL–LM Erityisesti nuoret miehet tuntevat jo hiuslisäkkeiden mahdollisuudet. –?Hiuslisäkkeitä hoidetaan laadukkailla hoitotuotteilla ja hoitoohjeiden mukaisesti, jolloin koko hiuslisäke pysyy mahdollisimman hyvänä käyttöiän. Konkreettisten hahmojen avulla pohditaan nykytieteen valossa suhtautumistamme muun muassa omaan kehoon, työelämään, parisuhteeseen ja perheeseen. KUVAT: Hiusextra Heinilä oy KIRJA Sanna Fäldt ja Sanna Salovuori: Pirjo ja Tyyne – Kesytä sisäiset äänesi. –?Varsinkin nuoret miehet ottavat hyvin selvää, millaisia hiuslisäkkeet ovat. Myös hiuspohjan ihottumat usein rauhoittuvat, kun hiuksia ei enää ole. –?Apteekeista löytyy ilman reseptiä minoksidiili-lääkeliuos, joka päänahkaan säännöllisesti levitettynä hidastaa kaljuuntumisen etenemistä niin kauan kuin valmistetta käyttää. – Geenit ovat jo päättäneet, että kaljuunnut. Toisaalta monen mielestä miehen kalju on myös tyylikäs ja puoleensavetävä, Vaalamo sanoo. • Hiuksia voi irrota myös päänahan sairauden tai joidenkin lääkkeiden aiheuttamana. Hilse johtuu Malezia-sienestä, joka asustelee meidän jokaisen päässä. EI YKSIN MIESTEN VAIVA • Naisilla hiukset lähtevät tasaisemmin koko päänahan alueelta, eikä hiusraja vetäydy samaan tapaan kuin miehillä. • Se esiintyy päänahassa muutaman sentin kokoisina kaljuina alueina. Vaalamo neuvoo omatoimisesti lääkehoidon aloittavia tutustumaan ohjeisiin tarkasti ja jatkamaan hoitoa vähintään puolen vuoden ajan, jotta vaste saadaan selville. Myös ärtyneen hiuspohjan hoitoon löytyy ratkaisuja ilman reseptiä. Paras teho saadaan yhdistämällä nämä kaksi valmistetta. Sisäiseen puheeseemme sisältyy paljon perittyjä malleja, joista emme ole kenties lainkaan tietoisia. TELOGEENINEN • Hiusten lisääntynyt lähtö voi johtua myös muista seikoista. • Tavallista suurempi määrä hiuksia siirtyy kerralla lepotilaan ja hiukset irtoavat 2–4 kuukauden kuluttua lepovaiheeseen siirtymisen jälkeen. KUVAT: Heikki Westergård Juuso Vaakanainen näyttää puhelimestaan kaksi vuotta vanhaa kuvaa. Mukana on myös sisäisen puheen kokemuksia suomalaisilta naisilta. – Uskottelin pitkään itselleni, että geenit voivat hypätä yhden sukupolven yli. Niskasen arvion mukaan Suomessa hiuslisäkkeet eivät ehkä ole vielä ihan tunnettuja kaikenikäisten keskuudessa. FL–LM MISTÄ ON KYSYMYS. Sieni syö päänahassa olevaa talia. Tämä on iso huolenaihe ja näkyy vastaanotolla jo 40–50-vuotiaiden potilaiden kohdalla
EU-parlamentissa yli 70 meppiä vaati Borrellin eroa. MAANANTAINA 15. Mitä ihmeen selvitettävää Venäjän näkemyksissä voi olla, kun Seuraavana Lavrovin hämähäkinverkkoon astelee Haavisto Sergei Lavrov johdatteli isännän elkein EU:n ulkopolitiikan johtajaa Josep Borrellia Moskovassa 5. Haavistolta paras mahdollinen suoritus on täysnolauksen välttäminen.. Kaikkein vähiten hän muistuttaa pienen Suomen Pekka Haavistoa (vihr.) – puolueensa ideologisena edustajana vapailla vaaleilla eduskuntaan ja sieltä hallitukseen valittua pitkän linjan liberaalipoliitikkoa, joka on julkisesti läpivalaistu. Lavrovin osaamista ja ammattitaitoa rutinoituneena maailmanpolitiikan esiintyjänä ei kukaan kiistä, mutta hänen kanssaan neuvotteleminen on puhumista vääntyneelle peilille. KUVA: EPA / Venäjän ulkoministeriö Ulkoministeri Pekka Haavisto tapaa Sergei Lavrovin maanantaina Pietarissa. helmikuuta. Lehdistötilaisuuden aikana Venäjä ilmoitti karkottavansa maasta Saksan, Puolan ja Ruotsin diplomaatteja. Lavrov ei ole vihreä, punainen eikä sininen. KUVA: Kimmo Brandt / EPA Moni Euroopassa kysyy, mitä järkeä on tavata Venäjän johtajia Navalnyin myrkytyksen, vapaaehtoisen kotiinpaluun ja vuosien vankilatuomion jälkeen. Hän kuunteli vierestä, kun Lavrov nimitti EU:ta epäluotettavaksi kumppaniksi. Sen sai kokea Euroopan unionin korkea ulkopoliittinen edustaja, espanjalainen ikämiespoliitikko Josep Borrell, käydessään Moskovassa viikko sitten. MAANSA sosialistista työväenpuoluetta edustava Borrell, 73, itse kuvasi käyntinsä varmistaneen, että Venäjällä ei ole todella pienintäkään halua yhteistyöhön EU:lle tärkeissä kysymyksissä. Lavrov on pysynyt virassaan vuodesta 2004. HELMIKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET NÄKÖKULMA Matti Posio @lannenmedia.fi V enäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei ole samanlainen ulkoministeri kuin kollegansa Euroopan maissa. Vierailua Lavrovin selkään taputeltavana pidettiin yleisesti nöyryytyksenä ja epäonnistumisena Euroopan kantojen puolustamisessa. Lavrov ei ole koskaan ollut ehdolla vaaleissa. Mitään uutta tietoa Putinin asenteista yhteistyötä kohtaan on turha käydä tinkaamassa. Lavrovilla ei ole muuta puoluekantaa kuin uskollisuus maansa johtajan Vladimir Putinin linjalle. Ohjelmassa on yhteinen lehdistötilaisuus
Länsimaissa tätä taktiikkaa kutsutaan nimellä whataboutism, entäpäs-ismi. Kaiken kukkuraksi Moskovan lehdistötilaisuudessa kysymyksen Borrellille esitti Maria Butina. Hänet muistetaan vuonna 2018 Yhdysvalloissa vankilaan tuomittuna ja sittemmin maasta karkotettuna venäläisvakoojana. Sama ohje pätee niin hiihtolomien kuin pääsiäisenkin viettoon. Vastassa on väkivaltainen ja itsesäilytysvaistonsa ajama valtakoneisto, joka on viime viikkoina sulkenut selliin tuhansia syyttömiä nuoria. Kreml kutsuu sitä ”symmetriseksi vastaiskuksi”. Heidän rikoksensa oli poliittisen vangin puolustaminen. Aiempaa herkemmin tarttuvan ja nopeammin leviävän virusmuunnoksen liikkeiden ennakoinnissa ei välttämättä ole hyötyä siitä, mitä pandemian aikana aiemmin on opittu. Sitä perustelee yli 1?300 kilometrin yhteinen raja. • Moskovan-vierailunsa jälkeen tiistaina Borrell korosti EU-parlamentille, että viimeisten kahden vuoden aikana Venäjälle on tehty EU-maista 19 vierailua. –?Se on ehkä se päähuolenaihe tässä yhtälössä. Viimeisten kahden viikon aikana tartuntoja on raportoitu noin 5?000, mikä on vajaat 200 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. • Viime huhtikuussa EU-parlamentti kutsui Borrellin vastaamaan epäilyihin, että hänen esikuntansa vesitti disinformaatiota koskevan raportin miellyttääkseen Kiinaa. Arvioihin vaikuttaa epidemiavaiheen lisäksi se, kuinka hyvin rajoitustoimet purevat. MAANANTAINA 15. Oikeusvaltio tarkoittaa kulissia, jonka suojissa Navalnyi voidaan tuomita noudattaen edes jonkinlaista prosessia. Lehdistötilaisuuden aikana Venäjä ilmoitti karkottavansa maasta Saksan, Puolan ja Ruotsin diplomaatteja. Ihmisoikeudet tarkoittavat ukrainalaisten oikeutta joutua seuraamaan Venäjän valtiontelevision kanavia. Yhdeksäntoista vierailua on tehty Venäjälle. Joka Venäjää jostakin syyttää, on itse se ja vielä pahempi: Kun te syytätte meitä vaikkapa Aleksandr Litvinenkon murhasta, Sergei ja Julia Skripalin tai Navalnyin häikäilemättömästä murhayrityksestä, Krimin anastamisesta Ukrainalta tai Hollannista lähteneen matkustajakoneen alas ampumisesta, mepä syytämme teitä Venäjän tv-propagandan estämisestä Latviassa, sotkeutumisesta Kuuban asioihin tai Katalonian separatisteista. Että kuinka sen vaikutus näkyy, kertoi STT:lle Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen. Väestöleviämisen viivyttämisellä pelataan aikaa, jolloin yhä suurempi joukko riskiryhmien ihmisistä saadaan rokotettua tautia vastaan. Lavrov on kuullut saman tuhansia kertoja. Kuukauden tai parin päähän tehtäviin mallinnuksiin ja niistä johdettuihin skenaarioihin vaikuttaa se, miten epidemia etenee ja miten virus käyttäytyy. Tilanne ei ole vakaa ennen kuin massarokotuksilla on saavutettu laumasuoja virusta vastaan. Ei enää toiveajattelua. Virusmuunnos vaikeuttaa kevään ennakointia. Sergei Lavrov johdatteli isännän elkein EU:n ulkopolitiikan johtajaa Josep Borrellia Moskovassa 5. Venäjän viranomaiset ovat murhauttaneet ihmisiä kotona ja ulkomailla, emme me. KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva Tarpeetonta matkustamista tulisi vielä pääsiäisenäkin välttää tai ainakin viettää aikaa oman lähipiirinsä kanssa. –?Sairaalahoidon ylikuormitus ja korkean kuolleisuuden riski pysyy niin kauan kunnes henkilöt, joilla on korkea riski joutua sairaalaan tai menehtyä, on rokotettu, Salminen totesi. Koko ikäluokasta on rokotettu noin neljännes. Venäjän vääristyneessä peilissä asia kääntyy päälaelleen. Riskiryhmien ja vanhempien ikäryhmien rokottamisen jälkeen itse epidemian kiihtymisen mahdollisuus ei vielä katoa, mutta sen aiheuttamat välittömät vaikutukset ovat pienemmät. Eniten koronavirusta ilmenee asukaslukuun nähden Helsingin ja Uudenmaan (Hus) ja Itä-Savon sairaanhoitopiireissä. Heistä vajaat 67?000 on saanut myös toisen rokoteannoksen. Kansalaisyhteiskunta – no niin, se tukee Putinia tai tukahdutetaan. Onko Putin kertaakaan sitten vuoden 1999 valtaantulonsa alkuhetkien naamioleikin näyttänyt, että häntä kiinnostaisivat yhteiset eurooppalaiset arvot. Ei se ole sen monimutkaisempaa, Salminen sanoi. –?Kuten tähänkin asti pyritään katkaisemaan tartuntaketjuja, pyritään siihen, että ihmiset eivät liikkuisi isoissa joukoissa sellaisissa olosuhteissa, joissa on oikeasti iso riski näiden tartuntojen nopeaan leviämiseen ja noudatetaan muitakin tartuntojen estämiseen tähtääviä toimia. Lavrovin voi odottaa väläyttävän hampaita EU:lle – ”tarvittaessa panemme välit poikki kokonaan” – ja ylistävän Suomea partnerina, joka keskittyy käytännön kumppanuuteen eikä elämöi millään ihmisoikeuksilla. Olisi ollut syytä vastata pitkällä listalla Venäjän vääristä teoista ja tyrmätä Lavrovin väitteet. Rauhallisin tautitilanne on puolestaan Ahvenanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Aiemmin Butina kysyi Ruotsin ulkoministeriltä Ann Lindeltä, joka ymmärsi juonen, kertoi arvostettu tutkija Anders Åslund Twitterissä. Arvostelu vierailun esiintymistä kohtaan oli poikkeuksellisen kovaa. Voiko koko maailma mennä paitsi korkea edustaja?” JOSEP BORRELL EU-parlamentille Politicon mukaan Koronarokotteita on Suomessa annettu noin 209?500 ihmiselle, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sunnuntaina (THL). – Samalla kun me täysin kunnioitamme Venäjän itsemääräämisoikeutta... Asiat ovat nyt kristallinkirkkaita. JOS MUUTOSTA haluttaisiin, pitäisi vaatia Venäjää kunnioittamaan omia lakejaan ja valitsemaan johtajansa rehellisillä, oikeilla vaaleilla neuvottelukumppanin legitimiteetin palauttamiseksi. Uusia koronavirustartuntoja raportoitiin sunnuntaina 312. EU pitää keskeisinä yhteiselle tulevaisuudellemme kysymyksiä, jotka liittyvät oikeusvaltioon, ihmisoikeuksiin, kansalaisyhteiskuntaan ja poliittiseen vapauteen, Borrell sanoi. Sen sijaan hän ilmaisi huolen ”tilanteesta Turkissa mistä tahansa näkökulmasta”. EPIDEMIAN pahentumisen ja lähikuukausien tilanteen määrittänee myös se, kuinka kauan virusmuunnoksen väestöleviämisvaiheeseen siirtymistä voidaan torjua. Kun Lavrov sanoo esimerkiksi EU:n pyrkivän romahduttamaan Venäjän suvereniteetin ja sotkeutumaan maan ehdottoman riippumattomien tuomioistuinten päätöksiin, Moskovan televisio nappaa uutisiinsa tämän kohdan ja varmistaa, että kuvissa näkyy nyökkäilevä Borrell tai Haavisto. ”Voiko koko maailma mennä [sinne] paitsi korkea edustaja. Niiden vaikutus riippuu siitä, miten ihmiset jaksavat noudattaa ohjeistuksia. Ei enää liennyttelyä, Gahler sanoi. He voivat niiden taakse myöntyä, mutta sisällöllisesti termit on aikaa sitten vääristelty omiin tarkoituksiin. Jos niin, miksi sellainen sitten on?” • Venäjän tavoitteisiin kuuluu EU-rintaman hajottaminen. Eurooppalaisten pyhät käsitteet eivät venäläisille tarkoita samaa. – Eikö ollut odotettavissa, että Lavrov hyökkäisi EU:ta vastaan. MIKÄ. Demokratia tarkoittaa Putinin yksinvaltaa vuosikymmenestä toiseen. Ongelmana on, mitä venäläinen isäntä puhuu ja miten helposti röyhkeät väittämät jäävät vastausta vaille. • Tammikuussa Borrell seisoi Turkin ulkoministerin vieressä Brysselissä, eikä lukenut valmisteltua lausuntoa, joka ilmaisi huolen oikeusvaltiosta ja ihmisoikeuksista. KUVA: EPA / Venäjän ulkoministeriö ”Yhdeksäntoista. KUN HAAVISTO tapaa Lavrovin, hänen pitää ymmärtää olennainen asia. Venäjän itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen hän joko ei usko tai pitää lausumaa siitä eurooppalaisten heikkoutena. Jättivätkö vastustajien myrkyttämiset kemiallisilla aseilla – poloniumilla ja Novitshokilla – Britanniassa jotain arvelujen varaan. Salminen muistuttaa, että matkustamalla ei aseta riskiin vain itseään, vaan kotiin palatessa uhkana on tartuntojen leviäminen. Tosin rajaliikenteessäkään ei ole näinä aikoina paljon järjestelemistä, kun raja on useimmilta kiinni. Siinä olisi selkärankaa, siinä Lavrov olisi altavastaaja ja vieras Euroopasta kuulustelija. Jotkut mepit sanoivat, että tästä syystä he eivät vaadi Borrellin eroa. Venäjä on hyökkääjä Ukrainassa ja muualla, emme me. Neuvottelu kannattaa säästää aidosti naapuruusasioihin, joilla tapaamistarvetta meillä aina perustellaan. Edes jyrkkä vastapuheenvuoro ei välttämättä takaa, että ”Lavrovin kovistelusta” välittyy oikea kuva. STT Yli 80-vuotiaista noin neljännes saanut koronarokotteen Henrietta Nyberg Koronavirusmuunnoksen leviäminen hankaloittaa pandemian kehityksen ennakointia. • Moni epäilee hänen olevan kykenemätön edustamaan EU:n kantoja ihmisoikeusja demokratiakysymyksissä. –?Paljon nopeammin päästään siihen, että sairaalahoidon ei pitäisi enää niin paljon kuormittua ja kuolemien pitäisi vähentyä aika paljon, arvioi Salminen. Tapaamisen jälkeen kumpikin osapuoli julkaissee omanlaisensa tiedotteen. Tilanne Venäjällä ei kuitenkaan ole niin yksioikoinen, että puhumalla kaikki selviäisi. HAAVISTON PARAS vaihtoehto olisi kertoa tapaamisessa tiukin sanoin EU:n kannat, konkreettisesti ja kiertelemättä. Tästä Borrellia arvostellaan • EU:n ulkopolitiikkaa johtava Euroopan parlamentin expuhemies vuosilta 2004–2007, Josep Borrell, on joutunut kovan arvostelun kohteeksi. Joulun ja uudenvuoden alla suomalaisia kehotettiin pysymään kotonaan. STT Tilanne ei ole vakaa ennen kuin massarokotuksilla on saavutettu laumasuoja virusta vastaan. Jos koronavirus leviää, sairastumisen välittömät vaikutukset eivät heti näy esimerkiksi sairaaloissa, kun tartuntoja saavat nuoremmat ja terveemmät ihmiset. Tartuntamäärien painaminen matalaksi tapahtuu siksi hitaasti. helmikuuta. Kaikkein myönteisimpienkin arvioiden mukaan ei-riskiryhmien ja nuorten ihmisten rokotukset alkavat aikaisintaan loppukesästä, ehkä jopa syksyllä. VASTATTAVANA tapaamisissa ei ole yksin se, mitä läntinen vieras itse suustaan päästää. Europarlamentissa konservatiivinen saksalaismeppi Michael Gahler totesi, että Borrellin olisi pitänyt olla valmiina Moskovan väijytykseen ja iskemään takaisin. Suomen linjana on pitää keskusteluyhteys Venäjän vallanpitäjiin auki kaikissa oloissa. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET oppositiojohtaja ja korruption paljastaja Aleksei Navalnyi on tuomittu maan seuraavien presidentinvaalien yli vankilaan syytteillä, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut poliittisiksi. Mikäli epidemiatilanne pahenee, tulee Salmisen mukaan harkita rajoitusten ja suositusten kiristämistä. Hänen korvissaan soi: ”oikeusvaltio, ihmisoikeudet, plaa plaa plaa”. Eniten rokotettuja on yli 80-vuotiaiden joukossa. Asiasta kertoi Politico-verkkojulkaisu
Tiedot ovat Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Sukupolvien ketju -hankkeesta, jossa on seurattu suuria ikäluokkia ja heidän aikuisia lapsiaan vuodesta 2007 alkaen noin viiden vuoden välein toistettavin kyselyin. Me haluaisimme, että tämä selvitetään perusteellisesti, Orpo sanoo STT:n kuntavaalihaastattelussa. Että on edellytykset yritysten menestymiselle ja investoinneille ja sitä kautta työpaikkojen ja verotulojen syntymiselle, Orpo sanoo. Kokoomus vaatii vaaliohjelmassaan, että jokaisessa päätöksessä tulee ottaa huomioon sen vaikutukset yrityksiin. Kuvassa Orpon kanssa italianvesikoirat Pessi (tumma) ja Taavi. 80 prosenttia isovanhemmista osallistuu myös lastenlastensa hoitoon ainakin silloin tällöin, kertoo Turun yliopiston sosiologian apulaisprofessori ja Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen erikoistutkija Mirkka Danielsbacka. Meidän ajattelumme ei lähde tukipolitiikasta, Orpo sanoo. –?Hyvin pieni osa ei pidä yhteyttä lapsenlapsiinsa ollenkaan. –?Se, että isovanhempi ei jaksa tai ehdi osallistua niin paljon kuin haluaisi tai vaihtoehtoisesti se, että hänen osallistumistaan rajoitetaan, aiheuttavat molemmat ristiriitaisia tunteita, Oulasmaa sanoo. –?Meidän tavoitteena on kuntapolitiikassa, että kunta pystyy seisomaan omilla jaloillaan. Esimerkiksi 60ja 70-vuotiailla isovanhemmilla on usein eriikäisiä lapsenlapsia, Danielsbacka sanoo. Kokoomus kampanjoi vastuullisen talouspolitiikan ja yritysten ja työpaikkojen kautta tulevan elinvoiman teemalla. –?En halua, että lähdemme aggressiiviseen, vastakkainasettelua kasvattavaan kampanjointiin. Ja silloin meidän pitää arvioida, mitä me voimme tehdä tähän muutokseen vastaamiseksi ja mahdollisesti sen edistämiseksi. –?Taas palataan elinvoimaan: jos ei ole yritystoimintaa ja työpaikkoja, niin ei silloin ole myöskään lapsia ja lapsiperheitä, Orpo sanoo. Kuvassa isoäiti tervehtii lapsenlastaan ikkunalasin läpi Helsingissä 29. KAMPANJOINTI sosiaalisessa mediassa on näissä vaaleissa keskeisessä roolissa. Monessa perheessä huolehditaan tälläkin hetkellä pienen lähikoulun tulevaisuutta. Vaikka Suomen talous kasvoi ennen koronakriisiä, kuntatalous oli jo kriisissä. Hänen mukaansa on ylipäänsä syytä huolellisesti selvittää, millaisia tarpeita etätyö ja monipaikkaisuus asettavat lainsäädännön muutoksille. VÄESTÖLIITON vastuuasiantuntijan Minna Oulasmaan mukaan isovanhempien ja heidän aikuisten lastensa välit, toiveet ja odotukset, ajankäyttöön liittyvät suunnitelmat sekä arvomaailmojen yhteensovittaminen vaikuttavat paljon siihen, miten ja millaisella intensiteetillä isovanhempi osallistuu lapsenlapsensa elämään. Viimeisimmän kyselykierroksen vielä julkaisemattoman tutkimusraportin mukaan suuren ikäluokan isovanhempien aktiivisuudessa ei ole tapahtunut muutoksia vuoden 2007 jälkeen. –?Jos ihminen asuu jatkossa vaikka puolet vuodesta toisella paikkakunnalla ja puolet kaupungissa, niin olisiko kuntaveroa mahdollista jakaa näiden kuntien välillä, koska hän peruspalveluita kuitenkin käyttää ja tarvitsee infraa. STT Isovanhemmat hoitavat ja hemmottelevat Tutkimustietojen mukaan hoitoavun tarve on saattanut kasvaa hieman reilussa 10 vuodessa. Kokoomuksella on tehtävää erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa se kamppailee osin samoista äänestäjistä niin vihreiden kuin perussuomalaistenkin kanssa. –?Minusta näyttää, että tämä on pysyvä muutos. Janita Virtanen Hyvin suuri osa suomalaisista isovanhemmista osallistuu aktiivisesti lastenlastensa elämään, kertovat tuoreet, mutta ennen viime vuonna alkaneita koronarajoituksia kerätyt tutkimustulokset. MAANANTAINA 15. Kokoomus ei innostu ajatuksesta, että valtio tukisi kouluverkon säilymistä. Äidin puolen isovanhemmat, varsinkin äidinäiti, hoitavat aktiivisemmin tyttärensä lapsia kuin isän puolen isovanhemmat. STT Kokoomus haluaa Petteri Orpon mukaan lähteä kuntavaaleihin maltillisesti, sivistyneesti ja vahvasti omaa vaihtoehtoa luoden. HELMIKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Susanna Jääskeläinen Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo puolueen olevan valmis tarkastelemaan kuntaveron jakamista kahden paikkakunnan välillä ratkaisuna etätyöhön ja monipaikkaisuuteen. OPETUKSEN LAATUUN kokoomus satsaisi lisäämällä rahaa perusopetukseen ja nostamalla viikkotuntien määrää ja sitä kautta valinnaisuutta. Vuosina 1945–50 syntyneen suuren ikäluokan isovanhemmat pitävät useimmiten yhteyttä lapsenlapsiinsa lähes viikoittain. Nuoremmat – mutta eivät liian nuoret – isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan enemmän kuin iäkkäämmät, ja eläköitymisellä on usein lastenlasten hoitoa lisäävä vaikutus. Tämä voi kertoa siitä, että suurilla ikäluokilla on nyt enemmän lapsenlapsia kuin vuonna 2007. –?Myös lasten iät vaikuttavat vanhempien avuntarpeeseen. AKTIIVISIMMAT isovanhemmat ovat yleensä terveempiä kuin vähemmän osallistuvat isovanhemmat. Kuntien taloudesta Orpo sanoo olevansa ”tosi huolissaan”, sillä jos kuntatalous sakkaa, on se pois tärkeistä palveluista. Viitteitä on siihen, että isovanhemmilta odotetaan nykyisin hieman todennäköisemmin lastenhoitoapua kuin vuonna 2007. Tutkimus tehtiin ennen koronapandemiaa. huhtikuuta 2020. Tavoitteena pitää olla, että pieni lapsi voisi käydä koulua mahdollisimman lähellä kotiaan. Koska tämä voi olla se, mikä muuttaa suunnan siitä, että suurin osa Suomesta on ollut vanhenevan ja harvenevan väestön ja heikkenevien palveluiden kohteena jo vuosikymmenet. Syynä tähän on yleensä välirikko oman lapsen perheeseen, Danielsbacka toteaa. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva. KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva Kuntaveron jako voi kääntää suunnan Orpo: Kokoomus on valmis tarkastelemaan kuntaveron jakamista ratkaisuna etätyöhön ja monipaikkaisuuteen. –?Isovanhemmat ovat nykyään enemmänkin hemmottelijoita. –?Meidän perusfilosofia on se, että kaikki tärkeä ja hyvä – koulut, vanhuspalvelut, varhaiskasvatus – kustannetaan sillä, että kunnissa on elinvoimaa. Toisaalta osa suuren ikäluokan isovanhemmista on jäänyt reilun kymmenen vuoden aikana eläkkeelle, joten heiltä ehkä odotetaan enemmän apua. Isovanhempi voi myös elää elämänvaihetta, jossa hän joutuu jakamaan voimiaan monen tarvitsijan ja hoivattavan kesken. Moni isovanhempi kokee, etteivät isovanhemmat eivät ole enää sellaisia auktoriteetteja, joita he olivat vuosikymmeniä sitten, toteaa Oulasmaa. Myös asuinpaikan etäisyys vaikuttaa isovanhemman aktiivisuuteen. Kuntaverojen jakaminen on aiemmissa selvityksissä todettu hankalaksi toteuttaa muun muassa perustuslain näkökulmasta
STT Biden: syytteessä ei mitään kiistanalaista. –?Hän selkeästi on viehättynyt niistä, kun saa puhua kannattajilleen ja hänelle osoitetaan varauksetta suosiota; aivan sama, mitä hän siellä sanoo, Kokko kertoo. Trumpin paluusta politiikan keskiöön tulisi haasteellinen Tuomas Savonen Washington / Helsinki Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin virkasyytekäsittelyn lopputulos on maan nykyisen presidentin Joe Bidenin kannalta optimaalinen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Lisäksi Trumpin kontolle koituu kysymys siitä, miksi kansalliskaartia estettiin tulemasta tapahtumien aikaan paikalle ja miksi Trump ei heti tehnyt mitään tilanteen rauhoittamiseksi, vaikka tiesi, että kongressirakennuksen sisään oli päässyt väkivaltaan taipuvaisia mellakoitsijoita. Äänestystulos ei kuitenkaan riittänyt syytteen nostamiseen. Kapinaan yllyttämisestä ja vallan väärinkäytöstä syytetylle Trumpille uuteen kampanjointiin lähteminen voi olla riski, eikä ole takeita siitä, mikä puolue hänet huolisi ehdokkaakseen. Ratkaisevaa on, kertovatko he toimineensa silloin vielä presidenttinä olleen Trumpin käskystä ja kuinka vahvasti he olivat hänen ohjailussaan. STT Aaltolan mukaan tulos on Bidenille optimaalinen Mika Aaltola sanoo Trumpin poliittisesta tulevaisuudesta, että vuonna 2024 halutaan mahdollisesti jo uuden sukupolven ehdokkaita. Trump on syytettynä muun muassa talousrikoksista ja veronkierrosta.Trump ei enää nauti presidentillistä syytesuojaa, ja seuraukset saattavat olla sen mukaiset. –?Hänen imagolleen ei oikein tällainen häviäminen sovi, joten se on aika epätodennäköistä, että hän sen patrioottipuolueen perustaisi ja lähtisi uskottavasti kampanjoimaan presidenttiydestä ja että hän voittaisi, Kokko toteaa STT:lle. –?Republikaanien pitää nyt kysyä, haluavatko he olla puhdasoppinen vähemmistöpuolue vai haluavatko he voittaa valtakunnantason vaaleja maltillistamalla kantojaan eli palaamalla perinteiseen konservativismiin radikaalin oikeistojakson jälkeen, Aaltola pohtii. Bidenin lausunnon mukaan syytteen sisällössä ei ollut mitään kiistanalaista, vaikka senaatin äänestystulos ei riittänytkään tuomioon. Aaltolan mukaan Trump sai senaatissa ”symbolisen tuomion”, kun enemmistö senaattoreista äänesti häntä vastaan. Ettei väkivallalle ja ääriajattelulle ole Amerikassa tilaa, Biden muotoili. Tällainen tilanne saattaa olla Bidenille poliittisesti hyvin optimaalinen. Esimerkiksi lausunnossaan virkarikossyytteen kaatumisen jälkeen Trump totesi, että tulevina kuukausina hänellä on paljon kerrottavaa. Kokon mukaan ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, että demokraatit tai Bidenin hallitus lähtisivät aktiivisesti ajamaan Trumpin tutkintaa kukkulan tapahtumiin liittyen. –?Tämä riittää Bidenille. Myöhään lauantaina Suomen aikaa 57 senaattoria äänesti expresidentti Trumpin tuomitsemisen puolesta ja 43 sitä vastaan. Aaltola uskoo, että Biden on tyytyväinen verrattain nopeasti edenneeseen virkasyytekäsittelyyn, sillä hän haluaa politiikan fokuksen olevan nykyhetkessä ja tulevaisuudessa Trumpin tekemisten setvimisen sijaan. Oman lisänsä voivat tuoda myös esimerkiksi syytteet, joita kongressitalon tammikuisissa mellakoissa kuolleiden omaiset nostavat Trumpia vastaan. Republikaanien riveissä on useita muita ehdokkaita, joilla olisi mahdollisuudet saada muitakin kuin pääosin valkoisia ja kouluttamattomia äänestäjiä tuekseen. Edustajainhuoneen nostamassa virkasyytteessä Trumpia syytettiin kapinan lietsomisesta. STT Trump on pyrkinyt vaikuttamaan vaaliviranomaisiin ja republikaanipoliitikkoihin, jotta presidentinvaalitulokset kumottaisiin. –?Jos sieltä löytyy jotakin sellaista vakavaa, että hän saisi kunnon tuomion, kyllähän sekin heikentää hänen mahdollisuuksiaan asettua ehdolle yhtään missään, Kokko sanoo. Kokon mukaan tämä riippuu siitä, mitä mellakoinneista nyt jo syytteen saaneet kertovat lausunnoissaan. –?Kyllähän siitä voi oikeusministeriö käynnistää normaalin rikostutkinnan, joka nimenomaan perustuisi juridiikkaan eikä politiikkaan, Kokko toteaa. Donald Trumpin tulevaisuutta Aaltola ei näe kovinkaan ruusuisena, sillä ex-presidentillä on edessään oikeusjuttujen suo. Republikaanit ovat nyt saaneet leiman otsaansa ja joutuvat etsimään sieluaan. –?Seitsemän ei kuulosta suurelta luvulta, mutta historiallisesti katsottuna se on ennätysmäärä. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Käynnissä olevat rikosja vaalivaikuttamistutkinnat voivat vaikuttaa myös Trumpin liiketoimiin. Aaltolan mukaan näin suurta siirtymää pois oman puolueen presidentin tukijoukoista ei ole aiemmin virkasyyteäänestyksissä nähty. KUVA: Vesa Moilanen / Lehtikuva Ennätysmäärä republikaanisenaattoreita äänesti Trumpia vastaan. Myös Trumpin hotellija muilla bisneksillä voi olla edessään vastoinkäymisiä, kun hänen poliittisesta linjastaan ärsyytyneet yritykset ja kuluttajat kaihtavat niiden käyttöä ja muuta yhteistyötä. MAANANTAINA 15. –?Biden ei ole kovinkaan paljon toitottanut Trump-asiaa. –?Tämä jakso historiassamme muistuttaa demokratian olevan hauras. Aaltola ei pidäkään todennäköisenä, että Trumpia nähtäisiin ehdokkaana vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Kun tähän yhdistetään se, että Trumpilla ei ole pääsyä esimerkiksi aiemmin runsaasti käyttämäänsä Twitteriin, voi Trumpin olla vaikea toimia menestyksellisesti poliitikkona. TODENNÄKÖISEMPÄNÄ Kokko pitää sitä, että Trump ryhtyy politiikan taustavaikuttajaksi. Trumpia on syytetty muun muassa veropetoksista, seksuaalisesta ahdistelusta sekä vaalitulosten laskentaan liittyvästä painostuksesta Georgiassa. Syytteen läpimeno olisi vaatinut kahden kolmasosan tuen. Myös Kokko pitää todennäköisenä, että tilanteen rauhoituttua Trump palaa takaisin pitämään suuria joukkokokouksia kannattajilleen. –?Kyllähän hänellä vähän tällainen kostomentaliteetti on näitä kohtaan, jotka nyt ovat hänen tuomitsemisensa puolesta äänestäneet, Kokko sanoo. Republikaanien pitää valita Trumpin edustaman oikeistoradikalismin ja puolueen perinteisesti edustaman konservativismin välillä. Muut viranomaiset voivat halutessaan käynnistää tapahtumista omia tutkintojaan. REPUBLIKAANIT ovat Aaltolan mukaan tulleet nyt tienristeykseen, jossa he joutuvat valitsemaan tulevan suuntansa. Hän haluaa enemmän huomiota omiin aloitteisiinsa, koronan hoitamiseen ja lakipaketteihinsa, Aaltola sanoi STT:lle. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET Henrietta Nyberg Washington / Helsinki Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin paluu takaisin politiikan keskiöön on haasteellinen, arvioi väitöskirjatutkija Jani Kokko Jyväskylän yliopistosta. Laakereilleen lepäämään Trump ei todennäköisesti tule jäämään. –?Melkoista ristiaallokkoa on puolueen sisällä luvassa, mutta kyllä siellä varmasti jonkinlainen tasapaino löytyy seuraaviin vaaleihin mentäessä, Aaltola jatkaa viitaten seuraaviin kongressin välivaaleihin, jotka järjestetään ensi vuoden lopulla. Näin hän voisi tukea haluamiaan edustajia ja sitä kautta syrjäyttää omat vastustajansa. Mikäli Trump perustaisi oman puolueensa, tulisi se Kokon mukaan kaatumaan omaan mahdottomuuteensa. Samalla myös ennätysmäärä Trumpin puoluetovereita äänesti ex-presidenttiä vastaan. Aaltola kiinnittää erityistä huomiota siihen, että senaatin äänestyksessä seitsemän republikaanisenaattoria äänesti oman puolueensa presidenttiä vastaan. AALTOLA MUISTUTTAA , että radikaali oikeistolaisuus ei ole republikaanien keskuudessa uusi ilmiö, vaan se on pulpahdellut pintaan esimerkiksi 1990-luvulla Newt Gingrichin johdolla ja sen jälkeen teekutsuliikkeen muodossa. WASHINGTONIN Capitol-kukkulan tapahtumat voivat vielä aiheuttaa Trumpille seuraamuksia. Vaalirikossyytteen kaatumisen jälkeen seuraavaksi huomio kiinnittyy Georgian osavaltiossa käynnistyvään oikeudenkäyntiin Trumpin vaalivaikuttamisesta. Biden nosti erikseen lausunnossaan esiin senaatin republikaanijohtajan Mitch McConnellin, joka sanoi äänestäneensä Trumpin vapauttamisen puolesta, mutta pitävänsä silti tätä ”käytännössä ja moraalisesti” syypäänä Capitolin mellakkaan. Että meidän pitää olla valppaina. –?Radikaali oikeisto tulee tuskin mihinkään häviämään, se tulee aina uudestaan uudessa muodossa. Aaltolan mukaan oikeudenkäynnit vievät paljon aikaa ja rahaa ja tuovat Trumpille kielteistä julkisuutta. Että sitä pitää aina puolustaa. Hän selvästi haluaa valokeilan pois Trumpista. Mari Areva Washington Yhdysvaltain presidentti Joe Biden muistutti demokratian hauraudesta ottaessaan kantaa edeltäjänsä Donald Trumpin vapautumiseen virkarikossyytteestä. Hän haluaa mennä eteenpäin eikä sitä, että hänen kautensa olisi vain Trumpin tekemisten vatvomista. Trumpia vastaan käynnissä olevat erinäiset rikossyytteet hankaloittavat hänen poliittisen uransa lisäksi myös hänen liiketoimiaan
Vaikka hypyt eivät olleet teknisesti hyviä, sieltä löytyi sen verran tahtoa taustalta, että 194 meni. Kukaan suomalainen naisjuoksija ei ole juossut matkaa kovempaa hallissa tai ulkoradoilla. Toisella puoliajalla taas alun ongelmat palasivat, FoKoPon luotsi Antti Joutsimo veti yhteen. Toisella jaksolla FoKoPo sai konettaan käyntiin, vaikka jäikin levypallotaisteluissa yhä Uran jalkoihin. Ulkoratojen SE on Mari Järvenpään vuonna 2006 juoksema 1.29,41. . FL Täydet minuutit pelannut Jerrell Martin urakoi FoKoPolle 29 pistettä ja 16 levypalloa. Sitä ennen pelintekijälle tulivat tutuiksi niin Saksan, Tshekin ja Belgian kentät. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva Kuivisto jatkoi ennätystahtia 600 metrillä YLEISURHEILU Sara Kuivisto juoksi viikonloppuna kaksi Suomen ennätystä, kun lauantainen 800 metrin SE-aika sai sunnuntaina seurakseen 600 metrin halli-SE:n. Avausjakso meni isännille pistein 36–18. Lehtoranta, 29, on pelannut Peli-Karhuissa kaudesta 2017–18. ENSIMMÄISELLÄ JAKSOLLA kaksi edellistä peliään voittanut FoKoPo oli kuin kohmeessa, kun taas Ura Basket oli hereillä alusta asti. Kokemus on valttia Suomessa. –. Kuivisto juoksi SE:n soolojuoksuna ilman jäniksiä. –. Edgard Mombilo heitti 15 pinnaa, Niilo Tammi 13 ja Oliver Kanden sekä Jesse Lepänkoski 12 mieheen. Ura Basket heitti kolmosensa yli 50 prosentin tarkkuudella ja päihitti FoKoPon levypalloissa 56–32. Meillä oli hyvä alku, mutta EBT tuli hyvin aggressiivisesti mukaan ja meille tuli menetyksiä ja huonoja ratkaisuja. Kesällä yritin 600 metriä kaksi kertaa, mutta niissä juoksuissa oli molemmissa kova vastatuuli. Junnila ylitti sunnuntaina Tampereella korkeuden 194 ja korotti runsas viikko sitten Tukholmassa hyppäämäänsä ennätystä kahdella sentillä. Kun Koripoikien olisi pitänyt kiriä, lisäsi Ura uudestaan johtoaan. Kolmas jakso oli FoKoPolle vaikea. Isompikokoinen Ura Basket hallitsi korinalustoja, mutta myös heitti tarkasti, eikä tehomiehensä Gokul Natesanin liigajoukkue BC Nokialle menettäneellä FoKoPolla löytynyt aseita vastata. –. Se kasvattaa aina pelaajana ja ihmisenä, Lehtoranta analysoi ulkomaan vuosien antia. Kuivisto juoksi Pajulahti-hallin 333,33 metrin radalla Nastolassa 600 metriä ajalla 1.28,65. –. Ensi kaudella on tavoite pelata ulkomailla. Joukkue karkasi FoKoPolta isojen miestensä Brian Moultrien, Teemu Ritanotkon ja Oskari Lehdon pussittaessa tarkasti pisteitä. Hallissa oli se etu, ettei ollut tuulta, Kuivisto totesi. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Junnila korotti taas korkeuden halli-SE:tä YLEISURHEILU Ella Junnila paransi toisen kerran tällä kaudella korkeuden Suomen halliennätystä. HELMIKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Se tietysti vaikeutti hyppäämistä, joka minulla perustuu hyvään vauhtiin, Junnila kertasi Urheiluliiton tiedotteessa. Kiri jäi kesken, kun puolustus vuosi ja kotijoukkue napsi levypallot. EM-hallikisojen ja Tokion olympialaisten tulosraja 196 jäi odottamaan ylitystä. Forssalaisjoukkueen puolustus alkoi pitää ja kun heittoihinkin löytyi tarkkuutta, pääsi FoKoPo puoliajalle paremmissa takaa-ajolukemissa 53–43. B-divisioonan kärkijoukkue vailla mahdollisuuksia Kaarinassa. Kun totuttiin heidän aggressiivisuuteensa, niin saatiin liikutettua palloa ja tehtyjä helppoja koreja, Lehtoranta analysoi. FOKOPO JATKAA tappiosta huolimatta B-divisioonan kärjessä. STT KORIPALLO URA BASKET-FOKOPO 111–88 Kai Sandberg Forssa/Kaarina B-divisioonan kärkijoukkue Forssan Koripojat oli vailla mahdollisuuksia sunnuntaina Ura Basketin vieraana. Ulkoradoilla Junnila on hypännyt Suomen ennätykseksi 195. Lehtoranta johdatti Peli-Karhut cup-voittoon STT Espoo Maajoukkuenainen Linda-Lotta Lehtoranta johdatti kotikaupunkinsa Kotkan Peli-Karhut sunnuntaina näytöstyyliin naisten Suomen cupin voittoon pistein 98–81. ”Emme tienneet alkuun mitä tehdä, kun Ura Basket sen sijaan tiesi ja tekikin sen.” ANTTI JOUTSIMO FoKoPon valmentaja. –?Emme tienneet alkuun mitä tehdä, kun Ura Basket sen sijaan tiesi ja tekikin sen. Kyllä niitä (tunnusteluja ulkomaille) on ollut, mutta eipä niillä ole tässä vaiheessa enää ole oikein mitään väliä. KUVA: Tapio Tuomela Ura Basketin koko ja tulivoima liikaa FoKoPolle . Toisen jakson puolen välin jälkeen saimme hyvän pätkän, peli alkoi rullata ja puolustuskin pitää. Oskari Lehto ja Trey Niemi nakkasivat 17 pinnaa kummatkin. STT Ella Junnila ylitti 194. Olen päässyt pelaamaan erilaista korista ja erilaisessa ympäristössä. 19 pelistään 14 voittanut FoKoPo kohtaa seuraavaksi Jyväskylän Weikot. Kotijoukkue puhkoi FoKoPon puolustuksen miten tahtoi ja kahmi päälle vielä levypallotkin. Aiempi 600 metrin halliennätys oli Kristiina Halosen 1.32,33 vuodelta 2019. Kilpailu oli nyt oikea Via dolorosa (kärsimysten tie). Juoksu ei rullannut yhtään. Vahvasti loppuun asti jyrännyt Ura paineli voittoon yli 20 pisteen marginaalilla. –. Naisten liigan syöttöpörssin ykkönen pyörittää edelleen Peli-Karhujen peliä, vaikka nykyisessä sopimuksessa onkin optio siirrosta ulkomaille. –. Lehtoranta heitti loppuottelussa Espoo Basket Teamin korisukkaan 15 pistettä ja pääsi nostelemaan voittopokaalia Espoossa. Ottelu pelataan ensi sunnuntaina Feeniksissä. Lisäksi ykkösjoukkueesta lainalle tullut Trey Niemi toi jämäkkyyttä pelintekemiseen, Joutsimo totesi. –?Ura Basket heitti tosi hyvin siihen alkuun, ensimmäiseen 15 minuuttiin niillä oli jo 49 pistettä. Järkähtämätön Brian Moultrie nosteli Ura Basketille 23 pistettä ja otti 17 levyriä. Sarjan alemmassa keskikastissa majaileva Ura Basket meni vastaansanomattomasti menojaan 111–88 (53–43) -voittoon. Tampereen Pyrintöä edustava Junnila ylitti SE:n 194 ensimmäisellään. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 15. TÄYDET 40 minuuttia urakoinut Jerrell Martin heitti FoKoPolle 29 pistettä ja kahmi 16 levypalloa, mutta jäi liian yksin korin alla
FL Toni Kuusi nosti alle 74 kilon sarjassa 640 kilon yhteistuloksen. Mestaruus ratkesi vasta viimeisessä maastanostossa, jossa penkissä reilusti Kuuselta takkiin ottanut Nieminen nosti 277,5 kiloa. Suomen mitalitavoite oli täyttynyt jo kisojen alussa Niilo Moilasen sprinttikullalla, ja Alexander Ståhlberg lihotti saaliin neljään sunnuntain 30 kilometrin perinteisen kilpailun pronssillaan. –?Oli mukavaa nostaa. Täydet minuutit pelannut Jerrell Martin urakoi FoKoPolle 29 pistettä ja 16 levypalloa. Mitalikantaan paluu viime vuoden kisojen jälkeen oli tavoitteena. HELMIKUUTA 2021 Kuusi taipui hieman painavampana hopealle Joutsela vahvin nelikymppisten naisten alle 69-kiloisissa. Se toteutui enemmän kuin hyvin, joten menihän tämä yli odotusten. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 15. –?Luulen, että Niemisellä oli vielä varaa. MM-kulta kaiken kukkurana, mutta tuli myös loistava viestimitali, Simula summasi. KUVA: Tapio Tuomela Nuoret täyttivät Suomen mitalitavoitteen nelinkertaisesti Suomen maastohiihtäjien joukkueenjohtaja ja alle 23-vuotiaiden valmentaja Jussi Simula puhkui tyytyväisyyttä nuorten MM-kilpailujen päätöspäivänä. –. Hämeenlinnalaista Team LIKEä nykyään edustava Joutsela kyykkäsi 127,5 kiloa, punnersi penkistä 92,5 kiloa ja nosti maasta 155 kiloa. Pari hävsi Tshekin Barbora Krejcikovalle ja Yhdysvaltojen Rajeev Ramille 6–7 (6–8), 5–7. Hän on nostanut maasta aikanaan yli 300 kiloa. Joutsela nosti kyykyn ja vedon raakana, penkissä hän käytti pari kertaa testaamaansa penkkipaitaa. Joutsela on tyytyväinen uuteen seuraansa. Kyykyssä meni 210 kiloa, penkissä nousi 192,5 kiloa ja maasta hän kiskoi 237,5 kiloa. –?Ihan ok tulos, tosin olisin halunnut penkissä nostaa sen sata kiloa, mutta vielä on vähän paidan käyttö hakusessa, kertoi klassiseen nostomuotoon panostanut Joutsela. Kisa meni yllättävän hyvin, oli tasainen suoritus. –?Halusin saada vähän uutta potkua hommaan. Kuusta ei jäänyt harmittamaan, vaikka Nieminen kiskoi viimeisellä nostollaan tasoihin ja kevyempänä mestariksi. KUVA: Mikko Tiensuu Djokovic uhmasi vatsalihasvammaansa TENNIS STT Australian avoimen turnauksen kahdeksan kertaa voittanut Serbian Novak Djokovic jatkaa Melbournessa Ykkössijoitettu Djokovic raivasi tiensä neljänneltä kierrokselta puolivälieriin, kun hän voitti Kanadan Milan Raonicin 7–6 (7–4), 4–6, 6–1, 6–4. –. Yhteistulos 640 kiloa taitaa olla ennätykseni, Kuusi muisteli. Kuusi teki saman yhteistuloksen 640 kiloa kuin sarjan voittanut Keuruu Power Unionin Sami Nieminen, mutta joutui taipumaan hopealle painettuaan vaa’alla reilun kilon enemmän kuin Nieminen. Ketsuppipullo voi aueta, kun kisat lähtevät hyvin käyntiin ja hiihtäjät ovat kunnossa. VOIMANOSTO Kai Sandberg Forssa/Hämeenlinna Tammelan Ryskeen Toni Kuusi kävi tiukan kamppailun miesten alle 74 kilon sarjan voitosta Hämeenlinnassa sunnuntaina jatkuneissa varustevoimanoston SM-kilpailuissa. Jos tämä olisi jokin muu kilpailu kuin grand slam -kisa, vetäytyisin turnauksesta, Djokovic kertoi. –. Henri Kontisen ja hänen kazakstanilaisen parinsa Jana Shvedovan taival tyssäsi sekanelinpelissä. Maasta nousi 237,5 kiloa. AIEMMIN PÄIVÄLLÄ urjalalainen Sanna Joutsela nosti N40-sarjassa alle 69 kilon painoluokassa Suomen mestariksi tuloksella 375 kiloa. STT. LIKEllä olen saanut sananmukaisesti kullanarvoisia neuvoja tekemiseen. Kuusi teki tasaisen vahvan sarjan
FL Ruotsi nollasi ponnettomat Leijonat JÄÄKIEKKO Suomen takaa-ajo jäi haaveeksi EHT-turnauksen päätösottelussa Ruotsia vastaan. –?Eiliseen tapaan kisa käytiin haastavalla radalla. –. Oberin MM-ladulla on kolme nousua, jotka ratkaisevat kilpailun, Vuorinen totesi. EHT-kiertueen on määrä jatkua kauden päätösturnauksella Tshekissä 13.–16. Tuli pieni paine, kun minulla ei vielä ollut yhtään SM-mitalia ja tiesin, että nyt on mestaruus lähellä, Vuorinen tunnusti. MAANANTAINA 15. HIIHTOSUUNNISTUS Kai Sandberg Forssa/Pälkäne Lounais-Hämeen Rastin Salla Koskela on hyvässä iskussa lähestyvien Viron MM-kisojen alla. –. Maalinteko oli Suomelle t tolkuttoman vaikeaa. Sunnuntaina numerolla yksi Cortina d'Ampezzon rinteen laskeneen Kriechmayrin aika piti loppuun asti. VUORINEN NOUSI SM-kisojen suosikiksi Falunin maailmancupissa tammikuun lopussa. Se on ollut tähän asti kiinni vain voimatasosta, Matintalo kertoi. Omistaja Silent Dream Team voi olla tyytyväinen suojattinsa esitykseen, sillä kilpailu oli 3-vuotiaan uran toinen ja se jatkaa puhtaalla pelillä. STT Jacquelin ja Eckhoff takaa-ajon kuninkaalliset AMPUMAHIIHTO Slovenian Pokljukassa kisattavat ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina takaaajoilla, ja mestaruudet matkasivat Ranskaan ja Norjaan. STT Kriechmayr syöksyi vauhtilajien tuplamestariksi Italiassa ALPPIHIIHTO Itävaltalainen Vincent Kriechmayr nousi harvalukuiseen joukkoon viemällä alppihiihdon MMkisoissa Italiassa vauhtilajien valtikan kahdella mestaruudellaan. Ruotsin Sebastian Samuelssonin otti hopeaa ennen norjalaissuuruus Johannes Thingnes Böta. Harjula ampui vain yhden sakon. Juoksusta hiihtoon siirtynyt Matintalo ei myöskään epäillyt sprinttikykyjään. Automatka suunnattiin yhteiseen kotiin Rovaniemelle. Erittäin nopea ja täydellinen (20/20 osumaa) ammunta siivitti 25-vuotiaan Jacquelinin toiseen peräkkäiseen takaaajon maailmanmestaruuteen. Ruotsi latoi sunnuntaina Malmössä 3–0-voittoon tarvittavat maalit ja vei Leijonien edestä kotiturnauksensa kakkossijan Venäjän jälkeen. Vuorinen voitti miesten kilpailun ennen Juho Mikkosta ja Lauri Lepistöä. HELMIKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Koskelasta tuplamestari Lounais-Hämeen Rastin Salla Koskela otti viikonvaihteessa kaksi ylivoimaista Suomen mestaruutta. Sprintin yhdeksänneltä sijalta hopealle nousi Itävallan Lisa Hauser. –. Yhdysvaltain Bode Miller onnistui samassa vuonna 2005 Italian Bormiossa, ja Itävallan Hermann Maier voitti syöksyn ja super-G:n vuonna 1999 Yhdysvaltain Vailissa. Niitä varten on tullut harjoiteltua loikkaa. –. Kisan suomalaiskolmikosta paras oli Tuomas Harjula, joka oli 27:s. –. Ei saatu parasta esiin, vähän rohkeus puuttui, Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen summasi. Se avasi paikat. KUVA: SSL / Timo Mikkola Sprinttikullan jatkoksi mestaruus SM-keskimatkalta. –. Kaksi Suomen mestaruutta ennen 24.–28. Koskela voitti lauantaina Pälkäneellä SM-sprintin ja täydensi tuplamestaruutensa olemalla omaa luokkaansa sunnuntaina SM-keskimatkalla. Kolmessa ottelussa neljä pelitilannemaalia on onnettoman vähän, eikä esimerkiksi Ruotsi-ottelussa enemmästä voinut haaveilla. MM-kisat Latvian Riiassa on tarkoitus pelata 21.5.–6.6. Miesten kisassa Ranskan Emilien Jacquelin oli ykkönen vakuuttavalla tavalla. STT Miesten takaa-ajon voittaja Emilien Jacquelin. helmikuuta Otepäässä käytäviä MM-kisoja lupaa hyvää. MATINTALON VOITTO tuli yllätyksenä, kun Joensuu oli onnistunut hyvin maailmancupin sprinteissä ja hiihti väkevästi SM-sprintin ensimmäiset lähdöt. sijalta takaa-ajon 31:nneksi. Eder selvitti kisan yhdellä sakolla. Eilinen kilpailu oli ensimmäinen maksimitehoinen hiihto kahteen viikkoon. Molemmat keksivät erikseen, miten pariskunnan mestaruuksia juhlitaan tuoreeltaan. FL Matintalon ja Vuorisen taloudella kultajuhlat HIIHTO Pasi Rein Pyhäjärven SM-kilpailut saivat romanttisen päätöksen. Selvisin ilman isoja virheitä, toki pientä epäröintiä ja säätämistä mahtui matkan varrelle, Koskela sanoi. Suomessa Vailin kisat muistetaan parhaiten Kalle Palanderin pujottelumestaruudesta. Marraskuussa kauden ensimmäisessä EHT-turnauksessa Helsingissä Suomi nousi Ruotsia vastaan kahden maalin tappiotilanteesta voittoon, mutta Malmössä sama ei onnistunut. Kymin Suunnistajien Kotro oli 12,89 kilometrin radalla yli 50 sekuntia nopeampi kuin hopeamies Olli-Markus Taivainen Pellon Ponnesta. Lauantaina sprintin voittanut Norjan Tiril Eckhoff päätti täydellisen viikonloppunsa pitämällä muut takanaan takaaajossa. Nolla taulussa, ei paljon naurata. KUVA: Jure Makovec / Lehtikuva. Tuplakulta, Matintalo hihkaisi kesken voittajahaastattelunsa ja säntäsi halaamaan juuri maaliin hiihtänyttä puolisoaan. Matintalo jätti taakseen itseään maineekkammat sprintterit Joensuun ja Anne Kyllösen sekä Vilma Nissisen. On mukavampi ajella kotiin, kun molemmilla meni hyvin ja tuli molemmille mestaruudet, Vuorinen totesi hieman myöhemmin. Ypäjäläislähtöinen Koskela jätti 9,65 kilometrin matkalla toiseksi tullutta SK Vuoksen Liisa Nenosta 1.16. –?Toki näiden voittojen jälkeen on mukavampi lähteä MM-kisoihin kuin jos olisi ollut SM-kisoissa kaukana kärjestä. Samalla Matintalo ilmoittautui vapaaehtoiseksi MM-sprinttiin. MM-tavoitteekseen Vuorinen määritti välieräpaikan. sijalta, joten nousua tuli hienosti. Koskelan kisa sujui ilman isompia ongelmia. Neljänsadan kilometrin automatkalla, Matintalo naulasi juhlasuunnitelman. Vuorinen loikki vastustajilta karkuun ylämäen Kläbo-askelin. Suomalaisittain nähtiin pari komeaa nousua pikakilpailun sijoilta. Juoksukyky ratkaisee myös MMsprintissä. Syöksyn maailmancupia johtava Sveitsin Beat Feuz laski MM-pronssille 0,18 sekuntia mestaria hitaampana. Mari Eder kohensi 25 sijaa yhdessä päivässä, nousten sprintin 56. MIEHISSÄ TUOMAS Kotro sivakoi Koskelan tapaan tuplamestariksi. Ja sen jälkeenhän kaikki olisi mahdollista. Mestaruudet olivat ensimmäiset molemmille. Sprintin hopeamitalisti, Ranskan Anais Chevalier-Bouchet oli nyt pronssilla. Myös tammelalaisen Tapio Mäki-Tulokkaan talli sai Porista voiton hevosella Mr Big Star. Hevosen omistaa kotkalainen Oiva Sundberg. STT Voittoja Porin raveista LounaisHämeeseen RAVIURHEILU Pilvenmäkeläisen Jarmo Ihamäen valmentama Benelli XO voitti Porin lauantaisen Nuorten Sarja -lähdön ja tienasi 2000 euroa. Kriechmayr on 16 vuoteen ensimmäinen miesalppihiihtäjä, joka pystyy voittamaan MM-kisoissa molemmat vauhtilajit. Pronssille sijoittunut Nenosen seurakaveri Marjut Turunen jäi Koskelalle jo lähemmäs kaksi minuuttia. Hän lähti kisaan 47. toukokuuta. Suomen hyökkääjät eivät päässeet Ruotsin maalin lähelle tekopaikoille. Sunnuntaina hän voitti torstaisen supersuurpujottelun jatkoksi miesten syöksylaskun. Tero Seppälä ampui neljä sakkoa ja oli 32:s, kuusi sakkoa kerännyt Olli Hiidensalo 52:s. Matkalla kaksikko saattoi samalla suunnitella seuraavaa yhteistä lentomatkaa. Kolmas kisassa oli Suunta Jyväskylän Misa Tuomala. Matintalon viides sija kympillä ei nostanut ulkopuolisten odotuksia. –. Ruotsi lähti kolmanteen erään 2–0-johdosta, ja kun göteborgilaisen Frölundan Max Friberg lisäsi 24 sekunnissa varsinaisella onnenkantamoisellaan ottelun maalisaldonsa kahteen, ei Leijonilla ollut 0–3-tilanteessa jakoa. Itävaltalaisen toinen mestaruus meni silti tiukille, sillä Saksan Andreas Sander hävisi vain yhdellä sekunnin sadasosalla. Ystävänpäivänä sunnuntaina kilpailtiin perinteisen hiihtotavan sprintit, ja mestaruuksia juhli pariskunta J ohanna Matintalo ja Lauri Vuorinen. Se suuntautuu torstaina Baijeriin ja Oberstdorfin MM-kisoihin. –. –. Koskela otti sunnuntaina jo toisen mestaruutensa viikonlopun SM-kisoissa, jotka käytiin Veikko Hakulisen hiihtorastien yhteydessä Pälkäneellä. –. Tiedän, että ominaisuuteni sopivat sprinttiin
Louis. 19-v. 22.15 Portugalin Liiga: Sporting CP–Pacos Ferreira. V Sport Premium 19.55 Valioliiga: West Ham-Sheffield United. 7. 2. 18.18 Ravit: Teivo, Suomi. 32) Tero Seppälä Suomi –3.38,3 (4),... TULOSPÖRSSI. 19.10 Ravit: Leangen: Norja. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Ashley Face/Janita Antti-Roiko 17,7a (10,99), 2) Nu Del 17,8a (1,74).3) Flaviano 17,8a (27,68).4) Make a Wish H.C.* 17,9a (4,43).poissa: 5, 6. 21.40 Ligue 2: Toulouse–Ajaccio. V Sport Jääkiekko 23.05 NHL: Arizona Coyotes–St. Louis Blues. lähtö, sh 2140 m: 1) Maisteri Jutila/Ari Moilanen 29,7 (1,27), 2) Suikun Chili 29,8 (10,93).3) Koivun Tuisku 31,1 (20,78).4) Rapsanteri 32,5 (56,68). 22.00 La Liga: Cadiz–Athletic. 05.05 NHL: Vancouver Canucks– Calgary Flames. Toto (7-5-2): 1,27 1,18-1,71-2,14 2,52. Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan. 19.20 Ravit: Eskilstuna, Ruotsi. V Sport Urheilu 21.20 Bundesliiga: Bayern München–Arminia Bielefeld. SE 1.37,27 Heini Ikonen 2016). San Jose–Las Vegas 1–3 (0–1, 1–1, 0–1) Toronto–Montreal 1–2 (1–0, 0–0, 0–2) NY Islanders–Boston 4–2 (2–1, 0–1, 2–0) N: Leo Komarov 0+2, B: Tuukka Rask 38/42 torjuntaa. Louis Blues. Arteon Shooting Brake eHybrid 160 kW (218 hv) DSG-automaatti alk. 17.55 EHF European League: MKS Perla Lublin–Kastamonu Belediyesi GSK. Hiihto SM-KILPAILUT Sprintti, 1,6 km (p): Naiset, finaali: 1) Johanna Matintalo Pöytyän Urheilijat 3.59,75, 2) Jasmi Joensuu Vantaan Hiihtoseura jäljessä 3,80 sekuntia, 3) Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura –5,90, 4) Vilma Nissinen Vuokatti Ski Team Kainuu –12,96, 5) Josefiina Böök Jämin Jänne –15,92, 6) Laura Mononen Hämeenlinnan Hiihtoseura –16,34. ja tiistaina 16.2. Vancouver–Calgary 3–1 (0–0, 1–1, 2–0) Koripallo MIESTEN B-DIVISIOONA Ura Basket-FoKoPo 111–88 (53–43) S. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %. Koeajettavana myös Passat Variant GTE Plug-in Hybrid. Yleisurheilu LIIKUNTAMYLLYN KUTSUKILPAILUT Miehet: 60 m, 2. kuljettajan ajotavasta, akkukapasiteetista, lataamisen säännöllisyydestä, sähkövarusteiden käytöstä, mahdollisen lisälämmittimen käytöstä, ulkolämpötilasta, matkustajien ja kuorman määrästä, valitusta ajoprofiilista tai tieprofiilista. 10. SE & 17-v. 17v. Toto (4-111): 3,58 1,46-2,02-1,72 14,89. 02.05 NHL: Tampa Bay Lightning– Florida Panthers. Toto (5-7-6): 1,48 1,08-1,14-1,39 2,60. Eurosport 1 02.02, 12.02 Tennis: Australian avoimet. 01.00 LCS, Spring: Evil Geniuses–Dignitas. 50 597 €, hinta CO2-päästöllä 27 g/km. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Sergio Leone/Antti Ruokonen 16,3a (25,61), 2) Marlon Dee 16,3a (1,88).3) Miss Jaybird 16,5a (4,62).4) Grace Journey 16,7a (7,84).poissa: 7. Voit ajaa jopa 60 km* edullisesti sähköllä, tai sähkön ja bensiinimoottorin yhdistelmällä, jolloin yhdistelmäteho esimerkiksi Tiguanissa on 245 hv. 19.30 KHL: Dinamo R–Ak Bars Kazan. MAANANTAINA 15. Ampumahiihto MM-KISAT Takaa-ajot: Miehet, 12,5 km: 1) Emilien Jacquelin Ranska 31.22,1 (0 sakkoa), 2) Sebastian Samuelsson Ruotsi jäljessä 7,3 sekuntia (0), 3) Johannes Thingnes Bö Norja –8,1 (2), 4) Quentin Fillon Maillet Ranska –32,5 (2), 5) Simon Desthieux Ranska –41,9 (1), 6) Sturla Holm Lägreid Norja –57,9 (1), ... 21.20 Bundesliiga: Bayern München–Arminia Bielefeld. 03.00 LCS, Spring: Golden Guardia–CLG. Troikka: 474,02. 22.00 Serie B: Cosenza–Reggina. Forssassa tänään maanantaina 15.2. 19.40 EHF European League: RK Nexe–Besiktas Aygaz. 3–4 (0–0, 1–2, 2–1, 0–0, 0–1) D: Roope Hintz 0+1, C: Teuvo Teräväinen 1+0. Miehet, 30 km yhteislähtö (p): 1) Aleksandr Ivshin Venäjä 1.21.22,2, 2) Jan-Friedrich Dörks Saksa –2,6, 3) Alexander Ståhlberg Suomi –5,6, ...muut suomalaiset: 20) Niko Anttola –3.19,3, ...24) Eero Rantala –3.55,6, ...30) Matias Hyvönen –5.06,1. C More Sport 1 21.55 La Liga: Cádiz–Athletic Bilbao. Päivän Duo: 4-10, kerroin: 34,16. NUORTEN MM-HIIHDOT Alle 20-vuotiaat: Naiset, 15 km yhteislähtö (p): 1) Margrethe Bergane Norja 45.37,7, 2) Lisa Eriksson Ruotsi jäljessä 24,4 sekuntia, 3) Helen Hoffmann Saksa –25,6, ...suomalaiset: 14) Siiri Kaijansinkko –1.33,8, ...22) Ida Haapala –2.29,8, ...25) Vilma Ryytty –2.45,7, ...36) Fanny Kukonlehto –3.56,0. 010 533 2320: ma-pe 7.30–16.30 Volkswagen Center Forssa Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm. lähtö, lv 2140 m Aloittelevien nuorten lähtö: 1) Deep Blue Font/Seppo Markkula 19,3 (14,41), 2) Nemea Kato 19,5 (9,83).3) Top Class Kemp 19,7 (2,79).4) Shackhills Master 19,7 (1,79).poissa: 3. Volkswagenin Suomen maahantuoja on K Auto Oy. V Sport Hockey 23.05 NHL: Arizona Coyotes–St. 21.55 Valioliiga: Chelsea–Newcastle. 11.03, 12.43, 14.18 Alppihiihdon MM: Cortina d'Ampezzo. 3. lähtö, sh 2140 m: 1) Ralen Hotti/Esa Holopainen 38,2 (4,71), 2) Somira Rok 38,4 (2,81).3) Camriina 38,0 (9,24).4) Jiisee 39,0 (15,01).poissa: 1. 23.05 NHL: Arizona–St. > volkswagencenter.fi Aukeentie 2, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Toto (7-4-9): 4,71 1,95-1,60-1,97 8,10. 16.46, 20.48 Snooker: Welsh Open Cardiff. 4–5 (1–2, 1–1, 2–1, 0–1) A: Antti Raanta 29/34 torjuntaa. 15.33 Snooker: Welsh Open Cardiff. 19.50 Valioliiga: West Ham–Sheffield united. Myymälöissämme tarjolla maskeja ja käsidesiä. VeikkausTV 00.00 LCS, Spring: Immortals–TSM. Toto (4-6-1): 14,41 5,04-3,72-0,00 24,84. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Messiah/Ari Moilanen 15,7a (3,58), 2) Santo Grial 15,7a (9,46).3) Her Royal Highness 15,9a (8,28).4) Cool On Photos 15,9a (6,85).poissa: 5. 19.46 Ravit: Magic Monday, Suomi. Naiset: 800 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 2.03,29 (SE, entinen SE 2.03,38 Tytti Reho 2000), 2) Viola Westling TuUL 2.12,22. Tammi 13/2, J. 18.07 Ravit: Lappeenranta, Suomi. Ruutu 18.00 Ravit. Rikassaari 2/2, J. Elisa Viihde Sport 19.00 PUBG Suomiliiga: Kierros 5. C More Max 18.00 Ravit. 19.00 Tanskan Superliiga: F.C. 39 894 €, hinta CO2-päästöllä 38 g/km. SE, ent. Toto (10-112): 10,99 1,51-1,29-2,71 5,53. klo 9–17 Volkswagenin ladattavissa eHybrid-malleissa yhdistyvät sähköja bensiinimoottorin parhaat puolet. lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Aurora’s Dream/Tommi Kylliäinen 17,9a (21,13), 2) Macce 17,9a (2,11).3) Stars Trot Allan 18,0a (60,77).4) Vir Supermoon 18,2a (14,96).poissa: 5. 8. Toto5 voitto-osuus: 2254,40. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Tiguan eHybrid 180 kW (245 hv) DSG-automaatti alk. Jääkiekko EURO HOCKEY TOUR 3/4 turnaus: Venäjä–Tshekki 7–4 (1–1, 1–2, 5–1) Ruotsi–Suomi 3–0 (0–0, 2–0, 1–0) NHL Winnipeg–Ottawa 1–2 (0–0, 1–1, 0–1) W: Kristian Vesalainen 0+1. juoksu: 1) Samuli Samuelsson 6,66 IkaalU (kkk, kaikkien aikojen viidenneksi paras hallitulos Suomessa), 2) Roope Saarinen VU 6,85, 3) Tuukka Huuskola VU 6,95, 4) Jonathan Brace BrorgåAk 6,95, 5) Mike Changala BorgåAk 7,04. Toto5 voitto-osuus: 7,90. 02.05 NHL: Carolina Hurricanes–Columbus Blue Jackets. 02.00 LCS, Spring: Cloud9–FlyQuestLCS. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 10–15 Huolto puh. S: Ville Husso 32/36 torjuntaa. 15.33 Alppihiihdn MM: Cortina d'Ampezzo. Lepänkoski 12/1. Martin 29/16, O. D: Valtteri Filppula 0+1. 13.20 Ravit: Skive, Tanska. C More Sport 2 22.10 Portugalin Liiga: Sporting–Pacos Ferreira. *Ajoneuvon kulutus/toimintamatka on määritelty maailmanlaajuisesti yhtenäistetyn testimenetelmän (WLTP) mukaisesti. Dallas–Carolina vl. SE 1.33,87 Veera Perälä 2018, ent. Nashville–Detroit 2–4 (0–2, 0–1, 2–1) N: Pekka Rinne 21/24 torjuntaa, Juuse Saros 5/6 torjuntaa. EU-kulutus 1,2/6,1 l/100 km, CO2-päästöt 27 g/km. Suositusvähittäishinnasto 18.12.2020 (WLTP). Kankkunen 0/2, J. 05.35 NHL: San Jose Sharks–Anaheim Ducks. EU-kulutus 1,6/6,9 l/100 km, CO2-päästöt 38-42 g/km. 01.30 Brasilian Liiga: Gremio PA–Sao Paulo. 05.05 NHL: Vancouver Canucks–Calgary Flames. PAJULAHDEN HALLIKILPAILUT Naisten 600 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 1.28,65 (SE, entinen SE 1.32,33 Kristiina Halonen 2019, väliaikana 1.31,84 Kuivisto Jyväskylä 6. Florida–Tampa Bay 1–6 (0–0, 0–4, 1–2) F: Eetu Luostarinen 0+1. Kanden 12/5, E. Co: Patrik Laine 1+0, Joonas Korpisalo 28/31 torjuntaa. 31) Mari Eder Suomi –3.14,4 (1). København–Sønderjyske. Volkswagenin lataushybridit Koeajokiertueella Esittelyssä uusi Tiguan eHybrid ja uusi Arteon Shooting Brake eHybrid. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. kierros. 02.05 NHL: Toronto Maple Leafs–Ottawa Senators. V Sport Jalkapallo 19.50 Valioliiga: West Ham–Sheffield United. Toto5 voitto-osuus: 406,19. lähtö, Toto5-3, lv 2140 m: 1) Silk Bullet/Esa Holopainen 17,9a (7,25), 2) Gambino* 18,0a (4,23).3) Embossed Lemon 18,0a (3,45).4) Rive Dreamer 18,1a (17,32). Mombilo 15/5, N. 23.00 Brasilian Liiga: Ceara–Fluminense. Arizona–St. lähtö, sh 2140 m: 1) Tuuskanen/Antti Teivainen 27,1a (1,48), 2) Rallin Muisto 27,4a (4,76).3) Tohtori 27,7a (13,36).4) Villihiisi 27,8a (26,18).poissa: 3. Yhdessä kohti nollapäästöjä | volkswagen.fi/sahkoautot Noudatamme viranomaismääräyksiä ja -ohjeistuksia kokoontumisrajoituksista. 21.55 Valioliiga: Chelsea–Newcastle. Eurosport 2 02.02, 08.02 Tennis: Australian avoimet. Toto5 pelivaihto 69 366,30 e, voitto-osuus 2 254,40 e. Louis ja. Toto (10-1-8): 25,61 2,671,29-1,46 17,36. Ilmoitettu WLTP-kulutus/toimintamatka saattaa vaihdella olennaisestikin riippuen mm. 27) Tuomas Harjula Suomi –3.20,3 (1),... Toto5 voitto-osuus: 151,30. Viaplay 02.05 NHL: Vegas–Colorado. Toto5 voitto-osuus: 26,74. 5. 2.), 2) Sini Rajaniemi LA 1.35,62 (19-v. Toto (1-11-3): 7,25 1,61-1,86-1,47 13,09. 3–2 (0–1, 1–1, 1–0, 1–0) Ch: Kevin Lankinen 29/31 torjuntaa. Pelivaihto 188 003,30 e. 4. 21.55 Valioliiga: Chelsea-Newcastle. Miehet, finaali: 1) Lauri Vuorinen Skiteam 105 3.28,98, 2) Juho Mikkonen Vuokatti Ski Team Kainuu –2,13, 3) Lauri Lepistö Kouvolan Hiihtoseura –4,17, 4) Miro Karppanen Imatran Urheilijat –4,69, 5) Ville Ahonen Imatran Urheilijat –14,94, 6) Verneri Suhonen Hollolan Urheilijat -46 –21,62. Toto (410-9): 21,13 2,85-1,24-4,23 13,91. Rahapelit KENO 6/21 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 4, 7, 8, 9, 11, 16, 19, 23, 27, 29, 31, 39, 41, 43, 47, 52, 56, 63, 65, 67 Kunkkunumero: 31 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 2, 4, 8, 10, 11, 15, 18, 19, 26, 29, 30, 32, 46, 50, 63, 64, 65, 67, 70 Kunkkunumero: 8 LAUANTAI-JOKERI 6/21 Jokerinumero: 3 3 4 8 9 9 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LOTTO 6/21 Oikeat numerot: 3, 12, 15, 20, 24, 26, 31 Lisänumero: 35 Plusnumero: 18 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 62 203,73 e, 6 oikein 1 594,42 e, 5 oikein 46,57 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 232,85 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e TVurheilu Discovery+ 20.48 Snooker: Welsh Open, 1. Toto (6-9-4): 3,38 1,37-1,85-1,78 8,61. Suositusvähittäishinnasto 11.12.2020 (WLTP). lähtö, Toto5-2, sh 2160 m: 1) Viestinviejä/ Esa Holopainen 32,8 (3,38), 2) Kesä-Kohu 32,9 (6,58).3) Kasmiira 34,3 (6,34).4) Nuppolan Pyry 32,7 (24,3). 9. Arteon Shooting Brake eHybrid -malliston yhd. Troikka: 118,56. 18.55 DreamLeague DPC EU, Lower Div: Creepwave–Burjui. V Sport 1 02.35 NHL: Detroit Red Wings–Chicago Blackhawks. Tiguan eHybrid -malliston yhd. 18.20 Lentopallon Mestaruusliiga: Hämeenlinna–Puijo Wolley, OrPo–Pölkky Kuusamo. Ravit LAHTI TOTO5 1. V Sport Football 21.20 Bundesliiga: Bayern München–Bielefeld. Kuvien autot erikoisvarustein. 05.35 NHL: San Jose Sharks– Anaheim Ducks. Naiset, 10 km: 1) Tiril Eckhoff Norja 30.38,1 (2), 2) Lisa Theresa Hauser Itävalta –17,3 sekuntia (1), 3) Anais Chevalier-Bouchet Ranska –33,0 (2), 4) Dorothea Wierer Italia –45,2 (0), 5) Franziska Preuss Saksa –49,3 (2), 6) Vanessa Hinz Saksa –1.05,1 (0), ... 6. Chicago–Columbus ja. Valtonen 5/0, O. 52) Olli Hiidensalo Suomi –5.41,1 (6)
06.50 Sonic Boom (7). 4/6. oli vuonna 1979 -41,2 °C Vihti Lämpimin 15.2. 12.00 Valitut Palat Collection. 19.55–20.19 Närbild. 08.05 Daltonit (7). Kausi 1, osa 11. 08.50 Professori Balthazar (S). -10 -12 -16 -15 -11 -12 -15 -13 -14 -5 -15 -13 -10 -15 -15 -16 -11 -12 -10 -9 Ateena +5 Alicante +15 Bryssel +7 Kööpenhamina +1 Las Palmas +22 Lontoo +13 Madrid +12 Malaga +16 Mallorca +14 Miami +27 Moskova -16 Nizza +11 Oslo -4 Pariisi +8 Rodos +13 Rooma +7 Tallinna -7 Tokio +16 Tukholma -4 Wien 16.2. 11.00 Jumalanpalvelus. 06.25 Rusty Rivets (S). 17.00–23.59 YLE FEM. 22.45 Oddasat. 09.30– 10.00 Bob’s Burgers (S). 11.01 Viettele vaatteilla. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 19.25 Tulosruutu. 08.00 Uutisaamu. (2017). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 23.30–00.15 Strike Back (16). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 17.00 Klik!. +4 +17 +11 +1 +21 +11 +12 +16 +15 +25 -15 +13 -1 +11 +9 +7 -3 +14 -1 +3 17.2. 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.00–16.52 Pieni talo preerialla (12). (U) HD MTV3 06.15 Aamusää. Kausi 1, 2/7. 11.00 Kun haikara lentää ohi. 03.05 First Dates Hotel. 18.30 Puoli seitsemän. 15.00 Baywatch (12). 09.10 Emmerdale (7). 22.25 Tulosruutu. Kausi 1, 2/10. 13.15 ELOKUVA Tottisalmen perillinen (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) -5 -7 -7 -7 -6 -5 -5 -4 -5 -5 3 4 3 2 2 2 -6 -7 -11 -4 -10 -6 -7 -12 -13 -13 -8 -10 -6 -3 6 6 7 5 5 5 8 2 4 7 tänään tänään Helsinki -7 Hämeenlinna -6 Joensuu -11 Jyväskylä -7 Kemi -6 Kotka -7 Kuopio -10 Lahti -6 Lappeenranta -9 Maarianhamina -1 Mikkeli -9 Oulu -8 Pori -1 Rovaniemi -5 Salla -10 Savonlinna -10 Seinäjoki -2 Tampere -6 Turku -3 Vaasa -2 16.2. HELMIKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) YLE TV1 06.00 Viipurin henki. 19.00 Frendit (S). 21.45 Berlin Station (12). 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). 23.45 Prisma: Kuubalainen syöpälääke. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. NELONEN 06.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 22.20 Päivän sää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.35 Kuolemaantuomitut. 08.11 Karvinen (7). 11.15 Maria ja kesäpuhujat. 16.00 Salatut elämät (7). (U) 09.00 McLeodin tyttäret (12). 08.10 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 3/8. +10 +21 +11 ?0 +20 +10 +13 +22 +18 +26 -16 +14 -4 +11 +11 +13 -15 +8 -5 +9 Keskiviikko -11 3 Torstai -13 1 Perjantai -8 2 Lauantai -9 5 Sunnuntai -7 5 Jokioinen eilen klo 14 -6 C 5 Lämpimintä eilen klo 14 -0,5 C Nyhamn Sateisinta 13.2. 18.30 The Voice of Finland. Bileiden jälkeen Emmi antaa Janin jäädä yöksi, mutta Jani ei ole aikeissa nukkua. Jakso 11/13. Jakso 1/12. Jakso 4/12. 18.00 Ulosottomiehet. 16.55 Onnenarpa. 08.20 Tanskalaisarkkitehtien koteja. 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 02.40 Narcos: Mexico (12). -3 -5 -11 -9 -11 -6 -10 -6 -10 -1 -9 -12 -4 -13 -16 -10 -7 -6 -1 -6 17.2. Jakso 3924. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 17.10–17.54 Cedar Cove – Olivian valinta (7). Kausi 14. 13.55 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Jakso 1/26. 08.10 Galaxi. Kausi 2. 02.20 Jamie Oliverin säästöateriat. Kausi 1, 10/10. J. 17.30 The Wall Suomi. 08.24 Kanikenttä (7). 08.30 Myyrän seikkailut (S). Kausi 13, 5/10. 03.50–04.39 Sirkus – elämää tien päällä. 10/20. Kausi 3, 7/12. 20.25–20.53 Janne Josefsson. 08.50 Unelmakoti. 20.58 Keno ja Synttärit. Kausi 2. 13.00 Tanskalainen maajussi. (Suomi 1940). 14.30 MTV Uutiset Live. Kausi 1. 17.30 Viiden jälkeen. 22.00 Kymmenen uutiset. 15.50 Arto Nyberg. Kausi 2, 3/22. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Onnea, Sipi ja Sippo! 06.52 Pikkuli (S). 17.00 17.04 Päivän sää. Kausi 1. (U) 19.00–19.49 Sohvaperunat. 13.15 Matisse ja valon lumo. 07.44 Ryhmä Hau (S). 21.00 ELOKUVA Tappajahai (16). (U) 10.15 Yliopistollinen eläinsairaala: Työpaikkarakkautta ja veteraanitarkastuksia. 14.55 Huvila & Huussi. Kausi 2, 3/22. 12.45 Tosi tarina: Lapinlahden Arvo. 6/10. Kausi 1. Kausi 2, 5/6. (U) 12.30 Cedar Cove – Olivian valinta (7). 12.00–12.55 Luontomatkalla. 21.49 Urheiluruutu. Kausi 1. 07.30 Muru (S). 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi (12). 11.30 Last Man on Earth (7). (U) 06.25 Ylen aamu. 12.15 Pilanpäiten. (U) 10.55 Pisara. 1/4. (U) 09.45 Uusi päivä. 18.55 Mitä tänään syötäisiin?. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. Kausi 4. 18.10–18.55 McLeodin tyttäret (12). Kausi 1, 5/10. Juha Tynkkynen, dekkarikirjailijaksi ryhtynyt Kauko Röyhkä ja Pohjois-Korean tunteva tohtori Kai Myrberg. Kausi 8. 08.40 Myyrän seikkailut (S). 17.00 17.00 Australian rajalla. 04.05–04.35 Australian rajalla. Jakso 8/24. (U) 12.00 Akuutti: Hypnoosi – avain toipumiseen. 09.50 Norjalaisia tarinoita. 20.00 MOT: Kuka pärjää Kelan luukulla. 15.40 Maailma on valmis (12). YLE TEEMA & FEM 08.20–12.00 YLE FEM. 2,9 mm Lumparland Kylmin 15.2. 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 21.45 Yle Uutiset. 07.45 Arthur ja minimoit (7). 23.05 ESPN dokumentti: O. Jakso 8/10. Kausi 22, 29/52. 07.00 Uutisaamu. 09.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. Dokumentti kertoo O. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Simpson – Amerikkalainen tarina. Kausi 1. 14.00 Amazing Race. 13.00 Simpsonit (7). 12.00 Elävä arkisto esittää. Kausi 3, 8/12. 12.01 Kertomus Lapinlahden sairaalasta. Jakso 6/10. 21.00 21.00 Stand Up!. Kausi 4. 08.35 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). Tanskalaiset kasviskokit Abi ja Knoll loihtivat ruokaa purjosipulista. 17.06 Viiden jälkeen. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kausi 14. Jakso 8/13. Kausi 3, 1/10. 2/12. 19.00 Seitsemän uutiset. Jakso 16/26. 17.00 Pitääkö olla huolissaan?. 07.05 Kaapo (S). Jakso 1/12. 16.00 Moderni perhe (7). (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 5/10. Kausi 13. Jakso 3925. 23.35 Simpsonit (7). Kausi 6, 4/10. Kausi 28, 45/48. 08.58 Paavo Pesusieni (7). Kausi 5, osa 417. 14.20 Ikimuistoinen: Lasse Mårtenson. Kausi 4. (U) 15.10 Kaipuu takaisin paratiisiin. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 20.30 Simpsonit (7). 22.00 Ohuella langalla (12). 18.30 Taivaallista menoa: Naisia myytävänä. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 09.30 Puoli seitsemän. 06.25 Uutisaamu. Kausi 18, 10/10. Tanskan televisio seurasi kolmen vuoden ajan lapsettomuudesta kärsiviä pareja. 19.00–19.52 Historia: Sota ja kielletty rakkaus (12). SUB 06.30 Chuggington (S). 10/20. 10.00 Huvila & Huussi. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.2. Suorassa lähetyksessä haastateltavina entinen tv-tuottaja, ELMU-säätiön hpj. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 19.30 Salatut elämät (S). 20.40 Yksittäistapaus: Buduaar (12). Kausi 1, 1/10. 19.00 Ahvenanmaan sankarit. Jakso 8/13. 12.00–16.52 YLE TEEMA. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 14.45 Itse valtiaat. 17.15 Minun puutarhani. (U) 14.19 Casualty (12). Kausi 28, 44/48. 22.05 ELOKUVA Veljeni vartija (12). Kausi 13, 5/10. Jakso 12/26. 22.35 Hockey Night Extra. 20.00 Poliisit 2021 (12). Kausi 5, osa 417. J. N: Raino Hämäläinen, Tuulikki Schreck. Jakso 18/26. 10.15 Puutarhakausi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 21.00 Efter Nio. 00.05 Top Gear. 06.58 Mohvelit (S). Kausi 4. Jakso 11/26. 08.36–08.45 Unna Junná. -10 -12 -17 -14 -15 -13 -17 -13 -14 -7 -15 -17 -10 -18 -19 -17 -11 -12 -9 -10 18.2. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Rillit huurussa kausi 12 (S). 23.00 Yle Olohuone: Erin, Helsinki. 15.55 Mental Samurai Suomi. (U) 10.45 Kasvis-tv. 10.05–11.00 Tanssii Tähtien Kanssa – parhaat kautta aikojen. Simpsonin elämäntarinan köyhästä nuoruudesta urheilusankariksi ja lopulta hänen päätymisestään rikosepäilyjen keskelle. 18.25 Emmerdale (12). 11.45 Palanen: Muistot. 09.05 Mitä tänään syötäisiin?. 17.55 Uutiset. 16.30 Moderni perhe (S). 21.00 21.00 Kullannuput: Luonnonkaunis (12). 13.30 Simpsonit (7). Tärkeintä on olla naturelli! 21.23 Kullannuput: FoBo (12). 14.10 Historia: Mullistavat keksinnöt. 1/6. 16.30 Uusi päivä. 06.40 Chuggington (S). 19.30 Frendit (S). 18.00 Päivän sää. 16.55 Uutiset. MAANANTAINA 15. 00.40–01.10 Puoli seitsemän. Kausi 1. 18.00 BUU-klubben. 21.00 21.00 Nyrkki (12). 19.20 Päivän sää. +7 +19 +10 +2 +19 +11 +13 +19 +18 +26 -12 +14 -1 +12 +9 +11 -11 +11 -3 +8 18.2. 07.20 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 17.25 Uutiset. 20.00 Sukuni salat. 13.00 Putous. 00.55 Putous. Kausi 2, 1/12. Tutkivan journalismin viikko-ohjelma, joka käsittelee yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita. 08.50 Jumppahetki: Tuolijumppa. 15.00 Supernanny Suomi. 21.00 21.00 A-studio. Kausi 1, 5/10. 12.30 Rehtori (7). 22.00 Ivalo (16). Jakso 4/30. 01.40 Arman Pohjantähden alla (S). 13.30 Casualty (12). Osa 1/5. Kausi 1. Jakso 5/52. 12.30 Salatut elämät (7). Kausi 10. Pääosissa: Antti Holma, Saga Sarkola, Kai Lehtinen, Anna-Leena Härkönen, Armi Toivanen, Alina Tomnikov. 15.05 Isä Matteon tutkimuksia (7). 00.10 Pandemian kulisseissa (7). 12.00 Emmerdale (7). Kausi 1, 1/3. 23.00–23.59 Sisällä. 10.00 Eroja ja avioeroja (12). Kausi 9. oli vuonna 2019 +8,4 °C Rauma. 01.10–02.00 Super-Jahti. Kausi 10. Parisuhde ei aina johda lapsen odotukseen. Kausi 1. 07.05 LEGO Ninjago (7)
RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 10.00 Mexico Life (S). Osa 1: Sota teki virolaisista pirtun salakuljettajista ihmisten salakuljettajia. 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 12.10 Urheiluradio. 15.00 Ihmemies MacGyver. 7.03 Raamattuavain. 12.00 Kirjailijahaastattelu. 6.56 Päivän mietelause. 21.00 Yle Uutiset. 18.25 Runonkeruu. 13.05 Lapin poliisit. 12.30 Supernanny Suomi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 21.00 Autojen ensiapu. MAANANTAINA 15. 20.00 Terrori-iskut ja kaappaukset (12). 16.10 Urheiluradio. 16.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Huumebisnes Oy. 9.00 Yle Uutiset. 8.10 Ykkösaamu. 14.30 Rikkaat ja rahattomat. 13.00 Klassinen kattaus. 21.17 Politiikkaradio. 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 06.40 Rantataloa etsimässä (S). 15.30 Jerusalem studio. 09.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 00.00 Senioriseisake. 11.15 Upea lihava elämäni (S). 09.30 Haulikkourheilun riemua Kokkovuoressa. HELMIKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.00 Sanna Ukkola Live. 18.00 Leopardin perintö. 14.02 Juuso Pekkinen. 06.20 Single Parents. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 15.00 Kotikulmat kuntoon (S). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Jussin kalajutut. 12.40 TV Shop. 16.00 Liv D: Ökyvaimojen salaisuudet. 11.05 Talent Suomi. 00.45 Kotoisa. 19.00 Simpsonit. 16.00 Amerikan rajavartijat. 6.36 Päivän sana. 00.30 Haag vai Jerusalem. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. (S). 08.10 Lapin poliisit. 2.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 17.40 Top Gear (S). Kausi 1, 10/10. 18.00 Kansan kesken. 14.00 Yle Uutiset. 09.00 Romuaittojen aarteet (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 00.25 Simpsonit. 07.30 Kesyttämätön Amerikka. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 06.50 Kiinteistöhuutokauppa (S). 13.05 Hansin matkassa. 01.00 Kansan kesken. 12.13 Puheen Aamusta. 19.00 Käsi kohoaa. 9.05 Urheiluradio. 10.00 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 08.55 Bless This Mess. 12.05 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 16.30 Jumala pop-musiikissa. 08.15 Food Factory. 19.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 2.00 Yle Uutiset. 15.05 Eläimet hurrikaanin armoilla (S). 20.00 Keinuva talo: Bluegrassin laitumilta idän ihmeisiin. 17.30 Family Guy. 21.55 Yksi elämä. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 21.00 CSI: Miami. 7.10 Hartaita säveliä. 02.00 Yhteydessä luontoon. 15.10 Food Factory. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 18.00 USKON ILTA. 12.00 Suurin pudottaja Suomi. 15.25 Raamattu. 21.12 Puheen Ilta. 14.40 Suomen Tulli. 20.00 Tohtori Paise (S). 11.00 Sanaa naisilta. 17.00 Senioriseisake. 18.50 Iltahartaus. 0.00 Arkisto: Lähikuvassa kuluttaja. 23.30 Uutiset. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 Wheeler Dealers (S). 07.50 Bless the Harts. 16.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 19.02 Radioteatteri esittää: Jumalan sana. 19.00 Vuorien sankarit (7). 7.53 Alueradio. 11.30 My Dog – koirani. 16.00 Folke West matkalla Suomessa. (S). 10.10 Simpsonit. 23.02 Yöradio. 18.50 Merisää. 20.30 Home and Away (S). 0.00 Yöradio. 12.30 Politiikkaradio. 14.15 Saari ilman lakeja. 6.59 Puheen Aamu. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 18.02 Havaintoja ihmisestä. FOX 06.00 Single Parents. 08.55 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 08.35 Food Factory. 08.40 Armon kalliolla. 11.33 Radio Suomen Päivä. 23.00 ELOKUVA Dante’s Peak (12). 23.10 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (16). 14.40 Gold Rush (S). 23.00 Murhaaja kotonani. 12.00 Wahlburgers. 22.40 KD-Kompassi (u). 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 20.00 Australian rajalla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 17.00 Sisustajat Nate ja Jeremiah (S). 07.05 Simpsonit. 01.45 Romuttamon superauto. 16.00 Amerikan rajavartijat: Meksiko (S). 10.15 SANOJA SÄVELIÄ. 17.00 Savannien valtiaat. 21.30 Sanaa naisilta. 13.00 Uusi Silkkitie. 11.02 Radio Suomen Päivä. 14.03 Raamattuavain (u). YLEX 6.00 YleX Soittolista. 18.00 Say Yes To The Dress (S). 18.00 Upeat minikodit (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Asunnon metsästäjät (S). 11.25 Single Parents. 01.05 ELOKUVA Shaun of the Dead (16). 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 18.00 Tosi on. 9.05 Muistojen bulevardi. 08.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Tavallinen murhaaja. 18.08 Urheiluhullut. 20.30 Australian rajalla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Amerikan rajavartijat. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 21.45 Signaali sydämiin. ALFATV 08.00 Kansan kesken. 19.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 23.30 Politiikkaradio. 23.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 6.05 Alueradio. 21.00 Supernanny Suomi. 15.00 Herätysliikehdintä. 20.30 Sata kaunista kohdetta Suomesta. 14.00 Sinkkuillallinen. KUVA: Stephanie Kulbach MOT: Kuka pärjää Kelan luukulla. 19.00 Lentoturmatutkinta. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 14.00 Pelastavat enkelit. 09.00 Matti Leonard Vuolanne. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 21.00 TV7 Israel News. 19.30 Hääpukuja kurvikkaille (S). 7.10 Urheiluradio. 15.25 Kaverille ei jätetä (12). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.20 Hurjat tonnikalat: parhaat palat. 10.00–10.55 RuPaul’s Drag Race. 21.00 ELOKUVA Being Flynn (16). 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 10: Jälleenlöydetty aika, jakso 99. 3.00 Yle Uutiset. Saako Daniel noottia siitä, että päästi Hectorin menemään. 21.36 Päivän sana (u). 18.00 Grand Designs – vuoden talo. 11.50 Miehen puolikkaat. 20.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. 10.00 Remppa vai muutto: Jillian ja Justin. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 15.00 Hetki hyvinvoinnille. 02.30 Sanna Ukkola Live. 14.00 TV Shop. 22.35 Madventures Suomi (7). 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. Oliko se ylipäätään oikea vai väärä valinta. 16.00 Miehen puolikkaat. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 23.05 Sinkkuillallinen. 00.00 Simpsonit. 10.00 Yle Uutiset. 15.30 Kiken kanssa kuntoon. 22.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 6.05 Hartaita säveliä. 13.15 Valerie ja Gregg Ellis – Perintö. 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi (12). 14.00 Yle Uutiset. 6.25 Aamusoitto. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Aikku. (S). 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 11.40 Alaska: Viimeinen rintama (S). 16.40 Armon kalliolla. 07.55 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 10.02 Akti. 10.00 Yle Uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 15.00 Yle Uutiset. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol: parhaat palat. 12.00 Lukutoukat. 23.00 Say Yes To The Dress (S). 01.05 Häät sulhasen tapaan. 21.50 Merisää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset. 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 18.00 Family Guy. 12.45 Merisää. 15.40 Gold Rush (S). 16.30 Raamattu puhuu sinulle. Näyttelijä Krista Kosonen lukee Luukaan evankeliumin uutta käännöstä. 06.50 Valmistuksen salat: Unelmaautot (S). 11.00 Family Guy. 00.50 Fast n’ Loud: Hauskat videot (S). 12.10 Pako Suomeen. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 12.40 Lapin poliisit. 14.00 Käännekohta. 11.00 Häät sulhasen tapaan. 02.00 Uhkaava hiljaisuus (12). 13.30 Kaverille ei jätetä (S). KUTONEN 06.15 Valmistuksen salat: Unelma-autot (S). 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). Yle TV1 klo 20.00. 00.00 Rajasota. 09.45 Simpsonit. 22.00 AVA rikosputki NCIS: New Orleans (12). JIM 09.00 Myytinräjäyttäjät (7). 19.02 Urheiluradio. 20.30 Moderni perhe. 18.35 Aristoteleen kantapää: Riitely on taitolaji – kiistelyn keinoja voi harjoitella. 18.45 E-vartti. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 20.30 Akuutti. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 8.45 Päivän blogi. 17.30 Mayn keittiö. 19.00 Huuhkajien siivillä. 13.00 Upeat minikodit (S). 21.30 Tulossa: Temptation Island Suomi (12). 2.00 Arkisto: Talousykkönen. 23.00 Yle Uutiset. 22.55 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.05 MasterChef Australia. 18.00 Sinkkuillallinen. 7.29 Hyvää huomenta. 13.30 Jamie Oliverin kotona. 15.10 90 päivää morsiamena (S). 23.30 Hiljaisuuden muurin murtaminen. 21.30 Somero. 23.50 Takapihalle haudatut (12). 08.25 Romuaittojen aarteet (S). 15.30 Amerikan rajavartijat. 00.30 Keihäsmatkat (12). 13.45 Fossiilit – katastrofin todistajat. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Jone ja tähdet. 7.15 Aamuhartaus. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.00 Euroopan rajavartijat. 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina (S). 10.00 Isä meidän -rukous elämäntapana. 14.30 Jerusalemin vartijat. 16.40 Wheeler Dealers 15b (S). 09.05 TV Shop. (S). 11.05 Australian rajalla. 12.20 Grillit huurussa (S). 01.45 CSI: Miami (12). 20.30 Elävä yhteys. 00.20 Kaarojen kaksintaistelu (S). Näyttelijä Krista Kosonen lukee Luukaan evankeliumin uutta käännöstä. 18.00 Burgerimies Euroopassa. 16.10 Urheiluradio. 07.25 Simpsonit. 7.30 Ykkösaamu. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 7.50 Merisää. 23.00 Family Guy. 20.30 Puheen Ilta. FRII 06.20 Caribbean Life (S). 07.55 Tuhatkiloinen perhe (7). 6.05 Politiikkaradio: Puheet päreiksi. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 00.00 Jeesus tulee meitä lähelle. 10.05 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 4.00 Arkisto: Köyhyys kasaantuu. 15.00 Rempalla tuloja. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.50 Päivän blogi. 12.30 Suolapala. 21.40 Uskon askeleita. 16.30 Simpsonit. 12.35 Hääpukuja kurvikkaille (S). 20.35 Leipää ja kalaa. 18.30 Simpsonit. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Sydänjuurilla: Mitä kuuluu kansanmusiikille?. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.50 CSI: Miami (12). 10.02 Radio Suomen Päivä. 20.00 Salatut elämät (S). 17.30 Euroopan rajavartijat. 09.00 Lämäri. 17.00 Euroopan rajavartijat. 13.30 Himavisa. 11.00 Say Yes to the Dress (S). 18.00 Naurun historia (S). 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u).. 12.10 Urheiluradio. 18.55 Tulossa: Temptation Island Suomi (12). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.55 Autojen ensiapu. 19.30 Simpsonit. 7.15 HERÄTYS!. 6.15 Aamuhartaus. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.25 Say Yes To The Dress (S). 21.35 Tunnekultti. 15.02 Kysy mitä vaan empatiasta: Miten korona on vaikuttanut empatiakykyymme?. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen. 22.32 Juuso Pekkinen. 21.00 Yle Uutiset. 01.00 Jerusalem studio. 21.00 Top Gear (S). 19.30 Sanna Ukkola Live. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Romuttamon superauto. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. LIV 09.00 Napakymppi. 08.55 Asunnon metsästäjät (S). 22.25 Top Gear (S). 10.30 Raamattu. 22.45 Uutiset. KUVA: Terhi Liimu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Moderni perhe. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06.45 Hirviökala. 07.55 Miten kaikki tehdään. 20.00 Miikka Koivisto. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 09.20 Miehen puolikkaat. 5.50 Merisää. 14.02 Alueradio. 13.00 Yle Uutiset. 10.30 Mexico Life (S). 22.00 Jeesuksen vertauskuvat tänään. 07.15 Upea lihava elämäni (S). 18.10 Äänitarina: Miss Aurora. 11.35 Vieraissa (S). 10.35 Family Guy. 15.00 Yle Uutiset. 22.05 Ajassa soi. 13.02 Tunnekultti. 12.30 Studiosavo. 10.00 Burgerimies Euroopassa. 11.00 Välilevyjä: Avainkokemuksia vähän vanhempana. 19.03 Seurakunnassa saarnattua. 01.55 Yllätystuunaajat (S). 10.40 Australian rajalla. 15.35 Food Factory. Loppunäytös. 19.00 Kotiunelmia (S). 13.05 Tähdet ja pelastetut lemmikit (S). 3.50 Yöradio. 18.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 21.02 Urheiluradio. 22.05 Urheiluradio. 17.00 Tanssin superäidit. AVA 06.00 Aamun AVAus. 12.13 Radio Suomen Päivä. 16.55 Tulossa: Diili. 16.00 Lemmen viemää (7). 22.30 Passion for Jesus. 9.11 Alueradio. 11.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 08.30 Varastojen metsästäjät. 15.30 Emmerdale (7). 14.15 Neljän tähden talkoot. 23.10 Yöklassinen. 17.10 Euroopan valot. 07.10–08.00 Lemmen viemää (12). 11.03 Kuuntelijan toivelista (u) (u). 17.55 Tulossa: Temptation Island Suomi (12). 17.00 Australian rajalla. 07.20 Miten kaikki tehdään. 7.13 Alueradio. 22.30 Miehen puolikkaat. 6.35 Aktia aamuun. 13.00 Lätkävaimot. 16.50 Radiohartaus (u). 14.25 Tulossa: Diili. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Alueradio. 10.55 Tulossa: Selviytyjät Suomi. 23.00 Folke West matkalla Suomessa. 23.45 Kaarojen kaksintaistelu (S). 21.00 Asema 19 (12). 17.00 Jerusalem studio. 18.00 Yle Uutiset. Jo lukioikäisenä omilleen muuttanut Emilia Hakkarainen on joutunut kesäisin turvautumaan toimeentulotukeen. 17.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 17.00 SOS Ruotsi (7). 00.05 Remppa vai muutto Vancouver. 10.33 Radio Suomen Päivä. 03.15 Uutiset. 02.05 Lätkävaimot. 00.30 Mayn keittiö. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.35 Ohjelmatietoja. 09.35 Arvokaman etsijät (S). 1.55 Yöradio. 13.00 Australian rajalla. 23.00 Marttyyrien Ääni. 22.00 Miehen puolikkaat. 23.30 Family Guy. 17.30 Australian rajalla. 20.45 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 12.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää. 00.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 23.00 Iltahartaus. 23.00 Toivekonsertti (u). 21.00 ELOKUVA Bridget Jones: Elämä jatkuu (7). 14.05 Supertähtien yllätysremontit (S). 14.30 Toivonlauluja. 09.00 Autojen ensiapu. 06.40 Simpsonit. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 10.35 Alaska: Viimeinen rintama (S). HERO 10.30 House Rules Australia. 16.13 Alueradio. 21.35 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 0.00 Yle Uutiset. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 17.00 Simpsonit. 8.10 Urheiluradio. 19.30 Kotiunelmia (S). 02.20 Emmerdale (12). 00.35 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 15.30 Rempalla tuloja. 18.00 Alueellista ohjelmaa. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.55 Radio Suomen Päivä. 07.25 Kiinteistöhuutokauppa (S). 17.03 Kuuntelijan toivelista. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 09.50 Dubain lentokenttä: parhaat palat. 20.30 Euroopan rajavartijat. 20.15 Uutiset. 13.30 Upeat minikodit (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 8.13 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. (S). 21.00 Rillit huurussa (S). MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Berlin Station, Yle TV2 klo 21.45. 12.15 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Huvila & Huussi. 15.55 Yle News. 14.15 AALLOILLA. 13.10 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 6.59 Hyvää huomenta. 21.15 Herra on minun turvani. 20.02 Sää. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.00 Julkkis Pomo piilossa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 12.00 90 päivää morsiamena (S). 01.00 Murha suurkaupungissa. 17.13 Alueradio. 06.50 Say Yes To The Dress (S). 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 13.50 Neljän tähden talkoot. 9.00 Yle Uutiset. 10.00 Mobil 1 The Grid. 19.00 Arman Pohjantähden alla (7). 21.00 Kunnes kuolema meidät erottaa. 21.00 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 01.35 Kova laki (12). 10.40 Rantataloa etsimässä (S). 11.00 Folke Westin parhaat. 13.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Kullan sukeltajat (S). 18.30 Upeat minikodit (S). 16.30 Valitut Palat Collection. 7.50 Radiohartaus. 14.00 Ohjelmatietoja. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.30 Valitut Palat Collection. 22.00 Paiseklinikka (S). 16.00 Eliinan eväät. 19.00 Yhteydessä luontoon. 13.40 Wheeler Dealers (S). 12.00 YleX Etusivu. 7.25 Musiikkihetki. 21.02 Urheiluradio
VAIKKA HELMI TOIKKA ikänsä puolesta kuuluu koronaviruksen riskiryhmään, hän ei kuitenkaan pelkää tautia. –?Mummu meidät hoiti ja laittoi meille ruokaa. Työuransa hän on tehnyt tehdastyöläisenä aloittaen Turussa puuvillatehtaan lankapuolella. Kyllä koto on aina koto!” HELMI TOIKKA Alkuviikkoa vietetään poutaisessa pakkassäässä Lähipäivinä on luvassa enimmäkseen poutaista pakkassäätä koko maahan, kertoi päivystävä meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta sunnuntaina. Pimeä päättyy klo 7.21 ja alkaa klo 17.59. Korkeapaineen vahvistuessa varsinkin yöt kylmenevät, ja etelässäkin voi öisin olla parikymmentä pakkasastetta. Toisen puolisonsa hän menetti kuutisen vuotta sitten. Pakkasta on maanantaina maan länsiosassa noin 2–5 astetta, Lapissa 5–10. –?Kai se on se terve elämänmuoto – en ryyppää enkä reuhua. Seuraa pitävät päivittäin ”yläkerran rouva”, radio ja televisio. Mutta mikä on hänen pitkän ikänsä salaisuus. Sisävesien jääpeite on useilla havaintoasemilla eri puolilla maata edelleen 10–20 senttiä ohuempi kuin tavanomaisesti tähän aikaan, kertoi jäätilannetta seuraava Suomen ympäristökeskus torstaina. Myöhemmin hän avioitui Matti Toikan kanssa, jonka työn perässä perhe muutti Hämeenlinnaan. Kävelijän alla jäätä olisi hyvä olla noin kymmenen senttiä, josta ainakin osa teräsjäätä. –?Reissasimme Matin kanssa kymmenessä eri maassa, muun muassa Kiinassa, Intiassa, Venäjällä, Saksassa ja Portugalissa. Hän vietti eilen ystävänpäivänä 100-vuotissyntymäpäiviään lähipiirinsä kanssa kotonaan kerrostaloasunnossa, jossa hän asuu yksinään. Sunnuntaisia satavuotissyntymäpäiviään hän juhlii lähipiirinsä kanssa. Mummon siskokin eli satavuotiaaksi, ikäistään vähintään kymmenen vuotta nuoremmalta näyttävä Toikka kertoo. . –?Aika yksinäistä on ollut. Elinvoimainen ja itsenäinen vielä satavuotiaana . –?En ole nyt missään liikkunut, enkä liiku! Pysyn turvassa täällä kotona. Esimerkiksi saunaan mentäessä hän sanoi, että siellä ei sitten piereskellä, tai tulee rupia perseeseen, Helmi Toikka nauraa makeasti. Eniten lunta on Puolangalla, jossa lumensyvyys on 69 senttiä. Idässä pakkasasteita voi olla yli kymmenen. HELMIKUUTA 2021 Ajassa Sipi, Sippo Huomenna: Kai Laskiaistiistai Aurinko nousee Forssassa klo 8.06 ja laskee klo 17.14. Puoliso työskenteli Polarcupilla työnjohtajana ja Helmi Toikka tehtaan puolella. TOIKKA SYNTYI Köyliössä vaatimattomiin oloihin. Hän käy kolme kertaa päivässä luonani, ja hänellä on tänne oma avain. Paksuimmat jäät mitattiin Lapissa, jossa jäänpaksuus vaihteli 35–65 sentin välillä. –?Työ oli kolmivuorotyötä ja raskasta, mutta eihän sitä silloin muusta tiennyt. Pari erosi 17 vuoden yhteiselon jälkeen. Arki sujuu rauhaisaan tahtiin. Pikku puuhastelu omassa kodissa pitää Helmi Toikan mielen virkeänä. Saan olla onnellinen, ettei ole tarvinnut hoivakotiin lähteä. Ohuimpia lumipeitteitä löytyy Lounais-Suomesta, jossa sielläkin päästään yli 20 senttiin. PARISKUNNAN harrastuksiin kuului matkustella maailmalla. HELMIKUUTA PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Isä oli Osuuskaupan autonkuljettaja äidin sairastellessa. Koronan ja lumisen ja kylmän talven vuoksi hän ei ole paljon ulkona rollaattorillaan liikkunut. Hämeenlinnalainen Helmi Toikka asuu yksin omassa asunnossaan. STT. Äiti kuoli, kun seitsemänlapsisen perheen toiseksi vanhin Helmitytär oli 10-vuotias. Hän on minulle todella tärkeä ja aina tervetullut, Toikka toteaa. Lumipeite on tällä hetkellä paksuimmillaan Kainuun ja Koillismaan suunnalla. Helmikuun ensimmäisissä jäänpaksuusmittauksissa Etelä-Suomessa jäänpaksuus vaihteli 20–30 sentin välillä, josta teräsjäätä oli 5–10 senttiä. Hän nauratti meitä usein. PARIKYMPPISENÄ Helmi Toikka meni naimisiin Jaakko Kiviluodon kanssa, ja liitosta syntyi poika, joka on Toikan ainut lapsi. Tiistaina ja keskiviikkona pakkasta on päivisin noin viidestä viiteentoista astetta. Näimme paljon maailmaa ja tutustuimme eri maiden tapoihin, Helmi Toikka muistelee. Yläkerran rouva on onneksi paljon minun seuranani. Pakkaset näyttävät jatkuvan ainakin ensi viikonloppuun asti. Hän oli tärkein ihminen elämässä, ja kiva mummu olikin. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 15. MAANANTAI 15. Hänen luonaan käyvät sukulaiset pitävät maskia ja turvavälejä. Luonteemme menevät hyvin yhteen. KUVAT: Riku Hasari / FL ”Mistään en voi valittaa. Susanna Lähdekorpi Harva meistä tulee pystymään samaan kuin hämeenlinnalainen Helmi Toikka
Postikortit olivat aluksi kuvattomia, kunnes valokuvaus ja painotekniikan kehitys toivat kuvatulvan. • Asuu yksinään, ulkoilee hyvällä säällä rollaattorilla ja seuraa tiukasti uutisia. Kuuntelen radiota ja katselen telkkaria vuorotellen. Kirjoitustaidon kohentuminen ja kirjettä edullisempi postimaksu nostivat postikortin suosioon. koiranruoka oli loppu, joten ostin kissanruokaa. museokeskus Vapriikissa Tampereella ja verkossa. Näyttely esittelee postikortin kulttuurihistoriaa ja käyttötapoja kuuden eri teeman kautta. Kyllä koto on aina koto! FL 100-VUOTIAS Helmi Toikka • Syntynyt 14.2.1921 Köyliössä 7-lapsisen perheen toiseksi vanhimpana. Ensimmäinen ilman kuorta postitettava ehiöpostikortti otettiin käyttöön Suomessa 1871. nyt hengenhajuni on kissan. • Naimisissa kahdesti, yksi poika, viisi lapsenlasta ja ”liuta lapsenlastenlapsia”. Aluksi avoin kortti jopa kauhistutti. 1302 Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Se Trumppi on vähän vaikea mies, Toikka sanoo entiseen Yhdysvaltojen presidenttiin viitaten. Minulla oli myös kasvimaa. Saan olla onnellinen, ettei ole tarvinnut hoivakotiin lähteä. • Asunut Vampulassa, Turussa ja viimeksi Hämeenlinnassa. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 15. 10:44-45 –?Lepäilen suurimman osan päivästä. Suurin piirtein olen omat ruokani tehnyt. –?Mistään en voi valittaa. mahtavaa. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta. HELMIKUUTA 2021 PÄIVÄN SANA VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE tässä. • Työskennellyt puuvillatehtaalla Turussa ja Polarcupilla Hämeenlinnassa. HELMI TOIKKA ILOITSEE , että on pystynyt tähän asti elämään itsenäisesti kotonaan. Yläkerran rouva auttaa ja tuo välillä minulle ruokia. –?Leikkelin siellä saksilla rikkaruohoja. Postikortin historia esille Postimuseoon Forssan Lehti Postimuseo juhlistaa suomalaisen postikortin 150-vuotista historiaa Parhain terveisin – postikortti 150 vuotta -näyttelyllä 19.2.–28.3. Kortista tuli tärkeä uusi media ja pikaviestin. Postikortti mullisti suljettuihin kirjeisiin tottuneiden ihmisten viestinnän. Arkipäiväisen viestinnän ja onnittelujen ohella postikortti oli mainonnan, mielenilmauksen, uutisoinnin ja propagandan väline.. Ulkomaita myöten seuraan uutisia. Mark. Toikka kertoo, että vielä yhdeksänkymppisenä hän jaksoi hoitaa kerrostalon piha-aluetta
Massapidätysten jälkeen Navalnyin tukijoukot ovat pyrkineet järjestämään turvallisempia tapoja mielenilmaukseen. Ketjulla haluamme osoittaa olevamme rakkauden puolella ja väkivaltaa vastaan, ihmisketjuun osallistunut 22-vuotias opiskelija kommentoi uutistoimisto AFP:lle. –?Kirkon tehtävä koronaaikana on korostunut yhteyden rakentajana, ruoka-avun parissa ja yhtä hyvin nuorten kanssa, piispa totesi. Ystävänpäivänä Navalnyin kannattajia kehotettiin muun muassa sytyttämään kynttilöitä sydämen muotoisiksi kuvioiksi tai osoittamaan taivaalle kännyköiden valoilla ja lähettämään sitten kuvia sosiaaliseen mediaan.. Piispa Matti Repo on myös käynnissä olevan yhteisvastuukeräyksen vastuupiispa. • Piispantarkastuksen yhteydessä piispa neuvottelee seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa sekä tapaa seurakuntalaisia. He halusivat muistuttaa, että myös Navalnyin vaimo Julija Navalnaja ja muiden pidätettyjen lähiomaiset ovat oppositioon kohdistuvien pidätysten uhreja. Piispantarkastukseen liittyy yleensä jumalanpalvelus sekä muita juhlatilaisuuksia. Yhteisvastuukeräyksellä tuetaan ikäihmisiä Suomessa ja Ugandassa sekä annetaan mediakoulutusta ikääntyneille. Piispantarkastus on nykyisellään tarkoitettu tueksi seurakunnan työssä. Tutuksi tuli myös ukulelen näppäily. STT–AFP Venäjällä sadat naiset osoittivat ystävänpäivänä tukensa vankilarangaistukseen tuomitun opposition johtohahmo Aleksei Navalnyin ja muiden pidätettyjen oppositiohahmojen puolisoille. –. Forssassa voi ostaa yhteisvastuun hyväksi esimerkiksi hiihtokilometrejä seurakunnan työntekijöiltä. 03 433 4480 Avoinna ma-pe 8-16 Forssan Autokatsastus 6 v. • Piispantarkastusta varten seurakunta laatii kertomuksen, jossa on tietoa seurakunnan toiminnasta ja taloudesta. Sunnuntaina Moskovan kirpakassa pakkassäässä kaupungin keskustaan kokoontui noin 300 naista. Hallinnon ja talouden tarkastus on piispantarkastuksen osa tai erikseen suoritettava tarkastus. Forssan Lehti Forssa Piispa Matti Repo aloitti sarjan paikallistapaamisia vierailemalla sunnuntaina jumalanpalveluksessa Forssan seurakunnassa. Lähde: evl.fi Venäjällä satojen naisten ihmisketjuja Tukea pidätettyjen oppositiohahmojen puolisoille. Myös Pietarissa satakunta naista kerääntyi ketjuun poliittisen sorron uhreille pystytetyn muistomerkin äärelle. Hän arvosti lapsille suunnattua toimintaa ja yhteistyötä eri tahojen välillä ja oli iloinen, että tapahtuma on jatkunut vuosittain. Tarkastus sisältää erilaisia kokoontumisia ja huipentuu syksyllä 8.–10. Piispa Matti Repo osallistui seurakunnan toimintaan Forssan vierailulla. Kirkkoherra Esa Löytömäki kutsui hänet uudestaan mukaan ja lupasi piispalle taas mitalin osallistumisesta. Henkilöja pakettiauton määräaikaiskatsastus päästömittauksineen 60 € VOIMASSA HELMIKUUN LOPPUUN Piispa tutustui Forssan seurakuntaan Piispantarkastus Forssan seurakunnassa alkoi yhteistyön merkeissä. lokakuuta piispan vierailuihin eri tahoilla. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL UUTISET FAKTA Piispantarkastus • Piispantarkastuksen ohjelmaan kuuluvat tavallisesti piispan vierailut paikkakunnan kouluissa, työpaikoilla, laitoksissa ja seurakunnan yhteistyökumppanien luona. Piispa muisteli Forssan vierailuiltaan erityisesti runsaan kymmenen vuoden takaista ensimmäistä kirkon ympärijuoksua, jossa hän oli mukana. Ikäihmisten köyhyys, pienet eläkkeet ja putoaminen digimaailmasta aiheuttavat syrjäytymistä. 12,90 €. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin) ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa Forssan Autokatsastus Yrittäjänkaari 7, Forssa, p. HELMIKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI Älä odota – ABC Mobiililla tilaat annokset ennakkoon suoraan ravintolan pöytään! Lataa ABC-mobiili sovelluskaupastasi 9 90 NYT SYÖMÄÄN! Tällä viikolla ma-su BEARNAISEBROILERIA L, G (Hinta voimassa 15.-21.2.2021. Moskovassa ja Pietarissa naiset muodostivat pitkiä ihmisketjuja, jollaisia on hiljan nähty myös poliittisessa turbulenssissa olevalla Valko-Venäjällä. Piispa osallistui samalla työskentelyyn seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa. PIISPANTARKASTUKSEN merkityksen Repo näki seurakunnan elämän vahvistamisessa paikkakunnalla ihmisten rinnalla. Norm. Yhdessä soitettiin myös ukulelea. MAANANTAINA 15
1 .Ilman Plussa-korttia 0,48 /prk (2,40/kg) -47 % Valio OLTERMANNI PALAJUUSTOT 250 g 4,00/kg Rajoitus 3kpl/talous. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. 2,50/kg, 2,00/l Rajoitus 3 kpl/talous. sekä Hätälä PAISTETTU LOHIPYÖRYKKÄ n. 1 .PKT 4 PRK Valiojogurtti MAUSTETUT JOGURTIT 200 g 1,25/kg Rajoitus 2 erää/talous. Tuotteita rajoitetut erät. FORSSAN LEHTI 1 Mainosliite HINNAT VOIMASSA MA–KE 15.–17.2.2021, ellei toisin mainita. 7AV/2021 Flora MARGARIINIT 400 g tai CULINESSE JUOKSEVA 500 ml Ei Flora&voi. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 2,39/kpl (9,56 /kg) -58 % Atria KUNNON ARKI LAATIKOT 350–400 g 2,50–2,86/kg Rajoitus 5 rs/talous. Säävaraus. 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,25–1,55 /kpl (3,13/kg/3,10/l) -20–35 % Atria NAUTA-VILJAPOSSU JAUHELIHA 250 g 4,00/kg Rajoitus 3 pkt/talous. 1,5 kg/pkt 5 .KG. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,49 /rs (3,73–4,26/kg) -32 % ERÄ HEDELMIÄ ja VIHANNEKSIA 1,00–5,00/kg 1 .KG/PS/KPL ERÄ TUOREET MUIKUT Suomi
1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,25–1,45/ps (3,79–3,97 /kg) Kieku VIRIKE M10 KANANMUNAT 580 g 1,72/kg Rajoitus 3 rs/talous. 5,00/kg Rajoitus 3 rs/talous. 2 FORSSAN LEHTI Mainosliite 2 www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket Vaasan RUISPALAT OHUT HERKKU 6 kpl/195 g, OHUT KAURA 100 % 6 kpl/225 g tai OHUT KAURAHERKKU 6 kpl/215 g 4,44–5,13/kg Rajoitus 4 ps/talous. Ilman Plussa-korttia 1,59/kpl (9,09 /kg). 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,45 /pkt (4,45/kg) Atria KEVYTSNACK NAKKI tai KUNNON ARKI GRILLINAKKI 280 g 3,57/kg Rajoitus 3 pkt/talous. Ilman Plussa-korttia 1,65/pkt (5,89 /kg) 1 .KPL/PKT Huhtahyvät YLIKYPSÄ KINKKU tai VOILEIPÄKINKKU 120 g 8,33/kg Rajoitus 3 pkt/talous. 1 .Ilman Plussa-korttia 0,89–1,25 /kpl (3,56–5,00/l) Valio RAEJUUSTO 200 g Ei HYLA, laktoositon eikä pehmeä. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,15 /rs (5,75/kg) Aito KAURARUOKA 2,5 dl Myös maustetut. 2,00–2,50/l Rajoitus 2 erää/talous. Ilman Plussa-korttia 1,55 /kpl (3,88/kg) Saarioinen KIISSELIT 175 g 5,71/kg Rajoitus 3 kpl/talous. 3,07/kg Rajoitus 3 pkt/talous. Ilman Plussa-korttia 1,49 /pkt (12,42/kg) HoviRuoka LIHAPIIRAKKA 4 kpl/400 g 2,50/kg Rajoitus 3 kpl/talous. 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,39–1,59 /ps (7,07–7,40/kg) Fazer PUIKULA KAURALEIPÄ 6 kpl/365 g tai TÄYSJYVÄRUISLEIPÄ 6 kpl/330 g 2,74–3,03/kg Rajoitus 4 ps/talous. 4,00/l 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,09 /tlk (4,36/l) UUTUUS Juustoportti HYVIN KREIKKALAINEN JUOTAVA JOGURTTI 250 ml 4,00/l 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,29 /kpl (5,16/l) Valio HERKKU MOUSSE, RAHKA, PANNACOTTA tai VANUKAS 100–150 g 6,67–10,00/kg 1 .PRK Ilman Plussa-korttia 1,09–1,15/prk (7,27–10,90 /kg) 2 KPL Danonino GO JOGURTTI 70 g 7,14/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,79/kpl (11,29 /kg) 3 PS Apetit KEITTOJUURES 200 g 1,67/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,50 /ps (2,50/kg) Findus GREEN CUISINE VEGEPUIKOT 284 g 3,52/kg 1 .PKT Ilman Plussa-korttia 1,49 /pkt (5,25/kg) Old El Paso MEDIUM VEHNÄTORTILLA 326 g Ei täysjyvä. 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,55 /rs (2,67/kg) 2 TLK Flora RUOKAja KUOHUKERMAT 2–2,5 dl Ei curry
pantin 0,15) 1 .TLK Ilman Plussa-korttia 1,49 /tlk (4,06/l) (sis. pantin 0,15) Sinebrychoff KARHU ALKOHOLITON OLUT 0,0 % 0,33 l 2,58/l (sis. FORSSAN LEHTI 3 Mainosliite 3 Alpro MANTELItai PÄHKINÄJUOMAT 1 l Myös luomu. 2,00/l 2 .TLK Ilman Plussa-korttia 2,35–2,59 /tlk (2,35–2,59/l) Meira PIENET MAUSTEPURKIT 6–71 g Ei kardemumma, rosmariini, meirami, luomu eikä premium. pantin 0,15) Tupla KING SIZE SUKLAAPATUKAT 80–85 g 11,76–12,50/kg 1 .KPL Ilman Plussa-korttia 1,15 /kpl (13,53–14,38/kg) Almo Nature HFC KISSANRUOAT 70 g 14,29/kg 1 .PRK Ilman Plussa-korttia 1,19 /prk (17,00/kg) ERÄ Riscossa PASTAT 500 g 2,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,09 /ps (2,18/kg) 1 .PKT/PS Vaasan PIENI PYÖREÄ NÄKKILEIVÄT 250 g 4,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,25–1,89 /pkt (5,00–7,56/kg) Lu TUC SUOLAKEKSIT 100–105 g 9,52–10,00/kg Ilman Plussa-korttia 1,25 /pkt (11,90–12,50/kg) Filipinos SUKLAAKEKSIT 135 g 7,41/kg Ilman Plussa-korttia 1,45 /pkt (10,74/kg). pantin 0,10) 3 PS GLUTEENITTOMAT Myllärin ANNOSPUUROT ja MYSLIT 40 g 8,33/kg 1 .Ilman Plussa-korttia 0,49–0,53 /ps (12,25–13,25/kg) Battery ENERGIAJUOMAT 0,33 l 5,61/l (sis. 14,08–166,67/kg 1 .PRK Ilman Plussa-korttia 1,09–2,55 /prk (20,42–231,67/kg) 3 PS LUOMU MAUSTAMATTOMAT MAISSINAKSUT 30 g 22,22/kg 2 .Ilman Plussa-korttia 0,89 /ps (29,67/kg) Maggi LIEMIKUUTIOT 100 g/10 palaa 10,00/kg 1 .RS Ilman Plussa-korttia 1,29 /rs (12,90/kg) GoGreen PUNAISET tai VIHREÄT LINSSIT 400 g 2,50/kg 1 .PS Ilman Plussa-korttia 1,49 /ps (3,73/kg) Maggi NUUDELIT 5 x 59 g 6,78/kg 2 .PKT Ilman Plussa-korttia 2,19 /pkt (7,42/kg) Kane’s Soda Pop VIRVOITUSJUOMAT 0,33 l 2,73/l (sis. pantin 0,10) 1 .PL Ilman Plussa-korttia 1,65 /pl (4,70/l) (sis. pantin 0,15) 2 .TLK Ilman Plussa-korttia 2,45–2,55 /tlk (6,97–7,27/l) (sis
Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. 5 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 2,99/pkt -16% VALINNAN MUKAAN Wellaflex HIUSKIINTEET 250 ml ja MUOTOVAAHDOT 200 ml 13,00–16,25/l 6 50 2 KPL Ilman Plussa-korttia 4,30/kpl -24% ERÄ Petbrands Carnival KISSANLELUT 3 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 1,95/kpl -23% VALINNAN MUKAAN A+ PYYKINPESUNESTEET 1520 ml, TAHRANPOISTOJAUHEET 465 g ja TAHRANPOISTOSPRAY 750 ml 2,63–5,33/l; 8,60/kg 8 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 4,99-5,99/kpl -33% jopa Nivea ROLL-ONDEODORANTIT 50 ml 33,32/l Ei Magnesium Dry. 4 FORSSAN LEHTI Mainosliite Sivun hinnat voimassa 15.–21.2.2021. 5 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 2,49/kpl -33% Nivea Soft KOSTEUSVOIDE 75 ml 33,33/l 5 .2 KPL Ilman Plussa-korttia 3,09/kpl -19% ERÄ MOP KOIRANLELU 6 .Ilman Plussa-korttia 7,45/kpl -19% KPL Aukioloajat ja yhteystiedot: www.k-citymarket.fi FORSSA. 0,15–0,25/kpl 17 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 10,25-10,45/pkt -18% jopa ERÄ Neutral NESTESAIPPUA 1000 ml 3 65 Ilman Plussa-korttia 4,95 -26% Jordan Stay Fresh HAMMASTAHNAT 75 ml 17,78/l 4 .3 KPL Ilman Plussa-korttia 1,79/kpl -25% Serla Silkinpehmeä NENÄLIINA 70 kpl/pkt 1 .Ilman Plussa-korttia 1,45/pkt -31% PKT VALINNAN MUKAAN YLEISPUHDISTUSLIINA 40 kpl/pkt sekä LASIja IKKUNALIINA 20 kpl/pkt 0,03–0,07/kpl 4 .3 PKT Ilman Plussa-korttia 1,99/pkt -33% ERÄ Palmolive SUIHKUSAIPPUAT 750 ml 3,93/l 2 95 Ilman Plussa-korttia 3,95/kpl -25% KPL ERÄ Jordan Clean Smile HAMMASHARJA 3 kpl/pkt 3 .VALINNAN MUKAAN Saga LEIVINPAPERI 20 m, FOLIO 20 m, TUOREKELMU 60 m ja EVÄSPUSSI 60 kpl/pkt 4 .2 PKT Ilman Plussa-korttia 2,20-2,35/pkt -14% jopa ERÄ K-Menu LÄMPÖKYNTTILÄ 75 kpl/pkt Paloaika noin 3,5 tuntia. Serla WC-PAPERI 40 rl KELTAINEN tai TALOUSPAPERI 20 rl KUVIOITU WC-paperi 0,23/rl ja talouspaperi 0,45/rl 9 .Ilman Plussa-korttia wc-paperi 12,50/sk, talouspaperi 11,95/sk -28% jopa SK Muumi TEIPPIja HOUSUVAIPAT 34–58 kpl/pkt Rajoitus 2 erää/talous. Sivun alennukset normaalihintaisista tuotteista