Sivu 11. Sen takia tarvitaan sääntelyä, jolla ohjataan apteekin ja muun terveydenhuollon välistä yhteistyötä, Hirvonen sanoo Uutissuomalaiselle. Sivut 4–5 Kokoomus tunnustelee hallitusta talous edellä Sivu 10 Apteekkariliitto haluaa apteekit osaksi hoitopolkuja Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen toivoo, että apteekit ovat jatkossa yhä tiiviimmin osa muuta terveydenhuoltoa. Hykkilässä asuvaa Erkki ”Eki” Liikasta ei uskoisi 80-vuotiaaksi. Lauantaina 15.4.2023 Vuodesta 1917 Nro 100 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,08 e / päivä Erkki Liikanen ammentaa virtaa musiikista Jazz on aina inspiroinut Erkki Liikasta. Kotona sohvan raosta ei pilkistä kaukosäädin, vaan rumpukapulat. Sivut 14–15 Tammelan koululaiset pääsivät teatteriin Auran Pirtille Sivu 22 Marski Humppilan uuden kunnanjohtajan seinälle Sivu 3 LASSI PUHTIMÄKI Olen minipossu Esteri, asun omakotitalossa ja painan 77 kiloa Sivu 24 Tuleeko Tammelasta kahden kaivoksen koti. – Apteekit ovat ainoa osa julkista terveydenhuoltoa, joka on kokonaan rakennettu yksityisen yrittäjyyden varaan. Hän ei näe perusteita vapauttaa apteekkien omistajuutta, kuten esimerkiksi Kaupan liitto on esittänyt. Kylmässä autotallissa soitto sujuu mallikkaasti, vaikka näpit ovatkin jäässä
Noissa tehtävissä saavutin ensimmäisen menestyksen kirjoittajana: Voitin Suomen pataljoonassa järjestetyn kirjoituskilpailun, johon osallistuttiin nimimerkillä. Eräs varttuneempi miesopiskelija keksi laittaa viisi miestä veneeseen, matkalla ties mihin, ja kaikki puhuivat täsmälleen samanlaista murretta. Liigalle on hyväksi, että menestys jakaantuu laajalle. Palkintona oli Beirutin matka. Nashville Predatorsin Juuse Saroksesta, ensi viikolla 28, ei tule vielä tällä kaudella Stanley Cup -voittajaa, mutta samalla hänen joukkueensa kauden päättyminen antaa toiveet huippumaalivahdin näkemisestä Leijonissa Tampereella viime kevään tapaan pelattavissa MM-kisoissa. Pennanen joutui nyt jokseenkin nolona myöntämään tappion jälkeen urheilua hengissä pitävän perustotuuden: parempi voitti. Vuosia sitten olin Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan Opistolla pitämässä viikon mittaista draamakirjoittamisen kurssia, ja annoin opiskelijaryhmälle tehtävän kirjoittaa lyhyehkö puhekielinen kohtaus, jossa olisi viisi roolihenkilöä. Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigassa NHL:ssä katseet kääntyvät jatkopeleistä rannalle jääneiden joukkueiden suomalaispelaajiin, joilla on mahdollisuus edustaa Suomea toukokuun MM-kisoissa. Heikki Luoma Murrekorva, aineeton perintö ” Liika sivistys saattaa jopa köyhdyttää oman kielen värikkyyttä. Ilves nuolee haavojaan vielä pitkään, eikä mahdollinen pronssikaan riitä parantavaksi voiteeksi, kun piti nuolaista kultaa. Pelicansin lento: paikka loppuotteluissa on hengen voitto aineesta, mikä kertoo, että kaikilta liigapaikkakunnilta voi nousta mestaruustaistoon, jos palaset loksahtavat kohdalleen. Kylään oli avioliittojen kautta jäänyt Karjalan evakoita, kuten äitinikin, joka puhui vahvaa Karjalan Kannaksen murretta. Eräs lahtelainen kriitikko sanoi ensimmäisiä kirjoituksiani luettuaan, että tuo Luoma ei ymmärrä kieliopista mitään, mutta se kirjoittaa pelkällä korvalla. HPK:sta maailman kovimpaan kiekkoliigaan yltänyt forssalaislähtöinen Saros on kirkkain kantahämäläinen kiekkotähti, mahdollisesti seuraavaksi jopa kaikkien aikojen. Kun sitten selvisi, että kilpailun oli voittanut jääkäri ja muut osallistujat olivat upseereita, niin matka päätettiinkin arpoa. Juuri siinä on Pelicansin iskun paikka. Mitä vielä: urheilussa ei ikinä pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Ei riitä, että osaa kirjoittaa kaikille henkilöilleen saman murteen, vaan on osattava tehdä samaa murretta puhuvista omanlaisiaan persoonia. Pohjoisessa vaikutti Keski-Pohjanmaan murre, Lännessä Etelä-Pohjanmaan murre ja itä-eteläpuolella niin sanotun savolaiskiilan vaikutus. En tullut tietämään, millä tasolla tuosta muutoksesta päätettiin. Tällä kertaa toinen kisapaikkakunta on Latvian Riika. Kiekkokeväässä on taas monta huipennusta. Ote lipsui pahasti ratkaisupaikassa. Kun esitin varovasti, että kohtaus paranisi, elleivät kaikki puhuisi murretta täsmälleen samoin, niin opiskelijan pohjalainen veri kuohahti: ”Noon kaikki meirän kylän miähiä, ja Härmäs kaikki toimittavat justihin nuoon!” Mitäpä tuohon oli lisäämistä, vaikka omatkin isänpuoleiset juureni ulottuvat Ylihärmään yli neljänsadan vuoden päähän. Liika sivistys saattaa jopa köyhdyttää oman kielen värikkyyttä. Isäni käytti Kyyjärven vanhimman kylän Pölkin murretta, jossa tuo savolaisuus vieläkin vaikuttaa. Kirjoittaja on jokioislainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Tähän samaan pitää pyrkiä muuallakin. Nimimiehiä ei lahtelaisjoukkueessa juuri ole, mutta nousevia tähtiä riittää ja heitä on nimen omaan kasvanut seuran omista junioreista. Seura pelasi upporikasta ja pestasi kesken siihenkin asti hyvin sujuneen syyskauden hämeenlinnalaisen mestarivalmentajan Antti Pennasen. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi Asiakaspalvelupiste Esko Aaltosen katu 2, Forssa torstaisin klo 9–12 ja 13–15 forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16, Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Forssan seudun murteesta olin saanut maistiaisia jo lapsuudessani, kun äitini kertoili kokemuksistaan talvisodan evakkona Ypäjällä. Siitä kasvaa lajin tulevaisuus. Kaudesta tulikin lajin perinteisimpiin suurseuroihin kuuluvalle Ilvekselle sekä mahalasku että rutiköyhä. Siitä voivat kiekkofanit vääntää vapaasti kättä. Panoksia ei Ilveksen toimistolla ole säästelty. Itse uskon puhuneeni lapsesta saakka jonkinlaista kylän yleiskieltä, kuten kylän muutkin lapset. Ilvestä pitkään palvellut Jouko Myrrä sai jopa harvinaisen tylysti potkut. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh. Kun erilaiset murteet kohtaavat toisensa, niin ei silloin ole kyse pelkästään kielestä, vaan koko siitä mentaliteetista, jota puhuttu kieli ilmentää. Taas. Paino: Lehtisepät, Lahti. Syynä oli se, että kylämme sijaitsi kolmen murrealueen kohtaamispisteessä. Valitettavasti naisten MM-kisoista ei sellaista tullut, kun Suomi kompastui puolivälieräottelussa Tshekkiin. Lahden Pelicans teki sen mitä Hämeenlinnan Pallokerho niin monta kertaa aikaisemmin: nousi altavastaajan asemasta menestykseen. Oman murteen säilyttäminen oli evakoilla myös itsetuntokysymys. Keskiviikon lehti: Sanoma Manu oy, Tampere Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut Oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Artikkelit Kolumni L apsuudessani aloitin kieliopintoni pohjoiskeskisuomalaisessa kylässä, jossa jokaisessa talossa puhuttiin hieman eri tavalla. Se ei aivan täysin pitänyt paikkaansa, sillä olin jo hankkinut erään sivistyssanakirjan, josta minulla oli erittäin vähän hyötyä. Hänellä oli hyvä kielikorva, ja hän piti kiinni omasta murteestaan koko elämänsä ajan. Pidin tarkkaa murrekorvaani itsestään selvyytenä, ja heräsin tajuamaan sen merkityksen vasta sitten, kun olin vasta keski-ikäisenä päättänyt kehittyä kirjailijaksi. Hallitseva mestari Tappara lähtee loppuottelusarjaan ylivoimaisena suosikkina. 03 4155 655, 040 451 8390 Toimitussihteerit: klo 13–21, puh. Ollessani Kyproksella rauhanturvaajana ajattelin usein, että tilannehan on murteiden osalta sama kuin Väinö Linnalla, jonka aseveljet olivat eri puolilta Suomea ja puhuivat kaikki omaa murrettaan. Ilves putosi loppuotteluista. Pääkirjoitus 15.4.2023 P itkin koko kulunutta liigakautta on puhuttu suut Tammerkosken vaahdossa kiekkokevään unelmafinaalista, tamperelaisten Tapparan ja Ilveksen kohtaamisesta Nokia-areenassa. 03 415 5658 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 8–16. Pelicans teki tänä keväänä komeasti HPK:t ” Ilves nuolee haavojaan.
Ensimmäisenä tehtävänään Humppilassa Ahonen ripusti kunnantalolla olevan työhuoneensa seinälle marsalkka Mannerheimin kuvan ja Humppilan kunnan vaakunan. Sen jälkeen kestää vielä runsaan kuukauden ennen kuin päätös on lainvoimainen. – VR:ään tulee olla aktiivisesti yhteydessä, jotta junayhteydet ovat riittävät. Ahonen toteaa, että pienillä kunnilla on erityisesti väestönkehityksen ja asukkaiden ikärakenteen takia haasteita, mutta hän pitää Humppilan tulevaisuutta itsenäisenä kuntana valoisana. – Yritykset ovat tärkeitä, ja ne tuovat työpaikkoja ja työntekijöitä. – Valtatie kaksi on maamme keskeisiä valtaväyliä. Historia on lähellä Ahosen sydäntä. – En kannata kuntien pakkoliitoksia. Jos hallinto-oikeus hylkää valituksen, Ahosen kunnanjohtajan virka muuttuu vakituiseksi. TAPIO TUOMELA Jatkaa valtuuston jäsenenä Tiina Naula Humppilan vt. Ahonen on ensi vuoden helmikuun loppuun asti työvapaalla Satakunnan Kokoomuksen toiminnanjohtajan työstään. – Aion jatkaa edelleen Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston rivivaltuutettuna, mutta jään kevään aikana ajankäytöllisten syiden takia pois kaupunginhallituksesta, Ahonen kertoo. Humppila täyttää 150 vuotta joulukuussa, minkä Ahonen näkee positiivisena mahdollisuutena markkinoida kuntaa. Heistä Kauko Tuomala ja Humppilassa myös syntynyt Veikko Lehtonen on haudattu Humppilaan. Ahonen suhtautuu myönteisesti kuntien väliseen yhteistyöhön. Ahonen kertoo saaneensa Kuntaliitosta lausunnon, jonka mukaan seudulliset luottamustehtävät eivät aiheuta hänelle jääviysongelmaa, vaikka hän työskenteleekin Humppilan kunnanjohtajana. Valtateiden kaksi ja yhdeksän risteyksessä sijaitseva Puolimatkan alue on houkutteleva alue yrityksille. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 3 ”Humppilalla on valoisa tulevaisuus itsenäisenä kuntana” Tiina Naula H umppilan vt. – Meillä on Hämeenlinnassa omakotitalo ja uusperhe, johon kuuluu sekä kouluikäisiä että alle kouluikäisiä lapsia. Hän iloitsee siitä, että työmatka lyheni huomattavasti. Ahosen mukaan Humppilassa tulee pohtia sitä, miten kuntaan saadaan lisää yrityksiä ja asukkaita. kunnanjohtaja Antti Ahonen pitää kunnan vahvuutena hyvää sijaintia hyvien liikenneyhteyksien päässä. Aion käydä Humppilan Kirkonkulman koulun kuntosalilla joka toinen päivä, Ahonen suunnittelee. On tärkeää, että Kakkostien turvallisuutta, leveyttä ja nopeuksia kohennetaan. Hän irtisanoutuu siitä työstään, jos Humppilan kunnanjohtajan virka vakinaistuu. Oma kotikunta on myös tärkeä ihmisten identiteetille. Hän sanoo kertoneensa tämän asian jo hakiessaan Humppilaan. Vt. Uutiset p. Kaukaisemman tulevaisuuden tavoitteena Ahonen näkee kakkostien muuttamisen koko Helsingin ja Porin väliltä moottoritieksi tai ainakin useampikaistaiseksi tieksi. Ahonen ei muuta Humppilaan, vaan hän aikoo asua perhesyiden takia yhä Hämeenlinnassa. – Näen, että Forssa on seutukunnan selkeä moottori. kunnanjohtaja Antti Ahosen mukaan Humppilalle luo positiivisia näkymiä esimerkiksi tuoreimpien tilastojen osoittama muuttovoitto. Ahosen mukaan myös Humppilan juna-asemaa tulee kehittää, sillä se palvelee koko Lounais-Hämettä. Sen kehittäminen on jäänyt jälkeen verrattuna Helsingistä Turkuun, Tampereelle ja Lahteen meneviin väyliin. Tähän asti ajoin Poriin joko Kakkostietä tai Tampereen kautta, jolloin matkaa kertyi 190 kilometriä suuntaansa. Kansalaisopistoyhteistyö Jokioisten ja Ypäjän kanssa toimii myös hyvin. – Olen myös aktiivinen kuntosalilla kävijä. – Hallinto-oikeuden käsittelyajat ovat pitkiä, joten päätös saattaa tulla vasta tämän vuoden lopulla tai ensi vuoden alussa. Hän linkittyy myös Humppilaan, jossa on asunut kolme Mannerheim-ristin ritaria, mikä on kunnan kokoon nähden ennätys. Humppilalla on jo hyviä kokemuksia erilaisista yhteistyömuodoista, esimerkiksi palkkahallintomme hoitaa Jokioinen. Ahonen on toistaiseksi vt. Kannustan kuntalaisia, yhdistyksiä ja yrityksiä lähtemään innolla mukaan juhlavuoteen. – Toivon, että juhlallisuudet käynnistyvät merkkipäivänä ja koko ensi vuosi on juhlavuosi. Kunta on hyvä yksikkö toteuttamaan näitä tehtäviä paikallisesti. kunnanjohtaja, koska hänen valinnastaan on tehty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. – Etätyön ja monipaikkaisuuden yleistyminen antaa Humppilalle myös uusia mahdollisuuksia, Ahonen sanoo. – Humppilaan tulee kotioveltani 77 kilometriä, mikä tuntuu aivan siltä kuin työpaikka olisi takapihallani. On myös huolehdittava Forssan ja Humppilan aseman välisistä bussiyhteyksistä. Humppilassa on lisäksi asunut viimeisen Mannerheim-ristin saanut Viljo Laakso, joka tunnettiin puujalkaritarina, koska hän menetti sodassa jalkansa. Humppila täyttää 150 vuotta 7.12.2023, minkä Ahonen näkee positiivisena mahdollisuutena markkinoida kuntaa. Positiivisia näkymiä luo esimerkiksi tuoreimpien tilastojen osoittama muuttovoitto. Muutostyö voisi myös lähteä liikkeelle esimerkiksi Humppilan ja Helsingin väliltä. – Mannerheim on ollut erittäin merkittävä henkilö. Hämeenlinnalainen 45-vuotias Ahonen aloitti Humppilassa virkaa toimittavana kunnanjohtajana viime viikon keskiviikkona. – Koen, että seudullisista luottamustehtävistä on hyötyä kunnanjohtajan työssäni, Ahonen sanoo. kunnanjohtaja Antti Ahonen toimii kokoomuksen edustajana kunnallisissa luottamustehtävissä. Hän on suorittanut yliopistossa laajat yleisen, Suomen ja Pohjoismaiden historian opinnot. Sote-palveluiden siirryttyä hyvinvointialueille kunnille jäivät keskeisimpinä vastuina kaavoitus, koulutus ja elinvoimatyö. ” Ensi vuosi on juhlavuosi. Ahonen aikoo jatkaa edelleen myös Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettuna ja Kanta-Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtajana. Ahonen aikoo olla Humppilassa paikan päällä päivittäin
4 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Malminetsintä yritetään torpata Tammelassa R io Tinto Exploration Finland oy:n suunnitelmat etsiä malmeja Tammelan Särkisuolla herättävät vastustusta. Keskimäärin vain noin promille etsintäluvista johtaa kaivoksen perustamiseen. – Tämän alueen arvo on luonnossa, ei metalleissa. huhtikuuta järjestetään keskustelutilaisuus Tammelan kunnantalolla. – Emme tekisi muistutusta, ellemme olisi vahvasti sitä mieltä, että kaivostoimintaa ei pitäisi edes harkita, Jänijärven seudun suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jan Löfstedt sanoo. p Uutiset. En minä ainakaan muuttaisi esimerkiksi Harjavaltaan, jossa on kemikaalihommia. Jos malminetsintälupa myönnetään, se antaa kaivosyhtiölle oikeuden tehdä tutkimuksia ja etuoikeuden mahdollisen esiintymän hyödyntämiselle. Hän ihmettelee, miksi kansallispuistoilla itseään brändäävä Tammelan kunta ei ole suhtautunut kaivoshankkeisiin kriittisemmin. Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesille toimitettiin määräaikana yksi mielipide ja kahdeksan muistutusta yhtiön tekemästä malminetsintähakemuksesta. Asianomaisina muistutuksen ovat jättäneet muun muassa Särkijärven suojeluyhdistys ry, Heinijärven suojelu ry ja Jänijärven seudun suojeluyhdistys ry, jotka pyytävät hylkäämään hakemuksen. – Ei kaivos ole pelastus Lounais-Hämeelle. Litiumlöydös oy:llä on voimassa olevat malminetsintäluvat Torronsuon eteläpuolella. Kiti Salonen Suojeluyhdistyksissä pelätään kunnan muuttuvan kahden kaivoksen kodiksi. – Tammela on pahimmillaan kohta kahden tai kolmen kaivoksen kunta. Löfstedt pelkää, että jo pelkästään uhka mahdollisen kaivoksen perustamisesta vaikuttaa muuttohalukkuuteen ja alentaa kesämökkien arvoa. ”Yhtiö on tulossa tekemään riskillä luonnonkatastrofia.” 18. Jan Löfstedtistä Särkisuolla ei ole järkeä hukata satoja tuhansia euroja esiintymien etsimiseen
– Toisaalta on hyväkin, että yhtiöt menevät rohkeasti alueelle, jota ei ole ennen tutkittu. Lausunnossa todetaan, että Kanta-Hämeen maakuntakaavassa 2040 Särkijärven ranta-alue on varattu retkeilyn ja luontovirkistyksen viheralueeksi ja tutkimusalueen poikki kulkee uuden ratayhteyden ohjeellinen linjaus. klo 10–14 AKR 5 V JA AKR 5 V JA MATTI 50 V MATTI 50 V Grilli kuumana klo 10.30–13 (niin kauan kuin makkaraa riittää) Vesiensuojeluyhdistykset ovat käyneet malminetsintäsuunnitelmista tiivistä yhteydenpitoa. Rio Tinto Exploration Finland Oy on kansainvälisesti toimivan Rio Tinton suomalainen tytäryhtiö. Nyt vesiensuojeluyhdistykset pelkäävät, että tehty työ valuu hukkaan. Jan Löfstedt Tukes: luvan saaminen on todennäköistä Kiti Salonen Rio Tinto Exploration Finland oy:llä on iso työ tehtävänä yhteisöllisen hyväksynnän saamiseksi Tammelassa, Turvallisuusja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Esa Tuominen katsoo. Tiedottamisen niukkuus tuli eteen jo viime lokakuussa, kun suojeluyhdistykset sattumalta huomasivat kunnan verkkosivuilla julkisen kuulutuksen Rio Tinton varauspäätöksestä, joka käsittää Särkisuon ympäristössä 64 neliökilometrin alueen. Tuomisesta suunnitelmat eivät anna aihetta pidätellä henkeä. – Joihinkin hakemuksiin mielipiteitä ja muistutuksia on tullut toistasataa. Lupa voi olla voimassa korkeintaan 15 vuotta. – Se meni meiltä läpi seulan, Löfstedt kertoo. Vakuus palautetaan, kun loppuraportti on saatu tutkijoiden käyttöön. Tukes on pyytänyt Rio Tintolta vastineen Tammelan kunnan lausuntoon. . – Särkijärvi on (Särkisuon malminetsintäalueen) lähin järvi, jossa on oleellisia laskuojia. Hän vertaa malminetsintää tutkimusja kehitystyöhön: Useimmiten tutkittavalla alueella ei ole malmeja tai niitä ei ole tarpeeksi. Tukes antanee päätöksen Särkisuon malminetsintäluvasta vielä ennen kesälomia. – Rio Tinto on yksi maailman suurimpia kaivosyhtiöitä. On ainakin otettu kantaa heti alkuvaiheessa. Sillä järvivesien laatua ja kalakantoja on onnistuttu parantamaan. Jos niitä lähdetään härkkimään, on suuri riski, että Särkijärvi saastuu, Pyykkönen sanoo. huhtikuuta Tammelan kunnantalolla. TAPIO TUOMELA yrittää pehmittää asioita ja näyttää, että ympäristönsuojeluyhdistysten kanssa tehdään yhteistyötä. Aiempien tutkimusten perusteella Särkisuolta tiedetään löytyvän nikkelija kuparipitoisia sulfideja sekä LCT-pegmatiitteja. . Uutiset p. Tuominen epäilee ihmisiä hiertävän myös brittiläis-australialaisen kaivosyhtiön maine, joka ”ei ole paras”. Malminetsintäkorvaus on alkuvaiheessa maanomistajille 20 euroa hehtaarilta. Jo pelkästään malmien etsinnässä nähdään uhkakuvia: lisääntyvää pölyä, melua ja kasvavaa liikennöintiä. Muistutukset on laadittu hieman eri painotuksin. 010 411 4431 Ma-pe klo 9-17, la 10-14 • www.akr.fi FORSSA OY / TA-RENGAS la 15.4. Hän aikoo mennä kertomaan näkemyksensä suoraan, vaikka ei näe tilaisuudelle tarvetta. Määrä ei sinällään ole tavaton. Yhteisökoordinaattorina toimii eduskunnan entinen puhemies Maria Lohela. . Veteen voi liueta jotakin, kun ei tiedetä, miten vesisuonet kulkevat. – Kun Rio Tintoa googlaa, tulee ikäviä kokemuksia eri maista. Kesäkuussa voimaan tuleva uusi kaivoslaki lisää tiedotusvelvoitetta. . huhtikuuta saakka. Löfstedt sanoo, että vaikka insinöörit tekevät laskemia, syvät poraukset ovat arvaamattomia. Tuominen kuvailee mielipiteessä ja muistutuksissa olevan lähtökohtaisesti ”kielteinen henki”. Muistutuksissa tuodaan esiin myös kaivoshankkeen kielteiset vaikutukset luonnon monimuotoisuudelle, alueen virkistyskäytölle ja muille elinkeinoille, kuten maataloudelle. Tuominen ei tiedä, että vakuutta olisi koskaan jouduttu käyttämään jälkitöihin. Malminetsintäluvan haltijan tulee järjestää kerran vuodessa avoin yleisötilaisuus toiminnastaan. ” Tämän alueen arvo on luonnossa, ei metalleissa. Pyykkönen epäilee, että yhtiö Särkijärven suojeluyhdistyksen Hannu Karisto sekä Marja Heikkilä ja Jan Löfstedt Jänijärven seudun suojeluyhdistyksestä vastustavat Tammelan kaivoshankkeita. Nyt haettava etsintälupa koskee noin 600 hehtaarin aluetta. Vain yksi tuhannesta malminetsintäluvasta etenee kaivokseksi asti. Yhtiö aikoo jatkaa tutkimuksia myös viereisellä varausalueellaan, jossa varaus on voimassa heinäkuuhun 2024. Särkijärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Antti-Jussi Pyykkönen pitää tilaisuutta viherpesuna eli yrityksenä saada hanke näyttämään luonnolle harmittomana. Yhtiö aikoo etsiä Tammelan Särkisuolta kuparia, nikkeliä, kobolttia, kultaa, hopeaa, litiumia, tinaa, sinkkiä sekä platinaryhmän metalleja. – Tämän jälkeen katsotaan, meneekö hakemus päätösjonoon vai kyselläänkö lisää. – Sillä, että kaivosta ei haluta alueelle, ei ole painoarvoa, Tuominen sanoo. Särkijärven, Jänijärven ja Heinijärven suojeluun on käytetty viimeisen kymmenen vuoden aikana EU-rahaa noin kaksi miljoonaa euroa. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 5 Hämeentie 31, FORSSA• P. – Kaikki tietävät, mitä yhtiö on tulossa tekemään: suurella riskillä luonnonkatastrofia. Sellainen on luvassa tiistaina 18. Hän ja Löfstedt näkevät, että kokonainen vesistöjärjestelmä on uhattuna: vaikutukset voivat näkyä Tammelan järviylängön lisäksi aina Kokemäenjoella ja Selkämerellä asti. Tuominen pitää epätodennäköisenä, että mikään esiin noussut seikka torppaisi malminetsintäluvan saamisen vaan korkeintaan aiheuttaa rajauksia. Heinijärveläisten muistutuksessa epäillään, että Metsähallitus suhtautuu ainoana maanomistajana malminetsintähakemukseen myönteisesti. Maaperässä on arseenia ja korkeita radonpitoisuuksia. Malminetsintälupahakemus koskee 600 hehtaarin aluetta. Luvasta valitetaan todennäköisesti jollain kokoonpanolla hallinto-oikeuteen. Normaalisti niitä tulee 10–15, joten siihen nähden tämä (9) ei ole erityisen paljon, Tukesin ylitarkastaja Ilkka Keskitalo kertoo. – Koemme tehneemme aika tiukat kommentit muistutukseen. Pyykkönen kertoo useita juristeja olevan jo käytössä. Elomaasta on aika selvää, että Rio Tinto saa malminetsintäluvan Särkisuolle. Esimerkiksi kairaustöissä vaurioituneet puut on korvattava erikseen. Hän uskoo sen johtuvan pitkälti siitä, että malminetsintä on eteläisessä Suomessa uutta. – Ei poraaminenkaan ole riskitöntä. Tutkimusmenetelmiksi on ilmoitettu geofysikaaliset mittaukset ja kairaus. Heinijärven Suojelu ry ottaa omassa muistutuksessaan kantaa erityisesti malminetsintähakemuksen puutteisiin: kartat ovat epäselviä ja oleellisia asioita on kirjoitettu pienellä fontilla. MAAILMANLAAJUISTA MALMINETSINTÄÄ . Yhtiön malminetsintähakemuksesta jätettiin yksi mielipide ja kahdeksan asianomaisten tekemää muistutusta. Vastausaikaa on 24. Heinijärven suojelun puheenjohtaja Jouko Elomaa sanoo ymmärtävänsä, että malmeja tarvitaan ja niitä etsitään, mutta Särkisuon alue ei ole siihen oikea paikka. Yhtiölle määrätään lisäksi vakuus, joksi Rio Tinto on itse ehdottanut 2 000 euroa. – Me olemme tällä alueella täysin kaivoveden varassa, emmekä halua tulla kaivosvedestä riippuvaiseksi. Kaivosyhtiölle toimitettiin lausunnon yhteydessä mielipide ja muistutukset, joihin se voi myös ottaa kantaa. Se on tapa löytää jotakin uutta. . Yhtiö kertoo sijoittaneensa vuonna 2021 yhteensä 726 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria malminetsintähankkeisiin 18 maassa. Malminetsintälupa on voimassa neljä vuotta, minkä jälkeen yhtiö voi hakea sille kerrallaan kolme vuoden jatkoaikaa. Vastustamme viimeiseen hengenvetoon tällaista kaivostoimintaa. Kun paljon tekee, mahtuu mukaan myös töppäyksiä. Löfstedtistä Rio Tinton olisi ehdottomasti pitänyt järjestää suunnitelmistaan keskustelutilaisuus jo aikoja sitten. Tukes myöntää malminetsintäluvan, mikäli siihen ei ole laissa määriteltyä estettä
Näissä vaaleissa SDP:n kannalta merkittävimmät takaiskut ehdokasasettelun kannalta koettiin jo ennen jäsenäänestystä, kun Kaisa Lepola ja Miia Nahkuri Riihimäeltä kieltäytyivät ehdokkuudesta omien alueidensa ehdottomina SDP:n ykköspoliitikkoina. Lintoselle ja Jormanaiselle onkin syytä antaa tunnustusta upeasta joukkuepelaamisesta. Seppo Vuorio p Hyvä, että Pohjolan neljä maata solmivat vahvan liittouman ilmassa (14.4.). Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi.Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Juttu käsitteli lähinnä mopojen ääntä ja mainittiin virittäminen. Kenen asialla. Ketään toista ehdokasta ei ole kenenkään kohtuullista tai oikeudenmukaista syyttää siitä, että Lepola ei ehdolle tälle kertaa asettunut. Vaikka voissa paistais p Virtasen kolumnissa (FL 13.4.) unohtui Viinasen ja Niinistön ylistyksessä pääministeri Lipponen (vahingossa varmaan?). Kovaa kulkee myös mönkkäri. Samaan kyettiin myös Riihimäellä, jossa Nahkuria ”paikkaamaan” saatiin vastaavassa asemassa Lintosen kanssa ollut Lauri Jormanainen, joka ansaitsi lopulta hienot 2441 ääntä. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Sen hän onneksi myös suostui tekemään – muussa tapauksessa SDP:n neljä edustajanpaikkaa Hämeestä olisivat hyvinkin voineet olla vaakalaudalla. 1950-luvulla mopoillut ukko Mopokausi käynnistyi p Moni jaksaa lehteen ilmoittaa kaupungin tekemättömistä töistä. Jos mopolla pystyy keulimaan helposti ja se myös kiihtyy nopeasti, voi melkein varmuudella sanoa, että se on viritetty. SDP:ssä noudatetaan ehdokasasettelussa jäsendemokratiaa, mikä tarkoittaa sitä, että puolueyhdistyksillä on oikeus esittää jäsenäänestykseen vaalikelpoisia SDP:n jäseniä, joiden joukosta jäsenet sitten äänestävät ehdokaslistan. Villi ajo ja keulimiset ovat vaarallisia varsinkin kaupungissa, jossa muutkin kuin ajuri ovat vaarassa. Lintosen tulos ja SDP:n ykköspuolueen aseman säilyttäminen Forssassa olivatkin näistä lähtökohdista ja varsin vaikeassa tilanteessa erinomainen suoritus. Asian tietäjä p Luojalle kiitos meidän viisaasta presidentistä. Toivottavasti Kaisa on seuraavissa ek-vaaleissa mukana. p E. Valittaa jaksaa muttei ilmoittaa p Ukot arvostelemassa nuoren naisen vaalitulosta. Keulimiset liikenteen joukossa on vaaratilanteita aiheuttava teko. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Palstan puhelinnumero on 03 4155 660 6 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 s Forssan Lehdessä on pesty jälkipyykkiä eduskuntavaalien osalta viime päivinä ahkerasti. että FTY olisi hänet nimennyt eduskuntavaaliehdokkaaksi, kun Kaisa ei lähtenyt. Jostain kumman syystä SDP:n osalta kirjoittajien syyttävä sormi on kohdistunut 3873 ääntä saavuttaneeseen Emmi Lintoseen. p A.K. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Kaisa Lepolalla olisi varmasti ollut mahdollisuus toistaa viime vaaliensa tulos ja saavuttaa kansanedustajan paikka tällä kertaa – niin halutessaan. Hämeenlinna Emmi Lintosen panos SDP:n vaalityössä oli hyvin arvokas Vaalivalvojaisten tunnelmaa Hämeenlinnan Verkatehtaalla. SDP:n kampanja ja strategia johti merkittäviin vaalivoittoihin suurissa kaupungeissa, mutta erityisesti miesäänestäjistä vuodettiin perussuomalaisiin esimerkiksi Satakunnassa ja Hämeessä. Vaalikampanjat vaativat ehdokkailta jopa äärimmäistä henkilökohtaista uhrautumista ja taloudellista panosta, mikä palkitaan usein pelkästään joukkueen tuloksena. Samoin suuret ylinopeudet moottoripyörillä esim. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Brysselin kahdeksan hukattua vuotta p Jos maahantulleella olisi tarvetta kaihitai lonkkaleikkauksiin, joutuisiko hän odottamaan toimenpiteitä samaan jonoon paikallisten kanssa??. Tulipa vaan mieleen LYHYET Mopoilu nostattaa mielipiteitä. TOMI VESAHARJU Forssan Lehti kirjoitti mopokauden käynnistymisestä (12.4.). Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Sauli Niinistön isoja saappaita ei pysty kukaan täyttämään. Nyt olisi mahdollisuus palauttaa Schengen-sopimuksen osa, joka kieltää nykyisen pakolaisturismin. Jokaisella on oikeus olla tyytyväinen omaan vaalitulokseensa! Ikärasismia. SDP kärsi vaaleissa Forssan seudulla samasta ilmiöstä, mitä oli havaittavissa useissa muissakin vaalipiireissä niin sanotuissa kehyskunnissa, joissa ”vihervasemmiston” suosio oli lähtökohtaisesti hyvin heikko. Kun myöskään Emmi Lintonen ei ollut lähdössä ehdokkaaksi, SDP:n Hämeen piiri oli suorastaan pulassa Kanta-Hämeen osalta. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Tanskan, Ruotsin ja Suomen on palautettava rajavalvonta henkilöliikenteessä. Kun piiri kuuli Kaisa Lepolan päätöksestä ja ymmärsimme, että sitä ei voinut enää julkisen ilmoituksen jälkeen pyörtää, niin ensimmäinen tehtävämme oli pyytää Emmi Lintosta pyörtämään oma päätöksensä. Mopojen pärinä ei aiheuta vaaratilanteita, vaan pilaavat asuinympäristön viihtyvyyttä. Pitänee sitten kysyä: Voiko lapsensa viedä Forssa 100 -musiikkinäytelmään, kun siellä nuori nainen/tyttö pukeutuu mieheksi (FL 12.4). SDP:n Hämeen piiri luonnollisesti toivoo, että ensi kerralla Lepola ja kaikki muutkin parhaat ehdokkaamme ovat ehdolla jäsenvaalissa, sillä vaalijärjestelmässä vain joukkueen yhteisellä tuloksella on mahdollista pärjätä kilpailussa ja ajaa arvojamme yhteiskunnassa. Hämmentävintä on, että Lintosen päälle on langetettu vastuuta siitä, että viime vaalien Forssan seudun äänikuningatar Kaisa Lepola ei suostunut lähtemään ehdolle tällä kertaa. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Iisakki Kiemunki SDP:n Hämeen piirin pj. TONI RASINKANGAS p Mielipide. Emmi Lintonen punaisessa asussa ja Tarja Filatov sinisessä. Kartanonkadulla liikennevalojen läpi. Saariselle (FL 13.4.) tiedoksi: terroristivaltion kanssa ei pidä neuvotella eikä yrittää olla kaveria. Kuinka meidän käy. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan hänet nimesi aiemmin FTY:stä irtaantunut yhdistys. Ilmoittaisitteko myös kaupungille. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Näin ollen yksikään ehdokas ei siis voi vaatia olevansa esimerkiksi seudun ainoa ehdokas, jos jäsenet ovat toisin äänestäneet. Lintonen antoi ymmärtää 14.4. Piirillä on puolueen sääntöjen mukaan oikeus puuttua ainoastaan äänestyksen määrittämän listan ”viimeisiin” paikkoihin, jotta ehdokaslistasta voidaan muodostaa tasapainoisempi alueellisesti, demografisesti tai muuten. Mopon ja moottoripyörän kuljettajien liikennekäyttäytyminen on merkityksellistä turvallisuuden kannalta. Väärä puolue p Setätätihän osaa lukea ääneen! kysyy (FL 14.4.), että mikä panee vanhemmat viemään lapsensa esityksiin, joissa miehet pukeutuvat naisiksi. Tekstin maksimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien
– Mielipiteet huumausaineiden käytön rangaistavuudesta ovat selvästi muutoksessa. LASSI PUHTIMÄKI Härkätien museo Rengossa sai Museovirastolta 7000 euroa perusnäyttelyn uudistamiseen. Tämä vastaa kansainvälisessä keskustelussakin yleistyvää näkemystä, että käyttöön tulisi reagoida ensisijaisesti sosiaalija terveydenhuollon toimin, sanoo THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen tiedotteessa. Asiakaspaikkoja on 28. Lähes 30 prosenttia aikuisväestöstä kertoo joskus elämänsä aikana kokeilleensa jotakin huumetta. – Meillä on vanhan opiston vintillä ja kellareissa arvokkaita maatalousopetuksen alkuaikoihin liittyviä materiaaleja 1800-luvulta lähtien, joita ei ole vielä luetteloitu, Mustialan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Lindroos kertoo. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 7 Valtakunnallista Nivelterveysviikkoa vietetään 17.–23.4. Yli puolet ei rankaisisi kannabiksen käytöstä. JANI SUHONEN Suhtautuminen huumeisiin on muuttunut Anne Salomäki?/?STT Suomalaisten suhtautuminen huumeisiin on muuttunut merkittävästi. Tieto naisen löytymisestä saatiin Kaarnakodista. klo 18–19 Tyykihovin kuntosalilla. Uutiset p. Museovirasto myönsi kaikkiaan 80:lle paikallismuseoiden hankkeelle yhteensä 479 400 euroa avustusta. Kiitos äänestäjilleni luottamuksesta. Ensimmäistä kertaa kyselyn historiassa kannabiksen säännöllisen käytön riskejä korkeintaan vähäisinä pitäviä on enemmän kuin niitä, jotka pitävät viikoittaisen humalajuomisen riskejä vähäisinä. Mustialan maatalousoppilaitoksen museon toiminnasta vastaava yhdistys sai avustuksen arvokkaiden 1800-luvun materiaalien läpikäymiseen. – Museon nykyinen perusnäyttely on ollut 1960-luvulta asti tuollainen kuin se nyt on. maksuttomia yleisötilaisuuksia. Mustialan maatalousoppilaitoksen museosta Tammelassa vastaava Mustialan perinneyhdistys aikoo käyttää saamansa 6500 euron avustuksen työntekijän palkkaamiseksi museon varastomateriaalien inventoimiseksi. Poliisi tiedotti naisen katoamisesta Twitterissä. Arkistokuva. Katso tarkemmin: www.nivel.fi/nivelterveysviikko Tervetuloa tutustumaan myös Forssan nivelpiirin paikalliseen toimintaan! Niveljumppahetki tiistaina 18.4. Vattisen mukaan etenkin Rengon paikallinen pankkihistoria tulee pääsemään näkyvästi esille uusitussa näyttelyssä. Keskimääräinen myönnetty avustussumma oli noin 6000 euroa. Työtä tehtäisiin Kanta-Hämeen maakuntamuseon ohjauksessa. – Meillä on muualla varastoituna lahjoituksena saadut Rengon Säästöpankkisäätiön vanhat esineet, jotka on tarkoitus tuoda nyt esille. Il m o it u k s e n m a k s a ja : S a n n in tu k iy h d is ty s Museovirastolta avustuksia neljälle paikallismuseolle Hämeeseen Jani Suhonen Museoviraston tällä viikolla paikallismuseoille jakamasta lähes puolen miljoonan euron avustuspotista saa osansa myös neljä paikallista museota. Mustialan maatalousoppilaitoksen museossa päästään inventoimaan varaston aarteita. Todennäköisesti suurimman mullistuksen avustukset tuovat Rengossa Pyhän Jaakon kirkon kupeessa Härkätien museota ylläpitävälle Renko-Seuralle, joka pääsee viimeinkin uudistamaan perusnäyttelynsä perinpohjin. Lyhyesti p Jokioisten Kaarnakodista poistunut nainen löytyi: Jokioisten Kaarnakodista perjantaina poistunut nainen löytyi iltapäivällä. THL:n kyselyn mukaan huumeiden käytössä on yleensä kyse yhden tai muutaman käyttökerran kokeilusta. – Joitain kiinnostavia aineistosta on jo aiemmin otettu sivuun, kuten noin sata vuotta vanhoja lasinegatiiveja, jotka on jo digitoitu, Lindroos kertoo. 050 3635 900 s-postitse aila.mustonen@nivel.fi tai riitta.rantala@nivel.fi Sanni Grahn-Laasonen Kansanedustaja Lämpimästi tervetuloa kiitosja 40v-syntymäpäiväkahville Forssan torille lauantaina 6.5. Kaarnakoti toimii vanhassa Nokan sairaalassa ja tarjoaa tehostettua palveluasumista. klo 10. Museon kokoelmassa on jo noin 4000 luokiteltua maatalousalan esinettä. Paljon on saatu tavaroita lahjoituksena sen jälkeenkin, joten nyt on tarkoitus uudistaa näyttelyä aika paljon, samalla museon henkeä tietenkin säilyttäen, Leenamaija Vattinen Renko-Seurasta kertoo. Lähes 30 prosenttia ihmisistä olisi valmis luopumaan kaikkien huumeiden käytön rangaistavuudesta, mikä on yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän kuin vuoden 2018 kyselyssä. Laajasti esillä olleita käyttöhuoneita pitää täysin tai osittain hyväksyttävänä lähes kaksi kolmasosaa, kun neljän vuoden takaisessa kyselyssä osuus oli puolet. Hämeen poliisilaitos kaipasi perjantaina havaintoja 66-vuotiaasta naisesta, jolla oli sinivihreä takki, vaaleat housut, lippis ja kestokassi mukanaan. Rengossa toimiva Härkätien museo sai 7000 euroa perusnäyttelynsä uudistamiseen, Lepaan Puutarhamuseo 7000 kokoelmiensa digitoinnin jatkamiseen, Kauppilan perinnetila Humppilassa sai 6200 euroa kokoelmiensa inventointiin ja säilytystilan järjestämiseen ja Mustialan perinneyhdistys Tammelassa sai 6500 euroa museokokoelmiensa säilyttämiseen ja sähköiseen luettelemiseen. Kysy lisää vertaisohjaajilta: Eeva Suojanen p. Kaarnakodin mukaan nainen on kunnossa. Tuorein kysely osoittaa huumeiden kokeilun ja käytön edelleen yleistyneen. – Yhdistettynä monien paikallismuseoiden tekemään vapaaehtoistyöhön, verrattain pienilläkin avustuksilla saadaan toteutettua vaikuttavia ja yhteisöllisiä hankkeita, Jonina Vaahtolammi kertoi tiedotteessa. Päihdetutkimus on toistettu noin joka neljäs vuosi vuodesta 1992 eteenpäin, ja vastaajat ovat 15–69-vuotiaita. Nyt läpikäytävä aineisto keskittyy erityisesti maatalousalan varhaiseen opetukseen Suomessa. Aiempaa suurempi osa suhtautuu myös kannabiksen laillistamiseen myönteisesti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime syksynä tekemän väestökyselyn mukaan käsitykset kannabiksen kokeilun ja käytön riskeistä sekä mielipiteet huumeiden käytön rangaistavuudesta ovat lieventyneet. Paikallismuseoille avustukset ovat elintärkeitä. Museoviraston erikoisasiantuntija Jonina Vaahtolammin mukaan paikallismuseoiden hankeavustuksilla on tärkeä rooli paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämisessä. Yleisimmin on käytetty kannabista, jota kokeilleiden osuus väestöstä on viisinkertaistunut vuodesta 1992. Yhdistys aikoo etsiä yhteistyössä valtakunnallisen maatalousmuseo Sarkan kautta museoalan opiskelijaa, joka voisi kesällä käydä kahden ja puolen kuukauden ajan aineistoa läpi ja kenties ehtisi aloittaa sen digitoimistakin. Avustusten summat vaihtelivat 1300 ja 8500 euron välillä. Vattisen mukaan uudistuksen aikataulua ei vielä ole päätetty. Nivelterveysviikolla järjestetään mm. Noin neljännes katsoo, että kannabista pitäisi voida hankkia laillisesti mihin tahansa käyttöön, ja yli puolet puoltaa kannabiksen saamista ainoastaan lääkekäyttöön. Hän kuitenkin toivoo, että museota pystyttäisiin pitämään kesäkaudella häiriöttä avoinna kävijöille
Hänen mukaansa epäillyt tulivat puolueen jäseniksi puolisen vuotta sitten. Lämmin kiitos osanotosta. 8 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Rakkaamme Hilma Sisko JÄRVINEN o.s. Kuoliaaksi ampumisen sallivaa poikkeuslupaa ei myönnetty. Verkkokalastus on kielletty Laikkalammessa kokonaan, Rehtijärvessä ja Särkilammessa muulloin kuin syyskuun alusta vuoden loppuun. STT tavoitti kristallipuolueen puheenjohtajan Juho Lyytikäisen, joka pitää rikosepäilyjä valitettavina. Poikkeusluvat ovat voimassa pääosin kaksi vuotta. p Uutiset. Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva Rehtijärven ja Minkiön osakaskunnat päättivät kalastuksesta Forssan Lehti Rehtijärven ja Minkiön osakaskuntien varsinaisessa kokouksessa päätettiin, että Rehtijärveen istutetaan ensi syksynä kuhaa. KRP:n tutkinnanjohtaja Jukka Nurmenniemi ei kertonut tarkemmin, minkälaisista tiedoista on kyse tai miten siviilien epäillään saaneen niitä haltuunsa. Onnettomuuspaikka oli Kolmostien ja Mäkelä-Haavistontien risteyksessä noin 15 kilometrin päässä Hämeenkyröstä Tampereen suuntaan. Poliisin mukaan henkilöauton kuljettajan epäiltiin menettäneen autonsa hallinnan ohitustilanteessa, jolloin auto oli ajautunut päin vastaan tullutta rekkaa. – Epäilemme, että julkaistut tiedot ovat luonteeltaan sellaisia, että ne ovat omiaan aiheuttamaan vakavaa haittaa Suomen huoltovarmuudelle, maanpuolustukselle ja turvallisuudelle, Nurmenniemi sanoi. Riistaritilässä ei ole suljettavaa porttia, mutta sorkkaeläimet eivät mielellään ylitä ritilää ja näin eläimet saadaan pidettyä pois autotieltä. Heistä Vapa sai runsaat 200 ääntä ja Oikarinen runsaat sata. Ysitielle Loimaalle rakennetaan riista-aitaa Forssan Lehti Loimaalla rakennetaan riista-aitaa valtatielle 9 Metsämaantien ja Ristimäenkulmantien väliselle osuudelle. Epäillyt olivat eduskuntaehdokkaina kristallipuolueen ja VKK:n riveistä. Riista-aidan asentaminen alkaa Varsinais-Suomen ely-keskuksen tiedotteen mukaan kesäkuun tienoilla. Onnettomuus tapahtui Kolmostiellä Hämeenkyrön ja Tampereen välillä hieman ennen kello kolmea iltapäivällä. Riista-aidan rakentamisella pyritään vähentämään peuraeläinonnettomuuksia, joita sattuu alueella runsaasti. STT ei perjantaina tavoittanut heidän avustajiaan. Autossa ei ollut muita kyydissä. tammikuuta 2021 ja tekopaikaksi Oulu. KUOLINILMOITUKSET Valkoposkihanhille karkotuslupia mutta ei tappolupia Varsinais-Suomen ely-keskus on jälleen myöntänyt 77 tilalle poikkeusluvan valkoposkihanhien karkottamiseen pelloilta vakavien viljelyvahinkojen torjumiseksi. Ketään heistä ei valittu eduskuntaan. Epäillyistä kaksi oli eduskuntavaaleissa kristallipuolueen ehdokkaina ja yksi Valta kuuluu kansalle (VKK) -puolueen ehdokkaana. Virolainen s. Rekan kuljettaja ei poliisin mukaan loukkaantunut. Ravustus sallitaan 21.7.–30.9. Tähän mennessä yhteensä 251 tilaa on saanut luvan valkoposkihanhien karkottamiseen. Äitiäni ja Forssan mummua kaivaten Raimo ja Anja Petra perheineen Tero perheineen Eero perheineen Tia perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Esimerkiksi eräällä Youtubessa julkaistulla videolla he kertovat ”maailmanlaajuisesta tunnelisodasta” ja kertovat selvittäneensä sen takia Helsingin tunneleita. Useilla videoilla veljekset puhuvat myös muun muassa Suomen sotilaskohteiden lähistöllä olevista tunneleista. Mikko Antero Vapa, 45, ja Anne Maria Oikarinen, 37, olivat ehdolla kristallipuolueesta Oulun vaalipiirissä. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Saaliskuhan alamittana pidetään 45 senttiä. Urakoitsijana toimii Destia Oy. Myöhemmin kesällä puusto raivataan Rantalankulmantielle saakka. Oikeudenkäynti koski lehden joulukuussa 2017 julkaisemaa artikkelia ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottua juttusarjaa, jotka käsittelivät Puolustusvoimien Viestikoekeskusta ja sotilastiedustelua. Työt valmistuvat viimeistään syyskuussa. Osuudelta suljetaan muutamia maatalousliittymiä, joihinkin maatalousliittymiin asennetaan portti ja yksityistieliittymiin asennetaan riistaritilät. 25.3.2023 Forssa Tuli enkeli hiljaa huoneeseen, ja katseli nukkujaa, otti käden hellästi kädelleen kuiskasi: lähdetään. Käräjäoikeuden vangitsemispäätöksissä tekoajan aluksi on merkitty 1. Rakennustyöt käynnistyvät jo tämän kuun aikana puuston raivauksella. Aitaa rakennetaan yhteensä noin 2,2 kilometrin matkalle. Kuskina oli nuori forssalaisnainen, jolle tehty huumepikatesti näytti positiivista tulosta. Osakaskuntien toimitsijamieheksi 2023–26 valittiin Pekka Honkanen, varalle Tapio Vainio. Rysäkalastus on kielletty Rehtijärvessä 1.5.– 15.6. Kolme vangittu epäiltyinä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta Maria Rosvall?/?STT Oulun käräjäoikeus vangitsi perjantaina kaksi miestä ja yhden naisen todennäköisin syin epäiltynä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Marko Heikki Vapa, 45, sai VKK:n ehdokkaana Lapin vaalipiirissä myös runsaat sata ääntä. Osalla on voimassa aiemmin myönnetty poikkeuslupa karkottamiseen ja kuoliaaksi ampumiseen syysmuuttokaudella, ja näistä poikkeusluvista osa on voimassa ensi vuoden syysmuuttokauden päättymiseen asti. Lyhyesti p Kaksi ihmistä kuoli rekan ja henkilöauton kolarissa Hämeenkyrössä perjantaina: Sisä-Suomen poliisilaitoksen tiedotteen mukaan kolarissa kuolivat henkilöauton kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja. Kolmostien liikenne oli usean tunnin ajan poikki onnettomuuspaikalla. p Huumerattijuoppo kärähti Jokioisilla: Poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten torstaina kello 17 jälkeen Jokioisilla Latovainiontiellä. Nurmenniemi ei ottanut kantaa siihen, ovatko epäillyt kiistäneet rikosepäilyt poliisille. STT julkaisee epäiltyjen nimet poikkeuksellisesti jo esitutkintavaiheessa, koska heitä on epäilty maanpetosrikoksiin rikoslaissa kuuluvasta teosta sinä aikana, kun he olivat ehdolla eduskuntavaaleissa. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan kolmikon epäillään sosiaalisessa mediassa julkaisseen tai keränneen salassa pidettäväksi luokiteltavia tietoja. Poliisi ohjasi liikenteen kiertotielle. VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen sanoi, ettei tiedä asiasta mitään eikä voi sitä kommentoida. Vapat ovat veljeksiä ja Oikarinen Mikko Vapan puoliso. Lupa-alueita on laajasti itäisessä ja eteläisessä Suomessa. Sekä puuston raivausta että aidan asennusta tehdään pääasiassa tien reuna-alueilla ja vaikutukset liikenteeseen tulevat olemaan vähäiset. Kalastuksen järjestämisestä päätettiin, että ruokakuntaa kohden myydään enintään 10 yksikköä. Loput vireillä olevat karkotusluvat annetaan ely-keskuksen mukaan tämän kuun aikana. Helsingin Sanomille avustajat eivät olleet halunneet kommentoida rikosepäilyjä. Epäillyt ovat jakaneet salaliittoteorioita sosiaalisessa mediassa. Tuoreissa poikkeuslupapäätöksissä sallitaan lintujen karkottaminen vain niitä vahingoittamattomilla menetelmillä kevätja syysmuuttokausina. 13.9.1923 Muolaa k. Rikosnimike on sama, josta kaksi Helsingin Sanomien toimittajaa tuomittiin alkuvuodesta Helsingin käräjäoikeudessa
Meidän pitää varautua siihen, että itärajan tilanne on huomattavasti nykyistä vaikeampi, Tolppanen sanoo. Kolmen kilometrin pilottiaita rakentuu parhaillaan Imatran rajanylityspaikan ympäristöön. RONI REKOMAA/LEHTIKUVA Uutiset p. Valmistuessaan aita kattaisi noin 15 prosenttia Suomen itärajasta. . Kurki huomauttaa, että Imatran hanke ei kerro suoraan koko aidan kilometrihinnasta, koska monet muut kohdealueet sijaitsevat paljon syrjäisemmillä seuduilla – jopa alueilla, joilla ei ole sähköverkkoa. AITAHANKKEEN PITÄISI VALMISTUA 2026 . – Joudumme tilaamaan sähkönsiirtoyhtiöiltä aika pitkiäkin sähköverkkoyhteyksiä. Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajan Mika Rytkösen mukaan aita parantaa myös normaaliaikoina huomattavasti Rajavartiolaitoksen kykyä valvoa itärajaa. . Sen on tarkoitus valmistua kesäkuun loppuun mennessä. Hankkeen on määrä antaa kokemusta siitä, miten esimerkiksi urakoiden kilpailutus, neuvottelut maanomistajien kanssa ja itse rakennustyöt sujuvat. Erityisesti tilanteissa, joissa Venäjä masinoisi Suomen rajan yli suuria määriä siirtolaisia. Aidan päätarkoitus on estää laajaa laitonta maahantuloa. Imatran Pelkolan rajanylityspaikalle nousevat vielä huhtikuun aikana ensimmäiset metrit itärajalle rakennettavaa esteaitaa, jota on tarkoitus rakentaa lähivuosina yhteensä 200 kilometrin verran. Lopuista 235 miljoonasta eurosta vaaditaan vielä eduskunnan päätös. Rajavartiolaitoksen esikunnan osastopäällikkö, prikaatikenraali Jari Tolppanen sanoo, että pilotti on tuonut Rajavartiolaitokselle tärkeää tietoa muun muassa urakoitsijoista, kustannustasosta ja aikatauluista. Aidasta 70 prosenttia sijoittuisi Kaakkois-Suomen alueelle. Sellaiset alueet, joihin ihmisten pääsy on vaivatonta, Tolppanen sanoo. Mutta jääkö rahaa jäljelle tai pystymmekö sitä rakentamaan vähän enemmän, sitä ei vielä pysty sanomaan, Kurki arvioi. Kesäkuun loppuun mennessä Pelkolassa pitäisi seistä kolme kilometriä uunituoretta 3,5-metristä esteaitaa. Hankepäällikkö Ismo Kurki kertoo, että pilottiaidan budjetti saatiin kilpailutuksella alitettua noin 45 prosentilla. – Tässä kohtaa voidaan todeta tästä pilotoinnista, että meidän suunnittelun perusteet ja lähtötiedot ovat olleet ihan oikeita, Tolppanen kertoo. Loppukesästä aletaan rakentaa aitaa Sallaan, jossa vaativaan suomaastoon tehdään betoniponttonitie. Lopullinen hinta ei tosin ole vielä tiedossa. Eduskunta myönsi pilottiaidan rakentamiseen kuusi miljoonaa euroa viime vuonna. . . . Koko aitaprojektin on tarkoitus valmistua 2026. Metsän laidasta on myös kaadettu reilusti puita. – Tarkoittaa toisin sanoen sitä, että Suomen pitää vähentää riippuvuutta Venäjän rajavartiopalvelusta. 70 prosenttia aidasta on tarkoitus rakentaa Kaakkois-Suomen alueelle. Jos aita toteutuu kokonaisuudessaan, aidataan noin 15 prosenttia itärajasta eli 200 kilometriä. Tolppanen sanoo, että vaikka rajan tilanne on pysynyt vakaana, muuttuneessa turvallisuustilanteessa Suomella on tärkeää olla uskottava itsenäinen rajavartiointi. Pilotin kokemukset kuitenkin viitoittavat siihen, että alkuperäinen 380 miljoonan budjetti koko aidalle tulee pitämään. Rakentaminen aloitetaan loppukesästä Sallasta, ja prioriteetti 1 -alueiden aitojen pitäisi valmistua vuoteen 2025 mennessä. Työn jäljet näkyivät jo perjantaina: Venäjän puolella raja-aukkoa maa on metsän varjossa vielä enimmäkseen lumen peitossa, mutta Suomen puolelle on rakentumassa tie. Prikaatikenraali Jari Tolppasen taakse rakentuu ensimmäisen osa itärajan esteaitaa. Seuraavaksi rakennetaan aidat prioriteetti 1 -kohdealueille, yhteensä noin 75 kilometriä. Itärajan esteaidan rakennustyöt alkoivat talvella. Yhteensä aitaa olisi tarkoitus rakentaa 200 kilometriä 380 miljoonalla eurolla. Pilottihankkeelle ja prioriteetti 1 -kohteille on jo eduskunnan myöntämä yhteensä 145 miljoonan euron rahoitus. – Tyypillisiä kohdealueita ovat rajanylityspaikkojen lähialueet, rajan yli johtavat tiet. . Toistaiseksi rahoitus on myönnetty pilotin lisäksi prioriteetti 1 -tason alueille, joita on 75 kilometrin verran, pääasiassa rajanylityspaikkojen läheisyydessä. . Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 9 Itärajan esteaita alkaa kohota Imatralla pian, puut jo kaadettu Anssi Rulamo?/?STT K aivinkone mylläsi maata kevätauringossa muutaman metrin päässä valtakunnanrajasta ja parinsadan metrin päässä venäläisistä rajavirkailijoista. Jättihankkeen ensimmäinen vaihe on sujunut hyvin, ja budjettikin on alittunut. ” Tarkoituksena on aidat noin 15 prosenttia itärajasta eli 200 kilometriä. Suomen puolelta on kaadettu jo puita ja tietä rakennetaan. – Sillä sen 200 kilometriä aitaa pystymme kyllä rakentamaan
Nämä keinot tuskin maistuvat SDP:lle. Ministeriön mukaan julkista taloutta pitäisi sopeuttaa ensi vaalikaudella kuudella miljardilla eurolla. Eduskunta ryhmien vastauksia odotetaan tiistaihin mennessä. VM on arvioinut, että julkista taloutta tulisi sopeuttaa kuudella miljardilla eurolla sekä menoleikkausten että veronkorotusten kautta. Vasemmistoliiton Li Andersson noteerasi, että vasemmistoliitolle tärkeästä asiasta eli köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisestä ei ollut mitään kysymyksiä. Kokoomuksen ja perussuomalaisten lisäksi vahvaan enemmistöhallitukseen tarvitaan vielä RKP ja kristillisdemokraatit. Orpon mukaan kahdenvälisiä keskusteluja käydään loppukuusta. 10 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Orpon kysymykset viitoittavat tietä oikeistohallitukselle Markus Mäki / Uutissuomalainen H allitustunnustelijaksi valitun kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon kysymyksissä painottuvat talouden ja turvallisuuden teemat. Orpo haluaa esimerkiksi tietää, mitkä puolueet ovat valmiita sitoutumaan valtiovarainministeriön esittämään julkisen talouden tasapainottamisen mittaluokkaan. Kysymysten perusteella vaikuttaa siltä, että Orpon johtama kokoomus haluaa aloittaa neuvottelut perussuomalaisten kanssa. He eivät osallistuneet eduskuntaryhmien yhteiseen tiedotustilaisuuteen. Puolueiden väliset erot ovat näissä kyllä hyvin selviä. Eduskuntaryhmiltä kysyttiin muun muassa, sitoutuvatko ne valtiovarainministeriön (VM) esittämään julkisen talouden tasapainottamisen mittaluokkaan tulevalla vaalikaudella ja millä keinoin. Eduskuntavaaleissa kolmanneksi tulleen SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin korosti, että puolue näkee kyllä tarpeen sopeutustoimille, mutta niiden pitää olla oikeudenmukaisia. ” Otaksun, että leikkauslistoista neuvotteleminenkin tulee olemaan hyvin vaikeaa. – Me emme ole valmiita leikkaamaan ihmisille tärkeistä peruspalveluista, koulutuksesta emmekä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten sosiaaliturvasta. Perussuomalaisia on veikattu todennäköisimmäksi kokoomuksen hallituskumppaniksi – jo vaalituloksenkin perusteella. Purra on jo aiemmin ilmoittanut, että perussuomalaiset ei lähde hallitukseen, joka ei merkittävästi kiristä Suomeen saapuvaa ”haitallista maahanmuuttoa”. Teemat eivät yllättäneet. Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan puolueita erottaa eniten näkemykset maahanmuutosta. Kysymykset on kuitenkin muotoiltu riittävän väljiksi, jotta SDP voidaan pitää vielä tässä vaiheessa mukana vaihtoehtona. Orpo kysyy myös, ovatko puolueet valmiita sitoutumaan ”aloitteellisen ja rakentavan EU-politiikan tekemiseen hallitusvastuussa”. – Sen jälkeen alkaa varmaan hahmottua se, miltä pohjalta varsinaista hallitusneuvottelua lähdetään käymään. Kommentti Kokoomus iski pöytään 24 hallitustunnustelukysymystä Saila Kiuttu, Viivi Salminen?/?STT K okoomus iski perjantaina pöytään hallitustunnustelukysymykset, joissa painottuu selvästi talouden tasapainottaminen. – Löydän hyvin helposti maahanmuuton sisäisen turvallisuuden kysymyksistä ja sen lisäksi täällä käytetään termiä kansainvälinen rekrytointi, joka koskee maahanmuuttoa, Purra sanoi STT:lle. Kokoomus löytää helpommin yhteisen sävelen talouspolitiikasta perussuomalaisten kanssa. – Otaksun, että leikkauslistoista neuvotteleminenkin tulee olemaan hyvin vaikeaa. Vihreät on ilmaissut, että kynnys hallitukseen on joka tapauksessa äärimmäisen korkea heikon vaalituloksen vuoksi. Perussuomalaiset kertoi olevansa sitoutunut siihen, että kahden hallituskauden aikana julkinen talous riittävällä tavalla tasapainotetaan. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo poistuivat heti kokouksen jälkeen. Ulkoja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät kysymykset Nato-jäsenyydestä tai Ukrainan tuen jatkamisesta tuskin synnyttävät merkittäviä eroja puolueiden välille. Teemat eivät yllättäneet, mutta eduskuntaryhmille tärkeitä asioita näytti puuttuvan listasta. Tämä kysymys voi rajata SDP:n ulos ensimmäiseltä neuvottelukierrokselta, sillä puolueiden näkemykset sopeutuksen keinoista ovat hyvin kaukana toisistaan. Tätä sitoutumista voidaan joutua testaamaan perussuomalaisten osalta mahdollisten kriisien kohdalla. Seuraavalla vaalikaudella sopeutustarvetta olisi vielä kolme miljardia euroa. Orpon mukaan julkisen talouden sopeutus pitää sisällään säästöjä, talouskasvua ja rakenteellisia uudistuksia. Orpo kysyi ainoastaan, millä keinoin puolueet lisäisivät kansainvälistä rekrytointia. Orpon kysymyspatteristossa oli kuitenkin niukasti suoria kysymyksiä maahanmuutosta. Ennen vaaleja kokoomus esitti leikkauksia muun muassa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan ja asumistukeen. Puheenjohtaja Petteri Orpo jakoi 24 kysymystä eduskuntaryhmille. Vasemmistoliiton Andersson sen sijaan on linjannut, että puolue ei ole käytettävissä kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan muodostettavaan hallitukseen. Vihreiden Maria Ohisalo sanoi kiinnittäneensä huomiota siihen, ettei kysymyslistasta löytynyt mainintaa hiilinieluista, kun siinä puhutaan hiilineutraaliustavoitteesta. Purran mukaan perussuomalaisten kannat maahanmuutosta saadaan kyllä vastauksissa tuotua esiin. Työperäistä maahanmuuttoa tai päästöjen vähentämistä koskevat kysymykset voivat sen sijaan vaatia tiukkaa neuvottelua. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat jo aiemmin ilmoittaneet, että ne eivät lähde samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Mikään määrä päästöjen vähentämistä ei tule riittämään, jos hiilinieluja ei huomioida. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA p Uutissuomalainen. Purran mukaan ei ole kuitenkaan yhdentekevää, minkälaisia menosopeutuksia tehdään ja mistä menoista leikataan. Orpo ei perjantaina suostunut vastamaan siihen, onko kokoomus valmis kiristämään maahanmuuttoa. Eduskuntaryhmien on vastattava kysymyksiin tiistaihin mennessä. Keskusta on ilmaissut vahvasti, että sen paikka on oppositiossa. – Puhutaan vain päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Esimerkiksi humanitaarisesta maahanmuutosta ei kysytty. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra Hallitustunnustelija Petteri Orpo (kok.) sanoi perjantaina, että tunnustelukysymyksissä lähdetään liikkeelle siitä, millaisena puolueet näkevät Suomen tilan ja mitkä ovat ne keskeiset yhteiskunnalliset muutokset, jotka pitää saada aikaan. Tätä voi pitää merkkinä siitä, että puolueet vastaavat kohteliaasti tunnustelijan kysymyksiin, mutta eivät ole lähdössä mukaan hallitukseen
Meillä ei voi olla yhteiskunnallista tarvetta kasvattaa lääkemarkkinoita. JESSE HELMINEN ” Apteekki pitäisi nähdä osana palveluverkostoa. Uudelta hallitukselta toivotaan lääkkeiden saatavuuden turvaamista ja apteekkitalouden uudistamista Henna Sotamaa-Leino?/ Uutissuomalainen Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen toivoo, että alka valla vaalikaudella jatketaan niin sanottua lääkeasioiden uudistusta. Hirvosen mukaan Ruotsissa lähdettiin uu distamaan apteekkijärjestelmää hyvin erilaisesta tilanteesta kuin Suomessa, sillä maassa oli valtiol linen monopoli, johon kansalaiset olivat tyytymättömiä. Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen torjuu Kaupan liiton toiveen apteekkien omistajuuden vapauttamisesta. Hirvosen mukaan Ruotsin ap teekeissa kilpailua on käyty pitkälti farmaseuttisen työn kustannuk sella. Helmikuussa valmistuneen selvityksen mukaan alkavalla hal lituskaudella pitäisi jatkoselvittää useita mahdolliseen muutokseen liittyviä asioita, kuten turvallisuu den ja laadun varmistamista ja toi minnan kannattavuutta etenkin harvaan asutuilla alueilla. – Lääkkeiden hinnoista ei voida enää leikata. Apteekkariliitto toivoo, että uusi hallitus käynnistäisi apteekkitalou den kokonaisuudistuksen. Esimerkiksi tällä hetkellä apteekki ei voi korvata saatavuus häiriötilanteessa lääkärin määrää mää yhden milligramman vahvuis ta lääkettä kahdella 0,5 milligram man vahvuisella lääkkeellä. Kauppa perustelee apteekkien sääntelyn purkamista Ruotsin hyvillä kokemuksilla. Hänen mukaansa poliittisten päät täjien pitäisi kiinnittää huomionsa lääkkeiden saatavuuskysymykseen ja lääkehoidon oikeaan toteutumi seen eli sen varmistamiseen, että lääkehoidot todella onnistuvat ja lääkkeet otetaan oikein. Kaupan liitto on perustellut ap teekkien omistajuuden vapautta mista muun muassa lääkkeiden hintojen laskulla. Samaa ehdotettiin sosiaali ja terveysmi nisteriön helmikuussa valmistu neessa selvityksessä. Hirvosen mukaan itsehoitolääk keiden apteekkijakelulle on vah vat perusteet. Hirvosen mukaan apteekkien valtuuksien järkevöittäminen hel pottaisi osaltaan saatavuusongel mia. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 11 Apteekkariliitto haluaa apteekit tiiviiksi osaksi terveydenhuoltoa Henna Sotamaa-Leino / Uutissuomalainen A pteekkien sääntelyä ei pidä alkavalla vaali kaudella keventää vaan muuttaa niin, että ap teekit ovat entistä tiiviimmin osa muuta terveydenhuoltoa, sanoo Apteekkariliiton toimitusjohtaja Merja Hirvonen. Hirvosen mukaan osa nykyisis tä säännöksistä aiheuttaa aptee keissa turhia työvaiheita ja vie ai kaa asiakkaiden kohtaamiselta. Sen ta kia meidän täytyy jatkossakin pa nostaa siihen, että itsehoitolääkkei den käyttöön on tarjolla ohjausta ja neuvontaa. Väistyvä hallitus teetti apteek kialan uudistamisen pohjaksi sel vityksen, jossa arvioitiin myös ap teekkien omistuspohjan laajenta mista. Hirvonen muistuttaa, että ihmiset asioivat apteekissa paljon useammin kuin lääkärissä. Apteekkariliiton toimitusjohtajan Merja Hirvosen (vas.) mukaan itsehoitolääkkeiden apteekkijakelulle on todella vahvat perusteet. Hirvosen mukaan kyse on globaalista ongelmasta, mutta kansallisesti voidaan vaikuttaa sii hen, kuinka kilpailukykyisenä lää keyhtiöt näkevät Suomen. – Kuinka hyvin myynnin kas vattamisen ajatus palvelee tervey denhuollon tavoitteita. Hirvosen mukaan ensin olisi mietittävä, mitä ongelmaa muu toksella yritetään korjata ja mitä saavutetaan sillä, jos esimerkiksi päivittäistavarakauppa tulisi ap teekkien omistajaksi. – Apteekit ovat ainoa osa julkis ta terveydenhuoltoa, joka on koko naan rakennettu yksityisen yrittä jyyden varaan. – Tai jos lääkäri on määrännyt silmätipat pipetissä, apteekki ei saa vaihtaa annostelumuotoa pi petistä pulloon. Hirvosen mukaan uudistuksen tarvetta lisää vuodenvaihteessa toteutunut lääketaksan leikkaus, joka osui enemmän pieniin kuin suuriin apteekkeihin. Hirvonen toivookin hallitukselta uudistuksia, jotka tukevat apteek kien työtä oikean lääkehoidon varmistamisessa. Nyt on kiire lähteä teke mään apteekkitalouden kokonai suudistusta niin, että katsotaan verkoston kattavuutta. – Pitäisi miettiä myös, onko pe rusteltua, että apteekin kate on niin pitkälti kiinni lääkkeen hin nassa, Hirvonen sanoo. Aptee keissa on vuodessa noin 60 mil joonaa asiakaskäyntiä. Hirvosen mukaan nykyinen järjestelmä lääkkeiden hintasään nöstelyineen ja apteekkiveroineen on hyvä pohja, mutta se kaipaa päivitystä. Hirvonen ja Apteekkariliiton yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Touko Aalto vierailivat vuonna 2020 Mäntsälässä apteekkari Leila Haukkalan vieraana. – Kun katsotaan, kuinka ruu an hinta on noussut ja lääkkeiden hinnat ovat laskeneet, voi hyväl lä syyllä kysyä, miten kauppa pe rustelee sen, että sääntelyä pur kamalla pystyttäisiin laskemaan lääkkeiden hintoja. Suomessa on noin 830 apteekkitoimipistettä. Kun hyvinvointialu eilla rakennetaan palvelupolku ja, apteekki pitäisi nähdä osana palveluverkostoa ja osana ihmi sen palvelupolkua. Maa liskuussa reseptilääkkeet olivat vii si prosenttia halvempia kuin vuot ta aiemmin. Hirvonen toteaa kilpailun joh tavan aina siihen, että toimijat kil pailevat oman markkinaosuutensa eli oman myyntinsä kasvattamises ta. Hirvonen ei näe perusteita vapaut taa apteekkien omistajuutta, kuten Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi esitti Uutissuomalaisen haastattelussa (31.3.). – Apteekissa on paikka var mistaa lääkehoidon oikea toteu tuminen ja ohjata tarvittaessa eteenpäin. – Marketeissa nähdään, että työtä, jota ennen ovat hoitaneet vaatekaupan myyjät, hoitavat re kit. – Apteekkivero on tällä hetkel lä sidottu lääkemyynnin liikevaih toon eli volyymiin. – Jos siitä otetaan 300 miljoonaa euroa, se vastaa apteekkien tämän hetkistä työvoimakustannusta. Hirvonen vastaa tähän muistuttamalla, että lääk keet ovat olleet kuluneen vuoden aikana jopa ainoita hyödykkeitä, joiden hinnat ovat laskeneet. Lääkkeiden saatavuushäiriöi den määrä on kasvanut merkittä västi. Se voi vaatteissa toimia, mut ta lääke on hyvin erilainen tuote. Uutissuomalainen p. Apteekkariliitto haluaa syven tää apteekkien ja hyvinvointialuei den yhteistyötä, jotta lääkehoitojen oikea toteutuminen voidaan var mistaa. – Meillä on pienempiä apteek keja, jotka taistelevat kannattavuu destaan. Hän pelkää, että näin kävisi Suomessakin. Niihin on kohdistettu leikkauksia monella vaalikaudella, ja siihen meillä ei ole enää kansa kuntana varaa. – Ruotsi lähti uudistuksella ta voittelemaan Suomen palvelutasoa ja nyt he alkavat olla lähellä sitä. – Suomalaiset ovat hyvin tyy tyväisiä toimivaan apteekkijärjes telmäämme. Hirvosen mukaan apteekkeihin jää nykyään 500 miljoonaa euroa, kun lasketaan lääketeollisuuden ja lääketukkujen osuus pois. Hirvonen viittaa SOK:n pääjoh tajan Hannu Krookin viime kesän lausuntoihin siitä, että lääkemark kinassa olisi mahdollista saavut taa 300 miljoonan euron säästöt pienemmän katteen avulla. Jatkossa se pi täisi sitoa myyntikatteeseen, jotta ihan oikeasti tasattaisiin eroja tu loksessa eikä niinkään volyymissä. Sen takia tarvitaan sääntelyä, jolla ohjataan apteekin ja muun terveydenhuollon välistä yhteistyötä, Hirvonen sanoo Uutissuomalaiselle . Hän muistuttaa, että lääkkeet ovat hyödykkeenä hyvin erilaisia kuin päivittäistavarat. Hirvosen mukaan apteekkien antaman farmaseuttisen neuvon nan on laskettu säästävän vuosit tain noin miljardi euroa muualta terveydenhuollosta. – Itsehoitolääkkeet ovat oikein käytettynä turvallisia, mutta va litettavasti niistä aiheutuu väärin käytettynä vakavia haittoja
Jäädytyspäätös tehtiin Brysselissä ilman että Unkari olisi siihen mitenkään pystynyt vaikuttamaan. Asiasta uutisoi brittilehti Guardian . Heitä ei ole myöskään voitu verottaa. Tämä tarkoittaa sitä että hän ja pankin kaikki muut diplomaattipassien haltijat ovat olleet Unkarissa käytännössä vapautettuja rikosoikeudellisesta vastuusta. Mutta Yhdysvallat otti jo nyt uudelle pakotelistalleen viisi Rosatomin tytäryhtiötä tai yhteistyökumppania sekä markkinointiyhtiö Rusatom Overseasin toimitusjohtajan Jevgeni Pekermanoivin. Näin arvioi Britannian puolustusministeriö tiedusteluraportissaan perjantaina. Venäjä jää siten pankin käytännössä ainoaksi omistajaksi, mikä voi tarkoittaa sen poistumista Budapestista. Yhdysvaltain valtiovarainministeriön tuoreessa pakotepäätöksessä arvioitiin, että Venäjä tulee käyttämään paljon resursseja Budapestin-pankkinsa pelastamiseksi ”uhkaavalta maksukyvyttömyydeltä”. Venäjä hyökkää kaupungissa tällä erää siten, että Wagner-joukot pyrkivät etenemään Bahmutin keskustassa ja armeijan maahanlaskujoukot suojaavat hyökkäystä pohjoisja eteläpuolelta. Moskovassa tiistaina vieraillut ulkoministeri Peter Szijjarto (oik.) oli jo keskiviikkona Budapestissa vastaanottamassa Valko-Venäjän ulkoministeriä Sergei Aleinikia (vas.). Samalla hän neuvotteli myöskin Rosatomin pääjohtajan Aleksei Lihatshevin kanssa Paks-2-ydinvoimalahankkeen varsin ongelmalliseksi muodostuneesta tilanteesta. Unkarille Paks 2 näyttää olevan elämän ja kuoleman kysymys. IIB eli International Investment Bank ei ole tietenkään mikään oikea pankki. Mutta Yhdysvallatkin tuntuu olevan tosissaan, ja on täysin mahdollista, että paitsi IBB nyt myös Paks 2:n pääurakoitsija Rosatom päätyy jossain vaiheessa lännen pakotteiden kohteeksi. Bahmutin länsiosa on tiedusteluraportin mukaan edelleen Ukrainan joukkojen hallussa. Esimerkiksi nyt Yhdysvaltain pakotelistalle pistetty pankin hallituksen varapuheenjohtaja Georgij Potapov kantaa venäläistä diplomaattipassia. Sillä komeilevat Budapestissa päämajaansa pitävän Kansainvälisen investointipankin IIB:n ja sen avainjohtajien nimet. Rosatomin sanktioimista jarruttaa kaksi asiaa: toisaalta yhtiön vahva asema globaaleilla ydinpolttoainemarkkinoilla ja toisaalta sen tiivis yhteistyö Ranskan ydinenergiayhtiöiden kanssa. Sosialismin romahdus sysäsi pankin unholaan, kunnes Venäjä muutamia vuosia sitten käynnisti sen kehitystyön uudelleen. Venäjä saattaa myös käyttää energiakorttiaan Unkarin seuraavien peliliikkeiden ohjailemiseksi. Tiedotustilaisuudessa Qin tähdensi myös, että Kiina säätelee sellaisten hyödykkeiden myyntiä, jotka soveltuvat sekä siviiliettä sotilaskäyttöön. Brittitiedustelu: Venäjän armeijan ja Wagner-joukkojen yhteistyö tehostunut Bahmutissa Pertti Mattila, Anniina Korpela?/?STT Venäjän armeijan ja sen rinnalla sotivien Wagner-yhtiön palkkasotilaiden yhteistyö on tehostunut Ukrainan sodan polttopisteessä, Bahmutin kaupungissa. Läpimurto tuli vuonna 2019, kun IIB:n pääkonttori saatiin – Yhdysvaltain äänekkäästä protestoinnista huolimatta – siirrettyä Moskovasta Budapestiin. Unkarilaisviestimien mukaan uusien ydinreaktoreiden toimitussopimusta neuvotellaan Rosatomin kanssa uusiksi. Jos tieto pitää paikkansa, osoittaa se Politicon mukaan Unkarin antavan aseiden kulkea ilmatilansa kautta. Vuotaneiden yhdysvaltalaisasiakirjojen mukaan Unkari saattaa salaa antaa länsimaiden käyttää ilmatilaansa Ukrainaan suuntautuviin asetoimituksiin. EU-maa Unkari panostaa idänsuhteisiin. Tai sitten ei. Ratkaisua haetaan paitsi reaktoreiden ohjausjärjestelmän toimitusongelmaan (Saksan estettyä Siemensin osallistumisen Rosatom-hankkeeseen) myös koko hankkeen jatkon varmistamiseen. Asiasta kertoi perjantaina Politico -lehti. Sota johti pankin osakkaiden joukkopakoon ja sen tilien jäädytykseen. Tosin käytännössä loppu taisi tulla jo viime vuonna sillä hetkellä kun Venäjä käynnisti hyökkäyssotansa Ukrainassa. GERGELY BESENYEI / AFP p Ulkomaat. Tiedusteluraportin mukaan Ukraina on kuitenkin kyennyt siirtämään sotilaansa järjestäytyneesti pois niistä osista Bahmutia, joista puolustajien on ollut pakko vetäytyä. Energia-aseensa kanssa pelanneelle Venäjälle näytti aukeavan hyvin suojattu rahansiirto-, tiedusteluja vaikuttamiskanava EU-alueelle. Osakkaiden pakoa oli myös vaikea estää, koska pakenijat olivat Unkarin EUja Nato-kumppaneita: Tshekki, Slovakia, Romania ja Bulgaria eivät halunneet jäädä hyökkääjävaltion hallitsemaan rahoituslaitokseen. Se perustettiin jo vuonna 1970 Varsovan liiton ja eräiden muiden sosialistimaiden – muun muassa Kuuban, Vietnamin ja Mongolian – monenkeskiseksi kehitysinstituutiksi. Bahmutin länsiosa on brittitiedustelun mukaan edelleen Ukrainan joukkojen hallussa, mutta tälle alueelle on ammuttu hyvin voimakasta tykkitulta viime päivien ajan. Kiina on toistuvasti sanonut olevansa puolueeton Ukrainan kriisissä, eikä maa ole tuominnut Venäjän hyökkäystä. Unkarin ulkoministeri Peter Szijjártó oli viimeksi tiistaina Moskovassa neuvottelemassa öljyja kaasutoimitukisista. Nyt tälle kaikelle voi tulla loppu. Britannian puolustusministeriön mukaan Ukrainalla on merkittäviä vaikeuksia Bahmutissa olevien joukkojensa huollossa. Tämä voi tarkoittaa Venäjän vakoilukeskukseksikin haukutun pankin loppua. Unkari ilmoitti torstaina, muutama tunteja Yhdysvaltain tuoreiden pakotepäätösten jälkeen, että se seuraa naapurimaidensa esimerkkiä ja luopuu osuudestaan IIB-pankissa. Venäjän kannalta parasta oli se, että IIB näytti jäävän Unkarissa normaalin sääntelyn ulkopuolelle, kun sen avainhenkilöt huseerasivat diplomaattisen koskemattomuuden suojissa. Eräässä vuotaneista asiakirjoista kerrotaan yksityiskohtaisesti ukrainalaislentäjien suunnitelmasta lentää lahjoitettuja helikoptereita Kroatiasta Ukrainaan Unkarin ilmatilan kautta. Talousuutisiin keskittyvän Portfolio.hu -verkkolehden mukaan esillä on ollut malli, jossa ranskalaisyhtiö Framatome ottaisi Siemensin paikan ohjausjärjestelmän toimittajana ja Rosatom mahdollisesti siirrettäisiin pois pääurakoitsijan paikalta. Kiinan ulkoministeri Qin Gang vakuutti perjantaina, ettei Kiina myy aseita Ukrainan sodan osapuolille. Qin toisti Kiinan olevan edelleen halukas edistämään rauhanneuvotteluja Venäjän ja Ukrainan välillä. Näkökulma ” Myös tie Rosatomin pakotteille on nyt avattu. Se olisi unkarilais-venäläisen ydinenergiayhteistyön loppu. Tie Rosatomin lisäpakotteille on siis avattu ja Unkarin kannattaisi tehdä siitä omat johtopäätöksensä, koska kahden tule väliin ei ole hyvä jäädä. Venäjä pystyy vaikuttamaan sillä pääministeri Viktor Orbanin hallintoon. 12 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 USA:n uusin pakotelista ajanee vakoojapankin pois Unkarista Janne Yläjoki Y hdysvaltain valtionvarainministeriö julkaisi kuluneella viikolla uusimman pakotelistansa. Unkarin tai Kroatian viranomaiset eivät vastanneet Politicon kommenttipyyntöihin asiaan liittyen
Tarkempaa tietoa jauheen laadusta ja sen mahdollisesta vaarallisuudesta ei vielä ole. Kyseessä on merkittävin aborttioikeuksista käytävä oikeustaistelu Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun konservatiivienemmistöinen korkein oikeus viime kesänä kumosi aborttioikeuden liittovaltion tasolla turvanneen Roe vastaan Wade -päätöksen vuodelta 1973. Ryhmän jäseniä yhdistivät kiinnostus tietokonepeleihin, aseisiin ja sotilasteknologiaan sekä uskonnollisuus. Ulkoministeriön mukaan ensimmäistä kirjettä avattaessa sen sisältä löytyi jauhetta. Puolustusministeri Lloyd Austin sanoi torstaina, että tiedustelutietoihin pääsyä ja valvontamenettelyä aiotaan tarkastella ministeriössä. Aluksi hän jakoi otteita teksteistä, mutta alkoi tammikuussa ladata valokuvia kokonaisista asiakirjoista, joista näkyi niiden salaisuusluokitus. Liittovaltion poliisi FBI pidätti ilmavoimien kansalliskaartiin kuuluvan miehen torstaina tämän kotoa North Dightonissa. Ilmavoimien verkkosivujen mukaan tällaista työtä tekevillä on oltava SSBI-turvallisuusselvitys (Single Scope Background Investigation). Puolustusministeriö Pentagonin edustajien mukaan erittäin salaiseksi luokiteltu materiaali on tuhansien, jopa kymmenientuhansien ihmisten saatavilla, lehti kirjoitti. Teixeiran entiset koulukaverit sanoivat uutiskanava CNN:lle, että Teixeiran kiinnostuksen kohteisiin kuuluivat armeija, aseet ja sota. Postin ja New York Timesin haastattelemien Discord-ryhmän jäsenten käsityksen mukaan vuotaja halusi tehdä ryhmän jäseniin vaikutuksen ja halusi heidän olevan perillä asioista, mutta hänen tarkoituksensa ei ollut levittää salattuja tietoja ryhmän ulkopuolelle. Tietovuodosta epäillyn Jack Teixeiran kuva yhdistettynä Pentagonin päämajan kuvaan. Teixeira astui tuomioistuimen eteen perjantaiaamuna paikallista aikaa Bostonissa kotiosavaltiossaan Massachusettsissa. Washington Post raportoi aiemmin asiakirjojen levinneen Discord-keskustelusovelluksen ryhmässä, jonne pääsi mukaan vain kutsusta. Konservatiivien mukaan mifepristoni on aiheuttanut kielteisiä terveysvaikutuksia, mutta elintarvikeja lääkevirasto FDA:n ja lääkevalmistajan mukaan aine on osoitettu erittäin turvalliseksi vuosikymmenten käytössä. 21-vuotiaan ilmavoimien kansalliskaartilaisen työ tiedusteluosastolla liittyi tietoliikennejärjestelmiin. Suomen Moskovanlähetystöön jauhekirjeitä Ulkoministeriö vahvisti perjantaina STT:lle, että Suomen Moskovan-suurlähetystöön lähetettiin torstaina kolme jauhekirjettä. Jopa kymmenillätuhansilla pääsy salaiseen materiaaliin Pertti Mattila, Maiju Ylipiessa?/?STT Yhdysvaltain epäillyn tietovuotajan henkilöllisyyden selviäminen herätti kysymyksiä siitä, miten organisaation alemmilla tasoilla työskennelleellä nuorella kansalliskaartilaisella on voinut olla pääsy jopa erittäin salaiseksi luokiteltuun, yksityiskohtaiseen tiedustelutietoon. Mifepristoni-ainetta käytetään yli puolessa lääkkeellisistä raskaudenkeskeytyksistä Yhdysvalloissa osana kahden lääkeaineen kuuria. Asiakirjat lähtivät kuitenkin leviämään internetissä yhden ryhmän jäsenen jaettua niitä myös muualle. Teixeiran uskotaan jakaneen salaisia yhdysvaltalaisasiakirjoja noin 20–30 jäsenen ryhmässä viestipalvelu Discordissa. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 13 Yhdysvaltain epäilty tietovuotaja sai syytteet, joista voi seurata jopa 15 vuoden vankeustuomio Pertti Mattila, Maiju Ylipiessa, Anniina Korpela?/?STT Yhdysvalloissa tietovuotajaksi epäilty 21-vuotias Jack Teixeira sai perjantaina syytteet kansalliseen puolustukseen liittyvien tietojen säilyttämisestä ja välittämisestä sekä salassa pidettävien asiakirjojen tahallisesta säilyttämisestä. Aiemmin joulukuussa Suomen Moskovan-suurlähetystöön kohdistui ilkivallanteko, jossa joukko ihmisiä heitti lähetystön pihalle lekoja kadulta aidan yli. Teixeira työskenteli ilmavoimien Cape Codissa sijaitsevan tukikohdan tiedusteluosastolla tietoliikennejärjestelmien parissa, kertoivat muun muassa Washington Post ja New York Times . Floridan lakiesityksen ohella Yhdysvaltoja kuohuttaa republikaanien ajama valtakunnallinen aborttipillerien kielto. Pariisissa kymmenentuhannen odotettiin lähtevän kaduille perjantai-iltana. Sama selvitys vaaditaan New York Timesin mukaan erittäin salaisen tiedon käsittelyyn. Valitustuomioistuimen päätös koski Texasin osavaltion liittovaltion tuomari Matthew Kacsmarykin viime viikolla tekemää päätöstä perua mifepristonin myyntilupa. Presidentti Joe Bidenin hallinto ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun valitustuomioistuin oli yhtäältä torjunut lääkinnällisissä aborteissa käytetyn mifepristoni-aineen täyskiellon mutta toisaalta rajoittanut sen saatavuutta ensimmäiseen seitsemään raskausviikkoon. Ulkoministeriö sanoi suhtautuvansa vakavasti kaikkiin suurlähetystöön ja sen henkilökuntaan kohdistuviin turvallisuusuhkiin. Ulkoministeriön turvallisuusohjeen mukaisesti kirjeet luovutettiin torstaina Venäjän viranomaisille, jotka tutkivat kirjeet tarkemmin. Aborttilääkekiista matkalla USA:n korkeimpaan oikeuteen STT, AFP Yhdysvalloissa Valkoinen talo tuomitsi torstaina jyrkästi Floridan uuden aborttilain, joka on lähetetty osavaltion republikaanikuvernööri Ron DeSantisin allekirjoitettavaksi. Ihmiset ovat protestoineet Ranskassa jo viikkoja eläkeuudistusta vastaan. Suomen Moskovan-suurlähetystö oli heti tapahtuman jälkeen yhteydessä myös Venäjän ulkoministeriöön, Suomen ulkoministeriö kertoi. Bidenin hallinnon ja lääketeollisuuden edustajien mukaan kielto vaarantaisi lääkkeiden hyväksyntäprosessin. Lähetystölle tai sen työntekijöille ei aiheutunut vahinkoa lekaiskussa. STEFANI REYNOLDS / AFP FBI pidätti Jack Teixeiran hänen kodistaan North Dightonissa, Massachusettsissa. Tietoja ryhmään jakanut nimimerkki OG luennoi viesteissään myös maailman tilasta ja maalasi erityisesti lainvalvontaviranomaisista ja tiedusteluyhteisöstä synkkää kuvaa voimina, jotka yrittävät pitää kansalaiset pimennossa. Syyttäjänviraston mukaan Teixeiran vangitsemisoikeudenkäynti on määrä järjestää ensi keskiviikkona. Teixeira alkoi jakaa salaista tietoa Discordissa viime joulukuussa, ilmeni oikeuden asiakirjoista Guardian -lehden mukaan. Epäiltyyn Discordissa tutustunut ystävä kuvaili Teixeiraa isänmaalliseksi, hartaaksi katolilaiseksi sekä libertaariksi, joka on kiinnostunut aseista ja jolla on ollut epäilyksiä Yhdysvaltojen tulevaisuudesta, Washington Post kertoi. Asiakirjavuodon sisältö levisi sen jälkeen maailmanlaajuiseksi. Washington Post kertoi nimettömään virkamieslähteeseen viitaten, ettei Teixeiran asema työyhteisössä ollut kovin korkea, mutta hänellä oli pääsy puolustusministeriön sisäiseen verkkoon, jossa on huippusalaiseksi luokiteltua tietoa. Perustuslakineuvosto hyväksyi perjantaina suurimman osan uudistuksesta, mukaan lukien eläkeiän nostamisen 64 vuoteen. Mediatietojen mukaan ryhmässä myös jaettiin esimerkiksi rasistisia meemejä. Asiasta kertoivat useat mediat, esimerkiksi Washington Post . Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierren mukaan ”äärimmäinen ja vaarallinen” laki rikkoo räikeästi perusoikeuksia. Discord-ryhmän kautta verkkoon on levinnyt myös erittäin salaiseksi luokiteltua materiaalia. Maan oikeusministeriö on viemässä kiellon korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. AFP PHOTO / WBZ VIA CBS Ulkomaat p. Alemman turvaluokituksen materiaaliin puolestaan on pääsy lähes kaikilla Pentagonissa sekä muissa kansallisen turvallisuuden virastoissa työskentelevillä. Ranskan eläkeuudistus hyväksyttiin pääosiltaan Ranskan perustuslakineuvoston mukaan epäsuosittu eläkeuudistus on keskeisiltä osiltaan linjassa Ranskan perustuslain kanssa. Rikossyytteistä voi saada lehden mukaan enintään 15 vuoden vankeusrangaistuksen. Neuvosto hylkäsi kuusi eläkeuudistukseen sisältynyttä pienempää toimenpidettä, joiden ei kuitenkaan katsottu kuuluvan uudistuksen ytimeen. Neuvosto torjui Ranskan vasemmiston esittämän kansanäänestyksen vaihtoehtoisesta eläkelainsäädännöstä, jossa eläkeikä pidettäisiin nykyisessä 62 vuodessa. Aiemmin asiasta kertoi Kremlin politiikkaa tukeva venäläinen sanomalehti Izvestija , jonka mukaan kirjeissä oli valkoista jauhetta. Laki kieltäisi lähes kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen. New York Timesin mukaan erittäin salaiseksi luokiteltuun materiaaliin on pääsy lähes kaikilla yli 600 kenraalilla mutta myös monilla muilla organisaation alemmilla tasoilla. CNN:n mukaan Pentagon on tapauksen myötä alkanut jo rajoittaa salaiseksi luokiteltujen tietojen jakamista
Ville Säteri Jazz teki 1950-luvun Kotkassa varttuneesta Erkki Liikasesta muusikon. 14 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Rumpalipojasta kasvoi koko kansan viihdyttäjä R umpukapulat pilkistävät sohvatyynyjen välistä ja akustinen kitara on käden ulottuvilla. Kysymykset katkeavat kitaran sointuihin ja käväisy kylmässä autotallissa todistaa, että kuivatreeni tyynyillä toimii. Duke Ellingtonin ja Frank Sinatran kautta jazz kolahti varhain ja näytti suunnan musiikkiuralle. – Rummut ovat ainoa instrumentti, jota oikeasti osaan soittaa, vaikka pianoa, kitaraa ja huilua käytän säveltäessä ja säestäessä. Laulukeikoilla säestäjänä toimii yleensä joku viidestä vuosien takaa tutusta hanuristista. Ilman musiikkia olisi kyllä aika vaikea elää, hän tuumii. Palikat hän sorvasi koulussa ja rumpurahat tienasi tsupparina. Musiikki on yhä olennainen osa Erkki Liikasen arkea. Keikkareissut eivät ole viikoittaisia, mutta tuovat sisältöä arkeen. Myös jazzbändillämme on muutamia keikkoja vuodessa. Eihän tämä jazzia paukuttava virtuoosi voi mitenkään täyttää jo 80 vuotta. Liikanen pärjäsi laulussa omien sanojensa mukaan jo kakarana kansakoulun kisoissa ja koulun ryhmässä kisällilaulujen SM-kisoissa, joissa esitykset olivat humoristisia pilkkalauluja. Musiikilliset lahjansa Erkki Liikanen todisti jo lapsena reilun vuoden ikäisenä vetäisemällä Iso-Iitan ikiomalla lyriikallaan. Hyväntuulinen hyräily täyttää ilman Erkki ”Eki” Liikasen kotona Kuivajärven rannalla Tammelan Hykkilässä. Lautatarhatyöläisen 7-lapsisessa perheessä haaveiden toteuttaminen vaati oma-aloitteisuutta. Vanhemmilla oli taustaa näyttämötaiteista ja kuorolaulusta, joten ajatus omasta musiikkiurasta syntyi jo varhain. 15 vuotta oli ikää Erkki Liikasella, kun rumpalin ura Kotkan satamakapakoissa pääsi vauhtiin. p Lauantai. Paikoillaan eloisa musiikkimies ei pitkään pysy
MARKKU ÅBERG Erkki Liikasen soitinkirjo on laaja, vaikka hän itse katsoo hallitsevansa vain rummut. Levylaulajana Erkki Liikanen aloitti jo vuonna 1962. – Kaikki taiteilijat näin lavalla takaapäin. Ärsyttävyys perustuu toistoon. Kauriit käyvät pihassa syömässä ja tarjoilu pelaa ankarimpina talvikuukausina. – Koko Suomi tuli kierrettyä jo rumpalina. Hänen Anne-vaimonsa kertoo ensivisiitin Liikasille vuonna 1964 olleen outo kokemus, sillä sisarukset kommunikoivat neliäänisesti laulaen. Ensimmäiset Lefimarummut ostin osamaksulla ollessani sähköfirman tsupparina. Aina keikoilla joku sanoo, että sulla on ärsyttäviä lauluja. TPS innostui kappaleen hyvästä fraasista saman tien, kun se alkoi soimaan ja halusi kappaleesta maalilaulun. 1970-luvun lopulta asti Liikasten arkeen kuulunut Kuivajärven mökki on toiminut ympärivuotisena asuntona Forssan jäätyä taakse vuonna 1985. Humoristiset rallit ja rempseä tyyli ovat asia, josta kilpailun kahdesti voittanut ja neljä kertaa toiselle sijalle yltänyt Liikanen aina muistetaan. Opin kuuntelemalla ja katselemalla sekä näin, että monen kohdalla brenkku sekoittaa kaiken. TAPIO TUOMELA Erkki Liikanen hankki elantonsa pääosin rumpalina vuosina 1958– 1975. Elämä sujuu rennon letkeästi ja ilman turhaa stressaamista aivan, kuten soittaminen Wade Mikkolan jazzbändissä sen kaikkein rakkaimman eli 1950-luvun jazzin parissa. Murhe, suru ja kaipuu ovat luonnollisia asioita, ja osa elämää. Musiikkibisneksessä kaikki on helppoa, kun olalle taputtelijoita riittää. Neljä muuta osallistumiskertaa toi kakkossijan. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 15 – Kansakoulussa sorvasin rumpupalikat, joilla hakkasin kotona yhden tuolin rikki. – Elämä on kuitenkin luojalta saatu lahja, eikä sitä kannata omin päin tuhota. Esimerkiksi Pohjanmaalla piti aina esittää tangoa. – Hunajata oli ensin rakkauslaulu. Liikanen tuumii epäonnistumisen pelon saavan monet turvautumaan kuitenkin miestä vahvempaan. Ylen viihdeohjelmien Ilkamat, Katapultti ja Merirosvoradio kautta suuren yleisön tietoon nousseen miehen todellinen läpimurto tapahtui vuoden 1975 Syksyn Sävelen voiton myötä. Ukrainan sota innoitti Liikasen tekemään Hiljainen tienoo kappaleeseensa yhden säkeistön lisää ukrainalaisten kunniaksi. Elämänilo ja huumorintaju ovat auttaneet Erkki Liikasta eteenpäin vaikeissakin tilanteissa. Yhden suomalaisen musiikkija urheiluhistorian ärsyttävimmistä korvamadoista tarjoilee Liikasen Hunajata , josta versioitiin Ekin esittämänä Turun Palloseuran maalilaulu, jossa naisen sijasta hunajata onkin TPS:n maali. Kuvassa tyylinäyte vuodelta 1984. Ensimmäiset Lefima-rummut ostin osamaksulla ollessani sähköfirman tsupparina. Liikasen mukaan kontrasti maaseutuun oli valtava, sillä Kotka oli tuohon aikaan värikäs ja kansainvälinen kaupunki, jossa kulttuurit kohtasivat. Sota on karsinut konsertinjärjestäjien toiveesta ohjelmistosta monia venäläisiä kappaleita. Haluaisin nähdä Moskovan, Pietarin ja muissa isoissa venäläiskaupungeissa hiljaisen protestin. Erkki Liikanen harjoittelee jazzrytmejä sohvatyynyillä. Eki lauloi samaisen kisan voittoon vuosina 1975 ja 1976. Turussa tietysti sanotaan, että tuo kappale on paras, nauraa myös SaiPan maalilaulun tehnyt Liikanen. Se oli hyvä korkeakoulu siihen, miten ihmisten kanssa tulee toimeen ja millainen on suomalaisten sielunmaisema. Ammattikoulun metallilta Erkki Liikanen haki paperit, vaikka keikkarumpalin ura alkoi jo 15-vuotiaana Kotkan satamakapakoissa Mauno Hyytiän bändissä. Vaikka Junnu Vainio ja Veikko Lavi olivatkin tekstittäjinä Liikasen esikuvia, hän kertoo huumorilinjan olleen puhtaasti taloudellinen valinta. ” Kansakoulussa sorvasin rumpupalikat, joilla hakkasin kotona yhden tuolin rikki. Haastattelukiireetkin katkeavat kuin seinään kaverin kilauttaessa. Tiedän kyllä, että se tukahdutettaisiin voimakeinoin. Vuoteen 1975 asti Liikanen takoi leipänsä rumpalina muun muassa Erik Lindströmin, Veikko Ahvenaisen ja forssalaisen Rauno Lepistön tanssiorkestereissa. LASSI PUHTIMÄKI Lauantai p. Soittokunnan pojilta sain vanhoja kapuloita. On aika paiskata tassua, sillä verkot ja ahdin antimet kutsuvat intohimoista kalamiestä. klo 15. Ihmiset voisivat vaikka istua kaduilla osoittaakseen, että jotain on vialla. Kotkassa oli paljon hyviä musiikki-ihmisiä ja se oli koukuttava ympäristö kasvaa. Erkki Liikasen 80-vuotisjuhlakonsertti on Tammelan kirkossa su 16.4. Kiireen tuntu katoaa nopeasti luonnon keskellä. – Nämä kappaleet ovat kuitenkin kaukana Putinin maailmasta ja kertovat ihmisistä, heidän elämästään ja tuskastaan. LASSI PUHTIMÄKI Erkki Liikanen onnittelee Jonna Tervomaata vuoden 1983 Syksyn Sävelen voitosta. Erkki Liikasen tokaisu; ”elämä on teemaa ja variaatiota” sopii niin jazziin kuin hänen elämäänsä muutenkin. Elanto piti hankkia ja huumori tarjosi siihen oivan sauman. Laulu kulki koko ajan rinnalla. Vedet tulevat silmiin, kun mietin niitä kaikkia kavereita ja kovia nimiä, jotka ovat päätyneen sen vuoksi taivaan isän huomiin
Runko alkaa olemaan aika hyvin selvillä. Mestis on kuitenkin sellainen sarja, että mistä on tarkoitus nousta ylöspäin. Ässät-kasvatti Lahtinen pyrkii urallaan eteenpäin kun taas FPS hakee eteenpäin pyrkiviä nuoria pelaajia. – Haluttiin olla ajoissa liikkeellä joukkuerakennuksen kanssa, Aho kertoo. FPS:n kolmen ensimmäisen “uuden” Mestis-kauden tarina rakentui osaltaan usean jo Suomi-sarjaa seurassa kolunneen pelaajan ympärille. Aho näkee Mestiksen kuitenkin muuttuneen sellaiseen suuntaan, mihin Palloseurankin on tulevaisuuden visioissaan kuljettava. – Sopimuksia on hyvää mallia tehty ja joukkuerakennus on todella hyvällä mallilla. Asko Rantasen tilalle astunut uusi päävalmentaja julkistettiin keskiviikkona ja valmennusryhmän sisältöä raotetaan lisää vielä lähipäivinä. Päävalmentaja oli luonnollisesti ensimmäinen palanen uudessa FPS:ssa. – Että mitä se pelaaja tuo Forssalle – ja taas niinkin päin, että mitä me voimme tarjota pelaajalle. Uusi kausi, paljon uusia FPS-kasvoja FPS:n tulevan kauden joukkue rakentuu vauhdilla. – Siihen suuntaan se menee. Paljon tulee uusia pelaajia. Urheilutoimenjohtaja Mikko Ahon mukaan muutokset tulevat olemaan isoja. Muutokset tulevat siten olemaan suhteellisen merkittäviäkin sitten viime kauden joukkueen. Tietysti muutakin kuin palkkaa eli hänen uraansa palvellakseen. Hankinnassa näkyy ihan jo lounaishämäläinen moukarirakkaus, mutta millä tavalla se hankinta jo itsessään kertoo siitä, minkälaiseen suuntaan Palloseuraa ollaan nyt itse joukkuetta ajatellen viemässä. Lahtinen on esimerkki siitä, mitä FPS pelaajamarkkinaliikkeillään hakee – toisin sanoen yhteneväisyyksiä sen suhteen, mitä pelaaja urasiirroltaan toivoo ja mitä seura etsii. Osan jatkajien kanssa kausi on niin tuoreeltaan loppunut, että keskusteluja edelleen käydään, Aho sanoo. Eipä siellä paljon enää lähemmäs kolmekymppisiä pelaajia nähdä. Siinä harjoitellaan paljon ja on paljon pelejä, joten meillä on sellainen ryhmä, joka on fyysisesti hyvä. Paljon tulee nuoria pelaajia, he ottavat Mestiksestä hyödyn ja pyrkivät eteenpäin. ” Lähdemme sitä tekemään, että se jatkuvuus säilyy täällä. Ahon mukaan seura kävi keskusteluja noin kymmenen valmentajan kanssa ja päätyi sitten Nylundiin. – Me aika tiiviisti teemme valmennusryhmän kanssa pelaajahankintoja, jotta kaikki ovat samalla sivulla, Aho kertoo. 16 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Topias Kauhala JÄÄKIEKKO F orssan Palloseura julkisti ensimmäisen kautta 2023–24 koskevan pelaajasopimuksensa, kun puolustaja Oskari Lahtinen, 22, siirtyy TUTO:sta Forssaan. Uusia pelaajasopimuksia julkistetaan kevään aikaan pikkuhiljaa. – Että saadaan se tietty punainen lanka, että mitä se forssalainen jääkiekko on ja miten sitä saadaan kehitettyä kausi kaudelta. Se tulee olemaan nuorten sarja. Että mistä me löydämme meille sopivia pelaajia. Osana prosessia on Nylund seurannut loppukaudesta FPS:n pelejä, arvioinut pelaajia ja opiskellut Mestistä. – Aika paljon runko vaihtuu. – Olen häntä tarkkaillut ja sitten tiedän hänen taustojansa. – Se on selvää, että olemme pienimpiä pelaajabudjetin omaavia seuroja Mestiksessä. Tulevaa Palloseuraa on rakennettu yhteistyössä jo useamman viikon ajan. – Hänellä on todella kova fyysinen tausta ja sitten se asennepuoli, millainen pelaaja hän on pukukopissa ja sen ympärillä, niin hän on todella tykätty ollut aina. Hänen tyylissään pelata on sellaista periksiantamattomuutta ja sitten on kova kamppailemaan. Mestis on nuorelle pelaajalle hyvä sarja pelata, kehittyä ja mennä eteenpäin omalla uralla. FPS:n joukkue näyttää tulevalla kaudella hyvin erilaiselta kuin päättyneellä kaudella. Sinne tullaan ja sieltä mennään, eli se on kasvattajasarja sitten kuitenkin, Aho avaa. Pelaajahankinnat on osa sitä. Hänhän on moukarinheiton SM-mitalisti. – Chrisu (uusi päävalmentaja Christer Nylund) oli siinä isossa kuvassa mukana, kun meillä on tuollainen koutsi, jolla on kokemusta nuorten pelaajien kehittämisestä ja heidän eteenpäin viemisestä, Aho lisää. – Kyllä me näemme sen sillä tavalla, että Mestis nuortuu koko ajan. Ja kenellä on valmiudet jo siihen Mestikseen. Keski-ikä taitaa olla 23–24 ikävuodessa, Aho toteaa. Koska Rantasen tulevaisuuden suunnitelmista tiedettiin jo aikaisessa vaiheessa talvea seuran sisällä, on FPS pystynyt suunnittelemaan tulevia kuvioita jo edellisen kauden aikana. Hän on todella urheilullinen. Hän päätti moukarinheittouransa aika lailla vasta kun Mestis-ura alkoi, FPS:n urheilutoimenjohtaja Mikko Aho kertoo. Mikko Aho LASSI PUHTIMÄKI p Urheilu. Raamitkin määrittävät paljon. Ja sitten taas siihen on iso työ tehty, että Forssassa taas Mestistä pelataan – ja me lähdemme sitä tekemään, että se jatkuvuus säilyy täällä, Aho miettii. – Totta kai se arki on myös tavallaan kovaa. FPS pelasi tuoreeltaan karsinnoissa Mestis-paikastaan, eikä seuralla ole isoa taloudellisesta puskuria käytössään. Kyllä sen huomaa, että kova työ on tehty, että se on Mestikseen saatu ja nyt jouduttiin sitä selkä seinää vasten puolustamaan. Ja se urheilullinen tausta näkyy myös sekä henkisesti että fyysisesti. Se ei voi siis pitää Mestis-olemassaoloaan itsestään selvänä. Ja uskon, että tiettyjen pelaajien kanssa saadaan tiettyä kehitystäkin kauden aikana. Itse joukkuerakennuksessa on olennaisena kysymyksenä ollut, ei vain se, että ketä hankintaan, vaan että minkä takia joku pelaaja hankitaan
Pepe nousi SM-liigaan vuonna 2006 ja on ollut siitä lähtien mukana joka vuosi, kun liigaa on pelattu. Ruunan veto kesti loppusuoran alkuun eikä palkintopallisijoitusta irronnut, mutta väriä lähdöstä ei puuttunut. Pepe Rollerilla on pitkät perinteet rullakiekossa. OLI SCARFF / LEHTIKUVA Matti Kaasalainen RAVIURHEILU Pilvenmäen perjantairaveissa nähtiin monenlaisia tapahtumia ja ne käynnistyivät heti ensimmäisestä koitoksesta kun 12-vuotias ruuna High Flying päätti lähteä todella kovaa ja niin se myös teki. Englannin ammattilaisjalkapallon yhden kauden maaliennätys kaikki kilpailut mukaan laskien on 63. – Rullakiekko on hiipunut aika lailla, kun joukkueita on jäljellä lähinnä vain Tampereella, Vanhala toteaa. Myös somerolaisen Pepe Rollerin pelit saattavat olla pelatut. – Olen valmis tapaamaan myyjät neuvotellaksemme yhteisesti hyväksyttävän hinnan. – Selkäjuoksua haettiin ja sellainen saatiin, selvitti valmentaja Joni-Petteri Irri ruunan esitystä. Avauspuolikkaan hevonen veti peräti 09,5-vauhtia eikä kyyti ollut kierroksenkaan kohdalla kummemmin hyytynyt. Pepe Rollerin managerina pitkään toiminut Juha-Matti Vuorela epäilee somerolaisten osanottoa SM-turnaukseen. Valmentaja Juho Ihamuotila säesti ohjastajaa kertomalla, että All Or Nothing jaksaa mennä pitkään kovaa ja sillä voisi kokeilla myös Ruotsin puolella. Antti ajoi 4-vuotiaan tamma Naranjahin komeasti ykköseksi ja hepo teki uuden volttiennätyksensä 17,6. Brittiläisen petrokemian yrityksen Ineosin toimitusjohtajan Jim Ratcliffen ja qatarilaisen pankkiirin Jassim bin Hamad al-Thanin on kerrottu tehneen toiset ostotarjoukset seurasta. Hän kuitenkin painotti perjantaina, että ”tarjoukseni on edelleen pöydällä”. Illan kolmas koitos antoi viitteitä siitä, että kun Antti Pihlström joskus lopettaa lätkäuransa, niin ravirheilusta voisi leipää löytyä. Hannu Torvinen otti pakollisen Pivenmäkiykkösensä Lake´s Elmerin rattailla Mathilde Halmin kirittyä kakkoseksi. – Joukkueen kokoaminen voi olla vaikeaa, mutta katsotaan tilannetta tarkemmin, kun liitolta saadaan faktaa pelisuunnitelmista, Vuorela toteaa. – Hän on tehokkain ikinä näkemäni kärkimies, hänen maalintekonsa ei ole tästä maailmasta, sekä Cityä että Bayerniä urallaan edustanut Englannin ex-maajoukkuemies Owen Hargreaves summasi monen mietteet tiistaisen Mestarien liigan Haaland-näytöksen jälkeen. Voitto tuli kyllä todella helposti. Ruuna nappasi lähdöstä keulat ja piti kuin pitikin ykköseksi, vaikka Kromaus lopussa kovasti ahdistelikin. Näin on pohdittu tällä kaudella, kun jalkapallon Englannin Valioliigan Manchester Cityn 22-vuotias norjalaissensaatio Haaland on takonut maaleja huimalla tahdilla. Erling Haaland on tehnyt tällä kaudella jo 45 maalia. Tuolloin liigaa pelattiin 42 kierrosta. Unitedin omistaa yhdysvaltalainen Glazerin perhe. T5-pelin avauskohteessa nähtiin 7-vuotiaaltaVillivisalta sitkeä esitys. Jopa Deanin käsittämätön saldo näyttäisi olevan Haalandin ulottuvilla, sillä Cityllä on vielä maksimissaan jäljellä 15 ottelua – liigassa yhdeksän, Mestarien liigassa maksimissaan neljä ja FA-cupissa mahdollisesti kaksi. Vuonna 2009 somerolaiset sijoittuivat SM-hopealle ja 2011 pronssille. Jatkaako Haaland murskajaisiaan. Vuonna 1999 alkaneen rullakiekon SM-liigan todennäköisesti viimeinen liigasarja pelattiin ennen koronaa vuonna 2019. Haaland on myös lähellä Valioliigan varsin ikonisia ennätyslukemia ja jahtaa niitä ehkä jo Cityn kohdatessa lauantai-iltana putoamista vastaan taistelevan Leicesterin. STT, AFP JALKAPALLO Kun on kyse Erling Haalandista, onko mikään ennätys turvassa. – Näillä näkymin kesäkuussa järjestetään yksi turnaus ehkä Tampereella. T5-pelin eniten pelattu hevonen Rosima voitti ja sai kaiken suurin piirtein ilmaiseksi. Keula irtosi helposti ja sen jälkeen Santtu Raitala sai ajaa täyttä löröä. Haalandilta vain 39. T5-pelin voitto-osuus oli neljän lähdön jälkeen niukasti yli 7 euron, joten ihan hirmuisiin lunastuksiin ei Pilvenäellä ylletty. Someron jäähalliin kootaan kuitenkin rullakiekkomatto huhtikuun lopulla lähinnä juniorien käyttöön. Ori siirtyi jo takasuoralla keulaan ja lasketteli loppusuoralla ylivoimaiseen voittoon. Jääkiekkoliitossa rullakiekkoa hoitava sarjasihteeri Teemu Vanhala kertoo, ettei SM-liigaa pelata tänäkään vuonna sarjana. Loppupuolikkaan Rosima irrotti 10,5 ja olisi voinut mennä paljon kovempaakin. Pohdinta on vain kiihtynyt viime aikoina, sillä Haaland nousi tiistaina jälleen yhteen ennätykseen. Tuon tehtaili Everton-legenda Dixie Dean kaudella 1927–28, ja maaleistaan hän teki 60 pääsarjassa. Liigan varsinaisen yhden kauden ennätyksen jakavat Andy Cole ja Alan Shearer, jotka kirjasivat 90-luvulla 34 maalin kaudet. Joukkueita oli kuusi, joista yksi tuli Ruotsista. Santtu Raitalan ohjastama ja Juho Ihamuotilan ohjastama All Or Nothing oli Specialin ensimmäisessä karsintalähdössä jokaisen peliprosenttinsa arvoinen. Se ei ole tarpeellista eikä ammattimaista, Zilliacus kertoi Twitter-tilillään. Villivisa oli T5-pelin vitossuosikki vaihdon ollessa 78 648,76 euroa. Viime kesän turnauksissa pelasi viisi joukkuetta, joista yksi oli somerolainen Pepe Roller. Tällä viikolla uutisoitiin, että kisa on edennyt kolmansiin tarjouksiin, mutta Zilliacus ei olisi enää mukana. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 17 Rullakiekon SM-liiga hiipumassa, sarjamuotoiset pelit ainakin tauolla Pasi Rakkolainen RULLAKIEKKO Rullakiekon SM-liiga näyttää hiipuvan historiaan ainakin sarjamuotoisena. Haaland on tehnyt Valioliigan tämän kauden 27 pelissään 30 maalia, kun nykymuotoisen 38 kierroksen Valioliigan maaliennätys on 32 osumaa ja Salahin nimissä viiden vuoden takaa. TAPIO TUOMELA Thomas Zilliacus tavoittelee sittenkin yhä Manchester Unitedia STT JALKAPALLO Suomalaisliikemies Thomas Zilliacus ilmoitti maaliskuussa tehneensä sijoitusyhtiönsä XXI Century Capitalin kautta ostotarjouksen jalkapallon Englannin Valioliigan suurseurasta Manchester Unitedista. Maali Bayern Müncheniä vastaan Mestarien liigan puolivälierässä nosti hänen maalisaldonsa jo 45:een kaikki kilpailut mukaan lukien, eikä moiseen ole aiemmin yksikään pelaaja Valioliigan aikakaudella yltänyt. En kuitenkaan palaa alkuun ja aloita uuttaa tarjousprosessia. – Specialin finaalissakin orin pitäisi pärjätä. Valmentaja Markku Nieminen oli sitä mieltä, että kun kengät riisutaan, niin vauhtia tulee vielä paljon lisää. Vuonna 2020 rullakiekkoliigaa ei pelattu lainkaan ja viime sekä toissa vuonna mestaruus ratkaistiin kesällä turnausmuotoisesti. Pilvenmäen perjantai sisälsi paljon toimintaa Urheilu p. Ruud van Nistelrooy ja Mohamed Salah ovat päässeet 44 osumaan, heiltä kummaltakin siihen meni 52 ottelua
Pelicans rankaisi ja ratkoi sarjan lopulta nerokkaalla ylivoimapelillään tavalla, joka kohdistui ennen muuta Ilveksen arvojen ailahtelevuuteen. Mutta Pennasen Ilveksen tapa ja tyyli hävitä Pelicansille oli ruma ja arvoton. Aina kun Ilves oli pelannut 15 tai enemmän hölmöä hyökkäystä per erä, peliote oli siirtynyt vastustajalle. Antti Pennasen ensimmäinen Ilves-kausi päättyi pronssiotteluun. Näkökulma Petteri Sihvonen PEPE KORTENIEMI / LEHTIKUVA p Urheilu. Aivan kaikki. Ei filmaamista, ei kitinää, julisti Pennanen. Ei Ilveksen pitäisi voida joutua jonkun uuden päävalmentajansa mielihalujen valtaan. Mainitut pettivät koko Ilves-yhteisön. En tunnistanut Ilvestä runkosarjassa enkä pudotuspeleissä Antti Pennasen joukkueeksi. Pidän Antti Pennasen Ilveksen pelitapaan liittyvää manööveriä ja manipulointia hurjana irtiottona monella tapaa. Tosin kävi ilmi, ettei Ilves ole vieläkään suurseura. 18 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Antti Pennasen kehumat Ilveksen arvot romahtivat. Vaan lopulta Pelicans olikin lyhytsyöttöpelillään ja Ben Bloodin operaatioin Ilveksen ihon alla niin, että Ilves filmasi, kitisi ja oli kuin merirosvoporukka Tommi Tikan johdolla. Toki ei ole yksin Pennasen vika, että hän sai laittaa koelaboratorionsa pystyyn Nokia Areenan uumeniin; kyllä vastuu on Pennastakin enemmän Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskelalla, toimitusjohtaja Risto Jalolla ja seuran hallituksella. Koskaan aiemmin yksikään Pennasen valmentama joukkue ei ole pelannut tässä mitassa pystysuunnan jääkiekkoa. Pennanen erehtyi kehaisemaan jonkinlaisen kiihtymyksen vallassa joukkueensa arvoja kesken Pelicans-sarjan. Hurja irtiotto epäonnistui täysin. Pelicans iski juurikin siihen, miten tolkuttomasti Ilves pelasi. Minä muistan huomautelleeni läpi kauden pystysuunnan jääkiekon haavoittuvuudesta. SM-liigassa ei ole pärjätty pystysuunnan jääkiekolla enää kymmeneen vuoteen, ei edes silloin, kun sarja oli pelillisessä alennusja käymistilassa 2017-2019. Pelicans ja sen päävalmentaja Tommi Niemelä ottivat Ilveksestä ja Pennasesta totaalisen voiton teknisesti, taktisesti ja psyykkisesti SM-liigan välieräsarjassa. Joko Ilves oli aktiivinen jo tuossa vaiheessa tai toisen version mukaan Pennanen kiristi Ilvestä ja vaati sopimuksen alkamaan välittömästi. K aikki suli. Läpi kauden Ilves oli pelannut 10-20 kappaletta perusteettomia pystyyn hyökkäämisiä per erä siten, että kiekko suorastaan luovutettiin vastustajalle. Ilvekseltä ja sen päävalmentaja Antti Pennaselta. Kovin usein SM-liigan pudotuspelihistoriassa ei ole koettu tällaista vastaavaa, että näin vahvasta ennakkosuosikin asemasta altavastaaja tulee ja pyyhkäisee ennakkosuosikin kanveesiin. Se on peräti isänmurha suhteessa Jukka Jaloseen. Sanoisin, että Ilveksen otti haltuunsa jonkinlaisen hybriksen vallassa ollut Pennanen. Ei sovi unohtaa, että syksyllä Ilves johti sarjaa Myrrän johdolla siihen mennessä pelatun yhdeksän kierroksen jälkeen. En keksi ainuttakaan tolkullista syytä sille, miksi Meidän pelin tuntija Pennanen teki tuollaisen repäisyn irti suomalaisen jääkiekkoilun pelitradition voittavista aineksista. Liekö Jalonen ounastellut jotakin tämän suuntaista Pennasen jääkiekkopersoona radikalisoitumista jo muutama vuosi sitten, kun Pennasta ei enää nähtykään Leijonien apuvalmentajana, Pennasen korvasi Ari-Pekka Selin. Jos Ilves olisi suurseura, likikään Tapparan tasoa, se ei olisi organisaationa vaarantanut, altistanut ja riskeerannut kautta 2022-2023 Pennasen jääkiekkoilullisen radikalisoitumisen oikulle. Totta kai Pennanen ymmärsi jo alun alkaen, minkälaisen riskin hän oli ottamassa Ilveksensä kanssa. Piireissä kiertelee kahta eri tietoa. ” Ei Ilveksen pitäisi voida joutua jonkun uuden päävalmentajansa mielihalujen valtaan. Käsillä olevan sesongin päätteeksi Ilveksen piti vihdoin kohdata arkkivihollisensa Tappara finaalisarjassa. Runkosarjassa tätä tapahtui etenkin vieraspeleissä, pudotuspeleissä sitä tapahtui jo Ässiä vastaan ja lopullisen iskun Pennasen uusille aivoituksille antoi Pelicans, olivat pelit sitten Lahdessa tai Tampereella. Toki urheilussa on lupa myös hävitä. Elkeet olivat sitä mukaa, ja Pennaselle ei olisi riittänyt, että hän veisi Ilveksen keväällä 2023 mestaruuteen vaan sen pitäisi tapahtui vieläpä kaikista muista poikkeavalla pelityylillä ja -tavalla. Kannattajat ottivat Pennasen vastaan kuin keisarin, usko häneen oli sokea. Daavid löi Goljatin, koska Goljat oli monella tapaa niin tavattoman typerä. Pennanen meni ja ilmoittautui Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi Jouko Myrrän paikalle kesken kauden 5.10.2022. Kaikki, etenkin Ilveksen kannattajat, odottivat vesi kielellä kahden tamperelaisen suurseuran kohtaamista Nokia Areenan pyhätössä. Lopulta Pelicans ja Tommi Niemelä osoittivat, että tällä keisarilla ei ollut vaatteita. Ilves joutui tai ajoi itsensä puun ja kuoren väliin
Tilaus ajo laituri klo 11.30! --Kiinnostaako Meritangot risteily 19.-20.6. aika. 21.25 2. 13.49 Superettan: Helsingborgs IF–Västerås SK, Östers IF–AFC Eskilstuna. V SPORT MOTOR 18.00, 18.45, 20.45, 21.45, 22.35 MotoGP. V SPORT 1 17.05 DHB-Pokal: Flensburg– Rhein Neckar Löwen. 15.50 Subway Kansallinen Liiga: PK-35– TPS. 4. Jokioisten Osuuspankin kokoustiloissa. 21.40 Championship: Blackburn– Hull. C MORE 14.55 La Liga: Villarreal–Real Valladolid. 15.50 OBOS Damallsvenskan: Hammarby–Växjö. SUB 16.45 Valioliiga: Chelsea–Brighton. Keskustan Jokioisten Pohjoisen py:n VUOSIKOKOUS ti 18.4. 16.20 Bundesliiga: Ottelu avoin. 10.25, 11.55 Yhdistetyn SM. 16.55 Premiership Rugby: Northampton Saints–Saracens. YLE AREENA 10.45 CS:GO Major 2023. 13.00, 18.00 Nyrkkeilyn GeeBee-turnaus. 16.00 Laukkaurheilu. Toivonen Timo SomKe Forssa 1428 6 (90) (41) (234) 4. 21.45 Ratsastus. TÄRPPI!: Katamaraanilautta vielä nopeille 999 €. 14.55 Tanskan 1. 13.25 Telinevoimistelun EM. Salminen Mika Valtti Lahti 1440 6 (60) (46) (245)3. 19.00, 23.00 Jääkiekon naisten MM: välierät 1 ja 2. 16.50 Korisliiga: Peli-Karhut–Torpan Pojat, Helsinki Seagulls–Kataja Basket. Joukkueet: Kaukjärvi 3360g, Mustiala 2865. 15.55 Gjensidige Kvindeliga: FC Nordsjælland–Kolding IF. Miehet: 1) M Erkki Lähde 1905g, 2) KJ Pekka Horkka 1405, 3) KJ Pentti Kujanpää 1030, 4) KJ Ari Kujanpää 925, 5) KJ Matti Lassila 900. klo 18. UWE ANSPACH / LEHTIKUVA Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 19. 18.55 Serie A: Napoli–Verona. klo 12 Ravintola Villassa. 16.35, 17.15, 18.10, 18.45, 20.45, 21.40, 22.35 MotoGP. Kokouksessa mukana kunnanjohtaja Jukka Matilainen ja FSHKY yhtymäjohtaja Kari Tasala. V SPORT + SUOMI 10.25, 11.55 Yhdistetyn SM. Tervetuloa Kuukausikokoontuminen 18.4. Kupukansi -30%! HUIKEA HUHTIKUU 999 (norm. 19.20 Bundesliiga: Frankfurt–Mönchengladbach. 16.50 Valioliiga: Chelsea– Brighton. Naiset: 1) M Ulla Andersson 420g, 2) M NinaAndersson 300. KEILAILU TALVI-SÄKÄ Finaalin 11.4.2023 tulokset: 1. V SPORT PREMIUM 14.00, 16.30, 19.00 Valioliigastudio. 16.50 Lentopallon Mestaruusliiga: Raision Loimu– Savo Volley. 19.20 Valioliiga: Man City–Leicester. 16.50 Mestis, pudotuspelit: RoKi–Ketterä. 1.55 La Liga. RAHAPELIT KENO Torstai 13. 21.40 EFL Championship: Blackburn– Hull. 16.50 Valioliiga: Tottenham–Bournemouth, Everton–Fulham, Chelsea–Brighton. 14.50 Futsal-Liiga: MuSaFutsal–GFT, Ylöjärven Ilves–HIFK FS. 12.55 Pyöräily. Keskustan Jokioisten py:n VUOSIKOKOUS to 20.4. klo 17 Forssan seurakuntatalon kahviossa Valittavissa Aiwa kylpytynnyrilämpöpumppu kamiinan tilalle! 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com 02 2590 200 • info@ultimatemarket.com Ultimate LuxusSpa kylpytynnyri 6-hengelle. C MORE SPORT 2 16.10 SHL Playoffs: Växjö–Skelletfeå. sija). Cádiz– Real Madrid. 22.45 Naisten Jääkiekon MM: Kanada–Sveitsin. 14.50 Telinevoimistelun EM. 13.05, 17.20 Autourheilu, kestävyysajo. 16.10 SHL Playoffs. 18.15 Veikkausliiga: VPS–HJK. Estermannin tuomion tultua lainvoimaiseksi Sveitsin ratsastusliiton kurinpitovaliokunta tutki asiaa. Kahvitarjoilu. Pilvinen Jukka VEE10 Forssa 1291 6 (84) (33) (216) 12. Rasi Jarmo VEE10 Forssa 1222 6 (192) (20) (213) Kilpailusuorituksia 239 kpl. 11.55 Maastohiihdon SC. 19.20 Bundesliiga: Eintracht Frankfurt–Mönchengladbach. 21.00 Frank Warren Boxing: Joyce vs Zhang. V SPORT FOOTBALL 16.55 Valioliiga: Everton–Fulham. 21.40 Serie A: Inter–Monza. Huom. Estermann, 59, sijoittui vuonna 2012 Lontoon olympialaisten esteratsastuksen joukkuekilpailussa neljänneksi. 18.55 Serie A: Napoli–Verona. 13.50 Subway Kansallinen Liiga: KuPS–ONS, HPS– Åland United. Keskustan Jokioisten kunnallisjärjestö ry:n VUOSIKOKOUS to 20.4. Kuuman paloasemalla. 15.25 Serie A Femminile: Inter–Roma. 19.20 Bundesliiga: Frankfurt– Mönchengladbach. RUUTU 12.45 Veikkausliiga: Ilves–FC Inter. 16.25, 16.30, 20.45, 21.00 Snooker. 2.100) RAJOITETTU ERÄ! Laaja valikoima altaita. Hirvonen Olli Juvel-Team Hämeenlinna 1323 6 (60) (41) (218) 9. Rantala Jaakko TPS Turku 1260 6 (12) (40) (200) 13. 22.30 NBA: Boston Celtics– Atlanta Hawks. KORIPALLO WU15 SCANIA CUP SÖDERTÄLJE Kfum Central Östermalm (Swe)– Feeniks Basket 76–53, Feeniks Basket–Malbas (Swe) 36–48, Sisu (Den)– Feeniks Basket 35-37, Norköping Dolphins (Swe) Feeniks Basket 28-47, Feeniks Basket Aabyhøj Basketball (Den) 45–59. 15.45, 22.00 Moottoripyöräily, kestävyysajo. Paul Estermann (kesk.) tuomittiin pitkään kilpailukieltoon. 14.25 Valioliiga: Aston Villa– Newcastle. 1850 mm, massiivikuusiverhoilu, rosterikamiina ja allasvalo. klo 19. Tervetuloa. EUROSPORT 1 12.00, 16.25, 21.00 Snooker. 15.55 Nordic Cup: Norja–Suomi. osakilpailu, 80 km: Miehet: 1) Remi Lindholm 3.13.47.8, 2) Kari Varis 3.13.54.7, 3) Candide Pralong Sveitsi 3.13.57.9, 4) Thomas Bing Saksa 3.14.10.0, 5) Tino Tiilikainen 3.14.11.3. Div.: Bisons Loimaa–Jyväskylä Basketball Academy. 23.30 USFL: Philadelphia Stars–Memphis Showboats. Div.: Raholan Pyrkivä–PuHu Juniorit. Estermannin toiminta tuli esiin hänen entisen hevoshoitajansa Zdenek Dusekin ilmiannon ansiosta. 22.25 Portugalin Liiga: FC Porto–Santa Clara. Tämän vuoksi syyttömyysolettama oli voimassa ja Estermann saattoi jatkaa kilpailemista. 15.49 Superettan BoIS– Skövde AIK. 14.00 Ravit. 18.45, 22.05 Indycar. Dusek kertoi Estermannin piiskanneen hevostaan minuuttien ajan, kunnes hevosen vatsa ja jalat olivat verillä. Kokonaiskilpailun lopputulokset: Miehet: 1) Lindholm 7.43.06.4, 2) Bing 7.43.46.3, 3) Varis 7.45.02.8, 4) Tiilikainen 7.49.59.0, 5) Anssi Koirikivi 7.50.15.6. Valaranta Ari XO Pori 1369 6 (0) (51) (246) 5. YLE TV2 10.30, 11.50, 12.50, 14.10 Yhdistetyn SM. 11.00 World Padel Tour. 16.20 Bundesliiga: Köln–Mainz, Leipzig–Augsburg, Stuttgart–Dortmund, München–Hoffenheim. 14.55 DFB-Pokal Frauen: Bayern München–Wolfsburg. klo 14.00 Seurakuntatalossa aiheena tekohengitys ja ensiapu! --23.4. 21.00 Golf. 18.14 Allsvenskan: BK Häcken–Kalmar FF. Seagulls– Kataja Basket (voitot 0–0) MAASTOHIIHTO MUONIO Lapponia-hiihto 3. Seppälä Juha Pupina Forssa 1359 6 (168) (34) (176) 6. DISCOVERY+ 12.00 Snooker. 13.55 2. 18.45, 20.45, 21.40 MotoGP. KALASTUS MANUN PILKKIKILPAILU Kaukjärvi-Mustiala Osakaskuntien kisa käytiin Jänijärvellä. Bundesliiga: Magdeburg–Sandhausen, Holstein Kiel–Nürnberg, Paderborn–Hansa Rostock. Seuraavassa oikeusasteessa Estermannin tuomio kuitenkin koveni. Päiväarvonta Oikeat numerot: 2, 5, 10, 11, 14, 16, 21, 28, 29, 31, 33, 45, 49, 52, 55, 57, 58, 60, 66, 67 Kunkkunumero: 5 TENNIS MONTE CARLO Miesten ATP Masters -turnaus: Nelinpelin puolivälierä: Romain Arneodo Monaco/Sam Weissborn Itävalta–Harri Heliövaara Suomi/Lloyd Glasspool Britannia 6–2, 7–6 (7–3). 20.00 Major League Baseball: Yankees– Twins. 19.25 La liga: Real Betis–Espanyol. 19.20 Valioliiga: Manchester City–Leicester. VIAPLAY 07.00 Golf. 14.20 Valioliiga: Aston Villa–Newcastle. 4. Mäkilä Tero SomKe Forssa 1314 6 (42) (42) (243) 10. Vienonen Aulis VEE1 7. 19.55 Portugalin Liiga: Chaves–Benfica. Kinnunen Vilho FLS-keila Forssa 1325 6 (204) (32) (260)8. 17.10 La Liga: Athletic Bilbao–Real Sociedad. Valaranta Samu TPS Turku 1573 6 (0) (58) (267) 2. Jokioisten Osuuspankin kokoustiloissa. lähtö Pärnuun Autokeidas klo 11.15. Ilmianto johti vuosia kestäneeseen oikeusprosessiin, jossa Estermann sai sakkotuomion eläinsuojelulain rikkomisesta, mutta hän valitti tuomiosta. V SPORT GOLF 07.00 Asian Tour. 16.05 Rugby, Women’s Six Nations: Wales–Englanti. 16.55 Valioliiga: Chelsea–Brighton. Naiset: 1) Piippo 8.15.41.0, 2) Niskanen 8.18.09.9, 3) Pärmäkoski 8.34.25.4, 4) Virtanen 9.25.04.2, 5) Johanna Pykäläinen 9.25.37.8. 17.05 DHB Pokal: Flensburg-Handewitt–Rhein-Neckar Löwen. 14.25 Championship: Sheffield United–Cardiff. Naiset: 1) Eveliina Piippo 3.22.48.3, 2) Kerttu Niskanen 3.25.54.7, 3) Krista Pärmäkoski 3.36.35.5, 4) Emilie Bulle Ranska 3.44.02.9, 5) Niina Virtanen 3.52.51.5. EUROSPORT 2 15.45 Moottoripyöräily, kestävyysajo. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 5, 9, 11, 14, 15, 17, 23, 33, 34, 35, 42, 44, 51, 52, 59, 63, 64, 65, 70 Kunkkunumero: 34 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 4, 7, 10, 13, 17, 20, 25, 26, 28, 30, 33, 42, 45, 46, 47, 50, 51, 60, 62, 64 Kunkkunumero: 20 Perjantai 14. Cádiz–Real Madrid. 14.00 Ravit. klo 18. Baltig Princesillä soitelkaa 0445947240 Tammenlehvän Lounais-Hämeen Perinneyhdistys ry Vuosikokous 19.4. 16.30 Lentopallon Mestaruusliiga: Akaa-Volley–VaLePa. 13.55 Gjensidige Kvindeliga: Brøndby IF–Fortuna Hjørring. C MORE SPORT 1 16.30 Liiga Playoffs: Ilves–Pelicans. OP:n kokoustiloissa heti kunnallisjärjestön kokouksen jälkeen. V SPORT 2 SUOMI 14.20 Valioliiga: Aston Villa–Newcastle. JALKAPALLO MIESTEN JALKAPALLOLIIGA KTP–KuPS 0–0 Haka–AC Oulu 2–2 (2–0) AC Oulu 2 1 1 4– 2 4 HJK 1 1 2– 3 SJK 1 1 2– 1 3 Inter 1 1 2– 1 3 IFK Mariehamn 1 1 1– 1 1 Ilves 1 1 1– 1 1 -------FC Lahti 1 1 0– 1 VPS 1 1 0– 1 Haka 2 1 1 3– 4 1 KuPS 2 1 1 1– 2 1 KTP 2 1 1 0– 2 1 Honka 1 1 0– 2 JÄÄKIEKKO POPRAD, SLOVAKIA Alle 20-vuotiaiden miesten viiden maan turnaus: Suomi–Sveitsi 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) Suomen maalit: Nestor Noiva, Venni Tolppola. 15.50 Ykkönen: SalPa–JäPS, KPV–JJK, EIF–TPS. 19.10 Women’s FA Cup: Man United–Brighton. 16.50 Koripallon 1. 16.45 Valioliiga: Chelsea– Brighton. Keskustanaisten Jokioisten py:n VUOSIKOKOUS to 20.4. V SPORT 1 SUOMI 14.25 EFL Championship: Sheffield United–Cardiff. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. 13.30, 16.15, 16.30, 20.00 Golf. 15.44 Allsvenskan: IF Elfsborg–IF Brommapojkarna. 16.55 Koripallon 1. 15.55 Serie A: Bologna–AC Milan. 16.55 Championship: Reading–Burnley. Nea Riippi 36, Aino Yrjölä 5, Roosa Rautio 1, Lilli Korpela 7, Miina Pääjärvi 30, Vanessa Vesala 16, Veera Mäki-Moijala 7, Meea Witka 24, Eveliina Grönroos 23, Minttu Vahtera 6, Manta Tervomaa 15, Minttu Litja 15, Emma Seestie 33 Sijoitus 10/17 MIESTEN KORISLIIGA 1/7 välierä (neljällä voitolla loppuotteluihin): Karhu Basket–Vilpas 80–63 (44–27) Voitot 1–0. 15.25 Vuorihiihdon WC. Kojo Erkki VEE10 Forssa 1223 6 (180) (22) (196) 15. 09.10, 10.45 Taitoluistelu. 16.30 Liiga: Ilves–Pelicans. Jokioisten OP:n asiakkuuspäällikkö Marko Vahos esittäytyy. 21.55 La Liga. Kuukausilounas ma 17.4. 16.20 Bundesliiga: Ottelu avoin. TV5 18.30, 22.45, 01.30 Leijonastudio. Bundesliiga: Kaiserslautern–HSV. 21.30 United Rugby Championship: Connacht–Cardiff Rugby. Tulospörssi Sveitsiläisratsastajalle seitsemän vuoden kilpailukielto eläinrääkkäyksen takia STT ESTERATSASTUS Sveitsiläinen olympiaratsastaja Paul Estermann on saanut seitsemän vuoden kilpailukiellon eläinrääkkäyksen takia, uutisoivat sveitsiläinen Neue Zürcher Zeitung ja useat muut mediat. 22.25 Portugalin Liiga: FC Porto–Santa Clara. 21.40 Serie A: Inter–Monza. V SPORT VINTER 09.10, 10.45 Taitoluistelun WTT. 17.49 Superettan: Örebro SK–IK Brage. TV-urheilu GOLF HONOLULU, HAVAIJI Naisten LPGA-kiertueen kilpailu, palkintoarvo 2 miljoonaa dollaria: Tilanne 36/72 reiän jälkeen (par 72): 136 lyöntiä (8 alle parin): Sung Yu-jin Etelä-Korea 68+68, Natthakritta Vongtaveelap Thaimaa 66+70, 137 (–7): Linnea Ström Ruotsi 70+67, Georgia Hall Britannia 71+66, ...149 (+5): Kiira Riihijärvi Suomi 76+73, Sanna Nuutinen Suomi 74+75 (jaettu 99. 18.30 Naisten Jääkiekon MM: USA–Tshekki. Lehto Reijo VEE10 Forssa 1311 6 (156) (27) (219) 11. C MORE MAX 14.00 Ravit. 18.35 Rugby, Women’s Six Nations: Italia–Irlanti. divisioona: Hillerød–Nykøbing. 12.30, 14.30, 16.30, 18.30 Tennis. Erikoisväri harmaa graniitti, integroidut cupholderit, halk. Keskuskatu 12. Se totesi päätöksessään, että Estermann oli tahallisesti tuottanut hevoselle voimakkaita kipuja ja keskivaikeita vammoja. Seuraavat ottelut: 15.?4. 17.20 FI World Endurance. 16.55 Valioliiga: Wolverhampton–Brentford, Southampton–Crystal Palace. 21.40 EFL Championship: Blackburn–Hull. MYYDÄÄN KOKOUKSET JÄRJESTÖTOIMINTA Forssan seudun Sotaveteraanit ry. Pulkkinen Immo SomKe Forssa 1232 6 (108) (34) (265) 14. 19.55 DHB Pokal: Magdeburg–Lemgo Lippe. 16.45 Veikkausliiga: FC Honka–SJK. 19.25 Valioliiga: Manchester City–Leicester
(Kanada 2017). Kausi 2. Unelmajahtiin. Taltioitu Musiikkitalossa 15.2.2023. 14.30 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). Kestääkö ratikkakuskin hermot illan peliä. 10.05 Ykkösaamu. Kahdeksan joukkuetta kilpailevat 10 000 euron palkinnosta, matkasta Legolandiin sekä LEGO Masters-tittelistä. Kilpailijat päästävät luovuuden valloilleen, kun heidän tehtävänään on suunnitella ja toteuttaa brändivideo Superpesikselle. Kausi 12. Pienenä Viktor Mäenpään tavoitteena oli tulla yhtä taitavaksi rakentajaksi kuin hänen setänsä. 21.00 Kuutamolla. Kausi 1. (U) 21.20 Ketonen & Myllyrinne (7). (U) 12.40 Pisara. Jäiset meret. Uusi hallitus tarjoaa satiirin aiheita runsain määrin, kokoonpanosta riippumatta, siitä voimme olla varma. Uudella kaudella mukana kisassa ovat Konsta Hietanen, Sami Hedberg, Mikael Forsby, Maria Lund, Lauri Mikkola, Meiju Suvas, Jarkko Tamminen ja Sara Siipola. Siinä onnistutaankin, paitsi elokuvan viihdyttävyydessä. Jakso 1/8. Lounaat siirtyvät äidin henkisesti ja fyysisesti ahtaaseen asuntoon. 07.50 LEGO Star Wars (7). Lupo ja Bernard tutkivat 17-vuotiaan pojan kuolemaa. Myös Hollywoodin elokuvateollisuus vahvisti valkoisuuden myyttiä, ja vain harvassa lännenelokuvassa näkyy mustia näyttelijöitä. Matti ja Taina tutustuvat dynaamiseen Heikkisten perheeseen. 09.05 Historia: S/S Normandien kohtalo. Freestylehypyt. 20.45 Urheiluruutu. (Ruotsi 2013). Lennin lentotunti. Kieli on syvällä poskessa, mikä antaa mahdollisuuden hullutteluun. 14.45 Penn & Teller: Naruta meitä (7). Jyrin ystävä. Kausi 7. Meri Eskola ja Venla Pystynen tietävät, miltä vanhemman itsemurha lapsesta tuntuu. Laama mannekiinina. Koomikko Jukka Lindström mankeloi viikon kiinnostavimmat uutiset. Kausi 11, jakso 13/89. 09.42 Athleticus (S). 00.40 Veikkausliiga Oletko valmis. Live-vaihe jatkuu, ja lavalle päräyttävät Annan ja Elastisen laulajat. 21.00 Kovan viikon ilta. Helppoa kuin pala kakkua. Kausi 9, 4/10. Kausi 3. 15.30 Tähdet, tähdet. Varma vastaus ongelmiin. Karma. Jakso 8/8. Kausi 10, jakso 5/10. Kausi 2. 22.15 Line of Duty Lainvalvojat (16). (U) 23.15 Timanttinen keikka. Kausi 3, 2/6. 09.00 Yle Uutiset 9.00. Blu kohtaa Amazonin sademetsässä kamalan vihollisen, appiukkonsa. Luottamus koetuksella. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Kadonneet lampaat. Aikamatka omaan menneisyyteen. Kesälomien keskellä Tammerkoskesta nostetaan hukkuneen miehen ruumis, jonka ranteissa on sitomisjälkiä. Kausi 1, jakso 3/6. Nyt Blulla ja Jewelillä on kolme lasta. Sauvo. 07.35 Tashi (S). Vain taivas ja Las Palmas ovat rajana, kun kilpailijat pääsevät luomaan omat karaokevideonsa. Komisario Adam Dalgliesh matkustaa Dorsetiin tapaamaan pappiystäväänsä, mutta saa kuulla tämän kuolleen kaksi viikkoa aiemmin. Rio 2 (2014) yrittää tarjota kaikkea enemmän kuin edellisessä osassa. Villit gangsterit xxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.35 Milloin näit viimeksi gangsterielokuvan, joka on musikaalikomedia ja jossa esiintyvät lapsinäyttelijät. 08.25 Arthur ja minimoit (7). Stunttikaara. 18.45 Avara luonto: Jäinen planeetta II. Osa 2/5. Kausi 14. 06.20 My Little Pony: Pony Life (S). 20 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. Kausi 2, jakso 1/9. 17.15 Matkapassi: Brittiläinen Intia. Nyt lähtee pahinkin makeanhimo. Kausi 4. Osa 6/8. 19.50 Tehdas (12). 07.44 Dinofarmi (S). Kausi 1, jakso 2/5. 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. Mun elämä ei ole aina ollut mun omissa käsissä. Tulikaste. 08.15 Ikku-Pikku Ritari (S). Kausi 4, 5/10. Se kertoo The Predatorista (2018) paljon. Jakso 14/20. 17.30 LEGO Masters Suomi. 09.19 Lassie (7). Kausi 19, jakso 3/22. Uutisia ruotivat myös toimittajat Vappu Kaarenoja ja Robert Sundman sekä koomikot Iikka Kivi, Aatu Raitala ja Eeva Vekki. Kepuli kuntoilija. 10.45 Työuran jatkajat. Humps ripustaa pyykkiä. 15.45 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 10.00 Farmi Suomi. 12.50 Hiihdon Suomen cup Rovaniemi, miesten 3x7,5 km viesti (v). 08.44 Pelastajapartio. Jakso 22/24. Kilpailu kovenee ja edessä on vaativa kolmen kierroksen kokkaustehtävä. Sarja päättyy. The Predator xx Sub klo 21.00–23.10 Olin ihan unohtanut, että tällainenkin elokuva on tehty. Kausi 2, jakso 1/6. 22.00 Kymmenen uutiset. 06.10 My Little Pony: Pony Life (S). 14.05 Luontohetki: Monimuotoinen Kiina. 06.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 09.53 Råtta Booris (S). NELONEN 06.00 Arpo (S). Kausi 10, jakso 6/10. Hemulitädin vierailu. Nimittäin Jukka Lindströmiä tekemään telkkariin poliittista satiiria. 07.20 K3 (S). 19.00 Seitsemän uutiset. 11.54 Oddasat. Villit gangsterit on juuri niin outo elokuva kuin miltä se kuulostaa. 01.35 Dalgliesh (12). Yksin se ei onnistu, joten Lindströmillä on tukenaan tiimi käsikirjoittajia. 19.10 Uutisextra. Noitapiiri 1/2. 13.00 Huvila & Huussi parhaat remontit. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Pesosen veli. 08.36 Kotisaari (S). Yhteiskunta ohjasi Helin työkyvyttömyyseläkkeelle 21-vuotiaana, mutta Heli halusi töihin eikä antanut periksi. Makeaa ja suolaista. Herra Sipulin satukirja. 09.00 Hauskat kotivideot. Osa 4/7 Kissalaakso. 11.05 Cheers from Finland. Von Hertzen Brothers. 02.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). Yksilöllistä ja omannäköistä settii. 07.55 Puuha-Pete (S). 08.05 Prisma: Tiede vastaan vanheneminen. Kausi 6, osa 5/7. Aikuiset ihmiset. Kausi 22, osa 11/12. Tule mukaan keräämään miljoonaa pussillista roskia! 16.50 Novosti Yle. (U) 18.10 Mooseksen perintö (7). 19.20 Tulosruutu. 11.30 Diili. Kanadalaisessa animaatiossa tuore etsivä Nelly Maloye ja yliopiston antropologian tutkimusapulainen Simon Picard lähtevät huikeaan seikkailuun, kun mainetta jahtaava filantrooppi haluaa todistaa, että lumimies on olemassa. Kelkkakolarin jälkeen Markus Kivelää väsytti ja hänellä oli aistiharhoja. Kuvittelit valkoisen miehen, vai mitä. Jakso 3/8. 14.00 Sportliv. 07.31 Viiru ja Pesonen (S). 19.45 Midsomerin murhat (12). (U) 22.08 Ketonen & Myllyrinne (12). Musta villi länsi Yle Teema & Fem klo 20.00 Kuvittele cowboy hevosensa selässä villissä lännessä. Kausi 4. Pete tapaa käsityökurssilla naisoletetun, jolla on kuukautiset. 18.10 Urheiluruutu. Kausi 4, jakso 4/25. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 15.4. 16.39 Emma ja Milla Islannissa / video: Mie ymmärrän sinuu täysin | EM. 08.55 Sunny Bunnies (S). Kahtiajako. Pääosissa: John Travolta, Gene Hackman, Rene Russo, Danny DeVito, Delroy Lindo, Dennis Farina, James Gandolfini. Kausi 4. Jakso 7/14. Monen sukupolven mökit ja kestävä tulevaisuus. 06.05 Arpo (S). Elvis allapäin. 10.00 Luontoretkellä: Patikkareissulla Norjassa. Heli on vaikeasti näkövammainen. 22.25 Tulosruutu. 19.30 Sunnuntailounas (S). 20.00 Farmi Suomi. Heli Kiimalainen on 47-v leipomotyöntekijä Itä-Suomesta. Puiston sydän. 11.00 Yle paikallisuutiset. 11.50 Yle Oddasat. 02.55 Erikoisjoukot (12). Osa 4/4. 16.30 Kuokkavieras Kataja. (U) 11.50 Hiihdon Suomen cup Rovaniemi, naisten 3x5 km viesti (v). 10.30 Yhdistetyn SM Rovaniemi, naisten ja miesten mäkiosuus. Miten voimme elää pidemmän ja terveemmän elämän. Miesten permannon, hevosen ja renkaiden sekä naisten hypyn ja nojapuiden telineloppukilpailut. 20.00 Suurmestari. Tämä ei ole koko totuus, selviää ranskalaisesta dokumentista Musta villi länsi. Julkkiskokelaat kohtaavat pelkonsa. Kausi 1, jakso 1/5. Kausi 3, jakso 5/10. Tee karaokevideo. Yhdysvaltain tarkka-ampuja on komennuksella Meksikossa, kun hän näkee avaruusaluksen syöksyvän Maahan. Biisitkin ovat ihan kivoja. Uusi jakso! Farmilaiset katuvat toiveitaan uusista käänteistä, sillä käänteet, joita peli tarjoilee, saavat veren kiehumaan ja todellisuuden piirtymään ikävällä tavalla esiin. 16.50 Emma ja Milla Islannissa / video: Kakkarauhansopimus | Emma ja M. Vauhtia riittää, mutta sisältöä on kovin vähän. 14.50 Telinevoimistelun EM, telinefinaaleita. 16.30 Emma ja Milla Islannissa / video: Me ollaan niinku professional. (U) 22.30 Sinkut paljaana (7). Koululaisten oma ohjelma! 09.01 Late Lammas (S). 12.10 Merkkien salat: Parta kasvaa pahoillekin. (U) 20.40 Modernit miehet (12). Koira kintereillä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Shane Blackilta olisi lupa odottaa enemmän kuin vain vauhdikasta, camp-henkistä tylsyyttä. 07.15 Leppäkerttu ja Mehiläinen (S). (U) 23.35 Erika Vikman / YleXPop. Pääosissa Krister Henriksson, Charlotta Jonsson, Stina Ekblad, Hedda Stiernstedt ja Tobias Zilliacus. 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Jakso 7/8. 2019. 12.00 MasterChef Suomi. 22.40 Elokuva: Koskinen: Vilpittömässä mielessä (12). Johdatuksen tie. 139:13,14,16) 12.45 RSO Musiikkitalossa. Suomessa tapetaan poliiseja ja Aleksis Nyqvist, ulkoministeriön mediaosaston harjoittelija, saa vastuullisen tehtävän. (U) TV1 07.00 Unelmakoti. 06.55 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Uuden sukupolven predatorit ovat aiempaa vahvempia, älykkäämpiä ja tappavampia. Antalya, Turkki. Jakso 6/14. Jäljet johtavat fundamentalistiseen mormonilahkoon. Elokuva on lähinnä menetetty mahdollisuus. Ohjelmassa oiotaan romantisoitua, vääristettyä ja yksiväristä kuvaa villistä lännestä. Mukana on toki pari aikuistakin, kuten Jodie Foster. 14.35 Akuutti: Aivovamma näkymätön epidemia. 08.50 Sunny Bunnies (S). Kausi 2. Älä luota keneenkään. 07.26 Pipsa Possu (S). (U) p Televisio ja radio. Teologi Riikka Myllys. Tähtäimessä teemapuistot. Yksisarvinen. Kausi 1, jakso 4/10. Lisäjännitettä Koskisen tiimin tutkintaan tuovat kyseenalaisen musiikkimanagerin yliajo ja mystinen Carl Friedrich. 13.00 Elokuva: Lumihirviön jäljillä (7). 03.30 Poliisit UK: Ajojahti (16). Jakso 2/10. Pehtoorin pressun alta paljastui kaikkien aikojen yllätys. Kausi 4, jakso 5/9. Osa 1/8. 22.10 Lotto ja Jokeri. Yönmustaa huumoria. (2022) 08.00 Yle Uutiset 8.00. (U) 16.20 Miljoona roskapussia. Vierailijana Timo Lavikainen. Jakso 2/10. (U) 15.25 Hengen asein: Sotaonni kääntyy raskaaksi rauhaksi. Jakso 6/14. Puhuttu suomeksi. Vain hieman ennen tätä samassa yhteisössä on sattunut toinenkin kuolemantapaus epäselvissä olosuhteissa. Kausi 4. 08.15 LEGO City Adventures (7). 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 15.05 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski. 09.44 Kotikadun jengi ja vihreä valo (7). 22.35 Elokuva: Wallander: Petos (12). Jakso 5/10. Meluisa ilta. Tulipalo vanhalla säteritilalla. Linda ja Tuomi! 06.52 Kuu ja minä (S). Torjuntavoitot takasivat itsenäisyyden, mutta rauha koetteli suomalaisten oikeustajua. 07.18 Humps (S). 21.30 Pysäyttäkää Nyqvist (16). 00.35 Kova laki (12). (Ps. 23.10 Orgasmitakuu (16). Kausi 3. Ohjaus: Barry Sonnenfeld. Pariskunnan nuori tytär on suunniltaan tapahtuneesta eikä löydä tarvitsemaansa tukea etäisestä isästään. Virheistä voittoon. Nyt ollaan reissussa ja suuntana on Etelä-Islanti. Janne liittyy Sauvon Marttoihin. Ohjaus: Leif Magnusson. 07.56 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. Päivän tv-vinkit: Jukka Lindström palaa telkkariin Marko Ahonen Rio 2 xx Star Channel klo 12.00–14.00 Sarjan edellisessä koko perheen animaatioelokuvassa Blu-papukaija etsi itselleen puoliso Brasiliasta ja sellaisen myös löysi. 21.35 Keno ja Synttärit. Mutta juuri siinä elokuvan charmi onkin. Onko käsitöiden tekeminen hengellistä. (U) 11.24 Cheers from Finland. Kausi 3, 10/14. 18.00 Yle Uutiset 18.00. (U) 21.44 Ketonen & Myllyrinne (7). S/S Normandie oli loistelias ranskalainen matkustaja-alus, joka liikennöi Ranskan ja Amerikan välillä. 08.15 Ässäluokka (S). 08.05 Palomies Sami (S). TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Jakso 5/12. Paytrailin kehittänyt Lennu Keinänen ja vaatesuunnittelija Heidi Parkkinen löytävät viikon aikana hämmentävän määrän yhtäläisyyksiä vaihtoparinsa kanssa. Kolme kovaa kierrosta. Karvojen voima. Janne Katajan vieraina Pyhimys, Eeva Vekki ja Mika Eirtovaara. Joutuiko joku erityistarkkailuun Mike Tysonin kanssa. Radion sinfoniaorkesteri esittää Felix Mendelssohnin sinfonian nro 3 ”Skotlantilainen”. 18.15 Strömsö. Uudenlainen naisten seksilelu. Kausi 1, jakso 3/6. MTV3 07.00 Unelma-asunto auringon alta. Jyrää ja piikkiä. 16.59 Emma ja Milla Islannissa / video: Toivon, ettei treffit oo ihan. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Eipä niitä taida muita ollakaan kuin tämä Villit gangsterit (Bugsy Malone, 1976). (U) 21.01 Modernit miehet (12). 08.55 Huomenta Suomi. 21.40 Haluatko miljonääriksi. Dalgliesh ja kuolema, osa 1. Vieraassa vuoteessa viihtynyt varakas konsultti riitelee vaimonsa kanssa, ja pian sen jälkeen vaimo löytyy surmattuna rannalta. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). Studiossa nähdään kevään mittaan lisäksi ajankohtaisia vieraita. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Skeittimestarit. 18.00 The Voice of Finland. Todellisuudessa merkittävä osa villin lännen valloittajista oli afroamerikkalaisia. Orkesteria johtaa Maxim Emelyanychev. 00.45 Elokuva: Get Shorty hyvä pätkä (16). Jakso 3/6. Kovan viikon ilta TV1 klo 21.00 Tätä tämä maa tarvitsikin. Myöhäisillan vaaralliset. Taitoluistelija Kiira Korven runokirja tyrmättiin kritiikeissä. Akseli ja Ossi taistelevat villien tonnikalojen kanssa ja iskevät Oregonin street food skeneen kuin miljoona volttia. 13.30 Kulttuuricocktail Live. 22.20 Päivän sää. 09.00 Galaxi. (USA 1995). 09.07 Eka & Helmi (7). (U) 19.00 Sohvaperunat. 14.10 Yhdistetyn SM Rovaniemi, naisten ja miesten hiihto-osuus. Kausi 1, osa 1/7
22.08 Suomi-rock Jorma Hietamäki. 18.00 Puutarhan pelastajat. 09.35 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 18.30 Fractures (12). 00.00 Elokuva: Johnny English Uudestisyntynyt. 23.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 00.25 Hudson & Rex (7). 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 23.25 Veitola.doc (12). 13.00 Rajavalvojat (S). 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.02 Narrin aamulaulu Igor Stravinsky vierailee Neuvostoliitossa vuonna 1962 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa taiteentutkija Liisa Väisänen 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Turun Mikaelinkirkosta. 03.02 Tiskijorma Jorma Hietamäki 04.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Paratiisihotelli Suomi (12). 02.15 Hudson & Rex (12). 23.35 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 21.00 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. 11.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 02.00 Raskaan kaluston pelastajat. 05.25 Asunnon metsästäjät. 21.00 Elokuva: Tappajahai 2 (16). 03.30 Kyllä nolottaa (12). 21.45 Suurelta virralta maan ääriin asti. 05.59 Moderni perhe. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 15.50 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 14.40 Wheeler Dealers. 07.35 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina: Kohokohdat. 06.45 Superhamstraajat. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 11.35 Sisarvaimot. 23.00 Yle Uutiset. 14.20 Komppania Ketonen & Gustafsberg. 13.20 Fitnesspäiväkirja 2023. 00.00 Temptation Island Suomi (7). 20.58 Keno ja Synttärit. 17.00 Jättimäiset rakennusurakat. 07.03 Onnen sävel. LIV 09.00 Remppa vai muutto Australia. 10.30 Tuiki taivaallista. 11.30 Leijonan luola USA. 11.00 Ensisilmäyksellä. 11.30 Uljas universumi. 14.00 Family Guy. 07.53 Onnen sävel. 05.45 Pyhä Henki tänään. Grant kirjailijoiden jäljillä. 12.08 Poppikoulu. 12.30 Puutarhat uusiksi. 09.00 Eläintarhan salaisuudet. 10.30 Vieraita avaruudesta. 22.00 Stand Up!. 15.30 Elokuva: Harry Potter ja Feeniksin kilta. 18.00 Mikko Mallikas (S). 10.25 Evankeliumi Johanneksen mukaan | LUMO. 09.10 Mitä kuuluu, Suomi. 09.15 TV Shop. 19.02 Urheiluradio. Virret: 265; 126; 449; 954; 225; 229:5-7. 16.25 Top Gear. 20.00 Frendit (S). 05.00 Forensic Files (7). 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 15.15 Superhamstraajat. 01.50 Glee: Kuuluisuuden hinta. 00.43 Enemmän elokuvasta: Musta narsissi. 12.30 Simpsonit (7). 11.35 Apua! Remonttini meni pieleen. 08.30 Say Yes To The Dress. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 12.30 Jerusalem studio. 23.30 Syke (7). 09.20 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 04.30 Forensic Files (12). 01.50 Simpsonit. 08.00 Suurmestari UK. 20.30 Frendit (S). 16.00 Autojen ensiapu. 02.00 Yle Uutiset. 00.30 Kanadan rajalla. 14.00 Panttilainaamo. 02.15 Simpsonit. 22.45 Leijonastudio. 12.00 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 09.05 Urheiluradio. 15.30 Family Guy. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 08.35 Simpsonit. 18.10 Lulun luontoseikkailut (S). 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 19.55 Satakiloiset siskot spesiaali. 11.02 Laiskanlinna Juhani Kansi. 00.00 Päihdekoukussa. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu: Kysy säästä 15.00 Yle Uutiset. 06.00 MTV Uutiset Live. 23.00 Inside: Amerikan mafia. 14.10 Wheeler Dealers. 14.30 Panttilainaamo. 09.33 Puutarhakausi. 00.05 Apua, mikä tauti!. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. J.S. 22.10 Hengenvaarallisesti lihava. 14.30 Family Guy. 23.10 Subleffa: Red 2 (12). 06.20 Moderni perhe. 03.25 Family Guy. 20.00 Musta Villi länsi. 06.30 Tunnelbanan. 08.10 Kiinteistöveljekset. 02.00 Natsien jättimäiset rakennusurakat. 17.35 Unelmahäät. 12.30 Rajavalvojat (S). 20.00 Ravintolat maailman laidalla. 18.02 Sekahaku Tarja Närhi. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 02.35 Wipeout USA. 12.40 Sisarvaimot. Kirjan on suomentanut Edwin Hagfors. 21.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 23.00 Elokuva: Inside Man. 12.15 Unelmahäät. 18.05 Remppa vai muutto Suomi. 03.05 Family Guy. 19.00 Simpsonit. 20.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 09.00 Nopea katsastus historiaan. Valamolainen sävelmä: Enkeli huusi armoitetulle (Kuoro/Juhani Matsi). 18.30 Syty rukoukseen Suomi. 02.02 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen. 06.45 Vaarallisen valtatien pelastajat. 00.02 Yöradio. 06.30 Aarrepaja UK. 10.00 Yle Uutiset. 13.10 TV Shop. 07.20 Rosa Nyman duo. 10.45 Asunnon metsästäjät. 07.50 Simpsonit. 20.00 Simpsonit. 09.05 Urheiluradio. 06.35 Hartaita säveliä. 14.00 Yle Uutiset. 21.50 Merisää. STAR CHANNEL 04.54 Lapin poliisit. 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 05.15 Lapin poliisit. 17.00 Puutarhan pelastajat. 19.00 Jääkiekon naisten MM: Välierä 1. 02.15 Wheeler Dealers. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 20.30 Herätys!. 12.00 Elokuva: Rio 2. 00.50 Ester vlog. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 13.30 Australian rajalla. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 23.05 Elokuva: The Guardian meripelastaja. 21.45 Latela Lauri ja superautot. 18.55 Extreme Sisters. 23.05 Kino Klassikko: Musta narsissi (12). 13.00 Suurmestari UK. 12.00 Lentoturmatutkinta – erikoisraportti. 03.25 Romuraudan valtiaat. 00.00 Poliisit 2022 (7). 08.55 Katso, kani loikkaa. 07.15 Arktiset vedet. 05.15 Herra on minun turvani. 21.00 Tavallinen murhaaja. 19.30 Simpsonit. 14.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 17.00 Moderni perhe. 19.00 Vedenalaiset arvoitukset. 20.07 Sää. YLE TEEMA & FEM 08.10 Superapulaiset. 17.30 Nasta raamis. 19.00 Elokuva: Kaiken teoria (7). 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Australian rajalla. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 17.40 Ikuisia kertomuksia. Pappi, kirkkotilaasiantuntija Mika K T Pajunen, Akaa. 13.45 Pyhä Henki tänään. 18.30 Leijonastudio. 01.30 Christian World News. 21.30 Leijonastudio. 15.30 Australian rajalla. 07.40 Arktiset vedet. Telemann: Sonaatti nokkahuilulle ja continuolle C-duuri (Battalia). 15.00 Australian rajalla. 11.00 Yle Uutiset. 21.00 Kino Klassikko: Villit gangsterit (7). 11.02 Mitä kuuluu, Suomi. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 07.05 Simpsonit. 09.55 Lentävä talo. 03.55 Naked Attraction. 07.30 Eurooppa ylhäältä päin. 03.00 Yle Uutiset. 13.00 TV7 Israel News. 11.30 Ensisilmäyksellä. 21.00 Snooker: MM-kisojen 1. 08.00 Etulinjassa. 01.35 LEGO Masters Australia. 16.00 Huippuhotellien pyörteissä. 06.30 Teletapit (S). 21.02 Urheiluradio. 06.10 Kirpputorikisa. 09.30 LEGO Masters Suomi. 08.25 Houstonin eläinpoliisit. 06.00 Kaltereiden takana. 08.15 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 06.00 Wheeler Dealers. 07.10 Romuautot rahaksi. 01.15 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 07.25 Simpsonit. 21.00 Mestarileipurit. AVA 04.40 MTV Uutiset Live. 07.45 Denver (S). 12.05 Uusi elämä etelässä. 01.30 Leijonastudio. 02.54 Yöradio. 13.02 Levylautakunta. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Yle Uutiset. 07.02 Sää. 18.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.35 Elokuva: Lumikki ja metsästäjä. 22.05 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 21.30 Fargo (16). 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Midsomerin murhat (12). 06.50 Aamuhartaus. 09.00 Passion for Jesus. 16.20 Francon jälkeen Alcántaran perhe (7). 15.02 Entisten nuorten sävellahja. 08.05 Onnen sävel. 14.30 Australian rajalla. 10.00 Jaksa paremmin. 08.30 Ostoskanava Tvins.com. 16.05 MasterChef Australia VIP. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 22.30 Syke (7). 17.10 Urheiluradio. 11.00 Snackmasters UK. 15.00 Pilanpäiten. 00.30 Tie on valmis!. 22.35 Kuoleman odotusta (S). 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.40 Kutsumus. 06.30 Kakkukuningas. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 21.20 Poppikoulu. ’’Kirkon usko kantaa’’ TM Maura Ihatsu, Ortodoksinen kirkko, Hämeenlinna kertoo epäilyksen olevan uskon luonnollinen ulottuvuus. 03.15 Sisarvaimot. 20.30 Latela Lauri ja superautot. 14.00 Australian rajalla. 21.30 TV7 Jerusalem uutiset. 05.15 Rajasota. 01.00 Raskaan kaluston pelastajat. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 Maailman herkullisimmat ruoat. 12.00 Isännän pöydässä. 16.00 Vuorien sankarit. Urkurina Marko Hakanpää. 16.00 Etulinjassa. 09.30 Houstonin eläinpoliisit. YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.45 Jääkiekkokierros 19.45 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 08.35 Totuus tai tehtävä (S). 11.10 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 06.55 Upea lihava elämäni. 10.33 Minun luontoni. 13.15 Toisenlaiset äidit. 18.00 90 päivää morsiamena UK. 06.25 Autohullut. 12.50 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 15.15 Musiikkikamari 15.30 8 klasaria 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause: Onko komiikan tekemisessä mikään pyhää, Niko Kivelä. KUTONEN 05.25 Valmistuksen salat. 09.03 Sisukkaat saamelaissiskot. 08.25 Ihmisiä Itämerellä: ’’Asiakkaat ovat aina hyvällä tuulella’’ Kauppalaivan kapteeni on toivottu ja odotettu vieras 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Osa alle kolmekymppisistä kokee, ettei elämällä ole merkitystä 13.00 Kare Eskolan Uudet levyt 14.00 Lukupiiri Tulusto & Kylmälä 14.45 Eilisen ääni: Opettakaa lapset luontoon 15.00 Radioteatteri esittää: Sanansaattajat 15/20. 16.10 Urheiluradio. 13.45 Syyttäjä Imma Tataranni (12). 08.10 Simpsonit. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Agatha Christie: Viimeinen juttu (12). 08.05 Top Gear. 18.30 Moderni perhe. 05.30 Sana ja rippi. 14.05 Maajussille morsian maailmalla. 11.00 Yle Uutiset. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. 13.55 Fitnesspäiväkirja 2023. kierros. 02.00 Syty rukoukseen Suomi. 10.00 Yle Uutiset. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.10 Latela Lauri ja superautot. 10.45 Bible Project. 12.38 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 20.00 Latela Lauri ja superautot. Geist: Vater unser, der du bist im Himmel (Franz Vitzthum, kontratenori, ja Les Escapades). Kanttorina Jouni Kuorikoski. 16.25 Kotikulmat kuntoon: Haastava remontti. 01.02 Levylautakunta. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Ufojen jäljillä Euroopassa. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.50 MasterChef Australia VIP. 03.45 Hetki ennen tuhoa. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 15.00 Massiiviset muutot. Saarnaajana kappalainen Timo Hanttu. 02.50 Wheeler Dealers. 20.30 Simpsonit. 13.05 Brittien ökyimmät myyntikohteet. 11.05 Maailman herkullisimmat ruoat. 14.15 Mars Hill Church. 19.39 Sportnytt. 15.05 Sinkkuillallinen. 22.00 Syke (12). 10.15 Asunnon metsästäjät. Sää 07.00 Yle Uutiset. 23.00 Joonas Kelottijärvi Poromies ja evankelista. 11.00 Uskontäyteistä. 10.05 Remppa vai muutto Australia. 19.00 Frendit (S). 16.00 Family Guy. 05.40 Lapin poliisit. Televisio ja radio p. TLC 06.05 Saitureiden säästövinkit. 13.30 Australian rajalla. 16.05 Sinkkuillallinen. 06.00 Minikoti paratiisissa. 03.50 Family Guy. 10.00 Ostoskanava Tvins.com. 11.00 Anne ja Anders Euroopassa. 11.30 Simpsonit (7). 07.40 Upea lihava elämäni. 14.40 Yö autiolla vuorella ja Sibeliuksen lauluja. 13.00 Yle Uutiset. Znamennisävelmä: Kristus nousi kuolleista Nouskoon Jumala (Turun ortodoksisen kirkon kuoro/Pasi Torhamo, sekä Jopi Harri ja Matti Torhamo, laulu). Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 21 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset 06.02 Aamusoitto. 16.45 Valioliiga: Chelsea Brighton. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 22.45 Uusi Kino: Grab them (12). 15.00 Family Guy. 06.40 Simpsonit. 16.30 Family Guy. 17.25 Nuorisourheilu puntarissa. 17.05 Plus-kokoinen elämäni. 10.30 Leijonan luola USA. 01.20 Hudson & Rex (12). 10.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. TV7 05.00 TV7 Israel News. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00 Simpsonit (12). 07.50 Merisää. 02.10 This Came Out of Me. 12.05 Urheiluradio. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Aarrepaja UK. 18.00 Ehtookellot: Haukiputaan kirkon kellot 18.01 Iltahartaus. Bashmakov: Naiset, jotka Marian kanssa olivat (Ortodoksinen Kamarikuoro/Juhani Matsi, ja Jaakko Olkinuora, baritoni). 02.40 Simpsonit. Bach: Konsertto uruille G-duuri (Kari Jussila, Lohjan kirkon urut). 15.20 LEGO Masters Suomi. 21.00 Elokuva: Eddie the Eagle. 10.05 Mitä kuuluu, Suomi. Sää 07.00 Yle Uutiset. 12.45 Kadonneet USA. 13.30 Sana ja rippi. 21.00 Subleffa: The Predator. 13.45 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 19.20 Lenan matkassa. 11.30 Yliluonnollista. 18.50 Merisää. 23.00 Ennen elokuvaa: Musta narsissi. TV5 04.55 Asunnon metsästäjät. 18.15 Rillinallen etsivätoimisto (S). 09.30 Ruotsin rajavartijat. 06.15 Mars Hill Church. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Melina Mäkelä 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny 22.00 YleX Throwback (u) 00.00 YleX Lauantai-ilta 02.00 Yöradio 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show. 17.00 Vuorien sankarit. 15.00 Asuntoflippaajat triplaavat. 21.00 Christoffer Strandberg Show. 20.00 Nyt jos koskaan (S). 05.30 Hawaii Life. Kreikkalainen sävelmä Degtjarjov Starorusski: Ylösnousemisen päivä Voskresenija den (Turun ortodoksisen kirkon kuoro/Pasi Torhamo). SUB 04.00 Panttilainaamo. Kajaanissa kainuulaisuutta ja sen historiaa pohtii professori Reijo Heikkinen, joka on kirjoittanut lukuisia teoksia Kainuun luonnosta, matkailusta ja ihmisistä. 09.00 Ennätystehdas. 01.50 Elokuva: Metsästäjä ja talvinen taistelu. 18.00 Christian World News. 23.00 Jääkiekon naisten MM: Välierä 2. 13.00 Australian rajalla. 12.35 Valmistuksen salat. 11.00 Ortodoksinen liturgia Ylienkeli Mikaelin kirkosta Mikkelistä. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 13.30 Donal Skehan: Terveelliset herkut. 14.30 Australian rajalla. Liturgina pastori Hanne Tuulos. 20.02 Urheiluradio. 15.20 Richard E. 11.05 Uusi elämä etelässä. 19.00 Äärimmäinen selviytyjä. 03.10 Hudson & Rex (12). 13.50 TV Shop. 11.00 Simpsonit (7). 15.10 Katujen kaaharit. Yle Radio 1:n kuuluttaja lukee jatkoluentana Jules Vernen kaksiosaista romaania Maasta kuuhun ja Kuun ympäri. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Master Cleaners Suomi. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. Maailmankuva avartuu, sivistys kasvaa ja historia valottaa tulevaisuutta. 01.00 Sugar Babies. 03.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 13.15 Herra on minun turvani. 18.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset 07.05 Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Minne Rinne vie: Keitä olivat Kainuun jättiläiset. 19.30 Frendit (S). 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 23.00 Syke (7). 18.00 Moderni perhe. Fontana: Sonaatti nro 2 viululle ja continuolle (Rachel Podger, viulu, ja Marcin Swiatkiewicz, cembalo). 16.30 Jumala puhuu. 17.30 Moderni perhe. HERO 12.30 Toisenlaiset äidit. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 00.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 08.30 Jumala puhuu. 19.00 Koti koiralle. 14.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 15.20 Rosa Nyman duo. 06.20 Minikoti paratiisissa. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 10.30 1+5 tytärtä. FRII 04.25 Melkein täydellinen rikos. 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Sävel on vapaa / 09 144 800 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu
Pankais poiketen LASSI PUHTIMÄKI Lyhyesti p Poutaista mutta yöpakkasia: Sää on Suomessa viikonloppuna aurinkoinen ja poutainen, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Turuntie 1, Forssa klo 12. Opettaja Sofia Rauhaniemen avustuksella näytelmästä löytyi opettavainen puoli. . J.A.L.O. Nuorisoseura Auralta saatiin äänentoisto, Forssan teatterilta puvustusta ja Pienen teatterikoulun tukiyhdistys mahdollisti valotekniikan ja sponssasi pitsat ja kebabit lounaaksi. Kansanedustaja Teemu Kinnarin tilalla (Soramäentie 1, Hollola) klo 10–15. – Sisältä löytyy tärkein. Perjantai oli kokeneimmillekin harrastajille suuri päivä, sillä Lumikuningatar-näytelmää oli valmisteltu yli vuoden verran. Kolmikolle oli entuudestaan tuttu tarina Kai-nimisestä pojasta, jonka sydämeen joutuu taikapeilin sirpaleita. Esittäjistä näytelmä on jännittävä ja hauskakin. Koko ajan melkein tapahtui jotakin, Syrjälä arvioi. p Ajassa 22 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 SUDOKUN RATKAISU 8 9 7 4 2 1 6 5 3 5 1 6 7 3 8 4 2 9 2 3 4 9 6 5 8 7 1 1 6 8 5 4 2 9 3 7 3 7 5 8 9 6 2 1 4 9 4 2 3 1 7 5 6 8 4 5 9 6 7 3 1 8 2 6 2 3 1 8 9 7 4 5 7 8 1 2 5 4 3 9 6 Lumikuningatar opettaa, että ystävät eivät petä Kiti Salonen L umikuningattaren koululaisnäytös päättyi Auran Pirtillä kaksiin aplodeihin. Forssassa klo 7-14. Matkalla hän kohtaa monenlaisia kulkijoita, kuten taikurin (Aida Kantonen). Portaan koulun Iida Syrjälä, 10, Peppi Niittymäki, 10, ja Jenny Korpi-Seppälä, 9, seurasivat hipihiljaa penkissä istuen, kun Pienen teatterikoulun Tammelan Anonyymit -ryhmä esitti klassikkonäytelmän. p Keikka. p Puistojuoksu. Valkeaniemen pirtillä (Valkeaniementie 1, Tammela) klo 17–21. Sohlojen tahdissa Susikkaan kylätalossa (Susikkaantie 604, Tammela) klo 20. Monte Criston kreivi Forssan teatterissa klo 14. Öisin lämpötilat laskevat viikonloppuna koko maassa pakkaselle.. p Teatteri. Anonyymit ovat 10–12-vuotiaita teatterinharrastajia. Gerda (Iina Lahti) etsii näytelmässä Lumikuningattaren linnaan joutunutta ystäväänsä. Tammelan Anonyymit -näytelmäryhmä tietää, ettei teatterissa diivailla. Erkki Liikanen 80 vuotta -juhlakonsertti Tammelan kirkossa klo 15. – Tykkäsin aika paljon. Ryhmä on aivan superihana. Lindholm kiittelee apua tulleen monesta suunnasta. Valtaosa nuorista jatkaa teatteritaiteen perusopetuksessa, ja Lindholm uskoo, että ryhmäläisiä nähdään tulevina vuosina myös Rauhaniemen kesäteatterissa tai Forssan teatterissa. p Makkaratarjoilu. p Kiitoskahvit. – Olemme opetelleet, että jos tulee moka, kaverit auttavat. Lauantaina ja sunnuntaina lämpötila nousee maan eteläja länsiosissa 10–12 asteeseen. Ohjaaja Kirsi Lindholm rauhoitteli, ettei senkään suhteen ole huolta ja hätää. AKR 5v ja Matti 50v (Hämeentie 31, Forssa) klo 10–14. Gerda-ystävä etsii hänet Lumikuningattaren linnasta ja sulattaa kyynelillään sirpaleet pojan sydämestä. Vaihtoehtoja näytelmäksi oli kolme: Tuhkimo, Kaunotar ja hirviö ja Lumikuningatar, joka voitti äänestyksen melkein yksimielisesti. p Makkaratarjoilu. Luvassa oli vielä toinen näytös Tammelan koululaisille ja illalla yleisönäytös. Näyttämöllä vilahti variksia, kyläläisiä, rosvoja ja kukkasia. Lähtö kävelylle Forssan museolta klo 11, paluu noin klo 11.45. Ei tarvitse näytellä koko ajan saman vastanäyttelijän kanssa, Janina Hirvonen, 11, perusteli. Aamun ensimmäisen näytöksen päätyttyä Anonyymit-ryhmä vetäytyi takahuoneeseen syömään suklaakonvehteja ja riisikakkuja. Korpi-Seppälään teki vaikutuksen toteutus ja erityisesti musiikki. Johanna Häggman tarjoaa kahvit Forssan torilla alkaen klo 10. – Näytelmässä on paljon rooleja (noin 30) ja siinä pääsee näyttelemään kaikkien kanssa. Aida Kantonen, Venla Rauhala ja Henna Virtanen tankkasivat takahuoneessa välipalaa ennen toisen koululaisnäytöksen alkua. p Sunnuntaitanssit. Samalla juhlistettiin myös kauden päättymistä. Sirkus Finlandian esitykset Forssan Pilvenmäellä (Pilvenmäntie 7) klo 13 ja 17. p Sirkus. Koko perheen Forssa 100 -kävely kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen kanssa. Auto-Kehä oy (Tölönkaari 1, Forssa) klo 9–14. Henna Virtasella, 10, oli näytelmässä peräti viisi roolia. HUOMENNA p Kävely. – Iltaesitys on pahin, kun sukulaisia tulee katsomaan, Lumikuningatarta näytellyt Venla Rauhala, 10, jännitti. p Kiitoskahvit. Monte Criston kreivi Forssan teatterissa klo 14. Teatterin tekemisessä on tärkeää puhaltaa yhteen hiileen, kukaan ei diivaile. Jos tulee moka, kaveria autetaan. p Huutokauppa. Forssan seudun Muistin toimistolla, HAMK Forssa (Wahreninkatu 11 D) klo 13–16. p Konsertti. Jone Pineland’s Melancholy Monsters Värjärillä (Wahreninkatu 11, Forssa). – Koululaisnäytökset edistävät taidekasvatusta ja tuovat teatteritaidetta näkyväksi myös sellaisille lapsille, jotka eivät välttämättä muutoin pääse teatterielämyksiä kokemaan. Ystävyys ja sydän eivät petä. p Teatteri. TÄNÄÄN p Tori. – Voi kunpa tämä ei vielä loppuisi, Pinja Andersson, 11, ja Aida Kantonen, 11, harmittelivat kesätauon alkua. – Välissä on toki tehty paljon muutakin: harjoiteltu teatteritaitoja ja kirjoitettu itse jouluksi näytelmä, Lindholm kertoi. Anonyymit huomasivat näytelmää valmistellessaan, ettei se ollut ihan yksinkertaista: koko kööri pääsi harvoin koolle ja Auran Pirtin näyttämölle voitiin nousta harjoittelemaan vasta, kun sieltä oli raivattu pois tuolit ja pöydät. Forssan Lehden puistojuoksu ja -kävely Vesihelmeltä klo 12. Paras heidän muokkaamansa kohtaus on, kun prinsessa saa kosioviestejä Snäpissä. Heistä osa ollut mukana Wahren-opiston teatteritaiteen perusopetuksessa muutaman kuukauden, osa jo kolme vuotta. Teatterikokemus oli tärkeä myös katsomossa istuneille koululaisille. p Avoimet ovet. p Tanssit
18.02 SUOMI TÄNÄÄN Sää on poutainen ja laajalti selkeä, kaakossa sää on osin puolipilvinen. 28: 20 LAUANTAI 15. Pimeä päättyy klo 5.20 ja alkaa klo 21.33. SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 23 Ajassa p FINGERPORI VIIVI JA WAGNER JERE ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 Maaliskuu Huhtikuu 2023 -25.0 -15.0 -5.0 5.0 15.0 14 17 20 23 26 29 1 4 7 10 Maaliskuu Huhtikuu 2023 2 4 6 8 La Bangkok 37 Berliini 12 Bryssel 14 Eilat 29 Kairo 31 Kööpenham. 12 Las Palmas 20 Lontoo 14 Malaga 24 Lissabon 24 New York 17 Oslo 11 Pariisi 14 Peking 21 Pietari +9 Rooma 16 Tallinna 10 Tokio 16 Tukholma 12 Su 32 12 11 33 32 12 20 15 21 28 19 13 16 22 13 18 12 22 13 Ma 32 13 14 33 35 11 20 15 20 29 15 15 16 24 11 19 10 18 13 14.4. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 4 6 3 5 7 3 8 2 7 6 8 5 9 7 8 2 1 3 5 6 8 9 7 1 2 9 7 2 9 Nimipäivät Tänään: Linda, Tuomi Huomenna: Patrik, Jalo Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 6.08 ja laskee klo 20.45. Tuuli on heikkoa tai kohtalaista, etelässä puuskissa navakkaa. klo 15 °C +8 8 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 14.4. La Forssa 10 Helsinki +8 Hämeenlinna 10 Iisalmi +8 Imatra +7 Joensuu +7 Jyväskylä +9 Kouvola +9 Kotka +6 Kuopio +7 Lahti +8 Lappeenranta +8 Mikkeli +8 Oulu +7 Rovaniemi +8 Savonlinna +6 Seinäjoki 10 Tampere +9 Turku 12 Utsjoki +5 Vaasa 10 Varkaus +7 Su 12 10 12 +9 10 10 11 11 +7 10 11 11 10 +9 +8 +9 12 12 13 +6 11 10 Ma 11 +8 10 +8 11 +9 +8 11 +9 +8 11 10 10 +4 +9 +8 11 +9 13 +5 +7 +8 Ti 15 12 14 11 13 10 12 14 11 12 15 13 12 12 11 +9 15 14 15 +5 14 11 Ke 17 14 17 14 14 13 15 16 +9 13 17 15 15 10 12 11 17 16 17 +6 14 14 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 13.4. 8,4 mm Kaskinen +5 +3 +7 +7 +6 +6 +7 +8 +7 +6 10 +9 10 6 4 4 8 6 2 3 3 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 10 4 11 3 10 4 10 4 10 5 11 4 12 2 13 2 12 2 11 2 12 2 13 2 11 2 11 2 12 2 10 2 11 3 12 2 Havainnot Jokioinen 14.4. °C -14,3 Inari Väylä Lämpimintä 13.4. klo 15 °C +11,4 Salo Kylmintä 14.4.2022 °C -11,7 Kilpisjärvi Lämpimintä 14.4.2022 °C +8,5 Punkaharju Sateisinta 12.4. HUHTIKUUTA. Päivän sana Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Matt. Lämpötila päivällä on 6 ja 12, Lapissa 3 ja 8 asteen välillä. Yöllä on pakkasta
Kaksi kassalipasta varkaille Someron sairaalan suojista Forssan Lehti 14.4.1963 400 nykymarkan saalis joutui varkaiden käsiin eilisen vastaisena yönä Someron sairaalassa, jossa ryöväysmielessä liikuskelleet henkilöt olivat ilmeisesti varsin hyvin perillä sairaalan sisäisestä rakenteesta. Tätä tietä käyttäen varkaat olivat edenneet poliklinikkaosastolle ja anastaneet täältä 3x25 sentin suuruisen teräksisen lukitun kassalippaan. – Sika on viisas ja siisti eläin, tarpeillaan se käy aina ulkona ja tietyssä paikassa pihan perällä. Esteri maiskuttaa iloisesti oikeastaan kaikkea, mutta parhaiten sille maistuvat puuro, salaatit, vihannekset ja hedelmät. – Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään. Ilman sitä Esteri ei voi olla onnellinen, Nieminen tietää. Topi, Tahvo, Elvis, Tauno ja isäntä Emppu sen sijaan makoilevat sohvalla mielellään. Soitin heti Empulle töihin ja sanoin, että kuules, nyt meillä on sika. Muutamaa ensimmäistä kuukautta lukuun ottamatta se on elänyt elämänsä Jyväskylässä Keljonkankaalla Emppu Niemisen ja Aulikki Arkon perheessä muiden mukana. Automyyjänä, juontajana ja imitaattorina monelle jyväskyläläiselle tutuksi tullut Jarmo ”Emppu” Nieminen avaa varovasti ulko-oven ja viittelöi peremmälle. Ja jos Aulikki Arkko ja Emppu Nieminen haluavat lähteä lomailemaan ilman Esteriä, pitää hoito järjestää Esterille ja tietysti myös muille perheen eläimille. – Eläimen kiintymystä ei voi ostaa. Esteri on repinyt kaikki petivaatteensa, mutta Nalle Niemistä ei koskaan, Arkko kertoo. p Uutiset. – Esteri. Huutoa saattaa tulla ainoastaan ruokakupeilla, Arkko kertoo. Mutta olemme Empun kanssa eläinrakkaita, ja Esteristä on tullut meille tärkeä siinä missä koirista ja kissoistakin. Me kylvetämme Esteriä, leikkaamme tarpeen mukaan sen sorkkia, harjaamme sen jouhia, rapsuttelemme sitä. Emppu luuli ensin kuulleensa väärin, mutta Esterin nähtyään hän totesi, että kyllä se nyt on varmaan pidettävä, Aulikki Arkko kertoo. Matka sinne taittuu pakettiauton kyydissä ja järven yli lautalla. Minipossu Esteri täytti juuri 7 vuotta. Ja se tökkii meitä kärsällään – joka on muuten kova. – Esteri oli hirvittävän suloinen, mutta se ei suostunut ensin nukkumaan kuin vartin pätkissä. – Se söisi varmaan niin paljon että halkeaisi, jos sille antaisi. – Esterin sivuilla kerrotaan toisista välittämisestä ja ystävyydestä. Lapset asuvat jo omillaan, mutta kotona eläinkavereita Esterillä riittää: saksanpaimenkoirat Topi ja Tahvo sekä kissat Elvis ja Tauno. 040 457 8021 Minna Aaltonen .............. 050 342 6610 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi Tilaaja, ota sovellukset käyttöösi! forssanlehti.fi/ sovellus Anni Kettunen M ennään hiljaa sisään, Esteri on vielä päiväunilla. – Näin se varmasti on. Esteri nukkuu omassa sängyssään eteisessä, muutoin se saa kulkea kotona vapaasti. Toiseen lippaaseen oli jätetty 15 nykymarkkaa ja toiseen 15 penniä 400 nykymarkan hävitessä varkaiden huostaan. Rakkaus kesti myös silloin, kun minipossu alkoi kasvaa pikkupossuksi, possuksi ja sitten isoksi possuksi. Kesäisin Esteri pääsee myös lomailemaan ihan oikealle mökille ja vieläpä saareen. Kahdelta eri osastolta oli nimittäin viety kassalippaat, jotka oli murrettu auki. Samanlainen lipas oli anastettu myös poliklinikkahuoneen vastapäätä olevasta röntgenhuoneesta. Mutta Esterin kohdalla kyse ei ollut minipossubuumista. Entinen minipossu, nykyinen 77-kiloinen possu on erikoinen ja toden totta harvinainen lemmikki omakotitalossa. Takaovelta johtaa käytävä kellarikerrokseen, josta edelleen pääsee ylös vastaanottohuoneistoon ja täältä poliklinikkaosastolle. Ja sovittiin myös, että jos ongelmia ilmenee, possu palautetaan takaisin sen alkuperäiseen kotiin Tervoon. Ensimmäiset yöt nukuin sen vierellä lattialla, silitin sitä ja lauloin kaikki laulut Putte-possusta joulutonttuun. Täytekakkukin maistuu. Esteri nukkuu omassa sängyssään yhdessä unikaverinsa Nalle Niemisen kanssa. Varas tai varkaat olivat päässeet sairaalaan takapihan puoleisesta ovesta, joka ilmeisesti oli auki, sillä ovessa ei havaittu murtautumisen jälkiä. – Lahja luovutettiin erään koulutuspäivän yhteydessä. 60 VUODEN TAKAA Esteri ei yritäkään kiivetä sohvalle tai muiden sänkyihin. Sen turvin olimme Empun kanssa aurinkolomalla etelässä. – Viime jouluna saimme lapsilta lahjaksi ”palvelusetelin”. – Pakuun ja lautalle Esteri siirretään sille valmistetussa kuljetushäkissä, jonka alla on pyörät, Emppu Nieminen kertoo. Se pitää ansaita. Se viestii myös kehopositiivisuuden sanomaa: Esteri ei liho vaan kasvaa pituutta. Hän myös paljastaa, että Esteri taisi ehkä kuitenkin kiintyä voimakkaammin Emppuun. Totuttelu uuteen kotiin oli molemmille osapuolille hivenen työlästä. Esteri osaa myös loukkaantua, kerran se käänsi selkänsä ja tuijotti seinää varmaan tunnin. – Ja sitten aamujuusto. Aamujuusto pitää Esterin onnellisena 7-vuotias ja 77 kiloa painava entinen minipossu kulkee kotonaan muiden mukana. Lippaat oli tosin palautettu paikoilleen, mutta niissä olevasta savesta ja heinänjätteestä päätelleen ne oli käyty takapihalla tiirikoimassa auki. KAUPPALAUANTAI! klo 9-14 AUTO-KEHÄ OY Forssa Tölönkaari 1 Terve tuloa ! LUONTO ja LEMMIKIT PEITTOJAKELUSSA keskiviikkona 19.4. Toistaiseksi ei ole tietoa teon suorittajasta tai siitä, oliko tällä yöllisellä ryöväysretkellä mukana useampia henkilöitä. AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 17.4. Ja ”napostelu on nastaa puuhaa” on yksi Esterin tärkeimmistä sloganeista, Aulikki Arkko kertoo. Esteri on tykätty. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Mirka Willman ................. Facebook-tilillä on yli 10 000 seuraajaa. Silloin ajattelin, ettei tästä tule mitään. Esterin kuljettaminen on kuitenkin sen verran työlästä, että huvireissuja ei ihan kauheasti tehdä. Ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä – pienen alkuhämmennyksen jälkeen. – Se on aina ollut enemmän hänen peräänsä. Esteri tuli taloon lahjana, kun lastensuojelualalla yrittäjänä työskennellyt Arkko sai sen syntymäpäivälahjaksi työtovereiltaan. Esterin kasvattajalle piti vakuuttaa, että possu päätyy hyvään kotiin. Viimein Emppu kaivoi kaapista vanhan lelun, Nalle Niemisen kaveriksi ja niin Esteri alkoi nukkua. – Otimme selvää, millainen eläin sika on, mitä se tarvitsee, kuinka sitä hoidetaan. Ihan yksinkertaista possun hankkiminen lahjaksi ei ollut. Vuosien mittaan olemmekin oppineet possuista valtavasti, Nieminen ja Arkko kertovat. 24 Forssan Lehti Lauantaina 15.4.2023 15.4. Herkkuja ovat letut ja voisilmäpullat. – Sekä yksi Multivita Juniori Mix -tabletti illalla, Emppu Nieminen täydentää listaa. Se on käynyt vierailemassa erilaisissa tilaisuuksissa ja muun muassa vanhusten palvelukodeissa. – Kesäisin sillä on käytössään myös pikku mökki pihan perällä. Eteisessä kuuluu tuhinaa ja siellä päivänsankari vetää sikeitä omassa sängyssään. Ja ihan kamalan kovaääninen sika. Tulehan katsomaan, keitä tuli kylään, Emppu Nieminen herättelee perheenjäsentä