Myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat sen sijaan voivat muuttaa sinne, minne haluavat. elämä 12 . Silloin hiljalleen kerrytetyn sijoitusvarallisuuden osinkojen pitäisi kattaa elämisen kulut. Moni Forssan vastaanottokeskuksen asukkaista on halunnut jäädä Forssaan. KUVA: Tapio Tuomela . . . uutiset 8 Lasi muotoutui Veetin käsissä Veeti salminen puhalsi lasimaljakon kuin ammattilainen. Kun nuori mies sai putken huulilleen alkoi tulosta syntyä välittömästi. – Olen puhaltanut ennenkin, Veeti paljasti ennen urakkaansa. kerran järjestetty Nuutajärvipäivä innosti 6-vuotiasta Veeti Salmista kokeilemaan lasinpuhallusta. Esimerkiksi Forssan ensimmäiset kiintiöpakolaiset saapuvat syksyllä. 40. . Forssan seudun kunnat ovat tehneet ely-keskusten kanssa sopimuksia kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. . uutiset 10 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi maanantai 16.5.2016 • N:o 129 loUnAis-hämeen mAAKUnnAllinen äänenKAnnATTAJA | PerUsTeTTU VUonnA 1917 | www.ForssAnlehTi.Fi. Hämeen ely-keskuksen työvoimapalveluasiantuntijan Anita Salosen mukaan kiintiöpakolaisten kuntapaikoissa on lähinnä kyse siitä, että tyhjiin asuntoihin saadaan asukkaita. . uutiset 2 Tyhjiin asuntoihin elämää Forssamarketista saadut opit kantavat edelleen uutiset 7 rahoitusmuutos riepoo yliopistoja • Yliopistot käyvät neuvotteluja ministeriön kanssa harkinnanvaraisesta rahoituksesta. Jos taivaalta sataa vettä, saadaan nyt myös kirvoja Asteroidi nimettiin 18-vuotiaan Petteri Timosen mukaan Verstappenista kaikkien aikojen nuorin F1-voittaja Venäjä ei niele Ukrainan viisuvoittoa UUTiseT 6 UUTiseT 11 UrheilU 16 AJAssA 22 Kohti taloudellista vapautta • Jarmo Vestola, 32, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta alle viisikymppisenä.
Lähes kaikki Kanta-Hämeen kunnat ovat tehneet sopimuksen ely-keskuksen kanssa pakolaisten vastaanottamisesta ja kuntapaikoista. Pirkanmaan ely-keskus on tehnyt sopimuksen Urjalan kanssa. anita salosEn mukaan kuntien ja elyn välisissä sopimuksissa on kyse kuntapaikkojen ja kotouttamisen lisäksi myös kustannuksista. Koska auto oli otettu luvatta käyttöön, 15-vuotiasta epäillään kortitta-ajon lisäksi auton käyttövarkaudesta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Monet myönteisen päätöksen saaneet ovat jääneet Forssaan. Asiaa tutkitaan muun muassa murhan yrityksenä. Turvapaikanhakijat taas ovat vapaita liikkumaan sen jälkeen, kun he ovat saaneet oleskeluluvan, joten heille on vaikea määritellä tiettyä kiintiötä. –?Sopimus on vielä lautakuntakierroksella. Elyn näkökulmasta olennaista sopimusten teossa on kotouttamispalveluiden laadukas toteuttaminen. –?Uskon, että tyhjillään olevat vuokra-asunnot täyttyvät, mutta sitä on vaikea sanoa, pysyvätkö oleskeluluvan saaneet täällä tulevaisuudessakin. Hän laskee, että Forssan kuntasijoituspaikkojen määrä on jo ylittynyt ja tulee vielä kasvamaan. Myönteisen päätöksen saaneiden joukossa on ollut sekä yksin tulleita että perheitä. –?Todennäköistä on, että jossain vaiheessa pakolaistaustainen henkilö muuttaa kaupunkiin, Suikkanen summaa. Yksi mopoista jäi jumiin kiskoille, kun Pendolino Kuopion suunnasta lähestyi Pieksämäen asemaa, kertoi viestintäpäällikkö Mika Heijari VR:stä. Poliisin mukaan 15-vuotiaalla kuljettajalla oli kyydissään neljä matkustajaa, hekin kaikki alaikäisiä tyttöjä. –?En pidä asiaa sen luokan kysymyksenä, että kansanäänestys pidettäisiin. Tutkintavastuu on keskusrikospoliisilla. Poliisi tiedotti asiasta sunnuntaina. 5 henkilöä Hämeen ely-keskus on tehnyt sopimuksen pakolaisten kuntasijoituspaikoista Humppilan Forssan Jokioisten ja Tammelan kanssa. 8 henkilöä 1 PERHE yht. Siellä on tehty hyvää yhteistyötä vastaanottokeskuksen ja kunnan välillä ja tarjottu asuntoja, Salonen kehuu. Jos kunnalla on sopimus ely-keskuksen kanssa, kunta voi hakea valtiolta korvauksia pakolaistaustaisista kuntalaisista. Kuntasijoituspaikka tarkoittaa käytännössä sitä, että kuntien tyhjeneviin kerrostaloihin saadaan elämää. . Stt ilkivalta viivästytti junia sunnuntaina Ilkivalta viivästytti VR:n mukaan Pieksämäen kautta kulkeneita junia sunnuntaina. –?Ensimmäiset kiintiöpakolaiset tulevat syksyllä, Leskinen lisää. Ulla Jäske Urjala/Somero Urjala on jo tehnyt sopimuksen Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa. Stt Uutiset maanantaina 16. –?Moni myönteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on jäänyt esimerkiksi Forssaan asumaan. SPR:n Forssan vastaanottokeskuksen johtajan Leena Uskelinin mukaan viime vuonna maahan tulleiden päätösten pitäisi olla valmiina elokuun loppuun mennessä. Forssan kaupungin työllisyysja hyvinvointipalvelujen päällikkö Jaakko Leskisen mukaan kaupunkiin on jo jäänyt 14 oleskeluluvan saanutta turvapaikanhakijaa. Vastustus Voisi tulla kaupungille kalliiksi. –?Kyse on käytännössä asunnoista, Salonen miettii. Heidän mielestään somerolaisilta pitäisi kysyä heidän mielipidettään pakolaisten vastaanottamisesta. Viivästykset koskivat intercityjunaa 77 Helsingistä Kajaaniin, Pendolino-junaa 75 Kouvolasta Kuopioon ja Pendolino-junaa 7 Helsingistä Joensuuhun. 15-vuotias tyttö narahti auton ratista nokialla Alaikäinen tyttö jäi kiinni auton ratista lauantai-iltana Nokialla. 5 henkilöä EI VIELÄ PÄÄTÖSTÄ EI VIELÄ PÄÄTÖSTÄ 1 PERHE yht. –?Tilanne on kokonaisuutena hyvä. Keskuksessa on tällä hetkellä 204 turvapaikanhakijaa. Täällä on tykätty olla, Uskelin kehuu. Alustavan sopimusluonnoksen mukaan Someron kaupunki ottaisi vastaan kolmen vuoden aikana vuosittain kymmenen pakolaista. Elyn ja kuntiEn väliset sopimuspaikat koskevat kiintiöpakolaisia eli pakolaisleireiltä Suomeen saapuvia. Asiasta ilmoitettiin poliisille. Kunta on valmis ottamaan vastaan kaksi pakolaisperhettä vuosittain. ”Moni myönteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija on jäänyt esimerkiksi Forssaan asumaan.” AnitA SALonen Soile Toivonen Kuntasijoituspaikat vuosittain FORSSA TAMMELA JOKIOINEN SOMERO HUMPPILA URJALA YPÄJÄ 2 PERHETTÄ n. Keskimäärin junat viivästyivät 30 minuutista tuntiin. Stt Partion kimppuun hyökänneiden aseina puukko ja miekka Kaksi miestä hyökkäsi lauantaina iltapäivällä poliisipartion kimppuun teräasein varustautuneina Joensuussa, kertoo Itä-Suomen poliisi. toukokuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. 10?16 henkilöä 5 KIINTIÖPAKOLAISTA + 5 TURVAPAIKANHAKIJAA (lisäksi varaudutaan 5 ylimääräiseen) 2 PERHETTÄ yht. Toinen puolestaan uhkasi partiota miekalla ja löi sillä poliisiautoa tuulilasiin ja konepeltiin. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. Somerolla mietitään vielä Ulla Jäske Lounais-Häme Arvion mukaan noin 15?000 pakolaista tarvitsee tänä vuonna kuntasijoituspaikan. Valtion maksamat korvauksethan jäävät saamatta, jos kuntaan sittenkin muuttaisi pakolaistaustainen henkilö. FL Kuntasijoituspaikka on abstrakti käsite . Toisaalta se, ettei sopimusta tehdä, voi olla ikään kuin omaan jalkaan ampumista. Poliisi muistuttaa, että tieto alaikäisen tekemistä rikoksista menee aina paitsi vanhemmille myös sosiaaliviranomaisille. HämEEn Ely-kEskus on tehnyt sopimuksen kaikkien muiden Kanta-Hämeen kuntien kanssa paitsi Ypäjän ja Hattulan. Poliisipartio käytti paprikasumutetta miesten taltuttamiseen. Salonen sanoo, että toisaalta hän ymmärtää pienen kunnan, kuten Ypäjän, jättäytymisen sopimuksen ulkopuolelle, koska pienempiin kuntiin ei välttämättä muuteta. –?Pieksämäen ratapihalla oli nuorisoa kiipeilemässä työkoneiden päällä ja ajelemassa mopoilla. Poliisin mukaan toinen epäillyistä yritti lyödä poliisimiestä puukolla, mutta tämä sai väistettyä iskun. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että sopimus kannattaa tehdä, kaupunginjohtaja Sami Suikkanen sanoo. Tilanne sattui Kauppakadun ja Siltakadun risteyksessä, kun partio oli selvittämässä Vapaudenpuistossa sattunutta epäiltyä pahoinpitelyä. –?Myös sosiaalija terveyspalvelut sekä tulkkauspalvelut täytyy järjestää. Teosta epäillään 23-vuotiasta joensuulaismiestä ja 21-vuotiasta liperiläismiestä. Someron sopimus VarsinaisSuomen elyn kanssa on vielä allekirjoittamatta lisäselvitysten takia. Tapaus huomattiin valvontakameroista, ja juna pysäytettiin ilman vahinkoja. Tosin Hämeen ely-keskuksen työvoimapalveluasiantuntijan Anita Salosen mukaan kuntapaikka on abstrakti käsite. Forssan vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijat ovat saaneet vasta muutamia oleskelulupapäätöksiä. Kolme somerolaista perussuomalaista teki viime valtuuston kokouksessa aloitteen, jossa ehdotettiin kansanäänestystä. Kunta on velvollinen järjestämään kuntalaisille, myös maahanmuuttajille, palvelut
Hänen mielestään 12 kuukauden pitäisi riittää. Erilaiset työaikajärjestelyt lisäävät vaikeuskerrointa. –?Sen ei pitäisi olla ongelma. 5 henkilöä EI VIELÄ PÄÄTÖSTÄ EI VIELÄ PÄÄTÖSTÄ 1 PERHE yht. Vaikeina aikoina kohtuuden on oltava kunniassa, sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho, kun hallitus torstaina esitteli linjauksiaan. 5 henkilöä Hämeen ely-keskus on tehnyt sopimuksen pakolaisten kuntasijoituspaikoista Humppilan Forssan Jokioisten ja Tammelan kanssa. Neuvottelusuma ajoittuu kuun loppuun Kilpailukykysopimuksen uusin takaraja uhkaa tulla liian nopeasti vastaan. Työntekijäpuolella 24 tunnin lisäys jyvitettäisiin mielellään vuoden kaikille työpäiville, viikoille tai kuukausille. Maanantain aamupäivän aikana sateet kuitenkin siirtyvät länteen sekä Pohjanmaalle, kerrottiin Ilmatieteen laitoksesta sunnuntaina. Uusissa sopimuksissa pörssiyhtiöissä ja pörssiyhtiöihin rinnastettavissa listaamattomissa yhtiöissä irtisanomisajan palkan ja erokorvauksen yhteenlaskettu suuruus ei saisi ylittää 12 kuukauden kiinteää vuosipalkkaa. Jonkinlainen irtisanomiskorvaus toimitusjohtajalla täytyy ymmärtää, koska hänellä ei ole minkäänlaista irtisanomissuojaa. Näkemykset varsiNkiN työajan pidentämisestä eroavat vielä huomattavasti. Palvelualojen ammattiliitto PAM on hyvin tiukka siitä, että työajan pidennys ei saa koskea osa-aikaisia. Työnantajapuoli toteuttaisi pidennyksen mieluiten kokonaisina työpäivinä, esimerkiksi lyhentämällä pisimpiä lomia tai muuttamalla loppiainen ja helatorstai työpäiviksi. Lapissa taas on aamulla etelästä alkaen jälleen pilvisempää ja paikoin sadetta lähinnä Eteläja KeskiLapissa. –?Tässä on olemassa riski, että neuvottelut pakkautuvat hyvin vahvasti viimeiseen viikonloppuun ja takarajoille, arvioi Kuntatyönantajien työmarkkinajohtaja Markku Jalonen. Varatoimitusjohtaja Tuomas Aarton mukaan vain muutamissa yksittäisissä neuvottelupöydissä on päästy puimaan asioita yksityiskohtaisemmin, kun sopimusaloja on yhteensä noin 150. 10?16 henkilöä 5 KIINTIÖPAKOLAISTA + 5 TURVAPAIKANHAKIJAA (lisäksi varaudutaan 5 ylimääräiseen) 2 PERHETTÄ yht. Työnantajat kuitenkin epäilevät, ettei päivittäisen työajan lisääminen vajaalla kymmenellä minuutilla juuri vaikuttaisi yritysten kilpailukykyyn. Sitä kautta pystytään vasta arvioimaan suhtautumista niihin omiin neuvottelutavoitteisiin. –?Meillä on tuntipalkkaisia, osa-aikaisia, jaksotyötä tai keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tai sellaisia työaikamuotoja, joissa on jo 40 tuntia työaikaa, luettelee JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Työnantajaliittojen mielestä aikataulusta pitää ehdottomasti pitää kiinni, koska lisäaika vain vaikeuttaisi neuvotteluita. Myös Keski-Suomessa saadaan hajanaisia sateita illalla tai illansuussa. Valmista pitää tulla toukokuun loppuun mennessä. Anniina Luotonen Sieltä täältä satojen työehtopöytien joukosta kantautuu turhautuneita huokauksia, koska neuvottelut kilpailukykysopimuksesta etenevät hitaasti. Lapissa päästään enintään 15 asteen tietämille. Pörssiyhtiöiden joh ta jien bonus palk kioi den ylä ra jan hallitus pu do ttaa ny kyi ses tä 60 prosen tis ta 50 pro sent tiin vuosipalkasta. toukokuuta 2016 Forssan lehti. –?Palkansaajapuolella tunnutaan laajalti odottavan, että joku tekee ensimmäisen ratkaisun. PalkkiojärjestelmiiN keskittyvän Alexander Groupin toimitusjohtaja Yrjö Kopra sanoo erokorvausten pienentämisen olevan kansainvälinen trendi. Soile Toivonen Kuntasijoituspaikat vuosittain FORSSA TAMMELA JOKIOINEN SOMERO HUMPPILA URJALA YPÄJÄ 2 PERHETTÄ n. Lisäksi se haluaa, että johtajasopimuksessa sovittavan eläkeiän tulee olla työeläkelainsäädännön mukainen. Uusi viikko alkaa pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomessa tihkusateisena. Ammattiliitoista on jo epäilty ettei aika riitä, vaan toukokuun lopun takarajaa olisi syytä venyttää. STT Valtio-omisteisten yhtiöiden johdon eroraha puolitetaan STT Osana uusia omistajapoliittisia linjauksiaan hallitus aikoo puolittaa valtio-omisteisten yhtiöiden toimitusjohtajien irtisanomiskorvaukset ja supistaa johtajien bonuksia. Etelässä lämmintä on päivällä noin 18 astetta, idässä on hieman lämpimämpää. STT Uusi viikko alkaa tihuutellen 3 maanantaina 16. Maan itäosassa ja Kainuussa saadaan nauttia pääosin poutasäästä, vaikka paikoin tulee sadekuuroja. –?Kysymys on käsittämättömän vaikea, kuvaa PAMin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi. 8 henkilöä 1 PERHE yht. –?Tässä hallitus osoittaa omistajaohjauksellaan markkinoille päättäväisesti, mikä on ajan hengen mukaista johtamista. Ammattija työnantajaliitot neuvottelevat parasta aikaa työehtosopimuksista, joihin sisällytetään kilpailukykysopimuksen sisältämät asiat. Palvelualojen työnantajaliitto Paltasta kerrotaan, että tilanne neuvottelupöydissä on yhä odottava. Pirkanmaan ely-keskus on tehnyt sopimuksen Urjalan kanssa
Onni Pohjanheino Maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosastolta Jokioisista kertoi, että kevätvehnän ja kauran vertailevat lajikokeet kylvettiin tiistaina, siis tk. Tutkinnon ja pääsykokeiden raskasta taakkaa on kuitenkin kevennettävä mahdollisimman pian. Mullistavaa uudistusta ei ole lähiaikoina tulossa, mutta kirjoituksien ja tutkinnon kehittäminen on jo polkaistu liikkeelle. Esimerkiksi hallituksen innostunut esitys alkolukkokokeilun ulottamisesta kaikkiin rattijuoppoihin sai nolon lopun, kun Helsingin käräjäoikeus takoi päähän vähän perustuslakia. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Lasten subjektiivisen päivähoidon rajoitus on konkreettinen esimerkki latautuneesta ideologisesta päätöksestä samalla, kun kotihoidontuen rajoitusyritykset kilpistyvät kotihoitopuolueiden vastustukseen. 2016 KOLUMNI Mirja Niemitalo H allituksen pöydältä pursuaa esityksiä hengästyttävällä vauhdilla. Forssan ammattikoulussa oli perinteinen kevättapahtuma, oppilastöiden näyttely. Puhvetin puolella tarjottiin kahvia ja ”terveellisiä nisuja”, keittäjälinja edustettuina. Pysyvää säädöstä myös pika-ministerin jäljiltä Kevätkylvöt Lounais-Hämeessä aloitettu FORSSAN LEHTI 17.5.1956 Siitä huolimatta, että pellot vielä vappuna olivat suurelta osalta lumen peitossa, on tilanne maamiehen kannalta tällä hetkellä verrattain valoisa, sillä muokkaustyöt alkavat jo olla täydessä käynnissä ja monin paikoin on jo tehty kylvöjäkin. Täten toukotyöt on voitu aloittaa miltei normaaliin aikaan ja noin 10 päivää aikaisemmin kuin viime vuonna, jolloin kevät oli aivan poikkeuksellisen myöhäinen. Yhteisillä varoilla rakennettujen teiden, raiteiden ja väylien pilkkomisja myyntioptio on aivan eri mittaluokassa kuin taksiliikenne. Ylioppilastutkinto on kova rutistus, mutta se ei vielä takaa jatkoopiskelupaikkaa. Opinnoissa kerätään valmiuksia nimenomaan tutkintoon eikä niinkään arvioida oppimista, miten oppilaat ovat saavuttaneet tavoitteita ja valmiuksia jatko-opintoihin. Tavaraa tulee siihen tahtiin, että media pureskelee päivittäin yhden ison aiheen ja tarttuu seuraavana päivänä uuteen, vähintään yhtä järisyttävään mullistukseen. Paikallisen sopimisen pitää tietenkin olla sopimista, ei sanelua. Sama, vanha keskustelu ylioppilaskirjoituksista ja niiden uudistamisesta ryöpsähti, kun Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä kertoi olevansa valmis poistamaan koko ylioppilastutkinnon. Kilpailukykysopimuksen paikallisen sopimisen innokkaimmat kannattajat kuulivat vain yhden totuuden. 60 vUOdeN taKaa Ylioppilastutkinto voisi korvata pääsykokeita t uhansien nuorten paineet hellittävät ainakin hetkeksi tällä viikolla, kun ylioppilaskirjoituksien tulokset julkistetaan. Ajattelu on selkeimmillään infran yhtiöittämisessä. pnä eli 10 päivää aikaisemmin kuin viime keväänä. Ne ovat eri asioita, vaikka alkavatkin samalla kirjaimella. 5. Kysymys on tutkintoa laajemmasta kokonaisuudesta. toukokuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Jos ylioppilastutkinnon uudistaminen olisi helppo tehtävä, siihen olisi jo ryhdytty. Keinotekoinen näyttely ei monien mielestä enää vastaa tarkoitustaan. Tänä vuonna aloittavat lukiolaiset saavat eteensä uudet opetussuunnitelmat. KUVA: Lassi Puhtimäki Yo-tutkinnon ja pääsykokeiden taakka pitäisi keventää mahdollisimman pian. Opiskelijoiden järjestö ei luopuisi tutkinnosta mutta kaipaa kirjoituksia, jotka todella mittaisivat taitoja, joita lukion pitäisi tuottaa ja samalla vahvistaisi myös jatko-opiskeluvalmiuksia. Bernerkin on luvannut tehdä kaikkensa yritysten eteen. Pääkirjoitus Forssa 16. Maist. seuraavaksi ne haluavat varmaan takaisin vanhan sukunimilain ja yhteisverotuksen. Useimmilla on takana jo viikkojen aherrus valmennuskursseilla ja pääsykoekirjojen tiukkaa ulkolukua. Taksiliikennettä kuohuttava keskustelu on melkein onnistunut hautaamaan alleen sen suuremman asian. Nuoret antavat kaikkensa kahdessa rutistuksessa, mutta mikään ei välttämättä takaa paikkaa jatko-opinnoissa. Pitemmän tähtäimen tavoite pitäisi olla, että ylioppilastutkinto korvaisi yliopistojen pääsykokeita. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Pääsykokeissa mitataan sitä samaa kuin ylioppilaskirjoituksissakin; valmiuksia korkeakouluun tai muihin jatko-opintoihin. Infrastruktuurin yhtiöittäminen valtionyhtiöön ei välttämättä merkitse yksityistämistä, mutta nimenomaan mahdollistaa sen. Näyttelyn kannattajia on kuitenkin vielä selvä enemmistö, ja yleisöä ainakin tuntuu riittävän. Leikkausten nimissä järsitään myös perustavaa laatua olevia järjestelmiä, jotka osaltaan mahdollistavat yhteiskunnan dynamiikan. Jatkuvasti pyöri diasarja erilaisista työvaiheista. Se on askel oikeaan suuntaan. Kilpailu on äärimmäisen kovaa. Näin avataan purkuputki asioille, joiden puolesta on taisteltu vuosikymmeniä ja joiden ansiosta Suomi tunnetaan maailmalla (entisenä?) tasa-arvon mallimaana. 15. Tutkintoa on kehitettävä, jotta se jossain vaiheessa korvaisi vaativia pääsykokeita. poLitiikkaan pikavisiitiLLe tulevia tulos tai ulos -johtajia on ihasteltu siitä, etteivät he ainakaan aja omaa etuaan. Lukiolaisten Liitto on samalla kannalla, että lukion jatkeeksi on saatava paremmat ylioppilaskirjoitukset. Ylioppilastutkinto on tikun nokassa muutenkin kuin ajankohtaisuutensa takia. merkiLLinen episodi nähtiin, kun kokoomuksen – anteeksi, keskustan – liikenneja viestintäministeri Anne Berner esitteli taksiliikenteen muutokset ja liikenneinfrastruktuurin yhtiöittämisesityksen samaan hengenvetoon. 40 vUOdeN taKaa Mielipide maanantaina 16. Vastedes pitäisi maksaa jollekin pilvipalvelulle teiden käytöstä, kun omaisuus on ensin hankittu yhteisillä varoilla. Esitykset konkretisoituvat vähitellen lainsäädännöksi ja arkeen vaikuttaviksi asioiksi. varakkaiLLa henkiLöiLLä on tapana tuhertaa siitä, että he ovat aina joutuneet tekemään töitä viikkorahan eteen. Parempi ratkaisu olisi avoimien ovien päivä. Nämä energiapakkaukset kertovat vetäytyvänsä kauden jälkeen, mutta muuttavat ensin lainsäädännön mieleisekseen. Navetassa, pellolla ja metsässä piti tehdä töitä, mutta viikkoraha ei kuulunut diiliin. Lausuntokierroksella saadaan onneksi kiinni epärealistisimmat esitykset. Pitkälän mielestä ylioppilastutkinto on juuri se, mikä estää nykymuodossaan lukion kehittämisen, koska tähtäin on kaiken aikaa yhdessä ja samassa lukion huipennuksessa. Näyttelypisteet oli rakennettu mahdollisimman toimiviksi. Aika ei ole kypsä ylioppilastutkinnosta luopumiselle, mutta tutkinnon kehittämisen tarpeista ollaan pitkälti samaa mieltä. Ikään kuin Bernerin ikätoverit eivät olisi joutuneet paiskomaan töitä nuorena. Kevät on ollut abeille kovaa aikaa, kun samaan aikaan on pitänyt pohtia mihin suuntaan elämäänsä vie ja millaisiin jatko-opintoihin tähtää. Ammattikoulun oppilastöiden näyttely FORSSAN LEHTI 16.5.1976 Discojytää ja välkkyvalot, radioja tvasentajaoppilaiden näyttelypanosta. Oppilaiden työn esittelemisestä tällä tavalla ollaan kahta mieltä
Puhutaan aivan kuin Suomi ja USA olisivat sotilasliitossa. Valituksien aiheita ovat olleet mm. Todetaan myös, että suora puolustusyhteistyö USA:n kanssa on tärkeää. tiMo Helin Forssa Kielitaidon vaatimuksista 5 maanantaina 16. Nyt sivistystoimenjohtaja tarjoaa kunnan maksamaa koulukuljetusta ainakin Teuron koulun oppilaaksiottoalueen oppilaille myös Kaukjärven kouluun. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Jos kunnanvaltuusto olisi päättänyt sulkea Teuron ja Letkun koulut vasta syksystä 2017 alkaen, niin ei jouduttaisi pompottelemaan oppilaita ja henkilökuntaa koulusta toiseen. lääkärin virka (suomenkielisellä puolella) taitaa olla ainoa virka Suomessa, johon vaadittavan kielitaidon toteaa palkkaaja, eli kunta. Ennen tästä päätti kasvatusja koulutuslautakunta. Se voi tulla kesällä, syksyllä tai vasta ensi vuonna. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Kasvatusja koulutuslautakunnan kokous on 18.5.2016 ja lautakunta voi halutessaan puuttua asiaan. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Hän oli innostunut työstään ja olisi halunnut jäädä virkaan. Mielestäni Suomelle on tärkeätä ylläpitää, ei vain USA:n vaan kaikkien valtioiden kanssa, toimiva ja mahdollisimman hyvä suhde. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Jatkossa pitää kuunnella lasten huoltajia ja ajatella minkälaisia vaikutuksia päätöksillä on lapsiin ja heidän arkeensa. Samaisen muistion mukaan valitukset menestyvät hallintooikeudessa ainoastaan menettelyvirheen tai lainvastaisuuden perusteella. Hallintooikeus ei ole kertonut milloin lopullinen päätös annetaan. Tulee myös muistaa, miten maailmassa on muitakin ”sotilasmahteja ja aseteknologian kehittäjiä. yrjö saraste Toimiva ja läheinen suhde N imimerkki Missä turvallisuus kyseli Lyhyet-palstalla kielitaidotonta lääkäriä. toukokuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Hän kävi useita kertoja selvittämässä oireitaan. Maija-stiina raHkonen Tammelan kunnanvaltuutettu (kesk.) Teuron ja Letkun koulujen nykyisten oppilaiden vanhemmat ovat kirjoittajan mukaan pelinappuloina Tammelan koulutaistelussa. Lisäksi yhdessä valituksessa on aiheena koulujen henkilöturvallisuus ja henkilömäärien ylittyminen, johon ei ole kiinnitetty huomiota kouluverkkoselvityksessä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Vieras saattaa saada käsityksen, että maamme itäraja olisi, ellei USA:n itäraja niin ainakin sen ”suojelualueen” itäraja. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 € 6 kk 280 € á 140 € 3 kk 284 € á 71 € 2 kk 288 € á 48 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 195 € 221 € 6 kk 99 € 111 € 3 kk 50 € 57 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 292 € 6 kk 158 € 3 kk 89 € 1 kk 35 € Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Varmuutta ei ole edes siitä minkälaisen päätöksen valtuusto tulee kouluverkosta tekemään hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. teuron ja Letkun koulujen nykyisten oppilaiden vanhemmat ovat pelinappuloina koulutaistelussa. Veljeni asuu Itä-Helsingissä. 03-4155 610. Myös kuntalaisten kuuleminen on ollut puutteellista. Päätöstä kouluverkosta ei tulla tekemään kahdessa viikossa vaan puhutaan kuukausista. Kun hän taas tuli suomea ymmärtämättömän lääkärin luota D-vitamiiniresepti kädessään, hän vaati päästä suomenkielisen lääkärin vastaanotolle. Tilanteeseen tuli täyskäännös, kun hallinto-oikeudesta tuli täytäntöönpanokielto. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Perusopetuslaissa sanotaan, että koulumatkaan käytetty aika lasketaan odotuksineen. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Miksi halutaan syrjäyttää alan kotimainen suunnittelu ja teollisuus. Forssassa oli puolestaan joitakin vuosia sitten nuori vastavalmistunut kuvaamataidon opettaja, joka oli suorittanut tutkintonsa Virossa. Tammelan kunnan uuden hallintosäännön mukaan sivistystoimenjohtaja saa päättää Tammelan koulujen oppilaiden koulukuljetusedusta. Forssan Lehdessä on ilmoitettu kuulemistilaisuudesta vain kaksi päivää ennen. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. KUVA: Seppo Pessinen T oistuvasti esitetään, miten Suomelle on tärkeätä ylläpitää toimiva ja mahdollisimman läheinen suhde Yhdysvaltoihin, joka on maailman johtava sotilasmahti ja aseteknologian kehittäjä. Huoltajille ilmoitettiin jo valitusaikana huhtikuussa, että teurolaiset aloittavat Kaukjärvellä ja letkulaiset Riihivalkamassa syksystä 2016 alkaen. Kiina ja Israel, joten kaikkea ei tarvitse laskea USA:n varaan. Se kerrotaan kuntaliiton muistiossakin, jossa ohjeistetaan kuntia kouluverkkopäätöksenteossa. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. Hallinto-oikeuden lopullisen päätöksen sisällöstä ei ole tietoa. Virkailija näytti listasta yhtä nimeä ja sanoi, että kyseinen lääkäri hoitaa ruotsinkielistä väestöä. Koska äidinkielen valinta Suomessa on ilmoitusasia, kävi veljeni maistraatissa vaihtamassa äidinkielensä ruotsiksi, pääsi osaavan suomenkielisen lääkärin vastaanotolle ja suoraan leikkaukseen Meilahden sairaalaan. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Opetusviranomaiset eivät myöntäneet kelpoisuutta. Samat koulut voidaan sulkea, kuin helmikuun päätöksessäkin tai sitten ei. Täytäntöönpanokiellon saaminen sen sijaan on harvinaista. Oletuksena on, että kunnanvaltuuston päätös kouluverkosta kumotaan. Yhdistyvien koulujen oppilaita on tutustutettu toisiinsa kevään aikana. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Tähän pitäisi saada muutos pian. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 Tammelan kouluverkko pattitilanteessa T ammelan kunnanvaltuustossa 22.2.2016 kiireellä tehty kouluverkkopäätös on pattitilanteessa. päätöksen sekavuus ja perustelujen puuttuminen sekä perusopetuslainvastaisuus. Eikö muuten olisi luonnollista, että Itämerellä majailisivat vain sen rantavaltioiden sotalaivat. Jatkuvasti pahenevien sydänvaivojen vuoksi hän hakeutui terveyskeskukseen. ei pitänyt tulla yllätyksenä, että kouluverkkopäätöksestä valitetaan. Tasapuolisuutta ja kunnan taloutta ajatellen aikaisemmin kuljetuksen on saanut vain siihen kouluun, johon oppilas on ensisijaisesti osoitettu. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Päätöksessä luvataan hoitaa kuljetukset lyhyemmässä ajassa mitä laki sallii, mutta odotustunteja ei laskettaisi kyseiseen aikaan. Päätöksestä tehtiin neljä valitusta Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka antoi 3.5.2016 välipäätöksen laittaen kouluverkkopäätöksen täytäntöönpanokieltoon. Esimerkiksi ohjuspuolustuslaitteista saattaisi muodostua Suomelle uusi Nokia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanha kouluverkko on voimassa ainakin siihen asti, kunnes lopullinen päätös hallintooikeudesta saadaan. Esim. Äidinkieleltään suomenkielisellä naisella oli todistuksin näyttöä useammankin maailmankielen osaamisesta, mutta vaadittava ruotsinkielen näyttö puuttui
Bonus tuplana kampanja-aikana maksetuista ostoksista. –?Minua häiritsee se, että kunnat äänestävät tuvapaikanhakijoiden kuntiin muutoista. –?Rappukäytävä oli siinä vaiheessa vielä savuton, joten pystyimme evakuoimaan heidät sitä kautta. Siksi Söderling kuuluttaa vastuuseen maakuntia, Ruotsin tapaan. Poliisi arvioi, että syttymissyytä päästään tutkimaan maanantaina. Hän haluaa hallituksen ja maakunnat apuun. Käytännössä turvapaikanhakijat ovat yli puoli vuotta varsinaisten kotouttamistoimien saavuttamattomissa. Hänestä tilannetta pitkällä aikavälillä rauhoittaisi, jos pääministeri Juha Sipilä (kesk.) perustaisi parlamentaarisen komitean arvioimaan kansallista kotoutusta ja yleensäkin maahanmuuttokysymyksiä. Hyönteisiä oli ilmassa valtavia määriä, ja ne näkyivät tutkakuvassa sinisenä alueena. Turvapaikanhakijoiden ensivaiheen kotoutus pitäisi Söderlingin mielestä aloittaa Saksan mallin mukaan heti. Kahdeksassa kuukaudessa kielitaito on karttunut nopeasti. Täällä on ihana perhe: äitejä ja siskoja, sanoo Bakhita Abdalla ja osoittaa ympärillään olevia naisia. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle ullakko oli jo tulessa. Järjestäjät hakevat naiset ja lapset kotoa. Etu koskee uusia tilauksia, ei muita alennuksia. He kutsuvat mukaan erityisesti kotiäitejä, jotka jäävät helposti syrjään. köyhille kunnille voi olla ylivoimaista järjestää kotoutusta. Vastaanottokeskuksia pyörittävän SPR:n roolikaan ei ole selkeä. –?Sote-ratkaisun yhteydessä olisi mietittävä myös kotouttaminen. Abdalla on saapunut Kajaaniin kiintiöpakolaisena Sudanista ja käy päivisin kielikurssia. –?On tärkeää, että osallistuminen on projektiluontoista ja on selkeä alku ja loppu, hän pohtii. Hän perää keskitettyjä suunnitelmia esimerkiksi kulttuurin ja kielen opetukseen. asti • Etusi jopa 753 € • Optikon yksilöllinen näöntutkimus € TUPLAPÄIVIEN EDUT OSTA 2, MAKSA 1 Saat toiset silmälasit koko kehysvalikoimasta tai merkkiaurinkolasit voimakkuuksilla kaupan päälle. Päivystävä päällikkö Jari Turunen Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksesta kertoi, että asunnoissa olleet noin 20 asukasta evakuoitiin heti. Nyt ohjelmassa on sanaleikkejä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle. Koistinen jatkoi, että jos matkalla eteen osuu saderintama, kirvat joutuvat laskeutumaan. Meneillään on soroptimistien, marttojen ja seurakuntien maahanmuuttajanaisille järjestämä illanvietto. Hän kysyy, kuinka pitkälle kolmas sektori voi mennä, kun valtakunnallinen ohjaus puuttuu. Optikon tekemä näöntutkimus kaupan päälle silmälasien ostajalle (norm. toukokuuta 2016 Forssan lehti 6. Kajaanin soroptimistien presidentti Anna-Leena Eklund pitää hienona, että on voinut tutustua uusiin ihmisiin. Vieressä soroptimistien Anna-Leena Eklund ja marttojen Tarja Mäkiaho. Jos sade yllättää meren päällä, ne luultavasti hukkuvat. Normaalihintaisten silmälasien ostajalle toiset lasit kaupan päälle itsellesi tai kaverillesi, tarjoamme edullisemman. Kirvojen lisäksi mukana on muun muassa ampiaisia ja perhosia. Söderlingin pitää hyvänä, että asiasta keskustellaan laajasti. Järjestökentän kirjavuutta hän pitää rikkautena, mutta samalla kenttä kaipaisi koordinointia. 35 €), ei koske piilolinssinäöntutkimusta. Asukkaille järjestettiin tarvittaessa tilapäismajoitus. 100 €:n hyvityksen saat silmälääkärin voimassaolevalla reseptillä, myös muilla kuin Silmäaseman silmälääkäreiden resepteillä, kun silmälasiostos ylittää 150 euroa. Hän sanoo, että kulttuurija kieliopinnot, koulutus ja työkysymykset ovat viranomaisten tonttia. Hän itsekin opettaa vapaaehtoisena suomen kieltä ja kulttuuria vastaanottokeskuksissa. Viisikerroksinen oppilasasuntola evakuoitiin palon takia Joensuussa Joensuun Peltolankadulla syttyi sunnuntaina tulipalo viisikerroksisessa, 56 soluasunnon oppilasasuntolassa. Suurin osa hyönteisistä oli kirvoja, joita voi olla jopa miljardeja, arveli meteorologi Jarmo Koistinen. Se on kunnallispoliittista ihmiskauppaa. Pari viikkoa sitten työja elinkeinoministeriö julkaisi kotoutuksen kumppanuusohjelman, jonka avulla halutaan ideoida ja tukea yhteistyötä järjestöjenkin kanssa. Tulipalosta ei aiheutunut pelastuslaitoksen mukaan henkilövahinkoja. Käytännössä raja on turvapaikanhakijoiden tuomien haasteiden kasvaessa hämärtynyt. Tuli tuhosi talon ullakon täysin. Turunen kertoi, että myös alemmat kerrokset kärsivät ainakin vesija savuvahingoista. Siirtolaisuusinstituutin verkostotutkijalla, dosentti Ismo Söderlingillä on selkeä näkemys viranomaisille ja vapaaehtoisille kuuluvan kotoutuksen rajoista. (mpm/pvm) tai silmäasema.fi • Bonus tuplana 31.5. Silti hänen mielestään alkuvaiheenkaan kielenja kulttuurinopetus ei kuulu kansalaisille tai vapaaehtoisjärjestöille. Bakhita Abdalla (keskellä) kertoo oppineensa naistenilloissa suomalaisista ruuista ja lisää suomen kieltä. Mitkä ovat järjestyön rajat kotoutuksessa. KUVA: Susanna Kinnunen Kotoutus kaipaa vankkaa taustatukea Tutkija ei sälyttäisi järjestöille ja kansalaisille liikaa vastuuta. Häntä kuitenkin harmittaa, että työltä puuttuu vakaa poliittinen taustatuki, tulevaisuudenkuva ja keskitetty ohjaus. Järjestöille ja kansalaisille luontuu osallistuminen so siaalisten suhteiden rakentamiseen ja kotoutus urheilun ja muiden harrastusten sekä poliittisen toiminnan parissa. Pitäisi perustaa maakunnallisia kotoutuskeskuksia. –?SPR tekee minkä pystyy, mutta kuuluuko sille katastrofityön järjestönä toimia valtiovallan jatkeena. FL-LM Kielikurssin jälkeen illanvietto Maria Kalliokoski –?Olen yksinäinen. Voimassa 31.5.2016 asti. Söderling sanoo viranomaisten tekevän loistavaa työtä siihen nähden, että vuoden 2010 kotoutuslaki oli jo syntyessään vanhentunut. STT Miljardeja kirvoja ilmatilassa Hyönteisten massamuutto etelästä Suomeen näkyi jopa Ilmatieteen laitoksen sunnuntai-aamuisessa tutkakuvassa. + FORSSA Prisma Maria Kalliokoski Vapaaehtoistoiminnalla ja järjestötyöllä on yhä tärkeämpi rooli maahanmuuttajien kotoutuksessa, mutta sillä on myös rajansa. Hyönteiset saapuvat Suomeen suotuisten tuulien saattelemana, jota ei tapahdu joka kevät. BONUS TUPLANA Varaa aika optikolle tai silmälääkärille 010 190 200. Aiemmin on leivottu, minkä ansiosta jauhot, sämpylät ja pullat ovat tulleet tutuiksi. Voit valita linssit ja aurinkolasit erityismallistosta. Suomessa kotoutus alkaa lain mukaan oleskeluluvan saamisen jälkeen. Hän kuitenkin kuvaa ohjelmaa haaveiden ja toiveiden tynnyriksi ja sanoo, että ohjelmasta puuttuu kotoutuksen kansallinen näky, julkishallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vastuiden jako sekä tieto rahoituksesta. Söderling kunnioittaa nuoria vapaaehtoisia, jotka ottavat ensi askeleitaan maahanmuuttotyössä ja esimerkiksi tekevät itse oppimateriaaleja. –?Kirvat heittäytyvät lämpimän ilmavirtauksen vietäväksi ja toivovat löytävänsä koivuja, joihin voivat munia lisääntyäkseen, Koistinen sanoi STT:lle. STT uutiset maanantaina 16
KUVA: Tapio Tuomela Forssamarketissa naurettiin paljon ”Niistä ajoista olisi saanut hyvää tositv-sarjaa.” JoNNA RAiLAMo ”Se oli sen ajan modernein kauppakeskittymä.” SeiJA PARiKKA Passijonot ruuhkautuvat kesän kynnyksellä Passi kannattaa olla valmiina viimeistään viikkoa ennen matkaa. –?Tämä edellyttää sitä, että vanhassa passissa on sormenjälki eikä nimitiedoissa ole muutoksia, sanoo Koskela. SamoihiN aikoihiN sattui myös kaupan remontti. Ylikomisario Hietalan mukaan varsinkin juhannuksen alla tulee ruuhkaa. –?Onnettomuus vaikutti asiakkaisiin niin, ettei maito mennyt kaupaksi. Parikan kauppiaspariskunta järjesti työntekijöilleen illanviettoja ja risteilylläkin käytiin. Tampereella jonotusaika on kaksi viikkoa. Tammelalainen Päivi Aaltonen viihtyi marketissa 18 vuotta. Ilta oli ollut nuorelle naiselle liian hapokas eikä olo ollut maailman paras. –?Sain kerran Jonna-tiskiharjan isossa, isossa paketissa, Railamon Jonna kertoo. Jos työpaikalla oli kivaa, niin on kokoontumisissakin. Turun poliisiasemalla passia joutuu jonottamaan noin viisi viikkoa, kertoo komisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisista. Ylikomisario Hannele Koskela Sisä-Suomen poliisista puolestaan kertoo, että vaikka Tampereella passin jonotusaika on noin kaksi viikkoa, muille Pirkanmaan poliisilaitoksille voi päästä nopeamminkin. –?Se oli Seijalle kovaa aikaa, Tuomola tietää. Mimmi Pitkänen Uuden passin hankkiminen pitenee usein kesälomien lähestyessä. Parikka järjesti työntekijöilleen myös nimipäiväyllätyksiä. Ulla Jäske Forssa Forssamarketin entiset työntekijät kokoontuivat taas muistelemaan parin, kolmenkymmenen vuoden takaisia aikoja. Vaikka maRkettia ei ole ollut enää vuosiin, naiset kokoontuvat edelleen säännöllisesti muistelemaan menneitä. Hätäratkaisuna toimivat pikapassi ja express-passi, jotka ovat tavallista passia kalliimpia. Forssamarketin entiset työntekijät kokoontuvat säännöllisesti muistelemaan aikansa moderneinta kauppakeskusta. Ostoskeskuksessa oli muitakin kauppoja ja autoille isot parkkipaikat. Vuosia kertyi 13. Railamo oli Forssamarketissa aikanaan 11 vuotta. Jos paperiin oli jäänyt tyhjää tilaa, kauppias leikkasi paperin osiin ja käytti tyhjäksi jääneet osat. Niistä loputkin menevät vanhaksi tämän vuoden aikana. Parikka koulutti itseäänkin; hän sai vuonna 1990 diplomikauppiaan tittelin. Niin se järjestyikin. Kyseessä on kokeilu, jolla yritetään helpottaa alkukesän ruuhkaa, sanoo Sundqvist. –?Oppi on mennyt perille. FoRSSamaRketiN NaiSet muistelevat, että siihen aikaan henkilökunta piti yhtä. –?Hän vain taputti olkapäälle ja sanoi: kyllä sä vielä opit. –?Nykypäivän aikaan sellainen ei onnistuisi mitenkään! –?Niistä ajoista olisi saanut hyvää tositeevee-sarjaa, Railamo summaa. Porukan oli kutsunut koolle marketin kauppias Seija Parikka. Pikapassi ja express-passi ovat voimassa yhtä kauan kuin tavallinen passi. Siihen asti Forssassa oli ollut vain kivijalkakauppoja, joten kahden marketin tulo kaupunkiin mullisti kaupankäyntiä. Pikapassin saa 3–5 päivän aikana, kun taas express-passin saa samana päivänä, jos hakemuksen jättää asemalle aamulla ennen kello 11:ta. FoRSSamaRket ja Centrum avattiin vuonna 1976 nykyisen K-marketin kulmille. Rantasipin hotelli oli siihen aikaan Cumulus. Ylikomisario Koskelan mukaan pikapassin tai express-passin hankintaan ei tarvitse erityissyytä. Sama pätee muissakin asioissa. –?Muistan yhden työpäivän, kun olin ollut edellisiltana Cumuluksessa viettämässä iltaa, yksi naisista alkaa kertoa. Koskela muistuttaa, että passin voi myös hankkia täysin sähköisesti tietyissä tapauksissa. Parikka huomauttaa, että idea kokoontumisista tuli Päiviltä tasan 20 vuotta sitten. Hän meni alakerran pimiöön väsäämään mainoksia Forssan Lehteen ja kuinka ollakaan Erkki Parikka yllätti hänet, kun illan eväät olivat juuri nousseet ylös. NaiSet kiitteleVät myös Parikkaa siitä, että hän patisti heitä kouluttautumaan. Express-passin voi noutaa ainoastaan Helsingin Pasilan poliisitalolta tai Helsinki-Vantaan lentokentältä. Turun, Helsingin ja Oulun poliisilaitoksilta passin saa kesäkuun puolella. –?Mutta kauppa pysyi pystyssä, Parikka huomauttaa tiukasti. –?Saimme hyvän esimerkin siitä, että työpaikalla voi olla kivaa ja yritämme nyt järjestää omille työntekijöillemme samanlaiset olot, kauppiasnaiset sanovat. Kymmenen vuotta voimassaolevan passin uusiminen vaatii kuitenkin käyntiä poliisiasemalla. Paikalle tuli 20 työntekijää, neljä miestä ja loput naisia. –?Nyt huomaan, että leikkaan isomman paperin pieniin osiin muistilapuiksi, Lundén nauraa. STT uutiset 7 maanantaina 16. Tällä hetkellä passijonojen pituudet vaihtelevat kahdesta viikosta viiteen viikkoon ympäri Suomen. paRikka ei ole tarinasta moksiskaan ja alkaa kertoa, kuinka marketin alakerrassa valmistettiin ennen heidän aikaansa jonkin sortin alkoholia marjoista ja sokerista. Pienistä puroista syntyy vuosien mittaan iso säästö, Parikka kiittelee. –?Olimme Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden sattuessa Ruotsin risteilyllä, Parikka kertoo. –?Seija keksi meille aina kaikkea kivaa. –?Turussa ja Porissa otetaan passihakemuksia vastaan myös kahtena lauantaina toukokuussa. –?Se oli sen ajan modernein kauppakeskittymä, Seija Parikka kertoo. Samoin Pälkäneen k-kauppias Margit Tuomola. toukokuuta 2016 Forssan lehti. –?Kauppa oli monelle ensimmäinen työpaikka, Parikka lisää. FiNlaySoN ja Parma kukoistivat ja kaupungissa riitti väkeä. Aluksi luultiin, että laskeuma oli tulossa juuri Ruotsista, kunnes selvisi, että onnettomuus oli sattunut Neuvostoliitossa. Ja kun Parikan mies, Erkki, sairastui samana kesänä, alkoi kauppiasrouvan voimat huveta. mikäli matkalle mielii heinäkuussa, kannattaa passin hakeminen aloittaa mahdollisimman pian. Yritin sanoa, että purkissa ollut maito oli lypsetty jo ennen onnettomuutta, muttei se auttanut, Parikka muistelee. Forssan K-marketin kauppias Minna Lundénkin aloitti uransa Forssamarketista. Sen jälkeen hän oli välillä kioskiyrittäjänä, mutta nykyisin hän tekee osastosihteerin töitä sairaalalla. FL Seija Parikka ja osa Forssamarketin työntekijöistä eli Päivi Aaltonen, Margit Tuomola, Minna Lundén ja Jonna Railamo. –?Olin esimiesvalmennuksessa, kun olin raskaana ja meinasin jättää opinnot kesken synnytyksen takia, mutta Seija vain kaivoi kalenterin esille ja sanoi, että kyllä se järjestyy. Lundén kertoo, että hän ajatteli Forssamarketin vuosinaan, että onpa Parikka pihi, kun hän käytti paperit tarkkaan. Pisin jono löytyy Turusta. Hän oli Forssamarketissa 16 vuotta. Meillä oli töissä aina hauskaa, Tampereella nykyisin kauppaa pitävä Jonna Railamo kertoo. –?Kala ja salaattikin jäi useilta ostamatta, Aaltonen lisää
Ulla Jäske Urjala Nuutajärven lasikylän parkkipaikalla oli sunnuntaina tungosta. Veetin ja Väinön isä Teemu Salminen lisäsi, että lasi säilyttää arvonsa. Itse tapahtuma vietti tänä vuonna 40-vuotispäiväänsä. 1940-luvun Aurora-snapsilasit taitavat olla arvokkaimmat. KUVAT: Tapio Tuomela ” Lasihan on ikuista, jos sitä ei riko.” TIMo SALMINeN uutiset maanantaina 16. FL Mariskoolin metsästystä ja lasinpuhallusta Urjalalainen lasialan opiskelija Jani Kaski opasti Veeti Salmista lasinpuhalluksen saloihin. Vaari Salmisella on Tynelliä, Virkkalaa ja Sarpanevaa. Iittala outlet nimittäin lahjoitti sadalle ensimmäiselle veitset kaupan päälle. Perhereissu. Osa Nuutajärvipäivillä kävijöistä näytti kuitenkin kävelevän takaisin autoilleen, vaikka kello ei ollut yhtätoistakaan. Paljon oli vielä näkemättä. . . Veetin mielestä homma oli helppoa. Siskosten äiti ja täti viilettivät autolle jo aiemmin, sillä kaikilla oli kiire jatkaa kierrosta. Siskokset vaihtavat sisustuksen väriä vuodenaikojen mukaan. –?Mä oon ennenkin puhaltanut lasia, Veeti kertoi. –?Ainakin toistakymmentä kertaa, Timo Salminen laski. –?Ainakin torilla pitää käydä ja kahvilassa. Värit merKitseVät heille paljon. Siitä kaikki ovat samaa mieltä, että käyttöastioiden pitää olla Iittalaa. toukokuuta 2016 Forssan lehti 8. Vaari Salminen on käynyt tapahtumassa kauemmin kuin pojanpojilla on ikävuosia yhteensä. –?Lasihan on ikuista, jos sitä ei riko, mies veisteli. Urjalalaiset Veeti, 6, ja Väinö, 4, Salminen katselivat, kun lasialan opiskelijat esittelivät taitojaan Lasikoululla. Viemme vain tavarat autoon, siskokset Niina ja Johanna Kallioniemi nauroivat kädet täynnä kasseja. Veeti on nimittäin eskarilainen ja iltapäiväkerhossa lähdettiin yhtenä päivänä tutustumaan Lasikouluun. He kiertelevät ja katselevat ja ostavat lasiesineitä, jos sopiva tarjous osuu kohdalle. –?Metsästämme Mariskooleja. –?Ei, emme ole vielä lähdössä. –?Ei jouluna voi olla vihreitä verhoja eikä keväällä punaisia. Verhot ja tyynynpäälliset pitää vaihtaa. Timo Salminen innostui lasiesineistä, kun hän tutustui aikanaan Viialan lasitehtaan tuotantoon. Kallioniemet totesivat, että kodin pitää olla balanssissa ja siellä pitää viihtyä. Iittala outlet lahjoitti veitset sadalle ensimmäiselle asiakkaalle. Mariskooleja, tuikkuja, kulhoja, muumimukeja ja -aterimia. –?Tämä on meille ostospäivä. Eihän sitä koskaan tiedä, Teemu Salminen totesi opiskelijoiden työtä katsellessaan. salmisen perhe on käynyt Nuutajärvipäivillä useiden vuosien ajan. –?Näiden opiskelijoiden työt voivat olla muutaman kymmenen vuoden kuluttua arvokkaita. –?Eikö ole hieno, Johanna Kallioniemi näytti veistä ennen kuin kaksikko lähti seuraamaan äidin ja tädin jalanjälkiä. –?Ei meillä tosin ole mitään arvokasta. Siskokset Niina ja Johanna Kallioniemi saivat ilmaiset vihannesveitset. Siskosten kodeissa Siikaisissa ja Sastamalassa on jo paljon lasia. KoKo Kallioniemen naiskööri sai aikaisen starttinsa vuoksi lahjaksi vihannesveitset. –?Keittiö on kodin sydän ja astioidenkin pitää sopia vuodenaikaan. Ja ne on vielä alkuperäisessä pakkauksessaan, Veetin ja Väinön äiti Katri Ollikainen kertoi. Minulla on jo 15 eri väriä, lisää pitäisi saada, Johanna Kallioniemi kertoi. Niillä saa kodin eläväksi. Kallioniemen naiset ovat käyneet Nuutajärvipäivillä 16 vuoden ajan. Nuutajärvipäivä houkuttelee lasitaiteesta ja käyttöastioista kiinnostuneita vuosi vuoden jälkeen paikalle. Varsinkin, jos esine on signeerattu
STT ei tavoittanut viikonloppuna Googlen edustajaa kertomaan yhtiönsä Drive-palvelun tulevaisuudesta. Sarpanevan mukaan lasintekijöitä suojaa yhteistyö. Hänen mielestään alan ammattilaiset pitäisi suojella samalla tavalla kuin Saimaan norpat. ”Pilvipalvelu on kuin liima laitteiden välillä.” VeSa-MaTTi PaaNaNeN Mariskoolin metsästystä ja lasinpuhallusta Lasi lumoaa edelleen Marjatta Sarpanevan. Lasintekijä kaipaa suojelua uutiset 9 maanantaina 16. –?Pilvipalvelu on kuin liima laitteiden välillä. Applen iCloudissa rajoitus on sama kuin Microsoftin OneDrivessa muutoksen jälkeen: viisi gigatavua. Google Drivessa tilaa on eniten, 15 gigatavun verran. Dropboxissa ilmaista tilaa saa vain kaksi gigatavua. KUVaT: Tapio Tuomela Ulla Jäske Nuutajärvi Lasintekijät ovat tärkeitä Nuutajärvipäivän avajaispuheen pitäneelle Marjatta Sarpanevalle. Mikä suojaa suomalaista lasintekijää. –?Suurin osa käyttää nytkin alle viiden gigatavun verran tilaa. Suurempien tiedostojen jakamiseen verkossa käytetään usein maksutonta WeTransfer-palvelua, jossa tiedostot säilyvät vain rajoitetun ajan. • Käytännössä asiakkaan tiedostot tallentuvat yrityksen palvelimelle. Myös GooGle Drivessa voi yhteiskäyttää ja -muokata tiedostoja. Microsoftin Paanasen mukaan pilvipalvelujen merkitys on muuttumassa ja kasvamassa. • Monet käyttävät pilvipalveluita varmuuskopiointiin – näin ei tarvitse pelätä, että varmuuskopiot tuhoutuisivat esimerkiksi tulipalossa. Ei ole. –?Jatkossa pilvipalvelu ei ole enää vain tallennustilaa vaan tapa yhdistää laitteet, ihmiset ja toiminnot toisiinsa. –?Leikillisesti olen sanonut, että Office-ohjelmisto tulee siinä kaupan päälle, Paananen kertoo. Mutta siihen työhön pitää ryhtyä kiireellä. Ymmärrän tilanteen ja pahoittelen päätöstä asiakkaille, jotka ovat pahoittaneet siitä mielensä. Noora Vaarala Microsoftin OneDrive-pilvipalvelun käyttäjät saivat hiljattain ikäviä uutisia: palvelun maksuttoman version tallennustila pienenee heinäkuun lopulla kolmasosaan entisestä. • Ajatuksena on, että pilvipalvelun käyttäjä pääsee käsiksi tiedostoihinsa verkon välityksellä laitteesta ja paikasta riippumatta. –?Vanhemmat tekijät voisivat mentoroida nuoria, Sarpaneva heitti ajatuksen Urjalan päättäjien suuntaan. Ihmisellä voi olla käytössään PC, Applen tablettitietokone ja Androidpuhelin, ja pilvipalvelun pitää toimia niissä kaikissa, Paananen selittää. Dropbox sen sijaan painottuu tiedostojen tallentamiseen, ja moni käyttää palvelua ikään kuin muistitikun korvikkeena. Google veloittaa yhden teratavun Drive-tilasta 9,99 dollaria kuussa. Paanasen mukaan muutos on osa laajempaa kehitystä, jossa OneDrive yhdistyy Officeohjelmistoon ja erilaisiin laitteisiin. • Myös esimerkiksi operaattorit myyvät tallennustilaa. Microsoft ei kerro palvelun kokonaiskäyttäjämäärää. • Suosittuja pilvipalveluita ovat Google Drive, Microsoftin OneDrive, Applen iCloud sekä Dropbox. Dropboxiin luotuihin kansioihin on mahdollista antaa käyttöoikeudet muille. Microsoftin paketti on nyt kolme euroa yleistä tasoa edullisempi. –?Ajatuksena on kehittää pilvipalvelua yhdessä tekemisen palveluksi, joka tekee ihmisistä tuottavampia digitalisaation kautta, Paananen kuvailee. Microsoftin uuden hinnaston mukaan yhden teratavun tila maksaa seitsemän euroa kuussa, ja samaan pakettiin kuuluu Office 365 -toimisto-ohjelmisto. –?Palautetta on tullut eri kanavissa. Aiemmin tilaa on ollut tarjolla 15 gigatavua, jatkossa enää viisi gigatavua. Siskokset Niina ja Johanna Kallioniemi saivat ilmaiset vihannesveitset. • Pilvessä oleva tallennustila korvaa fyysiset tallennusvälineet, kuten muistitikut ja ulkoiset kovalevyt. Hän lisäsi, että ala tarvitsee lasiakatemian. Elisan valikoimissa on Pilvilinna Plus -niminen palvelu. Paananen huomauttaa, että muutos koskee vain hyvin pientä osaa OneDriven maksuttoman version käyttäjistä. –?Jäin lasin lumoon yli 50 vuotta sitten, kymmenen vuotta sitten kuolleen lasitaiteilija Timo Sarpanevan leski selvensi. STT Mikä palvelu. Microsoftin pilvipalvelussa on jatkossa vähemmän ilmaista tilaa Google tarjoaa suurimman maksuttoman paketin kuluttajille. iittala outlet lahjoitti veitset sadalle ensimmäiselle asiakkaalle. –?Samaa tiedostoa voi muokata useampi ihminen, ja muutokset tallentuvat automaattisesti. –?Se oli vaikea, mutta strategiamme kannalta välttämätön päätös, sanoo Vesa-Matti Paananen, joka vastaa Microsoftin Windowsja Office-kuluttajamarkkinoinnista Suomessa. Kuluttajat ovat tottuneet pulittamaan Netflixistä ja Spotifysta kympin kuussa. sarpaneva kehui Nuutajärveä ainutlaatuiseksi paikaksi, jossa suojelutyön voisi aloittaa. toukokuuta 2016 Forssan lehti. Microsoft ei siis enää kilpaile Googlen kanssa ilmaisen tallennustilan määrässä, mutta maksullisella puolella kilpailu kiihtyy entisestään. –?Muuten meillä ei ole lasialan ammattilaisia enää 20 vuoden päästä. –?Kutsuin lasialan ammattilaiset kokoukseen ja kysyin, onko Suomessa yhtä paljon lasintekijöitä kuin on norppia. Valokuvat ja tekstitiedostot säilyvät pilvipalvelussa • Pilvipalveluihin on mahdollista tallentaa erilaisia tiedostoja verkossa. Microsoftin oneDrive on yksi neljästä suuresta pilvipalvelusta, jotka tarjoavat käyttäjilleen tietyn määrän maksutonta tallennustilaa verkossa. Dropbox ja iCloud ovat samassa kymmenen euron hintaluokassa – niin kuin viime vuosina yleistyneet kuukausimaksulliset palvelut ylipäätään
Osallistujia on tulossa Keniasta, Nepalista, Vietnamista, Tunisiasta ja Tansaniasta. uutiset maanantaina 16. Loppujen aineiden osalta raja-arvoehdotukset annetaan vuoden 2016 lopussa. Tänä vuonna keskustellaan muun muassa siitä, kuinka naisten määrää pystytään lisäämään rahaja talousasioita käsittelevissä valiokunnissa. Opiskelijat Joonas Kivioja ja Maria Ronkainen ovat tyytyväisiä siitä, että yliopiston rahoitusuudistuksessa korostetaan työelämään sijoittumista. Työperäisen altistumisriskin lisäksi kemikaalien riskiarvojen uudelleentarkastamisella pyritään myös vähentämään yritysten eriarvoista kilpailutilannetta. Useampi kuin joka toinen EU:n alueella tapahtuva työperäinen kuolemantapaus johtuu syövästä. Yliopistot ovat tottuneet siihen, että ne saavat määrärahansa suoritusperustein. Joukossa on myös uusia rajaarvoehdotuksia. Noin 20 miljoonaa EU-maiden työntekijää altistuu vähintään yhdelle näistä syöpään altistavalle kemikaaleille. Closing the Gender Gap in Parliaments -seminaarin tarkoituksena on vahvistaa demokratiaa ja parlamentarismia kehitysmaissa. Yliopistot huolestuivat rahoitusperusteistaan. Komission mukaan jotkut yritykset ovat voineet hyötyä siitä, että osalle kemikaaleista ei ole määritelty riskiarvoja tai riskirajat eivät ole olleet toimivat. Seminaarin järjestäjinä ovat eduskunta ja Maailmanpankin alaisuudessa toimiva World Bank Institute. Esityksen mukaan tarkoituksena on nostaa entisestään etenkin hengitettävän kiteisen piidioksidin, kromi(VI)-yhdisteiden, kovapuupölyn ja hydratsiinin raja-arvoja, jotka ovat työpaikkojen suurimmat altistajat syövälle. Tasa-arvo on teemana siitä syystä, että Suomessa tulee tänä vuonna kuluneeksi 110 vuotta yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen siirtymisestä. Seminaariin on osallistumassa noin kolmekymmentä kansanedustajaa ja virkamiestä eri kehittyvistä maista sekä suomalaisia kansanedustajia. –?Huoli on siinä, että yliopistojen väliset rahoitussuhteet voivat strategisen rahan kautta muuttua yhtäkkisesti, kun ne tähän mennessä ovat muuttuneet hitaasti tuloksen perusteella, Oulun yliopiston rehtori ja Suomen yliopistoneuvoston puheenjohtaja Jouko Niinimäki toteaa. Tällaisia ovat tutkintojen määrä, opintopisteet, julkaisut ja tutkimusrahoitus. . FL-LM Komissio tiukentaisi syövänaiheuttajien raja-arvoja Mirja Niemitalo Harkinnanvaraisen rahoitusosuuden kasvu hermostuttaa yliopistoja, jotka käyvät parhaillaan tulosneuvotteluja opetusja kulttuuriministeriön kanssa. . Ministeriö tiukentaa otettaan yliopistoista. Maanantaina alkavassa seminaarissa keskitytään etenkin sukupuolten väliseen tasa-arvoon kansanedustajien ja valtion virkamiesten tehtävissä. Vuodelta 2004 olevan EU:n karsinogeenija mutageenidirektiivin uudistaminen koskee työpaikoilla tapahtuvaa altistumista. Tällä hetkellä komission toimesta tarkastellaan yli 20 kemikaalin aiheuttamaa syöpäriskiä. KUVA: Pekka Peura. FL-LM Kehittyvien maiden kansanedustajat Helsinkiin Euroopan komissio ehdottaa aiempaa tiukempia raja-arvoja 13 syöpään altistavalle kemikaalille. toukokuuta 2016 Forssan lehti 10 Kehittyvien maiden kansanedustajat kokoontuvat 15. . . Uudistuksessa 2017 alkaen rahaa siirretään aiempaa enemmän laskennallisista perusteista strategiseen osioon. raha on Niinimäen mukaan vahva ohjauskeino, jolla ministeriö pystyy vaikuttamaan siihen, miten yliopistot kehittävät toimintaansa. . Hän kysyykin, tarvitaanko paimentamisessa näin voimakasta ohjauskeinoa, kun yliopistoilla on muutenkin halu uudistua. Sanni Grahn-Laasonen haluaa laadullisia tuloksia. Silloin rahoituksen perusteeksi ei riitä, että opiskelija valmistuu ja työllistyy. Ministeriö rupeaa vaatimaan, että valmistunut työllistyy koulutustaan vastaavalle paikalle. Opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) onkin tarttunut hanakasti sopimusneuvotteluihin ja vaatinut yliopistoilta konkreettisia esityksiä strategisen rahan vastineeksi. Niinimäen mukaan yliopistojen piirissä on käyty keskustelua Harkinnanvaraisuus hermostuttaa . kerran Helsinkiin
Sen sisällä strategisen rahoituksen osuus kasvaa 12 prosenttiin nykyisestä kymmenestä. Yliopistoille vähän uutta shokkihoitoa TäsTä on kyse Lisää kilpailua • Yliopistojen rahoitusmalli uudistuu 2017. • Koulutusja tiedepoliittisin perustein jaetaan 28 prosenttia. Vahvistuneen poliittisen ohjauksen takana on hallitusohjelma ja sen kärkihankkeet. Moni aikuinen asuu lisäksi lapsuudenkodissaan. –?Etukäteen toiveena oli, että jonkinlaisen tunnustuksen saisin sieltä. Suurin osa nyt laitoksissa ja ryhmäkodeissa asuvista pärjäisi hyvin tavallisessa asunnossa, vaikka ryhmäkodeillekin on tarvetta. Opiskelijat Joonas Kivioja ja Maria Ronkainen ovat tyytyväisiä siitä, että yliopiston rahoitusuudistuksessa korostetaan työelämään sijoittumista. Timonen sai toisen palkinnon Systems Software -ohjelmistosarjassa Veripalvelulle kehittämällään ohjelmistolla. Ylioppilaskunnan varapuheenjohtaja Joonas Kivioja kysyy, minkälaiseksi tiedeja sivistysyliopisto kehittyy, kun työelämäsidonnaisuus kasvaa. Tällä hetkellä tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistossa opiskeleva Timonen suuntaa ensi kesäksi Sveitsiin. Asteroidin nimeämisprosessi kestää useita kuukausia, joten vasta Sveitsin reissun jälkeen jostain asteroidivyöhykkeen keskeltä löytyy Timosen nimeä kantava asteroidi. • Yliopistot saavat 72 prosenttia rahoistaan laskennallisin perustein. Vuosittain Yhdysvalloissa pidettävään ISEF-kilpailuun osallistuu noin 1700 tiedealan nuorta lahjakkuutta eri puolilta maailmaa. –?Miten eri yliopistojen käy ja onko jako yliopistojen välillä oikeudenmukainen. FL-LM Kansainvälisissä tiedekilpailuissa menestynyt Petteri Timonen saa nimensä avaruuteen. Investointeja tulisikin ympäristöministeriön arvioinnin mukaan suunnata jatkossa hajautettuihin asumisratkaisuihin ja asumiseen tavallisissa asunnoissa. • Laskennallisen osuus pienenee ja strategisen suurenee aiempaan verrattuna. Siinä mielessä odotuksia oli, että olen tehnyt kilpailutyötä vuoden 2014 alusta lähtien. Ympäristöministeriön tuoreen julkaisun mukaan kehitysvammaisille ihmisille tarvitaan lisää tavallisia asuntoja ja räätälöityjä palveluja. Samassa yhteydessä osa tohtorintutkinnoista saatavasta rahoituksesta voitaisiin Grahn-Laasosen mukaan muuttaa tohtoreiden laadullista työllistymistä mittaavaksi. Timonen sai tietää tähtitieteellisestä palkinnostaan vain hetkeä ennen kuin hän viime perjantaina vastaanotti palkintonsa Arizonassa järjestetyssä maailman suurimmassa nuorten tiedeja teknologiakilpailussa, Intel International Science and Engineering Fair. Yliopistojen on tehtävä ehdotukset harkinnanvaraisen rahan käytöstä, mutta ministeriön kanssa sopien. Vielä ei voi tietää, ketkä voittavat ja ketkä häviävät, Niinimäki toteaa. Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus Aran viime vuosina toteutuneet kohteet ovat olleet pääasiassa ryhmäkoteja, joissa asukaspaikkoja on 15 tai enemmän. Näiden vaatimusten eteen yliopistot tekevät Niinimäen mukaan koko ajan töitä. Liikkuva raha on alle 50 miljoonaa euroa yliopistojen 1,6 miljardin kokonaispotista. –?Näin tuemme vahvemmin yliopistojen vaikuttavuutta yhteiskunnassa, Grahn-Laasonen toteaa. Sitä ennen Timonen oli voittanut verenkeräyksen optimointiin ja kustannusten hallitsemiseen kehittämällään automaattisella työkalullaan lukiolaisten sarjan viime vuoden maaliskuussa Tutki-KokeileKehitä-kilpailussa. –?Yliopistojen rakenteellinen kehittäminen on tarkoituksenmukaista, mutta pitää olla huolellinen, ettei raunioiteta alueiden elinkeinoelämän ja yhteiskunnan palveluiden kehittämistä. Toisaalta tässä kilpailussa on niin paljon hyviä töitä, että oli vaikea tietää, mitä sieltä sitten käteen jää. uutiset 11 maanantaina 16. Grahn-Laasosen mukaan laadullisia kriteerejä vahvistetaan entisestään kahden vuoden kuluttua. Asteroidien nimeäminen kisassa menestyneiden mukaan on perinne. Laitoksissa asuvien vammaisten määrä on viime vuosina saatu puolitettua, mutta niissä asuu edelleen lähes tuhat kehitysvammaista. –?On kuitenkin oikein, että yliopistojen pitää ottaa huomioon se, että täältä oikeasti myös valmistuu johonkin, aateja oppihistoriaa opiskeleva Kivioja toteaa. Hän muistuttaa, että opiskelijat ovat tulleet yliopistoon pärjätäkseen työelämässä. –?Yliopisto on ollut pitkään nukkuva jätti, nyt on edessä shokkiherätys, Ronkainen toteaa. KUVA: Arja Timonen Kehitysvammaisten laitosasuminen aiotaan lopettaa vuoteen 2020 mennessä. Kauppatieteitä opiskeleva Ronkainen pohtii, mikä yliopiston rooli loppujen lopuksi on tulevaisuudessa, kun valtio asettaa yliopistoille ja opiskelijoille vaatimuksia ja tavoitteita. FL-LM Mirja Niemitalo –?Opiskelijan kannalta on hyvä, että rahoituksen mittareina on työllistyminen, Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspolitiikkaja työelämävastaava Maria Ronkainen toteaa. Yliopistojen rahoituskriteeriksi tulisi siis laadullinen työllisyys eli se, onko työllistytty koulutustasoa vastaavasti, GrahnLaasonen kertoo. Niinimäen mukaan alueelliset erikoistuneet keskittymät saattavat tarkoittaa sitä, että paikoitellen koulutusta vähennetään ja lopetetaan. Kovin helposti omalla nimellä olevaa asteroidia ei kuitenkaan saa, ja Timosellekin asteroidin nimeäminen tuli täytenä yllätyksenä. KUVA: Pekka Peura ”Lähden siitä, että kaikki yliopistot tekevät korkeatasoisia kehittämistoimia, joista meillä on mahdollisuus myöntää rahoitusta.” SANNi GRAhN-LAASONeN opetusja kulttuuriministeri. Kiviojan mukaan vaikea taloustilanne ja opintotukiuudistus johtavat siihen, että työllistävät alat ovat kovassa huudossa. –?Siellä olisi neljän kuukauden ajaksi hommia Googlen hakukoneen parissa, kun kehitämme koneoppimisen menetelmillä hakukonetta vielä entistä älykkäämmäksi, Timonen kertoo. FL-LM Kehitysvammaiset omiin koteihin perusteiden läpinäkyvyydestä ja ennustettavuudesta. –?Rahoitusmallia uudistetaan niin, että nykyinen ”valmistuneet työlliset” -kriteeri muuttuisi laadulliseksi. toukokuuta 2016 Forssan lehti Johanna Juupaluoma –?Pitää vain toivoa, että seuraavan kerran jos lehdessä lukee nimeni, siinä ei lue Petteri Timonen törmää maahan, 18-vuotias Petteri Timonen vitsailee. HArkinnAnvArAisen rahoituksen perusteena on laadullisia tavoitteita, kuten työelämään siirtymisen nopeuttaminen, tutkimusja oppimisympäristöjen kehittäminen, tutkimuksen vaikuttavuus, osaamiskeskittymien luominen ja rakenteiden uudistaminen. Kivioja ennakoi, että jatkossa ylempi korkeakoulututkinto ei automaattisesti vie työelämään, vaan oikeasti katsotaan, mistä on valmistunut ja millä pääaineella. Timosen lisäksi kilpailuun osallistui Suomesta kaksi kahden hengen joukkuetta. • Koulutusja tutkimusosion perusteina ovat tutkintojen määrä, vähintään 55 opintopistettä vuodessa suorittaneet opiskelijat, julkaisut ja kilpaillun tutkimusrahoituksen osuus. Asteroidi nimetään Petterin mukaan Ohjelmointitaidoilla menestynyt Petteri Timonen on mukana seitsemän vaikutusvaltaisimman suomalaisteinin joukossa, jotka Lännen Media listasi alkuvuodesta. • Yliopistot joutuvat kilpailemaan keskenään harkinnanvaraisesta rahasta. Timoselle matka Phoenixiin vahvistui, kun hän voitti Euroopan unionin järjestämän Contest for Young Scientists -kilpailun viime syyskuussa Milanossa. Niinimäki myöntää, että yliopistot kavahtavat myös ajatusta autonomian kaventumisesta
Hommia hän paiskii niin, että tulee toimeen käteen jäävällä palkalla, maksaa asuntovelkaa ja sijoitettavaksi jää vielä noin 2?000 euroa vuodessa. 32-vuotias maaja metsätaloustieteiden kandidaatti on valinnut toisen tien päämääräänsä. Riittää, kun muuttaa rutiinejaan ja rikkoo rajojaan. Jos seuraavan kerran junassa alan keskustella tuntemattoman kanssa sen sijaan, että istuisin tuppisuuna, harjoittelen vain uusien tietojen käsittelyä. KUVA: Joel Maisalmi Malttia. mikä: Moni treenaa kroppaansa hiki virraten, mutta kuka treenaa yhtä tietoisesti aivojaan. TyönTeon vähenTäminen , harkittu kuluttaminen ja pyrkimys stressittömään, itselle merkitykselliseen elämään täyttävät muodikkaan downshiftauksen tunnusmerkit. annukka laTvala Keskity, ajattele ja muista paremmin elämä maanantaina 16. Näin ollen elämä on hauskaa. toukokuuta 2016 Forssan lehTi 12. Varallisuuspotin varsinaisen kerrytyksen hän aloitti vuonna 2008. Vantaalainen Jarmo Vestola ei lottoa, vaikka loppuelämäksi turvatusta taloudesta hänkin haaveilee. Vestola tunnustautuu mielihyvin leppoistajaksi. Tässä ei sinänsä ole mitään poikkeuksellista – taloudellista vapautta tavoittelevien suomalaisten blogeja löytyy netistä lukuisia. Rennosti kohti turvattua taloutta . Lisäksi hän saa pieniä sivutuloja. Runsaalla vapaa-ajallaan hän tekee sitä, mistä nauttii: viettää kiireettömiä aamuja lehtiä lukien, pyöräilee maastossa ja maantiellä, juoksee ja talvisin hiihtää. Hän harrastaa useita liikuntalajeja, joista pyöräily on rakkain. Miten se onnistuu. Eniten viesti vääristyy puolisoiden ja sukulaisten välillä. Aivotaitoja voi ja kannattaa jumpata, sillä pääkopan kunto vaikuttaa arjen sujuvuuteen koko ihmiselämän, perustelevat neurobiologi Tiina Huttu ja aivovalmentaja Reidar Wasenius ja antavat vinkkejä, miten aivoja voi jumpata. kenelle: Kirja sisältää aivokuntoilun viikko-ohjelmat Ulla Uraohjukselle ja Eero Eläkeläiselle, mutta harjoitukset sopivat kaikille, jotka haluavat piristää aivojaan ja samalla arkeaan. Haluan näyttää omalla esimerkilläni, että myös pienillä tuloilla voi elää näin ja säästää itselleen varallisuutta. ”Unelmointi on jo puoli voittoa” kertoo Veikkauksen mainos, ja unelmoinniksi se yleensä jääkin. Jarmo Vestola tekee osa-aikatöitä ravintolassa 15 000 euron vuosituloilla ja säästää. Poikkeuksellista sen sijaan on, että Jarmo Vestola kirjoittaa omalla nimellään ja kertoo suorastaan epäsuomalaisen avoimesti raha-asioistaan. ”Minulle taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa vapautta, enemmän mahdollisuuksia valita mitä elämässä tekee.” JArMo VestolA osa-aikatyö antaa Jarmo Vestolalle tavallista enemmän vapaa-aikaa. Elämäntapaan liittyy liikunnan lisäksi myös Vestolan toinen suuri harrastus, blogin kirjoittaminen. Antti Pasanen Iltakymmeneltä joka lauantai iso joukko suomalaisia tavoittelee elämäänsä taloudellista riippumattomuutta lottolähetyksen ääressä. juuri nyt colouRbox Kirja tiina Huttu ja reidar Wasenius: Personal Brainer WSoY 2016, 216 sivua. Vestola työskentelee ravintolaalalla osa-aikaisena noin 20–25 tuntia viikossa. Nettovuositulot ovat reilut 15?000 euroa. Ennen sitä hän oli säästänyt pankin rahastoon asuessaan vielä vanhempien luona. Todennäköisyys miljoonien kuittaamiseen on onnettoman pieni, yhdellä lottorivillä noin yksi 15 miljoonasta. Työssä ei suju paljon paremmin. . –?Usein ajatellaan, että vain varakkaat voivat leppoistaa elämäänsä ja elää niin kuin haluavat. Lähes 40 prosenttia suomalaisista tulee väärinymmärretyksi viikoittain tai useammin. Minusta se ei ole ihan niin. Joka vuosi hän avaa blogissa sijoitussalkkunsa, kertoo muutoksista ja tuottojen kehityksestä. Reilun 10 vuoden päästä hän aikoo elää etupäässä osingoilla. Ei välttämättä kummassakaan, sillä useimmiten syy on kiireessä, kertoo viestintätoimisto Riannon teettämä kysely. Onko vika kuulossa vai ymmärryksessä, kun viesti ei mene perille. lupaus: Elämä on oppimista ja oppiminen hauskaa. hyvää: Aivotreeneihin ei tarvitse varata ylimääräistä aikaa. Downshiftaus – elämän leppoistaminen -nimiseen blogiin putoilee säännöllisesti tekstejä elämästä ja varallisuuden kerrytysprojektista. Hän pitää rahankäyttönsä tiukasti kurissa, säästää ja kasvattaa säästöjään sijoittamalla – ja elää jo nyt omannäköistään rentoa elämää, jossa töitä tehdään vain sen verran kuin on tarpeen
Kyllä kissa pitää nostaa pöydälle ja käydä läpi sitä, mitä muutosta itse toivoisi. Moni on kiinnostunut oman taloudellisen turvapuskurin kasvatuksesta. Blogia selaillessa käy selväksi, että vantaalaisessa kerrostalossa todella asuu tarkan euron mies. –?Ajattelen niinkin, että jos teen töitä vain osa-aikaisesti, joku muu saa sen toisen osan. –?Se ei ole hyvä konsti, jos töihin lähtö todella ahdistaa joka päivä. toukokuuta 2016 ForSSan lehti. –?Aika tyytyväisiä. Jotain elämästä vielä puuttuukin. Taulukon Vestola on muokannut Marttaliiton malleista. työnteon lopettamisesta hän ei haaveile. Älä osta turhaa. Kannattaako pakottaa itsensä näkemään myönteisiä seikkoja ja unohtaa se, mikä töissä ottaa päähän. Työ ja terveys Suomessa -tutkimuksen mukaan palkansaajista 90 prosenttia kokee ”työn imua” viikoittain ja 40 prosenttia päivittäin. Voiko työnkuvan hienosäädöllä saada tehtävistä kiinnostavampia. Vakuutusalalla olevat vanhemmat ovat säästäväisiä ja kohtuullisuutta arvostavia, samoin nuorempi veli. –?Jos joku tavara on pari-kolme vuotta käyttämättä, se lähtee myyntiin. Suurimman tilan salkusta veivät viime vuonna Fortum, Nordea ja Nokian Renkaat. hyvä kysymys Pienikin työnkuvan muutos voi tuoda työn iloa takaisin, sanoo dosentti Marja-Liisa Manka. KUVA: Joel Maisalmi Antti Pasanen Töissä ei voi aina olla mukavaa. –?Moni ajattelee, että tarkassa rahakirjanpidossa on hirveä vaiva, mutta ei siinä oikeasti ole. Sen kummempaa varallisuuden kerrytys pikku hiljaa ei hänen mukaansa vaadi. Taulukoissa on rahaliikenne sentilleen, aina palautuspullojen pantteja myöten. Mieti, tarvitsetko todella jotakin tavaraa. 3. –?Tietysti aina voi lähteä hakemaan uutta ja paremmin itselle sopivaa työtä, mutta tänä päivänä se on monella alalla haasteellista. Vestola ei kritiikkiä niele. Kuinka tyytyväisiä työhönsä suomalaiset ovat, työhyvinvoinnin johtamisen dosentti MarjaLiisa Manka. Minulla ei ole sellaista taustaa kuin monilla elämänsä downshiftaamisesta mediassa kertovilla: on painettu hirveästi duunia, sitten on iskenyt burnout ja havahdutaan, että elämässä voi olla muutakin merkityksellistä kuin työelämän oravanpyörä. FL-LM Mitä voi tehdä, jos töissä tympii jatkuvasti. Tutustu edes vähän sijoitusoppaisiin – sijoitussäästäminen ei ole niin vaikeaa kuin kuvitellaan. Miksi hankkia turhaa tavaraa nurkkiin pölyä keräämään. Mitään tiettyä rahasummaa hän ei ole asettanut maaliviivaksi. Elinkeinoelämän huipulta downshiftausintoa on arvosteltu itsekkääksi toiminnaksi, joka on pois yhteisestä potista. En osaa nähdä sitä väitettyä negatiivista vaikutusta. Konsolipelit hän lainaa kirjastosta. –?Minulle taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa vapautta, enemmän mahdollisuuksia valita mitä elämässä tekee. KUVA: Ilkka Laitinen elämä 13 maanantaina 16. Se sisältää parinkymmenen eri yhtiön osakkeita sekä nipun matalien kulujen indeksiosuusrahastoja. Onko työtä liikaa vai liian vähän, ovatko omat tehtävät liian yksinkertaisia vai liian mutkikkaita. Ei Vestola silti vietä loputonta ”älä osta mitään” -päivää. –?Tyttöystävä olisi mukava löytää. Toki yhden hengen talouden hallinta on vielä melko simppeliä. Kirjoittajan omaksikin yllätykseksi palaute on ollut valtaosin myönteistä ja keskustelu rakentavaa. –?On myös kiva käydä töissä, kun se ei ole ehdoton pakko. Avainsanoja ovat myös säästämiskulujen kurissapito ja varsinkin pitkäjänteisyys. Ihan nollasta projekti ei alkanut. joS VeStola elää jo nyt aika lailla sellaista elämää kuin haluaa, mitä hän tavoittelee. Toinen vaihtoehto on kouluttautua uudelleen, mitä tehdäänkin todella paljon. Sijoitusoppien mukaisesti Vestola ostaa vuotuisilla osingoilla lisää osakkeita, jolloin korkoa korolle -vaikutus jyllää. –?Helpoin ja nopein konsti on kuitenkin miettiä mahdollisuuksia nykyisen työn ”tuunaukseen”: voisiko työhön saada jotakin uutta mielenkiintoa tai haastetta. Minulle se tarkoittaisi, että säännölliset, pakolliset elämisen kulut kuten ruoan ja vastaavat saisi katettua osinkotuloilla. Lyhytkin työviikko antaa rytmiä elämään, ja työkavereitaan Vestola kehuu mainioiksi. Pesämunana toimi myös Vestolan kuutisen vuotta sitten saama reilun 40?000 euron perintö. –?On ihan normaalia, että toisinaan töissä tympii. Mikä on maali, milloin riippumattomuus on saavutettu. Blogissa Vestola jakaa myös vinkkejä oman talouden hoitoon, viimeksi veroilmoituksen tekoon. Se ei kuitenkaan voi olla pidemmän päälle korvike kadonneelle työn ilolle. Arkimatkat taittuvat yleensä pyörän selässä. –?Joskus kirjasin blogiin, että olisi mukavaa olla 45-vuotiaana taloudellisesti riippumaton. –?Jos tympiminen on tilapäistä, voi tietysti pyrkiä jollain tavalla palautumaan, järjestää itselleen vapaa-ajalla jotakin mukavaa tekemistä. En ymmärrä, miksi minun pitäisi tuntea olevani vastuussa koko maan taloudesta, jatkuvasti ostaa ja ostaa ja ajaa itseni siihen oravanpyörään. Blogia aloitellessaan Vestola mietti pitkään, kuinka avoimesti raha-asioista kannattaa kertoa. Sielunkumppania sinkkumies ei toistaiseksi ole kohdannut. Autoa hän ei ole hankkinut. Siinähän asumiskulutkin puolittuisivat! FL-LM Vinkit Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat. 2. Eli kyllä niitäkin on, jotka eivät tunne töissä yhtenäkään päivänä viikosta myönteisiä tunteita tai motivaatiota. SijoituSSääStämiSen rinnalla Vestolan talouden toinen peruspilari on kohtuullinen kuluttaminen. Tähän mennessä salkku on pullistunut noin 160?000 euron arvoiseksi. Hän ei myöskään näe mitään pahaa kulutuksen kohtuullistamisessa. Työn imulla tarkoitetaan tarmokkuuden, innostuksen ja sitoutumisen tunteita. Osa-aikatyö antaa Jarmo Vestolalle tavallista enemmän vapaa-aikaa. Mitä pitäisi tehdä, jos työnteko tympii jatkuvasti ja raskaasti. Jarmo Vestolan kolme pointtia oman talouden hallintaan: 1. –?Kuluseuranta on ehdoton juttu, jos haluaa tietää mihin raha oikeasti menee. Meillä on yksi elämä, ja se pitää pyrkiä elämään niin, että on onnellinen ja nauttii siitä. VeStolan elämäntaVan taustalla ei ole mitään suurta mullistusta. Elämänasenne on osin perua kotoa. Pidä jonkinlaista kirjaa menoista. Pyri säästämään ja pane säästetty raha poikimaan. –?En keksinyt mitään syytä, miksi en avaisi niitä. –?Itseltään on hyvä kysyä, mikä muutos lisäisi omaa mielenkiintoa. Mutta jos tunne on jatkuva, kannattaa miettiä keinoja tilanteen parantamiseen. Harrastusvälineisiin kuten pyöriin hän on pannut useita tuhansia euroja. Avoimuus herättää luottamusta lukijassa. Hän harrastaa useita liikuntalajeja, joista pyöräily on rakkain. Näet, mihin raha oikeasti kuluu, ja ovatko kaikki kulut tarpeellisia. –?Olen aika pitkälti elänyt koko aikuisiän samaan tapaan kuin nytkin. Ruokalaskun näppäilyssä Exceliin menee ehkä viisi sekuntia. Vestola pitää Excel-taulukoita kaikesta rahankäytöstään. Mutta entä jos pelkkä ajatuskin työpaikalle menosta ahdistaa ja motivaatio on hukassa kuukaudesta toiseen. –?Kannattaa pohtia, mistä tympeys syntyy. –?Ihmisen pitää ollakin sopivasti itsekäs
Hänen mukaansa viranomaiset Euroopassa alkoivat valmistautua terroriuhkaan jo kauan ennen Brysselin ja Pariisin terrori-iskuja. Johnson sanoi, että Euroopan unioni käyttäytyy kuin Adolf Hitler yrittäessään muodostaa supervaltiota. STT, AFP Europol varoitti uusista terrori-iskuista BerLiini. Wainwright sanoo Die Weltille , että kisat ovat terroristeille otollinen kohde. Samalla hän uhkasi niiden omistajia vankilalla. Valtaosa kuolleista oli riisipelloillaan työskennelleitä maanviljelijöitä. –?Näin suurta määrää ukkosen tappamia ihmisiä ei ole aikaisemmin ollut, kummasteli pelastusviranomainen Reaz Ahmed. STT, AFP Macao Toimittanut Ilkka Timonen Lontoon ex-pormestari: EU kuin Hitler Protesti. Neljän lapsen isä ja insinööri Sponsori toi syyrialaisen perheen Saksaan . Venezuela on pitkään ollut syvässä kriisissä. Europolin päällikkö Rob Wainwright pelkää terrori-iskujen mahdollisuutta kesäkuussa Ranskassa alkavissa jalkapallon EM-kisoissa. . Venezuelan presidentti Nicolas Maduro on kehottanut maan viranomaisia ottamaan haltuunsa suljetut tehtaat. MaailMa Lontoo. Räväkästä tyylistään tunnettu konservatiivipuolueen Johnson on Britannian mahdollisen EU-eron äänekkäitä kannattajia. . Saksalaisjärjestö saattaa yhteen pakolaisen ja kummin, joka auttaa perheenyhdistämisessä ottamalla elatusvastuun. Uusimpien mielipidemittausten mukaan jäsenyyden vastustajat ja kannattajat ovat tasoissa. Lontoon entinen pormestari Boris Johnson on verrannut Euroopan unionia natsijohtajaan. Mielenosoittajat marssivat sunnuntaina Macaossa alueen korkeinta viranomaista Chui Sai Onia (kyltissä) vastaan, koska tämä oli lahjoittanut julkista rahaa kiinalaiselle yliopistolle. Britannia järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestään ensi kuussa. Reuters Syyrialainen 71-vuotias mies ojensi Berliinissä tuliaisia 56-vuotiaalle saksalaiselle miehelle, jota hän ei ollut tavannut koskaan aiemmin. Johnsonin mukaan Eurooppaa on kahden tuhannen vuoden aikana yritetty yhdistää useaan otteeseen yhden hallinnon alle ja aina huonoin tuloksin. Protestoijat vaativat hallintoa perumaan 100 miljoonan yuanin (13,5 milj.e) lahjoituksen kiinalaiselle Jinanin yliopistolle. Lahjat tulivat suoraan Alepposta: laakerinlehti-oliivisaippua, käsin tehty seinävaate ja pistaasimakeisia. Oli saksalaisen Martin Figurin ansiota, että syyrialaisisä ja hänen poikansa pystyivät lähtemään sodan rikki repimästä Alepposta. Maduro sanoi kannattajilleen, että porvaristo on halvaannuttanut tuotannon ja kaikki keinot sen elvyttämiseksi on otettava käyttöön. Johnsonin mielestä sellaista yksittäistä auktoriteettia ei kuitenkaan ole, jota kaikki kunnioittaisivat. Esikuvana holokaustista selvinneiden kokemukset. Perheen toinen poika Mohannad oli tullut Saksaan jo kymmenisen vuotta sitten. Maduro uhkaili tehtaiden sulkijoita CaraCas. Jerome Favre/ePa Ulkomaan UUtiset maanantaina 16. STT SalaManiSkut 60 Liki 60 ihmistä on saanut surmansa salamaniskuista Bangladeshissa kolmen päivän aikana, kertoivat viranomaiset sunnuntaina. . Hän sanoo, että EU yrittää nyt toimia samoin kuin Napoleon ja Hitler aikoinaan, mutta eri tapoja käyttäen. toukokuuta 2016 Forssan lehti 14
Se on tärkein asia, hän sanoi puristaessaan isänsä kättä. –?Voin vain rohkaista ihmisiä tapaamaan pakolaisia, koska vain siten heidän asenteensa muuttuvat, Figur sanoi. Hänen nettokuukausipalkkansa pakolaisjärjestössä on vähemmän kuin 2?160 euroa. Työtä voi tehdä myös alakerran kahvilassa tai rentoutua työpäivän keskellä hierovassa nojatuolissa suihkulähteen solinassa. tulijat 1,1 milj. –?Martin Figur auttoi meitä, vaikka hän ei tuntenut meitä, sanoi Mohannadin isoveli, 38. Pilvenpiirtäjien peiliseinien säihkeessä kylpevässä Dubaissa on huomattu, ettei raha tuo onnellisuutta. Setä selvisi hengissä holokaustista, kun brittiläinen pariskunta adoptoi hänet. Keunella oli mielessään hänen vaimonsa juutalainen setä. Isä ei kerro nimeään suojellakseen sukulaisiaan Syyriassa. –?Te näytätte uupuneilta, mutta terveiltä, ja te hengitätte. toukokuuta 2016 Forssan lehti. KUVA: Youssef Barawi/EPA kolumni Päivi Arvonen palaute@ lannenmedia.fi Y hdistyneet Arabiemiirikunnat teki helmikuussa historiaa nimittämällä onnellisuusministerin – ensimmäisenä maana maailmassa. Taistelijat valtasivat Assadin sairaalan ja katkaisivat Syyrian armeijan huoltoyhteyden lentokentälle. Deir al-Zorin provinssin kautta kulkee yhteys Isisin pääkaupungista, syyrialaisesta Raqqan kaupungista järjestön hallussa oleville alueille Irakissa. Figur on yksi ”pakolaisten kummeista”. Se kattaa vuokran ja sairausvakuutuksen sekä 400 euroa, joka on sama summa, jonka hallitus maksaa työttömille saksalaisille. Berliinissä lentokentällä Mohannad, 36, taisteli kyyneleitä vastaan, kun hän näki isänsä ja vanhemman veljensä. Maan johtajat ovat surullisena seuranneet arabikevään jälkimaininkeja. Heistä kaksi kolmasosaa on jo perheidensä luona Berliinissä. Tarkoituksena on tehdä yhteistyötä myös yksityisen sektorin kanssa. Fakta Saksan pakolaiset • Saksa on tiukentanut turvapaikkasäädöksiä. Jokainen sponsoroitava turvapaikanhakija tarvitsee 800 euroa kuussa. Mainostoimiston omistaja Martin Keune perusti kummijärjestön viime vuonna, kun hänen luonaan asuvat kaksi syyrialaista turvapaikanhakijaa pyysi apua perheenyhdistämisessä. Arabikevään raunioista nousi idea Ulkomaan UUtiset 15 maanantaina 16. Lupa voidaan myöntää, jos ihmistä uhkaa kotimaassaan muun muassa teloitus tai kidutus. Onnellisuusministeri Ohood Al Roumin ensimmäisenä tehtävänä on varmistaa valtion virastoissa työskentelevien 90?000 työntekijän onnellisuus ja auttaa heitä tarjoamaan kansalaisille onnellisuutta ja tyytyväisyyttä lisääviä palveluja. Kummit eivät rahoita syyrialaisia suoraan, mutta ottavat heidän elinkustannuksistaan laillisen vastuun viiden vuoden ajaksi. • Saksaan tuli noin 1,1 miljoonaa siirtolaista viime vuonna. Järjestö kerää varoja sponsorointiin joukkorahoituksella sekä lahjoituksilla 2?200 jäseneltä. Lähistöllä ovat myös alTayyamin öljykentät. Onnellisuusministerin kuten myös nuorisoministerin, suvaitsevaisuusministerin ja tulevaisuusministerin virat perustettiin siksi, että vältyttäisiin erityisesti nuorten kansalaisten tyytymättömyydeltä. Välipalaksi voi tilata hedelmiä, pähkinöitä, tuorepuristettuja mehuja ja jäätelöä. Isisin Amaq-uutistoimisto kertoi sen taistelijoiden tehneen ”suuren hyökkäyksen” Deir al-Zorin lounaisreunassa lauantaina. Palkankorotusten sijaan onnellisuusministeri toivookin yritysten lisäävän työntekijöiden työviihtyvyyttä ja työtyytyväisyyttä. –?Kun aloin lukea säännöksistä, tulin epätoivoiseksi, hän sanoi. Arabikevään vallankumousaalto sai voimansa nuorten toivottomuudesta. Sedän perheenjäsenet vietiin Berliinistä kuolemaan natsien keskitysleirille Puolan Krakovaan. Loput odottavat oleskelulupia Saksan konsulaateissa Libanonissa ja Turkissa. Isis menetti valtaamansa sairaalan Syyrialainen sotilas vahti ulkomaisten journalistien turvallisuutta ruusu aseen piipussa, kun toimittajat vietiin tutustumaan Damascene-ruusun satoon Damaskoksen ulkopuolella sunnuntaina. YK:n vuoden 2015 Maailman onnellisuusraportissa Tanska oli maailman onnellisin maa, Suomi viidenneksi onnellisin ja Yhdistyneet Arabiemiraatit 28. • Turvapaikkahakemuksia tuli yli 470 000. Kirjoittaja on Lännen Median avustaja Kairossa. Mohannad tuli Saksaan osana kulttuurivaihto-ohjelmaa ja on yrittänyt perheenyhdistämistä vuodesta 2012. Kanslian työpisteiden välissä on tauluja, joihin jokainen voi listata ilon ja onnellisuuden syitä. Isis on ottanut myös haltuunsa lähellä hallituksen lentokenttää olevat tarkastuspisteen, paloaseman, yliopiston kampuksen ja viljasiilot. sitten maaliskuun 2015 kummijärjestö on löytänyt sponsorit 103 syyrialaiselle. Figur allekirjoitti viranomaispaperit sekä Mohannadin isästä ja veljestä että äidistä, joka on vielä Aleppossa. Järjestö voi sponsoroida vain syyrialaisia, joiden läheisistä perheenjäsenistä – puoliso, lapsi, vanhempi tai sisarus – ainakin yksi on asunut Saksassa ainakin vuoden. –?Sodan aikana saksalaiset – hallitus ja ihmiset – ovat osoittaneet, että he ovat syyrialaisille arabeja läheisempiä ystäviä, syyrialaisisä sanoi Figurille Reutersin mukaan. Reuters Syyrian hallituksen joukot valtasivat sunnuntaiaamuna takaisin ääriliike Isisin haltuunsa ottaman sairaalan piiritetyssä Deir al-Zorissa Itä-Syyriassa, kertoivat tarkkailijat ja valtiollinen media. Se on minimipalkka, jonka viranomaiset vaativat yhden perheenjäsenen maahan tuomisesta. Onnellisuusministerin pesti perustuu tutkimustuloksiin, joiden mukaan onnelliset ihmiset elävät pidempään ja ovat tuottavampia, myös taloudellisesti. Flüchtlingspaten Syrien -järjestö etsii sponsoreita syyrialaisille, jotta he pystyvät tuomaan perheenjäseniään Saksaan. Onnellisuus vähentää sairauspoissaoloja työpaikoilla. Hallituksen joukot surmasivat ainakin 24 Isisin taistelijaa. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö kertoi Isisin tappaneen ainakin 35 sotilasta ja vanginneen osan sairaalan henkilökunnasta. Mohannadin perhe toivoo, että myös äiti, tytär ja lapsenlapsi – jotka pysyivät Aleppossa tyttären miehen toivomuksesta – pystyvät tulemaan Berliiniin. onnellisin 157 maan listalla. • Tiukennuksiin kuuluu muun muassa kahden vuoden perheenyhdistämiskielto pakolaisille, jotka ovat saaneet oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella. DuBaissa Sheikh Sayed -tien varrella Emirates towers -pilvenpiirtäjässä sijaitsevassa pääministerin kansliassa on jo ryhdytty toimiin työntekijöiden työtyytyväisyyden ja onnellisuuden ja siten tuottavuuden lisäämiseksi. Kaupunki sijaitsee lähellä Irakin rajaa. –?Tämä on sitä, mitä haluan tehdä tulevaisuudessa: auttaa muita. Syyrialaiset olivat suurin turvapaikanhakijaryhmä, 35 prosenttia. Isisillä on hallussaan suurin osa Deir al-Zorin provinssista ja se on piirittänyt jäljellä olevia hallituksen alueita saman nimisessä kaupungissa viime vuoden maaliskuusta lähtien
Hakkarainen voitti A-poikien 75 kilon sarjassa norjalaisen Dennis Hofstadin tuomariäänin 3-0. Pahin haastaja, Yhdysvaltain Justin Gatlin jyristeli lauantaina 100 metriä aikaan 9,94 Shanghaissa. Viippo ajaa tällä kaudella sekä SMettä MM-sarjaa, joista viime mainittu käynnistyy kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Ranskassa. Hän aloitti uransa toisen F1-kauden Toro Rossolla, mutta Sensaatiomainen Verstappen jätti Räikkösen toiseksi Jos Verstappenista tuli 18-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin F1-kisan voittaja. FL Boltin kilpailutuntuma ei ole kesäterässä yleisurheilu Usain Bolt tuomitsi kauden avauksensa kankeaksi Caymansaarten George Towinissa. Saros taas nollapeliin Urheilu UrheilU maanantaina 16. –?Juoksu ei ollut niin sujuva kuin olisin toivonut, mutta ensimmäisessä kilpailussa on aina vaikea saada kaikkea toimimaan. Jääkiekkoliiton pitkäaikaisen puheenjohtajan silmien alla maalinteko alkoi onnistua ja Suomi purjehti 5–0-voittoon MM-kisojen kuudennessa alkulohkopelissään. KUVA: EPA Leijonien voittoputki venyi eilen kuuden pelin mittaiseksi. Tunne paranee varmasti, kun saan kilpailuja alle. Askeleessani ei ole vielä normaalia lentoa, Bolt tiivisti tilanteen. STT–AFP . Juuse saros on nyt pelannut kolme aikuisten MM-ottelua eikä ole päästänyt maaliakaan. autourheilu STT Barcelona Formula 1 -ennätysten rikkomisesta alkaa tulla Max Verstappenille tapa. Aika-ajossa toisen lähtöpaikan saanut Viippo sai ensimmäiseen erään hyvän startin ja johti jo kääntöpoijulla ja piti paikkansa maaliin asti. –?Ei kovin hyvä, mutta tärkeintä olikin selvitä tästä terveenä, Bolt tuumasi. Ensi viikolla Bolt kilpailee Tshekin Ostravassa. suomen uudistettu nelosketju pelasi taas vahvasti. saavutuksen huikeutta lisää se, että Espanjan gp-viikonloppu oli Verstappenin ensimmäinen Red Bullilla. Myös luokan toinen ja kolmas erä sujuivat Viipon vauhdittamana. toukokuuta 2016 Forssan lehti 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Viisitoista sekuntia ennen loppua Jussi Jokinen teki ylivoimalla turnauksen ensimmäisen maalinsa ja kolme sekuntia ennen loppua Patrik Laine 5–0. Suomi on voittanut kaikki ottelunsa ja ratkaisee Pietarin alkulohkon ykköspaikan tiistain ottelussa Kanadaa vastaan. Maali oli Pihlströmin ja samalla nelosketjun kolmas tässä turnauksessa. Suomen ylivoima on ollut turnauksen tehokkainta, ja Suomen valmennuksen idea nostaa Jarno Koskiranta ylivoimaan maskimieheksi toi taas tulosta. 40 sekuntia Koivun ylivoimaosuman jälkeen Antti Pihlström ehti ensimmäisen Tomi Sallisen kulmaan heittämään kiekkoon ja löi 2–0 Hudacekin jalkojen välistä. Mikko Koivun matala laukaus pomppi maaliin ajassa 31.07 erän puolivälissä Koskirannan seisoessa Slovakian maalivahdin Julius Hudacekin tiellä. Verstappen otti Espanjan gp:ssä sensaatiomaisen voiton ja rikkoi Sebastian Vettelin nuoruusennätyksen kahdella ja puolella vuodella. Viippo aloitti veneilykauden voitolla Ruotsissa mootoriurheilu Forssalainen Kalle Viippo aloitti rataveneiden kilpailukautensa voitokkaasti haettuaan luokkavoiton KMK Racet -kisasta Ruotsin Huddingessa. FL Hakkaraiselle voitto ja tappio nyrkkeily Forssan Nyrkkeilijöiden Mico Hakkarainen otteli voiton ja tappion kansainvälisessä junioriturnauksessa Tampereella. . Voittaja ottaa Pietarin alkulohkon viimeisen puolivälieräpaikan. – En koskaan murehdi turhia. Vuosi sitten hollantilaisesta tuli 17-vuotiaana historian nuorin F1-kuljettaja, ja nyt hän on 18-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin gpvoittaja. Mercedesten kolari avasi hollantilaisteinille tien historialliseen voittoon. KUVA: EPA jääkiekko Suomi-Slovakia 5-0 STT Pietari Suomalaisen jääkiekon onnen takuumies Kalervo Kummola saapui toisessa erässä Pietarin Jubileinyiareenan mediakatsomoon seuraamaan Slovakia–Suomi-ottelua, ja heti alkoi tapahtua. Bolt, 29, ei ole kunnostaan huolissaan. Slovakia kohtaa viimeisessä ottelussaan Yhdysvallat. Sarjan loppuottelussa Hakkarainen hävisi Lahden Kalevan tuoreelle Pohjoismaiden mestarille Aleksi Virtaselle kehätuomarin keskeytyksellä ensimmäisessä erässä. Katsomoon joutuneen Teemu Pulkkisen tilalla MM-debyyttinsä tehnyt Mikko Rantanen otti paikkansa kokoonpanossa vahvalla esityksellä. –?Tarvitsen vain lisää kilpailuja. Hän hurautti 100 metriä aikaan 10,05 ja voitti kilpailun 0,07 sekunnin erolla Yhdysvaltain Dentarius Lockeen. Ajassa 46.46 Aleksander Barkov ohjasi Juuso Hietasen vedosta 3–0
Ensi kesän NHL-varaustilaisuudessa ensimmäistä varausvuoroa tähyävä Auston Matthews ampui 2–2-tasoituksen. toukokuuta 2016 Forssan lehti. Verstappen oli kuitenkin liian kova pala. Tanska yllätti Tshekin myös 2014 Minskin MMkisoissa, silloin maalein 4–3. Kun Mercedekset kolaroivat toisensa ulos, Bottakselle avautui tie viitossijalle. Olen kuitenkin pettynyt, koska meillä oli mahdollisuus voittaa, Räikkönen kertoi. –?Ilmapiiri ei ole nyt hyvä, molemmat ovat vihaisia. –?Max on hyvä kuljettaja, ei sitä ajattele ikää, kun ajaa kilpaa. Varikolla hän nousi Toro Rosson Carlos Sainzin ohi, minkä jälkeen suomalaisen kisa oli yksinäinen. Sarjan nuorin kuski ei tehnyt yhtään virhettä sarjan vanhimman kuskin Räikkösen, 36, hiillostuksesta huolimatta ja sai tunnustusta suomalaiskuskilta. STT Bäck ponnisti Italiassa pituutta yli EM-kisarajan Leijonien voittoputki venyi eilen kuuden pelin mittaiseksi. Lopussa Bottas pääsi lähelle nelossijan Daniel Ricciardoa, kun tämä joutui tekemään ylimääräisen pysähdyksen rengasrikon takia. Sebastian Vettel oli kolmas. Suomalainen ei kuitenkaan onnistunut ohituksessa ja sai tyytyä kakkossijaan. Hän teki joukkueensa ratkaisumaalin, kun Saksa kukisti Pietarin B-lohkossa vastustajansa 3–2. –?Meillä oli hyvä strategia ja jälleen erittäin hyvät varikkopysähdykset. Ennen Holzerin voittoosumaa maaliverkkoa heiluttivat 1–0 tehnyt Patrick Hager ja 2–1 ampunut Christian Ehrhoff. Bottaksella yksinäinen ajelu viidennelle sijalle Jääkiekko STT Saksalaispuolustaja Korbinian Holzerista tuli yllätysratkaisija jääkiekon MMkisaottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Williamsin taVoitteena tällä kaudella on ollut taistella Red Bullin kanssa MM-sarjan kolmossijasta, mutta Barcelonassa Red Bull oli selvästi edellä. Saksa kävi kolme kertaa johdossa. Williamskuski ajoi kisassa viidenneksi, mikä oli auton suorituskykyyn nähden maksimitulos. On uskomatonta voittaa heti ensimmäinen kisa (uudessa tallissa), Verstappen hihkui palkintopallilla. Bottaksen tallitoveri Felipe Massa oli Espanjassa kahdeksas. MM-sarjassa Bottas on kahdeksantena, seitsemän pisteen päässä Massasta. –?Yritin vain pitää kierrosajat tasaisina. STT Valtteri Bottaksen Espanjan gp-iltapäivästä muotoutui melko yksinäinen ajelu. Kolarin jälkeen Mercedes kutsui kuljettajat palaveriin. –?Olimme siinä mielessä onnekkaita. rosbergin seitsemän voiton putki katkesi, mutta hän jatkaa selvässä MM-johdossa. Ikä on kuitenkin vain numero, Räikkönen sanoi. Aika-ajoissa Bottas oli seitsemäs ja sanoi sen olleen maksimitulos. Kun Mercedekset olivat ulkona, meillä oli enää kaksi tallia edessämme. Annamme kuskien ajaa kilpaa, ja joskus tällaista tapahtuu, Wolff sanoi. Saksan NHL-maalivahti Thomas Greiss näytti torjunnoillaan, miksi hänet on MM-joukkueeseen hankittu. Viitosruudusta lähtenyt Räikkönen menetti startissa sijoja, mutta ohitti pian Carlos Sainzin ja nosti sijoitustaan varikolla. –?Yritimme ja yritimme, mutta aina kun pääsin lähelle Maxia, menetin pitoa viimeisessä mutkassa, enkä koskaan ollut tarpeeksi lähellä ohittaakseni häntä. Bäck paransi ulkorataennätystään lähes puolella metrillä. Hypyn aikana oli myötätuulta 1,4 metriä sekunnissa. –?Tuntuu uskomattomalta, en voi uskoa tätä. Kisan KäsiKirjoitus meni uusiksi heti alussa, kun Mercedes-kuskit Lewis Hamilton ja Nico Rosberg kolaroivat toisensa ulos avauskierroksella. Matthews on tehnyt 3+3 pistettä. –?Olen iloinen Maxin puolesta mutta pettynyt itseni takia. KUVA: EPA urheilu 17 maanantaina 16. Voittomaaliksi merkittiin Nikolaj Ehlersin osuma. Bäck voitti talvella Suomen hallimestaruuden ennätystuloksellaan 763. Tallin nokkamiehistä Niki Lauda vyörytti syyn Hamiltonille, mutta Toto Wolffin mielestä kolari ei ollut täysin kummankaan syy. Hän kuitenkin putosi neljänneksi käytettyään kolmen stopin taktiikkaa, kun Verstappen ja Räikkönen kävivät varikolla vain kahdesti. Kisa oli upea. Verstappen ajoi vielä kaudella 2013 kartingia, joten hänen nousunsa huipulle on ollut salamannopea. Hamilton ajautui nurmikolle, menetti autonsa hallinnan ja törmäsi Rosbergin kylkeen. saKsa nousi B-lohkossa kolmanneksi ja lähelle pudotuspelipaikkaa, kymmeneen pisteeseen ohi Yhdysvaltojen. Muuta ei voi tehdä, kun ajaa yksin. Maali syntyi helponnäköisesti ja meni Yhdysvaltojen vahdin Mike Condonin piikkiin. –?Olen varma, että kun pääsemme Kanadaan ja Bakuun, olemme vahvempia. Vasa IS:n Bäck rikkoi kolmantena suomalaishyppääjänä tällä kaudella Amsterdamin EM-kisojen tulosrajan. Aiemmin rajan selvittäneet Eero Haapala ja Henri Väyrynen astuivat Formiassa hyppynsä yli. Räikkönen nousi pisteissä toiseksi, 39 pisteen päähän saksalaisesta. Verstappen joutui kestämään viimeiset reilut 20 kierrosta jatkuvaa painetta Kimi Räikköseltä. Meidän on kuitenkin parannettava edelleen autoa, koska muutkin parantavat omia autojaan. Voitto ei tullut helpolla. Mutta meillä ei vain ollut riittävästi vauhtia, saimme irti kaiken, mitä oli otettavissa, Bottas sanoi. Australialainen piti kuitenkin Bottaksen takanaan reilun sekunnin erolla. Yhdysvallat voitti ottelun laukaustilaston 33–14. Saksa yllätti Yhdysvallat, Tanska aiheutti Tshekille ensimmäisen tappion Suomen Kristian Bäck hyppäsi sunnuntaina pituutta Italiassa 795 ja voitti Formiassa käydyn leirikilpailun. Enempää emme voineet saada, Bottas tuumi. Hän oli aiemmin hypännyt 750. Williamsin Valtteri Bottas ajoi viidenneksi. Meidän täytyy vielä puhua heille ja varmistaa, että tällaista ei tapahdu enää. – Tämä on hyvin vaikea tilanne, menetimme 43 pistettä kaiken kovan työn jälkeen. Vasta 19-vuotias Bäck ponnisti parhaansa ensimmäisellä yrityksellä. Mersujen kolarin jälkeen Red Bullin Daniel Ricciardo johti kisaa pitkään. Bottas uskoo tilanteen helpottuvan kesäkuussa. Tanska nousi kahdeksaan pisteeseen ja taistelee yhä paikasta pudotuspeleihin. a-lohKossa Tshekki kärsi ensimmäisen tappionsa, kun Tanska oli parempi 2–1 voittomaalikisan jälkeen. Ottelua oli jäljellä 33 sekuntia, kun kiekko lipui maaliin Holzerin kaukolaukauksesta. Ajoin hänen isäänsä vastaan F1:ssä, mikä kuulostaa vielä pelottavammalta. ensimmäisen KierroKsen jälkeen Bottas oli kuudentena. Rosberg nousi startissa ohi paalumies Hamiltonin, mutta brittikuski haki ohitusta tallitoveristaan heti nelosmutkassa. Tanskan maalivahti Sebastian Dahm torjui peräti 40 laukausta. Huonon aika-ajon ja lähdön jälkeen tämä on hyvä tulos. Maxin isä Jos kilpaili F1:ssä 1994– 2003, muttei yltänyt kolmossijaa korkeammalle. Ne ovat nopeampia ratoja. Sensaatiomainen Verstappen jätti Räikkösen toiseksi viime viikolla Red Bull nosti nuorukaisen Daniil Kvjatin tilalle ykköstalliinsa
–?EM-uinnit on tärkeä välietappi matkalla Rioon. Yhä olympiarajaa tavoittelevien uimareiden on sen sijaan ajoitettava kuntohuippua jo EMaltaaseen, koska aika olympiavalintojen suhteen käy vähiin. –?Euroopassa on paljon olympialaisten finaalija semifinaalitason uimareita, etenkin naisten rintauinnissa. • Aikuisten arvokisojen ensikertalaisia Suomen joukkueessa on nyt kolme. EM-kisat kertovat siitä, minkälaisia aikoja Riossa pitää uida, jos haluaa mennä jatkoon, Laukkanen ruotii. STT UrheilU maanantaina 16. Tavoitteena on vähitellen vaikeuttaa sarjaa ja haastaa nämä kaverit parin vuoden päästä kovemmin. Haluan kilpailla korkealla tasolla, ja Lontoossa on tietyllä tapaa hyvä harjoitella kaikki valmiiksi olympialaisia varten, Kylliäinen sanoo. Karsinnan 12 parasta pääsi loppukilpailuun. EM-uinnit ovat tasomittari olympiarajan rikkoneille EM-uinnit 16.-22.5. Lontoon EM-kisoissa olympiarajan rikkomista tavoittelevat suomalaisuimareista etenkin Emilia Pikkarainen, Hanna-Maria Seppälä, Mimosa Jallow ja Tessa Nurminen. Menestys ja EM-mitalit toki kelpaavat olympiarajan rikkoneillekin, mutta heidän ei ole ollut pakko hakea terävintä kuntopiikkiä EM-kisoja varten – etenkin jos tämä olisi edellyttänyt jonkin sortin kompromissia harjoittelussa olympialaisia varten. –?Sarjassani on kolme vaikeaa ja kolme helppoa hyppyä. uinti STT Suomen joukkueessa on niin sanotusti kahden kerroksen väkeä maanantaina toden teolla vauhtiin pääsevissä Lontoon EM-uinneissa. Laukkasen ja Liukkosen lisäksi Rion A-olympiarajan ovat suomalaisuimareista saavuttaneet Matti Mattsson 200 metrin rintauinnissa, Matias Koski 200 ja 400 metrin vapaauinnissa sekä Tanja Kylliäinen 200 metrin sekauinnissa. –?Nämä kisat kertovat aika paljon tasosta, mikä tulee Riossa olemaan, Laukkanen pohtii. Lontoo on isännöinyt EM-kilpailuja kerran aiemmin, vuonna 1938. Mäkikallio kisasi Lontoossa laadukkaan kuuden hypyn sarjan, mutta jäi 14:nneksi pistein 341,90. Manchester Unitedin ja Bournemouthin pelaajat olivat jo ennättäneet lämmittelemään kentälle, kun kuulutus kehotti turvahenkilöstöä toteuttamaan ”operaatio punaisen koodin”. Rio de Janeiron olympiarajan rikkoneille uimareille kyseessä on lähinnä kova välitavoite ja tasomittari, kun taas osa joukkueesta tähtää EM-altaassa nimenomaan olympiarajan rikkomiseen. Ilmoittautumislistan perusteella EM-altaassa nähdään muiden muassa liettualaistähti Ruta Meilutyte. Hän on kertonut herkistelleensä kuntoaan hieman Lontoonkisoja varten. Olympiarajan rikkonut rintauimari Jenna Laukkanen sanoo antavansa EM-kisoille painoarvoa, ja toivoo pystyvänsä haastamaan Euroopan kärkeä Lontoossa. • Ensimmäiset EM-uinnit kisattiin tasan 90 vuotta sitten Budapestissa. Old Trafford vetää 75?600 katsojaa. Nyt päätimme näin yleisen turvallisuuden takaamiseksi, kertoi John O’Hare Manchesterin poliisista. Osaa katsojista, muun muassa vierasjoukkueen kannattajia, pyydettiin pysymään paikoillaan. He ovat Anniina Ala-Seppälä, Aino Otava ja Laura Lajunen. Myös hän on jo rikkonut olympiarajan. Guardian-lehden lähteen mukaan epäilyttävä laite sisälsi matkapuhelimen, joka oli kiinnitetty putkeen ilmeisesti yhdessä stadionin wc-tiloista. ”Nämä kisat kertovat aika paljon tasosta, mikä tulee Riossa olemaan.” Jenna Laukkanen Pommikoirat nuuskivat ManUn stadionilla. STT Mäkikallio putosi kerroshyppyjen EM-finaalista uiMahyPPy Yhdysvalloissa opiskeleva Heikki Mäkikallio karsiutui niukasti uimahyppyjen EM-kisojen loppukilpailusta miesten kerroshypyssä. toukokuuta 2016 Forssan lehti 18. Laukkanen voitti joulukuussa kaksi rintauintikultaa lyhyen radan EM-kilpailuissa Israelissa. Katsomoista evakuoitiin ensin noin puolet. Tämä on niin pienestä kiinni, että jos sieltä jonkun hypyn olisi saanut vaikka ihan vähän paremmin imurina veteen, tulos olisi jo riittänyt finaalipaikkaan, Mäkikallio arvioi Uimaliiton tiedotteessa. Osa mitaleista on tullut uimahypyistä. Hän odottaa kohtaavansa Lontoossa Euroopan huiput. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että ”kaikki tavoitteet ovat Riossa”, joten tuloksien jääminen laihanpuoleiseksi EM-kisoissa ei olisi hänelle maailmanloppu. Maailmanmestari Seppälä ui ensimmäisissä olympialaisissaan jo Sydneyssä vuonna 2000. –?EM-kisoissa vähimmäistavoitteeni on finaalipaikka. Siinä pääsee kunnolla kisaamaan kovatasoiseen seuraan, Liukkonen sanoo. Poliisi tiedotti illalla, että ”erehdyttävästi räjähdettä muistuttava” laite ei ollut toimintakykyinen. Jenna Laukkanen voitti joulukuussa kaksi kultaa lyhyen radan EM-kisoissa. Pelaajat poistuivat kentältä, ja evakuointi alkoi. Suomella 27 mitalia pitkän radan EM-uinneista • Suomella on pitkän radan EM-kilpailuista kautta aikojen 27 mitalia (12 kultaa, 6 hopeaa ja 9 pronssia). –?Ihan tyytyväinen olen, sillä sarja oli aika tasainen. Arizonan yliopistojoukkueessa harjoitteleva Mäkikallio, 21, jäi ennätyksestään, mutta pisteet olivat silti kelvolliset. Kontrolloitua räjäytystä edelsi päätöskierroksen ottelua saapuneista katsojista täyttyneiden katsomoiden evakuointi ja tyhjennettyjen katsomoiden tutkiminen poliisikoirien avulla. –?Emme tee tällaisia päätöksiä kevyin perustein. –?EM-kisat ovat myös hyvä paikka hioa uinnin taktiset ja tekniset jutut kuntoon Rioa varten, hän jatkaa. Ottelun peruuntumisen varmistumisen jälkeen loputkin katsomot tyhjennettiin. KUVA: EPA Rion olympiarajaa tavoittelevilla terävä kuntopiikki on löydyttävä jo nyt. KUVA: EPA ManUn peli peruttiin, stadion evakuoitiin ja epäilyttävä paketti räjäytettiin jaLkaPaLLo Armeijan pommiryhmä räjäytti epäilyttävän paketin jalkapalloseura Manchester Unitedin kotistadionilla Old Traffordilla sunnuntaina. ari-Pekka Liukkonen puolustaa edellisistä EM-kisoista, vuonna 2014 Berliinissä käydyistä kilpailuista pronssimitalia 50 metrin vapaauinnista. • Edellisissä vuoden 2014 Berliinin EM-kisoissa Ari-Pekka Liukkonen kauhoi pronssille 50 metrin vapaauinnissa
Nikkanen Risto SomKe Salo 1027 11. (finaali 29.5.) :1. Sture Lindholm Salon Tikka 355p, 3. Seija Pirttimäki FST 339p. urheilu 19 maanantaina 16. Orenius Mervi VEE10 Forssa 785 5. Erkki Kölhi TurTi 893. Heikki Uusi-Kölli MU 338p. Reuna Pirkko Wilmat Forssa 1002 14. Kulta Kari SomKe Salo 1112 18. Julia Hakenberg MU 205p. 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 0–0, 1–0) 2. Juhani Into FST 941p 2x42p, 5. Rangaistukset: Tanska 1x2 min, Tshekki 4x2 min ja Michael Repik 10 min. Pulkkinen Olli Pupina Forssa 1036 10. Salokoski Aarne FBC Forssa 1296 (48) 29. Ari Tuominen UkinT 941 1x44p ja 1x42p, 4. Pulkkinen Immo SomKe Salo 1145 12. Valkama Arto FBC Forssa 1356 (108) 13. Mäkinen Hannu Säkäset Forssa 1140 14. pesäpallo supErpEsis Alajärvi–Kouvola 0–2 (2–4, 1–3) Kempele–Kitee 0–1 (1–2, 1–1) Raahe–Kankaanpää 0–2 (2–3, 0–5) Hyvinkää–Sotkamo 2–1 (16–10, 1–10, 1–0) Koskenkorva–Jyväskylä 1–0 (10–0, 2–2) C-poiKiEn sM-lEiriKArsintA Tahko3-Koetus 0-2 (5-11, 7-12) Lauri Kallio 0/4, Tomi Lehtonen 1+2/4, Lauri Saarni 3/2, Eetu Mutikainen 3/4, Iiro Kiuru 2/2, Rasmus Paananen 3/1, Mikael Siikonen 3/0 Mikko Ilmanen 1/1, Joel Ilola 2/0, Patrick Mustajärvi 0/4, Santeri Heikkilä 0/1. Virtanen Topi FoKs Forssa 1375 (120) 10. Puosi Ari SomKe Salo 1365 (114) 11. Lehto Markku VEE10 Forssa 1096 21. Johtokunta. Pekka Kuivalainen TurTi 941 1x44p ja 1x43p, 3. MA: 1. Viholainen Osmo Rkm-Forssa 1001 27. Senja Lukkaroinen SaTi 896, 4. NA: 1. Katajisto Jouni Pupina Forssa 1141 13. Seppo Alsila Ukin Tikka 359p, 2. NA: 1. Antti Passila MU 950, 2. Taneli Rautalin HuVe 359p. Martti Huhti TurTi 865, 3. MB: 1. Laura Mäki MU 225p, 2. Jatkoerä: maaliton: Vl-kilpailu: Nikolaj Ehlers 2–1 vm. 3. Ossi Mäkelä FST 199p, 12. Helin Antti Rkm-Forssa 1175 2. Markku Salo HuVe 605, 11. tikanheitto länsi-suoMEn piirin KilpAilut Forssa: Pk50 tikkaa: MM: 1. Schwartz Arja VEE10 Forssa 770 Erikoiskilpailun tilanne (32) 15.5. Seppo Alsila UkinT 905, 2. Simo Markus Säkäset Forssa 1336 (108) 19. Jari Vaskela Humppilan Veikot 340p. Rangaistukset: Saksa 7x2 min, USA 3x2 min. JBT Junior Basket Tournament, Turku Tytöt 06: Puhu-FoA 24-29 FoAPantterit 19-32 PyrintöFoA 48-17 FoAFoKoPo 27-21 FoAPantterit 16-28 BC Nokia FoKoPo 26-29 FoKoPo Topola T06 22-47 Helmi Basket/06-07 FoKoPo 28-34 FoKoPo Honka White 20-50 FoKoPo TuRi 06/07 37-34 FoA: Tiia Talonen 31, Martta Kutilainen 1, Eila Vesterinen 14, Sini Nurmisto 29, Iida Ronkainen 17, Helmi Leino 4, Mila Kurka 4, Juliana Turkki 4, Rebekka Rautio 4 FoKoPo: Tiina Kinnunen 34, Klaara Lepola 42, Emilia Kurjenmäki 29, Julia Vuori 4, Julia Ojanen 27, Ilona Rinne 15, Oona Kaapola 6, Kiira Kilpinen 1, Adanne Nwose 2. Mäkelä JukTulospörssi Humppilan Veikkojen pesäpallokausi käyntiin Humppilan Veikkojen pesäpalloilijoiden sarjakausi käynnistyy keskiviikkona, kun miesten edustusjoukkue aloittaa maakuntasarjan kotiottelulla Eurajokea vastaan. Kokoukset Autourheilu F1 MM-sArjAn EspAnjAn gp Barcelona: Lopputulokset, 66 kierrosta: 1) Max Verstappen Hollanti, Red Bull 1.41.40,017, 2) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari jäljessä 0,616 sekuntia, 3) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –5,581, 4) Daniel Ricciardo Australia, Red Bull –43,950, 5) Valtteri Bottas Suomi, Williams –45,271, 6) Carlos Sainz Espanja, Toro Rosso –1.01,395, 7) Sergio Perez Meksiko, Force India –1.19,538, 8) Felipe Massa Brasilia, Williams –1.20,707, 9) Jenson Button Britannia, McLaren –1 kierros, 10) Daniil Kvjat Venäjä, Toro Rosso –1 kierros, 11) Esteban Gutierrez Meksiko, Haas –1 kierros, 12) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –1 kierros, 13) Jolyon Palmer Britannia, Renault –1 kierros, 14) Kevin Magnussen Tanska, Renault –1 kierros, 15) Felipe Nasr Brasilia, Sauber –1 kierros, 16) Pascal Wehrlein Saksa, Manor –1 kierros, 17) Rio Haryanto Indonesia, Manor –1 kierros. Numminen Mikko Rkm-Forssa 1013 26. Kari Valtonen Turun Tikka 341p, 8. Valkama Arto FBC Forssa 1205, 4. Kivivuori Rauno Rkm-Forssa Forssa 1336 (96) 18. Ari Tuominen Ukin Tikka 367p, 5. Laaksovirta Jenna VEE10 Forssa 1033 2. Keskeyttäneet: Romain Grosjean Ranska, Haas (56 kierrosta), Fernando Alonso Espanja, McLaren (45), Nico Hülkenberg Saksa, Force India (20), Nico Rosberg Saksa, Mercedes (0), Lewis Hamilton Britannia, Mercedes (0). Lavikainen Miika FBC Forssa 1097 20. C-poikien SM-leirikarsintaottelu Koetus-Turku Jokioisten pesäpallokentällä klo 18. Irja Näyskä MU 257p. Tilanne kuljettajien MM-sarjassa: 1) Rosberg 100, 2) Räikkönen 61, 3) Hamilton 57, 4) Vettel 48, 5) Ricciardo 48, 6) Verstappen 38, 7) Massa 36, 8) Bottas 29, 9) Kvjat 22, 10) Grosjean 22, 11) Sainz 12, 12) Alonso 8, 13) Perez 8, 14) Magnussen 6, 15) Hülkenberg 6, 16) Button 3, 17) Stoffel Vandoorne Belgia, McLaren 1. Tilanne valmistajien MM-sarjassa: 1) Mercedes 157, 2) Ferrari 109, 3) Red Bull 94, 4) Williams 65, 5) Toro Rosso 26, 6) Haas 22, 7) Force India 14, 8) McLaren 12, 9) Renault 6. erä: 2.19 Patrick Hager (Felix Schütz–Daryl Boyle) 1–0, 10.35 Jake McCabe (J.T Compher– Connor McDavid) 1–1, 13.06 Christian Ehrhoff (Schütz–Hager) 2–1. Koripallo jBt-turnAus Turku: Pojat 04/05 Fun FoKoPo KK Viimsi 2004 Black 31 45 FoKoPo HNMKY/ Pakila Black 35 43 Salon Vilpas/ White FoKoPo 54 21 RaiPS FoKoPo 43 26 Åkersberga Red FoKoPo 18 36 FoKoPo Rauma Basket 28 38 Niklas Vuori 16, Joonas Tervo 19, Jeeli Koski 2, Artturi Pura 22, Lauri Syrjälä 17, Jesse Numminen 12, Verneri Kivelä 14, Erkka Ranttila 2, Eetu Ruottinen 10, Eemil Tikka 63. Mattsson Jarmo Säkäset Forssa 997 16. Juhani Into Forssan Seudun Tikka 366p, 6. Viljo Martikainen SaTi 879, 2. Pk125 tikkaa: MM: 1. Mäkilä Tero Rkm-Forssa 1358 (18) 12. Jorma Raitanen MU 785, 5. Eriksson Lasse Alfa B C Raisio 1328 (144) 22. Lemmetty Juha Rkm-Forssa a 1165 3. 3. Virtanen Juha VEE10 Forssa 1316 (174) 25. Ilona Friman RT 992, 2. Seija Pirttimäki FST 934. Taneli Rautalin Humppilan Veikot 181p, 3. Pilvinen Jukka FoKs Forssa 1353 (12) 15. Nordqvist Jukka VEE10 Forssa 999 15. Kalliola Jarmo Rkm-Forssa 1149 10. Joel Hakenberg MU 173p. Futsal FutsAlMAAottElut Norwich: Englanti–Suomi 2–1 (0–1) Suomen maali: Arber Istrefi ajassa 16.40. Jorma Raitanen MU 298p, 6. Mäkelä Jukka Rkm-Forssa Forssa 1316 (126) 24. Tikakoski Erika Säkäset Forssa 960 3. rahapelit lotto Oikeat numerot: 1, 4, 15, 25, 26, 30, 34 Lisänumerot: 16, 39. Osanottajia 80. Seppälä Juha FBC Forssa 1295 (66) 30. Mikola Jaakko FoKs Forssa 886 21. Antti Passila MU 379p, 3. Risto Järvinen HuVe 691, 7. Heikki Uusi-Kölli MU 840. Pentti Mäkitalo TurTi 677, 8. Kalliola Jarmo RkmForssa 1409 (90) 6. Eija Luotolinna UkinT 921, 3. NuB 1. jalkapallo liigA IFK Mariehamn–FC Lahti 3–0 (2–0) VitonEn FJK-Ilves 3 8-2 (3-1) FJK: Jere Rauhansalo 3, Janne Eerikäinen 2, Konsta Laajalehto 2, Jarno Hankaniemi 1. Repo Lauri FoKs Forssa 1334 (30) 20. Pohjola Kari Pupina Forssa 1077 8. Pekka Kuivalainen Turun Tikka 387p, 2. Aimo Tammi Turun Tikka 399, 3. Martti Huhti Turun Tikka 384p, 2. Tshekki 6 4 1 1 22– 8 15 Venäjä 6 4 1 25– 9 12 Ruotsi 5 3 1 1 19– 12 11 Tanska 6 1 2 1 2 13– 21 8 Sveitsi 6 1 1 2 1 14– 18 7 Latvia 6 1 3 2 12– 19 6 Norja 5 1 1 3 10– 18 5 Kazakstan 6 1 5 14– 24 2 Keilailu ViiKKoKilpAilu Forssa: Luokka M-A (7): 1. Virtanen Juha FoKs Forssa 1328 (114) 21. Käsitellään sääntöjen 11 §:n määräämät asiat. Rauhaniemi Osmo FBC Forssa 1196, 6. NuA: 1. NuB 1. Lehti Jukka Rkm-Forssa 1133 15. KEno Päiväarvonta: 5, 8, 11, 16, 17, 19, 22, 27, 28, 29, 31, 34, 35, 38, 39, 41, 42, 57, 61, 66 Kunkkunumero: 34 Ilta-arvonta: 2, 5, 10, 13, 14, 16, 27, 32, 33, 35, 36, 40, 46, 48, 49, 51, 62, 66, 67, 68 Kunkkunumero: 13 tänään Pesäpallo. Hannu Härmäaho MU 148p. Kauti Kari Säkäset Forssa 1115 17. erä: 43.10 Morten Madsen (Frederik Storm– Nicklas Jensen) 1–1 yv. Lavikainen Asko FBC Forssa 1093 22. Valaranta Samu TPS Turku 1471 (0) 2. Ari Aaltonen FST 636, 10. Pilvinen Jukka FoKs Forssa 1295, 4. MA: 1. Pirjo-Riitta Luostarinen TurTi 922, 2. Palm Jarno Rkm-Forssa 1310, 3. Ilona Friman Rauman Tikka 384p, 2. Talikainen Tapio Säkäset Forssa 1149 11. Kääriä Seppo FoKs Forssa 1179 8. 2. Virkki Seppo Säkäset Forssa 1073 23. Luokka C (21): 1. Kanada 5 5 30– 4 15 Suomi 5 5 20– 6 15 Saksa 6 3 1 2 18– 18 10 USA 6 3 3 20– 15 9 Slovakia 5 2 3 12– 16 6 Ranska 5 1 1 3 11– 16 5 Unkari 6 1 5 10– 27 3 Valko-Venäjä 6 1 5 13– 32 3 Lohko A: Tanska–Tshekki vl. Tikakoski Kimmo Säkäset Forssa 1128 4. Rauhaniemi Osmo FBC Forssa 1463 (0) 3. Koivisto Ville Tahvot Forssa 1291 (120) 32. Valtanen Soili Wilmat Forssa 805 4. Englanti–Suomi 0–3 (0–1) 0.05 oma maali 0–1, 23.46 Mikko Kytölä (Miika Hosio) 0–2, 26.15 Hosio 0–3. Loukonen Matti Pupina Forssa 992 17. Helin Veijo Rkm-Forssa 1054 9. erä: 24.09 Tomas Plekanec (Roman Cervenka) 0–1. 02-pojAt / C14 FJK Blues YJLoiske 10-0 Eemeli Toivonen, Kasperi Jakonen, Eemil Forsberg, Elmeri Andersson, Arttu Ajanko 2,Hugo Dahl 2 ja Jasper Pekkala 2. Rasila Pentti FoKs Forssa 1452 (90) 4. Valaranta Ari Giants Pori 1405 (0) 7. Hannu Härmäaho MU 316. MC: 1. Keijo Näyskä MU 994, 3. NB: 1. Rasila Pentti FoKs Forssa 1219, 3. Toivonen Timo FBC Forssa 1419 (0) 5. Senja Lukkaroinen Salon Tikka 336p, 4. Kivivuori Rauno RkmForssa Forssa 1184 6. Lehti Pertti SomKe Salo 988 18. erä: 20.26 Auston Matthews (Brock Nelson) 2–2 yv. Ryöppy Esko VEE10 Forssa 1085 6. Kari Valtonen TurTi 903, 7. Jyrki Rautalin Humppilan Veikot 186p, 13. Muhonen Paavo VEE10 Forssa 1078 7. Erkki Kölhi Turun Tikka 353p, 7. Joel Hakenberg MU 624p, 2. NuA: 1. Viljo Martikainen Salon Tikka 343p, 3. Jarkko Vainio FST 823, 4. Aimo Tammi TurTi 1016, 2. Risto Järvinen Humppilan Veikot 276p, 8. Palm Jarno Rkm-Forssa 1310 (0) 26. Lounais-Hämeen Kauppaoppilaitoksen Kannatusyhdistys ry:n yhdistyskokous pidetään 25.5.2016 kello 14 Forssan Isännöinti ja Kiinteistönvälitys Oy:n tiloissa, Hämeentie 11. Rasila Juhani FoKs Forssa 983 19. Haavisto Kauko FBC Forssa 1331, 2. toukokuuta 2016 Forssan lehti. Veikkojen kanssa samassa lounaislohkossa pelaavat muun muassa jokioisten Koetuksen ja loimaan palloilijoiden kakkosjoukkueet. Haavisto Kauko FBC Forssa 1355 (24) 14. Veikko Mäntylä FST 290p, 7. Veikko Mäntylä FST 782, 6. Salminen Mika FBC Forssa 1385 (0) 8. Ossi Mäkelä FST 594, 12. Miesten joukkueen lisäksi Veikoilla on joukkueet Eja F-poikien aluesarjoissa, joissa pelit alkavat tämän kuun lopulla. Pohjanoksa Marjatta Wilmat Forssa 897 20. Juha Lampinen Turun Tikka 400p, 2. Viljaranta Kari FBC Forssa 1132 16. Pentti Mäkitalo Turun Tikka 313p, 5. Ari Seppänen FST 639, 9. Luokka D (5): 1. Markku Niininen Humppilan Veikot 372p, 4. NB 1. Nikkanen Risto SomKe Salo 1295 (150) 31. Tirronen Hannu Alfa B C Raisio 1325 (90) 23. Lahtinen Tuomas Rkm-Forssa 1012 13. Mäkinen Hannu Säkäset Forssa 1341 (84) 16. Sture Lindholm SaTi 892, 3. Järvelä Heino Säkäset Forssa 1048 25. Ari Seppänen FST 262p, 9. Virta Leena Wilmat Forssa 873. Ritva UusiKölli MU 271p, 5. Keijo Näyskä MU 397. Eija Luotolinna Ukin Tikkan 363p, 2. Helin Antti Rkm-Forssa 1307 (132) 27. PirjoRiitta Luostarinen Turun Tikka 360p, 3. Sopu-UrPS 4-3 (1-2). Ritva Uusi-Kölli MU 816, 5. FoA:n sijoitus kuudes, FoKoPon seitsemäs. Tulinen Harto RkmForssa 1288 (12). Salokoski Aarne FBC Forssa 1280, 5. Lehtinen Jyrki FBC Forssa 1176 9. Veikot kokoaa joukkueen myös F-/g-juniorien sekasarjaan. Rasila Ilpo FBC Forssa 1108 19. MB: 1. Ari Aaltonen FST 244p, 11. jääkiekko MM-turnAus Pietari/Moskova: Lohko B: Saksa–USA 3–2 (2–1, 0–1, 1–0) 1. ka Rkm-Forssa 1190, 5. Laura Mäki MU 609p, 3. Harju Veikko FoKs Forssa 1114 5. Juha Lampinen TurTi 978. Harju Veikko FoKs Forssa 1337 (162) 17. Irja Näyskä MU 647. Markku Niininen HuVe 909, 6. Jyrki Rautalin HuVe 494, 13. Lemmetty Juha Rkm-Forssa 1377 (144) 9. Markku Salo Humppilan Veikot 251p, 10. Aune Kalevo SaTi 986, 3. Larpi Jorma FBC Forssa 982. Jarva Jari Rkm-Forssa 1301 (90) 28. Aune Kalevo Salon Tikka 356p, 3. Virtanen Topi FoKs Forssa 1255, 2. Toivonen Timo FBC Forssa 1145 Luokka B (27): 1. Tuplausnumero: 16 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6+1 oikein 5 kpl voitto-osuus 56 786,20 e, 6 oikein 1 677,90 e, 5 oikein 55,20 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6+1 oikein 2 kpl voitto-osuus 113 572,40 e, 6 oikein ei yhtään 5 oikein 110,40 e, 4 oikein 20,00 e lAuAntAi-joKEri Jokerinumero: 7 6 4 2 8 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. Kiiskinen Martti RkmForssa 1183, 7. MC: 1. Kuntoilu XiV KAuKjärVEn KiErros Tammela/Forssa: 1) Laine Ville Nastolan Naseva 52:55.6, 2) Tähtinen Markus 53:08.8, 3) Tuomola Juha TREMK 55:55.0, 4) Virta Markku Loimaan Leisku 56:07.8, 5) Eskola Lauri Loimaan Jankko 56:19.1, 6) Ahonen Sante OK-trian 56:39.7 7) Frolov Sergey Ypäjä 57:58.0, 8) Haapala Marko Jokioinen 58:44.0, 9) Savonmäki Tuomo Loimaa 59:41.5, 10) Numminen Jukka FSHKY 1:00:52.1, 11) Siitonen Juha Tammela 1:00:57.6, 12) Kaunisto Pasi Forssan Puistojuoksijat 1:01:14.5, 13) Moss Mischa Helsinki 1:01:59.1,14) Yli-Jaukkari Mikko Forssan Puistojuoksijat 1:02:15.2, 15) Näppäri Harri Loimaan Leisku 1:02:33.1, 16) Rintanen Juhani Forssa 1:03:11.8, 17) Nurmi Harri Team Raju 1:03:28.4, 18) Laaksonen Jukka Ypäjä 1:03:52.2, 19) Länninki Aku HC Nivunen 1:04:03.4, 20) Ollitervo Lauri Old Horse 1:05:03.0, 21) Määttänen Teppo Forssan Puistojuoksijat 1:06:49.4, 22) Lehtonen Tero HC Nivunen 1:07:22.7, 23) Arell Aila Team Raju 1:08:05.3, 24) Merja Teräväinen Someron Esa/Somero 1:09:03.5, 25) Kivistö Seppo Loimaan Leisku 1:09:12.6, 26) Hokkanen Jari HC Nivunen Urjala 1:09:40.5, 27) Puintila Lauri Vantaa 1:10:26.6, 28) Teräväinen Mira Someron Esa 1:11:18.1, 29) Stigell Liisa Hämeenlinna 1:11:37.3, 30) Anttila Kari YIT Runners 1:11:58.5,31) Silvan Anne Loppi 1:11:59.8, 32) Pyykkö Janne Tammela 1:12:34.6, 33) Nokelainen Veli-Matti Forssan Ruosteenesto 1:13:03.1, 34) Sipilä Eeva Hämeenlinna 1:13:32.5, 35) Mattila Jose Tammela 1:13:59.5, 36) Niittylä Maria Preitilä 1:14:19.0, 37) Sippo Tytti Humppila 1:15:20.6, 38) Saari Natalia Vantaa 1:15:33.6 39) Haunschildt Manuel Tammela 1:15:41.5, 40) Hänninen Nina Eerikkilän Urheiluopisto 1:15:59.9, 41) Sanden Mirkka Salo 1:16:05.6, 42) Laukkanen Aino Tammela 1:16:24.6, 43) Walli Hanne Kirkkonummi 1:16:38.2, 44) Tiiri Jorma VSVU-Loimaa 1:16:56.3, 45) Saari Maria Vantaa 1:18:07.8, 46) Fallström Matti Loppi 1:18:50.9, 47) Niskanen Irja Forssa 1:18:58.9, 48) Leskinen Petri Teijan Team 1:20:42.4, 49) Kovaleff Jussi Tammela 1:20:45.9, 50) Ali-Laurila Antti Renko 1:20:56.4, 51) Rantanen Tarja Forssa 1:21:32.8, 52) Koljonen Hanna Punkalaitumen Kunto 1:21:33.1, 53) Kähkönen Maija Forssa 1:22:59.3, 54) Mäkelä Liisa Tammela 1:22:59.8, 55) Eskola Minna Hevosopisto 1:24:14.7, 56) Hirvonen Johanna Ypäjä 1:24:31.6, 57) Lehti Kimmo Forssa 1:24:47.2, 58) Laaksonen Grace Karkkila 1:26:57.9, 59) Mäkinen Olli Karkkilan Maratonklubi 1:28:25.2, 60) Pukkila Anne Tammela 1:28:56.9, 61) Karttunen Tapio Huittinen 1:31:26.6, 62) Paananen Saana Forssa 1:36:37.6, 63) Leskinen Kauko Forssa 1:40:25.7, 64) Syrjälä Sini Forssa 1:40:51.3, 65) Syrjälä Tiina Hämeenlinna 1:40:51.8, 66) Leskelä Riikka-Leena Espoo 1:45:27.5, 67) Mattila Jere Tammela 1:51:38.,68) Piiroinen Eino Forssa 2:49:23.2 Ilman aikaa kuntoilivat: Asikainen Sari Pori, Mäkinen Olli Karkkilan Maratonklubi, Hiekkanen Jari Vihti, Laitio Ari Loppi, Tekkala Mirva Forssa, Valtakari Jenni Mäntsälä, Mäntylä Pasi Forssa, Arell Totti Masku, Sjöman Henna Forssa, Koskela Tiina Forssa, Snäll Eljas-Veli Forssa, Harju Mirva Pori, Simola Tanja Tammela. Jarkko Vainio FST 323p, 4. Julia Hakenberg MU 558p. Melander Juha-Pekka FBC Forssa 1146, 7. Kirvelä Karoliina VEE10 Forssa 1026 12. UrPS: Henri Ojala, Ilari Ojala, Eero Lepistö. erä: 59.27 Korbilian Holzer (Marcel Goc) 3–2. Pietiläinen Anna-Kaija FoKs Forssa 1055 24
17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (12). (suomi 1954). 15.45 Neljän tähden illallinen. N: heidi Krohn, Matti oravisto, Mia Backman. t: Mischief Films, itävalta, 2008. 16.20 Matkaoppaat. Lontoo. 22.00 Kymmenen Uutiset. selvitimme homekoulujen määrän. 18.58 HS-sää. Jakso 5/50. 21.00 21.00 Mustat lesket (12). 10.20 Jyrki Sukulan makujen maa. 15.20–16.00 Yle: Tänään otsikoissa. Kausi 1. 6/6. Kausi 3, 1/10. 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 12.35 Pohjantähden alla: Sijoittamista savolaisittain. 1/2. 21.30 Elokuva Dokumenttiprojekti: Pako Syyriasta. 06.30 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 12.00–12.14 Luontoretkellä lintusaarella. 07.23 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (s). Pahan lähettiläs. 00.30 Game of Thrones (16). Jakso 7/7. 15.15 Yle Oddasat. Kausi 1, 4/6. 21.55 Urheiluruutu. (U) 03.14 Game of Thrones (16). Larry on lähdössä Cherylin siskon häihin, mutta sitä ennen sulhanen pitää kastaa kristityksi. 03.30 Pelastushelikopteri (7). 010 665 4424 sähköposti .......... . 22.20 Päivän sää. Kausi 11, 9/22. 20.58 Keno. Kausi 2. ilmari, Joroinen. 21.00 21.00 A-studio. (U) 19.05–19.55 Ommelten välinen aika (7). 20.00 Uusi Päivä. Ukkonen estää helikopterin lähdön tehtävälle. Kausi 4, 2/10. (U) 19.30 Kioski: Aleks’in Wonderland. 22.25 MTV Sport Uutiset. 06.05 Pound Puppies (S). (U) 02.21 Game of Thrones (16). Kaivosalan yritykset ylittävät ympäristölupiensa rajat ja pilaavat vesistöjä, koska viranomaisvalvonta ei toimi tehokkaasti. 15.55 Vapun valtakunta. Kausi 2, 8/13. 10.35 Emmerdale (7). 19.30 Salatut elämät (7). 16.50 Leijonan luola USA. 7.47 suomalaiset löytöretkeilijät. 21.00 21.00 Bones (16). 22.00 Poliisit – kotihälytys (12). Lääkäri lennätetään turvaamaan sillalta tippuneen miehen siirtoa. 17.00 17.00–17.55 Tiededokumentti: Tieteen innovaatiot. Kausi 6. Perheet vierailulla. 07.09 Puuharit (s). Jakso 563. 07.04 Viljami (s). 16.05 Arto Nyberg. 16.15 Onnenarpa. euroopan armeijoiden ja sotilasjohtajien kokit kertovat tarinansa: miten keittotaito vaikuttaa historiaan ja miten historia muuttaa näiden ihmisten elämän. 09.05 Studio55.fi. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. 16.50 Novosti Yle. 23.35 Pukumiehet (S). Menetettyjä lapsia. 11.10 Jumalanpalvelus. 07.39 Pasin ja Kielon valtakunta (s). 09.05 Vaaleanpunainen pantteri (7). Kaste. 11.05 Formula 1: osakilpailu. 08.16 Galaxi. Jakso 6/7. 07.34 Musatoosa. Vieraana syöpätautien erikoislääkäri Pia Vihinen sekä melanoomaa sairastava sirpa Mäkinen. Jakso 562. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. 08.50 Näin Norjassa. 10/12. 1/12. (U) 01.24 Game of Thrones (16). 16.00 Uinnin EM. 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. 06.00 Bumba (S). 19.00 Kummeli (7). 19.00 Haapasalo goes lomalle. 22.35 112 (7). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. elämänsä loppuun asti Cassady yritti päästä miestensä varjosta. da silvan ollessa varattuna liiketoimissaan sira tunnustelee da silvan sihteerin lojaaliutta työnantajaansa kohtaan. (U) 11.30 Tanskan toisenlaiset frendit. Lapset käyvät koulua homeen keskellä hallituskaudesta toiseen. 09.15 Suomen paras leipomo. Kausi 5. 13.30 Farm Kings. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 14 13 11 11 3 2 2 11 12 18 17 17 15 12 5 8 2 4 2 Tiistai 13 4 Keskiviikko 14 5 Torstai 12 6 Perjantai 14 4 Lauantai 15 2 Sunnuntai 15 3 Jokioinen eilen 15:00 +14 Helsinki +11 Hämeenlinna +15 Joensuu +17 Jyväskylä +18 Kemi +11 Kotka +13 Kuopio +18 Lahti +14 Lappeenranta +18 Maarianhamina +11 Mikkeli +19 Oulu +16 Pori +13 Rovaniemi +10 Salla +7 Savonlinna +17 Seinäjoki +18 Tampere +13 Turku +12 Vaasa +14 +14 +15 +15 +16 +8 +13 +15 +16 +17 +11 +17 +12 +12 +13 +9 +16 +11 +14 +14 +13 Ateena +26 Alicante +20 Bryssel +12 Kööpenhamina +13 Las Palmas +20 Lontoo +15 Madrid +22 Malaga +23 Mallorca +21 Miami +26 Moskova +10 Nizza +19 Oslo +16 Pariisi +15 Rodos +22 Rooma +21 Tallinna +15 Tokio +19 Tukholma +12 Wien +14 +25 +20 +16 +14 +20 +17 +21 +23 +22 +26 +14 +19 +17 +17 +22 +20 +14 +15 +15 +15 TV ja Radio maanantaina 16. Muutoksia ihossa – milloin syytä epäillä melanoomaa. 07.50 Martta puhuu (s). 14.15 Palavaa rakkautta (S). 7.50 Leijonat Venäjällä – viikonlopun pelejä kommentoi sakari Pietilä. 11.00 Yle Uutiset. 09.00 Vaaleanpunainen pantteri (S). 7.16 homeoireiden tunnistaminen on hankalaa. 8/8. 10.00 Bathinan erilaiset maailmat. Medi-heli, Vantaa. 18.55 HS-uutiset. Loppukilpailuja. Kausi 4. Kausi 3, 5/10. 17.55 Emmerdale (S). Paula Vesala. Kausi 3, 4/10. 06.25 Huomenta Suomi. 04.00 Pelastushelikopteri (S). Kausi 1. (7). hänen todellinen elämäntarinansa on hautautunut myyttien alle. Kausi 2. 00.30 Leijonan luola USA. 21.50 Yle Uutiset. 21.00 21.00 Rakkaudella, Carolyn. osa 3002. 18.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 21.00 21.00 Satuhäät. Kausi 2, 9/10. Jakso 1/56. toukokuuta 2016 FoRssan lehTi 20. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. 08.24 Roni Neutroni (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. häät. 19.20 Päivän sää. 20.30 Jäitä hattuun (S). Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 8.10 terve aamu: Millainen jooga sopii sinulle. Jakso 6/48. 02.30 Amerikan kovimmat keräilijät. Arvostetaanko isovanhempia tarpeeksi. 09.40 Kauniit ja rohkeat (12). 22.25 Happy Valley, varjojen laakso (16). Kausi 4, 3/10. Alkuerät. 3/5. 20.00 Kielletty rakkaus (S). 23.30 Hunted (16). 18.00 Holby Cityn sairaala (12). Julien valinta. (U) 13.05 Vuosien takaa nykypäivään. 15.25 Vapun valtakunta. 17.00 17.50 Suomen huutokauppakeisari. 10.30–11.25 Nansenin jäljillä. 1/8. 22.15 Kotiseutu (7). Puhtaanapito. (U) Yle TV2 06.50 Lasten ohjelmia: Pikku Kakkonen. Loppukilpailuja. (U) 14.00 Autolla Etelä-Amerikan halki. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 MOT: Ylivuotoja kultakaivoksilla. 19.00 Seitsemän Uutiset. hd 23.20–00.20 Zoranin tiikerit. 00.15 Uusi Kino: Historiaa keittämässä (12). Kotimainen dokumentaarinen sarja. 5/8. 20.05 Suomen kaunein koti. 08.17 Milin miljoona kysymystä (7). ilmarin miehistö kohtaa vastahakoisen potilaan. 09.00 Holby Cityn sairaala (12). 13.45 Palavaa rakkautta (S). 06.40 Chuckin ja ystävien seikkailut (S). Kausi 2, 9/10. 10.05 Emmerdale (7). 7.10 suomesta maailman turvallisin maa – realismia vai toiveajattelua. Jakso 10/12. Jakso 565. 14/17. 8.40 Minun kirjahyllyni: Rosa Meriläinen. 18.25 Emmerdale (S). Kovat piipussa. 14.58 Uusi Päivä. 23.00 Kioski: Aleks’in Wonderland. 08.10 Lego Star Wars (7). (U) MTV3 05.30 Aamusää. 8.14 Luonto lähellä. 19.00–19.55 Elokuva Historia: Berliinin olympialaiset 1936. o: sakari Jurkka. Jakso 564. 00.36 Kohde (12). 5/6. 6.42 suomalainen tiedusteluyritys tuntee Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan. (U) 01.45–04.00 Teematieto. 3/10. 6.30 huomenta suomen uutiset ja sää. 22.00 Uinnin EM. Kausi 2. 06.00 Studio55.fi. 6.52 Juhlakauden vaate-etiketti. 07.45 Disney esittää: Finias ja Ferb (7). 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 20.00 Kirjaohjelma: Jan Guillou. 14.30 Uusi Päivä. 13.00 Maailman oudoimmat urheilulajit. (s) ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 06.25 Ylen aamu-tv. 18.30 Kaikkea kaupan. Kuka olikaan voittaja. 08.35 Lego Ninjago (7). o: Peter Kerekes. 07.20 Lazy Town (S). Kausi 3, 3/10. 14.45 Amerikan kovimmat keräilijät. onnea, ester, essi ja esteri! 06.52 taikakaruselli (s). 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 6.40 terve aamu: Millainen jooga sopii sinulle. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.5. 13.35–14.50 Elokuva Leena (7). 10.50 Onnenarpa. Jakso 5/48. 13/16. 16.25 Vuosia nuoremmaksi. 09.35 Mitä tänään syötäisiin. 11.55–12.23 New Yorkin monet kasvot. 20.55 Urheiluruutu. 23.00 Supertähdet (S). 01.30 Temptation Island Suomi 2 (S). Kausi 2. 20.30 Yle Uutiset. Kirjailija Carolyn Cassady oli kahden beatsukupolven legendan rakastettu. Kausi 1. 7.40 Kuinka helposti pyöräilijälle rapsahtaa ylinopeussakko. 10.00–10.45 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 18.00 Yle Uutiset ja alueuutiset. 6/6. 09.30 Futisvanhemmat. 22.15 Strike Back (16). Kausi 3, 2/10. 11.05 Pisara. (U) 04.07–05.05 Game of Thrones (16). 13/22. 20.30 Uinnin EM. 13.30 Kummeli (7). (U) 12.20 Karhusaari. 06.55 Disneyn esikoulu: Jake ja Mikä-Mikä-Maan merirosvot (S). 15.26–15.55 Uusi Päivä. 14.25 Elastinen feat. (U) 23.15 Yle Uutiset. Vieraana Mummo on Jumala -kirjan kirjoittanut Mirka Alfreds-Välimäki ja kylävaari Antti Airisto. 1/6
7.45 Hartaita säveliä. 08.12 Hämeenlinnan aamu. 20.35 F1: Espanjan osakilpailu. 09.00 TV Shop Tvins. 02.30 Murha etelän idyllissä. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 15.35 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 12.12 Hämeenlinnan päivä 12.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.30 MasterChef USA. 05.50 Merisää. 21.15 ELOKUVA Haarautuvan rakkauden talo ( 12). 17.30 70’s show (S). 7.10 Aamusoitto. 1.00 Tunti Lauran kanssa. 14.30 Candice sisustaa. 12.45 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 21.00 Greyn anatomia ( 12). 23.40 Painajainen naapurissa ( 12). 17.20 Hämeenlinnan iltapäivä. 03.05 Dubain lentokenttä. YLEX 6.29 YleX Aamu. 19.00 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 00.54 SVT: Kulturnyheterna. 16.00 Bear Grylls – selviytyjien saari. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 20.00 Tuurin kyläkauppias. 7.15 Raamattuavain. Championship: 15.00 Sheffield Wednesday–Brighton, 17.00 Derby–Hull, 21.40 (s) Brighton–Sheffield Wednesday. 03.25 Kaunotarmurhat ( 12). 12.59 Poikelus ja Hätönen. 6.15 Aamuhartaus. 12.40 Viikon teos. 20.30 Rillit huurussa (S). 03.00 Yle Uutiset. 09.09 FOX Kids: Power Rangers ( 7). 01.25 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 8.30 Raamattu. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 13.05 Juhlapyhät. 17.40 Äänivaltainen Eurooppa: Kristityn ääni. 23.00 Yle Uutiset. Päivä tunnissa summaa ja taustoittaa päivän uutisia ja puheenaiheita. 23.35 The Affair ( 16). tV-urheilu YLE FEM 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 16.00 Pappien tekopyhät tyttäret ( 7). 7.50 Aamuhartaus. 14.50 Kultakuume. 0.00 Yöradio. VIASAT SPORT: 15.00 La Liga: Granada– Barcelona. 10.45 Nashville ( 7). 10.00 Yle Uutiset. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 00.00, 2.05 (s) NHL Playoffs: Joukkueet ilm. 21.00 MM-rallicross: Belgian osakilpailu. 08.00 Miami Ink. 10.00 Yle Uutiset. 13.05 SVT: Landet runt. 21.45 Signaali sydämiin. 14.00 Fosters ( 12). 21.55 Yksi elämä. 15.20 Raamattu puhuu sinulle. 09.05 Urheiluradio. 07.00 Hiuskarvan varassa ( 7). 17.15 Fashion Star. 08.10 Urheiluradio. 7.30 Aamuhartaus. NELONEN PRO 2: 14.00 Night of the Jumps, Krakau. Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 85. 19.00 Luontoretkellä: Lohi kutee. 02.10 Turvatarkastus: Kolumbia. 6.05 Hartaita säveliä. 03.25 Villit nettivideot ( 12). 19.00 Hullut häävideot. 16.25 Rantavahdit ( 12). 04.05 Salakuljettajat satimeen. 09.05 TV Shop Tvins. 01.10 SVT: Nyhetssammanfattning. 07.32 Hämeenlinnan aamu. 15.00 Rukouskoulu. 16.00 Uutisotsikot. 19.50 Rakettikilpailu Kansasissa. 15.00 Suomen kaunein mökki. 04.00–05.00 Ennustaja-TV. 08.55 TV Shop Tvins. 20.35 Leipää ja kalaa. 14.03 Puheen Iltapäivä. FOX 06.00 Sky News. 02.00 Yle Uutiset. 15.05 Hämeenlinnan iltapäivä. 15.55 Epäkelvot deittikumppanit. 18.15 Viikon luontoääni: haahka. 15.30 Yle Uutiset alueeltasi. 9.40, 18.55 Internazionali BNL D'Italia. 08.30 Yle Uutiset alueeltasi. 15.00 Guinness World Records. huijarit. 15.00 Kasino vs. 17.50 Kultakuume. 17.55 Lasten posti. 11.30 SVT: Svenskarna i Gu?a. 21.50 Merisää. 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 12.00 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat. 21.00 ELOKUVA Shanghai Noon ( 12). Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Dokumentti Rakkaudella Carolyn Kirjailija Carolyn Cassady oli kahden beat-sukupolven legendan rakastettu. Uutiset ja sää tasatunnein. 14.00 Järjestelmänmurtajat. LIV 09.00 Hurja painonpudotus. 11.00 Sanaa naisilta. TV7 08.30 Kosketus. 19.00 Elixir Fitness & Sport. 15.00 Yle Uutiset. 19.30 Miehen puolikkaat ( 7). 15.00 Toivon päivä. MTV SPORT 1: Jääkiekon MM: 8.00 Tanska–Tshekki, 10.00 Slovakia–Suomi, 12.00 Saksa–USA, 14.00 Sveitsi–Ruotsi, 16.10 (s), 2.00 Kanada–Ranska, 18.30, 00.00 Venäjä–Norja, 20.10 (s), 4.00 Saksa–Unkari, 22.30, 6.00 Tanska–Kazakstan. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Poliisit (S). myöhemmin. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 11.55 Isojalan jäljillä. 10.55 Pikkujuttu. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 11.00 Keskipäivän tasaus. 00.00 Sinkkuillallinen. 14.00 Käännekohta. 11.03 Puheen Päivä. 10.00 MasterChef Suomi. 18.00 Myytinmurtajat. TV2: Uinnin EM, Lontoo: 16.00 Alkuerät, 20.30, 22.00 Loppukilpailuja. 10.00 Kuuma 80-luku. 14.30 Muodin huipulle. 15.15 Pyöräily: Italian ympäriajo. 13.50 SVT: Programtablå. 14.00 Guinness World Records. 9.03 Raatihuone. 02.00 Miami Ink. 16.40 Armon kalliolla. 12.00 Yle Uutiset. 13.00 SVT: SVT Nyheter. 16.15 Urheiluradio. 14.30 Sinua varten. 21.35 Novosti Yle. EUROSPORT: 12.00 (s), 17.00, 20.00 (s) Uinnin EM, Lontoo. 10.03 Puheen Päivä. 19.00 NHL:n pudotuspelit: Ottelu ilmoitetaan myöhemmin. 14.45 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). KUTONEN 06.05 American Chopper. 21.00 Roope Salminen Show. 00.45 Suomen ihanimmat häät. Jääkiekon MM: 16.10 (s) Venäjä–Norja, 20.10 (s) Tanska–Kazakstan. 21.35 Elämänkoulu. 21.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 18.20 Radioteatteri esittää. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 02.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset ( 7). 17.00 Yle Uutiset. 19.00 Rukouksen ihme. 20.20 Puheen Ilta. 18.50 Iltahartaus. 12.00 Ajankohtaista taivaasta. 9.00 Yle Uutiset. 17.20 Rakenna minut: Kuinka pitkä on rakennuksen elinikä, arkkitehdit Eric ja Anders Adlercreutz?. 01.50–02.35 Nashville ( 7). Musiikkiohjelmien strömsö. 15.00 Euroliiga: Finaaliottelu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.25 Raamattu. 15.35 Hämeenlinnan iltapäivä. 06.17 FOX Kids: Lelumaan Niksu (S). 04.00-04.02 Yle Uutiset ja sää. 12.25 Alivaltiosihteeri. 18.03 Parasta aikaa. 20.03 Urheiluradio. 09.30 ShowHau. Harmoniaa ja taistelulauluja. 02.02 Yöradio. 19.05 Parasta aikaa. 09.55 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 13.45 Raamattu rakkaaksi. 21.03 Päivä tunnissa. Aamuvirkun käsikirja. 0.00 Arkisto: Kesä kaupungissa. 13.00 (s) Tennis: ATP Tour, Sveitsi. 12.05 Lasten eläinmaailma: Eläinten lentokenttä. 07.05 Philadelphian eläinpoliisit. 13.03 Raatihuone (u). 15.30 Unelma Pyhästä maasta. 16.15 Faunin iltapäivä. 18.00 Panttilainaamo. Kuva otettu vuonna 2009 San Josessa. 01.05 Salatut elämät ( 7). 11.03 Hämeenlinnan päivä. 22.10 11.22.63 ( 16). 19.00 Superpesis: Hyvinkää– Sotkamo. 8.50 Päivän blogi. MTV SPORT 2: 13.00 PGA Tour Golf: The Players Championship. 2.00 Arkisto: Merkkituote. 9.05 Muistojen bulevardi. 03.54 Yöradio. 16.00 Jamie Oliverin etniset herkut. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 09.32 Hämeenlinnan aamu. EM, Azerbaidzan: Puolivälierät. 23.00 Toivekonsertti (u). 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 18.30 Tulimummot. 03.00 Neljät häät Amerikassa. Yle Uutiset ja sää. 07.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.40 Urheiluradio. 14.03 Ajantasa. 23.00 Yliluonnollista. 06.29 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 18.00 Yle Uutiset. toukokuuta 2016 Forssan lehti. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). HERO 09.05 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Raatihuone (u). 15.15 Päivän porilainen. 10.45 Viikon levy. 08.00 Kadonneet ( 12). 12.00 Haasta Hans. 7.00 Yle Uutiset. 18.10 Ikuisia kertomuksia. 17.00 Jerusalem studio. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 14.00 Laulun paikka. 21.00 TV 7 Israel News. 09.10 Hämeenlinnan aamu. 19.45 (s) Jalkapallon alle 17-v. Osallistu keskusteluun puh. 09.30 Jamie Oliver Italiassa. 02.30 Dawson’s Creek ( 7). 20.00 Tahdon morsiuspuvun!. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Huippumalli haussa. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Family Guy ( 12). 19.30 Lapin poliisit. 10.00–11.00 XOX Betsey Johnson. 00.30 Suomen huutokauppakeisari. 17.10 Hartaus. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 14.55 FriiD: Pidänkö lapseni?. 7.00 Parempi huomen. VIASAT GOLF: 12.00 AfrAsia Bank Mauritius Open. 7.59 Hyvää huomenta. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 15.50 Midor ledor – Sukupolvelta sukupolvelle. 18.30 Leijonan luola Kanada. 12.33 Hämeenlinnan päivä. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. yle.fi/bluesministeri. 14.10 Toivon Tripla. 16.00 Yle Uutiset ja sää. NELONEN PRO 1: 14.00 Nascar: Dover. 14.00 Hysteerikkovanhemmat. 08.46 FOX Kids: Pac-Man ( 7). 15.35 Sinfoniaorkesteri saapuu kylään. 21.00 Osmo Tapio Räihälän valinta: Volter Kilven Alastalon salissa. 6.25 Aamusoitto. 07.12 Hämeenlinnan aamu. 17.55 Upea lihava elämäni. 19.03 Urheiluradio. 03.55 Villit nettivideot ( 12). 18.00 Neljät häät Amerikassa. 21.30 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset. 15.45 Pala Konttista. 14.00 Toivon lauluja. VIASAT SPORT FINLAND: 10.00, 18.00, 22.00 La Liga: Joukkueet ilm. 06.35 Hulluna sinuun (S). 12.12 Puheen Päivä. 01.35 Tappava houkutus ( 12). 20.30 Poliisit (S). 13.00 Yle Uutiset. 16.02 Tunti Lauran kanssa. 4.00 Arkisto: Maalaismaisemissa. 01.00 Jerusalem studio. 15.55 Hulluna sinuun (S). 12.00 Lääkärit. 17.00 Pulmuset ( 7). 12.30 Suolapala. 17.00 Suomen huutokauppakeisari. 7.12 Puheen Aamu. Musiikkiohjelmien strömsö. 16.50 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.30 Urheiluilta: Voisiko Helsinki isännöidä olympiakisoja?. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Keskellä Carolyn Cassady. 9.05 Urheiluradio. 8.12 Puheen Aamu. 21.00 Euroliiga: Pronssiottelu. 19.03 Radioteatteri esittää: Raaka Q, 3/3. 20.00 Kyttäputki: Castle ( 12). 9.00 Yle Uutiset. 12.30 Vanha Testamentti avautuu. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 01.00 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 01.30 Sinkkulaiva. Jääkiekon lumo ja hurmio. 01.15 SVT: Gammalt, nytt och bytt. 22.00 Arkistosta revittyä: Koulu. 19.00 Lapin poliisit. 22.00 Fighters. tv ja radio 21 maanantaina 16. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 19.25 Jotain lainattua, jotain uutta. 20.05 Sää. 08.40 Armon kalliolla. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 6.50 Viikon teos. 01.01 SVT: SVT Nyheter Stockholm. TV5 06.05 Hulluna sinuun (S). 17.00 Ihmemies MacGyver ( 12). 00.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 11.00 SVT: Skotergalen. 18.30 How I Met Your Mother ( 7). 00.55 MM Motocross, Saksa. 22.35 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 17.00 Serie A: Juventus–Sampdoria. 13.00 Dubain lentokenttä. 08.32 Hämeenlinnan aamu. 00.45 Valioliiga: Swansea–Manchester City. 9.00 Jalkapallon alle 17v. 14.00 Candice sisustaa. 18.55 Parasta aikaa. 18.00 BUU-klubben: Mirrin ja Hiirun matikkaleikit. 6.56 Päivän mietelause. 05.05 Villeimmät videot ( 16). 14.00 Löytäjät. 21.00 Kovimmat työkalut. 16.00 Uusi elämä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Miesluolat. 20.00 Happyish (S). 16.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.10 Yöklassinen. 09.00 Yle Uutiset. 0203 17600, tekstiviesti RS (välilyönti) AJANTASA (välilyönti) kommenttisi numeroon 16149 ( 0,40 e/viesti) tai ajantasa@yle.fi. 18.00 Nasta raamis. C MORE TENNIS: 8.30 WTA Mutua Madrid Open. 23.03 Yöradio. 12.10 Urheiluradio. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 17.00 Lemmen viemää (S). 16.05 Castle ( 12). 11.00 Välilevyjä: Kotomaamme koko kuva. VIASAT HOCKEY: 10.00, 12.00, 15.00, 17.00, 19.00, 21.00, 00.00, 2.05 (s) NHL:n pudotuspelit: Ottelu ilm. 13.03 Hämeenlinnan päivä. 08.00 Yle Uutiset ja sää. Musiikkiohjelmien strömsö. 12.00 Fashion Star. 00.15 SVT: Aktuellt. Kuvassa reunoilla dokumentin ohjaajat Malin Korkeasalo ja Maria Ramström. 20.00 Närbild. RADIO HÄME 05.00 Melkein hereillä. 15.05 Kultakuume. 07.14 FOX Kids: Smurffit (S). 22.05 ELOKUVA Will Hunting – syntynyt neroksi ( 12). 21.00 Myyntimies Jethro matkoilla. 12.50 Päivän blogi. 14.00 Diili. 12.30 Politiikkaradio. EUROSPORT 2: 8.00, 19.15 Pyöräily: Italian ympäriajo. 22.45 Valioliiga: Manchester United–Bournemouth. myöh. 22.00 Yle Uutiset. 01.00 Sinkkulaiva. 20.30 Vauhtimimmit. 19.00 Lakon & Herban BOKSI. 03.00 Hiuskarvan varassa ( 7). 1.00 La Liga: Atletico Madrid– Celta Vigo. 08.00 FOX Kids: My Little Pony (S). SUb 10.00–11.00 Lemmen viemää ( 7). 01.45–06.00 Yön AVA. 00.00 Yle Uutiset ja sää. 16.50 Rantavahdit ( 7). 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 23.05 6D: Vankilasta vapauteen (S). 15.30 Pilanpäiten. 06.50 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 21.55 Suomi tänään. 8.00 Yle Uutiset. Ajantasan Suora linja. 12.20 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 NBA Playoffs. 11.00 (s) Tennis: Ranskan avoin -tennisturnaus, Pariisi. 22.35 Äidit ja tyttäret raskaana. 10.00 Yle Uutiset. 13.30 Morsiamen tyyliopas. 01.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.00 Kuunnelman esittely: Radioteatteri kiertää Suomea. 13.50 American Chopper. 22.30 Suomen Tulli. 11.00 Yle Uutiset. 17.00 Uskon ilta. 07.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 13.33 Hämeenlinnan päivä. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. JIM 10.30 Onnenarpa. 17.09 Norjan sinfoniaorkesterin kyläkonsertti. 12.10 Urheiluradio. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 8.10 Ykkösaamu. myöh. 17.30 Huutokaupan metsästäjät. 23.05 Kyttäputki: Castle ( 12). 11.30 One Way. 07.10 Urheiluradio. 14.00–15.00 SVT: Tänk om. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 YleX Jatkot. 18.00 70’s show (S). 14.00 Dawson’s Creek ( 7). 21.15 Herätyksen läpimurto. 18.45 Golf: Naisten Euroopan kiertue, Marokko. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 20.30 Intohimon uhrit. 00.30 Juuret lähteellä. 23.55 Myytinmurtajat. 14.30 Kokeile tai kuole. 19.10 (s) Ravit, Seinäjoki: Toto4. FRII 08.10 Lasten eläinmaailma: Michaelan eläinmatkat. 9.10 Puheen Aamu. 22.30 Från jord till bord. 14.30, 00.00 (s) Pyöräily: Tour of California, Yhdysvallat. 18.30 Goldbergit (S). 09.00 Tule Jeesuksen luo!. 20.30 Pelastuksen sofar. 14.55 Kadonneet ( 7). 03.20–04.17 Kadonneet ( 7). YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 07.01 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut ( 7). 21.25 Radion sinfoniaorkesterin konsertti jatkuu. 13.10 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 18.00 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 12.45 Merisää. 02.30 MasterChef USA. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Äitien sota. 00.05 Num 3rot ( 12). 10.55 Viikon teos. 12.55 Suomi tänään. 00.00 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 16.00 Pomo piilossa. 20.30 ELOKUVA V#tun puhelinmyyjät The Movie! ( 7). 11.30 Rantavahdit ( 12). 23.05 ELOKUVA Sanctum ( 16). 11.55 Rantavahdit ( 7). 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 23.00 Euroliiga: Loppuottelu. 13.15 Martin ja Mirjan matkassa. 08.22 FOX Kids: Casperin kummituskoulu ( 7). 16.30 Kosketus. 14.00 Yle Uutiset. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 12.50 Hiuskarvan varassa ( 7). 05.30 Uutiset ja sää. 20.06 Parasta aikaa. 6.05 Yle Puhe esittää. 12.00 SVT: Babel. 15.40 Terve aamu. 12.30 70’s show (S). 23.30 Leijonan luola Kanada. 16.30 Hulluna sinuun ( 7). 16.17 Hämeenlinnan iltapäivä. 22.05 Jari Sarasvuo. 15.10 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 16.15 Uimahyppyjen EM, Lontoo: Finaali 10 m Uimahypyt Miehet. 22.00 YleX Encore. 13.00 70’s show (S). MTV MAX: 14.00 F1: Espanjan osakilpailu. 12.35 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 23.02 Päivä tunnissa. 13.00 Hurja remontti. 11.00 Yle Uutiset. 00.35 Huippurikostutkijat ( 12). Yle Teema klo 21. 01.35 The Late Show With Stephen Colbert. 09.30 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 10.00 Herätyksen siemeniä. 23.00 Vaahteraliiga: Vantaa TAFT–Turku Trojans. 06.32 Hämeenlinnan aamu. 09.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.10 Historiasarjoja. 13.00 Miljoonan dollarin sisustukset. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Passion for Jesus. 14.00 Yle Uutiset. 23.01–23.29 Uusi maani. 7.10 Urheiluradio. 18.25 Prameat mustalaishäät. 06.55 FOX Kids: Karhuherra Paddington (S). 00.40 5D: Olen strippari ( 16). 22.00 Ruotsin miljonääriäidit. 20.00 Lapin poliisit. 00.05 Yöradio. 21.00 Kardashianit. 02.25 Yöradio. 17.00 Sinkkuillallinen. 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Efter Nio. 13.03 Jari Sarasvuo. 17.06 Päivä tunnissa. 15.55 Yle News. 11.00 Mökkikuume. 14.05 Viikon levy. 23.25 Sub goes Kolina. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 24 Hour Catwalk. 16.55 Minä olen Jazz. 18.30 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 01.00 Historian mysteerit. MTV3: 11.05 F1: Espanjan osakilpailu. 01.35 Lindsay (S). 18.30 Taivaallista menoa: Kellarin itkijänainen. 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 11.33 Hämeenlinnan päivä. 22.30 Marttyyrien ääni. 15.15 Veisaten Herralle. 13.00 Liv D: The Rich Kids of Instagram. 15.50 Miami Ink. 12.00 Pulmuset ( 7). 01.15 Rosewood ( 12). 0.30 Viikon levy (u). 01.45–02.00 SVT: #hashtag. 17.00 Huutokaupan metsästäjät. 13.30 Goldbergit (S). 10.59 YleX Etusivu. Naisten EM: Finaali. 18.50 Merisää. 19.30 Elixir Life. 11.57 Päivän mietelause. 07.38 FOX Kids: Julius-apina (S). 16.33 Hämeenlinnan iltapäivä. 04.20–05.11 Maailmaa järkyttäneet rikokset ( 12). 20.00 Huippumalli haussa. 20.45 Oddasat. Jääkiekon lumo ja hurmio
Simukan Lumikki-trilogia on julkaistu jo yli 50 maassa. Salla Simukan Lumikki-trilogiasta tulossa Hollywoodelokuva Nuortenkirjailija Salla Simukan Lumikki-trilogiasta on tulossa täyspitkä Hollywood-elokuva. Lopulta digikuvaaminen muutti tilanteen ja nyt kamerat kulkevat mukanani kaikkialla, hän toteaa. Veden voi näin ollen määritellä monimerkitykselliseksi tekijäksi. Merja Isotalo muistuttaa Forssan Luonnonhistorialliseen museoon ripustamassaan näyttelyssä siitäkin, että me ihmiset koostumme keskimäärin 65-prosenttisesti vedestä, ja että jo parin prosentin menetys siitä käy meille vaaralliseksi. Tekijä toteaa tiedostaneensa nuoresta pitäen ympäristöasioista huolta tunteneena ihmisenä veden sekä tärkeäksi että mielenkiintoiseksi elementiksi. Erkki Kuronen Forssa On juomavettä, pesuvettä, pyhää vettä, vesivoimaa ja vesiteitä. Haminan karhu soi korvissa Haminassa useita kertoja viikon aikana nähty nuori karhu palasi illansuussa Neuvottoman asuinalueelle. TOUKOKUUTA. KUVA: Merja Isotalo Aurinko nousi Forssassa tänään klo 4.39 ja laskee klo 22.07. • Forssan Lehden iltarastit Ypäjällä, opastus keskustassa, alkaen klo 17. Sarjan osat ovat Punainen kuin veri, Valkea kuin Lumi ja Musta kuin eebenpuu. toukokuuta 2016 Forssan lehti 22 MAAnAnTAI 16. STT Ajassa maanantaina 16. Tuloksena on kattava tietoisku aiheen parista. –?Aktiivinen kuvaamiseni alkoi ahkerasti valokuvanneen isäni kameralla teini-ikäisenä. Niin, ja vesisotia, kuinkas muuten. Elokuvan tuottajaan teki Simukan agentuurin mukaan vaikutuksen kirjasarjan päähenkilö, joka on vahva, älykäs ja rohkea nuori nainen. Trilogiaan pohjautuvan elokuvan tuottaa Zero Gravity Management. Pimeä päättyi klo 3.30 ja alkaa klo 23.17. Merja Isotalon huurretutkielma Joutsenosta. KaakkoisSuomen poliisi antoi asiasta vaaratiedotteen, joka kaikui kautta Suomen. Essi, Ester, Esteri Huomenna: Maisa, Rebekka, Mailis, Maila, Maili PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan tori klo 7-14. STT Oikaisu Sunnuntain Pankais poiketen -palstalla oli väärää tietoa Teuron koulun myyntinäyttelyn ajankohdasta. –?Mutta, kun ryhdyin valmistelemaan tätä näyttelyä, minulle selvisi aivan uudella tavalla veden todellinen olemus ja merkitys elämällemme, hän huomauttaa. Zero Gravityn tuotanto on esimerkiksi syksyllä ensi-iltaan tuleva Ben Afflecin ja Anna Kendrickin tähdittämä The Accountant. Kyseinen näyttely on vasta heinäkuussa eikä tällä viikolla. Nimekseen Valtamerestä pisaraan – veden värejä, muotoja, merkityksiä saanut näyttely tuo esille asian valokuvin ja tekstiksi puetuin sanoin. Valtamerestä pisaraan -näyttelyn aineistoakin on kertynyt maantieMerja Isotalo valotti kamerallaan valtameren aallokkoa ilmentävän Merellä-kuvan Lofooteilla ja keräsi aallokon sileäksi hiomia matkamuistokiviä Pohjoisen Jäämeren rannikolta. Saatuani oman kameran, rahan riittävyys rajoitti kuvaamista sekä kuvien tekemistä. NäyttelyN 35 valokuvaa ilmentävät veden olemusta niin valtameren jyhkeiden aaltojen, herkkien sadepisaroiden ja jääkiteiden, lumen talvella peittämien maisematutkielmien sekä niin pakkassumujen kuin auringon punahehkuiseksi värjäämien tunnelmienkin välityksellä. KUVA: Tapio Tuomela Veden värejä, muotoja, merkityksiä Veden synnyttämää taidetta. FL Merja Isotalon pohjoismaisen teemavuoden innostamana syntynyt näyttely perehdyttää veden monipuoliseen olemukseen kuvin ja sanoin. Pääteltävissä on, että Merja Isotalo havainnoi maailmaa uskollisesti kameran etsimen läpi. Sarja ilmestyy myös Yhdysvalloissa uusina painoksina tammikuusta 2017 alkaen. • Toukosiunaus Tammelassa Teuron koululla klo 11
Joh. Putin ei varmasti ole tyytyväinen, kommentoi eräskin tviittaaja. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. 14: 27 sitten kävin kerran treffeillä erään blondin kanssa, jonka nimi oli lempi, mutta sen jälkeen siitä ei tullut mitään! mikä hänen sukunimensä oli. Merja Isotalo luonnehtII vettä kiinnostavuutensa ja monimuotoisuutensa ohella elementiksi, jonka kuvaaminen pitää sisällään omat haasteensa. jukrat, että hän inhosi taidemuseota. KUVA: Tapio Tuomela teellisesti Suomen lounaisrannikolta ja -saaristosta, Helsingin edustan ja Saimaan sekä Suomen Lapin kautta Pohjoisen Jäämeren rannoille aina Lofoottien saaristoa myöten. FL 6 Merja Isotalon Valtamerestä pisaraan – veden värejä, muotoja, merkityksiä -näyttely on esillä Forssan Luonnonhistoriallisessa museossa 29. Merja Isotalo valotti kamerallaan valtameren aallokkoa ilmentävän Merellä-kuvan Lofooteilla ja keräsi aallokon sileäksi hiomia matkamuistokiviä Pohjoisen Jäämeren rannikolta. Jamala voitti viisut balladilla 1944, joka kertoo viitteellisesti siitä, kuinka Stalin pakkosiirrätti vuonna 1944 tataareja Mustanmeren rannalta Aasiaan. toukokuuta 2016 Forssan lehti päiVän sana. Loimijokeakaan forssalainen kulttuurivaikuttaja ei ole esille ripustamissaan teoksissa unohtanut. Venäjällä esitettiin myös ajatuksia boikotoida ensi vuoden Euroviisuja. Euroviisujen poliittiset jännitteet ryöpsähtivät sosiaalisessa mediassa. Paikka on auki keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin klo 13–17. Vettä myllyyn lisäsivät venäläispoliitikot, joiden somekynästä tuli rajuakin tekstiä. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. –?Tämä on ensimmäinen, mahtava voittomme Putinin Venäjästä, Lenur Isljamov kirjoitti AFP:n mukaan. Ukraina riemuitsi viisuvoittoaan Venäjästä STT Ukrainan presidentti Petro Poroshenko kuvaili Ukrainan viisuvoittoa uskomattomaksi. roina. Minä jätän teille rauhan. Ukrainalainen liikemies, joka oli viime vuonna järjestämässä Ukrainan ja Krimin välisiä liikennesulkuja, riemuitsi. –?Siellä tuli puhe pohjoismaisen ministerineuvoston vuodelle 2016 valitsemasta vesija luonto-teemaaiheesta. 1307 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Euroviisut voittanut Ukrainan Jamala sanoi finaalin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa toivovansa, että voittokappaletta ei olisi edes olemassa. ...lempi roina. toukokuuta asti. Hän tviittasi kilpailun ratkettua, että Ukrainan esitys ja voitto olivat häikäiseviä. ajassa 23 maanantaina 16. –?Periaatteeni on päästä kuvissani mahdollisimman lähelle kuvanottohetkellä vallitsevaa todellisuutta. Idea näyttelystä ja päätös aiheeseen tarttumisesta syntyivät Suomen tietokirjailijoiden jäsentapaamisessa Hämeenlinnan kirjastossa
–?He eivät ole käyneet läpi itsetutkiskelua, joka on välttämätöntä, jos aikoo jättää asian lopullisesti taakseen, MacFarquhar sanoo Guardian -lehdelle. 1980-luvun alussa opiskelijoiden tyytymättömyys ja Itä-Euroopan tapahtumat kuitenkin huolestuttivat kommunistijohtajat. –?Puolueeseen, hallitukseen, armeijaan ja eri kulttuuripiireihin livahtaneet porvariston edustajat ovat vastavallankumouksellinen revisionistien joukko, kirjeessä kuvattiin vihollisia. Arvio kuulostaa melko suopealta miehestä, joka ennen kulttuurivallankumousta johti kymmeniä miljoonia nälkäkuolemaan vienyttä teollistamisohjelmaa, Suurta harppausta. Maon kuuluisa Punainen kirja kädessä tuhoa levittäneet punakaartit alkoivat pian sotia keskenään. –?Ihmissyönti johtui lietsotusta luokkavihasta ja sitä käytettiin vihan osoittamiseen, kertoo Wuxuanin alueella tapahtumia tutkinut virkailija AFP:lle. 319 € CHAMPIRO VP1 ECOSPORT ECOVAN 2 Hinta sisältää neljä rengasta asennettuna sekä kierrätysmaksut. Vianor, Forssa Miemolantie 1 Puh. 195 € 195/65R15 GT Radial Champiro VP1 (DOT 14) .. Järjestys jouduttiin lopulta palauttamaan armeijan avulla. 175/70R13 Nokian Hakka Green (DOT 11) 195 € 195/65R15 GT Radial Champiro VP1 (DOT 14) 249 € 205/60R16 GT RadialChampiro VP1 (DOT 14) 290 € 245/45R17 Imperial EcoSport (DOT14) 290 € 195/70R15C Nokian Hakka C Van( DOT 14) 390 € 225/70R15C Imperial EcoVan2 (DOT 14) 319 € Member of Nokian Tyres Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. Kulttuurivallankumouksesta kir joittaneen Roderick MacFarquharin mukaan historian kipupisteiden jättäminen käsittelemättä voi olla vaarallista. KUVA: How Hwee Young/EPA Kiina unohtaisi joukkohysterian Puhemies Mao yllytti kansanjoukot 50 vuotta sitten kulttuurivallankumoukseen kaikkea epäilyttävää vastaan. Hän teki itsemurhan vuonna 1991. ILMOITTAJA näy asiakkaallesi teemassamme uutiset Niilo Simojoki, STT Saksa on tehnyt tiliä natsimenneisyytensä kanssa, Etelä-Afrikassa totuuskomissio on perannut rotusorron tapahtumia ja Latinalaisessa Amerikassakin sotilasdiktatuurien väärintekijöitä on tuotu oikeuden eteen. Maon arvostettu asema ei merkittävästi kärsinyt lesken tuomitsemisesta. maanantaina 16. 249 € 205/60R16 GT Radial Champiro VP1 (DOT 14) .. Purin kaikkia, joita hän käski minun purra, Jiang kertoi. 290 € 245/45R17 Imperial EcoSport (DOT14) ................. + 0,1717 e/min (alv. Yli miljoona ihmistä sai surmansa ja kymmenien miljoonien elämä meni pilalle kun Mao yllytti kansalaiset hyökkäämään auktoriteetteja ja länsimaisuutta vastaan. Esko Aaltosen katu 2, FORSSA P. 390 € 225/70R15C Imperial EcoVan 2 (DOT 14) ............ Ryhmä syrjäytettiin vallasta pian Maon kuoleman jälkeen vuonna 1976. Hän ei uskalla vieläkään esiintyä omalla nimellään. toukokuuta 2016 Forssan lehti 24. 24 %). Hänen kiihkeä puolustamisensa oikeudessa välitettiin televisioiden kautta kiinalaisten koteihin. –?Olin puhemies Maon koira. 24 %). 03 41551 ilmoitusvaraukset ja tiedustelut: Minna aaltonen 050 342 6610 minna.aaltonen@forssanlehti.fi aikataulut: ilmoitusaineistot viimeistään torstaina 19.5. + 0,06 e/min (alv. Epäsuosioon joutui myös puolueen korkeimpaan johtoon lukeutunut Deng Xiaoping, joka myöhemmin johti Kiinan talousuudistusten tielle. toukokuuta. Kansalle ideologisen puhdistuksen nimissä annettu lupa tappaa johti pian täydelliseen kaaokseen. Kiinassa puoli vuosisataa sitten alkaneen kulttuurivallankumouksen väkivaltaa ja vainoja ei sen sijaan ole vielä kunnolla selvitetty. Todellisuudesta kyse oli paljolti kommunistien sisäisestä valtakamppailusta ja Maon epäluuloista. Kulttuurivallankumouksen vääryyksiä oiottiin Maon kuolemaa (1976) seuranneina vuosina. Jiang oli tärkeässä roolissa kulttuurivallankumouksen ylilyöntien toimeenpanossa eikä hän kaihtanut sitä myöntää vuosina 1980– 1981 käydyssä oikeudenkäynnissä. www.vianor.fi KESKUSVARASTON SIIVOUS TEE EDULLISIA RENGASLÖYTÖJÄ! 175/70R13 Nokian Hakka Green (DOT 11) ........... toukokuuta 1966 lähettämää paimenkirjettä. Asialla olivat erityisesti nuorison punakaartit, jotka muun muassa pahoinpitelivät opetta jiaan. Kommunistipuolueen vuonna 1981 antaman arvion mukaan puhemies Mao Tse-tung oli ”70-prosenttisesti oikeassa ja 30-prosenttisesti väärässä”. Naapurit kääntyivät toisiaan ja lapset vanhempiaan vastaan . Jiang tuomittiin kuolemaan, mutta tuomio muutettiin elinkautiseksi vankeudeksi. 010 401 3190 TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 16.5.-18.5.2016, ellei toisin mainita Kartanonkatu 11, 30100 Forssa Palvelemme ark. klo 12 mennessä. 290 € 195/70R15C Nokian Hakka C Van (DOT 14) ........ Miljoonia nuoria karkotettiin maaseudulle, heidän joukossaan myös Kiinan nykyinen presidentti Xi Jinping, jonka otteiden on jo sanottu muistuttavan Maosta. Julmuuksien karmeimpiin yksityiskohtiin kuuluvat muun muassa kertomukset surmattujen ihmisten elimien syönnistä. Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puh. ”Maon koira” tuomittiin näyttävästi STT Kulttuurivallankumouksen vuosina merkittävään asemaan nousi Mao Tse-tungin kolmas vaimo Jiang Qing, entinen näyttelijä, joka johti Maon läheisistä avustajista koostuvaa niin kutsuttua Neljän koplaa. Kiinalainen kuvanveistäjä Tian Yongjun viimeistelee Mao Tse-tungin patsasta tämän kotikaupungissa Shaoshanissa Hunanin maakunnassa 12. 7-21, la 8-20, su 11-18 www.k-supermarket.fi/forssa Edullisesti alkuviikkoon Ilman korttia tai yksittäin 4,39 pkt (8,78/kg) Kariniemen Kananpojan fileesuikaleet ei pintamaustetut ja HK Rypsiporsaan fileesuikaleet 250-300 g (6,67-8,007kg) -28-56% Ilman korttia 1,39-2,29 kpl (13,19-28,11/kg Erä jäätelöitä Magnum puikot, Daim tuutit, Kingis puikot ja Isot tuutit 53-113 g (6,25-18,87/kg) Kpl 1 € Kpl 4 € -42% rs 2 Ilman korttia 3,49 rs (11,63-13,96/kg SETTI 1 € Justinn Vihannesnuudelit 85 g kpl 6 10 kpl/tal VIIKON TARJOUS VN Vesinummela Oy Putkiexpert ® LVI-AMMATTILIIKE www.vesinummela.fi Myymälä avoinna ma-pe 9-17 Puh. 03-424 66900 10 Muovinen hajulukko 32 mm, valkoinen, täydellinen piha ja puutarha -teemanumero sunnuntaina 22.5. KoKo maan vallanneen mieli puolisuuden lähtölaukauksena pidettiin kommunistisen puo lueen keskuskomitean 16. Kiinalaissyntyinen toimittaja Zha Jianying on verrannut väkivallan uhrien tunteita juutalaisiin, jotka joutuisivat elämään Saksassa Hitlerin kuvien ollessa yhä kunniapaikalla ja tappajien kulkiessa vapaina