03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 16. Arvioidut säästöt olisivat mittavat. 2020 • N:o 73 URHEILU 16 UUTISET 3 UUTISET 7 Viihdyttävää materiaalia taltioitiin tuntitolkulla . UUTISET 6 Perhe voi ajaa nuoren velkoihin • Nykypäivänä monen kodin talous on solmussa. Tv-kamerat seurasivat Tea ja Vesa Jaakkolan häitä ja niiden valmisteluja 50 tuntia. Jo nyt hyky tuottaa osan erikoissairaanhoidon polikliinisista palveluista lääkäreiden yhteisviroilla keskussairaalan kanssa. URHEILU 18. Ensin puhdistetaan ajoväylät, joiden jälkeen siirrytään kevyen liikenteen väylille. Valtaosa palveluista tuotetaan kuitenkin ostopalvelusopimuksilla yksittäisiltä lääkäreiltä. Kaupungin infrapalvelut puhdistaa katuja hiekoitushiekasta kaikkiaan 230 kilometrin matkalta. Rempseä forssalaispari odottaa jännityksellä, millaisia reaktioita huumorintäyteinen jakso saa aikaan. Ruotsi voitti viestin ennen Venäjää. Pian Vesa jo osallistui tallin ylisillä sijaitsevan neitsytkammarin remontointiin. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. AJASSA 22 Vesa ja Tea Jaakkola kohtasivat ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten Tean hevostallilla, kun Vesa tuli hakemaan hyllylevyjä. 3. UUTISET 2 Kaupunki puhdistaa hiekasta 230 kilometriä • Katujen kevätharjaukset ovat käynnissä Forssassa. Vanhemmat puhuvat 18-vuotiaan ottamaan luottoa tai pikavippejä, jotta yli varojen eläminen voi jatkua. UUTISET 9 Kisoille kruunu EM-pronssilla • Ypäjäläislähtöinen Salla Koskela ankkuroi Suomen naiset pronssille hiihtosuunnistuksen EM-kisojen päätöspäivänä Hanti-Mansijskissa Venäjällä. Räikeimmissä tapauksissa perhe ratsastaa juuri täysi-ikäistyneen nuoren avulla. Ne alkoivat tänä keväänä normaalia huomattavasti aiemmin. KUVA: Lassi Puhtimäki Kauden loppuminen ennen aikojaan rokottaa mitalipelejä odottanutta Alkua Abeilla on koronan takia edessään tiukka koeviikko Maamerkin kaatuminen jättää aukon maisemaan Tammelassa Poliklinikkapalveluista voisi saada tuntuvia säästöjä • Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymässä ja Kanta-Hämeen keskussairaalassa on viime aikoina ynnäilty, mitä maksaisi, jos sairaanhoitopiiri tuottaisi hykyn poliklinikkapalvelut. Helmikuusta saakka Jaakkolat ovat olleet onnellisesti naimisissa.
ALUSTAVIEN LASKELMIEN perusteella näiden palvelujen kustannussäästö kokonaan sairaanhoitopiirin tuottamana olisi ostopalveluihin verrattuna jopa satoja tuhansia euroja. Alustavat laskelmat kertovat, että hyky voisi säästää 600 000 euroa, mikäli sairaanhoitopiiri tuottaisi poliklinikkapalvelut. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 16. MAALISKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. FORSSAN SEUDUN kunnanjohtajat peräänkuuluttavat tässäkin asiassa poliitikoilta luottamusta virkavastuullaan toimiviin viranhaltijoihin. Laskelmat saattavat vielä jonkin verran muuttua ja tarkentua, mutta suuruusluokka säästöjen osalta olisi kuusinumeroinen luku. Mikäli Forssan sairaalan erikoissairaanhoito siirtyisi KHSHP:n toiminnaksi, käytettäisiin pelkästään KHSHP:n tietokantaa, jolloin potilastiedot ovat reaaliaikaisena käytettävissä sekä Forssassa ja Hämeenlinnassa. –?Jos samat palvelut saadaan sairaanhoitopiirin tuottamina selvästi halvemmalla kuin ostopalveluina, siihen ratkaisuun on mentävä. Palvelut olisivat jatkossakin tarjolla Forssassa. Nyt polikliiniset palvelut tuotetaan Forssan sairaalassa isolta osin yksittäisiltä lääkäreiltä ostopalvelusopimuksina. > Toimitus puh. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . KUVA: Tapio Tuomela Satojen tuhansien säästö ma hdollinen ”Jos palvelut saadaan sairaanhoitopiirin tuottamina selvästi halvemmalla kuin ostopalveluina, siihen ratkaisuun on mentävä.” JARMO MÄÄTTÄ Jokioisten kunnanjohtaja. –?Luvut tosiaan ovat alustavia, mutta tähän mennessä selvitettyjen lukujen pohjalta säästö voisi olla noin 600?000 euroa per vuosi, Lepola sanoo. Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä pitää yhteistyön tiivistämistä sairaanhoitopiirin ja hyvinvointikuntayhtymän välillä suotavana. Niihin kuuluvat muun muassa kirurgia, lastentaudit, naistentaudit, sisätaudit ja kardiologia. Ami Laaksonen Saija Pennanen Forssan seutu Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (KHSHP) ja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (hyky) edustajat ovat selvitelleet erikoissairaanhoidon polikliinisten palveluiden tarvetta nyt ja lähitulevaisuudessa. Tällä on saavutettu jo nyt mittavia säästöjä, hykyn yhtymähallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola kertoo. Nykyisessä kahden erikoissairaanhoidon järjestelmässä ei ole mahdollisuutta siihen, että yhden sairaanhoitopiirin alueella olisi kaksi erikoissairaanhoidon yksikköä samassa Lifecare-tietokannassa. Viimeisen vuoden aikana useampi lääkäri on siirtynyt ostopalvelusopimuksista keskussairaalan kanssa yhteisiksi. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Käytännössä se tarkoittaisi, että sairaanhoitopiirin lääkärit arvioivat esimerkiksi leikkaukseen valmistautuvan potilaan Forssassa ja parhaassa tilanteessa myös sama lääkäri leikkaa Hämeenlinnassa. Lepolan mukaan asiaan liittyy myös potilasturvallisuuteen ja hoitoketjujen yhdenmukaistamiseen liittyviä asioita. Näiden lääkäreiden määrä on vaihdellut 25 ja 30 välillä. Osassa palveluita hykyllä on ollut jo vuosia yhteisiä lääkäreitä keskussairaalan kanssa. . –?Kaikkien yhteinen tavoite on säilyttää laaja palveluvalikoima Forssassa, myös sairaanhoitopiiErikoissairaanhoidon polikliinisten palveluiden siirto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alaisuuteen toisi useiden satojen tuhansien eurojen säästön hykylle. LEPOLA HUOMAUTTAA , että sairaanhoitopiirin johdolla pystyttäisiin myös karsimaan päällekkäisyyksiä ja tekemään hoitoketjusta yhtenäinen. Kannattaa muistaa, että lain mukaan sairaanhoitopiiri vastaa erikoissairaanhoidon palvelujen tuottamisesta, Määttä sanoo. Lepola harmittelee, että asian ympärillä on lietsottu turhaa pelkoa väittämällä, että palveluja siirrettäisiin Forssasta Hämeenlinnan keskussairaalaan. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. –?Tällä hetkellä yhteisvirkoja keskussairaalan kanssa on parisenkymmentä, ja määrä on ollut kasvussa. Erikoissairaanhoidon poliklinikoita on yhteensä yli 20. Sairaanhoitopiiri on lisäksi selvittänyt, mitä poliklinikkatyöskentely maksaisi sairaanhoitopiirin tuottamana
Keskiviikkona Sääksi osallistuu pitkän matematiikan kokeeseen, ja perjantaina hän kirjoittaa englannin. Maanantaiaamuksi maan eteläja länsiosiin on luvassa vesisateita. Psykologian koe aikaistui viikolla alkuperäisestä päivästään, joka oli 26. Sääksi pitää reaalikokeiden aikaistamista hyvänä päätöksenä myös siksi, koska sillä pyritään turvaamaan se, että mahdollisimman moni abi saisi suoritettua ylioppilastutkinnon. SÄÄKSI KIRJOITTAA viikossa neljä ylioppilaskoetta. Yksi potilas on jo parantunut, ja hänen eristyksensä on purettu. –?On hyvä, että mennään terveys edellä. Meillä on monia palveluita joihin emme tarvitse tekijää viitenä päivänä viikossa, tällöin yhteisvirat sairaanhoitopiirin alueella on oiva ratkaisu. –?Pilvisyydestä riippuen yöpakkasia on etelää myöten, mutta sadealueiden myötä tulee reippaasti plusasteita. STT. –?Kolme peräkkäistä koepäivää ovat aika stressaavia. SYRJÄNEN JA Sääksi uskovat kuitenkin selviävänsä tiiviistä urakastaan hyvin. maaliskuuta mennessä Kanta-Hämeen alueella on todettu yhteensä 11 tartuntaa. Henkilö on saanut tartunnan matkailun kautta ja on kotihoidossa. –?On tärkeää saada ylioppilastutkinto valmiiksi tänä keväänä, jotta voi hakea yliopistoon tai muihin jatko-opintoihin, Sääksi sanoo. maaliskuuta alkavalla viikolla neljä ainetta ja Syrjänen kolme. MAALISKUUTA 2020 rin. 30. Palvelut olisivat jatkossakin tarjolla Forssassa. Forssan yhteislyseon abeilla tammelalaisilla Sofia Syrjäsellä ja Jenny Sääksillä on edessään tiukka viikko. OSTOPALVELUJA VOIDAAN Lepolan mukaan käyttää myös jatkossa, mikäli sairaanhoitopiiri ei pysty jokaista palvelua tarjoamaan omana toimintana. Kirjoituksista tullessa pää on niin tyhjä, ettei heti jaksaisi alkaa lukea seuraavan päivän kokeeseen, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa. maaliskuuta alkavalla viikolla tiiviissä tahdissa. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Kirjoituksista tullessa pää on niin tyhjä, ettei heti jaksaisi alkaa lukea seuraavan päivän kokeeseen, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa.” SOFIA SYRJÄNEN Abiturientti Kanta-Hämeestä löytyi lauantain näytteistä yksi positiivinen tulos koronavirukselle. –?Tarkoitus on selvittää myös kustannustaso Riihimäellä, missä sairaanhoitopiiri tuottaa nyt jo erikoissairaanhoidon palvelut. Tiivis tahti voi vaikuttaa jaksamiseen, mutta pitää vaan olla skarppina ja valmistautua myös kokeiden välipäivänä ahkerasti kirjoituksiin, Sääksi toteaa. maaliskuuta. Vaikka tieto reaaliaineiden kokeiden aikaistamisesta tuli vasta viime perjantaina, abien lukuloma oli tällöin jatkunut jo noin kuukauden ajan. Viikko alkaa maanantaina 16. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Tällöinkin ostopalvelusopimusten hallinnoinnista ja kilpailuttamisesta vastaisi sairaanhoitopiiri tai erva-alue laajempana tahona, jolloin sopimusten sisältö ja kustannukset olisivat maltillisempia. Tartunnan saaneista yhdeksän henkilöä on sunnuntaina kotieristyksessä. Ensi viikosta eteenpäin testausta suunnataan sairaalahoitoa vaativiin tapauksiin ja terveydenhuollon henkilökuntaan. FL Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat Forssan yhteislyseossa 16. FL Viikko alkaa ja jatkuu vaihtelevassa säässä Viikon säästä on tulossa laajalti ”keväisen vaihteleva”, ennustetaan Ilmatieteen laitokselta. Syrjänen ja Sääksi kertovat ehtineensä lukea lukulomallaan myös jo reaalikoetta varten. Syrjänen kirjoitti jo viime syksynä ruotsin ja terveystiedon ylioppilaskokeet, ja äidinkielen koe oli tänä keväänä 12. Hykyn toimintamalli ei ole enää kaikilta osin kustannustehokas, Lepola huomauttaa. Molemmat myöntävät, että kirjoitusten uusi aikataulu aiheuttaa stressiä, sillä heidän alkuperäinen suunnitelmansa reaaliaineen kertauksesta menee uusiksi. Syrjäselle on tulossa kolmen peräkkäisen ylioppilaskokeen putki, kun hän kirjoittaa keskiviikkona 18. Päivystävä meteorologi Mikko Laine lupailee nopeita vaihteluita niin lämpötiloihin kuin poudalle ja sateelle. maaliskuuta ruotsin kokeella, ja heti tiistaina on vuorossa yhteiskuntaoppi, jonka koe aikaistui viikolla. maaliskuuta lyhyen matematiikan, torstaina psykologian ja perjantaina englannin. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 16. Ei tämä ole mikään maailmanloppu ja tuskin kukaan on jättänyt reaaliaineiden lukemista aivan viimeiselle viikolle, Syrjänen sanoo. Tartunnan saaneita on Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seuduilla. Poliklinikat jalkautuvat ja lääkärit kiertävät, hän jatkaa. He toteavat myös ymmärtävänsä päätöksen, jonka perusteella reaaliaineiden kokeita aikaistettiin. FL Erikoissairaanhoidon polikliinisten palveluiden siirto Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alaisuuteen toisi useiden satojen tuhansien eurojen säästön hykylle. –. –?Neljän kokeen viikko stressaa aika paljon, sillä yhteiskuntaopin kertaussuunnitelmani meni uusiksi ja vaihtui kymmenestä päivästä kolmeen. Äidinkielen koe on jo ohi tältä keväältä, ja viime syksynä hän kirjoitti historian. Tiina Naula Forssa, Tammela Abiturienttien urakka tiivistyi, kun kevään ylioppilaskirjoitusten reaaliaineiden koepäiviä aikaistettiin viikolla koronavirustilanteen takia. On alettava kerrata psykologiaa heti matematiikan kokeen jälkeen, Syrjänen sanoo. FL Yksi uusi koronatapaus Kanta-Hämeessä sunnuntaina Rattijuoppo jäi kiinni kakkostiellä Tammelassa Poliisi tavoitti sunnuntaina aamuyöllä rattijuopon kakkostieltä Tammelassa. Sunnuntaihin 15. maaliskuuta. Vuonna 1998 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies puhalsi poliisille promillemittariin lukeman 1,87. maaliskuuta kokoontuva hykyn yhtymähallitus päättää, jatketaanko selvitystä kustannuksista. KUVA: Tapio Tuomela Satojen tuhansien säästö ma hdollinen Abien urakka tiivistyi koronan takia Kirjoitusten uusi aikataulu aiheuttaa stressiä, sillä alkuperäinen suunnitelma reaaliaineen kertauksesta menee uusiksi. Sääksi joutuu kirjoittamaan 16. Tartunnan saaneille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja määrätty kotikaranteeniin. Kaikki nämä palvelut pystytään jatkossakin tuottamaan lähipalveluina, vaikka sairaanhoitopiiri vastaisikin niistä, Lepola vakuuttaa. –?Nyt on istuttava tiiviisti nenä kiinni kirjassa, Syrjänen toteaa
MATKAILUja tapahtuma-alalle koronavirus on ollut jo tähän mennessä kova isku. Yhdysvallat on keskeyttänyt lennot Euroopasta, ja Italiassa liikkumista ja ihmisten toimintaa rajoitetaan voimakkaasti. ”Pelien kuningas” valtasi eikä kuningasta voi hylätä. Sen tieltä on saanut väistyä viime vuosien kestouutisaihe ja toinen maailmanlaajuinen suuri uhka: ilmastonmuutos. maaliskuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. PANDEMIA laantuu kuitenkin aikanaan, ja rajoitukset tulevat ennen pitkää poistumaan. Ilmastonmuutoksessa rajoitukset, kuten lentämisen ja yksityisautoilun vähentäminen, kestävät lopun elämää. Ja vaikka Ferrariasta tuli ensin Fiskars ja sitten Ovako, ei shakki ole vaihtunut muihin peleihin. Fyysisten elämysten sijaan nyt korostuvat digitaaliset palvelut. Tapahtumajärjestäjien kevään tulot ovat menneitä, eikä tuleva kesäkään näytä lupaavalta, kun suuret kansainväliset nimet peruvat kiertueitaan ja festarikeikkojaan. Myös ilmastonmuutos palaa yhdeksi vakioaiheeksi. Viime vuosien sääilmiöt ovat tosin osoittaneet, etteivät ilmaston lämpenemisen aiheuttamat vaarat siinnä enää ainoastaan tulevaisuudessa. Forssan shakkikerho pelaa nykyisin pikapelejä, ja se ei viehätä kaikkia. Ne ovat jo arkipäivää monessa paikassa. Tämä osoittaa jälleen sen, että median keskiöön mahtuu kerrallaan lähinnä yksi iso aihe. Niinpä Jokioisten Maamiesseuran eilen Jokioisten Maataloudellisilla kouluilla järjestämät konepäivät monien eri liikkeiden koneesittelyineen olivat saaneet liikkeelle runsaasti puolisentoistasataa isäntää. Leijona ei vaani takapihalla, eikä merivesi kiipeile vielä kuistilla, joten aivomme eivät patista meitä toimimaan. Koulujen ja päiväkotien sulkeminenkin tullee vielä harkittavaksi. Suomessa on nyt tuhansia työttömiä freelancereita. Toivottavasti suomalaiset siinä vaiheessa kantavat eristäytymisensä aikana säästyneet roponsa kotimaisille palvelu-, matkailuja tapahtuma-alan yrityksille. Aiemmin Kiina asetti miljoonakaupunkeja karanteeniin. IHMISELLÄ ON myös taipumus suhtautua kevyemmin tulevaisuudessa vaaniviin uhkiin. Ehkä toivomme, että kehitetään uutta teknologiaa, jolla ilmastonmuutos voidaan pysäyttää, sanoo Center for Research on Environmental Decisions -tutkimuslaitoksen apulaisjohtaja Sabine Marx Maailman Kuvalehden haastattelussa. Vaikka tällä hetkellä ilmastonmuutos tuntuu olevan pimennossa, sen vastaiset toimet jatkuvat kulisseissa. KORONAVIRUS ja ilmastonmuutos ovat molemmat vakavia uhkia, mutta ne ovat erityyppisiä: virus uhkaa nyt, ilmastonmuutos pääosin vuosien kuluttua. Kaikki suuret ja valtaosa pienistäkin tapahtumista on peruttu, myös monet harrastusryhmät pitävät taukoa viikoittaisista tapaamisistaan. Vaikka työnteko useimmilla työpaikoilla jatkunee tällä viikolla lähes normaaliin tapaan, vapaa-ajalla Suomi on harvinaisen pysähtyneessä tilassa. Työpaikat ovat varautuneet epidemiaan entistä laajemmilla etätyömahdollisuuksilla. Tehtaalaiset eivät enää ole shakkikerhossa enemmistönä, mutta harrastus jatkuu Jokioisilla perinteiden mukaisesti. Päättäjillekin koronavirukseen reagointi on helpompaa kuin ilmastonmuutoksen vastaiset toimet. Koronavirus täyttää uutisotsikot varmasti vielä pitkään, mutta aikanaan sen tilalle nousee uusia aiheita. Väki linnoittautuu koteihinsa keksimään tekemistä. Se näkyi jo viime viikolla tyhjentyneinä työmatkabusseina ja -junina. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Konehankintaja kotitalouskysymykset esillä Jokioisissa FORSSAN LEHTI 16.3.1960 Samanaikaisesti kuin räystäistä tippuvat ensimmäiset pisarat alkavat maatilatalouksien konehankintakysymykset kypsyä isäntien mielissä harkinta-asteelle. Yksi uhka kerrallaan O lemme aloittamassa poikkeuksellista viikkoa. KOLUMNI Hannu Toivonen @lannenmedia.fi V iime päivien aikana koronavirus on johtanut lähes ennennäkemättömän voimakkaisiin toimiin eri puolilla maailmaa. Koronaviruksen aiheuttamiin rajoituksiin suhtautumista helpottaa myös se, että karanteenien ja muiden toimien odotetaan kestävän rajoitetun ajan. KUVA: Terho Aalto Korona pakottaa elämään etänä ja kokemaan diginä. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Jos leijona hyökkää kimppuun, juoksemme karkuun tai jos tulvaa uhkaa kotiamme, rakennamme suojamuurin. Ilmastonmuutos saa nyt odottaa. MAALISKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 16. Esimerkiksi yliopistot ovat jo peruneet opiskelijoidensa lähiopetusta ja osa lukioista ja peruskouluista on siirtynyt etäopetukseen. Osa kotitalouksista on karanteenissa koronavirusaltistuksen, osa ulkomailta palaamisen vuoksi. Seuraavaksi pandemia alkaa todennäköisesti näkyä Italian tapaan iltaja ruokaravintoloiden sekä eri ammatinharjoittajien tuloissa. Katsomojen tyhjentyminen ja tapahtumien peruminen vie suunnitellut tulot paitsi esiintyjiltä myös tapahtuman järjestäjiltä. Mahdollista on, että pandemian vaikutukset voivat näkyä jopa tulevien risteilijöiden tilauksissa, mikä näkyisi viipeellä telakkateollisuudessa. – Ferrariassa oli shakki-innostus aikoinaan valtavaa, esimerkiksi vuotuinen huipputurnaus turkulaista Suomen Pultin joukkuetta vastaan pelattiin 20 miehen joukkuein, muistelee hän. Laivaja lentoyhtiöissä on luvassa miljoonatappioita, mikä tulee näkymään vähintäänkin lomautuksina. 40 VUODEN TAKAA Pelien kuningas shakki arvossaan Jokioisilla FORSSAN LEHTI 15.3.1980 Leo Soinan osalta se alkoi pikkupoikana Osuuskaupan kahvilassa. Jokioisten shakkikerholla on yhteistyötä Someron ja Paimion kerhojen kanssa. Koronaviruksen vastaiset toimet kestävät todennäköisesti rajoitetun ajan, mikä helpottaa niihin sopeutumista ja niiden perustelemista ihmisille. Kun emäntäväki samanaikaisesti kokoontui samassa paikassa pidettävien emäntäpäivien luentoja kuulemaan, oli talous monessa talossa eilen nuoren väen huostassa. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 16. Maatalouskoneiden hankinnassahan on kysymys melkoisista investoinneista ja kun asiantuntevaa opastusta on saatavana, käytetään sitä mielihyvin hyväksi. Suomessa on tällä hetkellä tuhansia työttömiä esiintyjiä ja teknikoita. Myös media on täyttynyt koronavirusta käsittelevistä uutisista. Alalla on jo virinnyt keskustelua, pitäisikö yritysten vakuutusjärjestelmää uudistaa siten, että koronan kaltaisten epidemioiden aiheuttamia tappioita voisi korvata vakuutuksella. –?Toivomme, että tapahtuu asioita, jotka estävät vaarojen toteutumisen. Ilmastonmuutoksen vastaista taistelua vaikeuttaa se, että ihmisen aivot ovat kehittyneet reagoimaan akuuttiin vaaraan. Ilmastonmuutos ei uhkaa hyvinvointiamme tänään eikä vielä huomenna niin kuin viruksen leviäminen, minkä takia se ei aiheuta aivoissamme samanlaista vaaran reaktiota
NIMIMERKKI: ”70-LUVUN OPISKELIJA”. Ei ole esim. Eihän heinäsirkkoja juurikaan syödä edes Afrikassa, jossa ne tuhoavat viljelyssatoja. Se on mielen perustoiminto; sillä mallinnamme ja ennakoimme kaikkea ympäristömme toimintaa. LOPULTA 500-luvulla eaa. Rasva noissa on usein ympäristön kannalta ongelmallista palmurasvaa ja suurin osa tuotteesta on vettä. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. MAALISKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Demokritos kirjoitti kymmenittäin kirjoja, joissa hän kuvasi fysiikkaa, filosofiaa, etiikkaa, politiikkaa ja kosmologiaa. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 16. porkkanalihaa tai smoothiepossua. Persialaisia valloittaja Miletoksesta Abderaan paennut Leukippos perusti tieteellis-filosofisen koulun, johon liittyi pian oppilaaksi myös Demokritos. Kauran ohella mm. Siksi lähes kaikki primitiiviset kulttuurit omaksuivat toisistaan riippumatta animismin; maailmankuvan, jossa jokaisella luonnon esineellä on oma mieli. Miletoksessa kokoontui maailmanhistorian ensimmäinen parlamentti, Panjoion. Kun todellisuus oli raakaa poliittista peliä, jossa päämääränä oli sosialistinen Suomi. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Liha lihana, kasvikset kasviksina O n jokaisen oma asia, onko kasvislihavai sekasyöjä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. S uuret ikäluokat ovat nyt eläkeiässä. alk. Nyt puhutaan jostakin nuoruuden ihanteista, tasa-arvosta ja humanismista, eikä kukaan tunnusta olleensa täysillä mukana ja on vain ketterästi vaihdettu puoluetta, tai keksitty entisille uusia nimiä. Varhaisten korkeakulttuurien maailmankuvat taas perustuivat tästä animismista kumpuaviin myyttisiin tarinoihin maailman synnystä ja sitä ohjaavista jumalista. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. Värikkäässä lihakeitossakin on sattumiakin maltillisesti, koska lapsuudessa elettiin nuukasti ja liha oli arvossaan. Miletos sijaitsi Mesopotamian ja Egyptin vanhojen valtakuntien vaikutusten kohtauspaikassa ja nautti samalla orastavan kreikkalaisen sivilisaation vapaudesta ja joustavuudesta. Taisi olla moni muukin nykyisistä takkinsa kääntäneistä julkkiksista. Antiikin jälkeen kaikki taidemuodot ja myöhemmin myös media valjastettiin tämän mahdin tahdottomiksi esittelijöiksi ja markkinoijiksi. Väitetään myös, että kaurasta saadaan maitoa, vaikkei sitä pystytä edes lypsämään. Esimerkiksi Taideteollinen-, Teatterija Tampereen tiedotusopin kk. Siihen aikaan oli vallalla yksi johtava ideologia, jossa etenkin opiskeleva nuoriso vannoi sosialismin nimeen ja Neuvostoliitto oli tabu ja ihannevaltio. Mesenaattina on markkinat ja kaikki arvot ovat markkina-arvoja; sen lauluja laulat kenen leipää syöt. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Tämän kirkko hyväksyi, koska maallisen vaelluksen päämäärä kirkon mukaan oli taivasten valtakunta. Muistuu hyvin mieleen sen ajan opiskelijaliikkeen iskulauseet: ”Neuvostoliitossa ei voinut olla ympäristöongelmia, koska sellaiset torjuttiin jo 5-vuotissuunnitelmissa ja Neuvostoliitossa ei luontoa riistetä, koska kansa omistaa tuotantovälineet ja kansahan ei omiaan riistä”. Koko YLE oli myös valjastettu saman aatteen palvelukseen. Aika monet nuoruudessaan ovat käyneet myös omppuja hernevarkaissa, mutta lihat on yleensä jätetty rauhaan. Platonin ja Aristoteleen teokset eivät kokeneet yhtä tylyä kohtelua, koska he hylkäsivät Demokritoksen naturalistiset selitykset ja yrittivät ymmärtää maailman teleologisesti; kaikella olevalla on oma tarkoituksensa tai päämääränsä (telos). ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Jo pääsykokeissa tutkittiin ”oikea” ideologia. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Muistuu mieleen eräs lehtikuva, jossa Tarja Halonen ja Erkki Liikanen marssivat kulkueessa, jossa banderollissa luki ”Ei EU, kyllä YYA”. Näitä kuvauksia löytyy nuolenpääkirjoituksista, Kiinan muinaisista teksteistä, pyramidien hieroglyfeistä, aboriginaalien kertomuksista, afrikkalaista tarinoista, siouxien myyteistä ja nykyisten valtauskontojen teksteistä aina Intian vanhimmista kirjoituksista Raamattuun. ROOMAN VALTAKUNNAN hajottua kirkon hegemonia suisti Euroopan pimeään keskiaikaan. RAIMO RINTAMÄKI Onko kokonaan unohtunut 70 ja 80 luku. olivat niin täysin taistolaisten ja vastaavien poliittisten voimien miehittämiä, että koko opiskelu oli sen leimaama. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... Ruokatrendit tulevat ja menevät. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Lapsille opetettiin lauluja hyvästä Lenin sedästä Venäjällä ja isä Ho Tsi Minhistä Vietnamissa. lihankorvikkeetkin ovat vain ilmastonmuutoshysterian vanavedessä syntynyt aikansa elävä muotioikku, jonka aalloilla surffataan. Korkealaatuisesta kaurasta hävitetään hyvät ominaisuudet, kun sitä ultraprosessoidaan ja siihen lisätään ulkomaalaisia komponentteja ja lisäaineita. Hän esitti ensimmäisenä idean, että maailma koostuu jakamattomista atomeista ja niiden yhdistelmistä eikä maailmankaikkeudessa ole mitään muuta. Sosiaalisten eläinten luontainen kyky empatia perustuu lajikumppanin liikkeiden, äänien, ilmeiden ja eleiden peilaukseen eli mielikuvien simulointiin omassa mielessä. Kirjoitettu historia oli aluksi vain hallitsijoiden ja kirkon mahtavuutta korostavia kronikoita ja pyhimystaruja. Ruisleipä on jokapäiväinen energia antaja ja monikäyttöinen peruna eri muodoissaan on ravinto, johon ei kyllästy. Tuoteselosteet paljastavat, että todellisuudessa kauramaidot, kermat, jogurtit yms. 040 528 2269 Mirka Willman............ 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. RADIOSTA TUTTU Markus-setä kehotti jo 1940-luvulla kaikkia lapsia syömään joka aamu kaurapuuroa voisilmällä maustettuna ja juomaan maitoa tai maailman parasta hanavettä päälle. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Nutrian lihasta, karppaamisesta tai heinäsirkoista piti tulla suurmenestyksiä, mutta toisin on käynyt. sisältävät vain murto-osan kauraa. Mielenkiintoista on kuitenkin havaita, etteivät lihanjalostajat yritä markkinoida lihaa kasviksena. Entä onko nyt paremmin. Tämän kirkon dogmin auktoriteetti murtui vasta teknis-tieteellisen vallankumouksen myötä. Sillä tavalla saadaan kauran hyvät terveysvaikutukset talteen ja syöminen tulee myös halvemmaksi kuin nykyisten bisnesgurujen uusavuttomien rahastamiseksi kehittelemät kauranhäväistystuotteet. Muutoinkin kasvikunnan tuotteet ovat iso osa ravintoa. Kristinuskon tultua Rooman valtakunnan uskonnoksi ne tuhottiin harhaoppina filosofien vainoissa. Eipä ollut montaakaan näyttelijää silloin, joilla ei olisi ollut punaista jäsenkirjaa taskussa ja sellaisia olivat näytelmätkin. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Siksi ennustan, että nk. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. soijasta valmistetaan lihan korvikkeita. Saa vaikka kokonaan lopettaakin syömisen, silloinhan henkilö lopettaa päästöjen tuottamisen kokonaan. Se ylettyi ideologiasta ja opettajien valinnoista koko henkilökuntaan asti. Kaikki Demokritoksen kirjat ovat kadonneet. Oppilaan ei enää tullut vain hyväksyä opettajan auktoriteettia vaan kritisoida hänen oppejaan ja kehittää niitä edelleen. Suomen armeija oli fasistiarmeija ja Neuvostoliiton oli rauhanarmeija. Tuntuu, että he ovat tahallaan unohtaneet oman nuoruutensa ajat ennen Neuvostoliiton kaatumista. Myös nykyiset (tai jo väistyneet) johtajat ovat täysin ”unohtaneet” silloiset tekonsa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Historiaa niissä oli vain siteeksi. miletolaiset luonnonfilosofit oivalsivat, että myyttejä ja uskontoja paremman jatkuvasti tarkentuvan maailmanselityksen voi luoda havaintojen ja järjen avulla. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Tuomas Akvinolaisen Aristoteleen filosofiasta Raamatun mukaiseksi muokkaamaa tomismia ei voitu kyseenalaistaa ilman harhaoppisuus syytösten vaaraa. Se vaan tuntuu oudolta, että kasviksista yritetään keinotekoisesti tehdä eläinperäisten tuotteiden korvikkeita. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. MATTI HIRVONEN Länsimaisen kulttuurin lyhyt historia K ulttuuri ja sen kehitys on historiallinen sosiaalinen prosessi. Keskiaikaisen teokratian ja feodalismin tilalla on nyt usko näkymättömään käteen ja nöyrtyneisyys globaalin oligarkian alamaisuuteen
Eikä helpolla löydy yli sadalle majoitustiloja kahden kansallispuiston kupeessa, kuten Eräkeskus Metsäkouluntiellä on. Täten harjaus saattaa mennä osittain hukkaan, Vähä-Touru toteaa. Videota tehdessä meillä oli hauskaa ja se kyllä siinä kahdessa minuutissa välittyy, kertoo Erärenki -yrityksen Jouni Palén. Tu tu stu pa kk au ks en kä yt tö oh jee se en . Koska talvi oli lauha, hiekoitushiekkaa tarvittiin normaalia vähemmän eikä kaduilla ole puhdistettavaa materiaalia niin paljon kuin keväällä yleensä on. Näistä toinen imuharjakone oli mukana jo viime perjantaina, ja myös toinen on tarkoitus ottaa töihin viikonlopun jälkeen. Ensimmäistä videota seuraa joukko lyhyempiä otoksia, joiden toivotaan herättävän katsojan kiinnostumaan seudusta ja yrityksistä. Videon kuvanneen Mediafarmin Niklas Maisi oli yllättynyt siitä, miten paljon potentiaalia seudulla ja yrityksissä on matkailun tulevaisuutta ajatellen. Jos säät ovat suotuisat eikä takatalvi yllätä, Vähä-Touru uskoo, että kevätharjaukset saadaan tehtyä tänä vuonna nopeassa aikataulussa. Ja ke lija Su om es sa Ha rm on ia Lif e Oy . Järviylängön Helmet kokee, että hanke on lisännyt yritysten välistä yhteistyötä ja toisilta oppimista. Yritysryhmän hanketuki on tarkoitettu yritysten kehittämispalvelujen hankitaan. Johanna Pelto-Huikko ja Portaan Nahkurinverstas ovat mukana Järviylängön Helmissä. SUURIN OSA Järviylängön Helmien asiakkaista on lähimatkailijoita Etelä-Suomesta. –?Jotain kummallista ja suupieliä nostavaa videoissa on, Palén naurahtaa. –?Ensimmäinen video julkaistaan maaliskuun aikana. Yritykset ovat sopineet pienistä täkyistä ja palkinnoista, jotka kannustavat videon katsojia jakamaan näkemäänsä muillekin. KUVA: Seppo Pessinen. Kokeilin Perskindolia, ei paluuta enää muihin.” ”Täydellistä lenkin ja kuntosalin jälkeen kipeille lihaksille, eikä jätä tahmaista tunnetta!” ”Nuoren urheilijalapseni kipeiden lihasten helpotus – tehoaa nopeasti.” ”Koko päivä kivuliaasti korkkareilla, Perskindol pelastaa pohkeet ja sääret.” VAIN APTEEKEISTA Eikö kipuvoiteet ja kylmägeelit tehoa. Osa yrityksistä näkyy muissakin kanavissa, Instagramissa esimerkiksi, Pelto-Huikko kertoo. Juuri nyt panostuksemme näkyy alueen Helminä, toteaa hienoista ylpeyttä äänessään Leena Kylämarkula Urpolan kartanolta. –?Kaikilla Helmillä on Facebook käytössä ja sinne me julkaisua keskitämme yhteisen jarviylanko.fi -sivun lisäksi. Harjaustöitä tehdään päiväsaikaan, ja Vähä-Touru toivoo kaupungilla liikkuvilta malttia, kun he kohtaavat harjakoneen. Lunta ja pakkasta ei ole ollut tavallisten talvien tapaan, Forssan kaupungin katumestari Mikko Vähä-Touru sanoo. –?Katujen kevätharjaukseen päästiin näin aikaisin, koska sääolot ovat olleet tänä vuonna poikkeukselliset. Yrittäjien mukaan Järviylängön Helmien myötä syntyneen yhteistyön tulevaisuuden suunnitelmia ei vielä ole lyöty lukkoon. JÄRVIYLÄNGÖN HELMET -yritysryhmähanketta hallinnoi ProAgria Etelä-Suomi ja sitä rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. esittelyvideoiden kuvaamista, messuosallistumisia, koulutuksia, opintomatkoja sekä yritysten välisen yhteistyön lisäämistä. Ota Perskindol, se on kipuasi vahvempi! sveitsiläisen lääketehtaan keksintö Pe rsk in do l on CE -m er kit ty lää kin nä llin en lai te . –?Polttarit Urpolan kartanolla Humppilassa ja häät meillä, Päivi Paija ehdottaa. –?Ei muualla ole varaa valita useampien savusaunojen välillä. Ypäjältä Järviylängön Helmissä mukana olevan Paijan Maatilamajoituksen mukaan lyhyessä videossa eivät ihan kaikki palvelut tule millään esille. Yhteistyöllä saadaan tekemiseen enemmän voimaa, mutta silti erottautuminen on se, mihin pyritään. maaliskuuta, kun usein töihin on päästy vasta huhtikuun loppupuolella. –?Seuraamme säätä eikä töitä tehdä pakkasella eikä runsaalla sateella. Harjaus aloitettiin kolmella mekaanisella keräävällä harjakoneella. Järviylängön Helmet julkaisee kevään aikana persoonallisia Hämeen järviylängöllä kuvattuja videoita. Työt jatkuvat jälleen viikonlopun jälkeen 16. MAALISKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Ainutlaatuinen kylmä-lämpögeeli lievittää kymmenien tuhansien suomalaisten lihaskipua ”Laitetaan rouvan kanssa joka aamu ja ilta kipeään niskaan ja selkään – auttaa heti!” ”Mikään ei auttanut kipeisiin jalkoihin. Kuvauksissa ei tyydytty perinteisiin kuvakulmiin, vaan tuotiin esille tekemistä iloisessa ja hauskassa hengessä. Täällä niitä löytyy niin ”Menninkäisille” kuin ”Viikingeille”. –?Ensisijaisena tavoitteena on, että hankkeen päättyessä osallistujayritysten osaaminen ja palvelut muodostavat toisiaan täydentävän laadukkaan kokonaisuuden, kertoo projektipäällikkö Tiina Heinonen ProAgria EteläSuomesta. –?Mitä paremmin tunnemme toisiamme seudulla, sitä paremmin osaamme palvella. KUVA: Tapio Tuomela Järviylängon Helmilla on draivi päällä Järviylängön Helmet julkaisee kevään aikana persoonallisia Hämeen järviylängöllä kuvattuja videoita. FORSSAN KAUPUNKI puhdistaa ajoratoja ja kevyen liikenteen väyliä hiekoitushiekasta kaikkiaan 230 kilometrin matkalta. maaliskuuta. Maaliskuu on vielä talvikunnossapidon kautta, joten katuja ja kevyen liikenteen väyliä voidaan joutua hiekoittamaan uudelleen ja ajoratoja voidaan myös suolata. Järviylängön Helmissä tämä on tarkoittanut mm. Kun näihin voi yhdistää luonnossa kulkemisen, järvellä tai joella melomisen ja vaikkapa näkötorneilla käynnin, niin kyllä virkistyspäiviä viettävät yritykset ja yhteisöt ovat kiinnostuneita, toteaa Wilderness Talesin Tomi Helin. FL Työkoneenkuljettaja Janne Kivivuori on lähdössä puhdistamaan katua kauhaharjakoneella. Heidän toiveissaan on, että katsoja löytää vaikkapa hääjuhlille pitopaikan, vaikkei kyseinen palvelu juuri videossa näy. Kaupungin infrapalvelut ryhtyi putsaamaan katuja hiekoitushiekasta jo 10. Ensin puhdistetaan ajoradat, joiden jälkeen siirrytään kevyen liikenteen väylille. Jos sää muuttuu talviseksi, talvikunnossapitoa jatketaan vielä tarvittaessa. –?Autot voi toki pysäköidä liikennesääntöjen mukaan, mutta toivomme, ettei samaa autoa pidettäisi parkissa kovin kauan, jotta harjauskone pääsee puhdistamaan myös sen kohdan, Vähä-Touru sanoo. VÄHÄ-TOURUN MUKAAN kaupunki aloitti hiekoitushiekan poiston keskustan pääväyliltä. Tämän jälkeen mukaan tulevat myös kaksi imuharjakonetta ja kaksi pesuyksikköä. Katujen putsaus alkoi Forssassa jo nyt Koska talvi oli lauha, hiekoitushiekkaa tarvittiin normaalia vähemmän eikä kaduilla ole puhdistettavaa niin paljon kuin yleensä. MAANANTAINA 16. MATKAILUALAN sosiaalisen median taitoja opiskellut Johanna Pelto-Huikko Portaan Nahkurinverstaalta puolestaan lupaa, että videon julkistus tulee näkymään somessa. Tiina Naula Forssa Katujen kevätharjaukset alkoivat Forssassa tänä vuonna normaalia ajankohtaa aiemmin. Forssan Lehti Forssan seutu Järviylängön Helmet, eli Forssan seudulla toimiva seitsemän matkailuyrityksen yritysryhmähanke panostaa tulevaan kesäsesonkiin
Laho vaivasi vanhaa puuta. JUURET EIVÄT antaneet periksi roudattomasta maasta huolimatta, vaan puu katkesi läheltä tyveä. Huollon tarve on pieni, polttoaineita tai öljyjä ei tarvitse käsitellä ja akun lataaminen on erittäin edullista. KAIKKIA KUUSEN valot eivät ilmeisesti miellyttäneet. Kuusi sai siksi tammelalaisen nuorison urotekoihinkin. Kuusi on ollut valaistuna pimeän aikaan valonheittimin ja toivottanut tulijat Forssan suunnasta tervetulleeksi Tammelaan. Myyntiä ovat vauhdittaneet merkittävästi myös helmikuun lopussa järjestetyt MP20-messut, kertoo Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa. Pitkän suvantovaiheen jälkeen alkanut kasvu on nyt jatkunut pari vuotta ja tahti kiihtyy koko ajan. Kiitokset näille pojille ja olkaa jälleen varovaisia kun haette tähden pois! Tammelalainen Tammelan Kydön kuusi, jotka kulkurin kuuseksikin on kutsuttu, kaatui sunnuntain kovissa tuulissa. –?Käytännössä muutos tarkoittaa sitä, että L-luokan ajoneuvojen eli mopojen, moottoripyörien, kolmipyörien ja nelipyörien päästöt laskevat samalle tasolle kuin autojen. KUVA: Tapio Tuomela. Hän nukkui pois 98-vuotiaana 2 vuotta sitten, Nummela kertoo. Hän kertoi, että hän oli kotiseudullaan nähnyt valonheittimin valaistuja kuusia. Myös mopoautokauppa on elpymässä nyt, kun kevytautolain voimaantulo siirtymäkauden jälkeenkin näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Nuoria kiiteltiin 10.1.2005 Forssan Lehden yleisönosastossa: Nuoret asialla Tammelan valaistun kuusen tähti on saanut kiitosta sekä aiheuttanut närää jo usean vuoden. –?Kävin kunnantalon baarissa syömässä, ja siellä oli myös kunnanjohtaja Matti Setälä ja ”koulumestari” Jokelainen. Moottoripyörien myynti on kasvanut 28 prosenttia viime vuoden tammi-helmikuuhun verrattuna. Maisema kuusen ympärillä on pysynyt avoimena, sillä sitä on maisemanhoidollisesti laidunnettu maatalouden muutoksen jälkeen. UUTENA TRENDINÄ alalla näkyvät vähäpäästöiset sähköiset kulkupelit, joita löytyy niin moottoripyöristä ja mopoista kuin skoottereistakin. Kunta ei ole millään lailla osallisena tähden olemassaoloon, vaan kyseessä on muutama tammelalainen nuori, jotka ovat omaehtoisesti ja omalla vastuulla halunneet toimittaa tähden latvaan. MAANANTAINA 16. Siinä välissä se oli kaatunut, hän kertoo. KUVA: Lassi Puhtimäki Moottoripyörien, mopojen ja mopoautojen myynti huimassa kiidossa Myyntiä lisäävät lähestyvä ajokausi ja alan tapahtumat, mutta myös kevytautolaki, jonka voimaantulo näyttää erittäin epätodennäköiseltä. –. Vastuullisesta metsänhoidosta ja puukaupasta onnistuneisiin sukupolvenvaihdoksiin – metsänomistamisen koko elinkaaren ajan. Puun lähistöllä asuva Tommi Lunden vinkkasi Forssan Lehdelle tapahtumasta. Forssan Lehti Moottoripyörien myynti kasvoi tammi-helmikuussa 28 prosenttia viime vuodesta ja mopojen myynti peräti 82 prosenttia. Tammi-helmikuun aikana on myyty jo 22 mopoautoa eli myynti on huikeasti kuusinkertainen vuoden takaiseen verrattuna. Ja ne tuli, Nummela naurahtaa. Minä siinä sitten sanoin, että Kydön kuuseen sellaiset. Alalla panostetaan muutenkin voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jolla pystyttäisiin pienentämään päästöjä teknologian avulla. Summa uskoo tarjonnan kasvavan entisestään vuodenvaihteessa voimaan tulleen Euro5-päästöstandardin myötä. Pyhäjärven rannan laitumella seissyt hyvämuotoinen ja komea kuusivanhus antoi periksi sunnuntain navakoissa tuulissa. UPM Kumppanuus on lupaus sinulle ja elämäsi metsälle. Ison kuusen oksien alle mahtui suojaan kokonainen lammaslauma. Sen oli nähty olevan kallellaan jo jonkin aikaa. NUMMELALLA ON sormensa pelissä siinä, että kuusi sai valot. Lupaus, jonka pidämme. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET www.upmmetsa.fi MEIDÄN PORUKKA Me rakastamme metsää. Sähkökäyttöiset kaksipyöräiset ovat etenkin nuorten kuskien suosikkeja paitsi ympäristöystävällisyyden, myös helppouden vuoksi. –?Puun iästä on paha sanoa, mutta edesmennyt sisareni muisteli puun olleen iso jo hänen lapsuudessaan. Idea tuli kuitenkin Nummelan muistin mukaan kunnan silloiselta sivistysjohtajalta Martti Jokelaiselta. Puu oli nykyisin kunnan mailla, aiemmin maa-alue oli kytöläisen Heikkilän suvun omistuksessa. –?En nähnyt puun kaatumista, mutta kello 11:n aikaan kävin takapihalla ja kello 12.30:n aikaan uudelleen. Meille tuo rakkaus tarkoittaa tekoja. LUPAA HYVÄÄ Kydön komea kuusi antoi periksi LUKIJAN AIHE Johanna Puukka Tammela –?On se kyllä iso menetys tässä Kydön maisemassa, huokaa koko ikänsä kylässä asunut Erkki Nummela
Asiantuntijat ovat tyrmänneet ne nyt, koska kuluttajien pitäisi itse asiassa nyt olla kotona eikä rahaa tuhlaamassa kauppojen käytävillä. Se on kymmenesosa normaaleista työtunneista, Hintersdorf kertoo Lännen Medialle. Meitä ei irtisanota, vaan teemme töitä neljä tuntia viikossa. Tarkoitus on, että mikään yritys ei joutuisi lopettamaan toimintaansa pelkästään koronakriisin vuoksi. Ennen kaikkea tarvitaan rohkeutta työelämän osapuolilta, Palola sanoo. Palkkaa maksetaan täydeltä ajalta. Vastaavasti ihmisten oma tilanne on turvallisempi, kun on edelleen olemassa joku työsuhde vanhoina työntekijöinä. –?Historiallisesti tuottavuuden kasvu on näkynyt työntekijöille palkkojen nousemisena ja työajan lyhentymisenä. Työt loppuvat yhtiössä kaikilla – lähes kokonaan. Rahan antamista kuluttajille esimerkiksi autojen romutuspalkkioilla ei ole odotettavissa. –?Mutta ymmärrämme, että ihan tällaisenaan se tuskin on mahdollista, eivätkä työantajat siihen suostuisi. Kysymys riittävästä toimeentulosta on samalla Palolan arvion mukaan lyhennetyn työajan suurin ongelmakohta. Esimerkiksi mainostoimisto Wörksillä on käynnissä kokeilu nelipäiväisestä viikosta. Palolan mukaan sama koskee raskasta fyysistä työtä tekeviä ja esimerkiksi vuorotyöläisiä. Saksa voisi yli kaksinkertaistaa valtionvelkansa, eikä se olisi vielä Italian tasolla. Kaikki yrityksen työntekijät on ohjattu työskentelemään etänä. Työntekijät uupuvat ja joutuvat vaikeimmissa tilanteissa jopa sairauseläkkeelle. MAALISKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Petteri Lindholm Nelipäiväisen työviikon käyttöönottoa tulisi edistää, sanoo toimihenkilökeskusjärjestön STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. –?Työajan lyhentäminen voisi olla yksi ratkaisu työssä jaksamiseen. FL-LM Saksa aikoo lääkitä talouttaan Christine Hintersdorf tekee nyt kymmenesosaan lyhennettyä työviikkoa kotoaan. Kun tilanne paranee, ihmiset ovat edelleen työsuhteessa ja heidät saadaan helpommin takaisin. Saksalla on varsin vähän velkaa verrattuna varallisuuteensa, viime vuonna alle 62 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kannattaako tällaisissa oloissa pohtia nelipäiväisyyttä. Kreikan tasolle joutuakseen se voisi kolminkertaistaa velkansa. Pohdintojen taustalla ovat ennen kaikkea työelämän murrokset ja tuottavuuden kasvu. Saksa lainaa yrityksille täsmälleen niin paljon rahaa kuin ne tarvitsevat. Palolan näkemys on, että lyhennetystä työajasta tulisi saada yhä täysi palkka. Erityisesti Palola sanoo kantavansa huolta siitä, että työssä jaksamisessa on ongelmia entistä nuoremmilla. Jo nyt osalla on liikaa ja toisilla liian vähän töitä. –?Meidät kaikki siirrettiin lyhennetylle työviikolle. MAANANTAINA 16. Tästä on käytävä keskustelua, Palola sanoo. Altmaier ja Scholz jättivät kuitenkin avoimeksi sen, mitä valtio tekee, jos lainat, verojen lykkäykset ja lyhennetyn työviikon tuki eivät riitä. –?On tärkeää, ettei työntekijöitä tarvitse irtisanoa nykyisessä tilanteessa vain siksi, että on tilapäisesti alityöllistetty, sanoi teollisuutta edustavan BDI:n puheenjohtaja Dieter Kempf Saksan yleisradioyhtiö ARD:lle. –?Varsinkin nuoret sukupolvet ja koulutetut ihmiset arvostavat vapaa-aikaa huomattavasti aiempaa enemmän ja haluavat enemmän aikaa perheilleen ja läheisilleen. Palola kiittelee yrityksiä, joissa kokeillaan lyhennettyä työaikaa oma-aloitteisesti. Lainaa saa myös ravintolan omistaja, jonka asiakkaat katoavat yhtäkkiä virusten pelon vuoksi. –?Toivoisin, että nyt 1–5-vuotiaat lapsenlapseni näkisivät tämän, kun he astuvat työelämään. Lyhyempi työaika turvaisi sitä, että ”se vähenevä porukka jaksaisi entistä pidempään työelämässä”. Työmarkkinajärjestöt pitävät lyhennetyn työviikon korvauksen laajentamista tähän mennessä Saksan hallituksen tärkeimpänä osana koronaviruksen talousvaikutusten vastaisessa taistelussa. Lainan avulla autetaan esimerkiksi koneiden valmistajaa, joka ei pysty tuottamaan Kiinasta puuttuvia osia. Keskustelu työajan lyhentämisestä nousi viimeksi esille kesällä, kun sittemmin pääministeriksi noussut Sanna Marin (sd.) toivoi nelipäiväistä työviikkoa sdp:n tulevaisuuden tavoitteisiin. Näin kasvu voisi näkyä jatkossakin. Viime viikon alussa koronaviruksen takia hallitus päätti kasvattaa osuuttaan entisestään. Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyneisyys taas merkitsevät Palolan mukaan sitä, että huoltosuhteen ylläpitäminen pidentää työuria väistämättä loppupäästä. ”Onko palkan perusteena aina työaika, vai voisiko se perustua tehtyyn suoritteeseen?” ANTTI PALOLA STTK:n puheenjohtaja Visa Noronen Augsburgilaisen Christine Hintersdorfin esimies ilmoitti, että asiakkaat ovat kadonneet koronaviruksen takia. –?Tietenkin on kovaa, kun tulot nyt tippuvat, mutta olen kiitollinen siitä, että on mahdollisuus palata töihin, kun kriisi on ohi. FL-LM STTK: 4 päivän työviikkoa edistettävä STTK:n puheenjohtaja Antti Palola uskoo, että nelipäiväinen työviikko auttaisi nuorten yleistyneiden työuupumusten vähentämisessä. ”On tärkeää, ettei työntekijöitä tarvitse irtisanoa nykyisessä tilanteessa vain siksi, että on tilapäisesti alityöllistetty.” DIETER KEMPF Teollisuutta edustavan BDI:n puheenjohtaja. Jos yrityksillä on huomattavia vaikeuksia maksaa verojaan koronakriisin vuoksi, veroviranomaiset voivat lykätä niitä. KUVA: Visa Noronen Christine Hintersdorf joutui siirtymään lyhennetylle työviikolle koronaviruksen takia. Tavoitteena on pitää työsuhteet, vaikka muut työntekijät joutuisivat karanteeniin, tarvikkeita ei saisi tai asiakkaat katoaisivat esimerkiksi tapahtumien loppumisen kautta. Verolykkäykset muodostavat tukipaketin toisen osan. –?Olen tässä asiassa aika puhdasoppinen eli lyhennettyyn työaikaan pääseminen edellyttäisi nopeampaa tuottavuuskasvua, Palola vastaa. Liittokansleri Angela Merkel on aiemmin vuosikausien ajan kieltänyt maan lisävelkaantumisen sanomalla, että Saksalla pitää olla varaa velkaantua, jos tulee vaikea tilanne esimerkiksi väestön vanhentumisen takia. SAKSALAISESSA LYHENNETYN työviikon mallissa työntekijä saa palkkaa noin 60 prosenttia pisimmillään kahden vuoden ajan. Valtio maksaa jopa kaksi kolmasosaa palkasta. PERJANTAINA SAKSAN valtionvarainministeri Olaf Scholz ja kauppaja teollisuusministeri Peter Altmaier tekivät Berliinissä selväksi, että pelivara käytetään nyt. JOS TYÖAIKA lyhenee, miten käy palkoille. Pari päivää sitten Merkel sanoi, että nykyisessä vaikeassa tilanteessa tätä velkaantumisvaraa voidaan käyttää. Saksassa tavoitteena on ehkäistä irtisanomisia viimeiseen asti. PALOLAN MUKAAN työaikaa lyhentämällä työtä ensinnäkin jakautuisi nykyistä useammille. Rahaa riittää myös lyhennettyjen työviikkojen korvauksiin niin paljon kuin tarvitaan. Altmaier ei ole suoraan torjunut esimerkiksi sitä, voiko valtio tarvittaessa ottaa firmoja kokonaan omistukseensa, jotta teollisuuden pyörät voidaan pitää pyörimässä. Altmaierin mukaan apua riittää kaikille yksittäisistä taksinkuljettajista suurimpiin yrityksiin. –?Tulevaisuudessa kysymys on, riittääkö työpaikkoja koko yhteiskunnalle. Kun yhtäkkiä yrityksillä ei ole enää maksavia asiakkaita, loppuu myös palkanmaksuvara. Palola katsoo, että kun työelämä muuttuu, jossakin vaiheessa on punnittava sitä, mihin palkkajärjestelmämme perustuu. –?Onko palkan perusteena kaikilla aloilla aina työaika vai voisiko se perustua tehtyyn suoritteeseen. Palola toteaa, että STTK ei ole tekemässä varsinaista esitystä nelipäiväiseen työviikkoon siirtymisestä, vaan järjestö pohtii työajan lyhentämistä ratkaisuna useisiin työelämän muutoksesta seuraaviin ongelmiin. Palola arvelee, että kokeilusta saatujen kokemusten kautta lyhennetty työaika voitaisiin kirjata ensin joihinkin työsopimuksiin ja lopulta lainsäädäntöön asti. PALOLA ARVELEE, että siirtymisessä lyhennettyyn työaikaan kuluu pikemmin kymmeniä vuosia kuin vuosia. KUVA: Ossi Ahola Lyhennetty työviikko voisi ratkaista monia työn murroksen ongelmia, STTK:n puheenjohtaja sanoo. –?Olemme pohtineet työajan lyhentämistä esimerkiksi nelipäiväisen viikon tai vaihtoehtoisesti kuusituntisen työpäivän mallina. Osittain kyse on puhtaasti arvokysymyksestä vapaa-ajan ja työmäärän suhteesta. Viime vuosina tuottavuuden kasvu on ollut Suomessa heikkoa. –?Vastustusta oli varmasti silloinkin, kun siirryttiin kuusipäiväisestä viikosta nykyiseen, mutta tässä ollaan. Hintersdorf tekee videoita ja muuta viestintää messuja varten, ja nyt useimmat messut on peruutettu
Velkaongelmat ovat alkaneet siirtyä sukupolvelta toiselle. Oikea raha eli tuet ja palkka menivät äidille, ja minä hankin osamaksusopimuksilla esimerkiksi kuiva-aineita verkkokaupoista ja hyödynsin hävikkiruokapalveluita. Rahaa saa kohtalaisen helposti, mitä käytetään Pantzarin mukaan hyödyksi. –?Siinä saa olla töissä monta kymmentä vuotta, jotta ne velat maksaa takaisin tavallisen palkansaajan tuloilla, hän huomauttaa. Vielä vuosia kerätään satoa siitä, että ihmiset velkaantuivat jo ennen lainsäädännön voimaantuloa. PIKAVIPPEIHIN VIIME syyskuun alussa tulleen 20 prosentin korkokaton vaikutuksista ei vielä ole tietoa. -?200?000 euroa. Hiltunen valmistuu tänä keväänä. Lopullisesti elämä alkoi helpottua, kun hän 22-vuotiaana vaihtoi paikkakuntaa päästyään opiskelemaan kotitalouden ja terveystiedon opettajaksi Joensuuhun. KUVA: Joel Maisalmi 18-vuotias ryhtyy vippaamaan, jotta perhe pelastuu . Pahimmassa tapauksessa elämisen tyyli periytyy. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Elin vain äitiä ja hänen riippuvuuttaan varten. Kun malli on huono, sillä on huomattavasti suurempi todennäköisyys jatkua seuraavassa sukupolvessa. Suurin osa oli puolisonsa tai aikuisen lapsensa puolesta velkaantuneita. . Kulutusluottoa pystyy Pantzarin mukaan saamaan vakuudetta ”kohtuullisen helposti” 100?000. Joukossa on varmasti myös lapsia, jotka joutuvat taloudellisesti tukemaan vanhempiaan, Hiltunen sanoo. Sama pätee talouden hallintaan. Lapsi jäi tilanteessa yksin. Kun perheen talous on totaalisessa umpisolmussa pitkään jatkuneen yli varojen elämisen takia, hätään huudetaan 18 vuotta täyttänyt nuori. –?Nuorten hyväksikäyttötapauksissa ollaan niin ikävän asian äärellä, että onneksi näitä päätyy meille kohtalaisen harvoin. –?Palvelutarjonta on keskittynyt, kun jokunen toimija on lähtenyt markkinoilta. Äiti rahoitti pelaamistaan muun muassa pikavipeillä. FL–LM Maksuhäiriömerkintä on liki 400 000 suomalaisella. Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Nuori haluaa auttaa ja hänet on helppo puhua ympäri. Parikymppisenä Hiltunen sai keskusteluajan ja pääsi Kelan korvaamaan kuntoutuspsykoterapiaan. Se asetelma oli kieroutunut, miettii Hiltunen nyt, 27-vuotiaana. Töiden sijaan asia ratkaistaan ottamalla uutta velkaa, jolla maksetaan entinen pois. –?Malli opitaan kotona. ONGELMAN LAAJUUTTA ei Pantzarin mukaan tiedä kukaan. Siinä lainsäädäntö onnistuu todennäköisesti hyvin, että se saa aikaisemmat velkakierteet pysähtymään nopeammin. Maksuhäiriömerkintä on 385?000 suomalaisella, ja Pantzar ennakoi määrän kasvavan. HILTUNEN TOIMII kokemusasiantuntijana rahapeliriippuvaisten läheisille Sosped-säätiössä, joka on valtakunnallinen sosiaalialan järjestö. Myös velkaongelmat voivat olla ylisukupolvisia. Pantzar puhuu hyväksikäytöstä, koska nuorella on kiintymyssuhde vanhempiinsa ja nuori on altis vaikutteille. Se tarkoittaa liki 600:aa ihmistä. Nykyistä suhdetta äitiinsä Hiltunen kuvaa ”paremmaksi”, eikä peliriippuvuutta enää ole. . Hiltunen sanoo joutuneensa tekemään paljon töitä, jotta on päässyt eroon velvollisuudentunnostaan. ”Kun malli on huono, sillä on huomattavasti suurempi todennäköisyys jatkua myös seuraavassa sukupolvessa.” JUHA A. Eletään epärealistisessa toivemaailmassa, koska järjestelmä mahdollistaa sen, että vaikka et olisi maksukykyinen, voit silti saada rahaa. Hiltunen arvioi, että hänellä itselläänkin on melko paljon kohtalotovereita. –?Lainsäädäntö on saanut aikaan sen, että he eivät enää saa uutta rahaa. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Äidin pelihimo jätti velkalastin Marjukka Väisänen Pinja Hiltunen oli 8-vuotias, kun hänelle valkeni, että hänen äitinsä on rahapeliriippuvainen. Pantzar ennakoi määrän kasvavan. Marjukka Väisänen Satojentuhansien maksuhäiriöisten suomalaisten joukossa on myös niitä, jotka turvautuvat juuri täysi-ikäiseksi tulleeseen lapseensa. Takuusäätiön havaintojen mukaan uusi korkokatto on syönyt kärkeä ainakin nopean kulutusluoton ottamiselta. MAANANTAINA 16. Omilla tarpeilla tai taloudellisella tilanteella ei ollut niinkään väliä. Sama pätee koko lainaamisen kenttään: ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni suomalainen kierii velkaongelmissa. Hallitusohjelmaan sisältyy lupaus seurannan käynnistämisestä. Asiat tulevat julkisiksi vasta, kun haetaan apua. Nuoren puhtoisilla luottotiedoilla saa kulutusluottoja tai pikavippejä, ja perhe porskuttaa taas. Suomessa on satojatuhansia maksuhäiriöisiä. Kotitalousopettajaksi opiskelu on auttanut talouden haltuunotossa. OSAMAKSUVELKAA EHTI kertyä viitisen vuotta, ja siinä on maksamista vielä vuosiksi eteenpäin. Ennakkoepäilyt siitä, että velkamäärät kasvavat, näyttävät toteutuvan. –?Minä en ole saanut mitenkään hyvää mallia taloudenhoitoon, ja siksi olen itse joutunut panostamaan siihen paljon. –?Paljon on sitäkin, ettei omaa taloudellista tilannetta edes tiedetä, eikä tunneta omaa kulutusrajaa. Kun tytär tuli täysi-ikäiseksi, hän alkoi tehdä osamaksusopimuksia. –?Rahapeliriippuvuus koskettaa noin 190 000:ta ihmistä, kun mukaan lasketaan pelaajat ja läheiset. –?Minulle kehittyi läheisriippuvuus. Takuusäätiön asiakaskunnasta kahdeksan prosenttia oli viime vuonna niitä, jotka olivat velkaantuneet toisen puolesta. PANTZAR. NYKYPÄIVÄNÄ MONEN kodin talous on solmussa. Velkataakka lisääntyy, kun päälle tulevat opintolainan lyhennykset. He siirtyvät ongelmaisten puolelle. –?Vaaditaan melkoista voimaa kieltäytyä tilanteessa, jossa vanhemmat tarjoavat täysi-ikäiseksi tulleelle lapselleen lainanottoa perheen rahoitusvajeen paikkaamiseksi, Pantzar huomauttaa. Takuusäätiössä, joka on yksi ylivelkaantuneita auttavista tahoista, tapaukset luokitellaan kuitenkin vielä ääri-ilmiöiksi. –?Äiti ei tietoisesti pakottanut mihinkään, mutta koin tosi vahvaa velvollisuudentuntoa auttaa ja tukea. Vapaaehtoistyössään hän on auttanut muun muassa peliriippuvaisten avopuolisoita tai vanhempia, joiden lapsi pelaa. Nyt vallalla ovat isot kansainväliset pankit, joiden päätuotteita ovat isot luotot. . Kierre on valmis. Vanhemmat olivat tuolloin asumuserossa, eikä suvussa ollut tapana puhua hankalista asioista
Muutokset tulisi rahoittaa valtion budjetista, SY vaatii. Lisäbudjetilla turvataan terveydenhuollon resurssit. Valtioneuvosto voi asettaa lain voimaan välittömästi, kun se on todennut yhdessä tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsevat poikkeusolot. Presidentti keskusteli valmiuslaista jo perjantaina ulkoja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kanssa. KUVA: Mauri Ratilainen Hallitus laatii uusia toimia koronaa vastaan . MAALISKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET SY: Nopea lomautus sallittava Petteri Lindholm Suomen yrittäjät (SY) vaatii hallitukselta yritysten avuksi laajaa rahoitusja työlakipakettia, joka tulisi voimaan määräajaksi. Tekeillä on lisätalousarvio, jolla on tarkoitus varmistaa, että terveydenhuollossa on käytössä kaikki tarvittavat resurssit koronaviruksen hidastamiseen ja siitä johtuviin hoitoihin. . Verohallinnon tulisi SY:n mukaan lykätä esimerkiksi yrittäjien arvonlisäveron maksatuksia ainakin puolella vuodella ilman, että lykkäys kerryttää lisäkorkoa. Varaudumme kuitenkin kaikkeen, Marin kirjoitti Twitterissä. Sen nojalla valtioneuvosto voisi määrätä esimerkiksi koulujen sulkemisista, kun niistä päättävät normaalioloissa viranomaiset, kuten aluehallintovirastot. Valmiuslakia ei Marinin mukaan oteta vielä käyttöön, mutta asetus pystytään antamaan valmistelujen turvin nopeasti. Ne auttavat akuutin kriisin yli, Kulmuni kirjoitti Twitterissä. HALLITUSPUOLUEIDEN puheenjohtajat kertoivat, että useissa ministeriöissä valmisteltiin viikonloppuna toimia koronakriisin helpottamiseksi. Iltapäivän päätteeksi hallitus pitää tiedotustilaisuuden, jossa se kertoo uusista toimista. Kouluista päätetään maanantaina.. Opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoi, että hallitus päättää maanantaina myös kouluja koskevista toimista. Tarvitaan vahvoja ja nopeita toimia turvaamaan yritysten rahoitus ja työpaikat, SY:n toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että valtioneuvosto on käynnistänyt valmiuslain käyttöasetuksen valmistelut. Yritysten rahoitusvaikeuksia helpotetaan Kulmunin mukaan useilla keinoilla. Lainaohjelman koko on ”ensivaiheessa” 500 miljoonaa euroa. Kuva on torstailta, jolloin hallitus kokoontui koronakokoukseen Säätytaloon. Ainakin sisäministeri Maria Ohisalo eli vihreiden puheenjohtaja osallistui kokoukseen flunssansa vuoksi videoyhteydellä. Varsinaiset päätökset tehdään maanantaina iltapäivällä, kun valtioneuvosto kokoontuu istuntoonsa. SY esittää, että lomautuksen voisi tehdä kolmen päivän ilmoitusajalla normaalin 14 päivän sijaan. MAANANTAINA 16. Jos valmiuslaki asetetaan voimaan, se siirtyy eduskuntaan, jossa päätetään, pysyykö laki voimassa. Se tulee kuitenkin voimaan jo ennen eduskunnan käsittelyä. Sunnuntain kokouksessa ei tehty päätöksiä, vaan kyse oli valmistelevasta tapaamisesta. Finnvera sanoo, että sillä on mahdollisuus kasvattaa pk-yritysten rahoitusta ”merkittävästi”. –?Silloin päivitetään linjaukset päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä korkeakoulujen osalta, Andersson sanoi. –?Valmiuslaki ei ole maanantaina hallituksen käsittelyssä. Työantajan eläkemaksut on voitava tehdä viiveellä. –?Monen yrityksen elämänlanka uhkaa katketa. FL–LM Hallituspuolueiden puheenjohtajat tapasivat sunnuntaina pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla. Valtion rahoitusyhtiö Finnveralta SY haluaa yrityksille vakuudettomia takauksia ja nopeasti myönnettäviä koronakriisilainoja. Kulmuni kehotti yrittäjiä ottamaan tarvittaessa yhteyttä esimerkiksi verohallintoon ja valtion rahoitusyhtiöön Finnveraan. –?Toimenpiteet ovat alkuun yritysten rahoitusta turvaavia. Suomen Pankki ryhtyy ostamaan kotimaisten yritysten velkapapereita, pankin johtokunta päätti sunnuntaina. KESKUSTAN PUHEENJOHTAJA, valtiovarainministeri Katri Kulmuni sanoo, että valtiovarainministeriö sekä työja elinkeinoministeriö valmistelevat esimerkiksi viivästyskorkojen pienentämistä veroveloissa. POIKKEUSOLOJA VARTEN säädetty valmiuslaki keskittäisi päätäntävallan koronaviruksen takia tehtävistä rajoitustoimista valtioneuvostolle. Yhdessä sovittu lomautus ei johtaisi työntekijän etuuksien karenssiin. Työntekijöiltä taas tulisi poistaa lomautuksissa viiden päivän omavastuu, minkä ajalta työttömyyskassat eivät normaalisti maksa työttömyyspäivärahaa. Yrityksille järjestetään helpotuksia esimerkiksi verovelkoihin. Petteri Lindholm Hallituksen viisikko eli hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuivat sunnuntaina käsittelemään lisätoimien tarvetta koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi
Yt-neuvotteluista ovat kertoneet myös muun muassa Tallink Silja ja Viking Line. • Sunnuntai-iltaan mennessä yksikään potilas ei ole vielä tarvinnut tehohoitoa koronaviruksen takia.. Koko hallituskauden aikana työllisiä pitäisi saada 60?000 lisää. Koronan leviäminen tuo lisämausteensa tiukkoihin neuvotteluihin hoitajien palkoista. Koronan torjunta kurittaa muutenkin ahdingossa olevaa kuntataloutta. Hän ymmärtää, että kaupan lakon aikana kyllä voidaan hamstrata. VARASTOISSA KESKUKSELLA on polttoaineita, leipäviljaa elintarviketeollisuutta varten ja eräitä muita teollisuuden tarvitsemia kriittisiä raaka-ainemateriaaleja, jotka tukevat esimerkiksi puolustusvälineteollisuutta. Tavaroiden lukumäärät ja sijainnit ovat salassa pidettävää tietoa. HUOLTOVARMUUSKESKUS muodostaa jatkuvasti koronaviruksen tilannekuvaa, kerää tietoa ja antaa sen valtionjohdolle käyttöön. Jos kouluja laitetaan kiinni ja vanhemmat ovat kotona, vanhemmat ovat pois työpaikoilta esimerkiksi tuotannosta. Lisäksi valtiovalta voisi tarvittaessa puuttua asiaan ja rajoittaa lakkoa. Se olisi kova tavoite ilman koronan tuomaa vaikeuskerrointakin ja pitkälti tämän tavoitteen toteutumisen varassa lepää hallituksen talouspolitiikka. KUVA: Joel Maisalmi Tanja Nuotio Useiden maiden päätös sulkea rajansa ei vaikuta ainakaan tällä hetkellä Suomeen saapuviin tavaraja elintarvikekuljetuksiin. –?Meillä syödään hyvin paljon kotimaassa valmistettua ruokaa. ALKAVALLA VIIKOLLA on odotettavissa lisää ilmoituksia ytneuvotteluista ja lomautuksista. Tilanteeseen vaikuttavat muiden valtioiden toimenpiteet, miten tauti kotimaassa etenee ja mitkä ovat terveysviranomaisten ohjeet. –?Meidän varastomme ovat sellaisia, joilla pystytään niin sanotusti ostamaan aikaa. Kari Luoto myöntää, että autolauttojen peruuntumisilla voisi olla vaikutuksia Suomen tuontiin. Alustavia toimenpiteitä 30?000 henkilön työllistämiseksi odotetaan kevään kehysriihestä ja sitovia nuijankopautuksia syksyn budjettiriihestä. Viking Line ilmoitti tutkivansa, miten liikennöintiä on mahdollista jatkaa Viking XPRS -aluksella Helsingin ja Tallinnan välillä. • Koronatesti tehdään useimmiten ottamalla nenän sisäpinnalta näyte. ”Viikonlopun ostoryntäys oli joukkopsykoosia.” Viro sulkee rajansa tiistaista alkaen koronaviruksen leviämisen estämiseksi, mutta rahtiliikenne Suomeen ei ole loppumassa. MAANANTAINA 16. Mitä pitempään viruksen aiheuttama talouskriisi jatkuu, sitä todennäköisempiä ovat irtisanomiset. On todennäköistä, että kiistellyistä kiky-tunneista luovutaan muita aloja seuraten myös kunta-alalla. Esimerkiksi Valmet Automotiven autotehdas on ilmoittanut koronasta johtuvan komponenttipulan aiheuttamasta lomautustarpeesta. Esimerkiksi jos matkustajalautat eivät pääse liikkumaan, niiden sisällä rekat eivät pääse liikkeelle. KORONATILANNE ON omiaan syömään myös työtaisteluaseen tehoa. Lounema kutsuukin viikonlopun ostoryntäystä joukkopsykoosiksi. Huoltovarmuuskeskus on tehnyt varautumistoimia kriittisessä infrastruktuurissa. Palkankorotukset asettunevat yleiseksi linjaksi muodostuneen 3,3 prosentin tuntumaan. –?Meillä on raaka-aineita ja teollisuus toimii normaalisti. • Tartuntojen kokonaismäärä on Suomessa nyt noin 250. –?Ollaan riippuvaisia sähköstä ja siitä, että tietoliikenne toimii ja on vettä. –?Näyttää siltä, että tavara kulkee. Varastoilla ei pystytä pitämään yhteiskuntaa vuositolkulla pystyssä. Rahtiliikenne on tällä reitillä tärkeä. Ruuan ja tavaran hamstraamiseen Tomi Lounema ei näe nyt järkiperäistä syytä. Arviot ovat salaista tietoa. FL–LM Ruoka ja tavarat kulkevat Suomeen vielä normaalisti Elintarvikeketju toimii eli kaupat saavat tuotetäydennyksiä. Hallituskauden tavoite työllisyysasteen nostamisesta 75 prosenttiin on kova jo itsessään, sillä ”helposti” työllistyvät alkavat olla töissä. Louneman mukaan nämä taas vaikuttavat kaikkeen muuhun toimintaan yhteiskunnassa. Työmme tähtää siihen, että yrityksillä on ymmärrys siitä, miten pitäisi varautua. • Noin kymmenkunta ihmistä oli viikonloppuna sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi, sosiaali ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi lauantaina. Hoitajaliittojen ajama tasa-arvo-ohjelma nostaisi kymmenen vuoden ajan hoitajien palkkoja 1,8 prosenttiyksikköä muita aloja enemmän. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Myrkkyä työllisyystavoitteelle KOLUMNI Jussi Orell jussi.orell@lannenmedia.fi V oihan korona! Sanna Marinin (sd.) hallituksen kuherruskuukausi alkaa todellakin olla muisto vain. –?On vaikea ennustaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Normaalin mittaisissa työvuoroissa pitäytyminen toisi pontta palkkavaatimuksille alalla, jossa on tänä keväänä niin sanotusti tilanne päällä. Tiedossa ei ole myöskään häiriöitä elintarvikeketjussa eli tuotetäydennys kauppoihin pelaa. Toistaiseksi vienti ja tuonti ovat toimineet, samoin kotimaassa kaupan logistiikka, Lounema sanoo. Sen sijaan hoitajien tavoitteelle naisvaltaisen alan tasa-arvoerästä koronakriisi on myrkkyä. Suomen omilla toimilla pystytään kuitenkin liudentamaan ja varmistamaan, että kriittiset asiat sujuvat, Lounema sanoo. Takamatkaa virus työllisyyden nostamisessa kuitenkin merkitsee. Tallink Silja tiedotti sunnuntaina, että rahdin liikennöinti taataan tiistainkin jälkeen, vaikka Viro sulkee satamansa. –?Näin ketjun kautta tilanne voi tulla pahaksikin. Jos virusongelma paisuu vakavaksi epidemiaksi, kansalaisten tuki hoitoalan työtaistelulle voi olla tiukassa. Huojentava tieto on hänen mukaansa se, että Suomessa elintarvikkeiden omavaraisuusaste on varsin korkea, jopa yli 80 prosenttia. Sen sijaan siirtyminen jatkossa sote-alan omaan työehtojärjestelmään voi toteutua. –?Yhdestäkään maasta ei ole tiedossa, että rahtiliikennettä oltaisiin lopettamassa, vaikka rajoja ja satamia suljetaankin, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa. Konkurssit uhkaavat varsinkin pienyrittäjiä, mutta lommoilta eivät säästy isommatkaan. Siihen päälle voi olla vaikea neuvotella ainakaan täysimittaista ylimääräistä palkkaerää, jonka maksamiseen valtio ei muutenkaan ole luvannut kunnille suoraa rahoitusta. Vaikka yritys välttyisi irtisanomisilta, palkanmaksuvara pienenee ja kynnys rekrytointeihin nousee. – RAJOJEN KIINNILAITTAMISELLA on tietenkin vaikutuksia Suomeen, Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema myöntää. Ajan mittaan koronavaara pienenee ja tilanne yhteiskunnassa normalisoituu. • Kanta-Hämeestä löytyi lauantain näytteistä yksi positiivinen tulos koronavirukselle. Kuva on Tallinnan satamasta. Kuntatyönantajien Markku Jalonen ja Tehyn Millariikka Rytkönen kättelivät neuvottelupäivän aluksi helmikuussa. Nyt töitä pitäisi löytää haasteellisemmille ryhmille, kuten vajaakuntoisille ja maahanmuuttajille sekä heille, jotka asuvat siellä, missä avoimia työpaikkoja ei ole. KUVA: Joonas Kuikka KORONAVIRUS Yhteensä noin 250 tartuntaa • Suomessa todettiin sunnuntaina taas useita kymmeniä koronavirustartuntoja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotti. Lievempiäkin työtaistelukeinoja on, kuten vuoronvaihtotai ylityökielto. Rahdin kuljettaminen on huoltovarmuuskysymys. Hyvää yhteistyötä on tehty pitkään. Lääkkeiden maahantuojilla on pakko olla lääkevarastot, ja lääketukut korostavatkin, että Suomessa ei tällä hetkellä ole pulaa lääkkeistä. KORONA JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ myös käynnissä oleviin kunta-alan palkkaneuvotteluihin. Yksi asia vaikuttaa aina toiseen. • Koronatestejä otetaan ympärivuorokautisesti, ja niiden tiedot tulevat viiveellä, joten todellinen tartuntamäärä on todennäköisesti suurempi. –?Kun kauppa kulkee kansainvälisesti, niin on ihan selvää, että voi tulla rajujakin vaikutuksia
Silloin niitä ei paljon asenteella voiteta. Laura Pelgoselle osui häiriön vaikein muoto, jota sairastaa Suomessa vain muutama ihminen. Joihinkin sairauksiin ei yksinkertaisesti ole parantumiskeinoa.. Pelgosen äiti vei lastaan lääkäriin, mutta kukaan ei ottanut oireita tosissaan. Syöpä ei koskaan ole sotaa, aivan kuten ei ole elämäkään. Aivan pienestä lapsesta asti Pelgonen on ollut erityisen mustelmaherkkä. . Suonensisäisesti laitettava lääke on veriplasmavalmistetta, joka sisältää sekä von Willebrand -tekijää että hyytymistekijä VIII:ta. Tauti ei useinkaan ole taistelu, joka voitetaan. Olemme yhtä erilaisia kuin myös tautimme ovat. MAALISKUUTA 2020 12 FORSSAN LEHTI TERVEYS Outi Suoranta Pieni haava, mutta iso vuoto. Pelgosen käyttämä lääke laitetaan suoneen kahdella ruiskulla, sillä kerta-annos on huimat 30 milliä. VASTA KUN Pelgonen oli noin 2,5-vuotias, yksityinen lääkäri kirjoitti lähetteen kokeisiin, joissa todettiin von Willebrandin tauti ja sen kaikkein vaikein eli tyypin 3 muoto. Se ei ole taistelu laisinkaan. Pelgosen äiti sairasti tietämättään tyyppiä 1 ja isä on kantaja. Sairastuneen asenne vaikuttaa lähinnä siihen, kuinka raskas asia hänen lähipiirilleen on. Toiset ovat omaa syytämme ja toisille ei mahda mitään, vaikka kuinka pesisi käsiään, söisi kasviksia ja hikijumppaisi joka toinen päivä. Tauti ei useinkaan ole taistelu, joka voitetaan. Lääkärin ”elä normaalia elämää” -ohjeiden mukaan lapsena toiminut Pelgonen lähti perheensä kanssa ulkomaanmatkalle ja joutui siellä sairaalaan. Se ei ole taistelu laisinkaan. Urhea on se, joka pyytää apua. MAANANTAINA 16. JOS TOIVO hiipuu tukijan silmistä, se vaikuttaa enemmän kuin tuhat sanaa. Yksi pieni finni voi vuotaa viisikin päivää, eikä Laura Pelgonen muista sellaista aikaa, ettei joku haava tai limakalvo olisi vuotanut. Moderni työmyyrä haluaa pitää ohjat omissa käsissään. JOS ISO tauti iskee, puhutaan että asenne auttaa. . Parantumattomasti sairaan mielestä se on hyvin usein pelkkää potaskaa. Usein asenteesta ja taistelusta puhutaan, ettei tarvitsisi ajatella, että joskus kyse on vain tuurista. . Lauran veri virtaa mutta ei hyydy . NYT 22-VUOTIAS Pelgonen käyttää säännöllistä lääkitystä noin kolmen päivän välein tai tarvittaessa. Oman elämän taisteluissa kaikki ovat enemmän tai vähemmän sankareita. Jos syövästä paraneminen olisi pelkkä tahdon asia, paranisi jokainen siihen sairastunut. –?Onneksi lääkkeet ovat Suomessa kuitenkin kokonaan korvattavia. Taistelua on lähinnä tilanteen kestäminen ja epävarmuuden sietäminen. JOKU TARVITSEE toivon mahdollisuuden jaksaakseen eteenpäin, toinen taas tarvitsee tiedon realistisista mahdollisuuksistaan, että voi suunnitella elämäänsä eteenpäin. KUVA: Kimmo Penttinen ”Haluan ajatella von Willebrandia enemmän ominaisuutena kuin sairautena.” LAURA PELGONEN Pahan taudin voitto ei ole taistelumielestä kiinni KOLUMNI Armi Auvinen @lannenmedia.fi O n tauteja ja sitten on hieman isompia tauteja. Laura Pelgonen pistää veriplasmavalmistetta kahdella ruiskulla noin kolmen päivän välein. Joihinkin sairauksiin ei yksinkertaisesti ole parantumiskeinoa. Harvinaisesta veren hyytymisen häiriöstä, von Willebrandin taudista, on olemassa kolmea eri muotoa. Riippumatta siitä, kuinka kauan eletään tai miltä ulospäin näytetään. Silloin taudin puhkeamiseen pystyy vaikuttamaan omilla elintavoillaan, tai sitten ei. Yksin ei silti selviä kukaan. Kuukautisvuotojen takia Pelgonen on joutunut sairaalaan pariinkin otteeseen. Jotkut saavat elämässä huonon arvan, ja jotkut vielä sitäkin huonomman. Lääke on myös kallista. Joskus taas tauti on kirjoitettu geeneihimme jo syntymässä. Se, että elämä ja kuolema ovat vain sattumasta kiinni, on joskus pelottavampi ajatus kuin katala sairaus itse. Sairaudesta ei kuitenkaan aluksi tiedetty tarpeeksi, eivätkä hoito-ohjeetkaan olleet aina asianmukaiset. Joskus se, joka rellestää ja ryyppää ikänsä, elää satavuotiaaksi. –?Sekä Lastenklinikalla että Hyytymishäiriöyksikössä hoidettiin minua älyttömän hyvin potilaana, mutta myös meidät perheenä otettiin huomioon hienosti. Erinäisiä vuotoja oli jatkuvasti. Hemoglobiini oli 38. Eniten vaivana ovat olleet limakalvovuodot nenässä ja ikenissä. Eikä verentulo vain tyrehdy millään
• Vuodessa uusia tapauksia löytyy kaikkiaan noin 100–150. –?Muutama diagnoosi vuosittain puretaan, kun nähdään, että testeissä von Willebrandin tekijä toistuvasti nousee. –?Varsin moni VWD-diagnoosi tehdään nuorelta aikuiselta ja usein lievänä muotona. Tärkeintä kaikille VWD-taudin muodoille on kuitenkin kertoa sairaudesta, jotta siihen osataan toimenpiteissä varautua. Hyytymistekijä VIII on proteiini. • Parasetamoli sen sijaan sopii VWD-tautia sairastaville. Hän osallistuu myös kansainvälisiin tapahtumiin. Verestä mitattava von Willebrand-arvo on alle 3–5 prosenttia eli tekijää ei käytännössä ole lainkaan. –?Kieltämättä tässä on pitänyt jättää armeijaanmenohaaveet ja poliisiksi kouluttautumiset sivuun, kertoo Pelgonen, joka tekee tällä hetkellä opettajan sijaisuuksia ja myyntityötä lemmikkiliikkeessä. FL–LM TÄSTÄ ON KYSYMYS Verihiutaleiden kiinnittäjä • Suomessa von Willebrandintautia sairastaa noin 2 000 henkilöä. LÄÄKEHOITO • Lievässä tautimuodossa hoitona käytetään traneksaamihappoa, joka vähentää vuotoja. Von Willebrandin tekijä puuttuu kokonaan, ja hyytymistekijä VIII:n määrä on huomattavan vähäinen. • Useimmat von Willebrandin taudin muodot periytyvät vallitsevasti. • Kaikkein vaikeimmassa VWDtaudin muodossa potilaalle määrätään veriplasmavalmistetta, joka voi sisältää pelkkää von Willebrand -tekijää tai von Willebrand -tekijää ja hyytymistekijä VIII:ta. –?Onneksi todennäköisyys sairastua kolmostyyppiin on hyvin pieni. Laine toteaa, että taudista tietämättömälle tai hoitamattomalle voi merkittävä vuoto olla dramaattinen. • VWD-taudissa von Wille brandin tekijän määrä veressä on vähäinen tai sitä ei ole lainkaan. Kaikkein vaikeinta muotoa sairastaa 0,01 prosenttia väestöstä. Keskivaikeasta ja vaikeasta tautimuodosta ei voi parantua, vaan sairaus kulkee loppuelämän mukana. Vuoto-oireet ovat tyyppiä 1 merkittävästi isommat ja haastavammat. • Jos toisella vanhemmalla on tauti, keskimäärin puolet lapsista perii sen. Verestä mitattava von Willebrand-arvo on 5–30 prosenttia. TODENTAMINEN • Tauti todetaan tutkimalla veren hyytymiseen liittyviä laboratoriokokeita. Ammatinvalinnan suhteen täytyy olla tarkkana, enkä VWD-taudin kanssa lähtisi kickboxingia (potkunyrkkeilyä) harrastamaan. • Toisena vaihtoehtona voidaan määrätä desmopressiinia, joka vapauttaa kudoksiin varastoitunutta von Willebrand -tekijää verenkiertoon. –?Siitä huolimatta, että vuotosairaus on samankaltainen ominaisuus kuin siniset silmät tai ruskeat hiukset, vuototaipumus on hankala asia. TAUSTA ALAMY / AOP 1 LIEVÄ: Yleisin muoto perinnöllisestä vuototaudista on se, että von Willebrandin tekijää on veressä normaalia vähemmän ja oireet ovat lieviä. • Von Willebrand -tekijää tarvitaan verihiutaleiden kiinnittymiseen vioittuneen verisuonen seinämään, mikä on tärkeä alkuvaihe vuodon tukkivan verihyytymän muodostumisessa. • Lisäksi selvitetään tarkka tieto aiemmista verenvuodoista, muun muassa kyselylomakkein ja haastattelemalla. Vuonna 1924 hän sai tietää ahvenanmaalaisen Hjördis-tytön verenvuototaudista, josta ei ollut aiempaa tietoa. SAIRAUS ON TUONUT Pelgosen elämään paljon myös positiivisia asioita. FL–LM Taudin kolme muotoa MOSTPHOTOS MUISTILISTA Outi Suoranta Von Willebrandin sairaus on niin harvinainen, ettei Tampereen yliopistollisen keskussairaalan hematologian apulaisylilääkäri Outi Laine tunne muita kuin lieviä tautimuotoa sairastavia, vaikka käsittelee työnsä kautta harvinaisia verisairauksia. Von Willebrandin diagnoosia etsittäessä tutkitaan mustelmataipumusta, mahdollisten risaleikkausten jälkivuotoja, hammaskirurgian yhteydessä herkästi tihkumaan jääviä limakalvovuotoja ja runsaita kuukautisia. Hän kuuluu Suomen Hemofiliayhdistyksen hallitukseen ja on sitä kautta löytänyt vertaistukea. TAUDIN LIEVÄSTÄ muodosta voi tietyllä tavalla ”parantua”, sillä von Willebrandin tekijän määrä veressä kasvaa ikääntymisen myötä. Itse tulen periyttämään jälkikasvulleni joko ykköstyypin tai kantajuuden, Pelgonen kertoo. 2 KESKIVAIKEA: Veressä on normaalia vähemmän von Willebrandin tekijää, mutta sen lisäksi tekijä toimii epänormaalisti. LAINE NIMEÄÄ yhdeksi haasteeksi juuri kuukautisten runsauden määritelmän. KUVA: Kimmo Penttinen Pelgosen veli taas on täysin terve eikä ole edes kantaja. Lievää tyyppiä sairastavat pärjäävät ilman lääkehoitoa. Vaikka Pelgosta on paljon pistelty ja hoidettu sairaaloissa, siitä ei ole tullut mitään kammoa, vaan hän haluaisi kouluttautua hoitoalalle. 3 VAIKEA: Kyseessä on hyvin vaikea vuotosairaus. Vaikea muoto muistuttaa jo hemofiliaa. Lähteet: Outi Laine / Tays ja Leena Hiltunen / Fimlab.. Hänellä voi olla herkästi vuotavat ikenet tai runsaat kuukautiset. Herkkä mustelmataipumus ei yksin riitä Laura Pelgonen pistää veriplasmavalmistetta kahdella ruiskulla noin kolmen päivän välein. –?Pelkkä mustelmataipumus yksinään mahdollisen vuotosairauden oireena on aika heikko. –?Haluan ajatella von Willebrandia enemmän ominaisuutena kuin sairautena. Lievää muotoa sairastava on tottunut vuotoherkkyyteensä eikä siis välttämättä edes tiedä sairastavansa VWD-tautia. Verestä mitattava von Willebrand-arvo on 30–35 prosenttia. –?Keskivaikea ja vaikea muoto VWD-taudista ovat oikeasti jo perusarkea haastavia muotoja, sillä vuotosairaus alentaa elämänlaatua ja aiheuttaa anemiaa. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 13 TERVEYS Historia. Eerik von Willebrand oli Helsingin Diakonissalaitoksessa työskennellyt sisätautilääkäri. • VWD-tautia sairastavien tulisi välttää verihiutaleiden toimintaan vaikuttavia lääkkeitä eli asetyylisalisyylihappoa ja muita tulehduskipulääkkeitä. Moni ajattelee, että nenäverenvuoto johtuu jostain paikallisesta syystä. MAANANTAINA 16. Potilaan pitää määritellä vuotojensa voimakkuuksia ja lääkärin nähdä määrän subjektiivisuus. Moni tietämättään VWD-tautia sairastava ajattelee, että kuukautiset nyt vain ovat aina olleet runsaat, aina joku haava on jäänyt tihkumaan tai verta tulee nenästä usein, mutta he eivät tee oireista numeroa. Pelgonen ei kuitenkaan ole kokenut VWD-tautia hidasteena tai maailmanloppuna, vaikka se haasteita arkeen tuokin. Sairaus sai myöhemmin nimen von Willebrandin tauti
Isä kertoi, että tyttö on saanut hoitoa ja lääkitystä Istanbulissa, mutta hänen pitäisi päästä nopeasti leikkaukseen, ja siksi perhe yrittää epätoivoisesti päästä Eurooppaan. Turkin ja Kreikan rajalle juuttuneista pakolaisista suurin osa on asunut pitkään Turkissa hallituksen myöntämällä oleskeluluvalla. Miehet jonossa eivät puhu sanaakaan englantia, mutta jokainen osaa kertoa jotain itsestään. Edirnen kaupungilla on kunniakas historia. Huhut jopa sadoistatuhansista pakolaisista ovat raja-alueella päivystävien toimittajien mukaan Turkin propagandaa. Paikallinen media on raportoinut pakolaisten tilanteesta ahkerasti. Järjestön mukaan virus voi levitä Kreikan saarien pakolaisleirien ahtaissa elinoloissa. • Turkissa asuu noin 3,5 miljoonaa pakolaista, joista suurimmalla osalla on Turkin hallituksen myöntämä oleskelu lupa. Vapaaehtoisjärjestöt tuovat alueelle ruokaa. MAALISKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Vuokko Pentzin Edirne, Turkki Tv-kanava TRT Arabicin toimittaja Yaseen Al Nahari valmistautuu suoraan lähetykseen pölyisessä tienristeyksessä Edirnen pikkukaupungissa Turkin ja Kreikan rajalla. Iso osa pakolaisista on nuoria miehiä. Enemmistö on Afganistanista ja Pakistanista sekä Irakista, Marokosta ja Algeriasta. Rajojen avaaminen nostatti valtavan pakolaisaallon Turkin ja Kreikan väliselle raja-asemalle. Useimmilla on Turkin hallituksen myöntämä oleskelulupa ja monilla myös työpaikka. Kreikan poliisi ja rajavartijat ovat vastanneet pakolaistulvaan kyynelkaasulla, vesitykeillä ja savupommeilla. –?Irak. Kaikkein tukalinta on pienten lasten perheillä ja vanhuksilla. Rajalla tungeksivista pakolaisista suurin osa on asunut Turkissa jo pitkään. Osa perheistä asuu huonokuntoisissa teltoissa, mutta niitä ei riitä kaikille. –?Syria. –?Rajalla on noin 30?000 pakolaista kapean tien molemmin puolin ja läheisissä metsissä, arabikanavalle raportoiva Al Nahari kertoo. Myös tavalliset perheet yrittävät auttaa sen, minkä pystyvät. –?Pieniä lapsia on todella paljon. HISTORIALLISEN KESKUSTAN kaduilla nuoret pakolaiset tappavat nyt aikaa istuskelemalla tyhjillä kahvilaterasseilla tai jonottamalla ruokaostoksille kaupungin halvimpaan alehalliin. –?Pakistan, mies vieressä kertoo. Rajan tapahtumista jo kahdeksatta päivää raportoiva Al Nahari on käynyt lähes päivittäin rajaasemalla. –?Tapasin toissa päivänä perheen, jonka pikku tyttärellä on vaikea sydämenlaajentuma. Suurin pakolaisryhmä ovat Syyriasta, Irakista ja Afganistanista tulevat nuoret miehet. • Avatessaan rajat Turkki rikkoi EU:n kanssa solmimansa sopimuksen pakolaisten hoidosta. Rajan pintaan johtavan tien molemmin puolin on nyt kasvamassa rähjäinen slummi. PAKOLAISISTA YLI puolet on aikuisia nuoria miehiä, mutta rajalla on myös paljon naisia ja lapsia. Kilometrin päässä kymmenettuhannet pakolaiset ovat kahden viikon ajan yrittäneet väenvoimalla tunkeutua Turkista rajan yli Eurooppaan. Pakolaisia on pahoinpidelty, ja huhujen mukaan heitä olisi myös ammuttu. Nyt polttopisteeseen päästetään enää vain ”state media” eli Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin hallituksen valikoidut äänenkannattajat. KUVAT: Vuokko Pentzin Pakolaisten joukossa on paljon lapsiperheitä.. Suurin osa elää taivasalla, vailla minkäänlaista suojaa. • Lääkärit ilman rajoja -järjestö vaatii Kreikan saarien pakolaisleirien välitöntä evakuointia covid-19-uhan vuoksi. Perheen poika on kuollut samaan sairauteen. FAKTA Tästä on kysymys • Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti avaavansa Turkin rajat pakolaisille Kreikan ja Bulgarian kautta Eurooppaan. PAKOLAISISTA NOIN kolmasosa on syyrialaisia. . Arvioiden mukaan Turkin ja Kreikan rajaseudulla on jopa kymmeniätuhansia pakolaisia, jotka odottavat porttien aukeavan Eurooppaan. Järjestettyä ruuanjakelua ei ole. –?Afganistan, pitkä mies sanoo ja napauttaa sormella rintaansa. MAANANTAINA 16. Syyrialaisetkaan eivät ole heitä, jotka ovat viime kuukausina paenneet Idlibin pommituksia. FL–LM Pahin tilanne rajalla on lapsilla . Sopimuksessa EU on sitoutunut korvaamaan Turkille pakolaisista koituvia kustannuksia kuudella miljardilla eurolla
–?Se tarkoittaa sitä, että sosiaalisia kontakteja saa olla vain asuinkumppanien kanssa. ITÄVALLAN LIITTOKANSLERI ilmoitti laajoista rajoituksista liikkumiselle julkisilla paikoilla. Työpaikoilla vähintään aamulla käydään antamassa poskisuudelmat tai kättelemässä kollegat. Presidentti on ilmoittanut myös esikoulujen, koulujen ja yliopistojen sulkemisesta maanantaista lähtien ainakin kahdeksi viikoksi. Kaikissa suurissa lehdissä oli etusivulla hallituksen iskulause: ”Yhdessä me pysäytämme tämän viruksen”. Welt am Sonntag -lehden mukaan Trumpin hallinto yrittäisi saada CureVac-yhtiön rokotteen yksinoikeudella vain amerikkalaisten käyttöön. REUTERS Sanders ja Biden väittelevät ilman yleisöä WASHINGTON. Siellä oikeus on määrännyt Traorén luovuttamaan viisivuotiaan tyttärensä hänen entiselle belgialaiselle avomiehelleen. Ulkomailta Pekingiin saapuvat matkustajat aiotaan siirtää karanteenikeskukseen 14 päiväksi maanantaista alkaen. Virossa on vahvistettu 115 koronavirustapausta mutta ei yhtään kuolemaa viruksen takia. Berliini yrittää estää presidentti Donald Trumpin hallintoa saamasta saksalaista lääkeyhtiötä kehittelemään koronavirusrokotettaan Yhdysvalloissa, kerrottiin Saksan hallinnosta Reutersille sunnuntaina. Koulupojat paiskaavat kättä miehekkäästi. Polkupyöräilijöitä suosiva Utrechtin kaupunki Hollannissa aikoo rakentaa autovapaan asuinalueen yli 12?000 asukkaalle, kertoo Guardian-lehti. Koululaiset, etenkin tytöt, moiskauttelevat keskenään. – Britannia aikoo kieltää joukkokokoontumiset ja yli 70-vuotiaat ihmiset aiotaan ”lähiviikkoina” panna jopa neljäksi kuukaudeksi eristyksiin koronaviruksen vuoksi, kertoi terveysministeri Matt Hancock. Ranskassa kehotettiin 67 miljoonaa kansalaista pysymään kotona kun vahvistettujen tautitapausten määrä kaksinkertaistui 72 tunnissa. Prioriteetti on, miten saadaan arkipäivä ja etenkin pienten lasten hoito järjestetyksi. Kaikkiaan kuolemia on 1?809, missä on peräti 25 prosentin lisäys lauantaisiin lukuihin. MAANANTAINA 16. Pidätyspyynnön Traorésta esitti Belgia. FL–LM. Hän on pyytänyt yrityksiä tekemään kaikkensa etätyön helpottamiseksi. Diplomaattipassin omaava Traoré pidätettiin lapsen huoltajuusriidan takia. Presidentti on luvannut myös valtion tukea yrityksille lykkäämällä lukuisia pakollisia sosiaaliturvamaksuja ja veroja. Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoittelevat Joe Biden ja Bernie Sanders käyvät ensimmäisen tv-väittelynsä sunnuntai-iltana paikallista aikaa ennen kokemattomissa olosuhteissa. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut Ilkka Timonen Patrick Le Louarn Pariisi Presidentti Emmanuel Macron on neuvonut ranskalaisia lopettamaan kättelyn ja poskisuudelmien antamisen. Paavi Franciscus tervehti tyhjää Pietarinaukiota rukoushetken aikana Vatikaanissa sunnuntaina. Ranskalaiset äänestäjät näyttivät osallistuvan varovaisesti paikallisvaaleihin sunnuntaina sen jälkeen, kun hallitus määräsi vaalit pidettäväksi nopeasti etenevästä koronaviruksesta huolimatta. Tukea on luvassa myös vanhemmille, jotka joutuvat jäämään kotiin lastenhoito-ongelmien takia. FL–LM Presidentti kielsi poskisuudelmat Ilkka Timonen Viro kieltää ulkomaalaisilta matkailijoilta pääsyn maahan tiistaista lähtien koronaviruksen takia, kertoi maan hallitus lausunnossaan sunnuntaina. FL–LM AUTOTON ASUINALUE HOLLANTIIN 12 000 UTRECHT. Espanjassa oli sunnuntaihin mennessä 196 koronaviruskuolemaa ja 6?391 tautitapausta. Covid19-koronaviruspandemian vuoksi paavin rukouksista pääsi osalliseksi vain tv:n kautta. Euroopan pahimmassa koronavirusepidemiassa tautitapauksia on löydetty jo 24?747. Kello 17 mennessä äänestämässä oli käynyt äänioikeutetuista 16 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2014 vaaleissa. Britannia aikoo eristää yli 70-vuotiaat. FL–LM Työssä. Väittely on siirretty Arizonasta Washingtoniin suoritettavaksi CNN:n tv-studiossa ilman yleisöä koronaviruspandemian takia. Saksa aikoi ilmoittaa sulkevansa maanantaina rajansa Itävaltaan, Ranskaan ja Sveitsiin, kertoi saksalaismedia sunnuntaina. Koronavirukseen on maassa kuollut 91 ihmistä ja tautitapauksia on liki 4?500. Koronaviruspandemian alkulähteellä Kiinassa näyttivät nyt ulkomailta tulevat tautitapaukset muuttuneen suuremmaksi uhkaksi kuin kotimaassa alkunsa saaneet. Virolaiset, Virossa asuvat sekä ulkomaalaiset joilla on perheenjäseniä Virossa saavat tulla maahan. Taaperot suutelevat hanakasti opettajaa, talonmiehentätiä ja kaikkia vastaantulevia kavereita ja tuttuja aikuisia. Sebastian Kurz kielsi yli viiden ihmisen kokoontumiset ja rajoitti entisestään maahan pääsyä. Kaupungin työntekijät poistavat lunta Moskovan sillalta sunnuntaina. Monet yritykset ovat jo usean viikon ajan kehottaneet henkilökuntaansa välttämään kättelyä ja poskisuudelmia. Raporttien mukaan kulunut talvi oli Moskovassa historian vähälumisin ja lämpimin. Hallitus määräsi lauantaina kaupat, ravintolat ja viihdepaikat sulkemaan ovensa kehottaen ihmisiä, erityisesti yli 70-vuotiaita, pysymään kotona. Miljoonien vanhempien on pakko mennä töihin. Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina, ravintolat määrättiin suljettaviksi tiistaista lähtien. Kaikille ranskalaisille lapsiperheille tämä ei kuitenkaan ole ykkösongelma. Se halventaa viestin tilanteen vakavuudesta, sanoi äänestämässä käynyt, Pascale, 59. Hän kertoi monien ystäviensä jättävän äänestämättä koronaviruksen vuoksi. Italiassa kerrottiin sunnuntaina 368 uudesta koronaviruskuolemasta. 24 hehtaarin alueelle tulee 6?000 kotia, ja sen asukkailla olisi noin 20?000 polkupyörää mutta ei yhtään autoa. Kättely ja poskisuudelmat ovat suorastaan pakollisia ranskalaisten kanssakäymisessä. –?Tämä ei ole vastuullista. Lapset ja teini-ikäiset antavat pusut automaattisesti vanhemmilleen mennen tullen. –?Itävaltalaisia kehotetaan eristämään itsensä, sanoi Kurzin toimisto lausunnossaan. Siinä ratkaisee perheen, suvun, naapurin ja tuttavien solidaarisuus. KUVA: Vatican Media Handout / EPA Ranska pidätti malilaisen laulajan BAMAKO. FL–LM Viro kielsi ulkomaalaisilta maahan pääsyn Useat maat tiukensivat sunnuntaina koronaviruksen vastaisia toimia. Madridin ja Barcelonan kadut olivat sunnuntaina tyhjät. Mies oli varustautunut kasvomaskilla ja hansikkailla äänestäessään Pariisin seitsemännessä kaupunginosassa. FL–LM LUMI VÄHISSÄ MOSKOVASTA SERGEI ILNITSKY / EPA Ranskassa moni jäi kotiin paikallisvaaleissa PARIISI. Espanja asetti 47 miljoonaa asukastaan osittaiseen ulkonaliikkumiskieltoon lauantaina osana 15 päivää kestävää hätätilaa. Öisin lunta satoi vain 25 prosenttia normaalista määrästä. Malin hallitus on protestoinut malilaisen laulajan Rokia Traorén pidätystä Ranskassa. Hallitus suunnittelee kahden viikon eristystä kaikille maahan saapuville. Nämä tavat ovat refleksejä, ja oma poski on jo matkalla toisen poskelle tai käsi tarttunut toiseen, ennen kuin järki sanoo, että ei nyt
Toinen lähde taustoitti, että KOK arvioi toimia koronaviruskriisin keskellä. Alku kokosi täksi kaudeksi kokeneen ja vahvan joukkueen, jota täydennettiin loukkaantumisten takia vielä kahdella amerikkalaispelaajalla. STT KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach. Huomionarvoinen asia NHL:n puhelinkokouksesta lauantaina: liiga määrää seuroja varmistamaan, että AHLpelaajat saavat palkkaa kauden keskeytyksen aikana. Korona rokottaa rankasti kovan joukkueen koonnutta Alkua, mutta Jyrki Tulander ei suostu luovuttamaan. –. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Alulla oli koossa kokenut ja taitava joukkue, jolta saattoi odottaa vahvoja otteita pudotuspeleissä. Hankimme kalkkiviivoilla joukkueeseen vielä Keke Callowayn ja Monique Cokerin. Menoja tuli suunniteltua enemmän, mutta tuloja vähemmän, kun kausi loppui koronan takia kesken ja joukkue jäi ilman tuloja tuovia pudotuspelejä. Pelit jatkuvat liigan mukaan ”niin nopeasti kuin on sopivaa ja viisasta”. Perjantaina määrättiin jo NHL-pelaajien palkan maksamisesta, TSN:n kiekkotoimittaja Pierre LeBrun kertoo tviitissään. –. . KUVA: EPA NHL ohjeistaa seurojaan maksamaan farmimiehillekin JÄÄKIEKKO Koronaviruksen takia tauolla oleva NHL-liiga ohjeistaa seurojaan maksamaan palkkaa myös farmisarja AHL:n pelaajille meneillään olevan pelien keskeytyksen aikana. Japanin pääministeri Shinzo Abe vakuutti viimeksi perjantaina, että olympialaiset käydään ajallaan heinä-elokuussa. Kauden loppuminen vie tuloja palloiluseuroilta. Kai Sandberg Forssa Koronavirus käy forssalaisten seurojen kukkarolle. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 16. NHL keskeytti kautensa torstaina. Lisäksi liitoilla on mahdollisuus esittää KOK:lle kysymyksiä. Sopimukset tehtiin ensi kuun loppuun, mutta pelit loppuivat jo ennen kuin runkosarja saatiin valmiiksi, Alun manageri ja koripallojaKOK-pomo Bach käy keskusteluja jäsenjärjestöjen kanssa tiistaina Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n puheenjohtaja Thomas Bach keskustelee jäsenjärjestöjen kanssa Tokion olympialaisista ensi tiistaina, yksi KOK:n sisällä olevista lähteistä kertoi AFP:lle sunnuntaina. STT. . MAALISKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Puhelinkeskustelujen on tarkoitus on pitää ajan tasalla kansainväliset liitot, kansalliset olympiakomiteat ja urheilijat, lähde sanoi. Yksi isoista kärsijöistä on naisten Korisliigan kärkisijoja hamunnut Forssan Alku. –?Kyllä tässä saa taas päätä raapia. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Kyllä tästäkin tilanteesta selvitään” . Koronaviruksen maailmanlaajuinen leviäminen on pysäyttänyt tai päättänyt lähes kaiken urheilun, mutta Tokion olympialaisia ei ole ainakaan vielä siirretty myöhemmäksi.
Eniten Tulanderia harmittaa pelaajien puolesta. Korona tuo meillekin tappiota, sanoo seuran puheenjohtaja Juha-Matti Vuorela. Huuhkajille, kuten muillekin maajoukkueille, pysyminen tässä kesässä olisi se toivotuin ratkaisu. Lisäksi täällä piti ajaa toukokuussa maaratakisat. Enemmän tässä harmittaa junnujen takia. –?Kyllä tuo lopetuspäätös vaikuttaa meidän talouteen, välierät olisivat jatkuneet ainakin yhdellä kotipelillä. Johdin kisaa alusta asti, mutta Koskinen pysyi iskuetäisyydellä, noin sekunnin päässä. Brittilehti Telegraphin lähteiden mukaan kesä-heinäkuuksi ajoitetun EM-turnauksen siirtäminen myöhemmäksi on melkeinpä välttämätöntä, jotta pysähdyksissä olevat kansalliset sarjat saadaan pelatuksi. divisioonan väliin perustettavassa Suomi-sarjassa. –. – Vertti Takala johti A250luokan erää pari kierrosta, kunnes ohitin hänet. KAJAANIN SM-KILPAILUSSA A250-luokassa SM-hopealle ajoi Tuusulan Moottorikerhon Tatu Lauslehto ja pronssille Seinäjoen Moottorikerhon Ossi Rantala. KUVA: Lassi Puhtimäki oston puheenjohtaja Jyrki Tulander sanoo. Kallio oli vahvin kuljettaja radalla, sillä Valkeakosken Moottorikerhon edustaja voitti sekä A250että A450-luokan kilpailun napaten näin luokkien Suomen mestaruuden. Seuraavaksi helpointa olisi suosiolla siirtää turnaus kesään 2021. Kokeneet pelaajat olisivat olleet parhaimmillaan kovien mitalipelien paineessa. Alustava positiivinen testitulos saatiin 14. Olisiko ollut pari kierrosta matkaa maaliin, kun hän taisi tehdä muutaman virheen tai oli jotain muuta, minkä takia hän jäi minusta. Kalliolle kaksi kultaa, Ahlbomille SM-pronssi Mika Kallio ajaa kovaa niin asfaltilla kuin jäälläkin. Mutta aina ennenkin on selvitty, ja kyllä tästäkin tilanteesta selvitään. Nyt meiltä jää paljon halliaikaa myymättä, toteaa Forssan Suupparien puheenjohtaja Jukka Rantanen. Lehden mukaan Uefa pohtiikin mahdollisuutta pelata turnaus tämän vuoden joulukuussa. FL Pilvenmäelle isot tappiot koronasta Kai Sandberg Forssa Koronavirus aiheuttaa tuntuvat tappiot raviurheilulle, myös Pilvenmäelle Forssassa. –?Tässä puhutaan kymmenien tuhansien eurojen menetyksistä. Se nakertaa tulovirtaa tilanteessa, jossa raviradat ovat muutenkin jo tiukoilla. Woodilla, 24, oli flunssaoireita ennen keskiviikkoillan Philadelphia-ottelua. Koripalloliitolla riittää pohtimista jatkoa ajetellen. KUVA: Kallio Racing Alulla oli koossa kokenut ja taitava joukkue, jolta saattoi odottaa vahvoja otteita pudotuspeleissä. –?Nyt teimme ihan turhan reissun Raaheen, josta tuli vain kuluja. Koska raviurheilulla oli aiemminkin tarkan euron ajat, tekee korona tilanteesta hyvin hankalan. Alku oli keskeytyshetkellä sarjassa kolmantena. Kausi lyheni entisestään sunnuntaisen Konneveden SM-osakilpailun peruuntumisen takia, mutta Kallio nappasi silti tittelit Kajaanissa. MOOTTORIPYÖRÄILY Forssan Lehti Forssa/Kajaani MotoGP-kuljettaja Mika Kallio asetti tavoitteekseen kaksi Suomen mestaruutta, kun jääradan tynkäkauden ainoat kilpailut oli määrä ajaa viikonloppuna. –?Pitää sitä taas miettiä, miten tästä selvitään. Tulanderkaan ei osaa ottaa vielä kantaa siihen, pitäisikö esimerkiksi mitalit jakaa runkosarjan sijoitusten perusteella vai jätetäänkö ne kokonaan jakamatta. Pudotuspelit jäivät pelaamatta ja nousu haaveeksi. Yleisöltä on pääsy kielletty ravitapahtumiin toukokuun loppuun asti. Kesä on logistiikan kannalta parempi, Wangel miettii. Detroit Pistonsin pelaajalla on todettu koronavirus. Tarkkoja menetyksiä on vaikea arvioida, mutta jos Alku olisi mennyt niin pitkälle kuin Tulander toivoi, niin saamatta jää kymmeniä tuhansia jo pääsylipputuloista. Pilvenmäkikin joutuu hakemaan säästötoimenpiteitä sopeutuakseen vallitsevaan tilanteeseen. Siihen asti sai tosissaan vääntää voitosta, Kallio kertasi. Alulla oli koossa erinomainen joukkue, joka paransi otteitaan kauden tärkeimpien pelien edellä. Isoista summista on kyse, kertoo toiminnanjohtaja Elina Hirvonen Pilvenmäeltä. maaliskuuta, seura kertoi tiedotteessaan ja lisäsi, että pelaaja asetettiin vapaaehtoiseen karanteeniin. –?Uskon, että olisimme menneet tänä keväänä päätyyn asti. A450-luokassa SM-hopealle taipui viime vuoden Suomen mestari, Seinäjoen Moottorikerhon (SeMK) Mikko Koskinen. Meiltä jää saamatta muun muassa pääsylipputuloja sekä tuloja yhteistyökumppaneilta ja ravintolamyynnistä. –?Edustuksen budjetti on laadittu niin, ettei kauden ennenaikainen lopetus aiheuta suurta vahinkoa. Hallista on meille reilun 10 000 euron kustannukset kuussa ja olimme suunnitelleet, että tapahtumia riittäisi hallissa huhtikuun lopulle asti. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 16. FOSU TÄHTÄSI Divariin, mutta korona lopetti pelit jo ”ennen runkosarjan päätöstä. –?Vaikka sieltä pronssi tulisi, ei se ole sitä, mitä pelaamalla olisimme voittaneet, Tulander tuumii. –. – A450-luokassa karkasimme viime kauden mestarin Mikko Koskisen kanssa aika pian muilta. KAUSI JÄI kesken myös jääkiekon Suomi-sarjan välieriä pelanneelta Palloseuralta. STT. Tosi harmillista, että näin kävi, mutta eihän tälle tilanteelle voi mitään. Vuorelan mukaan liitto olisi voinut puhaltaa pelin poikki jo hieman aiemmin. SM-pronssia luokassa otti Forssan Moottoriseuran Henri Ahlbom Jokioisilta. Hänet testattiin koronaviruksen varalta. Salibandyjoukkueen pelit jatkunevat ensi kaudella Divarin ja 2. Kallion ero toiseksi sijoittuneisiin oli suhteellisen selkeä. Eromme oli vain puolen sekunnin luokkaa ennen kuin hän kaatui toiseksi viimeisellä kierroksella. –?Tiedotamme tilanteesta lisää alkavalla viikolla. Olemme tehneet todella paljon töitä turnauksen kanssa, majapaikkojen ynnä muun sellaisen kanssa. MAALISKUUTA 2020 Jääratakausi jäi tyngäksi. Helpointa olisi siirtää turnausta vuodella, meillä olisi paketti jo valmiina. Detroit Pistonsin Woodilla todettiin koronavirus Detroit Pistonsin pelaaja Christian Woodille tehdyn koronavirustestin tulos oli positiivinen, ja hänestä tuli kolmas koripallon NBA-pelaaja, jolla tauti todettiin. FL EM-turnausratkaisu luvassa tiistaina JALKAPALLO STT Euroopan jalkapalloliitto pohtii tiistaina kokouksessaan vaihtoehtoja siihen, kuinka kesän odotetun EM-lopputurnauksen kanssa toimitaan koronaviruksen tuoman kaaoksen keskellä. Vaikka ravien järjestämistä näillä näkymin jatketaankin, ei yleisöä päästetä paikalle. Woodin agentti Adam Pensack kertoi Detroit Newsille, että hänen asiakkaansa on yksi sairastuneista. Suomen maajoukkueessa ollaan valmiita ratkaisuun kuin ratkaisuun. Pistons kertoi lauantaina, että yhdellä sen pelaajista on todettu koronavirus. Liiton olisi kannattanut ottaa vaikka muutaman viikon aikalisä hieman aiemmin, mutta vaikea tätä tilannetta oli ennakoida. Maajoukkuepäällikkö ja joukkueenjohtaja Lennart Wangel toki myöntää, että tuo vaihtoehto näyttää tässä tilanteessa ”mahdottomalta”. Pilvenmäellä järjestetään tänä aikana viidet ravit, esimerkiksi toukokuun alussa Forssan kauden toinen suurkisa Pilvenmäki Special. Jos turnaus pelataan joulukuussa, niin Repinossa olosuhteet voivat olla hyytävät. Aiemmin on jo tuotu esille turnauksen siirtämistä kesään 2021. –?Alkuvuosi oli aika rauhallinen, mutta nyt meillä olisi ollut todella hyviä tapahtumia
Huhtikuun alkuun suunniteltuja maastohiihdon SM-kisoja Ristijärvellä ei ole sentään vielä peruutettu. Koskela tiesi ennen kisoja, ettei ole aivan parhaassa kunnossaan. 000:ta katsojaa. –. Oli kiva saada kisojen päätteeksi mitali hyvällä normisuorituksella, Lounais-Hämeen Rastin hiihtosuunnistaja kertoo. Apua antavat tahot, jotka sitä ovat antaakseen, Lähdesmäki lisää. Henkilökohtaisilla matkoilla hän sijoittui kaksi kertaa seitsemänneksi. Suomi saalisti kisoista yhteensä kolme mitalia. SUOMALAINEN AMPUMAHIIHTO on Mäkäräisen lopettamispäätöksen jälkeen saranakohdassa. –?Se oli ihan ok. Olin kuulevinani jonkun äänen, mutta onneksi tarkistin tilanteen ja palasin rastille, Koskela kertoo. AMPUMAHIIHTO Reima Rautiainen Kansainvälinen ampumahiihtokausi päättyi viikonloppuna Pohjois-Karjalan Kontiolahdella ennen aikojaan dramaattisesti. Eder näkee, ettei kotimaisessa toimintakulttuurissa välttämättä muutu hirveän paljon. Hänen mukaansa tappiosumman tarkka lukema tarkentuu aikaisintaan kahden kuukauden kuluttua, kesän kynnyksellä. 000 euron verran. MAANANTAINA 16. –?Jos Ristijärvellä kilpaillaan, niin viesti olisi siellä tarkoitus hiihtää, kertoo Koskela, joka edustaa maastohiihdossa nykyään Keravan Urheilijoita. HIIHTOSUUNNISTUS Kai Sandberg Forssa/Hanti-Mansijsk Salla Koskela päätti EM-kisat hyvillä mielin sunnuntaina Hanti-Mansijskissa Venäjällä. PÄÄTÖSPÄIVÄN PRONSSI kirkasti Salla Koskelan kisatunnelmia. Siellä pitäisi olla ohjelmassa naisten 10 kilometriä vapaalla, miesten 15 kilometriä vapaalla, viestikisat sekä naisten 30 kilometriä ja miesten 50 kilometriä perinteisellä. Euroopan mestaruuden voitti Venäjä, pronssia sai Ruotsi. Lajin suurien tähtien Martin Fourcaden ja Kaisa Mäkäräisen lopettamiset kirpaisevat haikeasti, mutta eniten mietittävää tyhjille katsomoille järjestetty maailmancupin päätösviikonloppu jätti kotimaiselle ampumahiihdolle ja varsinkin järjestäjäseura Kontiolahden Urheilijoille. Joukkue jäi voittajalle reilut viisi minuuttia. MAALISKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Päätöspäivän mitali nosti EM-kisafiiliksiä. Hän on heiluttanut lippua kansainvälisellä huipulla toistakymmentä vuotta saaden välillä tulitukea pitkäaikaiselta maajoukkuekaveriltaan Mari Ederiltä. –?Olen tottunut hieman parempiin sijoituksiin, mutta nyt tiesin, ettei vauhti ole ihan parasta. KUN VALTAOSA kotimaan kevään kilpailuista on koronaviruksen leviämisen takia peruttu, Koskelan kisakausi on EM-kisojen jälkeen melkein paketissa. Selvitys taloudellisista tappioista alkaa lähiaikoina. Suomi voitti EM-viestissä pronssia joukkueella Tuuli Suutari, Marjut Turunen, Salla Koskela (oikealla). HERÄÄ KYSYMYS , kuinka tappiotaakka jaetaan. –?Kisat olivat sellaiset venäläistyyppiset, kuten oli odotettavissa. Voisi ajatella, että hankalaksi menee, mutta eipä se kauhean helppoa ole ollut tähänkään saakka. Katseet kääntyvät Kansainväliseen ampumahiihtoliitto IBU:hun, joka on tv-tuloillaan vauras lajiliitto. –. Koskelan ohella Suomen ykkösjoukkueessa hiihtivät Tuuli Suutari ja Marjut Turunen. KAISA MÄKÄRÄINEN kantoi Kontiolahdella huolta seuransa tulevaisuudesta. Turunen eteni pirteästi ja petasi Koskelalle hyvät asemat ankkuriosuudelle. Isoa meininkiä ja ihan kunnon televisiolähetykset kisoista. Siihen nähden meni kohtalaisesti, oli turha odottaa mitään ihmeitä. –?No nyt on ihan hyvä fiilis. Tähän saakka Mäkäräisen herättämä huomioarvo on ollut Ampumahiihtoliitolle kultaakin kalliimpaa. Yhden kerran jouduin palaamaan rastille uusimaan leimauksen, kun se ei ensimmäisellä kerrallaan sitä ottanutkaan. Keskimatka jäi kesken. –. Tämän suuruinen yleisömäärä olisi kantanut kosolti euroja Joensuun seudun majoituspalveluille ja oheismyynnille, mutta nekin rahat haihtuivat savuna ilmaan. Päätöspäivä oli Suomelle muutenkin hyvä, sillä miehet suunnistivat EM-hopealle joukkueella Ville-Petteri Saarela-Tero Linnainmaa-Tuomas Kotro. Kilpailun voitti Ruotsi ennen Venäjää. Koronaviruksen aiheuttama tilanne on uusi ja koskettaa urheilun ohella talouselämää ja kulttuuria. Toivon, ettei tämä ole järjestäjäseura Kontiolahden Urheilijoiden konkurssi. FL Koskela ankkuroi Suomen pronssille Mitalihymyä. Hän oli niissä kisoissa paras suomalaisnaisista. –. Rahassa ei toki ole kylvetty. Kaisa kuuluu maailmanluokan urheilijoihin, jonka merkitys koko lajille on ollut suunnaton, Lähdesmäki kehuu. Ihan sama, kuka auttaa, kunhan auttaa, että ampumahiihdolla olisi tässä kylässä vielä jatkumoa, Mäkäräinen sanoi. Ypäjäläislähtöinen Koskela ankkuroi Suomen pronssille naisten kisat päättäneessä viestissä. Emme voi tietää kokonaisvaikutuksia, mutta sen voin sanoa, että ymmärrystä on tullut paljon, Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki muotoilee. –. Koskela selvisi osuudesta ilman isoja ongelmia. Maallikosta kuulostaa kohtuuttomalta, jos maksajaksi joutuu vain järjestäjäseura KontU. KUVA: Timo Mikkola Suomen ampumahiihdon keulakuva Kaisa Mäkäräinen päätti uransa nelossijaan kauden päätöskisassa Kontiolahdella. Suomen viesti alkoi hieman nihkeästi, mutta Suutari pääsi matkan edetessä parempaan vauhtiin ja toi Suomen vaihtoon viidentenä. STT ”Voisi ajatella, että hankalaksi menee, mutta eipä se kauhean helppoa ole ollut tähänkään saakka.” MARI EDER Suomen kakkosampumahiihtäjä tilanteesta Kaisa Mäkäräisen lopettamisen jälkeen. Kontiolahdella kisattiin koronaviruksen pelossa ilman yleisöä. Puitteet olivat hulppeat ja maastot rankkoja. Liitossa on ollut vähän sellainen meininki, että jos on halunnut tähdätä huipulle, urheilijan on pitänyt olla valmis sijoittamaan paljon itsestään, ajastaan ja rahoistaan, Eder kuvailee. Kontiolahdelle odotettiin alun perin torstaista sunnuntaihin aikataulutettuihin kisoihin 20 000–25. Kisat käytiin Hanti-Mansijskin ampumahiihtokeskuksessa LänsiSiperiassa. KUVA: EPA Ampumahiihtokausi päättyi dramaattisesti Kontiolahden maailmancupista koituu satojentuhansien eurojen tappiot. Kontiolahden Urheilijoiden puheenjohtaja Kimmo Turunen vahvisti sunnuntaina tiedotteessa, että seuralta jää saamatta lipputuloja noin 400
MAANANTAINA 16. AUTOURHEILU Aki Hietavala Petteri Ikonen Leon/Helsinki M-Sport Fordin Teemu Suninen sijoittui kolmanneksi Meksikon MM-rallissa. Alkukausi meni vaisusti, mutta nyt pystyin taas näyttämään omaa tasoani. Kuusinkertainen maailmanmestari kritisoi jo ennen rallia, mitä järkeä on ajaa kilpaa, kun melkein koko muu urheilumaailma oli asetettu karanteeniin koronaviruksen vuoksi. Uinnin olympianäytöille on aikaa 29. Toto (7-11-4): 6,08 2,30-1,46-5,21 7,34. Seuraava kilpailu: 21.–24. Emme tehneet yhtään virhettä koko viikonlopun aikana. 4. Seuran harjoitukset on peruttu. Sen vuoksi myös Ogierin voitonjuhlat olivat varsin maltilliset. Päivän Duo: 7-1, kerroin: 12,51. Tokioon tähyävillä uimareilla on muutamilla paikkakunnilla pääsy suljettuunkin halliin. Troikka: 310,34. 5. Hieno juttu, kun pomot pyysivät lisää vauhtia, niin pystyin siihen vastaamaan. Toto (4-8-5): 9,90 2,35-1,44-4,20 14,05. Olen erittäin tyytyväinen. Lapin ja kartanlukija Janne Fermin menopeli paloi käyttökelvottomaksi. Kilpailutoiminta on pysähdyksissä, eikä esimerkiksi Suomessa kisata uintilajeissa toukokuun loppuun asti. Rallin MM-sarjan kisakausi on ollut muutenkin rikkonainen. poissa: 11, 12. Maailmanlaajuisen koronaviruspandemian vuoksi kilpailun kolme sunnuntain erikoiskoetta jätettiin ajamatta, mutta ranskalaisvoittaja Sebastian Ogierin mukaan koko kilpailu olisi voitu jättää ajamatta. Portugali. Toto (9-5-6): 1,78 1,29-3,24-5,12 11,66. 5. Toyotan Ogierille voitto oli ensimmäinen uudessa tallissaan. Toto (13-5-11): 1,51 1,09-1,80-2,71 6,84. 7. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) Toyota 110, 2) Hyundai 89, 3) Ford 65. B-rajalla kisoihin menisi useampi suomalaisuimari. Uimaliiton olympiavalmentaja Jari Varjonen kertoi, että Kansainvälinen uimaliitto Fina on jo viestittänyt joustavansa siinä, missä kisoissa tulosrajoja voi uida. Toto4 pelivaihto 65 665,20 e, voitto-osuus 24,54 e Pelivaihto 209 180,50 e. Tein lopulta työni, mutta nyt haluan kotiin huolehtimaan perheestäni, Ogier totesi. Toto4 voitto-osuus: 5,35. –. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Koronavirus typisti MM-rallin Fordin Teemu Suninen piti erinomaista vauhtia Meksikon MM-rallissa. 6. lähtö, sh 2100 m: 1) Larvan Vilma/Hannu Torvinen 33,7 (1,51), 2) Kisari-Monni 36,5 (11,46).3) Passio 35,5 (35,7).4) Piian Liisi 36,4 (84,4).poissa: 1, 4. On tämä vähän outo voitto. KUVA: EPA Teemu Suninen saavutti uransa kolmannen palkintokorokesijoituksen. 8. Myös auto tuntui koko ajan paremmalta. Toto (7-5-4): 11,44 3,13-2,23-1,62 17,86. –. Epävarmaa on myös Tokion olympialaisten järjestäminen, mutta kärkiuimarit harjoittelevat toki kauden päätapahtumaa kohti. 9. Suomalaisista Fordin Esapekka Lapin kilpailu meni pilalle jo seitsemännellä erikoiskokeella, kun hänen autonsa syttyi tuleen. Muitakin ratkaisuja on, sillä esimerkiksi Marko Malvelan valmentamat Mimosa Jallow ja Ari-Pekka Liukkonen pitävät nyt pienen loman, koska kisat on peruttu Euroopassa. Toto (11-1-2): 5,69 2,02-3,70-1,67 40,40. Seuraamme tilannetta ja pyrimme järjestämään esimerkiksi Idan harjoittelua mahdollisuuksien mukaan, kertoi Jere Jännes, joka valmentaa TaTU Tampereen riveissä muun muassa rintauimari Ida Hulkkoa. Raviurheilu TAMPERE TOTO4 1. Toto (1-7-14): 1,61 1,45-10,535,32 68,07. Suomalaisista A-tulosrajan on uinut vasta Matti Mattsson 200 metrin rintauinnissa. poissa: 12. SUOMALAISUIMARIEN kevään pääkisan piti olla EM-altaassa Budapestissa 11.–17. –. Taitoluistelu MUODOSTELMALUISTELUN JUNIOREIDEN MM-KILPAILUT Lopputulokset: 1) Team Fintastic Suomi 205,94 (vapaaohjelma 132,15), 2) Team Junost Venäjä 205,23 (129,14), 3) Team Crystal Ice Venäjä 200,09 (124,16), 4) Team Mystique Suomi 200,05 (130,33), 5) Team Nexxice Kanada 187,4 (121,22), 6) Team Les Supremes Kanada 173,33 (110,91). kesäkuuta asti. Toto (1514-9): 125,05 30,82-4,52-14,67 139,64. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m Jaettava sarja: 1) The Battle/Henri Bollström 16,9a (9,9), 2) Marcos Gallon 17,0a (2,16).3) Typhoonsky 17,4a (22,0).4) Devil Step 18,6a (51,65).poissa: 1. 3. Toto4 voitto-osuus: 24,54. Hyundai Ott Tänak nousi viimeisillä erikoiskokeilla kymmenen sekunnin turvin toiseksi ohi Sunisen. Toivotaan, että saan tällaisia tuloksia myös jatkossa, jokelalainen jatkoi. –. Oli erittäin tärkeää onnistua. Troikka: 627,31. Itse en olisi halunnut ajaa kilpaa tänä viikonloppuna. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Bilettäjä/Tapio Perttunen 29,2 (1,61), 2) Rojaali 29,2 (62,85).3) Lily 28,5 (30,34).4) Karlo 28,5 x (10,0). lähtö, lv 2100 m Jaettava sarja: 1) Angry Beat/Antti Veteläinen 18,0a (11,44), 2) Ivan Grain 18,2a (3,29).3) Quite Impressive 18,6a x (4,14).4) Thundergirl 18,7a (11,66).poissa: 12. Toto4 voitto-osuus: 22,26. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Ogier 62, 2) Evans 54, 3) Neuville 42, 4) Rovanperä 40, 5) Tänak 38, 6) Suninen 26, 7) Lappi 24, 8) Takamoto Katsuta Japani, Toyota 8, ...17) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Hyundai 1. EM-kisoja ei ole vielä virallisesti peruttu, mutta peruminen on kaiken järjen mukaan vain sinettiä vailla. Tiimi teki loistavaa työtä. STT. SUNISELLE PALKINTOSIJA on uran kolmas ja kauden ensimmäinen. Ruotsissa ei ollut tarpeeksi talviset olosuhteet täyden kilpailun läpiviemiseen. Rahapelit KENO 11/20 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 3, 9, 12, 16, 17, 20, 23, 25, 34, 35, 36, 37, 44, 52, 53, 58, 60, 65, 70 Kunkkunumero: 2 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 7, 12, 15, 16, 18, 23, 25, 29, 36, 37, 41, 43, 44, 52, 53, 54, 57, 63, 67 Kunkkunumero: 52 LAUANTAI-JOKERI 11/20 Jokerinumero: 8 7 2 6 4 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 4 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LOTTO 11/20 Oikeat numerot: 2, 5, 10, 11, 12, 37, 38 Lisänumero: 32 Plusnumero: 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 190 982,68 e, 6 oikein 2 416,27 e, 5 oikein 50,80 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 254,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e TV-urheilu Maanantain tv-urheilua ei julkaista, koska koronaviruksen aiheuttaminen muutosten takia koottu lista ei pitänyt paikkaansa. Miehet: 1) Venäjä (Vladislav Kiselev, Sergei Gorlanov, Andrei Lamov) 1.39.01, 2) Suomi (Ville-Petteri Saarela, Tero Linnainmaa, Tuomas Kotro) 1.45.46, 3) Ruotsi (Linus Rapp, Erik Rost, Markus Lundholm) 1.46.56. 2. Hulkko ui viime kesänä välieriin pitkän radan MM-altaassa. Suomalaiskuskia kuitenkin lämmitti onnistuminen vaisun alkukauden jälkeen. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m Jaettava sarja: 1) Dust Collector/Jukka Torvinen 16,4a (6,08), 2) Denver Brodde* 16,7a (2,76).3) Zoom Zoom* 16,8a (22,71).4) Fast Time 16,9a (9,44). Toto (3-1-5): 3,08 1,43-1,49-1,39 5,05. Seuraava osakilpailu on määrä ajaa toukokuun lopussa Portugalissa, mikäli koronavirustilanne sen sallii. toukokuuta. Toto4 voitto-osuus: 2,89. Huhtikuun Argentiinan MM-ralli on jo peruttu taudin vuoksi. Kakkossija ei toki kaukana ollut, mutta pikku harmit veivät sen. Pientä päänvaivaa tuli, kun monet kaupungit ilmoittivat laittavansa uimahalliensa ovet kiinni. MEKSIKOSSA JÄRJESTÄJÄT päättivät perua sunnuntain ajot koronaviruksen leviämiseen liittyvien matkustusrajoitusten takia. Urheilullisesti voidaan sanoa, että viikonloppu oli erinomainen. lähtö, sh 2100 m: 1) Velhomies/Hannu Tikkala 30,8a (5,69), 2) Susan Prinssi 30,9a (42,91).3) Tilun Taru 31,0a (3,62).4) Tolinan Piirto 31,1a (61,99). Hiihtosuunnistus EM-KISAT Hanti-Mansijsk, Venäjä, viesti: Naiset: 1) Ruotsi (Linda Lindkvist, Isabel Salen, Magdalena Olsson) 1.43.34, 2) Venäjä (Tatjana Oborina, Kseniia Terekhova, Marina Vjatkina) 1.43.36, 3) Suomi (Tuuli Suutari, Marjut Turunen, Salla Koskela) 1.49.12. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Jaettava sarja: 1) Rehab/Hannu Torvinen 17,3a (3,08), 2) Mr Noon 17,7a (4,81).3) Makemake 17,7a (3,81).4) Enderbest* 17,8a (24,76). STT Autourheilu RALLIN MM-SARJA Meksikon MM-ralli: 1) Sebastien Ogier Ranska, Toyota 2.47.47,6, 2) Ott Tänak Viro, Hyundai jäljessä 27,8 sekuntia, 3) Teemu Suninen/ kartanlukija Jarmo Lehtinen Suomi, Ford –37,9, 4) Elfyn Evans Britannia, Toyota –1.13,4, 5) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –2.20,5, 6) Pontus Tidemand Ruotsi, Skoda –10.29,3, 7) Nikolai Grjazin Venäjä, Ford –12.27,0, 8) Marco Bulacia Bolivia, Citroen –13.37,5, 9) Gus Greensmith Britannia, Ford –13.56,5, 10) Ole Christian Veiby Norja, Hyundai –15.32,2. –. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m Jaettava sarja: 1) Oilsheik/Seppo Markkula 16,9a (1,78), 2) Catahecassa Zest 16,9a (17,78).3) Newyorker Li 17,1a (34,12).4) Hazelhen Hemera 17,3a (11,17). TULOSPÖRSSI Uimarit saamassa liikkumavaraa Tokion olympianäyttöihin UINTI Maajoukkueuimarien olympianäyttökisat siirtyvät keväältä kesäkuulle koronaviruspandemian takia. lähtö, lv 2100 m: 1) One Memphis*/Virpi Kuossari m1,16,3 (125,05), 2) Social Network* m1,16,4 (14,24).3) After Knight m1,18,0 (30,41).4) Sundsvik Marameo m1,18,8 (23,44). Jarrut hajosivat ja kolme viimeistä pätkää tulimme kolmella jarrulla, Suninen summasi. Helmikuinen Ruotsin ralli typistyi vain yhdeksän erikoiskokeen mittaiseksi huonojen sääolojen vuoksi
Kausi 3, 10/10. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Teknisiä ongelmia, osa 1/2. 00.10 Top Gear. 07.30 Vilkki Ankka (S). 20.30 Fleabag (12). Jakso 14/24. Kausi 13, 1/12. Kausi 9. +12 +15 +13 +8 +18 +12 +14 +17 +20 +26 +5 +17 +9 +16 +11 +17 +5 +9 +7 +12 18.3. 02.20–03.37 Fort Boyard Suomi. 18.00 BUU-klubben. Jakso 3727: Linda on uhan alainen. 17.00 Remonttipiiskuri. (U) 14.45–15.35 Sohvaperunat. Jakso 6/13. 11/12. Kausi 2, 4/8. 3,3 mm Inari Kylmin 16.3. Kausi 1. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 16.3. 14.55 MasterChef Australia. 03.00–04.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 1. Kausi 3, 7/12. 16.00 Myytinmurtajat. Kausi 1, 3/8. 20.30 Spotlight : Kiinan valtio kampuksella. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. Kausi 1. 09.30 Puoli seitsemän. 10.30 Kakarat (12). 19.00 Historia: Otsonikerrosta paikkaamassa. Kausi 12. MAANANTAINA 16. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 22.00 Kymmenen uutiset. 6/6. 15.00 Kaappaus keittiössä. 15.40 Syke (12). 23.50–00.20 Rouva varapresidentti (7). Kausi 3, 7/12. 19.30 Salatut elämät (7). 5/19. Kausi 3, osa 224. Kausi 1. +6 +6 +2 +4 -3 +6 +2 +6 +6 +5 +5 -3 +4 -4 -5 +4 +1 +4 +6 +0 Ateena +10 Alicante +16 Bryssel +13 Kööpenhamina +8 Las Palmas +19 Lontoo +11 Madrid +8 Malaga +16 Mallorca +20 Miami +26 Moskova +5 Nizza +16 Oslo +6 Pariisi +13 Rodos +17 Rooma +16 Tallinna +4 Tokio +11 Tukholma +6 Wien +11 17.3. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 16.58 Uutiset. Pääosissa Ralph Fiennes, Danny Huston, Bill Nighy ja Pete Postlethwaite. 22.00 Wisting (16). 08.45–08.50 Pikku perunat (S). 09.00 Mitä lapsesi tekisi. 13.20 Mitä tänään syötäisiin. 10.55 Pisara. 6.38 Miten koronavirus etenee Suomessa. 18.30 Elämän tarkoitus. 06.50 LEGO City Adventures (7). 00.30 Kotoisa. 11.00 Daniel Olin. 07.44 Ryhmä Hau (S). 02.00 Poliisit 2019 (7). 13.15 Kulutustavaratarkastajat. 22.05 Poliisit 2020 (7). 21.00 ELOKUVA Focus (12). 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. Kausi 5. Kausi 1. 09.00 Saltön (7). 10.05 Kotoisa. 03.15–04.10 Salvation (12). 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. 13.55 Ice Town – Elämää äärirajoilla. 2/9. 20.00 Simpsonit uusi kausi (7). 11.30–11.54 Öljysäätiö (7). 07.55 LEGO Ninjago (7). 12/30. 21.00 Efter Nio. 23.00 Stand Up! (S). Kausi 30, 9/43. 09.35 Emmerdale (7). oli vuonna 1966 -38,3 °C Kuusamo Lämpimin 16.3. Kausi 1, osa 6/8. 08.35 Unna Junná. Kausi 3. 12.00 Tienraivaajat : Leymah Gbowee (7). 10.00– 11.00 Lemmen viemää (7). Kausi 1. 08.10 Kesäleiri (7). 18.25 Emmerdale (12). Onnea, Ilkka! 06.53 Hirviökoulu (S). Jakso 7/18. 08.35 Bakugan: Battle Planet (7). 09.00 Faija hoitaa (S). (U). 12.05– 14.43 Yle Live: Grammy Awards 2020. 14.00 Love Island UK (S). 12.00–17.00 YLE TEEMA. 19.25 Tulosruutu. 07.27 Heimo ja Hemmo (S). 08.00 Uutisaamu. 07.16 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 10.00 Unelmakoti. Kausi 6, 7/10. Kausi 1. +13 +17 +14 +8 +19 +11 +15 +19 +19 +26 +10 +19 +9 +17 +12 +19 +6 +17 +7 +16 Keskiviikko +7 5 Torstai +5 6 Perjantai +2 5 Lauantai +2 4 Sunnuntai +4 3 Jokioinen eilen klo 14 +4 °C 9 Lämpimintä eilen klo 14 +5,5 °C Heinola Sateisinta 14.3. 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). Kausi 1, 1/10. 9/9. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 13.15 MTV3:n tähdet Musiikkivideo: Perhe. (U) 20.00 Rattikärpäset. Kausi 2, 6/6. Jakso 17/20. 12.30 Salatut elämät (12). 21.00 21.00 Hotel Swan Helsinki. Kausi 30, 9/43. 01.25 Julkkis Pomo piilossa. Jakso 3726. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 19.00 Frendit (S). 09.00 Casualty (12). 07.30 LEGO Jurassic World: Isla Nublarin legenda (7). 08.10 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. MAALISKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 21.00 21.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. Kausi 2. UUSI SARJA ALKAA! 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi 7 (12). +8 +8 +5 +6 +2 +6 +5 +8 +8 +6 +7 +3 +6 +3 +1 +6 +7 +7 +7 +6 19.3. (Suomi 1957) 14.35 Ikimuistoinen: Siiri Angerkoski. 21.00 21.00 ELOKUVA Uskollinen puutarhuri (12). Kausi 3. 18.00 Viiden jälkeen. Kausi 1. 22.50 Oddasat. 07.45 Paavo Pesusieni (S). Kausi 2, 3/13. Kausi 11. Kausi 6, 6/10. Anna Puun englantilainen puutarha. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). 20.00 MOT: Perussuomalainen Kiinailmiö. 16.00 Milanon naisten paratiisi. 10.59 Kaappaus keittiössä. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 3/10. 19.00 Ilmastohaaste. 16.25 Onnenarpa. 19.30 Motherland – äitien sota (7). 12.00 Emmerdale (7). 01.00 The Wall Suomi. +4 +3 +1 +2 -1 +3 +1 +4 +4 +5 +3 -0 +3 -1 -2 +3 +4 +3 +5 +3 18.3. 22.00 Paratiisi (12). 13.15–14.30 ELOKUVA Fennada-klassikko: Pää pystyyn Helena. Vieraana hurjassa uransa nousukiidossa oleva Emmapalkittu laulaja ja räppäri Jesse Markin. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 20.00 Maajussille morsian esittelyjakso. 20.00 Huvila & Huussi. oli vuonna 2015 +12,4 °C Kaarina. doc: Huippurikkaat bilettäjät. Jakso 9/10. Jakso 11/40. lissa. 08.30 Angry Birds Piggy Tales (S). 18.00 Simpsonit (S). 08.50 Ötökät! (S). Kausi 1, 10/10. 22.25 Tulosruutu. 10.00 Rempalla kaupaksi. Uunipasta 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 22.35 Bullets (12). 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 08.22 Belle ja Sebastian (7). 06.25 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy (S). (U) 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. 17.25 Uutiset. (U). 19.30 Frendit (S). (U) 11.40 Deitti (12). 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. +13 +18 +15 +10 +18 +14 +17 +20 +20 +26 +6 +18 +7 +17 +13 +18 +7 +15 +8 +16 19.3. 10/10. Kausi 13, 3/18. 7.44 Jälkihiki. 6, 6/10. 2/8. (U) 12.30 Murdochin murhamysteerit (12). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 08.10 Nuori Robin Hood (S). 5/10. 4/10. Kausi 11. 21.00 21.00 A-studio. Jakso 1/10. Kausi 1. 19.55–20.22 Närbild. 18.30 The Voice of Finland. 10/10. 23.10 Sub. 01.15 Tilt Esports. Kausi 5, 18/24. 11.10 Alina idässä. 19.00–19.24 Muumilaakso (7). 23.05 Playing House (S). Jakso 50/61. Jakso 11/20. 06.25 Uutisaamu. Uunipasta. 8/20. 22.45–23.43 Skavlan. Kausi 13, 4/18. Jakso 24/35. 2/6. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 17.10–17.55 Murdochin murhamysteerit (12). 00.00 Lapsi tuntemattoman kanssa. 19.20 Päivän sää. Kausi 1. Kausi 3, osa 224. Strömsön talviuimari aiheuttaa kotisohvilla kylmiä ja kuumia väristyksiä kuten myös Ex on the Beach Suomi. 16.43 21 kuvaa: Marjatta Tapiola. Kausi 3, 7/8. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Jakso 1/26. Kausi 9. Jakso 1/50. 17.55 Uutiset. (U) 16.30 Uusi päivä (S). 17.00 Näin Norjassa. 8.50 Suomalaisten kokemuksia seksuaalisesta väkivallasta. Kausi 14, 25/26. 17.15 Ambulanssi apuun!. 15.00 Amazing Race. 17.00–23.43 YLE FEM. 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 15.30 Ylen aamun parhaat. 08.09 Galaxi. Osa 1/7. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.25–13.10 Veljekset Price ruokamatkalla Pohjoismaissa. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +3 +3 +4 +4 +4 +3 +3 +4 +3 +3 5 6 5 6 7 6 -5 -1 +0 +2 +3 +3 +6 -4 -1 -1 +2 +3 +3 +4 8 9 10 11 11 16 11 12 12 7 tänään tänään Helsinki +6 Hämeenlinna +3 Joensuu +2 Jyväskylä +2 Kemi -1 Kotka +4 Kuopio +2 Lahti +3 Lappeenranta +3 Maarianhamina +4 Mikkeli +4 Oulu -1 Pori +4 Rovaniemi -2 Salla -3 Savonlinna +2 Seinäjoki +3 Tampere +3 Turku +6 Vaasa +3 17.3. 06.25 Ylen aamu. Kausi 1. 18.10 Casualty (12). 16.00 Salatut elämät (12). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 14.00 Suuri Journalistipalkinto -gaala. 1/10. Kausi 1. 17.00 17.30 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi. (U). Jakso 5/8. Jakso 15/26. 7.12 Koronan vaikutukset Euroopan talouteen. Kausi 3. 14.55 Me elokuvantekijät: Pamela Tola. (U) MTV3 06.15 Aamusää. (Iso-Britannia 2005). 15.55 Arto Nyberg. UUSI KAUSI ALKAA! 20.58 Keno ja Synttärit. 13.55 Huvila & Huussi. 13.30 Simpsonit (7). Kausi 1, 3/8. Kausi 1, 1/7. 08.35 Viidakon veijarit (S). 17.30 Viiden jälkeen. 12.00 Ostoskanava Tvins.com. 01.20 Amazing Race. 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 23.25 Häkkilinnun paluu (12). 20.30 Neljän tähden illallinen. 18.30 Simpsonit (7). 18.00 marjuttuulikki: Muovi. 02.20 Salvation (12). Vieraana neuvostoaikaisesta lapsuudestaan elokuvan tehnyt Lauri Randla, mentalisti Jose Ahonen ja Ison-Britannian suurlähettiläs Tom Dodd. 16.53 Tienraivaajat : Phulan Devi (7). 10.00 Sydämen asialla. 23.35 NCIS: New Orleans. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 1. 11.00 Dokumenttiprojekti: Olen jossain. Perjantai. 18.30 Puoli seitsemän. 07.05 Disney esittää: Ducktales (7). 09.30 Mutsi (S). SUB 06.30 Chuggington (S). 22.20 Päivän sää. Kausi 2. (U) 12.00 Muisti. 13.00 Simpsonit (7). Kausi 5. YLE TEEMA & FEM 09.00–11.54 YLE FEM. 23.05 Prisma: Koira ja ihminen. 1/10. 07.00 Uutisaamu. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 10.00 Uusi päivä. 13.00 MTV Uutiset Live: koronatilanne juuri nyt
AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 10.00 Yle Uutiset. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.55 Pieni pariskunta. JIM 09.00 Uusi elämä etelässä. 06.50 Kiinteistöveljekset. 16.13 Alueradio. 9.10 Sää. Virsi alkaa sanoin ’’Joka aamu on armo uus’’. Anonyymi 1600-luvulta: Canaries soittimille (Fires of Love). 22.00 AVA rikosputki: C.S.I. 08.50 Pieni pariskunta. 11.00 Leijonan luola USA. 23.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 16.55 Tulossa: Farmi Suomi. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 21.00 TV7 Israel News. Juhani Haapasalo urut. 17.35 Tiedotteita. 00.00 Simpsonit (7). 0.00 Hallikainen (U). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 07.20 Lottovoittajan unelmakoti. 13.00 112 Hätäkeskus. 10.00 Upeat minikodit. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 15.30 Jerusalem studio. 00.05 Wheeler Dealers. 15.40 Järjestelmänmurtajat. 14.50 Fitnesspäiväkirja 2020. 21.55 Christina-lehden luontokuvat. 00.35 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 21.12 Puheen Ilta. 21.00 CSI: Miami (12). 18.30 HerA. Psallamus-kuoro, joht. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.59 Puheen Aamu. 14.00 Yle Uutiset. 21.36 Päivän sana (U). 7.30 Ykkösaamu. 04.35–05.39 Sisarvaimot (S). 12.30 Politiikkaradio. 7.15 Herätys!. 10.02 Radio Suomen Päivä. 12.00 Miehen puolikkaat. 21.00 Autojen ensiapu. 09.55 Tulossa: Farmi Suomi. 16.10 Amerikan rajavartijat. 7.53 Alueradio. 6.59 Hyvää huomenta. 21.00 Mestarien maa. 18.00 Laulun voima -yhteislaulukonsertti Rovaniemellä. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 00.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 21.00 Paluu parikymppiseksi. 15.02 Kysy mitä vaan. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 12.20 Jamien pikaherkut. 21.15 Kaksi naapuria. 7.50 Radiohartaus. 18.00 Kansan kesken. 19.30 Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertti. 19.05 Radio Suomen Ilta. 15.55 Gold Rush: Parkerin kultareitti. FOX 06.00 Villeimmät videot (12). 19.00 Simpsonit (7). 01.05 Paratiisihotelli USA (S). 11.55 90 päivää morsiamena. Sarjassa äidit maskeerataan ja puetaan tyttärien avulla takaisin 21-vuotiaiksi sekä opetetaan nuorten aikuisten tavoille. 23.10 Yöklassinen. 23.05 Neljät häät Amerikassa. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 20.30 Akuutti. 17.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 22.30 Ultimate Rush. 01.35 Murhaajan profiili: Peter Lundin. 23.00 Family Guy (12). 10.45 Family Guy (12). 7.00 Yle Uutiset ja sää. 16.40 Armon kalliolla. 10.00 Suolana ja valona. 21.00 Rillit huurussa (S). 19.00 Arkisto: Marco Bjurström. 17.05 Tiedotteita. Psallamus-kuoro, joht. 12.00 Huippulastin metsästäjät. 10.05 Ajan Fakta. 22.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 21.00 Maajussille morsian esittelyjakso. 04.05 Sisarvaimot. 04.05 Museoiden mysteerit. 15.00 Numb3rs (12). 17.00 Uskon ilta. 08.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.00 Asema 19 (12). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 16.00 Remonttipari. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 1.55 Yöradio. 01.40–02.30 Madventures III (16). 15.02 Alueradio. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 6.36 Päivän sana. 00.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 19.15 Iltahartaus. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava. 8.10 Urheiluradio. 21.00 Greyn anatomia (7). Ilmo Riihimäki. 08.15 Aivopelit. 02.40 Murhaajan profiili: Peter Lundin. 8.45 Päivän blogi. Cyber (12). 21.30 Vammaiskultti. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Poliisit – kotihälytys (7). 6.05 Alueradio. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 10.50 Kullan sukeltajat. 7.15 Aamuhartaus. 20.00 Wheeler Dealers. 17.55 Laula kanssani -karaoke. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 12.00 YleX Etusivu. 14.01 TV Shop. 16.00 Yle Uutiset. 15.05 Talent USA. 14.30 Amerikan rajavartijat. 22.00 The Walking Dead. 18.00 Täydelliset naiset (S). 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.00 Sanoja säveliä. 02.00 People Magazine Investigates (12). 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 15.00 Yle Uutiset. 10.30 Upeat minikodit. 23.00 Tulossa: Temptation Island Suomi 7 (12). 17.13 Alueradio. 19.25 Radioteatteri esittää: Lähtökäsky, Röölän laulu, osa 3. 08.00 Hetki hyvinvoinnille. 00.05 Sinkkuillallinen. 8.10 Ykkösaamu. 17.13 Päivä tunnissa. 13.15 Ajankohtaista taivaasta. 14.20 Turkin salatut aarteet. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 7.50 Merisää. HERO 09.50 House Rules Australia. 21.00 ELOKUVA War Pigs (16). Patrick’s Dayn kunniaksi. 17.00 Rakas, ostin meille kodin. 18.00 Gold Rush. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Nuoret äidit. 7.10 Urheiluradio. 00.25 Simpsonit (7). 14.00 Eläinsairaala (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 09.50 Morgan Freeman: Monet jumalat. 7.25 Musiikkihetki. 16.00 Lemmen viemää (12). 19.00 Koko Britannia leipoo. 19.02 Urheiluradio. 22.55 Uutiset. 05.20–05.52 Asunnon metsästäjät maailmalla. 00.30 Huippulastin metsästäjät. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 02.35 Science of Stupid. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Simpsonit (7). 01.45 Ihmeelliset superautot. MOT: Perussuomalainen Kiina-ilmiö, Yle TV1 klo 20.00. 18.00 Lomakoteja miljonääreille. 15.00 90 päivää morsiamena. 16.00 Miehen puolikkaat. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. RADIO DEI 5.30 Raamattu (U). 19.00 SOS Gotlanti (7). 0.00 Arkisto: Miehen elämää. 22.05 Maistissa maailmalla. 01.00 Madventures III (16). 17.00 Simpsonit (7). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Sinkkuillallinen. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. KUVA: Jyrki Ojala YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 3.00 Yle Uutiset. 11.00 Sanaa naisilta. 10.33 Radio Suomen Päivä. 23.00 Yle Uutiset. 18.00 Autojen ensiapu. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.00 Wheeler Dealers. 20.30 ElA. 12.50 Lätkä Love: Missä he ovat nyt?. 02.05 Pieni suuri perhe. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 23.02 Yöradio. 01.05 American Chopper. 20.00 Yle Uutiset. 23.00–23.30 Lukutoukat. 12.55 TV Shop. 10.55 Myytinräjäyttäjät (7). 13.30 Panttilainaamon autospesialistit. 16.10 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 15.00 Napakymppi. 19.00 Jumalan lA. 17.00 Neljät häät Amerikassa. 06.45 Lottovoittajan unelmakoti. 08.45 Ihmeelliset eläimet. 14.30 Sinua varten. 13.10 Heikoin lenkki. 21.55 Radio Suomen Ilta. 12.30 Huippulastin metsästäjät. 12.00 Haastattelussa. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 11.10 Family Guy (12). 7.03 Raamattuavain. 11.35 Miehen puolikkaat. 17.05 Lentoturmatutkinta. 10.30 Konsertti: Passione. 13.00 Yle Uutiset. 08.25 Nuoret äidit. 21.00 Murhaaja kotonani. 10.40 Elä vapaana tai kuole. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.55 Yksin kotona Suomi (S). 12.50 Päivän blogi. 20.00 Lentoturmatutkinta. 13.00 Oma koti kullan kallis. 16.00 Pikkusisko. 7.10 Hartaita säveliä. 17.00 Kadonneet (7). 09.00 Uskomattomat koneet. 13.50 Tuurin kyläkauppias. 22.00 Sisu Diaries. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 13.02 Vammaiskultti. 00.50 The Passage. 17.30 Uutiset. 20.00 Miikka Koivisto. 01.00 Oikeuden puolustaja. 17.00 Jerusalem studio. 10.15 Tarinoita toivosta. 04.30 Huumebisnes Oy. 18.00 Arman Pohjantähden alla (7). 03.00 Brittien Huippumalli haussa. 10.30 Raamattu. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 17.10 Urheiluradio. 14.02 Alueradio. 14.00 Viaton viisikymmenluku: Alla venäläisen kuun. 17.30 Huippulastin metsästäjät. 22.00 Passion for Jesus. Hartauden musiikkina virsi 547. 16.02 Riittävän hyvä elämä. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 13.00 Klassista kahteen. 09.00 Bom apetite!. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Kullan sukeltajat. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.45 Löytöretki tuntemattomaan. 15.25 Haapasalo goes lomalle. 8.13 Alueradio. 15.00 Efesolaiskirje. 23.00 Iltahartaus. 08.40 Aivopelit. 17.00 Wheeler Dealers. 15.00 Tulossa: Rikkaat ja rahattomat. 08.30 Folke Westin parhaat. 01.05 Tohtori jalkapaise. 21.17 Päivä tunnissa. 01.45 9-1-1: Lone Star. 0.00 Yöradio. 05.15–05.59 Muinaiset salaiset kansiot. 17.00 Yle Uutiset. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 12.55 Radio Suomen Päivä. 12.30 Suolapala. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 13.00 Julistakaa. 9.05 Urheiluradio. 02.40 Proven Innocent. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 08.40 Armon kalliolla. 14.00 Meidän tarina. 15.00 Yle Uutiset. 11.50 Alastomat selviytyjät. 07.20 Say Yes To The Dress: Britannia. Projektikoordinaattori Jarkko Vähäsarja, Vantaa. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 17.55 Viikon luontoääni: merikotka. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 21.00 Yle Uutiset. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). 03.05 Ghost Adventures. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 17.05 Radiohartaus. 11.33 Radio Suomen Päivä. 11.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 14.02 Juuso Pekkinen. 09.30 Upeat minikodit. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 21.30 Fillaripäiväkirja. 10.50 Kiinteistöveljekset. 07.30 Simpsonit (12). 16.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 00.00 Apua, mikä tauti! (12). 04.55 CSI: Miami (16). 07.50 Single Parents. 12.13 Päiväntasaaja. 00.50 Autojen ensiapu. 15.00 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 19.30 Simpsonit (7). 17.15 Raamattuavain (U). 13.00 Panttilainaamon autospesialistit. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 06.45 Say Yes To The Dress: Britannia. 9.05 Muistojen bulevardi. 13.00 Yle Uutiset. 07.35 Running Wild With Bear Grylls. 10.20 Simpsonit (7). MAANANTAINA 16. Knüpfer: O benignissime Jesu (Weser-Renaissance Bremen/Manfred Cordes).6.56 Päivän mietelause. Virsi alkaa sanoin ’’Joka aamu on armo uus’’. 16.10 Urheiluradio. 10.02 Akti. 21.45 Signaali sydA. 19.00 Tuttu Tyylitaiturina by Metti Forssell. 12.25 Mad Cook Show (S). 09.55 Simpsonit (7). 20.50 Radio Suomen Ilta. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Valtiatar (12). 05.00–05.59 Hotellit kuntoon. 02.05 Ghost Adventures. 12.13 Radio Suomen Päivä. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Minna Pyykkö. 00.00 Rikotusta eheA. 11.30 Hannu GrAnroos – Sananlastuja. 18.30 Simpsonit (7). 03.25 Onnenpyörä. FRII 06.15 Lottovoittajan unelmakoti. 16.10 Urheiluradio. 02.25 Sadan tonnin talot. 0.00 Yle Uutiset. 14.50 Musiikkia parrasvaloista. Projektikoordinaattori Jarkko Vähäsarja, Vantaa. 03.45 Rajasota. 11.25 Upeat minikodit. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 06.50 Vankilassa ulkomailla. 10.00 Rempalla kaupaksi. 11.15 Sanan ja runon tuoksua. Hartauden musiikkina virsi 547. 14.00 Australian rajalla. 09.00 Summerfest. 16.10 Faunin iltapäivä. KUTONEN 06.00 Mahtavat miesluolat. 09.20 TV Shop. Juhani Haapasalo urut. 12.55 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 15.15 Järjestelmänmurtajat. 03.05 Pieni suuri perhe. 20.00 Kimpassa. 17.30 Elämän syke. 16.30 Simpsonit (7). 22.05 Horisontti: Onko kuluttamisesta tullut uusi uskontomme?. 1.00 Riittävän hyvä elämä (U). 12.00 Neljät häät Amerikassa. 06.50 Museoiden mysteerit. 6.25 Aamusoitto. 17.10 Urheiluradio. 18.00 Australian rajalla. 09.50 Vieraita avaruudesta. 22.00 Ihmeelliset superautot. 15.00 Yle Uutiset. Ilmo Riihimäki. 18.00 Family Guy (12). 14.15 Hallikainen (U). 6.05 Politiikkaradio. 16.00 Brittien Huippumalli haussa. 23.05 48 tuntia rikoksesta (12). 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 03.30 CSI: Miami (16). 11.00 Välilevyjä. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 13.10 Veisaten Herralle. 09.50 Pieni pariskunta. 15.25 Raamattu. 21.00 Tohtori jalkapaise. 14.30 Eläinsairaala (S). 17.30 Family Guy (12). 09.30–10.00 Kiken kanssa kuntoon. 22.15 ELOKUVA Hitch – lemmentohtori (S). 20.00 Hurjia perinnejuhlia maailmalta. 11.30 Fillaripäiväkirja. ALFATV 07.00 Vanhanen. 20.30 Moderni perhe. 17.55 Tulossa: Huvila & Huussi. 20.10 Keinuva talo: Vihreän saaren musiikki soi St. 01.30 Villa Hintikka. 14.55 Alaska: Viimeinen rintama. 18.08 Urheiluhullut. 16.35 Amerikan rajavartijat. 13.00 Sinkkuillallinen. 09.00 Kymppitonni. 17.00 Uutiset. 18.30 Australian rajalla. 2.30 Leipää ja kalaa (U). 21.02 Urheiluradio. 17.00 Kalliovuorten eläinlääkäri. Kokoomuksen kunnallispoliitikko Jenni Chen toimii varapuheenjohtajana yhdistyksessä, jolla on kytkös Kiinan kommunistisen puolueen mielipidevaikuttamiseen erikoistuneeseen Yhteisrintaman Työvirastoon. 14.00 Yle Uutiset. 12.55 Tulossa: Farmi Suomi. 06.25 Mahtavat miesluolat. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Miia Krause. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 20.00 Masked Singer Suomi. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (U). 07.50 Kadonneet (7). 04.20 Pernilla Wahlgrenin maailma. 17.00 Huippulastin metsästäjät. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 14.00 KA. 15.02 Kulttuuriykkönen. 20.02 Sää. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Pallon ympäri (7). 23.00 Yliluonnollista. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Paluu parikymppiseksi, TV5 klo 21.00. 05.35–05.59 Villeimmät videot (12). 17.55 Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 07.50 Pieni pariskunta. 21.30 Rillit huurussa (S). 08.10 Lapin poliisit. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 6.15 Aamuhartaus. 11.00 Remppa vai muutto. 18.55 Radio Suomen Ilta. 7.13 Alueradio. 18.02 Radio Suomen Ilta. 7.29 Hyvää huomenta. 22.30 Marttyyrien A. 11.40 Asuntokaupat sokkona (S). 23.55 Rajasota. 9.00 Yle Uutiset. 20.00 Extremepäiväkirjat. 17.10 Euroopan valot. 19.00 Alaskan rajamailla. 10.20 Hilja Aaltonen – Ota kA. 00.00 Huippulastin metsästäjät. 21.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 23.00 Tulossa: Farmi Suomi. 12.00 Yle Uutiset. 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. 23.00 Gold Rush. 10.55 Pieni pariskunta. 01.00 Jerusalem studio. 09.00 Upeat minikodit. 13.00 90 päivää morsiamena. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tabu. 20.00 Tohtori Paise. 10.55 Ensitreffit alttarilla Australia. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 20.00 Moderni perhe. 12.30 Studiosavo. 13.55 90 päivää morsiamena: Chantelin perhe. 20.55 Tulossa: Temptation Island Suomi 7 (12). 20.00 Jone ja tähdet. 23.30 Family Guy (12). 19.30 Lukutoukat. 15.15 Päivän porilainen. 22.00 Tohtori jalkapaise. 22.05 Urheiluradio. 9.00 Yle Uutiset. MAALISKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannia. 18.00 Lelulaatikko. 23.00 Toivekonsertti (U). 23.55 Poliisien matkassa. 10.10 Hallikainen. 2.00 Yle Uutiset. 14.00 Toivon päivä. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Onnenpyörä. 15.55 Alastomat selviytyjät. 15.00 Grand Designs Australia. 15.55 Yle News. 15.25 Fitnesspäiväkirja 2020. 18.02 Alusta alkaen. 5.50 Merisää. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 11.55 Kullan sukeltajat. 10.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.00 Leijonan luola USA. 09.15 Ihmeelliset eläimet. 22.30 Juuso Pekkinen. 11.00 Keskipäivän tasaus. 21.50 Merisää. 07.05 Simpsonit (7). 22.55 Tulossa: Temptation Island Suomi 7 (12). 22.55 Hengenvaarallinen rakkaus. 13.45 Rohkaisua Raamatusta – Matti Vuolanne. 03.00 Lentoturmatutkinta. 21.00 Sydänjuurilla: Lappi soi myös kansanmusiikkia – haitaripelimanneja, Lassin Leevin lauluja ja kaamostangoa. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 02.00 Pelastushelikopteri (7) TV5 06.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 20.03 Radio Suomen Ilta. 11.00 Upeat minikodit. 9.11 Alueradio. 20.35 Leipää ja kalaa. 12.10 Hävittäjät idästä ja lännestä. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 02.00 Paratiisihotelli USA (7). UUSI SARJA! Kausi 1, osa 1. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (U). 21.40 Uskon askeleita. 5.00 Yle Uutiset ja sää. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (U).. 14.00 Amerikan rajavartijat. 6.05 Hartaita säveliä. 19.55 Uutiset. 18.00 Tuurin kyläkauppias. 18.00 Yle Uutiset. 17.25 Tarinoita toivosta (U). 14.40 Grillit huurussa (S). 23.00 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). 04.10 CSI: Miami (16). 6.35 Aktia aamuun
En jaksanut mitään turhanpäiväistä lätinää. • Varmuutta verkkoon -tilaisuus OP Lounaismaan Forssan konttorilla peruttu. MAALISKUUTA 2020 Ajassa Ilkka Huomenna: Kerttu, Kerttuli Aurinko nousee Forssassa klo 6.38 ja laskee klo 18.31. Tea oli jo perumassa osallistumista, mutta Vesa puhui hänet ympäri. Kyllä voi. Hääpäivä 22. Ohjelmassa saattaa vilahtaa myös forssalaisia yrityksiä tatuointistudiosta kultasepänliikkeeseen. MAANANTAI 16. –?Kun näimme telkkarista mainoksen Unelmahäistä, katsoimme toisiamme ja rupesimme nauramaan. Parin hääjuhlaa vietettiin ruotsinlaivalla. Sen ideoivat Sari Könnömäki, Riku Myrttinen, Jenny Schulz ja Tenho Talvensaari. • Humppilan maaja kotitalousnaisten kevätkokous osoitteessa Asematie 3, klo 19. Freggies on puolestaan ratkaisu pakastevihannesten annosteluun. FL. Pimeä päättyy klo 5.56 ja alkaa klo 19.14. –. Tulevaisuuden biohajoavan aromipakkauksen taustalta löytyvät Jussi Eskonen, Satu Hautamäki, Marika Heljoranta, Sinna Lavikainen, Janne Ramstadius ja Niina Väistö. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 16. Jaakkoloiden hääjuhlaa vietettiin Turun ja Tukholman välillä liikennöivällä Viking Gracella. helmikuuta ei tehnyt poikkeusta: vettä satoi saavista kaataen aamuyhdeksästä lähtien. –?Ei se pystynyt irrottamaan katsettaan minusta, Tea virnuilee. Pari vihittiin Tean solmiman makramee-seinävaatteen edessä, ja Katja Karisukki lauloi kynttilöiden luodessa vintille tunnelmaa. He ruokailivat buffetissa, tanssivat hääbiisin Antti Ketosen tahtiin ja pääsivät kapteenin kanssa komentosillalle. Hevostallin ylisillä pidetty maalaisromanttinen vihkitilaisuus oli silti lämminhenkinen. Pari odottaa jännityksellä, repivätkö iltapäivälehdet heistä otsikoita. Kesällä jakso näytetään TV5-kanavalla. –?Hyvää materiaalia on kuulemma niin paljon, ettei siitä olisi haluttu nipistää mitään pois. KUVAUSRYHMÄ kuvasi Jaakkoloita lokakuusta lähtien 50 tuntia. –?Toivomme näkyvän, että Forssa on hyvä paikka elää, asua ja olla. Hän heitti Vesalle, että tarjoa hyllyjä vastaan joskus kahvit. –?Silloin testasin, voiko miehelle viedä tulppaaneja. JAAKKOLOIDEN häät nähdään Unelmahäiden kolmannen kauden viimeisessä jaksossa, joka tulee tänään maanantaina suoratoistopalvelu Dplayhin. Se vaikutti omiin fiiliksiini. –?Kaikki tuttumme tietävät, että tykkäämme käydä laivalla, Tea taustoittaa. VIHKIMISEN JÄLKEEN lähes kaikki noin 60 vierasta hyppäsivät bussiin, joka kyyditsi väen myrskyisään Turun satamaan. Saa nähdä, kenen kannalta jakso on hauska, Tea naurahtaa. Freggiesin toimintaperiaate perustuu siihen, että asiakas voi valita haluamansa pakastekasvikset ja niiden määrän laitteesta. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Tea ja Vesa Jaakkolan vihkitilaisuudessa palattiin sinne, mistä kaikki alkoi. MAALISKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään KOKOUKSIA • SPR:n Jokioisten osaston kevätkokous Jokioisten Tietotalolla, Humppilantie 9, klo 18.30. Tapaus sai Tean tolaltaan ja pisti elämänarvot järjestykseen. • Sotahistorian ilta Forssan kirjastossa peruttu. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Hyvää materiaalia on kuulemma niin paljon, ettei siitä olisi haluttu nipistää mitään pois. Kun Vesa tuli hakemaan Jokiosilla sijaitsevalta hevostallilta hyllylevyjä, niitä saapasteli antamaan rempseä Tea vanhassa resuisessa ambulanssitakissaan. Tea myöntää olleensa hääjärjestelyissä pomottavampi osapuoli, joten voi näyttää siltä, että Vesa on tossun alla. FORSSALAISTEN erikoisesti alkanut rakkaustarina sykähdytti myös Unelmahäät-sarjan tuottajaa, joka pyysi parin mukaan ohjelmaan oitis saatuaan heidän hakemuksensa. –?Vieraat ovat jo suunnitelleet, että mennään toistekin porukalla laivalle, Tea kertoo. Unelmahääpari oli huomioitu laivalla myös omalla drinkillä ja ruusuin koristellulla sviitillä. Häitään Jaakkolat kuvaavat aivan mahtaviksi. Saa nähdä, kenen kannalta jakso on hauska.” TEA JAAKKOLA Morsian Freggiesillä ja biohajoavalla aromipakkauksella kunniaa Hamkin bioja elintarviketekniikan opiskelijat saivat kaksi kunniamainintaa vastuullisuuskilpailussa. Kaupungilla ihmiset Forssalainen unelmahääpari rakastui roskalavalla Tea ja Vesa Jaakkola vihittiin Tean solmiman makramee-seinävaatteen edessä hevostallin ylisillä Jokioisilla. Haimme mukaan ihan piruuttaan. Kiti Salonen Jokioinen, Forssa Tea, 43, ja Vesa Jaakkolan, 40, rakkaus roihahti Facebookin roskalavaryhmässä. Vesa ei aikaillut vaan kutsui Tean puolen tunnin kuluttua kotiinsa. PacTec, FoodTec & PlastExpo Nordic 2020:n järjestämässä kilpailussa etsittiin uusia tuotteita, palveluita tai tuotantomenetelmiä, jotka edistävät alan vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. HAASTATTELUPÄIVÄNÄ Jaakkolat eivät olleet vielä itse nähneet valmista jaksoa. –?Oli yksiselitteistä, että pidämme vihkimisen täällä, missä olemme tavanneetkin, Vesa kertoo. Tunnelmat häävalmisteluista ja häistä taltioituivat Unelmahäättv-sarjaan. Kuvausten aikaan sattui myös ikävä välikohtaus, kun ensihoitajana työskentelevää Teaa uhattiin töissä rambopuukolla. Jaakkoloita hieman harmittaa, että tieto heidän osallistumisestaan ohjelmaan tuli julki jo joulukuussa. Harmi vaan, että kuvauksissa oli usein huono keli. –?Siitä tulikin sitten isompi juttu kuin pitikään, vaikka me olemme ihan tavallisia pulliaisia. KOKOUKSIA • Humppilan kunnanvaltuuston kokous kunnanvirastossa klo 18.30. Kuvaajat kulkivat mukana kotona, Tean työpaikalla ja sukeltajaksi opiskelevan Vesan oppilaitoksessa
Pääkaupunkiseudun suo situt luontokohteet kuten esimerkiksi Nuuksion Haukkalampi ja Kirkkonum men Meikon alue ruuhkaantuivat vii konloppuna pahoin. Häävieraat suhtautuivat ku vauksiin pääosin hyvin, ja Jaak kolatkin unohtivat kamerat pian alkujännityksen jälkeen. PÄIVÄN SANA joku mäntti maksoi 16 miljoonaa warholin maalauksesta, jossa oli purkkikeittoa ! naurettavaa! olisin voinut tajuta jos siinä olisi ollut purkki koiranruokaa.... FL. Parin hääjuhlaa vietettiin ruotsinlaivalla. –?Tässä kohtaa ohjelmaan mu kaan lähteminen ei kaduta, mutta katsotaan uudestaan sitten, kun jakso tulee ulos, Tea sanoo. MAALISKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Sopivia luontokohteita voi etsiä esimerkiksi luontoon.fi verkko palvelusta. KUVA: Lassi Puhtimäki onnittelivat heitä naimisiinme nosta, vaikka häihin oli vielä pari kuukautta aikaa. Joh. Tunnelmat häävalmisteluista ja häistä taltioituivat Unelmahäättv-sarjaan. Metsähallitus muistuttaa, että luon toilu on turvallinen tapa huolehtia ter veydestään, mutta senkin osalta kan nattaa välttää ihmisjoukkoja. Heidän unelmahäänsä olisivat näyttäneet samalta ilman ku vauksiakin. Saija Pennanen Metsähallitus toivoo, että ihmiset lähti sivät luontoon, mutta välttäisivät mah dollisuuksien mukaan suosituimpia ul koilupaikkoja. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 16. 12: 42 Tea ja Vesa Jaakkola vihittiin Tean solmiman makramee-seinävaatteen edessä hevostallin ylisillä Jokioisilla. Metsähallitus toivoo, että ihmiset suosivat luontoliikunnassa lähimet siään, joihin ei tarvitse lähteä autol la, tai valitsevat vähemmän suosittu ja kohteita. FL Metsähallitus pyytää: suosikaa lähimetsiä Suositut luontokohteet ruuhkautuivat viikonloppuna. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Tämä on ymmär rettävää, koska koronaviruksen takia tapahtumia ja harrastuksia on peruttu, ja ihmiset lähtevät luontoon. 932 Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen
UUTISET. Perusteina kantelun käsittelyn lopettamiselle oli se, että Suomen yleissitovuutta koskevat säännökset ovat tarpeellisia työntekijöiden suojelun kannalta. LIBERA NOSTAA uudessa vastauksessaan esiin sen, että suurin osa työntekijöitä palkkaavista yrityksistä ei pääse osallistumaan työehtosopimusneuvotteluihin, mutta ne joutuvat noudattamaan muiden neuvottelemia työehtosopimuksia yleissitovuuden kautta. Muuten olisi vaarana, että työnantajat käyttäisivät rajoituksetta vahvempaa taloudellista neuvotteluasemaansa. Ei voi yhdistää muihin etuihin tai alennuksiin) HERKKUTANKKAUS TAKE AWAY -EDUT: OSTA 5, SAAT 6 OSTA 9, SAAT 12 ABC Forssa Matkailijankatu 2, Forssa TIEDO TE Asiointi Forssan Lehden asiakaspalvelussa ma 16.3. FL-LM Liberan kantelun näkymät heikkenivät Postilaiset osoittivat mieltä marraskuussa eduskuntatalon edessä. Komissio voi myös hylätä kantelun tai esittää muuta ratkaisua. Libera ei tyytynyt komission päätökseen lopettaa käsittely vaan lähetti 23. Yhteisvaluutan vuoksi ei ole sopeuttamismahdollisuuksia. MAANANTAINA 16. Liberan mukaan osoitteettoman jakelun palkkamalli on merkittävästi kalliimpi kuin Postin, mikä haittaa Paltaan kuulumattomien ja muun muassa Postin kanssa kilpailevien yritysten edellytyksiä. Toinen koskee Postia ja toinen Postin kilpailijoita. Paikallinen sopiminen mahdollistaa Liberan mukaan järjestäytyneille työnantajille lisäkilpailuedun. Työehtosopimus suosii työnantajan omaa työvoimaa alihankinnan ja vuokratyövoiman sijaan. Libera on pyrkinyt kantelullaan osoittamaan, että Suomi toimii EU-perusoikeuksien vastaisesti salliessaan työmarkkinoille työnantajia ja työntekijöitä koskevat yleissitovat työehtosopimukset. Kantelu saapui komissioon noin vuotta aiemmin, 20.9.2018. –?Ajattelen, että työnantajat ja työntekijät voivat neuvotella järkevästi ilman yleissitovuuttakin, kun lainsäädäntö huolehtii minimistä, sanoo Liberan toiminnanjohtaja Lasse Pipinen. EU-KOMISSION ensimmäinen vastaus ajatuspaja Liberan kanteluun oli tyly. Toistaiseksi kantelun menestymismahdollisuuksiin ei oteta kantaa. KUVA: Emilia Kangasluoma EU-komissio ilmoitti jo työehtokantelun käsittelyn lopettamisesta, mutta ajatuspaja Libera lähetti lisäperusteluja. KOMISSIO PERUSTELI lokakuussa 2019 kantelun käsittelyn lopettamista sillä, että yleissitovat sopimukset kannustavat myös työnantajia vuoropuheluun työntekijöiden kanssa. Siksi ne eivät ole ristiriidassa työntekijöiden vapaan liikkuvuuden tai perusoikeuksien kannalta. Työmarkkinoiden joustoa ei ole, Pipinen sanoo. Libera välitti Lännen Medialle molemmat asiakirjat. alkaen (Finlaysonin Kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3, Forssa) vain sähköpostitse tai puhelimitse Ilmoitamme, kun ovet asiakaspalvelussa jälleen avautuvat. Komissio ei pidä tätä kuitenkaan syrjivänä, sillä ehto voidaan perusteella tarpeella suojella omaa työvoimaa riskiltä tulla korvatuksi ja työelämän epävarmuudelta. Tilausasiat voit hoitaa: -verkossa www.forssanlehti.fi/asiakaspalvelu/tilaajapalvelu -sähköpostilla tilaukset@forssanlehti.fi -puhelimitse 03 4246 5318 Ilmoitukset voit jättää: -verkkopalvelussa ilmoita.forssanlehti.fi/ilmoita.seutu-sanomat.fi -puhelimitse 03 41551 Pahoittelemme tilannetta! Joonas Kuikka Liberan kantelu työehtosopimusten yleissitovuuden purkamiseksi Suomessa on edelleen EU-komission käsittelyssä. FAKTA Kantelu EU-komissiolle • EU-komissioon voi kannella mistä tahansa laista tai toiminnasta, joka kantelijan mielestä rikkoo EU-lainsäädäntöä. • Komissio voi viedä kantelun EU-tuomioistuimeen. Libera nostaa lisäperusteluissaan esille Palvelualojen työnantajien Paltan ja Postija logistiikka-alan unionin PAU:n työehtosopimukset, joissa osapuolet ovat sopineet kaksi eri palkkamallia. Libera arvioi Suomen mallin yhdeksi jäykimmistä maailmassa, ja se estää Suomen työllisyysasteen nousua Pohjoismaiden tasolle. –?Suomen kilpailukyky on heikentynyt. MAALISKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI Bearnaisebroileri 10 € NYT SYÖMÄÄN! (Tarjous voimassa ma-to 16.-19.3. Komissio pyytää lisäksi Liberalta esimerkkejä, joissa osoitetaan, kuinka järjestäytymätön työnantaja on kärsinyt siitä, että sitä koskee yleissitovuus, mutta se ei saa sopia paikallisesti. Komissio ilmoitti 21.10.2019 lähettämässään ilmoituksessa, että kantelun käsittely lopetetaan. Libera pitää alan työehtoja epäoikeudenmukaisina Postin kilpailijoille. • Jos EU-tuomioistuin toteaa jäsenmaan rikkoneen EU-lainsäädäntöä, sen täytyy ryhtyä toimiin asian korjaamiseksi. tammikuuta 2020 lisäperusteluja esimerkein siitä, kuinka yleissitovuus vääristää kilpailua, on yleisen edun vastainen ja syrjii järjestäytymättömiä työnantajia. Komissiosta arvioitiin viime viikolla Lännen Medialle, että kantelua koskevat jatkotoimet selviävät tulevina kuukausina. Komissio ottaa kantaa teknologia-alan työehtosopimukseen, jonka Libera toimitti esimerkiksi