UUTISET 8 FoKoPo luopui toisestakin amerikkalaisesta ja hävisi jälleen Missä vaiheessa keskenmenon syystä tarvitaan lisätutkimuksia. Poll kuitenkin uskoo, että veronkorotuksen varmistuminen venyy viime hetkiin. Leiri avasi samalla ikäluokan EMkarsintavuoden. UUTISET 2 Taitava Milla Lehtomaa tyttöjen maajoukkueleirillä • Forssalainen Milla Lehtomaa pärjäsi hyvin viime viikolla pidetyllä U16-tyttöjen maajoukkueleirillä Eerikkilässä. Hyppäsimme Hamkin opiskelijoiden luomaan aikakapseliin ja käväisimme tarkistamassa kotihoidon ja terveydenhuollon tilan vuonna 2050. • Mikrosirut valvovat ihmisten terveyttä ja ohjaavat kodinkoneita, keinoäly ohjaa hoitoa ja robotit leikkaavat. Kehitysvammaisten karaoketansseissa yhdistyy laulun ja tanssimisen riemu. AJASSA 22 Forssalainen Helena Jaatinen on kehitysvammaisten karaoketähti vuodelta 2008. Latvia ja Liettua aikovat nostaa väkevien juomien veroja yli Viron tason maaliskuun alussa, mikä vähentäisi tarvetta ajaa Suomesta Latviaan asti. Hän tanssitti yli sataa kehitysvammaista Scandicin karaoketansseissa. Myös arpajaiset ovat monelle odotetun tapahtuman kohokohta. Vanhoja tuttuja ja sukulaisia voi tavata virtuaalitodellisuudessa. . 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 17. URHEILU 16 Suomalaiset ovat palaamassa Viroon • Latvian päätös nostaa alkoholiveroa ei liiemmin vaikuta alkoholin matkustajatuontiin Virosta, uskoo Tallinnan sataman SuperAlkon johtaja Imre Poll. EU:lle ja Vietnamille kauppasopu ULKOMAAN UUTISET 14 LASSI PUHTIMÄKI. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Suomalaiset ovat jo löytäneet takaisin alkoholiostoksille, kun Viro laski veroa viime kesänä. 2. Viron koko matkailuala ehti kärsiä siitä, että maa kaksi vuotta aiemmin nosti alkoholiveroa ja menetti satojatuhansia suomalaisia turisteja. 2020 • N:o 45 TEEMA 12 URHEILU 18 UUTISET 6 Tanssia ja karaokea . KUVA: Tapio Tuomela Riippuvuus koskettaa sairastuneen lähimmäistäkin Hyvää elämää vuonna 2050
KUVAT: Lassi Puhtimäki Palvelujohtaja Jaana Lähteenkorva (vas.) ja hoitotyön opettaja Katri Pärssinen HAMKista kuuntelivat kiinnostuneina opiskelijoiden visioita tulevaisuudesta.. JOKAINEN IHMINEN kantaa ihonsa alle istutettua mikrosirua, jolla seurataan ja valvotaan yksilön vointia ja terveydentilaa. Virtuaalitodellisuudessa ihminen voi myös käydä kesämökillä tai ulkomailla tai tavata kaukaisia tai edesmenneitä ystäviään. Kyytien ja liikenteen järjestelyjä ohjataan keinoälyllä, samoin asumiseen liittyviä järjestelyjä. Virtuaalitodellisuudessa ihminen voi esimerkiksi surfata, jos jalat eivät toimi tai tehdä käsitöitä. Älykylä tai muu tiivis yhteisö sisältää ihmisen tarvitsemat palvelut ruokakaupasta parturiin. Tulevat insinöörit ja sairaanhoitajat visioivat tulevaisuuden kotihoitoa ja terveydenhuoltoa yleensä. Se mahdollistaa virkistäytymisen, ihmiskontakteja ja jopa harrastusmahdollisuuksia. VAIKKA TEKNOLOGIALLA on suuri rooli terveydenhuollossa ja hoivassa, säilyy ihminen toiminnan keskiössä. OPISKELIJAT SAIVAT tehtäväksi miettiä, miltä kotihoito ja ihmisten hoitaminen ylipäätään näyttää tulevaisuudessa. Sanotaan, että tulevaisuus ei tule, se tehdään, sanoo insinööriopiskelijoiden opettaja, lehtori Anne-Mari Järvenpää. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Tältäkö siis terveydenhuollossa näyttää vuonna 2050. Kehittyneet tietojärjestelmät mahdollistavat entistä paremman kommunikoinnin tilanteessa, jossa ihmisen valmiudet puhumiseen ja muuhun kanssakäymiseen ovat heikentyneet. Tulevaisuuden hoivatyötä ideoineen työpajan muodostivat HAMKin sairaanhoitajaopiskelijat ja biotalouden insinööriopiskelijat ja työpaja oli rakennettu osaksi heidän opintojaksojaan. Näin ainakin ennakoivat Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) sairaanhoitajaja insinööriopiskelijat yrityskiihdyttämö Forzassa järjestetyssä työpajassa. Viisi pienryhmää loi oman esityksensä visiosta vuodelle 2050. Työpajan jokainen pienryhmä esitteli ideointinsa hedelmät työpajan muille opiskelijoille, vastaisi kysymyksiin ja otti palautetta vastaan. Keinoäly määrittelee ihmisen hoidontarvetta ja itse asiassa ohjaa useimpia yhteiskunnan järjestelmiä. . Aki Vaani Forssa Jokainen kantaa ihonsa alla mikrosirua, joka tallentaa tietoa yksilön terveydentilasta ja jopa ohjaa kodinkoneita ja älykotia ihmisen toiminnan mukaan. FL Hoiva huomioi ihmisen 2050 . Kyseinen ajatusleikki voi nyt olla tieteiskirjallisuutta, mutta terveydenhuollon tulevaisuutta vuonna 2050. Ikäihmiset asuvat kylämäisissä yhteisöissä, jotka mahdollistavat tehokkaat palvelut sekä inhimilliset kontaktit. Vuonna 2050 virtuaalitodellisuutta hyödynnetään yleisesti ihmisten henkiseen hyvinvointiin liittyvänä välineenä. HELMIKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Erityisesti työpajassa pohdittiin, miten digitaalisuus mullistaa ihmisten hoitamisen ja toimintamallit. Hoitajan ohjelmoima älysiru voi myös mukauttaa kodinkoneita ja kodin muita järjestelmiä toimimaan ihmisen toiminnan mukaan. Oppilaiden visioissa teknologia ei sulje pois ihmiskontakteja eikä työpaikkoja. OPISKELIJOIDEN tulevaisuustyöpaja oli osa HAMK Design Factoryn toimintaa, joka käynnistyy Forssan kampuksella vuoden 2020 aikana. Älykylissä tai älypirteissä on saatavilla myös tarvittava hoiva ja hoito, jonka teknologia voi tehdä mahdolliseksi ilman, että hoidettavan pitää siirtyä fyysisesti kovin kauas kotoaan. Julkinen älyliikenne kuljettaa ihmiset tarvittaessa paikasta toiseen. Ryhmien esityksissä oli siinä määrin myös yhteisiä ideoita, että niistä vedettävissä jonkinlainen yhteenveto. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 17. Yhteisöissä on myös virkistysja harrastusmahdollisuuksia. Robotit tekevät käytännön hoitotyötä. Kotihoito teknistyy entisestään, mutta itse työ tehdään ihmistä varten myös tulevaisuudessa. Design Factoryn kerrotaan edustavan intohimoon perustuvaa oppimiskulttuuria ja se on monialainen kehitysalusta, joka yhdistää opiskelijat, opettajat, tutkijat ja yritykset. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Päinvastoin, teknologian ansiosta hoitohenkilökunnalla on entistä enemmän aikaa asiakkaille ja potilaille. –?Ennakointi on tulevaisuustiedon hyödyntämistä tulevaisuuden suunnittelussa. Kaiken kaikkiaan teknologian tehtävä on lähinnä helpottaa hoitoa ja ihmisen arkea sekä vähentää hoitovirheitä
Oppilaiden ideoimat kylämäiset yhteisöt palvelevat ainakin ideatasolla tehokkaasti paitsi palvelutarpeita, myös ihmisen sosiaalisia tarpeita. Forssassa sähkökatkot kiusasivat oikeastaan koko illan 67 jokioislaista taloutta sekä yhtä forssalaista taloutta. Sähköyhtiöiden sähkökatkokartan mukaan kello 20.30 aikaan sähköttömiä asiakkaita oli kaikkiaan yli 12. Hämeenlinnassa sähköttä oli noin 80 ja Lopella yksi talous. Minusta näiden patujen pitäisi olla nyt täällä kuuntelemassa näitä esityksiä, Lähteenkorva sanoi oppilaiden työskentelyä kiitellen. Auto kulki poliisin mukaan pientareella noin 35 metrin matkan ennen törmäämistä ojaan ja kallioleikkaukseen. Lähteenkorva oli erityisen iloinen siitä, että tulevaisuudenkuvissa ei ollut unohdettu ihmistä, jonka pitää olla työn keskiössä. –?Olen ollut monella luennolla kuulemassa viisaiden professoreiden näkemyksiä tulevaisuuden terveydenhuollosta. Savuke on yhä yleisin kuolemaan johtaneen palon syttymissyy. FL-STT Sähkökatkot kiusasivat kymmeniä Jokioisilla. Liikenne valtatiellä oli poikki noin tunnin ajan onnettomuuden ravaustöiden takia. Kotihoitoyritys Wallattoman Jaana Lähteenkorva kertoo yllättyneensä siitä, miten eläviä ja uskottavia visioita työpajan viisi pienryhmää onnistuivat luomaan. KUVAT: Lassi Puhtimäki Tulipalot vähentyivät viime vuonna Pelastustoimella oli viime vuonna 109 900 tehtävää. Yhteistä ryhmille olivat muun muassa älysirujen käyttö, keinoäly, älykäs liikenne ja kylämäinen yhteisöasuminen sekä ihmisen toimintaan mukautetut kodinkoneet ja järjestelmät. Liikenneonnettomuudet olivat aikaisempiin vuosiin verrattuna kuitenkin pienempiä ja niissä tapahtui aiempaa vähemmän henkilövahinkoja. Työpajan yhtenä perusajatuksena oli saattaa hoitoalaa tuntevat sairaanhoitajaopiskelijat sekä tekniikkaa tuntevat insinööriopiskelijat yhteen ja katsoa, millaisiin ratkaisuihin päästään. PELASTUSLAITOSTEN tietojen mukaan 9 100 henkilöä loukkaantui tai kuoli viime vuonna liikenneonnettomuuksissa. Tulevat insinöörit ja sairaanhoitajat visioivat tulevaisuuden kotihoitoa ja terveydenhuoltoa yleensä. TULIPALOJEN MÄÄRÄ jatkoi hidasta laskuaan eikä vuonna 2019 syttynyt maastopaloja yhtä paljon kuin vuonna 2018. Kukin ryhmä keksi omat ideansa itsenäisesti. Oppilaat olivat teknisten innovaatioiden lisäksi miettineen runsaasti sitä, miten ihmiskontaktit ja sosiaalinen kanssakäyminen saadaan sujumaan ihmisen parhaaksi. Pelastuslaitokset hälytettiin viime vuonna yhteensä 5 200 rakennuspaloon, joissa kuoli 49 ihmistä. Paloilmoittimista tuli pelastuslaitoksille 18 000 hälytystä, joista noin joka neljästoista oli aiheellinen. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 17. tehtäviä oli vuoden aikana yhteensä 28 400, joka on yli neljännes kaikista pelastustoimen tehtävistä. Jani Suhonen Loimaa Noin 55-vuotias mieskuljettaja loukkaantui Loimaalla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tapahtuneessa auton tieltä suistumisessa. KIIREELLISISSÄ tehtävissä tehokas pelastustoiminta alkoi viime vuonna keskimäärin 15 minuutin kuluttua hätäpuhelun alkamisesta ja ensimmäinen yksikkö oli kohteessa alle kahdeksassa minuutissa hälytyksestä. –?Ideat kuulostavat oikeastaan ihan toteutumiskelpoisilta. Työpajan jokainen pienryhmä esitteli ideointinsa hedelmät työpajan muille opiskelijoille, vastaisi kysymyksiin ja otti palautetta vastaan. Tulipalojen määrä jatkoi hidasta laskuaan. Forssan ja Loimaan seuduilla oli jonkin verran sähköttömiä asiakkaita. Pelastustoimen tekemä ensihoidon avustamistyö kääntyi monen vuoden nousun jälkeen laskuun. Pelastusopiston kokoamien tietojen mukaan pelastustoimella oli vuonna 2019 yhteensä 109 900 pelastusja avunantotehtävää. FL Auto törmäsi kallioon Loimaalla Mieskuljettaja loukkaantui 9-tiellä tapahtuneessa ulosajossa. Mies kuljetettiin onnettomuuspaikalta ambulanssilla Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. FL Joka kolmannessa ihmishengen vaatineessa palossa palopaikalta puuttui toimiva palovaroitin. Onnettomuus tapahtui valtatiellä 9 noin kello 0.20, kun henkilöauto ajautui ensin tien oikean laidan pientareelle ja sieltä tien poikki vastaantulevien kaistan pientareelle. Jani Suhonen Forssa Paloautot ja ambulanssit ampaisivat viime vuonna aiempia vuosia useammin liikenneonnettomuuspaikoille. Joka kolmannessa ihmishengen vaatineessa palossa palopaikalta puuttui toimiva palovaroitin. Tehtävien kokonaismäärä on hieman pienempi kuin edellisenä vuotena, mutta samalla tasolla sitä edeltävien vuosien kanssa. PALOMIEHET JOUTUIVAT leikkaamaan autoa kuljettajan irrottamiseksi pahoin vaurioituneesta autosta. Autossa ei ollut muista matkustajia eikä alkoholilla epäillä olleen osuutta asiaan. Tehtävistä 17 200 oli liikenneonnettomuuspaikoille. Työpajaa osaltaan ideoimassa ollut Lähteenkorva on vaikuttunut ideoista. Loimaalla sähköttä oli kello 21 aikoihin 12 taloutta. Myrsky katkaisi sähköt sunnuntaina tuhansilta suomalaisilta. Lähteenkorvan mukaan oli ihmeellistä, miten samankaltaisiin ratkaisuihin kukin ryhmä päätyi. HELMIKUUTA 2020 Professoripatuilla olisi opittavaa Aki Vaani Opiskelijoiden näkymät tulevaisuuden hoitotyöstä saavat kiitosta hoiva-alan ammattilaiselta. Itse asiassa uskon, että 30 vuoden päästä jopa vielä villimmät ideat saattavat olla silloista todellisuutta, Lähteenkorva sanoo. 000 eri puolilla maata. Sähköttömiä talouksia oli illalla 63 kunnan alueella. Aiempiin vuosiin verrattuna kuolleet olivat nuorempia. Vasteaika lyheni hieman edellisvuoteen verrattuna
Mieleen liittyvät ongelmat eivät parane sillä, että ensimmäistä vapaata aikaa joutuu odottamaan kuukausia ja mahdollista jatkohoitoa vielä pitempään. Silloin kyse oli paitsi peloista ja ennakkoluuloista, myös tietämättömyydestä. Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja opiskeluhuoltoon ollaan sentään parhaillaan lisäämässä. Se tarkoittaa terveydenhuollon ammattilaisten täsmäkouluttamista tunnistamaan ja auttamaan mielenterveysasioiden kanssa vastaanotolle tulevaa asiakasta saman tien. Sairaus kuritti tavalla, joka aiheutti joskus harmaita hiuksia myös muille saman talon asukkaille. Husin nuorisopsykiatrian linjajohtaja Klaus Ranta on esittänyt yhdeksi ratkaisuksi toimintamallia, jossa erikoissairaanhoidon osaamista jaetaan perusterveydenhuoltoon. ”Tämä ei sovi”, hän sanoi ja lupasi rahallisia porkkanoita hankkeille, jotka tukevat parempia mielenterveyspalveluita. Hänen mukaansa perusterveydenhuollossa on jo luovutettu, mikä tarkoittaa sitä, että mielenterveysongelmiin on vaikea saada apua. KUVA: Anja Filppula Mieli voi sairastua siinä kuin kroppakin Suomessa on hyvää ja laadukasta mielenterveystyötä, mutta sitä on liian vähän.. Kuinka selittää vaikeaa sairautta, jos siitä ei itsekään tiedä mitään. helmikuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Mielenterveysongelmiin, kuten alkavaan masennukseen tai ahdistukseen on saatava apua heti ja matalalla kynnyksellä. Mielenterveyden ongelmat ovat parikymppisillä yleisin syy sairauspoissaoloille. ASENTEET mielenterveysongelmiin ovat muuttuneet. Ei ole järkeä antaa ongelmien kasvaa ja hoitaa vasta kalliimman kautta. Liike on toimittanut tuotteitaan eri puolille Suomea ja Forssassa on mm. Mielenterveydestä kannattaa pitää huolta. Elettiin 1980-luvun alkuvuosia. Mielenterveys vaikuttaa niin ihmisen yleiseen terveyteen, hyvinvointiin, opiskeluun ja työhön kuin koko elämän kulkuunkin. Mielenterveydessä on yhteiskunnallakin vaalittavaa. Asenteet ovat konkreettisia vasta sitten, kun järjestelmä toimii. Mielen sairastuminen voi kohdata ketä tahansa. Masennuksesta puhutaan ääneen, eikä avun hakemista tarvitse enää hävetä. Noin neljäkymmentä vuotta sitten mielenterveysongelmat olivat asioita, joista puhuttiin lähinnä kuiskaten tai juoruillen. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 17. Mielenterveyshäiriöt pitäisi tunnistaa ja huomioida nykyistä paremmin jo perusterveydenhuollossa, jotta varhainen tuki tai hoito voidaan aloittaa nopeasti ja tehokkaasti. Luovutustilaisuudessa perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) puhui vahvasti siitä, kuinka mielenterveyspalveluita pitäisi saada matalalla kynnyksellä kouluissa ja terveyskeskuksissa. Uusi mielenterveysstrategia painottaa tulevaisuuden työskentelyssä perustellusti mielenterveyttä pääomana, mielenterveysoikeuksia, lasten ja nuorten mielenterveyden rakentumista, laaja-alaisia palveluja ja hyvää mielenterveysjohtamista. HELMIKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 17. KOLUMNI Minna Akimo @lannenmedia.fi L apsuuskodin naapurissa asui henkilö, joka nykykielellä oli psyykkisesti sairastunut. ON TARPEEN parantaa kuntouttavia palveluja työelämässä, lisätä mielenterveysosaamista paikallistasolla, painottaa mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyä opiskeluhuollossa ja ehkäistä itsemurhia. Tämä ei riitä. Apua pitää saada, ennen kuin ongelmat kasautuvat vuoreksi ja sairaus syvenee. Perustelut asian tärkeydelle löytyvät tilastoista: mielenterveysongelmat ovat yleisimmät syyt pitkille sairauslomille ja ennenaikaisille eläkepäätöksille. Pienessä kaupungissa käynti psykologilla tai psykiatrilla olisi tarkoittanut ikuista stigmaa eli kansankielellä sanottuna hullun leimaa. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Yritys suorittaa rakennusalan metallitöitä ja on erikoistunut varsinkin metallioviin. Lapselle naapurin ”kohtaukset” selitettiin yliolkaisesti ja annettiin ymmärtää, ettei naapurilla ole kaikki aivan kohdallaan. 40 VUODEN TAKAA Kotieläinhoidon tutkimuslaitos kotiutunut Jokioisiin FORSSAN LEHTI 17.2.1980 Tikkurilasta Jokioisille muuttanut Maatalouden tutkimuskeskuksen Kotieläinhoidontutkimuslaitos on viime syksyisen muuttonsa jälkeen päässyt täyteen työntouhuun. Uuden kansallisen mielenterveysstrategian odotetaan ryhdistävän mielenterveystyötä. Haudankorvan kansakoulun päärakennus soveltuu hyvin tämän liikkeen tarkoituksiin, sillä ainoastaan lattian päälle joudutaan valamaan 10 senttimetrin metallilaatta ja kattoon laittamaan asbestilevyt. Perusterveydenhuollossa on tarjolla liian vähän varhaista mielenterveyshäiriöiden kuten masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoa nuorille. Kaikista Kelan maksamista sairauspäivärahoista jo yli kolmannes oli viime vuonna mielenterveysperusteisia. Suomessa on hyvää ja laadukasta mielenterveystyötä, mutta sitä on liian vähän. Jokioisten keskustan läheisyydessä laitoksella on lähes 7000 kuutiometrin suuruinen laitosrakennus laboratorioineen sekä sen välittömässä läheisyydessä koe-eläintalli. Liian moni palveluja tarvitseva kokee yhä leimautuvansa, vaikka mielen sairastuminen voi kohdata ketä tahansa. Jokioisille muutto toi tullessaan myös tiloja, joita ei aiemmin ollut ollenkaan. Omaiset pitää myös ottaa palvelujen suunnittelussa huomioon entistä paremmin. Vieläkin on paljon tehtävää mielenterveyden ongelmiin kohdistuvien ennakkoluulojen, syrjinnän, väärinkäsitysten ja vastakkainasettelun lopettamiseksi. Laitoksen johtajan, professori Martti Lampilan luotsaama noin 40 henkilön joukko tekee työtään uusissa ajanmukaisissa tiloissa. Jos hyvä mielenterveys nähdään koko kansakunnan menetystä tukevana asiana, sen eteen on myös tehtävä töitä ja löydyttävä rahaa. Mielen ongelmiin on saatava apua nopeasti ja läheltä M ielenterveys on olennainen osa sekä yksilön että yhteiskunnan hyvinvointia. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Metallialan yritys Haudankorvan vanhan kk:n päärakennukseen FORSSAN LEHTI 17.2.1960 Forssan kauppalan rakennusja kiinteistölautakunta on päättänyt vuokrata Haudankorvan vanhan kansakoulun päärakennuksen Lohjalta kotoisin olevalle T:mi Metalli ja Ovelle. TUORE KANSALLINEN mielenterveysstrategia lähtee ajatuksesta, että hyvä mielenterveys tukee niin yksilöiden kuin koko kansakunnan menestystä. Maailma oli mustavalkoinen ja vaikeista asioista vaiettiin. Tammenkulmassa ja Lammenkulmassa käytetty näitä tuotteita. Viime vuosina toimitilat ja laboratoriotilat Tikkurilassa olivat niukat. Parempi antaa olla omissa oloissaan eikä puuttua mihinkään
TIINA KUOPANPORTTI Sairaanhoitajakato on estettävä V ajaa neljännes sairaanhoitajaopiskelijoista kertoo harkitsevansa alanvaihtoa jo opiskeluaikanaan. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Jos tätä paperia ei ole, asioitasi hoitavasta henkilöstä päättää viranomainen. Sairaanhoitajaliiton opiskelijakyselyn tulokset (2019) ovat muutenkin hälyttävää luettavaa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Merkille pantavaa on myös se, että tulokset toistuivat lähes samoina jo liiton edellisessä (2017) kyselyssä. Digija väestötietovirastoon) vasta sitten, kun jotain on sattunut ja tarvitset apua asioissasi. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... On myös välttämätöntä, että opiskelijoita harjoittelussa ohjaavat sairaanhoitajat saavat koulutuksen. Monissa tanssija urheiluharrastuksissa voi olla sekoitettuna täällä paljon eri ikäluokkien ihmisiä samassa ryhmässä. EDUNVALVONTAVALTAKIRJAA suosittelen tehtäväksi kaikille yli 18-vuotiaille, itselleni sen hankin 40-vuotiaana. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Valtakirja viedään maistraattiin (nyk. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. ENSI SYKSYNÄ Rikosuhripäivystyksessä käynnistyy oikeusministeriön rahoittama hanke yhteistyössä Huoma Henkirikoksen uhrien läheisten kanssa. 040 528 2269 Mirka Willman............ 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Potilasturvallisuudenkin kannalta tuntuu täysin perustellulta, että lähiopetukseen toivotaan enemmän työn kannalta tärkeitä taitoja kuten katetrointia, kanylointia ja pistotekniikoita. Menetämme osan sairaanhoitajista jo ennen kuin he ehtivät edes aloittaa hoitajapulan vaivaamassa työelämässä. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Henkirikoksen uhrien omaiset saavat Rikosuhripäivystyksestä tukea, neuvontaa ja lisäpalveluihin ohjausta koko rikosprosessin ajan. Sen sijaan kielija viestintäopinnot, atk-taidot, lakiasiat, johtaminen sekä liiketoiminnan ja yrittäjyyden opetus soveltuvat opiskelijoiden mielestä hyvin verkko-opintoina suoritettaviksi kokonaisuuksiksi. Opas antaa kattavasti tietoa kaikista henkirikokseen liittyvistä asioista sekä läheisille tarjolla olevista palveluista. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Tietoa edunvalvonnasta E dunvalvontaa ja edunvalvontavaltuutusta koskevat eri lait, vaikka ne yleensä sekoitetaan toisiinsa. Onnistunut käytännön harjoittelu turvaa opiskelijoiden ammatillisuuden ja ammatti-identiteetin kehittymisen. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Heidän tulee myös vaatia sitä itse. Yleissivistävät opinnot voidaan sen sijaan muuttaa verkossa opiskeltaviksi. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 17. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Tällöin edunvalvojanasi voi toimia joku läheisistäsi tai yleinen edunvalvoja. NINA HAHTELA Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Henkirikosten omaisille tukea ja apua F orssan Lehdessä on ollut useita tärkeitä kirjoituksia henkirikosten uhrien omaisten tuesta ja avusta. HARRASTELIJA. Olemme käynnistäneet alueellisten verkostojen rakentamisen, joilla kootaan yhteen henkirikosten uhrien läheisiä auttavat eri toimijat. Olisi mukavaa, jos Forssaan saisi eri harrastemahdollisuuksia. HELMIKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tavoitteenamme on, että jokaisessa kunnassa voitaisiin taata kestävä ammattitaitoinen palveluketju henkirikosten uhrien läheisten auttamiseksi. Useimmille koko edunvalvontavaltuutuslaki on täysin vieras. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. Lakimiehen, juristin tai tuomarin titteli ei valitettavasti takaa asiantuntijuutta tässä aihepiirissä. Käsikirja toimii työkaluna verkoston ja työryhmän rakentamisessa. Jos haluat itse päättää, kuka asioitasi hoitaa, tulee sinun hankkia edunvalvontavaltakirja, jolla nimeämäsi läheinen voi aikanaan todistaa oikeutensa ryhtyä asioitasi hoitamaan. Jokainen (täysissä sielunvoimissa oleva) suomalainen aikuinen voi itse valita oman edunvalvontapolkunsa. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Sinä voit siis itse päättää, miten asiasi hoidetaan silloin, jos jotain ikävää sattuu etkä pysty esimerkiksi hoitamaan omia raha-asioitasi. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Asiantuntijalla tarkoitan nimenomaan tähän lakiin perehtynyttä henkilöä. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Näin ollen yleisille edunvalvojille vapautuisi aikaa hoitaa niiden asioita, keneltä lähiverkosto puuttuu. Tästä johtunevat myös Erkki Kaakisen mielipiteessä (FL 12.2.) esiin tuodut seikat. Opiskelijat haluavat lisää lähiopetusta ammatillisissa aineissa, kun taas yleissivistävät opinnot voi heidän mielestään suorittaa verkkoopintoina. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Näillä pääsee alkuun: Sairaanhoitajan ammatillisiin aineisiin on lisättävä kasvokkain tapahtuvaa lähiopetusta ja käytännönläheistä simulaatio-opetusta. Näin ei voi jatkua. Selviytyminen raskaasta kokemuksesta on usein vuosien prosessi. Vuonna 2017 julkaisimme käsikirjan henkirikoksen uhrien läheisten kohtaamiseen. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Edunvalvojana toimivan on hoidettava asioitasi viranomaisen säännöllisessä valvonnassa, kun taas valtuutettusi voi hoitaa asioitasi kevyemmällä valvonnalla ja vähemmillä kustannuksilla. Näin tänne saattaisi tulla enemmän asujia ja tai jäämään ihmisiä. alk. Se on harmi, sillä tämä laki on suoranainen helmi, joka todella ansaitsisi tulla suuren yleisön löytämäksi. Forssa on pieni paikkakunta, mutta silti voisi olla enemmän edes eri ikäluokille harrastuksia. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Suosittelen valtuutuksen tekemiseen asiantuntijan apua. Yli puolet Sairaanhoitajaliiton tuoreimpaan opiskelijakyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että lähiopetusta on liian vähän, ja se kohdistuu vääriin asioihin. Lisäksi opiskelijat haluavat enemmän lähiopetusta esimerkiksi hoidontarpeen arvioinnista ja lääkehoidosta sekä epidemiologiasta, anatomiasta ja fysiologiasta. Hoitaako asioitasi itse etukäteen nimeämäsi läheinen valtuutettunasi (edunvalvontavaltuutuslaki) vai päättääkö viranomainen, kuka asioitasi hoitaa edunvalvojana (holhoustoimilaki). Silloin on tärkeää, että paperi on oikein laadittu ja täyttää lain vaatimukset, koska asiakirjaa ei voi silloin enää korjata. Koska lähes puolet sairaanhoitajaopinnoista tapahtuu harjoittelussa, opiskelijoiden kritiikki on otettava hyvin vakavasti. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. JAANA KOIVUKANGAS kehitysjohtaja, Rikosuhripäivystys Lisää harrastus mahdollisuuksia Forssaan F orssassa on todella vähän eri harrastelajeihin mahdollisuuksia. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Toimintatai ymmärryskyvyn menetys ei katso ikää, joten mitä vain voi sattua milloin vain. Rikosuhripäivystyksessä olemme tehneet pitkäjänteistä työtä henkirikosten uhrien läheisten auttamiseksi niin rikosprosessin kiemuroissa kuin heidän selviytymiseksi tapahtuneesta. Esimerkiksi monet nuoret menevät lähipaikkakunnille, jotta voivat harrastaa tiettyjä lajeja. Lisäksi työnantajan pitää huolehtia siitä, että opiskelijoiden ohjaamiseen on tarpeeksi työaikaa. Tällä hetkellä opiskelijat aloittavat työelämänsä tilanteessa, jossa he kokevat, että eivät ole opiskelujensa aikana saaneet tarpeeksi valmiuksia työelämään. Yleisillä edunvalvojilla on todella paljon töitä, joten siksi olisi hyvä, että mahdollisimman moni perhe välttyisi edunvalvonnalta. Siinä voidaan tarvita niin ammattiapua kuin vertaistukeakin. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Rikosuhripäivystyksen tuen jälkeen uhrien omaisilla on mahdollisuus saada vertaistukea Huomasta omaan rikostapahtuman käsittelyyn ja siitä selviytymiseen. Opiskelijat kritisoivat voimakkaasti myös harjoittelujaksojaan: työelämän resurssit eivät riitä opiskelijoiden ohjaamiseen, mikä näyttäytyy huonona kohteluna. Tavoitteena on entisestään selkiyttää uhrien omaisten kohtaamista palveluissa. KYSELYN TULOKSET ovat kiistattomat, ja ilmenneet epäkohdat on korjattava pikimmiten. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Hankalaksi tämän asian tekee se, että selkeää ja kaikenkattavaa tietoa tästä tärkeästä aiheesta ei ole helppo löytää. Opiskelijoiden kaikkoaminen alalta on estettävä
Maivita oy.n vastaava päihdeohjaaja Harri Nyman sanoo, että alkoholistille pahinta on yksin juominen. Nyman muistuttaa, että alkoholisti ei näe juomisensa vaikutuksia läheisiinsä eikä edes omaa sairauttaan. Nyman muistuttaa, että ajoitus ja tyyli ovat tärkeä. Tästä syystä riippuvainen hyvin harvoin hakeutuu itse hoitoon. Moni alkoholistin läheinen tekee riippuvaiselle karhunpalveluksen, vaikka luulee auttavansa. Tiesin, ettei minulla ole enää tekosyitä. helmikuuta 2003 purskahdin viinakaupan tiskillä itkuun. Vakavasti peliriippuvaisia on 49?000. Kun peliriippuvuus tulee ilmi, ollaan jo syvissä vesissä. Nyman on juonut työpaikkansa, avioliittonsa ja melkein elämänsä. Hän kuvailee oman elämänsä vaiheita hyvinkin karulla tavalla. Nyman sanoo näkevänsä työssään peliongelmaisten määrän rajun kasvun. Nymanin mukaan jokaisen alkoholistin on toipuakseen löydettävä pohjansa. Riippuvainen häpeää itseään, hänen läheisensä häpeävät riippuvaista. HELMIKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Ami Laaksonen Forssa Suomessa on tilastojen mukaan noin 400?000 päihderiippuvaista, eli 10 prosenttia aikuisväestöstä. Tästä huolimatta tai tästä johtuen häpeän tunne on voimakas. –?Juomista ei saa tukea. Jotta peliriippuvainen tervehtyy, pitää hoitaa molempia riippuvuuksia. –?Meillä kuolee neljä kertaa enemmän ihmisiä alkoholin takia kuin Ruotsissa. FL Riippuvuus sairastuttaa myös läheisen . Nuoremmilla kuvassa ovat usein pikavipit ja velkaa saattaa olla jopa 100-200?000 euroa. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Itkin viinakaupan tiskillä” Ami Laaksonen Tamperelainen Harri Nyman on raitistunut alkoholisti, joka sulki pullon – omien sanojensa mukaan lopullisesti – vuonna 2003. Sen voi tehdä läheinen, ystävä, työnantaja, sosiaalityöntekijä. –?Kun join, pelkäsin, ettenkö sää enää juoda. HYVIN MONI RIIPPUVAISEN läheinen sairastuu itsekin. Mukana on oltava 2-3 ihmistä. Joku läheinen, joka tietää totuuden ja joku ulkopuolinen, jolla on auktoriteettia. Läheinen sairastuu tunne-elämältään ja hänen oma elämänsäkin on hukassa, Nyman tietää. Paras tapa auttaa on kun ei auta tekemällä toisen puolesta asioita, joita tämän itse pitäisi kyetä. –?Nuorimmat tietokonepeleistä riippuvaiset ovat 8–9-vuotiaita, hän tietää. –?Asia on esitettävä silloin, kun riippuvainen on krapulassa. Alkoholistille pahin asia on yksin juominen. Näin sanoo Harri Nyman, raitistunut alkoholisti, Lammilla sijaitsevan päihdehoitokeskus Maivita oy:n vastaava päihdetyöntekijä. Ei löydy aikuista, jonka lähipiirissä ei olisi riippuvaista. Nyman puhuukin koko lähipiirin, ei yksilön sairaudesta. Tästä syystä paasaan asiasta, jotta häpeä vähenisi, kertoi Nyman Vesihelmeen saapuneelle kuulijakunnalleen. Toisilla se on hautausmaa.. Nymanin mukaan 70 prosentilla peliriippuvaisista on toinenkin riippuvuus, yleensä päihteet. –?Hoito alkaa puheeksi otolla. Siellä riippuvuuksiin suhtaudutaan eri tavalla, alkoholismi ei aiheuta sellaista häpeää kuin meillä. Ja tyyli on oltava välittävä, ei syyttelevä. Hän käy pitämässä luentoja riippuvuuksista ympäri EteläSuomea. Se oli minun pohjani. Todellinen luku lienee paljon suurempi, sillä häpeä estää tässäkin asiassa tilanteen myöntämisen. Vastaava päihdeohjaaja Harri Nyman muistuttaa, että pelitai päihderiippuvainen näkee harvoin oman sairautensa ja sen vaikutukset ympäristöön. Nykyään olen vapaa ja kiitollinen siitä, ettei tarvitse. Nyman arvelee, että seuraavaksi aletaan hoitaa konsopeliriippuvaisia. Nymanin tyyli kertoa asioista on herättävän suorasukainen. MAANANTAINA 17. Tilanne ei parane, ellei riippuvainen ota vastuuta. Hänen mukaansa samat lainalaisuudet toimivat monessa asiassa pelija päihderiippuvaisten osalta. PELIRIIPPUVAISIA ON virallisten tilastojen mukaan 124?000 eli 3,3 prosenttia Suomen aikuisväestöstä. –?Peliriippuvuutta on helpompi piilotella kuin päihderiippuvuutta. –?28. Tähän tunteeseen ei voi ottaa viinaa, hän kiteyttää varmasti monen raitistuneen ajatukset. Nyman kuvailee tunteita, joita alkoholisti tuntee: Ahdistuneisuus, häpeä, syyllisyys, itsesääli, kelvottomuus, pelkotilat, katkeruus, mustasukkaisuus, harhaisuus, unettomuus ja pahin kaikista – yksinäisyys. Viimeinen konsti on jättää hänet yksin, mutta se on jumalattoman vaikeaa. Peliriippuvuutta hoidetaan pitkälti samoin metodein kuin päihderiippuvuutta. . Siksi hoitoon pääsyyn tarvitaan läheisen apua. Tarkoituksena on herättää riippuvainen todellisuuteen. Sitä löytyy kaikista yhteiskuntaja ikäluokista
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Ambulanssihenkilöstö pääsi poistumaan turvallisesti miehen asunnosta, eikä vaaratilannetta ehtinyt syntyä. Vartijat havaitsivat miehen kaupittelemassa epäiltyä huumetta Peltosaaressa lauantaiiltana. Poliisi otti miehen kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta sekä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Heti niiden jälkeen kolmanneksi eniten ääniä sai ilmanvaihto. KUVA: Esko Tuovinen ”Useampi kuin joka kymmenes vastaaja kertoi, että heidän kotoaan ilmanvaihtojärjestelmä puuttuu kokonaan. Ilma vaihtuu vain avaamalla ikkunan.” VELI-PEKKA LAHTI Vilpen tutkimusja kehitysjohtaja ”Huippuimurin vaihtaminen ja puuttuvien korvausilmaventtiilien asentaminen vie alle päivän.” VELI-PEKKA LAHTI Mies vaati puukon kanssa ambulanssikyytiä Noin 40-vuotias mies soitti itselleen perjantai-iltana ambulanssin Loimaalla. FL. Rikkinäiset korvausilmaventtiilit voi vaihtaa itse, mutta isommissa ilmanvaihtoremonteissa kannattaa kääntyä paikallisen LVI-urakoitsijan puoleen. Muuten liika kosteus voi alkaa tiivistyä rakenteisiin ja aiheuttaa ajan kuluessa vaurioita, kuten homekasvustoa. FL Lopen Vojakkalassa kateissa ollut nainen löytyi Kanta-Hämeen Lopella kateissa ollut nainen on löytynyt, kertoo poliisi. Ilmanvaihdon kuntoon laittaminen riittää usein korjaamaan tilanteen. Jos ilmanvaihtojärjestelmä puuttuu kokonaan, sellaisen asennus töineen maksaa noin 2000– 5000 euroa, riippuen talon koosta. Ambulanssin saavuttua asunnolle mies vaati päästä ambulanssin kyydissä haluamaansa hoitoon. Uusien ilmanvaihtokanavien rakentaminen omakotitaloon kestää vain pari päivää. Pienimmillään ilmanvaihtoremontti voi tarkoittaa rikkinäisten korvausilmaventtiilien vaihtamista uusiin. Nainen oli kadonnut kotoaan noin kello 16 aikaan. Esimerkiksi omakotitaloon rikkinäisen huippuimurin vaihto ja ohjausyksikön asennus maksaa töineen noin tuhat euroa. Forssan Lehti Suomalaiset kokevat ilmanvaihtoremontin talon kolmanneksi kiireellisimmäksi remontiksi, heti putkien ja katon jälkeen. Listan häntäpäähän jäivät muun muassa parvekkeet ja piha-alueen asfaltoinnin korjaukset. Kiinnioton yhteydessä mies teki voimakasta vastarintaa ja vartijat joutuivat käyttämään pippurikaasua ja käsirautoja miehen saamiseksi hallintaan. Miehen hallusta löytyi kannabista. Vaikka ilmanvaihto puuttuisi kokonaan, sen asennus kestää vain pari päivää. Sammutustyöt palopaikalla jatkuivat yön tunteihin sakka. HUONOSTA SISÄILMASTA kärsitään usein turhaan. Nainen oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, mutta märissä vaatteissa ja hieman kylmissään. Ilma vaihtuu vain avaamalla ikkuna. Joka viidennestä ok-talosta puuttuu ilmanvaihtojärjestelmä Ilmanvaihtoremonttia pidetään kodin kolmanneksi tärkeimpänä remonttina. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Satasista noin tuhanteen euroon Pasi Rakkolainen Ilmanvaihtoremontin hinta vaihtelee lähtötilanteen ja kohteen koon mukaan. Neljännelle sijalle remonttien kiireellisyydessä nostettiin sähköt ja viidennelle lämmitysjärjestelmä. ILMANVAIHTOTUOTTEITA valmistavan Vilpe Oy:n teettämässä kuluttajakyselyssä vastaajia pyydettiin arvioimaan talon/taloyhtiön yleisten remonttien tärkeysjärjestystä: mitkä remontit tulisi tehdä ensin, olettaen että kaikki talon rakenteet tai talotekniikan osat ovat korjauksen tarpeessa. Taloyhtiöissä asuntokohtainen hinta jää yleensä pienemmäksi. Tämä selviää Vilpe Oy:n teettämästä kuluttajakyselystä. Useampi kuin joka kymmenes vastaaja kertoi, että heidän kotoaan ilmanvaihtojärjestelmä puuttuu kokonaan. Yli 80 prosenttia vastaajista valitsi sen viiden kiireellisimmäksi koetun remontin joukkoon. Oikein toimiva ilmanvaihto varmistaa, että asunnon sisäilma vaihtuu kokonaan aina kahden tunnin välein. Poliisi pyysi lauantaina havaintoja Lopen Vojakkalassa kadonneesta 76-vuotiaasta naisesta. KIIREELLISIMMIKSI remonteiksi mielletään putket ja katto. STT Kannabista kaupitellut taisteli vartijoiden kanssa Kannabiksen myymisestä epäilty noin 18-vuotias mies teki voimakasta vastarintaa vartijoille kiinnioton yhteydessä lauantaina Riihimäellä. – Ilmanvaihtoremontti ei kestä pitkään, vaikka se aloitettaisiin nollatasolta. Huippuimurin vaihtaminen ja puuttuvien korvausilmaventtiilien asentaminen vie alle päivän. Kun ambulanssihenkilöstö kieltäytyi kyydin tarjoamisesta, tehosti mies vaatimuksiaan ottamalla puukon esiin, Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan. Riittävä ilmanvaihto kuitenkin ehkäisee vaurioiden syntymistä. Etsintään osallistui useita poliisipartioita, poliisikoiria ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun henkilöitä. Paikalle kutsutut poliisit kirjasivat rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta. Poliisi kertoi sunnuntaina, että ulkoilija löysi naisen metsästä noin puolen kilometrin päästä naisen kotoa. MAANANTAINA 17. Keskiarvoa enemmän ilmanvaihtoremontin merkitystä korostivat naiset sekä kerrostalossa ja vuokralla asuvat. Eri vaihtoehtoja oli yhteensä kymmenen. Arviolta lähes joka kolmannessa suomalaiskodissa ilmanvaihto on joko riittämätön, rikki tai puuttuu kokonaan. Omakotitaloissa luku on lähes kaksinkertainen: 21 prosenttia, kertoo Vilpen tutkimusja kehitysjohtaja Veli-Pekka Lahti. Rakennuslupa tarvitaan yleensä silloin, jos talon ilmanvaihtojärjestelmä muutetaan toiseksi, esimerkiksi painovoimainen koneelliseksi poistoilmanvaihdoksi, Lahti havainnollistaa. Rakenteellisia ongelmia, kuten jo syntyneitä homevaurioita, ilmanvaihdon parantaminen ei luonnollisesti korjaa. Arviolta lähes joka kolmannessa suomalaiskodissa ilmanvaihto on joko riittämätön, rikki tai puuttuu kokonaan. Liika sisäilman kosteus ja lämpö edistävät homekasvustojen muodostumista. Puuttuvien korvausilmaventtiilien asennuksessa puhutaan satasista. FL Tuli tuhosi omakotitalon Lopella Omakotitalo tuhoutui täysin tulipalossa Koukkulantiellä Lopella lauantai-iltana. – Tarvetta ilmanvaihdon parantamiseen löytyy yllättävän monesta kodista. Ilmanvaihtoremontin asennustöistä voi hakea verotuksessa kotitalousvähennystä
LEPPÄVIRRALTA Tallinnaan mat kanneet Pirkko Tuovinen ja Kari Rautiainen ostivat autoon täy dennystä muun muassa kesän ve neretkiä varten. He kiistelevät siitä par lamentissa. • Viro perui veronkorotus ajatuksen ja laski alkoholiveroa 1.7.2019. –?Aika hassua, että Suomen ve ropäätöksillä ohjataan matkus tajatuontiin. Tällä kertaa ostokset pystyi en nen laivaan nousua tekemään Tal linnasta, sillä Murasen auto oli samalla huollettavana Virossa. Mieluiten ostaisin Suomesta. Rautiaisen mukaan Tallinnassa asiakaspalvelu suomalaisia koh taan on parantunut. Hän sanoo, että myös suomalaiset käyttäy tyvät Vironmatkoillaan parem min kuin takavuosina – ainakin useimmat. Tallinnan SuperAlkon johtaja Imre Poll kertoo viimeisimmän huhun olevan, että Latvia korot taa väkevien alkoholijuomien ve rotusta vain reilut viisi prosenttia kolmenkymmenen sijaan maalis kuun alussa. • Korotus kuitenkin osoittautui Viron valtion kannalta virheeksi. Tällä oli kerrannaisvaikutuksia koko matkailualaan. –?Jos Latviassa käy, laatuvis ki on puoleen hintaan Suomeen verrattuna. –?Kun rehellisesti ajattelee au ton tuomista laivalla ja hotellia, tämä on loma samalla. TAUSTA Baltian maiden viinaverotaistelu • Viro korotti alkoholiveroa 1.7.2017. Ostopaikkaan ei vaikuta se, että Latvia on korottamassa alkoholiveroa maaliskuun alussa. Varta vas ten emme lähde hakemaan, sanoo Tuovinen. • Suomessa alkoholiverotus pysyy selkeästi korkeampana kuin missään Baltian maassa.. He eivät ole seuranneet kes kusteluja alkoholiverotuksesta. Enimmäkseen myymä lässä kuulee suomea. Tämän piti olla vasta korotusten alkua. He saivat ajatuk sen vierailla Tallinnassa ollessaan Helsingissä venemessuilla. Sittem min Viro taas laski veroa, mut ta Latviassa on toistaiseksi hal vempaa. . Näin säästi rahaa sekä huollos sa että juomassa. Voisi se kalliimpaa ol la, mutta ei näin paljon kuin nyt, sanoo Muranen. Tallinnan satamassa Virossa monet suomalaiset ostavat auton kyytiin alkoholijuomia. • Suomalaisten matkailu Viroon väheni sadoilla tuhansilla vuonna 2018. Verotulot pienenivät kymmenillä miljoonilla euroilla, kun alkoholia ei enää ostettu Virosta vaan Latviasta. Motivaationa ei ollut säästää rahaa alkoholiostoksilla. • Latvia ja Liettua suunnitte levat maaliskuun 2020 alusta alkaen nostavansa väkevien juomien verotuksen hieman Viron tasoa ylemmäs. Nurmisen mukaan verotus ei vaikuta matkasuunnitelmiin nyt tai jatkossakaan. –?Ei maksa vaivaa ajaa Latvian puolelle. Latvia on aikeissa nostaa väkevi en juomien veroa 30 prosentilla, mikä voisi taas siirtää matkusta jatuontia Viroon. . MAANANTAINA 17. –?Päätös saattaa venyä viime hetkeen. Pollin mukaan merkittävin tä matkustajamyynnin kannalta oli Viron päätös laskea alkoholi veroa. Jo se palautti suurimman osan suomalaisturisteista. Kari Rautiainen ja Pirkko Tuovinen Leppävirralta päättivät poiketa Tallinnassa, kun he olivat käymässä venemessuilla Helsingissä. Nurminen ostaa joka reissulla muutaman laatikon olutta, Virta taas ei juuri käytä alkoholia. HELMIKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Joonas Kuikka Tallinna Tallinnan sataman tuntumassa sijaitsevassa jättimäisessä Super Alkossa on sunnuntaina rauhal lista, vaikka ensimmäiset asiak kaat ovat olleet jo puoli tuntia etuajassa jonottamassa ovien au keamista. HOLLOLALAINEN Aarre Muranen on käynyt hakemassa alkoholia myös Latviasta asti, kun Viro en sin korotti alkoholiveroa. KUVAT: Joonas Kuikka ”Ei maksa vaivaa ajaa Latviaan” . FL–LM Hämeenlinnalaiset Kirsi Virta ja Ari Nurminen käyvät usein matkailemassa Virossa. Baltiasta kannattaa hänen mu kaansa tuoda Suomeen etenkin lonkeroa ja väkeviä juomia. Hämeenlinnalaiset Ari Nurminen ja Kirsi Virta ovat koke neita Vironmatkustajia ja käyvät maassa useasti vuodessa kulttuu rimatkoilla.
Hintahakkuut alkakoot! Tarjoukset saat vain Forssan myymälästämme. 4,89 €/kg | maks. VAIN tässä myymälässä: Kartanonsalaatti alkuperämaa: Suomi | norm. 1,29 €/kpl | maks. 3 kg/talous – 33 % 1 . 2,99 €/kg | maks. MAANANTAINA 17. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 Tarjoukset voimassa ma–ke 17.–19.2. Lidl Forssa avoinna ma–pe 8–21, la 8–19, su 11–19 Tarjoukset ovat voimassa 17.–19.2.2020. 3 kpl/talous Kotimainen omena alkuperämaa: Suomi | irto | norm. 79 – 41 % 1 . 00 2 kp l kg – 28 % 3 . 99 Nakkicroissant kalkkunanakkitäytteinen croissant | 95 g | 5,26 €/kg | norm./yksittäin 0,85 € POHJOLAN JUUSTOLA Hermanni-kermajuusto täyteläisen maukas | 1 kg | norm. 49. 2 kpl/talous – 38 %
Suomessa todetaan vuosittain 1?000–2?500 myyräkuumetapausta. Koronavirus ei jää viimeiseksi globaaliksi vitsaukseksi. Epidemiavuosia on noin 3–4 vuoden välein, kun metsämyyriä on runsaasti. –?Eksoottisia ötököitä voi kulkeutua eläinten tai matkailijoiden mukana Suomeen. IHMISTEN LISÄKSI myös eläimet voivat tuoda mikrobeja mukanaan. KUVA: Kaisa Siren Riskit tautien leviämiseen kasvavat . • Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että ilmaston muutos voi aiheuttaa noin 250 000 kuolemaa vuosina 2030–2050 muun muassa nälän, malarian, ripuli tautien ja lämpörasituksen leviämisen seurauksena. –?Myyräkannan vaihtelut todennäköisesti hiipuvat, jos lumettomat talvet yleistyvät. Tästä ovat esimerkkeinä afrikkalainen sikarutto ja koronavirus Ihmisiin tarttuvien tautien ohella myös erilaiset kasvija eläintaudit voivat levitä lämpimämmässä ilmastossa laajemmalle. • Hapeton ikirouta tarjoaa patogeeneille hyvät olosuhteet selvitä hengissä tuhansien vuosien ajan. Myyräkuume on Suomen ainoa hantavirusten aiheuttama sairaus. HELMIKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Ossi Rajala Matkustus lisääntyy ja ilmasto lämpenee. Näin myyrähuippuja olisi vähemmän, mikä saattaa vähentää myyräkuumetta, Vapalahti sanoo. Lähteet: WHO, The Telegraph.. –?Mikrobilääkkeille vastustuskykyiset mikrobit ja influenssa ovat erittäin merkittäviä tartuntatautiriskejä, Virolainen-Julkunen kertoo. FL–LM Suomeen eivät trooppiset ja subtrooppiset taudit herkästi yllä, mutta matkailijat voivat saada ja kuljettaa tartuntoja. –?Lisääntyneen globaalin liikkuvuuden vuoksi myös mikrobit siirtyvät helpommin ihmisten ja eläinten mukana. –?Ilmastonmuutos muuttaa myös eri eläinlajien, mukaan lukien mikrobien, esiintymistä maapallon eri alueilla. VAKAVIA RISKEJÄ liittyy erityisesti antibiooteille vastustuskykyisiin mikrobeihin ja influenssaan. –?Muuttolinnut voivat kuljettaa esimerkiksi Länsi-Niilin virusta sekä puutiaisia. Riskit puutiaisvälitteisten tautien yleistymiseen kasvavat, toteaa Helsingin yliopiston virologian osaston professori Olli Vapalahti. Elintarvikeketjujen on oltava kunnossa, Vapalahti miettii. Kuvassa matkailijoita Rovaniemellä. Jos ilmasto kovin lämpenee, myös viileällä vyöhykkeellä voi alkaa esiintyä tauteja, joita tällä hetkellä tavataan vain lämpimillä seuduilla tai tropiikissa, pohtii lääkintöneuvos Anni-Riitta Virolainen-Julkunen sosiaalija terveysministeriöstä. Nämä aiheuttavat entistä suurempia riskejä erilaisten sairauksien leviämiselle. Matkailun ja ilmastonmuutoksen vuoksi tartuntataudit voivat levitä. TAUSTA Ilmastonmuutos voi tappaa monia • Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa eri tavoin maailmalla ihmisten terveyteen. Suomeen eivät trooppiset ja subtrooppiset taudit herkästi yllä, mutta matkailijat voivat tartuntoja saada. Maailman terveysjärjestö WHO on varoittanut esimerkiksi siitä, että malaria, dengue-kuume ja hantavirukset voivat levitä ilmastonmuutoksen vuoksi laajemmille alueille. Lämpimämmät luonnonvedet voivat edistää tiettyjen bakteerikantojen kasvua. Vastustuskykyä syntyy aina, kun antibiootteja käytetään. • Haavoittuvaisimpia ovat kehitysmaat, joiden terveyden huolto on heikkoa. Jotkut niistä ja niiden levittämät mikrobit voivat pärjätä Suomen muuttuneissa olosuhteissa, Olli Vapalahti toteaa. • Riskejä löytyy myös Siperiasta, jossa ikiroudan sulaminen voi aiheuttaa niin rakennelmien sortumisia kuin pernaruton leviämistä. • Ikiroudasta vapautuu lämpimämmän ilmaston seurauksena pernaruton itiöitä sekä muitakin bakteereita, jotka voivat olla haitallisia ihmisille ja eläimille. THL:n mukaan Euroopassa kuolee vuodessa noin 33?000 ihmistä infektioihin, joihin antibiootit eivät enää tehoa. Vastustuskyvyn taustalla on se, että niin ihmisiä kuin eläintuotannon eläimiä lääkitään maailmanlaajuisesti antibiooteilla. MAANANTAINA 17. Esimerkiksi dengue-kuumetta on tavattu paikallisina tartuntoina 2010-luvulla Etelä-Euroopassa, jossa on valmiiksi sitä levittämään kykeneviä hyttysiä. . ILMASTON LÄMPENEMINEN voi sen sijaan vähentää myyräkuumetta Suomessa. –?Maaja metsätalouteen vaikutukset voivat olla laajempia kuin ihmisiin tarttuvilla sairauksilla. • Korkeat lämpötilat, ilman saasteet, voimakkaammat kuivuudet, tulvat ja rankka sateet aiheuttavat ongelmia ihmisille joko suoraan tai esimerkiksi maatalouden tuotantoongelmien kautta. Mikrobit siirtyvät helpommin, kun ihmiset ja eläimet liikkuvat globaalisti
Siinä vaiheessa tapahtuu paljon sellaista, joka vaikuttaa vauvan ja koko perheen loppuelämään merkittävällä tavalla. Ei ole mahdollista rikosjutuissa, että näyttötaakka kääntyisi syytetylle. –?En tiedä mitään merkittävämpää asiaa kuin raskauden aika, jolloin lapsi kasvaa kohdussa. Ulkomainen pöytälaatikkoyhtiö voi harjoittaa toimintaa Suomessa, joka ulkoisesti näyttää epäilyttävältä, mutta sillä ei rikostutkinnassa ole velvollisuutta selvittää varojen taustaa, hän sanoo. Todellisuudessa potilasmäärä voi olla moninkertainen. Isoissa yksiköissä tulee helposti tunnelma, että toisesta päästä sisään ja toisesta ulos. Tapauksessa rahojen selityksenä oli olemattoman moottoritiehankkeen konsultointi Venäjällä, ja rahat tulivat 790 yhtiöstä kahden tekaistun pöytälaatikkofirman tileille rikollisliigan hallinnoimaan pankkiin. –. Myös vauvojen verensokerimittaukset ovat viivästyneet. Esirikos on nimitys sille rikokselle, josta saatua rahaa sitten rahanpesussa yritetään meikata lailliseksi. Nyt synnytyssairaaloiden määrä on reilut kaksikymmentä. Taskila on tutkinnanjohtajana paljon huomiota herättäneessä Airiston Helmi -tapauksessa. Uudistus on lisännyt myös riistalaskentoja. Hän korostaa, että kätilön työssä ei ole kysymys vain ”vauvan ulosauttamisesta”, vaan koko perheen tukemisesta uudessa elämäntilanteessa. Bildjuschkinin mukaan Oysin tilanne ei ole ainutkertainen. Hollannin oikeusjärjestelmässä tätä periaatetta sovelletaan silloin, kun esirikoksesta ei ole selvyyttä. –?Käytännössä siinä on äidin lisäksi puoliso, yksi tai kaksi vauvaa ja joitain muita läheisiä, jotka tarvitsevat kätilöltä jotain. –. LÄNNEN MEDIA KERTOI marraskuussa 2018, että koko 2000-luvun ajan Suomesta on lakkautettu yksi synnytyssairaala tai -yksikkö vuodessa. Kätilöliitto teki asiasta oman kannanottonsa jo 13. Jokainen on rikosoikeudessa syytön kunnes toisin todistetaan.. Kanta-Hämeessä Hämeenlinnan ja Rengon riistanhoitoyhdistykset yhdistyivät uudeksi Rengon seudun riistanhoitoyhdistykseksi. Bildjuschkin tunnistaa keskustelun taustalla myös vanhakantaista ihmettelyä siitä, mikä synnyttämisessä voi olla niin vaikeaa, koska ”ainahan naiset ovat synnyttäneet”. Suurimmasta osasta epäilyttäviä rahansiirtoja ei tiedetä, onko raha rikollista vai laillista pääomaa. –?Varmasti tämä (synnytysten keskittäminen) näkyy. Yhdistymiset auttavat ministeriön mukaan toiminnan suuntaamisessa pois hallinnollisesta työstä enemmän käytännölliseen koulutuksien ja riistalaskentojen järjestämiseen. Yle kertoi lauantaina, että toistakymmentä Oulun yliopistollisen sairaalan (Oys) vierihoitoosastolla työskentelevää kätilöä on kannellut osaston tilanteesta Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että vaikka näyttötaakka olisi syytetyllä, se käytännössä siirtyy takaisin syyttäjälle, kun syytetty esittää hyvän tarinan. Kätilöt ohjaavat ja tukevat synnyttäviä äitejä muun muassa varhaisen vuorovaikutussuhteen luomisessa ja imetyksen aloittamisessa. KUVA: Matt Benoit Viestejä synnytysten turvallisuuden vaarantumisesta tulee muualtakin kuin Oysista, josta hoitajat tekivät kantelun. –?Riskit näissä asioissa voivat olla hengenvaarallisia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on myös sen hyväksynyt, Koistinen sanoo. Määräraha nousee yli kymmenen prosenttia edellisvuodesta. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Minna Akimo Kätilöliiton puheenjohtaja Katriina Bildjuschkin on kuullut saman viestin monta kertaa: kätilöiden työskentelyolot ovat muuttuneet tavalla, joka uhkaa jo synnyttävien naisten ja vauvojen potilasturvallisuutta. Taskila näkee tilanteen epäreiluna laillisten yritysten kannalta, sillä ne maksavat siitä, että antavat selvitykset toiminnastaan viranomaisille. Perusasiat pitää pystyä hoitamaan synnytyksen aikana, ja kätilöllä on oltava aikaa seurata tilannetta, Bildjuschkin sanoo. PÄÄOSIN vapaaehtoistyöllä toimivia yhdistyksiä on maaja metsätalousministeriön puolelta kannustettu yhdistymään myös taloudellisella tuella. Erityisesti vesilintujen laskentapisteiden määrä yli kaksinkertaistui 1230 laskentapisteeseen. KRP:N RAHANPESUN selvittelykeskuksen rahanpesurekisteriin kirjattiin vuoden 2018 aikana rahansiirtoja Suomesta ulkomaille 260 miljoonan euron arvosta ja Suomeen saapuvia rahansiirtoja 325 miljoonan euron edestä. –?Kentältä tulevat viestit kertovat samanlaisista huolista ja kiireistä. Bildjuschkin toteaa, että mitoitus toimii silloin, kun kaikki menee hyvin. ”Arvostammeko me uusien lasten syntymää ja perheitä satsaamalla heihin?” KATRIINA BILDJUSCHKIN Kätilöliiton puheenjohtaja Tuki sai riistanhoitoyhdistykset yhdistymään Metsästäjäkurssit ja riistalaskennat lisääntyivät, kun rahoituksen jakoperusteita uudistettiin. Uudistus on lisännyt metsästäjätutkintoon valmistavien kurssien järjestämistä peräti 40 prosentilla sekä kouluille ja nuorisoryhmille järjestettyjä tapahtumia neljänneksellä. Rikosoikeudessa syytetyn ei myöskään tarvitse itse esittää aukotonta näyttöä siitä, että rahat olisivat peräisin laillisesta lähteestä. Kun rikos on tapahtunut ulkomailla, vaikeutuu selvittäminen merkittävästi ja kuvioon tulevat mukaan myös ulkomaiset viranomaiset. Kun tällainen raha jatkaa heti suomalaisfirmaan tultuaan matkaa ulkomaille satoihin yhtiöihin, hälytyskellot soivat jo äänekkäästi. Kätilöt kertovat kiireestä, joka johtaa siihen, että synnyttäviä naisia ei ehditä auttaa ja tukea riittävän hyvin. Forssan Lehti Lounais-Häme Suomessa on tänä vuonna vähemmän riistanhoitoyhdistyksiä kuin viime vuonna, kun 18 yhdistystä järjesti toimintansa kuuteen uuteen yhdistykseen. Vielä vuonna 1975 lapsia synnytettiin 63 synnytysyksikössä tai -sairaalassa. Olli-Pekka Paajanen Kun kahden hengen rakennusfirman läpi kulkee yli sata miljoonaa euroa, eikä yhtiöllä ole toimitiloja tai minkäänlaista liiketoimintaa, herää perusteltu kysymys siitä, onko rahaliikenne laillista. helmikuuta. Arvostammeko me uusien lasten syntymää ja perheitä satsaamalla heihin. VALTIONAVUSTUKSE n jakoperusteita uudistettiin vuonna 2018 niin, että kannustaisivat yhdistyksiä lisäämään paikallistason toimintaa. MAAJA metsätalousministeriö antoi tälle vuodelle Suomen riistakeskukselle lähes 2,6 miljoonan euron määrärahan riistanhoitoyhdistysten valtionavustukseen. Kätilöiden mielestä potilasturvallisuus sairaalan vierihoito-osastolla on vaarassa. Keskusrikospoliisin (KRP) rikostarkastaja, oikeustieteen tohtori Jarmo Koistinen ja KRP:n rikostarkastaja Tomi Taskila katsovat, ettei viranomaisilla ole riittäviä keinoja puuttua kansainväliseen rahanpesuun. Käräjäoikeudessa rahanpesutuomiota ei kuitenkaan jutussa tullut, sillä viranomaiset eivät pystyneet todistamaan Venäjältä tulleiden rahojen olevan rikollista alkuperää. Koistisen mukaan kohtuullisilla keinoilla voidaan selvittää sellaisia rahanpesujuttuja, joissa esirikos on tapahtunut Suomessa. Jokainen ymmärtää, että sellainen ei ole hyvää hoitoa. Bildjuschkin konkretisoi tilannetta kätilöiden ja potilaiden suhteella. Osa toimii poikkeusluvan turvin. Ylen haastattelemien kätilöiden mukaan joissain tapauksissa potilaiden infektioiden hoito on saattanut viivästyä tai sikiöiden sydänääniä ei ole ehditty seurata riittävällä tarkkuudella. MAANANTAINA 17. FL-LM Kätilöiden huoli maanlaajuinen Suomessa synnyttäminen on maailman turvallisinta, mutta siitä huolimatta kätilöt ovat ilmaisseet huolensa synnyttäjien ja vastasyntyneiden potilasturvallisuuteen vaikuttavasta kiireestä. STT Periaate, johon Sahavirta viittaa on syyttömyysolettama. Sellaisessa tilanteessa kodinomaisuus kärsii, Bildjuschkin sanoo. BILDJUSCHKININ MUKAAN asiat ovat varmasti kunnossa, jos katsoo pelkkiä tilastoja ja budjettia. Jos epäilyttävien rahavarojen omistajalle tai vastaajalle asetettaisiin velvollisuus selvittää varojen alkuperä ja oikeudessa arvioitaisi selvityksen luotettavuutta, se olisi yksi keino tehostaa tätä. Laajin yhdistyminen tapahtui Uudellamaalla, jossa seitsemän pientä yhdistystä perusti Länsi-Uudenmaan riistanhoitoyhdistyksen. –. Sahavirran mielestä viranomaisten pitää vain tutkia paremmin, eikä syytetyn oikeusturvaa ole syytä heikentää. RAHANPESULAINSÄÄDÄNNÖSTÄ tohtoriksi väitellyt valtionsyyttäjä Ritva Sahavirta sanoo, että kyllä tilanne häntäkin tuskastuttaa, mutta hän pitää poliisien lähestymistapaa vääränä. Suomen riistakeskus jakaa valtionavustuksen riistanhoitoyhdistyksille niiden toiminnan aktiivisuuden perusteella. Jos synnytys ei sujukaan suunnitelmien mukaan, ongelmat kasautuvat hetkenä, jolloin avun tarve on suurin. Jos paperilla yhden kätilön vastuulla on seitsemän perhettä, se ei suinkaan tarkoita seitsemää henkilöä. TÄMÄ TUSKASTUTTAA kahta kokenutta talousrikostutkintoja vetänyttä poliisia. –?Suomen riistakeskuksen vuosina 2018 ja 2019 toteuttama Virtaa vapaaehtoisiin yhdistymisiin -hanke onnistui ja jopa ylitti odotukset, sanoo maaja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Janne Pitkänen ministeriön tiedotteessa. –?Kätilöllä ei ole ylimääräistä aikaa kysyä, miten potilas voi ja tarvitseeko hän kenties jotain. Se on niin perustavanlaatuinen perusperiaate rikosoikeudessa. Liitto korosti, että kätilöresurssit on jaettava uudelleen niin, että huomioidaan työn vaativuus ja tehtävien laajuus. Haastattelussa Oysin naistentautien ja synnytysten vastuualuejohtaja Eila Suvanto kiisti ongelmat. Koko maassa riistanhoitoyhdistyksiä on yhteensä 282. –?Nyt on arvovalintojen tekemisen hetki. Suomi on epäilyttävän rahan kauttakulkumaa Viranomaisten hartiat eivät riitä mutkikkaiden rahavirtojen alkuperän selvittämiseen
Asiaa on siis syytä selvittää lisää. Työssään hän tapaa naisia, jotka syyttävät itseään keskenmenoista. Tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan sekä keskenmenojen absoluuttinen että suhteellinen määrä on vähentynyt. Yhdellä tuhannesta nai sesta vuosittain. Sama linjaus on tehty äskettäin myös kesken menoihin keskittyneessä maail mankongressissa. Useiden keskenmenojen jälkeen naisella on ihan painajaismainen olo ja tulee pelkoja raskausaika na. VARILA SANOO, että monet ar vovaltaiset tieteelliset järjestöt muun muassa Englannissa, Japa nissa ja Yhdysvalloissa suositte levat tutkimuksia jo kahden kes kenmenon jälkeen. 4 KESKEYTYNYT kesken meno. Varilan mukaan syyn selvittä misellä aikaisemmin voidaan löy tää myös hoitokeinoja. –?Pohjoismaista Tanskassa yli opistoklinikat tutkivat ja myös hoitavat keskenmenojen syitä ak tiivisesti, muissa maissa ollaan konservatiivisempia. Vuonna 1998 raskauksista 11,2 prosenttia päätyi keskenmenoon, 2006 enää 8,3 pro senttia. Koh dun sisälle kehittynyt lapsi vettä sisältävä raskausonte lo, mutta sikiön kehitys on py sähtynyt raskauden varhaisessa vaiheessa. • Yli puolet keskenmenoista johtuu sikiön kromosomipoikkeavuudesta. –?On epäselvää, missä vaiheessa lisätutkimuksia kannattaa tehdä. Varilan mukaan keskenmeno Keskenmenon syy jää usein selvittämättä . –?Eurooppalainen hoitosuositus vuodelta 2018 määrittelee toistu van keskenmenon kahdeksi pe räkkäiseksi keskenmenoksi. Keskenmenoista on käyty viime kuukausina taas kerran kiivasta keskustelua muun muassa Helsingin Sanomien yleisönosastossa. Tavallisin paik ka munanjohdin, mutta voi olla myös munasarjan pinnalla, koh dunkaulakanavassa tai vatsaon telossa. Suomen suurimman tervey denhuollon toimijan, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:in linja on ollut, että vasta kolmannen keskenmenon jälkeen tehdään lisätutkimuksia. raskausviikkoa. Hänen mielestään jo toisen keskenme non jälkeen kannattaa aloittaa tutkimukset suunnatusti ja har kintaa käyttäen. MAANANTAINA 17. Osa lääkäreistä kannattaa perusteellista tutkimusta jo toisen keskenmenon syystä. • Noin 15 prosenttia todetuista raskauksista päätyy keskenmenoon. KUVA: Jarmo Kontiainen TAUSTA Keskenmeno • Tarkoittaa raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikkoa. Ei siihen auta, kun sanotaan, että keskenmeno on yleistä, että yrittäkää uudelleen. • Noin 75 prosenttia tapahtuu alkuraskaudessa ennen 13. Mo nessa Euroopan maassa pidetään kiinni kolmen keskenmenon mää ritelmästä. Raskaus muualla kuin kohdussa. • Muita syitä: kohdun rakennepoikkeavuudet, hormonaaliset syyt, joskus tulehdukset, huonossa hoitotasapainossa olevat sairaudet kuten diabetes, kilpirauhasen toimintahäiriö ja keliakia lisäävät riskiä. Hannele Tervahaudan mukaan on vaikea asia hyväksyä, että keskenmeno sattui omalle kohdalle, vaikka tietääkin, että keskenmenot ovat varsin yleisiä. Sikiötä ei nähdä ult raäänitutkimuksessa. HELMIKUUTA 2020 12 FORSSAN LEHTI TERVEYS Tilastot. Heikinheimon mukaan on eri laisia käytäntöjä, ja niihin vaikut tavat monet asiat. –?Kun tehdään tutkimukset, itsesyytökset voidaan häivyttää. Kehitty nyt istukka tuottaa raskaushor monia ja voi aiheuttaa normaalit raskaus oireet. 3 KOHDUNULKOINEN ras kaus. Raskaus on kehit tynyt kohtuun, mutta si kiön kehitys on pysähtynyt ja se on menehtynyt. Vuoto alkaa muutaman päivän myöhäs sä mahdollisesti tavallista run saampana. Noin 10 000 naista Suomessa kokee vuosittain keskenmenon. Alle 30-vuotiailla riski on noin 10 prosenttia, yli 35-vuotiailla yli 20 ja yli 40-vuotiailla yli 40 prosenttia. HEIKINHEIMON MUKAAN oleellista on se, voidaanko aikaisemmilla lisätutkimuksilla estää kesken menoja tehokkaammin. Sikiö painaa silloin yleensä alle 500 grammaa. 2 BIOKEMIALLINEN ras kaus. FL–LM Keskenmenolla on monta nimeä JARMO KONTIAINEN TÄSTÄ ON KYSYMYS Hannamari Ahonen Pitäisikö keskenmenojen syytä selvittää nykyistä herkemmin, vai onko keskenmeno naisen elämään kuuluva luonnollinen tapahtuma, jonka jälkeen pitäisi vain jatkaa reippaasti eteenpäin ja yrittää uutta raskautta. TOISTUVA KESKENMENO • Yksittäiset keskenmenot ovat yleisiä ja useimmiten puhtaasti sattumasta johtuvia. Jos otetaan vertailukoh daksi ulkomailta jokin yksityinen klinikka, se tieto on huonosti is tutettavissa pohjoismaiseen ter veydenhoitojärjestelmään, jossa yhteiskunta maksaa. • Jopa kolmenkin perättäisen keskenmenon jälkeen 60–70 prosentissa tapauksista seuraava raskaus voi sujua normaalisti.. JUURI NYT JARMO KONTIAINEN 1 TUULIMUNARASKAUS. Yksi selitys voi olla yleinen terveydentilan kohentuminen. Hänen mukaansa sellaista kaivataan lisää. Keskenmeno aiheuttaa itsesyytöksiä ja surua, mutta terveydenhuollossa kolmekin keskenmenoa voidaan katsoa pelkäksi sattumaksi. Vain viidellä prosentilla naisista on kaksi keskenmenoa ja sitä useampia keskenmenoja on vain yhdellä prosentilla. Tupakointi ja ylipaino lisäävät riskiä. Yksi keskustelijoista on ollut naistentautien ja synnytysten eri koislääkäri Eero Varila, joka on lapsettomuusklinikka Dextran lääketieteellinen johtaja. Erittäin varhainen kesken meno, jossa hedelmöitty nyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostunut sen verran istukkasolukkoa, että ras kaustesti on positiivinen. . –?Maksaako lisätutkimukset po tilas itse, yhteiskunta vai vakuu tusyhtiö. Silloin alkavaa tai käynnistynyttä keskenmenoa ei voi lääketieteellisesti estää. HUS:in naistentautien ja syn nytysten erikoislääkäri, profes sori Oskari Heikinheimo sanoo, että hoitosuositusten tulee pe rustua korkeatasoiseen tutkit tuun tietoon
Jos taustalla on altistava tekijä, jota ei hoideta, keskenmenot saattavat Varilan mukaan toistua yhä uudelleen. Kohtukuolemassa vauvalla oli Downin oireyhtymää. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 13 TERVEYS Hannamari Ahonen Hannele Tervahaudalle ei tarjottu apua keskenmenojen jälkeen, vaan sitä piti osata lähteä itse etsimään. Hän on hakenut myös ammattiapua työterveyshuollosta. HÄN OLISI TOIVONUT , että apua olisi tarjottu heti naistentautien poliklinikalla. –?Aiemmin neuvola-aika peruttiin nopeasti, jos tuli keskenmeno. FL–LM Vertaistukiryhmä auttoi Hannele Tervahautaa Hannele Tervahauta haki keskenmenojen jälkeen itse tukea. Silloin Tervahauta sai myöhäisen keskenmenon raskausviikolla 13. Siksi hän suosittelee vertaistukiryhmiä. –?Jos itsellä on ollut oireita, asiaan ehtii vähän valmistautua. Näiden vuosien välissä vuonna 2006, 2009 ja 2012 Tervahauta synnytti lapset eli on nykyisin kolmen elävän lapsen äiti. Toisaalta minulla oli jo kokemuksia ennestään, niin tiesin, mistä on kysymys. Jos on ollut yksi keskenmeno, riski on noin 16 prosenttia ja kahden keskenmenon jälkeen 25 prosenttia. Oskari Heikinheimo kertoo, että joitakin vuosia sitten Helsingin kaupungin kanssa sovittiin uudesta käytännöstä ensimmäisen neuvola-ajan varaamisessa. Kun se osuu omalle kohdalle, on vaikea asia hyväksyä, että se kävi juuri minulle. Se on osoittautunut hyväksi käytännöksi. Sovimme, että aikoja ei perutakaan. –?Kaikki eivät tarvitse tukea, mutta on tärkeää, että siihen on mahdollisuus. Pettymys on yhtä iso joka kerta. Ensimmäinen keskenmeno huomattiin lääkärivastaanotolla neuvolassa. Ystävät ja perhe tukivat. Toisen keskenmenon jälkeen Tervahauta koki samat tunnelmat. –?Kalliita tutkimuksia pitääkin tehdä järkevästi tapauskohtaisesti. –?Ensimmäisen keskenmenon jälkeen en edes hakenut apua. Hänen mielestään myös suomalaisiin tutkimustuloksiin perustuvat yleiset hoito-ohjeet olisivat selvästi tärkeät. Tiesin senkin, että keskenmenot ovat yleisiä. KUVA: Jarmo Kontiainen jen sanotaan liian usein johtuvan sattumasta. – EN TIEDÄ , onko jossain Suomen julkisessa sairaalassa käytäntönä aloittaa lisätutkimuksia jo kahden keskenmenon jälkeen, Heikinheimo sanoo. ENSIMMÄISEN KESKENMENON jälkeen Tervahauta oli pettynyt. Mitään oireita Tervahaudalla ei ollut, ja hän oli käynyt jo useita kertoja ultraäänitutkimuksessa yksityisellä puolella. Mutta esimerkiksi verikoe, josta tutkitaan kilpirauhasen toimintaa, maksaa Suomessa halvimmillaan vain kymmenen euroa. Siihen on hoito. Vaikka syy saataisiin selville, on Heikinheimon mukaan harvoja asioita, joita voidaan hoitaa. FL–LM. MAANANTAINA 17. Siksi hän haki toisen keskenmenonsa jälkeenkin tukea kotikaupunkinsa Oulun Kävyn ryhmästä. Vuonna 2008 hänen vauvansa kuoli kohtuun. –?Toinen keskenmeno nosti pintaan kohtukuoleman, ei niinkään ensimmäistä keskenmenoa. Keskenmenoilla ei ollut yhteistä selittäjää. Hannele Tervahaudan mukaan on vaikea asia hyväksyä, että keskenmeno sattui omalle kohdalle, vaikka tietääkin, että keskenmenot ovat varsin yleisiä. Silloin tuli verenvuotoa. Tervahaudasta paras tukija on ihminen, joka on kokenut saman. –?Olin pettynyt omaan kehoon, vaikka tiesin, että näin voi käydä. KUVA: Jarmo Kontiainen Pettymys on yhtä iso joka kerta Hannamari Ahonen Hannele Tervahauta on kokenut kaksi keskenmenoa ja yhden kohtukuoleman. Toisen keskenmenon jälkeen tutkittiin sikiön kromosomit, ne todettiin normaaleiksi. Toinen keskenmeno huomattiin niskapoimu-ultraäänitutkimuksessa. Kun tieto tulee ihan yllättäen, onhan se sokkitilanne. Sen takia kromosomit haluttiin tutkia toisessa keskenmenossa. Kohtukuoleman jälkeen Tervahauta oli saanut tukea Käpy – Lapsikuolemaperheet -yhdistyksen vertaistukiryhmästä. Hän uskoo, että henkisellä tuella saadaan myös säästöjä, kun ihmiset toipuvat paremmin. Potilas haastatellaan, kartoitetaan yleisterveys, mahdolliset perussairaudet ja tehdään gynekologinen ultraäänitutkimus. –?Kohtukuolema tietenkin tutkittiin. Heikinheimo korostaa, että kun potilas tulee sairaalaan ensimmäisenkin keskenmenon takia, hänet tutkitaan varsin perusteellisesti. Ensimmäinen raskaus päätyi varhaiseen keskenmenoon vuonna 2005 ja kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2015 hänen viimeisin raskautensa päätyi keskenmenoon. Tosin kaikilla paikkakunnilla niitä ei ole. Ensimmäistä keskenmenoa ei tutkittu. –?Me ihmisetkin olemme luontokappaleita, ja luonnossa jokin asia ei välillä mene kuten pitäisi. Nainen saattoi mennä neuvolaan juttelemaan, saamaan tukea ja hänen jaksamisensa arvioitiin. Vaikeaa oli sekä henkisesti että fyysisesti. Varilan mukaan lisäkokeilla voidaan nähdä vaikka lisääntynyt verisuonten tukostaipumus, joka voi aiheuttaa keskenmenon. Lapsen hankkiminen voi siirtyäkin keskenmenon pelon takia. Jos ihmisellä ei ole ollut keskenmenoja, keskenmenon riski on 11 prosentin luokkaa. Heikinheimon mukaan kahdenkin keskenmenon jälkeen on suuri todennäköisyys, että seuraava raskaus etenee normaalisti. Ultraäänellä pystytään varsin hyvin arvioimaan naisen synnytyselinten rakenne ja mahdolliset poikkeavuudet, joka voi olla keskenmenon syy
Yhdysvaltain sotilastiedottajan mukaan kukaan ei loukkaantunut ja vahingot jäivät pieniksi. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että Britannian armeija on lähettänyt Pohjois-Englannin Länsi-Yorkshireen kymmeniä sotilaita, joiden tehtävänä on auttaa muun muassa muun muassa tulvaesteiden rakentamisessa ja korjaamisessa. YK:n mukaan 31 ihmistä kuoli ja 12 loukkaantui ilmaiskuissa Jemenissä lauantaina sen jälkeen kun Iranin tukemat huthi-kapinalliset olivat kertoneet ampuneensa alas SaudiArabian hävittäjän. Ainakin 40 ihmistä sai surmansa kolmessa eri väkivaltaisuudessa Malissa. –?Kun yksimielisyyttä ei ole, on enemmistön toimittava, Borrell sanoi. Tätä ennen myrsky raivosi Ruotsin länsirannikolla, kertoi ruotsalaismedia. Saksassa on pidätetty 12 miestä epäiltynä osallisuudesta äärioikeistolaiseen salaliittoon, jonka tarkoituksena oli järkyttää poliittista järjestystä tarkoilla iskuilla. EU:n jäsenmaiden hallitukset ovat erimielisiä monista asioista, kuten Libyasta ja Venezuelasta. Tuulta oli pahimmillaan yli 30 metriä sekunnissa. Tornado-hävittäjä putosi perjantaina pohjoisessa Al-Jawfin maakunnassa hallitusta tukevien joukkojen operaation aikana. FL–LM. –?Euroopan on kehitettävä ruokahalu vallalle, sanoi EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell konferenssissa. EU on maailman suurin kauppablokki, mutta se pystyy harvemmin puhumaan ulkopolitiikassa yhdellä äänellä, koska sen poliittiset päätökset vaativat konsensusta jäsenmaiden kesken. Miehet suunnittelivat iskuja poliitikkoja, turvapaikan hakijoita ja muslimeja vastaan. Brysselissä EU:n johto on vaihtunut, mikä on johtanut aktiiviseen diplomatiaan tammikuusta lähtien, varsinkin Lähi-idässä. Hänen mukaansa kieltoa rikkovat on saatava vastuuseen. Dennis-myrskyn rippeet saapuivat Suomeen sunnuntai-iltana. REUTERS Ilmaiskuissa kuoli 31 Jemenissä SANAA. Taloudellisen valtansa avulla blokki on pystynyt käyttämään ”pehmeää valtaa”, mutta sen vaikutusvalta maailmalla on vähentynyt osin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ”Amerikka ensin” -politiikan vuoksi. EU:n korkea ulkopoliittinen edustaja Josep Borrell vaatii unionin enemmistöä toimimaan silloin, kun konsensusta kaikkien kesken ei saada aikaiseksi. 31 kuoli kun pyssymiehet hyökkäsivät kylään Keski-Malissa polttaen taloja, viljaa ja karjaa. Dennis-myrsky riepotteli perjantaina Islantia. Islamistit kapinoivat alueella. –?Meidän pitää kyetä toimimaan... Hyökkäysten seurauksena diplomaattien asuttamalla vihreällä vyöhykkeellä soivat hälytyssireenit. ERI PUOLELLA maata on voimassa satoja myrskyvaroituksia. Virkavalan vannoi kaikkiaan kahdeksan ministeriä. EU:ssa ollaan erimielisiä siitä, miten suhtautua Trumpin rauhanehdotukseen Israelille ja palestiinalaisille. REUTERS, FL–LM ”EU:n pitää kehittää ruokahalu vallalle” Unionin ulkopoliittinen edustaja peräänkuulutti aktiivisuutta osallistua maailman kriisien ratkaisuyrityksiin. Äärioikeistolaisten ryhmien suosio kasvaa Saksassa, varsinkin entisessä kommunistisessa Itä-Saksassa. RINTAMERKKEJÄ RAJAT GUPTA / EPA VÄKIVALTA MALISSA 40 TIMBUKTU. Asiasta kirjoittaa muun muassa The Guardian. –?Asevientikielto on vitsi, meidän on todella ryhdistäydyttävä tässä, sanoi YK:n Libyan varaerityisedustaja Stephanie Williams tavattuaan ulkoministereitä asian tiimoilta. Palestiinalaiset eivät sopimusta hyväksyneet. FL–LM Saksassa pidätettiin salaliittolaisia BERLIINI. YK:N VIRKAILIJA sanoi sunnuntaina Münchenissä, että Libyan taistelujen lopettamiseksi pystyyn pantu asevientikielto on merkityksetön. Euroopassa ollaan eri mieltä Trumpin kanssa muun muassa Iranin ydinsopimuksesta, josta Washington vetäytyi kuten myös Pariisin ilmastosopimuksesta, josta Yhdysvallat myös vetäytyi. Myrsky on aiheuttanut ongelmia myös julkiselle liikenteelle. Dennis on Ruotsissa kaatanut puita teille varsinkin Göteborgin ja Boråsin välillä, pakottanut sulkemaan Uddevallan sillan ja länsirannikolle satoi kerralla yhtä paljon vettä kuin normaalisti koko helmikuun aikana, kertoi Aftonbladet-lehti. Miehiä pidätettiin kuudessa eri osavaltiossa. Myös Trumpin sotilasliitto Natoa kohtaan esittämä kritiikki on saanut EU-johtajat näkemään punaista. Esimerkiksi Göteborgissa junaliikenne on ollut paikoin poikki. Esimerkiksi Skotlantiin on annettu kolme vakavaa tulvavaroitusta. FL–LM Dennis-myrsky surmasi kaksi Englannissa Rakettihyökkäys USA:n Irakinlähetystöön BAGDAD. Miehet pidätettiin perjantaina. Hänen mukaansa Libyassa on nyt runsaasti moderneja aseita. Yhdysvaltain Irakin-suurlähetystöä kohti ammuttiin varhain sunnuntaina useita raketteja, kertoivat sotilaslähteet Guardian-lehdelle. FL–LM Delhi. Liittovaltion tuomari määräsi miehet pidätettäväksi tutkimusten ajaksi. Lehden mukaan maassa on peruttu viikonvaihteen aikana satoja lentoja, jotka ovat vaikeuttaneet ihmisten lähtemistä matkalle. Myös yritykset jatkaa YK:n asevientikieltoa Libyaan laivastosaarrolla ovat vaikeuksissa. 20–50-vuotiaat miehet olivat antaneet ryhmälleen nimen ”Der harte Kern” (Kova ydin), kertoi Welt am Sonntag -lehti. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Ilkka Timonen Ilkka Timonen Euroopan unionin hallitusten pitää olla halukkaita puuttumaan kansainvälisiin kriiseihin tai maiden ulkopolitiikka voi jähmettyä pitkiksi ajoiksi, varoitti EU:n johtava diplomaatti sunnuntaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa. Englannista lähteviä lentoja on peruttu myös sunnuntailta. Yhdeksän sotilasta kuoli kahdessa eri väijytyksessä Gaon alueella. Hän painotti, että kyse ei ole vain sotilaallisesta vallasta. Neljää epäillään äärioikeistolaisen terroristijärjestön perustamisesta viime syyskuussa, loppuja epäillään heidän taloudellisesta tukemisesta. Aam Aadmi (AAM) -puolueen kannattaja esitteli takissaan olevia lukuisia rintamerkkejä, jotka esittivät Delhin pääministeriä Arvind Kejriwalia tilaisuudessa, jossa pääkaupungin ministerit vannoivat virkavalan sunnuntaina. KUVA: Ronald Wittek / EPA Minna Akimo Dennis-myrsky on vaatinut ainakin kaksi kuolonuhria Britanniassa. Dennis on tuonut Ruotsiin mukanaan sateita ja voimistuvia tuulia. Euroopalle ei sovi myöskään se, että Yhdysvallat julisti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ennen rauhansopimusta Israelin kanssa. MAANANTAINA 17. Taistelut Libyassa ovat jatkuneet siitä huolimatta, että Berliinissä sovittiin viime kuussa, että asevientikielto pidetään voimassa. Uhrien ruumiit löydettiin lauantaina merestä Kentin kreivikunnan rannikolla. ei vain joka päivä tehdä kommentteja, ilmaista huolta, hän kertoi johtajille, lainsäätäjille ja diplomaateille
–?Vien myös loppuun asti tilanteet, yritän aina kaikkeni. –?Molemmat lajit ovat tosi kivoja. –?Ryskeessä ei harjoiteltu talvella ja halusin treenata silloinkin, joten palasin FJK:hon. Hämeenlinnalaisessa HJS:ssä pelaava Lehtomaa valittiin U16-tyttöjen maajoukkueleirille ihan ensimmäisenä forssalaistyttönä. –?En tiedä, pääsenkö tuohon varsinaiseen karsintaryhmään, sillä taso on niin kova. divisioonaa, jossa selvisi nuorella joukkueella SM-karsintojen kynnykselle neljänneksi. Forssalainen Milla Lehtomaa tyttöjen maajoukkueringissä. LEHTOMAA PELAA nykyään keskikentällä, aiemmin enemmän hyökkääjänä. Meillä on tosi hyvä, sikamukava porukka. Heikkoudet löytyvät fysiikan puolelta. HELMIKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Lehtomaa on nopea, ketterä ja taitava. Tärkeintä on tietysti pysyä terveenä, että pystyy yleensä harjoittelemaan ja pelaamaan. Tavoitteensa nuori nainen on asettanut korkealle. FL Milla Lehtomaa on ikäluokkansa huippu niin jalkapallossa kuin salibandyssäkin. Hän pelaa salibandyä FoSun 05-syntyneiden poikien joukkueessa. Kun aina joskus jalkapallo alkaa vähän kyllästyttää, on kiva siirtyä pelaamaan säbää. Peli oli paljon fyysisempää kuin tytöissä, mutta taitava ja nopea Lehtomaa pärjäsi isompiensa joukossa. Poikien mukana meni pari vuotta. Leiri pidettiin viime viikolla Eerikkilässä. Olen hakenut molemmilla lajeilla Märskyyn, Lehtomaa naurahtaa. . TAITAVA LEHTOMAA on ikäluokkansa huippuja myös salibandyssä. –?Olin salibandyssäkin U16-tyttöjen maajoukkueleirillä, Lehtomaa kertoo. Lehtomaa oli kuitenkin heti niin hyvä, että hänet passitettiin FJK:n tyttöjoukkueeseen pelaamaan. Nelipäiväinen leiri sujui Lehtomaalta hyvin. Hän vaihtoi kuitenkin Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan, kun seura aloitti B-tyttötoiminnan. Olen saanut joukkueessa monta hyvää kaveria. –?Kutsu oli iso yllätys, en osannut odottaa, että minut valittaisiin leirille, 15-vuotias Lehtomaa kertoo. –?Olen tykännyt pelata keskikentällä, siitä näkee koko kentän. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi . Lahjakas pelaaja haluaa jatkaa mahdollisimman pitkään lajien harrastamista, sillä hän pitää molemmista ja ne ovat hänelle tärkeitä. Ohjelmassa on jo nyt monipuolisesti lihaksistoa ja kuntoa kehittävää crossfitiä. Päävalmentaja Marko Saloranta nimesi maajoukkuerinkiin 32 ikäluokan lupaavinta tyttöpelaajaa. Lehtomaa pelasi FJK:n riveissä kunnes joukkueen toiminta lopahti. JALKAPALLO Kai Sandberg Forssa Nuoren forssalaisjalkapalloilijan Milla Lehtomaan taidot on huomattu maajoukkuetasolla asti. –. KUVA: Lassi Puhtimäki Vikkelä, ketterä ja taitava. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 17. Eerikkilän leiri avasi ikäluokan EM-karsintavuoden. Täksi kaudeksi tavoitteena onkin nousu SM-sarjaan. Sieltä hän siirtyi kaudeksi FC Ryskeeseen, mutta palasi FJK:hon, nyt poikien joukkueeseen, sillä sopivaa tyttöporukkaa ei enää ollut. Ehkä se on mahdollista, jos teen oikein kovaa töitä, Lehtomaa arvioi. Ja olihan se hienoa olla kentällä, kun ympärillä oli kymmenen huippupelaajaa, siinä sai peliin ihan uusia juttua, keskikenttäpelaaja Lehtomaa kertoo. U17-tyttöjen EM-karsinta alkaa syksyllä, maajoukkue matkaa lokakuussa karsintaturnaukseen Turkkiin. Seurakuviot voivat mennä pian uusiksi, sillä pallotaituri aikoo urheilulukioon, mieluiten Mäkelänrinteelle Helsinkiin. LEHTOMAA ALOITTI jalkapalloilun Prinsessafutiksesta niin kuin moni muukin tyttö Forssan seudulla. Poikien kanssa pelaaminen on kovaa, mutta Lehtomaan mukaan kehittävää. Ja kun säbä alkaa puuduttaa, voin pelata taas jalkapalloa. Oli silmiä avaavaa nähdä, millaista jalkapallo on aivan ikäluokan huipputasolla. –?Haluaisin joskus pelata naisten A-maajoukkueessa. –?Valmentaja oli tosi hyvä. –. HJS pelasi viime kauden B-tyttöjen 1. Hän kertoi jalkapallosta asioita, mitä en ollut aiemmin osannut ajatellakaan. Lehtomaa kaipaa lisää voimaa, ja sitä saakin salilta
Ajattelin, että kerrankin sain hyvän lähdön, Hurske sanoi. Mestaruus oli harvinaista kyllä jaettu, sillä Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää ylitti Holttisen tapaan 540. Haka on hallinnut tyttöjen viestejä viime vuosina, se voitti 18-vuotiaiden viestin kolmannen kerran peräkkäin. Hän jatkoi kisaa vielä tovin ennen kuin keskeytti. – Hän voitti viime kesänä 2000 metrin mestaruuden ja otti esteissä hopeaa, Markku Kytäjä sanoi. Oli aika rankka kisa tänään, kolmonen on raaka matka, kun koko ajan pitää hiihtää täysillä, sanoi Vuokatin urheilulukiota käyvä Nea Kytäjä. – Tytöt pelasi hyvät asetelmat minulle, Leinamo tiivisti. KUVA: Lassi Puhtimäki Vikkelä, ketterä ja taitava MILLA LEHTOMAA Kahden erilaisen palloilulajin taituri • Täyttää tänä vuonna 16 vuotta, yhdeksännellä luokalla Kuhalan koulussa. FL Milla Lehtomaa on ikäluokkansa huippu niin jalkapallossa kuin salibandyssäkin. Nora Kytäjä on lahjakkuus myös yleisurheilussa. Naisten 300 metrin aidoissa Helsingin IFK:n Viivi Lehikoinen paransi Suomen ennätystä aikaan 40,97.. Molempien pöytäkirja oli muutenkin samanlainen, joten voitto meni jakoon. Iiro Uusitalo hiihti avausosuuden ja Niilo Syrjälä toisen. En katsellut reittiä tarpeeksi tarkasti, Ojala harmitteli Urheiluliiton yleisurheilu.fi-sivustolla. – Vauhtia alkoi pudota ja kipu kasvaa. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Nooralotta Neziri paineli helppoon mestaruuteen ajalla 8,07. Polven nitkahdus keskeytti Ojalan olympiarajajahdin Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojalan olympiarajan metsästys 50 kilometrin kävelyssä päättyi keskeytykseen sunnuntaina Espanjan Torreviejassa. • Pelannut FJK:ssa ja FC Ryskeessä tyttöjen joukkueessa, FJK:ssa myös poikien kanssa. FL Holttinen taivutti hallimestariksi YLEISURHEILU FL-STT Somero/Tampere Someron Esan Tommi Holttinen taivutti seiväshypyn Suomen mestariksi SM-hallikilpailuissa sunnuntaina Tampereella. divisioonaa. Isosiskoaan kaksi vuotta nuorempi Nora oli kakkososuuden toiseksi nopein ajalla 9.13,1 ja hän nosti joukkueen kärkeen, Kankaantaan Kisa vaihtoi sekunnin myöhemmin. • Pelaa nykyään HJS:ssä Btyttöjen 1. Rata oli rankka, oli kolme jyrkkää nousua, Nora Kytäjä tiivisti. Joukkue tähtää liiganousuun. • Nopea, taitava, ketterä ja periksiantamaton. • Valittiin U16-tyttöjen maajoukkueleirille ensimmäisenä forssalaisena tyttöpelaajana. Haka vaihtoi kahdeksantena. Hopeasommissa Nora juhli kultaa viime vuonna Hollolassa viestissä ja Nea kaksi vuotta sitten Kuhmossa. Katsoin, ettei ole järkeä jatkaa, Ojala kertoi. Oulun Pyrinnön Samuel Purola tykitti 200 metrillä komean ajan 20,85. Toissa vuonna Kytäjät eivät vielä olleet mukana viestimestaruutta juhlineessa kolmikossa. POIKIEN VASTAAVASSA viestissä Haka oli kuudes. –. Tuntui, että lähdin ihan paukusta, mutta ilmeisesti sitten en. Hakan kakkosjoukkue oli 14:s, ankkurina oli Elmeri Syrjälä. Nea oli perinteisen tyylin osuutensa neljäs ajalla 10.18,8, mutta kärki oli vain 18 sekuntia nopeampi. – Kaaduin heti vaihdon jälkeen, mutta ensimmäisessä pitkässä nousussa sain jo kärjen kiinni. Naisten 60 metrin pika-aitojen mestaruustaistelun odotettiin kruunaavan viikonlopun SM-hallit, mutta huipennus lässähti, kun Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske hylättiin vilppilähdön vuoksi. Nokialainen Kankaantaan Kisa hävisi 21,9 sekuntia. Ja odotukset täyttyivät, sillä omat tyttäret Nea ja Nora hiihtivät hyvin ja petasivat hyvät asetelmat hämeenlinnalaiselle Sonja Leinamolle. Ojala aikoo käydä olympiarajan kimppuun toukokuussa Valko-Venäjän Minskissä. • Ikäluokan huippuja myös salibandyssä, jossa ollut tyttöjen maajoukkueleirillä. Kaipaa vielä lisää voimaa ja kovuutta. Satuttaessaan polvensa Ojala oli kolmen tunnin ja 50 minuutin olympiarajaan tähtäävässä vauhdissa. Odotettu mestaruus tuli ajalla 29.15,9. HIIHTO Juha Aaltonen Kontiolahti Valkeakosken Hakan hiihtojaoston puheenjohtajalla Markku Kytäjällä oli ainakin kaksi hyvää syytä odottaa kilpailua innolla, kun nuorten SM-hiihtojen viimeinen päivä käynnistyi alle 18-vuotiaiden tyttöjen 3x3,3 kilometrin viestillä. – Reitillä oli vesiritilä, joka liikahti paikaltaan, kun astuin sen päälle ja polvi pääsi nitkahtamaan. HELMIKUUTA 2020 Kytäjät juhlivat SM-kultaa Hakan nuorten kultakolmikko vasemmalta: tammelalaiset Nea ja Nora Kytäjä sekä ankkuri Sonja Leinamo. Leinamo oli ankkureista nopein ajalla 9.43,9. KUVA: Juha Aaltonen Tammelalaiset sisarukset tekivät hyvän pohjatyön ankkuri Leinamolle. Vuosi sitten Haapajärvellä Nea Kytäjä hiihti avausosuuden. • Haluaa jatkaa opiskeluja urheilulukiossa. Hän nosti sijoitusta kahdella pykälällä. – Kun lauantaina putosin kärkiryhmästä, niin keskeytin säästääkseni voimia tälle päivälle. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 17. • Aloitti jalkapallon harrastamisen Prinsessafutiksesta
FoKoPon lähtökohdat peliin olivat hankalat. Jos vielä oli epävarmuutta siitä, kulkeeko suksi, niin nyt sitä ei tarvitse miettiä. Voiton jälkeen Feeniks Basketin saldo jatkolohkossa on 2 voittoa ja 2 tappiota, Riennon 3 voittoa ja 1 tappio. Hiidensalolle tuli seitsemän ohilaukausta, ja sijoitus oli 58:s. Siltä väliltä, 22:nneksi noussut Mäkäräinen naurahti. Suht samaa tasoa kuin lauantaina, ja tällaiset suoritukset tekevät hyvää itseluottamukselle, Aalto kertoi. HELMIKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Feeniks Basketille maukas voitto KORIPALLO Kai Sandberg Forssa Feeniks Basket Forssa otti tärkeän voiton alle 15-vuotiaiden mestaruussarjassa Robert Petersen cupissa, kun se kukisti sunnuntain aamupäiväpelissä kevätlohkossa tähän asti ilman tappioita edenneen Turun Riennon selkeästi 78–58 (46–35). FL Saumat on jo käytetty Sentteri Jarett Croff jatkaa FoKoPon ainoana amerikkalaispelaajana. Menimme välillä helpoimman kautta ja hyvän jakson jälkeen tunnuttiin usein hetki huilailevan, totesi Feeniks Basketin U15-tyttöjen valmentaja Tero Kaseva. sijan ja surkean ammunnan tuonut sprinttikisa jäi mielessä taakse hyvin menneen takaa-ajon myötä. FoKoPossa kuluvalla kaudella 20,3 pisteen ja 6,4 levypallon ottelukeskiarvolla pelannut laituri Williams pelaa loppukauden Pyrintö Akatemiassa. Johan Kotavuo heitti 13 pistettä ja Mupe Haji 12. Joukkueen seuraava peli on perjantaina Feeniksissä, kun vieraaksi saapuu keskikastin JBA . Tosi hyvin kulkee. Aalto oli lauantaina kuudes ja oli nousemassa kymmenen parhaan joukkoon sunnuntaina, kunnes tuuli keskeytti toisen kierroksen. –. Mäkäräisellä on ollut evaikeuksia pystyammunnassa. Riento punnersi välillä muutaman pisteen päähän, mutta hyvän toisen jakson lopun ansiosta tauolle lähdettiin Feeniksin 11 pisteen johdossa. Kiertueen toiselle etapille Ruotsin Östersundissa Niskanen joutui takaa-ajoasemista. Valmista joukkueen peli ei silti ole. –?Toivon peliin vielä lisää malttia ja kuria. Hän kipusi 27. Norjalainen Pål Golbergpiti loppukirissä maailmancupin kärkimiehen, venäläisen Aleksandr Bolshunovin takanaan.. FoKoPossa ilmeisesti kauden loppuun asti jatkava sentteri Jarett Croff pussitti 15 pistettä ja vei 13 levyriä. Kaksinumeroisiin korilukemiin pääsivät myös 14 pistettä tehnyt Hilda Tammi sekä 11 pistettä koonneet Jenny Ojanen, Inkeri Kaseva ja Maisa Tuomola. Feeniks Basketin tytöt veivät peliä alusta asti ja repäisivät noin kymmenen pisteen johdon. Ladulla hän oli koko joukon nopein, ja vaikka ammunnassa tulikin neljä ohilaukausta kahdestakymmenestä kudista, oli penkallakin olo nyt parempi. Ja ammunnassa osa-alueiden onnistumisia: hyvä asia, että Kaisa uskalsi ampua rohkeasti sillä rytmillä mitä on harjoitellutkin. FOKOPOLLA ON vielä A-divisioonassa neljä ottelua jäljellä. Ilonaihetta toi sekä hiihto että ampuminen. Pelaamme kuitenkin tosissamme jäljellä olevat ottelut ja tarjoamme nuorille pelaajille mahdollisuuden pelata kovia A-divisioonapelejä, kertoi FoKoPon päävalmentaja Petteri Molenius. Feeniks Basket piti pelissä parempaa vauhtia kuin Riento ja heitti tarkemmin. Nyt pysty kulki 80-prosenttisesti ja Mäkäräisen mukaan ”kohtuullisesti”. Ihan ookoo, ei hyvä eikä huono. Puhtaasti ampunut Jacquelin kukisti Norjan Johannes Thingnes Bön 0,4 sekunnilla. Ottelun rasitukset varmasti tuntuivat vielä tässä pelissä. –. Harmittaa, että toinen kierros keskeytettiin, koska sijoitus olisi noussut. KUVA: Lassi Puhtimäki FoKoPo jäi yhdellä jenkillä Raidersin jalkoihin. Viimeisellä meiltä loppui bensa, Molenius totesi. KUVA: EPA Niskanen pelkäsi pahempaa kiertueella HIIHTO STT Iivo Niskanen joutuu odottamaan ensi sunnuntaihin, että pääsee pohjoismaisen hiihtokiertueen mieluisimmalle etapilleen Norjan Trondheimissa. Tämä oli taas hyvää tekemistä. –?Tulos on mikä on, mutta olen tyytyväinen siihen, miten taistelimme kolme jaksoa. Maailmancupin uutuus, kuuden etapin kiertue päättyy perinteisellä hiihtotavalla 30 kilometrin takaa-ajohiihtoon. SUNNUNTAIN KAMPPAILU Raidersia vastaan oli isäntien hallintaa ensi hetkistä asti. –?Olimme lauantaina hyvin mukana, kunnes peli sekosi. KORIPALLO RAIDERS-FOKOPO 102–64 Kai Sandberg Forssa/Järvenpää Forssan Koripoikien putoaminen B-divisioonatasolle on sinettiä vaille varmaa. sijalta yhdeksänneksi, kun matkana oli 15 kilometriä perinteisellä. Mäkisirkus siirtyy seuraavaksi Romaniaan. MAANANTAINA 17. Kohtuuhyvä onnistuminen, sillä pelkäsin pahempaa. KASEVA ARVELI , että Feeniks Basketin vaihtelevaan peliesitykseen vaikutti lauantainen U16-tyttöjen SM-sarjapeli Tampereella. Perjantainen, 40. STT Kymppisakin karkaaminen harmitti Aaltoa Antti Aalto on hyvässä iskussa. Joukkue oli luopunut perjantaina toisesta amerikkalaisvahvistuksestaan Isaac Williamsista juuri ennen siirtoajan umpeutumista ja lisäksi treenit olivat jäänet huteriksi, kun iso osa joukkueesta oli käynyt pyörähtämässä vanhojen tansseissa. Vain kolme ottelua tällä sarjakaudella voittanut FoKoPo jämähti sunnuntaina yhä tiukemmin A-divisioonan jumboksi, kun se taipui Järvenpäässä Raidersille suurinumeroisesti 102–64 (48–32). STT MÄKIHYPPY Petteri Ikonen Tauplitz-Bad Mitterndorf Antti Aalto oli lähellä nappionnistumista Itävallassa, kun hän sijoittui 11:nneksi Kulmin lentomäessä. Jatkoa ajatellen lupaa hyvää, päävalmentaja Jonne Kähkönen totesi luottavaisesti. –. Aalto ponkaisi 222,5 ja 216 metriä. Makuulla puolestaan ensimmäinen paikka oli parasta Mäkäräistä pitkään aikaan, nopea, tarkka ja rytminen suoritus. FEENIKS BASKETIN paras isku on tähdätty kevään lopputurnauksiin. Kun lähtee 27. –. Aiemmin toinen jenkkilaituri Arnold Fripp Jr suuntasi Korisliigan mestaruutta puolustavaan Karhubasketiin. –?Voitto tuli, mutta ei tämä meiltä ihan parasta pelaamista ollut. Niskanen oli osuusajoissa viidenneksi nopein. Vauhtia ja taitoa joukkueella riittää, mutta kehittämistäkin löytyy. Itävallan Stefan Kraft voitti ennen Japanin Ryoyu Kobayashia ja Slovenian Timi Zajcia. U15-joukkueen runko oli mukana kamppailussa, jossa Pyrintö vei kotikentällään voiton 82–59. Feeniks Basketin ykköstykki oli 22 pistettä heittänyt ja 10 levypalloa rohmunnut Fiia Hellsten. –. Raidersin jenkkitrio puolusti tiukasti ja kokosi yhteensä 63 pistettä. Toisella makuupaikalla tulleet kaksi ohilaukausta veivät saumat suurempaan tulosnousuun. FL Mäkäräinen löysi rohkaisua ja vauhtia AMPUMAHIIHTO Janne Lehikoinen Anterselva Kaisa Mäkäräisen ilme oli huomattavasti aiempaa helpottuneempi, kun MM-kisoja jatkettiin sunnuntaisella takaa-ajokisalla Antholz-Anterselvassa. FoKoPo sai pientä kiriä toisella jaksolla ja kävi 32–26-lukemissa kuuden pisteen päässä. RANSKAN EMILIEN Jacquelin nappasi niukasti miesten takaa-ajon mestaruuden. Yhteispeli kaipaa hiomista, Kaseva painottaa. –?Kun kaksi amerikkalaispelaajaa on poistunut joukkueesta, on selvää, ettei seurassa uskota enää sarjapaikan säilymiseen. Hyvin heittänyt ja kovaa tempoa pitänyt Raiders voitti kuitenkin ottelun jokaisen jakson, joista viimeisen tylysti 26–11. Kisan voitti seitsemänneltä sijalta startannut Italian Dorothea Wierer, kotiyleisön suureksi riemuksi. Tero Seppälä ampui viisi sakkoa ja tuli maaliin sijalla 47. sijalla, vauhdinpitäjiä ei ole liikaa vierellä, Niskanen kuvasi. Mutta ei tämä meiltä mitään huonoa ollut, Riento oli voittanut lohkon kaikki kolme peliään tätä ennen, Kaseva sanoi. PELI RATKESI kolmannen jakson alkuun, jossa pirteästi kentälle palanneet forssalaiset karkasivat nopeasti 20 pisteen johtoon
18-vuotiaat: Naiset, 3x3,3 km (1p+2v): 1) Valkeakosken Haka 29.15,9 (Nea Kytäjä, Nora Kytäjä, Sonja Leinamo), 2) Kankaantaan Kisa –21,9, 3) Visa Ski Team Kemi –34,7. En tiedä sitten, onko kuskissa vai autossa vikaa, mutta hirveästi kovempaa en olisi päässyt. Mielestäni ulosmittasin aika lailla kaiken potentiaalin, joka autossa on. Lentopallo MIESTEN MESTARUUSLIIGA Etta–Akaa-Volley 0–3 (17–25, 13–25, 19–25) Savo Volley–VaLePa 0–3 (22–25, 15–25, 21–25) Vantaa Ducks–Karelian Hurmos 3–1 (25–22, 25–13, 16–25, 25–16) Hurrikaani 30 25 2 3 82– 24 79 Savo Volley 29 19 3 4 3 76– 34 67 VaLePa 28 18 3 3 4 72– 33 63 Akaa-Volley 28 16 4 2 6 67– 40 58 Tiikerit 28 11 4 4 9 57– 53 45 Vantaa Ducks 30 6 4 4 16 42– 71 30 Karelian Hur. On kyllä upea fiilis. –. 04.05 (s) NHL: Colorado Avalanche–Tampa Bay Lightning. Elisa Viihde Sport 18.20 (s) Rakettiliiga PRO: Runkosarja. Rovanperä, 19, on kautta aikain nuorin kuljettaja palkintopallilla MM-sarjassa. Niistä ei tällä autolla ole kokemusta. Maailmancupin kokonaistilanteet, 25/40 kilpailua: Miehet: 1) Bolshunov 1 730, 2) Kläbo 1 228, 3) Röthe 972, 4) Sergei Ustjugov Venäjä 896, 5) Niskanen 890, 6) Krüger 767, ...muut suomalaiset: 18) Hyvärinen 354, 38) Hakola 141, 63) Vuorinen 53, 65) Joni Mäki 52, 73) Lehtonen 38, 81) Verneri Suhonen 28, 98) Lauri Lepistö 20, 103) Mikkonen 16, 135) Juuso Haarala 3. Tuntuu aina paremmalta, kun palkintosija tulee kunnon kilvanajolla. Maailmancupin kokonaiskilpailun tilanteet, 15/24 kilpailua: Naiset: 1) Wierer 605, 2) Tiril Eckhoff Norja 545, 3) Öberg 522, 4) Herrmann 513, 5) Röiseland 489, 6) Ingrid Landmark Tandevold 411, ...suomalaiset: 12) Mäkäräinen 330, 30) Mari Eder 178, 69) Suvi Minkkinen 22. TULOSPÖRSSI. Nyt on helpompi jatkaa kautta, kun on kaksi hyvää tulosta alla. Naiset: 1) Johaug 1 790, 2) Neprjajeva 1 260, 3) Weng 1 214, 4) Jacobsen 909, 5) Diggins 876, 6) Östberg 778, ...suomalaiset: 11) Pärmäkoski 528, 13) Niskanen 503, 22) Kyllönen 274, 61) Katri Lylynperä 47, 64) Mononen 37, 68) Nissinen 30, 95) Matintalo 8. MIKROPOJAT 10 2. –. DIVISIOONA RaPyFBF 37-30 (15-20) Onni Simola 8, Eero Kossila 2, Valtteri Rantala 4, Lenni Leikkilä 12, Juho Heino 2, Oskari Leppäkoski 2. Hyvä startti WRC-auton ratissa nostaa toiveita entisestään. Hän lunasti hienosti lupaukset, Lappi sanaili. Viasat Jalkapallo 21.50 (s) Valioliiga: Chelsea–Manchester United. naisten ja miesten sprintti (p). 01.05 (s) NHL: Vegas Golden Knights– Washington Capitals. Hän ihan lensi sen viimeisen pätkän läpi. Myös Elfyn teki historiaa. Rovanperä on MM-pisteissä neljäntenä, Lappi viidentenä ja Ruotsissa kahdeksanneksi sijoittunut Teemu Suninen seitsemäntenä. –. –. 3. Viasat Jääkiekko 18.30 (s) KHL: Jokerit–Dynamo Moskova. 23.05 (s) NHL: San Jose Sharks–Florida Panthers. Biljardi 2. Tämä on fantastinen tulos minulle ja koko tallille, Evans kommentoi. NUORELLE ROVANPERÄLLE Lappi antoi mojovat kehut. Seuraava kilpailu: 21. NUORTEN SM-KILPAILUT Naiset, 3x3,3 km (1p+2v): 1) Mikkelin Hiihtäjät 29.17,0 (Katariina Neuvonen, Anniina Neuvonen, Jasmin Kähärä), 2) Espoon Hiihtoseura 14,6 sekuntia jäljessä, 3) Kalajoen Junkkarit –40,3. Evans on noussut Toyotan ratissa varteenotettavaksi mestariehdokkaaksi. Kauden alku on ollut ihan hyvä. Siitä saa itseluottamusta ja pystyy ajamaan paineettomasti. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Kalle Rovanperä jätti taakseen kuusinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Ogierin. Miehet: 1) Fourcade 692, 2) Fillon Maillet 622, 3) J. MIKROPOJAT 11 1. Olen iloinen Kallen puolesta. Ensimmäinen voitto tiimissä lämmittää. Rahapelit KENO 7/20 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 6, 13, 19, 20, 22, 23, 25, 26, 30, 38, 39, 44, 47, 49, 50, 51, 60, 66, 68 Kunkkunumero: 47 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 2, 6, 15, 16, 18, 22, 25, 27, 28, 30, 38, 45, 49, 50, 51, 54, 62, 66, 69, 70 Kunkkunumero: 22 LAUANTAI-JOKERI 7/20 Jokerinumero: 2 8 8 4 5 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 49 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 14 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e LOTTO 7/20 Oikeat numerot: 4, 11, 20, 29, 33, 37, 39 Lisänumero: 21 Plusnumero: 29 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 191 925,46 e, 6 oikein 1 803,81 e, 5 oikein 49,54 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 0,00 e, 5 oikein 247,70 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e VAKIO 1 7/20 Vakio Oikea rivi: 221 2X2 22X X12 1 Voitonjako: 13 oikein ei yhtään kappaletta, 12 oikein 21 kpl voitto-osuus 9 312,17 e, 11 oikein voitto-osuus 299,99 e, 10 oikein voitto-osuus 23,28 e. DIVISIOONA Pyrintö -11 FBF Blue 25-37 FBF Blue Punaportin Blues 56-20 Launo Leikkilä 12, Valtteri Kumpulainen 9, Miku Witka 21, Eemeli Aaltonen 8, Uras Güzel 2, Rudolf Rämö 12, Kasper Tervo 9, Alex Heinonen 20 MIKROTYTÖT 10 2. MiniVakio: 7 oikein 23 kpl voitto-osuus 1 198,66 e. Kilpailun toinen kierros keskeytettiin, ja ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät lopputuloksiksi. Tiesimme, että hän ajaa täällä kovaa. Maailmancupin kärki ja suomalaiset: 1) Kraft 1 273, 2) Geiger 1 135, 3) Kobayashi 1 045, 4) Dawid Kubacki Puola 985, 5) Stoch 759, 6) Lindvik 733, ...suomalaiset: 30) Aalto 102, 56) Niko Kytösaho Suomi 10. Crans Montana, Sveitsi, syöksylasku. TOYOTA VEI myös kisan voiton, kun Elfyn Evans oli ykkönen runsaan 12 sekunnin turvin ennen Hyundain Ott Tänakia. kilpailu, Ruotsin ralli: 1) Elfyn Evans Britannia, Toyota 1.11.43,1, 2) Ott Tänak Viro, Hyundai jäljessä 12,7 sekuntia, 3) Kalle Rovanperä/kartanlukija Jonne Halttunen Suomi, Toyota –20,2, 4) Sebastien Ogier Ranska, Toyota –23,6, 5) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi, Ford –32,4, 6) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –33,8, 7) Craig Breen Irlanti, Hyundai –1.00,9, 8) Teemu Suninen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford –1.24,5, 9) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –1.59,6, 10) Jari Huttunen/Mikko Lukka Suomi, Hyundai –4.03,0 (WRC3), 11) Emil Lindholm/Mikael Korhonen Suomi, Skoda –4.08,0 (WRC3), ...16) Eerik Pietarinen/Miikka Anttila Suomi, Skoda –5.15,2 (WRC3). Autourheilu RALLIN MM-SARJA 2. Muutamia virheitä mahtui viikonloppuun, mutta vauhtimme oli koko ajan hyvää, Rovanperä summasi. Ampumahiihto MM-KILPAILUT Naiset, takaa-ajo, 10 km: 1) Dorothea Wierer Italia 29.22,0 (0+0+0+1 sakkokierrosta), 2) Denise Herrmann Saksa 9,5 sekuntia jäljessä (1+0+1+1), 3) Marte Olsbu Röiseland Norja –13,8 (1+0+0+2), 4) Hanna Öberg Ruotsi –22,3 (0+0+2+0), 5) Vanessa Hinz Saksa –26,8 (0+1+0+0), 6) Ivona Fialkova Slovakia –35,7 (2+0+0+0), 7) Franziska Preuss Saksa –40,6 (0+1+0+1), 8) Lisa Theresa Hauser Itävalta –51,4 (0+0+0+1) ...22) Kaisa Mäkäräinen Suomi –1.45,4 (0+2+1+1). Seuraavat MM-matkat: 18. Rasnov, Romania (normaalimäki). 19 7 12 1311 – 1527 14 Kristika Turku 18 7 11 1458 – 1500 14 Raiders 17 6 11 1287 – 1407 12 MuKi 16 5 11 1296 – 1363 10 FoKoPo 18 3 15 1418 – 1657 6 MINIPOJAT 08 2. Evansille voitto oli vasta uran toinen. Koripallo MIESTEN I DIVISIOONA A Raiders–FoKoPo 102–64 (30–19, 18–13, 28– 21, 26–11) FoKoPo: Jarett Croff 15/13, Johan Kotavuo 13/6/6 syöttöä, Mohomed Ali Haji 12/0, Aku Haikonen 7/9, Jussi Myllyniemi 6/1, Sauli Näppinen 5/1, Konsta Mastomäki 2/2, Veikka Lähteenkorva 2/0, Karli Kürsa 2/3. M-Sport Fordin Esapekka Lappi oli Ruotsin tynkärallissa viides. –. Miehet, 3x5 km (1p+2v): 1) IF Minken 37.43,6 (Patrik Kuuttinen, Otto Niittykoski, Johannes Vuorela), 2) Liperin Hiihtoseura –11,8, 3) Oulun Hiihtoseura –20,9. Muut ovat ajaneet sitä jo vuosia. Bisons–HNMKY 105–85 (26–19, 18–14, 22– 19, 39–33) MuKi–Kristika 76–89 (10–13, 26–27, 12–28, 28–21) Pyrintö A–ONMKY 79–92 (16–25, 23–14, 17– 26, 23–27) HBA 19 19 1657 – 1362 38 Bisons 18 14 4 1580 – 1391 28 ToPo 18 10 8 1474 – 1378 20 ONMKY 18 10 8 1682 – 1637 20 HNMKY 18 9 9 1495 – 1418 18 Korikouvot 17 9 8 1394 – 1393 18 JBA 18 8 10 1379 – 1398 16 Pyrintö Akat. Kuljettajien MM-pistetilanne: 1) Evans 42, 2) Neuville 42, 3) Ogier 37, 4) Rovanperä 30, 5) Lappi 24, 6) Tänak 20, 7) Suninen 11, 8) Sebastien Loeb Ranska, Hyundai 8, 9) Katsuta 8, 10) Breen 6, ...13) Huttunen 1. Viasat Hockey 23.05 (s) NHL: San Jose Sharks–Florida Panthers. KUVA: TT News/EPA Rovanperälle historiallinen palkintopallisija Tallipomo Mäkinen hehkutti suomalaista: ”Hän lensi sen viimeisen pätkän”. Miehet, 3x5 km (1p+2v): 1) Puijon Hiihtoseura 37.36,9 (Santeri Kirjavainen, Henri Heikkinen, Arttu Heikkinen), 2) Visa Ski Team Kemi –3,5, 3) Ski Jyväskylä –23,0. DIVISIOONA Turun Riento-Feeniks Basket 38-32 Aronia Kuloaro 6, Natalia Paija 4, Nelli Heino, Nella Hirn, Sofia Tikka 8, Matilda Nikkilä 2, Linda Forsman, Meeri Ilvonen 12 Feeniks BasketUra Basket 59-68 Aronia Kuloaro 16, Natalia Paija 10, Nelli Heino 19, Nella Hirn, Sofia Tikka, Matilda Nikkilä 4, Linda Forsman 2, Meeri Ilvonen 8. 2. Seuraavat kilpailut: 21.–22. Viasat Urheilu 03.35 (s) NHL: Winnipeg Jets–Chicago Blackhawks. Seuraavat kilpailut: Åre, Ruotsi, 18. 2. helmikuuta klo 18 ja lohkoarvonta suoritetaan klo 18.15. Hän on ensimmäinen brittivoittaja tässä rallissa, Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen hehkutti. Maailmancupin kokonaiskilpailu, 26/40 kilpailua: 1) Shiffrin 1 225, 2) Federica Brignone Italia 1 112, 3) Vlhova 1071, 4) Marta Bassino Italia 711, 5) Holdener 703, 6) Corinne Suter Sveitsi 617, 7) Viktoria Rebensburg, Tyskland 556, 8) Gisin 518 ...122) Nella Korpio Suomi 3. Tennis ATP-TURNAUS Rotterdam, nelinpelin loppuottelu: Pierre-Hugues Herbert Ranska/Nicolas Mahut Ranska–Henri Kontinen Suomi/Jan-Lennard Struff Saksa 7–6 (7–5), 4–6, 10–7. Kiertueen kokonaistilanne: 1) Johaug 49.18, 2) Weng 0.57, 3) Östberg –0.57, 4) Andersson –0.58, 5) Lampic –1.38, 6) Pärmäkoski –1.39, 7) Stadlober –1.40, 9) Jacobsen –1.42, ...muut suomalaiset: 20) Niskanen –2.13, 22) Mononen –2.14, 26) Kyllönen –2.26. Suomalaisnuorukainen on ihastuttanut kauden kahdessa ensimmäisessä MM-rallissa. DIVISIOONA FBF Green BC Nokia 49-57 RaPy FBF Green 37-49 Jooa Lehtinen 60, Roni Maunula 22, Kasper Munck 4, Santtu Litja 8, Iiro Mäki-Moijala 4. Tosi kova veto häneltä. Rallin MM-sarja jatkuu maaliskuussa Meksikon rallilla. Valmistajien MM-pistetilanne: 1) Toyota 73, 2) Hyundai 63, 3) M-Sport Ford 40. Meksikon ralli. Kallen suoritus oli ihan käsittämätön. Seuraavaksi on edessä sorakisoja. 18.30 (s) PUBG Suomiliiga: Kierros 5. Hiihto MAAILMANCUP Östersund, Ruotsi: Miehet, takaa-ajo, 15 km (p): 1) Pål Golberg Norja 34.50,8, 2) Aleksandr Bolshunov Venäjä 0,3 sekuntia jäljessä, 3) Martin Löwström Nyenget Norja –2,1, 4) Sjur Röthe Norja –2,5, 5) Hans Christer Holund Norja –7,3, 6) Finn Hågen Krogh Norja –39,3, 7) Martin Johnsrud Sundby Norja –42,9, 8) Erik Valnes Norja –51,3, 9) Iivo Niskanen Suomi –54,4, 10) Dario Cologna Sveitsi –54,7, ...muut suomalaiset: 50) Markus Vuorela –4.24,4, 54) Lari Lehtonen –4.36,6, 56) Lauri Vuorinen –4.35,4. 2. Kiertueen kokonaistilanne: 1) Golberg 1.05.31, 2) Bolshunov 1 sekunti jäljessä, 3) Nyenget –0.02, 4) Röthe –0.03, 5) Holund –0.08, 6) Krogh –0.40, 7) Sundby 0.43, 8) Valnes –0.52, 9) Niskanen –0.55, ...muut suomalaiset: 50) Vuorela –4.25, 55) Lehtonen –4.35, 56) Vuorinen –4.36. 29 5 5 2 17 44– 70 27 Etta 28 7 1 4 16 41– 67 27 Loimu 28 3 6 4 15 40– 70 25 PerPo 28 1 5 22 22– 81 8 NAISTEN MESTARUUSLIIGA Hämeenlinna–Kuusamo 1–3 (27–29, 23–25, 25–9, 15–25) Mäkihyppy MIESTEN MAAILMANCUP Kulmin lentomäki, HS235: 1) Stefan Kraft Itävalta 232,6 pistettä (230,0 metriä), 2) Ryoyu Kobayashi Japani 231,9 (242,5), 3) Timi Zajc Slovenia 230,1 (228,5), 4) Kamil Stoch Puola 229,4 (232,0), 5) Domen Prevc Slovenia 229,1 (232,5), 6) Karl Geiger Saksa 227,3 (225,0), 7) Johann Andre Forfang Norja 225,9 (227,0), 8) Robert Johansson Norja 224,3 (233,5), 9) Piotr Zyla Puola 220,1 (223,5), 10) Stephan Leyhe Saksa 219,5 (222,5), ...suomalaiset: 11) Antti Aalto 219,1 (222,5), 37) Jarkko Määttä 168,1 (202,5). 23.05 (s) NHL: Arizona Coyotes–New York Islanders. –. Miehet, takaa-ajo, 12,5 km: 1) Emilien Jacquelin Ranska 31.15,2 (0), 2) Johannes Thingnes Bö Norja –0,4 (1+1+0+0), 3) Aleksandr Loginov Venäjä –23,9 (0+0+0+1), 4) Martin Fourcade Ranska –46,3 (0+0+1+1), 5) Arnd Peiffer Saksa –53,9 (1+0+0+0), 6) Tarjei Bö Norja –1.12,5 (1+0+0+1), 7) Quentin Fillon Maillet Ranska –1.25,9 (4+0+1+1), 8) Simon Desthieux Ranska –1.26,9 (1+0+0+0)...47) Tero Seppälä Suomi –4.31,5 (0+2+2+1), ...58) Olli Hiidensalo Suomi –5.55,6 (2+1+1+3). miesten normaalikilpailu (20 km). Seuraava kilpailu: 12.–15. naisten normaalikilpailu (15 km), 19. 2. Eurosport 2 21.30 (s), 23.30 (s) Tennis: ATP500 Rio de Janeiro. 2. Rovanperä tykitti power stage -erikoiskokeella uransa ensimmäisen pohjaajan ja nousi tallikaverinsa, kuusinkertaisen maailmanmestari Sebastien Ogierin edelle kokonaiskisan kolmanneksi. SNOOKER-TURNAUS Forssan keilahalli: Pudotuspelit (paras viidestä): Rami Hirsimäki Jere Erkkilä 3 2, Janne Suominen Samu Parilo 2 3, Harri Koivunen Olli-Pekka Kylä-Markula 3, Valtteri Nieminen Jori Luoma-aho 3 Puolivälierät (paras viidestä): Mikko Koivunen Olli-Pekka Kylä-Markula 3 2, Jukka Lehti Rami Hirsimäki 3 2, Joni Järvi Samu Parilo 3 1, Janne Salo Jori Luoma-aho 3 Semifinaali (paras seitsemästä): Mikko Koivunen Jukka Lehti 4 3, Joni Järvi Janne Salo 4 2 Finaali (paras yhdeksästä): Mikko Koivunen Joni Järvi 3 5 Ilmoittautuminen käynnissä seuraavaan turnaukseen keilahallilla. Bö 576, 4) Loginov 544, 5) T. MAANANTAINA 17. Pitää muistaa, että Kalle ajoi tuon pätkän ensimmäistä kertaa urallaan. Naiset, takaa-ajo, 10 km (p): 1) Therese Johaug Norja 27.29,0, 2) Heidi Weng Norja –57,4, 3) Ingvild Flugstad Östberg Norja –57,8, 4) Ebba Andersson Ruotsi –58,6, 5) Anamarija Lampic Slovenia –1.38,7, 6) Krista Pärmäkoski Suomi –1.39,4, 7) Teresa Stadlober Itävalta –1.40,0, 8) Astrid Uhrenholdt Jacobsen Norja –1.42,4, 9) Emma Ribom Ruotsi –1.43,2, 10) Rosie Brennan USA –1.43,3, ...muut suomalaiset: 20) Kerttu Niskanen –2.13,0, 22) Laura Mononen –2.14,5, 26) Anne Kyllönen –2.26,6. TV-urheilu Yle Areena 21.55 (s) Lumilautailun MC:. Viimeisessä väliajassa se meidät kaikki ”tappoi”. Bö 542, 6) Desthieux 536, ...46) Seppälä 63. 04.05 (s) NHL: Colorado Avalanche–Tampa Bay Lightning. STT Alppihiihto MAAILMANCUP Kranjska Gora, Slovenia, naisten pujottelu: 1) Petra Vlhova Slovakia 1.47,56 (54,81+52,75), 2) Wendy Holdener Sveitsi 0,24 sekuntia jäljessä (54,50+53,30), 3) Katharina Truppe Itävalta –0,89 (55,00+53,45), 4) Nina Haver-Löseth Norja –0,99, 5) Katharina Liensberger Itävalta –1,34, 6) Chiara Mair Itävalta –1,90, 7) Emelie Wikström Ruotsi –2,32, 8) Kristin Lysdahl Norja –2,43. Viasat Sport 03.35 (s) NHL: Winnipeg Jets–Chicago Blackhawks. Tästä on hyvä rakentaa kohti sorakisoja, Lappi totesi. Ilmoittautuminen loppuu maanantaina 24. Evans ja Ruotsissa kuudenneksi jäänyt Hyundain Thierry Neuville johtavat MM-sarjaa tasapistein. AUTOURHEILU Aki Hietavala Torsby Toyotan rallitallin nuori tähti Kalle Rovanperä teki Ruotsin MM-rallissa historiaa
03.40 Farang (16). Zara. Perjantai. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 12.30 LIVE: Tiedä ja Voita. 03.50 Ninja Warrior. 17.00 Näin Norjassa. Kausi 1, 10/10. 00.55 Kotoisa. YLE TV2 06.51 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 21.00 21.00 ELOKUVA Alan Partridge: Kukkona tunkiolla. (Suomi 1950). Kausi 3, 3/12. Kausi 1. 11.35 Hei me rakennetaan! Kausi 13, 1/13. Kausi 13. +1 +0 -1 -2 -8 +2 -2 +0 +1 +2 -0 -5 +0 -9 -9 +0 -2 -0 +2 -1 Ateena +13 Alicante +22 Bryssel +10 Kööpenhamina +7 Las Palmas +21 Lontoo +9 Madrid +12 Malaga +24 Mallorca +18 Miami +26 Moskova +5 Nizza +15 Oslo +6 Pariisi +12 Rodos +15 Rooma +14 Tallinna +5 Tokio +13 Tukholma +7 Wien +10 18.2. 19.30 Salatut elämät (S). 18.00 Viiden jälkeen. Kausi 1, 9/10. HELMIKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 28/30. 11.05 Mitä tänään syötäisiin. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Myytinmurtajat. 22.55 Häkkilinnun paluu (12). 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 5/9. 06.30 Disneyn esikoulu: Fancy Nancy Clancy. 6.38 Münchenin turvallisuuskokous päättyi lähentyikö länsi. 10.00 Uusi päivä. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitosta loikkasi Kekkosen selän takaa henkensä uhalla satoja ihmisiä Suomen rajan yli. Jakso 3/26. 07.55 LEGO Ninjago: Masters of Spinjitzu (7). 6/10. 13.55 Toisenlaiset teiniäidit. 10.30 Kakarat (12). Jakso 3707: Gunnar ja velivelka. 12.45 Vatsani ja minä. 08.50 Ötökät! (S). 06.55 Rusty Rivets (S). Kahdeksan kuukautta kestänyt koe alkaa lähestyä loppuaan. Kausi 1.7/10. 12.00 Emmerdale (7). 21.00 21.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). oli vuonna 1998 -43,1 °C Sodankylä Lämpimin 17.2. 11.10 Yliopistollinen eläinsairaala: Whippetin puudutus pitkittyy. 23.05 Prisma: Droonit – uhka vai mahdollisuus. 17.00 17.01–17.58 Pikku Kakkonen. 11.00 Maria ja kesäpuhujat. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). Kausi 1. Kausi 1, 4/8. Uusinta. 18.30 The Voice of Finland. Kausi 9. +4 +4 +2 +2 -2 +4 +2 +4 +3 +4 +3 -0 +3 -2 -4 +2 +3 +3 +4 +3 20.2. 13.30 Casualty (12). Kausi 2. 19.30 Frendit (S). 13.30 Simpsonit (7). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 16.00 Salatut elämät (S). 14.30 Putous. Kausi 6, 3/10. (U). N: Tauno Palo, Ansa Ikonen, Leo Riuttu, Eija Inkeri, Lasse Pöysti ja Siiri Angerkoski. 09.30 Middle (S). Kalakeitto. 10.05 Kotoisa. Kalakeitto. 16.05 Milanon naisten paratiisi (12). 15.00 Nuori MacGyver (12). (U) 16.30 Uusi päivä. 22.00 Rauha maan päälle (12). 15.40 Syke (12). Kausi 8. Jakso 3706: Viola ja Mira liikennevaloissa. MTV3 06.15 Aamusää. 00.10 Top Gear. Kausi 9. 16.58 Uutiset. 18.05 Holby Cityn sairaala (12). Kausi 8. 19.00 Axel Åhman – vieraassa normissa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 23.50 Logged in (16): Mikä ei tapa, vahvistaa. 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). Kengänkiillottajapoikia Helsingissä 1930-luvulla. Kausi 1. 4/10. Jakso 33. 22.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. Jakso 10/18. Kausi 1. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 07.40 Transformers Cyberverse (7). 08.30 Chaplin (S). Jakso 7/10. Kausi 1. 08.21 Galaxi. 18.00 BUU-klubben. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 3, 3/8. 23.00–23.58 Skavlan. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 18.30 Elämän tarkoitus. 16.40 Yle uutiset Selkosuomeksi. 19.00 Seitsemän uutiset. 22.50 Oddasat. 20.30 Neljän tähden illallinen. (2013) Pääosissa Steve Coogan ja Colm Meaney. 07.31 Vilkki Ankka (S). 17.30 Viiden jälkeen. 15/26. 6/24. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 01.20 Stadi vs. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 11.43 Ahdistuksen vankina. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 17.2. 08.30 Makuja saamelaisesta keittiöstä. Kausi 12. (U) 12.00 Muisti. 01.00–02.00 Kadonneen jäljillä (S). 20.25–20.54 Spotlight : Romanssihuijaus. 6/6. 22.05 Poliisit 2020 (7). +14 +16 +10 +5 +19 +11 +12 +17 +16 +26 +4 +16 +3 +12 +15 +13 +2 +13 +3 +7 Keskiviikko +3 6 Torstai +0 4 Perjantai +1 8 Lauantai +4 4 Sunnuntai +2 6 Jokioinen eilen klo 14 +4 °C 9 Lämpimintä eilen klo 14 +5,6 °C Vaasa Sateisinta 15.2. 06.20 Bing (S). Jakso 16.25 Onnenarpa. MAANANTAINA 17. Kausi 11. 20.00 Simpsonit uusi kausi (7). 08.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 18.30 Puoli seitsemän. 07.44 Muru (S). Kausi 1. 09.00 Middle (7). 12.09 Phantom Finn – kun isoisä mutkamäenlaskun Suomeen toi. 02.00 Salvation (12). Jakso 7/10. 12.00 Elävä arkisto esittää. (U) 11.40–11.55 Eläinten ystävät. 02.50 Salvation (12). 19.25 Tulosruutu. 04.50–05.44 Ninja Warrior. 22.25 Playing House (S). 13.15 ELOKUVA Professori Masa (S). 08.22 Kesäleiri (7). 09.00 Holby Cityn sairaala (12). Kausi 1, 9/10. Kausi 2. 09.00 Egenland. Ratavahdin tupa 1/2. 1/10. 07.19 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). 11.05 Historia: Unohdettu Ober Ost. Jakso 13/26. (U) 15.10 Uncle (12). SUB 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 07.00 Uutisaamu. 22.25 Tulosruutu. Lande. 20.00 MOT: Käytetyn vaatteen jäljillä. 22.45 Yksittäistapaus: Läski (S). Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +4 +4 +4 +4 +4 +6 +6 +6 +6 +6 8 9 10 7 8 7 -2 +1 +1 +4 +3 +4 +5 -5 -2 +1 +6 +4 +5 +6 10 12 17 17 14 7 9 11 14 11 tänään tänään Helsinki +5 Hämeenlinna +4 Joensuu +2 Jyväskylä +3 Kemi +1 Kotka +4 Kuopio +3 Lahti +4 Lappeenranta +3 Maarianhamina +6 Mikkeli +3 Oulu +2 Pori +5 Rovaniemi +1 Salla -0 Savonlinna +3 Seinäjoki +4 Tampere +4 Turku +5 Vaasa +4 18.2. +13 +16 +8 +7 +20 +10 +11 +18 +16 +26 +6 +17 +7 +10 +15 +14 +6 +11 +8 +11 19.2. 17.25 Uutiset. 2/6. 19.00–19.53 Historia: Amerikankiinalaisten tarina. 12.30 Totuuden taakka. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (S). (07.30 Heimo ja Hemmo (S). Kausi 21, 42/53. 7.12 Lumeton talvi kurittaa EteläSuomen matkailuyrittäjiä 7.25 Kreikan pakolaisleirien tuhannet perheettömät lapset 7.44 Jälkihiki 8.50 Vesala aikamatkustaa lapsuuden tunnelmiin 09.30 Puoli seitsemän. 10,1 mm Kaarina Kylmin 17.2. 21.00 ELOKUVA Deep Blue Sea (16). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 17.00–23.58 YLE FEM. +14 +16 +7 +5 +19 +8 +12 +16 +15 +26 +4 +16 +5 +9 +15 +14 +4 +12 +5 +9 20.2. 20.00 Kimpassa. Kausi 21, 42/53. 17.10–17.54 Totuuden taakka (12). Kausi 3, osa 208. 11.00 Pisara. 23.10 Arrow (12). 14.00 Love Island UK (7). Kausi 3, 6/7. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7/10 00.05 Kimpassa. Uusinta. 07.56 Ryhmä Hau (S). Kausi 5, 11/13. Kausi 3, 6/10. 20.30–20.55 Fleabag (12). Jakso 7/40. Ovatko parit onnistuneet palauttamaan rakkauden ja halun suhteeseensa kilojen karisemisen myötä. Kausi 1, 6/10. 18.25 Emmerdale (7). 19.00 Frendit (S). 06.25 Ylen aamu. Kalakeitto 09.10 Kauniit ja rohkeat (7). 08.35 Viidakon veijarit (S). 21.00 21.00 A-studio. 07.00 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S). 21.00 Efter Nio. (U). Jakso 8/8. 20.00 Rattikärpäset. 22.00 Kymmenen uutiset. 00.00–00.30 Puoli seitsemän. 7/12. 23.30 Putous. Kausi 14, 6/26. 17.00 17.30 PlayOff: Haluatko jalkapallotähdeksi. 16.45 Uusi Kino: Au pair (7). 09.30 Toinen kierros (7). 15.55 Arto Nyberg. Kausi 4. 13.00 Simpsonit (7). 98. 6/10. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 10.00 Sydämen asialla. Kausi 3, osa 208. Kausi 1. +5 +6 +3 +4 -5 +5 +3 +6 +5 +5 +5 +1 +6 -2 -2 +4 +6 +5 +6 +4 19.2. oli vuonna 1976 +7,9 °C Pello. 17.30 Simpsonit (7). 17.00 Simpsonit (12). 13.30 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 12.30 Salatut elämät (S). Käytetty vaate kierrätykseen, omatunto kuntoon. 7/26. 08.35–08.47 Belle ja Sebastian (7). 01.50 Laurin talot. Kausi 6, 3/10. 16.26 Kauniit ja rohkeat (7). 14.55 MasterChef Australia. Kausi 1. Kausi 1. 10.00 Hauskat kotivideot. Kausi 2, 2/6. PlayOff -ohjelmassa 22 kilpailijaa taistelee pudotuspelimuotoisessa tosi-tv-sarjassa voittaakseen 100 000 euron arvoisen ammattilaissopimuksen Veikkausliigaseura Kuopion Palloseuraan kaudelle 2020. Jakso 1/8. Kausi 27, 29/44. 22.00 Paratiisi (12). 7/10. 14.35–14.52 Arkistokuvia: Markka parilta – kaksi parhaalta (S). 08.00 Uutisaamu. 18.00 First Dates Hotel. YLE TV1 05.55 Näin se vain on. 22.35 NCIS: New Orleans (12). 26/26. 00.15–04.00 Uutisikuna. 12.00–17.00 YLE TEEMA. 16.30 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 1, 3/8. Kausi 1, osa 2/8. 12.34–13.06 Hanki alla – vauhti päällä. Jakso 7/26. Onnea, Väinö, Karita, Rita ja Väinämö! 06.53 Hirviökoulu (S). 10.00 På spåret. Kausi 1. 12.01 Kaikki kerran talvilomalle. Sydänvohveleita ja vadelmajuustokakkua. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. 19.05–19.55 Sohvaperunat. 13.07 Vatsani ja minä. 19.55 Närbild. 21.00 21.00 Bullets (12). 15.00 Ylen aamun parhaat. Kausi 2. 09.35 Emmerdale (7). 11.00 LIVE: Onnenarpa. 20.58 Keno ja Synttärit. 22.20 Päivän sää. 17.15 Ambulanssi apuun!. 23.05 Hyvät ja huonot uutiset. 02.45 Hei me rakennetaan! Kausi 12, 10/10. (U) 12.00 Paksut pariskunnat. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 07.20 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikon (7). 04.35–05.31 Farang (16). Kausi 1. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 06.25 Uutisaamu. 17.55 Uutiset. (U) 14.20 Ice Town – Elämää äärirajoilla. 19.20 Päivän sää. 23.20 Rouva varapresidentti (7). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 5, 14/24. 27/30. 09.00 Toisenlaiset teiniäidit. 13.15 Yle Live: Sting Pariisissa. 20.00 Kaappaus keittiössä
15.30 Jerusalem studio. 22.05 Urheiluradio. 12.55 Askartelumestarit. 8.13 Alueradio. 02.05 American Chopper. 17.55 Pieni suuri perhe. 12.00 Kullan sukeltajat. 07.55 Löytöretki tuntemattomaan. 14.30 Rantavahdit (7). 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuinka Suomi on varautunut pandemioiden varalta?. 21.15 Kaksi naapuria. 9.05 Muistojen bulevardi. 00.00 Oikeuden puolustaja. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 13.00 Jättimäiset muuttokuormat. 21.00 Sydänjuurilla: Energiaa festivaalimuistoista. 23.00 Apua, mikä tauti! (12). 08.50 Ihmeelliset eläimet. 14.00 TV Shop. 16.00 Miehen puolikkaat. 18.55 Radio Suomen Ilta. 11.30 Upeat minikodit. 10.00 Napakymppi. FRII 06.10 Lottovoittajan unelmakoti. 00.00 Panttilainaamon autospesialistit. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.45 Signaali sydämiin. 03.05 Kissakuiskaaja. 17.55 Uutiset. 07.50 Maailman hauskimmat kotivideot. 04.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 00.00 Simpsonit. 15.00 The Real Housewives of Orange County. 22.00 Passion for Jesus. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 21.00 CSI: Miami (16). 18.00 Lelulaatikko. 11.05 Sanaa naisilta. 11.02 Radio Suomen Päivä. 17.30 Family Guy (12). 23.00 Yle Uutiset. 14.45 House Rules Australia. 16.10 Urheiluradio. Hartauden musiikkina ’’Olen kuullut on kaupunki tuolla’’. 22.00 AVA rikosputki: Bullets (12). 18.08 Urheiluhullut. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Alaskan rajamailla. 11.55 Neljät häät Kanadassa. 09.25 Minikoti paratiisissa. 18.30 Herätyksen läpimurto. 00.55 Villa Hintikka. 12.10 Ajan kummallinen historia: Osa 1 – Kuukalentereista gregoriaaniseen ajanlaskuun. 00.50 Autojen ensiapu. 10.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 17.05 Lentoturmatutkinta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Leijonan luola Kanada. 04.30 Huumebisnes Oy (7). 5.30 Yle Uutiset ja sää. 18.55 Pieni suuri perhe. Erno Enroth laulu ja kitara. 13.55 Kullan sukeltajat. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Tabu. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.25 Ihmeelliset eläimet. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 18.00 Family Guy (12). TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 16.13 Alueradio. 19.00 Simpsonit (7). 18.02 Miia Krause. 7.30 Ykkösaamu. 03.10 Alastomat selviytyjät. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 16.55 Pieni suuri perhe. 22.05 Horisontti: Miten uskonnot vaikuttavat maailmanpolitiikkaan?. Kirkkoherra Tuomas Antola, Vantaa. 18.00 Hengenvaarallisesti lihava. 10.20 Simpsonit. 16.00 Lemmen viemää (7). 6.05 Alueradio. 12.30 Panttilainaamon autospesialistit. 20.00 Hurjia perinnejuhlia maailmalta. 19.02 Radioteatteri esittää: Oikeusjuttu, osa 3/3. 20.00 Tohtori Paise. 11.50 Ex-Onnelliset (7). 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.30 Panttilainaamon autospesialistit. 14.00 Rantavahdit (S). 13.05 Julistakaa. 15.55 Alastomat selviytyjät. 01.45 Madventures I (S). 21.02 Urheiluradio. 11.30 Fillaripäiväkirja. 02.05 Paiseklinikka. 07.30 TassuTV. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 10.35 Kirjailijahaastattelu. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 18.00 Olipa kerran (12). 14.30 Pientä pilaa. 01.00 Suomen Tulli. 04.15 Ghosted (12). 07.30 Simpsonit (7). TV5 06.20 Asunnon metsästäjät maailmalla. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 11.35 Pohjoisen valtatien pelastajat. 16.10 Urheiluradio. 6.35 Aktia aamuun. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.45 Mitä tänään syötäisiin. 10.33 Radio Suomen Päivä. 17.30 Alastomat treffit. 10.00 Rempalla kaupaksi. 17.10 Urheiluradio. 06.45 Simpsonit (7). 05.05– 05.59 Kullan sukeltajat. 23.00 48 tuntia rikoksesta (12). 15.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 00.50 The Passage. 15.55 Brittien Huippumalli haussa. 01.55 Brittien Huippumalli haussa. Todellisuudessa monen vaatteen määränpää on hämärän peitossa. 14.30 Grillit huurussa (S). 09.30 Bom apetite!. 9.00 Yle Uutiset. 20.00 Lentoturmatutkinta. 11.20 Sanan ja runon tuoksua. FOX 06.00 Villeimmät videot (12). 22.30 Koukussa adrenaliiniin. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Alueradio. 10.00 Lavalla: Romantiikan jättiläiset 2019. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). 15.30 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 12.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. MAANANTAINA 17. 20.00 Moderni perhe (7). 23.00 True crime: Kuolemanvaaralliset kultit (12). 11.10 Family Guy (12). 01.05 Murhaajan profiili. 14.00 Lapin poliisit. 0.00 Yöradio. 23.00 Yliluonnollista. 10.55 Kiinteistöveljekset. 17.00 Panttilainaamon autospesialistit. 18.05 Lomakoteja miljonääreille. 09.00 Summerfest. 17.00 Uutiset. 7.29 Hyvää huomenta. 14.05 The Real Housewives of Orange County. 22.00 Sisu Diaries. 08.40 Aivopelit. Käytetty vaate kierrätykseen, omatunto kuntoon. 20.00 Keinuva talo: Hyvää syntymäpäivää ja kiitos musiikista!. 01.00 Jerusalem studio. HELMIKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.20 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 13.10 Koko Suomi leipoo. 01.00 Intohimon uhrit (12). 00.00 Täydelliset naiset (7). 23.00 Vaarallinen rakkaus. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 7.50 Merisää. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 20.00 Täydelliset naiset (7). 17.55 Laula kanssani -karaoke. 6.25 Aamusoitto. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.00 Olet mitä syöt. 20.00 Wheeler Dealers. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.13 Päiväntasaaja. 17.05 Tiedotteita. 14.55 Alaska: Viimeinen rintama. 13.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 12.10 Urheiluradio. 23.02 Yöradio. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 13.25 Tri K:n eksoottiset eläimet. 20.30 Elävä yhteys. 12.55 Radio Suomen Päivä. Hartauden musiikkina ’’Olen kuullut on kaupunki tuolla’’. 06.50 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 00.00 Apua, mikä tauti!. 16.30 Simpsonit. JIM 09.00 Haapasalon Suomi. 13.00 Yle Uutiset. 21.30 Rillit huurussa (S). 13.45 Ihmeellinen usko Brasiliassa. 13.00 Klassista kahteen. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 02.45 Kodin uusi ilme. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 14.55 Tikissä. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 17.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 21.00 ELOKUVA Django Unchained (16). 03.20 Deep State (16). 06.55 Hiuskarvan varassa (7). 8.10 Ykkösaamu. 22.05 Sinkkuillallinen. 17.00 Yle Uutiset. 13.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 22.30 Juuso Pekkinen. 5.50 Merisää. 13.00 Sinkkuillallinen. 19.05 SOS Ruotsi. 12.45 Merisää. 00.25 Simpsonit. 6.59 Hyvää huomenta. 12.30 Suuret pienet talot. 21.50 Merisää. 09.55 Simpsonit. 09.55 Albert Lin ja Raamatun haudatut salaisuudet. 21.00 TV7 Israel News. 08.20 Nuoret äidit. 15.55 Yle News. 12.35 Studiosavo. 13.50 Pieni suuri perhe. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 04.35 Ghosted (7). 09.55 Pieni pariskunta. 20.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 07.35 Ihmeelliset ihmiset. 14.20 Meret ilman vettä: Kohti syvyyksiä. 3.00 Yle Uutiset. 15.15 Remppa vai muutto Australia. 09.00 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 15.15 Lyödään ällikällä. 16.05 Remonttipari. 21.55 Tuula Palolan runot. 21.00 Tohtori Paise. 22.50 Kuuluttajan vieras: musiikkituottaja Kai Kostamo. 0.00 Arkisto: Pakolaisja maahanmuuttopolitiikkaa. 19.30 Simpsonit (7). 21.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 10.00 Rimakauhua ja rakkautta (7). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Alueradio. 19.30 Lukutoukat. 23.55 Alaskan poliisit. 00.30 Panttilainaamon autospesialistit. 1.55 Yöradio. 18.00 Kansan kesken. 11.00 Välilevyjä: Konsertto väärälle soittimelle. 7.10 Hartaita säveliä. 05.30–05.59 Kakkukuningas. 00.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 13.25 Supertähdet (S). 03.00 Lentoturmatutkinta. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 01.00 Paratiisihotelli USA (7). 09.05 Superautojen rakentajat. 2.00 Arkisto: Maailmanja mielenparantajia. 02.15–02.45 Madventures I (S). 6.15 Aamuhartaus. 06.55 Kiinteistöveljekset. 15.00 Yle Uutiset. 07.20 Tahdon morsiuspuvun Britannia (S). 02.35 Science of Stupid. 15.55 Gold Rush. 3.50 Yöradio. 18.00 Wahlburgers. 07.50 Single Parents. 15.02 Alueradio. 9.10 Sää. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 08.55 Minikoti paratiisissa. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 20.03 Radio Suomen Ilta. 05.15–05.59 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 11.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Yle Uutiset. 01.50 Häähullut. 0.00 Yle Uutiset. 16.55 Häät sulhasen tapaan. 06.45 Nuoret äidit. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 22.00 Paiseklinikka. 05.05–05.58 Pernilla Wahlgrenin maailma. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.02 Radio Suomen Päivä. 19.00 Arkisto: Kari Peitsamo ja Arno Kotro. 10.02 Akti. 22.00 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 09.55 Minikoti paratiisissa. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 19.00 Rukouksen ihme. 20.00 Yle Uutiset. 19.55 Uutiset. 16.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 12.30 Politiikkaradio. 02.35 Proven Innocent. 21.02 Urheiluradio. 21.17 Päivä tunnissa. 16.10 Faunin iltapäivä. 20.00 Jone ja tähdet. 15.00 Talent USA. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.55 Uutiset. 18.10 Äänitarina. 19.02 Urheiluradio. 2.02 Susanna Vainiolan Popradio. 18.00 Kullan sukeltajat. 23.10 Yöklassinen. 20.30 Moderni perhe (S). 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 10.55 Ex-Onnelliset (12). 03.40 Love Island UK (7). 04.20– 06.00 Yön AVA. 12.00 Miehen puolikkaat. 15.40 Lyödään ällikällä. 18.00 Yle Uutiset. 06.25 Mahtavat miesluolat. 10.00 Yle Uutiset. 14.00 Viaton viisikymmenluku: Ohi on – korttiaika. 21.30 Fillaripäiväkirja. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 8.10 Urheiluradio. 08.55 Pieni pariskunta. 22.30 Marttyyrien ääni. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). 17.00 Hyvät ja huonot uutiset. 02.50 Häät sulhasen tapaan. Erno Enroth laulu ja kitara. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 17.00 Wheeler Dealers. 14.02 Juuso Pekkinen. 15.00 Galatalaiskirje. 16.10 Äärimmäinen selviytyjä. 14.30 Australian rajalla. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 09.55 100 tunnin haaste. 12.10 Urheiluradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.00 Autojen ensiapu. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 21.00 Rillit huurussa (S). 9.11 Alueradio. 16.40 Armon kalliolla. 01.55 Arman Pohjantähden alla (S). 01.45 Ihmeelliset superautot. 18.50 Iltahartaus. 14.55 Pieni suuri perhe. 02.05 Erakkoperhe erämaassa. 21.00 Unelmahäät. 21.00 Kaappaus keittiössä. AVA 06.00 Aamun AVAus. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 02.50 Poliisit (12). 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). KUTONEN 06.00 Mahtavat miesluolat. 23.00 Iltahartaus. 11.35 Miehen puolikkaat. 20.00 Miikka Koivisto. 17.10 Urheiluradio. 03.05 Ghost Adventures. 07.15 Nuoret äidit. 01.05 Wheeler Dealers. 07.50 Pieni pariskunta. 22.00 Numb3rs. 21.00 Autojen ensiapu. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 09.00 Kiken kanssa kuntoon. 07.50 Nuoret äidit. 15.02 Kulttuuriykkönen. 10.25 Minikoti paratiisissa. 12.00 YleX Etusivu. 20.02 Sää. 17.00 Jerusalem studio. 9.00 Yle Uutiset. Päihderiippuvuus on paitsi yksilön, mutta myös koko yhteiskunnan ongelma joka ei katoa silmiä ummistamalla. 02.05 Täydellinen murha (12). 7.25 Musiikkihetki. 16.10 Uusi elämä etelässä. 08.00 Hetki hyvinvoinnille. 10.55 Upeat minikodit. 14.00 Eläinsairaala (S). 12.00 Uutisia ja tiedotteita. MOT: Käytetyn vaatteen jäljillä, Tle TV1 klo 20.00. 11.35 Hannu Grönroos – Sananlastuja. Jakso 4/10. 12.55 TV Shop. 18.02 Radio Suomen Ilta. 17.10 Euroopan valot. Kirkkoherra Tuomas Antola, Vantaa. 21.00 Wheeler Dealers. 04.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 10.55 Tyynenmeren kajakkikalastajat. 00.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 01.45 9-1-1: Lone Star. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 8: Vanki, jakso 69. Takapenkki. 06.50 Vankilassa ulkomailla. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Ihmeelliset superautot. 2.00 Yle Uutiset. 16.55 Alastomat treffit. 23.00 Museoiden mysteerit. 7.10 Urheiluradio. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.05 Alaskan eläinlääkäri. Kausi 1. 21.00 Asema 19 (12). 08.30 Folke Westin parhaat. 18.00 Yle Uutiset. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Arman Pohjantähden alla, Hero klo 19.00. 17.35 Tiedotteita. 00.10 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 08.20 Aivopelit. 17.13 Päivä tunnissa. 03.20 Poliisit (7). 14.30 Sinua varten. 13.55 Maailman hauskimmat kotivideot. 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Käännekohta. 22.00 ELOKUVA Uneton Seattlessa (S). 23.00–23.30 Ultimate Rush. 12.13 Radio Suomen Päivä. 19.00 Remontilla rahoiksi. 6.59 Puheen Aamu. 11.50 Alastomat selviytyjät. 03.45 Rajasota. 23.30 Family Guy (12). 07.05 Simpsonit (7). 11.10 Jutta ja 10 suurta unelmaa. 01.05 Tohtori Paise. KUVA: Yle kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Paratiisihotelli USA (7). 10.55 Pieni pariskunta. 16.00 Yle Uutiset. 6.05 Hartaita säveliä. HERO 10.25 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 21.00 Mestarien maa. 09.20 TV Shop. 00.05 Fast n’ Loud: Hauskat videot. 13.00 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.00 Sinkkuillallinen. 04.05 Erakkoperhe erämaassa. 11.00 Yle Uutiset. 08.10 Lapin poliisit. 14.50 Musiikkia parrasvaloista. 19.05 Radio Suomen Ilta. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 08.40 Armon kalliolla. 11.55 Pieni pariskunta. 12.40 Heikoin lenkki. 15.55 Pieni suuri perhe. 7.15 Aamuhartaus. 5.00 Yle Uutiset ja sää. ALFATV 07.00 Pentula. 08.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 Family Guy (12). 13.15 Ajankohtaista taivaasta. 21.12 Puheen Ilta. 23.55 Tulossa: Mental Samurai Suomi. 17.00 Simpsonit. 15.00 Yle Uutiset. 15.02 Kysy mitä vaan jalkapallomaalivahdilta: Tuleeko maalissa koskaan kylmä tai käykö aika pitkäksi?. 18.30 Simpsonit (7). 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 05.00 Kakkukuningas. 16.00 Löytöretki Jumalan Sanaan. 17.00 Suomen ihanimmat häät. 23.05 Remppa vai muutto Vancouver. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Pahuus perheessä. 6.56 Päivän mietelause. RADIO DEI 00.30 Raamattuavain Extra 02.00 Raamattu kannesta kanteen 02.30 Marttyyrien ääni 02.50 Sana Jerusalemista 06.02 Raamattu kannesta kanteen 06.36 Päivän sana 07.03 Raamattuavain 07.15 Herätys! 07.50 Radiohartaus 08.45 Päivän blogi 09.00 Herätys! 10.00 Sanoja ja säveliä 10.10 Hallikainen 10.15 Tarinoita toivosta 10.30 Raamattu 10.45 Viikon teos 11.00 Keskipäivän tasaus 11.03 Kuuntelijan toivelista 12.30 Suolapala 12.50 Päivän blogi 13.00 Herätyksen! päivän vieras 14.00 Toivon päivä 14.10 Hallikainen 15.15 Päivän porilainen 15.25 Raamattu 16.05 Riittävän hyvä elämä 17.00 Uskon ilta 17.05 Radiohartaus 17.15 Raamattuavain 17.25 Tarinoita toivosta 17.30 Alueellista ohjelmaa 17.30 Elämän syke 18.02 Alusta alkaen 20.35 Leipää ja kalaa 21.02 Raamattu kannesta kanteen 21.36 Päivän sana 21.40 Uskon askeleita 22.40 KDKompassi 23.00 Toivekonsertti. 13.02 Vammaiskultti: Vaaditaanko vammaiselta työelämässä vähemmän kuin muilta?. 12.00 Panttilainaamon autospesialistit. 22.00 Stand Up! (S). 6.05 Politiikkaradio. 20.00 Tohtori Paise. 17.13 Alueradio. 10.45 Yukonin jouksuilla. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Vammaiskultti: Vaaditaanko vammaiselta työelämässä vähemmän kuin muilta?. 9.05 Urheiluradio. 7.13 Alueradio. 22.05 Maistissa maailmalla. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 17.30 Uutiset. 15.00 Australian rajalla. Päihderiippuvuus. 12.05 Petetty elämä. 14.35 Pientä pilaa. 20.00 Houstonin eläinpoliisit (S). Perjantai. 04.00 Painajainen naapurissa (12). 11.00 Remppa vai muutto Vancouver. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 10.45 Family Guy (12)
• Vapaaehtoistoiminnan peruskurssi Ystävän Kammarilla Hämeentie 5 klo 17-19.30. Sen jälkeen Jaatinen ei olekaan kisannut kilpailuissa. Pilkkikohteille odotetaan satoja lapsia perheineen. Hiphop on Katajiston suosikkimusiikkia, mutta hän arveli, ettei sitä pääse laulamaan Lions Club Wahren Forssan järjestämässä tapahtumassa. Hämeenlinnassa kalastamaan pääsee Evon Niemisjärvillä lauantaina 22. Forssalainen Sami Katajisto voitti kehitysvammaisten SM-kultaa Pieksämäellä vuonna 2007. Lions Yli 100 kehitysvammaista osallistui Lion Club Wahren Forssan järjestämiin karaoketansseihin. Mutta Forssan Scandicissa häntä kuultiin. KUVA: Tapio Tuomela ”Eräs taksinkuljettaja kertoi olleensa nouto paikassa etuajassa, mutta kaikki asiakkaat olivat jo häntä odottamassa.” MATTI MERO Lions Club Wahren Forssa Alaikäisille ilmaisia kalastus tapahtumia Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestävät toista kertaa alaikäisille tarkoitettuja kalastustapahtumia hiihtolomaviikolla. Siinä forssalaisen Helena Jaatisen kohokohdat perinteisissä kehitysvammaisten karaoketansseissa. –?Olen katsonut You Tubesta kyseistä laulua Tenavatähtien esittämänä. Pimeä päättyy klo 7.18 ja alkaa klo 18.02. –?Siinä on hieno tempo ja lopetus, hän perustelee. Hän kertoo odottaneensa tapahtumaa pitkään. Liljan Kukka on noussut hänen suosikkiesityksekseen. Pilkkivapapäivän kohteilla on paikalla ohjaajia, jotka opastavat lapsia ja nuoria pilkille. Huomenna • Forssan tori klo 7-14. Tapahtuma on heidän keskuudessaan todella odotettu. KOKOUKSIA • Jokiläänin Riistanhoitoyhdistyksen vuosikokous Humppilan Osuuspankin kokoustilassa klo 19. Vuosi sitten sain nuottikirjan, josta bongasin Liljan Kukan, hän kertoo. LIONS CLUB WAHREN FORSSA on järjestänyt kehitysvammaisten karaoketansseja jo 1980-luvulta alkaen. Ei ihme, että karaoke on Jaatiselle tärkeä asia, sillä hän on kehitysvammaisten karaoketähti vuosimallia 2008. Katajisto tykkää sekä laulaa että tanssia. LAVALLE NOUSI muitakin kovan luokan laulajia. Jaatisen bravuuri on Vicky Rostin hitti Sata Salamaa. Karaoketanssit on vuoden odotetuimpia tapahtumia Toistasataa kehitysvammaista pääsi taas passattavaksi, tanssimaan ja laulamaan. Leijonat kuljettivat heitä omilla autoillaan, mutta kun tapahtuma laajeni, pyysimme apuun seutukunnan taksiyrittäjiä, jotka merkittävällä panoksellaan hoitavat nykyään kuljetukset, Mero kertoo. helmikuuta kello 9-15. Siellä soitti orkesteri, jota he olivat toivoneet. HELMIKUUTA 2020 Ajassa Väinö, Rita, Karita, Väinämö Huomenna: Kaino Aurinko nousee Forssassa tänään klo 8.03 ja laskee klo 17.17. FL. Joskus 80-luvun lopulla aloimme järjestää kehitysvammaisille iltapäivätansseja Rantasipissä. Pilkkivapapäivänä kaikki alaikäiset voivat kalastaa ilmaiseksi erikoiskalakohteilla Hämeenlinnan Evolla, Kinnulassa Heikinlammella, Mikkelin Valkeassa, Kuhmon Syväjärvellä ja Sievin Maasydänjärvellä. HELMIKUUTA Tänään KOKOUKSIA • Tammelan Martat ry:n vuosikokous Tammelan srk-kodissa, Neuvoksentie 3 klo 18.30. Sen jälkeen Katajisto ei ole kisannut, mutta hän laulaa karaokea muun muassa ravintoloissa. MAANANTAI 17. –?Tässä tapahtumassa käyn aina kun mahdollista, Katajisto kertoo. –?Iso-Hunnarin laskettelukeskuksessa vietettiin 80-luvun lopulla talviriehaa, jota Harri veti. Idean isä on Harri Merta, tietää lähes alusta asti mukana ollut Matti Mero. Ami Laaksonen Forssa –?Yhdessä olo ja laulaminen. Leijonien resurssit eivät tosiaan enää riitä kuljettamaan tapahtuman päätähtiä, sillä paikalla on joka vuosi toistasataa kehitysvammaista Forssan seudun kunnista. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 17
Vene 20 Båt -messuille osallistui 282 näytteilleasettajaa. sankari on ollut vessassa viimeiset 20 minuuttia. mistä tämä jakso kertoo . FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 17. Eräs taksinkuljettaja kertoi olleensa noutopaikassa etuajassa, mutta kaikki asiakkaat olivat jo häntä odottamassa. Iso kiitos myös Scandicille ja erityisesti Jaana Salmiselle valmisteluavusta sekä tietysti kehitysvammaisten avustajille, Halminen toteaa. Vene 20 Båt -messuilla vieraili lähes 70 900 veneilystä kiinnostunutta. Hänen mukaansa Forssan tapahtuma on saanut myönteistä kaikua jopa Espanjaa myöden, jossa paikallinen lehti on kirjoittanut asiasta. –?Tapahtuman suosio perustuu siihen, että kehitysvammaiset saavat olla passattavanamme. Messuilla oli myös entistä enemmän ohjelmaa veneilyn aloittamisesta.. Hoidamme järjestelyt ja tarjoilut. sarjaa “24”. HELMIKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. FL Yli 100 kehitysvammaista osallistui Lion Club Wahren Forssan järjestämiin karaoketansseihin. Kävijöistä 75 prosenttia kertoi omistavansa veneen. Tutkimuksen mukaan venemessuilla kävi entistä enemmän moottoriveneilijöitä. Tämä tapahtuma antaa hyvän mielen niin meille kuin kehitysvammaisillekin. Messut järjestettiin 7.–16. –?Me voimme lähteä aina kun haluamme, mutta kehitysvammaiset tarvitsevat avustajan. Venemessujen kävijämäärä kasvoi nyt eniten kahdeksaantoista vuoteen venemessujen historiassa. ohjelmassa kaikki tapahtuu reaaliajassa, minuutti minuutilta 24 tunnin ajan. Seuraavaksi suurimmat kävijäryhmät olivat mökkiveneilijät, kalastajat ja purjehtijat. 1041 Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. en tiedä. Mero kertoo käytännön esimerkin tapahtuman merkitystä kehitysvammaisille. MERO SANOO, ETTÄ kehitysvammaisten huomioiminen on lähellä leijonien sydäntä. PÄIVÄN SANA mitä katsot . Kantar teki venemessuilla kävijätutkimuksen ja haastatteli siihen 300 henkilöä. Tänä vuonna venemessuilla tuotiin entistä vahvemmin esille vastuullisuutta ja erityisesti merten puhtauteen liittyviä ympäristöasioita. Joh 4: 36 Clubin presidentti Juha Halminen sanoo, että joillekin se on jopa odotetumpi kuin joulu. helmikuuta Messukeskuksessa Helsingissä. KUVA: Tapio Tuomela Veneily kiinnosti entistä enemmän Forssan Lehti Veneily kiinnostaa nyt entistä enemmän
–. f i | P . Näin kovat tuulet katkovat puita ja vaurioittavat heikkoja rakennuksia. D-vitamiinitutkimus S-D-25 on verikoetutkimus. D-vitamiinitutkimus S-D-25 etuhintaan 55 € (norm. Myrskytuuli puhaltaa, kun kymmenen minuutin keskituuli on vähintään 21 metriä sekunnissa. Harvinaisempia oireita ovat kielitulehdus, hedelmättömyys, verisuonitukokset ja ihon pigmentin lisääntyminen. Omistajan leike 10,90 S-Etukortilla Ilman S-Etukorttia 11,50 Prisma Café Forssa Tapulikuja 6, 30100 Forssa raflaamo.fi Puuskainen tuuli voi aiheuttaa tuhoja vielä maanantaina Roudan vähyyden vuoksi puut saattavat kaatua myrskyssä normaalia herkemmin. B12vitaminitason selvitykseen voi käyttää B12-vit mittausta tai aktiivisen B12-TC2 mittausta, jota nykyään suositellaan paremmin soveltuvan B12-vitamiinin puutteen toteamiseen. 3 4 2 4 6 5 3 1 8 KESTOTILAAJAN ETUKORTTI 2020 Laboratoriokokeet ilman lääkärin lähetettä Tiedätkö saatko riittävästi B12 ja D-vitamiinia tai onko nauttimasi D-vitamiinivalmiste tehonnut. Yli 65 vuotiaista joka kymmenennellä todetaan B12-vitamiinin puutosta. VIKING LINEN ja Tallink Siljan laivavuoroja Itämerellä ei ole peruttu. f o r s s a n l e h t i . HELMIKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI Kestotilaajalle etua Terveystalon palveluista Edut voimassa Forssan, Hämeenlinnan, Hattulan, Janakkalan, Riihimäen ja Valkeakosken yksiköissä. Tutkimuksen kokonaishintaan sisältyy näytteenotto, toimistomaksu ja Oma Terveys –palvelun käyttö sekä selvästi poikkeavien arvojen kyseessä ollessa yhteydenotto asiakkaaseen. –. Voit saada tulokset myös postitse, kun sovit asiasta erikseen laboratoriossa. STT UUTISET. 000 eri puolilla Suomea. MAANANTAINA 17. Mikäli tuloksissa on hälytysrajat ylittäviä tuloksia, Terveystalosta otetaan sinuun yhteyttä ja varmistetaan, että olet saanut tulokset ja että sinun tulee ottaa yhteyttä lääkäriin. 85 €) Terveystalossa voit varata ajan myös ilman lähetettä tehtäviin laboratoriotutkimuksiin. Eteläisessä ja keskisessä Suomessa puut saattavat kaatua tavallista herkemmin, koska routaa on nyt vähän. Tutkimustulokset näet heti niiden valmistuttua sähköisestä Oma Terveyspalvelusta. Elina Korkee Viivi Salminen Suomen yli liikkuvan myrskyn arvioidaan lieventyvän maanantain kuluessa. Edun saat näyttämällä Kestotilaajan etukorttia Terveystalossa asioidessasi. Vitamiinia on yksinomaan eläinkunnan tuotteissa. Vitamiinin puutos voi aiheuttaa anemiaa ja hermoston oireita. SÄHKÖYHTIÖIDEN yhteisestä sähkökartasta ilmeni, että sunnuntaina kello 19:n jälkeen sähköttömiä talouksia oli yli 10. Merenkurkussa Wasalinen sunnuntai-illan kello 20:n lähtö Vaasasta ja maanantain kello 12:n lähtö Uumajasta peruttiin myrskyn vuoksi jo lauantaina. Vegaaniruokaa syövät tarvitsevat B12-vitamiinilisän. Puuskainen tuuli voi aiheuttaa tuhoja vielä sen jälkeenkin, kun myrsky on laantunut, sanoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Petri Hoppula sunnuntai-iltana. Tutkimustulos ei edellytä paastoa. Alkuviikolla vesi saattaa nousta tulvalukemiin myös Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa. D-vitamiini on keskeinen tekijä luiden terveyden ylläpitämisessä, mutta myös sydänja verisuonitautien, MS-taudin, syöpätautien, reumatautien, metabolisen oireyhtymän ja diabeteksen riskien hallinnassa. Sen sijaan itäisessä ja pohjoisessa Lapissa sadetta on luvassa vielä maanantaina iltapäivällä. Hoppulan mukaan sään ennakoitiin poutaantuvan länsirannikolla jo aamuyön aikana. Myrskystä varoitettiin etenkin merialueilla sekä Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja KeskiPohjanmaan maakunnissa. Tuulen arvioitiin olevan voimakkaimmillaan sunnuntaina iltayhdentoista ja aamukahden välillä. Tutkimustulos valmistuu 2-3 vuorokauden kuluessa. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla on voimassa tulvavaroitus. Maan eteläja keskiosissa voi tulla sadekuuroja. 65 €) tai B12 -vitamiinitutkimus S-B12-TC2 etuhintaan 70€ (norm. Runsas sade tuli Lapissa lähinnä lumena, maan eteläja keskiosissa vetenä. Tuuli saattaa kuitenkin vielä maanantaina aiheuttaa puiden kaatumisia ja sähkökatkoja. Kapteeni tekee päätöksen tilanteen mukaan, sanoi Nöjd illalla. Hermoston oireet voivat ilmetä lihasheikkoutena tai tunnon ja muistin häiriöinä. Jos tuuli ja merenkäynti yltyvät kovaksi, pysähdys Ahvenanmaalla saatetaan perua. B12-vitamiini toimii elimistössä mm. Tallink Siljan viestintäjohtajan Marika Nöjdin mukaan myöhästymiset ovat kuitenkin mahdollisia. proteiini-, rasvaja hiilihydraattiaineenvaihdunnassa. Lähetteettömiin tutkimuksiin voi varata 10 minuutin ajan näytteenottoon numerosta 030 6000, asiakaspalvelupisteissämme tai verkkoajanvarauksesta www.terveystalo.com. Tutkimustulos valmistuu 1-2 vuorokauden kuluessa. Tutkimus ei edellytä paastoa