Talvi on tullut, ja se
on huomattu autokorjaamoilla. Paulus
on ikuistanut rakulaatalle niin
Amy Winehouse kuin Marilyn
Monroenkin lauantai 12
Pirjo Paulus: Amy Winehouse. Irtonumero 1,50 ?
. LA 18.?1.?2014
Uutiset 3
Sirkka-Liisa
Anttila
vaatii
hallituksen eroa
. N:o 15 . FSKK:n seudullisuudesta halutaan pitää
kiinni mutta yhteisen näkemyksen löytäminen alkaa
näyttää jo vaikealta UUTISET 6
Tammelalainen taiteilija Pirjo Paulus
lisää rosoa ja draamaa filmitähtiin,
muusikoihin ja taitelijoihin. 03-4155 610
. www.forssanlehti.fi
lauantai 13
Jussi Vatanen
patsasteli
Venlan
kanssa
Urheilu 16
Ajassa 22
Mariminista
vuoden
suomenhevostamma
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Vanhat
silmälasit
hyväntekeväisyyteen
Perustettu vuonna 1917
Seppo Pessinen
Sääennuste lupaa purevan pakkasen jatkuvan vielä pitkään. Autokorjaamojen talvisesonki saattaakin olla vasta alussa.
Pakkanen panee autot koville
Tyhjentynyt akku, jäätyneet jarrut, kylmästä kohmettunut lukko. Osa vioista vältettäisiin pakkaseen varautumalla
UUTISET 2
FSKK:n yhtenäisyys
viilauskierrokselle
Dramaattisesti
rakutekniikalla
Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen osakassopimuksesta käydään vielä kehittämisyhtiön
omistavien Forssan seudun viiden kunnan väliset
neuvottelut. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
Ne eivät juuri kuluta polttoainetta, mutta eivät siitä
syystä myöskään lämpene. Isomman vian ollessa
kyseessä hinataan auto yleensä
Vinkkejä auton lämmitykseen
???Sopivan esilämmitysajan ratkaisee ulkoilman lämpötila.
???Jos pakkasta on yli kymmenen astetta, sähköisellä esilämmittimellä kannattaa lämmittää 2?3 tuntia, polttoainetoimisella 20?30 minuuttia.
???Moottorin esilämmityksestä ei ole nykyautoissa juurikaan hyötyä, jossa lämpömittari on plussan puolella.
???Sisälämmitintä ei kannata koskaan pitää päällä yli kahta tuntia.
???Lämmittimen yhteydessä kannattaa käyttää ajastinta, joka kytkee virran päälle halutuksi ajaksi.
Motiva
lähimmän korjaamon pihaan.
Vaikka pakkanen aiheuttaa au-
toille murhetta, voi ongelmia estää ennakolta. Monella on autossa nykyään
webasto, joka syö aika paljon akkua. 2
LAUANTAINA 18. Lisäksi
auton nokkaa voi yrittää peitellä
lämpenemisen nopeuttamiseksi.
. Jos vika on
isompi, voi joutua turvautumaan
hinauspalvelun apuun.
. Tällaisia pikkuvikoja saadaan usein korjat-
Dieselauton polttoaineensuodatin tukkeutuu helpommin pakkassäällä. Minulla on omakohtaisia kokemuksia siitä, että erityisesti uudet dieselautot eivät meinaa lämmitä millään. Talvella kannattaa toisinaan
heittää vähän pidempi lenkki ja
joskus myös erikseen ladata akku, Mattila neuvoo.
Akkuliikkeelle pakkanen on
hyvä kauppamies. Tammikuuhun saakka meneillään oleva talvi oli rauhallinen. Esimerkiksi
forssalaisessa Haka-Akussa akkujen menekki on kasvanut puolella lauhaan alkutalveen verrattuna.
. Minulla itselläni on jo hankittuna autonvalmistajan viimasuojus, mutta se ei ole hirveästi tuossa pöydällä lämmittänyt, Kartano Korjaamon Antti Mattila hymähtää.. Korjaamot vannovat säännöllisen huollon nimiin.
Jäähdytysnesteet neuvotaan tarkastamaan määräajoin. En-
simmäisinä päivinä keikkoja oli
kolminkertaisesti alkutalveen
verrattuna, nyt tilanne on tasaantunut ehkä niin, että puhutaan
kaksinkertaisesta määrästä, forssalaisen Hinausapu J. Paukkupakkaset ovat kuitenkin tuoneet töitä,
ja jokioislaisen Kartano Korjaamon Antti Mattila uskoo, että
vauhti vain kiihtyy.
. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Pakkanen on mainio kaup
Akkuliikkeissä
ja korjaamoilla
ovet käyvät nyt
tiuhaan
SAIJA KÄKÖNEN
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Autokorjaamojen talvisesonki vaihtelee pakkaslukemien mukaan. ovat jäätyneet jarrut ja käsijarrut. Kaikilla neljällä autolla ollaan oltu liikenteessä. Kartano Korjaamon Antti Mattila näyttää, mikä ero on uudella ja käytetyllä
suodattimella.
tua myös tien päällä. Tammikuussa kiristynyt pakkanen lisäsi selvästi meidän työmääräämme. Annamme tarvittaessa myös
apuvirtaa ja availemme kohmeisia ovia. Nyt
eletään sellaista. Juoksemista riittää, latauskeikalta kaupungilta tavoitettu Jorma Hakala sanoo.
Akkujen lisäksi talven tuomia au-
toilijan ?iloja. Akkuja myydään joka vuosi
suunnilleen saman verran, mutta
toki myynnissä on piikkejä. Vikmanin
Ari Vikman toteaa.
Hinauspalvelua työllistävät kaikenlaiset pakkasviat, eivät vain
hyytyneet akut.
. Jonkun verran
akkumurheita meille on jo tullut.
Myös polttoainesuodattimissa on
ongelmia, varsinkin uudemmissa
diesel-autoissa.
Pakkasen autoille aiheuttamat
ongelmat liittyvät tyypillisimmin juuri akun tyhjentymiseen.
Ongelmia syntyy helposti varsinkin silloin, jos autolla ajetaan kovilla pakkasilla lyhyttä matkaa.
Kylmä akku ottaa virtaa vastaan
huomattavasti huonommin kuin
lämmin, joten pakkasaamuna pitäisi ajaa tavallista pidempään,
jotta käynnistysvirta saadaan takaisin.
?Minulla on jo
hankittuna autonvalmistajan viimasuojus, mutta se ei
ole hirveästi tuossa
pöydällä
lämmittänyt.?
ANTTI MATTILA KARTANO KORJAAMOSTA
. Pakkaset eivät ole vielä kestäneet kovin kauaa
E*.. Arviointi on tarkoitus tehdä
ensimmäisen kerran ensi vuonna. Taloyhtiössä tehty paljon
raskaita remontteja. TAMMIKUUTA 2014
Terveydenhuollon ajanvarauksessa nuorille sysätään lisää vastuuta, kirjoittaa
Helsingin Sanomat. Niiden ympärillä on Virkkusen mukaan kuntia, jotka ovat kasvaneet yhteen
keskuskaupungin kanssa.
Virkkunen korostaa tavoitteena olevan, että kaikki kyseiset
kaupunkiseudut tekevät itse kuntaliitosselvityksensä. Jos muut
hallituspuolueet haluavat arvioida tilanteen uudelleen, olemme
siihen valmiita, hän sanoi.
UUSI KOHDE
KT, FORSSA, TURUNTIE 29 B 17
Keskustan tuntumassa parvekkeellinen
kolmio, 70 m². Sisältö
ei hänen mukaansa juuri muuttunut viime viikolla esitellystä.
Mahdollinen pakkoliitos koskee 24:ää kuntaa yhdeksällä kaupunkiseudulla. 59.800 . Tavoitteena on tiivistää Turun, Tampereen, Lah-
den, Jyväskylän, Kuopion, Vaasan, Oulun, Joensuun ja Porin
kaupunkiseutuja. STT
uppamies
Seppo Pessinen
?Ennenaikaiset
eduskuntavaalit
isänmaan etu?
Sirkka-Liisa Anttilan mielestä Katainen ja Urpilainen
ovat menettäneet otteensa hallituksen johtamiseen
seppo pessinen
FORSSAN LEHTI
Forssalainen kansanedustaja
Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) esittää, että Suomessa pitäisi järjestää ennenaikaiset eduskuntavaalit isänmaan edun nimissä toukokuun eurovaalien yhteydessä.
??Suomalaiset eivät luota tämän
pääministerin ja hallituksen kykyihin johtaa Suomea. Tämä tulos
on saatu yhdestä jos toisesta tutkimuksesta jo pitkän aikaa, Anttila toteaa.
Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajat, pääministeri Jyrki
Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat Anttilan
mielestä menettäneet otteensa
hallituksen johtamiseen.
??Hallitus päätti vain puolitoista kuukautta sitten vaalikauden
suurimmasta asiakokonaisuudesta, rakenneuudistusten paketista.
Nyt kokoomuksen ja SDP:n kansanedustajat ovat puolue- ja eduskuntaryhmien johtoa sekä ministereitä myöten aloittaneet joukkopaon rakennepaketin takaa.
Anttila nostaa viimeisimmäksi esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtmanin esityksen, että kuntien pakkoliitosten
tilalle Tampereen ja Turun kaupunkiseuduille tehdään seutuhallinto.
Sirkka-Liisa Anttila on menettänyt luottamuksen nykyiseen hallitukseen.
Maanantaina kuntiin lausuntokierrokselle lähtevää pakkoliitospykälää valmistellaan seuraavien
hallitusten työkaluksi ja lausuntoja on aikaa laatia 31. Aikaa ratkaisuihin on tämä vuosi.
. Jouduimme nielemään pakkoliitokset rakennepaketissa osana
isompaa kokonaisuutta. Hp. Kuntaliitokset voisivat tulla voimaan vuoden 2017 alusta.
??Nyt pakkoliitospykälä lähtee
kuntiin lausunnoille sellaisena
versiona, jossa on perustuslaillisia ongelmia. Tämä on uutta tällä
vaalikaudella ja tälle hallitukselle,
että perustuslakia uhmataan jatkuvasti, hän sanoo.
??En ole koskaan ennen näh-
nyt, että hallitus tekee riidanalaisen ja kyseenalaisen esityksen ja
samalla ilmoittaa, että sitä ei tulla tällä vaalikaudella käyttämään.
Kysyn, mitä järkeä tässä on, Anttila jatkaa.
Anttilan mukaan keskustan välikysymys on välttämätön hallituksen
linjan selvittämiseksi.
??Lindtmanin kannanotto tulee
vain muutama päivä sen jälkeen,
kun hänen oman puolueensa puheenjohtaja Urpilainen vaati hallituksen rivien suoristamista.
Pakkoliitoksista toraa viimeiseen asti
STT
Viimasuojus voi nopeuttaa auton lämpenemistä. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Hallinnon
ja aluekehityksen ministerityöryhmä pääsi kuitenkin iltakuuden
aikaan yhteisymmärrykseen siitä,
millä ehdoin valtioneuvoston valtaa pakkoliitoksissa lisätään.
Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan luonnoksen valmistuminen venyi lähinnä lakitekstin juridisten yksityiskohtien hiomisen vuoksi. Joissain kunnissa vanhemmat eivät voi varata lääkäriaikoja yli
15-vuotiaille lapsilleen. Toiset suosivat pahvivirityksiä, mutta myös autonvalmistajilta on saatavissa suojia.
Kaupunkiseutujen pakkoliitoksista syntyi hallituksessa näyttävää
vääntöä perjantaina, vaikka lakiluonnoksen piti olla lähes valmis.
SDP ja vihreät olivat viime metreillä valmiita luopumaan kaupunkiseutujen mahdollisista pakkoliitoksista kokonaan. Syynä on se, että sähköisen asioinnin lisääntyessä lasten
tietosuojasta kannetaan enemmän huolta. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman sanoi perjantaina, et-
tä puolue olisi valmis luopumaan
pakkoliitossuunnitelmista kaikilla
kaupunkiseuduilla.
. maaliskuuta asti. Toivon, että mahdollisimman
monet kunnat olisivat silloin jo itse tehneet liitospäätöksiä alueellaan, hän sanoo.
Pakkoliitokset ovat herättäneet
ristiriitaisia tunteita puolueissa,
koska kansanedustajien on vaikeaa selittää niitä kotikunnissaan.
SDP ja vihreät pesivät käsiään
hyvissä ajoin ennen lakiluonnoksen julkaisemista. + laina
14.200 ?
Jälkipolville ne ovat vauhdikkaita ja värikkäitä tapahtumia, jotka
muovasivat kansakunnan tai muun maailman historiaa. Kaikilla puolueilla on
vielä kysymysmerkkinsä. Eläkeläismiehen virka-asu
on valkoinen paita, musta solmio ja puku, valkoinen
Niin kauan kun mies hankkii
uuden vaatteen, maailmassa
on uskoa ja toivoa.
kaulahuivi, musta ulsteri. Siinä itsekseni ymmärsin, että on syntymäpäiväni ja
olen tänään viikon vanhempi kuin isäni oli kuollessaan.
Nyt en ymmärrä, miksi tuo tietoisuus saattoi täyttää
rinnan suurella riemulla. Ne ovat olleet hetken oivalluksia, joilla on merkitystä
vain omalle muistille.
Täytin 62 vuotta työmatkalla etelässä. Istuin poikkeuksellisen hellepäivän iltana hotellin parvekkeella sikaria poltellen. Väkevien ja viinien
myynnin kasvu edellisvuoteen verrattuna
oli 29,4 prosenttia.
Peräseinä ja vaatepuu
Kolumni
Kai Linnilä
Kirjoittaja on somerniemeläinen
kustantaja ja tietokirjailija.
A
ikalaiset tunnistavat vain harvoin historian
käännekohdat. Mikä
on puheenjohtaja Jyrki Kataisen
lopullinen ratkaisu?
Kataisen päätös määrittelee
myös Suomen tulevan komissaarisalkun kohtalon. Maisteltuani uutta tietoani tunnin verran, tein merkittävän kauppatoimeen liittyvän
päätöksen, joka on osoittautunut pian kymmenen vuoden ajan, jos ei nerokkaaksi niin ainakin kannattavaksi.
Sovimme itsenäisyyspäivän tienoilla, että ystäväherrasväki tulee Tapanina. Komissaarin
paikka on jyvitetty vaalien jälkeen
kokoomukselle, eikä puolue jätä
sitä käyttämättä.
Rehn ja Stubb ovat näillä näkymin vaalien ykkösnimiä, kun perussuomalaisten Timo Soini päät-
?EU-kriittiset
ryhmät
ovat nostaneet
kannatustaan monissa
jäsenmaissa,
ja vaaleista on tulossa
entistä selvemmin
linjavaalit.?
ti satsata puolueen vetämiseen ja
runsaan vuoden päästä tuleviin
eduskuntavaaleihin.
Perussuomalaiset
tähtäävät
seuraavaan hallitukseen, eikä Soinilla ei ole korvaajaa kotikentällä.
Puolueissa joudutaan tekemään
tiukkoja ratkaisuja henkilötasolla.
Eurovaalien ehdokaslistoja täydennetään tipoittain julkisuuden
ehdoilla mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Päällä oli vanha musta,
vaikka oikea asu olisi ollut vuoden ikäinen vaalea pukuni.
Niin kauan kun mies hankkii uuden vaatteen, maailmassa on uskoa ja toivoa.. Ministeritason ehdokas
selvensi myös puolueen vaalikuvioita, vaikka suurin kysymysmerkki jäi edelleen hämäräksi. EU-kriittiset
ryhmät?ovat lisäksi nostaneet kannatustaan monissa jäsenmaissa,
ja vaaleista on tulossa entistä selvemmin linjavaalit.
Lopputulosta on toistaiseksi vaikea ennustaa, sillä unionia
kritisoivat voimat ovat pieninä
palasina ympäri Eurooppaa. Tummassa hilse loistaa. Listoista
tulee kuitenkin mielenkiintoisia
myös alueellisesti. ?Ellei ole kasvanut ulos mustastaan. Sovitin pukuja, jotta löytäisin sellaisen mukavan, jossa viihtyy vaikka seura olisi hankala.
Olli vietti ensimmäisiä eläkepäiviään. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 18.?1.2014
60 vuoden takaa
Kiinnostus eurovaaleja
kohtaan kasvamassa
E
uroparlamenttivaaleista on tulossa viime vaaleja kiinnostavammat
linjavaalit, ja se näkyy
selvästi puolueiden tavoitteissa. Seuratalon rakennusluvan
oli anonut Jokioisten Pohjoinen pienviljelijäyhdistys, talon sijoituspaikaksi tulee Kuuman kulmakunta ja se on rakenteilla.
40 vuoden takaa
Alkon myymälän
myynti kasvoi 28,5 %
FORSSAN LEHTI 17.1.1974 Alkoholijuomia
myytiin Oy Alko Ab:n Forssan myymälässä viime vuoden aikana yhteensä lähes 12
miljoonan markan arvosta, ilmenee vasta valmistuneesta myyntitilastosta. Kasvua edellisvuoteen verrattuna oli 28,5 %. Tapaamisemme ovat aina olleet antoisia. 4
LAUANTAINA 18. Hän sanoi ykskantaan, ettei tässä iässä enää uusia pukuja tarvita. Myönnetyt rakennustavat käsittivät rakennustilavuutta yhteensä 13.463 kuutiometriä, edellisenä vuotena 22.276 m³.
Kunnan rakennusmestarilta Sulo Selkälältä saamiemme tietojen mukaan anotuista rakennusluvista koski 17 asuinrakennuksia, 4 kivisiä ja 2 puisia karjarakennuksia,
13 muita maatalousrakennuksia, 1 koulun
lisärakennusta ja yksi seurataloa. Vakuutuskirjan nonparellilla painetut
poikkeukset hyväksyn; hirmumyrsky, kapina ja sota käyvät, myös liikenneonnettomuuden tavallinen veronmaksaja saattaa ymmärtää.
Iäkkäät pukeutuvat tummiin. Asuinrakennukset olivat kaikki yhden perheen
asuintaloja ja oli niissä kussakin siis vain
yksi huoneisto. Ne ovat hakeneet ehdokaslistoille laajuutta ja selviä kärkinimiä, joilla asemat vahvistuisivat.
Se toivottavasti herättää kansan äänestämään.
Komissaari Olli Rehn kuuluu
eurovaalien raskassarjalaisiin ja
siihen sakkiin voi laskea myös kokoomuksen Alexander Stubbin,
joka tähtää takaisin Euroopan
ytimeen. Saavuin
paikalle nipin napin ajoissa. Selitin, miksi melkein myöhästyin. Väkeviä
viinejä myytiin yhteensä 9.958.195 markalla, joten niiden osuus kokonaismyynnistä
oli noin 83 prosenttia. Aloitetaan aikaisin ja istutaan pitkään. Eilen,
hiuksia ja muuta rämmälää noukkiessani muistin keskustelun puvuista.
Sovimme Ollin - ystävä ja työtoveri vuosikymmenten
takaa - kanssa lounaasta Helsingin keskustassa. Kun Aleksis Kivi nukkui pois
vuoden viimeisenä päivänä 1872, tuskin kukaan ymmärsi
kansalliskirjailijan poistuneen.
Muistan vain muutaman käännekohdan omassa elämäs-
sä. Puolueiden
listoilla on hämäläisiäkin ehdokkaita ja pari varmaa nimeä löytyy
Forssan seudultakin, kun keskustan Johanna Häggman ja vasemmistoliiton Janne Nieminen nimettiin ehdokkaaksi.
Eurovaaleissa on kyse suurista asioista, sillä EU-päätökset
heijastuvat jäsenmaihin aikaisempaa enemmän. Ei mitään
small talkia, vaan perusteellista puhetta elämästä ja arvoista.
Aaton aattona rouva soitti ja kertoi Jukan nukkuneen
pois. Kun alan
huippuasiantuntija lähtee, tuntuu kuin elämä ja tiede olisivat pettäneet. EUmyönteisten ja -kriittisten voimien välinen asetelma lisää nimekkäiden ehdokkaiden lisäksi
mielenkiintoa vaaleja kohtaan.
Jokioisissa valmistui
53 rakennusta
FORSSAN LEHTI 19.1.1954 Jokioislaisten
rakentamishalu näyttää numerotietojen valossa viime vuonna kovasti laimentuneen.
Rakennuslupia nimittäin anottiin ja myönnettiin yhteensä vain 38 kappaletta vastaavan määrän edellisenä vuotena oltua 68
kpl. Myynnissä on kasvua edellisvuoteen verrattuna
28,5 prosenttia eli hiukan enemmän kuin
koko maassa keskimäärin.
Viime vuoden markkamääräinen kokonaismyynti oli 11.979.614 mk. Se on ainoa asu, johon
näillä aamuilla kannattaa investoida.?
Runsaan vuoden päästä istuin samassa ravintolassa,
nyt Ollin muistotilaisuudessa. Kipua rinnassa, vauhdilla sairaalaan eikä enää takaisin.
Olen sen verran lapsellinen, että on mahdotonta hyväk-
syä lääkärin äkkikuolemaa oikeaan sairauteen
Heistä tulee väsyneitä, mikä taas joh-
Lyhyet
???Miksi kassa kysyy, otatko kuitin. Kuitenkaan hyvin harva organisaatio edes tietää, mitä sen todellisuudessa tulisi merkitä ja vielä harvempi
organisaatio on valmis sitä toteuttamaan.
Strategisia innovaatioita kun nimittäin ei voi
etukäteen suunnitella, ne pitää kehittää kokeilujen kautta.
Varsin merkittävät suomalaiset kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset käyttävät yliopiston opiskelijoita ideoiden ja kehitysprojektien luomisessa. Kaikilla näillä
yrityksillä on käytössään omat tuotekehitysosastot huippusuunnittelijoineen ja kysyinkin syytä, miksi yritykset siitä huolimatta haluavat, että opiskelijat osallistuvat ideointiin ja suunnitteluun. Parkkitilatkin valmiina!
???Kaksi ovikellon soittelijaa olen
puhutellut. Miksi vanhemmat eivät
aseta lapsilleen selkeitä kotiintuloaikoja?
Jos lapsi ei kotiudu esimerkiksi puoli yhdeksään mennessä, asiasta tulee seuraamuksia, kuten puhelimen takavarikointi
päivän ajaksi. Sain kysymykseen
melkoisen tyhjentävän vastauksen; opiskelijat eivät tiedä vielä, mikä on mahdotonta.
Tässä on meille kaikille ajateltavaa vai mitä?
Paljon täytyy vanhoja rakenteita murtua
ja ennakkoluuloja poistua, että Suomessa
siirryttäisiin ennakkoluulottomasti kokeilevaan kulttuuriin. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Päätoimittaja Kari Grahn
4155 657 tai 0500 439 845
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 5707 432
Toimitussihteerit
4155 658, 4155 659
Outi Lindqvist, Viki Salonen,
Aki Vaani, Jaakko Kyrö,
Tiina Sandberg (opintovapaalla)
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 4155 661
Erkki Kuronen 4155 653
Saija Käkönen 4155 650
Ami Laaksonen 4155 656
Jaakko Leinonen 4155 665
Petri Ojanen 4155 660
Johanna Puukka 4155 651
Lapset kuriin
LUKIJALTA Suurin osa nykyajan nuorista saa juoda energiajuomia, olla ulkona yömyöhään ja käyttäytyä holtittomasti vanhempien siihen puuttumatta. Yhdeksi pääsyyksi tähän voin
sanoa lasten omat vanhemmat: aikuiset kiroilevat, ja lapset omaksuvat heidän käyttäytymistapojaan, usein huomaamattaan.
Toisena ongelmana pidän myös lasten
myöhäisiä kotiintuloaikoja. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Nyt kun Forssa on menestynyt loistavasti valtakunnallisesti yritysten tyytyväisyyskyselyssä kuntaa kohtaan
ja asukkaiden kaupungin tarjoamia palveluja kohtaan, voisimmeko me täällä Forssassa
olla tälläkin saralla edelläkävijöitä?
Oma ennakkoluuloton innovatiivinen visioni onkin: Erinomaiset palvelut tarjoava
Etelä-Suomen voimakkaimmin kehittyvä
kasvukeskus, Forssan seutu!
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Turha parkua, kun tuulimylly murisee.
Piristää kummasti
L+P
???Tuulivoiman vastustajat edustavat ansiokkaasti itkuvirsiperinteen jatkumoa.
Kuvatoimitus 4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Kohti parempaa tulevaisuutta
Onnekas
???Ojalanmäessä ei pelkkä ovikellon soitto riittänyt, piti myös
sotkea nurmikkoalue ympäri
tonttia. TAMMIKUUTA 2014
Jos lähdetään pyörimään itseruoskinnan ja toistemme latistamisen
mankelissa, ei saada mitään myönteistä aikaiseksi.
Jäädään tuleen makaamaan.?
Filosofi Esa Saarinen Ilta-Sanomissa
Olisiko se sittenkin mahdollista?
YRITTÄJÄN
NÄKÖKULMA
Sami Koski
R
Kirjoittaja on Forssan Yrittäjät
ry:n puheenjohtaja ja Hämeen
yrittäjien varapuheenjohtaja.
yhmä Forssan elinkeinoelämän
edustajia, allekirjoittanut mukaan
lukien, matkasi viime viikon perjantaina mielenkiintoiselle opintomatkalle Aalto-yliopistoon ja sen luovuuden sydämeen Design Factoryyn. Otapa valokuva pakoon pinkovasta ?nappulasta?.
Ajattelija
Kiukkuinen täti
???Purkakaa se vanha Sokos ja
rakentakaa siihen vanhan säästöpankin mallinen kauppahalli.
Hle
???Hämeentien marketin voisi
ostaa tai vuokrata vaikka Bauhaus.
Juhani
???Eikös seimen ääreen (FL 17.1.)
tietä valaissut ledejäkin tehokkaampi valo?
???Ei loistanut ledit Jeesuksen
seimessä, mutta taivaalla tosi
kirkas tähti.
Betlehemin tähti
Valoa pimeyteen
???Työnjohtaja Ojansuu, useasti soitettu mm. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2014. Olisi parempi aina tarjota,
asiakas voi sitten kieltäytyä jos
ei tarvitse.
taa energianpuutteeseen ja huonoon koulumenestykseen. Me itse siis olemme suurin este
uuden luomiselle, ei niinkään taloudelliset
resurssit tai muut syyt.
Saimme tutustua myös varsin mielenkiin-
toiseen Arvotori-projektiin. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Suomalaisen yrityskulttuurin ongelma on, että kaikesta pitää olla etukäteen mahdollisimman tarkat
suunnitelmat, joilla samalla rajataan pois
mahdollisuudet, joita suunnitelman eläessä
mahdollisesti syntyy. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Mutta jos lapselle opetetaan ajoissa sopiva kielenkäyttö, käyttäytyminen ja asenne elämään, hänestä mitä
todennäköisimmin kasvaa kunnollinen ja
rehti aikuinen.
Osa saattaa ajatella, että nuorille pitää
antaa omaa päätösvaltaa eikä heitä tulisi
rajoittaa liikaa, jotta heistä kasvaisi kovaa
elämää kestäviä, omatoimisia ja yksin pärjääviä aikuisia ihmisiä. Täytyy myöntää, että ainakin omat mielikuvat konservatiivisesta yliopistomaailmasta joutivat romukoppaan tuon päivän aikana.
Aalto-yliopisto on edelläkävijöitä kokeellisuuden kulttuurin saralla. Eikö vanhempia tosiaan kiinnosta lastensa käyttäytyminen vai eivätkö he vain saa heitä kuriin?
Mielestäni yksi suurimmista ongelmista on nuorten kielenkäyttö. Mihin tahansa meneekin, on vaikeaa välttää kuulemasta ulosteen ja sukupuolielimien rumempia
nimityksiä. Jo
nuorena huonot tavat omaksunut, kehnosti koulussa menestyvä nuori ei luultavasti halua lähteä opiskelemaan eikä siir-
Avaimen omistaja
Lynx
Grafiikka, atk, internet
Hannu Oinas 4155 652
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Mihin tämä maailma menee, jos 20 vuoden päästä aikuisia ei kiinnosta mikään muu kuin rettelöinti ja myöhään ulkona riehuminen. Kokeilukulttuurin perimmäisiä ideoita on tehdä asioita eri tavalla tai tehdä eri asioita kokeilujen kautta.
Monesti kokeilut olisivat varsin edullisesti
toteutettavissa ja yksikin onnistuminen todennäköisesti toisi monin kerroin sijoituksen takaisin mutta?
Kokeilevan kulttuurin suurin este on suomalaisen yhteiskunnan ennakkoluulot ja
epäonnistumisten tuomitseminen ei hyväksyttävänä. Kun lapselta on viety puhelin tarpeeksi monta kertaa, voisi kuvitella
hänen rupeavan pikkuhiljaa arvostamaan
ja noudattamaan kotiintuloaikojaan.
Perustelen kantani sillä, että kyseessä on
tulevaisuuden aikuiset. Olen samaa mieltä,
mutta mielestäni lapsia tulee ohjata oikeille teille ja opastaa ja valmistaa heitä elämää varten. Vieras piha ei ole lasten
leikkipaikka!
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Pasi Rakkolainen 4155 663
Kai Sandberg 4155 662
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 4155 606
Minna Aaltonen 4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 4155 604
Mää
???Kiitos sinulle pudonneen avaimen palautuksesta (17.1.) Citymarketin infoon.
tyä työelämään. Numero 173172
???Olipa Jeesuksen tallin yllä hyvinkin kirkas valo, kun itämaan
tietäjätkin löysivät tähden kohdattamina.RA
???Kateutta ei tarvitse ruokkia,
se pesii pienimielisten sydämissä ahneus apulaisenaan. 0200 728 22
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Eiväthän lapset opi kirjoittamaankaan ilman apua!
Ajatelkaa itseänne kun olette jo joutuneet vanhainkotiin: tulevaisuutenne on
lapsienne käsissä.
???Ovikellojen soittajat eivät
odota sinun valokuvan ottoasi!
Kerro kuinka vanhus saa kiinni
vikkelän nuoren. Talsoilan puistopolun pensaikosta aiheutuneesta vaarallisesta näköesteestä.
Turhaan!
???Sitä saa, mitä tilaa. Nuoret saattavat tulla kotiin vasta lähempänä puoltayötä. vaihde 03-41?551
Telefax 03-4155 730
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 4155 608
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 4155 610
Asiakaspalvelu
Carita Tulonen 41 551
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Ei tehoa. Arvotori perustuu ajatukselle, että kaikki uusi ja arvokas
tapahtuu rajapinnassa, eri toimialojen vahvuuksia yhdistämällä. Pilkkaatko?
Toimi itse
Tämä palsta tehoaa
Ei isoa eikä pientä
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
239,50 ?
6 kk
242,00 ?
á 121,00 ?
3 kk
244,00 ?
á 61,00 ?
2 kk
252,00 ?
á 42,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli
LA?SU
PE?LA?SU
12 kk
168,00 ?
190,00 ?
6 kk
85,00 ?
96,00 ?
3 kk
44,00 ?
49,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
251,00 ?
6 kk
136,00 ?
3 kk
77,00 ?
1 kk
30,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Ollakseen onnellinen, on ensin irtisanouduttava kateudesta.
???Oli joulu tai ei, ihanaa että pihoilla on vielä kauniit valot ja meillä ikkunassakin vielä kevääseen.
???Eikö Hämeentie 5:n kiinteistöä voi muuttaa toisesta kerroksesta ylöspäin asuinkerrokseksi. Jo nyt tällä on saavutettu mielenkiintoisia uusia innovatiivisia
ratkaisuja aina Spa-autosta printattavaan
peltoon.
Innovaatio on sana, joka halutaan sisällyttää lähes jokaisen organisaation strategiaan tänä päivänä. Samaiseen tilaan, jossa kuluvalla viikolla heti meidän jälkeemme maamme hallitus kokoontui tulevaisuusseminaariin
Ikosen mielestä Tammelassa on toimittu oikein, mutta toisaalta Ypäjälläkään
ei ole rikottu hallintolakia.
??Jos siellä katsotaan tilanne sellaiseksi, ettei kunnalla ole eikä tule intressiristiriitaa, jääväämiseen
ei ole tarvetta, Ikonen sanoo.
Myöskään Forssassa tai Humppilassa yhtiön hallituksen jäsenet
eivät ole jäävänneet itseään kunnallisessa päätöksenteossa tässä
asiassa. Kun mennään
käytännön toiminnan syvään ytimeen, jääviyskysymys nousee
esiin.
??Jos Ypäjä alkaa ajaa asiaa, jossa kehittämiskeskuksen pitäisi
hommata Ypäjälle jotakin tuottavaa toimintaa, ovat vastakkain
kunnan oma intressi ja kehittämiskeskuksen alueen yhteinen
etu, hän tarkentaa.
Ikosen mukaan tiivistetysti voisi todeta, että ristiriitatilanteiden
välttämiseksi kehittämiskeskuksen hallituksen jäsenten kannattaisi jäävätä itsensä kunnallisessa
päätöksenteossa.
??Tällöin tyylipisteet olisivat
korkeammat, Ikonen niputtaa.
sa päästäisiin nopeaan ratkaisuun niin osakassopimuksen hiomisesta, hallituksen kokoonpanosta kuin lähivuosien rahoituskehyksestä.
Suonpää pitää kaupunginjohtaja Sulkon linjausta siitä, ettei Forssa ole valmis neuvottelemaan osake-enemmistöstään
FSKK:ssa, kummallisena.
FSKK tarjoaa
koeajan yritysneuvontaa
Somerolle
JAAKKO LEINONEN
LOUNAIS-HÄME Forssan Seudun
Kehittämiskeskus on jättämässä
ensi maanantaina Someron kaupungille tarjouksen yritysneuvonnan palveluista.
FSKK:n toimitusjohtaja Pauli
Salminen sanoo palveluita tarjottavan Someron kaupungille tuntiveloituksen pohjalta. Ikonen ei tunne tilannetta tarkkaan niiden osalta, mutta
sanoo luottavansa Forssan kaupunginsihteeri Matti Pietilän näkemykseen asiassa.
Ikonen muistuttaa, ettei jääviysongelmaa ole niin kauan kun
pysytään yleisen hallinnon ja
budjettiraamin puitteissa, käytännössä siis sovussa. FSKK:ssa on aloitettu jo valmistella EU:n uuden ohjelmakauden seudullisia linjauksia. Salmisen mukaan aikalisästä oli sovinnollinen, yhteinen näkemys perjantaina FSKK:n
hallituksen kokouksessa.
Salmisen mukaan mihinkään poliittisen ajanpeluuseen ei ole aikaa. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Seudullinen tulevaisuus yhä
viiden kunnan pohdinnassa
FSKK:n toimitusjohtaja Pauli Salminen toiveikas hallituksen kokouksen jälkeen
FL arkisto/Tapio Tuomela
FL arkisto/ville mäkilä
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Linjaukset
Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen uudesta, elinkeinoelämän edustajista koostuvasta viiden jäsenen hallituksesta ja
FSKK:n vuosien 2015?2017 rahoituskehyksestä viedään kehitysyhtiön omistajien eli viiden kunnan keskinäiseen neuvotteluun
osakassopimuksesta. päivänä helmikuuta.
Forssan kaupunginjohtaja Sami
Sulkko, joka on myös FSKK:n
hallituksen puheenjohtaja, sanoo
kaupungin olevan valmis hienosäätämään tarvittaessa FSKK:n
uutta osakassopimusta.
Neuvottelujen ulkopuolelle
hän asettaa kuitenkin kaupungin
osake-enemmistön säilymisen kehittämisyhtiössä.
??Kaikkien tavoite on varmasti se, että päästäisiin tekemään
FSKK:lle uutta strategiaa ja toimeenpanemaan sitä seutukunnan parhaaksi. Salminen arvioi helmikuun kuluvan
vielä kuntien keskinäisissä neuvotteluissa. Pallo on nyt ja on ollut koko ajan kunnilla FSKK:n toimintamahdollisuuksien määrittelyssä.
FSKK:lla on tälle vuodelle talousarvio mutta ensi vuodesta rahoituskehys on auki. Menettelylle annettiin vihreää valoa FSKK:n
hallituksen eilisessä kokouksessa.
Aikalisän esittäjinä olivat hallituksen kokouksessa Markku Leppälahti (kesk.) Ypäjältä ja Antero
Suonpää (kesk.) Jokioisilta.
Toimitusjohtaja Pauli Salminen toivoo, että FSKK saisi uuden toimintakykyisen hallituksen
viimeistään maaliskuussa. Lisäksi
Salminen pitää selvänä, että kiistaa aiheuttanut Harava-hanke tulee toteuttaa seudullisesti. Uskon, että palat
loksahtavat paikalleen hyvässä
yhteisymmärryksessä, jotta seu-
FSKK:n toimitusjohtaja Pauli Salminen toivoo, että hallituskuviot olisivat
selvät viimeistään maaliskuussa.
tukunta pärjäisi kovenevassa kilpailussa, Sulkko viestii.
Jokioisten kunnanhallituksen
puheenjohtaja Antero Suonpää
(kesk.), joka oli FSKK:n hallituksen eilisessä kokouksessa erostaan hallituksen tehtävistä ilmoittaneen tammelalaisen Minna Nissilän (kesk.) varamiehenä toivoo,
että viiden kunnan neuvotteluis-
?Itsensä jääväämällä korkeammat tyylipisteet?
Varatuomarin mielestä jääviyskysymys FSKK:n kohdalla monimutkainen
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
LOUNAIS-HÄME Forssan Seudun
Kehittämiskeskuksen hallituksessa istuneet Tammelan kunnanjohtaja Matti Setälä ja kunnanhallituksen jäsen Minna Nissilä
(kesk.) jäävättiin maanantaisesta
kunnanhallituksen kokouksesta.
Vastaavasti FSKK:n ypäjäläiset
hallitusvaikuttajat, kunnanjohtaja
Vesa Ketola ja kunnanhallituksen
puheenjohtaja Markku Leppälahti (kesk.) eivät jäävänneet itseään
päätöksentekovaiheessa.
Asiaan perehtynyt eläkkeellä
oleva forssalainen varatuomari
Kimmo Ikonen näkee, ettei toi-
mintatapa kummassakaan kunnassa ole välttämättä ollut väärä.
Ikonen viittaa hallintolakiin,
jonka mukaan osakeyhtiön hallituksen jäsenet eivät voi toimia siinä ominaisuudessa kunnallisessa päätöksenteossa, jos kunnan ja
osakeyhtiön välillä voi myöhem-
Ikosen mielestä
Tammelassa on
toimittu oikein,
mutta toisaalta
Ypäjälläkään ei
ole rikottu
hallintolakia.
min koitua riita-asia. 6 Uutiset
LAUANTAINA 18. Koeaika ulottuu
vuoden 2015 huhtikuun loppuun.
Salminen pitää päänavausta merkittävänä FSKK:n toimintarajojen
laajentamisessa.. Tästä syystä
uusi hallitus pitäisi saada valittua
ja koolle mahdollisimman pian.
Jokioisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Suonpää haluaisi,
että myös Forssan kaupungin osake-enemmistön purkamisesta
FSKK:ssa voitaisiin keskustella.
Seuraavan kerran FSKK:n hallitus
on olla 17. Jos
hankkeeseen lähtevät mukaan
vain esimerkiksi Humppila ja
Forssa, koko hanke jää torsoksi.
Salmisen mukaan kuntien osaoptimoinnin pyrkimykset pitäisi
nyt kuopata, ettei uhkakuva eriseuraisuudesta FSKK:ssa toteutuisi. Tarkoituksena on, että somerolaisten yrittäjien neuvonta voitaisiin aloittaa toukokuussa
Hyydepatoja on tällä erää monissa joissa länsirannikolla Etelä-Pohjanmaalta Simojoelle. Lisäksi hyydetulvia on Kymi-
joen ja Vuoksen vesistöissä sekä
paikoin Pohjois-Savossa, Pirkanmaalla ja Uudellamaalla.
Hämeessä Hartolan Hotilassa
Puolustusvoimat avasi hyydetulvan räjäyttämällä. Poliisi kertoo, että
asian esitutkinnan aikana on ollut vangittuna useita henkilöitä.
Epäillyt ovat suomalaisia.
Poliisi ei halunnut vielä täsmentää, mitä huomattava määrä amfetamiinia tässä yhteydessä
tarkoittaa. Paristojen navat pitäisi peittää, jos niitä säilytetään ilman pakkausta.
Jää petti
mopoautojen alla
Päijät-Hämeen
Kymijärvellä ?
nuoret selvisivät
säikähdyksellä
Mäkisen mukaan tämä vaihtoehto ei kuitenkaan sisälly hankesuunnitelmaan.
. Lyhyen ajon
jälkeen jää petti niin, että yksi
pojista kastui kauttaaltaan 15 asteen pakkasessa.
Rannalle jääneet kaksi nuorta hälyttivät paikalle apua ja kotiväkeä.
Mopoautot olivat täysin vaurioituneet, kun ne saatiin pelastuslaitoksen vinssillä rannalle.
Vuosina 1996 ja 1997 syntyneitä nuoria epäillään maastoliikennerikkomuksesta, sillä järvellä
saa ajaa vain merkityillä jääteillä.
Koko ryhmä puhalsi poliisin
mukaan alkometriin nollat. TAMMIKUUTA 2014
tapio tuomela
Kolme poikaa putosi mopoautojen kyydissä jäihin Kymijärvellä Päijät-Hämeessä torstaina. Palomestari muistuttaa, että paristoja olisi säilytettävä huolellisesti. Laskelmien perusteella
nykyisen koulukiinteistön sanee-
raus tulisi uuden rakentamista
kalliimmaksi. Mittaustulos ei pätenytkään Nastolan Villähteellä,
mistä nuoret keksivät paremman
paikan ajaa jäälle. Palomestari arvioi, että
palo sai todennäköisesti alkunsa
tilassa kasassa olleista paristois-
ta. Uudisrakennus tehtäisiin sitten puretun
osan tilalle. Minun mielestäni ainoa oikea
vaihtoehto olisi purkaa nykyinen koulu ja rakentaa tilalle uusi.
Mutta selvitetään nyt kaikki mahdollinen, ettei ainakaan päästä
sanomaan, ettei vaihtoehtoja olisi mietitty.
Hankesuunnitelmassa on laskettu alustavana aikatauluna,
että jos rakentaminen päästäisiin aloittamaan tämän vuoden
lopussa, olisi valmista kesällä
2016.
Satakunnassa
amfetamiinitakavarikkoja
Poliisi kertoo takavarikoineensa viime vuoden marraskuussa
huomattavan määrän amfetamiinia Satakunnassa. STT
Laskelmien perusteella Kiiruun koulun saneeraus tulisi uuden rakentamista kalliimmaksi.
Hankesuunnitelmaa
ei vielä hyväksytty
Koulukeskuksen vanhan osan säilyttämisestä halutaan lisätietoja
SAIJA KÄKÖNEN
FORSSAN LEHTI
SOMERO Tekninen lautakunta ei
ollut vielä valmis hyväksymään
uuden koulukeskuksen hankesuunnitelmaa. Naista epäillään avunannosta törkeisiin ryöstöihin.
Akaassa ryöstettiin peräkkäisinä öinä taksi. STT
Risteyskolari
Forssassa
Henkilöauto ja ajoneuvoyhdistelmä kolaroivat Forssassa myöhään torstai-iltana. Terveyskeskuk-
sen henkilökunnan ripeä toiminta ensisammutuksessa esti kuitenkin palon leviämisen.
Palo syttyi vuodeosaston varastossa. Myös sitä halutaan
selvittää, millä kustannuksilla uusi koulu voitaisiin toteuttaa puurakenteisena, tekninen johtaja
Marko Mäkinen sanoo.
Hankesuunnitelmassa koulukes-
kukselle on esitetty kaksi mah-
dollista sijoituspaikkaa: joko Kiiruun koulun nykyinen tontti tai
Joensuun koulun läheisyys. Molemmissa tapauksissa taksinkuljettajaa uhattiin
käsiaseella ja ryöstäjä sai saaliikseen vähäisen summan rahaa.
Taksinkuljettajille ei tullut fyysisiä vammoja.
Epäillyt otettiin kiinni Akaassa
sijaitsevasta yksityisasunnosta eilen illalla. STT
Akaan
taksikuskien
ryöstöistä epäilty
pidätetty
Poliisi on pidättänyt 26-vuotiaan miehen epäiltynä Akaassa keskiviikkona ja torstaina tapahtuneista taksikuskien ryöstöistä. Lisäksi poliisi on pidättänyt 24-vuotiaan naisen epäiltynä
avunannosta ryöstöihin.
Asiaa tutkitaan törkeinä ryöstöinä. Onnettomuus
sattui Yhtiönkadun ja Eteläisen
Puistokadun risteyksessä. He
selviytyivät rantaan omin voimin
mutta kylmettyneinä.
Viiden lahtelaisnuoren ryhmä
oli varmistanut Lahden puolella,
että Kymijärvessä on kymmenen
senttiä jäätä. Onnettomuudessa vältyttiin henkilövahingoilta.
Henkilöauto ajoi Yhtiönkatua
valtatielle päin ajavan raskaan
ajoneuvon eteen, vaikka oli väistämisvelvollinen.
Molemmat autot vaurioituivat
kolarissa. Takavarikoista
toinen tehtiin Ulvilassa ja toinen
Raumalla.
Poliisin mukaan takavarikot eivät liittyneet toisiinsa.
Molempia takavarikkoja on
tutkittu törkeänä huumausainerikoksena. Paraikaa ei ole
tiedossa asutukselle vaaraa aiheuttavia hyydepatoja.
Kun joen virtaama on alkutalvesta suuri, ei joen pinnalle pääse syntymään ajoittaisina pakkaskausina jääkantta.
Tällöin vesi voi kylmän sään
vuoksi alijäähtyä, jolloin jokeen
muodostuu niin sanottua suppojäätä eli joki hyytää.
Paristokasasta tulipalo Orivedellä
STT
Paristoista alkunsa saanut tulipalo aiheutti perjantaina vaaratilanteen Oriveden terveyskeskuksessa Pirkanmaalla. Teetarjoilu.
Tervetuloa!. FL
??Hengelliset tilaisuudet
Ekumeeninen kirkkoilta
su 19.1.2014
klo 18 Forssan kirkossa.
?Onko Kristus jaettu??
Mukana eri kirkkokunnat.
Musiikkia Hymnos-kuoro ja Esa Lahti.
Kolehti Katukirkolle. Lautakunta päätyi pyytämään lisäselvityksiä jo
aiemmin selvitetyn kahden vaihtoehdon lisäksi.
Hankesuunnitelmassa kustannusarvio on laskettu sekä uudisrakennukselle että koulun korjaamiselle. Joensuun koulun läheisyyden ongelmaksi koetaan kasvava liikennemäärä ja sen tuomat vaaratilanteet. Palomestari uskoo paristoista
tulleen oikosulun, joka sytytti palon. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Molemmissa hintalappu olisi yli 14 miljoonaa euroa.
??Selvitämme vielä sellaisen
vaihtoehdon, että koulun vanhin
osa säilytettäisiin sellaisenaan ja
uudet osat purettaisiin. Tontille rakentaminen edellyttäisi myös asemakaavamuutosta.
Kaikkien jo esitettyjen ja selvitettyjen vaihtoehtojen lisäksi tutkitaan ELY-keskuksen toiveesta
vielä mahdollisuus, jossa koulun
vanhin osa saneerattaisiin ja uusien osien tilalle tehtäisiin laajennusosa.
Hyydetulvia kohoaa eri puolilla Suomea
STT
Hyydetulvat jatkuvat eri puolilla Suomea
Jos yhteisymmärrys löytyy, niin siltä pohjalta
voidaan edetä, Vapaavuori sanoi
STT:lle perjantaina.
Hän itse on luottavainen, että
kaikille kelpaava ratkaisu syntyy.
Eri mallien paremmuuteen hän
ei ota kantaa.
Lainakatto voitaisiin kirjata jo
uuteen luottolaitoslakiin, josta
annetaan esitys eduskunnalle kevään aikana.
Asuntolainakattoa ovat jo pitkään vaatineet sekä Finanssivalvonta (Fiva) että Suomen Pankki.
Nihkeästi ovat suhtautuneet pankit sekä asunnonvälittäjät, jotka
epäilevät katon jarruttavan varsinkin ensiasuntojen kauppaa.. Suomen seuraavan komissaarin nimeää kokoomus, eli asia
on Kataisen käsissä.
. Hän kiisti kokeneensa kotimaan politiikkaa tylsäksi.
Päätös lähteä eurovaaleihin
kypsyi marraskuussa, ja sen jälkeen ministeri on elänyt ?kuin
häkissä. ja virittää uusia
Komissaarin tehtävä
kiinnostaa EU-vaaleihin
lähtevää äänimagneettia
PEKKA POHJOLAINEN
STT
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin
(kok.) eurovaaliehdokkuus liikauttaa montaa osaa EU-vaalien
ja kokoomuksen kuvioissa.
Suositun poliitikon lähtö vaaleihin vahvistaa kokoomuksen
asemia vaaleissa selvästi. Siitä saakka, kun Jyrkistä tuli
puheenjohtaja, me olemme joko
lisänneet kannatusta tai saaneet
eniten ääniä, paikkoja ja prosentteja jokaisessa vaalissa. pelkkänä EU-asiantuntijana
ennen sosiaalisen median aikakautta.
. Tämä ei ole mitään
pomppupalloa, jossa hypitään
Euroopan parlamentin ja kansal-
lisen parlamentin välillä.
Kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksikaan gallupsuosikki Stubbia on enää turha tarjota.
Asia ei ole hänen mukaansa missään muodossa ajankohtainen.
. 8 Uutiset
LAUANTAINA 18. Jos joku eurooppalainen liike tai siis iso määrä eurooppalaisia johtajia haluaisi kysyä minua
komission puheenjohtajaksi, niin
jos kysytään, että vastaanko siihen puheluun, niin kyllä siihen
vastaan, Katainen jutteli tiedotustilaisuudessa.
Katainen ei tosin pitänyt mahdollisuuksiaan kummoisina. Keskustaoikeistolaisen EPP:n ykköstyrkky komission johtoon on Lu-
Suomen europarlamentaarikot:
Stubbin ehdokkuus virkistää keskustelua
STT
Istuvat europarlamentaarikot uskovat, että Alexander Stubbin
(kok.) eurovaaliehdokkuus laajentaa ja virkistää vaalikeskuste-
lua.
Mepit pääsivät ottamaan kantaa Stubbin ehdokkuuteen tuoreeltaan Euroopan parlamentin
tiedotuskeskuksen tilaisuudessa.
SDP:n Liisa Jaakonsaaren
mielestä Suomessa on pohdittu
vain vähän sitä, mihin suuntaan
EU:ta pitäisi kehittää. Silloin kun lähdetään Euroopan parlamentin vaaleihin, sitoudutaan. Olen vahvasti kannus-
tanut omia virkamiehiäni ja FK:ta
yhdessä pohtimaan, löytyykö tästä yhteistä mallia. Mutta tällä hetkellä minun mielestäni pitää käydä yhdet vaalit kerrallaan, Stubb korosti.
Stubb perusteli ehdolle lähtöä
halullaan edistää Euroopan kentillä Suomen asioita ja puolustaa
kansainvälistä ja liberaalia eurooppalaisuutta. Sen hän kumminkin lopulta
myönsi, että soitella saa, jos merkittäviä eurooppalaisia tehtäviä
on tarjolla.
. Jyrki Katainen antaa odottaa.
Katainen toisti taas kertovansa omista aikeistaan huhtikuussa. Tavoitteena on neljä paikkaa.
Stubbin ehdokkuuden merkitystä voi arvioida vaikkapa sitä
vasten, että hän sai vuoden 2004
eurovaaleissa lähes 115 000 ääntä . Kokoomuksen puheenjohtajana tietysti olen tosi kiitollinen.
Alex on varmaan aika yleisen arvion mukaan yksi vahvimpia suomalaisia eurooppalaisia vaikuttajia, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen hehkutti asian
julkistamistilaisuudessa Taidehallilla.
Stubbin päätös merkitsee samalla sitä, että ura kotimaan kuvioissa päättyy ainakin tältä erää. Meidän kotimme on Suomessa ja Espoossa.
Alexander Stubbin (oik.) suunnitelmat ovat selvillä. Keväällä hankkeen torpannut elin-
keinoministeri Jan Vapaavuori
(kok.) sanoo tilanteen nyt muuttuneen, kun myös pankkisektori
ja Finanssialan keskusliitto (FK)
kannattavat ajatusta.
. Seuraavissa eduskuntavaaleissa hän
ei aio ehdolle.
. julkistamistilaisuutta
odotellen. Totta kai sitä nyt vakavasti
harkitaan. Se on tällä hetkellä tärkein
kansainvälinen tehtävä, jossa
suomalainen voi toimia. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ääniharavalla
neljäs
paikka?
Stubbin siirto lopettaa
spekulaatioita . Ei mitään
järkeä spekuloida tämän kysymyksen kanssa.
EU-komissaariksi Stubb on sen si-
jaan ilman muuta valmis, jos kutsu käy. Tämän takia federalistiksi itseään kutsunut
Stubb on tervetullut lisä vaalikentille.
Kokoomuksen Eija-Riitta Korhola intoutui kehumaan Stubbia
Asuntolainoille tulossa sittenkin katto
RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
STT
Lakisääteinen asuntolainakatto
näyttää sittenkin toteutuvan. Perhe ei aio muuttaa
Belgiaan.
Lukema selittyy liikennerikkomusten 15 prosentin lisäyksel-
lä. Ei onneksi. Toimitusjohtaja
Piia-Noora Kaupin mukaan vaihteleva katto aiheuttaisi kotitalouksille turhaa epävarmuutta.
Lainakaton käyttöönotto edellyttäisi FK:n mielestä myös vähintään kolmen vuoden sopeutumisaikaa. Hänhän on sellaista sosiaalista liimaa. Siksi
olisi hyvä, että olisi useita ehdokkaita, Jäätteenmäki sanoi.
Korholan mielestä on itsestään
selvää, että Stubb saa Suomen
komissaarin paikan.
vieläkään niele. Pitää paikkansa. Poliisiauto suistui takaa-ajossa ris-
xemburgin Jean-Claude Juncker.
Kataiselle luontevimpana tehtävänä on pidetty euroryhmän
puheenjohtajuutta, joka voi
muuttua päätoimiseksi. Kaupin
mukaan siirtymäaika varmistaisi
myös sen, ettei lainakatto aiheu-
ta häiriöitä asuntomarkkinoilla.
FK:n esitys eroaa aiemmasta
mallista myös siinä, että lainakatto määräytyisi suhteessa kaikkien lainan vakuutena olevien reaalivakuuksien arvoon.
Käytännössä se tarkoittaa, että
jos lainan vakuutena olisi ostettavan asunnon lisäksi myös muuta
omaisuutta, lainaa saisi edelleen
jopa sata prosenttia asunnon hinnasta.
teyksessä kylki edellä kaiteeseen.
Loukkaantuiko poliisipartio?
. Kyllähän se niin
on, että hän nousee komissiossa
Pankkeja edustava FK esitti eilen,
että lakiin voitaisiin kirjata kiinteä, 90 prosentin lainakatto. TAMMIKUUTA 2014
lehtikuva
päivän kysymys
Seppo Pessinen
Poliisi rysäytti autollaan päin kaidetta takaa-ajotilanteessa Jokioisilla.
Mikä suisti poliisiauton kaiteeseen?
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
Forssan Lehden lukija pani torstaina iltapäivällä merkille, että
poliisin auto oli rysäyttänyt päin
kaidetta Pelliläntieltä yli Jokioistentien. Jos EUura urkenisi, kokoomus joutuisi
vuolaasti.
. Kaide painui törmäyksestä kunnon mutkalle.
Mitä oikein sattui, ylikomisario Kari Suominen Hämeen poliisilaitokselta?
. Kiinniotettava oli kiihdyttänyt vauhtiaan
havaittuaan poliisiauton ja poliisit lähtivät tätä seuraamaan. Pelastuslaitos sai tiedon Turuntiellä syttyneestä palosta kello 16:n jälkeen.
Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Tätä esitystä FK ei
valitsemaan uuden pääministerin ja puheenjohtajan.
Koska selkeää vallanperijäsuosikkia ei ole, seurauksena olisi
melkoinen poliittinen karnevaali.
Joka tapauksessa kokoomus
tarvitsee yhden uuden ministerin, jos ja kun Stubb europarlamenttiin valitaan. Rikoslakirikosten määrä pysyi
viime vuonna ennallaan eli noin
21 500:ssa.
Rikoslakirikosten selvitysaste
nousi viime vuonna 0,7 prosentilla 47,5 prosenttiin. Eduskuntapaikan perii siinä tapauksessa ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja
Elina Lepomäki.
keskeisiin asemiin, Korhola vain
jatkoi.
Vihreiden Satu Hassin mielestä vahva ehdokasasettelu
osoittaa, kuinka tärkeä päätöksenteon paikka parlamentti on.
Europarlamentaarikot olivat
eri mieltä siitä, kuinka monta komissaariehdokasta Suomen pitäisi asettaa.
Sari Essayah (kd.), Anneli
Jäätteenmäki (kesk.) sekä Jaa-
konsaari ja Hassi vaativat, että Suomi asettaisi komissaariehdokkaakseen sekä miehen että
naisen.
. Tutkimme asiaa aivan samaan tapaan kuin muitakin kolareita, ja tutkinta on vielä kesken.
Juttu on jääviyssyistä meillä täällä
Hämeenlinnassa Forssan sijaan.
Risteys oli tapahtumahetkellä jäinen ja liukas.
Saatiinko karkuun lähtenyt
autoilija kiinni?
. Poliisi sai hälytystehtäviä kumpanakin vuonna noin 70
000 kappaletta. Suurimmassa
osassa tehtäviä toimintavalmiusaika oli viime vuonna keskimäärin 16,9 minuuttia. Väkivaltarikosten selvitysaste taas nousi 5,4
prosentilla 82 prosenttiin.
Hälytystehtävien määrä on
pysynyt Hämeen alueella ennallaan. Rakennuksessa oli kaksi seurakunnan vuokrahuoneistoa.. Kiireellisissä
tehtävissä toimintavalmiusaika
oli 9,3 minuuttia.
Vanha puinen paritalo
paloi Pöytyällä
STT
Vanha puinen paritalo paloi liki
maan tasalle Pöytyällä VarsinaisSuomessa perjantaina. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Murtovarkaudet, kuten luvattomat tunkeutumisen asuntoihin, autoihin ja liikkeisiin sen sijaan vähenivät 10
prosentilla.
Kaikkien rikosten määrä kasvoi Hämeessä seitsemällä prosentilla. Siitä
tilanteesta autoilija pääsi todennäköisesti livahtamaan.
Huumausainerikokset
noususuunnassa
Kanta-Hämeessä
FORSSAN LEHTI
KANTA-HÄME Huumausainerikokset ovat lisääntyneet merkittävästi edellisvuodesta Hämeessä. Peltiä meni ruttuun.
Miksi autoa kuljettanut poliisi menetti autonsa hallinnan?
. Toisessa talon asunnois-
ta oli palon syttyessä perhe, mutta he ehtivät poistua ulos ongelmitta.
Viranomaisilla ei ollut vielä
perjantai-iltana käsitystä tulen
syttymissyystä tai -paikasta.
Palossa tuhoutui 1930-luvulla
rakennettu hirsinen paritalo. Sitä tietoa minulla ei ole. Mutta minähän teen tätä vapaaehtoisesti. Forssan poliisilla oli käynnissä pienimuotoinen pysäytystilanne. Se on tarpeen, koska
vaaditun omarahoitusosuuden
säästäminen vie aikaa. Hän tulee olemaan keskeinen komissaari, ihan sama mikä salkku hänellä on.
Jaakonsaari ei malttanut kuunnella yhä jatkuvia kehuja, vaan
huokaisi tilanteen olevan kuin
?Pohjois-Koreasta?.
. Komissaarin valinta on niin
moniportainen, ettei kukaan tiedä, mikä Suomen salkku on. Peräti noin 24 prosentin kasvu selviää Hämeen poliisilaitoksen tekemästä vuosien 2012 ja
2013 vertailusta. Ensiasunnon ostajat saisivat hieman
helpotusta, eli heille lainaa voisi
myöntää enintään 95 prosenttia
suhteessa lainan vakuuksiin.
Niin sanottu Tanskasen työryhmä esitti aiemmin mallia, jossa lainakatosta päättäisi Fiva, ja
se voisi vaihdella 80?100 prosentin välillä
10 Uutiset
LAUANTAINA 18. Finanssikriisin
jälijiltä yhtiön pörssikurssi on noussut
viidessä vuodessa reilusti yli 300 prosenttia.
Sellu, kartonki ja sahatavara käyvät
kaupaksi, mutta rakennemuutos alalla
jatkuu. Uhrit lopettivat
yleensä jossain vaiheessa yhteydenpidon miehiin.
Kaikki neljä tuomittua miestä
tapasivat eri aikoina kuitenkin yhden ja saman tytön, johon he oli-
Vuosia tappiota takonut Outokumpu
yrittää oikaista kurssiaan isolla omistusjärjestelyllä ja osakeannilla.
Kaivosyhtiö Talvivaara on käynyt
selviytymiskamppailua jo pitkään.
Yhtiö pääsi saneerausmenettelyyn
joulukuussa. Yhdessä tapauksessa mies ajoi autolla syrjäiseen
paikkaan, jossa akti tapahtui.
Miehet syyllistyivät sukupuoliyhdynnöillä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Selvä muutos
tapahtui 2000-luvulla.
. Samaan aikaan pörssiyhtiöiden tuloksien ennakoidaan polkeneen
keskimäärin paikallaan vuoden
viimeisellä neljänneksellä.
Pohjola Markets ennustaa
pörssiyhtiöiden yhteenlasketun
liikevoiton ja liikevaihdon jäävän
viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin prosentin vuoden
takaista pienemmäksi, kun murroksen keskellä oleva Nokia jätetään luvuista pois.
Alhainen korkotaso ja vaihtoehtoisten sijoituskohteiden puute on antanut pontta pörssikurssien nousulle. Erilaiset
toimialajärjestelyt paperibisneksessä
ovat olleet jatkuvasti spekulaatioissa.
FORTUM
Muiden mediayhtiöiden tapaan
Sanoma kamppailee keskellä median
murrosta. Nokia jätti viime vuonna sijoittajat ilman osinkoja, mutta yhtiön odotetaan tänä keväänä
palaavan osingonmaksajien kirjoihin.
. Esimerkiksi isokoskelo on
normaalitalvina hävinnyt sisämaasta kokonaan jo tähän aikaan. Nokia
ilmoitti syksyllä matkapuhelinliiketoiminnan
myynnistä Microsoftille, ja kaupan pitäisi
toteutua lähikuukausien aikana. Sulat vesistöt ovat pitäneet
osan linnuista vielä sisämaassa.
Nyt viimeisetkin ovat joutuneet
vetäytymään etelää kohti.
. Samaan aikaan
kun pörssistä löytyy Koneen tapaisia huippuyhtiöitä, osa yhtiöistä painii rakenteellisten ongel-
Tärpit alkavaan tuloskauteen
Suomalaiset pörssiyhtiöt kertovat lähiviikkoina viime vuoden tuloksestaan. Tekojen tuomittavuutta ei vähentänyt
se, että tyttö oli suostuvainen.
Näin siksi, että uhri oli iältään alle lain suojaikärajan.
Rikollinen toiminta tapahtui
vuosina 2010?2012. Erot yhtiöiden välillä tulevat olemaan suuria,
sillä osa yhtiöistä tehtailee ennätystuloksia, ja osa yhtiöistä käy selviytymiskamppailua.
NOKIA
Paperi rassaa metsäyhtiöitä:
torstai 23.1.
Mitä yhtiö kertoo uudesta suunnastaan. Asianomistajia oli jutussa kaikkiaan lähemmäs
30, ja he ovat kotoisin eri puolilta
Suomea.
Jouni Mikael Mustalahti, 26,
tuomittiin kahdeksi vuodeksi ja
yhdeksäksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen, Jukka-Pekka Kuntola, 34, kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen ja Sami Petri
Granholm, 45, kahdeksi vuodeksi
ehdottomaan vankeuteen.
Lisäksi yksi mies sai 6 kuukautta ehdollista vankeutta.
Miehet kiistivät syytteet lähes
kaikilta osin. Varpuslintujen kannattaa yrittää talvehtia täällä, jos se on fysiologisesti mahdollista, koska silloin
ne pystyvät valloittamaan keväällä parhaimmat reviirit.. Yrityksiltä pitäisi alkaa tulla näkymiä siitä, että tilanne on
kääntymässä parempaan tänä
vuonna tai joillakin aloilla viimeistään ensi vuonna, Soikkeli
sanoo.
Erot pörssiyhtiöiden tuloskunnossa ovat rajuja. Nyt niitä on ollut useilla järvillä jopa satojen lintujen parvina.
Yli sadan joutsenen parvia on
tavattu esimerkiksi Pirkanmaal-
la Sastamalassa. Nokian pörssikurssi on tuplaantunut myyntiuutisen jälkeen.
UPM
torstai 30.1.
STORAENSO
keskiviikko 5.2.
METSÄ GROUP / METSÄ BOARD
torstai 6.2.
KONE
tiistai 28.1.
Hissejä ja liukuportaita valmistava Kone
on porskuttanut vakuuttavasti vuodesta
toiseen ja kasvanut vauhdilla. Yhtiön julkikuvaa ovat
värittäneet erityisesti kiistat henkilöstön
kanssa säästöistä.
TALVIVAARA
SANOMA
tiistai 4.2.
FINNAIR
tiistai 11.2.
vat saaneet yhteyden Kuvake.netin kautta. Miehistä kolme oli sukupuoliyhteydessä tekoaikaan
14?15-vuotiaan tytön kanssa.
Miehet sopivat tapaamisia tytön kanssa eri kaupunkeihin ja
veivät hänet asunnolle, jossa harrastettiin seksiä. Lisäksi tytöt olivat heidän mielestään pääosin jo lähes
16-vuotiaita, kehittyneitä ja tottuneita mainituntyyliseen kielenkäyttöön sekä käyttivät itse samanlaista kieltä.
Oikeusjuttu liittyy keskusrikospoliisin tutkimaan laajaan nettirikosvyyhteen, josta poikineita
syytteitä on puitu myös muissa
tuomioistuimissa.
hitystä dominoi Nokia, joka palaa matkaviestinliiketoiminnan
myynnin myötä varmuudella
vahvaksi osingonmaksajaksi, arvioi nettipankki Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju.
Ilman Nokiaa kevään osinkopotti olisi jäämässä viimevuotista pienemmäksi, mutta Oksahar-
ju povaa Nokian siivittävän pörssiyhtiöiden yhteenlasketun osinkopotin yhteensä vajaan viidenneksen viimevuotista suuremmaksi.
Oksaharju arvioi, että tänä keväänä Helsingin pörssin yhtiöt jakavat osinkoja noin 8,5 miljardia
euroa.
Viimeiset muuttolinnut
äkkilähdöllä etelään
STT
Jos mielii ruokkia lintuja, sen aika on nyt. Lintujärjestö Bird Life Suomen mukaan monilla ruokintapaikoilla on ollut tänä talvena hiljaista.
. He vetosivat muun
muassa siihen, että keskustelu Kuvake.netissä on yleisestikin
luonteeltaan seksuaalisviritteistä
ja roisia. Monien vesilintulajien talvehtimisalue on siirtynyt pohjoisemmas. Yksi
tällaisista voisi olla peippo.
. Fortum
kertoi joulukuussa myyvänsä Suomen sähköverkkonsa 2,55 miljardilla eurolla Suomi
Power Networksille, joka on 80-prosenttisesti
ulkomaisessa omistuksessa.
Yhtiö on pyrkinyt kovilla säästötoimilla
pärjäämään lentoliikenteen rajussa
kilpailussa. Tähän saakka ruokinta ei ole ollut välttämätöntä,
mutta tämmöisellä säällä linnut
hakeutuvat ruokintapaikoille, sanoo Bird Life Suomen tiedottaja
Jan Södersved.
Sään äkillinen kylmeneminen
ei Södersvedin mukaan juuri vaikuta muuttolintuihin, koska lintuja on niin vähän tähän vuodenaikaan. Myös harmaa-,
meri- ja kalalokkeja on ollut sisämaassa tuhatmäärin.
Södersved arvioi, että leuto sää
on loppujen lopuksi vaikuttanut
lintuihin vain vähän.
. Digitaalinen murros on laittanut
paperiteollisuuden ahtaalle. Tulevana keväänä pörssin yhteenlasketun osinkosumman ke-
Miesten uhreina useita alaikäisiä tyttöjä
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi
kolme miestä vankilaan nettiseksirikosjutussa, jossa uhreina oli
alaikäisiä tyttöjä.
Miehet lähettivät entuudestaan
tuntemattomille tytöille intiimejä,
seksuaalisesti latautuneita ja härskejä kommentteja sekä tapaamisehdotuksia. Viesteissä muun muassa kehuttiin uhrien ulkonäköä,
ehdotettiin yhdyntää ja muunlaista seksiin liittyvää kanssakäymistä sekä tiedusteltiin esimerkiksi
sitä, ovatko tytöt neitsyitä.
Rikollinen menettely jäi yhtä lasta lukuun ottamatta pelkäksi kirjoitteluksi. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Pörssissä nousupainetta
Tuloskaudelle ladataan nyt odotuksia paremmasta
OLLI KUIVANIEMI
STT
Pörssin viime kuukausien vahva nousu antaa lupauksia paremmasta, mutta alkavaa pörssiyhtiöiden tuloskautta täplittävät useat varjojen mailla kulkevat yhtiöt.
Helsingin pörssi on viimeisen
puolen vuoden aikana harpannut 20 prosenttia ylöspäin. Saneerausohjelman
odotetaan valmistuvan kevään aikana.
STT, tekstit: Olli Kuivaniemi, grafiikka: Maija Korpinen
Kolme miestä linnaan
nettiseksijutusta
STT
OUTOKUMPU
tiistai 13.2.
torstai 27.2.
perjantai 7.2.
Mikä on energiajätin uusi suunta. Yhtiö on vetäytynyt useista
maista ja ollut ankaralla säästökuurilla.
mien keskellä, joita piristyvä suhdannekaan ei pysty ratkomaan.
Esimerkiksi vuosia tappiokurimuksessa ollut teräsyhtiö Outokumpu yrittää saada käännettä
aikaan mittavilla rakennejärjestelyillä ja osakeannilla.
Tuloskauden varsinainen lähtö-
laukaus on ensi viikon torstaina, kun Nokia julkistaa vuosituloksensa. Jos itse ruokkii lintuja, kannattaa tarkistaa, että siellä on ruokaa saatavana. Tukkasotka ja telkkä eivät
ole aiemmin talvehtineet meillä
suurina määrinä.
Ilmastonmuutoskin voisi hänen mukaansa lisätä Suomessa
talvehtivien lajien määrää. Suurin vaikutus on ehkä se,
että ne linnut, jotka meille ovat
jääneet talveksi, ovat selvinneet
tavallista helpommalla.
Suomen ympäristökeskuksen
johtavan tutkijan Raimo Virkkalan mukaan 1970-luvun leutoina
talvina Suomessa ei ollut suuria
määriä vesilintuja. Pohjola Marketsin osakestrategi Jarkko Soikkeli arvioi, että osakkeiden hinnat suhteessa yritysten tuloksiin
ovat kohonneet niin paljon, etteivät kurssit voi kovin paljon nousta ilman yhtiöiden tuloskunnon
parantumista.
STT
Pommi-isku
kiristi tunnelmia
Bangkokissa
Läheisten ystävä- ja liittolaismaiden johtajat ansaitsevat kuulla, että
jos haluan saada tietää, mitä he ajattelevat jostain asiasta, soitan heille,
Obama sanoi puheessaan perjantaina.
Bangkok Kymmeniä ihmisiä
haavoittui perjantaina Thaimaan
pääkaupungissa Bangkokissa,
kun mielenosoittajajoukon keskelle heitettiin räjähde. Selvitettäväksi jää
vielä, kenelle tiedot annetaan säilytettäviksi.
Edward Snowdenin vuotamista asiakirjoista on käynyt ilmi, että NSA kerää tietoja satojen miljoonien ihmisten puhelin- ja
muusta tietoliikenteestä eri puo-
lilla maailmaa.
Obama tähtäsi selvästi kompromissiin erilaisten odotusten
ristipaineessa. Seuraavaksi asia
menee presidentti Barack Obamalle, jonka on määrä vahvistaa laki.
Paketin ansiosta hallinnon
sulkemisuhka väistyy syksyyn
asti. STT?Reuters?AFP. Signaalitiedustelun salaisten
asiakirjojen mukaan NSA:n Dishfire-niminen ohjelma keräsi lähes
kaiken mahdollisen tiedon.
Yhdysvaltain hallinnon sulkemisuhka väistyi senaatin hyväksyttyä tämän vuoden menoarvion. Hän pyrki vakuuttamaan sekä amerikkalaisille että muulle maailmalle, että Yhdysvallat ottaa tosissaan huolet
kansalaisten tietoturvasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun paavi Franciscus kutsui Mäkisen yksityisvastaanotolle. Protestien
johtaja Suthep Thaugsuban syytti perjantaisesta hyökkäyksestä
hallitusta ja sanoi taistelun jatkuvan. Samaisessa rakennuksessa presidentti Obama kertoi tiedustelutoimintaan tehtävistä muutoksista.
Obama viilasi USA:n
vakoilun sääntöjä
Presidentti kielsi liittolaismaiden johtajien salakuuntelun.
Puhelintietojen säilytykseen rukataan muutoksia.
STT?AFP?Reuters
Washington Presidentti Barack
Obama ilmoitti perjantaina muutoksista Yhdysvaltain tiedustelutoimintaan. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. 1 100 miljardin dollarin paketti meni senaatissa läpi murskaäänin 72?26.
Edustajainhuone oli hyväksynyt omalta osaltaan paketin jo
keskiviikkona. Obaman mukaan hallinnon ei tule säilyttää
näitä tietoja. Tässä kuussa uhannut sulkeminen olisi ollut yhtä massiivinen kuin syksyllä, jolloin julkishallinnon työntekijät lomautettiin reiluksi pariksi viikoksi.
Demokraattileirissä sopua
luonnehdittiin pieneksi edistysaskeleeksi poliittisten leirien välisessä taistelussa.
. Guardian-lehti ja
Channel 4 -televisiokanava olivat
saaneet tietonsa Snowdenin luovuttamista huippusalaisista asiakirjoista.
Asiakirjojen mukaan NSA keräsi viestien avulla paikkatietoja, ihmisten yhteystietoja, matkasuunnitelmia ja luottokorttien tietoja.
Tietoja kerättiin myös ihmisistä,
joita ei epäilty rikollisesta toiminnasta.
Britannian signaalitiedustelu
GCHQ hyödynsi tietoja, jotka liittyvät Britanniassa asuviin ihmisiin. Mäkisen mielestä paavi
Franciscus on muovannut katolisen kirkon julkista kuvaa ja osoittanut vaatimattomuuden puhuttelevan ihmisiä. Isku kiristi tunnelmia kaupungissa, jossa viime päivät on ollut suhteellisen rauhallista.
Pääministeri Yingluck Shinawatran vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet Thaimaassa yli kaksi kuukautta. Hallitus puolestaan syytti iskusta opposiota.
Räjähde heitettiin kadulle ilmeisesti läheisestä rakennuksesta. Hallituslähteen
mukaan tämä koskee kymmeniä
maita.
Paljastukset Yhdysvaltain harjoittamasta salakuuntelusta ovat
suututtaneet muun muassa Saksan liittokanslerin Angela Merkelin.
. STT?Reuters?AFP
Paavi tapasi
arkkipiispan
Lehtikuva
VATIKAANI Arkkipiispa Kari Mäkinen tapasi paavin Vatikaanissa
perjantaina. Läheisten ystävä- ja liittolaismaiden johtajat ansaitsevat kuulla, että jos haluan saada tietää,
mitä he ajattelevat jostain asiasta, soitan heille, Obama sanoi.
Myös viraston keräämien puhelintietojen säilytykseen on tulossa muutoksia. TAMMIKUUTA 2014
Lehtikuva
Yhdysvalloissa
hallinnon
sulkemisuhka
väistyi
Alli McCracken oli yksi Yhdysvaltain kansalaisten valvontaa kritisoineista aktivisteista, jotka osoittivat mieltään puolustusministeriön rakennuksen
edessä. Kansallisen turvallisuusviraston NSA:n valtuuksia
rajoitetaan, mutta tietojenkeruu
jatkuu.
Obama lupasi tärkeäksi luonnehditussa puheessaan, että Yhdysvallat ei vakoile läheisten liittolaismaiden johtajia ja hallitusten päämiehiä. Toivon äänestyksen olevan
merkki siitä, että keksityt kriisit
kuten lokakuinen hallinnon sulkeminen -- ovat mennyttä, senaattori Tom Carper kommentoi. Mielenosoittajien mukaan
protestijohtaja oli vain muutaman kymmenen metrin päässä
paikalta. Kädenojennuksena maan turvallisuudesta huolehtiville muutokset
eivät ole rajuja.
Obama teki samalla puheessaan selväksi, että hänen hallintonsa on yhä raivoissaan Snowdenin toiminnasta.
Brittimediat paljastivat vain vähän ennen Obaman puhetta, että
NSA on kerännyt lähes 200 miljoonaa tekstiviestiä päivässä maailmanlaajuisesti
TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Lauantai
Seppo Pessinen
Hugh Laurie
Johnny Depp
Charlie Chaplin
Hercule Poirot
Pirjo Paulus aikoo kokeilla omakuvaa rakutekniikalla. Se voi olla jokin pieni kasvin
osa tai vaikkapa puun kaarnainen pinta, joka kiinnittää huomion. Esillä
on noin puolet teemaa käsittelevästä rakulaattojen sarjasta.
. 12
LAUANTAINA 18. Tai sitten teen
suuria ruukkuja, joihin ihastuin
opiskeluaikojen opintomatkalla
Afrikkaan.
Tiettyä muutosta elämäntilanteeseen tuo myös Pauluksen ja
Hanna Viljasen yhteisen Villiwiinin savipajan tilanne.
. Tammelaan hän jäi
valmistuttuaan, kun keskustasta
löytyi sopiva työtila.
. Tai saatan vaikka tehdä batiikkia, jonka
parissa myös viihdyn. Minulla on paperilapuille talteenkirjattuna toteuttamattomia ideoita iso pino.
Parhaimmat ideat Paulus saa
liikkuessaan luonnossa tai lenkkeillessään.
. Osuus-
kunnassa en voinut siitä vain toteuttaa kaikkia omia ideoitani,
hän toteaa.
Vapaan taiteilijuuden innoittama-
na Paulus on tuonut esille Tammelan kunnantalolle rakukeramiikkaan ikuistettuja muotokuvia teemalla Dramatic Ladies and
Groovy Men. Sellaisia renkaista tehtyjä ryijyjä olen ajatellut. Se asettaa myös valintatilanteeseen eli mitä tehdä
ja missä. Jaamme tilan Tammelan Siwan alakerrassa. Päätin erota
osuuskunnasta, ja nyt on aikaa ja
mahdollisuus taiteilulle. Mustavalkoisuus kiehtoi minua. Rakutöissä lopputulosta
ei voi tietää ennakkoon ja juuri yllätyksellisyys viehättää häntä.
Aikaa ja mahdollisuus taiteilulle
Kasvokkain: Keraamikko Pirjo Paulus kuuntelee luovuuden ääntä
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
TAMMELA Pirjo Paulus on tarttu-
nut herkästi siihen miltä hänestä
tuntuu. En kaipaa isoihin kaupunkeihin kuin käymään, ja keramiikkaa voi tehdä missä tahansa, kunhan sen menee myymään sinne missä ihmiset ovat.
Nyt mietin olisiko hyvä hetki perustaa oma toiminimi vai kenties
vielä odottaa, Paulus miettii.
Paulus saattaa välillä ottaa taiteeseen ja käsityöhön myös välimatkaa ja tehdä leipätyökseen
jotain muuta.
. Idea näihin lähti kauan sitten, kun selailin vanhoja 1920-luvun valokuvia filmitähdistä. Osan toteutin keramiikkalevylle ilman värejä, ja uusimmissa on mukana myös värejä.
Ideana muhii myös keramiikan
keinoin valmistetut tekstiilimäiset reliefit.
. Kuvissa oli nähtävissä paljon kuten
dramatiikkaa, rooleja ja elämäntarinoita. Ei sitä tiedä, vaikka lähtisin opiskelemaan valokuvausta.
Haaveilin siitä nuorena. Rakennus aiotaan purkaa jossain vaiheessa
uuden tieltä ja korvaava tila pitäisi etsiä. Metallinhohtoiset sävyt muodostuvat
savustusvaiheessa, kun hapettomassa tilassa pintaan pelkistyy esimerkiksi kuparin sävyjä.
Savustuksen jälkeen työt nostetaan kylmään veteen jäähtymään,
ja se pysäyttää pelkistymisprosessin.. Silloinkin vapaa-ajalla teen
monenlaista käsityöhön liittyvää.
Vaikka keramiikka on Paulukselle läheisin taiteenmuoto, se ei
ole ainoa.
. Tein sellaisia esineitä
mitä tarvittiin eli käyttötavarakeramiikkaa, vaikka mieli teki välillä tehdä muutakin. Aulassa katsovat
tarkkaan tutut kasvot kuten Hercule Poirot, Frida Kahlo, Charlie
Chaplin, Ismo Alanko, Amy Winehouse ja Johnny Depp. Omaa ääntä seuraamalla
elämänpolku kuljetti hänet Jämsästä Kainuun kautta Tammelan
käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen opiskelemaan keramiikkaa ja lopulta osakkaaksi turkulaiseen Osuuskunta Brinkkalan
Outolintuun. Osuuskunnassa olo alkoi jokin aika sitten tuntua työltä vastuineen, työvuoroineen ja palavereineen, ja matkaakin Turkuun on. Kyllä minä
tekemistä keksin. Luonnossa liikkuessa olen
avoin.
Mikä raku?
Raku on vanha japanilainen keramiikan polttotapa.
Työt raakapoltetaan ja maalataan
sitten rakulasitteilla siveltimen avulla.
Työt poltetaan kaasu-uunissa yli 1
000 asteeseen.
Lasitteen sulamisen jälkeen kuumat esineet nostetaan olkien tai
sahanpurujen joukkoon savustumaan.
Savusta lasittamattomat pinnat ja
säröt saavat mustan värinsä
TAMMIKUUTA 2014
Ehdota haastateltavaa lauantain Kasvokkain-juttuun osoitteessa forssanlehti.fi/juttuvinkit.
Lähetä juttuvinkki sähköpostilla osoitteeseen toimitus@forssanlehti.fi tai suoraan uutispäällikölle
numeroon 050 5707 432.
Viimeinen ristiretki
toi tupla-Venlan
Bloomberg: Suri
vahvoilla Nokian
uudeksi toimitusjohtajaksi
Taivaan tulet valittiin vuoden parhaaksi tv-ohjelmaksi
Lehtikuva
STT
Trafi: Suomen
lautoissa ei
Starin kaltaisia
ramppeja
Arman Alizad nappasi vuoden esiintyjän Kultaisen Venlan. Kuka suomalainen poliitikko
jäi kiinni pro gradunsa plagioinnista vuonna 2002?
10. Kuka on luonut Sherlock Holmesin?
8. Vangitut ansaitsi oikeasti 4,5 tähteä ja Frances
Ha 4.
vonimi?
3. Vanajanlinnassa, 5. Turmassa ei
loukkaantunut kukaan, mutta
yksi ihminen vietiin sairaalaan
tarkastettavaksi.
Rampin romahdus aiheutti
vaurioita muutamalle autolle.
Tallink Star liikennöi Suomenlahden yli Viron lipun alla. Liberiaa, 2. Hänen ohjelmansa Arman ja viimeinen ristiretki palkittiin vuoden parhaana reality-ohjelmana.
Talo täynnä taikoja
vät ja huonot uutiset -ohjelma.
Näyttelijäpalkinnot myönnet-
tiin Jussi Vataselle ja Armi Toivaselle.
1. Mitä maata jalkapalloilija Ge-
Elävät kuvat
orge Weah edusti urallaan?
2. Pääosissa: Aava Merikanto, Lilja Lehto.
-S-, kesto: 80 min. Kuka perusti Poko Rekordsin?
9. Sarja sai tv-alan ammattilaisilta parhaan draamasarjan tunnustuksen.
Huippusuosittu Vain elämää
valittiin viime vuoden parhaaksi viihde- ja musiikkiohjelmaksi.
Sarja esitettiin Nelosella syksyllä. Sambian ja Zimbabwen
Arman Alizad oli suomalaisen tvyleisön suosikki viime vuonna.
Hänet palkittiin vuoden parhaan
esiintyjän Kultaisella Venlalla.
Lisäksi ammattilaisraati palkitsi Armanin viimeisen ristiretken
vuoden parhaana realitysarjana.
Parhaaksi tv-ohjelmaksi yleisöäänestyksessä nousi Taivaan tulet. STT
1. Wyomingissa, 6. Myös yhtiön väliaikaista
toimitusjohtajaa, Nokian talousjohtajana toiminutta Timo Ihamuotilaa on soviteltu paikalle.
Nokian pitäisi alkuvuonna valita uusi toimitusjohtaja. Kuka oli ensimmäinen suomalainen NBA-varaus?
7. Trafi
tarkasti onnettomuuden jälkeen
kaikkien Suomen lipun alla liikennöivien matkustaja-alusten
rampit. Missä Yhdysvaltojen osavaltiossa on vähiten asukkaita?
6. Epe Helenius, 9. Sir Arthur
Conan Doyle, 8. STT. Bio-Kaari
Kun pikkutytöt Onneli ja Anneli
saavatkin palkkioksi rehellisyydestään pitää kadulta löytämänsä rahat, päättävät parhaat kaverukset ostaa ikioman talon.
Leikin ohella tutuiksi tulevat
myös naapurit, räiskyvät Vappusen siskokset Tingelstiina ja Angelstiina sekä happamampi rouva Rusina.
Hauskanpito keskeytyy kun
Ruusukujalla tapahtuu rikos,
jonka selvittämisessä poliisi Urho Ulpukka tarvitsee myös Onnelin ja Annelin apua.
Saara Cantellin ohjaama päivänpaisteinen fantasia Onneli ja Anneli perustuu Marjatta Kurjenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talo, jonka juonena on
monen lapsen haave päästä elämään ilman vanhempien harjoit-
tamaa määräysvaltaa.
Onneli ja Anneli ilakoi värikkäästi samassa maagisrealistisessa universumissa kuin Heinähattu ja Vilttitossu eli kyse on täsmänä lapsille suunnatusta fantasiasta, josta arki pysyy kaukana.
Paikoin rytmi kuitenkin katoaa Cantellin hyppysistä ja hassuus jää polkemaan paikoillaan,
eikä laskelmoinninkaan makua
kyetä täysin koreasta kakusta kitkemään.
Aava Merikanto ja Lilja Lehto jatkavat taitavien kotimaisten lapsinäyttelijöiden esiinmarssia, pitäen nimirooleissa aidosti hauskaa.
Aikuisrooleissa nähdään mm.
Elina Knihtilä, Eija Ahvo, Samuli Vauramo ja Jaakko Saariluoma.
Nimenomaan lapsille suunnattu elokuva ei täysin lunasta lupauksia, mutta vaihtoehtoviihteenä koko perheelle se kyllä puolustaa paikkaansa. Minkä kahden valtion rajalla sijaitsee Victorian putoukset?
Vastaukset:
kanavalla. Parhaaksi komedia- ja
sketsiohjelmaksi ylsi Nelosen Hy-
Suomen lipun alla liikennöivistä
matkustajalautoista ei ole löytynyt ramppeja, joissa olisi samanlainen rakenne kuin Tallink Star
-aluksessa, kertoo Liikenteen
turvallisuusvirasto Trafi.
Tallink Starin autoramppi romahti Helsingin Länsiterminaalissa viime kuussa. Kari Liimo, 7. Jari
Vilén, 10. Mikä oli Reinikaisen poliisiarJolle Onnismaa/Zodiak Finland
???Onneli ja Anneli (Suomi, 2014).
Ohjaus: Saara Cantell. Konstaapeli, 3. Kuka oli ?The Hardest Wor-
king Man in Show Business??
4. Ohjelma voitti Kultaisen Venlan myös viime vuonna samassa
sarjassa.
Parhaaksi ajankohtais- ja asiaohjelmaksi perjantai-illan palkintojenjaossa Helsingissä Kansallisoopperassa valittiin Ylen TV2:lla
esitetty Docventures. Missä kommunistinen Sirola-opisto toimi Suomessa
suurimman osan ajastaan?
5. ???
Jussi U. Dokumentteja ja keskusteluohjelmaa yhdistelevälle Docventuresille myönnettiin myös vuoden tv-teko-titteli.
MTV3-kanavan Hjallis palkittiin parhaana keskusteluohjelmana.
Parhaaksi lifestyle-ohjelmaksi tv-alan ammattilaiset valitsivat
Erilaiset äidit, jota näytettiin Ava-
Nokian verkkoyhtiö NSN:ää johtava Rajeev Suri on vahvoilla Nokian uudeksi toimitusjohtajaksi,
kirjoittaa uutistoimisto Bloomberg. James
Brown, 4. Lauantai 13
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Pellonpää
Lilja Lehto (vas.) ja Aava Merikanto ovat Anneli ja Onneli.
Oikaisu
Edellisistä arvioista (pe 17.1.)
oli kummaltakin elokuvalta pudonnut valitettavasti yksi arvos-
kymmenen
kiperää
telutähti pois
Pahaan paikkaan tuli pieni
virhe, Pellinen kertoi. Hän avasi uransa henkilökohtaisten SM-mitalien
tilin hopealla.
Vuokatti Ski Team Kainuun
kaksoisvoiton varmistanut Niskanen ei ole erikoistunut sprinttiin,
mutta SM-kisoissa myös normaalimatkojen hiihtäjä voi pärjätä
sprintissä. Skicrossin maailmancupin toisen osakilpailun
karsinnan viides sija antoi hyvät
lähtökohdat päivän kilpailuun, ja
Pellinen voitti kaksi ensimmäistä
lähtöä suvereenisti.
Välierässä Pellisen lähtö ei onnistunut parhaalla mahdollisella
tavalla ja helsinkiläinen jäi erässä
neljänneksi.
. Koivurannan hyppy
kantoi 123 metriä, mikä antoi
133,6 pistettä.
Myös Lauri Asikainen pääsee
sunnuntain kisaan, sillä hän oli
karsinnan 17:s 126 metrin hypyllä ja 125,4 pisteellä. Niskanen oli silti varma, ettei Jylhälle olisi löytynyt kovin monta haastajaa kansainvälisistäkään kehistä.
Pronssia hiihti Kuhmo-Skin Juho Mikkonen. Kun taskussa on vasta yksi palkintosija maailmancupista, olympialaisiin ei voi lähteä
henkseleitä paukutellen. Jylhä hallitsi
sprintin pudotuseriä miten tahtoi
ja uskalsi kisan jälkeisessä haastattelussa sanoa suoraan, ettei
joutunut järin koville.
. Uskon, että minulla olisi annettavaa joukkueelle, Jylhä sanoi.
Kauden ainoat pienet takapakit ovat tulleet terveysrintamalta.
Tour de Ski -kiertueen estäneen
joulukuisen taudin lisäksi hän
kylmetti itseään tiistaina harjoituslenkillä Rovaniemellä. Herola hävisi lopulta kisan voittaneelle Saksan Eric Frenzelille 30,9 sekuntia. Harjoituksista saa tehoja enemmän irti, kun on korkeaoktaanista polttoainetta.
Anne Kyllönen oli odotetusti paras naisten sprintissä.. Kun
syö kuusi kertaa päivässä ravintosisällöltään samanlaisen aterian, laiskan kokin makuelämykset
ovat vähissä.
. Koko mitalikolmikko kilpailee myös olympialaduilla.
Jylhä on tällä kaudella onnistunut
oikeastaan kaikessa, missä on pitänyt. Eetu Vähäsöyrinki oli mäen
48:s, ja sijoittui lopulta 58:nneksi 2.08,6 kärjestä. Olli Muotka
karsiutui 118 metrin hypyllä, kuten myös Janne Happonen 106
metrin hypyllään. Kehtaako sitä ruveta edes sanomaan. 14
LAUANTAINA 18. välttämiseksi. Kun olen treenannut, olen
treenannut kovaa, mutta olen levännyt rohkeammin kuin ennen.
Aiemmin on ollut pienistä seikoista kiinni, etten ole saanut parasta
mahdollista kulkua tiettyihin kilpailuihin, Jylhä kertoi.
Ruokavaliotaan Jylhä kuvasi ?nautintoaineiden. Oli oma virheeni, etten ottanut hengityssuojainta mukaan.
Nyt on kuiva yskä ja köhää.
Jylhä, 26, on tämän kauden mittaan kerrannut moneen kertaan,
mihin hänen tasonnousunsa perustuu. STT
HIIHTO Omiin vahvuuksiinsa ja
osaamiseensa luottava urheilija.
Sprinttihiihdon kotimaiseksi ykkösnimeksi nousseen Martti Jylhän menoa ja olemusta oli
perjantaina mukava seurata Vantaan SM-hiihdoissa. Norjan Magnus Moan oli toinen 8,4 sekuntia Frenzelistä ja
Saksan Tino Edelmann kolmas
9,4 sekuntia voittajasta.
Janne Ryynänen oli mäessä
38:s ja lopputuloksissa 47:s minuutti 29,7 sekuntia voittajasta. Pastaa, tonnikalaa ja kanaa.
Hyviä proteiineja ja hyviä hiilihydraatteja. STT
Herola
kymmenes
Seefeldissä
YHDISTETTY Ilkka Herola nou-
si kymmenenneksi perjantaina
Seefeldin kisassa, jossa mäessä
hypättiin yksi kierros ja hiihdossa matkana oli viisi kilometriä.
Mäen jälkeen Herola oli 15:s, ja
hän lähti ladulle 53 sekuntia mäen voittaneen Norjan Håvard Klemetsenin jälkeen. Jylhällä
on kuitenkin terve luottamus siihen, että onnistuessaan hän voi
yltää kuinka korkealle tahansa.
Jylhä matkaa Sotshiin etupäässä sprinttimiehenä, mutta on tarvittaessa valmis jäämään sprintin
jälkeen 4x10 kilometrin viestin
varamieheksi.
. Kestävyyslajissa olennainen tekijä on hyvien harjoitusvuosien nostattama kuntopohja.
Toiseksi hiihtänyt Iivo Niskanen (vas.), voittaja Martti Jylhä ja kolmanneksi tullut Juho Mikkonen juhlivat sprintin jälkeen
?Sadan prosentin
luokkaa.?
Kyllönen toipui yskästä
LEHTIKUVA
Martti Jylhä siitä, kuinka paljon
Perjantain kisasta on vielä varaa
parantaa olympialaisissa
Kun siihen ovat yhdistyneet ruokavalion muutoksella parantunut
palautumiskyky ja uskallus levätä, tulosta tulee.
. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Urheilu
LEHTIKUVA
Jylhän ylivoima lupaa
KAIJA YLINIEMI
STT
Anssi Koivuranta.
Koivuranta
Zakopanen
karsinnan
kuudes
Mäkihyppy Anssi Koivuranta
ponnisti Zakopanen maailmancupin kilpailun karsinnassa kuudenneksi. Ladun
alimmassa kohdassa pakkanen
putosi noin 28 asteeseen.
. Hän varmisti olympiavalintansa jo joulukuun puolivälissä,
kun hiihti Davosin maailmancupissa toiseksi.
Kauden tärkein etappi on silti
yhä edessä. Tason mittari oli kova, myönsi Iivo Niskanen. Sadan prosentin luokkaa, Jylhä arvioi, kun häneltä kysyttiin, kuinka paljon perjantain
kisasta on vielä varaa parantaa
olympialaisissa.
Hakunilassa Jylhä kykeni muutamalla terävällä potkulla karistamaan muut kintereiltään.
. STT
Pellinen
seitsemäs
Val Thorensissa
Freestyle Jouni Pellinen taisteli itsensä seitsemänneksi Val
Thorensin skicrossissa Ranskassa perjantaina
Laskemme sen varaan, että
luonnon lunta tulee vielä lisää,
jonka jälkeen saamme lisälenkin
latupohjiin, Setälä näkee.
Kauppinen kauden parhaaseen
LEHTIKUVA
STT
Ampumahiihto Jarkko Kauppisen puhdas ammunta riitti 10 kilometrin sprinttikilpailussa 21. Urheilu 15
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Harrastelijahiihtäjille tuollainen lenkki on
näillä nurkilla luksusta, mutta kilpailujen ja suosittujen hiihtokoulujen aikana latu käy ahtaaksi.
SM-kilpailuissa Vantaalla.
mestaruuskuntoon
STT
Huippu-urheilijat pelkäävät sairastumista yli kaiken, mutta pakkolepo saattoi tehdä hiihtäjä Anne Kyllöselle hyvää. Sotshissa hänen pääkisansa on sprintti.
Perjantain pronssihiihtäjä, Vieremän Koiton Kerttu Niskanen
iloitsi perheen menestyksestä.
Mitalihaastattelussa pulpetin takana istuivat myös pikkuveli Iivo
Niskanen ja avomies Juho Mikkonen.
Tammelan Ryske aikoo pakkasten jatkuessa tykittää lisää
lunta, mutta kunnalla ei ole halukkuutta levittää sitä Syrjänharjun maastoon.
. Keli pitää ottaa huomioon
pukeutumisessa ja verryttelyssä,
Bister sanoo.
Tammelan Ryskeen hiihtosuunnistaja Salla Koskela testaa hiihtokuntoaan viikonvaihteessa Tammelassa.
Kilpailut alkavat molempina päivinä kello 11. Hengitys kärsi.
. Osallistujamäärä on ihan hyvä. 1,5 kilometriä on ihan kansainvälisessä kunnossa, sanoo
Tammelan kunnanjohtaja Matti
Setälä ja uskoo, että lenkki riittää harrastajien ja kilpailijoiden
tarpeisiin.
Setälän mukaan lumettamiseen varatut määrärahat ovat vähissä. Takaa-ajo ja viesti ovat vielä
jäljellä, mutta takaa-ajossa sijoi-
tukset kohenevat vain puhtaalla
ammunnalla, Karinkanta ennakoi.. Keuhkoputkissa ei tuntunut,
mutta täytyy toivoa, ettei tästä
tule takapakkia, Kainuun Hiihtoseuraa edustava Kyllönen tuumasi neljän startin päivästään.
Kyllösen ykköshaastajaksi arveltu
Mona-Liisa Malvalehto ei viihtynyt noin 15 miinusasteen kylmyydessä. Hän voitti
naisten sprintin Hakunilan pakkaskisoissa.
. Eniten hiihtäjiä on 12-vuotiaissa tytöissä, kertoo Kaikulan kansallisten kilpailujen johtaja Ilkka
Bister Forssan Salamasta.
Viikonvaihteelle on ennustettu
12?15 asteen pakkasia. Junioreissa ja veteraanisarjoissa on kova taso, ainoastaan
yleinen sarja ja kaksikymppiset
ovat Vantaan SM-kisojen takia
hieman heikompitasoiset, Vesterinen sanoo.
Molemmissa kisoissa nähdään runsaasti paikallisia hiihtäjiä etenkin nuorten sarjoissa.
Yleisen sarjan kansallinen kärki
on Vantaalla, mutta esimerkiksi maajoukkuehiihtosuunnistaja
Salla Koskela aikoo testata hiihtovauhtiaan Tammelassa.
HIIHTO Tammelan liikuntakes-
kuksessa viikonvaihteessa järjestettäviin kilpailuihin osallistuu
yhteensä yli 500 hiihtäjää. Lauantaina hiihdetään vapaalla ja sunnuntaina perinteisellä tyylillä.
Lisälenkki luonnon lumen varassa
FORSSAN LEHTI
Viikonvaihteen hiihdot käydään
hyväkuntoisella 1,5 kilometrin
tykkiladulla Tammelan liikuntakeskuksen maastossa. Hiihtoasentokin oli päin
prinkkalaa. Lappeen Riennon hiihtäjä on ollut
alamaissa.
. Lauantain kierroksella
Alku kohtaa HoNsU:n Jyväskylässä,
sunnuntaina Huiman kotona Feeniksissä.
hyvää
LEHTIKUVA
Yli 500 hiihtäjää
Tammelan kisoihin
SEPPO PESSINEN
Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI
Tammelan Ryskeen sunnuntaisissa kisoissa kilpailun johtajana toimiva Paavo Vesterinen on myös
tyytyväinen osallistujamäärään.
Tasoakin löytyy.
. Kisat käydään kipakassa kelissä.
. Vähän turhan kylmää on,
varsinkin kun kyseessä on monelle talven ensimmäiset kilpailut. Toivasen
suoritus oli merkittävä erityises-
ti sekaviestiä ajatellen.
. tilaan eli kauden parhaaseen maailmancupin sijoitukseen perjantaina Anterselvassa.
Myös Ahti Toivanen ampui kilpailussa pelkkiä osumia ja sijoittui 42:nneksi. TAMMIKUUTA 2014
Alulla on naisten Korisliigassa tärkeä
tuplaviikonvaihde. Hyvä päivä. Liikuntakeskukseen jouduttiin levittämään latupohjat jo
toiseen kertaan, kun pitkä lauha
jakso sulatti joulun tienoilla ensimmäisen tykkiladun.
. Nahkeassa kelissä te-
keminen oli tosi vaikeaa, Malvalehto sanoi.
Kyllösen mestaruus ei ollut yllätys, mutta Riikka SarasojaLiljan rutistus hopealle oli. Viime kaudellakin olin tammikuussa montussa, mutta pystyin hilaamaan itseni sieltä ylös.
Uskon, että se on nytkin mahdollista, puolivälissä keskeytyneen
Tour de Skin jälkeen sairastunut
Sarasoja-Lilja kertoi.
Viime vuonna Sarasoja-Lilja hiihti MM-kisoissa Suomen ainoan mitalin, pariviestin pronssia yhdessä Krista Lähteenmäen
kanssa. Olli Hiidensalon
yksi huti pudotti hänet 61:nneksi, eikä hän selviytynyt lauantaina hiihdettävään takaa-ajoon.
. Ilman Ollin yhtä hutia olisi ollut sataprosenttinen ammunta, mutta ei mopolla
mahdottomia, päävalmentaja Jari Karinkanta tiivisti lumisateessa käydyn kilpailun.
Jarkko Kauppinen ylsi 21:nneksi Anterselvan sprinttikilpailussa.
Ampumahiihtäjät antavat Anterselvassa viimeisiä olympianäyttöjään Sotshia vasten. Kyllönen
ahnehtii mielellään kisoja, mutta
viime viikolla yskä piti hänet yöt
hereillä ja kotona Kajaanissa Nove Meston maailmancup-kisoihin
matkustamisen sijasta.
Perjantaina Kyllönen osoitti
toipuneensa taudista. Tänään lauantaina käytäviin Forssan Salaman järjestämiin Kaikulan hiihtoihin ja Vesihelmi cupiin
on ilmoittautunut reilut 200 suksijaa, huomisiin Timanttisiin Ryske -hiihtoihin vähän päälle 300
hiihtäjää.
Kahdeksasta ilmoittautuneesta oli kolme jäänyt
pois ja kun viidestä startannees-
ta kolme laukkasi oitis ja pelisuosikki Selene Adams sai suosiolla
keulat, niin lähdön piti olla siinä.
Vaan ei ollut. Day Cruise ostettiin USA:sta
2-vuotiaana puhelun ja videon
perusteella. Siinä oli kykyjä, mutta niitä ei saatu heti ulos. Voitto
oli tietysti osin senkin ansiota, ettei Brad de Veluwe ollut tuolloin
parhaimmillaan.
Niemisen valmennettavat hevo-
set ovat ansainneet vuosien aikana palkintorahoja 8 miljoonaa eu-
roa. Nelosen vaihto oli
25 415 euroa ja oikea rivi oli 91,70
euron arvoinen.
Ensimmäinen lähtö oli lievästi
sanoen erikoinen. Mies itse on ajanut kaviourilta hevosenomistajille 8,5 miljoonaa euroa. Sillä maksaa monta rästilaskua.
Jos ammattivalmentaja käyttää
valmennettavillaan jotakin toista
ohjastajaa, hänelle maksetaan tavallisesti viiden prosentin korvaus palkinnosta.
Ravitoimittajat ry:n hallituksen
valintoja vuodelta 2013:
???Nelivuotias suomenhevonen: Ypäjä Eila
???Viisivuotias suomenhevonen: Jokivarren Kunkku
???Vanhempi suomenhevostamma: Marimin
???Vanhempi suomenhevonen: Turoveli
???Kolmevuotias lämminverinen: Express Duo
???Neljävuotias lämminverinen: Quite an Avenger
???Vanhempi lämminveritamma: Beatasine
???Vanhempi lämminverinen: Womanizer
???Vuoden ravirata: Lahti
???Vuoden valmentaja: Risto Airaksinen
???Vuoden raviteko: Raviliiga
???Vuoden komeetta: Hannu Torvinen
???Kunniamaininta: Massive Babe ME-juoksu
???Vuoden voitokkain: Turoveli
???Vuoden voitokkain ohjastaja: Mika Forss
Yleisöäänestys:
???Vuoden hevonen: Womanizer
???Vuoden ohjastaja: Hannu Torvinen
Vain yksi suosikeista piti Pilvenmäellä
Matti Kaasalainen
Ravit Pilvenmäen lounasravit
palasi vaihdollisesti lähes normitasolleen kun perjantaina Forssaan pelattiin 105 611 euroa.
T4-pelissä ei suosikeista juhlinut kuin yksi ja se oli viimeisessä kohteessa juossut Callela Colibri. Teijo Kivistön omistama, valmentama
ja ohjastama 9-vuotias ruuna piti paikkansa loppuun asti, vaikka
suosikki lopussa lähenikin.
Voitto oli ruunalle uran ensimmäinen ja omistajalle taatusti mieleen.
Toisen kohteen pelisuosikki Sympathetic Sound väsähti loppusuoralla sen verran, että sekä Classic
Deal että Pulce Del Nord kipittivät ohi.
Milou Farming oli kolmannessa kohteessa selvä suosikki, mutta tamma ei ottanut vauhtia oi-
kein missään vaiheessa ja tulikin
viimeisenä maaliin. Johtavan taakse
suunnannut Begin To Vice tuikkasi viimeisen takasuoran lpoussa suosikista sisäkautta ohi kun
tämä kampesi ulospäin. Voiton vei koko matkan johtanut Choco Caramel ennen Galluzzoa ja Toccara
Zestia.
Marjo Lindströmin tallin Caroline Web voitti päivän ensimmäisen lähdön syttyessään loppusuoran alussa uudelleen. 16 Urheilu
LAUANTAINA 18. Lisäksi arvostan Derbyn voittoa suuresti, sitä ei voi voittaa vahingossa tai helpolla, Nieminen
sanoo.
Kokonaisuutena hän on tyytyväinen viime kauteen, jolloin hänen valmennettavansa juoksivat
kaviourilta rahaa 680 000 euroa.
Erityisesti Niemistä ilahduttaa se,
että menestystä tuli useammalla
hevosella.
. Quite an Avengerin Derbyvoiton hän ajoi itse, Day
Cruisea lennätti Antti Teivainen.
??Minulle ei ole niin tärkeää
ajaa itse, mutta Derbyvoitto oli sikäli tärkeää, että se oli rahallisesti iso asia, kun firmalle tuli 5 000
euroa enemmän rahaa. Tähtäämme siihen, että hevosemme juoksisivat mahdollisimman pienellä starttimäärällä mahdollisimman paljon rahaa.
Viime vuonna tuli paljon suurkilpailuvoittoja, joukossa muun muassa Käpylä Grand Prixin ja Tammer-ajon kaltaisia perinteisiä kilpailuja.
Vuoden tärkeimmäksi voitoksi Nieminen nostaa Day Cruisen
Ravikuningatar Marimin tyytyväisenä kesällä kotilaitumellaan. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Palkintosadetta gaalassa
Marimin, Quite an Avenger ja Ypäjä Eila Lounais-Hämeen palkitut
LASSI PUHTIMÄKI
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
RAVIT Myöhään eilen illalla Helsingissä järjestetty ravigaala oli
lounaishämäläisten vahvaa juhlaa.
Vuoden hevonen -tittelistäkin
kisannut ypäjäläinen hallitseva
ravikuningatar Marimin valittiin
vuoden vanhemmaksi suomenhevostammaksi, urjalalaisen Markku Niemisen valmentama Quite
an Avenger vuoden nelivuotiaaksi lämminveriseksi ja Hevosopisto
Oy:n omistama Ypäjä Eila vuoden
nelivuotiaaksi suomenhevoseksi.
Markku Nieminen valittiin viikolla urheilugaalassa vuoden raviurheilijaksi ja hän oli ehdolla
myös valtakunnan vuoden valmentajaksi, mutta vuoden valmentajaa hänestä ei ravigaalassa
tullut, vaan tittelin vei myös huippuvuoden tehnyt Risto Airaksinen.
Yleisöäänestyksessä vuoden
hevoseksi valittiin Womanizer
ja vuoden ohjastajaksi nuori komeetta Hannu Torvinen.
Nieminen kiistää olevansa pettynyt. Ikäluokan pääkilpailun Derbyn voittanut ruuna valittiin vuosi sitten
vuoden kolmevuotiaaksi lämminveriseksi.
??Quite an Avengerin omistajat
ovat pitkäaikaisia hevosenomistajiani, joille tämä hevonen on tähti. Kovan
esityksen teki myös Katja Aholan
tallin True Hope nappaamalla alkulaukan jälkeen vielä kakkosen.. Erityisesti hänen mieltään
lämmittää omistajien puolesta
Quite an Avengerin valinta. Porkkanaa tarjosi tamman Esa Heikkisen kanssa omistava Terhi Haukivaara.
?Quite an Avengerin
omistajat ovat pitkäaikaisia
hevosenomistajiani, joille
tämä hevonen on tähti.?
URJALALAINEN RAVIVALMENTAJA MARKKU NIEMINEN
Suur-Hollola-ajon voiton, josta se
tienasi 110 000 euroa.
??Day Cruisen voitto oli yllätys, kun Quite an Avenger oli velvoitettu menestymään Derbyssä. Mika Forss ei matkan aikana tamman rattailla liikoja hötky-
nyt vaan käänsi ulos vasta kun oli
sen aika.
Tamma ottikin varman voiton
ennen positiivisesti esiintynyttä
Like A Birdlandia ja yllättäjä Indiana Hillsia
Hän koki päivän aikana rengasrikon, ja ajorytmiä häiritsivät musta jää, vesilammikot, muta ja kertaalleen Elfyn
Evans, jonka hän joutui rengasrikkonsa jälkeen ohittamaan.
Hirvonen paransi perjantaina
sijoitustaan yhdellä. Minusta olen viime
aikoina pärjännyt hieman paremmin. Hevosta valmentaa forssalainen Tapio Mäki-Tulokas.
Illan toisen lähdön voittoon
ravasi Liisa Nummen omistama
ja valmentama Gilbert Moor ajalla 21,1. Nieminen ja Tursunov
kukistivat saksalaiset Andre Begemannin ja Martin Emmrichin
erin 7?6 (7?3), 6?4.
Toisella kierroksella Nieminen
ja Tursunov kohtaavat puolalaiset Mariusz Fyrstenbergin ja Marcin Matkowskin.
Jääkiekko Liigan perjantain otteluista kolme päättyi vasta jatkoajalla. Tämä oli kova ottelu. Mestaruus Australiasta nostaisi Williamsin kahdeksaantoista grand slam -turnaustitteliin, tasoihin Chris Evertin ja
Martina Navratilovan kanssa.
. Ottelun
keskeytti toviksi vilvoittava sadekuuro, jonka jälkeen Stosur taisteli voiton ensimmäisen erän katkaisupelissä. TAMMIKUUTA 2014
LEHTIKUVA
Kaksi
ravivoittoa
Porista
RAVIT Ravigaalasta huolimatta
perjantai-iltana myös kilpailtiin.
Porissa käydyissä raveissa Mika Forssin ohjastama Stoneisle
Keep On voitti viimeisen toto4lähdön kilometriajalla 18,5. voitto tuli tämänvuotisen turnauksen kolmannella kierroksella Slovakian Daniela Hantuchovan kustannuksella erin 6?3, 6?3.
Ottelun jälkeen Williamsilta
kysyttiin, mikä 61 voitosta on ollut paras.
. Hevosta ajoi Jouni Nummi. Paketti pysyi hyvin kasassa
kaksi erää. Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. Kaikki finaalit, jotka olen
voittanut, viisi kertaa Australian
avointen kaksinpelin voittanut
Williams sanoi.
Williams vietti Melbournen
paahtavassa kuumuudessa kentällä vain tunnin ja 20 minuuttia.
Lämpötilaksi ottelun aikana mitattiin 39 astetta.
. Ilveksen 2?2-tasoitus oli harmittava,
mutta kuittasimme onnekkaasti
jatkoajalla, sanoi HPK:n valmentaja Pasi Arvonen.
Kärpät säilyi edelleen sarjajohdossa, sillä sarjakakkonen
Tappara hävisi kotonaan SaiPalle 2?4.
JYP voitti kotonaan Lukon 4?1,
Pelicans höykytti kotonaan KalPaa 5?0 ja sarjajumbo TPS terhakoitui voittamaan Ässät 2?1.
. STT
LEHTIKUVA
Miesten kaksinpelin kolmannella
kierroksella kakkossijoitettu Serbian Novak Djokovic voitti Uzbekistanin Denis Istominin 6?3, 6?3,
7?5 ja kolmossijoitettu Espanjan David Ferrer Ranskan Jeremy
Chardyn 6?2, 7?6(5), 6?2.
Mikko Ilonen putosi jatkosta.
Ogier karkuun
Monte Carlossa
STT
AUTOURHEILU Maailmanmestari
Sebastien Ogierin ja hänen ranskalaisen maanmiehensä Bryan
Bouffierin kaksinkamppailu Monte Carlon MM-rallissa on kääntymässä Ogierin eduksi. Ogier nousi toisena kilpailupäivänä kilpailun kärkeen ja kasvatti eron 51,1
sekuntiin.
Britti Kris Meeke lähtee päätöspäivän neljälle erikoiskokeelle
kolmannelta tilalta.
Jari-Matti Latvalan ja Mikko
Hirvosen ajaminen oli perjantaina tuskallisen vaikeata. FL
HIFK, HPK ja
Jokerit voittivat
jatkoajalla
Voitosta voittoon jyräävä Serena Williams kohtaa seuraavaksi Ana Ivanovicin Australian avoimissa.
?Yritän parantaa kaikessa?
Serena Williams löi voittoennätyksen ja eteni jatkoon Australiassa
STT?AFP
TENNIS Serena Williams on
voittanut Australian avoimissa
enemmän kaksinpelejä kuin yksikään toinen pelaaja. Williamsin
61. Latvala
LEHTIKUVA
Ilosen kisa
päättyi
Abu Dhabissa
löysi kuitenkin vauhtinsa päivän
viimeisellä erikoiskokeella, jonka
hän voitti. ja ?hirveiksi?. Seuraavan kerran
Ilonen kilpailee Qatarissa. Ivanovic oli kuitenkin vahvempi toisessa ja kolmannessa erässä.
Williams on voittanut kaikki
neljä aiempaa otteluaan Ivanovicia vastaan.
Miesten nelinpelissä Jarkko
Nieminen eteni venäläisen Dmitri
Tursunovin kanssa toiselle kierrokselle. Kalenterivuoden ensimmäisessä kisassaan Etelä-Afrikassa
hän oli 19:s. Täällä on todella kuuma, mutta täytyy olla valmis pelaamaan. Ilosen tulos
oli +5, mikä tiedotteen mukaan
on yhteistuloksessa 3?4 lyöntiä
liikaa.
Karsiutuminen oli Iloselle
Abu Dhabissa kolmas perättäinen. Ei
tullut mitään liian hurjaa vastaan, Latvala naurahti.
Sebastien Ogierin vauhti alkaa olla taas muille liikaa.
Aiemmin perjantaina Latvala kuvasi oloja ja ajamista ?karseiksi. STT. Samalla hän nousi koko kilpailussa viidenneksi, mutta ero kärkeen on jo yli kuusi minuuttia.
. Mutta jos-
tain syystä minusta tuntuu, etten
koskaan saavuttanut täyttä potentiaaliani. Taistelua ja repimistä. Hirvonen ei saanut luottoa autoonsa, jota hän joutui ajamaan jonkin aikaa lähes sokkona,
kun lasit huurtuivat lämmityslaitteen rikkouduttua.
Hirvosen turhautuminen tuli
selväksi myös päivän päättäneen
erikoiskokeen maalissa.
. Oli pitkästä aikaa kunnon peliä. Siihen
täytyy valmistautua myös henkisesti, Williams sanoi.
32-vuotias Williams voitti viime
kaudella 82 ottelustaan hämmästyttävät 78 ja keräsi yksitoista turnausvoittoa. Yritän parantaa kaikessa.
Neljännellä kierroksella Williams
kohtaa Ana Ivanovicin, joka rutisti voiton Samantha Stosurista
erin 6?7 (8?10), 6?4, 6?2. Päätöserässä ote vähän lipsui, mutta onneksi oma
maali pysyi puhtaana, totesi TPSvalmentaja Kai Suikkanen. Elämässä 32-vuotias on nuori, urheilussa vanha. Sekin onnistui vain Puolan Robert Kubican
ulosajon ja keskeyttämisen ansiosta. HIFK voitti kotonaan
Bluesin 4?3, HPK kotonaan Ilveksen 3?2 ja Jokerit kotonaan sarjajohtaja Kärpät myös 3?2.
. Tämä oli ihan kiva pätkä. Ei mitään hätää, meillä on autossa hyvät valot, Hirvonen heitti.
Golf Mikko Ilonen karsiutui
kahden kierroksen jälkeen Euroopan kiertueen Abu Dhabin
kilpailussa.
Perjantaina Ilonen pääsi matkaan varhain aamulla hyvissä
olosuhteissa, mutta ei kuitenkaan onnistunut tekemään birdejä ennakkoon helpommilla ensimmäisillä väylillä
lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1,
lv 2140 m: 1) Callela Colibri/Mika Forss
19,4a (1,82), 2) Like A Birdland 19,7a
(15,5).3) Indiana Hills 19,9a (58,06).4) Ladies First 20,0a (46,27).poissa: 6. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) Begin To
Vice/Teijo Kivistö 20,9a (11,12), 2) Selene
Adams 21,0a (1,31).3) Willy Hooper 21,1a
x (8,48).4) Mylvers Make 22,0a x (6,75).
poissa: 1, 3, 5. Näyttö su 19.1. P. 040 5155732.
Kati 040 5731993.
Siisti ja rauhallinen nainen haluaa
Erittäin hyväkuntoiset valkoiset vuokrata tilavan rt-kaksion tai
Puustellin keittiökaapit. lähtö: 2 Dream And Hope, poissa: 1,
3, 5
3. 040 ke 8.1. H. Mh. divisioonaa Tölön koulussa. kierrosta:
Novak Djokovic Serbia (2)?Denis Istomin Uzbekistan 6?3, 6?3, 7?5, Tommy
Robredo Espanja (17)?Richard Gasquet Ranska (9) 2?6, 7?5, 6?4, 7?6(6), Fabio Fognini Italia (15)?Sam Querrey USA
7?5, 6?4, 6?4, Stanislas Wawrinka Sveitsi
(8)?Vasek Pospisil Kanada (28) luovutus,
Kevin Anderson Etelä-Afrikka (19)?Edouard Roger-Vasselin Ranska 3?6, 4?6,
6?3, 7?6(5), 7?5, Tomas Berdych Tshekki (7)?Damir Dzumhur Bosnia-Hertsegovina 6?4, 6?2, 6?2, David Ferrer Espanja
(3)?Jeremy Chardy Ranska (29) 6?2, 7?6
(7?5), 6?2, Florian Mayer Saksa?Jerzy
Janowicz Puola (20) 7?5, 6?2, 6?2, Tommy Robredo Espanja (17)?Richard Gasquet Ranska (9) 2?6, 7?5, 6?4, 7?6(6), Fabio Fognini Italia (15)?Sam Querrey USA
7?5, 6?4, 6?4, Stanislas Wawrinka Sveitsi
(8)?Vasek Pospisil Kanada (28) luovutus,
Kevin Anderson Etelä-Afrikka (19)?Edouard Roger-Vasselin Ranska 3?6, 4?6,
6?3, 7?6(5), 7?5.
Naisten kaksinpeli, 3. Nuorten Suomi-Sarjaa
FoPS-GrIFK klo 15 jäähallissa.
Koripallo. Max 10 t ?.
P. Tiedustele. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Autourheilu
Gap, Ranska:
Rallin MM-sarjan 1/13 kilpailu, Monte
Carlo -ralli:
Tilanne 11/15 erikoiskokeen jälkeen:
1) Sebastien Ogier Ranska, VW jäljessä
3.14.51,3, 2) Bryan Bouffier Ranska, Ford
?51,1 sekuntia jäljessä, 3) Kris Meeke Britannia, Citroen ?1.38,6, 4) Mads Östberg
Norja, Citroen ?2.48,9, 5) Jari-Matti Latvala/Miikka Anttila Suomi ?6.04,4, 6) Elfyn Evans Britannia, Ford ?6.14,5, 7) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford
?6.43,7, 8) Andreas Mikkelsen/Mikko
Markkula Norja/Suomi, VW ?10.16,9.
Hiihto
SM-kilpailut, 1. 120 ?. kierrosta:
Ana Ivanovic Serbia (14)?Samantha
Stosur Australia (17) 6?7 (8?10), 6?4, 6?2,
Casey Dellacqua Australia?Zheng Jie Kiina 6?2,6?4, Li Na Kiina (4)?Lucie Safarova Tshekki (26) 1?6, 7?6 (7?2), 6?3, Eugenie Bouchard Kanada (30)?Lauren Davis USA 6?2, 6?2, Jekaterina Makarova
Venäjä (22)?Monica Niculescu Romania
6?4, 6?4, Serena Williams USA (1)?Daniela Hantuchova Slovakia (31) 6?3, 6?3,
Flavia Pennetta Italia (28)?Mona Barthel
Saksa 6?1, 7?5, Angelique Kerber Saksa
(9)?Alison Riske USA 6?3, 6?4.
Miesten nelinpeli:
Jarkko Nieminen Suomi/Dmitry Tursunov Venäjä?Andre Begemann/Martin
Emmrich Saksa 7?6 (7?3), 6?4.
RAHAPELIT
Keno 3/14
Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 5, 7, 9, 15, 19, 20, 26, 32, 33, 38,
39, 41, 42, 45, 48, 50, 58, 65, 66
Kunkkunumero: 9
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 6, 8, 13,
14, 15, 17, 18, 20, 26, 29, 36, 43, 47, 48,
53, 54, 55, 59, 62, 63
Kunkkunumero: 47
TOTO4
Oikea rivi:
1. 040 7666267.
Ford Focus 1.6 bensa, farmari 2004.
Huoltokirja, 2xrenkaat, katsastus
ok. Toto4 voitto-osuus:
40,00.
4. krs, vapaa, hyvät näköalat, käytännöll.
kylmäkellari. 31.1. P. Toto (7-9-3): 1,74 1,26-1,51-2,00 6,44.
ENSIVIIKON TARJOUS
Allastulppa
2?
??Päivystävät
putkiliikkeet
Putkiexpert
®
LVI-AMMATTILIIKE
VN Vesinummela Oy
Puh. Soita p. CSarjaa FoPS-Helsinki klo
12.45 jäähallissa.
SUNNUNTAI
Hiihto. Huomioin myös muut
saasti pyökkisiä yksityiskohtia. (Puhtaat luottotiedot). lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1)
Choco Caramel/Teemu Toroska 19,8a
(2,84), 2) Galluzzo 20,0a (10,58).3) Toccara Zest 20,0a (12,55).4) Happy Poker Face 20,2a (38,45).poissa: 5, 7. Toto (8-9-3): 2,69
1,34-2,41-1,32 26,59. lehdessämme
OSTETAAN
Alueen yrittäjä, näy asiakkaillesi
Myydään kerrostaloasunto 2 h
+ k + parveke 59 m2 Rytyntiellä. 46) Salla Koskela Tammelan Ry
?29,24. lähtö, lv 2140 m: 1) Caroline Web/Mika Forss 21,9a (1,74), 2) True Hope 21,9a
x (9,23).3) Pixy Destroyer 22,0a (9,24).4)
Delicia Boko 22,1a (22,33).poissa: 12. Päivän Duo: 4-1, kerroin: 5,29.
Toto4 pelivaihto 25 415,00 e, voittoosuus 91,70 e
Pelivaihto 105 611,00 e.
teemasivuillamme!
Lisätietoa ja ilmoitusvaraukset:
Pia Oksa 050-313 8987
pia.oksa@forssanlehti.fi
Ilmoitusaineistot viimeistään
pe 24.1. 37.900 . Hyvä sijainti, lasitettu parveke,
asunto hyvässä kunnossa. lähtö: 2 Stoneisle Keep On, poissa: 5
Voitonjako:
4 oikein voitto-osuus 67,50 e.
Vakio 2 3/14
Kiekkovakio
Oikea rivi: 1XX X22 12X 21
Voitonjako:
11 oikein ei yhtään kappaletta, 10 oikein
16 kpl voitto-osuus 1 524,50 e.
MiniVakio: 6 oikein 20 kpl voitto-osuus
183,30 e.
URHEILUVIIKONLOPPU
LAUANTAI
Hiihto. Tie- asumismuodot. Toto
(1-10-2): 1,82 1,24-2,24-5,79 17,34. C2 ylialuesarja FoPS 99
- Teho Heinola klo 13.15 jäähallissa.
Koripallo. Troikka: 483,45. Puolimatkankatu 4. lähtö: 8 Purven Poika, poissa: 5, 12
2. 18 Urheilu
LAUANTAINA 18. P. klo Kadonnut Forssan Ojalanmäestä
12-14. 045 8813223.
Kt 2h, kk, vh, D*, 42 m2, 5. Toto4
voitto-osuus: 91,70. harmaavalkoinen kollikis7488803.
sa. 2000 ?. 3?2 (1?0, 1?2, 0?0,
1?0)
TPS?Ässät 2?1 (1?1, 1?0, 0?0)
Pelicans?KalPa 5?0 (3?0, 2?0, 0?0)
Tappara?SaiPa 2?4 (0?1, 0?0, 2?3)
JYP?Lukko 4?1 (2?1, 1?0, 1?0)
Kärpät
40 22 8 5 5 127? 73 87
Tappara
43 23 5 5 10 118? 88 84
JYP
41 19 4 5 13 112? 95 70
SaiPa
41 19 5 3 14 111? 99 70
HIFK
43 19 4 2 18 116? 101 67
Jokerit
43 18 3 6 16 99? 100 66
Lukko
42 18 4 3 17 99? 104 65
Blues
42 18 2 3 19 95? 106 61
Ilves
41 17 2 5 17 104? 99 60
Pelicans
42 16 4 3 19 108? 113 59
HPK
41 12 8 2 19 89? 96 54
Ässät
41 10 6 3 22 101? 128 45
KalPa
41 11 2 6 22 75? 112 43
TPS
41 8 4 10 19 93? 133 42
E1 AA sarjapeli:
RNK-Fops Team 5 . Kosteus, katsastus yms. divisioonaa ForssaBasket-RaPy klo
14 Feeniksissä.
Naisten Korisliigaa FoA-Huima klo 17
Feeniksissä.
JOKIOINEN
ROA
8 EU
Ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä
NETISSÄ www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa
TUOMALLA ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä
MYYDÄÄN
Myydään peltoa tammelansuoralta, noin 2 hehtaaria. 050 3600765.
SEKALAISIA
??Myytävänä
2. Löytöpalkkio!! Havain-turvaistuin 0-25 kg. Hinta: 2800. 2
Jeremias Heikkilä 1+0, Juuso Jaakkola 1+0, Rasmus Into 0+1, Kasper Orelma 0+1
Torjunnat: Vili Uosukainen 25/30
Koripallo
?
?
TALVEN KUNTOKAUDEN AVAUS
ma 20.1.2014 klo 18.00-20.00
Tammelan liikuntakeskuksella
?
?
? Suksihuoltoa ja neuvontaa
? Hiihtotekniikan opastusta
? Yleisöluistelua ? Mäenlaskua
? Lämärikisa
? Tarjolla makkaraa ja lämmintä
mehua
? Osallistujien kesken arvotaan
100 ?:n lahjakortti
?
?
Forssan, Jokioisten, Tammelan liikuntatoimet
Korisliiga:
Kataja?Korihait 95?75 (49?40)
Lapua?Vilpas 93?79 (41?46)
KTP?Pyrintö 93?86 (45?40)
Naisten 2. P. Karsinnan hiihti 141 miestä.
Jääkiekko
Liiga:
HPK?Ilves ja. P. iltaisin 0400 538 515.
Tennis
Kauden 1/4 grand slam ?turnaus:
Miesten kaksinpeli, 3. C-tytöt 2. Karsinnan hiihti 87 naista.
Miehet, 1,6 km, finaali: 1) Martti Jylhä
Vuokatti STK, 2) Iivo Niskanen Vuokatti
STK, 3) Juho Mikkonen Kuhmo-Ski, 4) Ari
Luusua OunasvHS, 5) Juha-Matti Mikkolainen ValkeakH, 6) Matias Strandvall IF
Minken.
Muut sijat: 7) Lauri Vuorinen Kouvolan HS, 8) Ristomatti Hakola KankaanpU,
9) Antti Ojansivu Ylöjärven R, 10) Joonas
Sarkkinen OunasvHS, 11) Antti Häkämies
Anjalan L, 12) Heikki Korpela PyhäjP, 13)
Joni Mäki Vaasan H, 14) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK, 15) Topias Tyni Metsä-
Nuorten Suomi-sarjaa
FoPS pääsy
Vapaa
GrIFK (Kauniainen)
tänään klo 15.00 Forssan jäähallissa
Otteluisäntä
TAMMELAN
TASORAKENNUS OY
Veikot-85, 16) Toni Ketelä IF Minken, 17)
Ville-Petteri Saarela KeminsK, 18) Janne
Tervo Sotkamon J, 19) Oskar Sjölund IF
Minken, 20) Heikki Kopakka OunasvHS,
21) Aki Pajunoja ValkeakH, 22) Vesa
Kallio ValkeakH, 23) Jari Joutsen Vetelin U, 24) Harri Niemi ValkeakH, 25) Turo Sipilä Keravan U, 26) Lasse Paakkonen Oulun HS, 27) Karri Hakala YlistarKV,
28) Kalle Koistinen Espoon HS, 29) Matti
Aalto Keuruun K, 30) Janis Paipals Gulbene, Latvia.
Aika-ajon nopeimmat: 1) Luusua
3.22,27, 2) Niskanen ?0,16, 3) Strandvall
?0,22, 4) Jylhä ?3,36, 5) Hakola ?3,40, 6)
Mikkonen ?3,76, 7) Mikkolainen ?5,31, 8)
Korpela ?5,63, 9) Mäki ?7,21, 10) Koutaniemi ?7,25. 03-424 66900
Myymälä avoinna
ma-pe
Vikapäivystys
050
5309-17
0571
Vikapäivystys
050
530
0571
www.vesinummela.fi
www.vesinummela.fi
??PERHEILMOITUKSET
Sirkka kiittää
muistamisesta
Miljoonamarkkinat
Myydään
MUSTIALAN YHTEISMETSÄN OSAKKEITA
2000 kpl, tarj. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Classic
Deal/Kauko Ketola 18,8a (2,69), 2) Pulce Del Nord 18,9a (21,71).3) Sympathetic
Sound 19,1a (2,9).4) Be Seen King 19,3a
(3,83).poissa: 1, 2, 6. divisioona:
FoKoPo - Mesuca 72-41
Noora Helkearo 17, Iina Oras 4, Marianne Aro 13, Anna Tirri 5, Piiariikka Tabell
1, Sanni Ojala 9, Birgit Jalonen 1, Maria
Mertanen 12, Tiia Liski 10
Ravit
?
Forssa:
Lounasravit:
1. lähtö: 5 True Blue, poissa: 4. 050 4123859.
H- tai p-auto sekä myös asuntoauto/vaunu kesäksi. päivä, sprintti (v):
Naiset, 1,4 km, finaali: 1) Anne Kyllönen
Kainuun HS, 2) Riikka Sarasoja-Lilja Lappeen R, 3) Kerttu Niskanen Vieremän K,
4) Heini Hokkanen KangasnK, 5) Laura
Mononen HämeenlHS, 6) Krista Lähteenmäki IkaalistU.
Muut sijat: 7) Mona-Liisa Malvalehto
Kouvolan HS, 8) Leena Nurmi Kymin KP,
9) Tiia Rantala Oulun HS, 10) Tanja Kauppinen LeppävV, 11) Jasmi Joensuu Sei-
näjHS, 12) Maria Paatero Espoon HS, 13)
Kaija Vahtra Skiclub Vöru, Viro, 14) Ruut
Vähämetsä Oulun HS, 15) Riikka-Liisa
Räsänen Nastolan N, 16) Johanna Ukkola Siilinjärven HS, 17) Hanna Varjus Imatran U, 18) Elsa Airaksinen Puijon HS, 19)
Kirsi Perälä NoormN, 20), Niina Virtanen
Lappeen R,
21) Andrea Julin IF Minken, 22) Maija Hakala HämeenlHS, 23) Heli Heiskanen Kouvolan HS, 24) Iina Ahokas Nastolan N, 25) Henna Kallunki OunasvHS, 26)
Outi Gröndahl Lappeen R, 27) Hennariikka Rahkola IF Länken, 28) Noora Kivikko Lahden HS, 29) Elisa Pelttari Pellon P,
30) Laura Holopainen Espoon HS.
Aika-ajon nopeimmat: 1) Kyllönen
3.22,51, 2) Lähteenmäki jäljessä 4,00 sekuntia, 3) Niskanen ?5,01, 4) Malvalehto ?7,51, 5) Hokkanen ?9,03, 6) Rantala
?9,33, 7) Mononen ?9,77, 8) Julin ?10,06,
9) Sarasoja-Lilja ?14,82, 10) Joensuu
?14,85.... mennessä
sp: kivarix@co.inet.fi
Mahd. Toto4
voitto-osuus: 88,80.
5. Toto (2-4-7): 11,12 1,43-1,111,35 6,65. 041 4778566.
teemasivut 26.1. A-tyttöjen valtakunnallista 1. Vatsa ruskea, toinen takatassu
Hyvä Akta Graco Cosmic Comfort lyhyempi. 4?3 (2?1, 1?1, 0?1, 1?0)
Jokerit?Kärpät ja. Timanttiset Ryske -hiihdot
klo11 Tammelan liikuntakeskuksessa.
Jääkiekko. Kaikulan hiihdot ja Vesihelmi cup klo11 Tammelan liikuntakeskuksessa.
Jääkiekko. 045 2582299.
dustelut p. + velkaos. Run- kolmion. ei ole este. Toto
(4-3-8): 2,84 1,70-2,58-1,95 18,36. Toto4 voitto-osuus: 19,50.
3. 3?2 (0?1, 2?0, 0?1, 1?0)
HIFK?Blues ja. klo 12 mennessä!
Esko Aaltosen katu 2, Forssa.
Vaihde 03-41 551.. tied. not: p. Klo 10 FoBa-Vilpas, klo
16.15 Turi-FoBa.
Korisliigaa Bisons - Kauhajoen Karhu
klo 17 Loimaan Liikuntahallissa.
Ringette
16.00 Yle Uutiset. 6.56 Päivän mietelause. 21.50 Merisää. 19
Forssan Lehti | LAUANTAINA 18. 14.03 Ajantasan lauantaivieras.
14.30 Poppikoulu. 7.03 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä. 6.03 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.53 Onnen sävel. 6.15 Aamuhartaus. Tv-ohjaus:Denis
Caiozzi. 15.02 Puheen Viikonloppu. 15.10 Entisten nuorten sävellahja.
16.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Lauantai-Suomi. 6.05 Hartaita säveliä. 10.45 Radio 1
vastaa. 16.03 Puheen
Viikonloppu. 21.0021.55 Roman Schatzin Maamme-kirja.
22.00 Yle Uutiset. 12.00 Turun tuomiokirkon
kello lyö 12. 18.01 Iltahartaus. Ravisuoran ennakko. 22.00 Parasta ennen! (u).
0.00-6.30 Yöradio.
Yle Radio Suomi
4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.35 Schubert-tuokio. 20.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle
Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän
mietelause. 10.00 Yle Uutiset. 9.06 LauantaiSuomi. 12.15
Ajankohtainen Ykkönen. 13.06 Lakatut varpaankynnet - Susanna Vainiola. 16.30 Urheiluilta: jääkiekkokierros. 7.00 Yle Uutiset. 7.45 Tarinoita
lapsille:. 11.00 Yle Uutiset. 19.50
Suoraan New Yorkista: Pjotr Tshaikovskin Jevgeni Onegin. 22.00 Yle
Uutiset ja sää. Kuka on syyllinen Espanjan talouskriisiin. 12.50-14.45 SMhiihdot: miesten 15 km. 5.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri. 5.02 Aamupala. 7.03 Perheen aika. 21.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset.
9.05-9.58 Muistojen bulevardi. 11.45 Valomusiikkia. 7.50 Aamuhartaus. 20.08 Sää. 8.05 Puheen
Aamun viikko. 21.03 Poppikoulu. 20.00 Alivaltiosihteerin viikko. 11.00 Valkoista valoa: Tarmokkaat, raivokkaat naiset. 7.50
Merisää. 19.03 Urheiluradio. 11.02 YleX Himotuimmat. 10.00
Eve Mantun kuriton kokous: Pöhköjä oppaita vanhemmille. 12.00-13.00
Puheen Viikonloppu. 14.03 Puheen Viikonloppu.
15.00 Yle Uutiset. 9.15 Minna Pyykön maailma.
9.40 Lauantai-Suomi. 6.25
Aamusoitto. 22.05 Sari Helin.
23.00-23.55 Mikä maksaa?. 18.55 Suomi tänään.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.03 Urheiluradio. 15.25
Kamarimusiikkia. 10.00 Uuden
musiikin aamuvuoro. 7.00 Yle Uutiset. 10.04 Lauantai-Suomi.
10.50 Tohtori Raimo - valtakunnan terapeutti. 15.55-15.58 Yle
News. 11.03-11.58
Levylautakunta. 18.08 Sekahaku - Tarja Närhi.
18.50 Merisää. 20.03 Urheiluradio. 8.05 Onnen sävel. 18.10 Lauantain toivotut levyt.
19.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset. 18.00 Ehtookelloina Tuusulan kirkon kellot. Kilpailua
tuomaroivat Redrama, Aija Puurtinen, Toni Wirtanen ja Tomi Saarinen.
Lisäksi UMKplus tarjoaa fiiliksiä ennakkoon ja voitonhuumaa
lähetyksen jälkeen joka lauantai
osoitteessa yle.fi/umk.
UMK kuuluu ja näkyy myös
YleX:ssä, Yle Radio Suomessa,
X3M:ssä, Vegassa sekä Yle Femmalla.
Joutsenet ottavat
mittaa toisistaan.
Statham tappavan
viruksen jäljillä
Lasagnea
rakastava
kolli
Soppaa sekoittaa myös kidnapattu lapsi
Sub klo 21.00 Transporter 2
-toimintatrillerissä entinen erikoisjoukkojen mies Frank Martin joutuu keskelle vaarallista rikosvyyhtiä, kun varakkaan poliitikkoperheen poika kidnapataan.
The Transporter -elokuvan jatko-
osassa kylmänviileä Frank taistelee henkensä kaupalla estääkseen
rikollisliigaa levittämästä tappavaa virusta ja pelastaakseen pienen pojan pulasta.
Ohjaaja: Louis Leterrier, Ranska/USA 2005
radio
Yle Radio 1
6.00-6.03 Yle Uutiset. 6.03 Aspekti. 6.04 Aamupala. 14.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 16.0516.57 Faunin iltapäivä. TAMMIKUUTA 2014
TV&RADIO
Vanha
tuttu
Joutsenlampi
uutena
tulkintana
Yle Teema klo 19.10 Venä-
läissäveltäjä Pjotr Tshaikovskin Joutsenlammen tutut sävelet soivat, mutta aivan uudessa
maisemassa modernina jännitysnäytelmänä, machhiavellimäisen perheyhteisön kuvauksena.
Monte Carlon baletin hienon tulkinnan on laatinut JeanChristohe Maillot, tarinan on
kirjoittanut Jean Rouaud, lavastuksesta vastaa Ernest PignonErnest ja puvustuksesta Philippe Guillotel. 7.04 Onnen sävel. 13.03 Urheiluradio. 17.40-17.55 Eurooppalaisia
puheenvuoroja. 20.00 YleX Himotuimmat (u). 21.40 Urheiluradio. 7.03 Sää. 21.35-21.39 Novosti Yle. 3.00 Elävä arkisto:
Maailman tapahtumat. 3.15-3.45 Poppikoulu.
MTV3 klo 14.55 Maailman itserakkain ja lihavin kissa, Karvinen, on tottunut olemaan Eskon
elämän keskipiste, joten mustasukkaisuutta on luvassa, kun
hehkeä eläinlääkäri houkuttelee
Eskon ottamaan toisenkin lemmikin: Osku-koiran.
Yle Puhe
0.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri.
1.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 20.09 Hajatusmusiikkia - Kai Ulmanen. Ravitulokset. 9.00
Yle Uutiset. 9.05 Sää. Yle Uutiset ja sää. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 10.0311.00 Jenni Pääskysaari. 21.55 Suomi tänään. 19.03 Aleksandr Borodinin jousikvartetto nro 2
D-duuri. 13.00-13.57
Välilevyjä. Josh Standing: Top
Of The World, MadCraft: Shining
Bright, Hanna Sky: Hope, Lauri Mikkola: Going Down, Makea:
Painovoima.
Ohjelman juontavat Anne
Lainto ja Ile Uusivuori. 13.02 YleX Viikonloppu.
17.00 YleX Toiveet. 4.02 Hajatusmusiikkia - Kai Ulmanen. 4.47 Aamupala. 0.054.00 Yöradio. Karsinta huipentuu tuomariston ja yleisön ääniin, joilla yksi menee suoraan
finaaliin, ja yksi kilpailija putoaa
pelistä.
Tänään nähtävät esitykset:
Mikko Pohjola: Sängyn reunalla,
Clarissa feat. 10.50-12.15
SM-hiihdot: naisten 10 km. 20.22-20.50 Pressiklubi. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja
sää. 6.30 Suomi soi. Tuotanto: Telmondis
Ohjelma palkittiin parhaana
tv-tuotantona Golden Prague
-festivaalilla lokakuussa 2013.
UMK:ssa tuomaroivat Redrama (vas.), Tomi Saarinen, Toni Wirtanen
(oik.) ja Aija Puurtinen.
UMK:n toinen
karsinta
TV2 klo 21.00 Uuden Musiikin
Kilpailun toinen karsinta näytetään suorana lähetyksenä Peacock-teatterista. 13.00
Yle Uutiset. 19.08 Lempimusiikkia. 23.45-23.55
Sergei Rahmaninovin pianosooloja.
0.00-7.00 Yöklassinen.
6.30 YleX Aamu Remix. 4.00 Elävä arkisto: Urheilu. 11.02 Ali ja Husu. 10.50 Musiikkia. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00
Radioteatteri esittää: Hanhen selästä,
osa 119: Amorin myrkkynuolet. 11.00 Yle
Uutiset. 6.00 Yle Uutiset. 17.15 Maailmanpolitiikan
arkipäivää. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 15.00 Yle Uutiset.
15.03 Urheiluradio. 5.50 Merisää. 10.00 Yle Uutiset. 2.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 22.05 Koe-eläinpuisto.
23.00 Yle Uutiset. 10.03 Sää. 17.15 Jokaniemen sävelradio. 16.05 Entisten nuorten sävellahja. 13.02 Puheen Viikonloppu. 5.52 Aamupala.
6.00 Yle Uutiset. 12.45-12.55
Merisää. 8.05 Tekijä: elokuvaohjaaja Kira Jääskeläinen.
8.35 Aristoteleen kantapää: On Suomi köyhä, siksi jää. 14.00 Todellisia tarinoita.
Jason Stathamin (Frank Martin) rinnalla trilleriä roolittaa Kate Nauta
(Lola).
YleX
14.50 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen toimittaja Juha Blomberg. 23.03 Koe-eläinpuisto. 14.00
Yle Uutiset
Vahvistamattomia raportteja.
Joutuessaan takaisin
väkivaltarikosyksikköön
McNulty palaa entisiin
huonoihin tapoihinsa.
Työssään turhautuneena hän ryhtyy toimimaan
omin päin. 17. Toimittaja
Kaj Kunnas.
18.55 Urheiluviikonloppu.
19.00 Yle Uutiset.
19.05 Urheiluruutu.
19.20 Yle Uutiset sää.
19.30-20.25 Lopun alku (12).
Minisarja. 14.30 Yle Live: Jessie J. Yhdysvallat 10.15 Cosmos - salattu luonto. 11.10 Hiihdon SM :
Naisten 10 km. O:
George Nolfi.
0.10 The Wire (16). Se selviää tänään, kun
vuoden 2012 Dodge
Challenger SRT8, Ford
Mustang GT ja Chevrolet Camaro SS pannaan
tiukkaan testiin asiaankuuluvien haasteiden
merkeissä.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.10 MTV Sport Uutiset.
Nelonen
17.25 Neljän tähden illallinen.
Tänään illallisen valmistaa vuoden 2011 tangokuningatar Mervi Koponen, jonka vieraiksi saapuvat missi Sara Chafak, rap-artisti Uniikki ja
tanssija Jussi Väänänen.
17.55 Neljän tähden illallinen.
Mitä löytyy vuoden 2012
miss Suomen Sara Chafakin illallispöydästä. 8.00 Ostoska-
17.00 Beverly Hillsin pantti-
lainaamo. 11.55
Design-klassikko: Leica-kamera. 16.40 Näin tehtiin BBC:n
Afrikka-sarja. Kooste yhdistetyn kilpailusta.
18.00 Top Gear USA. 9.00 Yle Uutiset. 8.48 Viidakkokirja (7). 5/5. Harri Larjoston kyydissä ajetaan yhden kuvitteellisen päivän ajan
Helsingin Kehä III:lla.
1.15-4.00 Teematieto.
www.kodikkaasti.fi
VUOKRATAAN
LIIKETILA, 224 m²
Ydinkeskustassa,
Hämeentie 11 (Pohjolan
talo, ent. 10.00
Urheiluviikonloppu. Ei niin vakava koko
perheen raviohjelma.
Hevosia, ihmisiä ja ilmiöitä. Clark saa sankarikuvioihin julkisuudenkipeän ja rintaansa
röyhistelevän kilpailijan,
jolla on kumma kyky tietää kaikki onnettomuudet ennalta ja sännätä
hätiin viime hetkellä.
1.25
Rikos ratkaistu. 9.00 Galaxi. Päätähdet Pirjo
Heikkilä, Niina Lahtinen,
Krisse Salminen ja Sanna Stellan.
20.55 UMKplus. 7.48 Harri ja dinot (S). 8.11 Mimmi Lehmä ja
Varis (S). 15.40 Maailman matkailuaarteet. Yhdysvallat 16.30 Jamie Oliverin helpot
herkut. 15.20 Historia: Liian nuori kuolemaan. 6.05 Ostosruutu. 12.30 Minä, Hercule Poirot.
13.30 Dokumenttiprojekti: In
the Dark Room (S). Kalifornialainen yksinhuoltajaäiti
Leisa Hurst katosi yllättäen tammikuussa vuonna 2009.
2.15-5.38 Eurojahti.
4.00 Teematieto. Suora nettilähetys jatkuu televisiossa. 8.30 Elixir. Hurjatkin
ilmat ovat osa Samoan
trooppista ilmastoa, ja
rankkojen sateiden varalle heimoille tarjotaan
suojaksi pressua, josta
taistellaan haasteessa.
Heimoneuvostosta palaava heimo Salani on
täydessä kaaoksessa, ja
naiset nimeävät
joukostaan johtajan, joka voisi pistää heimon
kuriin.
21.00 Elokuva: 007 ja Kultasormi (16). Iso-Britannia
5.00 Älypää-TV. Maailmanlaajuisen James Bond
-kuumeen lopullisesti herättänyt, Oscarilla
palkittu 007 ja Kultasormi saa alkunsa Miamista, jossa salainen agentti kohtaa liikemies Auric
Goldfingerin eli Kultasormen. 8.55 INK - Ihmenappuloiden kerho (S). Ruumiita saadaan
pian lisää. 10.00 Ostoskanava Guthy Renker. Mitä seurakunnassa oikein on tekeillä?
23.45 The Hour (12). Tällä kertaa käymme maustevesitehtaalla, opimme huopaamisen olevan
syntiä ja näemme, miten
soudettava sänky ei pysy kuivana.
20.00 Top Gear. KK:
Veli-Pekka Hänninen. 12.50 Salatut elämät
(S). Yhdysvallat 15.00 Kreisiä
menoa. Toimintatrillerissä entinen
erikoisjoukkojen mies
Frank Martin joutuu keskelle vaarallista rikosvyyhtiä, kun varakkaan
poliitikkoperheen poika
kidnapataan. Kahdessa tasossa:
150 m² katutasossa ja
74 m² alakerran neuvottelu- ja sosiaalitiloineen.
Sopii hyvin toimisto tai
myymälätilaksi. Jumalanpalveluksen
aikana tapahtuu murha ja Morse kutsutaan
tutkimaan seurakunnan
kimurantteja henkilökuvioita. 8.05 Ystävien
kylä (S). Yhdysvallat
brandtin syytös (7). Ornitologin kuolema 1/2. Yhdysvallat
9.50 Kung Fu Panda (7). 15.25 Ampumahiihdon mc:
Miesten takaa-ajo. Teema tanssii: Tshaikovskin Joutsenlammen tutut sävelet soivat, mutta uutena
modernina jännitysnäytelmänä, machiavellistisen perheyhteisön kuvauksena.
20.45 Musiikin muisti : Rekilaulu. 20 TV?&?Radio
TV1
4.00 Uutisikkuna. 8.00 Yle Uutiset. Kimmat
kaaoksessa. Harjoitus tekee mestarin.
Kelly ja Gil kertovat, miten 21-henkisen perheen
arki saadaan rullaamaan, kun pelkkä kauppakassien purkaminen
on massiivinen operaatio.
18.05 Masterchef USA. 7.46 Nimipäiväonnittelu: 18.1. Tällä kaudella
ruuvia kiristetään lisää!
Aku, Jussi, IIna, Krista,
Jukka, Jaska, Riku ja Armi lupaavat painaa ilokaasu pohjassa maaliin
asti! Sekaan ripaus uutta ja yllättävää, niin Putous 5 on valmis naurettavaksi.
18.55 HS-uutiset. Hyvät
laajentumismahdollisuudet. 6.35
Ostosruutu. 11.50 Salatut
elämät (7). Lisäksi
nähdään androkyyni laulukuoro. James selvittää, onko uudesta Aston Martin
Viragesta herrasmiehen
kulkupeliksi vai onko sekin uhrattu urheilullisen
ajettavuuden alttarille.
20.57 Keno.
Klo 21.00
21.15 YleLeaks. Norja 8.15 Maija Mehiläinen (S). Valheiden verkko. Lauluja menneiltä
ajoilta.
21.00 Casting by. 60- ja
70-luvun vaihteen muskelijenkit ovat tehneet
viime vuosina paluuta rytinällä, mutta ovatko manttelinperijät yhtä
räyhäkkäitä kuin esikuvansa vai jääkö kapinallisuus vain mielikuvamainonnan asteelle. Sahara. Ranska 9.25
Maantiekiitäjä (S). 3/12.
Koti-jaksossa rempataan ja kotoillaan sekä
käydään naisen kanssa
asuntokaupoilla. N: Matt
Damon, Emily Blunt. Yhdysvallat
11.30 Rasittavat tyttäret (S).
Yhdysvallat 12.00 Whitney (7).
Yhdysvallat 12.30 Vauvaonnea
(7). Pohjanmiesten viha. The Transporter -elokuvan jatko-osassa kylmänviileä
Frank taistelee henkensä kaupalla estääkseen
rikollisliigaa levittämästä
tappavaa virusta.
23.15 Under the Dome (12).
Tartunta. #UMK14 yle.fi/umk.
20.30 Yle Uutiset.
20.50 Urheiluruutu.
6.00 Eurojahti. 13.25 Koiralle koti (S). Voidaan vuokrata
myös osina. Putouksen viides kausi marssittaa
ruutuun miälenvikaisen
sakin sketsihahmoja,
tulikokeita ja älyvapaita
sketsejä. Yhdysvallat
13.30 Vielä yhdet Chelsea. 16.50 Novosti
Yle. 8.37
Viidakkokirja (7). 10.05 Ykkösaamu. 16.25 Hauskat eläinvideot.
16.55 Neljän tähden illallinen.
nava Tvins.com. Jatkopaikat ratkeavat yhteenlasketuilla tuomari- ja yleisöäänillä. ja 18. Vesittyykö vuosikymmenen uutisjuttu
oman väen virheeseen?
Säilyykö Belin ja Freddien ystävyys?
0.40-4.00 Uutisikkuna.
21.55 Urheiluruutu.
22.05 Uuden Musiikin Kilpailu : Tuloslähetys. 12.20 Salatut elämät (7). 15.05 Yle News. 12.00 Pressiklubi. Holmes ja
Watson ratkovat arvostettujen matemaatikoiden murhia.
20.00 Hauskat kotivideot. Yhdysvallat 13.00 Vielä yhdet Chelsea. 11.10 Tohtori Kleistin perhe (7). Nuoret eläinlääkärioppilaat pääsevät kokeilemaan oppejaan käytännön työssä.
18.00 Avaruuskansiot. 8.05 Pound
Puppies (S). 12.35 Ampumahiihdon mc: Naisten takaa-ajo.
13.20 Hiihdon SM : Miesten 15
km. 10.00 Rem-
17.00 Nuori James Herriot
(12). Tapiolan tilat),
parhaalla paikalla liiketila. 12.25 Matkaoppaat.
12.55 Matkaoppaat. Suora lähetys Peacock-teatterista, jossa kuusi kilpailijaa
tavoittelee UMK-finaalipaikkaa. Kuolleiden muistoksi. 14.55 Karvinen - elokuva (7). Kanada 16.00 Kiinteistöjen kuningas. 9.05
Ylen aamu-tv. Kevin Bacon esittää kovaotteisen toimintatrillerin
pääosassa rauhallista
perheenisää Nickiä, joka
joutuu katsomaan kuolemaa silmästä silmään
eräänä kammottavana
iltana.
2.20 Dexter (16).
3.25-5.00 Älypää-TV.
22.40 C.S.I. Yhdysvallat 15.50
Pilanpäiten. Kultaa ja
kunniaa. 8.30 Katti kaiken tietää! (S). 11.40 Rakennustaiteen aarteita. Herran
työtä. Tähtien täyttämä uusi dokumenttielokuva kertoo Hollywood-elokuvien keskeisestä mutta unohdetusta ammattikunnasta.
22.30 Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat (16).
Neljän Oscarin moderni
lännenklassikko kahden
lainsuojattoman yrityksistä pysyä askeleen
edellä lainvartijoita.
0.15
Uusi Kino: Leikkipuisto (S). MI6 pääsee pian jyvälle
hämärähommiin erikoistuneen miehen suuruudenhulluimmasta suunnitelmasta: tämä aikoo
tuhota Fort Knoxissa
sijaitsevan Yhdysvaltain
kultavarannon ja sekoittaa tempulla koko maailmantalouden.
21.00 Transporter 2 (16). Yhdistetyn maailmancup: Seefeld. Goodwin. 2/2. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
KAKKONEN. 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Pisara. 10.30 Supernanny (S).
11.30 Matkaoppaat. Aivokalvontulehdusepidemia uhkaa
kaupunkia, mutta lääkkeitä ei riitä kaikille. kauden parhaat palat, osa
3. 7.05 Ostoska-
17.00 Yhdistetyn maailman-
cup. Tappava yhtälö. Kaikki on
valmiina ensimmäistä
matkaa varten.
18.58 HS-sää. Se
selviää tänään, kun Sara
kutsuu rap-artisti Uniikin,
tanssija Jussi Väänäsen
ja tangokuningatar
18.25 Neljän tähden illallinen.
Viikon viimeisen illallisen valmistaa rap-artisti Uniikki, ja siitä nauttimaan pääsevät miss
Suomi Sara Chafak,
tanssija Jussi Väänänen
ja tangokuningatar Mervi Koponen.
6.00 Eurojahti. 12.20 Suomen historian myytit: Ensimmäiset vaalit.
13.00 Ikkunoita avaruuteen.
13.30 Tiededokumentti: Paastoaminen. 16.15 Taitoluistelun EM.
nava Tvins.com. 14.55 Merieläinten
pelastajat. 15.00 Yle
Uutiset. HS-uutiset
21.00 Selviytyjät. (7).
Yhdysvallat 14.00 Middle (S).
Yhdysvallat 14.30 Bestikset
(S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
LAUANTAINA 18. Sanna valmistautuu leirillä EteläKorean kisoihin. Lintubongareiden kesken syntyy riita.
Kun ryhmän johtaja löydetään murhattuna lintuverkosta, epäilys kohdistuu kiistan toiseen osapuoleen.
18.10 Suomen Urheilugaala
: Backstage. Vieraina mm. Luottamusharjoituksia. Anu
Sinisalo ja Ville Virtanen.
Juontaja Riku Riihilahti.
18.00 Yle Uutiset.
18.10 Urheiluruutu.
18.15 Toisenlaiset frendit.
3/8. 10.10 Pikaluistelun MM. Itävalta 11.20 Ostoskanava Tvins.com. Ylituomarina
Baba Lybeck.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Ylikomisario Morse
(12). 10.45
YleLeaks. Modernit muskelit. N: Saana Hyvärinen, Kai Lehtinen. 7.05 Ostosruutu.
7.35 Ostosruutu. 9.30 Start! 10.00 Unelmien talo. Olympiatreeniä ja
villit juhlat. yle.fi/
umk.
21.30 Uutisvuoto. Krisse juontaa ja kommentaattorit
ottavat kantaa poliittisen kentän töppäyksiin,
ajankohtaisiin tapahtumiin sekä uusimpiin juoruihin.
21.00 Uuden Musiikin Kilpailu. Aseistettu
mies hyökkää rikostutkimusyksikköön ja linnoittautuu panttivankien
kanssa aselaboratorioon.
0.35 Smallville (16). 15.25 Eläinten ABC.
15.55 Waverly Placen velhot
(7). Tunnelmat ennen
illan UMK lähetyksen alkua. 7.45 PIKKU
Klo 17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Ravisuoran 16 hevosta. 8.20 Postimies Pate,
erikoislähettipalvelu (S). T: HBO.
1.10-4.00 Uutisikkuna.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.10 Päivän sää.
22.15 Lotto ja Jokeri.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Wallander: Haamu (16).
Ystadin yllä lepää painostava helleaalto, kun
merenrantamökissä tapahtuu kahden ihmisen
hengen vaativa tuhopoltto.
0.25 Southland (16). Lopun ajan
tietokilpailu uutisviikon
päästöistä. Laulavien hiekkadyynien
maassa on seeprojenkin
taisteltava ravinnostaan
ja keitaat ovat tärkeitä etappeja niin kamelinajajille kuin haarapääskyillekin.
19.40 Midsomerin murhat
(12). 16.15 Jäämeri 30
päivässä.
4.00 Uutisikkuna. Nella löytää lappalaiset juurensa
vain huomatakseen, että
asiat ovat monimutkaisempia kuin miltä näyttävät. Cowboyhattu
ja kuumat aurinkolasit.
Yossi Dinan liikkeessä
käydään tänään kauppaa elokuvarekvisiitalla.
17.30 Suurperhe Bates. 15.10
Vielä virtaa (S). #UMK14. #UMK14. Kysy lisää
0500 480 582, Matti Ryyppö
matti.ryyppo@kodikkaasti.fi. Suora
lähetys jatkuu. Yhdysvallat 15.25 Kreisiä menoa. 12.00 Matkaoppaat. (7). Jonathan Goodwin
arvostaa Harry Houdinin ja muiden vanhojen mestareiden hurjia
temppuja ja esittelee niitä 2000-luvun yleisölle.
19.30 Putous. 9.00
Elixir Sport: Lassi Hurskainen - 15 miljoonan klikkauksen
mies. Julia saa tietää, että hänen
miehensä katoaminen
liittyy jotenkin Barbieen.
23.35 Viikingit (16). 15.50
Prisma: Taistelu hakkereita vastaan. 11.00
Ben ja Kate (7). 8.05-8.55 Krokotiilien kuningas. 5.35 Ostosruutu. 13.25 Alppihiihdon maailmancup: Wengen. 12/12.
Hectorin naama koreilee iltapäivälehtien lööpeissä, mikä tekee olot
toimituksessa varsin tukalaksi. Säteily paljastaa tähtien synnyn, räjähtävät tähdet ja
mustat aukot.
18.10 Tanssia kuvaruudussa.
Miten tanssiesityksiä on
vuosien varrella tallennettu ja tuotettu elokuviin ja televisioon?
19.10 Lampi. Karsinta 2. 2/3. yle.
fi/umk.
22.30 Kohtalon valvojat (12).
(The Adjustment Bureau/USA 2011) Philip K.
Dickin tarinaan perustuvassa scifi-jännärissä
salaperäinen järjestö
yrittää estää nousevan
poliitikon ja ballerinan
rakkaustarinan. Panttivankikriisi. HS-sää
19.00 Holmes NYC (12). 14.25 Eläintarhassa tapahtuu. 10.00 Yle Uutiset. Sherman ottaa
kovia kokeneen prostituoidun ja tämän tyttären
asian omakseen ja yrittää auttaa heidät uuden
elämän alkuun, mutta
väkivaltaisen parittajan
valvova silmä vaikeuttaa
työtä siinä missä naisen
itsensä vastahakoisuuskin.
1.20-6.00 Eurojahti.
0.15
Elokuva: Death Sentence - verikosto (18). Timo
järjestää Johannekselle tanssiriehaksi yltyvät
tervetuliaisjuhlat.(U)
18.45-19.35 Avara luonto: Afrikka. (Masterchef US, Yhdysvallat)
Kolme tiukkaa kriitikkoa.
Joukkueet valmistavat
kolmen ruokalajin menun erityisvieraille.
19.05 Uskomaton Mr. Miami (16). Dokumentaarinen
muotokuva kuudesta
pojasta, joille ei-mistään
kotoisin oleminen on
luonut sidoksen ja oman
alakulttuurinsa.
0.45 Uusi Kino: Kulkutauti
(7). O:
Heikki Kujanpää.
20.30 Siskonpeti (7)
Poissa
raiteiltaan.
23.35 Criminal Minds.
1.15
Criminal Minds. 11.10 Kapinakokki Santeri Hämäläinen. Taskuvarkaiden
kuningas. Vantaa.
TV 5
AVA
6.00 Aamun AVAus. 6.15 FOX Kids:
Mimi & Kuku. 16.55 Mitä tänään
syötäisiin?
5.00 Älypää-TV. Iso-Britannia 14.20 Asustemuodin huipulle. Skaggsit tarvitsevat uuden ja
puhtaan kodin sydänsiirron heikentämälle
pojalleen.
Klo 21.00
21.00 SVT: Stjärnorna på
slottet.
21.00 Suomen Tulli.
22.00 SVT: P3 Guldgalan.
22.50 Poliisit - kotihälytys
(12).
23.40 SVT: Trettondagskonserten.
0.40 SVT: Minnenas television: Engeln av Allan Edwall.
1.45
SVT: Seriestart: Det söta livet.
1.55
SVT: Programtablå.
2.00 SVT: Masha och björnen.
2.10
SVT: Lilla Aktuellt.
2.25 SVT: Trickfilm.
2.30 SVT: Balladen om en
dansk konsttävling.
3.00-4.00 SVT: Stjärnorna på
slottet.
23.45 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 8.00 My Little Pony. Whitneyn
ase.
0.45 7 päivää seksiä. Suomenkielinen tekstitys.
4.14-5.59 Sky News.
21.00 Suuri painonpudotus.
Tunneperäistä syömistä.
21.30 Suoraa puhetta: naistähdet kertovat. Amerikka.
4.05 Jyrki Sukulan makujen
maa.
4.35-5.00 Älypää-TV.
0.10 Elokuva: Cover Me (16).
Naispoliisi soluttautuu
hengenvaaralliseen tehtävään, jotta prostituoituja ja strippareita saalistava sarjamurhaaja
saataisiin kiinni.
0.25 Criminal Minds. 10.45: Sara
La Fountain. 12.20 2 Itä haukkaa länttä. 9.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. 9.30 Tina
Nordströmin pohjoiset herkut.
Ruotsi 10.00 Tähdet kertovat.
Yhdysvallat 11.40 Miljoonan
dollarin sisustukset. Yhdysvallat 15.10 Stylisti
Rachel Zoe. 14.05 Jyrki Sukulan makujen maa. Jamon ja Timon vuoro alkaa dramaattisella
vesipelastusilmoituksella.
19.30 Poliisit (S). 12.35-13.30
SVT: SM-vecka. 6.40 Sketsiä! 6.50 Sketsiä!
7.00 Sketsiä! 7.13 Lola & Virginia. 16.55 Luontoretkellä: Luonnon antimia.
Klo 17.00
1 7.25 Teatteri kuvastaa aikaansa. Sarja
kolmen nuoren miehen
matkasta Pohjois-Amerikkaan.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
19.40 Sportnytt.
19.50 Matador (S). 10.45 MasterChef Australia. 15.45
Lentoturmatutkinta.
17.30 Lapsisaarnaajien mat-
kassa. Jaksossa palataan sarjan parhaisiin
paloihin.
22.45 Criminal Minds. 8.05 Matlock
(7). Myrkky.
2.35 Rajakaupunki Laredo
(7). 12.00 Sikke
- Ruokaa rakkaudella. Yhdysvallat 16.00
9 kuukauden odotus. Yhdysvallat 13.25
Hullut hamstraajat. 14.05 Hulluna leivontaan. 14.15 Retkikohteena: Dovrefjell. Koulussa on sähkökatko,
minkä inspiroimana kuoro esittää kappaleita
akustisesti.
19.00 Suomen Huippumalli haussa. 5/8.
Svenillä on pieni ja huono skeittiramppi ladossa.
19.00 Ankkalammikosta aavikolle. Ette tunne
Jaxia! Stassin ja Jaxin
ero on yhä tuore, mutta Stassi viihtyy yhä paremmin Frankin seurassa.
22.55 Greyn anatomia (12).
Velvollisuuksia.
23.50 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). Filippiinit.
0.45 Havaiji 5-0 (12).
1.35
21.00 Elokuva: The Break-Up
(7). Siperia.
0.15
Arman ja viimeinen ristiretki (12). 7.25 Lola & Virginia. 9.30 Arvostele mun illallinen Ruotsissa. TAMMIKUUTA 2014
YLE FEM
9.00 SVT: Seriestart: Stick!
9.25 SVT: Så gör man inte.
9.30 SVT: Julcirkus. Vanderpump. 6.16 Sannin taikamatka. Unelmien karjatila. Alppihiihtäjä Andreas Romar
ja kamppailu aikaa vastaan. Ruotsin jääpallo
vetää naispelaajamme
Tornionjokilaaksoon.
JIM
FOX
5.00 Älypää-TV. Piina.
2.05 Villit nettivideot (12).
2.00 Criminal Minds. 12.45 Tilt. 14.35 Nigellan uudet
herkut. 12.30
Näin teet ranskalaista ruokaa.
13.00 Olet mitä syöt. 15.45 Ikuiset arvet.
16.15 Bettina. 7.15 Lasten eläinmaailma:
Kaikki kissoista. Noidankehä.
3.15
2.50 Suomen vartijat (TXT).
3.05 Jussi Seljas: Showdown. .
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-klubben: Marikin
hassut seikkailut.
18.30 Huone hienoksi. (Glee, Yhdysvallat) Valot pois. 10.00 Musavisa. Mikkeli. 11.30 Huippukokki lähtee maalle. Kyytiä etumukselle.
2.35 Kauneusklinikka Tiina
Jylhä. The Girlie
Showssa on tapahtunut
merkittäviä muutoksia,
joten Lizillä on täysi työ
saada kaikki toimimaan
yhteistyössä.
Viimeinen oljenkorsi.
Maureenin äiti Monica
lähti kotoa 60 vuotta sitten ja jätti pienen tyttärensä tämän isän hoiviin.
17.55 Grand Designs Australia. Halut
hukassa.
1.35
Kuumempi kuin tyttäreni. Tänään
taikurimme esittelee
meille tempun, johon 11
taikuria on kuollut.
18.20 Taskuvarkaiden kuningas. 7.38
Pound Puppies. Amerikka. 16.30 Kuuluisat kuppilat.
17.00 Huvila & Huussi. 6.05 Ostosruutu. 14.00-15.45
Eläinkunnan hurjimmat. Lapsisaarnaajien
matkassa. 14.35
Koti Suomessa. 8.00 Ostosruutu. 10.05 SVT: SM-vecka.
11.30 SVT: 20 minuter. Kuin roomalainen kylpylä.
3.05-5.00 Älypää-TV.
0.20-4.20 Yön AVA.
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
SEURAAVAT PÄIVÄT
Sunnuntai
FORSSA
SUOMI TÄNÄÄN
Maanantai
-15
-31
Urjala
Humppila
-13
Forssa
Tiistai
-13
Keskiviikko
-22
Jokioinen
4
-13
Yp äjä
-9
-20
-11
Tammela
-17
4
Torstai
-12
KOTIMAA
Perjantai
Somero
-13
-14
-13
5
-13
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
-10
-14
-16
-15
-21
-10
-15
-13
-14
-8
-13
-21
-14
-28
-30
-13
-17
-15
-12
-16
huomenna
-8
-12
-18
-15
-15
-9
-14
-10
-13
-7
-12
-15
-14
-25
-28
-14
-16
-14
-10
-15
-10
-13
8
4
Jokioinen eilen 15:00
-14
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+17
+10
+10
+1
+18
+9
+8
+12
+13
+14
-13
+9
-6
+10
+16
+14
-10
+2
-3
+8
huomenna
+17
+6
+9
+3
+19
+7
+6
+11
+12
+10
-16
+10
-7
+8
+17
+16
-12
+0
-3
+12. 5.35 Ostos-
ruutu. Ovatko herätysliikkeiden saarnaavat
lapset aitoja vai fanaattisten aikuisten luomuksia?
18.00 Panttilainaamo. Vuosikertakauhua.
18.30 Panttilainaamo. Ässä
hihassa.
19.00 Poliisit (S). Alkuvuorossa Harri ja
Jarkko setvivät kolarin
osapuolten kuumia tunteita.
20.30 Poliisit (S). 15.05 Anthony Bourdain maailmalla. Panssarivaunuja
ja ammuskelua. 15.00
Tahdon morsiuspuvun! 15.30
Täältä tulee Honey Boo Boo.
16.00 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja.
(12). 15.15 Sydänystävät. 9.00 TV Shop. Vaikeuksien kautta voittoon.
Amanda Cadenet?n vieraana on tällä kertaa
rohkeita naisia.
22.00 Greyn anatomia (12).
Joku tarkkailee minua.
22.30 Kallista kipua (7). Kanada 8.30 Ostoskanava Tvins.com. 12.00
SVT: Hockeykväll. 8.35 MasterChef Australia. Sarjassa seurataan The Girlie
Shown pääkäsikirjoittajana työskentelevän Liz
Lemonin elämää NBCkanavan studioilla osoitteessa 30 Rockefeller
Plaza.
19.15 Seiska News Special.
Seiska News Special
tarjoaa viikon puhutuimmat uutiset ja mehevimmät julkkisjuorut.
19.20 Elokuva: A Little Thing
Called Murder. 9.30 MasterChef Australia. 10.00 Arvostele mun illallinen Ruotsissa.
10.30 Arvostele mun illallinen
Ruotsissa. Suomenkielinen
tekstitys.
2.00-3.44 Elokuva: MIB - miehet mustissa (12). 7.35 Ostosruutu. Sandwich.
3.35 Henkka & Niki vs. 7.30
Ostosruutu. 10.20
Sara La Fountain. Sekä Hankille että Evanille työskentelevä Divya
vehkeilee saattaakseen
veljekset takaisin saman
firman alaisuuteen ja
usuttaa heidät kilpailemaan keikkatöistä kylpylässä, jonka riveihin haetaan lääkäriä.
23.30 Täydellinen Mrs. 15.10 Sinkkuillallinen.
16.10 Huikeat kakut.
17.00 Ihmemies MacGyver
17.00 Kadonneen jäljillä UK.
17.10
6.20 Taikatemput paljastuvat
(7). 6.35
Ostosruutu. 7.05 Ostosruutu. Verenhimo.
24Kitchen: Kapinakokki Santeri Hämäläinen
(TXT). 9.50 24Kitchen: Sara La Fountain. 8.20 Transformers.
8.40 Prätkähiiret. Reilua tappelua ei
ole olemassakaan.
23.00 Playboy esittää: Sexcetera (18). Keittiö
vaihtaa paikkaa.
6.00 Sky News. 8.30 Ostosruutu. Bob Arno viihdyttää yleisöä Las Vegasin estradeilla taskuvarastempuillaan.
20.00 30 Rock (7). 12.40 Kuppilat
kuntoon Ruotsi. Kaksitoista
tyttöä muuttaa Huippumallitaloon ja kilpailu alkakoon!
20.00 Hurja remontti. Cottage Pointin helmi.
LIV
Isännän ja koiran käytöskoulu Amerikassa.
Koirien ja omistajien
käytösongelmat.
18.00 Supermarjo ja tytöt.
Tässä jaksossa vietetään Hennan polttareita
ja häitä.
18.30 Supermarjo ja tytöt.
Supermarjo ja tytöt on
n reality-sarja, joka kertoo Hollolassa asuvasta
Niittyviidan showbusiness-perheestä.
19.00 Mun perhe. 14.10 Dieettiklubi. 13.35 Olgan kotona. 1997)
Agentti K (Tommy Lee
Jones) työskentelee salaisessa MIB-virastossa,
joka valvoo maapallolla oleskelevia avaruusolentoja.
3.45 24Kitchen: Sara La
Fountain (TXT). 13.10 Uskomaton
eläinlääkäri Pol. 7.00 Ostosruutu. 9.05 Gormiti.
9.30 Transformers. Osa 3/4. Osa 2/32:
Naapuri.
20.30 Sportmagasinet. 10.00 SVT:
Rapport. Sopuisaa epäsopua. Hyvä veli. Lappeenranta. Ulkopuolisia. MacGyver joutuu onnettomuuteen, ja amishit pelastavat hänet.
18.00 Taikatemput paljastuvat (7). 70-luvun säihkettä.
2.10
Kauneusklinikka Tiina
Jylhä. 13.35 Henkka
& Niki vs. 11.45
Kapinakokki Santeri Hämäläinen. Jyväskylä.
Alkuvuorosta partiota
odottaa tolaltaan oleva
nainen tien penkalla.
20.00 Poliisit (S). Romanttinen komedia parisuhdeongelmista
ja välirikosta.
21.00 Venäläiset tulee! Tovereiden hepenet.
22.00 Leijonan luola.
Villit nettivideot (12).
Kyberkelmit.
21.55 Maailmanlopun odottajat. Tositapahtumiin perustuva elokuva äidistä ja pojasta,
jotka kiertävät ympäri
USA:ta tekemässä huijauksia, rikoksia ja jopa
murhia.
20.30 30 Rock (S). Iso-Britannia 16.50 Esittelyssä: Meidän safkaa. 6.30 Ostosruutu. 8.00 Namaste jooga. 16.00
Kuuluisat kuppilat. 7-vuotiaalla Villellä on
kaksi sisarusta, 14-vuotias isosisko Viivi ja
12-vuotias isoveli Veeti.
19.30 Suomen kaunein koti.
Kenellä on Suomen kaunein koti?
20.30 Glee (7). Yhdysvallat 12.30 Marbellan täydelliset talot. 8.05 Jaksa paremmin. 11.45 Kuppilat
kuntoon Ruotsi. 12.30 Elokuva: Höösäävä
äiti (S). TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18. 11.00 Leila leipoo
Ranskassa. 6.28 Sannin taikamatka
perhekirkko
kaikenikäisille Forssan Torikirkossa klo 14.
Ritva Nylund (vas.) ja Leena Nuotio Someron naisleijonista sekä optikko Ulla Hautamäki uskovat, että silmälasikeräykselle on tarvetta.
Vanhat silmälasit
Sri Lankaan
Someron naisleijonat järjestävät silmälasikeräyksen ensimmäistä
kertaa. Taloudellisen epätasa-
Keräykseen kelpaavat kaikki ehjät, vahvuudelliset silmälasit.
arvon maassa hyväntekeväisyytenä toimitetuilla silmälaseilla on
paljon arvoa.
??Kohdemaassa silmälasit helpottavat esimerkiksi lapsien lukemaan oppimista. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.15
ja laskee klo 15.58. Myös Ypäjällä saa silmälasinsa kiertoon.
Tapio Tuomela
SAIJA KÄKÖNEN
FORSSAN LEHTI
SOMERO, YPÄJÄ Silmälasit ovat
syntyneet
???Jemina Aho ja Juho Ruostejoki
saivat 9.1.2014 tytön. Laseja ottavat
vastaan marketit, ABC Härkähovi, optikkoliikkeet, kirjasto sekä
uimahalli. Kaikilta keräyspaikoilta löytyy laatikko, johon lasit voi
jättää aukioloaikoina.
Myös Ypäjällä vanhat lasinsa
saa kiertoon. Tyttö painoi 3480 grammaa ja pituus oli
49,5 senttimetriä.
???Marjukka Heinonen ja Janne
Vuorio saivat 9.1.2014 tytön.
Vauva painoi 3850 grammaa ja
pituus oli 49 senttimetriä.
Lahden kaupunginorkesteri Sinfonia Lahti avaa ensi syksyn konserttikautensa Beatleshengessä. Optikko suosittelee, että yhdet varalasit kannattaa säilyttää, mutta
vuosien varrella tarpeettomia silmälaseja saattaa kertyä laatikon
pohjalle useammat.
Someron naisleijonien presidentti Leena Nuotio uskoo, että
somerolaisten laatikoiden pohjilta silmälaseja saattaa löytyä runsaastikin.
. Aurinkolaseja, silmälasikoteloita tai selkeästi vahingoittuneita silmälaseja ei oteta vastaan.. Keräystä ei ole järjestetty pitkään aikaan, minun tietääkseni
naisleijonat eivät koskaan aiemmin. 22
LAUANTAINA 18. Pimeä alkaa klo 16.52
ja päättyy klo 8.21.
Saija Käkönen
18.
lauantai
tammikuuta
Laura
Huomenna:
Heikki, Henri, Henna, Henrik, Henni,
Henriikka, Henrikki
Päivän sana
Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti, annan hänen valtaistuimensa pysyä niin kauan kuin
taivas kaartuu maan yllä. Vierailijana
kirkkoherra Teijo Peltola.
Huomenna
???Tammelan seurakuntakodin
käyttöönottojuhla kirkossa alkaen klo 10.
???Forssan Lehden puistojuoksu
Vesihelmeltä klo 12.
???Lapsille, nuorille ja aikuisille tarkoitettu olohuone nuorisotila
Kuutamolla sunnuntaisin klo 1216. Keräys jatkuu tammikuun loppuun
saakka. Minulle on moni keräyksestä kuullut jo tullut kiittelemään,
että hyvä kun on paikka, johon
vanhat lasit voi tuoda kiertoon.
LC Somero/Paratiisi osallistuu
Varsinais-Suomen lionsklubien
järjestämään keräyskampanjaan.
Vanhat, mutta ehjät silmälasit toimitetaan keräyksen puitteissa Sri
Lankaan. Ohjelmassa mm. STT
arvotavaraa, eikä niitä haluaisi heittää roskiin uusien lasien
hankkimisen jälkeenkään. Sibeliustalossa kuullaan elokuussa kolme konserttia, joissa orkesteri esiintyy yhdessä lauluyhtye Rajattoman
kanssa.
Konserteissa kuullaan Sgt.
Pepper?s Lonely Hearts Club
Band -levyn antia sekä Beatlesin kaikkien aikojen listaykkösiä. Ps.
89: 30
Pankais poiketen
Tänään
???Forssan tori klo 7?14.
???Naisten aamukahvit hotelli
Scandicissa klo 10. Aikuisilla ihmisillä niistä on apua arjen askareissa ja tietysti työnteossa, Nuotio sanoo.
Omat vanhat silmälasinsa voi toimittaa maanantaista alkaen kahdeksaan paikkaan. Lions Club Ypäjä
ja Lions Club Ypäjä/Kate keräävät laseja kirjastossa, terveysasemalla, apteekissa ja Salessa. lautapelejä, pingistä, biljardia.
????Lasten ehdoilla
Svart julkaisee vinyyleinä osan Warnerin aiemmin digitoimista albumeista.
Yhtiöt ovat solmineet asiasta
lisenssisopimuksen.
Luvassa on pienempiä ja
isompia kulttiklassikoita 70-luvun progesta 80-luvun heviin.
Julkaisulistalla on muun muassa Vesa-Matti Loirin Vesku
Suomesta ja Hurriganesin Jailbird. STT. Ensimmäiset julkaisut ilmestyvät kesällä. TAMMIKUUTA 2014
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
Viivi ja Wagner
Viikon
ruokalista
Forssan kouluissa
Maanantaina: chili con carne M,
KMU, perunat, raaste
Tiistaina: tomaattinen uunikala L,
G, KMU, perunasose, kurkkukuutiot
Keskiviikkona: R1 italiankeitto M,
KMU, 3-viljan sämpylä, salaatti, R2
kinkkukiusaus L, G, KMU, salaatti
jere
Torstaina: R1 kinkkukiusaus L, G,
KMU, salaatti, R2 italiankeitto M,
KMU, 3-viljan sämpylä, salaatti
Perjantaina: uunimakkara M, G,
KMU, perunasose G, KMU, raaste
Humppilan kouluissa
Maanantaina: jauhelihakastike,
spagetti, tuoresalaatti
Tiistaina: sinappinen kala, peruna,
punajuurisalaatti
Keskiviikko: broilerikeitto, sämpylä
Torstai: kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukka
Perjantai: lihapullat, perunasose,
vihreäsalaatti
rauta-reetta
Jokioisten kouluissa
tarzan,
jane tahtoo
oluen.
Maanantaina: nakkikeitto, pehmeä
leipä, juusto, hedelmä
voisin oppia
pitämään
tästä.
tarzan
hakee.
Tiistaina: lihamureke, kastike, perunasose, kaali-ananassalaatti
Keskiviikkona: broilerikiusaus, pikkuporkkanat, tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti
Torstaina: possu-tomaattikastike,
kuitupasta / perunat, kiinankaalipersikka, salaatti
Perjantaina: mantelikala, perunat,
herne-maissi-pap.sek., porkkanaraaste
613
fingerpori
Tammelan kouluissa
ja päiväkodeissa
Maanantaina: jauhelihakastike, annosperunat, punajuuri-omenasalaatti, kurkku
Tiistaina: manteliuunikalaa, perunasose, vihersalaatti
Keskiviikkona: mannapuuro, marjakeitto, pastasalaatti
Torstaina: broileririsotto, raastesalaatti
Perjantaina: hernekeitto, täysjyväleipä, juusto, tuorepala
Ypäjän kouluissa
ja päiväkodissa
Forssan ammattiinstituutissa
Torstaina: salaattibuffet, lasagnette / kasvislasagnette, marjakiisseli, kahvi/tee
Tiistaina: salaattipöytä, papuborssikeittoa (L, G), makkaramakaronivuokaa (L)
Maanantaina: kirjolohikiusaus,
hedelmäinen salaatti
Maanantaina: salaattibuffet,
nakkikastike / soijanakkikastike,
perunat, kasvikset, kahvi/tee
Perjantaina: salaattibuffet, possun ulkofile / quornfile, lohkoperunat, kasvikset, bearnaisekastike, kahvi/tee
Keskiviikkona: salaattipöytä,
jauhelihakeittoa (L, G), itämaista uunikalaa (L, G)
Tiistaina: pinaattiohukaiset, broilerisalaatti, hillo
Keskiviikkona: jauhelihapihvit,
kastike, perunat, tuoresalaatti
Torstaina: balkaninkeitto, sämpylä, kurkkuviipale
Perjantaina: kaalilaatikko, porkkanaraaste, puolukkahillo
Tiistaina: salaattibuffet, kirjolohimureke / kasvispihvit, pinaattikastike, perunat, ruusunmarjamangorahka, kahvi/tee
Keskiviikkona: salaattibuffet,
pekoninen uunibroileri / bataatti-juustotornit, riisi-monivilja,
kahvi/tee
Faktia Valmennus
Oy:ssä
Maanantaina: salaattipöytä,
punajuuri-vuohenjuustokeittoa
(G), broilerikiusausta (L, G)
Torstaina: salaattipöytä, broilerikeittoa (L, G), maksakastiketta (L)
Perjantaina: salaattipöytä, ohra-juuresvuokaa (L), lihapullia (L)
Levy-yhtiöt Svart Records ja
Warner Music aloittavat vinyyliyhteistyön. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | LAUANTAINA 18
140.000 ?.
868044 . Tilava
kahden tason rivitalokoti 4 h,k,s (nyt kaksi mh:ta yhdistetty), suojainen oleskelupiha etelään. 0207 218 340
MITTAKOMEROPÄIVÄT
TÄNÄÄN LA KLO 9-14 FORSSASSA
Mercedes-Benz E 220 CDI A Avantgarde
-06
Facelift 173 tkm, ESP, sadetunn., luist.esto,
19.800
Mercedes-Benz C 200T CDI Business -08
Avantgarde STW 231 tkm, h-kirja, aluv.,
2xrenk., ESP, ajotietokone, ilmast., lohkol., sisäp.
ASR, erik.vant., kattol., met.väri, aut.ilm.,
h-kirja, lohkol., vak.nop.s., sisäp., vetok.
Yrittäjänkaari 7,
FORSSA
Ma-pe 9-18,
la 10-14
P. laadukkaat
pussijousitetut
runkopatjat, 8 cm
paksun petauspatjan,
PÄÄDYN, täkit, tyynyt
ja petauspatjan
suojuksen!
??Asunnot ja kiinteistöt
1590,-
Koti on sydämenasia
ESITTELYT
SUNNUNTAINA 19.1.
12.00-12.30
UUSI KERROSTALO KESKUSTAAN
Asunto Oy Forssan Puuvilla, Koulukatu 5 A
SILMÄKALLIONTIE 8 as5, Jokioinen 3h,k,s 79,0 m2
Viihtyisällä ja rauhallisella paikalla, Jokioisten keskustan tuntumassa, palvelut lähellä. lasitetut parvekkeet
Huoneistot ja hinnat alkaen:
2 h,kk,s 50 m2
2 h,k,s 60,5 m2
3 h,k,s 85,5 m2
4 h,k,s 101 m2
Kotimainen laadukas Classic-mallisto
tammikuun ajan ?
%
1 .krs
2.krs
2.krs
5.krs
Huonekaluliike
Pekka Ahonen
Humppila Vammala Kankaanpää
www.hklahonen.fi
l
l
HUMPPILA
Valtatie 2:n
liikekeskus
Ma-to 10-18
pe 10-19, la 10-14
Puh. 040 679 1055
HÄMEENTIE 7, Forssa, puh. ma-pe 9-18, la 10-14
www.forssanlaatuauto.fi
Ahosella jo kevään UUTUUKSIA
ja reiluja TAMMITARJOUKSIA!
Uutuuksien
ALTA POIS
mallikalusteita
jopa
?LIUKUOVET
?KOMERORYHMÄT
?TILANJAKO-OVET
MITTAA
TILA, TILAA
KOMERO
?50%
Tehtaan edustaja paikalla
. 0207 218 340
19.900
Tölönkaari 1, Forssa
puh. 010 228 4030
20
Esim kuvan Cecilia-kalusto
NYT alk. Taloyhtiössä maalämpö ja
käyttövesiputket uusittu. 950,-
Rento
Gustav-vitriini
Lev. 24
LAUANTAINA 18. 1980,-
. Kellarikerroksessa harraste- ja varastotilaa 100
poistoilmalaite
m2, yhteensä 243 m2. (03) 437 7866
KOTIINKULJETUS
. Vesta-sohva pit. huoneistokohtainen lämmön
puolikkaassa 3 h,k,s 97 m2, yläkerrassa 2 h,kk,wc 46
talteenotolla varustettu tulo- ja
m2. myös
nahkaverhoiltuna!
. ulkopinta pääosin värillinen rappaus
13.30-14.00
AMERIIKANRAITTI 10, Paritalo
Asumisen mukavuutta ja helppoutta
Hyvä sijaintia keskustassa, kaksi asuntoa paritalon . ilmast., vak.nop.s., 2xrenk., ajotietokone
29.900
Mercedes-Benz C 180 CGI BE Premium
-10
Business Avantgarde 50 tkm, ESP, p.tutka, luist.
esto, ASR, erik.vant., met.väri, aut.ilm., h-kirja,
lohkol., vak.nop.s., CD, MP3, sisäp., vetok.
13.500
Volvo S60 2.5T Kinetic 4d GearTronic -04
140 tkm, Suomi-auto, h-kirja, aluv., 2xrenk., met.
väri, ajotietokone, vak.nop.s., aut. 73 tkm, 1 omistaja, huippusiisti, Suomi-auto,
aluvanteet kesä- ja talvirenkaissa, ilmastointi,
ajotietokone, metalliväri, lohkolämmitin
21.590
Nissan Qashqai 1,6L Stop/Start System -13
Acenta 2WD 5MT/T 3 tkm, takuu voim., 1 om.,
h-kirja, peruutustutka, ESP, ajotietokone, 2xrenk.
Aukeentie 5, FORSSA.
P. H. H. viemme vanhat
pois kun tuomme
uudet tilalle!. Esim. kuusi kerrosta, 19 asuntoa
Valitse
mieleisesi
kangas
. Siisti rivitalokolmio yhdessä tasossa, hoitovastike vain 2,50 ?
/m 2. 03 4249 338
Av. 167.000 ?.
832025 . 168.000 ?.
849982
LISÄÄ MYYNTIKOHTEITAMME
www.skv.fi
JUKKA MATTILA kiinteistönvälittäjä, LKV
puh. 4246 9800
www.keskusautohalli.fi
Aukeentie 5, FORSSA puh. 98.000 ?.
863723
12.45-13.15
LÄHDEKUJA 2 as 5, Jokioinen 4 h,k,s
108 m2
Erinomainen sijainti Jokioisten keskustassa. TAMMIKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Palvelemme lauantaisin
klo 10-14
Tervetuloa
8.900
Volvo S40 2.4 Kinetic
-04
ml. 192 tkm, 1 omistaja, Suomi-auto, huoltokirja,
vetokoukku, aluvanteet, kahdet renkaat,
ajotietokone, metalliväri, vakionopeudensäädin
11.990
Nissan Qashqai 1,6 Acenta 5MT 4x2 -08
156 tkm, h-kirja, lohkol., sisäp., vetok., ESP,
aut. Turvallisella pihalla tukevat
liukumäki ja keinu. vesikiertoinen lattialämmitys
14.15-14.45
SOMERONTIE 136, OKT Tammela
Tilava hyväkuntoinen omakotitalo isolla tontilla, 5 h,k,s
130 / 156 m2. Eristetty autotallirakennus
112,5 m2, jossa ?kotibaari?. 216 cm alk. 0207 590 510
www.auto-keha.fi
Haisiontie 172, Forssa p. 219 cm
995,-
Kodinsisustajan
toivepaketti, tyylikäs
runkopatja-kokonaisuus:
ä!
Lisäer
KELLARI-ILMIÖ
AVOINNA LA KLO 11?15
160x200 cm
Kuhalankatu 22, Forssa
WHAT GOES AROUND
COMES AROUND
Sis. Tiilivuori, yhdessä tasossa, ilmalämpöpumppu, rakennettu 1979. ilmast., lohkol.
autokaupoille!
12.900
Mazda 3 1.6 Touring
-08
ml. Taloyhtiössä käyttövesiputkisto uusittu.
H. 040 554 4620
myyntihinta
72.125 ?
87.245 ?
119.500 ?
155.550 ?
velaton hinta
144.250 ?
174.490 ?
239.000 ?
311.100 ?
Rakentaja:
EIJA AHTIAINEN, kiinteistönvälittäjä, LKV,YKV
puh. Tarjoukset saat heti!
n
Ota mitat mukaa
UIN
ÄTTÖMIN EDO
T KOTIIN!
ER
M
KO
ENNENNÄKEM
FORSSA
03-435 6570
Aleksinkatu 1
Palvelemme
10-18, 9-14
-mallisto NYT meiltä. Remontoitu 2006 - 2009.
H. 120 cm, kork. Huoneistoon kuuluu autotalli