Luku ylittää 90 000:lla kaikki poliisin kirjaamat liikennerikokset ja -rikkomukset. Tiedot selviävät Lännen Median poliisilta ja liikennevakuutuskeskukselta pyytämistä viime vuoden ennakkotiedoista. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi maanantai 18.1.2016 • N:o 15 loUnAis-häMeen MAAKUnnAllinen äänenKAnnAttAjA | PeRUstettU VUonnA 1917 | www.FoRssAnlehti.Fi. Moni arvioi juomisensa alakanttiin Ratkaise riita valtakunnantason korteilla FoKoPo hävisi mutta kärkipaikka säilyi Palokuntaharrastusta myös postimerkeissä UUtiset 9 URheilU 17 eläMä 12 AjAssA 22 . Peltipoliisin saalis kasvoi viidenneksellä talvileimikoiden kulta-aikaa • Talvileimikoihin kertyneitä hakkuurästejä päästään purkamaan kunnon talven ansiosta. Pitkien matkojen erikoismies, Vehkalahden Veikkojen Miika Ruokonen ei valuttanut turhaan voimiaan Tammelan laduille. Eniten lisääntyivät henkilöautojen väliset yhteenajot. . Kisan kakkonen tero turunen vilkaisi vierestä, että voittajalla on kaikki kunnossa. Tasatyönnön nimiin vannova Ruokonen oli omaa luokkaansa miesten kympillä. Kaikkiaan Suomen teillä tapahtui viime vuonna 256 kuolonkolaria. seuraavaan jääkauteen on vielä aikaa • Ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat syynä siihen, että seuraavan jääkauden alkaminen siirtyy yli 100 000 vuoden päähän, sanoo saksalainen tiedemiesryhmä. • Me käytännössä hyppäämme yli yhden jääkausikierron. Kuolonkolarit lisääntyivät edellisvuodesta 15 prosentilla. Ei se matka, vaan vauhti Ryske-hiihtojen kympin voittaja Miika Ruokonen puuskutti maaliin tultuaan hetken maassa. KUVA: seppo Pessinen • Peltipoliisit keräsivät viime vuonna suomalaisautoilijoille viidenneksen enemmän sakkoja kuin vuonna 2014. Vuosi oli synkkä liikenneturvallisuuden kannalta myös siksi, että Suomen teillä tapahtui 256 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Toiveissa on, että talvi jatkuu mahdollisimman pitkään. Koillistammela sai oman kyläkirjansa uutiset 8 urheilu 16 uutiset 2 uutiset 6 ulkomaan uutiset 14 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Automaattisen liikenteenvalvonnan sakot ja huomautukset nousivat ennätyslukemiin eli yli 408 000 suoritteeseen
Sitten tuli lunta. Rästejä paikataan eritoten suopohjaisissa tai muuten pehmeämaastoisissa leimikoissa ja alueilla, missä tiestö on heppoista. Talvi on Etelä-Suomessa vääjäämättä ohi maaliskuun lopulla, metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija Heimo Aaltonen lisää. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. . Tuomas Äijälä harvensi metsää viime viikolla Ypäjällä. Suokohteet vaativat vielä tovin pakkasia, mutta sääennusteiden perusteella näyttää siltä, että myös pettävimpien maiden leimikot pääsevät työlistalle. –?Töitä tehdään täydellä höyryllä ja teollisuuden tarvitsema puu saadaan toimitettua, Neero tiivistää. 15 hehtaarin kokonaisuus on motokuskin unelma, koska työaikaa ei tuhlaannu koneiden siirtelyyn. Jos jotain saisi toivoa, toivelistalla olisi piipahdus plussan puolella, jolloin lumesta muodostuisi pitävä polanne. Ollaan tammikuun puolivälissä, Metsänhoitoyhdistys Loimijoen toiminnanjohtaja Jari Neero muistuttaa. Metsäkoneet pääsevät kohteisiin, joissa hakkuita on jouduttu siirtämään leutojen talvien takia. Kovien pakkasten ansiosta routa painui syvälle ja talvileimikot ovat motonkestäviä. Kun rästejä puretaan, talvikohteista voi tulla paikoin yliPuuta kaatuu ja tie kantaa kohta suometsissäkin . Jaakko Kyrö Lounais-Häme Ensin tulivat pakkaset. –?Talvi on kuitenkin jo aika pitkällä. Kunnon talven ansiosta päästään purkamaan hakkuurästejä, joita on kertynyt leutojen talvien aikana. Toisena toivomuksena on talvikelien jatkuminen. tammikuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. Lumi puolestaan suojaa erityisesti pintajuuristoa metsäkoneiden aiheuttamilta vaurioilta. Tilanne on ihanteellinen metsätöiden kannalta. KUVA: Tapio Tuomela Uutiset maanantaina 18. NeeroN mukaaN talvikorjuukelit ovat nyt paremmat kuin pitkiin aikoihin. –?Kunnon talvikorjuukelejä riittää korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.
–?Toissa viikolla oli siinä ja siinä. –?Koko viime vuosi ja alkanut vuosi ovat olleet tasaista jatkumoa. 15 hehtaarin kokonaisuus on motokuskin unelma, koska työaikaa ei tuhlaannu koneiden siirtelyyn. –?Suurinvestoinnit voivat kuitenkin suunnata puuvirtoja ja lisätä tätä kautta myös meidän alueemme kokonaiskysyntää. Heino on antanut kokoaikaiseen tehtävään suostumuksensa sillä ehdolla, että kuntayhtymän yhtymähallitus myöntää hänelle virkavapauden. FL Jaakko Kyrö Ypäjä –?Nyt on parhaat kelit metsätöihin, yrittäjä Tuomas Äijälä toteaa 15 asteen pakkasessa lämpimän moton hytistä. Luonnonvarakeskuksen hintatilaston mukaan päätehakkuussa korjattavan mäntyja kuusitukkikuution hinta pyörii 55 euron molemmin puolin. Suunta on muutenkin positiivinen Keskija Itä-Suomen suurten metsäteollisuusinvestointien ansiosta. Se on ollut aina osa suomalaista arkea. Sunnuntaina Helsingin Narinkkatorilla luettiin osa kertyneistä tarinoista ääneen. Äijälällä on työn alla noin 15 hehtaarin kokonaisuus kotikunnassaan Ypäjällä, Onkijoenperäntien tuntumassa. Ministerien näkemyksistä kertoi sunnuntaina Yle. Tilaisuuteen osallistui nelisenkymmentä ihmistä. STT Helfem-ryhmä kampanjoi lääppimistä vastaan Yle: Soini tyrmää EU-bensaveron Ulkoministeri Timo Soini (ps.) tyrmää ehdotuksen bensaveron nostamisesta pakolaiskriisin kulujen kattamiseksi. Humppilan kunnanhallitus pohtii tänään, miten kunnanjohtajan tehtävät hoidetaan Järvenpään lähdön jälkeen. Äijälä on tyytyväinen yhteistyöhön Metsänhoitoyhdistys Loimijoen kanssa. Alueena Äijälällä on Ypäjän ohella yleensä Mellilää ja Loimaata. Stubb pitää Schäublen ehdotusta keskustelunavauksena, mutta käytännössä vaikeana toteuttaa. tammikuuta 2016 Forssan lehti. Yhtymähallitus on myöntämässä Heinolle virkavapauden 1. FL Järvenpään siirtyminen Karkkilaan varmistumassa marko Järvenpään lähtö Humppilasta on sinettiä vailla. Kuntalain mukaan kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa on johtaa kunnanjohtaja tai pormestari. Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) suhtautuu siihen varovaisen myönteisesti. –?Seksuaalinen ahdistelu ei ole Suomessa uusi ilmiö. Metsänhoitoyhdistys osoittaa leimikot ja hoitaa paperityöt, joten Äijälä saa keskittyä siihen, mikä on motokuskille luontevinta. Ami Laaksonen Forssan seutu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäjohtaja Juha Heinoa on pyydetty ehdolle maakunnallisen Sote III -hankkeen projektipäällikön tehtävään vuodelle 2016. Valtaosin harvennushakkuista koostuva kohde on kokonsa puolesta ihanteellinen, koska aikaa ei mene koneiden siirtelyyn leimikolta toiselle. KUVA: Tapio Tuomela tarjontaa. FL FSHKY:n yhtymäjohtaja Juha Heino on ehdolla sote-projektipäälliköksi. Ami Laaksonen Humppila Humppilan kunnanhallitus myöntää kunnanjohtaja Marko Järvenpäälle ehdollisen virkasuhteen päättymisen alkavaksi 13. Järvenpää valittiin Karkkilan johtoon joulukuussa ja hän jätti irtisanoutumisilmoituksensa 14. Ilmoitus on ehdollinen suhteessa Karkkilan kunnanvaltuuston päätökseen, joka tulee lainvoimaiseksi 24. tammikuuta. Kuitupuun hinta vaihtelee hakkuutavasta riippuen 11 ja 17 euron välillä. Ryhmä on ryhtynyt Facebookissa keräämään aiheeseen liittyviä naisten tarinoita. tammikuuta. Talvi on Etelä-Suomessa vääjäämättä ohi maaliskuun lopulla.” HEimo AALTonEn Metsäasiantuntija Heino ehdolla soteprojektipäällikön tehtävään Hyvinvointikuntayhtymä myöntää virkavapaata, jos Heino valitaan. –?Metsän puolesta tämä ei ole varsinainen talvileimikko, mutta työ tehdään talvella, koska puut pitää varastoida pellolle, Äijälä kertoo. Tukkija kuiTupuun hintatasoa Neero kuvailee tasaisen tylsäksi. maaliskuuta. helmikuuta – 31. Humppilan kunnanhallitus tekee asiasta ehdotuksen kunnanvaltuustolle. Paljon riippuu tietenkin talven pituudesta. Hinta ei ole hyvä mutta ei huonokaan, Neero pyörittelee. Sen vuoksi ohjausryhmä antoi viime joulukuussa projektiryhmälle toimeksiannon löytää sisäisen valintamenettelyn kautta projektipäällikkö vuoden 2016 ajaksi. Tuomas Äijälä harvensi metsää viime viikolla Ypäjällä. Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ehdotti lauantaina Süddeutsche Zeitung -lehden haastattelussa, että EU-maissa voitaisiin ottaa käyttöön ylimääräinen polttoainevero, jos jäsenmaat ja EU eivät muuten selviydy pakolaiskriisin aiheuttamista kustannuksista. –?Osa firmoista on luvannut viime päivinäkin ostaa ainakin päätehakkuukohteita tämän talven korjuuseen, mutta jollain firmoilla on tämän talven puut jo ostettuina. Neero ei usko, että LounaisHämeen alueelta vietäisiin tulevaisuudessa puita valmisteilla olevaan Äänekosken biotuotetehtaalle. Virkaatekevän kunnanjohtajan paikasta väliaikana päättää kunnanvaltuusto. Projektipäällikön ja projektisihteerin tehtävät ovat määräaikaisia vuodelle 2016 ajoittuvia tehtäviä, sillä vuonna 2017 on odotettavissa valtion toimenpiteitä itsehallintoalueiden väliaikaishallinnon perustamiseksi. Itsensä ohella Äijälä työllistää veljiään ja ajoittain myös vierasta työvoimaa. Soini toteaa Ylen haastattelussa, että veroasiat eivät kuulu EU:lle. joulukuuta väliselle ajalle, mikäli hän tulee valituksi. Jos nykyisen kunnanjohtajan lähdön jälkeen virassa ei heti aloita uusi kunnanjohtaja, viran hoito tulee järjestää muulla tavoin, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa. Tarinat on määrä julkaista myös painettuina. Ennen viime viikolla käytyä #lääppijät -keskustelua asiasta on kuitenkin vaiettu, ryhmä toteaa tapahtumatiedotteessaan. STT 3 maanantaina 18. Schäuble painotti, että kriisi ei saa jäädä ratkaisematta rahapulan vuoksi. KUVA: Seppo Pessinen Feministiryhmä Helfem kampanjoi naisten seksuaalista ahdistelua vastaan. Jos pakkasta on yli 25 astetta, kannattaa pitää taukoa, jotta koneet eivät mene rikki. Ihanteellinen talvikeli motokuskille ”Kunnon talvikorjuukelejä riittää korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi. Lähemmäksi meitä valmistuu Naantalin voimala, ja sen kanssa on jo tehty puunhankintasopimuksia. KUVA: Seppo Pessinen Kunnanhallitus pohtii, miten virka jatkossa hoidetaan. Viime vuonna tehtävää hoiti entinen FSTKY:n yhtymäjohtaja Markku Puro, joka on ilmoittanut, ettei ole enää jatkossa käytettävissä projektipäällikön tehtävään
Terveyskeskusten ongelmat ja jonot erikoissairaanhoitoon ovat ajoittain olleet kovan kritiikin kohteena. Keskustelu on myös politisoitunut. Urpo Ahola ja I varapuheenjohtajaksi varastonhoitaja Viljo Lakkamäki, molemmat yksimielisesti uudelleen. 60 vUOdeN taKaa Terveyspalveluita vaikea panna paremmaksi H allitus sopi sotesta, mutta jättiuudistuksen vaikutukset terveyspalveluihin ovat lähes kokonaan auki. Kunnat ovat tehneet omia ratkaisujaan samalla, kun hallitus on hakenut parasta linjausta julkisen ja yksityisen palvelutarjonnan välille. Se jakaa suomalaisia myös kahteen leiriin. Peräti 93 prosenttia käyttäjistä ilmoitti olevansa niihin tyytyväinen. Aika näyttää kumpaan suuntaan kehitys kulkee. Moni epäilee tyhjän päällä olevien tavoitteiden toteutumista. Jos ulkomaisia maksavia opiskelijoita halutaan Suomeen, on rakennettava vahvoja brändejä ja mietittävä, mikä meillä on houkuttelevampaa kun muualla. HAMKin strategiassa panostetaan innostavaan koulutukseen ja työelämälähtöiseen tutkimukseen. Keskusteluaiheen lisäksi pakkasesta on ollut muuhunkin; autoilijoille kiusaksi, vesilaitoksen päivystäjälle työllistäjäksi, palokunnalle huolenaiheeksi, torimyyjille asukkaiden viejäksi ja järjestyspoliisille katukuvan rauhoittajaksi. Suuri yllätys ei ole, että nuoremmat ikäluokat ovat tuoreen tutkimuksenkin mukaan keskimääräistä luottavaisempia yksityiseen terveydenhuoltoon. Hyödyt on rakennettava. Erityisen tyytyväisiä vastaajat olivat työantajan kustantamiin yksityisiin terveyspalveluihin. Sote-uudistus herättää ymmärrettävästi epäluuloja. 40 vUOdeN taKaa Someron valtuuston kokous FORSSAN LEHTI 19.1.1956 Someron kunnanvaltuusto piti vaalikokouksensa eilen. pärJätäkseen tulevaisuudessa koko KantaHämeessä on parannettava koulutustasoa, päästävä tiukemmin kiinni kansainvälistymiseen, houkuteltava yrityksiä kasvuun ja petrattava tutkimusja tuotekehityspanostuksissa. Yhteistyö voi olla jopa alueellisen viennin tukena. Julkisuudessa on kiistelty siitä, tuovatko ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksut kansalinvälisyyttä tai lisärahaa korkekouluille. Useita päiviä yli 20 asteessa pysytellyt pakkanen on tuntunut tavallistakin rajummalta muutaman lauhan talven jälkeen. Samaa politiikkaa kannattaa noudattaa lukukausimaksuissa. Maksupolitiikka kannattaa kytkeä HAMKin ja alueiden yhteisiin kansainvälistymisstrategioihin. 15 sote-piiriin perustuvassa uudistuksessa on joka tapauksessa tarkoitus karsia kustannuksia ja kehittää samalla palveluita entistä paremmiksi ja joustavammiksi. Moni kysymys etsii edelleen vastausta. Kirjoittaja on Hämeen Ammattikorkeakoulu Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja (sd,). Pääkirjoitus Forssa 18. suOmalainen koulutus on niittänyt mainetta Pisa-tutkimuksissa, mutta korkeakoulumme eivät ole maailmalla tunnettuja ja haluttuja opinahjoja. Siksi toimiva kumppanuus on täällä alueen ja seutukuntien tasolla erityisen tärkeää. Opetusministeri on haastanut korkeakouluja pohtimaan, missä ne haluavat olla parhaita. Kannattaa muistaa, että laatua ei tehdä vain kansainvälistymistä varten, vaan ensisijassa suomalaisia opiskelijoita varten. Maan voivat nostaa lamasta vain ihmiset, joilla on siihen yhdenvertaiset mahdollisuudet sekä laadukas ja innostava koulutusjärjestelmä tukiverkkona.” Näin luki eräältä opiskelijalta saamassani kirjeessä. Jokioisten observatoriossa mitattiin kahden metrin korkeudella torstaina minimilämpötilaksi -26,3 astetta. KUVA: Tapio Tuomela Mielipide maanantaina 18. Innostavan koulutuksen pohjana on opiskelijan henkilökohtainen urapolku, jossa voi opiskella joko jatkuvan ohjauksen avulla työviikkomallilla tai normiaikaa nopeammalla mallilla, jossa opiskelija toimii itsenäisemmin. Hyväksyimmepä koulutuksen suunnatut säästöt tai emme, joudumme elämään niiden kanssa. Kolmas malli mahdollistaa työelämässä tapahtuvan oppimisen hyödyntämisen. Lautaja johtokuntien kokoonpanoon ei tullut suuria muutoksia ja yleensä valinta suoritettiin kunnanhallituksen ehdotuksen mukaisesti. 2016 KOLUMNI Tarja Filatov ” Niukkuudesta ei synny innovaatioita vaan ankeutta. Terveyspalveluiden ympärillä on jatkuva kiista palveluiden tuottajasta. II varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen mv. HAMKissa toimintaa on tiukan talouden vuoksi jo pitkään tehostettu ja rönsyt karsittu. Maan hallituksen tavoitteena on edistää korkeakoulujen mahdollisuuksia koulutusvientiin sekä laajentaa korkeakoulujen rahoituspohjaa. Vanhemmat ikäluokat uskovat julkiseen palvelutarjontaan. Kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin edelleen mv. Terveyspalveluita arvostetaan, kunhan vastaanotolle ensin päästään. Tyytyväisten määrä on vain kasvanut edellisestä tutkimuksesta, joka toteutettiin pari vuotta sitten. Sote-uudistuksen päälinjat ovat selvillä, mutta lopullisten palvelumallien rakentaminen vasta tien alussa. Kansainvälisyys ja aluekehitys voivat kulkea käsikädessä ja tässä ammattikorkeakoulun yritys-ja kuntayhteistyöllä on suuri merkitys. 1. Hyvää hoitoa saa yksityisestä terveyskeskuksesta ja kunnallisesta terveyskeskuksestakin, vakuuttavat tutkimukseen vastanneet. Epävarmuus sote-alueiden ja itsehallintoalueiden hallintohimmeleistä lisää jo nyt epävarmuutta palveluiden toimivuudesta. Hamk On alueen ainoa korkeakoulu ja lisäksi HAMKilla on toimipisteitä usean kunnan alueella. Vai ovatko maksut troijan hevonen, joka johtaa koulutuksen maksullisuuteen myös suomalaisille. Koulutusviennissä HAMK on aktiivinen, mutta riskitietoinen. Kirjoitus liittyy HAMKin kolumnisarjaan. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. Pentti Määttänen äänimäärin 12-6 useiden valtuutettujen pidättyessä äänestämisestä. Parempi kumppanuus paikkaamaan rahapulaa Pakkanen paukkuu FORSSAN LEHTI 18.1.1976 Onpas pahus pakkanen! Pakkasen sadattelu lienee ollut viime päivien yleisin keskustelunavaus siellä, missä kaksi tai useampia on yhteen sattunut. tammikuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Suomalaiset ovat varsin tyytyväisiä terveydenhuoltoon, mutta sote-uudistus herättää epäilyjä, koska moni asia on vieläauki. Tässä seutukuntien ja ammattikorkeakoulun vahvuudet on osattava yhdistää. Terveyspalveluissa voi olla vaikea pistää paremmaksi, sillä suomalaiset ovat jo tällä hetkellä varsin tyytyväisiä terveyspalveluihinsa. Ratkaisuja on etsitty ja etsitään yhä siten, ettei koulutuksen laatu kärsisi. Lukukausimaksut korostavat koulutuksen laatua kilpailutekijänä. Alueellisia eroja ovat edelleen paljon. Siihen on kiinnitettävä huomiota, kun sosiaalija terveydenhuollon palveluja uudistetaan. uusi vuOsi tuo mukanaan mahdollisuuden korkeakoulujen lukukausimaksuihin ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Yhdeksän kymmenestä Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimukseen vastanneesta ilmoitti olevansa ainakin melko tyytyväinen terveyspalveluihin riippumatta siitä, mikä organisaatio on tuottanut palvelut. Opiskelijat ovat erilaisia, joten koulutuksenkin on palveltava erilaisia tarpeita. Kunnanvaltuusto päätettiin kutsua koolle entistä tapaa noudattaen ja samoin kunnan ilmoitukset saatetaan kuntalaisten tietoon entisin menetelmin
Olisikohan syytä tässäkin tapauksessa korottaa omavastuuta. Samalla rajasin sen käyttöoikeudet itselleni, sitä erikseen vielä ideakilpailussa kysyttäessä. pElKäsittEKö olEvaNNE väärässä. toivotoNta • Kun sanotaan, että valtio maksaa, niin se raha on pois meiltä vai mitä. IL 17.1: enemmistö kansasta sallisi katupartiot. liik. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. tuNNEtusti sE ei ole helppo yhtälö tänäänkään ja kun mukana kuuluisi olla myös tutkimusta ja tiedettä edustavia osapuolia ja näiden yhteistyökumppaneita sekä yrityselämästä että kansainvälisestä kentästä, myös monikansallisia, mallin rakentelu saattaa hyvinkin kariutua Lounais-Hämeessä muutamaan netissä askaroivaan trollin, poliitikon ja kolumnistin toimiessa uusina strategian tietäjinämme. On käsittämätöntä, että tiellä edelleen kulkee erittäin paljon autoilijoita, jotka eivät näytä omistavan aurinkolaseja. KöyHä • Poliisiautolla ja katupartiolla on konflikteja ehkäisevä vaikutus. • Mitenkä Tammelan päättäjät kehtaavat poistua tilaisuudesta, joka heitä ajatellen järjestetään. • Tervetuloa katupartiot. pEruNa • Loistavaa. muuaN • Nimimerkki Forssalainen nainen (FL 16.1.), vaihdatko kadun puolta kun tulee kymmenen pakolaista vastaan. väylällä. 03-4155 610. Kustannuskysymys seikka ei ole. Artikkelissa kerrotaan, kuinka alkuperäinen tarkoitus oli perustaa 1990-luvun alussa Agropolis-nimeä kantava kehitysyhtiö, joka kuitenkin myöhemmin muuttui hankeyhtöksi, jonka rahahanat vuosien saatossa kuivuivat. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 € 6 kk 280 € á 140 € 3 kk 284 € á 71 € 2 kk 288 € á 48 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 195 € 221 € 6 kk 99 € 111 € 3 kk 50 € 57 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 292 € 6 kk 158 € 3 kk 89 € 1 kk 35 € Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Esko Ahon hallitus otti siitä käyttönsä ns. NaisasialiiKE • Seudullista tietohallintoa olisi pitänyt kehittää jo hyvin kauan sitten. Hyvää ja häikäisemätöntä uutta vuotta kaikille! matti riNNE Helsinki Turvallisemmin valoa kohti Lyhyet Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Tänään en toki menisi vastaamaan kuntayhtymien ideakilpailuihin peläten jo pelkästään hybridija kybersodan ankaraa elämää mediayhteiskunnan melskeissä. osaamiskeskusohjelman osion. 0800 966 75 Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 L ehdessä (FL 13.1) oli artikkeli ”Agropoliksesta takaisin kymmenys”. On epämiellyttävää olla epäonnistuneen kuntayhteistyön syntipukkina. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. Katsotaan nyt kesän jälkeen, tarvitaanko vai ei. Pakkaskauden jatkuessa vieraslajit taantuvat. Varsinkin pimeään aikaan. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. louNais-HämEEN hankkeesta jäin pois sen jälkeen, kun kunnat yhtiöittivät sen ja hakivat tehtävään ensimmäisen johtajansa. Muilta osilta poteroituminen näkyykin jatkuvan entiseen malliin! vEroNmaKsaja • Hyvä ehdotus ”turvallisuus ennen kaikkea”, heijastinliivit katupartiomaisille, nimellä varustettuna. Itse olen toiminut alan maailmanjärjestöjen hallinnossa ja etenkin juuri tiedepuisto-organisaatioiden hallinnossa. stratEgiasisältö on mahdollista löytää tuosta kirjastani tai googlaten se juuri tuolla nimellä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Oma käsitykseni on, että strategia muuttui perinteiseksi kuntien välisen elinkeinopolitiikan potkulaudaksi, josta meillä on kokemusta tänään myös kuntayhteistyöstä tuoreina esimerkkeinä. Hm • Lain mukaan auton sallittu joutokäynti on 2 minuuttia ja yli -15 asteessa 4 minuuttia. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Suuret perheet saavat netin mukaan jopa 9000 euroa kuukaudessa. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. BEllum omNium • Taas huomattiin valtuutettujen kiinnostus Tammelassa päätettäviä asioita kohtaan. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. ääNEstäjiä paiKalla totEamassa tilaNtEEN • FL lyhyissä: 75 % ei hyväksy katupartioita. asiaa poHtiNut • Hallitus, nyt on enää turha tinkiä mistään. ForssalaiNEN • Suomessa syntyy 350 000 urheiluvammaa vuodessa. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. ENitEN iHmEttElEN ammattiautoilijoita, tai sellaisina itseään pitäviä, jotka eivät omalta osaltaan näytä esimerkkiä muille kulkijoille. KuN KuNtaorgaNisaatiooN , useisiin sellaisiin, niiden poliittiseen peliin, liitetään vielä valtion hallinnon suurehko työnantaja (MTT) lähestytään oman aikamme sotesoppaa, jossa hankkeessa on mukana perinteistä valtion hallinnon putkirakennetta ja kuntien yhteistyöorganisaatioiden rakenteita sairaaloista ja sosiaalihallinnosta aina kouluihin ja maakuntahallinnon edunvalvontaan ja kaavoitukseen. Tulkaa erään ravintolan terassin kulmalle jotta uskaltaisi kävellä kotiin viikonloppuöisin. Numero 173172 • Minkälaisia tunteita herättää vastaantuleva kymmenhenkinen pakolaisjoukko. NäiN varmaaN Hämeessä saattoi käydäkin, Agropolis oli pelkkä nimi yhtiölle, mutta alkuperäinen Agropolis ja sen strategia, jonka isä tuolloin olin, oli kokonaan muuta kuin mihin lopulta Lounais-Hämeessä poliitikot ja virkamiehet päätyivät omassa hankkeessaan. mEtEoriitti 5 maanantaina 18. Tuotantolaitokset on myyty ulkomaille, eikä ne investoi Suomeen. EsitiN Agropolis strategy -nimellä kutsutun idean kirjana ja sen siirsin 1990-luvun alussa kuntien silloisen yhteistyörganisaation järjestämään viiden tähden ideakilpailuun. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. energiataloudellisia ohjelmia. NäiN oN • Katupartiot ovat tervetullutta kansalaistoimintaa. Eikö teidän sinisilmäisyydellä ole mitään rajaa. Pitää sanoi samaa puolta vastaan tullut koiran taluttaja, eikä väistänyt. Itselläni aurinkolasit ovat yhtä olennainen osa turvallista autoilua kuin turvavyön käyttökin. matti luostariNEN 1990-luvun alun agropoliitta Agropoliksen raunioilla T alvi tuli vihdoin ja aurinkokin paistaa kirkkaasti – matalalta ja häikäisee parhaimmillaan todella pahasti, kaiken näkemisen samalla estäen. Hakevat ainoastaan helppoa rahaa.. Lisäksi strategiaa on edelleen kehitetty osana biotaloutta ja toisen polven lukuisia mm. tammikuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Säästö väärässä asiassa voi osoittautua hyvinkin kohtalokkaaksi. Parin hallituksen aikana ei silloin tapahdu vielä yhtään mitään ja apuun kutsutaan Lauri Tarasti kolmannen hallituksen solmujen avaajaksi. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. asiaa poHtiNut • Isosta, yhtenäisesti pukeutuneesta joukosta on virkavallan mahdoton jälkikäteen selvittää, kenen nyrkkirauta siellä oikein heilahti. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Samalla avautuu kuvista näkyville jo toteutettuja strategian tuotteita maailmalla. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. mamma • Tammela tarvitsee oikean, objektiivisen kouluverkkoselvityksen. Nyt on luotu suppea vääristelmä, tukemaan ennalta sovittuja sulkemisia. a • Annetaanko pakolaisille ehkäisyvalistusta. Tämän jälkeen johtajia vaihdettiin tiuhaan tahtiin. Myöhemmin tästä rajauksesta ei kunnissa piitattu ja polis alkoi elää omaa kuntayhteistyölle sopivaa elämäänsä. 77 v. yöK • Pitääkö vanhuksen väistää koiraa kev. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. ra • Hallitus, pakolaisia pukkaa Venäjältä omilla autoilla Suomeen elätettäväksi. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios
100 €:n hyvitys silmälaseista myös muilla kuin Silmäaseman silmälääkäreiden voimassa olevilla resepteillä. Kirja painettiin Forssa Printissä, vaikka sen tekeminen olisi tullut halvemmaksi ulkomailla. Kyllä vaan, sillä tavalliset ihmiset pitävät maailmaa pystyssä, kirja vastaa. tammikuuta 2016 Forssan lehti 6. Kirjaa koottiin yli viiden vuoden ajan ja siinä on 28 kirjoittajaa. –?Kuuslammilla piiriin osallistui keskimäärin 8,5 ja Ojajärvellä 5 henkilöä. 35 €) ei koske piilolinssinäöntarkastusta. VetoVastuun kirjaprojektista kantoi Esko Ruusila, joka oli aikoinaan tekemässä myös Teuron kylähistoriakirjaa. Kirjasta saadut myyntituotot käytetään kylien kehittämiseen. klo 17 Kysy muista kursseista! Varaa aika optikolle tai silmälääkärille 010 190 200 (mpm/pvm) l silmaasema.fi Edut koskevat uusia silmälasitilauksia eikä niitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. Kun toimeen tartutaan, niin aikaan saadaan, Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistyksen puheenjohtaja Mikko Pietilä pyörittelee vieläkin päätään. Vuosisata sitten kylistä on lähtenyt ihmisiä, jotka ovat päätyneet ”rapakon” taakse mustikkafarmareiksi tai Henry Ford II:n taloudenhoitajaksi. Ruusilan mukaan Teuron kirjan tämän kirjan tekemisen välillä suurin ero oli tekniikassa Kuuslammin ja Ojajärven kylähistoriakirjaprojektia vetänyt Esko Ruusila palkitti in kirjanjulkistamistilaisuudessa Kotiseutuliiton kultaisella ansiomerkillä. Ruusila antoi kiitosta myös taittaja Tiina Leppämäelle sekä muille kirjan valmistumiseen vaikuttaneille. Valkeakosken peräänajossa Kolmostiellä kaksi ihmistä loukkaantui ja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Alussa pelotti, että pysyykö porukka koossa, mutta hyvin pysyi. Yhdistys vastasi kirjan noin 13?000 euron taittoja painokuluista. Käsittämätöntä talkootyötä. www.autokoululahtonen.fi ajokortti@autokoululahtonen.fi P. KUVAT: Seppo Pessinen ”Toivon kirjan antavan tietoa ja apua niille, jotka haluavat tietoa kylien historiasta ja joilla on sukujuuret täällä.” ESKO RUUSiLA Kirjaprojektin vetäjä Aura-auton perään ajettiin Lohjalla ja Valkeakoskella Aura-auto oli kolarin osapuolena sekä Lohjalla Uudellamaalla että Valkeakoskella Pirkanmaalla sunnuntaina aamupäivällä. Pelastuslaitos siirsi onnettomuusautot pois tieltä. 03 435 5188 Ilkka 0400 484 513 Jyrki 0400 484 514 VAPAUDENKATU 5 D, FORSSA, PUH. Vapaudenkatu 5 D, Forssa Kurssit alkavat! Mopoja mopoautokurssit alkavat KE 27.1. **Lue lisää silmaasema.fi Lisäksi silmälääkärin reseptillä silmälaseista 100 € Optikon näöntarkastus € 10 kk ** Kulutonta & korotonta maksuaikaa jopa 70 % UPEA ALE. Kirjan eteen on Ruusilan mukaan tehty paljon näkymätöntä työtä. Tammelan kunnalta heltisi avustusta 800 euroa. klo 17 Henkilöautoja kevarikurssit alkavat MA 25.1. Jouduin projektin vetäjäksi, kun parempaakaan ei saatu. Edut ovat voimassa 31.1.2016 asti. Pelastuslaitosten mukaan molemmissa tapauksissa henkilöauto ajoi aura-auton perään. Se kertoo ihmisten aidosta kiinnostuksesta ja vastuuntunnosta kotiseutuaan kohtaan sekä vankasta talkootyön perinteestä, Ruusila kuvailee. Kuuslammin ja Ojajärven kylät saivat oman kylähistoriakirjansa. Myös nykyisen opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen juuret ovat näillä kylillä. Silmälasien ostajalle optikon näöntarkastus € (norm. Mutta kirjasta löytyy tarinoita myös tekniikan ja tuhoeläinten tohtoritason tutkijoista, maan kärkipään juuresyrityksestä, soittajista sukupolvesta toiseen, kyläboheemista ja -originellista. STT uutiset maanantaina 18. 435 5188. Kylähistoriapiirit kokoontuivat kymmenien, osa jopa satojen kilometrien päästä lähes 100 kertaa pohtimaan ja kokoamaan kirjan sisältöä. . –?Kun kirjaa ruvettiin 5,5 vuotta sitten tekemään, oltiin aika uuden edessä. Esimerkiksi Lauri Terho antoi käyttöön laajan sukututkimusaineistonsa sekä kuvia ja karttoja. Ami Laaksonen Tammela Taasko tarina tyhjenevistä syrjäkylistä ja niiden tavallisista ihmisistä, kysyy painotuore kylähistoriakirja Kuuslammi ja Ojajärvi Koillis-Tammelan kylien entisyyttä. Lohjan peräänajossa kolme ihmistä loukkaantui lievästi valtatie 1:llä Sammatin liittymässä. Ennen kuin kirja lähti painoon ja taittoon, kulut olivat muutamassa kymmenessä eurossa. –?Toivon kirjan antavan tietoa ja apua niille, jotka haluavat tietoa kylien historiasta ja joilla on sukujuuret täällä, Ruusila totesi. KAIKKI KEHYKSET FORSSA Prisma, Tapulikuja 6 020 712 2322* avoinna ma–pe 9–18, la 10–15 *Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Tarinoita tavallisista kylien ihmisistä . Kirjaa tehtiin 5-6 vuotta ja siihen on kirjoittanut 28 henkilöä
Norovirusrokotetta kehitellään useissakin laboratorioissa eri puolilla maailmaa. Kun rotarokote otettiin kansalliseen rokotusohjelmaan vuonna 2009, sairaalahoitoa vaativat ripulitapaukset vähenivät parissa vuodessa alle puoleen. STT uutiset 7 maanantaina 18. Norovirustapausten aiheuttamat sairaalakulut ovat runsaat 1,8 miljoonaa euroa vuodessa. KUVAT: Seppo Pessinen Forssan Lehti Tammela Hannu Heikkari kuuluu yhtenä henkilönä niihin, joilla on merkittävä vaikutus kirjan valmistumiseen. Tässä iässä ei enää voinut varata tekemiseen niin pitkää aikaan, Ruusila hauskuutti. Aasian maista varsin harvat ovat ottaneet sen käyttöön, kertoo Räsänen. –?Olen itse Koijärveltä ja kylien asiat ovat minulle tärkeitä. Hänen väitöstutkimuksensa käsittelee rotavirusrokotteen käyttöönoton vaikutuksia Suomessa. Ripuli on edelleenkin yksi yleisimmistä pikkulasten kuolinsyistä köyhissä oloissa. Esko sanoi, että jos meinaatte tehdä, työ on aloitettava heti, muuten menee taas vuosi hukkaan. Kylillä pohdittiin Ruusilalle palkinnoksi työstä käkikelloa tai vastaavaa, mutta sitten joku äkkäsi olla yhteydessä Kotiseutuyhdistykseen, jonka myöntämä kultainen ansiomerkki tuli Ruusilalle juhlassa täytenä yllätyksenä. Rokote ei kokonaan hävitä rotavirusta väestöstä, mutta ehkäisee vakavimmat tartunnat. Rotavirus oli Suomessa pitkään pahin pienten lasten vakavan ripulitaudin aiheuttaja. Putkensulatus sytytti tulipalon omakotitalossa Forssassa Omakotitalon alapohjassa syttyi sunnuntain vastaisena yönä putkensulatuksen yhteydessä tulipalo Forssassa Kylätiellä. Junaliikenne keskeytettiin Keravan ja Riihimäen väliltä pelastustöiden ajaksi. Tietoa etsittiin toki myös arkistoista ja kirjastoista, mutta ennen kaikkea haastattelemalla ihmisiä. KUVA: Seppo Pessinen Ihminen jäi junan alle Tuusulassa Pelastuslaitoksen mukaan ihminen jäi junan alle sunnuntaina iltapäivällä ja kuoli Jokelan asemalla. Rotavirustapaukset vähenivät rokotteen myötä noin 80 prosentilla. Rahassakin mitaten tulokset ovat merkittäviä. VPK:n yksikkö tarkkaili yön ajan tilannetta paikan päällä. Kirjan graafisesta suunnittelusta ja taitosta vastasi Tiina Leppämäki, joka kertoi tuntevansa hengenheimolaisuutta pohjoistammelalaisia kohtaan. Esko myös patisti pitämään kokouksia tiuhaan tahtiin, Heikkari kertoi juhlavieraille. –?En uskalla arvioida, milloin norovirusrokote voitaisiin ottaa käyttöön. VR:ltä kerrottiin, että katkos aiheutti noin 20–40 minuutin myöhästymisiä pääradan junaliikenteeseen pääkaupunkiseudulla. Sirpa Räsäsen väitöskirja tarkastetaan perjantaina Tampereen yliopistossa. FL Rotavirusrokote vähensi lasten vakavat ripulitapaukset puoleen. –?Jos olisin tiennyt, millaiseen liemeen Esko joutui, en olisi ehkä kysynyt häntä, hän jatkoi. Palokunta kävi sammuttamassa palon, joka ei levinnyt alapohjasta pidemmälle. Ennen saattoi ripuliepidemiakaudella olla puolet sairaalan osastosta ripuloivia lapsia, mutta ei enää, sanoo Räsänen. Kun vielä 1990-luvulla internet ei ollut kovin kummoinen apuväline jos lainkaan, niin näinä päivinä siitä on suuri apu. Heikkari kertoo Heikki Pietilän usein puhuneen samanlaisen kirjan tekemisestä kuin teurolaisillakin on. Elina Korkee Yhdistelmärokote rotaja noroviruksia vastaan voisi hävittää suurimman osan pienten lasten vakavista ripulitapauksista. –?Teuron kirjan tekeminen kesti 18 vuotta. tammikuuta 2016 Forssan lehti. Joukossa on useita kehitysmaita. Työn yhteydessä näkemäni talkoohenki lämmitti mieltä, Leppämäki totesi. Viruksen takia on aika ajoin muun muassa asetettu vierailukieltoja sairaaloissa. –?Tämä on tunnustus koko tekijäjoukolle, Ruusila totesi ansiomerkkiä vastaanottaessaan. – Muutos oli todella dramaattinen. –?Teuro on kaunein kylä jonka tiedän. –?Tampereella tutkitaan nimenomaan yhdistelmärokotetta, kertoo Räsänen. Esko joutui liemeen Kuuslammi ja Ojajärvi Koillis-Tammelan kylien entisyyttä -kirjaa tehtiin yli viiden vuoden ajan isolla talkoojoukolla. –?Otin yhteyttä Esko Ruusilaan, jolla on vankka kokemus kotiseututyöstä, kun anomus Wahren-opistolta tuli bumerangina takaisin. Sairaalahoitoa tai -arviota vaativat rotavirustaudit aiheuttivat vuosittain yli 3,7 miljoonan euron kulut vuoden 2007 hintatasolla laskettuna. –?Etelä-Amerikassa rokote on kansallisessa rokotusohjelmassa 20 maassa, Afrikassa 28:ssa. FL Kuuslammin ja Ojajärven kylähistoriakirjaprojektia vetänyt Esko Ruusila palkitti in kirjanjulkistamistilaisuudessa Kotiseutuliiton kultaisella ansiomerkillä. Kokemukset rotavirusrokotteesta ovat hyviä, mutta norovirusrokote on vasta kehitteillä. Tapaus sattui laiturialueella hieman ennen puoli viittä. Ihailen kylätoimintaanne, henkiseksi teurolaiseksi julistautunut ministeri totesi. Vielä ei olla siinä vaiheessa, että rokotetta testattaisiin ihmisillä, kertoo lääketieteen?lisensiaatti Sirpa Räsänen. ja sen kehittymisessä. RotaviRusRokote on otettu kansalliseen rokotusohjelmaan jo noin 80 maassa. Pohjoistammelalaiset taustat omaava opetusja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ei työkiireiltään paikalle ehtinyt, mutta Maija-Stiina Rahkonen toi hänen terveisensä juhlaan. STT Yhdistelmärokotteesta odotetaan rotaja norovirusten kaatajaa Norovirusrokotetta kehitetään monessa paikassa. Yksi niistä on Tampereen yliopiston rokotustutkimuskeskus. Jäljelle jäivät norovirukset ja joukko harvinaisempia ripulin aiheuttajia
Sillä maksaisi karkeasti arvioiden 15 kaupungin työntekijän palkat. Liikennevakuutuskeskuksen tutkimusten mukaan turvavyön käyttö pelastaisi vuosittain jopa 15–30 henkeä. FL-Lm Kiuru: ostolaskut tulisi saada julki uutiset maanantaina 18. Kiurun mielestä ostolaskutuksen avoimuus tulisi ottaa osaksi sote-uudistusta. JulKisuudessa on väännetty kättä siitä, kuinka liikkuvan poliisin lakkauttaminen on vaikuttanut liikenneturvallisuuteen. Kokevatko ihmiset, että myös pienemmillä teillä on syytä ajaa sääntöjen mukaisesti, Antero Lammi pohtii. –?Koettu kiinnijäämisriski on liikennevalvonnan perusasia. Avoin ostolaskutus voi saada esimerkiksi kunnan hankintoja tekevän työntekijän näkemään pienemmissäkin ostoksissa vaivaa sen selvittämiseksi, mistä tavaran tai palvelun saa halvimmalla. Sekin vaikuttaa, mikä on kiinnijäämisen todennäköisyys, miten valvonta on muuttunut ja kuinka sitä on kohdennettu eri asioihin, Lammi toteaa. Prosenttikin on paljon rahaa, sillä julkisen sektorin hankintoihin käytetään järisyttävä määrä euroja vuosittain. –?En ole syyllistämässä ketään, mutta kun yhteisiä rahoja käytetään, niin pitää olla erityisen huolellinen. Suurin osa kuntien rahoista kuluu sosiaalija terveyspalveluihin. Se on 35 tapausta enemmän kuin vuonna 2014. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen arvioi tuolloin (HS 29.11.2014), että avoimuus voisi säästää 1–2 prosenttia kaupungin menoista. Avoimuus pienentää korruption mahdollisuuksia. Riikka Happonen Viime vuosi oli liikenneturvallisuuden kannalta synkkä. Parinkymmenentuhannen asukkaan kaupunki tekee vuodessa ostoja 67 miljoonalla eurolla. Viime vuonna kesä–heinäkuu oli kolea, eikä niiden kuukausien saldo näytäkään edellisvuotta huonommalta. Liikenneturvallisuuspäällikkö tehostaisi muita keinoja. Yleensä onnettomuudet lisääntyvät samaa tahtia liikennemäärien kanssa, mutta pitkään jatkunut taantuma on pitänyt liikennevirran monta vuotta ennallaan. –?Vuoden 2014 loppupuolella oltiin hetkellisesti tavoitteessa, mutta nyt siitä ollaan taas erkaannuttu, Koisaari harmittelee. Prosentin säästö summasta vastaisi vajaata 700?000 euroa. Samalla kuntalaiset saisivat paremmat mahdollisuudet seurata verorahojensa käyttöä. Kiurun mielestä tämä olisi tarpeen sekä menokurin että hyvän hallinnon vaatimusten takia. –?Kaiken pitäisi olla julkista, ellei erikseen ole perusteluita salaamiseen. Ostolaskutuksen avaaminen nettiin on luonteeltaan tekninen asia, eikä esimerkiksi Valkeakoskella nähty asialle tietoteknisiä esteitä. Ehkä työntekijän tai virkamiehen takaraivoon tulee ajatus, että asiat pitää ottaa vielä pikkaisen tarkemmin kuin aiemmin – ihan oman edunkin vuoksi, Kiuru perustelee Lännen Medialle. –?Laskuthan ovat avoimia nytkin, jos joku haluaa mennä vaikka kaupungintalolle ja pyytää niitä nähtäväksi, Kiuru huomauttaa. KoKo 2010-luKuun verrattuna viime vuosi näyttäytyy kuitenkin melko tyypillisenä. Kiuru sai joulukuussa kotikaupungissaan Valkeakoskella läpi valtuustoaloitteen ostolaskutuksen avaamisesta. Liikkuva poliisi lakkautettiin vuoden 2014 alussa, ja toiminta siirrettiin paikallispoliiseille. Liikenneturvallisuusyksikön yhteyspäällikkö Tapio Koisaari kertoo, että erityisesti henkilöautojen väliset yhteenajot ovat lisääntyneet. HelsinKi avasi ensimmäisenä kuntana ostolaskunsa avoimeksi dataksi reilu vuosi sitten. . Tilanne on parantunut koko 2010-luvun. Ylinopeutta valvotaan, koska se on helppoa. AnteRo LAmmi Liikenneturvan kehittämispäällikkö Törkeät rattijuopumukset vähenevät entisestään poliisin liikennerikostilastoissa. Sen jälkeen poliisin kirjaamien liikennerikkomusten määrä on vähentynyt reilulla 30?000:lla. Peltipoliisit keräsivät ennätysmäärän sakkoja. Kiurun mielestä kansalaisten mahdollisuus valvoa yhteisten varojen käyttöä on avoimen yhteiskunnan, toimivan demokratian ja hyvän hallinnon merkki. Hän ei osaa vielä sanoa, mistä kasvu johtuu. Toisaalta poliisi sai viime vuonna kiinni 565 tavallista rattijuoppoa ja huumekuskia edellisvuotta enemmän. –?Johtuuko muutos satunnaisvaihtelusta vai onko se todellinen. Kokevatko ihmiset, että myös pienemmillä teillä on syytä ajaa sääntöjen mukaisesti. Törkeitä ratteja yhä vähemmän 100 000 200 000 300 000 400 000 500 000 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Liikennerikkomusta, kpl Automaattivalvonnan suoritteet Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Rattijuopumukset (kaikki) Rattijuopumus/ huumautuneena ajaminen Törkeä rattijuopumus Liikennerikokset Lähde: Poliisin tulostietojärjestelmä ja Liikennevakuutuskeskus Mia Ylisuutari Liikennekuolemat yhteensä LIIKENNEKUOLEMAT 2010–2015 2010 267 2011 292 2012 254 2013 252 2014 221 2015 256 Suurin kuolleisuus! Ylinopeussakot yleistyvät! Törkeät rattijuopumukset vähenevät! Liikennerikosten kehitys koko maassa 2010-luvulla Henripekka Kallio Julkisen sektorin tulisi avata ostolaskunsa avoimeksi internetissä, kehottaa kansanedustaja Pauli Kiuru (kok). . Toinen merkittävä asia on kesäsää: lämmin kesä yleensä lisää kuolonkolareita. Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi huomauttaa, että vuosittaisesta vaihtelusta on vaikea vetää johtopäätöksiä. Notkahdus ei ole näkynyt minkään yksittäisen rikostyypin kehityksessä. –?Se antaa viitettä, että jos olisi sattunut oikein kuuma kesä, viime vuoden tulos olisi voinut olla vielä huonompi, Koisaari sanoo. tammikuuta 2016 Forssan lehti 8. Vuosi 2014 oli poikkeuksellisen hyvä ja silloin päästiin lähelle virallista tavoitetta, joka on 218 liikenteessä kuollutta. Ainoa iso muutos on automaattivalvonnan kautta tulleiden ylinopeussakkojen lisääntyminen. Koisaari tehostaiLiikennekuolemat kääntyivät taas roimaan kasvuun . Kuolonkolareiden määrä kääntyi jälleen nousuun, selviää Lännen Median liikennevakuutuskeskukselta saamista ennakkotiedoista. Ainakin Vantaa, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Espoo seurasivat pian perässä. Viime vuonna Suomessa sattui kaikkiaan 256 kuolemaan johtanutta onnettomuutta.
Määrä on laskenut tasaisesti 2010-luvulla. Kaikki on kuitenkin omissa käsissä ja kiinni omasta osaamisesta, puheenjohtaja kirjoittaa. Kertovatko ihmiset kasvotusten avoimesti juomisestaan. Autoilijoille lähti yli 70?000 sakkoa ja huomautusta edellisvuotista enemmän. – Tulosten vertaaminen myyntitilastoihin kertoo, että ihmisillä on taipumus aliarvioida alkoholinkäyttöään. Koisaaren mukaan ylinopeutta valvotaan pitkälti sen takia, että se on niin helppoa. Helsingin Sanomien haastattelussa Rehn paheksui sitä, ettei hallituksen pakkolakiesityksille tahtonut herua asiantuntijalausuntoja määräajassa. –?Antautuminen ei ole vaihtoehto. – THL selvittää kahdeksan vuoden välein suomalaisten alkoholinkäyttöä, siitä johtuvia seurauksia, mielipiteitä alkoholipolitiikasta ja asenteita alkoholinkäyttöä kohtaan. – Aliraportointi otetaan huomioon pohdintaosiossa. –?Konenäkö on tietyissä valaistusolosuhteissa mahdollista opettaa havaitsemaan, onko turvavyö käytössä vai ei. Mihin tietoja käytetään. Minkälaisia tuloksia on saatu aiemmin. Hänet itse pitäisi saada kiinni, jolloin asiaan voitaisiin puuttua, Koisaari toteaa. Ei tiedetä, oliko henkilö päihtynyt tai oliko hänellä esimerkiksi terveydellisiä ongelmia. Sitä pystytään periaatteessa automatisoimaankin. – Ihmiset osallistuvat keskimäärin mielellään tutkimukseen, sillä alkoholinkäyttöä ei yleensä pidetä sen hävettävämpää kuin vaikkapa suklaansyöntiä. Paljonko tutkimus maksaa. LM Kiuru haukkuu Rehnin uutiset 9 maanantaina 18. Ei ole syytä olettaa, että aliraportointi muuttuisi vuodesta tai ikäryhmästä toiseen. Vuonna 2014 kolme neljäsosaa kuolonkolareista tapahtui hajaasutusalueilla. –?Se kannustaa rattijuopumuksiin. Ylen viime kuussa tekemässä kannatuskyselyssä puolueen kannatus oli valahtanut 8,9 prosenttiin. Aineistosta julkaistaan tutkimusraportteja sekä kansainvälisiä ja kotimaisia tieteellisiä tutkimuksia. On kiinnostavaa nähdä, miten alentunut kulutus näkyy vuoden 2016 juomatavoissa ja asenteissa. Vastaavatko ihmiset rehellisesti. Kolme neljäsosaa kuolonkolareista tapahtuu hajaasutusalueilla. Kiuru on pahoittanut mielensä siitä, että Rehn kritisoi tiedeyhteisöä vastuunpakoilusta. – Selvitystä käytetään alkoholipolitiikan päätöksenteon tukena. Poliisiyksiköt keskittyvät yhä voimakkaamin suurempiin yksiköihin ja kuitenkin vaaralliset tilanteet sattuvat pitkin pitäjiä, Koisaari toteaa. Automaattista nopeusvalvontaa kritisoivat tahot ovat epäilleet keinon tehokkuutta liikenneturvallisuustyössä, koska ylinopeussakkojen määrät eivät ole kääntyneet laskuun. LM Soini uhoaa: voitamme kuntavaalit Ulkoministeri Timo Soini (ps.) uhoaa perussuomalaisten voittavan runsaan vuoden päästä pidettävät kuntavaalit. tammikuuta 2016 Forssan lehti. Tuloksia pystytään täydentämään muulla tutkimustiedolla, kuten myydyn alkoholin määrällä. Automaattisen liikenteenvalvonnan suoritteet nousivat 2010-luvun huippulukemiin eli yli 408?000:een, kun taas poliisin kirjaamia liikennerikoksia ja -rikkomuksia oli kaikkiaan vain 319?429. sikin turvavyön käytön valvontaa. Niissä näkyy myös alkoholi keskimääräistä enemmän, Koisaari sanoo. FL-LM THL aloittaa ensi syksynä uuden tutkimuksen alkoholinkäyttötavoista. Tutkimuksessa haastatellaan noin 2?500 16–75-vuotiasta suomalaista. Ainakaan edellisissä kuntavaaleissa puolue ei saanut kannattajiaan liikkeelle eduskuntavaalien tapaan. –?Onkohan (pääministeri Juha) Sipilän (kesk.) tai Rehnin mielessä edes käynyt, että kun pelkästään Helsingin yliopistossa on 1 200 työntekijää koskettavat yt-neuvottelut, resurssit ja aika ovat kortilla. Mutta nykyisin laajassa käytössä olevat automaattivalvonnan laitteet eivät siihen kykene. Viime kuntavaaleissa 2012 perussuomalaisten kannatus oli 12,3 prosenttia. Itsellekään ei välttämättä tunnusteta, miten usein juodaan. Merkittävin muutos oli peltipoliisin keräämien ylinopeussakkojen määrässä, joka nousi merkittävästi. Hänen mukaansa puolueen ministerit kiertävät kaikissa vaalipiireissä vielä ennen vaaleja. THL:n alkoholija huumeyksikön päällikkö Pia Mäkelä, mitä on tarkoitus selvittää. Perussuomalaiset ovat voittaneet kymmenet viime vaalit. Syksyn aikana tehtävistä haastatteluista julkaistaan ensimmäiset raportit keväällä 2017. – Vuoden 2008 jälkeen alkoholinkäyttö on kääntynyt laskuun maltillisten veronkorotusten ja taloustaantuman vuoksi. YLinopeussakkojen määrä ei yleensä korreloi kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien kanssa. Hänen mukaansa Rehnin pitäisi pikimmiten tehdä ”kriisivisiitti” yliopistoissa toteamassa itse, millaiseen ahdinkoon hallitus on opinahjot ajanut. Valtaosa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista sattuu teillä, joilla ei ole automaattivalvontaa. Hallitus leikkaa tiedeyhteisöltä satoja miljoonia ja vaatii sen jälkeen samanlaista jälkeä kuin ennenkin, Kiuru tulittaa. Soini sanoo blogissaan olevansa vakuuttunut puolueen voitosta, surkeasta gallup-menestyksestä huolimatta. Alkoholi tuli miesten keskinäisistä juomistilanteista kodin ja perheen piiriin. Miten juomisesta sitten saadaan oikea kuva. FL-LM Peltipoliisi on tätä nykyä jo selvästi tavallista poliisia innokkaampi sakottaja. – Haastattelut tehdään nimettöminä ja haastattelijoilla on vaitiolovelvollisuus. –?Voi olla, että kuljettajassa itsessään on sellaisia asioita, joista ylinopeus johtuu. – Kaikki eivät liioin muista, miten paljon käyttävät alkoholia, vaikka tarkoitus ei olisi salailla. Moni suomalainen aliarvioi juomistaan Sdp:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Krista Kiuru kehottaa elinkeinoministeri Olli Rehniä (kesk.) vierailemaan yliopistoissa. – Suomalaisten alkoholinkulutus lisääntyi voimakkaasti 1968–2008. 100 000 200 000 300 000 400 000 500 000 5 000 10 000 15 000 20 000 25 000 2010 2011 2012 2013 2014 2015 Liikennerikkomusta, kpl Automaattivalvonnan suoritteet Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen Rattijuopumukset (kaikki) Rattijuopumus/ huumautuneena ajaminen Törkeä rattijuopumus Liikennerikokset Lähde: Poliisin tulostietojärjestelmä ja Liikennevakuutuskeskus Mia Ylisuutari Liikennekuolemat yhteensä LIIKENNEKUOLEMAT 2010–2015 2010 267 2011 292 2012 254 2013 252 2014 221 2015 256 Suurin kuolleisuus! Ylinopeussakot yleistyvät! Törkeät rattijuopumukset vähenevät! Liikennerikosten kehitys koko maassa 2010-luvulla Mirja Niemitalo Terveydenja hyvinvoinnin laitos THL järjestää ensi syksynä uuden kansalaisten alkoholinkäyttöä selvittävän juomatapatutkimuksen. –?Kun noin paljon onnettomuuksia tapahtuu taajama-alueen ulkopuolella, se on selvä haaste valvonnalle. – Kaikkineen noin 700?000 euroa. LiikennekuoLemien Lisäksi Lännen Media sai käyttöönsä myös poliisin viime vuoden liikennerikostilastot. –?Toki silläkin on merkitystä, mutta valitettavasti jalkoihin jää näitä muita asioita. Esimerkiksi suistumisonnettomuuksia tapahtuu enemmän alemmalla tieluokalla. Sakot eivät välttämättä vaikuta ajotapoihin. Nyt on hiukan vastatuulta. Hänen mukaansa syrjäkylillä tiedetään hyvin, ettei poliisin tuloa paikalle tarvitse pelätä. Asiaa on selvitetty säännöllisesti vuodesta 1968 lähtien. – Viime kerralla julkaistiin kirja Suomi juo . Peltipoliisi on tätä nykyä jo selvästi tavallista poliisia innokkaampi sakottaja
Samalla pitää sanoa kyllä tasa-arvolle, koskemattomuudelle ja turvallisuudelle. Kansalaisyhteiskunta ja uskonnolliset yhteisöt on saatava mukaan häirinnän vastaiseen työhön. Kölniläiset nousivat vastustamaan kaikkea naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. on Tärkeää varmistaa ja viestiä, että seksuaalisella häirinnällä on aina seurauksensa. Suomessa poliisi osoitti, että häiriökäyttäytymistä pystytään ennaltaehkäisemään, eikä samanlaista massailmiötä syntynyt, ministerit Rehula ja Orpo kirjoittavat. Poliisi osoittikin jo uudenvuoden juhlintaan liittyvällä toiminnallaan, että häiriökäyttäytymistä pystytään ennaltaehkäisemään: Kölnin järkyttävä massailmiö ei tapahtunut Suomessa. KUVA: Oliver Berg/EPA uutiset maanantaina 18. Sille pitää sekä viranomaisten, sivullisten että uhrien sanoa päättäväisesti ei. Seksuaalisesta ahdistelusta tulee aina ilmoittaa poliisille, olipa tekijä kuka tahansa. Nämä luvut kertovat ilmiön yleisyydestä, mutta myös siitä, että meillä ilmiö tunnistetaan ja siitä puhutaan. Myös kouluissa asiaa pitää käsitellä monipuolisesti. Petteri Orpo (kok.) on sisäministeri. Valitettavasti se on myös liian usein vaiettu aihe. Tehdään Suomesta maa, jossa seksuaaliselle häirinnälle on nollalinja. puheenaihe Petteri Orpo ja Juha Rehula palaute@lannenmedia.fi n aisiin kohdistuva seks uaalinen häirintä on Suomessa edelleen aivan liian suuri ongelma. Alkusyksystä käynnistyy myös ympärivuorokautista tukea tarjoava auttava puhelin. Se on maailman ensimmäinen laajaalainen sopimus, joka koskee naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä. Erityisen huolestuttavia ovat Kouluterveyskyselyn (2013) luvut: 8.–9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. Ministerit Juha Rehula ja Petteri Orpo kirjoittavat yhdessä, että seksuaaliselle häirinnälle tulee olla nollalinja. Seksuaalisesta ahdistelusta tulee aina ilmoittaa poliisille, olipa tekijä kuka tahansa. Tahdomme tällä kirjoituksella rohkaista suomalaisia – miehiä ja naisia – käymään kipeästäkin aiheesta ratkaisuhakuista keskustelua. Olemme kaukana Euroopan mallimaasta. Kaikille Suomeen tuleville tulee tehdä selväksi, että Suomessa sekä miehillä että naisilla on täysi ruumiillinen koskemattomuus kaikissa tilanteissa – ja että lakien rikkomisesta rangaistaan. Uusiin joukkoahdistelutapauksiin tullaan puuttumaan kaikin mahdollisin keinoin. Suomessa ilmoitetaan vuosittain hieman alle tuhat raiskausta poliisille, vaikka naisuhritutkimusten mukaan seksuaaliseen kanssakäymiseen pakotettujen naisten määrä vuoden aikana saattaa olla jopa 15?000. Jonkinlaista seksuaalista häirintää kokee valtaosa suomalaisista naisista elämänsä aikana. Esimerkiksi 15–34-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää miesten taholta kahden viime vuoden aikana (Tasa-arvobarometri 2012). Naisten ahdistelu ja häirintä on Suomessa vaiettu ongelma. Kaikkia tulee kannustaa puuttumaan näkemäänsä häirintään. Suomessa ilmoitetaan vuosittain alle tuhat raiskausta – uhreja on jopa 15-kertaisesti. Puhe ei tietenkään riitä. Paremman Suomen ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentaminen on kuitenkin pitkälti ihan arkista hyvää käytöstä ja rohkeutta puhua ja toimia. Sopimuksen velvoitteiden mukaisesti turvakotipaikkojen riittävyys tulee turvata. Lievimmillään on kyse asiattomasta vihjailusta. Juha Rehula (kesk.) on tasaarvoasioista vastaava perheja peruspalveluministeri. Seksuaalinen häirintä kuriin! Kölnissä ulkomaalaistaustaiset miesjoukot ahdistelivat naisia uudenvuodenyönä. Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa pitää olla täysin selvää, että minkäänlainen seksuaalinen häirintä ei ole hyväksyttävää – ei työpaikalla, ei koulussa, ei verkossa, ei yökerhossa, ei kadulla. Vuodesta 2017 eteenpäin valtiontalouden kehyksissä onkin varattu turvakotien rahoitukseen 2 miljoonan euron vuosittainen tason nosto. Pahimmillaan puhutaan raiskauksista, väkivallasta ja seksiin pakottamisesta. Painava keino tässä on Istanbulin sopimuksen toimeenpano. tammikuuta 2016 Forssan lehti 10. Usein yhteiskunnallinen keskustelu keskittyy suuriin ylätason asioihin. Seksuaalista häirintää ja rikollisuutta on monentasoista. Kaikkien viranomaisten tulee suhtautua ilmoituksiin vakavasti. Suomen tuleekin parantaa tilannetta määrätietoisin toimin. Perhepiirissämme meidän kaikkien tulisi muistuttaa poikiamme ja tyttäriämme siitä, että toinen voi tulkita harmittomaltakin tuntuvan kommentin häiritsevänä ja että häirintää ei pidä hyväksyä, vaan siitä pitää kertoa. Kansainvälisten tutkimusten ja arvioiden mukaan tulisi olla yksi perhepaikka 10?000 asukasta kohden. Lievemmätkin tapaukset kannattaa ilmoittaa. EU:n perusoikeusviraston FRA:n tutkimuksen mukaan suomalaisista 15 vuotta täyttäneistä naisista häirintää kokeneiden osuus, 42 prosenttia, on EU-maista neljänneksi suurin. Yhtenä välineenä tässä työssä on hallituksen tasa-arvo-ohjelma. Yksi ohjelman tavoitteista on naisiin kohdistuvan ja lähisuhdeväkivallan vähentäminen. Vastaanottokeskuksissa ja turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa tulee lisätä tasa-arvokasvatusta. Näiden ääripäiden väliin mahtuu kaikkea asiattomasta koskettelusta törkyviesteihin sosiaalisessa mediassa. Nyt paikkoja on vain noin 120, kun tarve olisi useita satoja enemmän
naimisissa olevia naisia täysivaltaisuus ei koskenut. Rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen muistuttaa, että perheyhteisö oli hyvin pitkään suomalaisen naisen asemaa määrittävä tekijä. lisin perustein sallittiin vuonna 1950 ja sosiaalisten syiden perusteella 1970. Markkolan mukaan Suomen aborttilainsäädäntö on ollut naisen itsemääräämisoikeuden kannalta huono – ja on sitä yhä. Näin luonnehti Koti ja Yhteiskunta -lehti Suomen naisen oikeustilaa vuonna 1895. Aviovaimo oli miehensä edusmiehisyyden alainen 1930luvulle saakka. Tasa-arvon virstanpylväitä Lähteet: THL, Käsikirja sukupuoleen (Toim. –?Tässä piileekin eräs Suomen historian suuri paradoksi. –?Raskauden keskeyttäminen lääketieteelIsännän vallan alta itselliseksi Suomalaisen naisen itse määräämisoikeuden historia on lyhyt. Läheiseen henkilöön kohdistuva pahoinpitely lakkasi olemasta asianomistajarikos vasta vuonna 2011. Tuija Saresma, Leena-Maija Rossi ja Tuula Juvonen) Koonnut: Katja Kärki, grafiikka: Miila Kankaanranta ”Avioliitossa tapahtuva väkisin makaaminen katsottiin Suomessa raiskaukseksi vasta vuonna 1994.” TerTTu uTrIAInen, rikosoikeuden emeritaprofessori uutiset 11 maanantaina 18. Kriminalisointi tapahtuu Euroopan tasolla tarkasteltuna viimeisten maiden joukossa. Naimisissa olevien naisten täysivaltaisuus jäi vuosikymmeniksi sisällissodan ja lainsäädäntösuman jalkoihin. Niinpä esimerkiksi naisen raiskaaminen oli perheyhteisön oikeuksien loukkaamista. Vuoden 1930 avioliittolaki oli tasa-arvon ennustaja. Suomi on ollut ja on edelleen erittäin väkivaltainen maa. Sosiaalisten perusteiden riittävyydestä ei kuitenkaan vieläkään päätä nainen itse vaan lääkäri. Aviovaimo vapautuu miehensä edusmiehisyyden alaisuudesta. Esimerkiksi Ruotsissa teko kriminalisoitiin jo vuonna 1962. 1980 Suomen hallitus tekee ensimmäisen tasa-arvo-ohjelman. 1930 Uusi avioliittolaki astuu voimaan. Alaikäisen raiskaus on lähtökohtaisesti törkeä. –?Uudet ideat rikosoikeudessa eivät ole juuri koskaan syntyneet Suomessa vaan ovat olleet tuontitavaraa. 1994 Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoidaan. 2015 Tasa-arvoinen avioliittolaki (voimaan 2017). Avioliitossa tapahtuva väkisinmakaaminen katsottiin Suomessa raiskaukseksi vasta vuonna 1994. Naimisissa oleva nainen oli miehensä edusmiehisyyden alainen vuoteen 1930. 2011 Läheiseen henkilöön kohdistuvat lievätkin pahoinpitelyt virallisen syytteen alaisiksi. Teko, joka aiemmin on tuomittu sukupuoliyhteyteen pakottamisena, on jatkossa raiskaus. Aviomiehellä oli siten oikeus edustaa vaimoa ja hallita hänen omaisuuttaan. Naisella oli mahdollisuus päästä kansanedustajaksi ja vaikka ministeriksi, mutta yksityisoikeudellisissa asioissa hän oli silti miehensä edusmiehisyyden alainen ja mies esiintyi vaimonsa puolesta julkisissa yhteyksissä, sanoo Markkola. –?Laki tunnusti naisten oikeuden omiin lapsiinsa, kun siihen saakka lasten ajateltiin kuuluvan isälle. Siksi lainsäätäjä on pitkään katsonut, että nainen tarvitsee holhoojan kaikissa elämänvaiheissaan. Kaikki aikuisiin kohdistuvat seksuaalirikokset seksuaalista ahdistelua lukuun ottamatta siirtyvät virallisen syytteen alaisiksi. Syyttäjä saa oikeuden nostaa syytteen vakavimmista seksuaalirikoksista ilman asianomaisen vaatimusta. Avioliiton ja raiskauksen välinen yhteys säilyi pitkään, ja avioliittoa pidettiin tapana sovittaa raiskaus. Avioliiton ulkopuolella tapahtuva sukupuoliyhteys oli rikos aina 1920-luvulle saakka. Suomalaisnaisista tulee vaalikelpoisia ensimmäisinä naisina maailmassa. 2004 Yksityisellä paikalla tapahtuva pahoinpitely tulee virallisen syytteen alaiseksi (lievä pahoinpitely säilyy asianomistajarikoksena). 1950 Raskauden keskeyttäminen sallitaan lääketieteellisin perustein. Vaikka naimattomien henkilöiden sukupuoliyhteydestä tuli laillista, naisen oikeus päättää omasta lisääntymisestään oli pitkään muiden kuin naisen omassa hallussa. –?Raiskauksia on ollut aina, mutta teon kohde on muuttunut naittajan oikeuksista uhrin fyysiseen ruumiiseen ja myöhemmin itsemääräämisoikeuteen. Suomen rikoslainsäädännössä oli vuoteen 1994 saakka säännös, jonka mukaan raiskauksesta ei pitänyt tuomita, jos tekijä meni uhrinsa kanssa naimisiin. –?On ja ei. Suomessa on kestänyt pitkään tunnustaa perheessä tapahtuva väkivalta rikokseksi. 1897 Naisista tulee täysivaltaisia 21-vuotiaina, eli samanikäisinä kuin miehistä. Edistyksellisyys riippuu siitä, mitä osaa naisten historiassa tarkastellaan, sanoo Tampereen yliopiston Suomen historian professori, filosofian tohtori Pirjo Markkola. Naimattomia naisia oli paljon, ja heidän elättämistään pidettiin ongelmana. 2011 Sukupuoliyhteys puolustuskyvyttömän kanssa määritellään raiskaukseksi. Laki myös rinnasti naisten kotona tekemän työn miesten tekemään palkkatyöhön, sanoo Markkola. tammikuuta 2016 Forssan lehti. 1986 Voimaan astuu nimilaki, jonka perusteella avioituva nainen saa säilyttää sukunimensä. Tässä suomalainen lainsäädäntö on edelleen muita Pohjoismaita selkeästi konservatiivisempi, Markkola sanoo. Markkola pitää suomalaisen naisen itsemääräämisoikeuden kannalta ensimmäisenä merkittävänä virstanpylväänä naittajavallan lakkauttamista vuonna 1864. seksuaalisen itsemääräämisoikeuden käsitettä ei sen sijaan ole ollut olemassakaan ennen 1900-lukua. Uudistusta ei tehty tasa-arvon vuoksi vaan taloudellisista lähtökohdista. 1999 Rikoslain säännökset seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta uudistuvat. Suomi teki kansainvälisesti katsottuna historiaa, kun naiset saivat vaalikelpoisuuden vuonna 1906 – ensimmäisinä naisina maailmassa. Ruotsissa kriminalisointi tapahtui jo vuonna 1962. 1864 Naimattomat 25-vuotiaat naiset täysivaltaisiksi. 1970 Laki raskauden keskeyttämisestä: abortti sallitaan myös sosiaalisista syistä. Aiempi vuonna 1734 voimaan tullut laki katsoi, että nainen on kykenemätön huolehtimaan omaisuudestaan ja itsestään. 1906 Naiset saavat oikeuden äänestää valtiollisissa vaaleissa ensimmäisenä Euroopassa. 1999 Laki lähestymiskiellosta astuu voimaan. Naisten varhaisen vaalikelpoisuuden vuoksi Suomea on pidettykin edistyksellisenä tasa-arvon mallimaana. 1878 Naiset saavat yhtäläisen perintöoikeuden miesten kanssa. 2014 Seksuaalinen ahdistelu tulee erikseen rangaistavaksi. 1961 E-pilleri hyväksytään. Perheyhteisössä tärkeää oli turvata jälkeläisten syntyperä, eikä raiskausta aina erotettu aviorikoksesta. Mutta onko Suomi sitä. Aviomiehellä oli siten oikeus edustaa vaimoa ja hallita hänen omaisuuttaan. FL-LM Katja Kärki N ainen on luonnoltaan herkkätuntoinen, puijauksille altis ja ulkonaisiin asioihin perehtymätön. Sen myötä naimattomista 25-vuotiasta naisista tuli täysivaltaisia. 1919 Naimisissa olevat naiset saavat mennä ansiotyöhön ilman aviomiehen suostumusta. Rikosoikeuden näkökulmasta katsottuna Suomi ei olekaan mikään tasa-arvon mallimaa – päinvastoin
Raskaan menetyksen kokenutta ei kannata kannustaa hymyilemään. –?Ei kannata. Työelämäänsä tyytymätön saattaa negatiivisten tunteiden seurauksena pistää töpinäksi ja saada aikaan muutoksen. KUVA: Joel Maisalmi Kysy ja kuuntele, jos toivot sopua etkä riitaa . –?Riitojen ratkaiseminen oikeusteitse on kallista ja hidasta ja lopputulos on usein epävarma, oli kyse sitten ammatillisista tai yksityisistä riidoista. • Kysy, älä oleta. Uusi tulokulma asettaa asiat oikeaan perspektiiviin ja mahdollistaa luovat ratkaisut. Ne mahdollistavat hyvän lopputuloksen ja molempia hyödyttävät ratkaisut ja vahvistavat luottamusta jatkossa. Mielestäni neuvottelu ja sopiminen ovat paras ja tehokkain tapa ratkaista riitoja. Se on avain ratkaisun löytymiseen. • Asiat riitelevät, ihmiset eivät. –?Oikea tapa reagoida on ottaa asiat rauhallisesti. Hyvä kysymys ”Ystävän liika positiivisuus voi olla ahdistavaa henkilölle, joka on oikeasti masentunut.” LottA MALMiVAARA-UUSitALo erityispedagogiikan dosentti. • Vaihda näkökulmaa. Kun ihminen suuttuu, tulee adrenaliinipiikki, joka saa toimimaan. Etenkin vaikeat ratkaisut syntyvät helpommin, kun molemmat hyötyvät jotenkin. Kliinisesti masentuneille ei pakkohymyilystä ole hyötyä. Useimmat ihmiset eivät edes ole negatiivisia, kun heihin malttaa tutustua. Ilman näitä ihmisiä, jotka olivat toistuvasti varuillaan, saattaisimme olla kaikki leijonan kidassa. Mikä on erimielisyyksiä ratkaistaessa tärkeintä. Liika tiukkuus ja periaatteellisuus eivät edistä sopua. Negatiivisuudella on ollut merkittävä osa ihmisen evoluutiossa. Vesilasi kuuluu pöytään, kun valtakunnansovittelijan toimistossa neuvotellaan. 5 avainta Sovittele Minna Helteen neuvoin • Kuuntele, myös rivien välistä. Milloin negatiivisuus voi olla voimavara. Minna Helteellä on takanaan täysi vuosi valtakunnantason sovittelua. Näitä erilaisia tavoitteita joudutaan sitten sovittamaan yhteen. Voiko negatiivisuus olla voimavara, Helsingin yliopiston erityispedagogiikan dosentti ja Positiivisen psykologian voima -kirjan kirjoittaja Lotta Malmivaara-Uusitalo. Me kuitenkin tarvitsemme jokaisessa yhteisössä ihmisiä, jotka toppuuttelevat muita. . –?Kyllä voi! Negatiivisuus on itse asiassa valtava voimavara. –Liiallinen periaatteisiin jumiutuminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen ovat taas varmoja keinoja pilata mahdollisuus löytää rakentava ratkaisu niin kotona kuin työelämässä. –?Arkikielessä puhumme usein henkilöistä, jotka toistuvasti torppaavat muiden ideat ja korkealentoiset suunnitelmat. –?Työmarkkinariidoissa on kyse osapuolten erilaisista tavoitteista liittyen esimerkiksi palkkoihin ja työaikoihin. Siksi niitä ei kannata säästellä ja pantata. –?Tahto ratkaista erimielisyys nopeasti, hyviä tapoja noudattaen ja yhteistä ratkaisua etsien. –?Toisen osapuolen toiveita ei Anna Ruohonen Heitä on jokaisella työpaikalla: ihmisiä, jotka suhtautuvat skeptisesti ja kyynisesti asioihin. Tärkeämpää on antaa itselleen mahdollisuus nähdä uusia mahdollisuuksia. –?Rakastaa omaa ääntään, juuttua yksityiskohtiin ja pimittää, mistä oikeasti on kyse. Mistä riidat yleisimmin saavat alkunsa. –?Kannattaa joustaa niissä asioissa, jotka ovat toiselle osapuolelle tärkeitä, mutta itselle pieniä. Muuta eroa riitelemisessä ei sitten olekaan. riitojen lainalaisuudet ovat joka pöydässä yllättävän samanlaisia, valtakunnansovittelija sanoo. Valtakunnansovittelija Minna Helle nostaa riidan pöydälle ja sanoo, että riitelyn lainalaisuudet ovat yllättävän samanlaiset kotona ja valtakunnantasolla. Esimerkiksi ystävän liika positiivisuus voi olla ahdistavaa ja epäterapeuttista henkilölle, joka on oikeasti masentunut. –?Ainakin siitä, että ihmiset haluavat eri asioita. Vesi symboloi myös hyvin sitä, kuinka pienistä pisaroista usein syntyy sopuun johtava puro. –?Neuvottelu on keino ratkaista riitoja. • Etsi win–win-ratkaisuja. Kannattaako positiivisuus silti aina. Myös avioero ja naapuririidat kannattaa ennemmin sopia. Rahanja ajankäyttö ovat tyypillisiä riidanaiheita myös kotioloissa: mihin rahaa käytetään ja kuinka paljon kenelläkin on omaa aikaa. Silloin hymyileminen laukaisee mielihyvää. Vältät väärät tilannearviot ja väärinkäsitykset. tammikuuta 2016 Forssan lehti 12 Marja-Riitta Vuorela Kun valtakunnansovittelija Minna Helle kutsuu työmarkkinakiistojen osapuolet neuvottelupöytään toimistoonsa, tarjolla on vain vettä. Mikä sitten on oikea tapa reagoida asioihin. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä yltiöpositiiviseksi. On sosiaalisesti hyväksyttävämpää suhtautua asioihin hymyillen ja positiivisesti. –?Positiivinen psykologia ymmärretään usein väärin. Mitä erimielisyyksiä ratkottaessa ei ainakaan kannata tehdä. Tarjoilujen ei tarvitse olla yhtä koruttomia, kun riitapukarit istuutuvat neuvonpitoon kotipöydän ääreen. Missä menee neuvottelun ja riidan raja. Henkilökohtaisuuksiin sortuva menettää pelin ja aiheuttaa vahinkoa ihmissuhteille. –?Rakentavassa riitelyssä on kyse aika yksinkertaisista asioista: kyvystä kuunnella ja asettua toisen asemaan. –?Vesitarjoilu on osa toimiston perinnettä, jota olen halunnut jatkaa. Minna Helle on halunnut jatkaa vanhaa perinnettä. Tässä jutussa Minna Helle ratkoo kysymyksiä ja tapauksia sovittelijan otteella, mutta kotinäkökulmasta. elämä maanantaina 18. Sen aikana sopu on saanut sijan jäänmurtajalakossa, ilmailualan riidassa ja postilakossa. Ja välit saattavat mennä pahimmillaan lopullisesti. –?Toki on tutkimusnäyttöä, että hymyileminen kannattaa, jos elämässä menee hyvin tai keskiverrosti. Milloin kannattaa joustaa. Pahasti jumiutuneessa tilanteessa mikä tahansa myönteinen signaali tai ymmärtämyksen osoittaminen edesauttaa usein riidan ratkeamista
Jos et huolehdi päivällä, huolehdit yöllä ja unesi häiriintyy. Työnantajalla on tähän myös velvollisuus. 2 Työpaikallamme on ihminen, joka räyhää jatkuvasti. Miten solmitaan sopu, jossa kaikille jää hyvä mieli. Mutta aivan yhtä tärkeää on uskaltaa ajaa itselle tärkeitä asioita eteenpäin ja puolustaa niitä rohkeasti, vaikka tulee vastalauseita. Antaako viisas periksi. –?Hyvä mieli jää, kun prosessi on ollut avoin, toista osapuolta kunnioittava ja asiat on pidetty asioina. marja-riitta vuorela Aikamatka vanhan tyylin nykyhäihin Huolilista. 1 Tiedän, että jotkut kollegani saavat parempaa palkkaa kuin minä, vaikka teemme samaa työtä. Nämäkin tilanteet ratkeavat useimmiten puhumalla. Se ei ole mielestäni reilua. Usein riita pannaan niin sanotusti puoliksi, mutta se ei ole automaattisesti hyvä ratkaisu. –?Joustanut osapuoli saattaa tarvita kasvojenpesuvettä, jotain millä selittää lopputulos itselleen ja muille. Epäasiallinen käytös ei kuitenkaan ole sallittua ja siihen on tärkeää puuttua. –?Työpaikoilla on monenlaisia ihmisiä, ja meidän on totuttava siihen. mikä: Ideaja inspiraatiokirja Hurmaavat häät vie häitään suunnittelevat aikamatkalle vuosikymmenten taakse. FL-LM ”Kannattaa joustaa ainakin niissä asioissa, jotka ovat toiselle osapuolelle tärkeitä, mutta itselle pieniä. Kirjaa ylös asiat, niihin ratkaisukeinot ja aikataulut. Naisten on syytä olla tarkkana pikkulapsivaiheessa, sillä silloin tasapaino helposti muuttuu ja perinteet ottavat vallan kuin varkain. Ilakointi toisen kustannuksella kostautuu myöhemmin. tammikuuta 2016 Forssan lehti mitä minna Helle tekisi. Tämä on myös työnantajan etu, sillä koettu epäoikeudenmukaisuus syö työmotivaatiota ja voi aiheuttaa riitoja myöhemmin. Parisuhde kestää parhaiten häiden yli, jos molemmat haluavat esimerkiksi boheemit sadonkorjuuhäät 1970-luvun leveälahjetyyliin. Syntynyttä sopua pitää muistaa arvostaa. Miten olisi esimerkiksi salakapakkahäät. Kun molemmat kantavat kortensa kekoon, kaikki voivat paremmin. Jämäkkyys ja johdonmukaisuus eivät ole huonoja ominaisuuksia. kenelle: Kirja sopii juhlista, vintagesta ja suunnittelemisesta tykkääville pariskunnille, jotka ovat samanmielisiä. Illalla kotona puolisoni jatkaa usein töitään tietokoneella, kun minä ryhdyn tekemään kotitöitä. Siksi on tärkeää kertoa epäasiallisesta käytöksestä. Usein asiat selviävät keskustelemalla oman esimiehen kanssa. Miten voin vaikuttaa asiaan. Myös seuraavan työpäivän tehtävät on hyvä suunnitella työpaikalla jo edellisenä päivänä. –?Fiksummalla on varaa joustaa, sanotaan. Kaikkien kanssa on tultava toimeen. 3 Perheessämme me molemmat vanhemmat käymme töissä. Asioista huolehtimiselle kannattaa varata aikaa ja se kannattaa tehdä päivällä. Esimies voi puuttua vain sellaisiin tilanteisiin, joista hän tietää. kannata myöskään vähätellä, vaikka ne tuntuisivat itsestä naurettavilta. Mitä asialle voi tehdä. –?Työhön ja sen ehtoihin liittyvät epäselvyydet on tärkeää ottaa työpaikalla esille. Sovun sisällön järkevyys ja fiksuus on tärkeämpää. Paras ratkaisu hyödyttää edes jollakin tavalla molempia. Liika tiukkuus ja periaatteellisuus eivät edistä sopua.” JuhlakirJa Marjo Haapasalo , Emilia Kallinen ja Elina Teerijoki: Hurmaavat häät Schildts & Söderströms 2015, 191 sivua. Hänen käytöksensä vaikuttaa ilmapiiriin negatiivisesti. Miten tasapainoa voisi lisätä. elämä 13 maanantaina 18. Hän kulkee käytävällä kengät kopisten ja ääneen arvostellen. Kotitöistä kannattaa neuvotella ja sopia, maton alle lakaistuna ongelma jää kytemään ja voi lopulta uhata koko yhteiseloa. –?Kotityöt taitavat olla yksi yleisimmistä riidanaiheista kotona. Nostalgisen 1920–70-lukujen häähuuman esittelemisen lisäksi kirja korostaa rohkeutta järjestää häistä oman mielen ja tyylin mukaiset. hyvää: Nostalgisten kuvien ja ideoiden lisäksi kirjassa käydään läpi aikakausien häähistoriaa ja tyylivirtauksia. Tee se itse?-tyypille kirjassa on myös ohjeita häälookiin kiireestä kantapäähän sekä konkreettisia muistilistoja häiden suunnitteluun. Mielestäni ei ole oikein, että puolisoni palkkatyöhönsä vedoten laistaa kotityöt. Se on totta tiettyyn rajaan saakka, sillä riidoissa tarvitaan kykyä tehdä kompromisseja. Juuri nyt colourbox 3 tapausta. Työpaikoilla on myös luottamusmiehiä, jotka voivat auttaa
KUVA: Felipe Trueba/EPA MaailMa BeiruT Syyriassa äärijärjestö Isis on siepannut ainakin 400 siviiliä lauantaina tehdyn hyökkäyksen jälkeen maan itäosassa. Vuonna 1937 syntynyt Harald on ensimmäinen Norjassa syntynyt Norjan kuningas lähes 600 vuoteen. Syyrian valtiollinen uutistoimisto Sana puhuu jopa 300 kuolleesta siviilistä. . Sairaalan johtavan neurologin mukaan kolmella miehistä on vammoja, jotka voivat jäädä pysyviksi. Ihmisen toiminnan ansiosta se on saattanut lykkääntyä jopa ainakin sadantuhannen vuoden päähän. STT Lääkkeen testikäyttäjä kuoli Ranskassa rennes Ranskassa lääketutkimuksessa aivokuollut testikäyttäjä kuoli sunnuntaina. Siepatut ovat sunnimuslimeja. Jos nämä tiedot pitävät paikkansa, on se suurin kuolonuhrien luku yhtenä päivänä Syyrian sisällissodassa. Asiasta kertoi Syyrian tilannetta seuraava The Syrian Observatory for Human Rights -järjestö (SOHR). Hänen mukaansa on ällistyttävää, että ihminen pystyy näin puuttumaan mekanismeihin, jotka muuttavat tuntemaamme maailmaa. leveysasteella sekä alhainen hiilidioksidin määrä riittivät käynnistämään jääkauden. Isisin Deir Ezzorin kaupunkiin tehdyssä hyökkäyksessä kuolleiden määrästä on eri tietoja. Pohjoisella pallonpuoliskolla säilyy näin kesän yli lumipeitettä, joka kertyessään vuodesta toiseen johtaa lopulta mannerjään muodostumiseen. Pakotepäätös tuli sunnuntaina pian sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja EU olivat päättäneet ryhtyä purkamaan Iranin ydinohjelmaan perustuvia pakotteita. Särkylääketutkimukseen osallistui yli 100 vapaaehtoista, joista 90:lle annettiin erisuuruisia lääkeannoksia. Maapallon luisIhmisen toiminnan syytä: jääkausi peruttu . Kuningasparilla on kaksi lasta: prinsessa Märtha Louise ja kruununprinssi Haakon. STT, AFP Kalastajat vapaaKsi 15 BogoTa Kolumbian armeija vapautti 15 kalastajaa, joita Kansallinen vapautusarmeija (ELN) oli pitänyt vankeinaan. Uuden jääkauden alkaminen saattaa lykkäytyä ainakin 100 000 vuoden päähän ihmisen toiminnan ansiosta. tammikuuta 2016 Forssan lehti 14. Hiilidioksidipäästöt lykkäävät jääkauden alkamista kauaksi. ELN on Kolumbian toiseksi suurin kapinallisryhmä. Tutkijat tarkastelivat kahdeksaa globaalia jääkautta viimeisten 800?000 vuoden aikana käyttäen monimutkaisia ilmastomalleja, joilla määriteltiin mikä aiheutti kunkin jääkauden alkamisen. Ryhmä saksalaisia tiedemiehiä julkaisi tämän tutkimustuloksen tiedelehti Naturessa . . SOHR sanoo kuolleita olevan ainakin 130, joista yli puolet oli siviilejä. STT, AFP Toimittanut Seppo Ylönen Isis otti 400 siviiliä panttivangeiksi Norjan kuningasparilla juhlat Helsinki/oslo Norjassa juhlittiin sunnuntaina kuningas Haraldin vallassaolon 25-vuotispäivää. –?Lopputulema on, että me käytännössä hyppäämme yli yhden jääkausikierron, mitä ei ole tapahtunut aiemmin, kertoi tutkimusta johtanut Andrei Ganopolski Potsdamin ilmastovaikutustutkimusinstituutista Guardianin mukaan. Heidän joukossaan on naisia ja lapsia sekä Syyrian hallinnon puolella taistelevien perheenjäseniä. Syynä tähän ovat hiilidioksidipäästöt, jotka lämmittävät ilmakehää. Siepatut on kuljetettu muille Isisin hallinnassa oleville alueille, järjestö kertoo. TuTkimusTulosTen mukaan normaalia alempana ollut aurinko pohjoisella 65. Ilkka Timonen Seuraava jääkausi ei ala ihan pian. Osa Deir Ezzorin kaupungista ja lähellä oleva sotilaslentokenttä ovat yhä Syyrian hallinnon valvonnassa. . STT, AFP USA:lta Iranille uusia pakotteita ohjusohjelmasta WasHingTon Yhdysvallat langettaa Iranille uusia pakotteita maan ohjusohjelmasta. Heidän tilansa on vakaa. REUTERS Vegard WiVestad grott/ePa Ulkomaan UUtiset maanantaina 18. Sairaalaan joutui myös viisi muuta lääkettä ottanutta miestä. Uudella pakotelistalla on viisi yksityishenkilöä ja ohjusohjelmaa lähellä olevien, Arabiemiraateissa ja Kiinassa sijaitsevien yritysten verkosto. Kalastajat olivat laskeneet pyydyksensä ELN:n kieltämälle alueelle. Poikkeuksellista oli myös se, että Harald avioitui tavallista porvarillista syntyperää olevan Sonja Haraldsenin kanssa. Harald nousi valtaistuimelle tammikuussa 1991. Farc on sitä suurempi ja tunnetumpi. Ensimmäisen kerran jääkausi ehkä lykkääntyi jo teollisen vallankumouksen alkuaikoina
FL-LM Seppo Ylönen, Reuters Dubai/Ankara Pakotteiden purku teki Iranin presidentistä Hassan Ruhanista sankarin maanmiestensä silmissä. Häntä vastassa on kuitenkin Iranissa vaikutusvaltainen joukko pappeja ja poliitikkoja, jotka eivät hyväksyneet ydinsopimusta eivätkä varsinkaan sovun hierontaa Yhdysvaltain kanssa. ErITyIsEn raTkaIsEVaa Iranin tämän hetkisessä tilanteessa on asiantuntijoiden neuvoston kokoonpano, sillä se on periaatteessa Iranin ylin päättävä elin. IAEA:n näyttämä vihreä valo mahdollistaa Iranin paluun kansainväliseen kauppaan. Khamenei varoitti syyskuussa Iranin vihollisten ”solutusyrityksistä”. Ensimmäinen positiivinen merkki heräämisestämme tähän vastuuseen oli kuitenkin Pariisin ilmastokokouksen lopputulos. 76-vuotiaan Khamenein terveysongelmista on liikkunut huhuja. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että mikäli hiilidioksidipäästöjä ei rajoitettaisi, tämä lopettaisi jääkausien kierron jopa kokonaan. Nyt lupaus on täytetty, mutta Ruhani joutuu silti vilkuilemaan ympärilleen. Tämä kaIkkI on mannaa Iranin 80-miljoonaiselle väestölle, joka on joutunut koville talouspakotteiden kuristettua maan talouden köyhyyden partaalle. Fakta Jääkaudet ja hiilidioksidi • Maapallon historiassa on ollut useita jääkausia. Viimeisin jääkausi, Veiksel-jääkausi, oli yli 10 000 vuotta sitten. Suomi peittyi tuona aikana 2–3 kilometriä paksun jään alle. VaIkka Iran ja Yhdysvallat vaihtoivat vankeja sivujuonteena pakotteiden purkamisesta, on maiden välien nopeaa lämpenemistä turha odottaa. Syytökset presidentinvaalien tulosten vääristelystä johtivat tuolloin katumellakoihin, jotka kukistettiin kovin ottein. Toisaalta tiedeuutinen antaa aihetta myös huoleen. Se valitsee myös korkeimman uskonnollisen johtajan. –?Kunpa vain käyttäisimme tätä valtaa vastuullisesti. Päätökset tekee 12-jäseninen valvojien neuvosto, jossa on kuusi uskonoppinutta ja kuusi lakimiestä. Merenpinta laskisi muualla jopa sata metriä. • Saksalaistutkijoiden mukaan seuraavan jääkauden alkaminen lykkääntyy ainakin 100 000 vuoden päähän ihmisen hiilidioksidipäästöjen takia. • Mikäli hiilidioksidipäästöjä ei rajoitettaisi, saattaisi jääkausien kierto jopa loppua kokonaan. KUVA: Felipe Trueba/EPA Viime viikolla kansainvälinen geotieteilijöiden ryhmä ehdotti tätä nimeä nykyiselle aikakaudelle. Jo tuolloin hiilidioksidia oli ilmakehässä 280 ppm:ää, kun nykyisin sitä on jo yli 400 ppm:ää. Jääkauden syntymisen estämiseen tarvitaan yllättävän pieni määrä ilmakehän hiilidioksidia. Professori Andrew Watson on oikeutetusti huolissaan siitä, että emme pystyisi vielä käyttämään tätä valtaamme vastuullisesti. Maiden suhteet katkesivat vuonna 1979, kun Iranin islamilaisen vallankumouksen pyörteissä Yhdysvaltain Teheranin-lähetystö vallattiin 444 päiväksi. Tätä lausuntoa ovat kovan linjan kannattajat käyttäneet hyväksi vapauksia vaativien tukahduttamiseen. Ajan kuluessa planeetan akseli heilahtelee edestakaisin, mikä vaikuttaa pohjoisille ja eteläisille leveysasteille tulevan auringonvalon määrään. Iranin kansainvälisen aseman normalisointi on jättimäinen menestys 67-vuotiaalle Ruhanille. Ali Khamenei on ollut Iranin ylin päättäjä vuodesta 1989, jolloin ajatolla Ruhollah Khomeini kuoli. Hän laskeskeli, että Iranin talous kasvaa maaliskuussa alkavana budjettivuotena viisi prosenttia. Meidän pitäisi siirtyä tällä vuosisadalla käyttämään teknologiaa, joka ei tarvitse fossiilista energiaa. KUVA: Abedin Taherkenareh/EP Iranin kovan linjan edustajat yrittävät nyt estää uudistusmielisten vaikutusvallan kasvun. Iso osa pohjoista pallonpuoliskoa peittyisi jopa kilometrien korkuiseen mannerjäähän. Jääkauden syntymisen estämiseen tarvitaan yllättävän pieni määrä ilmakehän hiilidioksidia – 500 gigatonnia – ja ihmiskunta on päästänyt sen määrän jo ilmakehään. Syytä iloon ja huoleen kommentti Ilkka Timonen @lannenmedia.fi m eidän tulisi kai olla iloisia tulevaisuuden suomalaisten puolesta. Se palaa kansainväliseen pankkijärjestelmään, voi aloittaa öljyn ja muiden hyödykkeiden myynnin ja pääsee käsiksi ulkomaisissa pankeissa jäädytettyinä olleisiin kymmeniin miljardeihin euroihin. IhmIskunnan kannalta jääkausi olisi mullistava muutos elinoloihimme. On järisyttävä ajatus, että muutamassa sadassa vuodessa ihmiskunta on kehittynyt asteelle, joka mullistaa geologisia aikakausia ja siirtää jääkausia paikoiltaan. Yksi ihminen ei paljoa maailmaa voi muuttaa, mutta kun meitä on täällä yli viisi miljardia ja käytössämme on atomiajan teknologia, mitä tahansa voi tapahtua maapallolle. Hiilidioksidipäästöt saataisiin kuriin. Yllä parlamentin puhemies Ali Larijani. Jääkausi lykkääntyy jopa yli sadantuhannen vuoden päähän eikä tulevien sukupolvien tarvitse lähteä täältä ilmastopakolaisina mannerjäätä karkuun niin pitkään aikaan. Kovan linjan haukat pyrkivät vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman moni Iranin politiikan liberalisointia ajava ehdokas pyyhitään pois listoilta. Iranin presidentti Hassan Ruhani (alla) esitteli pakotteiden purun maan parlamentille sunnuntaina. • Ilmakehään on kertynyt ihmisen toiminnan vuoksi jo yli 500 gigatonnia hiilidioksidia, mikä riittää estämään jääkauden alkamisen. Presidentti Ruhani julisti pakotteiden purkamisen ”kultaiseksi sivuksi” Iranin historiassa. Häntä on pidetty kovan linjan johtajana, mutta tosi asiassa hän on pyrkinyt pelaamaan eri ryhmittymät sillä tavalla vastakkain, ettei yksikään niistä voisi haastaa hänen auktoriteettiaan. Kansainvälinen atomiergiajärjestö IAEA totesi sunnuntain vastaisena yönä Iranin toteuttaneen viime heinäkuussa solmitun ydinsopimuksen ehdot, joilla varmistetaan, ettei Iran kehittele ydinasetta. Tällainen mahdollinen jääkauden alku vältettiin jo teollisen vallankumouksen alkuaikoina 1700-luvun lopulla ilmeisesti siksi, että maatalouden harjoittamisen takia ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli aiempaa korkeampi. Ihmisen vaikutus koko planeettaa koskeviin geologisiin prosesseihin kuten jääkausien esiintymiseen on myös uusin todiste sen puolesta, että elämme nyt ihmisen toiminnan leimaamaa geologista aikakautta, antroposeenia. Hän muisti kiittää sunnuntain parlamenttipuheessaan maan hengellistä johtajaa, ajatolla Ali Khameneita ydinsopimuksen vahvistamisesta. Pakotteiden purku teki presidentti Ruhanista sankarin Ulkomaan UUtiset 15 maanantaina 18. Ali Khameneilla on viimeinen sana kaikkiin asioihin Iranissa. Jääkausi saa tulla, vaikkakin myöhässä. Ryhmän mukaan uusi geologinen aikakausi alkoi 1950-luvulla. Hän lupasi lopettaa Iranin kansainvälisen eristyksen. Voimasuhteet mitataan ensi kuun vaaleissa, joissa valitaan parlamentti ja 86-jäseninen asiantuntijoiden neuvosto. Lopputulema on, että me käytännössä hyppäämme yli yhden jääkausikierron. Jo nykyisin pohjoisen kesän aikana aurinko on normaalia alempana. Ganopolskin mukaan jääkausi käynnistyisi, jos ilmakehässä olisi hiilidioksidia 240 ppm:ää (miljoonasosaa tilavuudesta). Maltillinen pappismies Ruhani valittiin maanvyörymävoitolla Iranin presidentiksi vuonna 2013. tammikuuta 2016 Forssan lehti. –?Ihmiset käytännössä kontrolloivat planeetan ilmastoa, sanoi professori Andrew Watson Exeterin yliopistosta Guardian lehdelle. kahtaminen uuteen jääkauteen riippuu paljon siitä, millaisella kiertoradalla Maa kiertää Aurinkoa. Uuden jääkauden alkaminen saattaa lykkäytyä ainakin 100 000 vuoden päähän ihmisen toiminnan ansiosta. Yleensä tämä riittäisi käynnistämään seuraavan jääkauden, mutta ilmakehän korkea hiilidioksidipitoisuus estää sen. • Aiemmin on arvioitu, että seuraava jääkausi voisi alkaa aikaisintaan noin 30 000 vuoden päästä. Ali Khameneita ei ole pidetty minään kyyhkynä, mutta Iranin talouden syvä sukellus on ilmeisesti ollut vakavampi asia kuin vihanpidon jatkaminen Yhdysvaltain, ”Suuren saatanan”, kanssa. Valitettavasti en usko, että olemme saavuttaneet sen viisauden tason vielä. Vuoden 2009 presidentinvaaleissa ehdokkaina olleet Mirhossein Musavi ja Mehdi Karoubi ovat yhä kotiarestissa
Ruokonen lykki koko kisan tasatyönnöllä, niin kuin tekee pidemmilläkin matkoilla. . Lehtonen voitti Hakunilan laduilla yhdistelmäkilpailun ja todisti, ettei elokuussa revennyt akillesjänne estä enää hyvää hiihtämistä. Akillesjännevammasta toipunut Lari Lehtonen osoitti Vantaan Suomen cupissa, että hän on palannut kotimaiseen kärkeen. –?Taisihan ne kisat aika hyvin mennä, viikonvaihteen tyytyväinen tuplavoittaja tuumi. Lauantaina nuorukainen vei voiton M18-sarjan vapaan tyylin kympillä, sunnuntaina hän oli paras samanikäisten perinteisen tyylin kisassa. Ryskeen Eetu Kurkikangas (numero 392) hallitsi M18-sarjaa viikonvaihteessa Tammelassa. –?Lokakuussa vasta opettelin kävelemään. Kurkikangas oli kympillä omaa luokkaansa, Kittilän Kotaveikkojen Hannu Haapamäki jäi hänestä yli minuutin. Alla oli perinteisen tyylin hiotut, voitelemattomat sukset. –?Yläkroppa on kunnossa, voimaarvot ovat rajut, Ruokonen sanoi leveilemättä. Kurkikangas tähtää 17-vuotiaiden SM-kisoissa viiden joukkoon, hyvän päivän sattuessa lupauksella on saumat mitaleille saakka. Pitkien matkojen erikoismies näytti, että nopeuttakin löytyy. Pystyin pitämään tasaisesti vauhtia läpi kisan. Nuoruus voitti kokemuksen naisten kisassa, kun Myllykoski oli Ehrnroothia nopeampi vitosella. Tänä vuonna 60 vuotta täyttävä Sirkka Ehrnrooth ei harmitellut, vaikka viimevuotinen Tammelanvoitto vaihtui nyt kakkossijaan. –?Ei se hirveän pahalta tuntunut, vaikka alkukausi on ollut vaikea. Naisten kisassa nuoruus voitti kokemuksen, kun Noormarkun Nopsan Emilia Myllykoski löi 10 sekunnilla Espoon Hiihtoseuran Sirkka Ehrnroothin. Pidän muutenkin näistä kilpailuista, täällä on sellainen mukava kyläkilpailun tunnelma, Ehrnrooth sanoi. KUVAT: Seppo Pessinen STT Vantaa Parin viikon kuluttua hiihdettävät Imatran SM-hiihdot saivat sunnuntaina uuden mitaliehdokkaan. Emilia on kova tyttö, ikinuori Ehrnrooth antoi tunnustusta voittajalle. Kurkikankaan ohella sunnuntaina voittoon ylsivät Tammelan Ryskeen Vanessa Vesala N8-sarjassa, Valkeakosken Hakaa edustava Eerika Pyykkö N10-sarjassa, Hakan Elmeri Syrjälä M12-sarjassa, Hakan Iiro Uusitalo M14-sarjassa ja Someron Esan Merja Teräväinen N55-sarjassa. Keli oli pakkasen lievästä lauhtumisesta huolimatta sunnuntaina nihkeä. Ehrnrooth tuntuu viihtyvän hyvin Tammelan maastoissa. HiiHto Kai Sandberg Tammela Tammelan Ryskeen Eetu Kurkikankaalla oli isännän otteet viikonvaihteessa liikuntakeskuksen laduilla. Kotimaan latujen lisäksi Lehtonen mielii testaamaan vauhtiaan myös maailmancupin laduille. Ensimmäinen mahdollisuus olisi jo ensi viikonloppuna Nove Mestossa. Lehtonen, 28, on ajatellut synnyinkaupunkinsa Imatran SM-kisoja lämmöllä jo pitkään. Kakkossija meni jakoon, kun Keravan Urheilijoiden Tero Turunen ja Vihdin Viestin Jukka Palo jäivät voittajalle 30,3 sekuntia. Paikalliset menestyivät lauantain Kaikulan hiihtojen tapaan mainiosti. Vapaa tyyli on vielä parempi, mutta pertsakin on parantunut. Jaksoin tehdä tasaisen tappavaa, mutta toivottavasti se hyökkäys tulee kisojen myötä. Ladulla sai tehdä töitä, ja kisa vei hiihtäjistä mehut. –?Vapaan 15 kilometrillä taistelen voitosta, Lehtonen ennakoi. Ryske-hiihdoissa Riitti sunnuntaina säpinää, sillä kisaan oli ilmoittautunut lähes 320 hiihtäjää. Urheilu UrheilU maanantaina 18. –?Ihan hyvä kisa se oli. Lehtonen valaa uskoa mieshiihtoon Parikymppinen Emilia Myllykoski oli nopein naisten vitosella. Latu oli hyvässä kunnossa, ja tuntui hienolta päästä kiertämään 2,5 kilometrin lenkkiä, se on ollut harvinaista tämän talven kisoissa, parikymppinen Myllykoski kertoi. Kansainväliseen vauhtiin Lehtosella on kuitenkin vielä matkaa, sen hän myönsi itsekin. Espoon Hiihtoseuraa edustava Maria Paatero oli kolmas. tammikuuta 2016 Forssan lehti 16 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Hänen talven tähtäimensä on pitkillä matkoilla, kruununa Vasaloppet ensi kuun lopussa. Vantaalla varmistui, että hän pääsee mukaan varteenotettavana kilpailijana, eikä tavoitteita tarvitse piilotella. –. Kolmanneksi sivakoi Noormarkun Nopsan Frans Lindvall. Miesten kyMpin Timanttisissa Ryske-hiihdoissa voitti Vehkalahden Veikkojen Miika Ruokonen. Hyvältä tuntuu olla mukana ja vähän pärjätäkin, Lehtonen sanoi. FL Kurkikangas tuplavoittoon Tammelassa . Vesala, Uusitalo ja Teräväinen olivat viikonvaihteen tuplavoittajia. –?Lenkki ei ole vaativa, mutta sillä pitää koko ajan tehdä töitä. –?Hiihdossa ei ollut vielä hyökkäystä
Seiväslupaus hätyytteli Turussa jo nuorten halli-ME:tä. Murto on rikkonut EM-kilpailujen ja Rio de Janeiron olympiakisojen tulosarjan 450. Olympia-Rio ei ole ajatuksissa päällimmäisenä. Murto, 17 , yritti Turussa myös alle 19-vuotiaiden halli-ME:tä 465. Viime vuonna loppukesästä ei näyttänyt ilmeiseltä, että hän äityisi talvella ennätystehtailuun. –?Hoidimme jalan kuntoon varman päälle. Mitäs siihen sanot, Deontay. Päätöstä oli hänen kanssaan tekemässä Jarno Koivunen, joka valmentaa myös Suomen ennätysnaista Minna Nikkasta. Martti Jylhä ja Juho Mikkonen ilmoitettiin alkuerän jälkeen finaalin starttilistaan, mutta kyseessä oli järjestäjien virhe. –?Olet huijari. Turussa sunnuntaina halliennätyksekseen 455 hinannut Murto teki samalla uuden nuorten (19-v. Fury mesosi kehässä. –?SM-hallikisat Tampereella helmikuun lopussa ovat hallikauden päätavoite, valmentaja Koivunen kertoo. STT–AFP Wilder jatkaa voittamattomana urheilu 17 maanantaina 18. KUVAT: Seppo Pessinen Jylhä ja Mikkonen hetken finalisteja hiihto STT Planica/Helsinki Maailmancupin pariviesti Planicassa ei tuonut suomalaisille paikkaa finaaliin eli kymmenen parhaan joukkoon muuten kuin hetkiseksi. Ottelua Brooklynissä seurannut Fury kiipesi kehään ja aloitti sanasodan välittömästi. KUVA: Tapio Tuomela Murto nostaa ennätyksiä Ryskeen Eetu Kurkikangas (numero 392) hallitsi M18-sarjaa viikonvaihteessa Tammelassa. Listat saatiin lopulta kuntoon, ja finaalissa hiihti Tshekki. –?Vasemmassa jalassa oli veneluun rasitusmuutos, joten päätimme lopettaa ulkokauden elokuun alussa Kuortaneen Eliittikisojen jälkeen, ennätystään viisi senttiä petrannut Murto muistelee. Noin kymmenen minuuttia siinä meni, ennen kuin asia lopulta selvisi, sprinttivalmentaja Olli Ohtonen kertoi. naisten Kisassa Katri Lylynperä ja Andrea Julin olivat 13:s ja Leena Nurmi ja Mona-Liisa Nousiainen 17:s. Yksi pahasti epäonnistunut vaihto, muuten kaikki meni ihan ookoo, Jylhä puolestaan kertoi. Yleisurheilu Reima Rautiainen Seiväshypyn tyttöjen Suomen ennätystä viime aikoina parannellut Wilma Murto tietää kokemuksesta, että maltti on valttia. En pelkää ketään, ja tulen kyläilemään, beibi, Wilder vastasi. Pitkäksi mennyt vaihto koitui myös Suomen Karri Hakala–Joni Mäki kohtaloksi alkuerässä. Jylhän ja Mikkosen sijoitukseksi tuli kymmenes, sillä Newell–Hamilton hylättiin finaalissa vaihtovirheen takia. – Olisi pitänyt yhdessä pystyä tekemään paremmat asetelmat matkan aikana. Someron Esan Nikkasen SE on 460, ja hän oli sunnuntain kilpailussa toinen ylitettyään 450. Kisassa on mukana muun muassa viime vuonna 483 ylittänyt Nikolete Kiriakopoulou. Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan WBC-liiton maailmanmestari Deontay Wilder piti tittelinsä, kun hän tyrmäsi puolalaishaastaja Artur Szpilkan yhdeksännessä erässä lauantaina. Ulottuva, 181-senttinen Murto koetti 465:n ylitystä jo runsas viikko sitten Nastolan Pajulahdessa. MaailMan hallitilastossa kahdeksantena oleva Murto kilpailee ensi lauantaina Ranskan Rouenissa. Wilder on voittanut kaikki 36 otteluaan ja niistä 35 tyrmäyksellä, ja nyt toivotaan jo Wilderin ja brittitähti Tyson Furyn kohtaamista. turun Kerttulin urheilulukiota käyvä nuori hyppääjä huokuu hyvää virettä. –?On vain yksi Tyson Fury. STT Superlupaus Wilma Murto on aloittanut hallikauden erinomaisesti. –?Silloin kaikki yritykset olivat limboja. Tuloskunto johtuu siitä, että hän on saanut hypätä terveenä, Koivunen sanoo. tammikuuta 2016 Forssan lehti. Ennen tätä kautta Murron halliennätys oli 440, joten parannusta on tullut lyhyessä ajassa 15 senttiä. Wilma treenasi kaksi ja puoli kuukautta jalan ehdoilla, kunnes aloitti juoksuharjoittelun. He kukistivat suomalaisparin 0,19 sekunnilla. Sitten nimet olivatkin finaalin starttilistassa, ja pojat aloittivat valmistautumisen finaaliin. Uuden-Seelannin Eliza McCartneyn joulukuussa hyppäämä 464 jäi vielä ennätystilastoihin, mutta Murron kolmas yritys antoi lupauksia. Suomalaiset jäivät alkuerässään Tshekin ajasta 0,28 sekuntia, ja vielä lähempänä oli Yhdysvaltain pari Andrew Newell– Simeon Hamilton. ja 22-v.) Suomen ennätyksen. Moottoriturpa Fury heitti bensaa liekkeihin Wilderin voiton jälkeen. Vähän harmitti, kun ei mennyt yli. –?Hyvä, että Wilma pääsee kokemaan, kuinka isot tytöt hyppäävät, Koivunen sanoo. Oikeutetusti, koska aika alkuerässä oli Suomea parempi. Voi hypätä luottavaisin mielin, kun kroppa on kunnossa, hän kehuu. –?Takana on hyvä treenikausi. –?Pääsin viimeisellä yrityksellä jo riman päälle. Sinä tiedät missä minä olen, ja milloin ja missä. –?Hyvärytminen hyppy, valmentaja Koivunen arvioi. Tämä on pelkkää näytöstä. –?Alkuerän jälkeen huomasimme, ettei aika riitä jatkoon
Viimeistely ei ollut nyt kuitenkaan terävimmillään. Slovenia oli joukkuekisassa kolmanneksi sijoittuneen Itävallan jälkeen neljäs. Kolmas peli viikon sisään alkoi painaa jäsenissä ja liukas D-Kiekko otti ansaitun voiton maalein 3–1 (1–0 1–0, 1–1). Koripallo JKS-FoKopo 77–53 Kai Sandberg Forssa/Järvenpää Forssan Koripoikien voittoputki katkesi sunnuntaina Järvenpäässä. Kukaan pelaajista ei yltänyt kaksinumeroisiin korilukemiin. Neljä maukasta voittoa peräkkäin ottanut FoKoPo oli A-divisioonaottelussa hampaaton ja taipui JKS:lle vastaansanomattomasti 77–53 (41–23). STT HPK pudotti Tappara-voitolla Ilveksen hännille JääKieKKo Hämeenlinnan Pallokerho pudotti jääkiekkoliigassa Ilveksen viimeiseksi voittamalla vieraissa Tapparan 2–1. Paajanen rankaisi Tapparaa heti ylivoimapelissä tekemällä 0–1-maalin. –?6 pistettä viivaan, 9 peliä jäljellä. Henri Niemi iski toisessa erässä alivoimalla tilanteeksi 2–1. minuutilla. Vaasan Sport kaatoi vieraskaukalossa KalPan 6–2. Valtteri Hopponen ampui HPK:n toisen osuman. FL FPS väsähti Jyväskylässä Jeffrey Lawman teki FPS:n ainoan maalin. Venäjä oli kilpailun viimeinen eli kahdeksas. Toisella kierroksella hän kukisti Portugalin Joana Cunhanin 4–2. Mikkonen selviytyi voitoillaan 57-kiloisten loppuotteluun, ja olympiapaikat jaettiin kunkin sarjan kahdelle parhaalle. Yleensä tehokas pelintekijä Remon Nelson jäi seitsemään pisteeseen, laituri Shane Heyward vaisuun neljään. tammikuuta 2016 Forssan lehti 18. Annoimme vastustajalle 20 hyökkäyspään levypalloa. Hyvin luistellut ja muutenkin aktiivisesti pelannut D-kiekko ei taipunut, vaan Henri Niemi teki illan toisellaan loppunumerot 3–1:een. FoKoPon seuraava ottelu on ensi sunnuntaina. Henri Kotavuo heitti forssalaisille neljä pinnaa. Norja voitti maailmanmestaruuden ylivoimaisesti 110,4 pisteellä ennen toiseksi sijoittunutta Saksaa. Suomen nelikko Harri Olli, Sebastian Klinga, Lauri Asikainen ja Ville Larinto oli seitsemäs yli 745 pistettä Norjalle hävinneenä. A-diviSioonAn kolme kärkijoukkuetta ovat 24 pisteessä. Näistä asemista jatketaan, FPS:n valmentaja Santeri Immonen sanoi. Piikkipaikkaa yhä pitävä FoKoPo on pelannut yhden ottelun Korihaita ja JKS:ää vähemmän. KUVA: Tapio Tuomela Mikkonen hankki olympiapaikan tAeKwondo Suvi Mikkonen hankki kolmella voitolla olympiapaikan Rion kisoihin olympiakarsintaturnauksessa Istanbulissa sunnuntaina. STT Norja hyppäsi ylivoimaiseksi mestariksi mäKihyPPy Lentomäen MMkilpailut Itävallan Kulmissa päättyivät Norjan joukkueen juhliin. FL FoKoPon voittoputki katkesi sunnuntaina, mutta joukkue jatkaa yhä A-divisioonan johdossa. Silloin Feeniksiin saapuu sarjassa kuudentena oleva HoNsU Basket Jyväskylästä. Liigassa sijalla 12 oleva Sport nousi tasapisteisiin Ässien kanssa. JKS näytti FoKoPolle kaapin paikan heti avausjaksolla. JääKieKKo D-KieKKo-FpS 3–1 Kai Sandberg Forssa/Jyväskylä Lauantaina hyvään esitykseen HCIK:ta vastaan pystynyt FPS ei ollut samassa iskussa enää sunnuntaina Jyväskylässä. FPS tuli kolmannessa maalin päähän, kun Jeffrey Lawman kavensi 51. –?Me hävisimme tämän pelin kovuudessa. STT UrheilU maanantaina 18. JKS katkaisi Koripoikien voittoputken ja tasoitti sarjakärjen. FPS:n mAAlillA juniori-ikäinen Topi Salokannas torjui peräti 57 kertaa ja hoiti hommansa hienosti. Antti Lääperi vei isännät johtoon avauserässä. Viimeinen neljännes oli enää peliajan loppuun kuluttamista. Järvenpää karkasi vierailtaan viemällä neljänneksen 23–13. Sportin Jarkko Immonen teki ottelussa maalin ja antoi neljä maalisyöttöä. Tappara sai huonon alun, kun puolustaja Markus Kankaanperä joutui 5+20 minuutiksi pois kaukalosta taklattuaan HPK:n Otto Paajasta päähän. Järvenpään Koripalloseura pelasi kovaa, mutta FoKoPokin oli vastaavasti pehmeä. FoKoPolta ei sunnuntaina onnistujia löytynyt. Välierissä Mikkonen sai vastaansa turnauksen saksalaisen ykkössijoitetun Anna-Lena Frömmingin, mutta neljänneksi sijoitettu Mikkonen kukisti saksalaisen pääosumalla otteluajan viime hetkillä. D-Kiekko hallitsi peliä hienokseltaan, mutta FPS:lläkin oli omat paikkansa. On vaikea päästä hyökkäyksiin, kun ei saa palloa, harmitteli FoKoPon valmentaja Joonas Iisalo. Henri Niemistö teki yhdeksän pistettä, kahdeksaan ylsivät Erkka Lahti ja Juho-Matti Henttonen. Pisimmän hypyn, 238 metriä, ponnisti henkilökohtaisen kisan maailmanmestari, Slovenian Peter Prevc. – Onneksi voitettiin edes Venäjä, niin saatiin yksi päänahka, päävalmentaja Jani Klinga kertoi. Norjan joukkueessa hyppäsivät Anders Fannemel, Johann Andre Forfang, Daniel Andre Tande ja henkilökohtaisen MMkisan hopeamitalisti Kenneth Gangnes. Mikkonen taipui karsintaturnauksen finaalissa olympialipun alla kilpailevan Iranin Raheleh Asemanille. Mikkonen voitti karsinnan avauskierroksella Italian Licia Martignanin jatkoajalla, kun varsinainen otteluaika päättyi tasalukemiin 7–7. JKS:n Marcel Moore pussitti 14 pistettä, Leo Tarjanne ja Arsene Towa heitti 13 pistettä mieheen. Puoliajalla ero oli jo 18 pistettä ja päätösjaksolle tultaessa ottelu oli ratkaistu. Joukkue oli vaikeuksissa alusta asti molemmissa päissä kenttää. KUVA: Seppo Pessinen FoKoPo oli liian pehmeä Kolmas peli viikkoon oli liikaa Palloseuralle
Karolina Arvo 35/41 salibandy Miesten sAlibAndyliigA Viikingit–Koovee 8–5 (3–1, 3–3, 2–1) SPV–Nokian KrP 13–3 (1–1, 7–0, 5–2) OLS–Happee 2–11 (1–4, 1–4, 0–3) Classic–NST 9–4 (0–2, 4–2, 5–0) Rahapelit keno 2/16 Sunnuntain päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 4, 5, 6, 8, 9, 13, 15, 25, 31, 36, 37, 40, 50, 51, 52, 55, 56, 57, 64 Kunkkunumero: 51 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 2, 3, 9, 15, 21, 24, 27, 31, 32, 36, 42, 43, 44, 46, 49, 54, 58, 59, 66, 67 Kunkkunumero: 36 lAuAntAi-JokeRi 2/16 Jokerinumero: 5 6 7 8 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 31 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e lotto 2/16 Oikeat numerot: 5, 6, 15, 22, 29, 32, 35 Lisänumerot: 1, 16 Tuplausnumero: 39 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 8 kpl voitto-osuus 40 429,50 e, 6 oikein 1 911,40 e, 5 oikein 50,10 e, 4 oikein 10,00 e Tuplaus-voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 3 822,80 e, 5 oikein 100,20 e, 4 oikein 20,00 e urheilu 19 maanantaina 18. Tutustu: www.tyyliart.fi Suomalaisten Tyylikalusteiden S ij o it a la a tu u n .. 129) Andreas Romar Suomi 4. klo 11–17 Mm. c-tytöt -02 2. wc, parvi, katettu lasitettu terassi, kerrosala 56 m². Rantaviivaa 50m. 1. Pyrintö II–Korihait. 1. 3000 m²:n Mustialan yhteismetsän vuokratontti, vuosivuokra 2943 €. Pujottelucupin tilanne: 1) Kristoffersen 480, 2) Marcel Hirscher Itävalta 340, 3) Neureuther 187. KU-68 FoBa-02 32 52 (16-22) Tulospörssi Lumi Järvinen 14, Meri Yli-Kahrakuusi 2 Lotta Tuomola 4, Emmi-Micaela Mattila 2, Noora Jussila 4,Stella Koivula 4, Olivia Latva 15, Venla Salo 1, Anni-Liina Mattila 6. 125) Samu Torsti Suomi 5,... Hiihto tiMAnttiset Ryske-HiiHdot Tammela: Miehet 8 vuotta 1.5 km P 1) Aapeli Karislahti LempäälänKisa 6.25,2, 2) Olli Seppälä HämeenlHS +0.18,6, 3) Aaro Kirjavainen PuijHS +1.10,9, 4) Sami Rekola TammRysk +2.08,7, 5) Jonne Salminen TammRysk +3.00,6, Naiset 8 vuotta 1.5 km P 1) Vanessa Vesala TammRysk 7.00,6, 2) Alina Syrjälä ForssSalam +0.17,2, 3) Theresia Johansson PargIF +0.20,3, 4) Aino Koskinen YlöjärvRyht +0.25,7, 5) *Anna Vähävihu HämeenlHS +0.29,2, 6) Elli Kurkikangas TammRysk +0.45,7, 7) Vilja Välimäki TammRysk +0.51,7, 8) Reea Hiitelä YlöjärvRyht +1.13,1, 9) Nia Kytäjä ValkHaka +2.10,4, Miehet 10 vuotta 2.5 km P 1) Florian Fritzén ÖsterbSportkl 7.26,4, 2) Johannes Alarotu TeiskUrh +0.29,7, 3) Eemil Koskinen YlöjärvRyht +0.35,5, 4) Joel Seppälä HämeenlHS +0.46,3, 5) Anton Kemppi EspoonHS +0.52,2, 6) Verneri Lehtinen LauttLuja +1.16,5, 7) Kalle Kulju ValkHaka +1.25,9, 8) Paavo Mäntyvaara TeiskUrh +1.26,0, 9) Joona Salminen TammRysk +1.46,2, 10) Joona Koskinen ViialViri +2.06,1, 11) Eemil Lehtinen LiedLuja +2.10,7, 12) Akseli Kirjavainen PuijHS +2.40,9, 13) Mauri Juhola TammRysk +2.50,2, 14) Ville Rekola TammRysk +2.52,3, 15) Toivo Lehtinen LempäälänKisa +3.00,9, 16) Otto-Aaron Viholainen ForssSalam +3.27,7, Naiset 10 vuotta 2.5 km P 1) Erika Pyykkö ValkHaka 7.54,7, 2) Aino Aarnio YlöjärvRyht +0.23,4, 3) Ronja Westerlund PargIF +0.40,6, 4) Iina Niemelä LempäälänKisa +1.00,6, 5) Niia Niemelä LempäälänKisa +1.09,1, 6) Inka Kuusela TammRysk +1.10,0, 7) Tuulia Laukkanen ViialViri +1.18,6, 8) Vilja Hujanen ViialViri +2.11,0, 9) Rebecca Nyberg PargIF +2.40,4, Miehet 12 vuotta 2.5 km P 1) Elmeri Syrjälä ValkHaka 6.49,1, 2) Elmeri Lehtinen LauttLuja +0.00,9, 3) Oskari Kalliokoski PargIF +0.03,7, 4) Eetu Takomo RaisKuul +0.07,6, 5) Verneri Vesala TammRysk +0.24,5, 6) Juho Keskinen KangKisa +0.36,6, 7) Thomas Saarela ForssSalam +0.40,8, 8) Niilo Virta ValkHaka +0.46,6, 9) Akseli Pitkänen TeiskUrh +0.47,0, 10) Aatu Seppänen KangKisa +1.03,8, 11) Veeti Saarinen TammRysk +1.20,7, 12) Miika Niemelä LempäälänKisa +1.22,6, 13) Tuomas Leinamo ValkHaka +1.23,9, 14) Miska Mäntylä KangKisa +1.25,5, 15) Atte Kuusela TammRysk +1.46,4, 16) Totte Välkki KangKisa +1.52,9, 17) Roope Jyrkinen ViialViri +1.56,6, 18) Artur Pahlman PargIF +1.59,2, 19) Konsta Uuttera YlöjärvRyht +2.04,5, 20) Vili Välimäki TammRysk +2.09,3, 21) Eetu Koskinen ViialViri +2.32,0, 22) Niko Heikkinen PunkKunt +3.16,4, Naiset 12 vuotta 2.5 km P 1) Hetta Niemelä LempäälänKisa 6.55,6, 2) Noora Nummila EspoonHS +0.21,8, 3) Nora Kytäjä ValkHaka +0.22,6, 4) Ada Aarnio YlöjärvRyht +0.33,4, 5) Emmi Henriksson YlöjärvRyht +0.37,1, 6) Amanda Yli-Futka UlvilUra +0.38,8, 7) Jessica Junkkala VammSeudVoim +0.48,3, 8) Andrea Nyberg PargIF +0.52,9, 9) Helmi Finska VammSeudVoim +0.54,6, 10) Silva Kemppi EspoonHS +0.56,5, 11) Ella Noora Haapalehto LempäälänKisa +0.56,6, 12) Emmi Pohjolainen LauttLuja +0.56,9, 13) Elice Helenius ViialViri +1.05,4, 14) Riia Hiitelä YlöjärvRyht +1.11,5, 15) Enni Malmivuori UlvilUra +1.13,7, 16) Riina Alarotu HämeenlHS +1.17,3, 17) Anniina Ström LaukUrh +1.18,8, 18) Matilda Åberg PargIF +1.21,4, 19) Emma Vahtola PargIF +1.28,7, 20) Emilia Johansson PargIF +1.37,7, 21) Helmi Hujanen ViialViri +2.02,0, 22) Ada Jokinen LiedLuja +2.07,5, 23) Emmi Virtala PargIF +2.08,1, 24) Heidi Heikkinen PunkKunt +2.09,6, 25) Eevi Kulju ValkHaka +2.15,0, 26) Jenny Nisu LauttLuja +2.40,9, 27) Sofia Pura TammRysk +4.00,4, Naiset 14 vuotta 2.5 km P 1) Wilma Westerlund PargIF 6.26,6, 2) Saara Mattila ValkHaka +0.04,5, 3) Sonja Leinamo ValkHaka +0.12,5, 4) Aino Pihlava YlöjärvRyht +0.15,8, 5) Nea Kytäjä ValkHaka +0.18,5, 6) Nora Riitaoja NoormNops +0.21,6, 7) Julia Junkkala VammSeudVoim +0.23,7, 8) Aino Vuorinen ValkHaka +0.23,9, 9) Kerttu Niinimäki ValkHaka +0.28,3, 10) Olivia Kalliokoski PargIF +0.29,4, 11) Lisa-Sofie Fabig NoormNops +0.30,6, 12) Anni Virta ValkHaka +0.30,8, 13) Pinja Kianta LempäälänKisa +0.30,9, 14) Siiri Mäkilä TammRysk +0.33,8, 15) Venny Lundberg TampPyrintö +0.39,7, 16) Fanni Lehtinen LiedLuja +0.43,9, 17) Saana Kuusinen ValkHaka +0.51,3, 18) Laura Laukkanen ViialViri +0.55,5, 19) Viivi Lundberg TampPyrintö +0.57,2, 20) Vilma Kanerva ValkHaka +0.57,8, 21) Anniina Rantala OrimJymy +1.03,2, 22) Iiris Helander KeurKisail +1.07,0, 23) Ella Takomo RaisKuul +1.09,0, 24) Henna Salminen TammRysk +1.54,2, 25) Sini Saarinen PöytUrh +2.01,7, 26) Silja Markoff ValkHaka +2.25,3, Miehet 14 vuotta 5 km P 1) Iiro Uusitalo ValkHaka 12.48,2, 2) Matias Lautamäki HämeenlHS +0.01,9, 3) Niilo Syrjälä ValkHaka +0.15,8, 4) Akseli Lindgren LiedLuja +0.38,1, 5) Otto Suhonen RajamäKehit +0.41,5, 6) Antti Rolig HuhtHiiht2000 +1.01,3, 7) Lauri Ström LaukUrh +1.11,0, 7) Benjamin Saarela ForssSalam +1.11,0, 9) Topias Kemppi EspoonHS +1.12,1, 10) Konsta Mäntyvaara TeiskUrh +1.30,4, 11) Niko Keskinen KangKisa +1.52,2, 12) Vilho Ranta HyvinkäänHS +2.04,0, 13) Alex Virtala PargIF +2.17,4, 14) Juho Veikkolainen ValkHaka +2.22,5, 15) Topias Malmivuori UlvilUra +2.35,5, 16) Sauli Siltanen PernUrh +3.30,8, 17) Roope Juntunen KangKisa +4.22,2, 18) Lauri Suolahti TammRysk +5.42,9, Miehet 16 vuotta 5 km P 1) Joonatan Junkkala KankKisa 11.24,0, 2) Eero Iso-Tryykäri RajamäKehit +0.00,9, 3) Tino Stenman YlöjärvRyht +0.10,1, 4) Joonas Leppä KuorKärk +0.29,3, 5) Setti Pirkola VehmKiist +0.40,4, 6) Eemil Helander KeurKisail +0.42,2, 7) Veeti Henriksson YlöjärvRyht +0.43,4, 8) Aaro Auvinen YlöjärvRyht +0.49,9, 9) Lauri Vähävihu HämeenlHS +0.54,6, 10) Arttu Jaakkola HämeenlHS +1.09,8, 11) Mikko Raitala AlastUrh +1.30,0, 12) Roni Hiitelä YlöjärvRyht +1.30,3, 13) Niilo Helkama PernUrh +1.37,0, 14) Miikka Pyykkö ValkHaka +1.43,0, 15) Kalle Ijäs YlöjärvRyht +1.44,1, 16) Arttu Alppiranta KangKisa +1.47,6, 17) Veikka Rajala TampPyrintö +1.48,5, 18) Ossi Juusti KoskKaik +1.51,9, 19) Jukka Vähävihu HämeenlHS +2.25,5, 20) Konsta Toivomäki RajamäKehit +2.29,5, 21) Mikko Ylinen VammSeudVoim +2.52,8, 22) Vili Silmälä TammRysk +3.04,0, 23) Vilho Mäntyvaara TeiskUrh +3.23,3, 24) Janne Vuorentausta KoskKaik +3.38,6, Naiset 16 vuotta 5 km P 1) Hilla Niemelä LempäälänKisa 13.23,8, 2) Rebekka Liski LiedLuja +0.20,5, 3) Anni Lindroos PargIF +0.26,7, 4) Anna Rask PargIF +0.31,8, 5) Salla Lindgren LiedLuja +0.42,4, 6) Karoliina Iso-Ropo VammSeudVoim +0.45,4, 7) Riina Hakala KuorKärk +0.52,8, 8) Essi Metsälä HämeenlHS +1.07,0, 9) Heta Virtanen HämeenlHS +1.37,5, 10) Aada Nikki UlvilUra +1.41,5, 11) Viola Erkkilä PargIF +2.15,1, 12) Lotta Välkki KangKisa +2.18,7, 13) Hilma Ahonen HämeenlHS +2.51,8, 14) Hanna Nisu LauttLuja +3.17,8, 15) Jenny Virtala PargIF +3.22,6, 16) Veera Tahvanainen TampPyrintö +3.45,4, Naiset 18 vuotta 5 km P 1) Klaara Leponiemi ViialViri 13.01,7, 2) Jonna Pakola KoskKaik +0.06,9, 3) Emma Olander YlöjärvRyht +0.19,0, 4) Emmi Hakomäki TampPyrintö +0.22,5, 5) Bettina Wikström PernUrh +0.55,9, 6) Sonja Lahtinen ValkHaka +1.07,5, 7) Krista Laitinen TampPyrintö +1.09,4, 8) Juulia Puheloinen ValkHaka +2.54,7, 9) Susanna Suolahti TammRysk +4.45,9, Naiset 20 vuotta 5 km P 1) Emilia Riitaoja NoormNops 13.13,2, 2) Emmi Rajala TampPyrintö +0.27,7, 3) Venla Haunia HonkSeudUrh +0.31,2, 4) Rita Rajala NoormNops +1.04,1, 5) Janita Jäntti VantHS +2.58,4, Naiset 5 km P 1) Emilia Myllykoski NoormNops 12.31,0, 2) Sirkka Ehrnrooth EspoonHS +0.10,0, 3) Maria Paatero EspoonHS +0.42,7, 4) AiraMaarit Immonen ValkHaka +0.59,3, 5) Venla Tahvanainen EspoonHS +1.14,9, 6) Elina Hooli EspoonHS +1.47,4, Naiset 35 vuotta 5 km P 1) Josephine Åberg PargIF 13.40,5, 2) Teija Harjuntausta TampPyrintö +0.45,3, Naiset 45 vuotta 5 km P 1) Salla Leinonen LiperHS 13.51,0, 2) Tytti Pelkonen TampYrit +0.06,1, Naiset 55 vuotta 10 km P 1) Merja Teräväinen SomerEsa 30.40,5, 2) Hannele Uusitalo SomerEsa +2.43,3, Miehet 75 vuotta 5 km P 1) Alpo Virtanen PertPonn 13.34,4, 2) Tapio Wallenius HyvinkäänHS +1.34,1, 3) Olavi Kettunen KarhVeik +2.29,4, Miehet 70 vuotta 5 km P 1) Veikko Piirainen KeimKaik 13.07,0, 2) Kurt Dannholm EspoonHS +0.07,9, 3) Eero Heman HollNast +0.15,6, 4) Mauno Myllymäki KankKisa +0.17,6, 5) Eero Moilanen KajaanHiihtäjät +0.44,4, 6) Pekka Forss KankKisa +1.07,1, 7) Heikki Peltola HollNast +1.36,1, 8) Matti Huuhka NastNasev +1.49,2, Miehet 65 vuotta 10 km P 1) Sakari Matikainen EspoonTapiot 25.43,7, 2) Harri Mäkelä VammSeudVoim +0.07,7, 3) Erkki Kilpinen LahdHS +1.05,5, 4) Paavo Vesterinen TammRysk +1.13,6, 5) Väinö Pääkkö KankKisa +2.03,1, 6) Yrjö Teräväinen SomerEsa +2.32,5, 7) Markku Antikainen RiihKiist-Veik +8.06,3, Miehet 60 vuotta 10 km P 1) Jarmo Kopra TurengSarast 24.54,0, 2) Antti Ojala TampPyrintö +0.12,2, 3) Tapio Nieminen VirtUrh +0.37,8, 4) Leo Ukkonen TampPyrintö +0.58,3, 5) Matti Luotio EspoonTapiot +1.43,3, 6) Voitto Parikka PolvVauht +5.15,1, Miehet 55 vuotta 10 km P 1) Osmo Jahkola EspoonHS 24.41,8, 2) Heikki Ruokonen VehkVeik +0.32,5, 3) Veli-Pekka Vänni KankUrh +0.33,3, 4) Jukka Petersohn LaukkTaim +2.06,8, 5) Eero Heino RaisKuul +2.21,8, Miehet 50 vuotta 10 km P 1) Jari Jaakkola RaisKuul 23.10,4, 2) Timo Juusti LoimJankk +0.24,6, 3) Jari Nieminen PadasjYrit +0.54,8, 4) Jouni Leinonen LiperHS +1.21,1, 5) Anssi Reunanen ForssSalam +1.55,5, 6) Hirn Jari FinlHiihtteam +2.03,8, 7) Heikki Haunia HonkSeudUrh +3.07,6, 8) Rauno Jokinen PakilVeto +3.08,3, 9) Jari Uusitalo RajamäKehit +5.37,8, 10) Mats Pahlman PargIF +5.38,3, Miehet 45 vuotta 10 km P 1) Pasi Lounasaho VantHS 23.07,3, 2) Juha-Matti Valkama NurmHS +0.25,3, 3) Eero Holmala IkaalUrh +0.55,8, 4) Mika Kilpeläinen LoimJankk +1.32,2, 5) Toni Illaru VihdViest +1.45,4, 6) Mikko IsoTryykäri RajamäKehit +2.10,3, 7) Kari Kalliokoski PargIF +2.18,4, Miehet 40 vuotta 10 km P 1) Jarkko Hiltunen LiedLuja 22.37,9, 2) Marko Takomo RaisKuul +0.25,8, 3) Jani Hiltunen RiihKiist-Veik +1.35,2, 4) Pekka Seppänen KangKisa +1.40,0, 5) Toni Hyyryläinen PakilVeto +2.02,3, 6) Paavo Ranta HyvinkäänHS +2.02,7, 7) Mika Tahvanainen LempäälänKisa +3.32,7, Miehet 35 vuotta 10 km P 1) Marko Leppämäki VirtUrh 23.15,3, 2) Ami Laamo RaisKuul +0.46,6, 3) Santeri Ryhänen VantHS +1.36,5, Miehet 10 km P 1) Miika Ruokonen VehkVeik 21.28,3, 2) Tero Turunen KeravUrh +0.30,3, 2) Jukka Palo VihdViest +0.30,3, 4) Mikko Harju JämsänkIlves +0.56,8, 5) Oskari Jahkola EspoonHS +1.24,6, 6) Juho Sihvola TampPyrintö +1.40,2, 7) Joni Juva PernUrh +1.59,8, 8) Juuso Joukas TeuvRivakk +2.00,7, 9) Antti Rauvola LiedLuja +2.22,4, 10) Ville Pirttijoki ViialViri +2.35,4, 11) Aki Järvelä Iso-MustUrh +2.59,8, 12) Jeri Koponen TampYrit +3.01,3, 13) Ilkka Tuomisto YlöjärvUrh +3.48,2, 14) Markus Pörsti NoormNops +5.28,6, Miehet 20 vuotta 10 km P 1) Simo Siltanen PaimUrh 23.54,7, 2) Lassi Juhanoja PaimUrh +0.20,1, 3) Valtteri Rantala OrimJymy +0.38,9, 4) Paavo Hakanen RaisKuul +1.09,8, 5) Mika Haarala TampPyrintö +1.34,0, 6) Risto Kataja TampPyrintö +3.13,7, 7) Antero Sillanpää RajamäKehit +4.44,6, Miehet 18 vuotta 10 km P 1) Eetu Kurkikangas TammRysk 23.33,0, 2) Hannu Haapamäki KittKotav +1.13,6, 3) Frans Lindvall NoormNops +1.29,1, 4) Sami Nuuttila HollUrh-46 +1.47,5, 5) Roope Nyström HämeenlHS +1.51,5, 6) Elmeri Uusitalo RajamäKehit +2.13,3, 7) Aleksi Hellman LiedLuja +2.45,4, suoMen cup 3/6 kilpailuviikonloppu, yhdistelmäkilpailut: Miehet, 10,5 km (p)+10,5 km (v): 1) Lari Lehtonen Imatran U 54.58,8, 2) Sami Jauhojärvi Vuokatti STK jäljessä 0,7 sekuntia, 3) Perttu Hyvärinen RiistavedU –0,8, 4) Ari Luusua OunasvHS –2.04,3, 5) Kusti Kittilä Oulun HS –2.05,4, 6) Aku Nikander Vihdin V –2.17,8, 7) Anssi Pentsinen Vantaan HS –2.25,5, 8) Mikko Koutaniemi Vuokatti STK –2.41,6, 9) Lauri Vuorinen Kouvolan HS –2.56,0, 10) Aleksi Parttimaa Raision K –2.58,6, Naiset, 7 km (p)+7 km (v): 1) Riitta-Liisa Roponen Oulun HS 42.25,1, 2) Maija Hakala HämeenlHS –1.34,8, 3) Heini Hokkanen KangasnK –1.50,3, 4) Marjaana Pitkänen Vieremän K –1.58,3, 5) Anni Kainulainen HämeenlHS –2.00,8, 6) Anna-Kaisa Saari YlivieskK –2.57,2, 7) Laura Alba Lahden HS –2.58,3, 8) Ruut Vähämetsä Oulun HS –2.59,1, 9) Saana Kemppainen Vuokatti STK –3.05,0, 10) Johanna Matintalo Pöytyän U –3.08,3, ...32) Salla Koskela TaRy –5.49,6. divisioonA ParSport Liekit 3–3 Rauli Lilja 2+0, Matias Lintula 1+0, Ville VähäTouru 0+1, Lauri Vaittinen 0+1, Henri Korteniemi 0+1, Veli-Petri Valtonen 0+1, Matti Vahos 0+1, Johan Kirjavainen 32 torj. koripallo nAisten koRisliigA Honka–Vimpeli 82–68 (43–35) Miesten 1. divisioonA FoBa-02 TaNMKY 65-52 (32-27) Lumi Järvinen 11, Meri Yli-Kahrakuusi 3, EmmiMicaela Mattila 2, Noora Jussila 8, Miriam Hyvönen 2, Stella Koivula 6, Olivia Latva 25, Linnea Vuopio 1, Venla Salo 7. . tammikuuta 2016 Forssan lehti. Hirsinen rantasauna, jossa saunatupa. 06 3632 195, 0400 663 012 tyyliart@tyyliart.fi Tammelassa, Valkeaniemen Pirtillä Valkaeaniementie 1 HUOMENNA ti 19.1. Sähköt on ja vesi kaivosta sisään. Suomen cupin tilanteet 4/9 kilpailun jälkeen: Miehet: 1) Jauhojärvi 296, 2) Pentsinen 217, 3) Iivo Niskanen Vuokatti STK 212, 4) Ville Nousiainen Kouvolan HS 155, 5) Juho Mikkonen Kuhmo Ski 152, 6) Hyvärinen 145, 7) Lehtonen 124, 8) Matias Strandvall IF Minken 121. Seuraavat kilpailut: 29.–31. 55) Marcus Sandell Suomi 73,... Naiset: 1) Roponen 225, 2) Kerttu Niskanen Vieremän K 210, 3) Krista Pärmäkoski IkaalistU 200, 4) Anne Kyllönen Kainuun HS 180, 5) Hakala 170, 6) Hokkanen 142, 7) Laura Mononen HämeenlHS 131, 8) Katri Lylynperä Vuokatti STK 131. Torjunnat Laura Kari 30/32 (60 min) c-nuoRten sun-loHko Lukko-FoPS 6–6 Neea Karhu 4+0, Eevi Sipponen 1+1, Tara Repo 1+1, Emma Ahonen 0+1, Katja Laakso 0+1, Jemina Heinonen 0+1. ranskanrokokoo, barokki, myöhäisbarokki, chippendale, jugend, empire, kustavilainen, hepplewhite, talonpoikaisrokokoo... Miesten euRoliigA Loimaan Bisons–Moskovan TsSKA 92–98 (50–45) Bisonsin parhaita pistemiehiä: Martin Zeno 18, Aubrey Coleman 12/9, Ike Udanoh 11/3, P.J. Imatran SM-hiihdot. Ringette nuoRten sM-sARJA FoPS EKS 9-4 (1-2, 3-1, 2-0, 3-1) Henni Isaksson 2+5, Emilia Raunio 3+0, Emilia Arkkila 1+1, Elli Tossavainen 1+1, Jade Reunanen 1+1, Annakaisa Tuusa 0+2, Linda Mikkola 0+2, Eveliina Lindgren 1+0, Emmi Jalas 0+1, Pinja Tervomaa 0+1 ja Jenni Linnamäki 0+1 Torjunnat Laura Kari 28/32 (60 min) FoPS Lahti 14-2 (5-0, 2-1, 5-1, 2-0) Henni Isakson 3+4, Emilia Arkkila 3+2, Annakaisa Tuusa 2+2, Emilia Raunio 2+0, Pinja Tervomaa 1+1, Suvi Uschanow 1+1, Eveliina Lindgren 1+1, Elli Tossavainen 0+2, Eevi Sipponen 1+0, Emmi Jalas 0+1, Jade Reunannen 0+1 ja Linda Mikkola 0+1. Torj. P a l jo n o nnea 18 v t: Kotiväki www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, Forssa 03 436 1130 UUSI kohde Teurajärven rannalla 1995 rakennettu tasokas hirsimökki, jossa tupakeittiö, 2 x mh. divisioonA JKS–FoKoPo 77–53 (23–13, 18–10, 20–16, 16–14) Korihait–Tarmo 112–73 (28–13, 28–26, 29–23, 27–11) FoKoPo 16 12 4 1375– 1338 24 Korihait 17 12 5 1646– 1359 24 JKS 17 12 5 1452– 1347 24 HBA 17 8 9 1526– 1506 16 Tarmo 17 7 10 1395– 1449 14 Jyväskylä 17 7 10 1363– 1481 14 Pyrintö II 17 6 11 1444– 1507 12 ONMKY 14 2 12 1017– 1231 4 Seuraavat ottelut: 20. ALKAA NYT! ALE -20% jopa -50% norm. Hp. Jääkiekko liigA KalPa–Sport 2–6 (0–2, 2–2, 0–2) Tappara–HPK 1–2 (1–2, 0–0, 0–0) 3. Onnittelut Vapaa-aika Alppihiihto Miesten MAAilMAncup Wengen, Sveitsi, pujottelu: 1) Henrik Kristoffersen Norja 1.37,85, 2) Giuliano Razzoli Italia jäljessä 0,30 sekuntia, 3) Stefano Gross Italia –0,68, 4) Jens Byggmark Ruotsi –0,69, 5) Felix Neureuther Saksa –0,79, 6) Alexis Pinturault Ranska –0,91. tammela, susikkaantie 875 Suomalaista käsityötä... Maailmancupin kokonaiskilpailu: 1) Aksel Lund Svindal Norja 816, 2) Hirscher 801, 3) Kristoffersen 671,... 90.000 €. hinnoista Peurantie 22, 66300 JURVA Puh. Hill 10/4, Matias Ojala 10/5 lentopallo Miesten MestARuusliigA LEKA–Etta 3–1 (25–21, 25–17, 15–25, 25–22) Riento–Isku 1–3 (15–25, 27–25, 21–25, 18–25) PerPo–Hurrikaani 0–3 (24–26, 11–25, 23–25) nAisten MestARuusliigA Mesto–Kuusamo 3–2 (16–25, 21–25, 25–23, 29–27, 15–12) Pieksämäki–LiigaPloki 3–2 (25–12, 16–25, 26– 24, 18–25, 15–11) HPK–OrPo 3–0 (25–14, 25–17, 25–23) Mäkihyppy lentoMäen MM-kisAt HS225-joukkuemäki: 1) Norja (Anders Fannemel 213,5 ja 217 metriä, Johann Andre Forfang 218,5-201,5, Daniel Andre Tande 206,5-215,5, Kenneth Gangnes 207-219,5) 1 467,7 pistettä, 2) Saksa (Andreas Wellinger 196-193, Stephan Leyhe 168-193, Richard Freitag 213,5-207, Severin Freund 219-218,5) 1 357,3, 3) Itävalta (Stefan Kraft 225,5-230, Manuel Poppinger 209-150,5, Manuel Fettner 180,5-156,5, Michael Hayböck 207,5-216) 1 310,4, 4) Slovenia 1 272,7, 5) Puola 1 211,9, 6) Tshekki 1 018,4, 7) Suomi (Harri Olli 144,5-140, Sebastian Klinga 118-115, Lauri Asikainen 127-156, Ville Larinto 180-163) 721,6, 8) Venäjä 707,5
(U) 12.50 Murdochin murhamysteerit (12). 06.00 Studio55.fi. 17.45 MasterChef Australia. Vieraana ortopedi Mikko Manninen. hd 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. onko suomalainen mies tossun alla. (U) 00.45–04.00 Teematieto. ted ja Mary. Kausi 3. (U) 19.00 Velvet – muotitalon tarina (7). 19.30 Kioski: Aleks’in Wonderland. 3/3. Frank. Kausi 7. Väistöliike. Mukana Arttu Viskari, Pepe Willberg, Jukka Poika, Jonna tervomaa, olavi Uusivirta, timo Rautiainen, Anssi tikanmäki sekä LoVebandin solistit Johanna iivanainen ja osmo ikonen. suuri sinkkukateus. Kausi 1. Kausi 1, 2/10. toimistotyranni työn touhussa. 1/10. 15.30 Fresh Off the Boat (S). osa 1/6. hänen uransa alkoi jo vuonna 1951. Kausi 2. (U) 13.00 Kioski: Mamu-Suomi-mamu. Kausi 7. 11.05–12.00 Lääkärit. Vuonna 1913 Michiganin kuparialueen lakon joulujuhlassa syntyi paniikki, jossa 73 lasta sai surmansa, puolet heistä suomalaistaustaisia. Nivelrikko elämää hankaloittamassa. 22.25 Newsroom (12). 06.00 Lazy Town (S). Kausi 1, 2/10. Kausi 2. Jakso 1/6. 08.50 Merieläinten pelastajat. 22.00 Game of Thrones (16). Kausi 1. Kjerstin dellert on Ruotsin rakastetuimpia oopperalaulajia. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 10.35 Emmerdale (S). onnea, Laura! 6.52 taikakaruselli (s). Kausi 1. 11.10 Prisma: Oudoimmat luonnonilmiöt. Verenpaine kuriin uuden menetelmän avulla. 15.00 Yle Uutiset ja Yle News. 9/10. tammikuuta 2016 FoRssan lehTi 20. häät. 15.40 Suhdekoukerot (S). 18.00–18.54 Historia: Veristä kuparia. hd 23.30–00.20 Nuuskija (16). Menneisyyden painolasti. Jakso 23/76. 10.05 Emmerdale (S). 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 10.20 Hauskat eläinvideot. Juontajat Marja hintikka ja ilkka Villi. 7.09 Katso tarkemmin. Jakso 5/12. 10.30–11.20 Haaste Kongojoella. 11.50 LIVE: Tiedä ja Voita. ennenkokematon joulu. Kausi 2. hd 14.30 Silicon Valley (12). 22.00 Kotiseutu (7). 20.00 Pimeä historia: Ongelmanuori Mannerheim. 07.50 Hauskat eläinvideot. Kausi 1, 2/10. Maria on kotiäiti, joka antaa kaikkensa perheelleen unohtaen samalla itsensä. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 18.1. Kumilenkkihoito on hirttotuomio peräpukamille. Mv. Jakso 22/76. Kausi 1. Kausi 2. Vaaran merkit. 15.15 Yle Oddasat. Kausi 2. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. Kausi 2, 9/9. 7.48 surutyötä tehdään somessa 8.17 Luonto lähellä perehtyy syötäviin hyönteisiin 8.44 Jälkihiki. 15.20 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa. 14.15 Mitä tuli tehtyä. osa 2926: Kristiina nuorena nukkunut. 1, 6/13. (U) 12.27 Teiniäidit. Jakso 1/40. Pääosissa: eddie Murphy, Judge Reinhold, John Ashton, Lisa eilbacher, Ronny Cox, James Russo. (U) 10.00 Ihmiskokeita. taideseppä. 19.00 Seitsemän Uutiset ja Päivän sää. Kausi 1, 3/11. 10.50 Onnenarpa. Jakso 21/76. 21.30 Uusi Afrikka. 17.00 17.25 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi, 13/13. 13.30 David Hasselhoff Show. 7.04 Pingu (s). Perutaan häät. Neljännesvuosisadan aikana dellert ehti laulaa yli 100 pääroolia. (U) 06.25 Ylen aamu-tv. hemmotellut sisarukset. 21.50 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7. Jakso 7/9. 22.00 Kymmenen Uutiset ja Päivän sää. Apua alakerran ongelmiin. 10.45 Mittatilaustyönä. 17.55 Emmerdale (S). 19.00 Hauskat kotivideot. Jakso 8/26. 07.25 Transformers Rescue Bots (7). 17.00 17.00 Oopperan voimahahmo. Kausi 3, 2/8. 20.00 Mustat lesket (S). 20.00 Ja’mie: Private School Girl (S). Merileijona hädässä. 20.00 Valitut sanat: Graniittimiehen Pietari. 21.00 21.00 A-studio. Kausi 3, 3/8. Kausi 7. 16.25 Britannian hovi lähikuvassa. (U) 16.00 Teinipomo. Kausi 1, 6/8. 17.10–17.55 Kotiin takaisin (12). 09.30 Huomenta Suomen Uutiset. Jakso 8/26. 16.00 Digitaalinen kultakaivos. Kausi 2. Nyt hän johtaa Ruotsin vanhinta rokokooteatteria. 3/13. 7.23–07.34 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (s). Kausi 1. 1/2. 3/6. 22.25 MTV Sport Uutiset. 07.00 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 18.25 Emmerdale (7). b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. Lakkataiteilija. 06.55 Bumba (S). 18.30 Akuutti. 11.30 Omin silmin maailmasta. 15.10 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.00–19.50 Historia: Maailman sota. euroopassa on käynnissä valtava muuttoliike. (U) 10.00 Kotiin takaisin (12). 8.17 Milin miljoona kysymystä (7). 15.55 Salatut elämät (7). Aivot ovat ihmisen tärkein elin, joka ohjaa kaikkia toimintoja. 19.45 Mittatilaustyönä. Kausi 1. 4/13. 7.11 Puuharit (s). 21.30 Dokumenttiprojekti: Muukalaisia kylässä. 17.00 17.15 Neljän tähden illallinen. 13.45 Hauskat eläinvideot. Kausi 7. 6.42 etiopiassa kärsitään kuivuudesta 7.17 Vanhustenhuollossa kuohuu ovatko vanhukset heitteillä. Jakso 8/50. 15.00 Luontoretkellä: Elämäni kevät. osa 1/2. 06.25 Huomenta Suomi. 8/13. 1/3. Jakso 1/10. 20.30 Au pairit Los Angelesissa. Kausi 1. tuhon työkalu. 23.12 Elokuva Ei kenenkään maa (16). 23.25 Yle Uutiset. Jakso 8/8. 20.58 Keno. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna -15 -13 -10 -12 2 2 2 -25 -24 -24 -24 -25 -19 -8 4 5 5 6 2 Tiistai -12 1 Keskiviikko -13 Torstai -9 3 Perjantai -11 2 Lauantai -9 6 Sunnuntai -7 5 Jokioinen eilen 15:00 -10 Helsinki -11 Hämeenlinna -17 Joensuu -27 Jyväskylä -24 Kemi -22 Kotka -20 Kuopio -25 Lahti -21 Lappeenranta -23 Maarianhamina -2 Mikkeli -24 Oulu -23 Pori -11 Rovaniemi -23 Salla -21 Savonlinna -25 Seinäjoki -23 Tampere -18 Turku -5 Vaasa -20 -12 -16 -26 -24 -18 -12 -24 -18 -20 -4 -22 -19 -14 -25 -25 -21 -22 -21 -12 -21 Ateena +8 Alicante +13 Bryssel -1 Kööpenhamina -1 Las Palmas +21 Lontoo +4 Madrid +10 Malaga +18 Mallorca +15 Miami +15 Moskova -10 Nizza +6 Oslo -14 Pariisi +1 Rodos +12 Rooma +6 Tallinna -2 Tokio +7 Tukholma -9 Wien +8 +11 -1 +20 +3 +8 +16 +14 +16 -10 +8 -14 +2 +9 +8 -3 +0 -10 -1 TV ja Radio maanantaina 18. 01.10 Himohamstraajat (7). 2/13. Jakso 5/13. Vaali-ilta, osa 2. 12.00 Teiniäidit. Kausi 1, 5/8. 23.35 Scorpion (12). MTV3 05.30 Aamusää. 6/6. Jakso 9/62. 13.30 SuomiLOVE. 06.25 Red Caps (S). 19.00 Silicon Valley (12). 22.55 Au pairit Los Angelesissa. Australian parhaimmisto. 14.30 Amazing Race. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. Murtovarkaita. . Jakso 4/13. 00.35 Bones (16). Jakso 11/26. (suomi 1937, 84’). Paluu arkeen. hd 11.05 Pisara. 21.00 21.00 Made in Africa. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. 21.00 21.00 Bones (16). 2/9 (U) 21.00 21.00 Marja Hintikka Live. osa 2925: Kristiinan maassakausi jatkuu. tuhoava pilvi. 6.40 terve aamu 7.10 Mihin kannattaa sijoittaa juuri nyt. 23.55–01.30 Labyrintti (12). Kausi 5. 8.25–08.50 Roni Neutroni (7). 20.05 Vuosia nuoremmaksi. 3/10. Kuninkaalliset häät ovat kansakuntaa voimakkaasti yhdistävä tapahtuma, jolla on tärkeä rooli kansansuosion kasvattajana ja lujittajana. Kausi 22, 4/12. Myrkkymalja. Kausi 2, 1/10. Uusi sarja 1/6. salailu saa loppua! 18.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 16.10 Onnenarpa. Kausi 1, 12/26. (U) 16.50 Novosti Yle. Kausi 10, 22/22. 7.51 Martta puhuu (s). 19.30 Salatut elämät (7). 02.10 Hurja painonpudotus UK. Mustavalkea talo. 18.55 HS-uutiset ja HS-sää. 3/8. 010 665 4424 sähköposti .......... 20.30 Jäitä hattuun. Kausi 1, 2/10. 08.20 Eläinten ABC. 18.00 Holby Cityn sairaala (12). 09.00 Tunturikuningatar. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. 11.00 Yle Uutiset. Yle TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 1/5. 21.00 21.00 Elokuva Beverly Hills kyttä (12). (U) 12.00 Rikottu rakkauden nimessä (S). 09.30 Liikkeellä luonnossa: Puiston ahertajat. Jakso 3/8. 15.10 Suhdekoukerot (S). Kausi 5, 2/10. (U) 13.35 Elokuva Asessorin naishuolet (S). 09.20 Suomen kaunein mökki. 7.40 Puolustusministeri Jussi Niinistö 8.10 terve aamu 8.40 Minun kirjahyllyni: Mato Valtonen 09.05 Studio55.fi. 23.00 Elokuva Kakara (7). 01.35–05.30 Voittostudio. 03.10–05.00 Ennustaja-TV. 16.15 Himohamstraajat (7). 7.39 Pasin ja Kielon valtakunta (s). Kausi 10, 22/22. Kausi 2. (U) 23.45 Schalburg – natsi ja isänmaanystävä. 23.10 Poliisit – kotihälytys (12). 22.35 Legends (12). 2/9 (U) 23.25 Kioski: Aleks’in Wonderland. (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 05.55 Jään kirkot. 00.10 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 09.35 Kauniit ja rohkeat (S). Murtunut morsian. Parikymppinen elise theoline tungehaug haluaisi opiskella korkeakoulussa eräja retkeilytaitoja mutta on reputtanut kahdesti yo-kokeessa. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä
02.55 Komediaputki: Community ( 7). 17.06 Päivä tunnissa. 7.50 Aamuhartaus. 12.12 Puheen Päivä. Suomalaiset SSmiehet. 12.10 Urheiluradio. 22.25 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 15.20 WTA Apia International Sydney. 17.25 Tiettömän taipaleen takana. 01.20 Hinnalla millä hyvänsä ( 12). 20.30 Intohimon uhrit. 12.45 Kuuma 80-luku. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Villeimmät videot. 20.50 PGA Tour Golf: Honolulu. 10.45 FOX Wild: Eläinkunnan oudoimmat maatilat. Ajantasan Suora linja. 15.00 Yle Uutiset. 21.00 Rikkaiden panttilainaamo. Rautaisannos tanssittavan iskelmämusiikin ystäville. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Komediaputki: Community (S). 01.50 Vaimot vaihtoon USA. 20.00 Yle Uutiset. 20.00 Tanskalaisia käsityöläisiä. 00.25 Sinkkuillallinen. 08.50 Mahdollisuus muutokseen -jatkot. 12.59 YleX Työharjoittelussa. 09.10 Hämeenlinnan aamu 09.30 Yle Uutiset alueeltasi 09.32 Hämeenlinnan aamu 10.00 Yle Uutiset. 01.50–06.00 Voittostudio. 12.00 Eläinten ABC. 18.55 Parasta aikaa. 17.00 Uskon ilta. 21.00 The Fixer – salaliiton takana. 00.15 SVT: Aktuellt. 22.35 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 11.03 Hämeenlinnan päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Hämeenlinnan päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 00.54 SVT: Kulturnyheterna. 12.30 Suolapala. apsen sydän. 17.05 Family Guy. 12.30 Politiikkaradio. 22.25 Villeimmät videot. 20.30 Simpsonit ( 7). 19.00 Tennis: Australian avoimet. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.15 Aamuhartaus. 0.00 Yöradio. 15.25 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 08.45 Game of Stones. 13.50 Ruotsin maajussille morsian. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 22.50 Kyttäputki: Havaiji 5-0 ( 12). 18.30 Urheiluilta. 19.05 Parasta aikaa. 16.05 Lyödään ällikällä. 04.15–05.03 Ylvis Show. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 8.10 Urheiluradio. 21.35 Novosti Yle. 16.55 Gordon Ramsay maailmalla. 19.10 (s) Ravit: Toto4, Jyväskylä. 20.30 Elävä yhteys. 20.00 Myrskynmetsästäjät. 16.00 NFL Playoffs: New England Patriots–Kansas City Chiefs. 17.00 Uuden musiikin iltavuoro. 13.15 Tosiputki: Hollywood Cycle ( 7). 19.30 Elixir Life. 8.20 Kisa. 13.00 Yle Uutiset. tV-urheilu YLE FEM 07.25 SVT: Gomorron Sverige. 15.50 Kaunotar ja hirviö. 03.05 Tappavat synnit. 17.00 Yle Uutiset. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. VIASAT HOCKEY: 21.00 NHL: Washington Capitals–New York Rangers. 14.03 Ajantasa. 05.30 Uutiset ja sää. 11.50 Herra käyttää lääkäriä. 20.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 03.54 Yöradio. 14.00 Diili. 18.05 70’s show ( 7). 7.12 Puheen Aamu. 16.05 Jamie Oliverin herkullinen Iso-Britannia. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 19.35 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 19.15 Eteläsavolaisten askelissa. 14.00 Terapian tarpeessa ( 7). 13.15 Dancing On Ice UK. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Ja’mie: Private School Girl Yle TV2 klo 20. 9.10 Chennai Open 250. 16.35 Aivopelit. 7.10 Aamusoitto. 13.00 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 16.20 Kosketus. syöksy. 21.45 Signaali sydämiin. 16.02 Tunti Lauran kanssa. Musiikkiohjelmien strömsö. 10.45 Viikon levy. Päivä tunnissa summaa ja taustoittaa päivän uutisia ja puheenaiheita. 17.20 Matkakuume. 14.20 Oho, olen raskaana! ( 12). 00.00 Yöohjelmaa. 7.45 Hartaita säveliä. 21.00 Vain elämää. 15.00– 16.00 SVT: Så ska det låta. 18.30 KHL: Jokerit–Amur. 10.00–10.55 Hyvästi lemmikki!. 18.05 Hengenvaarallinen saalis. 23.25 Painajainen naapurissa. VIASAT GOLF: 12.00 EurAsia Cup. 18.00 Myytinmurtajat. 18.35 Terapian tarpeessa (S). AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 07.30 FOX Kids: My Little Pony. 23.40 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 16.17 Hämeenlinnan iltapäivä 16.30 Yle Uutiset alueeltasi 16.33 Hämeenlinnan iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.05 Hartaita säveliä. 16.15 Urheiluradio. 11.00 Välilevyjä: Meill’ on hanki ja jää. 18.02 Alusta alkaen. 14.00 Laulun paikka. FOX 06.10 FOX Kids: Lalaloopsy. 13.00 NFL: New England Patriots–Kansas City. 12.50 Komediaputki: Community ( 7). 21.00 Yle Uutiset. 17.55 Hurja painonpudotus. 15.00 ja 17.45 Mäkihypyn FIS Lentomäen MM-kisat, Tauplitz. 05.35 (s) NHL: San Jose Sharks–Ottawa Senators. 01.01 SVT: SVT Nyheter Stockholm. 1/6. Musiikkiohjelmien strömsö. 22.00 YleX Encore. 07.55 Akvaariomestarit. 18.30 Voittoa asuntokaupoilla. 21.40 Urheiluradio. 00.30 Vaihtokauppiaiden kuninkaat. 21.03 Päivä tunnissa. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 12.10 Kaksi osaa uutta sukututkimusta, osa 2/2: Geneettinen sukututkimus. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 Leijonan luola Kanada. KUTONEN 07.10 American Chopper. 15.55 Yle News. 14.00 Toivon lauluja. 18.20 Radioteatteri esittää. 20.00 Valheen vangit ( 12). 22.00 Chicago P.D. 16.40 Nanny (S). 04.02 Jake Nymanin Popradio. 13.03 Jari Sarasvuo. 11.05 Tervetuloa kotiin. 21.25 (s) La Liga: Eibar–Granada. yle.fi/bluesministeri 23.00 Yle Uutiset. 09.30 Upeat skandikodit. tammikuuta 2016 Forssan lehti. 01.45 Damages ( 7). 04.05 (s) Arizona Coyotes– Buffalo Sabres. Yksityisen tyttökoulun viimeistä luokkaa käyvä Ja’mie haluaa olla koko koulun kuningatar. 14.55 Entisöintipaja. 00.35 Villit nettivideot ( 12). 7.00 Parempi huomen. 10.50 Me Naiset esittää: #evek. 18.30 Herran käsi – Jackmin Tala. 03.30 Vinnie Jones: Kovaa menoa Venäjällä. 22.50 6D: Hengenvaaralliset tiet. 22.00 SMliiga: Ässät–Tappara. 7.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Sisustusarkkitehti Marko Paananen. 03.55–04.46 Pahuuden ytimessä ( 7). 00.05 Frendit (S). NELONEN PRO 1: 14.30 SM-liiga: SaiPa– Blues. 14.45 Komediaputki: Community (S). Joel Lehtonen: Putkinotko, osa 3. 12.25 Alivaltiosihteeri. 10.03 Ajantasa: Suora linja. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 15.10 Komediaputki: Community ( 7). 19.03 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 18.10 Keksivätoimisto. 14.20 Tervetuloa kotiin. Aussikoomikko Chris Lilley pukeutuu tytöksi ja irvailee surutta pissiksille uudessa sketsisarjassaan. 14.55 Neljät häät Amerikassa. 07.05 FOX Kids: Viidakon Ykä. 18.03 Parasta aikaa. 16.30 SM-liiga: Kärpät–Pelicans. 02.30 Komediaputki: Community (S). 20.00 Simpsonit ( 7). 9.10 Puheen Aamu. 15.55 Leijonan luola UK. 02.40 Las Vegas ( 7). 22.05 Jari Sarasvuo. Uutiset ja sää tasatunnein. 15.05 Veisaten Herralle. 02.40 S.H.I.E.L.D. 11.05 Sanan ja runon tuoksua. 16.50 Ohjelmatiedot. 18.05 Dubain lentokenttä. 11.35 Eläinten ABC. 05.50 Merisää. 13.30 SVT: Sportspegeln. VIASAT SPORT: 15.30 NFL: Carolina Panthers–Seattle Seahawks. 08.10 Urheiluradio. 02.10 Nakudeitit ( 7). 21.00 ELOKUVA An Education – Viettelyksen oppitunnit (S) . 21.25 Aphrodite Jones ja kuuluisat rikokset ( 12). 00.50 Southland ( 16). 22.30 Suomen Tulli. 18.20 Lintubongarit. 23.02 Päivä tunnissa. 21.57 Yle Nyheter TV-nytt. 6.05 Yle Puhe esittää. 13.03 Raatihuone (u). 10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset. EUROSPORT 2: 10.00 (s) Tennis: Australian avoimet. 19.05 Millerit (S). 04.20 Suomen vartijat. 23.03 Yöradio. 01.45 Fame (S). 03.30 Las Vegas ( 7). 00.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Uutiset tasatunnein. 21.30 (s) NBA: Memphis Grizzlies–New Orleans Pelicans. 22.55 M/ alppiyhd. 10.00 KHL: Jokerit–Amur. 19.05 Typerät videot. 19.00 YleX Jatkot. 13.05 70’s show (S). 23.00 Yliluonnollista. 18.30 NFL: Denver Broncos–Pittsburgh Steelers. 11.57 Päivän mietelause. 01.30 Metsien miehet (S). 01.15 Pakkolunastajat ( 7). 21.45 (s) Valioliiga: Swansea–Watford. Kolmannen luokan bisnestä. 12.40 Viikon teos. 8.10 Ykkösaamu. pujottelu. 17.00 Walker, Teksasista ( 12). 12.10 Urheiluradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 13.35 70’s show ( 7). 09.55 Fashion Star. 15.10 How I Met Your Mother. 02.15 Verisukulaisia ( 12). NELONEN PRO 2: 14.00 NBA: Minnesota Timberwolves–Phoenix Suns. 00.00 NHL: Anaheim Ducks–Los Angeles Kings. RADIO NOVA 6.00 Minna ja Matti. 17.30 Alueellista ohjelmaa. 23.00 Viikon levy (u) tv ja radio 21 maanantaina 18. 13.35 Rohkaisua Raamatusta – Matti Vuolanne. 03.30–05.00 Ennustaja-TV. 07.12 Hämeenlinnan aamu 07.30 Yle Uutiset alueeltasi 07.32 Hämeenlinnan aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 16.55 Sinkkuillallinen. 00.00 SM-liiga: KalPa–Sport. 09.05 Urheiluradio. 9.03 Raatihuone. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 15.50 Uusi elämä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.25 Kohtalokkaat valinnat ( 12). 13.30 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. Alppihiihdon mc, Wengen: 21.50 M/alppiyhd. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 14.03 Puheen Iltapäivä. 20.30 Asian Tour Golf. 04.5905.00 Yöradio. 03.05 (s) NHL: St. 13.00 Huipputatuoija haussa. 16.10 Nanny (S). 21.15 Come Home. 21.55 Suolapala. 10.55 Viikon teos. ( 16). 11.50 SVT: Programtablå. 22.30 2000 vuoden aikamatka. 12.12 Hämeenlinnan päivä 12.30 Yle Uutiset alueeltasi 12.33 Hämeenlinnan päivä 12.45 Merisää. 09.10 TV Shop Tvins. 10.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 14.00 Yle Uutiset. 00.10 Tuhoutunut sekunneissa. 15.10 Raamattu puhuu sinulle. 10.00 Yle Uutiset. Aamuvirkun käsikirja. 20.45 Oddasat. 09.45 TV Shop Tvins. 08.40 Lasten eläinmaailma: Lontoon lumileopardit. 19.15, 22.00, 02.00 (s) Tennis: Australian avoimet. 12.50 Päivän blogi. 17.30 Elämän pitkospuilla. 14.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. 17.21 Uuden Musiikin Kilpailu. 8.50 Päivän blogi. 21.35 Elämänkoulu. 06.30 Yle Uutiset alueeltasi 06.32 Hämeenlinnan aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää. RADIO HÄME 05.00 Melkein hereillä. 16.45 Mäkihypyn FIS Lentomäen MM-kisat, Tauplitz. 14.00 Ile Jokinen. TV5 07.00 Ihanat kamalat lemmikit. 22.00 Passion for Jesus. 14.25 Candice sisustaa. 15.25 Entisöintipaja. 13.55 Maailman parhaat kalapaikat. 14.45 FriiD: Esineitä rakastavat ihmiset (S). 22.30, 02.00 (s) Tennis: Australian avoimet. 20.00 Leah Reminin hullunkurinen elämä. 11.55 Lääkärit. 14.50 Rukouskoulu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Muistojen bulevardi. 01.02 Yöradio Tunti 70-lukua. 21.55 Suomi tänään. KUVA: Yle Kuvapalvelu MTV MAX: 14.15 Alppihiihdon mc: M/pujottelu, Wengen. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. 17.35 The Tuomolat. 21.00 Mäkihypyn FIS Lentomäen MM-kisat, Tauplitz. 13.15 Perähikiän sankarit. 20.05 Sää. 12.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 18.30 Leijonan luola Kanada. 23.25 Villeimmät videot. 07.10 Urheiluradio. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 8.00 Yle Uutiset. 22.35 Lähellä ihmistä – Lähelle Jumalaa. 22.00 Poliisit ( 7). 17.55 Pekan biisit. 15.20 Löytöretki Jumalan Sanaan. 12.25 Komediaputki: Community (S). 03.00 Yle Uutiset. 7.10 Urheiluradio. 19.30 Miehen puolikkaat ( 7). 15.55 Kieroilevat kaunottaret (S). 16.00 Uutisotsikot. 00.05 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 20.05 Bones. Agentit. 9.00 Yle Uutiset. Osallistu keskusteluun puh. 0203 17600, tekstiviesti RS (välilyönti) AJANTASA (välilyönti) kommenttisi numeroon 16149 ( 0,40 e/viesti) tai ajantasa@yle.fi 10.55 Pikkujuttu. 14.50 Cheshiren täydelliset naiset. 18.10 Tosiputki: Hollywood Cycle ( 7). 18.00 Kanadan rajalla. 21.30 Henri Dutilleux’n kamarimusiikkia. 18.30 NFL Playoffs: Carolina Panthers–Seattle Seahawks. 18.00 Sari Seppälä. 22.00 Arkistosta revittyä: Puhtaus. 21.30 Pittsburgh Penguins–Carolina Hurricanes. 00.40 Historian mysteerit. 10.45 Veisaten Herralle. 16.45 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 20.03 Urheiluradio. 01.10–01.15 SVT: Nyhetssammanfattning. 23.35 Frendit (S). 18.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 21.00 ELOKUVA Viimeinen kesä (S) . 23.50 Pukumiehet (S). 13.55 Candice sisustaa. 15.45 Terve aamu. 11.00 SVT: Brott och bevis. 16.40 Upea lihava elämäni. 06.30 FOX Kids: Lelumaan Niksu. 21.00 Las Vegas ( 12). 13.15 SVT: Släng inte maten. Musiikkiohjelmien strömsö. 03.00 (s) NBA: Cleveland Cavaliers–Golden State Warriors. 17.35 Siivousfanaatikot. 19.30 Taste. 17.00 Jerusalem studio. 9.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. JIM 12.00 Huima konttihuutokauppa. 17.40 Salatut eläimet: Rotta. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 14.30 SVT: Värsta listan. 19.00 Voittoa asuntokaupoilla. 15.15 Päivän porilainen. 15.30 Chicago Blackhawks–Montreal Canadiens. 01.35 Valassodat. 10.03 Puheen Päivä. 12.50 Grand Designs Australia. 6.50 Viikon teos. 09.20 Kalle – Chef on the Beach. 13.05 Gloryline. 09.50 Eläinkunnan hurjimmat. 19.00 Voittava rukous. 6.25 Aamusoitto. 15.35 Tosiputki: Hollywood Cycle ( 7). 19.03 Radioteatterin valiouusinta: Pukkisen pidot. 00.00 (s) NBA: Atlanta Hawks–Orlando Magic. 16.03 Nautintoja neljältä. 18.35 Aikamerkki. 13.40 Hengenvaarallinen saalis. 18.03 Urheiluilta: Olympiaradio. 7.59 Hyvää huomenta. 20.35 Leipää ja kalaa. 11.20 One Way. 01.50 Rosewood. 22.30 Mitä Kiinassa syödään?. 11.03 Puheen Päivä. 12.00 Dancing On Ice UK. C MORE TENNIS: 7.50 Mubadala World Tennis Championship. 16.15 Faunin iltapäivä. 19.00 Maailman övereimmät juhlat ( 7). 15.00 Toivon päivä. 06.45 FOX Kids: Julius-apina. 11.00 WTA Brisbane International. 02.02 Yöradio. 19.00 NBA: Minnesota Timberwolves– Phoenix Suns. 02.50–06.00 Yön AVA. 18.00 Yle Uutiset. 12.45 Perähikiän sankarit. 17.10 Isojalan jäljillä. 07.50 FOX Kids: Casperin kummituskoulu. 11.00 Keskipäivän tasaus. 18.00 BUU-klubben: Kiia ja kissa. 18.25 Lasten posti. 19.35 Huutokaupan metsästäjät. 16.30 Hiihdon mc: N/M joukkuesprintit v, Planica. 01.00 Tosiputki: Hollywood Cycle ( 7). 19.05 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 23.45 Kaara. 20.00 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 01.20 Lätkävaimot (S). 12.45 SVT: Bastubaletten. 02.00 Yle Uutiset. 15.20 Monk ( 12). 17.10 Hartaus. 23.50 Breaking Amish: Los Angeles ( 7). 14.40 Miehen paikka. 02.35 (s) NHL: Florida Panthers–Edmonton Oilers. 19.30 Tosielämän hätäpuhelut ( 7). 21.00 Kardashianit. 09.00 FOX Kids: Monsuno. 17.35 Komediaputki: Community ( 7). 03.20–04.05 Damages ( 7). 03.00–05.00 Ennustaja-TV. 22.25 Seksielämä kuntoon ( 12). 21.55 Villeimmät videot. 21.00 ELOKUVA Last King of Scotland ( 16) . 18.30 Taivaallista menoa: Välähdys aurinkoa. 14.30 Fame (S). 15.05 Hämeenlinnan iltapäivä 15.30 Yle Uutiset alueeltasi 15.35 Hämeenlinnan iltapäivä 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.35 How I Met Your Mother. 21.00 Efter Nio. 16.30 Armon kalliolla. 13.50 Käännekohta. 17.20 Hämeenlinnan iltapäivä 18.00 Yle Uutiset. 20.00 Myyntimies Jethro. 14.30 American Chopper. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 02.30 Taste. 12.00 SVT: Landet runt. 8.12 Puheen Aamu. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Viikon levy. 19.00 Aarrejahti merellä. 20.30 Poliisit ( 7). Yle Uutiset ja sää. 08.00 Selviytyjäkaksikko ( 7). 11.00 Etusivu. 7.15 Raamattuavain. 15.05 Kultakuume: Äänimatka maailman ympäri. 00.35 Vallan linnake (S). 20.30 Taulun salaisuus ( 12). 10.00 Elina Kottonen. 23.25 Täydelliset naiset ( 12). 19.00 Yksineläjä Severin. 08.55 Jäisen järven kapinalliset. 02.30 Selviytyjäkaksikko ( 7). 19.00 Elixir Fitness & Sport. MTV SPORT 2: 19.00 Valioliiga: Liverpool–Manchester United. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. YLEX 6.29 YleX Aamu. 12.55 Suomi tänään. 9.05 Urheiluradio. 18.50 Merisää. 15.45 Pala Konttista. 13.00 Klassista kahteen. 19.05 Maailman hauskimmat kotivideot. 18.00 Nasta raamis. 13.45 FOXdoc: Ruoan tarina. 17.00 Lemmen viemää (S). 08.12 Hämeenlinnan aamu 08.30 Yle Uutiset alueeltasi 08.32 Hämeenlinnan aamu 09.00 Yle Uutiset. 09.35 TV Shop Tvins. 13.00 Yle Uutiset. 16.20 Selviytyjäkaksikko ( 7). 00.05 Yöradio. MTV SPORT 1: 16.50 PGA Tour Golf: Honolulu. 23.15 SVT: Sommarpratarna. 6.56 Päivän mietelause. 14.00 SVT: Nysvenskar. 13.03 Hämeenlinnan päivä 13.30 Yle Uutiset alueeltasi 13.33 Hämeenlinnan päivä 14.00 Yle Uutiset. 20.05 Kyttäputki: Havaiji 5-0 ( 12). 13.45 Me Naiset esittää: #evek. 21.50 Merisää. 16.20 Tosiputki: #RichKids of Beverly Hills (S). 23.55 ELOKUVA Sivulliset uhrit. 23.20 Millerit (S). 17.10 Pulmuset (S). 17.40 70’s show (S). 0.00 Arkisto: Sosiaaliturvaa hyvinvointiyhteiskunnassa. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 03.02 Sekahaku Tarja Närhi. 21.00 TV 7 Israel News. HERO 10.50 Tosiputki: Hollywood Cycle ( 7). 11.45 Kuningaskalastajat. FRII 08.15 Lasten eläinmaailma: Lontoon lumileopardit. 18.00 Loop Looks: Evelina. 20.06 Parasta aikaa. 22.50 5D: Transihmiset (S). 20.55 Lohdutussanoja elämän taistelussa. 23.00 SVT: Sportnytt. 12.30 Huima konttihuutokauppa. 12.35 Pulmuset ( 7). 20.00 Puheen Ilta. 12.20 Vanha Testamentti avautuu. 23.30 Chicago–Montreal. 00.00 Valioliiga: Stoke–Arsenal. 10.00 Uuden musiikin aamuvuoro. 00.45 Pakkolunastajat ( 7). SUb 10.00–11.00 Lemmen viemää (S). 16.00 Amazing Race. EUROSPORT: 8.00 (s) Tennis: Australian avoimet. 10.55 Me Naiset esittää: #evek. 08.15 FOX Kids: Avatar 2. 12.10 Houstonin eläinpoliisit. 7.30 Aamuhartaus. VIASAT SPORT FINLAND: 8.00 Pittsburgh Penguins–Carolina Hurricanes. 18.00 Kuunnelman esittely: Pukkisen pidot. 18.50 Iltahartaus. TV7 08.30 Armon kalliolla. 08.40 FOX Kids: Transformers. Louis Blues–Pittsburgh Penguins. 10.50 Sanaa naisilta. 13.55 Oho, olen raskaana! ( 12). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset
Pellepartio käytti nimeä Loldiers of Odin. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 9.16 ja laskee klo 15.56. Erkki Kuronen Tammela Moni luulee sairaankuljetuksen suhteellisen uudeksi asiaksi palokuntien historiassa. Pimeä päättyy klo 8.21 ja alkaa klo 16.51. Ne ovat maamme vakinaisen palokuntatoiminnan 150-vuotismerkki vuodelta 1988, Ahvenanmaan oma aiheelle omistettu postimerkki vuodelta 1987 sekä postin vuonna 2009 osana eri ammatteja esittelevää sarjaa julkaisema merkki, joka esittää nuorta poikaa täysiin palokuntalaisen varusteisiin sonnustautuneena. –?Kuulimme huhua, että kaduilla partiointi on trendikästä ja ihan kaikkien ihmisten ja eläinten parhaaksi, joten mekin kokosimme omat kompastelevat valiojoukkomme. Pellet aloittivat katupartioinnin Tampereella Äärioikeistolaiset katupartiot ovat saaneet uuden vastavoiman Tampereella. Voitto tuli haravajärjestelmällä. Postimerkki on Suomen postilaitoksen kampanjajulkaisu vuodelta 1967. tammikuuta 2016 Forssan lehti 22 mAAnAnTAi 18. Ryhmän julkistamien kuvien ja videoiden joukossa on yksi, jossa Loldiers of Odin -ryhmä kohtasi kadulla Soldiers of Odin -partion. Laura Huomenna: Henri, Henna, Heikki, Henrik, Henni, Henriikka, Henrikki Heikki Koivunen yhdistää kaksi läheistä harrastustaan. TAmmiKUUTA. Tammelan VPK:n miehiin kuuluva Heikki Koivunen näyttää postimerkkiä, joka todistelee jotain muuta. Tuuri ja taito tietävät hänelle lähes 229 000 euron voittoa. Hän on paitsi pitkän linjan vapaapalokuntalainen myös palokunta-aiheiseen erikoistunut filatelisti. FL Ajassa maanantaina 18. • Polvijärven pastoritiimi Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen-Piipponen Forssan Ystäväkirkossa Turuntie 4 klo 18.30. STT Vakiosta yli 200 000 euroa Forssaan Forssan Prismassa rivinsä laatinut pelaaja onnistui saamaan Vakioveikkauksessa ainoana kaikki 13 merkkiä oikein. Varsinaista palokunta-aihetta esittäviä virallisia postimerkkejä Heikki Koivunen toteaa Suomessa julkaistun tähän mennessä ainoastaan kolme kappaletta. Kuperkeikkojen lomassa ymmärsimme kuitenkin, että meille vain nauretaan, kertoo ryhmä tiedotteessaan. –?Suomen Punainen Risti sai näistä 20 pennin arvoisista merkeistä osuudekseen 0,3 penniä jokaiselta myydyltä kappaleelta, Heikki Koivunen tietää. KUVAT: Tapio Tuomela VPK:ta ja palokuntapostimerkkejä ”Kuva pysäytti kauneudellaan niin, että piti ruveta ottamaan selvää, mistä kyseisen merkin saisi itselleen.” Vakinaisen palokuntatoiminnan 150-vuotismerkki ja Ahvenanmaan palokuntamerkki kuuluvat alan kotimaisen filatelian harvalukuiseen tarjontaan. Kokoelmiin on kertynyt toistaiseksi viitisensataa postimerkkiä täydennettynä sadoissa laskettavilla ensipäivän kirjekuorilla sekä postikorteilla. Kohtaaminen sujui hieman hämmentyneesti, mutta ilman väkivaltaa. Vastaavanlaisesti erilaisine virHeikki Koivunen aloitti palokunta-aiheisten postimerkkien keräämisen 15 vuotta sitten. Lauantai-iltana ja sunnuntain vastaisena yönä ryhmä pelleasuihin pukeutuneita ihmisiä loikki ja lauloi keskikaupungilla. Ahvenanmaan merkistä Heikki Koivusella on esiteltävänään myös fosforoivalle paperipinnalle painettu versio. Voittaja ei käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hänellä on tiedossa vielä voitonlunastusreissu Veikkauksen pääkonttorille Vantaalle. –?Tämä esittää hevosen vetämää sairaankuljetusvaunua, joka aloitti toimintansa Erottajan paloasemalla Helsingissä vuonna 1903, hän toteaa. Erottajan paloaseman hevosvetoista ambulanssia esittävän merkin valikoituminen Heikki Koivusen mappiin heijastelee palokuntien laajentunutta toimintasektoria, jonka myötä niiden nimityskin on muuttunut pelastustoimeksi. Omaa pOikkeuksellisuuttaan hevosambulanssimerkissä edustaa kotimaisuus. Pankais Poiketen Huomenna • Forssan tori klo 7-14. Takanaan hänellä oli siinä vaiheessa jo vankka kokemus vapaapalokuntalaisuudesta. –?Tämän vahingossa väärälle paperille painetun ja markkinoille päässeen merkin kokonaislukumäärän voi laskea muutamassa sadassa
Kotimaisuuden hän on todennut heikoksi ponnistuspohjaksi filatelistille muutenkin kuin palokunta-aiheeseen parissa. Helmikuussa odotettavissa lauhempaa säätä STT Säähän on lähiviikkoina odotettavissa käänne lauhempaan suuntaan, ilmenee tuoreesta kuukausiennusteesta. Jakson lopulla lauhan sään alue kattaa lähes koko maan, Keskija Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Hän innostui asiasta nähtyään Pelastustieto-lehdestä kuvan espanjalaisesta palokunta-aiheisesta postimerkistä. Tämä enteilee länsituulia ja sään muuttumista lauhemmaksi ja epävakaisemmaksi. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. Helmikuun puoliväliin asti ulottuvan kuukausiennusteen on julkaissut Euroopan keskipitkien ennustusten keskus (ECMWF), kertoo Ilmatieteen laitos. aivan omaa tavoitteellista kantavuuttaan Heikki Koivunen toteaa harrastuksen saavan yhtenäiseen aihepiiriin perustuvan kokoelman keräämisestä. Vielä ensi viikolla koko maassa on tavanomaista kylmempää, mutta sitä seuraavalla viikolla kylmän sään alue siirtyy itään. tammikuuta 2016 Forssan lehti päiVän sana. heineen markkinoille päätyneitä näytteitä Heikki Koivusen kokoelmasta löytyy muitakin. Keräilijöiden piirissä niiden arvostusta kasvattaa valtuutettujen asiantuntijoiden myöntämä virheellisyyden aitoustodistus. Heikki koivunen aloitti postimerkkeilyn 15 vuotta sitten. 1210 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Joh. Systeemi muistuttaa autojen museokatsastusmenetelmää. Hänen kansallisissa näyttelyissäkin esillä olleessa kokoelmassaan punaisen langan muodostaa palokuntien syntyä ja kaluston kehitystä käsittelevä aihepiiri. –?Siinä pitää huolehtia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti punaisen langan säilymisestä. mitä nyt ?! minun puoliskollani on oliivi. Hänen kokoelmansa todistaa jäljittämisen tuottaneen tuloksia muun muassa sellaisten valtioiden kuin Kuuba ja Neuvostoliitto tarjonnasta. Keräilijä saa jäljittää palokuntaaiheisia postimerkkejä maailman kaikilta kolkilta. ajassa 23 maanantaina 18. 2: 11 no niin tilazin meille pizzan johon on eri puoliskoille laitettu eri täytteet, joten voimme olla molemmat tyytyväisiä. Sen jälkeen niitä on sitten tullut jäljitettyä tavalla jos toisellakin, vähän kuin ruokahalun kasvaessa syödessä. Palokunta-aiheeseen keskittyviä filatelisteja löytyy hänen mukaansa Suomesta muutamia muitakin. Aineistollisella lukumäärällään se kattaa vajaan puolet Heikki Koivusen filateliavalikoimasta. Odotus on, että seuraavilla viikoilla Jäämerelle muodostuu matalapaineen alue ja Keski-Eurooppaan korkeapaineen alue. Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. –?Kuva pysäytti kauneudellaan niin, että piti ruveta ottamaan selvää, mistä kyseisen merkin saisi itselleen. Lähimmät heistä vaikuttavat täältä katsoen tietääkseni Tampereen seudulla. –?Harrastajakavereita on juuri sen verran, että pystymme tekemään keskinäistä vaihtokauppaa
Hän hämmästelee, että eduskunnassa istuu ihmisiä, jotka kyseenalaistavat rokotukset, joiden teho sairauksia vastaan on todistettu useasti tieteellisesti. Tilaa nyt helposti: Sähköpostilla tilaukset@forssanlehti.fi . tammikuuta 2016 Forssan lehti 24. lehdessämme VIIKON TARJOUS VN Vesinummela Oy Putkiexpert ® LVI-AMMATTILIIKE www.vesinummela.fi Myymälä avoinna ma-pe 9-17 Puh. Jos uudenlainen ruokavalio tuo helpotuksen oloon, niin äkkiä viidakkorumpu kumisee. Tv-keskustelussa saman pöydän ääressä istuvat tutkijat, alansa ammattilaiset häviävät dialogin kansantajuisesti puhuville itseoppineille maallikoille. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Forssan Lehteä. 64€ Tilaaja/Saaja lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti (pakollinen digilehden tilaukseen) MakSaja, joS eri kuin Tilaaja lähiosoite Postitoimipaikka Puhelin Tilaajapalvelu Tunnus 5004204 00003 VaSTauSlÄHeTYS . Niemi on samoilla linjoilla. Niemi huomauttaa, että kansalliset ravintosuositukset eivät kumoudu yksittäisen tieteellisen tutkimuksen tuloksilla. mennessä lisätietoa ja ilmoitusvaraukset: minna aaltonen 050 342 6610 minna.aaltonen@forssanlehti.fi Alueen yrittäjä, näy asiakkaillesi teemasivuillamme! teemasivut su 24.1. 2 kk lehdet 49€ norm. Tutkitulla tiedolla on vahva asema, mutta Niemen mukaan se pitää paketoida paremmin yleisölle. TILAA Forssan Lehti tammihintaan . Edullista alkuviikkoa TARJOUKSET VOIMASSA MA-KE 18.-20.1.2016, ellei toisin mainita Kartanonkatu 11, 30100 Forssa Palvelemme ark. On vain yksi lääke. Humpuukin leviäminen hidastuu tiedolla sekä tutkijoiden aktiivisuudella. Vuoden tieteentekijä, erikoistutkija Mari K. Järven mielestä kiistely rokotteiden tarpeellisuudesta on helppoa, koska Suomessa ei näy enää lapsia polion tai isorokon kourissa. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin. –?Tutkijoiden on mentävä mukaan jopa vihamieliseen keskusteluun. 2 kk DiGi 29€ Forssan Lehti maksaa postimaksun Kyllä kiitos, tilaan Forssan Lehden — ?— alkaen rastita valitsemasi tilausvaihtoehto. 84-86 g 2 00 RS K-Plussakortilla Atrian perhetilan Broilerin fileesuikaleet 250-300 g (6,66-8,00) Ilman plussakorttia 3,09/rs (10,30-12,36) 1 00 RS K-Plussakortilla Atria maksa-, lihamakaroni-, lihaperunaja salamisoselaatikot 350-400 g Ilman plussakortia 12,9-1,39/rs rajoitus 3/talous 9 90 Kg Fazer ja Sorini kääreelliset suklaakonvehdit Esko Aaltosen katu 2, Forssa | Vaihde 03 41 551 IlmoItusaIneIstot keskiviikkona 20.1. Väärä tieto leviää esimerkiksi sosiaalisessa mediassa salamannopeasti. –?Mustavalkoista totuutta on harvoin, mutta kärjistykset vain tahtovat upota ihmisiin helpommin. STT maanantaina 18. 03-424 66900 Öljypolttimen suutin 12 OSTOPÄÄTÖKSELLÄ ON VÄLIÄ! Jätä eurot omalle paikkakunnallesi – sitä paremmin turvaat alueesi palvelut! www.forssanlehti.fi Kärjistykset uppoavat kansaan helposti Tuomas Keränen Tieteellistä tutkimustietoa on saatavilla tänä päivänä rajattomasti, mutta silti ihmiset kyseenalaistavat sen. Sosiaalisessa mediassa, palstoilla ja blogeissa tutkittu tieto ja sen puolustajat ovat ahdingossa. Hyvällä argumentoinnilla ihminen voi saada monet uskomaan, että ravintosuositukset ovat väärässä. Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Vallassa olevien päättäjien irralliset ”heitot” yliopistojen professoreiden pitkistä kesälomista eivät auta asiaa, kertoo Suomen tiedetoimittajien liiton pääsihteeri Ulla Järvi. –?Tieteen asema on huolestuttava. 7-21, la 7-18, su 12-18 www.k-supermarket.fi/forssa 1 99 Kpl Vitaplex monivitamiiniporeet 20 tabl. Terveysgurut jakavat ravinto-oppejaan vastoin kansallisia ravitsemussuosituksia, ja rokotusten tarpeellisuudesta väännetään kättä narkolepsiatapausten jälkihuuruissa. Keskustelut muuttuvat usein asiallisemmaksi, kun toimittaja tai tutkija osallistuu niihin. –?Tieteeseen uskotaan, mutta ihmisillä on taipumusta uskoa myös toisiin ihmisiin. Palauta tilauskuponki . . Soita tilaajapalvelu 03 4155 610 Ma-pe klo 9-16 Talvinen tarjous Sinulle tai anna lahjaksi! www.forssanlehti.fi paperilehti 2 kk 49€ tai digilehti 2 kk 29€ Valitse sinulle sopiVa tilaus Tarjous on voimassa tilauksiin, joiden jakelu alkaa 31.1.2016 mennessä