03-4155 610
. www.forssanlehti.fi
Urheilu 15
Derbyssä
menestynyt
Sahara B Boy
Pilvenmäellä
Ajassa 23
Guggenheimtuomareilla
riittää
karsittavaa
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
Perustettu vuonna 1917
Tapio Tuomela
Jussi Taimilalla on mukava tapa. N:o 252 . Päätös on
luottamusmiesten käsissä.
uutiset 10. Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Irtonumero 1,50 ?
. to 18.?9.?2014
Uutiset 2
Saksankujan
kerrostalon
purkaminen
vauhtiin
. Hän piipahtaa ainakin kerran viikossa Haavin aamuissa.
Kahvia ja juttuseuraa
SPR:n Ypäjän osasto keittää keskiviikkoisin ja torstaisin ison pannullisen kahvia.
Kaikki, joilla kahvihammasta kolottaa, voivat tulla Haavin aamuun.
ajassa 22
Terrorismin
lonkerot yltävät
Suomeenkin
Skotit
päättävät
paljosta
Terroristin
määrittely
käy yhä
vaikeammaksi uutiset 13
Itsenäisyysäänestys
voi muuttaa myös
valuutan punnasta
euroksi uutiset 14
tapio tuomela
Neljästä koulusta
kahteen?
Ypäjäläiset miettivät
porukalla mikä voisi olla
oikea kouluverkon malli
kuntaan
SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Saksankuja 7 katoaa
Purkutyöt tarkoitus saada valmiiksi joulukuun puoliväliin mennessä
KAISA HYNYNEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Saksankuja 7:n purkutyöt on aloitettu tällä viikolla kellarikerroksen tyhjentämisellä. Mikäli tarjolla on vastaavia käytettyjä tiloja, kustannuksissa on mahdollista säästää noin
viidennes.
Tavoitteena on ollut, että viipalerakennus saataisiin Myllykylän
koulun käyttöön viimeistään elokuussa 2015. Työt on laitettu tällä viikolla käyntiin kiinteistön tyhjennyksellä, jonka jälkeen siirrytään sisäpurkuun.
??Sitten teemme asbestityöt,
eli poistamme kiinteistöstä kaikki asbestipitoiset materiaalit. Tilojen
hankintaan ja kiinteistökuluja varten tarvitaan perusopetuksen ensi vuoden talousarvioraamiin 72
000 euroa lisää sekä perustuksen
rakentamiseen 70 000 euroa.
Lautakunta oli aiemmin linjannut, että Myllykylän koulun
tilatarvetta helpotetaan kolmen
opetustilan vuokratilaratkaisulla.
Kahden opetustilan ratkaisu nousi harkintaan, koska kokonaiskustannusten ero on kaksi- ja kolmeluokkaisen tilojen välillä merkittävä: noin 200 000 euroa viidessä vuodessa. Tällä hetkellä töitä on tarjolla vain vähän, mutta konekapasiteettia löytyy, jolloin myös hinnat
alenevat, Heimo sanoo.
Urakoitsija PurkuPro Oy:n aluejohtaja Esko Matilainen kertoo,
Harri-Silver Rosen on päässyt jo aloittamaan sisäpurkutöitä. viipalerakennukset ovat fiksun näköisiä, valmiita talopaketteja.
Lisätilan tuomisella tai vaihtoehtoisesti siirtämällä oppilaita
muihin kouluihin Tammelan kunta ostaa lisäaikaa kouluverkkoratkaisujensa tekemiseen. Päätös on tarkoitus tehdä lokakuun
kokouksessa ja viedä sen jälkeen
eteenpäin kunnanhallituksen ja
Myllykylän koulu kärsii epäasiallisista ja pienistä tiloista.
valtuuston käsiteltäväksi.
??Oppilaita siirtämällä Myllykylän koulun oppilasmäärä vähenisi, jolloin koululla saataisiin lisää
tilaa käyttöön, sivistystoimenjohtaja Martti Jokelainen sanoo.
Kunta on tutkinut mahdollisuutta,
jossa Myllykylän koulun lisätilaksi hankittaisiin kaksiluokkainen ja
noin 170-neliöinen vuokratila viiden vuoden sopimuksella. Lisäksi Saksankujan kaltaiset 70-luvulla
rakennetut asuinkerrostalot alkavat olla huoneistopohjiltaan jo liian vanhanaikaisia.
Noin puolet purettavan talon huoneistoista on ollut asuinkäytössä
viime vuosien aikana.
??Tämä talo olisi vaatinut saneerausta, ja toisaalta rakennus on
meidän asuntomäärältään suurin kohteemme tällä hetkellä. Tammelan kunnan kasvatus- ja koulutuslautakunta päätyi eilisessä kokouksessaan käydyn keskustelun jälkeen
jättämään Myllykylän tilanteen
edelleen pöydälle.
Lautakunta aikoo seuraavaksi
selvittää, olisiko viipaleratkaisun
sijasta Myllykylän oppilaita mahdollista siirtää tilapäisesti Kaukjärven ja Teuron kouluihin. Tavallisesti ruohonleikkurin äänenvoimakkuudeksi mita-
Myllykylällä kaksi vaihtoehtoa
Lisätilaa voidaan hankkia joko viipalerakennuksella tai oppilaiden siirrolla muihin kouluihin
Seppo Pessinen
PETRI OJANEN
KAISA HYNYNEN
FORSSAN LEHTI
TAMMELA Myllykylän koulu ei
ole vielä saamassa helpotusta tilapulaansa viipalerakennuksella,
jolla Tammelan kunta voisi hankkia lisäaikaa kouluverkkoratkaisun valmistelulle. nykyinen
urheilukenttä. Teuron, Myllykylän ja
Kaukjärven kouluilla on yhteensä
noin 130 oppilasta.. Kustannukset viereiseen metsikköön olisivat 30?
40 prosenttia korkeammat.
Jokelainen toteaa, että ns. Rakennuksen sijoi-
tuspaikkaa ei ole päätetty. Saksankuja 7:n viimeisimmät asukkaat muuttivat
pois viime syksyn aikana. Kunnassa on pohdittu erityisesti Teuron,
Kaukjärven ja Myllykylän koulujen kohtaloa. Sen jälkeen kerrostaloa on käytetty pelastuslaitoksen harjoitustilana, jossa on harjoiteltu pelastusta ja savusukellusta.
että varsinainen purkaminen
päästään aloittamaan todennäköisesti lokakuun viimeisellä viikolla. Matilaisen mukaan työt aiheuttavat
luonnollisesti ääntä, mutta purkukoneiden melutason pitäisi
pysyä vielä kymmenenkin metrin etäisyydellä noin 72 desibelissä. Jokelainen arvioi, että perustamiskustannuksiltaan halvin sijoituspaikka olisi . Sekä koulu että
huoltajat ovat tähdentäneet kolmen uuden luokkatilan tarvetta.
Lopulliset hankintakustannukset selviävät vasta kilpailutuksen
jälkeen. Toisella kertaa kilpailutuksen voitti vantaalainen PurkuPro Oy, jonka konserniyritys on Virossa.
??Toki kilpailutus olisi voitu tehdä nopeammassakin tahdissa.
Luulen, että aikataulu on kuitenkin ollut hintaa ajatellen etu, Heimo sanoo.
Saksankuja 7
ei ihan ole alueen
arvokkaimpia ja
kauneimpia
kohteita.
Urakan kustannukset nousevat
kaikkiaan noin 250 000 euroon.
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on myöntänyt avustusta lähes 50 prosenttia.
??Hinta on noin 75 euroa neliöltä, kun tavallisesti purkukustannukset ovat ARA:n arvioinnin mukaan noin 100 euroa neliöltä. 2
TORSTAINA 18. Lokakuun lopussa pääsemme todennäköisesti purkamaan rakennusta koneellisesti, Matilainen arvioi.
Purkutöitä tehdään työaikana maanantaista perjantaihin se-
kä myös lauantaipäivisin. 54:n
huoneiston rakennus on tarkoitus
saada maan tasalle joulukuun puoliväliin mennessä.
Forssan kaupungilla on ollut
tarvetta vuokra-asuntokannan vähentämiselle, sillä asuntoja riittää
enemmän kuin kysyntää. valitettavasti . Tarjoukset pyydettiin uudestaan, jotta hanke ei olisi mennyt tutkittavaksi markkinaoikeuteen ja näin ollen pitkittynyt entisestään. On
edullisempaa purkaa yksi iso kohde, kuin esimerkiksi kaksi pienempää, kaupungin omistaman Forssaasunnot Oy:n toimitusjohtaja Veikko Heimo sanoo.
??Eikä Saksankuja 7 myöskään
ihan ole alueen arvokkaimpia ja
kauneimpia kohteita, hän jatkaa.
Purkamista lähdettiin viemään
eteenpäin jo kaksi vuotta sitten.
Kaupungin päätösten tekeminen
sekä asbestikartoitukset ovat kuitenkin vieneet oman aikansa.
Urakkakilpailutus järjestettiin
viime keväänä, mutta oikaisuvaatimuksen takia päätös vedettiin takaisin. Harkinnassa on ollut yhden isomman kouluyksikön
kokoaminen.
Myllykylässä käy koulua noin
70 lasta
SYYSKUUTA 2014
Vuotuinen Roosa nauha -keräys alkoi keskiviikkona. Saksankuja 9:n kohtalosta on pohdit-
tu, sopisiko rakennus palvelutalokäyttöön, mutta ongelmana on
hoitohenkilökunnan sijoittelu monikerroksisessa rakennuksessa.
Toisaalta nyt purettavan talon
jäljiltä jäävälle tontille voidaan keksiä uutta, samankaltaista käyttöä.
??Jos tarvetta on, niin tässähän
Palkansaajien kiista karttumista
jumittaa eläkeneuvotteluja
jää nyt tontti vapaaksi. Perinteinen mummonmökki, suurelta osin peruskorjattu viimeisen
2 v aikana. Sähköt on ja kunnan vesi. Keräyksen tuotolla tuetaan suomalaista
rintasyöpätutkimusta sekä maksutonta valtakunnallista syöpäneuvontaa. Tällä kiinteistöllä on mm. Hp. kalamies ja haluat asua edullisesti,
niin tässä sinulle oiva kohde. Keräys järjestetään jo 12. Karttuman on lisäksi oltava
riittävä, jotta se kannustaa pidentämään työuria, joka oli uudistuksen tavoite.
Palolan mukaan voimassa oleva eläkejärjestelmä on osoittanut,
että korotetut karttumat eivät riitä
porkkanaksi pidempiin työuriin.
Akava on valmis joustamaan
vähän.
. Iäkkäämpänä tehty työ ei meidän mielestä voi kerryttää eläkettä eri tavalla, hän sanoo korotetusta karttumasta.
Korotettua karttumaa alkaa
nykyisin kertyä 1,9 prosenttia
53-vuotiaana.
. 5 venevalkama osuutta. Oma 2370 m²:n
puutarhatontti. Useat
neuvottelulähteet arvioivat, että ratkaisu menee viikonlopun
yli, vaikka neuvotteluja torstaina jatketaan.
. SAK ja STTK luopuisivat siitä ja haluavat sen sijaan,
että eläkekertymä maksettaisiin
koko palkasta, myös palkansaa-
jien työeläkemaksusta. Nykyään
eläkemaksu otetaan päältä pois,
eikä se kerrytä eläkettä.
Molempiin ei laskelmien perusteella ole varaa.
STTK ja SAK uskovat, että näin
voitaisiin toteuttaa malli, jossa
karttuma kertyisi tasaisesti työuran alusta alkaen.
Se hyödyttäisi STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan
nuoria, kun eläkkeet nousisivat.
. Järjestöjen hallintojen koolle kutsuminen voi olla hankalaa
lyhyemmällä varoitusajalla, ei
niitä voi päivän välein juoksuttaa, sanoo Palola.
Keskiviikkona hallinnot joutuivat perumaan sovitut kokouksensa, kun ratkaisua ei yöllä
syntynyt.
UUSI kohde
FORSSA, IHAMÄENTIE 8
Jos olet esim. 55.000 ?. Uutiset 3
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Ikärajaa voidaan nostaa, mut-
ta sen pitää kuitenkin olla selkeästi alle 60 vuotta, painottaa Akavan
puheenjohtaja Sture Fjäder.
. Siihenhän
voidaan sijoittaa esimerkiksi vanhusten palvelutalo tai vastaavaa,
Heimo ehdottaa.
kun haluat
osallistua
keskusteluun.
Jatka lukemista.
Ratkaisu siirtynee yli viikonlopun
SANNA NIKULA
STT
Eläkeneuvottelut ovat jumiutuneet palkansaajajärjestöjen keskinäiseen kiistelyyn.
Neuvottelulähteiden mukaan
neuvotteluissa törmäävät yhä vastakkain korotettu karttuma ja koko työuran ajalta maksettavat
eläkkeet.
Korkeasti koulutettujen Akava
haluaa, että nykyisenlainen korotettu karttuma säilyy vanhuuseläkeikää lähestyvien työntekijöiden
porkkanana. Sellainen malli, jossa on mukana korotettu karttuma ja tietty
määrä eläkevähenteisyyttä, ei ole
huono ratkaisu, Fjäder sanoo.
Työnantajaa edustavan EK:n
neuvottelulähteistä ei oteta asiaan
kantaa. STT
Seppo Pessinen
Maksim Mironov työskentelee parhaillaan kellarin tyhjennyksen parissa.
taan noin 70?85 desibeliä.
??Purkutyö on siis perin hiljaista, hän sanoo.
Alueelle jää purkutöiden jälkeen
vielä kolme taloa, joista kaksi, eli
Saksankuja 3 ja 5, on peruskorjattu 90-luvun puolivälissä. Tänä vuonna nauhan
on valmistanut kenkäsuunnittelija Minna Parikka. kertaa. Syöpäsäätiön
Roosa nauha -rahastosta on tähän mennessä jaettu 2,6 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen. Se kuitenkin on selvää, et-
tä työnantaja ei kannata eläkevähenteisyyttä.
Muitakin kysymyksiä on yhä au-
ki, muun muassa pitkän uran
tehneiden eläkkeeseen oikeuttavan työuran pituus. Oh, mh, k, veranta, eko-käymälä, n.
45 m²
Ennakkoluuloton voi löy-
tää niistä opettavaisiakin kokemuksia. Sääntöä ei voi yleistää. Kiire ja sähkömoottorit ovat tehneet näistä kesäaamuja rikastuttaneista järvikeskusteluista katoavaa kansanperinnettä.
Viikonloppuöiden kumien polttamiset Koskisillalla ja Hämeen-
tiellä jätän väliin, vaikka se on sietämätöntä ja kiukuttaa
myös Turuntien talojen asukkaita. vaikka ei voi hyväksyä, että ammatilliseen opinahjoon ja sieltä pois ajetaan
suurilla nopeuksilla. Veneitten
määrä lienee ylittänyt joen sietokyvyn. Ainoastaan verkon nostossa sai kertoa
vaimolle . Pohjoismaille uusi itsenäinen Skotlanti voisi olla mielenkiintoinen ja jopa nykyistä Britanniaa luontevampi kumppani,
eräänlainen ?uusi pohjoismaa?.
Leirit itsenäisyyden puolesta ja
sitä vastaan ovat vahvat, eikä vahvalta tunnekuohulta ole vältytty.
Aseena ovat olleet jopa viski ja viskiteollisuuden tulevaisuus.
Jos skotit äänestävät tänään
itsenäisyyttä vastaan, kuten on
todennäköistä, asia voidaan haudata taas muutamaksi sadaksi
vuodeksi.
Kojon kansakoulu
kunnostettu
FORSSAN LEHTI 18.9.1954. Mutta muutama kaahari onnistuu pilaamaan veneilyn tyylikkyyden.
Tänä kesänä on uutuutena tarjoiltu jokivarren asukkaille suurella volyymilla jyskyttävää musiikkia. Hyvin harvoin ovat maltti ja harkinta osoittautuneet
huonojen päätösten syyksi. Koijärven Kojon koulu on kuluneen kesän aikana ollut
perusteellisen korjauksen alaisena. Rakennuttajana
toimii Forssan Vanhainkotiyhdistys ry, joka on anonut Forssan kaupungilta rakentamista varten 259 000 mk:n lainaan. Miten sen
käytös muuttuisi, kun takana olisi
vähemmän muskeleita?
Itsenäisyyden kannattajien in-
Leirit
itsenäisyyden
puolesta ja sitä
vastaan ovat
vahvat.
nostus on ollut suurta sen jälkeen
kun kansanäänestyksen järjestämisestä päätettiin pari vuotta sitten. Jos saarivaltakunnan pohjoisosa irtoaa omille teilleen, se on valtava menetys
Britannian kansainvälispoliittiselle
merkitykselle. Talo rakennetaan Korkeavahaan korttelin n:o 362 C tontille n:o 4. Kesällä tapasin pari entistä luokkatoveriani, jotka olivat niin harmaita,
ryppyisiä ja tukevoituneita, etteivät enää tunteneet minua.
Vaikka vanhat miehet tuomitsevat liian paljon, uskaltavat liian vähän ja muistelevat liikaa menneitä, niin se
on useimmiten perusteltavissa. On jopa
todennäköistä, että valtaosa epävarmoista äänestäjistä kääntyy
torstaina heidän kannalleen.
Itsenäistymishalua siivittää tunne, kun taas vastustuksen kantavia
voimia ovat realismi ja järki. totuuden hänen soututaidoistaan. Virheistä voi oppia. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 18.?9.2014
60 vuoden takaa
Skotlannissa on tänään
ainutlaatuinen tilaisuus
S
kotlannissa äänestetään
tänään itsenäisyydestä.
Kansanäänest yksestä
tulee jännittävä: kannattajia ja vastustajia on saman verran, ja mielipidemittauksissa ero mahtuu virhemarginaalin
sisään.
Päivä on historiallisen ainutkertainen: Britannian pääministeri
David Cameron vetosi ja samalla
varoitti, että päätös on lopullinen,
jos Skotlanti päättää lähteä omille
teilleen. Suoritetun
korjauksen yhteydessä luokkahuoneet pysyivät vanhassa rakennuksessa suunnilleen
ennallaan, niissä suoritettiin vain pienempiä sisäkorjaustöitä ja maalaustyöt, mutta
koulukeittola ja entiset opettaja-asunnot
vaihtoivat rakennuksessa paikkaa.
40 vuoden takaa
Vuokratalo
Forssan vanhuksille
FORSSAN LEHTI 18.9.1974. Jotenkin sen ymmärtää . Forssan vanhuksille ryhdytään rakentamaan vuokrataloa. Kansanäänestyksen lähestyessä ääneen ovat nousseet myös
itsenäisyyden vastustajat. Vetoomus
vaikuttaa myös toiseen suuntaan
kuin Cameron toivoo: Tilaisuus on
viimeinen, eli nyt tai ei koskaan.
Skotlannin mahdollinen itsenäisyys on iso kysymys Britannialle,
EU:lle ja Euroopalle. Kun hän on
vanha, hän näyttelee pyhimystä ja tulee jälleen
sietämättömäksi. sitä, että kuinka kauan mopoilijoiden hyvä onni kestää tuollaisen ajotavan. Paluuta ei ole. Jos halutaan
muuttaa toimivia rakenteita, pitää selvittää huolella, mitä hyötyä muutoksesta on ja mennäänkö sillä parempaan tapaan toimia.
Historiantutkijoita varten ilmoitan, että en tule kannattamaan sellaisia muutoksia, joiden tuottamaa hyötyä ei ole
pystytty vakuuttavasti selvittämään taikka joiden perustelut
eivät ole läpinäkyviä ja kestäviä.
Ei ole kyse pyhimysmäisestä sietämättömyydestä, kun sanon, että kyllä tuo kaupunkikaahaus ja yleinen liikennesäännöistä piittaamattomuus pitää saada kuriin. Kh
päätti laittaa asian pöydälle siihen saakka
kunnes asuntolainan suuruus varmistuu.
Asuintalon kokonaiskustannusarvio on 2,7
mmk. Korjaustyöt ovat sikäli
hieman viivästyneet, että opettajien asunnoista on vasta yksi kunnossa kun taas kahden asunnon kohdalla ovat maalaustyöt
vielä kesken.
Kaikki kolme luokkahuonetta sen sijaan
saatiin siksi ajoissa kuntoon, että koulutyö
voitiin aloittaa syyskuun 1. Vuokratalon
tilavuus on 8400 kuutiota ja huoneistoala
1804 neliötä.
Siedettävää sietämättömyyttä
Kolumni
Ilkka Joenpalo
Kirjoittaja on forssalainen maakuntaneuvos,
entinen kansanedustaja ja liittopuheenjohtaja.
N
ikolai Gogol pohti, että kun ihminen on nuori,
hänen villeytensä on sietämätöntä. paremminkin pelkää . vahvoillakin desibeleillä . Niinpä.
Mutta milloin ihminen on vanha. Asuntohallitus on jo myöntänyt tarkoitusta varten lainaa. Pitää toivoa
parasta.
Harmaantuneiden koulukavereiden (itsekin ml.) lohdutukseksi unkarilainen sananlasku: ?Rehelliset miehet harmaantuvat, muut tulevat kaljuiksi.?. 4
TORSTAINA 18. Mutta, että aikuisetkin...
Loimijoella meno alkaa olla samanlaista. Kuten
muistetaan, oli kunnanvaltuustossa aikanaan jo kerran esillä kokonaan uuden koulun rakentaminen, joka olisi tyydyttänyt
myös keskuskansakoulun tarpeen. Rantojen kiveyk-
set ovat lujilla, eikä ole yllätys, jos lakoamisia tulee taas.
Veneilijöistä valtaosa on fiksuja, rajoituksia ja muuta liikennettä kunnioittavia. Itsenäisyys toisi epävarman tulevai-
suuden, jossa ainakin ensi alkuun
tulisi lähes pelkästään menetyksiä
ja vyönkiristystä.
Britannia onkin ilmeisen hätäpäissään ehtinyt luvata skoteille
paljon myönnytyksiä, joiden toivotaan kääntävän äänestäjiä yhtenäisen kuningaskunnan kannalle.
Taloudellisesti itsenäinen Skotlanti olisi suhteellisen heikko,
mahdollinen punnasta irrottautuminen olisi arvoitus, eikä Pohjanmeren öljykenttien hallintakaan
ole kiistatonta.
Todennäköisesti skotit laskisivat
paljon öljynsä varaan ja tähtäisivät
Norjan mallin mukaiseen vahvaan
asemaan. pnä. Sen ainoa
sukellusvenetukikohtakin menisi.
EU:ssa Britannia on perinteisesti vastarannan kiiski. Sen sijaan kiire ja hosuminen ovat saaneet aikaan riitoja ja raunioita. Asuntohallituksen lisäksi on myös
Raha?automaattiyhdistys myöntänyt varoja 70 000 mk talon rakentamista varten. Itse olen jo
vuosia huomannut, että vanhat ihmiset ovat aina minua viisitoista vuotta vanhempia. Se on sitä nuoruuden sietämätöntä
villeyttä. Ajatuksesta kuitenkin luovuttiin lähinnä rahoitusvaikeuksien takia. Onhan meillä poliisikin.
Ei ole sietämättömyyttä, kauhistellessaan mopoliikkumista pohtii . Britannia menettäisi kolmanneksen maa-alueestaan
ja ison osan väestöstään. Nyt kun
Kartanonkadun jalankulkuturvattomuutta on lisätty, laimentamalla hidasteita, on kaahaus kasvanut samassa
suhteessa. Joskus veneilijöiden oppina oli, että paatissa puhutaan hiljaa, koska vesi
kantaa äänen kauas
Järjestelmä toimii Soneran, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. Raportoi poikkeavaisuuksista.
Keskiluokkakomitea
???Enempi löytyy ymmärrystä
piialle ja rengille kuin pummille.
Vastikkeeton raha on kommunistien ideologia.
Putinin oppipojat
???Hyvä kun touhutaan edes
uusia asuntoja. Tämä tavoite ei ole ainakaan vielä toteutunut, kun
edellä kerrotusta tontista ja sen asemakaavamääräyksistä on jahkailtu jo vuodesta 2011 alkaen, eikä vieläkään ole valmista.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Kustantaja Hämeen Sanomat Oy
Toimitusjohtaja
Pauli Uusi-Kilponen
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
Erkki Kaakinen
TOIMITUS
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. ollut ennenkin, mutta kun
vastikkeetonta rahaa ei annettu,
niin pakko oli mennä töihin jotta
sai viinarahat.
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Carita Tulonen 03-4155 620
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 03-4155 606
Minna Aaltonen 03-4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604
Ajat muuttuneet
???Juttu Humppilan asemasta
oli vähän hämmentävä, yhdessä kuvassa nainen nousee junaan ja alemmassa sama nainen nousee pois junasta. Melko pikajuna!
What?
???Eiköhän ole parempi, että hesalainen joka ei osaa käyttää
parkkikiekkoa pysyy Kehä 3:n
sisäpuolella.
Paikkakuntalainen
???Todellinen mätäpaise on suurituloisten verokikkailu. Minä epäilen, mitä tarkoittaa lapsiystävällinen Forssa.
Utopiaa
???Kiimassuon lemusta kärsivät.
Muuttakaa Kaukolaan, täällä tosi raikasta hengittää!
Ei aina Kiimassuo
???Kunta muodostaa perusturvan pienelle ihmiselle. Meno
paluu Helsinki ja halpa.
Punainen linjuri
???Tarkkaile naapureitasi. Hän pitää järjestystä yllä. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja
sen jälkeen mielipiteesi. Itse en
ole vieläkään löytänyt siitä mitään positiivista. Tämän hajuhaitan näkövinkkelistä
asiaa katsellessa ymmärtää hyvin yhdyskuntalautakunnan ehdotuksen.
Toisaalta pitää ymmärtää myös yrittäjää, joka uhraa uuteen laitokseensa valtavasti rahaa ja ottaa vielä sen riskin, että yritys edes jotenkin tuottaisi vastinetta
nähdylle vaivalle ja yritykseen käytetylle
rahalle.
Tavallisen kansalaisen kannalta tulee väki-
Uusien työpaikkojen luominen paikkakun-
sinkin mieleen haittapuoli, joka on ulkona tapahtuvasta jätteen aumauksesta tuleva haju. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Numero 173172
???Mitä! Eikö bioetanolilaitosta
saatukaan torpattua. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Kreikan malliin mennään.
Herätys ihmiset.
Vaalit tulossa
Oikeaa työtä etsivä
Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Siitä eilopulta saatu
aikaan päätöstä, vaan mainittu yritys rantautui naapurikunnan puolelle.
Eräs vaikutusvaltainen entinen yrittäjä
sanoo kirjassani ?Meidän Forssamme?,
että kaupungissa pitää olla maiden ja alueiden kaavoitus siinä kunnossa, että pystytään heti osoittamaan paikka kaikenlaisille yrityksille ja yrittäjille. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.
Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk
239,50 ?
6 kk
242,00 ?
á 121,00 ?
3 kk
244,00 ?
á 61,00 ?
2 kk
252,00 ?
á 42,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU PE?LA?SU
12 kk
168,00 ?
190,00 ?
6 kk
85,00 ?
96,00 ?
3 kk
44,00 ?
49,00 ?
(määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
251,00 ?
6 kk
136,00 ?
3 kk
77,00 ?
1 kk
30,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Kuori-
???Kiitos kunnanjohtaja Pura ja
kunnanhallitus järkevästä päätöksestä.
Liesjärveläinen
???Kiitos Mansikista, oli kiva tapahtuma ja edullinen, ilmakin
suosi!
Ihastunut mummi
???Sami Koski, kokoomuksen
vaaliteemaksi, lapset metsään,
työttömät risusavottaan ja kansanedustajat Brysseliin!
Organisointiongelmako
???Kyllä oli kesän ajan ystävällinen ja sympaattinen sosiaalityöntekijä Tammelassa. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai
nimimerkki. 0800 966 75
Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2014. Vahingonilon
määrä pilaa Forssan ilmaston.
Siinä Kiimassuon käryt jäävät
toiseksi.
Naapuruston päästöille
???Asta rauhaan. Olen jopa harkinnut muuttamista, etten joutuisi sitä pitkin ajamaan.
Asun ikävä kyllä Sortohaan alueella.
piteiden vaihto ja asian pallottelu Levyosan tulosta Forssaan. vaihde 03-41?551
???Kannattaisiko naapuruston
jättää naurut vähän vähemmälle ja kertoa (ilmeisesti tietämättömälle) vaimolle, mitä äijä touhuaa!
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 03-4155 607
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 03-4155 608
Ihmettelevä
Tilaukset, asiakaspalvelu
Riitta Tammiranta 03-4155 610
???On työtä vieroksuvia juoppoja ym. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Auttavainen luonne.
Hyvä palvelu
???Hyvin menee, naapureita
naurattaa, kyllä routa porsaan
kotiin ajaa...
Mökö, plättä ja pulla
???Ammattiyhdistysliikkeet ajaneet Suomen perikatoon.
Synnyttäneet mätäpaiseen
???Kaikki, jotka olette saaneet
vastikkeetonta rahaa, katsokaa
kenen kauppaan sen viette.
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Urheilutoimitus 040 451 8394
Pasi Rakkolainen 03-4155 663
Kai Sandberg 03-4155 662
???Virolaisia käy Suomessa töissä yli 100?000, kun suomalaisille ei työnteko maita.
Kuvatoimitus 03-4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Katastrofi tai vastikkeellisuus
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Sinä hesalainen,
mistä löydät Hesan keskustasta
parkkipaikan ja ilmaisen.
neen omenat laitan, hilloon, soseeseen, kauraryyniomenapaistokseen, omenariisi+ omenatattaripuuroon.
Tyytyväinen Hesasta muuttanut
LR
???Forssalaisesta ajattelutavasta tyypillinen esimerkki on nimimerkki Toinen on aina toinen (FL 16.9.), Toisen epäonnea
nauretaan ja pilkataan, eikä tajuta oman käytöksen tyhmyyttä.
Asiaa seurannut
???Loistava kirjoitus Olga Vuoriselta Itä-Ukrainasta (FL 16.9.).
Kerrankin asiaa
???Oli meilläkin kiva kuski. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. SYYSKUUTA 2014
Ydinvoima nousee varmasti seuraavan hallituksen asialistalle, koska kesään
2019 mennessä pitää päättää, mitä energiaa on tarjolla 2030-luvulla.?
Kansanedustaja Mauri Pekkarinen Aamulehdessä
Kaupunginhallitus teki viisaan päätöksen
LUKIJALTA Forssan kaupunginhallitus
käytti järkeä tehdessään päätöksen Ratasmäen asemakaavan palauttamisesta valmisteluun. Hylätty kaavaluonnos sisälsi
liikaa rajoittavia asioita, joita alueelle rakentamista suunnitteleva Envor Group
Oy ei olisi kohtuudella voinut toteuttaa.
Päätöksen vaihtoehtona oli kaupunginjohtaja Sami Sulkon esittämä B-vaihtoehto, jonka kaupunginhallitus katsoi edellistä paremmaksi ja päätti yksimielisesti lähettää sen uudelleen valmisteltavaksi.
siä kokemuksia, kun Forssaan sijoitettu
14 kunnan kaatopaikka on tuottanut hajuhaittoja lähes koko olemassaoloaikansa. 0200 728 22
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Tuskin ne uusia asukkaita tuo, mutta on kiva
vaihtaa kaupunginosaa toiseen
ja vanha asunto uuteen.
Sisäinen kierrätys
???Miksi heittää haaskoon omenan kuoret, hyviä kuituja. Apua!
Kalsu
???FPS:n lippujen hinnat alas ja
tupa täyteen ja Mestikseen?
Joukkue tarvitsee katsojia, on
ne sitten rikkaita tai köyhiä.
Tää kaupunki on vihree
???Mika Laine on epäillyt Forssan järkivihreyttä (FL 17.9.). Nykyisenä epävarmana aikakautena on
edesvastuutonta puhua kuntaliitoksista.
Tosi on
???Nimimerkki Toinen on aina
toinen (FL 16.9.), ei paljon naurata kotona, kun tietää että vaimo on toisen jalkavaimo.
Kuka on kolmas pyörä
???Ilo pitkästä ilosta, pieru kauan nauramisesta... Tuleeko
Forssaan työpaikkoja. Esim.
Räty. Forssan päättäjien jahkailusta ja rohkeuden
puutteesta on tuoreessa muistissa mieli-
väinen uudistettuun Kartanonkatuun ja
mitä hyvää siitä on seurannut. Siitä on forssalaisilla jo kieltei-
Ihana
Kartanonkatu?
LUKIJALTA Kertokaa nyt, kuka on tyyty-
nalle on oltava tavoite numero yksi. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Olisi niillekin rahoille, joita toimivan
tien pilaamiseen laitettiin, varmaan keksitty parempaakin käyttöä.
Päätoimittaja Kari Grahn
03-4155 657 tai 050 043 9845
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 570 7432
Jonna
Toimitussihteerit
03-4155 658, 03-4155 659
Outi Lindqvist, Viki Salonen,
Aki Vaani, Jaakko Kyrö
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Katja Anttila 03-4155 661
Ami Laaksonen 03-4155 656
Jaakko Leinonen 03-4155 665
Petri Ojanen 03-4155 660
Saija Pennanen 03-4155 650
Johanna Puukka 03-4155 651
Lyhyet
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti
Isommat tontit ovat Ojalanmäessä, Köykkä linjaa.
Valitut K-citymarketit
tele.fi/myyntipisteet
Ojalanmäkeen
uusia teitä
FORSSA Forssan yhdyskuntalautakunta hyväksyi Ojalanmäki I F
-kaava-alueen katusuunnitelmaehdotukset ja asettaa ne 14 päiväksi
nähtäville. Rakentaminen halutaan sovittaa maisemaan ja alueen selkeään identiteettiin.
tetty versio edistää tiiviimmän
ja kaupunkimaisemman keskustan rakentamista. on
tulossa vajaa 20 tonttia. Paketin ylittävät puhelut ja viestit 9 snt/min/kpl. Tarkoituksena onKoulukatu
monipuolistaa asumisvaihtoehtoja
Forssassa sekä maisemallisesti että rakennuskannan puolesta pitkälle tulevaisuuteen. Kaava-alue jakaantuu kahteen osaan, läntinen
puoli palvelutoimintaan ja itäinen puoli pientalovaltaiseen asumiseen. Ajantasainen peittoalue: tele.fi/verkko. Törmäyksen
voimasta jalankulkija paiskautui
keuden pyytää mm. Tekninen johtaja saa oi-
Auto törmäsi
jalankulkijaan
LOIMAA Henkilöauto törmäsi suojatiellä jalankulkijaan Heimolinnankadun ja Väinämöisenkadun
risteyksessä Loimaan keskustassa
tiistaina iltapäivällä. FL. Hämeentien varressa on
keskustatoimintojen alue, jossa
kaupallinen toiminta ja asuminen voivat sekoittua.
Rakentaminen Aurinkorannaksi kutsutulle alueelle tapahtuu
pitkän ajan kuluessa vaiheittain.
Rakentaminen alkaa sekä kerros- ja rivitaloalueelta (AK/AP) että erillispientalojen alueelta (AO)
Verstaskadun itäpuolelta ja etenee sieltä itään ja länteen. Palvelun avaus 0 ?.
Tule ostoksille!
tele.fi
vä, pystytäänkö kentän toimintaa
rajoittamaan niin, että asuinalue
voidaan toteuttaa.
Lisäselvityksiä kaipaa myös
Linjapellon muinaisjäännösalue
kaava-alueen koilliskulmassa.
Paikassa on Museoviraston rekisterin mukaan kivikautinen asuinpaikka, jonka tarkempi rajaus on
määritettävä arkeologisella inventoinnilla.
!
Säästöpaketeista
Nopealla tai 4G-netillä!
1575
LEENA MÖRSKY
Linikkalan osayleiskaavoitus on
ollut vireillä vuosia. Asuinalue voidaan toteuttaa, jos on osoitettu, ettei lentomelusta ole haittaa asutukselle
tai kun lentotoiminta on loppunut vastapäiseltä pienlentoken-
Suojaviheralue
Lähivirkistysalue, jokirannan alue
aa tietää ensimmäiseksi, millaista lentomelua kentän toiminnasta syntyy nykyisillä lentomäärillä ja lupaehdoilla. Harvakorventien osan, Kalliorinteentien ja Välipellontien töistä urakkatarjoukset.
Kohteiden rakentaminen saattaisi
alkaa vielä tänä vuonna.
Harvakorventien ?jatkeille. Jos lentomelu osoittautuu asutukselle haitalliseksi, seuraavaksi on selvitettä-
Syksyn kunniaksi!
25%
ta
rj
o
us
Säästöpaketti 500 -liittymä
?/kk
norm. Tiedonsiirto:
10 Gt ylittyessä nopeus hidastuu (128 kbit/s). Hinnat
koskevat tiedonsiirtoa kotimaassa. Ensimmäiset tontit olisivat näin rakennettavissa ensi vuonna. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Monipuolisuutta asumiseen
Aurinkoranta täydentää tonttitarjontaa pitkälle tulevaisuuteen
Linikkalan osayleiskaava
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
Kaava-alueen
raja
Hämeentie
Asemakaavavaiheessa tehdään
Lyseo
Häme
Lyseokatu
ask
atu
katu
Prisman kauppakeskus
Voimalaitos
Loimijoki
300 m
Palvelujen ja hallinnon
alue, jolla kulttuurihistoriallisia arvoja
Pientalovaltainen
alue
Huoltoasema-alue
Kerros- ja pientalovaltainen alue,
kerrosalasta maksimissaan puolet
sijoitettu kerrostaloihin
Kerrostalovaltainen alue
Kaupallisten palvelujen alue
Keskustatoimintojen alue
Yhdyskuntatekninen alue
Rakennettu puisto
tältä. Nopeus vaihtelee
päätelaitteen ominaisuuksista, sijainnista ja verkon kuormituksesta riippuen. Pehmeän savimaan vuoksi raskaammat rakennukset on perustettava
paaluttamalla.
. Alueelle voi
aikanaan nousta omakotitalojen
lisäksi kerros-, pienkerros- ja rivitaloja yli 1300 asukkaan tarpeisiin.
Forssan kaupungin yhdyskuntalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa Linikkalan osayleiskaavaehdotuksen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä viranomaislausunnot.
Osayleiskaavoitus tarkentuu sitä
seuraavassa asemakaavavaiheessa. 21 ?/kk
Nykyiselle peltoalueelle saattaisi Köykän mukaan sijoittua myös
ekorakentamishankkeita. 6 Uutiset
TORSTAINA 18. Iso
osa alueen rakentamattomasta
alueesta on jo Forssan kaupungin
omistuksessa.
Alueesta on moneksi
???Linikkalan osayleiskaava-alueen pinta-ala on kokonaisuudessaan noin
54,5 hehtaaria.
???Rakennusoikeutta alueelle tulee asemakaavojen myötä kaavoitettua
noin 79700 neliötä, josta asumiseen on osoitettu 62800 neliötä.
???Asuinrakentamisen alueiden koko on yhteensä noin 16,5 hehtaaria, joka
on käytännössä kokonaisuudessaan uutta rakentamista.
???Jo toteutettua kaupan suuryksikön aluetta on noin 9 hehtaaria.
???Puisto- tai virkistysalueita on 12,3 hehtaaria. Jatkotyös-
ALENNUS
ESIMERKKI
entie
Simon
Ve
rst
Yhti
önk
atu
FORSSA Linikkalan osayleiskaavaehdotus antaa vauhtia Aurinkorannan toteuttamiselle Loimijoen ja Hämeentien väliselle peltoaukealle. Tarjous koskee myös liittymän vaihtoja. Muut erityismaksulliset puhelut ja
viestit laskutetaan voimassa olevan hinnaston mukaan. Asemakaavavaiheessa on määrä tutkia
kaukolämmön mahdollisuus alueelle. Alueella voi myös tulevaisuudessa osittain harrastaa viljelyä, vaikka se on puistoalueeksi osoitettu.
???Kaava-alueella on kolme kulttuurihistoriallisesti arvokasta aluetta, jotka on suojeltu asemakaavoilla: Forssan yhteislyseo, entinen Wiksbergin
koulu ja voimakeskus.
500 min puhetta
100 viestiä
Nopea netti (21 Mbit/s, 10 Gt)
Tarjous voimassa vain 17.?21.9.2014.
Etuhinta voimassa 12 kk. Jokirantaa hyödynnetään
kevyen liikenteen yhteytenä. FL
katuun ja loukkaantui lievästi.
Heimolinnankadulta tullut henkilöauton kuljettaja oli aikonut
kääntyä risteyksessä vasemmalle eikä huomannut lainkaan jalankulkijaa.
Poliisin arvion mukaan auton
peruutuspeilissä roikkuneet esineet ja auringonpaiste todennäköisesti haittasivat näkyvyyttä. Nopea netti -palvelun maksiminopeus 3G-verkon alueella 21 Mbit/s
(yleinen vaihteluväli on 0,4?10 Mbit/s) ja 2G-verkon alueella 256 kbit/s (yleinen vaihtelu-väli 20?120 kbit/s). Ajatuksena ei ole laittaa tuolle AO-alueellekaan mitään hehtaarin tontteja, koska keskustaalueelle pyritään toteuttamaan
maltillisia tontteja. Kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä toteaa, että viranomaisneuvotteluissa ELY-keskus
oli lentokenttätoiminnalle tiukkana.
Meluselvityksessä Forssa halu-
Forssan pienlentokentän meluselvitys. Puheluihin sisältyy puhelut ja videopuhelut kotimaassa ja
viesteihin teksti- ja kuvaviestit kotimaassa. Viheralueissa pyritään suosimaan luonnon monimuotoisuutta.
Rakentamatta jäävät peltoalueet voidaan vielä säilyttää viljeltyinä. Tekstaritilauksella voit palauttaa alkuperäisen nopeuden
Lisäksi lautakunta esittää hallitukselle ja valtuustolle 210 000
euron lisämäärärahan myöntämistä.
Käytännössä raha siirretään Kiiruun
koulun investointimenoista käyttötalouspuolelle. Edellinen suunnitelma oli tehty vuonna 2004.
Paperisen suunnitelman lisäksi kaupunki saa verkkopalvelun
kautta ajantasaista tietoa metsien tilasta.
Suunnitelmaan sisältyvää met-
sätalousmaata on 634 hehtaaria, johon sisältyy noin 30 hehtaaria kitu- ja joutomaata. Tarjouksia urakasta jätettiin yhteensä
viisi. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Mixvärit. Lomien vuoksi Elon viimeinen työpäivä ajoittuu
vuodenvaihteen tienoille. Rahaa tarvitaan kuitenkin vielä liki 30 000 euroa lisää,
koska tietokantojen uusintatarve ei
ollut budjettia laadittaessa tiedossa. FL
Forssa
jarruttaa
hakkuita
Seppo Pessinen
Kaupungille metsätuloja
0,7 miljoonaa 10 vuodessa
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Forssan kaupunki on
hakkaamassa talousmetsiään 10
seuraavan vuoden aikana noin
28 000 kuutiometriä. Suojatie tulee Tehdastien Joensuuntien puoleiseen päähän. Pohjoisessa koleus alkaa
aiemmin, ja aivan Lapin pohjoisosissa saattaa sunnuntaina tulla sateiden joukossa räntää ja jopa lunta.
Viimeistään alkuviikolla Lapin
lämpötilat tipahtavat nollan ja
viiden plusasteen välille, kertoo
meteorologi Antti Jylhä-Ollila Ilmatieteen laitokselta.
Maan etelä- ja keskiosissa päivälämpötilat ovat vielä tällä viikolla enimmäkseen 15 asteen yläpuolella. ItäUudenmaan poliisille tuli keskiviikkona lukuisia ilmoituksia siitä, että pankkiyhteystietoja ja salasanoja oli yritetty pyytää puhelimitse.
Soittaja viittaa yleensä siihen,
että puheluun vastannut olisi ollut pankkitilin turvariskin tai rikoksen kohteena, minkä vuoksi poliisi tarvitsisi verkkopankin
tunnuksia ja salasanoja.
Poliisi korostaa, että mikään
laillinen taho ei tiedustele tunnuslukuja puhelimitse tai sähköpostilla. Tekninen lautakunta
valitsi purku-urakoitsijaksi uusikaupunkilaisen Totaalipurku Oy:n. Suunnitelmaan eivät kuulu esimerkiksi taajamametsät, puistometsät ja muiden kanssa yhteisesti
omistetut virkistysaluemetsät.
Forssan talousmetsissä on
puustoa nyt 103 000 kuutiometriä. Tekninen lautakunta esittää hallitukselle ja valtuustolle lisämäärärahan hyväksymistä. Norm 3,50 ?/kpl
Meiltä saat
Bonusta!
CALLUNA TRIO
Kiva yhdistelmä kolmea
eri väriä samassa
ruukussa, ruukku 12 cm.
KELLOKANERVA
3,50
8,90
Perinteinen kellokanerva
sopii pihalle ja parvekkeelle,
ruukkuistutuksiin ja haudoille.
Reilu koko 16/19 cm. Taimikoita on noin
100 hehtaaria.
Ihana syyspuutarha Multasormesta!
4 kpl /
4 kpl /
10,-
CALLUNA
Kaunis kanervalaji, joka säilyttää
värinsä lähes koko talven, kun
kastellaan säännöllisesti pakkasten
tuloon asti. Kantorahatuloksi arvioidaan 960 000
euroa ja metsänhoitotöiden kustannuksiksi noin 260 000 euroa. Mikäli huomautuksia ei
tule, päästään töihin todennäköisesti vuodenvaihteessa FL
Terveyskeskuksen
keittiöremontille
suunnittelijat
Terveyskeskuksen keittiön peruskorjauksen ja laajennuksen pää- ja
arkkitehtisuunnittelijana toimii Ark
Aboa Oy. Rakennesuunnittelijaksi
valittiin Narmaplan Oy, LVIAJ-suunnittelijaksi Alfa Oy, sähkösuunnittelijaksi Kitula Oy ja geosuunnittelijaksi Geomaster Oy. Metsänhoidossa
taajamarakenteen läheisyydessä huomioidaan myös metsien
muut käyttömuodot kuten virkistys-, kulttuuri-, maisema- ja
luontoarvot sekä metsien suojavaikutukset.
Kaupungin uuden metsä-
Sää muuttuu
syksyisemmäksi
Etelä- ja Keski-Suomessa kannattaa nauttia tällä viikolla lämpimistä päivistä, sillä ensi viikolla
sää on muuttumassa syksyisemmäksi. Kokonaispuuston määrä on
noin viidenneksen pienempi
kuin 10 vuotta sitten, mikä johtuu sekä pienentyneestä pintaalasta että puuston kasvun ja
hakkuusuosituksen ylittäneistä
hakkuista kuluneella 10-vuotis-
Hongat humisevat.
kaudella.
Kokonaispuustosta tukkipuuta on noin 48 %, kuitupuu-
ta noin 45 % ja hukkapuustoa
noin 7 %. 2,90 ?/kpl
Kukkasipulit
saapuneet
myymälöihin!
Valikoima nyt
parhaimmillaan!
UUTUUS!
BIOLAN
TALVIKUIVIKE
30 L
Lisätehoa
kompostointiin!
Edistää
kompostorin
talvitoimivuutta.
9,90
(0,33 . /L)
22,90
FISKARS
HIIRENLOUKKU
TELESKOOPPIHIIRIBAARI 30 G SUPERCAT 2 kpl/pkt VARSI QUIKFIT
3,50
5,50
47,-
LÖYTÖLAARIT Agrimarketissa 26.-27.9.
Tuotteet tästä myymälästä:
FORSSA Yrittäjänkaari 1-3
www.multasormi.?
www.agrimarket.?. Lisäksi on poutaa ja
osin aurinkoista. Tekninen
lautakunta esittää hallitukselle viran täyttöluvan myöntämistä. Tilakeskuksen päällikkö vastaa muun
muassa uudis- ja korjausrakennuskohteiden valvonta- ja rakennuttamistehtävistä, tarjouspyyntöjen ja
urakkasopimusten valmistelusta
sekä rakennushankkeiden kustannusarvioista. Koulun purkaminen
jatkunee ensi vuoden puolelle. Norm. FL
Tehdastielle yksi
suojatie lisää
Jaatilanjoen sillan rakentamiseen
liittyviin tiesuunnitelmiin lisättiin yksi
suojatie sekä pätkä kevyen liikenteen väylää. Hakkuumäärä on maltillisempi kuin kuluneella kymmenvuotiskaudella ja alle keskimääräisen kasvun määrän.
Yhdyskuntalautakunta hyväksyi Forssan kaupungin päivitetyn metsäsuunnitelman vuosille 2014?2024. STT
Valepoliisi
urkkii jälleen
pankkitunnuksia
Valepoliisi urkkii jälleen pankkitunnuksia Etelä-Suomessa. Tekninen lautakunta asetti suunnitelmat
nähtäville. /L)
UUTUUS!
JYRSIJÄSUOJA 1 L
Suojaa hedelmä- ja
koristepuiden rungot mm.
jänisten, myyrien ja majavien
tuhoilta.
19,90
KEKKILÄ
TALVISUOJA
50 L
FISKARS
RÄYSTÄSKOURUN
PUHDISTAJA QF
Vettä hylkivä
turve suojaa
pakkaselle
arkoja kasveja
paleltumiselta
talvella.
RATAK-
9,80
(0,196 . STT
suunnitelman laati Metsänhoitoyhdistys Lounais-Häme
10 000 eurolla. FL
Tilakeskuksen
päällikkö eläkkeelle
Someron tilakeskuksen pitkäaikainen päällikkö Jouni Elo on jäämässä eläkkeelle. SYYSKUUTA 2014
kunnat
SOMERO
E-arkistoon
27 000 euroa lisää
Somero on varannut kuluvalle vuodelle 60 000 euroa terveydenhuollon tietojärjestelmän eArkiston toteuttamiseen. Samoin kevyen liikenteen väylä
tulee teiden risteysalueelle. FL
Kiiruun koulun
purkaminen alkaa
ensi kuussa
Kiiruun koulun purku-urakka on alkamassa todennäköisesti lokakuun
puolivälissä
Kartoituksen yhteydessä tehdään myös
energiaselvitykset. Lautakunta lisäsi esitykseen 100 000 euroa. Liikenneympyrä on meidän rakentamamme, mutta ainakin alkuaikoina kaupunki hoiti viheraluetta. voimme jatkaa
näin tai hoitaa asian itse kuntoon. Pidemmän ajan kuluessa aiheutuneet
ongelmat halutaan hoitaa ensi
vuonna kuntoon.
Somerolla ihmetellään ELY-keskuksen tärkeysjärjestystä. Meillä on kaksi vaihtoehtoa . Tavoitteena
oli, että kaupunginhallitus siirtyisi sähköiseen kokouskäytäntöön
syksyn aikana. Yleisten teiden reuna-alueet keskustaajamassa ja erityisesti haja-asutusalueella kuuluvat Varsinais-Suomen ELY-keskukselle. Tämä on myös imagokysymys, Elo toteaa.
Elon mukaan menolisäyksessä on kyse osittain kertaluontoisesta määrärahasta. Tehtyjen selvitysten
perusteella päädyttiin 33 000 eu-
ron kokonaiskustannuksiin, eli
lisämäärärahan tarve olisi ollut
noin 10 000 euroa.
Asian selvittelyä jatkettiin kolmen eri vaihtoehdon pohjalta. Olen yrittänyt kolmen viikon ajan löytää ihmisen, joka
olisi joskus noussut tuolta kyseiseltä pysäkiltä bussiin. Viimeksi eilen kaupungin työntekijät siivosivat liikenneympyrää.
. Uuden koulukeskuksen valmistuttua pääpaino tulee olemaan lähinnä kiinteistömassa hallinnassa ja peruskorjauksissa.
Ensi vuonna teknisen toimen
käyttötalousmenot ovat lautakunnan ehdotuksessa noin 8,5
miljoonaa euroa. 8 Uutiset
TORSTAINA 18. Turuntien kaventamiseen vähällä käytöllä olevan
bussipysäkin kohdalla löytyy rahaa...
suuntien päässä oleva liikenneympyrä, jonka vihertyöt ovat
Kiinteistöjen
kunto
kartoitetaan
SAIJA PENNANEN
Sekä Elo että tekninen johtaja
Marko Mäkinen ihmettelevät
ELY-keskuksen panostuksia. Kyse on väärinymmärryksestä. He
nostavat esimerkiksi Turuntiellä
sijaitsevan bussipysäkin kohdalle tehdyn kavennuksen ja pätkän kevyen liikenteen väylää.
. kun taas liikenneympyrän vihertyöt ovat olleet huonolla tolalla jo pidemmän aikaa. Tekninen lautakunta
asetti yhdeksi kuluvan vuoden tavoitteeksi sähköiseen kokouskäy-
täntöön siirtymisen. Portaaliin
kirjaudutaan henkilökohtaiselle
tunnuksella ja salasanalla.
Valitussa vaihtoehdossa lisämäärärahalle ei ole tarvetta.
Teknisen lautakunnan puheenjohtajan Jouko Elon (sd.) mukaan nyt valittua järjestelmää on
tulevaisuudessa helppo laajentaa.
Myös päätelaitekantaa tullaan tarkastelemaan myöhemmin.. Puistojen
ja leikkipaikkojen kunnossapidon 65 000 euron summaa nostettiin 50 000 eurolla.
Lautakunnan puheenjohtajan
Jouko Elon (sd.) mukaan menolisäyksillä halutaan pitää
huolta siitä, että katukuva pysyy Somerolla siistinä.
. Luottamushenkilöille ei hankita uusia
laitteita eikä heille myöskään ava-
ta somero.fi -loppuisia sähköpostiosoitteita.
Sen sijaan kokousmateriaalit ovat
jatkossa käytettävissä ja muokattavissa sähköisessä muodossa.
Kokousmateriaali ladataan ja julkaistaan ennen kokousta portaalissa, jossa luottamushenkilöt voivat sen ladata ja lukea. Alkuperäinen esitys katujen kunnossapitoon oli 187 000
euroa. Tarinan mukaan joku oli joskus yrittänyt, mutta bussi ei ollut koskaan tullut, Elo puuskahtaa.
Yksi murheenkryyni on Joen-
olleet jo pitkään kehnolla tolalla. Saatujen tietojen perusteella kiinteistöille
laaditaan pitkän tähtäimen kehittämis- ja korjaussuunnitelma.
Selvityksen on tarkoitus palvella myös kaupungin tavoitetta
vähentää energian kokonaiskulutusta neljänneksellä vuoteen
2018 mennessä.
Isojen investointivuosien jälkeen Somerolla on edessään lähinnä korjausinvestointeja. Tulemme pitämään asiasta jatkossa huolta, aluevastaava Markus
Salminen Varsinais-Suomen
ELY-keskuksesta vakuuttaa.
... Lopulta tekninen lautakunta päätyi vaihtoehdoista ensimmäiseen, tosin riisuttuna. Tämän jälkeen
käyttöönottoa oli tarkoitus jatkaa
vaiheittain muissa toimielimissä.
Rahaa hankkeelle varattiin 25
000 euroa. Jos he eivät huolehdi
siisteydestä, me elämme ryteikköjen keskellä. Keskiviikkona kaupungin
työntekijät tekivät ympyrässä ELY-keskukselle kuuluvia töitä.
Somero aikoo kartoittaa ensi
vuonna kaikkiaan 17 kiinteistön
ja toimitilan kunnon. Tuloja ollaan
saamassa 1,5 miljoonaa euroa.
Somero siirtyy sähköiseen
kokouskäytäntöön vähitellen
Kaupunki ei hanki luottamushenkilöille päätelaitteita
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
SOMERO Someron kaupunki
on selvittänyt sähköiseen kokouskäytäntöön siirtymistä perinpohjaisesti. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Somero haluaa katu- ja
puistoalueet kuntoon
?Jos ELY-keskus ei hoida töitään, voimme odottaa tai tehdä itse?
Seppo Pessinen
SAIJA PENNANEN
FORSSAN LEHTI
SOMERO Tekninen lautakunta
esittää ensi vuoden budjettiin
isoa lisäystä katujen, puistojen
ja leikkipaikkojen kunnossapitoon. Sitä ei ollut kirjattu meidän hoitourakkaamme.
Nyt meille on selvinnyt, että työ
kuuluu ELY-keskukselle
Neljännes kertoi, että muun liikenteen seuraaminen oli herpaantunut
matkapuhelimen käytön takia.
???Matkapuhelimen käytön takia vaaratilanteeseen kertoi joutuneensa yli
400 vastaajaa.
. Kun kännykkä soi, he alkavat
elämöimään, mutta eivät voikaan
ASIAKASOMISTAJANEUVOJA PAIKALLA
S-MARKET jokioisissa to 18.9. 1,1 kg
199
Piltti Kuutoset
Hedelmä- ja
marjasoseet
6-pack, 750 g
(2,65/kg)
1
vastata, kun ovat autokoulussa,
kertoo Hakala.
Suomalainen
89/kg
Nadorcott
Mandariini
Etelä-Afrikka
Suomalainen
099
Kotimaista
Perunapussit
2 kg (0,50/kg)
Suomalainen
149
Kirsikkatomaattirasia
250 g (5,96/kg)
319
125
139
159
175
059
Atria
Jauheliha 9,5%
nauta-sika
400 g (7,98/kg)
Arla
Maustetut
jogurtit
1 kg
Fazer
Marjapiirakat
140 g (8,93/kg)
Saarioinen
Keitot
300 g (5,83/kg)
Vaasan Muhku
Sämpylät
350 g (3,97/kg)
Kotimaista
Ruokakerma
15%, 7% tai 4%
2 dl (2,95/l)
PALVELEMME
Arkisin 7?21
Lauantaisin 7?18
Sunnuntaisin 12?18
facebook.com/hameenmaa. Kyselyn toteutti TNS Gallup.
???Kaksi kolmasosaa myönsi, että puhelimen käytöstä on haittaa ajamiselle. Tarjoa
kastike perunoiden tai peruna-juuresmuusin kanssa.
S-market Forssan
paistopisteestä
0
95
Rainbow
Ciabatta
250 g (3,80/kg)
Suomalainen
1
99/kg
Rainbow
Broilerin
marinoitu
koipireisi
n. KLO 12?19. Kaada pannulle vesi ja kerma. Auto alkaa heittelehtiä, kun
kuski kääntää tiukasti rattia.
Neljännes suomalaisista autoilijoista on ollut samantyyppisessä
tilanteessa, kertoo Liikenneturvan
kysely. Kuumenna öljy paistokasarissa. LIITY NYT!
110vuotta
HEDELMÄ- JA VIHANNESOSASTOLTA TO?SU
OSUUSKAUPPA HÄMEESSÄ
KUNNON ATERIA
ALLE 5 EUROLLA!
SÄÄSTYVILLÄ
RAHOILLA VOIT
OSALLISTUA
VAIKKAPA
NÄLKÄPÄIVÄKERÄYKSEEN 18.-20.9.
NALKAPAIVA.FI
POSSUKASTIKE
4 ANNOSTA
1
SUOMALAINEN
99
HK Rypsiporsaan
LIHASUIKALEET
400 g (4,98/kg)
Hinta voimassa to?su
Rajoitus 3 / talous
400 g porsaan lihasuikaleita
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 tl currya
2 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1 rkl soijaa
2 tl sinappia
1 lihaliemikuutio
1 tl timjamia
Silppua sipuli. Puhelimen lisäksi keskittymistä voi vähentää
muun muassa navigaattorin käyttö.
???Verkkokyselyyn vastasi yli 1 100 ajokortillista suomalaista. Uutiset 9
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Yhdysvalloissa joka kymmenes kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista johtuu
tarkkaamattomuudesta.
Maailman terveysjärjestö (WHO)
on huolestunut tilanteesta.
. Ihmiset haluavat toimia oikein, mutta neljä kymmenestä kokee, että on pakko olla tavoitettavissa, kertoo suunnittelija Petri
Jääskeläinen Liikenneturvasta.
Monet pyörittävät arkea ratin
takaa.
Matkapuhelinta ajon aikana käyttä-
vällä on nelinkertainen riski joutua
liikenneonnettomuuteen verrattuna kuskeihin, jotka eivät käytä kännykkäänsä. Oppilaiden tavanomainen käyttäytyminen saattaa kuitenkin paljastua
syventävän vaiheen kurssilla.
Kaksi kolmesta myöntää, että
puhelimen käyttö haittaa ajamista
???Liikenneturva selvitti erilaisia tilanteita, joissa autoilijoiden tarkkaavaisuus saattaa herpaantua. Tähän liittyy sosiaalinen ristiriita. Monet käyttävät matkapuhelinta ajon aikana, vaikka tietävät, ettei pitäisi.
. WHO puhuu tästä jo epidemiana. SYYSKUUTA 2014
Pakko olla
tavoitettavissa
ratissakin
lehtikuva
Puhelinta näpräävällä nelinkertainen
riski joutua onnettomuuteen
. Jääskeläisen
mukaan riski joutua onnettomuuteen kasvaa jo kahden sekunnin
kohdalla.
Suomessa on Jääskeläisen mukaan
sattunut varmuudella kolme kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta, jotka aiheutuivat matkapuhelimen käytöstä ajon aikana.
Euroopassa sattuneista kaikis-
Tekstiviestin lukeminen ajon aikana kohottaa onnettomuuden riskiä.
ta liikenneonnettomuuksista joka
kolmannen syynä on Jääskeläisen
mukaan keskittymisen herpaantuminen. Tekstatessa peräänajon riski
on jopa kuusinkertainen, Jääskeläinen sanoo.
Tekstiviestiä lukevat pitävät katseen poissa liikenteestä keskimäärin noin 12 sekuntia. OECD-maissa on tiukennettu lainsäädäntöä, Jääskeläinen kertoo.
Suomalaisessa ajokoulutuksessa tarkkaavaisuutta korostetaan
liikenneopettaja Heikki Hakalan mukaan riittävästi. Lisää lihasuikaleet ja ruskista. Jääskeläinen pohtii.
KATRI SIMOLA
STT
Automatkalla on niin hauska tunnelma, että kuski päättää ottaa selfien ja jakaa sen sosiaalisessa mediassa.
Tie kaartaa ensin oikealle ja sitten vasemmalle, mutta kuljettaja
havaitsee mutkat vasta viime tingassa. Mausta kastike soijalla, sinapilla
ja timjamilla. Hauduta 15 minuuttia. Murenna sekaan liemikuutio. Erityisesti tekstiviestien kirjoittaminen häiritsee tarkkaavaisuutta.
. Lisää
sipuli ja curry ruskistamisen loppupuolella.
Sekoita jauhot lihasuikaleisiin. Onko se niin tärkeää laittaa
viestiä, että osta maitoa
10 Uutiset
TORSTAINA 18. Kyläyhdistys on päättänyt
taistella koulun puolesta. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Vanhemmat haluavat koul
Ypäjän kouluverkon tulevaisuus keskustelutti . Kiinteistöistä säästyvät rahat voisi käyttää opetuksen kehittämiseen. Valtuutetuista
paikalla oli noin puolet.
Keskustelun pohjana on Kartanon koulun rehtorin Heikki
Vainion laatima vaihtoehtomalli yhtenäiskoulusta. Ensimmäinen tavoitteem-
me on, että koulu tietysti säilyy,
mutta haluamme eroon neljän
luokan yhdysluokasta eli tarvitsemme kolmannen opettajan.
Myös koulupiirirajoja voisi tarkastella ja tasata oppilasmäärää
Perttulasta, Nina Schulman ehdotti.
Ääntään käyttivät myös opetta-
jat. Erityisesti esiin nousi erityisopetusryhmän tarve. Kartanon koulussa opiskelevat luokat 7.?9. Levällä ja Ypäjänkylässä on 3.?6.-luokan yhdysluokat, Perttulassa yhdistetään vuosittain kaksi luokkaa,
tänä vuonna 3. Ne eivät ole oppilaan
näkökulmasta perusteltuja. Ryhmä. Mikä olisi Levän koulun lakkauttamisen vaikutus sen kylän elämään. Se toimisi yhden hallinnon alla kahdessa toimipisteessä eli Kartanon
ja Perttulan kouluissa. Uskoakseni kuljetusjärjestelmät helpottuvat, jos
kouluja on vain kaksi. Ypäjä on vatvonut kolmen alakoulun ja yhden yläkoulun verkkoaan vuosikymmenien ajan - aikaan mahtuu sekä suvantovaiheita että
kiivaita pyörteitä.
. Minun mielipiteeni on, että
kouluverkolle pitää jotakin tehdä. ja 4. Malli saataisiin Vainion mukaan toimimaan
jo ensi syksynä.
. Kylällä on myös väläytelty koulusuunnaksi Loimaata, jos oma
koulu suljetaan.
Myös me olemme pieni kyläkoulu, muistutti Perttulan koulun johtaja Tarja Virtanen.
. Erityisopetuksen ryhmä on sijoitettu Ypäjänkylän koululle.
Alakouluissa opiskelee nyt
yhteensä 157 lasta, joista 91
Perttulassa ja 33 oppilasta sekä
Levän että Ypäjänkylän kouluissa.
Haluamme säilyttää Levän koulun, mutta haluamme sieltä neljän eri luokan yhdysluokan pois, summasi Nina Schulman.
Oppilaat jaettaisiin yhtenäiskou-
luun niin, että pienimmät ykkösistä nelosiin opiskelisivat Perttulassa, viitoset luokanopettajan johdolla ja kuutosluokkalaiset aineenopettajien kanssa
Kartanon koulussa. Levän ja
Ypäjänkylän koulut suljettaisiin.
Ypäjän kolmessa alakoulussa opiskellaan nyt 1.?6. Ypäjä olisi myös yhtenäiskoulun kanssa
vahvemmilla, jos kuntaliitokset
aikanaan toteutuvat.
Ypäjänkylä pitää sinnikkäästi
oman kyläkoulunsa puolta. Oppilasmäärät vähenevät, ja emme tarvitse kolmea alakoulua.
Muita perusteluja ovat kiinteistöjen ylläpitokustannukset
ja koulutarjonnan tulevaisuus.
. yhtenäiskoulu tai sitten ei
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
YPÄJÄ Nyt on päätöksenteon aika kouluverkon kanssa - oli päätös sitten mikä tahansa.
Näillä sanoilla ypäjäläislasten vanhemmat evästivät kuntapäättäjät parituntisessa keskustelutilaisuudessa. Koulujen monien luokka-asteiden yhdysluokista on päästävä eroon. luokilla. Tämä rassaa sekä lapsia että
vanhempia, kun ei tiedetä mitä
on oikein tapahtumassa. Voisihan tässä ottaa avuksi vaikka äänestyksen, jotta kuntalaiset saisivat oikeasti päättää, summasi
Riina Levander.
Keskustelu oli kiihkotonta ja
asiavetoista, mutta osallistujia olisi tuoliriveille mahtunut
enemmänkin. Missä lapset luistelisivat
ja pelaisivat vapaa-ajallaan lät-
kää, tiedusteli ypäjänkyläläinen
Jukka Aaltonen leväläisiltä.
Leväläiset olivat kokoontuneet ypäjänkyläläisten tapaan
omaan neuvonpitoon.
Ei
voi olla oikein, että koulumatkat
venyvät edes yhdellä lapsella yli
kahden tunnin.. Tarja Virtanen
?
vitsevat lapset ovat nyt Ypäjällä
eriarvoisessa asemassa.
. luokan yhdysluokkaan. Mielestäni lähikoulun seinät voi ajatella turvallisena kouluympäristönä ja -matkana - ja niihin kannattaa sijoittaa.. Pitäisikö kehitellä joku välimalli, kun Ypäjänkylässä
niin kovasti vastustetaan, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Markku Leppälahti pohti.
Monet vanhemmat ovat ottaneet minuun valtuutettuna
yhteyttä ja kertoneet huolensa
yläkoulun kohtalosta ja toisaalta
siitä miten entistä nuoremmat sopeutuivat yläasteelle.?
Jenni Mäntynen
?
Lasten etu ja laadukas opetus
on muistettava. Kyllä mekin haluaisimme sinne koulun takaisin ja kentän vielä kylkeen.?
Nina Lähteenmäki
?
5.-6.-luokkalaisten ei tarvitse
pelätä yläkoulua. Minna Hakamäki
?
Jos 5. Siellä opiskelee todella hienoja nuoria.?
Minna Ratas
?
On hienoa, että nyt uskalletaan keskustella. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Levän ja Ypäjänkylän kouluille voisi tarvittaessa myös perustaa kolme perusopetusryhmää yhdysluokkia jakamalla, joka tarkoittaisi luokanopettajien
lisätarvetta.
Uusi opetussuunnitelma tulee
voimaan vuonna 2016 ja silloin
ruotsin opetus alkaa kuudennelta luokalta.
. Jos Perttulaan tulee lisää lapsia, iltapäivätoiminta tarvinnee lisää työvoimaa.?
Mirja Jokio.. ja 6.-luokkalalaiset siirrettäisiin Kartanon kouluun,
välituntitoimintaan on kiinnitettävä huomiota. Oppilaat kuljetetaan Ypäjänkylään
eri puolilta kuntaa.
. Toki opettaja tai
oppilaat voisivat myös kulkea,
mutta se maksaisi myös, Vainio
totesi.
Sivistyslautakunta käsittelee
koulujen tulevaisuutta lokakuun kokouksessaan.
. Juha Varhi
?
Kun Perttulan koulua remontoitiin vuonna 2006, me opettajat toivoimme laajennusta. Vainio korostaa, että pakko ei ole
tehdä mitään, mutta silloin tarvitaan rahaa. oli
kouluratkaisu mikä tahansa. Oppilaamme tarvitsisivat, Perttulan koulun johtaja
Tarja Virtanen totesi.
Samaa mieltä on Vainio.
. Päätös on kunnan
luottamushenkilöiden.
. En ymmärrä,
jos tässä tilanteessa uhkaillaan
lapsen siirtämisellä toisiin kuntiin.. Mielestäni erityisopettajan
resurssi heitetään hukkaan, jos
hän ei voi käyttää kaikkea aikaansa juuri siihen erityisosaamiseensa, lisäsi Katja Karisukki.
Vainio on laskenut, että yhte-
Kartanon koulun rehtori Heikki Vainio esitteli yhtenäiskouluideaansa
keskustelun pohjaksi.
perustettiin aikanaan Ypäjänkylän koululle tukemaan koulun
huvennutta oppilasmäärää. SYYSKUUTA 2014
uverkon selväksi
Sanottua
?
Tapio Tuomela
Jos Levän koulu lakkautetaan,
joutuuko osa lapsista kulkemaan yli vaarallisen Loimaantien
koulumatkallaan Perttulaan??
Heli Kantonen-Heikkilä
?
Esityksessä sanottiin, että seiniin ei kannata sijoittaa. Jari Hepomaa
?
Levän koulun oppilaista 2/3
on jo kuljetuksessa. Olisi jo aika
tehdä päätös ja saada työrauha.?
Terhi Löfstedt
?
Minulla iso huoli yläkoulun
säilymisestä Ypäjällä tulevaisuudessa. Se tuli selväksi,
että päätös kouluista on tehtävä, totesi sivistyslautakunnan
puheenjohtaja Juhani Kaunela.
Kouluverkkopäätöksen tukena on syntyvyyteen perustuvat
oppilasennusteet. Nina Schulman
?
Olen tehnyt sen valinnan, että
kuljetan itse lapset Saarikosta Perttulaan ohi Levän koulun,
koska en halua lapsiani 3.?6. Ihailen opettajia, jotka siitä työstä selviävät.?
Katja Karisukki
?
Me olemme Mannisista tottuneet kulkemaan ja kuljettamaan. Opetus olisi järkevintä hoitaa aineenopettajan voimin Kartanon koululla. Yhtenäiskoulun muodostaminen voisi sen varmistaa.?
Katja Karisukki
Onko kolmessa eri koulussa opiskelevilla mahdollisuutta tavoittaa samanlainen taso taito- ja taideaineissa, kysyi Riina Levander.
Yhtenäiskoululla 172 000 euron säästöt
???Kaksi opettajaa ja kaksi koulunkäynnin ohjaajaa (100 000 e) vähemmän.
Ei irtisanomisia.
???Johtamismalli kevenee (12 000 e).
???Kahden kiinteistön kulut poistuvat (60 000 e).
???Lisäksi mahdolliset koulurakennusten myyntitulot.
?
Erityisopetusryhmän perustaminen aikanaan Ypäjänkylän
kouluun oli poliittinen, ei pedagoginen päätös.. Päätöksenteko ei ole helppoa. Me tarvitsisimme ehdotto-
masti erityisopetuksen ryhmän
Perttulaan. Marko Virtanen
?
Koulukuljetukset on saatava toimimaan paremmin . Viime kesän aikana kuntaan tuli 10 uutta
oppilasta. Saimme hyvästä keskustelusta eväitä päätöksentekoon,
mutta en tiedä helpottaako se
silti ratkaisua. Ennustejakson aikana lasku on noin 30 oppilaan suuruusluokkaa, ja oppilaita on keskimäärin 23 per
luokka-aste.
. Koulun
lakkauttaminen tietäisi noin kymmentä uutta kuljetusoppilasta siltä suunnalta.. Ennusteet ovat ennusteita, ja ne muuttuvat. Erityisopetusta ja tukea tar-
näiskuntamallilla tavoitettaisiin
noin 172 000 euron säästöt. Sitä emme saaneet, mutta kunnan
1.?5.-luokkalaiset mahtuisivat sinne ja 1.-4.-luokkalaiset loistavasti.
Hallituksen kokoonpano määräytyy kuntavaalien tuloksen perusteella ja puheenjohtajuus kuuluu kokoomukselle, koska se oli viime vaaleissa suurin
kuntapuolue.
. Palkansaajien tutkimuslaitos ennustaa tälle vuodelle 0,3 prosentin pudotusta. Rinne ei halunnut
keskiviikkona kertoa, mihin hän
toiminnallaan tähtää.
. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV:n
uutiset. Danske Bankin mukaan ilman Ukrainan kriisin kärjistymistä Suomen talous
olisi kääntynyt vientivetoiseen
kasvuun alkuvuonna.
Toisaalta Danske Bank arvioi,
että euriborkorot pysyvät matalalla, joten asuntovelalliset saavat nauttia huokeista koroista
vielä pitkään.. Päätökseen
Teollisuuden Voiman luvan jatkoajan epäämisestä palataan sen jälkeen, kun valtiovarainministeri
Antti Rinne (sd.) on tutustunut papereihin.
Keskiviikkona kävi ilmi, että Rinne ottaa valtioneuvostossa TVO:ta
koskevat asiapaperit pöydälle. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Fennovoiman lupa
runnotaan hallituksesta läpi
Stubb: TVO:hon palataan sen jälkeen, kun Rinne on katsonut paperit läpi
lehtikuva
STT
Hallitus hyväksyy torstaina valtioneuvoston istunnossa Fennovoiman ydinvoimalaluvan muutoksen ?erittäin suurella todennäköisyydellä?, sanoo pääministeri Alexander Stubb (kok.). RKP:ssä on kuitenkin Fennovoimasta kahta mieltä, minkä takia Haglund ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
(r.) ovat sopineet, että Henriksson
äänestää lupaa vastaan.
Alun perin oikeuskansleri Jaakko Jonkka on edellyttänyt, että
molempia lupahakemuksia käsitellään samanaikaisesti. Keväällä se uskoi vielä liki prosentin kasvuun.
Talouden näkymiä synkistävät Ukrainan kriisi ja Venäjän talouden vaikeudet. Saa nähdä, miten he asian aikanaan perustelevat, Vapaavuori
sanoi.
Puheenjohtaja Ville Niinistön mu-
Alexander Stubb ei näe ongelmaa Antti Rinteen TVO-pohdinnoissa.
kaan vihreät ei lähde hallituksesta vielä torstaina, jos molemmat
ydinluvat jäävät valtioneuvostossa
pöydälle. Ydinvoima on niin vaikea ja
iso kysymys, että jos joku haluaa
ottaa paperit haltuunsa ja harkita
tilannetta eteenpäin, minusta siihen pitää antaa oikeus, Stubb sanoi valtioneuvoston juhlahuoneiston Smolnan portailla hallituksen
iltakoulun jälkeen.
SDP on halunnut TVO:nkin luvan
eduskunnan käsiteltäväksi. Hän korvaa Kevan hallituksen
johdossa Laura Rädyn (kok.), joka
luopui paikasta tultuaan sosiaalija terveysministeriksi.
Rädyn paikalle oli ehdolla myös
kokoomuksen väistyvä puoluesihteeri Taru Tujunen. Suurin
osa sopeutustoimista hoidetaan
lomautuksin loppuvuonna ja ensi vuoden aikana. Hän myönsi olleensa kiinnostunut tehtävästä, mutta päättäneensä harkinnan
jälkeen, ettei ole käytettävissä.
Taustalla on Tujusen kesän aikana kypsynyt päätös irtautua
politiikasta. Suurin ongelma meillä on ollut Ukrainan tilanne ja sitä kautta myös Venäjän vaikutukset, kertoo tuotantojohtaja Esa Eronen
STT:lle. Sekä Danske
Bank että Palkansaajien tutkimuslaitos alensivat kasvuennusteitaan.
Danske Bank arvioi, että Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,4 prosenttia, kun kesällä
se povasi talouteen 0,5 prosentin kasvua. Fennovoiman taakse
asettuvat hallituksessa kaikki kuusi kokoomuksen ministeriä ja sosiaalidemokraateistakin tiettävästi
ainakin Rinne ja työministeri Lauri Ihalainen (sd.). Vihreille kuitenkin sopii
Fennovoiman luvan käsittely, eivätkä vihreät aio Niinistön mukaan
itse viivyttää lähtöään.
Stubb torjui mahdollisuuden,
että myös Fennovoiman lupa jäisi pöydälle. Kevan valtuuskunta
hyväksyy valinnan torstaina.
Ikosen ehdokkuudesta kertoi
alun perin Helsingin Sanomat.
Ikonen on ennen pormestarin pestiä toiminut muun muassa kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen (kok.) valtiosihteeri-
nä. Männistö taas joutui perumaan siirtymisen Rädyltä vapautuneelle Helsingin apulaiskaupunginjohtajan
pallille, kun ?suhmuroinnista?
nousi julkinen kohu.
Keva huolehtii kunta-alan, valtion, kirkon ja Kelan henkilöstön
eläkeasioista. Kokoomuksen uusi puoluesihteeri on määrä nimittää lokakuussa.
Kevan hallituksen puheenjohta-
juus ei ole kokopäivätyö vaan poliittisin perustein jaettava luottamustoimi. Ottaen huomioon,
että olen lukuisia kertoja jo huomattavan kauan aikaa sitten informoinut SDP:tä prosessin kulusta ja
siitä, mihin johtopäätökseen olen
todennäköisesti tulossa.
Vapaavuori sanoo, ettei ole vielä täysin ymmärtänyt SDP:n logiikkaa asiassa.
. Länsimarkkinoilla yhtiö arvioi myyntinsä yhä kasvavan
tänä vuonna. Ministerillä on mahdollisuus halutessaan perehtyä valtioneuvostoon tulevaan asiaan eli jarruttaa sen käsittelyä viikon ajan, ja
jollakin toisellakin ministerillä on
sen jälkeen mahdollisuus pyytää
asia pöydälle. Mahdolliset irtisanomiset koskevat enintään yhdeksää henkilöä. STT
een eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman vakuutti keskiviikkona, että vaatimus ei ole puoluepoliittinen vaan menettelytapoihin ja eduskunnan arvovaltaan
liittyvä kysymys. Puolu-
Nokian renkaat
aloittaa
yt-neuvottelut
Nokian renkaat aloittaa yt-neuvottelut Nokian-tehtaallaan. Eduskunta ei voi
käsitellä TVO:n lupaa ilman hallituksen esitystä.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) sanoi, että hän osasi
odottaa esityksensä kohtaavan kritiikkiä TVO:lta ja tietyiltä elinkeinoelämän piireiltä.
. Hän sanoi konsultoineensa asiasta myös oikeuskansleria, mutta asiassa eteneminen
pitää kuitenkin katsoa lopullisesti
valtioneuvoston istunnossa.
Tampereen pormestari Ikonen
nousemassa Kevan hallituksen johtoon
Taru Tujunen: Väärin puhua kokoomuksen tuolileikistä
RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
STT
Kevan hallituksen johtoon on
nousemassa Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.). Mutta se oli kiistatta yllätys, että SDP:n piiristä näin vahvasti reagoitiin asiaan. Nokian renkaiden myynti Venäjälle laski huhti-kesäkuussa 44 prosenttia vuoden takaiseen
verrattuna. Neuvottelut koskevat tehtaan henkilöautorenkaita
valmistavaa yksikköä ja niiden piirissä on noin 570 työntekijää.
Nokian renkaiden mukaan ytneuvottelujen tarkoituksena on
sopeuttaa tehtaan tuotantoa vastaamaan markkinatilannetta.
. Paikka on myös tasa-arvolain
mukaan jyvitetty, joten siihen pitää valita kokoomuslainen nainen,
Tujunen tarkensi.
Tämän nimityksen kohdalla
onkin hänen mielestään asiatonta
puhua kokoomuksen tuolileikista, koska valinnan reunaehdot on
laissa määrätty.
Kevan hallituksen puheenjohta-
jalle maksetaan 18 000 euron vuosipalkkio ja kokouspalkkiot.
Kevan johtajanimitykset nousivat tapetille talvella, kun yhtiön
toimitusjohtaja Merja Ailus joutui
eroamaan auto- ja asuntoeduistaan alkaneen jupakan vuoksi.
Ailuksen tilalle nimitettiin Jukka
Männistö, joka on kansanedustaja
Lasse Männistön (kok.) isä. Fennovoimaa tukevat lisäksi sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) ja puolustusministeri
Carl Haglund (r.).
Haglund perusteli STT:lle sähköpostivastauksessaan, että Fennovoima ei ole ulkopoliittisesti ongelmaton tapaus johtuen Rosatomista, mutta asia on vietävä eduskunnan päätettäväksi. 12 Uutiset
TORSTAINA 18. Hän huomautti,
että eduskunta käsitteli luvan edelliselläkin kerralla. Kevalla on lähes 40
miljardin euron sijoitukset.
Danske Bank ja Palkansaajien tutkimuslaitos alensivat kasvuennusteita
STT
Suomen talouden näkymistä
saatiin keskiviikkona lisää synkeitä ennusteita. Asiasta päättää käytännössä Kevan
valtuuskunnan kokoomusryhmä,
jonka puheenjohtaja Miia Antin
vahvisti STT:lle esittävänsä tehtävään Ikosta. Hän ilmoitti äskettäin, että jättää puoluesihteerin
tehtävät ja siirtyy viestintätoimisto Ellun Kanojen toimitusjohtajaksi. Hän ei halunnut keskiviikkona ottaa julkisuudessa kantaa siihen, mitä TVO:n luvan pöydälle jättäminen vaikuttaisi Fennovoiman luvan käsittelyyn.
Elinkeinoministeri Vapaavuori uskoi, että Fennovoiman lupa
voi edetä, vaikka TVO:n tapaus jäisi pöydälle
Vyyhteä käsitellään aikanaan käräjäoikeudessa.
Syyttäjän mukaan nelikko
muun muassa keräsi Suomessa
rahoja terroristiseen toimintaan
al-Shabaabille Itä-Afrikkaan. Mistä tiedetään, jos joku panee rahaa jollekin tilille, mihin se
raha tulee käytetyksi.
Koskenniemi tuo esiin sen, että terroristijärjestön määrittely
on ongelmallista. Meidän tietojemme mukaan
esimerkiksi rynnäkkökiväärin voi
saada alle sadalla eurolla ja räjähdysaineita samalla hinnalla.
Björkqvistin kokemuksen mukaan rahan lähettämisen todentaminen onnistuu, mutta liikkeiden seuraaminen myöhemmin
on vaikeaa.
Keskusrikospoliisissa työsken-
lehtikuva
televä Björkqvist toimi tutkinnanjohtajana Suomen ensimmäisessä terrorismin rahoitus- ja värväysepäilyjä selvittäneessä esitutkinnassa.
Björkqvist kertoo, että toimijoille opetetaan järjestelmällisesti,
kuinka peittää jäljet tietoverkoissa. SYYSKUUTA 2014
Terrorismirikoksissa
kaikki perustuu salailuun
Käytetään peitekieltä, puhutaan kuvauksin, jäljet siivotaan tietoverkoissa
TOMI ORAVAINEN,
PAULA ROPPONEN
STT
Satasien rahansiirtoja, peiteltyä
kieltä, toisistaan tietämättömiä
soluja. Merkitysten hakeminen
erilaisille kuvauksille on haastavaa.
Ensimmäisessä Ruotsissa käsitellyssä terrorismirahoitusjutussa sairaalaan joutuminen tarkoitti vankilaa ja sairastuminen kiinni jäämistä. Ruotsin
turvallisuuspalvelu oli kuunnellut miesten puheluja noin kahden vuoden ajan.
Björkqvistin mukaan salaisilla
pakkokeinoilla, kuten telekuuntelulla, saatu aineisto on avainasemassa tutkinnan onnistumisessa.
. Heidän epäillään keränneen ja toimittaneen rahaa al-Shabaabille Itä-Afrikkaan.
Toukokuu 2011
Keskusrikospoliisi aloittaa esitutkinnan.
Syyskuu 2011
KRP ja Supo järjestävät tiedotustilaisuuden,
jossa ne kertovat niukkasanaisesti esitutkinnasta. Muutamaa epäillään Suomessa
terrorismin rahoittamista. Useimpia epäillään terrorismin rahoittamisesta.
Syyskuu 2013
Esitutkinta lähtee loppulausunnoille.
KRP epäilee yhä kuutta Suomessa asuvaa
al-Shabaab-järjestön tukemisesta. Aiemmin
terrorismirahoitusepäilyjä ei ole
puitu oikeudessa Suomessa.
Epäillyt terrorismirikokset
ajoittuvat vuosiin 2008?2011.
Kaikki kiistävät rikosepäilyt,
myös al-Shabaabin terroristisen
luonteen.
Syyttäjien näkemyksen mukaan
al-Shabaabin toiminta täyttää Suomen laissa mainitut terrorismijärjestön tunnusmerkit. tiedäthän, siellä tapahtuu
jotain. Lisäksi järjestö löytyy toimintansa vuoksi
YK:n ja EU:n pakotelistoilta.
Syyteharkinta koski neljää
miestä ja kahta naista. Hänestä esimerkiksi Hamas on leimattu kyseenalaisesti terroristijärjestöksi.
Koskenniemen mukaan lisäksi esimerkiksi al-Qaidan ja Isisin
reunamilla on paljon ihmisiä, joiden osallistuminen varsinaisiin
terroritekoihin on epäselvää.
Hän muistuttaa, että terrorijärjestöksi leimaamista käytetään
aseena poliittisia vastustajia vastaan, sillä se mahdollistaa äärimmäisten keinojen käyttämisen ja
ihmisoikeussopimusten sivuuttamisen.
. Neljä saa syytteet
terrorismirikoksista. Myös ostovoimalla on merkitystä. Kyse on rikoksista, joissa kaikki perustuu salailuun. Se
luo oman haasteensa. Hänen epäillään myös valmistelleen kahden teinin kaappaamista Suomesta ja viemistä
huumattuna järjestön koulutusleirille vastoin heidän tahtoaan.
Syyttäjä vaatii nelikolle ehdolli-
sia vankeustuomioita. Ruotsissa kaksi miestä tuomittiin vankeuteen. Björkqvist kuvailee, että pienet purot kertautuvat
määränpäässä.
. Syyttäjän mukaan rahoitusepäilyissä oli kyse useista tuhansista euroista.
Valtionsyyttäjä Juha-Mikko
Hämäläinen kertoo, että kyse on
yhteensä useista tuhansista euroista. Epäilyt
koskevat terrorismin rahoittamista, värväystä
terrorismirikoksen tekemiseen ja terroristisessa
tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelua.
Neljää epäillään vain terrorismin rahoittamisesta.
Syyskuu 2014
Syyteharkinta valmistuu. Hänen mukaansa esimerkiksi YK:n pakotejärjestelmää hallinnoiva terrorismikomitea ei ole sidottu mihinkään
muotoiltuun määritelmään. Hänen epäillään värvänneen Afrikassa vankilasta vapautuneen sukulaisensa al-Shabaabiin. Kuvataan asioita sanomalla
esimerkiksi: sen ja sen talon takana . Mutta muuten me lähdemme
siitä, että tässä on al-Shabaabin
tukisolu.
Lisäksi yhdelle heistä vaadi-
taan rangaistusta myös värväyksestä. Lisäksi epäillyt käyttävät peitekieltä ja puhuvat kuvauksin.
. Tänä päivänä ei ole sellaista konfliktia, jossa kumpikin osapuoli ei nimittäisi vastustajaa terroristiksi.
Suomen ensimmäinen terrorismirahoitusjuttu etenee käräjille
Neljälle syytteet muun muassa rahan
lähettämisestä al-Shabaabille
TOMI ORAVAINEN,
PAULA ROPPONEN
STT
Neljä saa syytteet epäillyistä terrorismirikoksista, kertoo apulaisvaltakunnansyyttäjä. Tietenkin myös se, että päästään tutkimaan juttua reaaliajassa.
Terrorismirikosten tutkinnassa tarvitaan hyviä kansainvälisiä
suhteita sekä syyttäjän ja poliisin
Terrorismin lonkerot yltävät myös Suomeen. Poliisi on selvittänyt, että Somalian päässä on ollut pari henkilöä, joilla on vahvat kontaktit
al-Shabaabiin, ja näitä rahoja on
mennyt heidän kauttaan.
Hämäläisen mukaan jutun
epäillyt ovat asuneet Suomessa
pidemmän aikaan, eikä voi sanoa
heidän alun perin tulleen Suomeen al-Shabaabin takia.
. Kuva terrorismipidätyksiä koskevasta tiedotustilaisuudesta.
yhteistyötä.
Helsingin yliopiston kansainväli-
sen oikeuden professori Martti
Koskenniemi arvioi, että oikeudessa tullaan vääntämään etenkin näyttökysymyksistä.
. Rahaa on lähetetty satasen
tai kahden erissä pidemmän ajan
kuluessa.
. Jutussa epäiltyjen
määrä on noussut kuuteen. Esimerkiksi nämä piirteet
rikoskomisario Kaj Björkqvistin
mukaan hankaloittavat terrorismijuttujen tutkintaa.
. Syyttäjän
mukaan yhden miehen ja naisen
osalta ei ollut syytä epäillä rikosta, joten hän jätti syytteet nostamatta.
Alun perin rikosepäilyt heräsivät Suojelupoliisin tiedonhankinnassa, ja keskusrikospoliisi aloitti
asiassa esitutkinnan toukokuussa
2011.
Neljälle syyte terrorismirikoksista
Vuosi 2009
Suojelupoliisi aloittaa terrorismijuttuun
liittyvän tiedustelun.
Kaikkia neljää epäillään terrorismin rahoittamisesta. Kansainvälisyys ja kieliasiat tuovat omat
haasteensa.
Samoja havaintoja nostaa esille Ruotsin talousrikostutkijoiden keväinen tilannekatsaus. Kahden epäillyn osalta
syyte jätetään nostamatta.
STT, lähde: Valtakunnansyyttäjän virasto. Yhtä epäillään
myös värväyksestä.
Päätekijäksi epäiltyä miestä epäillään lisäksi
värväyksestä terrorismirikoksen tekemiseen ja
terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen
valmistelusta.
Maaliskuu 2012
KRP kertoo, että ihmisten lähettämistä
ulkomaille valmisteltiin. Sen
mukaan tutkintaa vaikeuttaa, että liikuteltavat rahasummat ovat
usein pieniä ja ne tulevat laillisista lähteistä. Uutiset 13
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18
Aikaisemmin argumentit olivat esimerkiksi taloudesta ja lakipykälien yksityiskohdista. Hänet on asetettu karanteeniin, ja hänet viedään erikoistuneeseen hoitokeskukseen Ranskassa.
Lääkärit ilman rajoja -järjestöllä on Länsi-Afrikassa yli 2 000
työntekijää, joista noin 200 ulkomailta tulleita vapaaehtoisia.
Maailmanpankki varoitti keskiviikkona, että tappava Ebola-epidemia voi kehittyä täydelliseksi
katastrofiksi Länsi-Afrikan maiden talouksille. Täällä on katukuvassakin näkynyt, että kyllä-kampanja on saanut väkeä liikkeelle pikkuhiljaa
yhä enemmän ja enemmän, Littunen sanoo puhelimitse.
Skotlantilainen Christine McCall sanoo kampanjoinnin on
muuttuneen likaiseksi torstain äänestyksen alla.
. On selvää, ettei Kohver tehnyt päätöstä omasta tahdostaan,
Paet sanoi.
Kohveria syytetään Venäjällä
vakoilusta ja hänet voidaan tuomita enintään 20 vuoden vankeuteen.
Kohver pidätettiin Viron ja Venäjän rajalla 5. EU:n näkökulmasta ajatus on mahdoton,
ja ainoa vaihtoehto olisi euro.
Britannian pääpuolueet ovat luvanneet, että Skotlanti saisi paremmat valtuudet vastata muun
muassa verotuksesta ja julkisesta
terveydenhuollosta. Tunnelma (kyllä-leirissä) on
hyvin optimistinen, hän sanoo puhelimitse Skotlannista.
Itsenäistymistä vastustavan
Christine McCallin mielestä itsenäisyyden kannattajat käyvät liian
kuumana.
. Glasgow?ssa ja Littusen asuinkaupungissa Dundeessa kyllä-kampanja on katukuvassa niskan päällä toisin kuin Edinburghissa.
Edinburgh on finanssielämän ja
kulttuurin keskus, Glasgow ja Dundee ovat teollisuuskaupunkeja.
Kampanjoinnissa keskeisimmät
kysymykset liittyvät talouteen, julkisiin palveluihin ja EU-jäsenyyteen.
Itsenäisyyttä ajava Skotlannin
kansanpuolue katsoo, että Skotlanti pärjää omillaan Pohjanmeren
öljy- ja kaasuvarantojen ansiosta.
Littusen mukaan kehityksen malliksi halutaan ottaa Pohjoismaat ja
niistä erityisesti Norja.
Peter Dempsien mukaan kyse
on myös demokratiasta: itsenäisenä Skotlanti voisi päättää paremmin omista asioistaan.
Englanninopettajana työskentelevän Christine McCallin mielestä
kyllä-leirin argumentit ovat höttöisellä pohjalla.
. Skotlannin kansanpuolue myy
sosialistista fantasiaa, jonka voimme saada, jos pääsemme irti inhottavista englantilaisista.
Äänestysprosentin on ennustet-
tu nousevan poikkeuksellisen korkeaksi, yli 80:n.
Christine McCall on turhautunut, sillä hän ei voi äänestää, koska ei asu vakituisesti Skotlannissa.
Littunen sen sijaan saa äänestää, koska pysyvä asuinpaikka on
Skotlannissa. Neuvotteluihin liittyy paljon
kysymysmerkkejä. He ovat sanoneet lähettävänsä kampanjaryhmän jokaiselle äänestyspaikalle. Skotlannissa
asuva Matti Littunen arvioi, että
kilvan tiivistyminen on tullut kaikille yllätyksenä, joskin Skotlannista katsellen yllätys on ollut pienempi kuin Englannin näkövinkkelistä.
. Skotlannilla
on jo nyt oma parlamentti ja varsin vahva aluehallinto. Toisin kuin Englannissa,
Skotlannissa on ilmainen yliopistokoulutus.
Muualla Britanniassa Skotlannille tehtäviä myönnytyksiä voisi olla vaikea sulattaa. Etenkin Espan-
ja voisi suhtautua asiaan nihkeästi, sillä itsenäinen Skotlanti toimisi esimerkkinä katalaanien ja baskien itsenäistymispyrkimyksille.
Skotlannin itsenäisyys voisi voimistaa myös Belgian flaamien itsenäistymishaluja.
Skotlannin kansanpuolue haluaa pitää Englannin punnan valuuttana, mutta sillä ei olisi Englannin
keskuspankkia takanaan. Tällä rinteellä kannatetaan itsenäisyyttä.
Kananmunat lentelevät
Skotlannin itsenäisyydestä päätetään kiristyneissä tunnelmissa
MERJA PUISTO,
ANNU MARJANEN
STT
Helsinki/Edinburgh Skotlantilaisten äänistä kamppaillaan kiihkeästi viimeiseen asti. Auki on esimerkiksi se,
miten Britannian valtion velkoja ja
varallisuutta jaetaan. Nyt
keskusteluun ovat tulleet paljon
enemmän mukaan identiteetti ja
tunnetaso.
Itsenäisyyttä kannattavan Peter
Dempsien mukaan kyllä-leiri jatkaa kampanjointia loppuun asti
hyvässä hengessä.
. Yhdysvallat on
tehnyt elokuun jälkeen yli 160 ilmaiskua Isisiä vastaan Irakissa.
STT?AFP
Ranskalainen
avustustyöntekijä sai Ebolatartunnan
Pariisi Avustusjärjestö Lääkärit
ilman rajoja vapaaehtoistyöntekijä on saanut Ebola-tartunnan.
Nainen sai tartunnan työskennellessään taudin torjumiseksi
Liberiassa. Valkoinen talo torjui ajatuksen.
Yhdysvallat jatkoi samalla ilmaiskujaan islamistista Isis-järjestöä vastaan Irakissa. Vastedes häntä puolustavat Venäjän
nimeämät puolustajat, kertoo Viron ulkoministeriö uutistoimisto
BNS:n mukaan.
Viron ulkoministeri Urmas
Paet pahoitteli päätöstä ja arvioi, että Kohveria on painostettu.
. Ihmiset tönivät ja heittävät toisiaan kananmunilla. Ylempi keskiluokka on vankasti ei-kampanjan puolella.
Littusesta on välistä tuntunut,
että kampanjoiden kannattajat puhuvat kiistellessään eri lähtökohdista ja eri kieltä.
Ero on hänen mukaansa myös
alueellinen. Andrewsin yliopistosta tänä
vuonna valmistunut Littunen on
havainnut ilmapiirin kiristymisen
myös sosiaalisessa mediassa.
Kampanjoinnissa tunteet ovat
nousseet pintaan.
. Kummalle puolelle
ääni menee?
. Skotlannin
tavoitteena on, että itsenäistyminen tapahtuisi maaliskuussa 2016.
Skotlanti haluaisi käynnistää
neuvottelut myös EU-jäsenyydestä. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
lehtikuva
Venäjän
vangitsema
virolaispoliisi
luopui
puolustuksesta
Tallinna Venäjän vangitsema
virolainen poliisi Eston Kohver
on Viron ulkoministeriön mukaan luopunut Viron nimittämistä puolustusasianajajista. Irakilaislähteiden mukaan Irakin joukot ja amerikkalaiskoneet iskivät
kolmeen Isis-kohteeseen Bagdadin eteläpuolella. Viron
mukaan hänet siepattiin Viron
puolella rajaa, Venäjän mukaan
Kohver oli Venäjän puolella. Kysymys itsenäisyydestä on repinyt tuttavien ja
perheiden välejä ja tehnyt skoteista kahtia jakaantuneen kansan.
Skotlanti aloittaa Britannian hallituksen kanssa neuvottelut siitä,
miten unionista irtaantuminen tapahtuu. Britannian
hallitus on lupaillut, että itsemääräämisoikeutta lisättäisiin myös
Walesissa sekä Englannin eri osissa. 14 Uutiset
TORSTAINA 18. Itsenäistyminen olisi pitkä prosessi, jonka seurauksia
on vaikea ennakoida. Obama vieraili keskiviikkona Yhdysvaltojen
asevoimien päämajassa Floridassa ja toisti kantansa, ettei Irakiin
lähetettäville joukoille tule taistelutehtäviä.
Yhdysvaltojen asevoimien
pääesikunnan puheenjohtaja
Martin Dempsey sanoi aiemmin
tällä viikolla, että amerikkalaiset
neuvonantajat voivat joutua osallistumaan taisteluihin Isisiä vastaan irakilaisten rinnalla. Vaalisalaisuus, Littunen naurahtaa.
Skotlannin asema muuttuu joka tapauksessa
STT
Bryssel Skotlantilaiset vastaavat
torstaina vaaliuurnilla lyhyeen kysymykseen: Pitäisikö Skotlannista
tulla itsenäinen maa?
Äänestystuloksesta riippumatta skotlantilaisilla on edessään isoja muutoksia. On ollut puhetta, että poliisien pitää päivystää
äänestyspaikkojen luona, McCall
kertoo puhelimitse Englannista.
St. Käytännössä he
siis yrittävät painostaa ihmisiä äänestämään kyllä.
Matti Littunen arvelee, että lei-
rien ristiriitojen taustalla voi näkyä
myös luokkajako.
Kyllä-kampanjalla on keskimäärin suurempi kannatus pienituloisten ja työväenluokan keskuudessa.
. STT
Yhdysvallat ei
lähetä Irakiin
maajoukkoja
MacDill Air Force Base/Bagdad
Yhdysvaltojen presidentti Barack
Obama torjuu spekulaatiot, että Yhdysvallat saattaisi lähettää
maajoukkoja Irakiin. syyskuuta. Hän on ensimmäinen
Ranskan kansalainen, joka on
sairastunut nyt meneillään olevassa epidemiassa. Tuloksena voisi olla valtioliitto,
jossa valta siirtyisi Lontoosta yhä
vahvemmin alueiden käsiin.. Skotlannilla on esimerkiksi oma koulujärjestelmänsä. STT?Reuters
Torstain äänestyksessä Skotlannin asukkaat vastaavat kysymykseen, pitäisikö Skotlannin olla itsenäinen maa. Jos Skotlanti päättää pysyä osana Britanniaa,
alueelle on luvattu nykyistä vahvempaa itsemääräämisoikeutta.
Molemmissa tapauksissa kampanjoinnin jättämiä haavoja on
paikattava pitkään
Viisivuotinen velkasaneeraus päättyy
lokakuussa, mikä antaa mahdollisuuksia kehittää raviradan toimintaa, kun se kohtuurankan ohjelman aikana on junnannut paikallaan.
Isometsä kokee, että hänen työn-
Raviradan toiminnanjohtaja iloitsee siitä, että ensi vuoden alustavan kilpailukalenterin mukaan Pilvenmäki ei ole vastoin yleistä trendiä menettämässä ravipäiviä. Mäki-Tulokas uskoo, että hevonen riittää aikuisiakin vastaan.
??Rutiinia ei ehkä ole niin paljon, mutta hevosta ei ole kulutettu loppuun ikäluokkakisoissa,
vaan uskon sen kehittyvän edel-
leen, hän perustelee.
Lahjakasta hevosta on yritetty ostaa jo ennen Derbyä, mutta taustajoukot eivät ole halunneet hevosta myydä. 3-4 vuodessa ajatus on kehittää kilpailua niin, että
ykköspalkinto olisi 30-40 000 euroa, Isometsä paljastaa.
Tosin asia on vielä niin suunnitteluasteella, on lämminveristen avoin kilpailu on mahdollista
ajaa myös Orivaltikka-nimellä. Keskiviikkona ajettiin
vähän reippaammat viimeistelyt, ja niiden perusteella kaikki on
kunnossa, Mäki-Tulokas aloittaa.
??Lähtö ei ole Derbyn tasoa,
mutta esimerkiksi Extreme Luca
on kova hevonen, mutta sillä voi
olla vaikeuksia Forssan kaarteissa, toisin kuin meillä. Ensi vuonna edessä ovat ra-
Tuoppi herää henkiin
AMI LAAKSONEN
Pilvenmäen toiminnanjohtaja Jari Isometsä kertoo etenkin nostalgikoille hyviä uutisia: Forssan
Seudun Hippos aikoo herättää
henkiin takavuosien perinteisen
Tuoppi-ajon.
Kansainvälinen Tuoppi oli
1970. Ensimmäisiin sähköposteihin vastataan aamukuudelta ja viimeisiin puolenyön aikaan. SYYSKUUTA 2014
Urheilu
Derbykakkonen johtotähtenä
Kotiradan Sahara B Boy nähdään tositoimissa Pilvenmäen T75-raveissa lauantaina
seppo pessinen
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
RAVIURHEILU Forssalaisen Tapio
Mäki-Tulokkaan talli on menestynyt viime vuosina hienosti. Voitto mielessä lähdetään matkaan. Into on niin kova, että vielä työmäärä ei tunnu missään, toiminnanjohtaja kertoo.
on myyty yhteistyökumppaneille.
Hän myöntää silti, että raviradan
taloustilanne ei ole kaksinen.
??Meillä on sama tilanne kuin
suurimmalla osalla muistakin raviradoista eli hyvin ei mene. ja 80-luvuilla yksi Suomen
arvostetuimpia ravilähtöjä, johon
saapui kovan luokan vieraita ensin
Neuvostoliitosta, myöhemmin aivan Ruotsin huipulta.
Laman myötä kilpailun suosio
hiipui, palkintotaso laski ja lopulta Tuoppi haudattiin vuoden 1998
jälkeen.
Isometsän mukaan tarkoitus on
aloittaa matalalla profiililla, mutta
kehittää Tuoppia ajan myötä suu-
remmaksi kilpailuksi.
??Tuoppi on tarkoitus ajaa ensi
vuonna Valtikkaravien yhteydessä
perjantaina vähintään 10 000 euron ykköspalkinnolla. Näin on käynyt Mäki-Tulokkaankin kohdalla.
??On tärkeätä saada talliin nuoria hevosia, joista voi nousta ikäluokkamenestyjiä, hän huomauttaa.
Ennen lauantain kisaa Sahara B
Boy on ansainnut noin 80 000 euroa. Minulla on
vuosi aikaa hankkia siihen yhteistyökumppaneita. Raviradan toiminnassa on mukana innokkaita ihmisiä, joilla on tekemisen meininkiä.
Isometsä hehkuttaa.
Hänen mukaansa työ ei ole
pelkkää raviradan johtamista,
vaan siihen kuuluu muun muassa yhteistyötä peliyhtiö Fintoton
kanssa, osallistumista moniin erilaisiin seminaareihin ja Forssan
kaupungin järjestämiin tapahtumiin. Tienesteissäkin
Mäki-Tulokas kolkuttelee paikkaa
10 menestyneimmän valmentajan
joukossa.
Silti huippumenestys ikäluokkalähdöissä on kiertänyt, kunnes
pari viikkoa sitten Vermossa nasahti: Tallin Sahara B Boy ravasi
ikäluokan pääkilpailussa Derbyssä toiseksi ja tienasi taustajoukoilleen 50 000 euroa.
Nelivuotias esiintyy ensi kertaa
Derbyn jälkeen tositoimissa lauantaina kotiradallaan Pilvenmäellä.
Sahara B Boy kilpailee Kasvattajakruunun karsinnoissa 3 000 eurosta. Isometsä sanoo, että vajaan
yhdeksän kuukauden kokemus on
ollut odotuksiin nähden positiivinen.
??Odotin, että työ sisältää yksinäisiä konttoripäiviä pimeässä,
mutta tämä onkin ollut valoisaa.
Työ on paljon monipuolisempaa
kuin ajattelin. 15
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Osaomistaja
ja pitkälti Sahara B Boyn hoidosta
ja osin valmennuksestakin vastaavalle Hanna Pekkalalle Sahara B
Boy merkitsee tunnetasolla todella paljon, eikä hän halunnut hevosesta luopua.
??Kyllä se Derbyn kakkossija
omalla hevosella lämmittää taloudellisesti ja henkisesti paljon, itsekin osan hevosesta omistava MäkiTulokas tunnustaa.
Odotettua monipuolisempi työ
AMI LAAKSONEN
Maastohiihtäjänä koko kansan tietoisuuteen noussut Jari Isometsä
on pyörittänyt Pilvenmäen raviradan toimintaa vuoden alusta lähtien. Täällä on paljon
asioita, jotka ovat vanhoja. Toivottavasti ravien järjestämisestä ei koskaan tulekaan päätyöni, hän heittää.
Isometsä on onnistunut myynti- ja markkinointityössään ilmeisen hyvin, sillä esimerkiksi perjantain ja lauantain kaikki lähdöt. Tänäkin vuonna tallin hevosten voittomäärä on maan kärkeä, samoin
voittoprosentti. Takavuosinahan Valtikka järjestettiin
sekä oriille että tammoille, mutta
orivaltikka putosi matkan aikana
kalenterista pois.
Ensi vuodeksi myös Tammavaltikan kilpailumatkaan on tulossa
muutos. Rahastahan kaikki on kiinni, joten on
tarkkaan mietittävä, mitä tehdään.
sä on ennen kaikkea myynnin ja
markkinoinnin puolella. Välierät ovat edessä marraskuun puolivälissä ja mikäli paikka
aukeaa, 20 000 euron ykköspalkinnolla ajettava finaali marraskuun lopulla.
Mäki-Tulokas odottelee valmennettavaltaan menestystä Pilvenmäeltä.
??Derbyn jälkeen on menty ihan
normaalisti, eli kilpailua seuraavalla viikolla hevonen sai olla helpommalla. 1640 metrin matkan sijaan kilpailu ajetaan 2140 matkalla.
hasarjat ja T75-tasolla hopeadivisioonat. Varsinaisen ravitapahtuman järjestämisessäkin Isometsä toki on mukana, mutta siihen hommaan löytyy
muitakin tekijöitä.
. Oman
lisänsä tuo Raviliiga, jolle hankittiin hevonen viime viikon perjantaina Ypäjän huutokaupasta.
??Huonoa tässä on se, että töitä
on aivan liikaa. Keulaan
ei ole alussa asiaa, mutta jos vauhti menee rauhalliseksi, Sahara B
Boylla voi ajaa johtavan rinnallekin, hän jatkaa.
Mäki-Tulokas myöntää, että hie-
Nelivuotiaiden Derbystä toissa lauantaina 50 000 euroa ansainnut Sahara B Boy on osaomistajansa ja hoitajansa Hanna Pekkalan silmäterä.
no menestys Derbyssä on hieno
asia tallin tulevaisuuden kannalta.
Kun tulee menestystä, se poikii aiempaa parempia hevosia valmennukseen. Isometsää työllistää myös
Suomen Hippoksessa vireillä oleva
alueratamallin uudistustyö. Ravirata-aluetta Isometsä lähtisi kehittämään ensin alkuun tekniikan ja
lämmitysjärjestelmän osalta.
??Investoidaan sellaisiin asioihin, jotka tuottavat pidemmän
päälle säästöjä
Aina ei tiedetä,
milloin pitäisi ajaa korille, milloin
heittää ja milloin syöttää.
. Miksen kokeillut mitään
muuta?
Huippu-urheilun vaatimista uhrauksista
. Että kun
treenaan kun muut lepäävät, minusta tulee parempi. Lappeenrantalaiset saivat alivoimalla rangaistuslaukauksen ja Spina iski illan toisen maalinsa. Kunpa kivut hellittäisivät edes hetkeksi. Myös maahockey, vesipallo ja painonnosto lukeutuvat
huokeimpaan päähän. Wahlström tietää, missä hänen pitää
kehittyä noustakseen MM-tasolle.
. Nyt hän kuitenkin
harjoittelee täysillä ja kaavailee
ensi vuodelle MM-ottelua.
Muutos on suuri, mutta se on
myös vaatinut suurta asennemuutosta Wahlströmiltä.
. SaiPa johti
toiseen erään asti, kunnes Jan-Mikael Järvinen ja Antti Erkinjuntti
toivat Tapparan tasoihin.
SaiPa palasi johtoon juuri ennen toisen erän loppua. Minun täytyy edelleen olla
taitavampi ja taktisempi. Vierasjoukkue meni
Hakametsässä 2?0-johtoon vain
48 sekunnissa Jesse Mankisen ja
Dave Spinan osumilla. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Joka treeni on
Eva Wahlströmille lahja
Uuden mahdollisuuden saanut nyrkkeilijä urheilee nyt tasapainoisemmin
lehtikuva
STT
NyrkkeiLy Eva Wahlström luuli kaksi vuotta sitten, että hänen
huippu-urheilijan uransa on ohi.
Hän joutui käyttämään verenohennuslääkitystä keuhkoveritulpan vuoksi. Taidan kerrankin todella olla ylpeä itsestäni. Hänen mukaansa etäisyyden ottaminen huippu-urheiluun sairauden aikana auttoi tajuamaan, kuinka hurjaa se on. Vielä ottelun puolivälissä tilanne oli 2?2, mutta sen
jälkeen Zach Hamill ja Tuomas
Vänttinen iskivät kaksi maalia
puolessa minuutissa. Nyt ajattelen, että olen niin kova että pystyn myös lepäämään.
Kirjassaan Wahlström kuvailee huippu-urheilijan elämän raadollista puolta ja uransa rankimpia hetkiä. STT
Riossa pääsee
parilla kympillä
olympiakatsomoon
OLYMPIALAISET Lähes puolet
Rio de Janeiron olympialaisten
pääsylipuista myydään noin 23
eurolla (70 paikallista realia) tai
sen alle. divisioonan B-sarjaan valmistautuva RaPy.
??Ensimmäinen erä pelattiin
ihan hyvin ja pakotettiin vastustaja haastettuihin hyppyheittoihin.
Ongelmia oli tilanteiden loppuun
asti pelaamisessa. Aiemmin hän laittoi itsensä aivan liian koville ja veti itsensä pahaan ylikuntoon, josta
kärsii vieläkin.
. Luotimme liikaa omaan pituuteen, minkä takia Rahola sai paljon hyökkäyslevypalloja, Heinämäki analysoi.
Hyökkäyspäässä pallon liikuttelu on Heinämäen mukaan vielä vähän hidasta. Sekin suututtaa, että olen aina vain nyrkkeillyt. Euroopan
mestaruuttaan elokuussa puolustanut Wahlström haluaa otella parhaita vastaan, ja MM-ottelu
kiiluu mielessä.
Seuraava askel on lauantaina,
jolloin Wahlström kohtaa Helsingissä brasilialaisen Halanna dos
Santosin.
. Saisin ajatella edes yhden ajatuksen, jota kipu ei määritä.
Vuoden 2012 Euroopan mestaruudesta
. Tänään osasin nyrkkeillä, jopa omasta mielestäni. Tämä on nyt
lahja, joka treeni on lahja, Wahlström kertoi keskiviikkona Rajoilla-kirjansa julkistamistilaisuudessa.
Veritulpan yhteydessä Wahlström, 33, joutui jo hyväksymään
ajatuksen elämästä ilman nyrkkeilyä. Tai minuutiksi. Esimerkiksi maastopyöräilyn pääsyliput alkavat reilusta 13
eurosta. Niihin sortui
myös 1. Pitkä tyttö, joka lyö suoria.
Hyökkäävä. En niinkään voitosta, vaan
suorituksesta. Tulee vauhdikasta
mättöä, Wahlström ennakoi.
. Kisat ovat lasten ja nuorten
avoimet aluemestaruuskisat, joissa lajeina on pikamatkojen juoksut sekä keihäänheitto ja nuorimmilla pallonheitto. Osa minusta kuolee, kun lopetan. Nyrkkeily ei ole enää minulle kaikki kaikessa. Silti
hän rakastaa sitä edelleen ja aikoo
jatkaa niin pitkään kuin pystyy.
. Illan toisessa ottelussa
SaiPa haki Tapparalta 3?2-vierasvoiton.
HPK karkasi vierailtaan toisen
erän lopulla. Se vei
kuusitoista vuotta.
Kesällä 2012, kun Wahlström pelkäsi kuolevansa veritulppaan
. Voitto kirjattiin FoKoPolle lukemin 90-80.
FoKoPo meni tauolle neljän
pisteen keulassa, vaikka joukkueelle tuli tuhottomasti harhaheittoja ja menetyksiä. Olympiajärjestäjät kertovat haluavansa tarjota huokeat kisat katsojille.
Kalliimmasta päästä ovat yhä
muun muassa eräät yleisurheilun finaalit. Kilpailupaikkana on Punkalaitumen Vartiolan urheilukenttä ja kilpailu alkaa
kello 12.
Pitkämäki saapuu kisoihin tervehtimään urheilukansaa ja jakamaan palkintoja lapsille sekä nuorille.
Maailmanmestari saapuu kisapaikalle noin kello 13, jonka jälkeen hän seuraa kilpailuja sekä
osallistuu yleisöhaastatteluun. Vaikka paluu kehään lopulta
onnistuikin viime vuonna, Wahlström tekee asiat nykyään hyvin eri tavalla. STT?Reuters?AFP
TORSTAINA 18. Olen ilomielin luopunut asioista, jotka ilman nyrkkeilyä olisivat kuuluneet elämääni.
Otteet Eva Wahlströmin teoksesta Rajoilla (SKS)
FoKoPolla vielä tekemistä
Ohiheitot ja menetykset leimasivat kauden kolmatta harjoituspeliä
SEPPO PESSINEN
AMI LAAKSONEN
FORSSAN LEHTI
Henri Kotavuo heitti FoKoPolle toisen erän alkuun alle kahdessa minuutissa kahdeksan pistettä putkeen.
KORIPALLO FoKoPo otti harjoituspelissä Raholan Pyrkivästä 10
pisteen voiton, mutta valmentaja
Juri Heinämäelle peli jätti vielä
paljon pohdittavaa. Hamill keräsi tehot 3+1 ja Joonas Vihko 1+2.
SaiPan voiton kulmakivenä oli
salama-alku. Olen luopunut monesta asiasta, mutta en ole koskaan joutunut luopumaan. Toivon että tylsistyn nyrkkeilyyn, se tekisi lopettamisesta helpompaa, Wahlström naurahtaa.
Urheilusta nauttimisen lisäksi
Wahlströmin tavoitteena nyky-
Eva Wahlströmin tavoitteena on otella ensi vuonna MM-tittelistä.
ään on nähdä, mihin asti hän voi
nyrkkeilijänä päästä. Miesten sadan metrin
huipennusta pääsee silti seuraamaan puoleen hintaan verrattuna
Lontoon olympialaisiin.
Lontoossa parhaille paikoille
pääsi noin 900 eurolla, Riossa piletti kustantaa reilut 400 euroa.
Hintaluokkia on enimmillään
viisi. Edes vartiksi. Ajattelin, että olen niin kova että kestän mitä vain. Annan
edelleen fiiliksen viedä liikaa.
Kipujen kautta mestariksi
Eva Wahlströmin ajatuksia nyrkkeilyuran varrelta:
Vuonna 2007 selkäkipujen piinatessa
. Sopii täydellisesti tyyliini,
saan mennä eteenpäin.
Dos Santos on ehtinyt otella peräti kolmesti MM-tittelistä. FL
HPK otti kauden
avausvoittonsa
murskalukemin
jääkiekko HPK otti keskiviikkona kauden avausvoittonsa jääkiekkoliigassa murskaamalla hallitsevan mestarin Kärpät kotonaan 6?2. 16 Urheilu
Pitkämäki
vierailee
Punkalaitumella
YLEISURHEILU Keihäänheiton
maailmanmestari ja tuore EMpronssimitalisti Tero Pitkämäki
vierailee sunnuntaina Punkalaitumella.
Punkalaitumen kunta ja urheiluseura Pun kalaitumen Kunto ry
järjestävät yhdessä Punkalaitumen 375-vuotisjuhlakisat sunnuntaina. Paljon on vielä tekemistä,
Heinämäki myönsi.
FoKoPon onnistujiin lukeutuivat 23 pistettä heittänyt ja 18 levypalloa kahminut Anthony Jones
sekä tehot 13/8 kerännyt Henri
Kotavuo, joka säkitti toisen erän
alussa FoKoPon kahdeksan ensimmäistä pistettä alle kahdessa
minuutissa kahden kolmosen ja
yhden kakkosen muodossa.
lähtö: 2 White Excel, poissa: 1, 3, 9, 12
5. kierroksella Nieminen?Jerzy Janowicz Puola (7).
Ravit
Helsinki:
1. lähtö, lv 2100 m: 1) Sir Robert/
Heikki Mikkonen 16,0a (2,44), 2) Miss
Kadabra 16,0a (3,01).3) R.K. lähtö: 3 Vihjeen Veto, poissa: 16
3. Päivän Duo:
2-2, kerroin: 7,30.
8. Order By Boss haastaa ja niin tekee
myös Armstrong Transs R mikäli
alku mennään ylikovaa.
Vihjeet Pilvenmäelle perjantaiksi:
1.Hilun Särö (1), R.R.Ruskariina (11),
Metallikka (2)
2. Toto4 voittoosuus: 14,50.
Katowice/Lodz:
Miesten MM-kilpailut, puolivälierälohkot:
G-lohko:
Ranska?Saksa 3?0 (25?15, 26?24,
25?22)
H-lohko:
Puola?Brasilia 3?2 (25?22, 22?25,
14?25, 25?18, 17?15)
Tennis
Miesten ATP-kiertueen kilpailu
(palkintoarvo 410 200 euroa):
Kaksinpelin 1. Toto (5-9-7): 3,31
1,35-1,11-1,55 3,31.
3. Iro-Neito ja Suvi Kevätön ovat kovimmat haastajat.
Kolmas T4-kohde on Nuorten
sarja, jossa voittaja palkitaan 2
000 euron ykköspalkinnolla. 2: Espanja. IFK
nousi 41 pisteeseen.
IFK on pelannut kahdeksan peliä perättäin ilman tappiota. 2?1 (0?1, 1?0, 0?0, 0?0, 1?0)
Jugra Hanti?Mansijsk?Pietarin SKA
3?4 (0?4, 2?0, 1?0)
Lokomotiv Jaroslavl?Avtomobilist
Jekaterinburg 2?0 (0?0, 0?0, 2?0)
HK Sotshi?Ak Bars Kazan 0?5 (0?
4, 0?0, 0?1)
Moskovan Dinamo?Metallurg Magnitogorsk vl. lähtö, Toto65-1, lv 2100 m: 1) No
Money No Honey/Esa Holopainen 16,3a
(3,31), 2) Ambitious Beat 16,9a (2,15).3)
Not So Easy Blue 16,9a (10,07).4) Too It
For You 16,9a (23,91). Toto (1-16-3):
7,67 2,26-2,95-5,34 17,45. Myös Mathias Lindström, Mika Ojala ja Henri Lehtonen onnistuivat maalinteossa.
Ojala teki 3?1-osuman rangaistuspotkulla.
Turkulaiset kohtasivat kauden
aikana kolme kertaa ja joka kerta
voittaja oli Inter.
Interin edellisestä liigavoitosta oli kulunut yli kaksi kuukautta.
Se tuli niin ikään ottelussa TPS:ää
jääkiekko Venäläis-suomalaiset liikemiehet maksoivat noin
3,4 miljoonaa euroa jääkiekkoseura Jokerien puolikkaasta, kertoi Kauppalehti keskiviikkona.
Lehden mukaan kauppahinta
selviää Arena Events -yhtiön ti-
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Jalkapallo
Jalkapalloliiga:
Honka?MyPa 2?0 (1?0)
TPS?Inter 1?6 (0?2)
VPS?RoPS 2?0 (0?0)
IFK Mariehamn?SJK 2?2 (2?0)
HJK
26 16 7 3 47? 18 55
SJK
28 13 10 5 32? 19 49
FC Lahti 27 12 11 4 36? 19
47
IFK Marieh. 28 12 5 11 41? 46 41
KuPS
27 10 9 8 37? 34 39
VPS
28 10 7 11 33? 33 37
RoPS
28 10 4 14 32? 34 34
MyPa
27 9 6 12 36? 46 33
Jaro
27 8 8 11 40? 39 32
Inter
28 7 10 11 34? 40 31
Honka
28 6 9 13 32? 49 27
TPS
28 6 6 16 26? 49 24
Naisten MM-karsinta:
Lohko 7:
Calais:
Ranska?Suomi 3?1 (1?1)
Bulgaria?Unkari 0?7 (0?2)
Itävalta?Kazakstan 5?1 (2?0)
Ranska
10 10 0 0 54? 2 30
Itävalta
10 7 0 3 31? 14 21
Suomi
10 7 0 3 27? 9 21
Unkari
10 4 0 6 20? 25 12
Kazakstan
10 1 1 8 8? 30
4
Bulgaria
10 0 1 9 3? 62
1
Perjantaina Pilvenmäelle
Matti Kaasalainen
Hongan Pablo Counago ja MyPan Nongotamba A Lody tiukassa taistossa Jalkapalloliigan ottelussa.
vastaan 2. De
Bos on suosikki, mutta ei kovin
suuri sellainen. lähtö, Toto65-4 TROIKKA-1, lv
2100 m: 1) White Excel/Kim Åkerlund
14,0a (4,7), 2) Mity Lightning 14,0a
(21,36).3) Classic Wave 14,3a (1,93).4)
Global Option 14,4a (6,0).poissa: 1, 3,
9, 12. Suomi
ei päässyt jatkokarsintaan.
Lohkovoittajat: 1: Saksa. minuutilla.
TPS on nyt kolmen pisteen
päässä Hongasta putoajan paikalla. Lexington on
ykkösmerkki, mutta viimeksi Vermossa se ei vastaavalla matkalla
onnistunut.
Monsieur Cannibale, Duran
Lord ja Portovenere ovat jaksavia
pelejä ja kelpaavat kuiteille suosikin tueksi.
Voimalinja on voittanut kuluvan vuoden aikana jo 7 kertaa ja
jos mitään mullistavaa ei matkal-
le satu, niin kahdeksas on perjantaina lähellä. SJK nousi kuudessa minuutissa tasoihin 2?2 Akselin Pelvaksen (72. FC Lahti väijyy SJK:n tuntumassa kahden pisteen päässä. lähtö: 1 Golda Nightwish, poissa: 6
4. Ypäjä Engelbert (10), Russian
Roulette (12), Ginder (7)
Keno:
Päiväarvonnan oikeat numerot: 9, 17, 19,
22, 29, 32, 33, 35, 38, 40, 42, 53, 54, 57,
59, 61, 62, 64, 65, 68
Kunkkunumero: 42
Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 7, 10,
14, 18, 19, 25, 26, 33, 34, 35, 38, 41, 45,
46, 51, 53, 56, 59, 70
Kunkkunumero: 41
TOTO65:
Oikea rivi:
1. Voimalinja (11), Iro-Neito (7), Suvi
Kevätön (3)
6. De Bos (5), Dream Step Wili (10),
Dreambow (7)
7. Harry Harkimo
kertoi viime vuonna myyneensä
48,98 prosentin osuuden Jokereista Arena Eventsille.
Kauppalehti kertoi, että tilinpää-
töksen mukaan Arena Eventsin
osuudet omistusyhteysyrityksissä ovat 3,365 miljoonaa.
Lehden mukaan kyseessä on
Ranska pääsi MM-turnaukseen, joka pelataan Kanadassa 2015. Troikka: 171,48.
6. Mantin Unelma (13), Hilavitku (16),
Turkos (2)
11. IFK
johti Maarianhaminassa SJK:ta jo
2?0, mutta toisella puoliajalla ote
kirposi. 2?0-osuman viimeisteli Pablo Counago saksipotkulla 51. Se oli
voittanut viisi edellistä peliä.
SJK hävisi viimeksi 19. 6:
Englanti.
Mestareiden liigan avauskierros:
A-lohko:
Olympiakos, Kreikka?Atletico Madrid, Espanja 3?2 (2?1)
Juventus Torino, Italia?Malmö FF,
Ruotsi 2?0 (0?0)
B-lohko:
Liverpool, Englanti?Ludogorets,
Bulgaria 2?1 (0?0)
Real Madrid, Espanja?Basel, Sveitsi 5?1 (4?1)
C-lohko:
Monaco?Leverkusen, Saksa 1?0
(0?0)
Benfica, Portugali?Pietarin Zenit,
Venäjä 0?2 (0?2)
D-lohko:
Galatasaray, Turkki?Anderlecht,
Belgia 1?1 (0?0)
Dortmund, Saksa?Arsenal, Englanti 2?0 (1?0)
C14-pojat Piiriliiga:
JanPa Sininen - FJK 4-3
Sampo Louhi, Miikka Pyykkö, Jasu
Jokinen.
Jääkiekko
Liiga:
HPK?Kärpät 6?2 (1?1, 3?1, 2?0)
Tappara?SaiPa 2?3 (0?2, 2?1, 0?0)
Mestis:
K-Vantaa?LeKi 6?2 (0?1, 3?1, 3?0)
lähes varmasti Jokerit-kauppa,
koska kyseiseen tase-erään kirjataan tilinpäätöskäytännössä vain
yhtiöt, joista Arena Events omistaa 20?50 prosenttia.
Yhtiön omistavat Gennadi
Timtshenko sekä Arkadi ja Boris Rotenberg. Toto (1-10-9): 2,44
1,56-1,46-2,75 3,98.
2. kierrosta: Jarkko Nieminen Suomi?Sergei Stahovski Ukraina 6?1, 6?4.
2. Urheilu 17
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Honka löi MyPan keskiviikon kierroksella 2?0 ja nousi taulukossa jumbosijalta viimeistä
edelliseksi ohi TPS:n, joka putosi
viimeiseksi.
Hongan edellinen voitto liigassa
tuli 27. H.V. min) ja vaihtomies
Gert Kamsin (78. lähtö, Toto65-6 Toto4-1 DUO-2,
lv 2100 m Isokenkä: 1) Outlaw Merci/
Mika Forss 12,5a (2,67), 2) Liquorice
Pipe 12,6a (16,5).3) Antonio Duo 13,1a
(60,81).4) Orlando Croft 13,1a (67,66).
Toto (2-1-3): 2,67 1,66-3,54-10,15 13,96.
Toto4 voitto-osuus: 6,60. Hongalla on 27 ja TPS:llä 24
pistettä.
Illan kierroksella TPS romahti Turun paikallispelissä Interille
1?6. kesäkuuta ja silloin vastassa oli Inter.
Hongan maaleista ensimmäisen teki Yerai Vilaboa puolen tunnin pelin jälkeen. SYYSKUUTA 2014
Honka karisti jumbosijan
lehtikuva
STT
jalkapallo Espoossa Honka
voitti pitkästä aikaa jalkapalloliigassa. Hang It All (3), Thomas Von Bentz
(11), Mad Vickan (15)
3. 5: Norja. heinäkuuta ja silloin vastassa oli HJK (0?
2).
Joukkueiden kaksi edellistä ottelua SJK voitti lukemin 3?0. Ruunan voittokulku on sarjojen noustessa hidastunut, mutta kovaa se lähtee
edelleen ja on painellut mailin
tänä kesänäkin 11,8-kyytiä. Kolmikko on ostanut Harkimolta myös Helsingin areenan.
KeuPa HT?Hokki 2?7 (2?2, 0?2,
0?3)
Jukurit?JYP-Akatemia 1?2 (1?1,
0?0, 0?1)
SaPKo?KooKoo 2?3 (0?2, 0?1, 2?0)
Peliitat?TuTo 5?1 (0?0, 3?1, 2?0)
KHL:
Neftehimik Nizhnekamsk?Jokerit
5?7 (1?4, 3?1, 1?2)
Amur Habarovsk?Avangard Omsk
0?4 (0?1, 0?3, 0?0)
Admiral Vladivostok?Barys Astana
3?2 (2?1, 1?1, 0?0)
Metallurg Novokuznetsk?Salavat
Julajev Ufa 3?2 (0?0, 2?1, 1?1)
Traktor Tsheljabinsk?Riian Dinamo
vl. Lonely Atlas (4), Ambra Norr (3),
Ego Even (1)
10. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Monté:
1) M.S.Ivanhoe*/Karoliina Sinkkilä 17,8
(7,67), 2) Don Jovi Rok 15,8 (8,17).3)
Ginger Cake 18,0 (26,53).4) Mack
Swindler 17,5 (26,53). 0?1 (0?0, 0?0, 0?0, 0?0,
0?1)
Koripallo
A-pojat harjotusottelu:
FoKoPo-Ura Basket 66-92:
Nikita Usenko 5, Santeri Rantala 19,
Jukka Laaksonen 7, Taras Protchenko
5, Johan Kotavuo 4, Matias Toivonen 4,
Joonas Lähteenkorva 7, Matti Rajala 3,
Oskari Kaseva 10, Juho Huttunen 2
RAVIT Forssan raviradan kaksipäiväinen voimainkoitos käynnistyy jo perjantaina iltapäivällä
kun Suomen Ravivalmentajat tulevat ystävineen Pilvenmäelle kokousta pitämään.
Seuraavaksi päivän ohjelmassa
on varsinaiset ravit ja sen jälkeenkin tapahtuu kun paikan päällä
ravikansalla on tilaisuus potkaista monenlaisia hotteja elävän orkesterin ja huippusolistien säestäminä.
Ansiokkaita vihjeitä tippuu
monitoreista, sillä asialla ovat
paikalliset ravitietäjät Ami Laaksonen ja Iivari Ingves.
Perjantain ravitapahtuman
pääsylipputuloista iso osa menee
lastensairaalan hyväksi ja tämä
jalo päämäärä on koettu sponsoroinnin arvoiseksi myös paikallisten yritysten taholta.
Illan Toto4-peli käynnistyy
varsin vaikeasti ennakoitavalla
lähdöllä, sillä lämpöisten tasoituksessa juostaan reilun kolmen
kierroksen matka. lähtö: 5 No Money No Honey, poissa: 2. HJK:lla on 55 pistettä
26 ottelun jälkeen, SJK on pelannut 28 ottelua ja kerännyt 49 pistettä. lähtö: 2 Pay Back Runner, poissa: 5
6. 4: Ruotsi. Toto
(2-11-7): 2,82 1,96-5,33-7,16 32,40.
7. Asante (3), Order By Boss (4),
Armstrong Transs R (10)
8. Dream Step Wili,
Dreambow ja aika moni muukin
ovat lähes samalla viivalla.
Päätöskohteessa kirmataan
maili, jossa starttikanuuna Asante on vahvoilla. heinäkuuta 3?2.
IFK Mariehamnin hyvä vire jatkui
SJK:ta vastaan ottelun alussa. Nuo
pelit pelattiin Seinäjoella.
Kauppalehti: Jokerien puolikas
myytiin lähes 3,4 miljoonalla eurolla
STT
RAHAPELIT
linpäätöksestä. Parvi (7), Sista Waltter (3),
Eicku (11)
9. lähtö: 2 Outlaw Merci, poissa: Voitonjako:
6 oikein voitto-osuus 113,00 e., 5 oikein
voitto-osuus 6,70 e.
Lentopallo
Mikkonen 28,8 (2,27), 2) Aki-Vei 27,8 x
(13,87).3) Hiskin Heppu 29,0 (57,19).4)
Nahkaparturi 27,8 (10,86).poissa: 16.
Toto (3-13-1): 2,27 1,48-3,36-13,15 15,60.
4. lähtö, Toto65-3, lv 2100 m Tammat: 1) Golda Nightwish/Ari Moilanen
15,0a (4,62), 2) Toffee Caramel 15,2a
(31,3).3) Viktoria Dance 15,3a (64,13).4)
Milou Farming* 15,5a (7,16).poissa: 6.
Toto (1-3-7): 4,62 2,13-7,49-12,00 58,98.
5. Interin Irakli Sirbiladze teki
hattutempun. lähtö, Toto65-5 DUO-1, lv 1609
m: 1) Pay Back Runner/Iikka Nurmonen 13,2a (2,82), 2) Classic St Pat 13,3a
(17,06).3) Fancy Candy 13,6a (32,68).4)
Yahuu Hoss 13,8a (5,25).poissa: 5. Toto (2-11-4): 4,70 1,20-1,78-1,15
48,30. 3: Sveitsi. min) maaleilla.
Ottelu päättyi 2?2.
IFK:n maaleista topparit Kristian Kojola ja Jani Lyyski puskivat
ensimmäisellä puoliajalla 1?0 ja
2?0-osuman.
SJK:lle tasapeli tiesi sitä, että
HJK:n sarjajohto supistui kuudeksi pisteeksi. Lexington (3), Portovenere (14),
Duran Lord (13)
5. lähtö, Toto65-2, sh 3100 m Valtra Sisusarja: 1) Vihjeen Veto/Heikki. Bernies 16,3a (14,69).4) Ahasveros 16,4a
(46,66).poissa: 6, 7. Only Zara (6), Attrazione (9), She
Want Victory (10)
4
Käsitellään sääntömuutokset.
Tervetuloa!
www.forssanseurakunta.fi
"Meitin seurakunta
uskoo ja välittää."
15. klo 14.30 Hartaus
Lupiinissa, Sulkko.
Hengellisten/israelilaisten
laulujen ilta ke 24.9. Mm. klo 10 Messu; Vesa
Rasta ja Tapio Laurila. Mukana Ulla ja Jussi
Kataja.
Lähetyskahvila Toivontupa
tänään 18.9. helluntaista
21.9. klo 11 Kultaisen iän
kerho, klo 13 Työntekijäkokous,
klo 15-16 Diakoniapäivystys, klo
18 Lauluilta kaikille
Su 21.9. klo 18 Patakankaan
diakonia- ja lähetyspiiri Kirsi ja
Sauli Alitalolla, Alhanen.
Nuoret: Nuokkari Lataamolla to 18.9. klo 18. Pasille pe 26.9. klo 13 Letkun diakonia- ja lähetyspiiri Eila ja Erkki
Nummisella, Parikka.
Pe 26.9. klo 15 Iltapäivän
musiikkihetki Forssan kirkossa, Sulkko ja Lahti
Tänään to 18.9
- Hartaudet klo 10 Rimpikoto
ja klo 13.30 Heikanrinne, Laihorinne, Paavolainen
www.jokioinen.fi/seurakunta
Messu su 21.9. Tuu
kahveelle!
Isoskoulutus Lataamolla la
20.9. Tervetuloa koko perheen
voimin! Tarkempi informaatio
kunnan tiedotuksesta.
Ilosanomapiiri pe 19.9. Kolehti Suomen Merimieskirkolle. Seuraa seuraavia
kirkollisia kokoontumisista. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
??Seurakunnat
15. Jaana Pöllänen ja
Ville Uusitalo- tervetuloa!
Hoitohautojen aktiivihoito
päättyy syyskuun puolivälissä.
Kukat poistetaan syys-lokakuun
vaihteessa.
Kukkien poiston jälkeen kukkamaihin lisätään multaa. klo 10 srk-talossa. Kirkkokahvit
seurakuntakodissa.
Hengellisten/israelilaisten laulujen ilta ke 24.9. Ritva Suokas,
Leila Nieminen. Klo 11 lounas.
Isovanhempien ryhmä kokoontuu seuraavan kerran ma
6.10. srk-talossa. klo 19.00 LÄHETYSKOKOUS, vieraita Karjalasta, Fjodor Akimenko, Reino Komonen
Pe 19.9. Ehtoollishartaus
klo 14 Mäntyrinteen palvelukeskuksessa, Wiio, Valtonen,
Kauppi
Ke 24.9. Pe 19.9 klo 11 lounas. klo 17
srk-talon Olkkarissa. mennessä.
Kuolleiden lasten muistopäivä ti 23.9. klo 18
kahvi/18.30 ohjelma Tammelan
seurakuntakodissa. Keränen,
Sorri.
To 18.9. Jyrki Koivisto
Lähetyksen toimintapiiri ma 22.9. Kolehti Suomen Merimieskirkko
ry:lle kirkolliseen työhön liikkuvien ihmisten parissa maalla ja merellä. klo 11 Veteraanikuoro, klo 12.30 Seurakuntakerho, seurakuntatalolla.
Huomio! EI LAPSIKUOROA ja
VIISUFLIKKOJA 25.9.
Vihitty: Vesa Juhani Rautakumpu ja Tiina Marika Koisti
Kuollut: Eila Heleena Perälä 85 v.
Tulossa: Vanhusten kirkkopyhä 5.10. klo 15 Isoset srk-
- Kirkkokuorojen harjoitukset alkavat: klo 16 Koijärven
kirkkokuoro Kojon srk-talossa ja
klo 18 Forssan kirkkokuoro Forssan srk-talossa. klo 18 kahvi/18.30 ohjelma Tammelan srkkodissa. Lions Club hoitaa
kirkkokyydin. klo 18 diakoniatoimistoon kahville ja ideoimaan, mitä voisimme tehdä
yhdessä.
Forssan hautausmaan vanhassa siunauskappelissa rukoushetki, kuolleiden lasten muistopäivä ti 23.9. klo 18 Forssan
hautausmaan vanhassa siunauskappelissa, rukoushetki,
Mäkelä, Lahti.
Musiikkityö: Harjoitukset
srk-talossa: Laulupiiri ja Jokkisukot to 18.9. klo 18, lapsikuoro ke 24.9. liturgia klo 10.00
kuluttajien
kuluttajien
halutuin
halutuin
mainosväline.
mainosväline.
Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.
Lähde: Yhteisöllistyvä media 2013.. iloisesti mukaan
hyvää työtä edistämään! Tied.
www.humppilanseurakunta.fi
Su 21.9. Tervetuloa Tammelan srk
ja Israelin ystävät ry.
Mikaelin tapahtuma pe
26.9. klo 14.30, kirkkokuoro to 18.9. klo 10 kirkossa. kahviraha lähetystyölle.
Ei päiväkerhoja srk-talossa
to 18.9 ja pe 19.9.
Sanan äärellä su 21.9. Tervetuloa kahvittelemaan!
Vap.eht. Tervetuloa lapset yhdessä isovanhempien tai oman perheensä kanssa perhekirkkoon.
Kahvi- ja mehutarjoilu seurakuntakodilla.
Musiikki: To 18.9 klo 18.3020 Kirkkokuoron harjoitukset alkavat seurakuntakodissa.
Kaikki laulamisesta innostuneet
tervetuloa !
Kastettu: Senja Iida Matilda
Honkala.
ri Ypäjänkylässä, klo 18 Kirkkokuoro
Ke 24.9. Saarna ja alttaripalvelu Jyrki Koivisto, musiikki Laulupiiri
ja Jokkis-ukot johtajanaan Päivi Toikka. Pe 26.9 klo 9-10 verenpaineen mittausta. klo 16
Nuorisotyö: Isoskoulutus
srk-talon alakerrassa pe 19.9 klo
18-21. 050 4151 780.
Perhekerho srk-talolla ti
23.9. Eläkeliitto.
katsomatta. Mukaan wanhat ja uudet
isosporukat. srktalossa.
Syksyn kuulas ilta -konsertti su 5.10. Piirissä käyminen ei edellytä sitoutumista jokaviikkoiseen toimintaan. Klo 18.00 COME
TOGETHER LIVE, suora lähetys
TV7:n nettikavalla, www.tv7plus.fi, musiikkivieraana Love
Nation Valkeakoskelta
Diakoniatyö: To 18.9 klo
9-9.30 Torron vastaanotto kappelilla.
To 18.9. Tule mukaan
laulamaan! Kuoroja johtaa kanttori Esa Lahti.
Ti 23.9.
- klo 13.30 Iltapäivän kahvihetki ja Siionin kanteleen laulaseurat Ystävänkammarissa,
Arja Hätinen ja Marjatta Virtanen, vapaaehtoinen kahvikolehti lähetykselle. Ideointi alkaa 18.30.
Teemana: Mikä on hyvin, mikä
voisi olla paremmin.
Tartu mahdollisuutesi vaikuttaa! Yhteisen ideoinnin ilta ke 24.9. Ilm. Piirissä valmistetaan käsitöitä myyntiin lähetystyön hyväksi. Lähetystyön johtokunta tarjoilee Kesän viimeiset kirkkokahvit pihatuvassa.
Juhlakahvit 31 vuoden historian
kunniaksi. Mukana sunnuntain perhejumista valmistelemassa Johanna Parviala. Yhteislaulujen säestys Markku Tuunainen. Jumalanpalveluksen jälkeen ruokailu ja
yhteistä vapaata leikkiä.
?Viisikielinen. Ei Diakoniapäivystystä!
Tiedoksi liittyen Rovastikunnan yhteiseen surutyöhön; ti
23.9. Musiikissa
Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo. Musiikki; Tapio Laurila ja Pauli Hyrkäs
Ti 23.9. Olet lämpimästi
tervetullut!
- klo 18 Rukoushetki hautausmaan vanhassa siunauskappelissa, kuolleiden lasten muistopäivä. perhekirkko klo 10,
Timo Leinonen, kanttori Pentti Mäki. klo 19.00 SANAN JA
RUKOUKSEN ILTA, Tapio Sopanen
Kokouskutsu Forssan rukoushuoneyhdistys Saalem ry:n
ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään su 28.9. klo 13 hartaushetki
palvelukeskus Tammikartanossa, Leinonen, Mäki.
To 25.9. klo 12 Diakoniapii-
Nikkilänkatu 2
www.forssansaalem.fi
To 18.9. Teemana
Raamatun naiset. Nuorten ilta srktalon alakerrassa pe 26.9 klo 19.
TULOSSA:
Perhejumalanpalvelus su
28.9. Tarkoitettu seurakuntalaisille ikään
talolla, nuorisotilassa.
To 25.9. klo 18 srk-talossa.
Lähetyslounas su 5.10. Toivomme, että seurakunnan hoidossa olleille haudoille tuodaan
syykoristeet vasta mullan lisäyksen jälkeen.
YSTÄVÄN KAMMARI; Hämeentie 5:Kammarin omat kotisivut avattu; www.ystavankammari.fi. 18
TORSTAINA 18. klo 18 Portaan-Ojaisten diakonia- ja lähetyspiiri Mirja ja Esko Rautiaisen kesäkodissa, Tyryntiellä, Peltola.
Pe 19.9. klo
11.30 Jokkis-Ukot ja Päivi Toikka.
Ke 24.9 klo 10 kuntotuokio. klo 18.30 Olkkarissa. Tervetuloa!
Kastetut: Onni Kari Juhani
Haarajoki
Kuolleet: Kerttu Raakel Heikkilä 90 v, Eira Hilkka Tellervo
Lintunen 78 v
Anu, p. Ruokatarjoilu klo
18.00. sunnuntai helluntaista, 21.9. klo
12.00 rukoushuoneella. ?Vanhat konkarit. (ei 29.9.). Kaitalammilla. klo 12-15 Pappilan yläkerrassa. klo 9 Perhekerho, klo 16 Lapsikuoro, klo
17 Viisuflikat, seurakuntatalolla.
To 18.9. mennessä 0500 499 234.
Donkkis toimintaillat: tiistai 28.10. klo 18?20 seurakuntakodilla.
Lapset: Su 21.9. Mäkelä, Lahti.
Ke 24.9. klo 18.30 Torron diakonia- ja lähetyspiiri Anneli
Honkalalla, Parikka.
Ti 23.9 klo 10-12 Susikkaan
vastaanotto ja Tiistaituokio Kylätalolla.
ti 23.9 klo 12.30 Teuron päiväpiiri Kylätalolla.
Ke 24.9. klo 18 Forssan hautausmaan vanhassa siunauskappelissa rukoushetki, kuolleiden
lasten muistopäivä.
Su 21.9. klo 10 Messu kirkossa, ?Kiitollisuus. klo 10-11.30 Diakoniapäivystys, klo 11.30 Keskiviikkoruokailu, klo 13 Palvelukeskuksen ehtoollishartaus, klo
18 Isoskoulutus
To 25.9. Klo
11 lounas. klo 19.30 COME TOGETHER -nuortenilta
La 20.9. Erkki ja Kaarina Peuraniemellä, Killintie 4.
Rukoushetki, kuolleiden
lasten muistopäivänä ti 23.9.
klo 18 Forssan hautausmaan
vanhassa siunauskappelissa,
Mäkelä, Lahti.
Lähetyksen askartelupiiri aloittaa syksyn toimintansa ti
23.9. Perhekirkko
klo 10. Kähärä, k.
Lahti, väärteinä Minna Perähuhta ja Timo Nukari.
Kolehti: Suomen Merimieskirkko ry:lle, kirkolliseen työhön liikkuvien ihmisten parissa maalla ja merellä.
Ei messua Koijärvellä.
Su 21.9. Kuljetusta tarvitsevat ilmoittautukaa diakoni Jaana Valtoselle 29.9. Kiitollisuus
messu klo 10 Forssan kirkossa, l. Kerhoruokailu 4 ?/aik.
Diakoniaruokailu tiistaina klo 12.30 srk-talossa. Mäkelä,
Lahti.
Eläkeläisten kerhot keskiviikkona Latovainion rukoushuoneella klo 10-13 ja torstaina
srk-talossa klo 10.30-13.30
Hengellinen piiri ke 24.9.
klo 14 Olkkarissa. Klo 9.30 aukeavat ovet, kahvi ja mehutarjoilu
(MLL), alkupiiri 10.00, leikkiaika, loppupiiri 11.30. sunn. Tervetuloa uudet ja jo aikaisemmin käyneet!
YPÄJÄN
SEURAKUNTA
www.ypajanseurakunta.fi
To 18.9. Klo 10.30
hartaus. ja 18.11. Puhe Kalevi Jokinen. lauluilta to
2.10. klo 14.00 PERHEKIRKKO, lapsikuoro, lapsityöntekijät, Anne Davidson, Tommi
Hintsanen
Ti 23.9. Sulkko, s. ja uudet ?nikkarit. klo 13 srk-talo, yläkerta. Kokoontumispaikka ja -aika Forssan seurakuntatalo klo 18. klo 18 kirkossa.
Kastettu: Rasmus Timo Petteri Angelin
Avioliittoon vihitty: Marko
Tapani Malmström ja Minna Johanna Ranta
Kuollut: Jaakko Henrikki Sillanpää 68 v, Arja Inkeri Vaittinen 55 v.
Forssan toimintakeskus
Keskuskatu 10
Su 21.9. Aihe: Kiitollisuus. Järj. klo 17.30-20.30 . klo 10-15.
Varkkarit: 7-luokkalaisten
oma syysleiri 3.-5.10. Aterian
hinta 3 ?.
Vapaaehtoistyöstä kiinnostunut! Tule ti 23.9
16.15
Radio Hämeen Päivänkehrä. 11.00 Yle Uutiset.
11.03 Maakuntaradio. 12.00 Yle Uutiset
ja sää. 10.00-10.03 Yle
Uutiset. 13.06
Maakuntaradio. 2.00 Elävä arkisto: Kotimaa. 14.00 Yle Uutiset. 12.45
Merisää. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 6.30 Yle Uutiset. Metsää on raivattu etenkin
puu- ja öljypalmuteollisuuden
toimesta. 16.00 Yle
Uutiset ja sää. 6.25 Aamusoitto. 19.15 Vieraalla
maalla radioarkiston matkassa. 22.05 Ali ja Husu. 9.05 Urhei-
palmuyhtiöitä vastaan ja katsoo
yhtiöiden ryöstäneen kyläläisten
maat. 0.00-6.30 Yöradio.
Yle Radio Suomi
5.00 Aamupala. 21.35-21.39
Novosti Yle. Sitäkö te suomalaiset haluatte. 12.30 Politiikkaradio. 22.55-23.05 Kuuluttajan vieras: toimittaja Mikko Kekäläinen.
23.10-6.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 Yle Uutiset. 22.00
Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset. 8.33 Radio Hämeen Aamutori. Orangit ovat jo valmiiksi äärimmäisen uhanalaisia. 7.15 Urheiluradio. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 7.33 Radio Hämeen Aamutori. 12.32 Radio Hämeen Karuselli. 19
Forssan Lehti | TORSTAINA 18. 6.56 Päivän mietelause. 20.07
Euroopan taivaan alla. 15.05 Kultakuume. 4.02-4.55 Café
Tropical. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio
Hämeen Karuselli. 18.03 Maailmanpolitiikan
arkipäivää. 9.11 Maakuntaradio.
10.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset
ja sää. 3.00 Elävä arkisto: Maailman tapahtumat. 9.00 Yle Uutiset. 8.17 Maakuntaradio. 19.03 Syksy soi! 21.00 Musiikkia.
21.15 Brysselin kone. 15.50 Veneilysää. 4.00 Elävä
arkisto: Urheilu. 16.35-17.00 Radio Hämeen Päivänkehrä.
Yle Puhe
0.00 Elävä arkisto: Populaarikulttuuri.
1.00 Elävä arkisto: Kulttuuri. 8.00 Yle Uutiset
ja sää. 10.55 Pikkujuttu. 8.15 Urheiluradio. 14.03
Puheen Iltapäivä. 8.17 Radio Hämeen Aamutori. Metsähakkuut vievät elintilaa entisestään.
Raakaa palmuöljyä
TV1 klo 22.00 Palmuöljy on
maailman suosituin ruokaöljy.
Suomessakin sitä kulutetaan keskimäärin 58 kiloa henkeä kohti. 16.03 Puheen Iltapäivä. 12.30 Yle Uutiset Häme. 17.00
Yle Uutiset. 10.03 Ajantasa. 9.10 Sää. 6.30 Maakuntaradio.
7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassista kahteen. 7.15-7.44 Aamusoitto.
7.45 Hartaita säveliä. 21.03 Päivä tunnissa. 10.05 Mikä maksaa. 17.20-17.28
Urheiluradio. 8.15 Urheiluradio. 13.02
Ali ja Husu. 6.40-7.00 Puheen Aamu. 13.32 Radio Hämeen Karuselli. 18.03 Urheiluilta.
21.30 Puheen Aamun vieras. 7.00 Yle
Uutiset ja sää. 15.05 Radio Hämeen Päivänkehrä. 13.00 Yle Uutiset. 15.52 Maakuntaradio. 18.28 Suomi tänään. Toinen päähaara kulkee
Tallinnan pankkien kautta. 19.00 YleX Jatkot. 12.05 Puheen Päivä. 15.00
Yle Uutiset. 18.20-18.29
Radioteatteri esittää: Volter Kilpi: Kirkolle, osa 51. 13.02 YleX Jälki-istunto - Viki ja
Mäkkäri. 13.30 Yle Uutiset
Häme. 17.08 Puheen Iltapäivä.
18.00 Yle Uutiset. 22.00
Yle Uutiset ja sää. 7.17 Radio
Hämeen Aamutori. Se kelpaa niin lihapiirakoihin
kuin saippuoihin, kauneusvoiteisiin kuin myös biopolttoaineisiin.
Suomalainen valtionyhtiö Neste Oil on yksi maailman suurimmista biopolttoaineinen valmistajista. 14.00 Yle Uutiset.
14.03 Ajantasa. 12.55 Suomi tänään. 16.00 Yle Uutiset. 9.32 Radio Hämeen Aamutori. 17.00
Yle Uutiset ja sää. 12.45 Merisää.
12.55 Suomi tänään. 9.30 Yle Uutiset
Häme. 10.03 Ajantasa.
10.55 Pikkujuttu. 19.03 Urheiluradio.
19.06 Suomi tänään. Kantritohtori Havannassa.
Radio Häme
6.30 Yle Uutiset Häme. 12.00 Turun tuomiokirkon
kello lyö 12. 23.00 Yle Uutiset. 13.06 Radio
Hämeen Karuselli. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 12.15
Ajankohtainen Ykkönen. 18.50
Merisää. 22.00 Yle Uutiset. 12.15 Maakuntaradio. 9.10 Radio
Hämeen Aamutori. 7.50 Merisää.
7.53 Maakuntaradio. 9.05 Urheiluradio. 21.40 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset.
11.03 Puheen Päivä. 3.15-3.45 Taustapeili - Pyöreä pöytä. 6.33 Radio
Hämeen Aamutori. 6.00 Yle Puhe esittää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Yle Uutiset. 20.00 Yle Uutiset.
20.03 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset.
15.05 Maakuntaradio. 22.05-23.00 Pop
eilen - toissapäivänä. 17.20 Filmiryhmä: Lapset elokuvat ja Mark Cousins.
18.00-18.15 Arvassalo ry. 23.03
Taustapeili. 16.15 Maakuntaradio.
17.00 Yle Uutiset ja sää. Palmuöljy tuo rahaa Indonesian valtiolle ja osalle viljelijöistä, mutta samalla tuhoutuu
sademetsää ja sen eläimistöä.
Indonesian sademetsät ovat
vähentyneet 2000-luvulla nopeasti. 22.05 Yle Puhe.
23.02 Encore. 6.05 Hartaita säveliä. 21.50
Merisää. 19.00
Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yle Uutiset ja
sää. 16.00 Yle Uutiset ja
sää. Nuoruuden jälkeen. 11.03 Radio Hämeen Karuselli.
11.30 Yle Uutiset Häme. 7.17 Maakuntaradio. 9.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 21.30 Yle
Uutiset selkosuomeksi. 16.30 Yle
Uutiset Häme. 7.30 Yle Uutiset
Häme. 13.03 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset.
15.01 Puheen Iltapäivä. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 23.30-0.00 Politiikkaradio.. Yhtiö vakuuttaa käyttävänsä
vain vastuullisesti tuotettua palmuöljyä, mutta moni palmuviljelijä on eri mieltä.
. Palmuöljyssä, jota myös Neste Oil hankkii, on viljelijöiden
verta. 14.00 M-studio. 10.00 Yle Uutiset. 15.5515.58 Yle News. 11.57 Päivän
mietelause. 18.55 Suomi tänään. 18.00
Yle Uutiset. 12.15 Radio Hämeen Karuselli. 12.00 Yle Uutiset. Samalla sademetsien
eläinten elintila on kaventunut.
Esimerkiksi Sumatran orangit
ovat jo äärimmäisen uhanalainen
laji ja eräiden tutkijoiden mukaan
elinkykyiset kannat voidaan menettää jo vuonna 2020.
Mikä vastuu Nesteellä on alihankkijoidensa toimista Kaakkois-Aasiassa, jossa ne kaatavat
sademetsää ja käyttävät myös
lapsityövoimaa?
luradio. 0.00 Yle Uutiset ja sää.
0.05-5.00 Yöradio. 9.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 20.06 Sää. 11.45 Valomusiikkia. 23.02
Päivä tunnissa. 6.15 Aamuhartaus. Ruplat siirtyvät Euroopan Unioniin
lumelaskujen ja valtavan kuittikaupan avulla.
Toimintaan tarvitaan runsaasti erilaisia yrityksiä, joista osa
toimii myös Suomessa. 21.00 Yle Uutiset. 10.03
Puheen Päivä. 8.30 Yle Uutiset Häme. SYYSKUUTA 2014
TV&RADIO
Ruplia
keittämässä
TV2 klo 20.00 Erikoislaatuinen
ruplien vaihtojärjestelmä siirtää
vuosittain satojen miljoonien eurojen arvosta harmaata rahaa Venäjältä EU-maiden kautta verokeitaisiin.
Äsken paljastuneen moldovalais-latvialaisen päähaaran kautta siirtyi muutamassa vuodessa 400 miljoonan euron arvosta
jäljittämättömiä ruplia ulos Venäjältä. 21.55 Suomi tänään. Yle Uutiset ja sää. 11.03 Etusivu. 18.30 Hartaita säveliä.
18.50 Iltahartaus. Silminnäkijä kertoo, miten ruplakeitto
keitetään.
Palmuöljytuotannon vaikutukset ekosysteemiin ovat suuret. 7.15 Urheiluradio. 5.00 Elävä arkisto:
Populaarikulttuuri. 11.00 Yle
Uutiset. 11.00
Valkoista valoa: Rautakaupan kansaa. 22.56 Suomi tänään. 7.50 Aamuhartaus. 6.31 YleX Aamu - Ile
ja Matti. 10.00 Yle Uutiset. 19.45
Suomi tänään. 9.05-9.58
Muistojen bulevardi. 23.33-23.58 Minna Pyy-
kön maailma. 10.00 Yle Uutiset. 15.30 Yle Uutiset
Häme. 15.35 Radio Hämeen Päivänkehrä. kysyy Sumatran saarella,
Indonesiassa sijaitsevan Karang
Mendapon kyläpäällikkö Muhammad Rusdi.
Hän on kamppaillut jo vuosia
radio
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 16.15-16.57 Faunin iltapäivä. 14.03 Ajantasa.
Yves Saint Laurentin (vas.) tarinan
kertoo Pierre Berge.
Hullu
rakkaus
Ava klo 0.00 Koskettavassa ja
visuaalisesti kauniissa dokumentissa Pierre Bergé kertoo elinikäisen puolisonsa, maailmanmaineeseen nousseen Yves Saint
Laurentin elämästä.
Muotisuunnittelija nousi
21-vuotiaana Christian Diorin
seuraajaksi ja perusti sittemmin
Bergén kanssa oman muotitalonsa.
Menestystarinaan kätkeytyy
suuria surujakin, mutta kaikkea
kannatteli valtava rakkaus ja intohimo taiteeseen
15.00 Yle Uutiset. 13.00
Yle Uutiset. 7.00 Yle Uutiset
ja sää. 22.05 Todellisia tarinoita. 8.15 Ykkösaamu. 13.00 Yle Uutiset. 17.30 Taustapeili
11.20 Uusi
päivä (S). 11.45 Yle Uutiset Keski-Suomi. 11.05 Yle Uutiset Uusimaa. Egyptin
suurvaltakauden loppupuolella koettiin vielä
taiteen uusi elpyminen.
20.00 Prisma Studio. Putkiremontin
monet puolet.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
19.10 Yle Uutiset.
19.20 Urheiluruutu.
19.30 Peltsin Lappi. 7.03 Hommat hoituu. 12.40 Sydämen asialla (7).
13.30 Miehen tie (7). 10.15
Norjan kovin. SARJA
JÄÄ TAUOLLE.
19.00 Seitsemän Uutiset.
19.20 Päivän sää.
6.00 Voittostudio. 7.55 Lazy Town (S). 10.00-10.50
Murdochin murhamysteerit (12).
11.00 Yle Uutiset. 9.30
Puoli seitsemän. 6.52 Possu Pallero
(S). 14.40-15.10 Totuus rakkaudesta. Maanantaista lauantaihin nähtävässä koostelähetyksessä kaikki Big Brotherin
edellisen vuorokauden
mielenkiintoisimmat tapahtumat ja kohokohdat
tiiviissä paketissa.
23.00 Katujen kasvatti (16).
Riistetyt. (U)
18.45 Löytöretkiä maailmaan.
Norsujen jäljillä.
18.30 Puoli seitsemän. Tuoreen
puukotustapauksen teini-ikäiset silminnäkijät
ovat kumman harvasanaisia lausunnoissaan.
22.45 Luck (16). 13.35 Neljä huonetta. Iso-Britannia 11.10 Lääkärit. 3/3.
Uusi kukoistus. 7.25 Lilli ja
kukkaisystävät (S). Uhrauksen voima. 15.50 Si-
17.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7).
(12) Osa 251. 20 TV?&?Radio
TORSTAINA 18. 9.35 Mitä tänään
syötäisiin. 16.55
Novosti Yle. 13.50 Sarahin sisustusvinkit. 5.55 MOT:
Klo 17.00
17.00 Yle Uutiset.
17.10 Murdochin murhamysteerit (12). 15.10 Mitä
tänään syötäisiin. K: Markus Nummi. Big
Brother -voittaja Sauli Koskisen juontamassa
suorassa lähetyksessä
talon viimeisimmät tapahtumat sekä mielenkiintoisia studiovieraita.
19.30 Miehen puolikkaat (7).
Uudenlainen perhepotretti.
20.00 Rillit huurussa (S). 16.57 Yle Uutiset
viittomakielellä.
KAKKONEN: Neposen ja Nallen aamu. 8.00 Astral
17.00 Lemmen viemää (7).
Pakkohoidossa. Jyväskylä.
0.40 Poliisit (S). The Voice
Kidsin Ääni Ratkaisee
jaksot jatkuvat Logomosta. Yhdysvallat 12.05 Ostoskanava Tvins.
com. 6/9. Poliisit-sarjassa tutustutaan poliisipartioiden arkiseen
aherrukseen aina yhden
yövuoron ajan.
1.10
NCIS Rikostutkijat (12).
Turvassa.
2.10
Frasier (S). 6.30 Os-
17.20 Frasier (S). Robertin syntymäpäivä lähestyy ja
lady Rose on järjestänyt
hänelle todellisen yllätyksen. Kaksiosaisessa
jännärissä turkulaisbaareissa luuhaavalla Vareksella on tylsää, kunnes toimittaja Ruuhiolla
onkin joku vanha, selvittämätön juttu kolmesta kadonneesta tytöstä. Sarahin
tähden, osa 1/2. (/
USA 2010). Iso-Britannia 16.15 Hansin matkassa.
tosruutu. Huoltajuuskiista. Rahasta
vai rakkaudesta. Pääosissa: Sylvester Stallone,
Jason Statham, Jet Li,
Dolph Lundgren, Eric
Roberts, Randy Couture, Steve Austin, Mickey
Rourke.
0.10 Poliisit (7). 11.35 Yle
Uutiset Häme. Ryhmä joutuu
tekemisiin julman ihmiskaupparingin kanssa
tutkiessaan venäläismafian asekauppoja.
0.00 Supernatural (16). Miljöönä on kesäisen Helsingin keskusta.
N: Tiina Tenhunen, Katja
Krohn. HS-uutiset
18.58 HS-sää. Monopolaarinen tutkimusretki. Kulinaristien suosimat osterit saattavat
sisältää ruokamyrkytystä aiheuttavia bakteereja. 13.20 Retrolissun
ysärit: Kiitos 1990 - 1999. 3/4.
Liikenne. 8.25
Waverly Placen velhot (S). Michael Kroll joutuu iltapäivällä töistä lähtiessään
yliajon uhriksi ja kuolee
vammoihinsa. Iso-Britannia 16.00
Walker, Teksasista (12).
mon Reeve Intian valtamerellä. Steve Simpson tutustuu Australian
liikenneoloihin. 12.50 Muuttohaukantie. 11.50 Ostosruutu. Ilmainen lounas
nollakulurahastolla?
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
Alueellisia uutisia.
19.00-19.50 Downton Abbey
(12). Perssonin rikosromaaniin. Vieraana runoilija Heli Laaksonen. 9.45 Luontoretkellä:
Merenpohjaa tutkimassa. Pikkukylän playboy. 6.00 Studio55.
17.15 Uutiset.
5.00 Ennustaja-TV. 9.05 Studio55.fi. Cameron menee tapaamaan
Sarahia suostuttuaan
ensin Debbien latelemiin
ehtoihin: hänen on jätettävä Sarahille hyvästit.
17.50 Hotellit haltuun. 10.00 Lemmen viemää (7).
Saksa 11.00 Ostoskanava Guthy Renker. 8.50
Sikke - Ruokaa rakkaudella.
9.20 Tuhluriprinsessat. (En pilgrims
död) 1/4. 6.30
Huomenta Suomen uutiset ja
sää 6.40 Kenelle etätyö sopii?
6.50 Kierros Kultarannan puutarhassa 7.10 Skotlanti äänestää itsenäisyydestä 7.20 Tervemenoa oppositioon, Vihreät
7.40 Viihderaati: Putous tulee
taas! 8.20 Päivän nimi: Pauli
Hanhiniemi 8.50 Kierros Kultarannan puutarhassa. Onnetar
ei hymyile Jerrylle pelipöydässä, ja miehen elämän syöksykierre tuntuu
vain syvenevän. 6.50 PIKKU
17.00 Pikku Kakkonen. 7.00 Disneyn esikoulu: Sofia ensimmäinen (S). Poliisit-sarjassa tutustutaan poliisipartioiden arkiseen
aherrukseen aina yhden
yövuoron ajan.
19.30 Salatut elämät (S). Ääni
ratkaisee, 6. 14.20 Sikke - Ruokaa rakkaudella. Pääosissa: Antti Reini, Eppu Salminen, Ilkka
Heiskanen, Ismo Kallio,
Jasper Pääkkönen, Maria Järvenhelmi, Taisto
Oksanen.
21.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay. Ruskeapukuinen mies.
1.35-6.05 Voittostudio.
22.00 Toimintatorstai: The
Expendables (16). Uskolla
terveeksi. 15.50
Himohamstraajat (S). Palveluksia.
Frasier aikoo tehdä vaikutuksen oopperan johtokuntaan uuden hovimestarinsa avulla.
17.20 Päivän sää.
17.25 Viking Loton ja Jokerin
tulokset.
17.30 Kauniit ja rohkeat (S).
Katie Logan, pieni runotyttö. Bart jää uskolla parantamisen koukkuun nähdessään kiertävän ?tohtorin. Iso-Britannia
10.40 Emmerdale (S). 8.40-8.50
Hupsis (S). W. Chasia kuullaan oikeudessa,
mutta läheiset päättävät miltei yksimielisesti
kääntää selkänsä perheen mustalle lampaalle.
18.30 Emmerdale (S). Mukana talous ja kulttuuri.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
4.00 Uutisikkuna. 14.50
Ruotsin karmein koti. Kaupungissa tapahtuu puukotusten sarja. Lassesta tulee ukkijätkä.
20.00 The Voice Kids. 9.30 Huomenta Suomen Uutiset. Iso-Britannia 14.30 Tanssien tähtiin. Jamie ja Roy
joutuvat jälleen vastakkain, tällä kertaa kiperän
huoltajuuskiistan osapuolten edustajina.
23.35 Pahan ajojahti (16). Alcantaran
perheen joulu on surullinen, sillä Carlos on
kaikkien ajatuksissa.
19.00-19.53 Muinaisen Egyptin taideaarteet. 6.25 Huomenta Suomi. 10.50
Ennustaja-TV. (1992)
Arjen pienistä peloista
kasvaa arvaamaton ja
painostava kauhu, joka voi murentaa mielen. Vauva näkyy jo ultrassa, ihanaa! Mutta millä ilveellä perhe oikein
elätetään. Neste Oil on
maailman suurimpia palmuöljyn käyttäjiä. Nuori nainen löydetään kuolleena ojasta.
Tyttö oli saanut keskenmenon ja menehtynyt
verenvuotoon.
18.00 Yle Uutiset. Tässä jaksossa
lavan ottavat haltuunsa
muun muassa valloittavat siskokset.
20.05 Koko Suomi leipoo.
20.57 Keno.
21.00 Vares 5 - Huhtikuun tytöt (16). esityksen.
1.30-6.00 Voittostudio.
21.00 Tiededokumentti: Australian mantereella. Kossu-abunga-bunga.
5.30 Aamusää. 12.20
LIVE: Tiedä ja Voita. Vastoin
Deanin kehotuksia Kevin
haluaa varmistaa äitinsä
olevan turvassa.
1.00 Simpsonit (12). Peltsi
lähtee etsimään mustaa kultaa Kutturasta, ja
reissusta tulee ikimuistoinen.
20.00 Silminnäkijä: Ruplakeitto.
20.30 Naurun tasapaino Extra. Erilainen
joulu (No hay cuento de
Navidad). 12.20
Muuttohaukantie. Olof Palmen
murhan tutkimus avataan uudelleen. 10.55 Nolojen tilanteiden mies (7). 15.00 Yle
Uutiset. Takinkääntöä. Palveluksia.
2.40 Salaliittoteoriat Jesse
Venturan johdolla (S).
Ilmaston lämpeneminen.
3.40 4D: Maailman lyhyin
mies (7). 12.25 Oddasat. Kebab-ravintoloiden lihojen analyysi
tuottaa yllättäviä tuloksia. 6.42 Ebola uhkaa jo koko Afrikkaa 6.52
Viisi vinkkiä syksyn puutarhaan
7.15 Hajoaako hallitus 7.45 Hajoaako Iso-Britannia - skotit
pohtivat 8.17 Mars-matka lähempänä toteutumista 8.45 Aamun kirjassa Olli Jalonen. HS-sää
19.00 Poliisit (7). O: Ilari Nummi. Miten sairastumisen
riskiä voi vähentää?
Klo 21.00
21.05 A-studio: Talk.
22.00 Ulkolinja: Raakaa palmuöljyä. 15.40
Doctor Who (12). 11.50 Tanskalainen
maajussi 2008 - 2012. Toisen tuotantokauden viimeisessä jaksossa Sheldon on innoissaan, kun hänelle
tarjoutuu upea tilaisuus
lähteä tutkimusretkelle
pohjoisnavalle.
20.30 Simpsonit (7). (U) HD
19.24 Yle Uutiset sää.
20.00 Kuningaskuluttaja. 7.55
Töötti ja Pulteri (S). 15.15 Ylen aamutv: Tänään otsikoissa. 11.55 Yle Uutiset Itä-Suomi. 12.00 Ostoskanava
Tvins.com. Brooke ja Katie pohtivat, miksi Ridge
tarvitsee lisäaikaa päättääkseen naimisiinmenosta.
17.55 Mitä tänään syötäisiin?
18.00 Emmerdale (S). Tekoälyttömät tekeleet. 11.25 Yle Uutiset Lounais-Suomi. 16.29 Galaxi.
16.30 Nokkelikot (7). Herra
Burns kyllästyy työntekijöistä koituviin kuluihin.
4.00 Teematieto. 7.30
Disney esittää: Timon ja Pumba
(S). 16.43 Mimun maailma (7).
fi. 8.16 Muumilaakson tarinoita (S). HD
22.55 Yle Uutiset.
23.00 Pyhiinvaeltajan kuolema (16). 16.00
Eduskunnan kyselytunti. Heimola-Filmi Oy.
22.58 Kino Suomi: Meno paluu (16). Stand up -kilpailu
Naurun tasapainon erikoislähetys seuraa kilpailun
etenemistä reaaliajassa.
20.35 Pasila 2.5 - The SpinOff (7). Doris
esittää edelleen olevansa vain Charlotten uhri.
18.00 Kurjat kuppilat USA.
Mangia Mangia, osa 2.
Mangia Mangia on kriisissä, mutta omistaja Julie ei näe ongelmien vakavuutta.
19.00 Naapurit-arvonta.
19.05 Big Brother Extra. Jyväskylä.
Torilla on hakattu miestä
rautaputkella, rattijuoppo haetaan kotoaan ja
poika on tullut parvekelasin läpi.
19.30 Poliisit (S). 15.15 Jamie
Oliverin säästöateriat. 15.05 Yle News. Mikroskooppisia
muovirakeita lymyää jopa kosmetiikkatuotteissa. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 18.9. 12.15 Yle Uutiset
Pohjois-Suomi. 14.00 Tanssien tähtiin. Syömisklinikalle saapuvat tällä
kertaa syömällä lohduttautuva Victoria ja nirso
Hannah, joka kärsii aliravitsemuksesta ja pelkää
jo lapsettomuutta.
22.00 Big Brother. Yhdysvallat 15.05 Alueellinen sääennuste. 4D: Maailman
lyhyin mies. IsoBritannia 14.35 Perhe pelissä
(7). 13.50
Tartu Mikkiin. 13.20 Kodikkaasti vuokralla. Hemmotellut sisarukset. Lohduton
loppu. Mitchillä kun
ei ole töitäkään ja taskun pohjassa on reikä.
Ja sitten Alicen rikas ja
komea ex ui apajille.
0.00-4.00 Uutisikkuna.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 MTV Sport Uutiset.
22.35 Kuuma laki (12). 7.41 Sasu (S). Liiasta alapäähuumorista
noottia saaneet koomikot joutuvat pahan paikan eteen, kun seuraava
tutustumiskohde on synnytyssairaala.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Ironside (16). Voiko ihminen tartuttaa tunteita
ja saada muut käyttäytymään haluamallaan
tavalla. Kolumbialainen Edward Hernandéz julistettiin maailman
lyhyimmäksi mieheksi
vuonna 2010.
4.40-5.00 Ennustaja-TV.
21.00 Dieetit vaihtoon! (Hannah ja Victoria. 7.09
Raa Raa, leikkisä leijona (S).
7.20 Muista laulaa. (1995) Kauhuelokuvassa nainen yrittää selvittää ihmissuhdeongelmiaan television
avulla, ja televisiolla onkin ratkaisut valmiina.
23.10 The Act of Killing (12).
Aikoinaan he surmasivat satoja kommunisteja
raakojen elokuvien näyttämän mallin mukaisesti.
0.50-4.10 Teematieto.. 7.35 Neppajymykerho. Molbeck
olisi valmis lopettamaan
kuoliaaksi hakatun naisen murhan tutkimisen
ja syyttämään siitä sillalta hypännyttä miestä.
0.35 Terriers (12). Rikospoliisin päällikkö poimii
parhaat tutkijat etsimään ratkaisevaa vihjettä. 11.15 Yle Uutiset
Kaakkois-Suomi. 15.15 Jaquie
Brownin päiväkirjat (12). Sarahin
tähden, osa 2/2. 11.20 Ostosruutu. Studiossa on
keskustelemassa mm.
valmentaja Sakari Pietilä.
20.30-20.54 Ruokaratsia.
2/8. Claire
tekee Acelle kiinnostavan ehdotuksen.
23.35 Kimppakolmoset (12).
4/14. 2/9. 9.00 McLeodin tyttäret (7). 9.50
Kodikkaasti vuokralla. 10.20
Sarahin sisustusvinkit. 16.50
Arvostele mun illallinen Suomessa.
TV. 15.10
Yle Oddasat. Miten meriä tuhoavia ympäristöhaittoja voi
välttää. 4/9. (U) HD
0.00 Stolberg (12). Kun urheiluauto kuuluu hänen
ex-vaimolleen, saa Stolbergin tiimi ensimmäisen
epäiltynsä. 12.05 Yle Uutiset
Pohjanmaa. HD
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 McLeodin tyttäret (7).
Rakkautta ja sudenkuoppia. 1/40. 9.40 Viking Loton ja
Jokerin tulokset. 16.50 Sami Yaffa - Sound
Tracker.
4.00 Uutisikkuna. 9.45 Kauniit ja
rohkeat (S). Osa
2674. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
TV1
TV2
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
100 000 naapuria lainassa.
6.25 Ylen aamu-tv. Ruuhkia syntyy väistämättä,
kun 12 miljoonaa ihmistä
matkaa samaan aikaan
töihin.
21.56 Kino Suomi: Kauhun
millimetrit (12). (U)
1.00-4.00 Uutisikkuna.
21.00 Naurun tasapaino. Mikä
vastuu yhtiöllä on alihankkijoidensa toimista
Kaakkois-Aasiassa, jossa ne kaatavat sademetsää ja käyttävät myös
lapsityövoimaa. Samppanjaa litkivä 80-luvun
hulivilipoika Joe pyörittää äitinsä hotellia pienessä tuppukylässä.
18.55 HS-uutiset. Tutkittua ja testattua asiaa
arjesta. Siiri
ja Krokotiili, Pikku apulainen, Lauri kilpa-auto,
Unelmajuttu, Norsulan
perhe, Me Peltiset sekä
Saku ja Vaakku. Eläinlauma toimii tehokkaasti, kun kaikilla on sama
tunnetila. Sarja perustuu Leif
G. Yhdysvallat 10.10
Emmerdale (S)
14.00 SVT: Vem vet
mest. 16.20 Futurama. Lasten vinkuvat polvipaikat tekevät
kotiäidit hulluiksi. 16.00 Krokotiilimies.
si. Osa 16/28:
Guitarhero.
18.34 Limbo 3. Närhen
munat.
tänään
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
+17
+18
+17
+16
+14
+16
+17
+18
+17
+18
+18
+15
+17
+11
+10
+17
+17
+17
+18
+16
huomenna
+17
+17
+16
+16
+13
+16
+16
+17
+17
+17
+16
+15
+17
+11
+7
+16
+16
+17
+17
+17
17
+8
4
1
Jokioinen eilen 15:00
+17
21.00 Unelmien poikamiestyttö. 10.45 LIVE: Tiedä ja Voita. Sopimuksia.
18.49 Lonkeroiset (S).
18.51 Nina Patalo (7). Kultareunuksista arkea. 16.55 Puutarhakeskiviikko.
Klo 17.00
1 7.25 Kärkeviä kommentteja.
3/5.
6.00 Sky News. Jyväskylässä
vartijapariskunta Mikko
ja Kirsi viettävät ensimmäistä yhteistä juhannustaan vuosiin.
17.40 Huutokaupan metsästäjät. Outoja haluja.
23.05 Bastuklubben.
1.05 Tabu. 8.00 Ostosruutu.
8.30 Ostosruutu. 12.00 SVT: Uppdrag
granskning. 7.36
FOX Kids: Vipo - lentävän koiran seikkailut. 8.01 FOX Kids:
Avatar. 8.48
FOX Kids: Trollz. Tyyliä ja
valkoista turkista.
21.00 Elokuva: American Pie
2 (12). 8.55 TV Shop Tvins.
11.55 Ankkadynastia. Äärimmäisyyksiin
meneviä manausrituaaleja maailmalta.
23.40 Yövuoro (12).
0.35 5D: Masturbointiniksejä
naisille (16).
2.00 Huumebisnes Oy. 11.00 24Kitchen: Portugalin makuja. 10.30
24Kitchen: Kalle - Chef on the
Beach. 16.25
Aistien haastaja. Pieni
suuri mies.
23.45 Lyödään ällikällä. TV?&?Radio 21
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. 15.25 Lentoturmatutkinta. Italialaisen
ruoan kummisetä Antonio Carluccio näyttää,
miten valmistetaan pastaa ja pestoa.
19.00 Leijonan luola USA. 7.30 Os-
tosruutu. Vauhdin
hurmaa.
18.30 Varastojen metsästäjät.
Osa 3. 11.30 Leila leipoo Ranskassa. Iso-Britannia
16.10 Makuja & Elämää. Kokki Alexander Nilson lähtee Fleniin. 14.00 Hulluna häämekkoihin. Osa 5. (USA, 2001) Pääosissa: Alyson Hannigan,
Chris Klein, Eddie Kaye
Thomas, Eugene Levy,
Jason Biggs, Mena Suvari, Natasha Lyonne, Seann
William Scott, Shannon
Elizabeth, Tara Reid, Thomas Ian Nicholas.
21.55 Criminal Minds. 10.00 Olet mitä
syöt. 14.05
Leijonan luola USA. Kausi 6.
Osa 16. Merellinen pääsiäisateria.
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+24
+26
+21
+19
+25
+22
+24
+25
+28
+25
+15
+24
+16
+25
+27
+27
+18
+18
+18
+20
huomenna
+26
+26
+23
+19
+25
+23
+25
+25
+29
+25
+17
+25
+16
+26
+28
+28
+18
+20
+19
+22. Hiljainen kylätie. 8.30 Ostoskanava Tvins.com. Hikinen Uni.
21.00 Efter Nio. Tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.
FOX
5.00 Ennustaja-TV. Osa 29. Täyteiset kehiin.
4.10
4.15-5.00 Ennustaja-TV.
4.35-5.59 Sky News.
Family Guy. Salaseura. 12.30 Arvostele
mun illallinen Ruotsissa. Coda.
22.50 Ilman johtolankaa. Carrien
uusi tuttavuus, herra Kiho, tuntuu monen muun
New Yorkin miehen lailla olevan mallityttöjen
pauloissa.
20.30 Sinkkulaiva. Kilpailijoille annetaan tehtäväksi suunnitella jotain
toiminnallista ja sporttista Uniqlo-merkille.
23.30 Iholla. Itselle tehdyt
unelmat. Turkuun
matkaavat Lasse, Maarit
ja Tea-Mariia ottamaan
tilanteen suunnitelmineen haltuun.
20.00 Suomen kaunein koti.
Jakso 2. Koeesiintymisiä nähdään
tänään Los Angelesista,
New Orleansista ja New
Yorkista.
21.00 Bones. Alexin
muistolle osa 1.
19.55 Sinkkuelämää (12).
Kausi 1, osa 2. Äärimmäinen kuumuus.
0.15 Tabu. 8.30 Kellarin
kunkku (7). Iso-Britannia 14.40 Beverly
Hillsin täydelliset naiset. Osa 1/16. Saamenkieliset tv-uutiset. Italialainen mestarien oppitunti. 12.55 Pomo keittiössä. Osa 6. 10.15
Ostosruutu. Jakso 12.
0.00 AVA Dokumentti: Yves
Saint Laurent: Hullu
rakkaus. Uudet jaksot
alkavat. Osa 19. Yhdysvallat 13.40 Sadan tonnin talot. SYYSKUUTA 2014
JIM
YLE FEM
7.25-11.00 SVT: Gomorron
Sverige. 14.30-15.00 SVT: Ut i
naturen. Takaaajoja. Pelaamisennätys.
19.00 Veljesten keittiössä.
4/5: Jensenin kastike.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
19.55 Obs debatt.
20.30 Tämä tästä.
20.45 Oddasat. Quagmiren
morsian.
3.30 Paritellen (S).
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
SEURAAVAT PÄIVÄT
Perjantai
FORSSA
SUOMI TÄNÄÄN
+7
Urjala
Humppila
17
Forssa
Sunnuntai
17
Maanantai
15
Jokioinen
1
17
Yp äjä
16
Tammela
16
7
Tiistai
17
14
+9
Keskiviikko
Somero
17
17
17
4
+8
22.30 Voguen Fashion Fund.
Suunnitteluhaaste. Jakso 12. Sotajalalla.
0.00 Sinkkulaiva. 12.00
Beverly Hillsin panttilainaamo.
Yhdysvallat 12.30 Makuja &
Elämää. 9.15 Ostos-
18.00 MasterChef Australia. 16.45 Family Guy.
Suomen vartijat. 13.00 SVT: Kristina Lugns bokcirkel. Ekstaasi.
1.40 Elokuva: Coraline ja
toinen todellisuus (7).
USA, 2009 Pääosissa:
Dakota Fanning, Dawn
French, Ian McShane,
Jennifer Saunders, Keith
David, Teri Hatcher.
2.55 Britannian alamaailma.
Osa 3. 9.30 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat.
Iso-Britannia 10.00 Suurin pudottaja. 16.21
Ruohonjuuritasolla (S). Whitneyn
ase.
3.00 Ruotsin plastiikkakirurgit. Se on pieni
paikkakunta, eikä ravintola Loftetissa käy riittävästi asiakkaita.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
18.00 BUU-klubben: Bärtil. 15.55 Kapteeni Sapelihammas - merten kuningas (7).
16.09 Kysy Laralta (7). 15.30 Hurja remontti.
16.30 Olet mitä syöt.
17.00 Huippumalli haussa.
2673. 13.55 Ihmemies MacGyver (12). (Hikinen Uni.
3.15 Mestariampuja. 9.10 Wipeout.
10.00 24Kitchen: Sara Chafak suolasta sahramiin. Lähihoitaja Petra on seurustellut
muutamaan otteeseen,
mutta nämä ovat päättyneet pettämiseen.
Klo 21.00
22.00 Dok: Minä hengitän.
Dokumentti motoneuronitautia sairastavasta
kolmekymppisestä Neil
Plattista ja hänen viimeisistä kuukausistaan ennen menehtymistä ALSsairauteen. Epäselviä
tilanteita.
20.00 Huutokaupan metsästäjät. Koskettavassa
ja visuaalisesti kauniissa dokumentissa Pierre
Bergé kertoo elinikäisen
puolisonsa, maailmanmaineeseen nousseen
Yves Saint Laurentin
elämästä.
KOTIMAA
Lauantai
17
21.30 Beverly Hillsin täydelliset naiset. Liverpool.
3.45 Suomen vartijat. 15.00 MasterChef Australia. 15.00 Matlock (7).
16.00 Kolmas kivi auringosta (S). 9.30 Tuhluriprinsessat. 12.50 Lääkärit. Hugh ja Rick
suunnistavat intiaanireservaattiin kartan perusteella.
6.00 Aamun AVAus. 13.45
Jurassic CSI. 12.00 Supermarjo ja tytöt. Kausi 3.
2.00 Seurapiirisäpinää Teksasissa (S). Yhdysvallat 11.00 Ostoskanava Guthy Renker. 9.45 Ostosruutu. 14.30 Kotikokkien
taistelu. Fyysikon
viimeinen tutkimus.
21.57 Yle Nyheter TV-nytt.
Ruotsinkieliset uutiset.
0.45 Rekkakuskit jäällä.
Umpikuja. 10.30 Sarahin talo. 14.35 FOX Wild:
Krokotiilien invaasio. (U)
23.00 SVT: Säsongstart: Debatt. Sukurakkautta.
1.55-5.55 Yön AVA.
4.05-4.38 Paritellen (7).
23.45-3.00 SVT:n ohjelmaa.
21.00 Iholla. 16.30 Kaikki rakastavat
Raymondia (S).
Sketsiä!6.47 FOX Kids: Gormiti.
7.13 FOX Kids: Lalaloopsy. Loikkia ja pyykkipoikia.
2.45 Panttilainaamon autospesialistit (S). Poliisit ajavat takaa epäiltyjä autolla.
19.00 Top 20 kotivideot.
20.00 Myyntimies Jethro.
Jethro käy nostattamassa hikeä pintaan Aninkaisten Lahden konttorilla tarkkailemalla, miten
myyntityö muualla sujuu.
19.30 Cops. Hanna, Aleksi ja Milla tutustuvat kolmeen toteutuneeseen unelmaan, jotka
niiden asukkaat ovat itse
suunnitelleet ja rakentaneet lattiasta kattoon.
Unelmista totta. Al ja Jefferson kiistelevät siitä,
kummalle kuuluu pihapuuhun yllättäen ilmestynyt herkkuomena.
18.00 Trinny & Susannah
Skandinaviassa. 13.25 Pomo keittiössä. 9.00 Hulluna häämekkoihin. Kiillotuskone sopii Kevinin
salaseuran tunnusmerkin kiillotukseen.
TV 5
6.00 Ihmemies MacGyver (12).
7.00 Matlock (S). Kenellä on Suomen kaunein koti. Juhannustanssit. 13.10
Kuppilat kuntoon Ruotsi. Polkupyörän
valojen myyjän motiiveja
epäillään. 8.00 Kellarin kunkku (S). Tanjan asunnossa on perusasiat kunnossa, mutta
tietyt tilat ovat jääneet jo
ajasta jälkeen. Heidin sänky on
Kurjen pesä.
19.00 Pientä pintaremonttia.
Asunto ajan tasalle. 13.20 Miehen paikka. Kiinnostavat vieraat keskustelevat
trendeistä, terveydestä, kuluttamisesta, työstä ja vapaa-ajasta Sonja
Kailassaaren ja Mårten
Svartströmin johdolla.
21.55 Talent USA. 16.30
Suurin pudottaja.
17.00 Pulmuset (S).
18.00 Kellarin kunkku (S).
Spence kinuaa Hulkin
mukaansa scifi-tapahtumaan, mutta löytää pian
vielä paremman seuralaisen: Batmanin!
18.05 Matkalaukkujen metsästäjät. Osa 4. 11.30 Venäläiset tulee! 12.20 Autiotalojen
aarteet. Tytöt
tapaavat neljä muotisuunnittelijaa, joihin heidän on tehtävä vaikutus tullakseen valituksi
kyseisen vaatemerkin
malliksi.
17.55 Kotikokkien taistelu.
Merellinen pääsiäisateria.
19.00 Hurja remontti. Osa
17.30 Pulmuset (7). Liikaa
ihoa.
18.30 Kellarin kunkku (S).
Doug yllättää Carrien romanttisella viikonloppureissulla.
19.00 Cops. 6.25 FOX Kids:
17.00 Kuppilat kuntoon Ruot-
17.15
ruutu. Vihurirokko.
18.30 Fanny (7). Voitto tähtäimessä.
17.30 Salatut elämät (S). Programledare
Kristina Hedberg med
gäster från studion i Göteborg.
23.45 Leijonan luola USA. Tänään
Sinkkulaivalle lähtee
Riia.
0.30 Sinkkuelämää (12).
Kausi 1, osa 2.
1.05 Scandal (12). Rouva
Smith lähtee Washingtoniin. 8.25 FOX Kids: Transformers - Rescue Bots. Kolmen
kaupungin kuhinaa. 11.00
Olgan kotona. 12.50 Tuohta tuhosta. Yhdysvallat 15.40 Jamie Oliverin 15
minuutin ateriat. 11.15 Krokotiilimies.
12.15 Huijarirakentajat. Maalauksellinen varasto.
19.55 Nelonen Pro esittää: UEFA Europa League FC
Kööpenhamina - HJK.
20.30 Suomen vartijat. Atlanta.
AVA
LIV
5.00 Ennustaja-TV. Siskosten korvaleikkaus.
4.00-5.00 Kotikokkien taistelu. 702 Häävalmisteluja Las Vegasissa.
23.00 Beverly Hillsin lastenhoitajat (S). Salaseura.
1.45
Guinness World Records. 13.00
Huippukokki lähtee maalle.
13.30 Kauneusleikkaukseen
vai ei. 13.30 SVT:
Eldsjälar. Osa 30
Pimeä alkaa klo 20.22
ja päättyy klo 6.16.
Tapio Tuomela
18.
TORSTAI
SYYSKUUTA
Tyyne, Tytti, Tyyni
Huomenna:
Reija
Päivän sana
Älkää ihmetelkö, veljet, jos
maailma teitä vihaa. Asun tässä samassa talossa,
joten tänne on helppo tulla. Kaiken kansan pellavatalkoot pidetään klo 11?17.
Kuitupellavan muokkaus on
helppoa mutta kärsivällisyyttä vaativaa. 22
TORSTAINA 18. Se toimii tuo tullessas ja vie
mennessäs -periaatteella, naiset
toteavat.
. Keskiviikkoisin ja torstaisin ovet ovat avoinna
kaikille kello 9?12.
Jussi Taimila piipahti avajaisiin herkuttelemaan kahvilla ja
syksyn sadolla. SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 6.59
ja laskee klo 19.39. Ypäjäläisille on
nyt joku paikka, mihin tulla vaihtamaan ajatuksia, jos vaikka kotona ei ole juttukumppania, kiteyttää ypäjäläinen Seija Sukki Haavin aamujen idean.
Suomen Punaisen Ristin Ypäjän osasto jatkaa kunnan aloittamaa aikuisille suunnattua aamutoimintaa Haavissa. Kasvin puumainen
aines rikkoutuu ja kuidut erkanevat, kun pellavatalkoissa
kuivia varsia hakataan puisilla
loukuilla.
Lihdoilla viimeistellään kuitujen puhtaus ja häkilöimällä
erotellaan erilaatuiset kuidut
toisistaan. Kyllä kaikkien tärkeintä
on se juttuseura. Keskiviikkoisin ei tule aamiaista laitettua, vaan tulen suoraan tänne voileivälle. Luemme
lehtiä ja juttelemme päivän puheenaiheista. Tämän jälkeen alkaa
langan kehräys.
Pellavapölyt huuhdotaan savusaunan löylyissä. Joka ei rakasta,
pysyy kuoleman vallassa1. Liesjärven
kansallispuiston Korteniemen
perinnetilan riihellä Tammelassa. Nyt sille kunnostettiin järkevämmät tilat entiseen nuorisotilan tietokonehuoneeseen.
. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me
tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Tutustumassa Leena Lässämäki ja Seija Sukki (oik.).
Päivän puheenaiheet
setvitään Haavissa
SPR:n Ypäjän osasto tarjoaa olohuoneen ja kahvit
Johanna Puukka
FORSSAN LEHTI
YPÄJÄ . Joh.
3: 13?14
Pankais poiketen
Tänään
???Forssan tori klo 7?14.
???Iltapäivätanssit Forssan järjestöjentalolla torstaisin klo 13?16.
???Forssan Lehden puistojuoksu
Vesihelmeltä klo 18.
???Koijärven kirkkokuoron harjoitukset alkavat Kojon srk-talossa klo 16 ja Forssan kirkkokuoron Forssan srk-talossa klo 18.
Huomenna
???Jokioisten Keskustan jäsenäänestys koskien Etelä-Hämeen
keskustan eduskuntavaaliehdokkaita kunnanvirastossa klo
17?20.
Pellavatalkoot
Korteniemessä
lauantaina
TAMMELA Loukut paukkuvat,
häkilät suihkivat ja rukki hurisee lauantaina 20.9. Vetovastuussa ovat
Ulla Salmi, Seija Sukki ja Margit
Laine, kertoo Ypäjän kunnan työsuunnittelija Kirsi Kopra.
Aamuilijoiden käytössä on ompelukone, joten pienet korjaukset ja ompelukset voi hoitaa rupattelun lomassa.
Haavissa on toiminut pieni vaat-
teiden ja kodintavaran kierrätyspiste. FL
Haaviin remontoitiin pieni kierrätyspiste vaatetavaralle ja muulle pienelle kierrätettävälle. SPR:n Ypäjän osasto tutkii, voisiko Haavin aamun
kautta kanavoida esimerkiksi
koulun ylijäämäruoan tai paikallisten kauppojen käyttökelpoisen
hävikkiruoan jakoa.
Haavin aamujen avajaisissa mietittiin isolla joukolla mitä tulevalla kaudella voitaisiin puuhata.
?Väki on ollut naisvoittoista, mutta yritän
houkutella lisää miehiä mukaan.?
jussi taimila
Aamupäivät hurahtavat hyvässä seurassa nopeaan.
. Väen on kuitenkin maltetta-
va lähteä, sillä Haavi on nuorten
käytössä iltapäivästä pitkälle iltaan, Sukki ja Salmi toteavat.. Ehkä meidän pitää rakentaa
sinne ilmoitustaulu, jossa voisi
kertoa isommista poislahjoitettavista tavaroista, he miettivät.
Kirsi Kopra sanoo, että ideoita on paljon. Tarjolla oli makeaa ja suolaista.
. Juttuseuraa riittää.
Väki on ollut naisvoittoista, mutta yritän houkutella lisää miehiä
mukaan, Taimila toteaa.
Syyskausi avattiin eilen, ja samalla väki ideoi tulevia teemoja.
. Työn lomassa ahkeroijat saavat tuvan
tunnelmassa keittoa, ruispuuroa ja oikeat pullakahvit. Joinain päivinä on ohjattua
ohjelmaa niille, jotka haluavat
puuhata ja joinain päivinä vain
ollaan ja kahvitellaan
Säätiön museoita ovat suunnitelleet muun muassa
Frank Lloyd Wright New Yorkissa ja
Frank Gehry Espanjan Bilbaossa.
BBC: Easy Rider -elokuvan
moottoripyörä huutokaupataan
STT
Elokuvahistorian ikonisimpiin kulkupeleihin kuuluva Easy Rider
-elokuvan moottoripyörä huutokaupataan, kertoo BBC. Tulemme yhdessä yleisön kanssa käymään työt perusteellisesti läpi seuraavien kuukausien aikana, sanoo
Guggenheim-säätiön johtaja Richard
Armstrong tiedotteessaan.
Järjestäjien mukaan vastaavanlaisen arkkitehtuurikilpailun entinen osallistujaennätys on vuodelta
2002, kun Gizan egyptiläisen museon kisa keräsi 1 557 ehdokastyötä.
Helsingin uuden keskustakirjaston
kilpailuun tuli pari vuotta sitten 544
ehdotusta.
. Tuomariston asettavat Guggenheim-säätiö,
Suomen valtio, Helsingin kaupunki
ja Suomen arkkitehtiliitto, ja sen jäseniä ovat Wigleyn lisäksi muun muassa pääjohtaja Erkki Leppävuori Valtion teknillisestä tutkimuskeskuksesta
ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja
Ritva Viljanen.
Finalisteilla on maaliskuuhun asti aikaa viimeistellä ehdotuksiaan, ja
voittaja ilmoitetaan ensi kesäkuussa.
Arkkitehtuurikilpailu ei kuitenkaan
edellytä Suomelta museon rakentamista, vaan se on vielä poliittisen päätöksen takana.
Guggenheim-säätiö ei ole aiemmin
järjestänyt museoistaan avoimia arkkitehtuurikilpailuja. Ajassa 23
FORSSAN LEHTI | TORSTAINA 18. Olemme erittäin vaikuttuneita
kilpailun saamasta ennennäkemättömän innostuneesta vastanotosta. Tähtilipun
värein koristeltu chopper-pyörä
oli Peter Fondan ajopelinä vuoden
1969 klassikkoelokuvassa.
Pyörä tulee myyntiin kalifornialaisessa Profiles in History -huutokauppatalossa lokakuun puolivälissä. Kilpailun saama vastaanotto on
osoitus arkkitehtuurin ainutlaatuisesta kyvystä innoittaa mielikuvitusta,
sanoi kilpailun tuomariston puheenjohtaja Mark Wigley. Hän on Columbian yliopiston arkkitehtuurin koulutusohjelman entinen dekaani.
Kilpailutöistä koottu verkkogalleria on määrä avata lokakuun lopussa.
rauta-reetta
vruum vruum.
815
fingerpori
Kilpailun seuraavassa vaiheessa
11-henkinen tuomaristo karsii ehdokasmassasta kuusi finalistia, jotka julkistetaan joulukuun alussa. Oikeaan osui.
Järjestäjät ilmoittivat keskiviikkona, että kilpailutöitä tuli kaikkiaan 1
715 ja että määrä rikkoo sekä kotimaisia että kansainvälisiä ennätyksiä.
. Myyjä on paikallinen liikemies, joka osti sen viime vuonna moottoripyörämuseolta Iowasta.
Peter Fonda ja myynnissä oleva menopeli.
lehtikuva. SYYSKUUTA 2014
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
lehtikuva
Viivi ja Wagner
Tähän se tulee, jos tulee.
1 715
rakennusta
haluaisi olla
Helsingin
Guggenheim
jere
KIMMO MÄKILÄ
STT
Kun Helsingin Guggenheim-museon arkkitehtuurikilpailu kesän alussa käynnistyi, Suomen arkkitehtiliitto
arveli, että osallistujien määrä ylittää
1 500:n rajan. Sen hinnan arvioidaan nousevan jopa miljoonaan dollariin
ark. Paikalla omistajanvaihdosasiantuntijoita Suomen Yrittäjistä.
Tervetuloa.
Hämeen Yrittäjät
Läheiset onnittelevat
Mummi 75 v Mea 1 v
Mona 25 v
TEEMU
18 v
ONNEA
T: Kotiväki
t. Hirvi- ja peurajahtikokous Mustialan luentosalissa ke 24.9. 9.00
Osoite: Forssan Seudun Kehittämiskeskus,
Koulukatu 13, Forssa
Tule keskustelemaan Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen tulevaisuudesta. 24
TORSTAINA 18. 10-18, la 9.30-14
-20%
jo alen
a!
Lisäale
ist
e
tt
o
tu
ta
s
i
u
net
Pippurinakki
13,90/kg
Luonnonsuolinakki
10,90/kg
Sika-nauta
jauheliha
10,90/kg
Metwursti siivut
24,50/kg
Tervetuloa ostoksille!
Linja-autoasema,
Avoinna
ti-pe 9.30-16.30 Forssa
la
8.30-13 044 714 5935
www.hakalanlihavalmisteet.fi
HUSHÅLLSKA
Sisusta Kauniisti
Kehräämön
alue, alue,
Wahreninkatu
2, Forssa
Kehräämön
Wahrenink.
2,
Puh. Pekka
Outi kiittää kaikkia juhliin
osallistuneita. 0400-603 222
Arkisin,klo 9-15
www.biohit.fi . P. Tervetuloa.
Forssan Yrittäjät, hallitus
Yrittäjän Aamubrunssi perjantaina 26.9.2014 kello
8-9.15 Forssan Seudun Kehittämiskeskuksessa.
Aiheena Hämeen Yrityspörssin julkistaminen. Forssan kaupungin talousjohtaja Leena Järvenpää on
paikalla esittelemässä asiaa. 03
435
7093
Avoinna
la 10-14
10?14
Avoinnama?pe
ma-pe10?17.30,
10-17.30, la
www.hushallska.fi
www.hushallska.fi
Syksyn uutta saapunut!
Forssan Lehden
lukemiseen
käytetään
26 minuuttia.
tns gallup, Forssan markkina-alue 2013
??Seuratoiminta
Tammelan Metsästysseura ry. klo 8.00 . www.gastropanel.fi
(59,90)
Keskustan humppilalaiset jäsenet
-solkisaapikkaat
-kiilasaapikkaat
49,90 ?
49,90 ?
(69,90)
TERVETULOA jäsenäänestykseen
korolliset saapikkaat
eduskuntavaaliehdokkaista Humppilan OP:n
kokoustilaan lauantaina 20.9.2014 klo 10-13.
49,90 ?
(69,90)
Keskustan Humppilan paikallisyhdistys ry
(69,90)
Pe 19.9. klo 19.00.
Jahdin johtajat klo 18.15.
??PERHEILMOITUKSET
??MENOT
On
Forssan Yrittäjät ry:n
aamukahvitilaisuus
n
e
a!
perjantaina 19.9. 03
435
7093
Forssa
P. 0400 175 576 . SYYSKUUTA 2014 | FORSSAN LEHTI
-kenkämerkki
on saapunut Suomeen,
yksinoikeudella meiltä!
TUTUSTUMISTARJOUKSENA mm.
Vaivaako vatsa?
Mahalaukun terveystesti
Tammelassa 25.9.2014, klo 9.30-17
kampanjahintaan 130 ?
Nyt tarjolla nopea, turvallinen ja helppo
verinäytteestä tehtävä mahalaukun terveystesti.
GastroPanel-testi vaatii 4 tunnin paaston
-nahkatennarit
-nahkatennarit
miesten nilkkurit
49,90 ?
49,90 ?
59,90 ?
(69,90)
(69,90)
(79,90)
-bikernilkkurit
-kiilanilkkurit
39,90 ?
-bikernilkkurit
39,90 ?
44,90 ?
(59,90)
(59,90)
Testi sopii kaikille aikuisille, joilla
on epämääräisiä ylävatsaoireita kuten närästystä,
vatsan turpoamista, vatsakipua tai pahoinvointia.
Kysy lisää myös pakettitarjouksistamme:
Keliakia,ColonView
Osoite:
Tammelan Apteekki
Hakkapeliitantie 4
31300 Tammela
Lisätiedot ja ajanvaraus:
Biohit Laboratory Services Oy
Puh. Humppila,
Seurojentalon pihassa klo 9-16
LISÄÄ MALLEJA JA TARJOUKSIA MYYMÄLÄSSÄ!
tiedotan HouSumyynniStä
Birgitta Poskiparta, Vaasa
TEHTAANMYYMÄLÄSTÄ
www.clickshoes.fi
Kartanonkatu 4 Forssa