Ainoa miinuspuoli on ajoittainen ahtaus. LASSI PUHTIMÄKI. Tiistaina 18.2.2025 Vuodesta 1917 Nro 39 | Irtonumero 4 euroa Ravintola Sävel pitkästä aikaa auki janoisille ja nälkäisille Sivu 18 Kanta-Häme tähyää KeskiEurooppaan, koska siellä kiinnostaa luontomatkailu Sivu 3 Venäjä aikoo lisätä joukkojaan itärajan tuntumassa Sivu 8 Helsingin areena on taas suomalaisten sijoittajien omistuksessa Sivu 6 Uudessa koulussa otetaan välituntisin lautapelit esiin Sivut 4–5 Tammelan uusi yhtenäiskoulu saa oppilailta pääosin kehuja. Samuel Salminen (selin), Niilo Nikkilä ja Jonne Salminen ovat viihtyneet uudessa koulussa todella hyvin. Kahdeksasluokkalaiset ovat innostuneet lautapeleistä, joiden pelaamiseen uusi koulu tarjoaa viihtyisiä oleskelupaikkoja
En liioin usko, etteikö A. Aikalaistodistajien mukaan jäkäläviina nousi päähän siinä missä muutkin juovukkeet… Wahrenia pyydettiin herkästi mukaan moniin hankkeisiin, joihin hän lähti auliisti mukaan. Jos kaikki käyvät ostoksilla tavanomaiseen tapaan, tai jopa vähän tavallista hillitymmin, koituu lakosta vähiten haittaa tavanomaiseen elämämenoon. Aukioloaikojen supistuksia on mahdollisesti tulossa, eli kuluttaja saattaa hyvinkin lähipäivinä jäädä suljetun oven taakse kaupoille mieliessään, mutta silloin pitää olla jo huonoa tuuria. Voisin suositella sekä oikeastaan taatakin, että Wahrenin vaiheisiin tutustuminen kannattaa ja antaa erilaisen perspektiivin yrittämisen perusteisiin. Jarruna on paha tulppa: ensin pitäisi tulla ratkaisu päänavaajaan eli teknologiateollisuuden sitkeään työriitaan. Ostaminen turhaan varastoon on kaupan lakon aikana varmin tapa saada aikaan tavarapulaa. Aateloinnin myötä Wahrenin motoksi vakiintui ”Ystävyydessä luotettava”, mutta myöhempien aikojen Wahren olisi saattanut suosia Frederikiä: ”Minä taivu en koskaan, tahdon vain yrittää…” Nykypolven yrittäjät löytävät toimintaympäristöstään monenlaista huomautettavaa, enemmän tai vähemmän yritysystävällisestä ilmapiiristä lähtien. Kaupat eivät suinkaan mene kattavasti kiinni, mikä nähtiin myös viimeksi, kun alalla lakkoiltiin kaksi vuotta sitten. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Onhan asiat kerrottu tarkkaan jo K. Lakoilla on tunnetusti myös psykologisia vaikutuksia. Riita on palkankorotusten tasosta, joka totutusti määrää raamit myös muille aloille. Ilkka Kononen Startup-yrittäjä ja bisnesenkeli: huomioita Wahren-elämäkerrasta ” Tärkeimpiä siltoja Wahren ymmärsi olla polttamatta.. Wahren oli myös aktiivinen startupja sarjayrittäjä, joka oli hanakasti valmis tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. Käytännössä lakko näkynee lähinnä tavanomaista pidempinä jonoina, koska työvoimaa on myymälöissä huomattavasti normaalia vähemmän. Vaikka Wahren osasi olla kiivaskin, tärkeimpiä siltoja hän ymmärsi olla polttamatta. Tunne oikeat ihmiset ja tee heihin vaikutus, oli tuon ajan Suomessa toimineelle yrittäjälle elinehto. Kirjoittaja on forssalainen jokamiesluokan kynäilijä. Wahrenin monipuolisesta elämästä ja toiminnasta löytyisi vielä kulmia, joiden pohjalta voisi kirjoittaa lisääkin kirjoja. V. Pam tavoittelee huomattavia 10 prosentin palkankorotuksia, mikä palauttaisi liiton mukaan ostovoimaa ”muutaman vuoden takaiselle” tasolle. Ihan noin kattavasti ei voine kuitenkaan luvata. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Asiaa tietysti auttoi, että hän pystyi ruotsalaissyntyisenä muuttamaan sujuvasti Suomeen, joka Venäjän vallasta huolimatta hallinnoitiin ruotsin kielellä. Jos vähäinenkin epävarmuus koskee esimerkiksi vessapaperin tai muun vastaavan elintärkeäksi koetun tuotteen saatavuutta, niin ensimmäisestä huhusta on lyhyt matka hamstraukseen. Teollisuusliitto aloitti maanantaina uusia lakkoja, ja lisää lakkovaroituksia on päällä lähiviikoiksi. Pääomia oli vain vähän, talouselämää säädeltiin tiukoin säännöin ja valta oli keskittynyt muutamille päätöksentekijöille. Mutta silti, Yrjänä marssittaa elämäkerran sivuille lukijaa hengästyttävään tahtiin koko leegion 1800-luvun silmäätekeviä, joiden kanssa Wahren oli tiiviisti tekemisissä. Tavaraa on varastoissa, eivätkä aivan kaikki kuljetuksetkaan ole päättymässä. Paino Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Artikkelit Pääkirjoitus 18.2.2025 J o jonkin kerran se on nähty: tavara ei ihan heti lopu kaupoista, vaikka lakot, kuten maanantaina alkanut kaupan logistiikan lakko, olisivatkin päällä. Niin S-ryhmästä, Keskosta kuin Lidlistäkin on tällä kertaa aivan erityisesti vakuutettu, etteivät lakot juuri näy kuluttajien arkipäivässä. Wahrenin yritystoiminta oli jossain vaiheessa säkehtyä velkajärjestelyyn, mutta sittemmin hänestä kehkeytyi menestynyt bisnesenkeli, joka sai aikaan toimeliasta pöhinää muuallakin kuin Forssassa. Jos Wahrenin erilaiset kytkökset yrittäisi tiivistää kaaviokuvaan, lopputulos muistuttaisi harvinaisen monimutkaista hämähäkinverkkoa. Osapuolten eli Pamin ja Kaupan liiton ovat toistaiseksi olleet kaukana toisistaan. Toivottavasti myös ripeämpään tahtiin kuin 90 vuoden välein! Nykysilmin katsottuna ja nykykäsittein ilmaistuna Wahren oli ilmiömäinen verkostoituja. Kauppojen asiakkaat taas ovat totutusti sijaiskärsijöitä, joilta todennäköisesti riittää ymmärrystä lakossa työehtojensa puolesta oleville työntekijöille. Myös uudet tekniset keksinnöt kiehtoivat Wahrenia, olipa sitten kysymys puhelintahi sähkötekniikasta. Kolumni K un taloushistorioitsija Jouni Yrjänä käynnisteli Wahren-elämäkerran laatimista, kuului epäilyjä, että noinkohan uudelle elämäkerralle olisi edes tarvetta. Vain hamstraus saa aikaan tavarapulaa ” Huhusta on lyhyt matka hamstraukseen. Yrityskeskuksen on myöhäistä muuttaa nimeään Wahren-keskukseksi, mutta eivätkö yrittäjät voisi nimetä jonkin vuotuispalkintonsa suuren edeltäjänsä mukaan. Wahrenia on muistettu Forssassa eri tavoin, mutta myös paikalliset yrittäjät voisivat liittyä joukkoon. W. Yksi niistä on nurkan takana vaaniva hamstrausvimma. Kaukovallan Forssan puuvillatehtaan historiassa. Näin jälkikäteen erikoisimmalta viritykseltä vaikuttaa jäkäläviinan valmistus, jota Wahren kokeili suurten katovuosien aikana. Tokkopa nykyajan Suomessa edes Björn ”Nalle” Wahl roosilla on vastaavaa vaikuttajaverkostoa kännykässään. Eihän lakkoilussa olisi mitään järkeä, jos se ei jotakin haittaa tuottaisi – työnantajille. Kaukovallalla on vakaa paikkansa Forssan historiahyllyssä, mutta myös uudet tulkinnat ovat tervetulleita; menneisyys ei muutu, mutta ajan kuluminen avaa uusia näkökulmia historiaamme. Ainakin Helsingistä kerrottiin (HS 17.2.), että asiakkaat olivat hamstranneet tuotteita jo sunnuntaina lakon varmistuttua. Lakkojen kestostakaan ei ole epäselvyyttä, mikä antaa aihetta rauhallisuuteen. Logistiikka on lakossa torstaihin saakka ja myymälöitä koskeva Palvelualojen ammattiliiton Pamin lakko alkaa keskiviikkona ja päättyy lauantaina, jos viime hetken neuvotteluissa ei saavuteta tiistaina yllättäen ratkaisua
Siellä Kanta-Hämeellä ei siis ole yhtä paljon kilpailijoita kuin Saksassa, Mertamo selittää. – Sinne olemme koonneet erilaisia oppaita, ohjeita, tutkimustietoa ja vastaavaa yrittäjien käyttöön, kertoo Forssan seudun matkailukoordinaattori Mari Noromies. Saksan erikoisuus on, että siellä suuri osa matkoista myydään edelleen matkanjärjestäjien kautta. Vastaavan tyyppisiä matkailun edistämishankkeita maakunnassa on ollut aiemminkin. Tavoitteena on esimerkiksi, että tulevaisuudessa yritysten edustajat kävisivät itse myyntitilaisuuksissa sen sijaan, että alueen edustajat myyvät niitä, Mertamo sanoo. Kansainvälistymissuunnitelma on toteutettu Maaseuturahaston rahoittamassa Elämykset esiin -hankkeessa Linnan Kehitys oy:n, Forssan yrityskehitys oy:n, Riihimäen tilat ja kehitys oy:n ja matkailutoimijoiden yhteistyönä. Mertamo sanoo, että Kanta-Hämeessä on paljon pieniä kiinnostavia kohteita, esimerkiksi kahviloita ja putiikkeja, joiden verkkosivuilla on tekstit pelkästään suomeksi. Esimerkiksi luontomatkailu, maaseutu ja paikallisuus kiinnostavat siellä. – Se tiedetään, että esimerkiksi Saksassa on jo valmiiksi kysyntää sellaisille kohteille, joita me pystymme tarjoamaan. Tämän vuoksi maakunnassa on laadittu uusi suunnitelma, joka tarjoaa esimerkiksi yrityksille konkreettisen oppaan kansainvälistymiseen. Kasvu on tullut kotimaan matkailijoista, ulkomaalaisten matkailijoiden määrä ei ole vielä palautunut pandemiaa edeltävälle tasolle. Noromiehen mukaan matka on pitkä ulkomaisten yöpymisten kasvattamiseen. Linnan kehityksen matkailun asiantuntija Outi Mertamo kertoo, että erona aiempaan on nyt käytännönläheisyys. PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Esimerkiksi mökkija maatilamatkailu jäävät tilastojen ulkopuolelle, samoin päiväretket. – Viime vuonna niitä oli ainoastaan 5 218, joka oli lähes 17 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023. high end -tarjontaa. – Tähän liittyy se, että olemme tehneet oppaan yrityksille, jotka haluavat lisätä ulkomaalaisten matkailijoiden määrää. Pääkohteet ovat Saksa, Belgia ja Hollanti ja lisäksi tärkeitä ovat Japani ja Iso-Britannia. Mertamo kertoo, että suunnitelman teon yhteydessä on mietitty esimerkiksi matkailumarkkinoinnin lisäämistä USA:n suuntaan. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 3 Kanta-Häme tähtää KeskiEuroopan matkailumarkkinoille Sari Oksala, Johanna Puukka K anta-Häme haluaa isomman siivun Suomen kansainvälisistä matkailuvirroista. Suunnitelmaa varten on kerätty runsaasti taustamateriaalia ja kartoitettu matkailuyrittäjien toiveita. ”Saksa on kaikilla ykkönen, Benelux-maissa kilpailua on vähemmän”, sanoo Linnan Kehityksen Outi Mertamo. Saksan haittapuolena on se, että kaikki muutkin suuntaavat markkinointiaan sinne. Mertamo perustelee Saksan ja Benelux-maiden valintaa Kanta-Hämeen matkailumarkkinoinnin pääkohteeksi sillä, että kyseiset maat tuottavat pienellä budjetilla parhaan tuloksen. Toisaalta yöpymistilastot eivät kerro kaikkea, sillä niihin tilastoidaan vain hotelliyöpymiset. Tilastojen mukaan viime vuonna Kanta-Hämeessä kirjattiin yhteensä 390 000 yöpymistä, mikä ylittää koronaa edeltäneen tason. – Kotimaanmatkailu ei voi kasvaa rajattomasti, Mertamo sanoo. – Forssan seudulla yöpymiset kasvoivat viime vuonna 3,85 prosenttia vuoden 2023 luvuista ja rekisteröityjä yöpymisiä oli 123 025 kappaletta. Sen tiedon perusteella olisi helpompi lähteä tarjoamaan esimerkiksi isompia kokonaisuuksia ja yöpymisiä matkanjärjestäjille. – Toisaalta USA on Helsingin matkailun ykkösmarkkina tällä hetkellä, ja me olemme lähellä. Mertamo sanoo, että hyvä alku olisi lisätä piipahduksia niin, etteivät matkailijat huristaisi maakunnan ohi. Kanta-Hämeen kansainvälistymissuunnitelma on ladattu uudistetuille Visit Häme -verkkosivuille, jossa on oma alasivusto matkailun toimijoille. Ensimmäinen askel on, että yrityksestä kerrotaan myös englanniksi, eivät matkailijat muuten löydä kohteita. Linnan kehityksen matkailun asiantuntija Outi Mertamo on ollut mukana laatimassa maakunnan uutta matkailun kansainvälistymissuunnitelmaa. Mertamon ja Noromiehen mukaan kansainvälistyminen on tärkeää juuri siksi, että todellinen kasvu ja lisäeurot tulevat sieltä. Muun muassa sitä kautta Kanta-Hämeeseen tulee turisteja USA:sta. ” Forssan seudulla yöpymiset kasvoivat viime vuonna 3,85 prosenttia vuoden 2023 luvuista. Suunnitelmassa mainitaan lisäksi erikseen Sveitsi, Yhdysvallat, Ranska ja Espanja, jotka ”ovat seurannassa”. Niissä kysyntä on samankaltaista, mutta tarjoajia on paljon vähemmän. Sitä ei kuitenkaan ole valittu maakunnan pääkohteeksi, koska sinne suuntautuva markkinointi on kallista ja usalaiset turistit kaipaavat ns. Toteutuksesta vastasi Nordic Marketing oy. Viime vuonna ulkomaalaisia yöpyjiä oli 19 600, mikä on lähes 40 prosenttia vähemmän kun vuonna 2019 (31 700). Saksa on lähes kaikkialla Suomessa matkailumarkkinoinnin ykköskohde tällä hetkellä. Suunta on ollut sama myös Forssan seudulla. – Siksi olisi todella tärkeää saada tietoa vaikkapa museoista ja muista kohteista, joissa käy ulkomaalaisia matkailijoita. – Siksi olemme ottaneet mukaan Benelux-maat. Samalla on määritelty kohdemarkkinat eli alueet, joihin Kanta-Hämeen matkailumarkkinointia erityisesti suunnataan. – Tarkoitus on toimia suoraan yhteistyössä matkailuyritysten kanssa
Uudessa koulussa on kiinnitetty erityistä huomiota ilmanlaatuun. Oppilaat oleilevat välituntisin mielellään sisällä, sillä uusi toiminnallinen piha valmistuu purettavan koulun paikalle vasta ensi syksyksi. Toistaiseksi alakoululaiset joutuvat menemään ulkovälitunnille vanhan koulun pihalle ja yläkoululaiset uuden koulun pikkupihalle. Samuel Salminen, Eemeli Laaksonen, Niilo Nikkilä ja Jonne Salminen pelaavat Monopolya jo kolmatta välituntia. Uudessa koulussa on avaruutta, mutta silti on yllättävän hiljaista. Uudessa koulussa on rauhallista, raikasta ja sellaista luksusta kuin kengänlämmittimet. Naapuripöydässä oppilaiden kanssa pelaa koulunuorisotyöntekijä Juho Lehtinen ja myös hyvinvointiohjaaja Janina Leino on oppilaiden tavattavissa. p Uutiset. – On maailmojen ero, kun uusista valoisista tiloista menee pimeään haisevaan putkeen, oppimisen tuen koordinaattori Soile Hakala vertaa. Kasiluokkalaiset ovat innostuneet lautapeleistä. 4 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Tammelan uusi koulu on vakuuttanut viihtyisyydellään T ammelan uudessa yhtenäiskoulussa on opiskeltu kuukauden verran, eikä kukaan tunnu kaipaavan vanhaan koulukeskukseen. Seiskaluokkalaisilla Eino Similällä ja Eetu Arolla on näkemys, miksi näin on. – Täällä ei ole hometta, eikä haise pahalle. Koulurakennuksen sisällä kaikki on lähellä ja on nopea liikkua paikasKiti Salonen Oppilaat ja henkilökunta eivät haikaile vanhaan. Raikkaus nousee nopeasti esiin myös opettajainhuoneen keskusteluissa. Rehtori Katja Lehtoranta kiittelee arjen helpottuneen, kun enää ei tarvitse tehdä erityisjärjestelyjä sisäilmaoireilujen vuoksi. Perjantain pitkällä välitunnilla on tarkoitus aloittaa koulun bändien esiintymiset. Parilla sadalla yläkoulun oppilaalla on parhaillaan käynnissä ruokavälitunti, mutta kaikille löytyy viihtyisiä hengailupaikkoja sohvilta, pöytäryhmistä ja opinportailta. – Oppilaat ovat rauhallisempia, kun ei ole pitkiä pimeitä käytäviä, joissa juostaan, Lehtoranta huomauttaa. – Kun on hyvät oleskelupaikat, on vähän mukavampi tulla kouluun, seiskaluokkalainen Aaro Lähteenmäki sanoo
Kengänlämmittimien lisäksi koulusta löytyy muutakin spesiaalia, kuten keramiikkauuni ja laserleikkuri. Ahtauden tunnistavat myös opinportailla istuvat ysiluokkalaiset Mimmi Suominen, Julia Hirvonen ja Mohammed Khalaf. klo 12.30–17.30. Siksi ruokailut on järjestetty porrastetusti neljälle ryhmälle. Koulu on mitoitettu vähenevään oppilasmäärään, mikä oppilaiden mukaan näkyy ajoittaisena ryysiksenä käytävillä ja oviaukoissa sekä tilanpuutteena luokissa. Ongelmat kiusasivat pankkia ja sen asiakkaita myös muissa Pohjoismaissa ja vaikuttivat palveluiden käyttöön. – Kaikki ovat sujahtaneet hienosti tänne. – Jos olisi naulakot, märkiä vaatteita ei tarvitsisi laittaa kaappiin, seiskaluokkalainen Janiel Aaltonen huomauttaa. Viime syksynä Nordea oli toistuvasti palvelunestohyökkäysten kohde. Aiemmin kesäsiirtolana tunnettua aluetta on viime vuosina kunnostettu, ja kaupunki aikoo jatkaa kehittämistyötä myös tulevaisuudessa. Seiskaluokkalaiset Janiel Aaltonen (selin), Frans Vihreäsaari, Jalmari Koskinen, Aaro Lähteenmäki, Eino Similä ja Eetu Aro viihtyvät välitunneilla, koska uudessa koulussa on hyviä hengailupaikkoja. Tila tarjoaa puitteet myös muihin kuin koulun tilaisuuksiin. Uutiset p. Verkkokysely on avoinna 17.–28.2. – Yläkoululaistenkin kengät eksyvät nykyään telineisiin, kun he haluavat kenkänsä lämpimäksi, Soile Hakala kertoo. Hän opiskelee Hämeen ammattikorkeakoulussa kestävän kehityksen ympäristösuunnittelijaksi. Katja Lehtoranta LASSI PUHTIMÄKI Oppilaat saavat jalkaansa lämpimät ja kuivat kengät. Kyselyyn vastaaminen vie noin kymmenen minuuttia. Laskennallisesti ravintolasta löytyy omalla vuorolla paikka jokaiselle, mutta ei välttämättä halutun pöydän äärestä. – Hissikin täällä on, mutta sitä me ei saada paljon käyttää. Erityisluokan opettaja Sari Tikkanen ja Kalle Laakso sanovat, etteivät oppilaat enää edes puhu vanhasta koulusta: vain purkutyöt kiinnostavat. Koulussa on 400 oppilasta, mutta ravintolaksi kutsuttavaan ruokalaan mahtuu kerralla vain noin 120 ruokailijaa. – Ruokala on ehkä vähän pieni. Uusi koulu on vielä nimetön, mutta sivistyslautakunnan pitäisi päättää nimestä tämän viikon kokouksessaan nimikilpailusta saatujen ehdotusten perusteella. Välillä joutuu menemään eri pöytään kavereiden kanssa, mutta sitten ainakin tottuu istumaan kaikkien kanssa, Suominen ja Hirvonen pohtivat. Kaikille avoin tutustumispäivä on luvassa keskiviikkona 5.3. Nordean viestinnän mukaan ongelmien syynä oli tekninen häiriö. Laaja-alainen erityisopettaja Maija Kemppainen uskoo, että oppilaiden viihtyvyys kasvaa, kun he kokevat tulleensa huomioiduiksi. Huoltajille suunnatussa tutustumispäivässä vanhempainyhdistys myi yli 600 kuppia kahvia. Sitä tullaan käyttämään työvälineenä aluetta koskevassa päätöksenteossa. Opettajanhuoneessa kehutaan äänieristettyjä luokkia, jotka helpottavat oppilaiden keskittymistä. Opinnäytetyön tekee ja kyselyn toteuttaa Jutta Pantsu. – Suuri ylpeytemme on musiikinluokka, jossa on valtavan hienot äänentoistolaitteet, rehtori Katja Lehtoranta kertoo. – Valaistus ja akustiikka ovat hyvät: täällä ei kaiu eikä äänitaso nouse yhtä teräväksi kuin vanhassa koulussa. Kun oppilailla on turvallinen olo, energiat voi keskittää oppimiseen. Lasiovien kanssa elämistä vielä harjoitellaan. Rehtori Lehtoranta kertoo, että teippauksia ja sälekaihtimia on tilattu, jotta luokkatiloissa opiskelevat eivät häiriintyisi kurkistelijoista. Linkki kyselyyn löytyy kaupungin verkkosivujen ”ajankohtaista”-osiosta tai vaihtoehtoisesta osioista ”osallistu ja vaikuta”. Uudessa koulussa on myös paljon mukautuvia tiloja, joihin oppilaita voidaan eriyttää. Rehtori Katja Lehtoranta kehuu, miten nopeasti oppilaat ja henkilökunta ovat ottaneet uuden koulun omakseen. Opinnäytetyön lopputuloksena toteutetaan keväällä Ruostejärven retkeilyja virkistysalueen kehittämissuunnitelma. Kun musiikinluokan seinä vedetään sivuun, näyttämö aukeaa opinportaisiin. Märistä kengistä oppilaiden ei ainakaan tarvitse kärsiä, sillä eteisistä löytyy luksusta: lämmitetyt kenkätelineet. Naulakot korvanneet lokerikot jakavat oppilaiden mielipiteitä. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 5 ta toiseen, kertoo erityisopettaja Aki Wassholm. ” Kaikki ovat sujahtaneet hienosti tänne. Koulu on Tammelan kaikkien aikojen suurin investointi (16,2 miljoonaa), ja se tuntuu todella kiinnostavan kuntalaisia. Uuden koulun arkkitehtuuri ja kaksikerroksisuus ovat Mimmi Suomalaisen mieleen. Forssa kysyy yleisöltä mielipiteitä Ruostejärven kehittämisestä Forssan Lehti Forssan kaupunki haluaa kuulla mielipiteitä ja kokemuksia Ruostejärven retkeilyja virkistysalueesta. Nordean viestinnästä kerrottiin iltapäivällä, että ongelmat on saatu korjattua. Kysely on osa opinnäytetyötä, jonka tilaajana toimii Forssan kaupungin tekninen ja ympäristötoimi. Kierrokset lähtevät pääaulasta 15 minuutin välein. Kaikenikäiset ovat tervetulleita jakamaan kyselyssä kokemuksiaan, mielipiteitään ja toiveitaan alueen käytöstä ja toiminnoista. Nordean palveluissa oli ongelmia sisään kirjautumisessa STT Pankkikonserni Nordean verkkoja mobiilipankissa oli ongelmia sisäänkirjautumisen kanssa maanantaina. Se ei kuormita oppilaita, jotka herkistyvät äänistä, Soile Hakala kertoo. Maija Kemppainen (edessä), Kalle Laakso, Soile Hakala ja Sari Tikkanen pitävät oppimisympäristön merkitystä keskeisenä koulunkäynnille. Sisäänkirjautumisen ongelmat alkoivat Nordean mukaan yhdentoista jälkeen aamupäivällä ja päättyivät puoli yhden jälkeen iltapäivällä. Samuel Salminen tykkää, ettei koulussa tarvitse enää kantaa reppua. Uskonnon opettaja Kalle Laakso huomauttaa, että mikä on hyvä erityisoppilaille, on hyödyksi kaikille muillekin
Luotettavasti lähelläsi forssanlehti.fi/asenna Humppila valitsi hallintojohtajan Tiina Naula O ikeustieteiden maisteri Magnus Tuomaala on valittu Humppilan hallintojohtajaksi. Areenan uusia omistajia edustava Viitikko sanoi tiedotustilaisuudessa, että on luontevaa ajatella, että Jokerit pelaisi tulevaisuudessa areenalla. Hallin kunnosta on esitelty julkisuudessa arvailuja. Vuonna 2019 Magnus Tuomaala haki Ypäjän kunnanjohtajan virkaa, johon valittiin Riikka Riihimäki. Humppilan valtuusto valitsi Tuomaalan hallintojohtajan virkaan työkokemuksen, koulutuksen ja haastattelun perusteella. Hallintojohtajan kokonaispalkka on 5 200 euroa kuukaudessa. Lataa Forssan Lehden appi! Apistamme löydät Forssan seudun paikallisuutiset sekä valtakunnan puheenaiheita. Sen uusi nimi julkistetaan Viitikon mukaan myöhemmin, ja myös liiketoimintasuunnitelman tekeminen on yhä kesken. Huomio siirtyy vasta nyt neuvotteluihin yhteistyökumppaneiden kanssa. Roman Rotenbergiä lukuun ottamatta he ovat kaikki EU:n asettamien Venäjä-pakotteiden piirissä. Heistä viisi hakijaa ei ollut virkaan kelpoisia. Humppilan nykyinen hallintojohtaja Antti Jämsén on jäämässä eläkkeelle 1.6.2025. – Jään vuosilomalle jo maaliskuun puolivälissä, joten uusi hallintojohtaja voisi aloittaa jo ennen kesäkuuta vs. Viitikon mukaan areenaan on tullut joka aamu ammattitaitoista henkilökuntaa pitämään siitä hyvää huolta, vaikka tietoa areenan uudelleenavaamisen aikataulusta ei ole ollut. Marraskuussa kauppasopimus allekirjoitettiin ja areenaa alettiin Rannan mukaan saattaa käyttökuntoon. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen kunnanhallituksen esitys voitti äänin 12–8. Sen omistavat erilaisten järjestelyjen kautta muun muassa Trevian ja Trevian Asset Management sekä useat suomalaiset sijoittajat. – Mutta säät olivat meidän puolellamme, ei ollut pitkiä pakkasjaksoja. Kaupasta päästiin sopimukseen alun perin marraskuussa, jolloin Trevian Kasvu LP kertoi ostavansa areenan Arena Events -yhtiöltä, jossa määräysvaltaa käyttävät venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko, Arkadi ja Boris Rotenberg sekä jälkimmäisen poika Roman Rotenberg. – Minulla on myös muita vaihtoehtoja, ja päätän tämän viikon aikana otanko Humppilan viran vastaan, Tuomaala kertoo Forssan Lehdelle . Tuomaala teki Riihimäen valinnasta valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. pakotepaketin, johon sisältyi poikkeuslupaperuste. Areenalle olisi voinut käydä köpelösti viime syksynä, kun sähköt ja kaukolämpö katkesivat 2,5 kuukaudeksi maksamattomien laskujen takia. Muun muassa paloturvallisuuteen liittyviä asioita on korjattu, ilmanvaihtokoneita on huollettu ja veden laatu todettu hyväksi. Humppilan kunnanvaltuusto teki valinnan äänestyksen jälkeen. Nykyisin politiikassa toimiva liikemies Harry Harkimo (liik.) myi areenan venäläisomistukseen vuonna 2013, ja seuraavana vuonna Jokerit siirtyi pelaamaan KHL-liigaan. Asiasta kertoi kiinteistösijoitusja varainhoitoyhtiö Trevian Asset Managementin toimitusjohtaja Reima Södervall tiedotustilaisuudessa maanantaina. hallintojohtajana, Jämsén sanoo. Kunnanhallitus oli esittänyt Tuomaalan valitsemista virkaan ja Tammilehdon valitsemista varalle. Hänen mukaansa päähuomio tulee olemaan suurissa kansainvälisissä tapahtumissa, mutta kotimaisia kulttuurija urheilutoimijoita ei ole tarkoitus sulkea pois. Helsingin areena on hyvässä kunnossa, vaikka siellä ei ole järjestetty tapahtumia kolmeen vuoteen, kertoi areenan pääomistaja, yrittäjä Heikki Viitikko tiedotustilaisuudessa areenalla. Uusien omistajien päähuomio on ollut hallin ostamiseen liittyvissä käytännön haasteissa. Helsingin areena on palannut suomalais omistukseen Tapio Pellinen, Anssi Rulamo?/?STT Helsingin areenan kauppa on tehty ja se on palannut suomalaisten sijoittajien omistukseen. Humppilan hallintojohtajaksi valittu Magnus Tuomaala toimi vuodet 2011–2015 Sibeliustalon toimitusjohtajana Lahdessa. Myös katsomon jokainen tuoli on pesty erikseen. Haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, joista Antti Fjällström perui hakemuksensa ja tulonsa haastatteluun. Aiemmin Tuomaala on työskennellyt muun muassa Sibeliustalon toimitusjohtajana Lahdessa, Lippupisteen liiketoimintajohtajana ja kokousja konserttitalo Savonlinnasalin toimitusjohtajana. Tällöin Tuomaala käytti etunimeä Taneli, mutta hän kertoo vaihtaneensa sen Magnukseksi täyttäessään 50 vuotta. Varalle valittu Tammilehto on Janakkalasta, ja hän työskentelee hallinnon asiantuntijana ja projektipäällikkönä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Asiasta ei kuitenkaan ole vielä neuvoteltu. Jääkiekkojoukkue Jokerien entinen kotiareena on ollut käytännössä tyhjillään Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan ja siitä seuranneiden pakotteiden vuoksi. Käyttökuntoon areena saadaan huhtikuussa. Monivuotisten neuvottelujen jälkeen Helsinki Hallin C-sarjan päätösvaltaiset osakkeet on ostanut Trevian Kasvu LP. Ylikännö toteaa, että jos Tuomaala ilmoittaa tulevansa Humppilaan, hänen kanssaan sovitaan myös aloittamispäivästä. VESA TAPIOLA p Uutiset. Areenalle pyritään saamaan etenkin kansainvälisiä suurtapahtumia. Kesä venyi pitkälle, se auttoi paljon, kertoi Helsinki Hallin turvallisuuspäällikkö Jesse Ranta tiedotustilaisuudessa. Varalle valittiin hallintotieteiden maisteri Noora Tammilehto. Turkulainen Tuomaala on työskennellyt viimeksi muun muassa rahoitusalalla toimivan Uvea oy:n varatoimitusjohtajana. Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään Riihimäen valinnan kunnanjohtajaksi olleen laillinen. Suljetun lippuäänestyksen jälkeen kunnanhallituksen esitys voitti äänin 12–8. – Perinteistä urheilutermiä voisi käyttää, että olo on väsynyt mutta onnellinen. Lisäksi hän toimii yrittäjänä oikeusalalla. 6 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 NÄKEE, KETKÄ LUKEE. L ATA A SE Google Playsta Forssan Lehti Tunne ero, kun tiedät mistä puhutaan. Kyllä se tuntuu hyvältä, kun on oikein kovan työn asian eteen tehnyt, Södervall kuvaili STT:lle tiedotustilaisuuden jälkeen. – Tuomaala ilmoittaa todennäköisesti alkuviikosta tällä viikolla, ottaako hän hallintojohtajan viran vastaan, Humppilan kunnanjohtaja Minna Ylikännö kertoo. Kuva on vuodelta 2011. Minna Autio (vihr.) esitti Tiia Räsäsen (sd.) ja Markus Seurasen (sd.) kannattamana, että hallintojohtajaksi valitaan Tammilehto ja Tuomaala valitaan varalle. Humppilan hallintojohtajaksi haki 17 henkilöä. Vuonna 2019 Tuomaala haki myös Tammelan kunnanjohtajaksi Kalle Larssonin tullessa valituksi. Kaupasta tuli mahdollinen, kun EU vahvisti joulukuussa Venäjään kohdistuvan 15
18.–23.2. Edellisissä kuntavaaleissa vasemmistoliitto menetti ykköspaikan ”Suomen punaisimmassa kaupungissa” Kemissä. 4.3. 18.–23.2. Alueja kuntavaalit järjestetään yhtä aikaa huhtikuussa. Koskelan mielestä hyvinvointialueilla onkin demokratiavaje. 19.–25.2. Taffel Grills tai Chips Classic -perunalastut 250–260 g (7,69–8,00/kg) Yks. Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. – Aluepäättäjät voivat päättää pelkästään menoista, mutta eivät tuloista. Hyvinvointialueiden rahoitus on pääosin hallituksen ja eduskunnan näpeissä. 4.3. Vasemmistoliitto haluaisi jälleen kiristää henkilöstömitoitusta vanhusten hoivassa hallituksen höllentämispäätöksen jälkeen. asti Kotimaista Nauris 1 kg, Suomi Voim. STT haastattelee ennen vaaleja kaikki eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. asti Coop Banaani Panama kg 4 99 Ruusukimppu 10 kpl/nippu 4 00 Voim. – Ymmärrän sen, että kaikissa kunnissa tähän ei ole mahdollisuutta. 18.–23.2. Kotimaista Porsaan sisäfilee maustettu, Suomi 99 Voim. Vasemmistoliitto haluaisi rajoittaa vuokratyövoiman ja ostopalveluiden kustannuksia hyvinvointialueilla hintakattojärjestelmällä. 4.3. Alueja kuntavaalit ovat Koskelan ensimmäinen iso näytön paikka vasemmistoliiton puheenjohtajana. Koskela on kaupunginvaltuutettu Helsingissä ja on nytkin kuntavaaleissa ehdolla Helsingissä. Siksi me ajamme maakuntaveroa, jotta siellä toteutuisi tosiasiallinen demokratia demokraattisesti valituilla päättäjillä. – Esimerkiksi, että mikä terveysasema lakkautetaan tai lakkautetaanko jotain terveysasemaa. asti Pinaatti 150 g (6,60/kg) Espanja Voim. Koskela kertoo, että valtaosa vasemmistoliittoon viime vuosina liittyneistä uusista jäsenistä asuu isoissa kaupungeissa. – Se on muodossa ”selvitetään” juuri sen vuoksi, että tällä hetkellä olemme ajautuneet sellaiseen tilanteeseen, jossa ostopalveluita on käytettävä. – Sitäkin ravistellakseni halusin käydä myös teollisuuden työpaikoilla heti keskustelemaan pääluottamusmiesten kanssa. Kevään alueja kuntavaaleissa Koskela vetää ensimmäistä kertaa puolueensa vaalivankkureita. Hän kuitenkin uskoo, että vasemmistoliiton valtuutetut pystyvät tuomaan kuntiin ja hyvinvointialueille kapinahenkeä, jolla kyseenalaistetaan valtakunnan tason politiikkaa. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 7 Kaikkea hyvää ja edullista , 99 3 , 00 Voim. On ollut myös sellaisia tilanteita, että on tullut viranhaltijapäätös ja se on kumottu äänestyksellä. -30 % JOPA ALLE EURON HEVIT 2 KPL ERÄ ALLE EURON HEVIT 9 ALLE EURON HEVIT 2 KPL FORSSA Tapulikuja 6 Seuraa meitä! facebook.com/ prismaforssa Katso aukiolot S-mobiilista tai osoitteesta: www.hameenmaa.fi/palvelut Koskela: Helsingissä on helpompi tehdä kapinapäätöksiä Emmi Tilvis?/?STT Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela kannustaa kuntia ja hyvinvointialueita kapinoimaan hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan. 18.–23.2. Froosh Smoothiet 750 ml (3,87/l) (30 pv alin hinta 3,99) 3 99 Fazer Laskiaispulla 2 kpl mansikkahillotai mantelitäytteellä 214 g (18,64/kg) REVOLUTION KAIKKI MEIKIT Voim. Tilanteen parantaminen vaatisi Koskelan mukaan paljon korjauksia esimerkiksi henkilöstön hyvinvointiin. Vasemmistoliiton aluevaltuutetut ovat kuitenkin kertoneet Koskelalle, että pääsevät päättämään konkreettisista asioista rahoituksen antamissa rajoissa. Uskooko Koskela, että palveluita olisi mahdollisuus pyörittää ilman vuokratyövoimaa. Koskela katsoo, että häneen on isketty helsinkiläisen korkeakoulutetun stereotypia, vaikka hän on alun perin kotoisin pienituloisesta perheestä Lahdesta. Hänen mielestään on olennainen kysymys, miten kannatusta pystytään säilyttämään myös pienemmissä kunnissa. 2,79/kpl (10,73–11,16/kg) 2 kpl 2 90 Voim. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA Uutiset p. Voim. Kysymys onkin, menettääkö puolue teollisuustyöntekijät ja syrjäseutujen äänestäjät. – Esimerkiksi Helsingissä päädyttiin siihen, että lastensuojelun jälkihuollon ikärajaa ei nosteta, vaikka hallitus on niin päättänyt, sanoo Koskela STT:n haastattelussa. Kevään alueja kuntavaalit ovat Minja Koskelalle näytön paikka vasemmistoliiton puheenjohtajana. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto menetti kannatustaan prosentuaalisesti eniten Lapin, Oulun, Savo-Karjalan, Keski-Suomen ja Satakunnan vaalipiireissä. Hän myöntää, että Helsingissä kapinointi on helpompaa, koska kaupungille on jäänyt ylijäämää jo pitkään. Vasemmistoliitto haluaisi myös selvittää, voitaisiinko vuokratyövoiman käyttö sote-palveluissa kieltää kokonaan. 2,49 (16,60) 8 , 90 -20% 1 tuote/kuponki. Ja ne myöskin ottavat siitä ilon irti tällä hetkellä. Ålandsmejeriet Port Salut Juustoraaste 150 g (10,00/kg) Yks. 1.–28.2.2025 S-mobiilikupongilla Helmikuussa: TALVIULKOILUVÄLINE TAI TALVIURHEILUVÄLINE , 99 kg 2 kpl Voim
Tämä ei ole mitään uutta eikä meillä ole syytä huoleen. Aukioloaikoihin saattaa tosin tulla supistuksia. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Joel Linnainmäki sanoo, että iso osa Venäjän resursseista on sidottu Ukrainaan. Keskiviikkoaamuna on alkamassa myymälöiden lakko, ellei sopua löydy sitä ennen. Näin kerrotaan Keskosta, Lidlistä ja S-ryhmästä. Palvelualojen ammattiliitto (Pam) ja Kaupan liitto eivät löytäneet sunnuntaina sopua työriitaansa. K-Citymarket-ketjun johtaja Ari Sääksmäki kertoo, että päivittäistavarakaupat pystytään pitämään auki myös myymälöiden mahdollisen lakon aikana. Suomen ja Venäjän välinen raja on yli 1?340 kilometriä pitkä. Vasta lakkoaamuna näkee, mitkä ovat kauppojen aukioloajat. – Takana on vilkas kauppaviikonloppu. Sen huomio kiinnittyy enemmän Kiinaan. – Tämän takia asiakas voi löytää hyllystä haluamansa tuotteet. – Isossa kuvassa suomalaiset ovat rationaalisia ja luottavat siihen, ettei ruoka lopu kaupoista. Lisää elintarvikkeita pystyään toimittamaan logistiikan lakosta huolimatta. – Pitää muistaa se, että tässä ei ole välittömästi tapahtumassa mitään dramaattista. – Rauhan pitää olla sellainen, että Euroopan turvallisuus paranee. Jos sitten jokin tuote olisi loppunut, tuotevalikoimasta löytyy kyllä korvaava tuote, Päällysaho kertoo sähköpostivastauksessaan. 8 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Venäjä lisää läsnäoloaan itä rajalla sodasta riippumatta Markus Mäki / Uutissuomalainen E duskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) sanoo, että Venäjä lisää joukkojaan itärajan tuntumassa riippumatta siitä, milloin sota Ukrainassa päättyy. – Venäjä toteuttaa tätä suunnitelmaa riippumatta siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu, tuleeko rauha vai ei. – Venäjän suunnitelma on perustaa uusia joukkoja ja täydentää olemassa olevia joukkoja. Pam aloitti maanantaina kaupan logistiikkaa koskevan lakon, joka kestää torstaiaamuun. Myymälöiden lakko kestäisi lauantaiaamuun. Puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola totesi sunnuntaina Ylen haastattelussa, että Ukrainan sodan ratkaisulla voi olla vaikutusta siihen, miten Venäjä jatkaa armeijansa vahvistamista. Myöskään koko kaupan henkilöstö ei halua jäädä lakkoon. Sääksmäki kertoo sunnuntain ja maanantaiaamun myynnissä näkyneen, että ihmiset ovat vähän varautuneet lakkoon, mutta varsinaista hamstrausta ei ole näkynyt. – Yksittäisistä tuotteista voi olla puutteita, mutta korvaavia tuotteita löytyy aina. Näin he ovat ilmoittaneet ja prosessi on käynnissä, Kopra sanoo. On viitteitä siitä, että Yhdysvallat kehittää kahdenvälisiä suhteitaan. Lidlin viestintäasiantuntija Johanna Liukkonen kertoo, että Lidl pyrkii pitämään kaikki myymälänsä auki, mutta aukioloaikoja voidaan joutua lyhentämään. JUKKA KINNUNEN Myymälät pyritään pitämään auki, vaikka lakko alkaisi Marika Löf / Uutissuomalainen Päivittäistavarakaupat pysyvät auki, vaikka keskiviikkona alkaisi myymälöiden lakko. – Jos Venäjä voi irrottaa sotilaallisia suorituskykyjä Ukrainasta, niin tulemme todennäköisesti jollain aikavälillä näkemään niitä tuossa meidän itärajan takana, Jaakkola sanoi Ylelle. Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin kaudella mahdollisesti vähentämässä sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. Päällysahon mukaan tuotteita on toimitettu myymälöihin ennen logistiikan lakkoa tavallista isompia määriä. Kopran mukaan Suomen turvallisuutta parantavat Nato-jäsenyys ja Yhdysvaltojen kanssa solmittu DCA-sopimus (Defence Cooperation Agreement). – Myymälöitä voidaan joutua laittamaan esimerkiksi normaalia aikaisemmin kiinni. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto on tehnyt linjauksia Ukrainan rauhanprosessista. Myymälöiden aukioloaikoja päivitetään verkkopalveluihin. AAKE ROININEN p Uutissuomalainen. Venäjä lisää joukkojaan rajan pinnassa, se on ihan fakta. Tiedot löytyvät Lidlin verkkosivuilta. Kopran mukaan on selvää, että Euroopassa tarvitaan ryhtiliike puolustuksen kehittämiseksi. Ukrainan rauhanprosessi voi olla hyvinkin pitkä riippuen siitä, miten neuvottelut käytännössä menevät. Tämän olemme nähneet myös aiemmissa lakkotilanteissa. K-kaupat, S-ryhmän kaupat ja Lidlit saattavat supistaa aukioloaikojaan. Tuotepuutteita tosin ennakoidaan tulevan. Kopran mukaan joukkojen lisääminen on Venäjän vastaus Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyteen. Yhdysvaltojen ja Venäjän on määrä neuvotella Ukrainan tulevaisuudesta Saudi-Arabiassa tällä viikolla. Tältä se näyttää tälläkin kertaa. Suomi on kuitenkin hoitanut oman osuutensa hyvin. Ison-Britannian pääministeri Keir Starmer väläytti, että maa on valmis lähettämään tarvittaessa rauhanturvaajia Ukrainaan. – Täydennämme kauppoihin kysytyimpiä elintarvikkeita sekä tuoreita elintarvikkeita, kuten leipiä ja maitotuotteita, alkuviikon aikana. Siihen vaikutti toki myös etelässä alkanut hiihtoloma. Kopran mukaan keskustelu rauhanturvaajista on ennenaikaista. Myös Lidl on toimittanut myymälöihin jo etukäteen tavallista enemmän tavaraa. Venäjän sotilasvoima lähialueilla lisääntyy sodan päätyttyä, Linnainmäki arvioi. Katsotaan ensin, mitä neuvotteluissa tapahtuu, ja mietitään sitten näitä asioita, Kopra sanoo. Venäjä ei siis pysty täydentämään joukkojaan kovin nopeasti niin kauan kuin sota Ukrainassa jatkuu. Myös Keskon oma logistiikka toimii osittain lakon aikana. Myös ruokaa ja tavaraa riittää kaupoissa maanantaina alkaneesta logistiikan lakosta huolimatta. Liukkosen mukaan Lidlin myymälöissä ei ole näkynyt hamstrausta. Keskon päivittäistavarakauppoja pyörittävät kauppiasyrittäjät. Rajavartiolaitos rakentaa itärajalle yhteensä 200 kilometriä esteaitaa ensi vuoden loppuun mennessä. Venäjän peliliike on vastaliike siihen, että Suomi liittyi Natoon. Meillä on vahva oma puolustus ja olemme Naton jäsen. Suoraa vaikutusta Suomen turvallisuuteen ei ole. Siinä mielessä DCA on meille erittäin arvokas sopimus. Sääksmäen mukaan K-ryhmä on toimittanut kauppoihin jo ennakkoon säilyviä elintarvikkeita normaalia enemmän. – Kauppiaan ja hänen lähipiirinsä panos on lakon aikana iso. Aikataulu riippuu kuitenkin siitä, millainen rauhansopimus Ukrainaan lopulta saadaan. Kuljetuksia tulee suoraan teollisuudelta. – En menisi vielä näin pitkälle spekuloimaan. Jos Ukrainaan saavutetaan rauha ja sieltä vapautuu joukkoja, prosessi voi tapahtua nopeammin. – Joissakin tilanteissa joudumme supistamaan aukioloaikoja, esimerkiksi aamun ensimmäisten tuntien ja myöhäisen illan tuntien osalta. S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo, että mahdollisimman moni myymälä pyritään pitämään avoinna, vaikka lakko alkaisi keskiviikkona. – Jos syntyy jäätynyt konflikti tai jos sota jatkuu jossakin muodossa, se sitoo Venäjän sotavoimia Ukrainaan ja sen lähialueille. Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan on liian aikaista spekuloida rauhanturvaajien lähettämisellä Ukrainaan. – Veikkaan, että DCA:n merkitys on edelleen suuri tai jopa suurempi. Pystymme toimittamaan tuotteita lisää, jos jotain tuotetta ostetaankin enemmän. Sääksmäen mukaan jotkut yksittäiset tuotteet saattavat loppua kaupoista hetkellisesti, mutta perustuotteiden saatavuus pystytään turvamaan. Vaikka Venäjä pystyisi tulevaisuudessa vahvistamaan läsnäoloaan itärajan tuntumassa, Suomella ei ole tarvetta tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja. – Suomi on jo siihen varautunut. Kaupan alalla uskotaan, että perustuotteita riittää myyntiin, vaikka lakko alkaisi
Rahoitusmallin muutosten tulee Rantasen mukaan kuitenkin olla hallittuja, jotta rahoituksen ennakoitavuus varmistetaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen eli hyte-kertoimen painoarvoa ollaan kasvattamassa nykyisestä. Siirtymäaikaa pitäisi lyhentää niillä alueilla, joilla rahoitus on pienempi kuin väestön laskennallinen palvelutarve. Hallitus on leikkaamassa kaupungin sosiaalija terveydenhuollon rahoista ensi vuonna 15 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana vuonna 20 miljoonaa euroa. Rahoitukseen jäisi alueiden mukaan pysyvä, yhteensä 85 miljoonan euron leikkaus. Keskustan kannattajista ehdotusta tukee yli puolet (54 prosenttia) ja SDP:n kannattajista hieman alle puolet (49 prosenttia). Evan johtavan veroasiantuntijan Emmiliina Kujanpään mukaan muutos helpottaisi esimerkiksi sukupolvenvaihdoksia merkittävästi. Jos alueen kunnat ovat ennen sote-uudistusta käyttäneet sosiaali-, terveysja pelastuspalveluihin vähemmän rahaa kuin hyvinvointialueen laskennallinen rahoituspohja edellyttäisi, siirtymätasaus leikkaa valtion rahoitusta. Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen Usean hyvinvointialueen kannanoton mukaan 1,2 miljoonaa suomalaista on jäämässä pysyvästi eriarvoiseen asemaan. Varauksellisesti asiaan suhtautuvat myös opiskelijat, joista 40 prosenttia kannattaa ajatusta, ja eläkeläiset, joista 45 prosenttia suhtautuu asiaan myönteisesti. Hyvinvointialueiden rahoituksessa käytetään siirtymätasausta, jolla korjataan rahoitusta vähitellen väestön tarpeita vastaavaksi. Helsingissä soten siirtymävaihe on ollut helpompi kuin alueilla. – Alueilla, joilla ei ole ollut rahaa palveluihin väestön tarpeen mukaisesti, on kertynyt palveluvelkaa. Kyselyyn vastasi lokakuussa parin viikon aikana reilut 2 000 ihmistä. ” Varauksellisesti asiaan suhtautuvat myös opiskelijat ja eläkeläiset. – Työssä tarkastellaan ja arvioidaan myös siirtymätasausjärjestelmää, toteaa finanssineuvos Tanja Rantanen valtiovarainministeriöstä. Eniten kannatusta ehdotus saa johtajilta ja yrittäjiltä sekä hallituspuolueiden kannattajilta. ” Palveluvelka näkyy monin tavoin huonoosaisuutena ja sosiaalisina ongelmina. Viimeksi kohua nostatti siirtymätasauksen leikkaus Helsingiltä. Uutissuomalainen p. – Keskustelimme aiheesta tunnin valtiovarainministeriössä, Virolainen kertoo. Tulosten virhemarginaali on kaksi–kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. – Luovutusvoittoveromallissa peritystä omaisuudesta maksettaisiin veroa vasta omaisuuden myynnin yhteydessä. Se vastaa noin 1 500 hoitajan tai noin 850 lääkärin työpanosta. Perillinen ei enää joutuisi maksamaan ongelmalliseksi koettua veroa suvussa säilytettävästä omaisuudesta, kuten kiinteistöistä ja yritysvarallisuudesta, Kujanpää sanoo tiedotteessa. Päijät-Hämeessä tilanne on kuvatun kaltainen. – Kannanotto on tärkeä, ja se ansaitsee kunnon käsittelyn osana rahoitusmallin kehittämistä, sanoo valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sähköpostitse Uutissuomalaiselle . Rahoitusmalli pitäisi alueiden mielestä korjata niin, ettei mikään alue jää pysyvästi muita heikompaan asemaan. – Tilanteesta huolimatta leikkaaminen näyttää nyt olevan vaikeaa, Virolainen kommentoi. Myönteisintä suhtautuminen on perussuomalaisten (69 prosenttia), kristillisdemokraattien (68 prosenttia), kokoomuksen (64 prosenttia) ja RKP:n (61 prosenttia) kannattajissa. Hyvinvointialueiden rahoitusmallia kehitetään. KAI SINERVO Yli puolet korvaisi perintöveron luovutusvoittoverolla STT Hieman yli puolet suomalaisista suhtautuu myönteisesti perintöveron poistamiseen ja sen korvaamiseen omaisuuden luovutusvoittoverolla, ilmenee Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan teettämästä kyselystä. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa sanotaan, että hallitus selvittää perintöveron korvaamista luovutusvoittoverolla. Kannanoton jättäneet alueet haluaisivat muokata rahoituksen siirtymäaikoja ja siirtymätasausjärjestelmää. Rahoitusmallin kehittämisessä alueiden kannanotto luvataan kuitenkin ottaa huomioon. Virolainen kertoo, että kannanotto haluttiin tuoda julki nyt, kun hallituksen puoliväliriihi lähestyy. Myönteisesti ehdotukseen vastaajista suhtautuu 54 prosenttia, kielteisesti 18 prosenttia ja neutraalisti 20 prosenttia. Jatkossa alueita halutaan palkita ennaltaehkäisyyn panostamisesta. Helsinki on ollut sotessa ylijäämäinen, kun kaikki muut alueet ovat tehneet alijäämää. Hyvinvointialueiden rahoitusmallia kehitetään tänä vuonna hallitusohjelman mukaisesti. – Väestön tarpeisiin perustuva rahoitusmalli on ainoa oikeudenmukainen rahoituksen laskentaperuste, kannanotossa todetaan. Vihreiden (40 prosenttia) ja vasemmistoliiton (28 prosenttia) äänestäjien keskuudessa myönteinen suhtautuminen jää selvästi alle puoleen, mutta vain vasemmistoliiton kannattajissa suurempi osa suhtautuu uudistukseen kielteisesti kuin myönteisesti. Nykyistä siirtymätasausjärjestelmää arvioidaan siinä yhteydessä, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uuteen tutkimukseen pohjautuvan tarvemallin muutokset viedään sisälle rahoitusmalliin. Lakiluonnos on parhaillaan lausuntokierroksella. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 9 Ministeriö ei taivu usean alueen muutosvaatimukseen Terhi Säynäjärvi / Uutissuomalainen V altiovarainministeriö ei aio ryhtyä toimiin kuuden hyvinvointialueen vaatimuksesta rahoitusmallin korjaamiseksi. Kannanoton mukaan rahoitusmalli leikkaa kuuden alueen laskennallista rahoitusta ja on jättämässä leikkauksen pysyväksi vuoden 2029 jälkeen. Julkinen keskustelu hyvinvointialueiden rahoituksesta ja siirtymätasauksista on muutenkin kiihtymässä. Tämä näkyy monin tavoin myös huono-osaisuutena ja sosiaalisina ongelmina, toteaa Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen. Itä-Uudenmaan, Keski-Pohjanmaan, Lapin, Pohjois-Karjalan, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet julkaisivat viime viikolla kannanoton, jonka mukaan 1,2 miljoonaa suomalaista on jäämässä pysyvästi eriarvoiseen asemaan. Puoluekannan mukaan eniten kannatusta ajatus saa perussuomalaisten äänestäjiltä, kertoo Eva. Hallitus suunnittelee rahoituslain muuttamista myös niin, että alueita palkittaisiin ennaltaehkäisyyn panostamisesta
Trumpin politiikka ei ole vielä näkynyt tutkimusyhteistyössä, Suomen Akatemiasta ja Business Finlandilta kerrotaan. Salminiitty kantaa huolta siitä, kuinka syvälle meneviä leikkauksia tieteen rahoitukseen vielä kohdistuu Yhdysvalloissa. – Onhan Yhdysvallat ihan täysin johtava maa, se on yksi erittäin tärkeä rahoittaja ja ykköstoimija sektorillaan, kertoo Business Finlandin johtava asiantuntija Jukka Salminiitty. Suomessa NSF on tehnyt yhteistyötä Suomen Akatemian sekä Business Finlandin kanssa. NSF:n sanaseulonta voi silti olla laitonta, kertoo Nature , koska kongressi on määrännyt sitä laajentamaan naisten ja marginalisoitujen ryhmien osallistumista tieteeseen. – Poliitikkojen pitää pysyä irti tieteestä ja tieteilijöiden pitäisi myös pysyä irti politiikasta, Maunula sanoo. – Ne saattavat sitten kohdistua myös niihin ohjelmiin ja teemoihin, missä meillä on ollut yhteistyö menossa tai suunnitteilla. Massaseulontaa on tehty etsimällä avainsanoja, joiden käyttö teksteissä voi johtaa hankkeen pysäyttämiseen, kertovat Washington Post (WP) ja tiedelehti Nature . Maunulan mukaan toistaiseksi jää nähtäväksi, kuinka syvälle meneviä vaikutuksia Trumpin politiikalla on. Lääketieteellistä tutkimusta tukee Yhdysvaltain terveysvirasto (NIH), johon Trumpin hallinto on niin ikään kohdistamassa miljardiluokan leikkaukset, kertoi NBC News. Tilannetta seurataan. Yhdysvaltain perustuslaissa tieteellisen tutkimuksen vapaudesta ei ole erikseen säädetty. NSF:n tiedottaja ei kommentoinut asiaa lehdelle. WP:n mukaan avainsanoista kiinni jääneisiin tutkimushankkeisiin voidaan kohdistaa ”jatkotoimenpiteitä”, jotka voivat tarkoittaa muutoksia hankkeeseen tai tutkimushankkeen perumista. Science -lehden mukaan NSF:n työvoima saatetaan leikata puoleen, ja se saattaa menettää noin yhdeksän miljardin budjetistaan jopa kaksi kolmasosaa. 10 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Tiede on seuraavana Donald Trumpin leikkuulaudalla Lassi Lapintie?/?STT Y hdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on myllertänyt liittovaltion rakenteita, ja yksi maalitauluista on liittovaltion rahoitus tieteelliselle tutkimukselle. NSF:n rahoitusta ei silti tullut suomalaisille tutkimusorganisaatioille, STT:lle kerrotaan. – Määräykset ovat laittomia, kertoi nimetön NSF:n työntekijä lehdelle. Tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapauden turvaamisesta on säädetty Suomen perustuslain 16. Yhdysvaltain kansallisen tiedesäätiön (NSF) rahoitusjärjestelmä jäädytettiin tilapäisesti uuden hallinnon aloitettua. HBL: Trumpin hallinnon kielivalvonta ulottuu Suomeen asti. Tieteestä löytyy leikattavaa, mutta Trump menee pidemmälle Lassi Lapintie?/?STT Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin toisella kaudella jo nähty tiedepolitiikka on antanut syytä huoleen tutkijoiden parissa, sillä tieteen rahoitusta ollaan leikkaamassa miljardeilla. ” Seulottavien sanojen lista sisältää käsitteitä, jotka liittyvät esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalivähemmistöihin, rotuun ja rasismiin. – Kummatkin maat rahoittavat omia tutkijoitaan, eli suomalaiset tutkijat saavat Suomen Akatemian kautta rahoituksen ja yhdysvaltalaiset NSF:n kautta, kertoo Suomen Akatemian Ruokonen. Trump menee kuitenkin tavallista säästämistä pidemmälle. Yhdysvaltain historian professorina työskentelevä Maunula ei pelkää suoria vaikutuksia omaan työhönsä, jota hän tekee muutenkin pienellä budjetilla. WP:n mukaan seulottavien sanojen lista sisältää käsitteitä, jotka liittyvät esimerkiksi sukupuoleen, seksuaalivähemmistöihin, rotuun ja rasismiin. Myöskään Valkoinen talo ei kommentoinut Washington Postille asiaa. Rahoitus on palautettu, mutta NSF:n on kerrottu käyvän lävitse rahoitettavaa tutkimusta Trumpin asetusten vastaisen sisällön varalta. ”Suomessa ei katsottaisi tieteen vapauden kanssa yhteensopivaksi”, arvioidaan Suomen Akatemiasta STT:lle. CDC:ssä eletään nyt irtisanomisten pelossa, kertoi NPR. Hän nostaa esimerkiksi jälkimmäisestä Trumpin ensimmäisen kauden koronavirusrokotusohjelman, jota pidettiin yhtenä maailman onnistuneimmista. Ravistelun kohteena on esimerkiksi Yhdysvaltain tautikeskus CDC, jolla on maailmanlaajuisesti merkittävä tehtävä esimerkiksi pandemioiden torjunnassa. Maunulan mukaan asiantuntijoiden asemaa kyseenalaistetaan yhä enemmän. – Suomessa tätä ei katsottaisi sen perustuslain mukaisen tieteen vapauden kanssa yhteensopivaksi. – On vaikea sanoa, kuinka pitkälle Trumpin mullistukset lopulta menevät ja miten eri oikeusistuimet reagoivat niihin. Hufvudstadsbladet (HBL) kertoi viime viikolla, että Trumpin hallinto on painostanut Helsingin yliopistoa poistamaan ilmastonmuutosta tai tasa-arvoa koskevia sanoja teksteistä, jotka koskevat Yhdysvaltojen osin rahoittamia stipendejä. Suomalaistutkijan mukaan Yhdysvalloissa eletään nyt ”äärimmäisen kiivaan” politisoitumisen aikakautta. Yhdysvaltalaismedian mukaan rahoitettavaa tutkimusta on myös ryhdytty seulomaan ideologisin ja poliittisin perustein. Hän sekä kyseenalaisti tieteen että myös satsasi tieteeseen ajoittain todella rajusti. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimeenpaneman hallinnon kielivalvonta ulottuu myös Suomeen asti. ” Poliitikkojen pitää pysyä irti tieteestä ja tieteilijöiden irti politiikasta. Mutta se on meidän tulkintamme Suomessa, arvioi suomalaista tiederahoitusta hoitavan Suomen Akatemian vaikuttavuuden ja tiedepolitiikan yksikön johtaja Floora Ruokonen STT:lle. Puuttuminen tieteen vapauteen on ”luonnollisesti” uhka tieteelle, vaikka tiedemaailmasta löytyykin varmaan perusteltavia säästöjä, toteaa Georgian Atlantassa asuva suomalaistutkija Marko Maunula STT:lle. Marko Maunula Yhdysvaltain historian professori ANDREW CABALLERO-REYNOLDS / AFP p Ulkomaat. Listalta löytyvät ”antirasismi”, ”diversiteetti”, ”naispuolinen” ja ”vihapuhe”. pykälässä. Maunulan mukaan on kyllä mahdollista, että tiedemaailmasta löytyy ”poisleikattavaa ihraa”, sillä tieteen rahoitus on ollut Yhdysvalloissa historiallisesti avokätistä. – (Ensimmäisellä kaudellaan) Trumphan oli hyvin kriittinen terveysviranomaisia ja monia tieteellisiä instansseja kohtaan
Kokoontumisen taustalla oli eurooppalaisten järkytys siitä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump avasi viime viikolla keskusteluyhteyden Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa ja sivuutti näin Ukrainan ja Euroopan maat. Scholz sanoi Süddeutsche Zeitung -lehden mukaan, että eurooppalaisia joukkoja ei voi olla Ukrainassa ennen kuin sotiminen siellä loppuu. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 11 Euroopan voi olla vaikea vastata USA:lle Niilo Simojoki?/?STT Ukrainan tilannetta käsittelevän hätäkokouksen kutsuminen koolle Pariisiin kesken Münchenin turvallisuuskonferenssin kertoo siitä, ettei kaikki mennyt Saksassa ihan suunnitelmien mukaan. – Kaikki asiat olivat enemmän tai vähemmän tiedossa etukäteen, mutta ehkä se oli [eurooppalaisille] yllätys, että ne vyörytettiin esiin niin yhtäkkiä ja että Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin puhelu tuli jo ennen Müncheniä, vanhempi tutkija Tuomas Iso-Markku Ulkopoliittisesta instituutista pohtii. Kokouksen pitäminen onnistuneena edellyttäisi kuitenkin Iso-Markun mukaan tulokseksi jotain uusia ja konkreettisia sitoumuksia ja lupauksia siitä, miten Eurooppa on valmis Ukrainaa tukemaan. – Mutta se voi olla liikaa toivottu, hän lisää. Liittokanslerin mukaan nyt on tärkeintä varmistaa, että rauhasta ei sovita ukrainalaisten päiden yli. Rubio saapui Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin jo maanantaina, jolloin hän tapasi maan kruununprinssin Mohammed bin Salmanin. Toisaalta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto ei etukäteen varsinaisesti peitellyt aikeitaan Ukrainan sodan päättämisen suhteen. – Tällä hetkellä ei ole rauhaa, ja tavoitteena täytyy olla sen saavuttaminen mahdollisimman pian, sanoi maan ulkoministeri Jose Manuel Albares. Kysymykset ovat koskeneet niin mahdollisia Ukrainaan lähetettäviä eurooppalaisia joukkoja kuin muuta sotilaallista tukea. Starmerin mukaan Britannia on valmis ottamaan johtavan roolin työssä Ukrainan turvatakuiden eteen. Yhdysvaltain on aiemmin kerrottu lähettäneen eurooppalaisille valtioille kysymyslistan siitä, mitä ne ovat valmiita omalta osaltaan tekemään Ukrainan turvallisuuden takaamiseksi. Puolan pääministeri Donald Tusk kertoi ennen kokousta aikovansa patistaa Pariisissa Euroopan johtajia lisäämään satsauksia Euroopan puolustukseen. Unkari arvosteli voimakkaasti Pariisiin kokoontuneita maita. Samalla hän lisää, että vastauksia on todella vaikea löytää – varsinkaan nopeasti ja keskellä Saksan vaalitaistelua. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin isännöimään kokoukseen Elysee-palatsissa saapuivat muun muassa Saksan liittokansleri Olaf Scholz, Britannian pääministeri Keir Starmer, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Naton pääsihteeri Mark Rutte. Saudi-Arabialla on neuvotteluissa välittäjän rooli. Tapaamiseen osallistuva Venäjän presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja Juri Ushakov sanoi maanantaina, että tapaamisessa keskusteltaisiin siitä, kuinka neuvottelut Ukrainasta aloitettaisiin. Ranskan presidentinkanslian mukaan Macron puhui puhelimessa Trumpin kanssa ennen kokouksen alkua. Hän sanoo voivansa kuvitella, että turvallisuuskonferenssista odotettiin Euroopassa tilaisuutta päästä sovittamaan omia kantoja yhteen Yhdysvaltain uuden hallinnon kanssa. Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard sanoi ruotsalaismedian haastattelussa, ettei Ruotsi sulje pois mahdollisuutta lähettää ruotsalaisia rauhanturvaajia Ukrainaan. Päävastuu siitä kuuluisi Trumpin hallinnon mukaan Euroopalle. Romania ja Tshekki puolestaan ilmaisivat pettymyksensä siitä, että niitä ei kutsuttu lainkaan kokoukseen, kertoi ranskalaislehti Le Monde . Tanskan pääministeri Mette Frederiksen edusti kokouksessa Pohjoismaita ja Baltian maita. Ulkomaat p. Emmanuel Macron (vas.) ja Olaf Scholz tapasivat muita Euroopan johtajia Pariisin hätäkokouksessa. – Nyt Yhdysvallat sitten ikään kuin saneli raamit, että miten tässä edetään, jo ennen kuin kokous varsinaisesti pääsi alkuun, Iso-Markku sanoo. – Emme pysty auttamaan Ukrainaa tehokkaasti, jos emme nyt heti ryhdy käytännön toimiin omien puolustuskykyjemme suhteen, hän sanoi Varsovassa ennen lähtöään Pariisiin. Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Ukraina-neuvottelujen valmistelun lisäksi tapaamisen tarkoituksena on parantaa maiden kahdenvälisiä suhteita. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Ukraina ei aio osallistua Venäjän ja Yhdysvaltain ulkoministerien tapaamiseen Saudi-Arabiassa. – On tärkeää ymmärtää, että olemme ikävä kyllä vielä kaukana siitä, Scholz sanoi. Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajan Tammy Brucen mukaan tapaamisessa ei keskustella yksityiskohdista eikä kyseessä ole varsinaiset neuvottelut. Saksan liittokansleri Scholzin mukaan puhe eurooppalaisista rauhanturvaajista Ukrainassa on ennenaikaista. Pariisin hätäkokous puhutti Euroopan johtajia STT, AFP E uroopan johtajat kerääntyivät maanantaina Pariisiin hätäkokoukseen, jonka asialistalla oli Ukraina ja Euroopan turvallisuus. LUDOVIC MARIN / AFP Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerit tapaavat toisensa Saudi-Arabiassa STT, AFP Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapaavat tiistaina Saudi-Arabiassa. Yhdysvaltalaismedia CNN:n mukaan Trumpilta kysyttiin myös, olisiko Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi mukana keskusteluissa. – Yhdysvaltain tapa toimia olisi tietysti voinut olla toisenlainen, mutta itse kysymykset ovat kaikki sellaisia, joihin Euroopassa olisi hyvä löytää vastauksia, IsoMark ku sanoo. Hätäkokouksen järjestäminen Pariisissa on hänen mukaansa selvä viesti siitä, että Eurooppa suhtautuu tilanteeseen vakavasti. Rubion lisäksi Yhdysvaltoja edustavat neuvotteluissa maan Lähi-idän lähettiläs Steve Witkoff ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz. Myös Espanjan mielestä rauhanturvaajista on ennenaikaista puhua. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa kukaan ei halua ottaa mitään pois Naton nykyisestä puolustuksesta ja pelotteesta. Maan ulkoministeri Peter Szijjarto kommentoi asiaa Facebookissa striimatussa lehdistötilaisuudessa. Miten tässä näin kävi. Britannia ja Ruotsi ovat olleet avoimia ajatukselle rauhanturvaajien lähettämisestä Ukrainaan. Sen mukaan Euroopan johtajat kokoontuivat Pariisiin aikomuksenaan estää rauhansopimuksen syntyminen Ukrainassa. Tusk kuitenkin sanoi, ettei Puola aio lähettää rauhanturvaajia Ukrainaan. Ruotsi ja Britannia ovat avoimia rauhan turvaajien lähettämiselle Ukrainaan, Puola ei. Tuskin mukaan Puolalla on oikeus puhua asiasta, koska se käyttää puolustukseen 4,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan eli paljon enemmän kuin useimmat Euroopan Nato-maat. Saudihallitusta lähellä olevien lähteiden mukaan tiistain keskusteluissa valmisteltaisiin presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin myöhempää tapaamista. Britannian pääministeri Starmer taas kirjoitti Telegraph -lehdessä olevansa valmis lähettämään maan rauhanturvaajia Ukrainaan. Kokoukseen osallistuivat Saksan, Britannian, Italian, Puolan, Espanjan, Hollannin ja Tanskan valtionjohtajat. Sekä Yhdysvaltain ulkoministeriö että Kreml ovat vahvistaneet tapaamisen. Sen sijaan Puola jatkaa Ukrainan auttamista aseellisesti ja taloudellisesti. Trump vastasi myöntävästi. Saksan ja Espanjan mukaan asiasta on liian aikaista puhua. Venäjän ja Yhdysvaltojen edustajien mukaan ky seessä eivät ole varsinai set Ukrainaneuvottelut. Iso-Markun mukaan kysymykset itsessään ovat ihan relevantteja
040 541 3353 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 8–20, la 9–18, su 10–18. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. P. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. 03 422 5225 KEITTIÖT Amelia Keittiöt Esittelytila avoinna ma klo 12-17, pe klo 14-18, muina aikoina sop. 03-42351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. 050 407 2539 www.tt-palvelut.fi KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. 010 581 8200 – Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. Huolto kaikki merkit. puol.), p. 050 3060 411 sahkomatti.fi Myyntipalvelu puh. 050 400 4686 / Janne Lohermaa Kodin10 ikkunat ja ovet asennettuna paikalliselta www.kodin10.fi 050 910 3001 Tuomas, 044 5748709 Ville J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. 03 435 5001 Ma–pe 8–20 ja la–su 9–17 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 041 432 3716 www.spph.fi suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet Sähkömatti Täyden palvelun sähkötalo Asennukset, huollot, korjaukset Kunnossapito, urakointi, tarvikkeet Tarkastukset, valvonta, suunnittelu p. 4 (käynti Tölönt. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. www.halyttimet.fi P. Hämeentie 8, Forssa, p. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LAKITOIMISTO ArvoLex Oy maanläheinen lakitoimisto Kiinteistö-, ympäristö-, sopimusja vahingonkorvausasiat, perhe ja perintö, avoja avioerot, sovitteluja riita-asiat, pesänselvittäjä ja -jakaja, kiinteistöarvioinnit VT Elina Lindvall 045 6718681 www.arvolex.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 040 507 1649 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. 040 501 5450 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM, Juristi Mila Nevanperä OTM, Juristi Kaisa Kekkonen HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Sibeliuksenkatu 1 B, Forssa P. P. METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. 0400 403 277 Huollot, korjaukset, renkaat E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. 03 422 1997 PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 046 586 5024 TIMANTTIPORAUKSET Mavicon Oy P. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 050 528 2382 www.maviconoy.fi TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. P. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Tilitoimisto K. 18, puh. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. Puh. P. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. Auktorisoitu tilitoimisto. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. P. 045 2321 495 PURKUTYÖT Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. Elise Kauti p. P. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. 040 687 1198 Pellilän Putkityö Oy LVI-alan työt. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 050 3060 411 sahkomatti.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 041 432 3779 KAUNEUSHOITOLAT Pumpulilikan Kauneushoitola Kartanonkatu 11 (Kartanokeskus), Forssa Puh. Auktorisoitu tilitoimisto. 0400 911 732 Invataksi J. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi 12 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. Vähäsalot Rautatienk. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. 040 706 4076 L LAITEHUOLLOT Sähkömatti Moottorihuolto ja -myynti Sähkölaiteja pienkonekorjaukset p. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT AsennusSeppä Myynti, asennus, huolto p. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. 0400 475 571 Sähkömatti Paloilmoitinhuolto, -asennukset ja huolto Murtoja palohälyttimet Kameraja kulunvalvonta p. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. Sortohaankatu 3, Forssa. KIINTEISTÖHUOLLOT Tammelan Talkkaripalvelut Oy P. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. 050 546 4331 Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. 03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO ML-Laatuhuolto Oy P. Lauri Huttunen P. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. 044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. 050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. P. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Forssan Hammaslääkäriasema Oy Timo Pursiainen, Pekolanraitti 8 Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. P. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. 050 3060 411 sahkomatti.fi Sähköurakointi Vuorema Oy Ville Vuorema 040 8241121 Samuli Katajisto 044 2426292 etunimi.sukunimi@suvoy.fi T TAKSEJA Arjoniemi 1+8, 1+6, paarikuljetukset, invataksi, kelakyydit. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. www.tilaurax.fi P. 050 325 3278. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 040 538 8586 www.talokas.net RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. P. 12. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. Paassilta Oy P. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. 050 3060 411 sahkomatti.fi HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 25,5 %) 1,95 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. P. mukaan. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. Esa Reikko p. P. 03 42 22 135 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. 044 257 5827 Sähkömatti Asennus ja huolto p
03 422 1722, 422 0722 AUTOHUOLTO ML-Laatuhuolto Oy P. Lauri Huttunen P. 040 706 4076 L LAITEHUOLLOT Sähkömatti Moottorihuolto ja -myynti Sähkölaiteja pienkonekorjaukset p. Puh. P. 050 522 7579 Jalkahoidot Pia Ketonen Torikatu 10, Forssa Katutaso p. 040 538 8586 www.talokas.net RAKENNUSTEN KUNTOTARKASTUKSIA Rakennusten kuntotarkastukset, energiatodistukset ja remonttisuunnitelmat Hannu Kiuru, RI (AMK), p. P. 0200 55 111 TILITOIMISTOJA Hämeen Tilitieto Oy Auktorisoitu tilitoimisto. Sortohaankatu 3, Forssa. 435 5109, kotiin 435 5838 HIEROJAT Pentti Linden 0400 512 853 www.terveys.net HYDRAULIIKKALIIKKEITÄ Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. Jaskan Kirjanpito 040 532 4869, jaska@jaskankirjanpito.fi Laskenta-10 Oy www.laskenta-10.fi P. 03 4246 8100 www.laskentapiste.com Taloushallintoliiton jäsen. 050 312 3035 www.tilitieto.com Taloushallintoliiton jäsen. 045 147 0407 www.jalkahoivamaiju.fi LAKIASIANPALVELUT T:mi Kirsti Toivonen – perintöja perheoikeuden sekä edunvalvonta-asiat – julkinen kaupanvahvistaja – kauppa-, vaihtoja lahjakirjat ym. 044 257 5827 Sähkömatti Asennus ja huolto p. P. P. P. 040 687 1198 Pellilän Putkityö Oy LVI-alan työt. 18, puh. 040 541 3353 Siivouspalvelu Forssan Ilona Oy Rautatienkatu 12, Forssa Kodit, toimistot ja taloyhtiöt P. 041 432 3779 KAUNEUSHOITOLAT Pumpulilikan Kauneushoitola Kartanonkatu 11 (Kartanokeskus), Forssa Puh. 03 422 1997 PIHAPUIDEN KAADOT Jussi Korsi, p. 0400 475 571 Sähkömatti Paloilmoitinhuolto, -asennukset ja huolto Murtoja palohälyttimet Kameraja kulunvalvonta p. Hämeentie 8, Forssa, p. 040 547 7001 VALVONTA-, HÄLYTINJA TURVAJÄRJESTELMIÄ Forssan Hälytinpalvelu Murto-, paloja kameravalvonta ym. P. 050 300 8807 O OMPELUKONEHUOLTO JA MYYNTI Forssan Ompelukonepalvelut Pispalankatu 5 E 75, Forssa P. 03 7575 710 myyntipalvelu@hameenmedia.fi Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 13. 0400 403 277 Huollot, korjaukset, renkaat E ENERGIATODISTUKSET Hannu Leppäkoski P. Auktorisoitu tilitoimisto. 050 3060 411 sahkomatti.fi M MAALAUSLIIKKEITÄ Tasoite ja Maalaus Rämö Oy Routiontie 25 30100 Forssa Heikki 040 702 1427, 041 464 5406 Rakentajat R & M Oy Mustikkatie 8 A, 30420 Forssa P. 050 3060 411 sahkomatti.fi Myyntipalvelu puh. AMMATTIHAKEMISTO AMMATTIHAKEMISTO FORSSAN LEHDEN AMMATTIHAKEMISTO – tehokas ja edullinen ilmoituspaikka joka TIISTAI A AKKULIIKKEITÄ Haka-akku Aleksinkatu 5, p. 050 595 8704 SÄHKÖURAKOINTIA Sähköasennus Grönholm Oy P. 03 422 2835 www.forssankeskusapteekki.fi Forssan Vanha Apteekki Prisma-keskus, B-sisäänkäynti, p. 010 581 8200 – Tarvikemyynti, huolto ja asennus Kolmen Tähden Talotekniikka Oy Kaikki alan työt. 4 (käynti Tölönt. 044 761 5120 Auktorisoitu tilitoimisto Taloushallintoliiton jäsen. 050 918 5926 www.gronholm.info Sähköpalvelu Petri Hintsanen P. 03 422 5225 KEITTIÖT Amelia Keittiöt Esittelytila avoinna ma klo 12-17, pe klo 14-18, muina aikoina sop. 03 4246 5800 www.frkv.fi RAKENNUSRESTAUROINTIPALVELUT Lintukorpi Oy Kaikki alan työt 040 594 9300 Talokas Oy Remontointi, saneeraus ja kiinteistönhoito P. www.halyttimet.fi P. Katajamäki Ky Hakkapeliittatie, Tammela. 050 407 2539 www.tt-palvelut.fi KIRJAPAINOJA PunaMusta – mainospainotuotteet – lomakkeet – kirjekuoret Esko Aaltosen katu 2, p. Laskentaplussa Oy Milla Lindfors, p. 040 706 4076 R RAKENNUSKONEVUOKRAAMOJA Forssan Rakennuskonevuokraamo Oy Teollisuusk. Elise Kauti p. 010 346 6640 AA, VT Janne Nuutinen 040 536 9850 AA, VT Sari Honkalampi 041 449 4749 www.tammer-juristit.fi ATK Tietotekniikkapalvelut Datapiste Hämeentie 18, Forssa, p. Huolto kaikki merkit. Paassilta Oy P. Korsi Janne 0400 311 400, Tarja 0400 170 555 Taksi Liuski Tilataksi, tilausajot, invataksi, pyörätuoli, paarikuljetukset, hoitokuljetukset, tapaturmakuljetukset, linja-auto. Laskentapiste Balanssi Oy Koulukatu 13, 30100 Forssa, p. 045 787 67364 www.duuritiimi.fi V VALOKUVAAMOJA Foto-Hellas Keskusraitti 7, Forssa p. 050 543 1386, luottometsuri.com N NUOHOUSTYÖTÄ Nuohouspalvelu Joonas Ortio Nuohoukset ja ilmastointityöt P. 050 3060 411 sahkomatti.fi HINTA VAIN €/rivi /viikko (+alv 25,5 %) 1,95 K KALEVALAISTA JÄSENKORJAUSTA Tarmo Lappalainen P. mukaan. 0500 420 372 LÄMPÖPUMPUT AsennusSeppä Myynti, asennus, huolto p. 010 567 3250, www.tilitoimistokatajamaki.fi Taloushallintoliitto ry:n jäsen. 040 874 6235, vast.otto Forssa KANTOJYRSINTÄ Mikrant Oy Kantojyrsintää, puh. Rajakatu 2 a, 30420 Forssa, P. 050 562 4760 hannu@rkmleppakoski.com ERIKOISHAMMASTEKNIKKOJA Mika Heinonen p. Auktorisoitu tilitoimisto. 045 2321 495 PURKUTYÖT Peltolan Kone Oy Rakennusten purkutyöt, jäteja romulavat. 03 435 5001 Ma–pe 8–20 ja la–su 9–17 www.forssanvanhaapteekki.fi ASEPAJOJA Köllin Paja P. 03-42351 KULJETUSLIIKKEITÄ Peltolan Kone Oy Lavettija rahtikuljetukset, vaihtolavat, Kallioja sorakivikuljetukset P. 0400 909 150 RS Maalaus ja Tapetointi Oy P. 046 586 5024 TIMANTTIPORAUKSET Mavicon Oy P. Esa Reikko p. 050 325 4527 www.aseverstas.fi ASIANAJOTOIMISTOJA joiden omistajat ovat Suomen Asianajajaliiton jäseniä ja joilla on laissa säädetty asianajopätevyys. P. 03 422 0277 Vapaudenkatu 5 A 7. Vähäsalot Rautatienk. 03 433 4900 Pekolanraitti 8, 30100 Forssa Antti Korko p. 050 3060 411 sahkomatti.fi Sähköurakointi Vuorema Oy Ville Vuorema 040 8241121 Samuli Katajisto 044 2426292 etunimi.sukunimi@suvoy.fi T TAKSEJA Arjoniemi 1+8, 1+6, paarikuljetukset, invataksi, kelakyydit. KIINTEISTÖHUOLLOT Tammelan Talkkaripalvelut Oy P. 03 422 2633, kotiin 422 2664 LVI-LIIKKEITÄ Forssan LVI-Kulma Oy Hämeentie 39 B, Forssa P. 0400 867 685 www.pihapuupalvelu.fi POLTTOPUITA MP-metsäpalvelut Puh. 050 313 1320, hannupkiuru@gmail.com S SIIVOUSPALVELUJA KOTEIHIN JA YRITYKSIIN Jamske Oy Jaana Harju p. 8–20, la 9–18, su 10–18. 041 432 3716 www.spph.fi suunnittelu-asennus-sähkötarvikkeet Sähkömatti Täyden palvelun sähkötalo Asennukset, huollot, korjaukset Kunnossapito, urakointi, tarvikkeet Tarkastukset, valvonta, suunnittelu p. 045 3174 885 Jalkahoitola Adams Mirja Hämeentie 6, Forssa. 050 528 2382 www.maviconoy.fi TYÖNTEKIJÖITÄ/ TYÖPAIKKOJA Duuri-tiimi P. 044 561 6177, 0500 305 308 Taksikeskus 24 h P. 040 507 1649 Putkiasennus Jukka Vinnikainen P. P. P. 0400 427 394 PK-Ompelukone varastomyynti Uusia ja käytettyjä ompelukoneita ja saumareita. 050 918 5926 www.gronholm.info Tammelan Putkiasennus Oy Ilma-, vesija maalämpöpumput Esa Reikko p. 040 581 6488 rauno.salminen@pp.surffi.net Maalausja tapetointityö T Riihimäki Oy P. 0400 749 244 AUTOJEN RUOSTEENESTOKÄSITTELYÄ Forssan Ruosteenesto Oy Lepistönkatu 5, p. 0400 535 606 Tammelan Putkiasennus Oy Kaikki LVI-alan työt. 03 422 1442, 0500 616 081, laatusertifioitu AUTOJEN VARAOSIA JA TARVIKKEITA Autovaraosa Lintusyrjä Oy Hämeentie 37 P. 0500 639 979 Turuntie 4, LH 3 Forssa H HAMMASLÄÄKÄREITÄ Forssan Hammaslääkäriasema Oy Timo Pursiainen, Pekolanraitti 8 Ajanvaraus: 040 687 4646 HAUTAUSTOIMISTOJA Hautaustoimisto ja Kukkakauppa Kalevi Laine Ky Kauppakatu 22–24 Forssa Puhelimet 435 5256 ja 422 2093 Sarasmäen Kukka ja Hautaustoimisto Ky Om. 0400 911 732 Invataksi J. www.tilaurax.fi P. 040 558 5842 www.jhp.fi Sähköasennus Grönholm Oy Ilmalämpöpumput P. 03 42 22 135 toimisto@asianajoalasentie.fi www.asianajoalasentie.fi Asianajotoimisto Tammer-Juristit Oy Kartanonkatu 10 A, Forssa p. 040 934 3334 www.kirstitoivonen.fi LAKITOIMISTO ArvoLex Oy maanläheinen lakitoimisto Kiinteistö-, ympäristö-, sopimusja vahingonkorvausasiat, perhe ja perintö, avoja avioerot, sovitteluja riita-asiat, pesänselvittäjä ja -jakaja, kiinteistöarvioinnit VT Elina Lindvall 045 6718681 www.arvolex.fi LUKKOLIIKKEITÄ Lukkoja ruuvialanliike, avainpalvelu Forssan Lukko Turunt. P. 044 313 2143 www.laskentaplussa.fi milla.lindfors@laskentaplussa.fi Tilitoimisto K. 040 501 5450 Jalkahoiva Maiju H Rajakatu 2 B, katutaso, Forssa. METSURIPALVELUITA Luottometsuri Tmi Myös mökkitalkkaripalvelut Puh. 12. 044 257 5827 Tammelan Vesi ja Lämpö Oy Jari Rantanen puh. 050 325 3278. P. Toimistot antavat myös valtion varoin kustannettua oikeusapua siitä annetun lain mukaisin edellytyksin. 050 377 1685 terosakari.riihimaki@gmail.com Virolainen Oy Tasoite ja maalaus Mika 040 842 3779, 0500 476 733 Jo vuodesta 1971 lähtien. 422 4370 Akku-, traktoriosa-, laakerimyynti APTEEKKEJA Forssan Keskusapteekki Tapulikuja 6, Prisma-keskus Ark. 03 422 1722, 422 0722 I IKKUNAJA OVIPALVELUT Valoisa-Ikkunat www.valoisa-ikkunat.fi P. puol.), p. Asianajotoimisto Annia Oy Kartanonkatu 4, Forssa AA, OTM Maria Puputti OTM, Juristi Mila Nevanperä OTM, Juristi Kaisa Kekkonen HTM, erikoisjuristi Niina Nurmi 040 672 2255 toimisto@annia.fi www.annia.fi Aina asiallasi jo 10 vuotta! Asianajotoimisto Matti Alasentie Oy Sibeliuksenkatu 1 B, Forssa P. 050 373 0359 P PARTURI-KAMPAAMOT Parturi-Kampaamo Rituli Kartanonkatu 20, p. 044 245 3292 Nuohouspalvelu R. 050 400 4686 / Janne Lohermaa Kodin10 ikkunat ja ovet asennettuna paikalliselta www.kodin10.fi 050 910 3001 Tuomas, 044 5748709 Ville J JALKAHOITOLOITA Jalkahoitaja Helinä Kartanonkatu 5, Forssa. 050 546 4331 Jaskan Huoltopiste Oy Bosch Lämpömestari – Ilmalämpöpumput – Ilma vesilämpöpumput – Maalämpöpumput P
Potentiaalia lajissa piisaa. Runebergintortut ja laskiaispullatkin tekivät kahvin ohessa kauppansa, joten kokonaisuutta voidaan pitää onnistuneena. Se toimii karsintaturnauksena maailmankiertueelle, Eräkangas selvittää. Huffilla on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura kansainvälisiltä seurajoukkuekentiltä ja maajoukkueesta. Paikallinen salibandy kilpailee harrastajista monen muun lajin kanssa, joten sen tulevaisuutta tulee pönkittää monin mahdollisin tavoin. – Tämä on ihan loistava matalan kynnyksen laji koripallolle. Feeniks Basket taas on sarjassa samassa tilanteessa kuin Alku eli alimmaisena, mutta viimeiset pelit antavat ymmärtää, että suunta on vahvasti ylöspäin. – Idea joukkueeseen lähti, kun katselin lajia olympialaisissa ja siitä motivoituneena päätin, että kyllä Suomessakin pitäisi olla huipputason joukkue. Nousu on ollut nopeaa, sillä laji debytoi ”oikeissa” olympialaisissa Tokiossa 2021 ja jatkoi menestyskulkuaan myös Pariisissa. Toivottavasti tempaus toimii kuten se on tarkoitettu eli lisää katsojamäärää muutamalla sadalla tai tuhannella Kramppi Suomalaisjoukkue lähtee kolme vastaan kolme -koripallon kansainvälisiin peleihin Janne Lehikoinen?/?STT KORIPALLO Suomalaisjuhlat kesäolympialaisissa tyssäsivät tyystin viime kesän Pariisin kisojen mentyä mitaleitta. Normikoripallosta monin tavoin poikkeava 3x3 on nuori laji, sillä ensimmäinen merkittävä kansainvälinen turnaus pelattiin vuoden 2010 nuorten olympialaisissa. Suomalainen suksi luisti viikonvaihteen kansainvälisissä kisoissa jopa odotettua paremmin, joten MM-kisoihin ei tarvitse lähteä ilman odotuksia. Tämä on lähellä sitä, ja jokin tässä kiehtoo. Perinteiset menestyslajit eivät enää tarjoa ainakaan oikotietä huipulle, mutta kenties jotain toivoa kesälajeihin tuo olympialaisten uudistumisinto. Forssassa on lähiaikoina pelattu useampikin palloilulajien pääsarjojen ottelu, kun kansalle on tarjottu koriksessa Bisonseja, Seagullseja ja Katajaa sekä salibandyssä Classicia ja Turun FBC:ta. Mikäli jälkimmäinen seuraavan kolmen vuoden aikana toteutuisi, niin pesiskansalla olisi tilaisuus nähdä kentällä maailman nopein pesäpalloilija. Naisissa se on jollain tapaa mahdollista, ei kuitenkaan luultavaa. Suomessa laji on kuitenkin jäänyt varsin varjoon. Yksi tuoreimmista kesäolympialajeista on koripallosta versonut kolme vastaan kolme -koripallo eli 3x3. Miesten mäkihypyn kauden kohokohta lieneekin Salpausselällä, kun Janne Ahonen ja Toni Nieminen ottavat mittaa toisistaan. Alku naarasi tärkeän ja varsin odotetun voiton kotipelistään Vimpeliä vastaan, mutta kilpajuoksu peränpitäjän paikalta ylemmäksi jatkuu edelleen. Lähdin kyselemään pelaajia mukaan, ja myös [seuran puheenjohtaja] Vesa Wallden on auttanut paljon, 22-vuotias Eräkangas kertoo. Varsin moni varmasti tietää kenestä on kysymys, mutta antaa heidän pohtia ketkä eivät tiedä. Peli ailahtelee edelleen kohtalaisen paljon kuten se yleensäkin tämänikäisillä tekee, mutta tätä pystytään kompensoimaan niin sanotulla ajokoirapuolustuksella. Paikka maailmankiertueelle aukeaa vasta moniportaisella karsinnalla. päivinä talvilomaleirin, jossa lajitaitojen kehittämisen ohella on tarjolla myös lämmintä ruokaa. Olympialajiksi nopeasti nousseessa lajissa on potentiaalia. Kentällä kuten myös sen laidalla nähtiin entisiä oman kylän poikia ja siinäkin oli jo syytä lähteä matsia katsomaan. Ja omana lajinaankin arvokas, Huff innostuu. Ja näin joukkue sunnuntaina JBA:ta vastaan teki ja Feeniksissä oli pelin jälkeen iloisia ilmeitä niin kentällä, penkillä kuin katsomossakin. – Tälle kesälle meillä on tavoitteena pelata Suomen sarjaa ja osallistua 6-tason kisaan Virossa, Latviassa tai Liettuassa ja sieltä sitten päästä 9-tason haastajaturnaukseen. – Aloitin koripallon ulkokentillä, pihapeleillä. Eräkangas on idean isä. 14 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Salibandy veti eniten väkeä Forssan lauantai-illassa V iime lauantainen kolmen eri palloilulajin päällekkäiskattaus merkittiin yleisömäärän suhteen selkeästi salibandylle. Palloseuran lauantaimatsissa tuli niukasti turpiin, mutta veteraanipelureitten paikallaolo kirkasti tapahtumaa kummasti. Mutta hyvää ja vauhdikasta peliä oli tarjolla, joten lipunhinta ei mennyt hukkaan. FoSu järjestääkin alakouluikäisille kuluvan kuun 25.–26. Shawn Huff (oik.) tähdittää Ballzy Helsingin joukkuetta. Hyvä uutinen lajin tulevaisuudelle ja toki myös Feeniks Basketille on se, että Meea Witka on edelleen mukana 16-vuotiaitten tyttöjen maajoukkuekuvioissa. Koripallotuntuma on pysynyt Susijengin entisen kapteenin pelatessa alemmilla sarjatasoilla, ja lähtö 3x3:een luonnistui ilman sen suurempia pohdiskeluja. – Kyllä tätä ihan tosissaan tehdään. Tämä on alkukipinä hienolle projektille, ja uskallan veikata, että nämä [muut kolme] ovat mukana vähän kauemmin kuin minä, 40-vuotias Huff nauraa viitaten päälle parikymppisiin joukkuekavereihinsa. Ja kun näitä mietin, Elmo laittoi minulle viestiä että ”hei, tuutko pelaamaan”, Huff kertoo. Tietä ovat raivaamassa pelaajina Shawn Huff, Emil Uotila, Elmo Eräkangas ja Oskari Niemi, jotka kaikki ovat kunnostautuneet myös perinteisessä koripallossa. Nousu portailla on kuitenkin onnistuessaan nopeaa: pääsy maailmankiertueelle voi toteutua yhden kauden aikana. Ihan jonkinlainen syy oli varmasti sekin, että loorassa viilletti muutama lajin maailmanmestari ja kun he olivat Classicin porukassa, niin ottelun lopputuloksessa ei sinänsä ollut mitään ihmettelemistä. Nyt intoa herätellään, sillä Suomessa on perustettu maan ensimmäinen lajin ylimmälle tasolle eli maailmankiertueelle tähtäävä 3x3-seurajoukkue nimeltään BB 3x3 Helsinki. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA p Urheilu. Minuakin harmitti olympialaisten aikana se, että Suomessa ei ole enempää pelaajia tässä lajissa. Kasvukipuja varmasti tulee matkalla, mutta kyllä tämä tulee elämään. Menestystä voi tulla niin hiihdossa kuin yhdistetyssäkin, mutta tuskinpa miesten mäkihypystä. Taitaa kuitenkin olla varsin kaukainen ajatus se, että jäähallissa vedettäisiin tulevaisuudessa esimerkiksi Ilves–Tappara tai Jokioisilla Manse–KPL. Halli oli pullollaan ja kansa sai mitä kansa halusi
Myös pikkusäkkejä 40L. Käsitellään sääntöjen kevätkokoukselle määräämät asiat. – En ole sulkenut ulkomaita pois, mutta nyt ne eivät ole tavoitteena. Mestaruustavoitteemme ei ole muuttunut, mutta se vaatii vielä paljon hommia, Kosonen kommentoi. 045 854 79 28 / Matti FORSSAN ELÄKELÄISET ry:n sääntömääräinen kevätkokous maanantaina 3.3.2025 klo 12.00 Forssan Järjestöjentalolla, Kuhalank. GOLF MAAILMANLISTAT (SULUISSA EDELLISEN LISTAN SIJOITUS): Miehet: 1) Scottie Scheffler USA pistekeskiarvo 14,71 (1), 2) Xander Schauffele USA 8,75 (2), 3) Rory McIlroy Pohjois-Irlanti 8,54 (3), 4) Ludvig Åberg Ruotsi 6,37 (6), 5) Collin Morikawa USA 5,74 (4), 6) Hideki Matsuyama Japani 5,62 (5), 7) Wyndham Clark USA 4,01 (7), 8) Tyrrell Hatton Englanti 3,74 (8), 9) Justin Thomas USA 3,68 (11), 10) Tommy Fleetwood Englanti 3,67 (12), ...suomalaisia: 164) Sami Välimäki 0,80 (167), 308) Oliver Lindell 0,44 (307), 413) Tapio Pulkkanen 0,31 (410). 2. TIMO VÄHÄKUOPUS Pasi Rakkolainen?/?STT KORIPALLO Viime viikolla 25 vuotta täyttänyt Peli-Karhujen laitahyökkääjä Roosa Kosonen johtaa liigan tarkkuustilastoja kahden ja kolmen pisteen heitoissa. Viisi ensimmäistä liigakauttaan kasvattajaseurassaan Lappeenrannan Catzissa pelannut Kosonen siirtyi kaudelle 2022–23 Kotkaan ja valittiin heti PeKan mestarijoukkueessa liigan vuoden pelaajaksi. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 7, 9, 12, 14, 16, 21, 26, 34, 36, 38, 41, 46, 48, 49, 54, 57, 58, 60, 65 Kunkkunumero: 36 RINGETTE NAISTEN SM-KARSINTASARJA FOPS-LL-89 3-11 Kyllönen Laura 2+0, Reunanen Lili 1+1, Siltanen Jenni 44torjuntaa BLUE RINGS-FOPS 2-11 Reunanen Lili 3+4, Kyllönen Laura 3+3, Reunanen Luna 2+8, Mäkelä Vilja 2+0, Rinne Ilona 1+1, Reunanen Lumia 0+1, Virkki Jonna 0+1, Siltanen Jenni 26 torjuntaa FOPS-RNK 3-3 Kyllönen Laura 2+0, Reunanen Leela 1+0, Reunanen Luna 0+3, Reunanen Lili 0+2, Virkki Jonna 0+1, Siltanen Jenni 53 torjuntaa SALIBANDY P15 YLIALUEELLINEN TURNAUS 24–25, EERIKKILÄ FoSu–OFBC 9-5 FoSu–OFBC 7-2 Oilers–FoSu 4–3 Indians–FoSu 0–10 FoSu–Nibacos 1–4 Seppänen 6+4, Äikäs 5+1, Haanpää 3+3, Gardemeister 2+4, Heikkilä 2+3, Viipuri 2+2, Into 3+0, Nummila 2+1, Touru 1+2, Mäkilä 1+1, Ojala 0+2, Lindberg 0+2, Vähä-Jaakkola 1+0, Laitila 1+0, Säteri 1+0, maalivahdit Vesa ja Aaltonen YLEISURHEILU FORSSAN LEHDEN PUISTOJUOKSU: 16/02/25 1 kierros, 5,8 km: 1) Taskinen Jari 26.06, 2) Veikkola Markus 26.44, 3) Koskenoja Juha 26.48, 4) Halkivaha Anne 28.04, 5) Tuomola Noa 29.12, 6) Jaakkola Timo 29.31, 7) Laaksonen Jukka 29.58, 8) Näppäri Harri 31.23, 9) Tynkkynen Esko 31.26, 10) Tynkkynen Mirjam 31.32, 11) Kaunisharju Jyrki 31.46, 12) Syrjälä Timo 32.45, 13) Grönman Samu 33.25, 14) Viljanen Miikka-Oskari 33.43, 15) Haapanen Arvi 34.47, 16) Kaasik-Valtonen Kairit 36.16, 17) Myrberg Carl 36.28, 18) Ruotsalainen Mirja 36.35, 19) Kalliola Pirkko 39.12, 20) Kortelahti Juhani 39.27, 21) Taskinen Hanna 40.48, 22) Mäkilä Minja 46.08, 23) Alenius Taisto 50.54, 24) Alenius Satu 51.28, 25) Lintukangas Jarmo 51.37, 26) Alenius Jere 52.48, 27) Saario Pentti 54.47. Atte Lähdekorpi pääsi kotiin ison mitalisaaliin kanssa. Urheilu p. Kahvitarjoilu. Kuljetus Onnistuu. Heliövaara ja Patten aloittivat kauden Australian avointen voitolla tammikuussa, mutta Dohan toisen kierroksen vastus näyttää rajulta. Novak ja Verdasco aloittivat Dohan nelinpelit 6–1, 6–1 -voitolla Kazakstanin Alexander Bublikista ja kansallistunnuksitta pelaavasta Karen Hatshano vista. Kosonen nousi ensimmäisenä Kotkan kautenaan naisten maajoukkueeseen, mutta edustustehtäviä ei ole tullut toissa vuoden syksyn jälkeen. Naiset: 1) Nelly Korda USA 11,44 (1), 2) Jeeno Thitikul Thaimaa 6,38 (4), 3) Lydia Ko Uusi-Seelanti 6,03 (2), 4) Yin Ruoning Kiina 5,72 (3), 5) Lilia Vu USA 5,17 (5), 6) Hannah Green Australia 5,00 (6), 7) Ryu Hae-ran Etelä-Korea 4,45 (8), 8) Ko Jin-young Etelä-Korea 4,48 (7), 9) Celine Boutier Ranska 4,16 (10), 10) Ayaka Furue Japani 4,13 (9), ...suomalaisia: 237) Ursula Wikström 0,48 (235), 335) Noora Komulainen 0,31 (321), 423) Sanna Nuutinen 0,21 (433), 537) Tiia Koivisto 0,14 (539), 558) Matilda Castren 0,13 (556). Tervetuloa! Hallitus Forssan Seudun MUISTI ry Muistikerho ke 19.2 klo 15-16.30, Jokioinen Sopukka to 20.2 klo 16-17:30, Tammela, Kuusitie 5 ke 19.2 klo 17-18, Kuukausitapahtuma, HAMK, Forssa. Pronssit hän nappasi kolmiloikasta tuloksella 925 ja pituudesta hypättyään 408. Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 15 MYYDÄÄN PAIKANHAKIJAT SEURAT JA JÄRJESTÖT Kuivaa Polttopuuta. Kahdeksan SM-kultaa voittanut PeKa jäi viime keväänä hopealle ToPon voitettua ensimmäisen mestaruutensa. Kososen osumatarkkuus ei ole vain tämän kauden huumaa, sillä hän ylsi vastaaviin lukemiin myös edelliskausina. Forssassakin pelannut Roosa Kosonen heittää Peli-Karhujen täsmäaseena Forssan Alustakin tuttu laitahyökkääjä on naisten Korisliigan ylivoimaisesti tarkin heittäjä. Kosonen edusti Lappeenrannan ja Kotkan välissä Forssan Alkua kaudella 2021–22. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 4, 6, 10, 12, 13, 20, 25, 27, 32, 34, 35, 36, 37, 42, 44, 47, 48, 54, 68, 69 Kunkkunumero: 32 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 5, 6, 7, 16, 17, 19, 21, 29, 32, 36, 37, 40, 43, 45, 51, 55, 63, 64, 67 Kunkkunumero: 7 Maanantai 17. Koivuklapia, Sekaklapia. Kosonen pelaa jo kuudetta peräkkäistä liigakauttaan kaksinumeroisella pistesaldolla PeKan nykykokoonpanon tehokkaimpana suomalaispelurina. Kilpailukausi jatkuu ensi viikonloppuna Tampereella SM-kisoissa. Hollannin Tallon Grieks poor ja Tshekin Adam Pa vlasek sinnittelivät ensimmäisessä erässä katkaisupeliin, mutta sen jälkeen ottelu oli liki täydellisesti suomalais-brittiläisen parin hallinnassa. Tervetuloa! Forssan Salaman Atte Lähdekorpi haali kolme mitalia Norjasta Forssan Lehti YLEISURHEILU Aikuisurheilun Pohjoismaiden hallimestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna Norjassa Oslon kupeessa Nes-areenalla. Tulospörssi Heliövaara ja Patten aloittivat voitolla – Novak Djokovicia vastaan seuraavaksi STT TENNIS Harri Heliövaara ja Hen ry Patten aloittivat maanantaina Dohassa tenniksen ATP500-turnauksen nelinpelit helpolla voitolla. Painonheitossa sijoitus oli neljäs (13,57) 60m juoksussa viides (8,85). 2. Pidän tärkeänä pitää opiskelusta kiinni, ja kotimaan sarjassakin saa hyviä pelejä, Kosonen sanoo. Kaulaan pujotettiin kolme mitalia: yksi kulta ja kaksi pronssia. Ilman aikaa kuntoilivat: Alenius Marja, Eskelinen Annika, Halonen Anne, Honka Kari, Jaakkola Asta, Jaakkola Seppo, Kaseva Markku, Koivula Pasi, Koivula Tuula, Korhonen Osmo, Koskenoja Saima, Lepänkoski Hanna, Lilja Eve, Lilja Mikko, Lind Erja, Lähteenmäki Lauri, Moisander Mika, Mäkilä Tuula, Määttänen Teppo, Parikka Vesa, Paunila Marja-Liisa, Piminäinen Soile, Rämö Erkki, Salmela Jarkko, Tokko Markku, Uusikartano Elita, Uusimäki Kirsi. Verkon toiselle puolelle astelee serbialainen tennislegenda Novak Djokovic espanjalaisen tennisveteraanin Fernando Verdascon kanssa. – Olen saanut heittoja hyvin sisään niin, että niitä voisi ottaa ehkä enemmänkin, Kosonen tuumi STT:n haastattelussa. PeKa lähti tähän kauteen ykkössuosikkina myös eurocupiin kootulla nimekkäällä joukkueellaan, mutta ToPo on hallinnut kautta ja keikkuu jatkosarjan kärjessä. 4x200m viestissä Suomen joukkue oli ylivoimainen. Heliövaara ja Patten voittivat ottelun 7–6 (7–4), 6–3. Lähdekorpi juoksi kolmannen osuuden. Kahvitarjoilu. KORIPALLO 12-VUOTIAAT MINITYTÖT, 2 DIVISIOONA, LÄNTINEN ALUE Feeniks Basket-Tampereen Pyrintö 24-39 Pisteet: Ylinen Alisa 2, Koistinen Lydia 13, Yaremchuk Anna 8, Aro Aada 1, Olufuwa Eleora, Haarajoki Hilla, Vesala Aliisa, Mäntykangas Hilma, Kujamäki Nelli, Koponen Janna BC Nokia-Feeniks Basket 30-25 Pisteet: Olufuwa Eleora 2, Ylinen Alisa 2, Koistinen Lydia 7, Haarajoki Hilla 2, Vesala Aliisa 5, Yaremchuk Anna 4, Kujamäki Nelli 2, Aro Aada 1, Kuusisto Veera, Koponen Janna RAHAPELIT KENO Sunnuntai 16. Korisliigapelurien parhaimmistosta monet tähtäävät uralleen jatkoa ulkomailta, mutta neljättä vuotta Helsingin yliopistossa ympäristötieteitä opiskeleva Kosonen ei ole ainakaan vielä lähdössä. – Sykähdyttävä hetki oli, kun ohitin loppusuoralla ruotsalaisen ja toin kapulan johdossa ankkurille, kommentoi Lähdekorpi. Kosonen ei halunnut enempää kommentoida maajoukkueuraansa. Kukaan muu sarjan pelaajista ei ole yltänyt kolmosillaan edes 40 prosentin tarkkuuteen. Kosonen on upottanut kahden pisteen heittonsa hienolla 67 prosentin tarkkuudella ja kolmen pisteen heitotkin kovalla 50 prosentin teholla. 17. – ToPo on pelannut hyvin, mutta meillä kausi ei ole sujunut vielä parhaalla tasolla. 2 kierrosta, 11,2 km: 1) Nieminen Henri 46.50, 2) Kemppainen Maija 51.24, 3) Virta Markku 52.49, 4) Leppänen Pekka 55.16, 5) Ruotsalainen Petteri 55.25, 6) Tuomola Sanja 56.53, 7) Ranta Rauli 1.00.31, 8) Laakso Kari 1.04.14, 9) Yli-Jaukkari Mikko 1.06.44, 10) Alenius Marja 1.15.24, 11) Tiiri Jorma 1.26.15. Forssan Salaman Atte Lähdekor pi urakoi kisoissa viisi lajia sarjassa M65
Esillä eivät ole olleet myöskään sotarikokset ja niiden tutkiminen. Maa imassee meirät, ollaaki maa sisäs!! Ja sit viel jäätikökki sullaa ja saremetäkki kuoleva. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Tämä voi johtaa siihen, että nuoret eivät saa tarvittavaa tukea ja koulutusta uransa alkuvaiheessa, mikä voi vaikeuttaa heidän mahdollisuuksiaan edetä urallaan ja saavuttaa täysi potentiaalinsa. Sohvaperuna Näkökulmii palloist s Orpon hallitus on esittänyt, että työntekijän irtisanomiseen riittäisi jatkossa pelkkä asiallinen syy, kun nykyisin vaaditaan asiallinen ja painava syy. Nää o iha kauheit juttui. Kyl pallo olis jo litistyny. Muutos herättää huolta palkansaajajärjestöissä. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Eukko: Just nii mä meinaa. äh 16 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Ukko: Onks sul taas jottai mieles ku oot ton näköne. Ukko: No avvaappa sanane arkkus. Kumpikin osapuoli on näihin syyllistynyt, mutta Venäjä enemmältä. paperitonta maahantuloa vastustaviin AfD:hen ja BSW:iin, ei muka olisi demokratiaa. Heillä ei ole vielä kertynyt pitkää työhistoriaa tai vahvaa asemaa työpaikoilla, mikä tekee heistä alttiimpia irtisanomisille. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Rauhanneuvotteluiden tähden pitänee vielä vaieta. Eukko: Äläs sa. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Eipä ole ollut esillä sotakorvaukset. Päättäjissä ei ole pienyrittäjiä, ehkä tuttavissa on. Aja kulues mahrollisest hyvinki pian nährää mihi ollaa menos. Taas tää tyhmä EU-direktiivi p Ukrainaan rauha. Ukko: No. Kuvvaa sais sanottuu ja mahtuis lehre sivuil. Maapallostaha pumpataa jo öljyy ja vettä. Ainoa hyvä kannuste toiminimiyrittäjälle = pienyrittäjä . Ukko: Entäs sitte. Muutos on huolestuttava erityisesti nuorten näkökulmasta. Jos vaik rauha olis syntymää päi. Kuvituskuva. Hiiltäki kaivetaa ja niit mineraalei ja ties vaik mitä. Vetoamme päätöksentekijöihin: suojelkaa nuorten oikeuksia ja turvatkaa heidän tulevaisuutensa! Sami Koskimäki tulevaisuustyöryhmä, Ammattiliitto Jyty Irtisanomissuojan heikentäminen uhkaa erityisesti nuorten tulevaisuutta Kuvituskuva potkuista. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Ei oo kuules vaikkee arvata. Kyl sul o iha liia vilkas toi mielikuvitus. Eukko: Ny ku Rumppi o lopullisest seonnu ja vaatimas itellee mait ja mineraalei. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Eukko: Eks usko vai. Sen heikentäminen voi johtaa moniin negatiivisiin seurauksiin. Vuosisatoi. Eukko: Kyl o ja paljo. Ukko: Meinaakko et maapallo alkais muuttama muotoaa. Ukko: Otaha ny iisist. Mite meirä ihmiste sit kävis. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. ”Kartellipuolueiden” kimppahan tunnettiin jo niin demokraattisessa DDR:ssä Sosialistisena yhtenäisyyspuolueena (SED). Nuoret ovat usein työmarkkinoiden haavoittuvimmassa asemassa. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. PP p Vance väitti puheessaan Münchenin turvallisuuskokouksessa, että Saksan vanhojen puolueiden julistautuminen ainoiksi ”demokraattisiksi” erotuksena mm. Risto Savolainen p Uutisotsikko FL 15.2.: Forssan valtuusto penäsi vauhtia. Kun irtisanomissuoja heikkenee, työnantajilla on myös vähemmän kannustimia panostaa työntekijöiden koulutukseen ja kehittämiseen. Yhteiskunnan tehtävänä on tarjota nuorille turvallinen ja vakaa ympäristö, jossa he voivat kasvaa ja kehittyä. Eukko: Aatteles ny ku o millane pallo vaa jos se sisuksii aleta kaivama nii sehä hajjoo ja litistyy muotopuoleks. Verottaja saisi olla edes vähän tasapuolinen. Voip ollaki et yks kerta o liikka ja sit jymähtää. Mist kummast sä kaikkee tommost keksikki eukkosein. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. SALONEN ARMI p Alarajahuojennus on poistettu 2025 alusta. Irtisanomissuoja on ollut tärkeä osa työelämän turvaverkkoa, joka suojaa työntekijöitä mielivaltaisilta irtisanomisilta ja tarjoaa vakautta työmarkkinoilla. Miksei valtuusto vaatinut tai tivannut. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. On myös tärkeää huomioida, että irtisanomissuojan heikentäminen voi lisätä epävarmuutta laajemminkin ja vaikuttaa esimerkiksi nuorten aikuisten päätöksiin perheen perustamisesta tai asunnon hankkimisesta. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Kyllä nyt Honecker-setäkin suuttuisi. Irtisanomissuojan heikentäminen on askel väärään suuntaan – se voi heikentää nuorten mahdollisuuksia menestyä työelämässä. Ukko: Emmä usko et sellast tapahtuis. Osakeyhtiöyrittäjät saavat kaapata 90?000 € verotonta hyötyä/ osakas/ vuosi yrityksen tuotosta. Jos Venäjä mainitaan, niin Kremlissä pillastumaan. Eikös penääminen merkitse vastustamista. Irtisanomissuojan heikentäminen voi lisätä epävarmuutta ja pelkoa työpaikan menettämisestä, mikä puolestaan voi vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja työmotivaatioon. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Nii kaua ku näit pumppaamisii ja kaivauksii o tehty. Kiirettä pitää p Vieläkö varusmiehille pidetään kristillisiä iltahartauksia. Epätietoinen p Onkohan sieltä pääterveysasemalta tulevilta autoilijoilta ehkä vähän liikennesäännöt hakusessa, kun tullaan kumminkin terveysasemalta. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. p Mielipide. Monimuotoisuus (ei mielipiteiden) vahvuutemme LYHYET Maapallo. Mite tähä o ihmine ikänä tullukki. Venäjä on moukaroinut Ukrainan kaupunkeja, siviilikohteita järkyttävällä tavalla. Kumma kun tästä ei purnata, pienyrittäjillä ei ole työehtosopimusta eikä oikeutta täten lakkoilla. Sitä orotelles voitais vaik kattoo uutisii
5, 13/22. Erkkilä: Minun sieluni halajaa (Oulun konservatorion kirkkomusiikin opiskelijoiden kuoro/Tuomo Nikkola). Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 17 TV1 06.25 Ylen aamu. 14.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät. Selviytyäkseen ja päästäkseen takaisin omaan elämäänsä heidän on yhteisvoimin läpäistävä peli. Tiistai Televisio ja radio p. 18.05 Viiden jälkeen. Millaisissa oloissa kirjolohet kasvavat Suomessa. 11.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 18.00 BUU-klubben. 06.15 Smurffit (7). Kausi 1, 6/6. 23.00 Hudson & Rex (12). 22.20 Raamattu puhuu sinulle. 10.10 Jippii -lasten raamattukoulu. 17.30 Elokuva: Jumanji: Welcome to the Jungle (12). Kausi 26, 4711. 19.30 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. Robbie menee katsomaan miniautokokoelmaa. 15.35 Itse valtiaat (S). Monopoli. AVA 08.55 Unelma-asunto auringon alta. Poikien välisestä ystävyydestä. 13.00 Maryn helpot kokkailut. Hopin vesityökoe. 10.25 Eränkävijät. 20.00 Arktinen retkikunta. Myös Kat haluaa laukut itselleen. 13.30 Löytöretki tuntemattomaan. 11.50 Yle Oddasat. Elokuva jää mainosmaisen pinnalliseksi, eivätkä syyt sen tekemiseen koskaan selviä. Sisulla ja sydämellä. 18.45 Katselkaa Herran tekoja. /Ulkonäkösi on työkalusi. 10.35 Deittaavat daamit. 07.32 Pikku Kakkonen. Ohjelmatiedot voivat muuttua. 23.00 Ulkolinja: Kiina valloittamassa Jäämerta. 19.00 Enkeleiden maailma. 3, 7/8. Uhka vai mahdollisuus. Tikka: Sinun luoksesi, Herra, saan tulla (Toukomettiset/Risto Ainali). 22.25 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän Uutiset. 18.30 Emmerdale (7). Kausi 1, 14/122. 1, 7/15. 23.40 Remppa vai muutto Australia. YLE TEEMA & FEM 09.00 Efter Nio. Onnea, Kaino! 06.53 Maijuli (S). 13.00 Rantabaari (7). Yorkshirenterrieri Letice etsii nyt neljättä ja toivottavasti viimeistä kotia. 11.55 Syke (12). (U) Päivän tv-vinkit: Pintaa ja pari rintaa Marko Ahonen Porttikielto taivaaseen xx Yle Teema & Fem klo 21.55–23.30 Tapio Suomisen ohjaamassa draamassa Porttikielto taivaaseen (1990) tartutaan tuolloin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten seksityöhön ja taloudelliseen ahneuteen. Pieni Tampere. 18.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. (U) 14.00 Kolmiodraama. Katso A-studio, niin ymmärrät enemmän. Heidän geneettinen perimänsä antaa korvaamatonta materiaalia tieteelliselle tutkimukselle ja yrityksille löytää hoito tautia vastaan. Berthier: Yön synkkyys ei ole yötä (Tuohus-kuoro ja -yhtye/Juha Vintturi). (Ranska 2021). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.55 Tehoosasto. Meri Eskola ja Venla Pystynen tietävät, miltä vanhemman itsemurha lapsesta tuntuu. (1939). TV5 09.35 Rantataloa etsimässä. 13.20 Tuho-osasto. Eikö miehellä tosiaan ole tärkeämpääkin tekemistä. 11.03 Unelmien maa (12). 10.00 Lomakoti auringon alta. 18.00 Päivän sää. 19.00 Mentalist. 11.00 Puutarhan pelastajat. 07.55 Angry Birds Stella. 20.00 4 Nations Face-Off: Kanada Suomi. Kävelevä taideteos. (2009). Toimittaja Raili Heinonen pohtii millaisia ääniä voi kuulla pakkasyöllä. 10.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (S). 08.04 Safari (S). 11.00 Yle Paikallisuutiset. 17.04 Päivän sää. Hätäkutsu. 16.30 Love Israel Baruch Korman. 19, 55/62. Myrskykengät. 21.00 TV7 Israel News. 17.05 Viiden jälkeen. 14.00 Come Home. 21.00 Elokuva: The Judge. 18.00 Simpsonit. 07.33 Milli ja Molli. 22.40 Kumman kaa. 20.00 MasterChef Suomi. 07.18 Pikku Kakkonen. 16.00 Lemmen viemää (7). Ne toteutuvat vain osittain. 16.35 Uutiset selkosuomeksi. 22.35 Surman susi (12). 11.20 Evergladesin vartijat. 14.46 Siskonpeti: Huono äiti. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). 4, 7/11. 21.00 Elokuva: Wonder Woman. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. Näillä näyttelijöillä ja teoriatasolla järkevällä aikuismaisella tarinalla katsojan odotukset nousevat korkealle. (U) 03.30 Botched: Mokatut kauneusleikkaukset (7). Kaikki neljä preferitoihin kuuluvaa kardinaalia on kaapattu. Kausi 8, 15/20. 23.15 Se löytyi. Elokuva on raa’an rehellinen ja samaan aikaan runollinen. 10.25 Viikon raamattulaulu. Henkilöbrändisi olet sinä steroideissa. Sosiaalisessa mediassa käydään vilkasta keskustelua siitä, kuka on vaikuttaja Filippa Toremon syntymättömän lapsen isä. 22.30 Jumalanpalvelus. 12.45 Tanskalainen maajussi. Jenningsin perhe on elänyt Alzheimerin taudin kanssa kolmessa sukupolvessa. 13.25 Elokuva: Vihreä kulta. (U) 21.00 Elokuva: Enkelit ja demonit. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.2. 16.00 Christian World News. Kausi 2, 4/6. 23.00 Elokuva: World War Z. 18.03 Hetkiä Kalliossa: Tuure Kilpeläinen. 12.05 Simpsonit. Ohjaaja Ami Assulin. 16.40 Yle Oddasat. 18.21 Puoli7 tänään. 11.30 Koko Britannia leipoo. Jääkaapista pinssiksi. 22.30 Sisällä: Seksiä vai väkivaltaa (12). Pappi, lääkäri, kuppari. 17.55 Romuautot kuntoon. 10.35 Mökkiunelmia. 18.00 Yle Uutiset. Eero ja Therese syventyvät saamiinsa vihjeisiin, mikä vie heidät yhä syvemmälle dopingvyyhtiin. 13, 2/10. 15.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 16.00 Raharemontti. Takaa-ajo. 06.50 Angry Birds Toons. 16.00 Kaupunkeja rakennetaan. 15.30 Moderni perhe. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. Yönmustaa huumoria. 22.00 Kymmenen Uutiset. Kausi 3, 5/8. 19.00 Unelma-asunto auringon alta. (U) 12.40 Isä Brown ja hänen laumansa (7). 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 14.55 Tulossa: Leijonan luola Suomi. Kausi 13, 5/14. 12.00 Himohamstraajat. 12.10 Mot. Uskalias suunnitelma. 23.50 IS esittää: Sain sen videolle. 07.40 Tara Duncan (7). 10.00 Alone yksin erämaassa. Pointteri Mona on pelastettu kadulta ja etsii kotia, jossa ymmärretään lintukoiran sielunmaisemaa. 10.25 Sportliv. Langdonin kova työ katolisen kirkon pelastamiseksi tuntuu turhalta. 13.35 Tomi ja uskomaton Australia. 22.00 Unelma-asunto auringon alta. 1, 6/15. Venäjän raja osa 1. Sekä perhedraamana että oikeussalijännärinä The Judge (2014) on täynnä kliseitä ja liian helppoja ratkaisuja. 7, 6/16. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 06.05 Bing. Kausi 8, 4/8. Rohkea rokan syö, Carter. 18.55 Miehen puolikkaat. Siskokset veitsen alla. 23.45 FBI:n sisäpiirissä. 7, 2/15. Tapani Perttu esittää parittajaa, jonka asiakkaat ovat paremman luokan maksullisia naisia. 10.50 Lapin poliisit. 20.00 Isä Matteon tutkimuksia. Sveitsi. Elokuvassa on vauhtia ja nättejä tapahtumapaikkoja. 18.10 Syke (12). Tohtorien puheille saapuu navastaan ja nänneistään eroon haluava Keith, joka on muokannut kehoaan mm. 10.00 Raskaana. 18.30 Onko peli pelattu Darwin. 22.00 Armon kalliolla. 18, 1/10. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 14.35 9-1-1: Lone Star. 18.00 Sinkkuillallinen. 17.25 Tähtiarpa. 19.00 Prisma: Tiede vastaan Alzheimer. 08.00 4 Nations Face-Off: Kanada Suomi. 1, 3/4. arpitatuoinneilla. Ohjaus: Valentin Vaala. Kemblefordin teatterikerho. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. Löytty: Pyhä ja puhdas Vapahtaja (Toukomettiset/Risto Ainali). Korkeasti koulutetut Claudia, Esteve, Georgiana, Joanna ja Pezhman kertovat, miksi he harkitsevat lähtöä. Tuntematon: Kun päivä mailleen vaipuu (Topi Lehtipuu, tenori, ja soitinyhtye). 16.46 Tämäkin on totta. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 21.00 Elokuva: Tummien perhosten koti (12). 15.30 David Demian Hengellisestä vanhemmuudesta. 19.20 Päivän sää. 17.00 Janne Katajan Uskoisitko. Mike ja Jersey Jon tutustuvat keräilijäpariskunnan mielenkiintoiseen kokoelmaan, joka kattaa monipuolisesti ja laajasti valokuvauksen historiaa. 14.10 Isäksi tietämättään. 21.00 Historia: Unohdettu Emilie Schindler (12). 10.00 Emmerdale (7). Kaikki on totta. 22.30 IS esittää: Sain sen videolle. 14.00 Ulosottomiehet. 13.35 Luovaa käsityötä. 12.00 Laulu koti-ikävästä. 11.48 Kioskeja, vuoria ja kauneutta. 13.30 Lomakoti auringon alta. 17.55 Uutiset. 23.30 Uusi Kino: Puhun sinulle vieläkin. Häähumua ja häiriköintiä. 19.30 Salatut elämät (S). Davidin tarina. 09.55 Antiikkikaksintaistelu. 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Sari Valto 11.00 Klasariparatiisi Eva Tigerstedt 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Kaisa Pulakan aikamatkat 12.30 Aristoteleen kantapää 12.55 Yksi on hyvää seuraa 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Kissankehto Susanna Vainiola 18.35 Hartaita säveliä. 09.10 Sydänmailla. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat (S). Hiljainen abbedissa. 17.00 Himohamstraajat. Jääkaapista pinssiksi. 15.50 A-studio. Tummasävyinen visuaalisuus luo vahvaa tunnelmaa. Miten lumi narskuu jalkojen alla ja millaista ääntä pitävät revontulet. 16.50 Espanjan rajavartijat. 15.00 Flinkkilä & Kellomäki. 19.25 Siskonpeti: Täydellinen kosinta. (U) NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 08.16 Nimipäiväonnittelu: 18.2. 13.00 TV7 Israel News. 11.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! 12.00 Duudsonit tuli taloon. 4, 2/3. 21.50 Sairas nuoruus. 11.35 Restaurant: Impossible. Tällä kertaa hän on Illuminatin jäljillä. 14.00 Kaverille ei jätetä IKUISET. 18.30 Puoli seitsemän. Schütz: Kaikki katsovat sinua, Herra (RKK/Timo Nuoranne). 14.50 Elävä arkisto: Kelirikkoista Lappia. Heitä esittävät Satu Silvo, Niina Nurminen, Minna Aaltonen ja Riikka Suikkari. 07.13 Rikke (S). . 15.40 Wheeler Dealers World Tour. (U) 16.00 Salatut elämät (7). Seikkailuntäyteinen fantasiakomedia amerikkalaisteineistä, jotka päätyvät aikuisina hahmoina videopeliin. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 12.35 Kokkaushaaste. Kausi 2, 2/15. Kausi 2, 2/20. Filippiinit. Kausi 1, 7/10. 11.25 Luontoretkellä: Pilkkijäillä. 09.55 Remontilla rahoiksi. 10.00 Nelli-Nalle. 21.49 Urheiluruutu. (U) 23.35 Näin tehtiin elokuva Häjyt 2. 16.00 Alone yksin erämaassa. 16.55 Pikku Kakkonen. 23.40 Aallonmurtaja. 13.30 Team Bachstad Japanissa. 2, 2/8. 17.10 Futurama. 13.00 Suomen huutokauppakeisari Epsanjassa. 18.50 Top Gear: Richard Hammondin parhaat. 19.00 Miltä nyt tuntuu. KUTONEN 09.10 Top Gear. 06.58 Ruskea pikkukarhu (S). 17.00 Yle Uutiset. (U) 11.00 Ostoskanava. 20.00 Koti koiralle. 20.05 Korkeasaari. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). (U) 01.55 My Brave Face. 07.30 Sonic Boom (7). 06.50 Aamuhartaus. (U) 01.00 Amerikan kovimmat keräilijät. James Bondia ja Indiana Jonesia kuitenkin matkitaan huonosti. Paikkaa johtaa tiukalla ja vaativalla otteella Olavi Harjula ( Tommi Korpela). 18.30 Oikeus omaan kuolemaan. 20.00 Martin Clunes saarimatkoilla. 13.45 Signaali sydämiin. STAR CHANNEL 09.00 Castle. Kotimaisten kasvudraamojen sarjassa homma toimii mainiosti. 3–4/8. Yritystä kyllä riittää. Älä kuule pahaa. 20.29 Yle Uutiset. 13.30 Simpsonit (7). Hyvää ruokaa ja boutique-hotelleja. 16.58 Uutiset. Tuntematon: Taas armon kyllyydestä (Cetus Noster, Teppo Lampela, baritoni, ja Jarmo Julkunen, kitara). 19.00 Ketonen & Myllyrinne. Sarvipään kosto. 22.40 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 23.40 Kummeli esittää: Kontio & Parmas. Kilpasille! (U) 15.00 Bachelor Suomi. Kausi 12, 3/10. 21.30 Unelmia Italiassa. 17.00 Leijonan luola USA. 21.55 Elokuva: Kino Suomi: Porttikielto taivaaseen (16). 07.05 LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousu (7). 11.54 Oddasat. 21.00 A-studio. Hankin isää ( Robert Duvall), kaupungin arvostettua tuomaria, epäillään murhasta. 15.50 Ampumahiihdon MM, naisten normaalimatka. 12.55 Silent Library Suomi. 14.55 4 Nations Face-Off: Ruotsi USA. 10.15 Romuautot rahaksi. 18.05 Ruotsin rajavartijat. 14.55 Uhma. (U) 11.00 Haluatko miljonääriksi. 09.30 Puoli seitsemän. Tukea antaa kaunis italialainen tieteentekijä Vittoria Vetra ( Ayelet Zurer). 21.00 Piilotettu totuus. 14.05 Norja ilmasta nähtynä. 16.20 Rillit huurussa. 21.15 Voimaa Sanasta. 23.10 Kumman kaa. 00.00 Lahti 2001. 21.00 Sointu Borg & Tyrkyt. Kausi 1, 6/6. 7, 2/15. Kausi 10, 9/9. 12.30 Jumala puhuu erämaassa. Kausi 3, 3/12. (U) 13.00 Kolmiodraama. 21.05 The Voice of Finland. 13.30 Huippuvuoret yläilmoista. 20.30 Jerusalem studio. 20.10 Rillit huurussa. 13.30 Sanan helmiä. Sekava Tume uhkaa KP:ta ja estää tätä auttamasta Tuulaa. MTV3 06.15 Aamusää. 14.35 Top Gear: Richard Hammondin parhaat. (2017). 12.25 Miten kaikki tehdään. (U) 02.45 Atlantan plastiikkakirurgit (7). 3, 1/8. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Ellen esittelee lastenhuonetta Suomessa ja uskaltaa viimein sanoa olevansa äiti. 23.45 Gravitaationi (7). 19.00 Remppa vai muutto Australia. 19.30 Tavoittele armolahjoja. 17.30 Klubi 700. 22.45 Oddasat. The Judge xxx TV5 klo 21.00–23.55 Ylimielinen asianajaja Hank Palmer ( Robert Downey Jr.) palaa lapsuudenkotiinsa äitinsä hautajaisiin. Dramaattiset keksit. 21.30 Gospel First Evankeliumi ensin. Kausi 1, 2/6. 23.55 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää. 23.35 Tukahduttava rakkaus (12). 16.50 Uutiset viittomakielellä. 10.55 Uutta verta eläinpuistossa. 00.05 The Summit Suomi. 14.30 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 17.00 Uskosta totta. Tummien perhosten koti xxxx Sub klo 21.00–00.05 13-vuotias ongelmanuori Juhani ( Niilo Syväoja) lähetetään eristäytyneeseen kovan kurin poikakotiin Saareen. 20.00 Rakkaat lapset (7). 13.30 Ensitreffit alttarilla AUS. 19.00 Panttilainaamo. Simojoki: Riihikirkkohymni (Pyhän Kosketus -kuoro ja soitinyhtye). Kausi 1, 6/8. 18.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 10.30 Valmistaudu lopun aikoihin. Kausi 12, 2/10. Lyödäänkö vetoa. 19.54 Itämeri pintaa syvemmältä. 15.00 Pyhä Henki tänään. 08.18 Pikku Kakkonen. Miten toimittaja Ina Mikkola nukkuu kiireisen arjen keskellä. Eilisen ääni vie miedät nyt vuoteen 1979. 20.00 Frendit. Pikkuautoja, tankkeja ja kameroita. (U) 00.40 MasterChef Suomi. 10.20 Lintubongarit. 7, 108/18. 08.19 Ihan pohjalla (7). Kausi 3, 12/12. Elämän tärkein puhelu. 11.00 Jumalan peilissä. Hannahin ja Katin henkeäsalpaava takaa-ajo johtaa tuttuihin mökkimaisemiin. 21.53 Uutiset Uutis-Suomi. 14.00 Tukdam elämän ja kuoleman rajoilla (7). 07.20 Vilja hoitaa. (U) 03.00 Alaskan jäälentokenttä. Pääosissa: Hanna Taini, Olavi Reimas, Sven Relander, Topo Leistelä, Kosti Aaltonen. 19.25 Tulosruutu. 20.00 Kaisa Pulakan aikamatkat 20.20 Romano mirits: Romanimusiikki-sarja osa 1: Laulava ja soittava kansa 20.35 Maailmanpolitiikan arkipäivää 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Sari Valto 22.30 Miia Krause 23.40 Yöklassinen 06.30 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Tuntematon Ukraina 10.35 Ukraina soi. TV7 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. Jälleenkohtaaminen. 11.15 Futurama. (U) 10.30 Jaksa paremmin. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Miehen puolikkaat. 18.00 Liikennepoliisit UK. 17.00 Simpsonit (7). 19.50 Wheeler Dealers. Älä puhu pahaa. 16.45 Novosti Yle. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. SUB 09.00 Ulosottomiehet. JIM 09.00 Diili. 17.52 Norja ilmasta nähtynä. Ellen ja Jari saavat puhelun, jota ovat odottaneet 14 vuotta. (U) 02.00 Alaskan jäälentokenttä. Lakaisukoneenkuljettaja. 07.05 Pikku Kakkonen. Suomi tarvitsee työvoimaa ulkomailta, mutta puolet osaajista poistuu täältä nopeasti. 15.50 Unelmahäät. 13.15 Voimaa Sanasta. 21.45 Yle Uutiset. 18.00 Raamatun kertomuksia. 08.25 Täysi susi (7). Dome Karukosken ohjaama Tummien perhosten koti (2007) perustuu Leena Landerin romaaniin. Elintasoerot Rio de Janeiron eri kaupunginosien välillä ovat suuria. 06.25 Huomenta Suomi. 09.50 Panjo ja kaverit. 10.00 Melkein MENSA. Turpela: Taivaassa minulla on sinut (Pyhännän kappeliseurakunnan nuorisokuoro/Veijo Kinnunen, ja Olli Kinnunen, urut). 17.54 Pieni suuri maailma. 12.30 Salatut elämät (7). Enkelit ja demonit xx Nelonen klo 21.00–23.50 Symbolitutkija Robert Langdon ( Tom Hanks) tekee paluun Da Vinci -koodin toisessa jatko-osassa. 10.30 Australian rajalla. 13.00 Emmerdale (7). 15.30 Suomi Soi. Kausi 3, 6/8. Kausi 26, 4712. 15.00 Hudson & Rex (12). 20.00 Jumala puhuu. 22.20 Päivän sää. Autojen kanssa yhteen ottanut saksanpaimenkoira Leidi etsii loppuelämän kotia. 22.30 Miehen puolikkaat. Kausi 1, 6/10. (U) 12.00 Tähtiarpa. Italiassa alkaa kauan odotettu remontti. 22.00 Unelmien maa (12). UV ei halua tulla nähdyksi Kennethin ja Sandran kanssa ja haluaa hoitaa huumekaupan itse. Maa on syanoottinen laulu. 21.30 Perjantai-dokkari: Kiitos Suomi, ja hyvästi. 13.45 Miehen puolikkaat. Ääniä yössä. Vatikaanissa surraan paavin kuolemaa ja valmistaudutaan konklaaviin, jossa katoliselle kirkolle pitäisi valita uusi johtaja neljän preferiton joukosta. Aika on lopussa. 11.00 Huutokaupan metsästäjät. Arktinen ilmakuljetus. 07.57 Askarrellaan. Kausi 4, 5/8. Kausi 20, 2/7. 14.50 Gilmoren tytöt. 07.08 Minirekat (S). Tulehmo: Kiitä Herraa minun sieluni (Joensuun Ortodoksinen Mieskuoro/Istvan Zaborszky). 12.00 Unelma-asunto auringon alta. 14.30 Sinkkuillallinen. Juhani Tervapään näytelmään perustuvassa elokuva. 18.50 Iltahartaus 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radioteatteri esittää: Rauhan poluilla osa 2 19.50 Eilisen ääni. 20.55 Urheiluruutu. Loppu juoruille. 20.48 Kuvakirjeitä maailmalta
– ”Asiakas on kuningas” ei ole meille vain lentävä lause. Kun tapahtumakalenteria selaa pidemmälle, vastaan tulee muun muassa kanteletaituri Ida Elinan ja Tuure Kilpeläisen konsertit. Ravintola Sävelestä muotoillaan kulttuurin ystävien kohtaamispaikkaa arkeen ja juhlaan. Lähiajoille on luvassa muun muassa Hurriganes-showta, Abba-iltaa ja Jazz-iltamaa. Maaliskuusta alkaen aukiolo voi laajentua seitsemänpäiväiseksi. Säveleen rakennetaan lähiaikoina myös pieni esiintymislava. Jatkossa tapahtumiin pitää saada lisää tarjoilijoita, Forssan työväentalon syksyllä ostanut Hannu Valo mietiskelee. Pari vuotta sitten muutamat nuoret huomasivat, että kun soitti avoimeen numeroon, tuli yhdistetyksi ryhmäkeskusteluun tuntemattomien ihmisten kanssa. – Bändi esiintyy, porukkaa minglailee, näen sen jo melkein silmissä. Forssan seurakuntatalolla, Kartanonkatu 16, klo 13–18. – Pientä purtavaa bistrotyyliin, salaattiannoksia ja juustolautanen viinin kanssa, Vikströn avaa keittiön tarjontaa ja on tyytyväinen ensimmäisen viikon jälkeen. Numerossa 074. Niin täynnä, että jonot kasvoivat välillä turhan pitkiksi. Klo 7–14. Tiina Leppämäki luennoi sosiaalisen median sovelluksista, sisällöistä ja käytännön vinkeistä Forssan Brander-salissa, Wahreninkatu 4, klo 18–19.30. p Verenluovutus. Toimitusjohtaja Åke Pihlaja kertoo linjalle mahtuvan mukaan kerrallaan kymmenen ihmistä. Vikström kertoo iltojen olleen toistaiseksi Sävelen vilkkainta aikaa. Ensimmäisenä oman kuuman linjansa otti käyttöön Turku vajaa vuosi sitten. Jonoista huolimatta vastaanotto oli lämmin. Forssan Seudun Puhelin aloitti oman senssipuhelimensa koekäytön viime viikolla. Tyykijazzeista käynnistyi myös Ravintola Sävelen uusi arki, jossa se on auki tiistaista lauantaihin klo 9–01. Alunperin tekninen vika johti tämän valtavan suosion saavuttaneen telepalvelun syntymiseen Ruotsin Televerketissä. Useamman illan kohdalla lukee myös yksityistilaisuus. Varsinaista lounasta talo ei tarjoa mutta mahan saa täyteen kellonajasta riippumatta talon lohisopalla. TÄNÄÄN p Forssan tori. . Nyt kaikki on valmista ja numeroa 074 voi ryhtyä kiertämään välittömästi. – Ja kun saadaan karaokelaitteet, karaokea on joka päivä, Valo lupaa. Teleliikenteen uusin villitys, senssipuhelin, on nimittäin löytänyt tiensä tännekin. – Tupa oli täynnä yläja alakerrassa. Tutuksi tulemista helpottavat tapahtumat, joissa yhteistyökumppanina on erityisesti Forssan Kulttuuri-Axel. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 18 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 6 8 5 3 2 1 7 9 4 2 1 4 6 7 9 8 3 5 7 9 3 4 8 5 1 2 6 3 2 1 9 5 7 4 6 8 9 4 8 1 6 3 2 5 7 5 7 6 2 4 8 3 1 9 1 5 9 8 3 4 6 7 2 4 6 7 5 1 2 9 8 3 8 3 2 7 9 6 5 4 1 Vanha miljöö ja uudet ideat kohtaavat Sävelessä Jaakko Kyrö F orssan työväentalon ravintolaja tapahtumatoiminta sai lentävän lähdön toissa viikonlopun Tyykijazzeista. – Useampi on tullut sanomaan, että työväentalosta ja Sävelestä tulee meille uusi kotipesä, keittiöesimies Janina Vikström hymyilee. Forssan Seudun Puhelin Oy:n kuumalle linjalle pääsee kerrallaan mukaan kymmenen soittajaa. – Pieniä porukoita tulee ja minulla on käsitys, että kaikki ovat viihtyneet. Tieto numerosta levisi kulovalkean tavoin ja kuuma linja tuli niin suosituksi, että se alkoi aiheuttaa ongelmia. p Luento. Jokainen asiakaspalaute kirjoitetaan ylös. LASSI PUHTIMÄKI Varsinaista lounasta Sävel ei tarjoa mutta lohisoppaa on aina tarjolla, Hilkka Lagerstedt lupaa. Nyt Forssan Seudun Puhelin Oy pääsi mukaan menestykseen 23:ntenä puhelinlaitoksena. Ravintola Sävelessä on kaikki hyvä ennallaan. Vikström tietää, että kestää aikansa, ennen kuin ihmiset löytävät laajemmin takaisin. Vikström uskoo ja toivoo, että Sävel voittaa paikan forssalaisten sydämessä. On vain yksi oikea Ravintola Sävel. Televerket päätti virallistaa linjan ja nyt niitä on Ruotsissa jo yli 40 paikkakunnalla. Ravintola Sävel on ollut viimeisen vuosikymmenen auki vain satunnaisesti. 40 VUODEN TAKAA. Sisustus puisine tiskeineen huokuu nostalgiaa ja kohottaa varsinkin iltavalaistuksessa tunnelmaan. Täytyy vain tavoittaa oikeat ihmiset, Vikström visioi ja heittää ilmoille ajatuksen ”kulttuuricornerista”, jossa tilaa olisi niin keskusteluille kuin tilaisuutta hakeville esiintyjille. Pankais poiketen Senssipuhelin on nyt Forssassakin Forssan Lehti 17.2.1985 Juttuseuran puutteesta ei puhelimenkäyttäjän tarvitse enää kärsiä Forssan verkkoryhmässäkään. – Suurin osa asiakkaistamme on tullut kahdeksan jälkeen, mutta yritämme lisätä tietoutta, että meillä on aina myös ruokaa tarjolla. Työväentalon tapahtumakalenteri täyttynyt lupaavasti. Senssieli juttupuhelin eli kuuma linja – tai mitä nimitystä missäkin päin Suomea nyt käytetään – on lyönyt itsensä läpi ennätysajassa. Idea on kotoisin, tietty, Pohjanlahden takaa. Vikström toivoo, että Sävelestä muokkautuu paikallinen kulttuuriravintola, joka on osaltaan kokoamassa yhteen hajaantunutta forssalaista kulttuuritoimintaa. – Säveltä kuten koko taloa vuokrataan ulkopuolisille, Valo linjaa periaatteen. Miehet ovat käyneet tutustumassa poikaporukalla ja luvanneet tuoda vaimot ensi kerralla mukaan. Suunnitelmissa on myös kesäinen viinijuhla – rattaita on todellakin laitettu pyörimään
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 7 9 4 9 9 4 8 5 2 9 5 4 9 1 7 6 2 4 3 1 5 6 4 6 5 2 3 8 6. +3 Las Palmas 20 Lontoo +7 Malaga 18 Lissabon 15 New York -3 Oslo -1 Pariisi +9 Peking +5 Pietari -4 Rooma 14 Tallinna ?0 Tokio +9 Tukholma Ke 33 +1 +8 23 23 +1 19 10 19 17 -1 -4 12 +5 -5 12 -2 +7 -1 To 35 +2 12 21 20 +2 20 13 18 17 -2 ?0 16 +4 -4 12 +1 +9 +1 17.2. klo 14 °C -1,6 Isokari Kylmintä 17.2.2024 °C -18,3 Kilpisjärvi Lämpimintä 17.2.2024 °C +3,9 Anjala Sateisinta 15.2. Ajoittain sakeita lumikuuroja PohjoisLapissa. VIIVI JA WAGNER Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 19 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Kaino Huomenna: Eija Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 7.58 ja laskee klo 17.22. Jer. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Heikko lumisadealue liikkuu Kainuusta maan itäosaan. 5,7 mm Lumparland -5 -7 -5 -5 -7 -8 -7 -4 -4 -6 -3 -3 -0 8 10 10 10 8 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen -3 4 -3 3 -3 4 -3 5 -2 5 -2 4 -3 3 -3 2 -3 2 -3 2 -3 3 -2 2 -1 5 -2 5 -1 5 -1 5 -1 4 -1 5 Havainnot Jokioinen 17.2. FINGERPORI JERE SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Päivän sana Älköön viisas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan. °C -25,3 Suomussalmi Pesiö Lämpimintä 16.2. Ti Forssa -3 Helsinki -2 Hämeenlinna -3 Iisalmi -6 Imatra -7 Joensuu -6 Jyväskylä -4 Kouvola -5 Kotka -3 Kuopio -6 Lahti -4 Lappeenranta -6 Mikkeli -5 Oulu -6 Rovaniemi -5 Savonlinna -6 Seinäjoki -4 Tampere -4 Turku -1 Utsjoki -5 Vaasa -3 Varkaus -5 Ke -3 -3 -4 -6 -6 -7 -4 -4 -3 -6 -4 -5 -4 -6 -6 -6 -4 -4 -1 -4 -4 -5 To -1 +1 ?0 -3 -3 -5 -3 -1 -1 -4 -1 -2 -2 -4 -4 -5 -2 -3 -1 -1 -3 Pe -1 ?0 ?0 ?0 -1 ?0 +1 -1 -1 +2 +1 +2 -7 +1 La +3 +3 +4 +4 +1 +2 +3 +2 +1 +4 +2 +1 +2 +5 +3 +2 +5 +4 +5 -2 +4 +3 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 16.2. Pimeä päättyy klo 7.13 ja alkaa klo 18.07. klo 14 °C -6 1 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 17.2. Luoteesta alkaen selkenevää säätä iltaa kohden. Päivän ylin lämpötila on pääasiassa -1 ja -7 asteen välillä. 9: 22 TIISTAI 18. Luoteistuuli on heikkoa tai kohtalaista. HELMIKUUTA ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 17 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 Tammikuu Helmikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 Tammikuu Helmikuu 2025 4 8 Ti Bangkok 32 Berliini -1 Bryssel +5 Eilat 23 Kairo 24 Kööpenham
Suvi Hurme oli mukana 281 ensimmäisessä jaksossa vuoteen 2014 asti ja palasi 45 jaksoon seuraava vuonna. Hurme aloitti Meri-Lapissa vuonna 2023. Yhtenä iltana ohjelmassa oli sketsejä. Hurme itse sanoo Emmin olleen itsekäs ja kovaääninen. Nuorena jaksaa mutta ei määräänsä enempää. – Yllättävän nuoretkin ihmiset tunnistavat. Joskus Hurme huomasi, että häntä saatettiin salakuvata esimerkiksi kaupassa. Suvi Hurme on saanut huomata, että niitä katsotaan yhä. Peruskoulun loppuessa Hurme tuskaili, kun lukio tai ammattiopisto eivät tuntuneet omilta. Televisiosarja Uutta päivää tehtiin kaikkiaan 802 jaksoa vuosina 2010–2018. Yle etsi näyttelijöitä uuteen päivittäissarjaan, jonka kuvaukset se oli aloittamassa. ”Itsetietoinen nuori nainen, joka rakastaa olla huomion keskipisteenä. Bändi pääsi esiintymään muun muassa Tampere-taloon, Kotkan meripäiville ja Ruisrockiinkin. Emmi Lukkarin – eli Suvi Hurmeen – yhtye ei jäänyt vain ruudun tuolle puolen, vaan se teki paljon keikkoja. Suvi Hurme esiintyy nyt Kemin teatterissa näytelmissä Rakastunut Ryti ja Vaimoni on toista maata. Vaikka sarjasta on jo aikaa, jaksot ovat edelleen Yle Areenassa. Nyt hänellä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Maaliskuun puolivälissä ensi-iltaan tulee Deadline – kuolettavan hauska revyy. Näyttelijä saa venyä moneen. Sen parissa hyödynnettiin nuoren yleisön houkutteluun myös sosiaalista mediaa ja Ylex-radiokanavaa. Oppilaiden vanhemmat istuivat katsomassa. Drama queen. – Viihdyn tosi hyvin pienissä paikoissa ja pienissä työyhteisöissä. Rinnalla kulkenut bänditouhu teki työstä kokonaisvaltaista, Hurme kuvailee. Hänen suunsa vääntyy vieläkin hymyyn, kun hän muistelee yli vuosikymmenen takaista keikkaa. Myös Hurme, 33, on saanut huomata tämän. Hän on kokenut elämässään kaksi isoa loppuunpalamista. Hän oli tulossa vasta koe-esiintymiseen, mutta aloitti jo etsimään asuntoa kaupungista. Kahden vuoden opintojen päälle hän pääsi vielä vuodeksi Tampereen Komediateatteriin. – Olen käynyt läpi niin vaikeita asioita itseni kanssa, että nyt voin tosi hyvin ja elän tasapainoista elämää. Lopulta pesti tuli – ja Hurme sai haluamansa kämpän. Kävin pitkän terapian. Draamaa syntyy helposti omastakin elämästä”, hahmosta muun muassa kirjoitetaan. TIMO HEIKKALA p Sunnuntaisuomalainen. Hurme haluaa kuitenkin korostaa, että suurin syy ei ollut työ, vaan elämän muut asiat. – Ilmapiiri oli tosi turvallinen, ja meitä haluttiin auttaa. Uusi unelma löytyi 600 kilometrin päästä Uusi päivä -sarjasta tuttu näyttelijä Suvi Hurme paloi loppuun, mutta löysi paikkansa pohjoisen pikkukaupungista. Lisäksi Hurme esiintyi sarjasta irrotetussa yhdeksänosaisessa spin-off-sarjassa Vihreät Valot – Väärät bileet . Hänestä tehtiin Emmi Lukkari, tv-sarja Uuden päivän lukiolaisbändin Vihreiden Valojen laulaja. Hommaa riitti kellon ympäri. Komediateatterista Hurmetta potkittiin eteenpäin koekuvauksiin. Uusi päivä oli omana aikanaan poikkeuksellisen monikanavainen tv-sarja. Hurme haki ja pääsi Suomen teatteriopistoon Tampereelle. Silloin posti toi nokialaiseen kotiin juuri oikean esitteen. Hän esiintyi myös sarjan historian viimeisessä jaksossa. Sain terapiasta hyvät työkalut. Ensimmäinen tuli Uudessa päivässä näyttelemisen aikana ja toinen tv-sarjan jälkeen. Uudessa päivässä hääräsi satapäinen työryhmä, mutta Hurmeen nykyisessä työpaikassa Kemin teatterissa hommia paiskitaan piskuisella porukalla. Hän sai näytelmässä esitettäväkseen muun muassa Rivo-Riitan, yhden suosikkihahmoistaan. Kun Uusi päivä alkoi, näyttelijä huomasi, että ihmiset luulivat hänen olevan tosielämässä persoonaltaan samanlainen draamakuningatar kuin hahmonsa. Nyt Hurme sanoo burnoutien olleen arvokkain lahja, minkä on saanut. Esityksen jälkeen luokkakaverin isä tuli kannustamaan: – Sinä olet kyllä hyvä näyttelijä! Haave heräsi. Usein asialla oli yksin liikkeellä ollut varhaisteini, joka ei ehkä uskaltanut lähestyä tv:stä tuttua kasvoa, mutta halusi siitä todisteen kavereilleen. Suvi Hurme oli kolmastai neljäsluokkalaisena leirikoulussa. Lieveilmiöt olivat kuitenkin pääosin myönteisiä. – Ihmisiä tuli ihan katsomaan! Bändiin kuuluneet ammattimuusikot ja Uuden päivän musiikkituotantotiimi tekivät Vihreille Valoille omia biisejä, joita myös julkaistiin. Spotifyssa bändin suosituinta kappaletta Järki ei riitä on kuunneltu yli 340 000 kertaa. Vihreiden Valojen Ruisrock-keikkaa hyödynnettiin tv-sarjan materiaalina, mutta esiintyminen jätti pysyvän jäljen myös Hurmeeseen. Hurme kertoo tunteneensa ratkaisun oikeaksi jo sillä hetkellä, kun astui junasta Kemin asemalle. Hurme esitti koekuvauksissa erikoistaitonaan laulua. – Olin sekatyöläinen: tein tekniikkaa, puvustusta ja pääsin vähän näyttelemään. Niin Emmi Lukkarin hahmokuvaus on otsikoitu Ylen verkkosivuilla. – Elämä pakotti minut pysähtymään. Hän kiittelee nuorten näyttelijöiden saaneen tuotannolta hyvää valmennusta, miten julkisuuteen kannattaa suhtautua ja mihin rajat kannattaa järkevästi asettaa. 20 Forssan Lehti Tiistaina 18.2.2025 Iiro-Pekka Airola / SUSU T untemattoman aikuisen kannustus voi ratkaista lapsen elämän suunnan. Ensitöikseen Hurme pääsi mukaan Fingerporiin . ” Yllättävän nuoretkin ihmiset tunnistavat