Työssäoppija Karizza Molina (vas.) oli luokassa apuna, kun luokanopettaja Milla Malin palautti oppilaille kokeet. Harjoittelu kestää kolme viikkoa. VIIKONVAIHDE Lauantaina 18.5.2024 Vuodesta 1917 Nro 125 | Irtonumero 4 euroa Satu Järvinen palasi yrittäjäksi Forssaan heti liiketoimintakiellon päätyttyä Sivut 16–17 Asko Rantanen ja Nils Hagman FPS:n valmentajiksi Sivu 24 Kotoutumiskoulutus tutustuttaa myös työelämään Sivut 18–19 Filippiineiltä muuttanut Karizza Molina on työssäoppijana Tammelan Koulukeskuksessa osana kotoutumiskoulutusta. Jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteen kanssa on 35 prosenttia ehdokkaista ja yhdeksän prosenttia ei ota asiaan kantaa. Sivu 12. LASSI PUHTIMÄKI Hulevedet pyritään käsittelemään niiden syntypaikalla Sivut 4–5 Yli puolet ehdokkaista kannattaa yhteistä lentoveroa Mediakonserni Keskisuomalaisen EU-vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista 56 prosenttia on jokseenkin tai täysin samaa mieltä vaalikoneväitteestä ”EU-jäsenmaiden pitää säätää yhteinen lentovero päästöjen vähentämiseksi”
Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus: 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 9–14. Sunnuntaisin Lehtisepät oy, Kouvola Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Artikkelit Pääkirjoitus 18.5.2024 S AK-laisen ammattiyhdistysliikkeen tänä keväänä järjestämät laajat poliittiset lakot Petteri Orpon (kok.) hallituksen työmarkkinauudistuksia ja sosiaaliturvaleikkauksia vastaan jäivät lajissaan viimeisiksi Suomen historiassa. Suomi on edelleen kansainvälisten luottamusmittareiden mukaan vahvan luottamuksen maa, mutta meilläkin kansalaisten luottamus julkisiin instituutioihin, hallintoon ja poliittiseen järjestelmään on laskussa OECD:n tekemän selvityksen mukaan. Toisin sanoen kysymys siitä, missä määrin työmarkkinajärjestöjen sallitaan uhmaavan demokraattisesti valitun hallituksen oikeutta valmistella tarpeelliseksi arvioimiaan lakeja. Poliittisia työtaistelutoimia sekä tukilakkoja tuntuvasti suitsivat lait astuivat voimaan jo tänään lauantaina eikä vasta heinäkuun alussa, kuten hallitus oli alun perin kaavaillut, joten niitä raivokkaasti vastustaneet ammattiliitot eivät enää voineet muuta kuin esittää jyrkän paheksuntansa. Elämme informaatiotulvassa, jossa mukana on myös paljon disinformaatiota. Suomessa uutena ilmiönä on puolueiden blokkiutuminen. Liian moni nuori katsoo, ettei hänen mielipiteellään ole väliä! Nuorille onkin tärkeää kouluissa kertoa demokratiamme kivijalasta: vaalien tärkeästä merkityksestä ja niissä vaikuttamisen tärkeydestä. Äänestyskopissa me jokainen olemme yhdenvertaisia yhtäläisin oikeuksin. Monissa maissa on listavaali, jossa äänestät vain puoluetta! Kansanvalta toimii vain ihmisten luottaessa toisiinsa, luottaessa yhteiskunnan instituutioihin sekä päätöksentekijöihin. hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen toimissa. Ruotsissa äänestetään puoluetta, joka valitsee läpimenijät! Nuoria meidän on tärkeää rohkaista mukaan yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen. Otetaan kansalaiset mukaan kehittämään digitalisaatiota mukaan lukien tekoäly. Halukkuutta olisi mutta nuorilta puuttuu uskallus. Hybridivaikuttamisen riskit on otettava vakavasti. Jos luottamus jatkaa edelleen laskuaan, Suomenkin mahdollisuudet selviytyä tulevista suurista haasteista kuten ilmastonmuutos, väestön ikääntymisestä johtuva kestävyysvaje ja työn murros heikkenevät. Laihaksi lohduksi jäi, ettei hallitus sentään tohtinut pitää niin kovaa kiirettä, että lakimuutokset olisi saatu käyttöön jo toukokuun alusta, kuten palkansaajapuolella keväällä ennakoitiin. Tämän korjaamiseksi nuorille on tärkeää avata demokratian olevan yhteiskuntamme kivijalka. Etenkin SAK-vetoinen ay-liike ja sitä myötäilevä vasemmisto-oppositio ovat leimanneet lakimuutokset turhiksi, koska poliittiset lakot ovat olleet Suomessa hyvin harvinaisia. Elämme Venäjän brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainassa. Niin pitää olla jatkossakin pärjätäksemme. Hallituksen vaa’assa painoi paljon myös periaatteellinen puoli. Voimapolitiikka on palannut politiikkaan. päivänä Suomessa äänestetään Euroopan parlamenttivaaleissa. Muista vaikuttaa, käytä äänioikeuttasi! Kirjoittaja on ministeri, ent. Näin kävi tänäkin keväänä, kun lakot muun muassa jumiuttivat moneksi viikoksi maamme ulkomaankaupan aiheuttaen siten merkittäviä taloudellisia tappiota taantuman kourissa kärvisteleville yrityksille. Nyt on helppo todeta, että hallitus voitti tässä kohtaa taistelunsa ay-liikettä vastaan. Historian kirjat tukevat väitettä, mutta totta on toisaalta sekin, että poliittisilla lakoilla voidaan pahimmillaan aiheuttaa hyvin suurta vahinkoa täysin osattomille tahoille. Kaikilla puolueilla oli tuolloin yhteisenä pyrkimyksenä isänmaamme rakentaminen yhdessä. Paino: Lehtisepät oy, Tuusula. Hallitukselle erävoitto ayliikkeestä ” Periaate osoittautui hallitukselle pyhäksi. Tämän tunnusti myös Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen, jonka mielestä ay-liike oli liian hajanainen horjuttaakseen hallitusta kunnolla (HS 14.5.). kansanedustaja. Se näkyy mm. Siten ihmisten luottamus teknologiseen kehitykseen paranee ja samalla paranee työn tuottavuus. Samaan aikaan disinformaatiokampanjoiden määrä sekä valtioiden sisällä että välillä on ollut nopeassa kasvussa. Teknologinen kehitys haastaa meitä joka päivä. Tämä varmistui perjantaina, kun tasavallan presidentti Alexander Stubb vahvisti lakko-oikeutta rajoittavat lakimuutokset presidentin esittelyssä täsmälleen hallituksen valmistelemassa muodossa. Tehtiin peruskoulu-uudistus-, kansanterveyslaki ja lasten päivähoitojärjestelmä. Kansalaisten medialukutaitoja on vahvistettava, jotta ihmiset kykenevät informaatiotulvassakin erottamaan tärkeät asiat sekä osallistumaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon. Haasteenamme ovat he 30-40 prosenttia äänioikeutetuistamme, jotka eivät koe vaaleissa äänestämistä tärkeäksi. Sirkka-Liisa Anttila Vaikuta äänestämällä europarlamenttivaaleissa ” Elämme informaatiotulvassa.. Tutkimuslaitos Freedom Housen katsauksen mukaan tasapaino demokratian ja autoritäärisen järjestelmän välillä on kallistunut autoritäärisen järjestelmän suuntaan. Kesäkuun 9. Puhjennut koronaepidemia vauhditti tätä kehitystä. Suomen suorassa henkilövaalissa äänestäjän valta on suurin! Listavaalissa esim. Nämä isot reformit rakennettiin yhdessä. Orpon hallitukselle tämä periaate osoittautui niin pyhäksi, ettei se antanut ay-liikkeelle periksi, vaikka paineet kasvoivat lakkojen pitkittyessä erittäin koviksi. Kyse oli kuitenkin vasta ensimmäisestä erästä, sillä loput hallituksen ajamat uudistukset kuten paikallisen sopimisen lisääminen ja vientivetoinen palkkamalli ovat edelleen valmisteluvaiheessa. Vuosikymmenet Suomessa poliittisten puolueiden tavoitteena oli hakea ja sopia yhdessä ratkaisuja yhteiskuntamme ongelmiin ja uudistuksiin. Olen erittäin huolestuneena seurannut poliittisen keskustelun raaistumista, syyllisten etsimistä, pinnallistumista ja vastakkainasettelun lisääntymistä jne. Suomen kriiseissä pärjääminen on rakentunut kansan yksimielisyyden ja yhtenäisyyden perustalle. Se olisikin ollut täydellinen nöyryytys ay-liikkeelle, jolle vappu on suomalaisen työn juhlapäivänä vuoden kohokohta. Kolumni M aailmanlaajuisesti katsoen demokratian tila on heikentynyt viimeiset 15 vuotta. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset: forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Kansanvalta ei voi olla vain harvojen oikeus ja velvollisuus. Suomen kansan eheys ja yhtenäisyys on nyt pahasti hukassa. Sota siis jatkuu, mutta hallituksen helpotukseksi ay-liikkeellä on siinä nyt yksi järeä ase vähemmän käytettävissään. Äänestysikäiset kansalaiset saavat itse suoraan ehdokastaan äänestämällä päättää, kuka häntä edustaa. Nuoret aikuiset epäröivät osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen
Ennallistamispoltot ovat Metsähallituksen Luontopalveluille tärkeä luonnonhoidon työkalu. Lieskat ja kuumuus vaurioittavat, mutta tuovat paljon uutta elämää. ENNALLISTAMISPOLTTO Miksi poltetaan. Silloin maaston aluskasvillisuus ei ole vielä kovin rehevää eikä yökosteus ole yhtä voimakasta kuin myöhemmin kesällä. Kuumuus ja liekit vievät metsänpohjan hyönteiset mennessään, mutta polttomaaston lähialueilta tulee melko nopeasti uusia lajeja tilalle. Ennallistamispoltot monipuolistavat elinympäristöä. Polton aikana tulen etenemistä jarrutetaan tarvittaessa ruiskuttamalla vettä sammutusletkuilla. Vuonna 2024 eri puolilla Suomen luonnonsuojelualueita tehdään arviolta yhteensä sadan hehtaarin edestä ennallistamispolttoja. Lintujen pesiä poltoissa saattaa vaurioitua, mutta alkukesästä monet linnut ennättävät aloittaa uuden pesinnän Lähde: Metsähallitus ARI LAHTINEN/METSÄHALLITUS Uutiset p. Maaston tulee olla riittävän kuivaa, jotta poltto onnistuu ja metsän maakerros palaa tarpeeksi syvältä. . Metsää poltetaan sen ennallistamisen vuoksi, ja poltot ajoittuvat alkukesään. Polton aikana tulen etenemistä jarrutetaan tarvittaessa ruiskuttamalla vettä sammutusletkuilla. Säätila ratkaisee, milloin maasto sytytetään. Ennallistamispolton suunnitteluun kuuluu myös mahdollisten lajistolle koituvien riskien huomiointi. Poltto toteutetaan vain, jos sää on tarpeeksi kuiva, tuulen suunta on sopiva eikä tuuli ole liian voimakas, kertoo tiedotteessa luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anni Koskela Metsähallituksen Luontopalveluista. . Päätökset ennallistamispoltoista tehdään hyötyjen ja haittojen arvioinnin jälkeen. ” Tammelassa aiotaan polttaa metsää vajaat viisi hehtaaria. Näin varmistetaan, ettei alueella ole esimerkiksi kanalintujen pesiä. Näin estetään tulen leviäminen latvapalona. Polttoalue tarkistetaan kävelemällä yleensä koiran kanssa ennen polttoa. Polttokohteet ovat erilaisia, ja joskus kohteelle tehdään palokäytävä, mikä tarkoittaa puiden kaatamista poltettavan alueen ympäriltä 15–20 metrin leveydeltä. Poltot lisäävät palaneen ja lahoavan puun määrää sekä monipuolistavat puuston ikärakennetta ja lajistoa. Ennallistamispolttojen hyödyt luonnolle ovat suuremmat kuin niiden haitat. . Työ vaatii tarkkaa suunnittelua, ja toteutuneet palohehtaarit säätelee loppujen lopuksi sää. – Tarkkaa aikaa ei vielä ole lyöty lukkoon, sillä valmistelut ovat kesken. Yksi kohteista on Tammelan Liesjärvellä. Lahtisen mukaan paikka on keskeinen, sillä sen lähettyvillä on esimerkiksi pysäköintialue, jota kansallispuistossa vierailevat käyttävät. Tammelassa aiotaan polttaa metsää vajaat viisi hehtaaria. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 3 Metsää ennallistetaan jälleen polttamalla Liesjärvellä Johanna Puukka M etsähallituksen Luontopalvelut polttaa tänä vuonna metsää noin sadan hehtaarin verran kahdellatoista kohteella eri puolilla Suomea. . Pesäalueet rajataan polton ulkopuolelle. Hetken valintaan vaikuttaa myös sopiva säätila, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Ari Lahtinen. Loppukevät ja alkukesä ovat ennallistamispolttojen aikaa. Alue sijoittuu Peukalolammin tuntumaan. Paloaluetta myös vartioidaan polton jälkeen niin pitkään, että palopesäkkeitä ei enää ole. Polttoalueet ovat erisuuruisia. Kuva on vuoden 2022 ennallistamispolttojen viimeistelysammutuksesta Liesjärven alueella. Polttoja edeltää tarkka suunnittelu, jossa otetaan huomioon maasto ja lajisto. Etelä-Suomessa poltetaan alueita, joiden koko on keskimäärin kolmesta viiteen hehtaaria ja Pohjois-Suomessa kymmenestä kahteenkymmeneen hehtaaria. – Poltettavan alueen on hyvä rajautua luonnollisiin paloesteisiin eli vesistöihin tai suohon ja sen läheisyydessä tulee olla vettä sammutusta varten. . . Alue sijoittuu keskeiselle paikalle lähelle Liesjärven kylää eli Peukalolammin tuntumaan. Polttoalueen ympärille tehdään tarpeen mukaan palokuja eli paljastetaan kivennäismaata, jotta palo ei leviä maata pitkin
Hulevesiä voi johtaa erillisiin hulevesiviemäreihin sekä avo-ojiin, joista vesi päätyy lopulta vesistöön. Kelan järjestämää kuntoutusta sai liki 173 000 ihmistä. Mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,98 mg/l. Psykoterapia on yleisin Kelan järjestämä kuntoutusmuoto. Kelan kuntoutusta saaneiden määrä kasvoi Kelan järjestämää kuntoutusta saavien määrä jatkoi kasvuaan viime vuonna, kertoo Kela tiedotteessa. p Uutiset. Pitemmällä aikavälillä eli kymmenen viime vuoden aikana on kasvanut voimakkaasti kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrä. Hulevesiä ei saa johtaa jätevesiviemäriin eikä omalta pihalta naapurin ongelmaksi. Poliisi korostaa, että ilmoitus kannattaa tehdä ajoissa, sillä ilmoittamaton ase voi johtaa sakkoihin. Forssan hulevesiohjelman uusi päivitys vuosille 2024–2028 on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa. Suhteellisesti vähiten kuntoutujia oli Ahvenanmaalla. Hulevesiryhmän puheenjohtaja, Forssan tekninen johtaja Antti Heinilä pitää vanhentuneena tapana johtaa hulevedet pelkästään jotakin uomaa tai putkea pitkin pois nurkista suoraan Loimijokeen. Loimijoen tulvien ohella hulevesistä on Forssan seudulla haittaa etenkin taajamissa ja kaupungin keskustassa, joissa kadut ja pihat ovat päällystettyjä. Ampumakelvottomiksi tehdyt aseet rekisteröitävä Ampumakelvottomiksi tehdyt aseet on rekisteröitävä Suomessa 15. Määrä kasvoi 4,5 prosentilla edellisvuotisesta. Ampuma-aselaki vaatii rekisteröimään eli ilmoittamaan myös pysyvästi ampumakelvottomiksi tehdyt ja deaktivoidut aseet poliisille. Jos aseen nykyinen haltija on jo tehnyt ilmoituksen tai käynyt esittämässä deaktivoidun aseen poliisille 15.7.2019 jälkeen, ilmoitusta ei tarvitse tehdä uudelleen. Rattijuoppo ajoi ylinopeutta Forssassa Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen Forssassa Yhtiönkadulla torstaina illalla. Edellinen ohjelma oli vuodelta 2017. Hulevesi tarkoittaa sadeja sulamisvettä, joka virtaa pitkin maan pintaa, rakennusten kattoja ja muita pintoja. Hulevesin reitPetri Ojanen Forssan päivitetty hulevesiohjelma etsii sopeutumisen tietä ilmastonmuutoksen seurauksena kasvaviin tulviin. Ilmoituksen ampumakelvottomasta aseesta voi tehdä sähköisesti tai käymällä poliisiasemalla. Päivitetty hulevesiohjelma edustaa kokonaisvaltaisempaa ajattelumallia ja hajautettua hulevesien hallintaa. Kuljettajan käyttämän henkilöauton nopeudeksi mitattiin 70 km/t nopeusrajoituksen ollessa alueella 40 km/t. Velvoitteen taustalla ovat aseturvallisuuden parantaminen ja tiukentunut asedirektiivi. Rekisteröinnin velvollisuus koskee niin yksityisiä henkilöitä, yhteisöjä, yrityksiä, säätiöitä kuin kuolinpesiäkin. Viime vuonna Kelan kuntoutukseen osallistuminen oli väkilukuun nähden yleisintä Pirkanmaalla. heinäkuuta mennessä, muistuttaa poliisi. 4 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Valumavedet on parempi pitää poissa varpaista H ulevesitulvia esiintyy jatkossa aiempaa useammin – myös talvella. Suhteellisesti eniten nousi vuonna 2023 harkinnanvaraista kuntoutusta saavien määrä
Loimijoki ja Vieremän pohjavesialue muodostavat kokonaisuuden, jossa pintavesi ja pohjavesi vaikuttavat toisiinsa. toukokuuta. Se käsittää esimerkiksi huleveden imeyttämistä maaperään, huleveden virtaaman viivyttämistä ja pidättämistä kasvillisuuden, altaiden, kosteikkojen, painanteiden ja ojien avulla, sekä huleveden puhdistamista luonnonmukaisilla ratkaisuilla. Jos vapaata aikaa ei löydy, kannattaa käydä tarkistamassa tilanne myöhemmin uudelleen. Ohjelma toimii kaupungin hulevesien hallinnan kehittämisen työkaluna. Hulevettä on hyvä ohjata maahan imeytyväksi. Pääperiaatteena on hyödyntää hulevedet ensisijaisesti syntypaikallaan. Jos hulevesiä ei voi imeyttää eikä viivyttää tonteilla tai yleisillä alueilla, ne johdetaan hulevesiverkostoa pitkin vesistöön. Keskitetty hulevesien hallinta: . Ruuhkaa on myös Hämeenlinnassa, Salossa ja Loimaalla sekä laajemminkin Etelä-Suomessa. Suosituksena on, että asiointiaika varataan etukäteen. . Tämä oli tilanne iltapäivällä 17. ” Loimijoen tulvien ohella hulevesistä on seudulla haittaa etenkin taajamissa. Ohjelman toteutumista on määrä seurata säännöllisesti. Sen jälkeen näyttää, että tulisi taukoa ainakin muutama päivä. Hulevedet hallitaan Forssan kaupunkialueella keskitetysti sekä hajautetusti. Perjantain korkein lukema oli Seinäjoella mitattu 26,9 astetta. Hämeenlinnassa toukokuu ja kesäkuu ovat täyteen varattuja, mutta heinäkuulta löytyy vielä hyvin vapaita aikoja. Hän penää hulevesissä sopeutumisen näkökulmaa, ettei olla yllättäen ”varpaat märkinä”. Forssan poliisin lupapalveluissa ensimmäinen vapaa aika passin hakemiseen on poliisin verkkopalvelun mukaan heinäkuussa. Hulevedet nähdään nykyisin paitsi hallitusti pois johdettavina vesinä myös luonnon monimuotoisuutta ja ympäristön viihtyisyyttä edistävänä tekijänä. Forssasta löytyi perjantailta 12. Jutun tekohetkellä kaksi aikaa on vapaana 22. 11. Vieremän pohjavesialueella riskinä on valtateiden liikenne epäpuhtauksineen ja liukkaudentorjunta-aineineen. – Pitäisi etukäteen ajatella, minne vesi tulviessa nousee ja missä se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa verrattuna siihen, että vesi nousee hallitsemattomasti minne sattuu, Heinilä sanoo. Idässä taas on hieman vilpoisempaa. Forssan kaupunki on vuosien varrella pohtinut huleveden pääsyn rajoittamista Linikkalanlammiin, mutta ilman hulevettä lammen pinta laskisi ja vesitilavuus pienenisi. Sunnuntaina Lappiin alkaa virrata viileämpää ilmaa, ja lämpötilat jäävät alle 15 asteeseen. Maanpäälliset hulevesirakenteet kuten painanteet, tulvatasanteet ja sadepuutarhat ovat osa kaupunkiluontoa. ja 29. Lisäksi koko tämän vuoden lupapalveluissa on ollut ruuhkaa myös siksi, että passien hakua lykättiin edeltävinä vuosina koronan takia. ” Ruuhkaa on laajemminkin. Siellä ensimmäiset vapaat ajat ovat 5. Hajautettu hulevesien hallinta: . Kunnan teknisen toimen ja vesihuoltoliikelaitoksen yhteisesti laatima hulevesiohjelma sitoo kaikki tahot yhteisiin tavoitteisiin. Lupapalveluissa voi myös asioida jonottamalla ilman ajanvarausta, mutta silloin saattaa joutua odottamaan pitkäänkin. Tavoitteena on samalla elävöittää kaupunkiympäristöä. heinäkuuta neljä vapaata viidentoista minuutin aikaa. Päivystävän meteorologin Juha Jantusen mukaan lauantaina lämpimintä on todennäköisesti maan länsiosissa. Forssan talousvesi otetaan elintärkeältä Vieremän pohjavesialueelta. Poliisin verkkosivujen mukaan uusia aikoja voidaan kuitenkin avata päivittäin. Lauantaina lämpötilaluku alkaa meteorologin mukaan Lapissakin yleisimmin kakkosella. Loimaalla ensimmäiset varattavissa olevat ajat ovat vasta elokuussa. Viikonvaihde tuo viileää ilmaa myös etelään. heinäkuuta. Nämä ajat ovat myös heinäkuun ainoat vapaat ajat. Helleraja saatetaan ylittää vielä viikonloppuna Viikonloppu jatkuu laajalti lämpimänä, ja hellerajat voivat jatkaa paukkumistaan, arvioidaan Ilmatieteen laitokselta. Loimijoki tulvii toisinaan voimakkaasti, sillä vesi virtaa nopeasti ojitettujen maaja metsätalousalueiden läpi eikä joen valuma-alueilla ole juurikaan vesivarastoina toimivia järviä, luonnontilaisia soita, kosteikkoja tai tulvaniittyjä. Tarvittaessa ne käsitellään ja johdetaan pois syntypaikaltaan hidastavalla ja viivyttävällä järjestelmällä ennen vesistöön päätymistä. . Forssan vesihuoltolaitos huolehtii nykyisin kaupungin laskuun huleveden viemäröinnistä määritetyllä alueella. elokuuta. Loimijokeen laskevat rinteet halutaan Forssassa pitää kasvillisuuspeitteisinä kiintoaineksen valumisen minimoimiseksi. Kaupunki huomioi hulevedet nykyisin uusien kaavojen valmistelussa ja tarpeen mukaan antaa kaavoissa hulevesiin liittyviä määräyksiä. Passin tai henkilökortin hakijan kannattaa kuitenkin olla ajoissa liikkeellä, sillä vapaita asiointiaikoja ei välttämättä löydy lähiviikoilta. Poliisin lupa palveluissa on Forssassa ruuhkaa Tiina Naula Poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet Forssassa. Saven suuri osuus maaperässä vaikeuttaa Forssassa hulevesien tonttikohtaista imeyttämistä maahan. Elokuulta ja siitä eteenpäin varausjärjestelmä ilmoittaa, ettei aikoja ole vielä avattu varattavaksi. ja 12. Kanta-Hämeessä maastopalojen vaara on erittäin suuri. Elokuun 26. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 5 tiä vesistöön pitää viivyttää, ettei koko kuorma ole liikkeellä kerralla ja vie väärään paikkaan mukanaan haitta-aineita ja ravinteita. Hulevesillä on kahdenlaisia ympäristövaikutuksia: ne voivat aiheuttaa tulvia taajamissa tai purkuvesistöissä sekä niiden sisältämät haitta-aineet voivat heikentää purkuvesistöjen tai pohjavesien laatua. Lupa-asioissa on mahdollista asioida millä paikkakunnalla tahansa. Hulevesien viivyttäminen kiinteistöillä on kuitenkin tärkeässä roolissa virtaamien hallinnassa, samoin avo-ojien ja rumpujen kunnossapito. LASSI PUHTIMÄKI HULEVEDET Hyödyksi syntysijoillaan . Salossa seuraavat vapaat ajat ovat niin ikään heinäkuussa. Tärkeä osa kaupungin vesien hallintaa on nykyisten puroja ojaympäristöjen säilyttäminen ja kehittäminen sekä uusien rakentaminen. LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. Jokivettä imeytyy harjuun lisäten harjusta saatavan pohjaveden määrää. Forssan kaupungin hulevesiviemäriverkosto on pääosin toimiva ja kapasiteetiltään riittävä. päivinä aikoja on vapaana enemmän, ja syyskuussa Loimaalla on vapaana hyvin aikoja. Lupapalveluissa voi asioida myös jonottamalla ilman ajanvarausta. Kuitenkin keväisin lammin vedenpinta saattaa nousta liikaa, jolloin viereinen pohjavedenottamo voidaan joutua sulkemaan. – Todennäköisesti saadaan hellepäivä numero viisi ja sunnuntaina sitten kuudes. heinäkuuta vapaana on vain yksittäisiä aikoja, mutta loppukuusta aikoja on varattavissa jo enemmän. Linikkalanlammin läheisyyteen on tehty hulevesille viivytysrakenteita. Hulevesien hallinnalla pyritään vaikuttamaan pohjaveden määrään ja laatuun. Etelässä voidaan yhä mitata 25 asteen lämpötiloja. Linikkalanlammiin päätyy huleveden mukana veden laatua heikentäviä aineksia. Ruuhkaa on kasvattanut, että moni hakee passia tai henkilökorttia kesän lomamatkaa varten. Sillä tarkoitetaan hulevesiviemäriverkoston avulla tapahtuvaa hulevesien johtamista
Nyt on kiire tehdä tarvittavia muutoksia. TIINA TYNKKYNEN-HIETA p Mielipide. Silloin Pyhä Henki laskeutui heidän ylleen. Mummo sanoi: ”Ei ollut muuta mahdollisuutta.” Hierojalla käynti tekee hyvää. Lukuisat nuoret kokevat stressiä, ahdistusta ja masennusta, ja nämä haasteet vaikuttavat oppimiseen ja sitä kautta oppimistuloksiin. Soutaa, huopaa LYHYET s Viimeisimmät Pisa-tulokset ovat kuluneen lukuvuoden aikana aiheuttaneet keskustelua Suomen koulutusjärjestelmästä. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Julistin mummolle synninpäästön ja siunasin hänet. Pisa-tulokset ovat kuin herätyskello, joka kutsuu meitä toimimaan – ja se kello on soinut jo! Emme voi sivuuttaa koulutuksen resurssien puutetta ja nuorten pahoinvointia, vaikka Suomen taloudellinen tilanne on hankala. Se on käännetty yli 2000 kielelle. Jeesus kertoi, ettei jätä omiaan yksin, kun hän palaa Taivaaseen. Paikallisesti on varmistettava riittävä määrä päteviä opettajia, joilla on pedagoginen osaaminen ja ryhmänhallintataidot, sekä sopivan kokoiset opetusryhmät, joissa jokainen nuori saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Panostaminen koulutukseen ja hyvinvointiin ei ole pelkästään eettinen velvollisuus, vaan myös meidän tärkein investointimme tulevaisuuteen. On tärkeää taata nuorillemme paras mahdollinen mahdollisuus menestyä opinnoissa ja muussa elämässä. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Jeesuksen tulo maailmaan pakottaa ihmisen valitsemaan valoon tulemisen ja pimeyteen jäämisen välillä. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. äh 6 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Helluntai kuuluu kirkkovuoden tärkeimpiin juhliin Seppo Kujala, Tammela H uomenna on helluntai, yksi kirkkovuoden tärkeimmistä juhlista joulun ja pääsiäisen lisäksi. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Hän kertoi asian, mikä oli häntä syntinä painanut. Kysyin, miten hän pystyi tuon asian avoimesti kertomaan. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Se oli maailmanhistorian suurin rakkaudenosoitus. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Työskentelyrauhaa mittaavissa kysymyksissä havaittiin työrauhan olevan Suomessa heikompi kuin OECD-maissa keskimäärin. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Alppikylä sijaitsi korkean vuoren rinteellä. Tänään meille soivat Taivaan kellot. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Tekstin ensimmäinen jae on maailman yleisimmin lainattu raamatunkohta. Koulut ja oppilaitokset tarvitsevat lisäresursseja, jotta opettajat ja opiskeluhuollon henkilöstö voivat tarjota parempaa tukea jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle. Siinä Jeesus sanoi Nikodemukselle: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Jaetta kutsutaan pienoisevankeliumiksi, koska sen on katsottu olevan koko Raamatun ja uskon punainen lanka. Apostolien teoissa sitten kerrotaan, miten opetuslapset ja tuhannet ihmiset olivat koolla. Työmatkapyöräilija p Hammashoitoa on annettu jonojen purkamiseksi Jokioisilla forssalaisille, ja onnistuttu hyvin. Vanha mummo soitti minulle. Helluntain evankeliumi julistaa myös, että ”valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemasta pimeyden”. Jokioisten ja Forssan välinen paana on pyöräilyyn heikkolaatuinen, ja tien hoitajan olisi kiireesti itsearvioitava reitin kunto ja tehtävä tarvittavat parannukset. Ryhmäkoko vaikuttaa myös opettajan oppilastuntemukseen, jolloin nuoren psyykkisestä hyvinvoinnista on mahdollista tehdä tarkempia havaintoja ja siten auttaa hänet tarvittavan avun piiriin. Kun Jeesus vietti viimeistä iltaa opetuslastensa kanssa, hän piti jäähyväispuheen. Kouluterveyskyselyn tulokset tukevat tätä kuvaa, osoittaen huolestuttavaa kehitystä nuorten mielenterveysongelmissa. Tammelan seurakunnassa oli alkuvuosistaan asti käytäntö, että seurakuntalaisten piti vähintään kerran vuodessa käydä ripittäytymässä, jotta he pääsivät ehtoolliselle. Poliittisten päätöksentekijöiden ja meidän aikuisten tulee tukea ja edistää nuorten mielenterveyttä, sillä vain psyykkisesti terve nuori pystyy valjastamaan oppimispotentiaalinsa hyödykseen. Tämä edellyttää panostuksia opetukseen sekä mielenterveyspalveluihin. Sana pyhäpäiväksi p Pyöräily työpaikalle on ympäristöystävällinen ja terveellinen valinta, mutta pyöräilyolosuhteita olisi parannettava, jotta se olisi houkuttelevampi vaihtoehto. Aiempina vuosina maailman kärkikastissa kiitänyt kotimaamme säilytti edelleen vahvan asemansa, mutta tulokset piirtävät huolestuttavia varjoja nuorten osaamisen ja hyvinvoinnin ylle. Hyvinvointi-Suomessa on pidettävä lapsista ja nuorista huolta. Timo Hillman puheenjohtaja, OAJ Kanta-Häme Katri Juvonen alueasiantuntija, OAJ Kanta-Häme Herätyskello on jo soinut – nyt on aika toimia Huoli nuorten mielenterveydestä on kasvanut. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Ne kutsuvat meitä Vapahtajan luokse turvaan. Jeesus lupasi lähettää heille Pyhän Hengen avuksi, voimaksi, puolustajaksi. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Kyläläiset, jotka olivat tulossa kotiin myrskyssä, löysivät perille kuuntelemalla kellojen ääntä. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Kun myrsky oli tulossa, kellot alkoivat tuulessa soida. Pisa-tutkimuksen tulokset eivät ole pelkästään numeroita. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Koulujen on oltava paikkoja, joissa nuoret voivat oppia sekä kukoistaa. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Ne kertovat tarinoita nuorten mielenterveydestä, joka on yhä suurempi huolenaihe. Mutta sitä ei voi verrata, kun saa kokea saavansa anteeksi. Kylän lähelle oli ripustettu isoja kelloja. Jeesus kärsi rangaistuksen meidän synneistämme, jotta meidän ei tarvitsisi kärsiä. Syntyi seurakunta ja Kristuksen kirkko. – Menin mummon luo. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Mutta nyt kuuleman mukaan sekin lopetetaan?. Tämän helluntain evankeliumissa Joh 3:16-21 Nikodemus-niminen fariseus oli yöllä tullut Jeesuksen luo, koska halusi rauhassa jutella. Hän pyysi käymään ja sanoi, että hän haluaa ripittäytyä. Ripittäytyminen tekisi hyvää vieläkin
Suorittanut yrittäjän ammattitutkinnon ja työvalmennuksen erikoisammattitutkinnon. EU-jäsenyyden ja euron lisäksi Kautio kritisoi Nato-jäsenyyttä. Yksikään sen ehdokkaista tullut valituksi. . Kimmo Kautio (VL) . Kautio kritisoi käsitystä ehdottomasta yhteen puolueeseen sitoutumisesta. Vapauden liitto kannattaa EU-eroa ja vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä. – Hakkaraisen tulo meille edustaa sitä, että me olemme se rahvaan puolue, jolle kelpaavat Hakkaraisen kaltaiset hahmot, Kautio sanoo. toukokuuta puolueesta. – Puolueen vaihtaminen on aina leimattu joksikin, mitä ei pitäisi tapahtua. Perussuomalaisten puoluehallitus erotti europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen 9. Syntynyt Kärkölässä, 41-vuotias. Kautio sanoo, että hänen mielestään pakotepolitiikassa vallitsevat kaksoisstandardit: esimerkiksi Venäjälle asetetaan pakotteita samalla, kun Israelille ei. Oma valuutta joustaisi meidän oman talouden tarpeisiin. Yhdysvaltojen hegemonia on ohi, ja Kaution mukaan paras reagointitapa siihen olisi puolueettomuus maailmanpolitiikan kentällä. . Ennen Vapauden liittoon liittymistä hän on toiminut esimerkiksi vasemmistoliiton varavaltuutettuna Hattulan kunnanvaltuustossa ja perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Eikö Kautio siitä huolimatta kritisoi sitä, että EU ei ole asettanut Israelille pakotteita. Työskentelee tällä hetkellä Uudenmaan TE-toimiston yritysja rekrytointipalveluissa. – Näen mahdollisuudet ainakin yhteen paikkaan ihan realistisina. – Meidän pitäisi tehdä yhteistyötä itään ja länteen. – Sitä kovasti puhutaan, että se [riippuvuus Kiinaa kohtaan] olisi ongelmallista, mutta Kiina-riski on pohjimmiltaan EUja USA-riski. Jos on liikkuvia äänestäjiä, miksi ei voi olla liikkuvia edustajia. . Kimmo Kautio PEKKA RAUTIAINEN Uutiset p. Koulutukseltaan ylioppilas. . Vapauden liitto on toukokuussa 2022 rekisteröity puolue, jolloin Vapauden liitto ilmoitti puolueohjelmassaan olevansa oikeistokonservatiivinen puolue. Miten Kautio suhtautuu huolestuneeseen keskusteluun Kiina-riippuvuudesta. Kautiolle tärkeimmät asiakysymykset ovat ero EU:sta ja eurosta sekä Venäjä-pakotteiden vastustaminen. Hakkaraisen puolueeseen liittymisen myötä Kautio uskoo Vapauden liiton mahdollisuuksiin eurovaaleissa. Kaution puoluehistoria on värikäs. Hakkarainen arveli Iltalehden (13.5.2024) haastattelussa, että hänet olisi erotettu puolueesta muutenkin, mutta toisen ryhmän ehdokkaaksi lähteminen antoi selkeän syyn erottamiselle. – Vapauden liitto on aikalailla samoilla linjoilla, kuin Väyrysen liike aikanaan. Kautio viittaa esimerkiksi Israeliin, minne EU ei ole asettanut pakotteita Gazan tilanteesta huolimatta. – Kyllä, olen kritisoinut sitä, että pakotteita ei ole asetettu. Kautio erottuu poliittisilla näkemyksillään muista kantahämäläisistä ehdokkaista. . – Uskon, että tänä päivänä verkossa toimiminen ja aktiivisuus siellä ovat keinoja vaikuttaa pienestä puolueesta, Kautio sanoo. – Siinä on taustalla oma poliittinen kasvu. ” Jos on liikkuvia äänestäjiä, miksi ei voi olla liikkuvia edustajia. – Venäjää kohtaan ei olisi mikään pakko asettaa pakotteita ja ampua itseään sitä kautta jalkaan. Vuoden 2024 ohjelmassaan se asemoi itsensä lokalistiseksi puoleeksi. Hän on isoista asiakysymyksistä pitkälti eri mieltä Suomen virallisten linjausten kanssa. Olen Väyrysen kanssa yhä monesta asiasta samaa mieltä. – Siellä on todennäköinen kansanmurha kyseessä. Kautio on ollut politiikassa myös Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liikkeen riveissä. Vapaa-ajalla harrastaa politiikkaa, kirjoittamista ja lenkkeilyä. Kautio on Venäjä-pakotteita vastaan. Asuu Hämeenlinnassa. . Olen hyvin harmissani myös siitä, että sotilaallinen puolueettomuus on menetetty, Kautio sanoo. Vapauden liiton edustajaksi hän siirtyi erottuaan perussuomalaisista puolueen Nato-kannan vuoksi vuonna 2022. En myöskään identifioidu oikealle enkä vasemmalle. – Puolueettomuus mahdollistaisi yhteistyön kaikkiin suuntiin ja toisi taloudellista hyvää joka suunnasta. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston varajäsen ja Vapauden liiton puoluehallituksen jäsen. – Pitäisi erota, ja palauttaa itsenäisyys. Eduskuntavaaleissa 2023 Vapauden liitto sai 27 558 ääntä, eli 0,89 % äänistä. Toiminut myös esimerkiksi Hattulan kunnanvaltuustossa Vasemmistoliiton varavaltuutettuna ja perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Työskennellyt salibandyn parissa valmennusja kehityspäällikön tehtävissä ja Nokian Palloseuran toiminnanohjaajana. Idässä, kuten Venäjällä ja Kiinassa, on isot ja kasvavat markkinat, joista olisi meille hyötyä. Kautiota huolestuttaa se, että Suomessa on hänen mukaansa ohitettu maailman moninapaistuminen. Syynä oli Hakkaraisen liittyminen Vapauden liiton sitoutumattomaksi ehdokkaaksi eurovaaleihin. Kimmo Kautio on Vapauden liiton eurovaaliehdokas. Maailmassa on ollut sotia ennenkin, eikä niistä kaikista olla asetettu pakotteita. – Ero eurosta olisi EU:stakin eroamista tärkeämpää. Perheeseen kuuluu kihlattu ja 15-vuotias poika. Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaan 24. Hän on toiminut politiikassa myös Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten riveissä. helmikuuta 2022 EU, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja monet muut maat ovat ottaneet käyttöön pakotteita Venäjää vastaan. Jokaisella kansallisvaltiolla on oltava oma valuuttansa. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 7 Eurovaaliehdokas Kimmo Kautio toivoo EU-eroa Miira Parhiala E U:sta on ollut Suomelle pelkkää haittaa, sanoo hämeenlinnalainen Vapauden liiton eurovaaliehdokas Kimmo Kautio. Suomen pitäisi palata siihen, Kautio sanoo. Pakotteita ei ole asetettu johdonmukaisesti ja mielestäni pakotepolitiikasta pitäisi luopua kokonaan. KUKA. Venäjä-pakotteiden pyrkimyksenä on tyrehdyttää rahan ja tavaroiden virta Venäjälle ja tätä kautta tukea Ukrainaa.
Kauppa kävi hitaasti, ja vanhojen omakotitalojen kauppoja tehtiin alkuvuodesta 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin tammi-maaliskuussa. Myynti oli hankalaa erityisesti 20 000–59 999 asukkaan kunnissa, joissa kauppoja tehtiin 14 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uudistuksen seuraavissa vaiheissa hallitus aikoo yhdistää yleistukeen muut perusturvaetuudet sekä asumistuen ja toimeentulotuen. ESA ARVEKARI p Uutiset. Uusien omakotitalojen hinnat putosivat ensimmäisellä neljänneksellä 2,2 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja 0,7 prosenttia loppuvuodesta 2023. Rakkaamme Tuovi Vilhelmina LEHTONEN o.s. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä. Viitamäki s. Vuodet vierivät yhdessä kuljettiin, me tyynet ja myrskyt voitettiin. Läpinäkyvyysja valvontavaatimuksiin sisältyy tekoälyn tuottaman sisällön merkitseminen käyttäjiä varten. KUOLINILMOITUKSET Lyhyesti p Kysely: Epäluottamus poliitikkoja ja puolueita kohtaan on lisääntynyt: Epäluottamus poliitikkoja ja puolueita kohtaan on lisääntynyt Suomessa, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä. Kaivaten Mirja Jaana ja Jarmo Johanna sisarukset perheineen sukulaiset Siunattu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Kari ja Harriet perh. Myös suomalaisten usko siihen, että puolueiden kautta kansalaisten mielipiteet tulevat päätöksenteossa huomioon otetuiksi, on laskenut kyselyn mukaan. 20.4.2024 K-H Keskussairaala Lämmöllä muistaen Veli Kummilapset Sukulaiset ja ystävät Vei kotiin Herra jo uupuneen, elon pitkän kulkea antoi. Ei metsässä enää kulkijaa, ei pihakeinussa istujaa. Grahn-Laasosen mukaan tavoitteena on selkeä ja työhön kannustava malli, jossa sosiaalituen määrä pienenee suoraviivaisesti työtulojen noustessa. Ari ja Anne perh. Verrattuna vuoden 2023 viimeiseen neljännekseen nousua tuli jopa 8,1 prosenttia. Rakkaamme Antero Kustaa VALTANEN s. Kun kolme vuotta sitten näin ajatteli 63 prosenttia suomalaisista, nyt vastaava luku on 44 prosenttia. Samalla Kelan tukien hakuprosessia on tarkoitus yksinkertaistaa siten, että yleistukea ja asumistukea voisi hakea samalla hakemuksella. Tonttien hinnat nousivat kuitenkin koko maassa 5,7 prosenttia verrattuna vuotta aiempaan. Vuoden takaiseen verrattuna hinnat putosivat suurissa kaupungeissa 9,9 prosenttia ja muualla maassa 6 prosenttia. Rakkaudella kaivaten sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Maahan, jossa ihminen on vapaa, jossa veli veljen ja siskon edellänsä menneen tapaa. Uudistusta on valmisteltu edellisen hallituksen vuonna 2020 perustamassa eduskuntapuolueiden yhteisessä sosiaaliturvakomiteassa. Toisaalta näissä kunnissa hinnat laskivat vain 3,4 prosenttia. Lämmin kiitos osanotosta. p HS: Yleistuki käyttöön vuodesta 2026 alkaen: Sosiaalitukien uudistus on etenemässä vaiheittain. Vanhojen omakotitalojen hinnat laskussa – tonttien hinnat nousivat Kaisu Suopanki?/?STT Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat tammi-maaliskuussa 7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen ja 5,4 prosenttia loka-joulukuusta, kertoo Tilastokeskus. 6.2.1931 Huittinen k. Kiitos Ukko-Pekan henkilökunnalle Anteron hyvästä hoidosta. – Suunnittelupöydällä on ensi vaiheessa työmarkkinatuen ja työttömän peruspäivärahan yhdistäminen yleistueksi vuodesta 2026 alkaen, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sanoi perjantaina Helsingin Sanomien haastattelussa. Sopimuksen voivat allekirjoittaa myös Euroopan neuvoston ulkopuoliset valtiot. 11.4.2024 Humppila Kun yhdessä matkaan lähdettiin, oli nuoruuden kultainen aika. Lämmin kiitos osanotosta. Sopimuksen valmistelussa on ollut mukana myös 11 neuvoston ulkopuolista valtiota kuten Yhdysvallat ja Vatikaani. Jäin itkien kaipaamaan. Hannu ja Tuula perh. Omajohteisten elementeistä rakennettujen omakotitalojen eli talopakettien hinnat laskivat prosentin. 11.1.1952 Humppila k. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. 8 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 HAUTAKIVIÄ HAUTAKIVET Hautakiviliike Veljekset Rautio Oy Sukulantie 430, 30100 Forssa (03) 435 0522 kivi.rautio@gmail.com • Lisänimet • Kultaukset • Pronssikirjaimet koristeet • Kynttilälyhdyt • Uudelleenhionnat • Muut kunnostukset Rakkaamme Antti Eerik ESKOLA s. Kuinka yksinäisyyden tään kestää vois. Kyselyn mukaan 69 prosenttia suomalaisista uskoo, että poliitikot ajattelevat vain omia etujaan ja vähät välittävät kansalaisten tarpeista. Rakkaamme Juho (Jukka) Aulis GRAHN * 16.8.1933 Tammela † 26.4.2024 Tammela Kotirantaa laineet huuhtelee, puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee. Tekoälyä koskeva puiteyleissopimus hyväksyttiin Euroopan neuvoston ministerikomitean kokouksessa, johon kokoontui edustajia kaikista neuvoston 46:sta jäsenmaasta. Saata matkamiestä siihen maahan, josta säveliä hän jo kuuli. Verianin toteuttamaa kyselyä varten haastateltiin hieman yli tuhatta suomalaista huhtikuun alkupuolella. Luku on kasvanut selvästi neljän vuoden takaisesta, jolloin 57 prosenttia suomalaisista ajatteli edellä mainitulla tavalla. Oli kanssasi hyvä taivaltaa, kättäs viimeiseen asti puristaa, aamun tullen kun sinä nukuit pois. Tonttikauppoja tehtiin vain 370, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Otti syliinsä vanhan ja väsyneen, hänet rauhan rantahan kantoi. Kauppoja vanhoista omakotitaloista tehtiin tammi-maaliskuussa 11 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. 23.4.2024 Humppila Saavu silkkihuntu kesätuuli. Kiitos Tammikartanon henkilökunnalle Jukan hyvästä hoidosta. Sopimuksessa vaaditaan muun muassa sitä, että tekoälyjärjestelmät eivät saa vaarantaa demokraattisia instituutioita tai toimintoja. 1 henkilökunnalle. ja Forssan sairaalan os. Omakotitalotonttien kauppa oli niin ikään tahmeaa. Vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat tammi-maaliskuussa 7 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. 3.2.1929 Jokioinen k. Kaija Olet aina sydämissämme Miikka, Mia ja Tiina Kanssamme kaipaamaan jäivät äiti Leena perh. Lämmin kiitos Antin hyvästä hoidosta K-HKS:n kirurgian os. Tuija ja Marko kummitytöt sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunattu läheisten läsnä ollessa. p Euroopan neuvosto hyväksyi tekoälysopimuksen: Euroopan neuvosto hyväksyi perjantaina ensimmäisen sitovan kansainvälisen tekoälysopimuksen. Puiteyleissopimuksen allekirjoittaminen aloitetaan syyskuussa Vilnassa järjestettävässä oikeusministerien kokouksessa. 60 000–100 000 asukkaan kunnissa hinnat romahtivat edellisvuodesta 10,1 prosenttia
Hallitus esittää lakimuutoksella ruokakaupoissa myytävän alkoholin prosenttirajan nostamista nykyisestä 5,5 prosentista kahdeksaan prosenttiin. Muut hallituspuolueiden edustajat jättivät mietintöön vastalauseen. Vastalauseen allekirjoittajat painottavat, että alkoholin kokonaiskulutus on jatkanut laskuaan vuoden 2018 toteutetun alkoholilain kokonaisuudistuksen jälkeen. Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 eurolla, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) huomautti, että osa lausunnonantajista vastustaa esityksessä olevaa valmistustaparajoitetta käymisteitse valmistettuihin alkoholijuomiin. Muutos koskisi vain käymisteitse valmistettuja juomia. (03) 8130 304, ma–pe 8–16. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Uutiset p. Valiokunnan mukaan riskinä on, että laki todetaan valmistustaparajoitteen vuoksi myöhemmin EU-oikeuden vastaiseksi. Valiokunta toteaa mietinnössään, että vaikka lakimuutoksen vaikutukset voivat lyhyellä aikavälillä olla suhteellisen vähäisiä, ne ovat kielteisiä väestön hyvinvoinnille, terveydelle ja turvallisuudelle. Ensimmäinen käsittely on tällä tietoa ensi viikolla. Sosiaalija terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) kuvaili hylkäävää mietintöä hidasteeksi lain etenemiselle, ei esteeksi. Hänen mielestään kannan ymmärtää, sillä alkoholilain muutosten kokonaisuus toisi päivittäistavarakaupoille noin 50 miljoonan euron hyödyn hallituksen esityksessä annetun arvion mukaan. Saatavuuden parantumista kompensoidaan veronkiristyksillä. Tankkausbonus kertyy normaalin tankkausbonustaulukon mukaan. Hallitusedustajien vastalause saanee eduskunnan täysistunnossa kannatusta, jonka jälkeen esitys käy suuressa valiokunnassa ja palaa taas täysistuntoon äänestettäväksi. Vastaava, harvinainen menettely tarvittiin, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus nosti vähittäistavarakaupoissa myytävän alkoholin rajan 5,5 prosenttiin. Päivittäistavarakauppa olisi Kiurun mukaan ollut valmis hyväksymään esityksen sellaisenaan. Valiokunnan jäsenet Päivi Räsänen (kd.) ja Krista Kiuru (sd.) sosiaalija terveysvaliokunnan kokouksen jälkeen perjantaina. Muista toimipaikoista Bonus kertyy normaalitaulukon mukaan eli Bonus jopa 5 %. Lisätietoja hameenmaa.fi tai Hämeenmaan omistajapalvelu, puh. Myös heidän mielestään lakiehdotuksen vaikutuksia on tärkeää seurata, Ratkaisu ei vastalauseen mukaan ole vieras Suomen EU-jäsenyyden tai nykyisen perustuslain kannalta, sillä vastaava valmistustaparajoite oli vähittäiskaupassa voimassa ennen vuonna 2018 voimaan tullutta uudistusta. Osa lausunnonantajista katsoo Kiurun mukaan puolestaan, että tilanteessa, jossa sosiaalija terveydenhuoltoon kohdistuu säästöpainetta, ei ole syytä samaan aikaan lisätä ihmisten terveysongelmia alkoholin saatavuutta lisäämällä. Sosiaalija terveysvaliokunta perustelee hylkäävää mietintöä kansanterveydellisillä ja kansantaloudellisilla syillä, mutta myös tyrmäävällä lausuntopalautteella. ” Muutos koskisi vain käymisteitse valmistettuja juomia. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu 100 €. Hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kannatti hylkäämistä opposition rinnalla. Laki voidaan vielä hyväksyä mutkan kautta. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. TuplaBonus-kampanja ei koske prisma.fi eikä sokos.fi verkkokaupan ostoja. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 9 S-Etukortilla 2.–19.5.2024 TuplaBonus -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden S-ryhmän toimipaikoista tehtyjen bonusostojesi mukaan. Sote-valiokunta esittää alkoholilain hylkäämistä – hallituksen edustajilta vastalause Sanna Nikula?/?STT Eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta esittää odotetusti hallituksen alkoholilakiesityksen hylkäämistä perjantaina hyväksymässään mietinnössä. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista Hämeenmaan toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. – Siksi nekin, jotka kannattaisivat kahdeksanprosenttisten tuotteiden tuomista päivittäistavarakauppaan, eivät tässä tapauksessa tätä kannata
Vielä nyt verkossa myytävä ruoka kerätään myymälöistä. Suomalaista ruokaa pidetään usein kalliina ja taustalla nähdään kilpailun puute. Suurten automatisoitujen keräilykeskusten avulla voidaan nopeuttaa ruoan keräilyä verkkokaupassa. Eniten verkkokaupassa myydään käyttötavaroita, esimerkiksi pienelektroniikkaa, tietokoneita, videopelejä ja kirjoja. ” Osuuskauppa Hämeenmaan alueella ei vielä ole suunnitel mia vastaavasta keräily keskuksesta. – Suomalaiset ovat oppineet hankkimaan käyttötavaroita verkkokaupasta. Tämä korostuu erityisesti pääkaupunkiseudun hotelleissa. 10 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 S-ryhmä kiihdyttää verkkokauppaa keräilykeskuksilla Terhi Säynäjärvi S -ryhmä kiihdyttää verkkokauppaansa pian kolmella uudella verkkokaupan keräilykeskuksella. Matkailu ei ole Krookin mukaan vielä palautunut korona-aikaa edeltävään tilanteeseen. . Jo nyt kaikki sähköenergia on päästötöntä. Hannu Krook huomauttaa, että muissa Pohjoismaissa päivittäistavarakaupan rakenne on varsin samanlainen. Liikevaihto noin 15 miljardia euroa ja liiketulos viime vuodelta 447 miljoonaa euroa. Uskon, että meidän etumme tässä kilpailussa on, että tunnemme suomalaiset. S-ryhmän myymistä elintarvikkeista noin 80 prosenttia on kotimaisia. Kaupat ovat vastanneet tilanteeseen muun muassa lisäämällä edullisempia tuotteita valikoimiinsa. – Automatisoidut keräilykeskukset tekevät verkkokaupasta kannattavampaa, toteaa Lahdessa tällä viikolla vieraillut SOK:n pääjohtaja Hannu Krook. Suomessa ruoan arvonlisävero on 14 prosenttia. S-ryhmän tavoitteena on, että vuonna 2030 myydystä ruoasta vähintään 65 prosenttia on kasvipohjaista ja 80 prosenttia on kotimaassa valmistettua. Myös Ruotsissa ja Norjassa kolmen suurimman osuus markkinoista on yli 90 prosenttia ja Tanskassa yli 80 prosenttia. Pääjohtaja Hannu Krook tapasi osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtajan Olli Vormiston Lahdessa Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa. – Ison ryhmän yksi etu on, että voimme kerätä kokemuksia ja oppia muilta. – Seuraamme toki kokemuksia muualta, toimitusjohtaja Olli Vormisto sanoo. Yli 2?000 toimipaikkaa. Hiilinegatiivisuutta S-ryhmä tavoittelee vuoden 2025 loppuun mennessä. Monia tuotteita myydään niin perinteisessä kuin verkkokaupassakin. Toisaalta etätyötä tehdään yhä paljon ja tämä taas näkyy muun muassa valmiin ruoan kysynnän kasvuna. Tulos parani edellisvuodesta 37,5 prosenttia. Ruokakaupassa S-ryhmällä on määräävä markkina-asema yli 48 prosentin markkinaosuudellaan. . Osuuskauppa Hämeenmaan alueella ei vielä ole suunnitelmia vastaavasta keräilykeskuksesta. Kotimaisuustavoite toteutuu jo. Venäjän hyökkäyssodan alettua hinnat lähtivät kovaan nousuun. . Coop-tuotteiden määrä voi jopa kolminkertaistua S-kaupoissa, kertoo pääjohtaja Hannu Krook. Ihmiset saavat tuntumaa tuotteisiin myymälässä, mutta tilaavat sitten verkosta, Vormisto sanoo. Ensimmäinen aukeaa Vantaalla kesäkuussa, seuraava syksyllä Tampereelle ja kolmas ensi keväänä Turkuun. . Jos tarkastellaan ruoan arvonlisäverottomia hintoja, Suomen ruoan hintataso jää alle EU:n keskiarvon. . S-RYHMÄ Neljä miljoonaa vihreää korttia . Verkkokaupan kasvun voi ajatella iskevän kaupunkien keskustojen erikoiskauppaan ja myös S-ryhmän Sokos-tavarataloihin. . Korona-aika toi monia muutoksia kuluttajien ostokäyttäytymiseen, inflaatio ja hintojen nousu vielä omansa. – Kotimaisten tuotteiden osuus ja edullinen ostoskori ovat tärkeitä asioita myös vastuullisuudessamme. Yli 20:ssä Euroopan maassa se on alhaisempi, esimerkiksi Portugalissa kuusi prosenttia, Italiassa ja Espanjassa neljä, Irlannissa nolla prosenttia. ROOPE HARTIKAINEN p Uutiset. Tähän kansa reagoi ostamalla entistä enemmän edullisempia tuotteita ja kaupan omia merkkejä. Kuluttajien suosikki kaupan omista brändeistä on S-ryhmän oma Kotimaista-tuotesarja. Krookin mielestä keskustelusta unohtuvat tällöin verot. Osuuskauppa Hämeenmaalla oli viime vuoden lopussa yli 173?000 asiakasomistajaa 21 kunnassa Kantaja Päijät-Hämeessä. Kuluttajien ostovoimaa ovat rokottaneet paljon myös korkojen nousu – monissa perheissä menee nyt satoja euroja enemmän asuntolainan hoitoon kuin aiemmin nollakorkoaikana. – Venäläisten ja aasialaisten matkailijamäärien radikaali väheneminen näkyy. Pääjohtaja Krook toteaa, että Sokokset ja Emotion-ketjun myymälät säilyvät. Suomen suurin yksityinen työllistäjä, yli 40?000 työntekijää. S-ryhmällä on 2,6 miljoonaa asiakasomistajaa, vihreitä S-etukortteja on neljä miljoonaa. . – Verot vaikuttavat paljon. Voimme esimerkiksi helposti selittää vaatteiden koot verkko-ostajille, Krook sanoo. S-ryhmän Rainbow-tuotteet muuttuivat hiljattain Coop-tuotteiksi, joita on nyt tarjolla noin 450. – Kun epidemia-aika päättyi, tavaratalojen huulipunaja sukkahousuostokset lisääntyivät vauhdilla. Kun katsotaan verollisia hintoja EU:ssa, Suomea kalliimpaa ruoka on Sveitsissä, Norjassa, Islannissa, Luxemburgissa, Tanskassa, maltalla, Irlannissa ja Ruotsissa (Eurostat). – Kaksintai kolminkertaistamme vielä Coop-tuotteiden valikoiman, Krook kertoo. Verkkokauppa ei ole vielä kannattavaa, vaikka S-ryhmä on nyt toista vuotta päivittäistavaroissa verkkokaupan ykkönen. – Verkon ja myymälän yhteispeli on myös tärkeää. Liiketoiminta-alueita ovat market-, rauta-, tavaratalo-, erikoisliike-, auto-, liikennemyymäläja polttonestesekä majoitusja ravitsemiskauppa. Ruoan ja juoman verkkokauppa on vielä pientä kaikesta päivittäistavarakaupasta, noin kolme prosenttia. 10 miljardin euron investoinnit ympäri Suomea 2000-luvulla. Tällä hetkellä Hämeenmaan ruoan verkkokaupan tuotteet kerätään alueen kaikissa Prismoissa sekä muutamassa S-marketissa. Verkkokaupassakin kehityskaaret ovat pitkiä, Krook sanoo.
149€ /hlö/2hh Heinäkuussa lomalle kuljetuksin! Aina mielessä. Mietinnössä todetaan, että tietyn valtion kansalaisiin kohdistuva kielto asettaisi tietyn väestöryhmän osan eriarvoiseen asemaan suhteessa muuhun väestöön ja muiden maiden kansalaisiin, mikä voi aiheuttaa levottomuutta ja vastakkainasettelua. 7 purkkia Sa uvintti KAUNEUSSHOP Tuokkoset Oy VANHANAJAN TÄYSLIHASÄILYKKEET N u tt u N u r i n S om er ol la PIENOISMALLIJA KERÄILYAUTOT autoarska.. Kielto ei koskisi myöskään Suomen ja jonkin toisen valtion kaksoiskansalaisia. AIDOT MERINOVILLATOSSUT ja hieno valikoima LAMPAANTALJOJA VO HV EL IKAHVILA -LOHIKEITTOA myös kotipakettiin -PEHMISJÄÄTELÖÄ uintivälineet SUOMEN VESIJUOKSULIITTO Vesiliikuntaja mm. Valtaosa kiinteistökaupoista on tätä nykyä Suomessa asuvien Venäjän kansalaisten ja Suomeen perustettujen yritysten tekemiä. sekä 22.7. Työryhmän tarkoituksena on ollut arvioida Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistökaupan täyskieltoa ja valmistella ehdotus sen toteuttavaksi lainsäädännöksi. Paluukuljetukset torstaisin 11.7., 18.7. Työryhmä esittää, ettei kiinteistön hankintaan myönnettäisi lupaa henkilöille, joiden kansalaisuusvaltion EU on todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, itsenäisyyttä ja suvereniteettia ja joiden kansalaisuusvaltio muodostaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle turvallisuusuhkan. – Rajoitus vaikuttaisi näin ollen noin 20 000:een Suomessa ilman pysyvää oleskelulupaa olevaan Venäjän kansalaiseen, mietinnössä todetaan. Taustalla on Häkkäsen mukaan huomio siitä, että hyökkäyssotaa käyvä Venäjä on valmis käyttämään kaikkia mahdollisia keinoja horjuttaakseen naapurimaitaan. Mietinnössä ehdotettuun kieltoon sisältyisi poikkeus henkilöille, joilla on pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pysyvä EU-oleskelulupa. Työryhmän esitys ei vaikuttaisi oikeuteen vuokrata kiinteistöä tai hankkia sellaista tilapäiseen käyttöön. Mahdollisessa laissa tarkoitettu valtio määriteltäisiin valtioneuvoston asetuksella. .. Työryhmän mietinnön valmistumisesta kertoi perjantaina puolustusministeriö. Esim. – Loppukevään, alkukesän aikana käydään poliittinen pohdinta siitä, toteutetaanko kiristykset tässä muodossa, Häkkänen kertoi jatkoaikataulusta. Näihin henkilöihin sovellettaisiin voimassaolevaa lupalakia. . MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) puhui tiedotustilaisuudessa eduskunnassa perjantaina. vanhanajan saunapalvia, kotimainen erikoiskypsä kassler ja muita herkkuja ORPELA KIVIja HOPEAKORUT KERÄILYKIVET tmi Nisja LOHENNAHKAISET PUUKOT JA VAAPUT R R www.homcare.?/marjaleenarasi MA RK KIN ALAKUT JÄTTIVALIKOIMA MUODIKKAITA LAUKKUJA NAHKALOMPAKKOJA VÖITÄ YM. keskiviikko JOKIOINEN tori klo: 9-16 23.5. Uutiset p. Vastaava kielto koskisi myös yhteisöjä, jotka on rekisteröity tällaisen valtion alueelle tai jonka omistus tai vaikutusvalta on tällaisen valtion kansalaisella tai yhteisöllä. Helsingistä Tuttu, kotimainen Ikaalisten Matkatoimisto Työryhmä: Venäläisten kiinteistökaupoille täyskielto Elias Peltonen, Sanna Nikula, Iiro-Matti Nieminen?/?STT P uolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) asettama virkamiestyöryhmä ehdottaa täyskieltoa tiettyjen valtioiden kansalaisten kiinteistöhankinnoille Suomessa. Mietinnön mukaan nykytilanteessa rajoitus kohdistuisi todennäköisesti Venäjän kansalaisiin. sekä 25.7. Häkkänen perusteli täyskieltoa venäläisten kiinteistöhankinnoille kiristyneellä turvallisuustilanteella. Mietintö on kirjoitettu hallituksen esityksen muotoon, jotta se voisi edetä nopeammin. Mietinnön mukaan kesän 2023 maahantulorajoitukset ovat käytännössä lopettaneet Venäjällä asuvien Venäjän kansalaisten kiinteistökaupat Suomessa. Hallitus selvittää myös mahdollisuuksia jälkikäteiseen puuttumiseen ja kontrolliin sellaisen omaisuuden osalta, joka on turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeistä. lähdöllä. . – Nyt on jo nähty viitteitä siitä, että sellaisia hankintoja on pyritty tekemään, joilla ei ole minkäänlaisia järjellisiä perusteita ja joissa taustat ovat liittyneet esimerkiksi Venäjän turvallisuuspalveluun ja muihin, Häkkänen sanoi. ja 3.7. Menokuljetukset Kakkostien reitiltä maanantaisin 8.7., 15.7. R ILM AIN EN OKUMAXS -puhdistusvaahto OKUWAX -mehiläisvaha KOTIMAINEN siivoussaippua SILMÄLASIEN JA KENKIEN PUHDISTUS P A P P A EI KUKAAN OSAA EI OSAA SITÄ KORJATA JOS PÄRE-, PAJU-, MUOVIKORIT PAROLAN rottinkikalusteet, jurvalaiset jousikeinut TEKSTI T-PAITOJA ja KESÄHATTUJA sekä PÖLYPUSSIT ja muut IMURITARVIKKEET SUORAAN KUTOMOLTA! MATTOJA KÄSITYÖNÄ TEHDYT LASTENVAATTEET KOTIMAISTA LUONNONKOSMETIIKKAA mm.pihkaja pakurivoide, käsintehdyt saippuat StyleOne NAISTENVAATTEET ITALIAN MODA tunikat, housut, paidat, mekot ja hupparitakit PULLAT RUISMESTARIT ja LEIVÄT -kilohaili, -makrilli KALASÄILYKKEET 20 . Kimmon kengästä Kaikki huippumerkit!! Rieker, Skechers, Kuoma... S om er ol la S om er ol la VOISSA PAISTETUT MUIKUT JA MAKKARAPERUNAT TERVETULOA VIIHTYMÄÄN TORILLE! Suomen Tapahtumatrio oy (tapahtumatrio@gmail.com) 22.5. torstai SOMERO keskustan tori klo: 9-16 Pärnu 3 yötä alk. 264€ /hlö/2hh Tallinna 3 yötä alk. Bussikuljetukset lisämaksusta. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 11 SUURTORIPAIVA . LOMA. Kesälomamatkat Erikoistarjous Mallorcan lomiin Alekoodilla: MALLORCA50 -50€ /henkilö 7 yön matkoista lähdöillä 19.6., 26.6. 8.7. . Kenkiä myös ongelmajaloille! Laatua Tyyliä Mukavuutta www. supertehokkaat ”allintappajat” TULE JA TUTUSTU! KUKOT, LÖRTSYT, VIIPURIN RINKELIT ja muut leivonnaiset PALVIAUTO mm. Mahdollinen laki vaikuttaisi työryhmän mietinnön mukaan noin 20 000:een Suomessa ilman pysyvää oleskelulupaa olevaan Venäjän kansalaiseen
Eduskuntapuolueista samaa mieltä väitteen kanssa ovat kaikki vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n ehdokkaat. Esimerkiksi junaliikennettä tulee Euroopassa parantaa , Ville Merinen (sd.) vastaa. 12 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Yli puolet ehdokkaista haluaa EU:lle lentoveron Vanessa Valkama / Uutissuomalainen Y li puolet Mediakonserni Keskisuomalaisen vaalikoneeseen vastanneista eurovaaliehdokkaista kannattaa EU-maiden yhteisen lentoveron säätämistä. Perussuomalaisten ehdokkaat suhtautuvat eduskuntapuolueista kriittisimmin väitteeseen, jonka mukaan EU:n on pyrittävä olemaan edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lisäksi lentoveroa vastustavat kaikki vapauden liiton ehdokkaat. Heistä 88 prosenttia on jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteestä. – EU:n lentoliikenne on jo päästökaupan piirissä, mutta verohelpotukset vinouttavat edelleen kilpailutilannetta ja tekevät lentämisestä keinotekoisen edullista suhteessa sen ilmastopäästöihin, Atte Harjanne (vihr.) perustelee. – Lentovero yhdistettynä maata pitkin matkustamisen tukemiseen olisi tehokas keino ohjata matkustamista kestävämpiin vaihtoehtoihin ja vähentää unioninlaajuisen matkustamisen päästöjä, Pinja Vuorinen (vas.) kirjoittaa. Myös SDP:n ehdokkaista valtaosa kannattaa EU:n yhteistä lentoveroa. Vaalikoneen väitteeseen on vastannut 154 ehdokasta 232:sta. Toimivalla haittaveromallilla EU-tasolla tästä voisi olla etua molempiin tavoitteisiin, Aura Salla (kok.) kirjoittaa. Vankimmin EU-jäsenmaiden yhteisen lentoveron kannalla ovat eduskuntapuolueista vasemmistoliiton ja vihreiden ehdokkaat. – Lentäminen on toistaiseksi päässyt ilmastopolitiikassa kuin koira veräjästä. – Lentovero ei ole toiminut yksittäisissä jäsenmaissa ja koko EU:n tasolla se johtaisi siihen, että jatkossa vain rikkailla olisi varaa lentää. Vastausvaihtoehdoissa numero 1 tarkoittaa, että ehdokas on väitteestä täysin eri mieltä, ja numero 5, että ehdokas on täysin samaa mieltä. Keskustan ehdokkaista jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa on 88 prosenttia ja kokoomuksen ehdokkaista 87 prosenttia. Jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteen kanssa on 35 prosenttia ehdokkaista. Lisäksi samaa mieltä väitteestä ovat kaikki avoimen puolueen ja Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaat sekä 76 prosenttia liberaalipuolueen ehdokkaista. SDP:n ehdokkaista samaa mieltä väitteestä on 80 prosenttia, Liike Nytin ehdokkaista 57 prosenttia. – Lentovero voisi olla epätasaisesti kuormittava pienituloisille kansalaisille ja syrjäisille alueille, joiden on vaikea saada muita liikennemuotoja, Satu Taavitsainen (liik.) toteaa. Yhdeksän prosenttia ei ota väittämään kantaa. Puolueen ehdokkaista 53 prosenttia on väitteestä eri mieltä ja 40 prosenttia samaa mieltä. p Uutissuomalainen. Vaalikoneessa ehdokkaat ottavat kantaa 23 väitteeseen. Ville Merinen (sd.) Valtaosa painottaa ilmaston muutosta Vanessa Valkama / Uutissuomalainen Suurin osa Mediakonserni Keskisuomalaisen vaalikoneeseen vastanneista eurovaaliehdokkaista haluaa, että EU on maailmanlaajuinen edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa. – Lentomarkkina on globaali ja pelkät EU toimet eivät tee muuta kuin ajavat toiminnan muualle maailmaan, Aki Ruotsala (kd.) perustelee. Mielipiteiden hajonta näkyy kaikkien ehdokkaiden vastausten keskiarvossa, joka on 3,3. Kristillisdemokraattien ehdokkaista yli puolet on eri mieltä väitteen kanssa ja vapauden liiton ehdokkaista kaikki. Kokoomusta EU:n lentovero jakaa. EU-vaalikone: EU-jäsenmaiden pitää säätää yhteinen lentovero päästöjen vähentämiseksi Puoluejakauma, keskiarvo Kaikki ehdokkaat, % KOONNUT: HENNA SOTAMAA LEINO, GRAFIIKKA: MINNA ROSTI, KUVA: JUSSI VEHKASALO, LÄHDE: MEDIAKONSERNI KESKISUOMALAISEN EU VAALIKONE Täysin tai jokseenkin eri mieltä Ei osaa sanoa Täysin tai jokseenkin samaa mieltä 1 2 3 4 5 Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä En osaa sanoa Jokseenkin samaa mieltä Täysin samaa mieltä Liike Nyt 2 Perussuomalaiset 1,4 SKP 5 Avoin puolue 3,8 Vasemmistoliitto 4,9 Vihreät 4,8 Keskusta 2,9 Kokoomus 2,8 Kaikki ehdokkaat 3,3 Kristillisdemokraatit 2 Vapauden liitto 1 Liberaalipuolue 3,6 SDP 4,1 RKP 3,3 % 153 vastaajaa 56 35 9 EU-vaalikoneen väite EU:n yhteisestä lentoverosta jakaa kokoomuksen ja keskustan ehdokkaita. Liike Nytin ehdokkaista 86 prosenttia ja kristillisdemokraattien ehdokkaista 78 prosenttia on eri mieltä vaalikoneväitteestä. Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaista kaikki ovat väitteestä täysin samaa mieltä. EU-vaalikone löytyy Mediakonserni Keskisuomalaisen yli 70 verkkolehdestä. Periaatteellisista syistä on ensin sovittava, mitkä alat ja kohteet voivat olla yhteisten verojen kohteina ja miten tuotto jaetaan, Timo Kaunisto (kesk.) vastaa. Ehdokkaista 56 prosenttia on jokseenkin tai täysin samaa mieltä vaalikoneväitteestä ”EU-jäsenmaiden pitää säätää yhteinen lentovero päästöjen vähentämiseksi”. Kaikkien ehdokkaiden vastausten keskiarvo on 3,9. Samalla liikkuvuus ja saavutettavuus ovat tärkeitä. Lentäminen on kuitenkin monelle välttämättömyys joko töiden kannalta tai siksi, että se on ainoa tapa matkustaa syrjäseudulta kohtuullisessa ajassa, Lauri Laitinen (ps.) perustelee. Vastausvaihtoehdoissa numero 1 tarkoittaa, että ehdokas on väitteestä täysin eri mieltä, ja numero 5, että ehdokas on täysin samaa mieltä. Meidän on myös panostettava uusiin vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja innovaatioihin, Anita Westerholm (r.) vastaa. Ehdokkaista 74 prosenttia on jokseenkin tai täysin samaa mieltä vaalikoneväitteestä ”EU:n on pyrittävä olemaan maailmanlaajuinen edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjumisessa”. Jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteen kanssa on 23 prosenttia ehdokkaista. Kolme prosenttia ei ota väittämään kantaa. RKP:n ehdokkaista puolet on väitteestä samaa mieltä ja 33 prosenttia ei osannut ottaa väitteeseen kantaa. Vasemmistoliiton ehdokkaista kaikki ja vihreiden ehdokkaista lähes kaikki ovat ainakin jokseenkin samaa mieltä väitteen kanssa. – Lentoliikenteen päästöjä on vähennettävä ja EU:n omavaraisuutta kasvatettava. ” Lentämisen lisääntyminen on merkittävä ilmasto-ongelma ja verotuksella sitä voidaan ohjata. – Lentämisen lisääntyminen on merkittävä ilmasto-ongelma ja verotuksella sitä voidaan ohjata. Lentoveroa kannattaa myös selvä enemmistö liberaalipuolueen ja avoimen puolueen ehdokkaista. Yhteinen verokin on mahdollinen, jolla estettäisiin verotuksen kiertäminen. Eduskuntapuolueista kriittisimmin EU-jäsenmaiden yhteiseen lentoveroon suhtautuvat perussuomalaisten ehdokkaat, joista 88 prosenttia on väitteen kanssa eri mieltä. – On selvää, että meidän täytyy korvata fossiilisten polttoaineiden käyttöä mahdollisimman nopeasti. Vaalikoneen väitteeseen on vastannut 153 ehdokasta 232:sta. Vaalikoneväite jakaa myös keskustan ehdokkaita, joista EU:n lentoveroa vastustavien ja kannattavien osuus on yhtä suuri, 41 prosenttia
Nykyään Torvalds asuu Helsingissä ja Brysselissä. Torvalds on syntynyt vuonna 1945 Tammisaaressa. Perheeseen kuuluvat vaimo Sinikka ja viisi lasta. Kriiseillä Torvalds viittaa eurokriisiin, brexitiin, koronapandemiaan ja Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. . Torvaldsin mukaan laitaoikeistolaiset puolueet voivat saada vaaleissa paljon ääniä, mutta eivät välttämättä valtaa, koska ryhmiltä puuttuu kokemusta ja poliittinen koneisto. Ylen toukokuun alussa julkaiseman EU-vaalien kannatusmittauksen mukaan Torvaldsin oma puolue RKP olisi nyt ensimmäistä kertaa jäämässä ilman europarlamentaarikon paikkaa. Torvalds toimi RKP:n varapuheenjohtajana vuosina 2008– 2011. Torvalds kertoo jäävänsä hyvällä mielellä pois Euroopan parlamentista. Hän mainitsee tästä esimerkkinä metsäpolitiikan. – Olen erittäin huolissani tästä blokkipolitiikasta. Torvaldsin mukaan nykyinen EU-komissio on ulottanut valtaansa myös sellaisiin asioihin, jotka ovat perinteisesti kuuluneet jäsenmaille. – Kuluneen kahdentoista vuoden aikana on ollut näitä päällekkäisiä kriisejä, mikä on pakottanut varsinkin budjettipolitiikassa miettimään asioita uudestaan ja nostanut uusia asioita päiväjärjestykseen. Katsotaan nyt. Torvalds nousi Euroopan parlamenttiin varasijalta heinäkuussa 2012, kun RKP:n meppi Carl Haglund valittiin puolueen puheenjohtajaksi. . Kahdentoista vuoden aikana EU on Torvaldsin mukaan muuttunut paljon. – Meidän pitää tulevaisuudessa ehdottomasti vaatia komission jäseniltä kykyä johtaa, koska muuten heitä viedään. Suomi ja osittain Ruotsi jäävät vähän altavastaajaksi tässä väännössä. Torvalds on toiminut meppinä heinäkuusta 2012 alkaen. . Kun yritän muistaa, millä tavalla ilmastoja ympäristöasioita katsottiin 12 vuotta sitten, niin kyllä ääni kellossa oli aika toisenlainen. Torvaldsin mukaan luontoa pitää ennallistaa ja hiilinieluja tarvitaan, mutta taakka pitää jakaa oikeudenmukaisesti. – On olemassa vanha sääntö, että pitää lähteä vielä niin kauan kuin kiitetään eikä vasta siinä vaiheessa, kun kaikki miettivät, mitä tuo enää täällä tekee. Torvalds on Euroopan parlamentin ympäristö-, kansanterveysja elintarviketurvallisuusvaliokunnan jäsen, budjettivaliokunnan jäsen sekä teollisuus-, tutkimusja energiavaliokunnan varajäsen. Minä en niitä ääniä omista, ja kun minulla ei ole niihin omistusoikeutta, en voi testamentata niitä. Kun parlamentin ympäristövaliokunta käsitteli komission esitystä luonnon ennallistamisesta, Torvalds toimi parlamenttiryhmän koordinaattorina. – Lähden omasta mielestäni ihan oikeaan aikaan. – Pohjoismaiden pitää toimia enemmän yhdessä EU:n suhteen. – Olen kiertänyt meidän ydinalueillamme ja kiittänyt luottamuksesta. Välillä tulee sellainen tunne, että tämä vain luisuu jonnekin kontrollin ulkopuolelle. Torvalds ei ole etukäteen huolissaan vaalituloksesta. – Boreaalisen metsän [pohjoisen havumetsän] merkitys hiilinieluna on tietenkin iso, mutta se synnyttää epätasa-arvoa, jos joudumme yksin vastaamaan hiilinieluista, kun muut jäsenmaat ovat hakanneet omat hiilinielunsa satoja vuosia sitten. Europarlamentaarikon mukaan komissaarien pitää johtaa virkakoneistoa eikä toisinpäin. Me voisimme korvata sitä tyhjiötä, jonka Iso-Britannia jätti. Torvalds toimi Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuosina 2008–2014. Ison-Britannian EU-ero oli Torvaldsin mukaan valtava menetys Euroopalle. – Komissiolla on sellainen ideologinen käsitys, että kaikki metsät ovat samanlaisia ja että sama lainsäädäntö toimii kaikissa paikoissa. Nils Torvalds, RKP LAURA OJA Uutissuomalainen p. Hän nousi Euroopan parlamenttiin Carl Haglundin tilalle. Torvalds painottaa erityisesti Euroopan komission ja komissaarien vastuuta siitä, että he johtavat virkakoneistoa eikä koneisto heitä. NILS TORVALDS 12 vuoden kokemus Brysselistä . Se poistaa sitä pragmaattisuutta, mistä voimme olla ylpeitä suomalaisessa järjestelmässä. Torvalds sanoo seuraavansa huolestuneena politiikan polarisaatiota. . Näinhän se ei ole, vaan meillä on hyvin erilaisia metsiä. – Ensimmäinen haaste on, miten me saisimme hoidettua asiat sillä tavalla, että joku johtaa Euroopan unionia. Markkinoita puolustava Iso-Britannia oli unionissa tasapainottava voima Saksan ja Ranskan valta-akselille. Jos katsotaan, millä tavalla äärilaidan parlamentaarikot ovat viime vuosina toimineet, eivät he ole juuri mitään tehneet parlamentissa. Hän oli myös puolueen presidenttiehdokas vuoden 2018 vaaleissa. – On olemassa sellainen huono tapa, että poliitikko sanoo, että hän voi testamentata ääniään. ” Lähden omasta mielestäni ihan oikeaan aikaan. . Vapaa-ajallaan Torvalds lukee, kirjoittaa ja ulkoilee. Paljon spekuloidaan myös laitaoikeiston nousulla ja sillä, miten se vaikuttaisi EU:n päätöksentekoon. Europarlamentaarikko Nils Torvalds kertoo jättävänsä parlamentin hyvillä mielin. Ennen poliitikon uraa Torvalds työskenteli toimittajana, muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Moskovassa ja Washingtonissa. – Näiden neljän akuutin kriisin lisäksi meillä on vielä ilmastokriisi. Suhtaudun vähän skeptisesti siihen. Nämä keskustelut ovat osoittaneet sen, että ihmiset ymmärtävät, miten tärkeä europarlamentaarikon paikka on RKP:lle. . Kesät hän viettää Turunmaan saaristossa. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 13 RKP:n Nils Torvalds: Euroopan komissio kaipaa johtajuutta Markus Mäki / Uutissuomalainen E urooppa tarvitsee johtajuutta, sanoo Euroopan parlamentin kesäkuussa jättävä Nils Torvalds (r.). Olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaan, hän sanoo. – Minä en ole niin hirvittävän huolissani äärilaitojen suhteen. – Muistaakseni meidät laskettiin ulos myös 2009, 2014 ja 2019. Torvaldsin mukaan Suomi ja Pohjoismaat menettivät brexitin myötä tärkeän liittolaisen. EU-vaaleissa Torvalds ei aio asettua kenenkään ehdokkaan tueksi. Turvallisuus ja talous ovat nousemassa pääteemoiksi kesäkuun EU-vaaleissa
Kyseessä on laajin Venäjän viikon aikana valtaama maa-alue puoleentoista vuoteen. – Olen sanonut julkisesti, että jos tämä jatkuu, olemme pakotettuja luomaan turvallisuusvyöhykkeen, presidentti jatkoi. Venäjä aloitti viikko sitten laajan hyökkäyksen Harkovan alueelle ja on ilmoituksensa mukaan onnistunut valtaamaan viikon aikana 12 asutuskeskusta. Uutistoimisto AFP on laskenut ajatushautomo ISW:n tietojen perusteella, että Venäjä on vallannut viikon aikana Ukrainan alueita noin 280 neliökilometriä. FERENC ISZA / AFP Israel syytti Etelä-Afrikkaa pilkanteosta oikeudessa STT, AFP Israel syytti Kansainvälisessä tuomioistuimessa (ICJ) Etelä-Afrikkaa siitä, että sen kansanmurhakanne ja syytökset olisivat täysin valheellisia ja tekisivät pilkkaa YK:n kansanmurhasopimuksen määritelmistä. Lisäksi sen mukaan tuhansia tonneja lisää oli valmisteilla. Israelin pelättiin laajentavan hyökkäystään Rafahiin Gazan eteläosassa, missä on edelleen satoja tuhansia taisteluja paenneita palestiinalaisia. Fico palasi valtaan kolmannen kerran Slovakiassa viime syksyn vaalien jälkeen, kun hänen johtamansa Smer-puolue voitti vaalit. Kallas kuitenkin väistää kysymykset siitä, onko hän itse halukas astumaan johonkin avainviroista EU-vaalien jälkeen. – Olemme toistuvasti sanoneet, että uskomme Kiinan todella pyrkivän ratkaisemaan tämän ongelman: se tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja ja käyttäytyy hyvin joustavasti. p Ulkomaat. Israel hyökkäsi Gazaan sen jälkeen kun Hamas ja muut palestiinalaiset äärijärjestöt olivat hyökänneet Israeliin ja tappaneet yli 1 170 ihmistä ja ottaneet yli parisataa panttivankia. Ampujaksi epäilty 71-vuotias mies astuu ensimmäisen kerran oikeuden eteen lauantaina, kertoi erikoisrikostuomioistuimen tiedottaja. Kansainvälinen tuomioistuin on YK:n oikeudellinen pääelin. Ukrainan käyttämät Starlink-yhteydet katkesivat viime viikolla alkaneen hyökkäyksen alkaessa Venäjän elektronisen häirinnän vuoksi, kertoivat ukrainalaislähteet yhdysvaltalaislehti Washington Postille . Israelin mukaan taisteluja Rafahissa tullaan kiihdyttämään. Raja-asema on ollut elintärkeä ruoan, polttoaineen ja muiden avustusten toimittamiselle. Banska Bystrican kaupungin sairaalassa tehty leikkaus kesti Kalinakin mukaan pari tuntia. Ficoa ammuttiin keskiviikkona Handlovassa hänen kätellessään ihmisiä kulttuuritalon ulkopuolella. Kansainvälinen tuomioistuin punnitsi Israelin toimia Rafahissa torstaina alkaneessa kaksipäiväisessä istunnossa. Slovakia lopettikin Ukrainan tukemisen Ficon valinnan jälkeen. Lisäksi hyökkäys sytytti tuleen öljynjalostamon. Valtaosa Venäjän valtaamista alueista on ollut Ukrainan koillisosassa, mutta venäläisjoukot ovat edenneet myös etelässä. Ukraina on evakuoinut liki 9 000 siviiliä rajan pinnasta. Putin sanoi keskustelleensa Ukrainan tilanteesta myös Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa. Epäilty on eläkkeellä oleva turvamies ja harrastajakirjoittaja, jolla oli viranomaisten mukaan poliittinen motiivi. Torstaina tuomioistuin kuuli Etelä-Afrikan kantaa asiassa, ja perjantaina sille esitteli näkemyksiään Israel. – Etelä-Afrikka esitteli tuomioistuimelle neljännen kerran kuvan, joka poikkeaa täysin tosiseikoista ja olosuhteista, Israelin asianajaja Gilad Noam sanoi tuomioistuimelle. Etelä-Afrikka syytti Israelia kansanmurhan tehostamisesta Gazassa ja vaati, että tuomioistuin määrää Israelin pysäyttämään hyökkäyksen Rafahiin. Varapääministerin mukaan Ficon tilasta saataneen selvyys muutaman päivän kuluttua. Kahdeksatta kuukautta jatkuvat taistelut ovat ajaneet Gazan siviilit nälänhädän partaalle. Kallas muistutti nimensä olleen esillä myös Naton seuraavaksi pääsihteeriksi ja ”tiedämme, miten se meni”. Ukraina on hyödyntänyt satelliitti-internetyhteyksiä aktiivisesti muun muassa lennättääkseen drooneja, joilla seurataan venäläisjoukkojen liikkeitä. Pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan maahyökkäys Rafahiin on ratkaisevan tärkeä armeijan tavoitteille tuhota Hamas, jotta se ei voi enää hyökätä Israeliin. Kiivaat taistelut jatkuivat Gazan kaistalla perjantainakin. – Luullakseni kuluu muutamia päiviä ennen kuin näemme, miten hänen tilansa kehittyy, Kalinak lisäsi tavatessaan toimittajia sairaalan ulkopuolella. Ampumisen on pelätty lietsovan maassa poliittista levottomuutta vain viikkoja ennen Euroopan parlamentin vaaleja. Naton johtoon valitaan heinäkuussa käytännössä varmasti Hollannin pääministeri Mark Rutte. Uutistoimisto AFP:n laskujen mukaan Venäjä on vallannut viikon aikana noin 280 neliökilometriä. Mies oli kommentoinut politiikkaa Facebookissa ja yrittänyt perustaa väkivallan leviämistä vastustavan liikkeen. Venäjän viranomaisten mukaan perjantain hyökkäyksissä Venäjälle kuoli kolme ihmistä, joista yksi oli pieni lapsi. Humanitaarisen avun pääsy alueelle hidastui edelleen merkittävästi sen jälkeen kun Israel otti valvontaansa myös Gazan puolen Rafahin rajanylityspaikasta. Miestä vastaan on nostettu syyte murhan yrityksestä. Slovakian varapääministeri Robert Kali?ák piti lehdistötilaisuuden vakavasti haavoittunutta pääministeri Robert Ficoa hoitavan sairaalan edessä perjantaina. Hänen tilansa pysyi kuitenkin hyvin vakavana, kertoi varapääministeri Robert Kali?ák. Venäjän mukaan Ukraina teki suuren lennokkihyökkäyksen Venäjälle ja miehitetylle Krimin niemimaalle perjantain vastaisena yönä. – Mitä tulee tapahtumiin Harkovan rintamalohkolla, se on heidän oma vikansa. Jo torstaina hänen kerrottiin pystyneen hieman puhumaan. Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia myötäilevä Fico vastustaa aseapua Ukrainalle ja on kyseenalaistanut Ukrainan itsenäisyyden. Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovaa STT, AFP Venäjällä ei ole tällä hetkellä aikeita vallata Harkovan kaupunkia Ukrainassa, presidentti Vladimir Putin sanoi perjantaina. Yhdysvaltain asevoimien Lähi-idän sotatoimialueen päämaja Centcom painotti, ettei kyseessä ollut yksinomaan Yhdysvaltojen hanke. Hän vastusti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa sekä maahanmuuttoa, mutta ei naapurien mukaan vaikuttanut ääriajattelijalta. Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazaan STT, AFP Pientä helpotusta Gazan kaistalle toi perjantaina avustustoimitusten alkaminen Yhdysvaltain asevoimien rakentaman väliaikaisen satamalaiturin kautta. 14 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen, tila oli hyvin vakava STT, AFP Slovakian pääministeri Robert Fico leikattiin uudelleen perjantaina. Avustusrekat alkoivat kulkea laiturin kautta perjantaiaamuna paikallista aikaa. Sairaalan johtaja kertoi Ficon olevan kuitenkin tajuissaan. [Se] on luonteeltaan täysin humanitaarinen ja siihen sisältyy useiden maiden ja humanitaaristen järjestöjen lahjoittamia avustustuotteita, Centcom sanoi X-viestissään. – On tietysti kunnia, että nimeni on edes ollut esillä spekulaatioissa, mutta näitä asioita ei ole vielä päätetty, Kallas sanoi Lennart Meri -konferenssissa Tallinnassa torstai-iltana. Miehen tuntevien mukaan epäilty asui vaimonsa kanssa ja on kahden aikuisen lapsen isä. He ovat tulittaneet kranaateilla ja tulittavat edelleen rajakylien asutusalueita, Putin sanoi Kiinassa pitämässään tiedotustilaisuudessa. YK ottaa avun vastaan maissa ja koordinoi jakelun ympäri Gazan kaistaa. Putinin mukaan Kiina on yrittänyt tosissaan ratkaista konfliktia. AFP:n mukaan televisiossa näytettiin, kuinka poliisi toi epäillyn mukanaan tämän asunnolle kotietsintöihin luodinkestävään liiviin ja kypärään puettuna. Pääministeri oli jo aiemmin leikattu pian sen jälkeen, kun hänet oli lennätetty sairaalaan rikospaikalta. Viron Kallas kiertelee halukkuuttaan EU:n johtoon Niilo Simojoki?/?STT Viron pääministerin Kaja Kallaksen mukaan 20 viime vuoden aikana EU:hun liittyneet itäisen Keski-Euroopan maat eivät ole riittävän hyvin edustettuina unionin johtopaikoilla. Yhdysvaltain asevoimat kertoi jo aiemmin viikolla, että satoja tonneja avustustarvikkeita odotti valmiina toimitettavaksi laiturin kautta. Gazan kaistalla on Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan kuollut jo pitkälti yli 35 000 ihmistä. Televisiokanavan mukaan poliisit viipyivät useita tunteja ja veivät tietokoneen sekä asiakirjoja. – Kyseessä on jatkuva, monikansallinen yritys toimittaa lisäapua palestiinalaisille siviileille Gazassa merikäytävän kautta. Yhdysvaltain sotilaat eivät nousseet maihin laituria rakennettaessa, eivätkä he osallistu avun jakoon. Israel ilmoitti aikovansa laajentaa Rafahin operaatiotaan
Badakhshanissa nähtiin vastaavanlaisia kuolemaan johtaneita väkivaltaisuuksia jo viime vuonna, kun unikkoja yritettiin hävittää. Tapauksen tunteva lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että veitsellä ja rautatangolla aseistautunut mies oli yrittänyt lähestyä poliisia, joka ampui hänet. Asukkaiden mukaan joukot levittävät paniikkia ja käyttävät väkivaltaa häikäilemättä. Väkivaltaisuuksia on leimahtanut kasvatuskieltoa uhmanneiden viljelijöiden ja Taleban-taistelijoiden välillä. Matka Kiinaan oli Putinin ensimmäinen ulkomaanmatka sen jälkeen, kun hänet maaliskuussa valittiin uudelleen presidentiksi. Vuosikymmenien ajan Japanissa huoltajuus on avioeron jälkeen myönnetty vain toiselle vanhemmista, yleensä äidille. Viljelijöitä on yritetty rohkaista siirtymään kasvattamaan muita kasveja, mutta mikään niistä ei ole yhtä tuottoisaa. Venäjän tiivistäessä suhteitaan naapuriinsa Kiina on päässyt myös hyötymään Venäjältä virtaavasta edullisesta energiasta ja kaasusta. Hyväksytyn lakiehdotuksen mukaan huoltajuus voidaan edelleen myöntää vain toiselle vanhemmista, jos molemmat vanhemmat pitävät sitä parhaana vaihtoehtona lapselle tai jos oikeus on todennut perheessä olleen väkivaltaa tai lapsen hyväksikäyttöä. Taleban-hallinnon tiedottaja Zabihullah Mujahid ilmoitti, että korkean tason komitea on lähetetty tutkimaan toukokuun alun ”traagisia tapahtumia” ja lisäsi, että unikonviljely tullaan hävittämään poikkeuksetta kaikilta alueilta Afganistanissa. Yhteistyöpyyntöön ei kuitenkaan ole Mujahidin mukaan vastattu. Alueella ollut poliisipartio kuuli yöllä noin kello kahdelta paikallista aikaa ääniä, joita epäiltiin laukauksiksi. Käytännön puolustajien mukaan huoltajuuden myöntäminen vain toiselle vanhemmista ehkäisee lasten hyväksikäyttöä ja perheväkivaltaa. Ulkomaat p. Mujahid sanoi Afganistanin hallinnon pyytäneen apua kansainväliseltä yhteisöltä, jotta muut maat auttaisivat afganistanilaisia viljelijöitä muihin satokasveihin siirtymisessä. Maailman ollessa seuraavan teknologisen vallankumouksen kynnyksellä olemme päättäneet syventää johdonmukaisesti kahdenvälistä yhteistyötä korkean teknologian ja innovaatioiden alalla, Putin sanoi. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 15 Putin vieraili Kiinassa talousasioilla STT, AFP Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili perjantaina Kiinan-matkansa päätöspäivänä Harbinin kaupungissa Koillis-Kiinassa. Expressenin mukaan partio oli ollut vartioimassa Israelin suurlähetystöä. p Japanissa hyväksyttiin yhteishuoltajuus: Japanissa hyväksyttiin perjantaina lakiesitys, joka mahdollistaa yhteishuoltajuuden avioeron jälkeen. Tuolloinkin hinta nousi rajusti viljelykiellon jälkeen, mutta Taleban teki itse sievoiset tuotot myymällä varastojaan ja rahoitti niillä omaa toimintaansa. Muutaman sadan kilometrin päässä Venäjältä sijaitseva Harbin on ollut pitkään keskeinen paikka sekä maiden väliselle kaupankäynnille että kulttuurivaihdolle. Luku on kasvanut huhtikuusta yhdeksällä. OMER ABRAR / AFP Taleban-taistelijat tuhosivat unikkopellon Badakhšanin alueella tiistaina. Levottomuuksia on ollut myös itäisessä Nangarharin maakunnassa. Yhdysvaltain sääja valtamerentutkimusorganisaation NOAA:n mukaan korallien vaalenemista on havaittu viime vuoden helmikuusta lähtien jo yhteensä yli 62 maassa ja alueella. Putinin seurassa oli Kiinan varapresidentti Han Zheng, kertoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass. Putin tapasi torstaina Kiinan presidentti Xi Jinpingin, ja valtiojohtajat allekirjoittivat yhteisen julkilausuman maidensa strategisen kumppanuuden syventämisestä. UNODC:n mukaan kilo oopiumia maksaa nyt keskimäärin 800–1 000 dollaria. 29-vuotias Argon alueen asukas kertoi AFP:lle, että huumeidenvastaiset joukot ratsaavat taloja ja rikkovat ovia, kun he tulevat etsimään salaviljelmiä. NOAA:n koralliriuttojen tarkkailuohjelman koordinaattorin Derek Manzellon mukaan vaaleneminen johtuu ilmastonmuutoksesta. Afganistanissa valtaan palannut Taleban kielsi oopiumiunikon viljelyn yli kaksi vuotta sitten uskonnon vastaisena ja vahingollisena. Rikospaikalta löydettiin ”terävä esine”. Ranskan juutalaisyhteisö on maailman kolmanneksi suurin Israelin ja Yhdysvaltojen jälkeen. Toukokuun alussa ainakin kaksi ihmistä kuoli Badakhshanissa, kun huumeidenvastaiset joukot yrittivät tuhota satoa osissa maakuntaa keväisen sadonkorjuun aikana Darayimissa ja Argossa. YK:n huumeja rikostoimiston (UNODC) mukaan kiellon myötä tuotanto romahti viime vuonna jopa 95 prosenttiyksikköä. Poliisi eristi suuren osan alueesta, koska se epäili, että siellä oli perjantain vastaisena yönä ammuttu. Viljelijöiden mukaan Taleban on kuitenkin antanut niiden unikonviljelijöiden, joiden kanssa sillä on hyvät suhteet, jatkaa viljelytoimintaa. Poliisit huomasivat henkilön poistuvan paikalta juosten ja lähtivät perään. Presidentit ilmoittivat myös olevansa yhtä mieltä siitä, että Ukrainan tilanteeseen tarvitaan poliittinen ratkaisu. Lisäksi kuusi ihmistä loukkaantui. – Kun ihmiset vastustelevat, he ampuvat heitä, asukas kertoi nimettömänä Talebanin koston pelossa. Unikonviljelijöitä on jopa kuollut väkivaltaisuuksissa, joita on leimahtanut kasvatuskieltoa uhmanneiden viljelijöiden ja Taleban-taistelijoiden välillä. Kaksipäiväisen matkan tavoitteena oli lujittaa Venäjän siteitä Kiinaan, josta on tullut Venäjälle elintärkeä kumppani Ukrainan sodan ja lännen pakotteiden vuoksi. Sisäministerin mukaan hyökkäys oli antisemitistinen teko. – Venäjä on valmis ja kykenevä toimimaan jatkuvasti käyttövoimana Kiinan taloudelle, yrityksille ja kaupungeille edullisella ja ympäristön kannalta puhtaalla energialla. p Osa Tukholman keskustasta eristettiin epäillyn ampumisen vuoksi: Tukholman kantakaupungissa Östermalmilla oli perjantaiaamuna suuri poliisioperaatio. Lyhyesti p Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa: Ranskassa poliisi on ampunut miehen, joka yritti sytyttää tuleen synagogan Rouenissa Luoteis-Ranskassa, kertoi sisäministeri Gerald Darmanin perjantaina viestipalvelu X:ssä. – Paikalliset viskoivat kiviä ja puunkappaleita [Talebanin viranomaisia] vastaan ja yrittivät polttaa heidän ajoneuvonsa ja kalustonsa, poliisi kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan toukokuun alussa. Taleban on tappanut oopiumiunikon viljelijöitä Afganistanissa STT, AFP S atelliittikuvista päätellen Afganistania johtava Taleban-ääriryhmä on onnistunut lähes lopettamaan oopiumiunikon viljelyn, mutta ruohonjuuritasolla asiasta taistellaan yhä kiivaasti. – Se [Kiina] ei voi saada molempia, haluta [parempia] suhteita Eurooppaan ja muihin maihin samalla kun se ruokkii suurinta uhkaa Euroopan turvallisuudelle pitkään aikaan, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Vedant Patel sanoi presidenttien tapaamisen jälkeen. Taleban kielsi oopiumin tuotannon myös vuonna 2000 juuri ennen kuin Yhdysvaltain johtamat joukot kukistivat Talebanin silloisen hallinnon. Sitä ennen maa oli oopiumin ja heroiinin suurin viejä, ja monille viljelijöille unikonviljely oli tuottoisa elinkeino. Vienninedistämismessujen avajaisissa puhunut Putin hehkutti maiden välisiä energiasiteitä ja lupasi vahvistaa niitä. Talebanin niin kutsuttua Afganistanin islamilaista emiraattia ei ole tunnustettu virallisesti maailmalla. Maassa on myös Euroopan laajin muslimiyhteisö. Expressenin tietojen mukaan poliisi otti kiinni 14-vuotiaan pojan. Kiinassa Putin vieraili viimeksi lokakuussa. p Ilmastonmuutos on lisännyt korallien vaalenemista ympäri maailman: Havainnot korallien vaalenemisesta ovat lisääntyneet merkittävästi ympäri maailman, tutkijat kertoivat torstaina ja varoittivat ilmiön yhä laajenevan. Vaikka tämä oli hyvä uutinen huumeiden vastustajille, afganistanilaisille maanviljelijöille tämä tarkoitti 92 prosenttia vähemmän tuloja viime vuonna. Oopiumin hinta maailmanmarkkinoilla oli maaliskuussa noussut jopa 124 prosenttia vuoden aikana. Niinpä osa viljelijöistä on jatkanut salaa unikon viljelyä kiellosta huolimatta. Länsimaat puolestaan ovat painostaneet Kiinaa katkaisemaan tukensa Venäjän taloudelle
Liikehuoneisto Forssassa on Järvisen oma, joten paikka on vanha tuttu Kartanonkatu 4. ” Yhdellä liikkeellä mennään, kun itseäni en pysty monistamaan. Tavoitteena on kehittää pohjoismaalaisten silmään entistä paremmin istuvia piilolinssejä. Optikkoliikkeen laitteisiin on investoitu noin 300 000 euroa. – Yrittäjänä sitä on oman itsensä herra ja voi ottaa myyntiin ihan mitä haluaa. Ville Säteri S avu rikospaikalla on hädin tuskin hälvennyt, mutta itse pääkonna on jälleen paikalla innokkaana ja uutta tarmoa puhkuen. p Viikonvaihde. Nyt se on lusittu. Helsinki kävi liikepaikkana mielessä, mutta ihmisten mielenmaisema täällä vastaa paremmin omaani. Kirkaskatse tulee Satu Järvisen mukaan jäämään yhteen liikkeeseen. Hän on testiryhmän ainoa Suomesta, sillä muut ovat Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Tämä on huomioitu muun muassa uuden linssinhiontalaitteen hankinnassa. Tien opettajaksi avasi optometrian maisterin tutkinto. toukokuuta. – Yhdellä liikkeellä mennään, kun itseäni en pysty monistamaan. Peruslaitteet ja tuotteet saatiin paikalle muutamassa päivässä ja liike avasi ovensa 6. – Ketjut tuottavat nämä työt Kiinassa, Thaimaassa tai muissa halpatyövoiman maissa, kun minä teen työn itse. Osa tutkimuslaitteista on vielä matkalla, mutta kesäkuun virallisiin avajaisiin mennessä kaiken pitäisi olla valmiina. Silmäsairaalassa potilastyö puolestaan jäi suunnittelutehtävien jalkoihin. Tykkään teknologiasta ja minulle on tärkeää, että laitteisiin voi luottaa ja niiden avulla palvella asiakkaita paremmin. 95 prosentille löytyy ratkaisu heti. Esimerkiksi silmänpohjan kerroskuvaukseen, näkökentän tutkimiseen ja linssien hiontaan on kaikkiin oma laitteistonsa. Salaisuuden säilyttäminen oli Satu Järviselle täyttä tuskaa. – Testilinssejä minulla on todella paljon, joten linssejä ei aina tarvitse tilata. Saan linssit noin 50 asiakkaalle ja testaan uutuuksia ilman, että he tietävät, ovatko kyseessä tavalliset vai testilinssit, Satu Järvinen kertoo. Normaalisti lasien saaminen kestää 3–4 viikkoa, kun täältä yksitehot saa muutamassa päivässä ja monitehot reilussa viikossa. – Ymmärsin mikä minulle on tärkeintä ja reissu Helsinkiin oli hyvin silmiäavaava. Kaksi vuotta ketjun palveluksessa riitti Satu Järviselle. Paljon asioita olen ennenkin tehnyt oikein ja nyt niitä on jalostettu parempaan suuntaan. Ensimmäinen optikko aloittaa Kirkaskatseen palveluksessa kesäkuussa ja mahdollisia lisävoimia katsellaan syksyllä. Silmäaseman työnkuva, jossa Satu Järvinen teki tutkimukset ja linssien optisten ominaisuuksien arviointi jäi myyjän kontolle ei tuntunut parhaalta tavalta työskennellä. Ketjuliikkeessä työskentely ei ole minun juttuni. 22 vuotta toimineen Kirkassilmän tarina loppui yllättäen keväällä 2022 Järvisen myytyä Forssan ja Loimaan liiketoiminnan Silmäasemalle. Kirkaskatse on perustettu jo kesällä 2022 kouluttajan töiden vuoksi. Satu Järvinen, Forssan katukuvaan paluun tehnyt yrittäjä 300 tuhatta euroa Satu Järvinen investoi optikkoliikkeensä laitteisiin. – Ihan uutena toimintona on tulossa kuivasilmähoitoihin IPL-laite, joita ei ole kauhean montaa Suomessa. Katse on tarkennettu Forssaan ja vaihtelua arkeen tuovat kouluttajan tehtävät Metropolia ammattikorkeakoulussa, jossa hän jakaa tietämystään erityispiilolinsseistä. Paluu yrittäjäksi Forssaan ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Järvinen tekee myös yhteistyötä tanskalaisen piilolasifirma Alcon kanssa. Työn monipuolisuus ja silmien kokonaisvaltainen hoito on Järviselle tärkeää. Kakkua tuli, kuten yrityskauppojen kohdalla asiaan kuuluu. Tiettyihin tuotteisiin erikoistunut ketju taipui huonosti Satu Järvisen kunnianhimoiseen tavoitteeseen ja veri veti takaisin yrittäjäksi. Moni seudun asukas on testikäyttäjänä isossa roolissa uutta kehitettäessä. 16 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Pääkonna lusi kakkunsa ja teki pikaisen paluun Forssan rikospaikalle tämistyötä pitäisi viedä. Paluussa ei kauan aikailtu. – Kaksi vuotta sitten ajattelin, että yrittäjäksi en enää palaa. Pysyvästi hän palasi vuonna 1993 valmistuttuaan optikoksi ja saatuaan työpaikan. Kliinisen optometrian maisterin tutkinnon suoritettuani rupesin kuitenkin miettimään, miten voin jatkossakin tarjota asiakkailleni aina parhaan ratkaisun ja palvelun, hän kertoo. Kaikki piti rakentaa alusta. Vasta harva tietää yrittäjän paluusta, vaikka Facebookista maininta paluusta rikospaikalle löytyykin. Tämä tarjoaa näköalapaikan uuden kehittämiseen. – Key opinion leaderina annan mielipiteeni siitä, mihin suuntaan piilolasien ominaisuuksia ja kehitKirkassilmä lähti Forssan katukuvasta, mutta tilalle saatiin nyt Kirkaskatse. Haluan panostaa jatkossa entistä enemmän silmäterveyteen ja -tutkimuksiin sekä tarjota apua silmien hyvinvointiin, hän kertoo. Oikeastaan silmäkirurgia on ainoa, mitä minulla ei ole tarjota, Satu Järvinen nauraa. Helsinki kävi liikepaikkana mielessä, mutta ihmisten mielenmaisema täällä vastaa paremmin omaani. Satu Järviselle ekologisuus on osa arkea. Nautin olostani ja olen löytänyt paikkani – luottamustoimet ja vapaaehtoistyöt vaikuttavat myös. Optikkoyrittäjä Satu Järvisen liiketoimintakielto päättyi huhtikuun loppuun. Kuopion seudulta kotoisin oleva eloisa savolainen saapui Forssaan ensimmäistä kertaa vuonna 1991. Optometria on minulle elämäntapa ja intohimo
Kun kesä tulee, saapuvat sen mukana myös tuhannet loma-asukkaat. MOONA MÄNTYVAARA Satu Järviselle riitti kaksi vuotta ketjun palveluksessa. Monet kyläkaupat pysyvät pystyssä juuri kesäasukkaiden turvin. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 17 Kirkaskatseen yrittäjä Satu Järvinen satsasi 300 000 euroa liikkeensä laitteisiin. Useimpien järvien rannat ovat täynnä huviloita. Kesäasuntojen määrä onkin vuosi vuodelta lisääntynyt. Mikäli virasta voidaan mitään päätellä, aikoo Tammela todella panostaa matkailunsa kehittämiseksi. Tammela on tunnettu järvipitäjä ja sellaisena tietysti otollista huvilaseutua. Tätä ennenkin matkailusihteereitä on Tammelassa ollut, mutta aina vain kesän ajaksi. Tällainen luku tuntuu jo kunnan ja ihmisten elämässä. Forssa Maanantai: Possusuikalekastike/ aurinkoinen kasviskastike, perunat porkkana, salaatti Tiistai: Sitruunanmakuinen kalaleike/Caribbean kasvispihvi, kermaviilikastike, perunat, salaatti Keskiviikko: Palermon pasta/ quorn-Palermon pasta, salaatti Torstai: Hernekeitto/bataattisosekeitto & raejuusto, pehmeä leipä, tuorepala Perjantai: Kinkkukiusaus/Punajuuri-linssi-palsternakkakiusaus, salaatti Humppila Maanantai: Possusuikalekastike, perunat porkkana, salaatti Tiistai: Sitruunanmakuinen kalaleike, kermaviilikastike, perunat, salaatti Keskiviikko: Palermon pasta, salaatti Torstai: Hernekeitto, pehmeä leipä, tuorepala Perjantai: Kinkkukiusaus, salaatti Jokioinen Maanantai: Broilernugetit, riisi, currykastike, hedelmäinen salaatti Tiistai: Lasagnette, lämminkasvis, jäävuori-kurkku-rypälesalaatti Keskiviikko: Ohrapuuro, mustikkakeitto, pehmeä leipä, maksamakkara Torstai: Kalavuoka, perunat, salaattipöytä Perjantai: Tortillat Tammela Maanantai: Uunimakkara, porkkananappi, perunasose, tuoresalaatti Tiistai: Aurinkoinen broilerikeitto, juustoinen kasviskeitto, leipä, hedelmä Keskiviikko: Lasagnette, linssilasagnette, salaattipöytä Torstai: possupata, kauramurukastike, kuoriperunat, uunijuurekset, kaali-kurkku-tomaattisalaatti Perjantai: kalamurekepihvi, Karibian kasvispihvi, sitruunakastike, perunat, porkkanaraaste Ypäjä Maanantai: Kinkkukiusaus, tuoresalaatti Tiistai: Pyttipannu, tuoresalaatti, kurkkusalaatti Keskiviikko: Jauhelihapihvit, perunamuusi, tomaattikurkkusalaatti Torstai: Ananasbroileri, riisi, hedelmäinen salaatti, mustaherukkahillo Perjantai: Kalakeitto, pehmeä leipä, leikkele. Virpi Harju näkee tämän loma-asutuksen merkityksen tärkeänä koko kunnalle. – Loma-asutus hyödyttää kuitenkin myös koko kuntaa, tuleehan sen mukaan kuntaan paljon lomamarkkoja. Kahtena päivänä viikossa Virpi Harju hoitaa tehtävää Tammelan kunnantalossa, muuten hän on töissä Forssan Alkossa. Samalle se vireyttää kunnan kuvaa ja elämää. –?Heidän myötään kunnan asukasluku kaksinkertaistuu, sanoo Tammelan matkailusihteeri Virpi Harju. Kirkassilmä vaihtui Kirkaskatseeseen, mutta toimipaikka on vanha tuttu. Virpi Harju on ollut tehtävässä vasta huhtikuun alusta asti. –?Matkailusihteerin virka ei ole Tammelassa mitään pitkäaikainen asia. VIIKON RUOKALISTAT KOULUISSA JA PÄIVÄKODEISSA Tammelan matkailusihteeri tietää lomalaisten merkityksen: Kunnan väkiluku kaksinkertaistuu Forssan Lehti 18.5.1984 Lounais-Hämeen kunnista loma-asutus merkitsee eniten Tammelalle. 40 VUODEN TAKAA SANTERI TYNKKYNEN Viikonvaihde p. –?Kylälle ja seudulle, jossa loma-asutusta on, on se usein elinehto. Kaikkiaan kesämökkejä on Tammelassa noin 2000. Onhan se Lounais-Hämeen kunnista ainoa, jossa tällainen erillinen virka on. Linssienhiontalaite löytyy vain harvasta optikkoliikkeestä, sillä ketjut teettävät hiontatyöt yleensä Kiinassa
Heidän ikänsä vaihtelevat. Mari Mattila 63 opiskelijaa. Kotoutumiskoulutuksessa Forssassa opiskelevien joukko on hyvin kansainvälinen. – Elämme jännittäviä aikoja, koska vielä on täysin auki miten kotoutumiskoulutusta järjestetään ensi vuodesta alkaen. Koulutus on tarkoitettu maahanmuuttajille, joilla on työluvan sisältävä oleskelulupa ja jotka ovat ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi. 18 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Kotoutujien koulutukseen tulee iso muutos ensi vuoden alussa Tiina Naula M aahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen järjestämiseen on tulossa iso muutos vuoden 2025 alussa. Nuorimmat opiskelijat ovat 18-vuotiaita ja vanhin on 65-vuotias, Mattila kertoo. Toki kielitaidon kanssa voi olla harjoittelemista eivätkä kaikki työelämän tavat ole olleet entuudestaan kaikille opiskelijoille tuttuja. – Opiskelijat on jaettu noin 15– 20 henkilön ryhmiin. Mattila kertoo, että työssäoppimisjaksoista on saatu puolin ja toisin hyvää palautetta. Mattilan mukaan LHKK on järjestänyt kotoutumiskoulutusta nyt yhtämittaisesti vuodesta 2018 alkaen. – Suurin osa opiskelijoista on jo aikuisia, joilla on paljon osaamista ja työkokemusta. Totta kai toivomme, että saamme jatkaa kotoutumiskoulutuksen toteuttamista, toteaa opettaja Mari Mattila LHKK:sta. Koulutuksesta vastaavat TE-palvelut siirtyvät uuden TE24-lakimuutoksen myötä 1.1.2025 valtiolta kunnille. Osana kotoutumiskoulutusta on työssäoppiminen, jonka opiskelijat suorittavat työpaikoilla. Forssassa opiskelee kotoutumiskoulutuksessa parhaillaan 63 opiskelijaa. Opiskelijoiden suomen kielen lähtötaso arvioidaan, minkä jälkeen voidaan arvioida minkälaista koulutusta henkilö tarvitsee. Kun he harjoittelevat työpaikalla, he saavat tietoa suomalaisesta työelämästä ja työkulttuurista. Mattilan mukaan opiskelijat asuvat Forssan seudulla. Työssäoppija Karizza Molina tekee mielellään töitä koulussa. Työssäoppimassa ollaan kerralla kolme tai neljä viikkoa. TyöHäme kilpailuttaa myöhemmin tänä vuonna kotoutumiskoulutuksen järjestäjät. Mattilan mukaan opiskelijoille löytyy Forssan seudulta hyvin työssäoppimispaikkoja. p Viikonvaihde. Työssäoppimisen tavoitteena on myös edistää kielitaitoa, sillä työssäoppijat käyttävät harjoittelupaikassaan suomen kieltä. Joillekin opiskelijoille työssäoppiminen voi tuoda myös työpaikan. – Työssäoppimisen kautta opiskelijat saavat työelämätietoutta. Forssan seudulla kotoutumiskoulutusta järjestää tällä hetkellä Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä (LHKK), joka aikoo osallistua kilpailutukseen. – Tavoitteena on, että koulutuksessa oleva löytää työpaikan tai opiskelupaikan, Mattila sanoo. Ukrainan lisäksi opiskelijoiden kotimaina ovat tällä hetkellä muun muassa Puola, Iran, Sri Lanka, Venäjä, Syyria, Peru, Espanja, Kiina, Filippiinit, Kenia, Thaimaa, Etiopia ja Nepal. Forssan seutu kuuluu uudistuksessa TyöHämeen työllisyysalueeseen. Forssan lisäksi opiskelijoita tulee Jokioisilta ja Tammelasta. Koko kotoutumiskoulutuksen aikana työssäoppimisen määrä on noin kahdeksan opintopistettä. Harjoittelupaikkoja onkin löytynyt laidasta laitaan. – Opiskelijoita on ollut harjoittelemassa muun muassa kouluissa, päiväkodeissa, ravintoloissa, leipomoissa, tehtaissa, autokorjaamoissa, kauneudenhoitoalalla, kaupoissa ja Forssan Lehdessä . Jokainen opiskelija voi myös hyödyntää aiempaa osaamistaan, koulutustaan ja ammattiaan. Koulutusta on järjestetty myös tätä aiemmin, mutta siinä oli välillä taukoa. Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on opettaa maahanmuuttajille suomen kieltä, työelämätaitoja ja -tietoutta, digitaitoja ja yhteiskuntatietoutta Suomesta. ” Elämme jännittäviä aikoja. – Noin puolet Forssassa kotoutumiskoulutuksessa olevista on ukrainalaisia, Mattila kertoo. – Joskus käy niin, että opiskelija ei palaa enää harjoittelusta takaisin koulutukseen, koska hän on työllistynyt harjoittelupaikkaansa. Koulutuksessa voi olla myös tilapäistä suojelua saavia henkilöitä, joita ovat esimerkiksi monet Suomeen saapuneet ukrainalaiset. Osana kotoutumiskoulutusta on työssäoppiminen, jonka opiskelijat suorittavat työpaikoilla. Osa on saanut myös esimerkiksi kesätyöpaikan harjoittelupaikasta, Mattila kertoo
– Karizza on tosi kiva. – Suomen kieli on tosi vaikeaa, mutta harjoittelen sitä koko ajan. Olemme valmiita ottamaan meille ulkomailta tulleita harjoittelijoita myös tämän jälkeen, Malin sanoo. Lapset ovat myös innoissaan siitä, miten Karizza huomioi heitä vaikkapa välitunneilla, Malin kertoo. Hän on kiva, sillä hän antaa vauhtia, kun olen keinumassa, Urho Rantala kertoo. – Meillä oli alkuvuonna harjoittelijana Ukrainasta tullut Marina, ja kokemukset olivat niin hyviä, että otimme mielellämme myös uuden harjoittelijan ja kaikki on sujunut jälleen hyvin. Oppilaat kehuvat Molinaa kovasti. Hän aloitti kolme viikkoa kestävän työssäoppimisharjoittelun viime viikon maanantaina, ja hän työskentelee peruskoulun kakkosluokkalaisten oppilaiden luokassa. – Oppilaat ovat kyselleet kovasti Karizzan kotimaan asioista, kuten vaikkapa siitä millaista ruokaa siellä syödään ja millaisia karkkeja siellä on. Malinin mukaan Molina on hyvin aktiivinen, ja hän tekee samantapaista työtä kuin koulunkäynninohjaaja. Olen viihtynyt Tammelassa hyvin, Molina kertoo. Viikonvaihde p. Hänen kanssaan on myös kiva leikkiä ja pelata jalkapalloa, Agda Haakana ja Minea Sipilä toteavat. LASSI PUHTIMÄKI Tammelan Koulukeskuksessa on saatu hyviä kokemuksia Tiina Naula Karizza Molina, 35, on parhaillaan työssäoppijana Tammelan Koulukeskuksessa. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja, ja hän toivoo löytävänsä sairaanhoitajan työtä myös Suomesta, kunhan oppii ensin paremmin suomen kielen. – Karizza on myös välitunneilla paljon pihalla lasten kanssa, ja hän ottaa lapsiin hienosti kontaktia. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 19 Tammelan Koulukeskuksessa työssäoppijana oleva Karizza Molina (keskellä) auttaa Agda Haakanaa ja Minea Sipilää koulutehtävissä. Molina muutti miehensä ja lastensa kanssa Filippiineiltä Tammelaan kahdeksan kuukautta sitten. Malinin mukaan lapset ovat tykänneet Molinasta valtavasti, ja kokemus on myös rikastuttanut oppilaita ja toisenlaiseen kulttuuriin tutustuminen on laajentanut mielenmaisemaa. – Koulussa on ollut mukavaa. – Karizza auttaa meitä tunneilla, varsinkin matikassa. Hän auttaa meitä koulutehtävissä ja harjoittelee meidän kanssamme suomen kieltä, Unna Oksa ja Neea Kajava kertovat. Tykkään olla lasten kanssa, ja minulla on itsellänikin kaksi lasta, Molina kertoo. Molina on harjoittelussa luokanopettaja Milla Malinin luokassa. Hän osaa jo suomea hyvin, ja lisäksi hän puhuu englantia. – On mukavaa, että Karizza on myös ulkona, kun meillä on välitunti. Molina suorittaa Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän järjestämää kotoutumiskoulutusta, johon harjoittelu kuuluu. Lapset ovat jo opiskelleet vähän englantia, ja monet heistä ovat innostuneet kokeilemaan englannin kieltä Karizzan kanssa, Malin kertoo. Molina auttaa oppilaita luokassa ja opettajaa tuntien valmistelussa ja työvälineiden paikoilleen laittamisessa
Valmentaja näyttää valmennettavalle, millainen on oikeaoppinen valakyykky. Keski-iässä rakennetaan siltaa tulevaisuuteen. Moni jättää lämmittelemisen väliin kuntosalilla käydessään. 20 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Treenaaminen on hyvä aloittaa ennen kuin on pakko. p Sunnuntaisuomalainen. Se on melko vaikea, mutta tehokas lämmittelyliike
Liike näyttää kuulemma luontevalta, vaikka minulla onkin pitkät raajat. Koiran kanssa kävelen lenkkejä päivittäin. Sellaiset kommentit jämähtävät muistiin kuin Keski-ikäinen nainen palkkasi itselleen valmentajan tavoitteenaan jäädä kuntosalikoukkuun kolmessa, neljässä kuukaudessa. Lämmittelyiden jälkeen teen myös tavallista kyykkyä. Pitänee hoitaa pakollinen paha pois ennen rautojen kolistelua. – Tanko rintaan asti. Jalkani naputtaa malttamattomana salin lattiaa, ja Laura huomaa sen. Ensin hartiat korviin, sitten lapaluut suorassa linjassa alas, jolloin kädet sahaavat ylös-alas lähellä korvia. Kolmas viikko Olin herkässä teini-iässä, kun sukulaistätini sanoi, että on tytölle tainnut kertyä kiloja sitten viime näkemän. Penkkipunnerrus on näet pikemminkin lyhyiden jässiköiden heiniä. – Tiedän, että haluaisit kokeilla maksimivoimiasi heti näin alussa. Ruumiini huutaa nyt vielä tiukempaa treeniä, sillä lihaskunnon tärkeydestä puhutaan paljon. Sopii kokeilla. Mieleni musteni. Käyn satunnaisesti salilla ja säännöllisesti lihaskuntoa haastavassa yang-joogassa. Laura on luvannut vihkiä minut ainakin kolmen klassisen voimanostoliikkeen eli maastavedon, penkkipunnerruksen ja takakyykyn saloihin. Ymmärrän olla mainostamatta sitä personal trainer ja fysioterapeutti Laura Ihatsulle, jonka olen pestannut valmentajakseni noin kolmeksi kuukaudeksi. Tai maljakyykkyä, kuten termi kuuluu. Projektin alku on ollut rauhallinen. Perussairauksia ei ole, mutta alaselkä on vihoitellut toistakymmentä vuotta. Lisäämme painoja 25 kiloon. Onneksi tauti talttuu melko nopeasti, joten pääsen jatkamaan treenejä Lauran kanssa. Röntgenkuvien perusteella nivelrikko nakertaa polvia. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 21 Katariina Hakaniemi aloitti kyykkyjen tekemisen kahvakuulalla, mutta päätyi projektin edetessä huomattavasti suurempiin painoihin. Tavoitteenani on jäädä siinä ajassa kuntosalikoukkuun. Nivelet nirskuvat, kun teen päivän ensimmäisen syvän valakyykyn, yhden lämmittelyliikkeistä. Vielä ei vedetä tankoa rintaan asti. Ikäisekseni lienen silti aika hyväkuntoinen, vaikken enää selkäkipujen vuoksi pystykään harrastamaan juoksemista. Asetun selälleni penkille, lavat ja takapuoli penkissä ja jalkapohjat lattiassa. Ei paha. Näin voisi kiteyttää aikaisemman kuntosalifilosofiani. Näen jo itseni pöllyttämässä magnesiumia käsiini, mutta Laura esitteleekin minulle punaisen, arviolta sata grammaa painavan muovisen jumppakepin. Laura Ihatsu hyödyntää työssään fysioterapian näkökulmaa ja pyrkii huomioimaan valmennettavansa kokonaisvaltaisesti. Olen 55-vuotias, normaalipainoinen toimistotyötä tekevä nainen. Puolisen vuotta sitten otin ohjelmistooni viikoittaisen ohjatun lihaskuntotreenin paikallisessa liikuntakeskuksessa. Palataan sillä välin pukuhuoneen puolelle kertaamaan faktat. Siinä käytän pelkkää tankoa, joka painaa 20 kiloa. Hirnahdan mielikuvalle. Näin siinä sitten kävi. Pidän Laurasta. – Tässä on uusi paras kaverisi, hän sanoo ja näyttää muutaman lämmittelyliikkeen. Ei kuumetta, mutta nenä vuotaa ja yskittää kuin turkkilaista tupakoitsijaa. Sunnuntaisuomalainen p. Punainen muovikeppi on vaakatasossa pääni yläpuolella ja käsivarret kutakuinkin korvien kanssa samassa linjassa. Hän verhoaa tiukkuuden huumoriin, katsoo ihmisiä yksilöllisesti ja ymmärtää, että päivät ja elämäntilanteet vaihtelevat. Kun nyt pidän tomumajani tikissä, tossu nousee ehkä vielä seniorinakin. Hevostelun aika tulee kuulemma vasta myöhemmin. Toinen viikko Minuun iskee flunssa juuri ennen h-hetkeä. Istun penkille, tartun pääni yläpuolella roikkuvaan tankoon ja saan tekniikkaohjeet. Kevyttä on, ainakin vielä. Kyykätessä ei saa kallistua senttiäkään eteenpäin tai tulee noottia. Muuten en laske, Laura sanoo ja tarkoittaa toistokertoja. Hartioita leveämpi ote yläpuolellani olevasta tangosta, ranteet suoriksi, rinta kaarelle, tanko rintaan ja takaisin ylös. Kokeilen myös ylätaljaa. Mutta jos tarkoituksena on jäädä oikeasti koukkuun, pitää edetä maltilla, hän sanoo. Rautaaika Teksti: Katariina Hakaniemi, kuvat: Katja Juurikko Ensimmäinen viikko T ekniikasta viis, lämmittelyistä vielä vähemmän – ja äkkiä kotiin. Tutustun myös penkkipunnerrukseen. Hän on minua 25 vuotta nuorempi, mutta hänellä on auktoriteettia. Käytän kuuden kilon kahvakuulaa, jota painan rintaani vasten kyykätessäni. Tuleeko tällä tahdilla tuloksia, tuskailen mielessäni. Jaaha. Lääkäri Pippa Laukka muotoili asian hyvin juuri lukemassani Kari Kanalan elämäkerrassa: keski-iässä ihmisen olisi tärkeä olla elämänsä kunnossa, sillä se rakentaa siltaa vanhuuteen. Kuivaharjoittelun jälkeen varsinainen sarja tehdään 35 kilon painoilla
Eilen menin salille suoraan töistä hyvin stressaavan päivän jälkeen. En mene salille enää sinä päivänä. Osa pahasta tuulesta jäi sinne – ja minä penkkipunnerrustangon alle. Lauran mukaan selkä meni todennäköisesti hetkellisesti shokkiin äkillisestä kuormituksesta. Hitto tätä ruumiin rapistumista. Kyse on elämänmittaisesta harrastuksesta. Selkä ja polvet alkavat vetristyä, joten lopulta saan päivän valakyykyt ja muut lämmittelyt tehtyä. Tapaamme Lauran kanssa parin viikon välein. Olen käynyt kuntosalilla vain kolme kertaa kahden viikon aikana. 60 kiloakin tuntuu kevyeltä. Pysähtyminen ja pidempi alkulämmittely tuottavat nopeasti tulosta. Selaan almanakkaa ja pohdin, olenko tehnyt tarpeeksi projektin eteen. Askel, askel, ei muuta, hän ohjeistaa. Kyykkyä tehdessä tangossa on nyt 30 kiloa, penkkipunnerruksessa 27,5, pystypunnerruksessa 15 ja ylätaljassa edelleen 35. Alan oivaltaa, miltä lapojen alas viemisen pitäisi näyttää ja ennen kaikkea tuntua. Juttelemme pitkään paineista, yöunesta ja ravitsemuksesta. En jaksanut punnertaa tankoa ylös telineeseen. Muutaman päivän kuluttua käyn tekemässä hyvän treenin. Olin salilla yksin. Sillä, että kesä on tulossa, ei ole nyt mitään väliä. Hmm, tekniikan oppiminen on itse asiassa kivaa. Laura ohjeistaa minut aloittamaan tänään hyvin varovaisesti. Katsotaan ensin, mitä roppa tykkää, valmentaja sano. Hartiat pidetään takana. Viides ja kuudes viikko Viikot kuluvat. Vietän rauhallisen aamun, ja koira saa tavallista pidemmän aamulenkin. Tangossa oli painoa 30 kiloa. Seuraavana aamuna raajat tuntuvat lyijynraskailta. Tiedosta on apua joogatunnillakin. Laura kiirehtii kysymään. Uutena liikkeenä on pystypunnerrus kahdella kolmen kilon käsipainolla. Onneksi Laura oli neuvonut olemaan laittamatta tangon päihin lukkoja, kun on yksin salilla. Lisää, lisää! – Enempää ei tänään tehdä. Päättelen, että kyse on lihasperäisestä kivusta, sillä kun venyttelen itseäni, makaan piikkimatolla ja otan lisää särkylääkettä, kipu hellittää vuorokaudessa. Samoin lämmittely. Huokaisen. – Miltä tuntuu. Minulle on kerrottu, että olen vahvaa sukua. Ohjelmassa on myös kehonhuoltoa, jonka tarvetta jooga täydentää. Tunnustan tilanteen Lauralle. Tarkoituksena oli mennä aamujoogaan ja siitä suoraan töihin, mutta yhtäkkiä kuulen Lauran äänen päässäni: kuuntele itseäsi. Ja ennen kaikkea: onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Alaselkään, vasemmalle puolelle. Kotona kirjoitan päiväkirjaani, että joogassa ylöspäin katsova koira onnistuu aiempaa paremmin ja kauppakassit tuntuvat kevyemmiltä kuin ennen. – Mihin sattuu. – Ei mitään zumbaa sen tangon kanssa. On otettava särkylääkettä. Teen kolme kertaa viiden noston sarjan ja kuplin iloa. Silmäluomien takana kirvelee. Räkkivedon jätän varmuuden vuoksi väliin alaselkää säästääkseni. Tarinan mukaan isomummoni nosteli 50 kilon viljasäkkejä hampaillaan – vain, koska voi. Saan vastaukseksi sydämen ja kannustavia sanoja. Painoja kasataan tankoon hiljalleen enemmän, sillä tekniikka alkaa olla hallussa. Muistettavaa on paljon: lavat alas ja yhteen, vatsa tiukaksi, kädet korvien tasalle ja suoraan ylös, kyynärpäät edessä 90 asteen kulmassa. Laura korostaa tekniikan tärkeyttä alusta lähtien, sillä vain sillä tavalla voi kulkea turvallisesti kohti isompia painoja. Isänisäni nosteli vasikankokoisia kivenmurikoita ojasta paljain käsin, ja isäni on pelannut nuorena jääkiekkoa Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Valtaosa itselleni kasaamasta kuormasta johtuu myönteisistä asioista – mukavista töistä ja toteutuneista projekteista – mutta ne ovat kiihdyttäneet pääni sellaiseen pyöritykseen, ettei uni oikein tule. Pitkäaikaiseen ongelmakohtaani. Oikea asento on tärkeä: ote tangosta, takapuoli pitkälle ja sitten kroppa ojennetaan suoraksi. Kun sarja alkaa sujua, voin lisätä vähän painoa. Penkkipunnerrustankoon sujautetut 30 kiloa nousevat kolme kertaa kahdeksan noston sarjana oikein hyvin. Katariina Hakaniemi pääsi kuntoiluprojektinsa päätteeksi kokeilemaan, paljonko maasta nousee. Yhdeksäs viikko Pääsen vihdoin tekemään kunnon maastavetoharjoituksen! Opettelen tekniikkaa 40 kilolla, ja koska se näyttää Lauran mielestä hyvältä, hän heittää kympin limput tangon molempiin päihin. Seitsemäs ja kahdeksas viikko Taas stressaa. Ymmärrän, ettei ratkaisu kipuun ole liikunnan lopettaminen vaan sen jatkaminen. – Etkä sitten tule tänne salille takaisin, kun minä lähden, hän sanoo. On hankittava omat. Enpä olisi uskonut. Luki, mokoma, ajatukseni. Maastaveto olisi niin kivaa. Voimanostoliikkeiden lisäksi perustreeniin kuuluu myös ylätaljaa, pystypunnerrusta ja lonkankoukistajia vahvistavia liikkeitä. Mieheni mielestä hauikseni on napakoitunut. 22 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 mannapuuro kattilanpohjaan ja vaikuttavat kehonkuvaan jopa loppuelämän. Liekö tullut hiukan lisää voimaa yläkroppaan. Kerron, miten treenit ovat sujuneet ja kiitän häntä hyvistä ohjeista. Nyt ei kuitenkaan ratsasteta vanhoilla meriiteillä eikä varsinkaan sukulaisten sellaisilla. – Mitään muuta ei tänään tehdä, määrää Laura, joka huomaa, että pääni ei pysy edes helpon tekniikkaharjoituksen mukana. Jätän joogan väliin. Kun lähden salilta, jätän Lauralle hilpeän ääniviestin. Seuraavana päivänä kroppa kertoo, että polvet ovat kipeät. Neljäs viikko Laura kehaisee, että kyykkyni on kilpailukriteerit täyttävä eli tarpeeksi syvä. Seuraavana päivänä sattuu alaselkään. – Kaikki muu kuin alas asti kyykkääminen on niiaamista, hän sanoo. Tärkein havainto on se, miltä minusta tuntuu olla minä. Kun kerron juttutuokiosta työkaverilleni, hän sanoo, että tuollaisen keskustelun käyminen on hyvän valmentajan merkki. Molemmat, ei ainoastaan vasen. Syömisistä ja juomisistakin olemme puhuneet, mutta ne eivät ole valmennuksen pääosassa. Penkkipunnerrustangossa on painoa 32,5 kiloa. Haluan ihan aidosti jäädä salikoukkuun enkä pelkästään osoittaa edistymistäni numeroilla. Kuuntelen. p Sunnuntaisuomalainen. Polveni narisevat niin kuuluvasti, että Laura sanoo oho. Sen jälkeen pääsen kyykkäämään kahvakuulan sijaan 20 kilon painoisella tangolla. Seuraavana yönä nukun hyvin, ja päivällä teen täysipainoisen salitreenin. Sarjan viimeinen nosto jäi painamaan rintaa. Nostan taas maltillisesti painoja: kyykkyä teen 40 kilolla, ylätaljaa samoin. Teen myös ylätaljaa. Pykälän vakuuttavampaa kuin appelsiinin kokoinen kahvakuula. Tapaamisen lopuksi harjoittelemme räkkivetoa. Ensimmäinen valakyykky kolmannen tapaamiskerran aluksi saa minut älähtämään. En ole ennättänyt enempää. Tapaamisten välissä käyn omatoimisesti kuntosalilla kahdesti viikossa sekä lisäksi kerran ohjatussa lihaskuntojumpassa ja kerran joogassa. Olennaista on erottaa harjoittelun myötä helpottava kipu sellaisesta, josta voi seurata vammoja. Liike käy olkalihaksiin ja ojentajiin. Laura varmistaa jokaisen liikkeen jälkeen. Kippasin toisen pään tangosta maahan, jolloin viiden kilon limppu liukui lattialle ja pääsin kiemurtelemaan alta pois. Niiden voimalla treenaan koko seuraavan viikon. Siitä, miten tärkeää on opetella kuuntelemaan itseään. Maastavetoa kutsutaan myös maastanostoksi. Siksi en tässä jutussa kerro painoani (en edes tarkalleen tiedä sitä) enkä muutenkaan suostu mittaamaan itseäni. Tanko niskaan ja siitä suoraan oikeanlevyiseen haara-asentoon. Soimaan itseäni laiskuudesta. Selkä toipuu onneksi shokista nopeasti
Projektin alussa sarja 35 kilolla, projektin lopussa 45 kilolla, maksimia en kokeillut. Hieron – vihdoin! – magnesiumia kämmeniini. Päätän siirtää haaveen juoksemisesta tuonnemmaksi. Pienet sintitkin nostavat kovia tuloksia. Kolmastoista viikko Käyn mieheni kanssa salilla ja kokeilen maastavetoa. Olen saanut muutaman miespuolisen kollegan kohottamaan kulmakarvojaan arvostavasti maastavetotulokselleni. Tuntuu kuin aivonikin olisivat käyneet salilla. Kyykkään yhden kerran 65 kilolla. Parin päivän kuluttua iloitsen voinnistani: se on erinomainen. Teen lämmittelyn aina samalla kaavalla, rauhassa ja itseäni kuunnellen, kuten Laura on ohjeistanut. On pakko tuulettaa ja laittaa heti perään Whatsapp-viesti miehelleni. Personal trainer ja fysioterapeutti Laura Ihatsu seurasi kirjoittajan treenejä neljä kuukautta. Penkissä painoja on nyt 35 kiloa, mutta aivan täysiä sarjoja en vielä saa sillä tehtyä. Sunnuntaisuomalainen p. Laura on luultavasti oikeassa. Johtuisiko siitä, että olen jättänyt satunnaisen viininjuonnin kokonaan pois voidakseni harjoitella paremmin. ” Tunnen itseni aiempaa ryhdikkäämmäksi. Sen opin jo maratoneja harrastaessani, kun minua vanhempaa ukkoa ja akkaa lönkytteli ohitseni oikealta ja vasemmalta viimeisten kilometrien aikana. Projektin alussa sarja kahdella 3,5 kg käsipainolla, projektin lopussa sarja kahdella 8,5 kg painolla, maksimia en kokeillut. Hevostella. Se, miten paljon olen edistynyt numeroiden valossa, on vähemmän merkityksellistä kuin kokemani henkinen kasvu ja voiman tunne, joka minussa virtaa. Nostojen välissä on pidettävä pieni lepotauko. Ja sitten 90. Perjantaina pakotan itseni salille, ja se on virhe. Laura tarttuu vielä kahteen viiden kilon kiekkoon ja katsoo minua merkitsevästi. LUKUJEN VALOSSA Edistyminen Penkkipunnerrus . Lapojen välit ovat olleet kovilla. Hartiat ja yläselkä lämmitellään jumppakepin avulla, ja viimeistään lonkkien liikkuvuusharjoitteet ja valakyykyt tuovat pienen hien pintaan. Onneksi ne helpottavat aina muutamassa päivässä. Kahdestoista viikko Nostan maasta 80 kiloa enkä saa pyyhittyä typerää hymyä naamaltani pitkään aikaan. Loikoilen kotona, katselen ruotsalaista tosi-tv-sarjaa ja syön suklaajäätelöä – hyvällä omallatunnolla. Tangossa on ensin 60 kiloa, sitten 80. – Se on enemmän kuin itse painat, Laura arvioi ja tarjoaa minulle nyrkkiä. Tätä kirjoittaessani olen poksahtamaisillani energiasta. Kuvaaja saa noston videolle. Salaisena haaveenani on ollut hölkätä läpi vielä yksi maraton. Ylätalja . Penkkipunnerrus on kuitenkin vaikeaa. Ne onnistuvat yllättävän hyvin, joten Laura hakee vielä pienet lisäpainot. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 23 Kymmenes viikko Olen pysynyt terveenä ja päässyt tekemään viikoittaiset neljä treenikertaani, joista kaksi siis salia. Treenien jälkeen Laura laittaa minulle Whatsapp-viestin, jossa on monta liekkiemojia. – Parin kuukauden kuluttua nousee 50, Laura toteaa. Suurempaa painoa en tänään kokeile. Kun 80 kiloa nousee taas kevyehkösti, lisään tangon molempiin päihin vielä vitosen kiekot. Viimeisimmästä on toistakymmentä vuotta. Takakyykky . Kävellessä tuntuu kuin molempia polvilumpioitani olisi lyöty napakasti karttakepillä ja poistettu ympäriltä kaikki iskunvaimentimet. En jaksa nostaa 80 kiloa edes räkkivetona. Ei satu polviin, ei selkään, ei sieluun. Olen aiemmin tehnyt kyykkysarjaa 40–45 kilolla, ja nyt pääsen kokeilemaan yksittäisiä nostoja 50:llä ja 60 kilolla. Myös 90 kiloa nousee vaivatta, ja teen uuden ennätyksen. Totta puhuen sekin tuntuu kilpailuhenkisestä ihmisestä ihan mukavalta. Luen jostakin, että poliisikoulun pääsykokeissa naisten pitää pystyä nostamaan penkistä 35 kiloa vähintään kaksi kertaa. Unohdan toistuvasti oman ikäni ja vaatimattoman urheilutaustani. Kuvaaja kutsutaan mukaan Lauran ja minun viimeisiin yhteisiin treeneihin, ja saan vihdoin luvan kokeilla rajojani. Oho, minussa oli voimia, joiden olemassaolosta en ollut tiennyt. Ihmeellistä, miten tilanteet vaihtelevat. Ei tietoa lähtötasosta, projektin aikana parhaimmillaan 100 kg (yksi toisto). Treenien lopuksi käymme Lauran kanssa vielä ulkona tekemässä pieniä juoksuharjoituksia. Urheileminen opettaa nöyryyttä. Neljästoista viikko Projekti lähestyy loppuaan, joka tietenkin oikeasti on vasta kaiken alku. Ja Lauran sanat podiumpaikasta. Projektin alussa sarja 20 kilolla, projektin aikana parhaimmillaan 42,5 kg (yksi toisto). Kumarrun maastavetotangon puoleen. Yhteistyö jatkuu nyt vapaa-ajalla. Tunnustan kaiken Lauralle. Olo on euforinen hyvänolonhormonien ryöpsähdettyä kroppaan. 32 käyntikertaa kuntosalilla vajaan neljän kuukauden aikana. Sarja: 3 x 8 toistoa. Nautin (no, se on ehkä vahva sana) niistä kymmenestä minuutista, jotka ennen tuntuivat ajan haaskaukselta. Projektin alussa (maljakyykkyä) 6 kg kahvakuulalla, projektin aikana parhaimmillaan tangossa 65 kg (yksi toisto). Seuraavana päivänä olen harmikseni niin kipeä polvistani, että joudun puremaan hammasta ohjatulla lihaskuntotunnilla. Tässä iässä ei ole varaa tuhlata hyviä treenipäiviä, ja Lauran mukaan jo yksi annos vaikuttaa yöuneen. Uni on ollut tavallista useammin syvää ja hyvää. Lihaskivut ovat koko ajan olleet siedettäviä ja kuuluvat asiaan, mutta nivelkivut harmittavat. Höh, onnistuisi. Tarkoituksena on mennä salille uudestaan sunnuntaina. Kun parin päivän päästä ajelen kuntosalille, päässäni soi Peppi Pitkätossun tunnusmusiikki. Itse epäilen syyksi maastavetoa, Laura juoksuharjoitusta. Nostan sata kiloa maasta eikä tee edes tiukkaa. Salilla soi korvia piiskaava gansta rap. Kroppa on kivuton. Se kuulostaa kivalta. Omat painot tuntuvat köykäisiltä heihin verrattuna. Sitten lähtee. Olen niin väsynyt, että tiedostan itsekin loukkaantumisriskin. Olen tainnut oppinut uudenlaista ajattelua. Maastaveto . Lämmittelystä on sekin hyöty, etteivät lihakset kipeydy niin paljon kuin kylmiltään reuhtomisen jälkeen. Yhdestoista viikko Aina kun sosiaalisessa mediassa tulee vastaan voimanostoliikkeitä tekeviä ihmisiä – etenkin naisia – skannaan nopeasti, miten paljon painoa kenelläkin on tangossa. Kun Laura kysyy, voisinko enää luopua salitreenaamisesta, vastaus on selvä: en todellakaan. Sormet tanssivat näppäimistöllä. En saa nostettua kuin 40 kiloa kolmea kertaa, vaikka olen aikaisemmin onnistunut nostamaan ainakin kerran 42,5 kiloa. Hän kehuu minua siitä, että olen osannut olla itselleni armollinen: vain sillä tavalla kuntosalista voi tulla tapa. Laura Ihatsu varmistaa, että valmennettava saa penkkipunnerrustangon takaisin telineeseen. Pystypunnerrus . Kun hetki koittaa, tunnistan itsessäni saman väsymyksen kuin perjantaina, ja päätän jättää treenit väliin. En osaa sanoa, näkyykö kropassani muutoksia, mutta joogaystäväni huomauttaa, että olen tainnut saada vähän lisää lihasmassaa. Osun siihen omallani vähän kömpelösti. – Ja sen, että aloitit treenaamisen vasta pari kuukautta sitten, Laura tähdentää. Sitten rumpujen pärinää. Seuraavana tavoitteena on nostaa voimanostoliikkeiden yhteistulos 207,5 kilosta 230 kiloon. Enempää en kokeillut. Sata kiloa! Laura alkaa jo puhua seuraavista tavoitteista ja ”hulluudesta”, jota hän katseeni palossa näkee. Sopiva ote tangosta, sääret kiinni tankoon, asentoa hiukan taakse, katse etuviistoon ja siitä ojennus suoraksi. Käyn hierojalla ja melkein itken onnesta, kun tuntuu niin hyvältä. Sitten, kun maasta nousee 140, kyykystä 85 ja penkistä 65, alkaa jo ikänaisten sarjassa päästä podiumille suomenmestaruuskisoissa, hän laskeskelee
FPS on hieno ja perinteikäs seura, jonka mukaan on hieno päästä, Hagman sanoo. – Kärki pystyy haastamaan Mestiksen pohjan, mutta sarjassa on kahden kerroksen väkeä. Käymme valmentajien kanssa pelaajia läpi ja katsomme, ketkä istuvat tähän valmennukseen ja millaisen joukkueen ensi kaudelle rakennamme. – Saamme valmennustiimin jäseneksi erittäin hyvän, työteliään ja pätevän valmentajan, jolla löytyy kokemusta eri sarjatasoilta, Mestiksestä, nuorten Mestiksestä ja Suomi-sarjasta. ” Hyvin varmaa on, että julkaisemme ensimmäiset pelaajat jo tämän kuun aikana. Joskus ennenkin olemme puhuneet siitä, olisiko hänellä mahdollisuuksia tulla tännepäin ja nyt saimme miehen tänne, päävalmentaja iloitsee. Myös Hagman lähtee hyvillä mielin rakentamaan uutta kautta. – Joukkueen kasaaminen lähtee nyt varsinaisesti käyntiin, kun valmentajat on saatu selville. – Kolme vuotta olin KooVeen mukana Mestiksessä ja nyt on edessä itsellekin vähän erilainen juttu. FPS pelaa ensi kaudella tutun miehen komennossa, kun kesken viime kauden joukkueen päävalmentajaksi palannut Asko Rantanen teki seuran kanssa jatkosopimuksen. Siinä on Askon kautta kokemusta ja hän on Mestiksessä ja Suomi-sarjassa menestynyt valmentaja. Olemme toimineet jo jonkin aikaa näin, että pelaajat harjoittelevat kotipaikkakunnillaan kesän ajan, Rantanen kertoo. Rantasen kanssa Hagman ei vielä ole juurikaan keskustellut. Sellainen vanhan liiton peli, jossa kuskataan yksin kiekkoa ja yritetään jotain, ei nykyään enää oikein toimi. – Hieno puoli on se, että pääsemme rakentamaan uutta juttua. Olen tässä sen vuoksi mukanakin, että näen ehdottomasti forssalaisen jääkiekon Suomen kakkostasolla. Ensimmäisen kotiharjoitusottelunsa FPS pelaa LeKiä vastaan elokuun 16. – Nykyjääkiekkoa on tosi vaikeaa pelata, jos et jaksa luistella ja rytmittää peliä. Hagman täydentää Laaksosen mielestä hyvin valmennusta. Sellaista liikkuvaa lätkää pystyn tuomaan, jos saan itse valita, hän kertoo. päivä Somerolla. Ympäristö ja kaikki muu on tuttua. – Tein torstaina sopimuksen, joten aika haipakkaa tämä on ollut, hän muistuttaa. Ensi kaudella Suomi-sarjaa toki pelataan. 24 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 FPS lähtee Suomi-sarjaan tutun miehen komennossa Joonas Lainesalo JÄÄKIEKKO E nsi kauden jääkiekon Suomi-sarjaan valmistautuvan Forssan Palloseuran valmennuskuviot ovat selvillä. Hän on toiminut apuvalmentajana Mestiksessä, joten taso on korkea hänenkin osaltaan. FPS on sopinut tässä vaiheessa pelaavansa ennen kauden alkua seitsemän harjoitusottelua muita Suomi-sarjan joukkueita vastaan. – Nils on niin sanotusti vähän uudemman polven valmentaja, joka tuo toimintaamme enemmän tätä päivää ja uusia asioita. Asko Rantanen jatkaa päävalmentajana ja saa valmennustiimiinsä mukaan aikaisemmin KooVeessa töitä tehneen Nils Hagmanin. Joonas Laaksonen LASSI PUHTIMÄKI p Urheilu. Toki se aina aika prosessi onkin, mutta uskomme siihen, että pelaajia on liikkeellä ja saamme kilpailukykyisen joukkueen jalkeille, Rantanen sanoo. Hän pitää harjoittelukulttuurin täällä Forssassa kyllä varmasti kohdallaan, Laaksonen sanoo. Hagmanin mielestä kolmanneksi korkein sarjataso on kaksijakoinen. aloitamme virallisesti ja menemme jäälle. En tiedä, onko se realismia heti tulevalla kaudella, mutta jatkossa. Odotan innolla, mitä mies saa tuotua toimintaamme. Peräpää on aika kaukana kärjestä, mitä olen sarjaa viime vuosina seurannut eli tasoerot ovat tosi isot, Hagman arvioi. Positiivisilla ajatuksilla mennään eteenpäin. Päävalmentaja Rantanen lähtee hyvillä mielin rakentamaan FPS:n uutta tulevaisuutta. Niiden kanssa tullaan ulos, kun aika on. Hyvin varmaa on, että julkaisemme ensimmäiset pelaajat jo tämän kuun aikana eli kyllä pelaajia on jo kartoitettu. Sopimuksen jälkeen kaikille laaditaan harjoitusohjelmat. Avukseen Rantanen saa Tampereella KooVeessa viimeksi apuvalmentajana työskennelleen Nils Hagmanin. Asko Rantanen seisoo FPS:n penkin takana päävalmentajan roolissa myös ensi kaudella. Hagman näkee, että luistelun ja kamppailupelaamisen pitää olla hyvällä tasolla, jos joukkue haluaa pärjätä. Omalta kannalta hyvä ratkaisu on tietysti se, että ainakin tiedän, mitä syksyllä teen eikä sitä tarvitse enempää miettiä, Rantanen sanoo. Muuten en olisi mukaan hypännytkään, jos ei olisi ollut selkeää näkemystä siitä, että jossain kohtaa pelataan jotain muuta kuin Suomi-sarjaa. FPS:n puheenjohtaja Joonas Laaksonen on tyytyväinen uuteen valmennuskaksikkoonsa. – Alustavaa hommaa on tehty pidemmän aikaa ja sopimuksia aletaan nyt ruuvaamaan kuntoon. Hagman näkee FPS:n paikan tulevaisuudessa sarjaporrasta ylempänä. – Ehkä kokoonnumme jossain vaiheessa, mutta 1.8. Yhteisen valmistautumisen FPS aloittaa myöhemmin kesällä. FPS jatkaa nyt ensi kauden joukkueen rakentamista. Se kohtaa sekä kotona että vieraissa LeKin, Nokian Pyryn ja Järvenpään Haukat ja matkustaa myös Porvooseen Huntersin vieraaksi. – Totta kai se oli seuralle viime keväänä iso tappio, että se putosi sarjaporrasta alemmaksi, mutta miksi ei olisi mahdollista nousta jossain vaiheessa takaisin, kun seura on siihen valmis. Rantanen sanoo Laaksosen tavoin, että joukkueen rakentaminen on jo käynnissä. – Mielestäni meillä on nyt kasassa vahva kaksikko. Jääkiekkoliitto julkaisi perjantaina, että kaikki 14 Suomi-sarjaan lisenssiä hakenutta seuraa sen myös saivat. Hagmanin taidot ovat Rantaselle jo entuudestaan jonkin verran tutut
Lehtonen on pelannut alkukisat samassa pakkiparissa Olli Määtän kanssa. Ja ehkä ylivoimaa pitää vähän yksinkertaistaa – kiekkoa maalille. – Mutta me olemme sisuuntuneita ja haluamme voittaa. Kyse on ennemminkin yksittäisistä tilanteista ja siitä, että pelaamme nöyrästi. Sisuuntunut Leijona nähdään kaukalossa. – Meillä oli Itävaltaa vastaan riittävästi paikkoja voittoon. Perjantaina aamulla katsoimme asioita nauhalta ja keskustelimme siitä, missä meidän pitää parantaa ja myös siitä, mitä hyviä asioita pelissä oli. Joukkueet iskivät yhteen vuosien 2019, 2021 ja 2022 MM-kisojen loppuotteluissa. – Kova matsi on tulossa, sillä Kanada on aina kova – ihan sama, keitä heillä on joukkueessa. Sen jälkeen se peli jätettiin taakse, Lehtonen kertoo. Suomi hävisi torstaina häkellyttävästi Itävallalle maalein 2–3 Tshekissä pelattavissa jääkiekon miesten MM-kisoissa. Kahdesti juhli Suomi, kertaalleen Kanada. Ja sitten on katsottava, mitä kaverit tekevät, jotta saisimme luotua enemmän uhkaa. Mikko Lehtonen näkee Suomen pelissä pieniä ja simppeleitä juttuja parannettavaksi. – Box out -pelaaminen, blokit, maalinteko. Se on selvä juttu. Olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari, tämän kauden Sveitsin mestari Mikko Lehtonen sanoo, että Itävalta-tappio ja siihen johtaneet syyt on käsitelty tarkasti Suomen joukkueen sisällä. – Totta kai haluan auttaa joukkuetta myös tuloksen muodossa, kun pelaan tuloksentekoyksikössä ja myös ylivoimaa. – On osa-alueita, jotka ovat menneet hyvin. Maalinteon tehokkuutta on parannettava. Pelaamisessamme ei ole isoa rakenteellista ongelmaa. Mutta eniten haluan parantaa pelaamistani ihan kokonaisvaltaisesti. Perus Kanada. Ja sitten on osa-alueita, joissa riittää parannettavaa. Sisuuntunut Leijona nähdään kaukalossa. Suomi jatkaa pelejään lauantaina kohtaamalla Kanadan, joka on Suomelle ja Lehtoselle viime vuosilta hyvinkin tuttu vastustaja. Varmasti tulee hyvä matsi – vauhdikasta peliä on lupa odottaa. Peliä pakottamalla ei Lehtonen lisätehoja jahtaa ylivoimallakaan. Nyt vain tarvitsemme lisää terävyyttä maalipaikoissa. Lehtonen sanoo, että nauhalta esiin nousseet parannettavat asiat olivat ”pieniä ja simppeleitä juttuja”. Se on taitava ja nopea joukkue, mikä pelaa nopeaa lätkää ja tulee kovaa päälle. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 25 Mikko Lehtonen vaatii parempaa sekä itseltään että koko joukkueelta Heikki Löfman L eijonat palasi perjantaina päivällä jääharjoituksiin pettymykseen päättyneen Itävalta-ottelun jälkeen. Ylivoimaviisikon muut pelaajat ovat Kanadaakin vastaan Mikael Granlund, Jere Innala, Ahti Oksanen ja ykkösketjuun Granlundin ja Innalan rinnalle nouseva Iiro Pakarinen. ”Pelaamisessamme ei ole isoa rakenteellista ongelmaa”, sanoo isossa roolissa Leijonien puolustuksessa operoiva Lehtonen. Viime vuoden MM-kisoissa Tampereella Kanada matkasi lopulta kultaan tiputettuaan Suomen puolivälierissä. Lehtonen operoi Suomen ykkösylivoiman viivamiehenä. – Onnistumisia ei ole ylivoimalla hirveästi tullut, mutta paikkoja on kuitenkin ollut aika paljon. – Haluan auttaa joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla ja uskon, että pystyn nähtyä parempaan. Reservistä löytyy vielä lisää. Aika lailla perusjuttuja voittavaa peliä ajatellen. ” Varmasti tulee hyvä matsi – vauhdikasta peliä on lupa odottaa. Yksi osa-alue, mistä Suomi ei ole saanut riittävästi tehoja, on ylivoima. Oman pelaamisensa Lehtonen näkee kaksijakoisena. Mikko Lehtonen EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA Urheilu p. – Torstaina harmitus oli tietenkin iso, mutta pureskelimme homman läpi. Jos voitamme, niin on ihan sama, kuka tehoja tekee. Minun pitää parantaa, ja samoin joukkueen pitää parantaa. Lauantain Kanada-pelissä Lehtosen rinnalla nähtäneen Veli-Matti Vittasmäki Määtän pelatessa todennäköisesti Jesper Mattilan parina
14.30, 15.25, 17.30 Autourheilua. 14.35, 15.00 Superbike. 23.00 Major League Baseball: Orioles–Mariners. 19.30 Speedway. 13.00, 16.30 Jääkiekon MM-Studio. 0, Hyl. 0) 1) Raimo Karvonen 37.13, 2) Pirkko Kalliola 37.35, 3) Jaakko Yli-Rekola 40.35, 4) 24 LainaEmit 46.04, 5) Osmo Kiiski 48.46, 6) Maarit Mikkola 53.54, 7) 56.15, 8) Tuula Kankare 56.30, 9) Sakari Valtiala 57.09, 10) 20 LainaEmit 57.29, 11) 5 LainaEmit 59.00, 12) Kyösti Laakso 59.38, 13) Jorma Juote 59.54, 14) Anita Juote 1.00.08, 15) Sanni Tuominen 1.00.41, . 16.13 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. 18.15 Veikkausliiga: EIF–FC Lahti. 14.00 Ravit. RUUTU 13.50 Subway Kansallinen Liiga: PKKU– Åland United. 16.00, 16.25, 18.25 Bundesliiga: Kuukauden ottelu ja päätöskierros. V SPORT 1 SUOMI 11.00 Formula 3. 14.00, 15.30, 16.00 Maantiepyöräily. V SPORT MOTOR 09.20 Formula 3. VIAPLAY 09.25 Formula 3. 21.00 Timanttiliiga. 15.55 Superpesis: Pattijoen Urheilijat–Kouvolan Pallonlyöjät, Roihuttaret– Mailattaret 15.55 Ykköspesis: Kajaanin Pallokerho–Jalasjärven Jalas. 16.20 2. 18.55 Serie A: Inter–Lazio. 12.20, 15.00 Superbike. MTV KATSOMO 13.00 Tennis, ATP Extra Feed. V SPORT MOTOR 11.00 Formula 3. 20.45 Jääkiekon MM-Studio. 20.00 US PGA Championship. 6, Kesk. 10.05, 11.30, 14.05, 15.00, 15.40 Autourheilua. 15.25 Eredivisie: PSV–RKC Waalwijk. 13.15 Jääkiekon MM: Latvia– Ruotsi. V SPORT 1 17.55 Valioliiga: Brighton–Manchester United. 12.25, 13.00, 13.45, 14.00, 15.00 Maastopyöräily. Mirren. 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. 17.55 Valioliiga: Arsenal–Everton. 22.00 Yleisurheilua. 14.35, 15.00 Superbike. 13.25, 16.55, 21.00 Formula 1. 16.55 Superpesis: Hyvinkään Tahko– Joensuun Maila, Imatran Pallo-Veikot– Sotkamon Jymy. DISCOVERY+ 00.00, 21.00 BMX. MTV URHEILU 2 15.00 Tennis. 21.10 Jääkiekon MM-kisat: Ranska–Slovakia, Tshekki–Iso-Britannia. kierrosta (neljällä voitolla jatkoon): Itälohkon 6/7 ottelu: Carolina–NY Rangers 3–5 (1–0, 2–1, 0–4) C: Sebastian Aho 1+1. 0) 1) Olivia Luhtala 32.02, 2) Johanna Luhtala 32.06, 3) Kristiina Hovila 42.12, 4) Kalle Sorvari 42.34, 5) Karppinen Auli 44.18, 6) 23 LainaEmit 48.28, 7) 25 LainaEmit 56.27, 8) 18 LainaEmit 56.54, 9) 14 LainaEmit 1.17.20, 10) 1.17.23, 11) 17 LainaEmit 1.17.34, 12) 13 LainaEmit 1.17.49, 13) 15 LainaEmit 1.17.58, 14) 9 LainaEmit 1.22.09, 15) 10 LainaEmit 1.24.11, . 14.00 RAvit. – Voimme juhlia faniemme kanssa, mutta maanantaista lähtien meidän on keskityttävä täysin [kauden] viimeiseen viikkoon. 23.55 NWSL: NJ/NY Gotham–Chicago Red Stars. 14.00, 15.00, 17.00, 18.00 Motocross. 17.55 Valioliiga: Manchester City–West Ham. 16.13 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. 15.00, 15.55, 16.00, 18.10 Formula 1. 21.00 Premier Padel. 0) , , , Ei aikaa: Benjamin Saarela, Heinonen Heikki, Pirjo Karvonen, Tuula Kuisma, 4 LainaEmit, 3 LainaEmit, Laiholahti Helena, Vesa Hakala, Mari Eskolin, 21 LainaEmit, 22 LainaEmit, Jouni Väre, Harri Virtanen, 27 LainaEmit. MTV URHEILU 1 08.45 Yleisurheilua. Ja kolmas sitten ensi viikon lauantaina, kun Leverkusen ja Kaiserslautern ratkaisevat Saksan cupin voiton. 12.25, 13.00, 13.45, 14.00, 15.00 Maastopyöräily. 4 vaativa (Läht. EUROSPORT 10.00, 17.00 Judon MM. 16.30 F1-studio. EUROSPORT 1 14.00 Maantiepyöräily. 13.55 Superpesis: Hyvinkään Tahko–Pöytyän Urheilijat. Voimme saavuttaa jotain historiallista, Alonso sanoi perjantaina. NY Rangers eteni jatkoon voitoin 4–2. 21.40 Serie A: AS Roma–Genoa. YLE AREENA 10.45 Parayleisurheilun MM. 17.00, 18.00 Motocross. 12.15 Porsche Supercup. Tulospörssi Hradeckyn tappiottomalla Leverkusenilla kolme finaalia viikon sisään STT, AFP Tappiotta yhä tällä kaudella olevalla jalkapallon Saksan Bundesliigan mestarilla Bayer Leverkusenilla on edessä kolme finaalia viikon sisään, kuvaa joukkueen espanjalaisvalmentaja Xabi Alonso. 15.15 Veikkausliiga: Gnistan– KuPS. 14.50 Ykkösliiga: TPS–KTP. 10.05, 11.30, 14.05, 15.00, 15.40 Autourheilua. Bongaus (Läht. 0) 1) Joona Huila 57.33, 2) Thomas Saarela 1.02.16, 3) Tero Laakso 1.25.49, 4) Rauno Laine 1.29.14, 5) Asko Virolainen 1.38.32, 6) Mika Isolahti 1.58.47. 15.38 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. 16.00 Bundesliiga: Goal Arena. Länsilohkon 5/7 ottelu: Vancouver–Edmonton 3–2 (1–2, 1–0, 1–0) Vancouver johtaa voitoin 3–2. 13.49 Superettan: Skövde AIK–Östersunds FK. 14.50 Lentopallon maaottelut: Suomi–Portugali. 19.55 La Liga: Real Betis–Real Sociedad. V SPORT 2 SUOMI 13.10 Jääkiekon MM: Tanska–Sveitsi. V SPORT GOLF 13.00 Ladies European Tour. 18.20 Ykkösliiga: FF Jaro–PK-35, MP–JäPS. 14.44 Allsvenskan: IF Brommaporjaknar–IFK Norrköping. 15.50 Ykkösliiga: JIPPO–KäPa. Aro Eetu, 2. 14.25 UEFA Europa League: UEL/UECL Magazine. Vapaat: 2. 15.38 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. EUROSPORT 2 12.15 Porsche Supercup. 17.50 Valioliiga: Arsenal–Everton. 16.50 Lentopallon maaottelut: Suomi–Belgia. 17.55 Tanskan 1. 15.55 Superpesis: Kempeleen Kiri–Kouvolan Pallonlyöjät. Bundesliiga: Wehen Wiesbaden–St. Harhat: 4. 15.00 Formula 1. 15.30, 18.00 IndyCar. 15.55 Formula 1. 15.25 Eredivisie: PSV– Waalwijk. 16.55 Ykköspesis: Joensuun Maila–Oulun Lippo. 15.50 Ykkösliiga: SJK Akatemia– SalPa. 17.50 Lentopallon maaottelut: Belgia–Kroatia. DISCOVERY+ 10.00, 17.00 Judon MM. URHEILUVIIKONLOPPU LAUANTAI Pesäpallo. 6 vaativa (Läht. 14.29 Allsvenskan: Hammarby IF–AIK. 14.50 OBOS Damallsvenskan: Örebro–Piteå. 16.55 Superpesis: Pesäkarhut–Seinäjoen Maila-Jussit, Joensuun Maila–Fera, Puijon Pesis–Oulun Lippo. 16.59 Allsvenskan: GAIS–IF Elfsborg. 19.30 Speedway. 0, Hyl. 15.55. 16.20 Jääkiekon MM-kisat: Kanada–Suomi. 16.20 Bundesliiga: Stuttgart–Mönchengladbach, Heidenheim– Köln, Werder Bremen–Bochum, Hoffenheim–Bayern München, Wolfsburg– Mainz, Frankfurt Leipzig, Leverkusen– Augsburg, Union Berlin–Freiburg, Dortmund–Darmstadt. p Urheilu. 3 vaativa (Läht. 16.45 Korisliiga: Helsinki Seagulls–BC Nokia. 15.10 Formula 2. TV-urheilu sunnuntaina JÄÄKIEKKO MM-KISAT A-lohko: Kanada–Norja 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) B-lohko: USA–Ranska 5–0 (4–0, 0–0, 1–0) NHL Pudotuspelien 2. 16.55 Women’s Super League: Aston Villa–Man City, Man United–Chelsea. 14.30, 15.25, 17.30 Autourheilua. 15.55 Serie A: Monza–Frosinone.18.00 MXGP Motocross. 17.45 Major-turnaukset: Featured Holes. 10.55 Formula 2. 21.55 La Liga: Alavés–Getafe. V SPORT 1 PREMIUM 16.20 Bundesliiga: Hoffenheim–Bayern München. 18.15 Indy Car. V SPORT FOOTBALL 18.10 League One: Bolton–Oxford. 14.55 Ykköspesis: Seinäjoen Maila-Jussit–Lappajärven Veikot. 13.55 Ykköspesis: Jyväskylän Lohi–Simon Kiri, Kouvolan Pallonlyöjät–Kannuksen Ura. 13.25, 16.45 Formula 1. 13.25, 13.30, 16.00, 17.00 Formula 1. 20.00 Nascar. 21.10 Jääkiekon MM: Ranska–Slovakia. JIM 17.00 Lentopallon Kultainen liiga: Suomi– Belgia. 17.00 Premiership Rugby: Saracens–Sale Sharks, Leicester Tigers–Exeter Chiefs, Harlequins–Bristol Bears. 10.55 Formula 2. 13.00, 17.45, 20.00, 22.00 Golf. Rugby18. 15.00 F1-studio. Pelaajat ovat ammattilaisia, eikä minun tarvitse heitä tästä [liian juhlinnan välttämisestä] muistuttaa. 17.55 Valioliigan päätöskierroksen ottelut. 21.10 Jääkiekon MM: Slovakia– Latvia. MTV MAX 13.25 Serie A: Sassuolo–Cagliari. 15, Kesk. Ilmoittautuminen Vesihelmessä. 10.45 Supercars Championship. 16.55 Ykköspesis: Kuusankosken Puhti–Jokilaakson PesäKuula, Laitilan Jyske–Pattijoen Urheilijat, Oulun Lippo–Tyrnävän Tempaus. RUUTU 12.55 Ykköspesis: Janakkalan Jana– Jyväskylän Kirittäret. 18.00 Tennis. kierrosPremiership Rugby 17.10 Jääkiekon MM-kisat: Saksa– Puola. 20, Kesk. Toinen finaali on ensi keskiviikkona, kun Leverkusen kohtaa Atalantan Eurooppa-liigan loppuottelussa. 12.45 Porsche Supercup. MTV URHEILU 3 15.55 Serie A: Udinese–Empoli. Palkitut 1. 19.00, 20.00, 22.00 IndyCar. V SPORT 1 VINTER 17.15 Jääkiekon MM: Saksa–Puola. 17.50 Valioliiga: Luton– Fulham, Liverpool–Wolverhampton, Burnley–Nottingham Forest, Brighton– Man United, Arsenal–Everton. 12.15 Porsche Supercup. 0, Hyl. Vapaat: 1. 15.55 Ykköspesis: Koskenkorvan Urheilijat–Ylivieskan Kuula, Jyväskylän Kiri–Simon Kiri, Siilinjärven Pesis–Jalasjärven Jalas. EUROSPORT 00.00, 21.00 BMX. 15.55 Käsipallon Bundesliiga: Gummersbach–Rhein-Neckar Löwen. 17.15 Jääkiekon MM-kisat: Norja–Itävalta, Yhdysvallat–Kazakstan. 13.50 Subway Kansallinen Liiga: PK-35–HPS. Joukkue kohtaa lohkofinaaleissa Floridan tai Bostonin. 26 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 JIM 15.00 Lentopallon Hopeinen liiga: Suomi– Portugali. 11.00, 15.30, 16.30 Maantiepyöräily. 14.55 Ykköspesis: Pesäkarhut-Akatemia–Pattijoen Urheilijat. V SPORT FOOTBALL 17.00 Valioliigastudio. V SPORT 1 16.55 Superliiga: Aston Villa–Manchester City. Pauli, Osnabrück–Hertha Berlin, Elversberg–Karlsruher, Hansa Rostock–Paderborn, Greuther Fürth Schalke, Hannover–Holstein Kiel, Kaiserslautern–Braunschweig, Düsseldorf– Magdeburg, HSV–Nürnberg. 15.10 Formula 2. 11.00 Formula 2. palkittu Hacklin Vilho Paukku–JoKo jr D Black 0–2 (5–12, 6–9) Kujamäki Jonne 1/4, Kallonen Luka 0/2, Kulonsivu Simo 2/1, Aro Eetu 4/1, Syrjälä Jiri 3/2, Romppainen Tilda 1/0, Pasanen Viljami 1/0, Hakamäki Veikka 1/4, Mäkelä Väinö 2/3, Kallonen Lari 0/4. TV-urheilu lauantaina YLE TV2 10.45 Parayleisurheilun MM. 13.30 Tennis. 13.10 Jääkiekon MM-kisat: Tanska–Sveitsi. 21.10 Jääkiekon MM: Tšekki– Iso-Britannia. 21.15 Jääkiekon MM: Sveitsi–Kanada. 19.55 Käsipallon Bundesliiga: Hannover-Burgdorf–Füchse Berlin. PESÄPALLO D-POJAT PELISARJA JoKo jr D Red–TuPe-MyVe 0–2 (6–14, 9–12) Laine Aleksi 0/2, Romppainen Tilda 0/4, Hacklin Vilho 1+2/4, Kallonen Luka 3/4, Syrjälä Jiri 1/0, Kulonsivu Simo 1/1, Aro Eetu 3/0. EUROSPORT 2 21.15 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. VIAPLAY 10.45 Supercars Championship: 2024 Perth SuperSprint. 29, Kesk. 13.49 Superettan: Landskrona BoIS–Örebro SK. MTV MAX 21.40 Serie A: Torino–AC Milan. 13.45, 15.00 Maastopyöräily. 15.55. 0, Hyl. 14.00, 15.30, 16.00 Maantiepyöräily. V SPORT GOLF 13.00 Ladies European Tour. Forssan Lehden Puistojuoksun eurovaalijuoksu klo 12 Keskuskadulta. 12.20, 15.00 Superbike. 0, Hyl. EUROSPORT 1 11.15 Maantiepyöräily. 16.13 3X3 Koripallon Olympiakarsinnat. V SPORT 1 SUOMI 09.25 Formula 3. MTV URHEILU 1 16.30, 19.40 Jääkiekon MM-kisastudio. 15.49 Superettan: IK Oddevold–IK Brage, Degerfors IF–Örgryte IS. 17.20 Jääkiekon MM: Kanada–Suomi. Lauantain Augsburg-pelin jälkeen Leverkusen saa haltuunsa Bundesliigan mestaruuspokaalin, ensimmäistä kertaa seurahistoriassa. 3 normaali (Läht. Miesten suomensarjaa Jokioisten Koetus Juniorit-Jokioisten Koetus klo 14 Jokioisten pesäpallokentällä. V SPORT + SUOMI 10.40 Supercars. 16.00 Vaahteraliiga: Crusaders–Steelers. MTV URHEILU 2 18.55 Yleisurheilua. – Lauantaina on ensimmäinen finaalimme. 13.00, 20.00, 22.00 Golf. 17.20 Jääkiekon MM: Kanada–Suomi. ” Pelaajat ovat ammattilaisia. Suomen maajoukkuemaalivahti Lukas Hradeckyn kipparoiman Leverkusenin tappioton putki on jo Euroopan ennätysmäinen 50 ottelua. 17.00 Valioliiga: Man City–West Ham. 16.00 Veikkausliiga: Gnistan–KuPS. 14.25 Skotlannin Valioliiga: Celtic–St. Romppainen Tilda. V SPORT 2 SUOMI 17.00, 19.55 Jalkapallostudio. Valmentaja Alonson mukaan juhlat jäävät kuitenkin maltillisiksi. 14.55 League Two: Crawley–Crewe. 15.50 Subway Kansallinen Liiga: JyPK–Ilves, KuPS–FC Honka. Harhat: 3. 15.50 OBOS Damallsvenskan: Linköping–Djurgården, Trelleborg– Brommapojkarna. RAHAPELIT KENO 20/24 Torstain ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 3, 6, 7, 11, 14, 16, 27, 29, 30, 32, 34, 36, 37, 41, 42, 44, 61, 65, 66 Kunkkunumero: 1 Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 2, 4, 5, 9, 11, 12, 18, 19, 22, 24, 25, 30, 33, 44, 46, 48, 52, 53, 60 Kunkkunumero: 11 SUUNNISTUS SOMERON TORSTAIRASTIT Pajula: 2 helppo (Läht. 17.15 Jääkiekon MM: Kanada– Suomi. 0) 1) Maarit Heinonen 1.02.26, 2) Heinonen Heikki 1.06.14, 3) Marika Vannas 1.13.25, 4) Lilli-Irmeli Hintsa 1.31.54, 5) Abert Hintsa 1.31.55. 15.50 Miesten Futsal-Liiga: Akaa Futsal–FC Kemi. 0) 1) Jussi Mikkola 42.55, 2) Juho Juote 43.17, 3) Henna Yliluikki 44.33, 4) Aleksi Juote 47.30, 5) Johanna Luhtala 51.45, 6) Markku Reunanen 54.30, 7) Jyrki Nieminin 54.48, 8) Lietzen Jukka 56.51, 9) Timo Broman 1.00.16, 10) Mänki Aino-Maria 1.01.40, 11) Kalle Sorvari 1.03.34, 12) Juha Nieminen 1.04.23, 13) Paavo Vesterinen 1.07.42, 14) Antero Lehtoruusu 1.07.55, 15) Paula Kerminen 1.14.36. divisioona: AC Horsens–B 93. SUNNUNTAI Yleisurheilu. 20.00 US PGA Championship. 1. 17.14 Allsvenskan: IFK Värnamo–Kalmar FF. MTV3 16.30, 19.40 Jääkiekon MM-kisastudio. 18.10 League One: Bolton–Oxford. MTV URHEILU 3 18.55 Serie A: Lecce–Atalanta. 5, Kesk. 12.45 Jääkiekon MM-kisat: Latvia–Ruotsi, MM-tuplastudio. 19, Kesk. 13.50 Ykköspesis: Kankaanpään Maila–Seinäjoen Maila-Jussit. 11.00 Formula 3. Lauantaina joukkue kohtaa Bundesliigan päätöskierroksella kotonaan Augsburgin, ja pelissä on paitsi koko kauden tappiottomuuden jatko, myös tappioton kausi Bundesliigassa kautta aikain ensimmäisenä seurana. 12.15 Porsche Supercup. 15.49 Superettan: Sandvikens IF– Varbergs BoIS. 0, Hyl. V SPORT + SUOMI 10.40 Supercars. 15.50 OBOS Damallsvenskan: AIK–Häcken, Vittsjö– Norrköping. 11.00, 15.30, 16.30 Maantiepyöräily. 15.10 Formula 2
Tilaisuus on suunnattu forssalaisille tapahtumajärjestäjille. Lähtö klo 10:15 Forssasta. Laajemmin kotimaan ja ulkomaan uutisia. Myös videoita. Juttuja, joita painetusta lehdestä ei löydy. 050 3478701 1999 VOIMASSA VAIN LA-SU! (norm. L ATA A SE Google Playsta KESÄTEATTERIT & -TAPAHTUMAT keskiviikkona 22.5. Ilmoittautuminen 22.5.2024 mennessä Tarjalle puh. Tervetuloa! Tänään 18.5. Icorene ponttoonit, kantokyky 1500 kg. PEITTOJAKELUSSA AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 20.5. KLO 11-16 (10-tien varrella). pidetään keskiviikkona 29. Forssan kaupungin nuorisopalvelut RENGON SOTKALINNAN ISO KIRPPISTAPAHTUMA LA 18.5. Forssassa 16.5.2024 Kaisa Lepola, yhtymähallituksen puheenjohtaja Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän YHTYMÄKOKOUS Puistokävely kaupunginjohtaja Jari Kesäniemen kanssa Lähtö Forssan kaupungintalolta keskiviikkona 22.5.2024 klo 13. Sotahistorioitsija ostaa armeijan materiaalia. PÄIVITTYVÄ UUTISVIRTA Runsaammin kuvia. 5400) VIIKONLOPPUTARJOUS U-Energy maalämpöpumppu 13-35 kW uusiin ja päivitettäviin kohteisiin. Hinta: 40 €/jäsenet ja 50 € / muut. OSTETAAN MYYDÄÄN KIRPPUTORIT SEKALAISTA KUNTA TIEDOTTAA MENOT JA TAPAHTUMAT SEURAT JA JÄRJESTÖT Luotettavasti lähelläsi Hyödynnä sinäkin tilaukseesi kuuluvat monipuoliset digisisällöt >>forssanlehti.fi tai lataa maksuton sovellus. Forssan Lehden Digi on helposti enemmän! NÄKÖISLEHTI Digitaalinen versio painetusta lehdestä maanantaista lauantaihin. Tervetuloa! Forssan Seudun MUISTI ry ke 12.6.2024 KESÄRETKI Härkätien Kynttilä, Renko ja Napialan Wanha Koulu, Tervakoski. mennessä arkisin klo 8–16 välisenä aikana Jaana Riitamaa 050 354 5317. Kävelyn jälkeen osallistujille on mehutarjoilu kaupungintalolla. Leiri alkaa maanantaina klo 10 ja päättyy tiistaina klo 15. päivänä toukokuuta 2024 kello 18.00 alkaen Forssan sairaalan koulutustilassa (4. Toimituksen valikoimat parhaat palat tutussa paketissa. kerros), Urheilukentänkatu 9, 30100 Forssa. Tervetuloa mukaan! Tapahtumajärjestäjän opas -infotilaisuus Tapahtumajärjestäjän opas julkaistaan keskiviikkona 22.5.2024 klo 18.00 kaupungintalon valtuustosalissa järjestettävässä tilaisuudessa. Leirille tullaan omalla kyydillä. Kierroksen aikana on oivallinen tilaisuus keskustella ajankohtaisista asioista yhdessä kaupunginjohtajan kanssa, samalla puistoihin tutustuen. LUE LISÄÄ JA LUO MEDIATUNNUS: forssanlehti.fi/ mediatunnus Tavoita ja vaikuta. 045 1777 537, Olavi. Arkisto. Paluumatkalle klo 15. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Mirka Willman ................. 1.598 KATAMARAANI HETI VARASTOSTA! Saunat, paljut, kodat, katso lisää! Hittikonsepti liikkuva laituri! 10 m2. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 7.6.2024 alkaen yleisessä tietoverkossa (www.fshky.fi). Puh. info@ultimatemarket.com UUTUUS! Kanta-Hämeen Munuaisja maksayhdistys ry:n vuosikokous 26.5.2024 klo 11.00, Scandic Hämeenlinna City, Hml. Mitsubishi kompressori, COP jopa 6. Kävelyn oppaana toimii kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm. 050 342 6610 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi Seuraava peittojakelu 5.6. Mitalit, asusteet, sotilaskypärät, pistimet ja miekat, ILK. Lähes kaikki isänmaallinen kiinnostaa. Täytä ristikot ja sudokut ruudullasi. Aamiaisbuffetti klo 10.00 alkaen. Paikkoja rajoitetusti. • Hyödynnä tilaukseesi sisältyviä digisisältöjä • Hallitse tilaustasi ja asiakastietojasi Onhan sinullakin jo Mediatunnus. Laadukas lähijournalismi luo luetun ja luotettavan ympäristön mainostajille. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 30.5. Rengossa lounas ja vapaata tutustumista paikkaan. Kävelykierroksen kesto on noin kaksi tuntia. Tämän jälkeen Tervakoskelle, jossa Wanhan ajan oppitunti ja iltapäiväkahvit. Kahvia! 0400486615 999 HINTASHOKKI norm. 040 457 8021 Minna Aaltonen .............. hameenmedia.fi Aidosti paikalliset uutiset. klo 8.00-> Vieremän kirpparikierros Jaakkolantie 18 Myynnissä veneitä, mopoja, pyöriä, ruohonleikkureita, perämoottoreita, jyrsimiä, Citroen C5, ilmakivääreitä, huonekaluja, pientavaraa, yms. Tervetuloa ! Hallitus KESÄN 2024 TELTTALEIRI KESÄN 2024 TELTTALEIRI Ruostejärven retkeilyja virkistysalueella alakouluikäisille 17.–18.6. info@ultimatemarket.com Mediatunnus on avain kaikkiin sähköisiin palveluihimme. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 27. Kahvitarjoilu
Kausi 2, 3/12: Apulaiskaupunginjohtaja. 22.00 Kymmenen uutiset. 23.55 Uutisikkuna. Jim rakastaa 1920-luvulla rakennettua taloaan, mutta Luc haluaa uuden alun. Kausi 9. 16.00 Teknavi. Vaikka paikalla on poliisipartioita, Lefan onnistu paeta paikalta. 16.00 Paratiisi (12). Matthew’s Church. Kolmannessa osassa matkataan Pohjois-Walesin liuskekivilouhokselle. 17/18. Virtain Hiekkarannan lavalla 2.6. 00.50 Utö (16). Kausi 2. 21.35 Haluatko miljonääriksi. Ateena. 12.30 RSO Musiikkitalossa. Onnea, Erkki, Eero, Eerik, Eerika, Erkka ja Eerikki! 06.52 Hyrräpäät. Terroristit kidnappaavat Yhdysvaltain varapresidentin ( Raymond J. Kausi 3. 22.20 Päivän sää. 21.30 Roy Grace (16). 9/12. 19.40 MM-kisastudio. Osa 2/12: Nauvon saaristo. Kanada Suomi. Toimintajaksot ovat yhä ok. Kausi 1, 3/6. Linnut tai työ. 09.19 Poika, tyttö, koira, kissa, hiiri ja juusto (7). 08.30 Muumilaakson tarinoita. 15.30 Remppa vai muutto. (U) 23.00 Timanttinen keikka. Formulakuski Au Pairina. (U). 18.20 Taivaan tulet (12). Pekka viettää aikaa Tessan, Sonjan, Vellun, Heikin ja Maaritin kanssa ja juttelee kosketuksesta, väreistä ja unista. 22.50 Elokuva: Beverly Hills kyttä III (12). (U) 20.48 Kesäillan valssi. Pako kuolemaan. (2014). Lohikäärmejuttu. Hanna käy tutustumassa muun muassa tuomarikollegansa Otto Heinosen omaan mökkiin. Kun muinaiset jumalhirviöt nousevat jälleen, kryptozoologian virasto Monarch kohtaa Godzillan, Mothran, Rodanin ja King Ghidorahin niiden taistellessa ylivallasta. Radion sinfoniaorkesterin nuorten solistien konsertti, osa 2/2. 3/14. 02.50 Raskaan kaluston pelastajat. Kausi 8, osa 6/9. 19.50 Tulosruutu. 22.25 Tulosruutu. 18.10 Urheiluruutu. 20.00 Missä olit kun, pesiksen sopupelit pelattiin. Kausi 3. Seeprasirkus. O: Markku Pölönen. Kausi 9. Silmä silmästä. Helsinkiläinen Onni Boi esittää Timanttisella keikalla herkällä siveltimellä valettua aamuyö-elektroaan. Kausi 3, 2/3. Jaksossa vieraillaan Villin lännen legendaarisilla paikoilla. 21.00 Kovan viikon ilta. 08.25 Arthur ja minimoit (7). 22.45 Erikoisjoukot (7). 08.33 Linnunradan Ella. Kausi 10. Päivän tv-vinkit: Tyylikäs brittiklassikko Marko Ahonen Naisentappajat xxxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.30 Klassisista brittikomedioista kaikkein klassisimmat ja brittiläisimmät teki Ealing-studio. Toni ja hänen velipuolensa lähtevät pelastamaan tyttöä, kun rosvojoukko sieppaa Adrianan etsimään vedenalaista aarretta. 07.06 Humps. Uhrin repusta löytyy huumeita, muttei tiedetä kenelle ne kuuluvat. Kajakkiretki Nauvon saaristossa. Kausi 1, 2/8. 08.50 Angry Birds Stella. 10.30 Matkapassi: Villin lännen kierros. Kausi 3. 20.00 Suuri seikkailu. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. Taltioitu Musiikkitalossa 3.5.2024. 19.40 McDonald & Dodds (12). (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. Lefa tuodaan vankilasta poikansa hautajaisiin. Kausi 1. Halvaantunut. Zay Harding testaa viittä tunnettua reittiä eri puolilla maata. Veden loppuminen uhkaa saarelaisia, jotka kokoontuvat yhteen saadakseen turvaa toisistaan, mutta kaikki eivät ole yhteistyökykyisiä. Roistojahti vie sanavalmiin detroitilaiskyttä Axel Foleyn ja vanhan tutun poliisin Billy Rosewoodin kalifornialaisen huvipuiston pyörteisiin. Palstalla laitetaan kompostori uusiksi ja huolletaan runsasta kukkapenkkiä. Kausi 1. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa. 07.25 Miio työn touhussa. 28 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 5/8. 21.00 Suurmestari. (2009) (U) 23.10 Onnen maa (12). 9/10. Kesäillan valssissa esiintyvät tänään Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty, Markus Kokkonen ja Kai Jämsä sekä Myrskytuuli. Kanada Suomi. Äkkikuolema xx Sub klo 21.00–23.15 Toimintajännärillä on ajoitus kohdallaan, sillä jääkiekkoon viittaava nimi Äkkikuolema (Sudden Death, 1995) ei hämää. 22.10 Lotto ja Jokeri. (U) 16.50 Novosti Yle. 7/7. 12.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 08.15 LEGO City Adventures. Ateljeeta vailla. Hyppäämme ajassa taakse päin nuoren Kalle Rovanperän Teknavi-fiiliksiin. 23.45 Utö (12). 5/8. Kausi 8, 8/15. 09.00 Yle Uutiset 9.00. Tehosteet ovat hienoja ja tarina yhdentekevä, joten katsojan odotukset täyttyvät. Usean auton kolarissa kuolee amerikkalainen mies. p Televisio ja radio Lauantai. 10/13. Paikan päällä Prahassa Sami Kapanen. 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 13.30 Joanna Lumleyn Britannia. Toni ihastuu paikalliseen sukeltajatyttöön Adrianaan ( Ifigeneia Tzola). Kausi 4, 10/10. Elokuva on kuvattu kokonaan Kosin saaren luonnonkauniissa maisemissa, joten silmänruokaa on tarjolla runsain määrin. TV1 07.00 Puutarhakausi. Tarkkailutehtävä. Tyylilaji on syntynyt Japanissa Godzillan myötä, mutta Godzilla II: King of the Monsters (2019) on ison rahan Hollywoodtuotanto. 01.50 Kova laki: Rikollinen mieli (16). 07.44 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu. Kausi 10. Kausi 5. Neljät häät ja yhdet hautajaiset xxxx Liv klo 21.00–23.25 Neljät häät ja yhdet hautajaiset (Four Weddings and a Funeral, 1994) on rakastettu charmikas brittiläinen romanttinen draamakomedia, jota katsotaan yhä uudelleen ja uudelleen. Bayalan kuningaskunnasta keijujen maagiset voimat ovat hupenemassa. Luna esittelee perheelleen uuden poikakaverin, johon Sauli suhtautuu ynseästi. Kausi 2, 5/6. Ihmisten ja eläinten yhteiselo voi olla haastavaa niin kaupungeissa kuin viljelyalueilla. Kausi 8, 7–8. Ihmiset. Koko perheen vauhdikkaassa toimintaseikkailussa 15-vuotias Toni ihastuu perhelomalla kreikkalaiseen sukeltajatyttöön, Adrianaan. 18.15 Strömsö. Judith Jones vierailee myös Mendozan viinialueella Andien juurella. Poikakaveri / Kultainen kortti. Yhteenveto Leijona-joukkueen tärkeimmistä tapahtumista ja tunnelmista jääkiekon MM-kisoissa. Kahdesti haudattu. Kausi 1, 4/6. 20.45 Urheiluruutu. 16.30 Elokuva: Lomasankarit (7). Selostajana Antero Mertaranta. (2013) (U) 19.10 Vikin ja Köpin matkailuohjelma. 01.50 Panttilainaamon autospesialistit. 8/8. Sankariksi ryhtyy entinen palomies, nykyinen turvamies ( Jean-Claude Van Damme). Kausi 2, 7/10 Nekala, Tampere. 3/10. (U) 12.12 Matkapassi: Buenos Aires. Ei näin voi elää. 12.00 Omavaraiset: Läpimurto. Metsän poika tahdon olla. Vierailemassa tunnettujen henkilöiden talviasuttavilla mökeillä. 9/20. Koteja etsivät Venäjältä Suomeen tullut pentu Luna, rauhaa ja liikuntaa kaipaava Marce sekä valkoinenpaimenkoira Alma. Kesäillan valssissa esiintyvät tänään Myrskytuuli, Markus Kokkonen ja Teemu Harjukari ja Taivaanrannanmaalarit. 14.00 Annan herkulliset leivonnaiset. 07.13 Pipsa Possu. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 18.5. Pukeutumisleikki. 12.00 Poliisikoira Rex (12). 2/3. Levähdyspaikan jäteastiasta löytyy paperiton ruumis, mikä johdattaa Moserin ja kumppanit vaarallisen rikollisliigan jäljille. 21.30 Keno ja Synttärit. Tee supersankari. Pyöräperinteitä. Savotta. 6/6. 14.30 Remppa vai muutto. Vieraina uutisen tehnyt Erkki Valtamäki sekä Kaisaniemen Tiikereiden toim.johtaja Jorma Kosunen. 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Kanada Suomi. 09.53 Ihan pohjalla (7). MTV3 06.15 Lemmen viemää. Naisentappajat (The Ladykillers, 1955) tarjoaa makaaberia mustaa huumoria ja hervottoman hauskoja henkilöhahmoja tyylikkäässä paketissa. Pohjois-Walesista Lontooseen. 13.21 Matkapassi: Australian vaellusreitit. Kausi 13, 11/12. (U). Kausi 2, 4/12: Mutsis oli. Kolarissa mukana olleita alkaa kuolla tiuhaan tahtiin. Kirkkoherran murha on vielä selvittämättä, kun tulee jo toinen uhri. Laivasto etenee tutkimuksissaan saaren poikkeuksellisiin olosuhteisiin. George on pidätetty valheiden perusteella. Vuokraajat muodostavat muka jousikvintetin, oikeasti he ovat pankkirosvoja. (U) 12.25 Pisara. Pasi Mäenpää ottaa selvää Yale -kodinturvatekniikan uutuuksista. N: Pertti Koivula, Katariina Kaitue, Anja Pohjola,Taisto Reimaluoto, Leo Raivio ja Reijo Taipale. (1993) (U) 00.10 Uutisikkuna. 07.00 Tobot Galaxy Detectives (7). Leikkaussalissa on pitkä yö. Elokuvan puitteet spoilataan jo sen nimessä, mikä tuskin ketään haittaa. 08.22 Pii ja Poju. 22.35 MM-extra. Kausi 1. Kausi 11, jaksot 1–9. 18.45 Avara luonto: Planeettamme Maa III. (U) 14.20 Hyvissä käsissä (12). Ohjelmaa perheen pienimmille. 09.00 Tähdet, tähdet. Kausi 3, 3/24. 09.30 Mysteerikuja. Hiljalleen Saitaman perheen traagiseen kuolemaan johtaneet tapahtumat alkavat aueta rikostutkijoille. Illan tanssittajina Eija Kantola, Teemu Harjukari ja Helmenkalastajat-orkesteri. 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät. (U) 13.05 Pasila (12). Vierailevana kilpailijatiiminä Jenni Kokander & Mikko Penttilä. 10.00 Yle Uutiset 10.00. 07.35 S.M.A.S.H! 07.50 LEGO Legends of Chima (7). Muumipeikko saa suuren kalan. Orkesteria johtaa Anna-Maria Helsing. 17.10 Vapauden kutsu (12). 10.00 Kauhakaupalla Pohjolan luontoa. Tangon maailman taika, itku ja nauru kouluun lähtevän pojan silmin. Perhearvot. Kun mukana on tietoa, hyvät varusteet ja mukavaa seuraa, retkeily on nautinnollista. Lomasankarit (2014) on lapsille ja nuorille suunnattu toimintataseikkailu. 10.30 Farmi Suomi. Vieraana laulaja Viki Konssi. Kausi 3. Crème anglaise. 08.55 Angry Birds Toons. Viki Konssi löysi itsensä Angolasta, Susanne Ringell halusi kuolla surusta, Helena Juntunen laulaa ilman vokaaleja, showpainija Alexandra Bonsdorff, arkeologi Jan Fast, roller derby. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Studiossa juontajana Teemu Niikko, asiantuntijoina Olli Jokinen ja Karri Kivi. Kausi 1. 03.45 Tabu. 11/14. 08.44 Pelastajapartio. Jukka Lindström laatii uutisviikon tilinpäätöksen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (2011) (U) 22.22 Kesäillan valssi. 16/18. 18.45 Seitsemän uutiset ja sää. Eläväinen Buenos Aires on tunnettu kauniista arkkitehtuurista ja lukuisista tangoklubeista. 16.30 MM-kisastudio. Avioparin murha johdattaa Gorenin ja Eamesin vaarallisen fanaatikon jäljille, joka suunnittelee henkilökohtaista maailmanloppuaan. 9/12. 14.55 Efter Nio. 10/10. Kausi 1, 2/8. 18.15 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 07.59 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. Elokuva on kuvattu kokonaan Kosin saaren luonnonkauniissa maisemissa. 09.05 Historia: Rainbow Warriorin tapaus. Sepeliä ja salatemppuja. Miten käy omavaraistelijoiden, kun talvi lähestyy. Eevi totuttelee uuteen elämäänsä. Lomasankarit xxx Nelonen klo 16.30–18.15 15-vuotias Toni ( Nuutti Konttinen) perheineen lähtee lomalle Kreikkaan. Poliisitutkinta. Taavi tapaa unelmiensa naisen. Pedron yskä. Uninen prinsessa. Morsian myrkytetään kesken omien hääjuhliensa ja paniikki alkaa vallata niin kaupungin vihkiparit kuin juhlavieraatkin. Koiruuksia. 20.00 Kesäillan valssi. Marko Maunuksela ja Suvi Karjula esiintyvät Kesäillan tangossa viimeisenä iltanaan tangon kuninkaallisina Uittamon lavalla Turussa. Severin muistolle. Professori Marcus ( Alec Guinness) vuokraa vanhalta leskeltä ( Katie Johnson) huoneen itselleen ja kavereilleen. Näkövammaiset. Uuden-Seelannin poliisi tutkii tapausta ja pääsee syyllisten jäljille. 09.08 Meidän iskä (7). 10.05 Ykkösaamu. Viki hikoilee niskalenkissä, ja Köpi purkaa porilaisuuttaan astioihin. Fyysisesti vaativan päivän päätteeksi kokelaat saavat viestin, joka saa osan murtumaan kyyneliin. Roolit. 18.30 Tähdet, tähdet. Kuusi kilpailijaa on selvittänyt tiensä kohti kiristyvää loppusuoraa. Näemme parhaat palat Ferrarin upeasta Purosanguesta. Marie aikoo pelastaa rakastettunsa, vaikka hän samalla polttaisi sillat takanaan. Anju ja Kieran asuvat 222 neliön kaupunkitalossa kahden lapsensa kanssa. Semifinaalissa neljä seikkailijaa kohtaa kolmiottelussa vesiareenalla. Lee valmistaa ponchon ja Jim loihtii vanhasta pesukoneesta näppärän grillin. Kausi 2, 4/6. Kausi 4, 6/6. Kausi 3. Hankala portaikko. 18.20 IS esittää: Sain sen videolle. Ei enää painajaisia. Kausi 1, 3/3. Barry) kesken NHLfinaalin. 09.01 Patu-koira (7). 15.30 Jarkko Tammisen maailma. 17.15 Jääkiekon MM. Toisensa neljissä häissä ja yksissä hautajaisissa kohtaavat brittiläinen vannoutunut poikamies ( Hugh Grant) ja mitä ihanin amerikkalainen nainen ( Andie MacDowell). Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. (2008) (U) 21.36 Kesäillan valssi. Kesäiset tanssit Käenkosken lavalla Parkanossa. (U) 13.29 Pasila (12). NELONEN 06.00 Bing. St. 6/8. 02.45 Kyllä nolottaa (12). Kausi 27. Iran mökillä ollaan usein yhdessä ystävien kanssa. Kunnes kuolema meidät erottaa 2/2. 07.18 Urheat pupuset. Elokuva on myös salaviisas. 13.00 Koti koiralle. Pastori Anna Poutiainen vetää englanninkielistä seurakuntaa (Job 19:25-27). Pehtoori tuo aamutuimaan uutisia, jonka myötä osa farmilaisista lähtee savottaretkelle. 07.10 Tashi (7). Äkkikuolema on Die Hard jäähallissa – tai ainakin yrittää olla. Kausi 3, 9/10. Muuta syytä tämän elokuvan esittämiseen Suomen tv:ssä vuonna 2024 en keksi. 22.40 Tulossa: Murha Hangossa (12). 20.30 Yle Uutiset 20.30. 13.30 Elokuva: Bayala: A Magical Adventure (7). Erkki ajaa moottorikelkalla metsään, kirjaimellisesti. 10.50 Yle paikallisuutiset. Kausi 3. Jakso 9/20. Parad Media. 08.05 Prisma: Energian tarina. 18.55 Jääkiekon MM. Jussi ja Milka joutuvat lähtemään kotoaan. 11.40 Yle Oddasat. Godzilla II: King of Monsters xx TV5 klo 21.00–23.30 Kun jättiläishirviöt ottavat mittaa toisistaan, kyse on kaiju-elokuvasta. 08.55 Huomenta Suomi. 07.36 Hirviökoulu. 00.55 Musta valo (12). 2//6. 20.30 Sunnuntailounas. Kausi 5, 10/12. Tänään nostalgisoidaan leffaklassikoiden ja tv-tunnarien parissa. Ilkeä ritari. Kausi 4, 1/6. 08.00 Yle Uutiset 8.00. Valto ei tule kotiin. 18.00 Jääkiekon MM. 14.00 Au pairit Maltalla. 06.05 Kindi Kids
23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 17.00 Tabu. 02.20 10 suomalaista huijaria. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 20.00 Yle Uutiset. 08.10 Irwinin perheen eläintarha. 20.50 Vaietut perhetarinat (7). 01.02 Levylautakunta 02.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää 12.30 Havaintoja ihmisestä: Diginomadit haluavat aurinkoa ja yhteisön 13.00 Uudet levyt 14.00 Ruben Stiller 15.00 Eerika Rantasen tähänastinen elämä: Bambi 15.25 Yksi on hyvää seuraa 15.30 Aristoteleen kantapää: Viljalajikkeita on satoja . KUTONEN 04.30 Destination Fear. 14.20 Save The Date Suomi. 17.15 Radio Suomen Viikonloppu 18.00 Yle Uutiset. 21.00 Albert Lin ja muinaiset maailmat. 08.30 Jumala puhuu. Travis: Sixteen tons (Tennessee Ernie Ford). 13.50 Arktiset Vedet. 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. 13.50 Kantti koetuksella. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 Latela 2023. 23.05 Tohtori Paise. 11.05 Huvila & Huussi. 08.35 Näin Norjassa. 12.00 Isännän pöydässä. 02.20 Seksileikeistä ensiapuun. 03.30 Syke (7). TV7 05.00 TV7 Israel News. 07.30 WEC: Span kuuden tunnin kilpailu. 10.05 Elokuva: Little Daytime Drama. 12.00 Ensisilmäyksellä. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.00 Kino Klassikko: Naisentappajat (12). 23.00 NCIS Rikostutkijat (12). 17.10 Unelmien poikamies. 11.00 Lentoturmatutkinta. 10.00 Ihanat siirtolapuutarhat. 12.30 Jerusalem studio. 09.00 Simpsonit. 13.02 Levylautakunta 14.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 14.00 Viikinkien nousu ja tuho. Graham: Odetta (Rag’n’Bone Man). Gilberto: Eu vim da Bahia (Joao Gilberto & Stan Getz). Mackeben: Bel ami (Eugen Malmsten ja Columbia-orkesteri). 14.00 Stadi vs. 13.00 Viikinkien nousu ja tuho. 02.25 Top Gear. 13.00 Olet mitä syöt. 19.30 Miehen puolikkaat. 09.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 07.50 Asunnon metsästäjät. Anonyymi keskiajalta: Tule, Pyhä Henki, luoksemme (Vox Silentii). 10.30 Rillit huurussa. 15.05 Sinkkuillallinen. 15.50 90 päivää morsiamena. 20.00 Remppa vai muutto UK. 10.30 Veljesten keittiössä. 23.55 Doc: Stormy (12). 03.45 Hetki ennen tuhoa. 08.10 Simpsonit. 03.21 Tuhoosasto. 09.00 Snackmasters Suomi. 18.00 Christian World News. 10.00 Rillit huurussa. 03.50 Virkakoirat (7). 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset. 01.20 Simpsonit (7). 06.00 MTV Uutiset Live. 12.45 Suomen huutokauppakeisari. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Come Home. 20.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. 11.00 Huutokauppakesä. Faltermeyer: Guten Morgen, Paul (Hildegard Knef). 01.50 Simpsonit (12). 11.30 Rillit huurussa. 19.30 Pelastajat Helsinki. 02.20 Simpsonit (7). 01.50 Arman Pohjantähden alla (S). S. 02.35 Tuho-osasto. 04.45 Baywatch (12). 04.35 Family Guy. 18.00 Rikkaat ja rahattomat. 18.00 Suomen surkein kuski. 10.45 Henkilökohtaisesti Ingemar. 19.00 NG Wild: Euroopan salaiset ihmeet. 11.30 Burgerimiehet Pohjois-Amerikassa (S). 16.30 Jumala puhuu. 06.45 Gathering Storm. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 19.00 Frendit (S). 17.05 Tulossa: Murha Hangossa (S). 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Eläinten uskomattomat vaellukset. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Tabu. 00.30 Rikkaat ja rahattomat UK. 10.30 MasterChef Suomi. 20.30 Latela 2023. Keskiajalta: Jumala, anna Henkesi (RKK/ Timo Nuoranne, ja Harri Viitanen, urut). 02.02 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen 02.54 Yöradio 03.00 Yle Uutiset. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.00 Murhamysteeri merellä (7). 20.00 Frida Kahlon elämä ja kohtalo. 09.00 Irwinin perheen eläintarha. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 23.30 Haastattelussa. 15.00 Unelma-asunto auringon alta. Grever: Päivä kaunein on tullut (Vieno Kekkonen). 12.35 Rakastunut mammanpoikaan. 02.50 Simpsonit (7). 10.05 Huvila & Huussi. 20.30 Frendit (S). 20.00 Herätys!. 14.00 Unelma-asunto auringon alta. 10.10 Koodeja ja salaliittoteorioita. 18.00 Moderni perhe. SUB 04.20 Simpsonit (7). 23.15 Elokuva: Wallander: Mastermind (16). 11.30 Maalaismakuja. 07.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 23.25 Kirjeitä. 14.45 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 03.00 Hitlerin viimeinen taistelu -kooste. 22.00 Egyptin kadonneet aarteet. 02.00 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 00.00 Poliisien matkassa. 06.45 Tunnelbanan. 18.35 Home Sweet Rome! (7). AVA 05.40 MTV Uutiset Live. 18.00 Elämää äärirajoilla: Alaska. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. suurimmalla osalla on ihmisen etunimi 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Miia Krause 18.00 Ehtookellot: Kuhmon Lentiiran kirkon kellot 18.01 Iltahartaus. 03.02 Tiskijorma Jorma Hietamäki 04.00 Yle Uutiset ja sää. 03.50 Ensitreffit alttarilla Australia. 04.55 Miehen puolikkaat. 22.30 Uusi Kino: Koho Utopia Forssasta (S). 17.55 Eristyksissä: Plathin suurperhe. 19.00 Tulossa: Murha Hangossa (S). 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 17.30 Moderni perhe. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. ’’Anna elämälle suunta ja tarkoitus’’ Lauantai-illan rukoushetkessä pastori Juha Takala Helsingistä pohtii helluntain tunnelmissa Pyhän Hengen olemusta ja tehtäviä. 00.05 Family Guy. Lauantai Televisio ja radio p. 03.05 Lääkärihelikopteri Cornwall. 18.05 Raksajengi (S). 21.00 Elokuva: Salasana: Swordfish. 08.00 Come Home. 08.05 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 19.30 Frendit (S). 23.50 Piiritys (12). 05.15 Miehen puolikkaat. 07.50 Kaisu Kuu (S). 09.30 Stugor. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 19.00 Pelastajat Helsinki. 09.15 Me or the Menu. 04.40 Poliisikamera. 11.00 Näistä levyistä en luovu: Heikki Laitinen 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.05 Puutarhan pelastajat. 05.15 Vankilassa ulkomailla. 02.00 Pelastajat Helsinki. 09.35 Latela 2023. 03.20 Tuho-osasto. 07.50 Tuho-osasto. McGrane: Juke box saturday night (Glenn Miller, Marion Hutton & The Modernaires). 05.20 Lottovoittajan unelmakoti. 18.00 Maijuli (S). 00.00 Huumebisnes Oy. Lande. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 07.02 Sää 07.03 Onnen sävel 07.50 Merisää 07.53 Onnen sävel 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Onnen sävel 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Urheiluradio 09.10 Radio Suomen Viikonloppu 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kansakunnan kahvitunti 11.00 Yle Uutiset 11.02 Kansakunnan kahvitunti 12.00 Yle Uutiset ja sää. Kärki: Lantti levysoittimeen (Tamara Lund). 01.30 Rikkaat ja rahattomat UK. Poliakin: Varpusneito ja kanarialintu (Anna-Liisa Pyykkö ja Kipparikvartetti). 09.05 Urheiluradio. 01.15 Tappava Hollywood. 03.20 Virkakoirat (7). 15.05 Save The Date Suomi. 01.00 Albert Lin ja muinaiset maailmat. 09.50 Lentävä talo. 12.50 Ruotsin rajavartijat. 19.05 Panttilainaamo. 19.50 Livet suomenruotsalaisia tarinoita. 14.05 Puutarhan pelastajat. 13.30 Ensisilmäyksellä. 15.50 Farmi Suomi. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete. 08.35 Simpsonit. Koraalitoisinto: Vuodata nyt meihin, Herra (Minsku Tammela, laulu, Tommi Asplund, viulu, Senni Valtonen, kantele, Maria Kalaniemi, harmonikka, Hannu Rantanen, kontrabasso, ja Timo Alakotila, piano). 05.45 Mars Hill Church. 02.10 Miehen puolikkaat. 11.00 Uskontäyteistä. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. STAR CHANNEL 04.15 Family Guy. 02.00 Toisen maailmansodan haudatut salaisuudet. 14.20 Katujen kaaharit spesiaali. 05.15 Marttyyrien Ääni. 19.02 Urheiluradio. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.05 NCIS Los Angeles (12). 01.20 Miehen puolikkaat. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.35 Lääkärihelikopteri Cornwall. FRII 04.15 Vaaralliset perhesalaisuudet. 01.00 Yökanava. 23.25 Koti koiralle Australia. 16.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 20.02 Urheiluradio. 11.55 Elokuva: Caribbean Summer. 11.30 Yliluonnollista. 01.10 Paiseklinikka. 20.00 YLE TEEMA. Gershwin: But not for me (Sammy Davis, Jr.). 07.05 Tuho-osasto. 13.45 Mars Hill Church. 13.00 Stadi vs. 03.50 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 23.00 Kaltereiden takana. 14.30 Family Guy. 07.35 Från jord till bord. 22.15 Rauhantekijät. 06.10 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 00.55 Miehen puolikkaat. 08.31 Leilan superruokaa. 20.00 Frendit (S). 13.45 Duudsonit tuli taloon (S). 06.50 Hääpukuja kurvikkaille. 17.55 Elokuva: Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 1. TV5 04.05 Latela 2023. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 19.00 Pienet kodit. 16.05 Sinkkuillallinen. 19.00 Kotoisa. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Lloyd Libiso 17.00 Lyömättömät! 20.00 Sonny 22.00 YleX Throwback (u) 00.00 YleX Lauantaiilta 02.00 Yöradio 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 29 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Elävä historia 07.53 Yksi on hyvää seuraa 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä. 12.30 IS esittää: Sain sen videolle (S). 08.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 19.00 Huvila & Huussi. 08.20 Formula E: Berliini. 07.20 Villieläinlemmikkini. 10.30 Suomen huutokauppakeisari. 14.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. LIV 09.00 Remppa vai muutto Australia. 12.30 Salatut elämät (7). Boulanger: My prayer (Tom Jones). 00.30 Kosketuskohta. 15.00 Stadi vs. Porter: Dad gone thing (Gregory Porter). 14.50 Lentopallon Hopeinen liiga LIVE: Suomi Portugali. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 14.00 Family Guy. 08.15 Asunnon metsästäjät. 20.07 Sää 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit 21.00 Yle Uutiset. 13.50 Miksi ihmeessä ostin tämän talon. 17.00 Unelma-asunto auringon alta. 21.00 Nettisaalistajat satimeen. TLC 04.20 Superhamstraajat. Kansansävelmä: Ciocirlia (Grigoras Dinicu). Paul Austerin runo Kertomus, suomennos Helena Sinervo, teoksesta Maailman runosydän. 21.15 Oikeus elämään uhattuna. 20.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 21.00 Elokuva: Borat. 15.55 Elokuva: Madagascar. 03.20 Hengenvaarallisesti lihava. 06.40 Kirpputorikisa. 06.55 Israel maa ja sen kansa. 13.00 Ensisilmäyksellä. 06.40 Tuho-osasto. 02.50 Arman Pohjantähden alla (S). 21.55 Ylipainoisten klinikka Italiassa. 21.00 Elokuva: Mies ja alaston ase 2 ½ (12). 19.00 Remppa vai muutto UK. Lehtori Jorma Pollari, Pelastusarmeija, Jyväskylä. 13.20 Kantti koetuksella. 00.45 Paratiisihotelli Norja (7). 00.00 Apua, mikä tauti!. 08.25 Aamuhartaus. 10.30 Hypoteesi UK. 07.30 Autojen ensiapu. 05.25 Saitureiden säästövinkit. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset. 08.15 Historian parhaat palat. 18.15 Idefix ja voittamattomat (7). 07.25 Tuhoosasto. 10.00 Haiden kuukausi. 15.05 Fila Helsinki. YLE TEEMA & FEM 07.35 YLE FEM. 17.25 Studio 65. Sää 07.00 Yle Uutiset. 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 08.05 Paavo Pesusieni (7). 02.30 Puutarhan pelastajat. 03.50 Ruotsin rajavartijat. 20.05 Unelmahäät. 12.00 YLE TEEMA. 02.35 Pelastajat Helsinki. 00.30 Family Guy. 13.00 TV7 Israel News. 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari. 17.30 Kanadan rajalla. HERO 13.35 Puutarhan pelastajat. Sää 07.00 Yle Uutiset. 23.40 Family Guy. 17.25 YLE FEM. 06.25 Kakkukuningas. 12.05 Urheiluradio. 21.00 Elokuva: Getaway (12). 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 21.00 Elokuva: Godzilla II: King of the Monsters (2019). 22.08 Poppijorma Jorma Hietamäki 23.00 Yle Uutiset. 06.00 Lentoturmatutkinta. 18.00 Duudsonit tuli taloon (S). 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 09.05 Romuautot rahaksi. 15.30 Family Guy. 06.20 Tuho-osasto. 20.00 Miehen puolikkaat. 19.00 Voittoisa kristillisyys. 10.00 Jaksa paremmin. 13.45 90 päivää morsiamena. 22.50 NCIS Los Angeles (12). 02.55 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 12.00 Donal Skehan: Ruokaa nopeasti. 16.00 Viikinkien nousu ja tuho. 07.05 Fila Helsinki. 19.00 Miehen puolikkaat. Vulpius: Nyt saavu, oi Henki, lohduttaja (Candomino-kuoro/Tauno Satomaa). 07.35 Hääpukuja kurvikkaille. 07.05 Remonttipari. 20.58 Keno ja Synttärit. 08.25 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 08.30 Valtateiden sankarit. 17.00 Moderni perhe. 17.55 Menneisyyden mysteerit. 12.30 Ensisilmäyksellä. 09.30 Simpsonit. 08.35 Minne Rinne vie 08.55 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi. 22.05 NCIS Rikostutkijat (12). 14.20 Arktiset Vedet. 05.35 Ensisilmäyksellä. 23.05 Elokuva: American Pie: The Wedding. 15.00 Family Guy. Coleman: Lose control (Teddy Swims). 06.20 Romuaittojen aarteet. Lande. 17.00 Enemmän kuin luonnollista. McDonald: Stargazer (Shelagh McDonald). 17.00 Viikinkien nousu ja tuho. 11.10 NASAn salaiset kansiot. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 14.55 Israel maa ja sen kansa. 06.00 Tuho-osasto. 15.00 Viikinkien nousu ja tuho. 12.15 Tummien vesien mysteerit. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 23.30 Elokuva: Justice League. 10.00 Luontoretkellä: Syvyyksien kuningatar. 12.40 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 23.15 Jerusalemin 4000 vuotta. 06.00 Kakkukuningas. 18.00 Sukuni salat. 11.00 Rillit huurussa. 18.02 Sekahaku Tarja Närhi 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Nasta raamis. 21.00 Elokuva: Neljät häät ja yhdet hautajaiset (12). 19.00 Milf Manor. 10.15 Sydän Albaniassa Tauno ja Marja Toukola. 20.00 Latela 2023. 00.00 Paratiisihotelli Norja (7). 21.00 Elokuva: Äkkikuolema (16). Lande. Kärki: La voix des etoiles (Irina Björklund). 15.02 Entisten nuorten sävellahja 15.50 Veneilysää 15.52 Entisten nuorten sävellahja 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Urheiluradio 16.15 Entisten nuorten sävellahja 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.05 Murha paratiisissa (7). 16.00 Unelma-asunto auringon alta. 18.10 Lauantain toivotut levyt 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Kansanmusiikin Sävel on vapaa / 09 144 800 21.00 Yle Uutiset 21.05 Mielimaisema 22.05 Keinuva talo Mika Kauhanen 23.05 Uutispodcast 23.40 Yöklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.03 Sari Valto: Ruokaankin voi addiktoitua 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.55 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Nuorten aikuisten Polun messu Turun Pyhän Katariinan kirkosta 11.00 Muistojen bulevardi. 19.30 Café Raamattu. 13.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 22.40 Family Guy. 18.30 Hyvä elämä. 20.30 Miehen puolikkaat. 21.02 Urheiluradio. 01.55 Miehen puolikkaat. 16.00 Stadi vs. 12.00 La Promesa Salaisuuksien kartano. 16.35 Top Gear. 11.40 Poliisikamera. 06.20 Kirpputorikisa. 00.50 Burgerimiehet Aasiassa (7). 08.40 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 13.00 Yle Uutiset. 14.55 Valheellinen nettimaailma. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 13.15 Marttyyrien Ääni. 06.35 Lottovoittajan unelmakoti. Modugno: Ciao ciao bambina (Dalida). 22.05 Urheiluradio. 15.25 Top Gear. 09.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 11.30 Rakastunut mammanpoikaan. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 16.30 Moderni perhe. 22.45 Doc: Stormy (12). 20.00 Erikoisjoukot (7). 17.00 Rikkaat ja rahattomat. 23.16 Kino: Systeeminmurskaaja (16). 10.20 I Am Shauna Rae. Heikkilä: Tule, Pyhä Henki (Sakari Heikkilä). Lande. 12.30 Donal Skehan: Syödään yhdessä. 06.55 Lottovoittajan unelmakoti. 00.00 Gospel First Evankeliumi ensin. 16.00 Family Guy. 12.00 Lentoturmatutkinta. 19.39 Sportnytt. 23.10 Family Guy. 21.00 Tulossa: Murha Hangossa (12). 14.50 Alastomat selviytyjät: Yksin erämaassa. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 01.15 Top Gear. 18.30 Moderni perhe. 12.05 Uusi elämä etelässä. 18.05 Elokuva: The Boss
Kausi 3, 4/6. Jakso 9/10. Kuusi suunnittelijaa on jäljellä suorittamassa viikon tehtävää. 18.00 Suurmestari. Olympiavoittaja Toni Niemisen ruokavalio on niukka ja sokerinen. Jakso 6/8. Finaalipaikat ratkaistaan pienoiskartanon keittiöremontissa, jossa luodaan toimiva Yrjöjen aikainen keittiö. 08.25 Arthur ja minimoit (7). (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. (1994) (U) 16.05 Paha paikka (12). Huhumylly. Kiukkuinen Zoe. Tosi-tv-sarja Vinnie Jonesin maatila (Vinnie Jones In the Country, 1998) yllättää positiivisesti. Urheilijan identiteettipäivitys. Semifinaalissa neljä seikkailijaa kohtaa tiukkaakin tiukemmassa kolmiottelussa vesiareenalla. Jarno Saarinen oli luonnonlahjakkuus kilpamoottoripyöräilijänä 1970-luvun alussa, amatööri ammattilaislajissa. 11.00 Mikaela&Thomas. 07.10 Lemmen viemää (7). Kausi 2. Jakso 11/12. Hirvijahdissa. Kipupiste TV1 klo 21.55 Ruotsalainen kolmeosainen draamasarja Kipupiste on saanut innoituksensa näytelmäkirjailija Lars Norénin todellisesta teatterihankkeesta. Axe Global. Jakso 4/14. Toimintaa toki riittää sarjan tässäkin osassa, mutta se on vain vanhan kertausta. Missä olit, kun Copterlinen helikopteri putosi mereen 10.8.2005. Näkövammaiset. 07.09 Pusse (S). 14.30 Remppa vai muutto. 08.50 HS Lasten uutiset. 12.00 Jumalanpalvelus. Kausi 9. 08.55 Huomenta Suomi. Lisäksi annetaan muoti-inspiraatiota niille, jotka haluavat kulkea omia teitään. Australian värikäs menneisyys on läsnä kaikkialla Victorian osavaltiossa. Euro 2024 -ennakkosarjassa seurataan kisoihin valmistautuvia joukkueita ja pelaajia. Kausi 3, 9/10. 06.05 Kindi Kids (S). Vinnie Jonesin maatila Kutonen klo 19.50 Jalkapallouransa (1984–1999) aikana Vinnie Jones sai kovan jätkän maineen. 22.35 Tulossa: Murha Hangossa (12). 10.00 Maria Sid, Tukholman uusi teatterinjohtaja. Kausi 1. Piiloleikkipulmia. Mikä aiheutti kopterin syöksyn ja kuinka asiaa selvitettiin. Tuomareina Helena Puolakka, Henri Alén ja Kape Aihinen. Jakso 2/8. Kausi 1, 3/6. 03.40 Poliisit UK: Ajojahti (12). Naurunpaikkoja tarvittaisiin enemmän. Aloitusjaksossa Jarno ja Soili tapaavat toisensa Imatranajoissa. Bungalow järven rannalla. 16.00 MM-rallin huippuhetket: Portugali. 21.55 Kipupiste (12). Selostus Matti Härkönen, asiantuntijat Antti Pohja ja Henri Aalto, Helsinki. 22.50 Trauma henkirikoksen jäljet (7). 08.05 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). Kausi 1. Nuija ja tosinuija kaks xx Jim klo 21.30–23.45 Nuija ja tosinuija (1994) ei ollut ilmestyessään elokuvatapaus. 10.30 Huvila & Huussi. Suunnitelmat suojelutoimien lisäämisestä saavat paikalliset kalamiehet sotajalalle. 21.05 Jarno ja minä (12). Uhanalaista saimaannorppaa on yritetty pitää hengissä jo 60 vuotta. Illan aikana pyörähdetään diskon pyörteissä, takerrutaan kesähittien korvamatoihin. 8/10 Oma talo, osa 2. Kausi 1, 3/3. Judoka Martti Puumalainen on aina uskaltanut sanoa omat tavoitteensa ääneen. Ihmisten ja eläinten yhteiselo voi olla haastavaa niin kaupungeissa kuin viljelyalueilla. Jones ja hänen tiiminsä toteuttavat useita kunnianhimoisia projekteja idealismi edellä. Projekti lähtee liikkeelle Carlnimiseltä vangilta, joka kärsii tuomiotaan Tidaholmin vankilassa. Miten ikäihmisen pitäisi pukeutua. Jakso 1/8. 12.00 MasterChef Suomi. 09.00 Korkeasaari. Kausi 6, 5/9. Tahattomasti lapsettomat. Yhteenveto Leijona-joukkueen tärkeimmistä tapahtumista ja tunnelmista jääkiekon MM-kisoissa. 22.00 Kymmenen uutiset. Varjoviitta varjojen mailla. Jakso 3/8. Suomen kosteimmat kuskit. 09.35 Ninjalinja (7). Epäilys. 15.50 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja. 21.00 Suuri seikkailu. Kuka kolmesta upeasta finalistista voittaa Master Chef Suomi -tittelin ja 10.000 euroa. Haaveiden pihamaa. Kausi 10. 17.20 IS esittää: Sain sen videolle. (U) 16.50 Novosti Yle. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. 2, 2/6. 19.30 Missä olit, kun Copterlinen helikopteri syöksyi mereen. Pöydässä näyttelijä-käsikirjoittaja Niina Lahtinen, kolumnisti-tietokirjailija Lotta Backlund ja koomikko Eeva Vekki. 23.20 Mustavalkoinen kuolema. 08.15 LEGO City esittää (S). Toivon voimalla. Etsivärekka. Yhteisen illanvieton kosteiden jatkojen tapahtumia puidaan aamulla monissa osoitteissa. Kirkon juhlat -kaupunkifestivaalin päätösmessu Tampereen Keskustorilla. Pohjois-Italian vuoristoseudulla tutustutaan Aufguss-saunarituaaliin. Suomenkielisen version äänirooleissa mm.: Tuomas Uusitalo, Ismo Kallio ja Matleena Kuusniemi. 12.30 Poliisikoira Rex (12). 08.29 Pikku Kakkosen iso peli. Onko kyseessä viharikos. Kierrätys kunniaan. Vierailevana kilpailijatiiminä Jenni Kokander & Mikko Penttilä. Vierailevana kilpailijatiiminä Jenni Kokander & Mikko Penttilä.(U) 19.00 Seitsemän uutiset. 20.25 Suuri hääkisa. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.5. Kausi 5, 15/15. Venäjäntoykaksikko Prinssi ja Niki reagoivat kerrostalon ääniin ja yksinoloon. 00.35 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 07.35 S.M.A.S.H! (S). Kausi 1, 1/2. 14.00 Viattomuus (12). 09.00 Henkien valtakunta. Numeroleikki. Jukka Lindström laatii uutisviikon tilinpäätöksen. Kausi 1, 4/6. Andy lähtee hirvijahtiin, mutta lämmin sää ja äänekkäät metsästäjät uhkaavat pilata hänen mahdollisuutensa. Jakso 6/8. Siperia, Jäämeren poropaimentolaiset. Vauhtipennut: Vauhtia ja vaarallisia donitseja. Filippiinit, kolmen jengin loukussa. 14.30 Palju vei saunakansan sydämen. Kausi 1, 28/52. 21.00 Tabu. Machoilusta ei ole tietoakaan. 18.25 Keilailun SM-kilpailut. 01.35 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 10.00 Matkapassi: Historiallinen Australia. Emilia, Emma, Emmi, Milla, Milja, Milka, Mila ja Amalia! 06.53 Minimuksut (S). Päivän tv-vinkit: Vauhtia ja rakkautta Marko Ahonen Jarno ja minä TV1 klo 21.05 Kuusiosainen Jarno ja minä on Ylen draamakevään suursatsaus. Finaali. Kasvihuone. Vieraana laulaja Viki Konssi. Selostus Jari Haapala ja Tuomas Törrönen. Maalataan talo. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Koira, varis, kissa. Kausi 3, 4/24. 09.46 Sori siitä. 22.25 Tulosruutu. Ohjaus: John Stevenson, Mark Osborne. Kausi 5, 10/12. 07.10 Tashi (7). Tuli. 23.50 Kolmiodraama. 18.15 Sportliv. 22.35 MM-extra. Kumpi pareista tekee tällä kertaa parempia huutokauppalöytöjä. 23.50 Ykkösaamu. Tapahtuman myötä Tanjalle valkeni, että poika oli uinut syvemmissä vesissä kuin äiti oli olettanut. 01.45 Billions. 11.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! Kausi 7. Sen jälkeen hän on tehnyt uraa näyttelijänä ja mediapersoonana. Kambodza, roskienkerääjä-lapset. Tee supersankari. 18.10 Urheiluruutu. Tanja Hietamiehen toiseksi vanhin lapsi, 24-vuotias Henu, ammuttiin kuoliaaksi helsinkiläisessä yksityisasunnossa. Kausi 1. 5/13. 22.55 Ulkolinja: USA:n demokratia vaarassa. 08.15 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). (2018). 15.00 Olet mitä syöt. Jason Bourne ( Matt Damon) muistaa nyt, kuka on, entinen CIA-agentti. 07.32 Minirekat (S). 6/8. Rakkaudella W. Oktonautit ja vesimittarit. Kausi 5, 10/12. Kausi 8, 3/4. 18.45 Katoava Pohjola: Kalastajien kotikenttä. Kilpakumppani rikkoo tallimääräyksiä. Oikeudenkäynti alkaa. 19.30 Tähdet, tähdet. Kausi 1, 2/7. p Televisio ja radio Sunnuntai. Espanjasta Suomeen adoptoitu corgi-saksanpaimenkoira mix Tonto kaipaa rauhallisempaan asuinympäristöön. (U) 13.00 Kolmiodraama. Tutustumme vaatesuunnittelija Bakari Diarran arkeen ja nukkumiseen. Jason Bourne xx Sub klo 21.00–23.30 Jason Bournen seikkailut ja identiteetin etsiminen edustavat amerikkalaisia toimintajännäreitä parhaimmillaan. 14.00 Kotoisa. 02.10 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 22.20 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. Brittiläinen journalisti Mobeen Azhar seuraa Yhdysvaltoja ravistellutta murhaoikeudenkäyntiä. Miksi Suomi hurahti paljuun. 22.20 Viikon sää. Kausi 1, 3/6. On aika lopettaa piileskely ja tasata tilit. 15.40 Jalkapallon Veikkausliiga, Gnistan KuPS. Tee supersankari. Kausi 4. Kobe, Japani. Onnettomuutta muistelemassa pelastustöitä johtanut Pentti Alapelto ja ilmailutoimittaja Jyri Raivio 20.00 Suomen surkein kuski. 17.00 Tabu. Kausi 1, 7/8. Kausi 3. 22.50 Suurmestari. Aamu alkaa Korkeasaaren portilla varhain. (U) 19.30 Kahden keikka vaaralliset yhdessä (12). Mutta vuosien vieriessä siitä kasvoi rakastettu kulttileffa. 19.10 Tulosruutu. Kausi 3, 3/20. 6/6. Ihmiset. Sabotaasia. Lillin painajainen. Kausi 3. Kuuluu oikeesti hyvää. Naantali, Metsätähti. 20.30 Yle Uutiset 20.30. 18.15 Kovan viikon ilta. Maskimurhat. 09.12 Ellun kamut (7). Naantali, Metsätähti. (7). Jakso 7/14. Vaalikampanja kiihtyy, ja Chuck, Axe ja Wendy yhdistävät voimansa tukkiakseen Princen tien Valkoiseen taloon. Moottoriurheilu ei tietenkään ole sarjan pääasia, vaan kyse on rakkaudesta. Ylen dokumentti tutkii kylpytynnyrin tenhoa. Kyseenalaiset herkut. Teatterituottaja Isa Stenberg ja näytelmäkirjailija Lars Norén saavat tilaisuuden toteuttaa kolmen vangin kanssa näytelmän korkeimman turvaluokituksen vankilassa. Vanhojen naisten tapaus. Dokumentti perustuu asepalveluksessa itsemurhan tehneiden israelilaissotilaiden materiaaliin. Vastakkain ovat arvikalainen aviopari Carl ja Elisabeth Palm sekä ystävykset Desiree Larsson ja Oskar Andreasson Bjärnumista. Jakso 1/6. 17.00 Yle Uutiset 17.00. Puutarhajuhlat. Jarno ( Tom Rejström) ja Soili ( Saana Koivisto) kiertävät Euroopan kilparatoja rakkauden ja moottoripyöräilyn innoittamina. Kausi 1. 1/3. Kausi 1, 11/15. 18.30 Haluatko miljonääriksi. Jakso 10/12. 1/2 Varastettu voitto. Jakso 4/10. Jakso 4/8. 09.23 Supersisarukset (7). 00.45 Britannian parhaat pienoismallit. Seurataan kisoihin valmistautuvia joukkueita ja pelaajia. 22.40 Elokuva: Koskinen: Vilpittömässä mielessä (12). Koko perheen animaatio. Kannon tulli. Tunnelmaa ja tunnearvoa unohtamatta. NELONEN 06.00 Bing (S). 19.20 Urheiluextra. Ninan ja Tapion viimeisenä kohteena on Alankomaat. Viimeinen tervehdys. (U) TV1 07.00 Huutokauppakesä. Keskustellaan yhteiskunnan näkemyksistä siitä, mitä vanhojen ihmisten pitäisi panna päälleen. Kuvaus Saaristomeren kansallispuiston luonnosta ja eläimistä. Vaikutusvalta. Kausi 2, 5/8. 17.10 Professori T (12). 30 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 11.15 Nepsyt. Todisteiden valossa European Kindredjengiin kuuluneen tekijän, Russell Courtierin, kohtalo tuntuu olevan sinetöity kunnes puolustus avaa uhrin, Larnell Brucen, käytöstä ennen surmaa. 20.58 Keno ja Synttärit. 17.30 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta! Kausi 7. Kausi 1, 29/52. 13.30 Koti koiralle. (U) 08.00 Avara luonto: Planeettamme Maa III. Israelissa sodat ja niiden sankaritarinat ovat osa jopa pienten lasten elämää. Jakso 9/10. (U) 10.50 Parayleisurheilun MM. 06.10 Tuire ja Sateenkaarimaa (S). Samalla Azhar selvittää valkoisen ylivallan salamaailmaa ja tapaa väkivaltaisten jengien entisiä jäseniä, uusnatseja sekä ääriliikkeiden edustajia. 09.01 Näin meillä (7). Kausi 15. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). MTV3 06.15 Lemmen viemää (7). Aufguss. Jarno Saarinen saapuu Imatranajoihin Soilin toimiessa hänen mekaanikkonaan, ja he tutustuvat kilpakumppaneihin. 20.45 Urheiluruutu. Kunnes tämä sarjan viides, tavallaan vasta neljäs, elokuva (2016) pilasi hyvän putken. Vaimonsa Tanyan kuoleman jälkeen Vinnie Jones ryhtyy hoitamaan 800 hehtaarin maaseututilaa Sussexissa. Selostus Pertti Tapola, Tampere. 7/7. 09.30 Studio 65. 08.07 Ryhmä Hau. Unelmia. Poikani ampuminen avasi silmät. 5/8. Tällä kertaa etsitään Harryn tytärtä ( Rachel Melvin), koska isä tarvitsee uuden munuaisen. 07.21 Hanna Ankka (S). 07.50 LEGO Ninjago: Wun teepuoti -kooste (7). 5/5. Kannon tulli. Umpitollot Lloyd ( Jim Carrey) ja Harry ( Jeff Daniels) jatkavat sekopäisiä seikkailuitaan. 07.00 Tobot Galaxy Detectives (7). Kausi 1, 10/15. Kausi 1. Norén ( David Dencik) ja hänen tuottajansa Isa Stenberg ( Maria Sid) näkevät tässä mahdollisuuden uudenlaiseen näytelmään, jossa kolme väkivaltarikollista esittäisi itseään. 06.35 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Brasilia, elämä rikollisjengissä. Salaliitot tekevät Valkeakosken arjesta mahdotonta elää. 03.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12). Semifinaali. 07.51 Oktonautit(S). 13.30 Euroopan unelmakartta. Idealisti halusi kokeilla, voiko vakaviin rikoksiin syyllistyneitä vankeja kuntouttaa taiteen, teatterin avulla. Poliisikoira pääsee tositoimiin karkurin kanssa, varhaisaamun ratsia aiheuttaa ikävän herätyksen ja poliisi löytää kyseenalaisia herkkuja. Kausi 6, 7/10. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 14.00 Saunassa ympäri maailmaa. Jaksovieraana Suomen Supernanny Pia Penttala. 21.25 House of Kardashian (12). Kausi 1. 10.00 Jaksa paremmin. 02.40 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 15.30 Elokuva: Kung Fu Panda (7). Kausi 9, 4/10. 07.37 Vilja hoitaa (S). Muna ja kana. Latua! 09.00 Galaxi. (Israel-Suomi 2022) 15.45 Elävä arkisto: Saaristomerellä. 02.45 Elämää äärirajoilla: Alaska. Maria Sid nimitettiin vuonna 2019 pohjoismaiden suurimman teatteritalon, Tukholman kaupunginteatterin, johtajaksi. Kausi 18, 6/17. Brittiläinen lifestyleohjelma. Kausi 13. Jakso 18/18. Kesälomien keskellä Tammerkoskesta nostetaan hukkuneen miehen ruumis, jonka ranteissa on sitomisjälkiä. Jatkoosaa Nuija ja tosinuija kaks (Dumb and Dumber To, 2014) saatiin odottaa 20 vuotta – ikävä kyllä turhaan. 15.15 Kohti jalkapallon Euro 2024 -kisoja
10.50 Juhlapyhät. 20.07 Sää 20.08 Tiskijorma Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 13.00 Uusi elämä etelässä. 05.25 Kakkukuningas. 10.00 Tusina tavaraa Suomesta. 00.30 Top Gear. 20.00 Kaikki anteeksi (7). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.10 Sunnuntaivieras 15.31 Radio Suomen Viikonloppu 15.50 Veneilysää 15.52 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. Muusikot: Polun houseband, joht. 06.35 Arktiset Vedet. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 12.00 Lentoturmatutkinta. 12.30 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 11.00 Rewind the ’90s. MacDermot: Aquarius & Let the sunshine in (Henry Jerome). 07.15 Jerusalemin 4000 vuotta. 11.00 Huvila & Huussi. 21.00 Elokuva: Jason Bourne (16). 12.00 Yhdet vielä (12). 09.00 Poliisikoirat Norja. 22.45 Elokuva: Faster. 08.30 Britannian parhaat pienoismallit. 09.20 Mökkiunelmia. 07.35 Romuautot rahaksi. 16.20 Mourad Merzouki: Repertoire#1. 14.00 Simpsonit. nuorisomuusikko Elias Rautiainen. 22.30 Israel puhuu. 14.00 Puutarhan pelastajat. 16.50 Lentopallon Kultainen liiga LIVE: Suomi Belgia. 10.30 Hypoteesi UK. 11.30 Elämää äärirajoilla: Alaska. 23.15 Tulossa: Murha Hangossa (12). 05.15 Asunnon metsästäjät. 01.00 Yökanava. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 08.35 Ensisilmäyksellä. 16.55 Ruoan alkulähteillä. 10.00 Elokuva: A Paris Proposal. 23.15 Tohtori Paise: Finnien poksautustarinat. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 09.30 Salatut elämät (12). 14.30 Simpsonit. 12.30 Teknavi. 10.00 Salatut elämät (12). 16.30 Sunnuntailounas (S). 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 15.00 Ulosottomiehet. 18.00 Olet mitä syöt. 12.20 Daryooshin todistus. 23.00 Rules of the Game (12). 21.00 Elokuva: Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2. 16.15 Kysymys vai vastaus 17.00 Yle Uutiset ja sää. 17.25 Strömsö. 07.50 Ensisilmäyksellä. Pauli (Liselotte Malkowsky). 14.30 Milf Manor. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.50 Top Gear. 16.00 Derek Prince. 12.00 Unelmaasunto auringon alta. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 10.05 90 päivää morsiamena. Jary/ Herz: Das Herz von St. 23.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. AIK. LIV 04.00 Syke (7). 12.05 Urheiluradio. 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 20.00 Rillit huurussa. 21.00 Elokuva: Rush Hour 2. 09.00 Mystiset muinaiskuolemat. 00.00 Paratiisihotelli Norja (12). 06.15 Rauhantekijät. 06.10 Kakkukuningas. 20.00 Ilpoisten piiri. 18.45 Tulevaisuuden unelmapuutarhat. 22.00 Etupenkillä. 13.30 Ihanat siirtolapuutarhat. 13.25 Elokuva: Madagascar. 21.55 Alavan seurakunnan virsiä. 15.00 Puutarhan pelastajat. 09.30 Herätysliikehdintä. 01.05 Hengenvaarallisesti lihava. 00.40 Armon kalliolla. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola 20.00 Yle Uutiset. TV5 04.15 Lainvalvojat. 07.25 Muumilaakson tarinoita (S). 13.55 Save The Date Suomi. 01.55 Castle. 11.00 Suomen huutokauppakeisari. 03.15 Ensitreffit alttarilla Australia. 04.45 Asunnon metsästäjät. 19.00 Kaikki anteeksi (7). 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 20.00 Drottningholmin linna kuninkaan koti. 23.10 Heprealaiskirje. 12.30 Alaskan jäälentokenttä. 23.40 Sugarbabe (12). 15.45 Panttilainaamo. Kanye: The Divorce. 08.15 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio 10.00 Yle Uutiset. 21.15 Romano Gospel sanan ja laulun ilta. 13.00 Simpsonit (7). 06.00 MTV Uutiset Live. Debussy: Sonaatti huilulle, alttoviululle ja harpulle (Yuki Koyama, Riitta-Liisa Ristiluoma ja Lily-Marlene Puusepp). 19.00 Katselkaa Herran tekoja. 19.30 Panttilainaamo. YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Lloyd Libiso 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat 20.00 Papananaaman K-pop-show 23.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi (u) 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Ella Ossi. 23.10 Will Trent. 02.15 Tamron Hallin rikostutkimukset. Debussy: Prelude a l’apres-midi d’un faune (Faunin iltapäivä) (Pariisin orkesteri/Klaus Mäkelä). HERO 13.10 Puutarhan pelastajat. 08.10 Irwinin perheen eläintarha. 01.02 Yöradio 01.10 Juha Laaksosen luontoretki 01.22 Yöradio 01.30 Minna Pyykön maailma 01.55 Yöradio 02.00 Yle Uutiset. Virret: 728; 948; 571. 01.00 Eurooppa ylhäältä päin. 06.35 Say Yes to the Dress. 22.08 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen 23.00 Yle Uutiset. 11.20 Rakastaa, ei rakasta. 14.55 Valheellinen nettimaailma. 18.00 Mestarileipurit. 17.10 Urheiluradio. 13.30 Simpsonit. 06.10 Arktiset Vedet. 03.40 Rikoksen Anatomia. 00.20 Puutarhan pelastajat. 09.00 Raamatun kertomuksia. Debussy: Tasangon tuuli kok. Kosketinsoitin: Satu Huhtala. 17.00 Mestarileipurit. 07.00 Kirpputorikisa. 14.45 Suomen huutokauppakeisari. 18.02 Meille käy hyvin Nora Weiss 18.50 Merisää 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 05.15 Vankilassa ulkomailla. TV7 05.00 TV7 Jerusalem uutiset. 01.20 Syke (12). 18.30 Doc: The Trouble with Kanye (S). Scotto: Tuo aika toukokuun (Tapio Rautavaara). 20.00 Kim vs. 19.25 Pelastajat Helsinki. 22.05 Urheiluradio. 02.15 Suurmestari UK. 07.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 01.50 Syke (12). 20.00 Murha paratiisissa (12). 23.55 Osta mun pikkarit (16). 08.00 Kosketuskohta. 22.15 Salaisuuksien tulkkina. 02.00 Apocalypse: Hitlerin tuho. 08.05 Paavo Pesusieni (S). TLC 04.20 Hengenvaarallisesti lihava. 15.05 Brian ja Roger Eno: Akropolis-konsertti. 19.30 Rillit huurussa. 03.05 Castle. Sunnuntai Televisio ja radio p. 12.10 Pienten perhe. 16.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.00 Miehen puolikkaat. 22.00 Explorer: Laavajärvi. 06.20 Kiinteistökaupoilla rahoiksi. 20.30 Burgerimiehet Aasiassa (7). 21.02 Urheiluradio. 19.00 Murha paratiisissa (12). 13.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 01.20 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 07.00 Muumilaakson tarinoita (S). 01.05 Murha porukalla. 22.15 Paiseklinikka. 07.25 Say Yes to the Dress. 08.10 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 17.00 Arkiston helmiä. STAR CHANNEL 04.05 Elokuva: Bad Company. Paiva: Diz que tem (Carmen Miranda ja Banda Da Lua). 17.30 Miehen puolikkaat. 15.00 Tabu. 08.40 Pinteessä pahin (S). 01.00 9-1-1: Lone Star. 20.00 Lentoturmatutkinta. 12.30 Simpsonit. 21.45 A-ha The Movie (S). 18.50 Menneisyyden mysteerit. 13.55 Vaietut perhetarinat (7). 16.30 Superkirja. 17.25 YLE FEM. 15.30 Miehen puolikkaat. 08.30 Asunnon metsästäjät. 21.12 Uutisviikko selkosuomeksi 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Katujen kaaharit spesiaali. 11.00 Huippuhotellien pyörteissä. 10.00 Moderni perhe. 15.00 Miehen puolikkaat. 11.30 Moderni perhe. 03.15 Baywatch (12). Battisti: Pensieri e parole (Lucio Battisti). 16.00 Maalaistaloa rakentamassa. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 09.00 90 päivää morsiamena. 20.30 Rillit huurussa. 13.30 Muista tulevaisuutta varten. 17.15 Elokuva: Lemmikkien salainen elämä 2. 10.20 Unelmahäät. 08.20 Custom Carolina. 18.00 Vesta-Linnea (7). 18.00 Rillit huurussa. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria: Miksi Suomessa jääkiekko on suositumpaa kuin kriketti. 16.10 Urheiluradio. 17.00 Sinkkuillallinen. 17.55 Kirjeitä. 02.45 Arman ja Suomen rikosmysteerit (7). 07.20 Kirpputorikisa. 07.30 Grand Designs Ruotsi. 21.00 Eurooppa ylhäältä päin. 18.25 Hupsut eläinvideot (S). 06.45 Karibian rannikkovartiosto. 08.00 Sunnuntai Sofian seurassa. 22.00 NCIS Rikostutkijat (12). 21.00 Kaikki anteeksi (12). 09.30 Moderni perhe. 03.00 Kiven sisällä. 00.45 Arman Pohjantähden alla (12). 07.25 Ensisilmäyksellä. 17.00 Vintiöt (7). 00.02 Yöradio 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.35 Koodeja ja salaliittoteorioita. 16.30 Miehen puolikkaat. Goodman: City of New Orleans (Steve Goodman). 03.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 03.45 Autojen ensiapu. Lombardo: Coquette (Django Reinhardt et le Quintette du Hot Club de France). 21.10 Tohtori Paise. 10.05 Huvila & Huussi. 09.00 Remppa vai muutto Australia. 00.15 Kova laki: Rikollinen mieli (12). 21.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 21.00 Elokuva: Toinen kyttäyskeikka. 14.35 100 Places to Be. 01.50 Autopaja Goblin Works. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. 19.02 Urheiluradio. 12.00 Simpsonit. 10.25 Top Gear. 23.30 Elokuva: Tulimyrsky (16). 14.00 TV7-teemailta. 12.00 YLE TEEMA. 13.05 NASAn salaiset kansiot. 23.40 Jerusalem studio. 08.10 Say yes to the Dress Britannia. 15.20 Elokuva: Lemmikkien salainen elämä. 17.00 Olen huligaani. 09.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 18.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 20.00 Remppa vai muutto UK. 18.10 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää. 20.00 Suurmestari UK. 14.55 Allsvenskan: Hammarby vs. 09.00 Ensisilmäyksellä. 12.00 Kanadan rajalla. 06.55 Ruotsin rajavartijat. 13.30 Alaskan jäälentokenttä. 15.50 Farmi Suomi. 15.35 Milf Manor. 19.15 Uskontäyteistä. 19.50 Vinnie Jonesin maatila. 23.45 NCIS Los Angeles (12). 19.50 Sportliv. 20.25 Latela 2023. Oysher/Ellstein: Vyoch tyoch tyoch (The Barry Sisters). 09.10 Pelastajat Helsinki. 18.00 Ennalleen asettaminen ja opetuslapseus. 11.05 Äiti bestiksenä. 06.40 Lottovoittajan unelmakoti. 19.39 Sportnytt. 16.45 Veikkausliiga Futiksen nälkään. 11.00 Riistametsällä. 05.20 Lottovoittajan unelmakoti. 07.25 Irwinin perheen eläintarha. Messun toimittaa pastori Matti Hernesaho. 21.00 Elokuva: Wallander: Valokuvaaja (16). Leandros: Ich liebe das Leben (Vicky Leandros). FRII 04.20 Kova laki: Erikoisyksikkö. 18.13 Ruso ja rihmalat (S). 14.40 Farmi Suomi. 22.49 Romano mirits 23.15 Uutispodcast 23.40 Yöklassinen 06.30 Hyvää huomenta 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria: Itämeren historia vieraina Petri Laukka ja Ari Turunen 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 10.30 Salatut elämät (7). 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi special: Sun Ra Arkestra -veteraani Marshall Allen 100 vuotta! 20.00 Jumalanpalvelus Alavuden Helluntaiseurakunnasta. 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio 02.51 Yöradio 03.00 Yle Uutiset. Mononen: Illan varjoon himmeään (Rauli ’’Badding’’ Somerjoki). 23.25 Sugarbabe (12). 09.05 Urheiluradio. 17.55 Sisarvaimoa etsimässä. Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 31 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.03 Sari Valto: Ruokaankin voi addiktoitua 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Narrin aamulaulu Outi Paananen 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.55 Yksi on hyvää seuraa 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Nuorten aikuisten Polun messu Turun Pyhän Katariinan kirkosta. 00.00 Salakuljettajat satimeen. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.45 Melkein MENSA. 13.30 Simpsonit (7). 11.00 Herätys!. 11.00 Muistojen bulevardi. 23.55 Naked Attraction: Best Bits. 18.35 Näin Norjassa. 22.00 Kaikki anteeksi (16). 07.25 Kirjeitä. 13.00 Simpsonit. 18.55 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat. Emer: L’accordeoniste (Édith Piaf). 14.30 100 Places to Be. 17.05 Kova laki: Erikoisyksikkö. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. Puhujana pastori Jimmy Huhtala. 23.02 Yöradio toiveiden yö 00.00 Yle Uutiset. 03.10 Hengenvaarallisesti lihava. 10.30 Vanhasta uudeksi kierrätysvinkkejä. 09.50 Pelastajat Helsinki. 00.10 Pyhä Henki matkakumppanina. 07.00 Lottovoittajan unelmakoti. 00.00 Apua, mikä tauti!. 07.50 Kaisu Kuu (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.00 Suomen Tulli rikosten jäljillä (7). 20.30 Gloryline. 23.15 Sugarbabe (12). JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 18.40 Usko koetuksella. 09.00 Koulu keskellä merta. 23.30 Elokuva: Sex and the City Sinkkuelämää. 15.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 03.50 Elokuva: Borat. 14.02 Pääministerin haastattelutunti 15.00 Yle Uutiset. RADIO SUOMI 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.15 Ylipainoisten klinikka Italiassa. 11.00 Moderni perhe. 05.15 Oikeus elämään uhattuna. 03.02 Yöradio 03.20 Sunnuntaivieras 03.41 Yöradio 04.00 Yle Uutiset ja sää 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Radio Suomen Aamu 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Urheiluradio 07.13 Radio Suomen Aamu 07.50 Merisää 07.53 Radio Suomen Aamu 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Urheiluradio 08.13 Radio Suomen Aamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Urheiluradio 09.10 Sää 09.11 Radio Suomen Aamu 10.00 Yle Uutiset 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi 11.33 Radio Suomen Päivä. 14.15 Olen huligaani. 02.15 10 vuotta nuoremmaksi 10 päivässä. 23.20 Puutarhan pelastajat. 18.00 Kuppilat kuntoon, Ville Haapasalo ja Pipsa Hurmerinta!. AVA 05.40 MTV Uutiset Live. 16.00 Miehen puolikkaat. 06.00 Kymppitonni. Yhteislaulut Hengellisestä laulukirjasta: 1; 279. Farres: Quizas, quizas, quizas (Nat King Cole). 17.30 Huutokaupan metsästäjät. Preludit 1 (Eero Heinonen, piano). 17.15 Kysymys vai vastaus 18.00 Yle Uutiset. 08.35 Say yes to the Dress Britannia. 18.55 Pelastajat Helsinki. 21.00 Poliisien matkassa. 17.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. Wolfe/Scott: It’s a heartache (Bonnie Tyler). Sää 07.00 Yle Uutiset. 12.08 Kansanradio. 23.00 Salakaupan julmemmat kasvot. 19.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 21.00 Hankala perintö (16). 21.00 Yle Uutiset 21.05 Elävä historia: Alice Roosevelt – Valkoisen talon katolla tupakoiva eksentrikko ja piilovallankäyttäjä 21.55 8 klasaria: Claude Debussy: Faunin iltapäivä Aistikas unelma uudesta musiikista 22.16 Musiikkia 8 klasarin jälkimainingeissa. 08.50 Lasten pyhis. 19.00 Rillit huurussa. 19.55 Latela 2023. 18.30 Rillit huurussa. 02.40 10 suomalaista huijaria. 12.30 Rauhantekijät. 07.30 NG Wild: Euroopan salaiset ihmeet. 14.00 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Remppa vai muutto UK. Lindström: Liian vähän aikaa (Irmeli Mäkelä). 08.55 Asunnon metsästäjät. 13.50 Valheellinen nettimaailma. 10.00 Eurooppa ylhäältä päin. 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa 11.00 Yle Uutiset. 16.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 21.30 Elokuva: Nuija ja tosinuija kaks (12). 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.05 Viikon luontoääni: saimaannorppa 13.10 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. Juontajana Tanja Kuismin. 06.00 Lentoturmatutkinta. KUTONEN 6.05 Tunnelbanan. 14.00 Gordon Ramsayn makuseikkailut. 01.45 Arman Pohjantähden alla (7). 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 03.45 Lahko (7). 16.00 Sinkkuillallinen. 08.10 Ensisilmäyksellä. 00.05 9-1-1: Lone Star. 12.20 Viidakon tähdet. 14.00 Kotoisa. 11.55 Elokuva: Game, Set, Love. YLE TEEMA & FEM 08.00 YLE FEM. 12.15 Mia Joki. 16.45 Paiseklinikka. 20.02 Urheiluradio. 08.30 Lasten kotipuu. 07.45 Remonttipari. SUB 04.20 Baywatch (12). 13.00 Välilevyjä: Perus 14.00 Marko Gustafssonin vieraana Eva Wahlström 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Horisontti 15.45 Viikon luontoääni: saimaanorppa 15.50 Yksi on hyvää seuraa 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.11 Laura Korhosen Jazzklubi 18.11 Jazzklubin illan keikka: Aki Rissanen Hyperreal Pori Jazzissa. 12.00 Uusi elämä etelässä. Voumard: T’en va pas (Esther Ofarim). NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Mahdotonta rakentamassa. 08.30 Valtateiden sankarit. 10.30 Moderni perhe. 02.20 Suomi Soi
Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 33 Ristikko p Ristikon ratkaisu sivulla 35
P EU-vaalit. K-7, 104 min. P Tanssit. PARAMOUNT PICTURES Lyhyesti P Seurakunnan lähetystapahtuma Tammelassa: Tammelan seurakunnassa kokoonnutaan lähetystyön äärelle helluntaina. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT IF – Ihmeelliset frendit USA, 2024). Ohjaus: Per Fly. Lähetystilaisuus alkaa klo 12 seurakuntakodilla ja ennen sitä nautitaan lähetyslounas ja kirkkokahvit. Sulkun hassuttelun ohessa elokuva käsittelee myös vakavia aiheita aina kuolemasta suruun esittäessään mielikuvitusystävät selviytymismekanismina yksinäisyyteen tai traumoista selviämiseen. Humppilassa, messu kirkossa klo 10, messun jälkeen seppeleiden lasku, juhla seurakuntatalossa klo 11. Per Flyn ohjaama ja Ulf Rybergin kanssa kirjoittama Hammarskjöld on peruspätevää työtä, poliittisen trillerin keinoin kerrottu historiikki yhdestä vaikutusvaltaisimmasta diplomaatista kuuden vuosikymmenen takaa. Skog taas on digiharmonikansoiton maailmanmestari, joka voi voittanut myös Kultainen harmonikka -kisan. Kennedyna nähdään Caspar Phillipson, joka tulkitsee samaa roolia jo viidettä kertaa. Musiikin lisäksi Lintosta ja Skogia yhdistää ystävyys ja yhteinen aika opinnoissa Sibelius-lukiossa. Tosin se laittaa miettimään, kuinka monella meistä ns. P Kunniagalleria. John Krasinskin ohjaama ja kirjoittama fantasia IF – Ihmeelliset frendit on ylistyslaulu mielikuvitukselle, joka jälleen osoittaa todeksi opetuksen siitä, että emme lopeta leikkimistä koska vanhenemme, vaan vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen. Ohjaus: John Krasinski. BioKaari, Forssan Elävienkuvien Teatteri. Avoimet ovet Forssan museolla ja Kuosikeskuksessa klo 10–14 ja Ronttismäen tehtaalaismuseossa (2. P EU-vaalit. Vaikka miehen kuolema ei olekaan koskaan täysin selvinnyt, elokuvan tekijöiden syyttävä sormi osoittaa vahvasti kaivosherrojen laskuun toimiviin palkkasotureihin. Karaoketanssit Susikkaan kylätalossa klo 20. Edvin Endre on nuori Dag, kun taas John F. Dag Hammarskjöld (Mikael Persbrandt) ei pitänyt diplomatiassaan kynttilää vakan alla. kello 16 Forssan kirkossa. SAK:n paikallisjärjestö Forssan torilla klo 10. Saman kyvyn omaa myös yrmeä naapuri Cal, jonka kanssa Bea lähtee pelastusoperaatioon yhdistääkseen Ifit jälleen niiden luojiin, ennen kuin ne lakkaavat kokonaan olemasta. Miljoona roskapussia -tempaus Forssan torilla klo 9–13. Yhdistyneiden kansakuntien järjestyksessään toinen pääsihteeri Dag Hammarskjöld kohtaa uransa haastavimman tehtävän selvittäessään afrikkalaisen Kongon tilannetta, jonne entiset siirtovallat haluavat nukkehallitsijan. P EU-vaalit. Bradley Cooper, Brad Pitt, George Clooney, ym.) yrittävät onnistumatta paikata muun muassa Helmi Kallio, Martti Manninen, Tuomas Uusitalo, Katja Aakkula ja Jarmo Mäkinen. P Roskat. Tammelan seurakunnan nimikkolähetysjärjestöjen edustajat kertovat sunnuntaina 19. Krasinskin kauniissa maailmassa on paljon hyvää, mutta kaikki osaset eivät loppupelissä tyystin asetu täydelliseksi kokonaisuudeksi. Hän painoi 3?635 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. linja 2-5) klo 10–12. P Eurovaali-Puistojuoksu. xxx Äitinsä menettänyt 12-vuotias Bea odottaa nyt pelolla isoäitinsä luona sairaalassa olevaa isäänsä, kun hän huomaa saaneensa mystisen taidon nähdä ihmisten mielikuvitusystävät, aikuisiksi kasvaneiden lasten hylkäämät ihmeelliset frendit. Klo 7–15. Nimeämistilaisuus Forssan kirjaston edessä klo 14. Puolustusministeri Antti Häkkänen Forssan torilla klo 10.30. Suomenkieliset äänet: Helmi Kallio, Martti Manninen. Päivä alkaa klo 10 kirkossa pidettävällä messulla. Pankais poiketen Sanni Kolismaa ja Otto Åberg saivat 9. toukokuuta työstään ja Tammelan seurakunnan tukemista kohteista. Bio-Kaari. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Hammarskjöld (Ruotsi, 2023). . P Museopäivä. Sunnuntaina 19.5. Hän on yhdistänyt instrumenttinsa ennakkoluulottomasti niin heavy metal -musiikkiin kuin maailmankuulun Cirque de Soleilin esityksiin. xxx On vuosi 1961. P Grillikauden avajaiset. Konsertin järjestää LC Forssa Flores. Mikael Persbrandt tekee vahvaa ja vakuuttavaa työtä nimiroolissa Dag Hammarskjöldinä. P EU-vaalit. P Ajassa. Suurelta osin toimistoissa ja kabineteissa käytävä valtataistelu pysyttelee pääasiassa faktoissa, vaikka tarina heittääkin mukaan fiktiivisiä henkilöitä taustoittaessaan Hammarskjöldin kiisteltyä persoonaa. HUOMENNA P Kaatuneitten muistopäivä. Lintonen on sopraano, joka on opiskellut Helsingin konservatoriossa muusikoksi ja Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi pääaineenaan klassinen laulu. Vaikka opinnoista on jo tovi, kaksikko konsertoi ensi kertaa yhdessä. Ehdokas Henna Virkkunen Forssan puistojuoksussa klo 12. Tuttujen nimien täyttämässä suomidubissa huippuluokan originaalia (mukana mm. Hammarskjöld lähettää paikalle rauhanturvajoukkoja vahvistamaan maan itsenäisyyspyrkimyksiä, mutta verenvuodatusta ei ole mahdollista enää estää. Ilmoittautuminen Vesihelmessä klo 11–11.45, lyhyiden matkojen yhteislähtö Keskuskadulta klo 12, puolimaratonin lähtö samanaikaisesti Kuhalankosken kohdalta, eurovaaliehdokkaiden puheenvuorot ja haastattelut Keskuskadulla klo 11.45. aikuisista on yhä lapsuuden mielikuvituskaveri tukena arjen askareissa. K-16, 114 min. Konsta ja Kalle Band, alpakoita pihalla ja uutuusmakkaran maistelua Makulihassa (Kärsäkuja 6, Tammela) klo 9–15. P Ministeri. Sunnuntaina kaksikko esittää Forssan kirkossa itselleen tärkeitä teoksia. SYNTYNEITÄ Bea (Cailey Fleming) ison ihmeellisen frendinsä kanssa. toukokuuta pojan. Pääosissa: Mikael Persbrandt, Francis Chouler. 34 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Diplomaatin kuolema Jussi U. TÄNÄÄN P Forssan tori. Ystävykset konsertoivat Forssan kirkossa Forssan Lehti Forssalaislähtöinen laulajatar Natalia Lintonen ja digiharmonikansoiton maailmanmestari Netta Skog yhdistävät taitonsa konsertissa Forssassa. Mukana on niin klassista musiikkia kuin kevyitä klassikoita, myös latinalaisia rytmejä on luvassa. Ehdokas Katri Kulmuni sekä Sirkka-Liisa Anttila tavattavissa Forssan torilla klo 10–11. Ihmeelliset frendit on mitä sympaattisin koko perheen elokuva, mutta jos totta puhutaan, vähemmälläkin siirapilla olisi kyllä pärjätty. CHARLIE SPERRING/ UNLIMITES STORIES Kaveria ei jätetä Jussi U. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja ehdokas Emmi Lintonen tavattavissa Forssan Citymarketilla klo 17. Dag Hammarskjöld (1905–1961) kuoli lento-onnettomuudessa, jota monet vieläkin väittävät salamurhaksi, eikä Flyn kohdettaan kunnioittava elokuva tee siinä tapauksessa poikkeusta. Hän on esiintynyt oopperatuotannoissa. Natalia Lintonen ja Netta Skog, Fill my heart with a song. Ihmeelliset frendit on täynnä sadunomaista energiaa ja mitä mielikuvituksellisimpia olentoja, mutta samalla myös päällekäyvän siirappista sentimentalismia ja kyynelkanavien häpeilemätöntä manipulaatiota. Härmää elokuvassa taas edustaa Sara Soulié Hammarskjöldin Hanna-sihteerinä. Ajankuvaltaan onnistunut elokuva on fiktiivisyydestään huolimatta kelvosti jänskä historiantunti, joka ei välttämättä anna oikeita vastauksia, mutta esittää monta hyvää kysymystä
18.02 SUOMI TÄNÄÄN Maan eteläja keskiosassa poutaa ja selkeää. 14: 15–17 LAUANTAI 18. °C -1,8 Kilpisjärvi Saana Lämpimintä 16.5. klo 15 °C +26,0 Anjala Kylmintä 17.5.2023 °C +1,9 Kilpisjärvi Lämpimintä 17.5.2023 °C +19,5 Oulunsalo Sateisinta 15.5. Joh. La Forssa 25 Helsinki 21 Hämeenlinna 25 Iisalmi 25 Imatra 24 Joensuu 22 Jyväskylä 25 Kouvola 24 Kotka 18 Kuopio 24 Lahti 25 Lappeenranta 24 Mikkeli 25 Oulu 20 Rovaniemi 20 Savonlinna 23 Seinäjoki 24 Tampere 25 Turku 24 Utsjoki 17 Vaasa 20 Varkaus 25 Su 25 21 25 24 25 22 24 25 19 24 26 25 25 10 12 24 23 24 24 +5 18 24 Ma 21 20 21 15 18 16 17 21 18 14 20 18 18 10 +9 17 15 18 22 +2 13 16 Ti 21 18 21 15 19 14 16 21 17 15 21 19 17 10 +9 16 19 19 22 +2 17 16 Ke 23 18 23 15 20 14 17 22 18 15 22 20 21 14 11 17 21 22 23 +3 22 16 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 16.5. FINGERPORI JERE VIIVI JA WAGNER Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 35 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Erkka, Eerikki Huomenna: Emma, Emilia, Milla, Emmi, Milja, Mila, Milka, Amalia Kaatuneitten muistopäivä. TOUKOKUUTA RISTIKON RATKAISU ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 17 20 23 26 29 2 5 8 11 14 Huhtikuu Toukokuu 2024 -10 10 20 30 18 21 24 27 30 3 6 9 12 15 Huhtikuu Toukokuu 2024 2 4 6 8 La Bangkok 33 Berliini 22 Bryssel 20 Eilat 39 Kairo 41 Kööpenham. Liputus klo 8– 21. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA. Päivän sana Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Etelän ja lännen välinen tuuli on heikkoa tai kohtalaista, maan keskivaiheilla puuskissa kovaakin. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maan pohjoisosassa pilvisyys vaihtelee ja sadekuurot mahdollisia. Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 4.34 ja laskee klo 22.12. 23 Las Palmas 21 Lontoo 20 Malaga 25 Lissabon 20 New York 19 Oslo 25 Pariisi 20 Peking 34 Pietari 23 Rooma 28 Tallinna 24 Tokio 26 Tukholma 24 Su 33 22 20 38 41 23 21 22 25 20 21 26 21 29 24 25 22 23 25 Ma 33 26 21 40 41 21 20 20 24 20 20 25 22 28 22 29 22 20 19 17.5. Illaksi Pohjois-Lappiin saapuu uusia sateita. Päivän ylin lämpötila on 20...25, PohjoisLapissa 9...20 astetta. klo 15 °C 25 2 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 17.5. 3,3 mm Kemijärvi lentokenttä 17 +9 21 23 21 21 25 24 25 23 23 23 18 9 11 5 6 2 4 4 4 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 25 3 25 2 25 2 25 3 24 4 25 2 25 5 25 4 25 4 25 4 25 5 25 4 21 2 21 2 22 2 21 2 22 2 22 3 Havainnot Jokioinen 17.5. Pimeä päättyy klo 3.22 ja alkaa klo 23.25
sähköpostitse osoitteeseen toimitus@forssanlehti.fi ALUEESI TARJONTA yhdellä silmäyksellä Jätä juttuvinkki! toimitus@ forssanlehti.fi Teksti: Lotta Saarenmaa Kuvat: Lassi Puhtimäki Millaisen elämänohjeen ja lahjan antaisit valmistuneelle nuorelle. Ostaisin valmistujaislahjaksi lahjakortin, joka liittyy jollakin tavalla valmistuvan harrastuksiin. Neuvoni valmistuvalle on: Nauti siitä, että olet päässyt opintosuorituksista läpi. Valmistujaislahjaa valitessani kiinnittäisin huomiota lahjansaajan sukupuoleen. Sellainenkin on kiva antaa. Muista, että saavutuksien eteen pitää tehdä töitä. Korut toimivat hyvin lahjana sekä naisille että miehille. Sopiva rahalahjan suuruus on 50–100 euroa. Myös rahalahja on hyvä vaihtoehto. Forssan Sähködiesel Oy Hämeentie 41, 30100 Forssa 044 3356377 info@forssansahkodiesel.fi www.forssansahkodiesel.fi Forssan Lehden Kesälehden Kesälehden tapahtumakalenteriin kootaan seudun kesätapahtumat (Forssa, Humppila, Jokioinen, Somero, Tammela, Urjala ja Ypäjä) Jos haluat tapahtumasi mukaan ilmoita tapahtuman tiedot viimeistään 20.5. Nykyään sopiva summa olisi ehkä 100–200 euroa. Rahalahjan sopiva suuruus on 100 euroa. Valmistujaislahjan hankkisin kuitenkin valmistuvan toiveiden perusteella. Henna Laukkanen, Somero En ole saanut kutsuja valmistujaisiin. Jukka Rajala, Ypäjä Olen ollut viimeksi valmistujaisissa parikymmentä vuotta sitten. Myös lahjakortti tai rahalahja ovat hyviä vaihtoehtoja. p Uutiset. 50 euroa on sopiva suurusluokka rahalahjalle. Sari Mäkinen, Forssa Kutsuja valmistujaisiin ei ole tänä vuonna tullut. Summa riippuu siitä, kuinka läheinen päivänsankari on. Meille sähköautojen huolto ei ole rakettitiedettä... Pas sanoen si Neea Ortio, Forssa En ole saanut tänä vuonna kutsuja valmistujaisiin. Rahalahjan positiivinen puoli on se, että lahjansaaja saa itse valita, mihin sen käyttää. 36 Forssan Lehti Lauantaina 18.5.2024 Perinteisten bensa ja dieseltekniikan lisäksi olemme kouluttautuneet sähköja hybridiautojen huoltoihin ja niissä oleviin vikoihin ja niiden korjauksiin. Neuvoni valmistuvalle on: Luota itseesi ja mene rohkeasti eteenpäin. Vinkkini valmistuvalle on: Uskalla ottaa riskejä ja aina kannattaa yrittää. Hyvä valmistujaislahja on esimerkiksi koru. Vinkkini valmistuvalle on: Jokaisesta hetkestä kannattaa nauttia, sillä täällä eletään vain kerran. Joskus 50 euroa oli kova raha. Olemme suorittaneet tarvittavat koulutukset ja asentajillamme on tarvittavat luvat ja sertifikaatit