Eversti Mika Rytkösen mukaan ei toistaiseksi ole ollut viitteitä siitä, että Suomen itärajalle olisi tulossa massoittain turvapaikanhakijoita. Sivu 8 Alku otti kauden ensimmäisen kotivoittonsa Sivu 21 Etsivää seniorityötä tarvitaan Sivut 12–13 Tammela teki maalin RMCMetallin kohdalla Sivu 3 Joulumarkkinoilta löytyy villasukkia ja paljon muuta Jokioisten Tietotalon perinteisillä joulumarkkinoilla on tarjolla käsitöitä, joulukoristeita ja leivonnaisia. Forssalaisen Elisa Rauhalan myyntipöydältä löytyy erikokoisia ja -värisiä villasukkia. Sunnuntaina 19.11.2023 Vuodesta 1917 Nro 312 | Irtonumero 4 euroa | Kestotilauksena 1,20 e / päivä Rokotus päivä sai väen liikkeelle urakalla Forssassa Sivu 7 Ei ole viitteitä, että itärajalle tulisi massoittain turvapaikanhakijoita Suomen itärajan suljetuilla rajanylityspaikoilla vahvistetaan estelaitteita, jotta uusia läpipääsyjä ei syntyisi. Tilaa hän kehuu avaraksi ja mukavaksi. Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoi lauantaina, että kaksi turvapaikanhakijaa on onnistunut pääsemään estelaitteiden läpi Suomen puolelle. Sivu 26 Forssalainen Elisa Rauhala on Tietotalon joulumarkkinoilla myyjänä ensimmäistä kertaa. TAPIO TUOMELA Pelti taipuu toiveiden mukaan Heinämäki oy:llä Sivut 4–5
Maskotin avulla Hattula haluaa luoda mainetta lapsiystävällisenä kuntana. 040 451 8 390 Toimitussihteerit: 03 4155 666, klo 13–21 Asiakaspalvelu 03 7575 700 ma–pe klo 9–14. Vaikeissa tilanteissa Suomen tulee pitää yhtä. Selvää on, että kunnan imago on saanut kolhuja. Hattula haluaa eläinhahmostaan positiivisen ja kannustavan. Imagoa ei rakenneta maskotein. Samalla halutaan testata miten Suomi uskaltaa soveltaa lakejaan, ja kyetäänkö täällä nopeaan sekä yhtenäiseen päätöksentekoon. Aloitteen allekirjoitti 17 valtuutettua, joista muutama jo perui allekirjoituksensa ja yksi halusi lisätä nimensä siihen. Maine lähtee teoista. Perusteettomasti maahan tulleet ja laittomasti maassa olevat on saatava nopeammin palautettua, mikä on kansallinen etu. Silloin asiaan ei uskallettu reagoida, mutta nyt asia on onneksi toisin. Toiminnan pitää olla läpinäkyvää ja kestää julkinen tarkastelu. Perussuomalaisten ministerit totesivat kyselytunnilla, että tämä ei ole turvapaikkatai maahanmuuttopoliittinen kysymys, vaan kyse on kansallisesta turvallisuudesta. Heidän pitäisi matkaan lähtiessään ymmärtää, että ensisijaisesti heillä on velvollisuus hakea turvapaikkaa Venäjältä, jolla luulisi olevan nuorille miehille myös kysyntää. Koomisinta tilanteessa on se, että valtuutetut eivät ole ottaneet sen vertaa selvää, että tietäisivät mihin nimensä laittavat. Kunnanvaltuustossa tehtiin valtuustoaloite, jossa vaaditaan toimenpiteitä Yleä ja toimittaja Timo Leponiemeä kohtaan. Venäjän hybriditoimien tavoite on aina ollut horjuttaa suomalaista yhteiskuntaa ja synnyttää eripuraa kansan sisällä. Samaan aikaan Hattula on saamassa kuntamaskotin naapurikunta Janakkalan malliin. Pääkirjoitus 19.11.2023 K antahämäläinen Hattula on viime päivinä ollut julkisuudessa omasta aloitteestaan. Silloinkin Venäjällä oli sormet pelissä. Aloitteen mukaan on mahdollista, että Yle ja Leponiemi ovat kunnan kehitysyhtiöön liittyvässä uutisoinnissa syyllistyneet kunnianloukkaukseen. Rami Lehtinen Kansallinen turvallisuus on tärkein ” Nyt tehtyjen toimenpiteiden lisäksi Suomi voi reagoida yhä kovemmin, jos tarve vaatii. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus: Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja: Outi Lindqvist puh. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, joten poliisi ei voi alkaa tutkia mahdollista kunnianloukkausta Hattulan kunnan tai aloitteen allekirjoittajien tekemän rikosilmoituksen perusteella. Kunnan ovet ovat käyneet kuin saluunan ovet, kun väkeä on tullut ja mennyt. Siksi tuntuukin erikoiselta, että vasemmistoliitto, vihreät ja RKP olivat silloin eduskunnassa uudistusta vastaan. Vuonna 2022 asetettu rajalain 16§ on ollut isossa roolissa suljettujen rajanylityspaikkojen osalta. maaliskuuta julkaisemaan uutiseen, joka käsitteli Hattulan kehitysyhtiön toimintaa. Hattulan kunnassa on moneen kertaan puhuttu positiivisen mielikuvan luomisesta ja kunnan imagosta. Kunnan politiikan perusteella hahmon pitäisi olla sellainen, joka sotkeentuu omiin sanoihinsa ja jalkoihinsa, säntää sinne tänne ja puhuu, mitä sattuu. Maskotti ei pelasta Hattulan mainetta ” Maine lähtee teoista.. Aloitteessa viitataan Ylen 2. Eniten nyt käytettyä pykälää olivat aikanaan vaatimassa silloiset oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus. Miten aloite luo työrauhaa, kun sen kautta julkisuuteen saatiin jälleen kerran Hattulan kuviot muun muassa kehitysyhtiöstä ja muut kunnan luurangot. On ollut mahdollisesti laittomia irtisanomisia, johtamisongelmia ja poukkoilevaa politiikkaa. Toisekseen kyseinen juttu on käsitelty Julkisen Sanan Neuvostossa ja todettu, ettei se sisällä asiavirheitä. Viesti on hyvin ristiriitainen. Hattulan maskotti julkistetaan 3. Yleensä jos näin käy, kanteluprosessin läpikäyneistä jutuista ei enää tehdä rikosilmoituksia. Kirjoittaja on kansanedustaja (ps.) ja jokioislainen kuntapäättäjä. Kunnan on ollut välillä vaikeuksia löytää hyviä työntekijöitä. Voimassa oleva viisumi on varmuudella ollut maahan tullessa, mutta ihmeellisesti se ja muut matkustusasiakirjat ovat hävinneet tai muuttuneet lähes kaikilta Venäjän läpi pyöräillessä. Paino: Lehtisepät oy, Tuusula. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista asiakaspalvelu@hameenmedia.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita ilmoitukset@hameenmedia.fi Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Ilmoitusmyynti, yritykset: ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Kustantaja: Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Maahan pyrkivien joukossa on paljon kolmansien maiden kansalaisia kuten irakilaisia, syyrialaisia, turkkilaisia ja somalialaisia, joilla ei ole asianmukaisia asiakirjoja eli tässä tapauksessa viisumia. Onneksi myös muut puolueet näyttävät lopulta ymmärtävän hallitsemattoman maahantulon tuovan meille isoja ongelmia. Lauantaisin Lehtisepät oy, Kouvola Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Jakelupäivystys: Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5445, arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Artikkelit Kolumni P oikkeuksellinen turvapaikanhakijoiden liikehdintä itärajalla on viime aikoina puhuttanut paljon. Suomi sulki perjantain ja lauantain vastaisena yönä Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat. Venäjältä Suomeen tulleet ovat olleet pääosin nuoria miehiä. Rajarikokset poistavan taikasanan ”turvapaikanhakija” voi jatkossa lausua itärajalla vain Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoilla. Nyt tehtyjen toimenpiteiden lisäksi Suomi voi reagoida yhä kovemmin, jos tarve vaatii. joulukuuta. Ilman tuota lakia, tilanne olisi erittäin vaikea ja kansallinen turvallisuus olisi uhattuna. Vuoden 2015 invaasion uskottiin johtuneen Suomen venäläisille asettamista pakotteista, ja nyt Suomen tuesta Ukrainalle sekä liittymisestä Natoon. Kaikkein hädänalaisimpia kuten lapsia, vanhuksia ja sairaita ei Suomen rajalla ole juurikaan näkynyt. Sen vuoksi onkin varsin hämmentävää, että juuri kun Hattulan polittiinen tilanne on saatu vähän rauhoittumaan, valtuusto nostaa itse vanhan trauman esille. Tilanne olisi hankala, jos välttämättömien toimenpiteiden osalta syntyisi voimakkaita jakolinjoja. Viestiä laittomasti maahan pyrkiville on jaettu: ”Suomeen on turha pyrkiä, rajat ovat kiinni.” Lisäksi sisäministeri Mari Rantanen on aiemmin kertonut, että EU-maat yhdessä pyrkivät tehostamaan palautuksia. Laittomien tulijoiden määrä on kasvanut lyhyessä ajassa ja toiminta näyttäisi olevan järjestelmällistä sekä Venäjän valtion masinoimaa. Vuoden 2015 pakolaisaallossa oli paljon yhtäläisyyksiä nyt tapahtuvaan joukkoryntäykseen. Viimeisintä aloitetta perusteltiin muun muassa työrauhan luomisella kunnan työntekijöille. He pyrkivät pakolaismassoilla vaikuttamaan Suomeen, eli käyttivät pakolaisia poliittisena aseena. Ihan jo jännittää, minkä hahmon Hattula on valinnut
Tekninen lautakunta valitsi torstaina maanrakennusurakoitsijaksi Forssan Ympäristöurakointi oy:n 393 400 euron tarjouksella. Forssalainen teräsrakenteiden erikoisosaaja löysi kunnan avustuksella sopivat toimitilat Hakkapeliittapuistosta. – Forssalla ei ollut tarjota tilanteeseen ratkaisua, mutta urheilutermejä käyttäen Tammelalla oli paikka laukoa ja he tekivät maalin. Hän kertoo olleensa yhteydessä Tammelan kuntaan jo ennen koronaa. Siellä lähdettiin heti toimimaan asian eteen. RMC-Metallin erikoisalaa ovat tilaustyönä toteutettavat teräsrakenteet. Hallitoimittajaksi lautakunta valitsi hämeenkoskelaisen LinnaSteel oy:n, jonka 894 480 euron tarjous oli kolmesta vaihtoehdosta edullisin. Toimitusjohtaja Raimo Ruohonen LASSI PUHTIMÄKI Uutiset p. Kunta sai yhteensä neljä tarjousta, joista Ympäristöurakoinnin tarjous oli edullisin. ” Toimintamme on sellaista, että se vaatii piha-, varastoja tuotantotilaa. RMC-Metallin toimitusjohtaja Raimo Ruohonen kertoo, ettei muuttoon liity suurempaa dramatiikkaa. Muuton myötä yrityksen kotipaikaksi vaihtuu Tammela, jossa myös Ruohonen asuu. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 3 RMC-Metalli muuttaa Tammelan Hakkapeliittapuistoon Ami Laaksonen F orssassa 2000-luvun alkupuolelta asti teräsrakenteita teollisuuslaitoksille valmistanut RMC-Metalli oy muuttaa ensi vuonna Tammelaan. Tavoitteena on, että kuokka niin sanotusti isketään maahan jo tämän vuoden puolella ja halli on käyttövalmis ensi kesän aikana. Viime vuonna RMC-Metallin liikevaihto oli 3,8 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos 235 000 euroa ylijäämäinen. Ympäristölautakunta myönsi keskiviikkona rakennusluvan hallille, joka tulee osoitteeseen Johdintie 4. Salkokadulla Forssassa vuodesta 2014 lähtien toiminut yritys löysi sopivan tontin 10-tien varrelta Kaukjärven teollisuusalueen Hakkapeliittapuistosta. – Tästä kakkostien varresta on ollut hyvä lähteä pääkaupunkiseudun suuntaan, mutta nykyiset, noin 1000 neliön tilat ovat käyneet meille pieniksi. Ruohosen mukaan yritys palkkasi pari työntekijää konkurssiin menneeltä Consolis Parmalta. Pääosin RMC-Metalli toimii pääkaupunkiseudulla, jonkin verran Turun ja Tampereen suunnalla. Olemme aina saaneet tarjouspyyntöjä joiltakin yritykseltä, emme ole 1-2 yrityksen varassa, Ruohonen kertoo. Tammelan halli on suuruudeltaan 1600 neliömetriä, siellä on enemmän varastotilaa ja mahdollisuus rakentaa varastokatosta. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 20 henkilöä, tämän lisäksi 6-8 alihankkijaa Forssan seudulta. Lisäksi hallia on mahdollista laajentaa myöhemmin, Ruohonen kehuu. Forssan seudulla se on rakentanut muun muassa Portaan vedenottamorakennuksen. Toimitusjohtaja Ruohonen kertoo, ettei rakennusalan alakulo ole vaikuttanut heidän toimintaansa. – Olemme päässeet yhteistyöhön suurimpien rakennusfirmojen kuten YIT:n, Jatkeen ja Constin kanssa. Se etsii koko ajan työntekijöitä lisää, etenkin hitsaajia ja asentajia. Käyttökate oli 9,2 prosenttia ja yhteisöveroa se maksoi reilut 60 000 euroa. Tammelan kunnanvaltuusto päätti syyskuussa myöntää 1,8 miljoonan euron rahoituksen hallihankkeelle. Toimintamme on sellaista, että se vaatii piha-, varastoja tuotantotilaa, Ruohonen toteaa. Raimo Ruohosen johtama RMC-Metalli muuttaa ensi vuonna Forssasta Tammelaan
– Kiteytettynä työmme on paljolti sitä, että leikkaamme ja taivutamme peltiä sekä poraamme reikiä, ja sitten toivotaan, että tuote menee kaupaksi, sanoo yrityksen hallituksen puheenjohtaja Kari Heinämäki. Yrityksen pääasiakkaat ovat rakennustuoteteollisuudessa. Vaatimattomasta asenteesta huolimatta Heinämäki oy:n peltisepänpajasta on tullut vuosien mittaan laadukkaasti koneistettu ohutlevytuotteiden valmistaja, kokoonpanija ja asennusten tekijä. Yrityksen päätoimialaa ovat nykyään kuitenkin ohutlevytyöt, joita yritys tekee alihankintana rakennusteollisuudelle. – Toisaalta kävi mielessä, että onko palkittavat loppuneet kesken, kun meille tällainen kunnia heltisi. Sinnekin olemme toimittaneet joitain listatuotteita, Heinämäki kertoo. Heinämäki oy:n toiminta-ajatuksena on ollut toimittaa asiakkaalle laadukkaita tuotteita eri käyttötarkoitusten mukaan. – Hyvin pitkälti me olemme alihankkija lähinnä rakennustuoteteollisuudelle, Heinämäki kiteyttää. Osaamisalueelle mahtuvat ohutlevyprofiilit, julkisivuverhoukset ja ohutlevyleikkuut, -taivutukset ja -aukotukset sekä teollisuuden yksittäissarjatuotteet. Itäkeskuksessa Heinämäen työstämää levyä menee lähiaikoina lattialistoiksi. Toimintavarmuus ja laatu ovat yritykselle kunnia-asia. Forssan seudun Kätevä-palkinto jaettiin Heinämäki oy:lle. – Juuri kävin katsomassa tekeillä olevaa Icon-luokan laivaa Meyerin telakalla. – Vakavasti puhuen, on tietysti hienoa, että myös alihankintaa Aki Vaani Alihankkija tukee rakentajaa maalla ja vetten päällä. Yrityksen markkina-aluetta on etupäässä koko eteläinen Suomi. Kun tämä nyt on vain tällaista, Heinämäki jatkaa vaatimattomalla linjalla. Yrityksen tuotteita voi olla rakennuksen julkisivussa samoin kuin sisäseinissä, lämmön talteenottolaitteissa ja liesituulettimissa. Forssan Seudun Käsityöja Teollisuusyhdistys on myöntänyt tämän vuoden Kätevä-palkinnon Heinämäki oy:lle. 4 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Kätevä-palkinto jokioislaiselle Heinämäki oy:lle J okioisilla toimivan Heinämäki oy:n juuret ovat perinteisessä peltisepäntyössä. p Uutiset. Kari Heinämäki toteaa, että palkinnon saaminen on suuri kunnia ja tuntuu mukavalta
. Heinämäen mukaan rakentamisen syöksy taantumaan on huolestuttava asia. Keskuskauppakamarin kultaisella ansiomerkillä palkitaan Sarasmäen Kukkakauppa ja Hautaustoimisto ky:n yrittäjät Jyrki ja Anne Vähäsalo 30 vuoden ansioituneesta ja sitoutuneesta yrittäjyydestä. Vettä voi jälleen käyttää kotitaloudessa keittämättä. – Peltisepän työ alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Pelkona oli, että keittokohetus olisi voimassa ensi viikon keskiviikkoon asti. Näin voitaisiin aloitteen mukaan tukea ikäihmisten asumista omissa kodeissaan pidempään. Aloitteessa esitetään määrärahan varaamista talousarvioon ikäihmisille tarkoitettuun kunnallisen talvikunnossapidon aurausja hiekoituspalveluun. Toimitusjohtaja: Karri Heinämäki. Kari Heinämäki toimii osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Keittokehotus ei koskenut Alastaron ja Mellilän alueita. Mansikka huomauttaa aloitteessaan, että erityisesti pihoihin, pihateihin ja liittymiin kasautuvat lumikinokset voivat aiheuttaa ikäihmisille ongelmia ja rajoittaa liikkumista. Ennen käyttöä vettä on syytä juoksuttaa hanasta kirkkaammaksi, koska esimerkiksi astiat ja pestävät vaatteet saattavat värjäytyä. Esimerkiksi kattopuolella johtava valmistaja on tuonut perinteisten saumakattojen tilalle uudenlaisia polkusaumakattoja, jotka on entistä helpompi ja nopeampi asentaa. Seuraava sukupolvi vie puolestaan yritystä sellaiseen suuntaan, minkä katsoo sen kannalta hyväksi, Heinämäki sanoo. Aurausja hiekoituspalvelun myöntämisen kriteerien määrittelyn Mansikka antaisi tekniselle lautakunnalle. Veden keitto kehotus on poistettu Loimaalla Forssan Lehti Loimaan vesijohtoverkoston vedestä otettu näyte on puhdas ja vesi on juomakelpoista. Metallipuolen alihankkijan sykli on erilainen kuin rakentajalla. – Peltisaksilla ei enää tee näissä hommissa mitään. Toimipaikka: Jokioinen. Heinämäen mukaan uudet valmistusmenetelmät ja uudet tuotteet valtaavat alaa perinteiseltä peltisepän työltä. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 5 tekevä yritys voi saada tällaisen huomionosoituksen. – Laserilla voimme leikata entistä paksumpaa peltiä. Toimitusjohtajana toimii nykyään Karin poika Karri Heinämäki. Uutiset p. Yrityksen tilauskirjassa riitti Heinämäen mukaan myös korona-aikana kiitettävästi merkintöjä aina viime kesään saakka. . Terveysviranomainen purki keittokehotuksen lauantaina, kun vesinäytteen viljelytulokset tulivat. Yritys toimi aluksi parinkymmenen vuoden ajan Heinämäkien kodin piharakennuksessa. Noin 20 neliön pajassa työskenteli Kaino mukaan lukien kaksi työntekijää. – Meidän työt asennetaan työmaan loppuvaiheessa. Karin aikana Heinämäki oy on investoinut kasvavassa määrin koneisiin. Kätevä-palkinto luovutettiin Heinämäki oy:n yrittäjille lauantaina Forssan Käsityöja Teollisuusyhdistyksen vuosijuhlassa. Nykyään on koneet ja robottileikkurit, sanoo Heinämäki. Heinämäki oy:llä on pitkä historia Forssan seudulla. Kari Heinämäki tuli vastavalmistuneena teknikkona isänsä yritykseen vuonna 1986. – Talvikunnossapito helpottaisi arjen sujuvuutta ja esimerkiksi kotihoidon työskentelyä, unohtamatta turvallisuusnäkökulmaa. ” Peltisaksilla ei enää tee näissä hommissa mitään. Perustaja: Kaino Heinämäki. Viisi vuotta myöhemmin Kaino jäi eläkkeelle ja Kari ryhtyi vetämään isänsä perustamaa perheyritystä. Heinämäki oy tekee vielä edelleen myös kattopellitysten, kattoturvatuotteiden ja räystäskourujen asennustöitä. Kesän lopulla alkoi hiljentyä. Pitää toivoa, että maailmalla tilanne rauhoittuisi ja vaikuttaisi piristävästi myös kotimaan taloustilanteeseen. Tällä hetkellä yrityksellä on vielä tilauksia talveen saakka. – Itse pidän tavallaan kunnia-asianakin sitä, että olen saanut jatkaa yritystä ja kehittää sitä eteenpäin. Luulen, että perinteiset konesaumakatot häviävät jossain vaiheessa ja tilalle tulee uudenlaisia tuotteita, Heinämäki arvioi. Päävesijohtoputken rikkoontuminen torstaina johti laajaan juomaja ruokaveden keittokehotukseen Loimaalla. Maksimi on 25 millimetriä, kun tähän asti olemme päässeet 10 milliin, Heinämäki kertoo. . Yrityksen perusti Karin isä Kaino Heinämäki vuonna 1958. Työn touhussa tuotannon työntekijä Petri Taiviola. Enemmän merkitystä on suhdanteilla ja kansainvälisen markkinatilanteen kehittymisellä. Yrityksessä on aloitettu sukupolvenvaihdos taannoin. Loput 80 prosenttia tulee ohutlevytuotteista ja -kokoonpanoista. KÄTEVÄ Palkitut 2023 Heinämäki oy . Kari Heinämäen mukaan noin viidennes yrityksen töistä on perinteistä peltisepäntyötä ja asennuksia. Yritys teki aluksi muun muassa peltiämpäreitä, kattopellityksiä ja muita perinteisiä peltisepän töitä. Koneistuksen lisääntyessä yritys kykenee tekemään entistä laadukkaampia ja monipuolisempia tuotteita ja toimeksiantoja. Liikevaihto: 1,5 miljoonaa euroa. . Kari Heinämäen mukaan yrityksen ohutlevytuotteista suurin osa tehdään ohuesta noin 1 millimetrin levystä. Henkilökunta: 8 . Sen vuoksi rakennusalan taantuman vaikutukset näkyvät meillä hitaammin kuin rakentamisessa yleisesti. Yritykselle rakennettiin vuonna 1977 toimitiloiksi uusi teollisuushalli Hongistonkujalle, missä Heinämäki oy toimii myös nykyään. Hiljattain Jokioisten hallille on hankittu Japanista uusi laserleikkuri, jonka ansiosta voidaan tehdä entistä haastavampia leikkauksia. Siirtyi nykyisiin tiloihin 1977. Jokioisilla aloite lumitöiden tekemisestä ikäihmisille Forssan Lehti Ursula Mansikka (vihr.) ehdottaa valtuustoaloitteessaan Jokioisten kehittävän tukipalvelun, jonka avulla kunnan ikäihmisille voitaisiin tarjota tuettua kotipihan ja pihatien talvikunnossapitoa. Hallituksen puheenjohtaja: Kari Heinämäki. – Luulen, että asennustöistä luovutaan siinä vaiheessa, kun itse jään yrityksestä kokonaan syrjään, Heinämäki arvioi. Kari Heinämäki LASSI PUHTIMÄKI Heinämäki oy tekee paljon alihankintatöitä rakennusteollisuudelle. . Ikäihmisten yksi yleisimmistä sairaalahoitoon hakeutumisen syistä ovat kaatumisen seurauksena syntyneet murtumat ja ruhjeet, aloitteessa todetaan. – En jaksa täysin uskoa, että esimerkiksi maamme hallituksen toimilla on hirveästi vaikutuksia alan työtilanteeseen. Vesi piti keittää koko entisen Loimaan kaupungin ja entisen Loimaan kunnan alueella. Loimaan Veden vesijohtovedessä ilmenee edelleen rautaja mangaanisaostumia, mutta ne eivät ole terveydelle vaarallisia. Muut palkitut . Astiat ja pyykin voi myös pestä normaalisti. Perustettu: 1958
Puhe Kristuksen paluusta lohduttaa, koska tietää kenestä on kyse. Jälkimmäiseen kuuluu muun muassa siistijän työ. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Tekstin maksimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien. Kirjoittaja on Tammelan seurakunnan pastori. Sairaalan maailma sisältäpäin nähtynä oli uusi kokemus. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” (Mark. Sairaalassa hoidetaan sekä akuutisti että jälkikäteen toimenpiteiden jälkeen sekä myös ennaltaehkäisten. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. forssanlehti.fi p Mielipide. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Sana sunnuntaiksi s Ensimmäisiä lukukokemuksia, joista jäi muistikuva lapsuudesta, oli hölmöläiskertomukset. Jumalan siunausta niin hoitajille kuin hoidettaville. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Mietin silloin, että missä tällaiset ihmiset asuvat ja vanhemmiten huomasin niiden kertovan meistä. Viime vuonna otimme kuitenkin askeleen ”eteenpäin”, kun siirryimme hölmölästä hullujenhuoneelle. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi.Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Muunkinlainen ennaltaehkäisy jokaisen elämässä helpottaisi hoitohenkilökunnan työtä. Monissa paikoissa ollaan valmiudessa 24/7, joten meistä huolehditaan. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Nato-päätös vei meiltä rauhan ja DCA-sopimus vie meiltä loputkin siitä kylmän sodan ylijäämävarastoista löydetystä turvallisuudesta, jota järjestö on meille luvannut. Herätys! Toimintaa! Vaarallisia aikoja – Nato-Suomi on pelinappula hullujen pelikentällä USA:n merijalkaväki harjoitteli Uudenmaan Prikaatissa suomalaissotilaiden kanssa viime vuoden joulukuussa. LUE silloin, kun se sinulle sopii. Sitä ei helposti huomata, kun se on hyvin tehty ja toisaalta juuri siten on estetty monen bakteerin eteneminen sairaalassa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Olemme silloin kahden blokin välissä, kuten Ukraina tällä hetkellä. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Kyllähän tuttua kannattaa toisia siunaten ja auttaen odottaa. Me emme tarvitse tänne miehitysjoukkoja vieraasta maasta turvallisuuttamme vaarantamaan, sillä jos Yhdysvallat/Nato päättää hyökätä Venäjän kimppuun, niin me olemme sodassa mukana tahtoen tai tahtomatta. Vähintä, mitä voimme tehdä, on, että allekirjoitamme ”ei tukikohtia” -adressin netissä. Helsingissä on myös mielenosoitus 25.11., johon voimme osallistua sankoin joukoin. 24/7, valvominen ja ennalta varautuminen sopivat siihen, millainen kuva Jumalasta tulee. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. 13:33–37 ) Muistan ajan, jolloin puhe Kristuksen paluusta herätti huolta ja pelkoa, mutta nyt samat tunteet ovat siinä, mitä ympärillä maailmassa tapahtuu. Vähän väliä kohtasin jonkun, joka puhdisti ovenkahvat, pyyhki lattiat, tyhjensi roskakorit, kuljetti pyykit tai muut tarvittavat välineet jne. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. Tilastoissahan tätä ei tietenkään voi nähdä mutta näin se menee. Pieni pelinappula hullujen pelikentällä, jossa voittajia ei ole ja jota pahuus ohjaa perikatoon. Palstan puhelinnumero on 03 4155 660 6 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 24/7 Vesa Parikka O lin sekä kesällä että tässä syksyllä sairaalapastorin sijaisena paikassa, jossa tehdään töitä 24/7 eli koko ajan joku valvoi ja oli valmiina. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Sopimus pitää vielä hyväksyä eduskunnassa ja toivonkin teiltä lukijat toimia asian tiimoilta, jos koette asian huolestuttavaksi. SAMI KUUSIVIRTA ” Me emme tarvitse tänne miehitysjoukkoja vieraasta maasta turvallisuuttamme vaarantamaan. Lisäksi suosittelen yhteydenottoja eduskunnan suuntaan, varsinkin valitsemaasi ehdokkaaseen, jonka kantaa asiaan kannattaa kysellä. Eräs Jeesuksen vertaus kuvaa valvomista ja vastuun jakamista seuraavasti: ”Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. DCA on yhdysvaltain kanssa tehty sopimus, jonka turvin he voivat perustaa tukikohtia tänne ja tuoda sotilaita sekä aseita kotimaahamme. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Siistijän työ on näkymätöntä työtä monessa mielessä
– Vaikuttaa siltä, että syystalven tehosteannosten suosio on nyt korkeampi kuin vuosi sitten. Tulosalueylihoitaja Auli Anttila kertoi viime viikolla Forssan Lehdessä (11.11.), että Oma Häme tilaa lisää koronarokotteita. joulukuuta klo 9–15. Lindtmanin esittämässä mallissa pitäisi muun muassa lisätä korkeakoulutuksen opiskelupaikkoja ja työperäistä maahanmuuttoa sekä turvata yritysten satsaukset tutkimus-, kehitysja innovaatiotoimintaan. Hän esitti puheessaan myös tukipakettia rakennusalalle. TAPIO TUOMELA SDP asetti Emmi Lintosen ehdolle EU-vaaleihin Forssan Lehti Forssalainen Emmi Lintonen, 37, on asetettu ehdokkaaksi Euroopan parlamentin vaaleihin. Tämä on positiivista, THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio kertoi tiedotteessa tiedotteessa tällä viikolla. Rokotusajanvaraus saattaa avautua jälleen ensi viikolla. – Sen sijaan, että hallitus lyö nyrkkiä pöytään ja yrittää viedä Suomea väkisin menneisyyden malliin, pitäisi hallituksen kutsua osapuolet aitoihin neuvotteluihin ja keskittyä Suomen tulevaisuuden kannalta aidosti isoihin kasvun kysymyksiin, sanoi Lindtman lauantaina. Lintosen lisäksi ehdolle astettiin myös Tanja Airaksinen (Savo-Karjala), Ville Merinen (Pirkanmaa), Suna Kymäläinen (Kaakkois-Suomi) ja Eero Heinäluoma (Helsinki). Jono kuitenkin liikkui aika sujuvasti, mutta jonotusajan pituutta en tiedä. Rokotusajat täyttyivät nopeasti lähes kaikissa toimipisteissä. 010 76 5858 (0,083 €/min). Vikman arvioi, että ajanvaraus voitaisiin avata uudelleen ensi viikon aikana. Hän esitti SDP:n vaihtoehtona niin sanottua kättä päälle -sopimusta, jossa valtio luo kannusteita molemmille työmarkkinaosapuolille. THL suosittelee syystalven tehosteannosta kaikille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville ja 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille. SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa puhuneen Lindtmanin mukaan hallituksen esittämät muutokset työmarkkinoilla edustavat työnantajapuolen toiveita, mikä heikentää osapuolten välistä luottamusta. Sen voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 €, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk:n kuluessa. Rokotteet on jaettu eri kuntiin niiden asukasluvun mukaan. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 7 VIELÄ TÄNÄÄN S-Etukortilla alennusta käyttötavaroista jopa Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan osuuskaupan osuusmaksu (100 €). Osa sanoi, että jonotti vartin, toiset taas puhuivat tunnista, Oma Hämeen terveydenhoitaja Minna Vikman Forssan pääterveysasemalta kertoo. Ainakin influenssarokotteita riitti kaikille halukkaille päivän aikana. Seuraavan kerran joukkorokotus järjestetään Forssan pääterveysasemalla lauantaina 2. Lintonen totesi Tampereella, että EU:n kompassineulan tulee osoittaa EU:n ja sen kansalaisten suojelun suuntaan kaikilla elämän osa-alueilla, myös taloudellisesti. Rokotteita jaettiin lauantaina Forssassa noin 1500. On huolestuttavaa, jos äärioikeistopuolueet lisäävät kannatustaan eurovaaleissa. Se on nähty nyt meillä Suomessakin. Oma Häme tiedottaa kyllä, kun rokotusaikoja on jälleen varattavissa. Rokotusmahdollisuus koski vain Forssan seudun asukkaita. Seuraava joukkorokotus järjestetään Forssan pääterveysasemalla joulukuun alussa. Rokotuksia annettiin Vikmanin mukaan päivän aikana noin 1500. Pisimmillään jono venyi Urheilukentänkadun kevyenliikenteen väylää pitkin kymmeniä metrejä kohti jäähallia. Rokotukset ajan varanneille alkoivat tällä viikolla. – EU tarvitsee kattavan köyhyyden vastaisen ohjelman sekä lainsäädännön eurooppalaisesta vähimmäistoimeentulosta. Ilman ajanvarausta tehtävät joukkorokotukset alkoivat kello 9 aamulla, ja jo puolta tuntia ennen Forssan pääterveysaseman ovien avautumista pihalla oli kymmeniä ihmisiä jonottamassa. Paketti sisältäisi muun muassa määräaikaisen korkovähennyksen ensiasunnon ostajille ja kotitalousvähennyksen ulottamisen asunto-osakeyhtiöihin tehtäviin peruskorjauksiin. Toistaiseksi koronarokotteen haluavia kehotetaan odottamaan rauhassa. Uutiset p. Koronarokotukset kiinnostivat Forssassa: Jono kiemurteli aamusta iltapäivään Sami Koljonen Koronaja influenssarokotukset kiinnostivat Forssassa lauantaina. Lintosen ehdokkuus päätettiin SDP:n puoluevaltuustossa Tampereella sunnuntaina. Siviiliammatiltaan Lintonen on optikko. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on vakuuttanut, että syystalven koronarokotteen tehosteannoksia riittää kaikille, joille niitä on suositeltu. – Jonoa riitti koko päivän kello 15:een asti. Bonus alkaa kertyä yleisimmin 50 euron kuukausiostoilla. Se on uhka työntekijöiden ja ihmisoikeuksien kannalta. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat ja asiakkuuden aikana kertyneet tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: S-kanava.fi tai puhelimitse asiakasomistajapalvelusta, ma-pe 8-20, p. kesäkuuta 2024. Suomeen tulee THL:n mukaan ensi viikolla noin 129 000 annosta lisää Pfizerin mRNA-rokotteita, minkä lisäksi tämän kuun aikana Suomeen tulee Novavaxin proteiiniadjuvanttirokotetta. Lintonen kuuluu myös Euroopan demarinaisten kattojärjestö PES Women hallitukseen. EU-vaalit käydään 6.–9. Ajanvarauksen koronarokotuksiin Oma Häme sulki vain muutama päivä ajanvarauksen alkamisen jälkeen. Esityksen Lintosen ehdokkuudesta teki SDP:n Hämeen piiri. Lintonen on Sosialidemokraattisten naisten varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu sekä aluevaltuutettu. SDP:n Antti Lindtman toivoo aitoja neuvotteluita Markku Uhari?/?STT Hallituksen työmarkkinapolitiikalle sateli kritiikkiä oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajalta Antti Lindtmanilta
Venäjän hyökättyä Ukrainaan osasto palasi omaan maahansa, jolloin suomalaiset rauhanturvaajat ottivat heidän paikkansa. Etukäteen on silti hyvin vaikea tietää, miten ihminen lopulta reagoi näkemiinsä ja kokemiinsa asioihin, sanoo Mäntysaari. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat yhdessä tehtävässä keskimäärin kuuden kuukauden ajan. Rytköseltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, onko Suomi sulkemassa itärajalta loputkin rajanylityspaikat. – Tämä harkinta kuuluu valtioneuvostolle. Tällä hetkellä noin 400 suomalaista työskentelee rauhanturvaajana erilaisissa sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa Lähi-idässä ja eri puolilla Eurooppaa ja Afrikkaa. Esimerkiksi Kosovossa oli vielä viime vuoden alussa ukrainalainen taistelupioneeriosasto, jonka tehtävänä oli miinojen raivaaminen. Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja eversti Mika Rytkönen sanoi tiedotustilaisuudessa, että estelaitteita vahvistetaan suljetuilla rajanylityspaikoilla uusien läpipääsyjen estämiseksi. Mäntysaaren mukaan suomalaisilla rauhanturvaajilla on maailmalla samanlaisia tehtäviä kuin varusmiehilläkin, eli esimerkiksi kuljettaja, keittäjä, lääkintämies, jääkäri, sotilaspoliisi ja mekaanikko. Suomen Rauhanturvaajaliiton toiminnanjohtaja Ville Mäntysaari huomauttaa, että erilaiset kriisit voivat vaikuttaa suomalaisten rauhanturvaajien sijainteihin. Suomi ei palauta maahan rajan yli päässeitä Venäjälle, vaan heidän turvapaikkahakemuksensa otetaan käsittelyyn. Määrä on pysynyt melko tasaisena jo 15 vuoden ajan, eli vaikuttaa siltä, että esimerkiksi sota Ukrainassa ei ole lisännyt tai vähentänyt kiinnostusta rauhanturvaajan työtä kohtaan, kertoo Porin prikaatin esikuntapäällikkö Teemu Hokkanen. Suurin osa hakijoista on juuri varusmiespalveluksen suorittaneita nuoria miehiä. Suomi sulki lauantain vastaisena yönä puoliltaöin rajanylityspaikat Kaakkois-Suomessa Imatralla, Nuijamaalla ja Vaalimaalla. Rytkösen mukaan tähän mennessä viime päivinä Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat ovat olleet kaukaa tulleita ”nuoria ja terveitä ihmisiä, jotka näyttävät pystyvän huolehtimaan itsestään”. Yli 25-vuotiaita on selvästi vähemmän. Me täällä panemme päätökset toimeen. Rauhanturvaajaksi pääsemisen kelpoisuusvaatimuksena on Suomen kansalaisuus, hyvin suoritettu varusmiespalvelus tai naisten vapaaehtoinen asepalvelus, moitteettomat elämäntavat, hyvä terveys ja kunto sekä vähintään B-luokan ajokortti. Hänen mukaansa ei ole toistaiseksi ollut viitteitä siitä, että ilmiö olisi leviämässä maastorajalle. Siellä on Rytkösen mukaan katsottu, että Venäjällä ei ole mahdollisuuksia estää kolmansien maiden kansalaisia tulemasta Suomen rajalle. Turvapaikkahakemuksen jätti Vartiuksen rajanylityspaikalla sen aukiolon aikana lauantain aikana 67 ihmistä, kertoi Kainuun rajavartiosto viestipalvelu X:ssä. Tämä aiheutti Kinnusen mukaan jonoja rajaliikenteessä. Noin 400 suomalaista työskentelee rauhanturvaajana tällä hetkellä. – Rauhanturvaajaksi hakeutumisen taustalla on todennäköisesti pääosin henkilökohtaisempia syitä, kuten mielenkiintoiset kansainväliset toimintaympäristöt. Normaalia rajaliikennettä rajanylityspaikalla jouduttiin rajoittamaan viiden jälkeen iltapäivällä, kertoi rajavartioaseman päällikkö, kapteeni Jouko Kinnunen STT:lle hieman kuuden jälkeen. Kinnunen sanoi, että Venäjän rajaviranomaiset olivat päästäneet raja-alueelle ihmisiä yhteisten sopimusten vastaisesti ilman tarvittavia asiakirjoja. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA HANNU HUTTU / LEHTIKUVA p Uutiset. Suomalaisten suurin yksittäinen osasto on Libanonissa. Komentaja myös painotti, että erityisen haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijoiden oikeudet tullaan huomioimaan kaikissa tilanteissa. Rajavartioston komentajan mukaan hänellä on edelleen yhteydet Venäjän rajaviranomaisiin. Eversti Mika Rytkönen koko itärajan sulkemisesta Vartiuksen raja-asemalla jätettiin lauantain aikana 67 turvapaikkahakemusta. Valtaosa hakijoista on juuri varusmiespalveluksen suorittaneita nuoria miehiä. Viitteitä tai tietoja ei ole saatu everstin mukaan myöskään siitä, että Suomen itärajalle olisi tulossa massoittain turvapaikanhakijoita. Lisäksi Pohjois-Karjalan rajavartioston Niiralan-rajanylityspaikka sulkeutui sen talviaikataulujen mukaisesti jo neljä tuntia aiemmin perjantaina. Hokkasen mukaan sotilaallisten kriisinhallintaoperaatioiden määrä on tyypillisesti sidoksissa maailmalla meneillään olevien kriisien määrään. ” Harkinta kuuluu valtioneuvostolle. – Olemme kuitenkin valmistautuneet myös siihen, että Suomeen pyrittäisiin myös maastorajan kautta, Rytkönen lisäsi. Rauhanturvaajaksi haluava käy läpi terveystarkastuksen, jossa kartoitetaan myös psykologisia valmiuksia työhön. – Kyllähän rauhanturvaajan työ vaikuttaa jokaiseen ja muuttaa ihmistä vähintään jonkin verran: kukaan tuskin unohtaa, mitä on tapahtunut. Sota Ukrainassa ei ole hetkauttanut rauhanturvaajiksi haluavien määrää Janita Virtanen?/?STT Noin 2 000 suomalaista hakee vuosittain rauhanturvaajaksi – edelleen. Hokkasen mukaan varsinkin kuntoja terveystilavaatimukset karsivat aina joitakin hakijoita. Turvapaikanhaku on keskitetty nyt itärajalla Vartiukseen Kuhmoon ja Sallan rajanylityspaikalle Lappiin. Kaakkois-Suomen rajavartioston komentajan mukaan viitteitä ei ole siitä, että itärajalle olisi tulossa massoittain turvapaikanhakijoita. 8 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Kaksi turvapaikanhakijaa onnistui pääsemään esteiden läpi Pertti Mattila?/?STT K aksi turvapaikanhakijaa on onnistunut pääsemään estelaitteiden läpi Suomen puolelle Nuijamaan suljetulla rajanylityspaikalla, kertoi Kaakkois-Suomen rajavartiosto. Hokkasen mukaan rauhanturvaajaksi hakevien määrä on moninkertainen suhteessa tarjolla oleviin tehtäviin. Suomalaisten rauhanturvaajien määrä ei silti ole juurikaan muuttunut kymmeneen vuoteen
Jätä ilmoitus Markkinat-osastolle! Kestotilaajana voit jättää ilmoitukset valitsemaasi lehteen 50 %:n alennuksella. Palvelumaksu netistä €, muutoin 12 €/varaus. asti. Etu voimassa 31.12. Etu voimassa niin kauan kuin paikkoja on vapaana. www.eerikkila.fi/lounas Rinnakkaistilaus kestotilaajille -40 % Kestotilaajana saat lehden rinnakkaistilauksen 40 % alennuksella jopa yhteensä kuudeksi kuukaudeksi vuodesta. Jätä ilmoitus verkossa: forssanlehti.fi/ilmoitus Forssan Lehti p. Bisons Loimaa bisons.fi • kotipelit; Loimaan liikuntahalli, Puistokatu 16, 32200 Loimaa. 10-17 Päiväpeitteet -10% Meiltä verho-, sisustusja peitekankaat, muovitettu frotee, mankeliliina, sideharso ja verhotarvikkeet. Hinta alkaen 116 € / hlö 2-h huoneessa (Hestia Hotel Seaport) . Perusteellinen labrapaketti 104,25€ Terveystalon perusteellinen labrapaketti -25% alennuksella hintaan 104,25€ (norm. Tilaa: forssanlehti.fi/lahja Sik Sak Verho & sisustus Kartanonkatu 18, 30100 Forssa p. FPS Hockey Oy forssanpalloseura.fi • kotipelit; Urheilukentänkatu 6, 30100 Forssa, Finland Kestotilaajille ilmaisia lippuja FPS:n kotiotteluihin! 30 ilmaista lippua kaikkiin kotiotteluihin. asti. asti. 8-16) Ilahduta läheistäsi Forssan Lehdellä etuhintaan! Anna lahja, joka avataan joka päivä! Tilaa Forssan Lehti läheisellesi lahjatilauksena nyt erikoishintaan. Kampaamo . 139€). Etu voimassa 30.11. 9-14) tai asiakaspalvelu@hameenmedia.fi (ark. Kartanonkatu 11 (Kartanonkeskus) | Turuntie 15, Loimaa, 03-4225225, www.tazzi.fi tai 02-7622120 Parturi . Hämeen Median ETU KORTTI 2023 Kes tot ilaa jall e Tee jakelunkeskeytys loman ajaksi Hyvitämme keskeytysaikasi ajallisesti laskutusjakson lopussa. 10-18 • la 9-14 Puuvillalangat 10% Etu voimassa 30.11. 2 päiväksi ja max. Raj. 8-16) Etelä-Suomen Sanomien, Forssan Lehden, Hämeen Sanomien, ItäHämeen ja Keski-Hämeen kestotilaajat voivat hyödyntää tarjouksia. 0201 108 200 Urheiluopistontie 138, 31370 Eerikkilä (Tammela) Lähiruokalounas noutopöydästä etuhintaan! Runsas lähiruokalounas noutopöydästä joka päivä klo 11-14. 050 492 4865, Ark. asti. 030 6000 Hämeenlinnan ja Forssan yksiköt Lue lisää ja varaa: www.matkapojat.fi/hameen-media tai soita p. Lisämaksusta liityntäkuljetus Heinolasta ja Lahdesta. 9-14) tai asiakaspalvelu@hameenmedia.fi (ark. Etu voimassa 31.12.2023 asti. Kestotilaajille ilmaisia lippuja Bisons Loimaan kotiotteluihin! 20 ilmaista lippua kaikkiin kotiotteluihin. 1 yön hotellimatkan hintaan sisältyy: laivamatkat Helsinki–Tallinna m-p M/S Finlandialla, hotellimajoitus aamiaisin, Kochi Aidad-ravintolassa illallinen sekä Essi Leppäkosken tahdittamat tanssit, paluulaivalla Teemu Roivaisen joulukonsertti. Tanssimatka Tallinnaan 29.-30.11. 3 kuukaudeksi. 9-14) tai asiakaspalvelu@hameenmedia.fi (ark. www.terveystalo.com Puh. Liput jaetaan Loimaan liikuntahallin lippuluukulta ennen ottelua, Puistokatu 16, niin kauan kuin lippuja riittää. Myymälä PumpuliLikan Kauneushoitola Normaalihintaisista tuotteista -10% etukorttia näyttämällä Markkinat-osaston ilmoitukset -50% Etsitkö vuokralaista, haluatko myydä tarpeettomia tavaroitasi tai ostatko keräilytavaraa. 9-14) tai asiakaspalvelu@hameenmedia.fi (ark. SoVo Futsal Kotipelit; Someron Monitoimitalo, Kiiruunpolku 8, 31400 Somero Kestotilaajille 2 lippua 1 hinnalla SoVon kotiotteluihin! Futsal-liigan runkosarjan SoVon kotiotteluihin 2 aikuista 1 hinnalla! Etu lipunmyynnistä Someron monitoimitalolta, Kiiruunpolku 8, kestotilaajan etukorttia näyttämällä (norm. Etu voimassa 1.11.-31.12.2023. 03 7575 700 (ark. Etuhinnat voimassa 31.12. 8-16) Eerikkilä Sport & Outdoor Resort p. Forssan Lehti p. 12,50 €). Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 9. ilmaiseksi) . Jakelunkeskeytys siirtää seuraavan laskutusjakson alkua eteenpäin. 050 361 5575, Ark. Katso kaikki kestotilaajan edut forssanlehti.fi/edut Lataa mobiilikortti älylaitteeseen Lähetä tekstiviesti (norm. 1 etu / tilaus. Rajoitus 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. 03 7575 700 (ark. 8-16) Forssan Lehti p. 03 7575 700 (ark. Liput jaetaan Forssan Palloseuran toimistolta (Viertokuja 3) pelipäivänä kello 9-14 välisenä aikana. 8€/ hlö, alle 15v. viestin hinta) ETUKORTTI numeroon 13300. Hyödynnä kestotilaajan etusi ja tilaa rinnakkaislehti asiakaspalvelustamme! Forssan Lehti p. Ompelupalvelustamme sisustustuotteet ja korjausompelu. Etu voimassa 31.12. 03 7575 700 (ark. Jakelunkeskeytyksen voi tehdä min. Hämeen Median kestotilaajien edut Janskun lanka ja ompelupaja Hämeentie 2 • Puistolinna • Forssa, p. 010 2323 200 (ma-pe 10–16). Lounas etukortilla 10,90 € (norm. Lauantain otteluihin liput noudetaan jo perjantaina. asti. 2 lippua / kestotilaaja / ottelu. Perusteellinen laboratoriopaketti kartoittaa yleisen terveydentilan lisäksi monipuolisesti elintapasairauksien riskejä
– Kun he saavat ratkaistua maansa sisällä tasaveroisuuden, heidän on helpompi hyväksyä myös se, että palestiinalaiset saavat olla tasavertaisia. – Ongelma ei ole muslimi ja juutalainen tai israelilainen ja palestiinalainen, vaan tietynlaiset tahot Israelin poliittisessa eliitissä. – Mutta ei muiden kustannuksella. – Kunhan kaikilla on samat siviilioikeudet ja ihmisiä kohdellaan ihmisiksi. – Egyptin puolella on koko ajan auki rajanylityspisteitä. El Massri painottaa, ettei ole koskaan kannattanut Hamasia. Aiemmin yhteyden on saanut satunnaisesti puhelimella tai internetin kautta. Alueen tilanne on hänelle herkkä asia. Hänen näkemyksensä on, että myös Hamas ajattelee, että pyhään maahan ja sen yhteiskuntaan kuuluu kristittyjä, muslimeita ja juutalaisia. Kansat tulisivat hänestä keskenään kyllä toimeen. – Mikä tahansa aseellinen toiminta, jonka tarkoitus on vahingoittaa ja aiheuttaa kauhua siviiliväestössä, on tuomittavaa. – Israelin kansa ansaitsisi parempaa. Suomalaistunut El Massri seuraa tarkkaan entisen kotiseutunsa tilannetta eri maiden mediasta ja omien lähteidensä kautta. El Massrin mielestä ei ole väliä, onko alueella jatkossa kaksi valtiota, valtioiden liitto vaiko yksi valtio. Heitä palvelee paremmin se, että on vihamielisyyttä ja sotatilanne. Päättäjän, joka arvostaa heidän elämäänsä ja turvallisuuttaan, eikä vain eliitin hyötyä. Nyt vain muutama mielisairas, fanaattinen johtaja hyötyy tilanteesta. Kansa ei enää halua jatkaa. 10 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Eri puolilla, mutta samaa mieltä: sota poikki, katse tulevaan Sini Ihanainen-Alanko I sraelin ja äärijärjestö Hamasin väliset taistelut ovat hallinneet uutisia nyt reilun kuukauden. p Uutiset. – Reilu viikko sitten äitini talon viereen, pellolle, pudotettiin useana päivänä pommi. Kaksoiskansalaiset ja muut pääsisivät pois, ellei Israel olisi pommittanut rajanylitysalueita. Tästä sionistisuudesta pitäisi päästä eroon, kaikkia maan kansalaisia pitäisi kohdella tasavertaisesti, mutta Israel ei kohtele. – Israelin poliitikot sanovat, että kaikki haluavat juutalaiset pois. El Massrin mielestä pitäisi kuitenkin ottaa huomioon se, että Israelin kaluston tuhoamiseen Gazasta ovat hänen mukaansa osallistuneet kaikki poliittiset järjestöt, joilla on aseellinen siipi, eli myös islamilainen jihad ja kommunistinen puolue. – Miten on mahdollista, että kahden viikon sisällä kahdeksan kertaa pommitetaan rajanylityspaikkoja Palestiinan puolella ja sitten sanotaan, että se oli vahinko. Israelille on se ja sama, pommittaako se YK:n ylläpitämää koulua tai kirkkoa; he ajattelevat, ettei heitä kuitenkaan laiteta asioista tilille. 1995 Israelin entinen pääministeri Jitzhak Rabin murhattiin vuonna 1995. Hamasin sotilaallinen siipi tunkeutui lokakuun seitsemäntenä Israelin puolelle, hän toteaa yksiselitteisesti. – Israel valvoo maata, merta ja ilmaa. – Kaikki ovat ampuneet Israelin puolelle ohjuksia, heittäneet kranaatteja ja laukaisseet panssarintorjuntaohjuksia Israelin kalustoa vastaan. – Se oli Israelin kannalta täydellinen tiedustelun, armeijan ja poliittisen johdon epäonnistuminen, jota varmasti perataan jälkikäteen. Se purkaa nyt järkytystä ja vihaa siitä, että joukko, jota se pitää alkeellisina barbaareina, pystyi tekemään tällaisen iskun. Suomalaistuneen El Massrin mielestä palestiinalaiset ansaitsevat rauhaa ja itsemääräämisoikeuden, kuten israelilaisetkin. He katsovat asioita osin eri puolilta, mutta haluavat lopulta samaa asiaa: rauhaa. Puhdasta juomavettä ei ole käytettävissä, sitä joudutaan ottamaan vanhoista kaivoista ja keittämään ja suodattamaan. Gazalaisjuurinen, palestiinalaistaustainen Ahti El Massri on asunut Jyväskylässä yli 20 vuotta. Rabin murhattiin vuonna 1995. – Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu ja hänen tapaisensa populistit, jotka alkoivat flirttailla ääriaineiston kanssa, ovat saaneet tämän tilanteen aikaan. Vihjeitä hyökkäyksestä ei otettu tosissaan. El Massri kertoo, että hänen äitinsä asuu Gazan kaupungin eteläpuolella, jonne Israel neuvoo palestiinalaisia turvaan. Suomalaistunut El Massri haluaa, että Suomi ja muut valtiot sanovat Israelille, että ”nyt meni överiksi”. Israelin vastahyökkäystä ymmärtävä Ariel Rusila ja gazalais lähtöinen Ahti El Massri haluavat Lähiitään rauhaa. Hamasin lokakuista hyökkäystä Ariel seurasi Suomessa. Jyväskyläläiset Ahti El Massri ja Ariel Rusila ovat seuranneet tapahtumia tiiviisti, sillä molemmilla on henkilökohtainen side Israeliin ja Gazaan. Hänen ensimmäinen yliopistotutkintonsa on englannin kielestä, ja suomen kielen hän on opetellut täällä asuessaan. Ongelma on Netanjahun ja hänen tapaistensa poliitikkojen levittämä viha ja valheet, El Massri näkee. Siitä alkaa ihmisten ja yhteiskunnan paraneminen. El Massrin tietojen mukaan Gazassa saa sähköä korkeintaan tunnin vuorokaudessa. El Massrin mielestä Hamasin poliittisilla johtajilla on hyvät välit niiden ortodoksijuutalaisten kanssa, jotka eivät ole sionisteja. – Tilanne on erittäin surullinen ja katastrofaalinen kaikille, jotka ovat Gazassa. Hänestä Hamas ei kuitenkaan ole tehnyt läheskään kaikkea, mistä Israel sitä syyttää. – Äärioikeistolainen nainen sanoi parlamentissa, että lapset, jotka ovat syntyneet Gazassa, ovat ansainneet sen, mitä tapahtuu. El Massria huolettaa Israelin äärioikeistolaisten kansanedustajien näkemykset. Lokakuun seitsemännen jälkeisiä Israelin tekoja El Massri pitää kohtuuttoman julmina. El Massri pitää Israelia rasistisena valtiona. El Massri nostaa esiin myös sen, kuinka Israel pommitti Lähi-idän kolmanneksi vanhimman kirkon, joka oli 340-luvulta. Hamasin lokakuisessa hyökkäyksessä Israeliin purkautui El Massrin näkemyksen mukaan vuosikymmenten painetta ja kaunaa. Hänen äitinsä, neljä sisarusta perheineen sekä tätejä ja setiä asuu edelleen Gazassa. Kaupoissa ei ole ruokaa. Palestiinalaiset eivät halua pahaa juutalaisille, näkee El Massri. El Massri kokee, että Israelin vallassa oleva poliittinen eliitti pitää yllä väkivaltaa ja keksii jatkuvasti uusia hankauksia palestiinalaisten ja israelilaisten välille. Hän oli kotiutunut vain reilu kuukausi aiemmin Israelista. Jyväskyläläinen Ariel Rusila on osallistunut yli kymmenen vuotta Israelin armeijan vapaaehtoisohjelman Sar-El-ulkomaalaisohjelmaan. Hän on arabian kielen tulkki ja osaa myös hepreaa. Jos arabeja, muslimeja, juutalaisia ja kristittyjä kohdellaan tasavertaisesti, valtiolla ei ole mitään merkitystä. El Massri kertoo esimerkiksi löytäneensä internetistä useita videoita, joissa ihmiset kertovat Hamasin kohdelleen heitä hyvin. Saman puolueen puolustusministeri sanoi, että palestiinalaiset ovat ihmisen näköisiä eläimiä. Kukaan ei halua juutalaisia pois Palestiinasta, pyhästä maasta. Hänestä ratkaisu siihen on, että väärin tehneet tunnustavat tekemänsä. Jitzhak Rabinin pääministerikaudella kaikki oli hänen mielestään mielestä reilulla ja inhimillisellä pohjalla. Hän toivoo, että Palestiinassa nyt olevat pienet lapset kasvavat ilman katkeruutta ja kaunaa. Hän on ollut kymmenisen kertaa Israelin armeijan logistiikkajoukoissa, viimeksi elokuussa. El Massri kokee, ettei Israel laske palestiinalaisia humanitäärisiin käytäviin. Siellä ei ole yhtään turvallista paikkaa, jonne viattomat siviilit voisivat hakeutua. Koko yhteiskunta Israelin ja Gazan puolella kärsii tästä. Israelin armeijan ammukset ovat erittäin sijaintitarkkoja, ne pystytään ampumaan tarkasti sinne, minne on tarkoitus. – Maan alla ei ollut tunneliverkostoa, vaan siviiliväestöä, kristittyjä ja muslimeita, naisia ja lapsia. Haastatteluhetkellä El Massri on ollut liki viikon vailla minkäänlaista yhteyttä lapsuudenperheeseensä
Tiina Toivola kokee, että Tammela on hyvä asuinpaikka ikäihmisille. Maanantaina on Pappilan kahvila, tiistaina lenkkikerho, keskiviikkona ulkoilukerho Tammikartanon asukkaille, torstaina ystäväpiirin ryhmä ja perjantaina seniorikerho. Osa heistä vierailee ystävänsä luona viikoittain, osa kerran kuukaudessa. – Suurin osa yksin olevista on vähään tyytyväisiä ja positiivisia, mutta on myös heitä, jotka yksinäisyys on masentanut. – Yksikin pappa sanoi, että jos Tiina ei olisi tullut metsästä hakemaan, sinne olisin jäänyt. Jos verrataan vaikka Helsinkiin, mikä ettei Forssaankin, täällä tiedetään, kuka seinän takana asuu. Yksinäisyyteen johtaa ja yksinäisyyttä syventävät erityisesti elämän murroskohdat, kuten leskeksi jääminen, sairastuminen ja toimintakyvyn heikkeneminen tai muutto toiselle paikkakunnalle. Toivolan työnkuva on laaja, mutta hän pyrkii käymään lähes päivittäin yhden tammelalaisseniorin luona. Kaikki on harmaata ja tasapaksua. – Kun menen käymään, minulla ei saa olla kiire. Kukaan ei ole sanonut, ettei saa tulla. Viiden vuoden aikana Toivolaa ei ole torjuttu kertaakaan. Lämsät olivat määritelleet kohteeksi Tammelan yksinäiset vanhukset, mutta Tammelan kunta sai päättää, millä tavoin varat käytettäisiin kohderyhmän hyväksi. Tapaamisen jälkeen kynnys kotoa lähtemiseen on ainakin madaltunut. Tiina Toivolasta on tullut tärkeä osa Tammelan senioriväen arkeen. – Muistetaan, ketkä mahdollistavat tämän kaiken. Kun toiminta oli saatu käyntiin, tapaamisia kertyi keskimäärin 34 kuukaudessa. – Pisimmät hankkeen kautta syntyneet ystävyyssuhteet ovat kestäneet jo yli viisi vuotta. Yksinäisille vanhuksille osoitettu perintö muuntui tuhansiksi kohtaamisiksi Tammelassa. Tiina Toivola aloitti vuonna 2018 projektin osa-aikaisena työntekijänä ja piti alkuun kirjaa tapaamisten määrästä. Ystäviksi hän on kouluttanut myös vapaaehtoisia, joita on ringissä tällä hetkellä 16. 12 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Testamentti toi ystävän jokaiseen päivään Jaakko Kyrö T uskin pystyivät Kaino ja Timo Lämsä edes kuvittelemaan, kuinka paljon hyvää heidän testamentillaan saataisiin aikaan. Ihan hirveän pahoja tilanteita en ole kohdannut. Pelkkä puhelinsoitto voi olla äärimmäisen tärkeä, Toivola korostaa. – Kun ihminen jää yksin, on tärkeää päästä tarttumaan tilanteeseen ajoissa. Myös palaute lämmittää. Kaksi tuntia on melkein minimiaika. Testamentti oli toki suuri, noin 300 000 euroa, joten raha ei loppuisi ihan äkkiä. Toivola on ihannetyössään. Kohtaamisia on monikymmenkertainen määrä, sillä testamenttivaroilla toteutettava kerhoja ryhmätoiminta kokoaa Tammelan ikäihmisiä jokaisena arkipäivänä. Lenkkikerhon kanssa Toivola käy toisinaan hautausmaalla ja pysähtyy Kaino ja Timo Lämsän haudalla. Hän kiittelee ennen kaikkea Tammelan kyliä. – Sitä, että joku tulee kylään ja rohkaisee lähtemään. Syvää yksinäisyyttä koetaan kuitenkin myös maalaiskunnissa. – Kylät pitävät hienosti kiinni omistaan. – Kaikki ovat toivottaneet tervetulleeksi. Kun Toivola saa vihjeen yksinäisestä, lähestyy hän henkilöä ensin puhelimella. Kohtaamiset, elämäntarinoiden kuuleminen ja kuunteleminen antavat paljon. TAPIO TUOMELA p Sunnuntai. – Kyllä minä koen, että he olisivat mielissään. – On tärkeää päästä tarttumaan tilanteeseen ajoissa, Tiina Toivola korostaa. 5,5 vuoden aikana tapaamisia yksinäisyyttä kokevien vanhusten kanssa on kertynyt tuhansia. Avointa ja kuuntelevaa Toivolaa on helppo lähestyä. Yksinäisyyteen vajotaan erityisesti elämän murroskohdissa. Kerhot eivät pääsääntöisesti tavoita kaikkein yksinäisimpiä, mutta kannattelevat sosiaalisia suhteita ja toimintakykyä ja ehkäisevät tätä kautta yksin jäämistä. Vaikka viihtyisi yksin, jokainen ilahtuu, kun kysytään kuulumisia ja välitetään. Jotta yksin jääneen saa aktivoitumaan, vaaditaan yleensä enemmän työtä. Toivola arvioi, että sama tahti on jatkunut. – Uskallan sanoa, että hankkeen puolesta käydään joka päivä kylässä jossain päin Tammelaa, Toivola tiivistää. Naapurit tunnetaan
– Kun saa ulko-oven perässään kiinni, voi huokaista, että selvisin, Kirsti Nessling hymyilee. – Varsinkin lokakuu oli monessa yhdistyksessä todella hyvä. Pahimmillaan yksinäisyys on musertavaa ja lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä, Pirhonen toteaa. – Kun ekan kerran lähtee, niin siitä se lähtee käyntiin, mukavat naiset rohkaisevat. – Jos ei tätä olisi, ei olisi minne mennä. Sellaista ei ole, ja Pirhoselle sana yksinäisyys kantaakin negatiivista merkitystä. Kotona joutuu juttelemaan yksikseen, naiset mietiskelevät. Ystävän Kammarilla on hyvä olla Jaakko Kyrö Perjantaiaamu Ystävän Kammarilla Forssassa. – Ennen koronaa noin viidesosa vanhuksista koki ainakin ajoittain yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan yksinäisyyttä kokevat Suomessa eniten nuoret aikuiset ja vanhukset. Syyksi hän arvelee koronatartuntojen määrän kasvua – on jääty varmuuden vuoksi kotiin. Koronavuosien myötä kaikkien ikäryhmien yksinäisyys kasvoi merkittävästi. Ystäville ja yhteydenotoille on lähiaikoina tavallistakin enemmän tarvetta. Ystävän Kammari tarjoaa tilat myös tapaamisiin. Eräänlaista etsivää seniorityötä tehdään myös Ystävän Kammarilla Forssassa. Mutta entä jos sittenkin. – Etsivän ja löytävän vanhustyön kohteita ovat juuri he, joilla itsellään ei ole resursseja saavuttaa ikäihmisille suunnattua toimintaa tai muuta toimintaa, Pirhonen toteaa ja toivoo jokaisen miettivän, miten voisi auttaa. Ystävän Kammari on tärkeä kohtaamispaikka Tuoville (vas.) ja Ailalle. Jos yksinäisyyteen liittyy paikalleen jääminen, tuo se ikäihmisille nopeasti myös toimintakyvyn heikkenemistä. Kukaan ei edes soita – Maanantain soitolla sitten todetaan, että onneksi tuli maanantai ja arki. – Yksinäisyys ei ole koskaan oma valinta, yksin oleminen voi olla, Pirhonen sanoittaa. Aamukorvan asiakkaiden yleinen perjantaihuoli on pitkä viikonloppu. Olemme olleet positiivisesti yllättyneitä, mutta tällä viikolla kävijöitä on ollut selvästi vähemmän, toiminnanohjaaja Sari Junttila-Alho kertoo. – Aamukorva on joillekin päivän ainoa kontakti, mahdollisuus puhua jonkun kanssa, Ystävän Kammarin toiminnanohjaaja Sari Junttila-Alho kertoo. Paikalla on kymmenkunta aktiivista naista, miehet ovat jumpparyhmässä harvinaisuuksia. Ystävän Kammarilla on päästy tänä syksynä kävijämäärissä lähes samalle tasolle kuin koronaa edeltävänä aikana. – Kysytään oman taloyhtiön tai naapuruston paljon yksin olevilta ikäihmisiltä kuulumisia, siitä se lähtee. Sillä hän tarkoittaa väestöryhmässä koettua ulkopuolisuuden tunnetta. Nyttemmin nimenä on Etsivän senioritoiminnan -hanke. Etsivää seniorityötä tehdään ennen kaikkea järjestöissä ja hankkeissa. Pirhonen puhuu henkilökohtaisen yksinäisyyden ohella ikäihmisten kollektiivisesta yksinäisyydestä. Takana on jumppahetki ja lounasta odotellaan kammarin avarassa keittiössä. Etsivälle seniorityölle on tarvetta LASSI PUHTIMÄKI LASSI PUHTIMÄKI Sunnuntai p. – Pudotaan kelkasta ja koetaan myös sitä kautta ulkopuolisuutta. Kun Kaino ja Timo Lämsän testamenttia kunnioittava työ alkoi Tammelassa, kantoi se nimeä Toimintaa Tammelan yksinäisille vanhuksille . – Tänne tulevat ovat aktiivista väkeä mutta kyllä ennen pyhiä kuulee huolta yksinäisistä päivistä. Ystävän Kammarilla on noin 35 vapaaehtoista ulkoiluapuun ja yhdessäoloon. – Mutta silloin saa kyllä hyviä vastauksia, Tuovi heläyttää väliin. Maila Kuittinen kannustaa ikäihmisiä harrastusten pariin mutta tietää, ettei kotoa lähteminen ole aina helppoa. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 13 ” Yksikin pappa sanoi, että jos Tiina ei olisi tullut metsästä hakemaan, sinne olisin jäänyt. Tiina Toivola Jaakko Kyrö Yliopistotutkija Jari Pirhonen kaipaa suomen kieleen sanaa, joka kuvaisi tyytyväistä yksin olemista. – Jos ihminen on sen luontoinen, että se ei lähde, niin se ei lähde, Kuittinen toteaa. Kollektiivista yksinäisyyttä kasaavat vanhuksiin liittyvä taakkapuhe menoeränä mutta myös yhteiskunnan yleinen muutos, kuten digitalisaatio, jossa kaikki ikäihmiset eivät pysy mukana. Hämeentie 17:n puutalo on avoinna joka arkipäivä klo 9–14. Jumpparyhmän naisista lähes kaikki asuvat nykyään yksin. Naiset kannustavat yksinäisiä rohkeasti harrastuksiin, mutta tietävät houkuttelun vaikeaksi. Eivät kaikki miehet sentään kotonaan lymyä. Yksinäisyydellä on suora vaikutus terveydentilaan. – Masennus ja mielialan lasku ovat usein selkeitä seuraamuksia yksinäisyydestä kaiken ikäisillä. Koronan aikana lukema nousi yli kolmannekseen, Pirhonen vertaa. Ystävän Kammari on heille kohtaamispaikka, joka lievittää yksinäisyyttä. Kammarin kautta on mahdollisuus saada myös saattoapua esimerkiksi sairaalareissuun. – Vapaaehtoisia on tuskin yhdelläkään yhdistyksellä riittävästi kysyntään nähden, mutta saattoapua pystymme tarjoamaan lähes aina, jos ei tarvitse ihan samana päivänä lähteä. Aamukorva-soittopalvelu tavoittaa arkiaamuisin parikymmentä yksin asuvaa. – Miesköörit kokoontuvat Ärrällä ja torilla, ei heitä täällä näy, Maila Kuittinen naurattaa. Kotoa lähteminen on työläämpää kuin nuorena ja notkeana ja vaatii myös tahdonvoimaa
14 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 p Sunnuntaisuomalainen
Viihdyn kuitenkin paremmin tyttöjen kanssa ja olen aina toivonut, että minulla olisi enemmän ystäviä. Nyt hän, äiti Pia Partinen ja talliyrittäjä Niina Petäjämäki kertovat, miten hevoset auttoivat toimimaan ihmisten kanssa. Kokeilin ainakin jääkiekkoa, jalkapalloa ja lentopalloa. Siellä tutustuin parhaaseen kaveriini. Muut lapset hakivat avaimen, avasivat oven ja nauroivat minulle. Ja sitten se jatkui. Olin aika yksinäinen. Kotitalous kin oli kivaa. Harrastin paljon kaikkea, mutta lopetin aina kesken, koska joukkuelajeissa piti pelata muiden ihmisten kanssa. Luokallani oli kuusi oppilasta, ja kaikki muut olivat poikia. Pidin myös äikästä, jossa sai kirjoittaa tarinoita. Se oli ainut paikka, jossa pystyin olemaan. Siinä olen hyvä. Annoin kiusaajille sen, mitä he halusivatkin, koska en oikein ymmärtänyt, että minua kiusattiin. Silloin en löydä sanoja tai sönkötän jotain randomia. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 15 Turvallinen paikka Teksti: Aino Heikkonen, kuvat: Jani Kautto Peppi Partinen 17-vuotias hevosalan opiskelija ”Seitsemänvuotiaana minulla todettiin ADD ja yhdeksänvuotiaana Aspergerin oireyhtymä. Sain oman keittiön, kun meitä oli niin vähän. Yläkoulun kävin tukiluokalla, mikä oli tosi hyvä. Koulunkäynti on ollut minulle tosi vaikeaa koko ajan. Lempiaineeni oli englanti. Alakoulun pariksi viimeiseksi kuukaudeksi menin sairaalakouluun, joka oli pieni erityiskoulu. Vierellä on 11-vuotias irlannincob Fiona. Ihmisten kohtaaminen on joskus helppoa ja joskus vaikeaa. Sunnuntaisuomalainen p. Jännitän ihan normaaleissa tilanteissa. Ja kun en jaksanut keskittyä, en pystynyt tekemään kovin hyvin. ” En oikein ymmärtänyt, että minua kiusattiin. 11-vuotiaana tulin ratsastamaan Vuonohevostalli Rajavaellukseen. Peppi Partinen kokee, että ihmiset eivät aina edes yritä ymmärtää nepsypiirteitä. Jo lapsena Peppi Partisella todettiin ADD ja Aspergerin oireyhtymä. Ensimmäisellä kerralla Sonja-niminen hevonen säikähti lintua ja laukkasi muutaman askeleen, mutta en pelännyt silloinkaan. Sen lisäksi kävin heppakerhossa, jossa ratsastettiin maastossa ja kentällä sekä esimerkiksi letitettiin hevosten harjoja. Peppi Partinen Hevosten kanssa on helppo olla. Ratsastaminen oli kivaa ja hevoset ihania. Kaikki kiusasivat, enkä osannut puuttua siihen. Minua pelottaa, että muut ihmiset tuomitsevat minut, jos en osaa. Matematiikkaan ja vastaaviin aineisiin en jaksanut koulussa keskittyä. Kerran menin vessaan itkemään ja laitoin oven lukkoon. Ja sitten se jatkui. Koulussa tuntui, ettei kukaan antanut olla oma itseni. Aloin käydä tallilla kerran viikossa
Paras kaverini opiskelee samassa koulussa. Neuropsykiatrisia häiriöitä ovat ADHD:n ja autismikirjon lisäksi tic-häiriöt, joihin liittyy tahattomia liikkeitä tai äännähdyksiä. Hän on hyvin herkkä. Näin, jos tilanne tulehtui. Positiiviset palautteet olivat vähäisiä. Tallinpitäjä Niina tuntuu ymmärtävän paremmin minua kuin monet muut ihmiset. Haluan oppia lisää hevosista ja tehdä jotain niiden kanssa tulevaisuudessa. Meiltä vain odotetaan, mutta meitä ei kuunnella. Lievissä vaikeuksissa puhutaan nepsy-piirteistä. 16 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 ympäristössä Peppi pystyy toimimaan ja tuomaan esille omia ajatuksiaan. Tukiluokalla se muuttui. Ongelmat olivat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Jotkut tuntuvat näkevän hevoset urheiluvälineinä. Häntä ymmärrettiin ja hänet otettiin huomioon. Tuen hakeminen erityislapsille on erittäin raskasta. Olin vapaaehtoisena kouluavustajana noin puoli vuotta, jotta pystyin tukemaan Peppiä ja siinä sivussa myös muita lapsia. Kiusaamista tai syrjintää ei ole. Koulutus kestää kolme vuotta. Niitä pitää olla paljon.” Pia Partinen Pepin äiti, it-konsultti ”Päiväkodissa huomattiin, että Peppi ei ole ihan samanlainen kuin muut. Siksi hänellä riittää ymmärrystä muille nepsy-lapsille, joilla on samanlaisia haasteita kuin hänellä itsellään. Olen toiminut niiden kanssa monta vuotta ja luonut niihin siteen. Hän sairastui. Peppi alkoi kiukustua, jos hän ei ymmärtänyt. Tiedän, että ne eivät koskaan arvostele, vaikka tekisinkin jotain väärin tai nolaisin itseni. Kerran viikossa on päivä etäkoulutusta, ja neljä päivää viikosta hän työskentelee tallilla. Lähde: Mielenterveystalo Irlannincobien lisäksi tallilla on vuonohevosia, eestin hevonen, Norjan kylmä verinen ja ardenner. Hän selvästi välittää hevosista tosi paljon, mikä ei hevosmaailmassa ole itsestäänselvyys. Hoitotahot auttoivat koulutussopimuksen saamisessa. Kun tallin pitäjät lomailevat, meillä on vastuu hevosemme hyvinvoinnista ja liikuttamisesta. Viime vuonna aloin opiskella hevostenhoitajaksi Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella. Tallilla Peppi on saanut sellaista tukea, jota hän ei ole ikinä kodin ulkopuolella saanut. Hyväksyvässä ” Tuen hakeminen erityis lapsille on erittäin raskasta. Lähdin yleensä kesken viikon pois. Nuorena olin tekemisissä hevosten kanssa. Se kuormittaa, mutta hevosten kanssa oleminen vapauttaa ja rentouttaa minuakin.” Hevoset ovat minulle kuin työkavereita, joihin voin luottaa. Etenkin Rajavaellus-tallin hevoset ovat minulle tosi tärkeitä. Itse teen vaativaa työtä, jossa on paljon sosiaalista vuorovaikutusta. Päiväkodissa työskenteli pätevää porukkaa, joka osasi ohjata meidät eteenpäin terveydenhuoltoon. p Sunnuntaisuomalainen. Palasin kotiin ja siirryin tekemään loput opinnoista koulutussopimuksella tallilla. Olen itsekin Asperger. Ykkösja kakkosluokalla oli ihana opettaja, ja kodin kanssa olikin paljon yhteistyötä. Hevonen on koko ajan vieressä silloinkin, kun toimitaan ihmisten kanssa. Ikinä ei ajatella, mitä haasteita meillä on. Pia Partinen ADD ja Asperger ADD on tarkkaavuuden häiriö, johon liittyy vaikeuksia keskittyä, seurata ohjeita, suorittaa tehtäviä ja sietää ulkopuolisia ärsykkeitä. Se on yksi ADHD:n ilmenemismuodoista. Se on varmaan tietämättömyyttä. Löysimme tämän ihanan tallin, jossa nuori ja lapsi hyväksytään sellaisena kuin hän on. Sopimuksesta piti taistella, mutta onneksi se saatiin tehtyä, sillä opiskelu alkoi olla Pepille vaikeaa. Siihen ei liity kielen tai älyllisen kehityksen viivästymistä. Se oli helpotus. Ensin asuin Harjussa viikot, mutta ensimmäisen vuoden jälkeen en enää käynyt siellä juuri ollenkaan, kun se tuntui vaikealta. Asperger katsotaan nykyisin osaksi autismikirjoa. Taustalla on aivojen tapa käsitellä ympäristöstä tulevaa tietoa. Hevostaitojen lisäksi olen oppinut toimimaan ihmisten kanssa. Kaikki ovat samanarvoisia, ja kaikilla on oikeus olla hevosten kanssa. Haluan myös hankkia itselleni eläimiä. Pepiltä ei kysytty, millaista kohtelua hän toivoisi tai mikä olisi hänelle helpoin tapa toimia. Nyt Peppi opiskelee tallilla koulutussopimuksella. Hän sai paljon hyvää palautetta ja kaikkea tukea, mitä hän tarvitsi. Lähde: Terveyskirjasto Nepsy Sana nepsy viittaa synnynnäisiin neuropsykiatrisiin ominaisuuksiin. Kolmen vuoden ajan olemme vuokranneet yhtä tallin hevosista. Jos vanhempia haluttaisiin auttaa, tuki alkaisi heti, kun diagnoosi annetaan. Siksi ajattelin, että isoista eläimistä voisi olla Pepillekin apua. Kohtasin samoja ongelmia kuin ala-asteella. Aspergerin oireyhtymä on ominaisuus, joka näkyy poikkeavuuksina esimerkiksi vuorovaikutuksessa tai käyttäytymismalleissa. Kuulin, että olen laiska, koska tarvitsen omia hetkiä, jotta pystyn taas toimimaan. Talli on I matralla, josta Peppi Partinen on kotoisin. Tallilla työskentelen lapsiryhmien kanssa, vaikka en yleensä pidä lapsista. Se harmittaa, että perheet joutuvat todistelemaan tuen tarvetta. Tulevaisuudessa haluaisin muuttaa esimerkiksi Englantiin ja työskennellä eläinten pelastustehtävissä. Tallilta olen myös saanut kaverin, jonka kanssa käyn välillä elokuvissa. Opettaja näytti hänelle punaista, keltaista tai vihreää liikennevaloa
Olen saanut lapsesta asti eläinten kautta ilon ja onnistumisen kokemuksen sekä eläimen antaman pyyteettömän rakkauden. Hoitoalan töitäkin tein kuntouttavalla otteella. Se ottaa kaikki ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat. Noin kolmasosa asiakkaista on erityispiirteisiä. Hän on hirveän hyvä pienten lasten kanssa. Pepin kanssa menemme koulun tavoitteiden mukaan. Tallillamme kaikki toiminta perustuu siihen, että ihmiset saavat arkeen hyvinvointia. On tärkeää, että nuoret saavat ammatin ja itsevarmuuden. Pia on ollut vanhempana aktiivinen. Meillä on myös samat vakioasiakkaat. Pienellä tallilla toistuvat samat rutiinit joka päivä tai viikko. Ihminen voi vain katsoa sivusta, miten homma toimii. Nopeasti hän oli valmis tavallisille tunneille ja hevoskerhoon. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 17 Niina Petäjämäki Pepin kouluttaja, Vuonohevostalli Rajavaelluksen yrittäjä ”Kun Peppi kävi ensimmäisen kerran tallilla, mukana oli sairaanhoitaja. Osassa Kelan kuntoutuspalveluita voidaan käyttää apuna eläinavusteisia menetelmiä. Niina Petäjämäki perusti Vuonohevos talli Rajavaelluksen vuonna 2007. Peppi on hyötynyt hevosista ihan hirveästi. Erityislasten vanhemmat ovat kovilla. Tämä ei ole kilpailuun tähtäävää toimintaa. Lisäksi Kela järjestää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Niina Petäjämäki Tuki Nepsy-lapsi tai -nuori voi Kelan tukemana päästä sopeutumisvalmennuskurssille, Laku-perhekuntoutukseen (5–15-vuotiaille), Oma väylä -kuntoutukseen (16–29-vuotiaille) tai moniammatilliseen yksilökuntoutukseen. Myös Pia Partinen on ollut tekemisissä hevosten kanssa nuoresta asti. Se ei ole helppoa. Yksikin sosiaalinen suhde on lottovoitto silloin, kun toiseen ihmiseen on vaikea hakea kontaktia.” ” Yksikin sosiaalinen suhde on lottovoitto. Kun kuulin, että Peppi on käynyt toisen tallilla käyvän tytön kanssa elokuvissa, se oli aivan ihanaa. Hurahdin hevosiin 7–8-vuotiaana, kun rupesin käymään tallilla salaa isiltä ja äidiltä. Kun kuntoutuksessa on mukana eläin, se tekee työn. Hän on niin taitava. Se on parasta, jos tallilta löytyy samanhenkistä seuraa. Jokaisen ratsastustavoite on henkilökohtainen. Lähde: Kela Rajavaelluksen hevoset pärjäävät pihatossa säässä kuin säässä. Nämä ovat loputtomia kuiluja. Tämä on vanhan ajan maalaistalli, jossa nautitaan hevostelusta. Kontakti muihin ihmisiin on tullut hevosen kautta. Kokeiluna aloittamani yritys jatkuu edelleen. Hyvin nuorena otin hänet mukaan ohjaamaan lapsiryhmiä. Nyt, kun teimme koulutussopimuksen, hän voi jatkaa opiskelua tallillamme, mikä on erittäin hyvä ratkaisu. Hevonen on eläin, joka vaatii sataprosenttista läsnäoloa. Olen ylpeä, että Peppi lähti rohkeasti opiskelemaan hevosalaa. Sen kanssa keho alkaa rentoutua jo minuuteissa, vaikka olisi kuinka pahalla päällä ja kaikki ketuttaisi. Ammatiltani olen lastenhoitaja, vammaistyön lähihoitaja ja neuropsykiatrinen valmentaja. Sunnuntaisuomalainen p. Kaikki kuntoutus pitää erikseen hakea. Kuvassa yksi tallin vuonohevosista. Peppi Partisen tehtäviin kuuluvat esimerkiksi hevosten puhdistaminen ja har jaus. Hevonen ei katso, kuka sitä rapsuttaa. Hänen on kiva tulla tänne, koska hän tietää, ketä tallilla on vastassa. 16 vuotta sitten perustin tallin, jonne erityisihmiset voivat tulla
Olet lähellä pappa mun, tähtiin kun katson, näen sun. Syrjäytetty Altman kommentoi X-viestipalvelussa (entinen Twitter) ”rakastaneensa aikaansa” OpenAI:ssa. Altmanin pidempiaikaista seuraajaa toimitusjohtajana etsitään, OpenAI kertoo tiedotteessa. Silmäni mä suljen, aika levon on. Brockman ja Altman olivat yhtiön perustajia. 24.8.2023 Vantaa Hiljaa, hiljaa kuljen tietä ikiuneen. Lämmöllä muistaen Terttu Arto perheineen Antero Olli perheineen Kimmo perheineen muut sukulaiset ja tuttavat Siunaus toimitettu 15.9.2023. ChatGPT:n luoneen OpenAI:n toimitusjohtaja sai yllättäen potkut STT, AFP ChatGPT-keskusteluohjelman luoneen OpenAI-yrityksen toimitusjohtaja Sam Altman jättää tehtävänsä, yhtiö kertoi perjantaina tiedotteessaan. Rakkaamme Jouko Arvi Johannes MAJURI * 31.8.1944 Mikkeli † 5.11.2023 Forssa Olet saapunut rannalle rauhan maan. Rakkaamme Rauno Matias ALI-HOKKA s. 26.6.1952 k. Arto, Jaana ja Essi Aaro Atte ja Matleena Tuomas sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta. Altmanin tilalle virkaatekeväksi toimitusjohtajaksi nostettiin yhtiön teknologiajohtaja Mira Murati. Elli Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 18.11.2023. Näin emme olisi tahtoneet, on paljon meiltä pois. Lämmin kiitos osanotosta. – Se oli mullistavaa minulle henkilökohtaisesti, ja toivottavasti vähän myös maailmalle, Altman kirjoitti. Muistotilaisuutta vietämme kutsuttujen läheisten kesken. Media Matters -järjestön mukaan mainonnan ovat keskeyttäneet muun muassa laitevalmistaja Apple sekä mediayhtiöt Disney, Paramount ja Lionsgate. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Risto Kalevi ROMU s. Piilaakson yllättänyt päätös on poikkeuksellisen korkean profiilin irtisanominen kovassa nousussa olevalla tekoälyalalla. Toivotan aidosti kaikille teille parasta, Brockman kirjoitti kollegoilleen lähettämässään viestissä, jonka julkaisi myös X:ssä. – Yhtiön hallituksella ei enää ole luottamusta hänen kykyynsä jatkaa OpenAI:n johtajana, lausunnossa kerrotaan. Rakkaamme Matti Juhani JAKONEN s. 15.1.1932 Renko k. 26.10.2023 Tammela On isän neuvot loppuneet, hän hiljaa nukkui pois. 22.4.1943 Hiitola k. Alan supertähdeksi noussut 38-vuotias Altman on esiintynyt julkisuudessa OpenAI:n kasvoina. 14.10.2023 Syvästi kaivaten Raija Pekka, Tatiana, Onni ja Mika Leena, Matti ja Mauno Jukka ja Heini sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Kun aamu saapui, niin matka päättyi, ja uneen vaivutti väsyneen, ei tunnu tuska, ei vaiva mainen, on rauha sydämessä nukkuneen. 10.2.1961 Forssa k. Yrjö Jylhä Rakkaudella kaivaten Satu Tuula, Pentti, Heidi ja Nina sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Muistoissa, vaikka nyt poissa, tulet kanssamme kulkemaan. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Sun muistos ainiaan jää kauniina mieliimme loistamaan, vaikk’ sydämes kultainen väsyi pois, emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoitaa voi. Muistamisena yksi kukka. Kiitos osanotosta. klo 14.30. Ikävöiden Johanna ja Sami Jussi ja Seela Hannele, Mikko, Nela ja Leo sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Kera syksyn lehtien lähdit pappa kultainen. Vuosi sitten lanseerattu ChatGPT saavutti valtavan suosion ympäri maailmaa kyvyllään tuottaa pyynnöstä kaikenlaista tekstiä esseistä runouteen. 30.4.1942 Tammela k. Muskin toiminta tuomittiin aina Valkoista taloa myöten. Rakkaamme Arvo Ilmari SANTALA s. 30.10.2023 Forssa Niin yllättäen, äkkiä lähdit sä pois emme sua vielä antaneet ois. Psalmi 23 Kaivaten Eeva Janne, Saara ja Wilma Johanna ja Janne Susanna, Mika, Ronja ja Riku Muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu. Musk ilmaisi X:ssä aiemmin tällä viikolla tukensa viestille, jossa näytettiin levitettävän salaliittoteoriaa siitä, että juutalaiset toisivat länsimaihin maahanmuuttajia heikentääkseen valkoista valtaväestöä. Moni yhtiö keskeytti mainonnan X-alustalla X eli entinen Twitter on kohun keskellä. Rakkaamme Raimo Kalle Johannes OKSLAHTI * 28.1.1934 Forssa † 18.10.2023 Lieto Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 9.10.2023 Forssa Rakkaudella muistaen Eija Emmi, Joonas ja Elli sukulaiset ja ystävät Ei suurempaa rakkautta ei lujempaa ystävyyttä ei lämpimämpää syliä jäljelle jäi suunnaton kaipaus. X sai osakseen arvostelua myös Media Mattersin todettua, että suurten mainostajien sisältöä oli julkaistu alustalla äärilaidan käyttäjien natsimielisten viestien yhteydessä. 18 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 p Uutiset. Jussi, Nela ja Leo Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että isä siunataan Forssan siunauskappelissa 25.11. KUOLINILMOITUKSET KUOLINILMOITUKSET Rakkaamme Ari Juha LAAKSO s. Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Uutisen jälkeen Brockman kuitenkin kertoi irtisanoutuvansa. Microsoftin miljardeilla kehitetyn ChatGPT:n ominaisuudet ja suosio järisyttivät teknologia-alaa, ja Microsoftin kilpailijat joutuivat kiirehtimään saadakseen omat keskusteluohjelmansa markkinoille mahdollisimman nopeasti. On suru, kaipaus suunnaton mutt’ tiedämme sun hyvä olla nyt on. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Lämmin kiitos osanotosta. OpenAI:n hallituksen mukaan Altman ei toimitusjohtajana ollut avoin viestinnässään hallituksen kanssa. Lisäksi vaihtoon lähti OpenAI:n hallituksen puheenjohtajan paikalta Greg Brockman, jonka kerrottiin yhtiön tiedotteessa jatkavan muissa tehtävissään. Muistot ja rakkaus jäljelle jää valoksi elämän tielle. – Olen superylpeä kaikesta siitä, mitä olemme yhdessä rakentaneet sen jälkeen, kun aloitimme asunnossani 8 vuotta sitten -mutta tämän päivän uutisten pohjalta otan loparit. STT, AFP Useat suuret mainostajat ovat toistaiseksi vetäytyneet viestipalvelu X:stä (entinen Twitter) sen jälkeen kun palvelun omistavan miljardööri Elon Muskin katsottiin antaneen tukensa antisemitistiselle salaliittoteorialle
Tässä suhteessa hän edusti keskivertoukrainalaisen näkökantaa. Lopulta Euromaidan-nimellä tunnetut protestit laajenivat hallituksen vastaiseksi liikehdinnäksi ja johtivat helmikuussa 2014 vallankumoukseen ja Janukovitshin pakenemiseen maasta. – Todella menestyksekäs päivä, vaikka sekä kantoraketti että avaruusalus hajosivat suunnittelemattomasti, sanoi SpaceX:n suoraa lähetystä selostanut kuuluttaja. Starship laukaistiin matkaan yhtiön avaruuskeskuksesta Texasista. Harva ukrainalainen näki veljeskansana pidettyä Venäjää sotilaallisena uhkana. Nizhnikau uskoo, että kansalaisten vaatimukset tiiviimmästä EU-suhteesta olisivat voimistuneet joka tapauksessa. Nizhnikaun mukaan se oli vielä silloin leimallisesti entinen neuvostotasavalta. – Hän ajoi vahvasti ajatusta, että Ukrainan täytyy olla sekä Venäjän että lännen ystävä. CLARY / AFP Ulkomaat p. TIMOTHY A. – Muutos on massiivinen. – Onnittelut ryhmälle, joka edistyi tänään koelennolla. EU:n ja Venäjän välillä arponut maa kääntyi monen mutkan kautta peruuttamattomasti länteen päin. Ukraina oli vuosien ajan arponut suuntautumisessaan idän ja lännen välillä. ” Ei ole mitään mahdollisuutta, että tämä maa voisi kääntyä takaisin Venäjän suuntaan. Tapahtumat lähtivät vyörymään marraskuussa 2013, kun Venäjä-mielisen presidentti Viktor Janukovitshin hallitus keskeytti EU:n kanssa tehtävän yhteistyösopimuksen valmistelut Venäjän painostuksesta. Nasan johtajan Bill Nelsonin mukaan projekti oli räjähdyksestä huolimatta edistynyt. Kymmenen viime vuoden aikana olemme nähneet valtavan muutoksen kansalaisten mielipiteissä, mutta myös eliitin mielipiteissä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau. – Nyt ukrainalaiset näkevät Venäjän eliitin ja yhteiskunnan täysin vihollisena. Lopulta helmikuussa 2022 Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. BULENT KILIC / AFP SpaceX-yhtiön Starship-aluksen toinen koelento päättyi taas räjähdykseen Avaruusyhtiö SpaceX:n miehittämättömälle Starship-avaruusalukselle kävi lauantaina samoin kuin sen edeltäjälle huhtikuussa. Vuoden 2013 Ukraina oli monin tavoin hyvin erilainen maa kuin nyt. – Maa oli täysin jakautunut yhteiskunnallisesti, niin ulkopolitiikan suhteen kuin sen suhteen millainen maasta pitäisi tulla. – Ukrainalainen kansalaisyhteiskunta ajoi sekä maan omaa eliittiä että EU:ta keskittymään enemmän Ukrainan ja EU:n lähentymiseen. Itse avaruusaluksen piti kiertää Maa osittain ennen kuin se olisi laskeutunut Tyyneenmereen Havaijin lähelle. Tästä huolimatta sekä yhtiö että Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa pitivät laukaisua onnistuneena. Jos Janukovitsh olisi saanut tahtonsa läpi, Ukraina olisi käyttänyt Venäjältä saamansa tukimiljardit ja palannut taas lähtöpisteeseen. Avaruusyhtiö SpaceX teki toisen koelaukaisun Starship-aluksellaan lauantaina. Ratkaisu raivostutti monia tavallisia ukrainalaisia, jotka lähtivät kaduille. Kuva on Maidanin aukiolta helmikuussa 2014. Starshipin ensimmäinen koelento huhtikuussa päättyi tahalliseen räjäytykseen sen jälkeen kun koelennolla oli muun muassa ilmennyt useita moottorivikoja. Venäjä reagoi miehittämällä Krimin niemimaan ja aloittamalla sodan Itä-Ukrainassa. Alus ja kantoraketti räjähtivät pian laukaisun jälkeen. – Ilman Euromaidania ja ilman sotaa Ukraina olisi joka tapauksessa kääntymässä Eurooppaan päin, mutta paljon hitaammin. Starshipin on määrä toimia Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan seuraavien kuulentojen laskeutumismoduulina, ja jonain päivänä sen toivotaan vievän rahtia ja miehistöä Marsiin asti. Janukovitsh yritti tukahduttaa mielenosoitukset voimakeinoin, mutta se sai ne vain yltymään. Alun perin kantoraketin piti laskeutua Meksikonlahteen muutamia minuutteja koelaukaisun jälkeen. Ei ole mitään mahdollisuutta, että tämä maa voisi kääntyä takaisin Venäjän suuntaan, Nizhnikau näkee. Ukrainaa ei nähty tulevana EU-jäsenenä, ja maa sai lisää huomiota Brysselistä lähinnä kansalaisten aktiivisuuden ansiosta. Nizhnikaun mielestä EU suhtautui Ukrainaan väärällä tavalla 2010-luvun alussa. Kuluneet kymmenen vuotta ovat muuttaneet Ukrainaa maana perustavanlaatuisella tavalla. Nizhnikau nostaa esimerkiksi Ukrainan muutoksesta nykyisen presidentin Volodymyr Zelenskyin sketsit vuodelta 2013, joissa hän tekee koomikkona pilaa länsiukrainalaisten nationalismista. Entä jos Janukovitsh ei olisi tehnyt marraskuussa 2013 kohtalokasta päätöstään, tai ei olisi reagoinut mielenosoituksiin niin kovakouraisesti. Myös itse avaruusalus räjähti. päivänä 2013 STT julkaisi pikku-uutisen otsikolla ”Ukraina keskeytti EU-sopimuksen valmistelun.” Harva osasi tuolloin arvata, millaiset historian pyörät Ukrainan hallituksen päätös laittoi pyörimään. Sen kantoraketti irtautui onnistuneesti emoaluksesta mutta räjähti pian tämän jälkeen. Suuri osa kansasta ajatteli, että Ukrainalla voi olla hyvät suhteet molempiin. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 19 Ukrainan 10 vuoden takainen päätös oli historian käännekohta Anssi Rulamo?/?STT M arraskuun 21. Avaruuslennot ovat rohkeita seikkailuja, jotka vaativat pelotonta henkeä ja uskaliaita innovaatioita, Nelson kirjoitti viestipalvelu X:ssä. Ukrainan muutos kymmenen vuoden aikana on ollut valtava. Vanhempi tutkija Ryhor Nizhnikau Euromaidan-nimellä tunnetut protestit Ukrainassa laajenivat hallituksen vastaiseksi liikehdinnäksi ja johtivat helmikuussa 2014 vallankumoukseen. Suhtautuminen Venäjään on sittemmin muuttunut täysin, ja maan turvallisuuskoneistoa on siivottu kovalla kädellä Venäjän agenteista
Akseli Julkunen kuittasi tilanteen vain 38 sekuntia myöhemmin Jesse Aaltosen syötöstä, mutta O2 iski erän puolivälissä kolme nopeaa maalia. Sellaisia jaksoja ei FoSun peleissä ole tällä kaudella tullut. – Ei meille! Vastustajalle kyllä. Hautala (3+0), Julkunen (2+1) ja Chedecal (1+2) keräsivät kaikki kolme tehopistettä mieheen. Maalintekijöinä Markus Lintula, Rasmus Hakamäki ja uudestaan sekä Julkunen että hattutempun täyteen saanut Hautala. TAPIO TUOMELA p Urheilu. 20 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Topias Kauhala SALIBANDY F orssan Suupparien kauden alusta alkaneelle seitsemän pelin tappioputkelle saatiin viimein heittää hyvästit, kun miesten Suomisarjan lohko B:n toisena nollakerholaisena otteluun lähtenyt Jyväskylän O2 kaatui FoSun käsittelyssä maalein 12–6 (2–4, 6–1, 4–1). Se antoi luottoa, että kyllä me oikeaan suuntaan olemme menossa sen meidän pelityylin ja tekemisen kanssa. – Sitten oli helppo pelailla jo. Ruvettiin vähän toisillekin kommentoimaan toisen pelaamisesta, eikä keskitytty siihen omaan touhuun. Ville Salomäki kavensi pelin toisen erän alussa Thibault Chedecalin syötöstä ja Hautala tasoitti ylivoimalla kolmea minuuttia myöhemmin, kunnes peli sitten repesi. Eetu Haapala vielä jatkoi siitä reilut kaksi minuuttia myöhemmin. O2 kavensi peliä vielä ennen erän loppua, mutta FoSulla oli taas kolmen maalin kuuma vaihe aikaikkunassa 46.30–49.07, kun Chedecal, Salomäki ja Hakamäki heiluttivat verkkoa. Hautalan tasoitus ja neljä Suupparien lisämaalia syntyivät vain 4 minuutin ja 28 sekunnin aikaikkunassa. – Naantalissa oli sama homma (edellisessä pelissä). Neljä minuuttia riittää pelin ja ehkä koko kauden kääntämiseen FoSu hyvästeli koko alkukauden mittaisen tappiojaksonsa isolla voitolla O2-Jyväskylää vastaan. Jyväskyläläiset siirtyivät heti ajassa 2.35 johtoon Julius Hirvosen maalilla. Oliko FoSun leirissä jo ehditty unohtaa miltä voittaminen voi ottelun jälkeen tuntua. Ja maalimäärä oli hyvä, niin näkee, että kyllä me hyökkäyspäässä pärjäämme, kun saamme vain puolustuspää tilkittyä, hän totesi. Se oli oikeastaan sellaista peliä, mitä haluammekin pelata, Vuorela kertoi. – Suurin piirtein noilla sanoilla Villekin (toinen päävalmentaja Into) pojillekin pelin jälkeen puhui, FoSun päävalmentaja Jani Vuorela kertoi. Markus Lintula siirsi FoSun toisessa erässä johtoon. Ensimmäisessäkin erässä jo näkyi, että kun pysymme pallossa ja teemme omia juttujamme, niin olimme kyllä vastustajia parempia koko pelin. Helpoimman kautta ei FoSu voittoaan kuitenkaan saanut. – Kyllä tämä aika kriittinen matsi oli. Se olikin ottelun paras vaihe pelillisestikin, vaikka ei olisi maaleja tullutkaan. O2:n kiri sisälsi vain yhden kavennusmaalin ajassa 57.49. Kauden avausvoitto antaa FoSulle Vuorelan mukaan tilaisuuden taistella säilymisestä. Juho Hautalan kavennuksen ansiosta lukemat olivat ”vain” 2–4 avauserän jälkeen. FoSu pääsi tuulettamaan voittoa ja 12 maalia. Ensimmäisessä erässä kun oli 6–1 taulussa, niin siitä oli aika vaikea lähteä parantamaan. – Päällimmäisenä tunteena tässä on ilman muuta helpotus. Tai helppo tai helppo, seitsemän pelin tappioputkessa se ei helppoa ole! Kun päästiin 1-2 maalin johtoon, niin oli itselläni koko ajan se fiilis, että tämä hoituu. FoSu jatkaa pelejään torstaina ja taas kotikentällään, mutta vastustaja kovenee, kun vastaan asettuu sarjakolmonen SBS Wirmo. – Erätauolla saatiin taas viisikkopelaaminen rauhoitettua. Hyvä näin. Nyt oltiin pahimmillaan kolmen maalin takaa-ajossa ja se alkoi vähän näkyä penkilläkin se ottelun paine. Ja pelillisesti, niitä asioita, mitä olemme harjoitelleet, näkyi nyt enemmän. Onneksi selvittiin vain sillä kahden maalin tappiolla sen erän jälkeen, Vuorela sanoi. Varmaan oli jokaiselta aika iso ulospuhallus pelin jälkeen. Saatiin tuotettua kaverille se kiireen tuntu pallolla, mikä johti sitten pallollisiin virheisiin, mistä saimme käännettyä peliä hyvin siinä kohtaa. FoSun pisterohmuna toimi Hakamäki tehoilla 2+2
Alulla oli nyt siis sekä laatua että ratkaisijoiden leveyttä ryhmässään. – Tämä (tappio) satuttaa, kuten häviämisen pitääkin. Se oli tämän pelin tärkein asia, Alun päävalmentaja Tero Niskanen sanoi. Onneksi. Utah kohtaa turnauksen lohkovaiheen neljännessä ja viimeisessä ottelussaan ensi viikolla Los Angeles Lakersin. Honka pääsi toisella jaksolla jo paremmin mukaan, mutta Alku oli tehokas, upottaen yli puolet pelitilanneheitoistaan (51 %). Markkanen urakoi Jazzin 128–131-kotitappiossa kentällä peräti 40 minuuttia ja oli 21 pisteellään joukkueensa toiseksi paras pistemies. – Heitimme tosi hyvin palloa sisään. Seuraavaksi eniten teki pisteitä Johanna Timperi (15). Voitto oli forssalaisille vasta kauden toinen naisten Korisliigassa – ja ensimmäinen kotipeleistä. Pelin päättyessä oli lukema edelleen komea 47 prosenttia. Se oli myös kiva juttu. – Siinä saa taas olla valmiina ne 40 minuuttia. ” Heitimme tosi hyvin palloa sisään. Markkanen on rikkonut tämän kauden otteluissa tasaisesti 20 pisteen rajan, mutta tasaisessa Phoenix-pelissä suomalaisen tilastorivi jäi hieman valjuksi. Feeniksin parketille astui energinen, päättäväinen ja aktiivinen Alku, joka oli yhteisen harjoitusajan myötä myös entistä paremmin keskenään samalla sivulla. – Jäi paljon parannettavaa, mutta tärkeät kaksi pinnaa. TAPIO TUOMELA Urheilu p. NBA-joukkueet mittelevät parhaillaan liigaturnauksessa, jonka ottelut lasketaan mukaan runkosarjatilastoihin (pois lukien finaali). – Se kertoo, että saatiin palloa oikeisiin paikkoihin, ilmaan ja hyvällä prosentilla sisäänkin. Suunta on nyt oikea, Niskanen sanoi. Voitto sarjakakkosesta oli vasta Forssan Alun toinen Korisliigan voitto tällä kaudella. Levypalloja Markkaselle kertyi kaksi, samoin blokkauksia. Siinä mielessä oli hyvä voitto, vaikka heiltä puuttui pari avainpelaajaa. – Se on aina iloinen asia, että saadaan leveyttä lisää ja ratkaisijoita. Meillä oli mahdollisuutemme voittaa, Markkanen sanoi lehdistötilaisuudessa. Yhden pisteen vähemmän pussittanut Cheslek keräsi odotetusti eniten levypalloja (10). Amerikkalaiset puuttuivat. Koko alkukauden loukkaantumisen takia sivussa ollut laituri Heta Äijänen pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa. KUVA: Lassi Puhtimäki Laituri Heta Äijänen pelasi kauden ensimmäisen pelinsä ja pussitti 14 pistettä. Ottelua johtava joukkue ei muuttunut kertaakaan pelin aikana. Utahin takamies Jordan Clarkson hurjasteli 37 pistettä, mutta Phoenix-tähti Durant nappasi vielä yhden pisteen enemmän. Pallo seuran Imatran pelin lopputulos ei painoaikataulujen takia ehtinyt painettuun lehteen, mutta otteluraportti pelistä löytyy Forssan Lehden verkkosivuilta ja sovelluksista. Honka antoi äärimmäisen kovan vastuksen. Tuloksena oli peräti 21 pisteen voitto sarjakakkonen Tapiolan Hongasta pistein 93–72. Utah avasi turnauksenkahdella voitolla, mutta kärsi nyt ensimmäisen tappion. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 21 Markkanen ja Utah nöyrtyivät Phoenixin tähtikaksikolle Paavali Pastila?/?STT KORIPALLO Lauri Markkasen edustama Utah Jazz haastoi koripallon NBA:ssa tiukasti Kevin Durantin ja Devin Bookerin tähdittämän Phoenix Sunsin, mutta oli kotikentällään ratkaisuhetkillä pienen askeleen vastustajansa perässä. Espoolaiset kävivät tauon jälkeen parhaimmillaankin vain 7–8 pisteen päässä Alusta, kunnes ero repsahti auki. Joukkueet kohtaavat Suomen aikaa varhain maanantaina. Peliaikaa hän kellotti 21.38 ja pussitti riemastuttavasti 14 pistettä. Alku karkasi nopeasti kymmenen pisteen johtoon. FPS oli keskiviikkona hävinnyt kotonaan KeuPalle lukemin 3–5 ja perjantaina kahden itärajan kiertueensa avauspelissä Joensuussa JoKP:lle 1–3. He pistivät meidät tekemään 40 minuuttia töitä, mutta saatiin sitten hyviä onnistumisia hyökkäyksessä ja pallo liikkuu aika kivasti, kun siinä on Jadella ja Jaydalla (Jansen) 12 syöttöä molemmilla, Niskanen mietti. Alku palasi tauolta ryminällä ja murskasi Hongan Topias Kauhala KORIPALLO K auden toinen pidempi tauko peleistä näytti tehneen Forssan Alulle hyvää. Jade Vega pussitti heti alkuun kaksi kolmosta ja sentteri Shelby Cheslek naputti neljä kakkosta läheltä koria, kun juuri kymmenen pistettä oli erona ensimmäisen jakson jälkeen. Sen ei tarvitse aina olla samat 2-3 pelaajaa. Alun paras pistenainen oli pelintekijä Vega 21 pisteen saldollaan. Suomalaistähti upotti pelitilanneheittonsa 41,7 prosentin tarkkuudella (5/12), ja kolmen pisteen heittojen onnistumisprosentti oli 25 (1/4). Alku jatkaa heti ensi viikolla kotipelejään pääkaupunkiseutulaisia vastaan, kun HBA-Märsky vierailee keskiviikkona Feeniksissä ennen sitä seuraavan viikon kahta ToPo-kotipeliä. Tero Niskanen FPS jatkoi itärajan kiertuettaan Imatralla Forssan Palloseura haki viikon ensimmäistä voittoaan lauantaina Imatralta sarja kakkosta Ketterä vastaan
Las Vegas on järjestänyt F1-kilpailun viimeksi 41 vuotta sitten. Joensuu ja Mäki joutuivat tyytymään kakkossijoihin. Suomen cupissa hiihdetään sunnuntaina 10 kilometrin kilpailut perinteisellä hiihtotavalla. – Ei voi oikein olla tyytyväinen, molemmat erät menivät aika huonosti tuossa nousussa (ennen maalialuetta). Emme antaneet mitään ohjeita, mutta he ymmärsivät itse, ettei ole mitään järkeä ajaa kilpaa toisiaan vastaan, Latvala sanoi. Andersson antoi myrskyvaroituksen vauhdistaan viikkoa ennen Rukan maailmancup-avausta jättämällä muut kauas taakse – vaikka harhautuikin hetkeksi väärälle ladulle. Kärkikolmikkomme on tajunnut itse tilanteensa. Bottas pääsee lähtemään kilpailuun seitsemännestä ruudusta, koska Sainz sai kilpailuun kymmenen lähtöruudun rangaistuksen. – Jos pystymme saamaan Toyotan kotikisassa kolmoisvoiton, niin olisihan se huippujuttu. Matintalo hallitsi naisten kilpailua aina karsinnasta finaaliin. Valtteri Bottas Ebba Anderssonilta myrskyvaroitus Rukan kynnyksellä STT, TT MAASTOHIIHTO Viime talvena kaksi maailmanmestaruutta hiihtänyt Ebba Andersson oli vaikuttavassa vireessä, kun Ruotsissa avattiin maastohiihtokautta Jällivaaran 10 kilometrin perinteisellä kisalla. Kauden päätösosakilpailun voitossa on kiinni Elfyn Evans, joka johtaa kisaa reilun minuutin turvin ennen Sebastien Ogieria. Planican MM-laduilla 30 kilometrin perinteisen ja yhdistelmähiihdon mestaruuksia juhlinut Andersson hallitsi kisaa alusta alkaen. Otetaan tuo vastaan, lähtöpaikka on meille hyvä ja pystymme taistelemaan pisteistä, vaikka erot ovat pieniä, Bottas tuumaili V Sportin haastattelussa. Meidän on pysyteltävä rauhallisina ja kärsivällisinä. Vegas on tarjonnut yllätyksiä F1-kauden totuttuihin voimasuhteisiin. Pöytyän Urheilijoita edustava Matintalo kukisti naisten finaalissa Jasmi Joensuun ja Katri Lylynperän reilun kahden sekunnin erolla. On mahtavaa, että tämä kisa on saatu Rukalle. Ferrarin hallinta jatkui Vegasin uudella ja nopealla katuradalla, sillä Charles Leclerc ajoi paalupaikalle ennen tallitoveriaan Carlos Sainzia ja maailmanmestaruuden varmistanutta Red Bull -kuski Max Verstappenia. – Kuskit ovat tehneet täydellistä työtä. Hilla Niemelä ja Anni Alakoski kaatuivat finaalin alussa ja jäivät kauas kärjestä. Raisiolaista SkiTeam 105:tä edustava Vuorinen paransi tasaisesti vauhtiaan kisapäivän aikana. Heikki Kovalainen joutui keskeyttämään lauantai-iltapäivänä WRC2-luokan kolmannelta sijalta vaihdelaatikkovian vuoksi. Johanna Matintalo halusi saada hyvän kenraaliharjoituksen kohti Rukaa. Kaikkea voi toki tapahtua. Molemmilla kerroilla lipsui, mutta ei pystynyt tulemaan sillä tavalla, miten olisi pitänyt, Niskanen totesi Ylelle. – Turha ottaa mitään riskejä. Tänään oli märempää kuin luulimme, joten säätömme eivät oikein toimineet, Rovanperä sanoi. Sainzin Ferrariin jouduttiin vaihtamaan avauspäivänä useita osia, kun espanjalainen kaasutteli harjoituksissa täyttä vauhtia irtonaiseen kaivonkanteen. Loppua kohden hyvä pito ratkaisi paljon, Vuorinen kertaili Ylelle. Las Vegasin osakilpailu alkaa Suomen aikaa sunnuntaiaamuna kello 8. Katsuta on kisassa kuudentena, mutta jahtaa tiukasti edellä olevia M-Sport Fordin Ott Tänakia ja Hyundain Esapekka Lappia. MM-sarjassa 15:ntenä oleva Bottas ylsi neljännen kerran tällä kaudella aika-ajojen päätösosioon. Hetkeä myöhemmin Vuorinen jätti miesten finaalissa Joni Mäen ja virolaishiihtäjä Marko Kilpin selvällä erolla himmeämmille palkintosijoille. Kaikki haluavat lopettaa kauden hyvällä fiiliksellä. Williamsin Alexander Albon ja jenkkikuski Logan Sargeant sen sijaan kaasuttelivat Bottaksen edelle ja starttaavat kisaan ruuduista 5 ja 6. p Urheilu. Olli Ahonen oli miesten finaalissa neljäs, Wiljam Mattila viides ja Emil Liekari kuudes. Draamaa toi erhe ladusta, mutta yleisön opastuksella Andersson pääsi jälleen oikeaan suuntaan ja jatkoi selvään voittoon. Tallitoveri Zhou Guanyun vauhti oli tosin kateissa aika-ajoissa, sillä kiinalainen starttaa kisaan kymmenen lähtöruutua Bottaksen takaa. Sprinttiin harvakseltaan osallistuva Iivo Niskanen ylsi hitaammassa välierässä kolmanneksi, mutta ajalla ei ollut asiaa finaaliin. McLarenin Lando Norris ja Oscar Piastri jäivät aika-ajojen ykkösosioon, ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin ja Red Bullin Sergio Perezin ajot tyssäsivät kakkososioon. Suomalaiskuski lähtee kilpailuun seitsemänneltä sijalta Carlos Sainzin rangaistuksen takia. Vielä viime vuonna Suomen cupia kisattiin Rukan sijaan Kuusamon naapurikunnassa Taivalkoskella. Maailmanmestari Kalle Rovanperä on kolmantena 25,6 sekuntia Ogierin perässä. Bottas on ollut yllättynyt, miten mallikkaasti Alfa Romeo on toiminut Las Vegasin kovavauhtisilla suorilla. 22 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Toyota lähellä kolmoisvoittoa japanilaistallin kotikisassa Aki Hietavala?/?STT AUTOURHEILU Jari-Matti Latvalan johtama Toyotan WRC-talli on erittäin lähellä suuren unelman toteutumista. Perjantaiaamuna voittotaistelusta heti pudonnut Takamoto Katsuta on ajanut rallissa jo seitsemän pohja-aikaa. Hiihtäjät viimeistelevät Suomen cupissa virettään ensi viikolla Rukalla alkavaa maailmancupia varten. – Eilenkin (avausharjoituksissa) vauhti näytti hyvältä ja löysimme vielä aika-ajoon parannuksia. Toiseksi sijoittunut Emma Ribom jäi 38,4 sekuntia ja kolmanneksi ehtinyt Linn Svahn 46,8 sekuntia. Suomalainen oli aika-ajoissa kymmenen parhaan joukossa myös Unkarissa (7:s), Qatarissa (9:s) ja Meksikossa (9:s). Matintalon mielestä Suomen cupin järjestäminen Rukalla tarjoaa kansainvälisiä kilpakumppaneita vastaan vielä suuremman kotiedun maailmancup-starttiin. Williamsin suomalaiskuljettaja Keijo ”Keke” Rosberg varmisti tuolloin maailmanmestaruuden nevadalaiskaupungissa. ” Otetaan tuo vastaan, lähtöpaikka on meille hyvä ja pystymme taistelemaan pisteistä. – Karsinta oli hankala, optimaalisen pidon ja luiston löytäminen oli hankalaa. – Tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Toyota-kuskeilla on hallussaan kotikisan kolmoisjohto ennen sunnuntain kuutta viimeistä erikoiskoetta. Japanin rallin päätöspäivänä EK-kilometrejä kertyy vielä reilut 84. Tapahtuman jälkeen avausharjoitukset keskeytettiin ja päätettiin vajaan kymmenen ajominuutin jälkeen. Anne Kyllönen oli finaalissa neljäs. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA Bottas väänsi Alfa Romeon iskuun Las Vegasin yöllisissä aika-ajoissa Paavali Pastila?/?STT AUTOURHEILU Alfa Romeon suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas teki Las Vegasissa yhden F1-kauden parhaimmista aika-ajosuorituksistaan kaasuttelemalla kasinokaupungin lauantaisessa keskiyössä kahdeksannelle sijalle. – Päällimmäinen ajatus oli saada hyvä kenraali Rukalle, voitto on vain plussaa. Sen verran iso ero tuli muihin, ettei oma vauhti varmaan ollut ihan surkeaa, Matintalo sanoi Ylen tv-haastattelussa. Matintalo ja Vuorinen nappasivat suvereenit sprinttivoitot Rukalla Paavali Pastila?/?STT MAASTOHIIHTO Maastohiihdon Suomen cupin sprinttikilpailut olivat yhden kihlaparin juhlaa Kuusamon Rukalla, kun Johanna Matintalo ja Lauri Vuorinen lykkivät perinteisellä hiihtotavalla suvereeneihin finaalivoittoihin
15.55 FA Women’s Super League: Brighton–Arsenal. Kuulutus on julkaistu kaupungin verkkosivuilla. 15.30, 17.00 MotoGP. 20.00 DEL: Köln– Augsburg. 20.00 NFL RedZone. 19.25 Frauen-Bundesliga: Werder Bremen–Bayern München. 11. 15.00 DEL: Ingolstadt–Mannheim. 16.00, 19.00 Tennis. V SPORT + SUOMI 10.50, 14.00 Viaplay Talvi -studio. RUUTU 01.00 NBA: Charlotte Hornets– New York Knicks. 15.05 NHL: Minnesota Wild–Toronto Maple Leafs. MTV MAX 06.30, 08.30 MM-rallistudio. 16.00 Curling EM: Italia– Skotlanti. Sunnuntaina hiihdetään naisten ja miesten 10 km (p) kilpailut. 11.00, 12.25 Hiihdon Suomen Cup. 20.00 Golf. 15.55 Gjensidige Kvindeliga: Kolding IF–HB Køge. Vapaa pääsy Tervetuloa ! Tammelan kunta / Kulttuuripalvelut Forssan Teatteriyhdistys ry:n syyskokous pidetään ti 28.11.2023 klo 18 teatteritalon ravintolatiloissa (Torikatu 8, käynti Vilppaankadun puolelta, 2. 15.00 Afrikka, MM-karsinta: Mosambik–Algeria, Burundi–Gabon, Zimbabwe–Nigeria. EUROSPORT 1 16.00 Curling EM. Naiset, 7,5 km: 1) Suvi Minkkinen JoutsP 26.07,6 (0), 2) Erika Jänkä AhvA –25,3 (0), 3) Daria Virolainen TV-V –58,3 (1+1+2=4), 4) Noora Kaisa Keränen AhvA –1.02,2 (0+1+1=2), 5) Sonja Leinamo AhvA –1.40,8 (1+2+3=6), 6) Anastassia Kondratjeva Kazakstan –1.55,5 (1+9+1=2). 15.55 Ringette: Lahti–RNK Flyers. divisioona: Cambuur–Roda. 11.45 Ringette: Helsinki–Blue Rings. 18.50 EURO 2024 -karsinnat: Belgia–Azerbaidjan. Kaupunginvaltuuston päätös on lainvoimainen. 11.30, 16.30, 21.30 Snooker. 14.30 NHL: Minnesota–Toronto. 20.00 LPGA Tour. 19.25 Bundesliiga: Werder Bremen–Bayern München. 19.30 ACB: UCAM Murcia CB–FC Barcelona. 03.00 NHL: Dallas–Colorado. 07.00 Rallin MM. YLE AREENA 14.00 Taitoluistelun GP. 20.00 Golf. 16.45 National League: Davos– Zürich. Vierailla Veräjillä dokumentin esitys. 04.00, 07.00 Rallin MM. krs.) Esillä sääntöjen määräämät asiat. 13.55 Gjensidige Kvindeliga: Fortuna Hjørring–Brøndby IF. VEIKKAUSTV 02.00 NHL: New Jersey–NY Rangers, Carolina–Pittsburgh. DISCOVERY+ 04.00 Ratsastus. 17.50 EURO 2024 -ystävyysottelut: Kypros– Liettua. TV-urheilu AMPUMAHIIHTO KONTIOLAHTI Gp-kilpailut, printit: Miehet, 10 km: 1) Denis Nasyko Ukraina 27.31,3 (0), 2) Jaakko Ranta TV-V jäljessä 3,0 sekuntia (0+1+1=2), 3) Tuomas Harjula TV-V –13,5 (0+1+1?2, 4) Olli Hiidensalo LHS –18,0 (1+1+2=4), 5) Heikki Laitinen KontiolU –24,6 (1+1+2=4), 6) Artjom Tischenko Ukraina –29,7 (0). 16.50 Lentopallon Mestaruusliiga: Puijo Wolley–LP-Vampula, LP Viesti–Pölkky Kuusamo. Jokerinumero: 7 1 7 3 7 5 6 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 26 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 12 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e EUROJACKPOT Perjantaiarvonta 17.11. 11. 23.20 NFL: Buffalo Bills–New York Jets. 16.50 F-liiga: Indians–Jymy. 14.10 Taitoluistelun GP. 07.55 Formula 1. 19.55 NFL: Miami Dolphins–Las Vegas Raiders. 19.55 NFL: Cleveland Browns–Pittsburgh Steelers. 17.00 Extraliiga: Kladno– Plzen. 15.50 EURO 2024 -karsinnat: Serbia–Bulgaria. 21.00 National League: Bern–Fribourg. Tervetuloa. V SPORT MOTOR 07.00 Formula 1. MTV URHEILU 2 18.50 EURO 2024 -karsinnat: Ruotsi–Viro. 20.45 Snooker. 19.55 NFL: Cleveland Browns–Pittsburgh Steelers. 7.00 MM-ralli. 15.00, 21.00 Grand Slam Of Darts. päivän sprintti (p): Naiset, finaali: 1) Johanna Matintalo PöytyänU 3.03,90, 2) Jasmi Joensuu Vantaan HS jäljessä 2,12 sekuntia, 3) Katri Lylynperä Vuokatti STK –2,82, 4) Anne Kyllönen Kainuun HS –4,44, 5) Anni Alakoski Kainuun HS –43,86, 6) Hilla Niemelä IkaalU –1.13,46. klo 15.00 SOMERON MONITOIMITALO RIITALAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KOKOUS pidetään Lounaismaan osuuspankin Forssan konttorin kokoushuoneessa osoitteessa: Sibeliuksenkatu 3, Forssa tiistaina, marraskuun 28. FUTSAL MIESTEN FUTSAL-LIIGA VehU–ToPV 11–4 (7–0), TPK–FC Kemi 1–5 (0–3), Riemu–AU 6–3 (2–1) GOLF DUBAI, YHDISTYNEET ARABIEMIIRIKUNNAT Miesten Euroopan-kiertueen finaalikilpailu,: Tilanne 54/72 reiän jälkeen, par 72: 200 (–16): Matt Wallace Englanti 72+68+60, 201 (–15): Tommy Fleetwood Englanti 69+66+66, Viktor Hovland Norja 69+66+66, 202 (–14): Jeff Winther Tanska 72+66+64, 203 (–13): Ewen Ferguson Skotlanti 72+67+64, Nicolai Höjgaard Tanska 67+66+70, ...210 (–6): Sami Välimäki Suomi 77+68+65 (jaetulla 27. 14.50 Futsal-Liiga: SoVo–FC Kemi. Hallitus kokoontuu klo 17.30. 16.00 Curling EM: Italia–Skotlanti. EUROSPORT 04.00 Ratsastus. 16.55 Premiership Rugby: Exeter Chiefs– Gloucester. 16.40 Ringette: Kiekko-Espoo– Haukat. 23.20 NFL: Buffalo Bills–New York Jets. MTV3 06.30, 08.30 MM-rallistudio. 19.55 NFL: Miami Dolphins–Las Vegas Raiders. divisioona Turun NMKY Feeniks Basket 36-80 Kiira Kilpinen 7/6/5s, Hilda Tammi 8/1, Oona Fabritius 3/1, Eila Vesterinen 12/1, Helmi Leino 8/3/6r, Alli Siro 7/2/6r, Klaara Lepola 3/, Tiina Kinnunen 22/9, Adanne Nwose 4/2, Teresa Nikkilä 6/3 TYTÖT U16 valtakunnallinen 1-divisioona Torpan pojat-Feeniks basket 46-69 Nea Riippi 17/10/4s, Meea Witka 9/11/4r, Aino Yrjölä 3/1, Roosa Rautio 10/3, Miina Pääjärvi 0/2, Manta Tervomaa 5/2/5s, Emma Seestie 4/3, Minttu Litja 11/14, Veera Mäki-Moijala 10/5. 21.00 Grand Slam Of Darts. 16.15 DEL: Schwenninger–München. MU16 Läntinen alue, 2. V SPORT 2 SUOMI 15.55 Superliiga: Brighton– Arsenal. 16.00 Extraliiga: Trinec–LitvinovExtraliiga. 22.00 NBA: Brooklyn Nets–Philadelphia 76ers. 14.30 NHL-studio. MTV URHEILU 3 17.10 La Liga 2: Oviedo–Eibar. 11. 16.00, 19.00 Tennis. YLE TV2 10.50, 12.10, 23.55 Urheilustudio. divisioona Feeniks Basket-Ura Basket 45107 Patja Oskari 2, Jousea Elias 16, Ilvonen Eikka 2, Rantala Valtteri 2, Löfstedt Aaro 6, Kaunisto Benjamin 4 ja Surzhko Vladyslav 13 MAASTOHIIHTO KUUSAMO Suomen cupin 2/6 kilpailuviikonloppu, 1. 18.25 FA Women’s Super League: Man United–Man City. 13.30 ACB: CB Granada–BC Andorra, Real Madrid–Unicaja. V SPORT PREMIUM 15.55 Naisten Superliiga: Brighton–Arsenal. Forssassa 17.11.2023 Kaupunginhallitus Luotettavaa ja faktapohjaista lähijournalismia. 15.50 Futsal-Liiga: KaDy–AU. MTV KATSOMO 15.50 EURO 2024 -karsinnat: Unkari–Montenegro. 15.00 NHL: Minnesota–Toronto. MTV URHEILU 1 15.50 EURO 2024 -karsinnat: Serbia–Bulgaria. 18.25 Superliiga: Manchester United–Manchester City. 13.50 Futsal-Liiga: Mad Max–ToPV. Päänumerot: 4, 14, 15, 20, 28 Tähtinumerot: 7, 9 Voitonjako: 5+2 oikein 1 kpl voitto-osuus 36 524 877,00 e, 5+1 oikein 354 404,70 e, 5 oikein 166 556,50 e, 4+2 oikein 3 833,40 e, 4+1 oikein 267,50 e, 3+2 oikein 136,60 e, 4 oikein 112,30 e, 2+2 oikein 22,40 e, 3+1 oikein 17,80 e, 3 oikein 16,80 e, 1+2 oikein 11,40 e, 2+1 oikein 8,80 e KENO Perjantai 17. 18.00 Afrikka, MM-karsinta: Sierra Leone– Egypti, Sudan–Kongon DT. 15.45, 17.00, 18.45 Moto GP. 12.50 Futsal-Liiga: FC Halikko–Ylöjärven Ilves. EUROSPORT 2 14.30, 16.00 Cyclo-cross. 11:05 Maastohiihdon Suomen Cup. 14.35, 15.45, 17.00, 18.15 MotoGP. 21.35 EURO 2024 -karsinnat: Portugali–Islanti. 15.30 Hollannin 1. 18.00 ACB: Baskonia–Valencia Basket Club. 21.35 EURO 2024 -karsinnat: Espanja– Georgia, Skotlanti–Norja, Bosnia ja Herzegovina–Slovakia, Liechtenstein–Luxemburg. sijalla). RAHAPELIT PERJANTAI-JOKERI Perjantai 17. Miehet, finaali: 1) Lauri Vuorinen SkiTeam 105 2.40,35, 2) Joni Mäki Pohti ST –2,92, 3) Marko Kilp TampY –3,18, 4) Olli Ahonen ImatrU –3,99, 5) Wiljam Mattila Proski Oulu –5,66, 6) Emil Liekari Vuokatti STK –23,64. 18.30 Itävallan liiga: Klagenfurt–Salzburg, Linz–Vienna Capit. Kokouksessa käsitellään ohjesäännön 6 §:ssä mainitut asiat HOITOKUNTA Jokioisten Karjalaisseura ry seuran syyskokous ma 27.11 klo 18.00 Jokioisten kunnantalon valtuustosalissa. Ennen kokousta klo 17.30 Tiuku Suomi ja musiikkihetki. V SPORT 1 SUOMI 07.00 F1-studio. Tervetuloa! Vierailla VeräjilläAntrean ja Vuokselan evakoiden pitkä matka Tammelaandokumenttielokuvan esitys ke 29.11.2023 klo 18.00 Tammelan kunnantalon valtuustosalissa Tilaisuudessa esiintyy myös Tammelan Veteraanikuoro johtajanaan Hannu Mäkelä Elokuvan kesto 55 min. KOKOUKSIA MENOT JA TAPAHTUMAT MYYDÄÄN SEURAT JA JÄRJESTÖT KUULUTUKSET Tervaleppälaudepuu Alkaen 3,15 € / m 040 8364 978 Lounais-Hämeen Ampujat ry Syyskokous ma 4.12.2023 klo 18.00 Autokeidas kokoustila LIPUT: 8 € alle 15 v. 18.50 EURO 2024 -karsinnat: Ruotsi–Viro. 08.30, 20.00 Golf.10.50 Viaplay Talvi -studio. 12.40 Alppihiihto. 05.30 NHL: Los Angeles–St.Louis. Kahvitarjoilu. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 4, 5, 6, 14, 15, 21, 22, 24, 30, 42, 47, 49, 51, 55, 56, 61, 66, 67 Kunkkunumero: 3 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 3, 4, 6, 9, 11, 14, 15, 16, 20, 22, 25, 31, 35, 43, 44, 48, 58, 65, 68, 70 Kunkkunumero: 11 Lauantai 18. Hevossilta osayleiskaavan voimaantulokuulutus Forssan kaupunginvaltuusto on 2.10.2023 § 94 hyväksynyt Hevossilta osayleiskaavaa koskevan ehdotuksen 11.9.2023. MIELI Lounais-Hämeen mielenterveys ry:n sääntömääräinen syyskokous järjestetään torstaina 23.11.2023 yhdistyksen toimitiloissa, osoitteessa Sepänkuja 6, 30100 Forssa. 18.00 ACB: Joventut–Bilbao Basket. 15.00 Käsipallon Bundesliiga: Kiel–Füchse Berlin. vapaa pääsy PELISSÄ MUKANA: Meillä käy myös SU 19.11. V SPORT GOLF 08.30 DP World Tour. 13.55 Ringette: NoU–LuKi-82. päivänä kello 10.30 alkaen. KORIPALLO WU 19 Valtakunnallinen 1. VIAPLAY 07.00, 08.00, 10.10, 22.00 Formula 1. Forssan Lehti selittää ja silittää arkesi asiat. 14.45 Champion of Champions 2023. 18.45 MotoGP. Kokous alkaen klo 18.00. 12.00 Finnish Pool Tour. Kaava käsittää Linikkalan kylän Hevossilta-nimisen tilan Tampereentien varressa noin 6,6 km päässä Forssan ydinkeskustasta pohjoiseen. Tilaisuudessa kahvitarjoilu klo 17.00 alkaen. 20.00 Golf. 13.07, 14.45, 15.00, 19.15 Ravit. 17.30 DEL: Straubing–Düsseldorf. 19.30 Tennis. 11.30, 16.30, 21.30 Snooker. 21.35 EURO 2024 -karsinnat: Portugali–Islanti. 10.50 Maastohiihdon Suomen Cup. Päiväarvonta Oikeat numerot: 7, 9, 12, 13, 17, 18, 27, 28, 30, 32, 36, 37, 40, 42, 44, 46, 54, 55, 57, 64 Kunkkunumero: 28 Tulospörssi Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 23 Urheilu p. 06.30, 08.30 MM-rallistudio
07.40 LEGO Jurassic World: Salainen näyttely (7). 12.15 Perjantai: Uskotko tulevaisuuteen. Jakso 4/6. 02.55 Forensic Files (12). Kausi 7. 11.00 Mikaela&Thomas. 10/10. Kausi 5, 11/12. 13.35 Poliisikoira Rex (12). 23.06 Joy Eternal (7). 11.00 Hiihdon Suomen Cup: N 10 km (P). 22.35 Elokuva: Vain muutaman dollarin tähden (16). 1/6. 08.25 Arthur ja minimoit (7). Nuoren naisen murha Louisianassa on vaarassa jäädä pimeäksi, vaikka rikospaikalta löytyi tekijän DNA:ta. Moderni koti 77-vuotiaalle ensirakentajalle. (1965). 21.05 Kakarat (7). Kaikkivaltiaat. Vesi on ehtinyt viedä johtolangat mennessään, ja lopulta syyllisen löytyminen on hiuskarvan varassa. (U) 10.50 Urheilustudio. 5/5: Venäläiset Norjassa. Janne Kataja, kuvaaja Hannu Pyyhtiä ja äänittäjä Sami Auru liikkuvat maalla, vedessä ja ilmassa ja kohtaavat Isontalon Antin ja Rannanjärven. Rosen outo käytös herättää huolta nuoremmassa työtoverissa. 19.00 Seitsemän uutiset. Elämä keinulaudalla. Tytär ( Katherine Heigl) tulee kaapista ja kertoo menevänsä naimisiin naisen ( Alexis Bledel) kanssa. Amerikkalainen rikosdokumenttisarja. Kauhava. 02.10 Tämä on tämä. Hän lähtee ihmispoika Shermanin kanssa aikamatkalle historiaan. Jäämeren ylitys suksilla on vaarallista ja vaikeaa. 13.55 Urheilustudio. Ryhmänjohtajana aloittanut Alex Beijer ja Steinar ovat eri mieltä tutkinnan päälinjoista. Moottorikilpailuja ja pingviinejä. 07.35 Remi ja Ubu. Sodan alettua saksalainen kirurgi Klaus kiiruhtaa pelastamaan ukrainalaisen tyttöystävänsä Kiovasta. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tvkanavat tekevät. Syöksy kohti kuolemaa. 20.58 Keno ja Synttärit. Ohjaus Anssi Kasitonni, 2022 (U) 23.50 Uutisikkuna. 08.50 HS Lasten uutiset. Fogg seurueineen joutuu ojasta allikkoon, mutta he ovat sentään yhdessä. Kausi 4. Kausi 4. Aistit. Korentokopteri. 16.30 Retki pohjoisnavalle. Koko perheen vauhdikkaassa animaatioseikkailussa tutustutaan historiaan hauskalla tavalla! Herra Peabody on maailman suurin nero mutta myös koira. Kausi 5. 21.00 Amazing Race Suomi. 15.50 Aurora-tulevaisuustapahtuma tunturissa: Voiko sivistys pelastaa. Tasapuolisuutta ei tunneta. 09.00 Galaxi. (U) 18.00 Yle Uutiset 18.00. 21.25 Stacey Dooley yökylässä. 22.15 Viikon sää. Epäilyttävä auto-onnettomuus johdattaa murharyhmän sarja-ahdistelijan jäljille. Mielenkiintoisimmasta analyysistä vastaa kuitenkin maestro itse. Lapseton parisuhde on ongelmissa, kunnes pelastus tulee yllättävältä, luonnottomalta taholta. Tuuliajolla. Linkkiaseman uusi hehkeä keittäjä saa linkkimiesten päät pyörälle, kunnes tulee tärkeämpää tekemistä; tunturiin on kadonnut hiihtoretkellä pieni tyttö. 11.35 Hauskat kotivideot. 10.30 Remppa vai muutto UK. 15.20 Kovan viikon ilta. Tieteen tähden. Kausi 2. 07.00 MM-ralli: Japani, EK 22 Power Stage. 09.23 Supersisarukset (7). Elokuvien aikamatkoilla on tapana mennä tavalla tai toisella pieleen. 4/13. 22.25 Tulosruutu. 12.35 Poliisikoira Rex (12). Piilosilla. 08.15 LEGO City Adventures. Ulvilassa äiti työskentelee päivät päiväkodissa ja sama meno jatkuu myös kotona aikuisten lasten kanssa. Kausi 15, 1/16. 23.39 Le Saboteur. Kalajoelle. Siinähän sinä olet on Fossen ensimmäinen kuunnelmakäsikirjoitus. (2014). Kausi 5. 06.30 Tuire ja Sateenkaarimaa. Kausi 10, 6/13. Kausi 8. Intiasta palaavalla naisella on laukku täynnä väärennettyjä merkkituotteita. Mietaan Jussille Morsian. Perjantai-dokkari: Kuka musta tulee isona?! 12.55 KOM-teatterin 50-vuotisjuhlakonsertti Vapauden kaiho. 06.50 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). Mihin elämä vei Annamarin, Gritin, Minnan, Pernillan ja Petron sitten syksyn 2020. 10/14. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 09.54 Mitä jos. Koomikko Jukka Lindström paketoi viikon kiinnostavimmat uutiset ja puheenaiheet. Ortodoksijuutalaiset. 17.00 Yle Uutiset 17.00. 10.00 Jaksa paremmin. 19.20 Ralliextra. Kausi 5. 00.20 Kunnian päivä. Tappajan kasvot. 17.00 Retki pohjoisnavalle. Hän lähtee poikansa Shermanin kanssa uskomattomalle aikamatkalle historiaan. 1/13. Giuseppe Tornatoren 2,5-tuntisessa dokumenttielokuvassa vastausta etsivät Morriconen lukuisat kuuluisat ihailijat, kollegat ja työtoverit. 2/2. 23.05 Doc: Tizian taiteen tarina. Uusi jakso! Odotettu ruokahuutokauppa tarjoaa mahdollisuuden himoittuihin herkkuihin. 12.10 Urheilustudio. On harvinaista, että sama elokuva sekä huvittaa että aiheuttaa painajaisia. Maailmankuulu dokumentaristi Louis Theroux on tavannut erilaisia ihmisiä laidasta laitaan. Puhelinhäirikkö. Tizian taiteen tarina. Dokumentissa paneudutaan venetsialaistaiteilija Tizianin kuuteen maalaukseen, jotka Espanjan kuningas häneltä 1500-luvulla tilasi. 08.18 Ryhmä Hau. Pappina on Ida Vartiala. Huhtikuussa 2021 kuvatussa lisäjaksossa nähdään, mitä heille kuuluu nyt. 08.30 MM-rallistudio. 16.30 Elokuva: Beck: Vailla aikomusta (12). 3/8. Miten tuhokoodi toimii. Pääosissa: Clint Eastwood, Lee Van Cleef, Gian Maria Volonté, Luigi Pistilli, Klaus Kinski. Jakso 16/20. Lindan perhe saa tarjouksen, joka voi muuttaa koko perheen tulevaisuuden. Kausi 1, 1/10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.15 Tete ja Mama. Jos et sä soita. Elokuva saarnaa jo käännytetyille, vaan ei silloinkaan juuri viihdytä. 18.30 Duudsonit tuli taloon. 00.35 Pentulive. Kausi 2, 5/6. 11/11. Iivo Niskanen: 15 km MM-kulta Lahdessa 2017. 3–4/6. Keskeinen haaste maahanmuuttajien työllistymisessä on suomen kielen taito. 12/15. Kausi 16, 12/12 Uusinta. Kotimainen sketsiohjelma 22.00 Kymmenen uutiset. Joka puolella nousee sotaisia ja rasistisia voimia, sanovat rauhanaktivistit Vappu ja Ilkka Taipale. 1959) on norjalainen kirjailija. 08.05 LEGO City Adventures (7). 06.05 CoComelon. (U) 21.00 Solsidan Onnea onkimassa (12). Sean Ricks tutustuu Los Angelesissa sokeaan Brianiin, joka näkee kuulonsa avulla. 18.10 Urheiluruutu. 08.41 Lelumesta. Aaretti ja Eevertti. Kausi 1, 6/12. ”Dollaritrilogian” toisena osana tunnettu italowestern kilpailevista palkkionmetsästäjistä, jotka jahtaavat samaa rosvopäällikköä auringonpaahteisissa ja ruudinsavuissa tunnelmissa. Jos leijut, ihastut idiootteihin. Väärinymmärryksiltä ei vältytä, kun parit rakentavat yhteistä arkea. Kausi 2, 9/11. TV1 07.00 Helene selvittää. Kuka on tämä. 18.15 Eränkävijät. (2007) (U) 19.15 Sohvaperunat. 09.38 Kaksosenergiaa (7). Janne pääsee kummitukseksi. Paluu Cullercoatsiin. Semifinaali-iltana lavalle nousevat hahmojen lisäksi Lauri Mikkola, Bess, Ramses II ja Pandora, jotka eivät itsekään tiedä, keiden kanssa esiintyvät. 18.45 Arto Nyberg. Kotiinsa kuolleen naisen kuolemaa epäillään henkirikokseksi. Lauman voima. 22.35 Teknavi. (2018). Musta aukko. Uusinta. Elokuva nähdään suomeksi tekstitettynä. MTV3 06.30 MM-rallistudio. Se kuvaa miehen todellisuutta hänen päänsä sisällä. 21.45 He jotka jäivät (12). 14.40 Elokuva: Herra Peabody & Sherman (7). Pienokainen vaarassa. 19.30 Työuran jatkajat. 21.30 Jarkko Tammisen maailma. 19.30 Tanssii Tähtien Kanssa. Antero Mertaranta ja Iivo käyvät läpi kisojen dramaattiset vaiheet pariviestin pettymyksestä upeaan voittoon yleisön hurmoksen täyttäessä stadionin. Jenny’s Wedding xx AVA klo 21.00–23.00 Romanttisessa draamakomediassa Jenny’s Wedding (2015) perheen välit uhkaavat mennä poikki. 12.25 Hiihdon Suomen Cup: M 15 km (P). Hyödynnämmekö vain murto-osaa aisteistamme. 13/16. Kausi 1, 3/8. (U) 09.30 Peltsin toinen luonto. Haluun enemmän. Suvaitsevuuden puolella olevaa elokuvaa olisi kiva kehua, mutta siihen ei ole aihetta. Vaan mikä hänestä teki niin ylittämättömän. Kausi 2, 2/7. 09.01 Näin meillä (7). Matka. Hän kirjoittanut näytelmiä, novelleja, runoja, esseitä ja lastenkirjoja. Färsaarilla. 23.17 Joy Eternal (7). 19.45 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 18.00 Masked Singer Suomi. 12.00 Maajussille morsian. 5/9. 08.03 Oktonautit. 03.15 Amerikan rajavartijat. T: BBC 09.00 Unelma Lapista. 23.28 Joy Eternal (7). Entinen EU-virkamies Marjatta palaa Brysselistä lapsuutensa maisemiin Lohjalle. 5/6. 3/13. 11/15. Siinäpä vasta kysymyksiä, joihon tällä kertaa vastaavat Arman Alizad ja Mimosa Willamo kera Kirsi Alm-Siiran, Kiti Kokkosen ja Joonas Nordmanin. 22.55 Joy Eternal (7). Pariskunta ( Noomi Rapace, Hilmir Snær Guðnason) pyörittää syrjäistä lammastilaa vaativissa olosuhteissa. 16.50 Novosti Yle. 5/10: Maaseutuasunto. 20.45 Urheiluruutu. Alex ja Anna tutustuvat Oven ja Annetten uuteen maaseutuasuntoon, minne ilmestyy myös Annan uusi poikaystävä Nicolaj. Päivän tv-vinkit: Lamb, outouksia Islannista Marko Ahonen Herra Peabody & Sherman xxxx Nelonen klo 14.40–16.30 Herra Peabody & Sherman (2014) on aliarvostettu koko perheen humoristinen animaatioseikkailu. Lamb xxx Yle Teema & Fem klo 21.05–22.45 Islantilainen kauhufantasiadraama Lamb (Dýrið, 2021) hyödyntää paikallista kansantarustoa eikä unohda huumoriakaan. Entinen sabotööri palaa takaisin hommiin ja taikuri paljastaa kaikki temppunsa. 09.34 Siivekkäät (7). Tanssija. Purjehdus Alaskan Nomesta pohjoisen napa-alueen merijäälle on norjalaisen Børge Ouslandin ensimmäinen etappi hänen viimeisimmällä naparetkellään. Kausi 2023. Kausi 1, 9/10. Norjan rannikon kalansaaliit kiehtovat eksoottisuudellaan. 08.55 Huomenta Suomi. 07.46 Rikke. Herra Peabody on maailman suurin nero sekä myös koira. 18.20 Taivaan tulet (12). Etelä-Afrikassa. Mitä heille kuuluu. Jamie Oliver opastaa tällä kertaa, miten jouluruokien valmistuksen aiheuttamaan stressiä voi lievittää helpoilla konsteilla. Onnea, Liisa, Elisa, Eliisa, Liisi, Elisabet ja Elise! 06.52 Nappulat viittomakielellä. 8/12. Kausi 1. Suuret duetot. 01.15 Arman ja viimeinen ristiretki (12). Jakso 4/8. 07.03 Hau Hau, Piip ja Veli. Mutta Marusia ei suostu lähtemään, ja kohta Klaus huomaa olevansa yksi vapaaehtoisista. Maestro Ennio Morricone Yle Teema & Fem klo 14.35 Ennio Morricone (1928–2020) oli elokuvamusiikin mestari, jonka ainutlaatuisen runsas, pitkä ja laadukas säveltäjäura ulottui italowesterneistä suuriin Hollywoodtuotantoihin, popista moderniin konserttimusiikkiin. Sanoma väännetään rautalangasta vanhentuneella tavalla. Vappu Pimiä ottaa tehtäväkseen löytää heilan Kurikkaan. p Televisio ja radio. 03.25 Forensic Files (12). Palapeli. 11.15 Superihmiset piilotettua kykyä etsimässä. 14.10 Taitoluistelun GP: loppunäytös. Maksuhäiriö. Elokuva sopii kyllä pienillekin lapsille, mutta silloin huumorista menee osa hukkaan. 09.12 Kärpästen Harri (7). Unelmien talo on asukkaansa tavoin persoonallinen ja rohkea. Kausi 12. 07.51 Sankarikoulu. (U) 23.05 Ulkolinja: Ukrainan sodan etulinjassa (12). 11.45 Viimeinen sana. Reissukirkossa Luomakunnan sunnuntaita vietetään keskellä suomalaista kansallispyhättöä metsää. 24 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 Ohjelmatiedot voivat muuttua. 15.00 Grand Designs Suomi. 07.10 Tashi (7). 08.00 Avara luonto: Maailman villikoirat. Lopulta poliisi turvautuu uuteen teknologiaan. 23.55 Ykkösaamu. Tällä etapilla tiimit pääsevät ihastelemaan muinaista temppeliä ja virittämään jousensa äärimmilleen. 09.00 Korkeasaari. Iskä osaa karatea. 1/8. 22.20 Räsynukke (16). 22.10 SAVOlife. 2/13. Dokumentin kuvaaja eli viikkoja sotilaiden mukana etulinjassa. Hänen näytelmiään on tehty ympäri Eurooppaa, ja häntä voidaan pitää Norjan tämän päivän merkittävimpänä näytelmäkirjailijana. 3/6. Japanin MM-rallin topit ja flopit MTV Urheilun studiotiimin käsittelyssä. Ohjaaja: Sergio Leone. 1/5. Kausi 1, 3/3. Lyhyt toimintaelokuva elokuvanteon jaetusta seikkailusta kaikin erikoistehostein. Omaa polkuaan kulkeva elokuva kuulostaa oudolta ja sitä myös on. NELONEN 06.00 Bing. Tuomari lähtee tauolle eikä palaa työpaikalleen. 20.30 Yle Uutiset 20.30. Kausi 3, 4/8. Nukkuuko iskelmälaulaja ja musikaalitähti Arja Koriseva sikeämmin uudessa vuoteessaan. Jon Fosse: Siinähän sinä olet Yle Radio 1 klo 18.00 Nobel-palkittu Jon Fosse (s. 01.15 Kuokkavieras Kataja. 8/12. (U) 10.00 Jumalanpalvelus. Kausi 3. 19.30 Selviytyjät Suomi. Siinä kuljetaan matka rakastajattaren luota kotiin, vaimon ja perheen luo. Selkä edellä. 07.24 Killen kimppakyyti. 07.25 Tobot Galaxy Detectives (7). Pulassa sieluvoissa. Teokset olivat 450 vuotta erillään, kunnes ne koottiin yhteen Lontoon National Galleryyn. Kausi 11, 12/12. Rabbi Wollenberg ja hänen ultra-ortodoksinen perheensä haluaa olla näkyvästi esillä aikana, jolloin antisemitismi hallitsee otsikoita. Myös Ile pääsee esittelemään laulutaitojaan. 20.05 Näin tehtiin Tunturin tarina. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatkunut helmikuusta 2022. Mikä on tämä. Päähenkilötkin ovat ärsyttäviä. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.11. Kausi 5. 13.00 Ensitreffit alttarilla. 19.10 Tulosruutu. 6/8. 10.00 Martin Clunes saarimatkoilla. Seurantadokumentti kuvausryhmän työskentelystä äärimmäisissä olosuhteissa Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Kiova-Berliini. Musta aukko. Kausi 15, 2/16. Talvisessa Korkeasaaressa tutustutaan tiikerinpentuihin. 14.00 Jamie Oliver: Joulun alla. Uusinta, esitetty 7.10.2018 . 02.15 Arman ja viimeinen ristiretki (16). Joy häröilee eikä mikään onnistu, ellei hän opi hallitsemaan voimiaan. 17.10 Maailman ympäri 80 päivässä (12). Kauhava. Joessa Floridan itärannikolla ajelehtii naisen ruumis. Robottiseikkailu. 16.00 Tanssii Tähtien Kanssa. Kuuluisan laulajan vauva kaapataan
16.00 Sinkkuillallinen. 00.50 Murhaajan jäljillä: Murha vuosien takaa. 00.50 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 19.25 Lainvalvojat Helsinki. 02.55 Sami Hedberg: Kokovartalomies. 06.30 Ruotsin rajavartijat. 18.30 Suurmestari UK. 00.30 Remppa vai muutto UK. 21.00 Elokuva: Jenny’s Wedding (S). 12.51 Shhh! Elokuvia kuuntelemassa. 23.30 Rikkaat ja rahattomat UK. 10.50 Heprealaisen Raamatun kätketty luku. 02.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 20.00 Huvila & Huussi. Sää 07.00 Yle Uutiset. 23.45 Elokuva: I Am Legend. 02.00 Criminal Minds. 19.30 Rillit huurussa. 11.02 Laiskanlinna Tero Liete 12.00 Yle Uutiset ja sää. 05.35 Miehen puolikkaat. 21.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 22.00 Käännekohta. 18.00 Raamattu rakkaaksi. 20.02 Urheiluradio. 15.00 Kaappaus keittiössä. 08.30 Simpsonit (7). 23.05 9-1-1. 01.55 Yöradio. Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 25 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 07.00 Yle Uutiset 07.02 Narrin aamulaulu Wagnerin vierailu Rossinin luona Pariisissa 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kuusi kuvaa lasinkeräilijä Akseli Kaukorannan elämästä 08.50 Yksi on hyvää seuraa 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Riston Valinta 09.56 Tervetuloa jumalanpalvelukseen 10.00 Jumalanpalvelus Turun tuomiokirkosta Liturgina seurakuntapastori Sofia Flinck. 08.00 Simpsonit (7). 03.00 Yle Uutiset. 19.50 Sportliv. 16.00 Grand Designs Suomi. 08.00 Kosketuskohta. 19.30 Ajankohtaista taivaasta. AVA 05.15 MTV Uutiset Live. 09.30 Salatut elämät (S). 15.45 Hengellistä musiikkia. 11.00 Salatut elämät (S). 12.30 Simpsonit. 07.30 Say Yes To The Dress. 05.15 Miehen puolikkaat. 00.00 Yle Uutiset. 03.55 Romuautot rahaksi. 01.30 Minna Pyykön maailma. 18.02 Sunnuntailöylyt 18.50 Merisää. 21.00 Vain elämää: Rakkaiden päivä. 12.30 Kanadan rajalla. 14.15 Masked Singer Suomi. 13.30 Simpsonit. 09.00 Mayojen kadonneet aarteet. 18.05 Doc: Kuningatar Elisabet: Kuninkaallinen elämä. 20.00 90 päivää morsiamena: Maailmalla. 08.27 Huutokaupan metsästäjät. 19.00 Elokuva: Blondin kosto (S). 16.30 Superkirja. 05.30 Autojen fiksaajat. 11.00 Jumalanpalvelus Mikkelin Adventtikirkosta Puhujana pastori, teologian tohtori Timo Flink. 10.10 Moderni perhe. 06.15 Kakkukuningas. 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 16.30 Raskaan kaluston pelastajat. 01.22 Yöradio. 10.15 Latelan Laurin hurja remontti. 20.07 Sää. 12.50 Teeman elokuvafestivaali esittää. 07.27 Ensisilmäyksellä. 07.30 Yukonin eläinlääkäri. 09.30 Paavo Pesusieni (7). 02.55 Kova laki: Erikoisyksikkö. 08.15 Äärimmäinen selviytyjä. 17.00 Miehen puolikkaat. 12.20 Uljas universumi. 05.25 Treffit helvetistä. 11.10 Unbelievable Me. 12.40 Radio Suomen Viikonloppu 12.45 Merisää. 01.00 Hengenvaarallisesti lihava. 21.00 Rakas ulkomailta. 16.00 Miehen puolikkaat. 20.00 Matti Nykänen Elämä on laiffii (7). 14.00 Simpsonit. 00.00 9-1-1. 18.00 New York 24/7. 18.00 Rikkaat ja rahattomat UK. 17.30 Suomen huutokauppakeisari. 08.55 Huutokaupan metsästäjät. 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Autojen ensiapu. 13.30 Romuaittojen aarteet. 00.55 Suurmestari UK. 19.07 Kissankehto Susanna Vainiola. 16.10 Urheiluradio. 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. TV7 06.35 Besalel Valon poika. 13.25 Paiseklinikka. Kanttoreina Anu Åberg ja Jukka Pietilä. 21.00 Elokuva: Harry Potter ja Feeniksin kilta. 20.00 Yle Uutiset. 12.05 Urheiluradio. 08.10 Urheiluradio. 16.05 Tarjousten metsästäjät. 16.15 Tähdet vs. 12.00 Puutarhan pelastajat. 23.45 Alexanderin sota (12). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 12.05 Elokuva: Good Morning Christmas. 02.55 Elokuva: The A-Team. 17.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 06.00 MTV Uutiset Live. 18.50 Ultimate Escape Suomi. 23.00 Still a Mystery. 09.03 Mannerheim Jörn Donnerin kertomana. 01.30 Remppa vai muutto UK. 08.15 Say Yes To The Dress: Britannia. 15.50 Äänitarina: Mitään rikkomatta 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivä 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Dokumentti: Kiltit tytöt 18.00 Radioteatteri esittää: Siinähän sinä olet 18.30 Musiikkikamari 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Jazzklubi: Klubi-isäntänä Juhani Kansi. 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 19.30 Duudsonit tuli taloon (S). 06.30 Ikku-Pikku Ritari (S). 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Simpsonit (12). 10.05 Pekka Laineen Ihmemaa. 02.35 Neljän tähden illallinen. 14.35 Evergladesin vartijat. 15.30 Miehen puolikkaat. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 23.40 Jerusalem studio. 02.30 Amispäiväkirjat (S). 15.45 UEFA Champions League: Viikkomakasiini. 00.10 Naked Attraction Suomi. 10.00 Salatut elämät (S). 17.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 19.55 Latelan Laurin hurja remontti. 15.30 Tarjousten metsästäjät. STAR CHANNEL 04.55 Miehen puolikkaat. 14.05 Romuaittojen aarteet. 18.00 Rillit huurussa. 19.15 Elokuva: Auroran murhakerho: Kolme huonetta ja ruumis (12). 20.30 Gloryline. 20.00 Juttuja juttujen takaa. 18.00 Pelastakaa Bärtil! (S). 17.15 Sunnuntailöylyt 18.00 Yle Uutiset. 02.05 Top Gear. 08.40 Say Yes To The Dress: Britannia. 15.50 Elokuva: Christmas House. 09.45 Moderni perhe. 12.00 Lentoturmatutkinta. 08.30 Your Home, Made Perfect UK. 14.30 Alaskan jäälentokenttä. 01.40 4D: Lyö itsesi läpi OnlyFansissa (12). 02.00 Kuningatar Elisabet: Kuninkaallinen elämä. Urkurina Markku Hietaharju. 10.00 Remppa vai muutto UK. 10.30 ARPA.FI. 13.30 Alaskan jäälentokenttä. 18.25 Arktiset vedet. 15.50 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 11.00 Kanadan rajalla. 11.00 Tuntematon perillinen. 13.05 Rikkaat ja rahattomat. 09.10 Sää. 09.50 Kaunotar ja nörtti Australia. 11.33 Radio Suomen Päivä YLEX 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Viki ja Köpi Show 13.00 YleX Viikonloppu: Lloyd Libiso 17.00 YleX Iltapäivä: Viikon Parhaat 20.00 Papananaaman K-pop-show 23.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi (u) 00.00 Yöradio 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka 10.00 Uuden musiikin X: Ella Ossi YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat. 07.15 Arktiset vedet. Tilaisuuden johtaa Mirja Sagulin. YLE TEEMA & FEM 08.05 YLE FEM. 09.05 Urheiluradio. 12.55 Radio Suomen Viikonloppu 13.00 Yle Uutiset. 21.00 Elokuva: American Pie: The Wedding. 19.00 Rillit huurussa. 16.00 Derek Prince. 18.25 Elokuva: A Royal Queens Christmas. 02.51 Yöradio. FRII 04.20 Naked Attraction UK: Best Naughty Bits. 12.55 Werner Herzog, radikaali uneksija (12). 13.00 Rakkaudesta vai rahasta. 03.55 Naked Attraction UK: Best Naughty Bits. 12.08 Kansanradio. 23.50 Apua, mikä tauti!. 10.00 Simpsonit (7). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.20 Sunnuntaivieras. 17.00 Arkiston helmiä. 18.30 Rekkakuskit Suomi (S). 08.33 Andersin kanssa kalassa. 17.55 90 päivää morsiamena. 23.00 Raamattu puhuu sinulle. 00.02 Yöradio. Virret: 148:1,4; 726; 972:2,4,6; 921. 06.05 Romuaittojen aarteet. 09.05 Urheiluradio. 12.10 Elokuva: Beethoven. 00.00 Vankilassa ulkomailla. 11.30 Simpsonit. 18.23 Lumileikkejä (S). 18.00 Simpsonit (7). 01.00 9-1-1. 13.02 Radio Suomen Viikonloppu 13.15 Blomiksen luonto 13.20 Radio Suomen Viikonloppu 13.30 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.00 Elokuva: Unstoppable – pysäyttämätön. 08.05 Top Gear. 19.00 Lainvalvojat Helsinki. KUTONEN 04.55 Autojen fiksaajat. 15.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 09.30 Herätysliikehdintä. 22.08 Kaitsun nurkka Kai Ulmanen. 21.05 Kino: Lamb (12). 16.50 Maanalaiset salaisuudet. 13.50 Uusi elämä etelässä. 21.02 Urheiluradio. 08.50 Lasten pyhis. 11.20 NASAn salaiset kansiot. 01.02 Yöradio. 08.30 Lasten kotipuu. Televisio ja radio p. 15.40 Pontikankeittäjät. 15.30 Raskaan kaluston pelastajat. 18.00 Dinosaurusten jäljillä. 06.40 IkkuPikku Ritari (S). 11.30 Suurmestari UK. 15.00 Miehen puolikkaat. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Chicagon talovanhukset kuntoon. 07.10 Urheiluradio. 17.25 YLE FEM. 00.40 Armon kalliolla. 23.00 Poromafia (12). 08.05 Superapulaiset. 07.53 Radio Suomen Viikonloppu 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Anna Sanan sytyttää. 12.00 Kanadan rajalla. 22.45 Humanity on trial (12). 18.00 Autojen ensiapu. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.30 Rillit huurussa. 08.20 Kalliovuorten eläinlääkäri. 11.55 Mia Joki. 17.25 Strömsö. 00.40 Arman Pohjantähden alla (S). 00.10 Puhalla Jumalan tuuli. 02.00 Raamattu rakkaaksi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 03.00 Neljän tähden illallinen. 06.00 Moderni perhe. 21.00 Laura Korhosen Jazzklubi: Miles ja John 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Lukulamppu 22.14 Hyvää yötä 22.15 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Virtasen taloushistoria 11.00 Välilevyjä Kare Eskola 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Aarrepaja. 08.05 Radio Suomen Viikonloppu 08.10 Juha Laaksosen luontoretki. 16.45 90 päivää morsiamena: Darcey & Stacey. 07.03 Radio Suomen Viikonloppu 07.50 Merisää. 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 22.00 Kennedyn murha. 07.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 06.20 Moderni perhe. 08.55 Radio Suomen Viikonloppu 09.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Grand Designs Uusi-Seelanti. 03.30 Sami Hedberg: Kokovartalomies. 21.00 Subleffa: Spesialisti (16). 06.50 Asunnon metsästäjät maailmalla. 09.00 Paavo Pesusieni (7). 13.55 Elokuva: Beethovenin toinen. 12.00 Aarrepaja. 22.30 Sinua varten. 06.40 Say Yes To The Dress. 11.00 Simpsonit. 10.30 Kaikkea kaupan. 15.43 Radio Suomen Viikonloppu 16.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 UFOT: Tuntemattoman äärellä. 20.30 Rillit huurussa. 16.15 Sunnuntailöylyt 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Salatut elämät (S). 13.00 Simpsonit. 22.30 Kumman kaa (S). 03.20 Sunnuntaivieras. 12.00 TV7 Jerusalem uutiset. 05.15 Pohjoisen valtatien pelastajat. 20.00 Elokuva: Christmas Cookie Catastrophe. 03.05 Hengenvaarallisesti lihava. 21.00 Elokuva: Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (12). 11.00 Rakkautta yli rajojen Norja. 11.30 Tiny House Hunting. 00.00 Agatha Christie: Kohti nollapistettä (12). 23.40 Arman Pohjantähden alla (S). 16.30 Miehen puolikkaat. 09.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 00.00 Tämä on tämä. 19.55 Menneisyyden mysteerit. 18.30 På spåret. 17.00 Suomen surkein kuski. 13.55 Radio Suomen Viikonloppu 14.00 Yle Uutiset. 12.00 Simpsonit. 14.00 Christoffer Strandberg Show. 20.25 Latelan Laurin hurja remontti. 10.00 Explorer: Laavajärvi. 13.00 Kanadan rajalla. 11.00 Herätys!. 17.05 Shhh! Elokuvia kuuntelemassa. 11.30 Kanadan rajalla. 19.30 Vintiöiden kosto (S). 07.40 Arktiset vedet. 09.20 Moderni perhe. 23.02 Yöradio toiveiden yö. 22.55 Paiseklinikka. JIM 09.00 Suomen huutokauppakeisari. 17.55 Arktiset vedet. 21.45 Etupenkillä. 14.30 Simpsonit. 06.25 Rantataloa etsimässä. 09.00 Top Gear. 07.10 Asunnon metsästäjät maailmalla. 16.00 Autojen ensiapu. 23.05 Elokuva: Apollo 13. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.05 Virtasen taloushistoria 13.00 Välilevyjä: Miten musiikista pitäisi puhua, vol. 19.00 Korkeasaari. 23.00 Yle Uutiset. 12.15 Ei toivottu. 10.00 Älä kokeile tätä kotona. 07.45 Nuori Robin Hood (7). 17.10 Urheiluradio. 03.05 Ensitreffit alttarilla Australia. 16.15 Valheellinen nettimaailma. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu 15.00 Yle Uutiset. 06.50 Restaurant: Impossible. Saarnaajana kappalainen Miika Ahola. 21.00 Elokuva: 21 Bridges (16). 17.00 Autojen ensiapu. 10.35 Moderni perhe. 06.00 Lentoturmatutkinnan erikoisraportti. 10.00 Jumalanpalvelus. 11.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. HERO 12.20 Rikkaat ja rahattomat. SUB 04.20 Neljän tähden illallinen. 02.02 Tarja Närhin Iskelmäradio. 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 02.15 Matkalla kuolleiden luiden laaksossa. 21.17 Radio Suomen Viikonloppu 21.50 Merisää. 08.10 Ensisilmäyksellä. 10.05 90 päivää morsiamena. 19.15 Katselkaa Herran tekoja. 23.00 Suurmestari UK. 22.05 Urheiluradio. google. 07.35 Kaikki kissoista. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 20.00 Jazzklubin illan keikka: Max Zenger Globus Pori Jazzissa. 23.00 Kumman kaa (S). 03.02 Yöradio. 08.25 Pikkukaupungit remonttiin. 08.22 Radio Suomen Viikonloppu 08.30 Minna Pyykön maailma. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 10.15 Elokuva: Gingerbread Romance. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. X 14.00 Lukupiiri Tulusto & Kylmälä 14.40 Äänen himo 15.00 Horisontti Ohjelma uskonnoista ja elämänkatsomuksista. 12.15 Satakiloiset parhaat ystävät. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 01.00 Arkiston helmiä. 17.00 Tiny House Hunting. 14.40 Mysteerilaulajat I Can See Your Voice Suomi. 18.45 Ettei kukaan eksyisi. 14.05 Ylläksen maisemat. 14.25 Rakas ulkomailta. 03.00 Lentoturmatutkinta. 11.00 Puutarhan pelastajat. 17.25 Nigella: Kokataan ja nautitaan. 06.25 Maailman herkullisimmat ruoat. 07.47 Ensisilmäyksellä. 14.35 Maestro Ennio Morricone (12). 16.30 Vintiöt (7). 20.30 Los Angelesin kuningas (7). 12.00 Totta, tarua ja videopelejä (7). 03.43 Yöradio. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Autojen ensiapu. 01.10 Juha Laaksosen luontoretki. 01.55 Ruotsin rajavartijat. 12.30 Uusi Kino: Kaukainen planeetta (7). TLC 04.50 Hengenvaarallisesti lihava. 07.20 Muumilaakson tarinoita (S). 06.47 Ensisilmäyksellä. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Tohtori Paise. 18.15 Matkalla kuolleiden luiden laaksossa. TV5 04.30 Hurjat takaa-ajot. 20.08 Tiskijorma Jorma Hietamäki 21.00 Yle Uutiset. 09.10 Tarja Närhin Iskelmäradio. 15.15 Score 2023 (12). 13.00 Autojen ensiapu. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 23.10 Heprealaiskirje. 21.00 Open Doors Kristittyjen vainot tänään. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 17.30 Miehen puolikkaat. 20.00 Ilpoisten piiri. 07.30 Gospel First Evankeliumi ensin. 09.00 Raamatun kertomuksia. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Rillit huurussa. 19.39 Sportnytt. 17.30 Kova laki: Erikoisyksikkö. 14.00 Autojen ensiapu. 07.07 Ensisilmäyksellä. LIV 09.00 Remppa vai muutto UK. 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Suurmestari Ruotsi. 01.45 Poliisit UK: Ajojahti (12). 20.00 Lentoturmatutkinta. 23.00 4D: Shokeeraavat vartalot (12). 07.35 Kiinteistöveljekset. 02.00 Yle Uutiset. Yhteislaulut: Kirjasta Seurakunta laulaa nrot 501, 484, 498, 241, 510. 10.50 Latelan Laurin hurja remontti. Esilaulajina ja kuorona Siikasalmen lauluryhmä. 15.00 Sinkkuillallinen. 14.15 David Wilkerson Moskovassa. 12.00 YLE TEEMA. 13.00 Aarrepaja. 03.45 Made In A Day. 19.02 Urheiluradio. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 06.45 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 15.15 Asunnon metsästäjät maailmalla. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Lomaile kuin ökyrikas. 09.05 90 päivää morsiamena. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 14.30 Shhh! Elokuvia kuuntelemassa
Elokuvan nimenä on ”Forssasta pojat kotoisin ollaan”. Vaikka yleinen taloudellinen tilanne on nyt tiukka, Roitot uskovat, että joulu säilyttää suosionsa ja jouluksi tehdään perinteisiä hankintoja. Tapahtumaa osaavat odottaa sekä myyjät että ostoksille tulevat. kertaa. Janina Lehtonen & Putkiradio Valkeaniemen Pirtillä klo 17–21. Elokuva valmistuu vuoden vaihteessa, jolloin se on tarkoitus esittää forssalaisille täkäläisissä elokuvateattereissa. Kettunen kertoi, että suunnitelmissa on järjestää joulumarkkinat myös ensi vuonna. Sen jälkeen elokuvasta lähetetään useita kopioita muualle Suomeen esitettäväksi elokuvateattereissa varsinaisen elokuvan alussa ns. p Sunnuntaitanssit. Elokuvan pituus on 16 minuuttia ja siinä esitellään varsin monipuolisesti Forssan arkielämän työtä, katunäkymiä ja liikennettä, vapaa-ajan harrastuksia ja pyhäpäivien juhlaa jne. Hänen myyntipöydältään löytyy villasukkia koosta 36 kokoon 48. Myymme pelaajien vanhempien tekemiä käsitöitä ja leivonnaisia, ja tuotto menee urheiluseuran hyväksi, Nordman kertoi. Elokuvan musiikki on myös saatu varsin omaperäiseksi. Maija Heikkilä kertoi ostaneensa markkinoilta käsintehdyn mustekalalelun, joka menee joulutuliaiseksi tuttavaperheen lapselle Uuteen-Seelantiin. Alkumusiikkina on Forssan Kauppalan Mieskuoron esittämä Forssan pojat. Jokioislaiset Hanna Nordman ja hänen 10-vuotias tyttärensä Sofia Salmela myyvät tuotteita Jokioisten Urheiluseuran myyntipöydällä. . Tila on mukava ja avara, ja täällä käy kivaa väkeä, Rauhala sanoi. TAPIO TUOMELA. – Menemme viettämään joulua Uuteen-Seelantiin, ja on mukava viedä tuliaisena suomalaista käsityötä, Maija Heikkilä sanoi. veronalennuskuvana. Cilla ja Anne Roiton myyntipöytä on täynnä joulun tunnelmaa. Pidän saaristolaisleivästä, joten se oli hyvä ostos, Ahonen sanoi. Elokuvan selostavan tekstin lukee radiokuuluttaja Carl-Erik Creutz. Huutokauppahuone (Sipilänkatu 1, Forssa) klo 13. 60 VUODEN TAKAA Joulumarkkinakausi polkaistiin käyntiin Tiina Naula F orssan seudun joulumarkkinakausi polkaistaan käyntiin tänä viikonloppuna. – Emme ole laskeneet kävijöiden tarkkaa määrää vuosittain, mutta heitä on kahden päivän aikana ollut yli tuhat, Kettunen sanoi. p Kuntoilu. – Myyjiä ilmoittautui tänä vuonna noin 50, mikä on sama määrä kuin viime vuonna, Koetuksen puheenjohtaja Ari Kettunen kertoi. Tietotalon joulumarkkinat jatkuvat Jokioisilla sunnuntaina 19.11.2023 klo 10–15. Kettusen mukaan markkinat järjestetään nyt 15. Jokioislaiset Maija Heikkilä ja lapset Helvi, 13, Lyyli, 11, Helka, 9, ja Elmeri, 5, Heikkilä ostivat Jokioisten Eläinsuojeluyhdistykseltä arpoja ja katselivat mitä kaikkea mukavaa myyntipöydillä on tarjolla. – Joulumarkkinoilla on mukava olla myymässä. Tapahtumassa voi tavata myös joulupukin. – Olen mukana pelaajan vanhempana, sillä poikamme pelaa seurassa jalkapalloa. – Haluan tukea paikallista urheiluseuraa, jossa myös pojanpojanpoikani pelaa jalkapalloa. p Ajassa 26 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 SUDOKUN RATKAISU 2 3 8 6 4 1 9 5 7 5 4 9 3 7 2 8 1 6 7 6 1 9 5 8 2 3 4 6 5 2 7 8 3 1 4 9 1 8 7 4 2 9 3 6 5 4 9 3 5 1 6 7 2 8 9 7 6 2 3 4 5 8 1 8 2 4 1 9 5 6 7 3 3 1 5 8 6 7 4 9 2 TÄNÄÄN p Joulumarkkinat. – Markkinoiden nettotuotto on vuosittain noin 2 000 euroa, Kettunen arvioi. Pankais poiketen Forssaa esittelevä elokuva valmistuu vuoden lopussa Forssan Lehti 17.11.1963 Forssan kauppalanhallitus kokoontui eilen toisen kerran katsomaan Forssaa esittelevän värielokuvan työkopiota. Forssalainen Elisa Rauhala on Tietotalon joulumarkkinoilla myyjänä tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Kettusen mukaan tapahtuman valmistelu alkaa jo lokakuun alussa, ja viikonlopun aikana mukana on reilut 20 talkoolaista. Vaikka paljon tehdäänkin talkoilla, rahaa menee muun muassa tilavuokraan ja tapahtuman mainontaan. Jokioislainen Maire Ahonen poikkesi ostamaan Nordmanilta ja Salmelalta saaristolaisleivän. Forssalainen Anne Roito myy markkinoilla jouluisia esineitä, kuten kokoamiaan kransseja ja asetelmia. Jokioisten Tietotalossa klo 10–15. Maire Ahonen osti saaristolaisleipää Jokioisten Urheiluseuran myyntipaikalta, jossa myymässä olivat Hanna Nordman ja 10-vuotias Sofia Salmela. p Huutokauppa. Joulumarkkinat järjestää Jokioisten Koetus, joka käyttää tapahtuman tuoton pesäpallotoimintaansa. Kauppalanhallitus päätti vähäisin korjauksin hyväksyä elokuvan valmistettavaksi esityskuntoon 16 minuutin pituisena. Roitot uskovat, että joulu säilyttää suosionsa ja jouluksi tehdään perinteisiä hankintoja. Hänen mukanaan toisena myyjänä on hänen miniänsä Cilla Roito. – Ihmiset haluavat vaalia pieniä arjen iloja, joita joulu tarjoaa, Roitot totesivat. Forssan Lehden puistojuoksu, Ilmoittautuminen Vesihelmessä klo 11–11.45, yhteislähtö Keskuskadulta klo 12. Jokioisten Tietotalon perinteisillä joulumarkkinoilla on tarjolla käsitöitä, joulukoristeita ja leivonnaisia
klo 14 °C -2 1 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 18.11. 1,1 mm Kilpisjärvi -10 -12 -17 -15 -9 -6 -6 -3 -3 -3 -3 -1 +1 3 5 5 5 3 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen -3 1 -3 1 -3 1 -3 1 -3 2 -3 2 -2 1 -2 1 -2 2 -2 1 -2 2 -2 2 -4 3 -3 3 -4 3 -4 3 -4 4 -3 3 Havainnot Jokioinen 18.11. Su Forssa -3 Helsinki +1 Hämeenlinna -2 Iisalmi -5 Imatra -2 Joensuu -4 Jyväskylä -4 Kouvola -1 Kotka +1 Kuopio -4 Lahti -2 Lappeenranta -2 Mikkeli -3 Oulu -4 Rovaniemi -11 Savonlinna -3 Seinäjoki -2 Tampere -3 Turku -1 Utsjoki -10 Vaasa ?0 Varkaus -4 Ma -2 +1 -2 -5 -3 -4 -5 -1 -3 -1 -3 -3 -5 -17 -3 -4 -2 -14 -3 -3 Ti -4 -2 -3 -10 -4 -10 -7 -4 -2 -9 -3 -3 -6 -11 -19 -7 -7 -4 -1 -13 -5 -8 Ke -4 -2 -5 -10 -7 -12 -8 -8 -5 -10 -7 -8 -9 -6 -7 -9 -5 -5 ?0 -10 -3 -11 To +3 +1 -4 -3 -3 -1 +1 +2 -4 -2 -2 -3 -5 -4 ?0 +2 -14 -3 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 17.11. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Enimmäkseen on puolipilvistä tai pilvistä, ajoittain voi sataa kevyttä pakkaslunta tai vähän jäätävää tihkua. Tuuli on enimmäkseen heikkoa, Pohjanmaalla ja Kainuussa viriää etelätuuli. MARRASKUUTA SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. Keskija Pohjois-Lapissa on paikoin selkeää. +6 Las Palmas 25 Lontoo 14 Malaga 21 Lissabon 20 New York 12 Oslo -2 Pariisi 16 Peking 15 Pietari -2 Rooma 19 Tallinna +1 Tokio 17 Tukholma +1 Ma 29 +9 10 23 24 +7 26 12 23 21 +6 ?0 13 12 -4 20 -1 16 +2 Ti 30 +6 +9 24 25 +4 26 11 23 19 +8 -2 12 11 -3 20 -1 16 -1 18.11. Pimeä päättyy klo 7.46 ja alkaa klo 16.35. N EM I Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 27 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Liisa, Elisa, Elise, Eliisa, Liisi, Elisabet Huomenna: Lapsen oikeuksien päivä, Jari, Jalmari Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 8.38 ja laskee klo 15.43. Mark. °C -24,8 Kittilä lentoasema Lämpimintä 17.11. B .V IR TA N EN ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 18 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 Lokakuu Marraskuu 2023 -20 -10 10 19 22 25 28 31 3 6 9 12 15 Lokakuu Marraskuu 2023 10 20 Su Bangkok 28 Berliini 12 Bryssel 13 Eilat 27 Kairo 25 Kööpenham. Päivän sana Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 3 8 1 1 6 5 8 2 3 1 4 9 1 7 4 2 3 6 9 7 2 9 1 2 4 9 6 6 4. klo 14 °C +1,9 Fagerholm Kylmintä 18.11.2022 °C -24,4 Kittilä Lämpimintä 18.11.2022 °C +3,3 Bogskär Sateisinta 16.11. 13: 34 SUNNUNTAI 19. Lämpötila on +1 ja -7, Lapissa ja Koillismaalla -7 ja -25 asteen välillä
Nälkisten faneille suunnattu esiosa, joka näyttää ja kuulostaa hyvältä, mutta ei tuo tarinaan mitään lisää. klo 12.00 mennessä Ota yhtetyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Minna Aaltonen .............. Pysyvät menot voivat olla ennallaan, muuta on katsottava tarkoituksenmukaisesti. Ohjaus: Francis Lawrence. Andersson perustelee näkemystään kokemuksilla hallituksen ulkoja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin (tp-utva) työstä. Opetusministeri Rinteen ja Marinin hallituksissa 2019–23. Tuotanto ja tekniikka tapissaan kolme edellistä Nälkäpeliä ohjannut Francis Lawrence maalaa hienoja kuvia dystooppisesta Amerikasta yhdistellen sotakuvastoa ja reality-tv:tä, mutta vaikka valkokangas täytetäänkin huimilla visioilla, itse tarina kolisee tyhjyyttään. Kertoo työskennelleensä ennen politiikkaa muun muassa Muumimaailman kassalla, hotellin vastaanottotyöntekijänä, tarjoilijana ja tiskaajana. . T TA AR RJJO OU US S!! Tehoaa mm. Avopuoliso Juha Pursiainen, yksi lapsi. – Tämä on Suomen kannalta hyvin huolestuttavaa, mutta myös se tulevaisuus, johon meidän on fiksua varautua, Andersson linjaa. – Meidän pitää huolehtia myös ihmisten resilienssistä (sietokyvystä). Ilmaston lämpenemisen rajut seuraukset ovat jo tykönämme ja vaikuttavat muun muassa siirtolaisuuteen. Vasemmistoliiton puheenjohtaja vuodesta 2016. Bio-Kaari xx Nuoren Coriolanus Snow’n suku oli joskus vahva ja arvostettu, mutta ne ajat ovat kaukana takanapäin. 050 342 6610 Mirka Willman ................. Samalla toivoisin sinne hallituksen suuntaan ymmärrystä sille, miltä nämä asiat näyttävät, Andersson sanoo. Andersson pitää presidenttiä tarpeellisena toimijana. Suomen ja Venäjän suhteissa ei ole enää paluuta entiseen, uskoo Li Andersson Andersson puolustaa presidentti-instituutiota: On hyvä, että joku päättäjistä on irrallaan päivänpolitiikasta, kun on pidettävä ”pää kylmänä kuumissa paikoissa”. Eikä mikään takaa, että asiat kohenisivat Vladimir Putinin joskus väistyttyä. Syntynyt 1987 Turussa. Suomen puolustusmäärärahojen pitämiseen Naton edellyttämällä kahden prosentin tasolla bkt:stä Andersson suhtautuu käytännönläheisesti. 1,5 h /Hoito /Hoito Ajanvaraussoitot 040 874 6235 tai 046 933 2085 040 874 6235 tai 046 933 2085 www.jasenkorjaajaforssaloppi.fi www.jasenkorjaajaforssaloppi.fi Niilo Simojoki?/?STT Vasemmistoliiton presidenttiehdokas, puheenjohtaja Li Andersson on opiskellut Venäjän kieltä ja kulttuuria. . Koulutus valtiotieteen kandidaatti (Åbo Akademi). Pääosissa: Tom Blyth, Rachel Zegler. – Edellytys sille, että tilanne voisi muuttua on se, että sota loppuu ja Venäjän politiikassa tapahtuisi merkittäviä muutoksia. – Jos haluamme ymmärrystä kannallemme vaikkapa Ukrainan sodan suhteen, niin kyllä meidän pitää myös osoittaa olevamme valmiita tukemaan maita, jotka kärsivät länsimaiden aiheuttamasta ympäristökriisistä, Andersson sanoo. . – Pitää huomioida myös muut turvallisuuden kannalta oleelliset kohdat budjetissa, että ei rakenneta vastakkainasettelua, jossa leikataan jostain huoltovarmuuden tai ympäristötyön kannalta tärkeistä kohteista, Andersson kuvailee. Presidentinvaalit 2024 p Uutiset. hinta 65€) Kesto n. Miljoonia ja taas miljoonia taaloja Nälkäpeli-trilogiallaan ja varsinkin niistä tehdyillä neljällä elokuvalla tiennannut kirjailija Suzanne Collins päätti ahneuksissaan palata vielä kerran aiheen pariin ja rustasi tapahtumille esiosan Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä (2020). niskahartiaja selkävaivoihin! (norm. Aiemmin tällaisista opeista olisi ollut välitöntä hyötyä presidentin tehtävässä, mutta nyt suhde Venäjään on ”katkolla”. PEITTOJAKELUSSA AINEISTOAIKATAULU Paikkavaraukset ja aineistot viimeistään maanantaina 20.11. Ainoana pointtinaan ”kukaan ei synny pahana” julistava elokuva yrittää kaikkensa maalatessaan tyranniaan inhimillisemmäksi, mutta Snow’n muutos mukavasta mulkuksi jää varsin motivoimattomaksi, vaikka sisään rakennetun vihan vihjataankin olevan veren perintöä. Euroopan puolustusteollisuuden vahvistaminen saa häneltä ymmärrystä, erityisesti huoltovarmuuden näkökulmasta. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä (USA, 2023). Tässä hän eroaa muun muassa puolueensa nuorisojärjestöstä, jonka tavoitteena on ollut viran lakkauttaminen. Presidentinvaalien kenties tärkeimmäksi teemaksi Andersson nostaa sen, millainen Naton jäsen Suomesta tulee. Andersson kertoo saaneensa jo kansalaispalautteita, joissa ihmetellään ”miksi yksinhuoltajilta leikataan kun Ukrainaa avustetaan”. Valonpilkahduksia ei näy, kun oppositio on vangittu ja riippumaton media joutunut lopettamaan toimintansa. ANNI SAVOLAINEN / LEHTIKUVA LI SIGRID ANDERSSON . Hän tarjoaa pohjoismaista Nato-roolia. – Meillä on yhteisiä turvallisuusintressejä liittyen vaikkapa arktiseen alueeseen ja Itämereen. K-12, kesto: 157 min. Voiton maksimointia Jussi U. Andersson kaipaa laajempaa ymmärtämystä sille, että valtiojohdossa pitää olla harkintaa spekuloinnin sijaan. hinta 65€) (norm. ”Toivoin ilmastokriisistä isoa teemaa presidentinvaaleissa” STT Ukrainan sodan takia huomio on ollut viime aikoina sotilaallisessa turvallisuudessa. Turkulainen Li Andersson on presidenttikilpailun kuopus. Hän kuvailee Venäjän nykytilannetta ”masentavaksi”. – Tämä on todella huolestuttavaa ja olen kaikille sanonut, ettei se ole ukrainalaisten syytä, jos (pääministeri Petteri) Orpon hallitus leikkaa pienituloisilta. 1,5 h Kesto n. . Tämä ei ole Li Anderssonin mukaan turvallisuuspolitiikan koko kuva. – En pidä sitäkään toivottavana, että aina kun jotain (aseita) pitää hankkia niin ne joudutaan hankkimaan jostain muualta kun Euroopassa ei ole vaihtoehtoja. Mahdollisuus nousuun takaisin kansakunnan kaapin päälle tulee, kun hänet rekrytoidaan tohtori Gaulin ja Casca Highbottomin toimesta mukaan Nälkäpeliin, nämä kun haluavat tehdä pelkästä tappamisesta koko kansan suuren viihdespektaakkelin. – Toivon, että ilmastokriisi olisi yksi iso teema presidentinvaaleissa myös siitä syystä, että se vaikuttaa tällä hetkellä erittäin vahvasti globaaliin turvallisuustilanteeseen ja vakauteen, hän sanoo. – Kykyä pitää pää kylmänä myös kuumissa paikoissa. 28 Forssan Lehti Sunnuntaina 19.11.2023 ASU HYVIN -TEEMA keskiviikkona 22.11. Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä on toki komean modernia elokuvan tekemistä. . 040 457 8021 sähköpostit: etunimi.sukunimi@media.fi Tarmo Lappalainen Tarmo Lappalainen, vastaanotto Forssassa 60 60 € € Le ik ka a ta lte en Kalevalainen jäsenkorjaaja . – On mielestäni väärä signaali, että Suomen kaltainen globaalissa mittakaavassa vauras valtio tässä tilanteessa leikkaa kehitysyhteistyötä niin paljon, Andersson sanoo. Ilmastokriisi on osana suuremmassa maailmanlaajuisessa muutoksessa, jossa haetaan uusia asemia länsimaiden kilpaillessa globaalin etelän tuesta Kiinan ja Venäjän kaltaisten maiden kanssa. – On hyödyllistä että on henkilö, joka on vähän päivänpolitiikasta irrallaan silloin kun on haastavia aikoja ulkoja turvallisuuspolitiikassa. Meillä on myös hyvin samankaltaiset yhteiskuntajärjestelmät ja aika samanlaiset arvopohjat yhteiskunnassa. Mutta en itse usko, että suhteet palautuvat sen jälkeenkään sellaisiksi mitä ne ennen olivat ennen sotaa, Andersson sanoo STT:n haastattelussa. Presidentin arvojohtajan roolissa Andersson haluaisi nostaa esiin köyhyyttä, asunnottomuutta ja nuorten huumekuolemia. Kuva Turun pääkirjastosta