03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 19. Vanhempien luota pois muuttaminen voi vaatia jopa tuhansien eurojen pääoman. Oikeusistunnot olivat seurattu tapahtuma, jossa tuomittu tervehti häntä Netfllix-sarjassa esittänyttä näyttelijää Alejandro Eddaa. Pihalla kahvio ja tori. KLO 10-16 Kylpylämatkat Pärnuun Hintaan sisältyy: Matkanjärjestelyt, bussimatkat, laivamatkat, täyshoito kylpylässä (aamiainen, lounas, päivällinen), lääk.tarkastukset, 2-4 hoitoa päivässä (myös lauantai-aamuna), kiertoajelu + ostoskierros Pärnussa. Tappiot ovat pienentyneet ja onnistunut osakeanti helpottaa talouden tasapainottamista. . Jokioislainen Saara Sillanpää tarvitsee vanhempien taloudellista tukea, jotta pääsee muuttamaan opiskelukaupunkiin. 7. UUTISET 2 El Chapoa odottaa elinkautinen eristyksessä • Kuuluisa huumeparoni Joaquín Guzmán eli El Chapo tuomittiin elinkautiseen Yhdysvalloissa. Teuron-Kuuslammin kylätoimintayhdistys ry www.teuro.fi TERVETULOA! UUTUUTENA pajalla Teuro Areena. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Pääsymaksu aikuisilta 3€. Maamoottoreita, vanhoja koneita ja kulkupelejä. 040 046 7296 050 505 2835 VILJA JA LANNOITEKULJETUKSET Muutto vaatii rahaa . Mäkelä Oy 06 263 5159, 263 5259 aaro.makela@co.inet.fi www.aaroemakela.fi Tiedustelut ja ilmoittautumiset: 25.8.-31.8. Kentällä pohjoisen pallonpuoliskon ainoa Kuuslammilla värkätty täyssähköinen auto, Ukkolelu. Kylätalolla ruokailumahdollisuus klo 11-15 Yli-Lekkalan kotimuseokierrokset klo 11 ja 12 LAUANTAINA 20.7. 2019 Estonia Medical Spa & Hotel (Puistotalo) Hinta 435€ /hlö/2h/h (1 h/huonelisä 15€/vrk, A-Talon soluhuoneissa 6€/vrk) 20.10.-26.10. ULKOMAAT 14 Vainion matka jäi kesken, Wihlmanille ja Ansiolle kisarajat Ratakympiltä. KUVA: Lassi Puhtimäki Myötätuulen lavalla esiin nostetaan miesten tunteet HKScan kohti parempia aikoja • HKScan ei ui enää niin syvissä vesissä kuin vuosi sitten. Omia säästöjä ehti kertyä lukioaikana vain vähän, mutta kaukaa viisas Sillanpää keksi toivoa ylioppilaslahjaksi erilaisia käyttöesineitä omaan kotiin. 2019 • N:o 189 AJASSA 22 URHEILU 16 KÄDENTAITOAMYYNTINÄYTTELY ja TEKNIIKKATAPAHTUMA Tammelan Teurolla KÄDENTAITOA-MYYNTINÄYTTELY koululla. TALOUS 12 Saara Sillanpää pääsi suoraan lukion jälkeen opiskelemaan Turun yliopistoon. 2019 Estonia Medical Spa & Hotel (Puistotalo) Hinta 440€ /hlö/2h/h (1 h/huonelisä 15€/vrk, A-Talon soluhuoneissa 6€/vrk) 06.10.-12.10. 2019 Estonia Medical Spa & Hotel (Puistotalo) Hinta 435€ /hlö/2h/h (1 h/huonelisä 15€/vrk, A-Talon soluhuoneissa 6€/vrk) 3.11.-9.11-2019 Estonia Medical Spa & Hotel (Puistotalo) Hinta 400€ /hlö/2h/h (1 h/huonelisä 15€/vrk, A-Talon soluhuoneissa 6€/vrk) Joulumatka 22.12.-28.12.19 495€ nopeasti ja joustavasti Tammelan Koneasema Oy puh. Toimitusjohtaja Tero Hemmilä luonnehtii Forssan yksikköä merkittäväksi osaksi yhtiön Suomen toimintoja. KLO 10-16 SUNNUNTAINA 21.7. Aaro E. Vapaa pääsy TEKNIIKKATAPAHTUMA kylän keskustassa
–?Välitöntä uhkaa rahoituspohjan pettämiselle ei ole, HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä tiivistää. –?HKScan teurastaa Suomessa lihasikoja vain Forssassa, Hemmilä alleviivaa ja tuo esiin Forssan eteen tehtävää kehitystyötä. Osaltaan tähän on vaikuttanut sianlihan maailmanmarkkinahintojen nousu. Rauman siipikarjayksikön kehitystä Hemmilä luonnehtii myönteiseksi. > Toimitus puh. Huhti–kesäkuun tulos oli pakkasella 2,5 miljoonaa, kun lukema vuotta aikaisemmin oli -16,6 miljoonaa. Kysymykseen, voidaanko Forssan yksikköä pitää itsestäänselvyytenä, Hemmilä ei vastaa, mutta korostaa Forssan yksikön merkitystä osana HKScanin toimintoja. Vientiä edesauttaa Kiinassa raivoava afrikkalainen sikaruttoepidemia. Toinen uskoa pönkittävä seikka on onnistunut osakeanti, minkä ansiosta HKScanin rahoituspohja on nyt vakaa. Tulos on edelleen negatiivinen, mutta tunnelmat olivat siitä huolimatta positiivisen puolella. FL Osakeanti helpotti HKScanin tilannetta . Rahavirta ennen investointeja oli tammi–kesäkuussa kääntynyt -28,9 miljoonasta eurosta 5,6 miljoonaa voitolliseksi. –?On tärkeää saada sidottua tulosvastuuta myös alemmalle organisaatiotasolle ja vahvistaa johdon toimialaan liittyvää osaamista. Hemmilä ei kommentoi, missä vaiheessa kolmivuotissuunnitelmaa HKScanin on määrä olla jälleen voitollinen. HKScan keräsi osakeannilla 71,9 miljoonaa euroa. Maaseudun Tulevaisuus kertoi viime viikolla kallistuvasta joulukinkusta. HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä: ”Forssan yksikkö merkittävä osa HKScanin Suomen toimintoja.” HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä luottaa, että HKScan saa kurssinsa käännettyä. Hemmilä ei tarkemmin avaa neuvottelujen onnistumisista kaupan kanssa, mutta vahvistaa myyntihintojen nousseen ylöspäin raportointijakson aikana. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Tällä hetkellä suunnitellut investoinnit ovat ylläpitäviä, mutta Kiinan-vienti voi tuoda tarpeita myös uusinvestoinneille. Hemmilän mukaan tuotannon lasku voi tarkoittaa teurastukseen muodostuvaa ylikapasiteettia. HEINÄKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. Toinen puoli on muita asioita, ja nämä asiat eivät ole absoluuttisia totuuksia vaan näkemyksiä. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Jaakko Kyrö Forssa Talousvaikeuksissa painiva HKScan julkisti torstaina puolivuosikatsauksensa. Hemmilän mukaan Kiinanviennillä ei ole toistaiseksi ollut vaikutusta konsernin tulokseen, vaikka vienti on kehittynyt odotetusti. Yhtiön uusi johtoryhmä on valmistellut kolmevuotisen turnaround-ohjelmaa, jonka tavoitteena on palauttaa yhtiön kannattavuus toimialan johtavien yritysten tasolle. HKSCANIN TOIMITUSJOHTAJANA helmikuussa aloittanut Hemmilä korostaa, etteivät HKScanin ongelmat ole toimialasidonnaisia, vaan HKScan-sidonnaisia. Hemmilä jakaa HKScanin ongelmat kahteen osaan. Onnistunut osakeanti mahdollistaa talouden hallitun tasapainottamisen. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. KUVA: HKScan Hemmilä vieraili Forssassa pari viikkoa sitten ja huomioi yksikön hyvän kehityksen ja vahvan otteen työturvallisuuden kehittämisessä.. –?Toinen puoli ongelmista liittyy Rauman siipikarjayksikköön. –?Tuorein suuri investointi Forssassa oli kinkun automaattileikkuri. PÖRSSIYHTIÖNÄ HKSCAN ei avaa Forssan tuotantolaitoksen lukuja, mutta Hemmilä luonnehtii Forssaa tärkeäksi osaksi HKScanin Suomen toimintoja. Toiminnan tervehdyttämisessä Hemmilä nostaa suureen rooliin tulosvastuun jalkauttamisen maatasolle. . Syitä on kaksi. Tavoitteeksi asetettiin viennin kasvu 9 miljoonaan kiloon vuonna 2020, ja suunta on suotuisa. Sianlihantuotanto on vähentynyt Suomessa vuosia, viime vuonna jopa seitsemän prosenttia, ja laskun ennakoidaan jatkuvan. Tulosparannusohjelman sisältö sekä yhtiön päivitetty strategia kerrotaan jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana. HEMMILÄ VIERAILI Forssassa pari viikkoa sitten ja huomioi yksikön hyvän kehityksen ja vahvan otteen työturvallisuuden kehittämisessä. Hän kiittelikin Forssan tämänhetkistä hyvää tekemistä. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 19. –?Saumaton yhteistyö yhtiön johdon ja henkilöstön välillä on juuri sitä, mitä tarvitsemme yhtiön käännevaiheessa, Hemmilä linjaa
Lausunnot otetaan huomioon Forssan kaupungin yhdyskuntalautakunnan kokouksessa elokuussa, jolloin kaavamuutosta käsitellään. Näyttää siltä, että enemmistö Forssan Lehden lukijoista ei moista kaavamuutosta hyväksyisi. Jotain kauppahallia, harrastetoimintaa, kerhoja, nuorten tiloja...” ”Sanokaapa kuka siihen kunnostukseen haluaisi rahansa laittaa. Onnistunut osakeanti mahdollistaa talouden hallitun tasapainottamisen. Poimimme joitakin kommentteja. Hänen visiossaan suojelumääräystä lievennettäisiin, muttei poistettaisi kokonaan. –?Ihanteellisin tilanne olisi se, että jokin paikallinen porukka olisi valmis toimimaan rakennuksessa. Moni ymmärtää sekä tarvetta suojella rakennusta että tarvetta purkaa se. Forssan Lehti uutisoi makasiinin tilanteesta 18.7. Kesäniemen visiossa makasiinissa voisi olla vaikka käsityöläisten työtiloja, kahvila, ravintola, näyttelytiloja tai panimo. Mukaantuloanomus EU:lle ja Suomen valtiolle.” Tuottajien ja kuluttajien tarpeet huomioon Jaakko Kyrö Sianlihantuotannon kannattavuusongelmat näkyvät Suomessa paitsi laskevina tuotantolukuina myös aktiivitilojen määrän romahtamisena. –?Esimerkiksi Kariniemi-ketjussa lämpöenergian tuotannosta 90 prosenttia perustuu biopolttoaineisiin. Kyseessä olisi siis jonkinlainen kompromissi. Ely-keskuksen ja Museoviraston lausunnot eivät kuitenkaan ole velvoittavia, eli lautakunta voi sallia kaavamuutoksen. –?Rakennus on historiallisesti arvokas, ja sen sisärakenteissa on hienot hirret. HKScanin toimitusjohtajan Tero Hemmilän mukaan HKScan pyrkii osaltaan tekemään työtä suomalaisen sianlihantuottajan hyväksi. Suomessa tuotettu sianliha on antibioottivapaata, suomalainen sika voi hyvin ja myös alkuperämerkintöjä on kehitetty. Jos kukaan ei ota asiakseen makasiinin remonttia, rakennus seisoo tyhjillään ja ränsistyy. SIITÄ KESÄNIEMI on erityisen iloinen, että makasiinin ympärillä on herännyt laajaa keskustelua. HEINÄKUUTA 2019 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Käytännössä salliminen saattaisi laukaista pitkän taistelun, koska myös kuntalaisilla on mahdollisuus hakea päätökseen oikaisua. Kaavamuutokselle eivät näe tarvetta myöskään ely-keskus tai Museovirasto tuoreissa lausunnoissaan. Tiedotteessaan HKScan lupaa tehdä määrätietoista vastuullisuustyötä, jossa eläinten hyvinvointi ja ympäristövastuu ovat keskeisiä painopistealueita. Makasiinin purkaminen olisi harmillista. Tarvitaanko kiinalaisia sijoittajia?” ”Yksi alueen kauneimpia rakennuksia, kun siivoaa nuo rakennukseen kuulumattomat piirrokset ja piha-alueen tavarat pois.” ”Nurin ja heti... Iso osa perustelee mielipidettään historiallisilla syillä. ”Ei kaikkea vanhaa missään nimessä pidä purkaa. Rauman siipikarjayksikön kehitystä Hemmilä luonnehtii myönteiseksi. Vanha tehdaskaupunki, pitäähän siitä muistoja olla. KUVA: HKScan. Myös moni forssalainen puoltaa suojelua. Marianna Langenoja Forssa Forssan Makasiininrannassa sijaitseva suojeltu makasiini herättää vahvoja mielipiteitä forssalaisissa. –?Rakennus taipuisi moneen. Se, että vanhasta kylmästä maapohjaisesta varastosta saisi jotenkin järkevillä kuluilla lämpöisenä pysyvän, niin ei taida mainittu 2M€ riittää. Hemmilä korostaa myös tuotekehitystä. Yksi tasapainottelijoista on kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi. Hemmilä nostaa esiin myös tuottajien valveutuneisuuden. –?Hyvällä tuotekehityksellä luomme markkinoita suomalaiselle sianlihalle. Uutinen on herättänyt runsasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kesäniemi kuitenkin pohtii, onko makasiinille koskaan mahdollista löytää remontoijaa. Jos pitää vaalia historiaa, niin säilytetään tuollaisenaan.” ”Kuka tekee hyvän suunnitelman. –?Omistajalla on lain mukaan velvollisuus pitää rakennus siinä kunnossa, ettei se aiheuta kenellekään vaaraa, Kesäniemi huomauttaa. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 19. Makasiinin omistajalla on toive purkaa rakennus, mutta suojelupäätöksen vuoksi purkamiseen tarvittaisiin kaavamuutos, jota omistaja on hakenut. –?Voimme osaltamme luoda suomalaiselle sianlihalle kuuluvaa arvostusta kuluttajalupauksella. HKScanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä luottaa, että HKScan saa kurssinsa käännettyä. > Anna uutisvinkki puh. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Hakemus makasiinin kaavamuutoksesta käsitellään elokuussa Ely-keskus ja Museovirasto eivät näe syytä makasiinin suojelumerkinnän poistamiselle. Kaupunginjohtajan mielestä keskustelu on kuitenkin vasta alkanut, ja sitä tarvitaan paljon lisää. Kaipaamme ideoita, tekijöitä ja hyviä ratkaisuja kompromisseille, Kesäniemi sanoo. –?Meidän on vastattava kuluttajien vaateisiin ja teemme jatkuvaa yhteistyötä sopimustuottajiemme kanssa. Lihateollisuus ei ole alkutuotantoa, mutta Hemmilän mukaan HKScanilla on mahdollisuus vaikuttaa tuotanto-olosuhteisiin. FL SANOTTUA Kommentteja Facebookista • Forssan Lehden uutinen makasiinin purkamishaluista (18.7.) herätti Facebookissa runsaasti keskustelua
Sitä on esitetty paljon myös muissa kesäteattereissa. Toisen epäonni on toisen onni. Suomen lihatalot ovat Kiinan-viennissään saaneet vetoapua Kiinassa leviävästä afrikkalaisesta sikarutosta, joka on romahduttanut maan omaa sianlihantuotantoa ja nostanut sianlihan hintaa Europassa. HKScan on onnistunut reivaamaan kurssiaan, mutta on yhä tappiollinen. Laitoksessa mies mittaa tukin saksilla, painaa sitten vastaavaa nappia ja tukki kulkee sen jälkeen oikeaan paikkaan automaattisesti. Kun hän saisi huoneen muualta, ei hän halua lähteäkään, koska tuntee, että Opria ja hänen uniaan tarvitaan. heinäkuuta 2019 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Kananlihan yhä kasvanut kysyntä viittaa siihen, että kuluttajien käyttäytyminen on muuttunut. Autossa olleista kolmesta miehestä ei — muutamaa kuhmua lukuun ottamatta — kukaan loukkaantunut. Hersyvimmät naurut yleisössä sai aikaan Akviliina, jonka roolin Virva Jokinen oli sisäistänyt kerrassaan herkullisesti. Joissakin näytöksissä oli ollut vähän väkeä. Miinana Anita Hurskainen muistutteli, että mummuillakin on omat tarpeensa ja nuoruuteen olisi kiva palata ja päästä laskemaan hurukyytiä. Äänitehosteet ja musiikki ryydittivät esitystä. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 19. KOLUMNI Seppo Pirhonen @urjamedia.fi V iime tippaan jäi käynti Urjalankylässä kesäteatterissa. Yhtiö onnistui kuin onnistuikin suunnatussa osakeannissaan. Ja tulihan vettäkin muutamaa tippaa enemmän heti esityksen alkuun. Mannolan isäntä Tapio Pitkävirta osasi laulaa hyvin nuotin vierestä. Punaisen lihan kulutus vähenee ja kananlihan kulutus nousee. Forssan laitos on kuitenkin yhtiölle tärkeä. Talousvaikeuksissa kamppaillut HKScan sai punnerrettua huhti-kesäkuussa tappionsa vuoden takaisesta 16,6 miljoonasta 2,5 miljoonaan euroon. Tappiota kertyy yhä, mutta suunta on sentään oikea. Murrerooli on vaikea, jos ei ole omassa murteessaan. Kiitos myös talkooporukalle! Kirjoittaja on urjalalainen tietokirjailija. Harmi, sillä nyt kannatti olla katsomossa. Kolmatta kunniamummoa esittänyt Lahja Leppäkorpi ylti nyt yhteen parhaimmista roolisuosituksistaan. 1953 ja se kantaesitettiin Tampereen Työväenteatterissa. Tutuksi tulleiden näyttelijöiden lisäksi oli mukana uusia kasvoja, joita aina tarvitaan. Ulkorakennus putosi oikealta puoleltaan kivijalalta ja sen seinät rikkoontuivat. Lihataloista kurimuksessa on ollut varsinkin HKScan, joka on myllännyt johtoaan ja vähentänyt työntekijöitään ankaralla kädellä saadakseen kurssin oikenemaan. HKScanin Rauman broileritehtaan alkukompurointi on jo historiaa. Kehitykseen vaikuttavat myös ympäristöarvot. Jokioisille tulevan laitoksen toiminta ei sekään ole täysin automaattista. Joku saattaa muistaa hänet televisioroolista Heikki ja Kaija Kaijan äitinä. Yhtiön on jatkettava taloutensa tervehdyttämistä. Aiemmin mukana olleista Lasse Saari oli tutun vahva huru-ukko Ottona ja aisapari Tarmo Karhunen Alperttina mainio. Yhtiöiden tulosparannuksesta on kiittäminen etenkin siipikarjaliiketoimintaa. 40 VUODEN TAKAA Jokioisten sahalle tukinlajittelulaitos FORSSAN LEHTI 19.7.1979 Valtion omistamalle Jokioisten sahalle rakennetaan parhaillaan tukinkäsittelylaitosta. Ohjaaja Seppo Heinola totesikin väliajalla, että alun sade rytmitti esitystä kohdalleen. Jokioisille tuleva tukkilajittelija on 24-lokeroinen, joten jokainen senttikoko joutuu omaan paikkaansa. KUVA: Seppo Pessinen Markkinoiden muutos yhä piikkinä lihassa. Laitos on tarkoitus saada toimintaan seuraavan sahauskauden alkuun mennessä. Vahvistunut pääomarakenne ja nettovelkojen lasku antavat jo hiukan tilaa hengittää, mutta eivät hengähtää. Lähempi tutkimus tulee osoittamaan, mistä onnettomuus saattoi johtua. Tietenkin Oprinkin murre Karjalasta lähdön jälkeen muuttui, mutta ei ihan näin paljon. Ensinnäkin mikrofonien ansiosta puhe kuului, eikä hukkunut tuulessa haavanlehtien havinaan tai sateen ropinaan. Muutoin Aila suoriutui koskettavasti. Atria sai huhti-kesäkuussa kokoon 5,1 miljoonan euron liikevoiton eli liki saman kuin vuotta aiemmin, vaikka alkuvuosi sujui heikosti. PÄÄROOLISSA Oprina oli Aila Manner, joka on ollut kesäteatterin kantavia voimia jo vuosia. Pääosin esittäjät tulivat seuraavana vuonna Edwin Laineen ohjaamaan elokuvaan, joka sai kolme Jussi-palkintoa. Miehenkipeän kunnalliskodin tuoreen johtajan Unelma Utriaisen roolin Mervi Santaranta esitti onnistuneesti. Kesällä joessa on eri tukkikokoja varten laarit, joihin sillalla seisova mies ohjaa tukit. TÄYTYY SANOA , että tällä kertaa Urjalankylän kesäteatteri kohosi uudelle tasolle. Akviliina oli tyytymätön kaikkeen ja tarjosi hyvän vastinparin Opirille, joka halusi hyvää kaikille. HEINÄKUUTA 2019 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 19. Ylti uudelle tasolle M arkkinoiden muutos on ollut pitkään piikkinä HKScanin ja Atrian lihassa. Kyllikki Mäntylä kirjoitti Oprin v. Globaalisti lihankulutus on tulevina vuosina kasvussa. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Auto pudotti ulkorakennuksen kivijalaltaan FORSSAN LEHTI 19.7.1959 Lauantaiaamuna noin kello 2.30 aikoihin tapahtui Jokioisten Haapaniemen kylässä liikenneonnettomuus, jossa muuan kuorma-auto kääntyi tien vasemmalle puolelle jaa sieltä suoraan pellolle kyntäen noin 70 metriä läheisessä kaurapellossa ja törmäten lopulta perikunnan omistamaan ulkorakennukseen. Oprin juoni on elokuvasta tuttu. Opria esitti monissa kansannaisen rooleissa kunnostautunut Raakel Laakso. ELINTARVIKETALO Atria on välttänyt isompien riskien laukeamisen ja on menestynyt paremmin kuin kilpailijansa. Lihatalojen on nostettava eläinten hyvinvointi, ympäristövastuu ja ilmastovaikutukset yhä isompaan rooliin yhteiskunnallisessa keskustelussaan. Yhtiö odottaa liikevoiton nousevan tänä vuonna. Sikateurastuksessa on Suomessa ylikapasiteettia, mikä lisää huolta Forssan yksikön tulevaisuudesta. Tekniikasta vastannut Veijo Heinonen oli säveltänyt siirtymämusiikiksi kauniin sävelmän, jolla ei kuulemma ole vielä nimeä. Tähän saakka lajittelu on Jokioisten sahalla tapahtunut vanhaan tapaan. Yhtiö odottaa tehostamisohjelmiensa ja korjaustoimiensa alkavan tuottaa tulosta tänä vuonna. Tuttuja iskemiä tulkitsi aputyttö Heinäsirkka Anniina Tapioharju sujuvasti. Karjalaisevakko joutuu uuden tien tieltä mökistään kunnalliskotiin, jonne ei haluaisi
Mielestäni kiitosta on annettava silloin, kun siihen on aihetta. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. • Asiaa puhui Ilkka Joenpalo (FL 18.7.). Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Luotan täysin siihen, että FS Hyky pysyy kartalla hyvän osaamisensa vuoksi. alk. Rakennettiin uusi silta yli Loimijoen, tuhottiin Kantinkulma, annettiin Sokoksen rakentaa pari kauppaa, toinen purettu ja toinen odottaa purkua. ALPO SUHONEN Makasiini säilytettävä Piparkakkutaloa ei enää ole. Hän varmaan haluaisi purkaa Rooman Colosseuminkin rumana! Miksi Loimijoen kulttuurimaiseen, pienelle ja ahtaalle alueelle pitää rakentaa sinne täysin esteettisesti sopimattomia rakennuksia. Mikä teitä vaivaa, ihmiset. joitakin lääkäreitä ostopalveluna, ns. Hotellit ja ravintolat Tammi ja Koskenniska viettivät kulta-aikaa, elettiin suljetun Suomen hyvä veli -juhlia. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Ei noussut Forssa nousuun, päinvastoin, menetti historiansa ja maineensa. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. He pitävät huolen siitä, että julkinen terveydenhuoltoon kuuluva rakennus on pääaulasta alkaen hygieenisesti moitteettomassa kunnossa. Osaatte työnne ja rauhoittamisen pelkäävälle, itkevälle, poskipaisuneelle asiakkaalle. TURHA PARKU • Kyä se nii o. MONEY TÄLLÄ • Makasiininrannan ostaja tiesi suojeluvelvoitteesta. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä ja hallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola ovat jatkaneet 70-luvun tapoja asettumalla tukemaan grynderi Matti Laakson vaatimusta purkaa makasiini. Kuka on vastuussa. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. ANTITRUMPIT ASIALLA. youtube). MAIJA • Äitini ajoi aina vieraat kissat nurkistaan. Makasiinin sisältä on hävinnyt tuntemattomuuteen hieno alkuperäinen lankkulattia ja lopulta vielä seiniä on purettu. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere P urettiinko Pipaparkakkutalo, Kartanon kadulla sijainnut Viljamakasiini siksi, että olivat rumiluksia ja vaarallisia. Se ja jälkiruokakiisseli tuotiin pöytään tarjottimella. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Mika Penttilän kommentit olivat sivistymättömiä ja ylimielisiä, makasiini muka maailman rumin rakennus. HEINÄKUUTA 2019 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. KUVA: Forssan museo Kiitos FS HYKY! F orssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hammashuollon päivystyksessä 16.7.2019 sain ensiluokkaisen hyvää hoitoa ja tukea. Kaupungin identiteetti raiskattiin lähes kokonaan 70-luvulla, nousukauden jälkijunassa. Siinä muutama muka kehityksen ja talouden takia forssalaisten poliitikkojen päätöksiä. FS Hykyssä on myös kehitetty laaja, erinomainen poliklinikkatoiminta ym. Ainutlaatuinen alue kaupungin sydämessä pitää kunnostaa myös yhteiseen käyttöön. Kehräämöltä Kutomolle ulottuva, onneksi vielä aika hyvin säilynyt alue ei tarvitse lisää. Kiitos neuvonnan-ilmoittautumispisteen Päivi Aaltonen hymyistä ja kuuntelemisesta edestakaisin kävellessäni. Tuon 4,5 tunnin aikana näin useita siistijöitä työssään eri pisteissä. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. 040 528 2269 Mirka Willman............ Numero 173172 • Marianna Langenojan artikkeli Käsityöläiskadusta viime sunnuntain Forssan Lehdessä oli todella mielenkiintoinen. KISSATALOUS • Minä olisin mielissäni jos jonkun kissa tulis nappaan oravat. keikkatyöläisinä. Ja kutsumaan saattajan paikalle toimenpiteen jälkeen. PUOMISTAKO APU. Kiitos sairaalan ruokaravintolan henkilökunta. Kynsin hampain julkisuuteen takertuvat herättävät lähinnä myötähäpeää. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja (vt.) Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja (vt.) Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. 1930-LUVUN KAIKUJA • Täyttä asiaa kirjoitti Tyhjä marjakori (FL 17.7.). 56 e DIGILEHTI ................. Tämä kehotus oli siltä varalta, jos olisin saanut allergiakohtauksen lääkkeille, joita ei ole ennen annettu. Kaupungin johto, virkamiehet ja poliittiset päättäjät ovat syyllistyneet jo nyt vastuiden pakoiluun. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 19. Odottelen kaupungin vastuullisten virkamiesten kommentteja. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. AJATTELEMISEN AIHETTA MEILLE • Erinomainen tietäjä Timo Helin sentään valaisee meitä, jotka luemme vain Hesaria ja Forssan Lehteä! FAKTAA • Hyvä-huutoja satelee ihmisvihapuheista. Terveisin T JA U.L • Kiitos Timo Helin (FL 16.7.). ORAVALAKI • Hullunlehmän tauti, ebola, maahanmuutto, mikromuovi, syntyvyyden vähentyminen, eläkeläisten lisääntyminen, ilmastonmuutos, seisova aamiaispöytä. Kiitos teille hml Kristina Dmitrieva ja suuhygienisti Iita Järvinen. Siistissä rakennuksessa olo kesti 4,5 tuntia johtuen juuri esilääkityksestä. Ne söi västäräkin poikaset ja kalvo saunarakennuksesta sähköjohdon. KÄSITTÄÄKSENI kaupungin virkamiesten ja poliittisten päättäjien vastuulla on kulttuurihistoriallisten suojelukohteiden valvonta ja säilyttäminen. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. Samat palkolliset hääräävät samoissa merkeissä Humppilassa. Mitä sitten, jos joudumme hankkimaan esim. Ostamani keitto soseutettiin. HYKYN JA SEUTUMME kunnalliset päättäjät sekä virkamiehet ovat paljon puhuneet, jo kauan aikaa, oman sairaalamme ylläpitämisestä, sen eri toiminnoista ja edelleen kehittämisestä. rakennukset, mitkä eivät sovi maisemaan mitenkään. PITÄÄKÖ KAIKEN AINA MUUTTUA • FL unohti somalisyntyisen Ilhan Omarin antisemitismin, al Qaida -ihailun ja USA-vastaisuuden (Ben Shapiro rips Ilhan ... Ei niitä kylläkään sen koommin tullut. Betonia, metallia, muovia tilalle, voitot ja rahat rakennusfirmojen taskuun, no siinä muutama forssalainen poliitikko taisi saada omakotitalon ja kesämökin. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... Vorssa kehittyy, ehkä joskus. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Hyvällä yhteistyöllä ja -ymmärryksellä niitä olemme saaneet ja saamme edelleen. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Näitte heti täysin turvonneen poskeni ja suupieleni sekä kuumeisen oloni. Kiitos myös sairaalan siisteydestä huolehtiville. 03 4155 656 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. AHISTAA • Suuret kiitokset Johannes Rantala. Sain myös kehotuksen mennä syömään sairaalan ruokalaan, jotten pyörry toimenpiteen aikana, nälkäisenä. Selvitit sekä korjasit tietokoneeni. Huomioitiinko hinnassa. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Siihen liittyi tilanteen selvittäminen, esilääkitykset (5 tablettia) ja myös rauhoittava lääke tuntia ennen toimenpidettä. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. ÄMPÄRILLINEN VETTÄ PÄÄLLE • Ketään ei välitä, vaikka autoilijat ajavat oravien ja jänisten ja lintuperheiden päälle 30:n rajoitusalueella. MARJUT KALLIOINEN Forssa LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Kannattaa säilyttää makasiinit ym. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi
Poliisin mukaan jäljistä päätellen pyörä on ensin raahattu Borgströmintien Saksankadun puoleiseen päähän, jossa lukitus on murrettu. KUNTALAISET OVAT jättäneet rakennusvalvontaan rakennuslupahakemuksiaan ja kyselleet paljon jätevesiremonteista, kun lopullinen määräaika kolkuttaa ovella. Tutkinnan mukaan jätteenkeruuauton nopeus tasoristeystä lähestyttäessä oli suuri ja näkyvyys risteyksessä huono. SUOMEN NOIN 2. Laatan mukaan jäteauton kuljettaja oli pyrkinyt välttämään pysähdystä ja kiinni jäämisen riskiä tietäessään kyseisen tasoristeyksen olosuhteet jo ennalta. –?Kaikki on pyritty hoitamaan, Pääjärvi sanoo. FL Lyhytaikaiset kalastusluvat suosiossa Kalastonhoitomaksuja on kesäkuun loppuun mennessä kertynyt lähes 6 974 000 euroa. Rakennuslupien myöntäminen alkaa taas elokuussa. Apuna on lupasihteerin työpanos. Petri Ojanen Forssan seutu Vaikka Forssan kaupungintalossa on ollut heinäkuun kiinniolon vuoksi varsin hiljaista, vipinää on ollut Forssan seudun kuntien rakennusvalvonnan päivystyksessä. –?Hienosti sanottuna tunnistamisen jälkeen ne oli käsitelty jäännösriskeinä ja nyt tämä jäännösriski äärimmäisen ikävällä tavalla sitten toteutui, Otkesin johtaja Nurmi kertoi. PERJANTAINA 19. Aiemmin vuoden kokonaismyynti on jäänyt hieman alle 9 miljoonaan euroon. STT Borgströmintieltä varastettiin moottoripyörä Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Forssan Borgströmintieltä varastettiin musta-keltainen, Suzuki DR-Z 400 -merkkinen moottoripyörä. –?Vilkasta on ollut siihen nähden, kun nyt on monta kuntaa yhtä tarkastajaa kohden, sanoo rakennustarkastaja Marko Pääjärvi. Anna Pesonen-Smith Suomen kaikkien tasoristeysten nopeusrajoitukset täytyy tarkistaa ja vaarallisimmat tasoristeykset poistaa, sanoo Onnettomuustutkintakeskuksen Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi. HEINÄKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Rakennusvalvonnalla kiireitä Seudullisessa rakennusvalvonnan kesäpäivystyksessä on ollut vilkasta. KUVA: Petri Ojanen Otkes: ”Kemijärven onnettomuuspaikan riskit tiedettiin” Suomen noin 2000 tasoristeyksestä muutamat kymmenet ovat todella vaarallisia. Isommat rakennusluvat menevät kunnissa normaalisti aikanaan lautakuntakäsittelyyn. Vuosimaksuja on myyty 150 000 kappaletta, viikkomaksuja 11 000 ja päivämaksuja niin ikään 11 000 kappaletta. Nykyisessä hallitusohjelmassa myös yksityisteiden peruskorjausmäärärahat turvataan. Liikenneja viestintäviraston tulee tehdä suunnitelma ja korjata havaitut puutteet. Viime vuonna vastaavaan aikaan kertymä oli 6 591 000 euroa. Nurmi kuvaili Suomen tasoristeysten tilannetta jo hieman turhauttavaksi. Päivystys on kolme viikkoa yhden rakennustarkastajan varassa. Vaikka rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävien hoidosta vastaa nykyisin Forssan kaupunki, kunnissa toimivat edelleen omat rakennusvalvontaviranomaiset kuten lautakunnat ja jaokset. Raikasta ilmaa saa sentään ikkunasta ja katselmuskäynneillä. 000 tasoristeyksen joukossa on Nurmen mukaan muutamia kymmeniä, jotka ovat todella vaarallisia. Seudullisen rakennusvalvonnan päivystykseen on tullut erilaisia yhteydenottoja noin parikymmentä päivittäin. heinäkuuta asti, jolloin kaupungintalo avaa taas normaalisti ovensa. Nousu oli hyvin jyrkkä ja lisäksi paikalla oli liukasta, totesi Otkesin erikoistutkija Lasse Laatta torstain tiedotustilaisuudessa. FL Rakennustarkastaja Marko Pääjärvellä on ollut Forssan kaupungintalon kesätauolla kosolti tehtävää rakennusvalvonnan päivystyksessä. Mahdollisista havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille. –?On varmasti rakentajille hyvä, että rakennusvalvonnasta löytyy joku paikalta, kun kesä on rakentamisen aikaa. KEMIJÄRVEN RADALLA oli tehty hiljattain muita korjaustöitä: radan päällysrakenteita oli vaihdettu. Onnettomuudessa kuorma-auton kuljettaja kuoli ja toinen veturin kuljettajista loukkaantui. Kalastuslain mukaan kalastonhoitomaksu pitää maksaa, jos on iältään 18–64-vuotias ja kalastaa vieheellä tai pyydyksillä tai ravustaa. Hikistä puhdetta päivystyksessä on lisännyt se, että kaupungintalolla on käynnissä ilmanvaihtoremontti. Nykyisessä hallitusohjelmassa raideinvestointien määrää kasvatetaan. –?Asiakkaat ovat olleet tietoisia, että on joku, joka pystyy palvelemaan, Pääjärvi toteaa. Kalastonhoitomaksun hinta on 45 euroa koko vuosi, 15 euroa viikko ja 6 euroa päivä. Myös odotustasanteessa oli puutteita. Eri tutkimusten perusteella on arvioitu, että kalastonhoitomaksun jättää maksamatta suuri joukko maksuvelvollisia. PARIN VIIME VIIKON kokemukset osoittavat, että seudulliselle rakennusvalvonnan päivystyksellä on kovin kysyntää. –. Lisäksi myönnettyihin rakennuslupiin liittyen on tehty myös päivystysaikana katselmuksia ja lopputarkastuksia. Päivystys jatkuu 27. Metsähallituksen Eräpalveluiden mukaan yli kolmannes maksaa kalastonhoitomaksun, koska sen tuotot menevät hyvään tarkoitukseen eli kotimaisten kalavesien ja kalakantojen kehittämiseen sekä kalastajien neuvontaan ja valvontaan. Otkesin suositus on, että havaitut riskit hoidetaan pikimmiten. Otkesin mukaan jo tuolloin oli tunnistettu risteyksen ongelmat, mutta niille ei ollut tehty mitään. Niin viikkokuin päivälupiakin oltiin viime vuonna tässä vaiheessa myyty tuhat kappaletta vähemmän. FL. Lyhyiden lupien suosio on kasvanut vuosilupien kustannuksella. Suosituksen taustalla on keskiviikkona julkaistu tutkinta Kemijärven viime joulukuun tasoristeysturmasta. Kaikkein vaarallisimmat ovat hyvin tiedossa ja pitäisi myös tietää, miten ne ensisijaisesti poistetaan, Nurmi totesi. Yhteisessä rakennusvalvonnan vahvuudessa on tällä hetkellä vain kaksi rakennustarkastajaa, kun kolmas rakennustarkastaja siirtyi muihin tehtäviin eikä uutta ole vielä valittu. Valtion teiden turvallisuudesta huolehtii ely-keskus eli elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus. Otkesin mukaan nopeusrajoitusten korjaaminen tasoristeysalueilla on jo käynnistetty. KATSELMUKSISSA kaupungintalon ulkopuolella on mennyt joskus koko päivä. Vaarallisten tasoristeysten poistamiseen on varattu lisärahoitusta 22 miljoonaa euroa vuosina 2020–2022. Forssan kaupungintalolle keskitettiin tämän vuoden alusta seudun kuntien eli Forssan lisäksi Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun tehtävät. –?Tien kaltevuus kyseisessä kohdassa ei täyttänyt määräyksiä. Kilometrejä ja aikaa on kulunut, kun Tammelan perukoilta on saanut ajaa suoraan Humppilan kulmakunnille. –?Suomen tasoristeysturvallisuus on kansainvälisessä vertailussa heikkoa, eikä konkreettisia parannustoimia ole merkittävästi toteutettu aiempien huomattavien tasoristeysonnettomuuksien, kuten Raaseporin vuoden 2017 onnettomuuden jälkeen, hän sanoi. Sen lisäksi Suomessa on myös kuntien ja yksityisten teitä. Pyörän rekisterinumero on GE-797
TAUSTA Hallitus selvittää kulutusverotusta • Antti Rinteen (sd.) hallitus aikoo selvittää päästöihin perustuvaa kulutusverotusta. Se on tämän uimakauden viimeinen kerta. PERJANTAINA 19. –?Vaikka rantaan on tiedote viety, se ei missään nimessä tarkoita sitä, että uimakausi olisi ohitse Linikkalanlammilla, Koivu sanoo. Keskustelijat olivat samaa mieltä siitä, että kansainvälisesti pitäisi saada aikaan lentovero. MIKROBIOLOGISESTI seudun vesitulokset ovat erinomaisella tasolla. –?Elämme kuin porsaat, ja minäkin olen suuri syntisäkki. heinäkuuta. Petri Ojanen Lounais-Häme Forssan Linikkalanlammista ja Somerolta Hovimäen rannasta löytyi tällä viikolla sinilevää. Lähteet: Valtioneuvosto, Veronmaksajain keskusliitto. Missään ei ylitetty asetettuja raja-arvoja. Sinilevätilanne voi muuttua huomattavan paljon lyhyellä aikavälillä ja leväesiintymä voi nopeasti hävitä tai nousta toisaalla esille. –?Aika moni uusista ideoista on ollut hankala. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Sinilevää löytyi Lamminrannasta Leväesiintymä ei tiedä uimakauden loppua. Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtajan Teemu Lehtisen mukaan uudet vaihtoehdot kulutusja haittaveroille ovat kuitenkin vaikeita, koska rajausten tekeminen tuotteissa on haastavaa. Sopeutusta voidaan tällöin tehdä nostamalla veroja. Esimerkiksi männyn siitepöly voi näyttää erehdyttävästi leväesiintymältä. heinäkuuta, jolloin rantaan myös vietiin tiedote havainnosta. Muilta alueen uimarannoilta uimavesinäytteet kerätään 13.– 14. Muoviverosta on puhuttu. Tukes teki helmikuussa 2019 kuluttajille kyselyn haisevien patjojen aiheuttamista oireista. FL–LM Uudet kulutusverot ovat hankalia – Sokerivero on osoittautunut hankalaksi, kun on ollut vaikea rajata, mikä on leivonnainen ja mikä makeinen, Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen totesi Suomi-Areenassa torstaina. Tukes selvitti uusien patjojen epämääräistä hajua Turvallisuusja kemikaalivirastoon (Tukes) on tullut kuluttajilta yhteydenottoja liittyen kemikaalille haiseviin patjoihin, sänkyihin ja muihin pehmustettuihin huonekaluihin. –?Tarvittaisiin hiilidioksidipohjainen arvonlisävero. • Hallitusohjelman mukaan Suomeen kehitettäisiin elintarvikkeiden ja muiden kulutustuotteiden elinkaaripäästöjen arviointia, jotta kulutusverotusta voidaan suunnata ilmastoja ympäristö vaikutukset huomioivaksi. Esimerkiksi italialaiset kotitaloudet ovat varakkaampia, Lepomäki puhui. Siihen pitää puuttua. Ilmaista lounasta ja helppoa ratkaisua ei tässä ole, Lehtinen sanoo. Koska näytteenottoa on harvakseltaan, hyvinvointikuntayhtymän terveystarkastajat toivovat, että uimarit ilmoittaisivat mahdollisista sinilevähavainnoistaan heille. Eläminen on kallista. Patjojen vaahtomuoveista ei kuitenkaan löytynyt kemikaalilainsäädännössä rajoitettuja aineita. Kuluttajat ovat kokeneet, että haiseva tuote aiheuttaa erilaisia terveysoireita. Vesinäyte Linikkalanlammista otettiin 15. elokuuta. Ratkaisuksi pohdittiin kantokyky-keskustelussa niin ikään veroratkaisuja. Erityisesti ilmastonmuutoksen takia kulutusveroja kannattavat kuitenkin monet. Tiedotteet havainnoista pysyvät rannalla koko uimakauden ajan. Lehtisen mukaan perinteiset, energiaan kohdistuvat verot ovat olleet tehokkaita. Kaikki vastanneet olivat kokeneet haittaa, ja useimmat olivat myös kokeneet eriasteisia terveysoireita hajun vuoksi. Joitakin ihmisiä on hämmentänyt se, että rannalla on kuukauden vanha tiedote, ja osa on tiedotteen vuoksi voinut kääntyä turhaan pois. –?On ymmärrettävää, että näitä veroja säädetään. Siitä voi vapautua haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC), jotka voivat aiheuttaa hajuhaittaa tai terveysoireita. Terveystarkastajat käyvät sitten todentamassa, onko kyse sinilevästä, ja laittavat levän ollessa kyseessä tiedotteen. Alkoholin verotusta korotettaisiin varmaan enemmän, ellei se purkautuisi tuontina Baltian maista. Tukes on selvittänyt uusien patjojen ja pehmustettujen huonekalujen kemikaalinhajua ja koettuja oireita. –?Suomessa on järkyttävän korkea veroaste. Kiusaus siihen voi tulla, koska se on helppo toteuttaa. VEROTUSTA, VARALLISUUTTA ja luonnon kestävyyttä pohdittiin torstaina useammassakin Porin Suomi-Areenan keskustelussa. elokuuta. Someron Hovimäen rannasta sinilevää löytyi 17. Sokerivero on osoittautunut hankalaksi, kun on ollut vaikea rajata, mikä on leivonnainen ja mikä makeinen, Lehtinen pohtii. Rannat ovat Linikkalanlammi, Saaren kansanpuisto ja Somerolta Nummijärvi ja Salkola. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju esitti erilaista ratkaisua: –?Tuotevero olisi parempi kuin arvonlisävero, jotta ympäristöystävällisten teknologioiden kehittämistä tuettaisiin. Todennäköisesti hajun ja kuluttajien kokemat oireet aiheuttaa pehmustettujen huonekalujen vaahtomuovi. Terveystarkastajat ottivat kuluvalla viikolla vesinäytteet alueen kaikilta 27 uimapaikalta. Olemme niin suurkuluttajia, että tarvitsisimme kolme maapalloa vastaamaan nykyistä kulutusta. Seuraava näytteidenhaku EUrannoilta tapahtuu 5. Kyselyyn tuli kuluttajilta yhteensä 124 vastausta. • Veronmaksajien mukaan riskejä tulee silloin, jos rahat loppuvat. Lepomäen puoluetoveri, entinen kansanedustaja Pertti Salolainen pohti puolestaan taloutta liiallisen kulutuksen kannalta keskustelussa, joka käsitteli planeetan kantokykyä. Olen ahdistunut luonnon takia, luonnonsuojelija Salolainen manasi. Lentoveroa ei yhtenä maana kannata toteuttaa, koska se on kansainvälinen asia. Veronmaksajien Lehtisen kanssa samassa keskustelussa ollut kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki oli niin ikään huolissaan korkeasta verotuksesta. Rannoille on viety asiasta tiedotteet. –?Kaikkein tehokkain vero meillä on bensavero. Tästä esimerkkejä ovat kiristyvät polttoaine-, alkoholija tupakkaverot. –?Jos sinilevää on, sen kyllä näkee. Toistaiseksi sähköveroa ei ole kiristetty. Mutta kyllä siinäkin on raja, kuinka paljon sitä voi nostaa. Niitä voidaan kompensoida indeksikorostuksina tulonsiirroissa. EU:n yhteistä kemikaalilainsäädäntöä kehitetään jatkuvasti, ja parhaillaan on valmisteilla uusia rajoituksia, jotka voivat vaikuttaa patjojen ja muiden pehmustettujen huonekalujen vaatimuksiin tulevaisuudessa. KUVA: Lassi Puhtimäki Ossi Rajala Erilaiset kulutusja haittaverot voivat entisestään yleistyä ympäristöja terveyssyiden takia. Se on kuitenkin tehtävä sosiaalisesti oikeudenmukaisesti, pohti Aalto-yliopiston liiketalouden professori Minna Halme. –?Ei voi sanoa, että esiintymä olisi ollut erityisen runsas, sanoo terveystarkastaja Timo Koivu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymästä. –?Jos rannalta levää löytyy, emme suosittele veden käyttämistä löylyvetenä tai siinä uimista. FL Terveystarkastaja Timo Koivu ottamassa näytettä Tammelasta Manttaalinrannasta. Kulutusverot ovat siinäkin mielessä hankalia, että ne eivät saisi kurittaa vähävaraisten elämää. Kulutusta on verotettava enemmän. Levätiedotteesta kannattaakin katsoa myös päiväys. KUVA: Ossi Rajala Luonnon kestävyys voi kuitenkin edellyttää uusien kulutusja haittaverojen käyttämistä. • Veronmaksajain keskusliitto pitää hallituksen vero-ohjelmaa kokonaisuutena toistaiseksi lohdullisena, koska yritysja pääomaverot eivät nouse. Suomalaiset kotitaloudet eivät eurooppalaisittain verrattuna ole varakkaita. • Lisäksi energiantuotannon päästöohjausta lisätään poistamalla teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä ja alentamalla toisen veroluokan sähkövero kohti EU:n sallimaa minimitasoa. FL-LM. Jos paikan päällä itse ei sinilevää huomaa, voi vedessä käydä uimassa
NÄMÄ OLIVAT kuitenkin täysin toissijaisia pohdintoja. Nyt on tärkeintä pitää huolta toinen toisistamme, Hellström sanoi tiistaina kerhon rakennuksessa Uumajan lentokentän vieressä. Kaunis pianomusiikki soi, ihmiset hiljentyivät, sytyttivät kynttilöitä läheistensä muistolle, halasivat toinen toisiaan ja olivat surussa yhdessä. Kyseessä oli Ruotsin koko ilmailuhistorian seitsemänneksi pahin lento-onnettomuus ja siviili-ilmailun viidenneksi. Kesäkuussa Ratcliffe ryhtyi nälkälakkoon samaan aikaan vaimonsa kanssa ja leiriytyi Iranin suurlähetystön ulkopuolelle Lontoossa saadakseen tapaukselle huomiota. Onnettomuuden valtavasta vaikutuksesta kertoi paljon se, että lähes kaikki, joiden kanssa keskustelin, kertoivat saman asian: jokainen uumajalainen tuntee todennäköisesti jonkun, joka tunsi jonkun lento-onnettomuudessa kuolleen. Zaghari-Ratcliffen vapauttamista ajaa Free Nazanin -kampanja. BRITTIEN PÄÄMINISTERIKILVAN käydessä kuumana Richard Ratcliffe on vaatinut Boris Johnsonia ottamaan vastuuta virheistä, joita tämä teki ulkoministerinä. Myös puhelut on kielletty. Vaikka Johnson veti myöhemmin sanansa takaisin, Iran käytti lausuntoa todistusaineistona siitä, että Zaghari-Ratcliffe oli osallistunut propagandan levittämiseen. Zaghari-Ratcliffe on istunut iranilaisessa vankilassa jo yli kolmen vuoden ajan. Kone tippui Uumajanjoessa olevalle Storsandskär-saarelle. KUVA: Hannu Toivonen. Siirto on seurausta nälkälakosta, johon Zaghari-Ratcliffe ryhtyi viime kuussa protestina vangitsemisestaan. Hän on vaatinut Irania lopettamaan kaksoiskansalaisten käyttämisen pelinappuloina. He pidättivät Zaghari-Ratcliffen vakoilusta epäiltynä. Se kuitenkin muuttuu ajan myötä. Traaginen lento-onnettomuus synnytti Uumajassa suuren surun. PERJANTAINA 19. Hän on kertonut matkustaneensa Iraniin tapaamaan sukulaisiaan ja tuomaan tuolloin 2-vuotiaan Gabriella-tyttärensä ensi kertaa isovanhempiensa nähtäville. Tapaus kosketti syvästi koko Uumajaa. –?Alussa voi sanoa itselleen, että se riittää, jos selviän tästä päivästä. KUVA: Andy Rain / EPA Brittiläis-iranilainen Nazanin ZaghariRatcliffe on ollut vangittuna Iranissa jo yli kolmen vuoden ajan. Kaikki koneen kahdeksan laskuvarjohyppääjää ja lentäjä kuolivat. Ihmisiä – erityisesti uhrien läheisiä – kohtasi valtava suru. • Toukokuussa Britannian ulkoministeriö varoitti kaksoiskansalaisiaan Iraniin matkustamisesta. Jonain päivänä saamme selville, mikä meni pieleen. Uutistoimisto Reutersin mukaan tuomio perustui syytöksiin juonimisesta Iranin pappisvaltaa vastaan ja hallinnon vastaisen propagandan levittämisestä. Ja sitten päivä kerrallaan. Ennen pidätystään ZaghariRatcliffen työskenteli projektipäällikkönä Thomson Reuters Foundation -hyväntekeväisyysjärjestössä. Yritykset eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Nyt tytär on asunut heidän luonaan siitä saakka, kun hänen äitinsä vangittiin. Laskuvarjohyppykerhon Johan Hellström tiivisti myös surun olemuksen kerhotalon toimistossa. Surussa yhteisö näytti voimansa ANALYYSI Hannu Toivonen hannu.toivonen @lannenmedia U umajaa ja koko Ruotsia kohtasi sunnuntaina 14. Tätä enemmän kuolonuhreja vaatinut onnettomuus sattui viimeksi vuonna 1989, kun 16 ihmistä kuoli lentokone-onnettomuudessa Oskarshamnissa. Mediassa tutkittiin myös konemallin aiempia onnettomuuksia ja mahdollista siipien kiinnityskohdan väsymistä. –?En halua spekuloida, mitä tapahtui. –?Huomenna illalla voi sanoa itselleen sängyssä, että selvisin tästä päivästä. Johnson antoi tuolloin lausunnon, jonka mukaan ZaghariRatcliffe olisi ollut Iranissa kouluttamassa toimittajia. Sitä johtaa aviomies Richard Ratcliffe, joka on taistellut sinnikkäästi vaimonsa vapauttamisen puolesta. • Iranin vankiloissa kaksoiskansalaisia pidetään usein eristyksissä. heinäkuuta suuri suru. Kirkon pihalla hieman koleassa kesäillassa ihmiset halasivat toisiaan, itkivät ja keskustelivat. IRANIN VALLANKUMOUSKAARTI estää tällä hetkellä sukulaisia olemasta yhteydessä Zaghari-Ratcliffeen. Itse tilaisuudessa, täydessä kirkossa ei sanoja paljon tarvittu. Iranissa hänet tuomittiin viiden vuoden vankeustuomioon. Heitä pidätetään Iranissa jatkuvasti. • Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt varoitteli BBC:lle antamissaan kommenteissa, että esimerkiksi mielivaltaisten pidätysten riski on Iranissa korkea. Välittömästi onnettomuuden jälkeen alkoivat arvailut ja selvitykset, miksi kone tippui. • Viime vuonna antamassaan päätöslauselmassa Euroopan parlamentti tuomitsi Iranin viranomaisten toiminnan ja vaati Irania vapauttamaan kaksoiskansalaiset. Mediakin kunniotti ihmisten surua: kuvia otettiin hillitysti kirkkoalueen reunalta, eikä ihmisiltä kyselty tuntoja. Johnsonin seuraaja, nykyinen ulkoministeri Jeremy Hunt vieraili viime vuonna Iranissa ja pyysi Zaghari-Ratcliffen vapauttamista humanitaarisista syistä. Sukulaiset ovat lehden mukaan ilmaisseet huolensa siitä, että ”on epätavallista, että sairaalahoidon aikana poliittista vankia vartioi vallankumouskaarti, eivätkä tavalliset vanginvartijat”. HEINÄKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Ida Kannisto Painajainen odotti brittiläisiranilaista Nazanin ZaghariRatcliffeä ja tämän tytärtä Teheranin lentokentällä Iranissa reilut kolme vuotta sitten. Silminnäkijähavaintojen mukaan koneen toinen siipi olisi irronnut koneesta jo ilmassa. Maanantaina he pyörsivät puheensa ja vahvistivat, että koneesta irtosi kappaleita jo ilmassa. Heti koneen pudottua paikalle saapui useita vapaaehtoisia veneillään auttamaan pelastustöissä. Uumajan lentokentältä kello 14.33 Suomen aikaan noussut GippsAero GA8 Airvan -mallin pienkone ehti olla ilmassa vain noin puoli tuntia, kun se lähti vielä tuntemattomasta syystä spiraalimaiseen syöksyyn. TÄSSÄ TILANTEESSA suuren surun keskellä Uumajan alueen yhteisö näytti voimansa. KRIISIKONSULTTI Mikael Åström kertoi aiemmin päivällä, että surusta toipuminen vie aikaa – ehkä jopa koko loppuelämän. • Vankeusrangaistukset perustuvat monesti epämääräisiin syytteisiin, jotka liittyvät esimerkiksi ”vakoiluun”. Zaghari-Ratcliffe oli palaamassa sukulaisvierailulta takaisin Britanniaan, mutta Iranin vallankumouskaarti oli toista mieltä. FL–LM Lomamatka muuttui vankilatuomioksi Richard Ratcliffe leiriytyi heinäkuussa Iranin suurlähetystön ulkopuolelle Lontoossa auttaakseen Iranissa vangittua vaimoaan. Maanantai-iltana noin 500 uumajalaista ja lähiseudun asukasta saapui Uumajan kaupungin kirkossa järjestettyyn muistotilaisuuteen. Ålidhemskyrkaan avattiin kriisipiste, jonne kuka tahansa sai tulla vapaasti suremaan: puhumaan, hiljentymään, olemaan yhdessä, sytyttämään kynttilöitä. Tällä viikolla hänen aviomiehensä Richard Ratcliffe kertoi, että Zaghari-Ratcliffe on siirretty vankilasta sairaalan psykiatriselle osastolle. Uumajan kirkkoherran sijaisen Ingrid Holmström Pavvalin mukaan surutyö on tehtävä, vaikka se on kova työ. Merkityksellistä tässä vaiheessa oli vain se, että yhdeksän ihmistä oli kuollut. –?Suru ei lopu koskaan, mutta opin elämään sen kanssa, hän sanoi. Yhteisö osoitti vaikeassa tilanteessa, kuinka murheen keskellä toisia tuetaan ja autetaan. Uumajan kaupungin kirkossa paloivat kynttilät lento-onnettomuudessa kuolleiden muistoksi. • Kaksoiskansalaiset eivät usein ole oikeutettuja asialliseen oikeudenkäyntiin. Zaghari-Ratcliffe kiistää syytteet. Tämän tiivisti muutamaan virkkeeseen yhdeksän ystäväänsä ja tuttuaan onnettomuudessa menettänyt Uumajan laskuvarjohyppykerhon hyppytoiminnan päällikkö Johan Hellström. Brittilehti The Guardianin mukaan naisen isä on yrittänyt päästä tapaamaan tytärtään mutta tuloksetta. KAKSOISKANSALAISET Iranissa vangitut EU-kansalaiset • Iranin vankiloissa on useita EU:n ja Iranin kaksoiskansalaisia. Iranin ulkoministeriön tiedottaja sanoi Reutersin mukaan viime kuussa, että Zaghari-Ratcliffe istuu koko tuomionsa ja Britannian vaatimukset hänen vapauttamisekseen on hylätty. Aluksi Ruotsin onnettomuustutkintakeskus kertoi, ettei siipi ollut irronnut
MATKUSTAJAENNÄTYKSESTÄ huolimatta Finnairin liikevoitto heikkeni vuoden toisella neljänneksellä. Hänen mukaansa ei ole takeita siitä, että lentovero vähentäisi lentämistä. –?Olen vastikään aloittanut Finnairissa ja päässyt vähitellen vauhtiin. –?Lähdemme siitä, että sen vaikutukset asiakaskysyntään olisivat hyvin pieniä, jos niitä olisi ollenkaan. Yhtiön vertailukelpoinen liiketulos oli 47,2 miljoonaa euroa, kun viime vuoden vastaavana ajankohtana se oli 59,1 miljoonaa. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Manner ei aio palata Nordeaan Ilkka Hemmilä Finnairin tuore toimitusjohtaja ja pitkäaikainen Nordean johtaja Topi Manner ei ole kiinnostunut Nordean konsernijohtajan vapautumassa olevasta tehtävästä. RUOTSISSA lentomatkustamisen kova kasvu on hiipunut. Manner aloitti työnsä yhtiössä vuonna 1997. Vuotta aiemmin luku oli 718,2 miljoonaa euroa. Nordea kertoi kesäkuun lopulla, että konsernijohtaja Casper von Koskull jää eläkkeelle vuoden 2020 loppuun mennessä. Yhtiön heikentynyt tulos kuitenkin sai pörssikurssin laskuun.. Kotimaan liikenteessä kasvu oli maltillisempaa. Manner huomauttaa, että myös suomalaiset matkustavat kaukomaan liikenteessä, jossa asiakasmäärän kasvu on kotimaata suurempaa. –?Matkustajamäärien kasvu tulee olennaisin osin Suomen ulkopuolelta. –?USA:n ja Kiinan kauppaneuvottelut värittävät toimintaympäristöä myös syksyn puolella, Manner muotoili. Syksyllä yhtiön näkymiin vaikuttaa maailmantalouden epävarmuus. Yhtiö lisäsi kotimaan kapasiteettiaan noin 1,7 prosenttia, ja matkustajamäärän kasvu oli samansuuntainen. Lentoliikenteen ilmastotoimiin kuuluvat Mannerin mukaan biopolttoaineet, teknologian kehitys, lentokäytäntöjen tehostaminen ja päästöjen hyvittäminen. Kaiken kaikkiaan tammi–kesäkuun matkustajamäärä oli 7,1 miljoonaa. Erääksi syyksi on arveltu huolta lentämisen ilmastokuormasta. Ilkka Hemmilä Huoli ilmastonmuutoksesta ei näy uusiin reitteihin investoivan Finnairin matkustajamäärissä. Yhtiön liikevaihto kasvoi 7,8 prosenttia 793 miljoonaan euroon. Finnairilla lensi huhti–kesäkuussa enemmän matkustajia kuin koskaan aiemmin vastaavana ajankohtana. Aasian ja Euroopan yhdistäminen on meidän päästrategiamme, Manner sanoi. Yhtiön toimitusjohtajan Topi Mannerin mukaan ne ovat ennätysmäisessä kasvussa. FL–LM Nordealta Finnairille siirtynyt toimitusjohtaja Topi Manner ei kannata muualla Euroopassa jo kokeiltavaa lentoveroa. Toimiala on mielenkiintoinen ja yritys hieno, eli en ole katsomassa muualle, hän kertoo. Määrissä oli runsaan 13 prosentin kasvu. Toimitusjohtaja piti liiketulosta hyvänä huomioiden, että pelkästään polttoaineen hinnan kasvu toi 13 miljoonan euron lisäkustannukset. Vuonna 1974 syntynyt toimitusjohtaja luonnehtii viettäneensä koko lentoyhtiötä edeltävän työuransa Nordean palveluksissa. Uuden arvion mukaan lisäystä tulisi noin 11–12 prosenttia, kun aiemmin lisäykseksi oli arvioitu noin 10 prosenttia. Samoin huoltokustannukset nousivat hänen mukaansa poikkeuksellisesti. Hän on toiminut tehtävässä lokakuusta 2015 alkaen. Manner kertoo, ettei häntä ole myöskään pyydetty palaamaan yhtiöön. FINNAIR NOSTI ennustettaan siitä, kuinka paljon se aikoo tänä vuonna kasvattaa kapasiteettiaan. . Finnair on panostanut muun muassa Aasian-liikenteeseen. –?Emme näe, että lentovero on oikea ratkaisu, koska se ei ota huomioon sitä, minkälaisella kalustolla lennetään ja käytetäänkö biopolttoainetta. PERJANTAINA 19. Ranska on päättänyt ottaa vastaavan maksun käyttöön ensi vuoden alusta. Yhtiö kertoi luvuista keskiviikkona osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä. Lisäksi brexitin aiheuttama epävarmuus voi vaikuttaa lentomatkustuksen ja -rahdin kysyntään. TULOSJULKISTUKSEN jälkeen Finnairin osakekurssi lähti laskuun. Topi Mannerta lentämisen lisämaksut eivät vakuuta. Yritys kuljetti 3,9 miljoonaa asiakasta, kun viime vuonna luku oli 3,5 miljoonaa. Nordean-vuosien aikana hän ehti työskennellä monissa johtotehtävissä, kuten Nordea-pankki Suomen toimitusjohtajana, Suomen ja Baltian maiden vähittäispankin vetäjänä sekä henkilöasiakkaiden palvelusta vastaavaa liiketoiminnan johtajana. Uusia reittejä avaava Finnair teki toisella vuosineljänneksellään matkustajaennätyksen. Viime vuonna Finnairin kapasiteetti kasvoi 14,8 prosenttia. Maassa myös otettiin käyttöön lentovero viime vuonna. Manner aloitti työnsä Finnairissa tämän vuoden alussa. KUVA: Joel Maisalmi Ilmastohuoli ei näy Finnairin asiakasmäärissä
Suomen lisäksi aloitetta on puuhannut Saksa ja Ranska. Katalonian itsenäisyysäänestyksessä taas ainakin neljännes EU-kriittisistä viesteistä oli peräisin venäläisiltä valetileiltä. Se ei ole kestävää. EU-MAIDEN HUOLI hybridivaikuttamisesta on perusteltua, sillä etenkin Venäjä on pyrkinyt vaikuttamaan jo vuosien ajan muun muassa eurooppalaisiin vaaleihin. . Hybridivaikuttamista ovat esimerkiksi tietoverkkohyökkäykset, vaalihäirintä ja virheellistä tietoa levittävät kampanjat –?Niillä pyritään vaikuttamaan esimerkiksi lainsäätämiseen, yhteiskunnan sisäiseen luottamukseen ja eurooppalaiseen yhtenäisyyteen, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kuvaili. Viime vuonna tulijoita oli Euroopan rajaja merivartiovirasto Frontexin mukaan enää noin 150?000. Vaikein osa koskee juuri turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja ja kustannusten jakamista. Monet itäiset jäsenmaat, kuten Puola, Slovakia, Tshekki ja Unkari, ovat aiemmin vastustaneet sisäisten siirtojen lisäämistä. –?Tällä hetkellä EU-komission on soitettava yksitellen läpi kaikki jäsenmaat aina uudestaan, kun Välimerestä pelastetaan turvapaikanhakijoiden laiva. Niistä jäsenmaat olivat torstaina Ohisalon mukaan melko hyvässä yhteisymmärryksessä. HEINÄKUUTA 2019 10 FORSSAN LEHTI UUTISET EU haluaa hybridiuhat kuriin syystä Petteri Lindholm EU tarvitsee lisää keinoja hybridivaikuttamisen torjuntaan, linjasivat jäsenmaiden sisäministerit torstaina Helsingissä. Pääministeri Antti Rinne (sd.) sanoi aiemmin tavoitteeksi vähintään 20 valtiota. Ohisalo sanoi, ettei vastuuta voida jättää näiden valtioiden harteille. KUVA: Kimmo Penttinen Suomi ratkoo Välimeren hukkumisia . Toukokuun vaaleihin sekaantumisesta ei ole vielä tarkkoja lukuja, mutta esimerkiksi Ruotsin parlamenttivaaleissa jopa kolmannes sosiaalisessa mediassa jaetuista uutisista oli tietoisesti valheellisia. Esimerkiksi Suomen EU-ministerivaliokunta päätti viime viikolla, että Suomi voi ottaa vastaan enintään 12 siirtolaista. VÄLIMEREN-MENETTELYSSÄ on kyse jälleen yhdestä lyhyen aikavälin ratkaisusta. Suomen kokouksen aikana aloitteen taakse on jo saatu uusia maita, kertoi EU:n muuttoliike-, sisäja kansalaisasioista vastaava komissaari Dimitris Avramopoulos. Myös Välimeren maiden osallistuminen on epävarmaa. Kuluvan vuoden aikana unionissa on tehty noin 800 jäsenmaiden sisäistä turvapaikanhakijan siirtoa, joissa vastaanottajina on ollut kymmenisen jäsenmaata. Tänä vuonna hukkuneita on noin 700. AVRAMOPOULOS ja Ohisalo eivät kertoneet, kuinka moni maa aloitteen taustalla on ja kuinka moni sitä vastustaa. Välimeren maat, kuten Italia, kantavat huomattavasti muita jäsenmaita kovemman taakan turvapaikanhakijoista. Helpompia osia maahanmuuttopolitiikan uudistamisessa ovat muun muassa rajavalvonnan ja viranomaisyhteistyön kysymykset. Epävirallisissa ministerikokouksissa pohjustetaan tulevaa päätöksentekoa. Epävirallista EU:n sisäministerikokousta Helsingissä johtanut Maria Ohisalo (vihr.) sanoi, että unioni tarvitsee Välimeren siirtolaiskysymykseen nykyistä pysyvämpiä järjestelyjä. Sittemmin Eurooppaan tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä on laskenut nopeasti. –?Komissio tukee aloitetta ja takaa sille rahoituksen ja viranomaiskoneiston tuen, Avramopoulos sanoi. PERJANTAINA 19. EU:ssa kootaan nyt vapaaehtoisuuteen perustuvaa jäsenmaiden joukkoa, joka ottaisi vastaan Välimeren turvapaikanhakijoiden sisäisiä siirtoja.. Sellaisia unioni on tehnyt kosolti vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen, jolloin Eurooppaan saapui lähes 1,3 miljoonaa siirtolaista. FL–LM Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) johti EU:n sisäministerien epävirallista kokousta torstaina Helsingissä. Hukkuneita on ollut viidessä vuodessa lähes 18?000. Esimerkiksi viimeisissä eurovaaleissa Venäjällä oli kampanja äänestysaktiivisuuden laskemiseksi, tuore EU-raportti kertoo. Unionin turvapaikkajärjestelmää ei ole onnistuttu remontoimaan, vaikka kokonaisuudistusta on odotettu jo pitkään. –?Kokous oli hyvä ensimmäinen askel kohti väliaikaista ratkaisua. Petteri Lindholm EU otti Suomessa ensimmäiset askeleensa kohti väliaikaista menettelyä, jolla sovitaan Välimereltä pelastettujen turvapaikanhakijoiden jakamisesta jäsenmaiden kesken. EU-tasolla saamme paremman mallin kuin yksittäisinä valtioina, Ohisalo sanoi. Mukaan halutaan vähintään EU-maiden enemmistö. TAVOITTEENA ON kerätä vapaaehtoisten EU-maiden joukkoa, joka sopisi valmiista menettelystä sisäisiin siirtoihin ja siitä, kuinka suuren osan turvapaikanhakijoista mikäkin valtio ottaisi
Lapissa ollaan monilla järvillä vasta 15 asteessa. Tuolloin monilla alueilla muodostui voimakkaita pintakukintoja ja kokonaisuus oli pahin vuosikausiin. Sisävesissä tilanne on eri järvissä hyvin erilainen. –?Jos sää lämpenee ja on tyyntä, se mahdollistaa vedessä olevien sinilevien kertymisen pintakukinnoiksi niissä järvissä, joissa sinilevää on vesipatsaassa runsaammin, eli yleensä rehevämmissä järvissä. –?Epävakainen, viileä ja tuulinen sää on estänyt toistaiseksi laajojen pintakukintojen syntymisen meidän merialueillamme, hän vahvistaa. Päätyvätkö massiiviset, avovesialueella syntyvät lautat rannoille, riippuu sekin tuulista. Merialueilla laajat sinileväkukinnat ilmaantuvat yleensäkin vasta heinäkuun puolivälin jälkeen, mutta silti sinilevätilanne nyt monien mielestä tavallista rauhallisempi. Paikallisia eroja on myös rannikolla, jossa yksittäiset vesialueet ovat jopa poikkeuksellisen sinileväisiä. Se tuonee tullessaan myös helteitä – ja sinileväkukintoja. Ennusteiden mukaan pian todennäköisesti palataan tavanomaiseen keskikesän säähän. Niiden mukaan levämäärä on kasvanut Helsingin ja Tukholman välillä selvästi viime viikosta. KUVA: Jari Laurikko Helteiden hinta: sinileväpommi voi poksahtaa pian . Riski on samaa luokkaa kuin viime kesänä, jolloin syntyi ennätyksellinen leväpuuro. Sinileväriskiin vaikuttavat muun muassa järvien koko, syvyyssuhteet, lämpökerrostuneisuus, ravinnepitoisuus ja -kuormitus sekä kalaston ja muun eliöstön rakenne. Merkkejä siitä on jo. Uimarien tavoin sinilevätkin runsastuvat järvissä usein vasta vesien lämmettyä lähemmäs 20:tä astetta. Hyytävällä säällä on puolensa: järvillä sinilevähaittaa on selvästi vähemmän kuin tavallisesti tähän aikaan. Silloin alkoi heti muodostua pintakukintaa ainakin keskiselle Suomenlahdelle. –?Satelliittikuvien perusteella myös Selkämeren ulapalla sinilevän määrä on lisääntynyt. –?Tähän saakka sinilevää on tavattu järvillä melko vähän. Toki yksittäisillä järvillä sitä on ollut runsaastikin, summaa ryhmäpäällikkö Marko Järvinen Sykestä. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Jami Jokinen Sinileväyllätys voi ilmaantua äkisti keskelle suosituinta lomakautta. Eteläja Keski-Suomessa lukemat ovat tällä hetkellä noin 18 astetta, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa pari astetta vähemmän. Selvästä kasvuvaiheesta kertovat myös laivoihin asennetut automaattiset mittalaitteet. Levät voivat muodostaa laajoja lauttoja jopa päivässä tai parissa.. –?Sinilevää on runsaasti veteen sekoittuneena laajalla alueella Suomenlahdella, Itämeren pääaltaan pohjoisosassa ja Saaristomeren sekä Ahvenanmaan eteläpuolisilla avomerialueilla, vahvistaa tutkija Sirpa Lehtinen Sykestä. Sisävesillä tilanne ei yleisesti ottaen ole sen kummempi. –?Jokainen järvi on oma tapauksensa, Järvinen sanoo. SISÄVESILLÄ LEVÄRISKIÄ ei pystytä kokonaisuutena samalla tavalla arvioimaan. LEVÄT VOIVAT MUODOSTAA laajoja lauttoja nopeastikin, jopa päivässä tai parissa. Pintavesi on järvissä monta astetta viileämpää kuin keskimäärin tähän aikaan. PAITSI PINTAKUKINTOJA, lisää lämpötilan nousu myös levien kasvua. Kylmien pohjoisvirtausten vuoksi heinäkuun alkupuoli oli poikkeuksellisen viileä aina etelärannikkoa myöten. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila huomauttaa, että heinäkuun alkupuoli ei ole ollut näin kylmä sitten vuoden 1996. Jäämeren tuliaisina on riittänyt myös reippaita tuulia varsinkin merellä. Paikoin levää oli jo runsaasti rannoillakin, Knuuttila toteaa. Pinnan alla ei ole ollut elotonta nytkään. Hyytävän heinäkuun loppu voi pompsauttaa levät kerralla pintaan. Tätä pohjoisempana riski oli vähäinen. Ravinteiden ruokkimaa sinilevää on valmiina massakukintoihin. PERJANTAINA 19. Ravinteiden ruokkimaa sinilevää on ”valmiina” massakukintoihin, jos sää muuttuu. –?Viime viikonloppuna oli hieman heikkotuulisempaa. Pohjanlahdella riski määriteltiin kohtuulliseksi noin Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajalle asti. ALKUKESÄLLÄ SYKE ARVIOI kauden leväkukintojen riskin Suomenlahdella ja Saaristomeren eteläosissa huomattavaksi. Tilanne vesissä voi muuttua hyvin nopeasti. . FL–LM Viime vuonna merillä oli pahin sinileväkesä miesmuistiin, ja ravinnetilanteen perusteella sama on mahdollista nytkin. Syynä voi olla esimerkiksi se, että pitkään samasta suunnasta puhaltanut tuuli on puskenut sinilevää lahtien pohjukoihin. Knuuttila huomauttaa, että arvio on samaa luokkaa kuin viime kesänä
MUUTTO EI KUITENKAAN ole se, joka 18-vuotiasta eniten jännittää. Kokonaisuutena muutto vaatii alkupääomaa yli kolme tuhatta euroa. Sillanpää tuskin ehtii tehdä töitä opintojen ohessa, koska hän harrastaa intohimoisesti kestävyysjuoksua. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Marianna Langenoja Jokioinen Kahden kuukauden takuuvuokra, huonekalut, kotivakuutus, ensimmäisen kuun vuokra, astiat, siivousvälineet... 12 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 19. KUVAT: Lassi Puhtimäki Sillanpää on toivonut lahjaksi astioita, jotta muuttohetkellä olisi vähemmän ostettavaa.. päivä tiedon opintojen alkamisesta Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa, koko perhe alkoi elää muutoksen tilassa. –?Pyykinpesukonetta tuskin ostamme heti. Vuokrasopimus alkaa jo elokuussa, vaikka opinnot alkavat vasta syyskuussa. Sen hän tietää, että halpaa touhua opiskelupaikkakunnalle muuttaminen ei ole. Harrastus vaatii harjoittelua aamuin illoin. –?Pitää yrittää päästä töihin loma-aikoina. Kun Sillanpää sai kesäkuun 26. Sillanpää on vasta kirjoittanut ylioppilaaksi, eikä hän ole vielä ehtinyt tienata opintoja varten. –?Välivuosi tekisi taloudellisesti hyvää, mutta se jää nyt pitämättä, Saara Sillanpää sanoo. . Rahaa on pitänyt laittaa syrjään, jotta lapselle saadaan mukava aloitus uudessa kodissa. Saara voi käydä pesemässä pyykit toistaiseksi tädin luona Turussa tai tulla kotiin, Sari-Anne Sillanpää suunnittelee. ENITEN RAHAA Sillanpään muuttoprojektissa vie lähes 1?400 euron takuuvuokra. Myös vanhemmat voivat joutua säästämään sitä varten, että lapsi muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Sen lisäksi kotia pitäisi sisustaa matoilla, valaisimilla ja verhoilla. Jokioislainen Saara Sillanpää muuttaa elokuussa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon ja ottaa osan tarvittavista tavaroista mukaansa lapsuudenkodistaan. Saara Sillanpää on kuitenkin siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että hän on kasvanut tarkkaan taloudenpitoon, ja hänellä on tukenaan vanhemmat, jotka lupaavat auttaa tytärtään opintojen ajan. Sillanpäälle on kertynyt omia säästöjä kesätöistä jonkin verran, mutta silti vanhempien taloudellinen tuki tulee tarpeeseen. HEINÄKUUTA 2019 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. Siihen päälle tulee arviolta 300 euron asumistuki. Keittiönpöytä on jo hankittu käytettynä, ja tuolit tytär ottaa mukaansa vanhempien luota. Jokioislainen Saara Sillanpää ei ole vielä päässyt selvyyteen siitä, kuinka kalliiksi muutto ensimmäiseen omaan kotiin tulee. Ei, vaikka hän on kerännyt astioita parin vuoden ajan ja toivonut ylioppilaslahjaksi käyttötavaraa paistinpannusta lähtien. SAARAN ÄITI Sari-Anne Sillanpää kertoo, että he ovat miehensä kanssa varautuneet tyttären elämänmuutokseen jo keväästä lähtien. Saara Sillanpää kertoo miettineensä monta kertaa hyväksymiskirjeen saapumisen jälkeen, miten rahat riittävät elämiseen. Tulot eivät kata 680 euron vuokraa. Äiti laskee, että vielä pitää ostaa sänky, sohva, mikro ja parvekekalusteet. Asunnon vuokraamista ei kuitenkaan voinut venyttää, koska syksyllä asunnoista käydään kaupungeissa kovaa kilpailua. Ja jos on pakko, niin sitten otan opintolainaa. –?Olemme myös konmarittaneet kotiamme ja löytäneet Saaralle käyttöesineitä, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena, Sari-Anne Sillanpää kertoo. Kelan opintoraha on 250 euroa kuukaudessa. FL Muutto saattaa maksaa tuhansia . Piti löytää nopeasti asunto sekä selvittää, mitä kaikkea muutto vaatii
–?Hyvä osinko on ollut Nordeassa kantava teema. Lainan korko on tärkein väline, joilla pankit kalastelevat uusia asiakkaita. –?En usko, että kulusäästöjä tullaan tekemään massiivisilla kertatoimilla kuten yt-neuvotteluilla. Liikevoittoa kertyi 900 miljoonaa euroa, kun viime vuonna konsernin liikevoitto oli 1 365 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 9,2 prosenttia 4 740 miljoonaan euroon, kun luku oli vuosi sitten 4 339. Äskettäin uutistoimisto Bloomberg kertoi Thyssenkruppin valmistelevan hissiliiketoimintojensa myyntiä. FORSSAN LEHTI 13 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 19. • Selvitä, tarvitsetko muutto firman apua tai voivatko tuttavat auttaa muutossa ja tavaroiden kuljettamisessa. Palkkiotuottoja on saatava enemmän ja varainhoito on yksi olennainen kivijalka tässä. FL-LM Kone ei hiiskunut sanaakaan mahdollisesta Thyssen-kaupasta. Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull on kiistänyt, että pankki valmistelisi osakkeenomistajia osinkojen leikkaamiseen. –?Volyymikasvu kompensoi heikompaa marginaalitasoa. Pian tulosjulkaisun jälkeen Nordean osake lähti laskuun. • Tarkista asunnon palovaroittimen kunto. HEINÄKUUTA 2019 Jokioislainen Saara Sillanpää muuttaa elokuussa ensimmäistä kertaa omaan asuntoon ja ottaa osan tarvittavista tavaroista mukaansa lapsuudenkodistaan. Se tuntuu toimivan Nordealla kohtuullisen hyvin. Konsernijohtajan mukaan osingonjakoa koskevat periaatteet esitellään vuoden kolmannen neljänneksen tulosjulkistusten jälkeen. –?Siirtymävaihe ei ole koskaan hyvä juttu. • Muista, että jos saat opintorahaa, olet oikeutettu myös opintolainaan. • Varmista, onko asunnossa internet-yhteys. • Hanki kotivakuutus. Nordea ei ole tarkentanut mitä nämä toimenpiteet ovat. KUVAT: Lassi Puhtimäki OPISKELIJA Muuttajan muistilista ensimmäiseen kotiin MUISTA MUUTOSSA • Etsi asunto syksyksi mahdollisimman pian. • Osta tarvittavat huonekalut, kodinkoneet, elektroniikka, astiat ja siivousvälineet. • Jos haluat saunavuoron tai autopaikan, ota yhteyttä ajoissa asunnon huoltoyhtiöön. NORDEAN TULOKSESTA käy ilmi, että pankki on säilyttänyt asemansa lainamarkkinoilla, joissa kilpailu on raakaa. • Varaa rahaa takuuvuokran maksamiseen. CASPER VON KOSKULL totesi itse, ettei tulokset ole tyydyttävällä tasolla, vaan niiden parantamiseksi tarvitaan lisää toimenpiteitä. Kilpailutilanne on kireä, koska lainojen korot ovat matalalla, ja paineet marginaalien pitämiseksi maltillisina, ovat kovat. Koneen kiinnostuksesta saksalaisen monialakonsernin Thyssenkruppin hissiliiketoimintaa kohtaan on pitkään liikkunut huhuja. Saaren mukaan kurssilasku ei johdu niinkään heikentyneestä tuloksesta, vaan pankin ilmoituksesta uudistaa taloudellisia tavoitteita, joiden mukana on myös osinkopolitiikka. KUVA: Mauri Ratilainen Hissejä ja liukuportaita valmistava suomalainen Kone julkaisi torstaina puolivuosikatsauksensa, mutta ei hiiskunut sanaakaan mahdollisesta Thyssen-kaupasta. Liikevoitto oli 521,8 miljoonaa euroa eli 11,0 prosenttia liikevaihdosta. OP:n pääanalyytikko Antti Saari uskoo, että pankkikonsernin on keskityttävä asiakastyöhön ja asiakastyytyväisyyden parantamiseen. Koneen puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2019 kertoo, että saadut tilaukset kasvoivat 9,4 prosenttia 4 404 miljoonaan euroon, kun luku vuosi sitten oli 4 027. FL-LM Nordean konsernijohtaja Casper von Koskullin mukaan Nordean tulokset eivät ole tyydyttävällä tasolla. –?On selvää, että ilmoitus kasvatti spekulaatioita siitä, että osinkoa tultaisiin leikkaamaan, jolloin se olisi jatkossa heikompi kuin mihin on totuttu, Saari sanoo. Liikevoiton laskusta huolimatta OP:n pääanalyytikko pitää tulosta odotettuna. –?Nordean luvut olisivat vielä rumemmat, jos myönnettyjen luottojen määrää ei olisi kasvatettu, Saari sanoo. Nordea on kertonut, että konsernijohtaja von Koskull siirtyy eläkkeelle ja uuden johtajan etsiminen on käynnissä. Uskon, että Nordea pyrkii löytämään uuden johtajan mahdollisimman pian, vaikka asian kanssa ei pidä hätiköidä liikaa. Jos katsoo tämän päivän kurssireaktioita, uskon että se johtuu nimenomaan mahdollisesta osingonjakotavoitteiden uudelleenarvioinnista, ei niinkään tuloksesta, Saari sanoo. Älä jätä hakua viimetippaan, koska käsittelyajat voivat olla pitkiä. • Tee sähkösopimus. MUISTA ASUMISESSA • Tee muuttoilmoitus. Tärkeää on löytää hyvä tekijä. –?Tulos toki heikentyi, mutta joka tapauksessa se oli aika lähellä analyytikoiden odotuksia. Nordean liikevoitosta suli kolmannes Nordea osingonjaon periaatteet voivat muuttua tulevaisuudessa. • Hanki muuttolaatikot. Opiskelijakaupungeissa asunnoista on syksyllä pulaa. Volyymikehitys on ollut positiivista jo jonkin aikaa ja varanhoidossa nettomerkinnät ovat positiivisia, Antti Saari sanoo. • Hae Kelasta opintorahaa ja yleistä asumistukea erikseen. Minna Akimo Finanssikonserni Nordea kertoi huhti-kesäkuun liikevoittonsa pienentyneen kolmanneksella viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Lainastaan neuvottelevalle asiakkaalle tärkeintä on usein lainan hinta, eli pankin ottama marginaali. Tuotot ovat laskeneet nyt niin paljon, että pankin on saatava ne nousuun ja silloin pitää panostaa asiakkaisiin ja asiakastyytyväisyyteen, joka vertailuissa ei ole kovin kaksinen ollut, hän sanoo
• Joaquín Guzmán, 62, eli El Chapo on vangittu kolmesti ja karannut kahdesti. Vangit viettävät siellä 23 tuntia päivässä eristettynä yksin betoniselliin. VASTEDES GUZMÁNIN tapaaminen saattaa muuttua yhä vaikeammaksi. Tapaaminen oli tehty salassa kuukausia ennen kiinniottoa, joten juttua kritisoitiin rajusti. Sitä seuranneen paon järjesti lahjottu vartija pyykkikärryn pohjalla vuonna 2001. VANKILAKARKURI Uusi selli Kalliovuorilla. • Guzmán jäi kiinni uudelleen vuonna 2004 ja pakeni toistamiseen vuonna 2015, tällä kertaa suihkukoppiin kaivetun tunnelin kautta. Vankila sijaitsee keskellä aavikkoa Coloradon osavaltiossa. Niiden yhteisarvoksi laskettiin yli 12,6 miljardia dollaria (lähes 11,3 miljardia euroa), joka Guzmán tuomittiin maksamaan Yhdysvalloille. Syytetylle kerrottiin näyttelijän läsnäolosta, jolloin Guzmán kääntyi ympäri, hymyili ja vilkutti Eddalle. Tammikuussa 2016 tapahtuneen kolmannen pidätyksen jälkeen hänet luovutettiin tuomittavaksi Yhdysvaltoihin. Syyttäjät olivat laskeneet, että vuosia maailman rikkaimpiin ja etsityimpiin rikollisiin luettu Guzmán välitti Sinaloa-kartellinsa kautta yli miljoonan kilon edestä kokaiinia, kannabista ja muita huumausaineita. Tämä ei kertomansa mukaan vastannut tervehdykseen. Media seurasi oikeudenkäynnin käänteitä, joita yleisö jonotti todistamaan paikan päällä 50-paikkaisessa salissa. OMALAATUINEN JULKISUUS saatteli myös Pätkän viimeistä karkumatkaa. Meksikossa Guzmán on jo pidätetty ja tuomittu kahdesti. Hän kuitenkin karkasi molemmilla kerroilla, mikä lisäsi mahtimiehen mainetta entisestään. Lisäksi hänet tuomittiin miljardiluokan korvauksiin. Vain kaksi päivää vangitsemisen jälkeen Rolling Stone -lehti julkaisi näyttelijä Sean Pennin tekemän haastattelun huumeparonin kanssa. Yhdysvaltalaismediat ovat alkuvuoden ajan arvuutelleet, että rikollispomon tuleva vankila on huipputurvallisen luokituksen saanut ADX Florence. Tiiviisti seuratussa oikeudenkäynnissä nähtiin niin miljardien dollarien arvoinen korvausvaatimus kuin syytettyä Netflix-sarjassa esittänyt näyttelijä. . PERJANTAINA 19. • Tammikuussa 2016 tapahtuneen kolmannen pidätyksen jälkeen Guzmán luovutettiin tuomittavaksi Yhdysvaltoihin. Toisaalta pian meksikolaislähde väitti uutistoimisto AP:lle, että Joaquín Guzmán löydettiin juuri haastattelun järjestelyiden ansiosta. GUZMÁN OLI todettu syylliseksi kaikkiin 10 syytteeseen jo helmikuussa, mutta tuomio julkistettiin vasta keskiviikkona. Hänellä on hyvin intensiivinen olemus. Vielä ei tiedetä, miten ja kuinka paljon varoista maa pyrkii saamaan haltuunsa. –?Järkytyin jonkin verran. ”Hän on hieman uhkaavan oloinen.” ALEJANDRO EDDA näyttelijä. Guzmán sai huumeiden salakuljetuksesta ja useista murhista elinkautisen, johon newyorkilainen oikeusistuin lisäsi vielä 30 vuotta. • Vankilan vankeihin lukeutuu Unabomber-nimellä tunnettu kirjepommittaja Theodore Kaczynski. Yhtä kaikki oikeudenkäynti oli kuuluisalle syytetylle sopiva näytös. • Ensimmäinen pidätys tapahtui vuonna 1993. Hän on hieman uhkaavan oloinen, Edda sanoi The New York Timesille. –?Kun minut luovutettiin Yhdysvaltoihin, odotin reilua oikeudenkäyntiä, mutta tulos on ollut täysin päinvastainen, hän tilitti USA Todayn mukaan. Hänen silmänsä ovat paljon puhuvat. • Hänen mahdollinen tuleva vankilansa on ”Kalliovuorten Alcatraziksi” kutsuttu ADX Florence, jossa on liittovaltion korkein turvallisuusluokitus. –?Toimitan enemmän heroiinia, metamfetamiinia, kokaiinia ja kannabista kuin kukaan muu maailmassa, hän julisti Pennille. El Chapona eli Pätkänä tunnettu Guzmán tuomittiin loppuiäksi vankilaan Yhdysvalloissa. Samassa yhteydessä tuomittu syytti vankilaolojaan epäinhimillisiksi ja oikeudenkäyntiä epäreiluksi. Guzmán ei ollut aiemmin puhunut huumehankkeistaan toimittajille. • Lisäksi siellä on monia vakoojia, rikollispomoja ja terroristeja, kuten vuoden 1993 WTC-terrori-iskun osalliset. FL–LM Legendaarinen huumeparoni Joaquín Guzmán eli El Chapo vangittiin kolmannen kerran Meksikossa vuonna 2016. Kolmannen vankilatuomionsa hän istuu Yhdysvalloissa. Yhtenä päivänä yleisön joukossa oli näyttelijä Alejandro Edda, joka esittää Guzmánia Netflixin tuottamassa Narcos: Mexico -sarjassa. HEINÄKUUTA 2019 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ilkka Hemmilä Keskiviikkona saatiin tuorein luku meksikolaisen huumeparoni Joaquín Guzmánin rikostarinaan. KUVA: Jose Mendez / EPA El Chapo päätyy huomion keskeltä eristysselliin
Asiasta kertovat muiden muassa Japanin yleisradioyhtiön NHK, CNN, BBC ja uutistoimisto Reuters. Ranskassa eläkeuudistusta hahmotellut neuvonantaja suosittelee, että ranskalaiset saisivat täyttä eläkettä vasta 64-vuotiaana. KUVA: JIJI / EPA Lea Peuhkuri Iran sanoi torstaina takavarikoineensa ulkomaisen tankkerin epäiltynä polttoaineen salakuljetuksesta Persianlahdella. Miehen kuultiin huutavan ”Kuolkaa!” samalla, kun hän levitti bensiiniksi epäiltyä nestettä ympäri studiorakennusta. Nykyisin Kioto houkuttaa monia matkailijoita etenkin muinaisten temppeleiden vuoksi. Presidentti Emmanuel Macron lupasi aikanaan vaalikampanjassaan ranskalaisten eläkeiäksi 62 vuotta. Yhdysvallat syyttää Irania hyökkäyksistä aluksiin maailman tärkeimmällä öljyreitillä. FL–LM, REUTERS Iran takavarikoi ulkomaisen tankkerin Iranin armeijan vene partioi Persianlahdella maaliskuussa. Taliban räjäytti kaksi autopommia poliisin päämajan portilla Kandaharissa. Rakennuksessa oli tapahtumahetkellä noin 70 ihmistä. Se todella on vuosisadan häpeätahra, Pompeo sanoi Reutersin mukaan. YK:n asiantuntijoiden ja aktivistien mukaan ainakin miljoona uiguuria on viety pidätyskeskuksiin. Lontoon pormestari Sadiq Khan sanoi, että valtakunnallinen ongelma tarvitsee valtakunnallisia ratkaisuja. Puukotukset lisääntyivät ennätysmäisesti Englannissa ja Walesissa viime vuonna. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo kutsui torstaina tapaa, jolla Kiina kohtelee uiguurimuslimeja, ”vuosisadan häpeätahraksi”. VUONNA 1981 perustettu animaatiostudio on Japanin kuuluisimpia. KIOTO SIJAITSEE 450 kilometriä länteen Tokiosta. FL–LM Jopa 33 kuoli animestudion tuhopoltossa Japanissa Epäilty mies huusi ”Kuolkaa!”, kun hän sytytti tulipaloa. Hyökkäyksiä on ollut toukokuusta asti. REUTERS Rahat. Sen henkilökuntaan kuuluu 12 ulkomaalaista. Yhdysvaltain ulkoministeriö vaati tankkerin ja sen henkilökunnan välitöntä vapauttamista. PERJANTAINA 19. Epäilty sai vakavia palovammoja, ja hän oli torstaina sairaalahoidossa. Teon motiivi ei ole tiedossa. Isku kohdistui osastoon, joka taistelee huumeita vastaan. Reutersin tietojen mukaan kyseinen alus olisi MT Riah, joka on rekisteröity Arabiemiirikuntiin. Vajaat kaksi kuukautta sitten mies hyökkäsi koululaisryhmän kimppuun bussipysäkillä Kawasakissa. Videokuvissa näkyi, kuinka studiorakennuksen ikkunoista nousi sankkaa savua. Puukkohyökkäyksiä oli vuodessa 43?516. POLIISI OTTI kiinni palon sytyttäjäksi epäillyn 41-vuotiaan miehen. Sen jälkeen asemiehet tulittivat turvallisuusjoukkoja. Pompeo myös syytti Kiinaa joidenkin maiden painostamisesta, jotta ne eivät osallistuisi konferenssiin. Torstaina ei ollut selvää, oliko Iranin takavarikoima alus sama, joka oli sunnuntaina lähettänyt hätäsignaalin ja jonka iranilaisalukset hinasivat turvaan. Pompeo puhui kansainvälisessä uskonnonvapauskonferenssissa Washingtonissa. Japanin pääministeri Shinzo Abe sanoi olevansa sanaton tuhopolton vuoksi ja esitti surunvalittelunsa uhrien perheille. REUTERS ELÄKEIKÄ 64 PARIISI. REUTERS Puukotukset ennätykseen Englannissa LONTOO. PELASTUSVIRANOMAISET SAIVAT tiedon tapahtuneesta puoli yhdeltätoista aamupäivällä. REUTERS Ida Kannisto Lea Peuhkuri Ainakin 33 ihmistä kuoli animaatiostudion tuhopoltossa Kiotossa Japanissa. Hän tappoi yhden koululaisen ja toisen oppilaan isän. Ainakin kaksitoista ihmistä kuoli ja yli 80 loukkaantui äärijärjestö Talibanin iskussa Afganistanissa. Animaatiostudioon tehtiin tuhopolttoisku Kiotossa Japanissa torstaina. –?Kiinassa tapahtuu yksi aikamme pahimmista ihmisoikeuskriiseistä. BBC:n mukaan miehen suhdetta yhtiöön ei tiedetä, mutta tekijä ei tiettävästi ole studion entinen työntekijä. Pompeo ei maininnut valtioita nimeltä. Useat merenkulkuyritykset ovat palkanneet nyt aseettomia vartijoita Persianlahdella kulkeville aluksille. KUVA: Abedin Taherkenareh / EPA. Iran torjuu syytökset. Pelastusviranomaisten mukaan palosta ilmoittaneet soittajat kertoivat kuulleensa kovan räjähdyksen rakennuksen ensimmäisestä kerroksesta ja nähneensä savua. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri Pompeo suomi Kiinaa uiguureista WASHINGTON. CNN:n mukaan miehellä oli mukanaan reppu, josta löytyi useita veitsiä. Väkivaltarikokset ovat Japanissa melko harvinaisia. Puukottamalla tehdyt henkirikokset kuitenkin vähentyivät, samoin kuin henkirikokset ylipäänsä. Iranin vallankumouskaarti ilmoitti, että takavarikoitu alus salakuljetti miljoonaa litraa polttoainetta Larakin saaren alueella Persianlahdella. Tuhopoltto on Japanin pahin joukkomurha pariinkymmeneen vuoteen. Arkeologit ovat löytäneet maailman vanhimpiin kuuluvan moskeijan rauniot Negevin autiomaasta Israelissa. Muslimiseurakuntaan kuului todennäköisesti paikallisia maanviljelijöitä. Aiemmin heinäkuussa kymmenet valtiot kehottivat YK:n ihmisoikeusneuvostossa Kiinaa lopettamaan etnisten uiguurien vainoamisen Xinjiangin alueella. Iranin valtiontelevisiossa sanottiin, että kyseessä olisi sama alus. Menehtyneitä löydettiin jokaisesta kerroksesta kolmikerroksisessa talossa ja katolle johtaneesta rappukäytävästä. Palo syttyi Kyoto Animation -studiolla torstaina aamupäivällä. Se on Japanin muinainen pääkaupunki. –?Sydämeni on särkynyt. On aivan hirveää, että ihmiset, jotka auttoivat Japanin animaatioteollisuuden kannattelussa, haavoittuivat ja menettivät henkensä tällä tavalla, sanoi Kyoto Animationin johtaja Hideaki Hatta Reutersin mukaan. Loukkaantuneita on kymmeniä. REUTERS PYHÄN MAAN MOSKEIJA A N A T R A U S IU K / E P A Taliban iski autopommeilla Afganistanissa KABUL. Se tuottaa suosittuja sarjoja, kuten K-On! -nimistä japanilaista animesarjaa, sekä julkaisee sarjakuvia ja kirjoja. Poliisi arvioi, ettei miestä voitu kuulustella vielä torstaina. Kyseessä on pahin joukkomurha lähes pariinkymmeneen vuoteen Japanissa. Se rakennettiin niihin aikoihin, kun islam saapui pyhään maahan 600ja 700-luvuilla. Kandahar kuului aiemmin Talibanin valtaalueisiin. Silminnäkijät kertoivat, että mies kuitenkin vaikutti vihamieliseltä studiota kohtaan
TORSTAIN ALKUILLASTA kilpailun kärjessä oli Irlannin Shane Lowry neljä alle parin tuloksella 67. –?Totta ihmeessä lähden Kalevan kisoihin, en minä tänne huvikseen tullut, iloinen Ansio puhalsi heti juoksun jälkeen. 47.41,0 juossut Maija Kemppainen piti paikallisista parhainta vauhtia. Hän ei pistänyt keskeytystä kelin piikkiin. Ratakymppi kokosi runsaan ja tasokkaan joukon juoksijoita Forssaan. Tulos yltää kauden tilastossa seitsemänneksi. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Wihlman ja Ansio alle 32 minuutin ajoilla Kalevan kisoihin. STT. Turun Urheiluliittoa edustanut Wihlman seurasi pitkään paremmin ultraja polkujuoksijana tunnettua Ansiota, kunnes kiri lopussa ohi. Ne osuivat griinille vain 55 prosentin tarkkuudella. KIERROS ROYAL Portrushin kentällä Pohjois-Irlannissa oli vielä pahasti kesken, kun Korhonen arvioi tilannettaan. Toiseksi juoksussa tuli Forssan Salamaa edustava Pasi Kaunisto ajalla 42.55,2 ja kolmas oli loimaalainen Mikko Yli-Jaukkari ajalla 44.27,5. Päivästä ja kentästä tuli tiukka testi. Kaksikko pystyi alittamaan tavoitteena olleen 32 minuutin rajan. ENNEN KILPASARJAA Lamminrannassa kipaistiin kuntoilijoiden Ratakymppi. FL Letkaa vetävä Henri Ansio ja kolmantena tässä vaiheessa etenevä Niklas Wihlman alittivat entisen ennätyksen 10. Viheriöllä Korhonen oli tarkka. Jatkossa vauhti tasaisesti tipahti ja Vainio jätti kisan kesken 6,5 kilometrin kohdalla. –?Minulla oli hyvä veturi kisassa. Naisten Ratakympin voittoon paineli Lovisa Torin Johanna Lindholm ajalla 37.38,0. HEINÄKUUTA 2019 Urheilu > Urheilutoimitus puh. NAISISSA LAPPEENRANNAN Urheilu-Miesten Alisa Vainio lähti liikkeelle reipasta vauhtia. –?Jalat olivat tänään ihan tyhjät, juoksusta ei tullut mitään. Kolmatta majoriaan pelaava Korhonen jatkaa urakkaansa perjantaina iltapäivällä. Kovinta vauhtia kisassa piti espoolainen Tero Paasu, joka kellotti ajan 42.44,0. Hyvin sinnittelin mukana, vaikken lyönyt kovin hyvin etenkään alussa, Korhonen arvioi tulosta tiedotteessaan. Pohjois-Irlannin toivo ja turnauksen suosikeihin kuulunut Rory McIlroy epäonnistui huolellisesti, kun hän hukkasi pallon ensimmäisellä lyönnillään ja päätti päivän triplabogiin. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 19. Kakkossijakin maistui ypäjäläiselle. Korhosen tunnelmat vaikuttivat aavistuksen ristiriitaisilta torstain lyöntien jälkeen. KUVA: Lassi Puhtimäki Kilpailuennätys uusiksi Ratakympillä Lähestymislyöntien on jäätävä lähemmäs reikää tai kisa jää kahteen kierrokseen. Olen joskus juossut alle 40 minuutin, mutta sen jälkeen on virrannut paljon vettä ja lapsiakin kasvatettu, Paasu kertoi. Puistojuoksijain Ratakympillä torstaina Forssassa. –. Wihlmanin voittoaika oli 31.48,2, Finnish Marathon Runnersia edustavan Ansion 31.54,3. Tuuli on kuitenkin Portrushissa sadetta isompi riesa. Muinoin 16-vuotiaana Portrushin 61 lyönnin kenttäennätyksen taputellut McIlroy, 30, väistyi yöhön kahdeksan yli parin tuloksella 79. –. 32 minuuttia alittavat ajat toivat kaksikolle osallistumisoikeuden Lappeenrannan ja myös ensi vuoden Turun Kalevan kisoihin. Ei kai siinä muuta, Korhonen mietiskeli jatkoa. –?Tyytyväinen täytyy olla. Wihlmanin ja Ansion ajat oikeuttavat tämän kauden kotimaisessa tilastossa sijoille yhdeksän ja kymmenen. GOLF Pasi Rein Portrush Mikko Korhosen saldo golfin British Openin avauksessa oli kolme birdietä, kaksi bogia ja yksi tuplabogi. –?Olen tehnyt lomalla remonttia, enkä ole ehtinyt paljon harjoitella. Siihen ja lämpimään kelin nähden meni ihan hyvin, Kaunisto kertoi. Avauksiin pitää saada lisää terävyyttä varsinkin vastatuulessa ja lähestymisiä pitää pystyä lyömään lyhyillä raudoilla lähemmäksi reikää. Tavoite, eli jatkopaikka viimeisille kierroksille, näytti kuitenkin olevan edelleen hänen ulottuvillaan. YLEISURHEILU Kai Sandberg Forssa Lämmin keli kypsytti juoksijoita Forssan Salaman 10. Ansio uskoo, että Lappeenrannassa ajasta voi pudota sekunteja pois, koska hänen tuskin tarvitsee vetää siellä letkaa. Korhonen onnistui torstaina avauspelissään kohtuullisesti, mutta lähestymislyönneissä hän ei ollut parhaimmillaan. Korhonen selvitti ensimmäiset 18 reikää yksi yli parin tuloksella 72, ja hän ponnistelee perjantaina päästäkseen mukaan viikonlopun kierroksille. Tapahtuman puuhamies Teppo Määttänen lupailikin tapahtumalle jatkoa ensi vuonna. Ratakympillä, mutta ei kärjessä painaneita Henri Ansiota ja Niklas Wihlmania. Samalla meni uusiksi myös Ratakympin kisaennätys, joka oli Thjis Feuthin 32.15,9 vuodelta 2015. Kaunisto oli kärjessä alkumatkan, mutta Paasu meni ohi noin 7 000 metrin kohdalla. Toni Validon (nro 237) ja Juuso Hakalan matka jäi kesken. Naisten kuntokympin ykkönen oli Pudasjärven Urheilijoiden Minna Laurila-Harju ajalla 46.06,03. Keli ei ollut liian kuuma, en tiedä mistä tämä olo johtui, Vainio sanoi. Vähän pitää rentouttaa vielä huomenna. Lopussa oli sen verran voimia, että pystyin puristamaan alle 32 minuutin, totesi tyytyväinen Wihlman. SääennusBritish Openin jatkopaikka vielä Korhosen ulottuvilla te lupaa maltillisia tuulilukemia, mutta uhkana ovat sadekuurot
Syneri sen sijaan niihin lukeutuu ja muita pelihevosia ovat Vokkeni, Vappujätkä ja Ukkosen Jymy. Hän välttää hengittämistä koko altaanmitan, jotta saa sekunnin osat puolelleen 20–25 sekunnin suorituksessa. on hieman epävarma, mutta kyytiä siltä löytyy. Valmentaja Marko Malvela hakee vertailukohtaa raskaan taakan nostamisesta. Interin maalit syntyivät toisen jakson alkuvaiheilla neljä minuutin välein. Pari kertaa olen vetänyt 50 metrin vapaauinnin ilman happea. Tequila Arette (7), Expanse´s Tornando (6), Real Red (11) 8. Vihjeet Pilvenmäelle perjantaiksi: 1. Silloin vartalo vertautuu veden pinnalla liukuvaan kanoottiin. Jottei (9), Mökin Tähti (10), VoittoAatos (3) 4. STT. – Tunne on enemmän pään sisällä kuin kropassa. Holari (8), Hilun Vipinä (2), Korven Liideri (5) 9. Illan T4-peli haiskahtaa kovasti koivusvetoiselle, sillä nuorempi Koivunen eli Olli on useamman suosikin ohjissa. Cape´s Caviar (12), Freddy K. Uimarit opettelevat sulkemaan rintakehänsä ontelon starttihetkellä. STT Uinnin MM-kisat alkavat sunnuntaina. KUVA: Facundo Arrizabalaga/EPA Ristinolla altaan pohjassa koulii uimarista kanootin Altaanmitan uiminen hengittämättä pitää tekniikan kasassa päätyyn asti. Toni Validon (nro 237) ja Juuso Hakalan matka jäi kesken. Syneri (2), Vokkeni (12), Ukkosen Jymy (6) 5. (6), Expanse´s Hope (5) 7. UINTI Kaija Yliniemi Kuntouimari potkaisee vauhtia altaan päädystä, kauhoo muutaman käsivedon ja nostaa päätään haukkoakseen happea. Inaccessible on toisen koitoksen suosikki ja kelpaa kuitille jopa varmaksi. Angel Raziel (10), Dillon Ride (12), Not So Easy Blue (7) 10. Sam Cosgroven rangaistuspotkuosuma tasoitti pelin, ja loppulukemat 2–1 vieraille viimeisteli Lewis Ferguson toisen puoliajan lisäajalla. Kun ihminen punnertaa isoa kiveä maasta tai nostaa kuntosalilla raskaita rautoja, hän sulkee hengityksensä. Bröndby venyi jatkoon yhteistuloksella 4–3, kun se oli voittanut kotiottelunsa peräti 4–1. Vapaauinnin rasitus saa elimistön kaipaamaan hengittämisen tuomaa helpotusta. May Rosen kapasiteetti on huikea eikä Partytimekään ihan ulkona ole. Frozen Queen (13), Crossfire Annie (9), Hugo Goza (3) 3. Kilpauimari on toista maata. El Senor Deo alkaa lunastaa sukunsa lupauksia, joten sen rastaamista kannattaa ainakin harkita. Nelosen päätöskohteessa voitosta tappelevat Tequila Arette ja Expanse´s Tornando, mutta lusikkansa soppaa työntää takuuvarmasti myös entinen kimppahevonen Real Red. Freddy K. Kuntouimarille hengittämättä uiminen on utopiaa, ja sen toteuttaminen vaikeaa ymmärtää. Useat miesuimarit, ja nykyään jotkut naisetkin, uivat 50 metrin altaanmitan hengittämättä kertaakaan. Yato´s Red Flash (2), Biggurim (11), Tiger Dillon (9) 11. Minulla se ei toimi, koska happivaje vie uinnin kasaan. Letkaa vetävä Henri Ansio ja kolmantena tässä vaiheessa etenevä Niklas Wihlman alittivat entisen ennätyksen 10. Minun vahvuuteni on, että uin vapaauintia korkealla veden pinnan yläpuolella. Inter kukisti kotipelissään tanskalaisen suurseuran Bröndbyn 2–0, mutta tämäkään ei auttanut. RAVIURHEILU Matti Kaasalainen Forssa Pilvenmäen tauko päättyy perjantaina kun radalla ravataan erityisesti kesämökkiläisille suunnatut kisat. KUVA: Lassi Puhtimäki Kilpailuennätys uusiksi Ratakympillä Rory McIlroyn kisa alkoi surkeasti. Tammelassahan kesäasuntoja on useampi tuhat, ja löytyyhän niitä myös muista Lounais-Hämeen kunnista, joten kaikki on yleisömäärän suhteen mahdollista. Hengittäminen kesken matkan edellyttää keuhkojen tyhjentämistä, ja silloin uimari rysähtää veden pinnalta alemmas, ja uinnin tekniikka muuttuu. Sarah Sjöström ja monet miehet vetävät hengittämättä. Toivottavasti hän on myös ajokunnossa, sillä viime viikonvaihteen tärskyn takia Koivunen on joutunut jättämään useammat ravit väliin. Uimarin keho kuljettaa voimaa jämäkästi, jos rintaontelo on täynnä ilmaa. Peli käynnistyy suomenheppojen koitoksella, jossa Ollin ajama Aika-Aatu ei lukeudu suosikkeihin. –. Alkukaudella paha olo iskee helpommin, ja tulee tunne, että pitäisi päästä hengittämään. Keuhkot kelluttavat, ja uimari pystyy uimaan korkealla veden pinnalla, niin sanotusti plaanissa, Malvela kuvaa. KUVA: EPA Tanskalaisjätin kukistaminen kotona ei riittänyt Interille Turkulainen Inter ja Rovaniemen Palloseura putosivat jatkosta Eurooppa-liigan ensimmäisellä karsintakierroksella. Inaccessible (3), El Senor Deo (9), Callela Everest (12) 6. Puistojuoksijain Ratakympillä torstaina Forssassa. Enemmän kuin yhden kerran ei kärsi hengittää. Aberdeen meni jatkoon yhteistuloksella 4–2. RoPSin ottelu skottiseura Aberdeenia vastaan alkoi valoisasti, kun Tarik Kada vei isännät 1–0-johtoon jo toisella minuutilla. Viisori (7), Vonkari (5), Vosmari (3) 2. Jane Crowe (5), Teresa Max (10), Revenant (3) Illan T4-peli haiskahtaa kovasti koivusvetoiselle, sillä nuorempi Koivunen eli Olli on useamman suosikin ohjissa. – Kun paine rintaontelossa kasvaa, pystyy nostamaan raskaamman taakan. HEINÄKUUTA 2019 Nyt Koivusta kuitille Pilvenmäellä ravataan perjantaina. CAPE´S CAVIAR lähtee kolmannessa lähdössä todella kenkulta paikalta, mutta ruuna on kunnossa ja Olli ajaa. Kun hengittää, sitä ennen täytyy tyhjentää keuhkot, ja silloin putoaa vedessä alemmas, vapaauinnin 50 metrin Suomen ennätysmies Ari-Pekka Liukkonen kertoo. –. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 19. ALTAANMITAN vapaauinnin SEnainen Mimosa Jallow hengittää 50 metrin matkoilla yleensä kerran, noin kymmenen metriä ennen kuin iskee kätensä altaan päätyyn. LIUKKOSEN MUKAAN pitkällä radalla 50 metrin uiminen hengittämättä on kilpailukunnossa helppoa. – Ihanne on, että uimari pystyisi kulkemaan koko matkan niin, että ontelot ovat täynnä
19.05 ATP Tennis: Queen’s Club, Välierä 1. 1. Kähärä, 17, saavutti viime vuonna 17-vuotiaiden EM-kisoissa hopean korkeudessa ja pronssin kolmiloikassa. T15 800m 1) Maisa-Kaisla Tuomola ForssSa 2.27,39, 2) Miranda Lehtimäki ForssSa 2.37,58. Lahtinen oli moukarikarsinnassa yhdeksäs tuloksella 71,30. Urjalalaisen Markku Niemisen tallin ruuna voitti jo keväällä avoimella tasolla Killerin Eliitin ja oli lisäksi Suur-Hollola-ajossa neljäs. 6. Viasat Fotboll 14.00 Asia Trophy: Wolverhampton–Newcastle. lähtö, lv 2100 m: 1) Lucky Moose/Jenni Kaija m1,16,1a (12,35), 2) Leon m1,16,5a (11,47).3) Le Samuel m1,17,1a (2,0).4) Duquesa m1,18,9a (16,06). P15 800m 1) Ali Alhulaiwafi ForssSa 2.25,18, Heikki Lähdekorpi ForssSa 2.36,02. Toto (9-12-3): 7,83 2,16-1,68-1,90 15,59. Perjantaina Tourilla ajetaan henkilökohtainen aika-ajo, jolla on mittaa 27 kilometriä. 00.00 Formula E: Mm-Sarja New York. Korkeuden karsinnassa riitti 181:n ylitys, kun finaaliin livahti kaksi urheilijaa myös tuloksella 178. 00.00 NHL: New York Rangers–Florida Panthers. ponilähtö, ponilähtö 2100 m: 1) Rafaela Wee/ Eveliina Hietanen 2,06,5, 2) Coruscate Casper 2,00,6 x.3) Rut Ernst 2,11,3 x.4) Lennartson 2,08,4 x.poissa: 7. 9. lähtö, sh 2100 m: 1) Juise Julius/Tuomas Pakkanen 32,7 (1,31), 2) Uutelan Myrsky 32,1 (43,4).3) Kaisu Kevätön 33,3 (29,83).4) Satiinin Sato 32,5 x (30,8). Vauhtia tällä on, ja kun ikää ja kovia lähtöjä tulee alle, niin kovuutta tulee yhä lisää. Toto (9-6-1): 41,81 10,783,77-3,21 585,65. 16.00 NHL playoffs: Carolina Hurricanes–Boston Bruins. Myös keihäänheittäjä Julia Valtanen ja moukarinheittäjä Oskari Lahtinen saavuttivat torstain karsinnoissa finaalipaikat. Troikka: 104,58. T13 Korkeus 1) Inka Kuusela TammRy 140, 2) Vanessa Salminen ForssSa 130, 3) Miranda Lehtimäki ForssSa 130, 3) Malla Tuomola ForssSa 130, 5) Erika Pyykkö ForssSa 125, 6) Miisa Tuomola ForssSa 120, 7) Laura Touru ForssSa 115, Saara Virkki SomE, Fanni Mansukoski ForssSa, Mette Paavilainen ForssSa 130. C More Max 13.00 PGA TOUR Golf: Barbasol Championship. P11 60m (NM) 1) Eero Korvenoja TammRy 9,36, 2) Titus Huhtala ForssSa 10,57. 20.00 Bundesliiga: Augsburg–Mainz. Troikka: 7339,64. Troikka: 1705,20. P9 Pituus 1) Teemu Aaltonen ForssSa 2,50, 2) Väinö Markkula ForssSa 2,37. Viasat Urheilu 08.30 Golf: The Open: 2. 6. lähtö, Toto65-4 TROIKKA-1, sh 2100 m: 1) Novan Voitto/Veli-Erkki Paavola 26,8 (1,89), 2) Rojaali 27,0 (36,96).3) Mattilan Miina 27,0 (5,69).4) Syöksyvirtaus 27,9 (11,61). 600 euroon. Viasat Golf 08.30, 23.00 European Tour: The Open-2. MOILANEN PITÄÄ viisivuotiasta Lexus Dreamia tulevaisuuden hevosena. Toto (4-7-2): 2,19 1,37-1,682,50 6,22. Matkavauhti oli koko ajan reipasta, mutta en uskaltanut jäädä keulahevosen taakse. Kokonaiskilpailun tilanne 12/21 etapin jälkeen: 1) Julian Alaphilippe Ranska 52.26.09, 2) Geraint Thomas Britannia jäljessä 1.12 minuuttia, 3) Egan Bernal Kolumbia –1.16, 4) Steven Kruijswijk Hollanti –1.27, 5) Emanuel Buchmann Saksa –1.45, 6) Enric Mas Espanja –1.46, 7) Adam Yates Britannia –1.47, 8) Nairo Quintana Kolumbia –2.04, 9) Daniel Martin Irlanti –2.09, 10) Thibaut Pinot Ranska –2.33. –. lähtö: 9 Novan Voitto, poissa: 5. Toto (2-6-5): 15,89 2,16-1,16-1,58 4,71. 21.00 British Formula 3: Donington Park. 10.00, 14.30, 22.45 Miekkailu: Mm-Kisat Budapest. Kilpailu päättyy Pariisiin 28. MYÖS MORISON ja Novan Voitto kuuluivat rivin suosikkivoittajiin. Toto4 voitto-osuus: 43,74. 21.05 ATP Tennis: Queen’s Club, Välierä 2. 19.50 (s) Harjoitusottelu: RB Leipzig–Galatasaray. lähtö, lv 2140 m: 1) Edlance/Sami Vehviläinen 14,9a (2,07), 2) Onirique 15,4a (14,89).3) Bartender In 16,1a (11,37).4) Rocking Love 16,2a (15,55). P13 Korkeus 1) Juho Touru ForssSa 150, 2) Toivo Lehtinen UrjU 115. 22.00 Asia Trophy: Wolverhampton–Newcastle. 16.00 Asia Trophy: Manchester City–West Ham. KUV: EPA. 8. Toto (913-7): 1,89 1,27-4,94-2,18 25,62. 14.45 (s), 15.00 (s), 19.00 (s) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo-Tour De France. poissa: 4, 7. STT Simon Yates. Yates päihitti kolmen ajajan loppukirissä Pyreneillä Espanjan Pello Bilbaon ja Itävallan Gregor Mühlbergerin, joille merkittiin sama aika kuin voittajalle. Tällaista raviurheilu joskus on, Ari Moilanen pahoitteli. Yatesin ykkössijan myötä tämän vuoden Tourilla on nähty kaikilla yhdellätoista henkilökohtaisella etapilla eri voittajat. 3. etappi Toulouse-Bagneres-de-Bigorre, 209,5 km: 1) Simon Yates Britannia 4.57.53, 2) Pello Bilbao Espanja sama aika, 3) Gregor Mühlberger Itävalta s.a., 4) Tiesj Benoot Belgia –1.28, 5) Fabio Felline Italia s.a., 6) Matteo Trentin Italia s.a., 7) Oliver Naesen Belgia s.s., 8) Rui Costa Portugali s.a., 9) Simon Clarke Australia s.a., 10) Jasper Stuyven Belgia s.a. lähtö, Toto4-1, sh 2100 m: 1) Vallun Ralli/ Tuomas Pakkanen 27,9 x (1,63), 2) Camillo 28,9 (13,58).3) Yön Aavistus 28,2 (22,49).4) Meren Ritari 29,7 x (22,49). lähtö, Toto65-3, lv 2100 m: 1) Suejedi/Mika Forss 17,0 (7,83), 2) Cubus 16,5 (4,3).3) Bastian 17,2 (4,58).4) Miss Vivacious 16,7 (14,76).poissa: 6. 14.00 NHL: San Jose Sharks–Toronto Maple Leafs. Perjantaina ajetaan 13. lähtö: 2 Morison, poissa: 6 3. Pidän Lexus Dreamia todella lahjakkaana hevosena. Toto (2-3-1): 2,25 1,742,44-1,85 12,07. 01.55 Football’s Greatest: Batistuta. 1) Ari Ilola 16.07, 2) Anssi Reunanen 16.10, 3) Jouko Peipinen 16.51, 4) Timo Finning 18.08, 5) Ossi Tikkanen 19.21, 6) Mika Lehtonen 19.29, 7) Johannes Leppänen 20.08, 8) Ilkka Bister 23.35. Toto (6-1-2): 12,35 2,20-2,56-1,21 38,51. lähtö, Toto65-2, sh 2600 m: 1) Morison/ Tapio Perttunen 25,9 (2,3), 2) Jyllätys 25,3 (6,56).3) Rapin Aatos 25,0 (3,43).4) Huimariina 25,1 (5,04).poissa: 6. Eurosport 1 06.00, 09.00, 20.30 Miekkailu: Mm-Kisat Budapest. lähtö, TROIKKA-1, lv 2120 m: 1) Gold Lily/Ossi Lindgren 20,4 (17,28), 2) Givemehope Laday 21,2 (4,83).3) Mr Maximus 19,9 (5,94).4) Goros Pepper 20,8 (7,92).poissa: 7. Kähärä ponnisti Boråsin loikkafinaaliin karsinnan kahdeksanneksi parhaalla tuloksella 12,88. Vastaavaa on päässyt käymään viimeksi vuonna 1994. 08.00, 13.30 Formula E: Mm-Sarja New York. 2. HEINÄKUUTA 2019 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Jalkapallo MIESTEN YKKÖNEN AC Oulu–MuSa 1–2 (1–0) TPV–Jaro 0–2 (0–2) Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Imatra–Kankaanpää 2–0 (6–4, 9–0) Kitee–Raahe 0–1 (4–4, 4–4, 1–1, 2–3) Koskenkorva–Alajärvi 0–1 (2–2, 6–7) Vimpeli 21 14 5 2 251– 99 52 Kouvola 20 13 4 1 2 198– 125 48 Sotkamo 20 10 8 2 204– 102 46 Joensuu 20 9 4 4 3 179– 113 39 Hyvinkää 20 10 2 3 5 178– 134 37 Seinäjoki 20 4 7 3 6 180– 147 29 Raahe 20 6 4 1 9 110– 135 27 Imatra 21 3 5 3 10 141– 198 22 Kankaanpää 21 2 5 5 9 116– 160 21 Kitee 21 2 5 4 10 138– 177 20 Kempele 21 1 5 7 8 151– 192 20 Siilinjärvi 20 2 4 4 10 93– 171 18 Alajärvi 21 1 4 4 12 94– 198 15 Koskenkorva 20 4 5 11 102– 184 13 Pyöräily RANSKAN YMPÄRIAJO 12. 3. 21.45, Pyöräily: Naisten Tour De France. PERJANTAINA 19. Valtanen oli keihään karsinnassa viides tuloksella 53,21. 2. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2600 m: 1) Lilla Robert/Marjut Eero 17,7 (41,81), 2) Millstone’s Dax 17,9 (34,03).3) Starling Chick 18,4 (16,63).4) Lucky Cloud 18,5 (1,68). 20.00 NHL: Colorado Avalanche–Washington Capitals. VIIKKOKISAT P9 40m (NM) 1) Teemu Aaltonen ForssSa 8,32, 2) Väinö Markkula ForssSa 8,95. lähtö, Toto65-5 DUO-1 TROIKKA-2, lv 2100 m Suurmestaruusfinaali: 1) Lexus Dream/Ari Moilanen 11,7a (4,19), 2) Lindy Poppins 11,9a (375,63).3) Sue's Photo 12,0a (44,91).4) Top Of The World 12,1a (14,65). Toto (2-3-7): 2,30 1,131,20-1,16 4,91. Viasat Hockey 12.00 NHL: Pittsburgh Penguins–Tampa Bay Lightning. 7. 17.00 British Touring Car Championship: Oulton Park. Toto (6-3-7): 1,63 1,18-2,502,82 9,29. –. 19.20 (s) Harjoitusottelu: Wolfsburg–Al-Ahli. STT Kähärä ponnisti nuorten EM-kisoissa kahteen finaaliin YLEISURHEILU Monipuolisesti lahjakas Jessica Kähärä otti 19-vuotiaiden EM-avauksessa loppukilpailupaikat sekä korkeushypyssä että kolmiloikassa. Päivän Duo: 5-4, kerroin: 340,60. Farzad Boko olisi ravia mennessään voittanut lähdön, sillä se oli meistä jo aavistuksen ohi. kierros. 8. C More Sport 1 16.00 ATP Tennis: Halle, Välierä 1. 5. Louis Blues. 4. P11 Kuula 1) Eero Korvenoja TammRy 7,08, 2) Rasmus Salminen ForssSa 6,69. 21.25 UEFA Europa League: Celtic–Valencia. 16.00 NHL: Dallas Stars–Boston Bruins. Toto4 voitto-osuus: 1314,53. 4. RAVIURHEILU Jani Kanerva Jo kahtena edellisenä kautena ikäluokkalähdöissä luokkansa osoittanut Lexus Dream on tehnyt nyt 5-vuotiskaudellaan vahvaa nousua Suomen lämminverieliittiin. Toto (4-1-10): 17,28 4,35-2,59-3,09 43,26. Ari Moilasen ajama Lexus Dream kilvoitteli rajusti johtopaikasta President Lindyn kanssa 06-vauhtisessa avauksessa. Mika Forss ohjasti T65-pelin alkulähdöissä kaksi voittoa. 17.50 ATP Tennis: Halle, Välierä 2. Troikka: 1501,67. Uran kolmanneksi arvokkain voitto irtosi hurjan esityksen jälkeen Porissa ravatusta Suurmestaruudessa. Louis Blues– San Jose Sharks. 22.00 Valioliiga: Everton–Manchester City. lähtö: 5 Lexus Dream, poissa: 6. Päätöskohteeseen saatiin kuitenkin jättiyllättäjä Basswood Grove, jonka myötä T65-pelin voitto-osuus nousi Porin kierroksella lähes 2. pelipäivä. P15 Korkeus 1) Ali Alhulaiwafi ForssSa 135. Toto (2-5-1): 1,31 1,303,00-6,22 11,42. 22.50 Formula 1: Ison-Britannian osakilpailu. TV-urheilu Yle TV2 15.30 Uimahyppyjen MM. Lexus Dream teki yhden uran parhaista juoksuista. Troikka: 1214,50. Toto (10-1-6): 1,65 1,31-1,41-2,82 3,48. 5. 16.30 (s) Yleisurheilu: Alle 20-Vuotiaiden Em-kisat, Ruotsi. heinäkuuta. FORSSAN SALAMAN 2. Toto (4-8-9): 108,96 14,20-6,05-7,60 183,90. Mielestäni tämän hevosen rajoja ei ole vielä nähty. Sillä tähdätään seuraavaksi Ruotsin huippukovaan Jubileumspokalen-lähtöön. PM-KILPAILUT Ylöjärvi: N17 kiekko: 1) Venla Väliharju TampPy 35.77…5) Mette Karppanen UrjU 29.55…8) Henna Salminen TammRy 21.34 N17 kuula: 1) Oona Viljanen OrivPo 13.80…7) Henna Salminen TammRy 11.35…11) Siiri Laukkanen TammRy 10.32 N17 moukari: 1) Ilona Verho KangKi 55.54…5) Henna Salminen TammRy 45.25 N17 keihäs: 1) Siiri Elomaa TampPy…7) Henna Salminen TammRy 30.70…9) Siiri Laukkanen TammRy 24.33 M17 3-loikka: 1) Topi Rantanen YlöjU 11.32, 2) Anselmi Jaatinen UrjU 11.07. 11.00 (s), 19.30, 23.00 Pyöräily: Naisten Tour De France. lähtö, sh 2140 m: 1) Virin Urho/Markus Porokka 31,3a (1,65), 2) Naapurin Kauhu 32,6a (5,21).3) Kaunis Elsa 35,0a (33,58).4) Tatun Toive 35,0a (46,64).poissa: 2, 3. C More Sport 2 17.00 PGA TOUR Golf: Barbasol Championship. 21.10 NHL playoffs: San Jose Sharks–St. TULOSPÖRSSI Lexus Dream vei Suurmestaruuden Markku Niemisen valmentama viisivuotias kuittasi Porin suurkilpailun voitosta 20 000 euroa. 7. Viasat Jalkapallo 21.40 Skotlannin liigacup: Motherwell–Greenock Morton. Viasat Jääkiekko 14.00, 18.00, 23.10 NHL playoffs: St. lähtö: 4 Basswood Grove, poissa: Voitonjako: 6 oikein voitto-osuus 2596,16 e., 5 oikein voitto-osuus 7,64 e. Viasat Sport Premium 19.00 Valioliiga: West Ham–Liverpool. STT Yatesin kiri puri kipeimmin Pyreneillä – Alaphilippe polkee turvallisesti kärjessä PYÖRÄILY Britannian Simon Yatesin lähes viisi tuntia kestänyt ja 209,5 kilometriä pitkä urakka palkittiin torstaina uran ensimmäisellä etappivoitolla maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajossa. Elisa Viihde Sport 18.50 (s) Harjoitusottelu: Everton–Monaco. lähtö, sh 2100 m: 1) Miran Siru/Seppo Markkula 29,6a (4,29), 2) Velhomies 29,7a (9,94).3) Slovari 29,7a (7,88).4) Layla 29,8a x (4,31). Pääjoukon mukana maaliin saapunut Ranskan Julian Alaphilippe johtaa kokonaiskisaa minuutin ja 12 sekunnin erolla britti Geraint Thomasiin. Kesämökkiläisravit klo 18 Pilvenmäellä. etappi, joka on 27,2 kilometrin mittainen henkilökohtainen aikaajo Paussa. lähtö: 9 Suejedi, poissa: 6 4. Koitettiin sitten rinnalta, ja se oli tällä kerralla hyvä ratkaisu. Ensimmäinen tuli omalla valmennettavalla Valiant Dreamilla, joka pamautti mailin komeasti 11,3-vauhtia läpi, vaikka ruuna juoksi suurimman osan matkasta keulahevosen rinnalla. Samalta juoksupaikalta Forss voitti myös 4-vuotiaan Suejedin kanssa. Toto (10-9-3): 16,55 5,13-2,97-6,40 63,28. Toto (1-6-5): 2,07 1,46-1,87-1,94 31,67. lähtö, Toto65-1, lv 1600 m: 1) Valiant Dream/ Mika Forss 11,3a (2,19), 2) Diesel Degato 11,4a (7,95).3) Gaiana 12,1a (15,33).4) Gunvald 12,3a (29,59).poissa: 8. 02.55 Harjoitusottelu: Dortmund–Liverpool. Lopulta keulahevosen rinnalle noussut ruuna jaksoi kuluttavasta juoksusta huolimatta taistella tiukasti ja piti lopulta varmasti pintansa, kun kovin uhkaaja Farzad Boko laukkasi rinnalta voittotaistosta. Eurosport 2 06.00 Pyöräily: Ranskan Ympäriajo-Tour De France. Toto65 pelivaihto 68 188,20 e, voitto-osuus 2 596,16 e Pelivaihto 218 560,40 e, KAJAANI TOTO4 1. 02.25 Football’s Greatest: Zinedine Zidane. Toto (5-10-1): 4,19 1,6021,40-4,21 237,82. lähtö, lv 2100 m: 1) Outfield Ozzy/Tuomas Pakkanen 16,5 (15,89), 2) Main Stage 16,8 (1,25).3) Come On Day 18,0 (15,1).4) Elan 18,5 x (7,84). Rahapelit KENO 29/19 Torstai n päiväarvonnan oikeat numerot: 2, 3, 5, 6, 10, 13, 17, 20, 30, 32, 34, 36, 37, 40, 49, 53, 57, 59, 67, 70 Kunkkunumero: 5 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 2, 4, 8, 11, 17, 24, 25, 27, 33, 34, 42, 44, 45, 49, 53, 55, 58, 62, 70 Kunkkunumero: 4 TOTO65 Oikea rivi: 1. –. 12.30, 13.00 Jousiammunta: Maailmancup Berliini. lähtö, Toto65-6 DUO-2 TROIKKA-3, lv 1600 m: 1) Basswood Grove/Antti Ala-Rantala 13,3a (108,96), 2) Wall In Carlina 13,4a (16,53).3) Beauty Erin 13,7a (28,06).4) Rock Bolt 14,1a (154,36). Sairastelusta toipuva Samuel Purola juoksi 100 metrin välierissä ajan 10,53, jolla hän oli yhdeksäs eli nopein karsiutuja. Yleisurheilu 17-V. T9 40m 1) Meri Henttonen HKV 6,86, 2) Tiana Huhtala ForssSa 7,30, 3) Minja Kaunisharju ForssSa 7,31, 4) Pinja Kallionpää ForssSa 7,38, 5) Minttu Tunturi HämeenlTa 7,47, 6) Vendi Lehtimäki ForssSa 7,48, 7) Emma Honkala ForssSa 7,57, 8) Olivia Mattila ForssSa 7,87, 9) Alissa Hirvonen ForssSa 8,14, 10) Amanda Järvenpää ForssSa 8,65, 11) Mikaela Mattila ForssSa 8,89, 12) Netta Niittymäki ForssSa 9,10, 13) Saimi Niskanen ForssSa 9,23, Justina Katajamäki ForssSa T9 Pituus 1) Tiana Huhtala ForssSa 3,28, 2) Vendi Lehtimäki ForssSa 3,04, 3) Minttu Tunturi HämeenlTa 2,87, 4) Alissa Hirvonen ForssSa 2,61, 5) Netta Niittymäki ForssSa 2,24, 6) Mikaela Mattila ForssSa 1,93, Meri Henttonen HKV DNS, Olivia Mattila ForssSa DNS, Saimi Niskanen ForssSa DNS, Minja Kaunisharju ForssSa DNS. 18.00 KHL: Jokerit–Ak Bars Kazan. 18.00 Ravit: TotoMania. 00.00 Asia Trophy: Manchester City–West Ham. SUKULAN TEMPO Tammela. T11 60m 1) Taika Henttonen HKV 9,74, 2) Miina Pääjärvi ForssSa 10,03, 3) Aada Jakonen TammRy 10,05, 4) Rebekka Petro HämeenlTa 10,11, 5) Emma Korvenoja ForssSa 10,32, 6) Nella Lintula ForssSa 10,40, 7) Nia Kytäjä ForssSa 10,42, 8) Kiira Kilpinen LempKiYU 10,60, 9) Mandi Lehtimäki ForssSa 11,23 T11 Kuula 1) Leela Reunanen TammRy 7,98, 2) Rebekka Petro HämeenlTa 7,29, 3) Emma Korvenoja ForssSa 6,71, 4) Kiira Kilpinen LempKiYU 6,68, 5) Miina Pääjärvi ForssSa 6,27, 6) Minja Kaunisharju ForssSa 5,74, 7) Nia Kytäjä ForssSa 5,31, 8) Ella Kaija ForssSa 4,18, 9) Mandi Lehtimäki ForssSa 4,08, Taika Henttonen HKV DNS. P13 600m 1) Juho Touru ForssSa 1.51,48, 2) Rasmus Salminen ForssSa 2.23,72. Toto4 voitto-osuus: 2,60. 11.30 Pöytätennis: Maailmankiertue Australian Avoimet. Tänään Ravit. lähtö, Toto4-2 TROIKKA-2, lv 1640 m: 1) Boss Gutset/Sami Vehviläinen 15,4a (16,55), 2) Kunnaan Einar 15,5a (7,07).3) Pineapple Boy 15,6a (40,94).4) Not A Clue 15,7a (2,21).poissa: 2. 02.55 Harjoitusottelu: Liverpool– Dortmund. lähtö: 4 Valiant Dream, poissa: 8 2. lähtö, sh 2100 m: 1) Markin Mimmi/Hannu Kamppuri 29,5a (2,25), 2) Nurmon Neito 29,6a (5,81).3) Kartos 29,7a (10,32).4) Delling* 30,1a (19,67).poissa: 5. Raviurheilu PORI TOTO65 1. Toto (5-8-1): 4,29 1,80-3,76-2,95 20,19. Viasat Sport 17.00 SailGP New York 2019. T13 600m 1) Erika Pyykkö ForssSa 1.52,64, 2) Maiju Mäkelä VantSa 1.53,92, 3) Malla Tuomola ForssSa 1.55,36, 4) Miisa Tuomola ForssSa 1.55,73, 5) Fanny Böhling BorgåAk 2.01,92, 6) Taika Henttonen HKV 2.04,55, Fanni Mansukoski ForssSa. 22.00 NHL: Philadelphia Flyers–Tampa Bay Lightning
Kahvitarj. Retkipaikka tavoittaa vuosittain 1,2 miljoonaa käyttäjää Suomessa. FESTIVAALIOHJELMISTON suunnittelussa on pyritty säilyttämään tasapaino tunnettujen ja arkistoista kaivettujen nimikkeiden välillä. KUVA: Naisten Automobiiliklubi ry Naisten Automobiiliklubin automobiiliajoihin miehet kelpuutetaan karttureiksi tai matkustajiksi.. Viime vuonna naismobilistit ajoivat Itä-Uudellamaalla. Letka museoikäisiä ajoneuvoja valtaa seuraavaksi Lounais-Hämeen tiet. Forssan Mykkäelokuvafestivaalit järjestetään 26.8.–1.9. Klubissa on reilu 80 jäsentä ympäri Suomen. Elokuvan säestää Helsingin poliisisoittokunta kapellimestarinaan Heikki Elo. Sanaa & musiikkia. Voitot nähtävillä. Matkailukartalta löytyvät kaikki Retkipaikan kohde-esittelyt, kaikki Google Maps -karttaan merkityt palvelut sekä käyttäjän oma sijainti. Forssan Lehti Lounais-Häme Luontomatkailusivusto Retkipaikka on julkaissut uuden Matkailukartta-palvelun yhdessä kotimaisen startup-yritys Locationewsin kanssa. Kotimatkalle mobilistit suuntaavat iltapäivällä. Noin kello 13.30 matka jatkuu Lautaportaan ja Susikkaan kautta kohti Mustialaa, jossa ohjelmassa on lounas ja palkintojenjako. Palvelussa voi etsiä tietyltä alueelta muun muassa tulipaikkojen ja näkötornien sijaintia. Suvinen satu palaa valkokankaalle pidempänä ja täydellisempänä kuin vuosikymmeniin. Retkipaikka.fi julkaisee sivuillaan retkeilijöiden kuvia ja kirjoituksia eri luontoretkistä. Forssan Elävienkuvien Teatterissa. Kuvakaappaus Matkailukartta-palvelusta Liesjärven kohdalta. –?Pystymme tarjoamaan tällä todella tehokkaan ratkaisun kotimaanmatkailulle, sanoo Retkipaikan perustaja Antti Huttunen. PERJANTAINA 19. KUNNAT ja matkailuyhdistykset voivat tuoda kotisivuillaan olevan valmiin materiaalin Matkailukartalle näkyviin. tervetulleita! teatterit Luontokohteet samalle kartalle Uuteen palveluun on kerätty Retkipaikan kohde-esittelyt. Lähtö noin 80 kilometrin ajoreitille tapahtuu kello 10.30, josta otetaan suunta Jokioisten kautta kohti Tammelaa. kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit. Yleisö pääsee tutustumaan autoihin parhaiten juuri Piippuaukiolla kello 9.30 lähtien. –. KUVA: Lassi Puhtimäki Naismobilistit ratissa Forssan seudulla Forssan Lehti Forssan seutu Tulevana sunnuntaina Forssan seudun teillä liikkuu letka autoja, joilla ei ole kiire minnekään. www.bio-kaari.fi LA-SU klo 15.30 Lemmikkien salainen elämä 2 K7 KE-TO klo 20 Spider-Man far from home K12 klo 17.30 PE-TI klo 20 elokuvat PIHATAPAHTUMA Forssan Torikirkolla, Hämeentie 15 la 20.7. Ajoneuvoja letkassa on kolmisenkymmentä ja niitä kaikkia yhdistää museoajoneuvon ikä, mutta myös toinen seikka. * Su klo 18 kokouksessa Espanjan lähettimme Pedro Reyes Castro& Pekka Murtolahti ym. Forssa palaa 1920-luvulle Elo-syyskuun taitteessa Forssassa järjestetään 20. Ohjelmistossa on muun muassa rikoskomedia Chicago vuodelta 1927, romanttinen komedia Mantrap vuodelta 1926 ja gangsterielokuva Underworld vuodelta 1927. Elokuvan säesti Radion sinfoniaorkesteri RSO. Vuonna 2017 Mykkäelokuvafestivaalien päänäytöksessä nähtiin Erkki Karun ja Eero Leväluoman ohjaama Finlandia-elokuva (1922). Lettuja, grillimakkaroita, kahvia, JOKA ARPA VOITTAA -arpajaiset. Newmeyerin jännittävä thrillikomedia Safety Last. Osallistujia kannustetaan pukeutumaan oman ajoneuvonsa aikakauden ja tyylin mukaisesti. Arvonta klo 13. Naisten Automobiiliklubin automobiiliajoihin miehet kelpuutetaan karttureiksi tai matkustajiksi. Elokuvan säestämisestä vastaavat kitaravirtuoosi Jarmo Saari ja lyömäsoitinten taitaja Olavi Louhivuori. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 19 MENOT Vapaa-aika Ohjelmisto 19.7. Kaikki aina syd. – 25.7. Exploriesissa julkaiseminen on ilmaista ja omatoimista, mutta sen yhdistäminen Matkailukarttaan tapahtuu meidän kauttamme ja on maksullista, selventää Locationewsin Markus Sjöberg. LOUNAIS-HÄMEEN luontokohteista Matkailukartta-palvelussa on näkyvissä muun muassa Tammelan kansallispuistot, Saaren kansanpuisto, Forssan Kutomon alue sekä Elonkierto Jokioisilla. Kuva on viime vuoden naisten automobiiliajosta. Ensimmäinen pysähdys on Tammelan Teurolla, jossa mobilistit tutustuvat tekniikkatapahtumaan ja kädentaitoa -myyntinäyttelyyn. Tekniikan kehittyminen on mahdollistanut sille uuden tulemisen. Festivaalijärjestäjät nostavat ohjelmistosta esiin myös Erkki Karun vuonna 1925 ohjaama Suvinen satu -elokuvan. –?Explories on helposti kytkettävissä Matkailukarttaan niin, että julkaistu sisältö tulee automaattisesti näkymään myös kartalle. Ajokunnat myös esittäytyvät tekniikkatapahtuman yleisölle. Kirppis auki. Jos omaa sisältöä ei vielä ole, sitä voi julkaista Retkipaikka Explories -julkaisualustan avulla. Festivaalin päättää Urheilutalo Feeniksissä sunnuntaina 1. SUNNUNTAIN AJO starttaa Piippuaukiolta Forssan kehräämöltä, jossa mobilistit tutustuvat kehräämöalueeseen ja toisiinsa. Nimittäin se, että jokaisen auton ratissa on nainen. klo 11-13. Naisten Automobiiliklubi on perustettu kansainvälisenä naistenpäivänä vuonna 2007. syyskuuta Sam Taylorin ja Fred C. Naisten automobiiliajot järjestetään perinteisesti naistenviikon sunnuntaina, ja ne suuntautuvat aina eri kohteisiin Suomessa. Forssan Lehti Forssa Tänä vuonna Forssan Mykkäelokuvafestivaalit palaavat 1920-luvun vauhdikkaisiin vuosiin. Kohteita löytyy myös Lounais-Hämeestä
10.03 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. (1956) 14.45 Ikimuistoinen: Tapio Rautavaara. 17.20 Tulossa: Tankkaustarinat. 07.59 Jetron matkaan (S). 12.45–13.15 Riistametsällä. Kausi 1, 6/8. 03.40–04.40 Myytinräjäyttäjät (7). Kausi 1. 07.39 Vesihirmut. 20.00 SuomiAreena: Puheenaiheet Nina Rahkolan kanssa. 7/10. Vieraina näyttelijä Kalle Lamberg sekä ohjaaja ja käsikirjoittaja Anna Dahlman. 17.00 17.00 Salatut elämät (7). Kausi 1, osa 85. oli vuonna 1978 -1,2 °C Vesanto Lämpimin 19.7. 09.00 Casualty (12). (U) 14.30 Mitä vain vuoksesi, lemmikkini. Pääosissa: Harrison Ford, Alice Braga, Ashley Judd, Ray Liotta. 07.46 Uula ja Kuu (S). (U) 19.55 Kummeli (7). Kausi 4, 4/24. 15.45 Rantavahdit (7). 1/10. 3/6. 01.40 –03.40 48 tuntia rikoksesta (12). (U) 19.27 Kummeli (7). 21.00 21.05 Trauma (16). SUB 06.30 Chuggington (S). Osa 2879. 12.00 Irving Berlin: Holiday Inn. 08.35 Disney esittää: Avalorin Elena (7). Kausi 1. Kausi 1, 6/7. Kausi 1. 07.40 Paavo Pesusieni (7). Kausi 1, osa 86. 06.49 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). (U) • 22.30 Tellus (12). 17.25 Fomo. 18.30 ELOKUVA Hercule Poirot: Golfkentän murha (12). Osa 2878. 14.30 Simpsonit (S). +31 +32 +21 +21 +24 +22 +36 +30 +33 +29 +20 +27 +18 +22 +27 +32 +22 +26 +23 +29 22.7. 15/40. 23,9 mm Suomussalmi Kylmin 19.7. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 22.05 Hiljainen todistaja (16). Kausi 27, 29/44. (U) 13.20 Kulutustavaratarkastajat. 3/6. (1967). (U) 20.24 Kummeli (7). 09.30 Last Man on Earth (7). Kausi 4, 1/6. 44/52. Kausi 1. 11.00 Kesämökkiunelmia. 08.27–08.48 Merten syvyyksissä (7). Kausi 9, 29/47. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 16.00 Kesäterassi. 08.00 Nuori Robin Hood (7). 7.16 Lisää tyttöjä tekniikan aloille. NELONEN 06.00 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 5/6. (USA 1985). 14.00 Remontilla rahoiksi. 17.00 17.15 Onnenarpa. 09.30 Kesäterassi. +32 +30 +24 +20 +23 +24 +35 +30 +33 +29 +20 +28 +21 +26 +28 +34 +23 +24 +22 +26 Sunnuntai +26 2 Maanantai +26 4 Tiistai +26 3 Keskiviikko +26 4 Torstai +27 3 Jokioinen eilen klo 15 +22 °C 6 Lämpimintä eilen klo 15 +24,7 °C Emäsalo Sateisinta 17.7. 08.10 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (S). Kausi 3, 9/12. 15.00 Ruotsin kansallismuseo – valon paluu. Pääosissa Minka Kuustonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius. 20.00 Presidentti Tarja Halonen 20.15 Tarvitaanko tulevaisuudessa enää autoa. Kausi 3. 18.30 Dok: Lanka. 18.20 8 minuuttia. (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. 20.50 SuomiAreenan parhaat palat. 15.00 Ihmemies MacGyver (12). 9/18. 22.35 ELOKUVA Rajattu maa (16). 8.15 Ensimmäisestä kuukävelystä 50 vuotta. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 20.00 Simpsonit (7). 02.10 X Factor Suomi. 16.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. 20.00 Rantahotelli (7). 16.05 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot. N: Armi Toivanen, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Kai Lehtinen. 09.50 Uusi päivä (S). 16.00 Milanon naisten paratiisi. Kausi 1. 5/5: Vastustamaton sokeri. 14.00 Simpsonit (7). +23 +26 +24 +25 +22 +22 +25 +25 +25 +20 +25 +26 +25 +25 +24 +24 +26 +26 +23 +26 Ateena +30 Alicante +29 Bryssel +22 Kööpenhamina +21 Las Palmas +23 Lontoo +18 Madrid +35 Malaga +29 Mallorca +30 Miami +30 Moskova +16 Nizza +26 Oslo +18 Pariisi +20 Rodos +26 Rooma +30 Tallinna +19 Tokio +26 Tukholma +24 Wien +25 20.7. Kausi 1. (U) 10.46 Uusi päivä (S). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. Kausi 6. Pääosissa: David Niven, Ursula Andress, Peter Sellers, Orson Welles, Woody Allen. Kausi 1, jakso 6/6. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 21.00 ELOKUVA Kuuma linkki kuuhun (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 4/12. Jääkiekkolegendat Teemu Selänteestä Vellu Ketolaan ja Patrik Laineesta Kalevi Nummiseen kertovat, miten jääkiekko nousi Suomen suosituimmaksi lajiksi. 19.30 Kesäterassi. Osa 2877. 16.00 Ulosottomiehet. Kausi 3. (U) 11.45 Urheilu-Suomi. 08.15 Alvin ja pikkuoravat (7). (U) 15.30 Uimahyppyjen MM. 17.25– 20.00 YLE FEM. 20.15 Ruotsin salaiset huoneet (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.05–14.51 Historia: Viktoriaanisen ajan perintö. 13.55 House Rules Australia. 17.55 Kauniit ja rohkeat (S). 20.30 Simpsonit (7). 5/5. 07.00 Disney esittää: DuckTales (7). Yhteisellä sopimuksella 1/2. Kausi 2, 3/14. 02.45 Penn & Teller: Naruta meitä!. 21.00 21.00 ELOKUVA Rocky IV (16). 18.25 The Voice of Finland. oli vuonna 2018 +32,7 °C Utsjoki. Kausi 20. Seuraukset. 13.30 Huomenta Suomi Extra. 5/13. 15/17. 15.50 Blue Man Group: Snorkelbone. Miekka, villa, bumerangi. 5/17. 15.20 Jamien pikaherkut. Kausi 1. (Suomi, 2015). 08.30–08.45 Viidakon veijarit (S). 07.45 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 23.50–00.15 Hillo (12). 12.20 Nyt tai ei koskaan. 10.30 LIVE: Onnenarpa. Kausi 1, 35/40. 09.05 Huomenta Suomi Extra. Kausi 5, 5/10. 8.11 Millaista on saunaterapia. 16.15 Amerikan rajavartijat. 21.00 ELOKUVA Kunniasanalla (16). 11.30 Kodista puutarhaan. Anu ja Mikko on kertomus karjalaispuuseppä Mikosta ja hänen soreasta rakastetustaan Anusta. 07.03 Kim ja Kai (S).07.12 Katinkontti. 17.25 Leijonan luola USA. 03.40 Alasti-klubi. 12.30 Superior Donuts (S). 09.05 Iloa puutarhasta. 16.45 Amerikan rajavartijat. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 01.45 Ulosottomiehet. 7/7. 14.00 Kehonvartijat. 06.15 Ritariprinsessa Nella. Vieraina toimittaja Mark Levengood ja artisti Laura Närhi. 06.55 Huomenta Suomi. Osa 2/10: Lätkähullujen maa. 7.46 Ilmastometsä -yhdistys osti porukalla saaren. Kausi 10. Kausi 2, 6/8. 20.45–20.55 Egenlandin matkakohde. 22.20 Päivän sää. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 21.00 21.00 Pietarin kapellimestari (16). 08.15 Kapteeni Kari (7). Kausi 1. 10/13. +23 +26 +23 +24 +21 +22 +24 +26 +25 +22 +25 +23 +25 +23 +22 +23 +26 +26 +26 +24 22.7. 22.25 Tulosruutu. 07.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: The (7). 6/8. 19.00 Seitsemän uutiset. 20.00 Hauskat kotivideot. Polte. 17.30 Salatut elämät (7). Kausi 8. Onnea, Sari, Saara, Sara, Salla, Salli ja Sarita! 06.53 Timppa (S). (U) 21.00 21.00 ELOKUVA Päin seinää (12). (U) 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. 23.00 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). Kausi 1, osa 87. Kausi 2. 06.41 Myyrän seikkailut (S). 2/22. 15.15 Rantavahdit (7). (U) 15.00 Yle Uutiset. 3/3. 12/24. Kausi 2, osa 88. 16.30 Salatut elämät (7). Kausi 3. 28/28. 09.30–10.30 Neljän tähden talkoot. 06.40 Disneyn esikoulu: Mikki ja ralliryhmä (S). (U) 13.10 ELOKUVA Anu ja Mikko (S). Kova pala purtavaksi, osa 2/2. 15.05 Pientä pilaa. 23.20 Koukussa strippaukseen. 18.25 Uimaan. 07.28 Emmi ja Kuru (S). 09.00 Kolme miestä ja tyttö (S). Osa 7/13. Kausi 4, 2/6. 7.24 Turkulaispojat kävelivät Weekendiin. 18.30 Putous. 10.30 Emmerdale (7). +24 +23 +20 +23 +20 +20 +22 +21 +22 +21 +20 +23 +23 +21 +19 +20 +22 +24 +26 +21 21.7. 20/46. Kausi 4. 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 18.00 Simpsonit (7). Kausi 4, 4/8. 6/13. 18.00 Matti Maantierotta (S). 18.10 Casualty (12). Kausi 8. (U) 23.45–00.05 Tehdään historiaa. +30 +31 +24 +21 +23 +22 +35 +32 +33 +30 +18 +27 +20 +25 +26 +31 +21 +26 +25 +27 21.7. 09.00 Tehoneliöt haussa. (U) HD 16.50 Novosti Yle. Pääosissa: Sylvester Stallone, Talia Shire, Burt Young, Carl Weathers, Brigitte Nielsen, Dolph Lundgren. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 19.7. (U) 10.00 Sydämen asialla (7). 19.00 Kummeli (7). 21.56 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 08.14 Galaxi. 20.00– 00.26 YLE TEEMA. 23.35 ELOKUVA Kauhea kankkunen 2 (12). 03.40 Ulosottomiehet. HD 15.10 Ylen Aamu-tv: Tänään otsikoissa. (U) 15.00 Kummeli (7). 09.34 Tusina tavaraa Suomesta. 19/26. 13.00 Exiä rannalla UK. 12.00 Emmerdale (7). HD 17.00 17.00 Yle Uutiset. 04.35–05.29 I Dated a Psycho. 5/12. (USA 2009). 17.00 Myytinmurtajat. 10.50 Yle Alueuutiset 12.10 8 minuuttia. 2/6. Kaupat. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 7.42 Näyttelijä Ria Kataja on myös saunaterapeutti. 20.40 Voiko koiran älykkyyttä mitata. Jakso 18. YLE TV1 06.25 Kandit. Kausi 29. Kausi 1. Kausi 12. Kausi 12. 7.51 Metsien merkitys ilmastonsuojelussa. 27/28. 6.55 Kesäkuvat 7.12 Ravustuskausi alkaa näin suojelet jokirapua. 01.30 Todella upeeta (12). Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 22 22 23 22 22 24 24 24 24 24 4 5 4 2 2 2 16 17 18 21 18 23 21 21 21 20 22 20 24 26 2 3 3 7 8 2 1 2 5 4 tänään tänään Helsinki +20 Hämeenlinna +20 Joensuu +20 Jyväskylä +19 Kemi +18 Kotka +20 Kuopio +21 Lahti +17 Lappeenranta +19 Maarianhamina +22 Mikkeli +18 Oulu +20 Pori +22 Rovaniemi +18 Salla +14 Savonlinna +18 Seinäjoki +22 Tampere +23 Turku +25 Vaasa +21 20.7. (U) 11.14 Uusi päivä (S). 2/6. Kova pala purtavaksi, osa 1/2. 16.45–17.15 Norjalaisarkkitehtien koteja. 00.50 Todella upeeta (S). 12.00– 17.15 YLE TEEMA. (U) 10.17 Uusi päivä (S). 22.40–00.26 Yle Live: Ed Sheeran Wembley-stadionilla. Kausi 6. Miesten 10 m:n alkukilpailut ja välierät sekä naisten 3 m:n loppukilpailu. 11.02 Efter Nio 2015. 6/10. Jakso 32. 22.00 Kymmenen uutiset. 17.10 Downton Abbey. 15.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 8.44 Jälkiviisaat 09.30 Yliopistollinen eläinsairaala: Manu-koira pissaa verta. PERJANTAINA 19. 1/6. 18.25 Emmerdale (7). Kausi 3. HEINÄKUUTA 2019 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi YLE TEEMA & FEM 09.05–12.00 YLE FEM. (U) 06.55 Ylen Aamu-tv. Selostus Lena Pushkarjova. Kausi 3. MTV3 06.45 Aamusää. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 19.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 22.55 ELOKUVA Casino Royale. Kausi 27, 29/44
11.20 Neljät häät Amerikassa. 07.10 Nuoret äidit. 17.20 Sisarvaimot. 23.00 Iltahartaus. 17.15 Raamattuavain (u). 01.30 Minä olen Jazz. 20.00 NASCAR Whelen: Venray. 18.00 Alaskan taivaalla. 22.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 03.45 Tabu. 15.00 Yukonin kultamaat. 22.05 Apua! Tyttäreni on raskaana. 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 16.10 Faunin iltapäivä. 12.20 Puheen Aamussa tänään. 21.30 Kuvia ja käännekohtia: Arja Koriseva. 04.10–05.06 Hiuskarvan varassa (7). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vankilassa ulkomailla. 09.00 Eliinan testamentti. 0.00 One Way. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 08.00 AlfaStudio. 15.00 Yle Uutiset. 20.00 Napakymppi. 10.50 Sisarvaimot. 10.33 Radio Suomen Päivä. 05.10– 06.33 Yön AVA. 17.55 Kakkukuningas. 17.10 Urheiluradio. 16.00 Lentoturmatutkinta. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 15.00 Suomen huutokauppakeisari. 11.25 Ed Stafford: Luonnon armoilla. 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.00 Yle Uutiset. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 03.00 Liv D: Murhasta kuuluisaksi (12). 15.00 One Way. 04.40–05.38 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 18.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 22.00 Martin Reén – Identiteetti Kristuksessa. 18.30 Australian rajalla. 12.15 Pieni suuri perhe. 11.00 Rempalla kaupaksi. 17.00 Simpsonit. 09.35 Kultakuume. 12.45 Bobbyn parhaat grilliruoat. 14.30 Kanadan rajalla. 01.40 AVA rikosputki: C.S.I. 08.05 Brunssilla Bobbyn luona. 10.25 Asunnon metsästäjät maailmalla. 22.55 Kyttäputki: Blue Bloods (12). 01.50 The Gifted (12). 22.00 48 tuntia rikoksesta (12). 19.00 Panttilainaamo. 17.13 Päivä tunnissa. 16.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 02.30 Poliisit (S). 16.30 Simpsonit. 14.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 22.00 Tri K:n eksoottiset eläimet. 12.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 6.58 Puheen Aamu. 12.13 Radio Suomen Päivä. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.10 Hengenvaarallinen saalis. 06.45 Hirviökala. 03.55 Alaskan taivaalla. 07.30 Alastomat selviytyjät. 12.30 Suolapala. 17.05 Tiedotteita. 17.30 Tosi on. (16). 2.30 Matti-papin matkassa (u). 17.30 Kikka – tarina tähdestä. 18.00 Yle Uutiset. 04.50–05.22 Asunnon metsästäjät maailmalla. 19.00 Arkisto: Marco Bjurström. 16.30 Kosketus. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 22.55 Uutiset. 17.50 Radio Suomen Ilta. KUVA: Christie Goodwin YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 6.36 Päivän sana. 19.00 Simpsonit (7). 17.05 Radiohartaus. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 01.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 23.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 15.00 Giadan kotoisat herkut. 21.00 Rillit huurussa (S). 13.45 Säpinää kannen alla (S). 01.00 Paratiisihotelli Norja (7). 19.00 ELOKUVA Runaway Vacation (7). 11.00 Leijonan luola Kanada. 13.45 Kensington Temple. 20.00 Yle Uutiset. 23.35 ELOKUVA D-tox (16). 07.10 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 11.00 Yle Uutiset. 23.00 Yle Uutiset. 12.55 Radio Suomen Päivä. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 12.35 Sinkkuillallinen. 09.00 Koukussa adrenaliiniin. 06.40 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 08.35 90 päivää morsiamena. 17.30 Vihaan pihaani. 17.30 Family Guy (12). 09.30 Café Raamattu. 7.50 Merisää. 14.15 Hillsong TV. 17.55 Uutiset. 5.50 Merisää. 14.30 PTX (u). 00.40 Sunnuntailounas (S). 14.15 Bobbyn parhaat grilliruoat. 18.00 H.E.T.K.I. 07.55 Barnwood Builders. 10.30 Raamattu. 18.00 Kullan sukeltajat. 9.11 Alueradio. 02.35 Lyödään ällikällä. 11.30 Family Guy (12). 10.40 Kesäkamari. 17.00 Morgan Freeman: Ihmisyyden äärellä. 20.00 Eläinlääkäri maailmalla. 17.00 Uutiset. 22.05 Uuden maailman Kirjakerho: Yksi lensi yli käenpesän -romaani kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa pienoiskoossa. 22.30 Mars Hill Church. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 7: Sodoma ja Gomorra I-II, jakso 100. 18.50 Merisää. 15.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 21.00 ELOKUVA American Ultra (16). 9.10 Sää. 16.00 Uutiset. 10.20 Sisarvaimot. 19.30 Yliluonnollista. 04.30 Seksi – perisynti. 10.00 Huvila & Huussi. 19.30 Simpsonit (7). 14.02 Alueradio. 23.55 Aatekaappi. 10.00 Egyptin kadonneet aarteet. 00.05 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. PERJANTAINA 19. 07.30 H.E.T.K.I. 23.50 ELOKUVA Kurkunleikkaajien saari (16). JIM 09.00 Suomen hauskin tavis (S). 18.00 Lentävä talo. 15.20 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 21.50 Merisää. 03.20 Erakkoperhe erämaassa. 11.33 Radio Suomen Päivä. 22.00 Temptation Island USA (7). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Laivanrakentajat. 03.00 70’s show (S). 10.02 Radio Suomen Päivä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.30 Hartaita säveliä. 11.00 Kulttuuria Salmelassa 30-vuotta. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 21.00 ELOKUVA Spider-Man – hämähäkkimies (12). 01.50 Wheeler Dealers. 07.30 Elä vapaana tai kuole. 0.02 Kutsuvieras. YLEX 93,7, 92,5, 95,5, 91,3, 94,6 6.00 YleX Soittolista. 18.00 Kadonneen jäljillä (S). 19.55 Uutiset. 7.15 Aamuhartaus. 11.00 The Real Housewives of Orange County. 17.35 Tiedotteita. 15.50 Hups, mikä kotivideo!. 13.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.30 Dosentti: Maria Asunta. 12.10 Urheiluradio. 19.00 Ultimate Rush. 10.15 Eläinlääkärin elämää. 00.55 The Gifted (12). 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 08.25 Hups, mikä kotivideo!. 12.35 Mexico Life. 7.53 Alueradio. 22.45 Score. 16.35 Tiedotteita. 11.20 Tahdon morsiuspuvun!. 11.25 Kiinteistöveljekset. 16.10 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 00.00 The Gifted (12). 12.10 Urheiluradio. Neulominen ja virkkaaminen ovat nyt megatrendi. 06.45 Moderni perhe (7). 7.59 Hyvää huomenta. 23.00 ELOKUVA Speaking Of Sex (12). 6.25 Aamusoitto. 20.02 Sää. 8.10 Ykkösaamu. 18.00 Family Guy (12). 17.30 Aikamerkki. 23.10 Frendit (S). 11.10 Mexico Life. 21.00 ELOKUVA Daredevil (16). 12.30 Australian rajalla. 21.00 Yle Uutiset. 23.30–00.00 CBN News. 02.35 Erohotelli. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Uuden maailman Tiedeykkönen: Uuden ajan Kuustudio selvittää: Mikä Kuussa kiinnostaa yhä edelleen?. 21.00 Vankeudesta vapauteen. YLE RADIO SUOMI 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 18.45 Uusi testamentti avautuu. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 12.00 Australian rajalla. 19.00 Leijonan luola USA. 03.25 70’s show (S). 17.13 Radio Suomen Ilta. 18.00 Tonnikalan saalistajat. 15.02 Alueradio. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. MUUT TV-KANAVAT Dok: Lanka, Yle Teema & Fem klo 18.30. TV5 06.30 Asunnon metsästäjät maailmalla. RADIO-OHJELMAT. 15.25 Raamattu. 7.10 Urheiluradio. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.10 Yöklassinen. 09.00 Villeimmät videot (12). 12.00 YleX Etusivu: Hanna Hantula ja Sonny Kylä-Liuhala. 10.00 The Real Housewives of Orange County. 19.30 Panttilainaamo. 09.00 Uskomattomat koneet. 00.50 Pientä pilaa. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 02.25 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 22.00 YleX Perjantai-ilta. 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 20.00 Isännän pöydässä. 17.00 Wheeler Dealers. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 The Chefs’ Line. 13.10 Alastomat selviytyjät. 21.40 Tamminiemen saunassa – Meidän Urkki. 16.50 Sisarvaimot. 23.40 Frendit (S). 07.25 Simpsonit (7). 02.25 Bitchin’ Rides. 12.45 Merisää. 11.02 Vuonna 1999. 23.15 Kikka – tarina tähdestä. 01.20 Wheeler Dealers. 02.00 Remppa vai muutto. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 14.00 Mayojen kadonneet aarteet. 17.00 Anthony Bourdain maailmalla. FRII 06.10 Viestejä tuonpuoleisesta (7). 12.45 70’s show (S). 14.05 Alaskan taivaalla. 10.55 Asunnon metsästäjät maailmalla. 13.15 Uskosta totta. 18.25 Kakkukuningas. 11.40 Mexico Life. 03.00 Turvatarkastus: Peru. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.10 Tahdon morsiuspuvun!. 03.30 Suomen Tulli. 15.00 Kodista puutarhaan. 8.45 Päivän blogi. 13.10 90 päivää morsiamena. 15.30 Giadan kotoisat herkut. 17.00 YleX Throwback: Aino Tuppurainen. 16.00 Kultakuume. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 18.00 Australian rajalla. 17.10 Urheiluradio. 22.10 Heikelä ja Särre viihteellä. 7.25 Aamusoitto. 1.00 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 21.00 CSI: Miami (12). 12.15 70’s show (S). 00.00 Come Home. 17.30 Uutiset. 16.10 Ihana ökyelämä. 16.55 70’s show (S). 21.00 NCIS Rikostutkijat. KUVA: Yle Kuvapalvelu Yle Live: Ed Sheeran Wembley-stadionilla, Yle Teema & Fem klo 22.40. 13.15 TV Shop. 10.35 Talent Suomi. 02.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). UK (7). 15.05 Tehoneliöt haussa. 17.45 Kaappaus keittiössä. 15.02 Nosto. 9.00 Yle Uutiset. 23.00 The Gifted (12). 20.00 Minä olen Jazz. 18.30 Simpsonit (S). 16.13 Nosto. 17.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 2.00 Sana elää (u). 14.00 Täydelliset naiset (7). 13.35 Jaksa paremmin. 14.00 TOIVON PÄIVÄ. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 19.02 Urheiluradio. 21.00 Japan Motors Cup. 15.00 Kanadan rajalla. 12.30 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Uuden maailman heinäkuun Näistä levyistä en luovu: Musiikkivieraana Matthew Whittall. 19.00 Pohjoisen valtatien pelastajat. 20.45 Älypuutarhojen suojissa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Uuden maaiölman heinäkuu: Kalle Haatanen ja USA:n kuohuva kesä 1968. 17.00 USKON ILTA. 20.30 Rabbi Stewart Winograd. 11.00 Family Guy (12). 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Uuden maailman Narrin aamulaulu – Maanpakolaisia paratiisissa. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 14.00 Kaverille ei jätetä (7). 09.30 1+5 tytärtä. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 12.00 Alastomat treffit USA. 17.30 70’s show (S). 21.45 Kirkossa keskustellaan. 09.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 07.00 Asunnon metsästäjät maailmalla. 23.05 Minä olen Jazz. 02.00 Madventures I (7). 21.00 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 21.30 Rillit huurussa (S). 10.00 Come Home Kids. 23.35 Yöradio. 18.02 Puhelinlangat laulaa. saaristossa. 03.00 Poliisit (7). 21.00 ELOKUVA American Pie: Beta House (16). 12.50 Päivän blogi. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 23.00 Pirren olkkarissa. 19.00 Uuden tanssimusiikin lista. 15.35 Tanssin superäidit. 18.30 Linan siunattu perintö. 21.02 Urheiluradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 10.00 SANOJA SÄVELIÄ. 17.00 Vihaan pihaani. 20.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 19.02 Sastamala Gregoriana 2019: Avajaiskonsertti. 13.00 Yle Uutiset. 23.08 Päivä tunnissa. 22.10 Aalloilla. 18.00 Yle Uutiset. 23.00 Temptation Island USA (7). 19.30 Veli-Matin juttusilla. 6.56 Päivän mietelause. 13.33 Kutsuvieras: Heli Vaaranen. 8.13 Alueradio. 0.00 Yle Uutiset. 10.15 Sykettä Israelista. 08.45 Remonttikilpailu Teksasissa. 13.30 TV Shop. 18.50 Iltahartaus. 01.55 Suomurhat (12). 18.30 Mökki ja potkuri. 01.30 Tosi on. 0.00 Yöradio. 18.02 Veli Kauppinen yhtyeineen. 16.00 Hyvä elämä. 14.00 Yle Uutiset. 14.40 Bobbyn parhaat grilliruoat. 12.05 Mexico Life. 12.50 Säpinää kannen alla (S). 20.00 Numb3rs. 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 22.30 Filminurkka. 21.36 Päivän sana (u). 20.00 DJ Orion. 01.45–02.30 Paratiisihotelli Norja (S). 21.55 Radio Suomen Ilta. 9.05 Muistojen bulevardi. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Yle Uutiset. 16.40 Törmää Raamattuun. 12.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 13.00 Yle Uutiset. 7.10 Hartaita säveliä. 15.02 Uuden maailman heinäkuun Kulttuuriykkönen. 12.15 Bobbyn parhaat grilliruoat. 12.13 Puheen Klassikko: Jay-Z – 99 Problems. 03.20 Kakkukuningas: Paras leipuri. 01.10 ELOKUVA Rotat (12). 6.59 Hyvää huomenta. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 15.55 Makujen maatila. 16.30 Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 6.30 YleX Kesäaamu. 21.00 Yle Uutiset. YLE PUHE 6.00 Vuonna 1999. 7.03 Raamattuavain. 15.45 Rantavahdit (7). 17.00 Passion for Jesus. 18.00 Anthony Bourdain maailmalla. 01.00 Hyvät ja huonot uutiset. 00.10 Frendit (S). FOX 06.00 Villeimmät videot (12). 03.30 X Factor UK. 12.05 Tehoneliöt haussa. 21.15 Marttyyrien ääni. 15.00 Huippusalaiset uimapaikat. 13.00 Giadan kotoisat herkut. 14.55 Rantavahdit (7). 13.02 Huumorihommia: Roudasta rospuuttoon syntyi Petteri Summasen omasta 70-luvun ahdingosta. 08.35 Villeimmät videot (12). 7.13 Alueradio. Dokumentissa seurataan kansainvälisiä taiteilijoita, jotka uudistavat perinteisiä käsityötaitoja. 07.50 Moderni perhe (S). 09.25 TV Shop. 21.12 Huumorihommia: Roudasta rospuuttoon syntyi Petteri Summasen omasta 70-luvun ahdingosta. 06.40 Viestejä tuonpuoleisesta (7). 08.40 Törmää Raamattuun. ALFATV 07.00 Villieläinten hoitajien hoivissa. 13.00 Leijonan luola USA. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 00.00 Hyvät ja huonot uutiset. 01.00 Passion for Jesus. 20.00 Ihmeellinen planeetta Maa. 13.02 Kutsuvieras: Heli Vaaranen. 00.30 Jumala puhuu. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 20.00 Suomen huutokauppakeisari. 19.00 Kissakuiskaaja. 18.45 Remontilla rahoiksi. 16.15 Suurenmoiset morsiamet. 14.00 Kakkukuningas: Paras leipuri. 02.05 Alastomat selviytyjät. 19.00 Tahdon morsiuspuvun!. 08.45 Brunssilla Bobbyn luona. 23.30 Turvapaikkapeliä. 7.15 HERÄTYS!. 01.00 People Magazine Investigates (7). 16.00 Lemmen viemää (7). 12.00 Yle Uutiset. 9.30 Veli Kauppinen yhtyeineen. 19.00 Remppa vai muutto. 10.30 Fanimalia: Freddy Krueger. AVA 06.00 Aamun AVAus. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.05 Neljät häät Amerikassa. 14.00 Lapin poliisit. 01.45 Tri K:n eksoottiset eläimet. 10.00 Haapasalo ja kaverit (S). 10.00 Thursday Jazz. TV7 08.30 Kosketus. 16.05 Tiedotteita. 10.00 Simpsonit. 14.45 Sanaa naisilta. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 8.10 Urheiluradio. 10.30 Pohjoiskalotin rukouskonferenssi. 20.00 Wheeler Dealers. 07.30 Renovation Realities. 6.05 Alueradio. 9.05 Urheiluradio. 21.02 Urheiluradio. 16.10 Urheiluradio. 00.35 Paranormal Lockdown (12). 13.00 Autoilun hullut kaupungit. 06.20 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 11.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 0.00 Arkisto: Tiet auki taivasta myöten. 01.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 21.17 Päivä tunnissa. 23.50 Sarjamurhaajan äiti (12). 22.00 CSI: Miami (16). 16.13 Alueradio. 14.05 Huvila & Huussi. 6.05 Hartaita säveliä. 14.30 Rantavahdit (7). 22.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.30 Politiikkaradio. 08.10 Tahdon morsiuspuvun!. 21.00 Teräsvaarit. 11.00 Dubain lentokenttä. 07.05 Simpsonit (7). 17.00 Neljät häät Suomi. 09.20 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 7.50 Radiohartaus. 18.20 Matti-Papin matkassa. 10.55 Tulossa: Tankkaustarinat. HERO 09.50 Julkkisselviytyjät (S). 10.30 Simpsonit. 11.00 KESKIPÄIVÄN TASAUS. KUTONEN 07.05 Renovation Realities. 10.00 Uuden maailman Kirjakerho: Yksi lensi yli käenpesän -romaani kuvaa amerikkalaista yhteiskuntaa pienoiskoossa. 19.30 Paimenpojasta Inkerin piispaksi. 15.15 Parisuhteen palikat. 16.03 Isäntänä Tapani Ruokanen. 15.20 Rantavahdit (7). 13.00 Syntynyt Afrikassa. 23.02 Yöradio. 16.30 Fanimalia: Freddy Krueger. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.02 Heikelä ja Särre viihteellä. 21.20 Musiikkia konsertin jälkeen. 13.00 Vankeudesta vapauteen. 23.55 Rajasota. 6.15 Aamuhartaus. 9.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset. 08.10 Lapin poliisit. 20.00 Leijonan luola USA. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 18.15 Viikon luontoääni: vesipääsky. 00.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 13.00 Klassista kahteen. 10.30 Hengenvaarallinen saalis. 16.25 Makujen maatila. 14.30 Giadan kotoisat herkut. 18.03 Uuden maailman musiikkia. Heinäkuussa Suomeakin valloittamaan saapuva brittitähti myi loppuun kolme stadionia Lontoossa kesällä 2015. 12.00 Huutokaupan metsästäjät: Teksas. 22.45 Kesäkamari. 17.00 Miten susta tuli noin rikas. 07.40 Tahdon morsiuspuvun!. 15.55 Yle News. 22.05 Urheiluradio
Aloin miettiä, mitä ritareille tapahtuu, jos ne kaatuvat ja murenevat, Aarikka kertoo. Lyhykäisyydessään se kertoo ikääntymisestä ja siitä, mitä tapahtuu, kun mies tulee lupautuneeksi pariterapiaan, johon hän lopulta päätyy ystävänsä kanssa. Huomenna • Forssan tori klo 7–15. Siinä on kuitenkin vaarana, että näytelmästä tulee liian yksioikoinen. HEINÄKUUTA Myötätuulen komediassa voi eläytyä miesten tunteisiin Myötätuulen kesäteatterissa Somerolla nähdään parisuhdekomedia ikääntymisestä ja miehen tunteista. KUVA: Tapio Tuomela ”Jokainen meistä on elämässään vähän drama queen.” OLLA-RIITTA AARIKKA Käsikirjoittaja-ohjaaja PANKAIS POIKETEN Tänään • Teatteri Tiukun Pöhelit Forssan Scandicin yläkerrassa klo 18. Aarikan mukaan Myötätuulen kesäteatterissa on perinteisesti tehty erilaista, vähän totisempaa kesäteatteria. • Renkoviikon Markkinatanssit Sotkalinnassa, esiintymässä Kari Vepsä & Onnenmaa, klo 20–01. Aarikan mielestä näytelmä sopii teatterin lavalle todella hyvin. KOKOUKSIA • Luolammin Metsästäjien kesäkokous Peräjoen kylätalolla klo 18. Siitä syntyi tänään ensi-iltansa saava Myötätuulen teatterin kesän toinen näytelmä. NÄYTELMÄSSÄ ON kuusi roolia, joiden näyttelijät ovat aiemminkin olleet Myötätuulen teatterin toiminnassa mukana. Sen välttämiseksi Aarikka kuuntelee näyttelijöitä ja heidän ideoitaan. Näytelmän ohjaaminen on Aarikasta ollut todella mielenkiintoista. PERJANTAI 19. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 19. • Teatteri Tiukun Pöhelit Forssan Scandicin yläkerrassa klo 14 ja 18. • 3-tason kouluratsastuskilpailut Similässä (Similän Rantatie 18, Forssa) klo 9–18. Tekstiä Aarikka työsti noin puolen vuoden ajan. Pimeä päättyi 3.07 ja alkaa 23.53. –?Ajatus tekstistä oli kesästä asti ollut takaraivossa. • Kädentaitoa-myyntinäyttely Teuron koululla klo 10–16. HEINÄKUUTA 2019 Ajassa Sari, Sara, Saara, Salla, Sarita, Salli Huomenna: Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta Aurinko nousi Forssassa tänään klo 4.29 ja laskee klo 22.33. Lava antaa tilaa tarinalle eivätkä sanat huku kulisseihin. –?Omaa tekstiä on ihana ohjata, kun ei tarvitse arvuutella mitä käsikirjoittaja on meinannut. –?Toivon, että näytelmä herättää ajatuksia ja saa pähkäilemään. NÄYTELMÄN ENSI-ILTA on tänään kello 19. Viime joulukuussa kirjoitin näytelmän valmiiksi tiiviisti kahdessa viikossa. –?Teemme pientä, intiimiä teatteria pienelle katsomolle. NÄYTELMÄSSÄ EI ole valmiiksi kirjoitettuja naurukohtauksia, vaan Minähän en terapiaan mene! -näytelmässä Ensi Kulta näyttelee miestä, jonka vaimo (Monica Söderlund) yrittää houkutella pariterapiaan. Nummisella, Vahaksentie 30, klo 13.. • Laulaja-pianisti Johanna Kivelä Forssan Martinassa klo 19. KOKOUKSIA • Vahaksen-Lintulan yksityistien osakkaiden vuosikokous J. • Menosten lavalla lavan 70-vuotisjuhlatanssit, soittamassa Hot Stuff -orkesteri, klo 20. Sen jälkeen esitystä näytetään yhteensä 11 esitystä elokuun alkuun saakka. • Menosten Kyläyhdistys ry:n järjestämä kesäjuhla Menosten Kylätalolla, Suorannantie 41, klo 14. • Tori Soimaan Forssan torilla, Margit ja ikivihreät klo 10 ja klo 11, Janne ”Vuke” Vuorenmaa klo 12. –?Näin Someron Kivimeijerissä Markku Salon lasiteoksen, joka esitti ritarihaarniskaa. Siru Perälä Somero Minähän en terapiaan mene! -näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Olla-Riitta Aarikka sai idean näytelmän kirjoittamisesta viime kesänä. • Kesämökkiläisravit Pilvenmäellä klo 18
KUVA: Tapio Tuomela Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa, muista, että kuolet ja katoat, ja elä käskyjen mukaan. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 19. ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Minähän en terapiaan mene! -näytelmässä Ensi Kulta näyttelee miestä, jonka vaimo (Monica Söderlund) yrittää houkutella pariterapiaan. Pidä mielessäsi käskyt äläkä vihaa lähimmäistäsi, muista liittoa, jonka Korkein solmi, ja katso toisen ihmisen virheitä ymmärtäväisesti. En pelkää tätä lainkaan, tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen sanoo. HEINÄKUUTA 2019 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Jokainen meistä on elämässään vähän drama queen, Aarikka sanoo nauraen. –?Perheissä voi monesti mennä niin, että vaimo päättää, miten meillä menee ja mitä meillä tunnetaan, Aarikka pohtii. Esityksiä 3.8. Venäläissovellus muokkaa kuvissa olevia kasvoja tekoälyn avulla. PÄIVÄN SANA tiedätkö, että on totta mitä sanotaan. F-Securen Hyppönen kertoo yleisellä tasolla, että kuvia voidaan hyödyntää esimerkiksi mainonnassa. FL 6 Minähän en terapiaan mene! -näytelmän ensi-ilta Myötätuulen teatterissa perjantaina 19. Sen sijaan STT:n haastattelemat tietoturva-asiantuntijat muistuttavat, että käyttäjien sovelluksen pilvipalveluun lataamat kuvat voivat päätyä monenmoisiin käyttötarkoituksiin. Aarikka myös toivoo, että näytelmässä pääosassa oleva mieskaksikko herättää katsojissa ymmärrystä ja sympatiaa suomalaisen miehen ongelmia kohtaan. asti. Käsikirjoitus ja ohjaus: Olla-Riitta Aarikka. –?FaceAppin kohdalla puhetta on ollut siitä, että nyt Venäjän valtio kerää kasvotietokantaa. Roolien esittäjät sanovat, että näytelmäteksti on uskottava eikä sen näytteleminen siksi ole vaikeaa. –?Jossain määrin tämän voisi ajatella tapahtuvan oikeasti jossakin perheessä, Kulta sanoo. Mika-Matti Taskinen Ihmisen kasvokuvia vanhentava mobiilisovellus FaceApp on jälleen noussut puhelinkäyttäjien suosioon muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Sir. heinäkuuta klo 19. –?Kun katsoo arkea suurennuslasilla, näkee paljon hauskojakin asioita. 28:6-7 FaceAppissa piilee uhkia yksityisyydensuojalle Traficom: Ilmaiset sovellukset käyvät kauppaa käyttäjien tiedoilla. siksi, koska viskaan jätöksesi aina sinne. 766 komiikka tulee näytelmään arkielämän tilanteista. STT. Mieskaksikon osia näyttelevät Ensi Kulta ja Jouko Alanko. Sovellus on nostattanut huolta kuvien muista mahdollisista käyttötarkoituksista
–?Biohajoavien kassien myynti kasvoi S-ryhmän kaupoissa viime vuoden alkupuoliskolta tähän vuoteen huimat 47 prosenttia, vastuullisuusasiantuntija Anni Loukaskorpi S-ryhmän vähittäiskaupasta kertoo. Kaupunkiin oli pystytetty käsienpesupaikkoja. KONGO TANSANIA ETELÄ SUDAN UGANDA RUANDA 100 KM Butembo Mpondwe Goma AFRIKKA UUTISET Muovikassien myynti laskussa Paperikassi ja biohajoavat kassit kasvattavat suosiotaan. Nainen kuoli muutamia päiviä myöhemmin. • Täysin muovikasseista luopuminen ei välttämättä ole ekologisin vaihto, kertoo viime vuonna julkaistu tanskalainen tutkimus. Kaupan ei tarvitse nykyään opastaa asiakasta ekologisuuteen, vaan ainoastaan tarjota siihen mahdollisuus. Pahin ebolaepidemia vei yli 11?300 ihmisen hengen Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016. • Paperikassia tulisi käyttää 11 kertaa, jotta ympäristövaikutus olisi sama kuin roskapussiksi päätyvällä muovikassilla. Puuvillakassien myynti on suorastaan romahtanut. Ruandassa ei ole havaittu yhtään tartuntaa. WHO pelkää, että tauti voi alkaa levitä nyt entistä nopeammin yhdessä Afrikan runsasväkisimmistä alueista. Tartunnan saaneista keskimäärin yli puolet menehtyy. PERJANTAI – LAUANTAI 1 80 (4,86€/kg) Kaurapellavasekaleipä kpl Itä-Afrikassa pelätään ebolan leviämistä. Moottoripyörätaksien kuljettajia on varoitettu, että he eivät saisi pitää toistensa kypäriä. Viime kuussa Ugandassa kuoli kolme ebolapotilasta, mutta tauti ei levinnyt. MIKKO VIRTANEN kertoo, että yksi askel kohti ekologisempaa kauppareissua on myös ollut se, että enää kassalla ei aktiivisesti tarjota pientä läpinäkyvää muovipussia esimerkiksi vaatetai lihaostosten yhteydessä. Hän saattoi tartuttaa jopa 60 ihmistä, joista puolet on terveysviranomaisten mukaan rokotettu tautia vastaan. Kun muovikasseja ostetaan aiempaa huomattavasti vähemmän, on erillisten jätepussien myynti kasvanut vuosi vuodelta. Tehokkaiden ehkäisytoimien vuoksi sairaus on pysytellyt lähes vuoden ajan tietyllä alueella Itä-Kongossa. S-ryhmässä paperikassien menekki nousi vuoden takaisesta lähes 30 prosenttia. Näin annamme asiakkaalle vaihtoehdon ja päätösmahdollisuuden, Virtanen kertoo. S-ryhmä kertoo, että kestokassien myynnin suuri kasvu on taittunut. Papista tuli myös Goman ensimmäinen ebolauhri, sillä hän kuoli, kun häntä oltiin kuljettamassa takaisin Butemboon saamaan hoitoa tällä viikolla. Sryhmällä niiden myynti on kasvanut yli 20 prosenttia. PAPERIKASSIEN lisäksi muutkin vaihtoehdot ovat nousussa. –?Meillä suurin muutos on ollut siinä, kun tarjoamme nykyisin paperikassin samaan hintaan kuin muovikassin. Lea Peuhkuri Kohtalokkaana verenvuotokuumeena tunnettu ebola on saapunut Goman miljoonakaupunkiin Itä-Kongossa ja naapurimaahan Ugandaan Itä-Afrikassa. Potilaita tavanneesta papista tuli Goman ensimmäinen uhri. Viime elokuussa alkanut ebolaepidemia on Kongossa kymmenes sitten vuoden 1976 EBOLAAN ON olemassa rokote, ja sitä vastaan voi taistella hoidolla. Tänä vuonna hyökkäyksissä on kuollut tai haavoittunut jopa kymmeniä hoitajia. Tämän jälkeen pappi matkusti 300 kilometrin matkan linja-autolla Gomaan. Sami Koljonen Forssa Yhä harvempi kaupassa kävijä tarttuu kassoille saapuessaan muovikassiin. Ebola voi myös tarttua suojaamattomassa seksissä. S-ryhmä kertoo, että vuoden 2019 ensimmäisellä vuosipuoliskolla Suomessa ketjun marketeissa muovikassien myynti laski 4 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Kalakauppias oksensi viime viikolla monta kertaa Mpondwen rajakaupungissa Ugandassa. KUVA: Tapio Tuomela VAIHTOEHDOT Mikä on ekologisin. • Pahin ebolaepidemia vei yli 11 300 ihmisen hengen Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016. Maailman terveysjärjestö WHO julisti Kongossa alkaneen epidemian kansainväliseksi terveysuhaksi keskiviikkona. • Ebolaviruksen isäntälajina pidetään hedelmälepakkoa. Suurin syy tälle on se, että yhä useammalta asiakkaalta löytyy jo kestokassi, jonka ottaa kauppareissulle mukaan. –?Jokainen hyökkäys on ebolalle mahdollisuus levitä, muistutti WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom Ghebreyesus Genevessä Reutersin mukaan. Virtanen kertoo, että takavuosina paperikassien osuus oli Forssan K-Citymarketin kaikista myydyistä ostoskasseista noin 2-3 prosentin luokkaa, kun nyt niitä myydään jo noin 10 prosenttia kaikista ostoskasseista. Hänen uskotaan käyneen myös Ruandassa hiljattain. Kongossa eri taistelijaryhmien välinen väkivalta kuitenkin estää työntekijöitä pääsemästä syrjäseuduille. HEINÄKUUTA 2019 24 FORSSAN LEHTI Kuhalankatu 11, puh. FL Kestokassien myynnin kasvu on taittunut. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Tämä tarkoittaa lähes kolmea miljoonaa muovikassia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Järvenrantakaupunki Gomassa oli varauduttu ebolan saapumiseen jo vuoden verran. Asiakkaat ovat nykyisin hirveän fiksuja ja valveutuneita. • Tutkimuksen mukaan kangaskassia tulisi käyttää uudelleen 840 kertaa ennen kuin se on ympäristövaikutuksiltaan samalla tasolla kuin muovikassi, jota käytetään uudestaan roskapussina. • Tutkimuksessa verrattiin 14 erilaisen kassin ympäristövaikutuksia niiden koko elinkaaren ajalta. PERJANTAINA 19. Hyökkääjiä ei tunnistettu. Osa paikallisista ei ole halunnut auttaa edesmenneen kalakauppiaan liikkeiden jäljittämisessä, koska he pelkäävät ebolan saamista ja joutumista eristyksiin. KUVA: EPA TÄSTÄ ON KYSE Ebola • Ebola on viruksen aiheuttama vakava verenvuotokuume. TAUDIN TOI Gomaan pappi, joka oli käynyt tapaamassa ebolapotilaita epidemiaalueella Butembossa. MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖ on jäljittänyt myös kalakauppiasta, jonka uskotaan vieneen ebolaviruksen Kongosta sekä Ruandaan että Ugandaan. Maailman toiseksi pahimmassa ebolaepidemiassa on kuollut lähes 1?700 ihmistä. • Ebola tarttuu suorassa kosketuksessa sairastuneen tai kuolleen henkilön ruumiineritteisiin. –?Se oli vanha pinttynyt tapa, jossa muovia kului paljon turhaan. Viime viikonloppuna kaksi ebolahoitajaa surmattiin Pohjois-Kivun maakunnassa, jonka pääkaupunki Goma on. Goma on tärkeä kansainvälisen liikenteen risteyskohta lähellä Ruandan rajaa. Ihmisiä on testattu. • Kongon nykyinen ebolaepidemia alkoi viime elokuussa. Kun muovikasseja ostetaan aiempaa huomattavasti vähemmän, on erillisten jätepussien myynti kasvanut vuosi vuodelta.. • Luomupuuvillaista kassia pitäisi käyttää 2400 kertaa yltääkseen muovipussin tasolle. FL–LM, REUTARS Pappi toi ebolan suurkaupunkiin Katukauppiaat olivat pystyttäneet kojunsa ebolasta varoittavan kyltin eteen Goman ja Butembon välisellä maantiellä tiistaina. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 3 00 30 Hetasekasämpylä (6,00€/kg) kpl Mustikkavaniljapitko kpl 25v. Forssan K-Citymarketin kauppias Mikko Virtanen kertoo, että heillä muovikassien menekki on laskenut ensimmäisellä vuosipuolikkaalla noin viisi prosenttia