URHEILU 16 Seireenin kutsu soi saksiniekolle • Rapumerrat, syötit ja ravustusluvat valmiiksi. Vakiokaartiin kuuluva Hannu Heino on uuden edessä, sillä kylähulluksi hän ei ole aiemmin sonnustautunut. lokakuuta. Aikaa MM-rajan rikkomiseen on syyskuulle asti. Kisalippu on kaksinkertaiselta Suomen mestarilta vielä reilun parin metrin päässä. heinäkuuta ja päättyy 31. LAUANTAI 12 Raukea kesäpäivä rannalla • Yhdellä alkaa loma, toisella loppuu. Yksi haluaa pulikoida Linikkalanlammen vedessä tunti tunnin perään, toiselle riittää auringonottaminen. AJASSA 22 Vauhdikasta menoa. Tehtäväkenttä on laaja, eikä vain yhden ihmisen käsissä. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 20. Forssan Lehti vieraili perjantaina Lamminrannalla juttelemassa kesäpäiväänsä viettävien paikallisten kanssa. . Ravustajilta vaaditaan edelleen huolellisuutta, jotta rapurutto ei pääse tuhoamaan tyystin alkuperäistä, suomalaista jokirapua. 7. KUVA: Lassi Puhtimäki Tyykikylä etsii viestintään punaista lankaa • Forssan uusi viestintäsuunnittelija Kari Kemppainen pyrkii yhtenäistämään ja parantamaan kaupungin viestintää. Yleismiesseppä Hannu Heino vetovastuussa ja baarin pitäjä Annika Laitinen kyydissä. UUTISET 6. 2019 • N:o 190 AJASSA 23 UUTISET 2 UUTISET 8 Muovin ja biojätteen kierrätyksellä on rajansa Luonnossa tulee muistaa myös jokamiehen säännöt Kännykkä pysyy tiiviisti matkassa myös lomalla Konkaritkin uusille urille . Kyläsepän kesäteatterissa Jokioisten Luodesuolla on uskollinen näyttelijäkaarti, mutta myös uudet tulokkaat toivotetaan tervetulleiksi. Ravustuskausi alkaa sunnuntaina puoliltapäivin 21. UUTISET 9 Liipola aikoo repäistä yli MM-rajan • Someron Esan moukarinheittäjä Henri Liipola haluaa mukaan syys-lokakuussa käytäviin Dohan MM-kisoihin. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
Rinki-pisteitä on kuitenkin rajallinen määrä. Lain mukaan kunta voi täydentää keräystä alueilla, joilla ei ole Rinki-pisteitä. Muovipakkausten keräyksestä on ensisijaisesti vastuussa Suomen Pakkauskierrätys Rinki oy, joka on Suomen teollisuuden ja kaupan omistama palveluyhtiö. –?Suomi on jäänyt EU:n kierrätystavoitteesta jälkeen. –?Rinki-keräys tuskin lisääntyy toiminta-alueellamme. KUVA: Lassi Puhtimäki Laajempi muovin keräys kannattaisi . (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET LAUANTAINA 20. Loimi-Hämeen Jätehuolto tutki, milloin biojätteen ja muovin kerääminen on järkevää ja milloin ei. ASIANTUNTIJAYRITYS LCA Consulting oy:n tekemän selvityksen mukaan suurin hyöty muovien keräyksessä saavutettaisiin, jos erityisesti suuremmissa taajamissa siirryttäisiin keräämään muovipakkauksia kaikista vähintään viiden huoneiston kiinteistöiltä. > Toimitus puh. Suurin potentiaali kierrätysasteen lisäämiseksi on biojätteellä ja muovilla. Halusimme selvittää, minkälainen jätteen kerääminen on järkevää tällä alueella ja samalla valmistautua tulevaan, kertoo Loimi-Hämeen Jätehuollon palvelupäällikkö Anne Sjöberg. Siru Perälä Forssan seutu Loimi-Hämeen Jätehuolto tutki soveltuvia keräystapoja biojätteelle ja muovipakkauksille toiminta-alueellaan. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Heikki Perkola Portaasta kertoi tuovansa muovijätteet keräykseen aina kauppareissulla. Päätös kuljetusjärjestelmästä kuitenkin vaikuttaa merkittävästi siihen, minkä jätteen kerääminen on järkevää taloudellisesti ja päästöjen kannalta, Sjöberg sanoo.. Perkolan taloudessa muovin kierrätys on vähentänyt huomattavasti sekajätteen määrää. . HEINÄKUUTA 2019 Uutiset > Toimitus puh. Muovi on tuottajavastuunalaista jätettä, eli sen keräyksestä on vastuussa taho, joka sen on tuottanut tai tuonut maahan
Hila hyväksyy korvattavuuden lääkkeen jokaiselle vahvuudelle ja pakkauskoolle erikseen. • Biojätteen lajitteluvelvoitteen laajentamisella ei saavutettaisi ilmastohyötyjä nykytilaan verrattuna. Päätökset jätteen keräyksen järjestämistavasta tehdään kuitenkin viranomaispuolella. Biojätteiden keräykselle on kaavailtu EU:n uudessa jätedirektiivissä erilliskeräysvelvoitetta kaikille kiinteistölle vuonna 2024. Nykyistä tehokkaammalla keräyksellä ei siis saavutettaisi vähennyksiä päästöissä. FL Apteekeissa törmätään lääkepulaan päivittäin. LÄÄKKEIDEN maahantuontia haittaa myös se, että Suomen lääkemarkkinat ovat pienet. Samalla vahvuudella valmistetta oli saatavilla pakkaukset vain Porissa ja Lahdessa. Lukijan mukaan lääkkeen hinnan omavastuu kymmenkertaistui saatavuushäiriön takia. Tämä tarkoittaa käytännössä valmisteita, joilla hoidetaan henkeä uhkaavia tai parantumattomasti eteneviä sairauksia, joissa potilaalle aiheutuu vakava haitta, jos lääkettä ei ole saatavilla. –?Fimea tekee yhteistyötä Pohjoismaisten virastojen kanssa, sillä esimerkiksi lainsäädäntö Pohjoismaissa on samantyyppinen, jolloin voimme hyötyä toistemme tekemästä työstä, Kurronen toteaa. Innohep ei kuulu tälle listalle, mutta Fimean mukaan vastaavan vaikutuksen omaavia lääkkeitä kuuluu. Lääkkeiden toimitusvastuu on ensisijaisesti myyntiluvanhaltijalla ja maahantuojalla. Yksityisyyden suojelemiseksi tässä jutussa nimettömänä pysyvä lukijamme kertoo, että hänen miehensä käyttää Innohep-pistoksia syövän sivulääkityksenä. Uusiutuvalla polttoaineella kulkeva monilokeroauto on bensiinikäyttöistä yksilokeroautoa ekologisempi. Pohjoismaiden välisen yhteystyön avulla saatavuutta on saatu parannettua, sillä lääkeyhtiöt valmistavat usein pakkauksia, joiden selosteet on kirjoitettu useammalla kielellä. Poikkeuksia Kela ei siis voi tehdä, vaikka erityiskorvattava lääke olisi loppunut apteekeista. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET LAUANTAINA 20. Johannes Blom Suomen apteekeissa on tällä hetkellä lääkepulaa esimerkiksi e-pillerien, nitrosuihkeiden ja allergialääke Kestinen saatavuudessa. –?Monilokeroautolla voisi samalla reissulla kerätä useampaa jätelajia, Sjöberg sanoo. TUTKIMUKSEN MUKAAN sekä biojätteen ilmastonlämpenemisvaikutukset että kustannukset nousevat, jos biojätteen lajitteluvelvoitetta laajennetaan. Sjöbergin mukaan tämä johtuu osin biojätteen tiuhasta tyhjennysvälistä. Yksi tapa jolla viranomaiset voivat vaikuttaa lääkkeiden saatavuuteen on velvoitevarastointi. –?Syyt häiriöihin ovat usein liikesalaisuuden piiriin kuuluvia. Tänä vuonna saatavuushäiriötä on tullut jo 900. Kriittisessä tilanteessa lääkkeiden saatavuutta voidaan myös rajoittaa vain niille, joille valmisteen käyttö on elintärkeää. Nykyistä tehokkaammalla biojätekeräyksellä ei saavutettaisi vähennyksiä päästöissä. Kela on saanut ohjeistuksesta asiakaspalautetta, jonka perusteella asia on otettu pohdittavaksi. Saatavuushäiriön aikana tilalle määrättiin miedompaa, 3500 vahvuista valmistetta. Vuonna 2017 poikkeuspäätöksellä pienennettiin kefuroksiimia sisältävien valmisteiden velvoitevarastojen kokoa. KANSANELÄKELAITOKSEN (Kela) proviisorin Jaana HarsiaAlatalon mukaan lääkkeiden korvattavuudesta ja korvausluokasta päätetään sosiaalija terveysministeriön yhteydessä toimivassa lääkkeiden hintalautakunnassa (Hila). FL Lääkepulaa jopa syövän oheislääkkeistä Innohep 8000 -pistokset loppuivat apteekeista ennen juhannusta. Viime vuonna niitä tuli koko vuoden aikana noin 1200. Pienkiinteistöjen biojäteastioiden tyhjennysväli on nykyisten määräysten mukaan yksi viikko FAKTA Biojätteen ja muovin keräämisen vaikutukset • Asiantuntijayritys LCA Consulting oy selvitti, miten biojätteen ja muovipakkausten erilliskeräyksen laajentaminen vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin ja jätehuollon kustannuksiin. Lääkepula koskee myös joitakin käyttöaiheeltaan kriittisiä lääkevalmisteita. Tällä hetkellä Kelan ohjeistuksen mukaan myöskään postitse muista Euroopan unionin maista tilattuja lääkkeitä ei korvata. Syiksi Kurronen mainitsee lääkkeiden valmistusja toimitusketjujen monimutkaisuuden ja esimerkiksi raaka-aineiden valmistuksen keskittymisen vain muutamille tehtaille maailmassa. SAATAVUUSHÄIRIÖISTÄ tiedottaminen Suomessa on Lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimean vastuulla. • Tutkimuksessa tarkastellut kunnat olivat Tammela, Forssa, Akaa, Somero ja Sastamala. Vahvuudeltaan suurempi Innohep 8000 on erityiskorvattu, mutta miedompi valmiste vain peruskorvattu. Sen jälkeen, kun lääke on tuotu markkinoille, luvanhaltijalla on velvollisuus toimittaa sitä säännöllisesti. KUVA: Lassi Puhtimäki Kunnat tai niiden yhteiset jätehuoltoviranomaiset (Forssan seudulla jätehuoltolautakunta) tekevät päätöksen siitä, järjestetäänkö kunnan vastuulle kuuluva jätteen kuljetus kunnan järjestämänä (kunnan malli) vai niin, että kuntalaiset kilpailuttavat kuljetuksen yksityisiltä yrityksiltä (kiinteistön haltijan järjestelmä). Vaikka viranomainen saisi niitä joissakin tapauksissa tietoonsa, emme voi kertoa niitä aina julkisuuteen, Kurronen kertoo. Jos lääkevalmisteen myyntilupa on haettu keskitetyn menettelyn kautta, saa lääkevalmiste myyntiluvan samanaikaisesti kaikkiin EU-maihin. • Tutkimuksen mukaan muovipakkausten erilliskeräys kannattaisi laajentaa vähintään 5 huoneiston kiinteistöille. Esimerkiksi syövän sivulääkkeenä verenhyytymän säätelyyn käytettävät Innohep 8000 antiXa IU -pistokset olivat ennen juhannusta loppu kaikista Hämeenlinnan apteekeista. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Heikki Perkola Portaasta kertoi tuovansa muovijätteet keräykseen aina kauppareissulla. –?Kaikki kerääminen ei ole järkevää. Fimean ylitarkastajan Minna Kurrosen mukaan saatavuushäiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet, mutta tällä hetkellä tilanne ei ole kriittinen. Järkevintä olisi se, että samalla reitillä saataisiin kerättyä kaikki jätteet, Sjöberg sanoo. Lainsäädännön tarkoituksena on turvata elintärkeiden lääkkeiden saatavuus myös toimituskatkosten ja vakavien kriisien aikana. JÄTEHUOLLON ympäristöja ilmastonlämpenemisvaikutuksiin vaikuttaa myös käytössä oleva kalusto sekä jätteen keräysreitit. kesällä ja kaksi talvella. –?Taajamissa tämä on ymmärrettävää, kun naapurit ovat niin lähekkäin. Luvanhaltija voi kuitenkin erikseen päättää minkä maiden lääkemarkkinoille se tuo valmisteen myyntiin. > Anna uutisvinkki puh. KUVA: Esa Ylijääskö. Jos velvoitevarastoitavan lääkkeen saatavuudessa on suuria lääketehtaista tai maahantuojista riippumattomia ongelmia, STM voi päättää varastojen käytöstä erityistilanteessa. HEINÄKUUTA 2019 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Kela toimii sairausvakuutuslain mukaisesti, joten se voi korvata lääkevalmisteita vain Hilan päätösten mukaisesti., Yksityishenkilöt tai apteekit eivät voi itse tehdä myyntiluvallisista lääkkeistä korvattavuushakemuksia lautakunnalle, vaan hakemuksen tekeminen on myyntiluvanhaltijan, eli yleensä lääkeyhtiön vastuulla. Lääkäriltä voi kuitenkin varmistaa onko toista potilaalle sopivaa erityiskorvattavaa lääkettä saatavilla. –?Siellä on otettava huomioon, että erilliskeräys tulee jatkossa lisääntymään ja päästöjä pitäisi tulla mahdollisimman vähän. Pistoksia pitää ottaa kaksi kertaa enemmän, mutta silti annos jää aliannostuksen puolelle. Tiuhalla tyhjennysvälillä vältetään hajuhaitat. Omakotialueilla ja haja-asutusalueella saattaisi riittää löyhempikin tyhjennysväli. Jätehuollossa on kiinnitettävä huomiota kokonaisuuden ympäristövaikutuksiin. Perkolan taloudessa muovin kierrätys on vähentänyt huomattavasti sekajätteen määrää
Reilusti yli kymmenen vuotta alkuperäisestä aikataulustaan myöhässä oleva hanke on jättimäinen ponnistus ja samalla valtava rahareikä laitostoimittajalle. heinäkuuta 2019 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Kuka tahansa ei siis saa antaa koiransa jahdata valkoposkihanhia edes hihnassa. HESARIN UUTINEN (HS 17.7.) valkoposkihanhien hätistelystä naurattaa ensin, mutta ihmetyttää sitten. Muun muassa pari kuukautta sitten susi loikki tien yli samalla alueella. Tokihan anot ensin viranomaiselta luvan. Lisäkulut ovat joka tapauksessa useita miljardeja euroja, liekö kukaan enää vuosiin niitä edes laskenut tarkasti. Tämä iloinen, satapäinen nuorten joukko on viipynyt tällä luonnonkauniilla leiripaikalla jo 4 päivää ja huominen olisi sitten auttamattomasti viimeinen. Hätistelyyn tarvitaan nimittäin lupa, ja tällaiset poikkeusluvat myöntää tässä maassa Varsinais-Suomen ely-keskus. Ja jos kodin välikatolla tuhoja aiheuttavan oravan listimisestä tulee sakkoja, menee vielä lainkunnioituskin. YLEISESSÄ TIEDOSSA ei muuten taida olla, saako hätistelyyn, oman koiran oikeuteen tai syntiin langeta edes omassa rannassa ilman Varsinais-Suomen ely-keskuksen virallista poikkeuslupaa. Lopen poliisi ja paikallisia erämiehiä tarkasti jälkiä torstaina ja he kertoivat, että niiden perusteella paikalla on ollut varmasti susia. Palkintona oli lenkkareiden pohjat täynnä sitä itseään.. Topenon alueen ympäristössä on laajoja metsiä ja havaintoja susista on tehty useita viime aikoina. Edellisen aikataulun mukaan säännöllisen sähköntuotannon oli määrä alkaa ensi vuoden tammikuussa. Tapahtumapaikkana on Räyskälän Saarijärvi Tammelan ja Lopen pitäjien rajamailla ja leiriläiset ovat Tammelan Nuorisotyölautakunnan, seurakunnan ja Maatalouskerhoyhdistyksen järjestämän nuorisoleirin osanottajia. Tällaiselta kolmosyksikön uumenissa näytti toukokuussa. KUVA: Arno Juutilainen Kovan onnen laitos käynnistyy vielä joskus OL-3-projekti on venynyt, ja laitostoimittajan ohella mittava häviäjä on ollut ilmasto. Tärkeintä on kuitenkin saattaa kolmosyksikön projekti vihdoin maaliin ilman turvallisuudesta tinkimistä. Muilta kuin luvan saaneilta toimijoilta häirintä on kiellettyä. Noin kolmevuotiaana yksi lapsistani nimittäin hätisteli useinkin valkoposkihanhia, enkä pitänyt häntä edes hihnassa saati neljän seinän sisällä. HUONOT VITSIT SIKSEEN , kyse ei ole valkoposkihanhista vaan maalaisjärjen ja verovarojen käytöstä. Tai alkaa ja alkaa, mutta näillä näkymin näin ainakin ennustetaan. TVO:sta huomautettiin vielä hieman happamasti, että nykyinen projektiaikataulu on laadittu laitostoimittajan kanssa, joka edelleenkin vastaa aikataulun pitävyydestä. OL3 on heittämällä yksi maailman kalleimpia yksittäisiä rakennuksia. KOLUMNI Mikko Soini @forssanlehti.fi T iesittekö, että valkoposkihanhia ei saa hätistellä omin luvin, vaikka rannat täyttyisivät lintujen ulosteesta, vapaa-ajan viettopaikat menisivät hetkellisesti käyttökelvottomiksi ja vaikka valkoposkihanhi on vuosikymmenessä runsastunut valtavasti. 40 VUODEN TAKAA Poika pyöräili karkuun – Susia Lopella FORSSAN LEHTI 20.7.1979 Susilauma aiheutti melkoisen järkytyksen pikkupojalle Lopen Topenolla. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Luonnonkauneutta ja nuorta riemua FORSSAN LEHTI 19.7.1959 ”Syty nuotio, valaise ja lämmitä`” Leirin iltanuotio on syttynyt ja leiriläiset ovat kerääntyneet sen loisteeseen viettämään yhteistä iltaa. Suomessa on siis pitkälle ja kallisti koulutettuja ihmisiä, ja me olemme luoneet sellaisen järjestelmän, jossa toiset pitkälle ja kalliisti koulutetut pohtivat, voiko rannan käyttökieltoon likaavan valkoposkihanhiparven hätistää kauemmaksi. Kirjoittaja on Forssan Lehden vt. Jos eivät kovin hyvässä, niin ainakin rahaa palaa mukavaan tahtiin. Pojan kertoman mukaan susia oli kahdeksan ja yksi niistä oli toisia selvästi suurempi. Jos joka ikiseen asiaan vaaditaan tällainen ruljanssi ja viranomaismaraton, loppuvat kansalaisten rahat ja hermot. Kalamatkalta kotiin pyöräilleen 11-vuotiaan Tapio Koskisen eteen ilmestyi metsätiellä ainakin kuuden suden lauma, jotka seurasivat pakoon ampaissutta poikaa pari sataa metriä. Ennen poikkeusluvan mahdollista myöntämistä ely-keskus tekee arvion häirintäpaikan merkityksestä hanhien elinkierrolle. Ehkä Varsinais-Suomen ely-keskus lähettää kyseisestä asiasta virallisen tiedotteen sen jälkeen, kun tiedoteluonnos on ensin hiottu lausuntokierrosten ja komiteamietintöjen jälkeen julkaisukuntoon ja ylijohtaja on lyönyt tiedotteeseen Virallisen Leiman. Tulen ympärillä piirissä istuu yli puolisataa ruskeata poikaa ja melkein saman verran tyttöjä hartaina huopiinsa kietoutuneina. Palkintona oli lenkkareiden pohjat täynnä sitä itseään. Kovan onnen laitos käynnistyy kyllä lähitulevaisuudessa, ennemmin tai myöhemmin. On viimeinen leiri-ilta. HEINÄKUUTA 2019 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 20. Tunnettua on, että ydinvoima tuottaa vakaasti sähköä pilvisenä ja tuulettomanakin päivänä ja yhdessä uusiutuvien energianlähteiden kanssa ydinvoimalla on suuri rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. T uskin kukaan olisi alkuvuonna 2002 osannut epäillä, että eduskunnalta rakentamisluvan uudelle ydinvoimalalle saanut Teollisuuden Voima kertoisi heinäkuussa 2019, että Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa ensi kesänä. Sen jälkeen TVO voi kehuskella, että Olkiluodossa on tehty Suomen suurin yksittäinen ilmastoteko. 4 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 20. Itse olen todennäköisesti syyllistynyt ainakin välillisesti valkoposkien hätistelyyn, mutta kyseinen rikos on kaiketi jo vanhentunut. OL-3-PROJEKTI ON venynyt tolkuttomasti, ja laitostoimittajan ohella mittava häviäjä on ollut ilmasto. Käyttöönotto-ohjelman mukaisesti laitosyksikkö tuottaa 1-3 terawattituntia sähköä vaihtelevin tehoin aikana, joka alkaa verkkoon liittämisestä ja päättyy säännöllisen sähköntuotannon aloittamiseen. Verovarat ovat siis ainakin käytössä. päätoimittaja. Pohjoisena ja teollistuneena maana Suomi tarvitsee paljon sähköä, mutta vähemmän päästöjä. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa puolestaan heinäkuussa 2020. AREVA–SIEMENS-KONSORTION mukaan polttoaine ladataan OL3-laitosyksikön reaktoriin tammikuussa 2020 ja laitosyksikkö liitetään ensimmäistä kertaa valtakunnan verkkoon huhtikuussa 2020
BÖRJE • Kulmalipulle (17.7.) tiedoksi: istun kesäisin pihakeinussa enkä voi istua silmälaput silmillä. Kyse on Forssan parhaalla ja arvokkaimmalla alueella olevasta vanhasta tyhjästä makasiinista, joka tarpeettomana ja vailla järkevää käyttöä seisoo jököttää keskellä Forssan kauneinta keskustaajamaa. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Kaimani kannanotto arvoihin oli: ”Raha ei ole ainoa arvo” ja suojelu ei tarkoita säilyttämistä vaan mahdollisuuksiin tarttumista. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere K eskustelu Makasiinirannan nimikkomakasiinista on taas alkanut, ties kuinka monennen kerran. Eilen katselin härmälääsen nuoren miehen kannanottoa Porista. Kenttä ei yksin riitä. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. alk. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Viestien lähettäminen on mahdollista Elisan, Saunalahden, Telian ja DNA:n liittymistä sekä kaikista näiden operaattorien verkossa toimivista virtuaaliliittymistä. 56 e DIGILEHTI ................. Kuluja tulee joka vuosi, vaikka ei tekisi mitään. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Pääomaa on kiinni ja kiinteistöveroakin pitää maksaa. KUVA: Lassi Puhtimäki Makasiini muisto menneestä ajasta O len saanut viiden vuoden ajan viikoittain ihailla vastarannalta Muistoa Menneiltä Ajoilta! Olen uskonut, luottanut, toivonut ja joskus jopa rukoillut, että ”herrat” ymmärtäisivät vanhojen rakennusten arvon. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Kattokaan ei ole ikuinen, koska aika kuluttaa, joten maalaus tulee uusia vähintään 10 vuoden kuluessa. Summa oli senaikaisen mittapuun mukaan valtava ja uskon, että kyseisten rakennusten kunnossapitoon tarvitaan yhteiskunnan rahoja, joten eiköhän olisi viisainta luopua makasiinin suojelusta ja antaa yrittäjälle mahdollisuus ja rauha jatkaa toimintaansa ilman makasiinin aiheuttamia velvoitteita ja rahanmenoja. Hän on aikoinaan sijoittanut siihen rahojaan saadakseen varmuuden, että voi toteuttaa alueen rakentamisen kunnialla loppuun asti. VASTUUSSA JOKU • Kuka suojelee romuliikettä keskustassa, sekö on kaunis. 040 528 2269 Mirka Willman............ Mennään kokkariojasta viherallikkoon (19.7). 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... Numero 173172. NURIIN VAAN • Kiitos kirjoituksesta, Alpo Suhonen (FL 19.7.). VANHA HAAHKA • Makasiini on rumilus ja tarpeeton tiilikasa. Kyseinen makasiini liittyy toiminnaltaan Finlaysonin kehräämön toimintaan, jonka rakennukset ja maapohjan Forssaan kaupunki osti 3.7.1982 allekirjoitetulla kauppakirjalla. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. KYSEISEN TONTIN arvoksi on sen ostohetkellä laskettu jotain, mutta, kun ei sitä tiedä, on vain arvailtava, että aikamoinen rahasumma siinä on kiinni rakennusliikkeen varallisuutta ja liike on yhtä kuin henkilö, jonka nimen mukaan rakennusliike on saanut nimensä. Eläimet ensin! ILONA • KIITOS rehelliselle nuorelle parille kännykkäni löytämisestä ja viennistä Prisman infoon 17.7! KIITOLLINEN • Tarja Halonen tuntuu olevan kaikkien sosiaalitanttojen kanta äiti. MURHEMIELI • Vanhojen rakennusten tuhoaminen 70-luvulla: millä puolueella täällä on aina ollut hegemonia. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja (vt.) Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja (vt.) Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Kauppakirja löytyy kirjani Kehräämö, kutomo ja tehtaan väki sivuilta. Makasiinin remontointikustannuksiksi on arvioitu kaksi miljoonaa euroa. Torstaiaamun Forssan Lehti herätti jälleen kysymyksen: – Pitäisikö katsoa ensin oikeaan, sitten vasempaan ja vielä kerran oikeaan, että kulttuurihistorialla olisi oikeus elää. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. On helppo vaatia sen säilyttämistä, kun ei omista kyseistä rumilusta, eikä siinä ole kiinni yhtään euroa omaa rahaa. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja sen jälkeen mielipiteesi. HEINÄKUUTA 2019 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Vanhojen rakennusten tuhoaminen muistuttaa entisaikojen isänmurhaa. Nyt sen tiedän. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... FORSSAN LEHTI 5 LAUANTAINA 20. Mutta ääni kellossa muuttuu ja vaatimukset loppuu, jos omistaa kyseisen suojelukohteen tontteineen taikka vain osia siitä. MKA • Rumuusko on riittävä syy historiallisen forssalaisrakennuksen purkamiseen. OHIKULKIJA • Kiitos FL että Forssa Pig Save sai tilaa sivuilta. Pian Suomi elättää koko Afrikan, jos se olisi hänen päätettävänä. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. Rakennus ja sen ympäristö ei enempää esittelyä kaipaa, sillä makasiinin ja ympäristön tietää ainakin jokainen forssalainen. KÖKSÄ • Tehokasta! Eläkeläiset lisääntyy suoraan uusiks eläkeläisiks!! EI KAI VIELÄ • Suomi olisi voinut lopettaa Merkelin Välimeren hullut päivät vaatimalla Dublinin noudattamista. Mikäli kulttuuriin panostaminen ei päättäjiä kuitenkaan kiinnosta, eivätkä he usko kulttuurin voimaan osana elinvoimaa, säästettäköön makasiini sitten Menetettyjen Mahdollisuuksien Muistomerkiksi. En jää jauhamaan kulttuurihistorian turmelemisesta, pyydän kuitenkin että vielä jäljellä oleva makasiini voitaisiin valjastaa palvelemaan tieteen, taiteen, kulttuurin ja tulevaisuuden kehittämisen tarpeita. Eläinten oikeuksista ei koskaan voi puhua eikä heidän puolestaan tehdä tarpeeksi. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. ”Forssaa eläväksi ja kauniiksi” olen kannattanut ja kannatan edelleenkin – ei taistelemaan vaan vaikuttamaan siihen, että kaupunki aikuisten oikeasti ohjaisi oikealla kädellään. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. 03 4155 656 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. ANTTI NIEMI Vastarannan kiiski • Missä voi allekirjoittaa ProMakasiini-adressin?Juuri ihastelimme,miten kauniin &kiinnostavan kontrastin makasiini &uudet talot luovat! MAKASIINI KÄYTTÖÖN! • Makasiinin voisi muuttaa urheilukentän huoltotilaksi; luistimien vaihtoon, vaatt./kenkien säilytykseen. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Ehkä seiniäkin pitää putsata ja maalata. Katsoin sanakirjasta, mikä on grynderi. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. ERKKI KAAKINEN Joka asialla on aina kaksi puolta Makasiini jakaa mielipiteet. OHI JÄRJEN Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ................. Vai ratkaiseeko keskusta jatkossa kaupungin kulttuuripäätökset. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi
Valtakunnallisessa tienkäyttöverossa voitaisiin Kallion mukaan ottaa huomioon, kuinka vähäpäästöisellä autolla ajaa, missä ajaa ja milloin. Ravustuskausi alkaa sunnuntaina puoliltapäivin. Kun kymmenen vuoden ravustuskielto aikanaan päättyi istutuksen jälkeen, järvestä nousi kelpo määriä hyvänkokoista täplärapua. Järveä vaihtaessa merrat on kätevä desinfioida keittämällä, jotta rapurutto ei pääse leviämään. –?Hybridiautot ovat todennäköisesti seuraavan sukupolven ratkaisu, Autoliiton Nieminen mietti. Vanhoille työkavereillekin hän on joskus rapuja vienyt. Käytännössä ruuhkamaksuja tarvittaisiin vain Helsingissä, Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan jäsen Laura Rissanen (kok.) pohti. • Lisäksi verotusta aiotaan uudistaa nykyistä tasa puolisemmin kevyen ja julkisen liikenteen käyttöä tukevaksi.. Miten auton arvo ostamisen jälkeen kehittyisi. Hän ei odota ravustuskaudelta valtaisaa saalista. –?Rapujen koko on ollut ihan hyvää muttei määrä. –?Kaikki on saatu kuorittua. EU voi päättää polttomoottoriautojen kieltämisestä, mutta tapahtuuko se 2020-luvun vai 2030-luvun lopussa, Nieminen pohti. LAUANTAINA 20. Nykyisin ei ole suunnitelmaa siitä, miten autoilun osalta edetään. Kun rapujen määrä on LounaisHämeen vesistä vähentynyt, ravustus on menettänyt suosiotaan. . Autoteollisuuden Kallio esitti ennemmin tienkäyttöveroa, joka korvaisi laajalti nykyisin autoiluun liittyviä veroja. . –?Helsingissä kilometrin hinta olisi ruuhka-aikaan kalliimpi kuin haja-asutusalueella keskellä päivää, Kallio esitti. Ilpo Rasila on uuteen kauteen valmiina. • Vähäpäästöistä liikkumista pyritään varmistamaan auto, ajoneuvo ja käyttövoima verotuksen keinoin. Tällainen suunnitelma pitäisi olla. –?Nyt jos parikymmentä rapua saa päivässä, on tyytyväinen. Päämääränä Rasilalla on saada kokoon satakunta saksiniekkaa, jotta voi pitää suvulle rapukestit. Päästöjen kannalta uudet die selautot eivät ole pahoja, kun niissä on typen oksidin suodattimet, Kallio sanoi. Petri Ojanen Tammela Tammelalainen Ilpo Rasila on ravustanut pikkupojasta saakka. KEITETYN RAVUN käsittely herkkuhetkeä varten on näppärää rapuveitsellä, mutta onnistuu muutenkin. –?Nyt saa tehdä töitä eri malliin, Rasila sanoo. Ennen nykyisiä rapumertoja ravustus oli tunnelmallisempaa ja kutkuttavampaa; ravustamaan mentiin järvelle yön selkään, laskettiin haavi pohjaan syöttikaloineen ja nostettiin saalis tovin päästä ylös. RAPUMERTANSA Rasila vie sunnuntaina iltapäivällä ravustuskauden alkaessa Tammelan Kanajärvelle. On se ravustus mukavaa touhua, Rasila summaa. SÄHKÖAUTOJEN NOPEAAN voittokulkuun ei Suomi-Areena-keskustelussa uskottu. KANAJÄRVELLE on tuhoisan rapuruton jälkeen istutettu amerikkalaista alkuperää olevaa täplärapua. Autoliitto on epäileväinen. –?Autoliikenteen päästöt kasvavat, koska maahan ostetaan suuria autoja, joissa on suuret moottorit. –?Ei tämä tietokonesukupolvi enää välitä ravuista. –?Kyllähän ravuille hintaa kertyy, kun ajelee näin Tammelan keskustasta järvelle. . Sähköautot tarvitsisivat todennäköisesti paljon julkista tukea tullakseen hinnaltaan ja latausmahdollisuuksien kannalta houkutteleviksi. Syöttinsä hän on kalastanut valmiiksi mökkijärvestään Sotkajärvestä ja asianmukaisesti pakastanut, koska vie syöttikalat toiseen järveen. –?Sähköautoilu ei lähde itsestään käyntiin, totesi muotoilutoimisto Nordkappin suunnittelujohtaja Sonja Heikkilä. Niinhän se on, että harrastus maksaa. HEINÄKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Päämääränä rapukekkerit koko suvulle . Samassa keskustelussa mukana ollut Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio oli samaa mieltä. RAVUSTUS VAATII viitseliäisyyttä. Hallitusohjelman mukaan hallitus voi säätää lain, joka mahdollistaa kaupunkiseuduille ruuhkamaksujen ottamisen käyttöön. –?Jos kunnat päästetään autoilijan kukkarolle, niin niiden kädet eivät koskaan kukkarosta poistu, Nieminen epäili. TAUSTA Liikennepäästöjä yritetään vähentää • Nykyisessä hallitus ohjelmassa on useita mainin toja pyrkimyksistä vähentää liikenteen päästöjä nykyisestä tasosta. Autoliitto suhtautuu ruuhkamaksuihin kriittisemmin. Yhtenä haasteena on se, miten miehet saadaan käyttämään enemmän joukkoliikennettä. • Sähköautoilusta yritetään tehdä houkuttelevampaa korottamalla sähköautojen latausinfrastruktuurin rakentamistukea ja asettamalla vähimmäiskriteerit lataus pisteiden rakentamiselle suurien remonttien yhteydessä. Kauppa myisi mielellään uusia, vähäpäästöisiä busseja, Kallio puhui. –?Kuluttaja menee sekaisin esimerkiksi dieselautojen kohdalla. Selkeitä vastauksia ei alan asiantuntijoiden mukaan vaikuta olevan. Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen harmitteli Suomi Areena -keskustelussa sitä, että poliittisessa keskustelussa heiteltävät liikenteen päästövähennyskeinot tekevät autoilijoista epätietoisia. –?Töitä joutuu tekemään, että saa rapukekkerit kasaan. KALLIO HARMITTELI sitä, että Suomeen tuodaan paljon käytettyjä autoja, joiden päästöt ovat suuria. • Autoilun työsuhdeetua aiotaan uudistaa siten, että etu suosii vähäpäästöisen auton valintaa huomattavasti. Sittemmin saalismäärät ovat laskeneet. Merrat on koettava päivittäin, Ossi Rajala Pitäisikö uuden auton ostoa harkitsevan ostaa vielä polttomoottoriauto vai jo hybridi tai sähköauto. Myös pitkänmatkan bussiliikenteeseen ostetaan käytettyjä busseja. MAHDOLLISET RUUHKAMAKSUT herättivät niin huolta kuin kannatusta keskustelussa. –?Mahdollistava laki olisi ihan hyvä. Kaupungeissa yksityisautoilun tilalle ja rinnalle kaivataan monipuolisempia joukkoliikenneyhteyksiä. Muoviset rapumerrat ovat tehneet ravustuksesta helpompaa. FL–LM Autoilulle kaivataan suunnitelmaa Voisivatko ruuhkamaksut tai tienkäyttövero olla ratkaisuja liikenneruuhkiin. KUVA: Esko Jämsä, arkisto Autoliiton mukaan autoilija voi mennä sekaisin erilaisista päästötavoitteista keskusteltaessa. • Huoltoasemaketjuille on myös tulossa velvoite tarjota tietty määrä sähköautojen latauspisteitä. –?Keskustelu esimerkiksi polttomoottoriautojen kieltämisestä hämmentää
FL Ajokortiton kärähti ratista Humppilassa Ilman ajokorttia autoillut forssalainen mies kärähti ratista jo 20. Molempia öljykasveja kylvettiin selvästi vähemmän kuin viime vuonna. Viljelykasvien pintaalat perustuvat Ruokaviraston maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmän tietoihin. Vuonna 1990 syntynyt mies jäi kiinni torstai-illalla Lasitehtaantiellä Humppilassa. RASILA KUMMEKSUU sitä, että täplärapu on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella ja kuinka siitä pitäisi päästä eroon, vaikka jokirapujakaan ei enää juuri ole. Pelloilta on odotettavissa keskimääräistä hieman parempia satoja etenkin rukiista. Fazer Myllyn johtaja Pekka Mäki-Reinikka kommentoi nimittäin tasan vuosi sitten Lännen Medialle, että syksyn ja talven 2018–2019 aikana kuluttajat kyllä saavat kotimaista leipää vehnästä ja rukiista, mutta hän ei ollut ihan varma, riittäisikö sitä kaikille. Luken mukaan alkukesän sää on suosinut peltokasvien kasvua lähes koko Suomessa. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, ja hän joutui väliaikaiseen ajokieltoon. Elokuun alussa alkaa tulla komeasti ahventa. Luonnonvarakeskus muistuttaa, että rehuviljoista tärkein on ohra. Noin 41 miljoonan kilon yhteissato olisi toteutuessaan 42 prosenttia pienempi kuin viime vuonna. Viljasato on kaikkiaan 3,6 miljardin kilon suuruinen. Isommat syöttikalat voi laittaa kahtia ja pienempien vatsat aukaista, jotta ravut etsiytyvät mertaan hajun perässä. Särkikala on hänen mukaansa parasta syötiksi, vaikka eniten hän pystypilkillä tapaa saada ahvenia. Luken satotilaston heinäkuun satoarviot perustuvat paikallisten ProAgria Keskusten asiantuntijoiden omilta alueiltaan antamiin arvioihin, jotka kuvaavat tilannetta heinäkuun 15. Luonnonvarakeskus (Luke) tiedottaa, että rukiin sato-odotukset ovat nyt runsaat 140 miljoonaa kiloa, eli yli kolme kertaa enemmän kuin vuonna 2018. Myös peltohehtaarilta korjattavan sadon määrä on arvioitu jopa viime vuoden heikkoa satoa pienemmäksi. Viime kesänä oli poikkeuksellisen kuivaa ja helteistä, ja vuosi sitten oli jopa pelko, että kotimaista leipää ei riitä talven aikana kaikille viljasadon pienuuden vuoksi. Suomessa täpläravun pyyntiä, kauppaa ja rapujen käyttöä voi tosin jatkaa, mutta istutukset kaikkiin vesiin – myös nykyisiin täplärapuvesiin – sekä täplärapujen viljely ovat kiellettyjä. Nyt tilanne on huomattavasti paljon parempi. otettava ravut ja vaihdettava syötit. Viime vuonna hänen suurin ahvenensa painoi 890 grammaa. FL Isommat syöttikalat voi laittaa kahtia ja pienempien vatsat aukaista, jotta ravut etsiytyvät mertaan hajun perässä. Ulkopaikkakuntalainen mies oli liikkeellä henkilöautolla myöhään torstai-illalla. Kauran käyttö rehuviljana maatiloilla on hieman runsaampaa kuin teollisuuden käyttö. Pakastin on siinä hyvänä apuna. Kaura on Suomessa tärkeä vientivilja, jolle löytyy ostajia eri puolilta maailmaa. NÄILLÄ NÄKYMIN tänä syksynä tullaan korjaamaan viime syksyä suurempi ruissato, mikä riittää jo yli vuodeksi kotimaisen rukiin tarpeeseen. päivänä. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Saksiniekoille syöttikalaa. –?Kalastan muutenkin paljon. –?Tämän hetken sato-odotukset ovat hyvät ympäri Suomea lähes kaikilla kasveilla. Ratkaisevat hetket kunkin kasvin osalta ovat sadonkorjuun koittaessa. LAUANTAINA 20. Ilpo Rasila on valmis ravustuskauteen. Arvioitu lähes 1 100 miljoonan kilon kaurasato riittää hyvin kotimaisen teollisuuden kasvavaan kauranälkään, joka on tällä hetkellä noin 300 miljoonaa kiloa. kerran vuoden sisällä. Vain rypsin ja rapsin satonäkymiä heikentävät tuholaisvahingot, Luken tilastopalveluiden yliaktuaari Anneli Partala kertoo. Sadonkorjuuseen on aikaa vielä kuukausi-kaksi, joten loppukesän säät, tuholaiset ja kasvitaudit voivat vaikuttaa lopulliseen sadon määrään. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja. Kuntakohtaisten arvioiden pohjana ovat silmämääräiset havainnot sekä paikallinen asiantuntemus. FL Viljasta luvassa keskimääräinen sato Runsas ruissato takaa kotimaisen ruisleivän. Miehen auton nopeudeksi mitattiin 128 kilometriä tunnissa, kun nopeusrajoitus oli 80 kilometriä tunnissa. KUVAT: Petri Ojanen Tunnin saalis pystypilkillä: kolmisenkymmentä särkeä ja ahventa syötiksi. Ilpo Rasila tapaa pilkkiä syöttikalansa. Isompia ahvenia hän laittaa fileiksi eikä rapujen syötiksi. Tosin paikoin Etelä-Suomessa kuivuus on rajoittanut kasvua. FL–LM Arvioitu 140 miljoonan kilon ruissato olisi nyt suurin lähes 30 vuoteen ja katkaisisi rukiin tuontitarpeen yli vuodeksi, kertoo Luonnonvarakeskus.KUVA: Tapio Tuomela. Lämpöä taas olisi kaivattu lisää Etelä-Karjalassa ja länsirannikolla. Syötitkin täytyy valmiiksi kalastaa. Vastikään ajokortin saanut mies hurjasteli Forssassa Vastikään ajokortin saanut vuonna 2001 syntynyt mies jäi kiinni ylinopeuden ajamisesta Koijärventiellä Forssassa. Rypsin ja rapsin sadosta on tulossa pienin sitten 1970-luvun. Sen satoarvio, 1 500 miljoonaa kiloa, on kymmenyksen keskimääräistä pienempi, mutta kuitenkin reilun kymmenyksen suurempi kuin viime vuonna. Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Lisäksi hänen epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Tanja Nuotio Kotimaisesta viljasadosta on tulossa tänä vuonna keskimääräinen kahden heikon satovuoden jälkeen. Arvioitu 140 miljoonan kilon ruissato olisi suurin lähes 30 vuoteen ja katkaisisi rukiin tuontitarpeen yli vuodeksi
• Jalan, hiihtäen, pyöräillen ja ratsain liikkuminen on yleensä sallittua luonnon tilaisilla tai niihin verrattavilla alueilla. Noin puolet luonto käynneistämme liittyy oikeuteen liikkua toisen omistamalla maalla. Luonnon suojelualueilla voi olla liikkumista ja poimimista koskevia rajoituksia. Keskellä asumatonta metsää tai autiolla rannalla olevasta, kulkemisen kieltävästä kyltistä Muista vastuusi, kun liikut toisen mailla . Samantapaiset luonnossa liikkumisen oikeudet ovat myös Ruotsissa ja Norjassa, mutta esimerkiksi Alankomais sa ja Belgiassa laki kieltää toisen mailla liikkumisen. Matti Koistinen, Gabriel Garcia, Marjariitta Perkiömäki, Outi Tähtinen ja Heidi Kuikka kiittelevät Oulujärven mainioita retkeilymahdollisuuksia. JOS JOKAMIEHENOIKEUDET pääty vät Unescon listalle, se on huo lellisen ja aikaa vievän harkinnan tulosta. Tänä vuonna hakemus on jätetty suomalaisesta saunomi sesta, ensi vuonna vuorossa on kaustislainen viulunsoitto. Rautiaisen mielestä luonnossa liikkujat tuntevat oikeutensa ja vastuunsa melko hyvin. KUVA: Petri Hakkarainen JOKAMIEHENOIKEUS Vain viranomainen voi rajoittaa • Jokamiehenoikeudella liikkumista ja oleskelua voidaan rajoittaa vain viran omaisten päätöksiin perustuvin kielloin. –?Onneksi tällaista näkee si tä vähemmän, mitä kauemmas metsään mennään. Aina voi mennä jonnekin muualle. –?Suomen Ladulla ei ole vie lä hanketta eikä aikataulua asi an suhteen. . Rautiainen tähdentää, että oi keus ja vastuu kulkevat käsi kä dessä: jokaisella on vastuu olla aiheuttamatta vahinkoa maan omistajalle, luonnolle tai muille jokamiehenoikeuden käyttäjille. Pitää ymmärtää, kuinka lähelle toisen pihapiiriä tai mökkirantaa voi mennä, mitä tarkoittaa tila päinen telttailu ja milloin on vaa rana aiheuttaa toisen maalla vä häistä suurempaa haittaa. –?Kyse on suomalaisten tavas ta olla luonnossa eli luontosuh teestamme. Kun oikeuksissa on tulkinnanvaraa, niistä ei kannata pitää jääräpäisesti kiinni. Hyvä neuvo on myös väistää ja antaa periksi. Syksyllä järjestetään seminaari, jossa kuullaan laajasti, millaisia arvoja eri sidosryhmil lä liittyy jokamiehenoikeuksiin. Osa maanomistajista on arvos tellut pyrkimystä nostaa jokamie henoikeudet aineettoman kult tuuriperinnön luetteloon. Tarvitaan lisää opas tusta ja luonnon kunnioittamsi en taitoa. • Myös maahan kaatuneen puun ottamiseen tarvitaan maanomistajan lupa. KOLMANNES SUOMALAISISTA käy eväsretkillä ja noin 60 prosenttia marjastaa sekä harrastaa luon non tarkkailua. • Sammalta, jäkälää, pakuria, eläviä puita ja niiden oksia tai muita puiden osia ei saa kerätä ilman lupaa. Suomen Ladun yhteiskunta suhteiden asiantuntija Anne Rautiainen tähdentää, että jokamie henoikeudet eivät ole laki, mutta parikymmentä lakia säätelee sitä, mitä luonnossa ei saa tehdä. Retki keitintä saa käyttää. Ti lapäistä telttailua ei ole se, että rakentaa leirin viikkokausiksi nie mennokkaan. När kästystä on aiheuttanut se, ettei maanomistajia ole kuultu. • Rauhoittamattomia kukkia, metsä marjoja, sieniä ja maahan pudonneita oksia ja käpyjä saa kerätä sieltä, missä liikkuminenkin on sallittua. –?Kun joku vaatii tiukennuksia jokamiehenoikeuksiin, hän vaatii usein asioita, jotka on jo kielletty laissa. Kun makkaratulet tehdään il man lupaa tai eväsleipien kääreet viskataan polun varteen, kysees sä ei useimmiten ole tietämät tömyys vaan piittaamattomuus. Jos jokin asia arve luttaa retkeilijää, kannattaa aina kysyä maanomistajalta. Jokamiehenoikeuksiin kuulu vat oleellisesti myös terve harkin ta, hienotunteisuus ja joustavuus. . Eh dokkaiden asettamisesta pääte tään opetus ja kulttuuriminis teriössä. Eikä tyhmäs ti luonnossa käyttäytyvien tapoja muuteta jokamiehenoikeuksia vä hentämällä. • Kaikenlainen roskaaminen on kielletty yleisillä ja yksityisillä alueilla. –?Pahimmillaan jokamiehenoi keutta käytetään tahallaan kiu saamiseen. HEINÄKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Petri Hakkarainen Meille itsestään selvät joka miehenoikeudet ovat maailman mittakaavassa ainutlaatuinen ja arvokas oikeus. Sellaisia ovat esimerkiksi avotulen teko ilman lupaa, ros kaaminen ja vaikkapa oksien ke rääminen puista. –?Jos alkaa miettiä, onkohan jo liian lähellä toisen pihapiiriä, kannattaa mennä kauemmas. Pitää muistaa, että joka viides suomalainen omistaa maata, ja jokamiehenoikeudet ovat tärkeä oikeus myös heille. • Asumusten pihoille ja viljellyille pelloille ei saa mennä. Suomen Latu on mukana esit tämässä jokamiehenoikeuksia Unescon aineettoman kulttuu riperinnön luetteloon. MARJASTA JA SIENESTÄ RAUHASSA • Onkia ja pilkkiä saa vapaasti suurimmassa osassa vesi alueita. ÄLÄ ROSKAA JA SYTYTÄ TULTA • Nuotiota tai muuta avotulta ei saa tehdä ilman maan omistajan lupaa. LAUANTAINA 20. Kukaan ei voi omia elävän perinnön ilmiöitä, mutta mahdollisuus retkeillä, sienestää, marjastaa ja liikkua vesillä on ar vokas suomalaisille. • Eläinten pesintää ei saa häiritä. • Jokainen saa kulkea vesillä ja jäällä, uida ja ankkuroida tilapäisesti. Peltojen yli saa kulkea talvella. • Kiviä voi ottaa vähäisessä määrin kaivosmineraalien löytämiseksi.. Oikeuteen liittyy oleellisesti myös vastuu. . Mennään vaikka on gelle mökkirannan tuntumaan juuri silloin, kun tiedetään asuk kaiden saunovan. Selvitimme, missä menevät jokamiehen oikeuksien rajat. Luonto on erit täin tärkeä tai tärkeä 83 prosen tille meistä. Kieltotaulujen asettamiseen muuten ei ole lain perustetta. • Tilapäinen leiriytyminen luonnossa, kuten teltassa, ajoneuvossa tai veneessä yöpyminen, on sallittua, jos siitä ei aiheudu vahinkoa tai haittaa maanomistajalle
Puomi tiellä ei poista jokamiehenoikeutta. Kuinka lähellä toisen mökkirantaa saa kalastaa. Poimimme ympäristöhallinnon sivuilta kymmenen olennaista kysymystä vastauksineen. Taivaalla lipuvat hattarat kiertävät auringon, mutta tuuli tuntuu vilvoittavana viimana. RANNAN TOISESSA päässä Kanervien kolme sukupolvea viettää rauhallista kesäpäivää. Jere Kanerva heitti vasta äsken talviturkkinsa pois ja istuu nyt rannan penkillä kädet levitettyinä selkänojalle. Ranskassakin voin kulkea metsässä, mutta jos löydän mustikoita, en saa poimia niitä ilman lupaa. Jokunen seurue on laskenut vilttinsä maahan, ja pari lasta sukeltelee kilpaa veteen. Saako kuka tahansa liikkua yksityisteillä. Vaarallisia lankoja ja ansoja ei saa asettaa, mutta maanomistaja saa rakentaa pysäköintiesteitä esimerkiksi kivistä. Saako kukkia siirtää metsästä. –?Ensi viikolla menen tapaamaan Forssassa asuvaa serkkua. Siitä huolimatta rannalla oli paljon tilaa. Pitää tulla vaikka hänen kanssaan uudestaan uimaan. Sinilevän pelko voi kuitenkin olla yksi syy sille, miksi Lamminranta on tänäänkin kovin hiljainen. Samaan aikaan takanurmelle asettuu pari nuorta miestä, jotka vetävät paidat pois päältään ja heittäytyvät makaamaan vilteille. Heidi Kuikka kertoo olevansa luonnossa aina, kun vain ehtii. Kävelyä, pyöräilyä ja hiihtoa ei saa rajoittaa. FL Miina, Jere ja Ville Kanerva viettivät lomapäivää kolmen sukupolven voimin. Tunnelma lepää, eikä ihme. –?Kukkia saa ottaa vähäisessä määrin ja niin, ettei toisen maalle jää pysyviä jälkiä. –?Kyllä on lämmin, mies tuumaa. Ennusteet lupaavat lauantaista lähtien Forssaan pelkkää hellettä vähintään seuraaviksi 10 päiväksi. Saanko ottaa saunavihdan ainekset mistä vain. Ranskalainen, osan vuodesta Suomessa asuva Gabriel Garcia sanoo, että vapaasta suomalaisesta tavasta kulkea luonnossa on tullut jo hänellekin itsestäänselvyys. Jos arveluttaa, älä mene lähemmäs. Hän on tänä kesänä suorittanut vain yhden pelastustehtävän, ja silloinkin pelastettavana oli omistajaltaan karannut rantapallo. Siten jääpeitteiselle vesialueelle saa tehdä avotulen jokamiehenoikeudella. VESI PÄRSKYY, kun kaksi lasta juoksee kauempana lampeen. –?Rantoja pitkin saa kävellä menemättä piha-alueille. Marianna Langenoja Forssa Aurinko lämmittää Linikkalanlammin helmeilevää vettä. Rantavalvoja Lotta Turkian mukaan levää näkyi lammessa erittäin vähän, ja vesi on uimakuntoista. Pihapiirillä ei ole suojavyöhykettä eikä metrimääräistä määritelmää. Rantaviivalla istuskelleet eläkeläisnaiset uskaltautuvat pulahtamaan. Miina Kanerva istuu vaaleanpunaisen uimarenkaan päällä maassa ja suunnittelee tulevia hellepäiviä. –?Kalastuslain mukaan kalastusta ei saa harjoittaa niin lähellä asuttua rantaa, että siitä aiheutuu tarpeetonta haittaa tai häiriötä. –?Yksityistielain mukaan yksityistien käyttöä voidaan rajoittaa moottorija hevosajoneuvoliikenteen osalta. –?Täällä voin meloa missä vain ja marjastaa vapaasti. On hienoa, ettei edes tarvitse tietää, kenen metsissä. Retkeilijä kantaa aina vastuun aiheuttamistaan vahingoista. Merkeillä varustetun pyydyksen suojaetäisyys on 50 metriä. –?Kasvavasta tai tuulen kaatamasta tuoreesta puusta ei saa ottaa oksia, varpuja, juuria, kaarnaa, kuorta, lehtiä, pihkaa eikä käpyjä ilman maanomistajan lupaa. –?Se on hienoa, kun on vaihtelevaa säätä, hän tuumaa. Kyllä nyt lomailijoiden kelpaa. Saako metsään tehdä suunnistusradan ilman maanomistajan lupaa. –?Rastien asettaja ei riko lakia, mutta maanomistaja saa poistaa rastit. –?Vesi on ihan sikalämmintä, yksi vedessä pärskivistä lapsista huutaa rannalle. Lämmenneet ilmat ovat aiheuttaneet sen, että lampeen on muodostunut myös sinilevää. Isällä jatkuvat ensi viikolla työt. Nyt on mennyt kolme tuntia, eikä poika näytä väsymisen merkkejä, Iita Järvinen sanoo. Helsingistä Oulujärven aalloille tullut Outi Tähtinenkin toteaa pienen miettimisen jälkeen käyttävänä jokamiehen oikeutta useita kertoja viikossa. Edes hellerajan lähestyminen ei näytä vetävän rantaa täyteen. Toisaalta, se oli rauhallinen eilenkin, ja sitä edeltävänä päivänä. Lotta Turkia muistaa, että viimeksi rantanurmikolla on ollut runsaasti auringonottajia alkukesän kauniina päivinä. Matti Koistinen paitsi liikkuu vesillä ja metsissä, myös metsästää ja kalastaa. –?Pelastuslain mukaan avotulta ei saa tehdä toisen maalle ilman lupaa. –?Marjoja voi poimia sieltä, missä liikkuminen on sallittua. Päätin, että tänään meillä ei ole kiire, vaan olemme täällä niin kauan kuin Hugo viihtyy. Saako toisen maalla olevan aidan ylittää. Saako jäälle tehdä tulen. Onneksi mitään ei ole vielä sattunut. Saako toisen omistamalle lammaslaitumelle mennä. Vähäinen kävijämäärä helpottaa Turkian työtä. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Muista vastuusi, kun liikut toisen mailla ei lähtökohtaisesti tarvitse välittää, mutta sellaisen nähdessään kannattaa harkita. Pappa Ville Kanerva on tullut Nurmijärveltä Forssaan tapaamaan lomailevaa poikaansa Jere Kanervaa ja pojantytärtään Miina Kanervaa. Hugo kahlaa vedessä ja touhuilee leikkiongen kanssa. Mistä marjoja saa poimia. Äidillä on kesän ensimmäinen lomapäivä, ja hän on tuonut Hugon rantaan ensimmäistä kertaa koko kesänä. KAIKKI OVAT yhtä mieltä siitä, että jokamiehenoikeudet ovat arvokas etu, jota on vaalittava. Marjariitta Perkiömäki on patikoija ja Lapin kävijä, joka nyttemmin on innostunut myös melonnasta. –?Hugoa usein harmittaa, kun joka paikkaan on kiire. Jos alue on laaja ja siellä kulkeminen ei aiheuta vähäistä suurempaa haittaa, alueella saa liikkua aidoista huolimatta. Oikeudet käytössä maalla ja vesillä Helteet saapuvat viimein Forssan seudullekin Linikkalanlammi oli ainakin perjantaina uimakunnossa. Vesillä liikkuva ei saa häiritä rannalla olijoita. –?Kyllä minua joskus huolettaa, kun ihmiset lähtevät uimaan vastarannalle. Suosittelen kuitenkin uimaan mieluummin rantaviivan myötäisesti, rantavalvoja sanoo. –?Lapsuudenkodissani käydessänikin nukun usein teltassa pihalla, hän nauraa. –?Liikun paljon metsissä. Jos sääennusteisiin on uskominen, tästä alkavat kesän helteen. –?Muualla kuin pihapiirissä olevan aidan saa ylittää sitä rikkomatta. LAUANTAINA 20. Onko lähellä kuitenkin pihapiiri tai vaikkapa karjan laidun. Sen jälkeen forssalaiset ovat kai keksineet muita kesäpuuhia. Saako rantoja pitkin liikkua vapaasti. Vaikka lomasäät ovat olleet tähän saakka vähän koleat, Kanervaa ei harmita. KOLMEVUOTIAS Hugo Järvinen ja äiti Iita Järvinen ovat juuri juoneet kaakaojuomat. –?Parhaiten se toteutuu niin, että jokainen luonnossa liikkuva muistaa myös vastuunsa, Koistinen toteaa. Luonnonsuojelualueilla voi olla rajoituksia. Hänen kalansaaliinsa ovat tänään muovisia. FL–LM Petri Hakkarainen Oulujärven retkeilyalueelle melontalenkilleen lähteneen seurueen kaikki jäsenet ovat ahkeria jokamiehenoikeuk sien käyttäjiä – vaikka eivät sitä ole juuri ajatelleetkaan. –?Jos laidun on pieni ja laitumella liikkuminen voi aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa, kulkeminen voidaan kieltää. Nuorilla on tapana uida keskelle lampea. Lamminrannalla on hiljaista. Jokamiehenoikeuksien tulkinta ei ole aina helppoa. Käytännössä on välttämätöntä sopia maanomistajan kanssa rastien pitämisestä. Toisen maata ei saa kaivaa niin, että siitä aiheutuu vähäistä suurempaa haittaa. Piknik-kassissa on mukana myös viinirypäleitä ja herneitä. Kotirauhansuoja koskee myös kesämökkejä ja myös silloin, kun asukkaat eivät ole paikalla. KUVAT: Lassi Puhtimäki Hugo Järvinen viihtyi tunteja leikkionkensa kanssa.
Sen mukaan köyhyyttä on saatu vähennettyä, mutta ilmastonmuutos uhkaa tavoitteiden saavuttamista. –?Vuonna 2017 meidän musiikkiteollisuutemme arvo oli 930 miljoonaa euroa, Ruotsissa huomattavasti suurempi. Hän aikoo kiertää Suomea ahkerasti ja kertoa yrittäjille, miten esimerkiksi Team Finland tai Japanin vapaakauppasopimus voivat auttaa kansainvälistymisessä. Nostaisin myös energian, terveysteknologian, hyvinvoinnin, elintarvikealan ja ruoan ja veden ympärille syntyvät innovaatiot ja teollisuuden prosessiosaamisen. Skinnari haluaa tukea suomalaista musiikkija kulttuurivientiä ja nähdä alojen edustajia esimerkiksi Tokion olympialaisissa. KUVA: Hanna Laasanen Skinnari tahtoo viennin osuuden Ruotsin tasolle . YK JULKISTI heinäkuussa kehityspolitiikkaa ohjaavien Agenda 2030 -tavoitteiden edistystä mittaavan raportin. Skinnarin suhde Metallicaan alkoi hänen Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa syntyneen vaimonsa ansiosta. • Sen lisäksi hallitus on päättänyt antaa vuosille 2020– 2022 kolme kertaluontoista 70 miljoonan euron vuosittaista rahoitusta. – Edellisen hallituksen leikkaukset ulkoministeriön hallinnonalaan näkyivät Suomen läsnäolon supistumisessa suurlähetystöverkostossa. –?Toki Ruotsi ja Tanska ovat myös kansainvälisesti läsnä ympäri maailman. Hannamari Ahonen Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) haluaa saada suomalaiset yritykset nykyistä paremmin kansainvälistymään sekä kehittyvien maiden markkinoille. –?Kun kävin ensimmäistä kertaa Nivalassa, vaimoni kertoi, että Metallica on esiintynyt siellä vuonna 1984 Tuiskulassa. MAAILMALLA SEURATAAN kiinnostuneesti Suomen tavoitetta saavuttaa hiilineutraali vuonna 2035. Haaste yritysten kansainvälistymiseen on pieni yrityskoko. –?Olen puhunut bändien kanssa, että tulemme ensi vuoden aikana tekemään yllättäviäkin uusia juttuja. Ensi vuonna hallitus alkaa valmistella Afrikka-strategiaa kansalaisjärjestöjen ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. HEINÄKUUTA 2019 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Suomalaiset bändit hyvä vientituote Hannamari Ahonen Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarin (sd.) kuluneen viikon ohjelmaan kuului myös metalliyhtye Metallican keikka Hämeenlinnassa. Ruotsissa viennin suhde bruttokansantuloon on reilut 48 prosenttia, kun Suomessa se on vajaat 40 prosenttia. Skinnarin mukaan pohjoismainen yhteistyö voi tässäkin auttaa. • Se on 0,41% BKT:sta, kun pitkäaikainen tavoite on 0,7%. Nuoret artistit ovat start-up-yrittäjiä. Demarien kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri aikoo kiertää ahkerasti maata ja kannustaa yrityksiä uusillekin markkinoille. –?Genevessä tapasin kenialaisen kahviyrittäjänaisen, joka elätti perheensä ja teki kannattavaa yritystoimintaa, koska oli päässyt kiinni kansainvälisiin arvoketjuihin. 15 vuotta sitten hänellä oli Nokia Mobile Phones -yhteistyön lisäksi suomalaisia artisteja kansain välis tymään auttava yritys nykyisen Warner Music Finlandin toi mitusjohtajan Mark Fryn kanssa. Suomessa on puhuttu varmaan parikymmentä vuotta, että tarjouskilpailuihin pitäisi päästä paremmin kiinni, ministeri sanoo. Seuraavan kolmen vuoden aikana kehitys yhteistyöhön käytetään siis vuosittain 154 euroa enemmän rahaa kuin Juha Sipilän (kesk.) hallitus käytti. –?Silloin kiinnostutaan myös yrityksistämme, koska nehän ratkaisut tekevät. LAUANTAINA 20. . Ministerin mukaan Suomen olisi mahdollista kasvattaa musiikkivientiä, joka on iso bisnes maailmalla. • Viime vuonna osuus oli 0,36% BKT:sta. Suomalaisilla pienyrityksillä on nälkää kansainvälistyä, mutta välillä pitää mennä kulmiin ja ottaa mustelmiakin, ministeri kuvailee tilannetta jääkiekkotermein. Kiinnostus musiikkivientiin ei ole juristi Skinnarille uusi asia. Skinnarin mukaan Suomella on mahdollisuuksia monella alalla, mutta innovaatiojärjestelmän pitää liimautua nykyistä paremmin kansainvälisiin arvoketjuihin. ”Maailman tulevaisuus riippuu siitä, mihin suuntaan Afrikka kehittyy.” VILLE SKINNARI (SD.) kehitysyhteistyö ja ulkomaankauppaministeri. Skinnarin mukaan Suomen pitää pyrkiä Ruotsin tasoon. –?Kiertotalousja digiosaamisemme on vahvaa. • Kehityspolitiikan perustan muodostaa YK:ssa syyskuussa 2015 hyväksytty Kestävän ke hityksen toimintaohjelma eli Agenda 2030. Hän toimitti tilaltaan kahvia Eurooppaan. • Hallituksen Afrikkastrategia valmistuu ensi vuodeksi. FL–LM Kehitysyhteistyöja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) on entinen SM-liigan jääkiekkoilija Lahden Reippaasta. – TANSKALAISET YRITYKSET ovat saaneet huomattavasti Suomea enemmän YK-hankintoja. • Hallitus lisää kehitysyhteis työmäärärahoja 84 miljoonalla eurolla vuodessa edellisen hallituksen tasoon. –?Julkisen ja yksityisen puolen yhteistyötä kehittämällä saamme viennin alustoja pienempienkin yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. –?Meidän pitää pystyä monipuolistamaan elinkeinorakennettamme, Skinnari sanoo. –?Silloin pystymme myymään sinne tuotteita ja palveluita. KEHITYSPOLITIIKKA Afrikka-strategia ja lisää rahaa • Kehitysyhteistyön määrä rahat ovat tänä vuonna 989 miljoonaa euroa. • Edellinen hallitus leikkasi kehitysapumäärärahoja 38 prosentilla. Poliittista ja taloudellista yhteistyötä Afrikan maiden kanssa edistävä strategia valmistuu ensi vuoden syksyksi. –?Maailman tulevaisuus riippuu siitä, mihin suuntaan Afrikka kehittyy. NAISYRITTÄJYYDEN edistämiseksi Suomi on myös tukenut kolmella miljoonalla eurolla kansainvälistä kauppakeskusta ITC:tä. –?Suomalaisilla yrityksillä on tilaisuus tuoda teknologioita ja innovaatioita markkinoille, joilla niitä aidosti tarvitaan. Skinnarin mukaan järjestelmällisen kehityspolitiikan avulla päästään tilanteeseen, jossa aidosti syntyy yrittäjyyttä ja kauppaa eli aitoja viennin alustoja. Afrikka-strategiaan sisältyy muun muassa oikeusvaltio, demokratia, digitalisaatiokehitys ja ilmastonmuutoksen ratkaisuja
Maat ovat aiheuttaneet viime vuosina lukuisia huolia EU:lle, kun niissä on kuritettu oikeus laitoksia, kansalaisjärjestöjä, lehdistöä, tiedemaailmaa ja op position toimintamahdollisuuk sia. Käytännössä rahoitusta voi daan käyttää jäsenmaiden oikeus valtioiden turvaamiseen Suomen puheenjohtajakaudella laaditta van EU:n pitkän aikavälin rahoi tuskehystä tehtäessä. –?Emme lähteneet käsittele mään ollenkaan yksittäisten mai den tilanteita, sanoo kokousta johtanut oikeusministeri AnnaMaja Henriksson (rkp). Tätä on peräänkuuluttanut EU:ssa viime viikkoina päämi nisteri Antti Rinne (sd.). Viimeksi EU varoitti Puolaa keskiviikkona maan tuomareiden tekemiä päätöksiä valvovasta ku rinpitoelimestä, joka EUkomis sion mukaan estää tuomareiden riippumattomuuden. Suomessa pidetyn epäviralli sen kokouksen tärkein keskustelu koski jäsenmaiden oikeusvaltioi den vahvistamista. Toistaiseksi Puola ja Unkari ovat vakuutta neet kaatavansa jompaakumpaa uhkaavan rankaisumenettelyn. Puheenjohtajamaa Suomi haluaa laittaa niskuroijilta rahahanat kiinni. –?Olen vilpittömästi onnellinen siitä, että tässä kokouksessa oli todella hyvähenkinen keskuste lu. ar tiklaa, jonka nojalla jäsenmaalta voidaan viedä äänioikeus EU:n päätöksenteossa. Tarkoitus on kytkeä EUrahoi tuksen saanti siihen, että jäsen maa noudattaa oikeusvaltiope riaatteita. LAUANTAINA 20. He osallistuivat Henrikssonin mu kaan keskusteluihin ”yllättävän positiivisesti”. TAUSTA Oikeusvaltioperiaate • Oikeusvaltioperiaatteella tarkoitetaan sitä, että julkisen vallankäytön on perustuttava kaikilta osin lainsäädäntöön. EU:n jatkuvista moitteista huo limatta maat ovat vieneet hallin tojaan yhä autoritaarisempaan suuntaan ja jatkaneet demokra tiaa halveksivaa linjaansa. Oikeuslaitoksen, median, tutkimuksen ja opposition tiukoille laittaneet Puola ja Unkari eivät nousseet esiin Suomen EU-kokouksessa. 7. Päätöksen tekevät EU:n yleisten asioiden komitea ja Eurooppa neuvosto. Oikeusvaltioiden kehittäminen on valittu Suomen puheenjohta jakauden yhdeksi prioriteetiksi juuri Unkarin ja Puolan takia. Rinne sanoi Lännen Medialle viime viikolla Berliinissä samaa. . • Oikeusvaltion kunnioittaminen mainitaan EU-sopimuksissa yhtenä EU:n perusarvoista, jonka rikkomisesta voidaan langettaa sanktioita. • Lehdistö, oppositio ja kansalaisjärjestöt on pantu tiukan kontrollin alle molemmissa maissa.. Henriksson sanoo pitävänsä ajatusta hyvänä, mutta asiaa ei käsitelty perjantain kokouksessa. –?Minun on vaikea perustella Suomessa, miksi Suomi maksaa nettona sellaiselle maalle, jossa ei voi luottaa, että tuomioistuin toimii riippumattomasti ja op positiolla on täydet toimintaoi keudet, ja jossa sananvapaus on keskitetty vain hallituksen me dioihin. OIKEUSVALTIOITAAN murenta neita Puolaa ja Unkaria on yri tetty saada ruotuun soveltamal la EU:n perussopimuksen 7. • Puolassa oikeudelliset loukkaukset ovat kohdistuneet etenkin maan tuomioistuimiin. –?Veronmaksajat eivät halua nähdä rahojensa katoavan joi denkin taskuihin, tai että raho ja käytetään ostamaan poliittista valtaa, Jourová sanoo. • Unkarissa rikkomukset ovat olleet vielä laajempia, ja pääministeri Viktor Orbánin uskotaan vieneen hallinnon rahoja lähipiirillensä. • Käytännössä se merkitsee esimerkiksi oikeusjärjestelmän toimivuutta, riippumattomuutta ja valvontaa sekä lainsäätämisen demokraattisuuta. Keskiviikkona komissio ehdotti oikeusvaltiokysymyksen ratkai suksi myös kansalaiskuulemisia, jäsenmaiden vuosittaisia oikeus valtioselontekoja ja nopeutettu ja toimenpiteitä rikkomustilan teisiin. Kukaan ei ollut toista mieltä, Henriksson sanoo oikeusvaltio periaatteen tärkeyteen viitaten. • Esimerkiksi maan perustuslakituomioistuin on ollut voimaton jo vuosia, ja valtapuolue PiS pystyy käytännössä tekemään valtaosan tuomarinimityksistä. Myös Puolan ja Unkarin edus tajat olivat paikalla Finlandiata lolla pidetyssä kokouksessa. KUVA: Kimmo Penttinen EU-kokous jätti Puolan ja Unkarin rauhaan . FL–LM Suomen-kokousta puheenjohtanut oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) kertoo, että EU suunnittelee kansalaiskampanjaa oikeusvaltion tarpeellisuudesta. PERJANTAIN KOKOUS enteili Hen rikssonin mukaan jonkinlaista edistystä unionin oikeusvaltio kehityksen vahvistamisessa. Myös EUkomissio tukee ehdotusta. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Petteri Lindholm EU:n oikeusministerikokous ei ottanut perjantaina kantaa unio nia vastaan niskoittelevien Puo lan ja Unkarin tilanteisiin. KYSE ON MYÖS veronmaksajien rahoista, huomautti Suomenko kouksessa paikalla ollut oikeus ja kuluttajaasioista sekä sukupuol ten tasaarvosta vastaava komis saari V?ra Jourová. –?EU:ssa on yhteiset pelisään nöt, ja jos ei halua käyttäytyä nii den mukaan, niin jollain tavalla siitä pitää maksaa, Henriksson sanoo. artiklan sanktioiden lopul liseen langettamiseen tarvitaan kuitenkin kaikkien muiden jäsen maiden hyväksyntä. KUN MUU EI auta, niskoittelevat jäsenmaat on laitettava kuriin ra hahanat sulkemalla
HEINÄKUUTA 2019 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Lauantai-sivulle. Kaupungin tärkein some-alusta on käyttäjämäärien perusteella Facebook, vaikka mukana on niin Instagramia, Twitteriä, YouTubea kuin LinkdIniäkin. Sittemmin myös kuvaaminen, kirjoittaminen ja erilainen sisällöntuotanto ovat kiinnostaneet yhä enemmän. –?Tykkään asua Forssassa ja näen sen potentiaalin, mitä sillä on tarjota. Kemppainen arvioi, että nuorille olisi kyettävä luomaan kiinnostavaa visuaalista sisältöä Instagramiin. VIESTINTÄ ON paitsi laaja-alaista myös joukkuepeliä.. Kun Forssan kaupunki haki viestintäsuunnittelijaa, Kari Kemppainen oli muotoilun, markkinoinnin ja visualisoinnin taitajana valmis tarttumaan toimeen. SOSIAALISEN MEDIAN käytössä on hänestä parannettavaa, koska Forssan kaupungin monet eri toimijat tekevät some-päivityksiään eri tyyliin. > Ota yhteyttä 040 4518 390 tai toimitus@forssanlehti.fi Forssan kaupungin uusi viestintäsuunnittelija Kari Kemppainen arvioi kaupungin viestinnän tarvitsevan selkeyttämistä. Jo pojannaskalina Forssassa hän piirsi ahkerasti. –?Viestin pitää pysyä selkeänä ja laadukkaana. Petri Ojanen Forssa Forssan kaupungin uusi viestintäsuunnittelija Kari Kemppainen tunnustautuu visualistiksi. Kaupungin viestintäsuunnittelijan pelikenttä on hyvin laaja. Kari Kemppainen sanoo tarttuvansa haasteeseen energisesti, hyvin innostuneesti ja positiivisesti. KUVA: Petri Ojanen Forssan pitää erottautua markkinoinnissa . . 12 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 20. Keski-ikää lähestyvänä perheenisänä hän kokee tärkeäksi miettiä, miten lapsiperheet saataisiin muuttamaan Forssaan. Yleensäkin viestin on herätettävä kiinnostusta, sillä internetissä kaikki taistelevat ihmisten huomiosta
• Alan töihin hän pääsi Paimioon suunnittelemaan teollisena muotoilijana muovisia veneenosia Navix oy:ssä. –. Mikäli sopua ei saada, kuluttaja voi ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ole kyse sellaisesta, Lindblom sanoo. –?Mielestäni pitää osata nauraa itselleen. KUVA: Ennio Leanza Lippurahan saa harvoin takaisin Maria Muilu Yksittäisten artistien peruutukset eivät yleensä oikeuta korvauksiin festivaalilipusta. 30 prosenttia ajaa tällä hetkellä lommoisella autolla, vaikka pienen painauman voisi korjata nopeasti ja suhteellisen edullisesti ilman maalaamista PDR-menetelmällä. FL Lähes joka kolmannella lommo autossa. Kun isoissa kaupungeissa asuminen ja yrittäminen vain kallistuvat, Forssalla on tarjota huokeita tontteja. Flowfestivaaliin Cardi B:n tilalle saapuu R&B-artisti Solange. Myös Flow-festivaalin Kallio tunnistaa ilmiön ja toteaa sopimuksiin sitoutumisen paikoin löyhentyneen. Kuluttajaja kilpailuviraston johtaja Outi Haunio-Rudanko sanoo, että korvaukset arvioidaan aina tapauskohtaisesti. –. HEINÄKUUTA 2019 Forssan kaupungin uusi viestintäsuunnittelija Kari Kemppainen arvioi kaupungin viestinnän tarvitsevan selkeyttämistä. Weekend-festivaalin pääesiintyjä Swedish House Mafia perui tulonsa ”tuotannollisten ongelmien” takia. Olisi mahdotonta järjestää tapahtuma, jos koko ajan joutuisi pelkäämään, että artistin peruuttaessa tulee miljoonatappiot, Lindblom sanoo. Forssa-vitsailusta television viihdeohjelmassa ei hänestä kannata pahastua. –. • LeikkiSetillä hän ehti työskennellä puolitoista vuotta, ennen kuin tuli valituksi Forssan kaupungin viestintäsuunnittelijaksi. Perjantaina sekä Weekendettä Flow-festivaalit tiedottivat suurten artistiesiintymisten peruutuksista. Heinäkuun alussa Ruisrock jäi vaille pääesiintyjää, kun sekä alkuperäinen artisti että tuuraaja peruivat esiintymisensä. Festivaalien edustajat toivovat, että fanit eivät kyynisty peruutusten myötä. ”Erottautumisessa muista tarvitaan laatikon ulkopuolista ajattelua.” KARI KEMPPAINEN Forssan kaupungin viestinnän suunnittelija Järjestäjät näreissään esiintyjien peruutuksista Hiphopparit ja rap-artistit herkimpiä perumaan. FLOWJA WEEKEND -festivaaleista kerrotaan, että yksittäisen artistin perumisesta ei voi saada korvauksia. Maria Muilu Suomen festivaalikesä on ollut pääesiintyjien kannalta epäonninen. Parhaana saavutuksena on kuntamarkkinoinnin pronssi. Pienen lommon aiheuttama haitta ei ole vain esteettinen, vaan se alentaa myös auton arvoa. elokuuta niin ikään Suvilahdessa. Täytyyhän yleisön pystyä luottamaan siihen, että artistit, joita he haluavat mennä katsomaan, ylipäätään tulevat, Lindblom sanoo. Ilmiö on ”painajainen” tapahtumajärjestäjille, mutta myös yleisölle. Yleensä peruutukset ovat inhimillisiä esimerkiksi artistin sairastuessa. Weekend-festivaali on tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa. Enemmän tämä liittyy uudentyyppiseen musiikkiin, kuten hip hoptai rap-musiikkiin. Kuluttajariitalautakunta käsittelee näitä ja arvioi, kuinka paljon luvattua vajaammaksi markkinoitu palvelu on jäänyt ja onko sitä pystytty jotenkin korvaamaan. • Opiskelu vei miehen Kouvolaan. Autoklinikan kyselystä käy ilmi, että yleisimmät syyt lommojen alkuperään ovat toisen auton ovi (44 prosenttia), katuvalo ja tolppa (7 prosenttia) sekä puun oksa (4 prosenttia). –?Tarvitaan laatikon ulkopuolista ajattelua. Kauniiksi ja vehreäksi kiitetyllä Forssalla on tehtävää erottautua muista pikkukaupungeista, jotka myös kehuvat luontoaan, palveluitaan ja edullisuuttaan. Lindblom on työskennellyt pitkään tapahtuma-alalla useiden eri festivaalien parissa. Samalla artistien edustajille voivat pohtia, kannattaako sittenkään lähteä Eurooppaan vai pitäisikö pysyä esimerkiksi vain Jenkeissä, Lindblom sanoo. Ensisijaisesti pettyneen festivaalivieraan kannattaa yrittää sopia hyvityksestä tapahtuman järjestäjän kanssa. Kyselyssä eivät nousseet esiin raekuurot, joiden vaikutus kuitenkin saattaa alueellisesti näkyä hyvinkin vahvasti korjaamoilla. FLOW-FESTIVAALIN pääesiintyjäjoukkoon kuulunut Cardi B peruutti esiintymisensä kiertueaikatauluunsa vedoten. FORSSAN KESKEINEN sijainti Helsingin, Turun ja Tampereen välissä on Kemppaisen mielestä etu, kunhan pidetään huoli toimivista liikenneyhteyksistä. STT Cardi B jättää Flow-festivaalin väliin. Forssan imagosta on eri käsityksiä. Weekend-festivaalin taiteellinen johtaja Tuomas Kallio kertoo sähköpostitse, että artisteja saatetaan buukata joskus melko myöhään, mikä voi tehdä viime hetken aikatauluista haastavampia. –. Kun Forssa sai muutama vuosi sitten huonoa mainetta rettelöinnistä turvapaikanhakijoiden tultua, Forssan malli kriisin ratkaisijana sai kunniaa. • Perheeseen kuuluvat avovaimo, viisikuukautinen tytär ja kolme koiraa. Valitettavasti artisteilla peruutukseen syy voi sopimusteknisesti olla käytännössä mikä vain, Kallio sanoo. Kielteinen asia voi olla käännettävissä myönteiseen kulmaan. Markkinointi hinta edellä ei riitä, kattauksen on oltava jotain uniikkia, erilaista. –. Ammattimaisilta festivaalijärjestäjiltä voidaan toki edellyttää, että ikävien tilanteiden hoitoon on varauduttu muutenkin kuin tiedottamalla, että artisti ei pääsekään. Weekend-festivaaleille pääesiintyjän korvaajaksi tulee ruotsalainen dj Alesso. –. Hän arvelee, että artistiperumisten ilmiö on yleistynyt viimeisimpien viiden vuoden aikana. Siellä on varmaan mietitty, miten asia hoidetaan. –. –. Kilpailuja kuluttajavirastoon on tullut kesän mittaan jonkin verran yhteydenottoja festivaalilippuihin liittyen. Paikallisessa mainostoimistossa hän on tehnyt paljon kuntamarkkinointia. Kilpailuja kuluttajaviraston johtaja Outi Haunio-Rudanko kertoo, että korvaukset arvioidaan aina tapauskohtaisesti eikä yleispäteviä linjauksia voida antaa. Euroopassa on peruuntunut hyvin paljon festivaaliesiintyjiä, ja pääpaino näissä on valitettavasti aina saman genren artisteissa. –. Tapahtumajärjestäjillä on vaikeuksia varata seuraavan kesän artisteja, kun ei voida tietää, onko esiintyjä silloin jo mennyttä kauraa. Ilmiö viime hetkellä vetäytyvistä esiintyjistä liittyy musiikkialan alati kiihtyvään tahtiin, arvelee Weekend-festivaalin tiedottaja Tomi Lindblom. Tällaiset tuotannollisiin syihin vetoamiset ovat äärimmäisen harvinaisia perinteisessä poptai rockmusiikissa. FL MIKÄ MIES Tyykikylän tuotemuotoilija • Kari Kemppainen on syntynyt, varttunut ja käynyt koulunsa Forssassa. Hän valmistui teolliseksi muotoilijaksi (AMK) Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2007. Flow järjestetään 9.–11. Autoklinikan tekemän kyselyn mukaan pienet autovauriot syntyvät todennäköisimmin pysäköintitilanteissa toisen auton ovista. KUVA: Petri Ojanen –?Viestinnän pitää tukea kaupungin strategiaa, Kemppainen sanoo. FORSSAN LEHTI 13 LAUANTAI LAUANTAINA 20. Syynä on juuri tämän musiikkikulttuurin nopeatempoisuus. • Lukion jälkeen hän meni töihin vuodeksi Liha ja Säilykkeelle. Ennen artisti pysyi pinnalla useamman vuoden, mutta nykyään suosio voi kestää vain kuukauden. • Muutaman vuoden jälkeen hän sai graafisen suunnittelijan paikan Mainossatamasta Forssasta. –?Suurin haaste tulee olemaan sen punaisen langan löytäminen, Kari Kemppainen sanoo. Mahdollisia riitatilanteita käsitellään kuluttajariitalautakunnassa. Viestinnässä ja markkinoinnissa on hänen mukaansa kyse myös imagon muokkaamisesta. • Seitsemän vuoden jälkeen hän siirtyi paikallisen leikkija ulkoliikuntapaikkakalustusyhtiön LeikkiSet oy:n muotoiluja visualisointipäälliköksi. Konserttitapahtumien järjestäjillä on velvollisuus tiedottaa tehokkaasti muutoksista
HEINÄKUUTA 2019 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Hongkongissa on järjestetty valtavia mielenosoituksia läpi kesän. JÄRISTYKSEN JOHDOSTA palokunta sai useamman puhelun, joissa pyydettiin apua hissiin loukkuun jääneiden ihmisten pelastamiseksi. Varjojen avulla mielenosoittajat suojautuivat poliisin voimakeinoilta. Riina Rastas Ateena Kreikan pääkaupungissa Ateenassa järisi maa eilen perjantaina. HONGKONG SIIRTYI Kiinan hallintaan vuonna 1997 Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaatteen mukaisesti. PROTESTEISSA KULMINOITUU kiukku, jota hongkongilaiset ovat pitkään pitäneet sisällään. Kun he saivat tahtonsa läpi, he alkoivat vaatia anteeksipyyntöä hallintojohtaja Carrie Lamilta. VOIMAKKUUSTASOLTAAN Ateenan 5,1 magnitudin maanjäristys on Richterin asteikolla keskisuuri. Ateenan tunnetuin nähtävyys, antiikin aikaisista rakennuksista ja raunioista muodostuva Akropoliin kukkula ei vaurioitunut maanjäristyksessä. Molempien järistysten episentrumi, eli järistyksen keskipiste, sijaitsi eurooppalaisen seismologian laitoksen EMSC:n mukaan 22 kilometriä Ateenasta luoteeseen. Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaate takaa Hongkongille suhteellisen autonomian 50 vuodeksi eli vuoteen 2047 – tai ainakin näin pitäisi olla. Australialainen mediasivusto The Conversation kirjoittaa, että ensimmäiset kaksi vuosikymmentä tosiaan näytti siltä, että lupaus pitää. Romahdus lehdistönvapauslistalla, Kiinan vaikuttaminen viimeisimmän hallintojohtajan valintaan ja kansanedustajuuden evääminen kahdelta kansan valitsemalta ehdokkaalta, joiden itsenäisyysmielisyys ei kelvannut Kiinalle – siinä vain muutama niistä syistä, jotka ovat kasvattaneet epäluottamusta Kiinan ja Hong kongin viranomaisia kohtaan. Kreikkalainen seismologi Manolis Skordilis kertoi kreikkalaiselle Star TV:lle, että maanjäristys tuntui vahvalta, koska se iski niin lähelle maanpintaa. Alueen asukkailla on oikeuksia, joita manner-Kiinassa ei nautita, kuten vapaa lehdistö ja internet, oikeus kokoontua sekä sananvapaus. Kansalaiset sai kaduille lakialoite, joka lisäisi Kiinan otetta Hongkongista. Lisäksi järistys vaurioitti muutamia hylättyjä rakennuksia ja katkaisi tietoliikenneverkkoja osassa Ateenan kaupunkia. Perjantaisen maanjäristyksen keskipiste oli alueella, jossa on ollut aikaisemminkin maanjäristyksiä. Maanjäristystä seurasi jälkijäristys, joka oli voimakkuudeltaan 4,4 magnitudia. VUONNA 2014 Kiina ilmoitti, että Hongkongin seuraava hallintojohtaja päätetään ennalta valittujen ehdokkaiden joukosta. Järistys tapahtui 15 kilometrin syvyydessä. Viisi vuotta sitten hongkongilaiset osoittivat mieltään niin sanotussa sateenvarjoliikkeessä. KUVA: Jerome Favre / EPA Hongkong kehittyi yli sadan vuoden ajan Britannian alaisuudessa. Syyksi on nimetty kiistanalainen luovutuslaki, mutta taustalla vaikuttaa paljon muutakin. Iltapäivällä Ateenaa tärisyttänyt maanjäristys oli voimakkuudeltaan 5,1 magnitudia. Sittemmin Kiina on puuttunut Hongkongin politiikkaan useasti. Pireuksen satamakaupungissa loukkaantui lievästi kaksi ihmistä hylätyn rakennelman romahdettua, ilmoitti Kreikan terveysministeriö perjantaina. LAUANTAINA 20. Siitä kasvoi hyvin toisenlainen yhteiskunta kuin totalitaarisesta Kiinasta. Kreikan pelastuspalvelu puolestaan totesi, että tilanne on laantumassa eikä huoleen ole syytä, sillä kaupunki kesti järistyksen. EMSC:n Ateenassa olleen silminnäkijän mukaan maanjäristys oli vahva, muttei onneksi kestänyt kovin kauaa. Richterin asteikolla 4,4 magnitudin jälkijäristys on lievä. Se on yli neljännes kaupunkivaltion asukkaista. Esimerkiksi vuonna 1999 5,9 magnitudin maanjäristys iski samalle alueelle kuin perjantainen järistys ja tappoi 143 ihmistä. Hongkong kehittyi yli sadan vuoden ajan Britannian alaisuudessa, ja siitä kasvoi hyvin toisenlainen yhteiskunta kuin totalitaarisesta Kiinasta. Reutersin Ateenan kirjeenvaihtaja näki ihmisten lähtevän rakennuksista ja sadat päätyivät täyteen ahdetulle Syntagman torille. Kreikka on Turkin lisäksi yksi Euroopan maanjäristysalttiimpia maita. Siitä kielii esimerkiksi se, että alkuun mielenosoittajat vaativat lakialoitteen hylkäämistä. Tänä kesänä sateenvarjot näkyvät jälleen saarivaltion katukuvassa. Protestit ovat merkki pettymyksestä ANALYYSI Ida Kannisto ida.kannisto @lannenmedia.fi L iki kaksi miljoonaa ihmistä marssi Hongkongin kaduilla kesäkuun puolivälissä. Koko kesän ajan Hongkongin kaduilla on nähty suurimpia mielenosoituksia vuosikymmeniin. REUTERS, FL–LM Ateenassa voimakas maanjäristys. Maa järisi ensimmäisen järistyksen aikana noin 15 sekuntia. Sekään ei riittänyt, sillä julkinen pahoittelu tuli liian myöhään: Lamin erottaminen oli jo lisätty vaatimuslistalle. Richterin asteikko koostuu seitsemästä intensiteettitasosta, joista Kreikan järistykset sijoittuvat viidenteen ja neljänteen
Mielenosoituksissa purkautuu turhautuminen, joka on kasaantunut jo vuosien ajan. Palossa kuoli torstaina 33 ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui, monet heistä vakavasti. Kioton animaatio studion tuhopoltosta epäil ty mies uskoi japanilaisme dian mukaan studion plagi oineen hänen romaaniaan ja sytytti siksi palon. Aluksella ol leista selvisi hengissä vain 137. REUTERS YHDYSVALTALAISET HIKOILEVAT HELTEESSÄ 200 miljoonaa NEW YORK. Saavatko hongkongilaiset tah tonsa läpi vai kiristyvätkö polii sin voimakeinot, joita jo nyt on Hongkongissa arvosteltu. Oikeuden päätöksen mu kaan jutun toista tuhatta kantajaa eivät pystyneet todistamaan vakavaa tai tahallista virhettä luokit tajan tai rakentajan taholta. LUOVUTUSLAKIEHDOTUS tuli esille alkuvuodesta sen jälkeen, kun hongkongilainen nuori mies tappoi naisystävänsä Taiwanis sa. Kaksi vuotta myöhemmin kah delta kansan valitsemalta itsenäi syysmieliseltä kansanedustajalta evättiin virat. Tämän jälkeen Hongkongin hallinto ilmoitti, että luovutus laki on säädettävä kiireellisesti, jotta mies voidaan tuomita. Tänä kesänä yli 100?000 hong kongilaista kokoontui muista maan Pekingin Taivaallisen rau han aukiolla 30 vuotta sitten ta pahtunutta tragediaa. Varjojen avulla mielenosoittajat suojautuivat poliisin voimakeinoilta. Tänä kesänä sateenvarjot näkyvät jälleen saarivaltion katukuvassa. Ne ovat tarjolla Suomen kin seuraaviksi hävittäjiksi. Britannia ja Ruotsi ovat sopineet yhteisestä kehitys ja han kintaohjelmasta, joka vas taisi maiden ilmapuolus tuksen tulevaisuuden tar peisiin. Jos luovutuslaki menee läpi, pelkona on, että kuka tahansa ”epäilty”, esimerkiksi aktivisti, toimittaja tai ihmisoikeusjuris ti, voidaan lähettää MannerKii naan. KIINAN KIRISTYVÄN otteen pelä tään tarkoittavan myös sitä, että alue menettää asemansa kansain välisesti tärkeänä talouskeskuk sena. Lämpö voi vaikuttaa jopa 200 miljoonaan ihmiseen itä rannikon suurissa kaupungeissa ja Keskilännessä. Herä si kysymyksiä siitä, oliko tapahtu ma vain veruke lain säätämiselle. Nyt sateenvarjot näkyvät jäl leen saarivaltion katukuvassa. Vaarallinen lämpöaalto on rantautunut Yh dysvaltoihin. Koska mies ehti palata Hong kongiin, häntä ei voitu tuomita teosta. LAUANTAINA 20. Hänen aikanaan demokratiamyönteisiä poliitikkoja on vangittu ”toisinajattelijoina”. FL–LM FAIRFORD. Myös Bangladeshissa ja Nepalissa on paettu monsuunisateita. 38 celsiusastetta ylittäviä lämpötilahuip puja odotetaan viikonlopun aikana ympäri laajaa maata. Hän oli myös ollut mielenterveyshoidossa. Nyt saadusta oikeuden päätöksestä saa tetaan valittaa. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Maarit Uber Protestit ovat merkki pettymyksestä Viisi vuotta sitten hongkongilaiset osoittivat mieltään niin sanotussa sateenvarjoliikkeessä. 852 ihmistä kuoli Estoni an upotessa. REUTERS Ruotsi ja Britannia puolustus yhteistyöhön Kamrup. Pelko ei välttämättä ole ai heeton: The Conversationin mu kaan alueen luotettavuus saattaa kärsiä, jos Hongkong alkaa heijas taa Kiinan intressejä. Japanin Kioton tuhopolton syy selvisi KIOTO. Vuoden 2014 sateenvarjoliikkeen aikaan mediassa arveltiin, ettei Kiina halua uutta samankaltaista ve rilöylyä. Ainakin 90 ihmistä on kuollut ja yli 150?000 ihmistä on joutunut evak koon tilapäisille leireille. Paikallisten huolena on, että Kiina pyrkii yhä tiukentamaan otettaan erityishallintoalueesta. Uhrien omaiset ja tur masta selviytyneet vaa tivat 40 miljoonan euron korvauksia laivaluokituk sesta päättäneeltä Bureau Veritas yhtiöltä sekä laivan rakentaneelta saksalaiste lakka Meyeriltä. KUVA: Jerome Favre / EPA Tuhannet ihmiset lähtivät ka duille ja vaativat demokraattisia vaaleja. Syntyi sateenvarjoliike, joka sai nimensä siitä, että paikal liset pyrkivät suojautumaan polii sin suihkuttamalta kyynelkaasulta sateenvarjojen avulla. FL–LM. Ranskalainen tuomioistuin on hylännyt vahingonkorvausvaatimuk set Estoniaoikeudenkäyn nissä. Asian vahingonkorvaus kanne jätettiin jo peräti 23 vuotta sitten. Britannia nosti kumppa nuuden esimerkeiksi Gri pen ja Eurofighterhävit täjät. Vaikka lakialoite on kuopattu, loppua protesteille ei näy. 41vuotias mies oli tuo mittu aiemmin kioskiryös töstä. Seuraavana vuonna Kiinalle us kollinen Carrie Lam valittiin hal lintojohtajaksi. Jutun kantajien mieles tä Estonia ei ollut lainkaan merikelpoinen suunnates saan Tallinnasta kohti Tuk holmaa syyskuussa 1994. FL–LM PYÖRIEN PÄÄLLÄ TULVISSA EPA Estoniakorvaus vaatimukset nurin Ranskassa NANTERRE. Mediatietojen mukaan 5,7 miljoonaa ih mistä on joutunut jättämään kotinsa Intian Assa min osavaltiossa monsuunisateiden aiheuttamien tuhoisien tulvien vuoksi
Tulokset eivät ole sitä mitä olen odottanut, Liipola kertoo. –?Monille urheilijoille tulee kisoissa paljon paineita, kun he miettivät ja jännittävät liikaa omaa suoritustaan, eivätkä saa ajatuksia hetkeksikään muualle. 25 vuotta keväällä täyteen saanut Liipola on fyysisesti paremmassa kunnossa kuin koskaan. KUVA: Lassi Puhtimäki Liipolan itseluottamus ei horju nen urheilijoistaan. Esan mörssäri uskoo, että värkeissä on varaa noin 77-metriseen kaareen. Tämä viikko on tuntunut jo hyvältä. Kaikki ottaa kuitenkin aikansa. KAKSVITOSENA Liipola on lähestymässä parhaita urheiluvuosiaan. Liipola kertoo heittosuorituksessa pyöriessään vetävänsä moukaria liikaa perässään. FL. Ilman pahoja loukkaantumisia ura jatkuu vielä pitkään. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi . Kuumuudenkaan ei pitäisi olla ongelma, tämä iso mies kestää lämpöä. –?En ole mikään urheiluhullu, enkä seuraa oikeastaan muuta kuin omaa lajiani. Väkivahvan moukarimiehen leka on lentänyt parhaimmillaan 73,88, jolla hän on kotimaisen tilaston kakkosena Aaron Kankaan jälkeen. Kari on avoin asiantuntijoiden mielipiteille, eikä häntä haittaa, jos joku muukin auttaa harjoituksissa. YLEISURHEILU Kai Sandberg Somero Someron Esan Henri Liipola ei ole tänä suvena saanut itsestään parasta irti. –?Tavoite on selvitä Dohaan ja siellä karsinnasta finaaliin ja kahdeksan parhaan joukkoon. Optimi olisi, että moukari kulkisi juuri heittäjän edessä, jolloin leka lähtee mahdollisimman äkäisesti liikkeelle. –?Tämä kausi on lähtenyt hitaasti liikkeelle. Liipolan ennätys on viime vuonna Kaustisella syntynyt 75,47. Tulos uupuu Dohan MMkisarajasta 76 metristä reilut pari metriä. Jos ja kun ura joskus päättyy, Liipolalla ei ole vaaraa jäädä tyhjän päälle. Minulla on kisareissulla mukana aina joku peli tai muu juttu, joka auttaa keskittymään välillä johonkin muuhun kuin urheilusuoritukseen. Kaksinkertainen Suomen mestari uskoo Dohan MM-rajan menevän rikki. Kaikki siitä ylöspäin on plussaa. Hän viihtyi kesän alussa pidetyissä universiadeissa. Myös moukarin lähtökulman kanssa on ollut ongelmia. Universiadeissa Napolissa 70-metrisellä seitsemänneksi sijoittunut Liipola tähtää tiukasti Dohan MM-kisoihin. –?Kari on siitä mukava valmentaja, ettei hän ole mustasukkaiSomeron moukaririnki on Henri Liipolan mukaan maan parhaita. Liipolan mukaan paras olisi 45 astetta, nyt se on valunut välillä 40:n alle. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU LAUANTAINA 20. Moukarinheitto on kivaa, mutta kun se joskus loppuu, keksin kyllä muuta tekemistä, tietotekniikan taitaja kertoo . Liipola kertoo isojen kisojen tunnelman sopivan hänelle. –?Talvi meni hyvin. lokakuuta ja MM-finaali sitä seuraavana päivänä. Koskelta kotoisin oleva ja Tampereella asuva Liipola edusti Suomea viime kesänä Berliinin EM-kisoissa. Liipolaa on valmentanut pitkään somerolainen Kari Pihkanen, jolla on tallissaan monta muutakin kovaa heittäjää. –?Olisi silti mukava saada raja puhkaistua, jotta voisi alkaa keskittyä kisoihin. Moukarin karsinta heitetään 1. Voimatasot ovat niin korkealla, ettei niitä tarvitse enää nostaa. Heitin 10 kilon ja 9 kilon lekalla paremmin kuin koskaan, mutta normaaliin 7-kiloiseen en ole vielä saanut parasta tuntumaa. HEINÄKUUTA 2019 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Aikaa rajan tekemiseen on reilusti, syyskuulle saakka. –?MM-kisavuoden jälkeen katse suunnataan Tokion olympialaisiin, mutta se varsinainen päätähtäin on 2024 Pariisin olympialaisissa, Liipola sanoo. ICT-insinööriksi valmistuvan miehen elämässä on paljon muutakin kuin urheilu. Liipola asuu ja opiskelee Tampereella, jossa myös takavuosien huippuheittäjä Harri Huhtala katsoo hänen heittojensa perään. –?Tekniikka on menossa parempaan suuntaan. ITSEVARMA LIIPOLA ei ole huolissaan, sillä ongelmat ovat tiedossa ja niitä on alettu korjata. . Tekniikan kanssa sen sijaan on murheita
Forssan Seudun Tikka osallistuu kolmella kilpailijalla. • 25 vuotta, 190 senttiä, 120 kiloa. Kilpailut alkavat lauantaina kello 14, jolloin ratkotaan 600 metrin ja viestin mestaruudet. Myös loimaalainen Metsämaan Urheilijat on edustettuna SM-kisoissa. VAUHDIKAS TIKKAJUOKSU on hyvää viihdettä, jota kannattaa Niinisen mukaan tulla katsomaan paikan päälle. • Opiskelee ICT-insinööriksi ammattikorkeakoulussa Tampereella. Van Aertin talli Jumbo-Visma kertoi, että belgialaisajaja sai lihashaavan oikeaan jalkaansa. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen löivät sveitsiläisparin Joana Heidrich/ Anouk Verge-Depre 2–0. Sitten Lahti-Liukkonen ja Parkkinen kohtasivat espanjalaiset Liliana Fernandez Steinerin ja Elsa Baquerizo McMillanin. Aika-ajossa koettiin myös kauhunhetkiä, kun belgialaispyöräilijä Wout van Aert osui reittiä reunustaneeseen mellakka-aitaan ja kaatui rajusti. • Ennätys 75,47 vuodelta -18. etapin, joka oli 27,2 kilometrin mittainen aika-ajo Paussa. Kisa jäi belgialaiselta kesken, ja hänet vietiin sairaalaan saamaan hoitoa. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU LAUANTAINA 20. Sunnuntaina kello 11 jatketaan 1 800 metrin kisalla. Miesten sarjassakin on 17 osallistujaa, Niininen kertoo. Van Aert ajoi uransa ensimmäistä Touria. Ranskalaispyöräilijä johtaa Touria 1.26 minuutin erolla Geraint Thomasiin. Samalla Alaphilippe lisäsi etumatkaansa kokonaiskisan kärjessä. Alaphilippen voittoaika perjantaina oli tasan 35 minuuttia. Alaphilippe juhli aika-ajossa ja tarrasi Tourin voittoon PYÖRÄILY STT Pau Julian Alaphilippe voitti maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon eli Tourin 13. Tikkajuoksu ei todellakaan ole mikään hupilaji, vaan täällä kilpailee kovakuntoisia urheilijoita. STT. HEINÄKUUTA 2019 Nyt vaaditaan kovaa kuntoa ja tarkkaa kättä Tikkajuoksun SM-kisat viikonvaihteessa Humppilassa. Espanjalaiset etenivät kahdeksan parhaan joukkoon päihittämällä suomalaiset 2–0. Kiinan Xia Xinyi ja Wang Fan puolestaan päättivät tiukan taistelun jälkeen Riikka Lehtosen ja Niina Ahtiaisen turnauksen voittamalla ottelun 2–1. KUVA: Lassi Puhtimäki Liipolan itseluottamus ei horju HENRI LIIPOLA Ura jatkuu vielä pitkään • Syntynyt Koskella, asuu Tampereella. • Kauden päätavoite selvitä Dohan MM-kisojen moukarifinaaliin, uran päätavoite asetettu Pariisin olympialaisiin 2024. Hän voitti kilpailun kymmenennen etapin. Veteraanien lisäksi kisajoukkueessa on mukana neljä nuorta. –?Tämä on mielenkiintoinen laji, jota pääsee seuraamaan läheltä uudesta katsomosta. Nuorilla on mahdollisuuksia mitaleille, mutta meillä veteraaneilla ei taida taso riittää niin korkealle, toteaa Humppilan Veikkojen tikkajaoston puheenjohtaja Markku Niininen, joka kilpailee itsekin M70-sarjassa viikonloppuna. FL Humppilassa kisataan viikonloppuna tikkajuoksun Suomen mestaruuksista. Järjestävä seura Humppilan Veikot saa mukaan yhdeksän urheilijaa. Suomalaispari sijoittui yhdeksänneksi. Parin sijoitus oli 17:s. Van Aert oli ennen perjantain aika-ajoa kokonaiskilpailussa sijalla 76 Tourissa ajetaan lauantaina 117,5 kilometrin mittainen vuoristoetappi. Kilpailut pidetään hyvissä puitteissa uusitulla urheilukentällä. • Parhaat saavutukset: Moukarinheiton SM-kultaa -17 ja -18, talvi-SM-kultaa -17 ja -18, pronssia -19. Kilpailuihin on tulossa noin 70 osallistujaa 17 seurasta. Julian Alaphilippe kasvatti aika-ajossa eroa kisan suosikkiin Geraint Thomasiin. –?SM-kisojen järjestelyissä on meille paljon hommaa, mutta olemme saaneet apua Forssasta ja Metsämaalta, kertoo Niininen. • Edustaa Someron Esaa, valmentajana somerolainen Kari Pihkanen. –. KUVA: Yuoan Valat/EPA Suomalaispareilla hyvä turnaus maailmankiertueella Suomalaisten pelit beach volleyn maailmankiertueen neljän tähden turnauksessa Portugalin Espinhossa loppuivat perjantaina. • Arvokisaedustuksia: EMkisoissa 20:s -18, universiadien 7:s -19. KUVA: Seppo Pessinen Someron moukaririnki on Henri Liipolan mukaan maan parhaita. Tourin hallitseva voittaja Thomas oli aika-ajon kakkonen häviten Alaphilippelle 14 sekuntia. TIKKAURHEILU Kai Sandberg Humppila Tikkajuoksun Suomen mestaruuksista kilpaillaan viikonvaihteessa Humppilan urheilukentällä
–. Pommin heitti Emma Väre valmentamallaan Rose Cogerilla ja voitto oli sen verran ylivoimainen, että lähdön parhaasta hevosesta ei jäänyt minkäänlaista epäselvyyttä. RAVIURHEILU Matti Kaasalainen Forssa Pilvenmäen perjantairavien nelonen oli menossa ihan pohjiin, mutta ainakin joidenkin onneksi päätöskohteeseen saatiin 26,70-kertoiminen yllätys. Kentän jälkimmäisellä puoliskolla Korhonen sortui tekemään kaksi bogeya, mutta paransi silti torstaina pelattua tulostaan kolmella lyönnillä. On sitä miettinyt, että tuliko tehtyä virhe. Korhonen pelasi perjantaina tuloksen 69, jolla hän alitti kentän par-tuloksen kahdella lyönnillä. Niko Sulkonen ampui tuloksen 114/125, joka on hänen uusi ennätyksensä. PILVENMÄELLÄ AJETTIIN myös monten SM-karsinta ja sen ykköseksi selvisi sitkeän esityksen päätteeksi Tamara Skutnabbin ohjastama Aika Kiho. Korhonen joutui muiden iltapäivällä kentälle lähteneiden tavoin pelaamaan kierroksensa osin rajussa vesisateessa, mutta myräkkä ei suomalaista hyydyttänyt. Rose Cogerin voittoaika oli sen uusi volttiennätys 14,2 ja komeita lukuja lähtöön saatiin muutenkin. Joukkueessa kilpailivat urjalalainen Niko Sulkonen sekä Sami Aaltonen ja Oskari Lehtimäki. Ihan samanlaista hakemista on ollut. FL Lappi tuskailee autonsa kanssa: ”Tuntuu, ettei suorituskyky riitä” Vaikeat lähtökohdat Suomen ralliin. Korhosen kokonaistulos 141 lyöntiä riittää helposti viikonlopun kierroksille selviytyvien 70 parhaan pelaajan joukkoon. Nyt on vain keskityttävä siihen, miten suoritusta pystyy parantamaan. Lappi on tuskaillut kilpurinsa asetusten kanssa koko kauden ajan ja sama jatkui myös kotikisan testipätkällä. Helmikuisen Ruotsin osakilpailun toisen sijan jälkeen pieksämäkeläisen kausi on ollut umpisurkea. STT Anderssonin seiväs katkesi, taivutti silti EM-finaaliin YLEISURHEILU Seiväshyppääjä Saga Andersson selviytyi finaaliin alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Boråsissa huolimatta siitä, että hänen seipäänsä katkesi verryttelyn aikana. – Lopussa tämä vähän ihmetteli missä muut ovat, mutta innostui niitten lähetessä uudestaan. Suomalaiskuski haki perjantaina autonsa säätöjä Kuhmoisten kirkonkylän lähellä Keski-Suomessa. Minusta auto sopii Suomen ralliin parhaiten. STT. Korhonen aloitti kierroksensa loistavasti tehden ensimmäisten kymmenen reiän aikana neljä birdieä. Henkilökohtaisessa kilpailussa Sami Aaltonen sijoittui viidenneksi ja Oskari Lehtimäki yhdeksänneksi. Andersson ylitti 390 ensimmäisellään, joka riitti 12 parhaan joukkoon. Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä voittoa juhlinut Lappi on MMsarjassa vasta yhdeksäntenä. Suomen joukkue voitti kultaa skeetin joukkuekilpailussa tuloksella 350. Ongelma on se, että jollain toisella autolla ajaisin varmasti kovempaa. Jos asiaa miettii liikaa, niin kaivaa vain itselleen syvempää kuoppaa. Tärkeintä olisi päästä maaliin, Lappi totesi. Skeetissä saavutetut tulokset olivat suomalaisittain kisojen parasta antia. LAPPI VAIHTOI täksi kaudeksi ranskalaistiimiin Tommi Mäkisen johtamasta Toyotan rallitallista, jolla on tällä kaudella ollut ehdottomasti nopein auto. Sisäradan Aika Kiho/Tamara Skutnabb pystyi pitämään Diporexin/Jenni Kaija takanaan. Viisivuotias taittoi mailin aikaan 28,0 ja teki sen niin helpon oloisesti, että lukemat tulevat ennestään paranemaan. FL ”Tämä on pätkänopea ja niin juoksija.” ESA HOLOPAINEN Ohjastaja Korhonen taiteili jatkoon Britannian avoimessa GOLF Mikko Korhonen selvitti tiensä jatkoon Britannian avoimessa turnauksessa. Lähtöpaikka on hyvä, mutta on siellä monta muutakin ukkoa samoilla paikoilla. Takarivistä lähtenyt ruuna keikkui keulassa jo kierroksen kohdalla ja pakeni lopussa muilta karkuun. STT Oi Emma, oi Emma Montén SM-karsinnan voittaja selvisi maalikamerankuvasta. – Tämä on pätkänopea ja niin juoksija, kommentoi Holopainenkin. Nelosen vaihto oli 56 861 euroa ja sillä nettosi Emman ansiosta 127,31 euroa. HEINÄKUUTA 2019 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Suomelle kultaa nuorten maailmancupissa AMMUNTA Saksan Suhlissa järjestettiin kuluvalla viikolla ammuntalajien nuorten maailmacupin kisat. Fakta on kuitenkin se, että tällä tasolla ei paljon voi hanskalla paikata, Lappi tokaisi. Toiseksi joukkuekisassa tuli Yhdysvallat ja kolmanneksi Kiina. –. Sulkonen on valittu vuodeksi 2019 Suomen Ampumaurheiluliiton nuorten maajoukkueeseen. En osaa yhtään sanoa, missä olemme vauhdin kannalta. LAUANTAINA 20. Huipputamma Penelope Pressin jälkeläinen Inaccessible latasi toisessa kohteessa kyselemättä keulaan ja sen paikan Olli Koivusen ohjastama 4-vuotias piti suorastaan leikitellen. Tiesin kuitenkin, että Toyota on hyvä ja on sitä edelleen. Se on kuitenkin osoittautunut paljon haastavammaksi, mitä alun perin kuvittelin, Lappi summasi. Oletin, että saan Citroenin sopimaan itselleni ja tehtyä siitä hyvän työkalun. – Tämä on tehnyt hyviä esityksiä, joten oli ihan luottavainen, analysoi selkävaivansa onnistuneesti selättänyt Olli. Taakseen Korhonen jätti muun muassa viikonlopun kierroksilta karsiutuneet moninkertaiset major-voittajat Tiger Woodsin ja Phil Mickelsonin. –. –. Tänä suvena Lappi ei voittohaaveita elättele. AVAUSKOHDE MENI Esa Holopaisen ohjastamalle Vokkenille. sijaa, kun toinen kierros on vielä noin 20 pelaajan osalta kesken. Riehakas ja ansaittu oli myös Emman tuuletus. Ehkä on kuitenkin järkevintä olla odottamatta mitään, niin ei ainakaan pety pahasti. Tuntuu, ettei suorituskyky tällä hetkellä riitä. –. Toisen T4-voittonsa Koivunen otti kolmannessa lähdössä Cape´s Caviarin rattailla. Sanotaanko, että kun on ollut vaikeaa auton säätöjen kanssa, niin ei tähän (koti)kisaan ole yhtään sen helpompaa oikeita säätöjä löytää. Korhonen jakaa kilpailussa 33. Toiseksi tullut Arctic Island antoi voittajan kanssa kaksarikertoimeksi 651,24 ja troikkakerroinkin kiipesi yli kahden ja puolen tuhannen. KUVA: Lassi Puhtimäki Päätöskohteen pommi toi nelosen pottiin sentään kohtuueurot. Lapin ei kuitenkaan auta muu kuin kääriä hihat ja tehdä tallin kanssa entistä rajummin töitä, jotta Citroen C3 istuu jatkossa paremmin suomalaisen käteen. Kiia Jullenmaa ja Minttu Koskiaho jäivät seiväskarsintaan tuloksella 370. AUTOURHEILU Aki Hietavala Citroenin Esapekka Lappi lähtee elokuun alussa ajettavaan Suomen MM-ralliin vaikeista lähtökohdista. Siinä mielessä voisi olla lupa odottaa vähän parempaa. –
17.20 PGA TOUR Golf: Barbasol Championship. Seiska 6.6 km (Läht. Litja Arttu 0,37 kg Osallistujia 28. 12.00, 19.00 (s), 23.30 Miekkailu: Mm-Kisat Budapest. 20.00 NHL: Carolina Hurricanes– New Jersey Devils. lähtö, lv 2140 m: 1) Crossfire Annie/Ari Moilanen 18,4 x (3,88), 2) Hugo Goza 19,4 (8,64).3) Maximus Wild 18,2 (40,73).4) R.R. Patjas Tiina 0,46 kg, 2. 0) 1) Anssi Hakola 35.29, 2) Petri Fonsell 41.12, 3) Mikko Korkiala 41.38, 4) Markku Reunanen 46.12, 5) Heikki Anttila 46.38, 6) Juha Eronen 47.41, 7) Hyvämäki Kirsi Karvonen 50.25, 8) Raimo Karvonen 50.27, 9) Matti Joro 51.05, 10) Terhi Virtanen 52.02, 11) Kasrri Lahtinen 52.12, 12) Markus Manner 53.38, 13) Asko Virolainen 56.44, 14) Osmo Kiiski 58.18, 15) Henna Luukkonen 58.28, 16) Antti Riikonen 59.00, 17) Juhani Laine 59.18, 18) Maren Välttilä 1.00.46, 19) Outi Tuominen 1.00.50, 20) Aki Laurila 1.02.16, 21) Pertti Kuosmanen 1.03.56, 22) Jouni Väre 1.05.46, 23) Marika Vannas 1.05.52, 24) Otto Lindgren 1.07.31, 25) Tuula Kuisma 1.07.54, 26) Janne Narkiniemi 1.08.37, 27) Markku Nikkarinen 1.10.57, 28) Jouko Ranta 1.15.54, 29) Harri Virtanen 1.17.42, 30) Kiiski Eira 1.20.14, 31) Tarja Tuominen 1.20.17, 32) Olavi Suomela 1.27.00, 33) Heikki Noki 1.30.10, 34) Eero Länsiluoto 1.30.17, 35) Matti Hurmerinta 1.37.34. 11.00 ATP Tennis: Halle, Finaali. Soita 040 570 4992 Opiskelijalle kiva 33 m2 yksiö + tilava parveke Forssan keskustassa. Juhala Simo 0,95 kg, 2. 02.00 IndyCar Series: Iowa. Toto4 voitto-osuus: 6,22. Tutustutaan lentopalloiluun muuta liikunnallisuutta unohtamatta. 0, Hyl. 2. 8. 18.00 Speedway GP: Speedway of Nations. 19.00 Ligue 1: Saint-Étienne–PSG. kierros. 4. Peuraja hirvikokous pe 16.8.2019 klo 18 seuran majalla. 12.00, 22.30 European Tour: The Open-3. 050 3737267. 00.00 Fotboll: Genk–Mechelen. 12.45 Moto2: Saksan osakilpailu. 6. Troikka: 2449,16. 17.00 (s) Yleisurheilu: Alle 20-Vuotiaiden Em-kisat Ruotsi. Elisa Viihde Sport 17.00 (s) TPS–Haka. Jokioisten Karjalaisseura ry. 15.35 UEFA Europa League: Sevilla– Lazio. Viasat Jääkiekko 11.30 2019 Stanley Cup finaalit. 15.00 Ravit: St. 16.00 NHL: New York Islanders–Dallas Stars. Rahapelit KENO 29/19 Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 3, 11, 20, 21, 24, 27, 32, 33, 36, 44, 46, 51, 54, 55, 58, 60, 67, 68, 69, 70 Kunkkunumero: 70 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 7, 8, 10, 11, 17, 20, 23, 26, 30, 32, 35, 37, 51, 53, 54, 58, 60, 65, 69 Kunkkunumero: 30 VIKINGLOTTO 29/19 Päänumerot: 9, 23, 29, 32, 34, 41 Vikingnumero: 7 Plusnumero: 25 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 7 637,55 e, 5 oikein 1 922,74 e, 4+1 oikein 48,71 e, 4 oikein 27,87 e, 3+1 oikein 8,16 e, 3 oikein 4,26 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 243,55 e, 4 oikein 139,35 e, 3+1 oikein 40,80 e, 3 oikein 21,30 e, Plus oikein 5,00 e Urheiluviikonloppu LAUANTAI Pesäpallo. 17.05 W Series: Assen GP. Myös opiskelijoille osittain kalustettuna. 21.00 Harjoitusottelu: Dortmund–Liverpool. Vierailijoina voi pistäytyä KoiKun kasvatteja liigatasolta. Louis Blues–Boston Bruins. 16.00 Timanttiliiga: Lontoo 1. ponilähtö, ponilähtö 1140 m: 1) Elja’s Donatello/Pinja Iltanen 2,25,3, 2) Yippee’s Abigail 2,18,3 x.3) Kiperän Kepponen 2,20,8.4) Hillshead’s Pride 2,29,7 x. Golf WATREC TOUR 11 Loimijoki Golf, Ypäjä: Lyöntipeli hcp top-10: 1) Sadonoja Kalle / AlGo 66, 2) Rautanen Jarno / LoG 68, 3) Skyttälä Juha / LoG 73, 4) Sarkula Pentti / LoG 74, 5) Koivula Markku / LoG 74, 6)Kukkonen Miska / HaG 74, 7)Mäkilä Seppo / LoG 75, 8) Kyyrä Jarmo / LoG 75, 9) Lehtinen Heikki / LoG 75, 10) Rosenberg Mikko / LoG 77 Pistebogey hcp top-10: 1) Uusitalo Arttu / LoG 40, 2)Lindström Jusa / WGCC 37, 3)Leino Kimmo / LoG 37, 4)Salminen Mika 36, 5)Saarinen Miikka / LoG 35, 6)Urmas Jouko / LoG 34, 7) Mikola Teemu / LoG 34, 8)Salorinta Jyrki / LoG 33, 9) Lehtinen Toni-Pekka / LoG 32, 10) iitaniemi Ari / LoG 32 Lyöntipeli Scratch top-3: 1) Uusitalo Arttu / LoG 75, 2) Sadonoja Kalle / AlGo 78, 3) Sarkula Pentti / LoG 82 Kilpailijoita yhteensä 63. Veneen säilytyspaikka on järven rannalla Tammelassa. Viasat Sport 15.00, 23.00 WTA Tour: Bucharest Open-Semifinaalit.Viasat Fotboll 12.00 EFL Championship: Bristol City–Rotherham. Jalkapallo EUROOPPA-LIIGA 1. 0) 1) Sanni Tuominen 20.15, 2) Heikki Tuominen 22.23, 3) Taru Vannas 26.46, 4) Vertti Kymäläinen 34.06, 5) Valtteri Kymäläinen 34.07, 6) Elina Halla-aho 35.01, 7) Elsa Halla-aho 35.12, 8) Pekka Penttilä 36.54, 9) Vilma Vannas 40.19, 10) Nora Urho 46.12, 11) Juhani Visa 46.22, 12) Vilja Hyvämäki 55.11, 13) Onni Hyvämäki 55.35, 14) Niko Hamilton 57.33, 15) Annika Hamilton 57.43, 16) Saga Salin 1.01.35, 17) Nooa Salin 1.02.00. Tuike 28,2 x (8,19). Vuokralle tarjotaan Ms Kontion K esäkokous su 28.7.32019 klo 16 Paanan koulu, auditorio. Viasat Hockey 12.00 NHL: Minnesota Wild–Buffalo Sabres. KuPS jatkoon yhteismaalein 3–1. P. 35, Kesk. 00.00 NHL: Anaheim Ducks–Colorado Avalanche. Viander Pasi 0,86 kg, 3. Tulinen Harto 0,62 kg Naiset : 1. päivä. Hissitalo, 2. Av. 0400 478850. 1. 21.25 Fotboll: Genk– Mechelen. Toto (12-1-10): 2,91 1,42-2,19-2,81 15,91. Eurosport 1 08.30, 21.00 Pyöräily: Naisten Tour De France. poissa: 5, 7. 7. 07.30, 11.00, 13.30, 21.00, 22.00 Miekkailu: MmKisat Budapest. Osallistuminen ja jahtien perusteet. Keskusimuritarvikkeet, IV-koneiden suod. Mukaan tarvitset vain iloisen mielen, juomapullon ja sisäliikuntavarusteet. lähtö, Toto4-2, lv 2140 m: 1) Inaccessible/Olli Koivunen 15,5a (2,57), 2) O.F.V.Prince* 15,8a (11,96).3) El Senor Deo* 15,9a (3,11).4) Callela Everest 15,9a (22,27).poissa: 2. Yst. 0500 320756. 11, ) Maija Oksa, Pentti Viilola, Konsta Oksa, Pekka Alitalo, Seppo Hurmerinta, Liisa Kuisma, Jouko Mikkola, Tarja Alitalo, Ilkka Marttila, Heikki Heino, Pirkko Hurmerinta. 12.55, 15.00 Stanley Cupin finaalit: Boston Bruins–St. SUNNUNTAI Tikkaurheilu. Halutaan vuokrata Vuokrataan kaksio 56 m2 + parveke Pispalankadulla Forssassa. 14.25, 23.30 Asia Trophy: Finaali. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Rose Coger/Emma Väre 14,2 (26,7), 2) Arctic Island 15,4 (50,9).3) Our White Star 15,4 (13,92).4) Partytime 14,7 (37,02).poissa: 2, 4. Ilmainen hintakatsaus. Sääntöjen 10§ ja 19§ asiat. Kansalliset kouluratsastuskilpailut klo 9 alkaen Similän ratsutilalla Tammelassa. 16.00 (s)Superbike: Mm-Sarja, Etelä-afrikka. Tiedustelut Puh. lähtö, Toto4-1, sh 1640 m: 1) Vokkeni/Esa Holopainen 28,0a (2,91), 2) Velaks 28,2a (10,45).3) Syneri 28,2a x (2,05).4) Aarolffi 28,4a (27,45). Viitonen 4.7 km (Läht. Vetäjinä toimii OP-Lounaismaan tukemana nuoret urheilijat Aino Heikkilä ja Emma Syyri. C More Max 11.30 PGA TOUR Golf: Barbasol Championship. 21.00 World Matchplay of Darts: 2019. Katariina kutsuu meitä viettämään ranta-iltaa Sie&Mie-mökille ke 24.7. 11.07.2019 Loimaa, Citymarket trap (metsästys trap 50k) SARJA A (alle 55v): 1) Aki Vainio Kaiku 49, 2) Ville Mäkelä LRM 44, 3) Jari Mustaparta LRM 42, 4) Tuomas Uusitalo AMS 42, 5) Mikko Tiainen Kajo MS 42, 6) Janne Himanka FMS 39, 7) Raimo Anttila MEMS 38. sijasta. 2. Hyvällä sijainnilla oleva kaksio. Toto (8-7-2): 4,28 1,67-1,68-2,04 12,64. Michel. Louis Blues. Torilla Lämmin lukollinen autotalli (autohäkki) Forssan keskustassa Torinkulman alakerrassa. Tervetuloa! Koijärven Kunto järjestää! PALLOKOULU 6-12 vuotiaille Monipuolista ohjattua liikuntaa pallon kanssa ja ilman. 5. 202,30 e/kk. 23.00 IndyCar Series: Toronto. 040-7358815. Kolmonen 2.8 km (Läht. 14.15 IMSA Sportscar Championship-Round 7. Toto4 voitto-osuus: 7,69. Tikkajuoksun SM-kisat klo 14 Humppilan urheilukentällä. Toto (5-11-10): 25,99 5,98-1,86-1,62 73,25. Toto (9-3-12): 3,88 1,712,62-5,27 13,27. 13.25 British Formula 3: Donington Park. Louis Blues. Toto4 voittoosuus: 127,31. krs. 0, Hyl. Ari Lyytinen 050 565 1536 arilyytinen@outlook.com Kuivaa puutavaraa KU-MÄ-HAAPA. Maksu vain pankkikortilla Miljoonamarkkinat TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. PÖLYPUSSIT TORILLA LAUANTAINA Halutaan vuokrata 3 h + k + sauna Forssan keskustan alueelta. 0, Hyl. 0400 478841. 17.30 Harjoitusottelu: Dortmund–Liverpool. Lohi-lasikuituvene sekä kaksi katiskaa yhteishintaan 500 euroa. Toto (12-3-2): 2,91 1,28-1,39-1,20 10,15. 0) 1) Matti Yliluikki 42.08, 2) Teemu Väre 43.39, 3) Tiina Väre 53.07, 4) Mika Talvisilta 53.42, 5) AinoMaria Mänki 55.43, 6) Kaj Roine 55.58, 7) Mikko Kankare 57.24, 8) Virpi Roine 58.30, 9) Ari Heikkilä 1.09.59, 10) Kalle Sorvari 1.11.55, 11) Matilda Laurila 1.46.32. 14.20 Valioliiga Asia Trophy: Finaali. P. lähtö, sh 2140 m Monte SM-karsinta: 1) Aika Kiho/Tamara Skutnabb m1,28,8 (25,99), 2) Diporex m1,27,1 (5,05).3) Mökin Tähti m1,28,0 (4,46).4) Jottei m1,28,1 (25,99). Eurosport 2 04.00 Pyöräily: Naisten Tour De France. 0, Hyl. Tikkajuoksun SM-kisat jatkuvat klo 11 Humppilan urheilukentällä. Tied. 06.00 Pyöräily: Ranskan Ympäriajo-Tour De France. Johtokunta Nuohousja IV-kanavien puhd.tarvikkeet rautanyrkki.. 14.00 NHL: San Jose Sharks–St. 22.00 NHL: Chicago Blackhawks–Minnesota Wild. 20.30 ATP Tennis: Queen’s Club, Finaali. arkisin 10-14. Vapautuu elokuun alussa. 20.20 Timanttiliiga: Lontoo 1. TULOSPÖRSSI. 15.00 Formula E: Mm-Sarja New York, Yhdysvallat. 0) 1) Antero Niemi 29.03, 2) Kaisa Koivuranta 30.16, 3) Hilda Yliluikki 35.10, 4) Otto Viholainen 36.19, 5) Henry Viholainen 36.31, 6) Marja Okker 38.15, 7) Risto Lindberg 38.36, 8) Nella Lindberg 38.44, 9) Raili Laaksonen 39.08, 10) Maarit Heinonen 39.38, 10) Leo Mäki-Tulokas 39.38, 12) Osmo Eskola 40.57, 13) Saija Salin 41.16, 14) Jussi Mikkola 41.56, 15) Terttu Seppälä 42.59, 16) Marja Reunanen 45.17, 17) Niko Urho 45.47, 18) Elina Rahkonen 47.15, 19) Oskari Verho 47.17, 20) Mari Lampola 49.48, 21) Paavo Kytäjä 50.36, 22) Sauli Salminen 50.39, 23) Jorma Ojala 50.47, 24) Pekka Laakso 52.32, 25) Raija Holm 53.11, 26) Olli Nuotio 53.16, 27) Saarela Tapio 53.35, 28) Tuula Kankare 54.27, 29) Marianne Mänki 54.55, 29) Juhani Silander 54.55, 31) Rihko Haarlaa 55.30, 32) Elina Nyström 55.44, 33) Jorma Juote 58.28, 34) Anita Juote 58.32, 35) Terhi Maidell 1.00.08, 36) Marjo Maidell 1.00.09, 37) Riikka Nikula 1.01.46, 38) Anu Puotsaari 1.01.51, 39) Irmeli Laine 1.02.10, 40) Pauliina Maijala 1.02.42, 41) Mika Maijala 1.02.43, 42) Meeri Roine 1.03.09, 43) Linnea Heinonen 1.05.30, 44) Mari Koivuniemi-Jussila 1.05.44, 45) Mirja Virolainen 1.07.00, 46) Kristiina Hovila 1.07.10, 47) Eveliina Kutilainen 1.09.24, 48) Anniina Simola 1.09.30, 49) Sari Nieminen 1.10.25, 49) Hilppa Nieminen 1.10.25, . ponilähtö, ponilähtö 1140 m: 1) Kakkulanmäen Pablo/Mimmi Salo 2,39,7a x, 2) Serpentine’s Wilhelmiina 1485 SH 2,41,1a x.3) Jokimäen Popo 2,41,3a x.4) Sankarin Rivalfiina 2,44,0a. Toto4 voitto-osuus: 4,68. Ilman aikaa kuntoilivat: Hakala Juuso, Halonen Anne, Kare Anu, Koivula Pasi, Koivula Tuula, Korhonen Osmo, Kosonen Soili, Kumpulainen Kari, Leskinen Kauko, Lind Erja, Metsistö Eero, Mäkelä Arja, Mäkelä Heimo, Nikander Arja, Piminäinen Soile, Rämö Esko, Seppälä Pirjo, Tokko Markku, Turunen Seija, Uusikartano Elita, Vainio Alisa, Vaittinen Heidi, Valido Toni, Vuorimaa Anna. Perikunta myy. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Myydään Kokoukset 8 euroa Ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä NETISSÄ ilmoitus.forssanlehti.fi maksu verkkopankissa TUOMALLA Jaicom Oy, Finlayson, Kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3, Forssa. Lähemmin ilt. Tikkaurheilu. Leveää lehtikuusta ulkopöydäksi ym. 14.00 MotoGP: Saksan osakilpailu. kierros. 11, Kesk. klo 18.00. Kahden viikon ajan jokainen arkipäivä (ma-pe) Kahdessa ryhmässä: 10:30-12:00 (2011-2013 syntyneet) 12:30-14:00 (2007-2010 syntyneet) Ilmoittautuminen paikan päällä. 18.00 Harjoitusottelu: Liverpool–Dortmund. 3. Siisi ja tilava. klo 16.00 jälkeen 040 5732018. Sauna lämpimänä, kahvit ja arvontaa. Viasat Jalkapallo 11.50 Valioliiga Asia Trophy: Pronssiottelu. Bister Venla 0,41 kg, 3. TV-urheilu Yle TV2 16.00 Uimahyppyjen MM. vastaukset puh. lähtö, sh 2160 m: 1) Vonkari/Juha Lindroos 29,9 (2,57), 2) Viisori 30,6 (1,91).3) Vosmari 33,8 x (18,2).4) Tähtihippu 34,7 x (16,48).poissa: 4. 22.7.-2.8.2019 (ma-pe) Tölön koulu Eikä maksa mitään! Pallokoulu on monipuolista liikuntaa positiivisuuden ja ilon kautta. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Cape’s Caviar/Olli Koivunen 15,4a (2,91), 2) Contro Vento 15,4a (13,44).3) Inflammable Jam 15,5a (25,6).4) Expanse’s Hope 15,6a (10,56).poissa: 9. Viasat Sport Premium 11.55, 19.25 Asia Trophy: Ottelu 3. 050 0511692. Loimaa, Lamminkatu 18. 18.00 KHL: Ak Bars Kazan–Avtomobilist Jekaterinburg. SARJA C (+70-alle18v): 1) Erkki Lähde TMS 42, 2) Jorma Hacklin A-HA 41, 3) Ossi Kuronen LRM 40, 4) Muisto Peräntie I-V MS 38, 5) Jorma Heinämaa Rakki 36, 6) Matti Eskola Rakki 35, 7) Tuomo Maunuksela LL 33, 8) Veikko Anttila MEMS 30, 9) Olavi Soini PAN MS 27. C More Sport 1 09.00 F1 Esports: Pro Draft Show. 58, Kesk. lähtö, sh 2640 m: 1) Holari/Juha Jalonen 26,8 (4,28), 2) Oiva-Sointu 27,9 (9,05).3) Hilun Vipinä 29,5 x (8,19).4) R.R. Kalastus PORTAAN OSAKASKUNNAN ONGINTAKILPAILU Miehet : 1. 17, Kesk. Bongaus (Läht. Toto (9-81): 26,70 4,57-9,84-3,30 651,24. 23.00 Stanley Cupin finaalit: St. Miesten maakuntasarjaa Koetus juniorit-Ulvila klo 13 Jokioisten pesäpallokentällä. Toto (3-7-9): 2,57 1,34-1,93-1,17 14,96. Yleisurheilu FORSSAN LEHDEN PUISTOJUOKSU Ratakymppi: 1) Wihlman Niklas 31.48,2, 2) Ansio Henri 31.54,3, 3) Turkulainen Sami 35.03,2, 4) Lindholm Johanna 37.38,0, 5) Hurme Vesa 37.50,4, 6) Viklund Antti 37.54,9, 7) Mäkelä Mikko 38.05,0, 8) Nylund Natalia 38.37,6, 9) Heikkilä Laura 38.40,6, 10) Kokkonen Ossi 38.40,9, 11) Urho Rami 38.49,8, 12) Jääskeläinen Timo 38.52,1, 13) Siltanen Emilia 38.56,6, 14) Häyrinen Taru 38.58,6, 15) Koskinen Panu 39.17,1, 16) Ulkuniemi Mari 39.43,9, 17) Jussila Ville 39.47,8, 18) Laaksonen Markku 39.57,3, 19) Aalto Heino 40.11,3, 20) Malinen Saara 40.20,3, 21) Laitila Erkki 40.36,1, 22) Kullberg Sanna 40.39,8, 23) Vähäsantanen Niko 41.59,9, 24) Pekonen Jari 42.05,8, 25) Saurio Olavi 42.30,6, 26) Paasu Tero 42.44,0, 27) Kaunisto Pasi 42.55,2, 28) Yli-Jaukkari Mikko 44.27,5, 29) Laurila-Harju Pekka 45.20,6, 30) Taskinen Jari 46.06,3, 31) Laurila-Harju Minna 46.06,3, 32) Niklander Niko 46.17,3, 33) Kemppainen Maija 47.41,0, 34) Mattila Tapani 47.56,8, 35) Määttänen Teppo 48.17,7, 36) Aaltonen Ari 49.28,6, 37) Mäkitalo Minna 49.31,1, 38) Ojala Mika 49.40,6, 39) Marttinen Miika 49.52,2, 40) Maunula Timo 50.18,6, 41) Mattila Jose 51.40,3, 42) Tiiri Jorma 52.52,9, 43) Pajula Helena 54.01,7, 44) Lepänkoski Lauri 57.45,3, 45) Saarenmaa Marjo 1.00.20,5. karsintakierrosta: Vitebsk, Valko-Venäjä–KuPS 1–1 (1–0). Viasat Urheilu 12.00 Golf: The Open: 3. Juslin Mira 0,43 kg, 3.Enroth Sanna 0,28 kg Nuoret: 1.Syrjälä Ossi 0,60 kg, 2. 2 h +k + kh + vh + las.parv., 59,5 m2. 22.25 British Touring Car Championship: Oulton Park. Ratsastus. Päivän Duo: 129, kerroin: 134,73. Tiedustelut: pj. LAUANTAINA 20. Seuratoiminta Ammunta LOIMAA, TORVI SOI Metsästyshaulikko 25k: SARJA A (alle 55v): 1) Janne Himanka FMS 24, 2) Vesa Pietarila Rakki 24, 3) Aki Vainio Kaiku 22, 4) Jari Mustaparta LRM 20. Puikkohitsauskone Kemppi EKA160 hinta 90 e. Hoitovast. päivä. Cavatina 19,7 (61,09).poissa: 2. 23.25 UEFA Europa League: Arsenal– BATE Borisov. 10.00, 14.15 (s), 14.30 (s), 18.10 (s) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo-Tour De France. Suunnistus SOMERON TORSTAIRASTIT Ounaisjärvi: Kakkonen 1.6 km (Läht. P. pelipäivä. SARJA B (55-70v ja naiset): 1) Pauli Pietarila Rakki 23, 2) Jaana Grahn FMS 21, 3) Kari Laaksonen AMS 21, 4) Jari Laine KoE 18, 5) Sisko Hakala Urjalan erä 18, 6) Matti Nieminen LRM 17, 7) Pauli Hollo LL 17. Toto (5-7-3): 2,57 1,10-1,12-1,31 2,16. 17.00 (s) Ekenäs IF–AC Kajaani. C More Sport 2 11.30 Moto3: Saksan osakilpailu. SARJA B (55-70v ja naiset): 1) Eero Karppanen VEM-56 45, 2) Ari Rämö JAMS 42, 3) Jaana Grahn FMS 42, 4) Matti Nieminen LRM 38, 5) Janne Yli-Puntari AMS 38, 6) Raimo Jokiniemi Ms Orava 38, 7) Pauli Pietarila Rakki 38, 8) Pertti Kantelus LHA 35, 9) Kari Laaksonen AMS 35, 10) Antti Rantasalo NIINI 32, 11) Jari Laine KoE 30, 12) Torsti Mahlanen Urjalan Erä 28, 13) Sisko Hakala Urjalan Erä 20. puut mistä tahansa takuutyönä. SARJA C (+70-alle18v): 1) Jorma Hacklin A-HA 22, 2) Jukka Haarala Repo 22, 3) Erkki Lähde TMS 21, 4) Veikko Ruohonen Kajo MS 21, 5) Jorma Heinämaa Rakki 20, 6) Reino Jussilainen LL 19, 7) Teuvo Sahla PYMY 18, 8) Martti Perho LL 18, 9) Tuomo Maunuksela LL 14. Pesäpallo MIESTEN SUPERPESIS Joensuu–Hyvinkää 2–0 (2–1, 5–4) Kouvola–Seinäjoki 1–0 (3–3, 4–3) MIESTEN YKKÖSPESIS Kuopio–Sotkamo 1–2 (7–4, 2–4, 0–2) Oulu–Tampere 0–2 (2–6, 3–4) Raviurheilu FORSSA TOTO4 1. Viasat Golf 10.00 European Tour: The Open-2
Osa 8/12. 14.00 Neljän tähden talkoot. 20.00– 05.33 YLE TEEMA. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 20.7. Osa 2881. Kausi 1, 6/10. 10/15. Esiintyjinä Maija Vilkkumaa, Michael Monroe ja Vilma Alina. 19.15 ELOKUVA Marvel: Planet Hulk (12). Osa 2880. 1/2. Kausi 3, 3/10. +31 +30 +24 +21 +23 +26 +35 +30 +33 +30 +22 +28 +21 +25 +28 +34 +24 +24 +22 +26 23.7. 08.25 Muumilaakson tarinoita (S). 06.45 Ritariprinsessa Nella (S). 11.51 Paavo Pesusieni (7). Jakso 6/8. 13.00 Remppa vai muutto Vancouver. 13.00 ELOKUVA Yksin kotona 3 (7). 9/15. (U) 19.30 Saunapäivä. Kausi 1, 1/4. Kausi 1, 4/10. 12.30–13.24 Facebook-dilemma. 17.55–20.00 YLE FEM. Kausi 2, 3/10. 18.15–18.40 Kuokkavieras (12). Kausi 1, 7/8. Osa 2882. 20.58 Keno ja Synttärit. (U) 16.00 Uimahyppyjen MM. Kausi 4, 4/8. 3/3. Nuorena kuolleen, mutta äärimmäisen tuotteliaan runoilijan Saima Harmajan tuotantoon syventyvät artisti Nelli Milan sekä Litku Klemetin taiteilijanimellä esiintyvä Sanna Klemetti. Jakso 20/26. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni (7). 15.20 ELOKUVA Uuno Turhapuro (7). 12.00 Tervetuloa Sjölyckaniin (7). 08.00 Disney esittää: DuckTales (7). 22.00 Varjojen maa (16). Katariina Souri, Teemu Laajasalo, Juhani Merimaa sekä Leena Lehtolainen Katja Ståhlin vieraina. 1/12. 2. 06.25 Rusty Rivets (S). 09.00 Yle Uutiset. Pääosissa: Rick D. 07.35 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 15.05 Pilanpäiten. 20.30 Kummeli (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 19.15 Pilanpäiten. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Ville saa tuen suruun. Kausi 1. Jaksot 5013-5017. (U) 15.00 Yle Uutiset. 2. 4/6. 06.00 Myyrä ja Panda (S). 20.00 Frendit (S). 08.55 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma -lyhäri (S). 09.00 Timjamia, kukkoa ja torttuja. 02.55–03.55 Holmes NYC (12). Toisin kävi: Facebook tarjosi helpon väylän levittää valeuutisia ja lietsoa epäluuloa ja väkivaltaa ihmisten välillä. 11/24. YLE TV1 07.15 Puutarhan pelastajat. 08.30 Maantieteilijän testamentti: Eurooppa. Mukana Maxwell Gothenburgin läpimurtoelokuva ”Selviytyjät”. Kausi 2, 25/26. (U) 15.15 Päämääränä täydellinen vartalo. Sauna luo siltoja. (USA-Saksa 2000). Kausi 2, 8/10. 2/4. Leijan lennätystä. Kausi 7, 7/9. 11/52. 08.05–08.55 Historia: Kuun valloittajat. (2017). 00.30 Alasti-klubi. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. oli vuonna 1975 -0,5 °C Kuusamo Lämpimin 20.7. 15.05 Pisara. 04.15–05.10 Rysän päällä. 13.50 Simpsonit (7). 08.59 Galaxi. Kausi 2, 1-9/9. Kausi 2, 26/26. Sekaparien 3 m:n synkrohyppyjen sekä miesten 10 m:n loppukilpailu. 12.00 Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kuhmon kamarimusiikki 2019: Perukkakonsertti. 01.55 Tulossa: Tankkaustarinat. Kausi 1, jakso 5/8. +23 +27 +23 +26 +21 +22 +24 +26 +25 +22 +26 +25 +25 +24 +22 +23 +26 +26 +25 +25 22.7. Pääosissa: Mikko Nousiainen, Jukka Rasila, Jaana Saarinen, Iiro Panula, Riku Nieminen, Tatu Sinisalo. 13.20 Simpsonit (7). 1, 10/12. 10.36 Egenlandin matkakohde. 17.00 17.30–17.55 Mun ainoot 30 minsaa (7). 4/6. Kausi 1. 09.31 Villit futarit (7). Robertin ja Coran välit ovat kireät. (2015). 01.25 Tähdet, tähdet. +32 +30 +28 +21 +23 +28 +36 +32 +33 +30 +21 +30 +21 +28 +28 +34 +22 +26 +24 +25 Maanantai +26 5 Tiistai +25 1 Keskiviikko +23 3 Torstai +26 4 Perjantai +26 5 Jokioinen eilen klo 15 +22 °C 6 Lämpimintä eilen klo 15 +24,6 °C Vantaa Sateisinta 18.7. Kausi 5. 8.33 Petteri Kaniini (S). Onnea, Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret ja Margareeta! 6.52 Hermanni Hiiri (S). 10.55 Rantavahdit (12). HEINÄKUUTA 2019 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TEEMA & FEM 08.30–10.30 YLE FEM. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. (U). Uusinta. 12.30 Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kohtalokas nainen. 23.00 Robbie Coltrane: Ratkaisevat todisteet (12). 22.35 ELOKUVA Wallander: Veljekset (16). 19.00 Frendit (S). 18.45 Avara luonto: Amerikan kansallispuistot. But I Lied. 21.00 21.15 Elämäni Biisi. Kauden viimeisessä jaksossa ollaan liian tehokkaita ja laitetaan kiekkoa maaliin. 17.05 Miljoonan dollarin viidakkojahti. Maailmanhistorian kolmas onnistunut Kummelilähetys vuodelta 1991. 23.30 Soundtracks: musiikki elää ajassa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Hampurilaisravintolassa työskentelevä Jaana saa elämälle merkityksen kohdatessaan Villen. Bikini fitnessin maailmassa naiset elävät rankkojen treeniohjelmien, kurin ja tiukkojen dieettien keskellä. 20.00–20.25 Hillo (12). 08.00 Yle Uutiset. 18.00 Solsidan (S). 08.50 LEGO City -lyhäri (7). 14/20. 19.30 Frendit (S). 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 7.00 Martta puhuu (S). 20.00 American Epic – juurimusiikin juurilla. 7.36 Tilkkupeiton tarinoita (S). 03.25 Catfish – deittihuijarit. 23.30 ELOKUVA Valmentaja (7). Kohti Kuuta. 11.00 Yle Uutiset ja Yle alueuutiset. 8.12 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 09.55 Joraavat juurikkaat (S). 8.04 Tete ja Mama (S). 11.00 Crazy Ex-Girlfriend (S). Facebook lupasi yhdistää maailman. 09.08 Lassie (7). 19.00 Seitsemän uutiset ja Tulosruutu. 19.10 Tulossa: Tankkaustarinat. 15.00 Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kuhmon kamarimusiikki 2019: Harhamat. (U) 16.00 Downton Abbey (7). 7.24 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). +31 +31 +22 +20 +24 +22 +36 +31 +33 +29 +20 +27 +18 +22 +27 +32 +22 +25 +22 +28 22.7. (USA 2010). 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. Tohtori Telkkä. 20.30 Frendit (S). Jakso 9/20. 01.05 Putous. 09.01 Patu-koira (7). Kausi 5, 1/10. Krillen kartanon aave. 15.25 Rakettitiedettä. 18.30 Solsidan (7). Kausi 12. LAUANTAINA 20. 21.25 ELOKUVA Seitsemän rohkeaa miestä (12). 10.00 Au pairit Havaijilla. (Heat, USA 1995) 23.45–00.10 Hillo (12). Michael Monroe. 8.45 Retki-Roope (S) . Selostus Lena Pushkarjova. Linz, Olek Krupa, Haviland Morris, David Thornton, Scarlett Johanson, Lenny von Dohlen, Marian Seldes. 22/40. 11.30 Salatut elämät (S). HD 17.10 Rakkaudesta puutarhaan. 18.25 Aarne Alligaattorin musiikkiseikkailu. 00.05 Myytinmurtajat. 2/13. +22 +26 +23 +24 +23 +23 +25 +24 +23 +23 +25 +27 +25 +26 +25 +23 +26 +27 +25 +25 Ateena +30 Alicante +31 Bryssel +22 Kööpenhamina +21 Las Palmas +23 Lontoo +23 Madrid +36 Malaga +31 Mallorca +33 Miami +28 Moskova +18 Nizza +27 Oslo +19 Pariisi +24 Rodos +26 Rooma +31 Tallinna +21 Tokio +25 Tukholma +24 Wien +27 21.7. 09.05–09.52 Kiehtova maailma: Joanna Lumley Japanissa. +23 +26 +24 +26 +24 +23 +25 +26 +25 +21 +25 +27 +24 +26 +25 +24 +27 +27 +24 +25 23.7. 3/5. Kausi 3, 4/10. 17.00 17.40 Selviytyjät Suomi (S). Kausi 1. 21.00 ELOKUVA Kauhea kankkunen 3 (12). 10.45 Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kuhmon kamarimusiikki 2019: Jousioktetti. Kausi 2. 12.20 Simpsonit (7). 18.30 Villieläinten jäljillä. Jakso 11/13. Pääosissa: Alex D. 1/13. 10.45 Pientä pilaa. Aviopari katoaa. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 25 25 25 25 25 26 27 27 27 27 3 3 3 3 3 3 21 23 21 23 21 25 26 22 24 22 26 23 26 25 3 4 3 3 4 4 5 6 5 4 tänään tänään Helsinki +24 Hämeenlinna +24 Joensuu +20 Jyväskylä +23 Kemi +21 Kotka +21 Kuopio +23 Lahti +23 Lappeenranta +20 Maarianhamina +22 Mikkeli +23 Oulu +22 Pori +24 Rovaniemi +23 Salla +19 Savonlinna +22 Seinäjoki +25 Tampere +25 Turku +26 Vaasa +23 21.7. SUB 09.00 Neljän tähden illallinen. 7.40 Milli ja Molli (S). Kausi 1. 13.30 Kuhmon kamarimusiikki 2019: Kuhmon kamarimusiikki 2019: Tilausteoksia menneiltä vuosilta. 15.55 Myytinmurtajat. 12/52. 10.05–10.55 Maa yläilmoista. Henkiinjäämisvietti. (12). 18.05 Miljoonan dollarin viidakkojahti. 14.20 Simpsonit (7). Wasserman, Lisa Ann Beley, Mark Hildreth, Liam O’Brien, Kevin Michael Richardson. 12.50 Simpsonit (7). Kausi 1. But I Lied. 04.05–04.55 I Love You. Pääosissa: Tom Cruise, Dougray Scott, Thandie Newton, Ving Rhames, Richard Roxburgh, Brendan Gleeson, Anthony Hopkins. NELONEN 05.00 Astral-TV. (USA 1997). 20.00 Roope Salminen ja tähdet Porin illassa. Ohjelma seuraa kahden naisen kamppailua kohti ideaalivartaloa. MTV3 08.00 Puuha-Pete (S). 12.00 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 33, 7/17. 19.30 Onnela (7). 21.00 21.00 ELOKUVA Vaarallinen tehtävä II (12). Kausi 4, 9/20. 02.00 Holmes NYC (12). 08.25 Disney esittää: LEGO Star Wars: The (7). 16.00 Pientä pilaa. Kausi 6. 1/6. Anni ahkeroi. (U) 14.00 Exodus: Matka jatkuu. 21/40. oli vuonna 1970 +32,9 °C Kemi. 11.25 Rantavahdit (7). 00.10–05.33 Kuustudio 1969. 09.10 Littlest Pet Shop (S). 03.15 I Love You. Kausi 5. (U) 10.00 Yle Uutiset. 16.10 Selviytyjät Suomi (S). 21.00 21.00 Selviytyjät. 11.00 Salatut elämät (S). 02.35 Ota rahat ja juokse. 09.30– 10.00 Neljän tähden illallinen. 3/3. Kausi 12. 10.00 Oppimislabra. Gwangju, Etelä-Korea. 19.39 Sportnytt. 12/24. 09.00 ELOKUVA Kadonneen arkin metsästäjät (7). 12.30 Leila leipoo maalla. Pääosissa: Krister Henriksson, Johanna Sällström, Ola Rapace, Angela Kovács, Douglas Johansson, Fredrik Gunnarsson, Mats Bergman, Allan Svensson, Stina Ekblad. (2013) (U) 18.00 Hollyoaks. 23.45–00.40 Mullan alta: Nelli Milan ja Litku Klemetti. I 08.10 Palomies Sami (S). 1/3. 23.00 Top Gear. 18.11 Pikku Roy (S). 14.50 Simpsonit (7). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. Lihakset eivät ole enää vain miehiä varten. 06.10 Myyrä ja Panda (S). 15.00 Gordon Ramsay: Kuppilat kuntoon 24 tunnissa. 10.30 Egenlandin matkakohde. 10.30–17.55 YLE TEEMA. 11.00 Latela. 15.10 Doc Martin (7). Kausi 1. Kausi 1, jakso 5/13. 18.00 Kallen keittiö (S). 2. 11.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 07.10 Disney esittää: Avalorin Elena (7). 3/6. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 21.00 ELOKUVA Heat – ajojahti (16). 10.30 Salatut elämät (S). 08.45 Muumilaakson tarinoita (S). Kausi 10, 4/10. 2. Kausi 5, 6/10. 10.29 Au pairit Havaijilla. 17.00 17.00 Amazing Race. 7/8. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 20,2 mm Salla Naruska Kylmin 20.7. 2, 11/26. 14.30 Neljän tähden talkoot. Pääosissa Al Pacino, Robert De Niro, Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore, Diane Venora, Ashley Judd. 3/26. Kausi 28, 7/12. Kyllä lähtee. (U) 16.50 Novosti Yle. 19.50 Kamera. (U) 13.30 Kandit
23.35 Frendit (S). KUTONEN 07.00 Renovation Realities. 15.55 Tahdon morsiuspuvun!. 19.55 Uutiset. 08.40 Remonttikilpailu Teksasissa. YLEX 6.00 YleX Kesäaamu: Viikon Parhaat. 23.00 Arkisto: Muista aina liikenteessä. 20.00 Napakymppi. 19.10 ELOKUVA Monsteritalo (12). 18.00 Moderni perhe (S). 23.55 Musiikkia. 13.50 Säpinää kannen alla (S). 10.30 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 16.10 Amerikan huikeimmat keksinnöt. 16.05 ELOKUVA Runaway Vacation (7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Lentoturmatutkinta. 20.00 Tanssi kanssain. 11.30 70’s show (12). 14.35 Säpinää kannen alla (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Jane the Virgin (7). 16.55 ELOKUVA Roolimallit (12). 18.00 Vieraissa (S). 18.10 Lauantain toivotut levyt. 17.35 Tiedotteita. 6.15 Aamuhartaus. 06.45 Simpsonit. 21.15 Mökkiseurat. AVA 06.00–08.25 Aamun AVAus. 02.35 Family Guy (12). 17.00 Wheeler Dealers. 6.05 Hartaita säveliä. 10.30 Younger (7). 15.00 Radioteatteri esittää: Sheriffi McGee. 10.30 Merimaili. 23.00 Vankilassa ulkomailla û parhaat palat 2018. 15.30 Uuden maailman heinäkuu: Nojatuolimatka Kanadaan 2/4. 07.55 Barnwood Builders. 12.50 KD-kompassi. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 03.15 Hups, mikä kotivideo!. 17.00 Alaskan poliisit. 13.20 Alastomat selviytyjät. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Nuoret äidit. ALFATV 07.00 H.E.T.K.I. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 03.00 Kiven sisällä. 23.05 Frendit (S). 15.35 Pientä pilaa. 14.55 Tulossa: Tankkaustarinat. 07.30 Mökki ja potkuri. 16.00 Yle Uutiset. 11.00 Uuden Musiikin Viikko. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 20.00 Yle Uutiset. 00.50 Kumman kaa (7). 13.00 Yle Uutiset. 14.25 Lapsivanhemmat. 1.00 Arkisto: Lasten leikkiä. 02.30 Bitchin’ Rides. 01.40 CSI: Miami (16). 21.00 NCIS Rikostutkijat. 13.45 Kirkossa keskustellaan. 12.30 Kanadan rajalla. 04.15 Hups, mikä kotivideo!. 8.05 Uuden maailman heinäkuun Kuusi kuvaa André Noël Chakerin elämästä. 17.00 Selviytyjät. 21.00 ELOKUVA Macbeth (16). 11.03 Raatihuone. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Moderni perhe (7). 21.00 CSI: Miami (16). 23.15 ELOKUVA Spider-Man – hämähäkkimies (12). 02.10 Suomurhat (12). 15.45 Rantavahdit (7). 10.00 Uskomattomat koneet. 14.35 Alastomat treffit. 19.00 Huvila & Huussi. 04.55 Siepatut (12). 16.30 Jumala puhuu. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 02.35– 03.20 Paratiisihotelli Norja (S). 16.00 Monster Inside Me (12). 18.00 Hostile Planet. 16.10 Rantavahdit (7). 12.35 Moniääninen Eurooppa. 13.35 TV Shop. 21.50 Merisää. 02.40 Love Island (S). 6.59 Hyvää huomenta. 7.03 Onnen sävel. 16.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 15.00 Family Guy (12). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Huumebisnes Oy. 15.30 Turvapaikkapeliä. 7.15 Suomen eväät: Leipä. 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 19.30 Simpsonit (7). 21.02 Urheiluradio. 11.25 Kissakuiskaaja. 17.05 Amerikan Gladiaattorit. 23.40 Kyttäputki: Blue Bloods (16). 07.10 Simpsonit. 10.05 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 20.00 Villit arktiset alueet. 05.20– 05.46 Siepatut (12). 12.00 70’s show (12). 00.50 Mayojen kadonneet aarteet. 16.35 Amerikan huikeimmat keksinnöt. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 08.15 Yukonin kultamaat. 00.05 Frendit (S). 15.40 Amerikan huikeimmat keksinnöt. 03.55 Salaisuus haudan takaa. 15.20 Musiikkimatka maailmalle. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 03.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 18.00 Menneisyyden mysteerit. 21.40 ELOKUVA Tiikerinsilmä – Rocky III (16). 12.45 Merisää. 15.18 Uuden maailman Etnohetki: Intiaanilauluja. 21.05 Uhkaava hiljaisuus (12). 13.05 Vihaan pihaani. JIM 09.00 Haluatko miljonääriksi. 14.00 Autojen ensiapu. 7.50 Merisää. KUVA: MTV3. 22.03 Black Gospel. 07.25 Renovation Realities. 17.55 Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 20.00 24 tuntia putkassa (7). 11.05 70’s show (12). 17.00 Lyömättömät!. 09.30 Kakkukuningas. 20.00 Wheeler Dealers. 11.00 Tehoneliöt haussa. 13.00 Kanadan rajalla. 08.00 Ultimate Rush. 03.40 Love Island (7). 13.30 Kenen kotona?. 20.03 Sanasta mittaa. 9.05 Urheiluradio. 10.00 Lentävä talo. 15.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. TV5 06.45 Hups, mikä kotivideo!. 03.25 Family Guy (12). 8.15 Lintumetsä. 01.30 Roast – Rob Lowe (7). 05.10–05.41 Asunnon metsästäjät maailmalla. 00.30 Varustamo. 19.25 ELOKUVA Painajainen perheessä (12). 01.30 Love Island (S). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.50 Veneilysää. 22.00 ELOKUVA Sinkkuäidin salattu seksielämä (12). 12.15 Rakkauden painovoima (12). 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 11.00 Yle Uutiset. 12.25 Radio Suomen Viikonloppu. 03.40 Löysät pois! (12). 14.05 Tahdon morsiuspuvun!. 03.45 Family Guy (12). 21.00 Musiikkia konsertin jälkeen. 22.05 Tarinatarha: Piru ja Erään naisen tunnustus. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.10 Maailman oudoimmat ruoat. Sää. 16.00 Family Guy (12). 23.00 Jättiläisnaiset. 20.00 Hyvät ja huonot uutiset. 19.00 Simpsonit (7). 12.05 Urheiluradio. 6.30 Suomi soi. 14.00 Uuden maailman heinäkuu: Maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmä. 20.00 Herätys!. 15.45 Pakina. 15.00 Sinkkuillallinen. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 14.35 Ikkuna maailmaan. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 18.25 Selviytyjät. 10.30 Kuvia ja käännekohtia: Arja Koriseva. 6.25 Aamusoitto. 10.00 Tuija Pehkosen saunapäivä: Rosa Meriläinen ja Marja Hintikka. 16.35 Tiedotteita. 7.15 Aamuhartaus. 18.00 Yökylässä Maria Veitola. 18.30 Hyvä elämä. 12.30 Tulossa: Tankkaustarinat. 09.00 Passion for Jesus. 10.00 Remppa vai muutto. 22.00 Apua, mikä tauti! (12). 23.10 ELOKUVA American Pie: Band Camp (12). 02.50–03.50 Kauneusleikkauksia Thaimaassa. 22.05 Urheiluradio. 13.00 YleX Kesäviikonloppu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 18.00 Muurinaukossa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 09.30 Kultakuume. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 17.00 Tulossa: Tankkaustarinat. 01.55 70’s show (12). 00.30 Rantavahdit (12). 14.30 Family Guy (12). 00.55 Paranormal Lockdown (12). 22.00 Rillit huurussa (S). 07.55 Simpsonit. 10.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 09.00 Kakkukuningas. 22.00 USS Indianapolis: viimeinen luku. 21.00 Seinäjoen Tangomarkkinat: Kuninkaallinen finaali. 11.30 Neljät häät Kanadassa. 14.15 Hups, mikä kotivideo!. 00.00 Panttilainaamo. 15.00 Tahdon morsiuspuvun!. FOX 06.00 Simpsonit. 18.30 Amerikan rajavartijat. 11.00 Fanimalia: Freddy Krueger. 5.50 Merisää. 09.30 Vuosikymmenet uudestaan. 23.55 Star Talk. 22.15 Viimeinen uskonpuhdistus. 23.05 ELOKUVA Pullopostia (16). 02.00 Wheeler Dealers. 18.00 Amerikan rajavartijat. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 10.00 Younger (7). 22.10 Tiedeykkönen. 02.45 Hengenvaarallisesti lihava. 17.05 Tiedotteita. 02.50 70’s show (12). 16.00 Leijonan paluu. 09.30 Moderni perhe (S). 08.20 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 23.30 Panttilainaamo. 18.00 Yle Uutiset. 20.07 Sää. 13.00 Klassista kahteen. 19.00 Katoamismysteerit. 15.10 Myyntimies Jethro matkoilla. 04.30 X-sukupolvi. 6.02 Juuso Pekkinen: Valvooko tulevaisuuden maanviljelijä autonomisia robottilaivueita?. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 02.20 70’s show (12). 21.02 Urheiluradio. 19.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 7.25 Aamusoitto. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Eläinlääkärin elämää. 09.35 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 8.00 Yle Uutiset. 01.00 70’s show (12). 16.00 Uutiset. 16.05 Tiedotteita. 9.10 Sää. 18.00 Tractor Pulling SM-2019. 21.12 Juuso Pekkinen: Vieraana Matias Myllyrinne – peliala konkarin silmin. 22.08 Suomirock – Jorma Hietamäki. 08.40 Alaskan taivaalla. 13.05 Neljät häät Amerikassa. 15.50 Viikon luontoääni: vesipääsky. 7.00 Yle Uutiset. 22.30 Selviytyjät. 15.00 Kevyet mullat: Rumban printtilehti. 04.05 Family Guy (12). 10.25 Ed Stafford: Luonnon armoilla. 07.45 Alaskan taivaalla. 11.00 Musiikkia ja mielentiloja: Jännitys, kauhu ja pelko musiikissa. 16.30 Urheilukierros. 0.00 Yöradio. 10.00 Yle Uutiset. 11.30 Filminurkka. 23.02 Yöradio. 03.05–04.05 Amerikan rajavartijat. 19.30 Sivurajaheittoja: Onko peliäly maaginen lahja vai opeteltava taito?. 22.00 YleX Lauantai-ilta. 9.05 Muistojen bulevardi. 13.45 Kaverille ei jätetä (S). 09.10 Brunssilla Bobbyn luona. 12.05 Urheiluradio. 09.35 TV Shop. 13.00 Vankeudesta vapauteen. 00.25 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 2.00 Uskon askeleita (u). 16.00 Vauhtipaja. 06.25 Simpsonit. 05.15–05.59 Yliluonnollista. 15.35 Israel-raportti. 11.25 Formula E: New York. 21.00 ELOKUVA Death Race 3: Inferno (16). 10.00 Jaksa paremmin. 7.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Remppa vai muutto. 12.03 Yhdessä ylistämään. 17.15 Suomalainen kuolema osa 3. RADIO DEI 8.03 Pakina. 23.00 Yle Uutiset. 11.35 Talent Suomi. 7.45 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja, osa 6/16. 11.00 Haapasalo ja kaverit (S). 23.50 Scandal (12). 15.30 Pientä pilaa. 00.40 Simpsonit (7). 14.35 Brake Room. 7.59 Hyvää huomenta. 09.00 Vuosikymmenet uudestaan. 21.00 ELOKUVA Finding Neverland – tarinoiden lähteillä (7). 09.55 Kakkukuningas. 20.00 Matti 8 ja Sonny (u). 14.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 16.00 Come Home. LAUANTAINA 20. 13.35 Viikon debatti (u). 8.05 Onnen sävel. 21.40 Radio Suomen Viikonloppu. 19.30 Café Raamattu. 08.30 Kakkukuningas. 22.00 ELOKUVA Eräänä kauniina päivänä (S). 00.30 Hyvät ja huonot uutiset. 12.00 Isännän pöydässä. 15.20 Rantavahdit (7). 11.25 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 10.30 Linan siunattu perintö. 18.30 Moderni perhe (S). 01.20 Kumman kaa (S). 19.02 Lontoon BBC Proms -festivaali 2019: Avajaiskonsertti. 12.30 Remontilla rahoiksi. 15.00 Yle Uutiset. HERO 10.50 Julkkisselviytyjät (S). 16.15 Puheen Viikko. Roope Salminen ja tähdet Porin illassa, MTV3 klo 20.00. 05.25–05.58 Kakkukuningas. 10.00 Uuden maailman heinäkuun Television tiiliskivet. 01.15 People Magazine Investigates (12). 15.30 Family Guy (12). 08.45 Brunssilla Bobbyn luona. 00.00 Hillsong TV. 12.05 Radio 1 soi. 03.05 Family Guy (12). 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.40 Radio Suomen Viikonloppu. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 11.00 Jamie Oliverin helpot herkut. 11.45 Score. 00.35 Ensitreffit alttarilla Ruotsi. 01.50 Hengenvaarallisesti lihava. TLC 06.10 Kakkukuningas. 01.50 Paratiisihotelli Norja (7). 19.00 Hengenvaarallisesti lihava. 7.02 Sää. 12.15 Samassa paikassa. 0.00 Yle Uutiset. 01.00 Sarjamurhaajan äiti (16). 18.00 Tuplana alttarilla. 01.25 70’s show (12). 16.10 Faunin iltapäivä. 04.30 Kanadan rajalla. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 07.35 Lyhytkasvuinen perheemme. 16.00 Sinkkuillallinen. 18.03 Uskon askeleita (u). 17.30 Moderni perhe (7). 10.40 Uuden maailman heinäkuu: Kanadan kasvatit. 09.45 Älypuutarhojen suojissa. 10.00 Japan Motors Cup. 6.00 Yle Uutiset. 13.03 Itäraportti. 21.00 Mayojen kadonneet aarteet. 16.30 Family Guy (12). 12.08 Kulo & Keinonen – Taitaa olla kesä: Vieraana Supernanny Pia Penttala Suomen paskin kesäkaupunki: Tampere. 17.30 Nasta raamis. 21.30 Rillit huurussa (S). 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. 14.40 Kaverille ei jätetä (7). 12.25 70’s show (12). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 17.10 Urheiluradio. 05.35– 06.56 Yön AVA. 01.25 Wheeler Dealers. 09.25 Jamie Oliver Italiassa. 12.20 Arktiset vedet. 21.05 Viikon teos -kooste. 17.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 15.03 Aikamme marttyyrit. 13.05 Veli Kauppinen yhtyeineen. 12.00 Yle Uutiset. 16.10 Urheiluradio. 23.00–00.00 Sveitsin vuoripelastajat. 10.25 Kakkukuningas. 9.00 Yle Uutiset. 13.02 Klassikkokäräjät. 16.55 1+5 tytärtä. 02.35 Kokeile tai kuole. 01.45 Tabu. Junior. 15.00 Veriviholliset: virtahepo vs leijona. 11.30 Sivurajaheittoja: Onko peliäly maaginen lahja vai opeteltava taito?. 18.05 Suomalainen menestysresepti. 21.20 Musiikkimatka maailmalle. 18.01 Iltahartaus. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 07.20 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 06.45 Buckeye Bottomsin seikkailut. 09.00 NASCAR Whelen: Venray. 7.53 Onnen sävel. 16.30 Uutiset. 14.00 Martin Reén – Identiteetti Kristuksessa. 21.00 Tohtori Paise. 13.10 TV Shop. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Iltahartaus. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.55 Yle News. 00.10 Simpsonit (7). 17.30 Uutiset. 19.30 Mökki ja potkuri. 08.30 Paimenpojasta Inkerin piispaksi. 10.03 Gospel Train. 10.45 Uusi testamentti avautuu. 6.56 Päivän mietelause. 12.20 Sisustajat Nate ja Jeremiah. 16.35 Rantavahdit (12). 14.00 Kanadan rajalla. 17.10 Radio 1 soi. 21.00 Rillit huurussa (S). 18.00 Ehtookellot: Helsingin Hakavuoren kirkon kellot. 21.55 Radio Suomen Viikonloppu. 19.00 Armstrong-tallenteet. 13.30 Kanadan rajalla. 11.35 Remontilla rahoiksi. 01.10 Simpsonit (7). 19.00 Guilty Rich (12). 17.00 Uutiset. 12.50 Kaverille ei jätetä (12). 07.30 Simpsonit. 23.55 Tahdon morsiuspuvun: Kaasot. 0.00 Sykettä Israelista -kooste. 03.25 Erakkoperhe erämaassa. 12.50 70’s show (12). 09.30 Tosi on. 04.35 Kissakuiskaaja. 20.00 Tuija Pehkosen saunapäivä: Rosa Meriläinen ja Marja Hintikka. 14.00 Tanssin superäidit. 12.30 Rabbi Stewart Winograd. 20.00 Simpsonit (7). 11.30 Yliluonnollista. 15.05 Sgaq O’Neal & haikammo. 09.00 Moderni perhe (S). 04.40 X Factor UK. 06.40 Kissakuiskaaja. 20.02 Urheiluradio. 12.20 Neljät häät Amerikassa. 14.10 Xtreme Waterparks. 11.02 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 11.00 Mayojen kadonneet aarteet. 18.50 Merisää. FRII 06.45 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 17.00 Rakkauden kosketuksessa. TV7 08.30 Jumala puhuu. 7.00 Puheen Viikko. 12.00 Kanadan rajalla. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.02 Urheiluradio. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 17.00 Sinkkuillallinen. 20.00 The Real Housewives of Beverly Hills. 9.03 Huumorihommia: Roudasta rospuuttoon syntyi Petteri Summasen omasta 70-luvun ahdingosta. 01.50 Liv D: Ökyvaimojen salaisuudet. 7.02 Hartaita säveliä. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 9.11 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 8.50 Lapsuuden laulut. Kuuma kesäkonsertti Porista, jossa esiintyjinä Maija Vilkkumaa, Michael Monroe ja Vilma Alina. 07.30 Hirviökala. 16.10 Urheiluradio. 16.03 Toivekonsertti. 11.55 Haapasalo ja kaverit (S). 13.15 Marttyyrien ääni. 20.30 Simpsonit (S). 10.35 Asunnon metsästäjät maailmalla. 13.10 Tahdon morsiuspuvun!. 14.05 Heikelä ja Särre viihteellä. 14.30 Mars Hill Church. 22.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 8.35 Raamattuavain extra. 13.00 Lentoturmatutkinta. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 04.20–05.11 Hiuskarvan varassa (7). 12.35 Tanssin superäidit. 8.05 Vuonna 1999. 10.55 Kakkukuningas. Konsertin juontavat Roope Salminen ja Vilhelmiina Wahlbeck. 21.00 Yle Uutiset. 03.45 Rajasota
Konstaapeli Kymäläiseksi sonnustautuva Saku Naumanen on tekemässä Kyläsepän näyttämön kanssa tuttavuutta ensimmäistä kertaa. HEINÄKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7–15. kokouksessa Forssan Torikirkolla, Hämeentie 15, klo 18. Uusiakin tulokkaita mukaan mahtuu. KOKOUKSIA • Nirpan Erä ry:n kesäkokous osoitteessa Kivisillantie 43, klo 18. musiikkinäytelmä juhlistaa noin 20-vuotistaivaltaan juhlivaa teatteria. Onneksi kylän seppä on viisas ja muutenkin pystyvä mies. Vähhää vaille kylähullussa baarinpitäjä Elli Jutilan roolissa nähtävä Annika Laitinen liittyi joukkoon vuosi sitten ja toteaa tunteneensa itsensä aidosti tervetulleeksi. KUVAAN KYLÄSEPÄN teatterissa kuuluu, että Luodesuon koululta löytyvä esitysmiljöö kerää uskollisesti mukana pysyttelevää näyttelijäkaartia. –?Ehkä se tässä näytelmässä osuu lähimmäs itseäni, että tämä Luodesuon kyläkoulu tuli ostettua nelisenkymmentä vuotta sitten. • Leskimies Nuutisen viimeiset varaosat Pirttikosken kesäteatterissa klo 14 ja 19. KOKOUKSIA • Vahaksen-Lintulan yksityistien osakkaiden vuosikokous J. • Espanjan lähetit Pedro Reyes Castro ja Pekka Murtolahti ym. Vähhää vaille kylähullu saapuu Kyläsepälle Eero Mäkelän 19. Teatterielämään hän tutustui muun muassa Taivalkosken Päätalonäytelmissä äänija valomiehenä. Vieläpä vähin äänin, kuin huomaamatta. Tänään Kyläsepän kesäteatterissa ensi-iltansa saava Vähhää vaille kylähullu on Eero Mäkelän 19. • Kädentaitoa-myyntinäyttely Teuron koululla ja tekniikkatapahtuma Teuron kylän keskustassa klo 10–16. HEINÄKUUTA 2019 Ajassa Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Marketta, Margareeta Huomenna: Hanna, Johanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hanne, Hannele, Joanna Aurinko nousi Forssassa tänään klo 4.31 ja laskee klo 22.31. –?Höyli mies, luonnehtii mies rooliaan. Elämäkerrakseen hän ei hahmoa tunnista, muutoin kuin että paljon ja monenlaista on molempien tullut tehtyä. • Renkoviikon Markkinatanssit Sotkalinnassa, esiintymässä Kari Vepsä & Onnenmaa, klo 20–01. TUKEVASTI Jokioisille asettunut Naumanen myöntää poliisiksi eläytymisen tuntuneen alkuun vähän vaikealta. Naumanen on lähtöisin Kalle Päätalon maisemista Koillismaalta. Kyläsepän Vähhää vaille kylähullun mieshahmoja vasemmalta lukien: konstaapelina Saku Naumanen, Rami-rosvona Markku Hyytiäinen, seppä-kylähulluna Hannu Heino ja kunnanjohtajana Antti Oksa. • Oi, jospa kerran, kuvitteellisia kohtaamisia, matka somerolaisen musiikin alkujuurille – musiikkinäytelmä Esakalliolla, klo 14 ja 19. LAUANTAI 20. Hoitaa sekä vesipumput että särkyneet sydämet ja kaikkea niiden väliltä. • Teatteri Tiukun Pöhelit Forssan Scandicin yläkerrassa klo 14 ja 18. Käsikirjoituksen lisäksi hän on vakiintuneeseen tapaansa sekä säveltänyt että sanoittanut esityksen musiikin. Ohjaajan vastuita näytelmässä kantaa Kyläsepän teatterissa paikkansa vakiinnuttanut Jyrki Kanerva. Miten ja missä määrin asia tulee todistetuksi ja kuka kenties tunnistaa hahmossa itseään: kannattaa käydä kokemassa. –?Kyllä tämä tästä kuitenkin nyt jo menee, kiitos hyvän porukkahengen. Pimeä päättyi 3.11 ja alkaa 23.49. • Pihatapahtuma Forssan Torikirkolla, Hämeentie 15, klo 11–13. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA LAUANTAINA 20. • Menosten Kyläyhdistys ry:n järjestämä kesäjuhla Menosten Kylätalolla, Suorannantie 41, klo 14. • 3-tason kouluratsastuskilpailut Similässä (Similän Rantatie 18, Forssa) klo 9–18. KUVA: Lassi Puhtimäki. Nummisella, Vahaksentie 30, klo 13. –?Olisihan se hienoa, jos vielä saisi yhden musiikkinäytelmän tehtyä, niin täyttyisi kahdenkymmenen raja, Mäkelä toteaa. Paikkana tämä on aivan ihana ja tässä pääsee laulamaankin, hän kehuu. • Oi, jospa kerran, kuvitteellisia kohtaamisia, matka somerolaisen musiikin alkujuurille – musiikkinäytelmä Esakalliolla, klo 14 ja 19. musiikkinäytelmä. Leimakirves osoittaa yleismiessepän suuntaan. Huomenna • Kädentaitoa-myyntinäyttely Teuron koululla ja tekniikkatapahtuma Teuron kylän keskustassa klo 10–16. –?Tämä on sellainen Eeron näköinen kappale, johon kelpaa tarttua, hän viestii. NIIN JA SITTEN SE näytelmälle nimensä antanut Vähhää vaille kylähullu. • Menosten lavalla lavan 70-vuotisjuhlatanssit, soittamassa Hot Stuff -orkesteri, klo 20. • VPK:n kesätanssit, tangokuningatar ja -kuningas 2019 Pirita Niemenmaa ja Johannes Vatjus, Ali-Tuomolan makasiinissa, Teurontie 477, Tammela, klo 19–24. –?Mahtava porukka. Erkki Kuronen Jokioinen Kyläkoulua uhkaava sulkeminen aiheuttaa Eero Mäkelän uusimmassa näytelmässä kohua. Mutta missä määrin kylän sepässä on kirjoittajaansa, miestä, joka Antero Kyläseppänäkin tunnetaan. Laitinen on ottanut tuntumaa lajiin Forssan seurakunnan pääsiäisnäytelmässä sekä Forssan Pikkuteatterin parissa. • Tori Soimaan Forssan torilla, Margit ja ikivihreät klo 10 ja klo 11, Janne ”Vuke” Vuorenmaa klo 12
64 prosenttia suomalaisista arvioi käyttävänsä kännykkäänsä lomallaan yhtä paljon tai enemmän kuin arkena. maksaisi omaisuuden kääntää se ! 767 Jeesus sanoi Simonille: ”Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne.” Tähän Simon vastasi: ”Opettaja, me olemme jo tehneet työtä koko yön emmekä ole saaneet mitään. Tulos selviää matkapuhelinoperaattori Moin tutkimusyhtiö Kantarilla teettämästä kyselytutkimuksesta. poika. FL. Vähhää vaille kylähullu saapuu Kyläsepälle Kyläsepän Vähhää vaille kylähullun mieshahmoja vasemmalta lukien: konstaapelina Saku Naumanen, Rami-rosvona Markku Hyytiäinen, seppä-kylähulluna Hannu Heino ja kunnanjohtajana Antti Oksa. Poika painoi 3615 grammaa ja oli 50 senttiä pitkä. PÄIVÄN SANA minun pitää palauttaa tämä dvdsoitin. Näytöksen jatkuvat 4.8. Mobiilidatan käyttö pysyy ennallaan ja jopa kasvaa. Melkein kylähullua seppää esittävä Hannu Heino kuuluu kyläseppäläisten vakiokaartiin. HEINÄKUUTA 2019 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. 5: 4–5 • Jari ja Sonja Granrothille syntyi 9.7. kaksospojat. käyttöohjeet on viidellä eri kielellä. Vauva A painoi 2755 grammaa ja oli 46 senttiä pitkä, vauva B painoi 2760 grammaa ja oli 46 senttiä pitkä. Vaikka kännykkä kulkee mukana, lomalla puhutaan vähemmän puheluita ja lähetetään tekstiviestejä kuin arkena. Hän on Kyläsepän näyttämöltä jo viime kesänä tutuksi tullut nuori somerolaishanuristi, jonka uraa kilpailumenestyksetkin siivittävät. KUVA: Lassi Puhtimäki Lomalla ei digipaastota Tiina Naula Kulkeeko matkapuhelin mukana lomallasi yhtä tiiviisti kuin arkenakin. kello 16. –?Melkein kaikkea muuta täällä on tullut jo kokeiltuakin paitsi kylähulluna olemista. FL 6 Kyläsepän teatterin noin ”n 20v teatteria”-juhlakesää juhlistava Vähhää vaille kylähullu saa ensiesityksensä Jokioisten Luodesuon vanhalla koululla toimivassa Kyläsepän teatterissa lauantaina 20.7. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA LAUANTAINA 20. • Minna ja Niko Haaralalle syntyivät 10.7. Et ole yksin, sillä suomalaiset eivät pidä digipaastoa lomallaan, vaan saattavat käyttää matkapuhelinta jopa enemmän lomalla kuin arkena. SYNTYNEITÄ Soittajana Eero Mäkelän sävelet välittää kuuluville Tuukka Nummila, joka huolehtii myös laulujen säestystehtävistä. asti. onko siinä vikaa . Mutta lasken vielä verkot, kun sinä niin käsket.” Luuk. Nyt edessä on silti uusi päänavaus
Toiseksi eniten yhdistyksiä on Forssassa (361) ja kolmanneksi eniten Jokioisilla (105). Myös virkamies Louai T. Lopuksi ministeriön virkamies Louai T. Lisäksi vuoren huipulle on rakennettu uusi moderni kirkko. Jordaniassa koulut alkavat jälleen syyskuussa, jolloin viranomaiset aloittavat uuden tiedotuskampanjan. TAMMELASSA toimii esimerkiksi 11 kyläyhdistystä, jotka järjestävät kesäisin paljon tapahtumia. MATKAILIJAT 5 milj. Patenttija rekisterihallituksen ylläpitämän yhdistysrekisterin mukaan Kanta-Hämeessä on tällä hetkellä 3 452 yhdistystä, joista 1 271 toimii Forssan seudulla. MIKSI VAIN ulkomaisille turisteille tarkoitetut paikat ovat siistejä. Aivan kuin tänne olisi tyhjennetty roskalavoittain muovipulloja, tölkkejä, vaippoja, paperinenäliinoja ja muoviputkia. • Jordanian nähtävyyksiin kuuluvat myös muun muassa Jeesuksen kastepaikka AlMaghtas, Unescon suojelema punainen kivikaupunki Petra ja Akaban hiekkarannat sekä Karakin ja Ajlounin linnat, jotka kuuluvat ristiretkien historiaan. Tie mutkittelee vaarallisesti vuoristossa. Vuorelta on löydetty bysantin aikainen kirkko, ja sen mosaiikit on taitavasti entisöity. 044 242 0682 Yhdistystoiminta seudulla aktiivista Kanta-Hämeen yhdistyksistä yli kolmannes toimii Forssan seudulla. UUTISET. LAUANTAINA 20. FL–LM Sukellus pyhältä vuorelta roskalavalle Jordaniassa Nebo-vuori on pyhiinvaelluskohde, jonka yhdessä kirkossa on muinaisia mosaiikkeja. YHDISTYSTEN perustamiseen vaikuttavat muun muassa ihmisten aktiivisuus sekä tarve yhteistyölle ja toiminnan järjestämiselle. HEINÄKUUTA 2019 24 FORSSAN LEHTI Kärkäisen Puutarha 040 722 8510 KURKKU TÄNÄÄN MANSIKKA PAIKASTA ERKON ROMULIIKETTÄ vastapäätä klo 8-15 sekä S-MARKET FORSSAN PIHASTA klo 9-15 HYVÄÄ SÄILÖNTÄMANSIKKAA 28 €/ 5 kg LAPIN HILLAA, PUUTARHA VADELMIA, ERÄ LOUNAIS-SUOMEN MUSTIKKAA Mansikka paikasta myös su klo 12-18 Lisätiedot: hauhonliikenne.fi RUSKAMATKA IVALOON JÄÄMERELLE 17.-22.9.2019 Hinta 830€/hlö. Eikö kukaan pidä huolta paikallisten ihmisten retkikohteista. Seudun ehdoton ykkönen on Tammela. –?Yritän vedota ihmisiin: kerää roskat mukaasi, sillä joku toinen tulee sinun jälkeesi. Sorat ja murskeet myös Somerolla ja lähikunnissa. torstaina 25.7. Mooses ei koskaan päässyt luvattuun maahan, vaan kuoli täällä jylhissä maisemissa. Ihmiset eivät ymmärrä tekevänsä väärin, Ayoub kertoo. klo 12 mennessä. YHDISTYSTEN lukumäärän mukaan aktiivisinta yhdistystoiminta on Forssan seudun kunnista Tammelassa, jossa yhdistyksiä on peräti 697. Siru Perälä Forssan seutu Kanta-Hämeen yhdistyksistä liki 40 prosenttia toimii Forssan seudulla. Näky on järkyttävä. Kanta-Hämeeseen kuuluvista, Forssan seudun muista kunnista Ypäjällä on 58 ja Humppilassa 50 yhdistystä. Lapset huutavat, että he haluavat uimaan. Ayoub tuo esille yllättävän näkemyksensä siitä, mikä vaikuttaa ympäristön tilaan maassa: liian monet naiset menevät naimisiin heti peruskoulun jälkeen, eivätkä matalasti koulutetut naiset opeta lapsilleen ympäristötietoutta. • Kuollutmeri on oikeastaan järvi tai hautavajoama. Inarijärvi risteily, Jäämeren retki + retkieväät, sis. Laineen mukaan kunnan kannalta virkeä kylä on hyvä asia, ja vireä yhdistystoiminta heijastuu muuhunkin kunnan toimintaan. Ihmiset ovat ystävällisiä ja tämä on kaunis maa, muuta esittelyä se ei kaipaa. Laura Palovuori Ympärillä levittäytyvät Jordanian kauniit laaksot. Raamatun mukaan Jumala näytti Moosekselle luvatun maan juuri Nebo-vuorella. Hautaa ei koskaan löydetty, mutta sen arvellaan olevan alhaalla laaksossa. muk. ohj. –?Tammelan kylissä on ollut 1980-luvulta lähtien yhdistystoimintaa ja jokaisella kylällä on jo jonkinlainen yhdistys oli se sitten maamiesseura, yleisseura tai asukasyhdistys, kertoo Tammelan Kylät ry:n sihteeri Eija Laine. Ayoub Jordanian matkailuministeriöstä on vihainen ja pettynyt: –?Tarjoamme vapaaehtoisille kuljetuksen ja lounaan. Mieheni huutaa, että on kuulkaa parempi uida kotona oman kadun roskapöntössä kuin täällä. • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ UUSI KIVIAINESALUE Kalliomurskeet Forssan Kiimassuolta. Nebo-vuori on eräs tärkeimmistä kristittyjen pyhiinvaelluskohteista. FL Kanta-Hämeen yhdistyksistä liki 40 prosenttia toimii Forssan seudulla. rakennusmaalaukset Tmi Pirma/Koskela, Loimaa P. Hinta sis. hotellimajoitus 2 hh, aamiaiset + päivälliset hotelleissa. Eivätkö ihmiset ymmärrä luonnon kauneutta ja arvoa. TURISTIN NÄKÖKULMASTA Jordania näyttää parhaat puolensa. matkanjohtajanpalvelut, bussikuljetus, Forssasta kyytiin SUURJAKELU Ota yhteyttä mediamyyntiimme: Mirka Willman ..........040 457 8021 Heini Laurén ............040 528 2269 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi Ilmoitusaineistot keskiviikkona 24.7. pääsym. –?Muun muassa Hämeen kylät ry ja Kotiseutuliitto on perustettu aikanaan Tammelassa, Laine sanoo. Lähellä sijaitsevan Kuolleenmeren ranta on roskaantunut. Päätämme poiketa rannalle, jota paikalliset käyttävät eväsretkikohteenaan. KUVAT: Laura Palovuori Jordania näyttää parhaat kasvonsa turistille, mutta kuormittavaa roskaamista ei saada kuriin. Tammelassa on laitettu alulle myös maakunnallisesti ja valtakunnallisesti toimivia yhdistyksiä. Tähän aikaan heinäkuuta suurin osa Jordaniaa on palanut keltaiseksi hiekkamaaksi, mutta alhaalla siintää vihreä alue. Perheemme ei pääse edes veteen asti. Se on maailman matalin alue ja sijaitsee Jordanian ja Israelin rajalla noin 400 metriä meren pinnan alapuolella. PERJANTAIT OVAT Jordaniassa vapaapäiviä, jolloin tuhannet ihmiset lähtevät retkelle luonnon helmaan. • Jordaniassa käy vuosittain noin 5 miljoonaa ulkomaista matkailijaa. FAKTA Jordania • Tunnin ajomatkan päässä Jordanian pääkaupungista Ammanista sijaitsee Nebovuori, joka nousee 800 metrin korkeuteen. Nebo-vuorelta ajamme Kuolleellemerelle. Opiskelijat, koululaiset ja järjestöt siivoavat rantoja ja teiden varsia viikoittain, mutta maisema ei koskaan muutu, Ayoub kertoo. NUORITALO OY 0400 533 739 www.vnoy.fi • Luonnonkiviä 75-120 mm ym. Edessä aukenevat kaikki Raamatun kertomuksista tutut paikat, Betlehem, Kuollutmeri, Jeriko, Jerusalem... • Turvetta • Multaa • Salaojasoraa 0400 307742 Tammelan Kasvuturve ky Pelti-, tiili-, varttikattojen MAALAUKSET ja PESUT yms. Sinne kiipeää reppureissaajia ja ryhmämatkalaisia kaikkialta maailmasta. VELJ. –?Arvioni mukaan noin kymmenen prosenttia ihmisistä kerää roskat mukaansa lähtiessään ja loput jättävät ne luontoon. Nebo on ollut pyhiinvaelluskohde kristinuskon alkuajoista asti
PLUSSA 2–3. HEINÄKUUTA 2019 VIERASLAJI VAI TULOKASLAJI. LAUANTAINA 20
–?Käytännössä kaikki ensimmäiset kasvilajit, jotka ihminen on istuttanut, ovat Onko ihminen vieraslaji. –?Aurinkoahven on pohjoisamerikkalainen akvaariokala, jonka ihminen on päästänyt Suomen luontoon. Molemmat ovat niin sanottuja puutarhakarkulaisia, kasvilajeja jotka ihminen on varta vasten istuttanut maahan – tai siirtänyt kasvamaan esimerkiksi kasvitieteelliseen puutarhaan. Ei ole koskaan ollutkaan, ja se pätee myös Suomeen. Eikö suurin osa eläinja kasvilajeista ole lopulta vieraslajeja, kun tarpeeksi pitkälle mennään – kuten ihminen Suomessa. KUVA: Lauri Urho. Tämä jättimäinen yksilö löytyi loppukesästä 2018 Näsijärvestä. Ketokukkien elintila kaventuu, kun lupiini valtaa tilaa tienpientareilla, kurtturuusu taas aiheuttaa ongelmia etenkin rannikon herkillä hiekkadyynialueilla. Eläinlajeista luetteloon lisättiin kaksi kalalajia eli aurinkoahven ja juovakorallimonni, yksi lintu eli pihamaina sekä laakamatoihin kuuluva uudenseelanninlattana. . Ne vakiintuvat osaksi uutta elinympäristöään ja vievät elintilaa kotoperäiseltä lajikirjolta. Tällä hetkellä jäsenmaiden yhteisessä luettelossa on kaikkiaan 66 sellaista vieraslajia, joiden maahantuonti, myynti, kasvatus, käyttö ja ympäristöön päästäminen on kiellettyä koko EU:n alueella. Joissakin tapauksissa vieraslajit kuitenkin menestyvät ja muodostavat lisääntyvän kannan. . . . Moni vieraslaji sopeutuu huonosti uuteen elinympäristöönsä ja tuhoutuu nopeasti. Ensimmäiset havainnot tehtiin vuonna 2014, mutta vain kalalajin ”istuttajilla” on tarkka tieto siitä, milloin vieraslaji on meille tullut, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Lauri Urho sanoo. Aurinkoahvenen on havaittu lisääntyneen myös Suomessa, tarkemmin muutamassa Varsinais-Suomessa sijaitsevassa lammessa. HEINÄKUUTA 2019 2 FORSSAN LEHTI PLUSSA K un EU:n luetteloa haitallisista vieraslajeista täydennettiin kesäkuussa, aiemmin listalla olleen 49 vieraslajin joukkoon lisättiin yhteensä 17 uutta kasvitai eläinlajia. KASVI: Jättipalsami on Suomessakin laajalle levinnyt puutarhakarkulainen. KUVA: Vuokko Lahti RIIKKA SIPILÄ TEKSTI LINTU: Paikalliseksi julkkikseksi päätynyt mandariinisorsauros haki huhtikuussa 2019 kumppania sinisorsien parvesta Kokkolassa. –?Maapallon lajisto ei ole pitkällä aikavälillä ollut mitenkään pysyvä. LAUANTAINA 20. KUVA: Klaus Klemola KALA: Varsinais-Suomesta vuonna 2014 löytynyt aurinkoahven muistuttaa enemmän basseja kuin eurooppalaista ahventa. Vieraslaji on ongelmallinen siinä tapauksessa, että siitä on joko taloudellista tai ekologista haittaa tai jos se haittaa ihmisen viihtyvyyttä, toteaa dosentti Leena Lindström Jyväskylän yliopistosta. KUVA: Ulla Nikula NIVELJALKAISET: Täplärapu on elinvaatimuksiltaan joustava sopeutuja. Lindströmin johtama tutkimusryhmä selvittää parhaillaan Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa Ihmisen aikaansaama stressinsieto ja invaasiokyky, kuinka paljon ihmisen toiminnalla on vaikutuksia eliöstön evoluutioon ja erityisesti vieraslajien kykyyn levittäytyä uusille alueille. IHMISEN TOIMINTA näkyy likipitäen kaikkialla Suomen luonnossa. Se on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. ”No, omin jaloin me olemme tänne tulleet.” Evoluutioekologian professori luokittelee ihmisen ennemminkin tulokaslajiksi
• Tulokaslajit saapuvat maahamme omin voimin, luonnollisesti leviämällä. Kasvit voivat lisäksi säilyä siemeninä jopa vuosisatoja. –?Se taas ei ole aivan yksinkertaista. Ei se aina ole niin mustavalkoista, Lindström sanoo. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 3 PLUSSA väistämättä olleet hyödyllisiä. MISSÄ VAIHEESSA vierasperäinen tai tulokaslaji sitten muuntuu kotoperäiseksi, Suomen luontoon kuuluvaksi lajiksi. Leviämistä on useimmiten edesauttanut lämpöoloiltaan suotuisa ajanjakso ja sopivat tuulet. Monimuotoisuuden on todettu olevan hyvä puskuri vieraslajien leviämiselle, ja karuilla luodoilla monimuotoisuus on tietysti ohuempaa, Lindström kertoo. Lindström kysyy. Sen sijaan on tärkeää, että jos ihminen on jonkun haitallisen vieraslajin luontoon päästänyt, hänen pitää myös kantaa vastuunsa lajin haittojen minimoimiseksi, Urho sanoo. Maailmanlaajuisesti vieraslajien määrä on joka tapauksessa kaiken aikaa kasvanut esimerkiksi matkustelun lisääntymisen seurauksena. FL–LM Lähteet: Maaja metsätalousministeriön hallintasuunnitelma haitallisten vieraslajien torjumiseksi. –?Myös Suomessa lajisto tulee muuttumaan niin, että meidän kotoinen lajikirjomme täydentyy eteläisemmillä lajeilla – ja ilmastonmuutos kiihdyttää tätä muutosta, Lindström sanoo. Täpläravusta on siis kiistatta haittaa, mutta ihminen myös ilmiselvästi hyötyy siitä, vähintäänkin talouden ja virkistyksen näkökulmasta. KUVA: Ulla Vakkuri HYÖNTEINEN: Koloradonkuoriainen aiheutti mittavaa tuhoa 2000-luvun alkuvuosina useilla kaakkoissuomalaisilla perunapelloilla. –?Pidän outona ja vähän ristiriitaisena ajatusta ihmisestä vieraslajina. –?Minkki on saaristossa iso ongelma, sillä se pystyy hävittämään linnustoa todella tehokkaasti. Kotoperäistä lajistoa uhkaavat esimerkiksi kaikkiruokainen supikoira ja tarhakarkuri minkki. Ihminen on toiminnallaan ainakin kiihdyttänyt lajikatoa ja järkyttänyt ekosysteemejä. Osa tulokaslajeista on sellaisia, joiden levinneisyysalue on lähialueilta luontaisesti laajenemassa. Aika paljon on elintilaa tarvinnut ja muuta lajistoa verottanut laji nimeltä ihminen, mutta onko ihminen vieraslaji. Suomessa täplärapuja istutettiin ensi kerran 1960-luvun lopulla korvaamaan rapuruton tuhoamaa alkuperäistä jokirapukantaa. SUOMESSA EI OLE määritelty aikarajaa, jonka jälkeen havaitut uudet lajit luettaisiin automaattisesti haitallisiksi vieraslajeiksi tai vaihtoehtoisesti tulokaslajeiksi. • Selkeitä haittoja aiheuttavia vierasperäisiä lajeja torjutaan koko EU:n alueella ja niitä kutsutaan haitallisiksi vieraslajeiksi.. Moni tulokaslaji ei ole vain enää pystynyt elämään lajityypillisesti alkukodissaan, evoluutioekologian professori Johanna Mappes Jyväskylän yliopistosta toteaa. Uusimpia ilmastopakolaisia ovat esimerkiksi villisika ja paljon parjattu merimetso. • Yleensä vieraslajit sopeutuvat huonosti uuteen elinympäristöönsä ja tuhoutuvat nopeasti. Tulokasja vieraslajeja kohtaan on viime vuosina esitetty paikoitellen suoranaista vihapuhetta, ja tutkijan mukaan keskustelua on toisinaan käyty vähän turhan sotaisin termein. Seuraava tällainen eläinlaji voi olla vaikkapa kultashakaali, joka on jo aivan Suomen ”porteilla”, Mappes kertoo. Joissakin määritelmissä tulokaslajina pidetään maahamme äskettäin eli parin viime vuosisadan aikana itse levittäytynyttä eliölajia. LAUANTAINA 20. Keskieurooppalaiset tutkijat varoittivat suomalaisia koloradonkuoriaisesta jo 1900-luvun vaihteessa, ja vasta pitkälti yli vuosisata myöhemmin se aiheutti merkittää tuhoa Suomen perunapelloilla. –?Paljon lempeämmin on suhtauduttu esimerkiksi valkohäntäpeuraan tai ylipäätään lajeihin, joita ihminen voi metsästää. –?Oikeastihan lajit ovat vain yksiä lajeja toisten joukossa. Ilmastonmuutos tulee väistämättä lisäämään painetta tulevina vuosikymmeninä. Tarkoittaako se sitten sitä, että me kaikki muut olemme vieraslajia. Pohjois-Amerikasta peräisin oleva täplärapu on laajasti levinnyt vieras rapulaji ja varta vasten ihmisen Euroopan vesistöihin tuoma. • Toiset vieraslajit menestyvät erityisen hyvin ja aiheuttavat vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille. Luonnonvarakeskuksen, maaja metsätalousministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen, Ruokaviraston ja Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämä kansallinen vieraslajiportaali. KUVA: Jyväskylän yliopisto, arkisto ”Leviämisen aikataulu onkin sitten aivan toinen asia, kuten koloradonkuoriainen on meille osoittanut.” LEENA LINDSTRÖM Jyväskylän yliopiston dosentti KÄSITTEITÄ Vieraslaji vs. –?Meillä tällaista keskustelua ei ole edes vakavissaan käyty, toisin kuin esimerkiksi Italiassa, Lindström kertoo. Leviämistä saattavat edesauttaa lämpöoloiltaan suotuisat ajanjaksot ja sopivat tuulet. –?Leviämisen aikataulu onkin sitten aivan toinen juttu, kuten koloradonkuoriaisen tapaus osoittaa, Lindström toteaa. Vaikka täplärapu voi paikoin hankaloittaa esimerkiksi verkkokalastusta, sen ei ole havaittu aiheuttaneen ainakaan merkittävää haittaa kalakantoihin tai muuhun vesieliöstöön. Evoluutioekologi määrittelisi ihmisen Suomessa ennemminkin tulokaslajiksi kuin vieraslajiksi, kaikesta aiheutetusta haitasta huolimatta. Vieraslajitutkimusryhmän johtaja pistää puolestaan opiskelijat joskus miettimään luennoillaan samaa kysymystä. • Se on voinut ylittää luontaiset leviämisesteet, kuten mantereen, meren tai vuoriston vain ihmisen myötävaikutuksella. Asiantuntijat painottavat, että määrittelyn ongelmallisuus juontaa osaltaan juurensa siitä, että joku vieraslaji voi olla haitallinen jossain tietyssä paikassa, kun taas jossain toisaalla siitä ei ole mitään haittaa. Vaikuttaa siltä, että vieraskaloihin erikoistuneen tutkijan mielestä asiaa pohtiessa on riski ajautua turhan syviin vesiin. Miltei koko maahan levinnyt supikoira on myös merkittävä rabiesin ja loistautien kantaja ja levittäjä. NISÄKÄS: Karuilla saaristoseuduilla tuhoisa minkki kävi heinäkuun alkupäivinä aamuuinnilla Friisinsaaressa, Kokkolan Ykspihlajan kupeessa. Periaatteessa kaikki ne lajit, joita me nykyisinkin ravinnoksemme käytämme, ovat vieraslajeja. Ihminen on tuonut ne Suomeen jostain muualta, Lindström sanoo. Toisten tulokaslajien on herkemmin katsottu aiheuttavan uhkaa ihmisen turvallisuudelle kuin toisten, ja monesti juuri sellaiset lajit kilpailevat ihmisen kanssa samoista saaliseläimistä. –?Lajien elinpiirit ovat kautta aikojen muuttuneet, esimerkiksi mannerlaattojen liikkuessa tai ilmastonmuutoksen seurauksena. Jostain vieraslajista on enemmän haittaa kotoperäisille lajeille, toisista ei mitään haittaa. tulokaslaji • Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. TULOKASLAJIT SAAPUVAT maahamme omin voimin, luonnollisesti leviämällä. Paikoitellen Suomen luontoon kuulumattomat vieraslajit voivat saada aikaan suurtakin tuhoa. –?Eihän esimerkiksi rukiista tai perunasta ole suomalaisille mitään haittaa aiheutunut, ne eivät syrjäytä muita lajeja, vaan pysyvät rajatulla alueella, listaa puolestaan Urho. –?Eliömaantiede on jatkuvasti muuttuva ja ihmisen alkukoti on Afrikassa. • Ne voivat aiheuttaa huomattavaa taloudellista, sosiaalista tai esteettistä haittaa ihmisten, eläinten ja kasvien terveyteen tai kiinteistöjen arvoon. –?No, omin jaloin me olemme tänne tulleet, sanoo Mappes. Tutkijoiden haasteena onkin yrittää ennakoida, mitkä voisivat olla seuraavia kotoperäiselle eliöstölle tai ihmiselle haittaa aiheuttavia vieraslajeja. Rajanveto vieraslajien ja tulokaslajien välillä on vaikeaa etenkin kasveissa, koska niiden esiintymisalue on vaihdellut suuresti ilmaston muuttumisen seurauksena. Vieraslaji on kaventanut jokiravun elinpiiriä, ja kilpailun lisäksi täpläravun on todettu levittävän herkästi rapuruttoa. • Joissakin tapauksissa vieraslajit menestyvät, muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat osaksi uutta elinympäristöään
–?Sheeranin musiikki on luonnollista ja aitoa. Neljästi Grammy-palkittu artisti näyttäytyy julkisuudessa useimmiten huppariin, t-paitaan tai flanellipaitaan sonnustautuneena, tukka pörrössä ja hieman ujo hymy kasvoillaan. Sen voittokulku oli käsittämätön: Shape of You meni Billboard-listan kärkeen 44 maassa ja siitä tehty virallinen musiikkivideo sai Youtubessa kolmen kuukauden aikana miljardi katselukertaa. The A Team julkaistiin vasta vuonIhastuttavan tavallinen Ed . Ne, jotka ovat kuulleet Sheeranin biisejä – ja todella moni on – voinevat yhtyä mielipiteeseen, että ne ovat iskeviä ja tarttuvia, mutta lopulta aivan tavallisia pop-kappaleita. Jo tuolloin hän osasi ottaa yleisön musiikkiinsa ja vaikuttaa hyvin vaatimattomalta. . Ed oli musikaalinen, mutta hänen äänensä oli – no, tavallinen. 17ja 18-vuotiaana hän kiersi Lontoon pubeja ja nukkui milloin kenenkin kaverin sohvalla. Kappale nousi nopeasti Britannian, Australian ja Saksan listakakkoseksi. Hänellä on tapana viihdyttää stadion-yleisöä käyttämällä loop-pedaalia, jonka avulla hän loihtii kitarallaan kokonaisen yhtyeen vertaisen elämyksen. Framlinghamin pikkukaupungissa asuva laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran julkaisi kaksi uutta kappaletta. Keikka Dublinissa jäi Sheeranin mieleen, koska Rice tapasi fanejaan keikan jälkeen, otti kuvia ja jutteli heidän kanssaan. • Neljä albumia: Plus, Multiply ja Divide sekä tuorein yhteistyölevy No. HEINÄKUUTA 2019 4 FORSSAN LEHTI PLUSSA L oppiaispäivä vuonna 2017 oli puolipilvinen ja melko tuulinen Suffolkin kreivikunnassa, Englannissa. Suomessa ensi viikolla ennätysyleisön kahdelle keikalleen vetävä Ed Sheeran myy täyteen stadionin toisensa jälkeen ja valloittaa listojen kärkisijat yhä uusilla hiteillä. Historiallista oli, että ykkösenä noissa kaikissa maissa oli Sheeranin toinen uusi sinkku Shape of You. Miksi lähteäkään muuttamaan itseään, jos uskallat olla oma itsesi?” KAROLIINA KANERVA KUKA. • Kirjoittaa kappaleita myös muille artisteille, muun muassa One Directionille, Justin Bieberille ja Taylor Swiftille. • Neljä Grammy-palkintoa, 13 ehdokkuutta. Mikä tuossa 28-vuotiaassa punapäässä on niin ihmeellistä. JOS FANEILTA KYSYTÄÄN , yksi Ed Sheeranin parhaista puolista on se, että hän on niin tavallinen. Koska Sheeran piti kiinni mieltymyksistään ja halusi esimerkiksi sinnikkäästi lisätä kappaleisiinsa räppiosioita, häntä ei pidetty potentiaalisena tähtenä. Kitaravetoista folk-popia tekevä Rice vaikutti Sheeranin mukaan paljon siihen, miten hän itse esiintyy julkisuudessa ja kohtelee fanejaan. 6 Collaborations Project. • Myynyt yhteensä yli 150 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti. –?Hän saa keikan kasaan yksinkertaisilla elementeillä: biisi toimii. Ei julkkisvieraita, mediaa tai punaista mattoa. Sittemmin niitä tuli vielä muutama miljardi lisää, ja musiikkivideo on edelleen Youtuben kaikkien aikojen kolmanneksi katsotuin. LAUANTAINA 20. Kappale sinetöi Ed Sheeranin aseman yhtenä kaikkien aikojen suosituimmista artisteista. Ei ihme, koska tavallisuus on tehnyt hänestä supertähden. Muutaman asteen lämpötilassa värjöttelevät britit tuskin aavistivat, että sinä päivänä tehtiin musiikin historiaa. Sheeran tuntuu haluavan säilyttää tavallisen naapurinpojan imagonsa. ERÄÄNÄ ILTANA hän soitti Lontoon East Endissä kodittomien hyväksi järjestetyssä tapahtumassa Guns N’Rosesin kappaletta Sweet Child of Mine. . • Sean Smithin kirjoittama elämäkerta Ed Sheeran ilmestyi suomeksi tänä vuonna (käännös Elina Lustig). EDWARD CHRISTOPHER SHEERAN syntyi helmikuussa 1991 Halifaxissa John ja Imogen Sheeranin perheeseen. Yleisön joukossa ollut nuori nainen tuli kertomaan, että kyseessä on hänen suosikkikappaleensa. Teinivuosien rankat katusoittoja pubikeikkaputket opettivat Sheeranille tinkimätöntä työmoraalia. Rice myös pukeutui vaatimattomasti ja vältti diivan elkeitä. Niissä on selkeä rakenne, yksinkertainen sointukierto ja helposti laulettava melodia. Hänelle tuli tavaksi kysyä joltakulta tämän nimeä ja sijoittaa nimi osaksi kappalettaan. Jo 16-vuotiaana Ed Sheeran kiersi kitaransa kanssa pubeissa soittamassa pikkurahasta. Ed Sheeran • 28-vuotias brittiläinen laulajalaulun tekijä. Hänellä on perusbändi taustalla, ja joissakin biiseissä vain piano. KUVA: Emma Hynna / Isaac ”Hänellä ei ole erillistä artistipersoonaa niin kuin monilla tähdillä. Vanhemmat tukivat poikaansa tämän musiikkiharrastuksessa, ja John vei hänet katsomaan monia keikkoja. Yksi käännekohta Sheeranin mukaan oli Damien Ricen keikka, jolle hän pääsi 13-vuotiaana. Erityisen hänestä tekee se, miten hän vaikuttaa kertovansa kappaleillaan tarinaa. • Naimisissa maahockeypelaaja Cherry Seabornin kanssa. Etenkin Japanissa ja Koreassa hänen paikallisille artisteille ja yhtyeille tekemänsä kappaleet ovat olleet moninkertaista platinatavaraa. Hän tekee musiikkia myös suomalaisille artisteille kuten Jannika B:lle. . Kappaleessa Sheeran muisteli teiniaikojaan, jolloin hän hengaili kavereidensa kanssa katsellen auringonlaskua linnan yllä. Jos pystyy istumaan rannalla ja laulamaan biisin vain akustisella kitaralla säestäen niin, että se kuulostaa hyvältä, kyseessä on oikeasti hyvä biisi. MUTTA MIKSI. Varhaisteininä Ed löysi kitaransoiton, johon häntä innosti muun muassa Eric Claptonin ansiokas ura. Siksi ihmiset pystyvät ottamaan sen niin hyvin vastaan, pohtii musiikkituottaja ja biisintekijä Janne Hyöty. Hyöty uskoo, että musiikinkuluttajiin vetoaa myös Sheeranin simppeli mies ja kitara -esitys. Hän meni joulukuussa naimisiin kouluaikaisen ihastuksensa Cherry Seabornin kanssa, mutta häät olivat pienet ja salaiset. Hän meni opiskelija-asunnolleen ja kirjoitti kappaleen The A Team, jossa hän viittaa nuoreen naiseen säkeessä ”It’s too cold outside for Angels to fly”. Hyöty huomauttaa, että vaikka Sheeran laulaa hyvin, hänen äänensä ei ole mitenkään erityinen. • Esiintynyt sivuosissa elokuvissa Bridget Jones’s Baby (2016) ja Yesterday (2019) sekä sarjassa Game of Thrones (2017). Moni levy-yhtiö oli periaatteessa kiinnostunut hänestä. Huumeriippuvainen Angel elätti itsensä prostituutiolla, ja hänen kohtalonsa jäi vaivaamaan Sheerania. Olisi helppoa sanoa, että loppu on historiaa, mutta aivan niin satumaisesti tarina ei edennyt. NADIA PAAVOLA TEKSTI. Hyöty on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä musiikintekijöistä. Toukokuussa suomeksi ilmestyneessä elämäkerrassa kerrotaan, että Edin kaksi vuotta vanhempi isoveli Matthew ihastutti sukulaisia ja opettajia kauniilla lauluäänellään. Eikö sen kummempaa reseptiä tarvita. Hän on aitoa tavaraa, todellista talenttia, joka ei tarvitse enempää. Ed Sheeranin imagon perustana on tavallinen, punatukkainen naapurinpoika, joka kertoo musiikillaan helposti samastuttavia tarinoita. Suoratoistopalvelu Spotifyssa Shape of You on kaikkien aikojen eniten kuunneltu kappale, ja sitä on striimattu yli 2,2 miljardia kertaa. –?Adelen kanssa on vähän sama juttu. Castle on the Hill oli kunnianosoitus kotikaupungille, jonka kuuluisin nähtävyys on keskiaikainen linna
Se saa fanit rakastumaan artistiin yhä uudelleen. Viime aikoina Suomi on keikkapaikkana jäänyt monella artistilla vähemmälle, mutta odotamme, että tämän jälkeen muutkin tähtiesiintyjät tulevat tänne. Heinäkuussa julkaistulla neljännellä No. Karoliina Kanerva uskoo, että tämänkaltaiset albumit vahvistavat Ed Sheeranin merkitystä nykymusiikin suuntausten määrittelijänä. –?Se, että hän on tehnyt suosittua musiikkia, ei tarkoita, että hän olisi vain osunut suoraan lankulle. KUVA: Emma Hynna / Isaac na 2011, ja vaikka se sai hyvän vastaanoton, Sheeranista ei tullut kerralla tähteä. EI SIIS IHME , että myös Suomessa on odotettu Ed Sheeranin konserttia. Vähitellen suosio kasvoi valtaviin mittoihin. SHEERAN ON kasvattanut fanikuntaansa vähitellen teineistä keski-ikäisiin. Hänen kappaleensa kertovat tarinoita, joihin on helppo samastua. Niistä neljä on hänen esittämiään ja yksi jo aiemmin mainittu Bieberin Love Yourself. Hänen mukaansa konsertin järjestäminen yhdessä Fullsteam Agencyn kanssa on ollut vuosien työn takana. Karoliina Kanerva Warner Music Finlandista edustaa Ed Sheerania Suomessa. Sheeran on samastuttava ja vilpittömän avoin. Muitakin ulkomaisia artisteja edustava Karoliina Kanerva uskoo, että Sheeranin suosion perimmäinen syy on musiikissa. –?Olemme houkutelleet häntä pitkään Suomeen. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 5 PLUSSA Ed Sheeranin imagon perustana on tavallinen, punatukkainen naapurinpoika, joka kertoo musiikillaan helposti samastuttavia tarinoita. Esimerkiksi Justin Bieberille tehty Love Yourself oli molempien kannalta jättipotti, ja Taylor Swiftille tehtyjen biisien jälkeen Sheeranista ja Swiftistä tuli rakkaita ystäviä. FL–LM 6 Ed Sheeran konsertoi Helsingissä Malmin lentokentällä 23. Matkan varrella Sheeran ehti tutustua moniin eturivin artisteihin, joille hän pääsi tekemään kappaleita. He kaikki ovat omalta osaltaan määrittäneet, mihin suuntaan urbaani musiikki on kehittynyt. 6 Collaborations Project -albumilla vierailee 22 eturivin artistia, muun muassa 50 Cent, Eminem, Cardi B, Bruno Mars ja Khaled. Pian järjestettiin myös toinen konsertti tiistaille. Kantava ajatus on tehdä Helsingistä hetkiseksi ”Edsinki”. Hän liittyy esimerkiksi Bob Dylanin ja The Beatlesin ja toisaalta Tupac Shakurin ja Dr. Konsertit näkyvät myös Helsingin katukuvassa mainoksina ja erilaisina tapahtumina. Sheeran rikkoi keikkamyyntiennätyksiä muun muassa Wembleyllä ja Australiassa, ja Spotifyn 20 soitetuimman kappaleen listalla on tällä hetkellä viisi Sheeranin kirjoittamaa kappaletta. Konsertteihin Malmin lentokentälle mahtuu 60?000 ihmistä. LAUANTAINA 20. Siksi hän uskoo, että Ed Sheeran on suuri tähti vielä 20 vuoden kuluttua. Tarvittiin vielä monta muuta hittiä ennen kuin paikka listojen kestokoristeena heltisi. Pikemminkin hän määrittelee itse, missä lankku on. –?Hänellä ei ole erillistä artistipersoonaa, niin kuin monilla tähdillä. –?Näen, että 20 vuoden päästä hän on muuttanut musiikillista historiaa vahvasti. Kanerva uskoo, että Sheeran on juuri niin mutkaton ja mukava kuin hänen julkisuuskuvansakin. Miksi lähteäkään muuttamaan itseään, jos uskallat olla oma itsesi. –?Instagramista saa hyvän kuvan siitä, miten hän nauraa itselleen ja julkaisee myös noloja kuvia. Kun liput ensi keskiviikon konserttiin tulivat myyntiin, ne loppuivat 20 minuutissa. –?Hän tekee ajattomia biisejä, jotka voivat olla radiohittejä 20 vuoden päästäkin. Alusta asti hän on pitänyt tästä kiinni, eikä levyyhtiöllä ole siihen mitään sanomista, Kanerva kertoo. ja 24.7.. Dren joukkoon
3 Museot. Opiskelijoiden ja kulttuuri-ihmisten Podilin kaupunginosassa näkyy myös neuvostoarkkitehtuuria, vaikka maassa on haluttu kiivaasti eroon kaikista neuvostomuistoista. Sieltä lähtee suosittu turistikatu alas Podiliin. Podilissa baareja, kahviloita ja yöelämää riittää. Vaikka turisti ei välttämättä huomaa mitään, jännitteitä kaupungissa on. Uusi jalankulkijoiden silta on suosittu kävelyja kuvauspaikka. Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa tasokkaan hotellin ja hyvän ruuan saa halvalla. FL–LM Tämä kannattaa kokea Kiovassa LAURA KROHN MUISTILISTA Laura Krohn Rakastan Kiovaa, mutta tilanne täällä on aika monimutkainen. Korruptio on maassa edelleen suuri ongelma, vaikka sen torjuntaan on perustettu oma virastokin. Suosittuja, yksinkertaisia olutravintoloita on tiuhaan. Graafikko-kuvittaja opiskeli Moskovassa ja palasi Kiovaan vuonna 2015. Hän rakastaa Kiovaa, mutta on huolissaan jännitteiden kasvamisesta. POLOSINA ASUU Podilissa, joka on nuorten, opiskelijoiden ja kulttuuri-ihmisten suosima kaupunginosa kukkulalla olevan vanhan kaupungin alapuolella. Ydinvoimalaan ja läheiseen autiokaupunkiin pääsee tutustumaan vain päivisin ja oppaiden johdolla, vaikka laittomia yövierailujakin mainostetaan. Olemme sattuneet syntymään venäjänkieliseen perheeseen. TORILLA BABUSHKAT myyvät kukkia ja vihanneksia. KIELIKYSYMYS ON tulikuuma, ja linkitetty politiikkaan. Se on 1,5 kilometriä leveä ja keskellä on saaria virkistyskäytössä. LAUANTAINA 20. KUVAT: Julia Serdjukova. Moni on kaksikielinen ja melkein kaikki kuitenkin ainakin ymmärtävät molempia kieliä, sillä ne muistuttavat toisiaan vähän kuin viro ja suomi. 2 Ex-presidentin ökytalo. Siellä on kirkkoja, katakombeja ja museoita. Ukraina on aina ollut kaksikielinen: enemmistö puhuu ukrainaa, toinen kieli on venäjä. Jännitteet ovat kuitenkin aistittavissa myös kiovalaisten tunnelmissa. –?Meillä on joitakin cooleja paikkoja, gallerioita ja klubeja sekä hipsterihenkeä, mutta ei tätä voi verrata Berliiniin, sillä täällä on myös paljon konservatismia. Ukrainassa tykätään liharuuista, sienistä ja keitoista, joista erityisesti vihreä borsch-keitto on maukasta. Polosina myös työskentelee tässä kaupunginosassa. Puolipäiväretken voi tehdä Mezhyhiryaan, syrjäytetyn presidentti Janukovitshin entiseen kotiin. Vuonna 1051 rakennettu luostari on pakollinen käyntikohde. –?Sinä aikana ilmapiiri oli muuttunut ja jännitteet lisääntyneet. Maidanin mielenosoituksista 2014 muistuttavat aukiolla vain menehtyneiden muistoalttarit ja näyttely. Viime vuosiin mahtuu myös hyvää. Derunyja eli perunalettuja tarjotaan suolaisten ja makeiden lisukkeiden kanssa. Alue kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Matkamuistoja ei Kiovassa muuten ole paljon kaupan, mutta tällä turistikadulla on kojuja, joissa myydään esimerkiksi käsitöitä ja neuvostotavaraa. Vuonna 2015 tuli voimaan laki, joka vaati poistamaan kommunismin ja neuvostovallan symbolit. 27-vuotias kuvittaja ja graafikko Jenya Polosina asuu ja työskentelee Podilissa. Kiovassa on lukuisia suuria museoita, kuten Kansallinen taidemuseo, Tshernobyl-museo, Äiti synnyinmaan patsas ja sitä ympäröivä Kansallinen museo Ukrainasta toisessa maailmansodassa. Se vallattiin vallankumouksen yhteydessä ja on yhä maidanistien hallussa. Myös uusi laki nostaa ukrainan kielen asemaa venäjän kustannuksella. Salo on ohuita suolattuja possunrasvan siivuja. –?Ihmisten aktiivisuus ja aloitteellisuus ovat lisääntyneet. Saman vahvistaa hänen ystävänsä. Sota Venäjän kanssa on asemasotavaiheessa, ja sitä käydään idässä kaukana Kiovasta. Vanhassa teollisuusrakennuksessa on taiKiova on hipsteriä ja historiaa . . Hirsinen ökytalo havainnollistaa korruptoituneen eliitin oloja. Bulgakovin tunnetuin teos on Saatana saapuu Moskovaan. JUURI NYT SERGEY DOLZHENKO / EPA 1 Kiovan luolaluostari. –?Venäjänkielisiä väheksytään, vaikka olisimme ukrainamielisiä. Kadun varrella on myös Kiovassa syntyneen venäläiskirjailijan Mikhail Bulgakovin museo. Podilin arkkitehtuuri on iloinen sekoitus eri kausia – myös neuvostotyyliä löytyy. Moskovan opintojeni ja venäjän kielen takia oloni ei ole kovin turvallinen. 4 Ruoka. Niistä saa halvalla (alle eurolla) tuopin olutta ja oheen kuivattua kalaa. HEINÄKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI PLUSSA Tshernobyl. Tshernobyl on reilun sadan kilometrin päässä Kiovasta. Dnepr-joki halkoo Kiovaa. –?Tämä on ihana ja kaunis kaupunki, mutta myös paljon ikäviä asioita on tapahtunut. Radikaalit äänenpainot ovat lisääntyneet. Urbanismi, taide ja sosiaaliset kysymykset ovat esillä entistä enemmän, Polosina sanoo. Se on suurin huoli tällä hetkellä, Polosina sanoo. KIOVALAISET EIVÄT suosittele kutsumaan kaupunkiaan uudeksi Berliiniksi, kuten jossain on tehty. Näin kuvailee tunnelmia kiovalainen Jenya Polosina, 27. HBO-sarjan innoittamana vierailut ovat lisääntyneet jopa 40 prosenttia. Kukkulalla sijaitsee kaupungin tunnettu nähtävyys, turkoosi Pyhän Andrein barokkikirkko. Polosina puhuu äidinkielenään venäjää
Kaupungin yleisilme on hieman rapistunut, kuten muuallakin Ukrainassa, mutta rantabulevardilla on moderneja hienoja kahviloita, ravintoloita ja hotelleja. HYVÄTASOISETKIN HOTELLIT ovat Kiovassa suomalaisittain halpoja: hienon, siistin huoneen saa 50–60 eurolla/yö. Toinen turvatarkastus seuraa normaalisti lähtöselvityksen jälkeen. KUVA: Julia Serdjukova teilijoiden ja luovien alojen ammattilaisten työtiloja. Sekä kiovalaisten että turistien nyt suosima hengailupaikka muistutti sotatannerta. –?Valmistelemme juuri printmaking-festivaalia, hän kertoo. • Valuutta on Ukrainan hryvnia. Heinä– elokuussa tukahduttavan kuuma. LAUANTAINA 20. KUVAT: Julia Serdjukova a KATSO VIDEO Kiovalainen suomen kielen opettaja Igor Kuchner esittelee Maidanin vallankumousaukiota. Meno-paluu-lennon hinta on noin 200–350 euroa. Jämptiyttä ei kannata odottaa. Karta yksityisiä keltaisia pikkubusseja marshrutkia, sillä niissä pitää itse huutaa kuskille, milloin haluaa jäädä pois. Odessa Mustanmeren rannalla tarjoaa hiekkarantoja ja kulttuuria. Se on 1,5 kilometriä leveä ja keskellä on saaria virkistyskäytössä. Muutenkin Ukrainassa näkyy slaavilainen mentaliteetti: asiat eivät välttämättä suju ihan niin kuin on sovittu ja suunnitelmat vaihtuvat lennosta. Uberja Boltsovelluksien kautta taksimatka Kiovan sisällä maksaa 1–10 euroa. • EU-kansalaiset eivät tarvitse enää viisumia Ukrainaan. Ympäristön puissa ja rakennuksissa voi kuitenkin nähdä vielä luodinreikiä. Uusi jalankulkijoiden silta on suosittu kävelyja kuvauspaikka. KIOVAN LISÄKSI Ukrainassa kannattaa matkustaa muun muassa Lviviin ja Odessaan. • Jotkut pienet suomalaiset matkatoimistot järjestävät ryhmämatkoja Kiovaan ja muualle Ukrainaan. Palkat ovat alhaiset: esimerkiksi opettajien tai poliisien nettopalkka on noin 300 euroa kuussa. Myös passintarkastukseen saa jonottaa. Kiovaan pääsee myös esimerkiksi Riian kautta Air Balticilla. Dnepr-joki halkoo Kiovaa. www.forssanlehti.fi. Kolmen ruokalajin illallisen juomineen saa parillakymmenellä eurolla. Annokset tulevat kun tulevat, ja asiakaspalvelu voi olla tylyä. 1 euro on noin 30 hryvniaa. MAIDANILLA KUOLI noin sata mielenosoittajaa. Virallisesti yksiö maksaa alueella noin 300 euroa kuussa, mutta jos onnistuu tekemään hyvän löydön, voi kolmion saada 250 eurolla. –?Poliisit alkoivat käyttää vesitykkiautoja, vaikka oli 10-15 astetta pakkasta. Kiovassa kannattaa syödä hyvin. Se on kuin Praha, mutta rauhallisempi ja vielä halvempi. Harva kuski osaa englantia, eikä mittareita ole. Lviv on kulttuurikaupunki, jossa on paljon vanhoja rakennuksia. Bussit, raitiovaunut ja johdinautot ovat hitaita ja kesäisin kuumia. Moderneja kauppakeskuksia on ilmaantunut keskustaan, mutta niissä myydään kalliita kansainvälisiä merkkejä. • Kielet ukraina ja venäjä, englannin osaaminen vaihtelevaa. Muille kuin Venäjän Itä-Ukrainassa miehittämille alueille voi matkustaa turvallisin mielin. Tämän vuoksi lentokentälle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Ukraina on halpa maa, mutta turisti ei ihan helposti löydä ostospaikkoja. LIIKKUMINEN • Nopein ja halvin tapa liikkua on metro. Hän on kiovalainen, joka opettaa suomen kieltä yliopistossa ja osallistui mielenosoituksiin. Se, että maa on sodassa, ei näy turistille oikeastaan muuten kuin siinä, että lentokentillä on yksi ylimääräinen turvatarkastus heti ulko-ovilla ennen lähtöselvitystä. Alettiin polttaa renkaita. –?Sen aulaan perustettiin sairaala, jossa vapaaehtoiset lääkärit työskentelivät, auttoivat loukkaantuneita ja tekivät jopa leikkauksia, kertoo Igor Kuchner. • Lämpötila +30 asteesta –30:een, viime vuosina talvet ovat olleet leudompia. Mutta esimerkiksi ohjelmoijilla riittää kysyntää, ja he tienaavat 2?000 euroa kuussa. Hotelli Ukraina aukion vierellä liittyy tapahtumiin. Noin 3 miljoonaa asukasta. MITEN • Ukraine International Airlines lentää päivittäin suoraan Helsingistä Kiovaan. Aukiolle ja sen alle on rakennettu moderni ostoskeskus. FL–LM PIKAOPAS Kiova • Ukrainan pääkaupunki. HEINÄKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 PLUSSA Laura Krohn Ukraina on ristiriitainen maa. SILTI VAIN viisi vuotta sitten Kiovan keskusaukiolla, Maidanilla, käytiin verisiä vallankumoustaisteluita. Ihmiset keksivät, että vain tuli voi pysäyttää vesitykkejä. FL–LM Maassa on sota, mutta se ei näy arjessa Maidan-aukio on nyt suosittu ajanviettopaikka, mutta vuonna 2014 siellä käytiin verisiä vallankumoustaisteluita
HEINÄKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI PLUSSA Hei yrittäjä, yhdistys, käsityöläinen! Varmista näkyvyytesi ja varaa paikkasi messuilta: Messuosastojen myynti: Hanna Velin Puh. 040 450 1921 hanna.velin@hameensanomat.fi WWW.ELOMESSUT.FI ELOMESSUT Lue lisää: Tervetuloa messuilemaan koko perheen voimin JUONTAJANA Miia Nuutila Luvassa paljon nähtävää ja koettavaa koko perheelle! 10.-11.8.2019 VERKATEHDAS HÄMEENLINNA Vapaa pääsy • avoinna lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-17 Liput Lippu.fi 28,50€ ja ovelta 32€ 19 AULANKO AREENA LA 10.8. LAUANTAINA 20. 20 € ERAKOSSA OVET AUKI KLO 19 Voimassa 31.7 asti RAJOITETTU ERÄ. ATOMIROTTA MAUSTETYTÖT THE HOLY SAMAE KOSKISEN KORVALÄÄKE Hämeen Sanomien Kestotilaajaliput vain Aulangon kylpylästä