Maakunnan pandemiaryhmä voi esittää tätä EteläSuomen aluehallintovirastolle. KUVA: Tapio Tuomela Katoaako käteinen, kun muut maksutavat yleistyvät. AJASSA 22 ForssaTV tallensi tilaisuuden, ja Kuhalan koulun seitsemäsluokkalaiset kuuntelivat Kaj Kunnasta kiinnostuneina. 050 372 6158 Teemu Kultanen puh. • Humppilassa on vallinnut elokuun kunnanvaltuuston kokouksesta lähtien näkemysero siitä, luvattiinko hykyn yhtymäkokouksen 3. 03 435 5545 ma-pe 9-19, la 9-16, su 12-16 Terveyskauppa OMEGA 7 KAKSOISTYRNIÖLJY Kuivien limakalvojen hyvinvoinnille: •Silmien, nenän ja suun limakalvot •Ruokatorven, mahan ja ruuansulatuskanavan limakalvot •Virtsateiden ja intiimialueiden limakalvot 43,50 /150 kaps. Kanta-Hämeessä koronavirustartunnat eivät ole enää nousussa ainakaan tilastojen mukaan, mutta tilannekuva on epäselvempi. Kunnanhallitus päätti olla käsittelemättä perussuomalaisten tekemää oikaisuvaatimusta. UUTISET 2 Kuntosalit saattavat avautua pian • Kanta-Hämeessä muun muassa kuntosalit saattavat avautua jo ensi viikolla. 1. 050 550 8575 www.lvikultanen.fi ” Oli kiva kuulla, että olen kaunis” . Häntä on kiusattu suurista korvistaan, mutta nykyään hän sanoo olevansa sinut asian kanssa. Soita 040 849 1395 aamulla klo 10 mennessä. Nouto Jokioisten Tietotalolta, annos 7,50/noudettuna Lue lounaslistamme wendla.fi -sivuilta 9 50 Humppilantie 9, Jokioinen /annos KULTASET LVIASIANTUNTIJAT APUNASI Putkityöt Ilmanvaihtotyöt Ilmanvaihtojärjestelmien puhdistus Lämmitysjärjestelmien asennukset Muoviputkien hitsaukset Timanttiporaukset OTA YHTEYTTÄ! Tomi Kultanen puh. Urheilutoimittaja Kaj Kunnas kävi Forssassa puhumassa koulukiusaamisesta, josta hänellä on myös omakohtaista kokemusta. Lounaan hinta ei toimitusmaksua. UUTISET 6. varapuheenjohtajan paikka Humppilan perussuomalaisille, vai seutukunnan perussuomalaisille. 2022 • N:o 18 TALOUS 14 URHEILU 17 UUTISET 3 Äänestämään pääsevät myös karanteenissa tai eristyksissä olevat Joukkue teki päätöksen siirtää Tuukka Kotti sivuun kapteenin paikalta Helokki Terveys Tieto TAPULIKUJA 6, Forssa P. . (ovh. 62,80) Kahvioravintola Wendla Jokioisten Tietotalo toimittaa ruoka-annokset kotiin ja työpaikalle Jokioinen/Forssa alueelle. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI PERJANTAI 21. Luvattiinko paikka perussuomalaisille
Muut puolueet ovat eri mieltä. Mutta kävimme. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Humppilassa vallitsee eriävä näkemys siitä, luvattiinko Forssan seudun hykyn yhtymäkokouksen 3. KUVA: Lassi Puhtimäki Humppilassa yhä vääntöä paikkajaosta . –?Mitään allekirjoitettuja papereita ei ole, joten tässä on sana sanaa vasten. elokuuta käydystä kunnanvaltuuston kokouksesta. varapuheenjohtajuus Humppilan perussuomalaisille vai ei. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET PERJANTAINA 21. Valtuuston puheenjohtaja Marita Ketolan (oik.) ja muiden puolueiden mukaan ei, Jukka Lintukankaan ja muiden perussuomalaisten mukaan kyllä. Tässä uskossa olin, kun lähdin kokouksesta ja sama näkemys on muidenkin puolueiden paikalla olleilla edustajilla, Ketola sanoo. . Ami Laaksonen Humppila Humppilassa on käyty viime syksystä lähtien vääntöä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymäkokouksen luottamuspaikoista. Tuolloin valtuusto päätti yksimielisesti, että kunta nimeää yhtymäkokoukseen kunnan edustajiksi Reetta Räsäsen (kesk.), Reija Kaarion (sd.) ja Tanja Leinosen (kok.). 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. TAMMIKUUTA 2022 Uutiset > Toimitus puh. Niiden tuloksesta on ollut erimielisyyttä. Ennen valtuuston kokousta oli käyty seutukunnalliset luottamuspaikkaneuvottelut. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marita Ketola (sd.) sanoo, että Humppilassa nuo paikat on jaettu perinteisesti herrasmiessopimuksella kuntavaalien perusteella kolmelle suurimmalle puolueelle. Muiden puolueiden edustajat näkevät, että paikka kyllä luvattiin puolueelle, muttei korvamerkittynä Humppilaan. –?Merkitsin neuvottelujen aikana papereihini, että paikka menee Jokioisten perussuomalaisille. Perussuomalaiset näkee, että heille luvattiin paikka Forssan seudun hykyn yhtymäkokouksen puheenjohtajissa. varapuheenjohtajan paikka luvattiin juuri Humppilan perussuomalaisille. Kaikki sai alkunsa 26. > Toimitus puh. Humppilan perussuomalaiset kokee, että yhtymäkokouksen 3. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Neljänneksi suurin eli perussuomalaiset sai paikan yhtymähallituksesta
Kun sitten kysyimme Marita Ketolalta, missä meidän paikkamme on, hän vastasi että se valitaan myöhemmin. VAALIPÄIVÄ ON 23.1. Yhtymäkokouksen edustajat valitaan joka kokoukseen uudelleen. Äänestyspaikalta löytyy ohjeet terveysturvalliseen äänestämiseen. –?Mutta jos meillä olisi myös yhtymäkokouksen kolmas varapuheenjohtajuus, Humppilalla olisi kaksi henkilö hallituksessa. Brännkärr ohjeistaa, ettei paikalta pidä lähteä ennen kuin äänestys on selvä. Lintukangas myöntää, että perussuomalaisilla on suurempi valta hallituksessa kuin yhtymäkokouksessa. VAALITOIMITSIJOIDEN määrä äänestyspaikalla vaihtelee. Se on kiinnitetty oveen tai muuhun näkyvään paikkaan. Uusia vaalilautakunnan jäseniä ei voi enää nimetä, joten joukko voi kutistua sairastumisten vuoksi. Ulkoäänestykseen tulevien kuuluu vaalipaikalle saapuessaan soittaa äänestyspaikan ulkopuolelta löytyvään puhelinnumeroon. ULKOÄÄNESTYKSEN tulevat toimittamaan kolme vaalilautakunnan jäsentä ja avustaja. –?Olisi hyvä saada tähän päätös. Äänestämään koronaturvallisesti • Pidä riittävä etäisyys muihin ihmisiin. • Äänestyspaikat ovat avoinna sunnuntaina klo 9–20.. –?Ulkoäänestystä suositellaan myös niille, joilla on oireita, Forssan vaalikanslian hoitaja Elisa Vinnikainen kertoo. Brännkärr ei silti pidä todennäköisenä, että vaalipaikkoja jouduttaisiin sulkemaan. Sekä Forssan että Hämeenlinnan kaupunginhallitukset ovat tehneet päätöksen, että tarvittaessa vaalilautakunnan jäsenet voivat siirtyä toiseen äänestyspaikkaan. • Koronapassia tai rokotustodistusta ei kysytä. Osassa äänestyspaikoista kaikki vaalitoimitsijat ovat päättäneet olla koko ajan paikalla. Hänen mukaansa olisi neuvottelukysymys, mikäli perussuomalaiset haluaisi vaihtaa hallituspaikan kokouspaikkaan, mutta sellaiseen perussuomalaiset ei ole suostunut. Ulkoäänestäjien kannattaa pukeutua lämpimästi, sillä ulkona saattaa joutua odottamaan. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Humppilassa vallitsee eriävä näkemys siitä, luvattiinko Forssan seudun hykyn yhtymäkokouksen 3. ULKONA äänestäjä todistaa henkilöllisyytensä ja kirjoittaa numeron äänestyslippuun. Hämeenlinnassa vaalilautakunnille järjestettiin mahdollisuus kolmannen koronarokotteen ottamiseen. varapuheenjohtajuus Humppilan perussuomalaisille vai ei. • Huolehdi käsien puhtaudesta. Valtuuston puheenjohtaja Marita Ketolan (oik.) ja muiden puolueiden mukaan ei, Jukka Lintukankaan ja muiden perussuomalaisten mukaan kyllä. • Äänestää voi vain siinä äänestyspaikassa, joka on mainittu postitse lähetetyssä äänioikeusilmoituksessa. Käytä käsihuuhdetta. Äänestyksen voi suorittaa autosta käsin avaamalla ikkunan. Vaalilautakunnan jäsenet ja avustaja jalkautuvat ulos, kun sopiva hetki tulee. Omaa äänestysvuoroa odotetaan ulkona autossa tai etäämpänä muista, jos paikalle tulee jalkaisin. Vaalipäivänä äänestys järjestetään myös ulkona Jos vaalitoimitsijoita ei ole riittävästi, äänestys voidaan joutua välillä keskeyttämään sisällä. TAMMIKUUTA 2022 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. ”Menimme noviiseina lankaan” Ami Laaksonen Humppila Perussuomalaisilla on Humppilan valtuusto kolme edustajaa, kaikki ensikertalaisia. Räsänen ei tiistaina työkiireisiinsä vedoten ehtinyt kommentoida asiaa. –?Kysyimme kyllä, missä meidän paikkamme on. Ketolan mukaan herrasmiessopimus on ollut, että samat, jo kerran päätetyt edustajat valitaan joka kokoukseen. –?Luulen, että muut kunnat eivät siitä pitäisi, Ketola näkee. Mitään huijausta tai väärinkäytöstähän ei ole tapahtunut. Eli seudun perussuomalaiset eivät voittaisi, mutta Humppila voittaisi. En sano että meitä huiputettiin. • Jos haluat, voit tuoda mukana oman kynän. KETOLAN MUKAAN vaalimatematiikkaan ei sovi, mikäli perussuomalaisilla on paikka sekä yhtymäkokouksessa että -hallituksessa. Humppilan kunnanhallitus käsitteli maanantaina oikaisuvaatimusta edustajien nimeämistä koskien. –?Jos väkeä ei ole tarpeeksi, äänestys täytyy välillä keskeyttää sisällä, Vinnikainen kertoo. –?Äänestyksen sujuminen edellyttäisi 5–6 henkilön läsnäoloa, mutta kolmihenkinen vaalilautakunta on vielä päätösvaltainen, Brännkärr sanoo. Ulkoäänestäjien määrä on täysi arvoitus. Jukka Lintukangas myöntää, että noviiseina he eivät osanneet reagoida valtuustoon päätökseen. Hän pelkää, että asiasta tulee ikuisuuspykälä hallitukselle. Avustaja menee sisälle tarkistamaan äänioikeuden, merkkaa äänestyksen vaaliluetteloon ja tiputtaa leimatun lipun uurnaan. Mutta luotimme ihmisiin ja menimme lankaan, Lintukangas sanoo. Vaalilautakuntia ohjaavat samat oikeusministeriön ohjeet, mutta ulkoäänestyksen käytännön toteutuksissa voi olla paikkakuntakohtaisesti pieniä eroja. Forssassa ulkoäänestykseen on varattu kirjoitusalustoja, jotka desinfioidaan jokaisen käyttökerran jälkeen. Keskiviikkona hän ei enää vastannut yhteydenottoihin. Kiti Salonen Kanta-Häme Koronataudin vuoksi karanteenissa tai eristyksessä olevat eivät saa tulla aluevaalien vaalipäivänä sunnuntaina sisälle äänestyspaikalle. Brännkärr tiivistää vaalipäivän tavoitteeksi, että äänestäjät pääsevät käyttämään kansalaisoikeuttaan terveysturvallisesti. –?Toivon äänestäjiltä ymmärrystä ja kärsivällisyyttä erikoisessa tilanteessa. KUVA: Lassi Puhtimäki ennen tuota elokuun valtuuston kokousta noin tunnin mittaisen keskustelun eri puolueiden kesken, eikä sielläkään tullut esille, että paikka olisi Humppilan perussuomalaisten. Forssan Lehti on nähnyt tuon viestin, jossa Räsänen vahvistaa, että seutukunnallisten neuvottelujen pohjalta varapuheenjohtajuus on Humppilan perussuomalaisten. Vaalitoimitsija Jaakko Suvanto hahmottelee ohjeille sopivaa paikkaa. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET PERJANTAINA 21. –?Joskus on käynyt niin, että äänestäjä on tullut väärälle äänestysalueelle. Vaalitoimitsijoille on lisäksi varattu FFP2-maskeja, hanskoja ja käsidesiä. > Anna uutisvinkki puh. • Jos olet sairastunut, altistunut tai sinulla on koronaoireita, suorita äänestys ulkona. –?Vaalisalaisuuden säilyttämiseksi autossa ei saisi olla äänestäjän lisäksi muita kuin korkeintaan alaikäisiä lapsia, Hämeenlinnan keskusvaalilautakunnan sihteeri Christer Brännkärr huomauttaa. KUVA: Tapio Tuomela KUINKA TOIMIA. Jotta äänestys voisi jatkua samanaikaisesti sisällä ja ulkona, sisälle täytyisi jäädä vähintään kolme vaalilautakunnan jäsentä. Tässä ongelmana olisi se, että muutos vaatisi koko seutukunnallisen luottamuspaikkapaletin avaamista. Oikaisuvaatimus jätettiin tutkimatta, koska päätös, johon haetaan oikaisua, koskee täytäntöönpanoa, eikä valtuuston päätöksestä ole tehty kunnallisvalitusta hallinto-oikeuteen. Kolmas varapuheenjohtajuus oli meillä seutuneuvottelujen pohjaesityksessä ja keskustan valtuustoryhmän silloinen puheenjohtaja Reetta Räsänen vielä varmisti asian, kun sitä kysyimme. Osassa taas päivä on voitu jakaa puoliksi. • Käytä äänestyspaikalla kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos se on mahdollista. Myöskään valtuuston kokouksessa kukaan ei puuttunut asiaan, mutta sen jälkeen alkoi härdelli, hän jatkaa
Jokainen voi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen omalla käyttäytymisellään. Tarjousten perusteella fosforin saostus ja ilmaus annettiin kuopiolaisen insinööritoimiston suoritettavaksi. Tällaisesta someaktivismista voi tehdä tehotonta se, että usein postaukset näkevät vain omat samanmieliset seuraajat, ja jakajilla saattaa olla motiivina enemmän oman imagonsa kiillottaminen kuin vilpitön tiedonvälitys. Opin itsekin somesta paljon. Siitä uhrien määrä on laskenut selvästi, mutta tahti on jämähtänyt viime vuosina paikoilleen. Kuitenkin esimerkiksi Elokapina kiinnostaa nuoria suuresti, ja mielenosoitukset keräävät paljon nuoria osallistujia. Määrä nousi vielä 1990-luvun alkuun noin 700 henkeen vuodessa. Niissä tiivistetään joku kriisi tai kerrotaan tasa-arvo-ongelmista parilla tekstillä höystetyllä kuvalla. 60 VUODEN TAKAA Puutavaranajo keskeytyy, ellei heti saada pakkasia FORSSAN LEHTI 21.1.1962 Metsätöiden pitäisi tähän aikaan vuodesta olla käynnissä täydellä teholla. Kohtalokkaimpia liikenneonnettomuuksia ovat kohtaamisonnettomuudet, kun keskikaiteiden määrä kasvaa teillä kovin verkkaisesti. Nuorten ääni kuulu somessa muttei vaaleissa Demokratia ei voi kovin hyvin, jos ylivoimainen enemmistö nuorista äänestää nukkuvien puoluetta. SUURIN RISKITEKIJÄ on edelleen ihminen moottoriajoneuvon ohjaimissa. Tieliikenteessä kuolleita oli pahimmillaan 1960ja 1970-luvuilla tuhatkunta vuodessa. Rattijuoppous selittää ison osan onnettomuuksista, mutta päihteiden kitkeminenkään ei valitettavasti riittäisi puolittamaan uhrilukuja. Kuntavaaleissa vain hieman yli kolmasosa 18–24-vuotiaista äänesti. Kanta-Hämeessä tieliikenteessä kuolleita on parina viime vuonna ollut kymmenkunta. Henkilövahinkoja sattuu suhteellisesti eniten hyvissä tieolosuhteissa. Niin pitäisi, mutta näin ei ole asianlaita. Autojen turvatekniikka on vuosikymmenten aikana kehittynyt, mutta etu ulosmittautuu isoilla nopeuksilla. Euroopan unionin uusi tavoite on puolittaa sekä liikennekuolemien että vakavasti vammautuneiden määrä vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tiestön kunto kohentuu puolestaan hitaasti. Ansiot jäävät olosuhteiden johdosta vähäisiksi ja loppuvat monelta kokonaan, ellei pian saada kunnon pakkasia. KUVA: Markku Tanni Tieliikenne ei saa olla riskivaan yhteispeliä. Instagram-tili “Tympeät Tytöt” on loistava esimerkki tästä. Liikenneonnettomuuksien torjunta vaatii paitsi asennekasvatusta ja uutta liikenneturvallisuusstrategiaa myös poliisilta jatkuvaa näkymistä liikenteessä. Demokratia ei voi kovin hyvin, jos ylivoimainen enemmistö nuorista äänestää nukkuvien puoluetta. tammikuuta 2022 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. En väitä, että kaikki Twitterissä viettämäni aika olisi hyödyllistä, mutta iso osa kiinnostuksestani politiikkaan on lähtöisin sieltä. Fosforipitoisuutta lasketaan alumiinisulfaatin avulla ja sitä levitetään molempiin lampiin yhteensä 30 tonnia. Etenkin tarkkaamattomuus, huolimattomuus, havaintovirheet, väsyneenä ja päihtyneenä ajaminen sekä liian suuri tilannenopeus johtavat onnettomuuksiin. Kaupungin teknisen viraston osastopäällikkö Antti Raita kertoi ilmauslaitteen olevan parhaillaan käytössä Linikkalanlammen syvimmässä kohdassa. Ehkä somesta voi löytyä ratkaisuja myös nuorten äänestysinnon nostoon, mutta puolueiden ympäripyöreillä lupauksilla esimerkiksi “vastuullisesta ilmastopolitiikasta” sitä ei ainakaan tehdä. Oman sukupolveni suosittu uusi vaikuttamiskeino ovat infografiikat, joita jaetaan Instagramin tarinat -osioon. SOSIAALINEN MEDIA voi myös oikeasti syventää nuorten yhteiskunnallista tietämystä. Apea oli niin hakkuukuin ajomiestenkin mieli ja alakuloinen oli myös vettätihkuva luonto. On silti positiivista, että haluaa osallistua hyvän asian ajamiseen edes jotenkin, vaikka panos olisikin pieni. Kyse ei ole siitä, että nuoret olisivat vaihtaneet äänestämisen kapinointiin, vaan että pieni osa nuorista on poliittisesti aktiivisia, kun taas enemmistöä edes vaalit eivät näytä kiinnostavan lainkaan. Perinteiset puolueet eivät vetoa suureen osaan, ja yhä isompi osa politiikasta tapahtuu sosiaalisessa mediassa. Postaukset ovat usein tiiviitä, minkä vuoksi lyhyemmänkin keskittymiskyvyn omaava jaksaa luultavasti selata kuvat läpi, ja saa edes jonkinlaisen yleiskäsityksen kyseisestä ongelmasta. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 40 VUODEN TAKAA Forssan uimavesiä parannetaan FORSSAN LEHTI 21.1.1982 Forssan Linikkalanlammen ja Mäkilammen vesiä ollaan puhdistamassa liiasta fosforista ja valumavesien aiheuttamasta rehevöitymisestä. Tieliikenteessä loukkaantuneista lähes joka kymmenes loukkaantuu vakavasti. Tulevaisuudessa yhä useamman nuoren ääni toivottavasti kuuluu sekä vaaliuurnilla että mielenosoituksissa. Samalla Linikkalanlammen veden happipitoisuutta lisätään ilmauksen avulla. KOLUMNI Silja Sandberg N uorten äänestysinto on todella alhainen. Monet nuoret kokevat, etteivät tiedä tarpeeksi politiikasta äänestääkseen, mutta eivät kaikki vanhemmatkaan mitään asiantuntijoita ole. Viime vuosikymmenen aikana Suomen tavoitteena oli puolittaa liikennekuolemat vuoden 2010 määrästä. Kohtalokas liikenneonnettomuus on usein monen tekijän summa. Kirjoittaja on tammelalainen Forssan yhteislyseon opiskelija. Liikennekuolemien varjossa valoa tuo kolareissa loukkaantuneiden laskusuunta. T ieliikenneonnettomuuksien uhrimäärä ei ole viime vuosina laskenut toivotusti. Miehet rämpivät märkinä lumisohjussa ja hevoset painuivat mahaansa myöten suliin korvennoroihin. Riina Tanskasen tili julkaisee säännöllisesti syvällistä feminististä yhteiskuntakritiikkiä ja on kerännyt melkein 50?000 seuraajaa, joista iso osa on ikäisiäni tai vanhempia nuoria. Sen totesimme käydessämme perjantaina entisillä Mustialan koulutilan metsäalueilla metsätyötilanteeseen tutustumassa. Sometili voi tuoda monimutkaisiakin ongelmia esiin kiinnostavalla ja helposti lähestyttävällä tavalla. Tieliikenteessä kuoli Onnettomuustietoinstituutin mukaan viime vuonna 236 henkeä. TAMMIKUUTA 2022 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 21. 4 FORSSAN LEHTI PERJANTAINA 21. Vaikutuksen otaksutaan kestävän viitisen vuotta, jonka jälkeen toimenpide on toistettava. Lisäksi olen esimerkiksi saanut paljon tietoa Suomessa esiintyvän rasismin muodoista seuraamalla rodullistettuja suomalaisia, joiden voi olla helpompi saada äänensä kuuluviin somessa kuin perinteisessä mediassa. Tavoite, enintään 136 kuolonuhria, jäi kauaksi, sillä uhrien määrä ei laskenut edes alle 200:n
Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. 040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren ..........................040 528 2269 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti KULUTTAJATILAUSHINNAT force majeure (lakko, tuotannolliset häiriöt yms.) -varauksin. Urheilukentänk.Kartanonkatu-Kuulankatu välillä ei mitään sannanmurusta. EN AIO ÄÄNESTÄÄ • Viimassa ja vesisateessa, tuulessa ja tuiskussa, lumihangessa, siellä potilaat sitten odottavat sitä lääkäribussia, huonompaanpäin menee kaikki, ei uskois että täyspäiset ihmiset puhuu. Suklaata kivempi haistella kuin nykyisiä hajuhaittoja. Sotia rokotteet eivät tosiaan ratkaise ja niiden ratkaisuun tarvitaan myös empatiaa ja rakkautta rauhan saavuttamiseksi. Koko ajan pitäisi isoihin yrityksiin kaupungin ja yrityskeskuksen (tai mikä nimi tänään onkaan) olla yhteydessä ja tarjota tilaa / mahdollisuuksia. Ei yhtään pistettä tälle päätökselle! HANNA RAJALA • Olen Ulkoilevan (19.1.) kanssa samaa mieltä. Meillä on monia hyviä esimerkkejä tällaisesta yhteistyöstä, jolla hoitojonot on saatu purettua ja kustannukset pidettyä kurissa. Maksumuistutus 5,00 €. Niin myös ”Monari” oli ennen Akvarellia. Useimmille tuttuja toimivia julkisen puolen digitaalisia palveluja ovat jo nyt muun muassa e-resepti ja Kantapalveluiden koronatodistus. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ..................03 4155 651 Ami Laaksonen ....................03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................ Jotta palvelut toimivat ja kustannukset ja verotus pysyvät kurissa, tästä kokonaisuudesta päättämään tarvitaan nyt osaava ja yhteistyökykyinen joukko: tavallisia palveluiden käyttäjiä, sote-alan ammattilaisia, kuntapäättäjiä ja kansanedustajia sopivassa suhteessa. Ja valoa kohti näin keväällä tosiaan kuljemme -rokotuksilla ja ilman. Useammassa erässä maksettuna erälisä. Palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse arkisin klo 8-16. päätoimittaja Tuulia Viitanen Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. PUOLUE EDELLÄ • Haluan ”Pankais poiketen” -palstan entiselleen. asiasta mitään tietämättömät. KETÄ NIINKO KIINOSTAA • Suunniteltu maastamuuttovero aiheuttaa työpaikkojen, yritysten ja pääomien siirtymistä esimerkiksi Ruotsiin. PELOTTAA • Jäin tässä miettiin. ”Monari” sopii paremmin jo tunnesyistäkin kuin vaikea Akvarelli. OmaHämeessäkin toimii sote-sektorilla satoja pieniä yrityksiä. TAMMIKUUTA 2022 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. ISO PEUKKU • Loistavaa aktiivisuutta ja nopeaa asiaan tarttumista Forssan kaupunginjohtajalta Fazerin suuntaan! Ollaan kisassa mukana. Uudet valtuutetut toimivat kuitenkin hyvinvointialueen jokaisen asukkaan palvelujen turvaajana niin omalla kotiseudullaan kuin kauempana. Tilauksiin sovelletaan Forssan Lehden tilausehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.forssanlehti.fi/tietosuoja. ongelmia kuitenkaan. 0100 3355 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Sote sujumaan yhteistyöllä S ote saadaan sujumaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöllä. 1956 • Samat päättäjät, jotka säästivät nuorilta lupailevat nyt lisärahaa nuorten mielenterveyspalveluihin. Totuus voittaa”, onneksi me ihmiset olemme käärineet hihat jo aikaisemmin. 050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ....................050 3426 610 Mirka Willman ....................... Hintoihin sisältyy alv. Talonpoikaiskansa antoi nuorille ohjeen purra hammasta ja yrittää huomenna uusin voimin ja mielin. Ihmettelen vain, miksi ei tehdä sitä enemmän. Pidetään ne edelleen vaikkapa palveluseteleillä mukana palvelujen tuottajina hoitojonoja purkamassa. Kattavan ja toimivan yhteisen potilastietojärjestelmän rakentaminen on tällä alalla vaativin tehtävä, ja siihen menee vielä vuosia. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. alk. EI OLE KYSYTTY! • Kotihoito! Nykyään 3 vkon listaan saa ilmeisesti suunnitella 3 vkonloppua töitä kysymättä työntekijän mielipidettä tai halukkuutta. Ei pitäisi missään tapauksessa olla mitkään puoluevaalit. Onko rokottamattomilta kysytty, haluavatko he kyseenalaista ”suojelua”. alk. Nykyään kaikesta pyritään syyttämään yhteiskunnan menoa. 78V ONTUJA • Onneksi monilla ihmisilläkin on lempinimi, jota sitten enimmäkseen käytetään. palsta ja ”Lyhyet” ovat minun suosikeitani. Nyt sinne valitaan päättämään esim. Jokainen vaali on kannanotto kokonaisuuteen (Lyhyet 20.1.). Mikä katuosuus kuuluu kenellekin. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Ko. YHTENÄ UHKAKUVANA hyvinvointialuevaaleissa on nähty päätöksenteon keskittyminen kauemmas meistä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Mitä jos talous ei salli esim. Uutismedian Liiton jäsen ja osa Mediatalo Keskisuomalaista ISSN 0782-663X Kustantaja Keskisuomalainen Oyj TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Vt. Myös kolmas sektori voi tuottaa tärkeitä palveluja. Kelan pvraha tulee kuulemma joskus hamassa tulevaisuudessa, jos tulee. • Erkki (FL 20.1.) on niin tasan oikeassa, eikä kukaan mkv:ssa edustettuna oleva ole huomannut tästä puhua, kun on kiire keksiä hyviä lupauksia ja kansa uskoo. DA CAPO • Kannatan Fazerin tehdasta Kiimassuon alueelle. 034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3. TULEVAISUUTTA • Olemme tyhminä ja ohjattuina kasvattaneet parikin sukupolvea, jotka eivät kestä mitään vastoinkäymisiä. ALAMAISIA, EI POTILAITA • Olen jo pitkään ihmetellyt sitä, ettei median kautta anneta minkäänlaisia ohjeita hoitaa koronaa kotona. Näin pääsemme eteenpäin nyt vallitsevan vähemmän vaarallisen omikronin kanssa. Ennen ei ollut löysää raha, johon turvata yhteiskunnalta. Juuri tälläistä toimintaa kaivataan. Patistetaan vaan piikeille. Suora ja asiakasystävällinen puhelinpalvelu tarvitaan jatkossakin. Vaikka suuri osa valtuutetuista todennäköisesti tulee keskuskaupungeista, niissäkin moni heistä asuu haja-asutusalueella ja ymmärtää hyvin maaseutumaisten alueiden huolia. FORSSAN LEHTI 5 PERJANTAINA 21. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Jo puolet yli 70-vuotiaista käyttää internettiä asiointiinsa, ja määrä kasvaa koko ajan. Siksi nyt kannattaa äänestää. Valitettavasti valo ei ratkaise näitä em. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. 29,95 €/kk Määräaikainen ................ MARTTI ESALA (KOK) aluevaaliehdokas, Jokioinen • Aivan loistavaa toimintaa Forssan kaupunki Fazer suhteen (FL 20.1.). Erään arvion mukaan koko maan soten kustannukset voisivat nousta kuudessa vuodessa 6 mrd euroa, mikä nostaisi verotusta merkittävästi. TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. 39,00 €/kk Viikonlopputilaus .......... Konttori on suljettuna 20.2.2022 asti. Kiireiselle työikäiselle tai pienten lasten vanhemmille digipalvelut ovat suuri apu. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Kanta-Hämeen hyvinvointialueelle siirtyy noin 700 miljoonaa euroa ja 6500 työntekijää. 14,90 €/kk Kuluttajatilaushintoihin sisältyy digilehden lukuoikeus ja verkon sisällöt joka päivä. Ne kaikki on nykyään luokiteltu masennukseksi ym. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. MONARI • Kiitos Jokipoika (18.1.) – samaa mieltä monarista on niin moni! Sitä markkinoitiin aikanaan Forssamagneettina, mutta ei rakennus kyllä muuttohaluja herätä! AVE • Sinä, joka ajelet pimeällä autolla, tarkista autostasi etu ja takavalot! OLET VAARAKSI LIIKENTEESSÄ • Hyvinvointialueiden päätöksistä ja rahan käytöstä pitäisi olla päättämässä korkeakoulutetut asiantuntijat. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Talonpoikaisjärjellä olemme selvinneet. JO • ”19.1. Kunnilta siirtyy hyvinvointialueille 60 % verotuloista ja valtionosuuksista, yhteensä 21 mrd euroa. Niitä samoja järjestelmiä voidaan soveltaa hyvinvointialueella nykyistä paremmin. Yks hailee kuka teki mitä kuka tämmöset keksiny, yök yök. Painetun lehden tilaukseen ulkomaille lisätään postikulut. MITÄ SANOO KVTES • Kommunismiin kuuluu jatkuva jonottaminen, näkyy nykyisissä terveyskeskuksissa ja tulevilla sote-alueilla. 19,49 €/kk Digi ......................................... KAHDET RATTAAT. Se tarvitaan sote-henkilökunnalle palvelujen sujuvoittamiseksi. Forssassa kaupunginhallitus ei tätä halua (FL 20.1.), vaan hyväksyy esim. trukkikuski ym. Ei ne yritykset tai työpaikat muuten tänne tule. alk. HAJUTON PROSESSI • Anonyymin rekrytoinnin tarkoituksena on edistää pätevyyteen ja osaamiseen perustuvaa työhakemusten käsittelyä. Usein yritykset ovat edelläkävijöitä toimivien palvelujen kehittäjinä. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Jos työntekijä saa koronan lievillä oireilla, moniko jää töistä karanteeniin. Digitalisaation täysimääräinen hyödyntäminen on välttämätöntä. Eli työntekijä ilman palkkaa kotona sairastamassa. Toimimalla aktiivisesti hyvässä yhteistyössä niin omassa poliittisessa ryhmässään kuin koko valtuustossa voi parhaiten turvata myös oman kotiseutunsa palvelut. MIKSIKÖHÄN LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti kannanotto. SOSIALISMI EI ELÄTÄ • Samat tahot päättävät energian hinnan, verot, maahanmuuton jne. Nettiajanvarausjärjestelmät ja chatti-palvelut toimivat jo yksityisessä terveydenhuollossa. :D • Jatkuva painostus tehottomiin rokotuksiin ja ontuvat perustelut mukamas rokottamattomien suojeluna ihmetyttää. nimen, iän, sukupuolen käytön perusteena hakemuksia käsiteltäessä. 10 %. NÄIN KORONA LEVIÄÄ • Puskaradio ja face kamalia paikkoi, ihmiset kertoilee jotain tarinoita älytöntä. Mitä useampi niitä käyttää, sitä enemmän sote-henkilökunnalle jää aikaa palvella niitä asiakkaita, joilla ei ole digitaalisia palveluja käytössään tai jotka terveystilansa vuoksi todella tarvitsevat lähipalveluja. Kestotilaus ........................ • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Tavoitteena on oltava, että kenenkään ei tarvitse odottaa viikkoja jonossa tai pitkään lääkärin oven ulkopuolella. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Numero 045 7396 0280.. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. alk. Kyllä saa taiteilla, että pysyy pystyssä! Sauvat ja raudat kengissä ei aina ole turvatakuu. Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .................
KUVA: Ossi Ahola Suurin osa KantaHämeen koronatartunnoista jää piiloon . Poikkeuksellisia toimenpiteitä saatetaan joutua tekemään kuukauden tai parin ajan.. Kymmenen henkilöä on ollut hoidossa muun syyn takia, ja heillä on todettu koronatartunta sairaalassa. Ensimmäisiä testejä voidaan odottaa kuntiin noin kolmen viikon kuluttua. Vaikka omikronin hoitojaksot ovat suhteessa lyhyempiä kuin deltamuunnoksessa, vakavaa tautia esiintyy yhä. Vakavan sairauden riski on edelleen suurin rokottamattomilla sekä yli 60-vuotiailla ja riskiryhmillä. Tehohoidossa ei ollut ketään. –?Hoitajat huolehtivat, että asiakkaat saavat lääkkeensä, ravintoa ja puhtautta. OMIKRON ON NYT valtavirus myös Kanta-Hämeessä. Sairaanhoitopiirissä on todettu viime viikon aikana 1 506 uutta koronatapausta. TORSTAIN VÄESTÖINFOSSA moni oli huolissaan koulujen tartunnoista ja etäopetusmahdollisuuksista. Hyky lähetti torstaina tiedotteen, jossa kotihoidon asiakkaille tarjotaan mahdollisuutta ottaa käyttöön kuvapuhelin. HYKY VARAUTUU siihen, että tilapäisesti hoitajat saattavat pystyä tekemään kotihoidossa vain välttämättömät tehtävät. –?Potilaita on juuri kotiutunut pitkiltä hoitojaksoilta, eikä heitä ole tullut enää samaa tahtia sisään. Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli kymmenen ihmistä ja perusterveydenhuollossa kahdeksan potilasta. –?Toki ymmärrämme, että omaiset antavat jo nyt paljon apua, eikä sitä välttämättä ole mahdollista lisätä esimerkiksi töiden vuoksi. Vuodeosastoilla ja hoivayksiköissä on useampia altistumisia, joita selvitellään Leskisen mukaan päivittäin. Koronaan sairastuminen ja altistuneiden karanteeniin joutuminen vaikeuttavat myös sijaisten saantia, joka on ollut muutenkin haastavaa jo pidemmän aikaa. KANTA-HÄMEEN sairaalakuormitus oli torstaina kuitenkin pitkästä aikaa alhaisempi kuin aiemmin. –?Tilanteet vaihtelevat viikon aikana tosi paljon, ja tällainen tilanne voi tulla eteen nopeasti. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin Sally Leskisen mukaan hyvin paljon tapauksia jää nyt toteamatta. ASUMISPALVELUISSA priorisointi tarkoittaa niin ikään, että osastoilla keskitytään vuoroissa vain olennaiseen eli hyvinvoinnista, terveydestä ja puhtaudesta huolehtimiseen. Koronaviruksen tartunnoissa on ollut havaittavissa jonkinlaista tasaantumista koko Suomessa viime viikkoina, mutta todellinen tartuntamäärä on selvästi suurempi kuin todettujen tartuntojen määrä. Kiti Salonen Forssan seutu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymä (hyky) ennakoi, että vanhuspalveluja saatetaan joutua lähiaikoina priorisoimaan. • Uusia koronatartuntoja raportoitiin torstaina 8 368 koko maassa. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on menehtynyt pandemian aikana Kanta-Hämeessä 58 ihmistä, joista neljä tammikuussa. Tartuntamäärän kasvu on tasaantunut ainakin virallisesti raportoiduissa tapauksissa, kun vuoden ensimmäisellä viikolla uusia koronatartuntoja oli 1 623 ja sitä edellisellä viikolla 1 093. –?Pääkaupunkiseudulla on arvioitu, että todellinen luku on noin 3–6 kertaa suurempi kuin mitä tartuntoja saadaan kiinni testaten. • Kanta-Hämeen kahden viikon ilmaantuvuusluku on 1 841 sataatuhatta ihmistä kohti, kun edellinen ilmaantuvuusluku oli 1 598. Viimeisen viikon aikana tilanne on muuttunut niin, että yksittäisten poissaolojen sijaan henkilöstöä on sivussa enemmän yhtä aikaa. Tämä johtuu muun muassa siitä, että osa kotitesteillä havaituista tartunnoista ei tule terveysviranomaisten tietoon. –?Voidaan sanoa, että nyt on omikronepidemia, Leskinen sanoo. Tarkoituksena on, että ensimmäisten testien jälkeen kunnat hankkivat testejä itse. Tietty määrä positiivisista löydöksistä lähetetään sekvensointiin, jossa kaikki tapaukset olivat omikronia vuoden 2021 viimeisellä viikolla. Kuisminin mukaan sellaista tilannetta ei voi tulla, etteikö välttämättömiä tehtäviä pystyttäisi hoitamaan. Jäljitystä tehdään edelleen lähinnä korkean riskin terveydenhuollonja hoivan yksiköihin sekä sote-ammattilaisten perhetartunnoissa. Tautitilanne elää koko ajan, mutta torstaiaamupäivällä tiedossa ei ollut isoja tautiryppäitä asumispalveluyksiköiden asukkailla. Maakunnan terveydenhuollossa on edelleen henkilökuntaa sairaana ja karanteeneissa. Tartunnanlähteitä ei pystytä seuraamaan, eikä raportoimaan. –?Tautia ei edelleenkään kannata väheksyä tai pitää pelkkänä flunssana. –?Kuvapuhelinyhteys voi riittää esimerkiksi lääkkeenottoon, jossa ei vaadita fyysistä läsnäoloa. Tiedotteessa myös toivotaan, että omaiset tukisivat kotihoidon asiakkaita mahdollisuuksien mukaan. Leskisen mukaan koululaisten ja opiskelijoiden ikäryhmissä tartuntamäärät ovat nousseet suuriksi, kuten arveltiin ennen kevätlukukauden alkua. Resurssit eivät riitä testaamaan kaikkia oireisia, jotka ovat mahdollisesti saaneet koronatartunnan. TAMMIKUUTA 2022 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Vanessa Valkama Kanta-Häme Viime viikolla uusia koronatapauksia raportoitiin Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä yli 1 500, mutta oikea tartuntaluku voi olla monta kertaa suurempi. Arkistokuvassa laboratoriotyöntekijä Mirva Seppänen valmistelee koronavirusnäytteitä analyysia varten Tampereella Fimlabissa, jossa käsitellään myös Kanta-Hämeen näytteet. HVK:n mukaan toimitukset jakautuvat useammalle viikolle. –?Äkillisissä tilanteissa sijaisia ei varmaan saada enää kovin pitkään, Kuismin arvelee. Hyky varautuu karsimaan vanhusten palveluista Jos tilanne tiukkenee, hoidetaan vain välttämätön eli ruokailut, pesut ja lääkkeidenannot. • Viimeisen viikon aikana Suomessa on todettu yhteensä 55 500 uutta koronatapausta. Käyntejä voidaan joutua vähentämään tai yksittäiselle käynnille on vähemmän aikaa. Huoltovarmuuskeskus (HVK) hankkii koululaisille vähintään kuusi miljoonaa koronakotitestiä, jotka on tarkoitettu ensisijaisesti perusopetuksen, lukioiden ja ammattioppilaitosten käyttöön. –?Tapausmäärät eivät ole enää nousussa, mutta tilannekuva on epäselvempi, Leskinen kertoo. Siksi tiedotamme asiasta jo etukäteen. –?Tämä on etukäteistiedotusta. PERJANTAINA 21. . Kahden viikon aikana KantaHämeessä sairaalahoitoon on joutunut koronaviruksen takia enemmän potilaita kuin koskaan aiemmin epidemian aikana eli yhteensä 23 ihmistä. Hän toteaa, että asiantuntijoiden mukaan taudin maksimihuippu on kuun vaihteessa. . Sairaalakuormitus oli torstaina kuitenkin pitkästä aikaa alhaisempi kuin aiemmin ”Tautia ei edelleenkään kannata väheksyä tai pitää pelkkänä flunssana.” SALLY LESKINEN johtajaylilääkäri KANTA-HÄME Koronavirus • Kanta-Hämeessä positiivisten koronanäytteiden osuus on ollut 38 prosenttia kahden viikon aikana. Omikron on nyt valtavirus sairaanhoitopiirissä. • Kahden viikon aikana KantaHämeessä on todettu yhteensä 3 129 koronatartuntaa. Tulokset sekvensoinnista tulevat muutaman viikon viiveellä. Samantyyppinen pitää varmaan paikkansa Kanta-Hämeessä. . Kun tilanne tiukkenee, meillä ei ole resursseja tiedottaa, vanhuspalveluiden palvelualueen johtaja Annukka Kuismin sanoo. • Koko Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuus on yli 2 000 tartuntaa. Kanta-Hämeessä positiivisen kotitestituloksen saaneen ei pidä tulla viralliseen testiin, ellei sille ole erikseen tarvetta, vaan jäädä omakaranteeniin
Sosiaalija terveysministeriön strategiajohtaja Pasi Pohjola kertoi torstain koronatilannekatsauksessa, että rajoitusten asteittainen purkaminen ja koronapassin uudelleen käyttöönotto voitaisiin aloittaa helmikuun puolivälin jälkeen, mikäli epidemiatilanne sallii. –?Toki odotamme, että tulee vielä vaikeampia aikoja, mutta ennusteen mukaan pärjäämme. Myöhemmin myös useat muut tahot olivat yhteydessä kunnanjohtajaan saman asian vuoksi. Forssan Lehti Humppila Humppilan kunta on lähettänyt Fazerille esityksen uuden makeistehtaan sijoittumiseksi Humppilaan. Emme halua pitää rajoituksia voimassa yhtään pidempään kuin on pakko, Leskinen sanoo. Päätös ei kuitenkaan koskisi enää kuntosaleja ja muita vastaavia sisäliikuntatiloja, kuten padel-, tennisja sulkapallokenttiä. Hän ei pidä vielä ajankohtaisena esimerkiksi yleisörajoitusten tai joukkueurheilun rajoitusten purkamista. –?Olemme saaneet torstaina tiedon Fazerilta, että olemme mukana jatkoneuvotteluissa, kuten tässä vaiheessa useat muutkin kunnat, kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola (kesk.) iloitsee.. Lopullisen päätöksen tilojen sulusta tai niiden aukaisemisesta tekee Etelä-Suomen avi todennäköisesti ensi viikon alussa. Nykyinen avin päätös Kanta-Hämeen liikuntavirkistystilojen sulusta on voimassa ensi viikon keskiviikkoon 26. tammikuuta asti. Ryhmä käsitteli torstain kokouksessaan sitä, että liikuntaja virkistystilojen sulkua jatkettaisiin Kanta-Hämeessä kahdella viikolla 9. Kaikki toivottavat Fazerin tervetulleeksi Humppilaan, Sarkkinen toteaa. Lisäksi sulkupäätös ei koskisi sisäleikkipaikkoja ja -puistoja, huvija teemapuistoja, tivoleita, tai eläintarhojen sisätiloja. PERJANTAINA 21. –?Luottamushenkilöiltä ja aktiivisilta kuntalaisilta on tullut kiitettävästi yhteydenottoja. Fazer suunnittelee uutta makeistehdasta Etelä-Suomeen. Humppila on tarjonnut Fazerille tonttia Viime viikolla Fazerille tehtyyn esitykseen tuli vastaus torstaina. LESKINEN perustelee esitystä sillä, että maakunnan sairaalakuormituksen ei ole lähtenyt pelättyyn nousuun, eivätkä tartuntamäärät ole kasvaneet samaa tahtia kuin aiempina viikkoina. Viime viikolla Fazerille tehtyyn esitykseen tuli vastaus torstaina. Leskisen mukaan rajoituksia pitää purkaa asteittain niin, että terveydenhuolto ja muut yhteiskunnan kriittiset toiminnot turvataan. –?Tämän mukaan mennään, jos maakuntaryhmässä saadaan asiaan yhteinen kanta, sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoi väestöinfossa. –?Kun Fazer oli julkaissut asiasta viime viikolla lehdistötiedotteen ja uutinen alkoi levitä, oli kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola yhteydessä minuun, ja sovimme, että teen esityksen Fazerille, Humppilan kunnanjohtaja Jyri Sarkkinen kertoo tiedotteessa. helmikuuta asti. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Vaalit Tavoitteitani aluevaltuustossa: MARTTI ESALA professori KANTA-HÄME Maksaja Martti Esala Forssan seudulla yhtä hyvät palvelut kuin muualla Hämeessä Sekä julkinen että yksityinen sektori tarvitaan täysimääräisesti palvelemaan meitä Ensihoidolle, pelastuspalveluille ja sopimuspalokunnille turvataan riittävät resurssit Sujuvat palvelut, kustannustehokkuus ja työntekijöiden hyvinvointi taataan hyvällä johtamisella ja uusilla luovilla ratkaisuilla Nopea hoitoonpääsy sekä puhelimella että digitaalisilla palveluilla 412 Tarja Kirkkola-Helenius Teknisen toimen sihteeri pääluottamusmies Vasemmistoliiton aluevaaliehdokas Kanta-Hämeessä Sosiaaliterveysja pelastuspalvelut yhdenvertaisesti kaikille Ma ino kse n m ak sa a eh do ka s itse 199 Arkistokuvassa laboratoriotyöntekijä Mirva Seppänen valmistelee koronavirusnäytteitä analyysia varten Tampereella Fimlabissa, jossa käsitellään myös Kanta-Hämeen näytteet. KUVA: Ossi Ahola Kuntosalit ja leikkipaikat saatetaan avata Vanessa Valkama Kanta-Hämeen kuntosalit voivat avautua ensi viikolla, jos maakunnan pandemiaryhmä päättää esittää tätä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (avi)
Palvelukokonaisuuteen sisältyy myös tiedon tuottaminen kirjastojärjestelmästä opetusja kulttuuriministeriön vuositilastoa varten ja yhteisen sisällön tuottaminen verkkopalveluihin ja sosiaaliseen mediaan. –?Hyvinvointialueen tulee sekaantua mahdollisimman vähän paikallisten terveyskeskusten ja palveluntarjoajien toimintaan, Uotila sanoi. Palkkausmenot on huomioitu kunnan vuoden 2022 talousarviossa ja vuosien 2023–2024 taloussuunnittelussa. Ypäjän kunnanhallitus käsitteli asiaa jo marraskuussa. Hanke jatkui vuoden 2021 loppuun asti. –?Hallinto täytyy pitää kevyenä ja virtaviivaisena. Ypäjän kirjasto on mukana Louna-kirjastojen yhteistyössä. Hän voi toimia hoitajien sairauslomasijaisena. Alun perin Ypäjällä oltiin käsityksessä, että sopimus on vuosikohtainen. Vuodelle 2022 yhteiskustannusten on laskettu olevan 53 115 euroa, josta kuntakohtainen hinta on 10?623 euroa. Varhaiskasvatuksen henkilöstöresursseja lisätään Ypäjällä, koska varhaiskasvatuslakia muutettiin 1.8.2021 henkilöstömitoituksesta poikkeamisen osalta. Kun ne ovat samassa koneistossa, päästään toimimaan kohti yhteistä tavoitetta. KIERTÄVÄN LASTENHOITAJAN tarkoituksena on varmistaa, että varhaiskasvatuksen lapsiryhmissä on Ypäjällä aina lain vaatima määrä aikuisia. Heti alkajaisiksi uuden aluevaltuuston päätettäväksi tuleva hallintosääntö kuulostaa paperilta, mutta sisältää paljon painoarvoa. Hallintosääntö tulee olemaan aivan ratkaiseva: sen pitää sisältää kevyttä ja tehokasta toimintaa, Ranne painotti.. Eniten hallintohimmelin tuloa pelkäsivät eniten Ranne (ps.) ja Uotila. Koska keskustelijoiden enemmistö on istuvia kansanedustajia, keskustelu tuppasi muutamissa kohdin lipsumaan Kanta-Hämeen rajojen yli valtakunnan tasolle. Kunnissa on varmistuttava siitä, että varhaiskasvatuksessa on käytössä riittävät ja toimivat sijaistai muut varajärjestelyt myös henkilöstön äkillisiin ja yllättäviin poissaolotilanteisiin. KOSKINEN (sd.) kuvaili, että nyt on syntymässä palvelupisteiden kokoelma. Ypäjän kunnanhallitus päätti asiasta ja valtuutti kunnanjohtajan allekirjoittamaan asiaa koskevan sopimuksen. Henkilöstön poissaoloja ei tulisi korvata siirroilla toisista lapsiryhmistä eikä hyödyntää voida myöskään esimerkiksi mitoitukseen kuulumatonta henkilöstöä, kuten erityistä tukea tarvitsevien lasten avustajia. Hallinto voi jopa vähentyä, näkevät ehdokkaat . TAMMIKUUTA 2022 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Ypäjä ostaa kirjastopalveluja Forssalta Kuntakohtainen hinta on 10 623 euroa. Toivottavasti palkkojen harmonisointikin helpottaa.” Lulu Ranne (ps.) ”Työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollistaminen ja henkilöstön osallistaminen.” Mirka Soinikoski (vihr.). Tutkimuksia alueilla on tarkoitus tehdä tämän ja ensi vuoden aikana. Palvelukokonaisuuden kustannukset on tarkoitus jakaa tasan viiden Louna-kirjaston kesken. Ehdokkaista suurin osa ei nähnyt, että syntymässä olisi minkäänlainen himmeli – mahtoiko asiaan vaikuttaa sitten se, että panelistien enemmistö oli tämänhetkisistä hallituspuolueista. KUVA: Seppo Pessinen Ypäjä palkkaa kiertävän lastenhoitajan Varhaiskasvatuslakia muutettiin 1.8.2021 henkilöstömitoituksesta poikkeamisen osalta. –?Nyt mennään hallinto edellä ilman menojarrua. ”Mahdollisuus vaikuttaa työhönsä. Uuden lain mukaan poikkeaminen ei ole mahdollista henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Yhtiöiden luvat Pietarsaaren edustalla on myönnetty samalle alueelle. PERJANTAINA 21. Tiina Naula Ypäjä Ypäjän kunta ostaa kirjastopalveluja Forssan kaupungilta. Forssan kaupunki on ilmoittanut, että se voi tuottaa muille Louna-kirjastoille hankkeen päättymisen jälkeen vuoden 2022 alusta palvelukokonaisuuden, johon sisältyy yhteisen kirjastojärjestelmän ja yhteisten verkkopalveluiden koordinointi sekä opastaminen Lounakirjastojen henkilöstölle. Ensimmäisille merituulivoimoille tutkimusluvat Valtioneuvosto on myöntänyt tutkimusluvat kolmelle merituulivoimahankkeelle avomerelle Suomen talousvyöhykkeellä. Työolot, jotka kantautuvat johtamisesta ja riittävistä resursseista.” Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ”Mahdollisuus uralla etenemiseen ja kouluttautumiseen.” Johanna Häggman (kesk.) ”Pysyvät työsuhteet, pysyvät sijaiskäytännöt ja työolot, joissa on riittävä henkilöstöresurssointi.” Hanna Hänninen (vas.) ”Painotetaan tiimiluontoisia työyhteisöjä.” Johannes Koskinen (sd.) ”Johtamalla työolot parempaan kuntoon. Tallenne on katsottavissa myös jälkikäteen. Uotila jäi pois keskustelusta parin ensimmäisen puheenvuoron jälkeen. FORSSAN TARJOAMAAN palvelukokonaisuuteen sisältyy lisäksi Louna-kirjastoyhteistyön koordinointi ja kehittäminen yhdessä Louna-kirjastonjohtajien kanssa, vuotuisen yhteistyöohjelman laatiminen, sen toteutumisen seuranta ja raportointi kunnille sekä yhteisten hankemahdollisuuksien edistäminen. Forssan kaupungin sekä Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien kirjastojen eli Louna-kirjastojen Kirjastopalveluita seudullisesti -hankkeessa on 1.4.2020 alkaen selvitetty seudullisen yhteistyön tiivistämistä. Wpd Finland Oy:lle myönnettiin lupa Pietarsaaren länsipuoliselle tutkimusalueelle. OX2 Finland oy:lle myönnettiin luvat kahdelle hankkeelle Hailuodon ja Pietarsaaren länsipuolisille tutkimusalueille. Kunnanjohtaja Tatu Ujula kertoo, että asia päätettiin käsitellä uudelleen, koska kunnalle toimitettu sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. . Kyseessä oli aiempien tapaan etäyhteyksin järjestetty keskustelu, jota oli mahdollista seurata suorana Youtuben kautta. Paneelissa olivat mukana hämeenlinnalaiset Johannes Koskinen (sd.), Lulu Ranne (ps.) ja Mirka Soinikoski (vihr.), forssalaiset Johanna Häggman (kesk.) ja Sanni Grahn-Laasonen (kok.), riihimäkeläinen Hanna Hänninen (vas.) sekä omalta valitsijayhdistyksen listalta janakkalalainen Jenni Uotila. Tässä pitäisi päästä eroon osaoptimoinnista, että vastuuta siirretään organisaatiolta toiselle, Hänninen (vas.) sanoi. Lisäksi palveluihin kuuluu yhteisten eaineistojen valinta, tilaaminen ja luettelointi sekä niiden vuotuisten käyttötilastojen tuottaminen. –?Tärkeintä on, että hallinto tehdään mahdollisimman tehokkaaksi ja suoraviivaiseksi, mutta palvelujen toteuttamistapa asiakaslähtöiseksi. –?Painotan ennaltaehkäisevää näkökulmaa ja talousvastuuta: meidän täytyy rakentaa kustannustehokkaasti uusien ratkaisujen varaan, sanoi. STT ALUEVAALIT 2022 Iiro-Pekka Airola Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valmistelutoimisto oli otsikoinut kolmannen järjestämänsä vaalipaneelin varsin suorasanaisesti: Hyvinvointialueita on parjattu hallintohimmeleiksi – miten estetään sen toteutuminen. Aluevaaliehdokkaita puhutti paneelissa myös työnjako: osa ehdokkaista haluaisi vähentää viranhaltijoiden valtaa nykyisestä. Grahn-Laasonen (kok.) sanoi, ettei organisaatioiden yhteen sulattaminen ja hallinnosta päättäminen vielä riitä. Kunnanhallitus myönsi sivistyslautakunnalle täyttöluvan toistaiseksi voimassa olevaan toimeen aikaisintaan 1.2.2022 alkaen. –?Olemme juuri tässä pääsemässä eroon siitä, että asioista päättävät erikseen kuntayhtymät, kunnat ja sairaanhoitopiiri. Muutosjohtaminen on aivan avainasemassa: ei lähdetä siirtämään kunnista vanhoja toimintatapoja, Soinikoski (vihr.) totesi. HALLINTOHIMMELI vai ei. Siinä määritellään käytännössä, miten uudella hyvinvointialueella valta jaetaan eri päätöstentekoelinten sekä viranhaltijoiden kesken. Hänninen, Soinikoski ja Häggman muistuttivat, että hyvinvointialueuudistuksessa organisaatioiden määrä vähenee. Kevyen konsernihallinnon puolesta liputti myös Häggman (kesk.). –?Jos kaikki juoksutetaan maakunnan organisaation korkeimman tason kautta, se menee liian kankeaksi. SANOTTUA Millä houkutella sote-henkilöstöä KantaHämeeseen. Tiina Naula Ypäjä Ypäjän kunta palkkaa kiertävän varhaiskasvatuksen lastenhoitajan
Tiilenlyöjänkatu 6, FORSSA • ma-pe 10-18, la 10-15, su suljettu Nyrkit heiluivat asunnossa Forssassa Poliisi sai keskiviikkoillalla puoli kymmenen aikaan ilmoituksen pahoinpitelystä Forssan Siurilankadulla. Vallila-tuotteet -30%. Ajokeli Lounais-Suomessa oli torstaina kauttaaltaan joko huono tai erittäin huono, ja onnettomuuksia on sattunut pitkin päivää. Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta puoli neljän jälkeen. *Edut normaalihinnoista, ei koske SUPERHINTA-tuotteita. Paltan mukaan se ei voi ratkaista asiaa Pron haluamalla tavalla sopimusteitse ilman IAU:n lupaa. Valtatie 2 oli poikki yli tunnin Huittisissa Satakunnassa Huittisissa rekka kaatui valtatie 2:lla huonojen sääolosuhteiden vuoksi, LounaisSuomen poliisi kertoo. Pahoinpidelty mies kuljetettiin sairaalaan tarkistuttamaan vammansa. Meneillään oleva maanantaina alkanut lakko jatkuu edelleen. Pohjanmaan Kalusteen tuotteet -40%. Ei SUPERHINTA-tuotteet. ITA on irtautunut Ilmailualan unionista IAU:sta, jolla on työehtosopimus Paltan kanssa. Epäilty pahoinpitelijä oli poistunut paikalta, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Pohjanmaan Kalusteen tuotteet -40 %. Satakunnan pelastuslaitos ilmoitti kello kuuden aikaan, että liikenne tiellä kulkee toistaiseksi. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Edut voimassa 19.–26.1.22, ellei toisin mainita. Varsinais-Suomen pelastuslaitos kertoi Twitterissä, että sen alueella on sattunut yli kymmenen kolaria iltapäivän aikana. Kahdelle noin 50-vuotiaalle miehelle oli tullut riitaa asunnossa. Pro hakee lakolla oikeutta solmia järjestöön kuuluvalle Ilmailutekniikan ammattiyhdistykselle ITA:n jäsenille oma työehtosopimus Palvelualojen työnantajat Paltan kanssa. Pelastuslaitos muistuttaa, että ajamiseen on nyt syytä keskittyä tavallista enemmän. ASTI SUURET SOHVAMARKKINAT 50 * % VÄ HI NT ÄÄ N 75 * % JOPA EELIS-DIVAANIVUODESOHVA • harmaa tai tummanharmaa Rocco-kangasverhoilu • L252 x S86/149 cm • vuodekoko 135x202 cm • koottavissa myös käänteiseksi kokoonpanoksi • tilava vuodevaatelaatikko ALE 59 % 449,(1099,-) ALE 60 % 199,(499,-) JESSE-MEKANISMITUOLI • tummanharmaa Ohio-kangasverhoilu • L74 x S95/101 cm • mekanismi avautuu kevyesti tuolin käsinojan liipasimella ERÄ! COMO-NUKKAMATTO • beige, valkoinen tai harmaa ALE 66 % 59 95 (179,-) 160x220 cm SOHVAN OSTAJALLE KAIKKI NORMAALIHINTAISET TUOTTEET X TRAETU – 50 % Sohvan ostajalle kaikki normaalihintaiset tuotteet samalla ostokerralla -50 %. Tien ollessa poikki raskaan liikenteen kiertotie järjestettiin Auran tai Tampereen kautta ja henkilöautoliikenne ohjattiin kulkemaan Kangastien kautta. STT. PERJANTAINA 21. Lakot koskevat muiden muassa Finnairia ja maapalveluyritys Swissportia. Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi VAIN 26.1. Toinen miehistä oli lyönyt riidan päätteeksi toista miestä nyrkillä useita kertoja pään alueelle. Onnettomuuspaikan pelastusja raivaustyöt ovat käynnissä. STT Pro ilmoitti uusista lakoista Ammattiliitto Pro ilmoitti torstaina neljästä uudesta ilmailualan tekniikkaa koskevista lakosta. Seuraavan työtaistelun on tarkoitus alkaa 17. helmikuuta ja jatkua kaksi päivää. Vallila-matot -30%. Onnettomuudessa ei aiheutunut loukkaantuneita, mutta tie onnettomuuspaikalla suljettiin yli tunniksi. Onnettomuuspaikka sijaitsee noin 12 kilometriä Huittisista Helsingin suuntaan. Niin kauan kuin riittää. MATOT, SOHVAT JA LEPOTUOLIT KAIKKI Etu voimassa 15.2.2022 saakka
Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaissumma voi olla yli tai alle 100 prosenttia. Erno Laisi / Uutissuomalainen Yli puolet eduskuntapuolueista haluaa muutoksia koronapassin käyttöön, käy ilmi Uutissuomalaisen eduskuntaryhmien puheenjohtajille tekemästä kyselystä. . Palveluiden ulkoistuksille laajaa tukea ehdokkailta . – Rokotepassiin liittyy juridisia haasteita, joten koronapassi olisi syytä pitää nykyisellään ja sallia sen käyttö tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäjille toistaiseksi. KORONAPASSILLE ON SDP:n Antti Lindtmanin mukaan jatkossakin käyttöä. –?Varsinkin omikron-epidemian aikana pohja koronapassin perusteilta on pudonnut pois, Räsänen perustelee. –?Jos passilla estettäisiin rokottamattomia saamasta tautia, suojeltaisiin koko yhteiskuntaa. Ano Turtiaisen (vkk.) mielestä kaikki koronatoimet olisi pitänyt lopettaa ”jo aikoja sitten”. –?Eli ei vain asetetuista rajoituksista vapautumiseksi. Tämä johtuu siitä, että rokote ei estä tartuntoja merkittävästi. Rokotepassi myös suojaisi rokottamattomia, hän huomauttaa. RKP:n Anders Adlercreutzin mielestä koronapassiin liittyvä lainsäädäntö on ajantasainen. PS:N VILLE TAVION mielestä koronapassi on ollut ”turhaa ja eriarvoistavaa turvallisuusteatteria”. TAMMIKUUTA 2022 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Erno Laisi / Uutissuomalainen Merkittävä enemmistöaluevaaliehdokkaista katsoo, että hyvinvointialueiden ei tule välttää sote-palvelujen ostamista yksityisiltä palveluntuottajilta. –?Mutta on hyvä, että rokotepassia selvitetään. Vaalikoneen piirissä on 14 hyvinvointialuetta. KD:n Päivi Räsänen poistaisi Tavion tavoin koronapassin pysyvästi käytöstä. SDP ja vasemmistoliitto eivät ota koronapassin jatkokohtaloon vielä selvää kantaa. Hänen mukaansa on selvittämisen arvoista, tulisiko koronapassi muuttaa rokotepassiksi eivälttämättömiin palveluihin. Vihreiden Atte Harjanne sanoo, että rokotepassi olisi toimiva keino avata palveluita ja tapahtumia ilman, että terveydenhuolto kuormittuu sietämättömästi. PERJANTAINA 21. KESKUSTAN Juha Pylväs pitäisi koronapassin nykyisellään. –?Oma haasteensa on määritellä passi niin, että se huomioi monenlaiset tilanteet tarkoituksenmukaisesti?–?kuten sen, että on sairastanut taudin kotonaan ilman virallista testitulosta. Vaalikoneessa pyydettiin vastausta väitteeseen: ”hyvinvointialueen tulee välttää sote-palvelujen ostamista yksityisiltä palveluntuottajilta”. – On kuitenkin tehtävä huolellinen oikeudellinen punninta erityisesti perusoikeuksien kannalta. Syksyllä käyttöönotetun koronapassin sai myös rokottamaton, jos henkilöllä oli tarpeeksi tuore, negatiivinen testitulos. Tärkein kysymys on, millainen passi on käytännössä paras. Perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja valta kuuluu kansalle poistaisivat koronapassin käytöstä pysyvästi. – Sen vaikutus tartuntoihin on erittäin vähäinen. Noin 4?400:sta ehdokkaasta yli 70 prosenttia on eri mieltä tai täysin eri mieltä väitteen kanssa. Kokoomus, vihreät ja nytliike kannattavat koronapassin muuttamista rokotepassiksi. VASEMMISTOLIITTO linjaa oman kantansa koronapassin tulevaisuuteen vasta, kun käytössä on nykyistä enemmän tietoa, sanoo ryhmäpuheenjohtaja Jussi Saramo. Sen sijaan rokottamattoman riski joutua sairaalaan ja kuormittaa terveydenhuoltoamme on tuoreenkin tiedon perusteella yli viisikertainen rokotettuun verrattuna. Nyt-liikkeen Harry Harkimon mukaan rokotepassi tulisi ottaa käyttöön, koska se kannustaisi ihmisiä rokottautumaan nykyistä laajemmin. Aluevaaliehdokkaiden kannat, % täysin eri mieltä eri mieltä ei osaa sanoa samaa mieltä täysin samaa mieltä 1,4 0,3 15,5 49,4 6,0 24,4 4,6 1,5 15,7 3,5 40,1 39,1 42 43,0 4,0 8,0 3,0 31,5 54,4 3,0 9,0 2,0 48,8 43,0 1,7 4,1 2,3 4,3 34,0 6,4 34,0 21,3 Vihreät RKP Kristillisdemokraatit Nyt-liike Valta kuuluu kansalle Vasemmistoliitto 8,9 34,5 6,1 30,4 6,2 25,6 48,7 5,4 15,1 5,2 78,4 19,6 0,4 35,9 53,9 2,4 6,7 1,1 Kaikki vastaajat SDP Perussuomalaiset Kokoomus Keskusta 32,0 40,7 3,8 16,5 7,0 GRAFIIKKA: HEIKKI KOTILAINEN, KUVA: MARKO PUUMALAINEN, KOONNUT: ERNO LAISI, LÄHDE: MEDIATALO KESKISUOMALAISEN JA PUNAMUSTA MEDIAN LEHTIEN ALUEVAALIKONE Kuusi puoluetta haluaa korona passimuutoksia Rokotepassille ja passin hylkäämiselle kannatusta. Keskusta ja RKP pitäisivät koronapassin toistaiseksi nykyisellään. Koronapassin tulevaisuus on epäselvä. Vaalikoneväite: ”Hyvinvointialueen tulee välttää sosiaalija terveydenhuollon palvelujen ostamista yksityisiltä palveluntuottajilta.” Eduskuntapuolueet ovat kuviossa kansanedustajapaikkojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Ei kuitenkaan ole selvää, että passilla voitaisiin enää juurikaan hidastaa omikronin leviämistä, kun nykyiset sulutkaan eivät ole hidastaneet leviämistä tämän enempää. Lindtman sanoo suhtautuvansa myönteisesti mahdollisuuteen ottaa passi käyttöön itsenäisenä välineenä. Jyrkimmin kannat jakaantuvat SDP:n sisällä, kokoomuslaiset liki yksimielisiä. –?Nykyisellä levinneisyydellä vuorokauden vanha testitulos ei välttämättä kerro paljon. KOKOOMUKSEN eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mielestä koronapassi tulisi muuttaa kolmea rokotetta edellyttäväksi rokotepassiksi, kun passi otetaan seuraavan kerran käyttöön. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva. Asia käy ilmi Mediatalo Keskisuomalaisen ja PunaMusta Median lehtien yhteisen vaalikoneen vastauksista. Harjanne myöntää, että rokotepassiin liittyy käytännön toteuttamisen kannalta hankalia yksityiskohtia
Nämä ovat Helanderin mukaan muutama esimerkki keskusteluissa esillä olleista lääkkeistä. HVK vastaa testien kuljetuksesta kuntien ja kuntayhtymien ilmoittamaan pisteeseen. HVK:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, STM ja lääkealan turvallisuusja kehittämiskeskus Fimea ovat HVK:n tukena esimerkiksi testien käyttötarkoitukseen ja soveltuvuuteen liittyen. Mukana ei ollut helsinkiläisiä, sillä he eivät äänestä näissä vaaleissa. SDP:n kannatus laski lähes prosenttiyksikön, kun keskustan tuki kasvoi aiemmasta mittauksesta 2,4 prosenttiyksikköä Neljäntenä olevan perussuomalaisten kannatus putosi 14,3 prosenttiin. 150 ihmistä. Äänensä antoi ennakkoon hieman yli miljoona ihmistä. Vihreiden Jukka Koponen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta tyrmää täysin ajatuksen yksityisen puolen välttelystä. Keskustan Samuli Mattila Keski-Suomesta kannattaa palveluiden hankkimista yksityiseltä sektorilta, kuten myös ylivoimainen enemmistö, liki 90 prosenttia, muista keskustalaisista. Apteekkien hyllyille Helander ei kuitenkaan usko lääkkeiden päätyvän ainakaan lähiaikoina. HAASTATELTAVILTA kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos aluevaalit olisivat nyt. Perussuomalaisistaehdokkaista vain parikymmentä prosenttia välttäisi yksityisiä palveluntuottajia. Tutkimus tehtiin 27.12.–18.1 välisenä aikana. Huoltovarmuus keskus hankkii oppilaitoksille kuusi miljoonaa koronan kotitestiä HELSINKI. –?On palveluja, jotka on järkevä ostaa varsinkin läheltä asiakkaita ja pieniltä toimijoilta. Tarkoituksena on, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Hus) olisi lääkkeiden hankinnassa valtakunnallinen toimija, joka hankkisi, varastoisi ja jakelisi lääkkeitä. Aluevaaliehdokkaiden kannat, % täysin eri mieltä eri mieltä ei osaa sanoa samaa mieltä täysin samaa mieltä 1,4 0,3 15,5 49,4 6,0 24,4 4,6 1,5 15,7 3,5 40,1 39,1 42 43,0 4,0 8,0 3,0 31,5 54,4 3,0 9,0 2,0 48,8 43,0 1,7 4,1 2,3 4,3 34,0 6,4 34,0 21,3 Vihreät RKP Kristillisdemokraatit Nyt-liike Valta kuuluu kansalle Vasemmistoliitto 8,9 34,5 6,1 30,4 6,2 25,6 48,7 5,4 15,1 5,2 78,4 19,6 0,4 35,9 53,9 2,4 6,7 1,1 Kaikki vastaajat SDP Perussuomalaiset Kokoomus Keskusta 32,0 40,7 3,8 16,5 7,0 GRAFIIKKA: HEIKKI KOTILAINEN, KUVA: MARKO PUUMALAINEN, KOONNUT: ERNO LAISI, LÄHDE: MEDIATALO KESKISUOMALAISEN JA PUNAMUSTA MEDIAN LEHTIEN ALUEVAALIKONE Ylen kannatusmittaus: Kokoomus vahvisti kärkipaikkaansa SDP ja keskusta kisaavat mittauksessa sunnuntaina järjestettävien vaalien toisesta sijasta. Ehdokasjoukkoon mahtuu myös päinvastaista mieltä olevia?–?kuten Sari Andersson Pohjois-Savosta. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET JYRKIMMIN KANNAT jakaantuvat SDP:ssä. Koronalääkkeiden toivotaan jatkossa helpottavan sairaaloiden kuormitusta. Testien vaikea markkinatilanne ja pandemiatilanne saattaa HVK:n mukaan heijastua testien saatavuuteen ja toimitusaikoihin. Kotitestien toimitukset jakautuvat HVK:n mukaan useammalle viikolle. –?Se (yksityinen palvelutuotanto) mahdollistaa valinnanvapautta ja myös lyhentää hoitovelkaa, perustelee KD:n ehdokkaana Kanta-Hämeessä oleva Hannele Saari. Liki 80 prosenttia välttelisi palveluiden ostamista yksityisiltä. Hallituksen esityksen mukaan sosiaalija terveysministeriö (STM) valtuuttaisi Husin valtakunnallisen roolin ja sitoutuisi korvaamaan toiminnasta Husille aiheutuvat kustannukset enintään 20 miljoonan euron suuruisella valtionavustuksella. Päijäthämäläisen Sanna Mäkisen mielestä yksityisiä toimijoita tulee käyttää täydentämään julkista palvelutuotantoa. VASEMMISTOLIITOSSA ulkoistamisia vastustetaan voimakkaasti. VASEMMISTOLIITON kannatus pysyi Ylen mittauksessa 8,1 prosentissa. Hankintojen kustannus saa HVK:n mukaan olla enintään kymmenen miljoonaa euroa sisältäen testien logistiikan. Vihreiden suosio laski 0,2 prosenttiyksikköä 7,4 prosenttiin. Seuraavana ovat SDP 18 prosentin kannatuksella ja keskusta 17,7 prosentilla. Kärkinelikon järjestys oli sama myös Helsingin Sanomien teettämässä, eilen julkistetussa kyselyssä. Päinvastaista mieltä on vajaat 45 prosenttia. Ehdokasjoukosta löytyy kuitenkin yksittäisiä enemmän julkisen palvelutuotannon kuin ulkoistamisen puolesta liputtavia. RKP:n ehdokkaista noin 85 prosenttia on vaalikoneväitteen kanssa eri mieltä tai täysin eri mieltä, kuten myös kristillisdemokraattien ehdokkaat. –?Ulkoistamisia tulee välttää. STT. Vihreistä yksityisen palvelutuotannon hyödyntämisen kannalla on 65 prosenttia vastanneista. PERJANTAINA 21. Heistä lähes 2. – Hyvinvointialueet ovat merkittäviä ostopalveluiden hankkijoita. Hänen mielestään yksityiset palveluntuottajat kelpaavat vain ruuhkaavuksi. –?Vahva julkinen terveydenhuolto on hyvinvointivaltion kivijalka, vastaa Pohjois-Karjalassa ehdolla oleva Jukka Voutilainen. KOKOOMUKSEN vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista peräti 98 prosenttia vastustaa ajatusta yksityisten palveluntuottajien välttelystä. RKP:n kannatus vahvistui yli prosenttiyksikön viiteen prosenttiin. Hän ottaa perusteluissaan esiin sen, kuinka merkittävä työllistäjä yksityinen sote-sektori on. Vaalikoneväite: ”Hyvinvointialueen tulee välttää sosiaalija terveydenhuollon palvelujen ostamista yksityisiltä palveluntuottajilta.” Eduskuntapuolueet ovat kuviossa kansanedustajapaikkojen mukaisessa suuruusjärjestyksessä. STT Helsinki Kokoomus pitää kärkisijaa Ylen aluevaalikannatusmittauksessa 22,4 prosentin kannatuksella. Kristillisdemokraatteja tuki 3,4 prosenttia vastaajista ja nyt-liikettä 1,8 prosenttia. 100 vastaajaa kertoi kantansa. Ensimmäisiä testejä voidaan odottaa kuntiin noin kolmen viikon kuluttua. STT Hallitus varautuu koronalääkkeiden hankintaan HELSINKI. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus, ja siihen vastasi yli 3. HVK tekee vähintään kuuden miljoonan kotitestin hankinnan ministeriöiltä saamansa toimeksiannon mukaisesti. Euroopan lääkevirasto EMA arvioi parhaillaan Pfizerin ja MSD:n koronalääkkeitä. Vaalikoneeseen vastanneista demareista yksityisiltä palveluntuottajilta ostamista välttäisi vajaat 40 prosenttia vastaajista. KYMENLAAKSOSSA RKP:n ehdokkaana oleva Johan Bardy kannattaa lämpimästi palveluiden hankkimista yksityisiltä. Nyt tehdyn esityksen tarkoituksena on, että kunhan myyntilupia myönnetään, olisi Suomi heti valmis hankkimaan lääkkeitä. Sieltä kunkin alueen opetuksesta ja koulutuksesta vastaavat toimijat hoitavat koronatestien kuljettamisen eteenpäin. Pyöristyksistä johtuen osuuksien yhteenlaskettu kokonaissumma voi olla yli tai alle 100 prosenttia. Huoltovarmuuskeskus (HVK) tiedotti torstaina hankkivansa koululaisten käyttöön ensimmäiset erät koronakotitestejä. Hallitus varautuu erilaisten koronaviruksen aiheuttaman sairauden hoitoon käytettävien lääkkeiden hankintaan. –?Yksityiset toimijat ovat tärkeä osa sote-järjestelmäämme. Suomen ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntaina 23. Odotuksena on, että koronan aiheuttaman taudin hoitoon tarkoitetuille lääkkeille myönnetään lähiaikoina myyntilupia, kertoo johtaja Tuula Helander STM:stä. Sen virhemarginaali on 2,2 prosenttiyksikköä suuntaansa. Testit tulevat ensisijaisesti perusopetuksen, lukioiden ja ammattioppilaitosten käyttöön. –?Ei tietenkään, jos on järkevää ostaa palvelu esimerkiksi palvelusetelillä. – Muun muassa ikääntyneiden palveluissa palveluseteli antaa asiakkaalle mahdollisuuden vaikuttaa oman arkensa ja hoivansa järjestämiseen. Laskua oli yli kolme prosenttiyksikköä. Yksi oman puolueensa vähemmistöön kuuluva on itäuusmaalainen Juhani Ebeling. Perussuomalaisten kannatus laski. tammikuuta. Puolueen kannatus nousi hieman yli puoli prosenttiyksikköä
Yhdysvalloissa korkein oikeus on hylännyt entisen presidentin Donald Trumpin pyynnön estää asiakirjojen luovuttamisen kongressin komitealle, joka tutkii Trumpin kannattajien hyökkäystä Yhdysvaltain kongressitaloon. Trump yritti vedota asiassa etuoikeuteensa entisenä presidenttinä. Minun ei varmaankaan pitäisi jatkaa, mutta...uskon, että se satuttaisi häntä pahasti. STT, AFP. Uuden lainsäädännön olisi ollut tarkoitus helpottaa äänestämistä muun muassa takaamalla liittovaltiotasolla oikeuden postiäänestykseen sekä tekemällä vaalipäivästä kansallisen vapaapäivän. Noin 60 kilometrin päässä saaristovaltio Tongasta sijaitseva Hunga Tonga-Hunga Ha'apai -tulivuori purkautui lauantaina ja sai aikaan koko Tyynenmeren laajuisen tsunamin. Kirsti Karttunen, Sanna Raita-aho New York Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sai vastata useampaan Ukrainan tilannetta ja Venäjää koskevaan kysymykseen ensimmäisen virkavuotensa kunniaksi pitämänsä puheen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa Etenkin tilaisuuden alkupuolella Biden vastasi Ukrainaa koskeviin kysymyksiin hyvin varovaisesti. Bidenin mukaan hinta tästä tulisi olemaan niin vakava, että Putin todennäköisesti katuisi toimiaan. Berliinissä tavanneet lännen ulkoministerit vakuuttivat yhtenäisyyttä suhteessa Venäjään ja varoittivat vakavista seurauksista, jos Ukrainaan hyökätään. Videokuvan perusteella näytti siltä, että Biden varmisti välillä edessään olevista papereista, miten muotoilla vastauksensa. Trumpia on epäilty hyökkäyksen lietsomisesta. –. Biden lisäsi veikkaavansa, että Putin ”tulee menemään sisään” ja yrittää Ukrainan valtaamista. Toivon, että Vladimir Putin ymmärtää, miten lähellä täysimittaista ydinsotaa ollaan. TIEDOTUSTILAISUUDEN loppupuolella Biden vastasi uutistoimisto AFP:n kysymykseen Ukrainan tilanteesta varsin pitkästi ja sanoi olevansa huolissaan siitä, miten helposti tilanne Ukrainassa voisi riistäytyä käsistä. Hän yrittää löytää paikkaansa Kiinan ja lännen välissä, Biden totesi ja lisäsi, ettei ole laisinkaan varma siitä, että Putinilla itselläänkään on varmuutta aikeistaan. Apua on luvattu myös muista maista. Ensimmäiset avustuslennot laskeutuivat torstaina Australiasta ja Uudesta-Seelannista tulivuorenpurkauksen ja tsunamin kurittamaan Tongaan. Perjantaina Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapaa kollegansa, Venäjän Sergei Lavrovin Genevessä. Valtauksessa kuoli useita ihmisiä. STT, AFP Senaatti torppasi Bidenin ajaman vaalilakien uudistuksen WASHINGTON. Hän ilmaisi myös, että Putin on tilanteessa, jossa tämän täytyy tehdä jotain. Hän ei ole kovin hyvässä asemassa hallitsemaan maailmaa. Kansallisarkiston hallussa oleviin asiakirjoihin kuuluu muun muassa sähköposteja ja puhelintietoja, jotka saattavat liittyä hyökkäykseen. Jo aiemmin on kerrottu VenäNiin sanottu transatlanttinen nelikko (transatlantic quad) eli Britannian, Saksan, Ranskan ja Yhdysvaltojen edustajat tapasivat torstaina Berliinissä. –. Saaristovaltiossa tarvitaan kipeästi muun muassa puhdasta vettä, sillä purkauksen uskotaan pilanneen vedet jopa kymmeniltätuhansilta. Trumpin kannattajat tunkeutuivat viime vuoden tammikuussa kongressirakennukseen Trumpin pitämän puheen jälkeen. STT, AFP Korkein oikeus hylkäsi Trumpin yrityksen salata Capitol-asiakirjoja WASHINGTON. Presidentti Biden: Arvioin, että Putin yrittää Ukrainan valtausta Ensimmäiset avustuslennot laskeutuivat Tongaan SYDNEY. Presidentti Biden sanoi, että suunnitelmissa on yhä aiemmin kerrotun mukaisesti kokous Putinin kanssa. Biden joutui oikomaan ”pienempää tunkeutumista” koskevaa lausuntoaan. Demokraatit ja äänioikeusaktivistit katsovat, että republikaanit ovat pyrkineet rajoittamaan äänestämistä erityisesti mustien ja latinalaisamerikkalaisten keskuudessa. KUVA: Kay Nietfeld / AFP / Lehtikuva Venäjä löi pöytään jälleen sotaharjoitukset . Puolustusministeriön ilmoituksen mukaan maa järjestää tässä ja ensi kuussa sarjan harjoituksia merivoimien ”kaikilla vastuualueilla” Atlantilla, Tyynellämerellä, Jäämerellä ja Välimerellä. PERJANTAINA 21. Australia ja Uusi-Seelanti lähettävät apua myös meriteitse. TAMMIKUUTA 2022 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Niilo Simojoki Helsinki Venäjä ryyditti turvallisuuspoliittista vastakkainasettelua lännen kanssa torstaina jälleen uudella ilmoituksella sotaharjoituksista. . Pidettyään vastauksessaan tauon Biden jatkoi pohtimalla, miten edes muotoilla sanansa julkisella areenalla. Tarkoituksena on harjoitella Venäjän etujen turvaamista maailman merillä ja Venäjään kohdistuvien merellisten uhkien torjumista, puolustusministeriö kertoi. Merisotaharjoitusten mittakaava on ilmoituksen mukaan varsin suuri: yli 140 sotalaivaa ja tukialusta, yli 60 lentokonetta ja noin 10. Lakiesitykset läpäisivät aiemmin edustajainhuoneen äänestyksen, mutta kaatuivat republikaanien vastustukseen senaatissa. 000 sotilasta. –. Vaikka Biden sanoi, ettei usko Venäjän presidentin Vladimir Putinin vieläkään haluavan tilanteen kärjistyvän täysimittaiseksi sodaksi, arveli Biden Putinin kuitenkin tulevan testaamaan länttä ja sotilasliitto Natoa ”niin voimakkaasti kuin voi”. Yhdysvaltain senaatti torppasi presidentti Joe Bidenin ajaman vaalilakien uudistuksen keskiviikkona paikallista aikaa
LÄNSIMAAT puolestaan jatkoivat torstaina diplomaattista valmistautumista perjantain ulkoministeritapaamiseen Yhdysvaltain Antony Blinkenin ja Venäjän Sergei Lavrovin välillä. Kokouksen pääaiheita ovat itäisen Euroopan turvallisuustilanne, Libya ja Syyria. Marin sanoi uutistoimisto Reutersin haastattelussa pitävänsä ”hyvin epätodennäköisenä”, että Suomi hakisi Natojäsenyyttä hänen toimikautensa aikana. Kyllä, Suomella on Natooptio. VAKUUTTELUT lännen yksimielisyydestä eivät kätke sitä tosiasiaa, että mailla on erilaisia suhtautumistapoja Ukrainaan. KUVA: Emmi Korhonen / Lehtikuva Haavisto tapaa Naton pääsihteerin STT Helsinki Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja Ruotsin ulkoministeri Ann Linde tapaavat maanantaina sotilasliitto Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin Brysselissä. Euroopan turvallisuustilannetta on kiristänyt viime aikoina erityisesti Venäjän mahdollisen hyökkäyksen uhka Ukrainaan. Nato-keskustelu ottaa kierroksia aina, kun Venäjä tekee jotakin. –. STT Tutkija: Marinin Nato-kommentti tarpeettomille kierroksille Oppositio kritisoi pääministerin vesittävän Nato-optiota. Perjantaina Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapaa kollegansa, Venäjän Sergei Lavrovin Genevessä. Naton ja Venäjän välisen neuvoston kokouksessa keskusteltiin Itä-Euroopan turvallisuustilanteesta ja Ukrainasta viimeksi viime viikolla. Marinin mukaan lausunnosta on tehty ylitulkintoja. Britannian, Ranskan ja Saksan kollegoidensa kanssa Berliinissä neuvotellut Blinken vakuutti, että länsimaat ovat yksimielisiä ja puhuvat yhdellä äänellä suhteessa Venäjään. –. Kansainvälisen politiikan professorinakin toimiva Forsberg tulkitsee, että Marinin kommentti on Suomen ulkopoliittisen linjan mukainen. Kysyttäessä kuinka yhtenäisiä länsimaat ovat Venäjän vastaisista toimista, presidentti Biden vastasi, että pienempi tunkeutuminen Ukrainaan voisi johtaa kiistelyyn siitä, mitä tehdä. Venäläisjoukkojen siirrot näihin harjoituksiin ovat jo alkaneet, vaikka varsinainen sotaharjoitustoiminta on vuorossa ensi kuussa. Tässä ollaan yhteisen ulkoja turvallisuuspolitiikkamme ytimessä. Mennään hiustenhalkomiseen, mitä ”hyvin epätodennäköistä” tarkoittaa ja tulkitaanko se viestiksi siitä, ettei Suomi reagoisi mitenkään Venäjän mahdolliseen toimintaan. –. Hänen mukaansa aiheesta leimahtanut kritiikki osoittaa asiaan liittyvää herkkyyttä. Ilkka Hemmilä, Iiro-Matti Nieminen, Arttu Mäkelä Helsinki Reaktiot pääministeri Sanna Marinin (sd.) kansainväliselle yleisölle osoitettuun kommenttiin Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä lähtivät tarpeettomille kierroksille, tulkitsee Helsingin yliopiston tutkijakollegiumia johtava Tuomas Forsberg. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET jän ja Valko-Venäjän yhteisistä sotaharjoituksista Valko-Venäjän raja-alueilla lähellä Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa. Toinen erimielisyys koskee Venäjältä Saksaan johtavaa Nord Stream 2 -kaasuputkea, jota Saksa ei ole ollut kovin halukas ottamaan mahdollisten uusien Venäjä-pakotteiden kohteeksi. KUVA: Kay Nietfeld / AFP / Lehtikuva Kysyttäessä mahdollisista sanktioista Venäjää vastaan Biden vastasi, että toteutuessaan ne olisivat ”ennennäkemättömät” ja hinta Ukrainan valtaamisesta olisi Venäjälle kova. Tässä ei ole pelissä mikään vähempi kuin rauhanomaisen järjestyksen säilyminen Euroopassa, Baerbock sanoi. Toisaalta Forsberg näkee tilanteessa yhtymäkohtia Georgian ja Ukrainan sotien alkamiseen. STT Niin sanottu transatlanttinen nelikko (transatlantic quad) eli Britannian, Saksan, Ranskan ja Yhdysvaltojen edustajat tapasivat torstaina Berliinissä. Hän korosti, että mikä tahansa Venäjän joukkojen tunkeutuminen Ukrainaan johtaisi nopeisiin ja vakaviin vastatoimiin Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolelta. Presidentti Biden on välittänyt selkeän viestin Venäjän presidentille: jos mitkä tahansa venäläiset joukot liikkuvat Ukrainan rajan yli, pidämme sitä invaasiona, johon reagoidaan nopeasti, vakavasti ja yhtenäisesti Yhdysvaltain ja sen liittolaisten taholta, Valkoinen talo oikoi lausuntoa tiedotteessaan. STT Pääministeri Sanna Marinin lausunto Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä Reutersin haastattelussa herätti paljon puheenvuoroja torstain aikana. –. Tämän viestin Blinken kertoi vievänsä myös Geneven tapaamiseen ulkoministeri Lavrovin kanssa. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on arvostellut Marinin kommenttia samalta kantilta. Eivät ole, Andersson totesi Twitterissä. Ei tässä ole mitään uutta sinänsä. Mitä ilmeisimmin Biden kuitenkin tarkoitti presidenttiä. ”Ei tässä ole mitään uutta sinänsä.” TUOMAS FORSBERG Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja. –. Kokoonpanoa kutsutaan transatlanttiseksi nelikoksi (transatlantic quad). FORSBERG ARVIOI , että kritiikkiä esittävät ennen kaikkea ne, jotka haluaisivat, että Suomi muuttaisi linjaansa eli hakisi Naton jäsenyyttä mahdollisimman pian. –. Amerikkalaiset lähteet kertoivat torstaina Yhdysvaltain antaneen myös Baltian maille luvan viedä omia amerikkalaisvalmisteisia aseitaan edelleen Ukrainaan. Kokoomuksen Orpo sanoi aiemmin STT:lle, että ulkoja turvallisuuspolitiikan johdossa olevan ihmisen täytyy olla hyvin tarkka sanoistaan. Myös Mariniin liittyvät aiemmat kohut ovat saattaneet yllyttää lisäämään ”pökköä pesään”, Forsberg arvelee. STOLTENBERG sanoi tiistaina kutsuneensa Venäjän ja Natoliittolaiset uusiin keskinäisiin keskusteluihin. Periaatteellisen mahdollisuuden ylläpitäminen ja vaaliminen on paljon tärkeämpää kuin se, liitytäänkö vai ei. Sekä Valkoinen talo että Suomessa presidentin kanslia ovat kertoneet Bidenin ja presidentti Sauli Niinistön keskustelleen tiistaina puhelimessa. Blinken on jo etukäteen ilmoittanut, ettei aio tuoda Geneveen Venäjän peräämiä kirjallisia vastauksia sen niin sanottuihin turvatakuuvaatimuksiin. Nato-keskustelu on virinnyt Suomessa olennaisesti sen jälkeen, kun Venäjä viime vuoden lopulla keskitti joukkojaan Ukrainan läheisyyteen ja vaati länneltä takuita siitä, ettei Nato laajenisi enää itään. Marin piti haastattelussa kiinni Suomen mahdollisuudesta liittyä sotilasliittoon ja päättää siitä itsenäisesti. –. Marinin mukaan Suomen Nato-kanta on muuttumaton. Pääministeri arveli Reutersille, että Nato-keskustelu kuitenkin lisääntyy lähivuosina. Venäjän vihamielisten toimien vakavista seurauksista varoitti myös Blinkenin kanssa lehdistötilaisuudessa puhunut Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock. He eivät ole sanoneet tekevänsä niin, mutta he käyvät keskustelua siitä, mitä on tosiasiassa meneillään ja miten röyhkeästi Venäjä toimii, Biden sanoi viitaten Nato-jäsenyyteen. Brysselissä järjestetään maanantaina myös EU-maiden ulkoministerien kokous. Biden sanoi myös puhuneensa Ukrainan tilanteesta Suomen pääministerin kanssa. ILTA-SANOMIEN vaalitentissä torstaina Marin sanoi, että hänen haastattelustaan on tehty ylitulkintoja. Pääministeri sai kommentista paljon kritiikkiä varsinkin Nato-myönteisen oppositiopuolue kokoomuksen suunnasta. Biden ei kuitenkaan yhdessäkään vastauksessaan tarkentanut, mitä mahdolliset pakotteet Venäjää vastaan voisivat tarkoittaa. Blinkenin mukaan Venäjän syytökset tilanteen kärjistämisestä Ukrainan aseellista puolustusta vahvistamalla ovat asioiden kääntämistä päälaelleen. PERJANTAINA 21. –. Vaikka ne ovat termejä, ne ovat erittäin merkityksellisiä, Orpo sanoi. Nyt lähdettiin tekemään yksittäisistä sanoista sellaisia tulkintoja, että annettu lausunto olisi kummallisempi tai linjasta poikkeavampi kuin se onkaan, Forsberg sanoi STT:lle. Yhdysvallat ja Britannia ovat sen sijaan lisänneet ”puolustuksellisten” aseiden kuten panssarintorjuntaohjusten toimittamista Ukrainan asevoimille. Ei ole. Marinin lausuntoa puolusti hallituskumppani, opetusministeri Li Andersson (vas.). Stoltenberg ja ulkoministerit pitävät kokouksensa jälkeen yhteisen tiedotustilaisuuden Naton päämajassa. Blinken ja Baerbock keskustelivat aiemmin päivällä Ukrainasta Ranskan ulkoministerin Jean-Yves Le Drianin ja Britannian apulaisulkoministerin James Cleverlyn kanssa. Aseiden myynnistä Ukrainalle kieltäytyneen Saksan Baerbock selitti, että maa on historiallisesti ollut pidättyväinen aseviennin suhteen. Yhdysvallat on vastustanut putkihanketta, ja Blinken muistuttikin Berliinissä, että niin kauan kuin kaasu ei virtaa putkessa, se on lännelle neuvotteluvaltti suhteessa Venäjään. Ovatko nämä linjat ristiriidassa. Tapaamisen asialistalla on ajankohtainen turvallisuuspoliittinen tilanne, ulkoministeriö kertoi tiedotteessaan. Biden ei täsmentänyt, mitä tällainen ”pienempi tunkeutuminen” voisi tarkoittaa. Viimeinen asia, jota Venäjä kaipaa, on Suomen päätös muuttaa statustaan. Myös Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken osallistuu kokoukseen videoyhteydellä. Vastaavantyyppistä meillä oli 2008 tai 2014. –. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo näkee sen kaventaneen Suomen hallitusohjelmaan sekä ulkoja turvallisuuspoliittiseen selontekoon kirjattua Nato-optiota eli mahdollisuutta hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Onko todennäköistä, että Suomi liittyisi jäseneksi tällä hallituskaudella
–?Meillä käteisen osuus myynnissä on noin viidenneksen. Aki Vaani Forssa Koronatilanne on nopeuttanut entisestään alkanutta maksutapojen muutosta kuluttajakaupassa. Hiljattain Kuluttaja-lehti kertoi, että myymäläketju Clas Ohlsonin kuudes. Perinteisessä kivijalkakaupassa tämä näkyy selvimmin käteiskaupan vähenemisenä sekä lähija mobiilimaksamisen lisääntymisenä (FL 14.11.2021). Käteisellä maksetaan keskimäärin pienempiä ostoksia kuin maksukorteilla. Maksutapojen muuttuminen on pitemmän ajan muutos, mutta kyllä myös korona-aika on siihen vaikuttanut, kertoo Prisma-johtaja Minna Hovila-Myllylä Osuukauppa Hämeenmaasta. TAMMIKUUTA 2022 Talous > Anna uutisvinkki talousaiheesta puh. K-Citymarket Forssan kauppias Mikko Virtanen kertoo myös käteiskaupan vähentyneen. Käteinen raha liikkuu edelleen kauppojen kassalla, vaikka sen käyttö vähenee tasaisesti koko ajan. –?Korttimaksujen osuus Forssan Prismassa on noin 90 prosenttia. 040 451 8390 toimitus@forssanlehti.fi Forssan seudulla käteinen kelpaa maksuvälineeksi vielä liikkeessä kuin liikkeessä. Mobiilija korttimaksujen osuus lisääntyi korona-aikana. Virtasen mukaan käteisen rahan osuus tuloista on eri kuin käteismaksujen määrän osuus. Käteismaksujen osuus kaikista maksuista voisi karkeasti arvioiden olla neljänneksen, arvelee Virtanen. –?Esimerkiksi pikakassoilla kauppaostokset voi maksaa vain maksukortilla. Hän muistuttaa, että myymälässä on myös palveluja, joissa käteinen raha ei maksuvälineeksi kelpaa. . 14 FORSSAN LEHTI TALOUSUUTISET PERJANTAINA 21. KUVA: Tapio Tuomela Rahalla saa Forssassa edelleen . Kassalla häntä palveli Kirsi Rämö. KORONA-AIKANA jotkut yritykset ovat kieltäytyneet vastaanottamasta käteismaksuja. Timo Rekola maksoi ostoksensa Autokeitaalla
Suomessa liikkeenharjoittaja voi sopimusvapauden perusteella itse valita hyväksymänsä maksuvälineet. –. OP-Lounaismaan konttorissa on edelleen muutama ruuhkapäivä kuukaudessa. – Meillä on lähdetty siitä, että haluamme edelleen palvella käteisasiakkaita ja tarjota henkilökohtaisia kassapalveluita Forssan konttorissa. Vaikka sähköenergia kallistuikin voimakkaasti, sähkön siirtohinnat olivat viime vuonna pienessä laskussa. –?Yleistrendinä on ollut jo pitkään, että käteisen volyymimäärä vähenee. European Women on Boards (EWoB) -yhdistyksen toteuttaman tutkimuksen mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu eurooppalaisten pörssiyhtiöiden johdossa. Laskujakin kassalla edelleen maksetaan. Järven mukaan Autokeitaalla on edelleen polttoaineautomaatti, johon voi maksaa käteisellä. Tuomas Savonen Kotitalouksien sähköstä maksama kokonaishinta nousi viime vuonna 25,1 prosenttia, kertoo Energiavirasto. Uusien kaksivuotisten määräaikaisten sopimusten hinnat nousivat kotitalouksille 77,6 prosenttia ja sähkölämmittäjille 84 prosenttia. Nämä summat kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäksi kemera-varoja maksettiin luonnonhoitohankkeisiin ja ympäristötukena PäijätHämeessä yhteensä 760?000 euroa ja Kanta-Hämeessä 310?000 euroa. STT Metsänhoidolle tukea yli 2 miljoonaa euroa Neljännes Hämeeseen varatuista tuista jäi käyttämättä. Viime vuosi oli hyvin vilkas puukauppavuosi, ja todennäköisesti sen vuoksi metsäammattilaisten huomio kiinnittyi aiempaa vähemmän metsänhoitotöiden markkinointiin, arvioi hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksen tiedotteessa. Timo Rekola maksoi ostoksensa Autokeitaalla. Suurimmalla osalla asiakkaista on nykyään kännykkä, jolla voi vastaanottaa tekstiviestejä. Forssan Lehti Suomen metsäkeskus maksoi Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä viime vuonna 2,1 miljoonaa euroa valtion kemeratukea metsänhoitotöihin. Pyrimme kuitenkin suosittelemaan aina digitaalisten palvelujen käyttöä, jos se on asiakkaalle mahdollista. KUVA: Tapio Tuomela Suomi on jälleen neljäs sukupuolten välistä tasa-arvoa eurooppalaisten pörssiyritysten johdossa mittaavassa listauksessa. Vaihtoehtoisesti suosittelemme vähintään suoramaksupalvelua ja tiliviestipalvelua. Sähkön kulutus, kotimainen tuotanto ja nettotuonti nousivat viime vuonna takaisin pandemiaa edeltäneelle tasolle. Kassapalveluille on edelleen kysyntää ikäihmisten parissa, sanoo Malmi.. Myös jakeluyhtiö Teboil on ilmoittanut, että liikenneasemilla tulee olla myös käteisautomaatti. Samoin lähimaksaminen on lisääntynyt niin elintarvikkeiden kuin polttoaineen myynnissä. Tutkimuksessa mukana olleiden vajaan 700 eurooppalaisen pörssiyhtiön kaikista eri johtotehtävistä alle kolmannes oli viime vuonna naisilla. HÄMEEN KEMERA-TUISTA valtaosa, lähes kaksi miljoonaa euroa, käytettiin nuorten metsien hoitoon. MONI ASIOI kassalla nostamassa rahaa. Edelleen tässä on epävarmuutta, mutta johdannaisten perusteella markkinoilla on ollut odotusta, että loppuvuotta kohden kesällä ja syksyllä tilanne voisi olla parempi, Paalanen sanoi. Käteismaksaminen ei kuitenkaan ole jäämässä pois vähään aikaan, Järvi sanoo. Uusien toistaiseksi voimassa olevien sopimusten tarjoushinnat nousivat kotitalouksille 48,3 prosenttia ja sähkölämmittäjille jopa 108,5 prosenttia. Norja säilytti kärkisijan, joka sillä oli myös aiempana vuonna. SÄHKÖN tukkumarkkinahinnat kohosivat kesän jälkeen tuntuvasti ympäri Euroopan. TAMMIKUUTA 2022 Neljännes lisää kotien sähkölaskuun viime vuonna Sähkön siirtohinnat olivat viime vuonna pienessä laskussa. Sähkölämmittäjien lasku kasvoi Energiaviraston mukaan viime vuonna peräti 35,3 prosenttia. STT Euroopan pörssiyhtiöiden johdossa tasa-arvo kaukana Forssan seudulla käteinen kelpaa maksuvälineeksi vielä liikkeessä kuin liikkeessä. Valtakunnallisesti kemeratuen käyttö notkahti viime vuonna huomattavasti. –. Syksyn jyrkän hinnannousun taustalla olivat etenkin pohjoismaisten vesivarantojen niukkuus sekä maakaasun ja kivihiilen voimakas hinnan nousu. –Käteisellä rahalla on jonkinlainen rooli edelleen, eikä sen käyttö maksuvälineenä aivan heti lopu, Prisman Hovila-Myllylä arvioi. Summa oli 14 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2020. KUVA: Tapio Tuomela sa liikkeessä luovutaan käteisestä määräajaksi. Uusien ympäristötukisopimusten pinta-ala pysyi Hämeessä entisellään edelliseen vuoteen verrattuna. Forssan suuret ruokakaupat aikovat kuitenkin tarjota käteismaksumahdollisuuden asiakkailleen myös jatkossa. Vuoden ajan tasaisesti kohonnut päästöoikeuden hinta nousi yhteensä 146 prosenttia. Varsinkin koronakeväänä 2020 osa asiakkaista vältteli käteisen käyttöä (FL 5.6.2020). –?Maanomistajat ovat halukkaita jättämään arvokkaita luontokohteita metsätaloustoimien ulkopuolelle ja suojeluun. METSÄNOMISTAJAT solmivat Päijät-Hämeessä viime vuonna 89 ympäristötukisopimusta, joilla suojeltiin 200 hehtaaria metsää kymmenen vuoden määräajaksi. Tällä hetkellä on voimassa valtakunnallisesti yhteensä 8?300 ympäristötukisopimusta 27?500 hehtaarin alalla, kertoo rahoitusja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen Suomen metsäkeskuksesta. Malmin mukaan Forssan konttori ei ainakaan lähiaikoina ole luopumassa kassapalveluista. Sen sijaan sisäänmaksumahdollisuutta ei huoltoasemilla ole ollut enää vuosiin, Järvi huomauttaa. Yli puolet Euroopan yliopisto-opiskelijoista on naisia, mutta suurimpien yritysten toimitusjohtajina heitä on vain seitsemän prosenttia, sanoo EWoB:n hallituksen jäsen Päivi Jokinen tiedotteessa. FORSSAN LEHTI 15 TALOUSUUTISET PERJANTAINA 21. Kanta-Hämeessä vastaavat luvut olivat 31 ympäristötukisopimusta ja 74 hehtaaria. Mikko Virtasen mukaan käteisestä ei Forssan K-Citymarketissa olla luopumassa vielä vähään aikaan. –?Ruuhkat kohdistuvat eläkkeenmaksupäiviin ja vilkkainta on yleensä aamupäivällä, kertoo myyntijohtaja Heikki Malmi Osuuspankin Forssan toimipisteestä. Sähkön verolliset siirtohinnat laskivat kotitalouskäyttäjälle keskimäärin 0,7 prosenttia ja sähkölämmittäjälle 0,8 prosenttia. Summa putosi edellisvuodesta liki 300?000 euroa. Tukea oli varattu maksettavaksi 2,8 miljoonaa euroa, eli neljännes siitä jäi käyttämättä. Kassalla häntä palveli Kirsi Rämö. Nettotuonti Venäjältä kasvoi voimakkaasti. Monelta huoltoasemalta on jo vuosia sitten poistunut mahdollisuus ostaa polttoainetta käteisellä. Tuontisähköllä katettiin viidennes kotimaisesta kulutuksesta. Kassapalveluita tarjoaa Forssassa myös Someron Säästöpankki. Kemera-tukien käyttö väheni viime vuonna sekä Hämeessä että koko maassa. Sähkön tukkumarkkinahintojen voimakas nousu näkyi vuoden loppupuolella etenkin sähkösopimuksen uusijoille. –?Tämä on selkeä valinta meiltä. Johtaja Antti Paalanen arvioi Energiaviraston tiedotustilaisuudessa, että vielä alkuvuonna sähkön hinta tulee pysymään korkealla tasolla, mutta vuoden jälkipuoliskolla hinnoissa voi tapahtua laskua. Myös taimikon varhaishoitoa tehtiin kemera-tuella vähemmän kuin edellisvuonna. Kassalla vilskettä eläkepäivinä Aki Vaani Forssasta löytyy edelleen kaksi perinteistä pankkikonttoria, joista saa henkilökohtaista kassapalvelua. LIIKENNEASEMA Autokeitaan toimitusjohtaja Niko Järvi toteaa, että korona-aikana esimerkiksi mobiilimaksaminen on selvästi lisääntynyt. –?Metsänhoitotöiden markkinoinnilla on suuri vaikutus työmääriin. –?Käteisja kassapalvelut ovat edelleen käytettävissä
Konkreettisia esimerkkejä yhteistyöstä löytyy myös muun muassa sosiaalisen median puolelta. Ja tietyt tahot soittavat tänne ja kyselevät. – Sitten tiedän myös, että toiset seurat tekevät paljon yhdessä. Alemmilla sarjatasoilla toiminta pohjautuu Mestistä enemmän osa-aikaisuuteen. Aina on ollut keskusteluissa, että näitä saa kopioida. Selityskaavioita on helppo luoda. Ja Ketterän (urheilujohtaja Turkka) Partasen kanssa olen paljon soitellut. Vertaistuki on tärkeää. Nyt kun on tämä pandemiatilanne, niin varmaan sielläkin tapahtuu nyt enemmän. Omine agendoineen. Millä muulla tavalla me sitä vielä saadaan nostettua kuin että jaetaan toisten juttuja, kommentoidaan ja tykätään niistä. FPS:n operatiivinen johtaja Juha-Matti Vuorela on kuitenkin löytänyt Mestiksestä hyvähenkisen ympäristön, jossa yhteistyö kukoistaa ja toisia autetaan. Mestiksessä seuroilla on puolestaan keskenään samoja haasteita ja samankaltainen pelikenttä – suljetun Liigan puristuksessa. Suljettuine sarjoineen. Liigassa on puolestaan enemmän valtapelejä, ja eri seurojen arjet poikkeavat isosti toisistaan. Meillähän on se Mestiksen johtoryhmä, mihin kuuluu operatiivisia johtajia ja toimitusjohtajia, siten, että jokaisesta seurasta on yksi edustaja, Vuorela sanoo. Jos miettii Itä-Suomea, niin uskon, että siellä IPK:t ja nämä soittelevat keskenään. – Suomi-sarjassa nähtiin kerran vuodessa, oli sarjapalaveri keväällä, ja sitten ei välttämättä kuullut kenestäkään koko talven aikana. Ympäröivässä maailmassa myrskyää, mutta FPS:n operatiivinen johtaja JuhaMatti Vuorela iloitsee siitä, miten hyvähenkistä yhteistyö Mestis-seurojen kesken on. – Se on ollut alusta asti johtoryhmässä esillä, kun näkyvyys somessa on se iso juttu. Ja jos haluatte ottaa meiltä jonkun jutun, niin ottakaa. KUVA: Tapio Tuomela Taistelua käydään vain kaukalossa ”Kaikki tässä ollaan samassa junassa.” JUHA-MATTI VUORELA. Haasteita on normaalia enemmän ja niitä myös pitää ratkoa yhdessä. YHTEISTYÖN merkitys ja sen tiiviys on luonnollisesti korostunut koronapandemian aikana. – Juuri näin. – Varsinkin sen toiminta on yhteen hiileen puhaltamista ja soitellaan paljon, jolloin voi kysyä ihan mitä vain. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi . Seurat kilpailemassa keskenään. – Liigasta en tiedä, mutta ei tästä alaspäin tällaista toimintaa ole. VUORELA ei ole muilla sarjatasoilla törmännyt vastaavaan solidaarisuuteen. Ja minäkin kun olen nähnyt nelosdivarista asti kaikki sarjatasot. Kun on omissa mietinnöissä tullut seinä vastaan, niin on vain kylmänviileästi ottanut puhelimen käteen, Vuorela kertoo. – Se on antanut itsellekin paljon voimavaroja ja muutamia juttuja. Se on ollut tosi hienoa se yhteistyö. Tai Rovaniemelle, jossa toimitusjohtajana toimii loimaalainen FPS-kasvatti Pekka Kankaanranta. . 16 FORSSAN LEHTI URHEILU PERJANTAINA 21. Ja no, olen minäkin ollut Keuruulle yhteydessä – ja (toimitusjohtaja) Juuso ( Mörsky) on ollut meihin yhteydessä. – Kun jokaisella on tiukka tilanne. Korona-aikana seurojen välinen yhteistyö on tiivistynyt, vaikka kaukalossa tapellaan pisteistä. FPS on Mestiksessä sarjakakkosena, mutta korona siirtää nyt taas pelejä. JÄÄKIEKKO Topias Kauhala Forssa Mielikuva suomalaisesta kärkipään kiekkoilusta on kyynisempi. Totta kai tämä on täysin eri sarja kuin Suomi-sarja esimerkiksi, Vuorela miettii. Kaikki tässä ollaan samassa junassa. Omissa poteroissaan. TAMMIKUUTA 2022 Urheilu > Urheilutoimitus puh. VUORELAN keskeiset soittokontaktit ovat Turkuun ja Tampereelle. – Se kohta kaksi vuotta mitä tätä matkaa on tehty, niin se on ollut uskomattoman hienoa nähdä
STT Tuukka Kotti ei ole enää Seagullsin kapteeni ”Joukkue teki sen päätöksen”, päävalmentaja Jussi Laakso sanoo. KORIPALLO Topias Kauhala Helsinki FoKoPo-kasvatti Tuukka Kotti toimi vielä joulutaukoon asti totutusti Korisliigan Helsinki Seagullsin kapteenina, mutta sittemmin joukkueen kapteeni on vaihtunut. – Kun on ollut näitä, että on laitettu joukkueita karanteeniin, niin aika hyvässä hengessä niitäkin on sumplittu. – Ei niitä johtoryhmässä puitu. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU PERJANTAINA 21. –. Kotti oli joulukuussa paljon esillä koronanäkemyksiensä kautta. SEAGULLSISSA on nyt jouduttu työstämään joukkueen sisäistä ilmapiiriä. Vieraspeli KOOVEE:tä vastaan päättyi 2–1-voittoon. Minähän vielä istun Mestiksen hallituksessakin. Seagulls on kapteenivaihdoksen jälkeen pelannut kolme ottelua – ja voittanut ne kaikki. Ei mitään syyttelyitä, eikä mitään sellaista. Meillä ei ole varaa tuollaisiin uinahduksiin, Markkanen sanoi. Ei tätä yksin ole kukaan tehnyt. Seurojen saamat koronatuet olisivat voineet luoda kiiloja seurojen välille. Päätöksen teki siis ”joukkue”. Ja kun meille on tullut vahvistusta joukkueeseen, Joe Lawsonin muodossa, niin tuntuu oikein hyvältä tämän joukkueen kanssa. – Se on ollut tosi hyvänä tukena, ja sitten siellä on yhdessä tehty päätöksiä ja ehdotuksia. Meidän täytyy oppia hyödyntämään tilaisuus ja kääntää pelit eduksemme, Markkanen painotti. Seurajohtajista päävalmentajiin. En minä, enkä pelaajat.” JUSSI LAAKSO Seagullsin päävalmentaja FPS:n pelaajien karanteeni siirtää otteluita JÄÄKIEKKO Forssan Lehti Toimivaltainen tartuntatautiviranomainen määräsi FPS:n pelaajat karanteeniin, jonka myötä kaikki FPS:n ottelut siirtyvät 26. Ja totta kai myös seura ja omistajat kuuluvat päätöksentekoon. Kotilla todettiin joulukuussa koronatartunta, minkä myötä Seagullsin peliä jouduttiin siirtämään. Ei ole tullut minun korviini tullut, että olisi seurojen välillä ollut mitään. Tammikuun lopusta siirtyy karanteenin myötä kolme peliä. Hän on rokottamaton, vastoin joukkueen koronasuosituksia, ja hän on esiintynyt julkisesti koronapassia ja -rokotetta vastaan. Tällä hetkellä ilmapiiri on mielestäni oikein hyvä. Tässä on myös Tuukka ymmärtänyt tiettyjä asioita. FPS pelasi edellisen kerran keskiviikkona. – Tuntui, että samanlaisia arkisia ihmisiä me kaikki olemme! FPS on Mestiksessä sarjakakkosena, mutta korona siirtää nyt taas pelejä. – Ja joukkueeseen kuuluu valmennusstaffi ja pelaajat. Forssalaislähtöinen Tuukka Kotti pelaa viidettä kauttaan Seagullsissa. En minä, enkä pelaajat. Lisäksi suomalaisen käsiin tarttui seitsemän levypalloa, yksi riisto ja yksi torjunta 33 peliminuutissa. MARRASKUISESSA Karjala-turnauksessa oli isompikin Mestis-porukka koolla. – Nyt varsinkin, kun pääsimme pelkästään harjoittelemaan parin viikon ajan, niin saimme ikään kuin uuden preseasonin tuohon. Tulevan lauantain (22.1) vieraspeli SaPKoa vastaan on määrä pelata 19.3. Markkanen heitti 28 pistettä pelitilanneheittotarkkuudella 9/14 ja upotti yhdeksästä kolmosyrityksestään viisi. tammikuuta saakka. Se oli muualla, missä puitiin, että kuka saa mitenkin paljon. Seuraava karanteenin jälkeinen ottelu on perjantaina 28.1 kotona Ketterää vastaan. –. Nämä ovat mielestäni avanneet tätä lukkoa. Muutosten myötä siirtyy myös helmikuun Ketteräkotipeli (23.2). – Nämä palaverit olivat oikeasti tosi aikuismaisia ja kypsiä. TAMMIKUUTA 2022 Lauri Markkanen heitti kauden ennätyspisteensä Lauri Markkanen heitti NBA-koripalloliigassa kauden ennätyspisteensä, mutta Cleveland Cavaliersin viiden ottelun voittosarja katkesi Markkasen aiemman joukkueen Chicago Bullsin vieraana. Ensin Cupin finaalissa ja sitten keskiviikkona Korisliigassa. – Siinä (kapteenivaihdoksessa) on taustalla se, että pidimme joukkueen kanssa sisäisen palaverin ja yhdessä tuumin päätimme tehdä tällaisen ratkaisun, Seagullsin päävalmentaja, forssalaistaustainen Jussi Laakso sanoo. Cupin välierän Lahti Basketballia vastaan, ja kahdesti Salon Vilpasta vastaan. Kotin mielipiteet ja esiintymiset olivat yksi ilmapiiriin vaikuttanut asia, mutta ei ainoa. Ja sellaiset pelaajat ja valmentajat, jotka ovat Tuukan kanssa tietyistä asioista eri mieltä, ovat myös ymmärtäneet joitain asioita, Laakso kertoo. Sen uusi pelipäivä on 15.3. Totta kai aina on eriäviä mielipiteitä, mutta taistelua ei ole ollut. Linjauksista ja ottelusiirroista lähtien. Bulls kaatoi Cavaliersin 117–104, vaikka sen molemmat aloitusviisikon takamiehet Lonzo Ball ja Zach LaVine olivat sivussa polvivaivojen takia. Kotti on ollut otteluissa normaalisti kokoonpanossa. – Itse asiassa ilmapiiri ei ollut kovinkaan hyvä tässä kauden ensimmäisen neljänneksen aikana, Laakso sanoo. Ilman erillistä julkista tiedotusta. Sielläkin on ollut hyvähenkistä. Gullsin kapteenina toimii tästä eteenpäin myös Susijengissä samaa virkaa hoitava Shawn Huff, joka oli kapteenina jo viime viikonlopun Suomen Cupin Final Four-peleissä. Korona-aikana seurojen välinen yhteistyö on tiivistynyt, vaikka kaukalossa tapellaan pisteistä. Ja näin tapahtui. Siinä on monia syitä, miksi ratkaisu tehtiin. Yksi asia on mennyt äänestykseen kahden vuoden aikana, Vuorela toteaa. Ei johtoryhmässä kukaan nälvinyt, että te saitte noin paljon ja me näin paljon. Ilmapiiri oli Laakson mukaan nykyistä heikompi myös muista asioista kuin Kotista johtuen. Uudet pelipäivät ovat 13.2 ja 23.2. Tulevan viikon vierasottelut KiekkoEspoota ja Kiekko-Vantaata vastaan siirtyvät myös. KUVA: Tapio Tuomela Taistelua käydään vain kaukalossa. KUVA: Tomi Natri / All Over Press ”Ei tätä yksin ole kukaan tehnyt
NHL-kiekkoilijoiden piti olla mukana Pekingin miesten turnauksessa, mutta ankaroituneen koronatilanteen takia olympiamatka peruuntui. –. ODOTIN viimeiseen asti ja ensimmäisenä katseeni noukki, löytyykö Leijonien nimilistasta KHL:n Ufan suomalaiset hirmut Teemu Hartikainen, Markus Granlund ja Sakari Manninen. Ykköspakki on aina ykköspakki, Leijonien kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että listalta löytyi Mikko Lehtosen nimi. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa siitä huolehtimista, että seitsemän tai kahdeksan hyökkääjää pelaa ylivoimaa, neljästä viiteen hyökkääjää alivoimaa. Vancouverista on aikaa, ja olen iloinen, että pääsen vielä kerran pelaamaan, Filppula palasi muistoissaan vuoden 2010 pronssitunnelmiin. Tunnen auttavasti eri yhteyksistä sekä Noora Rädyn että Mustosen. Komarov pelasi kauden alussa yhden NHL-ottelun. . Hiirikoskikin voi tehoilla hyvän puolustuspelaamisen ohessa. Jossain vaiheessa nousi sellaista ilmaan eri puolilla Eurooppaa, että miksi pelaajia tältä puolen Atlanttia lähtisi Pekingin jonkin verran arvaamattomaan koronaolosuhteeseen samalla riskillä, jota NHL-pelaajat eivät saaneet ottaa, tai eivät ottaneet. Lopputulema on surullinen pala suomalaisten naisten jääkiekkoilun historiaa. Filppula, Komarov ja Vatanen ovat pelanneet yhteensä 2020 NHL:n runkosarjaottelua. Annan heille molemmille todella suuret nuhteet siitä, ettei heidän turhan suuret egonsa mahtuneet samaan olympialaisten kisakoneeseen ja -joukkueeseen. Siellä ne olivat, ja niin muodoin tohtii sanoa, että Leijonien ykkösvitja ja ykkösylivoiman neljästä hyökkääjästä kolme on kasassa. JUKKA JALONEN ei koskaan haali joukkueeseensa ikään kuin absoluuttisesti parhaita pelaajia, hän ottaa mieluummin sopivimmat. Nyt sentterinä pelaavia pelaajia on mukana viisi, varauksin kuusi. MM-kotikisoissa 2019 hän torjui Suomen hopealle. Olen ylpeä ja onnellinen. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Leijonilla potentiaalinen kultajoukkue . Suomen joukkueen runkonimiin kuuluvat muun muassa puolustaja Jenni Hiirikoski sekä hyökkääjät Petra Nieminen ja Michelle Karvinen. Lehtonen on kaikki sarjat mukaan lukien paras Euroopassa pelaavaa puolustaja. –. Joulukuussa Räty palasi maajoukkueeseen, kun Suomi pelasi Vierumäellä. Näyttäisi, että Hannes Björninen kyllä hoitaa nelosvitjan keskushyökkääjän tehtävän. Komarovin seuratoveri Mikko Lehtonen Pietarin SKA:sta tuo maailmanmestaritason kiekollista osaamista alakertaan. Mukana ovat myös kultakapteeni Marko Anttila ja olympiadebytantti Miro Aaltonen, joka on hyökännyt tehokkaasti EHT-turnauksissa. Samoin tarkastelu kohdistuu siihen, onko mukana arvokisojen ensikertalaisia, ja ymmärrettävästi niitä ei nyt ole, koska tunku joukkueeseen oli kova kaikkein laadukkaimpien Euroopassa pelaavien suomalaisten pelaajien osalta. Pakkipareissa Jalosen erikoisuus on ollut aina, niin nytkin, että pakkiparit voi muodostaa oikea käsi alhaalla ja vasen käsi alhaalla pelaavista puolustajista. Räty jäi pois työkiireisiinsä vedoten. Hän voi nousta mukaan, jos Anni Keisala ei pysty pelaamaan loukkaantumisen tai sairastumisen takia. Kokemus on osoittanut, että syystä tai toisesta niin kutsutun kolmannen sentterin paikasta käydään läpi turnausten kova ja tarpeellinen kilpailu. Pekingiin matkaa maalivahtikolmikko Anni Keisala, Meeri Räisänen ja Eveliina Mäkinen. Tuo huomautus ja pohdinta kävivät järkeen, mutta Leijonien osalta tämäkään uhkakuva ei johtanut kieltäytymisiin. Rädyn ja Mustosen soppa puhutti syksyllä, kun Mustonen kritisoi julkisesti Rädyn kieltäytymistä MM-kilpailuista. Kolmikko palasi maajoukkueeseen tällä kaudella usean vuoden tauon jälkeen. Leijonissa on niin tehomiehiä, kuten Sakari Manninen (oik.), ja roolipelaajia, kuten Marko Anttila (kesk.). Pitää pystyä hyökkäämään paremmin kuin Calgaryssä, Mustonen puhui ja viittasi MM-kaukaloissa vaivanneeseen maalintekoongelmaan. TAMMIKUUTA 2022 18 FORSSAN LEHTI URHEILU ANALYYSI Petteri Sihvonen urheilu @hameensanomat.fi E nsimmäinen huomioni koskien Jukka Jalosen ja Jere Lehtisen valintoja Leijonien olympiajoukkueeksi liittyy Leijonien aukottomaan vetovoimaan. Kuin kiukuttelevat pikkulapset tai tappeleva pariskunta – puolin ja toisin – he ajoivat asetelman siihen pisteeseen, että teki Mustonen lopulta valinnassaan niin tai näin, se olisi aina mennyt väärinpäin. OMAN mielenkiintonsa on poikkeuksetta olut siinä, montako pelaajaa Leijoniin mahtuu SMliigasta, nyt heitä on vain kaksi, mikä on ihan realistinen määrä. –. Marraskuussa Mustonen pyysi anteeksi Rädyltä ja kertoi anteeksipyynnöstä myös suomalaistoimittajille Helsingin areenan uumenissa. Hyvällä luistelulla yritän päästä tukemaan hyökkäyksiä, Hiirikoski sanoi. On varmaa, ettei esimerkiksi Marko Anttilaa nähdä ylivoimapelissä, mutta sitäkin varmemmin tappamassa vastustajien ylivoimapeliä. Seuraavaksi tarkastelin maalivahdit, nimet ovat tuttuja luottoveskareita: Jussi Olkinuora, Harri Säteri ja Frans Tuohimaa. Alivoimapeliin tarvitaan sen alan erikoisosaajia puolustajien osalta, tältä osin valittujen pelaajien osalta paraatiesimerkistä käy eräs maailman parhaista alivoimapelispesialisteista, Atte Ohtamaa. JÄÄKIEKKO Petteri Ikonen Helsinki Maalivahti Noora Räty ei ole Pekingiin matkaavassa Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueessa. Rädyllä on takaportti olympialaisiin pääsemiseen. HYÖKKÄÄJÄT Valtteri Filppula ja Leo Komarov sekä puolustaja Sami Vatanen kuuluvat Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen tähtikaartiin Pekingissä. Keisala ja Mäkinen loistivat elokuussa MM-kilpailuissa Calgaryssä, missä Suomi saavutti pronssia. EN OLE varsinaisesti suomalaisen naisten jääkiekkoilun asiantuntija, mutta en malta olla ottamatta kantaa siihen, ettei maailman paras maalivahti mahtunut päävalmentaja Pasi Mustosen valitsemaan joukkueeseen. Ankarassa maailmantilanteessa kokoonpanoa ei siis kannata hakata kiveen. Räty oli ykkösmaalivahtina muun muassa edellisissä olympialaisissa 2018, jolloin Suomi saavutti pronssia Pyeongchangissa. –. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva. Keisala valittiin elokuussa maailman parhaaksi, päävalmentaja Pasi Mustonen mainitsi TV5:n livelähetyksessä ja viittasi Keisalan valintaan MM-kilpailujen parhaaksi maalivahdiksi. PERJANTAINA 21. STT Naisleijonat luottaa MM-kilpailuissa loistaneeseen maalivahtiin Noora Rädyn jääminen ulos Pekingiin matkaavasta naisten joukkueesta herätti joukkuevalinnoissa eniten puhetta. Nykyisin Filppula ja Vatanen kiekkoilevat Sveitsissä ja Komarov Venäjällä. Käytännössä joukkueeseen saatiin ne pelaajat, joita haluttiin mukaan, kieltäytymisiä ei ole. Jalosen tapana on ollut ottaa joukkueisiinsa yli akuutin tarpeen keskushyökkääjiä, jotka tarvittaessa pystyvät pelaamaan myös laitahyökkääjinä. ”Käytännössä joukkueeseen saatiin ne pelaajat, joita haluttiin mukaan.” Valtteri Filppula, Leo Komarov ja Sami Vatanen kuuluvat Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen tähtikaartiin. Kun nyt julkaistu pelaajalista on selvä, ja tiedetään, millaista pelikirjajääkiekkoa Jalonen peluuttaa, on Leijonilla mahdollisuus taistella Pekingissä kultamitalista
Tara Repo onnistui illan toisessa maalissaan, kun Fops pääsi pyörittämään ylivoimahyökkäystä. Jaamme 250 ruisleipää klo 10.00 eteenpäin. 18.00 Ravit. TULOSPÖRSSI. 02.00, 19.00, 19.45, 20.00, 22.00 PGA Tour Golf. 18.55 Koripallon Euroliiga: CSKA–Olimpia Milano. 09.55, 12.30, 15.10, 17.30, 19.45 MM-ralli: Monte Carlo. 050 364 8702 tai mari.honkonen@humppila.fi. Enemmän ratkaisee se, miten kuskit ovat mukautuneet, tallipäällikkö Latvala lisää. 21.00, 23.25, 23.25 Bundesliiga-perjantai. Liiga kertoi myös, että Tapparaa vastaan tiistaina pelanneen Sportin perjantainen ottelu KooKoota vastaan siirretään varotoimenpiteenäi. 7. V SPORT VINTER 16.40 Mäkihypyn MC. Myös kuljettajien pitää sopeutua. 19.25 2. VIAPLAY 16.45 Mäkihypyn MC. Lisätiedot tekninen johtaja Mari Honkonen p. Pauli. 3. 20.55 Portugalin Liiga: Arouca–Benfica. 18.15 F-liiga: Indians–Tiikerit. Ottelu lähti kotijoukkueelta alavireisesti käyntiin, kun jo viiden minuutin jälkeen tilanne oli 0–2. Kuittasimme vastustajan maalit nopeasti ja kotipelien maalihanatkin aukesivat, Repo sanoi. 2. Ajotyyli muuttuu muutenkin, koska autot eivät ole niin notkeita kuin aiemmin. Lentopallo NAISTEN MESTARIEN LIIGA B-lohko: Vakifbank Istanbul, Turkki–LP Salo 3–0 (25– 9, 25–21, 25–20) LP Salon parhaat pistenaiset: Iina Andrikopoulou Jessica Kosonen 10/+1, Linnea Kuusela 5/+1. STT Golf ABU DHABI, ARABIEMIIRIKUNNAT Miesten Euroopan-kiertueen kilpailu, tilanne 18/72 reiän jälkeen: 63 lyöntiä (9 alle parin): Scott Jamieson Skotlanti, 64 (–8): Viktor Hovland Norja, 65 (–7): Thomas Pieters Belgia, 66 (–6): Victor Perez Ranska, Tyrrell Hatton Englanti, James Morrison Englanti, Takumi Kanaya Japani, Ian Poulter Englanti, ... 71 (–1) .. Lähtöviivalla pääluokassa nähdään hybriditeknologialla toimivat Rally 1 -autot. Neljä viikonloppuna pelattavaksi aiottua ottelua siirtyy myöhempään ajankohtaan. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Kuntien ilmoitukset Vapaa-aika SAK:n Forssan seudun paikallisjärjestö on lauantaina 22.1. 18.15 Liiga: Sport–KooKoo. 1. EUROSPORT 2 02.03, 04.00, 06.00, 07.00, 08.02, 10.02 Tennis: Australian avoimet. V SPORT FOOTBALL 21.20 Bundesliiga: Frankfurt–Bielefeld. 14.48 Snooker. 21.20 Futsalin EM: alkulohkon ottelu, Puola–Kroatia. Revon osuma vei ottelun pitkälle erätauolle tilanteessa 5–3. Kymmenen minuutin kohdalla työnteko tuotti tulosta, kun Aada Sipponen voitti kaksinkamppailun keskialueella ja syötti Iina Pohjolaisen maalintekopaikalle. Troikka: 233,04. Toto (9-10-2): 5,27 1,512,32-1,88 12,67. Puolustajat: 2 Ville Pokka Avangard Omsk KHL, 3 Niklas Friman Jokerit KHL, 4 Mikko Lehtonen Pietarin SKA KHL, 13 Valtteri Kemiläinen Vitjaz Podolsk KHL, 38 Juuso Hietanen Ambri-Piotta Sveitsi, 40 Petteri Lindbohm Jokerit KHL, 42 Sami Vatanen Geneve-Servette Sveitsi, 55 Atte Ohtamaa Kärpät. 19.45 2. Tappara ilmoitti myös, että tiistain ottelu CHL:ssä siirtyy. Sami Välimäki Suomi (jakaa 17. Jääkiekko LIIGA Kärpät–Pelicans 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) MESTIS Hermes–TuTo Hockey 2–1 (1–0, 1–1, 0–0) HELSINKI Suomen joukkueet Pekingin olympiaturnauksiin: Miehet (10.–20. Forssalaiset kuitenkin tiivistivät karvaustaan ja pysäyttivät helsinkiläisten hyökkäysyrityksiä jo keskialueelle. V SPORT 1 21.50 Valioliiga: Watford–Norwich. –. Tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavissa Humppilan kunnanvirastolta ja kunnan kotisivuilta. Tapio Pulkkanen Suomi (jakaa 125. Toto (4-2-5): 3,32 1,47-2,48-4,58 9,54. Koska auto on tekniikaltaan yksinkertaisempi, on se kuskeille vaikeampi ajaa, Latvala selvittää. 5. Uskon, että autot ovat aika tasaväkisiä, eikä mikään tiimi ole ylivertainen. Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 1, 3, 7, 13, 17, 21, 22, 23, 25, 27, 37, 43, 45, 47, 51, 58, 59, 60, 65, 68 Kunkkunumero: 25 Torstai 20. Toto5 voitto-osuus: 291,58. Kokemusta ei ole vielä tarpeeksi. PERJANTAINA 21. Neljännessä erässä Terhi Kaattari onnistui tarkassa alakulmalaukauksessaan ja vei Forssan 8–5 johtoasemaan. lähtö, Toto5-3, lv 2100 m: 1) Endless Story/Veli-Erkki Paavola 17,8a (1,44), 2) Classic Primavera 17,9a (6,17).3) Silvia Amok 18,4a (28,98).4) Hazella 18,4a (14,85).poissa: 7, 9. Helsingin Hanna Laitila kuitenkin kavensi ottelua vain vajaan 20 sekunnin kuluttua alakulmasijoituksella. Toto (8-3-2): 1,44 1,03-1,14-1,44 2,21. 18.20 Korisliiga: KTP-Basket–Bisons Loimaa. sijaa). Kotipeleissä vaivannut maalittomuus saatiin syrjään, kun ottelun aikana nähtiin yhteensä viisitoista maalia. lähtö, Toto5-1, lv 2100 m: 1) Nettier/Jani Ruotsalainen 17,6 (10,75), 2) Minnie Windcape 17,1 (4,95).3) Kai Greenwood 18,3 (9,11).4) All In Laddie 17,9 (11,28).poissa: 3. EUROSPORT 1 02.00, 04.00, 04.15, 06.00, 08.00, 12.00 Tennis: Australian avoimet. Bundesliiga: HSV– St. C MORE MAX 08.00 MM-ralli: Good Morning Rally Fans. Fiilis on ollut ihan hyvä, mutta auton balanssin ja säätöjen kanssa on vielä töitä, Rovanperä myöntää. Kalle Samooja Suomi (jakaa 56. 21.50 Valioliiga: Watford–Norwich. sijaa), ... 21.25 Bundesliiga: Eintracht Frankfurt–Arminia Bielefeld. LP Salo–Mulhouse. Juuri jarrutusten ja hybridiyksikön tuoman lisävoiman aktivoiminen on haaste kuljettajille. –. Toto (5-6-4): 15,40 4,371,75-18,45 16,10. 21.55 La Liga: Espanyol–Real Betis. Rahapelit KENO Keskiviikko 19. Erikoiskokeilla ajetaan edelleen polttomoottorin voimin, mutta hybridiyksikkö tuottaa lisävoimaa kiihdytyksissä. ponilähtö, ponilähtö 1100 m: 1) Heinäahon Hilima 1623 SH/Viivi Pursiainen 2,26,3, 2) Stormy Eve 2,32,0 x.3) Nigella 2,39,1 x.4) Maxelima 2,38,9 x. C MORE SPORT 1 18.20 Mestis: JoKP–Ketterä. 15.10 Ampumahiihdon MC. 18.15 Taitoluistelu: Four Continents Championships. Toto (4-1-5): 4,29 1,98-2,85-1,83 46,41. –. Toto5 voitto-osuus: 10,85. Forssan kuudes maali oli Terhi Kaattarin kädenjälkeä. 2.): Maalivahdit: 29 Harri Säteri Sibir Novosibirsk KHL, 35 Frans Tuohimaa Neftehimik Nizhnekamsk KHL, 45 Jussi Olkinuora Metallurg Magnitogorsk KHL. lähtö, sh 2100 m: 1) Velvet/Jukka-Pekka Kauhanen 34,2 (5,27), 2) Tähti-Olivia 34,0 (8,49).3) Majatalon Maestro 36,4 x (6,76).4) Mutrin Maksi 36,2 x (26,66). Rallissa starttaa uusi aikakausi Hybriditeknologia esittäytyy kauden avaavassa Monte Carlo -klassikossa. OTTELUN parhaaksi pelaajaksi palkittiin Forssalta Tara Repo. Piste/Kari Rosimo 27,6 (8,05), 2) Villiheili 28,4 (10,77).3) Naputus 27,9 (11,19).4) Virin Varpu 29,6 (3,87). STT SaiPalla ja Tapparalla tartuntoja HELSINKI. Kauden alku on nyt normaalia jännittävämpi, kun ei tiedä yhtään, mitkä tiimien väliset voimasuhteet ovat, Toyotan tallipäällikkö JariMatti Latvala sanoo. Hän harhautti helsinkiläisvahdin aivan maalin edustalla. Nyt ei riitä vain se, että meidän automme on hyvä. Troikka: 708,53. Uudet autot ovat totaalisen erilaisia. Tapparan oli määrä kohdata saksalainen München CHL-välierässä. DISCOVERY+ 02.00, 04.00, 04.15, 05.00, 06.00, 08.00, 10.00, 11.00, 12.00, 14.00, 20.00 Tennis. Jääkiekkoliigassa pelaavat SaiPa ja Tappara kertoivat, että joukkueissa on todettu koronavirustartuntoja. 17.25, 20.25 Lentopallon Suomen cup. – Peli oli vauhdikas, emmekä aluksi olleet ihan hereillä. TOISESSA erässä Emma Willmanin 3–2-osumaa edelsi tehokas nousu omasta puolustuspäästä. kierros jatkuu perjantaiaamuna. Toto5 voitto-osuus: 128,56. YLE AREENA 12.25 Alppihiihdon MC. 21.55 La Liga: Espanyol–Real Betis. Jarrutuksissa akkuja puolestaan ladataan. 22.03 PGA Tour Golf. Terhi Kaattari syötti maalin takaa Koivulle, joka pääsi vapaasti yllättämään vastustajan maalivahdin. Bundesliiga: Fortuna Düsseldorf–Nürnberg. 2. Pohjolaisen 1–2 osumaa seurasi Jenna Koivun 2–2 tasoitusmaali. Kolmannessa erässä irtorenkaiden voittaminen oli Fopsin valttikortti. V SPORT 1 SUOMI 12.15, 18.15 Taitoluistelu: Four Continents. Kuitenkin vain hetkeä myöhemmin, Helsingin Emilia Sormunen pääsi korjaamaan lukemia 7–4. V SPORT GOLF 09.00 DP World Tour. Toto5 pelivaihto 65 942,54 e, voitto-osuus 291,58 e Pelivaihto 184 241,54 e, TV-urheilu YLE TV2 12.25 Alppihiihdon MC. AINOANA suomalaisena kaikki MM-rallit ajava Kalle Rovanperä tunnustaa, ettei uusi hybridi ole vielä täysin mieluinen ajettava. Puolustajat: 2 Sini Karjalainen University of Vermont, 6 Jenni Hiirikoski Luulaja, 7 Sanni Rantala Kiekko-Espoo, 8 Ella Viitasuo Kiekko-Espoo, 9 Nelli Laitinen Kiekko-Espoo, 15 Minnamari Tuominen Kiekko-Espoo, 88 Ronja Savolainen Luulaja. Jos jalka lipsahtaa kaasulta jarrulle kesken kiihdytyksen, ei buustia ole enää käytössä. 2.): Maalivahdit: 1 Eveliina Mäkinen Brynäs, 18 Meeri Räisänen JYP U20 Akatemia, 36 Anni Keisala Ilves. torilla keskustelemassa aluevaalien ja äänestämisen tärkeydestä. 19.00 LPGA Tour Golf. Naiset (3.–17. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, sh 2100 m Sorsasalon Talvikuningatar: 1) M.A. Hyökkääjät: 12 Marko Anttila Jokerit KHL, 15 Miro Aaltonen Vitjaz Podolsk KHL, 20 Niko Ojamäki Vitjaz Podolsk KHL, 23 Joonas Kemppainen Pietarin SKA KHL, 24 Hannes Björninen Jokerit KHL, 25 Toni Rajala Biel Sveitsi, 51 Valtteri Filppula Geneve-Servette Sveitsi, 60 Markus Granlund Salavat Julajev Ufa KHL, 65 Sakari Manninen Salavat Julajev Ufa KHL, 70 Teemu Hartikainen Salavat Julajev Ufa KHL, 71 Leo Komarov Pietarin SKA KHL, 80 Saku Mäenalanen Kärpät, 81 Iiro Pakarinen Jokerit KHL, 82 Harri Pesonen Langnau Sveitsi. Joissain tilanteissa sitä on vaikeampi ajaa. Autoissa joustovara on pienempi, aerodynamiikkaa vähemmän ja aktiivinen keskilukko poistettu kokonaan. Tiimit kehittivät uudet autot vajaan vuoden aikana täysin tyhjästä. 15.05 Ampumahiihdon MC. Toto (4-7-6): 3,67 1,95-3,28-3,83 21,24. V SPORT + SUOMI 16:45 Mäkihypyn MC. Mikko Korhonen Suomi (jakaa 17. Ottelu päättyi 9–6 Fops Ringette edustuksen voittoon. –. RUUTU 17.50 Lentopallon Mestaruusliiga: Karelian Hurmos–Team Lakkapää. 1. C MORE SPORT 2 18.00 Ravit. –. Varmasti jokainen olisi halunnut testata enemmän. 76 (+4) mm. sijaa pelattuaan 17 reikää), ... 08.00, 09.55, 12.30, 15.10, 17.30, 19.45 Rallin MM. 20.48 Snooker. lähtö, Toto5-5 DUO-2 TROIKKA-2, lv 2100 m: 1) Jonathan Boko/Santtu Raitala 17,4 (4,29), 2) Winzet 17,5 (25,28).3) Makemake 17,5 (3,92).4) Noble Boy S 17,0 (8,47).poissa: 10. Fopsilaisten laadukas karvauspelaaminen tarjosi vielä erän lopuksi Tara Revolle laukauspaikan ringetteviivan tuntumasta. Pelimme kuitenkin parani läpi ottelun. 1. lähtö, Toto5-2, sh 2100 m: 1) Venlan Vekkuli/Kari Rosimo 31,1 (3,32), 2) Hilma Hilpeämieli 32,5 (9,37).3) Melkeri 31,7 (28,49).4) Savon Sisu 32,6 (5,11). 21.00 Bundesliiga: Frankfurt–Arminia Bielefeld. 21.40 Serie A: Verona–Bologna. Vielä erän lopussa Vera Paaso ujutti Fopsin maalin kulmalta tilanteeksi 7–5. Torstaina kesken jäänyt 1. Päiväarvonta Oikeat numerot: 1, 6, 7, 10, 11, 12, 14, 15, 17, 18, 20, 27, 41, 44, 46, 48, 51, 55, 58, 63 Kunkkunumero: 15 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 1, 7, 8, 10, 13, 15, 26, 28, 29, 35, 43, 45, 47, 60, 62, 63, 64, 65, 66, 69 Kunkkunumero: 15 Raviurheilu KUOPIO 20.01 Toto5 1. 14.15, 15.05, 15.18 Ampumahiihdon MC. Toto5 voitto-osuus: 29,71. 14.48, 15.00, 20.48, 21.00 Snooker. lähtö, sh 2100 m: 1) Hallan Humu/Timo Mäkäräinen 32,1a x (3,67), 2) Helmi-Huki 32,1a (10,68).3) Charmi 32,2a (10,56).4) Sparta 32,3a (6,71). Toto5 voitto-osuus: 37,81. 12.00, 12.33 Alppihiihdon MC. 16.45 Liiga: Tappara–JYP, Jukurit–HPK, TPS– KalPa. 69 (–3) mm. 18.00 Ravit, Toto5: Turku, Toto4: Oulu & Toto64: Örebro. Cloud State University, 32 Emilia Vesa Kiekko-Espoo, 33 Michelle Karvinen Malmö, 34 Sofianna Sundelin Team Kuortane, 40 Noora Tulus Luulaja, 61 Tanja Niskanen KalPa, 77 Susanna Tapani KRS Vankey Rays Shenzen. V SPORT 2 SUOMI 21.50 Valioliiga: Watford–Norwich. Nähdään torilla! Kankaantie -Venäjänkartano -alueen viemärirakentaminen Humppilan kunnan tekninen lautakunta pyytää tarjousta Kankaantie-Venäjänkartano -alueen viemärirakentamisesta tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti. Fops Ringette sai maalihanat auki RINGETTE FOPS-HELSINKI 9-6 Forssan Lehti Ringeten Ykkössarjaa pelattiin jälleen keskiviikkona, kun Helsinki Ringette saapui Forssaan. C MORE 18.20 Mestis: RoKi–TUTO Hockey, Hokki–KOOVEE, K-Espoo–K-Vantaa. 18.55 Koripallon Euroliiga: TsSKA–Olimpia Milano. Toto (1-10-4): 10,75 2,87-1,85-2,18 19,08. Hybridiyksiköt eivät ole ainoa muutos uusissa autoissa. 8. Tarjoukset osoitetaan tekniselle lautakunnalle ja ne toimitetaan kirjeitse Tekninen lautakunta, Humppilan kunta, Kisakuja 2, 31640 Humppila tai sähköisesti kirjaamo@humppila.fi 15.2.2022 klo 15 mennessä. 18.00 Lentopallon Suomen cup: VaLePa–Savo Volley. 15.18 Ampumahiihdon MC. Toto (4-2-6): 8,05 2,37-3,97-3,34 37,80. 18.50 Miesten Futsal-Liiga: AU–Mad Max. AUTOURHEILU Aki Hietavala Monte Carlo Rallin MM-sarjassa astutaan uudelle aikakaudelle viikonloppuna ajettavassa Monte Carlon MMrallissa. sijaa), mm. LP Salon seuraava ottelu: 3. 4. Hyökkääjät: 10 Elisa Holopainen Kiekko-Espoo, 12 Sanni Vanhanen Tappara, 16 Petra Nieminen Luulaja, 23 Sanni Hakala HV 71, 24 Viivi Vainikka Luulaja, 27 Julia Liikala HIFK, 28 Jenniina Nylund St. Edellisen sukupolven WRC-autoihin verrattuna myös tekniikkaa on karsittu. lähtö, lv 2100 m: 1) Goddess Dione/Jani Ruotsalainen 18,5 (15,4), 2) One Quick 18,8 (3,42).3) Too Rude For You 18,9 (65,7).4) Pastor's Son 19,8 (8,35).poissa: 11. Päivän Duo: 4-4, kerroin: 35,00. 12.33 Alppihiihdon MC. Helsinki kiri vielä 8–6 tilanteeseen, mutta Linda Mikkola sinetöi Forssan voiton 9–6 maalillaan. Minuuttia myöhemmin Helmi Mäntysaari tarjoili Pohjolaiselle avopaikan ja kaksikko vei Forssan 4–2 johtoon. Joukkueet ovat siirtyneet omaehtoiseen karanteeniin toistaiseksi. 18.20 F-liiga: Oilers–Happee. Myös rattivaihteet on korvattu perinteisellä vaihdekepillä. 6. 18.20 Mestis: JoKP–Ketterä
Harmaisiin, mars. 2, 5/10. (U) 15.05 Ampumahiihdon MC, naisten normaalikisa. (USA 2000). 21.00 22.05 Keno ja Synttärit. 13.55 Annan herkulliset leivonnaiset. Miesten 1. Olivera kilpailee UMK22:ssa biisillä Thank God I’m an Atheist. Vaikka hän on köyhä ja vaikeasti sairas nainen, maalaukset ovat silti iloisia. 9/10. 19.00 Larkinin perhe (7). Makeaa & suolaista. 21.00 21.05 Perjantai: Pärjääkö vanhus kotona. Jakso 15/20. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kadonnut myrkky. 6.40 Miten Ylen suuri vaalitentti sujui. 06.25 Ylen aamu. välierä VaLePa Savo Volley. Uusi sarja alkaa! Kausi 1, 1/10. Kausi 4. 15.55 Onnenarpa. 20.00 Olen Julkkis... Pääosissa: Harrison Ford, Cate Blanchett, Karen Allen, Shia LaBeouf, Ray Winstone, John Hurt, Jim Broadbent. Mad Max – Fury Road (2015) on tämän vuosituhannen parhaita toimintaelokuvia. Joulunajan herkkuja. Buddhismia, shamanismia ja aavikoita. Eve Hietamiehen romaaniin perustuvassa draamakomediassa Yösyöttö-elokuvasta tutun Antti Pasasen Paavo-poika on päiväkotiiässä. 18.00 Lentopallon Suomen cup. 10.30 Annan herkulliset leivonnaiset. 22.35 Elokuva: Charlien enkelit (12). Tiekarhu. 14.55 Remppa vai muutto Vancouver. 9.08 Hanna Pakarinen palasi studioon. 21.00 21.00 Gogin kantabaari. 16.50 Novosti Yle. Kausi 1. Puumaja. Ohjaus: Glenn Ficarra, John Requa. Kausi 4. 17.00 17.04 Päivän sää. 12.55 Valitut Palat Collection. 07.45 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 6.45 Vanhuspalvelujen työvoimapula kärjistyy. Olivera, Lenno Linjama ja Alpo Nummelin kertovat biisin synnystä. Vanhin lapsista, Mariette, haaveilee lähdöstä avaraan maailmaan. Jakso 4129. 06.25 Uutisaamu. DJ Renaz Ebrahimin ja tanssijoiden kanssa esiintynyt MC toi lisää lämpöä helteiseen mökki-iltaan. 21.49 Urheiluruutu. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 07.05 Pyjamasankarit (7). 08.30 Angry Birds Stella (S). 14.30 MTV Uutiset Live. 16.45 Yle Oddasat. Sillä aikaa kun USAn lähetystö tutkii CIA-agenttinsa outoa kuolemaa ja saa yllättävää lisäapua Washingtonista, Nyrkki päättää iskeä suoraan puna-armeijan tarkkaan vartioimaan Porkkalan tukikohtaan. Kausi 4. (U) TV2 04.00 Uutisikkuna. 22.25 Tulosruutu. (U) 10.10 Mummo (S). 6.54 Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit tapaavat Genevessä. 7.25 Korona jyllää Latinalaisessa Amerikassa. 08.50 Jumppahetki: Pihajumppa. 10.00 Pokka pitää. Vaikka Maudie (2017) on hyvin surumielinen elokuva, se ei ole koskaan toivoton. Selostus Johannes Oikarinen, lajiasiantuntija Ville Kotikumpu. Tunteet 1/4. 07.19 Jos annat hiirelle keksin. 2. 20.55 Urheiluruutu. Anterselva, Italia. Päästäkää Minut Pois!. 7.11 Riittävätkö hyvinvointialueiden rahat. 19.00 Hauskat kotivideot. Kasvatus. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Maud päätyy romanttiseen suhteeseen kalakauppias Everett Lewisin ( Ethan Hawke) kanssa. Ericin valinta. Perjantai-dokkari: 15 minuuttia olen sinun. 10.00 Annan herkulliset leivonnaiset. Aloitusjaksossa lähestyvät kevätmarkkinat kuumentavat tunteita. Helsinkiläisräppäri Hassan Maikalin keikka YleX:n Vikin ja Köpin isännöimillä Mökkifestareilla heinäkuussa 2021.. Batesin romaaneihin pohjautuva sarja vie 1950-luvulle ja kyläyhteisöön Kentin kreivikunnassa. Aikuiseen makuun. Viidakon ensipuraisu. 10.00 Kauniit ja rohkeat (S). 08.25 Peter Pan (7). 12.00 Valitut Palat Collection. (Ranska USA 2009). 06.20 Rusty Rivets (S). Jakso 4/16. Uima-allas. Kausi 1. Selostus Marcus Sandell. 18.05 Viiden jälkeen erikoishaastattelu. Pako Porkkalasta. 13.40 Casualty (12). 8.50 Muusikko Mira Luoti. Jäljillä. 22.00 Syyttömästi tuomittu (12). Yhteistyötä. Tunkeilija pimeydessä. Turkulaisräppäri F:n pienimuotoinen keikka YleX:n Vikin ja Köpin isännöimillä Mökkifestareilla heinäkuussa 2021. Kausi 1, 1/3. Tampere. 07.06 Remi ja Ubu (S). 19.30 Salatut elämät (7). 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Remppa vai muutto Vancouver. Kitzbühel, Itävalta. 19.20 Päivän sää. H.E. 06.50 Pikku Kakkonen. PERJANTAINA 21. (U) 09.00 Sydänmailla (12). (U) NELONEN 06.00 Bing (S). 08.00 LEGO Ninjago (S). Ensimmäiset haastetehtävät koetaan samantien. (U) 11.38 Volga 30 päivässä. Kausi 34, 10/43. Tietotekniikkaa. MAUDIE xxxx Yle Teema & Fem klo 21.25–23.20 Palkittu kanadalainen draama Maudie (2017) kertoo kansantaiteilija Maud Lewisin ( Sally Hawkins) elämästä. 6/8. 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 01.15 Nyrkki (12). 2/5. 8.15 Tyssäsikö matkustusinto omikroniin. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Diagnoosin löytämisen vaikeus. Huolestuneet sisarukset. 19.25 Tulosruutu. Kausi 4. Kausi 3, 3/10. 07.46 Milli ja Molli (S). Ohjaus: McG. 2/10. Väärissä käsissä ohjelma voi olla tuhoisa. Helsinkiläisräppäri Yeboyahin rento keikka YleX:n Vikin ja Köpin isännöimillä Mökkifestareilla heinäkuussa 2021. Selostus Kalle Pallonen. Aku ja Janne pääsevät muun muassa ampumaan sanaselittäjiä sotkutykillä. 12.40 Totuuden taakka (12). 09.30 Puoli seitsemän. Jakso 16/20. Mestarikoomikko Jim Carrey esittää hulvattoman komedian pääosassa patologista valehtelijaa ja huijaria Steven Russellia, jonka toilailut vievät lopulta kaltereiden taakse. Olivera kilpailee UMK22:ssa biisillä Thank God I’m an Atheist. 07.30 Kindi Kids (S). 1/6. Uusi sarja alkaa! Kausi 1, 1/15. 18.30 Emmerdale (7). 09.45 Mummo (S). 19.00 Seitsemän uutiset. Isaac Sene kilpailee UMK22:ssa biisillä Kuuma jäbä. (Mv) (U) 15.05 Suuri vaalikeskustelu viitottuna. Päästäkää Minut Pois! perustuu seikkailu-reality-formaattiin I’m a Celebrity... Taikauskoa. Indiana Jones -sarja huipentuu vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pakottaa arkeologisankarin kasvokkain viidakon vaarojen, ylimaallisten voimien ja kylmäverisen Irina Spalkon johtamien neuvostoliittolaisten agenttien kanssa. 07.35 My Little Pony: Pony Life (S). 22.10 Elokuva: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta (12). TAMMIKUUTA 2022 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO TELEVISIOJA RADIO-OHJELMAT 2 TV-SIVUT PERJANTAINA 21.1.2022 Televisio ja radio LARKININ PERHE TV1 klo 19.00 Monet teistä varmasti yhä muistavat 1990-luvun alun, monta kertaa uusitun brittisarjan Ihana huhtikuu. 23.00 Yeboyah / YleX Aamun Mökkifestarit. 23.25 F / YleX Aamun Mökkifestarit. Kyseessä on humoristinen Selviytyjät-kopio huonommilla tehtävillä ja ärsyttävillä juontajilla. Toimeentulo hankitaan mistä milloinkin. Onnea, Aune, Oona, Netta ja Auni! 06.52 Pikin eläimet (S). 17.30 Viiden jälkeen. 00.40 Elokuva: I Love You Phillip Morris (12). Jakso 3/4. Markkinahumua. KARUSELLI MTV3 klo 21.30 Uusi kotimainen draamakomediasarja Karuselli on kunnianhimoinen projekti. 2, 2/8. 07.37 Tipo (S). Aloitusjaksossa joukko levy-yhtiön artisteja vetäytyy kartanolle tekemään hyväntekeväisyysbiisiä. 08.15 Tobot Galaxy Detectives (7). 17.55 UMK22: Biisin tarina. Sarjan ovat takana ovat Petteri Summanen, Kari Hietalahti ja Anna Ruohonen. Monipuolinen biisintekijä on julkaissut kaksi sooloalbumia, ja nyt hän esiintyi liiterissä! 23.50 Hassan Maikal / YleX Aamun Mökkifestarit. 7.42 Jälkiviisaat. 15.00 Kenen kotona. Pääosissa: Jim Carrey, Ewan McGregor, Leslie Mann, Rodrigo Santoro, Michael Mandel. Taidokasta hassuttelua. Kausi 1, 3/10. OLEN JULKKIS.?.?. Jakso 13/20. Ohjaus: Tiina Lymi. 18.00 Yle Uutiset. Viilennystä helteeseen. 22.00 Kymmenen uutiset. Kausi 1. Tervetuloa jälleen kerran maailmanlopun jälkeiseen aavikkomaisemaan. Suolaista menoa. 21.00 21.30 Karuselli (S). 22.20 Päivän sää. Suku on pahin. (2018). (U) 16.00 Salatut elämät (S). 2/10. 19.53 UMK22: Biisin tarina. 17.05 Viiden jälkeen. Kausi 6. (U) 20.30 Yle Uutiset. Pääosissa: Petteri Summanen, Ellen Herler, Olavi von Bagh, Marja Salo, Ria Kataja, Juha Muje. Pääosissa: Cameron Diaz, Drew Barrymore, Lucy Liu, Bill Murray. 2/8. Elävien helmien arvoitus. MAD MAX – FURY ROAD xxxxx Sub klo 21.00–23.20 Vuonna 1945 syntynyt elokuvantekijä George Miller on yhä voimissaan. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). Jakso 14/20. 16.00 Suuri kokkikisa: Maailma lautasella. 10/10. Toiminnan nainen Furiosa ( Charlize Theron) matkaa halki aavikon kohti synnyinseutujaan. Pitkän päivätyön Egotripissä tehnyt ja nyt soolouralle lähtenyt Knipi bändeineen studiokeikalla ylen kakkos-studiolla. Näyttelijätyö on esiluokkaista, varsinkin Sally Hawkinsin muodonmuutos on suorastaan hämmästyttävä. 17.55 Uutiset. Vantaa. Jakso 17/26. 20.00 Elokuva: Tarhapäivä (7). 02.40 NCIS Rikostutkijat (12). Isaac Sene sekä Yrjänä kertovat biisin synnystä. Kausi 18. Puhdasta jälkeä. 08.10 Anton Siilinen ratkaisee (S). Pahoilla teillä, osa 1. Olen Julkkis... (U) 23.55 Puoli seitsemän. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. Jakso 4128. 17.00 17.30 BumtsiBum. 03.05 Totuus 5G:stä. Vieraina jäähyväiskiertueelle lähtevät Scandinavian Hunksit eli Petri ”Mauno” Ahonen ja Matias Starmans. 9.18 Rallin MMsarjan lähtöasetelmat. Paljastus. 21.45 Yle Uutiset. 3/10. Talossa tulvii. (U) 14.30 Kandit. Get Me Out of Here!. 11.00 LIVE: Onnenarpa. Kantikseen astuu sisälle mediapersoona ja muusikko SeksikäsSuklaa sekä tubettaja Henny Harjusola. 18.00 Päivän sää. Ensimmäiset kuukaudet. Kausi 8, 2/18. 21.30 Rallin MM: Monte Carlo, huippuhetket. Lämpimiä jälkiruokia. PÄÄSTÄKÄÄ MINUT POIS! MTV3 klo 20.00 Että tällaisia leikkiviä aikuisia tällä kertaa. Liikaa lämpöö. 3/10. 12.20 Yle Oddasat. Ohjelman juontavat kaverukset Janne Kataja ja Aku Hirviniemi. 8.12 Kesän suurtapahtumia järjestetään vauhdilla. 12.30 Tanhupallon oma ohjelma. Jakso 3/16. 03.40 Poliisit kotihälytys (12). 16.55 Uutiset. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.1. 22.00 Knipi Katkoviivoja ja tien varsia. 12.24 Oddasat. (U) 10.30 Pokka pitää. Tunteet kuumenevat. Voiko koiralla olla ADHD. 23.00 Ruusun nimi (16). (U) 16.35 Isaac Sene. 02.10 Ambulanssi (12). Vieraina vuoden 2021 positiivisimmat suomalaiset Lotta ja Pappa sekä professori emerita Sirkka-Liisa Kivelä. Juoni on sivuseikka, sillä Mad Max – Fury Road on silkkaa raudanlujaa asennetta. Hurjaa näyttävää toimintaa on elokuvan alusta loppuun. Vaitelias Max ( Tom Hardy) etsii rauhaa menetettyään vaimonsa ja lapsensa. 22.45 Oddasat. ARVIOT Marko Ahonen TV1 05.55 Ymmärrä koiraasi kuka kotonasi asuu. Kymmeneen jaksoon mahtuu monta kuvauspaikkaa ja viitisenkymmentä roolitettua, usein tunnettua näyttelijää. 7/8. Vietnam vastaan Kamerun. Veristä aarrejahtia. 17.25 Uutiset. MTV3 06.15 Aamusää. (U) 12.25 Alppihiihdon MC, miesten syöksylasku. Kyseessä on antologiasarja, jonka jaksoja yhdistää moderni suomalaisuus eri näkökulmista katsottuna. (U) 10.55 Volga 30 päivässä. (Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull/USA 2008). Siellä he suorittavat erilaisia vaativia tehtäviä ja keräävät rahaa hyväntekeväisyyteen. 06.45 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). Halloween II. Kausi 3. Ilmastonmuutos on yllättävän vaikea aihe kirjavasti ajattelevalle ryhmälle. 18.30 Puoli seitsemän. 7.15 & 7.45 Pöllöraati aluevaalien loppusuoralla. 00.35 Rikospaikka. Jakso 16/26. Pappa ( Bradley Walsh) ja mamma ( Joanna Scanlan) Larkin kasvattavat mukuloitaan lempeydellä. 15 Julkkista saapuu EteläAmerikan viidakkoon ja aloittaa ikimuistoisen seikkailun. 07.32 Pikku Kakkosen posti. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 15 tunnettua suomalaista viedään kuukauden ajaksi EteläAmerikan viidakkoon. 08.24 Galaxi. Paljon onnea vaan! (U) 11.00 Yle Paikallisuutiset. Ohjaus: Steven Spielberg. Vaakalaudalla. 20.00 Eläinmaailman pienokaiset. 09.30 Emmerdale (7). 19.50 Olivera. Osa 6/8. (1945). 06.15 Arpo (S). Presidentillistä tunnelmaa. 2, 6/10. 10.30 Koiralle koti. 14.25 Annan herkulliset leivonnaiset. Pääosissa: Aku Korhonen, Sirkka Sipilä, Esko Saha, Assi Raine, Yrjö TuominenOhjaus: Yrjö Norta. Vain teinikriisi. 11.00 Ostoskanava. Haasteellinen este. 06.59 Isot koneet. 17.10 Totuuden taakka (12). Nyt Larkinin perhe tekee paluun uudessa sarjassa (The Larkins). Kausi 1, 8/10. 13.25 Matkalla seikkailuun. Ubu maalaa. 13.00 Game of Games Suomi. Kausi 2. Ruskea pikku karhu, Minirekat, Petran poppoo, Katti Matikainen ja suuret kysymykset, Pii ja Poju sekä Iltasatu. Puhdasta jälkeä. Mihin se nyt Lahti, Jere Sievinen. 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. Kausi 2, 3/4. 20.00 Kaikki irti eläimistä: Tuntematon kana. Eric Knox, tietokonejätti Knox Technologies-yrityksen perustaja, on kehittänyt ohjelman, joka tunnistaa ihmisiä äänen perusteella
PERJANTAINA 21.1.2022 TV-SIVUT 3 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Televisio ja radio YLE TEEMA & FEM 08.10 Avoimena: Pauline on pysähtynyt. 10.00 Come Home Kids. 15.35 Food Factory USA. 19.00 Madventures Suomi (12). 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 16.05 Egyptin kadonneet aarteet. 13.15 Remppa vai muutto Suomi – Kohti unelmakotia. 02.00 Yle Uutiset. 07.53 Onnen sävel. 18.00 Myytinmurtajat: Siinäpä pulma! 19.00 Ulosottomiehet. 23.55 Elokuva: Max Payne. 16.40 Kaarojen kaksintaistelu (S). 12.55 Radio Suomen Päivä 13.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio 15.00 Yle Uutiset. 13.10 Rantataloa etsimässä (S). 14.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 13.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 18.15 Yle Uudizet karjalakse karjalankielinen viikkokatsaus 18.20 Alastalon salissa 18.30 Hartaita säveliä 18.50 Iltahartaus. 22.30 Kumman kaa (S). 08.10 Urheiluradio. 07.10 Urheiluradio. 14.00 TV Shop. 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.33 Radio Suomen Päivä 11.00 Yle Uutiset. 08.30 Food Factory. 15.30 Lastensairaalan syke. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 12.00 Kanadan rajalla. 07.40 Bless the Harts. 17.00 Kaksi ruumista rannalla (12). 08.05 Bless the Harts. 16.00 HJALLIS Lisää rahaa!. 03.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 03.45 Vankilassa ulkomailla. 07.00 Sofian enkelit (S). 15.30 Herra käyttää lääkäriä. 02.15 Yukonin eläinlääkäri. AVA 05.05 Unelma-asunto auringon alta. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 15.10 Miehen puolikkaat. 16.45 Ajattelen, siis olen. 14.30 Menestystä Metsästä. 00.30 Subleffa: Harry Potter ja liekehtivä pikari (12). 18.00 Family Guy. 21.00 Subleffa: Mad Max Fury Road (16). 08.05 Tintin seikkailut (7). 11.50 Simpsonit. 21.00 Jukka Laaksonen Show. 07.03 Onnen sävel. 00.00 Vuosisata kuvanauhalla. 08.25 Miehen puolikkaat. 19.00 Elokuva: Tumman veden päällä (12). 12.30 Valitut Palat Collection. 02.05 Maailman karmeimmat risteilyt (12). 11.00 Burgerimies Suomessa. 20.30 Simpsonit (7). 10.00 Karjalaisten kolme kaupunkia. 08.00 Ajankohtaista taivaasta. S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille, 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. 18.00 Sinkkuillallinen. 08.00 Yle Uutiset ja sää. 19.05 Puhelinlangat laulaa. 08.30 Caribbean Life (S). 20.00 Talking Evil. 07.25 Äärimmäinen selviytyjä. 19.00 Australian rajalla. 08.00 Caribbean Life (S). 16.05 Simpsonit. 06.30 Ole meille armollinen. 17.00 Passion for Jesus. 06.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 07.00 Löytöretki tuntemattomaan (S). Sää 07.00 Yle Uutiset. 21.30 Pyhä Henki tänään. 01.30 Lemmenjoen kullankaivajat. 19.00 Jahtikuksa. 10.50 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 19.00 Yhä mysteeri. 22.05 Frendit (S). Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 08.25 Miten kaikki tehdään. 02.05 Family Guy. 05.30 Uskosta totta. 18.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 17.30 Kanadan rajalla. 02.30 Häät sulhasen tapaan. 14.00 Sinkkuillallinen. 06.00 Vankilassa ulkomailla. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 03.02 Pekka Laineen Ihmemaa. 17.55 Lentävä talo. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 09.00 Tankkaustarinat. 15.10 Rantataloa etsimässä (S). 02.30 Hunajaa kalliosta. 16.00 Lemmen viemää (7). JIM 04.00 Poliisit (S). 02.20 Detective Diaries (12). 20.02 Sää. 10.00 Simpsonit. 01.00 Yle Uutiset ja sää. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 07.53 Ykköskolumni 07.59 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu Maanpakolaisia paratiisissa 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 Ote Juhani Ahon kertomuksesta Polkupyörällä Reinin rantoja. 02.30 Viikon Parkkonen. 02.54 Yöradio. 15.00 Mental Samurai Suomi. 00.30 Jumala puhuu. 18.00 Suunnittelun jättimokat. 00.55 Pientä pilaa. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 06.00 Mexico Life (S). 00.02 Yöradio toiveiden yö. 19.00 Simpsonit. 17.00 Kanadan rajalla. 10.30 Rantataloa etsimässä (S). 03.30 Koiran paras ystävä. 23.05 Frendit (S). 17.30 Family Guy. 08.30 Paavo Pesusieni (7). ALFATV 04.00 Kuvia ja käännekohtia: Jukka-Pekka Palo. 14.15 Äärimmäiset pelastustarinat. 13.15 Voimaa Sanasta. 22.50 Elokuva: Sakaali (16). 06.40 Simpsonit. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 22.50 Filminurkka. 23.00 Raskaan kaluston pelastajat. 23.00 Yle Uutiset. 11.00 Rakkauden kosketus. 18.02 Puhelinlangat laulaa. 16.00 Puutarhan pelastajat. 08.28 Myyrän ystävät: Hepokatti (S). (S). 18.00 Kanadan rajalla. 02.30 Simpsonit. 06.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 08.40 Þingvellir Islannin ensimmäinen kansallispuisto. Minkälaisen muistijäljen on jättänyt koulun limudiskon viimeinen hidas tai festareilla aamuyön tunteina laulettu laulu. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 08.45 Kymppitonni. 13.45 Gold Rush: White Water (S). 17.00 Ensitreffit alttarilla USA. 00.00 Myrskyn jäljillä. 09.05 Urheiluradio. 17.00 Suurmestari UK. 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.00 Puutarhan pelastajat. 12.00 Suurin pudottaja Suomi. 22.05 Panttilainaamo. 13.40 Rantataloa etsimässä (S). 08.45 Uutiset. 01.20 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). Ohjelmatiedot voivat muuttua. 19.00 Koti koiralle. 01.15 Kaarojen kaksintaistelu (S). 16.30 Simpsonit (7). 15.00 Game of Games Suomi. 10.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 03.05 NCIS: New Orleans (12). 00.45 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles (S). 17.00 Vuosisata kuvanauhalla. 14.30 Ole meille armollinen. 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot YLEX 06.00 YleX Soittolista 06.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi 10.00 Uuden musiikin X: Renaz 12.00 YleX Etusivu 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä 17.00 YleX Throwback: Jani Kareinen 19.00 Uuden tanssimusiikin lista 20.00 DJ Orion 22.00 YleX Perjantai-ilta 02.00 Yöradio 06.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat 11.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen (u) YLE PUHE 06.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 14.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 16.30 Jääkiekkokierros 21.05 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 22.00 Yle Areenan parhaat podcastit ja puheohjelmat 06.00 Yle Areenan parhaat puheohjelmat. 05.30 Kaarojen kaksintaistelu (S). 23.30 Uutiset. 23.00 Kumman kaa (S). 01.40 Family Guy. 17.13 Alueradio 18.00 Yle Uutiset. 15.25 The Wall Suomi. 20.00 Lentoturmatutkinta. FRII 04.20 Tamron Hallin rikostutkimukset (7). 11.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 07.20 Simpsonit. 23.00 Huumebisnes Oy. 12.30 Kanadan rajalla. 02.00 Jahtikuksa. 01.00 Mayn keittiö. 22.35 Frendit (S). 01.25 Rantavahdit (7). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 17.25 Hot rod unelmaa. 07.30 Alaskan erakot (S). 18.05 Top Gear (S). 19.30 Yliluonnollista. 15.15 Valitut Palat Collection. NATIONAL GEOGRAPHIC 04.30 Saari ilman lakeja. 23.20 RAW. 12.45 Valitut Palat Collection. 10.00 Ilmailun maailma. 01.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 18.30 Simpsonit. 07.05 Simpsonit. 09.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Simpsonit (7). 16.35 Simpsonit. 20.30 Ensisilmäyksellä. 13.00 Remppa vai muutto Suomi – Sisustamoextra. 22.00 Mars Hill Church. 11.30 Koko Britannia leipoo. 14.45 Miehen puolikkaat. 05.45 Family Guy. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 13.50 Toisenlaiset äidit. 05.25 Beat Bobby Flay (S). 12.13 Radio Suomen Päivä 12.45 Merisää. 08.00 Ostoskanava. 10.40 Australian rajalla. 23.02 Yöradio. 09.00 Profeettakoulu. 09.50 Meret ilman vettä. 01.40 Kaarojen kaksintaistelu (S). (S). 23.25 Madventures Suomi (7). 16.59 Cakealikes (S). 12.30 Valitut Palat Collection. 11.20 Family Guy. 06.20 Bless the Harts. 16.10 Uskomattomat diivat. WSOY 1929. Hiltunen, Helsinki. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 23.20 Tulossa: Katiska 2 (7). 09.00 PikeMasters. 11.05 Australian rajalla. 21.00 Elokuva: King Kong (12). 21.00 CSI: Miami. 18.25 Usein kysyttyä. 09.11 Alueradio 10.00 Yle Uutiset. 12.15 Simpsonit. Musiikki herättää tunteita ja muistoja, ja saa mielikuvituksen laukkaamaan. 14.10 Beat Bobby Flay (S). 23.10 Yöklassinen 06.00 Yle Uutiset 06.02 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus 06.59 Hyvää huomenta 07.00 Yle Uutiset 07.05 Aamusoitto 07.57 Hyvää huomenta 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Kulttuurikartta: Leena Harkimo suurkuluttaa äänikirjoja ja nauttii lasitaiteesta 08.25 Politiikka-Suomen henkilökuvat: Jussi Halla-Aho 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rouva Graca Machel-Mandela kampanjoi AIDSia vastaan 11.00 Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia 11.45 Musiikkia Ernest Pingoud’n baletista Suurkaupungin kasvot 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 RADIO SUOMI 04.00 Yle Uutiset ja sää. Teologian maisteri Anne Heikkinen, Helsinki. 10.45 Valitut Palat Collection. 21.00 Elokuva: Bean äärimmäinen katastrofielokuva (S). 11.00 På spåret. 01.50 Yukonin eläinlääkäri. 18.30 Kanadan rajalla. 01.55 Lentävä talo. 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset ja sää. 02.45 TV7 raamattukoulu. 02.30 Australian rajalla. 02.55 Simpsonit. 06.30 Valitut Palat Collection. 14.00 MM 95: Takaisin Leijonaksi. 23.35 Ohjelmatietoja. 21.25 Kino: Maudie (12). 15.00 Toisenlaiset teiniäidit. 21.15 Herra on minun turvani. 14.45 Löytöretki tuntemattomaan (S). 18.00 Remppa vai muutto. 21.00 10 suomalaista sarjamurhaajaa (12). 13.30 Simpsonit (7). 00.00 Raamattu ja ihmiskunnan tulevaisuus. 03.40 Game of Games Suomi. 11.00 Emmerdale (7). 11.50 Uljas universumi (S). 06.05 Alueradio 07.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Herra käyttää lääkäriä. 17.10 Urheiluradio. 13.55 Ensisilmäyksellä. 01.05 Frendit (S). 14.35 Eläinsairaala (S). 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Australian rajalla. 14.50 Yksi on hyvää seuraa 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Mielimaisema Mitä ajatuksia herättää kaupan kassajonossa ohimennen kuultu biisi. 20.15 Uutiset. 10.00 Koko Suomi leipoo. 10.25 Simpsonit. 08.05 Onnen sävel. 20.30 Unelmaasunto auringon alta. 03.05 Alamaailma Oy. 08.13 Alueradio 09.00 Yle Uutiset. 23.10 Soi kunniaksi Luojan -konsertti. 19.02 Urheiluradio. 08.30 Extreme Homes (S). 07.02 Sää. 01.55 Elokuva: Kohtalon valvojat (12). 15.10 Food Factory USA. 11.50 Rantataloa etsimässä (S). 16.00 Burgerimies Suomessa. 16.00 Ajankohtaista taivaasta. 18.45 TV7 raamattukoulu. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Radion sinfoniaorkesterin konsertti 20.30 Iltasoitto 21.40 Matkakuume: Varhaiset pyhiinvaellukset 22.00 Yle Uutiset ja sää 22.05 Ruben Stiller 23.00 Iltahartaus Teologian maisteri Anne Heikkinen, Helsinki. 19.50 Top Gear (S). 20.30 Talking Evil. 20.00 Isännän pöydässä. 06.00 Miehen puolikkaat. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.33 Radio Suomen Päivä 12.00 Yle Uutiset ja sää. 06.30 Monchhichi (S). 12.40 Miehen puolikkaat. 12.50 Bernard Haitink Maestron testamentti. 13.00 TV7 Israel News. 06.30 Rantataloa etsimässä (S). YLE RADIO 1 06.00 Yle Uutiset ja sää 06.05 Aamusoitto 06.35 Hartaita säveliä 06.50 Aamuhartaus. 03.10 Museoiden mysteerit (S). 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.30 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Yle Uutiset. 12.30 Jerusalemin vartijat. 10.02 Radio Suomen Päivä 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 23.00 Ihmemies MacGyver. 17.00 Autojen ensiapu: parhaat palat. 23.20 Järjetön vauvakuume (12). 13.30 Jaksa paremmin. 19.30 Simpsonit. 00.00 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (S). 20.20 Filminurkka. 09.31 Valitut Palat Collection. 00.55 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 18.35 Farmarit (12). 15.02 Alueradio 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.15 Elokuva: The Expendables 2 (16). 20.30 Koiran paras ystävä. 19.30 Viikon Parkkonen. 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Viikon Parkkonen. 14.00 Grand Designs unelma-asunnot. 22.00 Kumman kaa (S). 12.20 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 10.30 Eliinan eväät. 16.10 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 20.00 Salatut elämät (7). 09.50 Arvokaman etsijät (S). 17.10 Alastomat selviytyjät (S). 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 06.45 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 14.20 Ensisilmäyksellä. 20.58 Keno ja Synttärit. TV7 05.00 TV7 Israel News. 09.35 Ensisilmäyksellä. 02.10 Wheeler Dealers (S). 22.05 Urheiluradio. 14.40 Beat Bobby Flay (S). 01.00 Passion for Jesus. 18.50 Merisää. 01.30 Hurja painonpudotus Suomi (S). 13.00 Simpsonit (7). 09.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot 10.00 Yle Uutiset. 23.00 Lastensairaalan syke. 14.30 Meeri Koutaniemi, irti kuvasta. 11.00 Suurmestari UK. 15.00 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 07.50 Merisää. 13.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 00.30 Remppa vai muutto. 15.00 Valitut Palat Collection. 03.15 Criminal Minds. 12.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 23.30 Sinkkuillallinen. 07.13 Alueradio 07.50 Merisää. 22.00 CSI: Miami. 20.00 Radion sinfoniaorkesterin konsertti. 00.00 Yle Uutiset. 03.20 Filminurkka. 08.10 Food Factory. 15.30 Say Yes To The Dress: Britannia (S). Ohjelmatiedot voivat muuttua. TAMMIKUUTA 2022 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO S: kaikille sallittu, 7: ohjelma tarkoitettu yli 7-vuotiaille, 12: ohjelma tarkoitettu yli 12-vuotiaille. 12.00 Emmerdale (7). 09.05 Urheiluradio. 09.00 Mexico Life (S). 15.40 Rantataloa etsimässä (S). 15.40 Bitchin’ Rides (S). 18.30 Hunajaa kalliosta. 08.55 Barnwood Builders (S). 13.00 Kaappaus keittiössä. 18.00 Mayn keittiö. 20.03 Puhelinlangat laulaa. 07.00 Supernanny Suomi. 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 05.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 02.25 Usein kysyttyä. 16.00 Milanon naisten paratiisi (7). 18.00 Superapulaiset. 22.00 Tulossa: Katiska 2 (7). 11.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Nina Åström. 20.30 Suurvallat pelissä. 12.45 TV Shop. 16.13 Alueradio 17.00 Yle Uutiset ja sää. 05.15 Voimaa Sanasta. 11.20 Rantataloa etsimässä (S). 16.30 Jeesuksen opetuslapsena. 02.02 Suomi-rock Jorma Hietamäki. 10.30 Valitut Palat Collection. PERJANTAINA 21. 21.17 Radio Suomen Ilta 21.50 Merisää. 09.30 Café Raamattu. 06.30 Mexico Life (S). 06.00 MTV Uutiset Live. 08.30 Jeesuksen opetuslapsena. 05.20 Caribbean Life (S). 17.00 Remppa vai muutto. 17.10 Arvokaman etsijät parhaat löydöt (S). 09.30 Kasvatusmatka vanhemmuuteen. 08.00 HJALLIS Lisää rahaa!. 01.00 Rantavahdit (7). 07.55 Miten kaikki tehdään. 13.30 Ensisilmäyksellä. FOX 05.25 Bless the Harts. 13.05 Ensisilmäyksellä. 19.00 Unelma-asunto auringon alta: Talvea pakoon. 22.45 Uutiset. 09.30 TV Shop. 13.30 Uskosta totta. 17.05 Simpsonit. 12.30 Salatut elämät (S). 05.52 Radio Suomen Varhaisaamu 06.00 Yle Uutiset. 09.30 Mexico Life (S). 07.00 Rantataloa etsimässä (S). HERO 13.05 Toisenlaiset äidit. TV5 04.20 Alastomat selviytyjät (S). 15.40 Miehen puolikkaat. 18.10 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi (S). 22.30 Yukonin eläinlääkäri. 15.00 Eläinsairaala (7). 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen: Kaksisuuntainen mielialahäiriö 13.00 Politiikkaradio 13.30 Klassinen kattaus 14.30 Kaisa Pulakan aikamatkat: Lemmenloitsuista Tinderiin Mitä siellä treffeillä tehdään. 08.55 Autonraadot rahaksi. 07.40 Paavo Pesusieni (7). 21.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 10.50 Family Guy. 19.10 Elokuva: Tie El Doradoon (7). 11.00 Remppa vai muutto. 21.02 Urheiluradio. 18.55 Puhelinlangat laulaa. 14.00 Yle Uutiset. 15.00 Kirppiksen Kingi. 05.20 MTV Uutiset Live. 21.00 Poliisit 2022 (7). 13.20 Tonnikalan saalistajat: Parhaat palat. 05.00 Ohjelma jatkuu klo 08.00. SUB 04.50 Supernatural (12). 00.05 Frendit (S). 18.30 Lemmenjoen kullankaivajat. 04.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Ostoskanava. 14.00 Baywatch (12). 23.00 Elokuva: Split (16). 16: ohjelma tarkoitettu yli 16-vuotiaille, 18: ohjelma tarkoitettu vain aikuisille. KUTONEN 04.35 Museoiden mysteerit (S). 09.00 Faija hoitaa (S). 20.00 Ensisilmäyksellä. 21.05 Kenen kotona. 16.10 Urheiluradio. 01.35 Frendit (S). 05.32 Radio Suomen Varhaisaamu 05.50 Merisää. 01.55 Yöradio. 03.15 Uutiset. 11.20 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 04.02 Radio Suomen Varhaisaamu 05.00 Yle Uutiset ja sää. 03.00 Stand Up! (S). 16.00 Sofian enkelit (S). 01.02 Paikka auringossa lauluja Pohjantähden alta. 12.00 Keskusteluja filosofin kanssa. 22.00 Yukonin eläinlääkäri. 06.40 Monchhichi (S). 14.00 Costalaiset Elämää Aurinkorannikolla. 09.30 Tankkaustarinat. 02.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 11.02 Radio Suomen Päivä 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 07.53 Alueradio 08.00 Yle Uutiset ja sää. 00.25 Kanadan rajalla. 23.35 Frendit (S). 10.00 Leijonan luola USA. 18.00 Grand Designs unelma-asunnot. 05.15 Vaarallisen valtatien pelastajat. 21.00 Liv D: Villit äidit (7). 13.00 Tanssi kanssain. 20.00 Remppa vai muutto. 00.35 Frendit (S). 01.00 Muinaiset avaruusoliot. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 12.10 Urheiluradio. 18.30 Lottovoittajan unelmakoti (S). Uskontokasvatussihteeri Pekka Y. 22.08 Jokaniemen sävelradio. 09.10 Sää
Nykyään en enää häiriinny, jos joku sanoo, että minulla on isot korvat. Kunnas sanoo koulukiusaamisen olleen keljua. Pitkä tumma tukka on kiva ja kalju on kiva. Minä olin se, jolla oli suurimmat korvat, Kunnas kertoo. Lenolla on itsellään valtava leuka, ja hän lähetti Kunnakselle ohjelman jälkeen joulukortin, jossa hänen leuassaan roikkui joululahjoja. KUNNAS KIERTÄÄ ympäri Suomea puhumassa teemalla Punainen kortti kiusaamiselle! Hän puhuu kaikkea kiusaamista vastaan, ja koska Forssassa kuulijoina oli yläkoululaisia, pääteemana oli koulukiusaaminen. TAMMIKUUTA NIMIPÄIVÄT Punainen kortti kiusaamiselle Kunnas kävi Forssassa puhumassa koulukiusaamisesta. Kun Kunnas kertoi pohtineensa sitä onko hän ruma, eräs poika vastasi Kunnaksen olevan kaunis. –?Minua kiusattiin koulussa suurista korvista. Minua kutsuttiin hörökorvaksi, pitkäkorvaksi, Dumboksi tai Rotaflyeriksi. Iso ja leveä nenä on kiva kuten myös pieni ja suippo nenä. Ketään ei kiusattu vaan kaikki saivat ulkonäöstään kehuja. Olen kääntänyt asian niin, että korvat ovat brändini. Kuhalan koulun rehtori Atte Kolis kertoo, että koulukiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäiseminen on yksi Forssan sivistysja tulevaisuuslautakunnan tavoitteista. –?Leno kiitti minua ohjelmassa olemisesta ja kehui, että minulla on mahtavat korvat. Lause kannustaa siihen, ettei sano toiselle keljusti eikä kiusaa vaan on ystävällinen. –?Kun vaihdoin ruotsinkieliseen kouluun Karjaalle, olin edelleen hörökorva. Hän sai ikävää palautetta myös urheiluselostajan työssään. Teemojani on myös, että seuraava sukupolvi on aina parempi kuin edelliset, ja iloitsen, kun näen, kuinka hyviä ihmisiä nykynuoret ovat, Kunnas sanoo. –?Olin Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002, kun minut pyydettiin Jay Lenon show’hun. Vastaan, että 52 miljoonaa jenkkiä on nähnyt ne ja Jay Leno fanittaa niitä. TAMMIKUUTA 2022 Ajassa Aune, Oona, Netta, Auni Huomenna: Visa PERJANTAI 21. –?Show’ssa puhuttiin, kuinka on kivaa, että olemme kaikki erinäköisiä. Se oli käyntiin vedettävä lelu, jossa kaksi isoa korvaa lähti ylöspäin, Kunnas kertoo. Oppilaat kuuntelivat Kunnasta kiinnostuneina. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA PERJANTAINA 21. Leno halusi mukaan selostajat, joilla on suurin ja pienin nenä, suurimmat ja pienimmät hampaat, pisin ja lyhin tukka ja suurimmat ja pienimmät korvat. –?Oli kiva kuulla, että olen kaunis. Feeniksissä kuulijoina olivat Kuhalan koulun seitsemäsluokkalaiset, ja myös muut koululaiset voivat katsoa tilaisuuden tallenteelta. Tiina Naula Forssa Urheilutoimittaja Kaj Kunnas tekee työtä koulukiusaamisen kitkemiseksi. Ohjelmalla oli 52 miljoonaa katsojaa, ja sen jälkeen Kunnas oli olympiamatkallaan niin tunnettu, että häneltä pyydettiin nimmareita. Yksi tunnuslauseeni on It’s cool to be kind eli on makeeta olla ystävällinen. KUVA: Tapio Tuomela ”Minua kiusattiin koulussa suurista korvista.” KAJ KUNNAS Urheilutoimittaja. –?Tavoite on tärkeä, ja sen eteen on tehtävä aktiivisia toimia, Kolis sanoo. –?Minua nimiteltiin rumaksi, kaljuksi ja hörökorvaiseksi ja pysähdyin peilin eteen kysymään, että olenko ruma. Urheilutoimittaja Kaj Kunnas puhuu kaikkea kiusaamista vastaan. Hän kävi torstaina Forssassa puhumassa koulukiusaamisesta, josta hänellä on myös omakohtaista kokemusta. KUNNAS KERTOO olevansa nyt sinut korviensa kanssa, ja yhtenä apuna tähän oli amerikkalainen Talk show -juontaja Jay Leno. Kunnaksen äiti oli ruotsinkielinen ja isä suomenkielinen, ja kun hän kävi Karkkilassa suomenkielistä koulua häntä sanottiin hurriksi. Sotshin vuoden 2014 olympialaisten aikaan hän sai ilkeän tekstiviestin. Lisäksi olin finntupp, joka on ruotsinkielisten suomea puhuvista käyttämä haukkumasana
Tapaukset olivat ruhjeja palovammoja. STT Paikallissää tänään Paikallissää huomenna Forssa Suomi neljän päivän ennuste Havainnot Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero -5 -5 -5 -5 -4 -9 -10 -9 -9 -7 7 6 6 2 2 1 Sunnuntai +1 °C 5 Maanantai +2 °C 4 Tiistai -4 °C 3 tänään Helsinki -2 Hämeenlinna -4 Joensuu -3 Jyväskylä -5 Kemi -6 Kotka -2 Kuopio -4 Lahti -4 Lappeenranta -3 Maarianhamina +1 Mikkeli -3 Oulu -6 Pori -3 Rovaniemi -8 Salla -7 Savonlinna -3 Seinäjoki -4 Tampere -5 Turku -3 Vaasa -3 22.1. AURINGONNOUSU VIIVI JA WAGNER FINGERPORI JERE Artturi Pura johtaa Tammelan nuorisovaltuustoa Tammelan nuorisovaltuusto valitsi järjestäytymiskokouksessaan Artturi Puran puheenjohtajakseen. Nuorisovaltuusto valitsi myös edustajansa muun muassa Tammelan lautakuntiin sekä kunnanvaltuustoon. oli vuonna 1959 -40,6 °C Rovaniemi Lämpimin 21.1. TAMMIKUUTA 2022 PÄIVÄN SANA Aurinko nousee Forssassa klo 9.09 ja laskee klo 16.05. Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa. 14,2 mm Kemiö Kylmin 21.1. Ilotulitteiden aiheuttamat vammat lisääntyivät edellisesta vuodenvaihteesta Ilotulitteiden aiheuttamia silmävammoja hoidettiin uudenvuodenaattona ja sen jälkeisinä päivinä edellisvuotta huomattavasti enemmän, kertoo Suomen Silmälääkäriyhdistyksen vuosittainen selvitys. +3 +2 -0 +1 -0 +1 +0 +2 +0 +4 +1 +0 +2 -1 -2 -0 +1 +1 +2 +2 Jokioinen eilen klo 14 -2 C 9 Lämpimintä eilen klo 14 +1,2 °C Mäkiluoto Sateisinta 19.1. oli vuonna 2020 +9,2 °C Jomala. Varapuheenjohtajana toimii Samuli Ruohonen ja sihteerinä Lempi Lintukorpi. Sairaalassa hoidettavia silmävammoja ilmeni yhteensä 20 tapausta. -3 -8 -5 -10 -12 -2 -8 -5 -4 -1 -6 -17 -10 -16 -16 -5 -14 -9 -9 -9 23.1. Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne. +0 -0 -5 -3 +2 -2 -5 -2 -5 +3 -6 +1 +1 -0 -2 -5 +1 -1 +2 +2 24.1. Ympäristölautakuntaan edustajiksi valittiin Jalo Lintukorpi ja Taavi Marjamäki, tekniseen lautakuntaan Silja Sandberg ja Samuli Ruohonen, sivistyslautakuntaan Onni Lintukorpi ja Lempi Lintukorpi, kunnanvaltuustoon Artturi Pura ja Onni Lintukorpi sekä maakunnalliseen nuorisovaltuustoon Artturi Pura. Yksi tapauksista johti silmän sokeutumiseen ja useampi vaati leikkaushoitoa. 12: 10–11 PANKAIS POIKETEN Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Pimeä päättyy klo 8.16 ja alkaa klo 16.58. Room. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA PERJANTAINA 21. Edellisvuonna vammoja oli 11 ja sitä edellisenä viisi. Terveyskeskuksissa hoidettavat vammat eivät kuuluneet selvitykseen. Muiden nuorisovaltuuston ulkopuolisten asioiden edustajaksi valittiin Lempi Lintukorpi
Palvelut ovat saatavilla netissä osoitteessa https:// nemonetti.fi/. KUVA: Harri Kuittinen KUKA. Tapaamiset sopivat sekä perheille, joilla ei ole lastensuojelun asiakkuutta kuin jo lastensuojelun tukitoimien piirissä olevillekin. Arkistokuva on vuodelta 2019 hämeenlinnalaisravintola Uomasta. Nemonetti on rakennettu BusinessFinland -poikkeusrahoituksen avulla, eikä hankkeeseen ole saatu muuta ulkopuolista rahoitusta. MaRa näköjään pelkää sitä, että huoltoasemaravintolatkin menettävät erityisasemansa. Lapin mukaan säännös liikenneasemien yhteydessä olevien ravintoloiden muista poikkeavista aukioloajoista otettiin lakiin, koska eduskunta oli huolissaan ammattiautoilijoiden lakisääteisten taukojen ja ruokailujen hoitumisesta. Kaksi vuotta on odotettu normaalia elämää, mutta tämä ei odotuksista huolimatta toteudu. Tsutsunen oli jo sopinut teboilyrittäjän kanssa IIlallinen huoltoasemalla -tapahtumasta, jossa hänen oli tarkoitus valmistaa viiden ruokalajin illallinen livemusiikin kera. NEMONETTI ON Rostedtin mukaan nopea kanava saada apua ja tukea matalalla kynnyksellä. Tämän kaltainen yleisötapahtuma rikkoisi selvästi tällä hetkellä voimassa olevia kokoontumisrajoituksia. Koska tämänhetkiset ravintolarajoitukset ovat hyvin ankarat, yritämme varjella tämän säännöksen säilymistä laissa liikenneturvallisuuden takia. Jyrki Tsutsunen • Ravintola-alan yrittäjä Porvoosta. Nemonetti-tapaamisiin voi osallistua halutessaan anonyyminä. • On työskennellyt lukuisissa helsinkiläisravintoloissa sekä kokkina Pietarissa vuosina 2007–2013. KIRPPIS & KIERRÄTYS -teema Suurjakelussa Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Heini Laurén ????????????????????????????. Aiotko järjestää tapahtuman jossain muualla. Metsähenki-produktiossa, jonka Business Finland vei maailmalle. Harva taitaa tulla ajatelleeksi, että vanhoilla maalaamattomilla hirsirakennuksilla on myös luonnonsuojelullista arvoa, Paukkunen sanoo. PERJANTAINA 21. Tsutsunen halusi herätellä ihmisiä ravintoloiden ahdinkoon järjestämällä hyvähenkisen yksityistilaisuuden ensi viikolla Tikkurilan Teboililla Vantaalla. –?Nyt pitää nostaa kissa pöydälle ja sanoa suoraan, että meidän alaa ja kulttuurialaa kohdellaan väärin. Hänen mukaansa kyseessä on yleisötilaisuus, jotka EteläSuomen aluehallintovirasto on kieltänyt 8.-31.1. –?Halusin varoittaa heitä siitä, että tapahtumasta saattaa tulla ankaria juridisia seuraamuksia. Esimerkiksi hoikkasäiläpistiäisestä ei ole Suomesta havaintoja vuoden 1962 jälkeen, mutta viime kesänä se löydettiin Korteniemen perinnetilalta Liesjärven kansallispuistosta. Hyönteisasiantuntija Juho Paukkunen kertoo, että Evon Mustajärvellä ja Korteniemen tilalla on useita vanhoja hirsirakennuksia, joiden kolot ovat tärkeitä pesäpaikkoja isolle joukolle pistiäisiä. Nemonetti palvelee myös niitä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua hakeutua yleisten palveluiden piiriin. –?Emme olisi tehneet mitään laitonta, vaan kaikki olisi tapahtunut tämänhetkisten lakien ja rajoitusten puitteissa, Tsutsunen korostaa. • Ollut mukana useissa kokeellisissa ruoan ja taiteen yhdistävissä projekteissa, mm. –?MaRan 28-jäseninen hallitus on todennut, että se ei ole oikea tapa toimia. Nemova oy on VarsinaisSuomessa toimiva lastensuojelun avohuollon tukitoimia tarjoava yritys, joka on toiminut vuodesta 2016 asti. Jotta perheissä tilanteet eivät eskaloituisi, tarjoaa Nemova Nemonetin kautta nopeita tukipalveluita, kertoo Nemovan toiminnanjohtaja Mika Rostedt tiedotteessa. –?Halusin suojella tilaisuuden järjestävää jäsenyritystämme ja ammattiautoilijoiden mahdollisuutta jatkossakin nauttia ruokaa liikenneasemaravintoloiden sisätiloissa. KIRPPIS 4 0500 365 649 Poikkee ny vaa! keskiviikkona 26.1. 040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi ???????????????050 362 3132 Heli Hieperi ???????????????????????????????050 313 8999 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • LOIMAA • URJALA • SOMERON NOUTOPISTEET LEHDESSÄ MYÖS KONTAKTI -LIITE Perinneympäristöistä löytyi yllätyksiä Etelä-Hämeen perinneympäristöistä löytyi viime kesänä monta hyönteisyllätystä. Riikka Happonen Suomalaisen ravintolamaailman toisinajattelija, ravintoloitsija Jyrki Tsutsunen ihmettelee ravintola-alan ammattilaisten kattojärjestö MaRan puuttumista hänen suunnitelmiinsa. –?Se on hyvin tärkeä säännös liikenneturvallisuuden näkökulmasta. –?Voi olla, että teemme illan jossain muualla esimerkiksi ”Huoltoasema goes Skutta” -teemalla. TAMMIKUUTA 2022 24 FORSSAN LEHTI Kuhalankatu 11, puh. Lappi huomauttaa, ettei ulkopuolisen kokin järjestämä illallistapahtuma ole liikenneasemaravintolan tavanomaista ja säännönmukaista toimintaa. UUTISET Lapsiperheiden haasteisiin uudenlaista tukea Nemonetti kertoo palvelevansa myös niitä ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta halua hakeutua yleisten palveluiden piiriin. Forssan Lehti Nemova oy avaa 18.1.2022 uuden palvelumuodon Nemonetin, joka tarjoaa sosiaalialan ennaltaehkäiseviä palveluita lapsiperheille. Se johtaa meidät vain huonompaan tilanteeseen. MaRa esti illallistempauksen Ravintoloitsija ei ymmärrä etujärjestön puuttumista sen toimintaan. –?Tavoitteenani oli vain saada aikaiseksi keskustelua siitä, miten voi olla mahdollista, että tietyt ravintolat voivat olla auki ja tietyt eivät. 03 433 5335 Avoinna ma-pe 8-16, la 8-12 www.markunpakari.fi 25v. Ravintoloitsija Jyrki Tsutsunen halusi ravistella päättäjiä tempauksellaan, joka olisi tuonut ilalllisen yhdeksi illaksi huoltoasemalle. Nemonetin kautta voi osallistua vertaisryhmäkeskusteluihin sekä tavata ammattilaista yksilökeskustelujen avulla. Muistetaan myös syömisen tapakulttuuria kyseenalaistavasta Luita, puita, lusikoita -projektista.. PERJANTAI – LAUANTAI 3 00 30 Ruissämpylä (6,00€/kg) kpl kpl Mustikkavaniljapitko 1 50 (5,00€/kg) Markun sekaleipä kpl Aarreaitta Perkiöntiellä Romua ja Rekvisiittaa Lähes todellinen äijäkirppis. Nemonetissä työskentelevät Nemova oy:n ammattilaiset. mennessä. Kun tieto illallistapahtumasta alkoi levitä tänään sosiaalisessa mediassa, Tsutsunen sai kuitenkin kylmää vettä niskaansa. TSUTSUNEN KOROSTAA , ettei hän halua aiheuttaa huoltoasemayrittäjille vaikeuksia eikä yksityistapahtuma olisi rikkonut lakia. Minusta on outoa ajatella, että tekisin toiminnallani niille muka hallaa. Valtioneuvostoa ei voi pakottaa lakia rikkomalla päättämään nykyistä paremmista ravintolarajoituksista. henkilömäärästä riippumatta. Tapahtuma jouduttiin perumaan, sillä Teboil kielsi sen saatuaan soiton matkailuja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtajalta. TA VO ITA T 29 00 TA LO UT TA AINEISTOAIKATAULU Varaukset ja meillä tehtävät ilmoitukset maanantaina 24.1. Tämä oli yksi tempaus, jonka avulla pyrimme selviytymään helmikuusta. Myös lämpimien ja runsaskukkaisten metsänlaitojen kuolleet puut ovat koloissa pesivien pistiäisten ja niiden pesäloisten suosiossa. MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi myöntää olleensa yhteydessä Teboilin johtoon. Hän oli toivonut muidenkin ravintolayrittäjien tarttuvan hänen esimerkkiinsä. –?Koronan pitkäaikaiset vaikutukset näkyvät tilastollisesti lapsiperheissä. Nyt Nemonetin kautta työskentely saadaan ulotettua valtakunnalliseksi toiminnoksi. Vanhemmat saavat neuvoa ja tukea haastavissa tilanteissa netin kautta asuinpaikasta riippumatta. Ravintoloitsijana taideja kulttuuribistro Skuttassa Helsingin Itäkeskuksessa. Palvelut eivät ole psykoterapiaa, eivätkä Kela-korvauksen piirissä. SUOMESSA on satakunta liikenneasemayritystä, joiden ravintolat saavat olla avoinna myös iltaisin samalla, kun muut joutuvat sulkemaan olonsa koronarajoitusten takia viimeistään kello 18. Nemonetti voi tarjota perheille avaimia arjen haasteissa selviämiseen, palveluneuvontaa, vertaistukea ja vanhemmuuden identiteetin vahvistamista. • Piti aikoinaan kaupunkiaktivisti Jaakko Blombergin kanssa laitonta Hukkatila-ravintolaa. Herrat kabineteissaan ovat hyvin kaukana meidän yrittäjien todellisuudesta. Metsähallituksen Luontopalvelujen pistiäiskartoitus paljasti myös Rapolanharjun perinneympäristöstä kolme ahmaspistiäislajia, joita ei ole aiemmin Suomesta löydetty. 040 528 2269 Minna Aaltonen ?????????????????????????050 342 6610 Mirka Willman ????????????????????????. Ymmärrätkö kuitenkin ahdingossa olevien yrittäjien halun nostaa asioita keskusteluun erilaisilla tempauksilla. –?Tämä menee minun ymmärrykseni yli