Hän ohjaa kangoo jumps -tunteja ja pomppii omaksi ilokseen autotalliin tehdyssä jumppasalissa. Määräaikaisia työsuhteita ei ole esimerkiksi enää jatkettu. KUVA: LASSI PUHTIMÄKI Eeva Moilanen tavoittaa hauskan pomppufiiliksen Sivu 18 Kotoutumiskoulutusten rahoitus niukkeni Forssan seudulla Sivut 4 –5 Faktia oy järjestää nyt kotoutumiskoulutuksen Forssan seudulla. Tällä kerralla pomppukavereina olivat tytär Eerika Moilanen (edessä) ja Niia Silmälä. Faktia on saanut ennakkotiedon, että koulutuksiin käytettävissä oleva rahoitus on vähentynyt. Sivu 8. Tavoite uhkaa karata, mikäli hallitus ei päätä uusista päästövähennyksistä tai rajoita metsien hakkuita. Perjantaina 21.2.2025 Vuodesta 1917 Nro 42 | Irtonumero 4 euroa Tammelan Pyhäjärvi ja Vohlassaari kutsuvat huomenna ulkoilemaan Sivu 6 Hallituksessa riitaa ilmastolain tavoitteista Ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) vakuuttaa, että hallitus on sitoutunut ilmastolain tavoitteisiin. Vaikka uusi mitoitus on vähentänyt henkilöstön tarvetta iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoivassa, se ei ole johtanut irtisanomisiin. Laji vakuutti hänet heti hauskuudellaan ja sosiaalisuudellaan. Koulutuksesta vastaa vuoden alussa toimintansa aloittanut TyöHäme. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit haluaisivat tarkastella lakia ja sen tavoitteita uudelleen. Vanhusten hoivasta vähennetty satoja työntekijöitä Hyvinvointialueet ovat vähentäneet satoja työntekijöitä iäkkäiden ympärivuorokautisesta hoivasta laskeneen henkilöstömitoituksen takia. Ilmastolakiin on kirjattu tavoite, että Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuonna 2035. Sivu 9 Forssalainen Eeva Moilanen pistää useamman kerran viikossa pomppukengät jalkaan
Ehkä emme saavuta aitoa tekoälyä koskaan. Tällaisen entiteetin luomaa uhkaa ei voi liioitella; se ylittäisi ihmisten kyvyt kaikilla tahoilla. Sama pätee tekoälyyn. Se pystyisi omaksumaan kaiken saatavilla olevan tiedon. Seuranta kertoo, syökö toimeentulotukimenojen nousu hallituksen hakemat säästöt. Vuoden alusta yleistä asumistukea ei ole enää voinut saada omistusasumiseen. Puhelun hinta mpm/pvma, jonotus on maksullista tilaukset@media.fi forssanlehti.fi/asiakaspalvelu Lukijailmoitukset forssanlehti.fi/ilmoita lukijailmoitukset@media.fi Ilmoitusmyynti, yritykset ma–pe klo 8.30–16 Minna Aaltonen 050 342 6610 Mirka Willman 040 457 8021 Tilaushinnat verkossa oma.media.fi/tilaushinnat Lisää yhteystietoja, tilausja ilmoitushinnat sekä aineistoaikataulut: www.forssanlehti.fi Kustantaja Hämeen Media oy, osa Mediatalo Keskisuomalaista. Kaikki tämä kuulostaa varsin korkealentoiselta. Muutoin ilman ydinaseita olevat valtiot altistuvat roistoydinasevaltojen kiristykselle. Kela maksoi vuoden aikana perustoimeentuloa 825 miljoonaa euroa eli 95 miljoonaa enemmän kuin toissa vuonna. Elokuussa opiskelijat siirtyvät yleisestä asumistuesta opiskelijan asumislisän saajiksi. Yllätys tosin oli, ettei perustoimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä juuri noussut, paitsi loppuvuodesta. Perustoimeentulotukea saaneista kotitalouksista enemmistö oli yksin asuvia. Toimeentulotuen kokonaisuudistusta valmistellut virkamiestyöryhmä on esittänyt leikkauksia perusosaan ja suojaosan poistamista. Ja minkälainen ase siitä tulisikaan. Pelkästään Suomessa sähkönjakelun tuhoaminen keskitalvella aiheuttaisi sellaisen kaaoksen, mistä emme palautuisi edes vuosikymmenessä. Säästö täällä on usein lisäkulu toisaalla. Ja kuten kaikissa asioissa, ihmiset koittavat saavuttaa sillä taloudellista etua tai käyttää sitä aseena. Nuoret ovat tuen saajissa yliedustettuina. Se voisi keksiä lääkkeen Alzheimeriin sekunnissa, löytää uuden alkuaineen tai mullistaa käsityksemme fysiikasta. Eli tulevaisuus on tekoälyn. Sille muutama sekunti vastaisi vuotta, joten se voisi reagoida, omaksua ja luoda käsittämättömän nopeasti. Tavoitteet ovat perusteltuja mutta keinona porkkanan sijaan keppiä. Joten kehitys jatkuu jääräpäisesti, vaikka idea olisikin huono. Juho Lehtinen Tekoäly edellä puuhun ” Kehitys jatkuu jääräpäisesti, vaikka idea olisikin huono.. Älkää harhautuko; en puhu näistä ”tekoälyistä”, hakukoneeseen kytketyistä glorifioiduista chatboteista, joita meillä on nykyään. Perustoimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä oli kuitenkin pitkään laskussa ennen viime vuonna tapahtunutta käännettä. Ensisijaisten sosiaaliturvaetuuksien leikkaus johdatti tuen tarvitsijoita viimesijaisen perustoimeentulotuen luo. Kolumni V ähän aikaa sitten oli lehdessä juttua ydinaseiden täyskiellon ajamisesta. Perustoimeentulolla riittää kysyntää leikkauslinjan jatkuessa. Petteri Orpon (kok.) hallitus pyrkii säästämään merkittävästi toimeentulotuesta. Mutta koska kehitettävä on, on tulevaisuus tekoälyn. Yhteystiedot Forssan Lehti Toimitus Hämeentie 7, 30100 Forssa Postitse: PL 1000, 30101 Forssa toimitus@forssanlehti.fi, Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Päätoimittaja Johanna Puukka, 040 451 8 392 Toimitus 03 4155 666, klo 9–15.30 Kuvien ja videoiden lähetys toimitukseen: Whatsapp 040 4566649 Ilmoita asiavirheestä toimitus@forssanlehti.fi Asiakaspalvelu 014 622 133 arkisin klo 8–18. Ehkä. Voidaan saavuttaa konsensus, että aidon tekoälyn (teknologisen singulariteetin) kehitys on todennäköisesti erittäin huono idea. Paino Sanoma Manu oy, Tampere Jakelupäivystys Posti Palvelut oy Varhaisjakelu: 0100 4070 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Somero/Loimaa: 02 269 3434 ma–pe klo 6–16.30, la–su klo 7–11 Urjala: 0100 3355 ma–pe klo 6–16, la–su klo 6–12 Päiväjakelu: 0100 5577 arkisin klo 8–16 2 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Artikkelit Pääkirjoitus 21.2.2025 P erustoimeentulotuen kustannukset kasvoivat viime vuonna toistakymmentä prosenttia. Se voisi ennustaa toimintamalleja, muuttaa yleistä mielipidettä, ohjata vaaleja, vakoilla kaikkia, luoda itse uusia aseita, lamauttaa kokonaisia mantereita. Raippa voi heilahtaa, jos tuensaaja esimerkiksi lyö laimin velvoitteensa hakea töitä tai osallistua työllistymiskoulutukseen. Se pystyisi murtamaan kaikki matemaattisesti murrettavissa olevat salaukset ja suojat, se pystyisi luomaan oman kielen ja kirjoitusmerkit, kirjoittamaan oman ohjelmointinsa uudelleen ihmiselle vieraalla ohjelmointikielellä ja rakenteella, toimimaan ihmisille täysin vieraan filosofian mukaan, jonka se olisi itse luonut. Digitalisaation ansiosta se tuntisi jokaisen (länsimaisen) ihmisen paremmin kuin heidän omaisensa. Niin kauan kuin yhdellä on ydinaseita, muillakin on oltava. Kriteerien kiristämisen tavoitteena on vähentää pitkäaikaista toimeentulotukiriippuvuutta ja nopeuttaa työttömän asiakkaan hakeutumista työllistymistä edistävien palveluiden piiriin. Menojen kovaa kasvua selittävät sosiaaliturvan leikkaukset ja sosiaaliturvan piiriin tulleet ukrainalaiset. Hallitus on jo leikannut muun muassa yleistä asumistukea ja työttömyysturvaa. Heillä on oikeus välttämättömään toimeentuloon, joka takaa ihmisarvoisen elämän. Putin totesi jo vuonna 2017, että se maa, joka kehittää tekoälyn ensimmäisenä, hallitsee maailmaa. Se voisi kätkeytyä verkkoon, olla aktivoitavissa vasta myöhemmin jotakin tarkoitusta varten. Toki aito tekoäly voisi auttaa ihmiskuntaa saavuttamaan uskomattomia asioita. Toimeentulotuen uudistus tarjoaa keppiä ” Säästö täällä on lisäkulu toisaalla. ja ne ydinaseet. Ehkä sadan vuoden päästä luemme lehdestä juttua tekoälyn täyskiellon ajamisesta, ja ehkä ajatus on silloinkin täysin utopistinen. Kirjoittaja on tieteistä kiinnostunut Tammelan kunnan nuorisotyöntekijä. Tuskin kokonaan. Silti kehitystä jatketaan, sillä kilpailevat yritykset tai valtiot kehittävät niitä. Taakse ei voida jäädä, sillä muutoin jäädään jalkoihin. Kaunis ajatus, mutta ei ikinä saavutettavissa. Uudesta teknologiasta alkaa kilpajuoksu, jonka joku voittaa ja tallaa muut jalkoihin; esimerkkeinä tutka, lämpökamera, kryptologia, häiveteknologia, datalinkit... Vihamielinen aito tekoäly olisi täysin kykenevä rampauttamaan globaalin kaupan ja tietoliikenteen. Siis valtion taskuilta viimeiseen laariin, jonka tehtävä on turvata välttämätön toimeentulo. Toimeentulotuen saajien määrän puolittaminen ei vaikuta mahdolliselta. Toimeentulotukea on arvosteltu passivoivaksi, mutta samalla on muistettava, että tuen pitkäaikaisista saajista monilla on terveysvaikeuksia ja toimintakyvyn rajoitteita. Uskon itse, että se päivä on lähempänä kuin uskommekaan, ja uskon, ettei kehitys ole positiivinen ihmiskunnan kannalta. Hallitus pyrkii saamaan toimentulotukiuudistuksella 70 miljoonan euron säästöt ja peräti puolittamaan tukea saavien määrän. Puhun aidosta, omaksuvasta, oppivasta ja ajattelevasta tekoälystä. Se voisi luoda ennennäkemättömiä talousjärjestelmiä, vaikuttaa teknologiaan ja kehitykseen tavoilla, joiden saavuttaminen voisi muutoin viedä ihmiskunnalta satoja vuosia
– Kuitenkin tilat ovat vielä hyvässä kunnossa eikä siellä ole mitään sisäilmaongelmia. ” PikkuAkvarellin tiloista on tarkoitus luopua lasten määrän vähentyessä. Forssan kaupungin sivistysjohtaja Jarmo Pynnönen arvelee, että Pikku-Akvarellin tiloja tarvitaan vielä tänä ja ensi vuonna. Varhaiskasvatuksen palveluiden järjestämisessä oli edellisvuosien tapaan haasteita kelpoisen henkilöstön rekrytoinnissa ja lyhytaikaisten sijaisten saamisessa. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 3 Pikku-Akvarelli pysyy yhä käytössä Petri Ojanen P ikku-Akvarellin eli vanhan Taikatuulen päiväkodin käyttö jatkuu Forssassa Akvarellin päiväkodin sivuosastona, koska tarvetta riittää. Kuvituskuva. Forssassa kirjoilla olevien lasten syntyvyys laski edelleen viime vuonna. – Tilat ovat hyvät, päiväkotikäyttöön rakennetut. Ympäristölupalautakunnan mukaan Luontoviisaat kunnat -verkostoon liittyminen olisi Forssan kaupunkistrategian mukaista, mutta vaatisi lisäresurssien osoittamista ainakin aluksi Lumo-ohjelman laatimiseksi ja luontoarvojen kartoittamiseksi. Vuoden 2024 talousarviossakin oli samanlainen suunnitelma luopua Pikku-Akvarellista elokuusta 2024 alkaen. LASSI PUHTIMÄKI Opiskeluhuollosta selvitys Forssassa Petri Ojanen Forssan sivistyslautakuntaa pyytää Oma Hämeeltä 17.3. Varhaiskasvatuspalveluiden kysyntää ovat osaltaan lisänneet paikkakunnalle muuttaneet ukrainalaisperheet ja perheelliset kansainväliset opiskelijat. Opiskeluhuoltosuunnitelma laaditaan yhteistyössä esiopetuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön, opiskeluhuoltopalvelujen, lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä huoltajien kanssa. Kaupungin nuorisotoimi ja hyvinvointipalvelut valmistautuvat aloitteen mukaisen Forssan mallin käyttöönottoon ensi vuonna, jos se talousarvoon määrärahan saa. Pikku-Akvarellissa on nyt kaksi 3–5-vuotiaiden ryhmää, yksi 12 lapsen alle 3-vuotiaiden ryhmä ja yksi 4 lapsen alle 3-vuotiaiden ryhmä sekä vuodenvaihteessa perustettu 12 lapsen alle 3-vuotiaiden ryhmä. Oppilaita kuvituskuvassa. Osbusta tekeillä Forssan oma lapsiystävällinen malli Forssan Lehti Forssan kaupunginhallitus ehdottaa, että valtuusto merkitsee tiedokseen vastaukset kahteen valtuustoaloitteeseen ja toteaa nämä aloitteet loppuun käsitellyiksi. Maija Kranni (vihr.) esitti keväällä 2023 viiden muun valtuutetun tuella, että Forssan kaupunki liittyy jäseneksi Luontoviisaat kunnat -verkostoon luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Varhaiskasvatuspalveluiden piirissä olevien lasten kokonaismäärä ei ole Forssassa toistaiseksi oleellisesti vähentynyt syntyvyyden laskusta huolimatta. Kaupungin sivistystoimi on tukenut henkilöstön omaehtoista kouluttautumista varhaiskasvatuksen opettajiksi, erityisopettajiksi ja sosionomeiksi sekä suunnannut osan paikallisesti jaetusta palkantarkistusten järjestelyerästä henkilökohtaisina lisinä varhaiskasvatuksen työntekijöille. Palvelujen piiriin viime vuonna tulleet lapset olivat lähinnä alle 3-vuotiaita. Menoja koituu lähinnä vain käyttökuluista. Tilaa on siinä runsaasti, kuvaa Pikku-Akvarellia Akvarellin päiväkodin johtaja Sanna Holopainen. Forssassa oli vuodenvaihteessa kirjoilla vain 68 viime vuonna syntynyttä lasta. Jatkossa Pikku-Akvarellin tiloista on kuitenkin tarkoitus luopua lasten määrän vähentyessä. Selvitys tuottaa tiedon, täyttyvätkö mitoitusnormit tai mitä toimenpiteitä Oma Häme on suunnitellut mitoitukseen yltämiseksi. Päättäjät päätyivät kuitenkin siihen, että Akvarellissa on hyvä järjestää myös esiopetusta. Pikku-Akvarelli on sopivasti myös Akvarellin naapurissa. Taikatuulen päiväkotikiinteistö suunniteltiin alun perin myytäväksi tai vuokrattavaksi Akvarellin valmistuttua. Forssan kaupungin vuoden 2023 talousarviossa arvioitiin, että Pikku-Akvarellin tiloista luovutaan loppukesästä 2023, jos palvelutarve ei kasva. Pikku-Akvarellin tilat ovat kaupungille sangen edulliset. Pynnönen muistuttaa, että vielä Akvarellia suunniteltaessa lähtötilanteena oli, että uudessa päiväkodissa ei olisi ollut esiopetusta. Kanta-Hämeen hyvinvointialue on vastannut 1.1.2023 alkaen alueen opiskeluhuoltopalveluiden eli kouluja opiskeluterveydenhuollon sekä kuraattorija psykologipalveluiden järjestämisestä. mennessä selvitystä koulu ja opiskeluhuollon sekä kouluja opiskeluterveydenhuollon järjestelyistä Forssassa. Mitoituksen mukaan sekä perusopetuksessa että toisella asteella tulisi olla vähintään yksi kuraattori 670:tä oppilasta/ opiskelijaa kohti ja yksi psykologi 780:tä oppilasta/opiskelijaa kohti. Forssan kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma päivitetään ensi syksyn aikana. Johanna Häggman (kesk.) esitti syksyllä 2022 kolmen muun valtuutetun ja varavaltuutetun tukemana, että Forssan kaupungin osallistuvasta budjetoinnista (osbu) kehitetään lapsiystävällinen Forssan malli. – Kaikista ylimääräisistä tiloista, joita ei välttämättä tarvita, pyritään eroon, Pynnönen sanoo. Vanha Taikatuulen päiväkotikiinteistö on edelleen hyvin tarpeellinen. Kouluterveydenhuollossa suositus on 460 oppilasta/opiskelijaa kohti. Syntyneiden lasten määrä on kuitenkin selvästi pudonnut Forssassa. Uutiset p. Alle kouluikäisiä lapsia oli yhteensä 691. Niinpä lapsia on päiväkodin puolella alkuperäistä arviota enemmän ja entinen Taikatuulen päiväkoti, nykyinen Pikku-Akvarelli, on tarpeen pitää toistaiseksi vielä käytössä. Lapsia Pikku-Akvarellin liukumäessä
Kotoutumiskoulutuksessa opetetaan suomen kieltä ja viestintää sekä yhteiskuntaja työelämäosaamista. Loppukevään ja syksyn koulutusten järjestäminen selviää myöhemmin. Maahanmuuttaneille etsitään myös muita mahdollisia koulutusratkaisuja yhteistyössä TyöHämeen kanssa ja kartoitetaan erilaisia hankerahoitusmahdollisuuksia koulutuksiin. – Yleisarvio koulutuksesta oli 4,6 asteikolla 1–5 vuonna 2024. Jokilan ja Rantalan mukaan yleisesti opiskelijat ovat kokeneet koulutuksen antoisaksi ja hyväksi perustaksi kielen kehittymiselle sekä suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään perehtymiselle. Koulutuksessa oleville löytyy työssäoppimispaikkoja alueen eri yrityksistä koko oppilaitoksen kontaktien perusteella. Viime vuonna valtaosa Forssassa koulutukseen tulijoista oli Ukrainasta, josta oli koulutukseen osallistuneista 64 prosenttia. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän omistama Faktia oy voitti Forssan seudulla kilpailutuksen, ja se järjestää koulutusta TyöHämeen tilausten mukaisesti. 133 Viime vuonna koulutuksiin osallistui Forssassa 133 henkilöä. Jokilan ja Rantalan mukaan karkeana arviona on, että kotoutumiskoulutusta voidaan Forssassa antaa tänä vuonna arviolta 60 henkilölle. Koulutus aloitetaan useimmiten kielitaitotasolta 0, mikä tarkoittaa sitä, että koulutukseen tulevalla ei ole suomen kielen taitoa. Koulutuksen suorittaneista 97 prosenttia jatkaa toiseen koulutukseen, siirtyy työelämään tai ryhtyy yrittäjäksi. helmikuuta. – Aikuisten perusopetuksessa opiskellaan myös suomen kieltä ja tähdätään jatko-opintoihin tai työhön, Jokila ja Rantala kertovat. – Monella opiskelijalla on jo kotimaassaan suoritettuna ammatillinen koulutus, joka edistää työllistymistä, Jokila ja Rantala kertovat. p Uutiset. ” Monella opiskelijalla on jo kotimaassaan suoritettuna ammatillinen koulutus. Maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksessa Forssassa aloitti 40 hengen ryhmä 17. – Olemme saaneet ennakkotiedon, että koulutuksiin käytettävissä oleva rahoitus on vähentynyt, kertovat asiakkuuspäällikkö Melina Jokila ja koulutusasiantuntija Anna-Leena Rantala Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymästä. Kotoutumiskoulutukseen tuleville ei ole kielitaitovaatimuksia. Se on järjestänyt kotoutumiskoulutusta Forssan seudulla jo vuodesta 2017alkaen. Yksittäisiä henkilöitä oli muun muassa Iranista, Bangladeshista, Englannista, Etiopiasta, Filippiineiltä, Intiasta, Kongosta, Nepalista, Nigeriasta, Norsunluurannikolta, Puolasta, Romaniasta, Sri Lankasta, Syyriasta, Thaimaasta, Unkarista ja Venäjältä. – Jo oppilaitosyhteisöön kuuluminen edistää kotoutumista. Kotoutumiskoulutus on tarkoitettu TyöHämeen työllisyysalueella työttömänä työnhakijana oleville maahanmuuttajataustaisille asiakkaille. Koulutus kestää yleensä noin 200 päivää, mutta jokaiselle laaditaan henkilökohtainen opiskeluohjelma, jonka mukaan koulutuksen kesto määräytyy. Opiskelijavalinnoista vastaa TyöHäme, ja arviona on, että esimerkiksi tänä vuonna tulijoita olisi Forssan seudulla enemmän kuin opiskelupaikkoja. – Valtaosa koulutukseen tulevista asuu Forssassa, mutta myös Tammelassa, Jokioisilla ja Ypäjällä asuvia oli viime vuonna koulutuksissa, Jokila ja Rantala kertovat. – Kotoutumiskouluttajina Faktia oy:lla toimivat samat vastuuopettajat kuin aikaisemminkin, Jokila ja Rantala kertovat. Forssan ammatti-instituutti aloitti viime syksynä myös aikuisten perusopetuksen maahanmuuttaneille. Faktia oy:lla on jo pitkä kokemus kotoutumiskoulutusten järjestämisestä. Forssassa kotoutumiskoulutuksessa opiskelevat maahanmuuttajat ovat kaikenikäisiä, ikähaarukka on noin 20–60 vuotta. Tiina Naula M aahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen järjestämiseen tuli vuoden 2025 alussa iso muutos, kun koulutuksesta vastanneet TE-palvelut siirtyivät valtiolta kunnille. Koulutus sisältää edelleen myös työelämäjaksoja, ja ne ovatkin erittäin tärkeitä kielitaidon kehittymisen ja työllistymisen kannalta, Jokila ja Rantala kertovat. Näin maahanmuuttaneet löytäisivät soveltuvia työpaikkoja, joissa voisivat vahvistaa kielitaitoaan, tutustua suomalaiseen työelämään ja arvioida ammatillista osaamistaan suhteessa suomalaisiin vaatimuksiin, Jokila ja Rantala sanovat. – Koulutukseen voidaan ohjata niin kotoutumisajalla kuin kotoutumisajan ulkopuolellakin olevia asiakkaita, Jokila ja Rantala kertovat. Tammikuussa alkoi uusi 16 hengen ryhmä, ja syksyllä on tarkoitus aloittaa vielä kaksi uutta ryhmää. Forssan seudulla kotoutumiskoulutusten hankinnasta vastaa nyt TyöHäme. 4 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Kotoutumis koulutuksen rahoitus väheni Forssan seudulla – Toivomme, että yhteistyö yritysten kanssa lisääntyy entisestään. – Opetettavien aineiden on tarkoitus edistää opiskelijan työllistymistä. Kotoutumiskoulutuksen suorittaneista 97 prosenttia jatkaa toiseen koulutukseen, siirtyy työelämään tai ryhtyy yrittäjäksi. Se on reippaasti parempi kuin koko maan koulutusten keskiarvo, joka oli 4,2. Viime vuonna koulutuksiin osallistui Forssassa 133 henkilöä. Jokilan ja Rantalan mukaan opiskelijoilta Forssan koulutuksesta saatu palaute on ollut erittäin hyvää
Ely-keskus tekee suunnittelutyötä yhdessä Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan kanssa. LASSI PUHTIMÄKI Valtatie 2:n ongelmia on tiedostettu Eero Kulla Uudenmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus on aloittanut ympäristövaikutusten arvioinnin ja yleissuunnitelman laatimisen valtatielle 2 Nummelan ja Karkkilan välillä. maaliskuuta. Alueja kuntavaalien vaalipäivän 13.4. Vuonna 2023 valmistuneessa kehittämisselvityksessä Forssan seutuun ei otettu kantaa muuten kuin toteamalla, että valtatie on Forssan seudun pääliikenneyhteys pääkaupunkiseudulle. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma valmistuu ELY-keskuksen tiedotteen mukaan syksyllä 2025 ja YVA-arviointiselostus arviolta loppuvuodesta 2026. Alueja kuntavaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kaupungin pystyttämissä vaalimainostelineissä keskiviikkona 26. Opiskelemassa on Innocent Nsengiyumva. Laitosäänestyksen ennakkoäänestyspaikat ovat myös samat kuin edellisissä vaaleissa. Maantien varteen vaalimainokset saa sijoittaa paikalleen aikaisintaan kuukautta ennen vaalipäivää, ja ne on poistettava viikon kuluessa vaalien toimittamisesta. Ennen ympäristövaikutusten arviointia tutkitaan eri vaihtoehtoja valtatien parantamiseksi, kuten keskikaiteellisten nelikaistaisten jaksojen ja ohituskaistajaksojen sijainteja sekä alustavia liittymäja tiejärjestelyjä. – Tällä hetkellä raskaan liikenteen suuri määrä ja monet liittymät haittaavat sekä liikenteen sujuvuutta että turvallisuutta. Hankkeen projektipäällikkö Maiju Kivioja toteaa ELY-keskuksen tiedotteessa reitin olevan tärkeä niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Kaupunki toivoo saman aikataulun noudattamista myös vuokratuissa mainospaikoissa valaisinpylväissä ja linja-autopysäkkien mainoskehikoissa. äänestyspaikat ovat Forssan keskustan länsiosassa kaupungintalo, idässä Heikan koulu, etelässä Feeniks ja pohjoisosassa Koijärven koulu-päiväkoti. Valtatietä suunnitellaan parannettavan noin 30 kilometrin matkalta. Vaalimainostelineet Forssan torille ja kylätalojen pihalle Petri Ojanen Forssan kaupunki sijoittaa alueja kuntavaaleja varten kaksipuoleiset vaalimainostelineet torille Vapaudenkadun puolelle sekä Koijärvitalon ja Matkun kylätalon pihalle. Alueja kuntavaalien ulkomainonta voi alkaa kunnan mainostelineissä 26. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 5 Kotoutumiskoulutuksesta on vuodenvaihteesta asti vastannut TyöHäme. maaliskuuta. Samat vastuuopettajat, mukaan lukien Julia Fadeeva (vas.), jatkavat Faktialla edelleen. Se alkaa Meritien eritasoliittymästä Vihdin Nummelasta ja päättyy Tuorilan eritasoliittymään Karkkilassa. Yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina toimivat Forssassa linja-autoasema, Prisma-keskus, Citymarket-liikekeskus ja kaupungintalo. Vaihtoehtojen tutkimisen jälkeen tehdään ympäristövaikutusten arviointiselostus, jossa kerrotaan laajasti, miten eri vaihtoehdot vaikuttavat ympäristöön. LASSI PUHTIMÄKI Koulutusasiantuntija Anna-Leena Rantala kertoo, että kotoutumiskoulutusta voidaan arvion mukaan antaa Forssassa tänä vuonna noin 60 henkilölle. Suunnittelualue on pituudeltaan noin 30 kilometriä. Ohitusmahdollisuudet ovat heikot eivätkä nykyiset ohituskaistat vastaa pääväyläverkon palvelutasovaatimuksia. Vaalimainosten asettajien on poistettava mainoksensa kaupungin mainostelineistä neljän päivän kuluessa vaalien toimittamisesta eli viimeistään torstaina 17. Kullakin ehdokkaita asettaneella puolueella tai valitsijayhdistyksellä on telineessä yksi vaalimainospaikka. Alustavan suunnittelun vaihtoehdot perustuvat vuonna 2023 valmistuneeseen Valtatien 2 parantaminen välillä Nummela– Karkkila kehittämisselvitykseen, joka löytyy hankkeen nettisivuilta. Uudenmaan ELY-keskus tekee sen jälkeen päätöksen jatkosuunnitteluun valittavasta vaihtoehdosta, jonka pohjalta laaditaan yleissuunnitelma. Projektipäällikkö: Reitti on myös valtakunnallisesti tärkeä. Yleissuunnitelman puolestaan arvioidaan valmistuvan vuonna 2028. huhtikuuta. Uutiset p
Ohra jäi hieman tämän alle. Jos kyselyä ei ole täytetty viikkoa ennen vastaanottoa, asiakas saa muistutustekstiviestin. Esitietokysely otetaan käyttöön vaiheittain, eivätkä kaikki puolitoistavuotiaiden huoltajat saa tekstiviestiä vielä tässä vaiheessa. Kyselyn käyttöä on tarkoitus laajentaa tulevaisuudessa myös muihin palveluihin. Ensimmäinen kerta oli menestys, kävijöitä oli yli 400. Huoltajat voivat täyttää lasta koskevan esitietokyselyn digitaalisesti ennen vastaanottoa. – Uudistus vähentää päällekkäistä lomakkeiden täyttöä ja tekee tietojen päivittämisestä helpompaa. Vohlassaaren ulkoiluja virkistyspäivää vietetään lauantaina kello 10–13. Keskeinen osa ohjelmaa on yritysvaikutusten arviointimallin rakentaminen. Vohlassaareen pääsee kävellen, hiihtäen, kelkkaillen ja mahdollisesti myös luistellen. Viime vuonna jäälle tullut vesi esti retkeilyn Vohlassaareen, mutta tänä vuonna ennustetuista lämpöasteista huolimatta tätä vaaraa ei pitäisi olla. Oma Häme otti digitaalisen esitietolomakkeen käyttöön jo terveydenhuollon puolella 9.12.2024 alkaen. – Järjestävä taho tekee pilkkireiät sähkökairoilla. Käytössä on sata pilkkiä, joissa on syötit valmiina. Sato oli kuitenkin seitsemän prosenttia pienempi kuin kymmenen edellisvuoden keskimääräinen sato. LASSI PUHTIMÄKI Oma Hämeen puolitoistavuotiaat neuvolaasiakkaat saavat digitaalisen esitietokyselyn Forssan Lehti Oma Häme on ottanut digitaalisen esitietokyselyn käyttöön puolitoistavuotiaille neuvola-asiakkailleen. Jos haluaa viedä saaliin kotiin, sen saa mukaan pussissa, Vuorio kertoo. Humppila hyväksyi Forssan seudun elinkeinopoliittisen ohjelman Tiina Naula Humppilan kunta hyväksyi omalta osaltaan Forssan seudun kuntien yhteisen elinkeinopoliittisen ohjelman ja päätti sitoutua sen mukaisiin toimenpiteisiin. Ratin takaa paljastui poliisille ennestään tuttu vuonna 1990 syntynyt forssalaismies. Esitietokysely täytetään Oma Häme -sovelluksessa tai kirjautumalla asiointipalveluun. Kysely avautuu 30 päivää ennen vastaanottoaikaa, ja asiakas saa siitä tekstiviestin. Uutta on myös opastus linnunpönttöjen puhdistamiseen ja asentamiseen. Pyyntö esitietokyselyn täyttämisestä lähetetään huoltajalle tekstiviestitse ajanvarauksen jälkeen, Oma Hämeen tiedotteessa kerrotaan. Opastusta on tarjolla myös talviolosuhteissa selviytymiseen, esimerkiksi tulen tekoon. Poliisipartio osasi arvata, että kuljettajalla ei ole ajo-oikeutta. Lyhyesti p Viljasato jäi viime vuonna keskimääräistä pienemmäksi: Suomen pelloilta korjattu viljasato jäi viime vuonna hieman keskimääräistä pienemmäksi, kertoi Luonnonvarakeskus Luke torstaina. Rukiin sato jäi puolta pienemmäksi kuin vuonna 2023. Esitietokysely täytetään Oma Häme -sovelluksessa tai kirjautumalla asiointipalveluun osoitteessa omahame.fi. Kunnanvaltuusto päätti asiasta. Viime vuonna sää kirjaimellisesti vesitti tapahtumaa, mutta Vohlassaaren sijaan valtaosa vieraista nautti tapahtumasta Lamalan rannassa. Tammelan Pyhäjärven-Kuivajärven suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Seppo Vuorio uskoo, että ennustetuista lämpöasteista huolimatta tänä vuonna väki pääsee ilman isompaa vesisadetta Vohlassaareen asti. Lounais-Hämeessä on valmisteltu yrittäjälähtöisesti Forssan, Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän yhteistä elinkeinopoliittista ohjelmaa vuodesta 2023 lähtien. Vetonaulaksi Vuorio nostaa Vanajavesikeskuksen järjestämän pilkkitapahtuman, jossa jokainen pääsee kokemaan pilkkimisen iloa, toivottavasti myös onnistumista. Myös huumausainepikatesti näytti positiivista, ja kuljettaja vietiin jatkotutkimuksiin. Sen sijaan kaurasato oli kuudenneksen keskimääräistä suurempi: 1,2 miljardia kiloa. Elinkeinopoliittista ohjelmaa on valmisteltu laaja-alaisissa ja kaikille avoimissa työpajoissa. Jos asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tunnistautua, hän tulostaa esitietokyselyn sivulta omahame. Ulkoilupäivän järjestävät Tammelan vesiensuojeluyhdistykset. p Uutiset. Kirjautuminen vaatii vahvan tunnistautumisen joko henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Kirjautumisnappi löytyy omahame.fi-verkkosivuston yläreunasta. Seudun elinkeinopoliittisen ohjelman tavoitteena on vahvistaa vuoropuhelua kaikkien elinkeinopolitiikan toimijoiden ja sidosryhmien kesken. Onnistuneen elinkeinopolitiikan todetaan vahvistavan seudun ja sen kuntien elinvoimaa. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Oma Häme -sovelluksen voi ladata maksutta sovelluskaupasta. Keskuksen mukaan viljasato oli 3,2 miljardia kiloa, mikä on lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin vuonna 2023. Tekstiviesti ei sisällä linkkejä. Yhdistysten tavoitteena on paitsi tehdä Vohlassaarta ja sen tarjontaa tutuksi, myös tuoda suuremman yleisön tietoisuuteen suojeluyhdistysten toimintaa. 6 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Vohlassaaressa virkistäydytään jälleen Ami Laaksonen V ohlassaaren ulkoiluja virkistyspäivää vietetään lauantaina nyt kolmannen kerran. p Poliisin vanha tuttu narahti Forssassa: Poliisi pysäytti myöhään keskiviikkoiltana valtatie 2:lla Forssan Paavolan kohdalla henkilöauton, jonka kuljettajan ajokunto tarkistettiin. Tuttujen juttujen lisäksi ulkoilupäivä tarjoaa uusia juttuja. Vuorio on tyytyväinen siitä, että ensimmäisen tapahtuman jälkeen moni onkin alkanut käydä Vohlassaaressa. fi/lomakkeet, täyttää sen ja ottaa mukaansa vastaanotolle. Ohjelma rakentuu valtuustokausittain, ja sitä päivitetään sekä toimenpiteiden että seurantamittareiden osalta neljän vuoden välein. Ohjelma on päätöksenteossa kaikissa seudun kunnissa alkuvuoden 2025 aikana. Saaressa on Tammelan kunnan rakentama laavu, jossa voi grillata makkaraa ja valmistaa muurinpohjalettuja. Tämän vuoden ulkoilupäivän vetonaulana Tammelan Pyhäjärvellä on koko kansan pilkkitapahtuma. – Haluamme tapahtuman avulla tehdä tunnetuksi myös Lounais-Hämeen ulkoiluja virkistysmahdollisuuksia. Siksi mukaan on kutsuttu pieniä luontoyrityksiä seudulta, Vuorio kertoo
Smart10:n alkujuuret vievät Itävaltaan. ” Tulemme Suomeen viimeistään silloin, kun ensimmäinen tuotantokausi alkaa. – En edelleenkään pysty uskomaan sitä. Tietovisailu Smart10 on tällä hetkellä suomalaisen lautapeliyrityksen Martinexin ykköspeli. Suomi pelasti hittipelin keksijät Kansainvälisen läpimurron tehnyt Smart10 kasvoi suomalaisen lautapeli yrityksen ykköstuotteeksi. Smart10 julkaistiin vuonna 2017, jolloin se valittiin muun muassa Ruotsin vuoden peliksi. Vaikka malli oli vasta raakile, jokin loksahti. Niiden myyminen tuo myös tulovirtaa. Ehkä se ei olekaan niin hyvä. Jenni Jalava hakee vertauksen partiotaitokisoista, joihin hän on osallistunut. Hän soitti heti Martinexin pelisuunnittelijalle Aleksi Michelssonille, vaikka oli lauantai-ilta. – Kun puhelu Anitalta tuli, tunne oli uskomaton, Steinwender kertoo. Reiser korostaa pelaamisen ulottuvuutta. Jalava myöntää taputelleensa selkäänsä useamman kerran, että päätti tarttua peliin. Suorakaiteen muotoisessa keltaisessa laatikossa oli pelin ajateltu työnimi. Voiko tv-visailu levitä myös muihin maihin. Pelin kehittäjät, kaksi wieniläistä miestä, olivat jo menettää toivonsa. Hän edustaa White Castle Gamesia, jonka järjestämässä pelisuunnittelijoiden kokoontumisessa Steinwender ja Reiser tapasivat aikanaan. Lisäksi peli pysyy tuoreena, kun siihen tuotetaan uusia kysymyskortteja. – Siinä voi miettiä, mitä vastauksia muut voisivat tietää ja siten viedä mahdollisuuksia toisilta, Reiser sanoo. Itävaltalaiset Christoph Reiser (kesk.) ja Arno Steinwender (oik.) saivat pelinsä maailmalle. Reiser on pitänyt yhä kiinni myös työstään lääkeyhtiössä. 10 eri vastausvaihtoehtoa tarjoavat mahdollisuuden taktikointiin. Sitten tuli yksi suomalainen, joka ymmärsi. Mikä on sitten pelin salaisuus. Samaa toivovat myös pelin itävaltalaiset keksijät. Steinwender ja Reiser olivat ylpeitä pelistä, mutta kun kukaan ei halunnut sitä, epäilykset heräsivät. Menestyksen myötä Steinwender uskalsi heittäytyä kokoaikaiseksi pelisuunnittelijaksi. Smart10 -pelistä on kasvanut myös televisiovisailu. Minulla on kaksi poikaa ja yksi Smart10 . – Tulemme Suomeen viimeistään silloin, kun ensimmäinen tuotantokausi alkaa, Steinwender naurahtaa. Smart10:n suunnittelu alkoi vuonna 2010. Heitä auttoi peliagentti Anita Landgraf (vas.). – Tässäkin paras voittaa ja tietää eniten, mutta kaikilla on mahdollisuus saada jotain pisteitä ja hyvää fiilistä. – Kovasti lobbaamme sen puolesta, että saisimme tv-formaatin myös Suomeen, Jalava sanoo. – Ei vielä riitä, että on keksinyt hyvän pelin. Pelimessuilla Saksan Essenissä peliagentti Landgraf vei pelin esiteltäväksi Martinexin varatoimitusjohtajalle Jenni Jalavalle. Kaksikko kertoo mielellään pelistä, joka muutti myös heidän elämäänsä. Vuodet kuluivat, pelijulkaisijat tapaamisissa vaihtuivat, mutta vastaus pysyi samana: ei. Landgrafin leuka oli loksahtaa, kun Jalava ilmoitti samantien haluavansa pelin maailmanoikeudet. Arno Steinwender, 48, ja Christoph Reiser, 40, hymyilevät videopuhelussa. Myös Steinwender nostaa esiin mahdollisuuden lukea toisten pelaajien ilmeitä ja ajatuksia. Christoph Reiser kehuu suunnittelijaa nimeltä: hän arvioi, että toimiva laatikkomuoto ja oranssi väri ovat tärkeitä avaimia pelin menestykseen. Vain puoli tuntia myöhemmin se oli valmis tarjottavaksi pelien julkaisijoille. Keskusteluja on kuulemma käynnissä, mutta Jenni Jalavan mukaan sen edistäminen ei ole yksistään Martinexin käsissä. He eivät ole koskaan käyneet pelinsä julkaisijan kotimaassa – vielä. – En enää oikein edes kuunnellut, vaan aloin heti vastata pelin kysymyksiin, Jalava kertoo. – Koen, että tämä on kolmas lapseni. Kun yleensä tietovisoissa yhteen kysymykseen vastaa vain yksi osallistuja kerrallaan, Smart10:ssä samaan kysymykseen vastaavat kaikki. Homman otti hoitaakseen itävaltalainen peliagentti Anita Landgraf. Myös Jalava tarttui innoissaan luuriin. Kunnes tuli syksy 2015. Monen asian pitää mennä oikein, ja mukaan tarvitaan kovan työn lisäksi myös ripaus onnea, Arno Steinwender huomauttaa. Jalava kuvailee, että sai eteensä yhteen teipatun pahvimallikyhäelmän. Hänelle tunteet ovat olleet aina tärkeitä peleissä. Usko oli jo loppua. Arno Steinweinder KOTIALBUMI Sunnuntaisuomalainen p. Jalava näkee tärkeänä tekijänä sen, että kysymykset on paikallistettu jokaiseen maahan. Se oli unelma, jonka en nähnyt toteutuvan, Christoph Reiser sanoo. Sitä on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta yli 30 maahan. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 7 Iiro-Pekka Airola / SUSU K äteen sopiva neliskulmainen laatikko, kymmenen mustaa irtonaista muovinappia ja vaihdettavat pahvikortit. Parikymmenvuotinen ura matematiikan, fysiikan ja tietotekniikan opettajana jäi. Steinwender ja Reiser saivat idean muuttaa yhden vanhan pelinsä prototyypin tietovisailuksi. Jalava muistaa olleensa todella väsynyt, mutta jaksoi onnekseen tavata Landgrafin. Sitä on esitetty keväästä 2022 alkaen Itävallan ORF1-kanavalla. Michelssonia on kiittäminen paljosta. – Sanoin, että tässä on käsillä hillittömän siisti juttu, Jalava muistelee. – Ihmiset pelasivat paljon tietovisoja kännyköillään, mutta kukaan ei tuntunut uskovan lautapelin mahdollisuuksiin, Steinwender kertoo
Siellä 100 tehtävää vanhusten asumispalveluista lakkaa uuden mitoituksen myötä. Vantaan ja Keravan alueen palvelualuejohtaja Armi Hyry arvioi, että hoitohenkilökunnan kokonaismäärä tulee hieman supistumaan lain toimeenpanossa. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen on huomannut, että hoitohenkilöstöä saa nyt hyvin niin vakituisiin tehtäviin kuin pidempiin sijaisuuksiinkin. – Keski-Suomessa muutos koskee noin 80 työntekijää, joille tarjottiin vastaava tehtävä hyvinvointialueen toisissa yksiköissä ja toimipisteissä, kertoo Ikääntyneiden kotija asumispalveluiden palvelujohtaja Maarit Raappana. Vantaan ja Keravan alueella käänne alkoi viime syksynä. Taustalla on henkilöstömitoituksen höllentäminen 0,6:een vuoden alusta. Henkilöstömitoitukseen vaikuttaa aina myös se, kuinka paljon hoitoa asiakkaat vaativat. Vähennys on yhteensä 652 työntekijää. Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan, Länsi-Uudenmaan ja Satakunnan hyvinvointialueilla mitoituksen muuttuminen vähentää henkilöstön tarvetta 70–80 työntekijällä. Uusi henkilöstömitoitus tarkoittaa, että 10 vanhusta kohden pitää olla vähintään kuusi työntekijää. – Viime kesästä lähtien on ollut helpompi saada hoitohenkilöstöä. Kaksi aluetta kertoo, että henkilöstömäärä on pysynyt lähes ennallaan. ” Viime kesästä lähtien on ollut helpompi saada hoitohenkilöstöä. Tällainen tilanne on Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Hyvinvointialueet kertovat myös, että varahenkilöstön ja sijaisten määrää on henkilöstömitoituksen muutoksen myötä pystytty vahvistamaan. Kaikilla alueilla lakimuutoksen vaikutukset eivät ole vielä täysin selvillä. Uutissuomalainen kysyi vanhuspalvelulain muutoksen vaikutusta kaikilta 21 hyvinvointialueelta ja Helsingin kaupungilta. 8 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Vanhusten hoivasta on vähennetty satoja työntekijöitä Terhi Säynäjärvi / Uutissuomalainen H yvinvointialueet ovat vähentäneet satoja työntekijöitä iäkkäiden ympärivuorokautisesta hoivasta henkilöstömitoituksen alentamisen takia. Monet hyvinvointialueet kommentoivat myös henkilöstön saatavuutta Uutissuomalaiselle . Henkilöstömitoitus oli 0,5 vielä vuonna 2020. Pohjois-Savon alueen ikääntyneiden palveluiden toimialajohtaja Mikko Korhonen arvioi, että henkilöstömitoitus laskee 0,6:een eli lain sallimaan minimiin. Viisi aluetta kertoo, että henkilöstömitoituksen muutoksen toimeenpano on vielä kesken, mutta vähennyksiä on todennäköisesti tulossa. Lain vaatima henkilöstömitoitus pieneni 0,6:een, kun se aiemmin oli 0,65. Henkilöstöä on saatettu siirtää muihin yksiköihin. Se oli alun perin tarkoitus nostaa 0,7:ään. Päijät-Hämeessä mitoituksen lasku vähensi henkilöstön tarvetta laskennallisesti 49 työntekijällä, Lapissa 38 työntekijällä, Itä-Uudellamaalla 36 työntekijällä, Kanta-Hämeessä 30 työntekijällä, Kymenlaaksossa 28 työntekijällä ja Pohjanmaalla 26 työntekijällä. Ehkä hoitajat nyt arvostavat julkista työnantajaa, kun yksityiset ovat irtisanoneet väkeä, Olkkonen-Nikula Päijät-Hämeestä toteaa. Hyvinvointialueiden pitää säännöllisesti arvioida hoivan asiakkaiden palvelutarvetta ja toimintakykyä RAI-arviointimenetelmällä (Resident Assessment Instrument). Hyvinvointialueiden ilmoittamat luvut kertovat tilanteesta alueiden omissa yksiköissä. – Nyt lähihoitajien ja sairaanhoitajien saatavuus näyttää jopa erittäin hyvältä, toteaa Armi Hyry Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta. Vaikka uusi mitoitus on vähentänyt henkilöstön tarvetta iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoivassa, se ei ole johtanut irtisanomisiin. Kyselyyn vastasivat kaikki hyvinvointialueet. Tehtäviä siirtyy kuntoutusja arviointipalveluihin sekä vakituiseen varahenkilöstöön. Tämä taas vähentää vuokrahenkilöstön tarvetta, mikä tuo huomattavia säästöjä alueille. Tulevien vuosien eläköitymiset ja työvoimatarpeet kuitenkin huolettavat monia hyvinvointialueiden asiantuntijoita. Hoitajapula on helpottanut hyvinvointialueilla. Eniten henkilöstömuutoksia iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoivassa on tähän mennessä ilmennyt Varsinais-Suomen hyvinvointialueella. Uusi mitoitus tarkoittaa, että 10 vanhusta kohden pitää olla kuusi työntekijää. – Vielä vuoden 2023 aikana oli erittäin vaikea saada työntekijöitä, hän sanoo. Toimialajohtaja Anu OlkkonenNikula, Päijät-Hämeen hyvinvointialue KIMMO SEPPÄLÄ p Uutissuomalainen. – Arviot tehdään kaksi kertaa vuodessa, kertoo ikääntyneiden palveluiden ja kuntoutuksen toimialajohtaja Anu Olkkonen-Nikula Päijät-Hämeen hyvinvointialueelta. Keski-Uudellamaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Kainuussa henkilöstömitoituksen muutos vähensi henkilöstön tarvetta 11– 20 työntekijällä. Yhdeksän aluetta kertoo, että saatavuus alkoi parantua viime vuonna tai jo aiemmin. Alueet ostavat myös iäkkäiden hoivaa yrityksiltä. Valtioneuvoston tuoreen arvion mukaan sairaanhoitajia ja lähihoitajia tarvittaisiin yli 20 000 lisää vuoteen 2030 mennessä ja noin 45 000 vuoteen 2040 mennessä. Joillakin hyvinvointialueilla määräaikaisia työsuhteita ei ole enää jatkettu tai eläköityneiden tilalle ei ole palkattu ketään. Taustalla on vanhuspalvelulain muutos, joka astui voimaan vuodenvaihteessa. Vaikka perusyksiköiden mitoitus nyt laski 0,6:een, henkilöstöä on perusyksiköissäkin oltava enemmän, jos asiakkaiden hoitoisuus sitä vaatii. Lakimuutos ei siis automaattisesti johda henkilöstömitoituksen laskuun. 14 hyvinvointialuetta kertoo vähentäneensä työntekijöitä lakimuutoksen vuoksi
RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz kommentoi tiistaina MTV Uutisille, että ilmastolaki on hallitusohjelman ”keskeinen nurkkapultti”, johon hallitus on sitoutunut kokonaisuudessaan. Hallitus jatkaa myös maankäyttösektorin hiilinieluja vahvistavia toimia. Onko salakuljetus saatu Uutissuomalaisen jutun ansiosta kuriin. Ei ole. Hallitus valmistelee energiaja ilmastostrategiaa, joka on tarkoitus julkaista keväällä. Mukana on ollut myös esimerkiksi tietokoneita, älypuhelimia ja näyttöpäätteitä. Alustava tilannekuva on tarkoitus luoda keväällä. Multalan mukaan työ on kesken. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 9 Kriittisen infran avoimuutta arvioidaan uudelleen STT Kuntaja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) on asettanut työryhmän arvioimaan uudelleen kriittisen infrastruktuurin tietojen avointa jakamista. Kuljettajan mukaan suurin osa salakuljetettavasta tavarasta on varaosia linja-autoihin ja rekkoihin. Sari Multala: Hallitus on sitoutunut ilmastolakiin Markus Mäki / Uutissuomalainen H allitus on edelleen sitoutunut ilmastolain tavoitteisiin, vakuuttaa ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala (kok.). Toisessa bussiyhtiössä kuljettajia on lähteemme mukaan uhkailtu ja peloteltu. Aihe on kiinnostanut Suomen ja Baltiankin mediaa. Ilmastolain tavoitteiden toteutumista on tarkoitus arvioida myös hallituksen puoliväliriihessä huhtikuun lopulla. Tavoitteena on edistää kansallista turvallisuutta ja vastuullista tietopolitiikkaa, kertoo valtiovarainministeriö. – Viimeksi on kerrottu, että jutun kuskit paljastuvat ihan pian ja heitä odottaa 5–7 vuoden vankeus, kuljettaja kertoo. Bussiin saatetaan laittaa myös uudet renkaat, jotka otetaan heti Venäjällä pois. – Tämä liian tiukille viety ilmastopolitiikka on uudessakin tilanteessa entistäkin järjettömämpää, Purra totesi videolla. Hallituksen riveistä on esitetty toiveita ilmastolain avaamisesta. – Avoin tieto on tärkeää, mutta kohtaamme tässä ajassa monimutkaisia haasteita, joiden vuoksi tietojen avointa jakamista pitää tarkastella huolellisesti. Multala vastasi Uutissuomalaisen kysymyksiin sähköpostilla. Purran mukaan Suomessa ja Euroopassa on tällä hetkellä paljon muitakin prioriteettitarpeita, kuten puolustus ja turvallisuus. Tavoite uhkaa karata, mikäli hallitus ei päätä uusista päästövähennyksistä tai rajoita tuntuvasti metsien hakkuita. Puheenjohtaja Riikka Purra julkaisi viikko sitten maanantaina videon, jolla hän arvosteli ilmastotavoitetta. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA Venäjän länsirajalla ei mitään uutta – salakuljetus jatkuu Juha Honkonen / Uutissuomalainen K un Uutissuomalainen oli julkaissut juttunsa (28.1.), jossa kaksi linja-autonkuljettajaa paljasti bussiyhtiön käyttämän salakuljetusreitin Tallinnasta ja Riiasta Pietariin, alkoi tapahtua. Valmistelusta vastaa maaja metsätalousministeriö. Samalla rajoitettiin matkustajien matkatavaramäärä enintään 35 kiloon. Tällä viikolla useampi perussuomalaisten kansanedustaja on lähettänyt tiedotteen siitä, että ilmastolakia pitäsi muutttaa. – Orpon hallitus on hallitusohjelmassa sitoutunut ilmastolain tavoitteisiin. Heti seuraavana päivänä toinen kaupunkien väliä liikennöivistä yhtiöistä kielsi kaiken irtaimen eli ilman matkustajaa kulkevan tavaran kyytiin ottamisen. Mukana oli esimerkiksi kymmenien tuhansien eurojen arvoisia lentokoneen osia, joita kuljetettiin Venäjälle Suomen ja Baltian kautta. Ministeriön mukaan viranomaiset voivat tälläkin hetkellä toimia tarvittaessa nopeasti hallussaan olevan avoimen tiedon jakamisen estämiseksi. Syynä tähän ovat Luken mukaan puuston kasvun pieneneminen, hakkuiden kasvaminen sekä maaperän hiilidioksidipäästöjen kasvaminen. Myös perussuomalaiset ovat pitäneet nykyisen ilmastolain tavoitetta epärealistisena. Uutissuomalaisen haastattelema kuljettaja kertoo, että salakuljetus on liikennöitsijälle hyvin merkittävää liiketoimintaa. Toimikausi kestää maaliskuun 2026 loppuun. Mikään ei ole muuttunut, kuljettaja sanoo nyt. Luonnonvarakeskuksen (Luke) laskelmien mukaan Suomen metsät olisivat muuttuneet nieluista päästölähteiksi. – Näitä ovat hallitusohjelmassa tunnistetut metsien harvennuksiin ja kiertoaikaan liittyvät toimet. Linja-autonkuljettajat paljastivat Uutissuomalaiselle yhtiön tekevän rikoksen, jossa salakuljetettavana oli paljon pakotteiden alaista tavaraa. Päästöjen vähentämiseksi tarvittavia toimia valmistellaan kevään aikana osana ilmastoja energiastrategiaa, Multala kertoo. Hallituksessa ilmastolakia ja sen tavoitteita puolustavat kokoomus ja RKP. Uutissuomalainen ei kerro yhtiön eikä kuljettajien nimiä, jottei heidän turvallisuutensa vaarannu. Hän kirjoitti, että vääriin oletuksiin ei pitäisi ”ideologisesti hirttäytyä”. Hankkeessa on kyse riskiarviointien koordinoivasta yhteistyöstä. Hänen mukaansa hallituksen pitää hakea ratkaisuja tavoitteeseen pääsemiseksi. Näkökulma Uutissuomalainen p. Työtä on tärkeää tehdä laajassa yhteistyössä, jotta kaikilla on selkeä näkymä siitä, mitä tavoitellaan ja miten parhaiten tarvittaessa tietoja suojataan, Ikonen sanoo tiedotteessa. Hän kertoo, että hallitus valmistelee arviota ilmastolaista tämän vuoden aikana. Uutissuomalainen ei ole voinut antaa esimerkiksi Latvian televisiolle tietoja, koska ne voisivat vaarantaa lähteidemme turvallisuuden. Kuntaja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.). Seuraukset eivät ole jääneet siihen. Toimitus on nähnyt dokumentteja, jotka todistavat, että kuljettajat ovat olleet töissä kyseisellä yhtiöllä. Ilmastolakiin on kirjattu tavoite, että Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuonna 2035. Maaja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kirjoitti maanantaina Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissa, että ilmastolakia pitäisi arvioida uudelleen. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit haluaisivat arvioida ilmastolain sisältöä ja tavoitteita uudelleen. Asemalla rehottaa kuljettajien mukaan korruptio, eikä esimerkiksi suurten kulkuneuvojen läpivalaisulaite ole usein käytössä. – Homma jatkuu entisellään Luhamaan rajalla. Ympäristöja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) sanoo, että uusia päästövähennyksiä valmistellaan osana ilmastoja energiastrategiaa. Essayahin mukaan Suomi on nojannut ilmastotavoitteessa liikaa hiilinielujen varaan. Suomi on lisäksi tämän hallituksen aikana sitoutunut ensimmäisten EU-maiden joukossa EU:n 90 prosentin nettopäästövähennystavoitteeseen vuonna 2040. Luhamaa on virolainen raja-asema, jonka kautta sekä Tallinnasta että Riiasta lähtevät bussit pääsevät Venäjän puolelle. – Tähän mennessä hallituksen piirissä on käyty keskusteluja virkatyönä valmistelluista energiapolitiikan kysymyksistä, kuten ydinvoimasta, päästökehityksen tilanteesta sekä mahdollisista toimista nielujen vahvistamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi
Sekä tulitauon että uskottavien turvatakuiden järjestäminen siihen mennessä voi olla hankalaa. – On selvää, että jonkinlainen paniikki syntyisi, jos rajoja alettaisiin aukoa tilanteessa, jossa Ukrainalla ei olisi todellisia turvatakuita eikä myöskään varmuutta Yhdysvaltain aseavun jatkumisesta. Vain puolitoista tuntia presidenttien puhelun jälkeen aseapu todella katkaistiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin Zelenskyi nousi Ukrainan presidentiksi ja Lutsenko joutui eroamaan. Tämä on erittäin pitkä ja vaikea prosessi, jonka maan uusi johto ottaa, Lutsenko selitti. – Uskon, että ensi vuonna tulee tulitauko rintamalle. Mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö vaaleista keskusteltaisi ja etteivätkö Zelenskyin potentiaaliset haastajat olisi jo hereillä. Venäjä piiritti ja miehitti nopeasti kokonaisia kaupunkeja ja tuhansia siviilejä tapettiin. Tämän voi tulkita niin, että Zaluzhnyi ei ainakaan juuri nyt – Ukrainan Britannian-suurlähettilään paikalta – halua haastaa maansa istuvaa presidenttiä. He olisivat sotatilan päättyessä vapaita palaamaan koteihinsa, millä voisi olla dramaattinen vaikutus. Sotatilan loppu tarkoittaisi myös mobilisaation lopettamista. Nyt Poroshenkon vaalikampanjointi on jo päällä. Presidentti Volodymyr Zelenskyi otti Yhdysvaltain Ukraina-erityislähettilään Keith Kelloggin vastaan jälleen torstaina Kiovassa. Virkarikossyytteiden mukaan Trump soitti tässä vaiheessa Zelenskyille ja yritti käynnistää Biden-tutkimuksia uudelleen kiristämällä Zelenskyitä Ukrainan asetoimituksilla. Syytökset voivat olla silkkaa politikointia, mutta ne kuvaavat poliittisen ilmapiirin lämpenemistä. Koska tukea ei tullut, Poroshenkolle mätkähtivät Ukrainan puolustusja turvallisuusneuvoston pakotteet liittyen vuosien takaisiin maanpetossyytöksiin. Mutta suurimman asetoimittajan tahtoa voi olla lopulta vaikea vastustaa. – Se olisi paluu kevään 2022 tilanteeseen, jolloin meillä todella oli pulaa taistelijoista. Vaalit edellyttäisivät asioita, jotka voisivat heikentää Ukrainan puolustusta ratkaisevasti ja lopullisesti, arvioi kiovalaistarkkailija. Asiaa valmisteltiin, väitetysti, Ukrainan pääsyyttäjänä toimineen Lutsenkon ja Trumpin lakimiehen Rudy Giulianin tapaamisissa. Zelenskyin päähaastajana nähty Poroshenko arvioi vielä muutama viikko sitten, että sotatilan keskellä järjestettävien vaalien ”ainoa voittaja” olisi Putin. Näin siksi, että ihmiset muistavat, mihin kevään 2022 tilanne johti. Juri Lutsenko oli Trumpin vuoden 2019 virkarikostutkinnan suoranainen keskushahmo. Venäjä-mielisen ehdokkaan presidentiksi nouseminen näyttää Kutsherin mukaan epätodennäköiseltä. Kellogg on vaatinut vaaleja vuodenvaihteeseen mennessä. Ex-presidentti Petro Poroshenko kertoi viime sunnuntaina Censor.net-uutissivuston haastattelussa, että tulevien presidentinvaalien päiväkin olisi jo päätetty. Hän kritisoi maanantaina Zelenskyin hallintoa yrityksestä ostaa Poroshenkon parlamenttiryhmän tuki Hmelnytskyin ydinvoimalan uusimishankkeelle. Zelenskyin hallinnosta tämä kiistettiin välittömästi. Yksi ukrainalaispoliitikko saa palstatilaa Venäjän mediassa Janne Yläjoki Presidentinvaalien mielipidekyselyjä johtaa Ukrainan asevoimien entinen komentaja Valerii Zaluzhnyi. Mutta esimerkiksi Ukrainan ja Yhdysvaltain keskinäisissä keskusteluissa tätäkin näkökulmaa varmasti yritetään tuoda esille. Lutsenko on Ukrainassa vaikuttava pitkän linjan poliitikko – Petro Poroshenkon puoluetoveri – joka on lukenut nyky-Ukrainalle madonlukuja jo jonkin aikaa. Kun asiasta kysyttiin tällä viikolla, hän piti kysymystä nykytilanteessa ”sopimattomana”. Jos tilanne muuttuu, hän sanoi olevansa valmis ottamaan asiaa kantaa. – 26. Tämä avaa mahdollisuuksia poliittiselle nol laukselle , joka mahdollistaa armeijan, puolustusteollisuuden ja yhteiskunnan uudistamisen. SERGEI SUPINSKY Ukrainan entinen pääsyyttäjä Juri Lutsenko on alkanut näkyä Venäjän mediassa huomattavan tiuhaan. Trump yritti tuolloin – syytteiden mukaan – painostaa Ukrainaa nostamaan syytteitä presidentti Joe Bidenia ja hänen poikaansa Hunteria vastaan. Hänen kantansa ehdokkuuteen on kuitenkin auki. Yksi vaihtoehto voisi olla Ukrainan entinen pääsyyttäjä ja sisäministeri Juri Lutsenko, jonka Zelenskyi-kritiikkiä Venäjän valtiollinen media toistuvasti julkaisee. Ukrainalaisen Espreso-tv:n haastattelussa joulun alla hän arvioi, että vuonna 2025 kaikki muuttuu. Sama linja on todennäköisesti Ukrainan sotilastiedustelun johtajalla Kyrylo Budanovilla, joka oli yhdessä viime marraskuun kyselyssä kolmossijalla 18 prosentin kannatuksella. – Tulitauon jälkeen sotatila on päätettävä. Donald Trumpin ja hänen hallintonsa ulostulot ovat vain vahvistaneet presidentti Volodymyr Zelenskyin asemaa Ukrainassa, hän arvioi. 10 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 ”Vaalivaatimuksen takana voi olla sotilaallinen motiivi” Janne Yläjoki V enäjällä saattaa olla Ukrainan vaalien osalta myös muita tavoitteita kuin presidentin vaihtaminen. Zaluzhnyi tai Budanov tuskin ovat Venäjän suosikkiehdokkaita, eikä välttämättä ole Poroshenkokaan. Tapaamiset eivät kuitenkaan johtaneet tuloksiin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toisti jälkeen tiistaina Ukraina-pääneuvottelijansa Keith Kelloggin jo aiemmin helmikuussa esittämän vaatimuksen Ukrainan presidentinvaalien pikaisesta järjestämisestä. – Venäjä-mielisen ehdokkaan läpisaaminen olisi Venäjälle positiivinen yllätys. Venäjä todennäköisesti ymmärtää tämän hyvin ja ajaa juuri siksi vaalien järjestämistä, Kutsher sanoo. Pistäkää päivä ylös, hän kehotti. STEPAN FRANKO p Ulkomaat. Yhteiskunnan joka ei koskaan enää salli tämän sodan uudelleen alkamista. Mutta vaalivaatimuksen todellisempi motiivi voi olla se, että vaalit edellyttäisivät sotatilalakien kumoamista, sanoo Kiovassa suomalaismedioiden avustajana pitkään toiminut Ihor Kutsher. – Se tarkoittaisi Ukrainan rajojen avaamista, mikä taas voisi tarkoittaa sitä, että merkittävä osa rintamalle määrätyistä miehistä saattaisi paeta maasta. Tällöin Venäjä voisi jatkaa hyökkäystään entistä hauraampaa Ukrainaa vastaan. Mutta Donald Trumpin hallinnolle hän saattaisi kelvata. Rintamakarkuruudesta puhuminen on ylipäänsä arka aihe. Tieto vaalien päivämäärästä ja vaalivalmistelujen käynnistymisestä oli saatu Ukrainan presidentinhallinnon nimettömiltä sisäpiirilähteiltä. Kutsherin mukaan keskustelua mahdollisten vaalien vaikutuksesta rintamatilanteeseen ei käydä julkisesti Ukrainassa. Poroshenko on vahvistanut pyrkivänsä presidenttiehdokkaaksi. – Kaikki eivät tietenkään lähtisi, mutta osa lähtisi, ja heistä vain harvat palaisivat. – Valtaosa rintamalla olevista on mobilisoituja. lokakuuta tänä vuonna. ”Putinin valittua” vasta odotetaan parrasvaloihin. Sotatilan päätyttyä lait vaativat sekä presidentinettä parlamenttivaalien järjestämistä 90 päivän sisällä, hän totesi. Ihor Kutsherin mukaan Lutsenko ei ole nykyisin Ukrainan politiikassa juuri millään tavalla näkyvä hahmo. Hänen mukaansa vaalit voidaan järjestää vaikka jo touko– kesäkuussa 2025, jos vain sotatilaa ei pidennetä
Millaisia mahdollisuuksia ylipäätään olisi sille, että ulkopuoliset maat voisivat jonakin päivänä lähettää joukkojaan turvaamaan Venäjän ja Ukrainan välistä rauhaa. Ulkomaat p. Isoja YK:n rauhanturvajoukkoja lähettäviä maita ovat nykyisin muun muassa Intia, Nepal, Ruanda ja Indonesia, Mustasilta luettelee. Muun muassa Suomi ja EU ovat alusta asti tuominneet jyrkästi Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa. – Puhutaan aika yleisesti rauhanturvaoperaatiosta ja sen mahdollisuuksista, vaikka oikeasti puheet tuntuvat enemmän ennakoivan jonkinlaista sotilaallista turvatakuuta Ukrainan puolelle mahdollisessa tulitaukotilanteessa. Ensimmäisestä hälytyksestä oli tuolloin kulunut 12 minuuttia, poliisi kertoi. Ukrainan ja laajemmin Euroopan näkökulmasta olisi tietysti vaikea hyväksyä joukkoja, jotka tuntuvat olevan kallellaan sitä toista osapuolta kohtaan, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta sanoo. Ukrainan ja Venäjän konfliktissakin rauhanturvaajien tulisi olla puolueettomia. Sen sijaan niin kutsutut turvatakuujoukot tai turvatakuut olisivat Ukrainaan lähetettäviä liittolaismaiden, kuten EU-maiden, sotilaita, jotka vahvistaisivat Ukrainan puolustusta ja loisivat pelotetta Venäjän suuntaan. Jotta perinteiselle rauhanturvaamiselle ylipäätään olisi mitään mahdollisuuksia, tulee kaikkien osapuolten hyväksyä operaatio. Hänelle voitaisiin teoriassa langettaa elinkautinen vankeusrangaistus tai jopa kuolemanrangaistus. Oikeudenkäynti kestänee ainakin puoli vuotta. Mikä tahansa rauhanturvaoperaatio vaatisi alkuun päästäkseen tulitaukosopimuksen. Perinteinen rauhanturvaaminen tarkoittaa esimerkiksi YK:n mandaatilla kriisialueelle lähetettäviä joukkoja, jotka sijoittuisivat taistelevien osapuolten väliin erikseen sovitulle neutraalille vyöhykkeelle erottamaan osapuolet toisistaan. Tämän jälkeen ampuja ampui kaksi laukausta, joista toisella hän surmasi itsensä. Mehän tuemme Ukrainaa, Mustasilta sanoo. Mustasillan mielestä keskustelut erilaisista operaatioista ovatkin hyvin ennenaikaisia. Nämä joukot voisivat taata paitsi rajan lähialueita myös esimerkiksi pääkaupunkia Kiovaa. OLEKSANDR GIMANOV / AFP Venäjälle voisi sopia, että BRICS-maiden joukot turvaisivat rauhaa, Euroopalle ei niinkään Mimma Lehtovaara?/?STT Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on väläyttänyt mahdollisuutta, että Venäjän ja Ukrainan välistä rauhaa voisivat turvata niin kutsutut BRICS-maat. Osapuolten näkemykset esimerkiksi siitä, mihin vedettäisiin konkreettista raja-aluetta mahdollisessa tulitaukotilanteessa, ovat hyvin erilaiset. Silloin varmaan käännyttäisiin sellaisten maiden puoleen, jotka niitä paljon lähettävät ja joilla siihen resursseja on. Tekijän motiivista ei ole vieläkään selkeää käsitystä. Näin ollen joukot tulisivat esimerkiksi Brasiliasta, Intiasta, Kiinasta tai Etelä-Afrikasta. Venäjä tuskin hyväksyisi yhdenkään Ukrainan tukijamaan joukkoja turvaamaan rauhaa. Sairaalassa on edelleen viisi ihmistä. Yhteensä 11 ihmistä, mukaan lukien ampuja, kuoli kouluampumisessa Risbergskan aikuisoppilaitoksessa 4. helmikuuta. Tämä tekee ajatuksen eurooppalaisista rauhanturvajoukoista Ukrainassa, siis rauhanturvaamisen perinteisessä mielessä, melko vaikean. Virkasyytteestä odotetaan päätöstä maaliskuun alkupuolella. Tällaista ei nyt ole. BRICS-maat eivät olisi ongelmattomia Ukrainan tai Euroopan kannalta, sillä niiden puolueettomuudesta voidaan esittää epäilyjä. Venäjän laajamittaisen ja laittoman hyökkäyssodan aloittamisesta tulee kuluneeksi kolme vuotta ensi maanantaina. Ruotsin poliisi: Örebron kouluampuja ampui 70 laukausta STT, TT Ruotsissa Örebron kouluampumisesta epäilty mies ehti ampua 70 laukausta, kertoi Ruotsin poliisi tiedotustilaisuudessa torstaina. Teoriassa erilaiset turvatakuuja rauhanturvajärjestelyt voisivat myös toimia rinnakkain, jos niistä päästäisiin sopimukseen ja niihin löytyisi tarvittavat voimavarat, pohtii Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Katariina Mustasilta. Ensimmäisestä hälytyksestä kului poliisin mukaan kuusi minuuttia siihen, että ensimmäinen partio saapui paikalle. Yoon on maan ensimmäinen istuva presidentti, joka on ollut syytettynä rikosoikeudenkäynnissä. – On paljon kysymysmerkkejä, onko esimerkiksi Venäjällä minkäänlaista halukkuutta rauhaan. Jos joku osallinen haraa vastaan, on selvää, että rauhanturvajoukkoja ei ole mielekästä yrittää edes lähettää alueelle. Joukoille voidaan sopia myös muita tehtäviä, kuten humanitaarisen avun antamista. Mistä sellaiset joukot löytyisivät. Hän on tällä hetkellä pidätettynä virastaan. Teloituksia ei kuitenkaan ole pantu maassa toimeen lähes 30 vuoteen. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 11 Rauhaa turvaavien joukkojen lähettäminen Ukrainaan ei olisi simppeliä Mimma Lehtovaara?/?STT P uheet Ukrainan rauhasta ja sen turvaamisesta ovat saaneet uusia kierroksia sen jälkeen, kun Yhdysvallat on alkanut neuvotella suoraan Venäjän kanssa Ukrainan kohtalosta. Etelä-Korean presidentin rikos oikeudenkäynti alkoi STT, AFP Etelä-Korean Soulissa alkoi torstaina rikosoikeudenkäynti presidentti Yoon Suk-yeolia vastaan. Poliisin tämänhetkisen arvion mukaan uhrit olivat valikoituneet sattumanvaraisesti. Mustasilta toteaa, että puurot ja vellit menevät julkisessa keskustelussa helposti sekaisin. – Ukrainan ja Euroopan näkökulmasta kysymysmerkiksi nousisi joukkoja lähettävien maiden suhteet Venäjään ja ehkä myös Kiinaan. Hän tähdentää, että olipa operaatio mikä tahansa, ensimmäinen ennakkoehto sille on, että osapuolet ovat päässeet jonkinlaisen tulitaukosopimukseen. Perustuslakituomioistuimessa puolestaan jatkui torstaina presidentin virkasyytekäsittely. Asiantuntijan mielestä puheissa ovat menneet puurot ja vellit sekaisin. Suurin osa heistä on syntynyt ulkomailla. Yoonin asianajaja sanoi oikeudessa, että poikkeustilan julistamalla presidentti olisi yrittänyt puuttua parlamenttia hallitsevan opposition ”lainsäädännölliseen diktatuuriin”. Mitä ja missä tällöin turvattaisiin. BRICS-maihin kuuluvat nyttemmin Arabiemiraatit, Brasilia, Egypti, Etelä-Afrikka, Etiopia, Indonesia, Intia, Iran, Kiina ja Venäjä. – On hyvin epätodennäköistä, että Venäjä suostuisi rauhanturvaoperaatioon, joka muodostuisi eurooppalaisista joukoista. Poliisin mukaan epäilty avasi tulen kohti kouluun sisälle mennyttä poliisipartiota, mihin poliisi ei pystynyt turvallisesti vastaamaan. Yoon julisti joulukuussa poikkeustilan, minkä vuoksi häntä syytetään kapinoinnista. – Nyt on varsinkin meille eurooppalaisille selvää, että me emme ole puolueettomia tässä konfliktissa. Silloin joukkojen pitäisi tulla jostakin muualta
Pakolla emme kuitenkaan saa mitään aikaan. Varsinkin viime vuosina hänen monipuolisuutensa on erottunut. – Hänen vahvuutensa ei ehkä ole se, että hän tekisi paljon pisteitä. – Minitytöstä asti olen hänen kasvutarinaansa sivusta seurannut ja häntä auttanut. p Urheilu. Joutsimon mukaan kyseessä on pelaaja, joka on esimerkillinen kaikin puolin. Kun hän on viimeisten vuosien aikana tehnyt läpimurtoaan, se on erottunut hänen edukseen, Joutsimo alleviivaa. Myös Alun liigakokoonpanossa hänen nimensä vilahteli alkukaudesta. Forssan Alun naisten Korisliiga-joukkueen ja Feeniks Basketin naisten ykkösdivisioonajoukkueen päävalmentaja Juta Joutsimo kertoo valmentaneensa Witkaa viimeiset seitsemän vuotta. Yli 180 senttimetrin varresta ei ole ainakaan haittaa korin alla. Witka ei ole kentällä miettinyt tai murehtinut liikaa. – Kun hän on sisäistänyt uusia asioita, ne ovat myös alkaneet näkymään siellä. Viime kesänä alle 15-vuotiaiden maajoukkueessa Sudenpentu-debyyttinsä tehnyt koripallolupaus jatkaa tietyllä tavalla Fiia Hellstenin ja Tiia Talosen jalanjäljissä seuraavana maajoukkuepolulle päässeenä forssalaisena. Toisaalta Joutsimo kertoo, että hän on pyrkinyt ruokkimaan Witkan itsevarmuutta. Witka on pelannut tällä kaudella pääsääntöisesti naisten ykkösdivisioonassa ja alle 16-vuotiaiden valtakunnallisessa ykkösdivisioonassa. Kun uusia asioita kokeilee, kaikki ei voi heti mennä oikein. Pelaajan olisi osattava olla itselleen myös armollinen. – Hänen sydämensä on sykkinyt koripallolle aina. Hän menee koko ajan eteenpäin ja on talentti tähän lajiin, Joutsimo kertoo. Junioreillekin Feeniks Basketin sarjapaikka divarissa on tärkeä. Se vaatii aikaa ja pelaajan itseymmärrystä siitä, että jotain on muutettava. Witkan kantava voima naisten tasolla on Joutsimon mukaan liittynyt jollain tavalla myös pelaajan nuoreen ikään. 12 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Meea Witka ponnisti Forssasta Sudenpentuihin KORIPALLO F eeniks Basketin 15-vuotias kasvatti Meea Witka kutsuttiin alle 16-vuotiaiden maajoukkueleirille Kisakallioon. Hän on tasaisen varma joka osa-alueella. Sentteri Witkaa auttaa luonnollisesti pituus ja ulottuvuus. Eetu Pennanen Juta Joutsimo pitää 15-vuotiasta Witkaa esimerkillisenä pelaajana
Tyttöjunioreista on tulossa tosi hyviä pelaajia. Erityisesti tyttöpuolelta on tullut useampia pelaajia kolkuttelemaan maajoukkueportteja. Ranskalaistähti iski pallon maalin perukoille kahdesti ennen puoliaikaa ja viimeisteli hattutemppunsa ottelun jälkimmäisellä puoliskolla. Joutsimon mukaan todella isoista asioista. Tähän haasteeseen vastaa tällä hetkellä Forssan Alun edustusjoukkue Korisliigassa ja Feeniks Basket divarissa. Jos voin tehdä enemmän, teen enemmän. Jatkopaikka varmistui Realille kahden ottelun jälkeen yhteismaalein 6–3. Hän ei ole voinut välttyä vertailuilta Cristiano Ronaldoon, joka pelasi uransa parhaina vuosina Realissa. Silti maajoukkuepaikan merkitystä on turha väheksyä ja ylipäätään valinnasta maajoukkueeseen tulisi pelaajan jo nauttia. Hänet on kutsuttu sinne syystä. Sinne mennään tekemään parhaansa. – Hänen täytyy tehdä hommia, koska Cristiano asetti riman niin korkealle. Jos voin tehdä 50 maalia, teen ne. Joutsimo painottaa sitä, että sellaisia junioreita on paljon, jotka tarvitsevat esimerkiksi U16tai U19-tasolta väliportaan ennen Korisliiga-tasolle nousemista. – Olen sanonut sen ennenkin, en tullut Real Madridiin pelaamaan huonosti, Mbappe kommentoi televisiokanava Movistarille. Urheilu p. Miten isoista asioista forssalaisen koripallon suhteen nyt pelataan. Lyhyellä aikavälillä pitäisi tehdä tulostakin, Joutsimo miettii. Nytkin Witkan kaltaisia lahjakkaita pelaajia on leirillä paljon muitakin. – Se on varmasti jokaisen nuoren pelaajan unelma olla Awak Kuierin tai Lauri Markkasen saappaissa, Joutsimo kuvailee. He ansaitsevat olla siellä, me emme, Guardiola myönsi. Meea Witka nähtiin kentällä muun muassa Feeniks Basketin divariavauksessa syksyllä. – Emme ole Helsinki, jossa yhdessä ikäryhmässä on 60–80 pelaajaa, joilla voi pelaajapalettia pyörittää. Pitkin kautta kompuroineen Cityn osalta painopiste siirtynee paikan varmistamiseen ensi kauden Mestarien liigassa. Hän kehuukin Feeniks Basketin tekemää juniorityötä. Seuraavaksi Real kohtaa Atletico Madridin tai Suomen maajoukkuekapteeni Lukas Hradeckyn edustaman saksalaisen Leverkusenin, jota valmentaa Realin entinen keskikenttäpelaaja Xabi Alonso. Witkan ja muiden koripallolupausten arkinen työ tehdään luonnollisesti seurajoukkueessa. Mbappe on juuri aloittanut seurassa. – Meean kaltaiselle pelaajalle, joka on jo maajoukkueympäristössä mukana, pitää tarjota jo vähän haastavampaakin. Mbappe hankki itselleen hurjan vertailtavan STT, AFP JALKAPALLO Jalkapallon espanjalaisjätti Real Madrid lunasti keskiviikon myöhäisottelusta paikan 16 parhaan joukossa miesten Mestarien liigassa. Espanjalaisseuran sankari oli Kylian Mbappe. Ranskalainen sanoi haluavansa tehdä espanjalaisseuran riveissä historiaa. Se on jo voitto, hän kertoo. – Pelaajalla on oltava paikka, jossa hän pystyy tekemään tulosta, on kantava voima tai saa vastuuta, Joutsimo näkee. Kyseessä oli ensimmäinen kerta päävalmentaja Pep Guardiolan vahtivuorolla, kun City ei yltänyt 16 parhaan joukkoon. Joutsimo näkee, että perinteikkäästä koripallokaupungista Forssasta olisi tuloillaan lisää Witkan kaltaisia pelaajia kohti huippua. ” Hänet on kutsuttu sinne syystä. Pelaajat etusijalla pohditaan, mikä on pelaajalle parasta, Joutsimo päättää. Ei ole vain Meea Witka vaan tulevaisuudessa on tulossa uusia meeawitkojakin , Joutsimo sanoo. Siinä mielessä Feeniks Basketin paikka täksi kaudeksi ykkösdivisioonan on ollut äärimmäisen tärkeä. Meitä on ikäryhmäkohtaisesti tosi vähän ja kenestäkään ei ole varaa luopua. Joutsimo kuitenkin muistuttaa siitä, ettei toiminta maajoukkueessa ja seurajoukkueessa oli sama asia. Juta Joutsimo on valmentanut Meea Witkaa viimeiset seitsemän vuotta. – Sanon, että kahdesta pääsarjatason joukkueesta on pidettävä kynsin ja hampain kiinni. Maajoukkuepolun alkusysäykseen Susi All Stars Cupiin on Forssasta päässyt myös yksittäisiä poikia. Siihen vaaditaan neljän parhaan joukkoon yltäminen Englannin Valioliigassa. Guardiola on toiminut manchesterilaisseuran päävalmentajana vuodesta 2016. Kovin nuorella joukkueella kauteen lähtenyt Feeniks Basket ja Korisliigassa valmentajaakin vaihtanut Alku ovat kuitenkin molemmat tiukassa paikassa. – On varmasti oma jännityksensä, kun sinne valitaan. Toistaiseksi pelaajalle on tarjolla Forssassa hyvä mahdollisuus toisen asteen opiskeluun ja laadukkaaseen koripalloon. – Se kertoo jotain, että sieltä on tulossa uusia pelaajia. Seuraavan kierroksen parit arvotaan perjantaina. Real pudotti Cityn jatkosta jo kolmatta kertaa neljän kauden aikana. – Olen esimerkiksi Meealle sanonut, että turhat paineet kannattaa jättää pois. Mutta tärkeintä on voittaa mestaruuksia. Nykyisellään tilanne on se, ettei lupaavan juniorin U19-vaiheen jälkeen tarvitse välttämättä lähteä etsimään pelipaikkaa muualta. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 13 Luonnollisesti suurinta vastuuta Witka kantaa vielä junioripuolella. Juta Joutsimo MOONA MÄNTYVAARA Witka saa vetää susinuttua ylleen jälleen maaliskuun maajoukkueleirillä. – Mbappella on mahdollisuus saavuttaa taso, jolla Cristiano oli Madridissa, Realin päävalmentaja Carlo Ancelotti kertoi voitokkaan ottelun jälkeen. Mbappe siirtyi Realiin viime vuonna ja on tehnyt 38 ottelussa 28 maalia. Toissa kauden mestari Manchester City jäi nuolemaan näppejään, kun madridilaiset takoivat tauluun lukemat 3–1. – Paras joukkue voitti. – Meillä on ollut naisten divarissa paljon nuoria pelaajia, mutta olemme saaneet voittoja. Ne ovat sarjojensa hännillä taistelemassa mahdollista putoamiskurimusta vastaan. – Vaikka Forssan Alku ja Feeniks Basket eivät ole samaa seuraa, vaatii se yhteistyötä. Pitäisi mennä vähän mukavuusalueen ulkopuolelle, hän jatkaa. Tyttöjuniorimme alkavat olla kohta ihan kypsässä iässä, hän jatkaa. Jos saamme paikat pidettyä, on forssalainen koripallo siltä osin turvattu. – Minulla ei ole rajaa. – Ei tarvitse olla sateentekijä, mutta sinne pääsee niin sanotusti haistelemaan tunnelmaa, Joutsimo sanoo. Kun massaa ei ole, on forssalaiselle koripallolle elintärkeää, että Witkan ikäisille pelaajille on tarjota tarpeeksi haastava paikka koripallon pelaamisen jatkamiselle
Serbian tiedetään prässäävän aggresiivisesti, ja muutama yksilö nousee perjantain kotijoukkueesta vaarallisuudessaan esille. Seppälä tarvitsi ensimmäisellä osuudellaan neljä varapatruunaa, ja Minkkinen joutui toiselle hiihtovuorolleen 15:ntenä. Samaan on pystyttävä Serbiaa vastaan. – Ei tuon tason pelaajia voi korvata ihan yksi yhteen. Kunkkunumero: 57 KESKIVIIKKO-JOKERI Keskiviikko 19.2. Ranskan Julia Simon ja Quentin Fillon Maillet voittivat parisekaviestin. Maankuulut lihikset ja pasteijat Maankuulut lihikset ja pasteijat LASKIAISPULLAT LASKIAISPULLAT, vadelma ja manteli , vadelma ja manteli Turuntie 1, FORSSA koskenniska.fi Yölintu tie 1 FORSSA Rosen karaoke to, pe, la Rose Pe 21.2. – Meidän pitää pystyä pallonhallinnan kautta määrittelemään peliä enemmän kuin vastustaja ja olemaan tuottavampia vaarallisten maalintekopaikkojen luomisessa. – Ei auttanut säästellä, joten vedin urku auki ja riskillä, Minkkinen kertoi osuudestaan, jossa hän käytti yhden varapatruunan molemmilla ampumapaikalla. – Olen tyytyväinen siihen, millä ilmeellä ollaan oltu treenikentillä. Kaksikko tarvitsi kilpailun kahdeksalla ampumapaikalla yhteensä kymmenen varapatruunaa, ja tuloksena oli kymmenes sija lähes minuutin päässä kärjestä. Lähdimme tosi kovaa liikkeelle ja se sähinä jäi päälle ampumapaikalla. 14 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 MENOT JA TAPAHTUMAT ELOKUVAT TORIT JA MARKKINAT www.bio-kaari.fi Ohjelmisto 21.–27.2. Jokerinumero: 8 5 8 7 2 9 2 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 12 kpl voitto-osuus 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein ei yhtään kappaletta, 5 oikein 2 kpl voitto-osuus 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e VIKINGLOTTO Keskiviikko 19.2. Mutta roolituksen avulla tehdään mahdollisimman ihanteellinen tilanne, että pystytään pelaamaan niin kuin haluamme. LOHILOHIja ja HERNESOPPAA HERNESOPPAA Myydään niin kauan kun tavaraa riittää. ” Se ensimmäinen makuu harmittaa. – Tämä joukkue ei jätä yhtään kiveä kääntämättä, kun voittoa haetaan. Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta näkee, että valmistautuminen otteluun on mennyt kuten pitääkin. Marko Saloranta on tyytyväinen Suomen harjoitusilmeeseen. Ensinnäkin ensi syksynä ei tarvitsisi pelata kilpailullisia otteluita, ja Helmarit voisivat valita A-maaotteluihin kovia vastustajia. Myydään niin kauan kun tavaraa riittää. Torstai-iltana forssalaiset kohtasivat vieraskaukalossa Nokian Pyryn. Suvi Minkkinen Kiivas hiihtorytmi kostautui p Urheilu. Helmareiden pelissä on kuitenkin elementtejä, joiden Saloranta uskoo purevan Serbian pelityyliin. Joukkueen eteen ollaan valmiita painamaan hommia, Saloranta toteaa STT:lle puhelimitse Serbiasta, jonne joukkue matkusti torstaina Unkarista. Kansojen liigan otteluiden panoksena on lohkovoitto ja nousu A-liigaan. Toiseksi Helmarit pelaisi MM-karsinnat A-liigassa, mikä tarkoittaisi kovia vastustajia sekä tarjoaisi takaportin kisoihin jatkokarsintojen kautta, jos paikkaa ei suoraan karsinnoista irtoaisi. Niitä ovat muun muassa sisukkuus ja aggressiivinen puolustaminen. – Se ensimmäinen makuu harmittaa. A-liigaan nouseminen toisi Helmareille kaksi isoa asiaa. Tulos oli pettymys, sillä kaksikko voitti parisekaviestissä maailmancupin kilpailun tammikuussa Oberhofissa. Minkkinen kuitenkin kiivastui osuuden nopeimpaan vauhtiin ja nosti Suomen kahdeksanneksi. Päänumerot: 12, 23, 24, 35, 40, 45 Vikingnumero: 4 Plusnumero: 27 Voitonjako: 6+1 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 8 422,20 e, 5 oikein 1 154,65 e, 4+1 oikein 55,93 e, 4 oikein 28,57 e, 3+1 oikein 10,25 e, 3 oikein 5,42 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6 oikein 0,00 e, 5+1 oikein 0,00 e, 5 oikein 0,00 e, 4+1 oikein 279,65 e, 4 oikein 142,85 e, 3+1 oikein 51,25 e, 3 oikein 27,10 e, Plus oikein 5,00 e Tulospörssi Pasi Rein?/?STT AMPUMAHIIHTO Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä hukkasivat torstaina Sveitsin Lenzerheidessa parhaan ammuntarytminsä ampumahiihdon MM-kisojen kiivastahtisessa parisekaviestissä. Soppaa mukaan ämpäreissä, ämpäri kaupan päälle. Soppaa mukaan ämpäreissä, ämpäri kaupan päälle. 22.2. Klo 15.15 Risto Räppääjä ja kaksoisolento -SKe–To klo 13 Paddington seikkailee K7 Klo 17.15 Bridget Jones: Mad About the Boy K7 Klo 20 Häjyt 2 K16 Forssan torilla Forssan torilla LA LA 22.2. – Sijoitus harmittaa, mutta vielä enemmän jäi harmittamaan oma fokustila. Siinä asiassa meiltä vaaditaan tulosta nyt ja kesän EM-kisoissa. ARKISTOKUVA: MOONA MÄNTYVAARA Viivi Väätänen?/?STT JALKAPALLO Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen taival Kansojen liigassa alkaa perjantaina Stara Pazovassa, kun Helmarit kohtaa kenties lohkonsa kovimman vastustajan Serbian. Liput 25€ ovelta Sarjajumbo FPS kohtasi kärkijoukkueen Nokialla Arttu Rantansen FPS jatkoi valmistautumista putoamiskarsintaan Suomi-sarjan runkosarjassa. Sarjakärjen ja -jumbon kohtaaminen oli Nokialla kesken vielä tämän lehden mennessä painoon. Otteluraportin ja kommentit luet kuitenkin tuoreeltaan osoitteesta forssanlehti.fi ja Forssan Lehden mobiilisovelluksesta. Päästäisiin mittaamaan peliämme parhaita vastaan, ja toiseksi vielä mahdollisuus päästä kisoihin toista reittiä, Saloranta alleviivaa. – Molemmat pointit ovat todella tärkeitä. En ollut liian hengästynyt, mutten saanut rauhoitettua itseäni, Minkkinen harmitteli ensimmäisen hiihto-osuutensa makuuammuntaa. – Se vähän lämmittää ja tuntuu hyvältä, kun katsoo toisen osuuden aikoja. Kunkkunumero: 15 Myöhäisillan arvonta Oikeat numerot: 2, 4, 5, 6, 10, 11, 20, 24, 29, 30, 34, 35, 43, 44, 46, 50, 55, 56, 60, 61 Kunkkunumero: 11 Torstai 20.2. Helmarit valmiina Serbian kaatoon VESA MOILANEN / LEHTIKUVA AMPUMAHIIHTO LENZERHEIDE, SVEITSI MM-kilpailut: Parisekaviesti: 1) Ranska 35.25,1, 2) Norja –5,7, 3) Saksa –8,3..., 10) Minkkinen/Seppälä Suomi –56,6. Ilta-arvonta Oikeat numerot: 6, 7, 11, 13, 14, 15, 35, 36, 40, 42, 43, 48, 50, 55, 57, 60, 61, 63, 64, 66. Päiväarvonta Oikeat numerot: 6, 8, 9, 10, 11, 12, 17, 18, 29, 31, 32, 35, 39, 40, 42, 46, 57, 62, 64, 69. Vaarallisten maalipaikkojen luomiseen Saloranta toivoo vielä piristystä. Marko Saloranta luottaa joukkueen sisukkuuteen Kansojen liigan alla. Hän korjasi tilannetta puhtaalla pystyammunnalla ja ennätti ensimmäiseen vaihtoon Ranskan jälkeen toisena. LENTOPALLO JOKIOISTEN HARRASTELENTOPALLOSARJA Kiusaajat–Opettajat 2–0 (25–6, 25–8) VaHu–Viisariveikot 2–0 (25–15, 25–11) Murto–Datum 1–2 (25–21, 17–25, 12–15) Sarjataulukko: VaHu 14 12 2 25-4 25 Kiusaajat 13 11 2 22-5 22 Kiistapeikot 13 10 3 20-6 20 Datum 14 7 7 14-18 14 Viisariveikot 13 5 8 11-18 11 Murto 13 2 11 5-23 5 Opettajat 14 14 5-28 5 RAHAPELIT KENO Keskiviikko 19.2. Jutta Rantala ja Eveliina Summanen ovat isoimpia nimiä, jotka Helmareista puuttuvat loukkaantumisten takia. Minkkiselle kertyi kaksi hutia, jotka hän selvitti kahdella varapatruunalta
Miksi FPS:n kausi jäi odotuksia vaatimattomammaksi. Joukkueeseen tuli niin paljon uusia pelaajia, ettei yhteistä säveltä löytynyt. 2. Toivotaan, että FPS yllättää ja allekirjoittaneen tulosveikkaus menee väärin. divisioonan joukkue. 3. 2. Aina toivon kotijoukkueen voittoa, mutta nyt tulee tappio. KYSYMYKSET: 1. Karoliina Kivistö Karoliina Kivistö vs. Täysin oikea veikkaus 6 p Tasapeli 4 p Voittaja ja toisen maalit oikein 3 p Voittaja oikein, maalit väärin 2 p Voittaja väärin, toisen maalit oikein 1 p Täysin väärä veikkaus p PISTEET YRITYS VEIKKAUS PISTEET YRITYS VEIKKAUS Eetu Moberg, OP Koti Lounaismaa: 1. Haastava rasti se tulee olemaan. 3. Eetu Moberg Eetu Moberg Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 15. Nähdäänkö Forssassa vielä ensi kaudella jääkiekon Suomi-sarjan pelejä. Pahalta kuulostaa. 20 Forssan Keilahalli 2–5 20 Piippuravintolat 3–1 19 Envor 1–3 19 Hemiva Oy 3–6 15 Autokeidas 5–0 15 Stretch Kuntosali 2–4 15 OP Koti Lounaismaa 3–5 15 K-Citymarket 3–3 15 Linjaliikenne Kivistö 5–0 12 Loimi-Hämeen Jätehuolto 2–4 Pisteet lasketaan varsinaisen peliajan jälkeen. Ei varmaan ehditty oppimaan pelaamaan oikein toisten kanssa, kun joukkue meni pitkälti uusiksi. Kyllä sarjapaikka pidetään, voitetaan viimeistään siinä vaiheessa kun karsinnassa tulee vastaan 2. Päättääkö FPS runkosarjan kotivoittoon sarjassa kolmantena olevasta Virkistä. Sen jälkeen forssalaisilla on edessä vielä karsintapelit. Kyllä nähdään, uskon siihen sataprosenttisesti. Tilanne oli haastava, kun FPS putosi Suomi-sarjasta ja joukkueen kokoaminenkin jäi viime tippaan. Karoliina Kivistö, Stretch Kuntosali: 1. Se hankaloitti yhteispeliä ja maalien tekemistä. Forssan Palloseura päättää Suomi-sarjan runkosarjapelit kotiotteluun Lapuan Virkiää vastaan. 3. 2. Karsinnoissa tasoero on meidän puolella. 2024-2025 FPS – Virkiä su 23.2
Lidl ja Puuilo myös saamatta, vaikka on jaossa. Forssan kaupungin mukaan vuorot ajavat peräkkäin, mutta todellisuudessa ne ajavat pääosin lomittain toisiaan vastaan, mutta käytännössä aikataulut eivät aina palvele matkustajien tarpeita. lehdessä, että ”Vuoden alusta kotouttamiseen liittyvä suomen kielen opetus siirtyi te-toimistoille”. Huolestunut joukkoliikenteen käyttäjä Forssan seudun joukkoliikenne kaipaa kehitystä Jubilee Line lähdössä Forssan bussiasemalta. Esimerkiksi Riihimäelle ja Hyvinkäälle ei ole lainkaan bussiyhteyksiä, mikä rajaa huomattavasti joukkoliikenteen vaihtoehtoja. Yleisesti olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että mikäli kotoutumista halutaan edistää, on siihen myös oltava resursseja. p ”Sota elinvoimaisin hulluus (FL 19.2.)”, kyllä niin menee, kuten kirjoitit. Vaikka käyttäisit nimimerkkiä, kerro viestin lopussa nimesi ja paikkakuntasi. Sujuvammat yhteydet tukevat paikallista elinkeinoelämää, vähentävät yksityisautoilun tarvetta ja edistävät ympäristöystävällisempää liikkumista. Joukkoliikenteen kehittäminen ei ole pelkästään matkustajien etu, vaan se vaikuttaa laajemmin alueen elinvoimaan. Vai on ostovoima kasvanut. Elämällä on merkitystä, kun tuntee kuuluvansa johonkin. Tämän jälkeen voit kirjoittaa mielipiteesi. Aloita viestisi isoilla kirjaimilla FL ja lyö sitten välilyönti. Toivoa on! SS p Euroopan pitää olla huolissaan kun Venäjän ja USAn rikolliset diktaattorit nuoleskelee toisiaan ja sopivat diilejä. Jos käytät nimimerkkiä, kerro siinäkin tapauksessa toimitukselle nimesi ja yhteystietosi, paikkakuntasi ja mieluiten puhelinnumerosikin. Humppilan rautatieasema tarjoaa suoran yhteyden Turkuun ja Tampereelle sekä yhdellä vaihdolla pääkaupunkiseudulle. Mielipidekirjoituksia voidaan julkaista myös Forssan Lehden verkkolehdessä. Katariina Murtolahti Kotoutumisesta Suomen kielen oppikirja. Yhteystiedot: Palstan postiosoite on Forssan Lehti / Mielipide, PL 38, 30101 Forssa. Jatkakaa! p Miksi Humppilan Järvensuolle ei ole jaettu Jokiläänin seurakuntakyselyä. Myöskin tulisi kiinnittää huomio viikonlopun vuoroihin, joita ajaa vain Jubilee Line, mutta aloittaa liikennöinnin vasta 13:05, tämä aika palvelee huonosti viikonloppuisin asukkaita ja raideliikenteen käyttäjiä. Kielen oppiminen ja työhön tai opintoihin kiinni pääseminen ovat ensisijaisen tärkeitä kotoutumisen kannalta. Tunneliin unohdetut LYHYET Nimimerkki ”Pelkkä vapaaehtoistyö ei riitä” kirjoitti lauantain 15.2. Sodalla on aina pääarkkitehti, eli sen sytyttäjä, (kyllä se aina syyn keksii, tekosyyn ), sen on oltava itse pahuus = saatana, se on läsnäolevana aikojen loppuun, hyvä ja paha ovat kädenväännössä siihen asti. Jos bussit synkronoidaan junien aikatauluihin, Forssan saavutettavuus paranee huomattavasti ja joukkoliikenteestä tulee varteenotettavampi vaihtoehto. Palvelun hinta on normaali tekstiviestimaksu. Kirjoituksia ei oteta vastaan puhelimitse. Mitä seuraavaksi. Sulle Ukraina, mulle Grönlanti. No, sijoittajat ja eliitti juhlivat. Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Myös vapaaehtoisilla, siis ihan tavallisilla tallaajilla, on tärkeä tehtävä kotoutumisessa: ottaa maahanmuuttajat mukaan erilaisiin harrastuksiin ja yhteisöihin. Sitä saa, mitä tilaa. SAMI LETTOJÄRVI p Mielipide. äh 16 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 s Forssan ja Humppilan välillä liikennöivät linja-autovuorot ovat elintärkeitä alueen asukkaille, mutta aikataulujen järjestelyssä on selkeitä haasteita. Tämäkin asia ei ole järjellä selitettävissä, siis sota on aina läsnä, pienempänä tai isompana. Ihmisen kaksi puolta p Taidan lukea ja kuunnella eri uutisia kuin Suomen päättäjät, kun mielestäni sekä Putin että Lavrov ovat sodan aikana useampaan otteeseen ilmoittaneet olevansa valmiita rauhanneuvotteluihin Ukrainan sodan lopettamiseksi. Mitäs köyhistä, tässä nykymeno kiteytettynä. Myös suuri osa kotoutumispalveluista on 1.1.2025 ollut kuntien vastuulla Kotoutumislain uudistuksen myötä. Tämä heikentää joukkoliikenteen houkuttelevuutta ja vaikeuttaa etenkin työmatkaliikennettä ja opiskelijoiden kulkemista. Sama pätee kaikkien ihmisten kohdalla, ei vain maahanmuuttajien. Haluaisin korjata tämän tiedon, sillä te-toimistot lakkasivat vuoden vaihteessa, kun te-palveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille. Toimitus valitsee ja käsittelee kirjoitukset sekä tarvittaessa otsikoi, lyhentää ja korjaa kieliasun. LASSI PUHTIMÄKI ” Forssan seudun kaukoliikenne yhteydet ovat rajalliset. Tällä hetkellä linja-autoliikenne ei kuitenkaan tue riittävästi junayhteyksiä. Ihmettelevä p Jo oli taas hämmästyttävää luettavaa sosiaaliturvaministerimme näkemyksistä. Missä vaiheessa näin on käynyt, kun koko Orpon hallituksen vallassaolon aikana se on kylläkin laskenut, suorastaan romahtanut. Vaikka busseja kulkee muun muassa Turkuun, Hämeenlinnaan, Lahteen ja pääkaupunkiseudulle, vuorojen vähäisyys ja aikataulujen sopimattomuus työja opiskelumatkoihin rajoittavat käyttömahdollisuuksia. Toivottavasti se hänen näkemänsä valo tunnelin päässä olisi vihdoin järjen valo. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä yhteystiedoksi. Onneksi Orpo ja kumppanit eivät päätä näistä asioista! Sen paremmin kuin EU:kaan. Toinen merkittävä kehityskohde on raideliikenteen parempi hyödyntäminen. Nykyinen vuoroväli on noin 30–40 minuuttia, mutta tietyissä kohdissa päivää seuraavaa bussia voi joutua odottamaan pitkään. Toivottavasti Forssan seudun liikennesuunnittelussa huomioidaan kuntien yhteistyössä nämä kehityskohteet ja löydetään ratkaisuja, joilla joukkoliikenne saadaan toimimaan paremmin asukkaiden ja elinkeinoelämän hyväksi. Näin toimii äärioikeisto p Jatkoa odotellen viljeliöiden vastalause myös päättäjille, pellot aurinkokennomeriksi. Kirjoituksessa myös väitettiin määrärahojen pudonneen alle puoleen, ja mielelläni kuulisin, mistä määrärahoista tässä on kyse ja mistä tämä tieto on peräisin. Aikatauluvertailu osoittaa, kuinka epätasaisesti vuorot on sijoitettu. Lisäksi Forssan seudun kaukoliikenneyhteydet ovat rajalliset. Mielipiteiden lähetysohjeet Sähköposti: Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen mielipide@forssanlehti.fi Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Nyt kun Trump on rauhan asialla, niin keksitään vaikka mitä uhkakuvia ja muotosyitä ja pannaan kapuloita rattaisiin rauhan esteeksi. Lyhyet: Lähetä tekstiviesti numeroon 13300. Vuorojen paremmalla rytmityksellä ja aikataulujen hienosäädöllä voitaisiin parantaa merkittävästi joukkoliikenteen käytettävyyttä. Tekstin maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan lukien
Luonto ja koirat auttoivat Christineä pääsemään irti päihderiippuvuudestaan. 09.55 Antiikkikaksintaistelu. 23.30 Vuorien sankarit. 07.05 LEGO Ninjago. 11.45 Yle Oddasat. 15.30 Wheeler Dealers. 14.30 Jos ei sauna auta. 17.00 Nathan Morris Kaikkien kansojen kaipaus. 11.30 Kolmiodraama. 23.00 Elokuva: Darjeeling Limited. 21.45 Mars Hill Church. 18.30 Koripallon EM-karsinnat LIVE: Suomi Serbia. Keijo ja Alva! 08.11 Pikku Kakkonen. 23.10 Elokuva: The Judge. Erjan luo tulee kylään lapsenlapsi Alma, jonka kanssa puhutaan poikaystävistä ja Erjan unelmamiehestä. 16.45 Espanjan rajavartijat. Serbia Suomi, alkustudio. 13.35 Saunassa ympäri maailmaa. ”Tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni” Seurakuntapastori Marika Villikka Pirkkalasta pohtii Raamatun Apostolien teossa mainittua Lyydiaa sekä seurakuntien nykyisiä vastuunkantajia ja käytännön toimijoita. 14.00 Ulosottomiehet. Enkelit ja demonit (Angels & Demons, 2009) tekee tikusta asiaa, onneksi kauniissa maisemissa. 18.00 Simpsonit. 15.00 La Promesa Salaisuuksien kartano (7). Korkeasaari goes K18. (2022) Mitä jos pahin pelkomme ei olekaan kuolema vaan arvoton elämä. 12.30 Kokkaushaaste. Kausi 12, 5/10. Janne tutustuu nykynoitiin ja wiccoihin. Ei on ei. 18.45 Kirjeitä. Tartunta on tavallista järkevämpi katastrofielokuva. 07.45 Tara Duncan (7). 06.25 Huomenta Suomi. Huippumuodin syntysijoilla. 09.30 Café Raamattu. 12.00 Syke (12). Pois Paratiisista. Regressoiva huumorihetki. 13.15 Emmerdale (7). Noituus. 18.01 Suurmestari UK. Älä turhaan pelkää. 19.25 Hockey Night: HIFK TPS. 19.00 Miehen puolikkaat. Ohjaus: Jason Reitman. Kauhukomedia. Tutkija Leea Lakka vietti vuoden ysiluokalla ja selvitti, miksi oppiminen ei kiinnosta takarivin nuoria. Hakuaika. Ääni ratkaisee 9. 12.35 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 23.05 Oddasat. 13.00 TV7 Israel News. Anonyymi: Kylväjä siemens’ meni kylvämään (Sauli Tiilikainen, baritoni, ja Pertti Eerola, urut). 17.00 Yle Uutiset. 16.35 Uutiset selkosuomeksi. Maria pelaa treffikumppaninsa kanssa minigolfia. 07.45 Pernilla Wahlgrenin maailma. Kausi 1, 2/6. 07.05 Nallen aamu. Kausi 7, 110/18. 16.50 Teho-osasto. 1, 9/10. Kausi 1, 2/4. Pääosissa: Tauno Palo, Regina Linnanheimo, Jorma Nortimo, Oiva Luhtala, Kyllikki Väre. 07.55 Angry Birds Stella. 08.55 Ulosottomiehet. 07.23 Pikku Kakkonen. . 00.25 Elokuva: Ghostbusters: Afterlife (12). 14.20 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. UV ei halua tulla nähdyksi Kennethin ja Sandran kanssa ja haluaa hoitaa huumekaupan itse. 19.00 Yle Uutiset ja sää 19.02 Musica nova Helsinki 2025: Suut 1+1=3 21.00 Yle Uutiset 21.05 Politiikkaradio 21.35 Kalle Haatanen 22.25 Tuuli Saksalan keidas 23.30 Kulttuurin kulmilla 23.40 Yöklassinen 06.30 Aamuklassinen 07.00 Yle Uutiset 07.02 Radio 1 soi 07.20 Kulttuurin kulmilla 07.31 Luomiskertomus: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen Tytöt tytöt tytöt 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.05 Hartaita säveliä 08.25 Aamuhartau. 14.30 Sinkkuillallinen. Yorkshirenterrieri Letice etsii nyt neljättä ja toivottavasti viimeistä kotia. 07.00 Yle Uutiset ja sää 07.10 Aamusoitto 08.00 Yle Uutiset ja sää 08.10 Ykkösaamu 09.00 Yle Uutiset 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Ruben Stiller 10.55 Yksi on hyvää seuraa 11.00 Narrin aamulaulu Ihana Aino 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12 12.00 Yle Uutiset ja sää 12.10 Tiedeykkönen 13.00 Politiikkaradio 13.30 Radio 1:n iltapäivä 15.00 Yle Uutiset 15.02 Kulttuuriykkönen 15.55 Yle News 16.00 Yle Uutiset ja sää 16.10 Faunin iltapäivän kuuntelijoiden toiveita 17.00 Yle Uutiset ja sää 17.10 Uutispodcast 17.35 Näistä levyistä en luovu: Petteri Taalas 18.35 Musiikkihartaus. Vatikaanissa surraan paavin kuolemaa ja valmistaudutaan konklaaviin, jossa katoliselle kirkolle pitäisi valita uusi johtaja neljän preferiton joukosta. 08.50 Kotijumppaa Sofian kanssa. (U) 21.35 Elokuva: Enkelit ja demonit. 18.00 Päivän sää. 10.40 100 Places to Be. 10.00 Come Home Kids. 15.30 Remppa vai muutto Australia. 13.15 Voimaa Sanasta. 18.05 Los Angelesin luksuslukaalit. 19.50 Wheeler Dealers. 20.20 Liiga. (U) 16.00 Salatut elämät (7). 07.43 Tie tähtiin (S). 19.20 Tulosruutu. 17.10 Futurama. Dokumentti esittelee 100 lomakohdetta ympäri maailmaa. Neljä vahvinta kardinaaliehdokasta on kaapattu, ja kaiken takana on salaseura Illuminati. 15.30 Castle. 11.00 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay! 12.00 Duudsonit tuli taloon. 10.10 Alone yksin erämaassa. 06.40 Löytöretki tuntemattomaan. 21.05 Sohvaperunat. 13.30 Rukous elämään. 10.55 Uutta verta eläinpuistossa. 10.25 Eränkävijät. Kausi 1, 4/8. 18.50 Maajussin luontokuvat. 1, 8/8. MTV3 06.15 Aamusää. 18.00 BUU-klubben. 08.13 Eka & Helmi (S). (U) 15.00 Janne Katajan Uskoisitko. Käsi, joka säilykettä heiluttaa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 22.10 Kilpajuoksu kuoleman kanssa (12). 06.50 Aamuhartaus . 23.40 Elokuva: Minä (7). 06.05 Bing. Calabrian malja. 21.59 Urheiluruutu. 16.00 Alone yksin erämaassa. 22.00 Miehen puolikkaat. (U) NELONEN 06.00 Sunny Bunnies. 15.54 Isä Matteon tutkimuksia. 13.00 Kaverille ei jätetä IKUISET (12). Keskivartalo kuntoon. Kaikki neljä preferitoihin kuuluvaa kardinaalia on kaapattu. JIM 09.00 Rekkakuskit Suomi. Kong. Heikkilä ( Tauno Palo) matkustaa Sierranuevan tasavaltaan. 8, 2/20. 08.00 4 Nations Face-Off: Finaali. YLE TEEMA & FEM 07.50 BUU-klubben. 21.55 Yle Uutiset. (Rambo: First Blood Part II, USA 1985). ”Missä on sydämesi?” Piirikunnanjohtaja Jori Brander, Metodistikirkko, Asikkala puhuu arvojen ja tekojen välisestä suhteesta. Komedia. 14.30 Vanha testamentti avautuu. SUB 07.00 Kaisu Kuu. 1, 24/25. 07.00 Kokkaushaaste. 10.00 Amerikan rajavartijat. 13.00 Norjan musiikin tähdet. Perhe ilman sääntöjä. 21.00 Elokuva: Godzilla vs. 17.00 Stadi vs. Herra ja ylhäisyys xx TV1 klo 13.20–15.10 Meksikon Yhdysvaltojen 3. 20.50 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). Unohtumaton. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 08.20 Miehen puolikkaat. 10.00 Kymppitonni. 16.10 Elokuva: Aikamoinen löytö. Koraalitoisinto (sov. 22.00 Kymmenen Uutiset. 21.15 Marttyyrien Ääni. 17.04 Päivän sää. 12.00 Himohamstraajat. 20.30 Jerusalem studio. STAR CHANNEL 06.00 Melkein MENSA. (U) Päivän tv-vinkit: Isän ja tyttären loma Marko Ahonen Aftersun – päivämme auringossa xxxxx Yle Teema & Fem klo 21.00–22.40 Tällaisia elokuvia ei juuri tehdä, siis pienimuotoisen intiimeitä ja ihmiskeskeisiä, teknisesti vaatimattomia mutta tunteiltaan suuria. 07.55 Pikku Kakkonen. 07.10 Muumien maailma. 15.45 Unelmahäät. 16.40 Yle Oddasat. 19.00 Parantumisen ABC. 11.00 Puutarhan pelastajat. Eiköhän paaviksi joku satusetä aina löydy, en näe tässä suurta ongelmaa. (1985). 1, 1/12. Kape saa kutsun Katja Ståhlilta kotiinsa Espooseen. 11.00 Koti koiralle. (U) 15.25 Maryn helpot kokkailut. 07.30 Sonic Boom (7). (U) 19.00 Leijonan luola Suomi. Tuvan suunnitelma. J. Simojoki: Kova maa (Jakaranda/Pekka Simojoki). LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 18.00 Ennakkostudio. 17.56 Pieni suuri maailma. TV5 06.15 Rantataloa etsimässä. 13.00 Levyraati. 06.55 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä. 19.30 Yliluonnollista. 11.35 Luontoretkellä: Paranemisen tie. 19.54 Norja ilmasta nähtynä. Selostajana Antero Mertaranta, Karri Kivi. Dallapé-orkesterin johtaja Juha Hostikka. 08.00 Kuutamolla. 07.26 Franklin ja ystävät (S). 22.40 Elokuva: Villi leikki (16). 5, 13/18. 21.00 Syke (7). 07.58 Retki-Roope. Kausi 4, 7/11. 13.45 Ensitreffit alttarilla AUS. 15.10 Syväluotain. 07.38 Pikku Kakkosen posti. 18.00 Luontoretkellä. 16.37 Kaupunkeja rakennetaan. 11.00 Rakkauden kosketus. Daavidin kotimatka. 08.30 Rempalla kaupaksi. 08.30 Kotijumppaa Sofian kanssa. Kausi 2, 5/20. Kirkon kansliassa ammutaan nainen keskellä päivää teloitustyyliin. Kausi 1, 3/7. MUUT TV-KANAVAT YLE RADIO 1 06.30 Hartaita säveliä. 18.45 Arvokaman etsijät: Klassikkoautot. 13.30 Tomi ja uskomaton Australia. Harju: Uskon jyvä (Maksetut viulut). 20.15 Rillit huurussa. 10.00 Lomakoti auringon alta. Pointteri Mona on pelastettu kadulta ja etsii kotia, jossa ymmärretään lintukoiran sielunmaisemaa. Lagi: Autuuden ja armon sana (Psallamus/Ilmo Riihimäki, ja Juhani Haapasalo, urut). Ohjelmatiedot voivat muuttua. 18.00 Yle Uutiset. 12.50 Tanskalainen maajussi. 16.30 Vaarallinen viholliselle. armeijakunnan komentaja ja Sonoran sotilasläänin kuvernööri, kenraaliluutnantti T. 07.35 Muumilaakson tarinoita. 11.15 Grand Designs unelma-asunnot. 12.55 Sampo ja kotivideot. Pieni kylmä sydän. T 17.00 Pikku Kakkonen. 14.55 Annan herkulliset leivonnaiset. Toivottavasti nappaa. 06.51 Nimipäiväonnittelu 21.2. 11-vuotias Sophie ( Frankie Corio) viettää kerrankin yhteistä aikaa rakastavan ja idealistisen isänsä ( Paul Mescal) kanssa. 16.10 Muurinaukossa. Leski. 1, 3/4. Seikkailukomedia Herra ja ylhäisyys (1944) on oikeasti kuvattu Nummelan lentokentällä, Yyterissä, Helsingissä Norrménin palatsin porrashuoneessa ja studiossa. Kausi 3, 5/8. Suositun toimintaelokuvasarjan toisessa osassa liittovaltion vankilaan tuomittu Rambo kutsutaan uudelleen aseisiin tehtävänään pelastaa Vietnamiin jääneitä amerikkalaisia sotavankeja. (U) 03.35 Hypoteesi UK. Nimekkäistä näyttelijöistä mainittakoon Matt Damon, Kate Winslet, Jude Law ja Gwyneth Paltrow. 18.40 Jalkapallon N kansojen liiga SRB FIN, alkustudio. Kape saa kutsun Katja Ståhlilta kotiinsa Espooseen. 21.30 Frendit. 18.05 Viiden jälkeen. 16.20 Rillit huurussa. 20.55 Jalkapallon N kansojen liiga SRB FIN, jälkistudio. Kausi 1, 2/5. Nuorisorikollisuus. Daamit keskustelevat ulkonäöstä ja itseluottamuksesta. 16.30 Jaksa paremmin. Pääosissa mm.: Carrie Coon, Finn Wolfhard ja Mckenna Grace. 08.15 Autojen fiksaajat. 08.24 Voihan Poni (7). 09.25 Rantataloa etsimässä. 02.55 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 15, 14/16. 06.30 Vanha testamentti avautuu. 06.45 Tuho-osasto. 02.20 Kansan vihollinen. 18.15 Kuningas saapuu. Pääosissa mm.: Tom Hanks, Ewan McGregor ja Ayelet Zurer. (U) 15.55 Kapen keittiökaappaus. 07.05 Sampo ja kotivideot. 22.35 Elokuva: Rambo taistelija 2 (16). 18.55 Elokuva: Kaameat pomot. 18.50 Lähemmäksi Jumalaa. Raitista ilmaa. (U) 10.30 Kauniit ja rohkeat. 10.30 IS esittää: Sain sen videolle. 3, 3/8. 08.30 Vaarallinen viholliselle. Törmälä): Jeesus, sana elämän (Timotei/Pekka Perko). Takaa-ajo. Kausi 1, 6/6. 09.45 Vintiöt. Kausi 19, 54/62. 1, 8/8. Villieläimiä lähietäisyydeltä. Seitsemäs päivä. 20.00 The Summit Suomi. (U) 12.00 Tähtiarpa. 16.50 Uutiset viittomakielellä. Kausi 12, 6/10. 11.49 Oddasat. 01.25 Elokuva: Aikamoinen löytö. (1944). 12.15 Miten kaikki tehdään. 07.00 Poppelikumpu (S). Tšernobylin suojavyöhyke. 11.00 Oikeus omaan kuolemaan. Tanssin valtias. 10.00 Emmerdale (7). 07.00 Lemmen viemää. 16.58 Uutiset. Kausi 5, 15/18. 12.05 Kieksi (12). 13.30 Iholla. TV2 06.50 Pikku Kakkonen. 11.15 Futurama. 18.23 Yle Uutiset alueeltasi. Tukijoukot. Tuntematonta kohti. Tapahtumat sijoittuvat turkkilaiseen lomakeskukseen. ”Kiitos tästä lapsesta” Perjantai-iltaisin kuullaan Hartaat sävelet ja iltahartauden yhdistävä musiikkihartaus. Tartunta xxx Kutonen klo 21.00–23.10 Steven Soderberghin ohjaama draamajännäri Tartunta (Contagion, 2011) oli jo unohdettu, kunnes koronapandemia teki elokuvasta ajankohtaisen. 21.11 Karppi (12). Juontaja-toimittajan ruokavalio uhkaa jäädä niukaksi. 18.50 Jalkapallon N kansojen liiga SRB FIN. 23.20 Elokuva: Wonder Woman 1984. 14.14 Tämäkin on totta. 09.10 Sydänmailla. Kausi 1, 17/122. TV7 06.00 Kosketuskohta. 09.10 Moderni perhe. (U) 03.55 Kapen keittiökaappaus. 16.45 Itse valtiaat (S). Valmistautukaa liikuttumaan. 13.00 Farmi Suomi. 17.49 Veljesten kirja. Kausi 26, jakso 4714. 10.15 Remontilla rahoiksi. Patagonia/ Puuma. Asiat halki. 17, 5/17. Kultasuoni. 22.05 Syke (7). 19.15 Päivän sää. Kausi 7, 1/5. ÄKS-arkisto. 20.00 Korkeasaari. Kirkkomurha. 12.35 Salatut elämät (7). 09.30 Puoli seitsemän. Autojen kanssa yhteen ottanut saksanpaimenkoira Leidi etsii loppuelämän kotia, jossa sen aktiivista luonnetta arvostetaan. Kolmas pyörä. Lande. 10.50 Lapin poliisit. Ruotsalaisten kadehtiminen osa 1. Jos tartunta pääsee leviämään, miljoonat ihmiset kuolevat. Aftersun – päivämme auringossa (2022) on empatiakykyisen katsojan elokuva. 08.30 Asunnon metsästäjät. Kausi 3, 3/8. 01.30 Surman susi (12). 17.00 Panttilainaamo. 17.55 Uutiset. 06.25 Miraculous: Ladybugin ja Cat Noirin seikkailut (7). 15.10 Elävä arkisto:: Moottoriruutu: Opel Kadett. Tanssin ilo. Kausi 18, 4/10. 10.25 Kartanon pelastajat. Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 17 TV1 06.25 Ylen aamu. 19.54 Näin tehtiin dokumenttielokuva Matti Nykänen. 13.20 Elokuva: Herra ja ylhäisyys (7). 22.55 Elokuva: Tummien perhosten koti (12). (2009). (U) 09.59 La Promesa Salaisuuksien kartano (S). Millaisia ovat wiccojen rituaalit ja mitä symboloivat luuta ja ruoska. 17.00 Kapen keittiökaappaus. 14.15 Ketonen & Myllyrinne. (U) 12.30 Iholla. 21.00 Elokuva: Varasto (12). 21.00 4 Nations Face-Off: Finaali. Tässä musiikkihartaudessa opetusneuvos Kalevi Virtanen Helsingistä pohtii mitä kastettavan läheiset ajattelevat ja toivovat kastemaljan äärellä ja millaisia rukouksia kastettavan puolesta halutaan lausua. 14.35 9-1-1: Lone Star. 09.50 Studio 65. KUTONEN 06.15 Miten kaikki tehdään. 08.00 Ostoskanava. AVA 06.35 Rempalla kaupaksi. 23.00 Fila Helsinki. 16.55 Yle Uutiset alueeltasi. 08.12 Galaxi. 07.10 Syväluotain. 19.00 Seitsemän Uutiset. Viimeinen varoitus. Hurmaavia klassikoita. (U) 13.55 Valitut Palat Collection. 13.20 Tuho-osasto. 07.40 Herra käyttää lääkäriä. 08.09 Nimipäiväonnittelu 21.2. 14.35 Arvokaman etsijät: Entisöijät. 22.03 Uutiset Uutis-Suomi. Helsingin jäähalli. 20.00 Isä Matteon tutkimuksia. 13.45 Miehen puolikkaat. 17.55 Romuautot kuntoon. 21.56 M1-studiossa Viitasen Piia. 1, 5/6. 22.45 Musiikkivideoita. Kimin kostojuoni. 07.13 Olivia (S). Symbolitutkija Robert Langdon ( Tom Hanks) saa avukseen tohtori Vittoria Vetran ( Ayelet Zurer). Kausi 3, 6/12. 12.30 Löytöretki Jumalan Sanaan. Kausi 1, 8/15. 17.30 Jeesus Kuningaskunta ilman rajoja. 17.00 Koti koiralle. 07.25 Espanjan rajavartijat. 18.30 Puoli seitsemän. Mitä Tarot-kortit ja astrologinen kartta kertovat Janne Katajalle. 17.25 Spellbound (12). 20.00 Haastattelussa. Junkkari. 18.21 Puoli7 tänään. Enkelit ja demonit xx Nelonen klo 21.35–00.25 Paavi on kuollut, joten Vatikaanissa valmistaudutaan valitsemaan uusi hassuhattuinen uskontopomo. 14.40 Tervo & Halme tosisuomalaisuutta etsimässä. 09.00 Martin ja Mirjan matkassa. Miten palautetaan takaisin museoon matkaan tarttunut Michelangelon Daavid. 21.00 Elokuva: Tartunta. Kausi 1, 6/6. 22.25 Tulosruutu. 18.00 Huvila & Huussi. 15.15 Hudson & Rex (12). Kausi 1, 1/6. (2021). 11.30 Restaurant: Impossible. 16.00 Gilmoren tytöt. (U) 03.10 Forensic Files (12). 21.00 Elokuva: Aftersun päivämme auringossa (7). 06.50 Angry Birds Toons. 08.50 Meille tulee lapsi (12). 11.00 Ostoskanava. 23.20 Alice & Jack (7). Kausi 1, 7/8. 16.45 Novosti Yle. 18.30 Emmerdale (7). 07.30 Simpsonit. (U) 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). 11.30 Exploring Earth. 19.00 Frendit. 14.00 Kosketuskohta. 12.15 Unelma-asunto auringon alta. A. Perjantai Televisio ja radio p. 20.00 Deittaavat daamit. Kausi 3, 11/20. 14.00 Miltä nyt tuntuu. 11.30 Poliisit UK: Ajojahti (12). 19.00 Unelmaasunto auringon alta. Palattuaan bisnesmatkalta Hongkongista Beth ja hänen poikansa menehtyvät flunssan kaltaiseen tautiin. 22.20 Päivän sää. 13.00 Iholla. 09.15 Unelmaasunto auringon alta. 12.00 Norjan musiikin tähdet. 21.00 TV7 Israel News. Ohjaus: Jorma Nortimo. 10.55 Yle Paikallisuutiset. 06.15 Smurffit. 20.55 Urheiluruutu. 19.00 Tom Jones (12). Kausi 2, 2/6. 20.29 Yle Uutiset. Rita, 77, kirjoittaa elämänsä ensimmäisen seuranhakuilmoituksen lehteen. 22.55 Stacey Dooley yökylässä. 18.00 Huijareita ja uhkapelaajia. 08.55 Tiny House Hunting. Kausi 5, 14/18. (U) 18.00 Korkeasaari. Kape matkaa Jyväskylään auttamaan aktiivisesti urheilevia nuoria miehiä. 15.40 Herra käyttää lääkäriä. 11.05 Huutokaupan metsästäjät. 12.05 Simpsonit. 15.10 Lehmän vuosi. Toimitus ei vastaa viime hetken ohjelmamuutoksista, joita tv-kanavat tekevät. 17.05 Viiden jälkeen. Keijo ja Alva! 06.52 Humps (S). 08.35 Minne Rinne vie: 09.00 Yle Uutiset ja sää 09.05 Muistojen bulevardi 10.00 Yle Uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Rytmikamari 11.00 Näistä levyistä en luovu: Petteri Taalas. 15.25 Tanja ja kuuro Eurooppa: Eurooppa kutsuu! Tanjan loma alkaa Ranskassa, jossa hän tutustuu samppanjan valmistukseen. Seurueeseen kuuluvat myös sotilaspalvelija Tlaca ( Oiva Luhtala) ja kapteeni Silvio Spottorno ( Jorma Nortimo). (U) 20.00 The Voice of Finland. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Hiljaisuuden muurin murtaminen. Äiti ja poika. Kausi 1, 4/6. Kausi 5, 16/22. Venäjä. Arvoitusleikkejä, osa 2/2. 07.08 Pipsa Possu (S). 23.05 Kapen keittiökaappaus. 17.10 Isä Brown ja hänen laumansa (7). 20, 5/7. 15.55 A-Talk. 10.05 Romuautot rahaksi. 10.20 Team Bachstad kotikonnuilla. (U) 16.55 Tähtiarpa. 2, 1/8. Kohokkaat. 14.11 Pirjo (S). 11.10 Evergladesin vartijat. 13.20 Löytöretki tuntemattomaan. 14, 9/24. 17.50 Lentävä talo. 00.40 Rikospaikka. Mustaa valkoisella. Helmareiden kansojen liigan ottelu Serbia Suomi, Serbia. Ohjaus: Ron Howard. 09.00 Top Gear. 08.10 Muurinaukossa
. Osa tykkää hyppiä minihameessa, mutta tavalliset jumppavaatteet käyvät ihan yhtä hyvin. Kengät maksavat noin 250 euroa, mutta niitä voi myös vuokrata ohjaajilta. Ei kannata heti luovuttaa. Pomppukaverit kokoontuvat kangoo jumps -festivaaleilla, joissa pääsee pomppimaan monta tuntia kansainvälisten huippujen ohjauksessa. Tunneilla liikkeissä huomioidaan, onko mukana aloittelijoita. – 20 minuutin jälkeen ajattelin, että ei jumankauta mihin olen tullut. – Olen saanut paljon pomppukavereita, ja kunto on noussut huomaamatta. Talvi on ajanut hänen sisätiloihin omaan jumppasaliin. Nyt kysytään, onko tähän resursseja. 60 VUODEN TAKAA Pomppujumppa jos mikä on lystikästä liikuntaa Kiti Salonen F orssalaisen omakotitalon autotallista kuuluu natina ja musiikin jytke, kun Eeva Moilanen pomppii. Koijärvi on edennyt varovaisesti, vakautettuja velkoja on kunnassa vain 82 mk asukasta kohden. Itsekin sanon aina tunnin jälkeen, että oli taas niin ihanaa! Eeva Moilanen on kohottanut kuntoa ja tiputtanut painoa pomppimalla. . LASSI PUHTIMÄKI Harrastukseen hurahtanut Juttusarjassa Forssan Lehti kertoo, mitä paikalliset ihmiset saavat harrastuksistaan.. Moilasella on käytössä kolmet kengät, jotta sisäkenkiä voi pistää välillä pesuun. – Ei kannata lannistua heti vaan käydä kokeilemassa lajia vaikka kolme kertaa, Moilanen kannustaa muita. Kangoo jumps -kenkä tuntuu jalassa joustavien kaarien päällä olevalta laskettelumonolta. Kuntaan perustettiin näet vuoden 1962 aikana sosiaalisihteerin, kunnan rakennusmestari-rakennustarkastajan ja kodinhoitajan virat. Juoksulenkkikin onnistuu, mutta maastoon Moilanen ei suosittele pomppukengillä lähtemään. Tasapaino ja rohkeus pomppimiseen voivat löytyä vasta parin kokeilukerran jälkeen. Nämä virat on nyt saatu täytetyiksi viimeistä myöten, kun kodinhoitajakin vuodenvaihteessa aloitti työnsä. – Suojia tai kypärää ei tarvita. Hän kouluttautui kangoo jumps -ohjaaksi, kun oli uhkana, että rakas harrastus loppuu Forssasta. Niillä on helpompi pomppia kuin olla paikoillaan. Moilanen voi kokemuksesta sanoa pomppimisen olevan kokonaisvaltaisesti tehokasta liikuntaa: hän on laihduttanut 60 kiloa osin pomppimisen ansiosta. Kysymyksen taustana on koko kunnan itsenäinen olemassaolo. ”Pomppiessa keskisyke saattaa olla 140”. Tunneilla porukassa nauru raikuu ja ajatukset nollaantuvat, kun ei ehdi ajatella muuta kuin jalkojaan. Hyppykengissä koot menevät kolmen numeron välein. Tuntiin kuuluu alkulämmittelyä, pomppuosio, lihaskuntoa ja venyttely. Seuraavalla kerralla jaksoi jo viisi minuuttia pidempään. POMPPIMISEN ALKUUN . Hän perusti Janina Toivosen kanssa Kangoo club Forssan ja pitää tunteja Forssassa ja Humppilassa. Yölintu Hotelli Koskenniskassa. – Lupaan hikija hauskuustakuun. Kunnantalo on vanha ja epäajanmukainen?–?kuntaa odottavat monet velvoitteet, palvelumuotoja olisi lisättävä, kohennuttava kehityksen mukana pysymiseksi. Jalkaan kannattaa laittaa puolipitkät sukat, etteivät kengät hankaa. Moilanen yllättää kertoessaan, ettei tiedä kenenkään kaatuneen pomppukengillä. Eeva Moilainen on saanut pomppujumpasta iloa, parempaa kuntoa ja kevyemmän olon. Kun lumi ja jää sulavat, kangoo jumps -pomppukengillä voi mennä pomppimaan ulos hiekalle, nurmikolle tai asfaltille. Maaliskuussa pomppufestarit kutsuvat Hämeenlinnaan. Tulee ihana olo, kun endorfiinit lähtevät liikkeelle. Kunnantalokysymys sopinee symboliksi sille, mikä nykyisin askarruttaa ajatusta ja sävyttää mielialoja Koijärvellä. HUOMENNA p Ulkoilua. Parasta on, että sen voi tehdä yhdessä kavereiden kanssa. Pankais poiketen Kolmen sortin ilmaa Koijärvellä Forssan Lehti 21.2.1965. Uusi kunnantalo, jolle on paikka varattuna samalta tontilta, jolla jo ennestään sijaitsevat lääkärintalo ja terveystalo, sensijaan on jäänyt toiveeksi, jonka toteutumiseen ei kaikilla tahoilla enää edes uskalleta uskoa. SUDOKUN RATKAISU p Ajassa 18 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 6 8 2 5 4 7 1 9 3 7 5 1 6 3 9 2 4 8 4 9 3 8 2 1 6 5 7 9 3 4 1 8 2 7 6 5 8 7 5 9 6 3 4 2 1 2 1 6 7 5 4 3 8 9 1 6 7 4 9 8 5 3 2 3 4 9 2 7 5 8 1 6 5 2 8 3 1 6 9 7 4 TÄNÄÄN p Keikka. p Politiikka. Pienen maalaiskunnan on varsin varovaisesti laadittava rakennusohjelmansa, koska verovarojen käyttö on huomattavasti rajoitetumpaa kuin teollisuusvaltaisissa kunnissa. Esimerkiksi S-koon kenkä vastaa kokoa 36–38. Aina tulee uusia oivalluksia, että näinkin voi tehdä. Moilanen näkee pomppujumpassa yhtäläisyyksiä aerobiciin, mutta laji on nivelystävällisempi. Some on täynnä pomppuvideoita, mistä saa ideoita. Kansanedustaja Rami Lehtinen (p.s.) tavattavissa Ypäjän Salella klo 16-17 ja Humppilan Salella klo 17.3018.30. Pomppukenkäpari painaa nelisen kiloa, joten ne takaavat tehon liikkeille. – Kaverin kanssa kävimme Kolilla, mutta se meni jo käkätyksen puolelle. – Itsekin sairastan nivelreumaa, mutta jokaisen pitää itse kokeilla, sopiiko laji. – Kotona välillä höntsäilen, pidän omaa kivaa ja mietin uusia askeleita. Eeva Moilainen osallistui pompputunnille ensi kertaa viisi vuotta sitten ystävänsä Virpin houkuttelemana. Ensimmäinen tunti oli rankin, ja sen jälkeen alkoi helpottaa. Nuoremmilla keskittyminen ei välttämättä riitä. Koijärven kunnassa elettiin kaikesta päätellen vielä kolmisen vuotta sitten voimakkaasti kunnan kehittämisen aikaa. Hän löysi hengästymisen ja hikikarpaloiden takaa nopeasti lajin lystikkyyden. Eeva Moilanen suosittelee lajia yli 10-vuotiaille. Vohlassaaren ulkoilupäivä klo 10–13 Lamalanlahdella Tammelassa. Moilanen pomppujumppailee yleensä nelisen kertaa viikossa. – Tulee vieroitusoireita, jos en saa kenkiä jalkaan. Kangoo jumps -kengät on kehitetty alun perin kuntoutusvälineeksi jalkavammoista toipuville urheilijoille. Kuoria ja jousitusta voi myös muokata pomppijan painon ja pomppuvoiman mukaan. . . Laji otti heti luulot pois. Kengät eroavat toisistaan lähinnä väritykseltään
Päivän sana Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. VIIVI JA WAGNER Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 19 Ajassa p Nimipäivät Tänään: Keijo, Alva Huomenna: Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hilda Aurinko Aurinko nousee Forssassa klo 7.49 ja laskee klo 17.30. 2,1 mm Punkaharju -7 -9 -3 -3 -4 -2 -2 +1 +0 -1 +0 -0 +1 11 15 11 10 13 Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen Forssa Urjala Humppila Tammela Somero Loimaa Ypäjä Jokioinen 7 +1 6 +1 6 ?0 8 ?0 8 +1 8 +1 5 +1 4 +1 5 +1 5 +1 5 +1 5 +2 5 +3 6 +3 6 +2 5 +3 5 +3 6 Havainnot Jokioinen 20.2. Kor. 1. Maan länsija pohjoisosan yli liikkuu hajanaisia lumisateita, paikoin sataa myös jäätävää tihkua. Illalla sade muuttuu lounaassa rännäksi. LÄMPÖTILATILASTO SADEMÄÄRÄTILASTO Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Tilasto 1991–2020 Vuorokauden sademäärä (mm) Jokioinen Jokioinen PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA PAIKALLISSÄÄ YLIHUOMENNA 6 8 2 1 3 4 2 7 9 1 8 6 5 3 4 1 2 6 7 4 3 1 6 4 3 9 8 8 1. 18.02 SUOMI TÄNÄÄN Pilvisyys on enimmäkseen runsasta. Pe Forssa Helsinki Hämeenlinna Iisalmi -1 Imatra ?0 Joensuu -2 Jyväskylä -1 Kouvola -1 Kotka Kuopio -1 Lahti -1 Lappeenranta ?0 Mikkeli -1 Oulu -2 Rovaniemi -2 Savonlinna -1 Seinäjoki +2 Tampere +1 Turku +2 Utsjoki -7 Vaasa +1 Varkaus -1 La +1 +1 +1 +1 -1 -1 +1 ?0 +1 ?0 +2 +2 ?0 +3 +1 +2 -2 +4 Su +2 +1 +3 +2 -1 +2 +1 ?0 +2 +1 +2 +2 +1 +3 +2 +4 +2 +2 +2 Ma +3 +2 +3 +2 +1 +1 +2 +2 +1 +2 +2 +2 +2 +2 +1 +2 +3 +3 +4 +2 +2 Ti +2 +2 +2 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +1 +3 +1 +1 +3 +2 +4 +1 +2 +1 ÄÄRIHAVAINNOT Kylmintä 19.2. Pimeä päättyy klo 7.05 ja alkaa klo 18.14. klo 14 °C -1 4 LUMENSYVYYS SUOMI SADE-ENNUSTE 3 vrk (mm) Ennuste luotu: 20.2. HELMIKUUTA ULKOMAAT yli 125 100...125 75...100 50...75 25...50 10...25 1...10 alle 1 cm 20 15 10 5 2 1 20 23 26 29 1 4 7 10 13 16 19 Tammikuu Helmikuu 2025 -30.0 -20.0 -10.0 0.0 10.0 21 24 27 30 2 5 8 11 14 17 Tammikuu Helmikuu 2025 4 8 Pe Bangkok 34 Berliini +7 Bryssel 17 Eilat 19 Kairo 18 Kööpenham. Maan itäosassa on poutaa. FINGERPORI JERE SUDOKU Täytä luvut 1–9 niin että jokaisella pystyja vaakarivillä sekä rajatuissa 3 x 3 -laatikoissa kukin luku esiintyy vain kerran. °C -23,6 Pudasjärvi lentoasema Lämpimintä 19.2. 9: 22 PERJANTAI 21. Lounaistuuli on kohtalaista, puuskissa paikoin kovaa. Lämpötila on -1 ja +3, idässä ja pohjoisessa -1 ja -10 asteen välillä. klo 14 °C +1,8 Utö Kylmintä 20.2.2024 °C -19,4 Rovaniemi Apukka Lämpimintä 20.2.2024 °C +2,0 Bogskär Sateisinta 18.2. +5 Las Palmas 20 Lontoo 15 Malaga 16 Lissabon 16 New York -1 Oslo +2 Pariisi 16 Peking +2 Pietari ?0 Rooma 16 Tallinna +1 Tokio +9 Tukholma +2 La 35 +8 13 18 18 +5 20 13 20 16 +2 +2 13 +4 -2 14 ?0 +8 +4 Su 36 10 14 17 16 +7 19 11 19 16 +5 +3 15 +4 -1 17 +1 +8 +6 20.2
Kostoa vannova Konsta palaa kotokulmilleen ja pääsee mukaan suureen bisnekseen. – Sosiaaliturvan leikkaukset kasvattivat tukisummia niillä kotitalouksilla, jotka saivat jo valmiiksi perustoimeentulotukea, Korpela sanoo. Esimerkiksi yleisen asumistuen korvausprosentti on pienentynyt aiemmasta 80 prosentista 70 prosenttiin hyväksyttävien asumismenojen ja perusomavastuun erotuksesta. Pääosissa: Joel Hirvonen, Samuli Edelmann. Perustoimeentulotukea sai vuoden aikana lähemmäs 249 600 kotitaloutta. Talouksien määrä pysyi edellisvuoden tasolla. Tyypillisesti kunnat ja valtio rahoittavat perustoimeentulotuen puoliksi. Tukea maksettiin viime vuonna keski määrin runsaat 500 euroa kuussa koti taloutta kohti, kertoo Kela. – Vastoin odotuksia perustoimeentulotukea saaneiden kotitalouksien määrä ei lopulta kokonaisuutena kasvanut viime vuonna, vaikka ensisijaisia sosiaaliturvaetuuksia leikattiin. Ensin napsahti Jussi-ehdokkuus elokuvasta Omenavarkaat ja nyt mennään pääroolissa kotimaan mittakaavassa suurissa kuvioissa. Vahvaa naiskuvaa piirtävät myös Linda Wiklund Konstan tyttöystävänä Terhinä ja Saaga Salo kurimusta lapsen silmin tarkkaileva Saarana, Severi Saarinen on Konstan kaveri Jalo ja aina mainio Ilkka Heiskanen Jehu. Keskimääräinen kuukausisumma kasvoi kymmenen prosenttia eli lähes 50 euroa edellisvuodesta ja oli korkeimmalla tasolla ensimmäisen koronavuoden 2020 jälkeen. Joel Hirvoselle 2025 voi olla ratkaiseva vuosi. Kauhava kiehuu taas Vai pojasta polvi paranee. Jussin poika, Konsta Karhu on saanut verenperintönä rikollisen mielenlaadun ja lyhytpinnaisen kaverin äkkipikaisuus on vienyt tämän petoksen seurauksena vankilaan. xxx Neljännesvuosisata on kulunut siitä, kun Jussi Murikka ja Antti Karhu herättivät pahennusta ja pelkoa Kauhavalla. Sileäksi kudotulla pinnalla ja lateksikumipohjalla varusteltu. Toimeentulotuki on viimesijainen sosiaalihuoltoon kuuluva taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on muun muassa turvata välttämätön toimeentulo. 03 4356 570 • ma–pe 10–18, la 10–14 MAKSAA VOI MYÖS JOUSTAVALLA RAHOITUKSELLA VIRTASELTA TOTTAKAI UUTUUS! Leonardo AVOKULMASOHVA Harmaa tai terra. CATA PORTIN/ SOLAR FILMS Perustoimeentulotuen kustannukset kasvoivat liki 100 miljoonaa, taustalla sosiaaliturvan leikkauksia Mia Peltola?/?STT Perustoimeentulotuen kustannukset kasvoivat viime vuonna tuntuvasti. Solar Filmsin 30-vuotisjuhlaelokuva Häjyt 2 on hengeltään orkkikselle uskollinen esitys, kuvat kulkevat ja asenne on äijää isolla alkukirjaimella. Keskimäärin Kela maksoi viime vuonna perustoimeentulotukea 528 euroa kuukaudessa jokaista tukea saanutta kotitaloutta kohti. Hyvinvointialueiden vastuulla on täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki. Valtio rahoittaa kokonaan pakolaisten ja tilapäistä suojelua saavien perustoimeentulotuet. Aleksi Mäkelän ohjaama Häjyt keräsi ilmestysvuotenaan 1999 yli 300 000 katsojaa ja oli kiistaton hitti. Sosiaaliturvan leikkuri käy myös tänä vuonna. Jokainen originaalin nähnyt miettii varmasti sitä yhtä kysymystä: miten tuoda elokuvan lopussa kiistatta kuollut hahmo takaisin niin, että se olisi uskottavaa. Kaksikon rikoskierre kulminoitui tragediaan, mutta siitä syntyi myös jotain uutta. Hallitus on leikannut muun muassa yleistä asumistukea ja työttömyysturvaa. Eikä ehkä tule nytkään, mutta Häjyt 2 on silti aivan kelpo kuva, itse asiassa tekijänsä paras, sitten vuoden 2016 elokuvan Love Records – Anna mulle lovee. Maksettujen tukisummien muutoksissa on huomioitu inflaatio. Loppuvuodesta saajamäärä alkoi kuitenkin jo selvästi kasvaa, Korpela sanoo tiedotteessa. Kela vastaa perustoimeentulotuesta. Vanhemmiten vain paremmaksi kasvava Samuli Edelmann tuo kuviin karismaa, jota löytyy myös ensimmäisestä Häjystä tutulta Sari Havakselta. Lisäksi yleisen asumistuen 300 euron ansiotulovähennys on poistettu. MALLISOHVAT JA SÄNGYT VÄHINTÄÄN -50% ILMAINEN KOTIINKULJETUS LÄHIALUEELLE!! 795€ 795€ (1495€) Ostimme 20 kpl erän! Liisa RUNKOSÄNKYPAKETTI 180x200 799€ 799€ (1857€) Helppohoitoinen DAWN MATTO Koko 160x230 89€ 89€ (149€) MEILTÄ MYÖS KÄYTÄVÄMATOT! PETAUSPATJA PETAUSPATJA KAUPAN PÄÄLLE! KAUPAN PÄÄLLE! Jussi U. Valtion kokonaan rahoittamassa perustoimeentulotuessa menot kasvoivat viime vuonna useita kymmeniä miljoonia euroja enemmän kuin kuntien ja valtion puoliksi rahoittamassa tuessa. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Leveys 240/160 cm Kotimaisia MOOTTORISÄNKYJÄ 90x200 PETARI alk. K-16, 113 min. Konsta Karhu (Joel Hirvonen, vas.) ja Jussi Murikka (Samuli Edelmann) uhoavat. EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA p Uutiset. 69e KEVÄÄN UUTUUSMATTOJA TULLUT MYYMÄLÄÄN! 899€ 899€ (1290€) Dawn -tuotesarja on saavuttanut suuren suosion kuluttajien keskuudessa mattojen helppohoitoisuuden ansiosta. 20 Forssan Lehti Perjantaina 21.2.2025 Outlet Virtanen • Aleksinkatu 1, Forssa P. Perustoimeentulotukea maksettiin 825 miljoonaa euroa, kertoo Kela tiedotteessa. Ja erittäin hyvää työtähän Hirvonen Konstana tekee, piirtää uskottavan kuvan demoneidensa kanssa kamppailevasta nuoresta miehestä, jolle ei tunnu löytyvän tilaa. Menojen kasvu selittyy pitkälti sosiaaliturvan leikkauksilla ja sosiaaliturvan piiriin tulleilla ukrainalaisilla, jotka ovat paenneet kotimaastaan Venäjän hyökkäyssotaa. Pellonpää ELÄVÄT KUVAT Häjyt 2 (Suomi, 2025). Keskimäärin Kela maksoi viime vuonna perustoimeentulotukea 528 euroa kuukaudessa jokaista tukea saanutta kotitaloutta kohti. Tämä on 95 miljoonaa euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. – Kasvava joukko sotaa paenneita ukrainalaisia sai kotikunnan Suomesta. Sen myötä he voivat hakea ja usein myös saada perustoimeentulotukea, mikä on kasvattanut valtion kokonaan maksaman tuen kustannuksia, Korpela kertoo. Kelan tutkija Tuija Korpela kertoo STT:lle, ettei kustannusten kasvu tullut yllätyksenä. No käsikirjoittaja Petja Lähteen ratkaisu asiaan on selitys siinä, missä mikä tahansa muukin: Ei ehkä maailman uskottavin, mutta yllätys istuu sopivasti muutenkin paikoin jopa koomisia sattumia sisältävään narratiiviin. Ohjaajaa on taatusti kiehtonut ajatus palata kunnian päiviin, mutta vaikka töitä on piisannut, kunnon hittiä ei ole tullut 15 vuoteen. Korpela ennakoikin, että perustoimeentulotukeen kuluvat euromäärät samoin kuin saajakotitalouksien lukumäärä kasvavat. Bio-Kaari, Forssan Elävienkuvien teatteri