. Hän sulkee puhelimen ja muut ruudut silloin kokonaan. Helppo biologinen konsti lupaa Liesjärvelle ja pikkujärville pelastusta. 3. 2021 • N:o 78 URHEILU 16 UUTISET 6 UUTISET 8 Viime vuoden etäopetuksesta otettiin opiksi Forssan kouluissa Liesjärvi kirkkaaksi uppopuu kerrallaan Yhä useampi varaa kirjansa • Kirjastoissa ollaan kiitollisia, että ovet on voitu pitää auki. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 22. TERVEYS 10 . . AJASSA 22 Sulje puhelin yhdeksi päiväksi viikossa • Kun keskittymisongelmat alkoivat haitata työntekoa ja nukkumista, Suomen Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila päätti pyhittää yhden päivän viikossa hiljaisuudelle. UUTISET 2 – Kun meillä on tämä kansallispuistojärvi, joka on meille kaikille hyvin tärkeä, kyllähän tässä täytyy tehdä kaikki se, mitä vain voidaan, Liesjärven Suojelu ry:n puheenjohtaja Ulla Simola toteaa. Nuoria vinkataan tutustumaan säeromaaneihin. . voittonsa ”Ilmastonmuutos on myös Kanta-Hämettä yhdistävä teema”, sanoo Anssi Lepistö. . Suunnitelmissa on upottaa metsäojiin pienpuuta, joka sitten suodattaa vettä puhtaammaksi. Liesjärven Suojelu ry on tehnyt Hämeen ely-keskukselle kaksivuotisen hankehakemuksen Liesjärven alueen järvivesien kirkastamiseksi. Hän kertoo, kuinka ”hiljaisen sunnuntain” vietto kannattaa aloittaa. Aikuiset jonottavat dekkareita, historiallisia romaaneja ja kansainvälisiä bestsellereitä. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL 6 UUTISET 13 MATEMATIIKAN PAINOTUS NÄKYY KIRJOITUKSISSA T.Rex joutui tiukoille mutta otti silti 50. Koska piipahtaa saa kuitenkin vain vartiksi kerrallaan, on moni asiakas alkanut suosia kirjojen varaamista.
Uppopuiden laittaminen vaatii toki ojanvarren maanomistajan luvan. Havupuu on uppopuuksi parasta. MAALISKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Alueen metsäojat kuormittavat paitsi isoa Liesjärveä myös pikkujärviä kuten Levoniemenjärveä, Herttuanjärveä ja Lintumaanjärveä sekä Kyynärää, joissa huolta on syntynyt rehevöitymisestä ja vesien tummumisesta. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Uppopuita ojiin ja Liesjärvi pelastuu ”Kaikki ne, joilla on halu tehdä konkreettisesti jotain oman järven hyväksi, niin nyt on siihen hetki ja tilaisuus.” ULLA SIMOLA Liesjärven Suojelu ry:n puheenjohtaja. Kaksivuotisessa PuuMaVesihankkeessa on selvitetty kenttäkokein Etelä-Karjalassa ja Keski-Suomessa, että veteen upotetun raakapuun pinnalle kehittyy nopeasti päällyskasvusto ja sitä hyödyntävä pohjaeläimistö, jotka suodattavat vedestä ravinteita, humusaineita, metalleja ja kiintoainesta. Liesjärveen laskevien isompien metsäojien vesianalyysit ovat osoittaneet kovin korkeita määriä ravinteita, kiintoaineita ja humusta. > Toimitus puh. Yhdistys on ottamassa maanomistajiin kirjeitse yhteyttä kertoakseen hankkeesta sekä uppopuumenetelmästä. Lisäksi uppopuu säilöö hiiltä veden alle. Hämeen ely-keskuksen rahoitusosuus kattaisi siitä leijonanosan. Uppopuumenetelmän etuna on se, että vesistön pieneliöstö, normaali vesikasvusto, kalakanta ja virkistyskäyttö sekä luontoarvot voidaan palauttaa edullisesti ja vähätöisesti. LIESJÄRVEN ALUEELLA on havahduttu siihen, että ”jotain tarttis tehrä”. Se voi hyvin koostua latvaosista ja pienpuusta, joilla ei ole taloudellista isompaa arvoa. Hanke perustuu suurelta osin uppopuumenetelmälle, jossa erityisesti suoalueilta Liesjärveen ja alueen pikkujärviin laskeviin ojiin upotetaan pienpuuta vettä suodattamaan. Ely-keskuksen päätöksen pitäisi tulla tämän kevään aikana. HANKKEEN ON ensimmäisenä työnään hankittava asiantuntijaapua ja koottava työryhmä, jossa on mukana eri puolilta Liesjärven Liesjärven Suojelu ry:n puheenjohtaja Ulla Simola odottaa, että uppopuumenetelmä puhdistaa pienellä vaivalla metsäojien valumavesiä alueen järviin. Petri Ojanen Tammela Liesjärven Suojelu ry on tehnyt Hämeen ely-keskukselle kaksivuotisen hankehakemuksen Liesjärven alueen järvivesien kirkastamiseksi. Uppopuumenetelmällä on tarkoitus saada Liesjärven alueen metsäojien kuormitus kuriin. SUOMEN ympäristökeskuksen tutkimus on osoittanut, että laskeutusaltaisiin ja ojiin upotetuilla pienpuilla voidaan biologisesti puhdistaa metsätalouden valumavesiä. Uppopuut estävät vesistölle haitallisen humuksen ja ravinteiden valumista vesistöön etenkin tulva-aikoina. Maanomistajakaan ei menetelmästä kärsi. Käytettävä puuaines löytyy lisäksi lähialueelta. . Ei tarvita raskaita koneita tai maankaivuuta. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. VETEEN UPOTETUT PIENPUUT vähensivät tutkimuksen mukaan selvästi laskuojien vesien kiintoaineksen, kemiallisen hapenkulutuksen, kokonaisravinteiden ja orgaanisen hiilen pitoisuuksia. Suojeluyhdistys on budjetoinut hankkeeseen omaa rahaansa sekä talkootyötä ja toivoo tukea myös Liesjärven osakaskunnalta ja Kyynärän osakaskunnalta. Kaksivuotisen Liesjärven alueen kirkkaat vedet -hankkeen kustannusarvio on hiukan yli 19?000 euroa. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. LIESJÄRVEN SUOJELU ry:ssä avuksi on ajateltu uppopuumenetelmää, josta yhdistys sai hiljan vihiä. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 22
– Olen jäsenkirjeeseen kirjoittanut, että kaikki ne, joilla on halu tehdä konkreettisesti jotain oman järven hyväksi, niin nyt on siihen hetki ja tilaisuus, sanoo Liesjärven Suojelu ry:n puheenjohtaja Ulla Simola. Jalava uskoo, että esimerkiksi materiaalihankintojen paljousalennukset painavat hintaa alas. –?Jos he ovat jatkossakin sitä mieltä, ainoa keino on hakea lupaa ympäristölautakunnan kautta, tekninen johtaja Hannu Jalava kertoo. Tämä oli jo yhdeksäs kerta vuoden sisällä, kun nainen jäi kiinni ajo-oikeudetta ajamisesta. Vesihuoltolinjan rakennustyöt on tarkoitus päästä aloittamaan ennen kesää. Iittalassa puolestaan poliisia vastaan ajoi jo aiemmalta tehtävältä tuttu auto, jota ajoi huumausaineita käyttänyt nuori mies, jolla ei ollut ajo-oikeutta. Auton omistaja istui mukana kyydissä. HÄMEENLINNASSA jäi lauantaiiltana kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa. Sopimukseen tehty merkittävin muutos koskee kaivu-urakoitsijoiden kilpailuttamista: Tammela ei kilpailutakaan urakoitsijoita, vaan työssä käytetään Forssan vesihuoltoliikelaitoksen kilpailuttamia sopimusurakoitsijoita. FL Liesjärven Suojelu ry:n puheenjohtaja Ulla Simola odottaa, että uppopuumenetelmä puhdistaa pienellä vaivalla metsäojien valumavesiä alueen järviin. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 22. LIESJÄRVEN JA PORTAAN välinen vesihuoltolinja on jo tehty. Tartunnoista kuusi todettiin Forssan seudulla, kahdeksan Hämeenlinnan seudulla ja kaksi Riihimäen alueella. Jalava uskoo, että esimerkiksi materiaalihankintojen paljousalennukset painavat hintaa alas. Sairaanhoitopiirin mukaan kymmenen potilaan kohdalla tartunnanlähde on saatu jäljitettyä, mutta kuuden tartunnan lähde on jäänyt epäselväksi. Mies puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukemat. Tammelan ruokaja puhdistuspalvelujen toiminta jatkuu normaalisti. FL Vesihuoltolinjan rakennustyöt Forssa–Riihivalkama–Porrasvälillä pyritään käynnistämään kevään aikana. RIIHIMÄELLÄ 45-vuotias nainen jäi Peltosaaressa kiinni autolla ajamisesta, vaikka hän oli ajokiellossa. VARHAIN SUNNUNTAIAAMUNA Linnatuulen huoltoaseman pihaan Janakkalassa saapunut poliisipartio huomasi paikalle ajaneen henkilöauton pyörähtävän ympäri liukkauden vuoksi. Kaksi maanomistajaa ilmoitti, ettei hyväksy linjaa lainkaan mailleen. Työryhmä tekee asiantuntijan johdolla suunnitelman, mihin laskuojiin keskitytään ja missä järjestyksessä ja millaisia uppopuita sinne laitetaan. LAUTAKUNTA hyväksyi myös päivitetyn Forssa–Riihivalkama–Porras-vesihuoltolinjan rakentamisja ylläpitosopimuksen, joka oli Ramboll Finland oy:n juristilla muokattavana. FL Kanta-Hämeessä löydettiin lauantaina 16 uutta koronatartuntaa. Työn aikana suunnitelmaan on mahdollista tehdä vielä vähäisiä muutoksia. Mies ajoi huumaantuneena Savimäentiellä Forssassa viisikymppinen mies kuljetti henkilöautoa Savimäentiellä ilman auton kuljettamiseen vaadittavaa ajooikeutta ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena lauantaiiltana kymmenen aikoihin. Jalava myös huomauttaa, että Riihivalkaman päähän on suunnitteilla suuntaporausta, jolloin vältytään suurilta kaivuilta. Yhdistys aikoo olla yhteydessä myös Metsähallitukseen, jolla on alueella metsiä. Autoa ajoi jo ennestään ajokiellossa ollut mies, joka puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen. Tammela tiedotti sunnuntaina verkkosivuillaan, että sen ruokaja puhdistuspalveluissa on todettu yksi koronavirustartunta sekä yksi koronavirusaltistuminen. MAALISKUUTA 2021 aluetta hankkeeseen sitoutuneita ihmisiä. Kuoppien väli voi olla jopa satoja metrejä. Kiti Salonen Tammela Tammelan tekninen lautakunta hyväksyi Porras–Riihivalkama-vesihuoltolinjan rakentamissuunnitelman toteuttavaksi tietyin reunaehdoin: Elykeskukselta tulee saada lupa tiealueelle rakentamiseen ja maaomistajilta käyttöoikeussopimukset johtoalueelle. Terveydenhuoltoviranomaiset ovat olleet henkilöihin henkilökohtaisesti yhteydessä, ja heidät on asetettu karanteeniin. Miehen hallusta löytyi myös pieni määrä kannabista. Loppuosuuden valmistumista aikatauluttaa Forssan Vesihuoltoliikelaitoksen ympäristölupa, jonka mukaan vedenotto Portaan Kellarimäestä on aloitettava viimeistään loppuvuonna 2023. –?Tietyin välein tehdään kuoppa, josta putki porataan seuraavalle kuopalle. Sopimus menee myös Forssan Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan käsittelyyn. FL Kanta-Hämeessä 16 uutta tartuntaa. Ulla Simola uskoo, että tulosta syntyy, koska Liesjärvi ja alueen pikkujärvet ovat kaikille asukkaille lähellä sydäntä. ITSE TÖIHIN TARVITAAN koko joukko talkoolaisia. Perään lähteneet poliisit pysäyttivät auton Turengin liittymään. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Henkilöauto jatkoi pyörähdyksen jälkeen matkaa moottoritielle ja kohti Hämeenlinnaa. – Kun meillä on tämä kansallispuistojärvi, joka on meille kaikille hyvin tärkeä, kyllähän tässä täytyy tehdä kaikki se, mitä vain voidaan. Häntä epäillään ajokorttirikkomuksesta, koska hän ei ollut varmistanut onko kuljettajalla ajo-oikeutta. Nummella yli 50-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Konsultin arvio rakennuskustannuksista on 5,2 miljoonaa euroa. KUVA: Esa Ylijääskö / FL Konsultin arvio rakennuskustannuksista on 5,2 miljoonaa euroa. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Uppopuita ojiin ja Liesjärvi pelastuu Tukku muistutuksia vesihuoltolinjasta Kaksi maanomistajaa ilmoitti, ettei hyväksy linjaa lainkaan mailleen. –?Hinnasta lähtee hurjasti pois, toivottavasti yksi miljoona ainakin. Nähtävilläoloaikana suunnitelmasta jätettiin 12 muistutusta, joissa nousi esiin huoli muun muassa tonttien pienentymisestä ja metsän kaatamisesta
Poliittisissa piireissä kulttuurialan painoarvo on tunnetusti olematon. Rokotettavien määrä oli ennalta arvioitua paljon pienempi, mutta koska vastaanottoaika oli epäsuotuisa työssä käyville henkilöille, odotetaan keskiviikkona toimeenpantavaan rokotustilaisuuteen saapuvan runsaammin väkeä. Alueen matkailuyritykset ovat enimmäkseen hyvin pieniä. Kirjoittaja on kulttuurista nauttiva tietokirjailija. Mitenkähän Forssan Suvi-ilta pääsee irrottelemaan 30-vuotisjuhlataivaltaan. Tiedot tarvitaan kuntasuunnitelman laatimisen pohjaksi. Hiihtokisojen tyhjät katsomot vaihtuvat vastaaviin viheriöiden äärellä. Yrittäjävetoinen Elinvoimaa Hämeeseen ry ei saanut maakunnan kuntia toivotusti mukaan alueelliseen verkostotoimintaan. Ja silloin kun on kyse rahasta, kuntien taloudellinen tuki jää kohtuullisen vaatimattomalle tasolle. Alan yritystoimintaa löytyy, mutta matkailun potentiaalia ei ole onnistuttu kunnolla hyödyntämään. Korona rokottaa kulttuuria Moni kunta tunnetaan paremmin jostakin tapahtumastaan kuin brändi työryhmän sloganeista. Forssan seudulla matkailu on palannut Forssan Yrityskehityksen organisaatioon vaikka yhtä rajallisilla resursseilla kuin ennenkin. Matkailun edistäminen edellyttää yhteistä maakunnallista tahtotilaa. Esittävä taide on pysynyt uutispalstoilla lähinnä koronaefektin vuoksi, kun taideja kulttuuriala manifestoi ja reklamoi hallituksen toimenpiteistä. Viiden kokouksen sarjalla on tarkoitus saada selville asukkaiden mielipiteet oman elinympäristön kehittämisestä lähivuosien aikana. On pelättävissä, että koko tapahtuma-alan ravintoketjusta poistuu lopullisesti suuri joukko meritoituneita ja marinoituneita tekijöitä. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Forssassa rokotettiin 268 aikuista poliota vastaan jo ensimmäisenä päivänä FORSSAN LEHTI 22.3.1961 Forssassa aloitettiin yleinen poliorokotus kauppalan äitiysja lastenneuvolassa maanantaina, jolloin rokotettavaksi saapui kaikkiaan 268 henkilöä. Torronsuota kelpaa kehua matkailijoille. Lounais-Hämeellä ei ole syytä vähätellä matkailualan tarjontaansa tai tuloksiaan, mutta samalla pitää tunnustaa, että eväitä on vielä parempaan. Seudulta löytyy muun muassa kansallisesti arvokkaita luontoja kulttuurikohteita käyvän etäisyyden päässä Suomen suurimmista kaupungeista. V aikka koronapandemia moukaroi matkailualaa, katse kannattaa suunnata eteenpäin. Suunnitteluohjelma on jo laadittu ja hyväksytty ja hallintokunnat ovat saaneet määräyksen aloittaa osaltaan suunnitelman laatimisen, kertoo suunnittelusihteeri Jouko Haonperä. FYYSISELLÄ KULTTUURILLA ei mene sen paremmin. maaliskuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. ENSIMMÄISET FESTIVAALIT ja tapahtumat ovat jo ehtineet perua tai siirtää karkelonsa koronarajoitusten vuoksia. Riihimäellä on valmisteilla uusi toimintamalli Riihimäen Messujen kanssa. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 22. KANTA-HÄME ON häpeäkseen Suomen ainoa maakunta, jolla ei ole matkailualan yhteistä alueorganisaatiota hiomassa strategiaa ja yhteismarkkinointia. Kaikki on lopulta kiinni kuntien rahoituksesta. Koska kulttuurista ei pisteitä eikä niin muodoin ääniä kerry, kannattaa keskittyä arkipäiväisempiin asioihin. Asukkaiden kuulemisella on kuntasuunnitelman laadinnassa varsin keskeinen osa ja tätä varten Tammelassakin järjestetään viiden kyläkokouksen sarja. Se kokee, että rajoitukset ovat kohdistuneet kohtuuttoman rajusti ja osin perusteettomasti juuri kulttuurin kenttään. Tulevaisuuden toiveita nostaa hanke, joka selvittää, olisiko maakunnallisella matkailuorganisaatiolla edellytyksiä toimia. Helsinkiläinen Sideways perui tämänvuotisen festivaalinsa kokonaan, forssalainen Tyykijazz perääntyi lopulta loppuvuoteen, Musica Kalevi Aho -kamarimusiikkifestivaali kursii kokoon vaihtoehto B:tä ja tekee lopullisen päätöksen huhtikuussa – jo buukattujen esiintyjien kärsivällisyys on enemmän kuin koetuksella. Kulttuuriala tieteistä taiteisiin on perinteisesti ollut kohde, josta tiukan paikan tullen voi aina nipistää eli säästää joutumatta yleisen paheksunnan kohteeksi. 40 VUODEN TAKAA Tammelassa alkaa kyläkokousten sarja FORSSAN LEHTI 22.3.1981 Tammelassa on ensi viikolla käynnistymässä kyläkokousten sarja. Sittemmin ajat ovat muuttuneet monen monituista kertaa, mutta rippeitä tuosta asenteesta tuntuu siirtyneen nykyaikaan, vaikkei sitä ääneen lausutakaan. MAALISKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 22. Tämä on jäänyt kehityshankkeiden varaan. Silti moni kunta tunnetaan paremmin jostakin tapahtumastaan kuin brändityöryhmän sloganeista. NÄIN KUNTAVAALIEN ALLA on mielenkiintoista seurata ehdokkaiden esiintuloja mediassa. Paikallistasolla koulukeskustelun tiimellyksessä ovat kulttuuriset teemat loistaneet poissaolollaan. Linnan Kehitykseen on palkattu uusi matkailunasiantuntija. Kun pääsylipputulot ovat ratkaisevin tulonlähde, ei puolityhjillä katsomoilla ajauduta muuta kuin kohti taloudellista katastrofia. Maakunnissa on ollut käynnissä monia matkailun kehittämisen hankkeita ja koulutuksia, joilla matkailua kyettiin ainakin ennen koronaa edistämään elinkeinona. Matkailu vaatii kasvaakseen ja kehittyäkseen alan toimijoiden yhteistyötä seudullisesti ja maakunnallisesti. Kauppalan terveyssisar Eira Pietilä kertoi poliorokotukseen kuuluvan kolme pistosta. Ei vain lähija luontomatkailuun, vaan koko matkailumarkkinan kehittämiseen. – Lakisääteinen kuntasuunnittelu on Tammelassa jo soin käynnistynyt. Aivan oma porun aihe on korona-ajan avustuspotti, jota kulttuuriväki pitää lähinnä huonona vitsinä. KUVA: Tapio Tuomela / FL Katseet eteenpäin maakunnan matkailussa KOLUMNI Hannu Lahtonen K un kuulen sanan kulttuuri, poistan varmistimen pistoolistani! Näin päättäväisesti huudahti päähenkilö 1930-lukulaisessa saksalaisnäytelmässä. Yrittäjät toimivat seutukunnillaan yhä turhan paljon yksinään, vaikka verkostoituminen on parantanut tilannetta ja yhteistuotteistamista. Seutukuntien matkailun edistämistä vastuutetaan nyt enemmän maakunnan elinkeinoyrityksille
Forssalla olisi tuhannen taalan paikka erottua oikeasti monipuolista elinvoimaa vaalivana ja yrityksistään välittävänä kaupunkina. Samalla arvelin, että toivottavasti sieltä jokisuulta löytyy sula paikka, johon paluumuuttajat voivat laskeutua lepäämään ja etsimään syötävää. • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Asiantuntijayrityksissä ollaan oltu vuosi etänä irti työyhteisöstä ja välittäminen omistaan hankaloituu. Ymmärrettävää on, että paikkakunnalle houkutellaan uusia, isoja yrityksiä, mutta monet jo vuosikymmeniä seudulla palvelleet yritykset tarvitsevat kaiken huomion selvitäkseen. Yrittäjä kantaa aina vastuun omasta tekemisestään. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Karanteeniajalta palvelualoilla ei myöskään tule rahaa kassaan työntekijän työstä. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk. Töiden eteneminen takkuaa, kun uupumus iskee koteihin.) Mutta kun rajoitetaan elinkeinoa kielloilla, joihin ei voi mitenkään varautua, vastuun on jakauduttava ja avun on jalkauduttava sinne, missä sitä nyt tarvitaan. Elämää kaupungissamme on rajoitettu nyt jo niin, että palveluita ei käytetä. Suomen hallitus ei ole tähän mennessä menestynyt viruksen torjunnassa, mutta kansalaiset toivovat jatkossa parempaa. (Leimaantumisen pelko siitä, ettet ole hoitanut omaa osaasi, kuormittaa henkisesti ja taloudellisesti yksityisiä yrityksiä. Toivotaan, että koronavirus hellittäisi otettaan ja vapauttaisi ihmiset moisesta piinasta ja hengissä pysymisen huolesta. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Kaikki karanteenit, testaukset, odotusajan palkat yrittäjät maksavat itse. Median kritiikki on kuitenkin vihdoinkin tavoittanut hallituksen ja vaikuttaa siltä, että jotain asian suhteen saadaan aikaiseksi. Siitä tiesin, että kevät on tulossa. AINAKIN TÄMÄN LEHDEN levikkialueella pidetään hyvää huolta ikäihmisistä, sillä sen käsityksen sain Merja Hakalan mielipidekirjoituksen (FL 17.3.) lukemisesta. Juontaja Totti Toivosen ohjelmassa hän haastatteli johtajia ja lääkäreitä, jotka vakuuttivat, että ei ole ilmennyt puutteita ja syitä miksi rokottamisia ei pitäisi jatkaa. Pikkujoulujen jatkot on juhlittu. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Sen säilymisestä olen kiitollinen joka päivä ja toivon sitä jokaiselle. Onko valtion tuki tarkoitettu paikkaamaan kuntien vanhoja alijäämiä vai turvaamaan koko yhteisön selviytyminen. Suurta huolta aiheuttaa tulevaisuus sekä se, miten ja minkälaisena meidän forssalaisten elo jatkuu. Vaatteita ei enää sovitella ennen ostoa. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Pappojen ja mammojen luona käymistä pidettiin tärkeänä ja siitä huolehdimme mekin nuorena ollessamme. Pääministerikin keskittyy vain imagonsa varjelemiseen ja piiloutuu lakipykälien taakse. Me forssalaiset yrittäjät yritämme keksiä, kuinka voimme lakia rikkomatta yhä edelleen palvella teitä ja säilyttää henkilökuntamme työpaikat tässä katastrofaalisessa tilanteessa. Ravintolaan ei enää lähdetä juhlistamaan syntymäpäivää. Elävän musiikin tapahtumia ei enää järjestetä. Keväällä 2020 paniikkihetkessä tulleet hankerahoitukset mahdollistivat niitä saaneille yrityksille henkilöstön töiden uudelleen muokkausta. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Artikkelissa kerrotaan laajasti käytössä olevista erilaisista vaihtoehdoista. Kuolleiden määrä on jo Suomessakin riittävän korkea. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Lumet saisi sulaa vähitellen, ilman pahoja tulvia ja vapuksi tulisi muuttolinnut ja oikea vanhanaikainen kevät! ERKKI KAAKINEN Kevään merkkejä ilmassa E rkki Virtasen kolumni “Koronaa aina vaan” (FL 18.3.) oli hyvä tiivistelmä päättäjien epäonnistumisista viruksen torjunnassa. Nyt. Osalla keinot alkavat olla loppu. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Päättäjien sekoilut eivät ainakaan toistaiseksi ole pahasti vaikeuttaneet tilannetta, jos eivät kyllä ole sitä myöskään parantaneet. Lahjoja et enää saa kauniissa paketissa. Tarvitaan kaikki keinot käyttöön ja ihan oikeaa, rahallista tukea paikallisille yrityksille, jotta kaupungissamme riittäisi valoa. Kansainvälisessä vertailussa Suomen tilanne näyttää hyvältä johtuen maamme kaukaisesta sijainnista ja kansalaisten lainkuuliaisuudesta. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Tähän globaaliin painajaiseen ei ole yksikään valtio, kaupunki tai kunta osannut tässä mittakaavassa varautua. Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere V arhain eräänä aamuna näin kahden joutsenen lentävän matalalla kohti Tammelan Pyhäjärveä ja heti perään neljän joutsenen lentävän samaan suuntaan. Onko järkevää tai oikein, että valtion määräämien rajoitusten vuoksi yrittäjät joutuvat käyttämään pienet puskurinsa ja eläkesäästönsä tähän tekohengitykseen. PYSÄHDYTÄÄNPÄ hetkeksi miettimään: Elokuvateatterit eivät enää aukea. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. K orona kurjistaa. Maahantulon rajoittamisesta on syntynyt varsinainen sotku, josta kukaan ei halua ottaa vastuuta. Valtio on myöntänyt tukia yrittäjien avuksi, mutta onko kohdennus onnistunut. Fyysinen ja psyykkinen terveys on meille jokaiselle tärkeä asia, josta haluamme pitää kiinni kynsin ja hampain. MINNA PENTTILÄ JAANA LÄHTEENKORVA Yrittäjät, valtuutetut (kok,), kuntavaaliehdokaat. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Kuntosali pysyy omassa olohuoneessasi ja ohjaaja televisioruudulla. Nyt, kun itse olemme iäkkäitä, niin lapsemme jatkavat arvokasta perinnettä ja käyvät luonamme, tosin koronavirusta peläten. Rahaa on pitänyt säästää oman henkilökunnan palkkoihin ja muihin akuutteihin kuluihin, eikä sitä useimmiten riitä kaavakekonsulttipalkkioihin. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. KUVA: Arttu Laitala / LM Syttyvätkö valot enää uudestaan. Varsinaisen asian tiedottamisessa tarvittaisiin vain yksi henkilö, joka pystyy tiivistämään sanottavansa niin, että kuulijat jaksavat sen kuunnella ja ymmärtää. Ihmisten terveys on tärkein asia, heti sen jälkeen tulee hyvinvointi. Listaa voi jatkaa… Ihmiset eivät enää lähde pois kodeistaan. Mitä jos palvelut eivät enää avaudukaan. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. Paikalliset yritykset ovat merkittävä osa Forssan identiteettiä ja ne voivat olla rakentamassa kaupungin tulevaisuutta. Forssan oma teatteri ei enää näyttele. Urheiluseurojen katsomot eivät enää täyty ja lapset eivät enää harrasta seuroissa, koska toiminta on lopetettu. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Somessa ihmeteltiin, miten Suomessa jatketaan koronarokotuksia edelleen, vaikka noin 20 maata on laittanut kyseisen rokotteen tauolle. RALF NORDSTRÖM Tammela Virtanen oikeassa koronasekoilusta Hallitus on Sanna Marinin johdolla järjestänyt pitkiä tiedotustilaisuuksia koronatoimista. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Monet joutuvat nyt maksamaan tukiaan takaisin, koska tukien kaavakeviidakko edellyttää jokaiselta asiantuntemusta. Kuten Erkki Virtanen toteaa, puoluejohtajat järjestävät tiedotustilaisuuksia, joissa puhetta piisaa, mutta kansalaisia kiinnostavaa asiaa on vähänlaisesti, jos ollenkaan. MAALISKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tuet on kohdennettava järkevästi, tulevaisuutta varjellen. Valtio on antanut kaupungille korvauksia tässä järkyttävän hallitsemattomassa tilanteessa. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 22. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ..................
–?Monella oppilaalla, jolla oli hankalaa viime keväänä, on vaikeuksia nytkin. –?Opettajilla oli nyt hyvät valmiudet siirtyä heti etäopetukseen. Myös opettajien työskentelytavoissa oli nykyistä suurempia eroja, ja varsinaiset ”livetunnit” olivat harvinaisempia. Suuri kiitos kuuluu taitaville osaajille – niin oppilaille kuin opettajillekin, Kolis toteaa. . Osalle opiskelijoista etäopetus ei vain ole helppoa, Marjamäki toteaa. Tukea ja ohjausta on hyvin saatavilla, ja henkilökunnan työpanos on ollut tärkeää opiskelijoiden tukemisessa, Forssan ammatti-instituutin rehtori Heli Elo-Vuola kertoo. –?Nyt oppitunnit aloitetaan lukujärjestyksen mukaisesti opettajan johdolla Teams-yhteyden kautta. Kuhalan koulun rehtori Atte Kolis toteaa, että joitain yhteysja laiteongelmia on ollut, mutta suurimmaksi osaksi tekniikka on toiminut hyvin. Oppitunnit käsittävät tuntiopetusta, ryhmätöitä ja itsenäistä työskentelyä. Kouluilla on myös valmius auttaa oppilaita ja opettajia teknisten ongelmien kanssa. Haluamme tavoittaa kaikki oppilaat päivittäin ja varmistaa opetukseen osallistuminen. MAALISKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Sami Koljonen Forssa Koko maan yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset siirtyivät etäopetukseen maaliskuun toisella viikolla näillä näkymin kolmen viikon ajaksi. –?Viime kevään etäopetuksen aikana otettiin iso digiloikka, niin verkko-opetus kuin verkko-ohjelmien käyttökin olivat nyt jo kaikille tuttua. TIETYT SAMAT ongelmat, jotka näkyivät jo vuosi sitten, ovat olleet esillä myös tänä keväänä. Viime vuodesta oppineena oli tiedossa, miten kannattaa lähteä liikkeelle ja toimintasuunnitelma oli selkeä, Forssan Keskuskoulun rehtori Jari Marjamäki summaa. Tänä keväänä oppilaat on kuitenkin tavoitettu paremmin kuin viime keväänä, jolloin meni pitkiä aikoja, kun osasta oppilaista ei kuultu pitkiin aikoi”Kolmen viikon tsemppaus kestetään kyllä” . VUOSI SITTEN etäopetukseen siirryttäessä oli paljon ongelmia jo pelkästään tekniikan kanssa – millä ohjelmilla toimitaan ja viestitään, miten tavoitetaan opiskelijoita. MAANANTAINA 22. Ongelmia voi tulla, jos etäopetusjakso venähtää, kouluissa uskotaan.. Etäopiskelu sujuu Forssan yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa suhteellisen hyvin. Forssan oppilaitoksista kerrotaan, että siirtymä etäyhteyksien päähän on onnistunut paremmin kuin vuosi sitten
Toisessa ääripäässä ovat perussuomalaisten kannattajat, jotka suhtautuvat erityisen paheksuvasti hallituksen, STM:n ja EU:n toimiin. FAI:n Heli Elo-Vuola toteaa, että hieman on jo havaittavissa korona-ajan väsymistä, kun normaaliin arkeen ja opiskeluun ei päästä. Paras kuljettaa varmasti. ”Haluamme tavoittaa kaikki oppilaat päivittäin ja varmistaa opetukseen osallistuminen.” ATTE KOLIS Rehtori, Kuhalan koulu Opposition kannattajat ovat kriittisimpiä koronatoimia kohtaan Puoluekanta vaikuttaa tyytyväisyyteen koronatoimiin ja luottamukseen toimijoihin. Suomen suosituimmat nelivetoiset pakettiautot Volkswagen Hyötyautoilta**. Caddy Cargo 4MOTION alk. • Vuosi sitten etäopetukseen siirtyivät kaikki luokat iästä huolimatta, pois lukien esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. 47 751 € Tutkitusti turvallisin* Caddy Cargo 4MOTION alk. • Tuolloin etäopetusjakson kestosta ei ollut tietoa, ja lopulta etäyhteyksien päässä opiskeltiin toukokuun puoliväliin saakka. Suositusvähittäishinnasto 1.3.2021. Enemmistö suomalaisista arvioi vain neljän tahon onnistuneen hyvin tehtävissään koronan torjumiseksi. www.volkswagen-hyotyautot.fi Crafter 4MOTION alk. Forssan Lehti SDP:n ja perussuomalaisten kannattajat edustavat ääripäitä tyytyväisyydessä eri tahojen tekemiin koronatoimiin. Lähes kaksi kolmesta vastaajasta piti oman alueen sairaanhoitopiirin toimia erittäin tai melko hyvinä. 35 746,03 €. –?Etäopetuksen haasteet ymmärretään paremmin ja opetusta sekä työmäärää osataan mitoittaa oikein. Suositusvähittäishinnasto 11.1.2021. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 € ja alv:n 24 %. FAI:lla omat ongelmansa tuottaa se, että kaikkia käytännön harjoituksia ei voida tehdä oikein etäyhteyksien kautta. Suositusvähittäishinnasto 2.2.2021. Suurena huolena kaikilla rehtoreilla onkin opiskelijoiden jaksaminen, kun aidot sosiaaliset suhteet puuttuvat.. STM:n ja aluehallintoviraston toimia pitää onnistuneina useampi kuin kaksi viidestä vastaajasta, mutta Euroopan unionin toimintaan on tyytyväinen vain joka viides vastaaja. TUTKIMUKSEN TOTEUTTI Kunnallisalan kehittämissäätiön tilauksesta Kantar TNS Oy maaliskuun alussa ja siihen tehtiin 1050 haastattelua. Volkswagen Hyötyautojen Suomen maahantuoja on K Auto Oy. Yhdistetty EU-kulutus 5,5–5,7 l/100 km, CO?-päästöt 145–150 g/km. Aukeentie 2, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Jos aika pitkittyy, motivaatiosta ja jaksamisesta on syytä huolestua, vararehtori Taina Kemppi Forssan yhteislyseosta kertoo. • Kanta-Hämeessä toiselle asteelle annettiin suositus etäopetuksesta jo lokakuussa, mutta Forssan yhteislyseo päätti jatkaa lähiopetuksessa Forssan seudun silloin rauhallisen koronatilanteen vuoksi. –?Kolme viikkoa on henkisesti helpompi. FL UUTISKERTAUS Viime keväänä parin kuukauden etäopetusjakso • Suomen kouluissa siirryttiin etäopetukseen vuonna 2020 maaliskuun puolivälissä nopealla aikataululla. MAANANTAINA 22. Monesti kriiseissä reaktio tulee vasta jälkikäteen, kun tilanteesta on päästy yli, Marjamäki ennustaa. Hinnat sis. Yhdistetty EU-kulutus 10,0-11,0 l/100 km, CO?-päästöt 264–290 g/km. alv:n 24 %. 49 258 €, 5 vuoden/ 200 000 km:n takuulla Transporter 4MOTION alk. ENEMMISTÖ suomalaisista arvioi vain neljän tahon onnistuneen hyvin tehtävissään koronan torjumiseksi. OMAN ASUINKUNNAN ja sairaanhoitopiirin koronatoimet saavat kannatusta myös perussuomalaisten tukijoilta, ja tyytyväisimpiä oman kotikunnan toimintaan koronaviruksen torjumisessa ovat keskustan kannattajat. • Koronaepidemian leviämisja kiihtymisalueilla yläkoululaiset ja toisen asteen opiskelijat siirtyivät etäopetukseen jälleen 8.3.2021. Kun ongelmat on jo kerran kohdattu, on niihin reagoiminenkin ollut tänä keväänä helpompaa. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Veto päällä, joka säällä. HALLITUSPUOLUEIDEN kannattajat suhtautuvat myönteisimmin hallituksen, Sosiaalija terveysministeriön (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimiin. Yhdistetty EU-kulutus 8,0–8,5 l/100 km, CO?-päästöt 212–224 g/km. 010 533 2310: ma–pe 9–17, la 10–15 Huolto puh. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL hin mitään. –?Pelkään, että kun koronatilanne on – toivottavasti syyslukukauteen mennessä – ohi, reaktiot nähdään vasta sitten. KUN VIIME vuonna Suomi suljettiin ja opetus siirtyi luokista etäyhteyksien varaan, kukaan ei tiennyt, kuinka kauan erikoisjärjestelyt kestävät. Kaikkien oppositiopuolueiden kannattajista noin joka toinen antaa hallitukselle, STM:lle ja EU:lle huonoja arvosanoja. 010 533 2320: ma-pe 7.30–16.30 > volkswagencenter.fi Volkswagen Center Forssa Forssan yhteislyseon vararehtori Taina Kemppi toteaa, että kun etäopetusjakson pituus on tiedossa, on se henkisesti helpompi käsitellä. **Lähde: Liikenneja viestintävirasto Traficom, pakettiautojen ensirekisteröinnit 1/2020–2/2021. Suurena huolena kaikilla rehtoreilla onkin opiskelijoiden jaksaminen, kun aidot sosiaaliset suhteet puuttuvat. Kaikkein tyytyväisimpiä ovat SDP:n kannattajat. Myös oma kotikunta, THL ja hallitus saavat enemmistön tuen koronatoimilleen. Tärkeää on huolehtia kaikkien jaksamisesta, koska etäopetus kuormittaa enemmän kuin lähiopetus, Kolis kertoo. • ”Sulkutilan” on määrä päättyä 28.3., jonka jälkeen jälleen siirrytään lähiopetukseen. Hintaetusi jopa 4 101 € Crafter 4MOTION alk. Transporter 4MOTION hinta alk. Tosin yli neljännes vastaajista arvioi hallituksen onnistuneen toimissaan heikosti. 47 750,85 €. Kuvan autot erikoisvarustein. Se tsempataan ja kestetään kyllä. Tämä käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tuoreesta kansalaistutkimuksesta. 49 257,79 €. Myös kokoomuksen tukijoista valtaosa antaa kotikunnalleen hyviä arvosanoja ja perussuomalaistenkin kannattajista vain viidennes on tyytymätön asuinkuntansa toimenpiteisiin. *Euro NCAP -riippumattoman testausyhdistyksen turvallisuustesti 12/2020. 35 747 € Täysin uusi Puhelut K Caara Oy:n 010-alkaviin vaihdeja asiakaspalvelunumeroihin maksavat 8,4 snt/min ja alanumeroihin 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/min niin lankakuin matkapuhelimesta soitettaessa. Nyt tiedossa on, että etäopetusjakso kestää kolme viikkoa – elleivät suunnitelmat muutu
Siten pystymme vaikuttamaan myös kannatukseen. Viki Salonen –?Ilmastonmuutos on myös Kanta-Hämettä yhdistävä teema. –?Se, että meillä on Kanta-Hämeessä taas oma kansanedustaja, näkyy Hämeen vihreiden sisäisessä toiminnassa ja tiedonsaannissa, mutta emme ole rakentaneet Vihreät ajaa kuntiin kovempia ilmastotavoitteita . Puhutaan todennäköisesti vain muutamista lisäehdokkaista, Lepistö arvioi. Mitä isompi paikkakunta, sitä paremmin vihreät yleensä pärjäävät. –?Ehdokashankintaa on jo tehty aika tiheällä haravalla. MAALISKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI UUTISET KUNTAVAALIT 2021 Forssan Lehti haastattelee Kanta-Hämeen valtuustopuolueiden piirijohtajat puolueiden viime kuntavaalien mukaisessa suuruusjärjestyksessä. Osuus jäi yli kolme prosenttiyksikköä puolueen valtakunnallisesta kannatuksesta. Takamatkaa tavoitteeseen on aika reilustikin. Hämeen vihreiden puheenjohtaja Anssi Lepistö: ”Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi metsänhoitoon, rakennushankkeisiin tai koulujen, päiväkotien ja vanhusten ruokaan.”. LEPISTÖ ODOTTAA , että kansanedustaja Mirka Soinikosken suosio takaa hyvän tuloksen. Näin Hämeessäkin. VIIME KUNTAVAALEISSA vihreät sai Kanta-Hämeessä 9,4 prosentin kannatuksen. KUN LEPISTÖ ALOITTI piirin puheenjohtajana loppuvuodesta 2019, hän linjasi, että Hämeen vihreillä on oltava seuraavissa kuntavaaleissa vähintään sata ehdokasta enemmän kuin viimeksi. MAANANTAINA 22. Ne liittyvät esimerkiksi metsänhoitoon, rakennushankkeisiin tai vaikkapa koulujen, päiväkotien ja vanhusten ruokaan. –?Meidän kaikkien kantahämäläisten kuntien luottamuspaikoilla toimivien vihreiden on pidettävä esillä vihreitä teemoja ja arvoja ja kerrottava entistä rohkeammin kunnissa tehtävistä asioista. –?Virallista prosenttitavoitetta emme ole maakunnassa asettaneet, mutta vähintään kymmeneen prosenttiin tähdätään ja siitä olemme puhuneet. Jokaisessa kunnassa lähdemme tietysti tavoittelemaan lisää valtuutettuja ja vähintäänkin pitämään nykyiset paikat, Lepistö sanoo. Piiri on saanut kasaan suunnilleen viime kuntavaalien ehdokasmäärän, joka oli 221. –?Forssan seudulla laahataan perässä, Hämeenlinnan seudulla kannatus on ollut parempaa, Lepistö vertaa. Lähdemme siitä, että ilmastokriisiä torjutaan kunnista käsin ja että myös kuntatasolla pitäisi olla kunnianhimoisempia ilmastotavoitteita, sanoo Hämeen vihreiden puheenjohtaja Anssi Lepistö. Vaalien siirtyminen toi ehdokasvärväykseen lisäaikaa, mutta sillä tuskin on suurtakaan merkitystä. . –?Siihen ei ole päästy. –?Konkreettiset toimenpiteet voivat vaihdella alueittain ja kunnittain
Mies pakeni poliiseja huimaa ylinopeutta Hämeen poliisin auto kulki 220 km/t mutta jäi silti jälkeen kaaharista liukkaalla moottoritiellä. Kulutuksen piristymisellä olisi Kostiaisen mukaan merkittävä positiivinen vaikutus myös työllisyyteen. VARSINAISEN hallituspolitiikan ulkopuolella vihreitä ovat rasittaneet ulkoministeri Pekka Haaviston edesottamuksiin liittyvä kohu sekä sisäministeriön kansliapäällikkövalinnasta alkanut pulina vihreiden virkanimityspolitiikasta. Kaikki ei välttämättä ole käyttelytilillä odottamassa. –?Varmasti nämä, jotka ovat eniten tippuneet, tulevat olemaan ne, mihin ainakin suhteellisesti eniten rahaa virtaa. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. VIHREÄT TAISTELEE äänestäjistä ennen kaikkea SDP:tä ja vasemmistoliittoa vastaan. SÄÄSTÖPANKKIRYHMÄN Mikkonen ja Nordean Kostiainen kumpikin uskovat, että kotitalouksien kulutus lähtee vetämään erityisen reippaasti palvelualoilla, joilla toimintaa on jouduttu koronan vuoksi eniten rajoittamaan. Parikymppinen mies myönsi paenneensa poliiseja kovaa ylinopeutta. Kunnissa ollaan tekemisissä toisentyyppisten asioiden ja eri ihmisten kanssa. Hallituspuolueen asema heijastuu hänestä positiivisesti paikallisiinkin vaalitunnelmiin. Painottuvatko identiteettipoliittiset ja etenkin feministiset teesit jo liikaakin nykyvihreiden julkisissa ulostuloissa. Kostiainen mainitsee esimerkkeinä ravintolat, matkailualan sekä viihdeja kulttuuripalvelut. STT Kun normaalivuonna kotitalouksien kulut ja menot ovat suunnilleen yhtä suuret, viime vuonna säästöjä kertyi lähes seitsemän miljardia euroa. Uskon, että siinä vaiheessa kun rajoitustoimia pystytään purkamaan ja korona alkaa olla selätetty, nähdään kulutuksessa sellainen hetkellinen purskahdus, sanoo Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen STT:lle. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Vihreiden Hämeen piirin puheenjohtajan Anssi Lepistön mukaan valtakunnallinen poliittinen nokittelu ei juurikaan näy kuntatasolla – eivätkä vihreisiin liittyneet viime aikojen kohut puolueen kuntavaalityössä. Iiro-Matti Nieminen Korona-aikana monille suomalaisille on kertynyt patoutunutta kulutustarvetta ja säästöjä, kun esimerkiksi ravintolaillat, kulttuuritapahtumat ja ulkomaanmatkat on täytynyt jättää väliin tartuntariskin tai rajoitustoimien vuoksi. LAHDESSA JÄI myöhään lauantai-iltana kiinni toinenkin kovaa ylinopeutta ajanut kuljettaja. –?Kanta-Häme ja Häme ylipäätään on maaseutuvoittoista aluetta, joilla meillä on perinteisesti ollut vaikeampaa, emmekä ole vielä pystyneet kuromaan takamatkaa umpeen. Vihreillä on tämän suhteen määrätietoinen ja selkeä visio ja uskottava ohjelma. Säästämisen kasvu johtui ennen muuta kulutusmenojen vähentymisestä. Alkuvuoden aikana kuluttajien luottamus on ollut jopa vahvempaa kuin ennen koronaa. Tie tapahtumapaikalla oli poliisin mukaan erittäin liukas. –?Asuntokauppahan on käynyt kuumana. Kuluttajien odotukset oman taloutensa ja Suomen talouden kehityksestä ovat parantuneet viime kuukausina, ilmenee Tilastokeskuksen tiedoista. Valtakunnallisesti vihreillä on ollut alituista nokkapokkaa perussuomalaisten ja hallituksen sisällä keskustan kanssa. KUVA: Pekka Rautiainen / FL kampanjaamme kansanedustajan varaan. Keskimäärin suomalaiset siis tienasivat viime vuonna enemmän kuin kuluttivat, vaikka koronavirus onkin kohdellut ihmisiä hyvin eri tavoin. On voitu ostaa asuntoja, osakkeita tai muita sijoituksia, eikä niitä välttämättä haluta heti kuluttaa, Kostiainen sanoo. –?Myös puolueen ylätason linjausten ja viestien pitää olla sellaisia, että ne toimivat kaikkialla Suomessa ja tavoittavat kantahämäläisetkin. FL Suomalaisille kertyi miljardien säästöt Tulevana kesänä kuluttaminen voi jälleen piristyä nopeasti, uskovat ekonomistit. Poliisikoira seurasi paikalta jalan paenneen parikymppisen miehen jälkiä läheisen talon asuntoon. Nordean ekonomisti Juho Kostiainen kertoo, että Suomen kotitalouksille kertyi viime vuonna säästöjä lähes seitsemän miljardia euroa. Toivon, että kuntavaaleissa keskustellaan kuntiin ja kuntavaaleihin liittyvistä aiheista. Paikallisella tasolla pystytään tekemään hirmu hyvää yhteistyötä ja edistämään asioita yhdessä, Lepistö sanoo. –?Jo viime kesänä nähtiin, että kun koronatilanne helpotti ja rajoitukset vähenivät, niin kulutus palautui tosi nopeasti lähtötasoille, Mikkonen kertoo. –?Uskon, että korona-aikana on päässyt muodostumaan patoutunutta kysyntää, joka osin vapautuu kulutukseen. Tällaista kulutusjuhlaa voisi hänen mukaansa jatkua ainakin muutaman vuosineljänneksen ajan. Humppilassa sivistysjohtaja-rehtorina työskentelevä ja Janakkalan valtuustossa istuva Lepistö on itsekin taas tuttuun tapaan ehdolla. –?En ainakaan itse ole kokenut asiaa sillä tavalla tai että tämä olisi leimannut meitä negatiivisesti. Jäävätkö isoimmat ja yleisemmät aiheet niiden jalkoihin. –?Vain meillä ykkösjuttuna on se ilmastonmuutoksen torjuminen, jolla on merkittävä vaikutus siihen, millaista yhteiskuntaa tässä rakennetaan ja millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Valvontapisteen ohi ajoi etelään päin matkannut auto 147 km/t nopeudella, kun paikalla oli 100 km/t nopeusrajoitus. –?Kyllähän piirin puheenjohtajan täytyy olla mukana kisassa. Jopa lähes sadan kilometrin tuntinopeudella kaupunkialueella poliiseja paennut auto suistui takaa-ajon jälkeen tieltä lumipenkkaan. –?Oman kokemukseni perusteella valtakunnan tason nokittelu ei juurikaan näy kuntatasolla. Mikkonen ennakoi nopeaa kasvua muun muassa ulkomaanmatkailuun. SÄÄSTÄMISEN kasvu on tyypillinen ilmiö taloudellisesti vaikeina aikoina, kun ihmiset reagoivat lisääntyneeseen epävarmuuteen. Hän arvelee, että mediassa riitoja on välillä liioiteltukin. Sosiaalinen media on noussut vahvasti myös politiikan areenaksi, jossa otetaan kantaa voimakkaasti ja näkyvästi.?Jotkut asiat nousevat siellä esille paremmin kuin se perustyö, jota kuitenkin tehdään koko ajan. PYSÄYTETTÄESSÄ autoa ajoi sen omistaja, mutta tutkinnassa selvisi, että auton kuljettajaa oli vaihdettu Mäntsälässä. Mies oli voimakkaassa humalassa ja hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen. On hyväkin asia, että esiin tuodaan monenlaisia näkökulmia ja eri vaihtoehtoja. Tällä kertaa mukana on myös pakkosäästämistä, kun koronatilanne on estänyt ihmisiä kuluttamasta tavalliseen tapaan. –?Uskon kyllä, että aika monella perheellä on suurta paloa ja halua lähteä ulkomaanlomalle. –?Kohuja on kaikilla puolueilla. Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien säästämisaste kohosi viime vuonna korkeimmilleen sitten 1990-luvun laman. Kostiainen odottaa, että kesällä on edessä viime kesän kaltainen nopea kulutuksen kasvu, jota tukee nyt myös rokotusten eteneminen. KUVA: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva. Etenkin palvelualoilta on kadonnut paljon työpaikkoja koronan aikana. Jani Suhonen Poliisiauton 220 kilometrin huippunopeus jäi riittämättömäksi, kun Hämeen poliisin partiot valvoivat liikennettä Lahden moottoritiellä Hollolassa lauantaina aamulla. Mikkonen odottaa, että koronatilanteen hellittäessä kotitalouksien kulutus nousee joksikin aikaa tavallista korkeammaksi. –?Nämä asiat toivottavasti käsiteltiin silloin, kun ne olivat pinnalla. Perään lähtenyt poliisin partio ei pystynyt tavoittamaan pakenijaa edes 220 km/t nopeudella ajettaessa, mutta Mäntsälän eteläpuolella toinen partio sai pysäytettyä pakenijan. Meillä on myös ollut pulaa ihmisistä, jotka olisivat näkyneet vahvasti koko maakunnan alueella. MAANANTAINA 22. Miksi vihreillä on niin vaikeaa Hämeessä. –?Ei siellä ehkä kuitenkaan ihan tukkanuottasilla ole oltu. –?Jos katsotaan kotitalouksia kokonaisuutena, niin säästöön on jäänyt paljon rahaa. Hänen mukaansa on kuitenkin vaikea arvioida, miten suuri osa säästöön jääneistä miljardeista purkautuu lähiaikoina kulutukseen. Kumpikaan ei näy kuntavaalityössä tällä hetkellä millään tavalla, Lepistö sanoo. FL Viki Salonen Miksi vihreät menestyy Kanta-Hämeessä huonommin kuin muualla, ja mitä asialle pitäisi tehdä. Ihmiset ovat myös sijoittaneet rahoja. –?Normaalina vuonna se on suunnilleen plus-miinus nolla, Kostiainen sanoo STT:lle
Kannattaa varautua siihen, että joku voi jopa loukkaantua. Lisäksi tehdään ylitöitä, eikä oteta niitä vapaina. Kotini lähellä on lähde, ja kuuntelen usein sen pulputusta. – Alkaa kuulla tuulen suhinaa ja aistia avaruutta, henkistä tilaa. Jo avoimena olevan puhelimen läsnäolo pilaa paineista vapautumisen, vaikka sitä ei välttämättä tiedosta. Puhelut eivät voi mennä vastaajaan. –?Ei riitä, että illalla rentoudun ja katson televisiota. Muuten on vaarana muuttua robotiksi tai haamuksi. Minulla se on makuuhuone: ei kuvia seinillä, ei mitään tavaroita näkyvissä. Puhelin käyttää valtaa elämässäni Tunnen henkistä kipua, kun lähden retkelle ilman puhelinta. Siitä on nyt kuukausi, kun sunnuntaina poistuin ensimmäisen kerran kotipihasta niin, että puhelin jäi keittiön pöydälle. Jo työmenetelmät itsessään sisältävät riskejä. Hämeenlinnalaisen Anneli Jussilan ratkaisu on hiljainen sunnuntai: kukaan ei tavoita häntä silloin millään välineellä. KUVA: Esko Tuovinen. Sen aikana elpyy henkisesti, ja sitten taas jaksaa. Monen on vaikea elää hetkeäkään ilman puhelinta, koska viestiin vastaaminen viiden minuutin kuluttua voi olla liian myöhäistä. Se pitää tehdä vaiheittain ja itselle sopivaan tahtiin. Enhän voi avata puhelinta maanantaina vain todetakseni, että tunnolliset tiimityöläiset ovat käyttäneet viikonlopun arkea rauhallisempaan työntekoon ja odottavat nopeita reaktioita viesteihinsä! Työviestien lisäksi ystävien ja sukulaisten somekanavat ovat jääneet huomioimatta. MAANANTAINA 22. Koska olemme ryhtyneet elämään puhelinta tuijottamalla, kuuloaistille tarjoillaan usein vain taustamelua. Ehkä menee vuosia, ennen kuin olen pääjutussa haastatellun Anneli Jussilan tasolla, jos tällä tiellä pysyn. Yritin alun perin tavoittaa häntä sunnuntaina ihan muissa asioissa. Yksi hiljainen päivä viikossa korjaa paljon. Oikeus olla tavoittamattomissa ja oikeus työrauhaan ovat niin suuria haasteita, että Luonnonperintösäätiön suojelujohtaja Anneli Jussila on kehittänyt itselleen selviytymiskeinon. Kukaan ei tavoita häntä millään välineellä sunnuntaisin. Siinä ei voi olla virta päällä. Vaaleat seinät, yksi ikkuna, suljettu lipasto ja sänky. . Haastatteluhetkessä Anneli korjasi puheestani yhden sanan. Paholainen onkin itse puhelinlaite, ei pikselioptimoitu mainonta. Kun kaikki ei olekaan visuaalista, aukenee hiljaisuuden ja tyyneyden tunne. –?Kannattaa lopettaa kaikenlaisten ruutujen katsominen ja hakeutua hiljaisiin paikkoihin. Täydelliset tauot ovat edellytys sille, että tässä maailmassa voi pysyä järjissään ja olla yhteydessä asioihin. AIVOJEN SALAKAVALASTA kuormittumisesta tulee pahimmillaan iso terveydellinen ongelma, josNäin löydät työrauhan uudelleen . Anneli Jussila sanoo, että pienet vivahteet ovat portti hiljaisuuden syntymiseen. Koko lähipiirini on opittava tuntemaan uusi tapani. Pelkästään puhelimesta luopumisella pääsee pitkälle etenkin, jos sillä seuraa uutisia ja sähköposteja. Kaikki ymmärsivät ja hyväksyivät. Mennään koko ajan syvemmälle kierteeseen, ja se täytyy tietoisesti katkaista. Jussila sanoo, että ihminen on asettanut itsensä vankilaan. –?En tarkoita, että pitäisi olla askeettista. Hän kehotti välttämään sanaa ”rutiini”. Normaali lepopäivä ei kuitenkaan riitä Jussilan kokemuksen mukaan. Ihmisen oleminen on ylikuumentunut silläkin tavalla, että asunnot ovat usein täyteen ahdettuja liiallisesta tavarasta. Tämä uhka piirittää meitä koko ajan. MAALISKUUTA 2021 10 FORSSAN LEHTI TERVEYS KOLUMNI Marita Salonen palaute@ lannenmedia.fi E nsimmäinen sunnuntai ravisuttaa päätä oivalluksilla. Jo ikkunasta kauas katsominen auttaa, kun on levoton mieli tai hankalia juttuja meneillään. Jussila uskoo, että useimmille on mahdollista järjestää itselleen miniavaruus kotona. Puhelimeen kiteytyy kaikenlaisten riippuvuuksien perusongelma: en pärjää ilman puhelinta, tarvitsen vuosi vuodelta lisää puhelinta, on pakko saada vahvempaa puhelinta. Silloin koneen äärellä voi kokea voimaannuttavia hetkiä. HILJAINEN SUNNUNTAI on vain silta ahdistavaan maanantaiaamuun, jos en ota omaa elämääni todella haltuun. Olenko tosiaan näin koukussa puhelimeen, että tunnen henkistä kipua, kun lähden muutaman tunnin retkelle ilman puhelinta. Lopulta tarvitaan katkaisuhoitoa, kuten hiljaista sunnuntaita. Marita Salonen Tehokas tiimityöntekijä vastaa heti erityisesti etätöissä. Silloin pitää päästää irti listoista, mitä pitää tehdä – kaikista velvollisuuksista. Seuraavana viikonloppuna tiesin jo, että puhelimesta kannattaa hankkiutua oikeasti irti koko päiväksi. On aika käydä yhden hengen arvokeskustelu. Olin vaikuttunut ja jäin miettimään. Vain yksi ihminen protestoi vieläkin, vaikka tästä on jo vuosia. –?Lähetin tekstiviestin, että tästä lähtien pidän kerran viikossa hiljaista päivää. . JUSSILA KEHOTTAA laajentamaan aistihavaintoja. Jussila kehottaa lähtemään ulos jo pelkästään sen takia, että kotona on valtavasti ärsykkeitä: tiskejä, pyykkejä, kirjoja, lehtiä, tietokone, työpöytä. –?Päänsisäinen häly on vakava ongelma. Hiljaisten hetkien ja päivien aloittaminen voi olla vaikeaa. Sunnuntaina olisi pitänyt onnitella viikonloppuna vietetyistä perhejuhlista, tykätä hienoista leivonnaisista ja myötäelää vaikeita hetkiä. Tietoisesti irtautuminen edellyttää päättäväisyyttä. –?Meistä on tullut todella malttamattomia. Se ei voi olla pöydällä näkyvissä. Tietokonetta Jussila saattaa käyttää myös sunnuntaisin, mutta vain luovaan kirjoittamiseen. Sain kuulla, että turha yrittää – tämä ihminen viettää aina hiljaista sunnuntaita. –?Kävelemällä voi päästä hyvin alkuun. OLEN NYT YMMÄRTÄNYT , millaista valtaa puhelin käyttää. Jopa minuutin päästä ollaan hermona ja tulee ihmettelyviestiä, jos ei ole heti vastannut. Se on minun lähiavaruuteni. Jotkut ovat aivan tulisilla hiilillä, jos kaikki ei tapahdu heti. Hiljainen sunnuntai ei ole rutiini, koska rutiineja rikotaan helposti. Paholainen onkin itse puhelinlaite, ei pikselioptimoitu mainonta tai algoritmien valvonta, joita paljon pelätään. –?En tunne enää yhtään huonoa omaatuntoa. –?Kotonakin on hyvä tehdä itselleen tyhjä tila. Hiljainen sunnuntai on jotakin suurempaa. Asun talossa harjun päällä. Samoin kauas katsominen auttaa, fyysinen avaruus. JUSSILA ALOITTI hiljaisen sunnuntain vieton tiedottamalla uudesta tavastaan lähipiirilleen.
Jussila suosittelee käyttämään sähköpostin automaattista vastausviestiä, joka kertoo, milloin on seuraavan kerran tavoitettavissa. Kun Jussila tiedosti todellisten katkojen tarpeen, hän alkoi tarkastella niiden vaikutusta itsessään. Nykyään voin sulkea puhelimen aika moneksi päiväksi. –?Olen onneksi voinut työmatkojen aikana kääntää puhelut toiselle henkilölle sillä perusteella, että olen maastohommissa. Heitäkin voi ohjata taukoihin ja rauhoittumiseen. –?Oivallukset ja muutokset syntyvät siitä, kun astuu pois turruttavasta hälystä. Katkaise verkkoyhteys koneeltasi, jos käytät sitä esimerkiksi kirjoittamiseen. Aluksi ilmoitin töissä, että teen toisinaan etäpäivän tai pari. Sunnuntai voi olla paras valinta, jos työviikko alkaa maanantaina. –?Meillä on lupa ottaa itsellemme työrauha! Ei se ole epäkohteliasta. FL–LM Anneli Jussila sanoo, että pienet vivahteet ovat portti hiljaisuuden syntymiseen. SHUTTERSTOCK Aivot ansaitsevat säännöllisesti yhden lepopäivän viikossa. –?En ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa, ruutuaikaa ei vain voi olla rajattomasti. Panostan ihmissuhteisiin, joissa voi olla henkilökohtaisesti suoraan yhteydessä. Televisiosta en katso niin vangitsevia ohjelmia, että ne sotisivat mielenrauhan kanssa. Sellaisesta huolimatta Jussila saattaa olla töissä. FL–LM Näin aloitat hiljaisen päivän vieton Valitse itsellesi paras päivä viikosta ja sulje puhelin hyvissä ajoin. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 11 TERVEYS Marita Salonen Kerro lähipiirillesi, että ryhdyt viettämään hiljaista päivää. Apuvälineet Perinteinen kello voi olla tarpeen esimerkiksi ruuanlaitossa. Radiopuhelimet ovat hyviä yhteydenpitoon lähiympäristössä. Ensimmäisiä merkkejä aivojensa kuormittumisesta hän näki jo parikymmentä vuotta sitten. Kesällä minua ei saa pariin viikkoon ollenkaan kiinni, ja silloin ei aukea mikään ruutu. Hiljainen päivä edellyttää täydellistä puhelimesta luopumista. – Alkaa kuulla tuulen suhinaa ja aistia avaruutta, henkistä tilaa. Nauti ja tallenna onnistuminen. Se on huono tapa, jos on aina tavoitettavissa. Helppo toteuttaa ja edistää varmasti tuloksia työssä. Työrauhan järjestämiseen voi olla tarpeen käyttää verukkeita. –?Koko homma alkoi siitä, että minulla oli pitkiä kausia univaikeuksia ja unilääkkeitäkin. Mistä hiljaiseen sunnuntaihin menevä aika on pois. • Julkaissut tietokirjoja, proosaa ja runoutta. KUVA: Shutter stock. Tällaisilla naisilla psyyke voi pirstoutua niin, että keskittymiskyky häviää kokonaan. Pitää uskaltaa kohdata tila, jossa ei tapahdu mitään. –?Minusta on tullut hyvä ottamaan oma tilani. –?Jotkut soittavat pitkiä puheluja, myös työasioissa. • Asuu Hämeenlinnassa. Jokainen pystyy toteuttamaan hiljaisuutta jollakin tavalla, vaikka olisi pieniä lapsia. Kotini lähellä on lähde, ja kuuntelen usein sen pulputusta. Ota puhelimesta virta pois, ja laita se pois näkyvistä jo lauantaina ennen nukkumaanmenoa. Kotona on aina velvoitteita silmissä. HILJAISEN SUNNUNTAIN tielle lähteminen tarkoittaa omalle epämukavuusalueelle astumista. ta toipumiseen saattaa mennä vuosia. –?Sometuksen hälyyn ja illuusioihin omasta itsestä on helppo paeta, vaikka se johtaa aitojen ihmissuhteiden kutistumiseen. Kaikki tähän nyt ja heti, sehän on ihan sairasta. Stressaava tilanne Ajoita hiljainen päivä ennen tärkeää tapahtumaa, kuten matkaa, kokousta tai esiintymistä. Niinpä oli tehtävä ratkaisuja. –?Jos sunnuntaina on jokin työhön liittyvä tapaaminen, niin sillä viikolla on sitten jokin muu hiljainen päivä. Tänään on sinun päiväsi! Kun edistyt Mene ulos ja vietä siellä aikaa. Ajattelu taas on puhetta omassa päässä. –?Miten he oppivat mielenrauhaa ja itsensä hillitsemistä. Nauti hiljaisen päivän rauhasta jo herätessäsi. Ensin voi tulla levoton, ahdistunutkin olo, mutta Jussila lupaa palkinnon tulevan. Anneli Jussila • Luonnonperintösäätiön perustajia ja nykyinen suojelujohtaja. Jussilan mukaan puhuminenkin on kuormittavaa omalla tavallaan. Älä käytä myöskään nettiyhteyttä. Anna aivojesi levätä sähköisistä ärsykkeistä. Suurin huoli Jussilalla on nuorista, jotka ovat kasvaneet kiinni malttamattomuuden kulttuuriin. • Toiminut myös maisemantutkijana. –?Multitasking on enemmän naisille ominaista, vaikka mitä sanottaisiin. AIVOJEN KUORMITTUMINEN uhkaa Jussilan mielestä eniten naisia. Luovu kaikesta ruutuajasta. –?Toin viime kesänä työyhteisöön toimintatapaa, jossa jokaisella on 15 minuuttia joka päivä omaa aikaa, jolloin voi mennä kävelemään ja rauhoittumaan. Loppuun palaminen on melko tavallista luonnonsuojelualalla, tehtävät lisääntyvät ja väki vähenee. Hiljaisen päivän lisäksi Jussila suosittelee joka ikiseen päivään pieniä hiljaisia hetkiä, jolloin tietoisesti irrottautuu työstä. On lapset, työ ja joskus mieskin on sellainen, että häntä pitää hoitaa. Silloin syntyy ajatusmalleja ja havaintoja. Ne ovat vain muutaman kympin investointi. Rakenna kotiin tyhjä tila. Monille hiljaisuus voi tuntua uhkaavalta. Jussila sanoo, että puhelinriippuvuus on ilmiö, jota ei haluta nähdä. Älä käytä puhelinvastaajaa. Sen ei tarvitse olla suuri. Vihko ja kynä sopivat ajatusten tallentamiseen. MAANANTAINA 22. Hiljaisen sunnuntain ansiosta Jussila nukkuu nykyään paremmin ja herää selvästi virkeämpänä kuin aikaisemmin. Prosessin päätös Kun jokin tärkeä tapahtuma on ohi, älä rynni eteenpäin, vaan ajoita heti perään hiljainen päivä. KUVA: Esko Tuovinen KUKA. Silloin pitää muotoilla asioita, ja puhe on helposti aika kaavamaista
Jos itse ei tätä oivalla, houkutus muiden ylimieliseen neuvomiseen voi olla suuri. Osakesäästötilille maksetut osingot voi sijoittaa uudelleen tilin sisällä. Päinvastoin. MITÄ. Kuka tahansa voi tavoitella taloudellisesti riippumatonta elämää, kun oikein yrittää ja haluaa. Tuntui kuin kukaan ei puhuisi enää mistään muusta kuin sijoittamisesta, rahastojen hoitoja hallintokuluista sekä pörssiosakkeista ja niitä heiluttelevista kursseista. TALOUDELLISELLA riippumattomuudella tarkoitetaan yleensä tilannetta, jolloin ihminen voi rahoittaa elämänsä esimerkiksi osinkotuotoilla. Tilillä olevat rahat saa heti käyttöönsä. ARVO-OSUUSTILI on tili, jonka avulla voi ostaa, myydä ja säilyttää pörssiosakkeita. Yhden ihmisen vauraus on harvoin puhtaasti hänen omaa ansiotaan. Sijoittamiseen ja säästämiseen liittyvää tietoa on saatavilla niin paljon, että lukijan on syytä vilkasta myös kirjoittajan tai blogistin omat taustatiedot, jotta voi arvioida kirjoittajan luotettavuutta. Korkoa korolle -ilmiö vaatii puolestaan pitkää aikahorisonttia, jotta se tukisi taloudellisen riippumattomuuden ideaa. Osakesalkun koko tai rahastoon menevän kuukausisumman suuruus ei kerro mitään ihmisen elämänhallinnasta tai kyvystä elää hyvää elämää. VAURASTUMISEEN tai sen tavoitteluun on salakavalasti liitetty myös merkityksiä, jotka eivät sinne kuulu. Oman työn ja yrittämisen merkitystä ei pidä vähätellä. Se, ettei yksinkertaisesti ole varaa säästää, ei kerro epäonnistumisesta tai elämän hallinnan puutteesta, vaan siitä, että juuri sillä hetkellä on taloudellisesti tiukka tilanne eivätkä rahat riitä mihinkään ylimääräiseen. Säästämisen eetokseen on tullut kuitenkin ikävä sivumaku, joka on tuttua hyvinvointija terveyspuheesta. Joka kerta, kun kuittaa ostoksensa pankkikortilla, säästötilille ohjautuu muutama euro. Jotta tähän pääsisi, se vaatisi melkoisen suuren sijoitussalkun. Se on katsos asenteesta kiinni, mihin rahansa käyttää ja silloin on myös mahdollisuus kerätä rahaa tulevaisuuden varalle. Rahastosijoittaminen on suosittua myös siksi, että pankit rahastojaan aktiivisesti kaupittelevat. Tilin sisällä voi käydä kauppaa pörssiosakkeilla tai First North -osakkeilla. OSAKESÄÄSTÖTILI on pankkiin avattava tili, johon voi siirtää rahaa enintään 50 000 euroa. Vilkkaana käyvän rahakeskustelun sisälle on luikerrellut myös hyvää tarkoittavia ”ohjeita ja neuvoja” siitä, miten jokainen voi säästää ja tavoitella taloudellista riippumattomuutta omista tuloista tai varallisuustasosta huolimatta. Yksittäinen henkilö voi avata useita arvo-osuustilejä eri pankkeihin, mutta osakesäästötilejä voi avata vain yhden. Silti tie vaurauteen ei ole näin mustavalkoinen. Tuotoista maksettavat pääomatuloverot maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun varoja aletaan nostaa pois tilitä. Helppoa kuin heinäteko, vai onko. HYVINVOINTIja sijoitusmarkkinoille ovat tulleet myös erilaiset henkilökohtaiset valmentajat, jotka tarjoavat neuvoja, miten oma talous viritetään huippukuntoon. Hohdokkaita tarinoita siitä, miten joku oli onnistunut vaurastumaan asuntosijoittamisella ja miten helppoa oli panna ylimääräinen raha poikimaan. Vaurastumiskeskusteluun ujutetut argumentit ovat entuudestaan tuttuja hyvinvointija painonhallintasekä onnellisuuspuheista. Oman talouden hallinta on tärkeä kansalaistaito, mutta sitä voi hallita muutoinkin kuin ostamalla pörssiosakkeita tai rahasto-osuuksia. SUOMEN PANKIN mukaan suomalaisten tavallisilla käyttötileillä on talletuksia lähes 98 miljardin euron verran. Myyntityötä perustellaan sillä, ettei tavalliselle pankkitilille makseta korkoa ja inflaatio voi nakertaa pääomaa pois. Yhteistä näille on se, että menestys ja onnistuminen ovat omissa käsissä. Sekin on hienoa, että rahastoja osakesäästämisen ympäriltä on karsittu turhaa mystiikkaa pois. MAANANTAINA 22. Tutkimuksista tiedetään, että rikastumisessa tai vaurastumisessa ei ole kyse vain yhden ihmisen saavutuksista, vaan takana on sukua, lähipiiriä ja hyvää sattumaa ja onnea. Ihminen voi elää myös hetkessä ilman, että haluaa sijoittaa jokaista irtoavaa euroa poikimaan uutta rahaa. KUVA: Franck Robichon / EPA Kansankapitalistiksi ei ole kaikista, vaikka haluaisi On hienoa, että säästämisestä puhutaan kansankielellä. MAALISKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET NÄKÖKULMA Minna Akimo @lannenmedia.fi M uutama vuosi sitten rahaan alkoi törmätä jatkuvasti. Kun tekee jotain, on myös paremmat mahdollisuudet saavuttaa edes osan siitä, mitä haluaa. Sellaisessa tilanteessa kaikki hyvää tarkoittavat neuvot ovat turhia varsinkin, jos ne tulevat pyytämättä. ERILAISET SIJOITUSRAHASTOT ovat tavallisen pankkitilin rinnalla suosituin tapa säästää rahaa. Ei haittaa, vaikka rahat eivät riittäisi arjen pyörittämiseen. SÄÄSTÄMISESSÄ ja oman talouden tarkassa hoitamisessa ei ole mitään pahaa. Tässä yhteydessä ei ole mitään väliä sillä, mikä ihmisen oma taloudellinen tilanne on. Kansankapitalismi on hieno asia. Ne voivat sijoittaa rahoja esimerkiksi osakeja korkomarkkinoille, metsään ja asuntoihin. Rikastumaan sillä ei pääse, mutta helpoksi muutamien eurojen säästäminen on tehty. Oli lehtijuttuja, syvällisiä henkilöhaastatteluja ja kasapäin tuoreita kirjoja, joissa kaikissa oli kyse samasta asiasta eli vaurastumisesta. Se kukkikoot värikkäänä ja runsaana, josta voi ottaa osansa tai olla ottamatta ilman turhia syyllistymättä. Säästämisen uusi iloinen aikakausi oli alkanut. Sijoittamiseen liittyy aina riski pääoman menettämisestä ja riskistä riippuen menettää voi vähän tai paljon. Lisäksi rahastosijoittamiseen liittyy aina erilaisia sivukuluja, joita pankit asiakkailtaan perivät. Asuntosijoittajaksi voi alkaa, sen kun ostaa velkarahalla pieniä yksiöitä, remontoi ne ja pistää vuokralle. Näistä ehkä nerokkain ja yksinkertaisin on ainakin joidenkin pankkien tarjoama e-säästöpossupalvelu. Niitä on tarjolla valtavat määrät ja niiden sisällöt vaihtelevat erittäin paljon. Arvo-osuustilillä verot maksetaan vuosittain. Kynnys rahastotai osakesäästämiselle on todella matala ja rahasto-osuuksiin pääsee kiinni hyvin pienillä summilla, joita voi muuttaa oman rahatilanteensa mukaan. Sijoittamisbuumilla on kuitenkin puolensa ja puolensa. Sijoitusrahaston toimintaa hoitavat rahastoyhtiö ja salkunhoitaja.. Sijoittamisen eri muodot TAVALLINEN PANKKITILI Tilillä oleville rahoille ei makseta juurikaan korkoa, mutta samalla pankkitiliin liittyvät riskit ovat lähes olemattomia. Ihan relevantti peruste, mutta samaan aikaan on muistettava sekin, etteivät rahasto-osuudetkaan tuota pelkkää voittoa. Tylsyydestään ja korottomuudesta huolimatta tavallinen pankkitili pitää pintansa, sillä talletusten määrä on kasvanut. On hienoa, että säästämiseen on tullut uusia mahdollisuuksia
STT Hallitus aikoo esittää alkuviikosta erillislakia, jolla säädettäisiin liikkumisrajoituksista ja maskipakosta osana koronavirustartuntojen vähentämiseen tähtäävää kamppailua, kertovat useat lähteet Helsingin Sanomille. –?Osa kokelaista voi todeta kokeen lähestyessä, ettei aikaa tarvittavaan valmistautumiseen löytynyt riittävästi, hän arvelee. Määrä kasvoi lauantaista noin 7?600:lla. Vaikea tilanne on myös Varsinais-Suomessa, jossa ilmaantuvuusluku on yli 248. Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu Suomessa nyt yli 71?600. Koko Suomessa koronatestejä on tehty tähän mennessä yhteensä yli 3,76 miljoonaa. Huolta on herättänyt etenkin pääkaupunkiseudun ja Turun tartuntojen kasvu jo käytössä olevista rajoituksista huolimatta. Tähkän mukaan viime syksynä ilmoittautujia jätti saapumatta noin 13?000:een kokeeseen, mikä on noin 7?000 poisjääntiä enemmän kuin vuosi sitten. Erillislailla säädettäisiin liikkumisrajoituksista ja maskipakosta osana koronavirustartuntojen vähentämiskamppailua. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET Anna Pesonen-Smith Viime keväänä toteutuneen korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen myötä pitkän matematiikan ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaneita päätyy yhä enemmän myös aloille, joilla aineen osaamisesta ei näytä olevan suoraa hyötyä. Hän muistuttaa, että ammattikorkeakoulujen pisteytyksissä matematiikka on aina yksi viidestä aineesta. KUVA: Timo Hartikainen Matematiikan painoarvon kasvu näkyy ylioppilaskirjoitusten valinnoissa. TIINA TÄHKÄ pystyy listaamaan suoralta kädeltä useita opiskelijavalintauudistuksen aiheuttamia muutoksia. Laki tulisi ensi vaiheessa voimaan pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. KUVA: Vesa Moilanen / Lehtikuva Pertti Mattila, Henrietta Nyberg Suomessa raportoitiin sunnuntaina 520 uutta koronatartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). STT Koko maan ilmaantuvuusluku on 168, Hus-alueella se on kaksinkertainen. Tietyillä aloilla pitkän matematiikan kirjoittaminen on ollut hänen mukaansa suhteellisen harvinaista. Uudistuksen jälkeen vuonna 2020 luku oli 9,5 prosenttia. –?Vuonna 2019 ammattikorkeakouluissa pitkän matematiikan kirjoittaneita oli 26 prosenttia ja vuonna 2020 noin 30 prosenttia. –?Edelleenkin lyhyellä matematiikalla pääsee yliopistoon ja ilman matematiikkaakin, mutta kyllä siinä nyt on muutos tapahtunut. TILASTOISSA näkyy pitkän matematiikan kirjoittamisen prosenttiosuuden kasvu. Tilastoissa lyhyen matematiikan osuus on pysynyt suurin piirtein samana ja matematiikan kirjoittamatta jättäneiden osuus on vähentynyt. maaliskuuta. Pitkän matematiikan kirjoittaneiden osuus pysyi samana sellaisilla aloilla, joille ovat aiemminkin hakeutuneet oppiainetta eniten opiskelleet. Alueista suurin ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) runsaat 341. Matematiikan kirjoittamatta jättäneiden osuus oli 19 prosenttia vuonna 2019, kun viime vuonna osuus oli tippunut 15,5 prosenttiin. Lain lähetys eduskuntaan edellyttää oikeuskanslerin tarkastusta ja valtioneuvoston yleisistunnon päätöstä. Toki tyttöjä on lukioissa enemmän, joten myös lyhyen matematiikan kokeeseen ilmoittautuneista enemmistö on tyttöjä. Lehden mukaan esityksen valmisteluun osallistuvat ainakin valtioneuvoston kanslian, sosiaalija terveysministeriön sekä oikeusministeriön virkamiehet. HS:n tietojen mukaan hallituspuolueet eivät ole täysin yksimielisiä kaikista rajoitusten yksityiskohdista. Kokeisiin jätetään saapumatta jonkin verran enemmän kuin aikaisemmin. Koronarokotteen toisen annoksen saaneita on runsaat 87?500. Uudistuksen jälkeinen trendi on havaittu niissä vastaavana kuin yliopistoissa. Lisäksi kasvatusaloilla opiskelupaikan vastaanottaneissa ja pitkän matematiikan kirjoittaneiden hakijoiden määrässä nousua oli vuodesta 2019 vuoteen 2020 noin neljä prosenttiyksikköä. MAANANTAINA 22. Yliopistoista opiskelupaikan vastaanottaneissa oli uudistusvuonna 2020 pitkän matematiikan kirjoittaneita noin kolme prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän, yhteensä 59,5 prosenttia. STT Uudistus vahvisti pitkän matematiikan kirjoittajien asemaa Tyttöjen määrä on ohittanut poikien määrän pitkän matematiikan kirjoittajissa. HS:n lähteiden mukaan käsityksenä on, ettei voimassa olevilla rajoituksilla tai pienillä lisärajoituksilla saada koronavirustartuntoja vähenemään riittävästi. Kuvassa matkustajia Helsingin rautatieasemalla 13. –?Yliopistoilla humanistisilla aloilla vuonna 2019 lähes 25 prosenttia oli pitkän matematiikan kirjoittaneita, ja viime vuonna heitä oli 28,5 prosenttia, hän mainitsee esimerkiksi. Erillislaki säädettäisiin poikkeusolojen perusoikeuksia käsittelevän perustuslain 23. –?Vuonna 2019 yliopistoissa 13 prosenttia paikan vastaanottaneista oli sellaisia, jotka eivät olleet kirjoittaneet matematiikkaa ollenkaan. Kokeista pois jäämiset ovat lisääntyneet yli kaksinkertaisiksi. Oppiaineita kirjoitetaan jonkin verran enemmän kuin aikaisemmin, hän luettelee. –?Yliopiston puolella tekniikan alalla 95 prosenttia uusista opiskelijoista on pitkän matematiikan puolelta, lääketieteessä noin 90 prosenttia ja luonnontieteissä sekä tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen alalla lähes 80 prosenttia. säännöksen nojalla. –?Ilman matematiikkaakin pääsee sisään edelleen merkittäviä määriä, sanoo Hyvönen. Tilastoissa pitkän matematiikan ylioppilaskokeisiin ilmoittautumisissa näkyy myös, että tyttöjen määrä – yli 53 prosenttia – on ohittanut poikien määrän pitkän matematiikan kirjoittajissa. –?Sanoisin, että se on ainakin yksi merkittävä tekijä. HS:n mukaan hallituksen tavoitteena on, että eduskunta säätäisi erillislain viikon kuluessa siitä, kun se on lähetty eduskuntaan. Koronavirusrokotteen ensimmäisen annoksen oli sunnuntaihin mennessä saanut Suomessa runsaat 732?000 ihmistä. Johtuuko tämä korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksesta, ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä. Käsitykseni on, että nyt entistä rohkeammin yritetään kirjoittaa pitkän koe, Tähkä sanoo. Opiskelijavalintauudistus on tuonut näkyviin pitkän matematiikan merkityksen useilla aloilla, Tähkä arvelee. Kuopion klassillisen lukion rehtori Lari Härkönen opetti Anni Nykästä pitkän matematiikan tunnilla joulukuussa 2019. Yliopistossa matematiikan merkitys vaihtelee aineittain. Viikon sisällä tartuntoja oli nyt kolmisenkymmentä vähemmän kuin edeltävällä viikolla. Se on melko selvää, opetusja kulttuuriministeriön opetusneuvos Ilmari Hyvönen sanoo. Ainevalinnoissa on muutoksia. Alueista pienin ilmaantuvuus on Keski-Pohjanmaan runsaat 14 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viikon ajalta. –?Ilmoittautumiset ja erityisesti uusintaan ilmoittautumiset ovat kasvaneet. Viimeisten seitsemän päivän tartuntamäärä on Suomessa lähes 4?800. Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on Suomessa nyt runsaat 168 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana. Lyhyen matematiikan kirjoittaneiden osuus pysyi hakualoilla samana kuin aiemminkin. –?Aiemminkin on voinut lukea pitkän matematiikan ja valita kirjoituksiin lyhyen. HS: Erillislaki valmisteilla liikkumisrajoituksista ja maskipakosta Lehden tietojen mukaan laki tulisi ensi vaiheessa voimaan pääkaupunki-seudulla ja Turun alueella. OPETUSNEUVOS Hyvönen kertoo, että ammattikorkeakouluopiskelijoiksi on perinteisesti päätynyt vähemmän pitkän matematiikan kirjoittajia kuin yliopistoihin. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu lähes 9?600 tartuntaa, mikä on yli 1?200 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Taiteiden ja kulttuurin aloilla nousua oli eniten, peräti yli viisi prosenttiyksikköä. Sunnuntaina 520 uutta koronatartuntaa. HYVÖSEN mukaan kaikkein eniten asema on heikentynyt niillä, jotka eivät kirjoita lainkaan matematiikkaa. Ravintoloiden liki kaksi viikkoa jatkunut sulku on vain hidastanut tartuntojen lisääntymistä
–?EU on pahasti jäljessä akkujen kehittämisessä ja tuotteistamisessa, mutta tässä on uutta toivoa uusien ohjelmien ja akkutehdasinvestointien kautta. Niihin kuuluu pohjoismainen yhteinen sähkömarkkina, jossa yli puolet sähköstä on vesivoimaa. Sähköntuotannosta EU:ssa kertovat Oxfordin yliopiston ja Global Change Data Lab -järjestön sivusto Our World in Data sekä tutkijaorganisaatio Ember. –?Tähän tilanteeseen nähden se on ylimitoitettu. Luvut perustuvat koronapandemiaa edeltäviin lentotilastoihin. Tuulivoimakin on vahvassa kasvussa. Niillä on tarkoitus tukea maakuntien elinkeinoelämälle tärkeitä lentoyhteyksiä pandemian yli. Tarjouspyynnössä Joensuun-reitillä yhdelle lennolle odotettiin keskimäärin 35:tä ja muilla reiteillä 20 matkustajaa, yhteensä yli 111?000 matkustajaa. STT EU saavutti virstanpylvään uusiutuvassa energiassa Uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin viime vuonna EU-maissa ensimmäistä kertaa enemmän sähköä kuin fossiilisilla polttoaineilla. Uudessa yksikössä lisätään uusiutuvien energianlähteiden käyttöä ja vähennetään hiilidioksidipäästöjä. YHDEN lentolipun kustannukset veronmaksajille olisivat noin sata euroa, jos matkustaja-arvio toteutuu sellaisenaan ja valtion pitää käyttää koko varattu määräraha. • Kilpailutuksiin osallistui viisi yritystä. STT Maakuntakenttien lentoliikenne on laskettu yläkanttiin Luvut perustuvat koronapandemiaa edeltäviin lentotilastoihin. Bioenergiaa saadaan paljon metsäteollisuudesta. Suomen hyvä sijoitus uusiutuvassa energiassa johtuu monesta tekijästä, arvioi Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori ja Suomen ilmastopaneelin jäsen Peter Lund. Lundin mukaan sähköautojen yleistyminen lisää sähköverkoissa akkuvarastojen määrää, minkä avulla voidaan paremmin hallita esimerkiksi aurinkosähkön tai tuulivoiman käyttöä. Ne tuottavat jo viidesosan sähköstä. Kuva Vantaan Tammiston K-Citymarketin katolta, jossa on ollut aurinkopaneelit kesästä 2016 lähtien. Kyse on kilpailutetusta ostoliikenteestä Jyväskylän, Joensuun, Kajaanin, Kemi-Tornion sekä Kokkola-Pietarsaaren lentoasemien ja Helsinki-Vantaan välillä. Sopimusneuvotteluiden venyminen tai koronatilanteen paheneminen voivat tuoda asiaan myöhästymisiä. Akut voivat kuitenkin edelleen palvella edullisina verkkosähkön varastoijina ja tasaajina. Liikenneja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) tähdensi syksyllä, että tuesta ei ole tarkoitus tulla pysyvää mallia. Jyväskylään ja Kajaaniin riittää 29 paikan kone. Niitä ovat esimerkiksi metsähakeja murske, metsäteollisuuden erilaiset sivutuotteet kuten kuoret ja biomassoiksi luokiteltava kierrätyspuu. LENTOJEN kilpailutus on osa valtion koronapandemiasta johtuvia tukitoimia. –?Se, minkälaisia matkustajamääriä nämä yhteydet saavuttavat, kertoo, kuinka hyvin niitä saa markkinaehtoiseksi, hän sanoo. Myös teknologiassa tarvitaan lisää työntöä esimerkiksi energiavarastojen saamiseksi laajempaan käyttöön. • Yksisuuntainen lippu saa maksaa matkustajalle enintään 200 euroa, meno–paluu 300 euroa. Yhteydet ovat olleet Finnairin mukaan heikosti kannattavia jo ennen pandemiaa. • Liikenneja viestintävirasto Traficomin toteuttamat kilpailutukset lentoliikenteestä näille kentille ovat loppusuoralla. KUVA: Roni Rekomaa Suomessa jo 85 prosenttia sähköstä on hiilivapaata. MAALISKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Tarja Repo Uusiutuva energia on vallannut alaa sähköntuotannossa EU-maissa. Asiantuntijan mukaan ensin pitää kuitenkin ratkaista erinäisiä pullonkauloja, kun liitetään suuri määrä uusiutuvaa energiaa vanhaan järjestelmään. –?Kyllä on varmasti jokainen lentoyhtiökin ymmärtänyt, ettei tällaisia matkustajamääriä ole luvassa ainakaan kevään puolella, Eklund sanoo. Valtio on varannut lentojen hankintaan 11,5 miljoonan euron määrärahan. Ensi vuonna liikenne on tarkoitus järjestää taas markkinaehtoisesti. Fossiilisilla polttoaineilla eli hiilellä, maakaasulla ja öljyllä tuotettiin sähköstä 37 prosenttia. Hankintaan on varattu 11,5 miljoonan euron määräraha. Eri arvioiden mukaan 10–20 vuoden kuluessa sähköautojen vaihtoakuista saadaan merkittävä ”akkupatteristo”. Nämä tehtiin arviot joulukuussa. • Tarjouspyynnössä liikenteen ajankohdaksi on määritetty 19.4.–31.12.2021. Fossiilisten polttoaineiden väistyessä sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet. –?Laki edellyttää hiilestä luopumista, turpeesta ollaan nyt luopumassa ja päästöoikeuksien hinta on nousussa. Sähköautojen akuista apua energiaremonttiin Ilkka Hemmilä Valtio on varautunut tukemaan yksittäisiä lentolippuja noin sadalla eurolla viidelle maakuntakentälle vuoden loppuun asti. Viisikon vilkkaimmalla kentällä Kajaanissa on nähty Finavian tilastojen mukaan noin 300 matkustajaa kuukaudessa, Jyväskylässä parhaimmillaankin alle 50. Ostoliikenteen pitäisi alkaa 19. Meillä on myös vireillä ympäristölupahakemus, jolla saisi käyttää kiinteitä jäteperäisiä kierrätyspolttoaineita kuten vähän likaisempaa purkupuuta, listaa projektipäällikkö Erkki Suvilampi. –?Esimerkiksi sähköverkkojen vahvistaminen monessa maassa ja rajayhteyksien parantaminen olisivat tarpeen, sanoo Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professori Peter Lund. Emberin mukaan vauhti on kuitenkin liian hidas, jotta saavutettaisiin EU:n tavoitteena oleva hiilineutraalisuus vuonna 2050. Tarvitaan vahvempia satsauksia tutkimukseen ja kehittämiseen, jotta uusia ratkaisuja saadaan markkinoille. STT EU:n tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalisuus vuonna 2050. Päättyvällä talvikaudella Finnair on lentänyt kilpailutetuille kentille harvakseltaan. Sen sijaan kustannukset lippua kohden ovat korkeampia, jos ennakoitu matkustajamäärä ei toteudu. Nosteessa ovat erityisesti tuulija aurinkovoima. Voimalan alueelle Näsijärven rantaan pystytetään parhaillaan uuden kattilarakennuksen runkoa. Myös uusia tehokkaita akkuteknologioita on näköpiirissä. Yhteensä viiteen kaupunkiin kertyy sopimuskaudella lähes 5?000 lentoa, mukaan lukien vähintään kaksi saapuvaa ja lähtevää lentoa joka arkipäivä. • Joensuuhun sekä Kemin ja Kokkolan kolmiolennolla kulkevien koneiden tulee olla vähintään 50-paikkaisia. Myös vanha ydinvoima vaikuttaa päästöjä laskevasti. Kustannus lippua kohden on tätä alhaisempi, jos kilpailutuksen voittavat tarjoukset alittavat 11,5 miljoonaa euroa. Silloin ajateltiin, että koronatilanteen suhteen olisi jo parempi tilanne tänä keväänä, sanoo johtaja Pipsa Eklund Liikenneja viestintävirasto Traficomista STT:lle. –?Eurooppa on näillä aloilla Kiinaa ja Yhdysvaltoja jäljessä. Viime vuonna uusiutuvilla energialähteillä tuotettiin EU-maissa ensimmäistä kertaa enemmän sähköä kuin fossiilisilla polttoaineilla. Reittien kilpailutus päättyi tiistaina. Matkustajakohtaiset kustannukset voivat kuitenkin karata käsistä, sillä lentoliikenteen matkustajia Suomen sisällä on yhä murto-osa normaalista koronaepidemian vuoksi. –?Uuden voimalaitoksen energianlähteenä ovat metsäbiomassat. Harakka ei halunnut antaa STT:lle tätä juttua varten haastattelua tulevasta liikenteestä tai tämän vuoden kilpailutuksen ehdoista. Euroopassa ja Suomessakin on myös vaje osaajista yksityissektorilla, millä on suora vaikutus puhtaan teknologian kehittymiselle. MAANANTAINA 22. Päätöstä liikenteen järjestäjistä odotetaan tällä viikolla. Nykyisessä Naistenlahti 2 -yksikössä puolet polttoaineesta on vielä jyrsinturvetta. Finnair on kuvaillut reittejä heikosti kannattaviksi. Energiateollisuus ry:n mukaan uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta oli 51 prosenttia, ydinvoiman 34 prosenttia ja fossiilisten sekä turpeen yhteensä 14 prosenttia. Sähköautoissa akkuja vaihdetaan, vaikka niissä on jäljellä runsaasti kapasiteettia. • Liikennöintiin kuuluu lähtökohtaisesti kaksi edestakaista lentoa Helsinkiin arkipäivisin. FAKTA Maakuntalennot • Valtio tukee koronan lamaannuttamia lentoja viidelle kentälle: Jyväskylään, Joensuuhun, Kajaaniin, Kokkolaan ja Kemiin. Lundin mukaan on mahdollista, että sähkösektori on lähes päästötön 2020-luvun loppuun mennessä. huhtikuuta ja jatkua vuoden loppuun. Suomessa 85 prosenttia sähköstä on hiilivapaata. Puolet on biopolttoaineita, joiden käyttöä ei voi kuitenkaan nykyisellä kattilalla lisätä. Traficom valitsee voittajat alkavalla viikolla.. Traficom vastaa kilpailutuksen toteutuksesta, mutta sen järjestämisestä päättää valtio. Kaikki nämä painavat päästöjä sähköntuotannossa kohti nollaa. Lundin mukaan uudet teknologiat, kuten akkuvarastot, digitalisaatio ja tekoäly, auttavat ottamaan uusiutuvia energianlähteitä käyttöön. Suomi tuotti uusiutuvilla enemmän sähköä kuin EU-maissa keskimäärin. Fossiilisista polttoaineista kivihiilen osuus sähköntuotannossa on tippunut 13 prosenttiin. Uusiutuvien eli tuulen, auringon, vesivoiman ja bioenergian osuus sähköntuotannosta oli 38 prosenttia. KESTÄVÄMPÄÄN energiantuotantoon tähtää esimerkiksi Tampereen Sähkölaitoksen Naistenlahden voimalaitos. Pohjoismainen sähkö on tulossa myös päästöttömäksi ja on halpaa. Eklundin mukaan lentoja ei ole matkustajamäärien takia tarkoitus aloittaa aiottua myöhemmin tai supistettuna. Sen korvaa uusi yksikkö, joka otetaan kaupalliseen käyttöön ensi vuoden lopulla. Traficom tekee päätökset reittien operaattoreista alkavalla viikolla. UUSIUTUVAN energian kasvu Euroopassa perustuu osaltaan tuulija aurinkovoiman liki tuplaantumiseen vuoden 2015 jälkeen. Lisäksi tuulivoima on kaupallistunut nopeasti eikä tarvitse taloudellista tukea. Traficom ei siksi kommentoi reittien kohtaloa ensi vuoden osalta, mutta Eklundin mukaan asiaa seurataan myös virastossa mielenkiinnolla
Syrian Observatory for Human Rights -järjestö kertoo, että ilmaiskuja edelsi yhteenottoja kurdijohtoisten SDF-joukkojen ja Turkin tukemien joukkojen välillä. Brittimuunnoksen on arvioitu aiheuttavan noin 30 prosenttia osavaltion kaikista koronatartunnoista. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET Kirsti Karttunen Kun koronaviruspandemia lamaannutti Yhdysvallat vuosi sitten maaliskuussa, paljastivat tilastot nopeasti viruksen sairastuttavan afroamerikkalaisia ja latinoja suhteellisesti enemmän kuin valkoisia amerikkalaisia. Evakuointimääräys tuli vain päivä sen jälkeen, kun viranomaiset varoittivat hengenvaarallisista ja äkillisistä tulvista Uuden EteläWalesin osavaltiossa. Yhdysvaltalaisen Pew-tutkimuskeskuksen syksyllä julkaiseman kyselyn mukaan afroamerikkalaisista aikuisista vain 32 prosenttia oli tuolloin varmoissa aikeissa ottaa koronarokotteen. Esimerkiksi New Yorkissa, Chicagossa, Baltimoressa ja Washington D.C:ssä afroamerikkalaisten osuus ensimmäisen rokoteannoksen saaneista on talouslehti Financial Timesin keräämien tietojen mukaan selvästi matalampi kuin afroamerikkalaisten osuus kyseisissä kaupungeissa koronavirukseen sairastuneista ja kuolleista. Määräys annettiin maan suurimman kaupungin Sydneyn luoteisilla esikaupunkialueilla. Kaikki osavaltiot eivät ole julkaisseet tietoja rokotetuista, mutta alustavien tilastojen mukaan valkoisia amerikkalaisia on rokotettu jopa kaksinkertaisesti afroamerikkalaisiin nähden. Alle kolme prosenttia yhdysvaltalaisista lääkäreistä on afroamerikkalaisia, ja lääkekokeisiin osallistuminen on ollut monille köyhille, tummaihoisille amerikkalaisille keino hankkia rahaa. Kevätloma on Yhdysvalloissa perinteisesti aikaa, jolloin opiskelijat matkustavat rantakohteisiin juhlimaan. KUVA: Mario Tama / AFP / Lehtikuva Korona on runnellut Yhdysvalloissa rajusti köyhiä ja mustia, mutta rokotuksiin ovat kiirehtineet varakkaat, valkoiset amerikkalaiset. Apulaisprofessori Chowkwanyun uskoo tämän kertovan siitä, että vaikka koronarokotteeseen liittyvä viestintä on kansallisella tasolla ollut kehnoa, ovat mustien yhteisöjen mielipidevaikuttajat kuten esimerkiksi pastorit olleet aktiivisia. Australian yleisradioyhtiö ABC kertoi, että erityisesti osavaltion pohjoisosissa sijaitsevia monia paikkakuntia on luokiteltu katastrofialueiksi. Kaikkein epäluuloisimmin koronarokotteeseen suhtautuvat tutkimusten mukaan kuitenkin republikaanipuoluetta äänestävät valkoiset miehet. Viime päivinä verkossa on kiertänyt videoita muun muassa merkittävää vahinkoa aiheuttaneista tappeluista ravintoloissa. Lokakuussa 2019 Turkki käynnisti laajan sotilasoperaation Syyrian kurdialueilla. –?Liikaa ihmisiä tulee ilman aikomusta noudattaa sääntöjä. Järjestön mukaan iskut aiheuttivat äänekkäitä räjähdyksiä Saidan kylässä Ain Issassa. EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin väläyttämä vientikielto brittiläis-ruotsalaisen lääkeyhtiö Astra Zenecan koronarokotteille olisi haitallinen siirto, varoittaa Britannia. Tuloksena on ollut kaaosta ja sekasortoa enemmän kuin pystymme kestämään. Sopimuksen mukaan Astra Zenecan EU:lle tarkoitettuja rokotteita tuotettaisiin sekä EU-alueen että Britannian tehtaissa, mutta Britanniasta ei toimituksia ole saatu, von der Leyen sanoi. Von der Leyen uhkasi lauantaina saksalaisen Funke-mediatalon haastattelussa Astra Zenecaa viennin keskeyttämisellä, jos EU ei saa sovittuja rokotetoimituksia. Päätös aiheuttaisi EU:lle myös mainehaittaa, Wallace sanoi. Myös väkivalta ja ilkivalta ovat viime päivinä lisääntyneet. Järjestö kertoo sivuillaan, että välittömästi iskujen jälkeen ei ollut tietoa haavoittuneista tai aineellisista vahingoista. Ei ole siis ihme, että moni afroamerikkalainen suhtautuu epäluuloisesti lääkeja rokoteteollisuuteen. Nyt kun yhdysvaltalaisista reilusti yli 20 prosenttia on saanut vähintään yhden rokoteannoksen, on hiljalleen täydentyvä tilastotieto paljastanut rodullistettujen kansalaisten jäävän jälleen jalkoihin. STT, AFP EU:n vientikiellosta Astra Zenecalle olisi haittaa Koronaviruksesta suhteettomasti kärsineiden väestöryhmien pienempää osuutta rokotetuista selittää osin myös epäluulo. Ihmisiä pyydettiin jäämään etätöihin, ja joitakin osavaltion kouluja pyydettiin olemaan kiinni. Puolustusministeri Ben Wallace sanoi Sky Newsin haastattelussa, että rokotetuotannon rajaaminen vahingoittaisi sekä EU:n että Britannian kansalaisia. Larry Green sai toisen Moderna-koronarokotteensa Providence-terveysjärjestön pop up -rokotusklinikalla Los Angelesissa toissa viikolla. Miami-Daden piirikunnassa, jossa Miami Beach sijaitsee, on vastikään koettu yksi maan pahimmista koronaviruksen tartunta-aalloista. Koronaviruksen brittivarianttia on New York Timesin mukaan arvioitu olevan Yhdysvalloissa eniten liikkeellä juuri Floridassa. FLORIDASSA on luovuttu tiukoista koronarajoituksista kuukausia ennen muita osavaltioita, vaikka virus leviää siellä edelleen, New York Times kirjoitti viikko sitten. Saidan kylä sijaitsee joukkojen välisen rintamalinjan tuntumassa. NPR-radion tilaaman tuoreen mielipidetutkimuksen mukaan jopa 73 prosenttia afroamerikkalaisista, 70 prosenttia valkoisista amerikkalaisista ja 63 prosenttia latinoista on joko jo ottanut tai on aikeissa ottaa koronarokotteen. Paikoitellen koronavirukseen sairastuneiden afroamerikkalaisten osuus on ollut yli kaksi kertaa korkeampi kuin afroamerikkalaisten osuus koko väestöstä. Luottamus koronarokotteisiin on kuitenkin nyt kasvanut syksystä. Uuden Etelä-Walesin pääministeri Gladys Berejiklian sanoi sunnuntaina, että sääolosuhteet tulevat sateen osalta vain huononemaan, kirjoitti Sydney Morning Herald -sanomalehti. –?Se olisi haitallista, koska yksi asia, jonka rokotetuotannosta tiedämme on, että se tapahtuu yhteistyössä. STT, AFP Tarkkailujärjestö: Turkki teki ilmaiskuja Syyrian kurdialueelle Turkin ilmavoimat on tehnyt ilmaiskuja Syyriassa kurdijoukkojen hallitsemalla alueella. STT, AFP Sydneyssä evakuointimääräys tuhansille ihmisille tulvien takia Australian itärannikolla useita päiviä jatkuneiden rankkasateiden ja niiden aiheuttamien tulvien seurauksena tuhansia ihmisiä määrättiin sunnuntaina evakuoitaviksi kodeistaan. –?Yhdysvalloissa on paljon afroamerikkalaisia ja latinoja, jotka asuvat kaukana terveydenhuoltoa tarjoavista tahoista ja joilla on terveydenhuoltoon vain vähäisesti kontakteja, hän kertoo. STT Afroamerikkalaiset jääneet jalkoihin rokotuksissa Alustavien tilastojen mukaan valkoisia amerikkalaisia on rokotettu jopa kaksinkertaisesti afroamerikkalaisiin nähden. Gelberin mukaan lomailijoita on ollut Miami Beachissä selvästi enemmän kuin aiempina vuosina. Tilanne on pahentunut päivä päivältä, Gelber sanoi. STT Floridan Miami Beach julisti hätätilan. Turkki on järjestön mukaan viimeksi tehnyt ilmaiskuja alueelle lähes puolitoista vuotta sitten. KORONAVIRUKSESTA suhteettomasti kärsineiden väestöryhmien pienempää osuutta rokotetuista selittää osin myös epäluulo. Vaikka koronarokotteen saaneiden osuus on köyhillä, usein vähemmistöjen asuttamilla asuinalueilla matalampi kuin valtaosin valkoisilla varakkailla asuinalueilla, olisi rotukohtaisia tilastoja tarkastellessa Chowkwanyunin mukaan silti tärkeää muistaa, ettei kaikkia mustia, latinoja tai valkoisia voi niputtaa yhdeksi joukoksi. Kaupunki ei enää pysty hallitsemaan lomailijajoukkoja, sanoi Miami Beachin pormestari Dan Gelber CNN:lle lauantaina. Maiju Ylipiessa, Anssi Rulamo Yhdysvaltain Floridassa on otettu kovat toimet käyttöön, jotta kevätlomaa viettävät matkailijat eivät pahentaisi osavaltion koronatilannetta. ETNISYYTEEN liittyvää epätasa-arvoa koronavirukseen sairastumisen osalta selittävät muun muassa ammatti, tulotaso ja asuinalue, joilla on kaikilla merkityksensä myös koronarokotteen saamisessa sekä mahdollisuudessa varata rokotusaika internetissä. MAANANTAINA 22. Asiasta kertoi Syyrian sotaa seuraava Syrian Observatory for Human Rights -tarkkailujärjestö lauantaina. Hän arveli johtuvan ainakin osaksi siitä, että muualla Yhdysvalloissa on hyvin vähän paikkoja auki. Lomailijoiden juhliminen on yltynyt sellaisiin mittoihin, että viranomaiset julistivat lauantaina Miami Beachin kaupunkiin hätätilan ja öisen ulkonaliikkumiskiellon. –?On hyvin rikkaita latinoja ja hyvin köyhiä latinoja. Rankkasateiden on ennustettu jatkuvan torstaihin. Näin selittää Columbian yliopiston sosiaalisen lääketieteen apulaisprofessori Merlin Chowkwanyun
80-vuotiaiden sarjassa Hannu Saarinen voitti soutaen omaan ikäryhmäänsä nähden loistavan ajan 1.57.3. 500 METRIN LÄHDÖISSÄ Salaman soutajista parhaimman tuloksen souti Otto Viholainen, joka souti 14-vuotiaiden poikien sarjassa ajan 1.38.3. Salamalle mitaleita sisäsoudun SM-kisoista Otto Viholainen voitti 16-vuotiaiden Suomen mestaruuden. T4-PELIN VAIHTO oli 27 329 euroa ja T Rexin voiton myötä pelin arvo pomppasi lukemiin 1,56 euroa. KUVA: Ari Ilola. Dauntless Girl ei ollut neljännen T4-lähdön ykkössuosikki, mutta erittäin vakuuttavasti se kuitenkin osansa hoiteli. Vetotöistä vastannut Kauniin Rohkee repesi loppusuoralla laukalle ja menetti mahdollisuutensa. Ojala käveli alkumatkan selvästi alle Tokion olympiarajan 3.50.00 tuovaa vauhtia, kunnes alaselkään iskenyt kova kramppi pakotti keskeyttämään. Edellinen ennätys parani lähes kolme sekuntia. . Kaikista kisaan osallistuneista hänen aikansa oli toiseksi nopein. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi RAVIURHEILU Matti Kaasalainen Forssa Pilvenmäen sunnuntairavien T4-pelissä yli 80 %:sti rastattu T Rex joutui pelin avauskohteessa lopulta yllättävän koville, mutta otti kuitenkin 1 000 euron arvoisen voiton ajalla 17,7. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL T.Rex joutui aika koville . FL Hannu Torvinen ohjasti T.Rexille uran 50. Molemmilla matkoilla kilpailijat oli jaettu ikäryhmittäin viiteen eri lähtöön. Tornapull oli kakkonen ennen hurjaa lähtönopeuttaan väläyttänyttä Visionnarea. SM-kisan vanhin osallistuja Martti Mäkelä paransi 90-vuotiaiden miesten sarjassa edellistä ennätystä yli 12 sekuntia. Aleksi Ojalan olympianäyttö jäi antamatta. Purjelautailun olympiamitalisti Tuuli Petäjä-Siren souti 500 metriä aikaan 1.41.2, jolla hän oli naisten yleisen kevyen sarjan nopein. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 22. T Rex sai keulat lähes ajamatta ja kun matkalla mentiin lähes suomenhevoskyytiä, niin suosikin odotettiin karkaavan lopussa vaikka kuinka helposti. Mutta se joutui koville kun takaa tilaa loppusuoran puolivälissä saanut Bwt Divine tuli ahnaasti rinnalle. Pilvenmäen T4-peli tuotti vain 16 euroa. MAALISKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Oton aika riitti selvään sarjavoittoon ja sillä olisi oltu 16-vuotiaiden sarjassakin hopealla. Koivunen käänsi sen takasuoralla kolmannelle ja kaikki oli sen jälkeen ylettömän helppoa. Elvirra oli kakkonen ennen Passiota. Loppuaika 34.06.1 on Viholaisen uusi ennätys ja sillä hän oli 40-vuotiaiden avoimen sarjan ylivoimaisesti nopein. Jouni Vaittisen kotikasvatti Bebe näytti lähes koko matkan siltä, että pussin suu ei aukea ikinä, mutta reikä tuli kuitenkin loppusuoralla ja uran kolmas voitto oli tosiasia. Kisatilannetta pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti tietokoneen kautta taikka oman soutulaitteen näytöltä. Lopulta neljä oikein rastanneet palkittiin 16 eurolla, joten muissakaan kohteissa eivät pommit paukkuneet. Päätöspuolikas tultiin kuitenkin 12,0-kyytiä, joten ihan hölkkää kisa ei ollut. Forssan Salaman soutajilla oli soutupaikkansa Vesihelmen yläkerrassa, jossa kaksi soutulaitetta saatiin sijoitetuksi tarpeeksi etäälle toisistaan. Kunto on hyvä, mutta selkävaiva esti onnistumisen, Ojala sanoi. voiton. KUVA: Tapio Tuomela/FL Selkäkramppi pilasi Ojalan olympianäytön YLEISURHEILU Forssan Lehti Dudince Aleksi Ojala tavoitteli Slovakiassa Dudincen kansainvälisessä 50 kilometrin kävelykilpailussa olympiapaikkaa Tokioon, mutta selkäkramppi pakotti urjalalaisen keskeyttämään kilpailun 34 ilometrin jälkeen. – Se tässä eniten harmittaa, että 34 kilometriä tuli tauluun, eikä edes väsytä. Virtuaalisoutukisassa kilpailijat olivat eri puolella Suomea omissa harjoituspaikoissaan soutamassa Concept2 soutulaitteella, joka on yhdistetty kisajärjestäjän kilpailuohjelmaan. 50-vuotiaiden kevyessä sarjassa Ari Ilola sijoittui kolmanneksi ajalla 1.48.7. 18-vuotiaiden poikien sarjassa Arttu Härkönen kiskoi todella kovan ajan 1.16.9. HARRI KOIVUSEN ohjastama Minecraft oli kolmannessa kohteessa täysin ylikylä. 50-vuotiaiden kevyessä sarjassa Ari Ilola sijoittui kolmanneksi ajalla 40.06.3. 10000 METRIN MATKALLA Salaman Henry Viholainen lähti yrittämään 34 minuutin alitusta. Vaikka alku oli melko vauhdikas, ei tavoite ihan täyttynyt. Mika Taittonen käskytti ajokkinsa puoliväkisin keulaan eikä haastajia ilmaantunut, vaikka Bobby Blue Frido lopussa hieman lähestyikin. 500 metrillä soudettiin viisi Suomen ennätystä. Mäkelän ennätys on nyt 2.02.9. Ojala eteni valmentajansa Veli-Matti Rannan kanssa laaditun suunnitelman mukaan ja oli SOUTU Forssan Lehti Forssa Sisäsoudun SM-kisat 500 metrin ja 10 kilometrin matkoilla kisattiin koronatilanteen vuoksi etäyhteyksien avulla
Savolaisella on tie auki tähtiin. SAVOLAINEN ON elänyt painia ja painille niin hyvin kuin hän on korona-aikana suinkin vain voinut. Painija lunasti maapaikan Tokioon. Eilen ajoin nopeimman ajan kaikilla paitsi kahdella pätkällä. Tokiossa on mahdollista lisätä mitalimäärää. Sitä mentiin ja joku kilometriä sinne 4.27-4.29:n väliin. Vantaalle sunnuntaina päättyneessä kilpailussa toiseksi tuli Antti Hänninen ja kolmanneksi Eero Remes. Hän on nostanut puntteja ahnaasti, hän on juossut itseään säästämättä, mutta etenkin hän on paininut. voiton. Tänään ajoin koko päivän aika varovasti, mutta kovaa kuitenkin. Painijan on alati etsittävä treenivastustajia maapallon eri kulmilta; olen osallistunut kestoleireihin nyt muun muassa Kroatiassa ja Unkarissa. Savolaisen nyt Euroopan olympiakarsinnoissa painima olympiapaikka on maapaikka. Niitä olen miettinyt. ENNEN KILPAILUPÄIVÄÄ hyvin päämäärätietoinen Savolainen ei saanut unta. – Kun toipumisvaiheessa oleva lonkka kesti nyt 50 kilometriä, se on ihan jees. Jämsän Seudun Moottorikerhoa edustava Pohjola lensi sunnuntaina pyörän tangon yli, ja hänen toinen jalkansa jäi takarenkaan väliin. Kuikka käveli matkan ajassa 1.38.03 ja oli kilpailussa 21:s. Dudincen kilpailu oli Kinnuselle, 37, toinen sitten viime vuoden toukokuussa tehdyn lonkkaleikkauksen. Huhdanojan maastokokeen paha kaatuminen oli vaan sellainen lipsahdus, Pohjola sanoi tiedotteessa. Ojala ei osannut sanoa, aikooko hän yrittää olympiarajaa vielä kevään mittaan, vai tavoitteleeko hän kisapaikkaa rankingin kautta. Savolainen on vahvoilla Tokioon, mutta hänen niskaansa hengitetään. Painija ei voi muualla kokea niin suurta urheilun juhlaa kuin mitä olympialaisissa, niihin kisoihin ei mennä itse ilmoittautumalla eikä kättä heiluttaen, Savolainen sanoo. Vaikka kivut nyt piinasivat Dudincessa ja osin jo kilpailun viimeistelyharjoituksissa, kesän kisoja ajatellen Kinnunen ei ole huolissaan. JARKKO KINNUNEN käveli yhden pitkän uransa raastavimmista 50 kilometrin kilpailuista Dudincessa. Voiton vei Meksikon Valeria Ortuno ajalla 1.29.11. Painijaksi tullaan painimalla. Ojala käveli toissa vuoden syksyllä Hollannin Tilburgissa ajan 3.53.23. Sen tavoite oli poistaa harjoittelua kiusanneet krampit ja kivut. Tulihan se voitto aika helposti. MAALISKUUTA 2021 Hannu Torvinen ohjasti T.Rexille uran 50. Olympialaisista olen haaveillut kauan. Pohjola sai lonkkaansa ruhjeita, mutta ajoi kilpailun voittoon. Yang Jiayu voitti maantiekävelyn Kiinan mestaruuden Huangshanissa ME-ajalla 1.23.49. 100 kilon siviilipainostaan Savolaisen piti pudottaa kolme kiloa. Suomalaispainijat ovat virallisissa olympialaisissa hankkineet huikeat 83 mitalia. Sitten jalasta alkoi kadota tunto kilometriä tai kaksi ennen kuin alaselkään iski vihlova kipu. Kinnunen tuli alkumatkasta alkaneiden lonkkakipujen kiusaamana maaliin ajassa 4.01.49 ja oli toiveikas, että aika riittää viemään hänet rankingpisteillä Tokion olympialaisiin. – Minulle kerrottiin heti leikkauksen jälkeen, että kiputiloja tulee olemaan seuraavan vuoden aikana. Hän ymmärsi kannattelevansa painin olympiapaikkaa vankoilla harteillaan. –. Hätäilemätön Savolainen ei nytkään hellittänyt kamppailun viimeisellä minuutilla. STT. Raamikas Savolainen ruotaisi Italian harteikkaasta Nikoloz Kakhelashvilistä korkealla takavyöheitolla nätisti neljä pistettä. – Täytyy puhua valmentajan kanssa, mitä tehdään, Ojala totesi. Siihen Savolainen pystyi. Elias Kuosmanen on myös meritoitunut suomalaispainija 97-kiloisiin. Yleiskilpailun voitto on Pohjolalle uran toinen. –. Otteluissa aina rauhallinen Savolainen jännitti. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Selkäkramppi pilasi Ojalan olympianäytön mukana kilpailun kärkitaistossa, kun selkävaivat iskivät. KUVA: Emmi Korhonen/Lehtikuva Kaatuminen ei vienyt Eemil Pohjolalta Päijänteen voittoa Eemil Pohjola voitti enduromoottoripyöräilyn perinteikkään Päijänteen ympäriajon. Nyt viimeisen kahden ja puolen viikon aikana alkoi harjoituksissa olla kiputiloja, jotka eivät menneet ohi 1-2 päivässä, mutta sekin kuuluu toipumisprosessiin, Kinnunen sanoo. TIIA KUIKKA paransi reilun minuutin 20 kilometrin ennätystään Dudincessa. Miettiminen korostui nyt olympiakarsintaturnauksen alla. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU MAANANTAINA 22. Yritin sen jälkeen mennä vielä kierroksen, mutta kun ruotua ei enää saanut suoraksi, ei voinut kävellä. Jälkimmäinen mitali on Suomen viimeisin painin olympiamitali. Nyt hän on vääjäämättä kasvanut miesten mittoihin myös henkisesti. Lisäksi sain kairattua tuloksen, joka toissa vuoden Dudincen ajan 3.51.16 kanssa pitäisi riittää rankingissa olympiapaikkaan. PAINI Hannu Ranta Lahden Ahkeran nyt 22-vuotias painija Arvi Savolainen lunasti lauantaina Suomelle perin uljaasti kreikkalais-roomalaisen painityylin 97-kiloisten maapaikan Tokion olympialaisiin. Häntä kiusasi nälkä ja jano. Nuorten arvokisoista hurjasti mitaleja rohmunnut Savolainen oli nuorvuosinaan ikäisiään vantterampi. –. STT Savolainen kasvanut miehen mittoihin Arvi Savolaisen pääsy olympialaisiin ei ole varmaa. Sitä ei ole korvamerkitty kenellekään. Leireillä on ollut painijoita 20 eri maasta, useammastakin, Savolainen selvittää. Aiempi maailmanennätys koheni 49 sekunnilla. Molskimelskeen edellä Savolainen mietiskeli budapestiläisessä saunassa. Painiliiton vastuuvalmentaja Marko Yli-Hannuksela otti molskilta kaksi olympiamitalia: olympiapronssia Sydneystä vuonna 2000 ja olympiahopeaa Ateenasta vuonna 2004. – Vellun kanssa oli sovittu, että olympiarajan alle mennään ja aikahaarukka per kilometri oli 4.30.-4.35
–. STT. Robinson laski ykköseksi naisten suurpujottelussa ja otti uransa kolmannen maailmancupin osakilpailuvoiton. Bö ampui yhteensä kolme sakkoa, joista kaksi tuli makuulta. Hän sai tuolloin Kuopiossa kadulla kävellessään laskimoveritulpan. Olihan se kova paikka ymmärtää tilanne katsellessani sairaalan valkoisia seiniä. Olen myös päässyt tekemään penkkipunnerrusta, maastavetoa ja jopa jalkakyykkyä. Naisten yhteislähdössä haastavat tuuliolot selvitti etevimmin Norjan Ingrid Landmark Tandrevold, joka nappasi samalla uransa ensimmäisen osakilpailuvoiton. Hän valmensi 2000-luvulla myös Porin Kärpät kolmeen peräkkäiseen kaukalopallomestaruuteen. villikortti-kierrokselle. Seitsemänneksi sijoittunut Italian Marta Bassino oli jo aiemmin varmistanut suurpujottelucupin voiton. Aloitin hieman myöhemmin syömisen vasemmalla kädellä remmin avustamana, vaikka olen oikeakätinen. Meillä on edessä karsinta Bsarjaan Britannian kanssa. HÄRKÄLÄ LÄHTI vuonna 2019 mukaan Suomen parajääkiekkomaajoukkueen toimintaan, ja hän on joukkueen päävalmentaja sekä toiminnankehittäjä. Jos olisin vain jäänyt makaamaan sänkyyn, olisi lopputulos ollut synkkä. Bö sijoittui yhteislähtökisan kolmanneksi Ruotsin Östersundissa ja varmisti cup-voiton. –. MAALISKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Ex-kiekkoilija kykenee kävelemään keppien avulla. –. Ensimmäinen konkreettinen signaali raajojen toiminnan palautumisesta tuli neljän viikon työn jälkeen. Olisi voinut käydä paljon huonomminkin. JÄÄKIEKKO Tomi Olli Jari Härkälä, 59, muistetaan jääkiekon pääsarjasta Porin Ässien ja kuopiolaisen KalPan hyökkääjänä, kaapissa on kaksi SM-hopeaa. Kuntoutuminen eteni edelleen suotuisasti, tinkimättömällä työllä. Muut palkintosijat menivät Ranskaan Clement Noelille ja Alexis Pinturault'lle, joka vei maailmancupin kokonaiskilpailun voiton. Jenny Rautionaho karsiutui toiselta kierrokselta. Päätin samalla kääntää kaikki mahdolliset kivet eli tehdä kaikkeni kuntoutumiseni eteen. HÄRKÄLÄ PÄÄSI kuukauden päästä vammautumisestaan kuntoutukseen Validiaan Helsinkiin. –. –. Kykkänen palasi cupin pisteille kahden pisteettömän kisan jälkeen. Ranskan Simon Desthieux otti kauden päätöskisan voiton. Koronatilanteen vuoksi peliajankohdasta ei ole kuitenkaan tietoa. Östersundin kova tuuli siirsi yhteislähtökisojen alkua parilla tunnilla. Kuntoutumisessani auttoi varmasti urheilutaustani, olin tottunut tekemään työtä selkeän päämäärän eteen. Hän hyppäsi avauskierroksella 78,5 metriä ja oli 35:s. Muutoin liikun pyörätuolilla, haluan käyttää manuaalipyörätuolia sähköisen sijaan saadakseni käsilleni treeniä. Tällainen valmennus on samalla uuden oppimista: vaikka mukana on samoja elementtejä kuin pystylätkässä, on moni asia täysin erilainen. –. Feller nousi miesten pujottelun korkeimmalle korokkeelle avauslaskun kuudennelta sijalta. Maajoukkueella on myös selkeä tavoite. En silti muista tarkalleen millainen tunne minulle tuli, mutta olihan se selkeä merkkipaalu. KUVA: Vesa Moilanen/Lehtikuva Bö jälleen maailmancupin voittajaksi AMPUMAHIIHTO Norjan ampumahiihtosuuruus Johannes Thingnes Bö osoitti kovia kilpailijan hermojaan maailmancupin päätöskilpailussa ja nousi cupin kokonaiskisan voittajaksi jo kolmantena kautena peräkkäin. Kisan kärjen muodosti maailmancupin kärkikolmikko, josta voittoon lensi Itävallan Marita Kramer ennen Slovenian Nika Kriznaria ja Japanin Sara Takanashia. STT FPS:n kausi on ohi Sunnuntain lehdessä olleessa FPS-Koovee -pelin jutussa annettiin FPS:lle vielä pieniä mahdollisuuksia päästä Mestiksen runkosarjassa kymmenen parhaan joukkoon ja pudotuspelien karsintoihin ns. –. –. Saan näillä suoritteilla tärkeää treeniä, sillä varsinkin fysiikkaa voi kehittää edelleen. Komea urheilu-ura ei silti takaa terveyttä, sen joutui Härkäläkin kokemaan vuonna 2015. Bö, 27, saavutti maailmancupissa neljä ykkössijaa, mutta muita palkintosijoja sitäkin enemmän. 24-vuotias Lägreid ampui yhteensä neljä sakkoa, joista kolme pystystä. Pujottelucupin voittanut Marco Schwarz selvitti avauslaskun nopeimmin, mutta toisen laskun kompurointi pudotti itävaltalaisen päätöskisan kuudenneksi. Totesin itselleni, että tilanne on nyt tämä. Nykyään voimataso on kuitenkin oikealla puolella parempi. Slovenian Meta Hrovat oli kolmas. Siellä alkoi intensiivinen työ ammattilaisten kanssa. –. Tosi asiassa lauantain pelin tappio varmisti FPS:n jäävän runkosarjan sijalle 11, jolloin joukkueen pelit ovat tältä kaudelta ohi. Menetin tajuntani, kaaduin maahan ja löin pääni asfalttiin. STT Kykkänen palasi pisteille maailmancupissa MÄKIHYPPY Julia Kykkänen hyppäsi 22:nneksi naisten maailmancupin Venäjän Blue Bird -kiertueen toisessa kisassa Nizhni Tagilissa. Joukkue pitää mielen virkeänä, meillä on upea porukka. Lopputuloksena oli niskanikaman vammautumisen vuoksi neliraajahalvaus, Härkälä kertoo. Kävelen huononakin päivänä sata metriä keppien avulla, sillä treenaaminen on kaiken ydin. Norjan Tiril Eckhoff voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. HÄRKÄLÄ KYKENEE nykyään myös kävelemään keppien avulla. Pistin taitettu matka on 450 metriä. Härkälä ei ole katkeroitunut vammansa vuoksi. Pystypaikoilla Bö ampui kuitenkin vakaasti, kun taas nuorempi haastaja Lägreid sortui hermoiluun. STT Neliraajahalvaus muutti Jari Härkälän elämän Jari Härkälä vammautui kuusi vuotta sitten. FL Robinson ja Feller kruunasivat alppikauden ALPPIHIIHTO Maailmancup-kausi päättyi Uuden-Seelannin Alice Robinsonin ja Itävallan Manuel Fellerin voittojuhliin Sveitsin Lenzerheidessa. –. Härkälä toimi myös päävalmentajana Espoon Bluesissa, KalPassa ja Ässissä, missä pääsarjan valmennusura päättyi vuonna 2008. –. Slovakian Petra Vlhova voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. Kykkänen oli avauskierroksen 84,5 metrin hyppynsä jälkeen sijalla 15, mutta pudotusta tuli toisen hypyn jäätyä 79,5 metriin. Sain kuitenkin toivoa lääkäreiden sanoista, että tilanteeni saattaa ajan kanssa kohentua. Kykenin silloin ensimmäistä kertaa rapsuttamaan nenääni, en tarvinnut siihen apua. Takaporttia pitää raollaan se mahdollisuus, että joku mestisjoukkue joutuisi koronan vuoksi karanteeniin, jolloin FPS voisi päästä sen tilalle ensi viikon tiistaina alkaviin jatkopeleihin. MAANANTAINA 22. Kun Härkälä tajusi tilanteensa ensimmäistä kertaa kunnolla, oli mieli luonnollisesti apea. Avauskierroksen jälkeen neljäntenä ollut Robinson kukisti toiseksi tulleen Yhdysvaltain Mikaela Shiffrinin 0,28 sekunnilla
lähtö, Toto4-2, sh 2140 m: 1) Bebe/Jouni Vaittinen 30,8 (3,18), 2) Elvirra 30,9 (15,1).3) Passio 31,7 x (7,46).4) Vilpetööri 31,9 (7,73). 21.50 The Inside Line F1 Magazine Show: Mercedes–maailmanmestarit. Lentopallo MESTARUUSLIIGA Välierien 3/3 ottelu (2 voitolla finaaleihin): Savo Volley–Vantaa Ducks 3–2 (25–17, 23–25, 20–25, 25–18, 15–5) Savo Volley finaaleihin voitoin 2–1. Maailmancupissa tuli kolme palkintopallisijaa, ja kauden kruununa oli tietysti henkilökohtainen MM-hopea Oberstdorfista. NHL New Jersey–Pittsburgh 1–3 (1–0, 0–2, 0–1) NJ: Sami Vatanen 0+1. 7. Maailmancupin lopputulokset (15 kilpailua): 1) Riiber 1 140 pistettä, 2) Geiger 810, 3) Watabe 757, 4) Riessle 687, 5) Eric Frenzel Saksa 608, 6) Lamparter 602, 7) Herola 594, 8) Oftebro 491... Toto (2-9-8): 2,69 2,28-3,763,76 27,55. 23.00 ESL UK Premiership, Spring: Endpoint–Zarans Jeans. 6. 19.00 SHL: Malmö–Oskarshamn. Hieman kokonaisuutena pettymys tämä viimeinen viikonloppu (lauantaina 14:s), mutta hieno kausi ja voi ihan hymyssä suin siirtyä lomille, Herola päätti. MAANANTAINA 22. VeikkausTV 12.30 NBL: Perth–Adelaide. päivä. 04.05 NHL: Vancouver Canucks–Winnipeg Jets. 16.00 KHL: Magnitogorsk–Avangard Omsk. San Jose–St. päivä. –. N: Juuse Saros 46/47 torjuntaa. Maailmancupin vei Riiber 330 pisteen erolla Saksan Vinzenz Geigeriin, Japanin Akito Watabe oli kolmas. 19,5 x (13,53).poissa: 3. Rahapelit LOTTO Oikeat numerot: 10, 19, 26, 31, 35, 37, 40 Lisänumero: 29 Plusnumero: 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään, 6+1 oikein 444 485,27 e, 6 oikein 3 132,51 e, 5 oikein 75,21 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero (viisinkertaistaa voiton): 6+1 oikein 0,00 e, 6 oikein 15 662,55 e, 5 oikein 376,05 e, 4 oikein 50,00 e, 3+1 oikein 10,00 e, Plus oikein 5,00 e LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 7 5 2 4 8 6 1 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään, 6 oikein 1 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e. C More Sport 1 00.00 Hockey Night Extra. lähtö, Toto4-1, lv 2140 m: 1) T.Rex/Hannu Torvinen 17,7a (1,16), 2) BWT Divine 17,7a (14,08).3) Shadow Of Brisbane 17,9a (17,99).4) Let's Take a Selfie 18,0a x (28,16). Aivoriihen hedelmiä kypsytellään, ja Kukkosella on uskoa parempaan. Leevi Mutru oli 38:s ja Wille Karhumaa 42:s. 38) Leevi Mutru Suomi –5.18,7,... lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2140 m: 1) Minecraft/Harri Koivunen 16,9 (2,69), 2) Tornapull 17,2 (20,86).3) Visionnaire 17,3 (13,17).4) Overdose 18,1 (2,5).poissa: 3. 21.00 ESL UK Premiership, Spring: Mac&BigGarlicD– UMX. TULOSPÖRSSI Maajoukkue hakee ensi kaudeksi uutta otetta mäkipuolelle. 35) Jenny Rautionaho Suomi 81,6 (78,5). Kausi oli joka tapauksessa hyvä ja moneltakin osin mieleen jäävä. 18.00 La Liga: Real Sociedad–Barcelona. Maajoukkuevalmentaja Petter Kukkosen mukaan mäkisuorituksiin haetaan uusia asioita kohti olympiakautta. STT. lähtö, lv 2140 m: 1) Marigold With Love/ Marko Muukki 18,9 (4,75), 2) Maryland 19,4 (2,46).3) Grainfield Emma 18,8 (2,47).4) Tiara C.D. Troikka: 581,83. 13.20 Ravit: Ålborg, Tanska. 18.30 KHL: Dinamo Mo–SKA Pietari. Ringette YKKÖSSARJA FoPS-Seiskat 4-2. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Dauntless Girl/Mika Taittonen 18,2a (10,15), 2) Bobby Blue Frido 18,3a (14,33).3) Chevy to the Levy* 18,6a (19,24).4) Clay Brick 18,9a (3,16). 22) Julia Kykkänen Suomi 186,3 (84,5–79,5),... lähtö, TROIKKA-2, lv 2140 m: 1) Zumuman/Patri Filatoff 19,0a (20,28), 2) My Queen Hunter's 19,3a (14,49).3) Embossed Lemon 20,1a (6,23).4) Hulakan Doris Day 20,6a (185,97).poissa: 3. Viaplay 14.00 Championship League Pool: 1. Toto4 voitto-osuus: 3,33. BC Nokia–Karhu Basket 86–80 (51–33) Karhu Basket johtaa voitoin 3–1. 18.15 F-liiga: TPS– Oilers, Nokian KrP–Classic. Saatiin MM-mitali, onnistuttiin tärkeimmissä viikonlopuissa kuten esimerkiksi Seefeldin triplassa, tuli palkintopallipaikkoja niin henkilökohtaisesti kuin parisprintistäkin. Troikka: 1093,47. loppuottelu (3 voitolla mestariksi): KalPa–K-Espoo 0–2 (0–0, 0–1, 0–1) K-Espoo johtaa voitoin 2–0. –. 22.15 Motorsport Mundial. Koripallo KORISLIIGA Puolivälierien 4/7 ottelut (4 voitolla välieriin): Kataja Basket–Pyrintö ja. Toto (2-4-3): 1,98 1,31-1,65-1,42 4,03. 01.05 NHL: Columbus Blue Jackets–Carolina Hurricanes. Toto4 pelivaihto 27 329,00 e, voitto-osuus 16,00 e. 19.50 Liiga: HPK–Sport. KUVA: Markku Ulander/Lehtikuva viimeiselle kierrokselle, ei jaksanut enää hakata siinä. Kisan kakkossijan otti Norjan Espen Björnstad ja kolmanneksi ehti Saksan Fabian Riessle. Edmonton–Winnipeg 4–2 (1–2, 0–0, 3–0) E: Jesse Puljujärvi 0+1. 22.00 ESL Benelux Summer Championships: Project Eversi–JoinTheForce. 22.30 ESL Mistrzostwa Polski: PACT–AGO, Pompa Team Bla–Izako Boars. ”Ilun” (Herola) selässä on vähän liikaa menestyspaineita. 19.10 Ravit: Leangen, Norja. 14.00 Liiga: Ilves–Lukko. 3. 5. Ja junioreita nostettiin myös uudelle tasolle, Kukkonen totesi. Herola jäi kisan voittaneesta Norjan Jarl Magnus Riiberistä 42,2 sekuntia. 19.55 SHL. Florida–Nashville 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) F: Aleksander Barkov 1+0. 3. –. 9. 00.25 Urheilun tähtihetkiä. Toto (4-5-9): 4,20 1,94-4,433,04 22,95. –. 16.05 La Liga: Real Valladolid–Sevilla. Herolan kausi päättyi totutulla tavalla: komea nousu mäkiosuuden sijoilta (16:s) päivän nopeimmalla hiihtoajalla. Ampumahiihto MAAILMANCUP Östersund, Ruotsi: Yhteislähdöt: Naiset, 12,5 km: 1) Ingrid Landmark Tandrevold Norja 34.53,1 (0+1+3+1), 2) Dzinara Alimbekava Valko-Venäjä jäljessä 6,9 sekuntia (1+2+0+3), 3) Franziska Preuss Saksa –11,1 (0+1+4+1), 4) Lena Häcki Sveitsi –15,0 (2+2+1+2), 5) Juliana Kaisheva Venäjä –20,1 (1+1+2+1), 6) Hanna Sola Valko-Venäjä –24,9 (1+1+3+3),). Toto (14-3): 1,16 1,03-1,43-0,00 4,35. Tampa Bay–Chicago 4–1 (1–0, 3–0, 0–1) Washington–NY Rangers 1–3 (0–1, 0–0, 1–2) NY Islanders–Philadelphia 6–1 (4–1, 0–0, 2–0) Carolina–Columbus vl. –. 19) Eero Hirvonen Suomi 181,... 00.30 WTA Tennis: Abierto GNP Seguros Monterrey. 21.30 ESL Mistrzostwa Polski: PACT– AGO, Pompa Team Bla–Izako Boars. Hyppypuolelle pitää löytää uusia asioita. Olemme jutelleet Falkon, Ranen ja Hiekkiksen kanssa paljon, ja minusta meillä on aika hyvä ajatus ja tullaan muuttamaan valmennusta jonkin verran. lähtö, sh 2160 m: 1) Aamulento/Antti Veteläinen 35,3 (9,53), 2) Sarikan 37,1 (1,9).3) Viulan Leonard 35,5 (41,93).4) Suvin Soturi 37,8 x (3,66).poissa: 6, 12. Vähän parempi hyppy (kuin lauantaina), ja ihan ookoo hiihtämistä. 20.00 ESL Pro League: Cloud9–FURIA. KENO Päiväarvonta: 2, 4, 5, 7, 9, 12, 16, 20, 27, 28, 33, 39, 40, 44, 46, 58, 62, 65, 67, 68 Kunkkunumero: 46 Ilta-arvonta: 5, 11, 12, 15, 16, 20, 21, 27, 28, 33, 39, 41, 43, 45, 49, 57, 60, 63, 68, 69 Kunkkunumero: 27 TV-urheilu Elisa Viihde Sport 18.00 X Games: X Games Aspen 2021 Anthology 1. Maailmancupin loppujärjestys (35 kilpailua): 1) Pinturault 1 260, 2) Marco Odermatt Sveitsi 1 093, 3) Schwarz 814, ...141) Samu Torsti 7. 20.00 Championship League Pool: 1. Colorado–Minnesota 6–0 (2–0, 3–0, 1–0) C: Mikko Rantanen 1+0, Joonas Donskoi 0+2, M: Kaapo Kähkönen 36/42 torjuntaa. Maailmancupin loppujärjestys (31 kilpailua): 1) Petra Vlhova Slovakia 1 416 pistettä, 2) Lara Gut-Behrami Sveitsi 1 256, 3) Gisin 1 130, ...119) Rosa Pohjolainen Suomi 4. 5–4 (1–0, 2–2, 1–2, 0–0, 1–0) Toronto–Calgary 2–0 (1–0, 1–0, 0–0) Anaheim–Arizona 1–5 (0–3, 0–1, 1–1) Ar: Antti Raanta 27/28 torjuntaa. Maailmancupin lopputulokset (26 kilpailua): 1) Eckhoff 1 152 pistettä, 2) Marte Olsbu Röiseland Norja 963, 3) Preuss 840, 4) Hanna Öberg Ruotsi 826, 5) Dorothea Wierer Italia 821, 6) Lisa Theresa Hauser Itävalta 818, 7) Alimbekava 734, 8) Tandrevold 707, 9) Anais Chevalier-Bouchet Ranska 677, 10) Denise Herrmann Saksa 667,..54) Mari Eder Suomi 103, ...76) Suvi Minkkinen Suomi 24. 21.00 ESL Benelux Summer Championships: Lyngby Vikings–4Elements. Miesten pujottelu: 1) Manuel Feller Itävalta 1.47,24 (53,73+53,51), 2) Clement Noel Ranska –0,08 (52,97+54,35), 3) Alexis Pinturault Ranska –0,11 (53,88+53,47), 4) Alex Vinatzer Italia –0,32 (53,79+53,77), 5) Loic Meillard Sveitsi –0,33 (53,76+53,81), 6) Marco Schwarz Itävalta –0,76 (52,79+55,21). Toto (4-6-11): 20,28 4,483,91-2,16 80,75. Louis Blues. Aada Sipponen 2+1, Emma Willman1+1, Pinja Tervomaa 1+0, Helmi Mäntysaari 0+2 Yhdistetty MAAILMANCUP Klingenthal, Saksa: HS140-mäki ja 10 km hiihto: 1) Jarl M6 –17,9, 5) Ryota Yamamoto Japani –37,2, 6) Vinzenz Geiger Saksa –37,3, 7) Jens Lurås Oftebro Norja –41,5, 8) Ilkka Herola Suomi –42,2, 9) Akito Watabe Japani –48,7, 10) Manuel Faisst Saksa –1.07,7,.. V Sport Jääkiekko 18.25 KHL: Dynamo Moskova–SKA. Mutta ihan tasapainoinen päivä, ei se isosta ollut kiinni, Herola summasi. V Sport Hockey 01.05 NHL: Philadelphia Flyers–New York Islanders. Pelivaihto 99 178,00 e. Maailmancupin ylivoimainen ykkönen Riiber voitti cup-kaudella yhdeksän kilpailua, muille jäi kuusi voittoa. 04.05 NHL: Vegas Golden Knights– St. 00.30 The Inside Line F1 Magazine Show: Nykypäivän suuruus–Lewis Hamilton. 22.20 Urheilun tähtihetkiä. Toto (12-11-1): 8,42 2,791,86-3,04 9,04. Toto (6-12-8): 10,15 3,23-2,36-7,00 80,62. 01.05 NHL: Columbus–Carolina, Philadelphia– NY Islanders, Ottawa–Calgary, NY Rangers– Buffalo, Montreal–Edmonton. 2. 13.00 ESL Pro League: oNe–Gambit. Toto (4-3-2): 3,18 1,21-1,89-2,02 11,90. JOS OLI HEROLA hiihtopuolella maailman paras (kahdeksan kertaa nopein 15 kisassa), tuli mäessä liikaakin tasoitusta muille. 04.05 NHL: Arizona Coyotes–Colorado Avalanche. Toto4 voitto-osuus: 16,00. Positiivinen fiilis jäi. lähtö, lv 2160 m: 1) Where Is My Mind/Hannu Torvinen 20,9 (1,98), 2) Firecracker Gunn 21,3 (5,14).3) Zoco Ride 21,4 (4,36).4) Because Of You 21,9 (24,11).poissa: 10. 20.00 ESL Benelux Summer Championships: mCon– EC Brugge. Ruutu 18.00 Ravit: Toto5, Seinäjoki. 8. Toto (1-2-4): 4,75 2,98-2,24-0,00 5,42. 2–3 (0–0, 1–0, 1–2, 0–0, 0–1) Co: Patrik Laine 0+1. 23.00 ESL Benelux Summer Championships: LowLandLions– IceWolves. 43) Wille Karhumaa Suomi –6.07,7. Savo Volley kohtaa 25. alkavissa finaaleissa VaLePan, Ducks pronssiottelusarjassa Tiikerit. 16.30 ESL Pro League: Natus Vincere–MIBR. 53) Mutru 3. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Alppihiihto MAAILMANCUP Lenzerheide, Sveitsi: Naisten suurpujottelu: 1) Alice Robinson Uusi-Seelanti 2.19,48 (1.11,85+1.07,63), 2) Mikaela Shiffrin USA jäljessä 0,28 sekuntia (1.11,08+1.08,68), 3) Meta Hrovat Slovenia –0,48 (1.11,18+1.08,78), 4) Federica Brignone Italia –1,29 (1.12,47+1.08,30), 5) Michelle Gisin Sveitsi –1,31 (1.11,89+1.08,90), 6) Katharina Liensberger Itävalta –1,37 (1.12,16+1.08,69). 15.00, 21.00 Snooker: Tour Championship, 1. Louis 2–5 (1–2, 1–0, 0–3) St: Ville Husso 29/31 torjuntaa. V Sport 1 01.05 NHL: Montreal Canadiens–Edmonton Oilers. päivä. 22.40 La Liga Docs: Ronaldo. Toto4 voitto-osuus: 4,90. 23.10 La Liga: Villarreal–Cádiz. Herola oli mäkiosuuksien ”cupissa” 17:s, ja vaikka se onkin miehelle uran paras sija, on petrattavaa yhä reilusti niin hänellä kuin muillakin suomalaisilla. 19.15 SM-liiga: Dicken–HIFK. Eurosport 1 16.15 Pyöräily: Maailmankiertue, Katalonian ympäriajo. Päivän Duo: 2-6, kerroin: 22,35. Toto (9-1-7): 9,53 1,85-1,45-5,76 6,50. 18.25 KHL: Dynamo Moskova–SKA. Detroit–Dallas 0–3 (0–0, 0–1, 0–2) Da: Roope Hintz 0+1, Esa Lindell 0+1. Montreal–Vancouver vl. 18.07 Ravit: Oulu, Suomi. lähtö, sh 2140 m: 1) Viimavirta/Harri Koivunen 34,2 (8,42), 2) Valdemar Lax 34,3 (3,05).3) Lillin Villi 36,3 (12,85).4) Pirttilän Painari 34,8 (4,24).poissa: 2, 16. lähtö, lv 2140 m: 1) Brilliant Belus/Ari Moilanen 21,1 (4,2), 2) Shetani 21,1 (29,83).3) Deep Trouble* 20,6 (10,61).4) Shot Destroyer 20,7 (41,77).poissa: 2. 21.55 Hockey Night Extra. Katsotaan keväämmällä mitä se tarkoittaa, Kukkonen sanoi. Raviurheilu FORSSA TOTO4 1. 45) Perttu Reponen Suomi 15,... 102–95, 84–84 (52– 41) Pyrintö johtaa voitoin 3–1. Mäkihyppy NAISTEN MAAILMANCUP Nizhni Tagil, Venäjä: HS97: 1) Marita Kramer Itävalta 243,1 pistettä (97,5–94,5 metriä), 2) Nika Kriznar Slovenia 232,3 (93,5–94), 3) Sara Takanashi Japani 230,0 (95,5–88,5), 4) Daniela Iraschko-Stolz Itävalta 225,0 (88–96,5), 5) Nozomi Maruyama Japani 223,5 (91–93), 6) Silje Opseth Norja 222,5 (92–90),... 17.55 Liiga: Ässät–TPS. V Sport Urheilu 01.05 NHL: Ottawa Senators–Calgary Flames. C More Sport 2 14.00 PGA TOUR: The Honda Classic. Jääkiekko NAISTEN LIIGA 2. Mukana on koko yhdistetyn valmennusja taustapoppoo, Kukkosen lisäksi mäkivalmentaja Falko Krismayr, välineteknikko ja Kuningaskotka Janne Ahonen ja valmentaja/fysioterapeutti Jari Hiekkavirta. 22.00 ESL UK Premiership Spring: ROYALS–Rize Gaming UK. 10. 22.25 Liiga: Lukko–Ässät. YHDISTETTY Janne Lehikoinen Klingenthal Suomalaisen yhdistetyn ykköstähti ja maailman eliittiin paikkansa ottanut Ilkka Herola päätti lajin maailmancup-kauden kahdeksanteen sijaan Klingenthalissa sunnuntaina. 4. 21.50 PGA TOUR Golf: The CUT. Vähän loppui energiat tuolle Herola cupin seitsemäs ja paras hiihtäjä Ilkka Herolalla ja koko yhdistetyn joukkueella on petrattavaa mäessä. Meidän pitää pystyä onnistumaan laajemmalla rintamalla, päävalmentaja painotti vielä. Herola vei viime kauden tapaan yhdistetyn parhaan hiihtäjän tittelin, ja maailmancupin kokonaispisteissä hän sivusi uran parasta seitsemännellä sijallaan. 19.20 Ravit: Färjestad, Ruotsi. Toto4 voittoosuus: 1,56
Kausi 10. 13.05 Uusi Kino: Karhu (7). 14.25 Rempalla tuloja. 12.00 Valitut Palat Collection. (U) 14.25 Casualty (12). 18.30 Puoli seitsemän. 12.30 Anna, a lopussa. Kausi 1. 10.00 Rempalla tuloja. Jakso 17/40. Jakso 3950: Hirviö. 00.35 Poliisit UK: Ajojahti (12). 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Kausi 15. 12.30 Gordon Ramsay ystävineen tien päällä. Kausi 3, 3/10. 16.00 Milanon naisten paratiisi (12). 11.10 Kohti kaukaisia rantoja. Kausi 3, 6/30. 12.00 Akuutti: Punkin puremasta borrelioosiin. 23.30 Kanadan rajalla. Vapauden hinta. Passeja kerrakseen. Kausi 1, 4/10. 23.00 Prisma: Matka geenien maailmaan. 16.00 Haluatko miljonääriksi. 18.10–18.55 McLeodin tyttäret (12). 7.11 Venäjä ja maailmanpolitiikan ristiriidat 7.44 Jälkihiki 8.50 Standupkoomikko Ismo Leikola 09.30 Puoli seitsemän. Kiikkerä piippu. 20.30 Rantabaari (S). 09.00 Talot huokuvat historiaa. 20.00 Sukuni salat. 2/24. 16.50 Novosti Yle. 15.00 Supernanny Suomi. Legenda. Kausi 4. 16.55 Uutiset. Jacin henkilökohtaiset ongelmat heijastuvat hänen työhönsä 20.40–20.51 Yksittäistapaus: Pysäkki (7). 12.00– 16.52 YLE TEEMA. Kausi 1. 17.00 17.04 Päivän sää. YLE TEEMA & FEM 07.42–12.00 YLE FEM. 08.10 Galaxi. Jakso 15/26. 21.00 Efter Nio. Jakso 19/20. 11.00 LIVE: Onnenarpa. oli vuonna 2012 +15,8 °C Jomala. Ikuinen jääräpää. 03.30 Remonttipiiskuri. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +1 +1 +3 +1 +2 +8 +8 +9 +8 +8 2 2 2 4 3 3 -4 -1 -2 -0 -1 +0 +1 +4 +5 +3 +8 +2 +7 +6 4 4 3 4 9 9 8 7 5 5 tänään tänään Helsinki +1 Hämeenlinna +1 Joensuu -2 Jyväskylä -1 Kemi -3 Kotka +1 Kuopio -1 Lahti +0 Lappeenranta -1 Maarianhamina +4 Mikkeli -0 Oulu -3 Pori +4 Rovaniemi -2 Salla -3 Savonlinna -1 Seinäjoki +1 Tampere -0 Turku +4 Vaasa +3 23.3. 16.00 Salatut elämät (12). 08.05 Daltonit (S). 08.11 Sherlock Jakki (S). Kausi 10. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1, 4/8. 22.00 Ohuella langalla (12). 2/10. 18.00 Päivän sää. 21.00 ELOKUVA Poliisiopisto 5 – Tehtävä Miami Beach (12). 07.42 Jumalanpalvelus: Marian ilmestyspäivä Pernajan kirkossa. Kausi 1. 09.00 McLeodin tyttäret (12). Kausi 1, 10/10. (U) 10.55 Pisara. 14.30 MTV Uutiset Live. 10.00 Hercule Poirot (12). 23.05 ESPN dokumentti: Vapaat sielut: Spirits of St. 08.30 Myyrän seikkailut (S). 17.00 Pitääkö olla huolissaan. 16.00 Vaimot vaihtoon USA. Häät. 17.00 17.00 Australian rajalla. 18.25 Emmerdale (7). 16.40–16.52 Uusi Kino: Keppi (S). 2/5. Muinainen hauta. +4 +8 +1 +6 +5 +3 +4 +7 +3 +7 +5 +5 +9 +5 +2 +2 +9 +7 +9 +8 24.3. Vastuunkantajat. 17.06 Yle Uutiset alueeltasi. 19.55–20.18 Närbild. Ojasta allikkoon. Erinin pikkumökin iso muutos. 22.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 03.25 Mad Cook Show (7). 02.55 Laiva (S). 00.30 Narcos: Mexico (16). Venla. 09.00 Napakymppi. Kausi 15. 02.25 Laiva (S). 08.50 Professori Balthazar (S). 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 13.55 Rempalla tuloja. Eristystä ja linnunpesiä. 10.30 Rempalla tuloja. Skylar ja Cameron ovat kuultavina osastolla tapahtuneen kuolemantapauksen vuoksi. 15.55 Arto Nyberg. Kausi 3, 2/10. 18.05 Viiden jälkeen: erikoishaastattelu. 1/24. 19.00 Ahvenanmaan sankarit. 18.00 Poliisit UK: Ajojahti (12). 13.15 ELOKUVA Oi kallis Suomenmaa (7). Mies yli laidan! 11.50 Luontomatkalla. 12.02–13.00 Arkkitehtuurin aika. (Suomi 1940) Mv. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 22.3. 22.20 Päivän sää. 17.30 Viiden jälkeen. 7.43 Ryhmä Hau (S). 10.05–11.00 Sukuni salat. Jakso 1/10. 08.25 Angry Birds Toons (S). 21.00 21.00 A-studio. 5/10. Product is now, brand is forever. Vaarallisilla vesillä. 09.00 Paavo Pesusieni (S). Aram Aflatuni. 01.55 Australian rajalla. 13.35 Casualty (12). 14.55 Remppa vai muutto Australia. 08.23 Kanikenttä (7). (U) 23.15–00.00 Strike Back (16). 13.30 Kokkisota. Jakso 3949. Kausi 10. 09.05 Mitä tänään syötäisiin. 22.00 Ivalo (16). 04.15 Theroux ja pornotyöläiset (12). 20.55 Urheiluruutu. Kausi 13, 10/10. 19/20. 19.30 Salatut elämät (12). 21.53 Yle Uutiset Uutis-Suomi. +6 +8 +7 +7 +3 +4 +6 +8 +7 +4 +7 +5 +7 +4 +3 +7 +8 +6 +8 +6 Ateena +17 Alicante +16 Bryssel +8 Kööpenhamina +7 Las Palmas +19 Lontoo +11 Madrid +14 Malaga +20 Mallorca +16 Miami +23 Moskova +1 Nizza +15 Oslo +9 Pariisi +8 Rodos +19 Rooma +12 Tallinna -1 Tokio +16 Tukholma +5 Wien +5 23.3. Kausi 29, 35/46. Kausi 2, 3/3. (U) 16.30 Uusi päivä (S). 19.00 Superkauppiaat. Kausi 22, 34/52. Kausi 4. 06.10 olo.fit. Milja yrittää selvitä koulumatkasta. 07.45 LEGO Ninjago (7). MAALISKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus ................. Jakso 18/40. (U) 10.15 Kandit. Kausi 6, 9/10. Kausi 1. 15.00 Baywatch (12). 13.25 Maddy the Model. 11.30 Koiralle koti. 20.00 MOT: Mitätön korvaus murhasta. Kausi 1, 9/10. 18.00 Yle Uutiset. (U) 17.00 17.00–17.57 Pikku Kakkonen. Kausi 10, 2/10. 02.35 Penkinlämmittäjät. 00.10 Putous. 21. Italia. 21.30 Berlin Station (16). 08.35–08.45 Unna Junná. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. Jakso 6/26. Kausi 3. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 01.25 Americans (12). 18.00 BUU-klubben. (U) 15.15 Teurastajan vapaapäivä. 21.00 21.00 Diili. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 17.06 Viiden jälkeen. 09.30–10.00 Bob’s Burgers (S). 22.20 Kuolemaantuomitut (16). (U) 14.45 Itse valtiaat (7). (U) 19.00–19.50 Sohvaperunat. 1/10. 20.25–20.55 Annika ja Ruotsin koronamysteeri. Kausi 1. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 09.10 Emmerdale (12). Onnea, Vihtori ja Viktor! 6.53 Pikkuli (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 11.00 Daniel Olin. 7.30 Muru (S). Jakso 13/28. 17.15 Minun puutarhani. Tieteen uranuurtajat. 21.00 21.00 Nyrkki (12). +8 +18 +12 +8 +23 +12 +18 +21 +18 +28 +4 +15 +7 +13 +11 +15 +7 +19 +9 +11 Keskiviikko +6 8 Torstai +8 3 Perjantai +6 4 Lauantai +6 4 Sunnuntai +6 3 Jokioinen eilen klo 14 +2 °C 6 Lämpimintä eilen klo 14 +3,6 °C Turku Sateisinta 20.3. 11.00 Jumalanpalvelus. 22.25 Tulosruutu. Naistenmies. Kausi 1. +11 +17 +10 +7 +20 +11 +16 +19 +17 +24 -1 +15 +11 +11 +15 +12 +6 +13 +13 +8 24.3. 17.10–17.54 Anna, a lopussa. 17.00– 01.10 YLE FEM. 22.35 Hockey Night Extra. Jakso 1/24. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). 22.00 Kymmenen uutiset. Vaarallinen talo 2/2. 08.00 LEGO Jurassic World (7). 01.40 Pitääkö olla huolissaan. Bussissa juhlatuulella olevat kaverukset kiinnostuvat hänestä. 18.21 Yle Uutiset alueeltasi. 15.45 Levison Wood: Venäjältä Iraniin. 09.40 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 10. Kausi 1, 2/8. Häät. Osa 1/6. 07.40 Paavo Pesusieni (S). 19.25 Tulosruutu. 19.00 Seitsemän uutiset. Kausi 3. Kausi 2. 17.55 Uutiset. Tuomittu tappaja. Kausi 1, 1/3. 11.01 Home and Away (S). Henkirikoksen uhrin omaisille myönnetyissä kärsimyskorvauksissa on suuria eroja ja ristiriitaisia perusteluja. 20.00 Simpsonit (7). Jakso 4/13. 010 665 4424 Sähköposti ......tv@almamedia.fi Digita ...........................020 411 7676 YLE TV1 05.55 Noin viikon studio. MAANANTAINA 22. 08.32 Tanskalaisarkkitehtien koteja. Kausi 3. 17.00 Klik!. 20.58 Keno ja Synttärit. 2. 17.30 The Voice of Finland. 06.35 Rusty Rivets (S). Syntynyt kauppiaaksi. Kausi 1. 1/4. Jakso 5/10. +5 +7 +7 +8 +3 +4 +8 +8 +6 +5 +8 +6 +6 +6 +5 +7 +6 +7 +6 +6 25.3. +11 +18 +12 +8 +23 +13 +18 +20 +18 +26 +2 +15 +9 +15 +12 +13 +6 +19 +8 +8 25.3. tuotantokausi, osa 3/6. 6.58 Mohvelit (S). 6.38 Miksi henkirikoksen uhrin perhe ei saa korvauksia. NELONEN 06.00 My Little Pony (7). Aku Hirviniemi. 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. Kausi 2, 5/9. 19.00 Frendit (S). 16.30 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 2, 4/12. 23.00–01.10 Murha Sandhamnissa (12). 07.00 My Little Pony: Pony Life (S). Totuus. Jakso 2/12. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Louisin tarina. (U) 10.45–11.00 Kasvis-tv. Kausi 29, 36/46. Kausi 1, 5/10. (U) 09.45 Uusi päivä (S). 00.05 Simpsonit (12). 20.30 Yle Uutiset. 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 16.55 Onnenarpa. 17.25 Uutiset. (U) MTV3 06.00 Aamusää. 23.55–00.25 Puoli seitsemän. 18.30 Taivaallista menoa. Kausi 5, 437. 9,5 mm Virolahti Kylmin 22.3. 16.45 Yle Oddasat. Kausi 5, osa 437: Viimeinen vaatimus. 13.00 Simpsonit (12). Kausi 3, osa 35. 19.20 Päivän sää. 21.00 21.00 Unelma Lapista. 7.05 Kaapo (S). Kausi 1, 7/10. 22.45 Oddasat. 14.00–14.55 First Dates UK. 23.35 Simpsonit (7). Jakso 18/24. 22.40 Nuori MacGyver (12). Kausi 10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. SUB 06.30 Teletapit (S). 11.30 Tobias leipoo maailmalla. 06.25 Uutisaamu. 00.00 Kanadan rajalla. 12.00 Emmerdale (12). Kausi 3, 6/10. 12.15 olo.fit. 08.50 Jumppahetki. Matka minuuteen. 12.30 Salatut elämät (12). 12.00 Elävä arkisto esittää. 1/10. 6.51 Mitä koronapäätöksiä on seuraavaksi tulossa. 12.01 Tietoisku: Rakentamisen vuosi. oli vuonna 1978 -35,7 °C Kittilä Lämpimin 22.3. Kausi 3, 6/30. 06.25 Ylen aamu. 07.30 LEGO City Adventures (7). Jakso 2/10. 10.00 Puutarhakausi. 20.00 Huvila & Huussi. 07.15 LEGO Friends (S). 19.00–19.54 Historia: Musiikin synty. Jakso 5/26. Jakso 10/10. 12.50 Tanskalainen maajussi. 21.45 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 06.25 Bing (S). Jakso 2/24
17.13 Alueradio. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 6.59 Puheen Aamu. 12.10 Urheiluradio. 11.05 Australian rajalla. 11.00 Folke Westin parhaat. 14.15 Aalloilla. 7.50 Merisää. FOX 06.00 Single Parents. 6.05 Politiikkaradio. 23.30 Politiikkaradio. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u) (u). 18.05 Sinkkuillallinen. 21.35 Tunnekultti. 19.00 Jumalan peilissä. 12.40 Lapin poliisit. 14.00 Käännekohta. 14.30 Huutokaupan metsästäjät. 6.15 Aamuhartaus. 18.45 E-vartti. 21.00 Top Gear (S). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 07.05 Simpsonit (12). 22.00 Paratiisihotelli Ruotsi (7). 18.30 Simpsonit (7). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 Julkkis Pomo piilossa. 10.02 Akti. 16.45 Wheeler Dealers (S). 21.00 Supernanny Suomi. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 14.30 Toivonlauluja. 14.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 14.45 Suurin pudottaja Suomi. 3.00 Yle Uutiset. 13.55 Remppa vai muutto UK. 18.00 Leijonan luola USA. 21.02 Urheiluradio. KUTONEN 06.15 Valmistuksen salat (S). 11.00 Kotikulmat kuntoon (S). 10.00 Jussin kalajutut. 6.59 Hyvää huomenta. 16.00 Lemmen viemää (7). 9.00 Yle Uutiset. 08.55 Viestejä tuonpuoleisesta (S). 08.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 17.00 Amerikan rajavartijat. 10.40 Australian rajalla. 16.00 Yle Uutiset. 16.00 Garage Kings Suomi (S). 09.55 Pienten perhe (S). 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 14.00 Ohjelmatietoja. 11.30 Kilpailija numero 539. 21.02 Urheiluradio. 18.00 Say Yes To The Dress (S). 20.30 Home and Away (S). 17.10 Urheiluradio. 19.00 Simpsonit (S). Toimittaja Marjo Kiljunen ja toimittaja Hanna Paavilainen, Helsinki. 03.25 9-1-1. 12.00 YleX Etusivu. 21.00 Rillit huurussa (S). 8.10 Ykkösaamu. 21.00 Murder in the Heartland. 18.02 Havaintoja ihmisestä. 7.10 Urheiluradio. 00.35 Hengenvaarallisesti lihava (S). 6.35 Aktia aamuun. 01.00 Jerusalem studio. 12.30 Päivä tutun matkassa. 23.00 Huumebisnes Oy. 9.11 Alueradio. 20.00 Unelmahäät (S). 18.00 Family Guy (12). 23.30 Miehen puolikkaat. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 02.00 Yhteydessä luontoon. 2.00 Yle Uutiset. Ei aikaakaan, kun uunituore profiili alkaa kilkattaa ja matchit vilkkua. MAALISKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.15 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 14.00 Selviytyjät pimeässä (S). 01.40 Criminal Minds. 15.02 Alueradio. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.02 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 14.05 Kaverille ei jätetä (7). 08.30 Romuaittojen aarteet (S). 20.00 Miikka Koivisto. 13.00 Eläinten vaistot. 20.00 Tohtori Paise (S). 13.00 Open Doors – Kristittyjen vainot tänään. 07.25 Miten kaikki tehdään. 17.10 Euroopan valot. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV7 Israel News. 21.17 Politiikkaradio. 22.45 Uutiset. 21.30 Sanaa naisilta. 9.05 Urheiluradio. 10.00 Suomen huutokauppakeisari. 10.50 Lätkävaimot (S). 12.30 Politiikkaradio. 18.15 Viikon luontoääni: majava. 21.30 Somero. 20.00 Kymppitonni. 17.00 Jerusalem studio. 20.45 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 16.30 Simpsonit. 21.30 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 0.00 Arkisto: Tekoälyä ämpäriin. 14.00 Kesämökkiunelmia. 11.40 Alaska: Viimeinen rintama (S). 11.20 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 12.00 Tankkaustarinat. 6.25 Aamusoitto. 09.00 Tiny House, Big Living (S). 12.00 Lukutoukat. 02.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 90 päivää morsiamena: Maailmalla (S). 07.25 Simpsonit (7). 13.15 Aikain merkit Sanassa. 00.50 Murha suurkaupungissa. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u).. 22.15 Top Gear (S). 21.00 Asema 19 (12). 21.00 Paiseklinikka (S). 15.00 Yle Uutiset. Vapauden hinta. 15.00 Tessalonikalaiskirje 1. 01.30 Kumman kaa (S). 06.20 Moderni perhe. 21.12 Puheen Ilta. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 00.55 Autojen ensiapu: parhaat palat. 17.30 Mayn keittiö. 15.00 Kotikulmat kuntoon (S). 23.35 Ohjelmatietoja. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 23.50 Tavallinen murhaaja. TV5 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 15.30 Rempalla tuloja. 06.55 Valmistuksen salat (S). 11.00 Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 20.00 Kalliovuorten eläinlääkäri (S). 08.55 The Cool Kids. 22.05 Urheiluradio. 15.55 Yle News. 19.05 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 19.30 Simpsonit (7). 19.02 Urheiluradio. 00.05 Fast n’ Loud (S). 20.02 Sää. 08.10 Lapin poliisit. 11.30 Ajankohtaista taivaasta. HERO 09.35 House Rules Australia. 23.00 Miehen puolikkaat. 15.02 Kulttuuriykkönen. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 07.25 Say Yes To The Dress (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. 22.00 Sanna Ukkola Live. 16.50 Radiohartaus (u). 20.00Keinuva talo: Sarajevo, Serbia, Sevilla. Jethro ja nettideittailu, TV5 klo 21.00. 01.05 Yllätystuunaajat (S). 00.10 Takapihalle haudatut (12). 12.00 Neljän tähden talkoot. Näyttelijä Krista Kosonen lukee Luukkaan evankeliumin uutta käännöstä. 07.30 Saari ilman lakeja. 13.00 Australian rajalla. 01.00 Kumman kaa (S). 22.32 Juuso Pekkinen. 6.36 Päivän sana. MAANANTAINA 22. 16.30 Jumala pop-musiikissa. 11.00 Talent Suomi. 03.00 Emmerdale (7). 7.03 Raamattuavain. 18.10 Äänitarina. 13.00 Hurja remontti (S). Fagerholmin vaalikampanjaa varten on USAsta tulossa huomattava rahalähetys, jonka jäljille Nyrkki pääsee. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.00 Sinkkuillallinen. 12.25 Yukonin eläinlääkäri. 07.10 Pakohuone (S). 10.40 Alaska: Viimeinen rintama (S). 12.30 Gloryline. 11.00 Family Guy (12). 13.20 Tonnikalan saalistajat: Pohjoinen vs Etelä. 19.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 07.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 04.25 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 09.30 Tiny House, Big Living (S). 00.00 Jeesus tulee meitä lähelle. 17.00 Australian rajalla. 7.15 Aamuhartaus. 20.30 Lähi-itä aikajanalla. 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 22.05 Ajassa soi. 20.00 Yle Uutiset. 18.20 Orlando osa 4/70. 12.25 Tokion Olympialaiset: Matka huipulle (S). 7.30 Ykkösaamu. 15.00 Yle Uutiset. 11.25 Simpsonit (7). 08.00 Caribbean Life (S). 00.30 Rekkakuskit jäällä (7). 08.00 Miten kaikki tehdään. YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 04.20 Will & Grace (S). 1.55 Yöradio. 18.50 Merisää. 16.10 Urheiluradio. Näyttelijä Krista Kosonen lukee Luukkaan evankeliumin uutta käännöstä. 07.00–08.00 Lemmen viemää (12). 16.00 Amerikan rajavartijat. 10.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Gold Rush (S). 15.00 Bakers vs. 09.20 Miehen puolikkaat. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.10 Yöklassinen. 10.00 Yle Uutiset. 01.00–01.55 Kylmäverisesti sinun (12). 19.00 Lottovoittajan unelmakoti (S). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö. 21.36 Päivän sana (u). 00.00 Senioriseisake. 17.30 Amerikan rajavartijat. 14.15 Elä vapaana tai kuole. 23.00 Iltahartaus. 14.30 Home and Away (S). 14.00 TV Shop. 13.35 Tokion Olympialaiset: Uudet lajit (S). 00.00 Alaskan poliisit. 06.30 Asunnon metsästäjät (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 12.30 Tankkaustarinat. 15.10 Food Factory. ALFATV 08.00 Kansan kesken. 12.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 11.33 Radio Suomen Päivä. Kausi 1, 7/10. 12.50 Päivän blogi. 13.00 Yle Uutiset. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.00 Folke West matkalla Suomessa. 10.02 Radio Suomen Päivä. 10.15 Sanoja säveliä. 17.00 Hendersonien eläinsairaala (S). 2.30 Leipää ja kalaa (u). 20.30 Australian rajalla. 23.30 Uutiset. 11.35 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 08.45 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 18.35 Aristoteleen kantapää. 11.00 Sanaa naisilta. 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 18.50 Iltahartaus. 19.00 Playa Del Sol. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Nyrkki (12), MTV3 klo 21.00. 08.30 Huutokaupan metsästäjät. 06.40 Simpsonit (7). 7.30 Jumala pop-musiikissa (u). (S). 23.00 Toivekonsertti (u). 15.00 Hetki hyvinvoinnille. 20.35 Leipää ja kalaa. 22.00 Superautojen rakentajat. 13.45 Wheeler Dealers (S). 16.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). 15.30 Emmerdale (12). 16.00 Miehen puolikkaat. 16.30 Garage Kings Suomi (S). 7.50 Radiohartaus. 09.05 Romuaittojen aarteet (S). YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Suuri leipurikisa (S). 16.10 Urheiluradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 20.30 Puheen Ilta. 12.30 Suolapala. 0.00 Yöradio. 7.25 Yksi on hyvää seuraa. 22.40 KD-Kompassi (u). 8.45 Päivän blogi. 21.00 ELOKUVA Strangerland (16). 22.00 The Walking Dead. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 09.40 Arvokaman etsijät (S). 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 16.05 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 14.30 Sinua varten. 19.00 Alastomat selviytyjät (S). 2.02 Laiskanlinna – Tero Liete. 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Yle Uutiset. 23.00 Say Yes To The Dress (S). 12.13 Radio Suomen Päivä. 10.00 Vintage-kodit kuntoon (S). 19.02 Radioteatteri esittää: Jäänne. 19.00 Yukonin kultamaat. 12.10 Urheiluradio. 10.15 Rantatalot remontissa (S). 23.02 Yöradio. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 21.00 Maalaislääkäri Kiminkinen. 18.00 Alueellista ohjelmaa. (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 7.13 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset. 15.30 MasterChef Australia. JIM 09.00 Hyvät ja huonot uutiset. 16.10 Faunin iltapäivä. 16.00 Koputus. 3.02 Sekahaku – Heidi Pakarinen. 12.00 Martin ja Mirjan matkassa. 21.50 Merisää. 16.30 Valitut Palat Collection. 17.50 Top Gear (S). 21.00 Yle Uutiset. 19.30 Sanna Ukkola Live. Kaksi maailmanmusiikin persoonaa juhlii tällä viikolla syntymäpäiviään. 13.45 Elämäni varrelta. 15.30 Kiken kanssa kuntoon. 19.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 2.00 Arkisto: Isoveli valvoo. 09.00 Ultra Trail World Tour 2020. 20.30 Akuutti. 19.00 Rekkakuskit jäällä (7). 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 18.00 Kansan kesken. 15.00 Hyvät ja huonot uutiset. 00.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 01.15 Simpsonit. 11.50 Miehen puolikkaat. 19.05 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 21.45 Signaali sydämiin. 17.30 Family Guy (12). 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. Yli 20 vuotta aviossa ollut Jethro antautuu vaimon luvalla ihmiskokeeseen ja liittyy Tinderiin nähdäkseen omin silmin, mistä tunnetussa deittipalvelussa on kyse. 07.55 Say Yes To The Dress (S). 20.03 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 21.15 Herra on minun turvani. 23.30 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 11.00 Välilevyjä. 20.00 Wheeler Dealers (S). 19.00 Huuhkajien siivillä: Kohti MM-karsintoja. 14.00 Yle Uutiset. 13.30 Australian rajalla. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat Kanada. 3.50 Yöradio. 15.00 Kauniit ja rohkeat (S). 6.56 Päivän mietelause. 09.00 Maailman kovimmat korjaushankkeet. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 11.30 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 20.00 Australian rajalla. 16.13 Alueradio. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 20.00 Villit äidit (7). 10.55 Say Yes To The Dress (S). 14.03 Raamattuavain (u). 10.33 Radio Suomen Päivä. 00.20 ELOKUVA Miehet jotka vihaavat naisia (16). 9.00 Yle Uutiset. 14.02 Alueradio. 5.50 Merisää. 18.00 Uusi talo miljonääreille (S). 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 19.00 Yhteydessä luontoon. 22.30 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. LIV 09.00 Suurin pudottaja Suomi. 01.10 Kotoisa. 00.00 Family Guy (12). 13.02 Tunnekultti. 20.03 Armollista menoa. 10.10 Simpsonit. 22.00 AVA Rikosputki NCIS: New Orleans (12). 17.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 00.00 Remppa vai muutto Vancouver. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Klassinen kattaus. 03.30 Kova laki (12). 03.20 Karhuryhmä. 22.08 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 6.05 Hartaita säveliä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Bless the Harts. 12.00 Napakymppi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 16.55 Äiti bestiksenä (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Valitut Palat Collection. 02.35 Criminal Minds. 09.50 Dubain lentokenttä. Goran Bregovic aloitti uransa jugorockilla, esitteli kansainväliselle elokuvayleisölle Balkan-musiikin aarteet, ja esiintyi kiistanalaisesti Sevastopolissa. 20.00 Salatut elämät (12). 20.30 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 10.35 Family Guy (12). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 12.55 Radio Suomen Päivä. 22.30 Passion for Jesus. 15.25 Raamattu. 09.00 Pastori Ock Soo Parkin raamattuseminaari. 19.00 Arman Pohjantähden alla (S). 15.00 Nuori MacGyver. 13.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 05.20–06.00 Yön AVA. 7.10 Hartaita säveliä. 19.30 Playa Del Sol. 13.10 Kadonneen jäljillä (S). 16.40 Armon kalliolla. 19.03 Seurakunnassa saarnattua. 11.55 Hääpukuja kurvikkaille (S). 18.55 Radio Suomen Ilta: Sanna Pirkkalainen ja Matti Ylönen. 23.00 Pyhä Henki tänään. 23.00 Folke West matkalla Suomessa. 10.30 Musiikkia kanavalta. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 15.30 Jerusalem studio. 13.00 Yle Uutiset. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 00.50 Simpsonit. 11.50 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 12.15 Huutokaupan metsästäjät. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 08.40 Armon kalliolla. 13.05 Lapin poliisit. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 18.08 Urheiluhullut. Somali. 21.00 Sydänjuurilla: Romanien kansallispäivän juhlintaa – etukäteen! Sydänjuurilla versoo Suomen ja lähialueiden perinnemusiikin muhkeasta mullasta. 5.30 Yle Uutiset ja sää. (S). 12.45 TV Shop. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 8.10 Urheiluradio. 17.10 Mental Samurai Suomi. 12.13 Puheen Aamusta. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja. 17.00 Senioriseisake. 18.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.00 Autojen ensiapu. 15.00 Rempalla tuloja. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 7.53 Alueradio. 23.00 Yle Uutiset. 21.55 Radio Suomen Ilta. 6.05 Alueradio. 12.25 Mad Cook Show (S). 15.00 Yle Uutiset. 06.25 Rantatalot remontissa (S). 22.00 Tohtori jalkapaise (12). 18.00 Yle Uutiset. 18.00 Uskon ilta. 21.00 Autojen ensiapu: parhaat palat. 22.00 ELOKUVA Pitch Perfect 2 (S). 16.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli. 10.00 Maajussille morsian maailmalla. 20.15 Uutiset. 06.45 Tonnikalan saalistajat. 18.30 Herätyksen läpimurto. 18.00 Naurun historia (7). 13.30 Melkein MENSA. 09.30 PikeMasters Liiga. 10.30 Raamattu. FRII 06.00 Asunnon metsästäjät (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 11.00 Yle Uutiset. 14.02 Juuso Pekkinen. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 21.00 CSI: Miami. 08.35 Food Factory. 17.00 Simpsonit. 21.00 Jethro ja nettideittailu. 10.00 Liv D: Luksuslentoyhtiö. 7.15 Herätys!. 14.00 Sinkkuillallinen. 08.15 Food Factory. 22.00 Come Home. 12.10 Historiaa: Näin meistä tuli turisteja 1/4. 09.45 Simpsonit. 17.00 Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!. 06.55 Say Yes To The Dress (S). 15.50 Gold Rush (S). 22.50 Murhaava rakkaus (12). Fakers (S). 20.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.15 TV Shop. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. 21.55 Yksi elämä. 00.25 Family Guy (12). 14.00 Yle Uutiset. (S). 8.13 Alueradio. 16.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 11.02 Radio Suomen Päivä. 01.00 Kansan kesken. 11.35 Neljän tähden talkoot. 18.00 Yle Uutiset. 00.30 Mayn keittiö. 9.10 Sää. 17.05 Mikä ihmeen asunto. 23.00 True crime: Seduced: NXIVM-kultin tarina (12). 15.35 Food Factory. 16.30 Amerikan rajavartijat. 11.00 Huvila & Huussi Asuntomessuilla. 21.40 Uskon askeleita. 15.02 Kysy mitä vaan venäläisyydestä: Minkälaisia rooleja venäläistaustaille näyttelijälle Suomessa tarjotaan?. 17.30 Australian rajalla. 18.00 Tosi on. 0.00 Yle Uutiset. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.30 Supernanny Suomi. 12.45 Merisää. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 23.30 Luonnon oudoimmat mysteerit (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 23.15 Kyttäputki: Havaiji 5-0 (16)
Koska emme kuulu kimppaan, kaikki kirjat ovat meidän kirjastomme käytössä, Vaheranta kertoo. MAANANTAI 22. Voit lähettää kysymyksesi myös Forssan Lehden Facebook-sivun kautta.. Someron kirjastossa kirjoja tilataan tavallisesti kaksi tai kolme kappaletta, mutta kestosuosikkien kohdalla tehdään poikkeus. Kiti Salonen Forssa, Somero Kirjastoissa on ollut rauhallinen alkuvuosi, sillä asiakkaita on ohjeistettu tekemään maksimissaan vartin pikakäyntejä. Kirjastosta lainataan kerralla aiempaa enemmän. KIRJOJEN HAKEMISTA nopeuttaa varaaminen, jota yhä useampi on alkanut suosia. • Forssan Martat ry:n vuosikokous Kullervonkatu 2 A Forssa (Liimatta) klo 17.30. Tietopuolelta myös sukkakirjat ovat suosittuja. Someron kirjaston erikoiskirjastovirkailija Terhi Vaheranta on kiitollinen, että kirjastot ovat kuitenkin saaneet olla auki. • SPR:n Jokioisten osaston kevätkokous Tietotalolla (Humppilantie 9, Jokioinen) klo 18.30. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 22. KOKOUKSIA • Tammelan Kokoomus ry:n vuosikokous etänä Teamsyhteydellä klo 18. Voit lähettää kysymyksesi sähköpostilla osoitteeseen toimitus@forssanlehti.fi. Vielä maanantaina ehdit lähettää koronakysymykseksi, jonka me esitämme hykyn tartuntatautilääkäri Teppo Tähtiselle. –?Kirjasto on ollut henkireikä monelle. –?En muista, että sellaista ryysistä olisi ollut koskaan ennen, Forssan kirjaston aikuisten osaston johtaja Tuula Luoma sanoo. Myös pohjoismaiset dekkarit ovat olleet jo pitkään kysyttyjä. Jos tekstailet mieluummin, lähetä viestisi numeroon 040 4518390. Yhä kun koronarajoitusten mahdollisesta tiukentumisesta uutisoidaan, kirjastoista tullaan lainaamaan enemmän varmuuden vuoksi. – On historiallisia ja yhteiskunnallisia sekä perinteisempiä arvoitusdekkareita, Luoma luettelee. Suuremmista kertalainauksista kertoo se, että vaikka kävijämäärä on vähentynyt, lainausmäärässä lasku ei ole ollut yhtä suuri. Vahva suositus osallistua etäyhteyden avulla. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. Kirjakauppias odottaa jo äitienpäiväsesonkia, jonka alla ilmestyy muun muassa toivottu Kaari Utriosta kertova elämäkerta. MAALISKUUTA Kirja vie toisiin maailmoihin ja tutustuttaa uusiin ihmisiin Korona-aikana moni on alkanut suosia kirjojen varaamista. Löyhäkin side paikallisuuteen kiinnostaa lukijoita. –?Esimerkiksi Enni Mustosen kirjaa saatamme tilata jopa kahdeksan kappaletta, jottei satojen varausten jonoa pääse syntymään. Vielä ehdit kysyä koronasta Askarruttaako sinua jokin asia koronaviruksessa, sen hoidossa tai torjunnassa Forssan seudulla. Kun kirjastoon tullaan, lainataan isompi määrä kirjoja ja myös elokuvia ja lehtiä. Tämän hetken kirjasuosikkeihin kuuluu myös muun muassa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja, jonka joka kirja sijoittuu eri maahan. Pimeä päättyy klo 5.38 ja alkaa klo 19.29. –?Norjalaisia ja islantilaisia villapaitoja tehdään nyt paljon. Halutessasi voit käyttää nimimerkkiä. Näin on huomattu Forssan kirjastossa, jossa Forssan kirjaston aikuisten osaston johtaja Tuula Luoma uskoo dekkareiden suosion perustuvan genren monipuolistumiseen. MAALISKUUTA 2021 Ajassa Viktor, Vihtori Huomenna: Akseli, Selina Aurinko nousee Forssassa tänään klo 6.21 ja laskee klo 18.46. Olemme antaneet uusillekin lehdille nyt viikon laina-ajan. SOMERKIRJAN yrittäjä Eila Tuominen tietää, että kun polte saada kirja heti käsiin on kova, se tullaan ostamaan omaksi. Paikalla korkeintaan 6 henkilöä, muut etäyhteydellä. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL PANKAIS POIKETEN Tänään KOKOUKSIA • Salon Kuuloyhdistys ry:n kevätkokous Teams-alustalla klo 17. Suurin lainauspiikki kirjastoissa koettiin viime keväänä ennen lähes kahdeksi kuukaudeksi venyneen sulun alkua. Tai kenties paikallisissa koronarokotuksissa. Koostamme kysymyksistä ja vastauksista jutun. Varauslistan kärkipaikoilla ovat muun muassa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja, Finlandia-voittaja Margarita ja Delia Owensin Suon villi laulu
Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA MAANANTAINA 22. MAALISKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE PÄIVÄN SANA hei, etkö osaa tehdä martinia . Mark. Barometrissa oli noin 3. –?Niissä pääsee helposti kärryille juonesta, vaikka ei olisi kauheasti lukenut. – On historiallisia ja yhteiskunnallisia sekä perinteisempiä arvoitusdekkareita, Luoma luettelee. –?Lukemalla pääsee erilaisiin kulttuureihin, paikkoihin ja aikoihin, vaikka oma elämänpiiri olisi mennyt pieneksi. Tämän hetken kirjasuosikkeihin kuuluu myös muun muassa Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarja, jonka joka kirja sijoittuu eri maahan. Noin joka toinen Sitran Tulevaisuusbarometrin vastaaja kokee tulevaisuuden välillä innostavana, välillä pelottavana. 12: 10–11. Vaheranta lisää elämäkertojen voivan kasvattaa empatiataitoja ja antaa lohtua, että ihmiset ovat ennenkin kokeneet vaikeita tilanteita ja selvinneet. Joka kymmenes näkee tulevaisuudessa paljon uhkia. LOUNA-KIRJASTOILLA on käynnissä kaikenikäisille suunnattu paikallistettu lukuhaaste, jossa joka kuukaudelle on oma teemansa. Tulevaisuus ylipäätään kiinnosti lähes kaikkia vastaajia joka puolella maata. FL Forssan kirjaston aikuisten osaston johtaja Tuula Luoma uskoo dekkareiden suosion perustuvan genren monipuolistumiseen. 1332 suosituksi on noussut hieman yllättäen Ann-Christin Antellin esikoisteos Puuvillatehtaan varjossa. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Itsekin koukutuin heti Sarah Crossanin Yksi-romaaniin. Kysyttäessä asioita, joiden haluttiin toteutuvan tulevaisuudessa, kärkeen nousivat hyvinvointivaltion säilyttäminen, työpaikkojen syntyminen, ilmastoja ympäristötoimet, julkisen talouden tasapaino ja pandemioihin varautuminen. pyysin tämän “erittäin kuivana”. STT Suomalaisista pääosa arvioi, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa. 800 vastaajaa. Esimerkiksi maaliskuussa haasteessa vinkattiin lukemaan kartanoon tai tehdasmiljööseen sijoittuva kirja. Ihmisiäkin saa tavata, sillä kirjoissa niitä riittää, Luoma huomauttaa. Sitran selvityksestä ilmenee, että mahdollisuuksiin vaikuttaa uskovat erityisesti nuoret, korkeasti koulutetut ja hyvin toimeentulevat. Nuoria hän suosittelee tutustumaan säeromaaneihin, joissa on vain muutama lause sivulla. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Tulevaisuuteen voi vaikuttaa Näin uskovat suomalaiset Sitran tutkimuksen mukaan
• Aikais intaan tukias umisyksikk ö avaut uisi ensi keväänä . UUTISET 14 TILAA paikallista lukemista! Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei vielä tule Forssan Lehteä. Apua ryppään tukahduttamisessa oli siitä, että kaikki työntekijät ovat saman työnantajan palveluksessa ja yhteisen työterveyshuollon piirissä. Kaikki käyvät kaupassa, mutta muuten monet ulkomaisista työntekijöistä viettävät aikaa pitkälti omassa piirissään. forssa nleht i.fi LOUN AIS-H ÄME EN MAA KUNN ALLI NEN ÄÄN ENKA NNAT TAJA | PERU STET TU VUO NNA 1917 | WWW .FOR SSAN LEHT I.FI MAA NANT AI 22. 10. MAALISKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoitustilasi Minna Aaltonen ???????????????????050 342 6610 Mirka Willman ???????????????????. Varotoimista huolimatta virus tarttui tehtaalla, ulkomaisten työntekijöiden kimppakämpissä ja työmatkoilla. KUVA : Lassi Puhti mäki Monit oimikesku ksen koko saatta a muut tua • Forss an sivisty stoim i selvit tää, kannattaa ko monit oimik eskus raken taa piene mpän ä ja halvem pana vain alakou luikäi sille ja erityis oppila ille. Metsästyksen jälkitoimissa näkee, mistä ruoka todella tulee. Tarjous on voimassa 30.4.2021 saakka Tilaukset: www.forssanlehti.fi/tarjous tilaukset p. URHEILU 6 Saalis viedään lahtivajalle porukalla nyljettäväksi, sitten lihat jaetaan tasan. – Näistä parista altistumisesta ei syntynyt uusia ketjuja. joulukuuta hieman ennen tehtaan joulutaukoa. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 284 AJASSA 22 URHEILU 18 UUTISET 8 UUTISET 10 Forssan demarit jakaantuivat kahteen yhdistykseen Isot kaupungit nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja Kuuden pisteen viikonloppu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa superviikonlopun myös kesäkuulle Oppi siirtyy isältä pojalle Tourun perheessä metsästävät isoisä, isä, poika ja pojanpoika. – Kantasuomalaiset voisivat koronalta suojautumisen suhteen ottaa tehtaan työntekijöistä mallia liikkumisessaan. Apua saatiin Turengin terveysasemalla työskentelevältä puolalaiselta hoitajalta. UUTI SET 8 Alku nousi kotivo itolla kolma nneks i • Forss an Alku kohen teli asemi aan naiste n Koris liigassa , kun se otti tasap ainoise n esityk sen jälkee n 75–62 -voito n Kouvo ttaris ta sunnu ntain a Feeni ksissä . Testejä tehtiin avoterveydenhuollossa ja työterveydessä yhteensä noin 340 kappaletta. LÄHES KAIKKI tapaukset oli todettu tuotantotyöntekijöillä, joille etätyö ei ole mahdollista. . AINEISTOAIKATAULU! Varaukset ja meillä tehtävät ilmoitukset maanantaina klo 12 mennessä. UUTI SET 14 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. 03 4246 5318 • www. Oman salapoliisityöni perusteella yhden sairastumisen juuret johtivat Uudellemaalle. Jos koronapositiivinen henkilö asui kimppakämpässä tai perheensä kanssa, koko ruokakunta määrättiin karanteeniin, samoin kuin työmatkaporukat. Forssan Lehti sis. Pian myös kaksi muuta työntekijää sairastui. Lokakuussa kahdella kotimaassaan käyneellä työntekijällä oli todettu korona, mutta nämä tartuntaketjut saatiin tukahdutettua alkuunsa. Tehtaalla otettiin käyttöön myös maskipakko. – Tänä vuonna meillä ei ole ollut yhtään koronatapausta, Anna-Leena Honkatupa kertoo. Kun sairaustapauksia alkoi ilmetä, jokaisen sairastuneen tai altistuneen työpiste alettiin desinfioida 10 päivää pinnoilla tehoavalla aineella. – Ilmapiiri oli tehtaalla se, että kaikki halusivat selvittää tilanteen ja päästä normaaliin arkeen mahdollisimman nopeasti, Outi Hämäläinen kiittää. 050 313 8999 sähköpostit: etunimi?sukunimi@forssanlehti?fi • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • LOIMAA • URJALA • SOMERON NOUTOPISTEET SUURJAKELU & MAAJA METSÄTALOUSTEEMA TAVOITAT 29 000 TALOUTTA keskiviikkona 24.3. päivä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti, että tehtaan työntekijöistä 16 oli sairastunut. Kaikki yhdessä porukalla, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. Kaikkiaan tehtaan työntekijöistä sairastui 45 ja karanteenissa oli yhteensä 67 henkilöä, joista osa lukeutuu myös sairastuneisiin. UUTI SET 2 Apua asum iseen Saksa nkujalt a • Saksa nkuja lle on suunnittei lla asum isessa auttava yksikk ö. – Onnistuimme kirimään tuotannon kiinni, eikä tilanne näkynyt asiakkaille, Anna-Leena Honkatupa kertoo. päivä tehtiin ensimmäinen massatestaus, jossa koronatesti tehtiin jokaiselle noin sadalle tuotannon työntekijälle. KUVA: Lassi Puhtimäki Apua asumiseen Saksankujalta • Saksankujalle on suunnitteilla asumisessa auttava yksikkö. Hämeenlinnan avosairaanhoidon ylilääkäri Outi Hämäläinen kertoo. 03 4246 5318 tilaukset@forssanlehti.fi • Irtonu mero 2 € • Tilauk set ja osoitt eenm uutok set puh. . Yksik kö toteutet taisiin yhteis työssä Forss an seudu n hyvin vointikun tayhty män ja Forss aAsunn ot oy:n välillä . Kaikk i yhde ssä poruk alla, eikä haitta a, jos ei aina tule edes saalis ta. VIIMEINEN TYÖNTEKIJÄ vapautui karanteenista 19. Marraskuun 27. Sen jälkeen alkoi tapahtua, Näin Kanta-Hämeen suurin koronarypäs tukahdutettiin . digilehden 24 viikkoa 5,63 € /viikko 16 viikkoa 5,94 € /viikko Digilehti 24 viikkoa 3,13 € /viikko 16 viikkoa 3,25 € /viikko Kevättarjous Juho Peltoniemi Marraskuun puolivälissä Canpackin tölkkitehtaalla Hämeenlinnassa saatiin huolestuttavia tietoja. Hän suosionsa on niin suuri, että ensi perjantain presidentinvaaleissa muille ehdokkaille on luvassa vain murusia. Olimme aika kovilla ja teimme aamusta iltaan töitä. Tämä saattoi aiheuttaa ongelmia tehtaan tuotannolle ja levitä myös muun väestön keskuuteen. Yhden työntekijän todettiin 17. Tehtaan tuotanto jouduttiin ajamaan alas kahdessa yövuorossa, sillä työntekijöitä ei ollut tarpeeksi. Canpackin rypäs oli Outi Hämäläisen mukaan laajin todettu koronaketju Kanta-Hämeessä tähän mennessä. Kahdesta muusta ei saatu varmuutta. Outi Hämäläinen sanoo, että koronaryppään tukahduttamisessa oli avainasemassa työnantajan, kaupungin henkilöstön ja työterveyden saumaton yhteistyö. UUTISET 8 Kansanmies saamassa äänivyöryn Irlannissa • Irlannin presidentti Michael D. Testit olivat vapaaehtoisia, mutta Anna-Leena Honkatuvan mukaan vain pari henkilöä suhtautui testaukseen epäilevästi. • Aikaisintaan tukiasumisyksikkö avautuisi ensi keväänä. – Hän teki eristysja karanteeniohjeet puolaksi, minkä lisäksi käytimme tulkkipalvelua, Hämäläinen kertoo. Lomalta palaavilta alettiin vaatia kaksi negatiivista koronatestiä ennen töihin paluuta. Ennen yksikö n aukea mista asunn ot on remo ntoita va mitta vasti. Työtoverit järjestivät karanteenissa ja eristyksessä olleille kauppa-apua. Työpaikan yhdistämät ja koteihin rönsyilleet altistusketjut työllistivät merkittävästi koronajäljittäjiä. Hän suosio nsa on niin suuri, että ensi perjan tain presid entin vaalei ssa muill e ehdok kaille on luvass a vain muru sia. Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin. URHE ILU 16 Kansa nmies saam assa ääniv yöryn Irlann issa • Irlann in presid entti Micha el D. Talso ilan koulu on lakkau tuslis talla. 2018 • N:o 284 AJAS SA 22 URH EILU 18 UUT ISET 8 UUT ISET 10 Forss an dema rit jakaa ntuiva t kahte en yhdis tykse en Isot kaupu ngit nostiv at varha iskasva tukse n opett ajien palkk oja Kuud en pistee n viikon loppu nosti FPS:n toisek si Forss an seutu saa super viikon lopun myös kesäk uulle Oppi siirtyy isältä pojall e . Hämeenlinnan avoterveydenhuollon viranomaiset saivat virallisen tiedon muutaman päivän viiveellä, sillä sairastuneet eivät olleet paikkakuntalaisia. Tehtaan tuotantotyötekijöistä pääosa on puolalaisia. Kaksi henkilöä kävi sairaalassa, mutta kukaan ei sairastunut covid 19 -viruksen vakavaan tautimuotoon tai saanut pitkittyneitä oireita. Higgins on tullut tunnetuksi kansanmiehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiautomaatilla. MAANANTAINA 22. Metsä styks en jälkito imiss a näkee , mistä ruoka todel la tulee . Tehtaan hallinto sai tiedon suoraan työntekijöiltä. 040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi ?????????050 362 3132 Heli Hieperi ????????????????????????. Outi Hämäläinen kertoo, että oli onnea, että altistumisten todettiin ulottuneen vain parissa tapauksessa työntekijöiden lähipiirin ulkopuolelle. Kasvomaskeja ja käsidesiä annettiin kotiin ja koronaohjeet annettiin neljällä kielellä. – Viranomaiset huolehtivat karanteeneista ja eristyksistä, mutta paljon tietoa työntekijöille meni myös yrityksen kautta. Tehtaan henkilöstöpäällikkö Anna-Leena Honkatupa kertoo, että ensimmäiset sairastumiset osuivat tiettävästi sattumalta samaan aikaan. TEHTAALLA OLI keväällä 2020 otettu käyttöön tavanomaisia turvatoimia ja lämpötilan mittaus töihin tullessa. – Suurin suma tuli tietoomme 23. – Meitä oli arkisin 1–2 lääkäriä ja 2–4 hoitajaa tekemässä jäljitystä. URHE ILU 6 Saalis viedä än lahtiv ajalle poruk alla nyljet täväk si, sitten lihat jaetaa n tasan . Ennen yksikön aukeamista asunnot on remontoitava mittavasti. – Rakennustyömailla ja telakoilla voi olla kymmeniä alihankkijoita, joilla on erilaisia käytäntöjä ja ohjeistuksia, Outi Hämäläinen toteaa. – Sairastumisten lähde oli todennäköisesti muu kuin työpaikka. Palloa kuljet tava Emily Kinne ston oli Alun voima hahm oja. marraskuuta. marraskuuta sairastuneen koronaan. Koska kantaja voi levittää virusta jo ennen oireilua, oli ilmeistä, että useampia työntekijöitä oli vähintään altistunut virukselle. Marraskuun 24. Sairastuneista kaikki ovat palanneet töihin. Touru n perhe essä mets ästäv ät isoisä , isä, poika ja pojan poika . MASSATESTAUKSIA järjestettiin vielä kaksi lisää. Terveysviranomaiset, tehtaan johto ja työterveys alkoivat yhteistyössä selvittää vyyhtiä. FL. Higgi ns on tullut tunne tuksi kansa nmiehenä, johon voi törmä tä vaikk apa pankk iautom aatilla. Noin puolet Canpackin tehtaan tuotantotyöntekijöistä sairastui koronaan tai altistui loppuvuodesta. Näin työntekijöiden ei tarvinnut itse hakeutua testeihin ja ottaa selvää käytännöistä. Vaikka ulkomaisen työvoiman on julkisuudessa syytelty aiheuttavan tartuntaketjuja, ylilääkäri Hämäläisen mukaan Canpackin tapauksessa yrityksen ja työntekijöiden suhtautumisessa ja toiminnassa on paljon kiitettävää. Yksikkö toteutettaisiin yhteistyössä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. Altistuneita ja karanteeniin määrättyjä oli siihen mennessä yli 20
Erbjudandena gäller MÅN.–ONS. 22–24.3.2021, ifall inget annat nämns. Tuotteita rajoitetut erät. GURKA 1 99 KG. Tarjoukset voimassa vain kotitalouksille. 2 RS Kariniemen Kananpojan JAUHELIHA 400 g 5,63/kg MALET KYCKLINGKÖTT Ilman Plussa-korttia 3,39 /rs (8,48/kg) Ilman Plussa-korttia 3,39 /rs (8,48/kg) 4 50 Kivikylän PALVIKINKUT tai PALVIKALKKUNAFILEE 200–250 g 13,16–16,45/kg RÖKT SKINKA ELLER RÖKT KALKONFILÉ -13 % Ilman Plussa-korttia 3,59 /pkt (14,36-17,95/kg) 3 29 PKT 4 TLK Valio Arki RUOKAKERMA 2 dl 2,50/l MATLAGNINGSGRÄDDE -13 % Ilman Plussa-korttia 0,58 /tlk (2,90/l) Ilman Plussa-korttia 0,58 /tlk (2,90/l) 2 .-33 % KURKKU Suomi. FORSSAN LEHTI 1 Mainosliite 12AV/21 BROILERIPYÖRYKÄT Katso resepti Kanalla HERKUTTELE HINNAT VOIMASSA MA–KE 22.–24.3.2021, ellei toisin mainita
2 FORSSAN LEHTI Mainosliite 2 www.k-citymarket.fi www.facebook.com/citymarket @kcitymarket VAIN K-CITYMARKETEISTA UUTUUS RAJOITETTU ERÄ Mallaskoski KCM 50 V. ÖL 2 39 TLK VAIN K-CITYMARKETEISTA UUTUUS Pyynikin LITE AMERICAN LAGER tai APA 4,0 % 0,5 l 5,40/l (sis. Tämä perinteinen ja suomalaisten rakastama salmiakkimaku sisältää mustaa vaniljakermajäätelöä, salmiakkikastiketta ja salmiakkikuorrutetta. Tiesitkö. pantin 0,15) Voimassa 4.1.2021 alkaen. Oluiden luonne syntyy runsaasta amerikkalaisesta humalamaailmasta. Pikkujätti on uudenlainen, annospakattu mehutiiviste – täysi litra Raikastamon mehua pienessä pakkauksessa! Ei lisättyä sokeria tai säilöntäaineita! 100-vuotiaan Mallaskosken panimon valmistama K-Citymarket -ketjun Juhlaolut on tasapainoinen, korkealaatuinen ja pehmeän maltainen, punertava pienpanimolager. Tiesitkö. Tiesitkö. JUHLA OLUT 4,7 % 0,33 l 6,79/l (sis pantin 0,15) Voimassa 1.3.2021 alkaen. Tiesitkö. Hornet Siipien koukuttavan tulisen maun viimeistelee uunissa syntyvä rapea pinta. Lue resepti tästä Ensiluokkainen ekstraneitsyt oliiviöljy toscanalaisilla juurilla. Atria Hornet Siipiklassikko siivittänyt herkutteluhetkiä jo 25 vuotta. 125-vuotista asiantuntijuutta, luontoa kunnioittaen. Tiesitkö. ÖL 2 85 TLK VAIN K-CITYMARKETEISTA Atria KANAN HORNET TULISESTI MARINOITU SIIPI 1500 g 2,66/kg ELDIG MARINERAD KYCKLING VINGBIT 3 99 RS UUTUUS Carapelli EKSTRA-NEITSYTOLIIVIÖLJYT 0,5 l 15,98/l EXTRA JUNGFRUOLJA 7 99 KPL Fazer SALMIAKKIPUIKOT tai GEISHA ja MAITOSUKLAA PREMIUMTUUTIT 4 kpl/pkt 280–324 g 12,31–14,25/kg SALMIAKPINNAR ELLER PREMIUMSTRUTAR 3 99 PKT 2 TLK UUTUUS Raikastamo PIKKUJÄTTI MEHUTIIVISTEET 2 dl 10,00/l Yksittäin 2,39/tlk (11,95/l) SAFTKONCENTRAT 4 .K-Citymarketin 50-vuotisjuhlan kunniaksi Fazer Salmiakkipuikko nyt myös monipakkauksessa. Tiesitkö. Salmiakkipuikkojen monipakkaus vain K-Citymarketeista.. Olut sopii hyvin vaikka porsaan ulkofileen kanssa. Pyynikin aromihumaloidut Lite -oluet ovat hedelmäisiä ja rapsakkaan raikkaita kevytoluita
Juhlavuoden kunniaksi K-CITYMARKETISTA ERÄ Plasto KAUHATRAKTORI Eri värejä. TRAKTOR MED FRONTLASTARE 6 49 -50% Ilman Plussa-korttia 12,99 Sloggi Chic Midi Naisten ALUSHOUSUT Värit valkoinen ja musta. Ilman Plussa-korttia 29,95 /pari 12,47 pari Lasten LENKKARIT Koot 33–39. Koot 38–50. TROSOR 7 47 -50% Ilman Plussa-korttia 14,95 Lue lisää juhlavuodestamme. TRAKTOR MED PLOG 8 99 -50% Ilman Plussa-korttia 17,99 AIKUISTEN ja LASTEN MYWEAR TUX -LENKKARIT SPORTSKOR FÖR VUXNA OCH BARN -50 % 14,97 pari Aikuisten LENKKARIT Koot 37–46, jotka vaihtelevat väreittäin. FORSSAN LEHTI 3 Mainosliite 33 Sivun alennukset normaalihinnoista. Ilman Plussa-korttia 24,95 /pari. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. VINKKI ERÄ Plasto TRAKTORI ja KYNTÖAURA Eri värejä
1,29/kg POTATIS 1 29 PS Katso reseptit viereiseltä sivulta. 3,98/kg NEKTARINER 1 99 RS FENKOLI Italia. 580–630 g LÅRFILÉ AV KYCKLING 6 99 KG NEKTARIINI 500 g Chile. FÄNKÅL 2 49 KG ROSAMUNDA PERUNA 1 kg Suomi. VINKKI NEKTARIINIHERKKU Helppo. Kokeile herkullista nektariinikaurapaistosta. 4 FORSSAN LEHTI Mainosliite 4 Naapurin Maalaiskanan PAISTILEIKKEET n
Ruokavaikuttaja Hanna Gullichsen sai tehtäväkseen ottaa kaiken irti huippukokista ja valmistaa yhdessä Mikon kanssa koko menun: alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. FORSSAN LEHTI 5 Mainosliite 5 Hummerikeittoa ja marinoituja rapuja Suomen Bocus d’Or -edustaja, huippukokki Mikko Kaukonen laati oman pääsiäismenun. Kaikki irti huippukoki sta – INSPIROIVA PÄÄSIÄISMENU. Karitsaa ja dijonkastiketta Suklaabrownie, suklaamuroja ja maitojäätelöä Katso ruokien valmistusvideot ja lue lisää. Se on menu, jonka jokainen kotikokki pystyy valmistamaan ja jonka kaikki laadukkaat ainekset löydät K-Citymarketista. Kokkaa pääsiäsen herkullinen menu itse ja nauti
6 FORSSAN LEHTI Mainosliite 6
FORSSAN LEHTI 7 Mainosliite Pääsiäisen HERKKUHETKIIN 7 6 KPL Ilman Plussa-korttia 0,83 /kpl (41,50/kg) Kinder Surprise YLLÄTYSMUNAT 20 g 40,00/kg ÖVERRASKNINGSÄGG 4 80 2 KPL Ilman Plussa-korttia 3,49 /kpl (46,53/kg) Kinder SUKLAAPUPUT YLLÄTYKSELLÄ 75 g 43,33/kg CHOKLADHARE MED ÖVERRASKNING 6 50 3 KPL Ilman Plussa-korttia 1,89 /kpl (42,00/kg) Late Lammas, My Unicorn, Emoji ja Paw Patrol YLLÄTYSMUNAT 45 g 33,33/kg ÖVERRASKNINGSÄGG 4 50 4 KPL Ilman Plussa-korttia 0,99 /kpl (49,50/kg) Panda SUKLAAYLLÄTYSMUNAT 20 g 45,00/kg CHOKLADÖVERRASKNINGSÄGG 3 60 2 KPL Ilman Plussa-korttia 3,95 /kpl (39,50/kg) Lindt GOLD BUNNYT 100 g 35,00/kg GOLD BUNNIES 7 .2 PS Ilman Plussa-korttia 2,69 /ps (26,90–29,89/kg) Lindt LINDOR MINIMUNAT 100 g ja GOLD BUNNY MINIMUNAT 90 g 25,00–27,78/kg CHOKLADÄGG 5 .10 KPL Ilman Plussa-korttia 0,40 /kpl (19,05–28,57/kg) Fazer PIKKUPATUKAT 14–21 g 16,67–25,00/kg CHOKLADSTÄNGER 3 50 Kinder MAXI SUKLAAPATUKKA 10-PACK 210 g tai DUPLO VOHVELIPATUKKA 10-PACK 182 g 13,29–15,33/kg CHOKLADSTÄNGER ELLER VÅFFELSTÄNGER 2 79 RS 10 KPL Ilman Plussa-korttia 0,29 /kpl (20,71/kg) Cloetta LAKUPATUKAT 14 g 14,29/kg LAKRITSSTÄNGER 2 .6 KPL Ilman Plussa-korttia 0,40 /kpl (13,33–16,67/kg) Marabou PIKKUPATUKAT 24–30 g 11,11–13,89/kg CHOKLADSTÄNGER 2 .Prix Makoisa SUKLAAMUNAT 450 g 11,09/kg CHOKLADÄGG 4 99 PS 2 PS Ilman Plussa-korttia 2,49 /ps (11,32–12,77/kg) Panda VIRVON VARVON SUKLAAPATUKAT 209 g, LENTÄVÄ LUUTA LAKRITSIPATUKAT 195 g ja TIPUN MARMELADEJA 220 g 10,23–11,54/kg CHOKLADSTÄNGER, LAKRITSSTÄNGER OCH MARMELAD 4 50
8 FORSSAN LEHTI Mainosliite UUNIFETAKANAPASTA Katso resepti 8 2 RS Ilman Plussa-korttia 4,95 /rs (12,38–13,38/kg) UUTUUS Kariniemen GOURMET FILEEPIHVIT 370 g ja ISOT SUIKALEET FILEESTÄ 400 g 10,00–10,81/kg FILÉBIFFAR AV KYCKLING OCH STRIMLAD KYCKLINGFILÉ 8 .UUTUUS OLO CREATIVE KITCHEN MAA-ARTISOKKAKEITTO 300 g 13,30/kg JORDÄRTSKOCKSSOPPA 3 99 PRK UUTUUS OLO CREATIVE KITCHEN LIHAPULLAT MAUSTEPIPPURIKASTIKKEESSA 320 g 18,72/kg KÖTTBULLAR I KRYDDIG PEPPARSÅS 5 99 RS UUTUUS OLO CREATIVE KITCHEN KANTTARELLIKAURATTO 300 g 19,30/kg KANTARELLOCH HAVREOTTO 5 79 PRK Katso lisää reseptejä ja lue tuotteista VINKKI HUIPPULUOKAN VALMISRUOKAA Huippulaadukkaan OLO Creative Kitchen -valmisruokasarjan on suunnitellut OLO-ravintolastaan tunnettu keittiömestari Pekka Terävä. Käsityönä Suomessa valmistetuissa aterioissa maistuvat parhaat raaka-aineet ja palkittu ammattitaito. Tutustu, ihastu ja lue lisää
Nyhtökauran® tekijöiden uudessa sienitryffelin makuisessa Delikaurassa™ yhdistyvät metsäiset sienet, tryffelin umami ja yrttien täyteläisyys. Absolutely Coconut kookosvalmiste: maustamaton kookospohjainen tuote, joka sopii monipuolisesti ruoanlaittoon, leivontaan ja syötäväksi sellaisenaan tai lisukkeiden kera. Delikauralla ripottelet helposti lisämakua keittoon, risottoon, pastaan, piirakkaan tai muuhun lempiruokaasi. Hetki-mikroateriasarjan uutuus Feta-pasta on herkullinen yhdistelmä fetaa, chilipastaa, pinaattia, kirsikkatomaatteja ja basilikapestoa. Tarjolla on kaksi herkullista vaihtoehtoa, joissa mukana myös dippi. Vain vähän sokereita. Paista, dippaa ja nautiskele joko sellaisenaan tai osana ateriaa. Italia lautasella -keittojen reseptit ovat syntyneet Sikke Sumarin Italian matkojen inspiroimina, ja molempien keittojen taustalta löytyy aito makumuisto Italiasta. Annos on pakattu ympäristöystävälliseen kartonkirasiaan, joka on helppo kierrättää käytön jälkeen. Niiden rapeuden salaisuus piilee gluteenittomassa kaurakuorrutteessa. UUTUUS Atria KANAN KAURAKUORRUTETTU SISÄFILEE 380 g 12,61/kg HAVREGRATINERAD INNERFILE AV KYCKLING 4 79 RS UUTUUS Gold&Green DELIKAURA SIENI-TRYFFELI 120 g 15,42/kg DELIHAVRE SVAMP-TRYFFEL 1 85 PS UUTUUS Fresh LÄMMINHETKI FETA-PASTA 240 g 16,63/kg ENPORTIONSRÄTTER 3 99 RS UUTUUS Saarioinen ITALIA LAUTASELLA KEITOT 310 g 10,29/kg SOPPOR 3 19 RS UUTUUS Alpro ABSOLUTELY MAUSTAMATON COCONUT 350 g 8,54/kg ABSOLUTELY COCONUT NATURELL 2 99 PRK. FORSSAN LEHTI 9 Mainosliite KANASALAATTI Katso resepti 9 Uutuudet Atria Kaurakuorrutettu -kanat ovat mehevää suomalaista kanaa. 100% kasvipohjainen
10 FORSSAN LEHTI Mainosliite 10 Aukeaman hinnat voimassa MA–MA 22.3.–5.4.2021 Verso VIRPOJAN ASKARTELUSETTI PYSSELSET 4 99 -28% Ilman Plussa-korttia 6,99 Virvon Varvon PÄÄSIÄISASKARTELUPAKKAUS PÅSKPYSSELSET 2 99 -25% Ilman Plussa-korttia 3,99 Virvon Varvon ASKARTELUSETTI PYSSELSET 3 99 Virvon Varvon ASKARTELULAATIKKO PYSSELBOX 7 99 -20% Ilman Plussa-korttia 9,99 HÖYHENET 42 kpl/pkt FJÄDRAR 2 49 PKT PUPUN KORVAT KANINÖRON 3 99 Virvon Varvon ASKARTELUSETTI PUSSISSA PYSSELSET I PÅSE 5 99 Virvon Varvon ASKARTELUSALKKU PYSSELVÄSKA 8 99 Lasten NOIDAN PATA HÄXKITTEL 6 99 Askarteluvinkit: Lue lisää Lasten NOIDAN HATTU 2 99 HÄXHATT
Tutustu pupulle mieluisiin puuhiin! Tässä hurmaavassa Katso ja kosketa -kirjassa on kujeileva kuvitus ja kiehtovia pintoja, joita voi koskettaa. Lumo Stars Surprise Eggs YLLÄTYSMUNA Kuusi erilaista. 10 99 PUSSEL KPL. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin. FORSSAN LEHTI 11 Mainosliite 11 Aukeaman alennukset normaalihinnoista. LJUDBOK 8 99 -35% Ilman Plussa-korttia 13,99 /kpl KPL Gummerus MISTÄ PUPU PITÄÄ. ÖVERRASKNINGSÄGG 6 99 -30% Ilman Plussa-korttia 9,99 /kpl KPL ERÄ Readme LEGO Eläimet, Atlas tai Prinsessat Salainen puutarha PUUHAKIRJA AKTIVITETSBOK 9 99 jopa 50% jopa Ilman Plussa-korttia 16,99-19,99 /kpl KPL ERÄ Gummerus TARRAPUUHAKIRJA Maalla, Prinsessat tai Avaruus. 7 99 Educa 1 000 palan PALAPELI Neljä erilaista kuva-aihetta. AKTIVITETSBOK MED KLISTERMÄRKEN 4 99 -28% Ilman Plussa-korttia 6,99 /kpl KPL ERÄ Readme Kani & Eläinystävät tai Pikku robotti ÄÄNEKÄS KIRJA Paljon ääniä ja piilossa olevia yllätyksiä
kuvan Liana tai Summer PATAKINNAS Ilman Plussa-korttia 5,90 /kpl 4,99 PÄÄSIÄISMUNAT 6 kpl/ kenno, pastellivärit. ÖPPNINGSBART PAPPERSÄGG 9 99 2,73 kpl Esim. 12 FORSSAN LEHTI Mainosliite 12AV_s8_KT_TBL_KOTI_KCM 12 Aukeaman hinnat voimassa MA–MA 22.3.–5.4.2021 myhome PUPU KANIN 3 99 Verso VIRPOJAN KASSI Huopakangasta. PÅSKÄGG 4 99 PKT AVATTAVA PAPERIMUNA 30 cm. YOGIKANIN 3 99 KPL KAIKKI HEMTEX 24hja MYHOMEKEITTIÖTEKSTIILIT KÖKSTEXTILIER -30 % myhome PÄÄSIÄISMUNA 3 kpl/pkt Pilkulliset tai raidalliset. kuvan Liana tai Summer KEITTIÖPYYHE 50 x 70 cm Ilman Plussa-korttia 3,90 /kpl 4,13 kpl Esim. Neljä erilaista lajitelmaa. 2,99 Verso GLITTERHÖYHENET 24 kpl/pkt 2,49 Verso KORISTEHÖYHENET 42 kpl/pkt KORISTELE KOTI pääsiäiseen Äänestä pääsiäisen kaunein kattaus ja voita kattaustuotteita. PÅSKHÄXKASSE 4 99 JOOGAAVA PUPU Kolme erilaista. Lue lisää
Astiassa on roskapussille pidikkeet. TEET HYVÄÄ OSTAMALLA SUOMALAISTA Tee hyvää ostamalla suomalaista. ÅTERVINNINGSKÄRL 16 95 -15% Ilman Plussa-korttia 19,95 NOVITA 7 VELJESTÄ LAPINTAIKA ja WOOL RESCUE -KÄSITYÖLANGAT 100 g Lapintaika: Villaa 75%, polyamidia 24% ja polyesteriä 1%. Astia sopii esille monenlaisiin kodin tiloihin kuten keittiöön ja eteiseen. Kierrätysastia sopii mittojensa puolesta moniin kaappeihin. Kierrätysastia toimii yksin, mutta astioista on kätevä koota myös erilaisia yhdistelmiä. UUTUUS Sini KIERRÄTYSASTIA 18 l Mitat: korkeus 42,5 cm, leveys 20 cm, syvyys 38 cm. Kun asioit K:ssa ja ostat suomalaisia tuotteita, tuet suomalaista työtä ja tuotantoa. Puikkosuositus 4, sukat 3,5. Wool Rescue: 75% kierrätysvillaa ja 25% kierrätettyä polyamidia. Tyylikäs astia fiksuilla yksityiskohdilla kodin kierrätettävien jätteiden lajitteluun. Astian kansi pysyy auki jolloin astiaa on helppo täyttää, tyhjentää ja kantaa. HANDARBETSGARN -25 % 4,94 kerä LAPINTAIKA 100 g Ilman Plussa-korttia 6,59 /kerä 2,69 kerä WOOL RESCUE 100 g Ilman Plussa-korttia 3,59 /kerä. Lue lisää. VINKKI Aukeaman alennukset normaalihinnoista. FORSSAN LEHTI 13 Mainosliite 13 Jokainen meistä voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä valintoja suomalaisen työn puolesta. Kierrätysastia tuo lisätilaa jätteiden säilytykseen ja helpottaa kierrätystä. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin
Uudelleen käytettävä ja lääketieteelliset standardit täyttävä kirurginen maski, type II. Tuotteella on CE-merkintä. KIRURGISK MASK 29 95. Korvalenkit ja muotoiltava nenävahvike. 14 90 MUNOCH NÄSSKYDD NeSu KASVOMASKI 15 kpl/pkt Suomessa valmistettu kolmikerroksinen kertakäyttöinen kasvomaski. Tuote on toteutettu yhteistyössä Ahlstrom-Munksjön ja Filterpakin kanssa. Suodatustehokkuus yli 98 %. Maskin väri valkoinen. Maskin väri sininen. Valmistusmaa Suomi. Maskin väri valkoinen. Korvalenkit ja muotoiltava nenävahvike. 14 90 MUNOCH NÄSSKYDD K-Menu SUU-NENÄSUOJA 50 kpl/pkt CE-merkitty kertakäyttöinen kirurginen suunenäsuoja, type IIR. Säädettävät korvalenkit sekä muotoiltava nenävahvike. Maskin kuitukangasmateriaali on valmistettu Suomessa. 14 FORSSAN LEHTI Mainosliite KASVOMASKIT K-CITYMARKETISTA Lue tästä, miten käytät maskia oikein Suodatustehokkuus yli 98% Crown SUU-NENÄSUOJA 50 kpl/pkt CE-merkitty kertakäyttöinen kirurginen suunenäsuoja, type IIR. Valmistusmaa Kiina. ANSIKTSMASK 12 90 Keep Safe KIRURGINEN MASKI Koot lapset, S/M ja M/L. Valmistusmaa Kiina. Suodatustehokkuus yli 98 %. Korvalenkit ja muotoiltava nenävahvike