TOUKOKUUTA 2020 Esoteerisuus kuuluu moderniin kulttuuriin Tätä historian osaa emme ole halunneet nähdä ja ymmärtää, sanoo uskontotieteilijä Nina Kokkinen. 6 PLUSSA 6–7 TIMO JAKONEN. Esoterian historia kootaan yksiin kansiin. PERJANTAINA 22
TOUKOKUUTA 2020 2 FORSSAN LEHTI PLUSSA Anita Simola Kun raivoisa tsunami iski Kaakkois-Aasiaan vuonna 2004, niin monet lapset pelkäsivät, että tappaja-aalto tulee Suomeen. Skenaarioita täytyy varmasti tehdä, mutta pitääkö ne kaikki julkistaa, hän kysyy. Hänen mielestään jokaista kauhukuvaa ei tarvitsisi tuoda julkisuuteen. –?Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on sitä mieltä, sosiaalija terveysministeriö tuota mieltä, ja hallitus tätä. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen neuvoo vanhempia suodattamaan tietoa. –?Jossain spekuloidaan koronan uudella aallolla, toisessa puhutaan kymmenistä tuhansista uhreista. Hän kertoo törmänneensä lapseen, joka kysyi, kuolemmeko me nyt kaikki. Aivan samalla tavalla kuten yli 15 vuotta sitten, kun heille selitettiin tsunamin seurauksia. –?He kyselivät, viekö aalto meidätkin, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen muistelee. SINKKONEN KERTOO kymmenvuotiaasta tytöstä, joka oli peloissaan koronasta. . Koronakriisissä on samoja piirteitä. Tiedon pitää olla asiallista, mutta pelkistettyä. Sinkkonen antaa myös huutia mallinnusten ja tautiskenaarioiden julkistamiselle. Kun hän kuuli, että kuolleita on nyt kolmisen sataa, niin hän pyöritteli silmiään. –?Lapselta on kysyttävä, mitä hän ajattelee, ei ainoastaan koronasta vaan muustakin. –?Suomen koronakuolemat eivät näy tilastoissa minkäänlaisina piikkeinä ainakaan toistaiseksi. Lastenpsykiatrin mukaan koronan keskellä myös vanhempien suhteellisuudentaju on vaarassa hävitä. Monet ovat huolestuneita isovanhemmistaan, joita eivät ole nähneet kenties viikkoihin. Lapsen kanssa on hyvä puhua muustakin kuin vain koronasta. PERJANTAINA 22. Sinkkosen toive on, että vanhemmat järjestävät tarpeeksi aikaa keskusteluille lasten kanssa. –?Aikuisen pitää suodattaa tietoa. Pitkän uran lastenpsykiatriassa tehnyt Sinkkonen opastaa, että lapsille suunnatun koronatiedon olisi oltava mahdollisimman täsmällistä. Mediassa esiintyneet ulkopuoliset asiantuntijat hämmentävät soppaa omine näkemyksineen. On tärkeää pitää yllä yhteyksiä heihin. . KORONAKRIISISSÄ TIETOA ja erilaisia mielipiteitä tulee tulvimalla. Totuus on, että kukaan ei varmuudella tiedä, mitä lähiviikot ja -kuukaudet tuovat tullessaan. Huolestunut ja hätääntynyt lapsi tarvitsee Lapsi kysyi, kuolemmeko me nyt kaikki. Silloin aikuistenkin pää menee pyörälle, eivätkä he pysty tukemaan lapsiaan. Huolestunut lapsi tarvitsee aikuisen lohdusta, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. –?Siitä on hyvä muistuttaa lapsia. –?Tämä kertoo, miten tärkeää on antaa täsmällistä tietoa. Hänen mukaansa useimmat lapset kuitenkin tietävät, että korona on vain harvoin vaarallinen lapsille. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic. Hän luuli, että kuolleita on tuhansia
Tehohoitoyksiköt eivät ole kuormittuneet. KUVA: Emilia Kangasluoma ”Tartuntaketjuja selvittämällä on nähty, että lapset saavat tartunnan selvästi harvemmin kuin aikuiset ja tartunta ketju on harvoin alkanut lapsesta.” OTTO HELVE THL:n asiantuntijalääkäri Huilua rakastava lääkäri Anita Simola Lastenpsykiatrin dosentti, lapsija nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkonen on pysytellyt julkisuudessa jo 30 vuotta. –?Tartuntaketjuja selvittämällä on nähty, että lapset saavat tartunnan selvästi harvemmin kuin aikuiset ja tartuntaketju on harvoin alkanut lapsesta. MIKÄLI SINKKONEN ei olisi lastenpsykiatrian erityisosaaja, hän olisi muusikko. Pohjois-Karjalassa on 24 todettu tartuntaa. THL painottaa, että lähiopetukseen ei saa tulla oireisena. FL–LM Kouluissa useita koronatartuntoja, leviämisriski pieni Koronaa on havaittu kouluissa ainakin kuudessa kunnassa. –?Isäni menehtyi ollessani 16-vuotias. Tutkimusten perusteella lapset saavat koronatartunnan selvästi aikuisia harvemmin. Etäopetuksen sujumisesta huolehtineet vanhemmat oivalsivat jotakin uutta. Päiväkodit palasivat normaaliarkeen viime viikon torstaina samaan aikaan koulujen kanssa. FL–LM ”Vanhemmat ovat kertoneet, miten kiusattu innostui opetuksesta ja alkoi kukoistaa.” JARI SINKKONEN Lastenpsykiatri Petteri Lindholm Useissa kouluissa on havaittu viime päivinä koronatartuntoja, mutta asiantuntijoiden mukaan uhka viruksen laajasta leviämisestä on pieni. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan uhka koronaviruksen laajamittaiseen leviämiseen kouluissa tai koululaisilta muille ihmisille on pieni. –?Asiantuntijoiden mukaan oireiden ilmaantuminen tartunnan saamisesta voi kestää 1–14 vuorokautta, keskimäärin siinä kestää 4-5 vuorokautta. Toiset ovat kaivanneet kavereitaan, mutta toisille etäopetus on tuonut mahdollisuuden loistaa. Myös korkeasti koulutetut terveydenhuollon ammattilaiset voivat tuntea pelkoa, kun jotkut taas ottavat koronan löysin rantein. THL: Uhka laajaan leviämiseen on pieni. Päivähoitoon on saanut osallistua koronakuukausien aikanakin, mutta huoltajia on kehotettu pitämään lapsensa mahdollisuuksien mukaan kotona. Siellä on käsittämättömän laaja musiikin tarjonta, Sinkkonen kertoo.. –?Peruskoulun ala-asteella tuskin ehditään tehdä mitään suurta, yhdeksäsluokkalaiset ovat siellä sitä varten, että he hakevat todistuksen pyrkiäkseen lukioon. Näiden tietojen valossa riski koronaviruksen laajamittaisesta leviämisestä lähiopetuksessa on siis pieni, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Otto Helve. Osalle alkuhämmingin jälkeen opetus lähti hyvin rullaamaan. Kouluissa oppilaiden on tärkeää pitää huoli hyvästä käsihygieniasta ja turvavälien pitämisestä. Lasten paluusta takaisin koulunpenkille on oltu monta mieltä tartuntariskin takia. –?Välillä mietin, etten enää ryhdy kirjaprojektiin, mutta sitten taas aloitan. Psykologia on kiinnostanut Sinkkosta kouluajoista lähtien. KUVA: Mauri Ratilainen / Com.pic aikuisen lohdutusta, läheisyyttä ja vakuutuksen siitä, että tästä selvitään yhdessä. Tämä johtuu siitä, että tautitapauksia esiintyy Suomessa päivittäin. Alkuperäinen tavoite on saavutettu liput liehuen. Tässä vaiheessa Sinkkonen nostaisi hattua, miten torjunnassa on onnistuttu. –?Kouluaikana aloin soittaa huilua. Olisi lottovoittoon verrattava osuma, jos kyläkoulussa joku lapsista sairastuisi koronaan. Tämä näkyi myös etäopetuksessa. SINKKOSEN MUKAAN meillä kaikilla on reservimme sopeutumiskykyyn. Vuonna 1990 hän kirjoitti esikoisteoksensa nimeltä Pienistä pojista kunnon miehiä. STM:n sosiaalija terveydenhuollon osaston johtaja Pasi Pohjolan mukaan ei voida tietää, ovatko viime päivien tartunnat saaneet alkunsa jo ennen kouluihin paluuta vai vasta kouluissa. PERJANTAINA 22. Hänen toive oli, että pyrkisin lääketieteelliseen, Sinkkonen sanoo. Toisilla sitä on enemmän ja toisilla vähemmän. –?Olen ihmetellyt, etten lähtenyt lukemaan psykologiaa. ASIANTUNTIJA ON kirjoittanut tai ollut mukana kirjoittamassa pariakymmentä kirjaan. Sosiaalija terveysministeriön (STM) mukaan oli jo ennalta odotettavissa, että tartuntoja tulee myös kouluissa. –?He kokivat etäopetuksen hyvänä, kun ei tarvinnut pelätä kouluun menoa. Myöhemmin pääsin opiskelemaan lääketiedettä Sveitsiin. Koulut olivat suljettuina kahden kuukauden ajan. TOISTAISEKSI EI KYETÄ arvioimaan, onko koulujen avaamisella ollut vaikutusta tartuntoihin. –?Jollekin vilkkaalle alakoululaiselle koulunkäynti oli hyvin nihkeää. Sinkkosen mukaan on vaikea arvioida, mikä merkitys parin viikon koulujaksolla on lapseen. –?Ehkä tämä herättelee meitä, jotta tekisimme enemmän sen kitkemiseksi. Vanhemmat ovat kertoneet, miten kiusattu innostui opetuksesta ja alkoi kukoistaa. –?Yksi mielikaupungeistani on Berliini. Sveitsissä, Lausannen konservatoriossa, hän suoritti huilunsoiton diplomin 1975. Kouluissa koronatartuntoja on todettu ainakin Espoossa, Sipoossa, Mäntsälässä, Porvoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Sinkkonen korostaa, että kouluja on hyvin erilaisia. Joillekin lapsille kouluun pääsyllä oli toki iso merkitys. Koronavirustartuntoja ja altistuksia virukselle on havaittu koulujen avaamisen jälkeen ainakin kuuden eri kunnan kouluissa. Huilunsoitto jatkuu edelleen. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 3 PLUSSA Lapsen kanssa on hyvä puhua muustakin kuin vain koronasta. Eikö voisi jo sanoa, että me onnistuimme. Tämä on hyvä käänne, mutta se ei poista kiusaamista, jota hän kuvailee järkyttävän sikamaiseksi. LÄHIOPETUS ALOITETTIIN kouluissa viime viikon torstaina 14. Esimerkkinä Sinkkonen mainitsee koulukiusatut lapset. Sinkkonen olisi päässyt Sibelius-Akatemiaan ylioppilaaksi tultuaan. Huolestunut lapsi tarvitsee aikuisen lohdusta, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Helve toteaa STM:n tavoin, että koulujen avaamisesta odotettiin ennalta seuraavan ainakin muutamia tartuntoja lähiopetuksessa olevilla. –?He huomasivat, ettei kaikki olekaan opettajan syytä. Hän on huomannut, ettei koronan pelko liity ikään, asemaan tai koulutukseen. Pohjola toteaa, että koulujen avaamisen vaikutuksia voidaan arvioida kunnolla vasta sitten, kun koululaiset aloittavat jo kesälomat. Olisin päässyt tuolloin suoraan sisään papereillani. SINKKONEN ON syntynyt Pohjois-Karjalassa Kontiolahdella 1950-luvun alussa. –?On eri juttu mennä kouluun pohjoiskarjalaisessa kyläkoulussa kuin etelän suuressa yksikössä. –?Kun kriisi alkoi, pelkäisimme, että terveyspalvelut tukehtuisivat. Ranskankielisessä yliopistossa opiskelin sekä lääketiedettä että huilunsoittoa. Myös päiväkodeissa on todettu tartuntoja muun muassa Karkkilassa, Vantaalla ja Helsingissä. Sitä ennen koulut ehtivät olla suljettuina kahden kuukauden ajan, jolloin valtaosa opetuksesta järjestettiin etäopetuksena. Musiikki ja ooppera ovat hänelle intohimoja. Kunnallisessa päivähoidossa on koronan aikaan ollut noin neljännes lapsista. Lääkärin ammatti ei ollut ensimmäinen haave. toukokuuta
Ontarion provinssissa sijaitseva Camilla Care Community -hoivakoti on surullinen esimerkki siitä, miten vakavia seurauksia viruksen leviämisellä hoivakotiin voi olla. Tätä tukee se, että Yhdysvalloissa hoivakodeissa vahvistettujen koronatapausten määrä ei ole erityisen korkea. Hoivakodit ovat olleet eristyksissä maaliskuun alusta asti. . Tartunta oli vahvistettu lisäksi kymmenillä asukkailla ja henkilökuntaan kuuluvalla. Witkowski menehtyi tautiin seuraavana päivänä. Hoivakoteja koettelevan kriisin taustalla on monissa maissa ongelmia, joista osa on ollut olemassa jo ennen viruspandemiaa. Kanadassa peräti 81 prosenttia maan koronakuolemista on tapahtunut hoivakodeissa, kertoi Kanadan johtava kansanterveystieteilijä Theresa Tam The Washington Postin mukaan. The Washington Post kertoo hoivakodissa asuneen Mary Witkowskin täyttäneen 90 vuotta huhtikuun puolivälissä. Hoivakodeissa tilanne on yhä vakava. EUROOPASSA VIRUS iski pahasti Espanjaan, jossa pandemian aikana on paljastunut hoivakotien vakava ahdinko. Yksi Yhdysvaltojen surullisimmista tapauksista tapahtui veteraanien hoivakodissa Holyoken kaupungissa Massachusettsin osavaltiossa. Raportti perustuu maiden viranomaisten tilastoihin. Hoivakodeissa tauti pääsee leviämään helposti, koska suljetussa ympäristössä asuu paljon ihmisiä ja työntekijät liikkuvat huoneista toiseen. PERJANTAINA 22. Maan kaikista tapauksista 16 prosenttia on vahvistettu hoivakodeissa. Maailman terveysjärjestö WHO kertoi huhtikuun loppupuolella, että jopa puolet Euroopassa vahvistetuista koronakuolemista on tapahtunut hoivakodeissa. Yhdysvaltojen tautikeskuksen mukaan hoivakotien asukkailla on korkea riski saada tartunta ja kuolla covid-19-tautiin. FAKTA Iäkkäiden uhka • Euroopassa hoivakotien tilanne vaihtelee maiden välillä, selviää Euroopan tautien ehkäisy ja valvontakeskuksen (ECDC) tällä viikolla julkaistus ta raportista, josta kertoi Reu ters. Heistä 32 on henkilökuntaa. Koronaepidemia on kyseisessä yksikössä maan vakavin: 236-paikkaisessa hoivakodissa ainakin 83 ihmistä on sairastunut. Yhdysvalloissa covid-19-taudin aiheuttamista kuolemista noin 40 prosenttia on tapahtunut hoivakodeissa, kertoo terveydenhuoltoon liittyviin asioihin keskittyvän Kaiser Family Foundation -säätiön tuorein tilasto toukokuulta. Asiasta kertoi espanjalainen El País -lehti. Raportin mukaan on yleinen ilmiö, että hoivakotien covid 19kuolemia on jäänyt raportoi matta pandemian aikana. TOUKOKUUTA 2020 4 FORSSAN LEHTI PLUSSA Ida Kannisto Koronavirus on levinnyt hoivakoteihin ympäri maailmaa – usein tuhoisin seurauksin. Hoivakodit pyrkivät suojautumaan koronavirukselta. KANADAN TAPAUS ei ole ainutkertainen, vaan hoivakodit ympäri maailmaa ovat kärsineet pandemiasta pahasti. Vertailussa on tarkasteltu, kuinka iso osa maan kaikista koronakuole mista on tapahtunut hoiva kodeissa. Englannissa covid19tautiin yhdistettyjen kuolemien osuus kaikista koro nakuolemista oli 21 prosenttia, kun taas Walesissa osuus oli 25 prosenttia ja Skotlannissa 45 prosenttia.. Kuolleisuus on kuitenkin huomattavasti korkeampi. FL–LM Hoivakodin asukkaat ja henkilökunta viettivät äitienpäivää Floridassa toukokuussa. Noin sata asukasta ja heidän perheensä osallistuivat juhlallisuuksiin. Myöhemmin viikolla hänen todettiin sairastuneen covid19-tautiin. • Luvuissa oli vaihtelua myös Britannian sisällä. Muutamissa maissa virus on levinnyt hoivakotiin monessa yksikössä työskentelevien hoitajien mukana. • Tuore tilasto ei anna vastauksia siihen, miksi hoivakotikuolemien määrässä on niin isoja eroja Euroopassa. • Englannissa hoivakodeissa on kirjattu selvästi vähemmän koronakuolemia kuin muualla Euroopassa. Lisäksi alalla on jatkuva pula henkilökunnasta. BBC:n mukaan huhtikuun lopulla 70 sotaveteraania oli menehtynyt koronaviruksen levittyä hoivakotiin. • Saksassa covid19taudin aiheuttamista kuolemista 37 prosenttia on tapahtu nut hoivakodeissa, kun taas Espanjassa koronakuolemista 66 prosenttia on tapahtunut hoivakodeissa. Viranomaisten mukaan viruksen leviäminen näyttää hidastuvan Kanadassa. Kanadassa osa rakennuksista vanhoja eikä niissä ole riittävästi tilaa terveiden ja sairaiden erottamiseksi toisistaan. Saman hoivakodin pihamaalla otetuissa kuvissa näkyy ruohikolle pystytetty pitkä rivi valkoisia ristejä. Ulkopuolisten vierailut on turvallisuussyistä peruttu, ja juhlia vietettiin Witkowskin huoneessa. Tähän mennessä ainakin 60 asukasta on menehtynyt, kertoi The Washington Post. Espanjassa on aloitettu ainakin 140 rikostutkintaa sen jälkeen, kun hoivakodeista löytyi kuolleita ihmisiä makaamassa vuoteissaan. KUVA: Cristobal Herrera / EPA Koronavirus jyllää hoivakodeissa ympäri maailmaa . Moni työskentelee osa-aikaisena useissa eri laitoksessa ja voi levittää tautia paikasta toiseen
Ensimmäiset Kiinan ulkopuoliset tartunnat tammikuun 20. Miljoonan todennetun tartunnan raja ylittyi huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Viiden miljoonan rajapyykissä on kyse laboratoriovarmennetuista koronatapauksista. Se on voimakkain myrsky alueella yli vuosikymmeneen. Viestintäyhteydet myrskyalueille ovat monin paikoin poikki, joten osalta tuhoalueilta ei ole saatu tietoja myrskytuhoista. Unkari sulki torstaina pakolaisten pidätyskeskukset, jotka se perusti rajoilleen vuoden 2015 pakolaiskriisissä. Sisämaahan edetessään myrsky on laantunut. Osa uhreista hukkui paikoin useita metrejä nousseen veden alle jäätyään. Jatkuvasti suurempi osa tartunnoista todetaan tällä hetkellä Latinalaisessa Amerikassa. REUTERS Unkari sulki pidätyskeskuksensa BUDAPEST. Ihmiset ovat asuneet alueella konteissa rautalankaaitojen keskellä. KUVA: Joedson Alves / EPA NELIPÄIVÄINEN TYÖVIIKKO ”Se toimii todella hyvin työmarkkinoilla. Hakemus tulee jättää Unkarin konsulaatteihin maan naapurimaissa. Pääministeri Viktor Orbán sulki Unkarin etelärajan viisi vuotta sitten ja esti satojen tuhansien ihmisten kulun. Rohkaisen työnantajia miettimään asiaa. Itäinen Intia ja Bangladesh kärsivät sykloneista säännöllisesti. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 5 PLUSSA MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Petteri Lindholm Koronavirustartuntoja on nyt todettu maailmassa yhteensä jo yli viisi miljoonaa. Jopa 10?000 sairaalatyöntekijää on sairastunut koronavirukseen Iranissa, sanoi maan terveysministeriö Ilna-uutistoimiston mukaan. Osa heistä jäi jumiin useiden satojen metrien pituiselle alueelle Unkarin ja Serbian rajalle. Uutiskuvissa ihmiset kahlasivat polveen asti ulottuvassa vedessä. Evakuointipaikoille on jaettu hengitysmaskeja ja hygieniatarvikkeita, mutta niitä ei ole saatavilla riittävästi. KORONAPANDEMIA VAIKEUTTAA evakuointia. Suurimmassa osassa tapauksia hyökkääjä sanoi sairastuneensa covid-19-tautiin ja sylki tai yski kohti työntekijää. Suomessa myrskyn raja on 21 metriä sekunnissa. Viranomaiset odottavat kuolonuhrien määrän nousevan, kun pelastustyöt etenevät. Amphaniksi nimetty hirmumyrsky saapui maiden rannikoille keskiviikkona. Latinalaisen Amerikan tautitapauksista huomattava osa todetaan Brasiliassa, jossa tartuntoja on kolmanneksi eniten kaikista maailman maista. Samalla Euroopan ja Yhdysvaltojen osuus uusista tartunnoista pienenee. Maat ovat evakuoineet myrskyn alta yli kolme miljoonaa ihmistä. Amphan syklonin kovimpia tuulennopeuksia ei ikinä nähdä Suomessa. KUVA: EPA. Britanniassa on nostettu yli 300 syytettä hyökkäyksistä, joiden kohteeksi ensihoitohenkilöstö ja poliisit joutuivat koronaviruksen takia määrätyn ensimmäisen liikkumiskieltokuukauden aikana. Lähes 15 miljoonan asukkaan Kolkatan lentokenttä Intiassa on jäänyt suurilta osin veden alle. Myös Chilessä koronatartuntojen määrä on noussut viime päivinä nopeasti. Väistötilat ovat ahtaita, ja niissä on vaikeaa pitää turvaetäisyyksiä. Todennetusti koronavirukseen kuolleita on ympäri maailmaa tähän mennessä noin 326?000, joista yli puolet Euroopassa. Suurkaupungin monet osat ovat ilman sähköä. Useimmat uhrit ovat kuolleet sortuvien talojen ja kaatuvien puiden alle. Myrsky on tuhonnut tuhansia rakennuksia, siltoja on sortunut ja sähköverkkoja sekä vesijohtoja on katkennut. Koko maailman seisauttanut koronavirus tunnistettiin uudeksi virukseksi Kiinassa 8. Noin 300 vankilaolosuhteissa ollutta, pääosin Lähi-idästä kotoisin olevaa ihmistä pääsi vapaaksi. Viranomaiset arvioivat, että myrskyyn olisi kuollut selvästi enemmän ihmisiä, jos Bangladesh ja Intia eivät olisi tehneet valtavia evakuointejaan. Suomessa myrskytuulen raja on 21 metriä sekunnissa. tammikuuta 2020. Nykyään maat evakuoivat rannikon asukkaita aiempaa nopeammin, mikä on säästänyt viime vuosien myrskyissä useita henkiä. REUTERS Petteri Lindholm Intiaan ja Bangladeshiin iskenyt trooppinen hirmymyrsky tappoi ainakin 82 ihmistä ja teki maiden rannikoilla vakavia tuhoja. REUTERS Satoja syytteitä hyökkäyksistä Britanniassa LONTOO. Iranilaisia kehotetaan välttämään matkustusta ramadan-juhlallisuuksiin. Suurin osa uusista tartunnoista on raportoitu Yhdysvalloista, Brasiliasta, Venäjältä ja Intiasta. FL–LM, REUTERS Amphan tappoi ainakin 82 Intiassa ja Bangladeshissa Tuuli on puhaltanut Amphan-syklonissa jopa yli 50 metriä sekunnissa. Puolet kevyempi eli 25 metriä sekunnissa puhaltava keskituuli esiintyy Suomessa Ilmatieteen laitoksen mukaan keskimäärin vain kolmesti vuodessa. Ihmisoikeusjärjestö Unkarin Helsinki-komitea kiitti sulkemispäätöstä, mutta muistutti että turvapaikanhakeminen on nyt EU:sta aiempaa vaikeampaa. Sykloni on kiihdyttänyt tuulen hetkittäin jopa yli 50 metriin sekunnissa. FL–LM, REUTERS Koronatartuntoja yli viisi miljoonaa Koronavirus leviää nopeasti Brasiliassa, jonka presidentti Jair Bolsonaro on suhtautunut vähättelevästi covid-19-tautiin. Monet koronaviruksen riskiryhmään kuuluvat ihmiset vastustelivat alkuun evakuointikäskyä. Lyhyempi työaika toisi helpotusta matkailu alalle nyt koko maassa.” JACINDA ARDERN Uuden-Seelannin pääministeri Rabbeja lennätetään lihatarkastuksille BUENOS AIRES. Argentiina tuo maahan rabbeja yksityislennoilla Israelista, jotta he voisivat varmistaa maassa valmistetun lihan olevan sopivaa koshermarkkinoille. Määrä nousi viime viikkoina nopeasti, kun monet valtiot ovat kiihdyttäneet koronatestaamista. Samalla Unkari muutti lainsäädäntöä niin, että turvapaikkaa on käytännössä mahdotonta saada Unkarista. Rabbit pääsevät maahan koronaviruksen takia määrätyistä tiukoista matkustusrajoituksista huolimatta. päivä. Israel on argentiinalaisen naudanlihan pääostaja. PERJANTAINA 22. Raja ylittyi keskiviikkona. USEIMMAT UHRIT kuolivat rakennusten sortuessa ja irtonaisten tavaroiden ja puiden aiheuttamista kolhuista. Keskiviikkona havaittiin yli 106?000 uutta koronavirustartuntaa, mikä on korkein vuorokausilukema koko pandemian aikana. REUTERS COVID-19 10 000 DUBAI
Ihmisiä kiinnostivat muun muassa vapaamuurarius, teosofia, antroposofia, ruusuristiläisyys ja psyykkinen tutkimus. Krohnin ajattelussa spiritualismi kytkeytyi vahvasti kristinuskoon. Myös Minna Canthin (1844– 1897) kotona Kuopion Kanttilassa järjestettiin spiritistisiä istuntoja, joissa muun muassa otettiin yhteyttä vainajiin. KROHN UPPOUTUI spiritualismiin ystäviensä kanssa, joita olivat poliitikko Risto Rytin puoliso Gerda Ryti (1886–1984) sekä hänen sisarensa Ruth Serlachius (1882– 1963). Turkulainen FT Nina Kokkinen, yksi Uuden etsijät -hankkeen tutkijoista, raotti salaisuuksien verhoa viime vuonna väitellessään suomalaisen taiteen ja esoteerisuuden yhteyksistä. TOUKOKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI PLUSSA Pöytätanssia, henkiparannusta ja vapaamuurareita . Meidän on ainoastaan varominen, ettemme joudu ortodoksien kahleisiin, ei tieteellisen enemmän kuin uskonnollisenkaan, vaan harrastaisimme vapaata, rehellistä tutkimusta, muistaen ettei ihmisellisen kehityksen lopullista astetta vielä likimainkaan ole saavutettu.” Spiritualismiin kuuluivat muun muassa automaattikirjoittaminen, selvänäkö ja -kuulo, henkien materialisoituminen, soittaminen näkymättömillä instrumenteilla ja esineiden siirtäminen. KUVA: Turun Sanomien arkisto. Ajateltiin, että elämä jatkui välittömästi kuoleman jälkeen, ja tuohon toiseen todellisuuteen oli mahdollista saada yhteys. Monitieteinen tutkimushanke luotaa esoteerisuuden kulttuurihistoriaa 1880-luvulta 1940-luvulle. –?Kommunikoiminen tuonpuoleisen kanssa ei ollut monenkaan mielestä kovin kaukaa haettu ajatus, sanoo FT Maarit LeskeläKärki. Turussa kirjoitetaan historiaa uudelleen. Esoteerisia ideoita ja teemoja hyödynnettiin myös liikkeiden ulkopuolella. Se perustui ajatukseen ihmisen sielun kuolemattomuudesta. Suosittu spiritualismin muoto oli 1850-luvulta asti pöytätanssi. Kirjailija Helmi Krohn (1871–1967) perusti Suomen spiritualistisen seuran Helsingissä Primulan kahvilassa 1946. Spiritualismi on vain yksi lukuisista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen esoteerisista ja okkulttisista liikkeistä. Tuolloin tutkittiin uusia ilmiöitä, kuten sähköä ja magnetismia, joita ei vielä ymmärretty kokonaan. Istunnon osallistujat asettivat kätensä pöydälle ja odottivat, että henget liikuttaisivat pöytää tai sen päällä olevia irtokirjaimia. SPIRITUALISMI HERÄTTI kiinnostusta Suomessakin, etenkin taiteilijapiireissä. Heli Peltoniemi Näkymättömät voimat ovat kiehtoneet ihmismieliä aina. Canth kuitenkin jätti suhteensa spiritualismiin avoimeksi, kuten hänen vuoden 1894 kirjoituksestaan käy ilmi: ”Näistä kaikista emme nykyaikana voi päättää vielä mitään, vaan täytyy meidän jättää ne tulevaisuuden ratkaistaviksi. –?Spiritualismi oli Helmi Krohnille hyvin kokonaisvaltaista ja keskeinen osa hänen kirjailijuuttaan. Henkimaailmaa yritettiin dokumentoida esimerkiksi kameralla, koska sen havainnointikykyä pidettiin ihmissilmää kehittyneempänä. Sana esoteerinen tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa salattua, harvoille tarkoitettua tietoa. Kokkinen ja uskontotieteen yliopistonlehtori, dosentti Tiina Mahlamäki, ovat toimittaneet artikkelikokoelman, joka kokoaa esoteerisuuden ja okkultismin Monet taiteilijat, kirjailijat, näyttelijät ja säveltäjät liittyivät 1850-luvulta alkaen esoteerisiin liikkeisiin. NYT NÄKÖKULMA avartuu kertarysäyksellä valtavasti. Pöytätanssia ja liikkeen nimissä tehtyä huiputtamista tai valheita hän paheksui syvästi. . SIVISTYNEISTÖN kiinnostus esotee ri suutta kohtaan on tiedetty, mutta vasta hiljattain on alkanut selvitä, kuinka ilmiö koettiin yksilötasolla ja miten kauaskantoiset vaikutukset sillä oli. Krohnin kotona kokoontui piiri, jossa harrastettiin hiljentymistä ja henkiparannusta sekä tehtiin mediaalisia harjoituksia, joiden avulla yritettiin löytää yhteys henkimaailmaan. Hän toimii kulttuurihistorian yliopistonlehtorina Turun yliopistossa ja johtaa kolmevuotista Uuden etsijät -hanketta. Runoilija Eino Leino kiinnostui teosofiasta ja julkaisi teosofiamyönteistä Sunnuntai-lehteä. Hän perehtyi aatteeseen, kirjoitti siitä, alkoi harjoitella meedion taitoja ja automaattikirjoittamista. Uuden etsijät -hankkeen tutkijoiden toimittama tietokirja kokoaa esoteerisuuden historiaa ensi kertaa yksiin kansiin. Minna Canthin spiritismi on vain jäävuoren huippu – tutkijat paljastavat esoteerisuuden yhteydet tieteeseen, taiteeseen ja politiikkaan. Onhan monta etevää tiedemiestä jo ruvennut suurella innolla tutkimaan spiritistisiä ilmiöitä, epäilemättä he piankin tulevat luomaan niihin enemmän selvyyttä. Krohnille hyvän tekeminen ja muiden palveleminen olivat tärkeitä tavoitteita. Tutkimuksen pohjalta julkaistu, palkittu tietokirja Totuudenetsijät (Vastapaino, 2019) paljasti taiteilijoiden Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin ja Pekka Halosen yhteydet monenlaiseen esoteerisuuteen. 1800-luvun lopulla moni pohti, onko luonnossa tuntemattomia voimia. PERJANTAINA 22. –?Helmi Krohnin kautta esiin nousi toisenlainen henkisyys, etsintä ja ennen kaikkea spiritualismi, jonka hän löysi 1920-luvulla henkiseksi kodikseen. Niihin perustuvan sähköisen lennättimen avulla oli kuitenkin mahdollista viestiä pitkienkin matkojen päähän. Juuri Krohnin kautta Leskelä-Kärki aikoinaan kiinnostui esoteerisuuden tutkimuksesta. HENKIMAAILMASTA etsittiin lohtua myös sotien jälkeen. Mistä kaikesta ihminen voi saada tietoa. Hänen väitöskirjansa tarkasteli kolmen sisaruksen Helmi ja Aune Krohnin sekä Aino Kallaksen kirjallista elämää. Spiritualismista kasvoi 1800-luvun lopulla laajamittainen liike. Spiritualistit toivoivat, että tiede ennen pitkää selittäisi spiritualistiset ilmiöt ja samalla todistaisi niiden olemassaolon
He kokivat saaneensa oikeutuksen omalle maailmankuvalleen; tämäkin on osa suomalaista kulttuuria, Kokkinen sanoo. • Termin alle kuuluvat muun muassa spiritualismi, teosofia, antroposofia, ruusuristiläisyys, vapaamuurarius ja parapsykologia. Ilmestyy huhtikuussa. Teos antaa esoteerisille, usein marginaalisina pidetyille liikkeille ja virtauksille historian ja kontekstin. Magiaa Turun akatemiassa. Artikkelikokoelmaa on käytetty jutun lähteenä. Vastapaino. Henkistä etsintää korostava Azazelin Tähti yhdistää teosofiaa eettiseen satanismiin. Tutkijat tarkastelevat esoteriaa kulttuurisena ja historiallisena ilmiönä. Tutkijoiden mukaan toimittaja Perttu Häkkisellä (1979–2018) on ollut suuri merkitys uskonnollisten ja esoteeristen aiheiden käsittelijänä. He toivat liikkeisiin arvovaltaa, akateemisuutta ja kriittisen katseensa, Tiina Mahlamäki kertoo. –?Kun katsotaan ihmisiä, asioita, kokemuksia ja tekstejä suhteessa aikaan ja erilaisiin kulttuurisiin virtauksiin, ne eivät olekaan enää niin outoja, vaan niistä voi löytyä monenlaisia merkityksiä, Leskelä-Kärki sanoo. Se on ollut suljettu ulkopuolelle, Kokkinen sanoo. –?Vaikkapa (filosofi) Sven ja (professori) Eino Krohn olivat paitsi akateemisia tutkijoita myös perustajia parapsykologisessa seurassa ja ruusuristiläisyydessä. FL-LM 6 Nina Kokkinen ja Tiina Mahlamäki (toim.): Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Mahlamäki ja Kokkinen ovat saaneet kutsuja puhujiksi niin teosofien, antroposofien kuin vapaamuurarien yhteisöihin – jotka eivät suinkaan torju tieteellistä tutkimusta. Vapaamuurariuden katsotaan vaikuttaneen muun muassa Yhdysvaltojen perustuslakiin, sillä yli puolet itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli vapaamuurareita. Nina Kokkinen ja Tiina Mahlamäki ovat toimittaneet kirjan, joka esittelee 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen esoteerisia liikkeitä. Meidän tehtävämme on ymmärtää ilmiöitä, mieluummin mahdollisimman syvällisesti, Kokkinen sanoo. Parilla artikkelikokoelman kirjoittajalla on näkökulmaa myös liikkeiden sisältä. Se ei ole historiantutkijan, uskontotieteilijän, taidehistorioitsijan tai kirjallisuudentutkijan asia. Moni torjuu esoteeriset ilmiöt nykyäänkin jo kaukaa, ja niiden kannattajat ovat saaneet osakseen pilkkaa ja halveksuntaa. Ilmiö ei ole mahtunut osaksi kansallista kertomusta. ESOTEERISUUS ei ole hävinnyt mihinkään. UUDEN ETSIJÄT • Monitieteinen tutkimushanke, joka luotaa suomalaisen esoteerisuuden kulttuurihistoriaa 1880-luvulta 1940-luvulle. Lisäkierteitä mielikuville antoi tanskalainen Saxo Grammaticus (1150–1220), jonka mukaan ”suomalaiset ovat äärimmäisenä pohjolassa asuva kansa, joka on ottanut omakseen sen osan maailmasta, joka on hädin tuskin asumisja viljelyskelpoinen”. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 PLUSSA historiaa ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Saxon mukaan suomalaiseen magiaan kuului etenkin silmänkääntäminen eli taito saada toiset näkemään harhoja. Teosofialla on roolinsa myös suomalaisen työväenliikkeen varhaisvaiheissa. Lisää kuvataiteilijoiden yhteyksiä näyttää Nina Kokkisen Villa Gyllenbergiin kuratoima Salatun tiedon tie -näyttely, joka nostaa esiin taiteilijoita Helene Schjerfbeckistä Meri Genetziin. FAKTA Esoteerisuus • Sana esoteerinen tulee kreikan kielestä ja viittaa salattuun tietoon. Erilaisten liikkeiden jäsenmäärät saattavat olla pieniä, mutta esoteeriset ideat, ajatukset ja symbolit ovat voimakkaasti läsnä populaarikulttuurin tuotteissa, kuten elokuvissa, kirjallisuudessa, musiikissa ja peleissä. Kirjoittajat ovat esoteerisuuden asiantuntijoita, joista osa kirjoittaa väitöskirjaansa perustuen. – Yksilön kokemuksen kannalta esoteerisuudessa on kyse henkisyyden kaipuusta, tarpeesta löytää vastauksia ja nähdä jotain enemmän kuin tämä materiaalinen maailma, Leskelä-Kärki sanoo. Noidat eivät myöskään voineet olla sukupuoliyhteydessä demonien kanssa, eivätkä muuttaa itseään eläimiksi – kyse oli vain silmänkääntötempuista. Vaikkapa Harry Potter ja Game of Thrones -sarjat pursuavat magiaa, noituutta, kummituksia, viisastenkiviä ja alkemisteja. Holm on itsekin vapaamuurari. Holm toimi uskontotieteen professorina Åbo Akademissa vuosina 1981– 2008. Näin tekivät esimerkiksi kansanedustajat Vera Hjelt (1857– 1947) ja Hilja Pärssinen (1876–1935). Luonnollinen magia oli osa varhaismodernia luonnontiedettä, jossa ”kuvailtiin luotujen olioiden salattuja ominaisuuksia kuten esimerkiksi raudan magneettisuutta.” Johannes Muntheliuksen (1645) ja Johannes Wasseniuksen (1648) maisterin opinnäytteet Turun akatemiassa käsittelivät luonnollista magiaa. Vastapaino. Yhteydet myös avataan kirjassa. PERJANTAINA 22. Tutkijoiden mukaan esoteerisuus on itsestään selvä osa modernia länsimaista kulttuuria – myös Suomessa. –?Monta selvänäkijää tuli sanomaan minulle näyttelyn jälkeen olevansa kiitollisia siitä, että tällainen aihe on tuotu Gallen-Kallelan museoon. Näyttely esitteli suomalaisten 1800-luvun lopun taiteilijoiden kiinnostusta muun muassa spiritualismiin, psyykkiseen tutkimukseen ja teosofiaan. 323 s. • Projektia johtaa FT, kulttuurihistorian yliopistonlehtori Maarit Leskelä-Kärki Turun yliopistosta. Uskomukset vaihtelivat ystävällisestä villistä pelättyyn viholliseen. Munthelius ja Wassenius eivät uskoneet, että demonit veisivät noitien henkiä yöllisiin kokouksiin. Tutkijoiden mukaan myös turkulaiselle kirjailijalle Heikki Kännölle (Mehiläistie, 2016; Sömnö; 2018) esoteerisuus on ehtymätön aarreaitta. Vapaamuurareista kertovan artikkelin toinen kirjoittaja Nils G. • Hankkeessa pitkään valmisteltu Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa -teos on ensimmäinen kattava tietokirja näistä aiheista. MIKSI TÄTÄ HISTORIAA ei ole koottu yhteen aiemmin. Suomalaiset on kautta aikojen tunnettu taitavina magian harjoittajina. Tätä taustaa vasten kuulostaa kiehtovalta, että kun Turun akatemia perustettiin 1640-luvulla, ”luonnollinen magia” oli keskeinen osa opinahjoa. Luonnon ajateltiin jakautuvan näkyvään ja näkymättömään puoleen, vieläpä niin, että salatun puolen tuntemalla saattoi vaikuttaa näkyvään maailmaan. –?Tämä on historian osa, jota emme ole nähneet tai halunneet nähdä ja ymmärtää. Kokkisen kanssa ruusuristiläisyydestä kirjoittava Johannes Laine on Azazelin Tähti -seuran perustajajäsen. Käsitys ulottuu vähintään 500-luvulle, ja läpi varhaiskeskiajan suomalaisia pidettiin ”villeinä, luonnonläheisinä pakanoina”. Esoteriaa ja okkultismia on kuvattu hassuna mutta myös vaarallisena; marginaalisena hullujen ja hörhöjen hommana. Syitä on monia. Myös spiritualismin, Teosofisen Seuran ja Idän Tähden piirissä toimineet naiset ottivat osaa 1900-luvun alun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja puoluepolitiikkaan. Osa heistä on sitoutunut liikkeisiin vahvasti, osa suhtautuu henkisyyteen uteliaina etsijöinä. 6 Näyttely Salatun tiedon tie avautuu Villa Gyllenbergissä myöhemmin. –?Ei ole väliä, onko joku henki puhunut vai ei. 6 Lähde: Tomas Mansikka ja Tiina Mahlamäki: Suomalaisen esoterian ja okkultismin juurilla -artikkeli kirjassa Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa. Päinvastoin – se on niin tavallista, ettei sitä välttämättä tunnista. KUVA: Timo Jakonen Filosofian tohtori Maarit Leskelä-Kärki toimii kulttuurihistorian yliopistonlehtorina Turun yliopistossa ja johtaa Uuden etsijät -hanketta. Piakkoin ilmestyvä teos Moderni esoteerisuus ja okkultismi Suomessa pohjautuu uusimpaan tieteelliseen tutkimukseen, ja sen taustalla on vuosien työ. Antti Harmainen osoittaa artikkelissaan, kuinka suomalainenkin teosofinen liike on osa pitkää traditiota. –?Steiner-koulut, vaihtoehtolääketiede, jooga ja meditaatio ovat sulautuneet osaksi arkielämää, Mahlamäki kuvailee. Matti Kurikka (1863–1915) ja Yrjö Kallinen (1886–1976) olivat tunnettuja niin Teosofisen Seuran kuin työväenliikkeen piirissä. Esimerkiksi Pekka Ervastiin liitettyä teosofiaa on totuttu ajattelemaan myöhäisenä ilmiönä. TEOS MARSSITTAA valtavan joukon nimiä, joista suuri osa on yhteiskunnassa näkyvästi vaikuttaneita ihmisiä. • Länsimaisen esoteerisuuden tutkimus on vakiintunut 1990-luvulta alkaen. • Nykyisin esoteria hahmottuu pitkänä ja monimuotoisena perinteenä, joka ulottuu magiasta ja alkemiasta new age -henkisyyteen. VIHKIMYKSELLISET seurat, kuten vapaamuurarius, ovat vedonneet etenkin yhteiskunnan eliittiin. Tosin sanan merkitys oli aivan erilainen kuin nykyään. • Substantiivina esoteriasta alettiin puhua 1800-luvulla, kun käsitteen avulla liitettiin yhteen erilaisia uskonnollisia, filosofisia ja tieteellisiä ideoita. TOTUUDENETSIJÄT -KIRJAN myötä Kokkinen kuratoi Gallen-Kallelan museoon suuren suosion saaneen Sielun silmä -näyttelyn. ”Luonnollinen magia” tarkoitti varhaismodernilla ajalla kaikkia niitä menetelmiä, joiden avulla yritettiin saada tietoa maailmasta. –?On kyse tiettyjen stigmojen poistamisesta, ettei aina olisi niin kova leimaamisen tarve, Kokkinen sanoo
Siinä tulehdusarvo CRP on koholla ilman selkeää syytä. –?Se kulkee usein käsi kädessä epäterveellisten elämäntapojen ja epäterveellisen ruokavalion kanssa. KOSKA HERKKÄÄ CRP:tä mitataan harvoin, ei Laatikaisen mukaan ole tutkittua tietoa, kuinka moni suomalaisista sairastaa hiljaista tulehdusta. –?Vaikka omatoimipaikkauksella saisi hampaan oireettomaksi, tulee hammashoitoon hakeutua, kun kiireetön hoito on mahdollista omalla hammashoitoalueella. . Asiantuntijoiden mukaan lievästi kohonnut tulehdusarvo voi olla oman kehon hälytysmerkki, joka jää useimmilta meistä huomaamatta. –?Omatoimipaikka on väliaikainen. Selvästi ylipainoisen elimistössä vallitsee lähes aina tulehdustila, ja esimerkiksi sepelvaltimotaudissa verisuonten seinämissä on tulehdusta. Arvo mitataan yleensä vain silloin, kun halutaan selvittää ihmisen riskiä sairastua sydänsairauteen. Sillä on yhteys sydänja verisuonitauteihin, diabetekseen ja masennukseen. –?Hiljainen tulehdus ei yksin aiheuta esimerkiksi sepelvaltimotautia, mutta jos verenpaine ja kolesteroli ovat tulehdusarvojen lisäksi koholla, riski alkaa olla todellinen. –?Kädet ja hampaat tulee pestä koronaepidemian aikana erityisen huolella myös ennen ja jälkeen omatoimipaikkausta. –?Hiljainen tulehdus on monen sairauden taustalla, mutta se itsessään ei ole sairaus, vaan pikemminkin hälytysmerkki. TOUKOKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI PLUSSA Armi Auvinen Jos sinulla on pientä flunssaa, ei hammaslääkärille ole korona-aikana asiaa. –?Apteekista saatava paikka-aine jähmettyy paikalleen itsestään. Jos hammas lohkeaa, sen voi paikata myös itse. Hiljainen tulehdus saattaa silti lymyillä monen kroonisen sairauden kuten sepelvaltimotaudin, kakkostyypin diabeteksen sekä syöpäja muistisairauksien taustalla. –?Jos hampaasta lähtee palanen tai siinä huomaa reiän, mutta hampaassa ei ole mitään oireita, voi hampaan paikata apteekista saatavalla paikka-aineella itse. Hiljainen tulehdus taas on Laatikaisen mukaan pitkittynyt tulehdus, krooninen inflammaatio. –?Heti lohkeamisen jälkeen hampaassa voi tuntua vihlontaa, joka voi paikkaamalla loppua. Matala-asteinen tulehdus vaivaa jopa satojatuhansia suomalaisia. Siksi mataliin tulehdusarvoihin kannattaa Laatikaisen mielestä myös kiinnittää huomiota. PERJANTAINA 22. –?Herkkää crp:tä mitataan esimerkiksi terveyskeskuksissa vain harvoin, Laatikainen sanoo. Hiljaisen tulehduksen raja-arvoksi esitetään usein 3:sta. Mitä virheitä paikkauksessa voi tehdä. Se on elimistön tapa puolustautua. Kädet tulee pestä huolella saippualla ja vedellä ennen paikkausta. Milloin hammas kannattaa paikata itse. Mistä oikein on kyse?. USEIN ONGELMANA on Laatikaisen mukaan hiljaisen tulehduksen epämääräisyys. . JOONAS SALLI / ARKISTO ”Jos hampaan alueella huomaa jatkuvaa kipua, jomotusta tai turvotusta, ei hammasta pidä itse paikata.” Armi Auvinen Hälyttääkö elimistösi niin hiljaa, ettet sitä kuule. –?Omatoimisesti paikattavan hampaan tulee olla oireeton ja puhdas. Kuinka tilapäinen paikka on. Infektiotautien yhteydessä tulehdus on avuksi. –?Jos hampaan alueella huomaa jatkuvaa kipua, jomotusta tai turvotusta, ei hammasta pidä itse paikata. Se kertoo, että kaikki ei ole kehossa hyvin. –?Toisin kuin vaikka verenpaine, krooninen tulehdus on myös syöpätautien ja monen muun sairauden riskitekijä ja yhdistävä nimittäjä. Mitä omatoimipaikkauksessa kannattaa ottaa huomioon. Toisaalta jo pelkästään koholla oleva kolesteroli ja verenpaine itsessään voivat viitata hiljaiseen tulehdukseen, koska ne liittyvät samoihin huonoihin elintapoihin. Sen tarkoitus on karkottaa elimistöstä haitalliset mikrobit. –?Jos tulehdusarvot saa alas, on teoriassa pystynyt pienentämään jonkin verran monen eri sairauden riskiä. . Jos viidennes suomalaisista syö epäterveellisesti, sama osa voi Hiljainen tulehdus vaanii jopa joka viidettä suomalaista . HILJAINEN TULEHDUS tarkoittaa eri asiaa kuin esimerkiksi infektion aiheuttamat tulehdukset. –?Jos verenpaine ja kolesteroli ovat koholla, voi olla hyvä tsekata myös, kuinka korkealla tulehdusarvot huitelevat. –?Hammashoitoon tulee hakeutua, jos hampaaseen tulee oireita, tai oireettoman hampaan kanssa heti, kun kiireetön hoito hammashoidossa omassa hoitopaikassa jälleen käynnistyy. Krooninen tulehdus ei myöskään auta elimistöä vaan on lähinnä haitaksi. Ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori Reijo Laatikaisen mukaan hiljaista tulehdusta ei voi varmasti itse havaita, eikä se varsinaisesti oireile. Sen pysyvyys riippuu paikattavan kohdan muodosta. Etenkin jos riskin suuruus on jäänyt epäselväksi muilla menetelmillä. Missä tilanteessa hammas kannattaa paikata itse, Oulun yliopiston tutkija, erikoistuva hammaslääkäri Anne Laajala. Perinteinen CRP-testi ei matalasta tulehduksesta kerro, vaan tulehdus mitataan verestä herkällä CRP-testillä, joka paljastaa myös matalat alle seitsemän tulehdusarvot
Mutta iso se neula silti oli. Hyvä loma siis, eikö totta. Sitten olo jo parani. Joskus diagnoosin taustalla ovat myös geenit. Koronalta se tuskin minua pelastaa, mutta ainakin luulen tietäväni, miltä paha tauti tuntuu. –?Voisi ajatella, että ihmisillä olisi nyt loistava mahdollisuus panostaa omaan ruokavalioon. –?Pelkkä huomattava ylipaino ei kerro tulehduksesta. –?Jos mietitään, että syödään kaksi pääateriaa päivässä, se tarkoittaa 14 ateriaa viikossa ja 52 ateriaa kuukaudessa. –?Käytännössä se tarkoittaa, että ei syödä riittävästi vihanneksia, hedelmiä, marjoja, kalaa ja pähkinöitä. Ellen olisi ollut valmiiksi kuumehorkassa, olisin varmasti pökertynyt. Ellen olisi ollut jo valmiiksi kuumehorkassa, olisin varmasti pökertynyt siihen paikkaan. Ja sitten minuun iski flunssa, influenssa, virus, mikä lie. MOSTPHOTOS hyvinkin kärsiä myös matala-asteisesta tulehduksesta. Periaatteessa jos henkilöllä olisi tarkka crp-mittari kotona, hän voisi itse testata, miten kroppa reagoi eri ruokiin. Vastaavasti vain joka viides syö suhteellisen terveellisesti. Tulehdus voi vaurioittaa hitaasti jäytäen verisuonten seinämiä aivan kuten verenpaine ja kolesterolikin. FL-LM MIKÄ. Muistikuvat neulasta toki voivat pettää, sillä makasin 40 asteen kuumeessa jo ties monettako päivää. Samalla annoskoot ovat liian suuria kulutukseen. –?Kovan urheilusuorituksen jälkeen tulehdusarvo nousee vähäksi aikaa, mutta sen jälkeen se myös laskee entistä matalammalle tasolle. Arjen puristuksessa terveellinen syöminen usein unohtuu muutenkin. Naapurisängyssä käden ojennuksen päässä minusta makasi kuumeessa hieman minua nuorempi poika. –?Vaarana on, että kotona päädymme napostelemaan vaikka herkkuja välipalaksi. Tulehdustila voi selittyä myös esimerkiksi alkoholin liiallisella käytöllä. Salaatteja notkuvat työpaikkaruokalat ovat muisto vain, kun monipuolinen ravinto pitäisi saada nautittua omasta jääkaapista. Hoitaja paljasti pyllyni reippain ottein keskellä täyttä potilassalia ja tunki hehtometrisen piikin suoraan isoimpaan lihakseeni. Hänen äitinsä oli se, joka huolestuneena kävi hakemassa hoitajan luokseni ja sen järkyttävän kokoisen piikin. Se on tavallaan ravitsemusterapeutin kauhistus. Hoitaja paljasti pyllyni täydessä potilassalissa ja tunki piikin lihakseeni. Vaikka henkilöllä ei olisi ylipainoa, epäterveellinen ruokavalio voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä myös paastonajan tulehdusarvoihin. Matala-asteinen tulehdus • Krooninen inflammaatio eli matala-asteinen tulehdus saa yleensä alkunsa ihmisen rasvakudoksesta. Uskon, että kova tauti antoi eittämättä jonkinlaisen vastustuskyvyn hieman pienempiä tauteja kohtaan. PERJANTAINA 22. Samalla tulehdukselta suojaavien välittäjäaineiden pitoisuus pienenee. VAIKKA TIETOUS terveellisen ruokavalion eduista on viime vuosikymmeninä lisääntynyt, se ei näy suuresti ruokapöydissämme. Omaiset toivat ruokaa, suoristivat peittoja ja pitivät seuraa. Tulehdusarvot voivat nousta myös ylirasitustilassa paljon urheilevilla. Samat ruoat, jotka ovat terveellisiä muutenkin, ovat terveellisiä myös matalan tulehduksen suhteen. Epäterveellinen ruokavalio edistää hiljaista tulehdusta, joten ravitsemusterapeutti, filosofian tohtori Reijo Laatikainen on huolissaan ruokavaliomme muutoksista korona-aikaan. Tutkimuksissa myös anorektikoilla ja normaalipainoisilla on havaittu lievää tulehdusta. Esimerkiksi henkilöllä, jolla on krooninen tulehdus, arvot voivat nousta runsaskalorisen aterian jälkeen jopa 2,5 -kertaisiksi. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 PLUSSA Armi Auvinen Iso osa suomalaisista on siirtynyt etätöihin, ja se vaikuttaa myös ruokavalioomme. Naposteluun päätymisen sijaan oma jääkaappi on Laatikaisen mielestä myös mahdollisuus. • Muutosten myötä tulehdus vaikuttaa sydänja verisuonisairauksien riskiin. • Hiljainen tulehdus vaikuttaa myös hormonitoimintaan ja verisuonten toimintaan. • Metabolinen oireyhtymä on diabeteksen ja sydänja verisuonitautien riskikeräytymä, johon kuuluvat korkea kolesteroli, verenpaine ja vyötärölihavuus.. Ihmisillä on syöminen omissa käsissään ja hyvä mahdollisuus tehdä vaikka kahdeksan viikon ruokalistat ja myös noudattaa niitä. Se ei lupaa hyvää, sillä viidennes suomalaisista syö jo valmiiksi epäterveellisesti. • Rasvakudoksesta erittyy tulehdusta lisääviä välittäjäaineita. Tulehdus voi lisätä myös muiden perussairauksien kuten astman tai reuman oireita. Koskaan aiemmin en ole ollut niin kipeä, enkä ikinä sen jälkeen. –?Kun kaikki syöminen on omissa käsissä, ei voi sanoa, ettei tiedä, mitä lounasravintolassa ruokiin laitetaan. Jo yksi ateria vaikuttaa tulehdusarvoihin Se oli tauti, jota en halua kokea toiste KOLUMNI Armi Auvinen @lannenmedia.fi E n olisi ikinä uskonut, että saan sen neulan ahteriini. RUOKAVALION MUUTOKSET näkyvät nopeasti myös kroonisissa tulehdusarvoissa. –?Kun ruokavalion muuttaa melko terveelliseksi tai terveelliseksi, paaston jälkeiset tulehdusarvot tippuvat jo parissa viikossa 15-25 prosenttia. Kymmenen potilaan lisäksi pienessä huoneessa oli kymmenen omaista. –?50 vuoden takaisesta on menty parempaan suuntaan, mutta viime vuosina kehitystä ei ole juuri tapahtunut tai se on hidasta. Jos sama jatkuu 20 vuoden ajan, se vaikuttaa kyllä terveyteen. Kun ylipainon myötä rasvakudoksen määrä lisääntyy, tulehdusta edistävien välittäjäaineiden pitoisuus kasvaa. Sen sijaan syödään paljon sokeria ja hiilihydraatteja. Aterian jälkeisten tulehdusarvojen vaihtelu näkyy heti jopa yhden ruokailun jälkeen. OPISKELIN KIINASSA ja minusta tuntui hyvälle idealle lähteä viettämään uutta vuotta ystäväni luo Sisä-Mongoliaan. • Matala-asteinen tulehdus on itsessään oireeton, mutta se vaikuttaa muun muassa lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen, sepelvaltimotaudin ja metabolisen oireyhtymän taustalla. Lisäksi hampaissa narskuivat hiekanjyvät, joita kantautui tuulten mukana Gobin hiekka-aavikolta. Terveellä henkilöllä tulehdusarvo voi nousta yhden epäterveellisen aterian jälkeen 1,5 -kertaiseksi. Makasin täydessä potilashuoneessa kymmenen muun potilaan kanssa Sisä-Mongolian keskussairaalassa Hohhotissa ja podin elämäni kovinta tautia. Kipu helpotti ja uni tuli. KUN PÄÄSIN sairaalasta pois, kävin siellä vielä viikon verran tiputuksessa kerran päivässä. Ruokavalion muutokseen ei silti riitä muutaman mustikkalusikallisen lisääminen aamupuuroon, vaan on tehtävä suurempia muutoksia. Omaisten tehtävä oli huolehtia, että lääkäri tai sairaanhoitaja joskus kävi hoitamassa potilaita. Oli kylmä ja kaupungin kivihiililämmitys sai ilman välillä vaikeaksi hengittää. Diagnoosi oli kiinaksi. 15 senttiä pitkä piikki hoitajan kädessä näytti minusta enemmän tai vähemmän konetuliaseelta. Vuodessa se on hirveä ateriamäärä. –?Mitä enemmän aterialla syö tyydyttynyttä rasvaa, sitä korkeammalle tulehdusarvot aterian jälkeen nousevat
Huoli omasta tai läheisten terveydestä sekä taloudesta voi kiristää pinnaa. Tällöin mielen hyvinvoinnin palveluille voi olla entistä enemmän kysyntää, Junnila ja Ström-Karppi arvioivat. Voi olla hyvin raskasta, jos se ei ole fyysisesti mahdollista. Huolten kanssa ei kannata jäädä yksin. PERJANTAINA 22. Vanhemman ahdistus tarttuu helposti lapseen, vaikkei tällä vielä sanoja olisikaan. – Epidemian mahdollisesti laajentuessa myös terveydelliset uhkakuvat voivat lisääntyä ja aiheuttaa ihmisillä enemmän tunnetason reagointia. Terveystalon vastaavan työterveyspsykologin Pinja Junnilan ja työterveyspsykologi Tuija Ström-Karpin mukaan ihmiset reagoivat koronavirustilanteeseen hyvin eri tavoilla. Jo yksikin keskustelukerta voi riittää avaamaan mielen solmuja ja saamaan keinoja kuormittavan tilanteen hallintaan. Mielen tuki –palvelu 95€ Palvelu on käytettävissä etäpalveluna kuin lähitapaamisenakin. – Kyseessä on matalan kynnyksen etäpalvelu, jossa ihminen voi jäsennellä tilannettaan psykologin tai psykoterapeutin kanssa videoyhteydellä. Psykologija psykoterapiapalveluiden lisäksi lääkärija hoitajapalvelut pyörivät Terveystalossa normaalisti, ja mielen haasteiden jäsentelyä ja purkamista voidaan tehdä myös niiden käyntien yhteydessä. Siksi on tärkeää, että vanhemmat pitävät huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan sekä löytävät keinoja oman olonsa helpottamiseen. Olemme eläneet jo pitkään poikkeustilanteessa, joka saattaa kärjistää perhedynamiikkaan liittyviä asioita. f o r s s a n l e h t i . Kaikkia tunteitaan ei aina halua purkaa läheisille, ja silloin on hyvä turvautua koulutettuun asiantuntijaan. Myös lapset voivat ahdistua koronavirustilanteesta siinä missä aikuisetkin. Pinja Junnila toimii Terveystalossa vastaavana työterveyspsykologina. Pura huoliasi etänä Terveystalossa psykologin tai psykoterapeutin juttusille pääsee etävastaanotolla. Junnilan ja Ström-Karpin mukaan mielen hyvinvointiin liittyvissä asioissa hyvä nyrkkisääntö on se, että jos yhtään itse miettii, pitäisikö hakea apua tai jutella asioista jonkun kanssa, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä. Lasten parasta tukemista on se, että vanhemmat ovat tietoisia omasta voinnistaan ja siitä, millaisia viestejä oma keho, syli ja katse lähettävät. Kuka tahansa voi varata ajan Mielen tuki -videovastaanotolle Terveystalon ajanvarauksesta verkossa tai puhelimitse. Edun saat näyttämällä Kestotilaajan etukorttia Terveystalossa asioidessasi. Kuormittavissa ja uhkaavissa tilanteissa ihmisillä on perustarve päästä yhteyteen läheistensä kanssa. Videoyhteyden toimivuuden voi tarkistaa etukäteen. Junnilan ja Ström-Karpin mukaan etävastaanotto on toiminut hyvin eikä juurikaan poikkea livevastaanotosta. Heidän mukaansa etävastaanotto on todella helppokäyttöinen eikä vaadi erityisiä teknisiä taitoja. Lisäksi Terveystalossa on otettu käyttöön uusia mielen hyvinvointia tukevia palveluita, kuten Mielen tuki – kriisipalvelusi verkossa. Jos vuorovaikutuksessa on jo valmiiksi haasteita, voi saman katon alle jumiin jääminen olla piinaavaa. – Asiakkaat ovat kokeneet myönteisenä sen, että osallistuminen on mahdollista mobiilisti mistä tahansa – vaikka laiturinnokasta. Mielen kuormaa pääsee purkamaan ammattilaisen kanssa myös etänä. TOUKOKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI PLUSSA Kestotilaajalle etua Terveystalon palveluista Edut voimassa Forssan, Hämeenlinnan, Hattulan, Janakkalan, Riihimäen ja Valkeakosken yksiköissä. – Etäpalveluja varten on videovastaanottojärjestelmä, ja tarvittaessa vastaanotto voidaan järjestää myös puhelimitse, Junnila ja Ström-Karppi kertovat. f i | P . Etävastaanotolle osallistuminen on mahdollista puhelimitse, nettiselaimella tai Oma Terveys -sovelluksen kautta. – Ennaltaehkäisy on usein paras keino vaikuttaa mielen hyvinvointiin, he sanovat. – Nyt kun elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja, moni kokee stressiä, ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Mielen hyvinvointia vaikka laiturinnokkaan. 3 4 2 4 6 5 3 1 8 KESTOTILAAJAN ETUKORTTI 2020 Koronavirusepidemian aikaisesta poikkeustilanteesta huolimatta psykologija psykoterapiapalvelut pyörivät Terveystalossa normaalisti. Toisaalta yksinäisyydentunne voi niin ikään olla raskasta