Parasta työssä oli asiakaspalvelu. LAUANTAI 10 Osastonsihteeri Hannele Kurikka teki Forssan pääterveysasemalla viimeisen työpäivänsä tämän viikon torstaina ennen eläkkeelle jäämistään. . UUTISET 12 Risto Airaksinen haki Anything For Youlla voiton Pilvenmäeltä Kanta-Häme jatkaa rajoituksia • Nykyisessä epidemiatilanteessa maakuntaryhmä ei näe mahdolliseksi keventää rajoituksia tai suosituksia, vaan esittää aville, että yleisötilaisuuksien maksimimääränä pidetään edelleen 10 henkilöä 15. kesäkuuta asti. Olympialaisista kovassa kunnossa oleva Ojala ei ota paineita, vaikka tietää, että nappikisalla hänellä on mahdollisuudet hyvään sijoitukseen. UUTISET 2. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Ojala hyvässä kunnossa kohti Tokiota • Urjalalaiskävelijä Aleksi Ojala varmisti kisalippunsa alittamalla Tokion olympiarajan 50 kilometrillä. • Irtonumero 3 € LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 22. 5. Hän työskenteli työnantajallaan yhtäjaksoisesti yli 40 vuoden ajan. Forssan pääterveysaseman potilastoimistosta tuttu osastonsihteeri Hannele Kurikka jäi eläkkeelle. URHEILU 16 ”Hoivakotien asukkaat ulkoilemaan” • Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä toivoo lievennyksiä hoivakotien vierailurajoituksiin ainakin siinä tapauksessa, jos sekä asukas että omainen ovat rokotettuja. 2021 • N:o 134 AJASSA 22 URHEILU 17 UUTISET 6 Humppilan valtuusto keskusteli perusteellisesti kunnanjohtajasta Roska-astia ei ole ainoa ratkaisu hyllyssä pölyttyville kirjoille Hannele Kurikka jäi eläkkeelle
toukokuuta kriisiytynyttä koronavirustilannetta ja epidemian hillitsemiseen liittyviä rajoituksia ja suosituksia. –?Ymmärrämme väestön reaktioita terveydenhuoltoa kohtaan, kun laajoja tartuntaketjuja ja altistumisia on päässyt syntymään laitosten sisällä. Yksikään sairaala tai hoivakoti ei ole irrallaan muusta yhteiskunnasta, vaan tartunnat pääsevät myös niiden sisälle ja niistä ulos vierailijoiden, henkilökunnan ja potilaiden mukana, jos huono tuuri käy. FL KantaHäme jatkaa rajoituksia . Kyseessä on erittäin salakavala virus, jota ei itämisvaiheessa voi testauksellakaan havaita, ja virusvarianteilla näyttää olevan kyky mennä vielä aiempaa kantaa hyvin torjuneiden suojavarusteiden lävitse, sanoo maakunnan pandemiaryhmän puheenjohtaja, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen tiedotteessa. KUVA: Esko Tuovinen / FL. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Kaikkein turvallisinta olisi siirtää juhlallisuuksia loppukesään, Leskinen ehdottaa. kesäkuuta asti. NYKYISESSÄ epidemiatilanteessa maakuntaryhmä ei näe mahdolliseksi keventää rajoituksia tai suosituksia, vaan esittää Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että se jatkaisi rajoitusta Kanta-Hämeen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten maksimimääräksi 10 henkilöä 15. –?Jokainen kunta arvioi tarvittaessa etäopetuksen tarvetta omalta osaltaan sivistystoimen kanssa. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET LAUANTAINA 22. Maakuntaryhmä keskusteli pitkään koulujen etäopetukseen siirtämisen tarpeellisuudesta, mutta päätti harkinnan jälkeen jatkaa nykyisellä mallilla, jossa etäopetukseen siirtyminen tapahtuu mahdollisten karanteenien tai paikallisen riskiarvion kautta, jos kouluissa tapahtuu altistumisia. –?Jos juhliin osallistuu enemmän vieraita, suosittelemme, että tämä tehtäisiin kymmenen henkilön erillisissä ryhmissä porrastaen vierailuja. Ulkotilaisuuksien osalta aluehallintovirasto harkitsee erikseen rajausta 50 henkilöön, vaikka maakuntaryhmän kanta oli tämänkin osalta tiukka havaittujen ulkoilmatartuntojen vuoksi. Leskinen näkee, että hyvin edenneet rokotukset ovat luoneet liikaa turvallisuuden tunnetta. . Tiina Naula Kanta-Häme Kanta-Hämeen pandemiaryhmä käsitteli kokouksessaan 20. Maakunta on selkeästi epidemian leviämisvaiheessa myös ilman sairaalaepidemioiden vaikutusta. Kouluissa on tärkeää nyt muistuttaa yli 12-vuotiaita oppilaita maskien käytöstä ja turvaväleistä, Leskinen sanoo. ”Jokainen kunta arvioi tarvittaessa etäopetuksen tarvetta omalta osaltaan sivistystoimen kanssa.” Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo maakuntaryhmän suosittelevan yksityistilaisuuksien maksimihenkilömääräksi kymmentä, mikä koskee myös kevään valmistujaisjuhlia. Ryhmäharrastusten osalta suositukset pysyvät muuttumattomina, mutta jos epidemiatilanne heikkenee entisestään, niiden osalta ollaan valmiita kiristyksiin nopeastikin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Etenkin toisen asteen koulutuksen osalta meneillään on vielä koeviikkoja, joiden kannalta lähiopetuksen jatkaminen on tarpeellista. TOUKOKUUTA 2021 Uutiset > Toimitus puh. Sairaalaepidemioiden osalta tilanne on vakautumassa. Suosittelemme tilaisuuksia järjestettävän mieluummin ulkokuin sisätiloissa. Etäopetus vaikeuttaa myös suoritusten arviointia. Maakuntaryhmä suosittelee yksityistilaisuuksien maksimihenkilömääräksi niin ikään kymmentä, mikä koskee myös kevään valmistujaisjuhlia. KUVA: Pekka Rautiainen / FL Koronatesteissä annettiin torstaina yhteensä 20 positiivista näytettä Kanta-Hämeessä. Sen sijaan väestöilmaantuvuuden nousu juontaa juurensa ihmisten välisiin lisääntyneisiin kontakteihin, ja maakuntaryhmä kehottaa kaikkia pohtimaan omaa vastuutaan niiden vähentämiseksi
THL:n mukaan Suomessa on raportoitu kolme uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta. TOUKOKUUTA 2021 Forssan seudulla kolme uutta tartuntaa Tiina Naula Kanta-Häme Torstain aikana Kanta-Hämeessä todettiin 20 uutta koronavirustapausta. Sade puhdistaa ilmaa siitepölystä, ja toisaalta koivun norkot eivät vapauta siitepölyä, kun ilmankosteus on tarpeeksi suuri. Toiseksi kärkihankkeeksi Hämeen rahasto nosti psykol. Eri alojen väitöskirjatyöskentelyjä tuettiin 12 apurahalla. Fimlab kehottaa asiakkaita välttämään toistaiseksi kiireetöntä näytteenottoa Kanta-Hämeen alueella ja asioimaan laboratorioissa ensisijaisesti ajanvarauksella. APURAHAN SAIVAT muun muassa: Artenomi Tuuli Autio taiteelliseen työskentelyyn yleisrahastosta 19?500; fil. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Leskinen kertoo maakuntaryhmän suosittelevan yksityistilaisuuksien maksimihenkilömääräksi kymmentä, mikä koskee myös kevään valmistujaisjuhlia. Kuntaliiton huhti-toukokuussa tekemässä kyselyssä selvitettiin kuntien ja sairaanhoitopiirien arvioita koronan torjunnan ja hoidon aiheuttamista kustannuksista. Forssan Lehti Kanta-Häme Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto on jakanut vuoden 2021 apurahat. Turun yliopiston dosentin Annika Saarron mukaan koivun kukinta on tänä vuonna keskimääräiseen kukintaan verrattuna runsasta. maisteri Juhani Norbäck Tammelan Portaan kappelin tutkimushankkeeseen Väinö ja Hilkka Kiltin rahastosta 7?000; valmentaja Alpo Suhonen huippu-urheilun ihmiskäsitystä käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen Allan Liuhalan rahastosta 13?000; Lounais-Hämeen Musiikkipäivät ry Lounais-Hämeen musiikkipäivät 40 vuotta -tapahtuman järjestämiseen Martti Alikarin rahastosta 10?000; Musica Kalevi Aho ry Musica Kalevi Aho -kamarimusiikkifestivaalin järjestämiseen Martti Alikarin rahastosta 5?000. Etelä-Lapissa koivun kukinta on huipussaan. Potilaista kaksi on sairastunut karanteenin aikana ja loput kahta paikallista epäselvää tartuntaa lukuun ottamatta liittyvät aiemmin tiedossa olleisiin ketjuihin. Hämeen rahasto sai tämän vuoden hakuaikana yhteensä 294 hakemusta. Kaikkiaan tukea myönnettiin 695 000 euroa 50 kantahämäläiselle tiedeja taidehankkeelle. maisteri Maija Kankaanpään ajokykyyn vaikuttavia kognitiivisia kykyjä ja ajokyvyn arviointia kehittävää luotettavaa menetelmää käsittelevän väitöskirjatyön (26 000 euroa). maisteri Juha Isotalo Herodotoksen ja hänen lähteidensä totuuskäsitystä ja identiteettiä käsittelevään väitöskirjatyöhön Martti Alikarin rahastosta 26?000; kuvataiteilija YAMK Niina Laitonen teossarjan valmistamiseen Yleisrahastosta 26?000; fil. Taidetta hoitolaitoksiin -hankkeisiin myönnettiin yhteensä 33 000 euroa. Kuluista hieman yli puolet aiheutuu koronatestauksesta.. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotti tapauksista Twitter-tilillään. maisteri Hanna-Maria Pellinen, osteoarkeologi Anne-Mari Liira ja fil. Suomessa raportoitiin perjantaina 211 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). KÄRKIHANKKEEKSI Hämeen rahasto nosti oopperalaulaja Pia Freundin Dialogia! -tapahtumien järjestämisen, joiden toteuttamista rahasto tukee 30 000 eurolla. Hakemusten yhteenlaskettu rahamäärä oli yli 5,5 miljoonaa euroa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 2??876 tartuntaa, mikä on 71 vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Hakemusten runsaan nousun vuoksi Hämeen rahasto sai jakosummaansa Suomen Kulttuurirahastosta 50 000 euron kertaluontoisen lisätuen, mikä tuli jakaa taiteen työskentelyapurahoina. KUVA: Pekka Rautiainen / FL Lähipäivien sateet tuovat koivuallergikoille hetkellistä helpotusta runsaan kukinnan keväänä. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET LAUANTAINA 22. Tapauksista kolme Forssan seudulta, 11 on Riihimäen seudulta ja kuusi Hämeenlinnan seudulta. Myönnetyistä apurahoista 60 prosenttia jaettiin tänä vuonna taiteelle ja 40 prosenttia tieteelle. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Kunnille koronasta tänä vuonna 1,4 miljardin euron lisäkulut STT Koronaepidemiasta koituu tänä vuonna Suomen kunnille lähes 1,4 miljardin euron lisäkulut, käy ilmi Kuntaliiton kyselystä. Kaikkiaan myöntöjen keskikoko oli 14 000 euroa. Lähes 700 000 euroa tieteeseen ja taiteeseen Jääkiekkovalmentaja Alpo Suhonen saa tukea huippuurheilun maailmaan liittyvän tietokirjansa kirjoittamiseen. Yhteensä 13 tartuntaa liittyy sairaalaepidemioihin Hämeenlinnassa ja Riihimäellä. STT Sateet tuovat helpotusta koivuallergikoille, mutta vain hetkeksi Suomen Kulttuurirahaston Hämeen rahasto jakoi tukea 50 kantahämäläiselle hankkeelle. Tapahtumat mahdollistavat eri taiteenalojen ja taiteilijoiden kohtaamiset yleisön kanssa; yhdessä pohtimisen ja avartumisen. Ensi vuonna kunnille arvioidaan syntyvän reilun 400 miljoonan euron lisäkulut ja vuonna 2023 vajaan 300 miljoonan euron lisäkulut. Hakemusmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 33:lla ja hakusumma 600 000 eurolla. Tällä hetkellä koivun kukinta heikkenee maan eteläja keskiosissa, mutta jatkuu voimakkaana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, kertoo Turun yliopiston tuottama siitepölyennuste. Ei-kiireellisissä tapauksissa asiakkaita pyydetään perumaan varattu näytteenottoaika ja varaamaan uusi aika tilanteen helpottaessa. Ilman kuivuessa pölytys alkaa kuitenkin hyvin nopeasti uudestaan
Sisua ja turnauskestävyyttä koetellaan nyt ympäri maailmaa. Kevät on myöhässä, ja kahlaajalintujen muutto on kesken, joten saapuvien lintujen jäämisestä Koijärvelle ei ole täyttä kokonaiskuvaa. Riihimäellä huhtikuussa tapahtuneessa rajussa nokkakolarissa menehtyi yksi ihminen ja kaksi loukkaantui. Samaan aikaan on hyvä muistaa, että sairaala ei ole yhteiskunnasta erillään oleva laitos, vaan sen työntekijöillä on lapsia ja läheisiä, sadat ja tuhannet ihmiset käyvät päivittäin sairaaloissa ja että virus on valitettavasti todella salakavala. Todennäköisyys tartunnalle leireillä on vähintään miljoonakertainen. SUOMALAINEN rokotusjärjestys on todella pitkälle ennakkoon määritelty. Yksi mahdollisuus olisi tehdä porrastettu ajokortti, jossa annettaisiin nuorelle kuljettajalle tietyt rajoitetut oikeudet ajokorttiin. TOUKOKUUTA 2021 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 22. Tie on auki ainoastaan ylöspäin, ja onneksi keinovalikoimakin on jo tuttu. SAIRAALOISSA ympäri eteläistä Suomea on tehty jo yli vuosi kaiken muun ohella koronatyötä vähintäänkin haastavissa olosuhteissa. toukokuuta 2021 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Asuinhuoneistoja on yksitoista ja liiketilaa n. Jokainen tieliikennekuolema ja -loukkaantuminenkin on kuitenkin turha ja vältettävissä. LIIKENNETURVA on kiinnittänyt huomiota siihen, että ajokorttilain uudistukselle olisi taas tarvetta. Vasta toinen rokotuskierros tuo helpotuksen – ehkä Ympäri eteläistä Suomea on tehty jo yli vuosi kaiken muun ohella koronatyötä vähintäänkin haastavissa olosuhteissa. Jotain kummallista on kuitenkin siinä, jos valtio määrää työntekijän sotatoimialueelle, jossa kukaan ei välitä koronasta mitään. Toivottavasti ainakin toinen rokotuskierros toisi pandemiaan jo helpotusta. T ilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui huhtikuussa 186 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. 40 VUODEN TAKAA Koijärvellä ei vielä havaita lajitappioita FORSSAN LEHTI 22.5.1981 Koijärvellä touhusivat viime talvena kaivinkoneet ja puskutraktorit. Liikenneturvan mukaan ensimmäisinä kuukausina ajokorttia voisi rajata myös niin, että kun nuori saa kortin, hän saa ajaa vain aikuinen kyydissään. Sillä on myös omat ehdotuksensa, miten ajokortin vasta saaneiden liikenneturvallisuus voisi parantua. Joku on nukahtanut rattiin, vastaantulija on törttöillyt, nuorien vauhtikilpailu on päättynyt surullisesti tai päihtyneenä – aineesta tai toisesta – on menty rattiin. Yhtenä ehdotuksena on lisäksi ollut yöllisen ajamisen rajoittaminen. Viimeksi Sastamalassa sattui onnettomuus, jossa menehtyi neljä, ja joka oli ainakin ennakkotietojen mukaan seurausta nuorten kilvanajosta. Talon on suunnitellut arkkitehti Erkki Wegelius. Naurulokkeja ja kurkia on järvellä Jouko Alhaisen mukaan normaalimäärä, samoin sorsalintupareja on lähes tavanomaisesti. Keinoja onnettomuuksien välttämiseksi silti löytyy vielä. Ajo-oikeuden porrastamisen ongelma tietysti olisi, että se hankaloittaisi liikkumista myös heille, jotka toimivat liikenteessä tunnollisesti ja sääntöjen mukaan. Itämisvaiheessa virusta ei havaita edes testauksella. 4.000 kuutiometriä. KUVA: Mikko Soini / FL Liian moni menehtyy tieliikenteessä. Taloon on lisäksi varattu tilat hammaslääkärin vastaanottohuoneistoa varten. Nollaan ei onnettomuuksien määrää saada niin kauan, kun ihminen on penkin ja ratin välissä. KOLUMNI Mikko Soini @forssanlehti.fi M ennyt viikko on ollut Kanta-Hämeessä synkkä. 4 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 22. Piikkiä työntekijä ei saa. 410 neliömetriä, mihin sisältyvät Säästöpankin tarvitsemat toimistotilat. Rakennus käsittää kolmikerroksisen asunto-osan ja matalamman yksikerroksisen liikesiiven. Työtä viranomaispuolella ja autotehtaissa on tehty valtavasti. Tosin tavimäärä on hiukan laskenut. Vuosikymmenten mittaisella tarkastelujaksolla tieliikennekuolemat ovat selvästi vähentyneet, vaikka liikennemäärät ovat kasvaneet. Suunnitelman mukaan rakennus on valmiina vielä tämän vuoden puolella. Kuolleita oli neljä enemmän, mutta loukkaantuneita yhdeksän vähemmän kuin viime vuoden huhtikuussa. Tartuntoja todettiin enemmän kuin yhtenäkään päivänä koko pandemian aikana eli 42 – yhdessä päivässä. Romahdus ja taudin ryöpsähdys voivat olla yhden onnettoman hetken takana. Uusi toimitalo, jonka rakennustyöt aloitetaan heti kesäkuussa, on tilavuudeltaan n. Se ei voi olla tuntumatta arvokkaan järven maisemassa, mutta linnustollinen vaikutus on ainakin tähän mennessä näkynyt selvästi vasta yhdellä tavalla: humppilalaisen Jouko Alhaisen mukaan on rantapeltojen asukki töyhtöhyyppä lisääntynyt järvellä, mikä viittaa järven kuivumiseen. Tilastollisesti on mahdollista, että maakunta on muutaman päivän kuluessa suomalaisittain hankalimmassa tilanteessa – ainakin jos mittatikkuna käytetään ilmaantuvuuslukua. Vastassamme on kavala vastustaja, jonka kanssa pitää elää ehkä vielä monta vuotta. Haasteet työnantajillekin ovat olleet kohtuullisen suuret viimeisen 14 kuukauden aikana. Niissä kuoli 16 ja loukkaantui 225 ihmistä. Koronatilanne ryöpsähti Kanta-Hämeessä viimeistään keskiviikon lukujen perusteella. Näiden tilastojen takaa löytyy traagisia tarinoita tieliikenteestä. Muutoin ei viruksen – joka toisille on oireeton ja vie toiset tehohoitoon – aiheuttama vakava tauti välttämättä laannu. Ohituskaistalle eivät pääse herrat eikä narrit. Näin kävi Kokkolassa halvoilla vappubrunsseilla, mutta Raumalla selvittiin mestaruusjuhlista ehkä ilman tartuntoja, ihan puhtaalla tuurilla. Kirjoittaja on Forssan Lehden päätoimittaja. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Säästöpankille toimitalo FORSSAN LEHTI 21.5.1961 Forssan– Tammelan Säästöpankin isännistö teki pitämässään ylimääräisessä kokouksessa päätöksen uuden ajanmukaisen toimitalon rakentamisesta Tammelan kirkonkylän keskustaan. Samaan aikaan Kannonkoskella kaikki saavat rokotuksen – paikassa jossa ei ole ollut ensimmäistäkään tartuntaa. Tällaiset ehdotukset voivat tuntua nuorista kuskeista tympeiltä, mutta niillä on yhtäkaikki sama maali: tragedioiden välttäminen. Kaikenlaisia syytöksiä on sadellut sinne ja tänne, mutta sanottakoon asia nyt suoraan: ei keskussairaala tai muut terveydenhoidon yksiköt voi mitään sille, että näkymätön virus marssiin ovesta sisään
Työntekijöiden jaksaminen on koetuksella myös muilla sosiaalija terveydenhuollon alueilla kuin vanhuspalveluissa. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. Uudenlaisia työjärjestelyitä on jouduttu tekemään työntekijöiden hyvinvoinnin kustannuksella. Toivottavasti maanrakennustyöt kilpailutetaan ja saadaan useampi tarjous. KUNTALAINEN • Ihana kesä alkoi! Annetaan Suvivirren kaikua – se kuuluu Suomen kulttuuriperintöön. • Lähetä lyhyt mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 045 7396 0280. Tulevaisuudessa tulisi kiinnittää huomiota näiden alojen vetovoimaisuuteen, työntekijöiden pysyvyyteen sekä alojen houkuttelevuuden lisäämiseen. KUVA: Pekka Rautiainen / FL. PM • Koronatartunnat sairaalassa kertoo, miten turhia maskit on. ILMAN PANDEMIAAKIN tulevaisuudessa sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisista tulee olemaan enenevässä määrin puutetta useilla eri sosiaalija terveydenhuollon alueilla, joten uudenlaisten toimintamallien kehittämiseltä ei voida välttyä. Tutkin väitöskirjassani väärinkäytösten paljastamista terveydenhuollossa ja tutkimustulosten mukaan väärinkäytösten ja epäkohtien esiin tuominen mediassa on työntekijöiden viimeisimpiä keinoja viheltää peli poikki. Pandemia on lisännyt muun muassa sosiaalija terveydenhuollon työntekijöiden halukkuutta alanvaihtoon. Haasteina työnantajapuolella ovat rajalliset resurssit sekä niiden optimaalinen kohdentaminen organisaatiossa. FORSSAN LEHTI 5 LAUANTAINA 22. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. 03 4155 651 Ami Laaksonen ................... Uutismedian Liiton jäsen ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. HASSE RENFELDT toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Kanta-Häme Kiinteistövero pidettävä kohtuullisena Kiinteistöverolla on merkitystä. TOUKOKUUTA 2021 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. KENEN ETU. Kunnissa päätetään mahdollisen kiinteistöverouudistuksen jälkeenkin merkittäviltä osin kiinteistöveron tasosta veroprosenttien muodossa. Taloyhtiöiden osuus maksuunpannusta kiinteistöverosta oli runsaan viidenneksen, eli noin 417 miljoonaa euroa vuonna 2020. Jatkakaa samaan malliin Mikkolat, kotikaupunki kiittää. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen ................... • Viestin hinta on normaali tekstiviestin hinta. Todella positiivinen kirjoitus Vieremästä. Pitää etsiä uusi selkeän mielipiteen omaava ehdokas muista puolueista. • Kiitos rehelliselle asiakkaalle, kun palautti ostoskärryyn perj. Mukavaa luettavaa! MINÄ • Vihdoinkin matkaparkki taitaa nytkähtää eteenpäin. Ennen kirjoitusta ymmärsin Tammelan Kokoomuksen kannan, mutta nyt kuntavaalien alla pohja putosi. LAPSELLISTA! • Ei tarvitse olla ennustajaeukko, että tietää mitä tapahtuu, kun hallitus lieventää rajoituksia leviämisalueilla. Numero 045 7396 0280. Kuntavaaleissa valittavilla valtuutetuilla on aiempaakin suurempi vastuu kiinteistöveron kehityksen ja purevuuden asettajina. VUODESTA 1701 • Eikö Humppilassa valtuusto olekaan ylin päätöksentekoelin. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Taloyhtiöillä on tärkeä merkitys kaupungin viihtyvyyden, turvallisuuden ja elinvoiman ylläpitäjinä. EI OLE IHMISEN HALLITTAVISSA COVID • Naamavaippavouhottajankin olisi ehkä syytä siirtää se vaippa pöksyistä naamalle, koska taas ryöpsähtänyt. Yhtenä alojen houkuttelevuutta lisäävänä tekijänä on työntekijän työssä viihtyminen ja jaksaminen. MIKÄLI SOTE-UUDISTUS etenee maaliin ja uudet hyvinvointialueet syntyvät vuonna 2023, kunnille jää aiempaa vähemmän verotuloja. Kiinteistöliiton selvityksen mukaan esimerkiksi Forssassa rakennuksen kiinteistövero on viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana noussut 64% ja tontin kiinteistövero huimat 111%. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Onkin tärkeää äänestää kuntiin sellaiset valtuustot, jotka tämän vastuunsa ymmärtävät. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Sanoma Manu Oy, Tampere Hoitajien jaksaminen koetuksella O len sairaanhoitajana ja tutkijana seurannut sivusta julkista keskustelua vanhuspalveluissa työskentelevien hoitajien huolesta koskien heidän omaansa sekä kollegoidensa jaksamista. • Uudesta Jyskistä tuli kaunis miljööseen sopiva. KIITOLLINEN • Johtuikohan mustasurma ja isorokkokin ilmastonmuutoksesta. OUTOA • O-P Jasun kirjoitus (FL 19.5.) Tammelan kouluverkosta hämmentää. Kiinteistöverolla on entistä suurempi merkitys kuntien talouden tasapainon kannalta, koska kunnat saavat näillä näkymin pitää kiinteistöverotuoton, kun taas tuloveron tuotosta puolet lähtee hyvinvointialueille (menojen mukana). 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Sami Koljonen, Saija Pennanen (perhevapaalla) Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Miten liittyy tartunnat siihen, että ravintoloita taas rankaistaan. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Kiti Salonen .............................03 4155665 Tiina Naula ................................034155671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Hyvin hoidetussa taloyhtiössä kiinteistöomaisuudesta pidetään huolta ja asuminen sekä asiointi siellä on turvallista. FESTARIT TÄRKEINTÄ K iinteistöveron tuotto on kunnissa kasvanut tasaisesti, vaikka isoja uudistuksia ja valtakunnallisia korotuspäätöksiä ei ole toteutettu muutamaan vuoteen. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Taloyhtiöt ja kaupungit ovatkin käytännössä kumppaneita kaupungin elinvoiman ja turvallisuuden takaajina. Resurssien optimaalinen kohdentaminen on tärkeää monipuolisten, laadukkaiden sekä yhdenvertaisten sosiaalija terveyspalveluiden turvaamiseksi ja kehittämiseksi kunnassa. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Pandemian aiheuttama psyykkinen ja fyysinen kuormitus korostuu etulinjassa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten kohdalla. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka 9 osakaslehden yhteenlaskettu kokonaistavoittavuus noin 1,6 miljoonaa suomalaista. KOKOOMUS ON SEKOOMUS. Paikallisten sosiaalija terveydenhuollon palveluiden puolesta JOHANNA WIISAK Forssa, kuntavaaliehdokas (keskusta (sit.)) LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti kannanotto. Resurssien kohdentamisessa ja toimintamallien kehittämisessä tulisi kuitenkin ottaa huomioon työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen. aamuna unohtuneet avaimet Prismassa. • Mummi (FL 21.5.). Kiinteistöveron tulee olla tulevaisuudessa kohtuullinen, myös taloyhtiöiden osakkaiden ja asukkaiden kannalta. VORSSAN LIKKA • Forssassa pätee ”Divide et impera”. Julkinen keskustelu muun muassa sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla laittaa tutkijan pohtimaan millä tavalla työnantajapuoli käsittelee työntekijöiden esille tuomia huolia ja epäkohtia. 13.75 €/kk Irtonumero ..........................................3 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Kaikkeen yksi selitys. Pandemian myötä työntekijöiden jaksaminen on kuitenkin kriisiytynyt. Suvivirttä on laulettu jo 300 vuotta kevään ja kesän juhlissa. Ennen ongelmien esiintuomista mediassa tai muulle organisaation ulkopuoliselle taholle kuten AVI:lle, väärinkäytökset ja epäkohdat on otettu usein puheeksi organisaation sisällä esihenkilöille tai ylemmälle johdolle tuloksetta. Olen huolissani ammattitaitoisten sosiaalija terveydenhuollon työntekijöiden saatavuudesta ja riittävyydestä kunnassamme. 050 3426 610 Mirka Willman .......................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi.......050 362 3132 Heli Hieperi .............................050 3138 999 Heini Lauren .........................(äitiyslomalla) Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ..................................................349 € 6 kk .....................................................177 € 3 kk ......................................................92 € 2 kk ......................................................63 € DIGILEHTI ..................alk
Aholan mukaan hän ei saanut yhtään sähköpostia vaan Seestie toi kehityskeskusteluun kokoomusta askarruttavia asioita. KOIVUNIITTY TUHOUTUI tulipalossa elokuussa 2020. VALTUUSTO TOTESI tehtyjä valtuustoaloitteita loppuun käsitellyiksi. Erääksi huolenaiheeksi on Hirviojan mukaan koettu se, että kunnanjohtajalla on joka kokouksessa mukana kännykkä, jota hänen on koettu räpläävän. Huolenaiheeksi on koettu myös se, että kunnanjohtaja on ollut paljon etätöissä eikä ole ollut fyysisesti läsnä kunnantalolla, vaikka korona onkin vaikuttanut asiaan. Vaikka Hirvioja kävikin tarkasti läpi kunnanjohtajan virkasuhteen koeaikapurkamista koskevaa asiaa, hän totesi asian olevan nyt mennyttä aikaa, jonka jälkeen on mentävä eteenpäin. HIRVIOJA SANOI, että kunnan puolelta kehityskeskusteluun oli valittu kunnanjohtajaan myötämielisesti suhtautuvia luottamushenkilöitä. Eeva Nurmi (kesk.) ja Seestie toivat esiin, että Humppilassa mentäisiin nyt eteenpäin. –?Kehityskeskustelu käytiin hyvässä hengessä ja kunnanjohtajalle pitää antaa mahdollisuus muuttaa toimintatapojaan, jos siihen koetaan tarvetta, Ahola sanoi. FL Kunnan vuokratalo Koivuniitty tuhoutui Humppilassa tulipalossa elokuussa 2020. Asiaa valtuutetuille esitelleen kunnan teknisen johtajan Mari Honkosen mukaan viemärilaitoksen runkoverkkoa ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa koko nykyiselle toimintaalueelle, sillä rakentamisja ylläpitokustannukset tulee voida kattaa vesihuollosta perittävillä maksuilla. Selvitys toimii kohteiden ohjelmoinnin ja jatkosuunnittelun pohjana. Raporttia esittelivät Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän hallintoylijohtaja Hanna Aho ja kehittämispäällikkö Karoliina Kärkkäinen. Valtuusto keskusteli kunnanjohtajasta Hirviojan mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja ei puuttunut asiaan tarmokkaasti. Kunnanhallitus on hyväksynyt maanvuokrasopimukseen lisäyksen 2?000 euron vuosittaisesta lisämaksusta 20 ensimmäisen vuoden ajalle ja maininnan siitä, että vuokralainen vastaa alueen liittymisja käyttömaksuista. Syynä oli allekirjoittajien mukaan kunnanjohtajan virkatehtävien hoidosta aiheutunut luottamuspula. MAANSIIRTOTÖIHIN varatut rahat on tarkoitus saada vähitellen alueen vuokraavalta yhtiöltä. Raportissa on virheellisesti liittymästä Turun suuntaan kevyen liikenteen yhteystarve, kun osayleiskaavan mukaisesti pitäisi olla tieliikenteen yhteystarve. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Käpy kymppitien kehittämisselvityksessä Jokioisten kunnanhallitus toteaa valtatie 10:n kehittämisselityksestä, että raportissa esitetyn kymppitien ja Forssantien (Mt 2804) kohdalla pitää olla kunnan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukainen. Valtuusto hyväksyi Forssan seudun hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2019. Valtuusto hyväksyi kunnan viemärilaitoksen toiminta-alueen päivittämisen. Se on tarkoitettu lyhytaikaisiin yöpymisiin asuntoautoilla ja matkailuvaunuilla liikkuville. VALTUUSTO PALAUTTI hankkeen rahoituksen uudelleen valmisteltavaksi maaliskuussa. Ahola totesi pyytäneensä luottamushenkilöiltä sähköpostia siitä, mitä ongelmakohtia kunnanjohtajan toiminnassa on koettu, kun kunnanhallituksen kokouksessa oli tehty 15.3. Tiina Naula Humppila Humppilan kunnanvaltuusto kävi pitkän keskustelun kunnanjohtaja Jyri Sarkkista koskevista asioista. päättämään asiasta, mutta kokousta ei pidetty, koska sen ei todettu olevan päätösvaltainen. Kunnanvaltuusto hyväksyi hankkeeseen 45?000 euron investoinnin, joka huomioidaan vuoden 2021 ensimmäisessä talousarviomuutoksessa. Matkaparkkia suunnitellaan lasitehtaan alueen kupeeseen. Hirviojan mukaan esimerkiksi asioiden esittelyssä ja valmistelussa on ollut vajavaisuutta. Kehityskeskustelussa olivat Sarkkisen lisäksi kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Ahola (kesk.), valtuuston puheenjohtaja Marita Ketola (sd.) ja valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Hanne Seestie (kok.). TOUKOKUUTA 2021 6 FORSSAN LEHTI UUTISET BestPark nytkähti eteenpäin Tiina Naula Humppila BestPark oy:n matkaparkkialueen perustaminen etenee Humppilassa. Kunnanvaltuusto päätti lainojen myöntämisestä. –?Kunnanhallituksen enemmistö oli tuonut julki huolensa kunnanjohtajan menettelytavoista ja vaatinut asian ottamista käsittelyyn, mutta kunnanhallituksen puheenjohtaja ei osoittanut johtajuutta eikä puuttunut asiaan tarmokkaasti, Hirvioja sanoi. LAUANTAINA 22. Kehittämisselvityksen tavoitteena on ollut muodostaa kokonaisnäkemys valtatien 10 nykytilanteesta ja kehittämistarpeista sekä osoittaa jatkosuunnittelutarpeet. Keskustelua herättivät kunnanjohtajan kanssa 22.3. Suikki totesi, että kunnanjohtajan osaamisen arvioinnissa ajetaan kuntalaisten etua, vaikka jotkut henkilöt ovat katsoneet sen kiusanteoksi. Kalliorinteen ja Kalliopuiston maksukyky omien lainojensa lyhentämiseen ei ole myöskään riittävä. Valtuusto kokoontui 1.5. ehdotus kunnanjohtajan vapauttamisesta tehtävästään. Aluetta on tarkoitus supistaa muun muassa Huhtaan, Välimäentien, Karpintien ja Skönahteentien alueilta. Korotonta lainaa annetaan kiinteistöosakeyhtiö Koivuniitylle 24 836,88 euroa, asunto-osakeyhtiö Kalliorinteelle 20 000 euroa ja asunto-osakeyhtiö Kalliopuistolle 10 000 euroa vuosina 2021–22 20 vuoden takaisinmaksuajalla. Valtuuston jäsenet Timo Nikkanen (sd.), Aila Suikkanen (sd.), Kaija Romppainen (kok.), Janne Kankare (kok.), Aira Suikki (kok.) ja Vesa-Pekka Hirvioja (kok.) olivat 21.4.2021 allekirjoittamassaan aloitteessa vaatineet valtuustoa ottamaan kiireellisesti käsittelyyn aloitteensa kunnanjohtaja Sarkkisen virkasuhteen purkamisesta koeaikana. Käsittelyssä ovat vielä Vesa-Pekka Hirviojan (kok.) aloite kuntoportaiden rakentamisesta ja Minna Aution (vihr.) aloite aurinkopaneelien hankkimisesta ja ympäristöystävälliseen sähköön sitoutumisesta kunnan kiinteistöissä. Tiina Naula Humppila Humppilan kunta antaa lainaa kolmelle omistamalleen kiinteistötai asunto-osakeyhtiölle. Syynä oli kunnan hallintosäännön mukaan liian myöhään lähetetty kokouskutsu. FL. Valtiokonttori tarvitsee kunnalta päätöksen, jolla varmistetaan lainojen lyhentäminen ajalta, jolla yhtiöllä ei ole tuloja. Kehittämisselvityksen tilaajina ovat olleet Uudenmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue, suunnittelualueen kunnat Ypäjä, Jokioinen, Forssa, Tammela ja Hämeenlinna sekä Hämeen liitto. HIRVIOJA TOI ESIIN kunnanjohtajan toiminnassa huolta aiheuttaneita seikkoja. Raportin mukaiset toimenpiteet huomioivat hyvin myös teollisuuden ja raskaan liikenteen tarpeita. pidetty kehityskeskustelu ja kunnanjohtajan virkasuhteen koeaikapurkamiseksi aiemmin tehty aloite. Hirvioja arvosteli kunnanhallituksen puheenjohtajaa Aholaa ja ihmetteli miksi kesti 28 vuorokautta ennen kuin kunnanjohtajan kanssa käydystä kehityskeskustelusta tuli tieto kunnanhallitukselle. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL Koivuniitylle lainaa Humppilassa Kalliorinteen ja Kalliopuiston maksukyky omien lainojensa lyhentämiseen ei ole myöskään riittävä. FL Humppilan valtuusto kävi pitkän keskustelun kunnanjohtaja Jyri Sarkkisen kanssa pidetystä kehityskeskustelusta ja kunnanjohtajan virkasuhteen koeaikapurkamiseksi aiemmin tehdystä aloitteesta. Kunta myönsi kiinteistöosakeyhtiölle lainan, jotta lainojen lyhentäminen varmistetaan ajalta, jolla yhtiöllä ei ole tuloja. Muilta osin raportti tukee Jokioisten mukaan hyvin valtatien 10 kehittymistä niin liikenteen sujumisen ja turvallisuuden näkökulmista
Mielenilmauksen ajalle ostetut VR:n junaliput voi kuluitta joko peruuttaa tai vaihtaa käytettäväksi toisena ajankohtana. Huomattava osa VR:n matkustajaja tavaraliikenteestä jäi koko maassa ajamatta perjantaina veturinkuljettajien mielenilmauksen vuoksi. Tilanne on kuitenkin tulenarka, Narinen lisäsi. Tiilenlyöjänkatu 6, FORSSA • ma-pe 10-18, la 10-15, su 23.5. ETU 70 % JU HLA • musta polyrottinki • tukeva metallirunko • puujäljitelmäkansi • tuolit pinottavissa ECOFURN-TUOLI • öljyttyä mäntyä • sisältää niskatyynyn SUPER HINTA 79 95 *Edut normaalihinnoista, ei koske SUPERHINTA-tuotteita. Ville Väänänen Iiro-Matti Nieminen Pertti Mattila Junaliikenteen työrauhan palauttamiseksi ”on tapahduttava jotain konkreettista” VR:n henkilöstöpolitiikassa, sanoi Helsingin veturinkuljettajien ammattiosaston puheenjohtaja Lassi Narinen STT:lle perjantaina iltapäivällä. KUVA: Roni Rekomaa / Lehtikuva. Niin kauan kuin riittää. Tässä kohtaa meillä ei ole suunnitelmissa uusia toimia. –. EDELLISEN KERRAN Helsingin ja Riihimäen veturinkuljettajat pitivät mielenilmauksen maaliskuun puolivälin tienoilla. HSL myös kehotti välttämään perjantaina ylipäänsä joukkoliikennettä, koska busseihin odotettiin muodostuvan ruuhkaa. TOUKOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET VAIN TÄNÄÄN JA HUOMENNA! KAIKKI MATOT, LEPOTUOLIT, MOOTTORISÄNGYT, SIJAUSPATJAT SEKÄ TYYNYT JA PEITOT 60 % * VÄ HI NT ÄÄ N KAIKKI SOHVAT JA KESÄKALUSTEET 50 % * VÄ HI NT ÄÄ N 70 % * JOPA 2.6. STT Lähtevien kaukojunien aamun perutut vuorot näkyivät näytöllä Helsingin Rautatieasemalla varhain perjantaiaamuna. Osa perjantain junavuoroista pystyttiin Tuomisen mukaan ajamaan, koska kaikki veturinkuljettajat eivät osallistuneet RAU:n mielenilmaukseen. ASTI HINTAJUHLA! HINTAJUHLA! ANCONA-RUOKARYHMÄ 6 TUOLILLA 299,(1000,40) Voimassa 2.6. Tuolloin RAU sanoi, että työtaistelutoimi oli vastalause VR:n tekemälle sopimusrikkomukselle sekä vakiintuneiden työehtojen yksipuoliselle muuttamiselle. Suurin osa veturinkuljettajista oli siinä kuitenkin mukana. Myös Helsingin seudun liikenteen HSL:n kaikki lähijunaliikenne jäi ajamatta perjantaina. VR:n henkilöstöjohtaja Timo Koskinen sanoi maaliskuussa STT:lle, että VR:n ”tarjoukseen viedyissä elementeissä on erilaisia asioita, joista meillä on eriäviä näkemyksiä veturinkuljettajien kanssa”. LAUANTAINA 22. RAU:n mukaan VR on voimassa olevaa työehtosopimusta rikkoen vierittänyt työtehtäviä tehtäväksi vapaa-ajalla ja on toteuttanut työtehtävien jakamisen syrjivällä tavalla. Näin siitä huolimatta, että vaikutukset eivät korona-aikana ole aivan yhtä suuret kuin ne olisivat normaalitilanteessa. Veturinkuljettajia edustavan ammattiliitto Rautatiealan Unionin (RAU) mukaan mielenilmaus oli vastalause VR:n henkilöstöpolitiikalle. 12-16 Tuotteet myös verkkokaupasta sotka.fi Työrauha vaatii ”jotain konkreettista” Veturinkuljettajien mielenilmaus pysäytti perjantaina suuren osan VR:n liikenteestä. Mielenilmaukseen liittyi torstain aikana veturinkuljettajia eri puolilta Suomea. Lisäksi matkamäärät ovat koronan vuoksi noin 60 prosenttia tavallista vähäisempiä. Mielenilmauksen taustalla oli maaliskuussa edellisen kevään HSL:n lähijunaliikenteen kilpailutus, jonka VR halusi voittaa. Tavallisesti VR ajaa noin tuhat matkustajajunaa päivässä, mutta korona-aikana määrät ovat jonkin verran pienempiä. Pohjanmaan Kalusteen tuotteet -40%, Vallila-matot -30%. VR ja HSL eivät järjestäneet perjantaina junien pysähtymistä korvaavaa liikennettä. Helsingin, Riihimäen ja Oulun veturinkuljettajat tiedottivat torstaina, että junat jäävät heiltä ajamatta perjantaina. asti. VR:N VIESTINTÄJOHTAJA Tatu Tuominen arvioi, että perjantain liikenteen supistuminen vaikutti tuhansiin junamatkustajiin
(03) 8130 304, ma–pe 8–16. Jos kaikki kuukausiostosi oikeuttavat 5 %:n Bonukseen, saat kampanja-aikana kampanjaan kuuluvista Hämeenmaan toimipaikoista tehdyistä ostoista 10 % Bonusta. Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 eurolla, jolloin loppuosa maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa. Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu 100 €. TOUKOKUUTA 2021 8 FORSSAN LEHTI S-Etukortilla jopa 10% TUPLA BONUS TuplaBonus -kampanjaostojen bonusprosentti määräytyy koko kuukauden S-ryhmän toimipaikoista tehtyjen bonusostojesi mukaan. Tankkausbonus kertyy normaalin tankkausbonustaulukon mukaan. Lisätietoja hameenmaa.fi tai Hämeenmaan omistajapalvelu, puh. Muista toimipaikoista Bonus kertyy normaalitaulukon mukaan eli Bonus jopa 5 %. S-Etukortilla 20.–31.5.. Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla. LAUANTAINA 22
10,– 249,– 129,– 4 säkkiä Perjantaisin isot Buffapizzat mukaan 9,90 (norm. Siikafilee Säävaraus SUOMALAINEN 27 90 kg kg SUOMALAINEN 9 90 Voim. 22.5. Tikkurila Terassiöljylasta Vaahtomuovi päällysteinen lasta, jatkovarsi mahdollisuus House Terassija kalusteöljy 2,7 L Soveltuu puupuhtaan tai aikaisemmin öljytyn pinnan suojaamiseen. Broilerin rintafilee naturell tai marinoitu 2 49 Voim. K A I K K E A K E VÄ Ä S E E N kg 9 95 Voim. Jonsered Ruohonleikkuri Kompakti. TOUKOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 9 9 95 9 95 24 90 59 90 32 90 8 95 Tikkurila Terassija kalustepesu 0,5 L Terassien ja ulkokalusteiden tehopuhdistaja. LAUANTAINA 22. Tikkurila Kalustepesu 0,5 L Pesuaine sisäkalusteiden esikäsittelyyn ennen pintakäsittelyä. 22.5. 1199,– Gardena Smart Life 750 Robottiruohonleikkuri Leikkuukapasiteetti 750 m², virrankulutus 7 kwh / kk. Paprika irto Alankomaat 9 99 Voim. 22.5. 22.5. 22.5. House Terassija kalusteöljy 9 L Soveltuu puupuhtaan tai aikaisemmin öljytyn pinnan suojaamiseen. Kärcher Painepesuri K 4 FC Kätevä pystymallinen painepesuri monipuoliseen kotikäyttöön. Kotimaista Porsaan grilliboxi n. Rainbow Lohifilee Norja ERÄ! Voim. 14 90 Upea terassihortensia 23 cm. 22.5. Vihreä tankoparsa 500 g (4,98/kg) Espanja, Italia, Mexico kg 2 89 Voim. 850 g kg SUOMALAINEN Rainbow Puutarhamulta 40 l Yksittäin 2,95€. 10,90) FORSSA Tapulikuja 6 MA–LA 7-22, SU 9-22 429,– 299,– Jonsered Akkuruohonleikkuri Silppuava bioleikkuri. Kärcher Painepesuri K 3 Kätevä ja kompakti pystymallinen painepesuri. Tikkurila Lassen punamaali 10 L Vesiohenteinen punamaali karkeille puupinnoille
–. Työ pysyi muuten samana, mutta siitä jäivät pois lääkärin toimenpiteissä avustaminen, koska niissä tarvittava vaatimustaso nousi. Pääsin aloittamaan kesätyöt Forssassa Hämeentien ja Rautatienkadun lääkärinvastaanotoilla 5.7.1976. Kurikka asuu Jokioisilla, josta hän on myös kotoisin. Mieluisaa työtä ja mukavia asiakkaita ja työkavereita tulee eläkkeellä ikävä. Kurikka huolehti aluksi asiakkaiden ajanvarauksista ja ilmoittautumisista ja avusti lääkäreitä toimenpiteissä. Ennen tietokoneiden tuloa potilaspaperit kerättiin potilaskansioon eri lomakkeista, ja niitä täytettiin käsin tai kirjoituskoneella. –?Toukokuussa 1980 vastaanotin Forssan pääterveysaseman terveyskeskusavustajan viran, joka myöhemmin muutettiin osastonsihteerin toimeksi. –?Työkavereiden kanssa oli myös hauska muistella menneitä tapahtumia. Vuosina 1978–1979 Kurikka työskenteli toimistosihteerin äitiyslomasijaisena Forssan Turuntiellä olleessa valvontatoimistossa, jossa toimivat terveystarkastaja ja työsuojelutarkastaja. Iso osa Kurikan työtä oli aluksi potilaskansioista huolehtiminen. Kurikan työhön kuului myös erilaisia toimistotöitä sekä asiakkaiden, työkavereiden ja yhteistyökumppaneiden välisten asioiden hoitoa paikan päällä ja puhelimitse. Työn suolana oli työporukan hyvä huumorintaju. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL ”Asiakaspalvelu oli työssäni parasta” Työn suolana oli työporukan hyvä huumorintaju.. –?Aluksi kirjoitin tavallisella kirjoituskoneella ja sitten sähkökirjoituskoneella. KURIKKA KERTOO, että hänen työnsä on muuttunut myös siinä, että asiakkaiden vaatimustaso ja tietoisuuden tarve heitä koskeOsastonsihteeri Hannele Kurikka neuvoi Forssan pääterveysasemalla asiakkaita ja otti vastaan heidän ilmoittautumisiaan. Nykyään rakennuksessa sijaitsee Intalankartanon palvelukeskus. Työ helpottui, kun tietokoneet tulivat ja atk otettiin käyttöön vuonna 1998. Vaikka työ oli myös kiireistä, sitä ei Kurikan mukaan tarvinnut koskaan tehdä hampaita kiristellen. Hän kertoo käyneensä välillä hakemassa miehen Forssasta, jossa he asuivat muutaman vuoden. Syksyllä työni jatkui terveyskeskuksen vastavalmistuneessa ensimmäisen vaiheen rakentamishankkeessa Forssan pääterveysasemalla. KURIKKA TYÖSKENTELI saman työnantajan palveluksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1980 lähtien. . ”Mieluisaa työtä ja mukavia asiakkaita ja työkavereita tulee eläkkeellä ikävä.” Tiina Naula Forssa Osastonsihteeri Hannele Kurikka jäi Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymästä eläkkeelle pitkän työrupeaman jälkeen. 10 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 22. Isäni Onni Laumi oli paljon mukana kunnallispolitiikassa ja hän ehdotti, että kysyisin kesätöitä silloisesta Lounais-Hämeen kansanterveystyön kuntainliitosta. –?Työssäni oli parasta asiakaspalvelu. Hän on tullut asiakkaille tutuksi Forssan pääterveysaseman potilastoimistosta, jossa hän neuvoi asiakkaita ja otti vastaan heidän ilmoittautumisiaan. Hän tuli hyvinvointikuntayhtymän edeltäjälle Lounais-Hämeen kansanterveystyön kuntainliitolle vuonna 1976 kesätyöhön terveyskeskusavustajaksi. Viime vuosina aloin tosin huomata, ettei työssä ollut enää ketään, jonka kanssa voisi muistella vanhoja asioita. > Ota yhteyttä 040 4518 390 tai toimitus@forssanlehti.fi . Valmistuin Forssan kauppaopistosta markkinointimerkonomiksi vuonna 1976. Monista asiakkaista on tullut moikka-tuttuja. TOUKOKUUTA 2021 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Lauantai-sivulle. –?Tein syksyllä 1976 terveyskeskusavustajan sijaisuuksia pääterveysasemalla. Vuonna 1977 siirryin Jokioisten kunnan koulutoimistoon, ja sen jälkeen työskentelin osastonsihteerinä Jokioisten vuodeosastolla, jonka alakerrassa oli lääkärin vastaanotto. Minusta oli tullut pisimpään talossa ollut työntekijä, Kurikka naurahtaa. Työkavereiden kanssa meillä oli todella hyvä yhteistyöhenki, Kurikka sanoo
TOUKOKUUTA 2021 vista asioista on kasvanut. Aiemmin Forssassa oli muutama lääkäri, heitä oli korkeintaan noin viisi, mutta nyt ei riitä kymmenenkään lääkäriä. Takaisinsoittojärjestelmä on helpottanut työtä, kun puhelimessa ei tarvitse olla koko aikaa. Yhdistys haluaa haastaa myös muut kaupungin toimijat samanlaiseen toimintaan. Kolmatta vuotta jatkuva perinne puunistutuksesta oli tänä vuonna yhdistyksen ensimmäinen yhteinen tapaaminen kokouksia lukuun ottamatta. Meillä on Airistolla mökki, jonne menemme kesällä isännän kanssa. Yhdistys päätti siirtää Forssa-päivän turvallisempaan ajankohtaan elokuulle, jolloin palkitaan myös vuoden elävöittäjä ja kaunistaja. Hoidettavien asioiden määrä on myös lisääntynyt. –?Vastuu tapahtuman turvallisuudesta on tapahtuman järjestäjällä, yhdistyksen puheenjohtaja Lotta Saarenmaa toteaa TÄNÄ VUONNA yhdistys istutti Tammelalaiselta Vikstenin taimistolta lahjoituksena saadun omenapuun taimenen. Tänä vuonna puunsuojelijan tittelin sai tekstiilitaitelija Outi Silfvenius. Ne ovat westie-tyttöjä, ja niiden kanssa on mukava viettää aikaa. Henkilökunnan kesken voi myös sopia kuka osaa hoitaa asian parhaiten ja soittaa asiakkaalle takaisin. Puunsuojelijana toimiminen on Outi Silfveniukselle mieluinen ja arvot tittelin taustalla tärkeitä. –?Korona-aika on lisännyt asiakkaiden soittoja, kun he kysyvät rokotuksista ja testeistä. Eläkepäiville löytyy kyllä tekemistä, mutta aluksi voi joutua hieman miettimään, että miten käyttäisi kahdeksan tuntia, kun ei ole töissä, Kurikka toteaa hymyillen. Kurikka teki viimeisen työpäivänsä tämän viikon torstaina. Hänellä on kolme aikuista lasta ja kolme lastenlasta, joiden kanssa hän aikoo viettää eläkepäivillä aikaa. –?Minulla on myös kaksi koiraa. FL Taimen ympärille koottiin mullasta kastelurengas, jotta vesi jää puun juuristoalueelle. FORSSAN LEHTI 11 LAUANTAI LAUANTAINA 22. KUVA: Tapio Tuomela / FL Forssan koulut ja päiväkodit Maanantaina: Lihapyörykkä / kasvis-papukroketti, ruskea kermakastike, perunat, salaatti Tiistaina: Samettinen kookoskasviskeitto, ruisleipä, tuorepala, kanelipulla Keskiviikkona: Broilerikiusaus / porkkana-linssi-palsternakkapaistos, salaatti Torstaina: Possusuikalekastike / quornkastike, perunat, salaatti Perjantaina: Tonnikalapastavuoka / puutarhurin pastavuoka, salaatti Tammelan koulut ja päiväkodit Toiveruokaviikko Maanantaina: Broileririsotto / papu-porkkanarisotto, tuoresalaatti Tiistaina: Paneroitu kalaleike / kasvispihvit, perunasose, kermaviilikastike, tuoresalaatti Keskiviikkona: Uunimakkara / soijamakkara, perunasose, tuoresalaatti Torstaina: Hernekeitto / härkishernekeitto, leipä, juusto, kurkku Perjantaina: Pinaattiohukaiset, hillo, ruokaisa salaatti Humppilan koulut ja päiväkoti Maanantaina: Lihapyörykkä, ruskea kermakastike, perunat, salaatti Tiistaina: Samettinen kookoskasviskeitto, ruisleipä, tuorepala, kanelipulla Keskiviikkona: Broilerikiusaus, salaatti Torstaina: Possusuikalekastike, perunat, salaatti Perjantaina: Tonnikalapastavuoka, salaatti Jokioisten koulut ja päiväkodit Maanantaina: Nakkikeitto, karjalanpiirakka, juusto, hedelmä Tiistaina: Lohikiusaus, pehmeä leipä, jäävuori-tomaatti-kurkkusalaatti Keskiviikkona: Lihamureke, perunasose, kiinankaali-persikkasalaatti Torstaina: Possupata, perunat, jäävuori-kurkku-paprikasalaatti Perjantaina: Broileripasta, karnevaalisekoitus, hedelmäinen kaalisalaatti Ypäjän koulut ja päiväkoti Maanantaina: Palapaisti, perunat, tuoresalaatti Tiistaina: Broilerikeitto, pehmeä leipä, juusto Keskiviikkona: Makaronilaatikko, porkkanaraaste Torstaina: Uunimakkara, perunamuusi, tuoresalaatti Perjantaina: uunilohi, perunat, värikäs salaatti VIIKON RUOKALISTAT. Toiminnan taustalla on ajatus kaupungin elävöittämisestä ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinteen suojelemisesta. FL Osastonsihteeri Hannele Kurikka neuvoi Forssan pääterveysasemalla asiakkaita ja otti vastaan heidän ilmoittautumisiaan. Emma Heikkilä Forssa Forssa eläväksi ja kauniiksi -yhdistys on joutunut supistamaan toimintaansa koronapandemian takia. –?Meillä on kuitenkin kontrolli siitä, missä mitäkin kasvaa, kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm muistuttaa. Hän kertoo pitäneensä jo lapsena luonnosta, sekä kokemusta myös rakennusperinteen suojelemisesta Silfveniukselta löytyy. Kuvassa vasemmalta oikealle: Aila Heinilä, Tuuli Ravantti, Outi Silfvenius ja Lotta Saarenmaa. Puiden istutus on esimerkki yhdistysten ja kaupungin välisestä yhteistyöstä. KUVA: Lassi Puhtimäki / FL ”Asiakaspalvelu oli työssäni parasta” Yhdistys haastaa vehreän kaupunkikuvan rakentamiseen Forssa Eläväksi ja Kauniiksi -yhdistyksen jäsenet kokoontuivat Puutarhan alueelle Loimijoen rantaan istuttamaan puuntaimen. Istutuspuuhissa olivat mukana Saarenmaan ja Silfveniuksen lisäksi yhdistyksen johtokunnan jäsen Aila Heinilä sekä tiedottaja Tuuli Ravantti
–?Uskaltaisin näyttää kasvoni, jos molemmat on rokotettu, että omainen tunnistaa. Lisäksi vierailuissa pitää muistaa maskit ja turvavälit. Myös maskien käyttö voi hämmentää hoivakodin asukasta, joka ei ole nähnyt omaisiaan aikoihin. TERVEYDEN ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeiden mukaan vierailut pitää sallia, ellei hoivakodin asukas ole tartuntatautilääkärin määräämässä karanteenissa tai eristyksessä. . Tällä hetkellä hoivakodeissa voi jo vierailla tietyin varotoimin, mutta esimerkiksi vierailun kestoa on voitu paikoin rajoittaa ja ulkoilu asukkaan kanssa ei ole aina mahdollista. –?Rokotettu omainen voisi viedä hoivakodin asukkaan ulkoilulle, autoajelulle tai jopa ravintolaan syömään, esittää Kivelä. Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä esittää rokotettujen omaisten pitkien vierailujen sallimista hoivakoteihin. Laatuerot voivat olla suuria alueellisesti, mutta myös kuntien sisällä. Vierailijoiden on pidettävä kahden metrin turvaväliä henkilökuntaan ja muihin asukkaisiin. LAUANTAINA 22. Vierailulla tulisi pitää maskia ja huolehtia käsihygieniasta. Turun yliopiston emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä on tutkinut laajasti suomalaista vanhustenhoitoa. Lisäksi monet omaiset ovat itsekin iäkkäitä ja jo rokotettuja. Hän kehottaa omaisia tarkkailemaan hoidon laatua. Tällä olisi Turun yliopiston emeritaprofessorin mukaan valtava vaikutus iäkkäiden hyvinvointiin, joka voi olla koronaeristyksessä pahoin kärsinyt. KUVA: Fanny Haga / LM. Rokotetun asukkaan kanssa pitäisi päästä ulos ja ravintolaan. Sitten voisin panna maskin takaisin ja ruveta juttelemaan, Kivelä antaa esimerkin. THL on juuri päivittänyt vierailuohjeet, eikä niihin ole tulossa nopeasti lievennyksiä. Kivelän mukaan tiukimmillaan vierailujen kesto saa olla vain 15 minuuttia. THL:n suosittelee, että vierailuille hoivakotiin mennään vain terveenä. Jos on pitkään ilman kosketusta, tulee aivan ihmisen nälkä, Näin hoivakotien vierailurajoituksia tulisi purkaa . Sosiaalija terveysministeriön mukaan THL vastaa hoivakotien vierailuohjeista, eikä ministeriö ottanut kantaa ohjeiden lieventämiseen. PAIKALLISESTI ohjeet voivat olla tiukempiakin kuin THL:n yleisohje. –?Jos asukas on rokotettu kahdesti ja vierailijakin kerran, uskaltaisin päästää heidät ulkoilemaan, Kivelä sanoo. Lisäksi hoivakodin ohjeisiin pitää perehtyä ja noudattaa niitä. Suomen rokotustilanne alkaa olla jo sellainen, että monet hoivakotien asukkaat ovat saaneet kaksi rokotusta. TOUKOKUUTA 2021 12 FORSSAN LEHTI UUTISET Joonas Kuikka Emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä esittää hoivakotien vierailurajoitusten osittaista purkamista, jotta iäkkäät asukkaat pääsisivät pitkän eristyksen ja rajoitusten jälkeen tapaamaan läheisiään ja kuntoutumaan. Myös kosketus pitäisi sallia käsihygieniasta huolehtien, esimerkiksi hieronta tai käsivarren silitys. . . –?Ihminen tarvitsee fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista läheisyyttä
Lopulta huoli on Aikion mukaan ollut ”vähän turha”. KOVIN MONESSA sairaanhoitopiirissä rokotukset eivät vielä ole edenneet alle 50-vuotiaisiin, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Mia Kontio. Nuoremmat ikäryhmät eivät kaikkialla ole hakeutuneet rokotuksiin aivan yhtä innokkaasti kuin vanhemmat. Osa nuorista odottanut henkilökohtaista kutsua rokotuksiin. –?Valtaosa toimii vastuullisesti, Ketola muistuttaa. 35–39-vuotiaat pääsivät varaamaan rokotuksia tällä viikolla. –?Politiikka perustuu siihen, että yritetään mahdollisimman vähillä kuolemilla säästyä. –?Jopa sanavarasto voi kutistua. Esperi Caren laatujohtaja Eeva Ketola arvioi, että osa varokäytännöistä voi jatkua hoivakodeissa pandemian jälkeenkin. Alle 50-vuotiaiden rokotushalukkuuteen vaikuttavat erityisesti rokotuksen helppous ja terveydenhuollon ammattilaisten suositukset. Kivelä peräänkuuluttaa omaisilta aktiivisuutta hoivakodissa asuvan läheisensä kuntouttamisessa koronaeristyksen jäljiltä. Rokotuksista on tiedotettu henkilökohtaisesti vain iäkkäimpiä tamperelaisia. Tapaamiset pyritään järjestämään asukkaan huoneessa. Kesän osalta Birgit Aikiolla on kaksi huolta: tehosterokotteet ja nuoret aikuiset. Huoli vakavasta koronavirustaudista on tutkimuksen mukaan vahvin syy ottaa koronarokote. Säiden parantuessa suositaan myös ulkotapaamisia. –?Meille on tullut jopa viestiä, että nuoret odottaisivat, että heitä kutsuttaisiin rokotuksiin tekstiviestillä, Aikio kertoo. Rokotuksia avataan nyt nelikymppisille vuosikerta kerrallaan. Esperi Caren laatujohtaja, lääkäri Eeva Ketola kertoo, että yhtiö noudattaa alueiden tartuntatautilääkärien ohjeita, jotka perustuvat paikalliseen koronavirustilanteeseen. Ketolan mukaan vierailuja on kuitenkin pyritty järjestämään niin, etteivät kaikki tule paikalle yhtä aikaa ja vierailijoiden yhteismäärä pysyy tarpeeksi pienenä alueen kokoontumisrajoitusten mukaisesti. Jos on pitkään ilman kosketusta, tulee aivan ihmisen nälkä.” SIRKKA-LIISA KIVELÄ emeritaprofessori Turun yliopiston emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä on tutkinut laajasti suomalaista vanhustenhoitoa. • Kuvien ja videoiden jakami nen hoivakodin tapahtumista sosiaalisessa mediassa. Tämä syy korostui kaikilla ikäryhmillä. Kun rokotukset ovat näyttäneet etenevän hitaanpuoleisesti, tilannetta on saatu korjattua näkyvämmällä viestinnällä. • Postikortit, kuvatervehdykset ja videot asukkailta omaisille ja omaisilta asukkaille. Kivelän mukaan mahdollisuus fysioterapiaan pitäisi palauttaa. Ilmiö on havaittu muun muassa Tampereella. Kolmekymppisten ajanvaraus avattiin Lohjalla hiukan odotettua nopeammin, sillä nelikymppiset eivät ole hakeutuneet rokotuksiin yhtä aktiivisesti kuin iäkkäämmät, kertoo avosairaanhoidon ylilääkäri Tanja Nummila. KOKO MAAN tasolla ensimmäisen annoksen rokotuskattavuus on yli 70-vuotiailla 90 prosentin paikkeilla ja laskee pikkuhiljaa nuorempiin ikäryhmiin mentäessä. Ketola pitää maskien käyttöä, käsihygieniaa ja turvavälejä tärkeinä. Hän kehottaa omaisia tarkkailemaan hoidon laatua. KUVA: Markku Ulander / Lehtikuva Nuorten aikuisten tavoittaminen huolettaa. TOUKOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 13 UUTISET Kivelä kuvaa monen yksinäisen iäkkään tilannetta. –?Aina kun vapautuu aikoja, kyllä niitä hyvin nopeasti varataan, Gärdström kertoo. En kritisoi sitä. 55–59-vuotiaista tamperelaisista ensimmäisen rokotteen on nyt saanut noin 75 prosenttia ja 50–54-vuotiaista noin 70 prosenttia. Vastuu on myös ulkopuolelta tulevilla vierailijoilla, että asukasta tavataan vain terveenä. Esimerkiksi Uudenmaan Lohjalla ajanvaraus aukesi 40–49-vuotiaille yhdellä kertaa, mutta rokotuskattavuus on silti 45–49-vuotiailla melkein 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin 40–44-vuotiailla. FL–LM VINKKI Lisää tapoja yhteydenpitoon • Jos vierailuaikoja hoiva koteihin on rajoitettu, yhteyttä läheiseen voi pitää lisäksi vaihtoehtoisin keinoin, joista voi sopia hoivakodin kanssa. Lähde: THL ”Ihminen tarvitsee fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista läheisyyttä. Kaikkia eroja ei selitä rokotusaikataulu. Pitää muistaa tulla toiselle rokotukselle, Aikio korostaa. Hän tosin pelkää, että kaikista rajoituksista ei luovuta silloinkaan, kun se olisi jo mahdollista rokotusja tautitilanteen kannalta. Se johtaa myös fyysisten, kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen heikkenemiseen. KUVA: Fanny Haga / LM Maiju Ylipiessa Koronarokotukset ovat edenneet suuressa osassa Suomea keski-ikäisiin, paikoin jo nuorempiinkin. Etelä-Savossa puolestaan nuoremmatkin ovat hakeutuneet innokkaasti rokotuksiin eikä vaaraa rokotusinnon laskemisesta ole näkynyt, sanoo sosiaalija terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essote) ylilääkäri Hans Gärdström. Nummila pitää tasoa hyvänä, vaikka se voisi olla vielä parempikin. PITKÄ ERISTYS on emeritaprofessori Kivelän mukaan johtanut iäkkäiden psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemiseen ja masennukseen. Mehiläisen omistamien Mainiokotien laatujohtaja Mikko Purhonen kertoo, että tapaamiset on sallittu, jos alueelliset viranomaiset eivät ole niitä kieltäneet. STT Koronarokotushalukkuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat iän mukaan, käy ilmi THL:n tutkimuksesta. –?Meille jää hyviä käytäntöjä, esimerkiksi maskit influenssakauden aikana. Alle 50-vuotiaat eivät aina koe tarvetta ottaa rokotetta, koska riski sairastua koetaan pieneksi. Laatuerot voivat olla suuria alueellisesti, mutta myös kuntien sisällä. Siinä selvitettiin Suomessa asuvien aikuisten rokotushalukkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Enimmäkseen ohjeita on noudatettu. Alle 50-vuotiailla korostuu helppous. –?Huoneisiin emme tietenkään pääse katsomaan, hän sanoo. Lisäksi huolettaa se, tulevatko nuoret aikuiset rokotuksiin. • Videopuhelut älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. –?Alkuun olin ehkä vähän huolissani, kun ajat välillä lähtivät huonosti täyttymään alle 60-vuotiailla, kertoo Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio. LAUANTAINA 22. YKSI SUOMEN suurista hoivakotiketjuista on Esperi Care. Korona on rajoittanut myös fysioterapeuttien toimintaa hoivakodeissa. Päästäänkö hoivakodeissa ylipäätään siihen, että voitaisiin palauttaa toimintakykyä takaisin, hän kysyy. Tutkimuksen mukaan rokotushalukkuutta laskee erityisesti huoli rokotteiden turvallisuudesta ja niihin liitetyistä haitoista. Hän on kuitenkin luottavainen, että yli 16-vuotiaiden parissa päästään 70 prosenttiin, jota on pidetty kriittisenä rajana laumasuojan kannalta. STT Nuoremmat varanneet hitaasti rokotusaikoja Ensimmäisen annoksen rokotuskattavuus on yli 70-vuotiailla noin 90 prosenttia. Tutkimuksen aineisto kerättiin Taloustutkimuksen toteuttamalla verkkokyselyllä viime vuoden aikana. Neljäkymmentävuotiaat eivät ole hakeutuneet rokotuksiin yhtä aktiivisesti kuin iäkkäämmät. Turvallisuuskäsitykset vaikuttavat erityisesti yli 50-vuotiaiden rokotushalukkuuteen. Tanja Nummilakin pitää 70 prosentin rokotuskattavuutta minimitasona, jolle on päästävä kaikissa ikäryhmissä, ihanne olisi 80 prosenttia. Pitäisi kuitenkin päästää hoivakoteihin heitä, jotka on rokotettu ja jotka haluavat ulkoiluttaa omaisiaan. –?Saattohoitoon ovat omaiset päässeet aina, paitsi heti pandemian alussa, hän viittaa viime vuoden kevääseen. –?Ensimmäinen rokotus ei vielä suojaa. Korona-aikana on ollut vain yksittäisiä ylilyöntejä, joissa vierailijat eivät ole suostuneet pitämään maskeja, vaikka niitä olisi heille tarjottu. Nuorempia ikäryhmiä aiotaan tiedottaa Aikion mukaan erityisesti sosiaalisessa mediassa. Lohjan 40–49-vuotiaista on nyt rokotettu noin 65 prosenttia. Suomalaisten rokotushalukkuus on viime kuukausina selvästi kasvanut. Vanhemmilla ikäryhmillä näiden merkitys on selvästi pienempi
Valiokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) arvioi, ettei korjauksissa mene kovin kauan. TOUKOKUUTA 2021 14 FORSSAN LEHTI UUTISET Kirsi Turkki Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) on tyytyväinen perustuslakivaliokunnan lausuntoon hallituksen sote-esityksestä. –?Koulutusryhmien välisten erojen kasvu liikunnassa ja tupakoinnissa on huolestuttavaa myös terveyserojen kehityksen kannalta. Kokoomuksen ja perussuomalaisten ryhmänjohtajat Kai Mykkänen ja Ville Tavio kutsuvat välikysymykseen muutkin oppositioryhmät. Alimmassa koulutusryhmässä päivittäin tupakoivien osuus ei ole merkittävästi pienentynyt. Mitättömyyden edellytyksiä tulee kuitenkin täsmentää ja kynnystä nostaa. ERI KOULUTUSRYHMIEN erot olivat jyrkimmät puolen kilometrin kävelyvaikeuksissa, heikentyneessä työkyvyssä ja päivittäisessä tupakoinnissa niin naisilla kuin miehillä. KUVA: Arttu Laitala / LM STT:n työryhmä Hallituksen sote-uudistus saattaa viimeinkin toteutua, sillä eduskunnan perustuslakivaliokunta ei näe perustuslain kannalta ongelmia esityksen perusratkaisuissa. Korjattavaa esityksessä on, mutta ei sellaista, jonka takia esitys pitäisi vielä palauttaa perustuslakivaliokunnan tarkastettavaksi. TAVOITE ON ollut, että eduskunnan täysistunto ehtisi hyväksyä paketin viimeistään juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin maakuntavaalit voitaisiin järjestää tammikuussa. Sääntelylle on valiokunnan mielestä painavat ja hyväksyttävät perusteet yhdenvertaisten sote-palveluiden turvaamiseksi. Mykkäsen mukaan hallitus väittää luottavansa asiantuntijoihin ja tutkittuun tietoon, mutta samalla se sivuuttaa asiantuntijoiden viestin siitä, ettei Sanna Marinin (sd.) hallituksen sote-uudistus näytä hillitsevän kustannuksia vaan pahentaa kestävyysvajetta ja johtaa veronkorotuksiin. Tästä THL julkaisee hänen mukaansa uusia tutkimustuloksia lähiaikoina. Jos uudistus etenee aiotusti, julkisista sosiaalija terveyspalveluista sekä pelastustoimesta vastaisivat 21 hyvinvointialuetta sekä Helsingin kaupunki vuoden 2023 alusta. Perheja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ilmaantui yllättäen perustuslakivaliokunnan etätiedotustilaisuuteen, mutta ei päässyt alustamaan. Vain psyykkisessä kuormittuneisuudessa ei havaittu merkitseviä eroja koulutusryhmien välillä. Myös varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) antoi kiitosta. Suomessa on jo pitkään tavoiteltu terveyserojen kaventamista, mutta toivottuja muutoksia ei ole tapahtunut. Hallituksessakin on odotettu sote-uudistuksen etenemistä innolla. THL: Korkeammin koulutetut ovat edelleen terveempiä Markus Lohi (kesk.). Muutaman mittarin osalta erot alimman ja ylimmän koulutusryhmän välillä näyttävät jopa kasvaneen vuodesta 2000 vuoteen 2017. –?Sitkeän ongelman taustalla on monia toisiinsa kietoutuneita tekijöitä. RINNE KIITTELI lainsäädäntötyön hyvää laatua. Lain voimaantulon ja vaalien välillä täytyy olla kuusi kuukautta valmistautumisaikaa. Sote läpi valiokunnan seulasta Nina Törnudd Kokoomus ja perussuomalaiset suunnittelevat yhteistä välikysymystä sote-uudistuksesta. Perustuslakivaliokunta sai sote-lausuntonsa valmiiksi. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN mielestä lakiehdotuksiin on välttämätöntä tehdä korjauksia muun muassa Helsingin kaupunkiin kohdistuvaan valtion ohjaukseen ja vanhojen ulkoistamissopimusten mitättömyyteen liittyen. Muutostarpeita, jotka ovat säätämisjärjestyskysymyksiä, on määrällisesti vähän, ja ne ovat aika helposti ratkaistavissa ja kyetään hoitamaan ne valiokunnassa. LAUANTAINA 22. –?Emme voi hyväksyä sitä, että hallitus runnoo uudistusta, joka jäykistää palveluiden tuottamistapoja siten, että nopeaa hoitoon pääsyä on entistä vaikeampi järjestää, Mykkänen moitti tiedotteessa. Nämä elintavat ovat yhteydessä moniin sairauksiin ja toimintakyvyn rajoitteisiin, kertoo THL:n johtava asiantuntija Päivikki Koponen tiedotteessa. Hän painotti, että asia on nyt sosiaalija terveysvaliokunnan käsissä, joka valmistelee mietinnön. Erot eivät ole kaventuneet 2000-luvulla: koulutusryhmien välisiä eroja terveydessä, toimintakyvyssä ja elintavoissa ei ole onnistuttu kaventamaan. Myös erojen kaventamiseksi tarvitaan toimia yhteiskunnan eri alueilla, kuten koulutuksessa, työelämässä ja palvelujärjestelmässä, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö Tuija Martelin. Oppositiopuolueet kertovat tiedotteessaan, ettei sote-uudistus vastaa tavoitteisiin parantaa ihmisten hoitoon pääsyä ja hillitä palvelujen kustannusten kasvua tai ratkaista kestävyysvajetta. Lisäksi siellä on tärkeitä muita kannanottoja, jotka antavat valiokunnalle tilaa harkita muita ratkaisuja, jotka ovat muiden valiokuntien lausunnoissa nousseet esiin. Oppositiopuolueet ovat huolissaan myös siitä, millaiset vaikutukset hallituksen maakuntamallilla on kaupungeille ja kunnille. –?Minusta se vaikuttaa selkeältä kahdessa mielessä. Soteesityksessä edellytetään virkalääkärin käyttämistä julkisessa erikoissairaanhoidossa muun muassa hoidon tarpeen arvioinnissa ja hoitoratkaisujen tekemisessä. Yhä useampi alimpaan koulutusryhmään kuuluva ei harrasta liikuntaa vapaa-ajallaan. Sote-valiokunta tekee nyt pevin vaatimat korjaukset hallituksen esitykseen ja pyrkii valmistelemaan mietinnön vielä kevätkaudella eduskunnan suuressa salissa käsiteltäväksi. Kahden edellisen hallituskauden sote-uudistukset ovat kompastuneet perustuslakivaliokuntaan. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreista tutkimustuloksista. Koulutusryhmien erot ovat kasvaneet vapaa-ajan liikunnassa ja päivittäisessä tupakoinnissa. –?Perustuslakivaliokunnasta menee kyllä asiat läpi, kun asiat on perustuslain mukaisesti hyvin valmisteltu, Rinne letkautti kommenttina viime aikoina käytyyn keskusteluun perustuslakivaliokunnan roolista. Suurin osa mittareista osoittaa erojen pysyneen ennallaan. Häkkänen totesi, että kyseessä on perustuslakivaliokunnan oma tilaisuus ja Rinne lisäsi, että oli kyllä keskustellut Kiurun kanssa ennen tilaisuutta. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Korjattavaa esityksessä on, mutta ei sellaista, jonka takia esitys pitäisi palauttaa perustuslakivaliokuntaan. Hänen mukaansa erilaisilla syrjinnän ehkäisemiseen ja osallisuuden edistämiseen tähtäävillä toimilla on mahdollista vaikuttaa tulevien ikäluokkien terveyseroihin. Eli pystytään tekemään esitettyä vapaampaan ja väljempää sääntelyä, jos halutaan. –?Ne eivät ole mitenkään syvällisiin perusrakenteisiin tai perusasioihin pureutuvia ongelmia, Rinne sanoi tiedotustilaisuudessa. Valiokunnan puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan esityksen perusratkaisut eivät ole ongelmallisia perustuslain kannalta. –?Perusrakenteellisiin ratkaisuihin ei liity tässä uudistuksessa ongelmia. FL–LM Lohi: Sotevaliokunnalle liikkumatilaa STT Korkeammin koulutetut ovat Suomessa edelleen terveempiä kuin vähemmän koulutetut. STT Oppositio kritisoi pakettia, välikysymys tulossa. Lakiesityksessä sanotaan, että laissa tarkemmin määritellyt laajat sosiaalija terveyspalveluiden ulkoistamissopimukset tulevat mitättömiksi tai ne voidaan irtisanoa. –?On mahdollista hioa sääntelyä, joka liittyy yksityisten palveluntuottajien käyttämiseen. Nyt valiokunta toteaa, että väljempi sääntely perusoikeuksien ja valtiosääntöoikeuksien näkökulmasta on mahdollista. Hallitus on ottanut hyvin huomioon viime vaalikauden lausunnot, Häkkänen sanoi. Lohen mukaan pevin lausunnossa esimerkiksi otetaan kantaa siihen, että yksityisiä palveluntuottajia voi käyttää tulevan maakunnan harkinnan mukaan. Perustuslakivaliokunnan mukaan sääntely merkitsee puuttumista sopimussuhteiden pysyvyyteen ja sitä kautta omaisuuden suojaan. Korkeakoulutetuista yhä useampi on vähentänyt tupakointiaan. Se antaa valtuuksia tuleville maakunnille päättää, paljonko yksityisiä palvelujentuottajia käytetään. Toinen tärkeä pevin kannanotto koskee Lohen mukaan virkalääkärikysymystä. Hänen mukaansa sitä olivat monet valiokunnassa kuullut asiantuntijatkin kiitelleet. Helsingin ohjaus on valiokunnan mukaan rajattava koskemaan vain lakisääteisiä tehtäviä ja uudistuksen kannalta ehdottoman välttämätöntä ohjausta. Koposen mukaan myös koronaepidemian rajoitustoimien vaikutuksia elintapoihin on tärkeä arvioida koulutusryhmittäin
Haavoittuneita on vähintään satoja. Israelin ja islamistisen liikkeen Hamasin välillä alkoi perjantain vastaisena yönä tulitauko yhdentoista päivän rajujen taistelujen jälkeen. TOUKOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 15 UUTISET Niilo Simojoki Jerusalem Hamasin mukaan Gazan kaduilla juhlittiin perjantaina ”voittoa”. BBC pyysi torstaina anteeksi kohuhaastattelun esittämistä sen jälkeen, kun samana päivänä julkaistu raportti kritisoi jyrkästi tapaa, jolla BBC:n toimittaja suostutteli Dianan antamaan haastattelun. STT, AFP Katalonian aluejohtajaksi maltillinen Aragones BARCELONA. Espanja sallii kaikkien koronarokotteen saaneiden matkustajien saapua maahan 7. Moskova aloitti ensimmäisenä pääkaupunkina maailmassa rokotukset jo yli vuosi sitten, mutta vain 1,3 miljoonaa moskovalaista 12 miljoonan asukkaan kaupungissa on ottanut ilmaisen rokotteen. Tutkija muistuttaa palestiinalaisten ja maailman vahvimpiin kuuluvan armeijan konfliktin epäsuhdasta. Tulitauon kestämisen suhteen suomalaistutkija on varovaisen toiveikas. WHO: Pandemiaan liittyviä kuolemia kolme kertaa enemmän Venäjällä pormestari Sobjanin hämmästelee moskovalaisten haluttomuutta ottaa rokote. Yli viikon jatkuneet iskut Israelin ja palestiinalaisjärjestöjen välillä taukosivat perjantaina vastaisena yönä voimaan astuneeseen tulitaukoon. –?Meillä ei ole toista kotia. JOHTAJAT ERI puolilta maailmaa kiittelivät Egyptin välityksellä syntynyttä tulitaukoa. Toistaiseksi Britanniassa on rajoituksia, jotka koskevat Espanjasta saapuvia. Pysyvää poliittista ratkaisua ei silti vielä ole. Berliinissä puolestaan ihmiset pääsivät kuukausien tauon jälkeen perjantaina terasseille ja ruokailemaan ulkosalle sekä uimaan maauimaloissa. kesäkuuta alkaen. –?Hamasille jo se on voitto, että he selviävät hengissä näinkin monta erää tällaista vastustajaa vastaan, Stewart kuvailee. Hamas aloitti rakettitulensa 10. Britanniassa prinsessa Dianan lapset, prinssit William ja Harry, ovat arvostelleet kovin sanoin yleisradioyhtiö BBC:n ja yhtiön yhden toimittajan toimintaa vuonna 1995 esitetyn prinsessan haastattelun yhteydessä. Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi Israelin sotatoimien Gazassa olleen ”poikkeuksellinen menestys”. Sobjaninin mukaan rokotettujen osuus on Moskovassa alhaisempi kuin missään muussa Euroopan kaupungissa. –?Tämän symbolisen viestin he saivat lähetettyä heti konfliktin aluksi, Stewart sanoo. Asiasta kertoi maan pääministeri Pedro Sanchez. Israelia tulitaukoon taivutelleen Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken matkustaa pian Lähi-itään. Hän kannattaa keskusteluja Espanjan keskushallinnon kanssa. Gazassa oli kuollut yli 240 ihmistä, Israelissa 12. –?7. toukokuuta Jerusalemissa puhjenneiden levottomuuksien jälkeen. Brittituristit voivat pääministerin mukaan saapua loman viettoon Espanjaan jo ensi maanantaista alkaen. Osa johtuu siitä, etteivät ihmiset ole saaneet hoitoa muihin sairauksiin. Katalonian uudeksi aluejohtajaksi valittiin perjantaina maltillisen itsenäisyyspuolueen ERC:n Pere Aragones. Prinssi Williamin mukaan vilpillinen tapa, jolla haastattelu hankittiin, vaikutti merkittävästi Dianan sanomisiin. Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Timo Stewartin mukaan sellaista ei ole näköpiirissä. STT Ihmiset juhlivat kaduilla Egyptin välittämän tulitauon alkamista Rafahissa, eteläisellä Gazan alueella. Valintansa jälkeen Aragones lupasi jatkaa taistelua Katalonian itsenäisyydestä. KUVA: Said Khatib / Lehtikuva Gazan ja Israelin taistelut taukosivat Suomalaistutkija on varovaisen toiveikas tulitauon kestämisestä. Espanja katsoi kuitenkin äänestyksen laittomaksi ja otti väliaikaisesti Katalonian hallintaansa. Panorama-ohjelmassa Diana muun muassa sanoi, että hänen ”avioliitossaan on kolme ihmistä” eli hän, prinssi Charles ja tämän pitkäaikainen rakastajatar, nykyinen vaimo Camilla ParkerBowles. Tuolloin silloista aluejohtajaa Quim Torraa kiellettiin hoitamasta julkista virkaa, koska hänet oli tuomittu niskoittelusta espanjalaisessa tuomioistuimessa. Aragones ei ole untuvikko aluejohtajan pestissä, sillä hän on toiminut Katalonian väliaikaisena aluejohtajana syyskuusta 2020. Islamilainen jihad kertoi ”nöyryyttäneensä” Israelia. Osa näistä kuolemista on suoraan virukseen liittyviä ja osa taas seurausta siitä, etteivät ihmiset ole saaneet tarvitsemaansa hoitoa muihin sairauksiin. –?Luottamus siihen, että odottelulla ja hyvällä käytöksellä asiat paranisivat, on ollut aika huono, Stewart kuvailee palestiinalaisten tuntoja. Heiltä vaaditaan karanteenia ja negatiivista koronatestiä. Osa kuolemista on suoraan virukseen liittyviä. LAUANTAINA 22. LONTOO. Vuonna 2017 Katalonia julistautui kansanäänestyksen jälkeen itsenäiseksi. Sanchez ei maininnut, vaaditaanko briteiltä negatiivista koronatestiä. Koronakuolemia on kirjattu maailmanlaajuisesti yli 3,4 miljoonaa sen jälkeen, kun virus havaittiin ensimmäistä kertaa Kiinassa vuoden 2019 lopulla. Torran edustaman puolueen JxC:n linja itsenäisyyskysymyksessä on jyrkempi kuin ERC:n. Järjestön näkökulmasta tärkeää oli Stewartin mukaan myös se, ettei Israel tuhonnut kokonaan sen kykyä raketti-iskuihin, joita Hamas jatkoi aina tulitaukoon saakka. Nyt tauonneet sotatoimet olivat ensimmäinen kerta, kun rakettituli ajoi Tel Avivin asukkaat kerta toisensa jälkeen pommisuojiin. Vaikka kaikki julistautuivat voittajiksi, oli sodan jälki rujoa. STT, AFP Geneve Maailmassa on voinut olla pandemian vuoksi jopa kolme kertaa enemmän kuolemia kuin viralliset tiedot koronaan liittyvistä kuolemista kertovat, sanoi Maailman terveysjärjestö WHO perjantaina. –?Ihmiset sairastuvat ja kuolevat edelleen, mutta he eivät halua ottaa rokotusta, Sobjanin valitteli videoviestissään. WHO:n edustajan Samira Asman mukaan maailmalla on kuitenkin ollut pandemian seurauksena ainakin kaksi tai kolme kertaa enemmän kuolemia kuin viralliset luvut antavat ymmärtää. Samalla kiirehdittiin pysyvän poliittisen ratkaisun aikaansaamista. –?Paras, mitä Yhdysvalloista ja muualtakin voisi odottaa, olisi vahva viesti Israeliin siitä, että palestiinalaisten yksilöllisten ja kollektiivisten oikeuksien puuttuminen on asia, joka pitää korjata – eikä siinä voida odottaa sitä, että rauhanprosessi joskus vuosien mittaan etenee, Stewart sanoo. kesäkuuta alkaen kaikki rokotetut ihmiset ja heidän perheensä ovat tervetulleita maahamme riippumatta heidän kotimaastaan tai syntyperästään, Sanchez sanoi kansainvälisillä matkailumessuilla Madridissa. Haastattelua ei pitäisi esittää enää koskaan, prinssi sanoi lausunnossa. Venäjällä pormestari Sergei Sobjanin hämmästelee moskovalaisten haluttomuutta ottaa koronarokote. Suuri tuho ei välttämättä vähennä Hamasin suosiota. STT, AFP Prinssi William: Dianan kohuhaastattelu kohtuuton. Aion asua teltassa kotini raunioiden päällä kunnes se on rakennettu uudelleen, 70-vuotias Nazmi Dahoud kertoi AFP:n haastattelussa. Kun toiveita poliittisesta ratkaisusta tai elinolojen paranemisesta ei ole ollut näköpiirissä, voidaan hyväksyvästi ajatella, että ”ainakin Hamas tekee jotain”. Lisäksi Diana myönsi kyseisessä haastattelussa, että myös hänellä oli ollut avioliiton ulkopuolinen suhde. Israelin kannalta hyöty iskujen jatkamisesta olisi laskenut, samalla kun riskit olisivat kasvaneet. Tiheään asutulla palestiinalaisalueella tutkittiin perjantaina tuhoja, kun arviolta 120?000 pakoon lähtenyttä ihmistä palaili koteihinsa – tai sinne, missä se oli ollut. Hamasille perustavoite oli osoittaa Jerusalemissa puhjenneiden levottomuuksien jälkeen, että järjestö on ”Jerusalemin puolustaja”. Tilanteen hauraudesta kertoo se, että Israelin poliisi ja palestiinalaiset ottivat jälleen perjantaina yhteen samalla alueella al-Aqsan moskeijan liepeillä
. Ojala oli kilpailun puolivälissä 14:s ja nousi kärkiryhmään 30 kilometrin kohdalla. Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala selätti vaikeudet ja käveli alle Tokion olympiarajan. Tämä säästi urjalalaiskävelijän voimia kisan loppuun, jonka hän tuli todella vauhdikkaasti. Ojala joutui jättämään edelli. –?Viimeinen viisi kilometriä oli minulta kisan nopein. Ojala olisi voitu valita Tokioon myös rankingsijoituksen perusteella, mutta varma on aina varmaa. Kun olympiaraja on tehtynä, ei tarvitse jännittää muiden tekemisiä. TOUKOKUUTA 2021 Urheilu > Urheilutoimitus puh. . (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Olympiarajan 50 kilometrillä alittanut Aleksi Ojala pääsee taistelemaan SM-mitaleista viikon päästä tutulla reitillä Urjalassa. . Kun tulin Podebradyn kisan jälkeen maaliin, hetken aikaa oli aika tyhjä olo, tyytyväinen Ojala kertoo. Urjalan Urheilijoiden huippukävelijä kuittasi kisalipun pisteltyään viikko sitten Tshekin Podebradyssa järjestetyssä EM-joukkuekilpailussa 50 kilometriä aikaan 3.48,25, jolla hän alitti kisarajan 3.50 reilulla puolellatoista minuutilla. PODEBRADYN KISA sujui Ojalalta nousujohteisesti. Selkävaivoista ennen kisaa kärsinyt Ojala lähti matkaan hieman tavallista rauhallisemmin, sopivan ryhmän mukaan. Maalissa Ojala oli kisan kakkonen. KUVA: Tapio Tuomela / FL Hyvillä mielin kohti olympialaisia . –?Olo on helpottunut, kaksi vuotta sen rajan kanssa tuli taisteltua. YLEISURHEILU Kai Sandberg Urjala Aleksi Ojala voi valmistautua heinä-elokuussa järjestettävien Tokion olympialaisten viidelle kympille hyvillä mielin. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU LAUANTAINA 22. Yleensä ne nopeimmat kilometrit ovat kilpailun alussa. Kävelijällä saumat hyvään olympiasijoitukseen
Edessä on pitkää, kovavauhtista lenkkiä. Neljäs kohde oli laukkojen värittämä ja niihin sortuivat vielä eniten pelatut hevoset. FL Pilvenmäellä tuulista Antti Teivainen ohjasti Cape's Caviarin selvään voittoon Pilvenmäen viidennessä lähdössä. Ei ollut ollenkaan sitä, mitä lähdin hakemaan. toukokuuta on viimeinen tilaisuus antaa näyttöjä kävelyssä Tokiota varten. –?Ellei selkä olisi tullut ajoissa kuntoon, olisin satsannut kaikki SM-maantielle. Tiedän, että olen hyvässä kunnossa ja jos kaikki toimii, voin sijoittua hyvinkin. Olympialaisiin hän ei aseta itselleen sijoitustavoitteita, vaikka tietää, että hyvänä päivänä on mahdollisuuksia melkein mihin vaan. STT Rovanperällä tuskainen päivä Kisan kärjessä ajoi Tänak niukalla erolla ennen Evansia. Kyllä tässäkin se olympiaraja lähestyy, joten oli vähän niin kuin salainen tavoite, että se olisi tullut, mutta ei tämän illan uinnilla. Välierissä Teijonsalo tyytyi aikaan 55,11 ja oli jälleen 16:s. PELIN VIIMEINEN kohde merkittiin Tapio Perttusen ja Pegasos Evon nimiin ennen Favör Dåta. –. Järjestävän seuran Aleksi Ojala odottaa innolla kotikisoja. Huomiseksi on vain löydettävä oikeat säädöt myös aamun pätkille, Rovanperä summasi. Grainfield Emma jätettiin kolmanneksi. RAVIURHEILU Matti Kaasalainen Forssa Pilvenmäen perjantairaveissa kävi puhuri monessakin mielessä, kun tuuli palotteli takasuoran mainosaitaa ja lennätti myös totokuponkeja. Peli käynnistyi historian havinalla kun Risto Airaksinen otti vuodesta 1967 alkaneen voittoputken tämän vuoden ”pakollisen” ykkösen Anything For Youn rattailla. Ensin ovat edessä SM-maantiet kotikulmilla Urjalassa, sitten mahdollisesti Espoon GP-kisat tai kävelykarnevaalit. Illan T5-peli oli vielä odotettuakin hankalampi, josta kertoo sellainenkin asia, että Teivaisen Antti voittaa toisen kohteen kertoimella 52,08. Illan ensimmäisessä lähdössä nähtiin lupaavan oloinen 4-vuotias suomenhevonen Rannan Sipi, jolla Teemu Okkolin päästeli puolen suoranmitan voittoon pikku laukankin häiritsemänä. –. TOUKOKUUTA 2021 Olympiarajan 50 kilometrillä alittanut Aleksi Ojala pääsee taistelemaan SM-mitaleista viikon päästä tutulla reitillä Urjalassa. Ruuna on tammelalaisen Jaakko Kyrön omistuksessa ja tähtää SuurHollolaan. AUTOURHEILU Aki Hietavala Matosinhos Toyotan Kalle Rovanperä oli vaikeuksissa Portugalin MMrallin perjantain ajopäivän aikana. Jos koronatilanne olisi sen sallinut, Urjalassa olisi nähty myös kovia ulkomaalaisia kävelijöitä olympiarajaa hakemassa. En vain saanut hyvää fiilistä autoon. – En minä näistä omista saavutuksista niin tiedä, mutta hevonen oli hyvä eikä säikkynyt edes kuolemanpaikkaa, Airaksinen selvitti. Iltapäiväksi muutimme autoa, ja se toimi paljon paremmin. Forssan Suvi-iltakaan ei ole vielä poissa laskuista. Suurempia ongelmia ei syntynyt sen jälkeenkään ja Utala lasketteli maaliin tamman rattailla selvästi ennen Adrienne´s Amia. 30. Aamu oli kyllä tosi huono. Kisan kärjessä ajoi Hyundain Ott Tänak niukalla 2,7 sekunnin erolla ennen Toyotan Elfyn Evansia. –. Ennakkotesteissä auton säätöjä ei ollut saatu kisaan sopiviksi, mikä haittasi menoa varsinkin aamulla. OLYMPIARANKINGISSA Ojala on viime viikonlopun ajallaan noin 20. Eroa kärkeen oli kertynyt 25 sekuntia. Teijonsalo teki tasaista työtä EM-altaassa Suomen Fanny Teijonsalon perjantaipäivään mahtui kaksi 16. –?Voitosta aion taistella, vaikka en olisikaan aivan sataprosenttisesti palautunut Tshekin kisasta. Oli tosi hankala päivä ja vähän huonoa tuuriakin. –. Vaivat alkoivat hellittää, mutta silti osallistuminen EM-joukkuekilpailun 50 kilometrille varmistui vasta kisaa edeltävällä viikolla. Toiseen T5-lähtöön saatiin sitten Teivaisen virittämä pommi. –?Ei tässä millekään treenitauolle jäädä, vaan jatketaan normaalia valmistautumista. Heinäkuussa hän kävelee vielä Tampereella Kalevan kisoissa, sen jälkeen onkin edessä valmistautumisleiri Japanissa. Esimerkiksi Podebradyssa jäi taakse monta MM-kisoissa pistesijoille yltänyttä urheilijaa. sijaa naisten 100 metrin vapaauinnissa Unkarin Budapestissä järjestettävissä pitkän radan EM-kilpailuissa. 50 kilometriä on sellainen matka, ettei mikään ole sataprosenttisen varmaa, Ojala sanoo. KUVA: Tapio Tuomela / FL Risto Airaksinen haki Anything For Youlla voiton Forssasta. FL Ojala aikoo taistella SM-kullasta kotikulmilla Kai Sandberg Urjala Urjalan Urheilijat järjestää SMmaantiekävelyt sunnuntaina 30. Hyundaita komentava Dani Sordo oli kolmantena. Ehkä olimme tehneet väärät säädöt, sillä testeissä tie oli vähän erilainen. Meillä monta kovaa naiskävelijää, joista etenkin Tiia Kuikalla on vielä saumat olympiarajan alitukseen. Mitalit jaetaan miesten ja naisten yleisen sarjan lisäksi nuorten sarjoissa 15-vuotiaista ylöspäin. STT. Eikä Teivainen T5-pelissä ollut ainoa yllättäjä, sillä viisi oikein osanneille napsahti mukavasti 16 549,40 euroa. –?En mieti sijoituksia etukäteen, sillä on turha ottaa itselleen ylimääräistä murhetta. KUVA: Tapio Tuomela / FL sen 50 kilometrin kilpailun kesken maaliskuussa Dudincessa ja kärsi sen jälkeen selkäja lonkkavaivoista. –?On todella hienoa päästä kilpailemaan SM-mitaleista oman seuran järjestämissä kisoissa tutuilla kaduilla, Ojala sanoo. sijan tienoilla. Ennen perjantain viimeistä lyhyttä kaupunkierikoiskoetta Rovanperä löytyi tuloksista kuudennelta sijalta. Markku Nieminen voitti kolmannen kohteen True Noicella ja teki sen varsin päättäväiseen tyyliin. OJALA AIKOO kilpailla ennen matkaa Sapporoon, jossa olypiakävely kisataan, muutaman kerran. Teijonsalo kauhoi aamun alkuerissä ennätyksensä 54,72 ja pääsi illan välieriin alkuerien viimeiseltä sijalta. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU LAUANTAINA 22. Ojala starttaa miesten 35 kilometrille, vaikka ei vielä viikon päästäkään ole varmasti täysin palautunut olympiarajan alituksen tuoneen EM-joukkuekilpailun 50 kilometrin kilpailusta. toukokuuta Urjalan urheilukentän ympäristössä. Nyt mennään kotimaisin voimin. Valjakko haki kärkipaikan takasuoralla ja piti kilpakumppanit takanaan varsin vaivattomasti loppuun asti. Aamulla oli niin hyvä uinti, että tavallaan ajattelin, että kaikki, mitä tästä tulee, on plussaa, Teijonsalo summasi Uimaliiton Twitterissä. Viisivuotiaan oriin omistavat Marita ja Markus Kiiski Vieremältä. Kaiken aion reitin varrelle jättää, Ojala sanoo. Cape´s Caviar ei ollut Antin mielestä laisinkaan niin tukkoinen kuin tähän mennessä ja kykyjähän sillä on aina ollut. Juha Utala olikin hereillä Poetry In Motionin rattailla siirtäen ajokkinsa suosikkien alun laukkojen jälkeen keulaan jo takasuoralla. –?Naisten 20 kilometrillä saamme varmasti tasokkaan kilpailun
Toivottavat: lapset, lastenlapset, lastenlastenlapset (Juhlimme vain perhepiirissä) Poikkeusolot ovat pakottaneet Suomen pysyttelemään yhdessä ja kasvattaneet hinkua päästä pelaamaan. V sport jalkapallo 16.20 Bundesliiga: Werder Bremen–Mönchengladbach. lähtö, lv 2160 m: 1) Strong Caviar/Riku Salminen 19,1 x (6,71), 2) Lights Out Alice 19,5 x (3,78).3) Comanche XO 18,5 (10,38).4) Hayley 20,0 x (8,38). Elisa Viihde Sport 18.50 Koripallon Bundesliiga: Baskets Oldenburg–Ratiopharm Ulm. Kontiola kertoi päävalmentaja Jalosen yhteydenoton olleen silti ”kiva positiivinen yllätys”. 17.50 Subway Kansallinen Liiga: TIPS–FC Honka. Eurosport 1 12.28 Pyöräily: Maailmankiertue. NY Islanders–Pittsburgh 4–5 (0–1, 1–2, 3–2) Pittsburgh johtaa voitoin 2–1. 15.45 Ravit: Gävle, Ruotsi. 21.20 Koripallon Bundesliiga: Alba Berlin–Hamburg Towers. 16.05 Jääkiekon MM: Iso-Britannia–Venäjä. 5–6 (0–2, 5–1, 0–2, 0–1) F: Aleksander Barkov 0+1. 19.00 Uinnin EM: Pitkän radan kilpailut. 12.44 Ravit: Jägersro, Ruotsi. lähtö, Toto5-3, lv 2640 m: 1) True Noice/ Markku Nieminen 18,6a (10,71), 2) Overdose 18,7a (10,78).3) Burnout 18,9a (3,83).4) Arrogance 18,9a (7,52).poissa: 7. JÄÄKIEKKO Raiko Häyrinen Riika MM-kisojen B-alkulohkon pelihallin Riga Arenan alakatsomot oli jo perjantaina peitetty lakanoilla ja pahviyleisöllä, vuorokausi ennen kuin Suomi avaa turnauksensa Yhdysvaltoja vastaan. Kaikkien kanssa on tullut keskusteltua. 18.45 Veikkausliiga: Ilves–KuPS. 5. Montreal johtaa voitoin 1–0. 16.15 Ravit: Suomi. 13.00 NBL: Brisbane–S.E. Eurosport 2 08.33 Melonta Sprintti: Maailmancup, Barnaul. Me ollaan koko ajan kimpassa, ei päästä pakoon toisia. TV-urheilu Yle TV2 10.00 Rallin MM: EK 9, Portugali. Aika kyllä juoksee nopeasti. 21.00 Rallin MM: EK 15, Portugali. Toto (8-7-4): 11,11 2,44-10,193,95 91,70. –. ja 22.5.2021 johdosta. Turuntie 1, Forssa Onnittelut OSTETAAN kuolinpesät ym. Erikoistilanteet ovat isossa roolissa. Toto (5-3-10): 10,71 3,72-3,05-1,70 59,53. 16.25 Bundesliiga: Union Berlin–RB Leipzig. Toto5 voitto-osuus: 367,49. Yle Areena 10.55 Uinnin EM: alkuerät. 19.00 La Liga: Elche– Athletic. Toto5 voitto-osuus: 2,33. 21.35 Serie A: Crotone–Fiorentina. 02.05 NHL: Toronto Maple Leafs–Montreal Canadiens. 12.15 Jääkiekon MM: Tanska–Ruotsi, Norja–Saksa. Rahapelit KENO 20/21 Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 3, 5, 6, 13, 15, 18, 31, 32, 33, 40, 41, 43, 49, 52, 57, 59, 63, 65, 69, 70 Kunkkunumero: 3 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 3, 5, 8, 17, 18, 21, 24, 28, 31, 34, 37, 44, 46, 50, 53, 60, 61, 64, 65, 70 Kunkkunumero: 24 TOTO5 Pilvenmäki Oikea rivi: 1. Perjantai-iltapäivää edeltäneiden 24 tunnin aikana vajaan kahden miljoonan asukkaan Latviassa oli todettu 497 uutta koronavirustartuntaa, ja Suomen joukkue pysytteli jäällä käyntejä lukuun ottamatta hotellissaan. 03.05 NHL: Minnesota Wild– Vegas Golden Knights. lähtö, Toto5-4 DUO-1 TROIKKA-1, lv 2140 m: 1) Poetry In Motion/Juha Utala 16,7 (11,11), 2) Adrienne’s Ami 16,9 (40,83).3) Wall Street Comery 17,0 (23,85).4) Pastorn 17,1 (81,67). En tiedä, onko minussa sen suurempaa muutosta, aika lailla samoja hommia tehdään. teho 4000 W, suositusala 20-80 m2 UltimateCool 09 Heti varastosta! TÄNÄÄN ostoja myyntiliike AUKI klo 9 . TOUKOKUUTA 2021 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Lämpimät onnittelut ikinuorelle Moonalle 22.5. Toto (3-10-7): 1,92 1,48-6,01-1,84 51,55. poissa: 5, 12, 16. Maalivahti Harri Säteri kehui joukkueen meiningin olleen hyvä jo leirityksestä lähtien. 13.50 Subway Kansallinen Liiga: PK-35–KuPS. 3. V sport 1 02.05 NHL: Nashville Predators–Carolina Hurricanes. 22.05 NHL: New York Islanders–Pittsburgh Penguins. 18.55 La Liga: Real Valladolid–Atlético Madrid. –. 15.30, 19.00 Tennis, WTA 250 -turnaus. 7. MTV3 16.00, 18.35, 19.30 MM-kisastudio 16.10 Jääkiekon MM: Suomi–USA. –. Kaikesta on puhuttu maan ja taivaan väliltä. Jukka oli vähän sillai, että hyvä kausi, että onko nämä jo mun osalta ohitse kiinnostuksen puolesta, Kontiola kertoi. 19.00 La Liga: Valladolid– At. 16.30 Rallin MM: EK 12, Portugali. Tampa Bay johtaa voitoin 2–1. 19.30 Ravit: Skellefteå, Ruotsi. –. Paula, Minna, Gunilla, Ilkka, Pasi ja Jukka OSTETAAN kaikenkuntoiset ajoneuvot, matkailuautot sekä asuntoautot. 16.15 Jääkiekon MM: Iso-Britannia–Venäjä. 15.00 Pyöräsuunnistuksen SM-sprintti. Toronto–Montreal 1–2 (0–1, 1–0, 0–1) M: Joel Armia 0+1. 19.38 Ratsastus: Global Champions Tour Madrid. lähtö, sh 2160 m: 1) Vonkari/Juha Lindroos 28,8 (5,44), 2) Isosalon Ihme 28,8 (4,22).3) Unnan Tähti 29,4 (3,96).4) Krista 30,3 x (4,61).poissa: 1, 3, 9. 18.07 Ravit: Kokemäki, Suomi. 16.15 Veikkausliiga: Onside-studio: SJK–HJK. C More Sport 14.00 Ravit. Toto (11-2-15): 52,08 5,75-2,89-3,74 140,59. 0400 486 615 Ostetaan Lämpimät syntymäpäiväonnittelut Ritva ja Eero Liski 90 v 7.2. Jääkiekko MIESTEN MM-KILPAILUT Lohko A: Venäjä–Tshekki 4–3 (1–1, 1–1, 2–1) Lohko B: Saksa–Italia 9–4 (2–2, 5–0, 2–2) NHL Pudotuspelien 1. Melbourne. Kontiola kertoi Suomen hioneen ylivoimakuvioita sekä jäällä että videopalavereissa paljon. 13.15 Ratamoottoriveneilyn SM: Lohja lähdöt 1 ja 2. Jännitti, enkä ollut varma, olenko kokoonpanossa. –. Toto5 voitto-osuus: 57,79. 19.00 La Liga: Osasuna–Real Sociedad. 20.10 Jääkiekon MM: Tshekki–Sveitsi. Kontiola kertoi muistavansa yhä MM-kisadebyyttinsä keväällä 2007. –. Pesäpallo C-POIKIEN SM Joko juniorit-Ulvila 2-0 (13-2, 10-3) Santeri Syrjälä 0/6, Perttu Kenttäaho 2+6/6, Nestori Laaksonen 0/1, Joel Paavilainen 4/0, Kasper Leijon 2/1, Miika Kinos 1/2, Rasmus Lintula 1/0, Niilo Koivisto 2/3, Vilho Karevaara 1/1, Eemeli Ruohonen 0/3, Kristian Torvikoski 1/0. Toto (12-2-4): 4,03 1,64-4,77-2,34 48,01. Ei nyt ihan hengellisyyksiin asti ole menty, Säteri kertoi. Olisi tärkeää, että saamme ne alusta lähtien rullaamaan. V sport jääkiekko 19.35 NHL: Tampa Bay Lightning–Florida Panthers. Muistan 2007 ensimmäinen pelin Kazakstania vastaan. 16.00 DWG KIA–MAD LionsMidSeason Invitational, Playoff. 2018 talviolympialaisissa Pyeongchangissa Kontiola pelasi edellisessä arvoturnauksessaan, mutta hän itse puhui Pyeonghangista ”olympialaisten kopioversiona jääkiekossa”, koska NHL-pelaajat eivät olleet mukana. TULOSPÖRSSI. lähtö: 11 Cape’s Caviar, poissa: 8 3. Toto5 voitto-osuus: 2256,73. Kontiola kertoi turnauksen aloittamisen polttelevan jo mielessä. Toto (4-6-14): 6,71 3,56-2,151,97 28,05. 19.00 La Liga: Real Madrid–Villarreal. 20.15 Latvia–KazakstanMM. VeikkausTV 10.30 NBL: NZ Breakers–Sydney. 14.53 Superbike: MM-sarja Aragon. Suomella on ollut aina se, että kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään. –. C More Max 09.15 F2: Sprinttikisa 2, Monaco. KUVA: Jussi Nukari / Lehtikuva Autourheilu RALLIN MM-SARJA 4/12 kilpailu, Portugalin ralli: Kärjen tilanne 7/20 erikoiskokeen jälkeen: 1) Ott Tänak Viro, Hyundai 1.20.03,6, 2) Elfyn Evans Britannia, Toyota jäljessä 2,7 sekuntia, 3) Dani Sordo Espanja, Hyundai –3,0, 4) Takamoto Katsuta Japani, Toyota –12,0, 5) Sebastien Ogier Ranska, Toyota –22,7, 6) Kalle Rovanperä/Jonne Halttunen Suomi, Toyota –25,0, 7) Gus Greensmith Britannia, Ford –59,2, 8) Adrian Fourmaux Ranska, Ford –1.27,4, 9) Thierry Neuville Belgia, Hyundai –3.15,8, 10) Esapekka Lappi/Janne Ferm Suomi Volkswagen –3.27,9, ...12) Teemu Suninen/Mikko Markkula Suomi, Ford –3.37,6. Budapest, Unkari. V sport urheilu 14.25 EFL Championship: Brentford–Bournemouth. Ensin käydään peliasiat läpi, ja sitten puhutaan muita juttuja, keskushyökkääjä Petri Kontiola kertoi. Ravit FORSSA TOTO5 1. 19.00 La Liga: Eibar–Barcelona. lähtö: 5 True Noice, poissa: 7 4. 16.10 Jääkiekon MM: Suomi–USA. 19.00 La Liga: Huesca–Valencia. Ylivoimapelaaminen oli silloinkin erikoisosaaminen, se on sama homma. 19.00 Islannin liiga: FH– KR. Viime kaudella Kontiola takoi kotimaisessa Liigassa HPK:ssa 55 pistettä 55 ottelussa. 16.03 Superbike: MM-sarja Aragon. C More Sport 2 12.05 Jääkiekon MM: Norja–Saksa. Toto (6-5-11): 5,44 1,71-1,88-1,38 14,29. 17.00 Tennis: ATP250. LAUANTAINA 22. Korona-aika on pakottanut Suomen joukkueen pysyttelemään yhdessä, ja etämediatilaisuudessaan pelaajat kertoivat poikkeusaikojen tiivistäneen ryhmää. lähtö, Toto5-5 DUO-2, lv 2140 m: 1) Pegasos Evo/Tapio Perttunen 16,6a (9,69), 2) Favör Då 16,7a (7,28).3) Grainfield Emma 16,8a (1,66).4) Blue Max Inn* 17,0a (19,88).poissa: 7. 12.55 F1: Vapaat harjoitukset 3, Monaco. Ruutu 12.55 Superpesis: Hyvinkään Tahko–Manse PP. Minnesota–Las Vegas 2–5 (2–0, 0–3, 0–2) Las Vegas johtaa voitoin 2–1. Palkittu pelaaja: Perttu Kenttäaho. lähtö, Toto5-1, lv 2140 m: 1) Anything For You/ Risto Airaksinen 15,8a (4,03), 2) Tour Knight 15,9a (39,86).3) Madrid 16,1a (11,68).4) Urchin* 16,1a (47,02). Leijonapaidan kiskaiseminen hartiasuojien päälle tuo aina pienen lisälatauksen. 046 577 4631 Myydään 299,50 VAIN Rajoitettu erä! Tilaa heti! 02 2590 200 ILMALÄMPÖPUMPPU HELLETARJOUS max. 2. Tulin tänne pitämään hauskaa ja nauttimaan lätkästä. 12.55 Superpesis: IPV–SiiPe. Nopealla ja vaivattomalla kaupalla. lähtö: 12 Anything For You, poissa: 2. 18.55 La Liga: Real Madrid–Villarreal. 16.50 Ykkönen: KPV–Gnistan, JIPPO–HJK Klubi 04, MuSa–RoPS. 13.07 Ravit: Oulu, Suomi. 13.50 Subway Kansallinen Liiga: HJK–Åland United. Troikka: 2082,61. Nykyään tulee aika vähän viidellä viittä vastaan maalipaikkoja. KONTIOLA, 36 , kuului vuosikymmen sitten jääkiekkomaajoukkueen vakiokalustoon, mutta edellisen kerran hän pelasi MM-kisoissa kuusi vuotta sitten. lähtö, Toto5-2, lv 2140 m 15 hevosen ryhmäajo: 1) Cape’s Caviar/Antti Teivainen 16,8a (52,08), 2) Unbounded Stride 17,1a (7,88).3) Rim Bay Orchid 17,2a (14,08).4) Capercaillie Cock 17,4a (5,13).poissa: 8. 18.20 Subway Kansallinen Liiga: HPS–JyPK. 16.45 Veikkausliiga: FC Lahti–FC Honka. lähtö, sh 2140 m: 1) Rannan Sipi/Teemu Okkolin 32,7a x (1,92), 2) Meren Li 34,7a (58,89).3) Kona 35,3a x (6,96).4) Vihurin Vilkas 35,3a x (51,04). Toto5 voitto-osuus: 16549,40. 21.35 Liga ACB: Movistar Lenovo Tenerife–Barca. C More Sport 1 12.05 Jääkiekon MM: Tanska–Ruotsi. 14.00 Ravit: Toto75 Oulu & Toto75 Gävle. Porukkaan on helppo tulla. STT Leijonilla luistaa ainakin juttu Maalivahti Harri Säteri ja päävalmentaja Jukka Jalonen saapumassa hallille. –. 6. Toto (9-12): 9,69 1,96-1,82-1,33 22,40. 19.00 La Liga: Celta–Betis. johdosta t. V sport golf 20.00 European Tour: US PGA Championship. Kupla tekee sen, että olisi jo hinku päästää pelaamaan ja starttaamaan turnaus. lähtö: 9 Pegasos Evo, poissa: 7 Voitonjako: 5 oikein voitto-osuus 16549,40 e. 20.15 Tshekki–SveitsiMM. 15.55 Superpesis: Kiteen Pallo–Haminan Palloilijat. kierrosta (4 voitolla jatkoon): Tampa Bay–Florida je. lähtö: 8 Poetry In Motion, poissa: 5, 12, 16 5. Harhat 3. 14.45 Veikkausliiga: FC Inter–KTP. Pelipäivän aamutreeneissä tajusin että olen kokoonpanossa, että nyt mennään. Päivän Duo: 8-9, kerroin: 42,01. Pakko voi tuottaa hyvääkin. 20.25 EFL Championship: Swansea– Barnsley. 18.55 Uinnin EM: finaalit. Molemmat Suomen jääkiekon MM-kultaan valmentaneet herrat – Curt Lindström ja Jukka Jalonen – ovat koulutukseltaan opettajia, mutta Jalosen ei ole tarvinnut turvautua PoppamiesCurren 1990-luvulla keksimiin yhteishenkeä nostattaviin ohjelmanumeroihin kuten avomeripurjehduksiin räntäsateessa tai raviajeluihin. 4. 8. Madrid. Kontiolan tärkein valtti on sama kuin neljätoista vuotta sitten. 15.55 F1: Aika-ajot, Monaco. 20.10 Ravit: Harstad, Norja
13.45 Tanssin superäidit. Kausi 6, 2/11. saukkojen, lunnien, hylkeiden ja valaiden elämää. 19.00 Seitsemän uutiset. 06.35 Halinallet: Tervetuloa Halimaahan (S). 19.00 Uinnin EM. 2/9. 09.05–09.50 Historia: 1990 – Saksan kohtalon vuosi. Kausi 1. 19.20 Tulosruutu. 5/8. 17.25 Antiikkikaksintaistelu. 22.00–01.50 Eurovision Song Contest 2021. 16.25 Schitt’s Creek (7). Jakso 15/20. 13.25 Simpsonit (7). 28,3 mm Heinola Kylmin 22.5. Kausi 2. (2016). 17.10 Flinkkilä & Kellomäki. 09.11 Romppu, Rasse ja Sikuriina (7). 17.25– 20.00 YLE FEM. 18.00 Masked Singer USA. (16). Suora lähetys. 4/8. 09.00 Adam & Eva. 07.30–08.00 Simpsonit (7). 17.00 17.30–17.55 Ketonen & Myllyrinne (12). Jakso 17. 10.30 Huvila & Huussi. (U) 13.45 Rock-Suomi: Kapina. Kausi 1. 17.00 17.45 ELOKUVA Viidakkokirja (12). Kausi 3. Kausi 3. 22.00 The Graham Norton Show. Kausi 1. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 12 15 15 15 15 15 16 16 16 16 5 6 6 1 2 1 -0 +2 +7 +3 13 13 16 +2 +4 +8 +8 14 14 15 8 2 4 5 2 6 11 6 3 7 tänään tänään Helsinki +14 Hämeenlinna +14 Joensuu +9 Jyväskylä +11 Kemi +3 Kotka +14 Kuopio +8 Lahti +15 Lappeenranta +15 Maarianhamina +13 Mikkeli +14 Oulu +6 Pori +12 Rovaniemi +3 Salla +2 Savonlinna +13 Seinäjoki +6 Tampere +13 Turku +15 Vaasa +7 23.5. 03.40–04.35 C.S.I. Jakso 2/26. Kausi 28, 20/25. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 17.00 Schitt’s Creek (7). Rallin MM-sarjan neljäs osakilpailu. Osa 1/5. Älypuhelimet, tietokoneet, pelit, tabletit jne. Kausi 2, 9/10. Enkelintekijöitä ja elohopeaa. 03.40 Ina <3 porno (16). 08.34 Ässäluokka (S). Kausi 3. 11.00 Au pairit Uudessa-Seelannissa. Jakso 20/26. 18.45 Pilanpäiten. 09.35–10.00 Paavo Pesusieni (S). (U) 13.35 Tarinoiden Ruisrock: Ismo Alanko. 09.00 Farmi Suomi. 12.26 Au pairit Uudessa-Seelannissa. Jakso 9/16. 18.35 MM-kisastudio. 3/9. Suora lähetys. Miten uutiset ovat muokanneet maailmaa tällä viikolla. 02.45 C.S.I. 17.00 17.00 Jääkiekon MM: Suomi – USA. Kausi 2. 19.10 Uutisextra. 08.59 Galaxi. 03.10 Elämää Philadelphiassa (7). 23.25 SmackDown. 16.45 Suomen huutokauppakeisari. 12.55 Au pairit Uudessa-Seelannissa. oli vuonna 1965 -10,9 °C Sodankylä Lämpimin 22.5. 09.23 Otso ja sopulit (7). 20.00 Selviytyjät Suomi. Kausi 4. 00.20 ELOKUVA 300: Imperiumin nousu (16). 09.00 Minä, Elvis Riboldi (7). Kausi 1, 1/2. 11.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 12.20 Yle Oddasat ja Oddasat. Pääosissa: Neel Sethi, Ben Kingsley, Idris Elba, Bill Murray, Christopher Walken, Scarlett Johansson. +14 +18 +15 +14 +8 +13 +14 +17 +15 +12 +16 +10 +15 +7 +5 +15 +16 +17 +16 +13 Ateena +24 Alicante +23 Bryssel +12 Kööpenhamina +13 Las Palmas +21 Lontoo +13 Madrid +21 Malaga +31 Mallorca +24 Miami +27 Moskova +18 Nizza +18 Oslo +12 Pariisi +16 Rodos +20 Rooma +22 Tallinna +14 Tokio +22 Tukholma +13 Wien +14 23.5. Mestaruus häämöttää. Lande. Saksan jälleenyhdistymistä lokakuussa 1990 edelsi Berliinin muurin murtuminen ja sitä seuranneet monet vaikeat poliittiset päätökset. Jakso 16/26. (16). 18.45–19.35 Avara luonto: PohjoisAtlantin armoilla. Kausi 14, 18/22. ovat osa lasten ja nuorten elämää. Kausi 5, 6/12. 09.00 Last Man on Earth (12). Kausi 4. 21/23. (U) 11.29 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 10.05 Ykkösaamu. (U) 16.30 Rallin MM, Portugali, EK 12 – live. 00.15 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi. Kausi 6, 10/20 01.50 C.S.I. 13/15. 07.00 Pyjamasankarit. 11.35 Pientä pilaa. Kausi 1. Jakso 25/26. 16.00 MM-kisastudio. Kausi 1. 02.25 Keisari Aarnio (7). 10.00 ELOKUVA Talven valoa (12). Kausi 14, 19/22. +30 +20 +14 +12 +21 +13 +23 +26 +18 +28 +15 +18 +11 +16 +25 +28 +13 +22 +13 +19 25.5. Kaupungista luontoon. 15.30 Pöllötöllö. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 3/3. 22.25 Tulosruutu. 12.45 Tanssin superäidit. 19.30 MM-kisastudio. 17.30 Schitt’s Creek (S). Jakso 13/15. Pitkän radan kilpailut. Jakso 27. 21.21 HandMade Films – satunnainen studio. Seuraamme Islannin, Norjan ja Skotlannin rannikoilla mm. +14 +16 +14 +13 +5 +12 +13 +15 +12 +14 +15 +6 +15 +4 +3 +15 +11 +14 +16 +7 24.5. 18.00 Riistametsällä. Myrskyjen lapset. 4/10 Partamakaki. 06.25 Bing (S). Kausi 6, 1/13. 14.50 Vintage-valtakunta. 13.25 Tarinoiden Ruisrock: Terhi Kokkonen. 07.00 Simpsonit (7). Pääosissa: Riku Nieminen, Iida-Maria Heinonen, Antti Tuomas Heikkinen, Pekka Strang, Silmu Ståhlberg. 11.55 Simpsonit (7). 22.00 Keno ja Synttärit. 11.45 Tanssin superäidit. Onnea, Hemminki ja Hemmo! 06.52 Utelias Vili (S). 12.45 RSO Musiikkitalossa. 22.20 Päivän sää. 09.00 Yle Uutiset. 19.40 Pembrokeshiren murhat (12). 20.00 Super-Jahti. MTV3 08.00 Muumilaakson tarinoita. Rallin MM-sarjan neljäs osakilpailu. 07.40 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 00.55 NCIS: New Orleans. 12.55 Simpsonit (7). Suora lähetys. 5/9. 09.20 Alvin ja pikkuoravat. 14.45 Unelmien maatila. 22.00 Kymmenen uutiset. 21.00 21.30 Selviytyjät Suomi Extra. 16.10 Jääkiekon MM: Suomi – USA. 14.25 Luontohetki: Intian ihmeelliset eläimet. 21.00 21.00 Rallin MM, Portugali, EK 15 – live. Pääosissa: Mike Weinberg, French Stewart, Jason Beghe, Joanna Going, Clare Carey. 18.15 Strömsö. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Perjantai. (U) 15.34 Rock-Suomi: Edistykselliset. Kausi 4, 3/51. 3/3. 22.50 ELOKUVA Kino Suomi: Kolmistaan (16). 19/23. Pääosissa: Sullivan Stapleton, Eva Green, Lena Headey, Rodrigo Santoro, Jack O’Connell, David Wenham. Kausi 1. Kausi 2, 9/10. 21.00 21.00 Joonas Nordman Show. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 14, 17/22. 18.00 BUU-klubben. 09.30 Peter Pan (7). 13.00 ELOKUVA Yksin kotona 4 (7). 07.39 Q Putti 5 (S). 11.25 Simpsonit (7). Kausi 8, 6/26. 22.45 MM Extra. (U) 11.57 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 08.30 Angry Birds Toons (S). 19.39 Sportnytt. 7/10. 10.00 Rallin MM, Portugali, EK 9 – live. 09.30 Painavia verkkoja. (U) 16.50 Novosti Yle. (U). (16). +13 +16 +12 +13 +7 +13 +12 +15 +14 +13 +14 +8 +14 +6 +4 +15 +13 +14 +14 +9 25.5. 07.55 Sonic Boom (7). Jakso 7/10. 00.40–01.09 Uusi Kino: Mehiläishoito (S). 12.00 Stadi vs. 22.05 ELOKUVA Juice (7). 10.00 Yle Uutiset. Kausi 3. 4/9. 09.30–10.00 Last Man on Earth (7). 09.10 Palomies Sami (S). 11.30 Pientä pilaa. 13.50 Musiikkimatka Irlantiin. 11.00 Mutsi. Kausi 1. Lande. 04.40 Vintiöt (7). Kausi 8. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 21.00 ELOKUVA Kamppailu merta vastaan (12). 20.00 Bob Dylan: The Other Side of the Mirror. Kausi 13. 08.10 LEGO Ninjago (7). Pääosissa Krister Henriksson, Charlotta Jonsson, Douglas Johansson, Per Graffman, Linda Ritzén. 12.25 Simpsonit (7). 07.50 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 83/104, 08.50 Mansikka Marja (S). 02.40 Elämää Philadelphiassa (12). LAUANTAINA 22. 07.15 Lasten Suomi: Lapset! 07.16 Pipsa Possu (S). 09.53 Hullabalooba (7). (Ruotsi 2013). 20.45–20.55 Sportliv. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 9/10. Kausi 2. 20/26. 22.54 ELOKUVA Kino: Withnail & I (12). 08.05 Prisma: Digisukupolven haasteet. 21.00 21.05 Viisukupla – Eurovisionbubblan. 16.15–17.14 Simon Reeve Pohjois-Amerikassa. 12.00 Yle Live: Brit Awards 2021. +27 +19 +12 +12 +20 +13 +19 +19 +19 +27 +20 +20 +13 +15 +22 +24 +12 +22 +14 +15 24.5. 08.30 BUU-klubben. 11.00 Yle Alueuutiset. (U) 14.42 Rock-Suomi: Suomirokkia. Jakso 1/26. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 08.24 Jönneli (S). Rallin MM-sarjan neljäs osakilpailu. 20.00 Suurmestari. 51/52. 12.00– 17.14 YLE TEEMA. NELONEN 06.00 Ritariprinsessa Nella. 14.00 Pitääkö olla huolissaan?. 21.20 Teemalauantai esittää. 08.35 Pac-Manin aavemaiset seikkailut (7). 18.30–19.23 Ministeri (12). (2014). Miten laiteriippuvuus vaikuttaa lapsen kehitykseen ja aivojen toimintaan. 1/9. 11.20 Keskiyön aurinko. (U) 00.25–00.55 Pää pystyssä. SUB 06.30 Simpsonit (7). YLE TV1 07.20 Maajussin luontokuvat. Jakso 25/26. 08.12 Kari Kiituri (S). 82/104, 08.25 Muumilaakson tarinoita. Kymmenet tuhannet naiset päätyivät laittomaan aborttiin 60-luvun Suomessa. 12.40 Pisara. 00.25 ELOKUVA Tappava ase (16). 10.30 Mitä tänään syötäisiin. 15.20 McDonald & Dodds (12). Kausi 12. oli vuonna 1979 +27,5 °C Hyvinkää. 07.21 Paperitarinoita (S). +32 +21 +11 +13 +21 +13 +22 +23 +22 +28 +18 +20 +13 +16 +25 +23 +15 +23 +11 +17 Maanantai +15 3 Tiistai +16 4 Keskiviikko +14 6 Torstai +15 5 Perjantai +15 3 Jokioinen eilen klo 15 +8 °C 3 Lämpimintä eilen klo 15 +16,1 °C Valtimo Sateisinta 20.5. 7/30. 15.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (7). 14.45 ELOKUVA Doria etsimässä (7). Kausi 8. Kausi 2. 19.48 Sportliv. 13.55 Tilt Esports. 23.00 ELOKUVA Wallander: Surulintu (16). 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.5. 20.00–01.09 YLE TEEMA. Kausi 4, 3/10. 03.25–03.55 Amerikan rajavartijat. TOUKOKUUTA 2021 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO RTV-toimituksen yhteystiedot Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) YLE TEEMA & FEM 08.30–12.00 YLE FEM. 10.45 Viimeinen sana. 13.45–14.15 Kulttuuricocktail Live. 22.35 F1 Extra. (2018). 08.25 Angry Birds Toons (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 07.27 Popi Kissa (S). 17.50 Jääkiekon MM: Suomi – USA. 08.00 Yle Uutiset. 15.00 Vintiöiden kosto (S). 19.00 Stadi vs. 07.25 My Little Pony: Pony Life (S)
21.00 Uhkaava hiljaisuus. 15.50 Veneilysää. 6.02 Juuso Pekkinen: Mikä emoji sopii parhaiten siihen, kun Koraania luetaan Instagrammissa. 08.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 23.10 Gåsmamman (16). 00.30 4D: Parinvaihtajat (16). RADIO DEI 8.03 Pakina. 12.03 Yhdessä ylistämään. 17.30 Toisenlaiset teiniäidit. 12.05 Urheiluradio. 17.00 Australian rajalla. 14.30 Panttilainaamon autospesialistit. 0.00 Sykettä Israelista -kooste. 07.10 Food: Fact of Fiction (S). 08.55 Uutiset. 07.30 Simpsonit. 09.45 Vintage-kodit kuntoon. 12.30 Häät sulhasen tapaan. 15.55 Yle News. 13.30 Miehen puolikkaat. 12.00 Paratiisi takapihalla. 03.10 Australian rajalla. 12.40 Miehen puolikkaat. 23.00 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi (12). 10.55 1+5 tytärtä (S). 9.00 Yle Uutiset ja sää. 16.00 Hyvät ja huonot uutiset. 09.55 1+5 tytärtä (S). 12.15 Olen jossain – muistaakseni. 12.30 Rantavahdit (7). 10.00 HJALLIS – Lisää rahaa!. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 12.00 Grillit huurussa (S). 02.55 Maailman karmeimmat aviomiehet. 00.45 Simpsonit. 11.30 Lentoturmatutkinta. 21.00 Rillit huurussa (S). 08.50 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 02.15 Melkein täydellinen rikos (12). 15.00 Lindgren & Sihvonen. 10.30 Raamattu rakkaaksi. 8.05 Onnen sävel. 6.01 Yle Puhe. 15.00 Yle Uutiset. LIV 09.00 Remppa vai muutto. 23.00 Iltahartaus. 18.30 Australian rajalla. 8.35 Raamattuavain extra. TV5 06.05 Caribbean Life (S). 10.00 Jaksa paremmin. 01.30 Autohullut. 11.00 Uuden musiikin X: Anne Lainto & Jani Kareinen (u). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Ripen Grilli. 14.35 Lähetysavain. 9.03 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen: ?Naisten uushenkisyyttä pidetään naurettavana tai vaarallisena’’. 01.00 Blue Bloods (12). 19.00 1+5 tytärtä (S). 10.00 Ruben Stiller. 17.00 Moderni perhe. 13.15 Marttyyrien Ääni. 19.00 The Real Housewives of New York City. 00.10 C.S.I. 5.50 Merisää. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 11.00 Löytöretki tuntemattomaan (S). 20.00 Mestareiden mestari. 21.00 ELOKUVA Lumiukko (16). 8.00 Yle Uutiset ja sää. 08.15 Arktiset vedet (S). 23.00 Salakaupan julmat kasvot. 09.55 Jukan laulut. 19.00 Autohullut. 18.01 Iltahartaus. 03.30 Criminal Minds. 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 21.50 Merisää. 23.30 Stand Up!. 18.00 Moderni perhe. 14.30 Mikko Silvennoisen euroviisut: Piilotettu politiikka eli jokavuotiset mussutukset. KUTONEN 06.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 12.50 Eläinlääkärin elämää: Spesiaali (S). 2.00 Yle Uutiset. 11.25 Suuri leipurikisa (S). Pastorin usko järkkyy vaimon kuoleman jälkeen. 13.00 TV7 Israel News. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 16.10 Faunin iltapäivä. 04.10 Criminal Minds. 16.55 Top Gear: Huteja ja hittejä (S). 21.00 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 12.00 Alastomat selviytyjät extreme (S). 10.45 Hengellistä musiikkia. 00.00 Paratiisihotelli USA (7). 20.30 Syke (12). 7.00 Yle Uutiset. 02.35 Australian rajalla. 15.00 Superkauppiaat. 02.50 1+5 tytärtä (S). 03.30–05.00 Tangokuninkaallisten kuninkaalliset iltamat. 17.30 Nasta raamis. 12.25 Radio Suomen Viikonloppu. 14.25 Urheiluhullut. 7.02 Sää. 1.00 Arkisto: Berliinin muuri murtuu. 02.05 American Chopper (S). 9.05 Urheiluradio. 22.00 Tohtori jalkapaise. 17.00 Amerikan rajavartijat. 10.00 Yle Uutiset. 16.14 Yle Puhe. 19.25 Soiva postikortti. 16.00 Yle Uutiset. 19.07 Radio Suomen Viisuetkot. 0.00 Yle Uutiset. 01.35 Roast – Jeff Ross ja poliisit (7). 12.30 Miia Krause. 03.00 Vankilassa ulkomailla. 15.55 ELOKUVA Kubo ja samuraiseikkailu (7). 00.00 Inside: Amerikan mafia -kooste. 16.10 Urheiluradio. 8.00 Yle Uutiset. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 23.00 Tohtori Paise: Mitä heille kuuluu nyt. 17.20 Lottovoittajan unelmakoti (S). 02.25 Family Guy. 12.00 Rantavahdit (12). 06.35 Lottovoittajan unelmakoti (S). 09.30 Huippunaiset. 20.00 Evankeliumi särkyneelle. (S). 00.00 Hillsong TV. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 13.30 Poliklinikka. 15.20 Poppikoulu. 04.50 Bahama Life (S). 16.00 Family Guy. 11.03 Raatihuone. 6.59 Hyvää huomenta. 13.00 Klassinen kattaus. 16.30 Australian rajalla. 18.00 Poliisit 2019 (7). 12.30 Jerusalem studio. 12.08 #akti. 7.25 Aamusoitto. Nicky on harhautusten mestari, Jess on aloitteleva huijari. 13.30 Sinkkuillallinen. 5.00 Yle Uutiset ja sää. FOX 06.00 Simpsonit. 6.56 Päivän mietelause. 10.00 Diesel Brothers (S). 12.55 Hayley Ever After: The Dress (S). 02.00 Family Guy. 00.30 PikeMasters. 19.00 Lisää tilaa Jeesukselle. 14.00 Nuortenilta. 17.00 Costalaiset – Elämää Aurinkorannikolla. 12.07 Puheen Viikonloppu. 12.45 Merisää. 08.55 Simpsonit. 16.05 Australian rajalla. 22.05 Roman Schatzin Maamme-kirja: Minne tänä kesänä matkustetaan?. JIM 09.00 Kanadan rajalla. 20.00 The Real Housewives of New York City. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 13.55 Onnenpyörä (S). 21.00 ELOKUVA Focus (12). 18.30 Moderni perhe. 7.05 Hartaita säveliä. 23.00 Kilpailija numero 539. 13.30 Yhteydessä luontoon. 12.15 Miehen puolikkaat. 19.55 Uutiset. 10.30 Younger (7). 16.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 19.00 ELOKUVA The Great Gatsby – Kultahattu (12). Katse kohti netin hengellistä sisältöä!. 22.40 Sielu ja ruumis. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 03.40 Poliisit 2019 (7). FRII 06.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.45 Grillit huurussa (S). 12.50 Äänitarina: Papan tabletti. 07.05 Lottovoittajan unelmakoti (S). 10.00 Lentävä talo. 03.55 Verisukulaisia (12). 06.45 Simpsonit. 6.15 Aamuhartaus. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 23.30 ELOKUVA Hannibal (18). 01.45 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 10.00 Younger (7). 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 23.35 Ohjelmatietoja. 14.40 Food Factory. 13.02 Levylautakunta. 18.30 Amerikan rajavartijat. 15.50 Farmi Suomi. 17.50 ELOKUVA Kadotettu rakkaus (12). 17.30 Mestarien maa. 18.30 Hyvä elämä. 15.05 Naurun historia (7). 15.00 Vainaja kaupan päälle 6/6. 8.05 Kuusi kuvaa valokuvaaja ja kuvataiteilija Ulla Jokisalon elämästä. ALFATV 08.00 Kansan kesken. 13.00 Ensitreffit alttarilla Australia. 14.00 Hääpukuja kurvikkaille (S). 19.02 Sävel on vapaa / 09 – 144 800. 14.00 Yle Uutiset. 18.00 Return to Amish. 9.10 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 06.50 Pieni suuri perhe (S). 03.50 Say Yes to the Dress (S). 11.35 Kaisa Pulakan aikamatkat. 21.00 CSI: Miami. 03.10 Family Guy. 22.05 Euroviisut 2021. 11.00 Rempalla tuloja. 06.20 Simpsonit. 01.55 Remppa vai muutto. 11.45 Eläinlääkärin elämää (S). 11.30 Politiikkaradio. 19.46 Radio Suomen Viisuetkot. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.00 Yle Uutiset. 18.00 Top Gear: The Perfect Road Trip (S). 22.55 ELOKUVA Kuningas Charles III (12). 02.40 Australian rajalla. 00.20 Simpsonit. 11.00 Haastattelussa. KUVA: Ab Svensk Filmindustri YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 14.00 Näistä levyistä en luovu. 21.00 Liv D: Aasialaiset ökyhäät. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (16). 7.03 Onnen sävel. 02.30 Tanssi kanssain. 14.55 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset (S). 10.25 Rantatalot remontissa (S). 20.58 Keno ja Synttärit. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 20.00 Täydellinen murha (12). 21.55 Radio Suomen Viisuetkot. 16.00 Home and Away (7). 00.55 Albert Lin ja kadonneet kaupungit. 3.00 Rukous Suomen puolesta (u). 12.20 Food: Fact of Fiction (S). 12.00 ExOnnelliset (12). 06.35 Caribbean Life (S). 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 10.00 Remppa vai muutto. 18.50 Merisää. 01.00 Remppa vai muutto. 12.30 Mayn keittiö. 1.02 Euroviisut 2021. 07.45 Arktiset vedet (S). 7.53 Onnen sävel. 7.59 Hyvää huomenta. TV7 08.30 Jumala puhuu. 15.35 Israel-raportti. 12.05 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 05.05 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 21.00 Yle Uutiset. 02.55 Murhanauhat (12). 08.55 Diesel Brothers (S). 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 06.45 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 07.50 Pieni suuri perhe (S). 23.00 Nuori MacGyver. 18.03 Uskon askeleita (u). 15.30 Home and Away (S). Elokuva: Talven valoa, Yle Teema & Fem klo 10.00. 12.55 Satakiloiset siskot (S). 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 08.40 Kiinteistöhuutokauppa (S). 16.00 Come Home. 17.30 Australian rajalla. 02.50 Family Guy. 11.02 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 13.00 TV Shop. 22.00 Nuori MacGyver. 14.00 Arktiset vedet (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Jumala puhuu. 13.03 Itäraportti. 21.30 The Voice of USA. 20.00 Matti 8 ja Sonny. 10.45 Say Yes To The Dress (S). 15.18 Musiikkikamari. 23.50 Upea lihava elämäni (S). 13.20 Food Factory. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 17.30 Moderni perhe. 03.45 Katastrofin todistajat. 02.25 Uutiset. 05.30–05.55 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 13.55 Family Guy. 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 7.00 Yle Uutiset. 14.50 Eläinten auttaja (S). 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 14.35 Top Gear: Huteja ja hittejä (S). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 21.02 Urheiluradio. 22.00 Vankilassa ulkomailla. 01.05 Yllätystuunaajat (S). 20.08 Radio Suomen Viisuetkot. 7.50 Merisää. 04.55 Why Women Kill. 21.00 Tangokuninkaallisten kuninkaalliset iltamat. 16.30 Liv D: Meghan Markle: tie kuninkaalliseksi. 12.00 Isännän pöydässä. 00.25 Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 04.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 11.15 Toisenlaiset teiniäidit. 16.00 Sielunrauha. 14.15 Food Factory. 05.20–05.50 Bahama Life (S). 07.30 Pohjoisen valtatien pelastajat: kaaosta valtateillä!. 11.50 Miehen puolikkaat. 21.45 ELOKUVA 24 Hours to Live (16). 15.00 Somero. 23.10 Yöklassinen. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 13.30 Panttilainaamon autospesialistit. 16.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Panttilainaamon autospesialistit. 14.00 Jamie Oliver Italiassa. 21.02 Urheiluradio. 3.00 Arkisto: Kaurismäen veljekset. LAUANTAINA 22. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 17.10 Urheiluradio. Osa 1: Keskiajalla ei poltettu noitia (paitsi tosi vähän). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 7.00 Puheen Viikko. 16.50 Lottovoittajan unelmakoti (S). 16.03 Toivekonsertti. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 23.05 Paratiisihotelli USA (S). 11.25 Miehen puolikkaat. 10.40 Saari ilman lakeja. 11.55 1+5 tytärtä (S). 18.00 Ehtookellot: Haminan Marian kirkon kellot. 10.30 Kanadan rajalla. 09.50 Eläintarhan salaisuudet: parhaat palat. 01.10 CSI: Miami. 12.50 KD-Kompassi. 20.02 Urheiluradio. 09.00 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 03.10 Ghost Adventures (12). 18.00 PikeMasters. 19.02 Urheiluradio. 15.10 Family Guy. 19.30 Mikko Silvennoisen euroviisut Suomen viisukarsinnat eli kivireen vetäminen. 8.05 Tiina Lundbergin huoltamo: Millä sävyllä puhut omasta kehostasi ja itsestäsi?. 9.05 Muistojen bulevardi. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava (S). 23.55 Simpsonit. 3.30 Rukousasema (u).. 15.00 Home and Away (S). 13.50 TV Shop. 20.55 Tulossa: Paratiisihotelli Suomi (12). 8.04 Puheen Viikonloppu. 11.30 Yliluonnollista. 01.45 Natsien jättimäiset rakennusurakat: Amerikan sota. 01.55 Soiva postikortti. 22.30 Fillaripäiväkirja. 07.35 Bahama Life (S). 17.00 Kardashianit. 18.00 Kardashianit. 04.05 Ghost Adventures (12). 10.10 Single Parents. 2.00 Uskon askeleita (u). 20.00 Ennätystehdas. 19.00 Simpsonit. 22.00 Liv D: Deittailen rahasta. 18.55 Radio Suomen Viikonloppu. 23.25 ELOKUVA The Sandman (16). 15.50 Poliisikoirat (S). 09.00 Passion for Jesus. 21.00 ELOKUVA Turvatalo (16). 13.05 Miehen puolikkaat. 2.54 Yöradio. 14.30 Home and Away (7). 7.15 Aamuhartaus. 02.00 Kova laki (12). 08.10 Simpsonit. 11.00 Mökki ja potkuri. 08.55 Pieni suuri perhe (S). 07.00 Huippusalaiset uimapaikat (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 Urheilukierros. 20.55 Psalmit. 20.00 Gathering Storm. 12.30 Moniääninen Eurooppa: Seksuaalivähemmistöjen syrjintä jyrkkenee Turkissa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 15.35 Family Guy. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 15.30 Kirjoituksia kungfutselaisuudesta. 00.10 Blue Bloods (12). 17.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.30 Kanadan rajalla. 6.00 Yle Uutiset. 11.00 Kanadan rajalla. 20.07 Sää. 18.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 18.00 Amerikan rajavartijat. 6.05 Hartaita säveliä. 0.02 Euroviisut 2021. 10.00 Klasariparatiisi: Voiko Händelin Messiasta kuunnella kesällä?. 17.00 Lyömättömät!. 14.30 Sinkkuillallinen. 11.00 Riku Siivosen täydellinen elämä: Täydellinen hyvinvointitarina. 21.12 Kalle Haatanen. 16.30 Bless the Harts. Cyber (12). 01.05 Kova laki (12). 00.55 Poliisien matkassa. 07.55 Wheeler Dealers (S). 23.40 Amerikan rajavartijat. 20.03 Kutsu vapauteen. 21.15 Elää kuin Vapahtaja. 00.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 15.45 Pakina (u). 16.30 Home and Away (12). 09.30 Kanadan rajalla. 03.55 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 15.50 Top Gear: Special: Festival Sydney (S). 09.25 TV Shop. 21.00 TV7 Jerusalem uutiset. 08.05 Bahama Life (S). Arkkipiispa Leo, Ortodoksinen kirkko, Helsinki 6.25 Aamusoitto. 15.00 Tervetuloa kuutoset (S). 19.00 ELOKUVA Paddington 2 (7). Jumalan hiljaisuus tekee hänet epätoivoiseksi. 8.50 Eilisen ääni: Terveellisiä kasveja. 11.00 Politiikkaradio. 10.03 Gospel Train. 16.15 Puheen Viikko. 15.52 Radio Suomen Viikonloppu. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Narco Wars. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.03 Marttyyrien ääni. 14.53 Radio Suomen Viikonloppu. 04.30 Muinaiset salaiset kansiot. 23.00 Arkisto: Päivi Istala. 13.00 Jussin kalajutut. 2.02 Veli Kauppinen uuden äärellä. 19.30 Café Raamattu. 22.00 YleX Lauantai-ilta. 13.45 Herra on minun turvani. 11.00 Bless This Mess. 14.00 Panttilainaamon autospesialistit. 20.00 Syke (12). 09.30 Jamie Oliver: Kaikki kokkaamaan. 18.30 Farmi Suomi. 12.05 Urheiluradio. 19.03 Sanan ja rukouksen ilta. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Elokuva: Focus, AVA klo 21.00. 18.00 Australian rajalla. 00.00 Mestarien maa. 14.20 Family Guy. 19.00 Australian rajalla. 09.00 Yrittäjäfoorumi – Yrittäjätarinat. Kuulusteluissa ja saunan löylyissä. 15.30 Kilpailija numero 539. 13.30 Ökyvaimojen salaisuudet. 22.05 Sari Valto: Miksi murha kiehtoo?. 15.35 Food Factory. 23.30 Uutiset. 15.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 14.45 Family Guy. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 10.30 PTX (u). 17.10 Keskiajan myyttinen pimeys. 11.30 Häät sulhasen tapaan. 14.20 Naurun historia (S). Sää. 13.35 Viikon debatti (u). 19.30 Simpsonit. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Simpsonit. 19.55 Wheeler Dealers (S). 13.45 Food Factory. 22.03 Gospel Flow. 21.17 Radio Suomen Viisuetkot. 09.10 Kiinteistöhuutokauppa (S). 14.00 Ohjelmatietoja. TOUKOKUUTA 2021 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.15 Say yes to the Dress Britannia (S). 01.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 17.30 Amerikan rajavartijat. 18.00 Supertähtien yllätysremontit Suomi (S). 20.00 Tanssi kanssain. 00.55 Hengenvaarallisesti lihava (S). Nick kuitenkin säikähtää vakavaksi muuttuvaa suhdetta ja jättää Jessin. 15.10 Food Factory. 09.20 Kymppitonni. 23.02 Euroviisut 2021. 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 11.31 Younger (12). 1.30 Yöradio. 07.05 Simpsonit. 23.45 Hengellistä musiikkia. HERO 10.30 Toisenlaiset teiniäidit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.35 Simpsonit. 19.30 Australian rajalla. 11.00 Younger (12). 17.55 Uutiset. 23.25 Tulossa: Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 10.05 Radio Suomen Lauantaitalkoot. 10.35 Single Parents. 05.45–05.59 Lapin poliisit. 0.00 Yöradio. 12.25 Lentoturmatutkinta. 9.00 Yle Uutiset ja sää
Saimaalla on havaittu yli 80 kuuttia viitenä vuotena peräkkäin. • Päivi ja Antti Törmälä saivat tytön 13.5. Myös klassikot ovat tietenkin suosiossa vuodesta toiseen. Esimerkiksi vanhentuneita tietokirjoja olemme itsekin poistaneet, Räisänen tarkentaa. • Petra Rosenberg ja Iiro Sutinen saivat tytön 12.5. Huomenna KOKOUKSIA • Matkun Kyläyhdistyksen kevätkokous kylätalolla klo 15. –?Louna-kirjastojen e-kirjakokoelmaan on panostettu enemmän, ja avasimme tänä vuonna verkkoon myös e-lehtikokoelman. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA LAUANTAINA 22. Pepin pikkusisko painoi 3 390 g ja oli 49 cm pitkä. Forssan kirjasto on vastaanottanut kirjalahjoituksia, mutta varasto alkaa olla täynnä jo omasta takaa. • Metsästysseura Hallin talvikokous Sukulan ampumaradalla koronarajoitukset huomioiden klo 19. Saimaannorpan kuutteja syntyi arviolta 86 Saimaannorppien pesätarkistuksissa löydettiin tänä vuonna 76 kuuttia, kertoo Metsähallitus. Jos kirjastoon haluaa lahjoittaa kirjoja, täytyy pohtia, onko kirjalla käyttötarvetta. Suomen kustannusyhdistyksen raportin mukaan sähköisten julkaisujen osuus kirjojen kokonaismyynnistä oli 28 prosenttia vuonna 2020. TOUKOKUUTA 2021 Ajassa Hemmo, Hemminki Huomenna: Lyyli, Lyydia Aurinko nousee Forssassa tänään klo 4.25 ja laskee klo 22.21. Klassikot ja suosikkikirjailijoiden teokset saavat pysyä valikoimassa. Pyrimme siihen, että mitään kirpputorin tavaraa ei mene suoraan roskikseen, paikallisosaston toiminnanKirjoja menee kaupaksi tasaiseen tahtiin poistomyynnistä. LOUNAIS-SUOMEN syöpäyhdistyksen Forssan seudun paikallisosaston kirpputori Solukko joutui tänä keväänä kieltäytymään vastaanottamasta kirjoja, koska niitä on valikoimassa yksinkertaisesti liikaa. Koronan takia lehtiä ei ole voinut jäädä lukemaan kirjastolle. STT. Räisäsen mukaan hyvä kirjalahjoitus on siistikuntoinen, ajantasainen ja kiinnostava. Kulunut talvi oli suotuisa norpille, sillä tammikuun lumisateiden ansiosta Saimaan rannoille kinostui riittävästi lunta pesintään. Väinön, Taimin ja Lempin pikkusisko painoi 3 945 g ja oli 49 cm pitkä. ÄÄNIKIRJASOVELLUKSESSA kirjat vievät tilaa vain kännykän muistista, kun taas oman kodin kirjahylly voi olla täynnä vuosien varrella luettuja kirjoja. Kuvassa Forssan kaupunginkirjaston osastonjohtaja Eija Räisänen. Hyväkuntoista kirjaa ei viitsisi heittää suoraan pois. Kokonaissyntyvyydeksi arvioidaan 86 poikasta, mikä viittaa hieman yli 400 norpan kantaan. Forssan kaupunginkirjaston osastonjohtaja Eija Räisänen kertoo koronapandemian vaikuttaneen positiivisesti sähköisten aineistojen suosioon kirjastossa. Kokoontuminen ulkoilun merkeissä klo 14. TOUKOKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 8–15. –?Olemme yrittäneet löytää sellaisia paikkoja, jonne voisimme antaa kirjoja edelleen. LUKIJAN AIHE Emma Heikkilä Forssa Painettujen kirjojen suosio jatkaa laskuaan, kun taas sähköja äänikirjojen myynti on ollut kasvussa. Norppien määrää arvioidaan vuosittain. KOKOUKSIA • Lounais-Hämeen Retki ry:n kevätkokous ulkoilutapahtumana Somerolla Kultelan Savipuistossa klo 16. Vauva painoi 3 125 g ja oli 50 cm pitkä. Pimeä päättyy klo 3.09 ja alkaa klo 23.39. –?Mitään suuria määriä ei kannata tuoda etukäteen kyselemättä. Hyväkuntoista ja kierrätettyä luettavaa on myynnissä pikkurahalla. • Miia Räikkä ja Juhani Tuusa saivat tytön 10.5. KUVA: Tapio Tuomela / FL Hyvä kirjalahjoitus on siistikuntoinen, ajantasainen ja kiinnostava. LAUANTAI 22. SYNTYNEITÄ Vanhat kirjat etsivät lukijoita, eivät paikkaa roskiksesta Kotitalouksien lisäksi myös Forssan kirjastossa ja kirpputori Solukossa pohditaan ratkaisuja täyttyville kirjahyllyille
1380 TUPLAT Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Käteisen rahan saatavuutta heikentää pankkikonttoriverkon karsiminen ja henkilökohtaisen pankkipalvelun alasajo, joka on johtanut siihen, että monet iäkkäät kansalaiset kohtaavat yhä suurempia pankkiasioinnin esteitä. 14: 15–17 johtaja Kaisa Salminen kertoo. TOUKOKUUTA 2021 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI JERE PÄIVÄN SANA kaadoin kupillisen kahvia syliini, joten haluan haastaa kahvilan oikeuteen. Kuvassa Forssan kaupunginkirjaston osastonjohtaja Eija Räisänen. Hän arvelee syyksi sähköisten kirjojen suosion ja sen, etteivät asiakkaat aina tule ajatelleeksi, että kirpputoreilta löytyy hyväkuntoisia kirjoja edullisesti. Loimi-Hämeen Jätehuolto ohjeistaa, että kirjojen sivut ja pehmeäkantiset pokkarit voi laittaa tavalliseen paperinkeräykseen. FORSSAN KIRJASTO suunnittelee normaalin poistomyyntinsä lisäksi isompaa poistomyyntitapahtumaa kesälle. Kirjasto voi luovuttaa myymättä jääneitä kirjoja esimerkiksi yhdistyksille askartelukäyttöön. Joh. Ihmisillä tulee olla jatkossakin vapaus valita maksutapansa, liittovaltuusto vaatii tiedotteessa. Salminen toteaa, että kirjat menevät huonosti kaupaksi kirpputorilla. –?Etenkin kesää ajatellen kaupaksi voisivat mennä tunnetut dekkarit sekä lastenkirjat, Salminen pohtii. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA LAUANTAINA 22. –?Niin kauan kuin kuluttajat tarvitsevat ja haluavat käyttää käteistä, sen pitää olla mahdollista ilman kohtuuttomia kustannuksia, liittovaltuusto toteaa tiedotteessa.. ja millähän perusteella . Klassikot ja suosikkikirjailijoiden teokset saavat pysyä valikoimassa. Eläkeliiton mukaan käteisen rahan saatavuus on vähentynyt Suomessa dramaattisesti. Kovakantisten sekä päällystettyjen kirjojen kannet tulee irrottaa, ja lajitella ne sekatai energiajätteeseen. KUVA: Tapio Tuomela / FL ”Käteisen saatavuus turvattava” Forssan Lehti Eläkeliiton liittovaltuusto otti kevätkokouksessaan kantaa käteisen rahan saatavuuteen Suomessa. FL Kirjoja menee kaupaksi tasaiseen tahtiin poistomyynnistä. Paperijätteestä vanhojen kirjojen sivut jalostetaan uusiokäyttöön esimerkiksi vessaja talouspaperiksi. purut tarttuivat housuihini. Eläkeliiton liittovaltuusto muistuttaa, että samalla kun digitaaliset maksutavat ovat helpottaneet monien arkea, on tämä sähköisen asioinnin digiloikka syrjäyttänyt osan iäkkäistä kansalaisista
Oli hyvä juttu, että pöydällä oli olutta, Vilhelm sanoi viitaten tarjoiluihin, joita eri maiden edustajille oli tarjolla näiden odottaessa semifinaalin tulosten julkistamista. STT. Johanna Latvala Rotterdam Suomen saama kannustus Euroviisujen torstain semifinaalissa olleelta yleisöltä oli ainutlaatuinen hetki, jollaista ei ole ennen nähty, sanoo euroviisuekspertti Anna Muurinen. Semifinaalin kymmenestä lauantain finaaliin menevästä esityksestä Suomi julkistettiin viimeisenä. Siitä olemme kiitollisia, emme malta odottaa lauantaita. Se on aina ollut tarkoituksemme. Blind Channel esiintyy finaalin jälkimmäisellä puoliskolla. Halusimme vaikuttaa ihmisiin, saada heidät tuntemaan jotain. Muurisen mukaan esiintymispaikkoja 16–18 on yleensä pidetty hyvinä. Euroviisujen julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan, että Suomi esiintyy finaalissa 16:ntena. Johanna Latvala Mitä juuri tapahtui. –?Olisi se ( jatkoon pääsyn julkistaminen) voinut tulla aiemminkin, mutta ajattelimme, että näin tämä vain menee. Todella palkitsevaa, että kovat odotukset palkittiin finaalipaikalla. Hän on seurannut Euroviisuja useita vuosia ja on muun muassa kirjoittanut tietokirjan Euroviisuista. 60 % alueemme väestöstä JOKA keskiviikko suurjakelussa lehti menee 29 000 talouteen! Ota yhteyttä mediamyyntiimme niin suunnitellaan yhdessä kampanja! Hyvä kuntavaaliehdokas 2021! Minna Aaltonen ......................050 342 6610 Mirka Willman ...........................040 457 8021 Jaana Kiviaho-Timperi ...........050 362 3132 Heli Hieperi ...............................050 313 8999 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Lehti-ilmoittelu Verkkomainonta Liitteet Tavoita ja vakuuta äänestäjäsi! Panosta luotettavaan, paikalliseen mediaan. Lauantain finaalissa nähdään ensimmäisestä ja toisesta semifinaalista jatkoon päässeet 20 esitystä sekä suoraan finaaliin pääsevät viisi suurta rahoittajamaata eli Italia, Espanja, Britannia, Saksa ja Ranska sekä kisojen isäntämaa eli Hollanti. Siinä ihmiset ovat päässeet hyvin viisutunnelmaan, ja nekin jotka eivät ihan alusta lähtien ehtineet katsoa, ovat jo mukana. Suomen edustaja Blind Channel pääsi semifinaalista jatkoon ja esittää kappaleensa Dark Side lauantain finaalissa. Muurisen mielestä erityisen palkitsevaa finaaliin meno on nyt, kun suomalaiset ovat tuntuneet seisovan vahvasti Blind Channelin Dark Side -kappaleen takana. Suomen Blind Channelia ennen nähdään Saksan Jendrikin esitys kappaleesta I Don't Feel Hate, ja sen tunnelma on hyvin erilainen kuin Suomen esityksen. Suomen jälkeen esiintyvät vielä muun muassa voittajasuosikkina keikkuva Italian rock-yhtye Måneskin Zitti E Buoni -kappaleella sekä toiseksi vahvaksi voittajaehdokkaaksi povattu Ranskan Barbara Pravi kappaleella Voila. –?Se oli suurin voitto, jonka tänään saimme. –. Euroviisut on ollut uskomaton kokemus tähän mennessä, ja nyt menemme finaaliin ja saamme esiintyä uudestaan, Vilhelm sanoi. Mutta vaikka olisi huippuesiintymispaikka, ei tavallisella humpalla kuitenkaan menestytä, kyllä siinä biisissä pitää myös olla jytyä, Muurinen huomauttaa. Nyt saadaan jatkaa tätä jännittämistä ja mukana elämistä. Torstain semifinaalista lauantain finaaliin pääsi 10 esitystä, ja suomalaisille lisäjännitystä toi se, että Blind Channelin jatkoon pääsy julkistettiin viimeisenä. Se on parasta tässä, että se into ei lopahda. Vilhelm jatkoi todeten, että finaalissa esiintyminen on itse asiassa toiseksi paras asia. –. SUOMI ESIINTYY finaalin jälkimmäisellä puoliskolla numerolla 16. Sitten vain odotamme, mitä tapahtuu. –. TOUKOKUUTA 2021 24 FORSSAN LEHTI Tavoitamme joka päivä n. KULTTUURI Blind Channel teki vaikutuksen euroviisuyleisöön semifinaalissa Suomen edustaja Blind Channel nousee viisulavalle myös lauantain finaalissa. KANSAINVÄLINEN media tiedusteli Blind Channelilta, voiko rock auttaa Suomen taas voittoon, viitaten Lordin voittoon vuonna 2006. 3. –. LAUANTAINA 22. –?No, emme kai voi muuta kuin odottaa, mitä tapahtuu. Kysyi toinen Blind Channelin laulajista, Niko Vilhelm, kun bändi saapui Euroviisujen torstain semifinaalin jälkeen tiedotustilaisuuteen. STT Suomen edustaja Blind Channel pääsi semifinaalista jatkoon ja esittää kappaleensa Dark Side huomenna Euroviisujen finaalissa. Tulokset määräytyivät yleisöäänten ja kansallisten ammattilaisraatien pisteiden perusteella. Tämä on hyvin erikoinen vuosi, tosi vahvoja tunteita, ei ole sellaista liirumlaarumrakkautta, Muurinen kuvaa finaalin biisikattausta. Vilhelmin ja Hokan lisäksi Blind Channeliin kuuluvat Joonas Porko (kitara, taustalaulu), Olli Matela (basso), Tommi Lalli (rummut) ja Aleksi Kaunisvesi (samplet, perkussiot). Sehän on täydellinen intro Suomelle. Vuonna 2014 Softengine saavutti finaalissa sijan 11. KUVA: Heikki Saukkomaa Viisuekspertti uskoo Suomen edustajaan Suomi voi saavuttaa parhaan viisusijoituksensa sitten Lordin. Muurinen toteaa finaalista tulevan mielenkiintoisen, koska kappaleet ovat niin erilaisia. –. Varsinkin Italian on arveltu syövän pisteitä Suomelta. Jos ollaan kympin joukossa, niin huraa! Suomi ei ole Lordin vuoden 2006 voiton jälkeen yltänyt kärkikymmenikköön. Yleisö oli puolellamme, ja teimme vaikutuksen heihin. Tuota ennen Rotterdamissa Ahoyareenalla yleisö oli jo ehtinyt huutaa Suomi-huutoja viisuedustaja Blind Channelin tueksi. Voittoon en usko, mutta en sillä yhtään väheksy tätä biisiä, voittajan vain pitää yleensä miellyttää aika paljon laajempia katsojajoukkoja. Kun lauletaan I don't feel hate, alkaa katsojalla ärsytys kasvaa, ja sitten tulee Suomen biisi, joka räjäyttää sen ärsytyksen ilmoille, Muurinen arvelee. Mietityttääkö markkinointi. Kun jäljellä oli enää yksi paikka finaaliin ja odotimme, mitä tapahtuu, alkoi yleisö huutaa ”Suomi, Suomi”. Menemme lavalle ja teemme juttumme, ja kuten sanoin aiemmin, tärkeintä on tehdä vaikutus ihmisiin. –?Se on paras juttu, toinen laulaja Joel Hokka huikkasi väliin. Jos (Suomella) on samanlainen esitys kuin torstaina, ja kaikki menee kuten on suunniteltu, sillä vielähän ei tiedä mitä korona voi tehdä, on ihan realistista olla kymmenen joukossa. Finaalissa nähdään yhteensä 26 esitystä. –. 000 ihmistä teki niin, Vilhelm kertoi. Suomen lisäksi Euroviisujen toisesta semifinaalista jatkoon pääsivät Albania, Serbia, Bulgaria, Moldova, Portugali, Islanti, San Marino, Sveitsi ja Kreikka. Jos näin on, on se ihan mielettömän hieno suoritus, koska tämä on niin suomalainen biisi. Lauluilla on isoimmat katsojaluvut. Sellainen, joka oikein herättelee raivoa. –?Ymmärtääkseen parhaan asian, täytyy mennä takaisin aikaan, kun aloimme tehdä musiikkia