Alustavia tietoja saataneen kuitenkin jo alkusyksystä, kun ensimmäisten 24 rautatiesillan laboratoriotutkimukset saadaan tehtyä. 7. Uusi innovaatio voi mullistaa golfmaailmaa • Sytkärin kokoinen laite antaa tietoa olosuhteista ja liikehdinnästä golfkentällä. Siltoja tutkitaan kimmovasaralla ja niiltä kerätään betoninäytteitä, jotka viedään laboratorioon tutkittaviksi. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 22. Siltatesteistä uutta tietoa elokuussa Hämeenlinnassa näytteiden ottoa ohjasi siltatarkastaja Aarne Juvonen. Nykyisen lain vuoksi sirkkoja kasvatetaan aluksi ”keittiösomisteen” raaka-aineeksi, mutta jo ensi vuonna niitä todennäköisesti saa kutsua elintarvikkeeksi.. –?Jotakin voidaan varmaan kertoa elokuun lopulla, arvioi silta-asiantuntija Pekka Siitonen. Nea Viitanen (kesk.) ja Pirjo Kesti kannustavat. Talsoilanpuistossa Forssassa voi harrastaa liikuntaa leppoisasti koko kesän. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Kuluvan viikon torstaina näytteitä kerättiin Hämeenlinnassa sijaitsevalta Kettumäen ylikulkusillalta. Sirkat kasvatetaan ja pakastetaan Tammelassa, minkä jälkeen ne kuljetetaan Espooseen. • Liikenneviraston teettämät lujuustutkimukset 94 maantieja rautatiesillalla ovat päässeet vauhtiin juhannuksen jälkeen. KUVA: Lassi Puhtimäki Kohonen kuljettaa vuoteen 1917 • Tammelalaisen kirjailijan Laila Kohosen uusi kirja saa lukijan ymmärtämään, kuinka koululainen koko Suomen itsenäistymisen ajan. Vanhan sikalan tiloihin tuodaan ensimmäiset sirkat todennäköisesti loppuvuodesta. Laite on kokeilussa ainoana kenttänä Ypäjällä. . Testit ovat jatkoa viime vuoden pistokokeille, joissa paljastui, että betonin lujuus kuudella suomalaissillalla alitti vaatimukset. KUVA: Esko Tuovinen Tammelassa kasvatetaan kohta sirkkoja • Kanta-Hämeen ensimmäistä sirkkatilaa valmistellaan tällä hetkellä Tammelan Riihivalkamassa. 2017 • N:o 192 AJASSA 22 LAUANTAI 14 URHEILU 16 UUTISET 6 LAUANTAI 12 UUTISET 2 UUTISET 8 ULKOMAAN UUTISET 10 Venezuelan oppositiota nujerretaan kovin keinoin Jodelissa jopa kymmeniä uusia keskusteluja tunnissa Marja-Leena Saarinen taiteilee paperista ja monesta muusta Rentoa liikunnan riemua Talsoilassa . Toista kertaa minigolfia pelaava Arttu Viitanen puttaa pallon varmasti reikään. Harva jaksaa ahertaa kuntosaleilla tai hikoilla pururadalla, kun kesä on kauneimmillaan. Liikennevirastosta kerrotaan, että uusien siltatestien tuloksia koskeva raportti valmistuu ensi vuoden puolella
Ennen kuin ensimmäinen yritys on saanut luvan tuottaa hyönteisiä elintarvikkeeksi, Siikosetkin tuottavat sirkkoja virallisesti EntoCuben keittiösomisteen raaka-aineeksi. . EntoCube kehittää koko ajan parempia ratkaisuja ylläpitoon. PROJEKTI TOTEUTETAAN yhdessä EntoCube-nimisen startup-yrityksen kanssa. –?Sirkat tulevat yhdeksi osaksi maatilakokonaisuuttamme. Jokaiseen huoneeseen mahtuu noin sata muovilaatikkoa, joissa sirkat asuvat. ”Tämä on pienempi investointi ja riski kuin se olisi ollut, että olisimme jatkaneet sikatilana.” KIRSI SIIKONEN. –?Kun ne ovat vaipuneet horrokseen, sirkat laitetaan pakastimeen, jossa ne kuolevat. Sirkat sulatetaan keittämällä, minkä jälkeen ne kuivataan kuivausuunissa. Pakkauksissa on kuivattuja sirkkoja muun muassa kauraleseiden ja pellavansiementen kanssa. Jos sirkkojen kasvatus lyö isommin leiville, tyhjillään olevassa sikalassa on tilan puolesta mahdollisuudet laajentaa toiminta jopa kuusinkertaiseksi. Reilun kuukauden ikäiset kotisirkat erotellaan muovilaatikoista ja laitetaan jääkaappiin, jossa ne vaipuvat horrokseen. KUVA: Lassi Puhtimäki Tammelaan nousee tulevais uuden si(rk)kala . Alkuvaiheessa tämä tapahtuu käsin, mikä tuo oman vaivansa. Perheen päätulonlähteenä säilyvät silti viljanviljely ja metsätalous. Siikoset toimivat tuottajana, jolta espoolainen EntoCube alkaa ostaa sirkkoja. Siikosten arvion mukaan investointi sirkkoihin on joitakin kymmeniä tuhansia euroja. Kun joku on hakenut itselleen luvan, myös kaikki muut saavat saman luvan. VUODENVAIHTEESSA uuselintarvikelaki muuttuu kuitenkin koko EU-alueella. –?Laki ei sinällään mahdollista hyönteisten elintarvikekäyttöä, mutta se mahdollistaa, että joku voi hakea lupaa tuottamiseen ja myymiseen, Jouko Siikonen sanoo. Käsityöstä on päästävä eroon, muuten tämä ei ole tulevaisuudessa kannattavaa, Jouko Siikonen sanoo. FL Sirkkala kuntoon koko perheen voimin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Sami Koljonen Tammela Jouko ja Kirsi Siikosen tilalla Tammelan Riihivalkamassa asustaa pian yli kaksi miljoonaa kotisirkkaa. . 2 FORSSAN LEHTI UUTISET Uutiset LAUANTAINA 22. Siikoset kasvattivat aiemmin sikoja, mutta luopuivat niistä vuonna 2014 kannattamattomuuden vuoksi. Lähdemme liikkeelle pienin askelin, Kirsi Siikonen sanoo. . –?Me luomme tilan, johon kasvatuslaitteet ja huoneet voi rakentaa. Esimerkiksi sikojen ruokintalaitteemme oli finaalissa, ja sen uusiminen ja muut tarvittavat remontit olisivat tulleet tätä investointia kalliimmiksi, Kirsi Siikonen kertoo. Kolmesta sikalasta isoimpaan, johon mahtui 600 sikaa, pystytetään syksyn aikana kolme huonetta kotisirkkojen kasvatusta varten. Sirkkalan lämpötila pitää olla noin 30 astetta talvellakin, minkä lisäksi ilman pitää päästä tilassa jatkuvasti kiertämään. Sen jälkeen ostamme huoneet ja laitteet EntoCubelta avaimet käteen -periaatteella, Jouko Siikonen sanoo. SIRKKOJEN YLLÄPIDOSSA eniten maksavat ihmistyö sekä lämmittäminen, Siikoset arvioivat. > Toimitus puh. Vanhaa lietekuilua ovat täyttämässä Jouko (vas.), Kirsi, Lauri ja Mikael Siikonen. Evira on ymmärtääkseni ollut asiaa kohtaan aika myötämielinen, mutta tietysti sen pitää valvoa lakia, Jouko Siikonen sanoo. –?Tilastamme on tarkoitus tulla samalla myös heidän koelaitoksensa, jossa testataan teknologiaa ja kehitetään automaatiota. Ensimmäiset sirkat muuttanevat Siikosille vielä tämän vuoden puolella. –?Tämä on pienempi riski kuin se olisi ollut, että olisimme jatkaneet sikatilana. Luvat ovat yleissitovia. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Tämä myös pätee yli valtion rajojen: toisessa EU-maassa hakemuksen perusteella hyväksyttyä hyönteislajia saa myydä jatkossa myös Suomessa elintarvikkeena. HEINÄKUUTA 2017 > Toimitus puh. Sen voi esimerkiksi heittää suoraan pakastimesta paistinpannulle mausteiden kera ja vaikkapa lisätä jonkin muun ruokalajin joukkoon. –?Uskomme vahvasti, että sirkat ovat tulevaisuuden ruokaa, Jouko Siikonen sanoo. Vaikka sirkkoja selvästi kasvatetaan syötäväksi, Suomessa ei toistaiseksi saa markkinoida hyönteisiä elintarvikkeena. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. EntoCube myös kuivaa sirkkoja. Pakastettua sirkkaa voidaan käyttää monella tavalla. Jokaiseen sirkkalaatikkoon pitää päivittäin lisätä vettä ja ruokaa. Horroksen vuoksi sirkka ei huomaa kuolemaansa, joten se on sillä tavalla eettinen tapa, Jouko Siikonen selittää. TÄLLÄ HETKELLÄ VAIN kysymysmerkki on sirkkojen markkinointi. –?Tiedän, että EntoCubella on ollut asiasta Eviran kanssa vääntöä. Sirkkojen kasvatukseen tulevat konttimaiset huoneet hankitaan myös EntoCuben kautta. EntoCube kiertää tällä hetkellä lakia myymällä sirkkapurkkeja ja -pusseja, joita markkinoidaan keittiösomisteina. Sirkat lähtevät tilalta pakastettuina elintarviketeollisuuden käyttöön – kunhan lait täsmentyvät. AIKANAAN SIRKAT lähtevät Tammelasta kohti Espoota ja EntoCubea pakastettuina. Riihivalkamassa vanhan sikalan tiloja muokataan tällä hetkellä kotisirkkojen kasvattamoksi
Puheluista on tehty myös useita ilmoituksia KRP:n Nettivinkkiin. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Sirkkala kuntoon koko perheen voimin. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET LAUANTAINA 22. Nyt kun laki asiasta täsmentyy ja tilat valmistuvat, Siikoset pääsevät toden teolla sirkkabisnekseen. –?Emme halunneet lähteä mihin tahansa toimintaan, vaan sen täytyy olla jotain sellaista, mitä muut eivät tee, Jouko Siikonen sanoo. Siikosten pohdinnat kantautuivat Mitron oy:n entisen omistajan Juha Siitosen korviin, jonka ajatuksena oli tuoda kotisirkkatoimintaa Lounais-Hämeeseen. –?Forssan Lehdessä oli ajatusleikki siitä, miltä Forssan seutu näyttää tulevaisuudessa. –?Hirven osalta kannan tiheydelle asetettu tavoite on ylittynyt jonkin verran, valkohäntäpeurojen määrä sen sijaan on kasvanut jatkuvasti jo muutaman vuoden ajan. SUHTEELLISESTI ENITEN hirven pyyntilupia on myönnetty Lopelle ja Janakkalaan. Hirven metsästys päättyy vuodenvaihteessa ja valkohäntäpeuran metsästys ensi tammikuun lopussa. Hirvija peurakantaa verotetaan reippaasti Etelä-Hämeeseen 1 557 hirven ja 6 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Suomalaisille tullut hämmentäviä puhelinsoittoja KRP:n mukaan puheluissa ei rikosta. 50 euron seteli näyttää olevan väärentäjille houkuttelevin kohde. STT Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan suomalaisia viime aikoina hämmentäneet pilapuhelut eivät liity rikolliseen toimintaan. KRP:n mukaan kyseessä on JokesPhone-sovellus, jonka kautta voi valita valmiiksi nauhoitetun puhelun soitettavaksi tiettyyn numeroon. Idean sirkoista sai Kirsi Siikonen. Rahaväärennösten määrät ovat Suomessa pieniä muihin euromaihin verrattuna. –?Asia on niin uusi, että kukaan ei oikein tiedä, mitä tähän vaaditaan. Eniten peuralupia on Urjalan, Jokiläänin ja Lopen riistanhoitoyhdistysten alueilla. Meillä on hyvä keskusteluyhteys Tammelan suuntaan. Se iski heti, Kirsi Siikonen sanoo. KUVA: Lassi Puhtimäki Tammelaan nousee tulevais uuden si(rk)kala Idea Forssan Lehdestä Sami Koljonen Tammela Vuonna 2014 Siikoset päättivät luopua sioistaan. > Anna uutisvinkki puh. Peurakanta painottuu hyvin vahvasti toimialueen länsiosaan, jossa myös metsästyksen tehostamisen tarve on suurin. Etelä-Hämeen alueellisen riistaneuvoston asettaman tavoitteen mukaan Etelä-Hämeen keskeisillä hirvitalousalueilla pyritään hirvikannan talvitiheyteen 2,5–3,0 yksilöä tuhatta maahehtaaria kohti. Viranomaiset ehkäisevät väärennöksiä uudella eurosetelisarjalla. Forssan Lehti Forssa Metsästyskaudelle 2017–2018 on Suomen riistakeskuksen Etelä-Hämeen toimialueelle myönnetty 1 557 hirven ja 6 000 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. KRP kertoo, että osa puheluista on säikäyttänyt niiden saajia. Siitosen kautta Siikoset löysivät yhteen espoolaisen startup-yrityksen EntoCuben kanssa. Siinä mainittiin, että täällä kasvatetaan tulevaisuudessa muun muassa hyönteisiä. –?Pyyntilupamäärän lisäyksen taustalla on molempien lajien määrän kasvu Etelä-Hämeessä, riistapäällikkö Jyri Rauhala kertoo. KRP:n mukaan puheluilla on tarkoitus lähinnä hämmentää ihmisiä. Ihmiset ovat saaneet esimerkiksi perintäpuheluita tai valitussoittoja +358 521 425 364 -numerosta. Siellä ollaan myötämielisiä, Jouko Siikonen kiittelee. Viime vuoden luku oli hirven osalta 1 118, valkohäntäpeuran pyyntilupia oli 4 314. Euroseteleiden väärennöksiä löytynyt viime vuotta vähemmän Suomessa löydettyjen eurosetelien väärennösten määrä puolittui vuoden alkupuolella, jos lukua verrataan viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. –?Metsästys erityisesti peurakolariherkkien tieosuuksien vaikutuspiirissä toivotaan aloitettavan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta kannan tiheyttä saataisiin pienennettyä ennen syksyn kolarihuippua, Rauhala toteaa. Poliisi on saanut kesä-heinäkuussa pilasoitoista kymmenen ilmoitusta, joista kaksi on rikosilmoituksia. KRP kehottaa kuitenkin harkitsemaan, kannattaako kyseisiä puheluita tilata, koska puhelut ovat ahdistaneet ja huolestuttaneet vastaanottajia. Vanhaa lietekuilua ovat täyttämässä Jouko (vas.), Kirsi, Lauri ja Mikael Siikonen. Tyhjilleen jäi yhteensä kolme sikalaa, joihin perhe mietti sopivaa toimintaa. Suomen Pankin mukaan tammi-kesäkuussa löytyi 345 euroseteliväärennöstä. STT. HEINÄKUUTA 2017 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Hommassa on kuitenkin oma luparuljanssinsa
Väyrynen sanoo edustavansa todellista vaihtoehtoa. Kansalliskeitto Somerniemen kesätori on kaiken hyvän lisäksi mainio kirjakauppa. Täydellinen Suomi 100 -ruoka! Luettuani taas kerran Maigretin seikkailuista Etelä-Ranskassa huomaan, ettei komisario edes maista bouillabaisea. Aloin miettiä, mikä suomalainen kalakeitto voisi oikein tarjoiltuna nousta maailmanmaineeseen. Ranskankielen taitoni on sen verran rapistunut, että hankin käsiini kaikki mahdolliset suomennokset. Toistaiseksi tämä on totta. Sen jälkeen medianpelistä on tullut käsite puhuttaessa median vaikutuksesta poliittisiin ratkaisuihin. Kun Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto menivät toiselle kierrokselle vuoden 2012 presidentinvaaleissa ja Väyrynen putosi, löytyi sylttytehdas puoluetoimistosta. Hänen suustaan on tullut pettymyksen hetkillä myös ikuisesti eläviä lausahduksia. Kun eduskunnassa vuonna 1994 käsiteltiin unioniin liittymistä, piti Väyrynen jyrkkiä ja pitkiä puheita liitosta vastaan ja tuomitsi jäsenyyden perustuslain vastaisena. HEINÄKUUTA 2017 Mielipide OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Juuri kukaan Marseillessa käynyt ei uskalla olla maistamatta sitä. Se yhdistyy ranskalaiseen keittiöön, vaikka varsinainen koti on Etelä-Ranskan rannikko. Valkeasta liemestä muistui mieleen kaikkien aikojen vihannesruoka, kesäkeitto. Väyryselle ei riittänyt aikoinaan se, että hänet valittiin keskustan kunniapuheenjohtajaksi. Jo oppikoulun alaluokilla hän haaveili tulevansa presidentiksi. Presidenttiehdokkuutta varten hän erosi puolueen puheenjohtajan paikalta. Merisiika on vallan eri tuote kuin kasvatettu, löyhälihainen otus, jota voi hankkia kalatiskeiltä. Romaanissa tuoksuu voimakkaana paikallinen kala-äyriäiskeitto, bouillabaise. Ensimmäinen kerta oli 29 vuotta sitten. Bouillabaise lienee maailman kuuluisin kalakeitto. Iloitkaa-laulajia on kuusitoista. Päätettiin, ettei kauppala käytä etuosto-oikeuttaan Asunto-osakeyhtiö Turuntien Hakasta kaupan olevaan osakehuoneistoon nähden. Somerniemen kesätori on kaiken hyvän lisäksi mainio kirjakauppa. –?Laulajat ovat Toronton suomalaisen luterilaisen Agricola seurakunnan jäseniä. He ovat 15-20-vuotiaita koululaisia, pääasiassa toisen polven kanadansuomalaisia. Siitä on kirjoitettu tuhansia artikkeleita ja esseitä. Paavo Väyrynen tavoittelee neljättä kertaa presidenttiyttä. Päivällä nuoret, pääasiassa toisen polven kanadansuomalaiset, hengähtivät ja saunoivat Klemelässä, illansuussa laulettiin sairaalassa ja illalla esitettiin vanhoja hengellisiä lauluja ja gospel-lauluja Forssan seurakuntatalossa. Olisiko niin, että belgialaissyntyinen Simenon ei arvostanut eteläranskalaista kansallisruokaa. Jos perussuomalaiset asettavat presidenttiehdokkaakseen Jussi Halla-ahon tai muun hänen linjallaan olevan, Väyrysen asema muuttuu merkittävästi. Kannattajakortteja hänen ehdokkuudelleen kerää valitsijamiesyhdistys. Väyrynen on kokenut nousuja ja laskuja urallaan. Siellä seisottiin Paavo takana vain toisella jalalla. Vuonna 1949 kirjoitetussa Ystäväni Maigret -romaanissa liikutaan Etelä-Ranskan rannikolla. V altiotieteen tohtori Paavo Väyrysen, 71, elämässä on ollut yksi kiintopiste ylitse muiden: Suomen tasavallan presidentin virka. MEILLE TUPSAHTI VIIKOLLA saksalainen vieras. 40 VUODEN TAKAA ”Iloitkaa” kävi Forssassa FORSSAN LEHTI 22.7.1977 Iloinen joukko, Kanadan Toronton suomalaisen seurakunnan nuorisolaulajat ”Iloitkaa” on kuukauden mittaisella esiintymismatkalla Suomessa. Eduskuntaan hän nousi 1970 vain 24-vuotiaana. Parhaita soppia olivat madeja siikakeitto. Sain toukokuussa muutaman yksilön, jonka syväjäädytin. KOLUMNI Kai Linnilä K irjahyllyssäni on yli seitsemänkymmentä George Simenonin kirjoittamaa Maigret-romaania ranskaksi ja suomeksi. Se piti peliä hänen päänsä menoksi. heinäkuuta 2017 60 VUODEN TAKAA Forssan kauppalanhallituksen kokous FORSSAN LEHTI 23.7.1957 Forssan kauppalanhallituksen kokouksessa eilen illalla oli esillä vain tavanomaisia juoksevia asioita. Ahven, ankerias, hauki, kuha, lahna, made, merilohi, muikku, siika, silakka ja särki ovat kalanmakua parhaimmillaan. Karkkilalaisen antikvariaatin pitäjän pöydältä noukin toissa viikolla muutaman Simenon-helmen. Keräämällä kattilaan kaikki kesäkeiton ainekset, paloitellun siian, veden, voita ja kermaa kykenin näyttämään parasta, mitä Pohjola voi vedenelävistä keittää. 4 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 22. Viisi heistä on syntynyt Suomessa. Hän uskoo itseensä ja viestiinsä eli EU-vastaisuuteen. Ministerinä Väyrynen vaikutti kahdeksan kertaa ja EUparlamenttiin hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1995, ja seitsemän vuoden tauon jälkeen hän vaikuttaa siellä uudelleen. Kun hän vuoden 1994 presidentinvaaleissa putosi toiselta kierrokselta, syytti Väyrynen mediaa. Väyrystä voidaan pitää poliittisesti johdonmukaisena. On aika taas rehvastella suomalaiskansallisilla eväillä. Merkittiin tiedoksi, että sosiaaliministeriö oli vahvistanut vanhainkodin hoitomaksutaksan 450 ja lastenkodin 350 markaksi vuorokaudelta kauppalanvaltuuston päätöksen mukaisesti. Jaksan lukea niitä moneen kertaan. KUVA: Joel Maisalmi Väyrynen uskoo EU-kriittisyyteen Paavo Väyrynen ei ole koskaan lähtenyt vaaleihin osallistumaan, vaan voittamaan.. Eilen oli vuorossa Forssa. Vastaus löytyy lapsuuden ajoista. Sopan aineksia ovat sinisimpukat, katkaravut, jättikatkaravun pyrstöt, rasvaiset ja rasvattomat kalat, peruna, valkoviini, pippurit, sahrami, laakerinlehti, monen monet yrttiruohot, sipulit, valkosipuli ja chili. NAAPURIN POIKA KÄY keväisin juksaamassa rantavesiin nousevaa siikaa Kaarinan edustalla. Kauppalan sähkölaitos oikeutettiin käyttämään sille verkoston laajentamiseen myönnettyä määrärahaa 2.069.000 mk muuntamon rakentamiseen linja-autoasemalle. Väyrynen ei ole koskaan lähtenyt vaaleihin osallistumaan, vaan voittamaan. Ei nytkään. Tappioitaan hän ei ole koskaan ottanut omaan piikkiinsä. Ehdokkuus edellyttää 20?000 kortin keräämistä. ASIAT SUOMESSA saattavat olla takapajuisia ja rempallaan, mutta tuhansien järvien ja pitkän merenrannikon kalat kuuluvat maailman parhaisiin. Muut ehdokkaat ovat selkeästi EUmyönteisiä. Hän koki itsensä syrjäytetyksi ja perusti kansalaispuolueen. Rasvainen siika ei siedä pitkää pakastusaikaa; koitti vihdoin hetki siirtää kalat ajasta ikuisuuteen. Molemmat ovat yleensä maitotai kermapohjaisia. Politiikka kiinnosti, samoin kuin valta ja vaikuttaminen. 03 415 5657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa Pääkirjoitus Forssassa 22
FORSSAN LEHTI 5 LAUANTAINA 22. Ilmaston kannalta on järkevää satsata puurankentamiseen sekä muihin pitkäikäisiin puutuotteisiin. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. 26,67 e/kk Irtonumero ..........................................2 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Vuosittaista metsän kasvua ei voi pitää kestävien hakkuumahdollisuuksien määränä. VAROKAA TAITEILIJOITA! • Ilman vahvistuksia Koetus pelaisi mutasarjaa ja katsomossa olisi vain isät ja äidit. Ei tarvi väitellä. Suomen metsät ovat nuoria, ja kasvavat siten voimakkaasti. Näppäile viestin alkuun FL (välilyönti) LY (välilyönti) ja sen jälkeen mielipiteesi. 03 4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Ulla Jäske .............................. Toimitus valitsee ja käsittelee Forssan Lehteen ja lehden nettisivulle menevät tekstiviestit. Näin totesi 68 suomalaista alan tutkijaa tänä keväänä. Ilmastonmuutoksen hillinnässä on myös biotaloudella rooli. DEMLA JA RIIPPUMATTO • Italiassa suurin tulijaryhmä Nigeriasta, jossa n. Puuta pitää käyttää sopivasti, ei liikaa E duskunnan varapuhemies Arto Satonen (kok) ei hyväksy vihreiden uuden puheenjohtajan Touko Aallon näkemystä siitä, että Suomeen eivät mahdu kaikki suunnitteilla olevat selluja biopolttoainetehdashankkeet (FL 15.7). Metsätalousmetsissä tehdään jo, ja voi tehdä paljonkin, metsäluonnon monimuotoisuuden eteen. Outo näkemys Satoselta, koska kaikkien hankkeiden toteutuessa puun käyttö ei olisi enää edes taloudellisesti kestävää. Luku, johon Satonen viittaa on metsän vuotuinen kasvu (noin 100 miljoonaa kuutiota). Fakta on, että metsäluonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Heidän mahdollisuutensa presidenttiyteen ovat häviävän pienet. Viestin pituus on enintään 160 merkkiä ja sen lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Puolan (ja USA:n) malli käytössä jo kauan. Osakaslehdet ovat Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Satakunnan Kansa ja Turun Sanomat. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. VALOT PÄÄLLE FL • Suomen oikeuslaitos on j o valmiiksi sopiva (Halla-aho, Hakkarainen ...). Lisäksi luonnon monimuotoisuus tulee heikkenemään. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Päätoimittaja Kari Suontausta Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. ELÄKE • T. Lisäksi se tarkoittaa suojelualueita. 20% asukkaista HIV-positiivisia (snaphanen .dk 20.7). 03 4155 665 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Saija Pennanen .................03 4155 650 Lännen Median toimitus Johanna Puukka ............... • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. KESKUSTAN ASETTAMALLA poikamiespresidenttiehdokas Matti Vanhasella taasen aina vaan kummittelee se kuuluisa lautakasa, uuniperunoista ”pääministerin morsiamen” kanssa saunanlauteilla puhumattakaan, joten kovin vaikealta näyttää josko toiselle kierrokselle asti puolueuskollisten tuki riittää. Tämä pitää tietysti paikkansa. Miksi kaikki pitää julkaista. Väyrysellä tosin on ikuisena painolastinaan se kuuluisa kakkosasuntona toiminut jalasmökki Tuusulan metsissä! Presidentti Sauli Niinistö taasen on hoitanut presidentinvirkaansa nuhteettomasti vaimonsa, rouva Jenni Haukion tukemana. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen, kuten myös RKP:n Nils Torvalds, kerännevät hajaääniä omiensa parista, kuten Tuula Haatainenkin (sd.). Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa. 050 3043 313 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) 12 kk .................................................. Niinistö asettuu ehdolle valitsijayhdistyksen kautta, kuten myös kisaan ilmoittautunut konkaripolitiikko Paavo Väyrynen, jolla riittää sekä virtaa että yllätyksiä yhä uudelleen ja uudelleen. Presidentinvaaleihin mielenkiintoa V uoden 2018 presidentinvaaleista näyttäisikin tulevan mielenkiintoiset vastoin odotettua istuvan presidentin Sauli Niinistön tsunamimaista äänivyöryä. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Myös hallituksen teettämässä biotalousja cleantech-strategioiden arvioinnissa todetaan, että biotaloutta tulisi kehittää myös muiden kuin metsään perustuvien tuotteiden ja palveluiden osalta ja että tuotteiden on oltava elinkaarivaikutuksiltaan ympäristöllisesti kestäviä. alueella, joka pohjautuu vuosikymmenen mittaiseen Pohjoismaiden Neuvoston jäsenyyteensä sekä virheettömään Suomi Ruotsi kielitaitoonsa. Sosialidemokraattien Maarit Feld-Ranta on taasen ilmoittanut keskittyvänsä Pohjoismaiden väliseen kanssakäymiseen ja yhteistyöhön kampanjoinnissaan. TYTÄR • Todellakin sama tyyppi lähettää jatkuvasti näitä islamofobisia viestejä. TALOUDELLISESTI KESTÄVÄ hakkuumäärä on noin 85 miljoonaa kuutiota vuodessa. ONKO VIHREIDEN Pekka Haavisto Sauli Niinistön kanssa kilpasilla toisella kierroksella vai ratkeaako Niinistön jatkokausi jo ensimmäisellä kierroksella, mikä näyttäisi kuitenkin jopa todennäköiseltä, jää arvailujeni varaan, sillä vaaleista tulee kuin tuleekin kovin mielenkiintoiset eikä Haaviston repussa paina enempää ”sateenkaarisuus” kuin mikään muukaan painolasti. 03 4155 671 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Jaakko Leinonen ............ SATONEN NOSTAA ESILLE työpaikat ja sen, kuinka merkittäviä työllistäjiä selluja muut biotuotetehtaat ovat. TOUKO AALTO Vihreiden puheenjohtaja Kansanedustaja SILJA KERÄNEN Diplomi-insinööri, kaupunginvaltuutettu Kajaani (vihr.) Maaseutuja erävihreiden pj. 03 4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Lännen Mediaa. Haukion käytös on ollut kaikissa tilanteissa sekä edustuksellista että maan ensimmäisen naisen arvovallalle sopivaa ja sen mukaista. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä puhelinnumeroon 173172. alk. MIETTIKÄÄ NY! • Tuomosedän TARINAT ovat tarinoita faktat ovat faktaa. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 13,08 e/kk DIGI + PRINTTI .......alk. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Hänellä onkin ehkä merkittävin kokemus kaikki ehdokkaat mukaan lukien ko. Järjestelmä toimii Telian, Elisan, DNA:n, Saunalahden, Tele Finlandin (sis. Vihreiden näkemyksen mukaan se tarkoittaa puun käyttöä etenkin rakentamisessa, kemianteollisuuden raaka-aineena sekä kestävästi myös energiantuotannossa. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Suomalainen puu on erinomainen materiaali, mutta sitä pitää käyttää sopivasti, ei liikaa. Kun otetaan huomioon myös ekologinen ja sosiaalinen kestävyys, vuotuiset hakkuumäärät eivät voi olla juuri nykytasoa korkeampia. Mielestämme on kuitenkin aivan keskeistä, että uudet työpaikat syntyvät ympäristön kannalta kestäviin toimintoihin. Äidilleni lähettämilläsi suklaasydämillä jätit ikimuistoisen jäljen sydämiimme. HUPS • Humppilan kenkämaailman myyjälle kiitos hyvästä palvelusta to 19.7. Tosiasiassa hallitus on leikannut roimasti rahoitusta METSO-suojeluohjelmasta, johon ovat tyytyväisiä niin metsänomistajat, luonnonsuojelujärjestöt kuin teollisuuskin. 050 3138 987 Elina Laaksonen ........ MITENKÄ 4 VUODEN PÄÄSTÄ. TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Kari Suontausta 03 4155 655, 050 5707 432 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. HEINÄKUUTA 2017 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 03 4155 610 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. TAUDIT ILMAN RAJOJA • Kapellimestari Barenboimilta Brexit-vastainen puhe konserttiyleisölle (spectator 22.7.). Se tarkoittaa kuitenkin rauhaan jätettyjä kuvioita, paikoin kevyempää metsänkäsittelyä sekä säästöja lahopuiden jättämistä. METSIEN HAKKUIDEN ja nykyisenlaisen puunkäytön lisääminen ei hillitse ilmastonmuutosta. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen ..............03 4155 620 Riitta Tammiranta ........03 4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila ......................03 4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren ..........(perhevapaalla) Pia Oksa ......................... Tällöin metsän kasvun maksimaalinen hyödyntäminen ei ole mahdollista. Tuovinen katselee maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. ”Tunnukseton vihreämies” ja rauhanrakentaja kun on henkeen ja vereen asti! RAIMO RÖNKKÖ Somero. MAKSAVA KATSOJA • Ilman AY-liikettä pysyisin visusti poissa työelämästä. 75 e 2 kk ......................................................50 e DIGILEHTI ................. Numero 173172 • Onko paras että maatalous lopetetaan Suomesta saadaan puhdas luonto. LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. 296 e 6 kk .....................................................149 e 3 kk ...................................................... Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Satonen viittaa hallituksen haluun huolehtia metsäluonnon monimuotoisuudesta. ACN), ZeroFortyn, Kolumbuksen ja EUnetin liittymillä. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista
–?Euroopassa on vain pari-kolme maata, joissa ei ole vuoden aikana kertaakaan lunta, ja amerikkalaisista 70 prosenttia asuu alueella, jolla on lunta vähintään yhtenä päivänä vuodessa. Muonion älytiehen julkisin varoin asennettavien mittalaitteiden keräämät tiedot julkaistaan avoimena datana, jota kuka tahansa voi hyödyntää. Sen tarkkuus on 1–5 senttimetriä, kun normaalisti tarkkuus on noin 80 senttiä, kertoo hankkeen verkostojohtaja Reija Viinanen. Älytiellä voidaan tutkia muun muassa sitä, kuinka pitkä aikaetäisyys rekkojen välillä pitäisi olla, jotta tie kestäisi paremmin. Asiakkaita voivat olla autonvalmistajien lisäksi esimerkiksi lämpimämmissä oloissa toimivat testausyhtiöt, joilla on tarve tehdä testejään myös talviolosuhteissa. Tämä tulee mahdolliseksi, kun kansainvälisesti ainutlaatuiseksi kehuttu älytie valmistuu syksyllä Norjaan johtavalle E8-tielle Muonion kirkonkylän kohdalle. –?Varsinkin kelirikkoaikana tien pinta painuu, venyy ja taipuu. TOUKOKUUSTA SYYSKUUHUN ovensa auki pitävä Puttaamo paikkasi Forssan seudulla olleen tyhjiön. Rata on säilyttänyt suosionsa keskeisen sijaintinsa vuoksi. Se rakennetaan samalla, kun Kolarin ja Kilpisjärven väliselle tielle tehdään 30 miljoonan euron parannustyöt. Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat asensivat tällä viikolla Muonion älytiehen päällysteen ja päällysrakenteen kuntoa monitoroivia siirtymäja kiihtyvyysantureita ja venymäliuskoja. Viinanen muistuttaa, että tällä hetkellä esimerkiksi älyliikenteen pioneeriyhtiöihin kuuluvan Teslan sähköautot nojaavat kaistamerkintöihin ajoavustimen turvin kulkiessaan. Talvioloissa kaistamerkinnät eivät näy, mutta automaattisen liikenteen täytyy toimia myös lumessa. Viinasen mielestä Suomessa voisi olla kysyntää vaikkapa automaattisille lumiauroille. –?Uimaan ei oikein pääse, niin silloin täytyy mennä uimahalliin tai kylpylään, Kesti harmittelee. Automaattinen liikenne kehittyy parhaillaan nopeasti. Yhteistyötä tehdään Norjan kanssa, joka rakentaa älytietä Kilpisjärveltä Skibotnin kautta Tromssaan. –?Kävijämäärä menee ihan sään kanssa käsi kädessä. Lindgrenin mukaan kävijämäärä on pysynyt aika lailla samana kuin aikaisempina vuosina epävakaisesta säästä huolimatta. Älytie maksaa Reija Viinasen mukaan yhteensä noin viisi miljoonaa euroa. LAUANTAINA 22. Talsoilassa minigolfkenttä on säästynyt ilkivallalta ja Lindgren lupaakin kentän jatkavan vielä ensi vuonna samalla paikalla. Päivän suunnitelmana kaksikolla on kiertää kaikki seudun frisbeegolfradat. Tien alle rakennetaan nyt putkitukset pitkittäin ja poikittain, jotta älytielle voidaan myöhemmin asentaa juuri sellaisia laitteita kuin asiakas haluaa. Talsoilanpuiston minigolfkenttä sekä frisbeegolfrata tarjoavat vaihtoehtoista ja leppoisaa tekemistä kaikille. Minigolfkenttä pitää sisällään 18 väylää ja on auki syyskuun loppuun. –?Frisbeegolf on sellainen kestosuosikki, jonka suosio ei ole Talsoilassa vähentynyt, vaikka Forssan seudulle on muitakin ratoja tehty, myös frisbeekiekkoja lainaava Lindgren huomauttaa. Jos heti rekan perässä tulee toinen rekka, tie ei kerkeä palautumaan, hän selittää. . Se pistettiin säpäleiksi niin monta kertaa, ettei sen ylläpitäminen enää kannattanut, Puttaamon yrittäjä Patrik Lindgren kertoo. Vastaus löytyi Talsoilanpuistosta, jossa kaksi vuotta sitten avattu minigolfkenttä Puttaamo ja kentän vieressä sijaitseva frisbeegolfrata olivat houkutelleet paikalle ihmisiä. Henripekka Kallio Tunturi-Lapissa voi periaatteessa jo ensi talvena huristella muun liikenteen seassa testiautoja, joiden kyydissä ei ole edes kuljettajaa. Esimerkiksi Ruotsissa Einride-yhtiö aikoo aloittaa koeliikenteen Göteborgin ja Helsingborgin välillä sähkörekoilla, joissa ei ole edes tiloja kuljettajalle. Liikenneviraston vetämän Aurora-hankkeen tavoitteena on rakentaa uuden älytien ympärille pysyvä automaattisen liikenteen testialue ja osaamiskeskus. Alueelle tulee myös tiesääasema, sekä älyliikenteen testaajien käyttöön huippumodernit 5Gtietoliikenneyhteydet ja virtuaalikartat. –?Me lähdettiin Turusta koittamaan tämän seudun eri ratoja, Santtu Koivisto kertoo. Moni on valittanut säästä, mutta minun mielestä tämä kesä on ollut parempi kuin kaksi edellistä. Kolea sää on pitänyt uimarit poissa rannoilta ja pelaajat kaukana pelikentiltä. Talsoilan lyhyt ja helpohko rata toimii sopivana lämmittelynä ennen pidempiä ratoja eivätkä neljä vuotta lajia harrastaneet turkulaiset sadetta pelkää –?Ei meitä pienet sateet hetkauta, vaikka onhan tällainen aurinkoinen poutakeli parasta, Rivasto uhkuu. Liikennevirastolla on Aurorahankkeessa jo noin 70 kumppania. Missä ovat kaikki liikunnan harrastajat. Tällä kertaa radalle olivat saapuneet kaksi miestä suoraan Suomen Turusta. KUVA: Lassi Puhtimäki Kesällä liikuntaan on rennompi ote . Maiden yhteisenä tavoitteena on ulottaa älyliikenne ja kokeilut rajan yli. KUVA: Liikennevirasto. . Monesta muusta maasta poiketen Suomessa laki sallii ilman kuljettajaa liikkuvat autot julkisilla teillä. FL Turusta saapuneet Teemu Rivasto ja Santtu Koivisto aloittivat frisbeegolfpäivänsä Talsoilasta. Tai no on tämä minulle ja pojalle toinen kerta, mutta kun poika ensimmäisellä kerralla innostui, niin piti sitten toisenkin kerran tulla, Pirjo Kesti naurahti. Sadepäivinä kenttä on suljettu. –?Ensi kesänä jatkuu, mutta en tiedä vielä jatkuuko enää minun toimesta, Lindgren pohtii. –?Tarjoamme esimerkiksi maailman tarkinta paikannusta. Älytie syntyy, kun maantien sisään ja ympärille asennetaan sensoreita, antureita ja mittareita, jotka keräävät tietoa ajoneuvoista ja tien rakenteista. Nuorelle Arttu Viitaselle kerta ei ollut siis ensimmäinen, mutta äiti Nea Viitaselle minigolf on täysin uusi tuttavuus. Kyse on lisäksi aidosti arktisesta alueesta, jossa talvea riittää yli puolet vuodesta. Liikenteen pysähtymiseen ei ole varaa yhtenäkään päivänä, Viinanen huomauttaa. –?Se on ollut varmaan 90-luvun alkua, kun Forssassa on viimeksi minigolfkenttä ollut. HANKKEESTA TEKEE ainutlaatuisen kokonaisuus. Älytiellä tutkitaan myös tien rakenteiden kestävyyttä, mikä on Viinasen mukaan jäänyt maailmalla automaattisen liikenteen varjoon. Esimerkiksi jättirekkojen yleistyminen voi nopeuttaa väylien kulumista, mutta Viinasen mukaan haittoja voisi ehkäistä kehittämällä ajoneuvojen hallintaa. Kymmenen kilometriä pitkän testitien rakennustyöt aloitettiin muutama päivä sitten. . Älytien voi päivittää koska vain Henripekka Kallio Tunturi-Lapin älytien avajaisia vietetään marraskuun alussa, mutta täysin valmiiksi se ei tule oikeastaan koskaan. Kaupungissa ei ollut minigolfkenttää moniin vuosiin ennen Puttaamoa. –?Silloin täytyy kokeilla kun lapsi haluaa, ei me aikuiset ennen olla tätä pelattu, Viitanen sanoo. AIVAN MINIGOLFKENTÄN vieressä sijaitseva Talsoilan frisbeegolfrata avattiin vuonna 2010 jo ennen suurimman frisbeegolfbuumin alkamista. HEINÄKUUTA 2017 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Antti Järvinen Forssa Ulkokuntosalit, jalkapallokentät ja uimarannat kumisivat perjantaina tyhjyyttään lämpimästä säästä huolimatta. AURORA-ÄLYTIELLE rakennetaan lähiviikkoina sähköja kuituyhteydet, näyttötaulu, kelikamera, liikenteen laskentapiste, sekä laitetiloja tuleville testaajille. –?Turku on sen verran nähty, että päätimme kokeilla vaihteeksi jotain uutta, Teemu Rivasto hymähtää. FL-LM Kuski on Muoniossa pian tarpeeton Tunturi-Lappiin rakennettavalla älytiellä voi kohta testata automaattisia autoja muun liikenteen seassa. –?Ihan sen takia tultiin, että poika halusi päästä koittamaan minigolfia. Uimaan kolmikko ei ole viitsinyt tänä kesänä mennä kylmien vesien takia
Rata soveltuu aloittelijoille ja harrastajille. • Tammelan kumpuileva ja monipuolinen 18-väyläinen rata sijaitsee liikuntakeskuksen metsäisissä maastoissa, sekä Mustialan puistoalueella. Mies määrättiin rattijuopumuksen vuoksi väliaikaiseen ajokieltoon. Posti asentaa tilat liikkeeseen elokuun aikana. Minna Autio Ypäjä Postitoiminta jatkuu Ypäjällä uusissa tiloissa. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Turusta saapuneet Teemu Rivasto ja Santtu Koivisto aloittivat frisbeegolfpäivänsä Talsoilasta. Yritys on myös avaamassa liikkeen lähemmäs Ypäjän keskustaa. Kyseessä on 18-väyläinen rata, jossa on suuret maastovaihtelut. Hevostarvikeliike pitää avajaiset jo 29.7., mutta postitoiminta siirtyy entisistä tiloista yrittäjälle vasta 29.8. Hevosalan mediaja jälleenmyyntiyritys Playsson. Pelastuslaitoksen mukaan tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, mutta pahemminkin olisi voinut käydä. • Jokioisten rata on 18-väyläinen, jonka väylistä löytyy niin alakuin ylämäkeä sekä paljon suoria heittoja vaativia rännejä. Yrittäjä suunnittelee pitävänsä liikettä ja postia auki suurempien viikonlopputapahtumien aikana jonkin verran myös sunnuntaisin. Nousuja ja laskuja löytyy todella paljon. Tarkkuusalkometri osoitti, että vuonna 1961 syntyneen forssalaismiehen uloshengitysilmassa oli litraa kohden 0,26 milligrammaa alkoholia. net ottaa postitoiminnan ja matkahuollon uuteen liikkeeseensä Annantie 2:een. KUVA: Lassi Puhtimäki FAKTA Forssan seudun frisbeegolfradat • Forssan seudulla on yhteensä neljä frisbeegolfrataa. Posti tiedottaa siirrosta alueella elokuun aikana vielä tarkemmin. Matkahuollon pakettipalvelut laajenevat suurempiin lähetyksiin, mutta matkahuollon lipunmyynnille ei ole nähty toistaiseksi tarvetta. FL Playsson.netin Alex Muurinen ja Penina Peltonen esittelevät uutta liiketilaansa. KUVA: Lassi Puhtimäki Rattijuoppo narahti Forssassa Poliisipartio nappasi Forssan Ollintieltä kiinni rattijuopon perjantaina aamupäivällä kello 11:n maissa. • Lyhyin ja helpoin rata sijaitsee Talsoilanpuistossa, joka pitää sisällään yhdeksän väylää. Posti pysyy Ypäjällä jatkossakin Hevosalan yritys Playsson.net avaa Annantielle liikkeen, jonne posti ja matkahuolto siirtyvät elokuun lopussa. Tiedossa ei ollut, kuinka kauan lapset ehtivät olla autossa, mutta pelastuslaitoksen saapuessa toinen lapsista oli silminnähden hikinen. –?Otimme showroomiin myös matkahuollon täydet pakettipalvelut, joten jatkossa Ypäjän matkahuoltoon saadaan myös isot paketit, kertoo Playsson.netin yrittäjä Penina Peltonen. Postin palvelut säilyvät samoina kuin ennenkin. Playsson. • Hunnarin rata löytyy Vieremän koulun tuntumasta Eliaksentieltä. Rattijuopumusraja on 0,22 milligrammaa litrassa. STT. UUSI POSTI tulee olemaan siirtymisensä jälkeen avoinna maanantaista perjantaihin klo 9–20 ja lauantaisin klo 12–20. Peltonen kertoo, että jatkossa posti on lähempänä heitäkin, jotka eivät asu niin keskustassa. netin vähittäismyyntiä ollaan siirtämässä Honkalan tilalta kokonaan Annankadun hevostarvikemyymälään. LAUANTAINA 22. Pelastuslaitos arvioi lasten olleen 2–3-vuotiaita. Kaupungissa ei ollut minigolfkenttää moniin vuosiin ennen Puttaamoa. Lapset autoon jättänyt isä saatiin paikalle kuuluttamalla, eikä autoon tarvinnut murtautua. Ensihoito tarkasti lasten kunnon. Postin palvelut pysyvät entisen Siwan tiloissa siihen asti, kunnes uusi posti avautuu. PELTONEN LÄHTI selvittämään postin saamista, koska lähettää verkkokaupastaan paljon tavaraa, eikä halunnut postin siirtyvän toiseen kuntaan. FL Ostoksille mennyt isä jätti pikkulapset yksin kuumaan autoon Espoossa Espoossa hätäkeskukselle tehtiin perjantaina iltapäivällä ilmoitus parkkipaikalla yksin kuumaan autoon jätetyistä pikkulapsista. Muu toiminta säilyy tilalla edelleen
–?Näytepalat ovat pysyneet ehjinä, Siitonen kertoo. Tuloksia koskevan raportin laatii Teknologian tutkimuskeskus VTT, ja sen on määrä valmistua ensi vuoden puolella. Vaativan rautatiesillan tutkimiselle voi tulla jo yksistään noin 10 000 euron hintalappu. Testejä tekeviltä yrityksiltä ei ole ainakaan toistaiseksi tullut viestiä, että kohteissa olisi havaittu jotakin huolestuttavaa. Tutkimukseen valituissa silSiltanäytteistä on saatu kerättyä nyt kolmasosa . Toistaiseksi ei ole ilmennyt mitään hälyttävää. –?Siltakonsulteilla on ollut viime vuosina kiirettä muun muassa sen vuoksi, että liikenneväylien korjausvelkaraha on kohdistunut siltoihin, hän selvittää. Trimcon Oy:n tekninen avustaja Timo Levä irrotti näytettä Kettumäen ylikulkusillasta Hämeenlinnassa torstaina. SILTOJEN LUJUUSTESTIT ovat jääneet aikataulusta jälkeen. Kuun lopussa ryhdytään käymään läpi muun muassa Tampereen, Seinäjoen, Kokkolan, Ylivieskan ja Iin vastaavia siltoja. Tästä ei kuitenkaan voi vielä päätellä, että betonin lujuus olisi vaaditulla tasolla. –?Pidensimme hieman laskentaaikaa, koska kohteet ovat hankalia, Siitonen kertoo. . Pohdittava oli esimerkiksi, minkälaiset telineet näytteenottopaikoille vaaditaan ja miten vesistösiltojen tutkiminen onnistuu. . TUTKIMUKSEEN ON VALITTU mukaan Suomen suurimpia ja vilkasliikenteisimpiä siltoja, jotka on rakennettu vuosina 2005–2016. Näytteitä otetaan yhteensä 94 rautatieja maantiesillalta eri puolilla maata, jotta saadaan tietää, onko niillä käytetty betoni tarpeeksi lujaa. Tahti hidastui, koska Liikennevirasto päätti urakoiden kilpailutusvaiheessa antaa yrityksille lisäaikaa laskelmien tekemiseen. KUVA: Esko Tuovinen. Betoninäytteitä kerätessä ei auta tuntea korkean paikan kammoa. –?Laboratoriotutkimusten pitäisi olla valmiina loka–marraskuun vaihteessa, Siitonen kertoo. . LAUANTAINA 22. Maanteiden puolella näytteitä kerättiin tällä viikolla Hämeenlinnassa sijaitsevalta Kettumäen ylikulkusillalta. Kesän edetessä testit jatkuvat esimerkiksi Salossa, Pirkkalassa, Ilmajoella, Kajaanissa ja Rovaniemellä. Viraston siltayksikön päällikkö Minna Torkkeli kertoi kesäkuussa Lännen Medialle (7.6.), että lisäajan toivottiin tuovan myös lisää tarjouksia ja laskevan testien kustannuksia. Ne on jaettu näytteiden ottoa varten kuuteen eri pakettiin, joista kaksi koostuu rautatieja neljä maantiesilloista. Kaiken kaikkiaan lujuustestien hinnaksi tulee noin 1,5 miljoonaa euroa. –?Jotakin voidaan varmaan kertoa elokuun lopulla, Siitonen arvioi. HEINÄKUUTA 2017 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Anna Humalamäki Liikenneviraston teettämät lujuustutkimukset suomalaisilla silloilla ovat alkaneet. Alustavia tietoja saataneen kuitenkin jo alkusyksystä, kun ensimmäisten 24 rautatiesillan laboratoriotutkimukset saadaan tehtyä. Betonin lujuudesta kertovat näytteet tutkitaan laboratoriossa, ja tulokset selviävät loppuvuodesta. Asiasta saadaan selvyys vasta, kun näytepalat analysoidaan laboratoriossa. Ensimmäisessä rautatiepaketissa, johon kuuluu monta pääkaupunkiseudun kohdetta, maastotyöt valmistuvat tällä viikolla. Alun perin näytteiden otto piti aloittaa keväällä ja analyysien valmistua vuoden loppuun mennessä. Siitonen arvelee, että tarjousten määrä ei kuitenkaan lisääntynyt. Liikenneviraston silta-asiantuntija Pekka Siitonen kertoo, että silloista on käyty nyt läpi suunnilleen kolmasosa
KUVA: Esko Tuovinen loissa ei ole erityistä syytä epäillä lujuusalituksia. Nyt pitäisi vain olla poutaa ja sopivan lämmintä. Hän kertoi aikeistaan ensimmäisenä Uusi Suomi -verkkolehdessä. Maatalouden asiantuntijaorganisaatio ProAgriasta arvioidaan Lännen Medialle, että puinnit siirtyvät näin myöhään keskimäärin vain kerran vuosikymmenessä. Kuumuus taas kuivattaisi viljat pystyyn ja heikentäisi sadon määrää ja laatua. KUN BETONIN lujuusalituksia havaittiin viime talvena kuudella sillalla, Liikennevirasto rauhoitteli kansalaisia, että sillat eivät ole vaarassa romahtaa normaalin henkilöautoja rekkaliikenteen alla. LÄMMÖN PUUTE on viivästyttänyt peltokasvien kasvua alkukesällä niin, että se on 1-3 viikkoa myöhässä koko maassa. Sadonkorjuu on siten venymässä väistämättä myös lokakuun puolelle. Entä mitä tapahtuu siltaan jääneille rei'ille. –?Otetaan ensin tutkimukset, katsotaan miltä ne näyttävät ja aletaan sitten miettiä asiaa. Nyt työn alla oleva, vuonna 2015 valmistunut Kettumäen silta on melko tavallinen testikohde. Jos sellaisia kuitenkin paljastuu, minkälaisiin toimenpiteisiin ryhdytään. Hän muistuttaa, että Suomen silloilla tehdään joka viides vuosi yleistarkastus. –?Toiveissa on pitkä, lämmin ja kuiva syksy. –?Jos kosteus jatkuu, kasvitautien uhka lisääntyy, myös MTK:n Etelä-Pohjanmaan kenttäpäällikkönä työskentelevä Ari Perälä sanoo. –?Hyvä tietysti, että on ehdokkaita, mistä valita, Hallaaho kommentoi. Tulevina viikkoina kasvustot tarvitsevat asiantuntija-arvion mukaan noin 20-24 asteen lämpöä, kevyttä tuulenvirettä ja aurinkoa. PERÄLÄN TILALLA Lapualla laihot näyttävät mitä mainioimmilta. Näytteiden oton lisäksi sillan lujuutta tutkitaan kimmovasaralla. Irrotetut lieriöt puolestaan toimitetaan laboratorioon. • Yllättävien tulosten vuoksi testejä päätettiin tehdä lisää. –?Tulokset näyttävät tavanomaisilta, Juvonen toteaa. –?Mutta mitään tällaista ei ole yleistarkastajiltakaan tullut. Ääni on peräisin timanttiporasta. –?Jos puoluevaltuusto asettaa hänet ehdokkaaksi, niin silloin hän on minunkin ehdokkaani, sanoo Halla-aho. Sateet saisivat jäädä satamatta, vaikka pienet kuurot eivät tulosta romahdutakaan. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Lieriöiden irrotus kysyy tarkkuutta Anna Humalamäki Nostolava kohoaa korkealle maanpinnan yläpuolelle, ja ilmaa halkoo tasainen hurina. Paljon on kuitenkin kiinni tulevista viikoista. LAUANTAINA 22. –?Siihen jää sellainen harmaa paikka, jota tavallinen ohikulkija ei edes huomaa, Juvonen kertoo. Suomessa on yhteensä 15 000 maantiesiltaa ja 2 500 rautatiesiltaa. –?Jos kelit ovat vastedes optimaaliset, niin kyllä esimerkiksi Oulun korkeudellakin on vielä mahdollisuudet hyvään satoon, hän tähdentää. Viljelijä Ari Perälä on tyytyväinen vehnäpellon kasvuun, vaikka se onkin myöhässä keskiarvovuodesta. KUVA: Jaakko Elenius. Liikaa painetta tulevasta ei hänen mukaansa silti kannata ottaa. Siitä ei saatu selvyyttä, miten ne olivat päässeet syntymään. Siinä syyskuussa ja etenkin lokakuussa ei ole enää mahdollista odotella pitkään sadon kypsymistä, kun päivät lyhenevät kaiken aikaa, Peltonen muistuttaa. Tavanomaisesti puinnit aloitetaan etelässä elokuun alussa ja maan keskiosissa elokuun puolivälin kieppeillä. –?Jyväskylässä (puoluekokouksessa) esitin asiaan toiveen, että halukkaat ehdokkaat ilmoittaisivat halustaan hyvissä ajoin. Sillä on pituutta 123 metriä, ja se on tyyliltään jännitetty teräsbetoninen palkkisilta. –?Lieriöiden halkaisija on 80 millimetriä, ja niiden pituus vaihtelee 15 senttimetristä 23:een, kertoo siltatarkastaja Aarne Juvonen Trimcon Oy:stä. FL–LM Halla-aho: ”Hyvä, että on mistä valita” Virpi Niemistö Viljojen puinnit alkavat tänä vuonna suurelta osin vasta syyskuussa. –?Ei siellä hirveästi hajontaa ollut, Halla-aho kommentoi saamiaan ehdotuksia. Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari on kertonut Ylelle harkitsevansa asettumista ehdolle. Uhkana on, että viljat eivät ehdi kypsyä ajoissa. Kettumäen vasaratestin tulokset analysoidaan kunnolla vasta myöhemmin, mutta alustavat tiedot lupaavat hyvää. FL–LM TAUSTA Betonista löytyi liikaa ilmaa • Kemijärven uudella rautatiesillalla ja Turun yliopistollisen sairaalan työmaalla havaittiin vuonna 2016, että käytetty betoni ei ollut tarpeeksi lujaa. Satakunnan Kansa kertoi puolestaan (21.7.), että Porin perussuomalaiset ovat esittäneet Huhtasaarta ehdokkaaksi. Näyttää siltä, että sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet, Peltonen pohtii. Siitosen mukaan sitä on vielä vaikea sanoa. Hallaaho on itse ilmoittanut, ettei hän asetu ehdolle. Hän ei ota kantaa Packalénin halukkuuteen tai siihen, kannattaako hän Packalénin ehdokkuutta. • Lujuusongelmien syyksi paljastuivat betonin liialliset ilmamäärät. Ne puhdistetaan ja täytetään laastilla. Siinä mielessä sanonta ”vilu viljan kasvattaa”, näyttäytyy todeksi, Peltonen toteaa. Trimcon Oy:n tekninen avustaja Timo Levä irrotti näytettä Kettumäen ylikulkusillasta Hämeenlinnassa torstaina. –?Viljatiloilla ollaan tässä mielessä vielä enemmän säiden armoilla. Betoninäytteitä kerätessä ei auta tuntea korkean paikan kammoa. Työtä on tehtävänä runsaasti, sillä näytteitä pitää kerätä kaikkiaan 15. • Niin Turussa kuin Kemijärvelläkin oli käytetty niin sanottua notkeaa P-lukubetonia, joka kestää pakkasta ja suolarasitusta. Sillä irrotetaan betonilieriötä Hämeenlinnassa sijaitsevan Kettumäen ylikulkusillan pääkannattajapalkista. Kotieläintilat voivat tarvittaessa korjata oman tilan käyttöön tulevan rehuviljan kokoviljasäilörehuksi tai murskesäilöntänä. FL–LM Puinnit venymässä jopa lokakuulle Nyt tarvittaisiin yli 20 astetta ja poutaa. Hän aikoo tehdä puoluehallitukselle ehdotuksensa elokuun 4:ntenä. –?Tämä säiden mukaan eläminen kuuluu ammattiin. Kyseessä on ainetta rikkomaton menetelmä, jota käytetään pääasiassa uuden betonin tutkimiseen. Lisäksi siltojen elinkaari jäisi todennäköisesti lyhyemmäksi kuin aiotut sata vuotta. Yritys vastaa kahden maantiesiltapaketin lujuustestauksista. Suuriin erikoiskuljetuksiin lujuusalitukset saattaisivat kyllä vaikuttaa. Jos pahoja betoniongelmia olisi, niiden pitäisi tulla siinä ilmi, ja tarkastuksen tehnyt ammattilainen raportoisi asiasta eteenpäin. Kuudella niistä (Tampere, Rovaniemi, Oulu, Vantaa ja Seinäjoki) betonin lujuus oli alle sallitun arvon. Se on käytössä myös monilla silloilla. –?Jos ei nyt tule ihan neljän viikon hellejaksoa, niin korkeintaan joitain varhaisimpia ruisja ohralajikkeita ja kuminaa voidaan Etelä-Suomessa päästä korjaamaan elokuun aikana, ProAgrian johtava asiantuntija Sari Peltonen selvittää. Siellä niistä tutkitaan betonin puristuslujuutta, tiheyttä ja ilmamäärää. Markku Uhari Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo saaneensa puolueen paikallisyhdistyksiltä muutaman ehdotuksen sille, kenet halutaan puolueen presidenttiehdokkaaksi. Niistä noin 70 prosenttia on tehty betonista. Perjantaina perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja Tom Packalén ilmoitti harkitsevansa vakavasti asettumista puolueen presidenttiehdokaskisaan. Perussuomalaisten puoluekokous päätti kesäkuussa valtuuttaa puoluevaltuuston valitsemaan presidenttiehdokkaan vuoden 2018 vaaleihin. –?Toisaalta myös toissakesänä 2015 tilanne oli samankaltainen kuin miltä nyt vaikuttaa. Toisaalta jos jyvät vain ehtivät tuleentua, niin sato näyttää tällä hetkellä pääosin hyvältä. • Liikennevirasto teki syksyllä pistokokeita 18 maantiesillalla, jotka oli rakennettu vuosina 2011–2016
KUVA: Nathalie Sayago / EPA STT Suurin osa kolmen suomalaisen matkanjärjestäjän asiakkaista oli nukkumassa perjantain vastaisena yönä Egeanmerellä tapahtuneen maanjäristyksen aikaan. Osa kaupungista suljettiin protestien vuoksi. MATKANJÄRJESTÄJÄ Tjäreborgilla on tällä hetkellä Kosilla noin 100 suomalaista asiakasta. Järjestö syyttää häntä rikoksista ihmiskuntaa vastaan. Tuoreen raportin mukaan pidätettyjä mielenosoittajia on kidutettu. . Apollo-matkoilla on noin 70 asiakasta Kosilla. Apollokin toimii normaalisti, eikä järistys vaikuta matkoihin. –?Uskoisin, että tieto olisi tullut meille jo tähän mennessä, jos jotain olisi käynyt, Luukkonen kertoi perjantaina iltapäivällä. BARRETTEN MUKAAN tilanteesta on tullut asiakkailta joitakin huolestuneita kyselyjä, mutta järistys ei vaikuta matkajärjestelyihin. Mielenosoittajien vastustaminen väkivallan keinoin on osa hallituksen hyvin suunniteltua strategiaa, kirjoittaa Amerikan valtioiden järjestön yleissihteeri Luis Almagro järjestön kolmannessa Venezuelaa koskevassa raportissa. Turkin terveysministeri kertoi, että Turkin rannikolla Bodrumissa kaikkiaan yli 350 ihmistä loukkaantui järistyksessä. Voimakas maanjäristys aiheutti runsaasti tuhoa Kosin lomasaarella Kreikassa. LAUANTAINA 22. . Almagro tunnetaan Venezuelan presidentin Nicolas Maduron kovaäänisenä kriitikkona. Apollo kuitenkin majoittaa yhdestä hotellista asiakkaat muualle viranomaisten kehotuksesta. KUVA: Giannis Kiaris / EPA. Perjantaina iltapäivällä matkanjärjestäjä teki vielä töitä tilanteen kartoittamiseksi, mutta kaikki asiakkaat oli tavoitettu. Muutamilla kymmenillä oli luunmurtumia, mutta kukaan ei loukkaantunut vakavasti. Tuoreen raportin mukaan mielenosoittajia vastaan käytetään julmaa väkivaltaa. Guardianin mukaan Kosilla loukkaantui ainakin noin 200 ihmistä, joista osa vakavasti. Siinä kerrotaan hallituksen joukkojen muun muassa kiduttavan vangittuja mielenosoittajia. Asiakkailta on tullut jonkin verran kyselyitä asiasta, ja joissakin Tjäreborgin käyttämistä hotelleista Kosilla on pieniä vaurioita. Keskiviikkona julkaistussa raportissa tuomitaan ankarasti Venezuelan nykyhallinnon käyttämät keinot opposition äänen vaimentamiseksi. Kosilla kuoli uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan ainakin yksi ruotsalainen ja yksi turkkilainen turisti. Aurinkomatkoilla oli järistysaikaan Kosin saarella 146 asiakasta. –?Meidän toimintamme jatkuu normaalisti, eikä esimerkiksi ylimääräisiä lentoja ole järjestetty, Barrette kertoo. Amerikan valtioiden järjestön mukaan Nicolas Maduro pitäisi saada oikeuden eteen vastaamaan teoistaan. Kosilla oli järistyksen aikaan yli 300 saarelle matkoja järjestävien Tjäreborgin , Apollomatkojen ja Aurinkomatkojen asiakasta. ”Presidentti Maduron kädet ovat veressä” . –?Joissakin hotelleissa on ollut ongelmia veden tulon kanssa ja halkeamia seinissä, mutta tilanne on rauhoittumaan päin ja hotellit tekevät töitä tilanteen korjaamiseksi, Ruonala kertoo. Maanjäristys ei vaikuta aikatauluihin, eikä peruutuksia ole tiedossa, Ruonala kertoo. HEINÄKUUTA 2017 10 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Maija Salmi –?Venezuelan nykyinen politiikka tarkoittaa sitä, että jokaisessa mielenosoituksessa tapetaan muutamia mielenosoittajia. Tiedossa ei ole, että kukaan heistä olisi loukkaantunut järistyksessä. Kaikki on saatu kiinni, ja kaikki ovat kunnossa, Simon Barrette Finnairin ja Aurinkomatkojen yhdistetystä viestinnästä kertoo. Torstaiseen mielenosoitukseen osallistunut mies uhmaa hallituksen joukkoja maan pääkaupungissa Caracasissa. Venezuelan opposition masinoimat protestit yltyvät. Apollomatkojen Suomen operatiivinen johtaja Tuomas Luukkonen kertoo, että Apollo on ollut yhteydessä asiakkaisiin tekstiviestitse, eikä loukkaantumisista ole ainakaan heillä tietoa. Venezuelaa vuodesta 2013 hallinnutta presidenttiä kuvataan itsevaltiaaksi, jonka ”kädet ovat veressä”. –?Myös menolento järjestetään normaalisti. Yhdysvaltojen geologisen tutkimuslaitoksen (USGS) mukaan järistys tapahtui kymmenen kilometrin syvyydessä reilun 16 kilometrin päässä Kreikan Kos-saaresta ja noin kymmenen kilometrin päässä Turkin Bodrumista. Luukkosella ei ollut tarkempaa tietoa syistä. Myyntijohtaja Saana Ruonala kertoi perjantaina iltapäivällä, että suurin osa järistyksen aikana saarella olleista suomalaisista lentää aikataulujen mukaan kotiin. . Matkustusilmoituksen Kosin saarelta oli tehnyt perjantaina iltapäivällä ulkoministeriöön 75 suomalaista. Yhteensä 12 suomalaista vahvisti ulkoministeriölle olevansa Turkin Bodrumissa perjantaina iltapäivällä. –?Lähetimme heti aamulla tekstiviestin kaikille asiakkaille, jotta nämä olisivat meihin yhteydessä. Järistys tappoi kaksi Kosilla Suomalaiset selvisivät Välimeren loma kohteisiin osuneesta maanjäristyksestä ilman vakavia vammoja. Turkkilaisen televisiokanavan NTV:n mukaan monet loukkaantumisista sattuivat, kun ihmiset pakenivat asunnoistaan ikkunoiden kautta. Suomalaiset selvisivät ilman vakavia vammoja
Oppositio puolestaan sanoi, että lakkoon liittyi peräti 85 prosenttia kansasta. Maan julkistamissa kahdessa listassa on määritelty muun muassa terroristin, terroristijärjestön ja terrorismin rahoittamisen käsitteet. Maduron valtaannousun jälkeen ainakin 200 000 venezuelalaista on jättänyt kotimaansa. STT, AFP Kolme kuoli Jerusalemin kahakoissa Metallinpaljastimia vastaan protestoineet palestiinalaiset ottivat yhteen Israelin turvallisuusjoukkojen kanssa Jerusalemissa perjantaina. LAUANTAINA 22. Nimi on juonnettu aiemmasta brittiäänestyksestä, jossa ylivoimainen suosikki tutkimusaluksen nimeksi oli Boaty McBoatface. Lisäksi yli 200 ihmistä loukkaantui ja kolmensadan ihmisen kerrotaan tulleen pidätetyksi. • Maailman terveysjärjestön mukaan 11,4 prosenttia maan lapsista on aliravittuja. LM, REUTERS AUTOPALO 18 Yli kaksikymmentä ihmistä vietiin sairaalaan tarkistettavaksi, kun henkilöauto paloi parkkihallissa Malmön keskustassa perjantaina. Maduro ei ole suostunut perumaan suunnitelmiaan perustuslain muuttamiseksi, vaikka kansainvälinen yhteisö on painostanut häntä. Pula uhkaa erityisesti lapsia. KUVA: Nathalie Sayago / EPA RAPORTTI JULKAISTIIN vain päivää ennen kuin Venezuelan oppositio järjesti maassa päivän kestäneen yleislakon ja suurmielenosoituksen. Ainakin kaksi kuolleista oli ammuttu, mutta vielä perjantaina oli epäselvää kuka heidän kuolemistaan oli vastuussa. LM–HÄSA FAKTA Nälänhätä uhkaa • BBC:n mukaan ruokapulan vuoksi venezuelalaisten paino on pudonnut vuodessa keskimäärin kahdeksan kiloa. Hän erosi vastalauseena sille, että presidentti Donald Trump nimitti Valkoisen talon viestintäjohtajaksi Anthony Scaramuccin. • 90 prosenttia venezuelalaisista kertoo ostavansa vähemmän ruokaa kuin vuosi sitten. • Inflaatio on Venezuelassa tällä hetkellä yli 700 prosenttia, minkä seurauksena ruoan hinta on noussut merkittävästi. Paikka on pyhä monille, sillä siellä sijaitsevat juutalaisille tärkeä Temppelivuori ja muslimien kolmanneksi pyhin paikka al-Aqsan moskeija. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 11 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Harri Ahola Torstaiseen mielenosoitukseen osallistunut mies uhmaa hallituksen joukkoja maan pääkaupungissa Caracasissa. • Presidentti Maduro on kiistänyt, että maa kärsisi ruokapulasta. Uusittu laki syntyi sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Qatar solmivat runsas viikko sitten sopimuksen terrorismin rahoituksen torjumisesta. Lähde: Encovi Nimityskiista. Yli seitsemän miljoonaa ihmistä äänesti vastustavansa presidentin suunnitelmia. Viime viikolla Venezuelan oppositio järjesti epävirallisen äänestyksen, jolla selvitettiin kansalaisten kantaa asiaan. Savu levisi ilmeisesti ilmastointiputkia pitkin päiväkotiin ja kahteen liiketilaan. Lausunnolla presidentti viittaa heinäkuun lopussa pidettävään vaaliin, jolla valitaan uutta perustuslakia säätävän kansalliskokouksen jäsenet. Israel asensi paljastimet vanhankaupungin pyhälle rukouspaikalle sunnuntaina, kun asemiesten hyökkäyksessä oli kuollut kaksi poliisia. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tapasi perjantaina New Yorkissa Venezuelan ulkoministerin Samuel Moncadan tarkoituksenaan löytää rauhanomainen ratkaisu Venezuelan kriisiin. Lakon tarkoitus oli vastustaa Maduron suunnitelmia muuttaa perustuslakia niin, että se lisäisi hänen valtaoikeuksiaan entisestään. –?Suurin osa ystävistäni lähti jo vuonna 2014. BBC:n mukaan Maduro kommentoi lakkoa pienimuotoiseksi ja lisäsi, että lakkojohtajat pidätettäisiin. STT. Uusi nimi oli selvästi muita ehdotuksia Miriamia, Poseidonia ja Håkania suositumpi. Valkoisen talon tiedottaja Sean Spicer on irtisanoutunut tehtävästään. Osa kaupungista suljettiin protestien vuoksi. MADURO ON nimittänyt mielenosoittajia ”fasistiterroristeiksi”, joiden ”anarkia ei kestä viikkoa pidempään”. Ne, jotka voivat pakenevat väkivallasta ja yhä pahenevasta ruokaja lääkepulasta kärsivästä maasta. Metallinpaljastimet estivät muslimeita pääsemästä moskeijalle rukoilemaan, kuten myös Israelin alle 50-vuotiaille miehille asettama kielto. Palestiinalaisviranomaisten mukaan kolme palestiinalaisnuorukaista kuoli Itä-Jerusalemissa. • Caritas-hyväntekeväisyysjärjestön mukaan aliravitsemus on yleistynyt lasten keskuudessa räjähdysmäisesti ja maa on hälytystilassa. LM Qatar uusi lakejaan terrorismista Qatar on kertonut muuttaneensa terrorismin vastaisia lakejaan. Sairaalaan vietiin 18 lasta. Tuoreen raportin mukaan pidätettyjä mielenosoittajia on kidutettu. TYYTYMÄTTÖMYYS hallintoon näkyy siirtolaistilastoissa. Jäljelle jääneet ihmiset eivät enää välitä kuolevatko he, sillä kuolemasta on tullut niin normaalia, sanoo venezuelalainen Adriana Loureiro Fernández New York Timesille. Maduron toimet ovat tuominneet Yhdysvallat, Meksiko, Espanja ja lukuisat muut maat. STT ERONPYYNTÖ EPA Ruotsalaisjuna sai nimen Trainy McTrainface Tukholman ja Göteborgin väliä matkustava juna sai yleisöäänestyksessä nimekseen Trainy McTrainface. • Lapsikuolleisuus kasvoi Venezuelassa viime vuoden aikana 30 prosentilla. Spicerin mukaan nimitys oli suuri virhe. Poliisin ja mielenosoittajien yhteenotoissa sai surmansa neljä mielenosoittajaa
Suomen itsenäistymisvuoden kuohunta tulee painotuoreessa teoksessa esille lapsen näkökulmasta. Onneksi pystyin vielä kirjoittamaan tämän tarinan romaaniksi. Kuljin kuoleman laaksossa kolme vuotta, kun neljäs tytär syntyi kuolleena. –?Vaikeatakin on ollut. Savonlinnalaiset koulupojat ovat perinteisesti tehneet miehuuskokeen kiertämällä Olavinlinnan ulkokautta, mutta Vilho ja hänen toverinsa joutuvat paljon suurempaan miehuuskokeeseen. Tiina Sandberg Tammela –?Minkään muun kirjan ilmestymisestä en ole ollut näin iloinen. Halusin aina todistaa isälleni mihin minusta on; toivottavasti hän nyt katselee tyytyväisenä pilven reunalta. Itse olen koko elämäni elänyt lasten kanssa, omien ja vieraiden. Isä poltti kylän ja lähti viimeisenä. Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 pohjautuu Kohosen isän omakohtaisiin kokemuksiin. Vanhempanikin olivat opettajia. Laila Kohonen kirjoitti isänsä tarinan uuteen romaaniinsa. Kirjailijalle itselleen oli kova pettymys, kun hän kahdeksanvuotiaana kertoi lukeLapsen näkökulma Suomen itsenäistymiseen. Myrkyn asemalle tuli kyläläisiä ihmettelemään meitä. –?Koulussa luimme Vanhan testamentin kertomuksia Salomosta ja pohdimme, mitä hän halusi elämältä. Leivät unohtuivat kotiin, eikä meillä ollut kuin voita mukana. Ensin mietin, että haluaisin olla onnellinen. Tulin kuitenkin sellaiseen lopputulokseen, että halusin sekä hyvää että pahaa, mutta vain niin paljon kuin kestän. Tunnin jälkeen välitunnilla menin ulkorakennuksen taakse ja ajattelin, mitä itse elämältä halusin. Elämän pitää maistua elämälle; pelkän makean syömisestä tulee huono olo. –?Jos murehtii jotain tulevaa, pilaa nykyhetken, vaikka mitään pahaa ei tapahtuisikaan. Kun pääsimme perille Pohjanmaalle, olimme likaisia ja rähjäisiä. –?Äiti ja apulainen leipoivat kiireessä matkalle. Savonlinnassa oli sopimus, etteivät suojeluskuntalaiset ja punakaartilaiset ammu toisiaan, ja aseita piilotettiin Tottintorin kaivoon. LAILA KOHOSEN ISÄ kertoi paljon tarinoita ja kirjoitti omasta elämästään. Tiedon itsenäistymisestä hän sai voileivän väliin kätketystä sähkösanomasta toiselta vangitulta. Illalla koko kylän väelle selostettiin, minne piti mennä ja kuinka maalata koodit esineisiin. –?Onneksi Otava ymmärsi tämän. Lapsille kannattaa puhua vaikeistakin asioista, kirjailija ja opettaja kannustaa. 12 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 22. –?Olin viisivuotias, kun talvisota syttyi. Muistan sota-ajan ja evakkomatkan. . HEINÄKUUTA 2017 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. En ole koskaan ymmärtänyt, kuinka aikuisia pidetään tärkeimpinä. Kaikki kolme lasta ovat vuorostaan kirjoittaneet omia muistojaan. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi . Savonlinnassa lotta oli antanut teevadillisen kaurapuuroa, ja äiti piti lautasta sylissä koko yön, jotta pystyi antamaan aamulla minulle ruokaa. OMAN ELÄMÄNSÄ tärkeimmät päätökset Kohonen teki itse jo lapsena. Olin toisella tai kolmannella luokalla, kun sotilas ajoi Jaakkiman Pajasyrjän koulun pihaan ja tuli sanomaan: ”On asioita.” Seuraavana aamuna piti lähteä. KOHOSEN TAVOITTEENA on, että lapsi, ja miksei myös aikuinen, voisi lukea hänen kirjojaan huvikseen ja samalla oppia jotain historiasta. Kun venäläiset lähettivät ennen itsenäistymisjulistusta rankaisuretkikunnan vangitsemaan ihmisiä, pojat veivät viestiä vangituista koteihin. Pitää iloita tästä päivästä. Hän myös kuljetti aseita kärryissä, joissa päällimmäisenä oli pullapitkoja. > Ota yhteyttä puh. Onnellisuuden tavoittelu ja tulevaisuuden murehtiminen on Laila Kohosen mielestä turhaa. Uusi kustantajani kiitteli kirjaa juuri vaikeiden aiheiden esilletuomisesta. –?Suomen itsenäistyminen oli suuri asia, ja on tärkeää miettiä tuon ajan tapahtumia myös lasten kannalta. –?Isänikin joutui vangituksi viestiä viedessään. Olin aina pitänyt lapsista, mutta silloin ymmärsin kirkkaasti, kuinka arvokas asia lapsi onkaan
• 14.00. Kaikki käyvät samaa kisaa, mutta tasoitus huomioi alusten kokoja ominaisuuserot. Yhtenä päivänä hän oli saanut kananmunan ja keittänyt sen minua varten. Kyllä sitä sairaanhoitajat paheksuivat. Kovassa kelissä se luottamus voi syntyä nopeammin, Mattila kuvailee. –?Riinan kanssa olemme kyllä väitelleet, kirjoittiko hän yläasteella aineessa ettei hänellä ollut enää äitiä sen jälkeen kun kirjailijanurani alkoi. Oman kannan jankuttaminen jatkuu, jos ei ymmärrä että maailma näyttää lähelläkin olevan mielestä aina erilaiselta. –?Ei toisten ymmärtämättömyys johdu siitä, että toiset puhuvat suomea ja toiset ruotsia. Pari vuorokautta ehdittiin myös hengähtää. Erilaisille näkökulmille Kohosen omat silmät avautuivat lapsena, kun hän luki Vanhasta testamentista kertomuksen Baabelin tornista. Laivat saapuivat Turkuun nyt neljännen kerran. Turun tapahtuma-alueen pituus, kun Aurajoen molemmat rannat lasketaan yhteen. Erimielisyydet johtuvat siitä ettei muutoin ymmärrä toisen puhetta. Vahtivuorot alkoivat minuutilleen sovittuina aikoina. • 3,5 kilometriä. Yleisöllä on tapahtumaan vapaa pääsy. Kuten monissa muissakin laivoissa, Helenassa seilaa mukana miehistöä, joka ei kuulu aluksen vakituiseen henkilökuntaan. –?Etsin netistä kaiken mitä löysin, mutta sittenkin tuntui etten selviä. Jos alus olisi ajanut seuraavaan satamaan Kotkaan koneilla, sen suoritus olisi auttamatta hylätty. Kun nahistelu tuntui yltyvän, panin oppilaat harmonin vastakkaisille puolille ja käskin kuvailla soitinta. Kävijämäärää aletaan laskea heti tapahtumaviikon alussa, kun ensimmäiset laivat ovat kiinnittyneet jokirantaan. Helena on yksi noin sadasta The Tall Ships Races -kisaan tänä vuonna osallistuvasta purjealuksesta. Mukana on purjehduksesta kiinnostuneita vapaaehtoisia, yhtä lailla maakrapuja kuin jo kokeneita veneilijöitäkin. He suhtautuivat myönteisesti. • 500 000 kävijää. Nämä asiat Iiris Mattila ja Kastanja Laurikko oppivat ensimmäisenä, kun he astuivat kuunari Helenan kannelle Ruotsin Halmstadissa. –?Kirjaa ei voi luoda niin että tietää vain sen mikä tekstiin tulee. –?Isä sanoi silloin, etteivät kirjan asiat ole totta vaan kirjailijan keksimiä. Matkoja purjealuksille voi varata kuin lentolippuja, mutta The Tall Ships Races -tapahtumassa pääpaino on nuorten purjehdusopetuksessa. Äiti ei koskaan ottanut syliin tai halannut, mutta sairaalaan hän kulki joka päivä rospuuton runtelemaa tietä kuusi kilometriä edestakaisin. –?Kirjassani oleva näkökulman ymmärtämistehtävä on samanlainen jonka teetin oppilaillani. 19-vuotiaat Mattila ja Laurikko ovat viettäneet perheidensä purjeveneillä monia kesiä, mutta Helenassa he purjehtivat ensimmäistä kertaa noin 40-metrisellä aluksella. Alukset suuntaavat kohti Liettuan Klaipedaa.. Perheiden veneistä Helena poikkesi etenkin kooltaan: oli enemmän purjeita, enemmän miehistöä, enemmän tarvetta kommunikaatiolle. Heti Halmstadin ulkopuolella nousi myrsky, joka jatkuessaan pakotti suurimman osan paristakymmenestä purjehdusoppilaasta kulkemaan punkan ja vessan välillä. Tammelan kirjastosta sain apua, kun ihana ihminen tilasi Savonlinnasta juuri sopivat kirjat. Mari Areva Ilman kapteenin tai perämiehen käskyä ei toimita, ja vapaa vuoro kannattaa käyttää nukkumiseen. KIRJAN MIEHUUSKOE 1917 kantavia teemoja on toisten näkökulman ymmärtäminen. Isä kertoi paljon tarinoita muurahaisista, joilla oli sota ja jotka viljelivät. Miehistö ehti lekotella kannellakin, sillä tuulta oli odotettava. –?Historia on niin mielenkiintoista. FORSSAN LEHTI 13 LAUANTAI LAUANTAINA 22. Siitä huolimatta, että olimme opettelemassa emmekä mitään kilpapurjehdusmiehistöä, hän pohtii. Uusinta teosta kirjoittaessaan kirjailija huomasi, ettei hän pysty mielikuvituksessaan liikkumaan sadan vuoden takaisessa Savonlinnassa. Rotkon yli täytyy olla leveämpi silta kuin yhden jalan levyinen. Kun kerroin äidille tästä, hän osoitti teoriani heti oikeaksi puuskahtamalla: ”Minä ainakin ymmärrän mitä sinä puhut.” FL Luota alukseesi, neuvoo nuori purjehtija The Tall Ships Races -tapahtuman laivoilla seilaa myös maakrapuja. Sen huomasi merellä, Kastanja Laurikko sanoo. Huikaisevan ihmeellistä on miettiä sukupolvien ketjua aina ensimmäiseen mönkijään saakka. Turun purjealustapahtumalla on neljä pääpäivää. Alusten irrotus Aurajoesta alkaa sunnuntaina iltapäivällä. Tuon kokoisella aluksella ei voi tehdä omia päätöksiä tai jättää kertomatta niistä muille, Mattila sanoo. Mattilan ja Laurikon purjehdus päättyi Kotkaan, jonka jälkeen Helenalle nousi uusi miehistö. Itämerellä The Tall Ships Races järjestetään neljän vuoden välein. Mukaan lasketaan myös laivoja pois Turusta saattavat venekunnat. The Tall Ships Races -tapahtumaan osallistuu tänä vuonna satakunta purjealusta. –?Siihen aikaan ajateltiin, ettei lapsen herkkä hermosto kestä hellyyttä. – Aika pian oppi odottamaan ja noudattamaan käskyjä. Hän osaa naputtaa pöydänkanteen riihenpuinnin toistuvan rytmin ja kertoa kuinka lapsena ymmärsi äitinsä rakkauden Huuhanmäen sotilassairaalassa keuhkokuumetta potiessaan. Lopuksi käskin heidän kiistellä siitä, kumpi on oikeassa. Suurten purjelaivojen tapahtuma on nimensä mukaisesti kilpailu. Kysyin mieheltä ja tyttäriltäni mielipidettä, voisinko alkaa kirjoittaa tosissani. KIRJAILIJALLA ON TAITO palata omiin kokemuksiinsa monien aistien kautta. Viron Naissaaren edustalla tuuli tyyntyi täysin eikä purjeita kannattanut yrittääkään nostaa. KIRJAILIJAKSI RYHTYMINEN otti opettajalta aikansa. HELENAN KANNELLA ei myrskyn tauottuakaan lomailtu, vaan kyse oli purjehtimaan oppimisesta. KUVA: Lassi Puhtimäki Lapsen näkökulma Suomen itsenäistymiseen mastaan historiallisesta teoksesta isälleen. Avioliitto Jorma Kohosen kanssa kiilasi edelle. Se on tehty pysymään pinnalla ja voi kallistua, mutta ei kaadu. STT TALL SHIPS RACES Sata alusta kisassa • 100 alusta. HEINÄKUUTA 2017 Laila Kohonen ilahtui saadessaan uudelta kirjankustantajaltaan onnittelukortin kirjan ilmestyttyä. –?Osallistuin satukilpailuun ja pääsin sitä kautta koulutettavaksi. – Hyvä fiilis laivalla on kaikkein tärkeintä, mutta tietenkin jokainen haluaa tehdä kilpailutilanteessa parhaansa. Menin pihalle kuusen luokse, katsoin muurahaisia ja ajattelin, että kun tulen isoksi niin kirjoitan muurahaisista. • 9–122 metriä. – Purjehtiessa olennaista on oppia luottamaan omaan veneeseen. Työja lepovuorot kiersivät neljän tunnin sykleissä. • Neljä. Lyhin mukana oleva alus on vähän päälle yhdeksän metrin mittainen sluuppi ja suurin 122-metrinen nelimastoparkki
Leuka muuttui yhdessä yössä Hjallis Harkimosta Family Guyn Peter Gri iniin! Jomottava patti leuassa ollu siis jo pari päivää, ja nyt ilmestyi toinen samanmoinen. Se kenellä on eniten karmaa pääsee diktaattoriksi.” Esimerkkejä keskustelunaloituksista eri kaupungeissa: NADIA PAAVOLA TEKSTI. SUOSITUIN ALAKANAVA: naiset, jossa on 3?061 jäsentä. En ymmärrä, miksi ne on hauskoja, enkä edes halua ymmärtää.” VAASA “Kokemuksia aiheesta vaihto-opiskelu ja VYY:n maksu. mainstream tyyppikö?” KOKKOLA ”Voiko kokkolassa liikkua ilman turvamiehiä. Aattelin vaan jos tulevaisuudessa tarvii pojalle miettiä nimeä, etten sit ainakaan sitä valitse.” HÄMEENLINNA “Jotkut jonnet Apparalla just ny kiipeilemässä Flowparkissa. Määrittelemällä puhelimen sijainnin väliaikaisesti toiseen kaupunkiin voi käydä katsomassa, mistä muualla puhutaan. Päiväsaikaan 25– 30 tunnissa. Aiheiden perusteella paljon muitakin keskustelijoita kuin korkeakouluopiskelijoita. . Uusia keskustelunavauksia keskimäärin 75 vuorokaudessa. Opiskelijakaupungeissa kesäaika saattaa olla hiljaisempaa, koska osa nuorista muuttaa kesäksi toiselle paikkakunnalle kesätöihin. Suomenkielisiä aloituksia ilmestyy säännöllisesti pääkanavalle, mutta ne äänestetään alas. Pitääkö maksaa se koko +140e jos on vain toisen lukukauden paikalla?” SEINÄJOKI ”Tuli aiva semmonen olo että miksen mä mensi lenkille. T. Myös Rovaniemen sekä Porin Jodelit ovat melko vireitä. OULU ”Mitä tehdä järkyttävälle sisäiselle finnipaiseelle. Pinnalla voivat olla esimerkiksi 90-luvun sosiaalisen median palvelut kuten irc-galleria, festareille lähtijöiden huutelut toisilleen, Aamulehden palstojen valittajamummot tai oluen hinta paikallisissa kuppiloissa. Tampere Uusia aloituksia tiheästi. Luulin että se on jo suljettu.” ”Äidit on parhaita! Tulin kotiin töistä ja äiti ehdotti että vois paistaa lettuja!” FORSSA “Myötähäpeä forssalaisia nuoria kohtaan jotka parkittavat k-supermarketin takana.” KEMI “Mistä ootte ostanu napakorunne kemissä. Myös Jodelista itsestään irtoaa juttua: esimerkiksi siitä, mitkä aiheet ovat kuluneita. Lukon avaamisessa avain tekee kaiken työn.” ”Mitä kautta pääsee Norvajärvelle kun nelostien sillan kohdalta tie on laitettu poikki?” PORI “Kun joku pettää parisuhteessa, niin miksi siitä kolmannesta osapuolesta tulee 'kodinrikkoja', eikä siitä pettäjästä?” ”Onko Jonneilla keskimääräistä huonompi muisti. SUOSITUIN ALAKANAVA: naiset, jossa on 4?852 jäsentä. Tosin viime aikoina suomenkieliset keskustelut ovat alkaneet menestyä hieman paremmin myös pääkanavalla. Minkälainen on white trash tyyppi. Hallitsevia aiheita kesätyöt, parisuhde ja seksi. Kun sinne lähetettyjä kuvia katsoo tarkasti, niissä on piilotettuna varsin roisia kuvastoa. Onko muita paikkoi kun perus läväri liikkeet ja netti?” KAJAANI “Mistä saisin ruokaa näin kymmeneltä?” ”Paljon käytätte yleensä rahaa ruokaan kuukaudessa ja mikä on Kajaanin edullisin/monipuolisin ruokakauppa?” HELSINKI “Olen homo mutta olen aina ihastunut/rakastunut vain ja ainoastaan naisiin. Kesä saattaa siis myös lisätä väriä paikalliseen Jodeliin. Nimetön keskustelu Jodelissa on tapa purkaa paineita, kysyä neuvoa ja jakaa tuntemuksia. SUOSITUIN ALAKANAVA: Suomenkielisten keskustelua käydään yleisesti vaasanyliJodel-Suomi puhuu säästä ja seksistä . HEINÄKUUTA 2017 14 FORSSAN LEHTI LAUANTAI J odel on korkeakouluopiskelijoiden piireistä vähitellen etenkin nuorten keskuudessa yleistynyt mobiilisovellus, jossa voi keskustella mistä vain. Sovellus määrittää asuinpaikkakunnan, ja sen kautta voi siis osallistua oman kaupungin keskusteluun. Helsingissä kenties erikoisin on vessakoodit -kanava, johon nimensä mukaisesti kerätään yleisten vessojen ovikoodeja. En ole vielä koskaan ollut oikeassa tulkintojeni kanssa.” ”Pelkääkö kukaan muu, että seuraavan 5v aikana soditaan tässä maassa?” TURKU ”Sinä joka nousit onnibussiin Aurakadulta: yksi suihkaus hajuvettä olisi riittänyt. Oulu Pääkanava on hyvin aktiivinen. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: bileet, tuhmeliinit, blogijuorut, julkkisjuorut, jodeltreffit, mielenterveys, epäsuositut_mielipiteet, kysymiehiltä, lgbtq. Terveisin tuskainen matkustaja.” ”Suomalaiset tubettajat saivat tajuamaan, että musta on tullut vanha. Vaasa Erikoispiirre on, että pääkanava on ruotsinkielinen. Helsinki on aktiivisin Jodel-kaupunki, mutta on elämää muuallakin. Pääkanava on kaikkialla virein, mutta joissakin kaupungeissa on myös aktiivisia alakanavia. Turku Uusia keskustelunavauksia tulee pääkanavalle tiheästi, yöllä 10–20 tunnissa ja päivällä 30–60 tunnissa. Yöaikaan keskustelu on vilkasta, mutta koska aloituksia tulee niin paljon, joka kaupungissa ei pystynyt selaamaan vanhoja keskusteluja kovin monta tuntia taaksepäin. Miksi?” ”Voisko kaikki puolueet lakkauttaa. ”Mikä on teidän lempiruoka. Aiheet vaihtelevat arjen askareista matkustusvinkkeihin. Jostain syystä Onnibussin aikataulut toistuvat koejakson aikana usein keskusteluissa. Toisaalta kaupungissa voi olla sellaisia jodlaajia, jotka yleensä osallistuvat toisen paikkakunnan keskusteluun. Oulussa moderaattoreilla lienee työmaata, koska siellä on alakanava nimeltä etumukset. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: AnonyymitAspat, SvenskaJodlare, avaraluonto:hansateinit, dogsofjodel, dadjokes, yo-kylä, äiät, bermudanneliö. Testi tehtiin torstaina ja perjantaina päivällä. Esimerkiksi Oulun, Turun ja Tampereen Jodeleissa uusia aloituksia tulee monta kymmentä tunnissa. Lähes joka kaupungissa myös ihmetellään some-julkkis Lateksituppiin eli Lauri Kankaan viimeaikaisia alkoholinhuuruisia päivityksiä. Lopulta keskustelunaiheet ovat melko samanlaisia joka kaupungin Jodelin pääkanavalla. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: kadonneenjäljillä, belfies, tissit, tarjoushaukat, maansiirtohommat, etumukset. Vinkkejä hoitoon. Ap:lla rössypottu.” TAMPERE ”Mistä merkeistä naisen ihastuksen tunnistaa. Selasimme kahden päivän ajan Lännen Median lehtien ilmestymispaikkakuntien sekä vertailun vuoksi Helsingin Jodelia. Tunnettu muusikko matkalla Kaustiselle.” ”Päivystävä hammaslääkäri (taitaa olla virosta) niin ihana mies <3 oli heittämällä paras hammaslääkäri mitä mulla on ikinä ollu!” ROVANIEMI ”Tänä iltana, kaljaa, hornetteja ja netflix.” ”Miks miehet aina valittaa jos naiset on lahnoja. Mutta miten erilaista jodlaaminen on paikkakunnasta riippuen. Esimerkiksi Vaasassa suomenkielinen keskustelu on keskittynyt vaasanyliopisto-kanavalle. Kysellään myös mansikan hintaa ja tuskaillaan kesätöitä. ALOITUSTEN MÄÄRÄ vaihtelee paljon vuorokaudenajan mukaan. Heinäkuussa puhutaan parisuhteista ja seksistä, säästä, mansikoiden hinnoista, festareista, liikenteessä törttöilijöistä ja kesätöistä. Päivällä uusia aloituksia tulee parikymmentä tunnissa, pikkutunneilla lähes kolmekymmentä. Ainii en oo nukkunu yhtään ja kuolen varmaan jos juoksen metrin.” ”Mitä se white trash nyt niinku oikeesti on. Tampereen Jodelissa keskustelunaiheet vaihtelevat paljon. SUOSITUIN ALAKANAVA: bongaukset, jossa on 5?743 jäsentä. LAUANTAINA 22
SUOSITUIN KANAVA: tunnustuksia, jossa on 106 jäsentä. Puheenaiheet ovat samantyyppisiä kuin muissakin kaupungeissa. Usein toistuvat ruokaan ja ruokapaikkoihin liittyvät kysymykset , samoin kuin julkiseen liikenteeseen ja opiskeluun liittyvät neuvonpyynnöt. Vuorokaude n aikana on tullut 26 uutta keskustelualoitusta. Puhetta tulee esimerkiksi siitä, miksi Jodelin kanavat eivät toimi kunnolla, syömisestä, seksistä tai sen puutteesta ja erilaisista terveysongelmista. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: Vasa lösgodis / irtokarkit, tunnustuksia, SvenskaJodlare, uvaihastus, VaasanSinkkuJodlaajat. • Kaupungilla on yksi pääkanava, jolla suurin osa keskustelusta käydään. SUOSITUIN KANAVA: fantasiat, jossa on 110 jäsentä. Huono käytös laskee karmapisteitä. Kokkola Kokkolan Jodelissa pääkanavalla on eloa, mutta alakanavilla on todella hiljaista. T. Osa kommenteista on kirjoitettu Etelä-Pohjanmaan murteella. Uusia keskustelunaloituksia keskimäärin kymmenen tunnissa. Tunnettu muusikko matkalla Kaustiselle.” ”Päivystävä hammaslääkäri (taitaa olla virosta) niin ihana mies <3 oli heittämällä paras hammaslääkäri mitä mulla on ikinä ollu!” ROVANIEMI ”Tänä iltana, kaljaa, hornetteja ja netflix.” ”Miks miehet aina valittaa jos naiset on lahnoja. Minkälainen on white trash tyyppi. • Jokaisella käyttäjällä on Jodelissa karma. Siinä on 203 jäsentä. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: naiset, tunnustuksia, Oulun yliopisto. Karma kasvaa, kun on aktiivinen ja käyttäytyy hyvin. SUOSITUIN KANAVA: naiset, jäseniä 249. Leuka muuttui yhdessä yössä Hjallis Harkimosta Family Guyn Peter Gri iniin! Jomottava patti leuassa ollu siis jo pari päivää, ja nyt ilmestyi toinen samanmoinen. Aattelin vaan jos tulevaisuudessa tarvii pojalle miettiä nimeä, etten sit ainakaan sitä valitse.” HÄMEENLINNA “Jotkut jonnet Apparalla just ny kiipeilemässä Flowparkissa. SUOSITUIN KANAVA: fantasiat, johon ei ole pariin päivään tullut uusia aloituksia. mainstream tyyppikö?” KOKKOLA ”Voiko kokkolassa liikkua ilman turvamiehiä. En ymmärrä, miksi ne on hauskoja, enkä edes halua ymmärtää.” VAASA “Kokemuksia aiheesta vaihto-opiskelu ja VYY:n maksu. Yön pikkutunneilla noin 15 aloitusta tunnissa, päivällä parikymmentä. Rovaniemi Uusia keskustelunavauksia tulee noin 15 tunnissa ja 130 vuorokaudessa. Toisinaan Parolannummen panssariprikaatin läheisyys näkyy keskusteluissa. • Saatavana iOSja Android -käyttöjärjestelmille. Alakanavia on paljon, ja ne ovat myös hyvin aktiivisia. Windows-puhelimille on saatavilla vain epävirallinen Wodel-sovellus.. • Aloitusta voi kommentoida. ERIKOISTUNEITA KANAVIA on kolme: selfies, fitness ja foodporn. Kajaani Uusia aloituksia hieman alle 50 vuorokaudessa. Vinkkejä hoitoon. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: maansiirtohommat, opiskelijabileet, aasiakas, belfies. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: opiskelijabudjetilla, kiusalliset, vlogijuorut, huonoapalvelua, vessakoodit, vegan, hyväpalvelu, skam, snäppijuorut. Lukon avaamisessa avain tekee kaiken työn.” ”Mitä kautta pääsee Norvajärvelle kun nelostien sillan kohdalta tie on laitettu poikki?” PORI “Kun joku pettää parisuhteessa, niin miksi siitä kolmannesta osapuolesta tulee 'kodinrikkoja', eikä siitä pettäjästä?” ”Onko Jonneilla keskimääräistä huonompi muisti. Siksikin pääkanavalla aiheet vaihtelevat hyvin paljon. Jos keskustelunaloitus ei miellytä, sille voi antaa ”downvote”äänen, joka laskee sen arvoa. SUOSITUIN ALAKANAVA: naiset. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: corepellet, atria, kauneusvinkit. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: TurunYliopisto, suhteet, utuihastus, dogsofjodel, Helsinginyliopisto. SUOSITUIN KANAVA: tunnustuksia, jossa on 9?965 jäsentä. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 15 LAUANTAI opisto-kanavalla, jossa on 566 jäsentä. Uusia aiheita noin 110 vuorokaudessa. Säästä puhutaan, samoin politiikasta . Pori Koeselauksen aikana Pori Jazz on täydessä käynnissä ja kaupungissa on myös SuomiAreena. Helsinki Uusia aloituksia tulee päiväsaikaan noin sata tunnissa. Puhetta elämästä Kainuussa. Jäseniä 134. Kehitettiin Saksassa kolme vuotta sitten. Silloin siis juttuseuraa ilmeisesti toivotaan löytyvän Jodelista. Verrattain moni aloituksista myös koskee somejulkkista nimeltä Lateksituppii. ”Mikä on teidän lempiruoka. FL–LM OULU ”Mitä tehdä järkyttävälle sisäiselle finnipaiseelle. Suosituimmillakin alakanavilla on vain hieman yli sata tilaajaa. Jazztunnelmia on jonkin verran myös Jodelissa. Moni kyselee, ketkä jodlaajista ovat menossa katsomaan jonkun tietyn artistin keikkaa. Miksi?” ”Voisko kaikki puolueet lakkauttaa. Terveisin tuskainen matkustaja.” ”Suomalaiset tubettajat saivat tajuamaan, että musta on tullut vanha. SUOSITUIN ALAKANAVA: selfies, mutta siinäkin on vain 18 jäsentä ja yksi keskustelunaloitus. Aluksi kommentit olivat täysin nimettömiä, mutta keväällä Jodelin kommentteihin tuli järjestysnumerot. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: tarjoustutka, fantasiat, kuntosali. LAUANTAINA 22. Seksi on melko yleinen keskustelunaihe, mutta myös arkisista havainnoista on puhetta. Lisäksi kaksi muuta alakanavaa: foodporn ja fitness, joista jälkimmäisessä ei tosin ole yhtään jäsentä eikä kummassakaan aloituksia. Aiheet melko usein yliopisto-opintoihin tai opiskelijabileisiin liittyviä. 5 alaspäin merkittyä ääntä poistaa aloituksen kokonaan näkyvistä. Se kenellä on eniten karmaa pääsee diktaattoriksi.” Esimerkkejä keskustelunaloituksista eri kaupungeissa: MIKÄ JODEL. Vuorokauden aikana uusia keskustelunavauksia tulee 56. • Myös kuvia voi lähettää aloituksiksi ja äänestää. Yöllä kysellään erityisesti, kuka on vielä hereillä. ERIKOISTUNEITA KANAVIA: Omia erikoiskanavia ei näytä syntyneen, mutta peruskanavia on, kuten selfies, bileet, kuntosali ja fitness. Pitääkö maksaa se koko +140e jos on vain toisen lukukauden paikalla?” SEINÄJOKI ”Tuli aiva semmonen olo että miksen mä mensi lenkille. Näistä selfieskanavalla on neljä aloitusta, fitnessillä ei yhtään ja foodpornilla aloitus, jossa pyydetään kuvia ruoasta. Hämeenlinna Hämeenlinnassa on juuri ollut upea iltataivas, ja matalalla roikkuvien pilvien lomasta hohtava aurinko on ikuistettu moniin kuviin. Tämä ehkäisee sellaisten käyttäjien villiintymistä, jotka vastaavat omiin viesteihinsä ja vääristävät palstan mielipideilmastoa. • Riittävän suuren karman saavuttanut voidaan valita myös erilliseksi moderaattoriksi. Ainii en oo nukkunu yhtään ja kuolen varmaan jos juoksen metrin.” ”Mitä se white trash nyt niinku oikeesti on. Sittemmin meno on rauhoittunut. Kemi Kemin Jodelissa on melko hiljaista. Luulin että se on jo suljettu.” ”Äidit on parhaita! Tulin kotiin töistä ja äiti ehdotti että vois paistaa lettuja!” FORSSA “Myötähäpeä forssalaisia nuoria kohtaan jotka parkittavat k-supermarketin takana.” KEMI “Mistä ootte ostanu napakorunne kemissä. • Periaate on, että käyttäjät eli jodlaajat moderoivat toisiaan. SUOSITUIN KANAVA: tunnustuksia, 372 jäsentä. En ole vielä koskaan ollut oikeassa tulkintojeni kanssa.” ”Pelkääkö kukaan muu, että seuraavan 5v aikana soditaan tässä maassa?” TURKU ”Sinä joka nousit onnibussiin Aurakadulta: yksi suihkaus hajuvettä olisi riittänyt. Lisäksi joka kaupungilla on alakanavia, jotka ovat erikoistuneet jonkin aihepiirin käsittelyyn. Jos aihe on hyvä, voi äänestää sitä ylöspäin. Forssa Uusia aloituksia nelisenkymmentä viikossa ja keskimäärin kuusi päivässä. Siellä uusia keskustelualoituksia tuli koejakson aikana noin 3 vuorokaudessa (20 viikossa). Seinäjoki Seinäjoen Jodelissa oli kävijäpiikki Provinssi-festivaalin aikaan. Ap:lla rössypottu.” TAMPERE ”Mistä merkeistä naisen ihastuksen tunnistaa. Tietenkin myös parisuhde, seksi sekä näiden etsiminen ovat usein puheena. Onko muita paikkoi kun perus läväri liikkeet ja netti?” KAJAANI “Mistä saisin ruokaa näin kymmeneltä?” ”Paljon käytätte yleensä rahaa ruokaan kuukaudessa ja mikä on Kajaanin edullisin/monipuolisin ruokakauppa?” HELSINKI “Olen homo mutta olen aina ihastunut/rakastunut vain ja ainoastaan naisiin. Jodelissa ollaan nimettömänä • Mobiilisovellus, jossa keskustellaan nimettöminä paikkakunnittain
Lajissa on kuluttajapuolella isot ostovoimat, mutta vastaavasti Roman Eremenkon pelikielto pysyy voimassa JALKAPALLO STT Lausanne Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS on hylännyt Roman Eremenkon valituksen kahden vuoden pelikiellosta. Data kertoo, kauanko lippu on ollut poissa reiästä. –?Datan avulla opimme tuntemaan nurmea paremmin. Jos kentällä on paljon ruuhkaa, lippu voidaan asettaa helppoon paikkaan. Jatkossa lipun paikka voidaan paikantaa vaikka sen varastaneen kotiin. Jaakkolan mukaan Loimijoki Golfilta on varastettu 10 vuoden aikana 5 lipputankoa. heinäkuuta. Caddieyen avulla kentänhoitajat saavat tietoa, jos lippua nostetaan kriittisinä tunteina. Loimijoki Golf Ypäjällä toimii innovaation testikenttänä. –?Meilläkin voitaisiin lähettää puolikkaan kierroksen pelaajat takaysille kun nähdään, että seuraavaksi takaysille siirtyvä ryhmä on parhaillaan kahdeksannen reiän griinillä. LOIMIJOKI GOLFIN näkökulmasta Haapaniemen innovaation pitäisi ennen kaikkea parantaa kentän kuntoa ja nopeuttaa pelaamista. Olisi hienoa päästä sanomaan, että Ypäjältä tämä käynnistyi, Jaakkola visioi. 30-vuotiaan Eremenkon pelikielto päättyy 6. Kierrosajat vaihtelevat rajusti, mutta keskimäärin pelikierros kestää reilun neljä tuntia. FL Forssalaislähtöinen Timo Haapaniemi on kehitellyt pieneen rasiaan kätkeytyvän järjestelmän, jonka avulla golfkentän hoito voi helpottua mullistavasti. Euroopan jalkapalloliitto Uefa asetti Eremenkon pelikieltoon viime marraskuussa kokaiinikäryn seurauksena. lokakuuta 2018.. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi LAUANTAINA 22. YKSI MERKITTÄVÄ APU järjestelmästä toivotaan kentän käyttöasteen nostoon. Paneelin mukaan kahden vuoden pelikielto on asianmukainen sanktio eikä sitä ole syytä muuttaa. Haapaniemen kehittelemä järjestelmä on testikäytössä Ypäjällä Loimijoki Golfissa ainoana kenttänä maailmassa. Ypäjälläkin on etenkin takavuosina ollut jonkun verran pelaajia, jotka käyvät pelaamassa ”ilmaiseksi” yöllä, kun kenttähenkilökuntaa ei ole paikalla. HEINÄKUUTA 2017 GOLF Ami Laaksonen Ypäjä Golfin suurin ongelma tutkitusti sekä nykyharrastajien että lajin aloittamista harkitsevien keskuudessa on, että yhden 18 reiän kierroksen koetaan kestävän liian pitkään. Tulevaisuuden ihanneaika kierrokselle on kolme tuntia, joten työsarkaa kierroksen nopeuttamiseksi riittää. Loimijoki Golf toimii pilottikenttänä innovaatiossa, joka saattaa mullistaa golfmaailmaa sekä kentänhoidon että pelaajan näkökulmasta. Jos taas halutaan pelaajille haastetta kilpailussa, lipun paikkaa voidaan vaikeuttaa. Olemme olleet mukana kehitystyössä alkulähteiltä asti. Haapaniemellä on selkeä näkemys siitä, että monissa asioissa vanhoillisen lajin on pakko muuttua lähitulevaisuudessa. Kentän kuntoa parannetaan pitkän aikavälin datalla. Eri toimenpiteillä voidaan ohjata lämpötilaa muun muassa kastelun turvin. Maailmassa on 34?000 golfkenttää, eikä vielä missään ole vastaavaa innovaatiota. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU Urheilu > Urheilutoimitus puh. ”Golfteknologia tulee mullistumaan” Ami Laaksonen Forssalaislähtöinen, nykyisin Hämeenlinnassa asuva Timo Haapaniemi on itsekin innokas golfaaja ja tuntee lajin hyvät ja huonot puolet. Golfhan on monessa asiassa hyvin konservatiivinen laji, Jaakkola perustelee. –?Yrityksemme lähtökohtana on olla innovatiivinen kenttä. Itselläni on halu tietää ja tuntea uutta teknologiaa, jota voidaan hyödyntää golfkentällä. Paikannusjärjestelmän avulla taas voidaan määrittää lipun paikka griinillä. –?Onhan tämä äärimmäisen mielenkiintoinen järjestelmä. Järjestelmä lähettää kentänhoitajille reaaliaikaista tietoa esimerkiksi tekstiviestillä, jos lippu nostetaan reiästä sellaisena aikana kun ei pitäisi. TH Innovations oy on kehitellyt Caddieye-sovelluksen, joka tarjoaa golfkentille tietoa pelaajien liikkeistä kentällä ja sääolosuhteista. CAS:n paneeli käsitteli Eremenkon valitusta Lausannessa 11. Monilla kentillä etuysin käyttöaste on huomattavasti korkeampi kuin takaysin. Keinoja on monia, ja yksi niistä voisi olla forssalaislähtöisen Timo Haapaniemen innovaatio. Uusi järjestelmä antaa tästä tiedon kenttäalueella asuvan Jaakkolan kännykkään. Pelikiellon aikana Eremenko ei saa osallistua mihinkään kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan tai sen jäsenliittojen alaiseen jalkapallotoimintaan. Golfkentällä liikkuminen on pakkasella kiellettyä. Loimijoki Golf oy:n toimitusjohtaja Perttu Jaakkola näkee, että yhteistyö Loimijoki Golfia kotikenttänään käyttävän Haapaniemen kanssa on luontevaa. Jaakkola uskoo ja toivoo, että kolmen vuoden sisällä tutkimustuloksesta on saatu riittävästi hyötyä irti. KUVA: Lassi Puhtimäki Parempi kenttä, sujuvampi peli . Automatisoidun järjestelmän avulla kentät voivat parantaa kentän kuntoa ja nopeuttaa pelin kestoa. . –?Tosi paljon asioita tulee jäämään pois ja golfteknologia mullistuu. Suomalaispelaaja antoi kiellettyjä aineita sisältäneen dopingnäytteen syyskuussa pelatun Mestarien liigan Leverkusen-ottelun jälkeen
Reshetko jatkaa Catzissa STT KORIPALLO Naisten Korisliigassa pelaava Lappeenrannan Catz on tehnyt jatkosopimuksen kapteeninsa Lena Reshetkon kanssa. Tavoite on heittää 55 metriä, Kinnunen lupaili. Yläkropan vaiva, lähti Barcelonan pleijareissa. STT. Ei oteta riskejä, eikä tuollaisesta vammasta paranemista voi oikein nopeuttaa mitenkään. Myös Arndt irtosi muista, mutta ei pystynyt haastamaan uransa kolmannen etappivoiton Ranskan ympäriajoissa ottanutta Boasson Hagenia. Keskinkertaiset ajat selittyvät sillä, että juoksun aikana puhalteli vastatuuli, jonka nopeudeksi mitattiin 4,3 metriä sekunnissa. Sanoinkin Henkalle (Dettmann), että aina helpompi jatkaa näitä juttuja, kun vaimokin on tyytyväinen, Koponen sanoi. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU LAUANTAINA 22. comissa innovaatiosta julkaistun jutun jälkeen Haapaniemi on saanut yhteydenottoja ulkomaita asti. –. Voiton vei 55,10 kiskaissut Tshekin Nikol Tabackova ja EM-hopeaa tuloksella 53,65 heittänyt Italian Carolina Visca. Tällä kaudella ennätyksekseen 10,31 pinkonut Purola hävisi kuusi sadasosasekuntia. –. Loimijoki Golf Ypäjällä toimii innovaation testikenttänä. Hän ei osallistunut fanitapaamisen näytösluonteiseen ottelutapahtumaan. Viimeisellä kolmella kierroksella yritin vain heittää ennätystä, mutta se ei ihan onnistunut, Kinnunen sanoi. Pystyin heittämään ilman stressiä. STT Koposella pitkittynyt yläkroppavaiva Tuli maajoukkueleirille suoraan häämatkalta. HEINÄKUUTA 2017 Forssalaislähtöinen Timo Haapaniemi on kehitellyt pieneen rasiaan kätkeytyvän järjestelmän, jonka avulla golfkentän hoito voi helpottua mullistavasti. ELINA KINNUNEN heitti tyttöjen keihäsfinaalissa parhaansa 52,94 viimeisellä yrityksellään. elokuuta Ranskaa vastaan. Tourin pisin etappi päättyi norjalaisjuhlaan Norjan Edvald Boasson Hagen oli maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon pisimmän etapin valtias. Kinnusen ensimmäinen kilpailukausi naisten keihään varressa toi EM-mitalin aivan kuten edelliskesä kevyemmällä keihäällä. 3. –. STT Petteri Koposella oli viime kesänä aikaa ja mahdollisuus pelata golfia Ypäjällä. Tiesin, että se 52-metrinen riittää kolmelle viimeiselle kierrokselle. –. Tänä kesänä pelit ovat tainneet jäädä vähemmälle hääkiireiden ja ylävartalovamman johdosta. Hän uskoo, että laserteknologia tulee jäämään pois 3–5-vuoden sisällä ja sen tilalle tulee Haapaniemen innovaatiossakin hyödynnettävä gps-teknologia, jonka tarjoama data on tarkempaa eikä vanhene koskaan. Alkava kausi on 31-vuotiaalle Reshetkolle peräti 18. KUVA: Tapio Tuomela ”En ole vielä huolissani, mutta toivoisin, että mahdollisimman nopeasti pääsisin kuntoon.” PETTERI KOPONEN Maajoukkuetakamies Purola pinkoi EM-hopeaa Kinnunen keihästi pronssia. Ilman vastatuulta olisi tullut oma ennätys, 200 metrin alkueriin valmistautunut Purola sanoi Urheiluliiton verkkosivuilla . Caddieye-sovelluksen Haapaniemi toi Ypäjälle, koska hän pelaa pääosin Ypäjällä ja järjestelmän testaaminen vaatii kentältä halua muuttaa toimintamalliaan, mikä Ypäjällä toteutuu. Toiseksi tullut Saksan Nikias Arndt jäi Boasson Hagenista viisi sekuntia. Nyt tavoitteena on sitten ottaa ensi kesänä kirkkaampi mitali, Kinnunen kertoi. Jo alkuja välierien nopeimman ajan kuitanneen Tortun etumatka kuitenkin piti. Poikien satasen voitti Grossetossa järjestäjämaan Italian Filippo Tortu ajalla 10,73. Kolmas oli Britannian Oliver Bromby 0,09 sekuntia Purolaa hitaampana. Koponen kertoi perjantaina maajoukkueen fanija mediatapaamisen yhteydessä Helsingissä, että vaiva on perua Espanjan liigan pudotuspeleistä toukokuulta. Laajentamisesta hän on tässä vaiheessa neuvotellut viiden muun, lähinnä pääkaupunkiseudun kentän kanssa. Venäläinen Reshetko on takonut Korisliigassa tähän mennessä peräti 5. EM-turnauksen A-lohkoa Helsingissä isännöivä Suomi pelaa avausottelunsa 31. –. Katsotaan, mennään viikko viikolta, Koponen kertoi. En ole vielä huolissani, mutta toivoisin, että mahdollisimman nopeasti pääsisin kuntoon. 000 levypallon rajan hän rikkoi maaliskuussa. Tässä on kauden mittaan vielä hyviä kisoja tulossa. 651 pistettä. KOPONEN, 29, liittyi maanantaina kokoontuneen maajoukkueen leirivahvuuteen vasta perjantaina. Kinnunen piti alussa Grosseton EM-finaalissa johtopaikkaa, kun hän heitti ensimmäisellään 52,38. Naisten Korisliigassa. Tiesin, että jos siihen pystyn, loppu tulee hyvin niin kuin sitten tulikin, Purola muisteli. On se hienoa, kun on pystynyt heittämään mitalin kahtena vuonna perättäin. Haaste on se, että kaikki suuret linjaukset tulevat Yhdysvalloista ja sääntömuutokset astuvat voimaan hitaalla syklillä, Haapaniemi sanoo. Tavoitteena on saada innovaatio leviämään myös kansainväliseksi, aluksi Ruotsiin ja Espanjaan. Sitä on kuntoutettu ja hoidettu. KORIPALLO Jarkko Sorjonen Koripallomaajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Petteri Koponen kärsii pitkittyneestä vaivasta, joka häiritsee hänen valmistautumistaan elo-syyskuun EM-turnaukseen. Sitä ennen ohjelmassa on muun muassa liuta valmistavia otteluita. Kyllä se varmaan vaikutti ja oli ainakin helpompi neuvotella, kun tiedettiin, etten ainakaan vielä tässä vaiheessa pysty osallistumaan. Kilpailun kärjessä jatkaa Britannian Chris Froome. Tämän vuoden tourilla norjalainen oli lähellä voittoa jo seitsemännellä etapilla, mutta maalikamerakuvat kertoivat Saksan Marcel Kittelin olleen tuolloin nopein. Keskityin siihen, että pääsen hyvin irti telineistä. Kärkijoukon kiri alkoi vajaat viisi kilometriä ennen maalia, mutta ryhmä hajosi Boasson Hagenin irtioton myötä. –. –. Taustalla oli häämatka, jolle heltisi lupa päävalmentaja Henrik Dettmannilta osin vamman vuoksi. Golfpiste. Tosi hyvin lähti finaali käyntiin. Samuel Purola juoksi poikien 100 metrillä hopeaa, ja Elina Kinnunen heitti tyttöjen keihäsfinaalissa pronssille. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Golfteknologia tulee mullistumaan” aika vähän palveluntarjoajia teknologiapuolella. YLEEISURHEILU Reima Rautiainen Helsinki/Grosseto Suomi avasi mitalitilinsä yleisurheilun 19-vuotiaiden EM-kisoissa näyttävästi. Paikat on hyvin auki ja vetreinä. Catzissa ja 13. Norjalainen selvitti 222,5 kilometriä Embrunista Salon-deProvenceen aikaan 5.06.09. Vuosi sitten Kinnunen oli 17-vuotiaiden EM-kisoissa pronssilla Tbilisissä. –. TARKEMMIN KOPONEN ei halunnut vaivaansa täsmentää. Mutta katsotaan. Viidenneltä radalta matkaan ampaisseen Purolan lähtö ei ollut paras mahdollinen, mutta puolivälin jälkeen alkoi kulkea
–. Silloin minulla on vain toisen ottelupäivän viisi lajia, Salomäki hekottelee. Kymmenottelun 1. Jos Salomäki onnistuu viikonvaihteen urakassaan, hän taitaa tehdä jonkinlaisen ennätyksen. Joensuun Katajan Meri Rantanen juoksi pronssia ajalla 35.23,35.. – Onhan tämä vastoin kaikkea järkeä, ja minua sanotaan hulluksi, mutta minä teen mitä haluan ja muut mitä pystyvät. HEINÄKUUTA 2017 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Kymmenkertainen seiväsmestari hyvästelee Kalevan kisat. 500 metrillä, koska kestävyysharjoittelu ei ole koskaan oikein napannut. Sen jälkeen hän on kilpaillut menestyksekkäästi myös raakavoimanoston SM-kisoissa. Taustalla on vakavampi viesti, sillä Kalevan kisoihin mennään rikkomalla tulosrajat eikä vain ilmoittautumalla. Salomäen lajit ovat kymmenottelu, seiväs, pituus ja 110 metrin aitajuoksu. 500 metriä juostaan sunnuntaina kello 16.45 alkaen. Kyse ei tosiaan ole pelleilystä, sillä tämä on ollut tavoitteeni joulukuusta asti SALOMÄEN URAKKA alkoi perjantaina seipään ja pituuden karsinnoilla. Se, että voin kilpailla näin monessa lajissa, kertoo varmaan jotain suomalaisen yleisurheilun tasosta. Jos saan ohjelman loppuun, nolaan itseni 1. KUVA: Seppo Pessinen ”Mestaruus lämmittää enemmän kuin ennätys. Neppailen vanhoilla pohjilla, nautin ja pidän hauskaa, Salomäki selittää. Salomäki lupaa, että kisat päättyvät häneltä kaikissa tapauksissa nolosti. Lääkehoito on auttanut. Olisi ollut hullua oikeasti harjoitella tässä välissä. –. STT Mäkelälle SMhopeaa kympiltä Yllätysmestari, Forssan juoksuradoilta tuttu näky Saara Nikander tekee tehoharjoitukset hiihtäen. Tällä kaudella ainoana suomalaisena kympin alle 35 minuutin juossut Forssan Salaman Mäkelä ylsi hopealle ajalla 35.14,21. 000 metrin juoksun yllätysmestariksi juossut Saara Nikander ei innostu ajatuksesta vaihtaa päälajinsa juoksu hiihdoksi. NIKANDER ON NÄHTY useasti juoksemassa Forssassakin, muun muassa Forssan Lehden puistojuoksuissa ja Suvi-illassa. Joidenkin mielestä Salomäki pelleilee tai jopa pilkkaa muita urakoinnillaan. –. Tätä voi kokeilla vain Eemeli Salomäki: ottelu, seiväs, pituus ja aitajuoksu Someron Esan Eemeli Salomäellä on melkoinen urakka viikonlopun Kalevan kisoissa. –. Viime talvena Lahden MM-joukkueeseen yltänyt Johanna Matintalo nousi urheilukansan tietoisuuteen muutama vuosi sitten Kalevan kisoista, mutta tähyää nyt hiihdon kansainväliselle huipulle. Vainio palasi kilparadoille tänä kesänä. 000 metrille. Niinpä hän tekee talvikauden tehoharjoitukset hiihtäen. Sen lisäksi olen tankannut kehoon energiaa ja huoltanut kroppaa. Jalkavammat alkoivat 17-vuoForssan Salaman Janica Mäkelä hävisi Saara Nikanderille runsaat seitsemän sekuntia. –. KUVA: Tapio Tuomela Alisa Vainio ei juokse Seinäjoella YLEISURHEILU Lappeenrannan Urheilu-Miesten kestävyysjuoksija Alisa Vainio ei juokse viikonloppuna Seinäjoella yleisurheilun Kalevan kisoissa, tiedottaa Urheiluliitto. – Ennätin tehdä telineistä lähtöjä ja tein aitajuoksuharjoitteita yhdellä ja kahdella aidalla. Salomäen urakka alkoi perjantaina aamupäivällä pituuden karsinnassa. Niiden taustalla ovat alkukesästä diagnosoitu mykoplasma ja myöhemmin todettu keuhkoklamydia. Minä en ole yhtä hyvä hiihtäjä kuin Johanna, Nikander tuumasi Seinäjoella. Salomäkeä odotetaan viideksi maaliin. Nikanderilla on useiden vuosien vammataustaa, ja jalkavaivat ovat pitäneet hänet monet vuodet pois ratajuoksuista. Kyse on kuitenkin rakkaudesta liikuntaan, kilpailemiseen, urheiluun ja Kalevan kisoihin. Silloin hän oli viides seiväshypyssä sekä kahdeksas pituushypyssä ja 60 metrin aitajuoksussa. Treenileiri alkoi oman valmennettavan, seiväshyppääjä Niko Koskinen harmillisesta loukkaantumisesta. Salomäki karsiutui finaalista hypättyään 698. Hiihto on isossa roolissa Nikanderin harjoittelussa siksi, että suksilla jalat säästyvät juoksuun verrattuna. Hän oli ilmoittautunut Kalevan kisojen naisten 10. NE, JOTKA EIVÄT tunne Salomäkeä, tulkitsevat leukailun leuhkuudeksi ja ylimielisyydeksi. YLEISURHEILU FL-STT Seiväshypyn kymmenkertainen Suomen mestari, Someron Esaa edustava Eemeli Salomäki on lopettanut aktiiviuransa mutta tähtää edelleen ennätyksiin. Pidin Janica Mäkelää suosikkina, runsaan 7 kilometrin kohdalla Mäkelältä karannut Nikander sanoi. Ja kertoo se tietenkin myös siitä työstä, jonka urheilu-urallani tein, Salomäki pohdiskelee. Vauhti harjoituksissa on parantunut, Alisa kilpailee radalla taas loppukaudesta, kun hengitys toimii normaalisti, Viskari sanoo. Nolaan itseni väistämättä. Seinäjoen sinisellä radalla hän juoksi kympin aikaan 35.07,08 ja paransi ennätystään yli 50 sekuntia. Hän osallistuu Seinäjoen Kalevan kisoissa neljään lajiin, vaikka määrittelee itsensä kuntoilijaksi. Lauantaina ohjelmassa on ottelun ensimmäisen päivän viisi lajia, mahdollisesti seipään ja pituushypyn loppukilpailut, 110 metrin aitajuoksun alkuerät ja mahdollinen finaali. Kilpailu jää väliin juoksijan hengitysvaikeuksien takia. Pidin Janica Mäkelää suosikkina.” SAARA NIKANDER Naisten kympin Suomen mestari tiaana, ja olen 23. Mutta sunnuntaista tulee helppo, jos pääsen sinne asti. –. Päivää voi kuvata vain sanalla mahdoton. –. Mestaruus lämmittää enemmän kuin ennätys. LAUANTAINA 22. –. –. YLEISURHEILU FL-STT Seinäjoki Naisten 10. KALEVAN KISOIHIN Salomäki on harjoitellut puolitoista viikkoa. Tässä kilpailussa en kuitenkaan tuntenut kipuja, Länsi-Uudenmaan Urheilijoita edustava Nikander selvitti. Harkitsin osallistumista myös kolmiloikkaan, mutta tulin ainoasta kolmiloikkatreenistäni niin kipeäksi, että luovuin siitä ajatuksesta, Salomäki nauraa. –. Tämän jälkeen minua ei enää nähdä Kalevan kisoissa. Vainion valmentaja Jarmo Viskari kertoo, että vaivoihin on löydetty lääkkeet, joiden avulla juoksija on pystynyt jatkamaan harjoittelua. Salomäki kokeili kykyjään talvella SM-hallikisoissa
Alkukilpailut: Miehet: Seiväs, karsinta (karsintaraja 510, 10 parasta finaaliin), 1. lähtö, lv 2100 m: 1) Westcoast Skipper/Seppo Markkula 17,0a (1,96), 2) Quite Fabulous 17,0a (2,63).3) Speedy Glide 17,5a (26,6).4) Carlos Web 18,7a x (13,16).poissa: 7. 044 5112488. 1 kk vuokratakuu. P. Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa Vuokralle tarjotaan Vuokralle tarjotaan kaksio 42 m2 Haudankorvalta. krs, 42 m2. äiti, isä, Judi ja Teddy, Kirsi, Juuso, Aliisa ja Aada sekä mummi, mamma ja pappa OK-talo Forssan ykköspaikalla. Rt 5 h + k + s + 2 wc + parv. Kotiinkuljetus. 1700 e. Voit täyttää kortin, juoda kupposen kahvia ja torstaisin myös laulella. Varmaa voisi harkita kakkoskohteen kolmosesta eli Sheikistä. 400 m: 1) Katri Mustola KalajJu 54,40, 2) Hilla Uusimäki KU-58 55,44, 3) Jeanine Nygård IFDrott 55,60. Frida (11), Tea Cake (1), Leemark´s Casimir (12) 7. Miesten aluesarjan ottelu HuVe 2-Latokaski klo 15 Humppilan pesäpallokentällä.. Puh. Kt 2 h + kk + vh + hissi, 5. Päivän Duo: 1-3, kerroin: 1,89. Myydään Kesäisen lämpimät KIITOKSET sukulaisille, ystäville ja yhteisöille onnentoivotuksista syntymäpäivänäni. Kesäajan vuokra sovittavissa. Pentti Kirkkola Forssan keskustassa vuokrattavana kaksio Kartanonkadulla. 2. Puimureita. KLO 16 l i p p u 5 e (alle 16v ilmaiseksi) k l o 1 5 p ä ä p o r t i l t a l ä h t e e i l m a i n e n Ra v i u r h e i l u t u t u k s i k i e r r o s Ke s ä r a v i t 10 selostajanoviisia S E LO S TA A R AV I L Ä H D Ö N Kansainvälinen N A I S A JA JA L Ä H T Ö Ravien mediapersoona Kari Lähdekorven K A R I N H A A S T E A J O M O N T É L Ä H T Ö Koetus Järvenpää Otteluisäntänä Pelissä mukana myös Liikenne Rajala www.jokioistenkoetus.fi Pesäpallon suomensarjaa Jokioisilla lauantaina 22.7. 040 7488803. Uutta vastaava Jyskin moottorisänky 90 x 200 patjoineen Duomat-koneistolla ja painonsäädöllä. Kotiinkuljetus Forssan lähialueella. 2002. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Soutu + moottorivene + traileri jyrsin. uutta ja vanhaa, mm. klo 11-13. Toto4 voitto-osuus: 27,70. lähtö, Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m: 1) Partytime/Olli Koivunen 16,8a (1,59), 2) Spes Patriae 17,0a (4,48).3) Callela Fancyman 17,4a (18,47).4) Westcoast Titan 17,4a (14,53). 044 3282231. Toto (129-10): 37,58 5,80-7,45-5,70 128,34. Puh. puh. MF 168 + 165 takakuuppa. Toinen lähtö on monten SMkarsintaa, kolmas kansainvälinen naisajajaottelu ja kaiken kruunaa Karin haasteajo, jossa harvemmin ohjastavat, mutta ravien kanssa paljonkin tekemisissä olevat persoonat mittelevät ohjastenkäsittelytaitojaan. 90 m², väri harmaa, koko 225 x 112, 5 x 60. NIINISTÖN KANNATTAJAKORTTI Olen Forssan torilla kahviteltalla teatteritalon edessä 22.7., 25.7., 29.7.,1.8. Lisää mielenkiintoa tapahtumaan tulee siitä, että jokaisessa lähdössä selostaa eri henkilö kuka sujuvammin, kuka vieläkin sujuvammin. Kuula: 1) Kaisa Kymäläinen OrivPo 15,80, 2) Senja Mäkitörmä VarpVi 15,30, 3) Eveliina Rouvali KuopRe 14,90. Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa! Sunnuntaisähinää Pilvenmäellä Matti Kaasalainen Pilvenmäen ravisunnuntai käynnistyy kello 16 ja iltapäivään on mahdutettu monenlaista mielenkiintoista. 040 509 1253. Vuokra 500 + vesi + sähkö. Toto (3-1-9): 1,81 1,23-2,72-3,68 11,80. Myydään kaikenlaista. kerros. Tumm.punainen. Lähtö on tasainen ja niin ovat kuskitkin ja jos tähän lähtöön hakee yllätystä, niin kannattanee vetää lievästi kotiinpäin. 050 4015359. 0400 659247. 050 5220256. Onnittelut Vuokralle tarjotaan 34,5 m2 rt-huoneisto + autopaikka lähellä keskustaa, opiskelijalle. klo 1218 Papinsillantie 14, Tammela Kytö. Hannu-Pekka Korven ajokki on toki lähdön eliittiä, mutta varmaksi sen laittamista en suosittele. Man kuorma-auto, tynnyrisaua, kylpytynnyri. Big Tuna (7), Prince Albert (4), Swagman (6) 9. Visler (3), Velars (10), Lintan Likka (5) Raviurheilu TURKU Lounasravit: 1. Toto (8-9-3): 3,19 1,50-1,78-4,70 6,37. Moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 67,18, 2) Merja Korpela SoinSi 67,05, 3) Johanna Salmela JyväskKU 65,08. LAUANTAINA 22. Rahapelit Päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 2, 4, 6, 11, 18, 19, 24, 27, 28, 30, 35, 37, 38, 43, 46, 47, 48, 56, 64 Kunkkunumero: 64 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 5, 9, 10, 11, 16, 19, 21, 24, 34, 41, 46, 49, 50, 55, 58, 60, 61, 65, 69 Kunkkunumero: 65 Urheiluviikonloppu Lauantai Pesäpallo. Raviurheilu. Kiekko: 1) Frantz Kruger VasaIS 57,35, 2) Olli Takala LahdA 56,55, 3) Pyry Niskala SeinäjSU 56,01. MF 35 x renki takakuormain. Puh. Pikkuerä koivuja sekaklapia. Lähdössä on mukana myös Mäkelän Ville, joka on ajanut hevosia enemmän takaperin kuin muut ohjastajat etuperin. Toto4 voitto-osuus: 29,70. poissa: 1, 11, 12. Teenelosen päättävä lämpöisten 2 140 metrin ryhmä on vaikeasti ennakoitava, sillä absoluuttisia voittokoneita siitä ei löydy. Sky´s The Limit (1), Viva Avenger (4), Teresa Max (9) 4. M.T. Bunker Shot (2), Cute Cat (11), Cutie Boko (4) 5. Vapaa-aika Kuivia koivuklapeja. 0440 945852. Pilvenmäen ravit klo 16. Eli lapulle Yezzir Hanover (Ami Laaksonen) ja Don Corleon (Tommi Kela). KALEVAN KISAT Seinäjoki: Loppukilpailut: Naiset: 100 m (tuuli 1,4 m/s): 1) Hanna-Maari Latvala JyväskKU 11,59, 2) Maria Räsänen LapinlVe 11,91, 3) Milja Thureson TuTo 11,92. Toto (9-1-5): 1,96 1,16-1,34-2,67 2,19. 0500 511692. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Wall Street Comery/Olli Koivunen 17,0a (1,81), 2) Racket Cat 17,1a (16,9).3) Star It 17,2a (35,9).4) Westcoast Huey 17,9a (12,02).poissa: 11. 2 km. Puh. Toto4 voitto-osuus: 30,90. Pituus: 1) Matilda Bogdanoff HIFK 609 (2,1), 2) Anne-Mari Lehtiö KU-58 606 (2,5), 3) Emmi Mäkinen JyväskKU 596 (1,7). 3. HAASTEAJOSTA SELVIÄÄ varmasti yhdellä merkillä kun sen sijoittaa K-kirjaimen kohdalle. 1 500 m: 1) Sara Kuivisto BorgåAk 4.14,27, 2) Kristiina Mäki LahdA 4.15,38, 3) Karin Storbacka IKFalken 4.23,42. Yleisurheilu 110. Toto4 voitto-osuus: 19,80. Opiskelijalle kalustettu huone + wc ja suihku Pekolanraitilla 6. Toto (1-2-6): 1,59 1,09-1,39-1,58 3,64. tarjotaan Forssassa, Koulukatu 18, pieni yksiö. Vuokra 460,-. huonekaluja, urh.varrust., polkupyöriä, lasten. Sekalaiset Kiitos Kuivia koivuja sekahalkoja. Tervetuloa! Onnea 5-vuotiaalle t. Miesten Suomensarjaa Koetus-Järvenpää Jokioisten pesäpallokentällä klo 16. Puh. Tied. 0500 408164. Vuokraa valkoinen juhlateltta 60m2 paikalle tuotuna ja pystytettynä. 4. Puh. 7-ottelu, tilanne 4 lajin jälkeen: 1) Jutta Heikkinen JoensKa 3 379 pistettä, 2) Hertta Heikkinen JoensKa 3 282, 3) Elina Kakko PerttPe 3 154, 4) Ida Otstavel PargIF 3 102, 5) Sanni Pajasmaa HIFK 3 080, 6) Jessica Rautelin EsboIF 3 071, 7) Amanda Liljendal BorgåAk 2 992, 8) Pinja Pikkupeura HIFK 2 933, 9) Martta Rautala ViipU 2 878, 10) Tilda Lipasti HIFK 2 812, Miehet: 100 m (1,3): 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,30 (kkk), 2) Otto Ahlfors IkaalU 10,44, 3) Ville Myllymäki KanksLei 10,47. ja 3.8. 137 m2, okt 6 h + 2 k + 3 wc + s + 2 at, 216/424 m2. Pesäpallo. Ei lemmikkieläimiä. 2 siipi aurat, nostolaitetrukki. 040 7597944. Vihjeet Pilvenmäelle sunnuntaiksi: 1. H. Ha-peräkärry. Troikka: 68,17. 91% suhtautuu myönteisesti Forssan Lehdessä olevaan mainontaan. Tied. Sunnuntai. 0400 522486. 5. Lieriöniittokone, uusi. lähtö, Toto4-2, lv 2100 m Kansainvälinen Naisajajaottelu: 1) Speed Lucifer/Miia Salminen 17,4a (3,19), 2) New Grove Regal 17,4a (4,23).3) Fable Paxx 17,7a (23,11).4) Sarah With Love 17,8a (4,09). Sopii opiskelijalle. Ritva Vastamäki, Saulin tiimi. Saatavana myös tuolit ja pöydät liinoitettuna 48 hlö:lle. 2 hyvät renkaat. Thelma Zet, Flora Tooma ja Heidi Ale keräävät eniten prosentteja. Lautasantenni maksukanaville tv:n katseluun. Volume Ace (9), Sierra Woodland (2), Vitesse (11) 10. 500-600 e). 050 5696085. 400 m: 1) Ville Lampinen KU-58 48,20, 2) Tommi Mäkinen HelsKV 48,49, 3) Juho Vanhala HarjavJy 48,78. p. Moukari, karsinta (karsintaraja 68,50, 10 parasta finaaliin): 1) Tommi Remes KiuruvU 69,77, 2) Henri Liipola SomE 69,19, 3) Aleksi Jaakkola NokU 69,11. Hyvällä paikalla. Koivuja sekaklapia, leppää. Lähiruokaa Ravintolapalvelut Kesäterassi Pe r i n t e i s t e n ke s ä h e r k k u j e n , SU 23.7. Puh. Lujabetonin Unikivi pihakiviä n. 1 500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 4.10,32, 2) Samu Mikkonen KuopRe 4.10,92, 3) Tuomo Salonen EspTa 4.10,99. Korkeus: 1) Jesse Huttunen SavitU 208, 2) Samuli Eriksson SalVi 208, 3) Miro Rastas RaisKu 204. Arto Hammarin luotsaama 7-vuotias ori on suhteellisen ravivarma ja kyvyiltään lähdön paras. Sapphira (15), Tallukka (10), Best Mixed (1) 2. TULOSPÖRSSI 10 000 m: 1) Saara Nikander LänsiUU 35.07,08, 2) Janica Mäkelä ForssSa 35.14,21, 3) Meri Rantanen JoensKa 35.23,35. Forssassa asuntoja, torille n. klo 16.00 Riku Tainio tarjoaa 100:lle ensimmäiselle munkkikahvit! Juhlat tulossa ja tarvitsisit lisätilaa. Sheikki (3), Muiston Prinssi (8), Holari (4) 6. ryhmä: 1) Tomas Wecksten KarhU 485, 2) Tommi Holttinen SomE 470, 3) Olli Rannikko NokU 470. 350 e (uusi väh. 050 5696085. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Leemark's Diandra/Anssi Nurminen 17,3a (37,58), 2) Smiling Nicolai 17,5a (25,11).3) Blue Eyes 17,8a x (29,92).4) Model Moon 18,0a (15,19).poissa: 8. sunnuntaina 23.7. Vuokr. Sunnuntain T4-pelin avauskohteen suosikiksi ravikansa pelaa Bunker Shotin. Renault Clio, vm. Heidi Ale (8), Flora Tooma (2), Thelma Zet (1) 8. Puh. Vapaa 1.8 alkaen. Sahausja kuljetuspalvelu. Auto kuin uusi sisältä ja päältä. Tosi edullisesti! Kivet Tammelassa. Asunnossa on parveke ja amme. Kysy lisää puh. Kultivaattori, sorminiittokone. H. Puh. Traktorikärryt. Soita p. tarvikk., kirjoja ym. 050 3549910. 050 0516731. Pariskunta haluaa vuokrata omakotitalon Forssasta, ei välttämättä keskustasta, kaikki huomioidaan, Puh. Jottei (12), Diporex (11), Ukaasi (2) 3. 040 5024417
7.40 Maltti ja Valtti – homma hanskassa. Kausi 3, 2/9. 08.30 Muumilaakson tarinoita (S). 15.00 Love Island (7). 11.20 Heikki Paasonen Show. 23.20 ELOKUVA Beverly Hills kyttä II (12). 19.49 Arkkitehtuurin helmiä. 12.00–12.55 Historia (12). 12.35 Tanskan aarteenmetsästäjät. Jakso 7/26. 14.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 10.00 Leijonan luola USA. 08.35 Star Wars Rebels (7). Rokkari menee metsään. 11.00 Yle Uutiset. Nuija, nuijempi ja täysnuija. (U) 12.04 Uusi päivä (S). 11.00 Soppa365. 02.30 The Voice of Finland. Kausi 1. 18.30 Tekniikka muuttaa ihmistä. Muistojen mökki. Kausi 2. MTV3 08.05 Littlest Pet Shop (S). 01.40 Eloonjääneet (12). 20.00 Muscle Shoals. 21.00 21.00 Selviytyjät. Onnea, Leena, Matleena, Leeni ja Lenita! 6.52 Touhukkaat (S). Kausi 2, 2/6. 22.10 Päivän sää. 08.05–08.53 Rakkaudesta puutarhaan. kausi (16). Kausi 1, 4/10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. Kausi 24. 17.00 Posse. 09.00 Julkkisselviytyjät (S). 17.00 17.30 Supertähdet (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 16.00 Naapureita ja ystäviä (7). 8.00 Sanni Sateenkaari (S). 11.29 Annedroidit (7). 15.10 Veden saartamat. Jakso 10/16. Jakso 7/13. Jakso 8/13. Ranska Itävalta, toinen puoliaika. 20.50 Urheiluruutu. 15.30 Haapasalo Goes America (S). 09.05 Paavo Pesusieni (S). (U) 18.45 Avara luonto: Kaupunki meren alla. 010 665 4424 Sähköposti .......... 02.35–03.35 Maailman kauheimmat naapurit. Ruotsalainen realitysarja rikosten uhreista, liian kiireisistä poliiseista sekä riskejä kaihtavista rikollisista. Osa 6/6. 22.35 Yle Uutiset. 17.00 17.00 Makumuistoja. 12.30 Faija hoitaa (S). Kausi 7, 3/30. Komedia tuo valkokankaalle modernin version 1920-luvulla hurmanneesta kuuluisasta koomikkotriosta. 18.15 Pokka pitää (S). Kausi 2, 5/10. Yhteentörmäys. (U) 14.00 Yle Live: Mikael Gabriel. 11.05 Yle Alueuutiset. 23.40 Grimm 5. 07.30–07.45 Sonic Boom (7). Pettävät äänitehosteet. 19/81. 1/3. 00.45 Lauantairavit. Eva Wahlström. 19.00 Vain elämää. 00.40 Viikingit 4. Jakso 2/8. Harry tulee kotiin. 06.45–07.10 My Little Pony (S). Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 19 19 20 20 2 2 2 14 17 18 17 18 17 20 6 5 3 4 3 Sunnuntai 20 2 Maanantai 21 1 Tiistai 22 3 Keskiviikko 23 7 Torstai 22 3 Perjantai 22 2 Jokioinen eilen 15:00 +16 Helsinki +19 Hämeenlinna +19 Joensuu +18 Jyväskylä +19 Kemi +16 Kotka +18 Kuopio +18 Lahti +19 Lappeenranta +18 Maarianhamina +18 Mikkeli +17 Oulu +18 Pori +18 Rovaniemi +14 Salla +14 Savonlinna +18 Seinäjoki +18 Tampere +19 Turku +22 Vaasa +18 +19 +20 +21 +18 +17 +18 +20 +21 +20 +19 +20 +19 +20 +20 +18 +20 +19 +20 +21 +18 Ateena +34 Alicante +27 Bryssel +22 Kööpenhamina +20 Las Palmas +22 Lontoo +19 Madrid +31 Malaga +30 Mallorca +29 Miami +27 Moskova +21 Nizza +26 Oslo +23 Pariisi +20 Rodos +28 Rooma +32 Tallinna +20 Tokio +27 Tukholma +23 Wien +29 +35 +27 +19 +18 +22 +19 +33 +30 +28 +27 +21 +27 +24 +20 +29 +33 +19 +27 +20 +26. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmia: Pikku Kakkonen. SUB 09.00–10.00 EpicTV (7). 15.20 Taidetutkimukset. 02.35 Sleepy Hollow (12). 22.15 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. Budapest, Unkari. 09.00 Galaxi. NELONEN 06.00 Bubble Guppies (S). tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille ........(S) Suora lähetys ............................. 18.00 Yle Uutiset. Kirsi Salo Lastenhuone. Osa 366. Kausi 6. 10.00 The Late Late Show with James Corden. 18.00 –18.13 Lohikäärmesydän (7). Vieraina Ice Cube, Jason Derulo, Harry Styles. 16.30 Salatut elämät (S). (U) 22.50 Jane Kennedy, kuolinsyyntutkija (12). 20.00 Vintiöt (7). 17.10 Inhimillinen tekijä. Venäläistä rulettia. 18.00 Huippukokki landella. Jakso 6/8. 19.00 Seitsemän Uutiset. Oona Kivelä. 23.35–00.05 Kätketty. Tiedolla vai taidolla. LAUANTAINA 22. 09.56 Harri & Bip. 13.30 Faija hoitaa (S). Kausi 1. 19.39 Sportnytt. 09.05–09.49 Avec Tastula. 21.00 ELOKUVA Only Lovers Left Alive (12). 10.05–10.52 Kiehtova maailma: Junalla halki Afrikan. Katastrofikokin aineksia. 08.55 Nuori Robin Hood (S). 11.00 Fresh Off the Boat (S). 19.37 Vastavirtaan (12). 22.45 Jalkapallon naisten EM: FRA – AUT. 09.28 Karvinen (7). 21.00 21.15 Syrjäinen maa (16). Utrecht, Alankomaat. Kausi 2, 1/8. Maailman tiheimmin asuttu kaupunki sijaitsee meren alla. 7.15 Anniina Ballerina (S). 20.00 Vain elämää. 13.30 Remppa vai muutto: Lomakodit. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (7). 8.27 Lastenlauluja. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kausi 6, 13/16. Uusi sarja, 1/6. 03.30 The Voice of Finland. 23.45 The Late Late Show with James Corden. Kausi 6. 21.00 21.00 ELOKUVA Hairspray (S). 18.30 Arena eSports (7). 11.10 Soppa365. (U) 12.35 Rachel Khoo: Ruokatuliaisia maailmalta. 16.00 Salatut elämät (S). 13.05 Naistenosastolla Amerikassa (12). 14.00 Love Island (7). 12.00 ELOKUVA Nuija, nuijempi ja täysnuija (12). . (U) 14.55 Päämääränä täydellinen vartalo. Jakso 8/20. Kausi 3, 16/18. 06.25 Lego Friends Special (S). Budapest, Unkari. (U) 13.00 Luontoretkellä: Teno on paras lohijoki. 15.40 Villi kortti. Kausi 1. 8.32 Vilkki Ankka (S). 16.20–17.20 Kulttuurimatkalla Italiassa. 23.50–01.25 ELOKUVA Rajut kuviot (12). 16.30 Hauskat kotivideot. 22.40 Urheiluruutu. 19.10 Tulosruutu. Kausi 6. 01.30 Arman LIVE. Samun päivä jatkuu. 09.30–10.00 Kung Fu Panda (7). 10.30 Lentävät koirat. Jakso 8/10. 8.44 Jetron matkaan (S). HEINÄKUUTA 2017 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 08.00 Yle Uutiset. Osa 2. Kausi 4. Jakso 9/24. 21.35 Jalkapallon naisten EM: FRA – AUT. 13.45 Pilanpäiten. Kausi 1. Jakso 10/24. 11.30 Piilokamera. 14.00 Hurjat sääilmiöt. 07.55 Lego Ninjago (7). Hampaat ja nenä. Jakso 5/8. 15.30 Salatut elämät (S). kausi (12). 18.55 HS-uutiset ja sää. 16.00 Love Island (7). Vieraina Ewan McGregor, Billy Crudup, Harry Styles. Kausi 2, 10/10. Osa 369. 15.05 Pisara. 09.16 Aika härdelli! (7). Jakso 3/8. Kausi 3, 2/10. Kuulomatka melkein kuurosta melkein kuulevaksi. Kausi 1. Samun päivä. 08.20–08.30 Angry Birds Toons (S). 20.30 Yle Uutiset. 03.30–04.31 Myytinmurtajat. Ranska Itävalta, ensimmäinen puoliaika. Kausi 1. Kausi 6, 2/6. Kausi 1. Veden ja tuulen voima. 00.25–01.25 Uimahyppyjen MM. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 22.7. 12.15 Oddasat. Osa 368. Ruusunmarja. Seinäjoki. Utrecht, Alankomaat. (U) 16.50 Novosti Yle. 13.35 Puutarhaunelmia: remix. 12.20 Matematiikan taikaa. 15.00 Löytäjät. Kausi 6. Ensimmäisinä ilmassa. Hukkuva mies 2/2. (U) 11.36 Uusi päivä (S). 22.25 Tulosruutu. 01.40 Pukumiehet (7). 22.35 ELOKUVA Johan Falk 12 – koodinimi Lisa (16). Kausi 2, 2/5. 8.12 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. (U) 11.08 Uusi päivä (S). 6/9. b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 20/81. Ylivoimasta huolimatta koskemattomuussymbolit ja henkilökohtaiset koskemattomuudet mutkistavat tilannetta. 12.20 Vaaleanpunainen pantteri (S). Selostus Satu Pirhonen. 19.15 Pilanpäiten. 12.30 Heikoin lenkki. 3/10. 12.00 Ketonen & Myllyrinne (12). 4/5. 20.30 Simpsonit (7). 7.49 Maukka ja Väykkä (S). 09.00 Yle Uutiset. 13.50–14.33 Velvet – muotitalon tarina (7). 15.00 Yle Uutiset. 09.44 Tero hoitaa (7). Osa 367. Kuuden kopla ottaa tähtäimeensä Miken ja Shirinin. 19.00 Bathinan erilaiset maailmat. 13.00 Tiededokumentti. Pesusieniä ja yksipyöräisiä. 10.40 Uusi päivä (S). 11.51 Kamppailu (S). 18.10 Urheiluruutu. 13.00 Lajinsa viimeinen (S). 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 09.30 Minun totuuteni. Hulvaton toimintakomedia kuljettaa legendaksi kohonneen Axel Foleyn (Eddie Murphy) takaisin kotikaupunkiinsa Detroitiin. (s) Ikäraja ..........(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com YLE TEEMA & FEM 09.00 Elämäni eläimet. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) 14.05 Prisma: Taivaan valloitus. Kausi 30, 11/15. Jakso 11/16. 11.30 Ketonen & Myllyrinne (12). Monitaiturin apua tarvitaan kuitenkin pian myös Beverly Hillsissä, jossa hänen vanhat poliisikollegansa ovat vaarassa. (U) 16.30 Unelmana MM-ralli. Kausi 1. Kausi 1. Aamunkoitto. 09.01 Vasikantanssi (7). 10.30 Tinan keittiössä. 20.58 Keno. 17.25 Eläimet lähellä sydäntä. Osa 11/16. Jakso 125. Kooste päivän kilpailuista. 19.00 Ninja Warrior. Kausi 1, 1/8. 22.00 Kymmenen Uutiset. 2/9. 21.00 21.00 Uimahyppyjen MM. 21.50 ELOKUVA Oblivion (12). Tom on kahden tulen välissä. 17.00 17.00 Kalevan kisat. 09.41 Minä ja Max. Toinen kilpailupäivä. 10.00 Yle Uutiset. 20.00 Tuubi. 11.00 Maahanmuuttajan paluu
22.50 Hengenvaarallisesti lihava. 11.30 Merinäköala haussa. 13.30 Dubain lentokenttä. 15.00 Yle Uutiset. 02.15 Pienten perhe. 11.05 Hulluna sinuun (S). 22.50 Selkäänpuukottajat ( 12). 12.10 Rikkaiden panttilainaamo. 07.40 Hurjimmat eläimet. 6.15 Aamuhartaus. Yle Uutiset ja sää. 12.40 Lentoturmatutkinta. 16.00 Jättiläisnaiset. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 Kokkisota. EUROSPORT: 9.30 Pyöräily: Ranskan Ympäriajo, Tour de France 19. 17.30 Sara La Fountain Australiassa. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 00.00 Yöohjelmaa.. 20.40 Tansseja ja luonnon kauneutta. 16.00 Tarjousten metsästäjät. etappi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 10.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 02.40 Kakkukuningas. 10.30 Jaksa paremmin. VIASAT JÄÄKIEKKO: 21.00 (s) World Matchplay of Darts. 0.00 Yöradio. 19.05 Tahdon morsiuspuvun!. 10.15 Sisarvaimot. 06.32 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). 16.02 Toivekonsertti. 13.20 Jon ja Kate + 8. 10.04 Suomi-kierros. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 21.50 Merisää. 19.00, 22.05 F 2: IsoBritannia. 19.08 Sekahaku – Tarja Närhi. 23.15 Kumman kaa (S). 7.04 Onnen sävel. 10.55 Äänitarina. 14.00 New Girl (S). 19.02 Kirkkopäivien parhaita. 04.00–04.47 Motiivi ( 12). 17.05 Kreisit kotivideot. 14.40 Kaunotar ja hirviö. 10.30 Loistava evankelista. 01.00 Kissojen sota – Leijona vs. 13.15 Pomo piilossa Suomi (S). AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 03.05 Lakia ja rakkautta (S). Paikallispastori Liisa Lehti, Metodistikirkko, Tampere. 09.00 Passion for Jesus. 01.25 Häät sulhasen tapaan. 20.09 Aulantai – Kai Ulmanen. 23.00 Arkisto: Vuosikatsauksia. 14.30 Kielletty rakkaus. 19.30 (s) Ravit: Toto 76. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Yle Uutiset. 10.50 Made in Chelsea (S). RADIO DEI 8.15 Lintumetsä. 20.30 Poliisit 2017 (S). 20.00 DJ Mista S. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Seksielämä kuntoon ( 12). 03.05–03.30 Kakkukuningas. 15.45 Pakina. 17.10 Pannaan paremmaksi. 01.50 Suomen Tulli. 20.00 Poliisit 2017 ( 7). 12.00 Jamie Oliverin kotona. 18.05 Science of Stupid. 07.42 FOX Kids: Dora ja ystävät (S). 8.00 Yle Uutiset ja sää. EUROSPORT 2: 9.30 Yleisurheilu: Junioreiden EM-kisat Grosseto. 09.45 Jotain lainattua, jotain uutta. 21.00 ELOKUVA The Best Man Holiday ( 12). 16.00 Manuela leipoo. 21.00 Ranskan Ympäriajo, Tour de France. 15.30 Toivon heinäkuun Aristoteleen kantapää: Toivo ja taivaan asiat. 09.20 Tri K:n eksoottiset eläimet. 14.10 Sinkkuillallinen. 18.02 Uskon askeleita (u). 10.30 Jalkapallo, Naisten EM-kisat, Hollanti, Saksa–Italia. 12.10 Urheiluradio. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 08.50 Pomo keittiössä. 12.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 08.45 Jos mies saisi päättää. 11.03 Susanin ja Yagmurin kesä. 12.50 Radio 1 soi. 00.25 Toimintakomedia: Rush Hour 3 ( 12). 8.05 Onnen sävel. 7.03 Sää. 03.00 Tykkää mun ravintolasta. Pelot ja pelottelu uskonnollisissa yhteisöissä. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Seksi – perisynti. 16.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 18.45 (s) Jalkapallo, naisten EM-kisat, Hollanti, Islanti–Sveitsi. 18.00 Yle Uutiset. 17.15 Toivon heinäkuu: Lasikaton särkijät 3/3, Katri Veltheim. 01.00–01.45 Paratiisihotelli Ruotsi ( 7). 17.00 Timanttiliiga: Monaco. 22.00 ELOKUVA Terminaali (S). 19.00 Bones ( 12). 15.00 (s) Ranskan Ympäriajo, Tour de France 20. 22.45 Red Bull Air Race aika-ajot: Kazan. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.35, 22.45 Jalkapallon naisten EM: Ranska–Itävalta. 11.00 Lyödään ällikällä. 23.00 Paratiisihotelli Ruotsi ( 7). 04.00 Villeimmät videot ( 12). 13.00 Rukouskoulu. 21.50 1040 Kristillisyys uudessa Aasiassa. 9.11 Suomi-kierros. 7.03 Aamusoitto. TV7 08.30 Jumala puhuu. 11.00 Yle Uutiset. 16.05 Toivon heinäkuun Faunin iltapäivä. 18.00 Family Guy ( 12). 20.00 Yle Uutiset. 13.00 Rakas ääniraita: Taistelu. 17.00 Family Guy ( 12). 19.00 Makumuistoja. 21.00 Top Gear: Kaikken aikojen kisat ( 7). 11.00 Jättimäiset muuttokuormat. 12.10 Toivon heinäkuu: Maailmanpolitiikkaa kesätorilla. Apostoli Pietarin kivinen tie Jeesuksen seuraajaksi. 17.15 Hittikimara. 14.30 Kumman musamaku. 12.30 Pomo piilossa Suomi (S). 16.10 Ali Show’ssa Lauri Ylönen. 9.00 Yle Uutiset. YLEX 6.30 YleX Kesäaamu – Viikon Parhaat. 8.50 Musiikkikamari. 00.15 Isänmaan toivot (S). 05.35–05.59 Science of Stupid. 21.30 (s) Jalkapallo, naisten EM-kisat, Hollanti, Ranska–Itävalta. 21.00 ELOKUVA Citizen Gangster ( 12). 22.05 Mikä maksaa. 5.50 Merisää. JIM 05.00 Astral-TV. 18.00 Amerikan rajavartijat. LIV 05.00 Astral-TV. 23.00 (s) PGA Tour Golf: Barbasol Championship. 02.15 Hurja stunttihaaste ( 12). 15.00 Pientä mökkiremonttia. 01.25 Suomurhat ( 12). 19.15 Porsche Supercup: Iso-Britannia. 20.00 Olipa kerran ( 12). TV-URHEILU TLC 08.00 Kaikki koirista. 7.45 Hartaita säveliä. 11.00 Kuokkavieras Kataja (S). 16.15 Dubain lentokenttä. 09.40 FOX Kids: Olipa kerran planeetta Maa ( 7). 15.20 Fast n’ Loud. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.30 How I Met Your Mother ( 7). 00.00 Paratiisihotelli Ruotsi (S). 1.00 Arkisto: Muotitietoiset. 21.15 Kadonneen jäljillä (S). 17.00 Polvijärven pastori. 12.59 YleX Viikonloppu. 19.03 Kuhmon kamarimusiikki 2017: Henkien tanssi. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00 Pelastajat. VIASAT JALKAPALLO: Valioliiga Asia Trophy: 12.55 West Bromwich–Crystal Palace, 15.25 Leicester–Liverpool. 14.00 Yle Uutiset. 21.55 Suomi tänään. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TV2: 17.00 Kalevan kisat. 7.50 Merisää. YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. Ravisutteleva dokumentti siitä, mitä Aasian hengellisessä kentässä on tapahtumassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Äidin ja isän autokoulu (S). 16.00 Yle Uutiset. 09.55 Jukan laulut. 20.00 Pyhän Hengen ilta. 7.59 Hyvää huomenta. 8.00 Yle Uutiset. 04.25 Villeimmät videot ( 16). 22.00 Vankilassa ulkomailla. 08.30 Maailman oudoimmat. 17.30 Nasta raamis. 18.00 Kuokkavieras Kataja (S). 13.02 Itäraportti. Wikipedian vallankumous. 10.05 Remppa vai muutto. 17.00 Martina ja hengenpelastajat. 00.50 Isänmaan toivot (S). 00.30 Myrkynmetsästäjät. 15.00 Omituinen pakkomielteeni. 01.50 Cleaners ( 16). 02.05 ELOKUVA Kaksipäinen hai ( 16). 06.54 FOX Kids: Maalaishiiri ja kaupunkilaishiiri (S). 21.00, 0.25 Uimahyppyjen MM. 11.35 Voittoa asuntokaupoilla. 17.45 Mafiavaimot. 14.00 Yle Uutiset. 12.45 Merisää. 15.45 Meripelastajat. 00.00 Science of Stupid. 4.57 Melkein hereillä. 4.02 Euroopan taivaan alla. 17.00 Lyömättömät. 23.25 Jättiläishaiden saari ( 12). 12.25 90 päivää morsiamena. 6.03 Sää. 18.30 Family Guy ( 12). gepardi. 09.40 TV Shop Tvins. 08.55 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 6.56 Päivän mietelause. 08.50 Akvaariomestarit. 14.00 Jalkapallo: Naisten EM-kisat, Hollanti, Saksa–Italia. Rakkaudeton lapsuus johti lavealle ja lohduttomalle tielle, alkoholin, huumeiden ja rikosten maailmaan. 23.45 Kumman kaa (S). 21.02 Raamattu alusta loppuun. 09.18 FOX Kids: Ultimate Spider-Man ( 7). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 6.25 Aamusoitto. 23.00 Yle Uutiset. 21.00 Poliisit 2017 (S). 15.05 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 6.04 Melkein hereillä. 15.20 Dubain lentokenttä. 17.00 Anthony Bourdain maailmalla. 14.30 Omituinen pakkomielteeni (S). 14.10 Katastrofitatuoinnit. 15.50 Veneilysää. 22.15 Neljät häät Amerikassa. 02.35 Rich Kids of Social Media (S). 02.15 Vaimoni on puuma (S). 09.50 Inspector Cartoons (S). 13.00, 15.00 ATP Tennis: Queen’s Club. 19.00 Eka viikko vankilassa. 13.50 Antisemitismi tänään. 19.10 Syömällä terveeksi. 20.00 Top Gear: Kaikken aikojen kisat ( 7). Jaeson Ma vie meidät Kiinaan, Taiwaniin ja Etelä-Koreaan, Singaporeen ja Indonesiaan. 6.05 Hartaita säveliä. 11.40 Made in Chelsea (S). FRII 08.50 Kaikki kissoista. 03.10–05.00 Astral-TV. 11.02 Uuden Musiikin Viikko. 11.00 Merinäköala haussa. 03.35 Villeimmät videot ( 16). 10.05 Aivopelit. 13.10 Rikkaiden panttilainaamo. 21.40 Puheen Viikko. VIASAT URHEILU: 12.00 (s) Golf: The Open. 19.00 Riemuloma Palandereilla. 21.35 Yle Uutiset selkosuomeksi. 16.50 Tahdon morsiuspuvun!. 17.35 Pannaan paremmaksi. 09.15 Pienten perhe. 13.55 Viikon luontoääni: pensaskerttu. 03.50 Ruotsinlaivalla 24h ( 12). 11.30 Yliluonnollista. 08.20 Pelastajat. 13.00 Yle Uutiset. Onko Yhdysvaltojen imperiumi romahtamassa. 18.55 Suomi tänään. 13.30 Ammattina sankari. 15.55 Yle News. 18.30 River Helsinki. 15.30 Äidin ja isän autokoulu (S). 19.00 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. 14.00 Putkinotko: Syntinen laulu. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 01.25 Pienten perhe. 11.57 Päivän mietelause. 17.30 Family Guy ( 12). 20.45 Ali Show’ssa Maria Monde. 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 12.30 Jalkapallo: Naisten EM-kisat, Hollanti, Ruotsi– Venäjä. 20.00 Vaarallisimmat saalistajat. 16.31 Manuela leipoo. 23.10 Kalle Winberg – Elämän laivuri. HERO 09.20 Amerikan karmeimmat kokit. 15.00 How I Met Your Mother ( 7). 17.05 Kalevan kisat. 14.25 Grillikunkku. 18.00 Haastattelussa. 11.25 Lyödään ällikällä. 02.40 Hurja stunttihaaste ( 16). 13.30 New Girl ( 7). 14.00 Huippujengi. 12.10 Urheiluradio. 6.30 Suomi soi. 21.15 Tule ja seuraa minua. 20.05 Ruotsinlaivalla 24h ( 12). 22.05 Kuuntelijan lista. 14.20 Mars Hill Church. 20.08 Sää. Jumalan rakkaus kuitenkin avasi oven toisenlaiseen elämään. 22.00 DJ Orion (u). C MORE GOLF: 19.25, 23.00 (s) PGA Tour. 07.25 Pelastajat. Lääketieteellinen juttu?. 01.05 Exiä rannalla UK. 04.05–08.05 Yön AVA. 21.55 Kysy seksistä ( 16). etappi, 14.00 (s) 2. Elämän väri vaihtui mustasta valkoiseksi. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 5.52 Melkein hereillä. 13.35 Elixir: Kesällä kuntoon. 00.55 Anthony Bourdain maailmalla. 10.03 Sää. 15.25 Veisaten Herralle. 05.15–05.59 Sky News. 04.35–05.26 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 7). 19.00 Olipa kerran ( 12). 18.50 Merisää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 19.35 Kaunotar ja hirviö. 7.45 Tarinoita lapsille: Puluboin ja Ponin kirja, osa 12/15. 15.05 Neljät häät Amerikassa. 00.30 ELOKUVA Sokkotreffit (S). 19.03 Urheiluradio. 17.00 Leila leipoo Ranskassa. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 04.40 Autojen ensiapu. 16.55 Omituinen pakkomielteeni (S). 03.10 Tappavat synnit ( 16). 18.01 Iltahartaus. 21.40 Urheiluradio. 01.50 Pienten perhe. 01.20 Cleaners ( 16). 07.55 Pelastajat. gepardi. 03.45 Euroopan syntyhistoria. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 21.00 Yle Uutiset. 17.00 Huvila & Huussi. 09.55 Soppa 365. 00.30 Kaappaajien kintereillä. 12.00 Inspector Cartoons ( 7). 11.00 Katastrofikokki. 02.15 Ratkaistavana murha. 07.55 Leirintäalueella. Satavuotiaan grillirasvan vastustamaton kepeys. 03.00 Punk’d (S). 9.00 Yle Uutiset. HEINÄKUUTA 2017 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Oma koti kullan kallis. 12.00 Voittoa asuntokaupoilla. Pyöräily: La Course By Le Tour de France: 13.00 1. 06.00 LIVE: Astral-TV. 7.50 Aamuhartaus. 12.12 Kylillä. 17.30 Viikon levy. 13.55 Ammattina sankari. 00.10 Muodin huipulle Allstars. 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 12.12 Puheen Viikko. 07.19 FOX Kids: Shimmer ja Shine (S). 17.25 Uskomattomat synnytystarinat. LAUANTAINA 22. Uimahyppyjen MM Budapest: 15.00 (s) 3m joukkuefinaali, 16.30 finaali 3m uimahypyt N, 17.30 välierät 10m uimahypyt M, 18.00 (s) finaali 10m uimahypyt M. 15.00 Radioteatteri esittää: Verinen lyhty, osa 1/12. 15.20 Pieni suuri perhe. 02.05 I Am Cait. 06.00 LIVE: Astral-TV. 10.35 Lyödään ällikällä. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 16.30 How I Met Your Mother ( 7). Räjähtävän kasvun aika. 12.35 Amerikkalaisia puheenvuoroja. 13.45 Hestonin brittiherkut. 16.00 Come Home. 10.00 Yle Uutiset. 09.40 TV Shop Tvins. 14.50 Lauantai-Suomi. 11.30, 20.00 Miekkailu: MM-kisat Leipzig. 19.00 Kuokkavieras Kataja (S). 20.00 Häät sulhasen tapaan Special. 10.05 Amerikan karmeimmat kokit. 15.30 Salaam Aleikum. 12.30 Jamie Oliverin kotona. 10.00 Lentävä talo. 00.30 Science of Stupid. 11.02 Minun Jeesus-lauluni. 04.40–05.28 Remonttipainajainen VIP. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 14.25 Dubain lentokenttä. etappi. etappi. RUUTU+ URHEILU 2: 15.30 (s) Vaahteraliiga: Hämeenlinna–Vaasa. 8.05 Ali Show’ssa Sanna Stellan. 09.30 Jamie Oliverin helpot herkut. 19.00 Huvila & Huussi. 13.20 Marttyyrien ääni. VIASAT SPORT PREMIUM: Harjoitusottelu: 12.55 (s) West Bromwich–Crystal Palace, 15.25 (s) Leicester City–Liverpool. 00.35 Sinkkuisät rakkautta etsimässä. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 21.00 ELOKUVA Total Recall ( 12). Major League Soccer: 21.00 (s) NY City FC–Chicago Fire, 23.00 (s) Minnesota United–NY Red Bulls. 12.30 Tulta Jerusalemista. 23.35 Kova laki: Erikoisyksikkö ( 12). 11.50 Lentoturmatutkinta. Ässät-viikko: 20.00 Ilves–Ässät, 22.00 Saipa–Ässät. 20.00 Rallihullut. 13.00 Häät sulhasen tapaan. 20.30 Jotain lainattua, jotain uutta. 04.50 Villeimmät videot ( 12). 14.30 New Girl ( 7). 16.15 Alastomat selviytyjät. 21.23 Suomi tänään. 11.00 Yle Uutiset. Ja onko maailma menossa kymmeniä vuosia taaksepäin nationalististen ja oikukkaiden valtionpäämiesten johdolla. 16.05 Hurjat rakkauskilot (S). 16.25 Maailman parhaat DJ:t. 18.35 Täältä tulee Honey Boo Boo. 10.00 Elixir Life. 08.05 FOX Kids: Smurffit (S). 17.20 Marcus & Martinus. 18.00 Hengenvaaralliset tiet. C MORE MAX: 16.00 (s) Red Bull Air Race aika-ajot: Kazan. 12.40 Hittikärpänen. 9.10 Kevyet mullat: Suomen markka. 03.25 Punk’d ( 12). 23.40 Motiivi ( 12). 22.00 Yle Uutiset. 22.00 (s) LPGA Marathon Classic. 10.03 Peltsin kesäperjantai: Seikkailuja Afrikasta Antarktikselle. 21.03 Kumman musamaku. 21.00 Vihdoin 15. 18.00 Huvila & Huussi. 10.00 Kalle Haatanen. 02.50 Sensuroimaton Michael Ware. 5.02 Melkein hereillä. 9.05 Urheiluradio. 20.00 Abu Dhabi Desert Challenge. 08.30 FOX Kids: Smurffit (S). 15.35 Voittoa asuntokaupoilla. 12.00 Isännän pöydässä. 18.05 Lauantaijamit. 14.25 Remonttipainajainen. 06.50 Likaiset rikkaudet. 23.00 Radio 1 soi. 7.53 Onnen sävel. 23.45 90 päivää morsiamena. 15.03 Milloin huumori muuttuu vallankäytöksi?. 12.40 Grillimestarit. 15.30 Tarjousten metsästäjät. FOX 06.00 Sky News. 06.21 FOX Kids: Velhokoira Merlin (S). 7.00 Yle Uutiset. 14.35 Lähetysavain. 8.05 Kuusi kuvaa. 15.35 Israel-raportti. 13.35 Grillimestarit. 16.30 Jumala puhuu. 10.00 Yle Uutiset. 16.05 Urheiluradio. C MORE SPORT 2: 15.00 PGA Tour Golf: Barbasol Championship. C MORE SPORT 1: 12.00 Nykyaikainen viisiottelu: World Cup Final, Liettua. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.03 Puheen Viikko. 09.00 Amerikan paras ravintola. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 03.50 Sinua on varoitettu. 15.25 Etnohetki. 19.00 Speedway GP: Adrian Flux. 12.00 Jättimäiset muuttokuormat. 01.55 Vankilassa ulkomailla. 22.00 Hyvät ja huonot uutiset. 10.00 Merimaili. 16.05 Urheiluradio. Onko kansainvälinen oikeus uhattuna. 02.40 Merimaili. 14.00 Haapasalo goes lomalle. 20.15, 21.10 Formula GP 3: IsoBritannia. 8.35 Raamattuavain extra. 9.05 Urheiluradio. 18.20 Superhamstraajat. 11.03 Suomi-kierros. 18.03 Urheiluradio. 16.00 How I Met Your Mother ( 7). 14.45 Haapasalo goes lomalle. 20.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 19.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 22.00 Vaahteraliiga: Hämeenlinna– Vaasa. Pelot ja pelottelu uskonnollisissa yhteisöissä. 18.00 Ehtookellot: Enon kirkon kellot. 9.00 Yle Uutiset. 23.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.55 Inspector Cartoons (S). 23.03 Yöradio. 11.00 Toivon heinäkuun Utelias äänimatkailija: Nauru pitkästä ilosta. 13.00 New Girl ( 7). 9.05 Muistojen bulevardi. 09.00 Remppa vai muutto. 18.00 Lindemania. 9.10 Sää. 17.05 Wheeler Dealers. 22.05 Kalle Haatanen. 13.03 Klassikkokäräjät. 23.10 Yöklassinen. 20.00 Rakas, sinusta on tullut pullukka. 20.03 Urheiluradio. 18.30 Science of Stupid. 21.00 ELOKUVA Margaret ( 12). 15.00 Yle Uutiset. 17.55 Tulossa: Ylpeästi erilaiset ( 7). TV5 07.00 Remonttipainajainen VIP. 18.30 Amerikan rajavartijat. 7.00 Yle Uutiset. KUTONEN 06.05 Autotalli remonttiin. 00.00 Katastrofin anatomia (S). VIASAT GOLF: 12.00 (s) 146th Open Championship. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 6.00 Yle Uutiset. Paikallispastori Liisa Lehti, Metodistikirkko, Tampere. 09.40 TV Shop Tvins. 16.10 Wheeler Dealers. 21.55 Jättiläisteinit (S). 19.30 Café Raamattu. 21.30 Poliisit 2017 (S). 10.10 Lyödään ällikällä. 21.00 Kissojen sota – Leijona vs. 12.02 Yhdessä ylistämään. RUUTU+ URHEILU 1: Superpesis: 16.00 Koskenkorva–Vimpeli, 18.30 Kitee–Kouvola. 12.40 Kaikki lemmikeistä. 22.00 Black Gospel (u)
Eräs pienkustantamo on jopa arvellut, että he voisivat julkaista kirjan, jossa on hänen runojaan ja kuvia pajutöistään – mutta siitä hän ei ole vielä innostunut. Hän on ollut aktiivisesti mukana myös mielenterveysyhdistys Mielikin toiminnassa ja pitänyt näyttelyn Mielikin lisäksi Varmiolan leipomossa ja puutarhakeskus Jaakkolassa. Hän on julkaissut tekstejään Rakkausrunot-harrastajasivustolla, ja häntä ilahduttaa, että niitä on kommentoitu ahkerasti. Esityksiä 30.8. Näyttelyssä on paperitaidetta, mutta myös pajutöitä ja muun muassa kirjoista tehty teos, jossa toisen kirjan sisältä kasvaa syyslehtinen puu. Saarinen opettaa paperitaidetta Jokiläänin kansalaisopistossa, ja uusi viikonloppukurssi onkin tulossa marraskuussa. Jokioisten kirjastossa hän on aikanaan ollut työssä kirjastoapulaisena. saakka. Huomenna • Ohi meni sanoi Mälkönen elämästään Pirttikosken kesäteatterissa klo 14 ja 19. Hän on kirjoittanut jo pitkään runoja ja yhdistää niitä usein myös tekemiinsä kortteihin ja muihin teoksiin. Minna Autio Jokioinen Forssassa syntynyt ja nykyään jokioislainen Marja-Leena Saarinen on ollut jo pitkään kiinnostunut paperitaiteesta ja erilaisten materiaalien yhdistelystä. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA Ajassa LAUANTAINA 22. • Rompetori Kaukjärven koulun pihassa Tammelassa klo 8-16. Saarinen päätyi metsään keräämään pajuja. Niihin hän kiinnitti kuivia kasveja ja paperia, teki vielä kehyksetkin. YKSI SAARISEN paperiteoksista on Hyvän käsi, jossa kädestä putoaa lukemattomia myönteisiä sanoja. asti. –?Jäin henkiin, ja mietin, mitä aion nyt tehdä, kun sain uuden elämän, hän muistelee. HEINÄKUUTA 2017 Leena, Matleena, Lenita, Leeni Huomenna: Olga, Oili Aurinko nousi Forssassa tänään klo 4.37 ja laskee klo 22.26. Poika painoi 3765 grammaa ja oli 50 cm pitkä. SYNTYNEITÄ Marja-Leena Saarisen näyttelyssä Jokioisten kirjastossa esitellään kirjasta kasvavaa pajua ja positiivisia ajatuksia. Los Angelesin kuolemansyyntutkijan mukaan kyseessä on ilmeisesti itsemurha. Esityksiä 5.8. HEINÄKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7-15. KUVA: Lassi Puhtimäki Matkalle mukaan -teokseen kätkeytyy myös kolme osaa, joita ei ole värjätty kuparinvärisiksi. • Maija Tiilama ja Toni Vähämäki saivat pojan 9.7. Poika painoi 4380 grammaa ja oli 55 cm pitkä. • Musiikkinäytelmä Badding Someron Esakalliolla klo 14 ja 19. Aiemmin hän on esitellyt kirjastolla myös skräppäystöitään. • Anna ja Aleksi Ojala saivat tytön 9.7. MONIPUOLINEN TAITEILIJA tekee taidetta vaikka mistä: paperista, poisheitettävistä tavaroista, pajusta, kirjoista – ja sanoista. TAITEILIJA LÖYSI luovuutensa oikeastaan vasta 2005, kun ensin oli sairastunut vakavasti ja joutunut leikkaukseen. Hänet löydettiin kuolleena kotoaan. Poika painoi 4130 grammaa ja oli 52 cm pitkä. Runojen kirjoittaminen on ollut hänestä palkitsevaa, varsinkin kun ne ovat saaneet paljon lukijoita. Tyttö painoi 3120 grammaa ja oli 48,5 cm pitkä. Saarinen kuuluu jokioislaisten harrastajataiteilijoiden Tapuliryhmään ja on osallistunut ryhmän näyttelyihin useana vuonna. Oskarin ja Veeran pikkusisko painoi 3 370 grammaa ja oli 50 cm pitkä. Teoksen nimi on Ruska. Bennington oli kuollessaan 41-vuotias. Myös tänä vuonna hänellä on useita töitä ryhmän kesänäyttelyssä. Kokouksia • Välikorventien kokous Eija Rauhaniemellä osoitteessa Välikorventie 80, Tammela, klo 12. Hänen esiintymisistään on kovasti pidetty, ja senioriasukkaita ilahdutti sekin, että hän jakoi kuulijoille vielä pieniä runolappusia muistoksi. Hänen uusimpia töitään esittelevä Käsien kertomaa -näyttely on nyt esillä Jokioisten kirjastolla elokuun loppuun asti. LAUANTAI 22. • Satu ja Ville Viksten saivat tytön 11.7. Pimeä päättyi klo 3.21 ja alkaa klo 23.40. –?Minulla on ollut näyttely esimerkiksi Intalankartanossa, ja käyn siellä myös lausumassa runojani, Marja-Leena Saarinen kertoo. –?Kirjoitin runoa vihkoon ja ajattelin, että ei tästä tule miLuovuus kukkii paperilla ja pajussa Marja-Leena Saarisen päivänkakkaraputous on yksi hänen miehensä suosikki teoksista. STT. Siitä se alkoi. ”Jäin henkiin, ja mietin, mitä aion nyt tehdä, kun sain uuden elämän.” MARJA-LEENA SAARINEN taiteilija Linkin Parkin Chester Bennington kuollut Linkin Park -yhtyeen laulaja Chester Bennington on kuollut, kertoivat muun muassa uutistoimistot AP ja AFP. • Satu Ylikoski ja Jani Roine saivat pojan 13.7. • Pauliina ja Juha Vaahtera saivat pojan 8.7
Tuntematon sotilas saa ensi-iltansa 27. Sitten päätinkin, että jos poimin tästä optimistisia sanoja teokseen, niin se parantaa ainakin minun päivääni, ja ehkä muidenkin. HEINÄKUUTA 2017 VIIVI JA WAGNER TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Ohjaaja Aku Louhimiehen mukaan juliste kiteyttää elokuvan olemuksen. lokakuuta. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut elää hänen kanssaan, Marja-Leena Saarinen hymyilee. PÄIVÄN SANA Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi. KUVA: Lassi Puhtimäki tään. Elokuvan pääosia näyttelevät Eero Aho, Johannes Holopainen, Jussi Vatanen ja Aku Hirviniemi. Julisteessa Max Ovaskan näyttelemä Määttä kantaa konekiväärin jalustaa nousevan auringon säteiden valaistessa metsää. –?Tänä vuonna tuli täyteen 52 vuotta mieheni kanssa. FL Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan juliste julkaistiin STT Syksyllä ensi-iltaan tulevan uuden Tuntematon sotilas -elokuvan juliste julkaistiin perjantaina. Teoksessa on myös hänelle tärkeä sana: kiitollinen. Louhimies sanoi tiedotteessa, että hänen versionsa Tuntemattomasta sotilaasta näyttää sodan todellisuuden ja taivaanrannassa pilkottavan toivon. Linnan klassikkoteoksesta on aiemmin tehty elokuvat vuosina 1955 ja 1985.. Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi, kerrottakoon niistä kaikille. Ps. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA LAUANTAINA 22. 145: 5-6 FINGERPORI Marja-Leena Saarisen päivänkakkaraputous on yksi hänen miehensä suosikki teoksista. Ajattelen, että tässä joku meille antaa niitä hyviä ajatuksia, taiteilija kertoo. Minä julistan sinun suuruuttasi. Louhimiehen ja Jari Olavi Rantalan käsikirjoitus pohjautuu paitsi Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaaseen, myös sen sensuroimattomaan versioon eli Sotaromaaniin
Pörssiyhtiö Tallink Grupp AS kertoi keskiviikkona käynnistävänsä prosessin ”mahdollisten strategisten vaihtoehtojen” löytämiseksi. Hän uskoo, että tavoitteena on myös saada parempi hinta kuin pörssissä maksetaan. Tiedotteessa todetaan, että tuloksena voi olla uusien sijoittajien mukaantulo ja nykyisille osakkaille kuuluvien osakkeiden myynti. KYSYMYS KUULUU, kuka aikoo myydä osuutensa. –?Näyttää siltä, että lähdössä olisi kyseinen kolmikko. –?Hinta oli hyvä ja me uskomme Tallinkin tulevaisuuteen, Infortarin johtaja Ain Hanschmidt kommentoi silloin. 2016 matkustajamäärä oli ennätykselliset 9,5 miljoonaa. LAUANTAINA 22. Vuonna 2012 Infortar myi BCH:lle 28,3 miljoonaa osaketta summalla, joka tuolloin ylitti markkinahinnan 42 prosentilla. NYT KATTOREMONTTI alk. Tallink on ilmoittanut, että lisätietoa julkisuuteen ei anneta. Kolmikko on sopinut, että myymään suostutaan vain yhdessä ja samoin ehdoin. Määrästä yli puolet kertyi Viron ja Suomen välillä. Pörssitiedote sai Tallinkin osakkeet jyrkkään nousuun, arvo kohosi yössä yli 8 prosenttia. KUVA: Kimmo Penttinen Pant, Ain Hanschmidt ja Kalev Järvelill) 38,03 prosentilla, Baltic Cruises Holding (BCH) 16,1 prosentilla ja Baltic Cruises Investment (BCI) 5,51 prosentilla. Eli myydään määräysvaltaa. Superia Corporate Finance -konsulttiyhtiön johtaja Henrik Igasta selittää, että yleensä tällaiset tiedotteet merkitsevät yrityksen myyntiä. AITO TERVAMAALI ON PARAS MONITOIMIMAALI Homeen, kosteuden ja lahon estoon Mökit • saunat • aitat • laavut Puuveneet • laiturit • aitatolpat Rahtivapaasti 5, 10, 15, 20 ja 30 L astioissa! Se aito ja oikea tervamaali jo 39 vuotta... Lautat liikennöivät Tallinnan, Helsingin, Turun, Tukholman ja Riikan välisillä reiteillä. Markkinaosuus Viron ja Suomen välisessä matkustajaliikenteessä oli 58 prosenttia viime vuonna. Tallinkin suurimmat omistajat ovat AS Infortar (Enn Risteilyvarustamo Tallinkin omistus voi mennä uusiksi Pörssitiedote viritti spekulaatiot omistajan vaihdosta. Varmuutta ei ole, Igasta miettii. HEINÄKUUTA 2017 24 FORSSAN LEHTI ...SOITA PIAN JA TILAA... Myyjää ei paljastettu. Tallink harjoittaa myös rahtiliikennettä kolmella aluksella reiteillä Paldiski–Kapellskär ja Tallinna–Vuosaari. Asiantuntija: ”Vaikutelman saa, että jollekin tarjotaan enemmistöä.” Osakkeen hinta nousi yli 8 prosenttia. –?Pörssisääntöjen mukaisesti Tallink ei kommentoi enempää, mediaedustaja Hannes Hamburg kertoo. 35 € /m 2 040 368 0049 www.ekjpalvelut.com ROMPETORI TÄNÄÄN klo 8.00-16.00 Kaukjärven koulun pihassa, Kuumakuja 60, Tammela (10-tien varrella) Tiedustelut Esa: 050 585 4170 Asiakkaille vapaa sisäänpääsy!! Ivo Laks Tallinna Tallinkin julkaisema pörssitiedote on käynnistänyt arvelut siitä, että varustamolle etsitään uusia omistajia. Tallink-Siljalla oli viime vuonna yli 50 prosentin markkinaosuus Suomen ja Viron sekä Suomen ja Ruotsin välisessä matkustajaliikenteessä. Jos kauppa syntyy, niin tuskin heidän kannaltansa huonoon hintaan, hän sanoo. FL-LM VARUSTAMO Juuret Suomessa Tallink-Siljan laivastossa on 11 matkustajalauttaa. Tallinkilla oli kesäkuun lopulla 11 128 osakasta. –?Siitä ei ole tietoa, voi vain otaksua. –?Sen vaikutelman saa, että jollekin tarjotaan enemmistöä. Vuonna 2015 Infortar osti pörssin ulkopuolisessa kaupassa 13,5 miljoonaa osaketta 14 prosenttia pörssihintaa halvemmalla. 050 3833 330 Le ikk aa ta lte en . Tallinkin johtajista Enn Pantista, Ain Hanschmidtista ja Kalev Järvelillistä tuli 23 miljoonaa euroa vauraampia. Silloin Tallink saattaa lähteä myös pörssistä. JOS UUSI SUUROSAKAS saa nyt yhtiössä enemmistön, hänen on sääntöjen mukaan tehtävä pienosakkaille tarjous osakekaupasta. Yhtiö työllistää 7 100 ihmistä.. Viime vuoden liikevaihto 937,8 oli miljoonaa euroa ja liikevoitto 44,1 miljoonaa. Tallink osti suomalaisen Silja Linen vuonna 2006. Kaikki kolme kuuluvat Citigroup-konserniin. Prosessin neuvonantajana toimii Citigroup Global Markets Limited. –?Voi olettaa, että omistajille on annettu vihjeitä. Reilun 10 000 omistajan osakkeiden arvo jäi alle 10 000 euron. Tallink Grupp AS on listattu Tallinnan pörssissä. Heidän osuutensa Tallinkista on 23,68 prosenttia. Kaksi viimeistä luovuttivat vasta kahden prosentin omien osakkeiden etuosto-oikeuden Citigroup Venture Capital International Growth Partnershipille (CVCI). Tallink-Siljan laivastossa on 11 matkustajalauttaa, joissa on 29 500 matkustajapaikkaa. Aamulla markkina-arvo oli 60 miljoonaa euroa edellisiltaa korkeampi. Osa Tallinkista oli suomalaisomistuksessa ennen vuotta 1993. Jotkut muistavat vielä, että Tallinkin osakkaat ovat aiemminkin tehneet keskenään kauppoja. Asiantuntijoiden mukaan ilmoitus voi tarkoittaa, että Tallink on myynnissä