Sen tilalle on säädetty kiinteä palkkio, joka ei asianajajien mielestä riitä työmääriin nähden alkuunkaan. Nämä seikat edesauttavat mahdollisuuksia edetä tämän uudistuksen kanssa. Yksi manner oli kuitenkin vielä kokematta. Virva Rantala on reissannut elämänsä aikana paljon. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Rantala toimi retkikunnan lääkärinä. • Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) on toiveikas etenemisen suhteen. • Suurimmaksi riidan aiheeksi saattaa tulevina viikkoina nousta se, tehdäänkö sote-uudistuksen valinnanvapaudesta notifikaatio eli ilmoitus EU:lle. Tilanne koettelee turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa. . Begum itse joutuu jäämään pakolaisleirille Syyriaan, koska Britannia vei häneltä maan kansalaisuuden muutama päivä sitten. • Tosin oppositiopuolueissa uskotaan, että aikataulu on liian tiukka. Maailman kylmimmän, tuulisimman, korkeimman ja kuivimman manneralueen Rantala päättikin sitten kokea kunnolla, nimittäin kymmenen viikon työmatkalla tutkimusretkikunnan mukana. –?Velvoittavat muutokset on selkeästi kohdennettu tiettyihin pykäliin ja niihin on sisällytetty ratkaisuehdotus. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI LAUANTAI 23. LAUANTAI 12 Retkikunta ja rahti saapuivat Etelämantereelle joulukuun alussa. . • Korjauksia on edelleen tehtävä, mutta jäljellä olevat nykyisen eduskunnan kolme viikkoa saattavat juuri ja juuri riittää siihen, että lakipaketti etenee täysistuntoon. . 2019 • N:o 51 AJASSA 22 URHEILU 16 UUTISET 2 Ikimuistoinen työmatka jäätikölle . UUTISET 10 Turvapaikkaasiat eivät kiinnosta asianajajia • Asianajajat karsastavat turvapaikanhakijoiden oikeusapujuttuja. Se ei ole muutenkaan kehuttava. EU katsoisi, saisiko julkinen sektori uudessa sote-mallissa perusteetonta etua yksityisiin tuottajiin nähden. KUVA: Virva Rantala / FINNARP 2018 Asemakaava raivaa tietä Forssan isolle monitoimikeskukselle FoSu järjesti vierailleen kunnon perjantaikylvetyksen Hiihtolomalla tapahtuu niin sisäkuin ulkotiloissa Sote vaatii yhä korjauksia • Eduskunnan perustuslakivaliokunta lopetti parin viikon sote-vääntönsä yksimieliseen lausuntoon perjantaina. Syynä on raha. 2. Hallituspuolueet pitävät aikataulua puolestaan mahdollisena, mutta kiireisenä. UUTISET 9 Yritys saada Isis-lapsi Britanniaan • Isis-vaimona tunnetun Shamima Begumin perhe Britanniassa yrittää kaikin keinoin saada tämän viime viikonloppuna synnyttämän poikalapsen Syyriasta Britanniaan. ULKOMAAT 14. Alan jutuista ei makseta enää normaalia tuntikorvausta
Joensuun, Lahden, Seinäjoen ja Vaasan seutujen väestö vähenee, tosin niiden keskuskaupungit sinnittelevät. Kaupunkiseuduilla keskuskaupungin asema vahvistuu suhteessa seudun muihin kuntiin. Suomen väestö seutukunnissa vuonna 2040 Muu maa Helsingin seutukunta Turun Tampereen Oulun Lahden Kuopion Joensuun Vaasan Seinäjoen Jyväskylän Lähteet: Suomen Hypoteekkiyhdistys, Suomen AsuntoHypoPankki Oy Marika Säkkinen Kukin kaupunki voi vaikuttaa siihen, miten houkutteleva se on ulkomailta muuttavien silmissä. FL Tölön kaava-alue on laajempi kuin suunnitellun monitoimikeskuksen alue. Poliisin mukaan onnettomuus sattui kaartuvassa notkossa, jossa tienpinta oli liukas. > Anna uutisvinkki puh. Henkilöauto törmäsi väistöliikkeen jälkeen traktorin taka-aisaan. Tilastokeskuksen vuonna 2015 julkaistu ennuste eri kaupunkiseutujen kehityksestä oli nyt julkaistua MDI:n ennustetta positiivisempi. Näin siksi, että syntyvyys on alentunut nopeasti 2010-luvulla. Ajoneuvot kohtasivat kapealla kylätiellä, ja traktori väisti oikealle ojaan. HELMIKUUTA 2019 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. –?Jos tulee isoja muutoksia, luonnos täytyy laittaa vielä uudestaan nähtäville, muuten seuraavaksi edetään ehdotukseen, Köykkä arvioi. Ennusteen ovat tilanneet asumiseen keskittynyt luottolaitos Hypo, Kuntarahoitus, ympäristöministeriö ja kiinteistöalan ja rakennuttamisen ammattilaisia edustava RAKLI. Poliisi epäilee autoilijaa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Havainnoista voi ilmoittaa Hämeen poliisin numeroon 0295 414011. Erityistuntomerkkinä on keltainen huomiovilkku katolla. Pääkaupunkiseudun lisäksi kasvavat vain Turun ja Tampereen seutu, jotka kasvattavat asemiaan maan kakkoskeskuksina verrattuna Oulun seutuun. Kukin kaupunki voi vaikuttaa siihen, miten houkutteleva se on ulkomailta muuttavien silmissä. Maahanmuuttajien määrän kasvu ei tuo nopeaa taloudellista kasvua, koska kotouttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaatii resursseja. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET LAUANTAINA 23. KUVA: Lassi Puhtimäki Tölöllä huomio meluun ja liik enteeseen Kasvu keskittyy Helsingin seudulle Helsingin seudun lisäksi vain Turun ja Tampereen seutu kasvavat 2040 ja alueellinen eriytyminen vain kiihtyy. Kun Helsingin seudun väestö kasvaa 270?000 asukkaalla, muun maan väki vähenee 180?000 asukkaalla. Onnettomuus sattui perjantaina kello 11.45 aikaan. Helsingissä tämä ei vaikuta, mutta maakuntien yliopistokaupungeissa se näkyy. Auto on Nissan Urvan King ja vuoden 1989 mallia. FL. Ennuste perustuu oletukseen, että syntyvyyden lasku pysähtyy vuoden 2018 tasolle. Kaupungeilla on siis mahdollisuus saada väestönkasvua maahanmuutosta. Auton etuosa vaurioitui, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. FL Traktori ja henkilöauto kolaroivat Ypäjällä Henkilöauto ja traktori törmäsivät Ruokosuontiellä Ypäjällä. Samaan aikaan alueellinen eriytyminen vain kiihtyy ja alueet jakautuvat kasvaviin, supistuviin ja tyhjeneviin. SYNTYVYYDEN lasku näkyy maan sisäisessä muuttoliikkeessä. Seinäjoki kasvaa edelleen ja Lahden, Joensuun ja Vaasan vähennys on maltillinen. Suomessa asuu nyt 258?500 ihmistä vähemmän kuin vuonna 2015 ennakoitiin. 2010-luvulla syntyneet ikäluokat ovat edeltäviä ikäluokkia pienempiä eli muuttoalttiiden nuorten määrä pienenee 2020-luvun lopulta lähtien. Koko Suomen väkiluku kasvaa 2040 mennessä 90?000 asukkaalla, mutta kasvu ei mene tasan. Se perustuu myös oletukseen, että kansainvälinen muuttoliike pysyy vuosien 2010–2018 tasolla pois lukien vuosi 2016, johon vaikutti vuoden 2015 ennätyksellinen maahanmuuttajamäärä. Kymmenen suuren kaupunkiseudun kehitys selviää aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n perjantaina julkaisemasta väestöennusteesta 2017–2040. OULUN JA JYVÄSKYLÄN seutu kasvavat kohtuullisesti ja Kuopion seutu maltillisesti vielä 2030-luvulle saakka, mutta 2030-luvulla niiden väkiluku alkaa pienentyä. Muualla Suomessa väki vähenee ja muuttajia maakuntakeskuksiin on yhä vähemmän. Lausuntojen ja kannanottojen jälkeen asemakaavamuutoksen luonnosta hienosäädetään tarpeen mukaan. YHDYSKUNTALAUTAKUNTA esittää kaupunginhallitukselle, että se asettaa Tölö II E -asemakaavamuutoksen luonnoksen alustavasti nähtäville ja pyytää lausunnot Hämeen ja Uudenmaan ely-keskukselta, Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta ja ympäristöviranomaiselta. Sortohaankadun Nesteen pihasta katosi torstaina kello 18–19.30 sininen pakettiauto. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa merkittävästi koko maassa. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi pi palveluasumiseen tarkoitettu rakennus. FL-LM Joka kolmas suomalainen asuu Helsingin seudulla vuonna 2040. Kiireelliseksi määritelty aikataulu edellyttää hoppua myös kaupunginhallitukselta. Hannamari Ahonen Suomen väestönkasvu keskittyy reilun 20 vuoden aikana Helsingin seudulle, jonka väkiluku kasvaa yli 19 prosenttia. Alle 15-vuotiaiden määrä vähenee kaikilla kaupunkiseuduilla, myös Helsingin seudulla. Toiseksi eniten asukkaita on Tampereen seudulla, jossa asuu 7,8 prosenttia suomalaisista ja kolmanneksi eniten Turun seudulla. Auton rekisteritunnus on BNX-204. Kaupungeilla on siis mahdollisuus saada väestönkasvua maahanmuutosta. Rakennushankkeessa on savisen maaperän vuoksi varauduttava perustuksen paaluttamiseen. BNX-204 kateissa Forssasta Poliisi kaipaa havaintoja Forssasta anastetusta pakettiautosta
Seuraavaksi Putin voi katsella Baltian tai Valko-Venäjän suuntaan. Kasvumoottorien vaikutuspiiri laajenee, kun ajallinen yhteys niihin lyhenee. Suuria erot ovat jo nyt. Sotilasliitto Naton kanssa Venäjä ei tähän asti ole ollut suoraan vastakkain, vaikka suurin piirtein kaikki muut konstit ovat käytössä. Viekas valtioliitto Valko-Venäjän kanssa voisi antaa hänelle luontevasti jatkoaikaa presidenttinä matkalla kohti Neuvostoliittoa. Alhainen tuottavuus ei riitä lähellekään takaamaan kansan hyvinvointia. Tämä tiedettiin jo entuudestaan. KUVA: Johanna Puukka Kasvukolmion sisällä on mahdollisuuksia. Venäjän presidentti Vladimir Putin piti viime viikolla perinteisen linjapuheensa. helmikuuta 2019 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. KOLUMNI Petri Hakala petri.hakala@forssanlehti.fi V älttämättömyydestä kannattaa rakentaa vahvuus. Johtaja Eero Paakkonen kertoi yhtiön muuttaessa saman katon alle ja laajentaessaan toimintaa samalla syntyneen kahdeksan uutta työpaikkaa. Krimin niemimaan ja itäisen Ukrainan tilanteesta tuntuu tulleen pysyvä, normaali olotila. Auttavainen ohikulkija kiiruhti lähellä olleelle Ol. Kasvukolmion sisäpuolella on mahdollisuuksia etenkin, kun liikenneyhteyksiä kehitetään nykyistä sujuvammiksi. Moottoritiet vetävät, mutta valtateillä on isojenkin kaupunkien välillä kasvukolmion sisällä jo tukkoisempaa. Valtion tierahojen soisi tietenkin suuntautuvan sinne, missä liikennepaine on suurin – ei esimerkiksi aluepoliittisin perustein. Kasvavan kaupunkikolmikon vaikutuspiiri laajenee jatkossa, kun ajallinen yhteys niihin pienenee. Uusien tilojen myötä yhtiö laajensi toimintansa käsittämään myös polttoaineen jakelun ja kahvilatoiminnan. Työpaikoista käydään kovaa kisaa jatkossakin. Vanhan kaavan mukaan jossain vaiheessa alkavat ulkopoliittiset toimet, jotta huomio sisäisistä ongelmista saadaan toisaalle. Ratayhteys Jäämereltä toisi paljon taloudellista toimeliaisuutta ainakin Perämeren satamiin. Forssassa ei ole syytä masentua tuoreesta aluekehitysennusteesta. Tämän kehityksen rinnalla kulkee alati voimistuva taantuvien ja autioituvien alueiden lisääntyminen. Vanhastaan liike jatkaa edelleen automyyntiä, varaosaja tarvikemyyntiä sekä korjaamotoimintaa. Aluekehityksen ennuste kertoo, että selkeää väestönkasvua nähdään vuosina 2017–2040 vain kolmella kaupunkiseudulla eli pääkaupungissa, Turussa ja Tampereella. Yleisesti ottaen naapureiden kanssa kannattaa tulla toimeen. Tammen rakennuksen työmaalle, mistä hän sai miehiä auttamaan eläinraukkaa pois satimesta. Pitää myös muistaa, että 2040-luvulla pääkaupunkiseutu saatetaan määritellä eri tavalla kuin nyt, samoin tietysti myös Tampereen ja Turun seutukunnat. Niinpä rahoittajien kiinnostus keskittyy kasvukeskuksiin tai hyvien liikenneyhteyksien päässä oleviin kaupunkeihin. Naapureiden kanssa kannattaa tulla toimeen Viekas valtioliitto Valko-Venäjän kanssa voisi antaa Putinille luontevasti jatkoaikaa presidenttinä. Aiempina vuosina ovat ohjukset sinkoilleet eri ilmansuuntiin, mutta nyt Putin käytti selvästi enemmän aikaa maan sisäisiin asioihin. S uomen väestö keskittyy seuraavien 20 vuoden aikana voimakkaasti kasvukolmioon. Suomella ja Venäjällä on 1300 kilometriä yhteistä maarajaa. TASAVALLAN PRESIDENTTI Sauli Niinistö on toiminut johdonmukaisesti ja hyvin suhteessa Venäjään ja Putiniin. FORSSAN SEUDUN näkökulmasta aluekehitysennuste ei ole masentavan huono. 40 VUODEN TAKAA Paakkosen Auto Ky avasi uuden talonsa FORSSAN LEHTI 23.2.1979 Paakkosen Auto Ky avasi eilen uudet toimitilansa Forssan Paavolassa valtateiden kaksi ja kymmenen risteyksen tuntumassa. 4 FORSSAN LEHTI LAUANTAINA 23. Venäjän läheisyydellä on puolensa. HELMIKUUTA 2019 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 23. VENÄJÄN KOHDALLA nämä ulkopoliittiset toimet tiedetään. Vertailun vuoksi: jo Keski-Suomessa on monin paikoin selvästi hankalampi tilanne. Kääntöpuoli on se, että läheisyys karkottaa ulkomaisia investointeja, vaikka turvallisuutta, sähköä ja vettä Suomessa riittää ja työmarkkinat toimivat vähintäänkin kohtuullisesti. Öljyn hinta on korkealla, mutta maan talous on silti retuperällä. Uudisrakennuksen tilavuus on 7600 kuutiometriä ja kerrosalaa hyötyneliömetreinä löytyy kaikkiaan 1616. Putinin suosio on laskenut pohjalukemiin. Siksi alueelliset erot ovat viimeistään muutaman vuosikymmenen kuluttua erittäin suuria Suomen eri osien välillä. Jos keskiluokka Venäjällä kasvaa ja voi paremmin, sataa se myös Suomen laariin. Muuttoliiketutkija Timo Aron mukaan väestön voimakas keskittyminen kasvukeskuksiin jatkuu siis edelleen – niin kuin on jatkunut jo vuosikymmeniä. Valko-Venäjän kautta lähestytään maakaistaletta, josta on pääsy Itämerelle Kaliningradiin. Lisäksi päätös eläkeiän korottamisesta kuohuttaa. Viennin ja matkailun näkökulmasta jo Pietarin alueella asuu enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Suwalkin käytävän naapureina ovat Nato-maat Puola ja Liettua. Niinistölle on rakentunut merkittävä rooli sillanrakentajana Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan suhteissa. Siksi on tärkeää kehittää julkista liikennettä, liikenneyhteyksiä ylipäänsä ja logistiikkamahdollisuuksia maanteillä. Pelästyneen eläimen noustua pystyyn huomattiin sen ontuvan pahasti puristuksessa ollutta jalkaansa, mutta jalka ei ollut ainakaan poikki. Aluekehittämisen konsulttitoimiston MDI:n ennuste kertoo myös sen, että kasvukeskusten vetovoimaa vahvistavat asuntolainoituksen lainalaisuudet. Uutta on muutoksen nopeutuminen entisestään. Hevosen omistaja ei tullut paikalle, joten ”polle” rekineen jätettiin odottamaan huolimatonta isäntäänsä. Kirjoittaja on Forssan Lehden päätoimittaja. Koillisväylän avaaminen niin kiinalaisille kuin venäläisille rahtilaivoille avaa mahdollisuuksia myös Suomelle. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Hevonen pahassa pinteessä Forssassa FORSSAN LEHTI 22.3.1959 Eilen aamupäivällä huomasi eräs Rautatiekatua kulkenut henkilöä kadun varrella olevan Tammelan Osuuskaupan myymälän pihassa aitaan sidotun hevosen makaamassa pitkin pituuttaan maassa oikea etujalka pihassa koko talven heitteillä olleen hevosrattaiden korin ja pyörän välissä. Asunnon rahoittajaa kiinnostaa ensisijaisesti lainan takaisinmaksu eli käytännössä ihmisten työllistymismahdollisuudet
Hyvä näin. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ............... Kuten kansalaisopistokin. sairailla ole ihmisarvoa. NÄLISSÄÄN OVAT • Käykää hyvät ihmiset komeilla keväthangilla. Hän toimi aiemmin koulutusyhtymä Tavastian mm. He ja heidän asiakkaansa olivat enemmän kuin tyytyväisiä tuloksiin. Onneksi tilanne on mahdollista korjata. Silloin hävitetään pala koko Suomen historiaa. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Onkin tärkeää, että Hämeenlinnan kaupunki kokoaa kirjalliset perustelut sopimuksen hallitulle purkamiselle ja kilpailuttaa palvelut uudestaan mahdollisimman pian. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. ARVOTTOMUUS AHDISTAA • Järkevämpää olisi Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän srk liittyä. RANSKAKSI HIENOMPAA. Rikkomukset ovat saamieni yhteydenottojen ja tietojen perusteella päivittäisiä. VAALIT TULOSSA • MeTa jarruttaa samalla pelaamisella kaikessa, pitäisi laskea ja uskoa samat asiat kyläkouluista. 03 4155 651 Sami Koljonen .....................03 4155 657 Ami Laaksonen ..................03 4155 662 Petri Ojanen .......................03 4155 660 Lännen Median toimitus Ulla Jäske .........................040 4570 366 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. FORSSAN LEHTI 5 LAUANTAINA 23. Asuna puhtaan valkoiset tahrattomat haalarit, valkoinen paita ja tietysti kaulassa mirri. Sopimus voidaan purkaa ja palvelut kilpailuttaa uudestaan, jos sopimuksen toinen osapuoli rikkoo olennaisesti sopimusta tai annettuja ohjeita. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Maalarin työtä ei opi vain papereista A mmatillisen koulutuksen reformi on ollut voimassa vuoden verran. PELKKÄÄ KYLÄPOLITIIKKAA • Someron ja Jokioisten rajalla Pitkäjärventiellä on kolme susikoiraa päässyt irti. Tämä ei jää tähän. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Kaiken edelle on asetettava asiakasja asukaslähtöisyys, jotka ovat jälleen kerran jääneet jalkoihin. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Petri Hakala TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Petri Hakala Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. Pinkopahvi oli ehkä käytetyin seinämateriaali. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Tytöt ovat säntillisiä ja tarkkoja. Hämeenlinna on kilpailuttanut taksipalvelut koko maakunnan puolesta. HELMIKUUTA 2019 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. KUVA: Tomi Vuokola. toistuvat sopimuksessa edellytettyjen palvelujen rikkomiset. Jokainen laiminlyöty asiakas ei kuitenkaan jaksa valittaa tai ottaa julkisesti kantaa taksipalvelujen epäkohtiin, joten kyseessä voi olla jäävuoren huippu. LULU RANNE maakuntahallituksen jäsen, varakansanedustaja, eduskuntavaaliehdokas (ps.) Taksipalvelut kilpailutettava uusiksi Taksipalvelujen kilpailutus puhuttaa. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. TIE AMMATTIMAALARIKSI on kuitenkin pitkä, mutta kannattava. Forssan Lehden kuvasta ja jutusta saattoi huomata, niin tytöt ovat vallanneet maalausalan. kalkkimaali, keittomaali, pellavansiemenöljymaali ja tietysti punaja keltamulta. KYLLÄ KANTAA • Mäntyranta hiihti, ei selitelly. 12 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Asioiden on muututtava. Esitin vaatimukseni palvelujen uudelleenkilpailuttamisesta median haastattelussa 2.2.2019. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi .....................03 4155 607 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Kerrankin eduskunta on laatinut kannatettavan lain. Kuten sunnuntain 17.2. Lattiamaalina käytettiin punaruskeaa Permoa niin vanhojen tupien kuin satojen kirkkojen lattioissa. Tähän asti ei kuitenkaan voi odottaa. • Vanhuksilla, kehitysvammaisilla eikä psyykk. Se jos mikä aiheutti kunnioitusta ammattia kohtaan. HOOVER • Siis ylimmät pääoman ystävät Soros, Juncker ja Katainen siirtelevät väestöjä filantropiasta, ihmisrakkaudesta (21.2.)! VOI LENTÄVÄT LEHMÄT • ”Kina notifikaatiosta jne” (FL 22.2.). Silloin sinua voidaan kutsua myös pintakäsittelyinsinööriksi. Jopa ehkä parempia kaidemaalareita kuin taidemaalareita. Numero 173172 • Oli mahtava elämys Elävienkuvien teatterissa, Rossinin ”Varasteleva harakka” Milanon La Scalasta. Koko taksisoppa on taas kerran yksi esimerkki siitä, kuinka ratkaisevaa ammattimainen ja asiakaslähtöinen kilpailuttaminen sekä sopimusehtojen noudattamisen valvominen ovat. Pintakäsittelyteknikon tutkinto suoritetaan Vantaalla Metropolian ammattikorkeakoulussa. Oopperamatka 23 euroa! MAALLIKKO • Keskustan tuho. Upea hankikanto. Sitä paitsi kaidemaalari ansaitsee enemmän, luulisin. 050 3138 987 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................329 e 6 kk ..................................................... Tasoitteeksi vanhan ja uuden tapetin väliin ohjataan asentamaan tuo vanha kunnon pinkopahvi. Näin kävi jokioislaiselle Riikka Riihimäelle, joka juuri valittiin Ypäjän kunnanjohtajaksi. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Palvelusopimus kuljetuspalvelukeskuksen kanssa on määräaikainen ja päättyy 30.6.2021. Jo muinoin maalarin työ opittiin tekemällä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Älä kuitenkaan luule olevasi valmis, vaan jatka osaamillasi taidoilla. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 040 528 2269 Pia Oksa ......................... Maalarimestaritutkinto suoritetaan Kuopiossa. HÖLMÖ HUMPPILA L ukuisat hämäläiset ovat ottaneet kantaa ja olleet yhteydessä kelaja sote-takseihin liittyvistä ongelmista. Jossakin siintää vielä pintakäsittelyteknikon ura. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. 165 e 3 kk ......................................................84 e 2 kk ...................................................... Palvelutaso ei todellakaan ole ollut sopimuksen mukainen. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. alk. Asiaa on viety eteenpäin sen jälkeen myös ylimmälle virkamiesja poliittiselle johdolle. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Kun on tultu nykyaikaan, museovirasto kieltää vanhojen tapettien pois repimisen. pintakäsittelyn koulutuspäällikkönä. restaurointimaalaus. Lukemaan oppii lukemalla, työtä tekemään työtä tekemällä. Ihan piti kaivaa sivistyssanakirja esiin merkityksen avaamiseksi: noottien vaihto. Maaleina oli käytössä mm. Heiltä onnistui sen aikaisilla välineillä mm. Maalareilta löytyy aina töitä. Pintakäsittelyalan ammattilaisena sinulla on mahdollisuus päästä vaikka kunnanjohtajaksi. 56 e DIGILEHTI ................. Olennaisia sopimusrikkomuksia ovat mm. Siitä ei enää ole pitkä hyppäys maalarimestarin erikoistutkintoon. Nuo aineet todellakin kestivät isältä pojalle ja jopa pojan pojalle paremmin kuin joku Pika-Tuho. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Tilanne on kestämätön liikuntaesteisille ja sairaille ikäihmisille. Pinkopahvi päällystettiin kukikkailla tapeteilla ja seinä nautti. Sen jälkeen pintakäsittelyn perustutkinto. Ensin muutama vuosi harjoittelua. Sen suoritettuasi olet pian valmis suorittamaan pintakäsittelyn ammattitutkinnon. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. KEIJO WÄÄRI maalarimestari LYHYET Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Entisajan maalarit olivat herroja ja taiteilijoita. Onko Venäjältä tulleet. Berner
Yhtiön osakkeiden vastikkeeton luovutus olisi taloudellinen menetys kunnille ja siksi omistusta halutaan pudottaa alle 20 prosentin. Tällä hetkellä useilla pienomistajilla on vai yksi yhteinen paikka. HELMIKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Kansanedustajat Jari Ronkainen ja Rami Lehto tavattavissa sunnuntaina 24.2.2019: Riihimäki, Prisman edustalla klo 10:00-11:00 Hämeenlinna, kauppakeskus Goodman klo 12:00-13:00 Forssa, Prisman sisällä klo 14:30-15:30 Maksaja: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä Tampere valmis myymään osakkeita. • Kanta-Hämeen keskussairaalassa tehdään vuosittain noin 600 tekonivelleikkausta. –?Seuraava neuvottelu on ensi viikolla. Tampereen kaupunki on yksi Coxan perustajista. Jos se toteutuu, sote-palveluja tuottava yritys siirtyy vastikkeetta maakunnalle, jos kuntien yhteenlaskettu osuus yhtiöstä on yli 20 prosenttia. Poliisi epäilee, että motiivina on ollut niin sanottujen koirasusien risteyttäminen. Moduulisairaalasta neuvottelut kesken. FL Kanta-Hämeestä kerättiin yli 8500 kiloa kinkun paistinrasvaa Forssan Lehti Forssa Kolmatta kertaa järjestetty Kinkkutemppu innosti ennätysmäärän suomalaisia tekemään kiertotalousteon. –?Tämä on totta, kunnat eivät lakiesitysten mukaan voi järjestää tai tuottaa terveyspalveluja. Jutussa on nostettava syyte 4. Osakkeita myydään myös EteläPohjanmaan sairaanhoitopiirille 85 kappaletta samaan hintaan eli 1?020 ?000 eurolla. KOTIMAAN JOULUKINKKUJEN paistinrasvoista yhteensä jopa 13 prosenttia kierrätettiin uusiutuvaksi polttoaineeksi, ja tällä määrällä voidaan ajaa lähes 18 kertaa maapallon ympäri. Kanta-Hämeestä paistinrasvaa kerättiin 8?655 kiloa. • KHSHP ja Coxa neuvottelevat liiketoimintakaupasta, jossa tekonivelortopedia siirtyisi kokonaan Coxalle. –?Kyllä nuo luvut pitävät paikkansa, mutta kauppoja ei ole vielä tehty. KHSHP:n tavoitteena on myös saada hallituspaikka Coxaan. On ollut hienoa huomata, miten suuri osa rasvasta palautetaan kierrätykseen, iloitsee Kemianteollisuus ry:n valmiuspäällikkö Petri Ahola-Luttila. • Liikevoittoa se teki 4,3 miljoonaa euroa. Yhtenä vaihtoehtona on, että leikkaukset pysyisivät Tampereella, kunnes uusi Assi valmistuu. Lopella asuvan koiratarhurin tilalta löytyi tammikuun alussa tehdyssä poliisiratsiassa 60 koiraa, joista noin 40 oli koirasusia. Tampereen kiinnostus myydä osakkeita johtuu maakuntaja sote-uudistuksesta. Anttilan mukaan erittäin tärkeää Karhisen esittämien tavoitteiden näkökulmasta ovat seuraavan ohjelmakauden EU:n maatalouspolitiikan uudistus. –?Ykköstavoite meillä on tietysti taata mahdollisimmat laadukkaat palvelut, mutta tämä on iso kokonaisuus, josta neuvottelut ovat kesken, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta toteaa. FL Sairaanhoitopiiri aikoo ostaa Coxaa Coxan toiminnan laajentumisen aikataulu Hämeenlinnassa on vielä auki. Tällä hetkellä tutkitaan leikkaussalien ilman hiukkaspitoisuutta ja sitä, voiko siitä aiheutua infektiovaara. Ranta korostaa, että nyt neuvotellaan kokonaisuudesta, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos osakekaupat toteutuvat, kuntien yhteenlaskettu omistus Coxassa laskee reiluun 15 prosenttiin. –?Kiirehdin hallitusta käynnistämään mahdollisimman nopeasti konkreettisen valmistelun Karhisen selvityksen toimenpiteistä. Sairaanhoitopiirejä lakiesitys kohtelee eri tavalla, vaikka nekin siirtyvät maakuntiin. Tosin meillä KHSHP:ssä ei ole keskimääräistä enemmän infektioita. Meillä on budjetissa varaus osakkeiden ostoon, Ranta myöntää. Kolmen niistä epäiltiin olevan oikeita susia. LAUANTAINA 23. Kinkkutemppu on kerännyt jo kolmena peräkkäisenä vuotena joulun paistinrasvat kodeista hyvään tarkoitukseen ja näyttänyt samalla, miten helppoa ja hauskaa kiertotalous voi olla. • Coxan potilasturvallisuus on kansainvälisesti tarkasteltuna huippuluokkaa. • Vuoden 2017 tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli vajaat 42,3 miljoonaa euroa. SAMAAN AIKAAN sairaanhoitopiiri käy neuvotteluja Coxan kanssa sen toiminnan laajentamisesta Hämeenlinnaan ja koko tekonivelortopedian myymisestä Coxalle. Aikaa ei ole yhtään hukattavaksi, koska elinkeino painii yhdessä historiansa pahimmassa kannattavuuskriisissä, Anttila sanoi perjantaina piirihallituksen kokouksessa Hämeenlinnassa. • Pirkanmaan sairaanhoitopiiri omistaa Coxasta 62,3 % ja Tampereen kaupunki toistaiseksi 20,6 %. • Sen palveluksessa työskentelee noin 250 alan osaajaa. Esitutkinnassa on selvinnyt, että pääepäilty on joko tuonut eläimet Suomeen Venäjältä tai ottanut ne luonnosta. Yhtenä väliaikaisvaihtoehtona Coxan leikkauksille Hämeenlinnassa on kaavailtu moduulisairaalaa. –?Toivon, että kevään kuluessa tulisi valmista. Ne lopetettiin heikon kuntonsa vuoksi. ”Luvut pitävät paikkansa, mutta kauppoja ei ole vielä tehty.” SEPPO RANTA sairaanhoitopiirin johtaja Lopen koirasusijutun pääepäilty pysyy vangittuna Törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja luonnonsuojelurikoksesta epäillyn, vuonna 1989 syntyneen naisen vangitsemista on jatkettu Helsingin käräjäoikeudessa. Syyte käsitellään aikanaan KantaHämeen käräjäoikeudessa. –?Jos leikkaustoiminta laajenee täällä nopealla aikataululla, jonkinlainen parakkisairaala tulee kysymykseen. Sirkka-Liisa Anttila: Karhisen esitykset nopeasti valmisteluun Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) patistaa hallitusta toimiin selvityshenkilö Reijo Karhisen esitysten viemisestä käytäntöön. KUVA: Ville-Veikko Kaakinen LUKUJA Coxa • Tampereella toimiva Coxa on Suomen ainoa, puhtaasti tekonivelleikkauksiin erikoistunut sairaala. Karhinen luovutti helmikuun alkupuolella selvityksensä keinoista, joilla maatalouden kannattavuusahdingosta päästäisiin ja saataisiin 500 miljoonaa euroa yrittäjätuloa lisää vuositasolla. Mänttä-Vilppulalla, Sastamalalla ja Valkeakoskella on jokaisella 1,7 % osuus. Paistinrasvaa kerättiin eniten pääkaupunkiseudulta, yhteensä noin 12?120 kiloa. Forssan K-Citymarketin kauppias Mikko Virtanen arvioi, että heidän keräyspisteeseensä tuotiin noin 500 kiloa kinkkurasvaa. maaliskuuta mennessä. Kinkkutemppu on todella vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten jouluperinteenä. • Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirit omistavat jokainen 3 % Coxaa. COXA OY:SSÄ kuntien yhteenlaskettu suora omistus on 25,7 prosenttia. –?Se tarkoittaa noin tuhannen kinkun rasvoja, Virtanen toteaa. FL. Hanna Antila-Andersson Kanta-Häme Vaikutusvallan kasvattaminen tekonivelsairaala Coxassa on Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin (KHSHP) tavoitteena, kun se hieroo kauppaa Tampereen kaupungin kanssa Coxan osakkeista. Osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta neljälläkymmenellä tuhannella, kun 185?000 kotitaloutta kierrätti joulun paistinrasvat. • Coxassa tehdään yli 4 000 tekonivelleikkausta vuosittain. TAMPEREEN kaupunginhallituksen konsernijaosto on hyväksynyt (kaupunkilehti Tamperelainen 19.2.) esityksen myydä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirille 215 Coxa oy:n osaketta hintaan 12?000 euroa osakkeelta eli yhteensä 2?580?000 eurolla. KINKKUTEMPPU-KERÄYKSEEN osallistuneiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta
Myös kumppanuustyö on otettu yhdeksi hyötytavoitteeksi. sotka.fi 24 h TÄNÄÄN JA HUOMENNA SUPERHELMI SUPERHELMI KAIKKI TUOTTEE T ALENNET TU! SUPER-ALE SUPER-ALE KAIKKI SOHVAT JA MATOT KAIKKI JOUSTINPATJAT JA RUOKAILURYHMÄT MAX-VUODESOHVA • harmaa Diego-kangasverhoilu • vuodekoko190x110 cm • vuodevaatelaatikko 149,(449,-) Myös verkkokaupasta: sotka.fi ERÄ! Patjaja sänkytarjous voimassa 28.2.asti. Heistä on kokoontumisissa paikalla ainakin yksi, kertoo sivistystoimenjohtaja Mari Haapanen. Tuolloin hyväksyttyjen sääntöjen mukaan nuorisovaltuustossa on 15 jäsentä, ja se kokoontuu noin 12 kertaa kalenterivuoden aikana. Kaikki tuotteet, verkkokauppa ja lähin SOTKA-myymäläsi: sotka.fi 45 % 45 % 60 % 60 % 2 PÄIVÄÄ KAIKKI PATJAT, SÄNGYT, VUODESOHVAT JA PÖYDÄT 50 % 50 % Myymälät auki la klo10 ja su klo 12. Ensimmäinen yleisötilaisuus on tarkoitus järjestää Tammelassa toukokuussa. Urjalaan perustettiin nuorisovaltuusto vuonna 2017. Vallila-matot -40%. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET ALE 66 % Voimassa 23.–24.2.2019. SIVISTYSLAUTAKUNTA valitsi omat edustajansa pöydän äärelle. Hallituksen kokouksista ei makseta erillistä korvausta. Ei koske TAKUUHINTA-tuotteita eikä aiemmin tehtyjä kauppoja. LAUANTAINA 23. –?Lautakuntaa edustavat Tuomo Tuovinen, Arja Laajalehto ja Marko Hätönen. Kumppanuustyötä tehdään yhdessä alueellisen kulttuuriyhdistys Kuvion kanssa. Vanhojen sääntöjen mukaan korotettu kokouspalkkio maksettiin myös varapuheenjohtajalle. Urjalan nuvalle päivitetyt säännöt Nuorisovaltuuston jäsenmäärä ja kokoontumiskerrat vähäisemmiksi. FL MIKSI. Nuorisovaltuuston tehtävä on tuoda eri tavoin nuorten näkökulmaa kunnan päätöksentekoon ja toimintaan, järjestää omaa toimintaa sekä edistää nuorten palveluja, osallisuutta ja vaikuttamista. 12–16 Kulttuurin kumppanuuspöytä Tammelaan Johanna Puukka Tammela Tammela perustaa kulttuuripalveluiden kumppanuuspöydän, jossa kuntalaiset ovat mukana kulttuuripalveluiden suunnittelussa tai järjestämisessä. Vanhoissa säännöissä todettiin, että nuorisovaltuuston 15 hengen jäsenmäärän ylittyessä järjestetään vaalit, joissa valitaan 15 jäsentä ja lopuista tulee varajäseniä. Tiilenlyöjänkatu 6, FORSSA ma–pe 10–18, la 10–15, su 24.2. Laki kuntien kulttuuritoiminnasta on vuodelta 1992. Edut normaalihinnoista. Säännöt säilyvät muuten ennallaan. Tammelassa on jo kokemusta työtavasta, sillä esimerkiksi kunnan kirjastopalveluja ja uutta kirjastoa suunniteltiin yhdessä. Uusien sääntöjen mukaan istuva nuorisovaltuusto valitsee kaksivuotiskautensa jälkeen seuraavan nuorisovaltuusto jäsenet parhaaksi katsomallaan tavalla. Urjalan kunnanhallitus hyväksyi ja vahvisti nyt nuorisovaltuuston uudelleen muokkaamat toimintasäännöt, joiden mukaan nuorisovaltuustossa on 5–12 jäsentä ja enintään 3 varajäsentä. suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa. Nuorisovaltuustolta ja lasten parlamentilta pyydetään myös edustajat pöytään. Sen jälkeen varsinainen kumppanuuspöytä kokoontuisi kolme kertaa syksyyn 2019 mennessä. Kumppanuuspöytään kutsutaan eri-ikäisiä kulttuuripalveluiden käyttäjiä ja myös kesäasukkaita. Lisäksi tärkeää on saada mukaan kulttuuriyhdistysten edustajia ja muita kulttuuritoimintaa järjestäviä tahoja. Nuorisovaltuusto kokoontuu 6 kertaa kalenterivuoden aikana sekä tarvittaessa erikseen koolle kutsuttaessa. Eduskunnan käsittelyssä on uusi laki kuntien kulttuuritoiminnasta. Osa Tammelan strategiaa Kuntalain 22 § velvoittaa kuntaa järjestämään kuntalaisille osallistumisja vaikuttamismahdollisuuksia mm. KUVA: Tapio Tuomela Nuorisovaltuusto kokoontuu 6 kertaa kalenterivuoden aikana sekä tarvittaessa erikseen koolle kutsuttaessa.. NUORISOVALTUUSTON jäsenten kokouskorvaus säilyy 25 eurona kokoukselta, mutta sääntöjä on nyt tarkistettu niin, että kokouksen puheenjohtajalle ja sihteerille maksetaan kokouspalkkio korotettuna 50 prosentilla. Petri Ojanen Urjala Urjalan nuorisovaltuusto päätyi muokkaamaan toimintasääntöjään vastaamaan paremmin käytännön tarpeita. FL Urjalan nuvan vanhat säännöt osoittautuivat turhan kunnianhimoisiksi. • Lakiehdotuksessa on kirjattu, että asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan ja sitä koskevaan päätöksenteon valmisteluun. • Tammelan strategiassa yhtenä tavoitteena on kuntalaisten osallisuuden ja osallistumisen lisääminen. Vanhat säännöt osoittautuivat turhan kunnianhimoisiksi
LAUANTAINA 23. Halla-ahon mukaan enemmistö suomalaisista ei ole henkilökohtaisesti valmis maksamaan sitä laskua, jota ilmastolinjauksiin sitoutuneet puolueet ovat heille järjestämässä. –?Hyvinvointi ei synny sosiaaliturvasta eikä tulonsiirroista, vaan tuottavan työn ja yrittämisen lisäämisestä. Vientiteollisuuden kilpailukyvyn puolustaminen on perussuomalaisille tärkeätä. –?Yhteiskunnan on elettävä suu säkkiä myöten. Halla-ahon mukaan kokoomuksella onkin vaikeaa, kun pitää yhtä aikaa kilpailla vihreiden kanssa äänestäjistä ja yrittää miellyttää myös täyspäistä peruskannattajakuntaa. Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on ainoa puolue, joka yksiselitteisesti torjuu ulkomaisen halpatyövoiman houkuttelun ja päästämisen Suomeen. –?Tienvarsimainoksissaan kokoomus kertoo puolustavansa autoilijoita. KUVA: Silja Viitala ”Hyvinvointi ei synny sosiaaliturvasta eikä tulonsiirroista, vaan tuottavan työn ja yrittämisen lisäämisestä.” JUSSI HALLA-AHO perussuomalaisten puheenjohtaja. –?Itse haluan arvostaa kansanvaltaa ja parlamentaarista puhetapaa, joka on toisia arvostavaa. Sama koskee myös muuta käyttäytymistä ja pukeutumista. Harmituksen voi kertoa muillakin sanoilla, Kiuru sanoo. –?Perussuomalaiset eivät lähde mukaan muiden puolueiden moraaliposeeraukseen, vaan lähestyvät päästöongelmia kokonaisvaltaisesti ja käytännöllisesti. Kiurun mukaan ministeri Niinistön puheet perustuslakitalebaneista kuvastavat ministerin turhautumista tiedustelulakien läpimenon hitauteen. Hänen mukaansa talebanvertailut ovat erityisen mauttomia, koska ne viittaavat muun muassa brutaaliin ja raakaan väkivaltaan, naisten alistamiseen ja kuolemantuomioihin. KOKOOMUKSEN HILJATTAIN julkaisema turvapaikkapoliittinen ohjelma sisälsi Halla-ahon mukaan osittain samoja toimia, joista oli sovittu jo hallituksen toimenpideohjelmassa, mutta joita ei ollut tarkoituskaan toteuttaa. Näin sanoo kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru. –?Tässä yhteydessä on vain sanottava, että talebanit tuhoavat tietoisesti kulttuurihistoriallisia arvoja ja kohteita, Yrttiaho sanoi 13. FL–LM Ilmastotalkoot saavat viedä enintään satasen vuodessa Perussuomalaiset saivat mielipidemittauksesta tukea muista puolueista poikkeavalle ilmastokannalleen. Hän päätteli perussuomalaisten kannatuksen nousun kertovan siitä, että ihmiset nyt todella ovat alkaneet tarkastella, mitä heidän äänestämänsä puolueet tekevät ja sanovat. SAMASSA KYSELYSSÄ 62 prosenttia suomalaista ei halua, että kaikilla Suomeen tulevilla ulkomaalaisilla on oikeus samoihin sosiaalietuuksiin ja palveluihin kuin Suomen kansalaisilla. –?Totta kai, kun on tehnyt jonkin asian eteen kovasti työtä ja loppusuoralla tulee mutkia matkaan, niin se turhauttaa. Silloin on varaa pitää huolta myös lapsista, vanhuksista ja niistä, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestään. –?Jos kokoomuksella tai keskustalla olisi pienintäkään aikomusta toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lupauksiaan, niillä olisi ollut monta vuotta aikaa toteuttaa niitä, Halla-aho sanoi. KUVA: Meeri Utti Aki Taponen Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvostelee kokoomusta takin kääntämisestä ilmastoasioissa. –?Meille suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko, koska vaihtoehtona on se, että sama piippu nousee Kiinaan. HELMIKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Minna Akimo Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) puheet ”perustuslakitalebaneista” eivät ole historiaan nähden mitään uutta. –?Tässä kysymyksessä perussuomalaiset on ainoa puolue, joka edustaa enemmistön näkemystä, Halla-aho sanoi. PERUSSUOMALAISET JULKISTIVAT perjantaina eduskuntavaaliohjelmansa Äänestä Suomi takaisin. SUOMEN AIEMMIN kehuttu koulutusjärjestelmä on nyt Halla-ahon mukaan kriisissä etenkin poikien osalta. Sähkön, polttoaineiden ja polttomoottoriautojen verotusta pitää perussuomalaisten mielestä laskea. marraskuuta 2013 käydyssä eduskunnan keskustelussa. Kuitenkin se lähti mukaan kahdeksan puolueen fanaattiseen ilmastopoliittiseen lin jaukseen, joka nimenomaan nostaa autoilun kustannuksia. FL–LM Talebanvertailuja jo vuonna 2013 Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru muistaa taleban-puheet jo vuosien takaa. –?Töihin kyllä löytyy tekijöitä, kun työstä maksetaan palkka, jolla tulee toimeen. –?Suomalaisia koulutuksesta päättäviä tahoja tuntuu nykyään kiinnostavan enemmän maahanmuuttajien kotouttamistoiminta kuin suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuus. Se lähtee siitä, että julkisen vallan ensisijaisena tehtävänä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta. –?Sosiaalidemokraatit kauhistelevat vanhusten hoivapalvelujen rappiotilaa, vaikka olivat edellisellä hallituskaudella leikkaamassa kuntien rahoitusta ja ajamassa julkisia palveluja ahdinkoon. –?Kun itse istuin tuolloin sivistyslautakunnan jäsenenä, niin ei tuollainen kielenkäyttö arvokkaalta tuntunut, Kiuru sanoo. Silloin Yrttiaho arvosteli sivistysvaliokuntaa opetukseen, kulttuuriin ja erityisesti museoille menevän rahoituksen leikkauksista. Leikkauksista Yrttiaho syytti erityisesti kokoomusta. Tämän ymmärrän oikein hyvin, mutta näissä sanavalinnoissa ministerin harkintakyky petti. Perussuomalaisten Kantar TNS Oy:llä teettämän mielipidemittauksen mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista on valmis osallistumaan ilmastotalkoisiin vain enintään 100 eurolla vuodessa. –?Peruskoulusta valmistuu käytännössä lukutaidottomia lapsia, ja ammattikouluissa keskeyttämisprosentit ovat korkeita. Perustoimintoja ei voida jatkuvasti rahoittaa velanotolla tai kansallisomaisuutta myymällä, Halla-aho sanoi. Kiuru nostaa esille vuonna 2013 eduskunnassa käydyn keskustelun, jossa vasenryhmän kansanedustaja Jyrki Yrttiaho käytti samaa retoriikkaa. Puolue haluaa myös pienentää liikkumisen ja asumisen kustannuksia, jotta ihmisille jäisi palkastaan enemmän käteen käytettäväksi esimerkiksi palvelujen ostamiseen. –?Osin ohjelmassa on perussuomalaisilta kopioituja ehdotuksia, jotka vielä hetki sitten olivat syvästi kokoomuksen arvopohjan vastaisia ja estivät hallitusyhteistyön jatkamisen perussuoma laisten kanssa. Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mukaan politiikassa eletään nyt suuria takinkääntöviikkoja
1.932,47 €, tod. Ennen yksityiset avustajat saivat laskuttaa turvapaikka-asioista tuntikorvausta kuten muistakin jutuista. ASIANAJAJALIITTO otti aiheeseen kantaa perjantaina julkaistussa Advokaatti-lehdessään. Asianajajaliiton mukaan jäljelle jääneet hoitavat niitä hyväntekeväisyystöinä. Elina Castrénin mukaan osa niistä on siinä määrin helppoja, että kiinteä palkkio kutakuinkin riittää. kulutus 8,3 l/100 km, CO2-päästöt 183 g/km. Advokaatti-lehdessä korostetaan, että turvapaikkapäätöksissä oikeusapu on kirjaimellisesti elintärkeää. Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min. Ne eivät kata työmäärää. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. ma-pe 7.30-17 . Osa Suomen yksityisistä oikeus avustajista on luopunut niistä kokonaan. € KIA RIO: TALVIRENKAAT € HUOLTOSOPIMUS KÄSIRAHA € DELTA AUTO FORSSA . Kyse voi olla vaikkapa oikeudellisista näyttökysymyksistä tai asiakkaasta, joka on vaikeasti traumatisoitunut tai muutoin keskimääräistä ongelmallisempi, Castrén toteaa. Sen mukaan turvapaikanhakijoiden oikeusavun saamisessa on parannettavaa. toim.kulut 600 €) Kia Sportage Active-erikoismalli 26.990 € tai 169 €/kk (sis. –?Ennen oli asianajajia, jotka olivat keskittyneet turvapaikka-asioihin. Asiat sujuisivat. Katso lisää delta.fi. EU-yhd. Rahoitusesimerkki: Kia Niro 1,6 GDI Hybrid LX DCT hinta toimituskuluineen 27 778,88 €, käsiraha 9 722,61 €, rahoitettava osuus 18 255,27 €, aika 36 kk, maksuväli 1 kk, korko 2,90 %, perustamiskulu 199,00 €, käsittelymaksu 12,00 €/kk, kk-erä 169,00 €, viimeinen erä 14 171,81 €, kulut yht. Pääsyy ovat kehnot palkkiot. EU-yhd. –?Esimerkiksi valitusaikojen lyhentäminen vaikeuttaa oikeusavustajien työtä. Selvityksen tekijä, Siirtolaisinstituutin erikoistutkija Outi Lepola pitää tilannetta ongelmallisena. Enää heitä ei ole samassa määrin. Luotonantajana esim. Kia Sportage -mallisto alk. Tarjoukset ovat voimassa rajattuun erään autoja 28.2.2019 asti. Siinä julkaistu juttu on tavallaan jatkoa valtioneuvoston joulukuussa julkaisemalle kyselyselvitykselle. Castrénin mukaan suuren työmäärän taksa on teoriassa olemassa, mutta sekin on asianajajille hyvin pulmallinen. Selvityksen mukaan 70 prosenttia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ei ollut hallintovaiheessa saanut lainkaan oikeusapua yksityiseltä eikä julkiselta puolelta. Ilari Tapio Se joka ennusti turvapaikanhakijoiden asioiden ajamisesta miljoonabisnestä asianajajille, ennusti väärin. ma-pe 9-17, la 10-14 Huolto: 0207 408 672 . Sen vuoksi niitä on jäänyt avustajien maksettaviksi. Pääsyynä ovat alhaiset maksut. –?Samassa yhteydessä tehtiin useita muitakin turvapaikkaasioihin liittyviä lainmuutoksia, Asianajajaliiton oikeuspoliittinen juristi Elina Castrén muistuttaa. 1 986,46 €, tod. Puutteet kasvattavat virheiden mahdollisuutta ja kuormittavat valitusprosessia. Kuvan autot erikoisvarustein. Aikaa on liian vähän. 600 € = 26 990,00 €. Rahoitusesimerkki: Kia Sportage 1,6 ISG Urban Active EcoDynamics hinta toimituskuluineen 26 990,00 €, käsiraha 9 554,46 €, rahoitettava osuus 17 634,54 €, aika 36 kk, maksuväli 1 kk, korko 2,90 %, perustamiskulu 199,00 €, käsittelymaksu 12,00 €/kk, kk-erä 169,00 €, viimeinen erä 13 495,00 €, kulut yht. –?Nykyisen tilanteen taustalla vaikuttavat tapausten määrän nousu sekä samanaikaisesti tehdyt heikennykset hakijoiden oikeusturvassa, Outi Lepola selittää. autoveroton hinta 25 186,50 € + arvioitu autovero 1 992,38 € + tk. Yli puolet turvapaikka-asioita hoitavista asianajajista kertoo, että myös esimerkiksi tulkkauskuluja on leikattu. Heitä on ollut paljon sen jälkeen, kun oikeusavun saamisen edellytyksiä tiukennettiin. –?Tilalle pitää ottaa taas tuntiperusteinen järjestelmä, vaikka ei sekään ongelmaton ole, Castrén sanoo. –?Tämä puolestaan helpottaisi ja nopeuttaisi hallinto-oikeuden päätöksentekoa. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. Asetusta muutettiin lokakuussa 2018 niin, että erityisistä syistä palkkio voi olla suurempi. Se ei myöskään poista palkkioiden hyvin matalaa perustasoa. Elina Castrénin mielestä turvapaikka-asioiden asiakohtainen palkkiojärjestelmä on syytä kumota. Ne jotka ottavat näitä juttuja vastaan, joutuvat nyt ikään kuin kompensoimaan saamatta jääviä tuloja paremmin tuottavilla tehtävillä, Lepola sanoo. Tällöin myönteisiä turvapaikkapäätöksiä tulisi todennäköisesti enemmän ja kielteiset olisivat paremmin perusteltuja, Lepola arvelee. Oikeusapua turvapaikkapuhutteluun saa vain, jos avustajan läsnäolo on erityisen painavista syistä tarpeen tai hakija on ilman huoltajaa maahan saapunut alaikäinen. Sportagen ostajalle jopa 3000 € :n varuste-etu! Niron ostajalle jopa 2000 € :n varuste-etu! ETUSI 1570 € UUSIIN AUTOIHIN alkaen 19 €/kk HUOLTOSOPIMUS VAIHTOAUTOIHIN KORKO 1,99 % + KULUT HUOLTORAHALLA KIA PICANTO: ISOMPI MOOTTORI JA VARUSTETASON KOROTUS Rahoitusesimerkki: Vaihtoauton hinta toimituskuluineen Huoltorahalla 20.610 €, käsiraha 6.560 €, rahoitettava osuus 14.249 €, aika 60 kk, maksuväli 1 kk, korko 1,99 %, perustamiskulu 199 €, käsittelymaksu 12 €/kk, kk-erä 168,99 €, viimeinen erä 6.000 €, kulut yht. –?Usein vaikeusastetta ja haastetta lisää asetelma, jossa asiakas ei ole saanut Maahanmuuttovirasto-vaiheessa lainkaan oikeusapua. vuosikorko 4,36 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 19 422,00 €. Rahoitus edellyttää myönteistä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Lepolan mukaan Maahanmuuttoviraston puhuttelut eivät ole kaikilta osin riittävän perusteellisia. –?Tämän seurauksena alalla on aikaisempaa vähemmän turvapaikka-asioiden kokemusta. Kia Niro -mallisto alk. Katso lisää delta.fi. –?Sitten on tapauksia, joissa avustajaa tarvitaan todella paljon. autoveroton hinta 19 776,37 € + arvioitu autovero 6 613,63 € + tk. Hämeentie 35 . Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. MYÖS ASIANAJAJALIITON oikeuspoliittisella juristilla on parannusehdotuksia. TURVAPAIKANHAKIJOIDEN avustustehtäviä on hyvin monenlaisia. 2 042,54 €, tod. delta.fi Osa asianajajista on jättänyt ne kokonaan. . kulutus 3,8 l/100 km, CO2-päästöt 110 g/km. Automyynti: 0207 408 671 . Jos juttuja hoitaa vain silloin tällöin sivutoimisesti, kokemusta ei kerry samalla tavalla. –?Nopeaa ja edullista olisi, jos asiat hoidettaisiin heti hyvin ja oikeusapu olisi mukana jo alkuvaiheessa. 27.779 € tai 169 €/kk (sis. LAUANTAINA 23. vuosikorko 3,88 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 15.982,47 €. Toinen oli oikeusavun saaminen heti turvapaikkahakemuksen jättämisen jälkeen. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Tarjoukset ovat voimassa rajattuun erään autoja 28.2.2019 asti. vuosikorko 4,30 %, luotto ja luottokustannukset yhteensä 20 098,81 €. Santander Consumer Finance Oy, Risto Rytin tie 33, 00570 HKI. Sen arveltiin tehostavan prosessia kokonaisuudessaan. Yksi oli hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden valitusaikojen palauttaminen normaalipituisiksi. Korvaus on silti sama. Jos ihminen saa virheellisen kielteisen päätöksen, hän joutuu pahimmillaan käännytetyksi maahan, jossa hänen henkensä on vaarassa. toim.kulut 600 €) Kiat myy Delta. –?Tämä on kuitenkin ainoa jutturyhmä, jossa asiakohtaiset palkkiot ovat käytössä. Korko 1,99 % + kulut vaihtoautoihin edellyttää Huoltorahasopimusta 1000 €. Syksyllä 2016 tuntikorvauksen tilalle tuli kiinteä palkkio. Luotonantajana esim. JOULUKUISESSA selvityksessä ehdotettiin useita toimia turvapaikanhakijoiden oikeusavun parantamiseksi. Castrénin mielestä se saattaa auttaa yksittäistapauksissa, mutta se ei eliminoi asetuksen kaikkia epäkohtia. Turvapaikkaasioita hoidetaan hyväntekeväisyystöinä. –?Taloudellisesti se joka tapauksessa korvaisi eettisesti ja asianmukaisesti tehdyn työn. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET VUODEN TAKUU Kia Niro -mallisto alk. FL-LM Avustajat hylkivät turvapaikkajuttuja ”Ne jotka nyt ottavat juttuja vastaan, joutuvat ikään kuin kompensoimaan saamatta jääviä tuloja paremmin tuottavilla tehtävillä.” OUTI LEPOLA Siirtolaisinstituutin erikoistutkija. 600 € = 27 778,88 €
. Osa on helposti tehtävissä, valiokunnan jäsen Wille Rydman (kok.) sanoo. Perustuslakivaliokunnan lausunto menee seuraavaksi sosiaalija terveysvaliokunnan käsiteltäväksi. Valiokunnan jäsen Anna-Maja Henriksson (r.) ennakoi, että lakipaketin ehtiminen täysistuntoon menee tiukille. Hallitus antaa (vastineessaan) valiokunnalle nuotit siitä, millä tavalla sote-uudistuksessa edetään. Lisäksi paljon palveluita tarvitsevien asiakassuunnitelman sääntelyä on täsmennettävä. –?Sosiaalija terveysvaliokunnalla on valtava, valtava työ. . Hän kuvaili muutoksia valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi. Jo aiemmin esillä on ollut mahdollisuus, että uusi sote-malli olisi EU:n sääntöjen vastainen ja on vaadittu EU-notifikaation tekemistä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan lakiesityksissä on yhä korjattavaa, mutta korjaukset saatetaan ehtiä vielä käsittelemään seuraavien kolmen viikon aikana. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA ei ole lähtökohtaisesti hallitusoppositio -asetelmaa ja se pyrkii aina yksimielisyyteen. Notifikaation eli ilmoituksen myötä EU arvioisi, saisiko julkinen sektori jatkossa perusteetonta etua niin, että se olisi markkinoilla paremmassa kilpailuasemassa kuin yksityiset. Valtioneuvoston piirissä joudutaan harkitsemaan, millä tavalla ongelmat voitaisiin selättää ja perustuslaillisuus turvata, hän sanoo. Muutoksia pystytään tekemään ilman hallituksen täydentävää esitystä. Eduskunnan on tarkoitus jäädä vaalitauolle maaliskuun puolivälissä. Tilanne on melkein kestämätön, Henriksson pohtii. –?Lähtökohtaisesti kyse on hienosäädöstä. –?Kyllä tämä on mahdollista, Tölli toteaa. –?Tästä notifikaatiosta käydään kuitenkin varmasti jatkokeskustelua, sanoo puolestaan Niinistö. FL–LM Perustuslakivaliokunta sai perjantaina sote-työnsä päätökseen puheenjohtaja Annika Lapintien johdolla. Saarikon mielestä nopeasti katsottuna kaikkein vaikeimmat asiat liittyvät tietosuojaan. Kiuru vakuutti, että sosiaalija terveysvaliokunnassa on kova työmoraali, ja kaikki olemassa olevat tunnit aiotaan istua. Perustuslakivaliokunta edellyttää, että maakuntavaalit ovat aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua lakien voimaantulosta. –?Kiinnitin huomiota siihen, että valiokunnan puheenjohtaja sanoi, että esitys ei edellytä enää rakenteellisia muutoksia. –?Varmasti tässä on hikiset viikot edessä. Perustuslakivaliokunta haluaa, että valinnanvapautta on lykättävä, jos järjestelmän laillisuutta ei pystytä EU:lta varmistamaan. Sosiaalija terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) sanoi odottavansa hallitukselta vastinetta ensi viikon puolivälissä. Nähtäväksi jää, jatketaanko valtiopäiviä, jos sote-uudistuksen kohtalo on kiikun kaakun parin viikon kuluttua. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan korjauksia on yhä tehtävä. –?Ponsia on yhteensä 20. Muutoksia ehdotetaan liikelaitoksen palveluvelvoitteeseen, maakuntien rahoitukseen, kunnille maksettaviin korvauksiin sekä tietosuojaa ja valvontaa koskevaan sääntelyyn. –?Esitämme useita muutoksia, mutta yleisenä arviona voidaan todeta, että muutokset eivät sisällä rakenteellisia ongelmia valtiosäännön kannalta, valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoo. HELMIKUUTA 2019 10 FORSSAN LEHTI UUTISET SOTE Kirsi Turkki Perheja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sai perustuslakivaliokunnan 70 sivun lausunnon eteensä samaan aikaan kun valiokunta tiedotti lausuntonsa sisällöstä. –?Käydään heti maanantaina lausuntoa läpi ja jatketaan tiistaina. Saarikon mukaan perustuslakivaliokunnan ponsien määrän sijaan kannattaa kiinnittää huomiota sisältöön. Aikataulu on ”melkein kestämätön” tai ”mahdollinen” riippuen siitä, keneltä kysyy.. Olen toiveikas, että ratkaisut ovat löydettävissä, mutta se tulee vaatimaan kovaa työtä. Notifikaation saaminen voisi kestää jopa yli vuoden. Sosiaalija terveysvaliokunnasta sote-uudistus etenisi puolestaan eduskunnan täysistuntoon, jossa päätetään lakien hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Velvoittavat muutokset on selkeästi kohdennettu tiettyihin pykäliin ja niihin on sisällytetty ratkaisuehdotus. LAUANTAINA 23. Toisaalta ei pidä katsoa vain ponsien määrää. –?Sosiaalija terveysvaliokunta tekee poliittisen päätöksen notifikaation tarpeesta, valiokunnan jäsen Matti Torvinen (sin.) toteaa. VALINNANVAPAUSLAIN soveltamisen aloittamista voidaan joutua lykkäämään. Perjantaina vaikutti siltä, että notifikaatiosta tulee eduskunnassa suuri poliittinen riita. . KUVA: Mauri Ratilainen Sote-uudistus on taas kiikun kaakun . –?Pidän suuressa arvossa sitä, että lopputulos on yksimielinen. Se vaatii paljon töitä, mutta töissä me täällä olemme, valiokunnan varapuheenjohtaja Tapani Tölli (kesk.) sanoo. Osa niistä on teknisempiä kuin aiemmin, mutta kyllä näissä työtä vielä riittää, valiokunnan jäsen Ville Niinistö (vihr.) kertoo. FL–LM Ministeri Saarikko: Ratkaisut löydettävissä Kirsi Turkki Ossi Rajala Sote-uudistuksen lakipaketin hyväksyminen tällä vaalikaudella menee kalkkiviivoille, jos se ylipäätään onnistuu
Muutokset voidaan tehdä eduskunnassa.” SIMON ELO (SIN.) kansanedustaja ”Perustuslakivaliokunnan painava lausunto valmis, lukutalkoot käynnissä. Itsehallintoalueita olisi korkeintaan 19. Syksystä 2019 alkaen 7.11.2015 Hallitusohjelman linjauksia tarkennettiin useaan eri kertaan. Sote-järjestämisvastuu kunnilta maakunnille. –?Näyttäisi selkeästi siltä, että oikeudellinen epävarmuus poistuu sen myötä, että asiasta notifioidaan asianmukaisesti komissiota, sanoo Raitio. Lait palaavat takaisin sosiaalija terveysvaliokuntaan, joka tekee korjaukset. Muutokset lakiin eivät ole vaikeita. Nyt laki sosiaalija terveysvaliokunnan kautta lopultakin suureen saliin, että me kaikki saamme äänestää siitä.” MATTI VANHANEN (KESK.) kansanedustaja ”Perustuslakivaliokunta arvioi, että sote-uudistus voi edetä, kun tehdään eräitä muutoksia. Valiokunta piti valinnanvapauslakiehdotuksen voimaantuloaikataulua edelleen liian tiukkana ja maakuntien sosiaalija terveyspalvelujen rahoitusta riittämättömänä erityisesti poikkeustilanteissa. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET SOTE SANOTTUA Mitä ajatuksia lausunto herätti. asiakas voi valita maakunnan liikelaitoksen eli käytännössä maakunnan, jonka palveluissa asioi. ”Perustuslakivaliokunta teki hyvän sotea parantavan lausunnon. Suurinta poliittista kädenvääntöä vaatii hänen mukaansa perustuslakivaliokunnan edellyttämä muutos sosiaalija terveydenhuollon rahoitukseen. 8.3.2018 Hallitus antoi eduskunnalle uuden valinnanvapausesityksen. 29.5.2015 Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan sote-palvelurakenneuudistus toteutetaan kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Koonnut: Pekka Mauno ja Kirsi Turkki Grafiikka: Jaakko Viljanen Kuva: Joel Maisalmi 18.6.2018 Hallitus päätti antaa muutosehdotukset eduskunnalle hallituksen vastineena, joka luovutettiin sosiaalija terveysvaliokunnalle. Uudistukseen sisältyi valinnanvapausjärjestelmä. –?Uskon, että virkamiehet ovat valmiita työskentelemään kaksi viikkoa ympäri vuorokauden, jos sillä päästään siitä, että tähän ei tarvitse heti palata seuraavalla hallituskaudella uudestaan, arvioi Hiilamo. Lain mukaan maakunnan liikelaitoksen olisi myönnettävä asiakasseteleitä tietyissä palveluissa. –?Tämä on monimutkainen asia, jossa voi olla useita valtiontukielementtejä, eli vuosi–parikin voi mennä. Vastuuministereiltä Annika Saarikolta ja Anu Vehviläiseltä odotamme ripeästi korjaussarjaehdotusta eduskunnan punnittavaksi.” SARI SARKOMAA (KOK.) kansanedustaja ”On tärkeä asia, että sote-uudistus etenee. –?Se, joka päättää sote-rahojen jaosta, päättää viime kädessä sosiaalija terveyspolitiikasta. Hänen mielestään valiokunnan tekemä työ on myös ollut huolellista ja lakipakettia parantavaa. ”Hallituksen olisi nyt syytä viheltää sote-peli poikki. Keskeiset lait ovat sote-järjestämislaki, maakuntalaki, maakunnan rahoituslaki ja uudistuksen voimaanpanolaki. 9.5.2017 Hallitus antoi eduskunnalle valinnanvapausesityksen. Eniten poliittisia kiistoja aiheuttaneessa linjauksessa maakuntien määräksi tuli 18. Maakuntien aloittamisen ajankohtaa siirrettiin vuoden 2021 alkuun. Raha ja valta kulkevat yhdessä, arvioi Hiilamo Lännen Medialle. Näin sote on edennyt Juha Sipilän hallituksen aikana 1.6.2018 Perustuslakivaliokunta piti hallituksen lakiehdotusta aikaisempaa valinnanvapausehdotusta parempana. Valinnanvapaus toteutetaan pääsääntöisesti perustasolla ja soveltuvin osin myös erikoistasolla. Lisäksi perustettaisiin viisi yhteistoiminta-aluetta voimassa olevan erityisvastuualuejaon perusteella. Hänen mukaansa valtiovarainministeriö ja hallitus ovat suhtautuneet kriittisesti maakuntien rahoituksen kasvattamiseen. Viimeistään 1.7.2020 maakunta ottaisi käyttöön asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin. Sote-valiokunnan mietinnöt lähtivät eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Valiokunta edellyttää muutoksia muun muassa maakuntien rahoitukseen, maakuntavaalien ajankohtaan, tietosuojaan ja sotepalveluiden valvontaan. Lisäksi erityisesti asiakassuunnitelmaa koskevaa sääntelyä haluttiin selkeyttää siten, että laista käyvät ilmi suunnitelman oikeusvaikutukset ja niihin liittyvä mahdollisuus valittaa suunnitelmasta. Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että ihminen listautuu valitsemansa sosiaalija terveyskeskuksen asiakkaaksi ja valitsee lisäksi haluamansa hammashoitolan. Alueet vastaisivat sosiaalija terveydenhuollon järjestämisestä vuoden 2019 alusta lukien. Se törmäsi eduskunnassa perustuslakiongelmiin. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) ja Eurooppaja kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) budjettiriihen tiedotustilaisuudessa elokuussa 2018.. Maakunnilla alueellaan itsehallinto. On suoraselkäisempää myöntää, että peli on menetetty, kuin yrittää väkisin raahata valu vikaista pakettia yhä kauemmaksi siirtyvien maalitolppien perässä korkeintaan muutaman äänen enemmistön turvin.” LI ANDERSSON (VAS.) kansanedustaja, pj. Hallitus lupasi antaa uuden esityksen maaliskuussa 2018. Sote-palveluiden järjestämiselle ja tuottamiselle tarvitaan selkeät suuntaviivat, jotta epävarmuus vähenee, palvelut voivat kehittyä sekä yrittäjät uskaltavat investoida ja palkata väkeä alan yrityksiin.” MIKAEL PENTIKÄINEN Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Uhari Sosiaalija terveysvaliokunnalla on vielä riittävästi aikaa hieroa sosiaalija terveydenhuollon uudistuslait perustuslain vaatimaan kuntoon, arvioi yhteiskuntapolitiikan professori Heikki Hiilamo Helsingin yliopistosta. Palveluiden rahoitus pitää kyetä valiokunnan mielestä turvaamaan niin, että maakuntien rahoitusta voi tarvittaessa korottaa. Valiokunta ei esittänyt notifiointia ponnella, ja tästä huomauttivat myös useat kansanedustajat perjantain tiedotustilaisuudessa. 7.3.2017 Esitys eduskunnalle soteja maakuntauudistuksesta. FL–LM Professori: Valiokunnalla on aikaa, jos on tahtoa Valiokunnan vaatimista muutoksista kinkkisimpiin lukeutuu rahoitus, arvioi Heikki Hiilamo. Sen jälkeen lait lähetetään eduskunnan täysistuntoon hyväksyttäviksi. Myös valinnanvapauden aloittaminen siirtyi vuodella eteenpäin. Lakiehdotuksessa nähtiin kuitenkin edelleen vakavia perustuslaillisia ongelmia ja useita korjattavia säännöksiä. Ne perustuisivat lähtökohtaisesti voimassa olevaan maakuntajakoon. 22.2.2019 Perustuslakivaliokunta sai valmiiksi lausuntonsa sote-laeista. 27.6.2018 Pääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnassa pääministerin ilmoituksen maakuntasekä sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen voimaantulon siirtymisestä. Maakuntien järjestämisvastuu sosiaalija terveyspalveluista alkaisi vuoden 2020 alusta. Eurooppaoikeuden professori Juha Raitio Helsingin yliopistosta arvioi, että tarkassa sanamuotoilussaan valiokunta kuitenkin suosii notifiointia. Hiilamo arvioi, että jos asiasta olisi tehty ponsi, olisi koko uudistus kaatunut aikataulunsa puolesta. LAUANTAINA 23. 7.11.2018 Eduskunnan sosiaalija terveysvaliokunta sai valmiiksi mietintöluonnokset uudistukseen liittyvistä keskeisistä laeista. Tahtoa tämä kuitenkin hänestä vaatii. Sosiaalija terveysvaliokunnalla on nyt aikaa vajaat kolme viikkoa käsitellä muutokset, jotta suurkokonaisuus ehditään vielä käsitellä täysistunnossa kevään vaalikaudella. Esityksen mukaan 18 maakuntaa. Valiokunnan vaatimista muutoksista ”valtaosaa voidaan luonnehtia valtiosääntöoikeudelliseksi hienosäädöksi”. Varsinaiseen komissio-notifiointiin ei kuitenkaan eduskunnassa olisi aikaa ainakaan tällä vaalikaudella. Osa vaativasta erikoissairaanhoidosta kootaan erityisvastuualueille. Sote-järjestäjiä olisi 15 ja kolme muuta maakuntaa järjestäisivät soten tukeutuen toiseen maakuntaan. 5.4.2016 Uudessa linjauksessa maakuntia olisi 18 ja niillä kaikilla oli soten järjestämisja rahoitusvastuu. Myös valinnanvapauslain tietosuojasääntelyä pidettiin olennaisesti puutteellisena. Raition mukaan prosessin kesto mitataan yksinkertaisissakin asioissa kuukausissa, eikä soten valinnanvapautta voi pitää yksinkertaisena. Eduskunnan on määrä jäädä vaalitauolle maaliskuun puolessavälissä. Aikataulun puolesta näyttää hyvin mahdolliselta, että sote-uudistuksen toteuttaminen jää ensi vaalikauteen.” PEKKA HAAVISTO (VIHR.) kansanedustaja, pj. Asiakas käyttäisi asiakassetelin yksittäisen palvelun hankkimiseen toiselta palveluntuottajalta. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNASSA on väännetty kättä siitä, pitäisikö soten valinnanvapaudesta notifioida Euroopan komissiota. ”Perustuslakivaliokunnan edellyttämät muutokset ovat mittavia. Alueilla olisi suorilla vaaleilla valittu valtuusto. HIILAMO ARVIOI, että suuri osa muutosehdotuksista on luonteeltaan teknisiä. Perustuslakivaliokunta antoi soteja maakuntalakipakettiin kaikkiaan noin parikymmentä pontta eli muutosehdotusta perjantaisessa lausunnossaan. Valinnanvapauden vaiheistusta päätettiin lisätä ja maakuntien rahoitus turvata
Eikä tullut ikävä. –?Tutkimusasemalla on myös sauna, joka lämmitettiin melkein joka ilta. Saija Pennanen Jokioinen / Kuningatar Maudin maa Kahdeksan ihmistä, kymmenen viikkoa, lähimpään naapuriin 350 kilometriä. Siksi riskit sairastumiseen on minimoitava.”. Rantalan tehtäviin kuului esimerkiksi veden haku sinisen jään alueelta, 2,5 kilometrin päässä tutkimusasemalta. Retkikuntaan kuuluivat retkikunnan johtaja, kolme tutkijaa, emäntä, mekaanikko sekä lääkäri, eli Rantala. Kaikki rastit kierrettyään sai hienon diplomin. Rantala on palannut muutamaa päivää aiemmin työmatkalta, jollaista ei moni elämänsä aikana koe. Hiukan pelottavalta tuntuu, miten asiassa käy, koska Etelämantereella on paljon hyödynnettävissä olevia luonnonvaroja. Tykkään arktisesta luonnosta ja olen talvi-ihminen, siksi viihdyn Lapissakin niin hyvin, Jokioisilla kasvanut, vuonna 2011 Kemijärvelle muuttanut Rantala kertoo. 12 FORSSAN LEHTI LAUANTAI LAUANTAINA 23. Illan viihdeosuus alkoi yleensä kahdeksalta, jolloin useimmiten katsoimme jonkun elokuvan. –?Ehkä se hieman yllätti, miten vähän modernia maailmaa lopulta kaipasin. Mutta sitten olivat myrskyt. Retkikuntaan tammikuussa liittyneiden jäsenten matkanteko viivästyi 1,5 viikkoa huonojen lentosäiden vuoksi. Viihdyin tutkimusasemalla todella hyvin. –?Etelämantereella voi olla viisi päivää kestäviä myrskyjä, joiden aikana evakuointi on mahdotonta. Rantala nimettiin retkikunnan toimesta spa-vastaavaksi. Myös reissumme puoliväliä juhlistettiin. Etelämannerta kauemmas modernista maailmasta ei ihan helposti pääse. –?Lähetin operaatioiden päällikölle sähköpostia ja tiedustelin, miten retkikunnan jäsenet valitaan. Perhettä, toki, mutta myös tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. –?Vakavampia tapaturmia ei onneksi sattunut. RANTALA KERTOO törmänneensä jo vuosia sitten tietoon suomalaisesta tutkimusasemasta Etelämantereella. Ilma, joka ei tuoksu millekään. Pakkasta enintään kymmenen astetta, helmikuussa muutama aste enemmän. Lisäksi tein siivoustöitä ja autoin mekaanikkoa, pääsin jopa hitsaamaan. Hänen piti ottaa lumilinjan tarkkuusGPS-mittaukset. Tittelin hän ansaitsi lämmittämällä paljua, jonka virkaa toimitti vanha maidonsäilytysastia. Vihannekset olivat kuivatussa, säilötyssä ja pakastetussa muodossa, Rantala kertoo. HELMIKUUTA 2019 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Lauantai-sivulle. –?Sinne liikuttiin telakuorma-ajoneuvolla, jota kutsuttiin nasuksi. Tärkeää työtä tutkimusasemalla on myös lääkkeiden ja tarvikkeiden inventaario. . –?Meillä oli hieman haastava alku, sillä koimme ensimmäisen myrskyn miltei heti savuttuamme. –?Sain olla paljon ulkona, mikä on poikkeuksellista. Retkikunta söi aamupalaksi usein puuroa ja lounaaksi keittoa. Syvä, läpitunkematon hiljaisuus. Päärakennuksesta asuinkonttiin joutui joskus etenemään konttaamalla, Rantala kuvailee. Kuulostaa paluuta tekevältä tositv -formaatilta. Kun retkikunnan piti lähteä kotimatkalle, oltiin lähtövalmiudessa useampi päivä, ennen kuin sopiva lentosää osui kohdalle. Terveyskeskuslääkärinä Kemijärvellä työskentelevä Rantala lähti marraskuun lopussa Suomen Etelämanner-tutkimusretkikunta FINNARP:in kanssa Etelämantereelle Aboa-tutkimusasemalle. Aina kun oli aihetta juhlaan, pöytä laitettiin koreaksi. ENSIMMÄISENÄ VARSINAISENA vapaapäivänään Virva Rantala lähti valloittamaan läheistä Basen-vuorta. Päivällisellä oli monipuolinen, vaihteleva lämmin ruoka. Juhlimme muun muassa sitä, että tutkimusasema täytti 30 vuotta. FL ”Etelämantereella voi olla viisi päivää kestäviä myrskyjä, joiden aikana evakuointi on mahdotonta. Siitä pyörä lähti pyörimään, ja elokuussa 2017 sain tiedon, että minut on valittu mukaan. Siksi riskit sairastumiseen on minimoitava. VIRVA RANTALA on enemmän kuin tyytyväinen kokemukseensa retkikunnan jäsenenä. Matka-ajalle osuivat juhlapyhistä joulu ja uusi vuosi. Ei internet-yhteyttä, uutisseurantaa tai some-tulvaa. Lunta sateli harvakseltaan, sillä Etelämanner on maailman kuivin manner. Siellä oli satelliittipuhelin ja satelliitin avulla mahdollisuus saada ja lähettää sähköpostia, mutta nettiä, sosiaalista mediaa tai uutisia en seurannut kymmeneen viikkoon. Sopimuksen mukaan Etelämantereen luonnonvaroja ei saa hyödyntää, vaan mannerta voi käyttää vain tutkimuskäyttöön. Juhlatunnelman löytäminen onnistui myös poikkeusoloissa. > Ota yhteyttä 040 4518 390 tai toimitus@forssanlehti.fi Kuin toisella planeetalla . Etelämantereen käyttöä määrittelevä Antarktiksen sopimus on Rantalan mukaan raukeamassa lähivuosina. –?Rastit on sijoitettu tosi hienoihin paikkoihin ja ne kiertämällä tuli nähtyä koko vuori. Oli tosi mielenkiintoista nähdä Etelämantereella tehtävää tutkimustyötä. Etsittyään asiasta tietoa selvisi, että Suomesta lähtee asemalle joka vuosi retkikunta, jonka mukana on aina myös lääkäri. –?Toivon todella, että sopimus uusitaan ja että mantereen käyttö jatkuu nykyisellään. Valintaa edelsivät perusteelliset lääkärintarkastukset ja psykologin haastattelu. –?Jos ei heti vuoden päästä uudestaan, niin joskus haluaisin ehdottomasti vielä takaisin. Asema sijaitsee Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä rannikolta. –?Touhua riitti aamusta iltaan. Kaikkien retkikuntaan kuuluvien varmistetaan olevan perusterveitä. Rantalalla oli myös oma tutkimuksellinen työtehtävänsä. Meillä oli mukana emäntä, joka valmisti ruuat. Valkoista autiutta silmänkantamattomiin. RETKIKUNTA VALMISTAUTUI matkaansa etukäteen huolellisesti. Kokemus oli niin mahtava. Tosi-tv:tä ei syntynyt, mutta matkassa oli mukana toimittaja, joka koostaa reissusta dokumentin, Virva Rantala kertoo jokioislaisen omakotitalon olohuoneessa. Myrskyjen aikaan tuuli enimmillään 40 metriä sekunnissa. Mikäli Rantalaa pyydetään reissuun uudestaan, hän lähtisi mielellään. –?Kyllä me siitä vitsailimme porukalla. Etelämantereella ollaankin täysin säiden armoilla. Toki terveellekin ihmiselle voi sattua mitä tahansa, Rantala sanoo. Seuraavan retkikunnan valmistelut ovat jo pitkällä, mutta jäsenistöä ryhdytään kyselemään matkaan lähiaikoina. RETKIKUNNAN LÄÄKÄRILLE varataan jo etukäteen muitakin kuin lääkinnällisiä tehtäviä. Vuorelle on muutama vuosi sitten sijoitettu 12 kiinteää suunnistusrastia, jotka on tarkoitus kiertää rogaining-tyylillä eli vapaassa järjestyksessä. –?Olen itse kasvissyöjä, ja sain reissulla kasvisruokaa. Etelä-Afrikan Kapkaupunkiin matkaa kertyy 5?000 kilometriä. Kaikkea pitää olla riittävästi, muttei liikaa. Rantala ei joutunut lääkärin ammattitaitoaan reissulla juuri käyttämään, mikä on tavoitekin. Katsoimme paljon Etelämantereesta kertovia elokuvia ja dokumentteja. Siksi Rantalaa ei päässyt Etelämantereella juuri mikään yllättämään. Retkikuntalaisille tehdyn gallupin perusteella jotakin ehtii kahdessa ja puolessa kuukaudessa tulla ikävä. Rauhalliseen tahtiin siinä kului 3–4 tuntia. Tekninen asiantuntija ja FINNARP-operaatioiden päällikkö liittyivät mukaan tammikuussa. Sääolosuhteet Etelämantereella olivat reissun aikaan pääasiassa ihanteelliset. Pari päivää sen jälkeen oli rauhallista, kunnes tuli toinen myrsky. –?Leivoimme tutkimusasemalla pullaa, karjalanpiirakoita ja pipareita. Olen reissannut aiemmin paljon, ja Etelämanner oli itse asiassa viimeinen manner, jolla en ollut aiemmin käynyt. Ja siksi matkassa onkin mukana lääkäri
• Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti. • Aboa tarjoaa hyvät työja asuintilat 15 henkilön retkikunnille. Arktisempia olosuhteita hän pääsi kokemaan 2,5 kuukauden työmatkalla Etelämantereella. Lähde: Ilmatieteen laitos Jokioisilta kotoisin oleva Virva Rantala viihtyy nykyisessä kotikunnassaan Kemijärvellä muun muassa Lapin luonnon ansiosta. • Asema sijaitsee Ruotsin Wasa-tutkimusaseman läheisyydessä. HELMIKUUTA 2019 Tutkimusasema Aboa on seissyt Etelämantereella 30 vuotta. • Tutkimustyö keskittyy pääasiassa Kuningatar Maudin maalle, aseman lähiympäristöön ja maastoretkillä myös kauempana sijaitseville alueille. Kuvassa vasemmalla asuinkontit ja oikealla päärakennus. Kuvassa näkyy myös sinisen jään aluetta, josta haettiin juomavettä. KUVA: Virva Rantala / FINNARP 2018 FAKTA FINNARP • Suomen Etelämannerlogistiikka FINNARP ylläpitää tutkimusasema Aboaa ja järjestää Suomen Etelämannertutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt. KUVA: Virva Rantala / FINNARP 2018 Retkikuntalaiset käyttivät vapaa-aikaansa muun muassa retkeilemällä Basen-vuorella. Asemat tekevät yhteistyötä logistiikassa ja tutkimuksessa. FORSSAN LEHTI 13 LAUANTAI LAUANTAINA 23. • Tutkimusasema pystytettiin etelän kesän aikana vuosina 1988–1989. • Tutkimukset ovat liittyneet muun muassa merija rakennetekniikkaan, merentutkimuksen eri haaroihin, ilmatieteisiin, geologiaan ja geofysiikkaan. KUVA: Lassi Puhtimäki VIIKON RUOKALISTA Ypäjän kouluissa ja päiväkodissa Maanantaina: Broileririsotto, kiinankaalikurpitsasalaatti, raejuusto, mustaherukkahillo Tiistaina: Lindströminpihvit, perunat, ruskeakastike, kurkku-paprika-salaatti Keskiviikkona: Kirjolohikiusaus, jäävuoritomaatti-sipulisalaatti Torstaina: Hernekeitto, ruisleipä, juusto, kurkku Perjantaina: Pinaattiohukaiset, perunat, valkokastike, broilerisalaatti, hillo
Unkari ja Puola voisivat siten menettää miljoonia euroja. Lehti: Unkarissa uhkailtiin Timmermansia AMSTERDAM. Begum itse on kiistänyt omistavansa Bangladeshin passia. REUTERS. Tiedotusvälineet tiesivät jotenkin hänen aikataulustaan myös ne kohdat, joita ei ollut julkistettu. Pian saapumisensa jälkeen hän meni naimisiin hollantilaisen Isis-taistelijan kanssa. Juristi aikoo vedota oikeuteen, jotta lapsi saadaan mahdollisimman pian Britanniaan. Begum synnytti lapsen viime viikonloppuna vain muutama päivä ennen kuin Britannian sisäministeriö vei häneltä maan kansalaisuuden.Lakiasiantuntijoiden mukaan lapsi on Britannian kansalainen, sillä äiti oli vielä Britannian kansalainen synnyttäessään lapsen. Kirjeessään sisäministerille Begumin sisar sanoo Shamiman joutuneen ”murhanhimoisen ja naisia vihaavan kultin alaiseksi”. Perhe yrittää saada hänen vauvan Britanniaan. Kymmenen päivää Isisin tukikohtaan Raqqaan saapumisen jälkeen Begum solmi avioliiton hollantilaisen miehen kanssa, joka oli kääntynyt muslimiksi. BEGUM KARKASI Britanniasta Syyriaan 15-vuotiaana kahden toverinsa kanssa vuonna 2015. LAUANTAINA 23. Häntä on nähty julkisuudessa vain joitakin kertoja sen jälkeen, kun hän sai sairaskohtauksen vuonna 2013. Paikallisten tiedotusvälineiden edustajat ja useat muut ihmiset uhkailivat Euroopan sosialidemokraattisen puolueen kärkiehdokasta Frans Timmermansia Unkarissa. HELMIKUUTA 2019 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri Ilkka Timonen, Ilkka Hemmilä Shamima Begumin perhe yrittää saada tämän vauvan Britanniaan. REUTERS JOHTAJAN NEUVO ”Liian pitkään kansainvälinen yhteisö on huomannut PohjoisRakhinen negatiiviset ongelmat sen sijaan, että se näkisi osavaltion potentiaalin rauhaan ja vaurauteen.” AUNG SAN SUU KYI Myanmarin eli Burman johtaja vieraili osavaltiossa, jossa armeija on vainonnut rohingyamuslimeja. Syyriassa pakolaisleirillä olevalta Shamima Begumilta otettiin Britannian kansalaisuus muutama päivä sitten. Hän kertoi The Timesille, että häntä ei kauhistuttanut nähdä ruumiista irrotettua päätä, sillä ”se kuului taistelukentällä vangitulle taistelijalle, islamin viholliselle”. Shamima Begum karkasi 15-vuotiaana Syyriaan, jossa hän liittyi äärijärjestö Isisin riveihin. Begum on sanonut, että hän ei kadu menemistään Syyriaan. MIKÄLI LAPSEN isä on yhä hollantilainen, lapsella on siis myös Hollannin kansalaisuus. Gülen on kieltänyt syytökset. Perheen mielestä on selvää, että neljän vuoden aikana liikkeen orjuudessa häntä on vahingoitettu pahasti. Vaalit pidetään huhtikuussa, ja Bouteflikan uskotaan voittavan ne. . Tyttöjen karkumatka herätti maailmanlaajuista huomiota. –?Emme voi tehdä mitään ilman hänen tahtoaan, joten toivon voivani esittää hänelle vaihtoehdot, Akunjee kertoi Guardianille. FL–LM TURKKI 295 ISTANBUL. ALGIERS. Hollantilainen Timmermans vieraili Unkarissa viime viikolla kampanjoidakseen eurovaaleihin puolueryhmittymänsä puolesta. Turkki määräsi 295 sotilasta pidätettäväksi perjantaina. Sensuurin taustalla on ruotsinsaamelaisesta homomiehestä kertova artikkeli, jonka sivusto julkaisi venäjäksi 14. Tytöt lensivät Gatwickin lentoasemalta Turkin Istanbuliin, josta he jatkoivat bussilla matkaa Syyrian rajalle. Miehen uskotaan jääneen syyrialaisjoukkojen vangiksi. –?Kaikesta huolimatta emme hänen perheenään voi hylätä häntä, sisar kirjoittaa. Venäjä on estänyt pääsyn Norjassa ilmestyvän The Barents Observer -uutissivustolle. Uutiskanava Sky News lainaa hallintolähteitä kertoessaan, että Begumilla olisi myös Bangladeshin kansalaisuus, koska hänen äitinsä on Bangladeshista. Perhe oli katsonut televisiosta Begumin ”sairaita kommentteja”, joissa tämä oli puolustellut Isis-järjestöä. Myös sisäministeri Savid Javid antoi keskiviikkona ymmärtää, että lapselta ei ole viety kansalaisuutta. Vuodesta 1999 asti presidenttinä toiminut Bouteflika, 81, haluaa jatkaa viidennelle presidenttikaudelleen. Kaikessa tässä katastrofissa hän on täysin viaton, eikä hän saisi menettää etuoikeutta saada kasvaa turvassa tässä maassa, Begumin isosisko Renu kirjoitti ministerille. Isis-taistelijan vaimona tunnettu Begum itse joutunee jäämään pitkäksi aikaa pakolaisleirille Syyriassa ja taistelemaan oikeudesta saada takaisin Britannian kansalaisuus. Sisäministeri Javidin mukaan yli 100 ihmistä on menettänyt Britannian kansalaisuuden sen jälkeen, kun he ovat liittyneet terroristijärjestöihin. EU:ssa on ehdotettu, että unionin tukia leikattaisiin mailta, jotka eivät kunnioita oikeusvaltioperiaatetta. tammikuuta. TÄSSÄ KUUSSA brittitoimittaja löysi Begumin syyrialaiselta pakolaisleiriltä. Begum oli paennut sinne Isisin vielä hallussaan pitämältä pieneltä alueelta. FL–LM Isis-lapsi halutaan tuoda Britanniaan . Hän kuitenkin kertoi huolehtineensa Syyriassa vain aviomiehestään ja lapsistaan. Syyriassa he hakeutuivat äärijärjestö Islamilaisen valtion riveihin. Tuhannet nuoret osoittivat mieltään presidentti Abdelaziz Bouteflikan jatkosuunnitelmia vastaan Algerian pääkaupungissa Algiersissa. Heitä syytetään yhteyksistä Yhdysvalloissa asuvaan muslimisaarnaaja Fethullah Güleniin, jonka hallinto uskoo olevan vuoden 2016 vallankaappausyrityksen takana. KUVAT: Rex / All Over Press Shamima Begum jäi valvontakameran kuvaan Gatwickin lentoasemalla vuonna 2015. Hän ei myöntänyt tehneensä propagandaa Isisin hyväksi tai houkutelleensa muita Syyriaan. Hollantilaislehti De Telegraaf kertoo, että hän joutui toistuvasti vihamielisen kysymystulvan kohteeksi. REUTERS VALTAKAUSI 5. Alle kolmessa vuodessa yli 77?000 ihmistä on passitettu vankiloihin odottamaan oikeudenkäyntiä. Kaksi viikkoa myöhemmin Venäjän median valvontaviranomainen Roskomnadzor ilmoitti artikkelin rikkovan Venäjän lakia. BEGUMIN PERHE lähetti kirjeen Javidille pyytäen häneltä apua Begum synnytti Syyriassa myös kaksi muuta lasta, mutta he ovat kuolleet. Yli 150?000 virkamiestä ja sotilasta on saanut potkut. Perheen juristi Tasnime Akunjee kertoo, että päätöksen lapsen lähettämisestä Britanniaan tekee Begum itse. Brittilehti The Guardianin mukaan juristi aikoo matkustaa tapaamaan 19-vuotiasta Begumia Syyriaan mahdollisimman pian. Timmermansin kerrotaan olleen yllättynyt kysymysten samankaltaisuudesta, joten taustalla on todennäköisesti ollut jokin sovittu kampanja. –?Pyydämme perheenä teitä auttamaan sisarenlapseni tuomiseksi kotiin luoksemme
Siviilejä evakuoidaan Isisin viimeiseltä alueelta Syyriassa. Hän haluaa palata Alabamaan yhdessä vauvaikäisen poikansa kanssa. KUVA: Murtaja Lateef / EPA. lisäyksen mukaan ole Yhdysvaltain kansalaisia. SDF ON AJANUT Isisin ahtaalle länsimaisten liittolaistensa Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan tuella. Presidentti Donald Trump sanoi Twitterissä ohjeistaneensa Pompeoa ”estämään Hoda Muthanan paluun maahan”. Järjestö on siirtynyt sissisodankäyntiin varsinkin Eufrat-joen länsipuolella sijaitsevilla harvaan asutuilla alueilla. Muthanan perheen edustaja tviittasi Muthanan syntyneen New Jerseyssä lokakuussa 1994. Kuukausia tätä ennen hänen isänsä oli kertonut maan hallinnolle, että hän ei ole enää diplomaatti. Pian saapumisensa jälkeen hän meni naimisiin hollantilaisen Isis-taistelijan kanssa. Baghuzin kaupunki sijaitsee Irakin rajalla Itä-Syyriassa Eufrat-joen rannalla. Asiasta kertoi Syyrian demokraattisten voimien (SDF) tiedottaja Mustafa Bali uutistoimisto Reutersille. REUTERS, FL–LM USA ei vedäkään täysin joukkojaan Syyriasta USA:n päätöksen odotetaan turvaavan kurdien aseman. Turkki pitää omaa valtiota tavoittelevia kurdeja terroristeina. VAIKKA KALIFAATIN viimeinen alue vallataan, Isis voi pysyä yhä turvallisuusuhkana Syyriassa. Kaksi presidenttiä neuvotteli ”mahdollisen turvavyöhykkeen” perustamisesta Syyriaan. Hoda Muthana, 24, matkusti Syyriaan yli neljä vuotta sitten liittyäkseen Isisiin. TRUMP MÄÄRÄSI joukkojen vetäytymisen joulukuussa. Kaupungissa on jäljellä enää terroristijärjestön karskeimmat taistelijat, SDF kertoo. Tähän asti eurooppalaisvaltiot eivät ole suostuneet omien joukkojen lähettämiseen ilman Yhdysvaltain sitoutumista pysyä alueella. Muthanan isä oli jemeniläinen diplomaatti, joka työskenteli Yhdysvalloissa. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET Hoda Muthana kehotti iskuihin Ilkka Timonen Myös Yhdysvalloilla on käsissään samanlainen tapaus kuin Shamima Begum. Hän perusteli päätöstä sillä, että äärijärjestö Islamilainen valtio on lyöty, vaikka taistelu sen viimeistä tukikohtaa vastaan jatkuu edelleen. Alueella asuu kurdeja. LAUANTAINA 23. PERJANTAINA kuljetettiin siviilejä pois Baghuzin kaupungista, joka on viimeinen äärijärjestö Isisin hallitsema alue Lähi-idässä. Toistaiseksi ei ole tietoa, kuinka pitkäksi aikaa joukot jäävät Syyriaan tai mihin osaan maata heidät sijoitetaan. PÄÄTÖKSESTÄ ilmoitettiin varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa sen jälkeen, kun Trump oli keskustellut puhelimessa Turkin presidentti Recep Tayyip Erdo?anin kanssa. Yhdysvallat jättää Syyriassa olevasta 2?000 sotilaasta noin 200 väliaikaisiksi rauhanturvaajiksi. Sen viimeistä maa-aluetta puolustaa yleisradioyhtiö BBC:n mukaan arviolta 300 sotilasta. Siviilejä on evakuoitu pitkin helmikuuta, sillä se on ehtona kaupungin valtaamiselle. Helmikuun aikana alueelta on evakuoitu yhteensä kymmeniätuhansia siviilejä. –?Jos onnistumme kaikkien siviilien evakuoinnissa, päätämme hetkenä minä hyvänsä Baghuziin hyökkäämisestä tai siitä, että pakotamme terroristit antautumaan, Bali sanoi Reutersin mukaan. Trumpin kerrotaan kypsytelleen päätöstään jonkin aikaa. Maahan akreditoitujen diplomaattien Yhdysvalloissa syntyvät lapset eivät perustuslain 14. REUTERS, FL–LM Shamima Begum karkasi 15-vuotiaana Syyriaan, jossa hän liittyi äärijärjestö Isisin riveihin. KUVAT: Rex / All Over Press Ilkka Hemmilä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pyörtänyt päätöksensä vetää maan asevoimat kokonaan Syyriasta. Balin mukaan kaupungissa oli perjantaina yhä ainakin 3?000 siviiliä. Päätös keräsi kritiikkiä, koska sen katsottiin jättävän äärijärjestön vastaisessa taistelussa auttaneet kurdit Turkin armoille. Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo sanoi keskiviikkona, että Muthanalla ei ole Yhdysvaltain kansalaisuutta eikä hänellä ole laillista oikeutta palata maahan. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Pompeo ei selittänyt, millä perusteella ulkoministeriö ei pidä Muthanaa Yhdysvaltain kansalaisena. Joidenkin Isis-taistelijoiden epäillään yrittävän kaupungista pois heidän mukanaan. Yhdysvaltalaisjoukkojen jääminen Syyriaan saattaa edesauttaa sitä, että myös Euroopan maat saattavat osallistua vyöhykkeen valvontaan Koillis-Syyriassa. Siviilejä on evakuoitu Baghuzin kaupungista viimeisten viikkojen aikana. Muthana on pakolaisleirillä Syyriassa ja hän sanoi me dian haastatteluissa, että hän katuu tekojaan. Joukot saattavat myös toimia Yhdysvalloille keinona estää Iranin vaikutusvallan kasvu alueella. Hän oli naimisissa useammankin Isis-taistelijan kanssa ja hän kehotti Twitterissä tekemään hyökkäyksiä länttä vastaan
Parhaansa yrittivät ja noin, mutta se oli tämän päivän tulos, päävalmentaja Petter Kukkonen nieleskeli pettyneenä Ylen haastattelussa. Karsinnan paras oli Saksan Markus Eisenbichler 128,5 metrin hypyllään. Mutrulle ja Mäkiaholle sijat ovat toki uran toistaiseksi parhaat arvokisoissa. MAALINTEOSSA onnistui ensimmäisenä vierasjoukkue, kun nopean vastahyökkäyksen päätteeksi vierailijat löivät pallon FoSu-maaliin. Päätöserässä FoSu viimeisteli vielä kahdesti vierasjoukkueen kaunistellessa lukemia maalillaan. Ei pystynyt tänään maagiseen hiihtoon, Herola summasi latupäivänsä Ylen haastattelussa. Nousiainen jätti pisteellä taakseen Andreas Alamommon, jonka MM-suurmäki siis jäi karsinnan 51. SALIBANDY FOSU-SBS WIRMO 13–4 Sami Koljonen Forssa Forssan Suupparit jatkoi vakuuttavaa kevätkauttaan kakkosdivisioonan Länsirannikon lohkossa perjantaina, kun joukkueen vieraaksi Forssaan saapui Mynämäeltä SBS Wirmo. FoSu hallitsi avauserää mielin määrin, ja paremmalla viimeistelylllä kotijohto olisi voinut olla erätauolla jopa suurempi. Totuus oli kaikkea muuta, sillä FoSun viimeistely oli perjantaina timanttia ja joukkue otti voiton peräti 13–4 (5-2, 6-1, 2-1). Chelsea kohtaa Kiovan Dinamon Eurooppa-liigassa JALKAPALLO Jalkapallon Englannin Valioliigan seuroista Chelsea kohtaa Eurooppaliigan neljännesvälierissä ukrainalaisen Kiovan Dinamon ja Arsenal ranskalaisen Rennesin. Herola oli mäkiosuuden jälkeen 20:s, ja hän lähti 10 kilometrin hiihto-osuudelle hurjalla vauhdilla: 2,5 kilometrin kohdalla ero kärkeen oli kaventunut jo puolella minuutilla. Kotijoukkueen suurimmat voiton avaimet ottelussa olivat etenkin huolellisuus, hyvä paineistus sekä määrätietoisuus ratkaisuissa. KUVA: Lassi Puhtimäki FoSu pyöritteli vieraansa nu rin vakuuttavasti. Osuman jälkeen Wirmo vaihtoi Joni Lehtisen maaliltaan. Antti Aalto oli karsinnan 27., Jarkko Määttä 36. Sen jälkeen hallinnan otti kotijoukkue viimeistellen peräti viisi seuraavaa osumaa. Norjan Jan Schmid hävisi 4,3 sekuntia ja Itävallan FranzJosef Rehrl 8,7 sekuntia. Otteluparien avausosat pelataan 7.3. Frenzel on ollut yhdistetyn suuri mies viimeiset 12 vuotta. Lehtinen palasi maalille takaisin FoSun kymmenennen osuman jälkeen. KUVA: EPA Suomalaisilla tahmea avaus yhdistetyssä Lajilegenda Frenzel jälleen maailmanmestariksi. eli viimeinen karsinnan läpäisijä. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Kolme suomalaista MM-suurmäkeen MÄKIHYPPY Lauantaina hypättävässä Seefeldin MM-kisojen miesten suurmäen kisassa nähdään kolme suomalaishyppääjää. Maailmancupia tällä kaudella hallinnut Japanin Ryoyu Kobayashi venytti 126 metriä. FoSun maalinteon aloitti Aleksi Kanninen terävällä rannelaukauksella. maaliskuuta. FL Veeti-Wilhelmi Kainulainen viimeisteli FoSun 4–1-osuman. HEROLAN HIIHTO oli Kukkosen silmissä sinänsä ookoo, mutta muilla MM-avaukseen tuli päävalmentajan mukaan ”kauden heikoimmat hiihdot”. Alamommon hyppy kantoi 109 metriä. ja Eetu Nousiainen 50. FoSusta kunnostautui parhaiten peräti tehot 3+2 takonut Kalle Laukkanen sekä kaksi maalia iskenyt Kanninen. Aalto hyppäsi Innsbruckin HS130-mäessä 114,5 metriä, Määttä 115,5 ja Nousiainen 108,5. Ennen pudotuspelejä FoSulla on edessään vielä kaksi ottelua, vierasottelu KaKoa vastaan 2. Joukkueilla ei ollut ennen illan ottelua kuin kaksi sijaa eroa sarjataulukossa, ja Wirmo nappasi syyskaudella kotonaan FoSusta voiton viidellä maalilla, joten odotettavissa oli tasainen ottelu. TOISESSA ERÄSSÄ FoSu jatkoi siitä, mihin avauserässä jäi. Suomalaispelaajia ei tämän kauden Eurooppa-liigassa enää nähdä. Ehkä vähän liian kovaa avasin, ei oikein jaksanut enää loppuun asti. Voittoon sprinttasi loppuvaiheissa Saksan Eric Frenzel, joka oli myös mäkiosuuden jälkeen kärjessä. Myös muut suomalaiset kohensivat hiihto-osuudella hieman, mutta meno ladulla oli kuitenkin lopulta varsin vaisua: Eero Hirvonen oli lopputuloksissa 20:s, Leevi Mutru 21:s ja Arttu Mäkiaho 23:s. –. Neljännesvälieräparit arvottiin perjantaina Sveitsin Nyonissa. Samalla aukesivat kotijoukkueen maalihanat, sillä ennen oista erätauokoa FoSu oli lyönyt taululle viisi osumaa. maaliskuuta sekä kotiottelu SB Naantalia vastaan 8. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU LAUANTAINA 23. YHDISTETTY STT Seefeld Ilkka Herola oli parhaana suomalaisena yhdestoista MM-hiihtojen yhdistetyt avanneessa suurmäen kilpailussa. Selvitettävä, mikä (hiihdossa) mättää, Hirvonen totesi myös vaisuna Ylelle. –. Nyt edessä on pähkäily siitä, miksi noin. Herolalla jäi eroa kärkeen minuutti ja yhdeksän sekuntia. Erän lopussa taululla seisoivat jo kaksinumeroiset lukemat FoSun kasvatettua johtoaan jo lukemiin 11-3. HELMIKUUTA 2019 Urheilu > Urheilutoimitus puh. 11:s sija jäi käteen, ja tota noin... ja jälkimmäiset pelit 14.3. Muissa ottelupareissa saksalainen Frankfurt kohtaa italialaisen Interin, kroatialainen Dinamo Zagreb portugalilaisen Benfican, italialainen Napoli itävaltalaisen Salzburgin, espanjalainen Valencia venäläisen Krasnodarin, espanjalainen Sevilla tshekkiläisen Slavia Prahan ja venäläinen Zenit espanjalaisen Villarrealin. sijaan. Hetkeä myöhemmin Kannisen kärsiessä rangaistusta FoSun iski johtoon alivoimalla Eelis Brusin Viljo Hautalan syötöstä. –. VOITOLLAAN FOSU nousi sarjakärkeen ohi FBT Pitun ja ottelun vähemmän pelanneen IBK Medan. STT Suupparit otti ison askeleen kohti pudotuspelien kotietua murskaamalla Forssassa vierailulla käyneen SBS Wirmon ja nousemalla sarjakärkeen. Brusin nousi otteluun joukkueen ykkösketjuun Hautalan ja Kannisen viereen, ja kolmikon peli kulki alusta asti melko mukavasti. 10–3-maalin jälkeen Wirmomaalille palasi Joni Lehtinen, joka oli vaihdettu FoSun neljännen osuman jälkeen maalilta. Molemmilla joukkueilla riitti ottelussa panosta: FoSu pyrkii nappaamaan kotiedun pudotuspeleihin, Wirmo taas jahtaa hanakasti viimeistä pudotuspelipaikkaa. STT Antti Aalto oli karsinnan paras suomalainen. Nyt tuli 19:s arvomitali, ja niistä maailmanmestaruuksia on kuusi ja olympiavoittoja kolme. Pisimmälle leiskautti Saksan Karl Geiger, 131 metriä
Perinteisellä kisattavassa pariviestissä sunnuntaina Niskasen kanssa hiihtää Ristomatti Hakola. Korisliigassa kolmantena olevan Pyrinnön tehokkain oli Osku Heinonen 21 pisteellä. Naisten yhdistelmäkilpailussa ovat Pärmäkosken ohella Johanna Matintalo, Laura Mononen ja Eveliina Piippo. Toisessa välierässä ottavat yhteen A-divisioonaa johtava Lahti ja liigaa johtava Salon Vilpas. Alku käväisi toisella neljänneksellä edellä 31–29 tilanteessa, mutta puolivälissä kotijohto oli kahdeksan pisteen suuruinen ja alkoi kasvaa kolmannella jaksolla. Pyrintö pudotti FoKoPon cupista KORIPALLO PYRINTÖ-FOKOPO 115-90 Pasi Rakkolainen Forssa/Tampere FoKoPo putosi miesten Suomen cupista, kun Tampereella pelatussa puolivälieräpelissä Pyrintö otti voiton 115–90 (66–57). Romar pääsi laskemaan ryhmän loppuvaiheessa, mutta hänen suorituksensa oli levoton alusta asti. FoKoPo sai pelin alkuun alempisarjalaisena kymmenen kolmen pisteen heittoa, joista vieraat osuivat komeasti seitsemän ja nousivat johtoon 21-0. KUVA: Lassi Puhtimäki HBA kukisti kotipelissään Alun KORIPALLO HBA-FOA 90–72 Pasi Rakkolainen Forssa/Helsinki Helsinkiläinen HBA on naisten Korisliigan sarjataulukossa Alkua alempana, mutta perjantain kotipelissään HBA otti Alusta voiton pistein 90–72 (44–36). Vaakakupissa painoivat vapaaseen hiihtotapaan panostaminen sekä Seefeldin kisalatuihin tutustuminen, kun hän päätti aloittaa kisaurakkansa jo yhdistelmäkilpailusta. FL Aku Haikonen kunnostautui Tampereella pussittaen 24 pistettä. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU LAUANTAINA 23. HBA:sta tehokkaimpia olivat naisten maajoukkuepelurit Sara Bejedi 26:lla ja Awiak Kuier 18 pisteellä. Alun tehokkain oli ensi kertaa tällä kaudella Ella Salminen, joka nosteli Korisliigan ennätyspisteensä 21. Niskasen lisäksi miesten yhdistelmäkisassa ovat Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen ja Antti Ojansivu. STT Iivo Niskanen yhdistelmäkisaan Olympiavoittaja haluaa testata Seefeldin latuja sekä vapaan osaamistaan. FL Veeti-Wilhelmi Kainulainen viimeisteli FoSun 4–1-osuman. Suomen cupin välierissä Pyrintö kohtaa B-divisioonan joukkueen Munkkiniemen Kisapojat. HBA johti peliä lähes koko ajan. Lehtinen palasi maalille takaisin FoSun kymmenennen osuman jälkeen. HELMIKUUTA 2019 Romarin alppiyhdistetty päättyi keskeytykseen Suomalaislaskija Andreas Romar keskeytti alppihiihdon maailmancupin alppiyhdistetyn kilpailun Bulgarian Banskossa, kun hänen laskulinjansa epäonnistui kilpailun aloittaneessa supersuurpujottelussa. Emily Kinneston teki 19 ja Mia Loyd 16 pistettä. Romar keskeytti laskun puolivälissä. MYÖS KRISTA Pärmäkoskella on kahden kilpailun viikonloppu. HIIHTO STT Seefeld Iivo Niskanen hiihtää lauantaina yhdistelmäkilpailun Seefeldin MMhiihdoissa, ja sunnuntaina mies kisaa pariviestin Ristomatti Hakolan parina. Minulla on aika vähän kilpailuja alla, joten tässä on hyvä sauma nostattaa virettä kahden kisan kautta kohti päämatkaa. Supersuurpujottelun nopein oli Sveitsin Mauro Caviezel ennen Itävallan Vincent Kriechmayria ja Ranskan Alexis Pinturaultia, joka nousi pujottelun jälkeen kilpailun voittoon. Osuman jälkeen Wirmo vaihtoi Joni Lehtisen maaliltaan. Sunnuntaina kilpailuohjelmassa on maailmancupin supersuurpujottelu. Pyrintö tavoitti eron jo ensimmäisen neljänneksen lopulla, mutta FoKoPo sinnitteli vielä toisen jakson lopulla 55–54 tilanteessa. Isaac Williams jäi liigajoukkuetta vastaan kymmeneen pisteeseen. Kun Alku ei saanut enää kiriä aikaan, viimeiselle jaksolle lähdettiin lähes loppunumeroiden mukaisessa 19 pisteen kotijohdossa. –?Minulla on monta vuotta harjoittelua takana. Koko kilpailun toinen oli Itävallan Marcel Hirscher ja kolmas Slovenian Stefan Hadalin. Pariviestissä Pärmäkosken kanssa kilpailee Kerttu Niskanen. KUVA: Lassi Puhtimäki FoSu pyöritteli vieraansa nu rin vakuuttavasti. FoKoPosta Aku Haikonen heitti 24 pistettä, Johan Kotavuo 20 ja Gilbert Talbot keräsi 14 pistettä ja 14 levypalloa. Pyrintö voitti kolmannen jakson 25–13 ja neljännen 24– 20. Sunnuntaikin on silti mielenkiintoinen, ja hyvä kisamatka Ristomatille ja minulle, Niskanen sanoi perjantaina joukkueen mediatilaisuudessa
arkisin 10-14. 19.10 Strongman Champions League Finaali / Meksiko 1. Maksu vain pankkikortilla Miljoonamarkkinat Asuntovaunu tai asuntoauto pieni vikainenkin käy. 14.00, 00.00 Calgary–Anaheim. 18.30 (s) Jukurit–Pelicans. 20.05 (s) Buffalo–Washington. FPS nurin päätöserän maaleilla Kaksi kertaa johdossa käynyt FPS kaatui Porvoossa. 12.15 Cardiff– Watford. 05.05 (s), 11.00, 18.00 Vegas–Winnipeg. 13.25 (s) Hiihdon MM: M yhdistelmäkilpailu 15 km (p) ja 15 km (v). FL. Erittäin siisti yksiö 38 m2, 5 kerros. Mielonen iski ensin illan toisellaan Huntersin maalin karkumatkalle, muutama minuutti myöhemmin Jaska Ojanperä kasvatti johtoa kahteen maaliin. 0400 484159. 15.25 (s) MM: Suurmäki HS 130. pv. 17.00 SCL 105kg World Championship 1. Louis–Boston. Puh. 20.45 (s) Snooker Shoot Out Watford. 050 5966357. 09.45 (s) Ampumahiihto EM-kisat. 21.40 (s) Athletic Bilbao–Eibar. 16.50 (s) Newcastle–Huddersfield. 10.15 Real Madrid–Bayern München. veloituksetta. 15.15 (s) Mäkihyppy Hiihdon MM-kisat. Dallas–St. 00.05 (s) Dallas–Carolina. Mäkihyppy MM-KILPAILUT Miesten HS130-mäki, karsinta (50 parasta lauantaiseen kilpailuun): 1) Markus Eisenbichler Saksa 143,2 pistettä (128,5 metriä), 2) Karl Geiger Saksa 141,1 (131), 3) Killian Peier Sveitsi 137,5 (127,5), 4) Ryoyu Kobayashi Japani 136,5 (126), 5) Michael Hayböck Itävalta 128,9 (125), 6) Philipp Aschenwald Itävalta 128,9 (127), ...suomalaiset: 27) Antti Aalto 111,7 (114,5), ...36) Jarkko Määttä 103,6 (115,5), ...50) Eetu Nousiainen 91,6 (108,5), 51) Andreas Alamommo 90,6 (109) Yhdistetty MM-KILPAILUT Suurmäen kilpailu (HS130-mäki ja 10 km hiihto): 1) Eric Frenzel Saksa 23.43,0, 2) Jan Schmid Norja jäljessä 4,3 sekuntia, 3) Franz-Josef Rehrl Itävalta –8,7, 4) Mario Seidl Itävalta –15,3, 5) Jarl Magnus Riiber Norja –20,9, 6) Akito Watabe Japani –22,0, 7) Fabian Riessle Saksa –22,3, 8) Antoine Gerard Ranska –29,6, 9) Johannes Rydzek Saksa –36,1, 10) Bernhard Gruber Itävalta –58,6, ...suomalaiset: 11) Ilkka Herola –1.09,3, ...20) Eero Hirvonen –2.20,1, 21) Leevi Mutru –2.24,8, ...23) Arttu Mäkiaho –2.43,0 Mäkiosuus: 1) Frenzel 138,5 pistettä (130,5 metriä), 2) Seidl 137,2 (125,5) takaa-ajettavaa ladulle 5 sekuntia, 3) Schmid 136,1 (129,0) –10, ...20) Herola 110,8 (117,0) –1.51, ...23) Mutru 106,2 (118,5) –2.09, ...27) Hirvonen 103,9 (111,0) –2.18, ...29) Mäkiaho 103,1 (116,0) –2.22. Myydään Forssan seudun Sotaveteraanit ry. 147€/kk 2.980 € VAIN tänä viikonloppuna 20 nopealle! Katso ehto! VIIKONLOPPUTARJOUS! Hirsitai tynnyrisaunan ostajalle VELOITUKSETTA terassiallas tai ilmalämpöpumppu. 22.00 (s) ATP Tennis: Rio de Janeiro/Välierät. Jääkiekko LIIGA HIFK–Jukurit 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) Ilves–Tappara 1–3 (0–3, 1–0, 0–0) JYP–KooKoo 2–1 (0–1, 0–0, 2–0) Lukko–KalPa 4–3 (1–1, 0–1, 3–1) Pelicans–Ässät 6–3 (2–1, 2–1, 2–1) SaiPa–Kärpät 2–5 (2–1, 0–3, 0–1) Sport–HPK 1–2 (0–0, 1–1, 0–1) Kärpät 53 36 6 1 10 184– 87 121 TPS 51 27 4 6 14 145– 124 95 Tappara 52 27 3 5 17 153– 133 92 Lukko 53 23 5 7 18 148– 142 86 HPK 53 22 7 6 18 146– 130 86 Pelicans 52 24 3 7 18 164– 137 85 HIFK 52 19 8 10 15 156– 147 83 Ilves 53 20 7 6 20 153– 156 80 SaiPa 52 18 10 5 19 137– 140 79 JYP 52 17 9 6 20 126– 121 75 Sport 54 13 11 8 22 162– 190 69 KalPa 52 16 5 8 23 134– 165 66 Jukurit 53 12 7 10 24 130– 157 60 KooKoo 52 14 5 5 28 127– 174 57 Ässät 52 9 6 6 31 100– 162 45 KHL Admiral Vladivostok–Amur Habarovsk 1–0 (0– 0, 0–0, 1–0) Red Star Kunlun–Barys Astana vl. krs. 040-8541764. Tiedustelut 041 8077984. Kaislanniitto, imuruoppaus, pohjanjyrsintä Soita 0453434654 Kerrostalokolmio Kartanonkatu 20, 75 m2, 6. Kolmas erä oli kotijoukkueen. 05.05 (s) Vancouver– NY Islanders. Ilo oli lyhytaikainen. 040 530 3445. puut mistä tahansa takuutyönä. Seefeld. Tampa Bay–Buffalo vl. Viljami Korhonen viimeisteli loppulukemat 5-2 tyhjään maaliin. 4–3 (2–3, 0–0, 1–0, 1–0) E: Mikko Koskinen 20/23 torjuntaa. Koivuja sekaklapia. www.jokioinen.fi YKSITYISTEIDEN KUNNAN AVUSTUKSET Kunnossapitoa ja perusparantamista varten on haettavissa 29.3.2019 klo 12.00 mennessä. 03.00 (s) Superbike MM-sarja. 23.20 Leicester–Crystal Palace. Eurosport 2 09.45 (s) Freestylehiihto MC. 11.55 (s) Hiihdon MM: N yhdistelmäkilpailu 7,5 km (p) ja 7,5 km (v). 12.15 Suomi–Ranska. 05.00 (s) Edmonton– Anaheim. Luottotiedot tarkistetaan. TV 6 21.00(s) Snooker: Shoot Out. Kokouksesta laadittu tarkistettu pöytäkirja on nähtävänä www.liesjärvi.fi/15 Vuokralle tarjotaan Tilaa heti! 02 2590 200 Raju startti 2019 sesonkiin! Upea Ultimate Hirsisauna 3, sauna + ph + veranta, 13 m2, täydellinen puuosatoimitus. 19.25 (s) Alavés–Celta Vigo. Soita 040 570 4992 Alppihiihto MIESTEN MAAILMANCUP Bansko, Bulgaria. 18.00 (s) Ässät–HIFK. 14.30 (s) Ravit: Toto76. Käsitellään sääntöjen § 10 sisältämät asiat. Myydään Ostetaan Kuntien ilmoitukset LIESJÄRVEN OSAKASKUNNAN (ja kalastuskunnan) Vuosikokous sunnuntaina 10.3.2019 klo 15:00 Liesjärven kylätalolla (Liesjärventie 758, 31350 Liesjärvi). Siistikuntoinen yksiö 30 m2 Siurilankadulla. Sub 17.15 (s) Sevilla–Barcelona. Traktor Tsheljabinsk–SKA Pietari 1–3 (0–1, 1–1, 0–1) Severstal Tsherepovets–Moskovan Spartak 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) Jokerit–Minskin Dinamo 3–5 (1–2, 2–1, 0–2) J: Ryan Zapolski 24/28 torjuntaa, Jesper Jensen 1+0, Nicklas Jensen 1+0, Geoff Platt 1+0, Brian O’Neill 0+1, Steve Moses 0+1, Alex Grant 0+1, MD: Teemu Pulkkinen 1+0. 20.05 (s) NY Rangers–New Jersey Devils. 2–3 (1–0, 0–0, 1–2, 0–1) V: Markus Granlund 0+1. Otteluisäntä: Lauantaina klo 16.00 Monitoimitalo TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. 13.00 (s) Ampumahiihto EM-kisat. 18.50 (s) Luulaja–Frölunda. pv. C More Sport 1 09.00 PGA TOUR Golf: Puerto Rico Open. Alppiyhdistetty (supersuurpujottelu + pujottelu): 1) Alexis Pinturault Ranska 1.55,55 (1.09,24+46,31), 2) Marcel Hirscher Itävalta jäljessä 0,68 sekuntia (1.10,91+45,32), 3) Stefan Hadalin Slovenia –0,69 (1.10,08+46,16), 4) Riccardo Tonetti Italia –1,11 (1.09,96+46,70), 5) Trevor Philp Kanada –1,15 (1.11,38+45,32), 6) Mauro Caviezel Sveitsi –1,17 (1.09,08+47,64). TV-urheilu Yle TV2 11.10 (s) Alppihiihdon MC: Crans-Montana. FPS-maalivahti Petrus Lintonen venyi peräti 46 torjuntaan Huntersin Dominik Salaman selvittyä 25 torjunnalla. 03.00 (s) Philadelphia–Pittsburgh. 16.20 (s) Bayern München–Hertha Berlin. 23.45 Schalke–Manchester City. Hiihto-osuus: 1) Gruber 22.57,6, 2) Herola 23.01,3, 3) Rydzek 23.04,1, ...17) Hirvonen 23.45,1, ...20) Mutru 23.58,8, ...23) Mäkiaho 24.04,0. Ilta-arvonnan oikeat numerot: 1, 3, 7, 12, 13, 14, 19, 20, 21, 25, 28, 30, 32, 33, 40, 41, 43, 55, 59, 60 Kunkkunumero: 21 Urheiluviikonloppu LAUANTAI Futsal. C More Max 10.30 Bayer Leverkusen–Krasnodar. Viasat Hockey 09.00, 16.00 Ottawa–Columbus. Pittsburgh–San Jose 0–4 (0–3, 0–0, 0–1) Montreal–Philadelphia 5–1 (3–0, 2–0, 0–1) M: Jesperi Kotkaniemi 1+0. 19.20 (s) Leicester–Crystal PaTULOSPÖRSSI lace. 17.00 (s) Tappara–SaiPa. 18.35 (s) Wales–Englanti. Kotijoukkue avasi ottelun maalitilin Otto Rantasen osumalla avauserässä, mutta kotijoukkue iski tasoihin ottelun puolivälin tienoilla. klo 12 hotelli Scandicin ravintola Villassa. Vitjaz–Avtomobilist Jekaterinburg 1–5 (0–2, 1–1, 0–2) V: Joni Ortio 29/34 torjuntaa. FoA: Ella Salminen 21/7, Emily Kinneston 19/3, Mia Loyd 16/11, Meral Bedretdin 11/3, Elli Koskinen 3/4, Meriem Eerikinharju 2/1, Hanna Vapamaa 0/3. 12.00 Real Betis–Rennes. 23.30 Bayern München–Hertha Berlin. 02.05 (s) Toronto–Montreal. Hallitus Halutaan vuokrata 8 euroa Ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä NETISSÄ ilmoitus.forssanlehti.fi maksu verkkopankissa TUOMALLA Jaicom Oy, Finlayson, Kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3, Forssa. Louis 5–2 (0–0, 4–2, 1–0) D: Miro Heiskanen 0+1, Esa Lindell 0+2. 2–3 (1–1, 1–0, 0–1, 0–0, 0–1) RSK: Veli-Matti Savinainen 0+1. Koripallo NAISTEN KORISLIIGA HBA–FoA 90–72 (44–36) HBA: Sara Bejedi 26/9/7 syöttöä, Awak Kuier 18/10/3 torjuntaa, Lotta Vehka-aho 17/1/6 syöttöä, Janette Aarnio 8/2/5 syöttöä, Anna Kahelin 7/3, Elina Arike 6/3, Saga Ukkonen 6/1, Rosa Lehti 2/2, Viivi Palomäki 0/2. Telia TV Jääkiekon liiga: 17.00 (s) HPK–JYP. . Luottotiedot kunnnossa! Takuuvuokra 1 kk. New Jersey–Ottawa 4–0 (2–0, 2–0, 0–0) NY Rangers–Minnesota 1–4 (0–1, 1–1, 0–2) M: Mikael Granlund 1+0. C More Sport 2 17.10 (s) Sevilla–Barcelona. Kotiin tuotuna. Metallurg Magnitogorsk–Ak Bars Kazan 4–0 (2– 0, 0–0, 2–0) MM: Iiro Pakarinen 0+1. FPS kaatui lopulta lukemin 5-2 (0-1, 2-1, 3-0). 19.00 Daytona 500. 04.15 (s) Supersport MM-sarja. Av. FPS jatkaa Suomi-sarjan ylemmän jatkosarjan neljäntenä. Kylpyhuone laatoitettu ja parveke remontoitu. 20.05 (s) Buffalo–Washington. 05.05 (s), 12.00, 16.30 Vegas–Winnipeg. 050 4092636. SUNNUNTAI Ringette. 00.00 Espanyol–Huesca. Vuonna 2018 avustusta saaneille yksityisteille hakemuslomakkeet postitetaan. B-nuorten ykkössarjan ottelu FoPSJyske jäähallilla klo 14.30. Kuivaa koivuja sekaklapia, myös tuoretta. Viasat Fotboll 10.15 Werder Bremen–Stuttgart. Rahapelit KENO Keno 8/19 Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 1, 8, 9, 19, 21, 26, 30, 31, 36, 38, 44, 45, 49, 50, 51, 55, 56, 57, 60, 65. Viasat Jalkapallo 14.20 (s) Burnley–Tottenham. Ilmainen hintakatsaus. Kokouksen jälkeen nautitaan yhteinen lounas Kaikki jäsenet myös kannattajajäsenet tervetuloa. 03.00 (s) Philadelphia–Pittsburgh. 16.15 (s) Pyöräily Tour of Andalusia. 14.15 West Ham–Fulham. Kuivaa, kotiinkuljetus puh. Vancouver–Arizona ja. P. LAUANTAINA 23. 17.00 (s) TPS–KalPa. 23.05 (s) St. Liikenne ja kadut?Yksityistiet). Rantasen syötöstä Aleksi Karlsson vei FPS:n 2-1-johtoon. 21.30 Burnley–Tottenham. Moskovan Dinamo–Torpedo Nizhni Novgorod 4–1 (0–0, 3–1, 1–0) HK Sotshi–Slovan Bratislava 2–0 (0–0, 1–0, 1–0) TsSKA Moskova–Riian Dinamo 3–0 (0–0, 2–0, 1–0) Avangard Omsk–Sibir Novosibirsk 7–3 (4–1, 3–1, 0–1) NHL Toronto–Washington 2–3 (0–0, 0–2, 2–1) Florida–Carolina 3–4 (0–1, 3–1, 0–2) F: Aleksander Barkov 1+1, C: Sebastian Aho 0+1, Teuvo Teräväinen 0+2. Kojo-Peräjoki-Matku suunnalta. Vain nelisen minuuttia myöhemmin Huntersin Teemu Mielonen johdatti joukkueensa tasoihin. Viasat Sport 16.05 (s) Ranska–Skotlanti. Viasat Urheilu 02.35 (s), 08.15, 4.15 Chicago–Colorado. FPS:n paikka johtoaseman palauttamiseen tuli vajaa neljä minuuttia myöhemmin ylivoimalla, eivätkä forssalaiset jättäneet sitä käyttämättä. Puh. Vuokra 340 e/kk. Etusi arvo 550 €. 14.15 Ohjaskelkkailu MC. – Andreas Romar Suomi keskeytti supersuurpujotteluosuudella. TAI alk. Kunkkunumero: 1. 00.35 (s) Nashville–Colorado. 050 5110 573. 21.30 PGA TOUR Golf: Puerto Rico Open. 19.20 (s) Düsseldorf–Nürnberg. 17.00 (s) KooKoo–Kärpät. 11.30 (s), 13.00 (s) Maastohiihto MM-kisat. 2–1 (0–1, 1–0, 0–0, 0–0, 1–0) Nashville–Los Angeles 2–1 (1–0, 1–0, 0–1) N: Pekka Rinne 28/29 torjuntaa. Kokouksessa käsitellään osakaskunnan säännöissä määrätyt varsinaiselle kokoukselle kuuluvat asiat. Puh. Futsal-liigan ottelu SoVo Futsal-Sievi FS Someron monitoimitalolla klo 16. 16.20 (s), 01.10 Bayern München–Hertha Berlin. Vuokra 340 e + vesi ja sähkö. HELMIKUUTA 2019 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Lapsiperhe haluaa vuokrata talon miel. pv ja 2. Edmonton–NY Islanders ja. Hakemuskaavakkeita on saatavana tekniseltä osastolta ja Jokioisten kunnan kotisivuilta www.jokioinen.fi (Asukas?Kunnallistekniset palvelut. JÄÄKIEKKO HUNTERSFPS 5-2 Sami Koljonen Forssa/Porvoo Forssan Palloseura ei onnistunut kellistämään vieraskentällä Porvoon Huntersia perjantaina Suomi-sarjan ylemmässä jatkosarjassa. Viasat Jääkiekko 08.00 Ottawa–Columbus. 13.55 (s) Getafe–Rayo Vallecano. Puh. Työsuoritukset Kokoukset Liput 8€, alle 15 v. 10.00 Jokerit–Dinamo Minsk. Sääntömääräinen vuosikokous ma 11.3. 17.30 (s) Alppihiihdon MC: Bansko M super-g. 21.30 Bournemouth–Wolverhampton. 17.15 (s) Pyöräily Tour of Algarve. pv ja 2. Eurosport 1 06.00 (s) Superbike MM-sarja Phillip Island
22.20 Päivän sää. Kausi 2. (2013). YLE TEEMA & FEM 07.20–12.00 YLE FEM. 13.15 Neljän tähden illallinen. 12.00 Merkkien salat: Kansainväliset käsimerkit. Kausi 2. (Ruotsi 2013). Helpotusta ruuhkavuosiin. 22.25 ELOKUVA Avoimien ovien päivä (7). 17.00 17.00 Yle Uutiset. 23/40. 19.39 Sportnytt. 07.30 K3 (S). 8.09 Pikku Kakkonen: Seikkailukone. 14.45 Moderni perhe (S). 17.10 Flinkkilä & Tastula. 19.25 Hiihdon MM: Mitalijuhla, Seefeld 23.2. 14.15 Remppa vai muutto UK. 20.58 Keno ja Synttärit. 11.00 Pilanpäiten. 11.55 Hiihdon MM: N yhdistelmäkilpailu. Osa 3516. Kausi 7. 08.05 Historia: Sodan lapset. 3/6. 09.05 Yle Uutiset. 11.05 Yle Alueuutiset. 20.00–01.45 YLE TEEMA. 01.35 Pukumiehet (7). Jakso 2/12. 23.30–00.20 Villi kortti. 11.10 Alppihiihdon MC: Crans-Montana. Kausi 1. 10.45 Perjantai-dokkari: Poika nimeltä Railey. 22.35 ELOKUVA Wallander: Tuhopolttaja (16). Kausi 18. 21.00 21.00 ELOKUVA Good Kill (12). 22.25 Tulosruutu. Miesten super-g. 15.00 Hiihdon MM: Urheilustudio, Seefeld 23.2. 03.25–04.14 Burgerimies. HELMIKUUTA 2019 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot S-posti ...televisio@lannenmedia.fi Digita .........................020 411 7676 YLE TV1 07.10 Rakkaudesta puutarhaan. 7.28 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). Parhaita paloja kauden ensimmäisistä F1-testeistä Barcelonassa. 15.55 Tulossa: Putous. 19.00 Seitsemän uutiset. Jakso 5/11. 18.30 Formulasirkus: Talvitestit 1. (USA 2014) 22.40 Sohvaperunat. 06.25 Myyrä ja Panda (S). 20.15 Pikaluistelu MM: Pikaluistelun sprintti-MM. Jakso 1/10. 05.00–05.53 Myytinmurtajat. 19.49 Taitajat. 17.25 Petra rakastaa itseään. LAUANTAINA 23. 06.55 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Jakso 6/6. 01.05 ELOKUVA Sex and the City – Sinkkuelämää (12). 19.40–20.25 Vera Stanhope tutkii (12). 8.45 Retki-Roope (S). 15.10 Akuutti: Kohtalokkaat kantasoluhoidot. 17.00 17.25 Tulossa: Bachelor Suomi (S). Vieraana RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. 00.05–01.35 Minkä taakseen jättää (12). 14.55 Jäinen planeetta (7). Kausi 1, 2/3. 08.10 Peukaloisen uudet retket (7). 07.20 K3 (7). +5 +4 +2 +5 +4 +2 +4 +5 +6 +5 +6 +3 +6 +2 +2 +3 +6 +4 +5 +5 25.2. Jethro Rostedt ja Antti Kaikkonen. 15.00 Yle Uutiset. 7.39 Oktonautit (S).8.01 Tete ja Mama (S). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 10.30 Uusi päivä (S). 08.00 Yle Uutiset. 11.15 Paavo Pesusieni (7). Hiihdon MM-kilpailujen mäkihypyn suurmäen kilpailu HS 130. 14.28–15.28 Vallan linnake (7). Kausi 1, osa 4. 08.59 Galaxi. Kausi 1, 5/11. Osa 3513. 09.00 På spåret. Kausi 1. 18.30 The Voice of Finland. 18.00 BUU-klubben. 10.35 Vain elämää. Yhden muuton mies. 20.00 ELOKUVA Buena Vista Social Club (S). 08.25 Disney esittää: Kaksin karkuteillä: TV-sarja (7). 01.00 ELOKUVA Pankkikeikka (16). 09.10 Ylen Aamu-tv. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 23.2. 4,2 mm Salla Kylmin 23.2. 17.00 17.30 Studio. 16.55 Konttori (S). 12.00 Salatut elämät (S). 18.30 Vettä sakeampaa (12). 12.45 Neljän tähden illallinen. 21.42 ELOKUVA Ida (12). Kausi 8. (Britannia-USA 2008). 11.00 Tanskalainen maajussi. 09.08 Villi tulevaisuus (7). 12.45–13.35 RSO Musiikkitalossa. +7 +16 +13 +8 +22 +13 +15 +16 +16 +26 +3 +16 +5 +11 +15 +11 +4 +11 +7 +8 26.2. 15.35 Oopperaja balettigaala: Viro ja Suomi 200. 10.05 Ykkösaamu. 8.33 Petteri Kaniini. Jakso 5/6. Jakso 17/28. Kausi 2. 15.40 Victoria (7). 12.15 Neljän tähden illallinen. Osa 3512. Onnenkauppaa. Verta ja luita 2/2. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 10.30 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 06.40 Littlest Pet Shop: Meidän oma maailma (S). 17.25–20.00 YLE FEM. Kausi 1, 8/10. 16.45 Jalkapallostudio: La Liga. 19.25 Tulosruutu. 04.30 Elämää Philadelphiassa (7). 18.15 Strömsö. 11.45 Neljän tähden illallinen. 20.00 Haluatko miljonääriksi. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Kausi 1. 09.01 Otso ja sopulit (7). Kausi 7, 4/16. 09.29 Ihan sama (7). 8/8. Kausi 1, 9/10. 07.45 My Little Pony (7). Päihteet. oli vuonna 2001 -40,2 °C Kittilä Lämpimin 23.2. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) +6 +5 +6 +5 +6 +4 +4 +4 +4 +4 3 4 4 5 4 4 +3 +5 +4 +5 +2 +6 +5 +1 +3 +5 +4 +3 +4 +5 8 8 9 9 12 10 9 8 8 5 tänään tänään Helsinki +4 Hämeenlinna +6 Joensuu +2 Jyväskylä +5 Kemi +6 Kotka +5 Kuopio +4 Lahti +6 Lappeenranta +3 Maarianhamina +3 Mikkeli +5 Oulu +4 Pori +5 Rovaniemi +4 Salla +3 Savonlinna +3 Seinäjoki +6 Tampere +6 Turku +4 Vaasa +5 24.2. 13.45 Vaiheessa: Unelmien nainen. Hiihdon MM-kilpailujen miesten yhdistelmäkilpailu 15 km (p) ja 15 km (v). Kausi 7, 3/16. 16.15 Moderni perhe (S). (Espanja/Iso-Britannia 2009.) 14.45 Pilanpäiten. 03.55 Elämää Philadelphiassa (12). Kausi 8. oli vuonna 1990 +11,0 °C Jyväskylä. 22.15 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 21.00 ELOKUVA Taru Sormusten herrasta – Kuninkaan paluu (12). 18.30 Hiihdon MM: Päivän parhaat, Seefeld 23.2. Seefeld, Itävalta. Talo kauniista kylästä. 15.45 Moderni perhe (S). Paikan päällä Niki Juusela ja Ossi Oikarinen. 23.00 ELOKUVA Antakaa minun elää! (12). NELONEN 06.00 Disneyn esikoulu: Leijonakaarti (7). 18.10 Urheiluruutu. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 7.04 Dinojuna (S). Onnea, Aslak! 6.53 Hau Hau, Piip ja Veli (S). 1/8. Heerenveen, Alankomaat. 12.30 Salatut elämät (S). 13.00 Elokuva: Planeetta 51 (7). 21.40 Teemalauantai esittää. 00.25 Hävyttömät (16). 02.30 Pukumiehet (S). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. (U) 14.05–14.54 Prisma: Tyrannosaurus rexin paluu. +6 +18 +11 +7 +23 +12 +15 +17 +15 +27 -1 +14 +6 +11 +14 +10 +4 +10 +8 25.2. Jakso 8/10. 13.05 Tulossa: Bachelor Suomi (S). Kausi 4. Kausi 8. Kausi 9, 1/14. (U) 10.00 Yliopistollinen eläinsairaala: Vinttikoiran hengitys huolettaa. 11.00 Yle Uutiset. 13.29 Vallan linnake (12). 12.25 Yle Oddasat ja Oddasat. Seefeld, Itävalta. Puhuttu suomeksi. Osa 3514. Jakso 3/15. 09.00 Selviytyjät Suomi (S). 8/8. Seija Vaaherkumpu haastattelee. +3 +2 +0 +2 -2 +2 +2 +2 +1 +6 +2 -0 +5 +0 -2 +1 +3 +3 +5 +3 Ateena +10 Alicante +20 Bryssel +11 Kööpenhamina +4 Las Palmas +23 Lontoo +14 Madrid +16 Malaga +21 Mallorca +19 Miami +25 Moskova -7 Nizza +12 Oslo +3 Pariisi +12 Rodos +15 Rooma +8 Tallinna +2 Tokio +12 Tukholma +5 Wien -2 24.2. 17.00 17.30 Alppihiihdon MC: Bansko. Kausi 1. 15.20 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Kaijan päivä. 10.00 Oppimislabra. +5 +5 +4 +4 +4 +5 +4 +6 +5 +5 +5 +3 +5 +3 +3 +4 +5 +5 +5 +4 26.2. 13.45 Radalla. Bansko, Bulgaria. 11.00 Salatut elämät (7). 5, 7/9. 11.30 Salatut elämät (7). 07.20 Stephanin klassikot. 22.00 ELOKUVA The Lone Ranger (12). 22.00 Kymmenen uutiset. 20.00 Suhdesoppa. 19.10 Vapaalla Ripsan kanssa: Jussi Halla-aho. SUB 09.00–10.00 Burgerimies. 21.00 21.15 SuomiLOVE. 15.05 Pisara. 08.55 Angry Birds Blues (7). 08.50 Angry Birds Piggy Tales (S). Jakso 10/15. I 21.00 21.00 The Wall Suomi. Toimittaja Ripsa KoskinenPapunen tapaa Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon tämän lapsuuden maisemissa Tampereella. 15.25 Hiihdon MM: Suurmäki HS 130. 08.15 Muumilaakson tarinoita (S). 13.25 Hiihdon MM: M yhdistelmäkilpailu. 17.30 The Voice of Finland. 18.00 Yle Uutiset. 22.10 Lotto, Jokeri ja Lomatonni. 10.00 Yle Uutiset. 19.10 Jalkapallostudio: La Liga. 16.00 Myyrä. Hiihdon MM-kilpailujen naisten yhdistelmäkilpailu 7,5 km (p) ja 7,5 km (v). 10.30 Spotlight : Pienviljelijät vastaan Stora Enso. Naisten ja miesten 500 m ja 1000 m. (U) 11.01 Hiihdon MM: Urheilustudio, Seefeld 23.2. +11 +16 +14 +7 +21 +15 +14 +16 +16 +24 +1 +18 +6 +13 +14 +14 +2 +10 +8 +10 Maanantai +5 5 Tiistai +3 3 Keskiviikko +6 6 Torstai +1 8 Perjantai +0 3 Jokioinen eilen klo 14 -6 C 2 Lämpimintä eilen klo 14 -0,6 C Valassaaret Sateisinta 21.2. 19.30 Simpsonit (7). 03.15 48 tuntia rikoksesta (12). 18.45 Avara luonto: Tamaani, mestariselviytyjä. Jakso 11/24. 10.30 Salatut elämät (S). 13.10 Remppa vai muutto UK. 09.45–10.00 Pilanpäiten. 09.20 Paavo Pesusieni (S). 12.30 Vallan linnake (12). 08.20 Porukan parhaat. Gaudeamus igitur. 13.00 Hiihdon MM: Urheilustudio, Seefeld 23.2. 21.00 21.00 Uutisvuoto. Osa 3515. Naisten syöksylasku. 15.25 Supertähdet (S). Kausi 1, 8/18. 15.15 Moderni perhe (7). 12.35 Kotikaupunki vaihtoon. Planet 51:n asukit kokevat vihreän elämänsä hurjimman yllätyksen, kun heidän takapihallensa tipahtaa alus suoraan avaruudesta ja vieläpä kesken parhainta grillausaikaa. 08.35 Muumilaakson tarinoita (S). 17.10 C More esittää: La Liga. (U) 16.50 Novosti Yle. 19.30 Myyrä. Kausi 1, 5/6. 01.00–01.45 Uusi Kino: Upea kakku! (7). Jakso 12/24. 9.10 Poliitikkoraati ruotii viikon puheenaiheet 9.23 Viikon sää 9.30 Lumenveistokilpailu Oulussa 9.35 Suomi kaupungistuu entisestään 9.43 Viikon vanhat 9.48 Kirkan kappaleita uusina versioina. MTV3 08.00 Palomies Sami (S). 09.00 Legendat (7). 11.44 Tämä tästä
23.00 Simpsonit (7). 09.55 Kakkukuningas. 08.15 Maisan ja Nikon luksusmatkat. 17.00 Rakkauden kosketuksessa. 14.00 Välilevyjä: Epämääräisyyden keinot. 02.00 Kumman kaa (S). MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT Hävyttömät (16) MTV23 klo 00.25. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 17.55 Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Radio Suomen Viikonloppu. 7.59 Hyvää huomenta. 12.45 Kanadan rajalla. 14.00 Christian World News. 08.00 Onnemme kyyneleet. 21.00 Yle Uutiset. 09.00 Akvaariomestarit. 20.00 Wheeler Dealers. 09.00 Passion for Jesus. 11.20 Phoenixin eläinpoliisit. 19.05 Maailmanperintökohteet 360. 18.55 Radio Suomen lauantai. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Tahdon morsiuspuvun!. 0.30 Kasvattajan sydämellä (U). 07.10 Simpsonit (7). 15.00 Yle Uutiset. YLEX 6.00 YleX Aamu: Viikon Parhaat. 01.30 Painajainen naapurissa (12). 05.10 Family Guy. 02.50 Sofian enkelit. 6.15 Aamuhartaus. 10.15 Luomiskertomus: Aleksanteri Kovalainen kertoo kirjastaan Kansallinen herätys. 03.45 Rajasota. 05.15–05.59 Vankilassa ulkomailla. 21.20 Poppikoulu. 22.55 ELOKUVA Identity (16). 08.50 Remonttikilpailu Teksasissa. 13.55 Kupla. 16.30 The Cool Kids. 19.00 ELOKUVA Kuokkavieraat (12). 19.30 Buddy?s Big Bakedown. 11.02 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 14.00 Lapsivanhemmat. 6.00 Yle Uutiset. 12.35 Moniääninen Eurooppa: Irti fossiiliaddiktiosta. 21.00 Maailman julmimmat sarjamurhaajat (12). 18.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 18.35 ELOKUVA Kaiken teoria (7). 23.00 Stand Up! (S). Tamaani viettää suuren osan päivästään leikkien, ja urosyksilöt ovat kuuluisia laulutaidoistaan. 18.30 Hyvä elämä. ALFATV 07.00 Uutiset. 11.30 Filminurkka. 14.00 Kanadan rajalla. 15.15 Family Guy. 15.30 Etsimässä. 22.08 Suomi-rock – Jorma Hietamäki. 12.05 Urheiluradio. 15.35 Israel-raportti. 01.40 AVA rikosputki: Kova laki (12). KUVA: Yle Kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 13.05 Tunnelbanan. 14.25 Family Guy. 02.45 Wheeler Dealers. 09.25 Kakkukuningas. 11.05 Paljastava 2000-luku. 16.45 Will & Grace (7). 09.00 Moderni perhe (7). 00.55 Käsidraama. 13.25 Hiihdon MM: Miesten yhdistelmäkilpailu 15 km (p) ja 15 km (v). 20.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 00.50 Intohimon uhrit (12). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.02 Levylautakunta. 19.00 Buddy?s Big Bakedown. 20.00 Painajainen naapurissa. 11.45 Score. Kausi 9, osa 1/14. 04.40 20 lasta ja lisää tulossa. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö. 17.30 Nasta raamis. 11.20 Sofian enkelit. 18.00 Yle Uutiset. 14.30 Tulossa: Vieraissa (S). 09.55 TV Shop. 22.55 Apua, mikä tauti! (12). 06.45 Käärmeenmetsästäjät 4. 18.00 Ehtookellot: Hammarlandin kirkon kellot. 19.00 The Orville. TV7 08.30 Jumala puhuu. 18.30 Talent USA. 17.15 Olen berliiniläinen – tarinoita muurin varjosta, osa 1/3. 16.30 Jumala puhuu. 10.05 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 08.55 Kakkukuningas. 13.03 Itäraportti. 17.15 Will & Grace (S). 07.55 Simpsonit (12). 22.55 Päihdekoukussa. 10.25 Kissakuiskaaja. 22.05 Urheiluradio. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 12.00 Uutisia ja tiedotteita. 22.05 Roman Schatzin Maammekirja: Kiinalainen maailma. 20.00 Rillit huurussa (S). 16.15 Entisten nuorten sävellahja. 20.00 Simpsonit (7). TV5 07.10 Sofian enkelit. 06.45 Simpsonit (7). 7.02 Sää. Kadetti Welma Revonsydän, Pelastusarmeija, Kouvola. 0.00 Yle Uutiset. 17.30 Viikon teos (U). 12.30 Jerusalem studio. 00.30 Tie on valmis!. 23.55 Apua, mikä tauti! (12). 12.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 02.00 CSI: Miami. 14.30 Lapsivanhemmat. 14.55 Alaston salaisuuteni (12). Mitään yksinkertaisia, iskulauseiksi tiivistyviä ratkaisuja tässä ihmiskunnan kohtalonkysymyksessä on turha odottaa. 13.40 Tahdon morsiuspuvun!. 19.00 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 23.50 Äärimmäinen selviytyjä Kiinassa. 22.30 Simpsonit (7). 23.02 Yöradio. 22.03 Black Gospel. 22.00 Simpsonit (7). 17.30 Moderni perhe (S). 16.03 Toivekonsertti. 15.03 Marttyyrien ääni. 05.40–07.35 Yön AVA. 11.45 Kakkukuningas. 18.03 Uskon askeleita (U). 14.40 Kadonneen jäljillä (S). 9.10 Sää. 11.00 Uuden Musiikin Viikko: Katri Norrlin. 08.20 Ruokamatkalla USA:ssa. 06.20 Simpsonit (7). 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 15.20 Poppikoulu. 01.50 Remonttipainajainen. 15.00 Radioteatteri esittää: Komisario Koskinen ja hiirileikki. 16.10 Urheiluradio. 8.35 Raamattuavain extra. 20.00 Tahdon morsiuspuvun Britannia. 21.00 Snooker: Shoot Out. 14.00 Amerikan rajavartijat. 18.10 Viestejä tuonpuoleisesta. 09.25 Moderni perhe (S). 12.00 Kaunis elämä. 0.00 Yöradio. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 0.00 Sykettä Israelista -kooste. 21.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 21.25 ELOKUVA Nälkäpeli (12). 14.50 Family Guy. 09.00 Snowcross. 13.10 Kanadan rajalla. 02.40 RuPaul’s Drag Race. 7.00 Yle Uutiset. 11.30 Eden. 15.50 Yle Uudizet karjalakse – karjalankielinen viikkokatsaus. 09.30 Sara La Fountain Australiassa. 01.00 Liv D: Bilekissojen pyhä parannus (7). 22.00 Yle Uutiset ja sää. 22.05 Tiedeykkönen. 17.10 Äärimmäinen selviytyjä. 12.00 Isännän pöydässä. 23.30 Yöluotsi. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 21.55 Radio Suomen lauantai. 11.30 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 13.45 Konservatiiviset uutiset. 6.25 Aamusoitto. 08.15 Pohjoisen valtatien pelastajat. 16.00 Diili Ryan Serhantin tapaan. 09.00 Nuoret äidit. 11.05 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 03.25 Tarjousten metsästäjät. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Autonraadot rahaksi. 8.50 Lapsuuden laulut. 10.50 Kakkukuningas. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 05.00–05.45 Maailman oudoimmat ruoat. 11.00 Yle Uutiset. 22.00 Tulossa: Temptation Island Suomi 5. 18.00 Moderni perhe (S). 09.50 Aivopelit. 14.00 Arktiset vedet. 16.00 Parantumiskoulu. 12.20 Kanadan rajalla. LIV 09.00 Remppa vai muutto. 07.25 Ruokamatkalla USA:ssa. 10.55 Asunnon metsästäjät. 16.15 Autojen ensiapu. 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.20 Makrillihain mysteeri (7). 15.45 Pakina (U). 20.02 Urheiluradio. 05.15–05.41 A Baby Story. 23.00 Arkisto: Vuosikatsauksia. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 15.50 Yellowstonen salatut ihmeet. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 23.00 DeiPark. 17.05 Maanalaiset salaisuudet. 17.25 FinRX Crosskart: Raahe. 11.00 Klassikkoparatiisi: Punaisen papin Neljä vuodenaikaa. 20.30 Moderni perhe (S). 09.55 Jukan laulut. 07.00 Lottovoittajan unelmakoti. 13.00 YleX Viikonloppu: Womma ja Aino. 19.30 Café Raamattu. 21.00 TV7 Jerusalem Uutiset. 23.00–00.00 Sledstore SM. 02.00 Hyvä elämä. 14.30 Mars Hill Church. 10.50 Uusi elämä etelässä. 18.00 Gok Wan: Kekseliäät kierrättäjät. 18.50 Merisää. 01.05 The Gifted. 05.00–05.24 Asunnon metsästäjät. 5.50 Merisää. 13.35 Kanadan rajalla. 18.00 Amerikan lapsimissit. 8.04 Puheen Viikko. 02.25 Verisukulaisia (12). 12.40 Kakkukuningas. 03.55 Tarjousten metsästäjät. 11.20 Kakkukuningas. 01.55 Poliisit – kotihälytys (7). JIM 09.00 Kauppaneuvos Jethro (S). 9.11 Radio Suomen lauantai: Alueradiot. 01.40 Tohtori paise. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 17.10 Urheiluradio. 14.20 Fast n’ Loud. 01.30 Klubi 700. 00.55 Tulossa: Vieraissa (S). 8.05 Kuusi kuvaa kirjoittaja ja opettaja Arno Kotron elämästä. Osa1. KUTONEN 07.00 Ruokamatkalla USA:ssa. 18.01 Iltahartaus. 17.15 Entisten nuorten sävellahja. 21.00 Selviytyjät. 1.00 Arkisto: Muotitietoiset. 17.25 Tulossa: Suomen huutokauppakeisari esittää: Markku hoitaa. 10.30 Hengellistä musiikkia. 12.25 Radio Suomen Viikonloppu. 15.20 Hait vastaan delfiinit. 17.10 Radio 1 vastaa. 12.08 Radio Suomen Viikonloppu. 18.00 Aivopelit. 08.30 Kakkukuningas. 10.05 Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen: Miten tehdä mielenterveysongelmista taidetta?. 10.00 Yle Uutiset. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 04.45 Family Guy. 17.35 Tahdon morsiuspuvun!. 3.00 Rukous Suomen puolesta (U). 07.30 Simpsonit (7). Ian kutsuu Jumalaa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 03.30 Pyhän Hengen ilta. 21.02 Urheiluradio. 11.03 Raatihuone. 02.35 Vaarahetkiä videolla. 20.00 Huvila & Huussi. 10.40 Lyödään ällikällä. 00.35 Tappavat suhteet (12). 04.30 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 15.25 Hiihdon MM: Miesten mäkihyppy HS 130 ja Jääkiekkokierros. 20.30 Rillit huurussa (S). 07.30 Viestejä tuonpuoleisesta. 19.30 Dosentti: Laura Holmström. 9.05 Muistojen bulevardi. 10.45 Uusi Testamentti avautuu. 07.55 Ruokamatkalla USA:ssa. 15.00 Ensitreffit alttarilla Tanska. 12.15 Kokkaushaaste. 17.00 Lyömättömät!. 23.00 Iltahartaus. 7.53 Onnen sävel. 18.00 Alaskan superkoneet. 8.05 Onnen sävel. 17.10 Unelmien poikamiestyttö. 11.25 Formula E: Mexico City. 21.00 Simpsonit (12). 13.00 20 lasta ja lisää tulossa. 13.00 Hiihdon MM: Seefeld tänään. 16.05 Family Guy. 15.20 Autojen ensiapu. 04.30 Pohjoisen valtatien pelastajat. 22.05 Holmes NYC (12). 14.30 Autojen ensiapu. 21.00 ELOKUVA Last Knights (12). 19.00 Huvila & Huussi. 18.00 Snowcross. FRII 06.30 Lakefront Bargain Hunt. 00.50 Perusteluja kristinuskolle. 10.00 Yle Uutiset. 12.03 Yhdessä ylistämään. 20.07 Sää. 04.30 TV7 Jerusalem Uutiset. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. HERO 09.10 Rempalla kaupaksi. 10.00 Jaksa paremmin. 15.05 Tahdon morsiuspuvun!. 10.30 Hengenvaarallinen saalis. 17.00 Rikkaiden panttilainaamo. 21.15 Pelastaja. Ian saa vankilassa uusia ystäviä, ja Debbie taistelee palkkatasa-arvon puolesta. 12.15 Kakkukuningas. 00.45 Egyptin kadonneet aarteet. 10.30 Kuvia ja käännekohtia: Jukka Kuoppamäki. 21.00 Yle Uutiset. 19.02 Sävel on vapaa / 09 – 144 800. 10.00 Jaetut maailmat: Suorittaminen on vaihtunut läsnäoloon Leo Straniuksen ja Annukka Bergin matkailussa. 19.02 Urheiluradio. 23.06 ELOKUVA Tähtiin kirjoitettu virhe (12). 7.50 Merisää. 03.00 Alamaailma Oy. 10.03 Gospel Train. 13.35 Viikon debatti (U). 16.10 NASAn salaiset kansiot. 20.00 DJ Mista S. 3.30 Rukousasema (U).. 15.25 Vain elämää. 10.00 Rempalla kaupaksi. 17.40 Onnenpyörä. 16.10 Faunin iltapäivä. 10.15 Lyödään ällikällä. 15.10 Sinkkuillallinen. 9.00 Yle Uutiset. 11.30 Yliluonnollista. 7.25 Aamusoitto. 0.02 Yöradio – tunti 2000-lukua. 6.59 Hyvää huomenta. 18.00 Idols. YLE PUHE 6.00 Sari Valto. 22.55 Tulossa: Vieraissa (S). Öljyja hiiliriippuvuudesta irtipääsy edellyttää syvällistä yhteiskunnan muutosta. 16.35 Tahdon morsiuspuvun!. 12.50 Lentoturmatutkinta. 20.00 Afrikan kuolettavimmat. 12.15 Lihavat lemmikit. 08.00 Tarjousten metsästäjät. 00.00 Arman ja viimeinen ristiretki (7). 01.00 Paratiisihotelli Norja (S). 15.55 Yle News. 04.25 Family Guy. 03.05 Remppa vai muutto. RADIO DEI 8.03 Pakina. Ne näyttävät pieniltä ja suloisilta, mutta ovat oikeita hurjapäitä loikkiessaan Etelä-Afrikan tyrskyävillä rantakivikoilla. 13.20 TV Shop. 01.00 Rakkauden kosketuksessa. 03.15 Bitchin’ Rides. 18.00 Klubi 700. 20.00 Moderni perhe (S). 22.00 Grillit huurussa (S). 15.20 Etnohetki. 23.00 Pako (16). 21.00 ELOKUVA Koko potti (16). Länsi-Berliini: länsimaailman villi itä. 13.15 Pyhä Henki tänään. 10.40 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 14.02 Radio Suomen Viikonloppu. 00.00 Hillsong TV. 09.50 Lystikkäät eläinveikkoset (7). 11.55 Kadotetut Amazonin kaupungit. 21.00 Yö-yhtyeen 35v-juhlakonsertti. 7.03 Onnen sävel. 01.45–02.30 Paratiisihotelli Norja (S). 15.50 Radio Suomen Viikonloppu. 23.30 ELOKUVA Phone Booth (16). 11.03 Mahadura & Özberkan. 18.30 Moderni perhe (S). FOX 06.00 Simpsonit (12). 6.02 Radio Suomen Varhaisaamu. Frank joutuu pulaan Liamin koulun vanhempainyhdistyksen kanssa. 03.40 True Crime: Pahasta pelastuneet (12). 19.00 Vappu ja Marja Live. 16.30 Elokuva: Sokkotreffit (S). 21.02 Urheiluradio. 07.05 Ultimate Rush. 15.00 Hiihdon MM: Seefeld tänään. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 09.40 Kultakuume: Etelä-Amerikka. 22.25 Suurenmoiset morsiamet. 8.15 Lintumetsä. 19.00 Brian Johnsonin kaarat. 09.55 Jon & Kate +8. 07.30 Hirviökala. 08.05 Remonttipainajainen. 23.10 Yöklassinen. 01.15 ELOKUVA American Pie: Beta House (16). 15.40 Family Guy. 08.30 Nuoret äidit. Keskipäivän aave ja toimistotyöläiset, osa 3/12. 07.30 Lämäri. 11.40 Uusi elämä etelässä. 6.56 Päivän mietelause. 02.55 CSI: Miami. 7.45 Tarinoita lapsille: Superaltis Alarik, osa 2/5. 13.55 TV Shop. 23.20 Kahdeksan ihmeen vuotta -musiikkikooste. 10.30 Rikkaiden panttilainaamo. 10.35 Aristoteleen kantapää: Mitä tietoa kapellimestari välittää orkesterille konsertissa. 6.05 Hartaita säveliä. 11.00 Eden. 22.55 Yle Puhe. 03.20 Salaisuus kuolemaan saakka (12). 10.00 Remppa vai muutto. 17.30 Haapasalon Suomi. 19.07 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 16.30 Leijonan luola USA. 00.00 NCIS Rikostutkijat (12). 7.15 Aamuhartaus. 15.30 Leijonan luola USA. 04.35 Asunnon metsästäjät. 14.10 Sinkkuillallinen. 21.00 Temptation Island USA (7). 12.05 Radio 1 vastaa. 21.00 Egyptin kadonneet aarteet. 13.05 Kiinteistöveljekset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 2.00 Uskon askeleita (U). 14.55 Hups, mikä kotivideo!. 10.15 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 19.30 Rillit huurussa (S). 16.05 Tahdon morsiuspuvun!. 13.30 Amerikan rajavartijat. 02.30 Kumman kaa (S). 11.00 Kaappaus keittiössä. 01.35 Sensuroimaton Michael Ware. 02.30 Rikotusta eheäksi – Seppo Jokinen. 8.00 Yle Uutiset. 20.30 Simpsonit (7). 02.35 Apua! Tyttäreni on raskaana. 12.15 Mahamonologeja: Osa 7: Ruoka ja juoma erikseen. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 07.05 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 02.50 Matkalla kiven sisään (7). 04.05 Alaska: Viimeinen rintama. 14.35 Lähetysavain. 10.35 JC-Radio. 15.35 Tahdon morsiuspuvun!. 01.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 09.00 Aivopelit. 23.00 Yle Uutiset. 08.30 Uutiskauha. 14.35 Leijonan luola USA. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 00.05 Fargo (12). 10.00 Lentävä talo. 03.40 Hei me rakennetaan!. 11.55 Kanadan rajalla. 15.35 Apua, mikä tauti! (12). 08.00 Viestejä tuonpuoleisesta. 17.40 Ikuisia kertomuksia. 04.20–04.46 Näkymätön vuokralainen (12). 17.00 Häät sulhasen tapaan. 14.35 Tahdon morsiuspuvun!. 09.25 Aivopelit. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. Näin sanoo brittiläinen Simon Pirani, joka työskentelee Oxford Institute for Energy Studies -nimisessä tutkimuslaitoksessa.13.00 Klassista kahteen. 17.00 Single Parents. 22.30 Cafe Intro. 6.30 Suomi soi. 22.00 YleX Lauantai-ilta. 00.05 ELOKUVA Rambo – taistelija 2 (16). 11.55 Hiihdon MM: Naisten yhdistelmäkilpailu 7,5 km (p) ja 7,5 km (v). 21.55 Suurenmoiset morsiamet. 12.50 KDkompassi. 21.30 Simpsonit (12). Sää. 13.10 Tahdon morsiuspuvun!. 09.30 Jon & Kate +8. 13.00 TV7 Israel News. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 20.00 Pyhän Hengen ilta. 03.40 Kadonneet (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 12.45 Merisää. 6.55 Ruokapuhetta. 9.05 Urheiluradio. 13.00 Yle Uutiset. KUVA: Paul Sarkis Avara luonto: Tamaani, mestariselviytyjä Yle TV1 klo 18.45. 15.30 Musta aurinko – Melankolian kulttuurihistoriaa. 03.00 Café Raamattu. 05.30– 05.59 Family Guy. 20.08 Toni Laaksosen Lauantaitanssit. 13.15 Suhteessa selviytyjät. 14.00 Yle Uutiset. 21.12 Kalle Haatanen. 10.20 Kakkukuningas. 19.55 Uutiset. 17.05 Tahdon morsiuspuvun!. 16.10 Sinkkuillallinen. 21.50 Merisää. 10.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. LAUANTAINA 23. 7.02 Hartaita säveliä. 03.40–05.00 Astral-TV. 22.00 Valley of The Boom. 20.00 Tanssi kanssain. 12.30 Talent Suomi. 13.40 Lentoturmatutkinta. 7.00 Yle Uutiset
Perjantaina 22.2. Paikalla on myös koiravaljakko. Jaakko Kyrö Lounais-Häme Hiihtoloma on pakattu tapahtumilla Lounais-Hämeessä. Talsoilan talvitapahtumaa vietetään perjantaina klo 13–15 luistimien kera. –?Kaikissa riehoissa on tarjolla ohjelmaa ja makkaraa. LAUANTAI 23. Kesäkaudesta on sen verran aikaa, että ulkona käristetty makkara maistuu taas, vastaava nuoriso-ohjaaja Jaana Riitamaa Forssasta nauraa. Forssa Vahvaa meininkiä on myös Forssassa. Pitkäaikaisimman nurkanvaltauksen tekevät verkkopelaajat. • Tanssit Susikkaalla, Susikkaantie 604 klo 20. taidetyöpaja ja tehtävärata Forssan museossa, satutunti kirjastossa. nappulahiihdot, moottorikelkka-ajelua, mäenlaskua ja buffetti. Messut jatkuvat sunnuntaina. Nuorisotyöntekijä Robert Etelämäki on itse teemiehiä. Nuorisotila on varattu laneja varten maanantai-illasta klo 18 tiistaiaamuun klo 10 saakka. –?Ideaparkin reissulle, taikurikurssille ja laneihin on ennakkoilmoittautuminen. Jokioisilla bussi pysähtyy klo 10.20. SYNTYNEITÄ Oikaisuja The Milkshakemakers-yhtyettä koskevassa jutussa 21.2. FL Hip-hei hiihtolomalle! Lounais-Häme tarjoaa hiihtolomavipinää niin sisäkuin ulkotiloissa. Jokioinen Hiihtolomaviikko sai Jokioisilla vauhdikkaan aloituksen perjantai-iltana Nuokkarin nuorisotilassa. Torstaina on mahdollisuus suunnata Ideaparkiin bussikuljetuksella, joka järjestetään yhteisvoimin Tammelan ja Humppilan kanssa. • Janna ja Valtteri Stenberg saivat pojan 12.2. • Blini-ilta Portaan Nahkurinverstaalla klo 16 alkaen. Pienistä kunnista kunnostautuu erityisesti Jokioinen. KUVA: Lassi Puhtimäki. paikallisen ravintolan nimessä oli virhe. • Kansanedustajaehdokas Johanna Häggman tavattavissa: Jokioinen, Keskuskatu 14 klo 10–11, Humppila, Lasitehtaan kauppakeskus klo 11.30–12.30 ja Ypäjä, Salen edusta klo 13–14. KUVA: Seppo Pessinen Jokioisten Nuokkarilla keitetään hiihtolomaviikolla pannu jos toinenkin kahvia. Forssan Lehdessä julkaistussa television lähetystekniikan muutosta koskevassa jutussa oli virhe. Viikon muita tapahtumia Forssassa ovat muun muassa Hei me pelataan -päivä Kuutamolla (ke klo 12–15), koko perheen touhutorstai Kuutamolla (klo 13–16) ja niin ikään Kuutamolla järjestettävä disco (pe klo 18 alkaen). Hiihtolomaviikon jäädisco on jo perinne Forssassa. En usko, että muissakaan kunnissa tapahtumia on rajattu vain oman kunnan asukkaille, Riitamaa toteaa. Surrataan siis ensimmäiseksi Jokioisten suuntaan. Ohjelmassa mm. Keskiviikkona talviriehat jatkuvat Vieremällä klo 17–19 muun muassa moottorikelkkojen ja ponien kera. Pimeä päättyy klo 7.01 ja alkaa klo 18.18. Viikolle oli suunniteltu myös pulkkailua, mutta säätilan vaihtelun vuoksi alakoululaisille järjestetään hallipelituokio maanantaina klo 12–14 Paanan koululla. Television toimimisen muutoksen jälkeen voi varmistaa kanavapaikalla 24, ei siis kanavapaikoilla 21 ja 22 kuten jutussa kerrottiin. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA LAUANTAINA 23. Nuokkari on auki normaalisti hiihtolomaviikon ajan, minkä lisäksi se toimii tapahtumakeskuksena. Tiistaina koetaan perinteinen Linikkalanlammin laskiaisrieha klo 17–19. Urjala –?Ohjelmassa mm. Vauva painoi 3585 g ja oli 49 cm pitkä. –?Eikä muissakaan tapahtumissa kysytä kotikuntaa. Keskiviikkona samoissa tiloissa järjestetään alakouluikäisten taikurikurssi klo 11. Hugon ja Leon pikkuveli painoi 3800 g ja oli 53 cm pitkä. • Hämeenlinnan antiikkitaideja keräilymessut klo 10–16, Lukiokatu 7, Hämeenlinna. Taikuriopettajana loihtii Taikuri Jari. Koko perheelle suunnattuja ulkoilmatapahtumia on peräti kolme. • Kehräämön perhelauantai klo 10–14. Entinen Down Under ja Pääty-Bar nimillä toiminut ravintola on nykyään nimeltään Ravintola Puistolinna. HELMIKUUTA 2019 Ajassa Aslak Huomenna: Matti, Matias Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.45 ja laskee klo 17.34. Riitamaa toivottaa myös muut kuin forssalaiset tervetulleiksi ulkoilmatapahtumiin, kuten myös maanantain jäädiscoon, Forssan jäähalliin klo 13–15. • Vasemmistoliiton ehdokkaita tavattavissa torilla klo 10–12. –?Meillä on tapana järjestää lomien ajaksi paljon ohjelmaa, sillä kaikki eivät lähde lomareissuille, nuorisotyöntekijä Robert Etelämäki kertoo. HELMIKUUTA PANKAIS POIKETEN Tänään • Forssan tori klo 7–14. • Eliisa Sallila ja Kari Kemppainen saivat tytön 12.2. Numerosta 050-5925 867 voi kysellä, josko paikkoja on vielä jäljellä, Etelämäki sanoo
Se näytti hänelle Jumalan herruuden ja johti hänet pyhyyden tuntemiseen. Tammela ja Humppila Bussi Ideaparkiin starttaa Tammelasta klo 10 ja suuntaa Jokioisten kautta Humppilaan klo 10.40:ksi. Organisaatiolle lahjoitettiin keskimääräisesti yli kolme kiloa vaatetta per asukas. Yönuokkari järjestetään myös Humppilan Vaijerissa maanantain ja tiistain välisenä yönä. 648 Kun oikeamielinen pakeni veljensä vihaa, viisaus ohjasi hänet oikealle polulle. FL. PÄIVÄN SANA toiset persoonallisuuteni ajattelevat, että olen lässyttäjä. UFF:n järjestämä vaatekeräys palvelee Suomessa yli 1?500 keräyspisteellä. 10:10 Näin markkinoi Urjala Lammiharjun talvitapahtumaa (tänään la klo 14–16). Eikä tässä kaikki Kuntien ohella moni muukin taho huomioi hiihtolomaviikon. Rasitusten keskellä se vaurastutti hänet ja palkitsi runsaasti hänen vaivansa. Sunnuntaina voi jatkaa Huhdin laturetkellä, jossa tarjolla on omavalintaisia matkoja omaan tahtiin ja mehuasema Aseman koululla klo 9–15. Viis. –?Reissu toteutuu, mutta bussissa on vielä tilaa. SOMEROLLA JA YPÄJÄLLÄ hiihtolomaviikko on kääntymässä lopuilleen ja koulu kutsuu maanantaista alkaen. UFF:n vaatekeräysverkosto tavoittaa reilut 5,4 miljoonaa suomalaista 281 kunnan alueella. Paikkoja kannattaa kysellä vielä maanantaina, Urjalan nuorisoja liikuntaohjaaja Marjo Niittymäki kertoo ja vinkkaa vielä Supermarsu-elokuvaa, joka katsotaan Urjalan kirjastolla tiistaina klo 13. ”En usko, että muissakaan kunnissa tapahtumia on rajattu vain oman kunnan asukkaille.” JAANA RIITAMAA Forssan vastaava nuoriso-ohjaaja Suomalaisten kierrätysinto korkealla Tiina Naula Vuonna 2018 suomalaisten vaatelahjoitukset UFF:lle olivat yli 14,5 miljoonan kiloa. FL 6 Tarkempia tietoja tapahtumista ajankohtineen löytyy kuntien ja muiden järjestäjien nettisivuilta. UFF SAAVUTTI lahjoituksien tarkalla lajittelulla yli 96 prosentin jälleenkäyttöasteen. Lisäksi tarjolla on ilmainen koko perheen luontoretki perjantaina klo 12–14. Takaisinlähtöaika on Cledoksen keikan jälkeen noin klo 19. Tammelan ja Humppilan kuntien tarjonta on muutoin maltillista. Ilmoittautuminen on päättynyt, mutta vapaita paikkoja voi tiedustella tekstiviestillä numerosta 050 592 1914. Kulttuuriyhdistys Kuvio on sekin aktiivinen ja järjestää toimintaa Humppilassa, Ypäjällä ja Forssan Koijärvellä. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA LAUANTAINA 23. Tammelan Manttaalillä järjestetään yönuokkari, mutta se on jo täyteen varattu. HELMIKUUTA 2019 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Eerikkilä tarjoaa Hämeen luontokeskuksessa ohjattuja lajikokeiluja päivittäin. Tekstiilien uudelleenkäyttö alkuperäisessä käyttötarkoituksessa säästää merkittävästi vettä sekä vähentää CO2päästöjä ja kemikaalien käyttöä verrattuna uusien tekstiilien tuotantoon. Lämpimään sisätilaan pääsee Nuorisotila Majakassa, joka on auki normaalisti lomista huolimatta. Urjala järjestää viikoittaisen Vesihelmi-reissun (to klo 16.10) ohella päivämatkan Himokselle tiistaina. Liikettä on tarjolla myös jäähallissa, jossa järjestetään mailallisia ja mailattomia yleisöluisteluja lauantaina, maanantaina, torstaina ja perjantaina. Organisaatio vastaa yli 3?300 vaatekierrätyslaatikosta ympäri Suomen. Lahjoitusten valtaosa, 92 prosenttia, pystytään ohjaamaan uudelleenkäyttöön sellaisenaan vähittäisja tukkumyynnin kautta jätelainsäädännön etusijajärjestyksen mukaisesti
Riitta Konkolan mukaan vaihtoehtoja väistötiloiksi haetaan parhaillaan ja niistä tiedotetaan heti, kun päätöksiä on tehty. METROPOLIA ON Suomen suurin ammattikorkeakoulu, ja sillä on Leppävaaran lisäksi kolme muuta kampusta pääkaupunkiseudulla. LAUANTAINA 23. Ammattikorkeakoulun hallitus päätti asiasta torstaiiltana. Kaupunki kertoo seuranneensa rakennuksen siirtymistä ja painumista aktiivisesti. Koska rakennuksessa on havaittu sortumisriski, turvallisuus halutaan maksimoida poismuutolla. HELMIKUUTA 2019 24 FORSSAN LEHTI SUURJAKELU Ota yhteyttä mediamyyntiimme: Minna Aaltonen .........050 342 6610 Pia Oksa .....................050 313 8987 Mirka Willman ............040 457 8021 Heini Laurén ..............040 528 2269 Heli Hieperi ................050 313 8999 sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi www.forssanlehti.fi Ilmoitusaineistot keskiviikkona 27.2. kaukosäädöllä, kuusi turvatyynyä, Led-huomiovalot Yrittäjänkaari 7, FORSSA Ma-pe 9-18, la 10-14 P. maaliskuuta mennessä. FL-LM Suomen suurimman ammattikorkeakoulun opiskelijat joutuvat evakkoon Espoon Leppävaarasta jo ensi viikon jälkeen. KUVA: Kimmo Penttinen UUTISET Opiskelijoille ja henkilökunnalle osoitetun tiedotteen mukaan korkeakoulurakennuksella on pitkä vauriohistoria, joista omistajat ovat tienneet vuodesta 2004 lähtien.. kaukosäädöllä Peugeot 3008 Allure Blue -18 HDi 120 automaatti 7 tkm, vak.nop.säädin, törmäysvaroitin, aut.ilmast., keskusluk. Espoon kaupunki määräsi viime viikolla ammattikorkeakoulun rakennuksen suljettavaksi mahdollisimman nopeasti. Virpi Niemistö Espoon Leppävaarassa sijaitseva Metropolia Ammattikorkeakoulun rakennus poistuu käytöstä sortumisvaaran vuoksi jo ensi viikon jälkeen. 2xrenk., cruise, met.väri Mercedes-Benz C 220 BlueTec -15 T A Premium Business AMG 97 tkm, cruise, h-kirja, AMG, nahkaverh., navi, webasto, ilmast., ESP, aluv., CD, MMI, vetok., met.väri 30.900 Volkswagen GOLF Variant 1.4 -08 TSI Limited DSG, SIISTI YKSILÖ 147 tkm, autom. 4246 9866 12.900 Ford MONDEO 2,0 145 Ghia 5-ov -08 AJETTU VAIN 43 TKM! 43 tkm, 1-om, vähän ajettu, huippusiisti, h-kirja, ilmast., TC, vetok., aluv. Tuolloin tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että rakennuksen rakenteet ovat painuneet merkittävästi ja niissä on vakavia halkeamia. 03 4249 338 Automyynti: ma-pe 9–18, la 10–14 forssanlaatuauto.fi Honda CIVIC Tourer 1,8i -16 Elegance A 36 tkm 21 000 € Mercedes-Benz C 180 -13 CDI BE Autom. Rakennuksen omistaa Espoon kaupunki. Torstaisen päätöksen jälkeen opiskelijat ja henkilökunta jättävät rakennuksen jo 4. • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ AUTOKAUPPAA Raimo myy tänään klo 10–14 Forssan Laatuauto Aukeentie 2, Forssa P. Leppävaaran kampuksella on noin 3?000 opiskelijaa ja 140 henkilökunnan jäsentä. VIIME VIIKOLLA kampusrakennuksen arvioitiin olevan tyhjä pääsiäiseen mennessä. klo 12 mennessä. vaiht., h-kirja, ilmast., vetok., aluv., 2xrenk., cruise, p-tutka, met.väri, CD, lohkol., 6.900 FORSSA OY Hämeentie 31, P. Premium 108 tkm 20 900 € Korkotarjous 0.99% Korkotarjous 0.99% Tölönkaari 1, Forssa puh. Opiskelijoille ja henkilökunnalle osoitetun tiedotteen mukaan korkeakoulurakennuksella on pitkä vauriohistoria, joista omistajat ovat tienneet vuodesta 2004 lähtien. Neuvottelut kampuksen tulevaisuudesta sen tyhjenemisen jälkeen on tarkoitus aloittaa, kun akuutti väistövaihe on hoidettu. –?Mitään uutta ei ole ilmennyt viime viikon jälkeen, mutta haluamme maksimoida turvallisuuden ja mennä turvallisuus etunojassa, toteaa toimitusjohtaja-rehtori Riitta Konkola Lännen Medialle. 010 411 4431 ma-pe klo 9-17, la 10-14 Hyundai i30 WAGON 1,6 -15 GDI ISG Comfort Plus 170 tkm, h-kirja, ilmast., hillhold, aluv., 2xrenk., cruise, MP3, lohkol., MMI 10.900 OSTAMME AUTOJA w w w .a kr .fi Volkswagen GOLF Variant -17 Allstar 1,4 TSI 92 DSG 20 tkm, autom.vaiht., h-kirja, p-tutka, ilmast., aluv., cruise 22.800 Sortumisvaara Suomen suurimman AMK:n kampuksella Opiskelijat siirtyvät väistötiloihin jo maaliskuun alusta lähtien. 0207 590 510 www.auto-keha.fi 31.990 17.790 Peugeot 308 SW Active -15 PureTech 130 automaatti 57 tkm, autom.vaiht., huoltokirja, lohkolämm., sisäpistoke, 2xrenk., erik.vanteet, keskus.luk. torstaina 28.2
PLUSSA 2–3 ESKO TUOVINEN. LAUANTAINA 23. HELMIKUUTA 2019 Museossa kummittelee Näin lupaa Museo Skogsterin uuden näyttelyn takaa löytyvä amanuenssi Eva Sirén
–?Näyttelyssä on taikavälineitä ja arkipäivän esineistöä, joiden äärellä taikoja on tehty. –?Spiritismi oli oman aikansa trendi-ilmiö. Nykyaikana kiinnostus henkiHenkimaailman juttuja -näyttelyssä kerrotaan muun muassa kantahämäläisten kartanoiden kummituksista. Kummittelemaan ovat jääneet niin ilkeät kartanonisännät kuin ikävästi päättyneiden rakkaustarinoiden neidot. KUMMITARINOIDEN lisäksi näyttelyssä käsitellään arjen taikuutta. –?Jo muinaiset roomalaiset ovat kirjoittaneet tarinoita, joissa kartanoissa kummittelee. Susanna Lähdekorpi Hämeenlinna Saattaapa hyvinkin olla, että Museo Skogsterin uudessa Henkimaailman juttuja -näyttelyssä törmää Fredrika Wetterhoffin (1844–1905) kunnioitusta herättävään haamuun. Jos sen läpi kaatoi taikajuoman, sen ominaisuuksien uskottiin vahvistuvan. –?Meillä on näyttelyssä kirjakaappi Wetterhoffilta. NÄYTTELYSSÄ käsitellään kummitusten lisäksi muinaisia myyttejä sekä teemoja kuolleiden hengistä ja noituudesta unohtamatta kauhukirjallisuutta, salatieteitä ja viihdekulttuuria. –?Ihmisten tarve selittää arkijärjen ulkopuolisia asioita ja olla yhteydessä henkimaailmaan löytyy jo kivikautisista ja rautakautisista hautaustavoista. . –?Meillä on esillä yksi omista kokoelmistamme löytynyt Larin-Kyöstin käsikirjoitus. Arjen taikakorteista voi lukea yleisistä uskomuksista, kuten numerosta 13 tai mustasta kissasta. Hyvin usein kummitustarinoihin liittyy myös ikävästi päättynyt rakkaustarina, jossa tarinan naishenkilö vaikkapa muurataan kellariin, ja hän rupeaa myöhemmin kummittelemaan, Eva Sirén kuvailee. Esimerkiksi sepillä on ollut paljon tiettyjä sanontoja tiettyihin työvaiheisiin, joiden uskottiin tekevän vaikkapa miekoista tai lehmänkelloista parempia, amanuenssi Eva Sirén valaisee. Esillä on myös kantahämäläisiä loruja ja loitsuja. KANTA-HÄME monine kartanoineen on ollut oivaa maaperää kummitustarinoille. Kummitustarinat ovat vanhaa, eurooppalaista tarinaperinnettä. AMANUENSSI Eva Sirénin mukaan ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta siihen, miksi henkimaailman asiat yhä kiehtovat. –?Se tuntuu olevan hyvin vahva osa ihmisyyttä. –?Näyttelyssä puhutaan muun muassa kalmistoista ja muinaisista, myyttisistä kantahämäläisistä paikoista, joista löytyy edelleenkin uhraukseen käytettyjä kuppikiviä ja pyhiä lähteitä. Se ei katoa mihinkään, vaan on saanut uusia muotoja ajan saatossa. –?Henkimaailma ei ole vain jotain, joka on tapahtunut ihmiselle, vaan ihminen on myös halunnut vaikuttaa siihen. Asioita pyritään tarkastelemaan nimenomaan kantahämäläisestä näkökulmasta. Tarinan mukaan Fredrika käy aukomassa kaapinovia, jos sinne ei laita tiettyjä kirjoja sisään. HELMIKUUTA 2019 2 FORSSAN LEHTI PLUSSA . LAUANTAINA 23. Kummituksia ja muita henkimaailman juttuja. Taikavälineistä hän mainitsee umpipuun eli eräänlaisen puurinkulan. –?Monet kärttyisät ja aggressiiviset kartanonisännät ovat päätyneet kuolemansa jälkeen kummittelemaan. Esimerkiksi Laurinlähteelle Janakkalassa on käyty uhraamassa vielä 1700-luvulla, vaikka kristinusko oli jo pääuskonnon asemassa, Sirén kertoo. Jean Sibelius (1865–1957) on istunut Minna Canthin (1844–1897) kanssa spiritismi-istunnossa. Kauhukirjailijaksi puolestaan paljastuu runoilija Larin-Kyösti (1873–1948). Museo Skogsterin uudessa näyttelyssä pureudutaan vanhaan tarustoon, uskomuksiin ja yliluonnollisiin kokemuksiin. SALATIETEITÄ ovat harjoittaneet saman pöydän ääressä jopa tunnetut suomalaiset. Saa nähdä, onko Fredrikan haamu tullut kaapin mukana vierailulle meille Skogsteriin, nauraa amanuenssi Eva Sirén, joka on näyttelyn käsikirjoittaja ja tuottaja. KUVA: Esko Tuovinen Näyttelyssä pääsee ottamaan itsestään henkivalokuvan haamun kanssa oikealla näkyvässä kopissa
miljoonamarkkinailmoitukset . Kummittelemaan ovat jääneet niin ilkeät kartanonisännät kuin ikävästi päättyneiden rakkaustarinoiden neidot. FL. maailman asioihin tuntuu taas lisääntyneen. LAUANTAINA 23. kuolinilmoitukset ja surukiitokset www.forssanlehti.fi Jätä ilmoituksesi vaivattomasti VERKOSSA! . osana Pimeän kaupan iltaa klo 17–19. KUVA: Esko Tuovinen Mikään yliluonnollinen ei ole uudessa näyttelyssä luonnotonta. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 3 PLUSSA ilmoitus.forssanlehti.fi Voit jättää verkkopalvelun kautta . Ehkä ihmiset etsivät jotain muutakin, Eva Sirén pohtii. muut pikkuilmoitukset . Kummituksia ja muita henkimaailman juttuja NÄYTTELY Avajaiset • Henkimaailman juttuja -näyttely 22.2.2019–19.1.2020 Museo Skogsterissa (Raatihuoneenkatu 8, Hämeenlinna). perhetapahtumailmoitukset . • Ohjelmassa oli silmänkääntäjä, loihtutaiteilija ja antispiritisti Martti Faustiinos eli taikuri Martti Sirén sekä kulttuuriosuuskunta Uulun Nonstop-loitsukioski. • Jatkobileet eli Noidan käsikirja -klubi Café Bar Skogsterissa esiintyi Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti ja Suominoita. –?Onko se sitten vastakulttuuria vahvalle maallistumiselle. • Avajaisia vietetiin perjantaina 22.2. Henkimaailman juttuja -näyttelyssä kerrotaan muun muassa kantahämäläisten kartanoiden kummituksista. seuratoimintailmoitukset
HELMIKUUTA 2019 4 FORSSAN LEHTI PLUSSA Riikka Vackerin mielestä arjen taitoja tarvitaan, vaikka ajat muuttuvat. LAUANTAINA 23. Siksi hän on ollut mukana Marttajärjestössä jo pian 20 vuotta.
Tarkoituksena edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. –?Olen viihtynyt. LAUANTAINA 23. 22-vuotias tytär on jo muuttanut pois kotoa, ja 18-vuotias poika on kevään abiturientti. Arjen taitoja kuitenkin tarvitaan, ja siinä järjestö on pystynyt Vackerin mielestä uudistumaan. Osallistuu nykyään myös kansainväliseen toimintaan ja kehitys yhteistyöhön. Vacker työskentelee Opetushallituksessa opetusneuvoksena ammatillisen koulutuksen parissa. Citymartan muotokuva Marttajärjestö on ajanut hyvän arjen asiaa jo 120 vuotta. Elämänohje: Arkea eletään, ei suoriteta. MARTAT 1899 perustettu kansalaisjärjestö, joka tarjoaa mm. Piintyneet mielikuvat liittyvät pullantuoksuiseen emäntään, joka kutoo sukat, säilöö marjat ja pyöräyttää käden käänteessä karjalanpiirakat pöytään. –?Menin Laaksolahden Marttoihin, ja minut otettiin siellä hyvin vastaan. Oli helppo jäädä toimintaan mukaan, hän sanoo nyt, 18 vuotta myöhemmin. Koulutus: hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. Vackerin äiti ei ollut Martta, vaikka onkin muuten ”tekevä ihminen”. Riikka Vacker Martta vuodesta 2001. Riikka Vacker löysi marttailun ollessaan pienten lasten kanssa kotona. Jäsenmäärä: 44 000. –?Marttojen tapaan hän on tiedostava ihminen ja vastuullinen kuluttaja, joka haluaa tehdä kestäviä arvovalintoja ja vaikuttaa omaan arkeensa ja ympäristöönsä, mutta kaupunkiympäristöön sopivalla tavalla, Vacker listaa. Työ: Opetusneuvos opetushallituksessa. Jäsenilloissa on pidetty terveellisen ruuan, hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen iltoja ja opiskeltu uusia asioita esimerkiksi papujen viljelystä tai yrttien ruukkukasvatuksesta. NEUVOJA JOKAISELLE Kotitaloustietoa ja vinkkejä: martat.fi/marttakoulu. Toinen on nelivuotias, toinen vastasyntynyt. kotitalousneuvontaa. SIVISTYS, TASA-ARVO, naisasia ja muut suorastaan radikaalit tavoitteet ohjasivat Lucina Hagmania (1853–1946), Alli Nissistä (1866–1926) ja muita rohkeita naisia, jotka olivat perustamassa Marttajärjestöä alkuvuodesta 1899 juuri ennen ensimmäisen sortokauden alkua. Kierrätysvinkki: Jos ei tiedä, kuuluuko jokin materiaali muovin vai metallin keräykseen, kannattaa rutistaa pakkausta kädessä. Arkeen kuuluu rutiineja, mutta myös suunnittelemattomia yllätyksiä ja hetkessä elämistä. Arjen pyörittämisessä saa ottaa käyttöön kaikki neuvot ja niksit, joita ikinä on oppinut tai vanhemmiltaan kuullut. Vacker toimii nykyään Marttaliiton hallituksen varapuheenjohtajana, joten hänelle ”marttailu” on paljon yhteiskunnallista vaikuttamista ja järjestötyötä tietokoneen ääressä. Hän kuitenkin korostaa, etteivät tittelit, työurat tai koulutustausta ole merkityksellisiä Marttayhdistyksissä. Tänä vuonna on Marttojen 120vuotis juhlavuosi. PIRJO-LIISA NIINIMÄKI TEKSTI // EMILIA KANGASLUOMA KUVAT KUKA. Sitä ennen hän oli ehtinyt tehdä jo työuraa erilaisissa hallintotehtävissä ja tietotekniikka-alan yrityksissä. Molemmissa on osattava johtaa ja organisoida, innostaa ja innostua. –?Tuntui kuitenkin, että kotityötä ei yhteiskunnassa arvostettu, ja tasa-arvon puute oli räikeää työja perhe-elämän yhteensovittamisessa, hän muistelee. Myös perhemuodot muuttuvat, hän pohtii. Lisäksi jäsenistöstä kolme prosenttia on miehiä. Perhe: Puoliso ja kaksi lasta. Usein marttailu siirtyy äidiltä tyttärelle. Jos se jää ruttuun, se on metallia, jonka voi laittaa metalli jätteeseen. Näihin pohdintoihinsa hän siis löysi jo 1800-luvun lopussa perustetun Marttajärjestön, joka tuntui täydellisesti vastaavan hänen tarpeisiinsa. Riikka Vacker on muuttanut perheineen Tampereelta Espooseen ja miettii, mistä löytäisi itselleen mukavaa tekemistä ja uusia ystäviä. On yksin asuvia, yhdessä asuvia, lapsiperheitä tai lapsettomia. Olen tutustunut huipputyyppeihin ja saanut vaikuttaa itselleni tärkeisiin asioihin kuten tasa-arvoon, hän sanoo. –?Perheen hyvinvointi ja hyvän arjen tarve ovat aina ajankohtaisia, vaikka ajat muuttuvat, Riikka Vacker sanoo. Kun työtä ja järjestötyötä on paljon, elämisen jäljet saattavat joskus näkyä kotona, eikä se haittaa, hän sanoo. –?Oppimaanhan tänne tullaan. Hyvä arki on jokaiselle omanlaisensa. Alkuvuosina naisille opetettiin esimerkiksi kanankasvatusta ja käsitöiden tekoa keinoksi ansaita omaa rahaa. Tekemistä tosin riittää kellon ympäri aivan keksimättäkin. Jos citymartta kuitenkin olisi nykypäivän järjestöihmisen muotokuva, niin millainen citymartta on. He huomasivat kuitenkin pian, ettei ylevillä aatteilla ole paljon merkitystä, jos arjen perusasiat eivät ole kotona kunnossa. Niinpä Martoista muotoutui muun ohessa kotitalouksien neuvontajärjestö. Syntynyt Tampereella, asuu Espoossa. Monien mielikuvissa Marttojen imago onkin hiukan maaseutumainen. VACKERIN MARTTA-URALLE alkusysäyksen antaneet lapset ovat nyt nuoria aikuisia. Tarvitaan luovuutta, tilannetajua, joustavuutta, paineensietokykyä, eikä huumorikaan ole haitaksi. Hän oli yhdistyksen nuorimmasta päästä ja kaupunkilaistyttö ilman aiempaa kontaktia Marttoihin. Sen sijaan yhdessä tekeminen ja viihtyminen hitsaa jäsenet yhteen. Minäkään en esimerkiksi osaa neuloa, mutta teen mielelläni korjausompelua ja laitan ruokaa ja kierrätän. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 5 PLUSSA S yksy 2001. Tämän päivän Martta ei ole ”emäntä”, vaan Riikka Vackerin kaltainen työssäkäyvä virkanainen. Myöhemmin Martoilta on saatu vinkkejä kestävään arkeen ja siivoukseen ja opittu, miten ruuantähteet voi hyödyntää tai miten mustikkatahran saa irti vaatteesta. On tehty retkiä, pidetty juhlia ja osallistuttu oman kaupunginosan tapahtumiin. Mielikuva on kuitenkin vanhentunut. Liiton luottamustehtävien lisäksi hän osallistuu kotiyhdistyksensä Laaksolahden Marttojen toimintaan. Jo lähes neljäsosa jäsenistöstä on hänenlaisiaan kaupungissa asuvia virkanaisia. Otava. –?Arjen taidot muuttuvat ajassa ja tarkoittavat nykyään eri asioita kuin ennen, vaikkapa digitaitoja. Äidillä ei kuitenkaan ole tarvetta eikä halua jättää järjestöään. Kotivuosinaan hän vakuuttui siitä, että sujuvassa perhearjessa vaaditaan samoja taitoja kuin työelämässä. Verkkosivujen kautta löytyy myös Kysy Martalta chat, jossa voi kysyä ruokaan, ravitsemukseen ja kodinhoitoon liittyvis tä asioista kotitalousasiantuntijalta.. VACKER HOITI lapsiaan kotona kaikkiaan seitsemän vuotta. Käsillä tekeminen, omilla valinnoilla vaikuttaminen ja kaikenlainen toimeen tarttuminen ovat hänelle kuitenkin mieluisia asioita ja syy siihen, miksi hän on viihtynyt Marttana. Nykyisistä 44 000 jäsenestä jo 23 prosenttia asuu Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa. Harrastaa: Marttailun lisäksi kirjoittamista. Kun ne keittää nopeasti pienessä vesimäärässä sokerin kanssa, saa edullisen ja herkullisen marjahillon puuroon tai maustamattomaan jogurttiin. Eikä Martta-iltaa ilman kahvinjuontia ja puheensorinaa. Marttojen tapa edistää yhdenvertaisuutta ja saada isojakin asioita yhdessä toteutumaan teki vaikutuksen. RIIKKA VACKER ei ollut järjestöön liittyessään aivan tyypillisin Martta. Käsitys Martoista kädentaitojen mestareina ja kodin monitaitureina ei saisi Vackerin mielestä karkottaa uusia jäseniä liittymästä yhdistykseen. Ja vuosittain heiltä on kysytty neuvoa joulunaluskiireiden helpottamiseksi. Marttaliiton hallituksen varapuheen johtaja. SUOMI OLI maatalousyhteiskunta Marttajärjestön perustamisen aikoihin ja pitkään sen jälkeenkin. Kummassakaan ei välty rutiineita. MINUN MARTTA-VINKKINI: Nopea marjavinkki: Jos kotipakasti mesta ei löydy, kaupan pakastimesta saa kotimaisia mustaherukoita. FL–LM 6 Ville Jalovaara: On suurempi koti – Martat 120 vuotta. Vacker on kahden pienen lapsen kanssa kotona. Tähän elämänvaiheeseensa Vacker löysi vastaukseksi kotitalousneuvontaan ja arjen taitoihin keskittyvän Marttajärjestön. Tämä on hänen mielestään yksi syy järjestön pitkäikäisyyteen ja elinvoimaisuuteen
Se voi johtaa siihen, ettei jakseta ponnistella eikä mikään huvita. LAUANTAINA 23. Ranteesta mitataan rasitusta, sormesta unen aikaista toimintaa. 2–3 x viikossa lihaskuntotai voimaharjoitukset. Kestävyysjuoksija Arttu Vattulainen seuraa laitteiden avulla myös palautumistaan. Säännöllinen lihashuolto on tärkeää. Harjoittelun ulkopuoliset tekijät, kuten opiskelu, rytmitetään niin, että ne haittaavat urheilua ja palautumista mahdollisimman vähän. Ensimmäiset koitokset ovat helmikuussa viiden kilometrin maantiekisa Pohjois-Irlannissa ja puolimaraton Italiassa. Molempien tavoitteiden saavuttaminen tarkoittaa kovaa työtä ja määrätietoista harjoittelua. Miten palautumista voi edistää. Nukkumaan noin kello 22. Jos salitreenin jälkeen lihakset kipeytyvät, voi käydä kävelemässä tai uimassa. . • Viikossa yhteensä noin 180 kilometriä juoksua. Kevään suurin tähtäin on huhtikuun lopussa Saksassa juostava maraton. Palautuminen: Riittävä ja monipuolinen ravinto, jossa on tarpeeksi hiilihydraattia. HELMIKUUTA 2019 6 FORSSAN LEHTI PLUSSA Silja Aitoaho Kestävyysjuoksija Arttu Vattulaisella on tavoite. Se tarkoittaa käytännössä lääkärin tekemää terveystarkastusta ja muita tukipalveluita, kuntotestausta sekä kuormituksen ja palautumisen seurantaa muun muassa sykemittarin ja älysormuksen avulla. –?Se voi johtaa ylikuormitukseen ja siihen, että harjoitus ei tuota tulosta. –?Treenin jälkeen tulee tehdä palauttavia harjoituksia, jotka eivät kuormita vaan lisäävät aineenvaihduntaa. –?Halusin tukipalvelut käyttöön, jotta saan lisää tietoa harjoitteluni pohjaksi. • Kovien treenien päivinä myös toinen lenkki (10 km). Keväämmällä harjoittelu tähtää maratonille, ja ohjelmaa muutetaan. JENNI GÄSTGIVAR, ARKISTO HYVÄ KYSYMYS ”Viikon sisällä pitää olla myös lepopäiviä ja päivän sisällä lepohetkiä.”. yhdistelmäharjoitus eli lyhyt vauhtikestävyysosuus 6 km ja lisäksi 10 x 15 sekuntia ylämäkeen, 3. Mitä pitää tehdä, että palautuu, liikuntalääketieteen erikoislääkäri, Helsingin urheilulääkäriaseman ylilääkäri ja dosentti Arja Uusitalo. pidempiä intervalleja, 8–12 x 1 000 metriä radalla tai hiekkatiellä. –?Kuormittavan työpäivän jälkeen ei kannata vetää kovaa treeniä, vaan lähteä kävelylle. Jokainen on fysiologisesti omanlaisensa kokonaisuus, ja jokaisen elämäntilanne on erilainen. . Ylikuormittuneisuus voi aiheuttaa unettomuutta, tykytystä, sykkeen nousua, ruokahaluttomuutta ja mielialamuutoksia. Myös ikä vaikuttaa. Silja Aitoaho Jos harjoittelee tavoitteellisesti ja haluaa kehittyä, pitää huolehtia riittävästä palautumisesta. –?Ruokavaliolla on iso merkitys. Syön myös aina mahdollisimman pian treenin jälkeen, vähintään banaanin tai energiapatukan, Vattulainen sanoo. Liiallisen rasituksen ja stressin välttäminen. KUVAT: Jukka-Pekka Moilanen Oura-sormus ja Polarin sykemittari kertovat eri asioita. . Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Motivaatio: Suurin motivaatio kilpajuoksemiseen on halu selvittää oman potentiaalinsa maksimaalinen taso. . Tämä ei välttämättä tee minusta parempaa urheilijaa, mutta toimii apuna ja antaa työkaluja muun muassa palautumisen ja kokonaiskuormituksen seurantaan. Viitenä päivänä viikossa harjoituksia on kaksi kertaa päivässä. 10–15 km vauhtikestävyysharjoitus, 2. Muina päivinä kaksi kevyttä lenkkiä. FL–LM Mitä kuntoilijan pitää tehdä, että palautuu. Testi selvittää maksimaalista hapenottokykyä ja aerobista ja anaerobista kynnystä. Huolehdin myös riittävästä energian saannista. Tähtäimessä on paikka maratonille Tokion olympiakisoihin. Myös riittävä uni ja palauttava lihashuolto ovat tärkeitä. Mittarit kertovat, miten treeni etenee . Mattotestissä lähdetään liikkeelle kevyestä perusjuoksuvauhdista ja vauhtia kiihdytetään. Seuraavaksi tavoitteena on jatkaa suunnitelmallista harjoittelua ja osallistua kilpailuihin. Viime kesänä Suomea Berliinin EM-kisoissa 10?000 metrillä edustanut ja Kalevan kisoissa 5?000 metrillä kultaa saavuttanut huippu-urheilija harjoittelee nyt maratonjuoksua. Se nopeuttaa palautumista. Kannattaa myös syödä lämmin ateria pian treenin jälkeen. Sunnuntaisin pitkä lenkki, noin 30–32 kilometriä. Siellä hän harjoitteli kahden kilometrin korkeudessa yhdessä muiden Suomen maajoukkuejuoksijoiden kanssa. ARTUN TREENIVIIKKO 180 kilometriä juoksua Harjoittelu: 12 treenikertaa ja 3 kovempaa harjoitusta: 1. . Alipalautuminen voi johtaa ylikuntoon. 8–10 tunnin yöunet. Kovan lenkin jälkeen kannattaa syödä nopeasti jotain hiilihydraattipitoista. –?Harjoittelua tulee jaksottaa. Viikon sisällä pitää olla myös lepopäiviä ja päivän sisällä lepohetkiä. Joka viikko Vattulainen harjoittelee kaksitoista kertaa. 20-vuotias palautuu nopeammin kuin 45-vuotias. Kuinka kauan kestää palautua. Usein ylikuormituksen syy on, ettei syödä kunnolla. Syön joka aamu puuron. Viime syksynä hän aloitti yhteistyön ODL Liikuntaklinikan ja Ouluseutu Urheiluakatemian kanssa. YKSIN VATTULAISEN ei tarvitse harjoitusohjelmaansa ja urheilija-arkeaan suunnitella, vaan apuna on tiimi ammattilaisia. Harjoitusten lisäksi on huolehdittava myös palautumisesta ja oikeanlaisesta ravitsemuksesta. Mitä seuraa, jos treenaa liikaa. –?Harjoitusten välissä lepään niin paljon kuin pystyn. –?Se riippuu kuntotasosta ja on yksilöllistä. SUORITUSTA JA PALAUTUMISTA seuraavilla mittareilla ja asiantuntijoiden opeilla oli käyttöä EteläAfrikassa, josta Vattulainen palasi tammikuun lopulla kuukauden kestäneeltä korkean paikan leiriltä. Nukun toisinaan päiväunet. Uudenlaista yhteistyötä voisi luonnehtia urheilijan työterveyshuolloksi. 1–2 x viikossa hierontaa ja fysioterapiaa. Tähtäimessä on paikka maratonille sekä ensi syksynä järjestettävissä yleisurheilun MM-kisoissa Qatarin Dohassa että Japanissa Tokiossa järjestettävissä kesäolympialaisissa ensi vuonna. Sekin vaikuttaa, missä tilanteessa liikkuu, miten rankasti ja mihin aikaan
LAUANTAINA 23. Arttu Vattulaista (vas.) opastaa lääkäri Rami Oravakangas. Jotta paikka Dohan MM-kisoihin aukeaisi, se tarkoittaa sitä, että maraton on juostava ajassa 2.16. Vasta sitten kannattaa ryhtyä hieromaan. Kirja tarjoaa hyödyllistä tietoa myös heille, jotka ovat hankkineet kotiin putkirullan, joka pölyttyy nurkassa tai on liian kovakouraisessa tai osaamattomassa käytössä. PALAUTUMISEN MERKITYSTÄ korostaa myös liikuntalääketieteen erikoislääkäri ja dosentti Arja Uusitalo. Mekanismi on sama kuin burnoutissa. JUURI NYT MARKKU OJALA , ARKISTO KIRJAT Joel Hakala: Eroon jumeista itsehieronnalla Fitra 2019. Näitä kaikkia käydään läpi. URHEILIJOILLA PITÄISI aina olla kokonaisvaltainen suunnitelma, jonka mukaan harjoittelussa edetään, sanoo ODL Liikuntaklinikan liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Rami Oravakangas. HYVÄÄ: Kirja on käytännönläheinen. –?Ensimmäiset 25 kilometriä sujuivat tosi hyvin, mutta 30 kilometrin jälkeen alkoi painaa. KENELLE: Kaikille kehonhuollosta kiinnostuneille, joilla on kropassaan kipuja ja jumeja tai jotka haluavat välttää niitä. Siinä käydään ensin kansantajuisesti läpi kehon toimintaperiaatteita. Pahin rasitus tuntui jaloissa, ja lopulta iski henkinen lamaannus. Hän työskentelee Helsingin urheilulääkäriaseman ylilääkärinä ja tapaa vastaanotollaan paljon ylikuormittuneita urheilijoita. Kuntotestit ja oman terveydentilan kartoitus ovat hyödyllisiä, sillä ne näyttävät, missä mennään ja milloin suoritus on liian kova. Selkeä jaottelu ja havainnolliset kuvat tukevat sitä, että kehonhuollon opettamiseen erikoistuneen urheiluhierojan opit menevät perille. Toki pitäisi myös päästä maaliin asti, Vattulainen toteaa. Treenaamisen lisäksi myös uni, ravinto ja palautuminen ovat tärkeitä. Vaikka ammattiurheilijan on mentävä harjoittelussa väsymyksen puolelle, tarvitaan myös palautumista, jotta kehitystä tapahtuu. –?Alipalautuminen voi johtaa ylikuntoon, jolloin suorituskyky laskee. –?Oli sitten kyseessä huippuurheilija tai tavallinen kuntoilija, suorituskyky alkaa laskea, jos kuormitusta tulee jatkuvasti liikaa. Keskeyttäminen oli tietysti iso pettymys, mutta ei jättänyt Vattulaisen mukaan kammoa maratonkisoja kohtaan. Kokemukseni on silti se, etteivät urheilijat usein malta antaa sille tarpeeksi aikaa. Jos haluaa kehittyä urheilijana, on myös huolehdittava palautumisesta. Kokemuksesta voi kuitenkin ottaa opiksi ja jatkaa harjoittelua. Harjoittelussa pitäisi huomioida myös urheilun ulkopuolinen elämä ja sen aiheuttama kuorma. –?Palautumisen merkitys on havahduttu huomaamaan kunnolla vasta viime vuosina. HELMIKUUTA 2019 FORSSAN LEHTI 7 PLUSSA Mattotestissä lähdetään liikkeelle kevyestä perusjuoksuvauhdista ja vauhtia kiihdytetään. KUVAT: Jukka-Pekka Moilanen Kehon koostumismittaus tuo tietoa harjoittelun tueksi. 143 sivua MIKÄ: Kehonhuolto-opas lähtee liikkeelle siitä, että lukija ymmärtää, mihin on ryhtymässä. NIIN EI KÄYNYT Vattulaisen ensimmäisissä maratonkisoissa Espanjan Valenciassa joulukuun alussa. Testi selvittää maksimaalista hapenottokykyä ja aerobista ja anaerobista kynnystä. Uusitalon mukaan on hyvin yleistä, että urheilijat keskittyvät pelkästään harjoitteluun eikä harjoitusohjelmaan kirjata sitä, miten pitäisi levätä tai vaikkapa venytellä. –?Hyvinä päivinä se voisi jo mennä. Siitä voi olla hyötyä silloin, jos ylikuormituksen jälkeen lähdetään treenaamaan uudestaan tai jos harjoittelu aloitetaan ensimmäistä kertaa aikuisiällä. Kummassakin on kyse siitä, että elimistö ei kestä kuormaa, Oravakangas kuvaa. SILJA AITOAHO Voit oppia hieromaan jumeja itse. –?Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut yrittää maaliin asti, mutta nyt kävi näin. FL–LM Mittarit. Suurin virhe on tyypillisesti liian kova vauhti tai treeni. On valitettavan paljon urheilijoita, joilla nämä asiat eivät ole kunnossa, Oravakangas sanoo. Mittarin avulla nähdään tarkasti, milloin tahti ja sykkeet ovat kohdallaan. Tavoite on löytää erilaisten kolotusten, kireyksien ja jumien sijaan ne juurisyyt, jotka vaivoja aiheuttavat. Aiemmin viiden ja kymmenen kilometrin matkoilla kilpaillut juoksija joutui toteamaan, että paukut eivät riittäneet 35 kilometriä pidemmälle. –?Jos ne eivät ole kunnossa, ei tule kehitystä. Kuntoilija ei välttämättä tarvitse sykemittaria. Paitsi ymmärrystä kehon toiminnasta, tarvitaan myös taitoa ja tietoa oikeista hierontatekniikoista ja -välineistä
Waltteri Torikka nousi koko kansan tietoisuuteen voittamalla Tähdet, tähdet -televisiosarjan vuonna 2015. LAUANTAINA 23. HELMIKUUTA 2019 8 FORSSAN LEHTI PLUSSA Kyllä tapahtuu… Verkatehdas Vanaja-sali CLUB FOR FIVE SONGS OF KIRKAN RAKASTETUT LAULUT UUSINA UPEINA A CAPPELLA -VERSIOINA. Liput 25,50€ Hinnat sisältävät käsittelykulut. KLO 19 WALTTERI TORIKKA Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova uuden ajan oopperaja konserttilaulaja. Liput 29€ Hinnat sisältävät käsittelykulut. 2.5. Liput 31€ Hinnat sisältävät käsittelykulut. 0600 16060 (0,76 €/min + pvm) ma–pe 9–19, la 12–17 30.3. KLO 19 MARTIN ALVARADO & NUEVO QUINTETO OTRA VEZ Marti?n Alvaradoa pidetään yleisesti Argentiinan merkittävimpänä nykytangon laulajana ja jopa yhtenä hienoimmista vokalisteista tangon historiassa. Kohderyhmänä ovat ala-asteikäiset ja sitä nuoremmat lapset perheineen. Häntä on kutsuttu “2000-luvun tangon ääneksi” ja “Buenos Airesin parhaaksi ääneksi”. 1.3. KLO 15 PIKKU PAPUN MUSIIKKISIRKUS Pikku Papun Musiikkisirkus on sirkusryhmä Blind Gut Companyn ja lastenmusiikkia soittavan Pikku Papun Orkesterin esitys, jossa yhdistyvät ihastuttava lastenmusiikki, leikkisä nykysirkus ja kiehtova visuaalisuus. 7.4. Tapahtumat tuottaa: www.verkatehdas.fi LIPUT: VERKATEHTAAN LIPPUKAUPPA, Paasikiventie 2 puh. klo 19 CLUB FOR FIVE: SONGS OF KIRKA Konsertti yhdistää nämä kaksi ainutlaatuista artistia ennennäkemättömällä tavalla. Torikan ensialbumi Sydän myi platinaa ja toinen levytys Rakkaus ylitti kultalevyn rajan. Liput 44€ Hinnat sisältävät käsittelykulut. Liput tapahtumiin: www.verkatehdas.fi. Konsertissa kuullaan ensimmäistä kertaa Kirkan rakastettuja lauluja uusina ja upeina a cappella -versioina