• Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. URHEILU 16 Lopen Poronpolullekaan ei ole tänä vuonna asiaa Lidl mukaan kaupan kanta-asiakaskisaan • Vähittäiskauppaketju Lidl lähtee mukaan kaupan kanta-asiakaskisaan. 6. UUTISET 8. Ateneumin lopputyöhön veistetyt viisi jakarandapuista nappia antoivat tarinalle suunnan. Someron Esan ässät hakevat kisoista kovia tuloksia, vauhdissa on myös Urjalan Urheilijoiden kävelijä Aleksi Ojala. . AJASSA 22 Sarianna Partanen (vas.) varmistelee, että Pauliina Aarikka saa heidän äitinsä Kaija Aarikan suunnittelemia hopeakoruja esittelevät taulut suoraan Someron Kivimakasiinissa. KUVA: Lassi Puhtimäki Forssan maratonvaltuustossa puitiin taloutta ja Pride-liputusta Kirjoittamisoppaita lukemalla pääsee syvällisiin keskusteluihin Koetus hävisi kauden ainoan harjoituspelinsä Rennoilla heitoilla lisää metrejä • Pirteästi alkanut yleisurheilukausi jatkuu tasokkailla Teemakilpailuilla lauantaina. . 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI KESKIVIIKKO 24. . 2020 • N:o 165 AJASSA 23 KULTTUURI 12 URHEILU 18 UUTISET 3, 4 Viidestä napista alkoi Aarikka oy . Aarikan tarina alkoi Somerolta ja kasvoi mittoihinsa kun, kun nuori Kaija Aarikka (1929–2018) suuntautui tekstiilitaiteeseen. Lidlin etuasiakkailla ei ole korttia, vaan älypuhelimeen ladattu sovellus. Elämäntarinanäyttely aukeaa torstaina. Alun perin kriittisesti etuasiakkuuksiin suhtautunut Lidl on kääntänyt kelkkansa ja ottaa käyttöön oman kanta-asiakasohjelmansa torstaina
KESÄKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET KESKIVIIKKONA 24. – Tarvitaanko seudulla viittä kuntaa, viisinkertainen hallinto virkamiehineen ja rakenteineen. Kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa tilinpäätös lyötiin kirjoihin ja kansiin, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) summasi, että puoli miljoonaa on paljon rahaa, mutta tämän hetken olosuhteissa kohtuullinen tulos. . > Toimitus puh. Lepola oli samaa mieltä. KESÄNIEMI TOTESI omassa puheenvuorossaan myös, että seudun kuntien olisi otettava selvä askel eteenpäin yhteistyössä. KUVA: Tapio Tuomela Tilinpäätös puoli miljoonaa pakkasella . (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Onko yksikään seutumme kunta pystynyt tekemään tällä valtuustokaudella päätöksiä, joilla oltaisiin saavuttamassa pitkän aikavälin talouteen vaikuttavia säästöjä, joita olisi välttämätöntä saada. –?Tästä pitää parantaa. . Olen varma, että parantaminen onnistuu vain yhdessä tekemällä, Kesäniemi sanoi. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Oli haasteena sitten koronaa tai mitä vain, niiden taakse ei saa mennä. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 Forssan kaupunki on tehnyt nyt kaksi alijäämäistä tilinpäätöstä peräkkäin. Kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi totesi, että vaikka Forssan tulevaisuus näyttää melko valoisalta, se ei tule pärjäämään nykyisellä palvelurakenteella ilman radikaaleja toimenpiteitä. –?Palveluverkkoa on sopeutettava, kuntien rakenteita ravisteltava ja rehellisesti kyettävä tarkastelemaan, tarvitaanko seudulla viittä kuntaa, viisinkertainen hallinto virkamiehineen ja rakenteineen, Lepola totesi. Sami Koljonen Forssa Forssan kaupunki teki vuonna 2019 noin 470 000 euron alijäämän. –?Tämä ei kuitenkaan riitä. Forssan seuraavaa säästöohjelmaa valmistellaan. . Meidän tulisi tehdä paljon rakenteellisia uudistuksia, jotta kykenemme seudulla parempaan tulokseen pitkällä aikavälillä, Lepola sanoi. Kaisa Lepola pohti valtuustossa Forssan tilinpäätöstä käsiteltäessä. Tulos jäi pakkaselle viime vuonna 560 000 euroa. Arto Heino huomautti keskus
Tasaarvon nimissä Forssan kaupungin tulee liputtaa vain valtioiden lipuilla ja kaupungin viirillä. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET KESKIVIIKKONA 24. Jokioisten kunnanhallitus äänesti liputusta vastaan, ja #Jokioinen trendasi ensimmäistä ja varmaan viimeistä kertaa Twitterissä. Elosyyskuun vaihteen valtuustoseminaarissa käydään läpi tasapainottamistarvetta, tasapainottamisen vaihtoehtoisia keinoja ja toimenpiteitä sekä painopisteitä ja linjauksia. Kaupunginhallitus oli jo aiemmin päättänyt liputuksen puolesta. Varsinkin neljä äänestystä veivät paljon aikaa, sillä puheenvuoron aluksi valtuutettujen piti lausua korostetusti ”arvoisa valtuuston puheenjohtaja”, jotta puheenvuoropyyntö nousi ykköseksi ja kuvayhteys muodostui. KESÄKUUTA 2020 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. TALOUTTA PYRITTIIN viime vuonna tasapainottamaan Pärjäävä Forssa -ohjelmalla, jonka vaikutus kunnan talouteen oli vuonna 2019 noin miljoona euroa. KUVA: Tapio Tuomela tan ryhmäpuheenvuorossa, että seudun kunnat olivat viime vuonna yhteensä 3,1 miljoonaa euroa tappiolla. FL ÄÄNESTYSTULOS Näin valtuutetut äänestivät PRIDE-LIPUTUKSEN PUOLESTA 28 • Suvi Aaltonen, Ritva Aho, Sanni Grahn-Laasonen, Jouko Haonperä, SirkkaLiisa Ilvonen, Merja Isotalo, Ilkka Joenpalo, Saara Jokinen, Riikka Kinnunen (Merja Augustinin varajäsen) , Maaret Lahtinen, Marjut Kallioinen, Tomi Karlsson, Antero Koskenoja (Jaakko Mäen varajäsen), Maija Kranni, Kaisa Lepola, Emmi Lintonen, Jaana Lähteenkorva, Turkka Mali, Pentti Mansikkamäki, Jouni Mäkelä, Manu Mäkinen, Jarkko Männistö, Kaija-Leena Niemi, Minna Penttilä, Katariina Pohjalainen (Risto Aaltosen varajäsen), Tarja RajahalmeTahvanainen, Matti Uutela, Pasi Vikman PRIDE-LIPUTUSTA VASTAAN 14 • Sirkka-Liisa Anttila, Arto Heino, Johanna Häggman, Pia Kuparinen, Aila Lahtinen (Matti Luostarisen varajäsen), Sami Mattila, Pekka Murtolahti, Timo Norri, Mika Penttilä, Lotta Saarenmaa, Ossi Stenholm, Irmeli Vinnikainen, Tapio Virtanen, Janne Vuorenmaa Kokous venähti yli kuusituntiseksi Neljä äänestystä etenivät hitaasti etäyhteyden välityksellä. Tavoite oli 1,4 miljoonaa euroa. Pride-lippu nousee salkoon Forssassa Kaupunginvaltuusto äänesti Pride-lipun käyttämisestä Forssassa. JOHANNA HÄGGMAN (kesk.) teki vastaehdotuksen, jonka mukaan kaupunginvaltuusto hylkäisi kaupunginhallituksen ehdotuksen. Hän selvitti arkistosta, että vuonna 1993 valtuuston kokous kesti 15 minuuttia pidempään. Kesäkuun alussa Suomen hallitus päätti lisätalousarvioesityksestä, jolla tuetaan kuntia ja sairaanhoitopiirejä yhteensä 1,4 miljardilla eurolla. ALUN PERIN valtuustoaloitteen Pride-lipusta tehnyt Maija Kranni (vihr.) totesi Priden taistelevan liikkeenä kaikkien yhdenvertaisuuden puolesta ja syrjimistä vastaan. Edellisvuodesta kasvua oli 0,8 prosenttia. Kunnallisverojen ennustetaan putoavan 3,6 prosenttia ja yhteisöverojen 23,4 prosenttia edellisvuodesta. Viime vuonna kaupungin verotulot olivat 60,7 miljoonaa euroa. Jokaisella on oikeus muutoinkin olla sellainen kuin on. Koronaviruspandemia on kuitenkin vavisuttanut kuntien taloutta verotulojen romahtaessa, eikä Forssa ole poikkeus. Kokous alkoi kello 18 ja päättyi kello 00.25. –?Hämeenlinna, Riihimäki, Lahti ja lukuisat muut kaupungit jo juhlistavat Pridea. Äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitys lopulta voitti äänin 28–14. Kiti Salonen Forssa Forssan kaupunginvaltuuston kokous venyi maanantai-illalla yli kuuden tunnin mittaiseksi. Valtuutetuista vain kymmenkunta oli tullut kaupungintalolle. Nyt yhteen äänestykseen meni lähes puoli tuntia, Pietilä vertaa. Hybridikokoukset ovat olleet opettavainen kokemus, mutta tällä tietoa syksyllä palataan normaaleihin käytäntöihin.. Kesäkuun alussa Suomen hallitus päätti lisätalousarvioesityksestä, jolla tuetaan kuntia ja sairaanhoitopiirejä yhteensä 1,4 miljardilla eurolla. KESKUSTELU POLVEILI muun muassa Suomen syntyvyyteen, muihin vähemmistöihin, vanhaan testamenttiin ja lasten hyväksikäyttöön, kunnes kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) päätti puheenvuorot toteamalla, että ”tämä keskustelu menee ihan mahdottomaksi, ei tässä ole enää päätä eikä häntää”. Sami Koljonen Forssa Talousarviossa on verotuloja arvioitu kertyvän kuluvana vuonna Forssassa 62,2 miljoonaa euroa. Hänestä kokoustaminen ei ollut fyysisesti raskasta, mutta Teams-etäyhteyden vuoksi piti olla tavallistakin skarpimpi, jotta kaikki saavat sanottua asiansa. –?Yleensä pitkäkin kokous päättyy saman vuorokauden puolella. Selvityksillä tuetaan vuoden 2021 talousarvion ja vuosien 2021–23 talousarvion laadintaa. –?Äänestyslaitteistoa käyttäen äänestykset olisivat kestäneet 1–2 minuuttia. KUNTALIITON VIIMEISIN kuntakohtainen verokehikko odotti Forssalle kertyvän tänä vuonna 57,9 miljoonaa euroa, jossa on pudotusta edellisvuodesta 4,7 prosenttia. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi Forssan kaupunki on tehnyt nyt kaksi alijäämäistä tilinpäätöstä peräkkäin. FL Miten käy verotulojen. Lopulta keskustelu jatkui liputuksesta noin puoli tuntia ennen kuin aiheesta päästiin äänestämään. > Anna uutisvinkki puh. Ohjelman tavoite oli säästää Forssassa vuonna 2020 1,9 miljoonaa ja vuonna 2021 2 miljoonaa euroa. –?Hyväksyntään ei tarvita kaupungin liputusta. Odotammekin Pärjäävä Forssa 2:lta johtamisen terävöittämistä sekä selkeitä esityksiä talouden sopeuttamiseksi ja talouden kehittämiseksi, Jaana Lähteenkorva totesi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa. Kaupunginsihteeri Matti Pietilä tietää, että ennätystä ei silti aivan syntynyt. Tällöin rajanveto olisi mahdotonta. Tätä kokonaisuutta ei kuitenkaan pystytty vielä huomioimaan osavuosikatsauksen ennusteessa. Siksi Forssa astelee nyt kohti Pärjäävä Forssa 2 -ohjelmaa, jota valmistellaan parasta aikaa. –?Jos jatkamme kuten tähän asti, vaarana ovat toistuvat alijäämäiset tilinpäätökset. –?Kokous oli pisin minun historiassani, vuosituhannen vaihteesta kuntapolitiikassa mukana ollut valtuuston puheenjohtaja Mika Penttilä (kok.) ynnäilee. Päätösehdotuksena valtuustolle oli, että hallituksen päätös merkitään tiedoksi ja valtuustoaloite aiheesta merkitään loppuunkäsitellyksi. Ohjelman laatimisen jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että ohjelman toimenpiteet eivät riitä paikkaamaan taloustilannetta esimerkiksi sote-palvelujen kasvun vuoksi. Uskokaa, kun sanon, että emme halua vahvistaa mielikuvaa Forssasta taantumuksellisena kaupunkina, joka on jämähtänyt 80-luvulle, Kranni totesi omassa puheenvuorossaan. Nyt tilannetta heikentää vielä oleellisesti koronavirusepidemia. Häggman perusteli, että sateenkaarilippu asettaa vähemmistöt eriarvoiseen asemaan, ja että jos jonkin vähemmistöryhmän vuoksi liputetaan, tulisi liputtaa silloin kaikkien vähemmistöryhmien kohdalla. Myös Ilkka Joenpalo SDP:n ryhmäpuheenvuorossa painotti, että seudun kuntien tilinpäätöksiä tulee tarkastella yli kuntarajojen, sillä naapurikunnan etu on myös toisen etu. Lippu nousee salkoon kaupungintalon edustalla Helsinki Pride -viikon aikana. Sami Koljonen Forssa Forssan kaupunginvaltuusto päätti maanantain maratonkokouksessaan, että kaupunki liputtaa jatkossa vuosittain sateenkaarilipulla. Ohjelma pienensi menojen kasvua yli 2 prosentista 1,3 prosenttiin. Eikä todellakaan hyvässä valossa. Näin ei syrjitä ketään, Häggman sanoi. PENTTILÄ JULISTI yhdeksän jälkeen illalla viiden minuutin tauon, minkä jälkeen kokousta jatkettiin vielä yli kolme tuntia
Täydellinen vapauden markkinatalous, tavoitteena nopeat voitot, ei edistä missään muodossa ilmastokriisin ratkaisua , jos sellaista enää on olemassakaan Olemme yhteistyössä kyenneet hyvin selviytymään toistaiseksi koronapandemiasta. Verot ja hävittäjät H allitus linjasi tiistaina useiden rajoitusten ja suositusten purkamisesta koronaepidemian rauhoituttua Suomessa. Muualla maassa oli maan pinnassa +4— +7 astetta. Palautetaan ansioverotus ja pääomaverotus yhteen. Suomessa pitäisi myös miettiä sitä, miten varmistettaisiin, että riskimaissa vierailleet todella pysyvät kotiin palattuaan karanteenin kaltaisissa oloissa. Ja lopuksi Suomeen +/1000 euron perustulo kaikille. Voisiko samalla tavalla jatkaa, kaikki osallistumme valtion talouden korjaamiseen. Whiten mukaan ympäristökriisin perimmäiset syyt ovat kristinuskon (kaikki uskonnot?) näkemyksessä ihmisen ja luonnon suhteesta. Korostan, että kaikille veroille määräaika ja sitten voidaan nähdä vaikutukset. Omaa maalaisjärkeä saa ja pitää kuitenkin edelleen käyttää etenkin ikäihmisten kanssa. Kirjoittaja on forssalainen valmentaja ja kulttuurivaikuttaja. muovivero (pakkausmateriaalit) ja digivero, asiantuntijat löytänevät lisää. Laantumisen raja-arvo on tiukka, enintään kahdeksan uutta tautitapausta 100 000 ihmistä kohti edellisen kahden viikon aikana. Sixten Korkman siteeraa Hesarin kolumnissaan laajasti jo 50 vuotta sitten Science-lehdessä ollutta amerikkalaisen historioitsijan Lynn Whiten artikkelia. Vähälapsisissa kylissä leikkiperinteen jatkaminen ja me-hengen kokeminen vaatii järjestettyä toimintaa – YHTEEN saattamista. Mahdollisuuksia on olemassa erittäin paljon. MAAILMANLAAJUISESTI pandemia on edelleen menossa huonompaan suuntaan. White jatkaa, ennen kaikkea on kyse ihmisen ideologiasta ja maailmankatsomuksesta. Euroopan Unionin elvytyspaketti 740 miljardia pitää hyväksyä. Kesäkuussa on paikoitellen mitattu nollan alapuolella olevia lämpötiloja useampana yönä. Ohjausta on Riihivalkamassa, Letkulla, Portaassa, Liesjärvellä, Myllykylässä, Teurolla, Torrolla, HykkiläLunkaassa ja Kaukjärvellä. Rakennetaan 5-7 vuoden väliaikaisohjelma. Suomalaisviranomaiset kehottavat välttämään tarpeetonta matkustamista lähes kaikkiin maihin. Viruksen mukanaan tuomat taloudelliset ongelmat ovat olleet valtavat kaikkialla maailmassa, ei vain Suomessa. Maanantain ja tiistain välisenä yönäkin siellä mitattiin alhaisin lämpötila -1 aste. KESÄKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 24. Lyhytnäköinen talouden kosmeettinen elvytys ei ole mielekästä ilman, että otetaan huomioon ilmaston tila nyt ja tulevaisuudessa. Halu valtaan on yleensä hyvin lyhytnäköinen ja aggressiivinen voima. 4 FORSSAN LEHTI KESKIVIIKKONA 24. Leikinohjaus on suunnattu pääasiassa 4–10-vuotiaisiin, mutta ikäraja häilyy tarpeen mukaan. KOLUMNI Alpo Suhonen H iljalleen alkaa poliittinen lämmittely, mitä tapahtuu, jos koronaviruksesta selviydytään. Nuorgamissa, Mikkelissä ja Jokioissa mitattiin 0-asteiset lämpötilat. Jos rajoituksia ja suosituksia poistettaisiin liian huolettomasti nyt, epidemia voisi jälleen saada uutta voimaa Suomessakin. Suurimman mahdollisen parannuksen valtion talouden tilaan saadaan, kun siirretään armeijan hävittäjähankinnat 10 vuoden päähän. Sekin on kuitenkin pidettävä mielessä, että koronaviruksen aiheuttama toinen aalto saattaa tulla Suomeen kaikista varotoimenpiteistä huolimatta. JOKA TAPAUKSESSA edessä tulee olemaan raju poliittinen ja ideologinen kamppailu hallituksen ja opposition välillä. päivä niiden Euroopan maiden osalta, joissa koronaepidemia on laantunut riittävästi. Suomi ja suomalaiset ovat tehneet valtavan työn koronaepidemian taltuttamisessa. KUVA: Roman Pilipey / EPA Yhteistyön tuloksia ei pidä pilata hätiköimällä. White kirjoittaa, että Raamatun mukaan luonnon tarkoituksena on palvella ihmisen tarpeita. Ratkaisun avaimet eivät ole Whiten mukaan teknis-taloudellisia vaan aatteellisia. Verotuksen laajentaminen esim. Matkustaminen helpottuu heinäkuun 13. Esimerkiksi Ruotsissa ei tällä hetkellä olla lähelläkään näitä lukuja. VEROTUKSEN PITÄÄ kohdistua monipuolisesti kaikkialle. Pudasjärvellä oli 9—10 päivien välisenä yönä lämpötila maan pinnassa peräti -5 astetta. Rajoitukset poistuvat ja poliittinen mielenkiinto kohdistuu viruksen aiheuttamien ongelmien korjaamiseen. kesäkuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. – Kokemus osoittaa, että lapset ovat uskollisia osallistujia. Tautiin on sairastunut noin yhdeksän miljoonaa ihmistä ja ainakin noin puoli miljoonaa on menehtynyt covid-19–tautiin. 40 VUODEN TAKAA Tammelan kylien leikkikentät vahdissa FORSSAN LEHTI 24.6.1980 Tammelan sosiaalilautakunta järjestää kolmatta kesää leikin ohjausta koulupiireittäin sivukylien lapsille. HALLITUKSEN eiliset linjaukset olivat loogisia. Ne, jotka tulevat tänä vuonna, ovat todennäköisesti mukana seuraavanakin, kertoo vastaava leikinohjaaja Riitta Aho. Ohjeet hyvästä käsija yskimishygieniasta pätevät syksylläkin aivan samaan tapaan kuin fyysisen etäisyyden suosiminen. Suositus etätyön tekemiselle päättyy näillä näkymin elokuun alussa, ja yli 70-vuotiaille ei enää aseteta muita tiukempia suosituksia fyysisten lähikontaktien välttämisestä. Pahiten pandemia koettelee juuri nyt Yhdysvaltoja, Brasiliaa ja Intiaa. Valtion, kansalaisten ja yritysten ponnisteluja sekä yhteistyön tuloksia ei tietenkään pidä pilata hätiköimällä. JATKUVA TALOUDELLINEN kasvu itsestään selvänä ideologiana ja kapitalismin tukemana kaikissa mahdollisissa muodoissa ja aatteellisena perustana joudutaan kyseenalaistamaan. Vaasan läänissä oleva matalapaine lisäsi tiistain kuluessa pilvisyyttä Etelä-Suomessa, mutta mitään suurempaa muutosta säässä tuskin sattuu. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Lämpötila laski nollaan toissa yönä Jokioisissa FORSSAN LEHTI 22.6.1960 Pientä hallaan esiintyi tiistain vastaisena yönä maamme pohjoisosissa. Pekingissä on pelätty koronaepidemian toista aaltoa. NYT ON LOISTAVA tilaisuus tehdä päätöksiä ja toimenpiteitä, jotka kohdistuvat kaikissa mahdollisissa muodoissa pahenevan ilmastokriisin torjumiseen. Tällaisista syistä tarpeetonta matkustamista kannattaa välttää. Aatteelliset ja ideologiset, myös uskonnolliset näkemykset jäävät useimmiten piiloon ja taustalle. Samalla rahaa on palanut tähtitieteellisiä summia, eikä rahanmeno pääty edes tänä vuonna
TITTA • Kiitos kuluneista kirjastovuosista, Kononen. Tasa-arvoa sekä eri vähemmistöjen oikeuksia tulee edistää myös Jokioisilla ja mielestäni oikea, sekä kaikille vähemmistöille yhdenvertainen tapa antaa tukea, olisi nostaa esiin erilaisia ajankohtaisia teemoja kunnan sähköisillä alustoilla. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. LIPUT LIEHUMAAN! • Vastuullisuutta ja vastuuttomuutta: Hallitus ja kokkarit kannattavat elpymisrahastoa. Luotettava kirjoittaja tarkistaa faktat, ennen kuin kirjoittaa. TUUMAILIJA • Mitä oikeuksia liputus tuo tai mitä erioikeuksia sateenkaari haluaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, miten kuntien sekä valtion tulisi liputtaa ja millaisia seurauksia liputuskäytännön muutoksilla on kuntaan ja sen asukkaisiin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. palveluihin liittyviä asioita edistettiin seutumme kuntien hyvällä yhteistyöllä yhdessä. Numero 173172. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. siitä, onko manuaalivai automaattivaihteidto parempi. Lopuksi totean, että uuden keskussairaalan rakentamispäätöksen tekeminen kuuluu peruskunnille syystä, että kustannukset tulevat peruskuntien maksettaviksi. Ulkoministerin mukaan nyt väännetään hygienia rautalangasta (DW Ann Linde). Prosessin tulee edetä niin, että ensin sovitaan Terveydenhuollon järjestämissuunnitelmassa erikoissairaanhoidon työnjaosta ja palveluverkosta sairaanhoitopiirin alueella omistajakuntien ja sairaanhoitopiirin kesken ja tämän jälkeen hyödynnetään em. Ilo huomata, että kaikki Forssan seudulla asuvat eivät ole ahdasmielisiä. Missä tarkoituksessa minut tällaiseen kirjoitteluun väärin perustein yhdistetään. EI KARTALLA • Kiitos taas niille valopäille, jotka päättivät leikata Pihlajakujan heinäniityn. Meillä ei olisi nykyistä omaa aluesairaalaa eikä sen monipuolista palvelutarjontaa ilman kuntien yhteisiä ponnisteluja. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Mitä voi tehdä. Pitää myös pohtia miten liputuksen rajoitusten laaja poistaminen vaikuttaisi Suomen lipun arvokkuuteen ja liputuksen arvostukseen yleisesti. ONNEKSI ON FIKSUJAKIN OMISTAJIA • Kissoja kulkee vapaana häiriköimässä pihoilla myös Tlassa. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Persut ja kristilliset jättäisivät asian Herran haltuun. Lähes 40 vuotta seudun kehittämiseen ja em. 040 528 2269 Mirka Willman............ • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. RAMI LEHTINEN Jokioinen LYHYET • Erkki Kaakinen ohjeistaa kuntalaisia kuin pikkulapsia. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. LUONNONKUKAT KUNNIAAN • Ruotsissa käytetään ruotsia osaamattomia vanhustyössä (LY 23.6). Uusi numero on 045 7396 0280 ja se on jo käytössä vanhan numeron rinnalla. Miksi tällaista potaskaa kirjotetaan. OLEN 40 VUOTTA saanut tehdä työtä seutumme elinvoiman edistämiseksi sekä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon palvelujen turvaamiseksi. Alusta asti olen toivonut käytäväksi asiallista keskustelua liittyen vain liputukseen, mutta olen saanut huomata lehdessä ja somessa käydyssä keskustelussa, että Jokioisten kunnalla on sateenkaariväen mielestä tässä asiassa vain yksi vaihtoehto. alk. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... HERÄTKÄÄ KUSETUKSEEN! • Heteroille ja vanhuksille liputettaan sillä ainoalla oikealla lipulla Suomen siniristilipulla. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Et pääse niitä pakoon puffetpöytiä karttamalla. Edellä kerrotusta selviää, ettei ole olemassa mitään erillistä Anttilan ehtoa. Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. ” Tämän jälkeen Humppilan, Tammelan ja Ypäjän kunnanhallitukset ovat hyväksyneet samaa tarkoittavat päätökset. Ennen päätöstä pitäisi selvittää myös uusien lippujen kustannuksia ja lisääntyvän liputuksen vaikutuksia kunnan työntekijöiden työmäärään. NIILO TEKSTARINUMERO VAIHTUU Lyhyiden eli tekstiviestien numero vaihtuu. Minä olen heidän ehdotustaan Hykyn hallituksessa tukenut. Koronaviruksia on kaikkialla. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. JII • Ei ole luonnollista eikä asiallista antaa kotieläinten häiritä asuinalueen muita asukkaita. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Minä en ole kirjoittanut tässä lehdessä riviäkään maakuntajohtajasta. Vanha numero (173172) on voimassa 30.6. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Oikaisu puheenjohtajien kirjoitukseen F L:n mielipidepalstalla kunnanhallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajien kirjoituksessa 18.6. Tervetuloa katsomon penkille. Mätänevää heinää onkin paljon mukavampi haistella keittiössä ja parvekkeella kuin tuulessa heiluva heinä. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Minulle ei ole merkitystä sillä minkä vähemmistön lippua salkoon nyt ehdotetaan nostettavaksi, vaan tarkastelen asiaa päätöksenteon osalta kokonaisuutena. NIINPÄ • Huolestuneelle FL:n lukijalle. on harhaanjohtavia virheitä, jotka korjaan seuraavassa: JOKIOISTEN kunnanhallitus on pj. Naapurimökin laiturilla kiisteltiin mm. järjestämissuunnitelmassa sovittuja asioita sote-keskushankkeessa. VANHA OPE • Kova pohdinta sanasta Eskimo! Eikö voitaisi vaikka miettiä ensin sanan V..TU käytön kieltämistä?. Viestin alkuun FL (välilyönti) mielipide ja loppuun nimi tai nimimerkki. Olisiko jutun aihe lehteen. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. KESÄKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Jos et tee kuten pyydämme olet automaattisesti meitä vastaan! Itse tarkastelen asiaa niin, että liputtamalla sateenkaarilipulla sitoudumme liputtamaan kaikkien vähemmistöjen tunnuksia, jos he niin haluavat. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. LAPSELLISTA • Kaikki maanomistajat ja tielaitos tulisi velvoittaa niittämään lupiinit alueiltaan. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Tässäkin päätöksessä kyse on siis yksittäisen symbolisen kannanoton sijaan laajasta kokonaisuudesta, joka päätöstä tehdessä pitää ymmärtää. ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. NAISASIA NAINEN • Juhannus Tammelassa mökkivieraana. NÄIDEN KUNTIEN edustajat ovat Hykyn hallituksessa yhdessä edistäneet kuntiensa hallitusten tekemää päätöstä prosessin etenemisestä. Rami Lehtisen johdolla päättänyt 13.1.2020 yksimielisesti suora lainaus ”Jokioisten kunta osallistuu Tulevaisuuden sote-keskushankkeeseen. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Viimeksi Hykyn hallituksen kokouksessa 25.5.2020 Tammelan edustajan ehdotuksesta päätimme äänestyksen jälkeen äänin 7-4 tukea Jokioisten kunnanhallituksen 13.1.2020 tekemää prosessin etenemispäätöstä. En edes tiennyt, että niin monta v-alkuista sanaa sai mahtumaan samaan lauseeseen. FORSSAN LEHTI 5 KESKIVIIKKONA 24. Samat oik ja velv kuin koiralla. Toivottavasti kirjoittaminen jatkuu. ”SE HEITTÄKÖÖN ENSIMMÄISEN KIVEN, JOLLA ON SIIHEN VARAA” • Sateenkaari eli värien kirjo lipussa kertoo, että liputetaan kaikkien ihmisten ja yhtäläisen ihmisarvon kunniaksi. Eri vähemmistöillä on tunnuksia kymmenittäin ja kukaan ei voi sanoa etteikö myös muut vaatisi tunnuksiaan tulevaisuudessa liputettavaksi. asti. JUHANNUSVIERAS • Kiitos Loimikadun korokkeen merkkaajille! MERVI RITAMÄKI • Anna kissalle vesiruisku ei tule enää eikä satuta kissaa KOKEMUS ON • Kiitos Atte Ahokas (FL 18.6.) hyvästä kirjoituksesta. Samaa koskee allekirjoittajia. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Normaali tekstiviestin hinta. Yhteistyöterveisin SIRKKA-LIISA ANTTILA Hykyn hallituksen vpj., ministeri ja emerita kansanedustaja Liputtaminen vaatii harkintaa T ehdessäni ehdotusta sateenkaariliputuksen osalta en voinut kuvitella, että vaatimalla kaikille vähemmistöille yhdenvertaisuutta, voisin olla automaattisesti jotain vähemmistöä vastaan
Marketeihin jää vielä loppukesän ajaksi työskentelemään joitakin ’omia, mutta vierailevia tähtiä’. KESÄKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI Keväällä suuri osa Osuuskauppa Hämeenmaan matkailuja ravitsemiskaupan henkilöstöstä siirtyi työskentelemään väliaikaisesti markettoimialalle – ja samalla turvaamaan Hämeen alueen omaa ruokahuoltoa. Muiden toimialojen työntekijät siirtyivät marketkauppaan kahdessa erässä, jotta kaikki halukkaat saivat mahdollisuuden siirtyä työskentelemään sinne, missä työn määrä oli kasvanut. HämeenOmaa OSAAMISTA. KESKIVIIKKONA 24. ”Olisimme voineet tehdä niin sanotusti helpommankin ratkaisun, kuten siirtää pienemmän porukan pidemmäksi aikaa, mutta halusimme toimia tasapuolisesti kaikkia omia työntekijöitämme kohtaan. Myös myymälöistä saatu palaute on ollut erittäin hyvää”, Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto kertoo. Porukka lähti innolla uusiin työtehtäviin marketeihin. ”Toimialojen välinen yhteistyö on sujunut äärettömän hyvin. Se oli vähintäänkin kohtuullista; joustivathan työntekijätkin paljon”, Olli Vormisto sanoo. Myös Hämeenmaan ABC-toimialalta ja Sokos Lahdesta siirtyi työntekijöitä marketkaupan toimipaikkoihin
Aloitteen mukaan maantietukikohta muodostaa suuren riskin seudullisesti merkittävälle pohjavesiesiintymälle, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä kyseessä olevasta alueesta. FL Aloite vaatii kakkostielle pohjavesisuojausta Jokioisten keskustan valtuustoryhmä teki aloitteen valtatie 2:n pohjavesisuojauksesta. Vielä on kuitenkin aikaista arvioida, kuinka paha sinileväkesä on tulossa. pantin 2 49 Voimassa 24.–27.6. Palamaan syttynyt pakettiauto tuhoutui palossa täysin. Koivistonlammilla seuraavat näytteenottopäivät ovat 14.7. –?Uinnin jälkeen on aina hyvä peseytyä kunnolla, Vähämäki muistuttaa. Sinilevää voi esiintyä myös pienempinä pitoisuuksina, jolloin sinilevä näkyy veden pinnalla ohuina vihreinä nauhoina. Kakkostie sijaitsee osin pohjavesien muodostumisalueella. Atria Kanan ohut fileeleike 720 g (8,26/kg) Suomi Vaasan Street food Bao-sämpylät 200 g (14,25/kg) 2 85 Ananas Costa Rica 1 00 kg Hinta voimassa 24.–27.6. Koivistonlammilla on sinilevävaara Kiti Salonen Lounais-Häme Koivistonlammin uimarannalla Humppilassa ei suositella uimista sinilevän vuoksi. Tekninen johtaja Mari Honkonen lupasi, että infotiedote toimitetaan rannalle tiistain aikana. Alueella sijaitsee myös Jokioisten päävedenottamo. –?Suojaus tulisi alkaa Forssasta tultaessa Loimijoen sillan jälkeen ja ulottua ilmavoimien maantietukikohdalle asti, Timo Heikkilä esitti. Koivistonlammilla sinilevää on esiintynyt useina vuosina. FL Uimaveden laatua kannattaa aina arvioida myös itse silmämääräisesti. –?Näytteenottohetkellä 16. FL. Humppilan kunnan verkkosivuilla tiistaina julkaistu sinilevävaroitus oli tuskin ehtinyt tavoittaa kaikkia uimareita, sillä iltapäivällä Koivistonlammilla polskittiin iloisesti hellesäässä. Palo levisi palavasta ajoneuvosta ympäröivään aluskasvillisuuteen ja tuhosi sitä noin aarin kokoisen alueen. Laboratoriossa tutkittavien enterokokkien ja E. UIMISTA kannattaa välttää aina, kun sinilevää on havaittavissa silmämääräisesti. Leuto talvi sekä alkukesän ravinneja sääolosuhteet ovat olleet sinilevien kasvulle suotuisat. kesäkuuta sinilevää oli vähäisissä määrin, mutta tilanne voi vaihdella nopeasti, Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän (Hyky) terveystarkastaja Anu Vähämäki sanoo. coli -bakteerien osalta kaikki uimavedet, myös Koivistonlammi, olivat kunnossa. –?Ainakin sellaisissa paikoissa, missä sinilevää on ennenkin ollut, sitä todennäköisesti nytkin ilmaantuu, Vähämäki uskoo. 5 95 Hinta voimassa 24.–27.6. Auton syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Leväkukinnan tunnistaa vihertävistä hiutaleista tai massasta vedessä. KESKIVIIKKONA 24. ja 11.8. Näytteenottohetkellä aistinvaraisesti tarkastettavaa sinilevää oli ainoastaan Koivistonlammilla. KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Granarolo Mozzarella 120 g (10,75/kg) Pingviini Vaniljakermajäätelö 1 l, ei laktoositon 1 29 1 28 Suomalainen HK Amerikan pekoni 170 g (11,65/kg) Sipulinippu 1 98 1 19 kpl Mehustamo Smoothiet ja täysmehut 250 ml (9,56/l) Hinta sis. Myös muilta rannoilta näytteet otetaan kuun puolivälissä. Sade, tuuli ja virtaukset liikuttelevat sinilevämassoja, joten tilanne voi muuttua jopa useita kertoja päivässä. KUVA: Lassi Puhtimäki Pakettiauto syttyi tuleen ja aiheutti maastopalon Ypäjällä Maastopalo sai alkunsa palamaan syttyneestä ajoneuvosta Ypäjän Tukankorventiellä tiistaiaamupäivällä. HYKYN terveystarkastajat ottivat kesäkuun puolivälissä näytteet Forssassa, Humppilassa, Jokioisilla, Tammelassa, Ypäjällä ja Somerolla sijaitsevilta 26 uimarannalta
Lidlin sovellus on kansainvälinen, mutta kehitystyö on tehty Suomen Lidlin sisällä, joten kehityskulut ovat jääneet maltillisiksi. Lidlin myymälöissä autetaan sovelluksen lataamisessa ja käyttöönotossa. Kaupallinen johtaja Mikko Forsström sanoo, että koronakriisin aikana Lidl halusi välttää kaikkia ylimääräisiä toimia, joilla asiakkaita olisi houkuteltu myymälöihin ruuhkaksi asti. kesäkuuta. Keväällä ruuan verkkokauppa ryöpsähti kasvuun. –?Perustarjoukset pysyvät ja hinnat eivät nouse, mutta Lidl plus -sovelluksen kautta saa lisäetuja. • Bonuksen lisäksi asiakasomistajat saavat muita etuja Sryhmän liikkeistä ja palveluista sekä yhteistyökumppaneilta. • Plussa-pisteitä kertyy ostoista K-ryhmän liikkeistä sekä yhteistyökumppaneilta. • Asiakasomistajia oli vuoden 2019 lopussa 2 425 167. Forsström korostaa, että Lidlin asiakas, jolla ei ole älypuhelinta tai sovellusta, ei joudu mitenkään etuohjelman maksumieheksi. Forsströmin mukaan Lidl ei ole julkaissut tavoitetta siitä, kuinka moni asiakkaista sovelluksen puhelimeensa lataa. –?Sovellusta kehitetään, tarkoitus on tuoda jatkossa lisäetuja. • S-pankilla ja S-ryhmällä on yhteinen S-mobiilisovellus, jolla on yli miljoona käyttäjää. Ne maksavat kanta-asiakkailleen rahapalautuksia tehtyjen ostosten perusteella. Osuuskaupan jäsenyys maksaa 100 euroa, jonka saa erotessaan takaisin. • Ostot S-ryhmästä kerryttävät bonuksia, jotka maksetaan liittymisen yhteydessä avattavalle tilille S-pankkiin rahana. Kokeiluja ketjulla on ollut Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Forsström sanoo sovelluksen olevan helppo käyttää. KESÄKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Kirsi Turkki Lidl siirsi koronapandemian vuoksi etuohjelmansa käyttöönottoa Suomessa keväästä keskikesään. Lidlin etuohjelma poikkeaa Sja K-ryhmien kantaasiakasohjelmista. Koronakevään alussa suomalaiset hamstrasivat ruokaa ja hygieniatuotteita. Lidlin etuohjelma toimii myös ulkomailla. Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström arvioi, että kesätuotteet käyvät nyt hyvin kaupaksi, kun monet ulkomaanmatkat jäävät tekemättä. –?Päätettiin tehdä muutos, koska kulutustottumukset muuttuvat. • Kertyneen plussa-rahan voi käyttää K-ryhmän liikkeissä ja Neste-asemilla. Aiemmin Lidl suhtautui Suomessa kriittisesti kanta-asiakasohjelmiin. Forsströmin mukaan rahapalautukset eivät ainakaan ensi vaiheessa ole tulossa mukaan Lidlin Suomen etuohjelmaan. Lidl ei aio vähentää sovelluksen käyttöönoton jälkeen muuta markkinointiaan. Kevään mittaan tilanne normalisoitui, mutta asiakkaat ostavat selkeästi ostoksensa samasta kaupasta, mikä on nostanut keskiostosta Lidlissä huomattavasti. . Erillistä korttia joutuu aina kantamaan mukana. Plussa-pisteet maksetaan plussa-rahana. Päivittäistavaraketju Lidlin etuohjelmaan ei kuulu kanta-asiakaskorttia kuten muilla kaupan ketjuilla, vaan se toimii älypuhelimen sovelluksen avulla. Nyt pandemia on laantunut, joten Lidlin etuohjelma voidaan julkistaa ja ottaa käyttöön torstaina 25. Kauppa jopa tarjosi etuja myymälöissään millä tahansa kortilla. SJA K-RYHMILLÄ kanta-asiakasohjelmat ovat olleet käytössä pitkään. • K-plussa-kortteja on yli 3,5 miljoonalla suomalaisella 2,4 miljoonassa taloudessa. –?Kun ulkomaanmatkat jäävät tekemättä, niin kauppa odottaa kasvavaa kysyntää kesätuotteille. Sovelluksen avulla Lidl voi kerätä tietoja asiakkaista ja tehdä personoituja tarjouksia niistä tuoteryhmistä, jotka asiakasta kiinnostavat. KESKIVIIKKONA 24. Ei ole järkevää esimerkiksi tarjota eläintenruoka-alennusta kaikille asiakkaille, koska vain osalla on eläimiä. –?Se on helpompi ja toiminnallisempi. Lidlillä ei ole Suomessa ruuan verkkokauppaa. Suomalaisista noin 83 prosentilla on käytössään älypuhelin. –?Suomessa emme lähde ruuan verkkokauppaan, ennen kuin meillä on luotettava ratkaisu. FL–LM Lidl aloittaa kortittoman etuohjelman . Liittymisen yhteydessä pitää maksaa vähintään 20 euroa, loppuosan voi kerryttää ostoksista saatavilla bonuksilla. Sovelluksen avulla asiakas voi myös seurata ostohistoriaansa ja säilyttää takuukuitit. Lidlin etuasiakkailla ei ole korttia, vaan älypuhelimeen ladattu sovellus. Muualla Euroopassa Lidlillä on myös sellaisia etuohjelmia, joissa palautetaan rahaa. KUVA: Arttu Laitala. • K -ryhmällä on myös älypuhelimeen ladattava plussamobiilisovellus. FORSSTRÖM ODOTTAA Suomen vähittäiskaupalle varsin hyvää kesää. KANTA-ASIAKKUUS Sja K-kortit • S-etukortin saa liittymällä asiakasomistajaksi. • K-plussa-käteiskortti ja Kplussa Mastercard ovat ilmaisia
Velvoite ei koske pörssiyhtiöitä, toiminimiyrittäjiä, taloyhtiöitä, yhdistyksiä ja säätiöitä. Rahanpesulain mukaan edunsaaja on henkilö, joka esimerkiksi omistaa yrityksen osakkeista yli 25 prosenttia tai käyttää yrityksessä yli 25 prosentin äänimäärää. Nykyinen kunnanjohtaja Hannu Maijala jää eläkkeelle ensi vuoden alussa. –?Asia ei herättänyt juuri mielipiteitä. heinäkuuta. -ohjaus vakiona • Pehmokäynnistys • Itsediagnoosi • Lapsilukko • Ajastin 699 € (norm. Telia etenee Kanta-Hämeessä Elisaa hitaammin. KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET ARVOMME SOUTUVENEEN KOSKA JA HUOPA A HINNA TKIN SOUTAA JOKAiSENA AUKIOLOPÄIVÄNÄ. SAAKKA. Kannattavampaa investointia saa hakea. Uusi velvoite koskee muun muassa kaikkia osakeyhtiöitä ja osuuskuntia. Tilauksen vahvistuksen jälkeen asentaja ottaa yhteyttä sopiakseen asentamisajankohdasta sekä asentamiseen liittyvistä asioista. kulut sis. Patenttija rekisterihallitus antaa tietoja tunnistetuille asiakkaille, joilla on niille rahapesulain mukainen käyttötarkoitus. Urjalan johtoon oli kaikkiaan 33 hakijaa, joista 8 haastateltiin. Sanni Koivuniemi Rahanpesulaki velvoittaa noin 300 000 suomalaista yritystä ilmoittamaan tiedot edunsaajistaan kaupparekisteriin viimeistään 1. Johanna Puukka Kanta-Häme Elisa on laajentanut 5G-verkkoaan Hämeenlinnaan. Lue lisää sivuiltamme. –?Kanta-Hämeessä painotetaan nyt 4G-verkon vahvistamista ja laajentamista, mutta myös 5G:n rakentaminen lähtee Hämeenlinnassa liikkeelle. –?Kasvatamme kapasiteettiä 4G-verkossa ja rakennamme lisäpeittoa palvelemaan koko ajan kasvavaa mobiilidatan käyttöä. KESKIVIIKKONA 24. Näistä ehdokkaista Urjala saa varmasti hyvän johtajan, kunnanhallituksen puheenjohtaja Reijo Kuljuntausta (sd.) toteaa. Kunnanhallitus päätti, että virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. KUNNANJOHTAJAVAALIN loppusuoralla ovat Kangasalan seurakunnan talousjohtaja Annu Kuusisto, Urjalan talousja hallintojohtaja Terhi Källi sekä Akaan kaupungin hallintopäällikkö Salla Saari-Männistö. 09 12 18 24 Lämmitysteho kW max. Takuu 5/7 vuotta. Edunsaajat ovat useimmiten yrityksen omistajia. Verkko kattaa alkuvaiheessa muun muassa Myllymäen, Punaportin ja Kaurialan alueita ja laajenee vielä kesäkuun aikana kaupungin keskustaan. KATSO LÄHIN AVOINNA OLEVA MYYMÄLÄ JA KAMPANJAEHDOT OSOITTEESTA FINLAYSON.FI/MYYMALA lämmitä • viilennä • poista kosteutta • paranna sisäilman laatua • säästä VIISAS MAKSAA PALJON VÄHEMMÄN Kuvassa Skyworth ilmalämpöpumppu laadukkaasti asennettuna. Halutessasi asennuksen, tee tilaus puhelimitse tai sähköpostilla. Ilmoitus pitää täyttää myös, jos rahapesulain mukaisia edunsaajia ei ole. 4.0 5.1 7.2 8.9 Ottoteho 0.2-1.55 0.2-1.65 0.35-2.3 0.6-3.1 SCOP 5.1 5.1 5.1 4.6 SEER 6.1 6.1 6.1 6.5 Sisäyks. Johtajaehdokkaat esittäytyivät eilen valtuustolle ja valtuutetut saivat nähdä myös ehdokkaista tehtyjen soveltuvuusarvioiden tulokset. Valtuusto päättää uudesta kunnanjohtajasta kokouksessaan maanantaina 29. Nyt tulee markkinoille Skyworth ilmalämpöpumput ja täysin lyömätön hinta-laatusuhde. 998 € + toim. RAHOITUS: Asiakkaamme tekevät hakemuksen osoitteessa: resursbank.. Kesäkuun aikana verkko laajenee kattamaan myös Hämeenlinnan keskustan ja yltää myös muun muassa Hätilän, Katisen ja Aulangontorpan alueille. . TELIA RAKENTAA NYT 5G:tä esimerkiksi Turun seudulla ja Satakunnassa. heinäkuuta. Hämeenlinna on 28. Myös osa avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä joutuu ilmoittamaan edunsaajansa. Skyworth ASENNETTUNA Urjalan kunnanhallitus ei ehdota kunnanjohtajaa Ville Säteri Urjala Urjalan kunnanhallitus ei ehdota valtuustolle kunnanjohtajaksi ketään loppusuoralle edenneistä kolmesta ehdokkaasta, vaan jättää keskustelut valtuuston kokoukseen. Alun perinkin ajatuksena oli, että valtuustossa saavat päättää. Takaamme laadukkaan asennusjäljen sekä kilpailukykyisen asennushinnan, emme veloita matkakorvauksia. liitäntä 3 m ja seinäteline. Hae itsellesi sopiva summa ja laita säästöt käyntiin. Lisäoptioina liitäntäputket, seinäja maatelineet, katos, sulatusveden ohjauskaukalo. Villan mukaan Forssassa on kaivattu lisäkapasiteettia. 09 Wi. Toimitus sisältää: Ulkoyksikön, sisäyksikön, kaukosäätimen, kylmäaineen R32 valmiiksi täytettynä. 498 € 09 Wi. ILMALÄMPÖPUMPPU ILMALÄMPÖPUMPPU Tekniset tiedot: • Uusi R32 kylmäaine, täyttää jo nyt 2025 vaatimustason • Lämmitysja ylläpitolämmitys +8 sekä viilennys ja kosteudenpoisto • Älykäs uudelleenkäynnistys (sähkökatkon jälkeen ei käynnisty samanaikaisesti muiden kodin laitteiden kanssa) • Älykäs sulatus, kompressorilämmitin, ulkoyksikön pohjan sulatus • Turbotoiminto max. Vertaa! Viisas maksaa todellakin paljon vähemmän. Muille kun viranomaisille tiedot ovat maksullisia. FL Elisan 5G-verkko laajeni Hämeenlinnaan Telia on kasvattanut 4G-kapasiteettiaan Lounais-Hämeessä. äänitaso min/max 19-40 19-42 28-45 29-47 Ulkoyksikön äänitaso max 51 52 54 57 Mitat sisäyksikkö (k*l*s) 275*790*200 275*790*200 300*970*224 300*970*224 Mitat ulkoyksikkö (k*l*s) 540*776*320 540*776*320 596*842*320 700*955*396 Paino sisä-/ulkoyksikkö 9/26.5 9/29 13.5/33 13.5/46 Juhlatarjoushinta € 498,00 548,00 898,00 1.098,00 ILMALÄMPÖPUMPPUJEN ASENNUKSET! Suosittelemme omaa asennuspalveluamme. kesäkuuta. 19 dB • Sulatuksen pakkotoiminto • Automaattinen puhdistus • Gold Plasma -ionisaattori • Selkeä LED-näyttö • Wi. Tiedotamme tarkemmin, kun 5G tuodaan asiakkaiden käyttöön, kertoo Telian aluepäällikkö Marko Villa. –?Muun muassa Hämeenlinnan seudulle sekä Forssan, Jokioisten että Someron alueelle on rakennettu useampia uusia 4G-tukiasemia, Villa lisää. Korkea laatu, parhaat kompressorit, upea skandinaavinen ajaton muotoilu, kuiskauksen hiljainen, toimintavarma, käyttäjäystävällinen, energiatehokas niin lämmityksessä kuin viilennyksessä, erittäin kilpailukykyinen hinta. Skyworth Juhlatarjous! Niin kauan kuin erää riittää. paikkakunta, jonne Elisa on avannut 5G-verkon. 1.550 €) Skyworth Technologies Inc. Laitteen asennuksen tulee suorittaa pätevä, TUKESin viralliset luvat omaava asentaja (F-kaasuasetus EU N:o 517/2014 artikla 10). FL Rahanpesulaki velvoittaa yrityksiä ilmoittamaan edunsaajansa Ilmoitus pitää tehdä viimeistään 1. Suurin osa yrityksistä ei ole vielä ilmoittanut tietojaan. Noin 70 prosenttia yrityksistä ei ole vielä ilmoittanut tietojaan. –SouTUVENEEN KAPTEENI KURTTILA KAMPANJA VOIMASSA MYYMÄLÖISSÄ JA POPUPEISSA 5.7. Edunsaajatiedot eivät ole julkisia samalla tavalla kuin muut kaupparekisteritiedot. -60 % -40 % -30 % Tule myymäläämme, OSTA HYVÄÄ ja PISTÄ arpa vetämään. Jättipaketissa lisäksi liitäntä 4m, ulkoyksikön konsoli, sulatusvesien ohjain, katos ym. 1.650 €) 09 Wi. on yksi suurimmista lämpöpumppujen valmistajista. FL. (norm. Skyworth JÄTTIPAKETTI Tilaa heti! 02 2590 200 info@ultimatemarket.com Skyworth R32 Wi. 40 dB, portaaton tuuletinnopeus 19 40 dB • I feel -toiminto kohdistaa haluttuun paikkaan lämmityksen/viilennyksen • Toimii laajalla jännitealueella 140 V 270 V • Unitoiminto alentaa äänitason min
Sääntelyntarpeen selvityksen pohjalta valmistuu arviomuis tio heinäkuussa. Ruotsissa tapauksia on sataatuhatta asukasta kohti lähes 119. Kyse on pikem minkin oikeusvaltiollisesta vi ranomaisten toiminnan lailli suuden varmistamisesta, lain säädäntöneuvos Niklas Vainio oikeusministeriöstä kertoo. Petteri Lindholm Matkustusrajoitukset puretaan näillä näkymin 12 eurooppalai sen maan osalta 13. Yli 70vuotiaille tehdyt rajoi tukset ovat Kiurun mukaan ol leet tärkeitä ikääntyneen väes tön suojaamisessa koronalta. Henkilöverotuksen automatisointi alkoi verohallinnossa yli 10 vuotta sitten. Nyt verohallinnossa on arviolta 2 000 työntekijää vähemmän kuin mitä täysin ihmisvoimin tehtävä päätöksenteko edellyttäisi. OM:n selvityshankkeessa ei ole kyse ainoastaan Verohal lintoa ja Kelaa koskevista tapa uksista. –?Työssäkäyvistä lähes 60 pro senttia siirtyi Suomessa etätöi hin, mikä on enemmän kuin mis sään muussa Euroopan maassa. FL–LM Matkustus avautumassa 12 uuteen maahan Etätyösuosituksesta luovutaan, matkustamista avataan ja yli 70-vuotiaiden erillisohjeet päättyvät. ULKOMINISTERI Pekka Haavisto (vihr.) sanoo, että muihin mai hin suuntautuvaa tarpeetonta matkustamista kehotetaan yhä välttämään. heinäkuuta, hallitus päätti neuvotteluissaan tiistaina. • Myös kunnat ovat aktivoituneet päätösautomaattien käyttöön. OM:n helmikuussa val mistuneessa esiselvitykses sä käytiin läpi hallinnon lain alaisuusperiaatteen, hyvän hal linnon periaatteiden, oikeus turvan, julkisuuden, läpinä kyvyyden, virkavastuun sekä tietosuojan toteutumisen edel lytyksiä automaattisessa pää töksenteossa. FL–LM Automatisoituun päätöksentekoon tiukempi sääntely Verohallinnon ja Kelan automatisoidun päätöksenteon ongelmat nousivat esiin syksyllä. –?Valtioneuvosto ei enää tä nään tehdyn päätöksen johdos ta anna erillistä tiettyyn ikära jaan perustuvaa suositusta fyy sisten kontaktien välttämisestä, perhe ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoo. KESKIVIIKKONA 24. 0ikeuskansleri Tuomas Pöysti tutki Kelan automatisoituja etuuspäätöksiä. TIISTAIN NEUVOTTELUISSA hal litus päätti myös etätyösuosi tuksen lopettamisesta, sosiaali ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kertoo. Kaikki voivat estää viruksen leviämistä ”tutuilla toimilla” eli käsienpe sulla, hyvällä yskimishygienialla ja etäisyyden pitämisellä. Esille nousi muun muassa se, että Verohallinnossa verovel vollisen koko veroasian käsitte ly voi tapahtua automaatiossa ilman, että kukaan virkailija on osallistunut asian käsittelyyn. Tämän hetkisen tautitilanteen perusteella rajoitukset purettai siin hallituksen päättämillä kri teereillä Italian, Saksan, Itäval lan, Kreikan, Sveitsin, Slovakian, Slovenian, Unkarin, Liechten steinin, Kyproksen, Kroatian ja Irlannin kanssa. elokuuta, koska epidemiatilanne on rau hoittunut, Pekonen totesi. –?Lopulliset päätökset tehdään lähempänä sovittua rajoitusten purkamisen päivää, 10. Etätyön tekemisellä on ollut Pekosen mukaan merkittävä po sitiivinen vaikutus koronaepi demian leviämisen estämisessä. Tämän jälkeen muistio läh tee alkusyksystä päättyvälle lausuntokierrokselle. –?Suomessa covid19tautiin menehtyneistä 87 prosenttia on ollut yli 70vuotiaita. • Etätyösuositus puretaan 1. heinäkuuta. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo, että rajoitukset puretaan niiden EU ja Scheng enmaiden osalta, joissa koronaa on esiintynyt kahden viikon si sällä enintään kahdeksalla asuk kaalla sadasta tuhannesta. EU:n ulkorajojen rajoitukset jatkuvat, ja hallitus keskustelee niistä EUtasolla. • Nykyisen epidemiatilanteen perusteella maat olisivat Saksa, Italia, Itävalta, Kreikka, Sveitsi, Slovakia, Slovenia, Unkari, Liechtenstein, Kroatia, Kypros ja Irlanti. • Hallitus käy läpi EUja Schengen-maiden epidemiatilanteen vielä 10. –?Kyse ei ole siitä, että käy tännössä olisi tehty paljon vää riä päätöksiä. Siellä koronan esiintyvyys on sataatuhatta asukasta kohti lähes 119. –?Yleistä halaussuositusta em me anna, Kiuru sanoo. OM pyysi kevään aikana muilta ministeriöiltä ja viran omaisilta selvitystä siitä, mis sä jo tehdään automatisoituja päätöksiä ja minkä tyyppisissä asioissa niitä voitaisiin tehdä. heinäkuuta maiden kanssa, jossa koronaa on 2 viikon aikana enintään 8 henkilöllä sadasta tuhannesta asukkaasta. Sekä Kela että Verohallin to ovat tuoneet esille tarpeen lainsäädännön kehittämises tä. –?Näiden maiden osalta pois tuisi samalla myös suositus kah den viikon omaehtoisesta karan teenista Suomeen saapuessa, Ohisalo sanoo. Pekonen sanoo, että hallitus arvioi etätyösuositusta uudel leen, mikäli epidemiatilanne sitä edellyttää. Tällaisessa tapauksessa jää epä selväksi, kenellä päätöksestä on virkavastuu. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoo, että hallitus tekee lopullisen päätöksen maista, mihin matkustusrajoitus puretaan, vasta muutama päivä ennen rajojen avaamista 13. Esimerkiksi Maahan muuttovirasto on esittänyt au tomaation lisäämistä päätök sentekoonsa, ja sen lakiehdo tuksia on ollut perustuslakiva liokunnan käsittelyssä. Hallituk sen lakiesitys pyritään saamaan valmiiksi ensi vuoden puolella. KESÄKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI UUTISET Vilma Romsi Ilari Tapio Automaattista päätöksentekoa säännellään tulevaisuudessa lainsäädännöllä tiukemmin. –?Kun menee sellaisiin maihin, mihin matkustamista ei ole avat tu, voimassa on edelleen suosi tus kahden viikon karanteenista. –?Suositus laajalle etätyön te kemiselle päättyy 1. Ruotsin tilanne on vielä kau kana hallituksen asettamasta kriteeristä eli enintään 8 tauti tapauksesta 100?000 asukasta kohtaan. heinäkuuta mennessä ja tekee tuolloin lopullisen päätöksen maista. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin linjasi Verohallinnon täysin automatisoidut verotus päätökset perustuslain vastai siksi marraskuussa. • Matkustusrajoitukset säilyvät yhä voimassa esimerkiksi Ruotsiin. Näitä maita ovat muun mu assa Espanja, Ruotsi ja Ranska. • Automaatiossa edistyneimpiä aloja ovat terveydenhuolto sekä rahalaitokset rutiiniluonteisten lainapäätösten kanssa. YLI 70-VUOTIAIDEN suositukset fyysisestä etäisyydenpidosta päättyvät. KUVA: Arttu Laitala KORONARAJOITUKSET Matkustamista avataan • Matkustusrajoituksista ja sisärajojen valvonnasta luovutaan 13. Tauti on selvästi vaarallisempi iäkkäille, Kiuru painottaa. Kansalaisten on Kiurun mu kaan harkittava itse, halaako esi merkiksi isovanhempi lapsen lastaan. Tampere otti vuonna 2019 käyttöön ohjelmistorobotin, joka käsittelee koulumatkaetuuksia. Haavisto toteaa, että hallitus päätti liikenteen avaamiselle ob jektiiviset kriteerit. Suositukset varovaisuudesta ja hygieniasta ovat Kiurun mu kaan yhä tärkeitä kaikille. Keväällä valmistuneen oi keusministeriön (OM) esisel vityksen perusteella automaat tiselle päätöksenteolle esimer kiksi verotuksessa on kehitet tävä täsmällisempää säänte lyä, jotta oikeusturvaperiaate säilyisi. • Kelassa robotit tekevät rutiiniluonteisia päätöksiä muun muassa opintotuista. Yleiseen asumistukeen liittyvien päätösten automatisointia on oltu ainakin viemässä kokeiluasteelle. KUVA: Anssi Jokiranta, TAUSTA Automaatit päättävät paljosta • Yli 80 prosenttia kaikista verotuspäätöksistä tehdään automaattisesti. heinä kuuta mennessä, Ohisalo kertoo. Kiuru kertoo, että hallitus sai neuvotteluidensa tueksi asian tuntijaarvion, jonka mukaan ko ronaepidemia jatkaa hiipumis taan Suomessa. • Erilliset, yli 70-vuotiaille kohdistetut suositukset etäisyydenpidosta hallitus poisti välittömästi.. Tätä ennen oikeuskansleri Tuomas Pöysti otti tutkittavakseen Kelan automaattisesti tehdyt etuus päätökset lokakuussa ja pyysi asiasta selvitystä. elokuuta alkaen
• Suurin työllisyysvaikutus oli Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Ainespuuta ja kivihiiltä, ja se tuskin on kenenkään intresseissä. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) pitää puheissaan kiinni hallitusohjelman turvelinjauksista. –?EU:n tuki luo meille hyvän mahdollisuuden toteuttaa turpeesta luopuminen oikeudenmukaisesti, onhan sen paikallistaloudellinen merkitys tietyillä alueilla huomattava, Mikkonen toteaa. Tuolloin Lintilä kuitenkin tyrmäsi Mikkosen ajatukset kertomalla, ettei tämän mainitsemaa yhteisymmärrystä verokohtelun kiristymisestä ole. Lehti uutisoi, että läheisellä Lindholmenin saarella olleen silminnäkijän mukaan kyseessä saattoi olla takaa-ajotilanne. Hallitusohjelmassa on määritetty tavoitteeksi turpeen energiakäytön vähintään puolittaminen vuoteen 2030 mennessä. Veneeseen jäänyt merivartija saatiin lopulta pois veneestä ja hänet kuljetettiin helikopterilla Helsinkiin Meilahden sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi. Uponneen partioveneen hylkyä ei ole päästy vielä nostamaan, mutta se on tarkoitus nostaa kuluvan viikon aikana. Samat huolet on kuin aiemminkin, mutta aikataulu on ennallaan. FL–LM Onnettomuusvenettä ei ole päästy nostamaan Vartiolaiva Turvaan (kuvassa) kuuluva partiovene upposi juhannuspäivän iltana Loviisan edustalla. • Turvealan työllistävä vaikutus oli vuonna 2015 noin 2 500 henkilötyövuotta eli noin 0,1 prosenttia Suomen kokonaistyöllisyydestä. MIKKONEN PAINOTTAA hallitusohjelman vähintään-sanaa turpeen käytön puolitustavoitteessa. Tutkintaryhmä on nyt nimetty, ja Otkes pyrkii saamaan tutkimuksen valmiiksi kahdeksan kuukauden tavoiteajassa. • Suomen lisäksi turvetta käytetään energiantuotannossa EU:n alueella laajasti vain Irlannissa. Kotimaan lausuntokierros on kuukauden mittainen, Otkesin tiedotteessa kerrotaan. Mikkonen kertoo nyt pitävänsä selvänä, että verotuen asteittaiseen lopettamiseen palataan. ELINKEINOMINISTERI Mika Lintilä (kesk.) ei ole tutustunut Sitran työpaperiin, mutta kommentoi turvetilanteen olevan ennallaan. KEVÄÄLLÄ MIKKONEN kertoi energiaturpeen verokohtelun kiristyvän. Lintilä ei näe tarvetta turveasioiden kiirehtimiseen. –?Kyse ei ole ainoastaan turpeenpolton merkittävistä ilmastopäästöistä, vaan turpeennoston aiheuttamista haitoista vesistöille ja suoluonnon monimuotoisuudelle sekä maaperäpäästöistä. Hallituksessa keskusta ja vihreät ovat eri linjoilla turvekysymyksistä. Onnettomuuspaikka on maantieteelliseltä sijainniltaan hankala. Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) muistuttaa energiapolitiikan olevan kokonaisuus. Itä-Uudenmaan poliisi on aloittanut tapauksen kuolemansyytutkinnan. FL–LM Turve lämmittää taas hallitusta Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ja ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) ovat eri linjoilla. KUVA: Kimmo Penttinen SITRAN SELVITYS Turve palaa maakunnissa • Vuonna 2018 turvetta käytettiin suhteessa eniten kaukolämpöyritysten polttoaineena Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa, Keski-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaalla. MERIVARTIOSTON VARTIOLAIVA Turvan partiovene upposi lauantai-iltana hieman iltakymmenen jälkeen Loviisan edustalla, kun se oli ajanut kovaa vauhtia kiveen. Otkes tutkii onnettomuuden syytä. –?Mitä hitaammin turpeen alasajo tapahtuu, sitä nopeammin päästöjä pitää vähentää muilla sektoreilla, kuten liikenteessä. • Turve kattoi Suomen energiakulutuksesta noin 4,5 prosenttia. Loviisan Sanomien mukaan partiovene oikaisi merimerkin väärältä puolelta ja törmäsi noin 15 sentin syvyydellä olleeseen kiveen. Sitran suosituksissa todetaan muun muassa, että turpeen alennetusta verokannasta tulee luopua esimerkiksi vaiheittain vuoteen 2025 mennessä. –?Otkes tekee tulevina viikkoina hylyn tutkintaa, tallenteiden purkamista ja muuta tutkimustyötä. KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 UUTISET Ville Toivonen Turpeen energiapoltosta luopuminen nousi keskusteluun Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tuoreen työpaperin myötä. • Turveen polttaminen energiaksi aiheutti 2018 noin 11,7 prosenttia Suomen kaikista kasvihuonepäästöistä. Euroopan komissio on esittänyt Suomen käyttävän oikeudenmukaisen siirtymän rahaston JTF:n rahoitusta turpeen käytöstä luopumiseen. Tavoite on, että Suomi olisi hiilineutraali vuonna 2035. • Manner-Suomessa suhteessa vähiten turvetta polttoaineena käytettiin Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Ratkaisuun päädyttiin alustavan tutkimuksen jälkeen. –?Helmikuussa linjattiin, että tulevan syksyn budjettiriihessä käsitellään turpeen verotusta, jotta tavoite käytön vähintään puolituksesta toteutuu. Mikkonen kuvailee turpeen olevan ympäristön kannalta moniongelmallista. –?Keinot tähän on löydettävä energiaverouudistuksessa sekä valmistelussa olevassa energiaja ilmastostrategiassa, joka on valmis ensi vuonna. KUVA: Joel Maisalmi. • Ruotsissa käytetään vain vähän turvetta energiantuotannossa. Työja elinkeinoministeriö on asettanut turveasioita selvittämään työryhmän, jonka toimikausi kestää maaliskuun 2021 loppuun. KUVA: Arttu Laitala Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) haluaa vauhdittaa turpeesta luopumista. Kolmesta aluksen työntekijästä kaksi pelastautui automaattisesti avautuneelle pelastuslautalle, mutta yksi jäi loukkuun veneeseen. –?Kaikki tietävät, mitä aletaan polttaa, jos turpeen poltto kielletään nopealla aikataululla. Tapio Neva Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) alkaa selvittää Loviisan lauantain veneonnettomuutta, joka vaati merivartijan hengen. –?Mikään ei ole muuttunut, hallitusohjelman kirjauksen mukaan mennään. KESKIVIIKKONA 24
Muutaman kuukauden aikana on ilmestynyt useita kotimaisia kirjoitusoppaita, ja jokainen puhuu omaperäisellä tyylillä. MONI TOKI HAAVEILEE julkaisukynnyksen ylittämisestä, ja tuoreet oppaat käsittelevät asiaa eri kanteilta. Siksi jokaisella niistä on paikkansa. Kanto tarjoilee punnittua tietoa sarkastisin ja mutta rauhallisin äänenpainoin. Yllättävät huomiot piristävät: oman itsensä voi viedä aivoja tuulettaville treffeille vaikka rautakauppaan. Siinä puhuvat omalla äänellään todelliset sotilaat, joiden kaltaisista Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Jokaisella on kuitenkin aiheeseen oma näkökulmansa. Kuten Anneli Kanto toteaa oppaassaan, kirjoittamalla pääsee ennen kaikkea jyvälle omista ajatuksistaan. Pentinkulman päivillä Urjalassa saa 2. Tärkein oppaita yhdistävä piirre on houkuttelu, ja tässä runsain ja leikkisin on Rannelan ja Haanpään teos. Ajattelun tuulettaminen kirjoittamalla palvelee ketä tahansa. KESÄKUUTA 2020 KULTTUURI Kulttuuri a Lounais-Hämeen kulttuuritapahtumat osoitteessa www.forssanlehti.fi , Tiedot tulevista kulttuuritapahtumista keskiviikon kulttuurikalenteriin sähköpostitse toimitus@forssanlehti.fi viimeistään maanantaina. Siitä kirjoittaminen oikeastaan vasta alkaa. ENSIN SILLE TIELLE on kuitenkin päästävä. Yksi jatkuvasti tärkeä huomio on se, että kirjoittaminen on paljon monimuotoisempaa kuin pyrkimys julkaista. Kirjoittajat käsittelevät monia kirjoittamisen ilmiöitä, kuten ajastettua kirjoittamista, muusan merkitystä ja kirjeiden kirjoittamista. Yksi tiukka paikka on se, että käsikirjoituksen kanssa on naimisissa kuukausia tai jopa vuosia. Anneli Kannon Kirjoittamassa, Jani Saxellin Tanssii kirjainten kanssa ja marraskuussa ilmestynyt Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan Miksi en kirjoittaisi. Ne voivat jopa yllättää, sillä arkiajattelun pinnan ei välttämättä tule kovin usein sukelletuksi. Kirjoitusoppaiden lukeminen voi tuottaa ahaa-elämyksiä muuhunkin luovaan työhön tai jopa arkeen. Lyhyen ajan sisällä on julkaistu useita uusia oppaita.. antavat kukin erilaisia eväitä kirjoittamiseen. Yhtäkkiä, lähes huomaamatta, alkaa kirjoituttaa, ja tämä tietysti on tarkoituskin. Lukiessa tuntuu kuin todella olisi Kannon kanssa yhdessä kirjoittamassa. . Kirjailijat panevat niissä peliin oman kirjoittajapersoonansa, mikä tekee oppaista varsin erilaisia. elokuuta ensi-iltansa hänen kirjoittamansa Nuoret sotilaat -monologi. Tämä tiivistää olennaisen kotimaisista kirjoitusoppaista. SUOMI on sikäli hidas maa, että samat asiat saa sanoa kerran jos toisenkin, ja aina maininnat kuulostavat tarpeellisilta. Oppaiden yhteinen tavoite on madaltaa kynnystä tarttua kynään. . Sellainen sarja olisi vallan mainio, vinkkinä vain. Hän opastaa, miten vältetään kirjoittamisen karikot ja saadaan omaan tekstiin uusia näkökulmia. Kanto pureutuu myös siihen, miltä kirjoittamisen polte tuntuu ja miten sen saa houkuteltua takaisin, kun väistämättä alkaa puuduttaa. Teos on tuoreista oppaista kirjallisuustieteellisin, mutta tätä ei Anneli Kanto on kirjoittanut kaikenlaista kuvakirjoista historiallisiin romaaneihin. Kirjoista saavat paljon irti muutkin kuin kirjailijuuteen tähtäävät. Jani Saxell antaa konkreettisia neuvoja tekstin rakentamiseen ja hiomiseen, ja Anneli Kanto purkaa kiinnostavasti kirjoittajan arkea ja sen kipupisteitä. Saxellin oppaassa tulee harvinaisen selväksi, että tehokas kirjoittamisen opettaja on kirjojen lukeminen. Keskusteluja kirjoittajien kanssa ANALYYSI Marika Riikonen ”Jännittävää miten suomalaisista kirjoittamisoppaista tulee usein keskenään aika erilaisia. Se ei todellakaan aina ole kivaa. 12 FORSSAN LEHTI KESKIVIIKKONA 24. Tavoitteellinen kirjoittaminen on pitkä ja mäkinen tie. Kotimaiset kirjoittamisoppaat ovat opettajia, lukuvinkkaajia, sparraajia ja kanssakulkijoita. Miljöön, henkilöhahmojen, lajityypin ja kertojaratkaisujen hahmottamisessa auttaa ennen kaikkea lukeminen. Tanssii kirjainten kanssa tuntuu eräänlaiselta kansiin pakatulta yliopiston luentosarjalta, jonka jokaisen luennon päätteeksi tehdään yhdessä kirjoittamisharjoituksia. Ei riitä, että käsikirjoituksen ensimmäisen version saa valmiiksi. Teos havainnollistaa, miten teoksia voi havainnoida. [ ] Suomalaiset kirjoitusoppaat näyttävät hyvin vahvasti kirjoittajaltaan”, totesi kirjailija Ville Hytönen taannoin sosiaalisen median päivityksessään. ”Jos et itse kirjoita sitä romaania, novellikokoelmaa tai mitä ikinä päässäsi muhii, kukaan muu ei tule tekemään sitä puolestasi”, Jani Saxell muistuttaa
Pandemian aiheuttamat taloudelliset ongelmat koskevat kipeästi monen eri kulttuurin, taiteen ja luovien alojen toimijoita. FORSSAN LEHTI 13 KESKIVIIKKONA 24. Kuten jutun alussa siteerattu Ville Hytönen toteaa, suomalaiset kirjoittajaoppaiden tekijät kirjoittavat persoonallista, itsensä likoon panevaa tekstiä. Säätiö voi ottaa vastaan myös testamenttija muita lahjoituksia. He ovat teoksissaan läsnä persoonallaan ja tarjoavat lukijoiden käyttöön omat havaintonsa. FL Hämeen Heimoliiton Säätiön avustukset haettavana elo–syyskuussa ”Elo-syyskuussa ovat perinteisesti tulleet kansainväliset turistimme. Lasikylän sesongista kevät jäi tämä vuonna tulematta rajoitusten vuoksi, ja syksykin mietityttää. • Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija. • Paula Salminen & Elina Snicker: Jumalainen näytelmä – dramaturgisia työkaluja. TIEDEJA kulttuuriministeri Hanna Kosonen myönsi ylimäärästä avustusta kulttuurin ja taiteen toimijoille koronapandemiasta selviämiseen. Säätiön tehtävänä on tukea hämäläistä kotiseututyötä. Maalauksia ja keramiikkaa. Maisemakuvia. Myös oppaiden kirjoittajat ovat kirjoittajan sparraajia ja kanssakulkijoita. Tuskin matkailu syksyksi herää.” MARIKA KINNUNEN NuGOn puheenjohtaja. Tässä murto-osa hyvästä tarjonnasta: • Tapani Bagge: Se murhaa joka osaa. Siinä puhuvat omalla äänellään todelliset sotilaat, joiden kaltaisista Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Avustuksia myönnetään oikeustoimikelpoisille yhteisöille. Forssan museon perusnäyttely avoinna ti–pe klo 10–16, la klo 10–14 ja su klo 12–16. • Terhi Rannela: Kirjoita nuorille. 6 Päivi Haanpää ja Terhi Rannela: Miksi en kirjoittaisi. Osuuskunta saa koronapandemian rajoituksista aiheutuneisiin taloudellisiin haasteisiin 6?000 euroa. tarvitse kavahtaa. Avoinna ti–su 11–18. Avoinna ma–ti klo 11–19, ke klo 13–19 ja to–pe 11–19. Suomessa opetetaan korkeatasoisesti muun muassa teatteria, tanssia ja musiikkia. Tekstin ja kirjoittamisen arvo on jossain muualla, ja jokainen opas auttaa omalla tavallaan rakentamaan ehjää kirjoittajakuvaa. He ovat lukuhetkessä läsnä. Simo Ekholmin abstraktia/puoliabstraktia maalaustaidetta esillä Näyttelytila Vinkkelissä 10.7. Pikemminkin opetus auttaa kirjoittajia löytämään omat tapansa ja myös uusia tekstillisiä polkuja. –?Tämä tuki on meille todella arvokas. Avustettavia kohteita voivat olla esimerkiksi tapahtumat, julkaisut, perinteen keruu ja tallentaminen sekä museoiden ja kulttuurikohteiden ylläpito ja kehittäminen. Tämä on myös yksi niistä asioista, joita on syytä edelleen säännöllisesti ja kärsivällisesti toistaa. • Tärppi englanniksi: Judy Reeves: Writer's Book of Days. saakka la ja su klo 13–18. Elina Raitasen esikoisnäyttely 30.6. NuGO saa ministeriön koronatukea 6 000 euroa Koronan vuoksi lyhyt turistisesonki lyheni Nuutajärvellä entisestään. • Niina Hakalahti: Syön aamupalaksi Eiffel-torneja – 104 kirjoitusharjoitusta. Eniten avustuksia haettiin musiikin, näyttämötaiteen ja kulttuuritapahtumien aloilta. Hämeen Heimoliiton Säätiö on perustettu vuonna 2018. www.forssanmuseo.fi Väriä, valoa, iloa. Näyttelyn vierailevana taiteilijana Juhani Perälä Art. Tämä historia on toistaiseksi lyhyt ja siihen liittyy edelleen omituisia kuvitelmia. 6 Jani Saxell: Tanssii kirjainten kanssa. Kesänäyttely. Pertti Niemelän akryylimaalauksia Maisemakuvia Suomen luonnosta Jokioisten kirjastossa (Keskuskatu 27) kesäkuun ajan. Avoinna 23.8. KIRJOITUSOPPAITA Lue nämäkin • Kirjoitusoppaita on julkaistu suomeksi runsaasti. Kulttuurialojen yhteisöille myönnettiin yhteensä 10?660?500 euroa. Suurimmalla osalla on kirjoittajaryhmiä, muuta vertaistukea, opettajia ja esilukijoita. • Anders Vacklin & Janne Rosenvall: Käsikirjoittamisen taito. elokuuta ensi-iltansa hänen kirjoittamansa Nuoret sotilaat -monologi. Hämeen Heimoliiton Säätiön ensimmäinen apurahahaku järjestetään 3.8.–18.9.2020. Apurahoja jaetaan hämäläiseen kotiseututyöhön. Pentinkulman päivillä Urjalassa saa 2. OPPAAT myös perkaavat kiinnostavasti ja tarpeellisesti suomalaisen kirjoitusopetuksen historiaa. Pappilamuseo. Kirjoittamisen opettamisesta sen sijaan elää sitkas myytti, jonka mukaan opettaminen ”tasapäistäisi” kirjoittajia, ja opettajat pumppaisivat oppilaansa täyteen omia maneerejaan. Maalaustaidetta. Outi Rämön, Taina Riiton, Juhani Heinosen ja Unto Grönbergin töitä Nuutajärvellä Puukonttorissa kesäkuun ja elokuun. FL 6 Anneli Kanto: Kirjoittamassa. B Ekspressionistista geometriaa. Johanna Puukka Urjala Opetusja kulttuuriministeriö on myöntänyt koronatukea urjalalaiselle Nuutajärven Galleria osuuskunnalle. Se jatkaa vuosina 1925–2018 toimineen Hämeen Heimoliitto ry:n toimintaa. 258 s. saakka klo 9–15 Jokioisten Tietotalon näyttelytila Pehkosessa, Humppilantie 9 A. Samalla asialla ovat oppaat. Näyttely on avoinna 30.8. • Karin Erlandsson: Alla orden i mig. Vaulammintie 2. Saxell tarjoilee kirjallisuusesimerkkiensä kautta varsinaisen ideasammon. Avoinna ke–su klo 11–17. Meillä on jonkin verran toimintaa myös muualla, mutta ehdottomasti valtaosa täällä, NuGOn puheenjohtaja Marika Kinnunen kertoo. Harvassa ovat sellaiset kirjoittajat. • Juha-Pekka Koskinen: Harkittu murha. Vuoden 2019 tekstiilitaiteilija Merja Keskisen töitä Forssan museon Galleria Moletissa museon aukioloaikoina 5.7. • Marko Hautala & Anne Leinonen & Mia Myllymäki (toim.): Tuoretta verta. Kehräämöalue, Wahreninkatu 12. 296 s. Niina Hakalahti ja Jyrki Tuulari). Kaikkien uusien oppaiden lähdeluettelo toimii myös lukuvinkkilistana. KOLMAS säännöllistä purkamista tarvitseva myytti on yksinäinen nero, joka luo kuolemattomia lauseita erakkoudessa, vailla ihmiskontakteja. On tärkeää, että valtio on voinut tulla vastaan avustuksin laajemmalla spektrillä kuin normaalisti valtitonavustuksia myönnettäessä, sanoo ministeri Hanna Kosonen. –?Elo-syyskuussa ovat perinteisesti tulleet kansainväliset turistimme. Avain 2019. KESÄKUUTA 2020 KULTTUURI Keskusteluja kirjoittajien kanssa Anneli Kanto on kirjoittanut kaikenlaista kuvakirjoista historiallisiin romaaneihin. asti. Art House 2020. Julkaisukynnyksen ylittäneenkin kirjoittajan teksti voi saada hylkäyksen tai jäädä ikuisesti ilman vastausta. Ilkka Rekiaro). Lisätietoja: www. Hakijoista 61 prosentille myönnettiin avustus. Kanssakulkijuuteen kuuluu myös kipeiden kokemusten jakaminen. saakka. –?Hakemusten runsaus ja monipuolisuus osoittavat sen, kuinka laajasti ja monella eri tavoin koronapandemia on vaikuttanut luovan työn tekemiseen. Reuna 2020. Koronan aiheuttamat rajoitukset lyhensivät entisestään lyhyttä sesonkiamme Nuutajärven lasikylässä. Jokioisten Pappilamuseo on avautunut. • Natalie Goldberg: Luihin ja ytimiin (suom. nuutajarvi.fi, www.polkinvuori.com. Avustuksia myönnettiin suhteessa eri alojen hakemusmääriin. Apurahaohjeet on julkaistu säätiön verkkosivuilla. FL KULTTUURIKALENTERI JUURI ROOT – Garden of Glass. asti. Tämänkin sanominen ääneen on tärkeää, sillä hylkykirjeet ovat osa tavoitteellista kirjoittamista. asti kirjaston aukioloaikoina ma–to 11–19 sekä pe 11–17. Hakemuslomake avataan haun alkaessa 1.8. Uuden lasitaiteen näyttely Nuutajärven Lasikylässä ja Pölkinvuoren Kasvimaailmassa, Urjalassa. • Stephen King: Kirjoittamisesta (suom. Kirjavan kankaan kaupunki. Kuvataideyhdistys Kuhankosken Killan Kesänäyttely Jokioisten Tapulimakasiinissa, Kirkkotie 2, 5.7. Tuskin matkailu syksyksi herää, ennakoi Kinnunen. 199 s. Hakijat edustivat monipuolisesti eri taiteenaloja
Sekä Suomen että Saksan suurlähetystöihin on tulvinut kyselyitä mökkinsä varanneilta saksalaisilta. KESKIVIIKKONA 24. Suomessa saksalaisten mieluisin majoitusmuoto on mökki, joka varataan mielellään jo lomaa edeltävänä vuonna. GÜTERSLOHIN teurastamossa yli 1?500 työntekijän havaittiin kantavan koronavirusta. FL–LM, REUTERS Ryväs johti rajoituksiin Saksassa Mari Lukkari Suomen hallitus valmistautuu avaamaan matkailun Saksaan ja useisiin muihin EU-maihin heinäkuussa, jos koronavirustilanne Itämeren eteläpuolella ei nykyisestä pahene uudelleen. heinäkuuta alkaen. Baarit, museot, galleriat, elokuvateatterit, urheiluhallit, kuntosalit ja uima-altaat ovat nyt kiinni alueilla. Lisäksi pandemian jähmettämä taloustilanne näkyi myös rahtiliikenteessä niin, että yhtiön liikevaihto laski huhti-kesäkuun aikana toistakymmentä prosenttia. • Covid-19-tautiin on kuollut Saksassa yhteensä yli 8 900 ihmistä. Saksa avasi rajansa kesäkuun puolivälissä Suomelle. Suuri yksittäinen tekijä liikevaihdon laskussa oli luonnollisesti matkustajien katoaminen. Gütersloh ja Warendorf ovat Saksassa ensimmäisiä alueita, joissa julistettiin uusia liikkumisrajoituksia sen jälkeen, kun viranomaiset olivat alkaneet vähitellen purkaa koronaviruksen vuoksi aloitettuja toimenpiteitä huhtikuun lopussa. Hän oli kuitenkin optimistinen sen suhteen, että uusi aalto voitaisiin välttää. Suomen huoltovarmuuden turvaamisessa esimerkiksi Finnlinesilla oli merkittävä rooli, sillä ilman laivoja Suomeen ei olisi tullut esimerkiksi lääkkeitä, koneita ja laitteita sekä välttämättömiä taloustavaroita, joita suomalaiset pandemian alussa hamstrasivat kaupoista. Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa rajoitukset ovat nyt voimassa Güterslohin ja Warendorfin alueilla. Yöpymisiä oli peräti 660?700. Lukuisten soittojen myötä molemmat suurlähetystöt päättivät julkaista Facebook-sivuillaan saksankielisen selvityksen rajatilanteesta. ”Suomi on saari. KUVA: Friedemann Volgel / EPA FAKTA Saksa • Saksassa on todettu yhteensä lähes 193 000 koronavirustartuntaa. Tartuntojen voimakas leviäminen Laschetin johtamassa, Saksan runsasväkisimmässä osavaltiossa voi heikentää hänen mahdollisuuksiaan. FL–LM Saksan ja Suomen rajoilla odotetaan malttamattomina Saksalaiset olivat toiseksi suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä Suomessa viime vuonna. Moni saksalainen varaa lomansa hyvissä ajoin. Laivoilla tänne tuodaan hedelmiä, huonekaluja, lääkkeitä, auton osia, kaikkea mitä ihminen näkee ympärillään.” TOM PIPPINGSKÖLD Finnlines Oyj:n talousja rahoitusjohtaja. TARTUNNAT Tartuntoja on maassa 12:nneksi eniten maailmassa. • Saksa suosittaa pitämään 1,5 metrin turvaväliä toisiin. Suosituimpia lomakohteita ovat etelän aurinkorannat, mutta monille myös Suomi ja Skandinavia ovat tärkeitä. Aiemmin tiistaina Robert Koch -instituutin johtaja Lothar Wieler sanoi, että koronaviruksen tartuttavuusluku eli R0-luku on Saksassa nykyisin noin 2,76, mikä johtuu tiettävästi paikallisista tautiryppäistä. Viime vuonna saksalaiset olivat venäläisten jälkeen toiseksi suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä Suomessa. NORMAALISTI LAIVOIHIN otetaan myös matkailijoita. Ne ovat voimassa 30. Kymmenes Finnlinesin liikevaihdosta tulee matkustajaliikenteestä. Myöhemmin tiistaina rajoitukset palasivat myös vieressä sijaitsevaan Warendorfiin ”väestön suojelemiseksi”. ja terveysministeri Karl-Josef Laumann. Koko pandemian ajan Suomeen on tullut tavaroita, joista jopa 80 prosenttia tulee merireittejä pitkin, pääosin Saksasta. Hän on johtava ehdokas seuraamaan liittokansleri Angela Merkeliä, kun tämän neljäs kausi päättyy ensi vuonna. kesäkuuta saakka. Rajoituksista ilmoittivat Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri Armin Laschet. –?Kyllä sitä soisi Suomen rajojen avautuvan tavaroiden lisäksi ihmisille, sillä Saksa on tärkein talouskumppanimme. –?Tämä on rajoitettu varotoimenpide. TAVARAVIRTA SUOMEEN ei pysähtynyt korona-aikaankaan. Meidän lisäksi saksalaisten tuleminen Suomeen olisi tärkeää myös kansantaloudelle, Pippingsköld sanoo. Virus oli levinnyt joihinkin perheenjäseniin ja 24 ihmiseen, joilla ei ole yhteyttä teurastamoon. Wieler sanoi, että Saksassa on vaara toisesta koronavirusaallosta. –?Suomi on saari. • Tartuntaryppäiden epäillään syntyvän, kun työntekijät tekevät fyysistä työtä sisätiloissa lähietäisyydellä toisista ihmisistä. Matkustajia kulkee Finnlinesin laivoilla vuosittain 665?000, ja heistä jopa puolet on saksalaisia. • Myös Yhdysvalloissa lihajalostamoissa on todettu monia tartuntoja. Saksassa asetettiin koronarajoituksia uudelleen kahdelle alueelle paikallisten tartuntaryppäiden vuoksi. Suomen on määrä avata matkustaminen Saksaan ja moneen muuhun Euroopan maahan 13. Me lopetamme toimenpiteet mahdollisimman nopeasti sitten, kun on varmuus turvallisuudesta, Laschet sanoi tiedotustilaisuudessa. Tätä ei moni tajua. Verlissä nainen sai vaippoja kunnan työntekijältä tiistaina. Normaalisti kymmenen prosenttia yhtiön liikevaihdosta muodostava henkilöliikenne lakkasi kokonaan. Saksalaisten lomasesonki alkaa heinäkuun ensimmäisenä. Pandemian aikana kulki vain rahti. Laschet oli aiemmin vaatinut koronarajoitusten purkamista nopeammin Saksassa. TEURASTAMOT • Saksassa havaittiin tartuntaryväs teurastamossa. Ensin liikkumista rajoitettiin Güterslohissa, kun Rheda-Wiedenbrückin kaupungissa sijaitsevassa teurastamossa havaittiin uusien koronavirustartuntojen ryväs. KESÄKUUTA 2020 14 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ilkka Timonen Luoteis-Saksassa kahdelle alueelle on asetettu liikkumisrajoitukset uudestaan koronaviruksen leviämisen vuoksi. Tätä ei moni tajua. • Euroopassa Saksaa enemmän tartuntoja on todettu Britanniassa, Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa. Myös piknikit ja ulkogrillaus kiellettiin. Güterslohissa asuu noin 360?000 ihmistä. Laivoilla tänne tuodaan hedelmiä, huonekaluja, lääkkeitä, auton osia, oikeastaan kaikkea mitä ihminen näkee ympärillään, Finnlines Oyj:n talousja rahoitusjohtaja Tom Pippingsköld luettelee. Tämä tarkoittaa sitä, että 100 taudin kantajaa tartuttaa 276:ta muuta ihmistä. Suomesta vietiin tavallista vähemmän elektroniikkaa, sähkölaitteita ja metsäteollisuuden välineitä, eikä täällä puolestaan ollut yhtä voimakasta kysyntää muualta tuleville tavaroille. Vuosittain tämä tarkoittaa miljoonaa yksikköä eli rekkaa tai traileria, joiden sisällä tavaroita kuljetaan Suomeen ja Suomesta
Viime viikon kahakassa sotilaat hakkasivat toisiaan muun muassa kivillä. Pyhiinvaellus sinne on jokaisen islaminuskoisen velvollisuus, joka pitää tehdä ainakin kerran elämässä. Kiina laukaisi tiistaina avaruuteen Pitkä marssi 3 -raketin kärjessä Beidou-3-paikannussatelliitin Xichangin laukaisukeskuksesta. Kiinan uusimpaan navigointijärjestelmään kuuluu kaikkiaan 35 Beidou-3-satelliittia. heinäkuuta alkaen. KORONAVIRUSTARTUNTOJA ON todettu Saudi-Arabiassa yli 160?000. Vuosittain islamin pyhimmissä kaupungeissa Mekassa ja Medinassa käy noin 2,5 miljoonaa pyhiinvaeltajaa viikon pituisella matkalla. Päätöksen välittömät seuraukset ovat vähäiset, sillä Yhdysvaltain konsulaatit eivät tällä haavaa käsittele rutiininomaisia viisumihakemuksia. Pyhiinvaellusta eli hajjia valvova ministeriö ilmoitti, että päätös pyhiinvaelluksen rajoittamisesta tehdään islaminuskon ihmiselämää suojelevien opetusten mukaisesti. Kiistellyllä rajalla Galwan-laaksossa on pitkään vältetty käyttämästä aseita. Kirkosta on tehty valitus, sillä se ei ollut toiminut yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa. JÄRJESTELMÄÄ ALETTIIN kehittää 1990-luvulla, kun Kiinan asevoimat halusi vähentää riippuvuutta Yhdysvaltain ilmavoimien hoitamasta GPS-järjestelmästä. Ensimmäinen Beidou-1-satelliitti laukaistiin avaruuteen vuonna 2000 nykyistä pienemmän julkisuuden saattelemana. Serbia julisti hätätilan 12 kuntaan. –?Itse asiassa se merkitsee sitä että me emme ole enää suuri kansakunta avaruudessa, vaan meistä on tullut todellinen avaruusvalta, Yang sanoi. Toisen sukupolven Beidou-2-satelliitit alkoivat toimia vuonna 2012. Kyseessä on ensimmäinen kerta modernina aikana, kun maailman muslimit eivät pääse pyhiinvaellukselle Mekkaan. Järjestelmään kuuluvia satelliitteja on avaruudessa kaikkiaan 35. Vuonna 2014 kymmeniä ihmisiä kuoli laajoissa tulvissa Serbiassa. Asiasta kertovat Reuters ja Guardian-lehti. Maa on tehnyt rajoitetusti avaruusyhteistyötä muiden maiden kanssa, osin siksi, että Yhdysvaltain mukaan Kiinan avaruusohjelma on läheisessä yhteistyössä sen asevoimien kanssa. Covid-19-tautiin on kuollut yli 1?300 ihmistä. Virallisten tilastojen mukaan maa ansaitsee noin 12 miljardia dollaria vuodessa pyhiinvaelluksesta, johon kuuluu myös ympäri vuoden jatkuva pyhiinvaellus nimeltä umrah. Kolmannen sukupolven Beidou-3-satelliitteja alettiin ottaa käyttöön vuonna 2015. Uusien tartuntojen määrä on noussut kahden viime viikon aikana. Johtavat liike-elämän ryhmät, kuten suuret tekniikkayhtiöt ja maan kauppakamari, kuitenkin sanoivat, että viisumirajoitukset tukahduttavat talouden elpymistä. KUVA: Huai Yu / EPA Ilkka Timonen Saudi-Arabia ei päästä ulkomaalaisia pyhiinvaeltajia maahan tänä vuonna koronaviruksen vuoksi. Sateiden oli määrä väistyä keskiviikon vastaisena yönä. Satelliitti oli määrä laukaista avaruuteen jo viime viikolla, mutta tämä peruuntui teknisten ongelmien vuoksi. Noin 4?000 covid19-taudista parantunutta eteläkorealaista aikoo luovuttaa veriplasmaansa koronavirustutkimukseen. Sen jälkeen Kiina on rakentanut kokeellisen avaruusaseman ja lähettänyt kaksi mönkijää Kuuhun. Puolen tunnin kuluttua satelliitti pääsi kiertoradalleen ja levitti aurinkopaneelinsa. Kiinan avaruusohjelmalla on ollut myös vaikeuksia, kuten laukaisujen epäonnistumisia. Kyseessä oli verisin taistelu alueella yli puoleen vuosisataan. REUTERS RANKKASADE 12 BELGRAD / SARAJEVO. He kuuluvat uskonnolliseen ryhmään, jossa oli ensimmäinen iso tartuntarypäs Kiinan ulkopuolella keväällä. Ensi kuussa Kiina laukaisee aluksen kohti Marsia. Pääministeri Boris Johnson kertoi parlamentissa myös, että turvavälisuosituksessa luovutaan kahdesta metristä ja tilalle tulee plus yksi metri. Myös umrah-matkat on toistaiseksi keskeytetty. Myös kampaajat voivat alkaa ottaa asiakkaita tuolloin. Kyseessä on jälleen uusi askel Kiinan pyrkimyksissä nousta merkittäväksi avaruusvallaksi. Tulviva vesi rikkoi siltoja, teitä ja sähkölinjoja. FL–LM Kiina lähetti avaruuteen GPS-järjestelmän korvaajia Avaruudessa on jo 35 Beidou-3-satelliittia. KESKIVIIKKONA 24. GPS:n lisäksi Beidou-3-satelliiteilla korvataan myös Venäjän GLONASSja Euroopan Galileojärjestelmät. Tulevaisuudessa Kiina aikoo rakentaa pysyvän avaruusaseman sekä mahdollisesti lähettää taikonautteja Kuuhun. FL–LM, REUTERS Saudi-Arabia kielsi pyhiinvaelluksen. JÄRJESTELMÄN pääsuunnittelija Yang Changfeng kertoi tv-kanava CCTV:lle, että Beidou-hanke on ollut ”täysin menestyksekäs”. Jo ensi kuussa Kiina saattaa lähettää Marsia kohti avaruusaluksen, jossa on mukana satelliitti ja marsmönkijä. FL–LM, REUTERS DELHI/PEKING. Englannissa pubit, ravintolat ja hotellit voivat avata jälleen 4. Mekkaan pyhiinvaellukselle pääsee vain rajattu määrä Saudi-Arabian kansalaisia, ja heitä pidetään eristyksissä muista. Kaikkiaan Beidou-perheen satelliitteja on taivaalla jo 55. Viisumirajoitukset kestävät vuoden loppuun saakka. Yli 40 prosenttia EteläKorean tartunnoista on havaittu Shincheonji-kirkon jäsenillä. REUTERS Ilkka Timonen Kiina laukaisi tiistaina avaruuteen viimeisen kappaleen sarjassa Beidou-satelliitteja, joilla aiotaan haastaa yhdysvaltalainen GPS-satelliittipaikannusjärjestelmä. Aiemmin tässä kuussa Malesia ja Indonesia kielsivät kansalaisiaan matkustamasta Saudi-Arabiaan pyhiinvaellukselle koronavirusvaaran vuoksi. REUTERS PUBIIN PÄÄSEE PIAN ANDY RAIN/EPA Trump kiristi työntekijöiden viisumeita Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on estänyt väliaikaisesti tiettyjen ulkomaisten työntekijöiden pääsyn Yhdysvaltoihin: teknologia-alan työntekijät, maatalouden ulkopuoliset kausityöntekijät, au pairit ja ylimmät johtajat. Kuningaskunta pysäytti kansainväliset lennot maahan maaliskuussa kehottaen pyhiinvaellusta aikovia toistaiseksi pidättäytymään matkasta. Pitkä marssi 3 -raketin kärjessä oleva satelliitti laukaistiin suorassa tv-lähetyksessä LounaisKiinan vuoristossa sijaitsevasta Xichangin laukaisukeskuksesta. Vuonna 2003 maasta tuli kolmas kansakunta, joka itsenäisesti lähetti miehitetyn aluksen avaruuteen. REUTERS Korona. Trumpia arvostellaan pandemian käyttämistä hyväksi saavuttaakseen päämääränsä, maahanmuuton rajoittamisen. Bosnia-Hertsegovinassa hätätila on voimassa Tuzlan alueella. Kiinan avaruusohjelma on edennyt suurin harppauksin viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Kyseessä on arviolta 10 miljardin dollarin projekti. Rankkasateet ja tulvat johtivat hätätilan julistamiseen Serbiassa ja Bosnia-Hertsegovinassa tiistaina. Intia ja Kiina ilmoittivat tiistaina lopettavansa vihollisuudet rajalla, jossa viime viikon yhteenotoissa kuoli 20 intialaista sotilasta. Niiden ansiosta jopa runsaat puoli miljoonaa työpaikkaa avautuu yhdysvaltalaisille, kertoi Trumpin hallinnon virkailija. KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 15 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Lea Peuhkuri TUTKIMUS 4000 SOUL. Niiden avulla hoidettiin Aasian ja Tyynenmeren alue
YLEISURHEILU Kai Sandberg Somero/Urjala Kelit lämpenevät entisestään ja samoin kuumenee pirteästi alkanut yleisurheilukesä. Liipola on kilpaillut kesäkaudella kahdesti, Someron 74,05:n jälkeen hän kiskaisi 73,91 Kankaanpäässä. Hän pystyy nyt heittämään tasaisen pitkälle, Vantaalta voi odottaa 67 ja 68 metrin väliin yltävää kaarta, Pihkanen sanoo. VANTAALLA KILPAILLAAN moukarin lisäksi kiekossa ja nimikkola. Maan huiput kokoontuvat lauantaina Vantaalle ja Espooseen, joissa kisataan tasokkaat Teemakisat. . Kolminkertaisen Suomen mestarin rahkeissa on varaa parempaan. 16 FORSSAN LEHTI URHEILU KESKIVIIKKONA 24. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi Someron Esan Henri Liipola hamuaa viikonvaihteen Teemakisoista lisää metrejä kauden parhaaseensa, joka on kantanut 74,05.. –?Henkan parhaat heitot jäävät harjoituksissa harvoin alle 76 metrin. Someron Esan kivikovan moukaritallin vetäjä Kari Pihkanen odottaa suojateiltaan pitkiä kaaria Vantaalla. KESÄKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Someron ässät hakevat uusia huipputuloksia. Seutukunnan parhaista urheilijoista Vantaan Kultaisessa keihäässä kilpailevat kovakuntoiset moukarinheittäjät Silja Kosonen ja Henri Liipola, Espoon Liikkuu Gameseissa kisaavat seiväshyppääjä Tommi Holttinen ja kilpakävelijä Aleksi Ojala. Hurja tulos ei ollut Pihkaselle yllätys. Jos vielä pidemmälle mielii, täytyy kaiken mennä ihan nappiin, Pihkanen toteaa. Kisoissa heittäminen on mennyt yliyrittämiseksi, hän ei ole saanut kilpailuissa vielä ulosmitattua tuloskuntoaan. Henri Liipola on miesten tilastokakkonen Somerolla heittämällään tuloksella 74,05, samoin naisissa vasta 17-vuotias Silja Kosonen, joka repäisi Someron huippuringistä alle 19-vuotiaiden SE-tuloksen 67,99. –?Jo talvella näki, että Silja on kovassa kunnossa. Silja Kosonen tykitti Somerolla 19-vuotiaiden maailmantilaston ykköseksi. KUVA: Lassi Puhtimäki Vielä pidempiä kiskaisuja . Odottelen heittoa sinne 75– 76 metriin. Mörssärin ennätys on 75,47 parin vuoden takaa. –?Henkka lähtee hakemaan Vantaan kisasta kauden parastaan
Saksalle on muutenkin luvassa riemuisa drafti, sillä avauskierroksella eli 31 ensimmäisen joukossa on kaikkiaan kolme saksalaispelaajaa.. FL Futsaltähti Jukka Kytölä palaa Italiasta Kampuksen Dynamoon Suomen tunnetuimpiin futsalpelaajiin lukeutuva Jukka Kytölä palaa kotimaisessa Futsal-liigassa pelaavaan Kampuksen Dynamoon. Nuorten hevosten Festivaali 5.-9. -Reetta Hurske ja Nooralotta Neziri eivät ole vielä juosseet matkaa. Kristian Pulli ponkaisi pituudessa SE:n ja radallakin on pistelty kovaa. Lundell, 18, teki IFK:n paidassa päättyneellä kaudella 44 ottelussa 10+18=28 tehopistettä. TSN:n listan suomalainen ykkösnimi oli odotetusti HIFK:n keskushyökkääjä Anton Lundell, jonka sivusto arvioi tulevan napatuksi draftin 12. Ensi viikonloppuna 26.– 28.6. elokuuta ja Suomenratsujen Kuninkaalliset 3-6. –?On mukava nähdä, miten moukari lentää pitkälle. Urheilijat saivat harjoitella pitkään kaikessa rauhassa ja ovat heti kauden alussa kunnossa. – Korona-kevään aiheuttamat kerrannaisvaikutukset Hevosopiston toimintaan ovat niin merkittävät, että kilpailujen järjestäminen ei ole Hevosopistolla mahdollista PMkilpailujen arvoisella tavalla. KUVA: Lassi Puhtimäki KÄRKITULOKSET Someron Esan urheilijat hyvissä asemissa alkukauden tilastoissa Kauden kotimaisia kärkituloksia viikonlopun mielenkiintoisimmissa lajeissa: • Miesten moukari: 1) Aaron Kangas KanksLei 77,09, 2) Henri Liipola SomE 74,05, 3) Aleksi Jaakkola VehmU 73,22. Hän kuuluu avainpelaajiin myös Suomen maajoukkueessa, joka kohtaa marraskuussa Serbian MM-jatkokarsinnassa. RATSASTUS Forssan Lehti Ypäjä Ypäjän tämän kesän pitkään peruuntuneiden ratsastuskilpailujen listaan liittyi viimeisimpänä kenttäratsastuksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailut elokuun puolivälistä. • Naisten seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 460, 2) Elina Lampela OulPy 450, 3) Saga Andersson EsboIF 405. Lisäksi heittäjät ovat nuoria, Henkkahan on tässä porukassa vanhus, vaikka onkin heittäjänä vielä poikanen, toteaa Pihkanen 26-vuotiaasta valmennettavastaan. Varattavissa olevat lupaukset on kuitenkin jo saatu järjestykseen ennakkoarvioissa, koronaviruspandemian kiekkoiluunkin tuomista vaikeuksista huolimatta. KESÄKUUTA 2020 Someron Esan Henri Liipola hamuaa viikonvaihteen Teemakisoista lisää metrejä kauden parhaaseensa, joka on kantanut 74,05.. HEVOSOPISTO ON hakenut järjestämisoikeuksia este-, kouluja pararatsastuksen PMkilpailuihin ensi vuodelle. STT Lundell 12:s draft-rankingissa JÄÄKIEKKO STT Toronto Jääkiekon NHL:n tämänvuotinen uusien pelaajien varaustilaisuus eli drafti venynee syksyyn, mahdollisesti jopa marraskuuhun. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Hevosopiston oli tarkoitus järjestää tänä kesänä viiden eri ratsastuksen lajin PM-kilpailut Ypäjällä. Aiemmin koronavirustilanteesta johtuen peruuntuivat sekä este-, kouluja pararatsastuksen että vikellyksen PM-kilpailut ja nyt siis myös kenttäratsastuksen PM-kilpailut. FL Kenttäratsastuksen PM-kilpailut siirtyvät Ypäjällä ei kisata tänä kesänä kenttäratsastuksen PM-mitaleista. Kauden kärkimies, Someron Esan seiväsmies Tommi Holttinen saa haastetta Tomas Wecksteniltä ja Eetu Turakaiselta. – Poikkeustilanteessa olemme raskain mielin tehneet päätöksen, että Hevosopisto ei järjestä kenttäratsastuksen PM-kilpailua tänä vuonna, Hevosurheilun valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herd ilmoittaa. Oli drafti sitten milloin tahansa, ykkösvarauksesta ei liene epäselvyyttä. Kytölä, 31, edusti viime kaudella Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelaavaa Mantovaa. • Naisten moukari: 1) Krista Tervo KarhKa 71,93 SE, 2) Silja Kosonen SomE 67,99 SE19, 3) Suvi Koskinen KauhajKa 66,01. Toisella kierroksella varattaisiin viisi suomalaisnuorukaista: Kärppien puolustaja Topi Niemelä on koko draftin sijalla 38, Ilves-hyökkääjä Roby Järventie 52:s, Ässien hyökkääjä Roni Hirvonen 54:s, TPS-puolustaja Eemil Viro 58:s ja Jokereista JYPiin siirtynyt puolustaja Joni Jurmo 60:s. Radalla Urjalan Urheilijoiden Aleksi Ojala starttaa suosikkina 10?000 metrin kävelyyn. Kiinnostavia kilpailuja nähdään lisäksi muun muassa miesten pikamatkoilla ja naisten 100 metrin aidoissa, jossa ottavat tällä kaudella ensi kertaa yhteen Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske. Viimeisimpänä draftijärjestystä ennakoi kanadalaiskanava TSN maanantaina julkaistulla ”draftin finaalirankingilla”. elokuuta, valjakkoajon SM-kilpailut 21.-23. • Miesten seiväs: 1) Tommi Holttinen SomE 540, 2) Juho Alasaari LaihLu 525, 3) Eetu Turakainen TuUL 515. Urheilijat saivat harjoitella pitkään kaikessa rauhassa ja ovat heti kauden alussa kunnossa.” KAI PIHKANEN Someron Esa jissa keihäässä. • Naisten 100 metrin aidat: 1) Annimari Korte HIFK 12,84, 2) Anni Siirtola HKV 13,57, 3) Saga Vanninen TampPy 13,90. –?Korona teki sen, että kilpailukausi alkoi kuukautta normaalia myöhemmin. Kytölä pelasi KaDyn riveissä jo ennen kuin seura nousi Futsal-liigaan vuonna 2009. syyskuuta¨. KUVA: Christoffer Enckelman Ypäjällä jo viides PM-kisan peruutus. ”Korona teki sen, että kilpailukausi alkoi kuukautta normaalia myöhemmin. Kaikissa lajeissa nähdään parhaat kunnossa ja ehjänä olevat heittäjät. Vaikka esimerkiksi miesten keihäässä on puhkottu jo 80 metrin raja, tuntuu moukari kesän kuumimmalta lajilta. Ypäjän kisakalenterissa ovat edelleen 5.–9.8. Kykyjenetsijöiden listakärjessä on jo pitkään keikkunut kanadalaishyökkääjä Alexis Lafreniere, joka erään TSN:lle kommentoineen kykyjenetsijän mukaan on jo nyt ”ykkösketjun laitahyökkääjä NHL:ssä”. TSN-rankingin kakkosena on saksalaislupaus Tim Stützle. MUITA SUOMALAISIA ei avauskierrokselle TSN:n arvioissa mahdu. Olemme panostaneet hevosurheilualueisiin ja maastorataan tälle vuodelle paljon, joten pystymme jatkossa tarjoamaan ainutlaatuiset urheiluelämykset ja toimivat olosuhteet kilpailijoille ja yleisölle, Herd jatkaa. Kytölä on valittu kolmena edellisenä vuonna vuoden futsalpelaajaksi Urheilutoimittajain liiton tekemässä äänestyksessä. Ypäjällä kilpaillaan kouluratsastuksen Ypäjä Summer Dressage. Aikeena on esittää Pohjoismaiden ja Baltian ratsastajainliitoille toive saada vuoden 2022 kenttäratsastuksen PM-kilpailut Ypäjälle. KUN VANTAALLA heitetään, Espoossa juostaan, kävellään ja hypätään. FORSSAN LEHTI 17 URHEILU KESKIVIIKKONA 24. pelaajana. • Miesten 100 metriä: 1) Samuli Samuelsson IkaalU 10,37, 2) Tuukka Huuskola EsboIF 10,45, 3) Kristian Pulli ViipU 10,62. Krista Tervo repäisi Somerolla SE:n 71,93 ja miehissä Aaron Kangas on vedellyt huimia kaaria. Kytölä solmi jyväskyläläisen KaDyn kanssa kolmen vuoden sopimuksen, joka sisältää option lähteä ensimmäisen kauden jälkeen ulkomaille. Yleisurheilukausi on muutenkin alkanut kotimaassa pirteästi. Ja nuoretkin heittävät pitkälle
Tätä ennen hän pelasi yhden kauden kotimaansa pääsarjassa Canberra Heatissa ja yhden Hollannissa Arbo Rotterdamissa. Bortan on pelannut Romanian maajoukkueessa 103 ottelua. Menimme testeihin saavuttuamme Belgradiin. STT Ykköspesikseen noussut Loimaa oli parempi harjoituspelissä. 197-senttinen ja 25-vuotias Murch on pelannut kaksi viime kautta Tanskan pääsarjassa Nordenskovin joukkueessa. Suomalaispelaaja Emil Ruusuvuori on Belgradissa pelaamassa turnausta. SUOMENSARJA käynnistyy Jokioisilla lauantaina Koetus-Pöytyä -pelillä jo kello 13. Hyvää toipumista kavereille, mutta turnauksessa jätettiin noudattamatta kaikkia ohjeita koronaviruksen välttämiseksi. Ruusuvuoren turnaus ei liity Djokovicin tähdittämään näytöskiertueeseen. Serbialainen on mitä ilmeisimmin saanut tartunnan Adria Tour -nimeä kantavalta näytösturnauskiertueelta, jonka turnauksia järjestetään Balkanin maissa. KESÄKUUTA 2020 18 FORSSAN LEHTI URHEILU Wilson jatkaa Katajassa kaksi seuraavaa kautta KORIPALLO Koripallomaajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Jamar Wilson jatkaa Korisliigassa pelaavassa Kataja Basketissa myös kaksi seuraavaa kautta. STT KuPSin naisille Romanian maajoukkuepeluri JALKAPALLO Romanian naisten jalkapallomaajoukkueen keskikenttäpelaaja Ioana Bortan siirtyy Kansallisessa liigassa pelaavaan Kuopion Palloseuraan. KuPS tarvitsi keskikentälleen vahvistusta, kun amerikkalainen Kaelyn Korte joutui jättämään seuran. Bortanin, 31, sopimus kattaa loppukauden, seura tiedotti. Taitaa olla ihan hyväjalkainen australialainen kenguru, Tolvanen kommentoi tiedotteessa. Loimaa nakutteli ensimmäisellä jaksolla kolmeen viimeiseen vuoroon kuhunkin yhden juoksun. Heistä varsinkin Konsta Kalmari esiintyi edukseen. Koetuksen ainoan löi 1-2 kavennuksena ajolähdöstä lyöjäjokeri Teemu Matikainen, joka pelasi viime kaudella Suomensarjaa Tahkon kakkosessa. JOS KOETUKSEN ulkopeli piti ensimmäisellä jaksolla kohtuullisesti, niin toisella jaksolla Loimaa puhkoi sitä armottomasti. Kaverin esitys pisti silmään, kun katselin tarjolla olevien pelaajien videoita. Wilson ei kuitenkaan optiota käyttänyt. Katajan tiedotteen mukaan Wilsonin sopimuksessa oli optio, joka olisi mahdollistanut siirron ulkomaille. FL Koetus aloitti tappiolla Konsta Lehtola löi Koetuksen juoksuista toisen. Minun ja vaimoni tulokset olivat positiivisia, mutta lastemme testitulokset olivat negatiivisia, Djokovic perkasi tiistaina verkkosivuillaan. Djokovic sai koronatartunnan Novak Djokovic. Bortan siirtyy KuPSiin romanialaisesta suurseurasta Olimpija Clujista, jossa hän on pelannut kaudesta 2010 lähtien. Murch on edustanut urallaan myös Australian maajoukkuetta. KOETUS SAI peliin koko lailla parhaan kokoonpanonsa, jonka esitys jäi varsin vaisuksi. Tauti ei ole mikään vitsi, Kyrgios sivalsi jo maanantaina. Vieraat löivät kahteen ensimmäiseen vuoroon kuusi juoksua ja kolmanteen vielä yhden. KUVA: Lassi Puhtimäki TENNIS STT Tenniksen miesten maailmanlistan ykkösen Novak Djokovicin tekemä koronavirustesti on positiivinen. KESKIVIIKKONA 24. –. –. Seura on voittanut Bortanin aikana Romanian mestaruuden peräti kymmenen kertaa. –. Loimaan kokoonpanosta puolet oli Koetuksesta tuttuja pelureita. Naisten Mestarien liigassa hänelle on kertynyt 33 ottelua. PESÄPALLO KOETUS-LOIMAA 0-2 Pasi Rakkolainen Jokioinen Lauantaina alkavaan Suomensarjaan valmistautuva Jokioisten Koetus pelasi kauden ensimmäisen ja viimeisen harjoituspelinsä, kun Ykköspesikseen noussut Loimaan Palloilijat vieraili Jokioisilla. Peli päättyi ylempisarjalaisen vierasvoittoon 2-0 (3-1, 7-1). KUVA: EPA. Heistä Akseli Åberg ja Tomi Lehtonen ovat myös jokioislaiskasvatteja, jotka pääsivät myös tehopisteille. Albanyn yliopiston kasvatti kirjasi viime kauden viidessä Korisliigan ottelussaan tilastot 18,4 pistettä, 5,4 levypalloa, 5,4 syöttöä ja 1,0 riistoa. Yleispelaaja oli Savo Volleyn tuoreen päävalmentajan Timo Tolvasen löytö. STT Savo Volley värväsi ”ihan hyväjalkaisen kengurun” LENTOPALLO Mestaruusliigajoukkue Savo Volley vankisti yleispelaajaosastoaan australialaisella Malachi Murchilla, jonka sopimus savolaisseurassa kattaa ensi kauden. Kärkkäistä mielipiteistään tunnettu australialaispelaaja Nick Kyrgios tuomitsi näytösturnaukset ”puupääideaksi” Twitterissä. Koetuksen tämän jakson ainokainen tuli viimeisessä vuorossa Manse-laina Konsta Lehtolan lyömänä. Djokovicin oli tarkoitus pelata kiertueen Kroatian turnauksen loppuottelussa sunnuntaina, mutta turnaus keskeytettiin ennen finaalia bulgarialaisen Grigor Dimitrovin kerrottua saaneensa koronavirustartunnan. Loimaa on saanut myös muutaman pelurin farmikumppaniltaan Hyvinkään Tahkolta. Pelintekijänä pelaava Wilson, 36, siirtyi helmikuussa joensuulaisseuraan Ranskan liigassa pelaavasta Bourg-en-Bressesta. Hän on pelannut kaksi viimeisintä kautta Tanskassa ja on siellä ollut kumpanakin vuonna tilastojen kärkipäässä
V Sport 1 14.30 (u) League 2 Playoff: Cheltenham–Northampton. Putiniin vedonneet urheilijat ovat korkeushypyn maailmanmestari Maria Lasitskene, 110 metrin aitajuoksun maailmanmestari Sergei Shubenkov ja seiväshypyn maailmanmestari Anzhelika Sidorova. Yleisö on Ryder Cupissa muita golfkilpailuita suuremmassa roolissa, joten matkustusja yleisörajoitukset painavat turnausjärjestäjiä. Tutustu syksyn koulutuksiin: www.hamechamber.fi. Menetimme jo 2016 kisat ja nyt alkaa näyttää yhä todennäköisemmältä, että menetämme myös Tokion, kirje jatkui. D-poikien kilpasarjan ottelu HuVeManse klo 18 Humppilan pesäpallokentällä. Keihäs Eija 348g, 4. Veikkola Mauri 494gg, 10. Kenttämies Eevert Koovee, 1:21:20... Julkunen Tero LHR, 49:10 (+20:24) H50/4,5 km 1.Karppinen Timo Pohjant, 40:36...11. Lasitskene on toistuvasti vaatinut Venäjän valtioja urheilujohtoa selvittämään dopingvyyhdin, jota on johdettu ylhäältä. 21.25 (s) Koripallon Bundesliiga: Alba Berlin–Baskets Oldenburg. 18.58 (s) Jalkapallo: IK Start–Molde. Laakso Esa 290g, 13. STT Kädenvääntö golfin Ryder Cupin kohtalosta kiihtyy GOLF Kädenvääntö kulisseissa jatkuu golfin Ryder Cupin suhteen. C More Max 13.55 (u) La Liga: Valladolid–Getafe. RosbergHeinilä Irma 322g, 5. Ruutu 17.45 (s) Superpesis: Tahko–Pesä Ysit. Vuoden 2020 Ryder Cup pelataan 25.–27. Varaa paikkasi arvostetulle HHJ-kurssille! Lisätiedot: www.hamechamber.fi/hhj-kurssi. Suomi Tiuku LHR, 17:59 (+7:29) H16/2.9 km 1. D-POIKIEN KILPASARJA HML Paukku D HuVe 2-0 (21-2, 22-5) Aapo Virta 1/3, Aleksi Vedenpää 1/1, Niko Salo 2/0, Sakari Rantanen 0/1, Julius Valtanen 1/0, Vikke Virtanen 0/1, Roope Vuori 1/0, Luukas Seuranen 0/1, Aatu Sulonen 1/0. ke 24.6. 19.50 (u) Valioliiga: Newcastle–Aston Villa. Käsitellään sääntöjen 15 §:n mukaiset asiat. Saarela Thomas LHR, 26:57 (+5:07) H20/5,1 km 1. Seuraavat puolivälieräottelut: 24.6. 17.45 (u) Valioliiga: Leicester–Brighton. Eurosport 2 10.03 (u), 11.37 (u) Tennis: Ranskan avoin tennistu rnaus Pariisi. Julkunen Siiri TP, 39:08 (+2:08) D16/4,5 km 1. 20.20 (s) Serie A: Inter Milan–Sassuolo. 19.20 (s) Liga ACB: MoraBanc Andorra–Real Madrid. TV-urheilu Elisa Viihde Sport 16.20 (s) Liga ACB: Basket Zaragoza–CB Gran Canaria. Kurikkaoja Pirjo 1472g, 2. Kaivonen Keijo 462g, 11. –. Suomi Tiuku LHR, 24:58 (+12:02) D14/3,1 km 1.Salonen Heidi Koovee, 23:45...7. Nykänen Tomi LS-37, 21:45...11. 17.50 (u) La Liga: Barcelona–Athletic Bilbao. P13 Keihäs 1) Riku Uusi-Erkkilä TampPy 28,64, 2) Nikolas Lindén LoimLei 21,84, 3) Rasmus Salminen ForssSa 20,41. KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 19 URHEILU Susikkaan kyläyhteisö ry sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Kylätalolla ke 1.7. klo 18 Torikirkolla, Hämeentie 15 Kaikki lämpimästi tervetulleita! Kokoussalissa viilennys Järj. Harhat 4. Fält Riitta 572g, 3. T15 100m 1) Erika Pyykkö ForssSa 13,30, 2) Amanda Lehtimäki ForssSa 13,34, 3) Minea Lindén LoimLei 13,83, 4) Maisa-Kaisla Tuomola ForssSa 13,90, 5) Fanny Böhling BorgåAk 14,03, 6) Miisa Tuomola ForssSa 14,22, 7) Laura Touru ForssSa 14,29, 8) Lili Jokela PernU 14,43, 9) Malla Tuomola ForssSa 14,54, Mette Paavilainen ForssSa 14,20, Oona Syyri ForssSa 13,53 T15 Pituus 1) Erika Pyykkö ForssSa 4,75, 2) Fanny Böhling BorgåAk 4,57, 3) Maisa-Kaisla Tuomola ForssSa 4,49, 4) Minea Lindén LoimLei 4,42, 5) Miisa Tuomola ForssSa 4,29, 6) Laura TULOSPÖRSSI Touru ForssSa 4,08, 7) Lili Jokela PernU 4,03, 8) Malla Tuomola ForssSa 3,92, Mette Paavilainen ForssSa 4,19, Oona Syyri ForssSa 4,93. Saarela Benjamin LHR, 29:19 (+7:34) SM-pitkä H15/15,2 km 1. Mennala Venla HlS, 12:56...15. Lehti Matti 262g, 15. Hanhijärvi Maijukka EsAk, 37:00...4. 22.55 (s) La Liga: Real Madrid–Mallorca. Haluamme huomiota katastrofaaliseen tilanteeseen lajissamme. Koskinen Iida RaN, 10:30...6. –. kevätkokous ke 1.7.2020 klo 13.00 Teatteritalolla. Kisan järjestävät ovat tyrmänneet huhut. Ruusuvuori antoi loukkaantumisen takia luovutusvoiton Pavlovicille. Maailmanmestarit vetosivat avoimella kirjeellä Putiniin YLEISURHEILU Kolme venäläistä yleisurheilijaa on lähettänyt presidentti Vladimir Putinille avoimen kirjeen, jotta tämä varmistaisi venäläisurheilijoille mahdollisuuden osallistua Tokion olympialaisiin. 13.00 (u), 14.00 (u) Superbike: MM-sarja Qatar. 21.03 (u) Jalkapallo: Aalesund–SK Brann. 8.7. Syrjälä Alina LHR, 16:07 (+2:04) H10/1,75 km 1. Tamminen Esko 1412g, 5. 15.01 (u) Snooker: CHAMPIONSHIP LEAGUE. P13 60m (NM) 1) Riku Uusi-Erkkilä TampPy 8,82, 2) Nikolas Lindén LoimLei 9,49, 3) Rasmus Salminen ForssSa 9,79. Peltola Pertti 192g, 16. 20.25 (s) La Liga: Real Sociedad–Celta Vigo. P15 100m (+0,0) 1) Lenni Torkkel ForssSa 12,95, 2) Otso Luodeslampi LempKiYU 13,01, 3) Juho Lautaoja HumppVei 13,08, 4) Niklas Vuori ForssSa 13,31, 5) Juho Touru ForssSa 13,40, 6) Eemil Kulmala VehmU 14,08, Marko Petäjä ForssSa 12,03, Verneri Vesala ForssSa 13,08. Saarinen Timo 1096g, 7. C More Sport 1 16.00 (u) PGA TOUR Golf: The CUT. STT. syyskuuta Whistling Straitsin kentällä Wisconsinissa, järjestäjätahon edustaja linjasi. klo 18, jonka perään heti YHTEISTEN ALUEIDEN KOKOUS. Heino Teuvo 1574g, 4. Forssan Vapaaseurakunta Jalkapallo SUOMEN CUPIN PUOLIVÄLIERÄT Ilves–Haka 0–1 (0–1) TPS–HJK myöhemmin. Uhkana ovat kansainvälisten urheilujärjestöjen Venäjään kohdistamat dopingrangaistukset, kun maa ei selvitä dopingsotkujaan. V Sport Football 12.45 (u) EFL Championship: Cardiff–Leeds. Yleisurheilu FORSSAN SALAMAN VIIKKOKISAT T9 40m 1) Matilda Puolimatka VehmU 7,25, 2) Olivia Mattila ForssSa 7,33, 3) Minea Järnström LempKiYU 7,66, 4) Eveliina Jokela PernU 8,30, 5) Sohvi Mero ForssSa 8,33, 6) Peppi Kallionpää ForssSa 8,51 Alkuerät: Erä 1: 1) Minea Järnström LempKiYU 7,70, 2) Sohvi Mero ForssSa 7,80, 3) Saimi Niskanen ForssSa 7,90, 4) Peppi Kallionpää ForssSa 8,00, 5) Hellevi Koskenoja ForssSa 8,70, 6) Anni Kastikainen ForssSa 8,80. Käsitellään yhdistyksen säännön 8 §:n mukaiset asiat. alkaen (mahdollisuus etäosallistumiseen) KOULUTUS Kokoukset TÄMÄ MAAILMANAIKA JA ILMESTYSKIRJA jotain tekemistä toistensa kanssa. P15 Pituus 1) Niklas Vuori ForssSa 4,72, 2) Eemil Kulmala VehmU 4,49,. 18.30 (s) Ravit: Vermo ja Åmål. 17.55 (u) NHL: Colorado Avalanche–San Jose Sharks. Pelaajista muun muassa maailmanlistan kärki Rory McIlroy on sanonut, ettei halua pelata ilman tapahtumaan olennaisesti kuuluvia yleisön kannatuslauluja. Kansainvälinen yleisurheiluliitto on painostanut Venäjää yhä ahtaammalle, sillä vain valikoidut venäläiset ovat saaneet luvan osallistua arvokisoihin ”neutraaleina urheilijoina” ilman kansallistunnuksia. C More Sport 2 20.25 (s) La Liga: Alavés–Osasuna. Kilpeläinen J-P 1150g, 6. V Sport Premium 19.30 (s), 22.00 (s), 00.15 (s) Valioliiga-studio. Suomi Tyko LHR, 32:32 (+12:04) HALLA GAMES Mikkeli: H50/3,5 km 1. Julkunen Siiri TP, 1:07:10 (+9:04) KYRAN JUNNUKISA Hämeenkyrö: D12/2,0 km 1. 22.20 (s) Liga ACB: Valencia Basket–San Pablo Burgos. Rion 2016 olympialaisiin hyväksyttiin vain yksi venäläinen yleisurheilija, koska vain pituushyppääjä Daria Klishinalle oli tehty uskottavat dopingtestit ennen kisoja. P9 40m 1) Anton Lindén LoimLei 7,50, 2) Kasper Munck ForssSa 7,80, 3) Niklas Järnström LempKiYU 8,40, 4) Sulo Mero ForssSa 9,10. 15.45 (u) La Liga: Levante–Atlético Madrid. Orrensalo Matti 98g, 18. KESKIVIIKKONA 24. Simola Jere Koovee, 21:50...9. 17.55 (s) Superpesis: SiiPe–JoMa. Saloranta Markku 312g 12. 20.01 (u) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo Tour de France. V Sport Jalkapallo 12.00 (u) Valioliiga: Leicester–Brighton. 19.50 (u) Valioliiga: Norwich–Everton. 18.00 (u) Trans World Sports. David Pawsonin 3 DVD-luentoa jkt. Saarela Benjamin LHR, 1:34:43 (+26:21) Tennis KUTSUTURNAUS EASTERN EUROPEAN CHAMPIONSHIP Belgrad: Emil Ruusuvuori Suomi – Luka Pavlovic Ranska luovutus. Turakainen Veera Lynx, 58:06...4. Erä 2 1) Matilda Puolimatka VehmU 7,10, 2) Iida Takovaara 7,30, 2) Olivia Mattila ForssSa 7,30, 4) Eveliina Jokela PernU 8,00, 5) Anna Lankinen ForssSa 8,20, 6) Emma Hirsimäki ForssSa 8,50, 7) Sanni Lankinen ForssSa 8,60, 8) Elina Pöykkö ForssSa 9,20. Rokka Anni LHR, 50:09 (+26:24) H16/4,2 km: 1. 18.01 (u) Tennis: Näytös Summer Adria Tour. Kahvitarjoilu ennen kokousta. V Sport Hockey 13.00 (u) NHL: San Jose Sharks–Colorado Avalanche. 16.25 (u) Yleisurheilua: Oslo–The Impossible Games. P9 Keihäs 1) Kasper Munck ForssSa 14,48, 2) Anton Lindén LoimLei 13,95, 3) Niklas Järnström LempKiYU 10,54, 4) Sulo Mero ForssSa 5,02. Salo Sirpa 194g, 6. Eurosport 1 10.58 (u) Pöytätennis: Maailmankiertue German Open-Saksan Avoin. Puolet sakosta pitäisi maksaa heinäkuun alkuun mennessä. Kalin Juha 1692g, 2. Tervetuloa! Eläkeliiton Forssan yhdistys ry. Petrell Pertti 666g, 8. Hyväksytty hallituksen jäsen -kurssi Hämeenlinna 8.9. Tervetuloa Vahvista hallitusosaamistasi Aktiivinen hallitus vie yritystä eteenpäin muutostilanteissa, kuten sukupolvenvaihdoksissa, kasvussa ja markkinahaasteissa. 19.55 (s) Valioliiga: Manchester United–Sheffield United. Tervetuloa. T13 60m 1) Meeri Koliseva JanJa 8,23, 2) Sini Rantala TampPy 8,65, 3) Maria Djusko HämeenlTa 8,73, 4) Celina Salonen LahdA 8,80, 5) Elli Kurkikangas TammRy 8,85, 6) Piitu Tourunen LahdA 8,96, 7) Julia Vuori ForssSa 9,02, 7) Miranda Lehtimäki ForssSa 9,02, 9) Nea Hyrsylä VihdVie 9,28, 10) Saara Ingman ForssSa 9,49, 11) Ada Kantonen ForssSa 9,61, 12) Rebekka Petro HämeenlTa 9,87, 13) Kiia Hyrsylä VihdVie 9,88 T13 Keihäs 1) Julia Vuori ForssSa 36,09, 2) Piitu Tourunen LahdA 31,32, 3) Rebekka Petro HämeenlTa 24,92, 4) Miranda Lehtimäki ForssSa 24,86, 5) Kiira Kilpinen ForssSa 23,00, 6) Vilja Välimäki TammRy 22,47, 7) Meeri Koliseva JanJa 21,58. 21.28 (s) Jalkapallo: Odd–Vålerenga. Kalastus FKV: AVOIMET ONKIKILPAILUT Miehet: 1. 4.Saarela Thomas LHR, 1:25:29 (+4:09) H20/15,8 km 1. Hytönen Rauli 76g, 19. 17.50 (u) Koripallon Euroliiga: Barcelona–Bayern München. –. Olemme sekasorron ja lajin tuhon partaalla, kolmikko ilmoitti kirjeessään. Nykänen Tomi LS-37, 1:08:22...11. Seppänen Pirjo 100g Pesäpallo C-POIKIEN PELISARJA RPpai-HuVe 1-2s (4-6, 14-12, 0-1) Rasmus Luoma-Aho 2/5, Aleksi Vedenpää 3/0, Viljami Seestie 0/2, Sebastian Suonpää 0/4, Arttu Kunnari 3/1, Vera Virtanen 1/1, Santeri Syrjälä 1/1, Vikke Virtanen 1+3/4, Emma Kivilä 0/1, Roope Vuorio 1/0. 22.05 (s) Valioliiga: Liverpool– Crystal Palace. Koulut ja kurssit Äijäläntien yksityistien tiekokous 7.7.2020 klo 19 Äijälässä. Julkunen Tero LHR, 1:04:57 (+24:21) D16/3,3 km 1. Suomi Tyko LHR, 33:34 (+6:34) SM-PYÖRÄSUUNNISTUS Tampere: SM-sprintti: H15/4,6 km 1. Simola Jukka 558g, 9. Näillä näkymin ”neutraalien” venäläisurheilijoiden määrä rajataan Tokiossa kymmeneen. 16.00 (u) NHL: Columbus Blue Jackets– Boston Bruins. 19.50 (u) Valioliiga: Norwich–Everton. T11 60m 1) Vera Ahlfors HIFK 9,71, 2) Vera Sarin ForssSa 9,73, 3) Minja Kaunisharju ForssSa 9,90, 4) Emma Korvenoja ForssSa 10,10, 5) Pinja Kallionpää ForssSa 10,11, 6) Nella Lintula ForssSa 10,15, 7) Nia Kytäjä ForssSa 10,26, 8) Vanessa Vesala ForssSa 10,28, 9) Moona Puolimatka VehmU 10,37, 10) Alida Kantonen ForssSa 10,55, 11) Vendi Lehtimäki ForssSa 10,57, 12) Mandi Lehtimäki ForssSa 10,70, 13) Alissa Hirvonen ForssSa 11,59, 14) Ella Kaija ForssSa 11,66 T11 Pituus 1) Vera Ahlfors HIFK 3,79, 2) Moona Puolimatka VehmU 3,73, 3) Minja Kaunisharju ForssSa 3,73, 4) Tiana Huhtala ForssSa 3,61, 5) Emma Korvenoja ForssSa 3,56, 6) Vanessa Vesala ForssSa 3,51, 7) Vera Sarin ForssSa 3,50, 8) Nella Lintula ForssSa 3,41, 9) Mandi Lehtimäki ForssSa 3,31, 10) Pinja Kallionpää ForssSa 3,25, 11) Nia Kytäjä ForssSa 3,12, 12) Ella Kaija ForssSa 2,84, 13) Alissa Hirvonen ForssSa 2,69. Nummenpää Pauli 110g, 17. 19.55 (s) Valioliiga: Manchester United–Sheffield United. Esillä vuosikokousasiat. Koskinen Iida RaN, 14:03...3. Lahti Paavo RasKa, 27.00...4. 16.00 (u) Koripallon Euroliiga: Bayern München–Anadolu Efes. 14.45 (u) Valioliiga: Tottenham–West Ham. Horkka Pekka 32g Naiset: 1. 22.10 (s) Valioliiga: Liverpool–Crystal Palace. Vapaat 2. 17.30 (u) Valioliiga: Tottenham–West Ham. Tammelan eläkkeensaajat ry Kevätkokous 29.6. klo 12 Tammelan liikuntakeskuksen kentällä. Inter–KuPS ja Honka–FC Lahti. 3. Kenttämies Eevert Koovee, 20:28...4. Rahapelit KENO Päiväarvonta: 2, 6, 8, 9, 12, 13, 15, 19, 20, 31, 32, 40, 46, 50, 54, 55, 61, 62, 65, 66 Kunkkunumero: 66 Ilta-arvonta: 8, 10, 15, 16, 18, 21, 25, 27, 28, 29, 30, 31, 32, 33, 42, 44, 48, 55, 56, 68 Kunkkunumero: 42 Tänään Pesäpallo. 18.30 (s) Ravistudio: Vermo ja Åmål. Syrjälä Vilho LHR, 13:56 (+2:39) TAMPEREEN JUNNU TURNEE D12/1,76 km 1. Luuppala Maritta 108g, 7. V Sport Urheilu 14.00 (u) Koripallon Euroliiga: Barcelona– Fenerbahce. Manse PP JoKo juniorit 0-2 (4-6, 4-7) Nestori Laaksonen 0/4, Perttu Kenttäaho 0/5, Emma Virtanen 1+8/2, Santtu Ilola 1/0, Elias Mäntyvaara 2/0, Rasmus Lintula 1/0, Miika Kinos 0/1, Iida Ronkainen 0/1 D-POJAT ETELÄN PELISARJA Eurajoki JoKo juniorit 2-1 (3-4, 4-3, 1-0) Petrus Lintula 1/2, Mico Hjerp 0/2, Eemeli Ruohonen 1/1, Elias Mäntyvaara 1/1, Santtu Ilola 1/1, Aaretti Koski 1/0. 22.7. Venäjä on ollut maana suljettuna kansainvälisestä yleisurheilusta vuodesta 2015. Salibandy FORSSAN SUUPPARIEN VIIME KAUDEN PALKITUT Mahdollistaja: Mirka Nieminen Vapaaehtoinen: Esa Kutilainen Valmentaja: Marko Jakonen Huoltaja: Petri Rämö Joukkueenjohtaja: Johanna Rekola Seuran arvokkain: Kalle Laukkanen Tulokas: Rasmus Hakamäki Edustus: Paras: Saku Kartano Tsemppari: Viljo Hautala A: Paras: Rasmus Hakamäki Tsemppari: Joel Saviniemi 05/C2 kilpa: Paras: Joona Leskinen Tsemppari: Elmo Ikonen 05/C2 haastaja Paras: Lenni Torkkel Tsemppari: Jooa Oksanen 06/D1: Paras: Eetu Loponen Tsemppari: Ville Marjamäki 07/D2 haastaja: Paras: Veeti Seppänen Tsemppari: Sami Rekola 08/E1 kilpa: Paras: Noa Koski Tsemppari: Rasmus Nummi 10/F1 kilpa: Kehittynein: Paavo Heikkilä Tsemppari: Joosia Virtanen 11/F2 haastaja: Kehittynein: Sampo Holstikko Tsemppari: Eemeli Virolainen G7 2012: Kehittynein: Peetu Suonpää Tsemppari: Ralfs Grietens Suunnistus JULKUJÄRVEN JUNNUKISA Ylöjärvi: D12/2,17 km 1. 22.35 (s) Serie A: Atalanta–Lazio. 12.56 (u) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo Tour de France. Kantelinen Vili HyRa, 11:17... Hoitokunta Forssan seudun Näkövammaiset ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 2.7.2020 klo 13.00 alkaen Ystävän Kammarilla. 11.56 (u) Kolmen vallin kara: Survival Masters Korea. Mäkelä Juhani 276g 14. Karppinen Timo Pohjant, 28:46...14. Kokouksen jälkeen mahdollisuus pelata Bocciaa. Sorri Hannu 1626g, 3. 15.00 (u) Valioliiga: Everton–Liverpool. 19.50 (u) Valioliiga: Wolverhampton–Bournemouth. 22.35 (s) Serie A: AS Roma–Sampdoria. Brittilehti Guardianin mukaan ensi viikolla vahvistetaan, että perinteistä Euroopan ja Yhdysvaltojen joukkueiden välillä pelattavaa reikäpelitapahtumaa siirretään vuodella. Sekin on uhattuna, jos Venäjä ei taivu sille maaliskuussa määrättyyn 10 miljoonan dollarin dopingsakkoon. Tervetuloa! Kahvitarjoilu. T9 Keihäs 1) Olivia Mattila ForssSa 10,78, 2) Minea Järnström LempKiYU 10,22, 3) Sohvi Mero ForssSa 6,23, 4) Emma Hirsimäki ForssSa 5,52, 5) Eveliina Jokela PernU 5,30, 6) Sanni Lankinen ForssSa 5,15, 7) Anni Kastikainen ForssSa 5,04, 8) Hellevi Koskenoja ForssSa 4,39, 9) Elina Pöykkö ForssSa 3,97, 10) Anna Lankinen ForssSa 3,69, 11) Peppi Kallionpää ForssSa 3,13
14.00 Remonttipiiskuri. Jakso 8/13. 21.00 Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie. 17.10–17.50 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 23/30. 23.25 Narcos (16). 15.00–16.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). Kausi 1. 20.30 Simpsonit (12). Kausi 1, 7/10. (U) 11.00 Unelmakoti. 21.45 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. 22.25 Tulosruutu. Juontajana Annika Damström. Kausi 3, osa 282. (2001). 15.00 Luokkajuhlat. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 10.50 Seikkailevat saappaat. (U) 12.30 Kadonneen kirjeen arvoitus (7). 18.30 Kuninkaittemme jäljillä. 06.50 Hatchimals (S). Jakso 20/20. Miljardien kruunujen arvoinen 1,4 tonnin kokaiinilasti tuotiin Länsi-Intiasta Ruotsiin purjeveneellä. Yhdysvaltain tunnetuin ja kiitetyin seksiterapeutti on Ruth Westheimer. 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). Kausi 1. 07.21 Minun nimeni on. Korkeimmalla kohdalla 1/2. oli vuonna 1982 -1,6 °C Kuusamo Lämpimin 24.6. 21.35 8 minuuttia. 17, 20/24. 3/40. 6/6. Kausi 1 , 3/10. 18.00 Kauniit ja rohkeat (7). Kausi 2, 5/6. 18.30 Eränkävijät. 2/2. 20.00 La otra mirada – Toinen katse (7). 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). Kausi 3, 1/8. 16.15 Myytinmurtajat. SUB 06.30 Chuggington (S). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 6/8. 19.45 Ruotsalaisia salaisuuksia. 10.56 Norjaa ristiin rastiin. Suomi, 2015. 07.55 Disney esittää: Ducktales (S). 02.10 Pukumiehet (7). 03.10 Ninja Warrior. +29 +27 +27 +24 +24 +25 +31 +31 +30 +30 +24 +25 +26 +27 +26 +30 +24 +26 +28 +22 27.6. (U) HD 14.00 Väärin valittu. Lande.Kausi 3, 4/14 21.00 21.00 Yökylässä Maria Veitola. 07.05 Poppelikumpu (S). Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla! 22.20 Päivän sää. 15.40 Pirunpelto (7). 01.10 X Factor UK. Kausi 11. 07.40 Paavo Pesusieni (7). +30 +27 +23 +23 +23 +21 +31 +31 +29 +30 +26 +25 +26 +24 +26 +31 +24 +25 +29 +24 Perjantai +30 4 Lauantai +29 4 Sunnuntai +26 2 Maanantai +23 3 Tiistai +23 7 Jokioinen eilen klo 15 +26 °C 2 Lämpimintä eilen klo 15 +28,2 °C Kouvola Sateisinta 22.6. 25/26. Kausi 9, 18/35. Kausi 5, 1/10. Jakso 3796: Ikuisesti sinun. Onnea, Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi ja Juhana! 06.54 Tiketi Tok (S). 20.00 Huvila & Huussi. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. (U) HD 12.00 Tanskalainen maajussi. Kausi 2, 4/6. 19.00 Madventures Suomi (12). 20.00 Stadi vs. 13.53 Paavo Pesusieni (S). Jakso 13/18. 3/10. 16.30 Duudsonit: Päällikkö (S). 5/5. 18.10 Casualty (12). 11.00 Stugor. 19.00 Seitsemän uutiset. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 23.30 Sairastunut mieli. 14.20 Salatut elämät (7). Dokumentissa tutustutaan Johnsonin uraan ennen ja jälkeen ilmoituksen, ja miten Johnson on vaikuttanut HIV-säätiönsä kautta ja lisännyt tietoisuutta AIDSista. 08.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 10.30 LIVE: Onnenarpa. KESKIVIIKKONA 24. Kausi , osa 9/12. 16.05–16.54 Pieni talo preerialla (12). +27 +31 +28 +31 +22 +25 +29 +31 +30 +25 +31 +24 +29 +22 +21 +30 +30 +31 +29 +28 27.6. 08.21 Galaxi. 3/5. 08.50 Angry Birds Blues (S). Kausi 1. 08.20 LEGO Ninjago (7). 22.00 Kymmenen uutiset. 02.35–03.35 Arman Pohjantähden alla (12). 21.00 21.00 ELOKUVA Päin seinää (12). 00.40 Suomen huutokauppakeisari. 12.00 Emmerdale (12). Kausi 12. +26 +29 +29 +30 +24 +27 +29 +30 +30 +25 +30 +28 +29 +26 +24 +29 +31 +29 +29 +28 26.6. 08.36 Näin meillä (7). 17.25–20.00 YLE FEM. Jakso 8/10. 15.15 Salatut elämät (12). 19.00–19.50 Pirunpelto (7). 7.10 Vanhusten hoitajamitoitus tulee vihdoin voimaan 7.25 Ari Huusela purjehtien yksin maailman ympäri 7.44 Jälkikaronkka 8.12 Kotkan saaristossa riittää matkailijoita 8.17 Kansanedustajien syytesuoja 8.50 Tomi Björck 09.30 Pokka pitää (S). 20.00 Uusi elämä Kreikassa. 14.30 Linen mukana maailman ympäri. 06.52 Nimipäiväonnittelu: 24.6. 07.46 Ota koppi!. 08.22 Aappo ja Tööt (S). 14.28 Muisti: Elämää postikortissa. Miten puheviestijä arvioi ministerien esiintymistä. Kausi 5, 2/10. Kausi 5. 18.10 Vaimot vaihtoon USA. 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 14.45 Salatut elämät (S). (U) 10.30 Naissotilaat. YLE TEEMA & FEM 08.45–12.00 YLE FEM. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 20.00 Simpsonit (7). 10/22. 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 3. 1/4. 19.25 Tulosruutu. Kausi 2. 09.35 Emmerdale (12). 18.27 Hupsulit (S). Kausi 2. Kausi 31, 37/45. 13.55 Rikkaat ja rahattomat. 08.45 Onnistuuko avioliitto?. 17.10 Jahti. 09.00Casualty (12). 19.00 Frendit (S). Jakso 16/17. 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S). Kausi 1. 1/12. 09.30 Simpsonit (7). 07.35 Mauno (S). 13.00 Ninja Warrior. 18.00 Poliisit 2020 (7). Kausi 2, 7/12. 09.00 Simpsonit (7). Kausi 1. Kausi 2. 00.25 Vaimot vaihtoon USA. 11.00 Yle Alueuutiset 11.30 Kettu (12). Kausi 12. 10.00 Uusi päivä. 10.50 8 minuuttia. Kausi 1. +26 +30 +24 +28 +21 +25 +23 +30 +29 +23 +29 +20 +27 +19 +16 +28 +28 +30 +28 +25 Ateena +27 Alicante +27 Bryssel +26 Kööpenhamina +23 Las Palmas +24 Lontoo +28 Madrid +32 Malaga +29 Mallorca +29 Miami +30 Moskova +24 Nizza +26 Oslo +25 Pariisi +28 Rodos +24 Rooma +30 Tallinna +22 Tokio +25 Tukholma +29 Wien +20 25.6. Kausi 2. Jakso 16/26. Kausi 3, 8/8. 13.00 Supernanny Suomi. 21.50 ELOKUVA Härkäpää (16). 18.25 Emmerdale (12). 22.35 ESPN dokumentti: Ilmoitus. oli vuonna 1973 +31,0 °C Hyvinkää. (U) 10.00 Sydämen asialla (7). 04.05–05.00 Penn & Teller: Naruta meitä! (S). 18/26. 21.00 21.00 A-studio. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). (U) 06.55 Ylen aamu. 11.30 Tiettömän taipaleen takana. 21.00 21.00 ELOKUVA Ocean’s Eleven – korkeat panokset (12). Kausi 1, 3/9. 19.30 Frendit (S). (U) 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. Kausi 8, 3/12. Kausi 1, 7/10. Kirurgi Richard Babor selvittää voimmeko välttyä sairastumasta syöpään. 22.00 Dokumenttiprojekti: Seksitohtori Ruth. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. 08.29 Otso ja sopulit (7). 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 16.55 Onnenarpa. 14/30. KESÄKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 06.25 Luontoretkellä: Metsän outo laulaja. Kausi 3, 7/8. 17.25 Tanskalainen maajussi. 19.30 Salatut elämät: MC Taalasbiili (S). (1954) (U). 08.00 Uutisaamu. 20.00–02.00 YLE TEEMA. Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Julia Roberts, Matt Damon, Bernie Mac. Tunnustusten jälkeen, osa 1/2. Kausi 4. 12.30 Bob’s Burgers (7). N: Armi Toivanen, Mimosa Willamo, Eero Ritala, Kai Lehtinen. 19.20 Päivän sää. 10.30 Kummituskoulu Spooky’s (7). MTV3 06.45 Aamusää. Kausi 2. Sittemmin siitä tuli osa Ruotsin poliisin kaikkien aikojen suurinta huumejuttua, Operaatio Playaa. Kausi 9, 1/10. Kausi 4. 5/16. 17.00 17.30 Salatut elämät (12). 22.35 Myytinmurtajat. 15.45 Salatut elämät (S). 08.15 Nuori Robin Hood (S). 00.15 Pitääkö olla huolissaan. 10.05 Yökylässä Maria Veitola. 5/10. 08.50 Professori Balthazar (S). Kausi 11. 15.55 Lapsi tuntemattoman kanssa. 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). Korkeimmalla kohdalla 2/2. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 28 28 28 29 28 29 29 29 29 29 2 1 2 2 3 3 20 26 25 29 28 28 28 22 27 28 31 29 29 28 7 3 4 4 5 4 8 6 4 7 tänään tänään Helsinki +26 Hämeenlinna +29 Joensuu +27 Jyväskylä +29 Kemi +23 Kotka +25 Kuopio +27 Lahti +30 Lappeenranta +28 Maarianhamina +24 Mikkeli +29 Oulu +26 Pori +29 Rovaniemi +25 Salla +23 Savonlinna +28 Seinäjoki +28 Tampere +28 Turku +29 Vaasa +28 25.6. 14.00 Kaupunkielämää. 9/13. NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). 14.55 Neljät häät Britanniassa. 18.12 Kallen keittiö (S). Ruoka. 2/9. Kausi 1. (U) 16.50 Novosti Yle. 17.00 Vanhan tekniikan metsästäjät. 06.55 Uutisaamu. 23.35–00.30 Mahdoton maa. Kausi 1. 08.50 Jumppahetki: Reipas jumppa. 18.00 Robottijunat (S). (U) HD 15.00 Viholliset vastakkain. 12/30. 07.26 Kaisa ja Olli (S). Kausi 4, 11/13. 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. Kausi 4. 21.00 ELOKUVA Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (7). 6/10. 0,3 mm Siikajoki Kylmin 24.6. 9/10. (U) 13.30 Kännykkäkuvaajat kilpasilla. Kausi 31, 37/45. (U) 16.20 Pokka pitää (S). 2/6. 12.00–12.55 Yle Live: Compañía Kaari ja Roni Martin. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). Osa 2/6. 13.15 ELOKUVA Taikayö (7). 01.40 Poliisit 2020 (7). (U) 12.30 Äidin ansiosta. Kausi 1. 9/10. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 3/4. 00.05–00.45 The Bold Type (12). Kausi 47, 2/7. 23.35 Pitääkö olla huolissaan?. 20.58 Keno ja Synttärit. (U) 22.30 Operaatio Playa. 07.30 Arthur ja minimoit (7). 20.45 Yksittäistapaus: Pikku juttu (S). +28 +28 +25 +23 +24 +28 +33 +28 +31 +30 +22 +25 +25 +29 +25 +30 +23 +23 +30 +21 26.6. 18.20 8 minuuttia. 09.45 Maria ja kesäpuhujat. 02.25 Duudsonit: Päällikkö. 07.10 Tete ja Mama (S). 17.00 17.00 Remppa vai muutto Vancouver. 09.00 Neljän tähden talkoot. Kausi 2. Magic Johnson oli koripallomaailman huipulla, kun hän yllättäen ilmoitti lopettavansa pelaamisen HIV-diagnoosin jälkeen. Kausi 35, 3/16. 19.45 Päivä Ruotsissa. 23.55–02.00 Diego Maradona. 08.40 Viidakon veijarit (7). 13.00–13.55 Historia: Unelma paremmasta elämästä. 18.00 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. Kausi 2. 15.51 Saman taivaan alla: Luolamies. Jakso 13/26. 19.00 Prisma: Miten välttää syöpä. 16.30 Uusi päivä (S). 08.05 Nuori Robin Hood (S). 6/10. Kausi 5, 2/8. 5/10. 01.10 Myytinmurtajat Juniori. 13.00 Äitiyssokki. 18.23 Seikkailu Suomenlinnassa (S). 1/10. 06.55 Bing (S). Kausi 3, osa 282. 7/16. 09.30 Neljät häät Britanniassa. (U) 20.00 Kandit. 15.30 Jumppahetki: Reipas jumppa. YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 11.00–12.00 Selviytyjät. Kausi 1. 07.56 Ässäluokka (S). Saadaanko Suomi taas säppiin, jos koronan toinen aalto nousee
16.30 Gloryline. RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 17.15 Tuhatkiloinen perhe (12). 19.00 Metsien miehet (12). 18.05 Futisperheen unelmamurju. 16.00 Muurinaukossa. 7.30 Ykkösaamu. Uusia jaksoja Kausi 2, 1/9. 21.00 ELOKUVA 21 Jump Street (16). 15.30 Pastori Tommy Liljan seurassa. 12.00 Häät sulhasen tapaan. 7.10 Hartaita säveliä. 23.00 Iltahartaus. 10.15 Heikoin lenkki. 03.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. Piiparinen: Meren tiedän kirkkahan (Jippu). 00.10 Simpsonit. 20.03 Raatihuone (u). (Kaapeli-tv). 12.55 Ylistysliike. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.55 Pientä pilaa. 18.00 Yle Uutiset. Ohjelman juontaja ja itsekin mielenterveysongelmista kärsinyt Cecilie Kåss Furuseth seuraa mukana, kun Veronika aloittaa raskaan matkan kohti kipunsa kohtaamista. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 18.15 Theo ja ystA. 3.00 Viikon debatti. 15.15 Ajatuskumppani. Miksi Puolan politiikka on niin EU-kriittistä, Tapani Kärkkäinen?. 22.55 Paiseklinikka. 06.40 Say Yes To The Dress. 13.15 Yhden illan juttu. 11.10 Grillit huurussa (S). 5.50 Merisää. 7.15 Herätys!. KUVA: Michael Oats Sairastunut mieli, Yle TV2 klo 23.30. 18.05 Jodie Marsh: kauneusleikkaukset (12). 15.02 Radiomafia was here: Tapahtumat. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. FRII 06.15 Julkkisten eläintarinat. 17.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 18.15 Hengenvaarallisesti lihava. 15.00 Varastojen metsästäjät. 17.05 MasterChef USA. 17.05 Simpsonit. 22.00 Liv D: Ökyrikkaiden hotelli. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 11.35 Jotain lainattua, jotain uutta. saaristossa. 13.05 Koirat kuriin. 10.55 Say Yes To The Dress: Kaasot. 12.50 Musiikkivideoita. 17.13 Radio Suomen Ilta. 19.10 Simpsonit (7). 9.00 Yle Uutiset. 23.30 Radiomafia was here: Tapahtumat. 21.05 Jenny ja läskimyytinmurtajat. 15.25 Miljonääri piilossa. 18.50 Iltahartaus. 23.50 Rajasota. 20.00 Kimpassa. 22.50 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). 18.00 Sinkkuillallinen. 01.45 Maailman oudoimmat ruoat. 18.55 Koko Britannia leipoo. 01.30 Superkirja. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 13.00 Klassista kahteen. 12.50 Päivän blogi. 01.50 Tavallinen murhaaja (12). 21.50 Merisää. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. JIM 09.00 Uusi elämä etelässä. 18.45 Simpsonit (7). 22.00 112 Hätäkeskus. 17.00 Isännän pöydässä. 13.00 Martina ja hengenpelastajat. 21.30 Esy Flow. 02.35 Tohtori Paise. 10.00 Tanssin superäidit. 19.03 Uskovaiset nuoret. 04.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 07.40 Say Yes To The Dress: Britannia. 17.10 Aristoteleen kantapää. 16.15 Yksin kotona Suomi (S). 10.30 Arvokaman etsijät. 16.15 Miehen puolikkaat. 15.25 Raamattu. 17.10 Pontikankeittäjät. Grieg: Allegretto E-duuri (Hampus Linderholm, sello, ja Mats Jansson, piano). 20.55 Ylistysliike. 04.40 Ruokamatkalla USA:ssa. 16.00 Ex-Criminals (u). 1.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Ripen Grilli. 20.00 Miehen puolikkaat. 03.45 Hetki ennen tuhoa. 10.30 Raamattu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 15.02 Kulttuuriykkönen. 20.00 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 9.03 Viikon debatti. 19.00 Alaskan rakentajat. 00.55 48 tuntia rikoksesta (12). 2.00 Yle Uutiset. 23.10 Yöklassinen. 22.00 Pakettiautokaappaaja. 11.25 Say Yes To The Dress: Kaasot. 15.55 Pientä pilaa. 14.00 Yle Uutiset. 01.40 True crime: Hengenvaaralliset valheet (12). 10.15 Sykettä Israelista. 00.10 Sinkkuillallinen. 7.50 Radiohartaus. 08.35 Say Yes To The Dress: Britannia. 12.05 Say Yes to the Dress Amerikka. 21.00 Michael Palin Pohjois-Koreassa. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.10 Pekan biisit. TV5 06.05 Farmikeittiön makupalat. 20.03 Metsäradio. 20.00 Bronxin eläintarha. 15.00 Yle Uutiset. 18.00 Täydelliset naiset (12). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 3.00 Yle Uutiset. 7.25 Musiikkihetki. 03.55 Remontilla rahoiksi. 20.00 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 13.55 TV Shop. 10.00 Miten kaikki tehdään?. 21.00 TV7 Israel News. KESKIVIIKKONA 24. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.55 Uutiset. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 11.20 Bahama Life. 7.50 Merisää. 13.03 Viikon debatti (u). 11.15 Family Guy (7). 02.15 Vaarallisen valtatien pelastajat. 11.25 Pohjolan villi luonto. 23.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 12.40 Koko Britannia leipoo. 23.00 Yle Uutiset. 18.02 Radio Stadion: Urheilun estetiikka. 13.00 TV7 Israel News. 11.00 Rempalla kaupaksi. 10.00 Täydelliset naiset (7). 17.55 Family Guy (12). 19.00 Arman ja viimeinen ristiretki (12). 12.20 Mysteerien jäljillä. 21.55 AVA rikosputki: Kova laki (12). 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 13.02 Pörssipäivä. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 PTX. 14.20 Vanha testamentti avautuu. 11.00 Enemmän kuin luonnollista. 18.20 Family Guy (12). 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 17.00 Suurin pudottaja Suomi. 9.11 Alueradio. 19.35 Simpsonit (7). 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 17.30 Minä uskon. 00.50 Diesel Brothers. 22.05 Löytöretki tuntemattomaan. KUVA: Yle Kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Euroopan konserttilavoilla. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 09.40 Miehen puolikkaat. 21.00 Yle Uutiset. 12.30 Ultimate Rush. L’Orfeo/Michi Gaigg). 20.00 Wheeler Dealers. 20.02 Sää. 20.00 Arman Pohjantähden alla (7). 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 00.10 Kulmakivi. 08.40 Nuoret äidit. 17.35 Länsimaisen sivistyksen kaupunkeja: Pariisi – kepeä ranskatar. 17.10 Urheiluradio. 00.40 Michael Palin Pohjois-Koreassa. 12.13 Päiväntasaaja. 20.30 Miehen puolikkaat. 19.55 Uutiset. 19.00 Petolliset perheenjäsenet. 12.05 Jone ja tähdet. 11.00 Yle Uutiset. 02.35 Ghost Adventures (12). 16.10 Faunin iltapäivä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.10 Say Yes To The Dress: Britannia. 14.30 Amerikan rajavartijat. 16.00 Pientä pilaa. Pelkään elämää. 20.00 Hengenvaarallisesti lihava. 22.00 Stand Up! (S). 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 Vapaakirkon kesäjuhlat. 09.00 Uskosta totta. 15.30 Maailma paranee puhumalla. 11.00 Riston Valinta. 23.55 Fast n’ Loud. 17.00 Häät sulhasen tapaan. 14.20 Wheeler Dealers. 15.05 Rakas, ostin meille kodin. 18.02 Luonto-Suomi: Kesäyön linnut 020317600. 2.54 Yöradio. 12.13 Radio Suomen Päivä. osa Romanssi konsertosta viululle ja orkesterille (Anne-Sophie Mutter, ja Lontoon sinfoniaorkesteri/Andre Previn). 2.02 Kantritohtori Teppo Nättilä. 11.25 Selvittämätön salaisuus. 9.10 Sää. 10.05 Pientä pilaa. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT La otra miranda Toinen katse, Yle Teema & Fem klo 13.55. 10.30 Herra käyttää lääkäriä. 14.10 Ghosted (12). 15.30 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 08.00 Kiinteistöveljekset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.55 Salakuljettajat satimeen. 7.53 Alueradio. 18.05 Musiikkia parrasvaloista. 13.00 Yle Uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 08.10 Lapin poliisit. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.36 Päivän sana. 12.30 Suolapala. 21.00 Top Gear. 15.00 Huippunaiset. 01.50 Suomen Tulli. 16.20 Remonttipari. 12.10 Urheiluradio. 13.35 ELOKUVA Koukkusormi (7). 6.05 Politiikkaradio. 11.55 Sisarvaimot (S). 18.02 One Way. 09.05 Vauva muuttaa kaiken. FOX 06.00 Moderni perhe (7). 19.30 Australian rajalla. 06.45 Ruoan tarina. 19.02 Nainen ja Viulu: Kosmopoliitit naiset. 01.00 Huippulastin metsästäjät. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 11.40 Moderni perhe (12). 17.00 Yle Uutiset. 14.45 Science of Stupid. 07.35 Valmistuksen salat. 10.00 Brysselin kone. 00.30 Derek Prince. 09.30 Miten kaikki tehdään?. 22.00 Kauneusoperaatio helvetistä (12). 16.40 Simpsonit (7). 12.50 Eläinsairaala (7). 8.13 Alueradio. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. LIV 09.00 Huvila & Huussi. 07.15 Caribbean Life. 11.00 Dosentti: Kirsti Lampinen. 1.55 Yöradio. 14.55 Jotain lainattua, jotain uutta. 06.45 Caribbean Life. 16.05 Mad Cook Show (7). 00.00 ELOKUVA American Pie: Band Camp (12). 12.10 Urheiluradio. 10.00 Pieni suuri perhe. 16.00 Tanssin superäidit. 10.00 Yle Uutiset. 18.00 Yle Uutiset. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Soiva postikortti. 10.25 Simpsonit. 1.00 Ex-Criminals (u). 14.00 Tiedotteita ja uusintoja. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Folke Westin parhaat. 08.15 Caribbean Life. 4.00 Arkisto: Naispappeus. 9.05 Muistojen bulevardi. 17.05 Radiohartaus. 16.20 Ruokakaupparalli. 14.00 Armon kalliolla. 16.00 Lemmen viemää (7). 11.02 Radio Suomen Päivä. 10.00 Raamatun kertomuksia. 17.30 Tanssin tähden tanssivartti. 16.10 Urheiluradio. 13.50–14.05 Pitääkö olla huolissaan klassikko. 07.05 Simpsonit (7). 17.00 H.E.T.K.I. 10.35 Ihmeellinen planeetta Maa. 11.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 02.05 Remppa vai muutto Australia. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 03.10 New Yorkin luksuslukaalit: Ryanin häät. 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. HERO 10.55 Mitä lapsesi tekisi?. 16.00 Tiedotteita ja uusintoja. 23.45 Simpsonit. 7.13 Alueradio. 11.50 Kiinteistöveljekset. 17.10 Kiinteistöveljekset: Koti loppuelämäksi. 13.20 TV Shop. 18.30 Huippulastin metsästäjät. 0.00 Arkisto: Työttömyys. 00.05 Paratiisihotelli Norja (12). 18.00 Huippulastin metsästäjät. 13.15 Herra on minun turvani. 08.30 Miten kaikki tehdään?. 02.25 Kostokroppa Khloen malliin. 07.45 Caribbean Life. 09.45 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 13.20 Miehen puolikkaat. 12.10 Kymmenen teesiä selviytymisestä. 17.15 Lentoturmatutkinta û erikoisraportti. 12.00 Paratiisi takapihalla. 10.33 Radio Suomen Päivä. 18.00 Veli-Villen kolme maailmaa. 14.35 Varastojen metsästäjät. 03.10 Poliisit (7). 19.00 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 6.36 Päivän sana. 20.00 Sukulaiskesä (7). 23.00 Radiomafia was here: Musiikin erikoisohjelmat. 19.05 Luonto-Suomi: Kesäyön linnut 0203-17600. 2.00 Arkisto: Talousykkösen valvontakomissio. Rock-etsivä. 18.00 Paratiisi takapihalla. 18.30 Hartaita säveliä. 0.00 Yle Uutiset. 00.00 Metsien miehet (12). 12.55 Radio Suomen Päivä. 10.02 Akti. 13.45 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen. 18.30 Filminurkka. 08.55 Single Parents. 20.30 Tanssi kanssain. 09.00 Miten kaikki tehdään?. 22.30 Herätys! 23.30 Elävä yhteys. 21.00 Yle Uutiset. 09.25 TV Shop. 21.00 Rillit huurussa (S). 6.56 Päivän mietelause. 21.00 Ex-Onnelliset (12). 21.00 NCIS Rikostutkijat (12). 23.00 Black Gospel. 12.50 Sisarvaimot. 6.59 Puheen Aamu. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 6.59 Hyvää huomenta. 14.10 Hei me rakennetaan!. 10.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 23.00 Muinaiset avaruusoliot. 12.00 YleX Etusivu. 10.50 Family Guy (7). 13.00 Tanssin tähden tanssivartti. 14.00 Amerikan rajavartijat. 12.15 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 12.00 Yle Uutiset. 16.25 Yukonin kultamaat. 15.25 Say Yes to the Dress Amerikka. 00.50 Kotoisa. 17.00 Uskon ilta. 12.30 Varastojen metsästäjät. 06.35 Farmikeittiön makupalat. 21.02 Urheiluradio. 12.30 Politiikkaradio. 21.00 Eriejärven murhat. 11.30 Vapaakirkon kesäjuhlat. 01.00 IsA. 8.45 Päivän blogi. 18.30 Ilon ja rohkeuden Henki. 14.00 Yle Uutiset. 14.45 Kyynel ja kiitos. 17.15 Raamattuavain (u). 22.50 Kuuntelijaklubi. TV7 08.30 Gloryline. 18.30 Wahlburgers. 20.00 Yle Uutiset. 04.40–04.40 Yön AVA. 10.25 Maailman oudoimmat ruoat. 15.20 Gold Rush: Spesiaali. 17.13 Päivä tunnissa. 23.10 Rikkaat ja rahattomat. 6.05 Alueradio. 13.00 Sinkkuillallinen. 00.35 9-1-1. 08.35 Lyödään ällikällä. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Hyvät ja huonot uutiset. 11.00 Keskipäivän tasaus. 09.30 Helena Penttilä Elämän muuttava voima. 22.05 Pörssipäivä. 08.15 Lyödään ällikällä. 00.50 24 tuntia putkassa (7). 17.55 Uutiset. 03.25 Museoiden mysteerit. 21.02 Urheiluradio. 14.02 Jenny ja läskimyytinmurtajat. 22.00–00.00 Tiedotteita ja uusintoja. 20.00 Rony Rex. 14.02 Alueradio. 19.00 Australian rajalla. 15.00 Kensington Temple. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 07.30 Simpsonit (7). 11.30 Kaasujalka. 20.05 Olet mitä syöt. 9.00 Yle Uutiset. 06.20 Moderni perhe (7). 09.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 08.55 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 01.40 Apua, mikä tauti! (12). 15.10 Science of Stupid. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Totuus tarun takana. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 03.05 Napakymppi. AVA 06.00 Aamun AVAus. ALFATV 09.00 Formula E Street Racers. 05.10–05.41 Naisten autopaja. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 14.45 Hurjat rakkauskilot (S). 10.00 Sanoja säveliä. 22.05 Kuusi kuvaa Ari Nummisen elämästä. 23.10 Kyttäputki: NCIS Rikostutkijat (12). 15.02 Alueradio. 20.30 Sukulaiskesä (7). 14.00 Toivon päivä. 22.05 Pollari. 12.05 Single Parents. 10.00 Simpsonit. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Say Yes To The Dress: Britannia. 20.00 Folke Westin parhaat. 16.13 Alueradio. 11.40 Asuntokaupat sokkona (S). 20.50 Musiikkivideoita. 15.35 Tonnikalan saalistajat. 13.00 Say Yes to the Dress Amerikka. 10.50 Häähullut. 07.30 Dubain lentokenttä. 8.10 Ykkösaamu. 13.45 Miehen puolikkaat. 02.40 Poliisit (7). 9.05 Urheiluradio. 23.00 Museoiden mysteerit. 14.00 Napakymppi. 08.55 Maailman oudoimmat ruoat. 01.45 Ghost Adventures (12). 15.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 10.00 Pientä pilaa. 18.05 Autojen ensiapu. 22.55 Family Guy (12). 13.30 Jerusalem studio. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 07.50 Moderni perhe. 01.25 Huippulastin metsästäjät. 06.45 Museoiden mysteerit. 01.30 Turvatarkastus: Peru. 23.55 Murhaaja lähipiirissä. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. Fago: Alla gente a Dio diletta (Jakub Jozef Orlinski, kontratenori, ja Il Pomo d’oro/Maksim Jemiljantshev). 12.55 Lapin poliisit. 18.55 Luonto-Suomi: Kesäyön linnut 0203-17600. 07.05 Asunnon metsästäjät. 17.10 Urheiluradio. 19.00 Arkisto: Ruben Stiller. Korngold: 2. 19.00 Apua, mikä tauti! (12). 01.10 Häät sulhasen tapaan. 15.00 Yle Uutiset. 21.30 Rillit huurussa (S). 21.00 9-11. 19.00 TerveysSummit. 6.05 Hartaita säveliä. 23.00 People Magazine Investigates: Muotimurhat (12). 7.15 Aamuhartaus. 10.02 Radio Suomen Päivä. KUTONEN 06.10 Ammattina sankari. 10.35 Jotain lainattua, jotain uutta. 0.00 Yöradio. 16.15 Gold Rush. 17.30 Superkirja. 10.50 Asunnon metsästäjät. 06.45 Simpsonit (7). 23.02 Yöradio. 15.00 Huvila & Huussi. 08.05 Valmistuksen salat. 19.00 Suomalainen menestysresepti. 12.45 Merisää. 15.30 Suomen Tulli. 15.25 Numb3rs (12). 11.33 Radio Suomen Päivä. 21.30 Musiikkia konsertin jälkeen. 23.45 Koko Britannia leipoo. 6.00 Yle Uutiset ja sää. 23.20 Family Guy (12). 21.55 Radio Suomen Ilta. 10.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Mirkka Lappalainen. 12.45 Ruokakaupparalli. . 18.50 Merisää. 12.25 Eläinsairaala (S). 21.00 ELOKUVA 8 Mile (16). KESÄKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 21 TV JA RADIO TLC 06.10 Jotain lainattua, jotain uutta. 18.00 Wahlburgers. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 26. 19.30 Tanssin tähden tanssivartti. 13.00 Yle Uutiset. 07.30 Bahama Life. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 02.00 Veli-Villen kolme maailmaa. Teresa on virunut syyttömästi vankilassa mutta pääsee viimein vapaaksi. 17.30 Simpsonit. 6.25 Aamusoitto.Pez: Passacaglia ja Aria Concerto pastoralesta (Barokkiork. 18.05 Top Gear. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 01.50–02.35 Valheen vangit (7). Koraalitoisinto: Eijaa! Jo laulaa sielu kiitostansa (Pertti Rusanen, baritoni, ja Eero Väätäinen, urut). 15.55 Yle News. 14.00 Tähän aikaan ensi vuonna (S). 21.10 Päivä tunnissa. 00.00 Pysähdyspaikka. 7.29 Hyvää huomenta. 6.35 Aktia aamuun. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 21.15 Herra on minun turvani. 17.00–17.55 Yökylässä Maria Veitola. 11.45 Maajussille morsian. 22.00 Turvatarkastus: Peru. 09.20 Moderni perhe (7). 15.30 Mikko, Tampere ja Tähdet. 7.03 Raamattuavain
Hopeinen korusarja Linnunrata antaa nimen myös näyttelylle. Koskettavia ovat esimerkiksi 10-vuotiaan Kaijan kirjoittamat kirjeet isosiskonsa poikaystävälle rintamalle. • Yhteislaulua Forssan torilla klo 11 alkaen. 22 FORSSAN LEHTI AJASSA KESKIVIIKKONA 24. Kauneutta arvostava ihminen löysi estetiikkaa niin puutarhatöissä käytetyistä välineistä, vanhasta juustokehästä kuin Dolce & Gabbanan kimaltavista juhlakengistäkin. Liike perustettiin 1960. Ullakolle unohtuneessa rullassa oli opiskelija Kaija Aarikan (1929–2014) luonnoksia ensimmäiseltä ja toiselta vuosikurssilta Ateneumin tekstiiliosastolta. Aarikan muodon ja kauneuden tajun jakavat myös suomalaiset, joiden kodeista löytyy runsaasti muotoilijan kätten jälkiä esimerkiksi kynttilänjalkoina, koruina ja leluina. Toisessa taas esillä ovat suunnittelulinjat – aina ensimmäisen liikkeen eli nappikaupan ajoilta sisustusesineisiin ja siihen viimeiseen, hänen suunnittelemaansa korusarjaan, tyttäret kertovat. • Punaisen Ristin Tammelan osaston kevätkokous Tammelan paloasemalla klo 18. Huomenna • Forssan tori klo 7–14. SISARUKSILLA ON ollut näyttelyä suunnitellessaan runsauden pula. Hänelle tyypilliset vahvat viivat ja värit olivat jo silloin läsnä, Pauliina Aarikka arvioi. Kun Pauliina Aarikka ja Sarianna Partanen rullailivat sitä auki, heille paljastui uusi luku heidän äitinsä elämästä. –?Ensimmäisessä huoneessa on esillä valokuvia, kirjeitä, esineitä ja lehtileikkeitä Kaijan elämästä. Vuosina 1951 ja 1952 piirretyt ja maalatut työt ovat nyt kehyksissä Someron Kivimakasiinissa. Johanna Puukka Somero Someron Jurvalan kartanon vintiltä löytyi pölyinen ja hiekkainen käärö ajan kellastamaa paperia. Henkilökuva Aarikasta muotoutuu myös tarinoiden kautta. FL PANKAIS POIKETEN Tänään • Avajaiset, osa I ja tiedotustilaisuus uimalan tulevaisuudesta Murskan paratiisissa, Turuntie 385, Ypäjä klo 11. klo 12 Forssan kirkossa. KESKIVIIKKO 24. • Mustialan yhteisten vesialueiden osakaskunnan varsinainen kokous Mustialan Kievarin Wanhassa viljamakasiinissa, Renkituvantie 10, Mustiala klo 18. KIVIMAKASIINISSA VOI tänä kesänä tutustua Somerolla syntyneen ja somerolaisuutta vaalineen taiteilijan ja muotoilijan Kaija Aarikan elämään. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Arkistoa on paljon eli huoneellisen verran laatikoita, he kertovat. • Forssan Seudun Hippos ry:n kevätkokous klo 18, kahvitus klo 17.30. KAIJA AARIKKA rakasti kauneutta. Aarikka ammensi koko pitkän uransa ajan innoitusta ja ideoita omista juuristaan Someron Jurvalassa, luonnosta ja sen tarjoamista materiaaleista. KOKOUKSIA • Forssan seudun Reuma-Tules ry:n kevätkokous Ystävän kammarilla, Hämeentie 5, Forssa klo 14. Kanttori Esa Lahti soittaa urkuimprovisaatioita tutuista lauluista. • Forssan seudun Mielenterveysseura ry:n kevätkokous toimistolla, Sepänkuja 6 klo 18. KOKOUKSIA • Jokiläänin opistolaisyhdistys ry:n kevätkokous Taitotilassa, Keskuskatu 29 E, Jokioinen klo 10. • Jokioisten-Ypäjän 4H-yhdistyksen sääntömääräinen kokous Elonkierron makasiinilla, Ojaistentie 44, Jokioinen klo 18. KUVA: Lassi Puhtimäki Kauneutta arvostava ihminen löysi estetiikkaa niin puutarhatöissä käytetyistä välineistä, vanhasta juustokehästä kuin Dolce & Gabbanan kimaltavista juhlakengistäkin.. Kivimakasiinissa kurkistus taiteilija elämään Kaija Aarikan elämänkaari ja käden jäljet esillä kesän ajan Somerolla. Näyttely täydentää aiemmin Hovilan kartanossa esillä ollutta näyttelyä. –?Oli hienoa saada nähdä millaisia kuvia nuori taideopiskelija maalasi. –?Vanhempamme ovat keränneet kokoelman, jossa on tallennettuna yksi esine kutakin suunniteltua työtä. Aarikan urakehitykseen vaikuttivat myös Someron yhteiskoulun rehtori Joel Vilkki ja kuvaamataiJurvalasta Linnunradalle -näyttelyssä on saanut paikkansa myös Kaija Aarikan ensimmäisen liikkeen, Nappi-Aarikan, ulkomainos. • Yhteislaulua Kalervon & Kumppaneiden tahdissa Venesillan leirintäalueella, Portaantie 225, Tammela klo 18–20. Vuonna 2012 Hovilassa pääosassa oli työ, Kivimakasiinissa taas kasvu somerolaisesta tytöstä aikuiseksi naiseksi, taiteilijaksi ja yrittäjäksi. KESÄKUUTA 2020 Ajassa Juha, Jukka, Janne, Jani, Jussi, Juho, Juhani, Johannes, Juhana Huomenna: Uuno Aurinko nousee Forssassa klo 3.53 ja laskee klo 23.03. KESÄKUUTA Urkumusiikkia Forssan kirkossa Kansanlauluja ja hengellisiä lauluja uruilla on mahdollisuus kuunnella torstaina 25.6. • Forssan seudun Astmaja Allergiayhdistyksen kevätkokous Triplaamolla, Vapaudenkatu 4, Forssa klo 17
Ilmoittautuminen avautuu heinäkuun puolessa välissä. Perumispäätös oli raskas, koska vuosikymmenten perinne katkeaa. Liike perustettiin 1960. Nyt on kuitenkin yhdistyksen hallituksen mukaan tärkeintä huolehtia asiakkaiden terveydestä ja turvallisuudesta. don opettaja Anna-Liisa Parko. Poronpolku Lopella on peruttu. että sunnuntaina 27.9. 1: 6 Poronpolku peruttiin koronariskien takia Pyöräilytapahtuma aiotaan järjestää. FORSSAN LEHTI 23 AJASSA KESKIVIIKKONA 24. Kun Pauliina Aarikalta kysyy miten Somero näkyy hänen äitinsä töissä, hänellä on vastaus valmiina. he eivät tarvitse potilaita yhtä kipeästi kuin minä. 1012 He tutkivat itseään ja myönsivät: ”Niin kuin Herra Sebaot oli sanonut tekevänsä meille pahojen töittemme ja syntiemme vuoksi, niin hän on myös tehnyt.” Sak. KUVA: Lassi Puhtimäki. eivätkö muut lääkärit neuvo päinvastaista . Näyttely on avoinna 25.6.–15.8. –?Ruuhkaa tänne ei synny, ja jos suuri ryhmä paikalle tuleekin, valvojat huolehtivat turvallisuudesta. PÄIVÄN SANA haluan, että alatte syömään enemmän roskaruokaa. Forssan Lehti Järjestyksessään 54. –?Somero näkyy lämpönä. FL 6 Jurvalasta Linnunradalle – Kaija Aarikan taiteilijaelämää -näyttely. KESÄKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Kivimakasiinissa kurkistus taiteilija elämään Jurvalasta Linnunradalle -näyttelyssä on saanut paikkansa myös Kaija Aarikan ensimmäisen liikkeen, Nappi-Aarikan, ulkomainos. Mattila toivoo, että poikkeuksellisen koronakesän aikana matkailijat löytäisivät juuri Kivimakasiinin näyttelyn kaltaisiin kohteisiin. ke– pe klo 12–18, la 10–15 ja su 11–16. –?Voimakas yhteys Someroon ja kotiseuturakkaus ovat juuri niitä asioita, joiden vuoksi halusimme Kivimakasiiniin Aarikan näyttelyn, kertoo Someron Kulttuurin kulttuurituottaja Liisa Mattila. Tavoitteena on, että pyöräilytapahtuma järjestetään sekä lauantaina 26.9. Valmistelutkin jo ehdittiin aloittaa, mutta korona ja sen tuoma epävarmuus laittoivat valmistelut hyvin nopeasti tauolle. Tarkemmasta ajankohdasta ja erikoisjärjestelyistä kerrotaan myöhemmin. Se piti taivaltaa syyskuun viimeisenä sunnuntaina Lopen upeissa maisemissa. Pyöräilytapahtuma Poronpolun Polkaisu kuitenkin pystytään järjestämään, ellei korona-tilanne syksyllä pahene ja maan hallitus aseta uusia rajoitteita
Ennen eroaan Kulmuni lupasi maksaa koulutuskulut takaisin ministeriöille omista rahoistaan. digilehden Digilehti 1 kk digi 15 € 2 kk digi 25 € 3 kk digi 35 € Valitse sinulle sopivin paketti ja lue Forssan Lehteä, missä ikinä liikutkin! Virkamies epäiltynä Kulmuni-asiassa Salkustaan luopuneen Katri Kulmunin viestintäkoulutushankinnat etenivät poliisin esitutkintaan. . Kulmunin elinkeinoja valtiovarainministerinä olleessaan saamat koulutukset nousivat julkisuuteen kesäkuun alussa. Kulmuni pyysi seuraajakseen Matti Vanhasen. Nämä toimet kohdistuisivat koulutusta tarjonneeseen viestintätoimisto Tekiriin ja Kulmunin avustajana toimineeseen ja asiakirjojen perusteella koulutushankkeissa keskeisessä roolissa olleeseen Kari Jääskeläiseen. 03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi WWW.FORSSANLEHTI.FI • N:o 284 AJASSA 22 URHEILU 18 UUTISET 8 UUTISET 10 Forssan demarit jakaantuivat kahteen yhdistykseen Isot kaupungit nostivat varhaiskasvatuksen opettajien palkkoja Kuuden pisteen viikonloppu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa superviikonlopun myös kesäkuulle Oppi siirtyy isältä pojalle Tourun perheessä metsästävät isoisä, isä, poika ja pojanpoika. 03 4246 5318 • www.for ssanleht i.fi LOUNA IS-HÄM EEN MAAKU NNALL INEN ÄÄNEN KANNA TTAJA | PERUST ETTU VUONN A 1917 | WWW.F ORSSAN LEHTI.F I MAANA NTAI 22. –?Esiselvityksen perusteella asiassa on syytä epäillä rikosta ja poliisi aloittaa esitutkinnan. • Aikaisintaan tukiasumisyksikkö avautuisi ensi keväänä. Ojalan kouru Ky Myyntiauto p. Tekir on kiistänyt osaltaan raportin väitteet. Metsäst yksen jälkitoim issa näkee, mistä ruoka todella tulee. UUTISE T 14 • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. URHEIL U 6 Saalis viedään lahtivaja lle porukall a nyljettäv äksi, sitten lihat jaetaan tasan. UUTISE T 8 Alku nousi kotivoito lla kolmann eksi • Forssan Alku kohente li asemiaan naisten Korisliigassa, kun se otti tasapainoisen esitykse n jälkeen 75–62-vo iton Kouvott arista sunnunt aina Feeniksi ssä. • Aikaisin taan tukiasum isyksikkö avautuis i ensi keväänä. Tarjous koskee vain kotimaan tilauksia ja talouksia, joihin ei tule Forssan Lehteä. Kulmunin koulutukset eivät kaikilta osin liittyneet hänen ministerintehtäviinsä, mitä hän katui. URHEILU 6 Saalis viedään lahtivajalle porukalla nyljettäväksi, sitten lihat jaetaan tasan. 10. Ennen esitutkintapäätöstä poliisi teki esiselvityksen näistä ministeriöiden viestintäkoulutushankinnoista. Selvityksessä ei oteta kantaa jatkotoimien tarkkaan sisältöön. KESÄKUUTA 2020 24 FORSSAN LEHTI Forssan torilla torstaina klo 10-12 Humppilan seurojentalon pihalla maanantaina klo 10-12 Räystäskourut, syöksytorvet, piipunhatut, savupiipun sisäputket, palotikkaat, laituritikkaat, jatkettavat alumiinitikkaat, tasotikkaat, lumiesteet ja soluarinat. –?En tiedä yhtään mitään asiasta, Jääskeläinen totesi tiistaina Lännen Medialle liittyen nyt aloitettuun poliisin esitutkintaan. KUVA: Lassi Puhtimä ki Monitoim ikeskuks en koko saattaa muuttua • Forssan sivistysto imi selvittää , kannattaako monitoim ikeskus rakentaa pienemp änä ja halvemp ana vain alakouluikäisill e ja erityisop pilaille. UUTISET 14 Tarjous voimassa 30.6.2020. Forssan Lehti 1 kk 31 € 2 kk 52 € 3 kk 72 € sis. Esiselvityksen perusteella asiassa on syytä epäillä petosta ja virkavelvollisuuden rikkomista, kertoo rikoskomisario Teemu Jokinen Helsingin poliisilaitokselta. Higgins on tullut tunnetu ksi kansanm iehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiau tomaatilla. 03 4246 5318 tilaukset@forssanlehti.fi Tilaa . Tourun perhees sä metsäst ävät isoisä, isä, poika ja pojanpo ika. Poliisi tai koulutusta ostaneet työja elinkeinosekä valtiovarainministeriö eivät kommentoineet epäillyn henkilöllisyyttä tämän enempää. Yksikkö toteutetta isiin yhteistyö ssä Forssan seudun hyvinvoi ntikuntay htymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. 040 701 1622 tai 02 822 4405 KESÄTARJOUS • Irtonum ero 2 € • Tilaukse t ja osoittee nmuutok set puh. Epäiltynä on yksi virkamies, joka on esiselvityksen perusteella laajasti osallistunut koulutushankintoihin. 2018 • N:o 284 AJASSA 22 URHEIL U 18 UUTISE T 8 UUTISE T 10 Forssan demarit jakaantu ivat kahteen yhdistyk seen Isot kaupung it nostivat varhaiskasvatuk sen opettajie n palkkoja Kuuden pisteen viikonlop pu nosti FPS:n toiseksi Forssan seutu saa supervii konlopun myös kesäkuu lle Oppi siirtyy isältä pojalle . Metsästyksen jälkitoimissa näkee, mistä ruoka todella tulee. forssanlehti.fi/tarjous tilaukset p. Kaikki yhdessä porukal la, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. URHEIL U 16 Kansanm ies saamass a äänivyör yn Irlanniss a • Irlannin presiden tti Michael D. Palloa kuljettav a Emily Kinnesto n oli Alun voimahahmoja . Hän suosions a on niin suuri, että ensi perjanta in presiden tinvaalei ssa muille ehdokka ille on luvassa vain murusia . Kulmuni on kertonut muun muassa hankinnan suuren hinnan tulleen yllätyksenä. KESKIVIIKKONA 24. AIEMMIN TÄSSÄ KUUSSA työja elinkeinoministeriön sisäinen tarkastus suositteli, että ministeriö ryhtyy jatkotoimiin Kulmunin viestintäkoulutusten laskutuksessa ja palveluiden tilaamisessa ilmenneiden epäselvyyksien takia. Virpi Niemistö Poliisi aloittaa esitutkinnan entisen ministerin Katri Kulmunin (kesk.) viestintäkoulutushankinnoista. Kulmuni hakee jatkokautta keskustan johdossa puoluekokouksessa Oulussa syyskuussa. UUTISET 8 Kansanmies saamassa äänivyöryn Irlannissa • Irlannin presidentti Michael D. Kaikki yhdessä porukalla, eikä haittaa, jos ei aina tule edes saalista. Ennen yksikön aukeami sta asunnot on remonto itava mittavas ti. UUTISE T 2 Apua asumise en Saksankujalta • Saksank ujalle on suunnitteilla asumise ssa auttava yksikkö. Hän päätti erota valtiovarainministerin paikalta, kun kohu asian ympärillä ei laantunut. Lasku tilauksesta tulee jakelun alettua. KUVA: Lassi Puhtimäki Apua asumiseen Saksankujalta • Saksankujalle on suunnitteilla asumisessa auttava yksikkö. FL-LM Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta viestintäkoulutusjupakan vuoksi. Hän suosionsa on niin suuri, että ensi perjantain presidentinvaaleissa muille ehdokkaille on luvassa vain murusia. –?Esitutkinnan aikana rikosnimikkeet tai koko rikosepäily voi muuttua olennaisestikin, poliisi toteaa. Yksikkö toteutettaisiin yhteistyössä Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän ja ForssaAsunnot oy:n välillä. Ennen yksikön aukeamista asunnot on remontoitava mittavasti. Hänen seuraajakseen valtiovarainministeriksi nousi Matti Vanhanen. Talsoilan koulu on lakkautu slistalla. KUVA: Mauri Ratilainen UUTISET. Higgins on tullut tunnetuksi kansanmiehenä, johon voi törmätä vaikkapa pankkiautomaatilla. Poliisi korostaa, että kysymyksessä on vasta rikosprosessin ensimmäinen vaihe eli rikosepäily, vaikka esiselvityksessä löytyi konkreettiset perusteet esitutkinnan aloittamiselle. KESKUSTAN puheenjohtaja ja silloinen ministeri Kulmuni sai viime syksynä ja tänä keväänä viestintätoimisto Tekiriltä esiintymisvalmennusta ja viestintäkonsultointia, joista kertyneen yli 56?000 euron laskun kuittasivat työja elinkeinoministeriö sekä valtiovarainministeriö. Osoitetta voidaan käyttää suoramarkkinointiin. Kulmunin koulutushankinnoista tehtiin poliisille useita tutkintapyyntöjä