uuTiSeT 6 • Neloseen nouseva Forssan Jalkapalloklubi päätti Vitosen 7–0-murskavoittoon hämeenlinnalaisesta Härmästä. • Irtonumero 2 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Päivän päätapahtumaksi nousi tuhansittain ihmisiä pääkaupungin keskustaan koonnut rasisminvastainen Peli poikki -mielenosoitus. UUtiset 2 UrheilU 24 AjAssA 30 . 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi sunnuntai 25.9.2016 • N:o 258 loUnAis-hämeen mAAKUnnAllinen äänenKAnnAttAjA | PerUstettU VUonnA 1917 | www.ForssAnlehti.Fi. KUVA: seppo Pessinen FjK päätti kauden murskavoitolla Venäläinen lupaa vielä hurjempaa vauhtia erasmus toi josen harjoitteluun Forssaan Forssa lähellä Kuninkuusravien isännyyttä 2021 tammelan Pihtikoskelle tehtiin vihdoin uusi pato urheilu 22 uuTiSeT 10 urheilu 25 • Pilvenmäen asemat Kuninkuusravikisassa vankistuivat, kun Suomen Hippos karsi hakijoiden joukosta Kajaanin sekä Lillbacka Powercon ja Härmän yhteishakemuksen. Sotaveteraaneille kerättiin eilen rahaa muun muassa Jokioisilla, jossa vapaaehtoiset kuljettivat kerääjiä pitkin kylää. . Lopullisesti asia ratkeaa marraskuussa. Varusmiehet veteraanien asialla Parolan panssariprikaatin varusmiehet pukeutuivat tunnistettaviin keräysliiveihin ennen kiertueelle lähtemistä. 15 000 kokoontui senaatintorille • Yhteensä viiden mielenosoituksen ja vastamielenosoituksen päivä sujui rauhallisesti Helsingissä, ja poliisi selvisi kolmella kiinniotolla
Kaikki alueen asukkaat eivät ole olleet yhtä mieltä vedenkorkeudesta. Pehkijärviyhdistyksen miehet odottavat sateita, jotta he näkevät, miten pato toimii. ykSi Syy luvan käsittelyn kestoon on valituksissa. FL Pehkijärven ei pitäisi enää tulvia . . Vanha säännöstelypato on rakennettu vuonna 1941. Suunnitelma sai lainvoiman vasta tänä vuonna ja työt voitiin aloittaa syyskuun alussa. Ulla Jäske Tammela Vuosikausia vireillä ollut Pihtikosken patohanke on vihdoin toteutunut. Hän takaa, että uusi pato kestää kauemmin kuin vanha. Salo kiittelee kunnan myötämielistä suhtautumista hankkeeseen. Pihtikosken pohjalla on teräspontteja, joiden pitäisi pitää patoa kunnossa seuraavat sata vuotta. –?Meisalmi valvoo myös kalaportaan rakentamista, Annala kertoo. –?Vesi nousi pelloille. kun lupa oli saatu, alkoi padon rakentamisen kilpailuttaminen. Yhdistys joutui myös palkkaamaan valvojan patotyömaalle, sillä yhdistyksen jäsenillä ei ollut tarvittavaa ammattitaitoa. –?Veden korkeudesta on ollut näkemyseroja, Salo sanoo diplomaattisesti. klemelän mukaan jo pelkän suunnitelman teettäminen vuonna 2008 maksoi useita tuhansia euroja. Salo lisää, että pato on nyt lainvoimainen. –?Annan sadan vuoden takuun, Annala lupaa. Se tarkoittaa, että Pehkijärviyhdistys on laillistanut järven vedenkorkeuden sille tasolle, jolla se on jo ollut epävirallisesti yli 40 vuotta. Kalaportaan myötä jokeen istutetaan purotaimenen mätimunakennoja eli kuturasioita. Takana Hannu Liski, Jukka Mansikkaniemi ja taaimmaisena urakoitsija Juhani Annala. Salo lisää, että loppusumma nousee lähelle 70?000 euroa. –?Lupa maksoi 4?300 euroa, Seppo Salo tarkentaa. –?Uuden pohjapadon ansiosta rehevöityminen vähenee, koska vedenpinta ei pääse laskemaan haitallisen alas. Valituksia ovat tehneet niin maanomistajat kuin yhdistyskin. KUVAT: Seppo Pessinen Uutiset sunnuntaina 25. Rahoitukseen saatiin tukea hankkeesta, jossa oli mukana Hämeen ympäristökeskus, Pehkijärviyhdistys ja Tammelan kunta. Yhdistyksellä ei nimittäin ollut varaa maksaa 25?000 euron korvauksia maanomistajille rantakaistaleen menetyksestä. –?Vanha pato oli tehty kivistä ja se oli vuorattu betonilla, Pehkijärviyhdistyksen sihteeri Seppo Salo kertoo. klemelän mukaan padon rakennustöiden rahoituksesta ei vielä ole lopullista päätöstä, mutta kunta on varannut patohankkeeseen 40?000 euroa ja ely-keskus saman verran. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Järven rehevöityminen alkoi 1960-luvulla. Kilpailutuksen voitti urakoitsija Juhani Annala. Kuvassa etualalla Vilho Vehkajärvi ja Seppo Salo (oikealla). Vedenkorkeutta seurataan joka päivä järvellä olevan sähköisen mittauspisteen avulla, Salo sanoo. syyskuuta 2016 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. –?Taimenet ovat onkikuntoisia neljän, viiden vuoden kuluttua, Salo lisää. Vanhan padon tilalle rakennettiin uusi 32 metriä leveä pohjapato, joka on tiivistetty teräsponteilla. Salo kertoo , että pato piti uusia, koska padon yläpuolella oli kapea joenuoma, joka aiheutti kevättulvien ja runsaiden sateiden aikana Pehkijärven tulvimista. –?Olemme ylpeitä tavasta, jolla kunta huolehtii kaikista vesistöistään. Tammelan kunnan ympäristösihteerin Erja Klemelän mukaan padon alkuperäinen suunnitelma valmistui vuonna 2009. Pihtikosken patohanke toteutui vuosien odotuksen jälkeen. Sen jälkeen yhdistys maksoi aluehallintoviraston luvasta useita tuhansia euroja. Valvojan pestin sai tamperelainen suunnitteluinsinööri Tapio Meisalmi. Tammelassa on tehty töitä kymmenkunnan järven eteen, Salo kehuu. 050 5707432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. –?Valituksissa oli kyse maanomistajille maksettavista korvauksista, Klemelä selventää
Muun muassa lapsiperheet käyvät ahkerasti katsomassa lintuja ja viettämässä aikaa luonnossa. Erityisesti välillä Aura-Akaa tieyhteys on hyvin turvaton. Lisäksi Lamminpään lammin puolella aiotaan tehdä ruoppaustöitä, samoin Vaihijoella. KUVAT: Seppo Pessinen Ulla Jäske Tammela Pihtikosken padon uusimisen lisäksi Pehkijärvellä tehdään, ja on jo tehty, muitakin kunnostustöitä. –?Kalasääksiä, ruskosuohaukka, merikotkia, kaulushaikara, Liski luettelee järven lintuja. –?Esimerkiksi Natura-alueelle tehdään avovesiallikoita, Teuronjoen ja järven yhtymäkohtaa ruopataan, Tammelan kunnan ympäristösihteeri Erja Klemelä luettelee. Yhdistyksen hallituksen jäsen Jukka Mansikkaniemi huomauttaa, että niittämisen ansiosta keskellä järveä ei enää kasva lumpeita. Allekirjoittajat muistuttavat, että valtatie 9 ei vastaa monelta osin enää tämän päivän liikennetarpeita. Eestilä sanoi lehdessä, että kortti meni ”oikealta mieheltä”. Lönnroth ei kuitenkaan halua yksilöidä miehen rikoshistoriaa enempää. Yhtiön bussit ovat ajaneet sekä paikallisliikenteen vuoroja että tilausajoja. He kysyvät liikenneministeriltä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tieliikenteen turvallisuutta parantavien toimien kiirehtimiseksi valtatiellä 9 Liedon ja Akaan välisellä tieosuudella ja tieosuuden kehittämishankkeen toteuttamisen kiirehtimiseksi. Linjaliikenne Nyholmin toimitusjohtajan Turkka Tuomen mukaan bussien tuhoutuminen ei vaikuta viikonlopun tai ensi viikon alun bussivuoroihin, sillä palon tieltä saatiin pelastettua riittävästi busseja paikallisliikenteen käyttöön. Pehkijärviyhdistyksen miehet odottavat sateita, jotta he näkevät, miten pato toimii. Yhdistys on niittänyt järvialueella joka vuosi vuodesta 2004 lähtien. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kalle Lönnroth täsmentää STT:lle, että kiinni otettu on syyllistynyt aiemmin tuhopolttoihin. Forssan Lehti Loimaa 27 kansanedustajaa VarsinaisSuomen ja Pirkanmaan alueelta vaatii kirjallisessa kysymyksessään lisää rahaa valtatie 9:n peruskorjaukseen. Teurolainen yhdistyksen hallituksen jäsen Hannu Liski kertoo, että yhdistys rakensi Niininiemeen lintutornin kymmenisen vuotta sitten. Yksi yhtiön bussinkuljettaja oli paikalla varikolla palon syttyessä. Poliisi otti aamulla palopaikan lähiseudulta kiinni noin 30-vuotiaan miehen, jota epäillään palon sytyttäjäksi. Se on allekirjoittajien mukaan liikenneturvallisuuden kannalta hyvin tärkeää, muttei vielä ratkaise eteläisen Suomen kasvukolmion yhden sivun tärkeän tieyhteyden liikenneturvallisuusongelmia eikä aivan välttämätöntä kehittämishanketta, joka tieyhteydelle tarvitaan. Hänellä on poliisin mukaan vastaavanlaista rikostaustaa. Lisäksi liikenne osuudella Turku-Tampere on kasvussa, kansanedustajat toteavat. Väliltä puuttuu ohituskaistaparit, riista-aidat, kanavoinnit ja poikittaisliikenteen risteysjärjestelyt. STT IL: Eduskunnan liikennejaoston puheenjohtaja kaahasi korttinsa hyllylle Poliisi otti kiinni Turun varikkopalosta epäillyn Parikymmentä bussia ja varikkorakennuksen tuhonnut palo aiheutti miljoonavahingot. Hanna Anttila Poliisi epäilee, että Turussa lauantaina aamuyöllä parikymmentä bussia ja bussivarikkorakennuksen tuhonnut palo sytytettiin tahallaan. Eläinonnettomuuksissa väli lienee Suomen pahin, sillä vuosittain sattuu noin 100 hirvieläinonnettomuutta. Kirjallisen kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on loimaalainen kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä (kesk.). Pitkälti hänen ansiostaan palon tieltä saatiin turvaan yhteensä 11 linja-autoa. Pehkijärveä on kunnostettu urakalla Valtatie 9:lle halutaan lisää rahaa 27 kansanedustajaa jätti kirjallisen kysymyksen valtatie 9:n liikenneturvallisuusja kehittämisinvestoinneista sekä niiden aikataulusta välillä Lieto–Akaa. Lehden mukaan Eestilä kaahasi viime perjantaina Lapinlahdella 80 kilometrin nopeusrajoitusalueella 123 kilometriä tunnissa. Oli siinä 100 kilometrin nopeusrajoitus, mutta sitten myös kahdeksankympin rajoitus, Eestilä sanoi. Näiden riskit ja kustannukset ovat suuret. Poliisi tiedottaa asiasta lisää viimeistään maanantaina. Miehen jäljille päästiin sekä silminnäkijähavainnon että poliisin omien tutkimusten avulla. Seppo Salon mukaan muut kunnostuskohteet kuuluvat Pehkijärven hoitoja käyttösuunnitelmaan. Se on tärkeä lintuvesialue. Eestilä sai Iltalehden mukaan kaahauksesta 3?000 euron sakot. Eduskunnan liikennejaoston puheenjohtaja ja kokoomuksen toisen kauden kansanedustaja Markku Eestilä menetti ajokorttinsa ylinopeuden vuoksi, kertoi Iltalehti. kukaan ei loukkaantunut Runosmäessä teollisuusalueella riehuneessa, runsaasti savua muodostaneessa palossa, mutta poliisin mukaan aineelliset vahingot ovat miljoonaluokkaa. Tuomen mukaan myöskään tilausajoihin ei pitäisi tulla peruutuksia, vaikka erikoisjärjestelyjä joudutaankin tekemään. –?Toivottavasti kaulushaikara lentäisi nuoriin perheisiin, tai miksei vanhempiinkin, niin saataisiin Teurolle lisää väkeä, urakoitsija Juhani Annala veistelee. STT 3 sunnuntaina 25. Kuvassa etualalla Vilho Vehkajärvi ja Seppo Salo (oikealla). LiikenneturvaLLisuuden osalta väli Aura-Akaa kuuluu valtateidemme heikompaan neljännekseen. –?Mitä tätä selittelemään, mutta se oli ohitustilanne ruuhkassa, missä ohitin kuorma-autoa. Korjausvelkarahojen turvin on päätetty tehdä välillä Aura– Loimaa seitsemällä miljoonalla eurolla risteysten korjausta. Liekit söivät peltisen hallin, mutta tiilinen osa, jossa on korjaamo ja toimisto, säästyi. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Palo tuhosi linja-autojen lisäksi kaksiosaisen varikkorakennuksen toisen osan täysin. Pelastuslaitos suoritti palopaikalla jälkiraivausta vielä alkuiltapäivästä. tuhoutunut varikko oli turkulaisen Linjaliikenne Nyholm -yhtiön käytössä. Takana Hannu Liski, Jukka Mansikkaniemi ja taaimmaisena urakoitsija Juhani Annala. Niittämisen ansiosta keskellä järveä ei enää kasva lumpeita. –?Osa Pehkijärvestä on Naturaaluetta
Käynnistin toukokuussa opetusja kulttuuriministeriössä Merkityksellinen Suomessa -toimintaohjelman, jolla pyritään ehkäisemään vihapuhetta ja rasismia ja lisäämään osallisuutta esimerkiksi opettajankoulutuksen, kulttuurin, liikunnan, nuorisotyön ja uskontojen välisen vuoropuhelun keinoin. Kaupungin on onnistuttava tärkeimmässä rekrytoinnissaan. Terveyskeskuksen uuteen taloon siirretään yksi vastaanotto kerrallaan. Se on nähty valitettavasti Forssassakin. Sami Sulkon kausi kaupungin johdossa jäi lopulta liian lyhyeksi. Sulkko sai tuolloin valtuustolta vahvan selkänojan työlleen. KUVA: Lassi Puhtimäki koLuMnI Sanni Grahn-Laasonen o sallistuin eilen poikkeuksellisesti mielenosoitukseen. Luottamushenkilöiden vastuulla on, että kaupungin johtoon valitaan paras mahdollinen tarjolla oleva henkilö ilman valintaa sotkevia poliittisia intohimoja. Yhteiskuntamme kaipaa lisää keskustelua ja kohtaamisia eri kulttuurien ja eri taustoista tulevien välillä. Juuri niitä on nyt paljon ilmassa. Rikotaan hiljaisuus Mielipide sunnuntaina 25. Juuri muuta ei kaupunki sitten paljastanutkaan, kun se ilmoitti uuden kaupunginjohtajan rekrytoinnista. 1938 sisustusta muutettiin, mutta pankin toiminnan laajentuessa oltiin pakotettuja edelleen suunnittelemaan uudistuksia. Ilmoituksessa ei ollut luonnehdintoja, millaista johtajaa haetaan eikä edes mainintaa, millaisia ominaisuuksia uudelta vetäjältä edellytetään. Sami Sulkon lähtö Riihimäelle yllätti, vaikka osa poliittisesta kentästä taisi jo toivoakin tällaista ratkaisua. Sisäministeri Paula Risikko on antanut poliisijohdolle tehtäväksi valmistella nopeasti käyttöön otettavia toimintamalleja, joilla voidaan puuttua entistä tehokkaammin vihapuheeseen. V. Näitä kokemuksia ei myöskään saa vähätellä. 2016 Forssan-Tammelan Säästöpankin toimitalo FORSSAN LEHTI 25.9.1956 ForssanTammelan Säästöpankki on kuluvan vuoden aikana suorittanut toimitalossaan huomattavia uudistuksia. Kulttuurien moninaisuus, yhteisöllisyys ja osallisuuden edistäminen otetaan valtionapujen kriteereihin. Väkivaltaiset ääriliikkeet on kiellettävä lailla. Meillä aikuisilla on vastuu rikkoa hiljaisuus, sillä jos emme niin tee, viha ja väkivalta saavat sijaa. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. 1918 pääjohtaja Vähäkallion piirustusten mukaisesti. Pääkirjoitus Forssa 25. Hakijoiden pitää ilmoittautua lokakuun 10. päivään mennessä, jolloin selviää, millaista mielenkiintoa kaupunginjohtajan pesti tällä kerralla herättää. rahoitamme muun muassa nuorisotoimijoiden ja opettajien koulutusta, jotta he saisivat apua siihen, kuinka puuttua vihapuheeseen, rasistiseen käytökseen ja kuinka tunnistaa radikalisoitumisen ensimerkit. Potilaat voivat tilata vastaanottoajan etukäteen puhelimitse. Jonkinlaista kiinnostusta on tiettävästi ollut. Myös poliitikoilla on vastuu. Kolmen vuoden aikana on kuitenkin tapahtunut paljon. 9. On vaikea tehdä mitään, sekaantua, vaikka näemme, että se mitä tapahtuu, on väärin. kukaan ei ole syntyjään rasisti. 40 vuoden takaa Kaupunginjohtajan valinnassa paljon pelissä F orssan kaupunki hakee toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen kaupunginjohtajaa. Vasemmistoliitto puolestaan taktikoi omalla ehdokkaallaan. Kirjoittaja on opetusja kulttuuriministeri (kok.) ja Forssan kaupunginvaltuuston 1. Pienet lapset eivät ole ennakkoluuloisia. Luku on nimittäin Forssan Terveyskeskuksen uusi puhelinnumero. Nimi vaihtuu Forssan kaupunginjohtajan huoneen oven pielessä. Mitä pidemmälle mentiin, sitä ahtaammaksi Sulkonkin pelitila kävi. Rasistiset asenteet opitaan. Sen varjossa rasismi ja vihapuhe ovat saaneet kasvaa. varapuheenjohtaja. Sama pitää paikkansa myös heidän lapsilleen – ja heidän lapsilleen. Vihasta ja vihapuheesta on lyhyt matka väkivaltaan. ForSSan poliittinen kenttä on toisessa asennossa kuin kolme vuotta sitten, ja ensi kevään kuntavaalitkin lisäävät jännitteitä. Keskusta ajoi omaa ehdokastaan, eikä se päässyt koskaan yli valtuuston tekemästä ratkaisusta. Suomeen on rakentunut hiljaisuuden kulttuuri. Toivottavaksi päättäjien fokus säilyy tärkeimmässä eli osaavan ja modernin johtajan valinnassa. Viha kumpuaa yleensä elämässä koetuista asioista, kuten yhteiskunnallisesta osattomuudesta, näköalattomuudesta ja syrjinnästä. Terveyskeskuksen ovet avataan aamulla klo 8. syyskuuta 2016 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Se on selvää, että Sulkon jälkeen Forssassa keskustellaan, haetaanko kokenutta, kaiken nähnyttä kuntakentän konkaria vai uuden polven osaajaa, joka ei tavoittele eläkevirkaa vaan paikkaa, jossa voi saada aikaan myös tuloksia, joilla voi vastata toimintaympäristön muutoksiin. 60 vuoden takaa Forssan terveyskeskus uusiin tiloihin FORSSAN LEHTI 25.9.1976 Numerosarja 14 555 on forssalaisten syytä painaa pysyvästi mieleensä. On puhuttava, vaikka tämänkin kolumnin jälkeen tulee vihapostia (onneksi usein myös muuta postia). Tuomitsemme väkivallan ja rasismin ilman mitään sivulauseita, muttia tai jossitteluja. Kunnioitetaan, kuunnellaan, pidetään huolta ja opitaan ymmärtämään toinen toisiamme paremmin. Uskontokuntien dialogia tuetaan. Terveyskeskus muuttaa uusiin toimistotiloihin lokakuun alkupuolella. Enemmistö forssalaisista ja enemmistö suomalaisista katsoo rasistisia tekoja voimattomina. tämän päivän lapset syntyvät maailmaan, joka on erinäköinen kuin oli oman lapsuutemme maailma. Lapsillemme ja nuorillemme on annettava elämään sellaiset eväät, joissa monimuotoisuus on rikkaus – ja jossa toiseuden kohtaaminen on vuorovaikutuksen ja oppimisen tilanne eikä uhka omalle itselle. Kolmessa vuodessa ei tehdä ihmeitä, mutta Forssalla oli poikkeuksellisen energinen nuoren polven johtaja, joka teki valtavasti hommia etenkin edunvalvonnan ja elinkeinopolitiikan kehittämisessä. Sulkko valittiin kolme vuotta sitten sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen äänillä. Ohjelma sisältää kymmenen toimenpidettä. Olimme hallituksen usean ministerin voimin rikkomassa hiljaisuutta. Uuden kaupunginjohtajan valinnassa on siten tavanomaista enemmän pelissä. Hallitus käsittelee eri toimenpiteitä maanantaina strategiaistunnossa. Ne korostuvat uudenkin johtajan aikakaudella. Viime lauantaina oli säästöpankin johto kutsunut hallituksen ja isännistön jäsenet sekä joukon kutsuvieraita tutustumaan uudistettuun toimitaloon. Terveyskeskuksen pääovi on auki klo 18 saakka. Loppuvuoden aikana valitaan uusi vetäjä Riihimäelle lähteneen Sami Sulkon tilalle. Hän totesi, että pankin ensimmäinen toimitalo valmistui v. Pankinjohtaja Olli Kuronen toivotti vieraat tervetulleiksi ja selosti suoritettuja muutostöitä. Reiluun peliin kuuluu, että valinta tehdään avoimin kortein ja kaikkien ryhmien tiiviillä yhteistyöllä. Vastaanottotoiminta saatetaan aloittaa lokakuun puolen välin tienoilla, tarkkaa ajankohtaa ei vielä varmuudella voida sanoa, kertoo johtava hoitaja Anja Mulo. Maailma muuttuu aina. odotukSet ovat joka tapauksessa korkealla. Jos me olemme hiljaa, kuka puolustaa jakamatonta ihmisarvoa. Kaupunginjohtajaan ladataan usein kohtuuttomiakin toiveita. Näin vältytään turhilta jonotuksilta
KeiJo Wääri Forssa Hissittömyyden sietämätön keveys E rään vanhuksen kanssa juttelimme hänen elämästään, vaatimattomasta lapsuudesta, sota-ajasta, paljosta työstä ja huolista, perheen tuomasta ilosta ja vaiheesta nyt kun oli toisten avun varassa. ostoskassin kuljettamisessa. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Siinä on pyritty myös laskemaan euroina sosiaalija terveydenhuollon eri osa-alueilla saavutettavissa olevaa kustannusten kasvun hidastumista. Kyllähän se vielä onnistuu, mutta se kotiintulo on tuskallista. tuoMas Pöysti alivaltiosihteeri sosiaalija terveydenhuollon sekä maakuntauudistuksen projektinjohtaja sosiaalija terveysministeriö ja valtiovarainministeriö Eri vaihtoehtoja selvitetään avoimesti i ltalehti kertoi tiistai-iltana (20.9.), että Wall Street Journalin tietojen mukaan Nato hylkää Venäjän – Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön aloitteesta – tekemän ehdotuksen transponderien käytöstä Itämerellä. Jään mielenkiinnolla odottelemaan niitä tekosyitä, joilla aloite on torjuttu, mikäli sellaisia koskaan tullaan julkaisemaan. Lännen Median osakaslehdet ovat Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Kaleva, Kainuun Sanomat, Keskipohjanmaa, Pohjalainen, Ilkka, Aamulehti, Satakunnan Kansa, Turun Sanomat, Hämeen Sanomat sekä Forssan Lehti. 03-4155 610. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. ViiMeistään nyt lienee aika lopettaa mihinkään perustumaton toiveajattelu Naton vakauttavasta vaikutuksesta Itämeren alueella. Sanat olivat aidot ja rehelliset ja tulivat suoraan sydämestä. 0800 966 75 palaute@ilvesjakelu.fi Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2016 T alossamme ei ole hissiä, eikä näillä näkymin taida tullakaan. Verkossa on julkaistu runsaasti lakien vaikutusarvioinnissa tehtyjä selvityksiä ja eri vaihtoehtojen tarkasteluita. Yhteisöllisyys on plussaa. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. ”Olen minä koettanut oikein elää, että olisi toisilla hyvä olla”’ . 12,09 e/kk DIGI + PRINTTI alk. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. KiMMo Kautio (Vas.) Hattula Naton vakauttava vaikutus toiveajattelua 5 sunnuntaina 25. Lännen Media on Alma Median, TSYhtymän, I-Medioiden, Kaleva Oy:n, Keskipohjanmaan Kirjapaino Oy:n, Hämeen Sanomat Oy:n ja SLP Kustannus Oy:n maakuntalehtien yhteinen toimituksellisen sisällön tuotantoyhtiö. Hallituksen esitysluonnos on nyt lausuntokierroksella. Osakaslehtien yhteenlaskettu levikki on yli 550 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,3 miljoonaa henkeä. Ei vaikka ARA myöntää vanhoihin taloihin hissirakentamista varten 50 % rakentamisen hinnasta. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Tilaukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen 050-3426610 Heini Lauren 040-5282269 Pia Oksa 050-3138987 Heli Hieperi 050-3138999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 279 e 6 kk 140 e 3 kk 71 e 2 kk 48 e DIGILEHTI alk. Koko ajan nämä ruokkivat kiireen vilkkaa toisiaan. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. ”Rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään”’ on suuntaviittana hyvä ja tarpeellinen mutta vaikea pitää, jos rehellisiä ollaan. KerrostaloJen hissiprojekteihin on saatava lisää rahaa. Transponderialoitteen hylkääminen kertoo omaa kieltään. Kellähän on tänä päivänä sama periaate. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Yksi näistä on Nordic Health Care Group NHG:n laatima tuotantotalouden menetelmin ja näkökulmasta tehty selvitys ja laskelma siitä, missä määrin sosiaalija terveydenhuollon menojen kasvua voitaisiin hidastaa ottamalla käyttöön nykyiseen tietoon perustuvia parhaita käytäntöjä. Avoimen julkisen keskustelun mahdollistamiseksi taustalla olevat selvitykset ja arvioinnit on julkaistu niiden valmistuttua uudistuksen verkkosivuilla. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 5707432 Toimitussihteerit klo 13 jälkeen 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 662 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. uutisessaan esiin sosiaalija terveydenhuollon uudistuksessa valmisteltavat säästöt ja niiden valmistelun avoimuuden. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Raporttia on hyödynnetty yhtenä lähteenä laadittaessa hallituksen esityksen luonnoksia lausuntokierrokselle. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Sote-uudistuksen verkkosivuilla ei ole julkaistu hiljaisuudessa säästölistoja. talossaMMe on ollut muutaman kuukauden myynnissä oleva asunto. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Nuori postipirkko silpaisee ohi, että heilahtaa. eläMää taaksepäin tutkaillessaan hän sanoi: ”Olen minä koettanut oikein elää.” Olimme hetken hiljaa, kunnes hän jatkoi: ”että olisi toisilla hyvä olla”’ . Elämme aikaa, jossa yhdistyvät kaksi kaverusta: ihmisen itsekkyys ja lyhytnäköisyys. Oikein eläminen kun tällä hetkellä näyttää olevan vastakohta tuon vanhuksen elämäntavalle. Sote-uudistuksen valmistelussa on vaikutusarviointia varten laadittu yli 20 erilaista selvitystä tai tutkijoiden tekemää arviointia. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. sosiaalija terveydenhuollon uudistus on yksi laajimpia suomalaisen yhteiskunnan muutoksia viime vuosikymmeninä. Varmaa lienee ainakin se, että Suomen Nato-kuiskuttelijoiden sekalainen seurakunta tulee kehittelemään omia perusteitaan, miksi ehdotukseen on mahdotonta suostua. Ehdotus Itämeren lentoturvallisuuden parantamiseksi ei siis Natolle käy. Viuhuuko tunteikkaan Venäjän pahuuteen vetoamisen ohella myös esimerkiksi tiedustelukortti, jolla voi tarpeen tullen perustella mitä tahansa. Naton lähelle Venäjän rajoja tuomista sotakoneista ja -harjoituksista ei voi loogisesti puhua vakautta lisäävinä samaan aikaan, kun Venäjän vastaavat nähdään lähes säännönmukaisesti joksikin muuksi. Pari kertaa pitää huilata. Hissittömien talojen yläkerroksissa asuu vanhoja senioreja, jotka pärjäisivät hissillisissä taloissa vallan mainiosti ilman kallista yhteiskunnallista kotihoitotukea. syyskuuta 2016 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Yksi heistä, lainopettaja, sanoi: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?”’ Vastauksen Jeesus tiivisti kymmenestä käskystä näin: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Kun Jumala antaa jonkun tehtävän, niin Hän antaa myös ohjeen sen tekemiseen. Hyvään lainvalmisteluun kuuluu erilaisten vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten selvittäminen, jotta päätöksentekijöillä olisi luotettava ja monipuolinen tietopohja päätöksentekoa varten. Nykyisin tallaan muutaman kerran päivässä n. selVityKsessä analysoidaan mahdollisuuksia alentaa kustannuksia samalla kun hoidon ja palvelun lakisääteiset tavoitteet voitaisiin saavuttaa. 26,25 e/kk Irtonumero 2 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Vaikutusten ja vaihtoehtoehtojen punninta sekä tietoon perustuvan julkisen keskustelun merkitys korostuvat tällaisissa uudistuksissa. Lehtien kokonaistavoittavuus on kaksi miljoonaa suomalaista. Keuhkot huutavat hoosiannaa. Tai ehkä yksi, en enää useinkaan jaksa dallata rappuja alas kantabaariini kahville. Pelkkä kehotus rakastamiseen on epämääräinen mutta kun siihen tulee keino, miten, niin tie aukeaa eteenpäin. Mietitään hissittömyyden plussia: Kunnon pitäisi kohota, kun steppailee hitaasti muutaman kerran viikossa alas ja ylös n. Aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain USS Donald Cook -aluksen seilaaminen liian lähellä Kaliningradia aiheutti vakavan välikohtauksen, jonka Nato olisi voinut jättää provosoimatta. Totta kai kunto kohenee jatkuvasti, kun steppailee hitaasti nuo 50 askelmaa kertaa kaksi ylös alas. 100 porrasta. Puhtaita jauhoja ei näyttänyt olevan pussissa niillä fariseuksilla, jotka jälleen kerran tulivat Jeesuksen luo saadakseen hänet kiinni sanoistaan. Senioreilla on rahaa, mutta he eivät halua muuttaa hissittömään taloon. Mieluummin muuttavat vaikka Espanjan lämpöön. Yhtiökokous tyrmäsi ajatuksen hajaäänin. Hengähdystauotkin olen onnistunut vähentämään pariin kolmeen kertaan. Vesa PariKKa Ypäjän pappi Sana SunnunTaikSi Rehellinen L ännen Media nosti 16.9. Mitä paremmin menestyy toisen kustannuksella, sitä enemmän ihaillaan. Olen aiemminkin kirjoitellut lehteen usein samasta asiasta, mutta se on ollut kuin tuuleen huutelua. 100 askelmaa. USS Donald Cook on raskaasti aseistettu muun muassa Tomahawkristeilyohjuksin sekä sukellusveneiden torjuntaan tarkoitetuin ohjuksin. Monesti elämän varrella hänellä ei ollut aikaa miettiä uusia asioita, vaan oli vain tartuttava siihen, mitä eteen tuli. Ja sitten miinukset: Kunhan tästä hissittömyyden vaivasta lopulta pääsee jos pääsee eroon, niin miinuksia ei ole yhtään. Aina kun joku naapuri näkee puhinani, saan apua esim. Hallituksen hyväksymät toimenpiteet sisältyvät hallituksen esityksen luonnokseen
Lämmin kiitos osanotosta. Lämmin kiitos osanotosta. Rakkaamme Antti Ilmari VESALA . Lähemmäs puolisonsa kotiseutua, Kuusankosken ja Langinkosken seurakuntaan Eila muutti kesällä 1967 ja työskenteli siellä reilut kolme vuotta. 30.8.2016 Joka hetkestä menneestä kiittäen me muistamme sinua kaivaten. (Jouko Mäki-Lohiluoma: Iltalaulu) Siunaus toimitettu 24.9.2016 Tammelan kirkossa. Hän palveli Jokioisten seurakuntalaisia osapuilleen 20 vuotta ja siirtyi sen jälkeen elokuussa 1990 Nokialle vanhusten hoitoja hoivakodin, Siunaukselakodin, palvelukseen. . Mielenosoittajien puheissa Asema-aukion väkivallantekoa pidettiin vain viimeisenä niittinä, yhtenä osana suurempaa muukalaisvihan kokonaisuutta. Terenius . Kiitos osanotosta. Kotikonnuilleen Jokioisten seurakuntaan Eila siirtyi neljäksi vuodeksi. Haave diakoniatyöhön hakeutumisesta oli syttynyt pienen maalaistalon tyttären mieleen jo 15-vuotiaana. 10.9.2016 Tammela Ikävöiden Lapset ja lastenlapset perheineen Veli, muut sukulaiset ja ystävät Varjot kasvavat on tullut ilta, nurmen kukat jo sulkeutuneet. 15.9.1928 k. Karja noudetaan pois laitumilta ja hiljaa ovat järvien veet. –?Nyt minulle tuli kertakaikkiaan sellainen tunne, että on noustava kotisohvalta ja lähdettävä mukaan. Turkkilaistaustaiset Metin Tuncer sekä Yakup Yilmaz uskovat, Moni tahtoo pelin p oikki . Sen jälkeen hän omisti vapaa-aikaansa lähetyksen toimintapiirille. Enkeli papan ohi kulki, hiljaa papan silmät sulki. Eila käynnisti piirin toiminnan ja jatkoi aktiivisesti piirin toimintaan KUOLLUT Eila Saramäki Juha Vainio Mikko Pulliainen Tarja Halonen sen parhaiten muotoili. –?Olen kuvitellut olevani tolkun ihminen ja ollut hiljaa, selvittää Espoosta paikalle tullut eläkeläinen Helvi Pääkkönen. Hän palveli seurakunnan palkkiotoimisena lähetyssihteerinä syksystä 2002 vuoden 2005 loppuun. Myöhemmin poliisi ilmoitti ottaneensa kiinni kolmannen henkilön, joka häiritsi keskustassa myös järjestettyä Aito avioliitto -kulkuetta. • Lisänimet • Kultaukset • Pronssikirjaimet koristeet Hautakiviliike Veljekset Rautio Oy Sukulantie 430, 30100 Forssa (03) 435 0522 HAUTAKIVET Kotiesittely pyydettäessä. KUVAT: Kimmo Penttinen uutiset sunnuntaina 25. Aili Taina Tuomas ja Monica Muut läheiset Siunattu läheisten läsnä ollessa. Pappaa ikävöiden lastenlapset Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Työssään Eila toimi hyvin ihmiskeskeisesti. maaliskuuta 1937. Eläkkeelle jäätyään Eila osallistui edelleen Jokioisilla seurakunnan elämään kirkkokuoron jäsenenä ja seurakunta-aktiivina. Kansalaistorilta Senaatintorille suuntautunut mielenosoitus saatiin lopultakin järjestetyksi varsin rauhallisissa merkeissä. Liikkeessämme ei ole ovelta ovelleeikä puhelinmyyntiä. Pääkkönen kertoo tyrmistyneensä etenkin nettikeskustelujen rumasta sävystä. –?Mutta nyt kun niitä tarvitaan, minusta on hyvä asia, että ihmiset osoittavat selkeästi, ettei väkivalta ja sillä uhkaaminen kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan. Siellä Eila johti kodin työtä 12 vuoden ajan. . 21.5.1946 Koijärvi . syyskuuta 2016 Forssan lehti 6. Hän valmistui diakonissaksi tammikuussa 1961 ja työskenteli aluksi Lahden diakonissalaitoksella ja Vesilahden seurakunnan diakoniatyössä. . • Kynttilälyhdyt • Uudelleenhionnat • Muut kunnostukset Rakkaamme Lahja Maria KUJANPÄÄ o.s. 7.9.2016 Forssa Rakkaudella muistaen ja kaivaten Tarja Aleksi, Sanna, Amanda, Matilda ja Aada Jussi, Virpi ja Sonja Elina, Ilkka, Enna ja Eemi Matti ja Raili perheineen Leena perheineen Liisa ja Kari perheineen Kaisa ja Kari Muut sukulaiset ja ystävät Hiljennyt on sydän kallis, sammunut on katse hyvä. Ehkä hiljainen hyräily tuulen taikka viserrys varpusen. Peli poikki -mielenosoitus keräsi pitkälti toistakymmentätuhatta ihmistä Helsingin keskustaan. Kuolleita Eila Saramäki (ent. Haaveen toteuttaminen vaati opiskelurahojen säästämistä kesätöistä ja pohjakoulutuksen täydentämistä kansankorkeakoulussa. Lepää käsi apuun valmis, meille jää vain suru syvä. Rasismia saatiin vastustaa rauhassa, eikä poliisin työsarka ollut niin vaikea kuin pelättiin. Noin 15?000 henkeä Helsingin keskustaan kerännyt mielenil maus sujui rauhallisissa merkeissä, ja Rajat kiinni -vastamielenosoitus jäi osanotoltaan pieneksi. Tienhaara) syntyi 29. –?Olisi toivottavaa, että emme tarvitsisi näitä, pohdiskelee Senaatintorin rasisminvastaisessa Peli poikki -mielenosoituksessa lauantaina puhunut presidentti. Ja kun viimeisen lauluni kuulen, se on kaunis ja rauhallinen. Hänet muistetaan diakoniatyöntekijänä, joka teki paljon kotikäyntejä ja järjesti suosittuja retkiä kesäisin. 7.8.1917 Loppi . Lopulta tammikuussa 1957 reki valjastettiin ja matka kohti Lahtea ja kutsumusammattia alkoi. Takaisin Jokioisiin Eila palasi lokakuussa 1970. Rakas puoliso, isä ja pappa Heikki Vilhelm HARJU s. Näkyvästi paikalla ollut poliisi joutui ottamaan kiinni kaksi henkilöä, jotka eivät totelleet poistumiskäskyä
Monet työtoverit ja ystävät jäävät häntä kaipaamaan. Kutomonkuja 2 A, Forssa | 03 435 4665 | vkfysio.fi Päivän ohjelma: klo 12.00 Päiväkahvit klo 12.30 Luento Pysytään jalkeilla; fysioterapeutti Mika Leskinen alaraajaongelmat jalkojen lihashuolto tukipohjalliset kompressiosukat klo 14.30 Pyöräily yhteislaulun voimalla -nostalgiset toivekappaleet -sisäkengät mukaan! klo 15.00 Jos puhtia piisaa, niin Kuntosali on käytettävissä JALKEILLE! sunnuntaina 2.10. Asema-aukion tapahtumat olivat hänellekin viimeinen pisara. Varaa aika 010 190 200 (mpm/pvm) tai silmäasema.fi Meillä pääset silmälääkärille nopeasti FORSSA Prisma, Tapulikuja 6, 020 712 2322* *Puhelun hinta lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 6 snt/min tai matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min Silmälääkäripalvelut löydät jokaisesta Silmäasema-myymälästä. –?Olemme kaikki ihmisiä, ja kaikkien tulisi yhdessä pitää toistensa puolta, Satu Korpiniitty linjaa. Helsinkiläinen Satu Korpiniitty on tullut paikalle kuusivuotiaan Terhi-tyttärensä kanssa. Kansalaistorilta Senaatintorille suuntautunut mielenosoitus saatiin lopultakin järjestetyksi varsin rauhallisissa merkeissä. syyskuuta 2016 Forssan lehti. KUVA: Juha Vainio Terhi (vas.) ja Satu Korpiniitty saapuivat paikalle itsetehdyn banderollinsa kanssa. Vastaanottavat silmälääkärimme: Elina Vainio-Jylhä Tuovi Hakala Kari Koski Leena Koskinen Katjuska Mursunen Pekka Mäntylä Heikki Swan Lounaalle LOUNAAT VIIKOLLA 39 klo 11.00 – 14.00 Hämeentie 7 Lounas 10,50€ ja keittolounas 7,50€ Lounas sisältää runsaan salaattipöydän, alkukeiton, ruokajuomaksi veden, maidon tai kotikaljan ja jälkiruoaksi kahvin. Jyrki koivisto kirkkoherra Moni tahtoo pelin p oikki Metin Tuncer (vas.) ja Yakup Yilmaz eivät itse ole Suomessa joutuneet muukalaisvihan kohteeksi. Hän oli mukana myös lähetyslounaiden ja muiden lähetystilaisuuksien järjestämisessä ja ruoan valmistuksessa keittiössä. – Mutta rasismi on rikos, miehet painottavat. FL-LM uutiset 7 sunnuntaina 25. Hän oli myös lähes 10 vuotta seurakunnassa ehtoollisavustajana. Eila oli aikataulunsa salliessa aina valmis auttamaan työtovereitaan ja seurakuntalaisia. TNS-gallip Forssan markkinaalue 2015 42% seuraa säännöllisesti Forssan Lehdessä olevaa mainontaa Forssan Lehti kiinnostaa! osallistumista vuosikymmenen ajan. +55-klubitapaaminen Tapahtuma on maksuton. KUVAT: Kimmo Penttinen että Suomessa olo parantuu mielenilmauksen tuloksena. Ei tule toista Eilaa, mutta hänen kaltaisiaan lähimmäisiä kirkko tarvitsisi mitä kipeimmin tulevaisuudessakin. Hänellä oli avara ja lämmin sydän, myös kaukaisille lähimmäisille. –?Jokaisen ihmisen pitää pystyä käyttäytymään niin, että toisilla on turvallista. Poljetaan niin, että tukisukat vilkkuu. –?Nyt poliitikotkin ovat huomanneet, mitä kaduilla tapahtuu, ja se on hyvä meille kaikille. Tervetuloa viihtymään lounaalle! Maanantai Nakkikeitto Jauhelihacrepsit Paahtopaisti Kasvismunakas Jälkiruoka Tiistai Punajuurisosekeitto Pasta carbonara Pesto-pinjansiemenlohi Bataattipihvi Keskiviikko Kahdenkalankeitto Pekoninakit Metsästäjän broileri Kasvis-parmesaanirisotto Torstai Purjo-perunasosekeitto Mantelikala Dijonpossu Fetakasvispihvi Perjantai Suppilovahverokeitto Riistakiusaus Paholaisenkalkkuna Juusto-sienipasta Jälkiruoka Klubie männä t minna & sanna Puhelinlangat laulamaan ja porukalla paikalle! Ilmassa on Tähtipölyä..
syyskuuta 2016 Forssan lehti 8. Rahimi kertoo, että samassa keskuksessa asuvista tutuista viitisentoista on viime aikoina joutunut ikäkokeeseen. Koulussa kerrotaan kauhutarinoita ikätovereista, jotka ovat joutuneet lopettamaan koulunkäynnin ja siirtämään kamppeensa karuun aikuisten vastaanottokeskukseen. Rami Nieminen Afganistanilainen Nasrullah Rahimi pelkää, sillä nuorten maahanmuuttajien keskuudessa kytee huoli. Tämä johtuu siitä, että turvapaikanhakijoitakin on nyt enemmän. Maahanmuuttoviraston mukaan linja ei ole tiukentunut. –?Minulle ei ole ikätestiä vielä tehty, mutta olen todella huolissani. Hän kertoo, että matka salakuljettajien kyydissä kulki muun muassa Pakistanin, Turkin, Kreikan, Saksan ja Ruotsin läpi. –?Viime vuonnahan alaikäisiä turvapaikanhakijoita tuli todella paljon. KUVA: Riitta Salmi uutiset sunnuntaina 25. Ei ole sanottu, joudunko iänmääritykseen, mutta joudun varmasti. Somessa supistaan, että Suomen maahanmuuttoviranomaiset ovat alkaneet määritellä alaikäisiä turvapaikanhakijoita aikuisiksi. Siksi hänen kohtalonsa nivoutuu Ikätesti herättää kauhua ja huhupuheita . Nuorimies kertoo kuulleensa, että viranomaisten linja on muuttunut aivan viime aikoina. Rahimin mukaan samanlaisia kokemuksia on kuultu myös tuttavilta Tampereella ja Huittisissa. Ja nuorten mielikuvissa se on vain askelen päässä käännytyksestä. Nuoret turvapaikanhakijat epäilevät, että viranomaiset määrittävät alaikäisiä aikuisiksi. Hän on varma, etteivät Suomen viranomaiset usko häntä 17vuotiaaksi. MaahanMuuttoviraston ylitarkastaja Juha Kannelmaa kiistää jyrkästi, että linja alaikäisiin suhtautumisessa olisi mitenkään muuttunut. Hän asuu parhaillaan alaikäisten vastaanottokeskuksessa Turussa ja käy päivisin koulua ikätoveriensa tavoin. Suomi ei vielä suju, mutta keskustelu onnistuu darin kielen tulkin avulla. Nasrullah Rahimilla jäi Afganistaniin äiti ja pikkusisko, mutta hän pelkää palautusta kotimaahan, jossa hänen henkeään on uhattu. Jo viime vuonna niitä tehtiin enemmän kuin aikaisempina vuosina, mutta tänä vuonna on jouduttu tekemään vielä enemmän. Rahimi sanoo, että hänen onnistui tilata Afganistanista uudet paperit, mutta viranomaiset Suomessa eivät hyväksyneet niitä. Rahimi sanoo olevansa 17-vuotias. . rahiMi haki Suomesta turvapaikkaa viime syksynä. –?Aikaisemmin tulleita ei testattu juuri lainkaan. Suurin osa viime vuonna saapuneista on siis ollut tänä vuonna käsiteltävänä. . Siihen nähden ikätestit ovat tosiaan lisääntyneet tosi paljon tänä vuonna. Jokaisen kohdalla tuomio on ollut sama: täysi-ikäinen. Henkilöllisyystodistus katosi matkan aikana. . Tosin on totta, että ikätestejä tehdään nyt selvästi enemmän kuin aiemmin. Nyt testejä tehdään kaikille, Rahimi sanoo
KuVA: Jari e. FL-LM ”Maksu kaikille kalastajille” Vääntö kalastusmaksun vapautuksesta yli 65-vuotiaille on viriämässä uudelleen. –?Kysyin, kuinka moneen paikalla olleista yrityksistä oli tehty tietoturvaja tietosuojapolitiikka, ja kuinka moni oli järjestänyt tietoturvakoulutusta henkilöstölle. –?Näin pikaisesti lakia ei pidä muuttaa, sanoo kansanedustaja ja maaja metsätalousvaliokunnan jäsen Harry Wallin. Edellisvuonna ikätestejä tehtiin 70. hän on varma, etteivät suomen viranomaiset usko häntä 17vuotiaaksi. • Testi tehdään Helsingin yliopistossa, jossa kaksi lääketieteen asiantuntijaa arvioivat tulokset. Afganistanissa häntä odottaisi vihamiesten kosto tai syytteet taposta. ICT-alalla on Mattssonin mukaan arvioitu, että se on toistaiseksi alan suurin hallinnollinen mullistus tällä vuosituhannella. –?Tämä ei ole mikään yllätys, sillä edellisen hallituskauden aikana eräiden tahojen aikaansaama yli 65-vuotiaiden vapauttaminen kalastushoitomaksun maksusta on odotetusti vähentänyt maksukertymää, Myllylä summaa. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Kirjavainen arvelee maksukertymässä näkyvän kalastajien korkean ikärakenteen. Kannelmaa kertoo, että ratkaisun tekevät viime kädessä maahanmuuttoviraston virkamiehet. Ylitarkastaja Kannelmaan mukaan alaikäisen iän mittaaminen voidaan tehdä, jos viranomaisilla on perusteita epäillä turvapaikanhakijan valehtelevan ikänsä. Kalatalouden keskusliitto jättäisi vain alle 18-vuotiaat, mato-onginnan, pilkkimisen ja silakan litkauksen kalastushoitomaksun ulkopuolelle. FL-LM Firmat vasta heräilevät tietosuojavaatimuksiin Ohjeet yrityksille Muista nämä • ennakoi. Virpi Niemistö Kalatalouden keskusliitto haluaa ulottaa kalastushoitomaksun vastedes kaikkiin yli 18-vuotiaisiin kalastajiin. Suurimmassa oppositiopuolueessa sdp:ssä lain tarkistamiselle ei nähdä tarvetta. Ikätestejä tehdään vain pienelle osalle alaikäisiksi ilmoittautuneista. Edellisvuonna alaikäisiä saapuneita oli vain 196. Heidät sijoitetaan omiin vastaanottokeskuksiin ja heillä on oikeus käydä koulua. Molemmat antavat niistä oman arvionsa. • Tee riskianalyysi. Puutteiden löytäminen ja korjaaminen vie aikaa. Heistä noin 2 000 oli afganistanilaisia. • selvitä, tarvitaanko organisaatiossasi tietosuojavastaava. Tietosuojaviranomaiset voivat määrätä EU-sääntöjä rikkoville yrityksille jatkossa ankaria sakkoja, joiden määrä voi nousta jopa neljään prosenttiin yrityksen edellisvuoden liikevaihdosta. Käytännössä lapsi säästyy käännytykseltä helpommin. Lähde: VAHTI-raportti 1/2016 EU:n tietosuoja-asetus teettää yrityksissä työtä. Käytännössä lapsi säästyy käännytykseltä helpommin. Hänen perheensä sanoo minun tehneen sen. Tuolloin päädyttiin sosiaalidemokraattien hellimään yli 65-vuotiaiden maksuttomuuteen. Muodosta kokonaiskuva henkilötietojen käsittelystä organisaatiossa. –?Tämä vaatii väistämättä yrityksiltä paperityötä, ja samalla syntyy kysyntää asiantuntijapalveluista ict-alan palveluyrityksille, Mattsson arvioi. • Viime vuonna testiin määrätyistä hieman yli 60 prosenttia paljastui täysi-ikäisiksi. hakala uutiset 9 sunnuntaina 25. –?Ja maksuvelvolliset puntaroivat ehkä tarkemmin, lähteäkö kalaan vai ei ja miten kalastavat, kun uusi maksu on nyt korkeampi kuin aikaisempi kalastuksenhoitomaksu. Fakta Täysi-ikäinen on ainakin 20-vuotias • Suomeen saapui viime vuonna 3 024 alaikäistä turvapaikanhakijaa. –?Mukavahan se olisi, jos yli 65-vuotiaiden ei tarvitsisi maksua maksaa, mutta nykyisellä rahoituskertymällä ei saada kalastusalueita hoidettua, toteaa keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Maria Maijala (kesk.). Yritysten on muun muassa luotava oikeat, järjestelmälliset toimintatavat tietosuojan varmistamiseksi, dokumentoitava asiat ja koulutettava henkilökuntaansa, jotta niiden tietojenkäsittely täyttää EU-asetuksen vaatimukset. –?Jos hakija on alaikäinen, pohditaan, pitäisikö hänen saada oleskelulupa yksilöllisen suojelun perusteella, Kannelmaa myöntää. Kalatalouden keskusliitto perää tämän vuoden alusta voimaan tulleen lain uudelleenarviointia jo nyt syksyllä, koska valtion budjetissa kalatalouden edistämisen määrärahat ovat vähenemässä 10,6 miljoonasta 8,7 miljoonaan. Henkilötiedot on jatkossa poistettava rekistereistä, jos niiden kohde sitä pyytää, ellei tietojen säilyttämiselle ole laillista tai muuta merkittävää perustetta. Toisinaan virasto saa etukäteen poliisilta tai vastaanottokeskuksista vinkkejä kovin iäkkäiltä vaikuttavista lapsista. Maijala uskoo, että monet iäkkäätkin kalastajat kannattavat mieluummin hyvinhoidettuja kalavesiä ja maksua kuin retuperällä olevia vesistöjä ja maksuttomuutta. Periaatteessa alaikäisyys ei vaikuta turvapaikan saamiseen. Laiminlyönnit voivat johtaa isoihin sakkoihin ja altistaa kiristykselle. • Turvapaikanhakijan ikää määritellään hammastietojen ja ranteen luiden perusteella. ”Minut tapettaisiin Afganistanissa.” NAsruLLAh rAhiMi ”Jos hakija on alaikäinen, pohditaan, pitäisikö hänen saada oleskelulupa yksilöllisen suojelun perusteella.” JuhA KANNeLMAA ylitarkastaja Nasrullah rahimilla jäi Afganistaniin äiti ja pikkusisko, mutta hän pelkää palautusta kotimaahan, jossa hänen henkeään on uhattu. Viidestäkymmenestä kädestä nousi kaksi, Mattsson havainnollistaa. Nyt yli 65-vuotiaat on vapautettu kalastusmaksusta. nyt uskottavuuteen. eU:n UUtta asetUsta aletaan soveltaa käytäntöön reilun puolentoista vuoden kuluttua. Olen sataprosenttisen varma, että minut tapettaisiin Afganistanissa. FL-LM Periaatteessa alaikäisyys ei vaikuta turvapaikan saamiseen. –?Tällainen lakimuutos pitäisi saada voimaan heti vuoden 2017 alusta lukien, keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä vaatii. Suurinta osaa viranomaiset siis uskovat. Rahimikin toivoo voivansa jatkaa koulunkäyntiä ja lupaa jäädä Suomeen. • Ikätutkimus tehtiin viime vuonna 149 turvapaikanhakijalle. Paasonen pelkää, että osa verkkorikollisista odottelee jo tilaisuutta päästä kiristämään asiansa laiminlyöneitä yrityksiä. KuVA: riitta salmi henripekka Kallio Yrityksillä on vielä paljon töitä tekemättä EU:n uuden tietosuoja-asetuksen vaatimusten täyttämisessä. Lisäksi alaikäisille määrätään oma edunvalvoja. Lopulliseen tuomioon lasketaan kuitenkin kahden vuoden varmuusvara, joka tulkitaan hakijan eduksi. –?Henkilörekisterillä tarkoitetaan henkilötietoja sisältävää tietojoukkoa, määrittelee K2 Turvapalvelut Oy:n toimitusjohtaja Jyri Paasonen. Ikätesti on kirjattu lakiin 2010. Oleskelulupa inhimillisistä syistä heltiää yleensä helpommin kuin varsinainen turvapaikka. Lasta ei lähetetä kotimaahansa, jos ei vaikkapa ole varmuutta, onko hänellä huoltajaa siellä odottamassa. • huolehdi, että henkilötietojen käsittely on dokumentoitu asianmukaisesti. KalastUsneUvos Eija Kirjavainen maaja metsätalousministeriöstä muistuttaa, että kalastuslain uudistamisen yhteydessä pari vuotta sitten kyse oli siitä, säilytetäänkö jo vuodesta 1997 lähtien voimassa ollut yli 65-vuotiaiden maksuvapautus vai ei. • Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat parempia etuja kuin aikuiset. • Testin avulla hakijan ikä voidaan määrittää kuukausien tarkkuudella. Asiasta väännettiin kättä pari vuotta sitten, kun silloisessa hallituksessa kokoomus ja sdp olivat erimielisiä maksuvapautuksesta. Oleskelulupa on väliaikainen, mutta siihen myönnetään usein jatkoa esimerkiksi nuoren aloittamien opiskelujen perusteella. Valtakunnallisen ict-ketju G30:n toimitusjohtaja Erkki Matt sson kertoo esimerkin tällä viikolla Rovaniemellä pidetystä asiakastilaisuudesta. Oikeus kontrolloida ja saada tietoa omien henkilötietojen käsittelystä paranee. eU:n tietosUoja-asetUs takaa ihmisille jatkossa oikeuden saada tietoonsa itseään koskevat vakavat tietoturvaloukkaukset. –?Ystäväni isä oli töissä valtiolla, ja hänet tapettiin. Asetusta voidaan soveltaa lähes jokaiseen yritykseen, sillä sen tarkoittamaksi henkilörekisteriksi voidaan tulkita esimerkiksi sähköposti
Parolan panssariprikaatin varusmiehet kiersivät eilen ovelta ovelle keräämässä rahaa sotaveteraaneille. Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti von Hertzen ohjeisti keräystä suorittaneita varusmiehiä siltä varalta, että joku kysyy tai kyseenalaistaa keräyksen laillisuuden tai varainjakoformaatin. Veteraanijärjestöt ovat tästä luonnollisesti mielissään, mutta hallituksen kädenojennus ei anna järjestöille aihetta laakereilla lepäilyyn vaan päinvastoin, töitä on tehtävä entistä enemmän. –?Meillä on käynyt tuuri siinä mielessä, että kukaan ei ole koskaan väärinkäyttänyt veteraanikeräystä. Von Hertzenin mukaan sotaveteraanien suurin toive on saada asua kotona mahdollisimman pitkään. –?Meidän on vietävä virkamiesten tietoisuuteen tietoa siitä, mitä veteraanit tarvitsevat. Sotaveteraanikeräyksiin luotetaan ympäri Suomen. Veteraaneille tarjotaan muun muassa ruokaja siivouspalveluja sekä jalkahoitoja. Parolan PanSSariPrikaatin 14 varusmiestä kiersi keräämässä lahjoituksia Jokioisilla. Von Hertzen harmittelee sitä, että kunnat epätietoisuudesta johtuen ovat tähänkin asti palauttaneet valtiolle sotaveteraanien palveluihin korvamerkittyä rahaa. Seitsemän yhdistyksen jäsentä lähti eilen kuljettamaan varusmiehiä Jokioisten alueella. Sen aikakauden ihmisethän eivät itse apua pyydä ja nyt tähdätään siihen, ettei heidän tarvitsisikaan. Samaa sanoo Jokioisten Sotaveteraanit ry:n hallituksen jäsen Pertti Järvinen. Yritämme kiertää päivän aikana koko kunnan, mutta mitään keräystavoitteita emme ole asettaneet, Järvinen sanoo. –?Kasarmilla voidaan puhua nuorten miesten viikonloppuasioista, Taloudellista tukea kotona asumiselle . Kuntien ja järjestöjen yhteistyö agendalla Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti von Hertzen (toinen oik.) ja Jokioisten Sotaveteraanit ry:n hallituksen jäsen Pertti Järvinen olivat odottavissa tunnelmissa ennen keräyksen alkamista. Kuljetustoimintaan palattiin yli 20 vuoden tauon jälkeen, kun Kanta-Hämeen Sotaveteraaniyhdistys lakkautti joululehden, jonka mainostulot olivat paikallisyhdistyksen tärkeä tulonlähde. –?Kunnilla ei ole välttämättä töissä henkilöitä, jotka tietävät veteraanien tilanteen ja tarpeet. Ketään ei tarvitse käskyttää keräystehtäviin, Kilponen toteaa. FL uutiset sunnuntaina 25. Varusmiesten valvojana toiminut luutnantti Joonas Kilponen kertoo, että varusmiehelle keräys kuuluu osana kiinnioloviikonlopun virkaaputehtäviä. mutta kun vanhempi henkilö alkaa puhutella heitä, kyllä siinä varusmiehen ilme vakavoituu. Kun tarkoitus ja kohde ovat kansan mieleisiä, se on valmis avaamaan kukkarojensa nyörejä. Jokioisilla asuu vielä 13 veteraanitunnuksen omaavaa miestä ja 10 naista. Yritämme olla sen tiedon kasvattamisessa aktiivisia, Järvinen sanoo. SuomeSSa on yli 20?000 sotaveteraanin tunnuksen omaavaa henkilöä, joista 3?000 haavoittunutta. Von Hertzen arvioi pitkäaikaisella kokemuksella, että summa voisi nousta noin 1?500 euroon. –?Varojen turvin tuetaan kotona asumista. –?Mietimme hallituksessa, millä kompensoimme tulonmenetystä ja päätimme osallistua tähän. Vapaaehtoiset kierrättivät Jokioisilla varusmiehiä keräämässä rahaa sotaveteraanien kotipalvelujen ylläpitämiseen. Heidän keski-ikänsä on 92 vuotta, joten kovin pitkään veteraaneja ei enää keskuudessamme ole. Kanta-Hämeen Sotaveteraanipiirin toiminnanjohtaja Pertti von Hertzen kertoo, että yhdistysten tärkein lähitulevaisuuden tehtävä on tiivistää yhteistyötä kuntien virkamiesten ja päättäjien kanssa. Tosin von Hertzen lisäsi, että sellainen on erittäin epätodennäköistä. syyskuuta 2016 Forssan lehti 10. Joukko vapaaehtoisia jokioislaisia toimi heidän kuljettajinaan. . Kertokaa, että kerättävät varat jäävät tälle seudulle, von Hertzen ohjeisti varusmiehiä. Jokioisten Sotaveteraanit ry:n hallituksen jäsen Pertti Järvinen sanoo, että niin kauan kuin yksikin veteraani on elossa, paikallisyhdistys tukee heitä. Ami Laaksonen Jokioinen Sotaveteraaneille kerättiin lauantaina rahaa muun muassa Somerolla, Tammelassa ja Jokioisilla. KUVAT: Seppo Pessinen Ami Laaksonen Hallituksen budjettiesityksessä ollaan varaamassa sotaveteraanien kuntoutukseen ja kotipalveluihin ensi vuodelle lisärahaa Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi. Tämä on luotettavin keräys ja kuluihin siirrettävä raha valtakunnassa pienin, von Hertzen kertoo
KUVA: Seppo Pessinen 11 sunnuntaina 25. Nea Rantala (ylempänä) esittelee brasilialaisen jujutsun otteita taisteluparinaan pääohjaaja Päivi Aittamaa. syyskuuta 2016 ForSSan lehti Sunnuntai. Oppiminen on ollut haasteellista ja ajoittain vaikeaa, mutta jokaisen mielestä myös hyvin palkitsevaa. Ekaluokkalaisen Pihla Nikulan Me erilaiset -ryhmään ovat tervetulleita kaikki, koska kaikki ovat erilaisia 6 Sunnuntai 15 Motivaatio saa oppimaan Nea Rantala, Juha Halminen ja Marjut Hughes ovat kaikki ryhtyneet opettelemaan jotakin itselleen täysin uutta
Otteet sisältävät erilaisia lukkoja ja kuristuksia. –?Lapset, oma huono kunto, vuorotyö, sairaanhoitajana työskentelevä Nea luettelee. . Laji on niin kokonaisvaltaista. –?Minusta tuntuu kuin olisin rakastunut tähän lajiin, kertoo Nea Rantala iloisesti. Nea on osallistunut jo kolmeen valkoisen vyön kilpailuun ja voittanut heti toisen kilpailunsa. syyskuuta 2016 Forssan lehti 12. Hänen miehensä työtoveri harrasti lajia ja tiesi, että se kiinnosti Neaakin. Hän ihastui lajiin niin palavasti, että sitä voisi kutsua miltei hurahdukseksi. Minna Autio Tammela Kahden pienen lapsen äiti Nea Rantala aloitti brasilialaisen jujutsun helmikuussa. Tässä lajissa voi maassa hallita toista ihmistä ja käyttää kehoaan monipuolisella tavalla. Nea Rantala toivoo rohkaisevansa muitakin brasilialaisen jujutsun pariin. –?Brasilialainen jujutsu on kiinnostanut minua valtavasti jo pitkään. Vaikka Nea halusi aloittaa lajin harrastamisen, tuntui, että oli aina jonkinlaisia syitä, miksi se ei vain onnistuisi. KUVAT: Seppo Pessinen sunnuntai sunnuntaina 25. Brasilialainen jujutsu on painia, jossa tavoitteena on viedä vastustaja pystyasennosta maahan ja pitää siellä. Tämä voi antaa niin valtavasti, hän kertoo. Syksyllä innostutaan taas opiskelemaan uusia asioita ja aloittamaan uusia harrastuksia. Harrastuksen aloittamista edelsi kuitenkin pitkä jahkailu ja tekosyiden keksiminen. Parasta on yllättää ja ylittää itsensä . Olin seuraillut lajia erilaisissa medioissa ja se kiehtoi minua aivan erityisesti. Luovuttamisen merkkinä on taputus. Vaikka harrastus ei kestäisikään, uuden oppiminen ja innostuminen on silti hyödyllistä. Eräänä päivänä työtoveri oli heillä käymässä ja tuli puhumaan Nealle
Opiskeleminen on palkitsevaa, jos kokee saavansa siitä jotakin. Vammakaan ei estä harrastamista, sillä voi harjoitella oman liikkuvuuden mukaan. Nea ei välttämättä tiedä, mitä toiset ryhmäläiset tekevät työkseen tai millainen perhe heillä on, mutta kokee, että lajissa pääsee silti hyvin lähelle toista. Tämä ei ole pelkästään nuorten, hyväkuntoisten tai laihojen laji. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Nea kertoo esimerkin. Liikkeet näyttävät minusta tosi kauniilta. –?Aloittaessani en vielä tiennyt, miten yhteisöllinen tämä laji on, vaikka jokainen suoritus tehdään yksilöinä. Lahkeiden lyhentäminenkin alkoi sujua omatoimisesti. Kun kokeilee opetella jotakin, joka tuntuu vaikealta, se laskee kynnystä seuraavan jutun tekemiseen. –?Kilpailu lajissa on rankkaa, mutta sitä voi harrastaa myös vain kuntoliikuntana. –?Toivottavasti se ei ollut anoppi, virnistää Juha Halminen. tämä voi antaa niin valtavasti, hän kertoo. Halminen kuuli, että joku oli alkanut jo korjailla huulipunaansa. –?Housujen lyhentäminen on todella vaativaa, hän kertoo ja esittelee suorien housujensa lahkeita. Hän tokaisi minulle, että jos haluan mennä, minun on ihan itse sinne mentävä. Mies on kuitenkin tyytyväinen siitä, että oppi ompelemaan. Yksi kurssi hänellä on toivomuksena. –?Ikinä ei ole ollut tunne, että jaksanko mennä, hän hymyilee. KUVat: Seppo Pessinen Juha Halminen esittelee ylpeänä tekstiiliompelukurssilla tekemäänsä verhoa ja sen suoria, siistejä saumoja. –?Siihen meni kokonainen päivä. Verhot tulivat valmiiksi ja niitä kokeiltiin ikkunaan. Pariin tuntiin ei ajattele mitään muuta kuin mitä on tekemässä, tulee sellainen zen-tila. Soitin Wahren-opiston ompelutyön opettajalle ja kysyin sopiiko tulla ryhmään mukaan kesken vuoden. Yllätyksekseni anoppi on jälleen samalla kurssilla! Monesta kiinnostunut mies haluaa oppia koko ajan uutta. Se on vähän niin kuin kotiin menisi.” Neea RaNtaLa Nea Rantala toivoo rohkaisevansa muitakin brasilialaisen jujutsun pariin. Nea Rantala esitti erilaisia tekosyitä. Se on vähän niin kuin kotiin menisi. Päivänvalossa väri ei sopinutkaan, joten ne eivät lopulta tulleet käyttöön. –?Hän sanoi, että peruskurssi on alkanut jo kaksi päivää sitten, miksi sinä et ole siellä. –?Housut olivat odottaneet työhuoneella kolme kuukautta, että lahkeet lyhennettäisiin. HalmiNeN oN opiskellut kansalaisopistoissa vuosien varrella monenlaisia kursseja. Siellähän se paranee. FL ”Aloittaessani en vielä tiennyt, miten yhteisöllinen tämä laji on, vaikka jokainen suoritus tehdään yksilöinä. Sieltä löytää toisen perheen. Opettelin puolaamaan ja miten säädöt toimivat. –?Päätin että pitää ruveta itse tekemään. Lopulta Halminen päätti tarttua toimeen. Sellaista hän ei ole vielä valikoimasta löytänyt. –?Tässä lisääntyy liikkuvuus, voima ja kestävyys. Tekee myös mieli pitää itsestään parempaa huolta ja elää terveellisemmin, että jaksaa painia paremmin. –?Leikkaaminen ja oikea mittaus on tärkeää. Hän halusi minut mukaan. Hän on itse edistyneempien ryhmässä. Nea kertoo, että laji sopii kaikille. –?Huono kunto ei haittaa. Sopihan se. Hän esittelee kuparinväristä satiinikangasta, jonka toinen puoli on kiiltävä ja toinen hiukan matta. Lapsetkin voi ottaa mukaan, koska siellä on lapsille leikkialue. –?Sinne mennään nöyränä. –?Kun ei osaa ja se nolottaa, toinen ryhmän jäsen keskeyttää oman harjoituksensa ja tulee viereen näyttämään hidastetusti, kunnes liikkeen oppii. Juha Halminen opetteli ompelemaan Jatkuu seuraavalla sivulla sunnuntai 13 sunnuntaina 25. Siitä olisi työkirjoittamisessa todella paljon hyötyä. Nea Rantala kertoo, että vielä ei ole käynyt niin, että treenien lähestyessä sohva houkuttaisi enemmän. –?Jaksan olla parempi äitikin, kun saan harrastaa omia juttuja. –?Haluaisin oppia kymmensormijärjestelmän. Sieltä löytää toisen perheen. Tokaisu jäi Nean mieleen, ja lopulta hän päätti liittyä ryhmään. –?Enimmäkseen olen opiskellut erilaisilla englannin kielen kursseilla. Ei kyse ole siitä, kuka on parempi vaan siitä, mitä osaa ja mitä voi opettaa toisille. –?Seuraavana päivänä puhuin siitä omalle työkaverilleni. Itse hän harrastaa brasilialaista jujutsua rakkaudesta lajiin. Nean mies ja miehen työtoveri tyrmäsivät jokaisen. Jotkut ovat tulleet kolme viikkoa myöhässä eikä sekään haittaa mitään. Se, että alku oli häneltä mennyt ohi, ei haitannut. –?Hän oli samassa ryhmässä! tekstiiliompeluN ryHmässä kukin teki omia projektejaan, ja Halminenkin ompeli housujen lyhentämisen lisäksi mm. Opettaja kertoi tekstiiliompelun kokonaan naisista koostuneelle ryhmälleen, että mukaan on tulossa mies. Olen myös oppinut tsemppaamaan itseäni, että en luovuttaisi niin helposti. –?Suurin haaste minulle oli ensin oppia käyttämään ompelukonetta, hän toteaa. Olin sanonut emännälle asiasta useita kertoja. Huomasin, että kiire ei ompelemisessa ole hyvä. verhot makuuhuoneeseen. Minna autio Forssa Juha Halminen halusi lyhentää housut. Kun tekee tarpeeksi rauhallisesti, kaikki menee hyvin. Siellä ei naureta, vaan kaveria tuetaan ja tsempataan. –?Asiat ruokkivat itseään. Kun on mukava kurssi ja porukka, on kivaa opiskellakin. –?Parasta on ollut se fiilis, kun on tehnyt fyysisesti asioita, joilla yllättää ja ylittää itsensä – ja tekee sen ihmisten kanssa, joilla on sama päämäärä. Vuorotyö ei haittaa, sillä salille voi mennä harjoittelemaan myös kaverin kanssa kaksin. Nytkin ilmoittauduin englannin keskusteluryhmään. HäN kertoo , että harrastaminen on parantanut hänen jaksamistaan ja stressinhallintaa sekä kohottanut kuntoa. Nea jäi miettimään asiaa. Seuran maksuun sisältyy ohjattu harjoittelu, mutta jäsenet voivat myös käydä seuran salilla harjoittelemassa vaikka joka päivä. –?Miehen työkaveri tuli viikonloppuna omalla vapaa-ajallaan opettamaan minulle alkeita. Reuna pitää kääntää piiloon oikealla tavalla
Itsensä tunteminen muuttuu tärkeäksi, tarvitaan ymmärrys siitä, mitä omassa mielessä tapahtuu ja mitä tulisi kehittää. liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa innostus voi olla ratkaiseva tekijä. En muista enää samalla tavalla kuin kaksikymppisenä; mieleen painaminen teettää enemmän töitä. Motivaatio tulee paljon painavammaksi syyksi kuin nuorella. Asenne voi olla oppimisen pullonkaula. . sunnuntai sunnuntaina 25. Ennen Humppilaan muuttoaan Marjut toimi Teostossa 22 vuotta palvelupäällikkönä. –?Jätin kotiseutuni ja Teoston työn ja muutin mieheni työn perässä Humppilaan. Käytännön työ tukee teoreettista oppimista, Marjut sanoo. Palvelukeskuksella on myös oma hoitajakissa. Pitää olla halu opiskella. Hän aloitti työelämänsä 12–13-vuotiaana Helsingissä, kesätyössä Merenkävijät ry:n toimistolla. opiskelu väHän yli viisikymmentävuotiaana ei ole enää samanlaista kuin ensimmäistä ammattia opiskellessa. Silloin konkreettisella tavalla mielen käytön kautta vaikutetaan siihen, miten aivot toimivat. –?Tavat ja tottumukset istuvat hirveän tiukasti meidän kaalissamme, Ville Ojanen sanoo. Marjut työskenteli seuraavat neljä vuotta toimistotyöntekijänä. Sitten hän teki jälleen uuden ammatinvalinnan ja ryhtyi opiskelemaan lähihoitajaksi. –?Puhdasta fyysistä suoritusta aivot oppivat ihan toistojen kautta. –?Kun uskalsin ottaa riskin, se on antanut minulle paljon, joskin myös työllistänyt paljon. Sitten kun teoreettista tietoa soveltaa käytäntöön, se loksahtaa kohdalleen. Toimittuaan kukkakauppayrittäjänä puolitoista vuotta hän totesi sen kannattamattomaksi ja lopetti yrityksen. Toimintatapoja täytyy yrittää siirtää pikkuhiljaa oikeaan suuntaan. –?Alalla on niin paljon työtä, ettei tarvitse olla työttömänä edes opiskellessa, Marjut Hughes toteaa. Kun kulkee kaksi askelta eteenpäin ja yhden taaksepäin, on silti askeleen voitolla. Motivaatio on hänen mielestään kaikkein tärkeintä. Myönteistä ajattelua tai asennetta voi treenata joka päivä; monta kertaa päivässä eteen tulee sopivia tilanteita. Sitten tulee paluu vanhaan, relapsi. –?Riittävän hyvä on just hyvä, toteaa Ville Ojanen. Sen jälkeen olen opiskellut vielä kaksi uutta ammattia yhdeksän vuoden aikana. Marjut ”Maiju” Hughes valmistuu näinä päivinä kolmanteen ammattiinsa. Sen pystyy yhdistämään siihen, mitä olen ja teen nyt. Ilman motivaatiota ei opi mitään: opiskelu ilman motivaatiota on turhaa. Terveellisten elämäntapojen merkitys korostuu. Humppilaan muuttoon hän suhtautui tilaisuutena. ikä vaikuttaa myös oppimisprosessiin. Tarvitaan itsereflektiota. –?Sen löytäminen miksi teen, miksi opiskelen. Hän perusti oman kukkakaupan Loimaalle. Pitää olla hyvässä mielentilassa ja pitää huolta päänupin toiminnasta. –?Pitää myös pitää huolta jaksamisesta. –?Se on ymmärrettävä. ojanen kertoo , millaisista vaiheista oppiminen koostuu. Kannan mukanani sitä, mitä olen tehnyt, kokenut ja oppinut. Tunnistamisen jälkeen voi harjoitella myönteisyyttä vaikkapa mielikuvaharjoittelulla. Growth mindset on tämän vastakohta, kasvun asenne. Muutos on päämääriin kiinnittynyttä. Nyt hän on työssä Mäntyrinteen palvelukeskuksessa Humppilassa. Silloinkin tarvitaan tukea, ohjausta ja toistoja. Kun on väsynyt, ei opi. Sen jälkeen alkaa tutkintoviikko. Kaiken oppimisen pohjana on toistaminen. Tällöin emme voi opetella mitään. Tarvitaan myös sallivuutta ja myötätuntoista asennetta itseään kohtaan. Jos haluaa opetella vaikkapa stressitilanteissa rakentavammin toimimista, pitää ensin tunnistaa taustalla oleva pessimismi, asenne. Innostus vie pitkälle Marjut Hughes on tehnyt opiskeluaikanaan töitä hoitoalan työpaikoissa Humppilan alueella. Puhutaan käsitteistä fixed mindset tai growth mindset. –?Ajattelin pitää vähän lomaa, mutta viikossa sainkin uuden työpaikan. Opintojensa aikana hän on työskennellyt terveydenhoitoalan eri pisteissä. Teoreettinen opiskelu on haasteellisempaa, kun pitää päntätä. –?Sen voi hyväksyä ja jatkaa taas eteenpäin. Olemme siis joko hyviä tai huonoja jossakin asiassa luontaisesti, eikä taitoihin voi enää vaikuttaa. –. Alun perin hän opiskeli sihteeriksi. Uskalsin hypätä uuteen ja ottaa haasteen vastaan. Humppilaan muutettuaan Marjut Hughes opiskeli floristiksi. Sitten tuli muutos. Aikuisella on tapana kytkeä uusi tieto opittuun käytännön kautta. Marjut vaihtoi alaa – taas . Marjut avustaa Mäntyrinteen palvelukeskuksen asukasta Valto Heliniä. Fixed mindset -termin voi suomentaa muuttumattomuuden asenteeksi: käsitykseksi siitä, että osaamamme asiat ovat sisäsyntyisiä ja muuttumattomia. Sen myötä työkalupakkini on vain laajentunut. Seuraavaksi toiminta, opiskelu. pidemmän aikavälin muutoksessa asenne ratkaisee. Hän kertoo, että nyt opiskelu vaatii muistitekniikoita ja B-vitamiinia. –?Kolmantena tärkeänä vaiheena on oppimisen tutkiminen ja mittaaminen, Ville Ojanen lisää. –?Elämäntapamuutokseen pitää olla jokin oma näkökulma: terveys, eliniän pidentäminen tai muu vastaava. Kun haluaa ja täytyy oppia uutta niin korkea-asteiset, mielensisäiset oppimisen edellytykset korostuvat. Myös repsahdukset kuuluvat oppimisprosessiin. Jos opetellaan korkean kompleksisuustason taitoja, kuten tunnetai vuorovaikutustaitoja, eivät pelkät toistot riitä. Motivointi on keskeistä, samoin asenne. Mitä syvempään juurtuneita tapoja meillä on ja mitä suurempi muutoksen pelko, sitä vaikeampaa tapoja ja tottumuksia on muuttaa. –?Asioita on hyvä tehdä kimpassa. Hänestä tulee lähihoitaja. –?Oppimisprosessi on hyvä esimerkki siitä, mistä aivojen toiminnassa on kyse. Kun se on saatu suoritettua, hän on valmistunut lähihoitajaksi. –?Voi mielessään asettaa itsensä realistisiin tilanteisiin ja harjoitella toimimista niissä. syyskuuta 2016 Forssan lehti 14. Oppimisessahan koodataan uudelleen, tavallaan konfiguroidaan aivoja. Lapsilla oppiminen on fyysisempää, tavallaan mekaanisempaa, kun taas aikuisilla se on henkisempää. –?Ensimmäisenä on tunnistaminen: itsereflektio, eli pitäisi tietää, mitä pitäisi opetella. –?Aikuisella tavat ja tottumukset ovat merkittäviä rajoitteita: mukavuudenhalu ja ylläpitämisen tarve, tavallaan energiansäästömoodi. Minna Autio Humppila Marjut Hughesilla on meneillään viimeinen työssäoppimisjakso. –Se voi riittää jopa vuodeksi tai pariksi. –?Uusissa harrastuksissa tai muutoksissa innostuksen tehopiikillä on suhteellisen pitkäaikainen vaikutus, Ville Ojanen kertoo. Uusien taitojen tehokas oppiminen riippuu siitä, mitä opetellaan. Tällöin ajattelemme, että olipa lähtötilanne millainen hyvänsä, voimme aina kehittyä ja kasvaa paremmiksi valitsemissamme taidoissa. KUVAT: Seppo Pessinen Minna Autio Aivotutkimuksesta väitellyt psykologi, FT Ville Ojanen Aivokunto oy:stä kertoo, että kun puhutaan aivojen toiminnasta, puhutaan samalla mielestä, eli ajatuksista ja tunteista. Oppiminen ja henkinen kasvu alkavat kytkeytyä voimakkaasti yhteen
Tuli esiin, että kiusaajaakin voi mennä auttamaan. –?Pitää myös tehdä sitä hommaa eli auttaa eikä pelkästään puhua. Kun jotain sattuu, hälytetään partio liikkeelle. Kykyri kiittelee koulun oman oppilaan kampanjajulistetta raflaavammaksi ja värikkäämmäksi kuin maan laajuisia julisteita. Kotona Pihla Nikula on järjestänyt juhlia: esimerkiksi uudenvuodenjuhlan monituntisen ohjelman minuuttiaikataululla. TiisTaiTa vasTen yöllä Pihla Nikulan oli vaikea saada unta. Todettiin, että koulun identtiset kaksosetkin ovat keskenään erilaisia. –?Olemme myös keskustelleet erilaisuudesta luokassa: siitä, miten jollakin on vaikka silmälasit. Pihla Nikulalla itsellään on kortteihin tarinat. Pihla Nikulan koulu eli Marttilan koulu Kälviällä Kokkolassa on mukana valtakunnallisessa KiVa Koulu -ohjelmassa. Viesteinä ovat esimerkiksi ”rakas”, ”sinä ja minä”, ”olet kiva” ja ”heippa”. Nämä ajatukset on kirjattu julisteeseen, jonka ekaluokkalainen Pihla Nikula piirsi eräänä maanantaina noin kuukausi koulujen alkamisen jälkeen. Ryhmään ovat tervetulleita kaikki, koska kaikki ovat erilaisia. Nikulan luokassa toivotaan, että kampanja leviää Kälviältä muuallekin. Vaikka olisikin hassu. Pihla Nikula (keskellä) ja muut Marttilan koulun ekaluokkalaiset ovat viime päivinä keskustelleet erilaisuudesta. Me erilaiseT -kaMpanja on herättänyt kiinnostusta jo toisessakin kokkolalaisessa koulussa. Kun katsoin tarkemmin, ne olivat muutenkin ihan erilaisia. Hän perusti äitinsä kanssa Pihkula-tuotemerkin, joka julkaisee hänen korttejaan. Kun väritin kädet, kaikista tuli eri värisiä. Juliste kiinnitettiin luokan liitutaululle. Me erilaiset -ryhmään ovat tervetulleita kaikki, koska kaikki ovat erilaisia. Jos kampanjaan lähdettäisiin muissakin kouluissa ympäri Suomen, pystyisikö Pihla Nikula tekemään lisää julisteita. Pihla Nikula päätti aloittaa oman kampanjansa kiusaamista vastaan. ”Tuo vei mun kynän” -tyyppisiä tilanteita ratkomme. Kaisa Hahto Kaikki on tärkeitä. . Kykyrin mukaan 125 oppilaan maaseutukoulussa kiusaaminen ei ole ollut vuosiin ongelma. Voi myös lainata vaikka askarteluliimaa kaverille. Opettaja Kykyrin mukaan kampanja on luokassa otettu käyttöön ja erilaisuudesta on keskusteltu. Opettaja Petri Kykyri toivoo, että kampanjasta innostuttaisiin vielä laajemmin. –?Muistan, että olen nähnyt, että jollakin on ihan keltaiset kädet. Kampanjaidea syntyi puolivahingossa Pihlan äidin, valokuvaaja, kuvittaja Ulla Nikulan työhuoneella, jossa tyttö piirteli. Siitä ajattelin, että kaikki ihmisetkin ovat erilaisia. Äidin Ulla Nikulan mukaan idea korttisarjaan keksittiin, kun tyttären piirustuksia tuntui olevan kaikkialla. –?Jos vaikka kävisi niin kuin Anna hyvän kiertää -elokuvassa, jossa hyvän tekeminen levisi Amerikan-laajuiseksi. Siitä tulee juliste, koska omistajankin pitää mahtua kuvaan, ja puskan. –?En ihan samanlaista pysty tekemään, mutta tulisi siitä samanluonteinen. KUVA: Jukka Lehojärvi ”Tyttö nimeltä Matilda sai ilmapallon. Mahtuvatko kissa ja koira yhteiselle lenkille. Piirroskäsistä tuli keskenään erilaisia, kuten oikeat kädetkin ovat. Siitä ei suljeta pois edes kiusaajia. Pihla Nikula harmittelee, että värikynäpurkissa ei ollut hänen omaa ihonväriään vastaavaa sävyä. –?Eilen kävimme läpi esimerkkitapauksia välitunnilta ja pohdimme, miten Me erilaiset voisi toimia, jos joku kiusaa. Juliste on osa ekaluokkalaisen omaa kiusaamisen vastaista kampanjaa. –?Vähän paha mieli siitä tulee. Kun Matilda mielikuvitteli tarpeeksi, niin pallo muuttui eläväksi. Sen otsikkona on Me erilaiset . –?Ne ovat erilaisia, mutta kavereita, ja asuvat saman omistajan luona. –?Ajattelin piirtää kissan, joka on koiran kanssa lenkillä. Tuli mieleen, että jotainhan niistä voisi tehdä. Niidenkin sanoma huokuu toisten huomioimista. Ja sitten he leikkivät yhdessä.” Tällaisen tarinan Pihla Nikula kertoo piirtämästään postikortista, jossa on tyttö ja sydämen muotoinen ilmapallo. Pihla Nikula kertoo nähneensä joskus kiusaamista. Kampanjan kehittäjän mielestä puhe luokassa on hyvästä, mutta se ei riitä. Aamulla koulussa Pihla Nikula viittasi ja sai opettaja Petri Kykyriltä puheenvuoron. FL-LM Ekaluokkalainen erilaisuuden puolesta . Hän antoi julisteen opettajalle ja seuraavalla viittauskerralla kertoi, mistä kampanjassa oli kyse. Hän toivoi, että ilmapallo olisi ollut elävä. Sitä piti tavoitella käyttämällä haaleaa keltaista ja oranssia. Pihla Nikulalla on koulun ja Me erilaiset -kampanjan lisäksi muitakin projekteja. Kortteja on myynnissä lähiseudun lahjatavaraliikkeissä. Hän aikoi esitellä silloin koulussa kampanjansa. Pihla Nikula on suunnitellut kampanjalleen myös pihajuhlia, joihin kaikki hänen koulunsa ekaluokkalaiset kutsuttaisiin. Se on rikkaus. Mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä. Seuraava koulupäivä jännitti kovin. Yksi käsistä oli keltainen, yksi ruskea. –?Aika pieniä ovat ongelmat olleet. syyskuuta 2016 Forssan lehti. –?Vaikka olisikin ilkeä, niin silti on tärkeä, nimittäin ihan kaikki ovat tärkeitä, selittää Nikula julisteen yllättävintä mainintaa. –?Rupesin piirtämään omia käsiäni, sitten vasta aloin ajatella hommaa. Sitä ennen ekaluokkalainen oli kertonut siitä vanhemmilleen. Silloin kannattaa vain kertoa aikuiselle tai mennä sanomaan, että ”ei toista saa kiusata, vaikka toinen olisikin pienempi ja itse olisi isompi”. Mitä se käytännössä voi olla. Ja vaikka olisi ilkeä. –?Pitää auttaa, jos toista kiusataan. Mielikuvittelu riittää sunnuntai 15 sunnuntaina 25. Opettajana mielelläni korostan erilaisuutta itsetunnon rakentamisessa
Hennalassa testaamme älykästä valaistuksenohjausjärjestelmää, joka pienentää valotehoa niissä hyllynväleissä ja käytävillä, joilla ei ole ihmisiä. Vain siten voimme löytää huomisen parhaat ratkaisut. Yksi niistä on energiatehokkuus. syyskuuta 2016 Forssan lehti 16. Monia ennakkoluulottomia kokeiluja tarvitaan, jotta voimme varmistua, että käytössämme on koko ajan paras mahdollinen tekniikka. z Marketpäällikkö Mikko Merikiven luotsaamassa S-market Hennalassa tuotetaan sähköä aurinkoenergialla. sunnuntaina 25. Edelläkävijyys merkitsee, että joskus saatetaan kulkea hetki harhaan. Kesäkuukausina aurinkoenergialla tuotettu sähkö kattaa jopa 50 % marketin kokonaissähkönkulutuksesta. Marketin katolla on aurinkopaneeleista koostuva, 650 m²:n kokoinen aurinkovoimala, joka tuottaa sähköä myymälän tarpeisiin. Huhtikuussa avattu S-market Hennala on malliesimerkki uuden ajan energiapihistä myymälästä. Kun rakennamme uutta, energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ovat mukana suunnittelupöydällä hankkeiden ensimetreistä. Aina ei kaupassa asioidessa tule ajatelleeksi, millainen määrä modernia tekniikkaa ympärillä on. Kustannussäästöt näkyvät omistajillemme edullisempana hintatasona. Vaikka silmä ei tehon laskua juuri huomaa, tehty säästö on merkittävä. Kannelliset ja ovelliset kylmälaitteet sekä energiatehokkaat kylmäverhoratkaisut ovat arkea, samoin kylmäkalusteista vapautuvan lauhdelämmön talteenotto ja käyttö kiinteistön lämmityksessä. z Tähtäimessä energiapihi osuuskauppa Meillä on osuuskaupassa periaatteita, jotka ohjaavat tekemistämme joka päivä
Vaikka silmä ei tehon laskua juuri huomaa, tehty säästö on merkittävä. Kesäkuukausina aurinkoenergialla tuotettu sähkö kattaa jopa 50 % marketin kokonaissähkönkulutuksesta. Edelläkävijyys merkitsee, että joskus saatetaan kulkea hetki harhaan. 17 sunnuntaina 25. z Marketpäällikkö Mikko Merikiven luotsaamassa S-market Hennalassa tuotetaan sähköä aurinkoenergialla. Hennalassa testaamme älykästä valaistuksenohjausjärjestelmää, joka pienentää valotehoa niissä hyllynväleissä ja käytävillä, joilla ei ole ihmisiä. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Huhtikuussa avattu S-market Hennala on malliesimerkki uuden ajan energiapihistä myymälästä. Vain siten voimme löytää huomisen parhaat ratkaisut. Monia ennakkoluulottomia kokeiluja tarvitaan, jotta voimme varmistua, että käytössämme on koko ajan paras mahdollinen tekniikka. Kustannussäästöt näkyvät omistajillemme edullisempana hintatasona. Marketin katolla on aurinkopaneeleista koostuva, 650 m²:n kokoinen aurinkovoimala, joka tuottaa sähköä myymälän tarpeisiin. Yksi niistä on energiatehokkuus. Aina ei kaupassa asioidessa tule ajatelleeksi, millainen määrä modernia tekniikkaa ympärillä on. Kun rakennamme uutta, energiatehokkuutta parantavat ratkaisut ovat mukana suunnittelupöydällä hankkeiden ensimetreistä. Kannelliset ja ovelliset kylmälaitteet sekä energiatehokkaat kylmäverhoratkaisut ovat arkea, samoin kylmäkalusteista vapautuvan lauhdelämmön talteenotto ja käyttö kiinteistön lämmityksessä. z Tähtäimessä energiapihi osuuskauppa Meillä on osuuskaupassa periaatteita, jotka ohjaavat tekemistämme joka päivä
Telttaan ei voi Suomessa muuttaa, mutta mitä jos muuttaisi lämpimämpään maahan. Kaukolämpöä ei löydy lämmitysmuodoista, joten pitää valita kaasu, joka on lähinnä nykyisen kaukolämmön päästöjä. Aivan kuin eteläafrikkalaiset eivät lentäisi. Pakkauksistakaan ei kannata ahdistua: roskiin heitetyn leipäviipaleen päästöt ovat isommat kuin sen pakkaukseen käytetyt. Tulos: 2,3 planeettaa. Asteen pudotus huoneen talvilämpötilassa sen sijaan olisi jo suurempi apu maapallolle. Anne Heinonen teksti // PAsi JuHolA kuvitus Suomalaisen on hankala päästä yhden maapallon kulutukseen Esimerkit on laskettu Global Footprintin laskurilla. Lisäksi lennän vuosittain maailman toiselle puolelle ja herkuttelen juustolla. Kaukolämpöä ei löydy vaihtoehdoista. –?Vaikka asuisi pääkaupunkiseudulla vegaanina maltillisen kokoisessa asunnossa, jossa käyttää vihreää sähköä, ja käyttäisi liikkumiseen pelkästään polkupyörää, ei kulutusta pystyisi silti painamaan yhteen maapalloon, jos kaukolämpöön tuotetaan energiaa kivihiilellä. nykyisenkAltAiset yhteiskuntarakenteet ovat ympäristön kannalta raskaita, ja ne ovat osa laskentaan liittyviä oletuksia. Teen testin uudelleen. Yhteen palloon pääseminen olisi tällä yhteiskuntarakenteella hankalaa. Ruokahiilijalanjäljestä vain viisi prosenttia tulee kuljetuksesta. Nikula toteaa, että jos oikeasti tahdon pienentää jalanjälkeäni tuntuvasti, pitäisi suostutella energiayhtiö käyttämään uusiutuvia energialähteitä ja taloyhtiö miettimään aurinkopaneeleita. soitAn nikulAlle. Jos energiavaihtoehdot ovat kaikki hiilineutraaleja, bussit kulkevat sähköllä ja biokomponenttien osuus polttoaineissa on suurempi, on helpompi tehdä hyviä valintoja. Suuri merkitys on myös sillä, ajaako kauppaan autolla vai polkupyörällä ja miten kaukana sijaitsevaan kauppaan menee. Silloin voi ottaa selvää, onko kaukolämpöä mahdollista ostaa uusiutuvana. Porin Energiasta kerrotaan, että hieman yli puolet kaukolämmön energiasta tuotetaan uusiutuvilla biopolttoaineilla, mutta toiseksi eniten energiantuotantoon käytetään turvetta. Hän ymmärtää turhautumisen, mutta lohduttaa asettamalla tilanteen mittakaavaansa. AlAn seurAtA Facebookissa satokausikalenteria ymmärtääkseni jotain kausituotteista. Porissa ei ole mahdollista ostaa pelkästään uusiutuvalla energialla tuotettua kaukolämpöä. Jollen ajaisi lainkaan moottoripyörällä ja ajaisin bussilla vähemmän, pelastaisin 0,1 maapalloa. Siinä ei ole mahdollista valita Suomea, joten kotipaikaksi on valittu samoilla kylmyysasteilla sijaitsevan Kanadan Ontario. Silloin kaikilla maapallon asukkailla olisi edes teoriassa mahdollisuus elää niin kuin me, jotka olemme sattuneet syntymään tälle puolelle palloa. –?Jos kerrostaloasunnossa on kaukolämpö, se usein tuotetaan kivihiilellä. Ruokapäätökset ovat pienempiä, mutta niitä tehdään niin usein, että niillä on suuri merkitys jalanjäljen kokoon. Elän vaihtelevaa elämää, mutta teen testin nykyisen tilanteeni pohjalta: kimppakämppä kaupungissa lähellä työpaikkaa, pari bussimatkaa kuukaudessa sukulaisten ja ystävien luokse, eläintuotteista lähinnä juustoa ja kananmunia. Hiilijalanjälki muodostaa noin puolet ihmisten ekologisesta jalanjäljestä. Olen jo autoton kasvissyöjä, jonka sähkö tulee tuulesta. Askeesiin ei silti tarvitse ryhtyä ruokakaupassakaan. Tulos: 2,3 maapalloa. Laskurissa ei ole mahdollista valita kotimaakseen Suomea, joten valitsen vähän samoilla kylmyysasteilla sijaitsevan Kanadan Ontarion. Vuosittaiset pitkät lennot jättämällä säästyisi 0,2 maapalloa. Pyrin kuluttamaan vähän, mutta silti roskis täyttyy muovijätteestä ja välillä retkahdan ostamaan uudet kengät. Ihan kaikissa kysymyksissä vaihtoehdot eivät sovi Suomen todellisuuteen. Nikula kertoo kasvisvoittoisen ruokavalion auttavan jo paljon, samoin sähkön muuttamisen uusiutuvaan energiaan ja yksityisautoilun vähentämisen. Kone kyselee asumisestani, ruokavaliostani ja liikkumisestani. Ekologisen jalanjäljen ohjelmapäällikkö Jussi Nikula WWF:stä arvioi, että suurimmat rasitteeni maapallolle tulevat asumisesta, liikenteestä ja syömisestä. Se antaa suuntaviivat siitä, mikä elämässä nyt kuluttaa eniten. Hän suosittelee niistä Global Footprintin verkkosivuilta löytyvää laskuria. Keskivertosuomalaisen kulutukseen tarvittaisiin 3,4 maapalloa. Seuraavilla sukupolvilla on jo toivottavasti edessään helpompia valintoja. Jos vaihtaisi aurinkoenergiaan, pudottaisi asteen huoneen talvilämpötilasta, jättäisi juuston ja kananmunat pois ruokavaliosta, ostaisi pelkästään pakkaamatonta ruokaa ja lukisi uutiset paperilehden sijaan netissä, Tulos: 1,4 maapalloa. Testissä ei kuitenkaan kysytä mitään lentämisestä. –?Suomalainen kuluttaa keskimäärin yli kolmen maapallon verran. Kaupassa muistan jääkaapissa pilaantumaan päässeet porkkanat ja ostan pienemmän paketin. Monen muun tärkeän päätöksen ihminen tekee isoja hankintoja kuten asuntoa, lämmitysmenetelmää tai kodinkoneita ostaessaan. En ole koskaan oppinut katsomaan, mikä ruoka tulee läheltä ja mikä kaukaa, mutta se ei onneksi kaada maailmaa. Perhe pienensi hiilijalanjälkensä lähes Vain yksi maapallo, kiitos Miten voi vähentää ekologista jalanjälkeään, jos on jo tehnyt helpoimmat muutokset. Miten omaa kulutustaan saisi vähennettyä niin, että yksi maapallo riittäisi. Vähennän juuston käyttöä, sillä juuston ilmastovaikutukset ovat lähes yhtä suuret kuin naudanlihan. Sielläkin kuluttaisin elämäntavoillani 1,4 palloa. M aailma tuhoutuu, ja koen siitä huonoa omaatuntoa. Pääkaupunkiseudulla olisi. Viikonloppuna en käy moottoripyörällä Yyterissä vaan menen polkupyörällä lähimetsään. Tavaroita ja vaatteitakin ostan hyvin harvoin. Pitää valita kaasu, joka on lähinnä nykyisen kaukolämmön päästöjä. sunnuntai sunnuntaina 25. Kulutamme luonnonvaroja nopeammin kuin ne pystyvät uusiutumaan. Aluksi on hyvä tarkistaa, missä mennään. Se on liikaa. JAlAnJälkilAskurit ovat hyvin karkeita, Nikula varoittaa. Kolmasosa palloa siis pelastuisi liikkumista vähentämällä. –?Kun vähentää lihansyöntiä, välttää ruokahukkaa ja suosii vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita kuten luomua, on jo ottanut tosi isoja askeleita. Asuntona on kerrostalon kimppakämppä Porissa. Jos vaihtaisi aurinkoenergiaan, muutos ei olisi kovin iso. MuutAMA vuosi sitten One tonne life -projektissa nelihenkinen ruotsalaisperhe pienensi hiilijalanjälkeään keskimääräisestä 9?000 kilosta noin 1?500 kiloon vuodessa. Jos pystyisimme vääntämään kulutuksen edes kahden pallon tienoille, se vähentäisi kokonaispainetta ja antaisi aikaa rakentaa ympäristölle kevyempää yhteiskuntaa. syyskuuta 2016 Forssan lehti 18. Vaikka lisäksi jättäisi juuston ja kananmunat pois ruokavaliosta, ostaisi pelkästään pakkaamatonta ruokaa ja lukisi uutiset paperilehden sijaan netissä, en millään saa kulutustani alle 1,4 pallon. Vaihdan virtuaalisen sijaintini Etelä-Afrikkaan, jossa olen aiemmin asunut. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa elämää ylläpitämään. Jos hän ei ajaisi lainkaan moottoripyörällä, ajaisi bussilla vähemmän ja jättäisi vuosittaiset pitkät lennot tekemättä, tulos olisi 2 maapalloa. Toimittajalla on kimppakämppä kaupungissa lähellä työpaikkaa, hän tekee pari bussimatkaa kuukaudessa sukulaisten ja ystävien luokse ja syö eläintuotteista lähinnä juustoa ja kananmunia
syyskuuta 2016 Forssan lehti. Älä osta kulutus-tavaraa. Lentämisen takia päästöt nousevat lähes suomalaisten keskiarvotasolle. neljännekseen muuttamalla 1970-luvun talosta energialuokaltaan parempaan ja vaihtamalla kaksi autoaan sähköautoon ja julkisiin kulkuneuvoihin. Toisaalta perheellä oli ihmisiä neuvomassa ja taputtamassa rohkaisevasti heidän hyvin toteutuneille elämänmuutoksilleen. Käytä uusiutuvaa sähköä. Vaihtoehtoja on paljon, eikä ostosten ilmastovaikutuksista ole tietoa. Testin mukaan päästöni ovat tällä hetkellä puolet suomalaisen keskiarvosta kaikilla muilla osa-alueilla paitsi liikenteessä. Niissä on onneksi mistä valita. Laske asunnon sisälämpötilaa talvella 20–21 asteeseen. Kokeile raakapuuroa kylmään kauramaitoon. WWF listasi muutama vuosi sitten, millä muutoksilla suomalaisen ekologinen jalanjälki pienenisi eniten. Ensisijaisesti pitäisi kuitenkin kiinnittää huomio kulutuksen vähentämiseen, vaikka sitten ottaisi pieniäkin askelia. Ostaessasi kodinkoneita huomioi energialuokitukset. PääsTöjä voi myös kompensoida ostamalla puhtaampaa omaatuntoa lentomaksuilla tai hiilidioksidipäästömaksuilla, joilla toteutetaan esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeita tai metsitysprojekteja. Vältä pakasteita ja heräteostoksia. Mehuhyllyllä minäkin kaipaisin henkilökohtaista kannustajaa. Kokeilu todisti, että muutos on mahdollista. Valitseminen tuntuu mahdottomalta. Laske asunnon sisälämpötilaa talvella 20–21 asteeseen. Lisäksi perhe alkoi suosia ruuassaan kasviksia ja säästää energiaa. Silloin perhe minimoi lämpimän veden käytön, siirtyi kokonaan kasvisruokaan ja vältti matkustamista. Jollain tavalla olemme aikamme vankeja, Jyri Seppälä toteaa. Jos poistaisin pitkänmatkanlennot, kokonaiskulutuskin tippuisi 8,2:sta 5,9:ään hiilidioksiditonniin vuodessa. Teen vielä Syken Ilmastodieetti-sivuilta löytyvän kasvihuonepäästötestin tarkastellakseni lähemmin jalanjälkeni hiiliosiota. Osta lähiruokaa. Kaikki teot vaikuttavat, mutta jotkut teot vaikuttavat enemmän kuin toiset. Kun isot asiat ovat kunnossa, ei tarvitse ahdistua mehuhyllyllä. Markkinoilta voi myös ostaa Euroopan unionin päästökaupan päästöoikeuksia. Vähennä yksityisautoilua etäpäivillä tai yhdistämällä pankki-, postija kauppamatkat tai osta sähköauto. Hanki suihkuun vettä säästävä suutin. Jos tahtoisin pyyhkäistä koko vuosittaisen 8,2-tonnisen hiilidioksidipäästöni nollaan, se maksaisi naurettavat 50 euroa vuodessa. Syken kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtaja Jyri Seppälä kannustaa jatkotoimina myös laskemaan huoneiston lämpötilaa talvella 20 asteeseen, hankkimaan suihkuun säästösuuttimen ja ostamaan kerralla kunnollisia vaatteita ja tavaroita. Vaikutus olisi valtava. FL-LM sunnuntai 19 sunnuntaina 25. –?Jos teet saman testin kymmenen vuoden päästä, yhteiskunnan palvelut ovat jo paljon puhtaampia ja tulos samoilla elintavoilla paljon parempi. Viimeinen tonni oli vaikein tiristää. Laske asunnon sisälämpötilaa talvella 20–21 asteeseen. Listalla on lihansyönnin ja yksityisautoilun vähentämisen sekä uusiutuvan energian hankkimisen lisäksi muun muassa maalämpöpumpun asentaminen, oman ruuan kasvattaminen ja lentoloman vaihtaminen junalomaan. Tee puuro hellan sijaan mikrossa. Ota oma kassi kauppaan. Vaihda riisi ohraan. Vähennä ruokahukkaa. Muuta kohtuullisen kokoiseen asuntoon, josta pääsee töihin pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Vähennä lihansyöntiä esimerkiksi pitämällä kaksi kasvispäivää viikossa
Osa varhain lähteneiden jälkeläisistä selviytyi. Kokoukseen on tullut noin 3?500 edustajaa eri puolilta maailmaa keskustelemaan muun muassa salametsästyksestä ja norsunluukaupasta. STT, AFP EläintEn puolEsta Toimittanut Ilkka Timonen Aleppossa liki kaksi miljoonaa ilman vettä Mielenosoitus. Hollanden suunnitelman mukaan siirretyillä on neljä kuukautta aikaa hakea turvapaikkaa Ranskasta. Ilmaiskut pohjustavat maaoperaatiota, jonka pelätään alkavan lähipäivinä. Vastatoimena kapinalliset sulkivat Aleppon länsiosiin vettä toimittavan aseman. Corbynin voitto oli suurempi kuin viime vuonna, kun hänet valittiin alun perin puolueen johtoon. KUVA: Nic Bothma/EPA Onnistunut retkue valloitti maailman . syyskuuta 2016 Forssan lehti 20. Tutkimuksen kohteina oli esimerkiksi monen alkuperäiskansan edustajia: baskeja, mayoja sekä beduiineja. STT labour 61,8 % Britanniassa Jeremy Corbyn jatkaa työväenpuolueen puheenjohtajana. –?Aleppo tekee hitaasti kuolemaa, ja maailma katsoo sivusta, järjestön apulaisjohtaja Justin Forsyth sanoi. Tulitauon romahdettua Syyrian armeija ilmoitti, että se aloittaa operaation Aleppon kapinallisosien valtaamiseksi. Ranska sulkee Calais’n siirtolaisleirin pAriisi. Ensin iskut vaurioittivat pumppuasemaa, joka toimitti vettä kapinallisalueille. Tämä vaellus tapahtui jossain vaiheessa 50?000–80?000 vuotta sitten. Corbyn piti sovinnollisen voittopuheen. Kovan pommituksen kohteena olevassa Aleppon kaupungissa liki kaksi miljoonaa ihmistä on vailla juomavettä, YK kertoi lauantaina. STT Yahoo voi joutua oikeuteen tietomurrosta WAshington. Tuoreet DNA-tutkimukset vahvistavat, että kaikki muut kuin afrikkalaiset polveutuvat ihmisistä, jotka lähtivät ihmisen alkukodista Afrikasta yhdessä muuttoaallossa. Tällä viikolla Nature -lehdessä kolme eri tutkimusta valottaa esivanhempiemme vaellusta nykyisten ihmisten perimää tarkastelemalla. MaailMa Aleppo. Hän sai 61,8 prosenttia äänistä lauantain puolueäänestyksessä ja löi selvästi vastaehdokkaansa Owen Smithin. Lea Peuhkuri Olipa kerran joukko ihmisiä, jotka lähtivät Afrikasta pohjoiseen. New York Timesin mukaan tähän asti perimä on selvitetty vain hyvin harvalta ihmiseltä, jotka asuAfrikan eteläkärjestä Peersin luolasta on löytynyt 12 000 vuotta vanhoja luurankoja. . Yahoon käyttäjät syyttävät haasteissa yhtiötä ”törkeästä huolimattomuudesta”. Syyrian ja Venäjän sotakoneet ovat jatkaneet kapinallisalueiden armotonta moukarointia Aleppossa. Kim LudbrooK/EPA Ulkomaan UUtiset sunnuntaina 25. . Nykyihmisten maailman valloitus on yksi tärkeimmistä ihmisen evoluutioon liittyvistä tutkimusaiheista. Hyvä, että lähtivät, sillä esimerkiksi suomalaisia ei olisi olemassa ilman heitä. Ne, jotka eivät saa turvapaikkaa, karkotetaan. Ranskan presidentti François Hollande haluaa sulkea kiistellyn Calais’n siirtolaisleirin ja siirtää sen asukkaat vastaanottokeskuksiin, kertoo BBC. Hakukoneyhtiö Yahoo voi joutua oikeuteen käyttäjiensä tietoihin kohdistuneen jättimäisen tietomurron takia. . Uudet DNA-tutkimukset vahvistavat, että kaikki ei-afrikkalaiset polveutuvat samoista muuttajista. Eläinten oikeuksien puolustajat osoittivat mieltään villieläinten metsästystä vastaan CoP17 Cites -konferenssin ensimmäisenä päivänä lauantaina Johannesburgissa Etelä-Afrikassa. YK:n lastenjärjestön Unicefin edustaja sanoi BBC:lle, että kaikki osapuolet käyttävät vettä aseena. Yhdysvalloissa Kaliforniassa yhtiötä vastaan on nostettu kaksi oikeusjuttua, kertoi CNN. Vaeltajat kulkivat ilmeisesti nykyisen Egyptin kautta Arabian niemimaalle ja siitä eteenpäin
• Fossiilisoituneita ihmisen jäänteitä 90 000–120 000 vuoden takaa löydettiin Qafzehin ja Es Skhulin luolista Israelissa. Häntä kuvailtiin nuoreksi latinalaisamerikkalaiseksi mieheksi. Ja miksi Afrikasta aikoinaan lähdettiin. New York Timesin mukaan papualaisten perimästä loput 98 prosenttia kulkisivat samoja latuja kuin suuren muuttoliikkeen jälkeläisten geenistö. Sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. • 1980-luvulla ryhmä paleoantropologeja ja perinnöllisyystieteilijöitä alkoi muotoilla hypoteesia, jonka mukaan nykyihmiset lähtivät Afrikasta suuressa muuttoliikkeessä noin 50 000 vuotta sitten. PettYNeideN määrä kuitenkin yllätti. Voittoon tarvittiin kuitenkin vähintään puolet äänistä eli 168. BBC:n mukaan esimerkiksi luolissa Israelissa makasi ihmisen fossiilisoituneita jäännöksiä, jotka on arvioitu 90?000–120?000 vuotta vanhoiksi. Vaalien tulokseen varmaan vaikutti se tosiasia, että lähes kolmannes valitsijamiehistä oli sitoutumattomia, joille oli ihan samantekevää, mitä puolueet ovat keskenään sopineet tai jättäneet sopimatta. 60 lappua oli jätetty tyhjäksi. Washingtonin osavaltion ostoskeskusampumisen tutkinnassa ei ole löydetty viitteitä terrorismista, amerikkalaisviranomaiset kertoivat lauantaina. Se tarkoittaisi sitä, että osa varhain lähteneiden jälkeläisistä olisi selviytynyt ja liittynyt osaksi myöhempää muuttoliikettä, joka päätyi sittemmin asuttamaan Oseaniaa. Mutta lähtivätkö nykyihmiset jo aiemmin Afrikasta. lokakuuta. Heistä polveutuvat muut kuin afrikkalaiset. Jo aieMMiN tiedettiin, että Papua-Uudesta-Guineasta peräisin olevilla, samoin kuin muilla väestöillä Oseanissa ja Aasiassa, on perimässään aavistus denisovanihmistä. Professori Chris Stringer Lontoon luonnonhistoriallisesta museosta kommentoi BBC:lle, että denisovanihmisten perimä vaikeuttaa tulkintoja tässä tapauksessa. Lain mukaan presidentinvaalit siirtyvät nyt takaisin parlamenttiin. Sitä taas on kuvailtu neandertalinihmisen lähisukulaiseksi. Muutokset edellyttävät kuitenkin perustuslain muuttamista. Yrityksen kaatoi valtava määrä uurnaan laitettuja tyhjiä äänestyslippuja, joilla osa valitsijamiehistä protestoi todennäköisesti sitä vastaan, että mieleinen ehdokas oli pudonnut pelistä jo ensimmäisellä kierroksella. Viidentenä vaaleihin osallistunut ja huonoimman tuloksen tehnyt konservatiivisen kansanpuolueen puheenjohtaja Mart Helme, 66, sanoi, että näin paljoa tyhjiä äänestyslippuja ei osannut odottaa kukaan. STT, AFP USA:n ostoskeskuksessa ammuttiin viisi Seattle Mount Vernon OREGON KANADA YHDYSVALLAT WASHINGTON BURLINGTON 80 KM STT Ulkomaan UUtiset 21 sunnuntaina 25. –?Ilmeisesti ei löytynyt riittävän hyvää ehdokasta, joka olisi käynyt äänestäjien enemmistölle, Kallas sanoi tapahtuman päätteeksi. Tosiasia on, että koko prosessi alkaa uudelleen alusta. Joukko ihmisiä lähti Afrikasta arviolta 50 000–80 000 vuotta sitten ja kulki Egyptin kautta Arabian niemimaalle. Viisi ihmistä kuoli, kun ampuja avasi tulen Cascade-ostoskeskuksessa Burlingtonissa perjantai-iltana. FL-LM Afrikan eteläkärjestä Peersin luolasta on löytynyt 12 000 vuotta vanhoja luurankoja. Burlington on noin sata kilometriä pohjoiseen Seattlen kaupungista. Tätä määrää niitä ei ole koskaan aikaisemmin ollutkaan. Kansan ylivoimainen suosikki, entinen diplomaatti ja ulkoministeri Marina Kaljurand, 52, joka putosi kilpailusta ensimmäisellä äänestyskierroksella, ei ole puolestaan vielä ottanut kantaa. Ampuja pääsi pakenemaan, ja lauantai-iltana Suomen aikaa hän oli edelleen vapaalla jalalla. KUVAT: Valda Kalnina/EPA Yritys kaatui valtavaan määrään uurnaan laitettuja tyhjiä äänestyslippuja. Sekä Kallas että Jõks sanoivat vaalikokouksen jälkeen yksiselitteisesti, että heidän osaltaan peli on loppunut, eivätkä he missään tapauksessa tule asettumaan ehdolle uudestaan. Yksi Nature-lehdeN kolmesta tutkimuksesta löysi kuitenkin pienen geneettisen perinnön, joka voisi olla peräisin aiemmin kuin 60?000 sitten Afrikasta lähteneiden ihmisten perimästä. Sen mukaan kaksi prosenttia perimästä, jota Papua-UudestaGuineasta kotoisin olevat kantavat, saattaa olla peräisin afrikkalaisilta, jotka jättivät mantereen jopa 140?000 vuotta sitten. Todennäköisesti uusilla ehdokkailla. –?On voinut olla myös muita muinaisia risteytymisiä, joista tiedetään huonosti, Stringer sanoi. Toiselle äänestyskierrokselle edenneet entinen pääministeri ja EU-komissaari Siim Kallas, 67, sekä sitoutumaton juristi ja entinen oikeuskansleri Allar Jõks, 51, saivat vastaavasti 138 ja 134 äänestäjän tuen. Nature -lehdessä julkaistiin tutkimus siitäkin: muuttuneet sateet avasivat reittejä Afrikasta Euraasiaan. Analyysin mukaan nykyihmiset ja neandertalilaiset saattoivat alkaa risteytyä 100 000 vuotta sitten, ilmeisesti Afrikan ulkopuolella. vat suurten väestökeskittymien, kuten Eurooppa ja Kiina, ulkopuolella. Tähän asti on arveltu, että varhaisten retkikuntien jälkeläiset kuolivat sukupuuttoon, eikä heistä ole uskottu jääneen jälkiä nykyihmisten kehoihin. Tähän asti on tiedetty, että afrikkalaiset tekivät vaelluksia Euraasiaan jo ennen suurta muuttoaaltoa. Viron presidentti jäi valitsematta WashiNgtoN. Ihmiset saattoivat kulkea niitä ruoan perässä. Uutiskanava CNN:n mukaan poliisilla ei ole tietoa ampujan motiivista. Etelä-Kiinasta puolestaan on löydetty ihmisen hampaita 80 000 vuoden takaa. Monen mielestä taas kerran näimme, että vaalijärjestelmä on aikansa elänyt. • Nykyihmisen DNA:ta on löytynyt yhdestä neandertalinihmisestä Siperiassa. Ivo Laks Tallinna Vastoin odotuksia ja ennusteita eivät valitsijamiehet pystyneet lauantaina Estonia-teatterissa valitsemaan Virolle seuraavaa presidenttiä. FL-LM Siim Kallas (vas.) ja Allar Jõks eivät halua enää lähteä uudestaan presidenttiehdokkaaksi. Tarkkailijoiden mielestä presidentinvaalit kaatuivat lähinnä Kaljurandin ja keskustan ehdokkaan Mailis Repsin, 41, kannattajien pettymyksen ja turhautumisen takia. Tutkimuksen analyysi tehtiin Viron Tartossa sijaitsevassa Eesti Biokeskus -tutkimuslaitoksessa. Riigikogu, joka on jo kerran elokuussa epäonnistunut, saa mahdollisuuden korjata tilanteen 3. Se on Viron oloissa hankalaa. KUVA: Nic Bothma/EPA TausTa Nykyihmisen alkuperä • Nykyihmiset kehittyivät Afrikassa arviolta 200 000 vuotta sitten. syyskuuta 2016 Forssan lehti
”Silli” tuo aina mukanaan kokemusta ja aggressiivisuutta, Sammelvuo perusteli. Reijo Borgströmin ohjastama B. Vuoden 2019 Kuninkuusraveja on hakenut Lahti ja Seinäjoki, 2020 Seinäjoki ja 2021 raveja Seinäjoki ja Forssa. marraskuuta. –?2020 on Seinäjoen juhlavuosi. Forssan Seudun Hippoksen puheenjohtaja Isto Mäki-Tulokkaan mukaan tilanne näyttää Forssan kannalta hyvältä, mutta varoittaa nuolaisemasta ennen kuin tipahtaa. Kaksi viimeistä erää tänään olivat meiltä hienoja. Kaksikko torjui kahdessa viimeisessä erässä vakuuttavasti. Konkari kiitti kauneimmalla mahdollisella tavalla. . Jos Ja kun Forssan Seudun Hippos saa 2021 Kuninkuusravit, se on iso juttu Pilvenmäelle ja Forssan seudulle. Suomi pääsi tekniselle aikalisälle yli 4?300 katsojan tuki takanaan 8–3-johdossa. –?Normitorjunta. Forssan asemat paranivat viikolla, kun Suomen Hippoksen hallitus käsitteli vuosien 2019–2021 hakemuksia ja karsi hakijoiden joukosta Kajaanin sekä Lillbacka Powercon ja Härmän raviradan yhteisen hakemuksen. Jos kotijoukkue kukistaa viimeisessä ottelussaan Tanskan vähintään erin 3–1, lohkovoittajana Suomi varmasti pelaa ensi vuonna kuudensissa EM-kisoissaan peräkkäin. Ellei ihmeitä satu, ravataan vajaan kolmen vuoden päästä Lahdessa, sen jälkeen Seinäjoella ja seuraavaksi Forssassa. Ravipiireissä on ennenkin sattunut yllätyksiä. Siirilä syötti jo avauserässä kolme ässää. Mikään ei ole kuitenkaan varmaa, ennen kuin se on varmaa. Vaikka hakkuri Olli-Pekka Ojansivu oli taas kerran pistekärki lukemin 17+5, Suomi vakuutti joukkueena. Hippos perusteli pohjalaiset suututtanutta päätöstään sillä, että katsoi Kuninkuusravien järjestämisen liian vaativaksi kesäraviradalle. Satuin näkemään kaverin. Sammelvuo voi ottaa sulan hattuunsa järkevästä taktisesta ratkaisusta kolmannen erän alussa. Tanssimaan ei kannata ryhtyä, ennen kuin valtuuskunta on päättänyt asiasta, Mäki-Tulokas toteaa. Oli hyvää tuuria, Siltala leukaili. Suomen Hippos karsi hakijoiden listaa. Kotiyleisön riemuksi Helsingissä hymyili lopuksi Suomen joukkue, joka kukisti miesten EM-karsinnoissa Portugalin 3–1 (25–22, 23–25, 25–17, 25–15). En nyt muista, paljonko laskettiin, että Joensuun Kuninkuusravit toivat seutukunnalle, mutta monta miljoonaa se oli. – Torjunta mursi vastustajan selkärangan, Tervaportti vahvisti. Kuninkuusravien järjestämistä käsitellään Suomen Hippoksen varsinaisessa kokouksessa 20. Kajaani putosi ravien hakijalistalta epärealististen talouslaskelmien takia. –?Matka on kesken. Todennäköiseltä vaikuttaa, että vuoden 2019 ravit menevät Lahdelle, 2020 Seinäjoelle ja 2021 Forssalle. Muodonmuutos ei tullut passarikapteeni Eemi Tervaportille yllätyksenä. Sammelvuon vastaus oli vaihtaa yleispelaajaksi Elviss Krastinsin tilalle Antti Siltala. lokakuuta. STT Urheilu UrheilU sunnuntaina 25. –?Valmentajan pitää miettiä, kuka kannattaa ottaa kentälle. Toisen erän voittanut Portugali johti kolmatta 2–0, ja Suomen pelistä puuttui virtaa. syyskuuta 2016 Forssan lehti 22 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Ravit Kai Sandberg Forssa Forssan Pilvenmäki on hyvin vahvoilla vuoden 2021 Kuninkuusravien isännäksi. Suomi voitti Portugalia vastaan kaksi viimeistä erää pystyyn, vaikka toisessa erässä oli ollut vaikeaa. Kuninkuusraveja seurasi tuolloin yli 59 000 katsojaa. –?Sanoin jo Ruotsi-ottelun jälkeen, että kun pelaamme omaa peliämme, se riittää. Konkari Siltala käänsi kurssin Itse supervaihtomies ei nähnyt torjunnassaan mitään maagista. Meille sopii kyllä, että silloin kilpaillaan Seinäjoella. Hippoksen mukaan Kajaani oli laskenut tuottoarviot liian korkeiksi, eikä hakemus näin täyttänyt vaadittuja kriteerejä. Helmiina voitti kuningatartittelin Forssassa 2006. Mäki-Tulokkaan mukaan Forssassa on otettu opiksi 2006 KuninForssan asemat vahvistuivat . KUVA: Markku Åberg Lentopallomiehet Portugali-voitolla EM-kisaporteille. Siltala siivitti suorituksillaan ja tsemppaamisellaan Suomen loppuerien selvään voittoon. Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo suuntasi katseen Tanskaotteluun. Samanlainen keskittyminen ja energia kentälle kuin tämän ottelun lopussa, päävalmentaja evästi. Kaksijakoinen ottelu nosti Suomen B-karsintalohkon piikkipaikalle ohi Portugalin. Vuosien 2019–2021 Kuninkuusravien hakijoiksi on enää kolme paikkakuntaa. Määrä on sen jälkeen ylitetty vain kerran, vuotta myöhemmin Kouvolassa vajaalla tuhannella. Ojansivu sai kiitettävästi tukea myös keskeltä, sillä verkolla Tommi Siirilä ja Sauli Sinkkonen vertyivät ottelun vanhetessa ilotulitukseen. Pilvenmäki saa todennäköisesti vuoden 2021 Kuninkuusravit. Hippoksen mukaan kesäratojen toimihenkilöosaaminen ja kokemus eivät vastaa maakuntaratojen henkilöstöosaamista. Päätös nuijitaan lopullisesti pöytään valtuuskunnan kokouksessa 17. Hippos muistutti, että Kuninkuusraveissa vaaditaan kattavaa osaamista tapahtuman laadun ja turvallisuuden takaamiseksi. Siirilä syötti viisi ässää ja teki yhteensä 12 pistettä, Sinkkonen kymmenen. –?Se olisi iso asia koko seudulle jo pelkästään matkailullisesti. –?Nyt näyttää positiiviselta. LentopaLLo Reima Rautiainen Lentopalloilu näytti lauantaina kahdet kasvonsa. ottelun lopullinen käännekohta oli neljännen erän tilanne, jossa Siltala yhdellä kädellä torjui Suomea alussa pilkkanaan pitäneen Alexandre Ferreiran
Jakson avausjuoksusta vastasi jokeritykki Janne Mäkelä, jonka kolmossaumalyönti saatteli Sami Haapakosken kotiin. Se kielii tästä koko joukkueen keskinäisestä symbioosista. Nuoren miehen kylmäpäisyys oli hämmästyttävää. Sotkamon mahdollisuudet menivät aikaisemmin loistavasti pelanneen kärkitrion epäonnistumiseen sekä luokattomiin kotiutuksiin. Toinen jakso alkoi Vimpelin rajulla painostuksella. En minä mitään erikoista miettinyt, vaan yritin rennosti, ilman turhia paineita tehdä sen mitä osaan. Ruuskan kahden juoksun lisäksi toinen Halsuan Toivon kasvatti Mikko Kanala iski takaa läpi ja loistavan pelin pelannut Jere Saukko ehti harhaheiton turvin kotiin. oTTelun TähTi oli Perttu Ruuska. Pohjanpalo, 22, iski kaksi viikkoa sitten hattutempun HSV:n verkkoon ja auttoi Leverkusenin 3–1-voittoon. Suomalaismaalivahti Lukas Hradecky ahkeroi täydet minuutit, kun hänen seuransa Eintracht Frankfurt pelasi 3–3-tasapelin Hertha Berliniä vastaan. Ajattelin kun tänne Vimpeliin tulin, että haluan olla auttamassa näitä jätkiä lopettamaan Sotkamon viisi vuotta jatkuneen kultakauden ja me teimme sen. Pohjanpalo pelasi 60 minuuttia, kun Leverkusen voitti Bundesliigassa Mainzin vieraissa 3–2. Sotkamon takaa-ajo käynnistyi Roope Korhosen toimesta samassa vuorossa. Kuninkuusraveja seurasi tuolloin yli 59 000 katsojaa. Niin tapahtui nytkin. –?Olemme tehneet selvityksiä, mihin pitää satsata. KUVA: Maja Hitij/EPA Pohjanpalo pääsi avaukseen 15-vuotias Perttu Ruuska ratkaisijana. Näin Vimpelissä juhlittiin kuuden vuoden tauon jälkeen pesäpallon SM-kultaa. On se kovapäinen jätkä, Kivimäki suitsutti. ESPN-kanavan lähteet puhuvat mielenterveysongelmista. Helmiina voitti kuningatartittelin Forssassa 2006. Nyt suomalaishyökkääjä pääsi avaukseen, mutta ensimmäisellä puoliajalla hän jäi varsin näkymättömäksi. Toisen jakson alussa Pohjanpalo sai keskityksen takatolpalle, mutta hänen puskunsa oli kesy. Vimpelin pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki suitsutti nuorta sankariaan vuolaasti. Ottelijoiden piti kohdata jo heinäkuussa, mutta tuolloin Fury vetäytyi vedoten nilkkavammaan. –?Hän tarvitsee hoitoa ennen kuin voi palata kehään. Aivan hyytävä suoritus 15-vuotiaalta juniorilta. Immo Rautiainen löi kolmoskoppari Henri Puputin edestä vielä numerot 5–3:een, mutta siihen kiri hyytyi. Leverkusenin Joel Pohjanpalo pääsi avaukseen, mutta jäi maaleitta Mainzia vastaan. Ratkaisevinta mestaruudessa oli se, että meillä oli tietty rooli jokaisella pelaajalla ikään ja meriitteihin katsomatta ja luottamus tähän oli täydellistä, pelinjohtaja Kivimäki iloitsi. Määrä on sen jälkeen ylitetty vain kerran, vuotta myöhemmin Kouvolassa vajaalla tuhannella. Aivan järkyttävän yhtenäinen porukka. Leverkusen-pelaajista oli Javier Hernandezin vuoro tehdä hattutemppu. STT–AFP Klitshko joutuu yhä odottamaan uusintaa Tuomas Sammelvuo luotsaa Suomea kohti EM-kisoja. Ratkaisevan avausjuoksun näpäytti toisessa vuorossa Mäkelä. lokakuuta Manchesterissä oteltavaksi suunniteltu kohtaaminen peruuntuu. Kolme juoksua lyönyt Mäkelä sekä sataprosenttisesti kentälle mennyt Saukko olivat muut mestarien tähdet. Vimpeli ratkaisi pelin jaksojen alussa. –?Tyson ei pysty ottelemaan terveydentilansa takia, Furyn taustajoukot tiedottivat täsmentämättä tilaa. Ruuska ratkaisi avausjakson kahdella kylmäpäisellä kolmospuolen kumuralla. Kuninkuusravit olivat tuolloin yleisömenestys, mutta silloin tehtiin tuottoihin nähden aivan liian isot investoinnit ja tuloksena oli yhdistyksen ajautuminen yrityssaneeraukseen. FL Jalkapallo STT Mainz Joel Pohjanpalo teki lauantaina ensiesiintymisensä saksalaisseura Bayer Leverkusenin avauskokoonpanossa. Sinne se vaan meni, Ruuska sanaili. Ottelu päättyi Vimpelille 2–0 (5–3, 1–0). Urakka on iso, mutta investointeja ei ole niin paljon kuin viimeksi. –?Meillä oli alussa vaikeuksia kotiutuksissa, niin nuoriherra tuli ja iski palloa väliin. Klitshkolta viime vuonna kolmen liiton mestaruusvyöt voittanut Fury ilmoitti perjantaina, että 29. KUVA: Markku Åberg kuusraveista. Reijo Borgströmin ohjastama B. Hän on hyvin pettynyt tähän tilanteeseen. STT Vimpeli katkaisi Sotkamon kultaputken Viisi mestaria Suomen mestarit 2000-luvulla: • 2016: Vimpelin Veto • 2015: Sotkamon Jymy • 2014: Sotkamon Jymy • 2013: Sotkamon Jymy • 2012: Sotkamon Jymy • 2011: Sotkamon Jymy • 2010: Vimpelin Veto • 2009: Sotkamon Jymy • 2008: Pattijoen Urheilijat • 2007: Hyvinkään Tahko • 2006: Sotkamon Jymy • 2005: Kiteen Pallo -90 • 2004: Sotkamon Jymy • 2003: Sotkamon Jymy • 2002: Sotkamon Jymy • 2001: Sotkamon Jymy • 2000: Kiteen Pallo -90 Brittinyrkkeilijä Tyson Furyn ja ukrainalaisen Vladimir Klitshkon odotettu MM-uusintaottelu siirtyy toistamiseen. Sanattomaksi vetää. Tämä Mäkelän juoksu jäi jakson ainoaksi, sillä Sotkamon tasoitusjuoksu hylättiin videotarkistuksen jälkeen. –?Tämä on elämäni onnellisin päivä. Sama mies oli asialla neljännessä, missä Vedon varovaisuus oli kostautua. Finaalipeleissä jakson voitti aina ensimmäisen juoksun tehnyt joukkue. pesäpallo Erkki Valtamäki Vimpelin Vedon 15-vuotias ihmelapsi Perttu Ruuska oli pääroolissa Sotkamon kultaputken katkettua Saarikentällä. Tekniikkapuolella selviämme paljon vähemmällä, Mäki-Tulokas sanoo. syyskuuta 2016 Forssan lehti. KUVA: Maciej Kulczynski/EPA urheilu 23 sunnuntaina 25. Tunnin kohdalla Pohjanpalo otettiin vaihtoon. Toisessa vuorossa tapahtui pelin ratkaisu. Kolmas palo tuli ykköselle niukasti ennen juoksijan kotiin ehtimistä. Hernandez iski voittomaalin lisäajalla. –?Lähdin lyömään palloa väliin
KieKKoKoplA-FpS 3–6 Kai Sandberg Forssa/Joensuu Forssan Palloseura on aloittanut Suomi-sarjan terävästi. JKS haki pisteet Eurajoelta ilmiliekeissä olleen Hannu-Pekka Leinosen johdolla maalein 7-2. Se on pelannut kaksi peliä ja joukkueen maaliero on tyly 13–0. SM-sarjan voittoon kurvasi Vesa Puuskamäki. divisioonan alemmassa sarjassa. Venäläisen mukaan myös auton 2,25-litraisesta koneesta on vielä tiristettävissä lisää tehoja. FL-STT JKS aloitti komealla voitolla jääkiekko Jokioisten Kiekkoseura pääsi heti voiton makuun jääkiekon 3. Venäläinen aikoo olla ensi kaudella vielä kovemmassa tikissä kuin tänä kesänä. Se on sata kiloa nykyistä kevyempi. Liitto kutsui kunniajäsenekseen lahtelaisen Armas Bluménin, joka on toiminut 70 vuotta vapaaehtoisena sekä 34 vuotta Salpausselän Kisojen mittatuomareiden päällikkönä. FL FPS tappioitta Suomi-sarjan kärjessä ”Hyvä startti, mutta vielä pitää parantaa, ja siihen koko ajan pyrimme. ” ASKo RAnTAnEn FPS:n valmentaja Bid on Kemp Villinmiehen Tammakilvan yllätysvoittaja raviT Jukka Torvinen ohjasti Tapio Perttusen valmentaman Bid On Kempin yllätysvoittoon lämminveristen Villinmiehen Tammakilpailussa. Mitali kantaa Hiihtoliiton entisen puheenjohtajan nimeä, ja Rantanen oli mitalin 32. –?Hyvä startti, mutta vielä pitää parantaa, ja siihen koko ajan pyrimme. Naiset pääsivät hiihdossa mukaan olympialaisiin vuonna 1952 Oslossa, jossa Rantanen hiihti pronssia kympillä. Rex teki vahvan juoksun Hopeadivisioonan maililla. FL Tuomas Venäläisen kisa-auton koneesta irtoaa 270 hevosvoimaa. Kaksi muuta maalia merkittiin Aleksi Holmqvistin ja Samuli Katajiston nimiin. Venäläisen omat ajot on tältä vuodelta kisattu, mutta hän lähtee vielä ensi kuussa Jalasjärvelle kaverinsa, samassa luokassa ajavan Ville Saaren tueksi ja mekaanikoksi. Fps on saanut Suomi-sarjaan erinomaisen alun, joukkue on kolmella voitolla sarjataulukon kärjessä 9 pisteellä. Kauhavalainen otti kolmannen kullan putkeen ja jäi ainakin toistaiseksi ansaitulle tauolle. Jukka-Pekka Kurteliuksen 3–4-maali oli tärkeä. Joukkue pystyi tekemään Henri Viitalan taakse kolme osumaa. Eikä hullummin paketoinutkaan. Joonas Nurmi tilkitsi oman maalin 37 torjunnallaan. Vastustaja tuli kyllä kovaa toisessa erässä ja sai tehtyä ansaitut maalit, FPS:n valmentaja Asko Rantanen myönsi. Madrid hallitsi toista kohdetta keulasta. Ensi kaudeksi siitä pitäisi rutistaa irti täydet 300 hummaa. Ensi kaudella luvun pitäisi alkaa kolmosella, vaikka sitten luotettavuuden kustannuksella. Rallicrossin SM-sarjan suosituimmasta autokrossi-luokasta oli kotiin tuomisina kuudes sija. Siiri ”Äitee” Rantanen, 91, on Suomen hiihdon ensimmäisiä menestyneitä naishiihtäjiä. Bid On Kemp kurkotti kalkkiviivoilla paremmin. Sunnuntaina on kova peli, kun kohtaamme Ketterän Imatralla, Rantanen sanoi. FL Hiihtoliitto palkitsi Siiri ”Äitee” Rantasen HiiHTo Hiihtoliitto palkitsi olympiavoittaja Siiri Rantasen lauantaina Hannu Koskivuori -mitalilla. Vauhtiaan parantava Tuomas Venäläinen SM-sarjan kuudes ja NEZ-kisan kakkonen. Venäläinen ajoi kansainvälisessä NEZ Rallycross -kisassa komeasti toiseksi, vaikka viivalla oli kuskeja, joiden alla oli paljon tehokkaampia SRC-autoja kuin Venäläisen autokrossi-luokan Escort. Kuten numeroista voi päätellä, FPS hallitsi avausja päätöserää, Kiekkokopla toista. Kaikki ulkomaalaiset kuskit olivat selän takana, Venäläinen kertoo. Venäläiseltä otettiin yhteistuloksiin kaksi nelossijaa ja kaksi seitsemättä sijaa. Myrskyn Tuuli voitti suomenhevosten Villinmiehen Tammakilvan. Ensimmäisessä erässä JKS:n maalijyvä ei ollut vielä kohdallaan, mutta toisessa erässä Leinonen avasi maalihanat, ja mies latoi loppupelissä peräti viisi maalia EHC:n verkkoon. Hän voitti 3x5 kilometrin viestin olympiakultaa vuonna 1956 Cortinassa. –?Hienosti meni, vaikka jäin tehoissa 150 hevosvoimaa. KUVA: Seppo Pessinen Lisää pökköä pesään Ennakkosuosikki Ketterä mittaa Palloseuran tason tänään. Toisessa erässä Kiekkokopla tuli lujaa ja ote kääntyi isännille. FPS pystyi kääntämään pelin päätöserässä. –?Kaudesta jäi hyvä maku suuhun. 43?750 euron arvoinen voitto oli hänelle uran arvokkain. saaja. Laji vie aikaa ja rahaa, mutta antaa myös paljon. Ypäjäläinen aikoo ajaa täyden SM-sarjan ensi kesänä. Mika Forss ajoi kolme Toto76-voittoa, joista kaksi tammelalaisen Tapio Mäki-Tulokkaan valmennettavilla. –?Meni oikeastaan niin hyvin kuin tällä kalustolla voi mennä. Mies osaa ajaa sen mitä mitaliin vaaditaan, mutta kalustosta on puristettavissa lisää vauhtia. nälkä kasvaa syödessä. syyskuuta 2016 Forssan lehti 24. Kati Hanhimäen valmennukseen siirtynyt Pine Crown Girl voitti tammalähdön keulasta. Suosikeista Callela Ladyboss ja Lolo Lee laukkasivat lähdössä ja kenttä oli auki yllätykselle. Kiekkokopla yritti lopussa tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, jolloin FPS:n Joel Lehtonen ja Eetu Moberg pääsivät viimeistelemään tyhjiin loppunumeroiksi 3–6. Ypäjäläiskuskin kausi meni muutenkin putkeen. Ketterä on Suomi-sarjassa kakkosena. –?Hevosen hyvä juoksupää ratkaisi. FPS osui ensimmäisessä erässä kolmesti, maalit viimeistelivät Joni Vuorela, Jeffrey Lawman ja Jukka-Pekka Kurtelius. Red Finger ja Bid On Kemp irtosivat voittokamppailuun Roherynin taivuttua keulasta. T. Tuli on pesässä, nyt vain puita lisää, Venäläinen myhäilee. Pronssi heltisi myös 1960 Squaw Valleyssä viestistä. SM-sarjassa ajettiin viisi osakilpailua, joista neljän parhaan tulos laskettiin mukaan. FPS otti kauden kolmannessa sarjapelissä kolmannen voittonsa, kun se kukisti Kiekkokoplan kolmella maalilla 3–6 (0–3, 3–0, 0–3) lauantaina Joensuussa. Autourheilu Kai Sandberg Ypäjä Rallicross-kuljettaja Tuomas Venäläinen paketoi kautensa viime viikonloppuna Hyvinkäällä. Kisan voitti rallin puolelta rallicrossiin siirtynyt Olli Lavikainen. –?Hankin ensi kaudeksi uuden korin. Tavoitteena on sijoittua SM-sarjassa kolmen parhaan joukkoon ja ottaa kauden mittaan lähtövoittoja. Kolmanneksi ajoi jokioislainen Janne Helle SRC-kalustolla. –?Saimme koneesta tällä kaudella irti 270 hevosvoimaa. Se on voitontahtoinen, ohjastaja Jukka Torvinen iloitsi. Kovia kuskeja jäi taakse, tukijoitaan kiittävä Venäläinen kertoo. –?Hallitsimme ensimmäistä 30 minuuttia. STT UrheilU sunnuntaina 25. Venäläinen sai kutakuinkin maksimin irti autosta ja miehestä
FJK varmisti lopullisesti voittonsa heti toisen puoliajan alussa, kun Dankov siirsi päivän neljännellään isännät jo 5–0-johtoon. lokakuuta Tampereen Ratinassa. –?Siitä lähden, että optio käytetään, Kautonen sanoo itsevarmasti. –?Kävimme Hetemaj’n kanssa muutamia keskusteluita ja olemme todella tyytyväisiä hänen päätökseensä, maajoukkueen päävalmentaja Hans Backe kertoi. Ensi kaudella FJK pelaa pykälää kovempia pelejä. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Kautosen jatkosopimuksessa on optio myös vuonna 2019 pelattavasta alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnauksesta. KUVA: Seppo Pessinen Keskikenttäpelaaja palaa maajoukkueeseen tulevissa karsintapeleissä. Dankov onnistui ennen taukoa vielä kahdesti, ensin läheltä maalia Härmän maalivahdin sylkemästä irtopallosta, ja sen jälkeen laukomalla komeasti keskeltä kovaa alanurkkaan. Kauden päätöspelissäkin niitä syntyi seitsemän. Jalkapallo Tapio Keskitalo Perparim Hetemaj palaa Suomen jalkapallomaajoukkueeseen, joka kohtaa MM-karsinnoissa lokakuussa Islannin vieraissa ja Kroatian Tampereella. –?Sauli on pelannut hyvin nuorten maajoukkueessa ja ollut tärkeä mies AIK:ssa, Backe perusteli. Pelaaja ei voi edustaa samoissa karsinnoissa kahta eri maata, joten Kosovossa syntyneen Hetemaj’n paluu on merkittävä asia koko Suomen maajoukkueelle. Ruotsalaisvalmentaja valitsi ryhmäänsä myös pienistä loukkaantumisista kärsineet Thomas Lamin ja Paulus Arajuuren. Joukkue hävisi kesän aikana vain yhden ottelun. BacKen miehistössä on Hetemaj’n lisäksi kaksi muuta pelaajaa, jotka olivat sivussa nihkeästi sujuneesta Kosovo-kamppailusta: Sauli Väisänen ja Kari Arkivuo. Dankov nousi pörssikolmoseksi 23 osumallaan. Joukkue mätti Vitosessa 103 maalia ja päästi vain 20. Jalkapallo FJk-Härmä 2 7–0 Kai Sandberg Forssa Nousunsa jo viikko sitten varmistanut FJK päätti kautensa Vitosessa tyylikkäästi. STT Hetemaj näytti Suomelle vihreää valoa Perparim Hatemaj taistelemassa pallosta AC Milanin Keisuke Hondan kanssa. Tämänkin kauden otteilla Nelosessa napattaisiin pisteitä, mutta jos joukkue meinaa todella menestyä, on sillä syytä parantaa. Jere Rauhansalo voitti maalipörssin 28 osumallaan. FL Vitosesta tyylillä Neloseen Ivo Dankov oli päivän tehokkain. Vapautuneesti pelannut Jalkapalloklubi ei antanut Hämeenlinnan Härmän kakkosjoukkueelle mitään mahdollisuuksia, vaan pyöritteli Lamminrannan viileässä lauantai-iltapäivässä tyylipuhtaan 7–0 (4–0) -voiton. Lisää seurasi pian, nyt asialla oli hyvin liikkuva keskikenttämies Asadullah Al-Zeyadi. Siitä tulee fyysinen ottelu, Backe sanoi viitaten Islannin EMkisoista tuttuun suoraviivaiseen hyökkäyspelaamiseen ja tiiviiseen puolustamiseen. Ylsimme nyt tavoitteeseemme, kun pystyimme nousemaan. –?Lamilla on niin kutsuttu puujalka, sen ei pitäisi olla ongelma. Kun saimme ensimmäisen maalin, peli alkoi kääntyä meille, totesi tyytyväinen FJK-valmentaja Miika Murtolahti. Tämän osuman jälkeen näytti hetken siltä, että FJK:n vatsa olisi täynnä. Nousimme vauhdilla eteenpäin, kehui Murtolahti pelaajiaan. Lohkovoittaja FJK mätti sarjassa 103 maalia. Hän perustelee tätä sillä, että historiansa ensimmäistä karsintapeliä pelannut Kosovo oli melkoinen kysymysmerkki asettuessaan Suomea vastaan. alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Tommi Kautonen on tyytyväinen mies. FJK Keräsi kauden 18 ottelusta 47 pistettä. Hetemaj ei ollut Suomen riveissä, kun joukkue avasi karsinnat Kosovoa vastaan 1–1-kotitasapelillä. FJK hallitsi hyvällä pallon liikuttelullaan ja tiiviillä puolustuksellaan avauspuoliajan loppua. –?Pystymme yllättämään Islannin ja Kroatian. Oikea joukkue nousi Neloseen. –?Ottelu lähti meiltä vähän tahmeasti liikkeelle, ensimmäiset 15 minuuttia oli tasaista pelaamista. lokakuuta Reykjavikissa ja Kroatian 9. Joukkue vahvistui viime kaudesta, materiaali oli kaiken puolin leveämpi kuin vuosi sitten, Murtolahti kertoi. Ensin Dankov laukoi päivän viidennen maalinsa hyvästä keskityksestä ja sen jälkeen Tomi Heinämaa sijoitti keskeltä loppunumeroiksi 7–0. suomi Kohtaa Islannin 6. Sen jälkeen kun Ivo Dankov teki kauden 19. maalinsa ja pelin ensimmäisensä, siirtyi komento tosiaan FJK:lle. Islanti ja Kroatia ovat ennakkoon Kosovoa kovempia vastustajia, mutta Backe odottaa otteluista karsinta-avausta helpompia. Urallaan 43 A-maaottelua pelannut Hetemaj on luvannut kertoa ratkaisunsa taustoista julkisesti ennen Islanti-ottelua. KUVA: Daniel Dal Zennaro/EPA urheilu 25 sunnuntaina 25. Kautonen nimittäin kertoi jatkavansa tehtävässään ainakin syksyllä 2017 alkavien EM-karsintojen ajan. Viimeistään se herätti puheet siitä, hakeeko Hetemaj edustusoikeutta Kosovon maajoukkueeseen. –?Hyvät tunnelmat. Seurajoukkuetasolla ruotsalaista AIK:ta edustava Väisänen debytoi miesten maajoukkueessa. Vielä tuhritaan liikaa avopaikkoja. En usko, että Islanti muuttaa pelaamisessaan mitään. Härmäkin pääsi muutaman kerran hyökkäämään, mutta FJK:n maalilla pelannutta Lasse Friskopfia se ei pystynyt yllättämään. Myös Arajuuri on kertonut olevansa kunnossa. Pelin lopulla FJK iski vielä kahdesti. –?Hän on pelaaja, jolla on paljon kokemusta maajoukkueesta ja kovista peleistä, Backe muistutti Tampereella järjestetyssä maajoukkueen julkistustilaisuudessa. –?Tosi hyvää hyökkäyspeliä. Kärkimies teki FJK:n seitsemästä maalista viisi. –?Pystyimme tehostamaan hyökkäystämme ja tiivistämään puolustustamme, mutta molemmissa on kehittämisen varaa
lähtö, Toto76-2 TROIKKA-1, lv 2100 m Pronssidivisioonakarsinta: 1) Madrid/Mika Forss 13,7a (1,15), 2) Agnese 13,8a (18,73).3) Edlance 14,0a (51,03).4) Make Me Happy 14,0a (51,78).poissa: 2, 11. Toto (1-8-9): 3,14 2,133,56-8,08 30,36. Forssaan saatiin jo lauantaina yksi sarjavoitto, kun Fokopo oli paras mikrotytöissä. Jatkoajalle päätyi myös Vaasan ottelu, kun Sport ja TPS olivat kolmen erän jälkeen 1–1-numeroissa. 3. Toto4 voitto-osuus: 29,20. tänään Futsal. B-tyttöjen SM-karsintaa Feeniksissä. lähtö: 1 Saaga S, poissa: 10 2. 4. 11. Tammelan keskusta . lähtö, Toto76-1, sh 2120 m Kuningattaret vs Kuninkaat Valiodivisioonakarsinta: 1) Saaga S/Matti Nisonen 23,9 (13,17), 2) Boker 23,3 (12,01).3) Virijori 23,3 (18,95).4) Akaasia 24,2 (7,69).poissa: 10. Vimpeli: Teemu Isoketo 0/2, Sami Haapakoski 0/1, Mikko Kanala 1/0, Henri Puputti 0/1, Matias Rinta-aho 0/1, Jere Saukko 0/1, Perttu Ruuska 2/0, Janne Mäkelä 3/0. Forssan moukaripörssin kolmas kierros klo 12. 5. lähtö, TROIKKA-3, sh 2100 m Tähtidivisioonakarsinta: 1) Polara/Antti Tupamäki 24,7a (2,93), 2) Evartti 24,9a (2,84).3) Rosari 25,1a (21,95).4) Kervis 25,5a (35,18).poissa: 1, 4. Voitoitta Liigassa on enää lauantaina huilannut Lukko. Turkulaisten voittomaalin teki Ilkka Heikkinen ajassa 62.34. veloituksetta Otteluisäntä: • Riemu Jyväskylä Sunnuntaina klo 16.00 Monitoimitalolla Somero Lehti TerveTuloa ilTarasTeille! lounais-Hämeen rasTi OPASTUS Forssan Lehden iltarastit Tammelan liikuntakeskuksella TIISTAINA 27.9. loppuottelu: Vimpeli–Sotkamo 2–0 (5–3, 1–0) Vimpeli Suomen mestariksi voitoin 3–2. Tulospörssi Mikrot tehokkaina Loimaalla perinteinen Mieleinen Basket -turnaus pelataan viikonvaihteessa Loimaalla. Lentopallo Miesten eM-karsintaturnaus Tanska–Ruotsi 2–3 (31–29, 19–25, 20–25, 25– 18, 12–15) Portugali–Suomi 1–3 (22–25, 25–23, 17–25, 15–25) pesäpallo Miesten superpesis 5. Troikka: 29,86. . Osallistumismaksu 5 €, alle 15 v. lähtö: 9 Myrskyn Tuuli, poissa: 6. Leimakortin vuokra 1 €. Tuomas Pihlman ja Anssi Löfman ratkaisivat maaleillaan JYPille 2–0-paremmuuden Tapparasta, ja Kärpät pehmitti Ässät 4–0. Toto (11-6-2): 2,17 1,31-1,94-1,65 6,32. 6. Voiton varmistuttua SJK:n pelaajat juoksivat yhtenä rintamana kannattajiensa luokse juhlimaan. Toto4 voitto-osuus: 567,60. lähtö, Toto76-7 Toto4-3 DUO-1, lv 2100 m Villinmiehen Tammakilpailun Finaali: 1) Bid On Kemp/Jukka Torvinen 14,0a (19,62), 2) Red Finger 14,0a (51,23).3) Backspin 14,3a (55,46).4) Gisela Luxi 14,7a (33,23). Fokopo voitti ensin emäntäjoukkue Lokokon, sitten pälkäneen Luja-Lukon ja forssalaisessa loppuottelussa alun. SJK voitti seurahistoriansa ensimmäisen cupin mestaruuden, kun se kukisti HJK:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. 12. Toto (3-4-12): 3,17 1,42-2,18-2,54 11,66. syyskuuta 2016 Forssan lehti 26. Divisioona aLeMpi sarJa EHC-JKS 2-7 (1-0, 0-4, 1-3) Hannu-Pekka Leinonen 5+1, Aleksi Holmqvist 1+0, Samuli Katajisto 1+0, Roope Yrjölä 0+2, Aki Sippo 0+1, Riku Kankaanpää 0+1, Timo Sallinen 0+1, Mikko Suontausta 0+1. Ihan mieletön fiilis, Hetemaj naureskeli. Troikka: 73,10. stt Hetemaj käynnisti sJk:n voitonjuhlat Jalkapallo Tampereen kolea sää ei hyydyttänyt Seinäjoen Jalkapallokerhon juhlia miesten Suomen cupin finaalissa. Päivän Duo: 11-3, kerroin: 56,24. Toto76 pelivaihto 336 270,55 e, voitto-osuus 2 796,90 e Pelivaihto 828 250,55 e, yleisöä 1 490 rahapelit euroJackpot 38/16 Päänumerot: 1, 7, 23, 25, 45 Tähtinumerot: 5, 8 Voitonjako: 5+2 oikein ei yhtään kappaletta, 5+1 oikein 498 907,50 e, 5 oikein 58 695,00 e, 4+2 oikein 3 010,00 e, 4+1 oikein 215,80 e, 4 oikein 82,70 e, 3+2 oikein 50,40 e, 2+2 oikein 17,50 e, 3+1 oikein 16,10 e, 3 oikein 13,10 e, 1+2 oikein 8,50 e, 2+1 oikein 7,40 e keno 38/16 Lauantain päiväarvonmam oikeat numerot: 1, 2, 4, 14, 24, 29, 30, 32, 39, 42, 43, 47, 48, 57, 59, 61, 63, 64, 67, 68 Kunkkunumero: 61 Ilta-arvonnan oikeat numerot: 4, 8, 9, 19, 20, 22, 23, 26, 27, 28, 30, 31, 34, 40, 45, 50, 57, 59, 63, 70 Kunkkunumero: 28 perJantai-Jokeri 38/16 Jokerinumero: 7 1 5 7 7 3 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 5 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 2 kpl voitto-osuus 40 000,00 e, 5 oikein 1 000,00 e, 4 oikein 100,00 e, 3 oikein 12,00 e, 2 oikein 6,00 e toto76 Oikea rivi: 1. ravit Lappeenranta toto76 1. Muistathan, että op.?:ssä hoidat niin pankkikuin vakuutusasiasi vuorokauden ajasta riippumatta! Tervetuloa asioimaan meillä! Jalkapallo D-tyttöJen Liiga FC Ryske Ipa 2-1 Maalit teki Siiri Julkunen FC Haka FC Ryske 1-7 Siiri Julkunen 1, Maija Haapanen 1, Luna Reunanen 1, Helmi Kannisto 1 ja Lili Reunanen 3 Ryske Valkeakoskella sarjavoiton. lähtö, lv 2600 m: 1) Heaven’s Fire/Jani Ruotsalainen 16,8 (8,48), 2) Nelson Hilly 17,3 x (1,43).3) Bad Boy Press 16,7 (31,91).4) Boulder Rail 17,6 (40,05). Toto (9-4-1): 29,85 3,75-4,21-2,31 129,87. Alun pelit klo 12 ja klo 18. . Liigan jumboksi valahtaneilla raumalaisilla on neljän ottelun jälkeen koossa kaksi pistettä. lähtö, Toto76-5 Toto4-1, sh 2100 m Villinmiehen Tammakilpailun Finaali: 1) Myrskyn Tuuli/Tuomas Pakkanen 28,6a (29,85), 2) Larvan Hertta 28,7a (18,28).3) Marj-Lovviisa 28,8a x (4,59).4) Liisan Tulilintu 28,9a x (3,92). Kuopiolaiset ottivat kauden neljännen voittonsa hurjalla loppukirillä, jolla Ilves kaatui Tampereella 6–4. Toto (1-5-7): 13,17 3,16-3,093,59 60,45. Liigaa SoVo-Riemu klo 16 Someron monitoimitalolla. Voitto maistui makealta. Yleisurheilu. Fokopolle siis kultaa ja alulle hopeaa. Pääsylippu 8€, Alle 15 v. Koripallo. lähdöt: klo 16.30-18.00 ja 20-21 (yö) . –?Tuli euforinen olo, ja tuulettelin siinä vaan kaikkea. Toto (8-1-12): 8,48 1,66-1,24-4,03 4,34. 1–2 (0–0, 0–0, 1–1, 0–1) KalPa 5 3 1 1 16– 11 11 Tappara 4 3 1 12– 7 9 HIFK 4 2 1 1 11– 8 9 TPS 4 2 1 1 14– 11 8 Sport 4 2 1 1 7– 6 7 Pelicans 4 2 2 10– 6 6 Jukurit 3 2 1 10– 7 6 SaiPa 5 2 3 14– 15 6 HPK 3 1 1 1 7– 4 6 Ilves 4 1 1 2 12– 14 5 JYP 5 1 2 2 7– 11 5 KooKoo 4 1 1 2 8– 14 5 Kärpät 4 1 1 2 9– 9 4 Ässät 5 2 3 6– 13 4 Lukko 4 2 2 10– 17 2 Mestis Hokki–Peliitat 0–3 (0–0, 0–3, 0–0) KeuPa HT–RoKi 4–3 (2–0, 2–1, 0–2) IPK–LeKi 4–3 (1–1, 0–1, 3–1) TuTo–SaPKo 2–4 (0–0, 2–2, 2–0) 3. Perjantaina TPS:lle rumasti 2–8 hävinnyt KooKoo otti vuosien tauon jälkeen voiton HIFK:sta, mutta viime tinkaan kouvolalaisten ote löytyi. 8. Varsinainen peliaika päättyi 1–1. voittajoukkueessa pelasivat Julia ojanen, Julia vuori, Minttu vahtera, eveliina grönroos, kiira kilpinen, Melina Hacklin, vanessa salminen, veera Mäki-Moijala, oona kaapola, stella ojala, adanne nwose. lähtö: 4 Workout Wonder, poissa: 11, 12 5. lähtö, sh 2100 m: 1) Villikamu/Terho Rautiainen 27,7a (4,9), 2) Savon Sutku 27,8a (2,41).3) Vilkkaan Varma 28,2a (25,1).4) Aika-Sisu 28,2a (17,72).poissa: 2. HJK olisi voitolla napannut historiansa 13. stt UrheilU sunnuntaina 25. Toto (4-9-1): 1,36 1,12-1,61-1,86 4,06. 2–1 (0–0, 0–1, 1–0, 0–1) Kärpät–Ässät 4–0 (0–0, 2–0, 2–0) Pelicans–SaiPa 4–2 (1–2, 2–0, 1–0) Sport–TPS ja. Toto4 voitto-osuus: 837,20. SJK vei rangaistuspotkukisan nimiinsä maalein 7–6. Toto (2-10-6): 2,93 1,77-1,51-2,57 4,79. Sotkamo: Niko Korhonen 0/1, Immo Rautiainen 1/1, Jani Komulainen 0/1, Roope Korhonen 2/0. Toto (8-9-10): 1,91 1,23-1,60-3,84 7,58. lähtö: 11 Bid On Kemp, poissa: Voitonjako: 7 oikein voitto-osuus 2796,90 e., 6 oikein voitto-osuus 39,20 e.. lähtö: 4 Madrid, poissa: 2, 11 3. lähtö, Toto76-6 Toto4-2 TROIKKA-2, lv 1609 m Hopeadivisioonakarsinta: 1) T.Rex/Mika Forss 11,7a (2,17), 2) Regent Zet 11,8a (6,49).3) Star Martini 12,1a (6,21).4) Ranch Kelly 12,7a (26,19). Liigakärkeen kipusi vahvan alkukauden pelannut KalPa. Toto4 pelivaihto 51 521,80 e, voitto-osuus 837,20 e. lähtö: 1 Pine Crown Girl, poissa: 4. Troikka: 33,74. Cup oli SJK:lle siksikin tärkeä, että se toi seuralle ensi kaudelle Eurooppa-liigan karsintapaikan. 7. lähtö, Toto4-4 DUO-2, lv 2600 m Kyvyt Esiin-divisioonakarsinta: 1) Jackpot Aria/Juho Ihamuotila 16,7a (3,17), 2) Little Donnie 16,8a (8,48).3) Ready Press 17,2a (8,23).4) Storm Glider 17,7a (19,94).poissa: 8. 2 €. Emit-leimaus. Toto4 voitto-osuus: 42,10. Joonas Nurmi 37 torjuntaa. miesten cupmestaruuden. lähtö, sh 2100 m: 1) Tuurin Toivo/Esa Holopainen 26,7a (1,91), 2) Virin Eko 26,8a (13,54).3) Fortunatar 26,9a (35,7).4) Setä Satuli 27,0a (12,58). Edellisen kerran KooKoo oli voittanut HIFK:n 5. Yksi ottelun hahmoista oli keskikentän Mehmet Hetemaj, joka upotti ratkaisevan rangaistuspotkun Thomas Dähnen selän taakse. Jyp ja kärpät saivat voittotilinsä auki Liigassa Jääkiekko JYP ja Kärpät koristivat voittosarakettaan ensi kertaa tämän kauden Liigassa. 9. Toto (3-5-1): 4,90 2,22-1,343,67 6,50. Pelicans sai kymmenen miestä tehotilastoon, kun se kukisti SaiPan Lahdessa 4–2. radat: 2 km, 3 km ja 5 km . Kai Kantola tasoitti numerot 1–1:een vajaat neljä minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä, ja Juha-Pekka Haataja ratkaisi 2–1-voiton jatkoajalla ajassa 60.31. Ottelun ratkaisua haettiin todella pitkän kaavan kautta, sillä vasta kahdeksas laukojapari varmisti SJK:n juhlat. Toto (11-7-8): 19,62 3,397,74-10,16 351,85. lähtö: 11 T.Rex, poissa: 7. Ota mukaan kompassi, kartan suojus, emit-kortti ja reipas mieli! Uudet aukioloajat OP Humppila palvelee 3.10.2016 alkaen seuraavasti: Kassapalvelumme on avoinna ma pe klo 9.00 12.00 Asiantuntijapalvelut saat ajanvarauksella • maanantaisin klo 9.00 17.00 • tiistaista perjantaihin klo 9.00 16.00 • ajanvaraukset numerosta 010 256 2802 tai osoitteesta op.?/humppila Pankkimme puhelinpalvelu 010 256 2801 palvelee arkisin klo 8.00 22.00. lähtö, Toto76-4, lv 1609 m Kultadivisioonakarsinta: 1) Workout Wonder/Tommi Kylliäinen 11,2a (1,36), 2) Outlaw Merci 11,5a (6,64).3) Maffioso Face 11,7a (26,41).4) Wishing Boy 11,7a (122,98).poissa: 11, 12. Jääkiekko Liiga Ilves–KalPa 4–6 (2–2, 0–1, 2–3) JYP–Tappara 2–0 (1–0, 0–0, 1–0) KooKoo–HIFK ja. 2. lähtö, Toto76-3, lv 2100 m: 1) Pine Crown Girl/Mika Forss 15,2 (3,14), 2) Stone Capes Megy 15,4 (19,48).3) Christel Face 15,4 (60,58).4) Rosenstolz 14,8 (13,43). Toto (4-7-9): 1,15 1,09-1,68-1,99 4,67. –?Oli varma ja rauhallinen olo, vaikken ikinä vedä pilkkuja kuin harjoituksissa, Hetemaj kertoi rangaistuspotkukisan jälkeen. 10. marraskuuta vuonna 1989
Klo 11.30 alkaen kirkkokahvit, vieraiden vastaanotto ja vuosijuhla seurakuntakodissa, jossa mm. Ilmainen hintakatsaus. Esittelemme osuuskunnan toimintaa ja luonnonkasvien hyötykäyttöä. Soita 040 570 4992 Tammelan Karjalaseura ry 70 vuotta 9.10.2016 Juhlamessu klo 10.00 Tammelan kirkossa, jonka jälkeen käynti Karjalaan jääneidenja sankarivainajien muistomerkeillä. Lähtö Kiljamon parkkipaikalta klo 12. Forssan Reserviläiset syyskokous 11.10. Tervetuloa! Järjestäjä Forssan Työväenyhdistys ry ja Wahren-keskus Juhlanäyttely Vinkkelissä 26.8.-30.9.2016. syyskuuta 2016 Forssan lehti. Wiggins on vakuuttanut, että aineen käytölle oli lääketieteelliset perusteet. Lisätietoja uudistuksesta www.omahäme.fi Yleisöltä Tänään HUUTOKAUPPA klo 12.00. 2016 klo 18.00 Renor kokoustila. Tervetuloa tutustumaan! Seuratoiminta Koko perheen MIKAELIN TAPAHTUMA pe 30.9.2016 klo 17.00-21.00 Tapahtumia ja toimintoja kaikenikäisille eri tapahtumapaikoissa Tammelan kunnantalon, kirkon, kirjaston, Auran Pirtin, Pappilan, Srk-kodin ja Koulukeskuksen pihan ja salin ympäristössä. TERVETULOA kokemaan ja näkemään! Tammelan kunta, Tammelan seurakunta ja tammelalaiset yhdistykset Vapaa-aika Työsuoritukset Patikkaretki Torron suolle su 2.10.16. Osoite on Tölöntie 16. (Näyttö klo 11.00) Hämeentie 37, Forssa www.ostojamyyntijaakkola.fi Tervetuloa! Huutokaupat KESÄ JATKUU YRTTIVILLITYKSELLÄ YrttiVillitys osuuskunnalla avoimet ovet torstaina 29.9. 0400-822 880 reijo.lehti@akvrlehti.com Naiset Esiin! Kuva:Aki-Pekka Sinikoski Rosa Meriläinen & Saara Särmä Forssan työväentalolla, Kauppakatu 17, Forssa tiistaina 27.9.2016 klo 18 Vapaa pääsy. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan www.hameenliitto.fi. En juhli Valto Hannula Kokoukset Hämeen liitto hakee maakunnalliseen sosiaalija terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun kahta MUUTOSAGENTTIA määräaikaiseen työsuhteeseen 15.10.2016 31.12.2018. Martti Pura kertoo elämän mittaisista kokemuksia karjalaisuudesta. Prentice Steffen oli Wigginsin lääkäri tämän ajaessa Garmin Slipstream -tallissa kaudella 2009. Hallitus Ostetaan Kuntien ilmoitukset Avoimet työpaikat 91% suhtautuu myönteisesti Forssan Lehdessä olevaan mainontaan. Musiikkipitoisesta ohjelmasta vastaavat Minttu Siitonen, Moranderin veljekset, veteraanikuoro ja juontaja Erkki Liikanen. HINTA N. Hae ohjelma kirjastosta tai kunnantalolta tai www.tammela.fi. Wiggins voitti tuon kisan. Wiggins sai luvan aineen käyttöön myös ennen vuoden 2011 Ranskan ympäriajoa sekä vuoden 2013 Italian ympäriajoa. STT–AFP 27 sunnuntaina 25. Myynnissä teeyrttejä, viherjauhetta, aromisuolaa ja hoitotuotteita, myös yrttiteejuomaa, yrteillä rikastettuja sämpylöitä ja smoothieta. Pyydämme toimittamaan hakemukset sähköpostilla osoitteeseen hameenliitto@hame.fi viimeistään 10.10.2016 klo 16.00. tapahtumat Avoimet työpaikat OSTETAAN RIVITALOHUONEISTO TAI OMAKOTITALO MAHDOLLISIMMAN LÄHELTÄ FORSSAN KESKUSTAA. Näin jälkikäteen katsottuna tuo ei näytä hyvältä eikä oikealta, ei terveydellisin eikä urheilullisin perustein, Steffen totesi BBC:lle. Tervetuloa viettämään kanssamme seuramme vuosijuhlaa. klo 11-18. Forssan markkina-alue 2015 Forssan Lehti kiinnostaa! Lääkäri kummastelee pyöräilytähti Wigginsin erivapautta Pyöräily Moninkertaisen olympiavoittajan ja Ranskan ympäriajon voittajan Bradley Wigginsin ex-lääkäri kertoo yllättyneensä siitä, että Wiggins sai aikoinaan erivapauden käyttää kiellettyjen aineiden listalla olevaa ainetta. –?Olin yllättynyt tuosta. puut mistä tahansa takuutyönä. Postia Miinalle -näyttely Työväentalolla 19.-30.9.2016 konsertit TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. 100 000€ PUH. Steffen ihmettelee Wigginsin saamaa lupaa käyttää kortikosteroidi triamsinolonia vain päiviä ennen vuoden 2012 Ranskan ympäriajoa
Jakso 572. 20.15 Löytöretkiä maailmaan. 17.45 Suomen huutokauppakeisari. 20.05–20.53 Maailman nopein mies. 11.35 Elokuva Saapasjalkakissa (7). olkikattojen määrä on viidessä vuodessa nelinkertaistunut hollannissa. 07.10 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S). 22.05 Dokumenttiprojekti: Spandex sapiens (16). (s) ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. 21.00 21.00 Elokuva Diktaattori (12). 14.55 Yle News. Miesten eM-karsintojen turnaus tanska – suomi. Jakso 571. 19.35 Ovatko pitkät ihmiset onnellisia. 15.25 Ex-Onnelliset (12). is the Man Who is tall happy. 15.45 Pomo piilossa Suomi (S). 07.30 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7). 19.05 Urheiluruutu. Lester, UsA 1985. Kausi 5. 09.25 Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat (7). 010 665 4424 sähköposti .......... 10.30 Elixir Life. 16.45 Nieminen & Lahtinen Show (S). hd 10.00 Jumalanpalvelus. Parikymppiset miehet käyttävät paljon aikaa ja rahaa ulkonäköönsä. Kausi 3, 3/14. N: Casey Affleck, Kate hudson, Jessica Alba, Ned Beatty, elias Koteas, tom Bower. 02.20–07.10 Miljoonapotti. Russell. 08.05 Ella Elefantti (S). 20.30 Yle Uutiset. 08.00 Angry Birds Piggy Tales (S). 17.00 18.00 Elokuva Kino Klassikko: Ratsastavat hurjat (12). 12.44 Leijonat Inside. osa 271. 22.25 MTV Sport Uutiset. 12.55 Laila (S). Naiset katsovat Rayta uusin silmin. 21.00 21.00 Odyssey (16). 12.15 Leijonat Inside. 10.30 MM-ralli: Ennakko, Ranska. 4/6. N: Arnold schwarzenegger, Rae dawn Chong, dan hedaya, Vernon. 08.15 siiri ja Krokotiili (s). 18.10 Urheiluruutu. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 15 15 15 15 5 5 4 10 12 10 15 10 14 15 7 6 7 7 2 Maanantai 16 3 Tiistai 15 4 Keskiviikko 12 7 Torstai 13 2 Perjantai 11 5 Lauantai 12 6 Jokioinen eilen 15:00 +10 Helsinki +15 Hämeenlinna +14 Joensuu +9 Jyväskylä +12 Kemi +12 Kotka +14 Kuopio +10 Lahti +13 Lappeenranta +13 Maarianhamina +16 Mikkeli +12 Oulu +12 Pori +16 Rovaniemi +12 Salla +8 Savonlinna +10 Seinäjoki +15 Tampere +14 Turku +16 Vaasa +15 +17 +16 +13 +14 +13 +15 +14 +15 +13 +16 +14 +14 +17 +12 +11 +13 +17 +15 +17 +16 Ateena +25 Alicante +23 Bryssel +23 Kööpenhamina +18 Las Palmas +25 Lontoo +20 Madrid +26 Malaga +27 Mallorca +27 Miami +26 Moskova +13 Nizza +24 Oslo +17 Pariisi +21 Rodos +25 Rooma +24 Tallinna +16 Tokio +23 Tukholma +19 Wien +22 +24 +21 +18 +17 +24 +18 +26 +27 +24 +25 +12 +24 +17 +20 +24 +24 +16 +23 +18 +20 TV ja Radio sunnuntaina 25. 19.10 Matkapassi: Kuuba. 22.45 Ykkösaamu. 3/10. 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna. 18.55 HS-uutiset ja sää. Kausi 1, 5/8. 10.54 Uusi Päivä. 20.00 Talent Suomi. 09.00 Pokémon (7). Kausi 1. Yle TV2 07.45 Lastenohjelmaa: Unna Junná. 22.00 Kymmenen Uutiset. Kausi 1. 08.21 dinojuna (s). 13.30 Jääkiekon World Cup: Välierä 1. o: Allan dwan. 22.35 Elokuva Commando (16). Kausi 2, 4/10. rap-artisti Paperi t, elokuvaohjaaja selma Vilhunen sekä näyttelijä Linnea skog. tv@almamedia.fi digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) sallittu kaiken ikäisille .........(S) suora lähetys .............................. Kausi 1, 1/10. 13.00 Prisma Studio. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. Yhdysvaltain erikoisjoukot surmaavat pelätyn terroristijohtajan. 3/10. 11.15 Pressiklubi. 08.03 Angry Birds Stella (S). 08.05–08.55 Avara luonto: Australia. hannahilla on taas töitä, mutta tappaako moinen pesti todellisen luovuuden. 17.00 19.00 Yle Uutiset. 13.25 Tulossa: Kadonneen jäljillä (S). Kausi 3, 2/10. 11.50 Pasila 2.5 – The Spin-Off (7). 16.25 Ota rahat ja juokse. 09.36 Merten syvyyksissä (7). Gone elvis. o: Michael Winterbottom. 09.30 Panttilainaamo Louisiana. syyskuuta 2016 FoRssan lehTi 28. Ahkera majava. 21.00 21.00 Punk-laulaja Kathleen Hanna. 09.21 tenavat (7). 23.35 Girls (16). Amerikkalainen draamasarja seuraa rikkaille asiakkaille kotikäyntejä tekevän lääkärin William Rushin (tom ellis) bileiden täyteistä elämää Los Angelesissa. 16.45–17.55 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (7). Jakso 77. 18.50 Tulossa: Talent Suomi. 12.40 Elävä katto. Kausi 1. 16.50 Novosti Yle. 11.00 Yle Uutiset. 09.05–09.45 Aamusydämellä. 19.00 Haluatko miljonääriksi. Poirot ja hastings ovat hyvin ansaitulla lomasella Ranskassa. . 13.14 Leijonat Inside. 17.00 17.40 Tulossa: Sukulan suojatit (S). 10.01 Ja junalla pääsee. 06.45 Transformers Rescue Bots (7). 12.00 Suomen surkein nikkari. 15.50 Lentopalloa: EM-karsinta DEN – FIN. 11.00 Keittiöelämää. 19.30 Jäljet päättyvät Berliiniin (12). 19.20 Vain rauha jää (S). 23.20 Voiko striptease olla taidetta. 09.55 Yle Uutiset. 08.50 HS Lasten uutiset. 09.00 Yle Uutiset. 10.00 Elävä arkisto: Valtionrautatiet. 17.00 17.25 Posse. 4/6. 04.00–05.05 Gordon Ramsay maailmalla. 11.10 Alexandre Tharaud: Goldberg-muunnelmat. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 22.15 Viikon sää. 22.20 Yle Live: The Black Keys. o: Mark L. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. Päivän kiinnostavimmat urheilu-uutiset. Jakso 1/18. 01.25 Rush (16). 08.30 Lego Nexo Knights (7). 2/4 Jurakauden viidakko. Jakso 1/10. 13.30 Aarteiden metsästäjät Suomi. Kausi 3, 6/12. 06.00 Bubble Guppies (S). 21.55 Urheiluruutu. 09.00 Galaxi. 00.25 Enbuske, Veitola & Salminen. N: John Payne, Lizabeth scott, dan duryea. 00.15–04.00 Teematieto. 01.15 MM-ralli: Ennakko, Ranska. Kausi 2, 7/10. 08.10 Sonic Boom (7). 16.20 Viritetyt vempaimet. 09.28 hevostähdet. 07.55 Angry Birds Toons (S). Kausi 1, 4/10. 19.10 MTV Sport Uutiset. 11.25 Imettäjät. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Kanadassa kasvanut Michael Majalahti nimettiin arkkienkelin mukaan. 15.00 Yle Uutiset. 13.35 Sanokaa mitä näitte (S). 22.00 Nousuvesi (16). Jakso 573. 09.01 Galaxi Play. onnea, Kullervo! 08.03 hyrräpäät. 7/10. 15.25 Jalkapallon Mestarien liigan makasiini. 06.25 Pound Puppies (S). Perjantain lähetykseen vieraaksi saapuvat mm. 11.00 Villiä menoa eläintarhassa (S). Roihu partioleirin hartausilta 23.7.2016. 09.00 Jaksa paremmin. 2/8. o: david o. o: Larry Charles. Miehen hallusta löytyy dokumentti, joka saattaa erään amerikkalaisen yrityksen huonoon valoon. Mitä tapahtuu jos koko suomi pimenee. MTV3 06.00–07.05 Miljoonapotti. (1962) 10.11 Rautateiden tavaraliikenne. 08.35 Seikkailija Dora (S). Mitäs me sortajat. Armotonta arvonnousua. 19.00 Seitsemän Uutiset. 08.01 Nimipäiväonnittelu: 25.9. 08.20 Maija Mehiläinen (S). 14.30 Inside Italo. 18.15 Ulos luontoon. N: Bradley Cooper, Jennifer Lawrence, Robert de Niro. 14.25 MTV.doc: Suomen sähköistäjät – Fingridin tarina. 22.45 Elokuva Unelmien pelikirja (12). ei ole superihminen. (1962) 10.23 Katsaus: Rautateiden synty Suomessa. Rankkaa luotisadetta sisältävä amerikkalainen toimintaelokuva. 10.00 Elixir Fitness. 08.00 Pikku Kakkonen. 21.50 Yle Uutiset. Kausi 3, 3/14. b YhteYstiedot RTV-toimituksen yhteystiedot toimitus .................. 15.05 Elokuva Hercule Poirot: Golfkentän murha (12). Kausi 1, 1/12. 18.55 Naapurit-tuloslähetys. 00.05–01.05 Tyger tutkii: Ulkonäköpaineet. suorassa lähetyksessä haastateltavina brändijohtaja Peter Vesterbacka, muusikkonäyttelijä Jon ”Juno” Korhonen sekä huumehelvetistä selvinnyt huippujääkiekkoilija Marko Jantunen. Jakso 76. 11.45 Perjantai. 14.25 Uutisvuoto. (1962) 10.36 Ihminen ja rautatiet. 08.20 Lego City (S). 19.30 Elokuva Sel8änne (S). 23.25–00.25 Tanskalaisten antiikkiaarteita. sarja alkaa! 13.00 Upeat skandikodit. 13.45 Pyöräilyn Maantiecup. 01.45 Elokuva Tappaja sisälläni (18). 21.00 21.05 Kotikatsomo: Korpelan kujanjuoksu. 19.20 MTV Sport Extra. Kausi 1, 2/4. 10.25 Uusi Päivä. 08.46 Fluugalaiset (s). 18.00 Yle Uutiset. (1962) 10.50 Kahva. N: sacha Baron Cohen, Anna Faris. show käyntiin! 20.58 Keno. 1/13. 21.00 21.45 Piilokamera. (1968) 10.59 Mennään junalla. 09.55 Loton ja Jokerin tulokset. Jakso 1/3. Mihin se mahtaa johtaa. 10.00 Liiga: Viikkomakasiini. 14.35 Puhdasta voimaa. 20.45 Urheiluruutu. Kausi 1. 17.10–17.55 Isä Brown ja hänen laumansa (12). 12.10 Norjan radion sinfoniaorkesteri esittää. 10.00 Uusi Päivä. 13.30 Historia: Kadonneen laivan arvoitus. 18.45 Arto Nyberg
11.03 Jake Nymanin Popradio. 02.25 House ( 12). 23.40 Maailmaa järkyttäneet rikokset ( 12). 20.00 Yhden illan juttu. Finaali. 00.30 Kosketus. 20.00 Kuuban amerikanraudat. 7.30 Peace with God (e). VIASAT SPORT: 14.00 Valioliiga: Manchester United–Leicester. 21.30 Nurse Jackie ( 12). 06.32 FOX Kids: My Little Pony ( 7). 04.35 6D: Black Eyed Peas. 20.30 (s) Nascar: New Hampshire. 8.05 Lindgren & Sihvonen. 04.30–05.00 Ennustaja-TV. 19.50 Jazzklubin illan keikka. 19.45, 1.00 Tennis: ATP Tour, Venäjä. Jalkapallon Major League Soccer: 23.00 (s) Los Angeles Galaxy–Seattle Sounders, 2.15 (s) Columbus Crew–New England Revolution. 15.50 Veneilysää. C MORE TENNIS: 7.40, 15.10 Davis Cup. 01.50 Rikkaiden deittipalvelu (S). 00.00 Jäljillä ( 12). 00.55 Chicago Fire ( 12). 20.00 Taikuuden tuolla puolen. 18.00 Todellisia tarinoita. 09.00 Akin ja Ritan rakkausdieetit. 12.00 Simpsonit ( 7). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 14.30 Kaunotar ja hirviö. 02.30 Poliisit (S). 13.30 Kuinka sitten kävikään?. 12.05 Urheiluradio. YLE RAdIO 1 7.00 Yle Uutiset. 13.05 SVT: SVT Nyheter. 21.00– 22.33 ELOKUVA Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä ( 16) . 17.02 Sana elää. EUROSPORT: 9.30 (s) Fia WTCC: Vakioautojen MM-sarja, Kiina. 00.00–01.30 SVT: Millennium. 14.00 Typerät videot. 03.25– 06.00 Voittostudio. 19.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 Neljät häät Amerikassa. 10.00 Supernanny Euroopassa ( 7). 19.03 Jazzklubi. 12.00 Sinkkuillallinen. 02.55 Soluttautujat. 20.00 Yle Uutiset. MTV MAX: 11.50 F1: Singaporen osakilpailu. 15.00 Säpinää kannen alla (S). 13.00 Simpsonit ( 7). 19.20 Sanan ja runon tuoksua. 8.20 Sunnuntai-Suomi. 05.55–06.07 Sky News. 8.40 Sunnuntai-Suomi. 17.10 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 01.00–01.50 Leijonan luola Kanada. 15.15 Nuottien matkassa. 09.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. Elokuvayleisön tunteiden karkeaa manipulointia?. 12.30 Iloisen antamisen ilta. 22.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. YLEX 6.30 Poikelus ja Hätönen – Viikon Parhaat. 19.00 X Factor UK. 08.02 FOX Kids: Smurffit (S). Finaali. 11.03 Perttu Häkkinen. 21.00 Snooker: International Masters, Kiina. 22.15 Jousiammunnan mc, Tanska. 18.50 Kuuluttajan vieras: Radio Suomen tekninen tuottaja Jyrki Koskenseppä. 21.03 Riku ja Tunna – Docventures. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 12.50 Sana koskettaa (u). 13.00 Ratsastus: Fei Nations Cup, Espanja. 15.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 18.00 Tuomasmessu. 8.05 Sunnuntai-Suomi. 12.40 Sunnuntai-Suomi. 22.00 ELOKUVA Hulluna Saraan ( 7). 17.00 Yle Uutiset ja sää. YLE RAdIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 15.55 Riemuloma Palandereilla. 15.35 FriiD: Pikaruokapienokaiset. 7.03 Kohtauspaikka: Risto Nordellin vieraana näyttelijä Kaija Pakarinen. 16.00 Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula!. 22.35 Murha pikkukaupungissa. 12.00 Pyöräily: Eneco Tour Belgia ja Hollanti. EUROSPORT 2: 9.00 (s) Snooker: International Masters, Kiina. 06.54 FOX Kids: Pound Puppies (S). 11.00 Yle Uutiset. 12.10 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 09.19 FOX Kids: Madagascarin pingviinit ( 7). 03.15 Criminal Minds ( 16). 18.05 Musiikki ei tunne tullilaitosta – vuosi suuresta pakolaisaallosta. 16.02 Isäntänä Tapani Ruokanen (u). 23.00 JIM D: Kadonnut lento 370 ( 7). 14.00 Yle Uutiset. 21.40 Serie A: Fiorentina–Milan. 14.00 Yle Uutiset. 11.00 Hurja painonpudotus. 12.00 Mielenhallinnan mestarit. 21.30 Taivaan ja maan väliltä. 01.30 Criminal Minds ( 16). 13.00 Huutokaupan metsästäjät. 23.15 (s) Futsal MM-kisat, Kolumbia. 16.05 Urheiluradio. Jääkiekon Liiga: 15.30 Sport–TPS, 17.30 KooKoo–HIFK, 20.00 Kärpät– Ässät, 22.00 JYP–Tappara, 00.00 Ilves–KalPa. 01.55 Murha menneisyydestä ( 12). 14.00 Sinkkuillallinen. 08.30 BUU-klubben: Peppi Pitkätossu. HERO 09.55 Rikkaiden deittipalvelu (S). 5.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 21.00 Wheeler Dealers. 18.00 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Taste UK. 17.00 Heprealaisia näkökulmia. 17.00 Politiikkaradion viikko. 13.30 UEFA Europa League: Feyenoord–ManU. 15.55 Yle News. 19.25, 1.10 La Liga: Villarreal–Osasuna. 03.45 G Fella: Hip hop -unelmia (S). 16.00 Exiä rannalla ( 7). 13.03 Sunnuntai-Suomi. 9.05 Urheiluradio. 0.30 Raamattuavain Extra (u). 23.20 BrainDead ( 12). 4.02 Jokaniemen sävelradio. 12.15 Valoksi elämäsi polulle. 21.00 ELOKUVA Lähtölaskenta maailmanloppuun ( 12). 13.10–13.55 SVT: Go’kväll. 08.50 Panjo ja Kani. 23.10 Yöklassinen. 12.00 (s) Autourheilu: Eurocup Formula Renault 2.0, Belgia. 17.25 Äiti ja isä amorina. 11.00 Yle Uutiset. 19.00 Fast n’ Loud. 15.00 Radioteatteri liikkeellä: Veden muistista. 20.05 Vapautumisen tie. 11.45 Café Raamattu. 12.45 Merisää. 15.03 Sunnuntaivieras. 18.00 House ( 12). 7.04 Suomi soi. 09.30 Finnjävel – ravintola helvetistä. 03.00 Panttilainaamo UK. 9.00 Yle Uutiset. 19.00 Huutokaupan metsästäjät. 01.55 6D: Jättimäinen vasarahai. 11.00 Simpsonit ( 7). 10.00 Yle Uutiset. 21.00 Suomen huutokauppakeisari. 20.00 Jane the Virgin ( 7). 03.50–05.00 Ennustaja-TV. 22.05 Avaruusromua. 00.35 Criminal Minds ( 16). 00.00 Koputus. KUTONEN 06.30 Kultakuume. NELONEN PRO 1: Jääkiekon Liiga: 10.30 Kärpät–Ässät, 12.30 Pelicans– SaiPa. 15.00 Muodin huipulle. 16.00 Talent USA. 19.05 Sanaa naisilta. 11.25 Rikkaiden deittipalvelu (S). 16.30 Family Guy ( 12). 23.30 Jäljillä ( 12). 11.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 10.00 Kädettömät kokit. 10.03 Jari Sarasvuo. 13.25 Serie A: Torino– Roma. 17.00 Meidän häät. 0.00 Yle Uutiset ja sää. 12.30 Simpsonit ( 7). 19.00 Risteyksessä ( 7). 13.55 Sunnuntai-Suomi. 10.00 Jumalanpalvelus Ylitornion kirkosta. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.10 Ylistysliike. 11.30 Upeat skandikodit. 14.03 Puheen Viikko. MTV SPORT 1: 9.00, 19.00 (s) PGA Tour Golf: The Tour Championship. 04.05 ELOKUVA The Marine 2 ( 16). 16.55, 23.15 KHL: Neftehimik–Jokerit. VIASAT JALKAPALLO: 7.55 Valioliiga: Liverpool–Hull. 8.05 Kirjakerho. 11.00 Upeat skandikodit. 5.50 Merisää. 11.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 12.59 YleX Viikonloppu. 11.15 Israel puhuu. 20.30 Lapin poliisit. JIM 05.25–07.00 Ennustaja-TV. 12.08 Kansanradio. 22.40 Mentalist ( 12). 11.05 SVT: Gudstjänst. YLE PUHE 7.00 Brysselin kone. 11.45 Soppa 365. 17.55, 23.45 Valioliiga: West Ham– Southampton. 23.40 Rizzoli & Isles ( 16). TV5 06.20 Jenkkimetsurit. 9.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset. 20.00 Roseanne ja monsterimutsit. 11.30 Simpsonit ( 7). 17.00 Laihduttajan suloinen kosto (S). 13.30 Avainradio (u). MTV SPORT 2: ATP Tennis, Cincinnati: 18.00 Puolivälierä 1, 19.50 Puolivälierä 2, 21.15 Puolivälierä 3, 22.05 Puolivälierä 4. 12.35 SVT: Antikmagasinet. Siunatut kaksi vuodenaikaa. 20.00 YleX Etusivu – Viikon Parhaat. Jalkapallon Bundesliiga: 14.30 Werder Bremen–Wolfsburg, 16.15 (s) Hoffenheim–Schalke 04, 18.30 (s) FC Köln–Leipzig. 23.00 YleX Encore. 8.02 Lasten makasiini. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.03 Sää. 7.00 Yle Uutiset. 20.00 Kuokkavieras Kataja (S). 15.02 Itäraportti (u). 21.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset. 16.50 Omituinen pakkomielteeni (S). 19.00 Yle Uutiset ja sää. 12.15 Horisontti: Sallitaanko sivistyminen velkarahalla?. 12.30 Mielenhallinnan mestarit. 16.00 Superpesis: Vimpeli–Sotkamo, 5. 00.05 Leijonan luola Kanada. 19.00 Koulun jälkeen. 16.00 Kardashianit. 19.00 Erilaiset perheet. 9.05 Urheiluradio. 0.00 Arkisto: Suomimusaa maailmalle. 6.00 Yle Uutiset. 18.00 Ex-Onnelliset ( 12). 11.02 Bäkkäri. 21.55 Suomi tänään. 08.16 FOX Kids: Smurffit (S). 12.05 Musiikkikamari. 21.15 Herra käyttää lääkäriä. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Moderni perhe (S). tv ja radio 29 sunnuntaina 25. 17.00 Koodeja ja salaliittoteorioita ( 7). 17.15 Kissankehto – Susanna Vainiola. 12.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 9.10 Puheen Aamun Viikko. 22.05 Yötä kohti. 21.45 Raamattu rakkaaksi. 16.55 Kun sydän särkyy. 22.30 Jumalan juoksutytöt Virossa. 09.25 TV Shop Tvins. 17.55 Tulossa: Talent Suomi. 20.09 Musiikki ei tunne tullilaitosta – vuosi suuresta pakolaisaallosta. 14.00 Columbo ( 12). 08.29 FOX Kids: Smurffit (S). 16.00 Valioliiga: ManU–Leicester. SUb 06.00–08.00 Voittostudio. 08.56 FOX Kids: Pac-Man ( 7). 18.00 Yle Uutiset. 15.30 Typerät videot. 12.07 Sunnuntai-Suomi. 02.20 Criminal Minds ( 12). 13.00, 18.20, 00.30 WTA Toray Pan Pacific Open Tokyo. 9.05 Musiikkia vanhasta Euroopasta. 10.40 Rikkaiden deittipalvelu (S). 19.00 ELOKUVA Hop ( 7) . 23.30 Yksi lauma, yksi paimen. 12.05 Urheiluradio. 8.10 Juha Laaksosen luontoretki. 8.30 Junioriavain. 09.30 SVT: Wild kids. 12.00 New Yorkin luksuslukaalit. 12.02 Raamattubuffet. 19.40 Sportnytt. TV7 08.30 Ruutupyhäkoulu. 16.05 Urheiluradio. 11.00 Jumalanpalvelus Jyväskylän vapaakirkosta. 22.00 12 apinaa ( 12). 16.10 Puheen Viikko. 19.35 One Way. 15.00 Exiä rannalla (S). 5.52 Aamupala. Kuvassa Jaska Alho (Janne Kataja, vas.) ja Anssi Korpela (Esa Latva-Äijö). 23.00 SVT: Babel. 12.00 Top Chef Ruotsi. 11.25 Soppa 365. 00.40 Armon kalliolla. 20.00 Lapin poliisit. 23.10 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. 7.50 Merisää. 19.50 Herkkuja: Tummaa moussea. 9.10 Sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 21.15 ELOKUVA Jumissa ( 16) . 03.50 Valheellinen verkkomaailma ( 12). 14.00 Riston Valinta. 17.00 Meidän perheen tähdet. 16.30 Superkirja. 10.02 Viikon teos (u) (ei kuulu kaikilla alueilla). 18.50 Merisää. 20.30 Sokeeraavat perhesalaisuudet. 12.00 Yle Uutiset. 18.00 David Hasselhoff Show. 13.00 Klassista kahteen. 22.05 Aspekti. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.00 Yle Uutiset. 17.15 Kuusi kuvaa: Miranda Vuolasranta oppi jo lapsena taistelemaan romanien oikeuksien puolesta. 22.05 Nurse Jackie ( 12). 13.00 Yle Uutiset. 07.25 Jenkkimetsurit. 18.00 Grillit huurussa (S). RAdIO dEI 7.00 Virsivartti. 13.30 Simpsonit ( 7). 22.00 Rekkakuskit jäällä (S). 04.40–05.29 Oudoimmat rikostutkinnat. 11.00 Yle Uutiset. 6.04 Aamupala. 23.03 Yöradio. 10.45 Virsivartti (u) (ei kuulu kaikilla alueilla). 21.30 Serie A: Inter–Bologna. 20.03 Urheiluradio. 07.16 FOX Kids: Casperin kummituskoulu ( 7). 18.30 Elämää Grönlannin syrjäkylässä. 13.00 Penn & Teller: Valheet. 01.20 Hävyttömät ( 12). 21.00 Jazzklubin kolmas setti. 18.03 Urheiluradio. 00.40 Tudors ( 16). 14.00 Tulevaisuuden maailma. 19.03 Urheiluradio. 17.25 Strömsö. 11.00 Jumalanpalvelus Suomen raamattuopistolta (ei kuulu kaikilla alueilla). 9.55 Ylitornion kirkon kellot kutsuvat. 23.00 Renessanssi. 23.00 Kalle Haatanen. 10.00 Yle Uutiset. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. 15.30 Sunnuntai-Suomi. 11.00 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 16.00 Yle Uutiset. 04.00 Panttilainaamon autospesialistit. NELONEN: 13.30 Jääkiekon World Cup: Välierä 1. 18.00 Huutokaupan metsästäjät. 11.30, 15.45 (s), 4.15 Pyöräily: Eneco Tour Belgia ja Hollanti. TV1 klo 21.05 KUVA: Yle Kuvapalvelu TV2: 13.45 Pyöräilyn Maantiecup. 8.45 Radiopyhäkoulu. 11.35 Soppa 365. 23.20 Raamattu puhuu sinulle. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 08.25 Amerikan suloisimmat lemmikit. 13.00 Sadan tonnin talot. 11.00 Soppa 365. 10.05 SVT: Skavlan. 16.05 Faunin iltapäivä. 12.55 Sunnuntai-Suomi. 13.50 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 13.30 Typerät videot. 11.25 Valioliiga: Arsenal–Chelsea. 02.00 Poliisit (S). 13.00 Tosiputki: Made in Chelsea ( 7). 16.20 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 18.00 Hätätila avaruudessa. 17.00 Sub.doc: Maailman kovimmat vankilat 1. NELONEN PRO 2: 10.30 Superpesis: Vimpeli–Sotkamo, 5. 17.45 Futsal MM-kisat, Kolumbia. LIV 05.00–06.00 Ennustaja-TV. 09.00 Taste UK. 08.42 FOX Kids: Smurffit (S). 19.00 Ummikot ulkomailla. 16.10 Hillan ja Minnan Akuutti. 06.12 FOX Kids: Chuckin ja ystävien seikkailut (S). FOX 06.00 Sky News. 15.50 Lentopallon miesten EM-karsinta: Tanska–Suomi. 4.57 Aamupala. 0.05 Yöradio. 15.00 Typerät videot. 13.02 Minä uskon (u). VIASAT HOCKEY: World Cup: 10.45, 16.45, 23.00 Semifinaali 1, 14.45 Tshekki–USA, 19.00, 1.00 Semifinaali 2. 14.03 Musiikkia lepopäivän ratoksi. 16.00 Family Guy ( 12). 10.05 Wipeout. 7.58 Hyvää huomenta. 20.00 Dok: Hevosmies – viimeinen taistelu. 08.00 Kultakuume: erikoisjaksot. 13.00 Amerikan karmeimmat kokit. Suomalaisuuden aatetta ja monikielisyyttä – millaista on kirjoittaa eri kielillä Suomessa?. 9.00 Alueellista ohjelmaa. 21.00 Yle Uutiset. 13.00 Sinkkuillallinen. 23.00 ELOKUVA The Immortal Voyage of Captain Drake ( 12). 09.42 FOX Kids: Madagascarin pingviinit ( 7). 10.04 Pekka Laineen Ihmemaa. 19.40 MM Motocross, Yhdysvallat. 21.03 Minna Pyykön maailma. 03.10–04.43 Columbo ( 12). 16.00 Maapallon salaisuudet. 19.08 Musiikki ei tunne tullilaitosta – vuosi suuresta pakolaisaallosta. 23.50 Pahan jälkeen (S). 09.00 Raamatun kertomuksia. 15.52 Sunnuntai-Suomi. 20.08 Sää. 9.11 Tarja Närhin Iskelmäradio. 16.00 Derek Prince. 12.25 Akvaariomestarit. VIASAT JÄÄKIEKKO: World Cup: 7.55, 14.25 Välierä 1, 20.00 Välierä 2. 21.00 ELOKUVA Batman & Robin ( 12) . 19.00 ELOKUVA Elämän lahja ( 12) . 09.15 TV Shop Tvins. 11.10 Soppa 365. 8.45 Kuunnelman esittely: Veden muistista. 7.53 SunnuntaiSuomi. 14.00 Säpinää kannen alla (S). 14.40 Tosiputki: Made in Chelsea (S). 12.30 Lystikkäät eläinveikkoset (S). 00.20 Grimm ( 16). 20.02 Viikon debatti (u). 00.50 Rikkaiden deittipalvelu (S). 15.00 Tulevaisuuden keksinnöt. 02.25 X Factor UK. 01.30 Poliisit (S). 15.30 Tosiputki: Vanderpump Rules (S). 13.00, 21.45 Fia WTCC: Vakioautojen MM-sarja, Kiina. syyskuuta 2016 Forssan lehti. 02.50 Kocktails with Khloé. 18.55 Musiikki ei tunne tullilaitosta – vuosi suuresta pakolaisaallosta. 7.45 Tarinoita lapsille: Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa, osa 8/8. 8.30 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 21.02 Kaksin käsin maailmaan. 14.02 Raamattu (u). 13.30 Minna Pyykön maailma. 15.00 Yle Uutiset. 0.00 Yöradio. 05.00–05.29 6D: Coldplay. 19.30 Upea lihava elämäni. 9.05 Pyhäpäivän esittely (ei kuulu kaikilla alueilla). 22.00 Riemuloma Palandereilla. 09.00 TV Shop Tvins. 6.03 Sää. 17.00 YleX Jatkot – Viikon Parhaat. 21.30 Hinnalla millä hyvänsä ( 12). 01.00 Yöohjelmaa. FRII 08.10 Ihanat kamalat lemmikit. 17.00 Vinnie Jones: Kovaa menoa Venäjällä. 11.50 SVT: Hjältar i eldhaven. 5.02 Aamupala. 21.00 Opas upeaan eroon ( 12). 18.00 Urheiluilta: Jalkapallokierros. 22.00 Käännekohta. 21.35 Novosti Yle. 14.00 Exiä rannalla ( 7). 17.50 Global Leadership Summit. 12.15 ELOKUVA Honey 2 ( 7) . 09.00 SVT: Familjen Rysberg. 07.40 FOX Kids: Smurffit (S). 23.05 ELOKUVA Django Unchained ( 16). 18.30 Huutokaupan metsästäjät. 18.00 BUU-klubben: Peppi Pitkätossu. 12.07 Puheen Viikko. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Grand Designs Uusi-Seelanti. 20.30 Vanha Testamentti avautuu. 17.30 Sana Jerusalemista. 16.15 Jälkivääntö. tV-urheilu YLE FEM 08.15 Unna Junná. 18.25 Hengenvaarallisesti lihava. 10.00 SVT: SVT Nyheter. 01.00 Poliisit (S). Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Sarjasta Korpelan kujanjuoksu nähdään tänään jakso Armotonta arvonnousua. 15.55, 23.20 Serie A: Lazio–Empoli. 10.00 Pyhän Hengen ilta. 02.55 Hiuskarvan varassa ( 12). 04.10 G Fella: Hip hop -unelmia (S). 21.00 Toisenlaiset äidit. 14.30 Typerät videot
–?Espanjassa työt aloitetaan yhdeksän maissa aamulla ja työpäivä päättyy seitsemältä illalla. Viime vuonna kaksikko kiersi mm. Mekaanikkoharjoittelija sai Suomessa omat työkalut, kun kotimaassa Espanjassa käytetään yhteisiä työkaluja. Juuri oppimisen into on tuonut Pazin Forssaan. Hänet on kutsuttu kansainvälisen Böellman-Gigout -urkukilpailun tuomaristoon Strasbourgiin tulevana syksynä. Astrumilla Paz on saanut kokemusta hieman erilaisista autoja vaivaavista ongelmista, kuin mihin kotimaassa yleensä törmää. Siinä oppii jatkuvasti uutta. Mikä tärkeintä, täällä Paz on päässyt omin käsin tekemään itselleen mieluisia mekaanikon töitä. Koska valaissee kointähtönen -kirkkokonsertti 4.10. Paz on alusta saakka tullut erinomaisesti toimeen mentorinaan toimivan Juha Latvan kanssa ja kaksikko on ystävystynyt. –?Ehkä joskus saisin keskittyä klassikkoautojen kunnostamiseen ja vanhojen autojen korjaamiseen, Paz miettii. Pimeä päättyy klo 6.35 ja alkaa klo 19.58. Takana on vajaat kaksi kuukautta työskentelyä, edessä suunnitelmien mukaan kymmenen lisää. kymmenen konsertin Sibeliuskiertueella USA:ssa ja Kanadassa. Bachin tuotannosta kuullaan urkumusiikin klassikko Toccata ja fuuga d-molli. syyskuuta 2016 Forssan lehti 30 SUNNUNTAi 25. Vaikka työpäivät ovat pidemmät, espanjalaiset eivät tutkimusten mukaan ole kovin tehokkaita työntekijöitä. Tulevaisuudessa Paz haaveilee työskentelystä intohimonsa kohteiden parissa. Autot olivat yksi miehen intohimon kohteista. –?Sieniä on Espanjassakin, mutta sienestämään pitää lähteä kauemmaksi, Madridissa asuva Paz kertoo. Aurinko nousee Forssassa tänään klo 7.17 ja laskee klo 19.15. Sibeliuksen, Merikannon ja Beethovenin laulutuotannosta muun muassa Soi kunniaksi luojan, Oi muistatko vielä.., Soi taivaat kiitosta Herran. Paavon virsi ja konsertin nimikkokappale Koska valaissee kointähtönen edustavat traditionaalista tuotantoa. Siitä se ajatus sitten lähti, ja Paz hakeutui mekaanikkokoulutukseen. SyySKUUTA. Paz on suorittanut kaksivuotista automekaanikkotutkintoa kotimaassaan Espanjassa, ja kun opinnoissa tuli vastaan mahdollisuus lähteä työharjoitteluun ulkomaille, hän tarttui tilaisuuteen. –?Täällä voi mennä viereiseen Jose Paz kertoo, että hänet on otettu Astrumilla hyvin vastaan. Nyt Paz on Erasmus+ -ohjelman kautta työharjoittelussa Astrumin autohuollossa. Suomessa tehokkaan työskentelyn jälkeen jää aikaa myös harrastuksille. –?Tykkään erityisesti klassikkoautoista ja vanhoista autoista, Forssaankin etuajassa harrasteautotapahtuma Pick-Nickin vuoksi saapunut Paz kertoo. Huomenna • Tulevaisuuden kunta kumppanuuskunta -tapahtuma Tammelan kunnanvaltuuston kokouksen alussa klo 18 Tammelan kunnantalon valtuustosalissa. En saanut hommasta palkkaa, mutta minusta oli kiva auttaa, Paz toteaa. Jukka Pietilä, laulu ja Kalevi Kiviniemi, urut tulkitsevat hengellisen musiikin aarteita. Eivätkä ihmiset oikeastaan pidä tästä käytännöstä, mutta sitä on vaikea muuttaa, Paz pohtii. –?Mekaanikon työssä ei koskaan tiedä, mitä päivän aikana eteen tulee. klo 20 Jokioisten kirkossa. –?Viat ovat täällä hieman erilaisia kuin Espanjassa. –?Olin myös ollut ystäväni oppipoikana tämän autokorjaamossa. Ensi kevääksi hänellä on levytyskutsu Kanadaan. –?Mekaanikon työt ovat luovempia. Koulutukseen on kuulunut myös automaalarin hommia. Pidän siitä, että joutuu miettimään, miten vian korjaa, Paz sanoo. EnnEn automEkaanikon opintojaan Paz työskenteli 15 vuoden ajan web-sivujen ja graafisen suunnittelun parissa. Into oppimiseen toi madridilaisen Jose Pazin työharjoitteluun Forssaan. Tien suolaamisen vuoksi autoissa on ruostetta ja jarrut jumissa, ja lohkolämmittimen asennus kummastutti alkuun, Paz sanoo. Välissä on parin tunnin lounastauko. Konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi konsertoi ahkerasti eri puolilla maailmaa. Kullervo Huomenna: Kuisma Hengellisen musiikin aarteita Jokioisilla Koska valaissee kointähtönen hengellisen musiikin aarteita kuullaan konsertissa Jokioisten kirkossa 4. Konsertissa luetaan Bachin toisen vaimon Anna Magdalena Bachin otteita Bachin elämästä. Se on hieman ristiriitaista. J.S. FL Pankais Poiketen Tänään • Syksyn puistopatikointi ja sydänretken tietovisailu, lähtö ja maali Forssan tori klo 9-11. KUVA: Tapio Tuomela Mekaanikon työn luovuus inspiroi Ajassa sunnuntaina 25. työtavat ovat Suomessa erilaiset Espanjaan verrattuna, mutta Paz on pitänyt suomalaisesta tyylistä hurjan paljon. Hänelle sopii erinomaisesti esimerkiksi suomalaisten työajat, puoli kahdeksalta aloitus ja iltapäivä neljältä lopetus. –?Olen todella kiitollinen kaikesta, mitä Juha on minulle näyttänyt ja kertonut suomalaisista tavoista. Jukka Pietilä toimii Turun tuomiokirkon I kanttorina. Nyt Astrumilla Paz on viihtynyt hyvin, sillä työtehtävät ovat olleet monipuolisia ja mielenkiintoisia. Nina Airisto Forssa –?Tykkään oppimisesta ja haluan oppia mahdollisimman paljon erilaisista asioista, Jose Paz sanoo. lokakuuta. Latvan opastuksella Paz on ehtinyt tutustua moneen suomalaiseen vapaa-ajan aktiviteettiin mökkeilystä ja frisbee-golfin peluusta sienestämiseen. Jäätyään työttömäksi Paz alkoi miettiä, että ehkei vielä ole liian myöhäistä tehdä jotakin muuta, josta hän tykkää
klo 16-20 ja lauantaina 8.10. klo 16 20. • Ohjelman avulla edistetään muun muassa oppimiseen liittyvää liikkuvuutta. KUVA: Tapio Tuomela Mekaanikon työn luovuus inspiroi MIKÄ. Jose Paz kertoo, että hänet on otettu Astrumilla hyvin vastaan. Ihmiset voivat ostaa eläimille ruokaa omien ostostensa yhteydessä ja tuoda ne keräyspisteeseen eteenpäin toimittamista varten. Somerolla ja Urjalan Esyn & Ompelukerhon yhteisiin sijaiskoteihin, joita etsitään ja tarvitaan jatkuvasti lisää. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. syyskuuta 2016 Forssan lehti PÄIvÄn sana. Mekaanikkoharjoittelija sai Suomessa omat työkalut, kun kotimaassa Espanjassa käytetään yhteisiä työkaluja. ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tänä vuonna lahjoitukset menevät SLEK ry:lle joka auttaa kissoja mm. Erasmus+ liikuttaa opiskelijoita ja nuoria • Erasmus+ on Euroopan unionin vaihtoja yhteistyöohjelma. Keräyskärryt ovat S-market Jokioinen, S-market Tammela, Sale Humppila ja Sale Ypäjä koko viikonlopun 7.-9.10. Löytöeläinkodit toivovat, että kaikista halvimmat ruoat jätetään ostamatta, koska kissat ovat erittäin nirsoja varsinkin halpamerkkien suhteen. Jokioisten Esy kerää Citymarketissa perjantaina 7.10. metsään ja sieniä löytyy heti. Myös Kaukolan näkötornilla käyminen oli hieno kokemus. klo 10-18. Eläinkaupat Zoojatar ja Musti ja Mirri ovat mukana 4.11.10., Kutomon apteekki koko viikonlopun 7.-9.10. Pidän Suomen luonnosta, metsistä ja järvistä. Lahjoittajien toivotaan huomioivan sen ikävän tosiasian, että löytöeläimet ovat vähintään 95 prosenttisesti kissoja. 22: 36–38 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. • Erasmus+ -ohjelma kattaa vuodet 2014–2020. ja samoin Tokmannissa on kärry koko saman viikonlopun. Tänä vuonna sijaiskodit toivovat erityisesti penturuokaa ja kissanhiekkaa. FL ajassa 31 sunnuntaina 25. Matt. Prismassa perjantaina 7.10. Tänä aikana yli 4 miljoonaa nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella. Löytöeläimille kerätään taas ruokaa Forssan Lehti Lounais-Häme Jokioisten Eläinsuojeluyhdistys ja Naisten Toimintaryhmä Ompelukerho järjestävät nyt jo viidennentoista kerran kansainvälisellä eläintenviikolla ruoankeruutempauksen löytöeläinten hyväksi. Ohjelma antaa siihen osallistuville mahdollisuuden hankkia oman alan työkokemusta ulkomailta. Jokioisten Esy lahjoittaa Käpälämäkeen eli paikalliseen löytöeläinkotiin
237.000 ¤. 545202 Tammela, Heinämaantie 774 142/168 m² 4h, k, th, khh, s, at. Mh. 84.876 ¤, Vh. 572439 Forssa, Kurkelankatu 7 105/172 m² 4h,k,s. 61.093 ¤. Hyvät näkymät keskustaan. H. Maaseudun rauhassa sijaitseva omakotitalo. Kodikas ja nuorekas rivitalokolmio rauhallisissa luontomaisemissa Paavolassa. Myydään vuokrattuna. Mh. H. Mh. Vh. Oma tontti 786 m². 59.100 ¤. Taloyhtiössä tehty mm. 574869 Jokioinen, Tuomolantie 21 60 m² 2h,k,s Ei E-tod. 135.000 ¤. H. 550988 Forssa, Nahkurinkuja 2 56 m² 2h,k,s. 110.000 ¤. 77.000 ¤. Sisällä tehty paljon pintaremonttia. Hyvät tilat isommallekin perheelle. 501182 Toimitiloja Jokioinen, Keskuskatu 23 40,5 m² Liiketila 40,5 m2 katutasossa. 67.710 ¤. 99.000 ¤. Hyvä huoneisto esim. yritystoiminnalle. Tilat jaettavissa osiin. Reilunkokoinen lasitettu parveke. F*. Viihtyisä rivitalokoti rauhallisella paikalla Vieremän asuinalueella. Läpitalon huoneisto. E*. H. Upea valkolohkotiilinen talo. Kylpyhuone remontoitu 2009 ja oma sauna. 556861 Forssa, Turuntie 32 54,5 m² 2h,k,s. 65.000 ¤. Koulu ja tarha lähellä. Autotalli. Kaikki palvelut lähietäisyydellä. kh:ssa lattialäm, suihku ja sauna. 545350 Jokioinen, Murronkulmantie 102 179 m² 4h,k, s + 2h, k. 2014 rem. Hyvä, tehokas pohjaratkaisu. 77.272¤. Tilaa on isommallekin perheelle tai kahdelle sukupolvelle. Asunnossa on avara tupakeittiö ja tilavalta lasitetulta parvekkeelta avautuu näkymä metsäiseen Koivusaaren luontoon. Pihasauna, puuvaja ja 1933 rakennettu hirsitalo 2h. C*. Mh. Mh. Kahden auton talli. 129.000 ¤. Asunto on siistissä peruskunnossa. Ei e-tod. 563229 Forssa, Urpukuja 3 62,5 m² 2h,k,s,G*. 574362 Forssa, Turuntie 15 53,5 m² 2h,k,p. Ihana koti vaikka ensiasunnoksi! Mh. Hintaan sisältyy autokatos. 574929 Tammela, Inkerintie 6 127/156 m² 4h,k,s,khh,ak,2var. 105.000 ¤. Hyvä sijainti keskustan ja valtateiden läheisyydessä. Vuokrattu. F*. Rauhallinen 2. Huoneiston kylpyhuone remontoitu muutama vuosi sitten. 569332 Forssa, Turuntie 37 58 m² 2h,h,s *F. Vuokrattu. B*. 561447 KATSO MUUT KOHTEEMME NETISTÄ www.opkk.fi sunnuntaina 25. Klo 17.00-17.30 Jokioinen, Keskuskatu 23 a 4 KT, 2h,k,s, 60 m². krs. 45.324 ¤. Vh. 120.000 ¤. 138.000 ¤. Hyvä sijainti aivan Jokioisten keskustassa. Hyvä sijainti keskustan läheisyydessä. H. Soveltuu myös liiketoiminnan harjoittamiseen. Mh. 570992 Forssa, Turuntie 4 61 m² 2h, k, s. Vehreät ja reilut puutarhatontit runsaine istutuksineen rintamamiestalon kera odottelee uutta omistajaa rauhallisissa maaseutumaisemissa Kaukjärvellä Tammelassa. H. Taloyhtiössä tehty julkisivuja lisäeristysremontti sekä ikkunatja parvekeovet uusittu. kerroksen asunto reilun lasitetun parvekkeen kera. Hyvät tilat isommallekin perheelle. Saunallinen kaksio. Oma tontti 2.751 m². Navettarakennus, kalustovaja ja autotalli. 50.000 ¤. Mh. 99.000 ¤. Mh. Heti vapaa. 32.146 ¤. Kiva saunallinen rivitalokaksio vehreissä Latovainion maalaismaisemissa Jokioisilla. 2.558 m2 tontti maaseudun rauhassa. ulkoverhous uusittu ja samalla lisäeristetty. parveke-, katto-, julkisivu-, ikkunaja hissiremontti. Hyvä sijainti palveluiden läheisyydessä. 525679 Forssa, Urheilukentänkatu 14 140 m² 5h,k,s Kodikas ja tilava rivitalokoti isommankin perheen elämään lukemattomien liikuntamahdollisuuksien äärellä Saarelanmäessä. Taloyhtiössä käyttövesiputkiremontti tehty kolme vuotta sitten. 109.000 ¤. * ENERGIALUOKKA Yhdessä hyvä tulee. H. Kiva asunto lapsiystävällisessä ja vehreässä pihapiirissä. H. Asunnossa on tilavuutta ja avaruutta olohuone jatkuu avoimena tilana keittiöön. Vh. kampaamolle tms. ja v. Heti vapaa. Heti vapaa. Vuokrattu. Vh. 185.000 ¤. 570102 Forssa, Rautatienkatu 9 42,5 m² 2h, kt, s. Mh. 99.000 ¤. Lyhyt matka kauppaan ja keskustaan. Hyvä keskeinen sijainti Forssan keskustassa ”Puistolinnassa”. 20.000 ¤. Kodikas omakotitalo. 71.000 ¤. Todella hieno vuonna 2005 valmistunut omakotitalo Kydön asuinalueella. Siistikuntoinen, 2014 valmistunut huoneisto. Hyvä pohjaratkaisu. Oma rauhallinen 1.524 m2 tontti. kerroksesta. 539695 Tammela, Matintie 6 30,5 m² 1h, kk. 560521 Humppila, Perkiöntie 165 134 m² 5h,k,s Muuta mukavasti maalle! Hyväkuntoinen ja viihtyisä omakotitalo idyllisellä ja vehreällä pihapiirillä Humppilan Venäjänkankaalla. 71.334,22 ¤. 37.814 ¤. H. D*. 565380 Pekolanraitti 4 93,5 m² 4h,k,s Tyylikkäästi kunnostettu, tilava ja valoisa rivitaloasunto loistavalla sijainnilla palvelujen läheisyydessä Pekolanraitilla. Tämä koti sopii vapaa-aikaan tai pysyvään asumiseen. Taloa on vuosien mittaan remontoitu mm. Kodikas, selkeä oktalo. 554074 Tammela, Matintie 4 72 m² 3h, k. 235.000 ¤. 85.000 ¤. Yli 3,5 ha kokonaisuus tarjoaa luonnon rauhaa ja erämaahenkistä vapaa-ajan viettoa. 568059 Tammela, Kostintie 2-4 85,5 m² 3h,k,s E* Viihtyisä ja hyväkuntoinen rivitalokolmio palveluiden äärellä Tammelan keskustassa. Hyvä pohjaratkaisu. Sisäpintojen osalta tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus. Hyvät tilat isommallekin perheelle. 29.823 ¤. Oma tontti 9.333 m2. 47.973 ¤, Vh. Reilunkokoinen lasitettu parveke. Siisti rivitalokaksio Talsoilassa. Oma sisäänkäynti. Omalla yli 4000 m² joenrantatontilla höylähirsinen mökki, huvimaja sekä varastorakennus. krs. Reilut tilat antavat mahdollisuuden asumiseen suuremmallekin perheelle. 565128 Forssa, Kaskenkatu 22 96/145 m² 4h,k,rt, s, var, at. H. Mh. Lasitettu parveke. Lounaismaan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Sibeliuksenkatu 3, 30100 Forssa 010 256 1309 Soita, niin sovitaan henkilökohtainen esittelyaika. Lasitettu parveke. 570739 Tammela, Neuvoksentie 6 33 m² 1h, kk. 58.144,89 ¤. Siisti ja ikäisekseen hyväkuntoinen talo, jossa tilaa kolmen makuuhuoneen ansiosta. H. Hyvä sijainti palveluiden läheisyydessä. Heti vapaa. 551885 Forssa, Kartanonkatu 22 56 m² 2h,k D* Tässä on todellinen helmi! Tyylikäs ja hyväkuntoinen kaksio huippupaikalla monien palvelujen äärellä Kartanonkadulla. 570182 Forssa, Koivusaarenkatu 8 76 m² 3h,k. Kodikas omakotitalo. 159.000 ¤. 560882 Tammela, Hietajärventie 571 32/43,4 m² Tupak, alkovi, kh, s. KATSO vUOKRAKOHTEEMME NETISTÄ www.opkk.fi Teija Vahos LKV, KiAT 050 551 8890 Hannu Pehkonen, LKV, YKV 0500 611 424 Tero Rämö LKV, YKV, 050 364 5126 Sanna Oras LVV 010 256 1422 ESITTELYSSÄ MAANANTAINA 26.9. Lasitettu parveke. syyskuuta 2016 Forssan lehti 32. Peruskuntoinen yksiö. Oma sauna! Mh. H. Mh. H. Mh. Parveke. 564554 Omakotitaloja Tammela, Ollilantie 12 64 m² 1-2h,k,yläkertaja kellaritilat. Kiinteistöllä on sähkövesi ja viemäriliittymä. D*. Tupak. Käyttövesiputket, lämmityskattila, keittiö ja kylpyhuone uusittu. 544661 Forssa, Joosenkatu 2 110/133 m² 5h,k,s, khh, at. 562836 Forssa, Oskarintie 2 150 m² 6h,k, s, kellarikrs. Valoisa päätyhuoneisto. Venevalkamaoikeus viereiseen Heinijärveen. 119.000 ¤. Alkuperäiskuntoinen kerrostaloyksiö suositulla Tölön asuinalueella. 574406 Hannu Pehkonen 0500 611 424 Kerrostaloja Forssa, Koivusaarenkatu 6 28 m² 1h,kk. F*. 190.000 ¤. Hyvä, rauhallinen sijainti keskustan läheisyydessä. Mukava perheasunto, suositulla Tölön asuinalueella. 99.000 ¤. Hyvä, rauhallinen sijainti Jokioisten keskustan läheisyydessä. Mh. 546833 Forssa, Aleksinkatu 6 450 m² Sortohaassa hyväkuntoinen myymälä/tuotantokiinteistö, toimisto ja sosiaalitiloineen, 450 m2. 547733 Forssa, Tuomikatu 7 58,5 m² 2h,k,B*. Viihtyisältä takapihalla maisemat, jossa silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Erityisen kiva huoneratkaisu keittiön ja olohuoneen välissä matala lasitiiliseinäke ja muutaman portaan eritasossa on olohuone, josta käynti vehreälle ja suojaiselle takapihalle. 69.000 ¤. Vh. Parvekkeellinen kaksio hissitalossa Tölöllä, lähellä keskustaa. H. 52.000 ¤. 555871 Jokioinen, Töyväntie 5 99/120 m² 2h,k,wc/suihku. 2. Hyvä sijainti keskustassa. 190.000 ¤. 108.000 ¤/Tarjous! 561166 Jokioinen, Myllytie 16 105 m² 3h,k, kesäh, ph, kellari. Siisti ja valoisa kolmio Tölöllä. Viehättävä, huolella hoidettu siirtolapuutarhapalsta, Orastie 84. Mh. 501601 Forssa, Hämeentie 2 58+46 m² Katutason liiketila 58 m2 ja kellarivarasto 46 m2. 1930 rakennettu ja 1970 laajennettu maalaistalo. 3000 m². Soveltuu monenlaiseen liiketoimintaan. Parveke. Viihtyisä lasitettu parveke, josta mukavat näkymät 5. Mukavat näköalat Loimijoen suuntaan. Mh. 571766 Klo 18.30-19.00 Jokioinen, Repokuja 3 Okt, 5h, k, rt, s, 103 m². Tässä kiva koti vaikkapa ensiasunnoksi! Mh. Mh. krs. Vh. Mh. Persoonallinen ja edukseen erilainen rivitalokaksio Paavolan asuinalueella. 20.000 ¤. H. Mh. Määräala n. Peruskuntoinen kerrostalokaksio lähellä koulua ja isoja kauppakeskuksia. Lisäksi keittiö ruokailutiloineen sekä olohuone. Hykkilässä, Kuivajärven rannalla. 555212 Forssa, Opintie 3 60 m² 2h,k. C*. F*. 65.000 ¤. 68.000 ¤. 570738 Forssa, Loimikatu 8 40 m² 1h, tupakeittiö, s. Mh. Tämä keskustan asunto sopii myös hyvin sijoituskohteeksi. 28.000 ¤. Siisti ja viihtyisä kaksio hyvällä sijainnilla keskustassa palvelujen ja linja-autoaseman tuntumassa. 33.000 ¤. Hyvä, rauhallinen sijainti Forssan keskustassa. 535486 Klo 17.45-18.15 Jokioinen, Kuusikuja 5 OKT, 4h, k, s, 103 m². Mukava päätyhuoneisto, jossa suojaisa oma takapiha-alue. 565046 vapaa-ajan asuntoja Forssa, Mäkilammen ryhmäpuutarha 25 m² 1h, kk. 83.000 ¤. 76.000 ¤. 553852 Tontteja Forssa, Lanan alue, Kuusto Suositulla Kuuston alueella Lanankadun varrella vielä kaksi omakotitonttia 1.163 – 1.550 m². krs. H. Mh. Keittiö ja olohuone muodostavat avaran kokonaisuuden, josta myös kulku parvekkeelle. H. Hyvä, rauhallinen sijainti Puistometsässä. Mh. Hyväkuntoinen rakennus ja 2000 valmistunut hirsisauna. Vh. 45.000 ¤. Saunallinen kerrostalohuoneisto, 2. 564625 Tammela, Koskitie 85 36/48 m² Tupak, kh, s. Ulkorakennuksessa viehättävä pihasauna ja terassialue. Vh. 120.000 ¤. Rauhallinen sijainti keskustan tuntumassa. Oma tontti 1.155 m². 557286 Forssa, Tölönkaari 7 79,5 m² 3h,k,s. 561269 Tla, Hykkiläntie 657 80 m² 3h, k. 574877 Forssa, Pekolanraitti 11 56 m² 2h,k,F*. Mh. Asunto on heti vapaa. Täällä vehreän pihapiirin ympäröimänä viihdyt varmasti! Mh. 135.000 ¤. Keittiöstä ja ruokailutilasta yhteys olohuoneeseen, jossa takka. 2. Mahdollisuus ostaa myös autotalli. Oma 7.200 m2 tontti. 32.000 ¤. 64.000 ¤. 574622 Rivitaloja Forssa, Turuntie 32 44,5 m² 1,k,s Kodikas ja tilava saunallinen rivitaloyksiö rauhallisella paikalla Turuntiellä. Muuttovalmis, kodikas 2013 valmistunut asunto. Ei e-tod. Rakennukset ovat remontin tarpeessa. E*, Viihtyisä ja hyväkuntoinen kerrostalokaksio keskustan lähellä Turuntiellä. 59.000 ¤. 131.049 ¤. Varasto ja autotalli. Mh. Varaava takka. Keittiön yhteydessä on ruokailutila ja olohuone, josta käynti rauhaisalle omalle takapihalle. + vinttihuoneet. 66.000 ¤. 5. Hyvä sijainti keskustan tuntumassa. Tiiliverhottu ok-talo. 80.000 ¤. Peruskorjauksen tarpeessa oleva omakotitalo. Loistava koti isommallekin perheelle. Peruskuntoinen yksiö. 79.000¤. 501095 Forssa, Metsäkalliontie 4 85 m² 3h,k,s E*. Maaseudun rauhassa, idyllinen vanhan ajan pihapiiri. krs. Keittiö ja kylpyhuone on remontoitu lähivuosina ja makuuhuoneitakin on päivitetty. Reilunkokoinen omakotitalo Ojalanmäessä. 4. 33.000 ¤. Tontilla autotalli / varastorakennus. Valoisa olohuone yhdistettynä tyylikkäästi viimeisteltyyn keittiöön. H. Hissiremontti on valmistunut 2016. Todella viihtyisä ja rauhallinen oma takapiha ja etupiha on myös aidattu. H. Varaava takka ja ilmalämpöpumppu. Vh. Erillinen varastorakennus. 71.000 ¤ / TARJOUS. 56.262,73, Vh. Päärakennus mahdollista remontoida vakituiseen asuinkäyttöön. Kaiken kruunaa lämpöä tuova takka. Vuonna 1996 rakennettu hyväkuntoinen höylähirsimökki metsälammen rannalla. Rantasauna ja kaksi varastorak. Vh. Keskustan tuntumassa hyväkuntoinen ja valoisa saunallinen kerrostalokaksio