03 4246 5318 • www.forssanlehti.fi LOUNAIS-HÄMEEN MAAKUNNALLINEN ÄÄNENKANNATTAJA | PERUSTETTU VUONNA 1917 | WWW.FORSSANLEHTI.FI MAANANTAI 25. Eniten on kasvanut kartonkipakkausten määrä. Jokainen samassa huoneessa tai autossa potilaan kanssa ollut ei kuitenkaan joudu karanteeniin. Koronasta huolimatta mökkejä vuokrataan entiseen tapaan. Sitä on tuotu 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna maalis–huhtikuussa. Korona ei ole karkottanut asiakkaita, sillä mökkeily omalla porukalla koetaan turvalliseksi. . Puhelin on alkanut viime viikkoina piristä ja mökkivarauksia on nyt yhtä paljon kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. 2020 • N:o 138 AJASSA 18 TERVEYS 10 URHEILU 14 UUTISET 7 Lasten hätä vähävaraisissa perheissä kasvanut korona-aikana Kuusikymppiset Hakalat löysivät maltillisen juoksun Ypäjän musiikkiteatteri käynnistelee tukikampanjaa Tammelan Ryskeen voimapunnerruskisoilta katosi foorumi Pakkausjätettä on kertynyt lisää, ja se näkyy astioilla • Korona-aika on lisännyt kotien pakkausjätteen määrää, ja se näkyy Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n keräyspisteissä eri puolilla maata. Esimerkiksi huoltovarmuudessa tarvitaan molempia, mutta ruuan omavaraisuus on enemmän kansallisvaltioiden kysymys. UUTISET 9 Mökkiloma houkuttelee seudulle . –?Suomalaisilla on kyky viileään harkintaan, ja sitä tarvitaan nyt, kun on päätettävä mitä tehdään EU-tasolla ja mitä tehdään kansallisella tasolla. KUVA: Lassi Puhtimäki Jokainen koronan saanut saa myös puhelun jäljittäjältä • Tartuntaketjuja jäljitetään kaikkien taudille altistuneiden tunnistamiseksi ja viruksen leviämisen estämiseksi. 5. Jännityksen aiheena on nyt loppukesän kohtalo. UUTISET 8. • Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan jokaisen Euroopan maan on tultava nyt ulos poteroistaan ja katsottava uusia ratkaisuja. UUTISET 6 Sanna Marin tahtoo EU-maat yhteistyöhön • Kuuma kysymys Saksan ja Ranskan ehdottamasta EU:n yhteisellä velalla rahoitettavasta 500 miljardin euron elvytysrahastosta päätti sunnuntaina Kultaranta-keskustelut. Sen sijaan juhlapalveluja tarjoavissa ja ryhmämatkalaisia ruokkivissa yrityksissä kato on ollut kova. UUTISET 2 Elina Silmälä valmistelee mökkiä vieraita varten Countryhouse Silmälän Lomamökeillä Tammelassa. • Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen (kesk.) kehotti pohtimaan kansallisvaltioiden ja unionin suhdetta. • Irtonumero 3 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Yrityksissä tilanne on päinvastainen ja erityisesti biojätteen keräysmäärät ovat tippuneet
Mitään tukia ei koronan tuoMuseotila Hevossillan Raija Sundblom-Meron mukaan majoitusta kysellään jälleen. Ne ovat nyt matkailijoille tärkeitä. STT. –?Lämpenemään päin on luojan kiitos. Alkukesälläkin on kokoontumisia, mutta 50 rajoissa pysytään, Päivi Paija selvittää. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. Varauksia on myös ulkomailta, esimerkiksi Hollannista ja Venäjältä. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Ihan tässä parin viikon aikana peruutukset ovat kääntyneet varauksiksi. TOUKOKUUTA 2020 Uutiset > Toimitus puh. Alkuillasta kokoontuminen näytti pysyvän rauhallisena, mutta myöhemmin ajoneuvoilla rällättiin ympäri pysäköintialuetta, poliisi kertoo. Poliisi on aloittanut syttymissyyn selvittämisen ja kuolemansyyn tutkinnan. Yli 50 matkailualan yrittäjää on autettu korona-aikana rahoitushakemuksen teossa. Kun poliisi tutki kolareita, osa alueelle kokoontuneista nuorista kävi käsiksi poliisiautoihin. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 . Valoa on viimein näkyvissä ja uusia varauksia tullut. Tänään on kuultu tulipalosta havaintoja tehneitä ihmisiä ja tehty paikkatutkintaa palopaikalla. Loppukesälle on varattuna isoja häitä isolla kysymysmerkillä. Tilan emäntä Raija Sundblom-Mero arvelee, että kesätapahtumien perumisten vuoksi mökit eivät kesällä juuri täyty. Tapahtumia on, mutta alkukesän menusta pyyhkiytyy paljon pois ja kesäteatterien makuun ei kesällä pääse. Viime ajat ovat olleet työntäyteisiä, kun kesätapahtumien kohtaloa on selvitetty. –?Majoitusvarauksia on alkanut tulla juhannukselle ja sen jälkeiselle ajalle. Näin ennakoidaan Forssan seudun matkailuneuvonnassa. –?Lähimatkailu korostuu. Luontokohteet vetävät tänäkin suvena. Tilanteen muututtua vaaralliseksi osallistujille ja sivullisille sekä häiritseväksi asukkaille, poliisi tyhjensi pysäköintialueen. Ville Säteri Forssan seutu Kesän rientoja ja lomakeitaita etsitään nyt lähempää omia kotikulmia. Tipuimme korkealta ja kovaa, sillä tulossa oli valtavan hyvä vuosi kunnes ihan kaikki peruttiin. KUVA: Lassi Puhtimäki Lähimatkailubuumi ei näy varauksissa Tampereen rivitalopalon syy ehkä sähkölaitteessa – yksi menehtyi Tampereen lauantaisen rivitalopalon arvioidaan saaneen alkunsa ruuanlaittoon käytetystä sähkölaitteesta, kerrotaan Sisä-Suomen poliisista. Eläkeläisten kansoittamia retkiryhmiä tuskin tänä kesänä näkyy ja juhlien järjestely tuottaa rajoitusten vuoksi paljon päänvaivaa. Ympärivuotisuus on asia, johon matkailussa kannattaa pyrkiä. Meidän tiloissa on mahdotonta järjestää kaikille omia pöytiä ja tarvittavia turvavälejä. Kiihdyttely johti myös useisiin kolareihin, joissa osa loukkaantui lievästi. Tulipaloon tai kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. YPÄJÄLLÄ PAIJAN maatilamajoituksessa korona tyhjensi kalenterin täysin. . Opastetut kulttuurikävelyt ja pienimuotoiset kotiseutumuseot vetävät varmasti tavallista enemmän. Ihmettelen kyllä vähän, miten he kuvittelevat tänne tulevansa, hän aprikoi. Yhdestä asunnosta löytyi sammutusja raivaustöiden yhteydessä vainaja. Majoituksen kysyntä elpyy vähitellen, mutta perhejuhlien kohtalo on epävarma. –?Yrittäjien kannattaisi tuoda verkkosivuillaan esille vastuullisuus ja turvallisuusasioita. Tämä on aika, jolloin uudistutaan. Ihmiset voivat nyt hakeutua kohteisiin, joissa eivät ole ennen käyneet, matkailusihteeri Mari Noromies-Wahl arvelee. Palon leviäminen muihin rakennuksiin saatiin estettyä, mutta talo paloi asuinkelvottomaksi. Takahuhdin kaupunginosan Varsankadulla paloi kahdeksan asunnon rivitalorakennus. Ilmoitus palosta tuli pelastuslaitokselle hieman ennen iltayhdeksää. Luontokohteet ovat aina olleet meillä tärkeitä. MUSEOTILA HEVOSSILLALLA Forssassa majoituspaikkojen kysyntä on vähitellen elpymässä. Palo oli levinnyt yhdestä huoneistosta koko rakennuksen ullakolle. Keski-Euroopan matkailusesonki on vasta elo-syyskuussa, joten toiveissa on, että koronatilanne helpottuu ja matkustusrajoitukset poistetaan. Kaakkurissa sijaitsevalle pysäköintialueelle saapui poliisin mukaan muun muassa autoja, moottoripyöriä ja mopoja. Lisäksi työn alla on matkailuyrittäjille suunnattu elämysverkkokauppa. Pienempiä tapahtumia on, mutta sillä varauksella, että muutokset ovat mahdollisia. Toukokuu on perinteisesti ollut hyvä retkija juhlakuukausi, mutta nyt myynti näyttää nollaa, kun ikäihmisten retkiryhmät loistavat poissaolollaan. Hänen epäillään olleen asunnon asukas, ja tulipalon epäillään alkaneen kyseisestä asunnosta. –?Mietityttää, miten ihmiset haluavat jatkossa järjestää juhlia. –?Isompia tapahtumia on peruttu, mutta on mahtava huomata, että ensi vuodelle on jo lyöty päivämääriä lukkoon. 2 FORSSAN LEHTI UUTISET MAANANTAINA 25. STT Sadat nuoret kokoontuivat Oulussa, osa kävi käsiksi poliisiautoihin Oulussa kokoontui lauantaiillan ja alkuyön aikana satoja nuoria tai nuoria aikuisia ajoneuvoilla. Tilausravintolaja juhlapuolella arjen haasteet ovat suuret. On tärkeää nähdä vaikean ajan yli. Poliisi tutkii tapahtumia muun muassa liikenneturvallisuuden rikkomisena. Joitain varauksia on syntymäpäiville, mutta toteutuvatko ne. Matkailun edistämiseksi paikallisia kohteita tehdään tutuksi entistä ponnekkaammin somessa ja Forssan seudun matkailusivustolla. > Toimitus puh. Talon asukkaat pääsivät väliaikaiseen majoitukseen. Alkuvuosi on ollut ihan tyhjä, kun kaikki peruuntui
Näissä on useimmiten kyse tilanteista, joista on kulunut jo jonkin verran aikaa. Laakereille ei ole jääty lepäilemään. STT Hätäkeskukset vastaanottivat vuonna 2019 noin 865 000 sellaista puhelua, jotka eivät olisi sisällöltään kuuluneet hätäkeskukseen. –. 000, mikä oli merkittävästi vähemmän kuin sitä edeltävänä vuonna. Henkeen ja terveyteen liittyvät hätätilanteet ovat aina kiireellisiä asioita. Kaikissa perheissä ei yhteistä aikaa ole, kun lomia on pidetty jo huhti–toukokuussa. Kysytään esimerkiksi virastojen aukioloaikoja tai sähköyhtiöiden yhteystietoja sähkökatkoksissa, Hopearuoho kertoo. Janita Virtanen Hätäkeskuslaitoksen kuudessa hätäkeskuksessa ympäri Suomen vastattiin viime vuonna lähes kolmeen miljoonaan puheluun. Eläkeläisten kansoittamia retkiryhmiä tuskin tänä kesänä näkyy ja juhlien järjestely tuottaa rajoitusten vuoksi paljon päänvaivaa. Hopearuohon mukaan terveyteen liittyvissä puheluissa avuntarve on usein selkeämpi kuin poliisille suunnatuissa tehtävissä, mistä syystä terveydentilaa koskevat puhelut johtavat useammin toimenpiteisiin. 000 sellaista puhelua, jotka eivät olisi sisällöltään kuuluneet hätäkeskukseen. Ulkomailta peruutuksia on tullut, kun lentoja Suomeen ei järjesty. Puheluiden määrä kasvoi viime vuonna edeltävään vuoteen verrattuna kahdeksalla prosentilla uuden hätäkeskustietojärjestelmän ansiosta. Kiireetön tilanne puolestaan on esimerkiksi hitaasti heikentynyt vointi ilman vakavia oireita. SUURESSA OSASSA puheluita soittajaa neuvotaan menemään itse poliisilaitokselle tekemään ilmoitusta. TOUKOKUUTA 2020 a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa. Majoittuminen mökillä omalla porukalla koetaan turvalliseksi. Saanti kaatui siihen, että toiminta on yhteydessä maatilaan ja tilauspohjaista. Forssan seudun asukkaat ovat olleet tavallista aktiivisempia. Suurin osa puheluista koski terveydentilan yleistä heikentymistä, kaatumista tai sydänperäistä rintakipua, kertoo Hätäkeskuslaitoksen laatupäällikkö Tommi Hopearuoho. Monesti näihin liittyy päihteiden käyttö: humalassa harkintakyky ei ole aina parhaimmillaan. Kaikki haluaisivat mökin heinäkuulle, mutta kesäkuun alkuun ja elokuulle vapaata löytyy, Elina Silmälä sanoo. –?Epävarmuus ja pieni jännitys on koko ajan päällä. Saunaja majoituspuolelle otetaan vähemmän väkeä. Jotkut kokevat saaneensa huonoa palvelua joltakin viranomaiselta ja soittavat vihapäissään hätänumeroon, Hopearuoho kuvailee. –. Suurin osa niin sanotuista turhista puheluista on erilaisia tiedusteluja, joilla ei ole mitään tekemistä kiireellisten viranomaispalvelujen kanssa. FORSSAN LEHTI 3 UUTISET MAANANTAINA 25. Jotkut soittavat hätänumeroon pienen vamman tai vaarattoman sairastumisen takia, kun oikea toimintatapa olisi hakeutua lähimpään päivystykseen. Mökkeihin vaikutusta ei ole, mutta majoitustaloon on. Miten koulujen aukaiseminen vaikuttaa. On esimerkiksi kutsuttu juhlien jälkeen joku puolituttu kylään, vieras on sammahtanut sohvalle ja soittaja haluaisi poliisin hakevan vieraan pois. HÄTÄKESKUKSET vastaanottivat vuonna 2019 noin 865. –. Hopearuohon mukaan poliisin toimialaan liittyvissä puheluissa soittajat usein kuvittelevat tilanteen kuuluvan poliisille, mutta kun asiaa selvitetään tarkemmin, näin ei olekaan. KUVA: Lassi Puhtimäki Lähimatkailubuumi ei näy varauksissa Kolme miljoonaa hätäpuhelua vuodessa Noin puolet hätäkeskuspuheluista johtaa ambulanssin tai poliisin tuloon. Joskus kerrotaan esimerkiksi kaatumisesta, johon ei ole liittynyt tajuttomuutta, tai on loukattu esimerkiksi jalka ilman, että vammaan liittyy vaarallista verenvuotoa tai virheasentoa. Ilkivaltaisia puheluita tuli hätäkeskuksiin viime vuonna yhteensä 58. Tällaiset tilanteet eivät kuulu poliisille, ellei niihin liity esimerkiksi väkivallan uhkaa. Tällaisia ovat esimerkiksi sydänperäinen rintakipu, äkillinen elottomuus sekä vakavat liikenneonnettomuudet. –. Hopearuohon mukaan pääkaupunkiseudulla tulee enemmän poliisiin liittyviä yhteydenottoja kuin muualla Suomessa. Monesti soittajalla on mahdollisuus saada kyyti joltakin tutulta, joten edes kiireettömälle ambulanssikuljetukselle ei ole tarvetta. Uusi järjestelmä mahdollistaa nopeamman puheluihin vastaamisen ja tukee päivystäjää esimerkiksi tilanteen riskinarviossa, Hopearuoho sanoo. Varauksista on pidetty kiinni ja Yli 70-vuotiaatkaan eivät ole juuri peruneet. Moni on ajatellut olevansa mattimyöhäinen, mutta tilanne elää. –?Meitä auttaa se, että tilat ovat isot ja porukka saadaan sijoitettua väljästi. Kohti valoa on Päivi Paijan mukaan painettu paikkoja laitellen ja oman puskurirahaston voimin. –?Ihan viime aikoina on havahduttu ja kysyntä on piristynyt. FL Museotila Hevossillan Raija Sundblom-Meron mukaan majoitusta kysellään jälleen. 040 4518 390 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi maan ahdinkoon irronnut. COUNTRYHOMES SILMÄLÄN lomamökeiltä Tammelassa kesäsesongille on varattu mökkejä viimevuotiseen tapaan. Eniten mökinvuokraajia on tuttuun tapaan pääkaupunkiseudulta. > Anna uutisvinkki puh. Noin puolet kaikista hätäilmoituksista johtaa ambulanssin tai poliisin saapumiseen
Kun pakon paine hellittää, ihmismieli halajaa vanhoihin tuttuihin tapoihinsa, pahoihinkin. Eihän elämää pitkälle edes olisi ilman jatkuvuutta. KOSKA JOKAISELLA pilvellä täytyy olla hopeareunus, on virusajastakin ryhdytty etsimään hyviä puolia, vaikka tilanne epäreilu onkin. Lapsiperheiden arjessa on omat ongelmansa. Valtio voi avittaa lapsilisien nostolla ja erilaisilla tuilla lapsenteon edellytyksiä, mutta loppu on kiinni henkilökohtaisista valinnoista. TOUKOKUUTA 2020 Mielipide Pääkirjoitus Forssassa 25. Ehdottomasti. Ehdottomasti. Pikkulapsiperheiden määrä on pudonnut Suomessa liki viidenneksen 2010-luvulla. OLISIKO TÄSSÄ tämän virusajan opetus. Itse luulen palaavani vanhoihin tapoihini, jos se vain viruksen jäljiltä on mahdollista. Jotenkin olen huomannut kaipaavani työpaikan kauniisti sanottuna retroväristä kokolattiamattoa. Vaikeudet keskittyvät lapsiperheisiin, joiden vanhemmat ovat vähemmän koulutettuja ja alemman tuloluokan edustajia. Tilastokeskuksen mukaan perheen keskikoko oli viime vuonna 2,74 ihmistä, kun 1990-luvun alussa se oli 3. Eniten on romahtanut perinteinen perhetyyppi, jossa alle kolmevuotiaita lapsia on avioparilla. ETÄTÖISTÄ PIDIN ennen pandemian alkua. Teräselementtitehtaan noin 6000 kuution hallitilan laajennus valmistuu syksyllä, ja silloin aloitettava uusi tuotanto työllistänee aluksi kymmenkunta työntekijää. Eivät siintele enää. En halua kaipailla loputtoman muuttumattomuuden perään. Ei ole reilua sellainen, ei. 4 FORSSAN LEHTI MAANANTAINA 25. Kehitys ei ole käännettävissä nopeasti. Kilpailun vaikeimmaksi osaksi muodostui ryhmittyminen risteysajoa varten sekä risteyksissä ajo ja niistä poistuminen. Suhdannekehitys on rakennustoiminnassa kääntynyt viimeisen vuoden aikana nousuun. Lisäksi joka neljännellä lapsiperheellä on THL:n mukaan toimeentulo-ongelmia, jotka vaikuttavat niin vanhempien kuin lastenkin hyvinvointiin. 40 VUODEN TAKAA Rakennusvalmiste Oy:llä laajennuksia Forssassa FORSSAN LEHTI 24.5.1980 Rakennusvalmiste Oy laajentaa Forssan kalustetehdasta ja teräselementtitehdasta. Toivoa ei ole menetetty, sillä samaisen Kaksin kyselyn selvän enemmistön mukaan Suomi on tulevaisuudessakin yksi maailman parhaita maita lapsille ja lapsiperheille. Taisinpa niitä jollekulle kehuakin. He kaipaavat kohdennettuja tukitoimia. Huokaisu kuuluu puhelimessa nuoren miehen suusta. On suuri vahinko, jos vanhemmuus koetetaan rajoittavaksi – ikään kuin kunnon elämän esteeksi. Tähän on kovin vaikea uskoa. Alkaneen tilikauden yhteensä noin 12 miljoonan markan investointeihin kuuluu myös Humppilan sahan uudistus. Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja. Taitaapa jokunen muukin ajatella, että tämä muutos lähes ravintolattomasta Suomesta ei taida olla täysin tarpeellinen. Taas on aloitettava alusta ja toivottava, että maailma joskus palaa jengoille, joissa nuhakuume ei määritä olemista ja elämistä. toukokuuta 2020 OSALLISTU KESKUSTELUUN: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Pakon on sanottu olevan paras muutoksen isäntä. Ehdottomasti. Lapsiperheiden määrän lasku kertoo etenkin siitä, että uudet syntyvät ikäluokat ovat pienempiä kuin perheiden täysi-ikäistyvien lasten ikäluokat. Kalustetehtaan laajennuksen työllisyysvaikutukset selviävät tarkemmin syksyn mittaan. Jos ei sisätiloihin mahdu, niin kai sentään terassille, kun hallituksen uuden linjauksen mukaan niitä eivät rajoitukset aivan yhtä tiukasti sido kuin sisätiloja. Itsekästäkö. Kunnilla on talousvaikeuksissa ja lapsimäärien yleisesti vähetessä vaikeuksia sovittaa lapsiperheiden palveluja juuri kysyntää vastaaviksi. Kun perheväestön osuus koko väestöstä oli 1990 yli 82 prosenttia, nyt lukema on 10 prosenttiyksikköä heikompi. Kilpailuun osallistui kunnan kuudesta kansakoulusta yhteensä 81 oppilasta, jotka oli valittu edustamaan kouluaan aikaisemmin pidettyjen karsintakilpailujen avulla. Haluan itse tuntea huolta maailman epäkohdista tai ilmastonmuutoksesta ja ryhtyä tämän aikaansaamana muuttamaan omia tapojani ja tottumuksiani. Ja todennut, että eipä kuulu pään päältä ilmanvaihtokoneen jatkuvaa, matalaa murinaa. Epäeettistäkö. KOLUMNI Arto Fröjd @lannenmedia.fi E npä olisi uskonut, että nuhakuume tuhoaa unelmat ja muuttaa kaiken. Hän on saanut asiansa järjestykseen ja edessä siintävät lupaavat, vaikkakin työntäyteiset päivät matkailualalla. Näinhän se ei saa olla. Aito muutos syntyy vasta omasta halusta. Taas alkaisi bensiini palaa työmatkoilla. En myöskään halua, että virus tekee puolestani eettiset päätökset. Enpä siis kauheasti panisi pahakseni palata konttoriin, vaikka työnteon kannalta se ei ole välttämätöntä, josko tarpeellistakaan. Kahdeksan viikon jälkeen on pakko todeta, että saman maiseman tuijottaminen kotikonttorin ikkunasta alkaa ihan pikkuisen tympiä. Syntyvyyden lasku on mitä ilmeisimmin seurausta ihmisten muuttuneista toiveista ja valinnoista. Kansanterveydelle haitallista. TÄYTYISI RAVINTOLAANKIN päästä käymään. Älä virus päätä puolestani V auvakadon jatkumona lapsiperheiden määrä vähenee Suomessa huolestuttavan kovaa tahtia. Yliresursoinnin pelko voi johtaa aliresursointiin. Kotimaan liikuntarajoituksetkin haluaisin hylätä heti. Haluan matkustaa ulkomaille mahdollisimman pian, jos vain jokin lentoyhtiö on pystyssä minua lennättämään. Ruuhkavuodet koettelevat. Kilpailuradan pituus oli noin 3,5 km ja tarkastusasemia sen varrella oli 14. KUVA: Terho Aalto Vanhemmuus ei rajoita vaan on osa elämää. 03 4155 660 , Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa 60 VUODEN TAKAA Jokioisissa avattiin liikenneviikko kansakoululaisten kilpailulla FORSSAN LEHTI 25.5.1960 Liikenneviikon merkeissä pidettiin Jokioisissa viime maanantaina kunnan kansakoulujen väliset liikennekilpailut, joiden järjestämisestä oli huolehtinut kunnan liikennetoimikunta. Tästä se perhetaival alkaa. Ihan niin ei taidakaan olla. KUNNALLISALAN kehittämissäätiön (Kaks) tuore tutkimus vahvistaa, että nuorimpien ikäluokkien enemmistö ajattelee, ettei lapsia kannata hankkia. No, Helsinkiin ei tee mieli, viruslinkoon. Kalustetehtaalle rakennetaan kesän aikana hallitilaa lisää noin 10?000 kuutiometriä. Onpa joku ehdottanut sitäkin, että pysyviä muutoksia olisi syntynyt
• Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Poikkeusolot itsessään lisäävät lasten ja nuorten tuen tarvetta. 03 4155 671 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Pasi Rakkolainen .............03 4155 662 Kai Sandberg ....................03 4155 662 Kuvatoimitus 03 4155 664 Lassi Puhtimäki, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osa Aina Groupia. Vai tuntuuko siltä, että nämä nykyajan valtaajat ryöväävät nyt maatamme ja me itse toivotamme ne tervetulleeksi. Lapsen tai nuoren mahdollinen tarve tukitoimille tulisi kartoittaa ja järjestää tukitoimet koulun alkaessa mahdollisimman pikaisella aikataululla. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. KUVA: Lassi Puhtimäki Maamme rikkaudet V uosikausia olen ihmetellyt sitä, miksi Suomi ja Suomen poliitikot voivat sallia sen, että ulkomaalaiset kaivosyhtiöt saavat ryövätä laillisesti Suomea heidän vähääkään puuttumatta asiaan. Myös toinen ruotsalainen Boliden louhii tätä arvometallia kahdessa Suomeen perustamassaan kaivoksessa. Suuremman painoarvon tuntuu saavan se, että työpaikkoja niillä saadaan ja näin kansa pidetään tyytyväisenä. 040 457 8021 Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10 %) KESTOTILAUS (laskutusväli) DIGI + PRINTTI 12 kk ...................................................339 e 6 kk ......................................................172 e 3 kk ......................................................89 e 2 kk .......................................................61 e DIGILEHTI ................. 03 4155 656 Petri Ojanen..........................03 4155 660 Ulla Jäske ................................ Hyväksi todettuja käytäntöjä voidaan hyödyntää täydentävinä keinoina oppilasja opiskelijahuollon toteutuksessa normaalioloissakin. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Lasten ja nuorten palattua kouluun tulisi kouluterveydenhuollon ja muun opiskeluhuollon palveluiden lisääntyneeseen kysyntään varautua. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Ulkoasun ja rakenteet suunnitteli taiteilija Yrjö Hannula, joka on toiminut myös rakennuspiirtäjänä. FORSSAN LEHTI 5 MAANANTAINA 25. Muualle matkaava kulta ja sen omalle maallemme tuoma rikkaus näyttää heille olevan sivuseikka. Seuralle onnea ja menestystä Mestikseen paluussa toivottaen! ILPPO AALTONEN Forssan Palloseuran puheenjohtaja 1990–2005 ja 2006–2012 Jäähallin aitioista joustokaukaloon Forssan jäähallia on parannettu myös FPS:n kustannuksella. 13,08 e/kk Irtonumero ..........................................3 e TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT 03 4246 5318 VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.30, puh. Forssan Palloseura rakensi 2000-luvun alussa omalla kustannuksellaan jäähallin aitiot, kaupunki avusti kustantamalla puolet rakennusmateriaaleista. Ruotsalainen kaivoyhtiö Endomines ottaa talteen kultaa Suomen maaperästä Ilomantsissa. 03 4155 651 Sami Koljonen .......................03 4155 657 Ami Laaksonen ................... ASIAKASPALVELU Finlaysonin kutomon alue, Puuvillakatu 4 C 3 klo 10-14 arkisin Tilaukset, asiakaspalvelu 03 4246 5318 Ilmoitukset, asiakaspalvelu 03 415 51 YRITYSPALVELU Avoinna arkisin klo 8.30-16 Lauantaisin suljettu Puhelinvaihde 03 41 551 ilmoituskonttori@forssanlehti.fi Markkinointipäällikkö Heli Hieperi ..................050 3138 999 Ilmoitusmyynti, yritykset Minna Aaltonen .........050 3426 610 Heini Lauren .............. Etäkouluvaiheesta voidaan myös ottaa oppia opiskeluhuollon palveluiden toteuttamiseen. Forssan Lehdelle toimituksellista sisältöä tuottaa myös osakkuusyhtiö Lännen Media, jonka kokonaistavoittavuus noin 2,1 miljoonaa suomalaista. Viime vuoden aikana nämä ulkomaiset yhtiöt kaivoivat kultaa Suomen maaperästä noin kymmenen tonnia, jonka markkina arvo oli hyvinkin 340 miljoonaa euroa. Esimerkiksi kouluterveyskyselyn (2019) mukaan 30 prosenttia 8.ja 9.-luokkalaisista koki, ettei ollut saanut tukea ja apua koulupsykologilta, vaikka olisi tarvinnut. Niillä voidaan madaltaa kynnystä hakeutua opiskeluhuollon palveluihin ja tarjota joustavasti palveluita oppilaille myös lomaaikoina. 020 451 5523 palaute@ilvesjakelu.fi Paino: Alma Manu Oy, Tampere Opiskeluhuoltoa on vahvistettava K oronavirusepidemian rajoitustoimien myötä lasten, nuorten ja perheiden palveluita on monin tavoin ohennettu. Kittilässä sijaitsee Euroopan suurin kultakaivos ja sen omistaja on kanadalainen Agnico Eagle. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Norja on mallimaan rikkauksiensa säilyttämisessä, se ei avaa uusia öljyesiintymiä, vaan säästää ne tuleville sukupolvilleen. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Myös YK:n lapsen oikeuksien komitea on suositellut Suomea kiinnittämään enemmän huomiota lasten hyvinvointiin kouluissa ja edellyttänyt varmistamaan muun muassa riittävät kouluterveydenhuoltopalvelut. Vaikka Suomi on rikkauksien nostamisen osalta tavallaan vielä kehitysmaa, se ei saa olla esteenä rikkauksien pois karkaamiselle, sillä sen osaamisen vielä saavutamme. Koulu tavoittaa kaikki lapset ja nuoret. ESA IIVONEN johtava asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto KIRSI POLLARI erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto K un Forssan jäähalliin rakennettava joustokaukalo on herättänyt vahvoja mielipiteitä Forssan Palloseuran roolista kaupungin varojen käytössä, on ehkä paikallaan ottaa muutama jäähallin palveluihin liittyvä asia esille. 03 4155 658 Aki Vaani, Jaakko Kyrö, Saija Pennanen Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Johanna Puukka ................. Se on perheen jälkeen lasten ja nuorten tärkein kasvuympäristö. Oppilasja opiskelijahuoltoon tarvitaan lisää voimavaroja, jotta poikkeusoloista seuranneita haitallisia vaikutuksia lapsiin ja nuoriin voitaisiin vähentää. TOUKOKUUTA 2020 LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on nostanut esille, että oppilasja opiskelijahuollon palveluiden tulisi jatkua myös kesäloman aikana. Tilanteessa on kehitetty ja otettu käyttöön uusia digitaalisia tapoja olla yhteyksissä oppilaisiin. Lasten ja nuorten arkiympäristössä annettavalla varhaisella tuella voidaan myös ehkäistä myöhempää erityispalvelujen tarvetta. LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. alk. Avoinna olevista palveluista on tiedotettava riittävällä tavalla sekä oppilaille että vanhemmille. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Mikko Soini TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postiosoite PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelinvaihde 03 41 551 toimitus@forssanlehti.fi Päätoimittaja Mikko Soini Vastaava uutispäällikkö Outi Lindqvist 03 4155 655, 040 4518390 Toimitussihteerit klo 13–21: puh. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa. 040 528 2269 Mirka Willman............ Samoin FPS rakensi omalla kustannuksellaan jäähallin Pub Makasiinin paitaja kuvatauluineen. Näin FPS on omalta osaltaan merkittävästi parantanut jäähallin palveluita, joille kenties tulee lisäkäyttöä joustokaukalon myötä. Kouluilla ja oppilaitoksilla sekä niiden opiskeluhuollolla (oppilasja opiskelijahuolto) on keskeinen rooli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Koulukuraattoreiden osalta vastaava luku oli 24 prosenttia. Kaivoslakimme ei saa mahdollistaa ulkomaalaisten valtauksia ja kaivauksia. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–16.00, la ja su klo 6.00–12.00, puh. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. OPISKELUHUOLLON palveluiden riittämättömyys on tunnistettu jo ennen koronakriisiä. 11 osakaslehden yhteenlaskettu levikki on noin 500 000 kappaletta ja lukijakunta noin 1,2 miljoonaa henkeä. Haasteena on ollut, että etäopetusvaiheessa koulujen terveydenhoitaja-, lääkäri-, kuraattorija psykologipalveluita on karsittu, vaikka niiden tarve on aiempaa suurempi. Vaikka vuonna 2014 voimaan tulleella oppilasja opiskelijahuoltolailla on ollut myönteinen vaikutus, palveluiden laadussa ja saatavuudessa on kuitenkin edelleen isoja alueellisia ja oppilaitoskohtaisia eroja. Huittisissa ja Orivedellä kultaa nostetaan maan alta australialaisen Dragon Miningin voimin. TAISTO LEVO. 03 6151 344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. Pitäisikö meidän suomalaisten iloita ja olla ylpeitä siitä, että maamme aarteet kelpaavat näille ulkomaisille yhtiöille. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä numeroon 173 172
Kaupungin omistamissa Forssa-Asuntojen vuokrataloissa saunavuorot pyörivät kohta normaalisti. Tilanteen rauhoituttua kyselyjä saunojen avaamisesta on sadellut. Kesälehti Lehdessä myös RAVINTOLAsekä HUOLTOJA VARAOSAKOKONAISUUS AINEISTOT: maanantaina 15.6. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi ehti paikalle nopeasti, ja tekijä jäi kiinni verekseltään kaupan vierestä. –?Alle puolet taloyhtiöistä sulki saunat kokonaan, mutta enemmistö piti ne normaalisti käytössä. –?Meitä kiinnostavat ne kontaktit, joiden kanssa sairastunut on ollut pisaraetäisyydellä vähintään 15 minuuttia. –?Mainittavaa alueellista leviämistä ei toukokuussa ole juuri ollut Kanta-Hämeessä. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. KANTA-HÄMEEN keskussairaalassa on toukokuussa ollut sairaalahoidossa vain yksi koronapotilas. Joitakin lähteeltään mysteeriksi jääneitä tartuntoja on joukkoon jäänyt, mutta suurin osa tartunnoista tulee etelästä. Sen sijaan taloyhtiöissä päätöksen tekee aina taloyhtiön hallitus. KAIKKI SAUNAVUOROT peruttiin Forssa-Asunnoilla maaliskuun puolivälin jälkeen. Esimerkiksi jo kymmenen päivää aiemmin koronalle altistunutta, mutta oireetonta ihmistä ei kannata määrätä enää muutamaksi päiväksi karanteeniin. LÄHIKONTAKTIEN RISKIÄ arvioidaan monella perusteella. Kaikissa Forssan Isännöinti ja Kiinteistövälitys Oy:n isännöimissä taloyhtiössä saunat ovat lämminneet taas toukokuun alun jälkeen. Taloyhtiöissä saunat lämpiävät jo normaalisti ja vuorojen käyttö on asukkaiden harkinnan varassa. Pidemmän aikaa sairastuneen kanssa tekemisissä olleet taksinkuljettajat tai pankkivirkailijat on kuitenkin mahdollista tunnistaa. TOUKOKUUTA 2020 6 FORSSAN LEHTI UUTISET Ilmoitusvaraukset ja lisätiedot: Lehti jaetaan talouksiin Forssan, Tammelan, Humppilan, Jokioisten ja Ypäjän alueella sekä kesämökkiasukkaille. Maakunnassa on havaittu alle viisi uutta tapausta viikossa. Meillä saunavuorot ovat asuntokohtaisia, eikä mitään lenkkisaunoja (yhteisiä saunavuoroja) ole, ForssaAsuntojen toimitusjohtaja Henna Linnala kertoo. Ville Säteri Forssa Saunan lauteille mielivien piina päättyy pian. –?Pyrimme arvioimaan altistustilanteiden todellista riskiä, eli lähinnä altistuksen kestoa ja millaisessa tilassa sen on tapahtunut: onko ulkona, pienessä huoneessa, koululuokassa vai avokonttorissa, millainen ilmanvaihto siellä on ja onko sairastunut yskinyt. Samana iltana myös toinen 17-vuotias poikkeuslupakuski jäi kiinni ylinopeudesta. FL. Lisäksi etsitään niitä, jotka ovat olleet sairastuneen kanssa lähikontaktissa ennen oireiden alkamista. Alueella on satasen nopeusrajoitus. Tervomaan mukaan isännöitsijän roolina on toimia tilannetiedon välittäjänä. MAANANTAINA 25. Koronatartunnan saaneen liikkeet ja kohtaamiset pyritään jäljittämään tartuntaketjujen tunnistamiseksi ja katkaisemiseksi. –?Toivetta asiakkaiden puolelta on selvästi tullut viime viikkoina. Sairastuneen ei tarvitse yrittää muistella kaikkia tapaamisiaan kahden viikon ajalta, vaan viimeiset 24 tuntia ennen oireiden alkamista ovat ratkaisevat. –?Tarkoitus on purkaa rajoitukset pois kesäkuun alusta alkaen. Ehdoton valtaosa tapauksista jäljittyy Uudellemaalle työssäkäynnin tai perhekontaktien kautta, Mikkola sanoo. Nuorukaisen ajaman auton nopeudeksi mitattiin 2-tiellä Humppilassa 133 km/h. VALTAOSA UUSISTA tautitapauksista on niin lieväoireisia, että potilaat ovat kotieristyksessä. –?Useimmiten oireet ilmenevät jo viikon sisällä, joten karanteenien määräämisessä käytetään yksilöllistä harkintaa ja pelisilmää esimerkiksi altistuneen ammatin suhteen. Auton kyydissä oli neljä matkustajaa. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Toivomme, että saunojen käyttäjät eivät menisi saunomaan sairaina, Henna Linnala vetoaa. Tälläkin alueella on satasen rajoitus. Mies oli varastanut kaupasta muun muassa savukkeita. FL Murtomies ei ehtinyt kauas Vuonna 1985 syntynyt forssalaismies murtautui kauppaliikkeeseen Forssan Murronkadulla kello yhden aikaan sunnuntain vastaisena yönä. Osa taloyhtiöistä lopetti vain lenkkisaunat, isännöitsijä Rami Tervomaa kertoo. FL Vuorot pyörivät kesäkuun alussa taas normaalisti, kun myös Forssa-Asuntojen kohteissa saunotaan.KUVA: Terho Aalto Jani Suhonen Kanta-Häme Jokainen koronadiagnoosin saanut saa myös puhelinsoiton koronasalapoliiseilta. Nyt avuksi ovat tulossa myös ihmisten kohtaamisia seuraavat älypuhelinsovellukset. mennessä VALMISAINEISTOT: torstaina 17.6. KAIKKIEN KORONALLE altistuneiden määrääminen kotikaranteeniin ei Mikkolan mukaan ole etsiväntyön itsetarkoitus. Onko jokaisen tartuntaketjun jäljittäminen tässä rauhallisessa tautitilanteessa vaivansa arvoisKoronasalapoliisin tärkein työväline on puhelin . Jokaista samassa bussissa sairastuneen kanssa matkustanutta ei edes kannata yrittää jäljittää. Selvitystyö alkaakin aina ensin perheenjäsenistä. Vakavien tartuntatautien kantajia on jäljitetty ennen korona-aikaakin. Heini Laurén ????????????????????040 528 2269 heini.lauren@forssanlehti.fi Heli Hieperi ??????????????????????050 313 8999 heli.hieperi@forssanlehti.fi torstai 25.6. –?Jäljittäminen kuuluu tartuntatautien perustorjuntaan ja se on rutiinia esimerkiksi seksitautien sekä tuberkuloosin ja tuhkarokon kohdalla, maakunnassa jäljitystyötä johtava Infektioylilääkäri Janne Mikkola Kanta-Hämeen keskussairaalasta kertoo. . Osassa taloyhtiöistä on saunottu koko koronaepidemian ajan. Siivousliikkeiden kanssa keskustellaan käytännön asioista vielä tarkemmin. Tarkoituksena on jäljittää tartuntaketju ja estää muita altistuneita välittämästä virusta eteenpäin. mennessä Saunaan pääsee pian normaalisti Forssa-Asunnoilla saunavuorot jatkuvat kesäkuun alussa. Auton nopeudeksi mitattiin ohitustilanteessa Jokioisten varalaskupaikan kohdalla 160 km/h. Infektioylilääkäri Janne Mikkola johtaa jäljitystoimintaa Kanta-Hämeessä. KUVA: Pekka Rautiainen ”Tässä vaiheessa jäljittämiseen nimenomaan kannattaa panostaa.” JANNE MIKKOLA infektioylilääkäri 17-vuotiaat poikkeuslupakuskit hurjastelivat Jokioisilla ja Humppilassa Poikkeusluvalla ajo-oikeuden saanut 17-vuotias nuorukainen ajoi roimaa ylinopeutta 2-tiellä lauantai-iltana kello 22.50. Jaossa kesän tapahtumissa ja infopisteissä. Päävastuu tartuntaketjujen jäljittämisessä kuuluu kuntien terveyskeskuksille. Siivouksessa on tartuntojen ehkäisemiseksi panostettu kosketuspintojen puhdistamiseen
24 105 € + 1 500 € K-lahjakortti Polo 1,0 59 kW (80 hv) alk. Polo-malliston yhd. –?Sovellus ilman muuta nopeuttaisi toimintaa, sillä jäljittäminen on melko työvoimavaltaista ja hidasta. Kotiin toimitettuna Auto ajoon jo ensi viikoksi > volkswagencenter.fi Puhelut kaikkiin K Caara Oy:n 010-numeroihin maksavat 8,35 snt/puhelu + 12,09 snt/minuutti + pvm tai mpm, sis.alv 24 %. EU-kulutus 5,2–8,5 l/100 km, CO2-päästöt 132–192 g/km Suositusvähittäishinnasto 3.1.2020 (WLTP). Edellyttää auton luovutusta 30.6.2020 mennessä. –?Puhelimessahan tätä työtä pääasiassa tehdään. FL Uusiutuvaa dieseliä saa myös Forssasta Neste toi ympäristöystävällisenä markkinoidun uusiutuvan dieselin saataville myös Forssaan. Auton ostajalle jopa 1 500 € K-ryhmän lahjakortti!* LAHJAKORTTI JOPA 1 500 € Vielä ehdit – edut voimassa 31.5. KUVA: Pekka Rautiainen Sovellusta testataan jo Vaasassa Jani Suhonen Koronalle altistuneita jäljittävän puhelinsovelluksen testaaminen alkoi viime viikolla Vaasan keskussairaalassa. 16 262 € + 1 000 € K-lahjakortti T-Cross alk. ta puuhaa. Infektioylilääkäri Janne Mikkola johtaa jäljitystoimintaa Kanta-Hämeessä. Kohtaamistietojen avulla voidaan myöhemmin tunnistaa tartuntariskiin joutuneita (FL 23.5.). Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen (19.5.) mukaan kokeilu jatkuu juhannukseen asti työntekijöiden puhelimissa. Polon ostajalle 1 000 € lahjakortti. STT. T-Cross 1,0 TSI 75 kW (95 hv) alk. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Koronasalapoliisit eivät itse joudu alttiiksi virukselle. *Osta T-Cross tai T-Roc – saat 1 500 € K-ryhmän lahjakortin kaupan päälle. Vaikka korona hallitsee keskustelua, niin ympäristöasiat ovat koko ajan taustalla. Vähävaraisten perheiden lapsista reilusti yli puolet oli toimeentulosta huolissaan. Kun 20 prosentin biovelvoite täyttyy, myydään uusiutuvista raaka-aineista tehty ulkomaille korkeamman hinnan vuoksi. 19 862 € CO2-päästöllä 134 g/km. –?Onhan se tärkeä lisä. –?Tässä vaiheessa jäljittämiseen nimenomaan kannattaa panostaa. Biopolttoainetta on nykyisellään siis Suomessa käytetystä liikennepolttoaineesta juuri tuo 20 prosenttia. PELKKÄÄ EHDOTONTA suitsutusta Neste My ei ole saanut osakseen. SUOMESSA MYYTÄVÄ Neste My valmistetaan jätteistä ja teollisuuden prosesseissa syntyvistä tähteistä, mikä on ympäristöystävällinen vaihtoehto verrattuna fossiiliseen dieseliin. KANTA-HÄMEESSÄ tartuntaketjuja jäljittävä infektioylilääkäri Janne Mikkola pitäisi seurantasovellusta tervetulleena lisänä omaankin työkalupakkiinsa. Huoltajan tai huoltajien jaksamisesta oli huolissaan useampi kuin joka kolmas lapsi, vähävaraisissa perheissä lähes kaksi kolmasosaa. Vähävaraisten perheiden lapsista näin koki yli 40 prosenttia. Niistä 24 sijaitsee paikkakunnilla, joissa Nesteen uusiutuvaa dieseliä ei aiemmin ole ollut saatavilla, mukaan lukien Forssa. FL Korona iskee lasten hyvinvointiin vähävaraisissa perheissä Anne Salomäki Erityisesti vähävaraisten perheiden lapset ovat huolissaan perheensä toimeentulosta ja tuen tarpeesta koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa, selviää Pelastakaa Lapset -yhdistyksen kyselystä ja Lapsen ääni 2020: Lasten näkemyksiä koronakeväästä -raportista. Suurimmat huoleni ovat kotona, enkä tilanteesta johtuen pysty menemään kaverilleni yöksi, kuten yleensä tukea tarvitessani menen, yksi vastaaja kertoo raportissa. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 7 UUTISET Kassikaupalla ruokaa, uusi grilli vai terassikalusteet. Sovellus aistii bluetoothin kautta lähellä olevia saman sovelluksen käyttäjiä. 010 533 2310: ma–pe 9–17 Volkswagen Center Forssa Koronasalapoliisin tärkein työväline on puhelin Koronatartunnan saaneen liikkeet ja kohtaamiset pyritään jäljittämään tartuntaketjujen tunnistamiseksi ja katkaisemiseksi. asti. Useampi kuin joka neljäs lapsi koki henkisen hyvinvointinsa poikkeustilanteessa erittäin tai melko huonoksi. Jos biopolttoainetta ei myydä erikseen, sekoitetaan se fossiiliseen polttoaineeseen. Näen tämän hyvänä vaihtoehtona, Forssan Sortohaankadun Nesteen yrittäjä Santtu Saarinen sanoo. T-Cross-malliston yhd. 24 105 € CO2-päästöllä 138 g/km. Kuvien autot erikoisvarustein. Kevyen liikenteen jakelupisteiden määrä kasvaa 37 uudella asemalla. Lähes koko perhe on kotona koko ajan, minkä takia hermot ovat kireällä ja riitoja tulee usein, yhden vastaajan kerrotaan sanoneen. EU-kulutus 5,2–6,5 l/100 km, CO2-päästöt 133–147 g/km. –?Neste My uusiutuva diesel on vähäpäästöinen ratkaisu, joka on mahdollista ottaa käyttöön tässä ja nyt, ilman muutoksia olemassa olevaan ajoneuvoon tai moottoriin, Nesteen Suomen asemaverkoston myynnistä vastaava johtaja Katri Taskinen kertoo. –. Sami Koljonen Forssa Neste on avannut huhti-toukokuussa merkittävän määrän uusia Neste My -polttoaineen jakelupisteitä sekä yksityisettä yritysautoilijoille. MAANANTAINA 25. 19 862 € + 1 500 € K-lahjakortti T-Roc alk. Katso kaikki auton ostajan etusi osoitteessa volkswagen.fi Polo alk. Jos epidemia pääsee etenemään yli jäljityskapasiteetin, ollaan jo pahasti myöhässä. Pääkaupunkiseudulla oltaisiin varmasti arvostettu sovelluksen antamia tietoja, kun siellä oli hankalimmassa vaiheessa jopa tuhansia jäljitettäviä. Etu koskee rajoitettua erää maassa olevia autoja ja on voimassa 31.5.2020 mennessä tehtyihin uusiin yksityisasiakkaiden tilauksiin sekä työsuhdeautotilauksiin. T-Roc-malliston yhd. Vähävaraisten perheiden lapsilla vastaavia syitä oli 15 prosentilla. KOULUNKÄYNNIN siirtyminen kotiin ja lisääntynyt kotona oleminen vaikuttivat niin ikään erityisesti vähävaraisten perheiden lapsiin. Kolme neljäsosaa kaikista vastaajista ilmoitti kokevansa, että opinnoissa on vaikeampaa pärjätä etänä. T-Roc 1,0 TSI 85 kW (115 hv) alk. Helsingin Sanomat nosti alkuvuodesta esille, että tankillinen uusiutuvaa dieseliä ei itse asiassa vähennä tieliikenteen päästöjä Suomessa ainakaan vielä, koska bensiinin ja dieselin myyjät on velvoitettu joka tapauksessa siihen, että polttoaineen energiasisällöstä 20 prosenttia on biopolttoainetta. Tätä voi tehdä mainiosti vaikka etätyönä kotoa käsin. –. Aukeentie 2, vaihde 010 533 2400 Automyynti puh. Kaupatusta polttoaineesta korkeintaan 80 prosenttia saa siis olla raakaöljystä valmistettua. Useampi kuin joka kymmenes vähävaraisen perheen lapsi sanoi jäävänsä vaille lämmintä tai ravitsevaa lounasta. EU-kulutus 3,6-7,1 l/100 km, CO2-päästöt 103-159 g/km. Neste kertoo, että Myn käytöllä päästään myös keskimäärin 90 prosenttia pienempiin kasvihuonekaasupäästöihin kuin perinteisellä dieselillä. Viidennes vastaajista sanoi perheen toimeentulon heikentyneen poikkeusoloissa, ja hieman useampi oli huolissaan perheen toimeentulosta. Kahdeksan prosenttia perusteli tätä kotitilanteella, kuten päihdetai mielenterveysongelmilla tai henkisellä tai fyysisellä väkivallalla. Laajennuksen myötä uusiutuvaa dieseliä on saatavilla noin 120 asemalta ympäri Suomen. 16 262 € CO2-päästöllä 126 g/km. Vähävaraisten perheiden lapset kertoivat kyselyssä muita useammin vaikeuksista koulunkäynnissä ja perheen tuen tarpeen lisääntymisestä.Lapset ovat huolissaan esimerkiksi koronaviruspandemian tuomista talousvaikeuksia
KUVA: Matti Porre Marin: ”EUmaiden tultava ulos poteroistaan” . Itävalta, Hollanti, Tanska ja Ruotsi vastustavat ehdotusta EU:n yhteisestä velanotosta, mutta perinteisesti tiukkaa talouskuria kannattanut Saksa on muuttanut suuntaansa. TOUKOKUUTA 2020 8 FORSSAN LEHTI UUTISET Kirsi Turkki, Rebekka Härkönen Koronan jälkeistä aikaa käsittelevät Kultaranta-keskustelut päätti sunnuntai-iltana tasavallan presidentti Sauli Niinistön, eduskunnan puhemies Matti Vanhasen (kesk.) ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) keskustelu. –?Olen ollut varovainen yksittäisten leikkausten tai verojen korotusten osalta. Jos rokote saadaan pian, kaikki palaa suhteellisen nopeasti ennalleen. Vanhanen piti hyvänä pohtia mikä on kansallisvaltioiden ja unionin suhde. –?Jos sitä tehdään protektionistisessa maassa, niin se voi jäädä ensin kyseisen maan käyttöön. Haukkalan mukaan ratkaisevaa on, millä ehdoin sitä jaetaan ympäri maailmaa. Hän totesi, että jokaisen Euroopan maan on tultava nyt ulos poteroistaan ja katsottava uusia ratkaisuja. Ratkaisevaa on Urpilaisen mukaan se, miten talouden elpyminen hoidetaan. Velkaantumisen kustannuksiin ja niiden vaatimiin leikkauksiin keskustelijat ottivat vain hyvin varovasti kantaa. Keskustelijat pohtivat myös joutuuko Euroopan unioni valitsemaan Kiinan ja Yhdysvaltain välillä puolensa. –?Jokainen pysähdys muuttaa jollakin tavalla, antaa mahdollisuuden etsiä uusia uria, Pelkonen sanoi. Haukkalan mukaan vielä ei voida sanoa, muuttaako korona maailmaa pysyvästi. He kävivät läpi päätöksenteon tapoja koronakriisin aikana ja Suomen suhtautumista Saksan ja Ranskan ehdottamaan 500 miljardin euron elvytysrahastoon, joka rahoitettaisiin EU:n yhteisellä velalla ja EU:n budjettia kasvattamalla. KESKUSTELUA KÄYTIIN myös rokotteen valmistamisesta ja jakelusta. Marin painotti, että kyseessä on erittäin iso tulevan viikon kysymys. MAANANTAINA 25. Nyt pitäisi pitää huolta siitä, ettei koronakriisin tuista tule uutta Euroopan tapaa. –?Näen tärkeänä, että pidetään toisista huolta, että kukaan ei putoa kelkasta, Nivukoski sanoi. Niinistö arvioi, että Euroopan unionille tulee kova haaste muutaman vuoden päästä, kun pöytä on puhdistettava ja pidettävä siistinä. Pelkosen mukaan koronapandemia herkistää ajattelemaan, että elämässä tärkeintä on elämä itse. Esimerkiksi huoltovarmuudessa tarvitaan molempia, mutta ruokaomavaraisuus on enemmän kansallisvaltioiden kysymys. Paljon riippuu siitä, kuinka pian rokote saadaan käyttöön. Urpilainen muistutti, että EU menee kriisien kautta eteenpäin. Urpilainen muistutti, että EU on rahoittanut rokotetta, jotta sitä pystytään tasapuolisesti jakamaan kaikille. NIINISTÖ MUISTUTTI myös, että pitkin unionin historiaa kriisejä on hoidettu velan avulla. Kokonaisuus käydään hallituksen kesken läpi, Marin totesi. ENSIMMÄISESSÄ KESKUSTELUSSA käsiteltiin maailmanjärjestyksen muutosta. Presidentti Sauli Niinistö muistutti, että Euroopalle tulee kova haaste palaamisessa järjestyksen tielle ja pöydän puhdistamisessa.. KESKUSTELUT ALKOIVAT presidentti Sauli Niinistön, arkkiatri Risto Pelkosen ja Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Adina Nivukosken avauskeskustelulla. –?Suomalaisilla on kyky viileään harkintaan, ja sitä tarvitaan nyt, kun on päätettävä mitä tehdään EU-tasolla ja mitä tehdään kansallisella tasolla. TOISENA TEEMANA keskusteluissa olivat maailmantalous ja Euroopan tulevaisuus. FL–LM Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen, pääministeri Sanna Marin ja presidentti Sauli Niinistö pohtivat päätöksentekotapoja koronan aikana. Keskusteluun osallistuivat Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala, EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen ja Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimies Matti Kalliokoski. Haukkala piti mahdollisena, että koronakriisin seurauksena voi olla syvemmän ja pidemmän kriisin sydän EUtasolla. Presidentti Niinistön mukaan tämä on osoitus siitä, että pysyviä suhteita ei Euroopan unionissa synny. KULTARANTA-KESKUSTELUJA ON järjestetty presidentin kesäasunnolla Naantalissa vuodesta 2013. . Maiden välit ovat olleet jännitteiset jo ennen koronakriisiä, mutta nyt jännitteet ovat entistä läpinäkyvämpiä. Molemmat korostivat rahan käyttämistä viisaasti. –?Peruskysymys on se, miten auttaminen voidaan tehdä niin, että autetaan koko Eurooppaa kehittymään, sanoi Esko Aho. Asiasta odotetaan komission esitystä. Urpilainen toivoi, että EU:sta tulisi sillanrakentaja Kiinan ja Yhdysvaltain välillä. Nokian ja F-Securen hallitusten puheenjohtaja Risto Siilasmaa ja ex-pääministeri Esko Aho olivat yhtä mieltä siitä, että velkaa tarvitaan
Suomessa ei ole enää lasipakkausten valmistusta. –?Olisi kohtuullista, että kaupungit eivät saa koronakriisin lisäksi niskaansa tällaista painajaista, Mykkänen sanoo viitaten lentoyhteyksien loppumiseen. MAANANTAINA 25. Siellä tehdään uusia lasipakkauksia. KOTIEN JÄTEMÄÄRIEN kasvu on huomattu myös Suomen Kiertovoima ry:ssä, joka edustaa julkista jätehuoltoa ja kuntien 31 jätelaitosta. Fortumin Riihimäen tuotan to laitos erottelee, puhdistaa ja tekee raaka-ainetta, josta tehdään uusia muovituotteita. Viiden maakuntakentän lentoyhteydet pitää kokoomuksen mielestä turvata valtion tukemana ostopalveluna. Tätä varten lennot kilpailutettaisiin. Tiivistä muovipakkaukset esimerkiksi laittamalla jogurttipurkit tai muut samanlaiset pakkaukset sisäkkäin. Pertti Tammivuoren mukaan yksi syy jätemäärän lisääntymiseen on yksinkertaisesti se, että kotiin tuodaan nyt enemmän pakkauksia kuin normaalisti. Mykkänen huomauttaa, että ennen pandemiaa Finnair pystyi operoimaan maakuntareittejä ilman valtion tukea. Kokoomus aikoo antaa ehdotuksensa eduskunnalle maanantaina ja haluaa, että siitä myös äänestetään. Yritykset hoitavat jätehuoltonsa itse. Tällä halutaan helpottaa erityisesti maakuntien ja niiden yritysten toipumista koronakriisistä. –?Pakkausjätteen määrä on kasvanut kaikkiaan 20 prosenttia maalis–huhtikuussa vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna, operatiivinen johtaja Pertti Tammivuori kertoo. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 9 UUTISET Tanja Nuotio Korona-aika on lisännyt kotitalouksien pakkausjätteen määrää, mikä näkyy Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy:n keräyspisteissä eri puolilla Suomea. Lassila & Tikanojalla on yritysasiakkaita teollisuudesta rakentamiseen ja isännöinnistä kaupan alaan. Siksi elintarvikepakkauksista ja ruoanlaittojätteestä on varmasti syntynyt jätettä normaalia enemmän. –?Se on hirveän iso määrä jätettä, kun kaikki pitää kuljettaa pois, Tammivuori sanoo. MUISTA NÄMÄ • Posliini ja juomalasi eivät kuulu lasipakkauskeräykseen, vaan sekajätteeseen. Muovipakkauksia ja pienmetallia on tuotu 20 prosenttia enemmän ja lasipakkauksia 9 prosenttia lisää. Näihin paikkoihin jätteet päätyvät • Kartonki menee lähinnä kartonkiteollisuuteen: tehdään uusia tuotteita, pakkauksia ja hylsyjä etupäässä Suomessa. Hänen mukaansa asiassa on oltu etukäteen yhteydessä myös Finnairiin, joka pitää mallia niin ikään mahdollisena. Käytännössä Finnair ja mahdollisesti jotkin muutkin lentoyhtiöt antaisivat tarjouksen siitä, millaisella valtion tuella ne lähtisivät operoimaan reittejä. FL–LM Kokoomus: Maakuntalennot ostopalveluna Kilpailutuksessa mitattaisiin, kuinka pienellä tuella lentoyhtiöt suostuisivat operoimaan reittejä. Rinki-ekokeräyspisteet ovat täyttyneet normaalia enemmän maalis–huhtikuussa. Puheenjohtaja ei halua spekuloida mahdollisen tuen määrällä, mutta hän ei usko sen nousevan kohtuuttomaksi. Rinki hoitaa valtakunnallisesti pakkausjätteiden keräyksen ja kuljetuksen ekopisteiltä, joita on Suomessa kaikkiaan 1?850. Tässä mittaluokassa tarvittava tuki olisi mitätön. Jätemäärän kasvaessa Rinki on joutunut lisäämään ekopisteiden ympäristön siivouksia. –?Tässä vaiheessa ajattelemme, että kannattaa keskittyä siihen, minkä toteuttaminen on realistista, Mykkänen sanoo. Jätehuoltoa on yrityksissäkin kuitenkin tehty korona-aikana. Kaisa Halme toteaa, että etätyöt ja etäkoulu ovat siirtäneet arkilounaita koteihin. Eniten on kasvanut kartonkipakkausten määrä. L&T:n ympäristöpalvelujen liiketoimintajohtaja Ville Vainio kertoo, että koronan negatiiviset vaikutukset palveluntuotantoon ovat jääneet ennakoitua pienemmiksi. FL–LM Pakkausjätettä on syntynyt 1,5 miljoonaa kiloa lisää Lähes 2 000 keräyspisteessä ympäri maata jätemäärä on kasvanut 20 prosenttia. –?Kuluttajat tilaavat kotiin vaikkapa puutarhakalusteita, eikä pakkauksia jätetä kauppaan. Puolueen mallissa Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemin ja Kokkolan lentokentille suuntautuvat kotimaan lennot hankittaisiin ostopalveluna. –?Kyse on siitä, mikä on erityisesti keskustan kansanedustajien kantti: ovatko he oikeasti sitä mieltä, että lennot voidaan uhrata, vaikka kyse olisi aika maltillisesta ostopalvelutuesta, Mykkänen piikittää. Eniten on kasvanut tuotujen kartonkipakkausten määrä. Mykkänen painottaa, että malli ei ole ennenkuulumaton, sillä esimerkiksi junaliikenteessä on aiemmin ollut tuettuja reittejä. Rinki-ekopisteillä on kerätty kahdessa kuukaudessa maalis–huhtikuussa yhteensä noin 9 miljoonaa kiloa pakkausjätettä. –?Jätemäärä saattaa hyvinkin olla samanlainen, se vain syntyy eri paikoissa kuin muulloin. KUVA: Tanja Nuotio MITÄ. Näistä puuhista on syntynyt jäteasemakuormia. Jätepistekeräys siirtyi kunnilta Rinki Oy:lle vuoden 2016 alusta. Hotellien, ravintoloiden ja kahviloiden sulkeminen luonnollisesti näkyy niiden tuottamissa jätemäärissä. Jami Jokinen Kokoomus ehdottaa niin sanottujen maakuntakenttien lentoyhteyksiin väliaikaisratkaisua. –?Esitämme, että eduskunta edellyttäisi hallitusta varmistamaan viiden nyt Finnairin lopetuspäätöksen alla olevien lentokenttien lentoyhteydet, vahvistaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen Lännen Medialle. • Metalli jää enimmäkseen kotimaahan, osa lähtee myös ulkomaille. Koko kasvu tulee kodeista. • Taita ja litistä kartonkipakkaukset. Kasvua vastaavaan aikaan vuonna 2019 on noin 1,5 miljoonaa kiloa. Toipumisvaiheessa täytyy pystyä luottamaan siihen, että lentoyhteydet maailmalle toimivat. • Lasi lähtee Porvoon sataman kautta Hollantiin ja Englantiin. Pienimmän tuen tarjous voittaisi. –?Koronan takia tuhoutuu kansantuotetta miljardin euron verran viikossa. –?Koronan vaikutuksesta esimerkiksi jätetilojen ja jäteastioiden pesujen sekä desinfiointien kysyntä on kasvanut. FINNAIR ON ennakoinut, että se ei lennä maakuntareittejä ainakaan vuoteen. Joissakin kunnissa on täydentävää ekopistekeräystä. • Kaikki muovi kuljetetaan Riihimäelle. Kokoomuksen mallissa kyse olisi väliaikaisesta, niin ikään noin vuoden mittaisesta ratkaisusta. –?Sellainen tuntuma on jäänyt jäsentemme viesteistä, että kotitalouksien jätemäärät ovat tavallista kevättä suuremmat, viestinnän asiantuntija Kaisa Halme kertoo. –?Lisäksi pisteille on valitettavasti tuotu muutakin kuin sinne kuuluvaa, esimerkiksi rakennusjätettä, siivousromua ja huonekaluja. Niiden vastuulla on asumisessa syntyvä jäte. Poliittisen pallon puolue heittää erityisesti hallituspuolue keskustan suuntaan. Sitä on kertynyt 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. • Näin jäteastiaan mahtuu enemmän. –?Kaikki viisi aluetta ovat vahvoja teollisuuden keskuksia, jotka ovat nyt vaikeuksissa koronan takia. Astioiden ulkopuolelle on joutunut jätettä tavanomaista enemmän. Pysyvää ratkaisua pohdittaisiin sitten, kun koronakriisikin lientyy pysyvästi. Yritysten jätehuoltoa tekevä Lassila & Tikanoja on huomannut, että erityisesti biojätteen keräysmäärät ovat nyt keväällä tippuneet. Etelä-Suomessa syntyi paljon puutarhajätettä maalis–huhtikuussa, koska kevät oli aikaisessa. Osa voi varastoida kuormia ja viedä tavaraa kierrätyskeskuksiin ja kirpputoreille myöhemmin. –?Kotona oleilu on innostanut monia siivousja remonttiurakoihin. KUVA: Maiju Ylipiessa, arkisto ”Olisi kohtuullista, että kaupungit eivät saa koronakriisin lisäksi niskaansa tällaista painajaista.” KAI MYKKÄNEN. VÄLIAIKAISRATKAISUA kokoomus perustelee myös toteutusmahdollisuudella. –?Toipumisen jälkeen katsotaan, ovatko reitit kannattavia. SYNTYYKÖ TÄNÄ KEVÄÄNÄ enemmän jätettä kuin muina vuosina, nähdään vasta myöhemmin, Kaisa Halme arvioi
. Tai sitten en juuri kirjoita kiittämisen arvoisista aiheista. . –?Ja on siinä ehkä hieman ihailuakin mukana, Heikki Hakala naurahtaa. Vuosi sitten julkaistu juoksuohjelma täysin aloittelijoille sai runsaasti palautetta. Pariskunnan mielestä liian moni harrastus tähtää heti liian pitkälle, eikä tavallisille tallaajille suunnattuja ohjeita löydä. Heikki ja Kaisa Hakala innostuivat juoksemisesta oman ja lähipiirin hämmennykseksi. Hakaloiden yhteinen kuntoprojekti alkoi viime vuoden lopulla, ”Vaimo on juoksukoulun rehtori ja minä oppilas” . On ollut mahtavaa saada palautetta ja kuulla tarinoita, kuinka elämä on muuttunut ja liikunta tullut myös liikkumisvihaajille osaksi arkea. Lukijoiden toiveesta kokosimme valmentajan vinkit jatko-ohjelmaan.. . Niin on käynyt myös monelle lukijalle. Voit lukea jutun ja ottaa ohjelman talteen verkkosivuiltamme. –?Ei minulla nuoruudessakaan ollut mitään urheiluharrastusta. JUURI NYT KOMMENTTI Armi Auvinen armi.auvinen @lannenmedia.fi T oimittajille sataa harvoin positiivista palautetta. Ennen viime marraskuuta Hakala, 61, ei ollut oikeastaan edes kokeillut juoksemista. liikuntaihminen. Hakala ei ole omien sanojensa mukaan ollut ikinä ns. Ihanaa olla joskus avuksi Armi Auvinen Kun Heikki ja Kaisa Hakala lähtevät lenkille, lähipiiri huokaisee hämmentyneenä. Joskus elämä paranee jo sillä, että nostaa itsensä sohvalta ylös ja jos on oikein villi fiilis, kokeilee ottaa välissä pari hieman vauhdikkaampaa askelta. TOUKOKUUTA 2020 10 FORSSAN LEHTI TERVEYS Tutustu. Kun vuosi sitten rustasin Terveys-sivuille juttua maltillisesta juoksukoulusta, en arvannut, että se olisi oikeasti sen kummempi juttu. MAANANTAINA 25. Kaikista ei tarvitse tulla maratoonareita, ja juokseminen harrastuksenakin on ehkä liioiteltua. Armeijassa pukeuduin huolellisesti hiihtokilpailuihin, etten vain palellu. Tartuin itsekin ohjelmaan, ja kas, juoksulenkit ovat vuoden aikana tulleet osaksi jokapäiväistä arkeani. Juoksun aloitusohjelma julkaistiin lehdessämme keväällä 2019. Suomalaiset eivät ole hanakoita kiittämään tai kertomaan omia kokemuksiaan kirjoitetusta aiheesta
KUVA: Saara Tuominen Heikki ja Kaisa Hakala innostuivat juoksuharjoituksista lehdessä olleen ohjelman avulla. FL–LM Armi Auvinen Lapin urheiluakatemian lajivastaava Susanna Parkkisenniemen mukaan kunnon kohottamisessa maltti on valttia. Kaisa Hakala oli huomannut jo edellisenä keväänä lehdessä ilmestyneen juoksuohjelman aloittelijoille ja ehdotti puolisolleen, eikö Espanjan talvi olisi sopiva aika tehdä jonkinasteinen elämäntaparemontti ja alkaa kuntoilemaan. y N ( VIIKKO 2 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km – min y N ( VIIKKO 5 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. –?Mutta tämä ohjelma oli juuri sopivan maltillinen. min juoksua min. MAANANTAINA 25. Jos ikää on paljon, ei vauhtia tarvitse hirveästi ollakaan. Tärkeintä on pitää omassa kuntoilussa maalaisjärki mukana. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min – km min y N ( Lähde: Susanna Parkkisenniemi, Lapin urheiluakatemia Grafiikka: Miila Kankaanranta **Intervalliharjoituksia voi jatkaa – minuutin pätkiin asti: min juoksua min kävelyä x tai min kävelyä min kävelyä . Se ei muutu merkittävästi himoliikkujallakaan. Jos on kyse isokokoisemmasta juoksijasta, vauhtien kasvattaminen voi olla hitaampaa. Hän on pystynyt vähentämään esimerkiksi insuliinimääriään. Toisaalta myös maalaisjärki on hyvä apuväline. Pariskunta sai Espanjan-loman aikana vedettyä läpi lähes koko kahdeksan viikon juoksukoulun. Itse olisin hyvä keksimään tekosyitä, mutta nyt vaimo on ollut se juoksukoulun rehtori ja minä oppilas. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km min y N ( VIIKKO 3 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. Talo oli pienen rantakadun varrella, ja se katu oikein imi liikkumaan, Heikki Hakala muistelee. TOSIN JOTTA pystyy juoksemaan yhden 50 minuutin lenkin viikossa, on muinakin päivinä tehtävä jotain. Tunnin juoksulenkki tehdään kerran viikossa, ja kovin lujaa ei mennä edes silloin. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km min y N ( VIIKKO 8 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. Jos lenkki tuntuu liian raskaalta, voi välillä kävellä. FL–LM Vain kärsivällisyys auttaa kunnon kohotuksessa Sykemittarin avulla voi tarkkailla, ettei juoksuvauhti lipsahda liian kovaksi. –?Meille on ollut ratkaisevaa se, että olemme tehneet tämän yhdessä. Siihen auttaa se, että juoksee hitaasti. –?Itse olen ymmärtänyt, miten tärkeä sykemittari on harjoituksissa, kun syke tahtoo väkisin nousta liian korkeaksi ja riski simahtamisesta on aito, Heikki Hakala sanoo. Emme ole syyllistyneet siihen, että olisimme tehneet liian rankkoja harjoituksia. KUVA: Saara Tuominen Jatko-ohjelma TAVOITE: Juosta yhtäjaksoisesti – km rauhallisella vauhdilla VIIKKO 1 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. Me tähtäämme vain sellaisen kunnon ylläpitoon, joka sallisi kaiken muun elämän ja muun harrastamisen. Olemme sellaisia klassisia elämännautiskelijoita. –?Matalia sokereita on ollut aika hankala arvioida. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km min y N ( VIIKKO 7 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. Viimeisellä viikolla Espanjan rantapromenadi ja palmut vaihtuivat koti-Suomeen ja lähisalin juoksumattoon. Muutokset ovat silti näkyneet sekä kehossa että mielessä. Ongelmana on aiemmin ollut, että lähes kaikki juoksuohjelmat ovat tähdänneet jonnekin utopistisen kauas. Silloin juoksu alkaa nopeasti tuntumaan epämiellyttävältä ja keuhkot huutavat happea. –?Tutkimusten mukaan yksi 50 minuutin juoksulenkki viikossa ehkäisee ennenaikaisen kuoleman riskiä. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km – min y N ( VIIKKO 6 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. Lehdessä ilmestyneessä juoksuohjelmassa tavoitteena oli viiden kilometrin lenkki. Hakala itse sairastaa ykköstyypin diabetesta. –?Juoksu on usein fanaatikkojen vallassa oleva laji. Arjessa pienet kävelyt eivät enää aiheuta samanlaista hikiputousta kuin aiemmin. –?Jos yrittää juosta heti pitkän matkan vauhdikkaammin, iskee simahdus, ja sillä tavalla loppuu myös into juosta. Sykemittari on kätevä laite kertomaan, milloin vauhti on liian kova. Ja jos seuraa viikko-ohjelmaa, täytyy välillä muistaa pitää myös kevyempiä viikkoja. Kunnonkohotus on näkynyt myös omissa veriarvoissa. Paikat eivät ole olleet kipeinä, eikä rasitusvammoja ole tullut. Le ik ka a ta lte en .. min juoksua min kävelyä Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km min y N ( VIIKKO 4 Kesto / pituus Suoritettu, pvm. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 11 TERVEYS kun pariskunta lähti ensimmäistä kertaa elämässään kaamosta pakoon kahdeksi kuukaudeksi Espanjan Aurinkorannikolle. Sydänlihas pitää pienestä ärsytyksestä. Kun hapenottokyky lisääntyy, myös vauhti kasvaa. Paikan päällä siellä pienessä merenrantakylässä huomattiin, että se oli valtavan ihana paikka. –?Ei tämä lenkkeily mitään euforiaa ole, mutta kun kunto alkaa parantua, niin kyllä se lenkille lähtökin on helpompaa. –?Etsimme sen jutun käsiimme ja imuroimme kännyköihin. –?Mitä painavampi on, sen työläämpi on juosta kovaa. KUNNONKOHOTUKSEN tavoitteena ei ole ollut maraton eikä edes puolikas, vaan oman kunnon ylläpitäminen, ja kenties eliniän pidentäminen. Ei sitä osaa arvioida, kuinka paljon energiaa kuluu vielä harjoituksen jälkeenkin, joten pari suklaapatukkaa on pitänyt syödä. Jos puuskututtaa liikaa, voi vauhti olla liian kova. Vauhtia kannattaa halutessaan hakea pienillä intervallipyrähdyksillä, esimerkiksi juoksemalla yhden pylväsvälin reippaammin ja sitten kävelemällä taas toisen. Toisaalta jos on hölkännyt pidemmän aikaa hitailla vauhdeilla, kehoaan on hyvä välillä järkyttää ja juosta pieni matka joskus hieman nopeammin. Meidän tavoitteemme on juuri tuo yksi 50 minuutin lenkki viikossa. Kahdeksan viikon juoksuohjelman jälkeen Hakalat ovat siirtyneet kolmena päivänä viikossa kuntoiluun. Ajatus sopi täydellisesti Hakaloille. –?Jos juoksutaustaa ei ole, syke nousee nopeasti. Tähtäimessä ei ole saada juoksemisesta uutta harrastusta, vaan ylläpitää sen avulla omaa hyvinvointia, niin että kaikki muu harrastaminen onnistuisi. Yksi 50 minuutin juoksulenkki on Parkkisenniemen mukaan varsin hyvä tavoite ikääntyneemmille. Tekeminen tuntuu kohtuullisen miellyttävältä. y Intervalliharjoitus N Yhtäjaksoinen juoksu ( Pidempi kestävyysharjoitus min juoksua min kävelyä (muista verryttelyt) Kevyttä yhtäjaksoista juoksua Kevyt pyöräily, sauvakävely tai kävely min km min Jokaisen intervalliharjoituksen ja yhtäjaksoisen juoksun alkuja loppuverryttelyksi min reipasta kävelyä. –?Voi tarkkailla ihan omaa hengästymistä. TUTTAVAT VAROITTELIVAT Hakalaa kuntoprojektin mahdollisesti mukanaan tuomista paikkojen kipeytymisistä ja loukkaantumisista
Mikäli järjestö ei paranna toimintaansa, Yhdysvallat lopettaa järjestön rahoittamisen pysyvästi ja harkitsee jopa eroa, Trump sanoi. Yhdysvaltojen ja järjestön välillä oli jännitteitä vuosien ajan ennen Trumpin hallinnon eropäätöstä. Nato Yhdysvallat on yhä sotilasliitto Naton jäsen, mutta Trump ei ole peitellyt tyytymättömyyttään puolustusyhteistyöhön. Trumpin mukaan sopimus oli neuvoteltu huonosti. Mukana olivat Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti. Yhdysvaltojen YK-lähettiläänä toiminut Nikki Haley syytti ihmisoikeusneuvostoa Israelin vastaisesta asenteesta ja väitti neuvoston jättävän huomiotta merkittävämpien maiden ihmisoikeusrikkomukset. Vetäytyminen kuului Trumpin vaalilupauksiin presidentinvaaleissa vuonna 2016. Trump tunnetaan kansallismielisestä politiikastaan, jolla hän on perustellut eropäätöksiä. Yhdysvallat on yhä Nato-jäsen. Trumpin mukaan se oli Yhdysvaltojen etujen vastainen ja epäreilun yhdysvaltalaisia työläisiä kohtaan. Hän on valittanut siitä, että pienemmät maat eivät osallistu riittävästi Naton puolustuskustannuksiin. Obama kävi pitkään neuvotteluja sopimuksesta, jota ei ehditty ratifioida ennen presidenttikauden päättymistä. TOUKOKUUTA 2020 12 FORSSAN LEHTI ULKOMAAN UUTISET Ida Kannisto Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on presidenttikautensa aikana vetänyt maansa lukuisista kansainvälisistä sopimuksista ja järjestöistä. Yhdysvallat erosi vuonna 2017 myös YK:n kasvatus-, tiedeja kulttuurijärjestö Unescosta, jota se syytti Israelin vastaisuudesta. Trumpin vaalilupauksiin sisältyi irtautuminen TPP-sopimuksesta. YK:n ihmisoikeusneuvosto Yhdysvallat vetäytyi YK:n ihmisoikeusneuvostosta (UNHRC) vuonna 2018. Kyseessä oli lehden mukaan ensimmäinen kerta, kun maa jätti vapaaehtoisesti neuvoston. Yhdysvallat syytti Venäjää sopimusrikkomuksista, mitkä Venäjä on kiistänyt. Trump sanoi tuolloin sopimuksesta eroamisen tuovan työpaikkoja takaisin Yhdysvaltoihin. Iranin ydinasesopimus Presidentti Barack Obama oli mukana neuvottelemassa Iranin ydinsopimuksesta, jossa saavutettiin sopu viimein vuonna 2015 vuosikausia jatkuneiden neuvottelujen jälkeen. YK:n ihmisoikeuskomissaari oli kritisoinut lasten erottamista vanhemmistaan Yhdysvaltojen ja Meksikon välisellä rajalla vain vähän ennen Yhdysvaltojen ilmoitusta. Sopimus velvoitti Iranin keskeyttämään ydinaseen kehittelyn ja sopimuksen muut osapuolet liennyttämään talouspakotteita Irania vastaan. TPP-sopimus Tyynenmeren vapaakauppasopimus (TPP) muodostui alun perin 12 Tyynenmeren alueen valtion välille. . Kautensa aikana hän on ehtinyt vetää Yhdysvallat näistä sopimuksista tai järjestöistä: INF-sopimus Yhdysvallat vetäytyi Venäjän kanssa solmitusta, keskimatkan ohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta viime vuoden elokuussa. Päätös kiristi Yhdysvaltojen ja Iranin välejä. Trumpin mukaan Obaman neuvotteleva sopimus oli ”huonoin ikinä”. FL–LM Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump suhtautuu kriittisesti kansainvälisiin sopimuksiin eikä epäröi vetäytyä niistä, jos katsoo sen olevan maansa etujen mukaista. MAANANTAINA 25. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump lupasi jo kampanjassaan, että vetää maansa huonoiksi katsomistaan sopimuksista.. Politiikalla on ollut vaikutuksia koko maailmaan, sillä kansainvälisistä sopimuksista vetäytyminen vaikuttaa laajalti. Ydinsopimuksista irtautumisen pelättiin johtavan läpinäkyvyyden vähenemiseen. Trumpin edeltäjän Barack Obaman hallinto allekirjoitti sopimuksen, jossa Yhdysvallat sitoutui vähentämään fossiilisten polttoaineiden kulutusta ja auttamaan ilmastonmuutoksen hillinnässä. KUVA: Yuri Gripas / EPA Yhdysvallat lähti useista kv-sopimuksista . Trump on väittänyt ilmastonmuutosta ”kiinalaisten juoneksi” ja sanonut sopimuksen heikentävän kasvua. Muutama kuukausi sen jälkeen kun Trump oli noussut presidentiksi, hän ilmoitti, että Yhdysvallat irtautuu sopimuksesta. Vuonna 2018 Trump veti Yhdysvallat sopimuksesta ja palautti Iranille mojovat pakotteet. The New York Timesin mukaan päätös oli mielenilmaus sille, että neuvosto oli jatkuvasti kritisoinut Israelin toimia. Pariisin ilmastosopimus Historiallinen sopimus allekirjoitettiin lähes 200 valtion välillä vuonna 2015 ja se astui voimaan vuonna 2016. Viimeksi Trump uhkasi erolla Maailman terveysjärjestö WHO:ta. Israel kiitti päätöstä. Sopimus muodosti maailman suurimman vapaakauppa-alueen. –?Mahtava asia amerikkalaisille työläisille, Trump sanoi BBC:n mukaan allekirjoitettuaan irtautumista koskevan asetuksen
Poliisi käytti kyynelkaasua ja ampui vesitykillä sunnuntaina hongkongilaisia protestoijia, jotka marssivat kadulla Kiinan suunnittelemaa turvallisuuslakia vastaan. –?Suomessa teollisuuden sekä maaja lentoliikenteen päästöt ovat normaalivuonna vähäisemmät kuin Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, huomauttaa tutkimusryhmää johtanut brittiläisen East Anglian yliopiston ilmastonmuutostutkimuksen professori Corinne Le Quéré Lännen Medialle. Poliisi pidätti yli 120 mielenosoittajaa. –?Suomessa energiantuotanto, liikenne ja teollisuus ja maatalous ovat kärjen tuntumassa tasaisemmin. Tällaiseen tulokseen päätyi kansainvälinen tutkimusryhmä. –?Suomessa on Norjaan ja Tanskaan verrattuna enemmän päästöintensiivistä raskasta teollisuutta, ja koronarajoitukset eivät ymmärtääkseni ole pysäyttäneet teollista tuotantoa siinä määrin kuin mitä esimerkiksi liikenne on hiljentynyt. Islannin päästöjä ei arvioitu. Kansainvälinen yhteisö on tuominnut lain, ja Yhdysvallat on sanonut ryhtyvänsä tarvittaessa toimiin sen johdosta. REUTERS, FL–LM 107-vuotias selvisi covid-19taudista DUBAI. Länsi-Australiaa moukaroi sunnuntaina kovin trooppinen hirmumyrsky vuosikymmeneen. Tämä ei tarkoita, että Suomi olisi päästönäkökulmasta puhtoisempi. ILMATIETEEN LAITOKSEN tutkimusprofessori Tommi Ekholm pitää hänkin tutkijoiden arviota oikeansuuntaisena. Sen sijaan tutkijat käyttivät 69 maan toteuttamien toimien perusteella määriteltyjä ”rajoitustasoja”. Ranskassa hallitus suosittelee, että kansalaiset eivät matkusta kesän lomakaudella ulkomaille, vaan lomailevat Ranskassa. Tutkijoiden arvion mukaan Suomen päiväkohtaiset kasvihuonepäästöt vähenivät rajoitustoimien aikana enimmillään noin 20 prosenttia. Kansainvälisen tutkijaryhmän arvion mukaan maaja meriliikenteen päiväkohtaiset päästöt vähenivät koronakeväänä Suomessa enimmillään 38 prosenttia. Tutkijoiden käyttämän datan mukaan päiväkohtaisten kasvihuonekaasujen ovat normaaliaikana eri Pohjoismaissa melko lähellä toisiaan, kun niitä tarkastellaan karkealla tasolla. Tällä hän viittaa esimerkiksi Norjan vesivoimapotentiaaliin. Eri sektoreiden osuus päästöistä on kuitenkin eri maissa erilainen. –?Suomessa energiasektorin osuus maan päästöistä on Pohjoismaiden korkein, Tynkkynen sanoo. Protesti oli ensimmäinen laatuaan Hongkongissa pandemian alkamisen jälkeen. NÄIN MERKITTÄVIIN eroihin on todennäköisesti monia syitä. Maanjäristys tuntui Kohgiluyehin ja Boyer Ahmadin alueilla. FL–LM Suomen päästöt pienenivät vähemmän kuin naapurissa Koronarajoitukset leikkasivat erityisesti liikennettä, ja siksi vaikutus oli Ruotsissa selvästi suurempi. REUTERS. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 13 ULKOMAAN UUTISET MAAILMA Koonnut: Katja Ihatsu Jami Jokinen Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen pitää Le Quérén arviota maiden välisten erojen syistä perusteltuna. Ruotsissa tämä olisi koronakriisinkin osoittamana liikenne. Tässä Suomi ja Ruotsi eivät ole olleet tutkijoiden mukaan tiukimmalla eli kolmostasolla lainkaan, toisin kuin Norja ja Tanska. Nainen oli jonkin aikaa sairaalahoidossa eristettynä Arakin kaupungissa. ESIMERKIKSI RUOTSISSA selvästi yli puolet päästöistä aiheutuu normaalisti maaja meriliikenteestä. Hänen mukaansa kunkin maan kannattaa keskittyä vähentämään päästöjä niillä aloilla, joilla päästöt ovat suurimmat. Päästörakenne on eri maissa erilainen Jami Jokinen Koronakriisi on leikannut päästöjä Suomessa roimasti vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Myrsky liikkui kohti osavaltion pääkaupunkia Perthiä. Kiina käsittelee perjantaina alkaneessa kansankongressin kokouksessaan lakia, joka koventaisi sen ohjausta erityishallintoalueestaan Hongkongista. Tutkimuksessa päästövähenemää arvioitiin kuudella eri sektorilla (maaja meriliikenne, lentoliikenne, energiantuotanto, teollisuus, julkiset tilat ja kauppa, asuminen). Energiantuotannon ohella hän nostaa esille teollisuuden. Ruotsissa lukema oli noin 28, Tanskassa ja Norjassa peräti noin 34 prosenttia. Tutkimus ei huomioinut tarkasti sitä, miten eri maiden erilaiset rajoitustoimet kohdistuivat kussakin maassa eri sektoreille. –?Suomen päästöistä suurempi osa (muihin Pohjoismaihin verrattuna) tulee energiantuotannosta. Iranissa on eniten tartuntoja Lähi-idässä. Tutkimuksen luvut eivät Ekholmin mukaan ainakaan ensisijaisesti kerro eri maiden ilmastopolitiikasta, vaan pikemminkin talouden rakenteesta ja energiantuotannon mahdollisuuksista. REUTERS Melbourne. Noin 133?500 ihmisellä on todettu tartunta ja kuolleita on 7?359. Protestiin osallistui tuhansia ihmisiä. Vähenemä on ollut myös huomattavasti pienempi kuin Euroopassa keskimäärin. Le Quérén mukaan Ruotsin päästöt ovat sen vuoksi vähentyneet koronakriisin aikana merkittävästi, vaikka rajoitukset olivat siellä lievempiä kuin muissa Pohjoismaissa. REUTERS MYRSKYVAROITUS RICHARD WAINWRIGHT / EPA Hongkongissa protestoitiin turvallisuuslakia HONGKONG. Hallitus päättää tällä viikolla kotimaan matkustusrajoitusten purkamisesta. –?Pelkään joutuvani pidätetyksi, mutta minun oli pakko lähteä kadulle toimimaan Hongkongin tulevaisuuden puolesta, sanoi 16-vuotias Twinnie. REUTERS Ranskalaisille suositus pysyä kotimaassa PARIISI. Mukana olleiden Euroopan maiden keskiarvokin oli 26 prosenttia, eli myös huomattavasti Suomea suurempi. Tuulennopeudeksi ennustettiin jopa 210 kilometriä tunnissa. toukokuuta pääkaupungissa Teheranissa oli yhtä voimakas järistys, jossa kuoli kaksi ja loukkaantui useita ihmisiä. KUVA: Arttu Laitala MAANJÄRISTYS 5,1 Länsi-Iranissa havaittiin sunnuntaina maanjäristys, jonka voimakkuus oli 5,1 magnitudia. Pandemiasta johtuneet rajoitukset puolestaan vaikuttavat tutkimuksen huomioimista sektoreista eniten juuri näihin. Demokratiaprotestit hallitsivat kaupunkia koko viime syksyn. Nyt ranskalaiset eivät saa matkustaa sataa kilometriä kauemmaksi kotoaan. MAANANTAINA 25. 8. Sen tutkimus julkaistiin viime tiistaina arvostetussa Nature Climate Change -tiedejulkaisussa, mutta tutkimukseen sisältyneet arviot maakohtaisista päästövähenemistä jäivät Suomessa lähes huomiotta. Asiasta kertoi ympäristöministeri Elisabeth Borne sunnuntaina. Iranissa 107-vuotias Saltanat Akbari parani koronaviruksen aiheuttamasta covid-19-taudista, kertoi Iranin Fars-uutistoimisto sunnuntaina. Tynkkynen huomauttaa, että myös kansainvälisten päästöinventaarioraporttien mukaan liikenteen osuus Ruotsin koko energiasektorin päästöistä on noin 45 prosenttia, mutta Suomessa Pohjoismaiden alhaisin eli vain noin 28 prosenttia. Siihen rajoitustoimet vaikuttivat vähemmän, professori sanoo. Asukkaita kehotettiin huolehtimaan omaisuudestaan
Jos lämpötila on 28 ja 32 asteen välillä, otteluihin kaavaillaan vilvoitustaukoja. STT. Korona karsii 70–80 prosenttia Daniel Ståhlin ansioista YLEISURHEILU Kiekonheiton ruotsalainen maailmanmestari Daniel Ståhl arvioi, että korona-aika verottaa 70–80 prosenttia hänen ansioistaan. Ståhlin tavoitteenaan on ylittää saksalaisen Jürgen Schultin 34-vuotias ME-tulos 74,08. Pärjään kyllä. (03) 4155 662 urheilu@forssanlehti.fi VOIMANOSTO Kai Sandberg Tammela Koronatilanne peruutti kesäkuulta suositun Makkaramarkkinat -tapahtuman Tammelassa. Heikoimmilla ovat ne, jotka eivät heitä yhtä pitkälle, Ståhl jatkoi. – Kun Makkaramarkkinat peruttiin tältä vuodelta, meidän ei ollut järkevä järjestää voimapunnerruskisaakaan. Samalla espanjalaisten on päätettävä korona-ajan pelien turvasäännöistä ja selvitettävä, miten ottelut pelataan kesän käydessä yhä helteisemmäksi. Riemu loppui lyhyeen, kun mediassa alettiin pohtia pulmia. Markkinoiden peruuntuminen tarkoitti myös sitä, että tapahtuman oheisnumerona käyty värikäs ja yleensä kovatasoinenkin voimapunnerruskilpailu piti tältä kesältä jättää väliin. päivän jälkeen. . TAMMELASSA ON nostettu toistovoimapunnerrusja maksimivoimapunnerruskisa. Menetän kaiken kaikkiaan 70–80 prosentti tuloistani. Voittaja on eniten hyväksyttyjä nostoja tehnyt. Tammelassa on aina ollut hyvin nostajia ja siellä on tehty kovia tuloksia. Pandemian typistämällä kilpailukaudella on tarjolla vain muutama kansainvälinen kilpailu, eivätkä sponsoritulotkaan pysy välttämättä ennallaan uhkaavassa taloustilanteessa. Meidän kilpailumme on kuitenkin ollut tärkeä osa tapahtumaa, kertoo kilpailujärjestäjä Tammelan Ryskeen voimailujaoston puheenjohtaja Saara Olkkonen. Esimerkiksi viime kesänä kisassa Suomen ennätyksiä kohentelivat niin Susanna Törrönen kuin Ryskeen omat nostajat Anita Reunanen ja Toni Kuusi. Maaliskuussa keskeytetyn sarjan 11 jäljellä olevaa kierrosta pelataan tyhjille katsomoille. Tapahtuma on ollut myös nostajien mieleen. –. Tammelan Ryskeen Anita Reunanen on nostanut kovia tuloksia Makkaramarkkinoiden voimapunnerruskilpailuissa. STT Espanjan jalkapallokausi jatkuu mutta ongelmia riittää JALKAPALLO Espanjan lehdistö juhli sunnuntaina pääministeri Pedro Sanchezin ilmoitusta, jonka mukaan jalkapallon pääsarjojen pelejä voidaan jatkaa kesäkuun 8. KUVA: Tapio Tuomela Ei markkinoita, ei voimapunnerrusta . 14 FORSSAN LEHTI URHEILU MAANANTAINA 25. Kovassa kunnossa olevalta Tammelan Ryskeen Mikko Tiensuulta menivät myös penkin MM-kisat alta. –. Minulla on nyt voimaa 75 metrin heittoon, Ståhl arveli. TOUKOKUUTA 2020 Urheilu > Urheilutoimitus puh. Kilpailun peruuntuminen on Olkkosen mukaan harmillinen juttu. Ståhl korosti samalla, ettei hän joudu koronapandemian takia taloudellisesti ahtaimmalle. Kun tavallisessa voimanoston penkkipunnerruksessa yritetään kolmella nostoyrityksellä saada ylös mahdollisimman raskaat raudat, toistovoimapunnerruksessa tehdään yhdellä yrityksellä niin monta toistoa kuin pystytään. Liiga juhli etukäteen, että jalkapallopelejä nähdään kesän aikana päivittäin. Voimapunnerruskisa on kerännyt runsaasti yleisöä. –. Suurimmat tähdet ovat parhaassa tilanteessa myös nyt. Ei minulle tässä käy niin huonosti kuin monelle muulle. Se vähän harmittaa, Ståhl kertoi Ruotsin yleisradionyhtiön SVT:n tv-haastattelussa. Ståhlin, 27, ennätys on 71,86 viime vuodelta. Hellerajoitukset saattaisivat kuitenkin aiheuttaa useita ottelusiirtoja. Espanjan pelaajayhdistys AFE ehdotti viikonvaihteessa liigan johdolle, ettei otteluita pelattaisi yli 32 asteen helteessä
11.56 (u), 13.26 (u) Pyöräily: Italian ympäriajon klassikkoetapit. Eurosport 1 04.04 (u), 05.04 (u), 06.08 (u) Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. KUVA: EPA Muut huiput ovat aloittaneet totisen harjoittelun, mutta Federer luottaa kokemukseensa. 09.13 (u), 10.40 (u), 12.31 (u) Tennis: Australian avoimet. 16.24 Pyöräily: Italian ympäriajon klassikkoetapit. Näillä näkymin tenniskausi jatkuu aikaisintaan elokuun alussa. Muut huiput ovat aloittaneet totisen harjoittelun, mutta Federer luottaa kokemukseensa. KORONAVIRUSEPIDEMIA pakotti peruuttamaan keväältä kaikki isommatkin voimanostokilpailut. –. com siteerasi viikonvaihteessa haastattelua. Elian Web pääsee ykkösradalta Elitloppetin karsintaan Katja Melkon valmentama Elian Web (kuvassa) oli Elitloppetin karsintojen lähtörata-arvonnan voittaja. 14.51 (u) Pyöräily: Milano–San Remo. TOUKOKUUTA 2020 Miehet nostavat toistovoimapunnerruksessa tangolla, joka painaa yhtä paljon nostaja itse pyöristettynä ylöspäin täyteen 2,5 kiloon. 10.41 (u) Pyöräily: Ranskan Ympäriajo Tour de France. C More Sport 1 16.30 SHL-klassikko 2004/05: Luulaja– Frölunda. Ruutu 18.30 (s) Toto: Jyväskylä ja Färjestad. Täysin tyhjälle katsomolle olisi todella vaikea pelata, Federer pohti paluuta tenniskiertueelle. Täytyy katsoa, miten koronatilanne maassa kehittyy ja ratkaista osallistuminen myöhemmin. Ykköspalkinto karsinnoissa on 250. Paikka on kohtalainen ja finaalipaikka mahdollinen. Pia Huusarin tallin Chief Orlando on kilpailun toinen suomalaisedustaja. Se lähtee ensimmäisessä karsinnassa vitosradalta. 18.00 (u) Bundesliiga: Mainz– RB Leipzig. 000 kruunua. 07.00 (u), 17.09 (u), 18.34 (u) Tennis: Australian avoimet. 20.00 (u) Copa América: Brasilia– Paraguay. TENNIS Pasi Rein Tenniksen supertähti Roger Federer saa koronapandemian ansiosta toipua kaikessa rauhassa polvileikkauksestaan. Ensimeriksi 82,8 kiloa painava kilpailija nostaa 85 kilon tankopainoa. Sille tuli ikävä seiskarata. KUVA: Tapio Tuomela Rahapelit LOTTO Oikeat numerot: 5, 8, 18, 21, 23, 31, 40 Lisänumero: 20 Plusnumero: 29 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6+1 oikein 60 337,52 e, 6 oikein 2 246,92 e, 5 oikein 61,72 e, 4 oikein 10,00 e, 3+1 oikein 2,00 e Plusnumero viisinkertaistaa voiton: LAUANTAI-JOKERI Jokerinumero: 3 1 9 1 9 5 5 Voitonjako: 7 oikein ei yhtään kappaletta, 6 oikein 3 kpl voitto-osuus 20 000,00 e, 5 oikein 500,00 e, 4 oikein 50,00 e, 3 oikein 6,00 e, 2 oikein 3,00 e Tuplaus kaksinkertaistaa voittosumman. Louis Blues. Tuulennopea ruuna pääsee matkaan toisessa karsinnassa ykkösradalta. 21.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Detroit Red Wings–Tampa Bay Lightning. Viasat Sport 14.00 (u) 2. Viasat Hockey 11.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Pittsburgh Penguins–New York Rangers. Jorma Kontion ajama Elian Web viihtyy johtopaikalle, ja Kontion tavoite on pitää sisäradalta keulat. 23.57 (u) FIA WTCC: Vakioautojen MM-sarja. 13.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Ottawa Senators–Montreal Canadiens. Toivon, että pelejä jatketaan vasta, kun ainakin kolmannes katsomoista tai puolet on yleisön käytettävissä. Viasat Jalkapallo 10.00 Bundesliiga: Köln–Fortuna Düsseldorf. KENO Päiväarvonta: 1, 2, 3, 6, 13, 17, 20, 21, 22, 26, 30, 34, 36, 39, 42, 54, 56, 64, 67, 70 Kunkkunumero: 56 Ilta-arvonta: 1, 3, 12, 14, 15, 19, 21, 23, 28, 40, 44, 46, 47, 50, 52, 53, 56, 57, 61, 63 Kunkkunumero: 19 TV-URHEILU Yle Areena 14.50 (s) DreamHack Masters Spring 2020. Yrityksiä on kolme. –. FEDERER KUITENKIN tunnusti, että hänen on vaikea ajatella pelaamista yleisöltä suljetuissa tapahtumissa. Hänelle tehtiin tähystysleikkaus helmikuun loppupuolella, eikä hän ole vielä aloittanut totista harjoittelua. STT Roger Federer kättelee Novak Djokovicia katkeran Wimbledontappion jälkeen viime kesänä. 14.30, 21.30 Bundesliiga: Schalke–Augsburg. Toki ärsytämme toisemme välillä äärimmilleen, mutta niin käy kai kaikissa perheissä. C More Max 18.30 (s) Ravit: Jyväskylä ja Färjestad. Korona on sulkenut saleja, mutta Tiensuu on päässyt treenaamaan hyvissä oloissa. 20.00, 21.00, 22.00, 23.00, 00.00 The Open Official Films. RAHAPELIT JA TV-URHEILU Roger Federer jatkaa treenitaukoaan Tennistähti toipuu polvileikkauksestaan kaikessa rauhassa: ”En treenaa, koska en näe mitään syytä siihen”. FL Tammelan Ryskeen Anita Reunanen on nostanut kovia tuloksia Makkaramarkkinoiden voimapunnerruskilpailuissa. –?Harmittaa tosi paljon, sillä olen päässyt treenaamaan ja olen hyvässä kunnossa, Ryskettä edustava Tiensuu kertoo. 17.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Winnipeg Jets– Anaheim Ducks. 16.00, 17.00, 18.00, 19.00 Women's British Open– Official Films. 05.54 (u) Pöytätennis: Miesten maailmancup Kiina. 22.30 (u) Copa América: Venezuela–Argentiina. Leikkauksesta toivuttuaan Federer on lyönyt palloa seinään silloin tällöin. –. 18.30 Bundesliiga: Mönchengladbach–Leverkusen. En treenaa, koska en näe mitään syytä siihen. Viasat Urheilu 10.00 NASCAR: Coca-Cola 600. Bundesliiga: Darmstadt–St. 16.30 Bundesliiga: Wolfsburg–Dortmund. 09.21 (u) Pyöräily: Paris-Tours. –?On suunniteltu, että MM-kisat pidettäisiin syksyllä Venäjällä EM-kisojen yhteydessä. Makethemark sijoittui viime vuonna Elitloppetissa kolmanneksi. Naiset nostavat hihattomalla paidalla tai urheilullisella topilla. 23.20 ESPN dokumentti: Tinkimätön taistelija. Neljä parasta kummastakin karsinnasta selviää finaaliin, jossa voittaja palkitaan kolmella miljoonalla kruunulla. Pauli. Elisa Viihde Sport 18.00 Korisliiga: Vilpas–Karhubasket (6.5.2018). Eurosport 2 05.32 (u) Pyöräily: The Day When: Milano. 17.56 Golf: PGA Tour Hero World Challenge. 13.56 (u), 22.58 (u) Olympialaiset: Hall of Fame Barcelona. –. Elitloppet juostaan ensi sunnuntaina Solvallassa. C More Sport 2 18.20 La Liga Klassikko 1999: Barcelona– Real Madrid. STT. –. 19.55 MM kiekko: Kultajahti 2019 Ranska–Suomi. 15.03 (u) Tennis: Ranskan avoin tennisturnaus Pariisi. Aiemmin sotilaspenkkinä tunnetussa voimapunnerruksessa nostetaan jalat ylhäällä, ilman paitaa, vyötä tai rannesiteitä. 19.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Washington Capitals–New York Islanders. Viasat Golf 02.00 Barsebäck Invitational 2019. Olen supermotivoitunut harjoittelemaan heti, kun tiedämme kauden jatko-ohjelman ja tiedän, mihin voin tähdätä. Osteopaatti sai Tiensuun pitkään vaivanneet olkapäät kuntoon, joten odotettavissa olisi ollut kovia tuloksia. Petri Salmelan valmentama Makethemark juoksee samassa karsinnassa. Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen voinut harjoitella työni takia Forssan ja Tammelan paloasemien saleilla. Olen toipunut hyvin, mutten usko pelien alkavan vielä pitkään aikaan, joten yritän nauttia tästä tauosta, Federer kertoi. Federer kertoi kuulumisistaan brasilialaiselle Globo-lehdelle, ja tennissivusto Tennis. 23.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Nashville Predators–Chicago Blackhawks. Naisilla punnerrettava paino on kaksi kolmasosaa nostajan painosta pyöritettynä ylös lähimpään 2,5 kiloon. Korona-aikana Federer on osallistunut hyväntekeväisyystempauksiin, joilla on kerätty varoja kamppailuun pandemian haittojen minimoimiseksi. FORSSAN LEHTI 15 URHEILU MAANANTAINA 25. 15.00 NHL: n pudotuspelit 2015: Minnesota Wild–St. Mikko Tiensuun piti nostaa tällä viikolla penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa Thekissä. 12.00 Valioliiga-kanava: 19/20 Season So Far FI. En ole tainnut olla yhtä mittaa kotona viittä viikkoa pitempään neljään vuoteen, joten perheenä tämä on ollut meille suurenmoista aikaa. Maksimivoimapunnerruksessa nostetaan mahdollisimman iso kilomäärä yhdellä suorituksella. 20.00 (u), 21.02 (u), 22.01 (u) Snooker: Northern Ireland Open
19/35. 17.00–17.55 Pitääkö olla huolissaan?. 3/4. 16.30 Hauskat kotivideot. 18.00 Ulosottomiehet. 21/26. Osa 7/8. 6.38 Mitä jäi käteen Kultaranta-keskusteluista. 16.48 Ennen ensi-iltaa (S). Kausi 1. 18.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. (U) 10.00 Sydämen asialla. Korona ja valta. 08.25 Alvin ja pikkuoravat (S). 14.55 Neljät häät Britanniassa. Kausi 1, 7/13. 17.00 Mette ja James – keittiön voimakaksikko. (2016). 2/22. . 1/10. 21.49 Yle Uutiset Uutis-Suomi. 04.05–04.55 Häät sulhasen tapaan. 07.59 Kesäleiri (7). 00.20 Temptation Island Suomi 7 (12). 12.00 Emmerdale (12). 21.00 21.00 Menu Finnjävel. 19.30 Salatut elämät (7). 12.00 Iltajumppa. Kausi 4, 10/10. 23.55–00.25 Docstop: Kallonmetsästäjät (12). 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (7). +19 +24 +22 +15 +23 +24 +28 +26 +26 +29 +14 +21 +17 +24 +21 +23 +16 +23 +18 +17 28.5. 20.00 Holby Cityn sairaala (12). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja uutiset alueeltasi. Kausi 2, 10/10. 1/26. 20.00 Rikkaat ja rahattomat. 16.00 Myytinmurtajat. 13.30 Simpsonit (12). 08.50 Angry Birds Blues (S). Kausi 1, 5/9. Tonnikalakolmioleivät 19.00 Seitsemän uutiset. 5,0 mm Jomala Jomalaby Kylmin 25.5. 20.58 Keno ja Synttärit. (U) 15.00 Ylen erikoislähetys koronaviruksesta. Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero Urjala Forssa Humppila Jokioinen Ypäjä Tammela Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN PAIKALLISSÄÄ HUOMENNA FORSSA TILASTO, JOKIOINEN KOTIMAA SUOMI TÄNÄÄN SUOMI HUOMENNA HAVAINNOT ULKOMAAT Vrk:n ylin ja alin lämpötila (°C) Poikkeuksellisen korkean ja matalan lämpötilan raja 1981–2010 Vuorokauden keskilämpötila 1981–2010 Vuorokauden sademäärä (mm) 19 19 20 19 19 21 22 23 22 22 2 2 2 1 1 1 14 17 18 19 17 18 18 15 19 19 20 20 21 22 2 2 5 5 2 7 6 3 3 2 tänään tänään Helsinki +17 Hämeenlinna +20 Joensuu +17 Jyväskylä +19 Kemi +15 Kotka +15 Kuopio +18 Lahti +20 Lappeenranta +17 Maarianhamina +13 Mikkeli +18 Oulu +19 Pori +14 Rovaniemi +18 Salla +16 Savonlinna +17 Seinäjoki +17 Tampere +18 Turku +18 Vaasa +14 26.5. 00.15–01.00 Emilie – kesken jäänyt murhatutkimus. Kausi 2, 2/6. 08.20 LEGO Ninjago (7). 16.00 Pieni talo preerialla (12). 06.40 Taikapuutarhan pikkuötökät (S). 22.55 Micke & Steffe show. Kausi 24. Kausi 1, 7/14. 1/12. Kausi 1. 12.47 Tietoisku: purjeveneen turvaköydet. 15.01 Jumppahetki: Tasapaino ja voima. Jakso 3776: Eva ja iskälmätähdet. YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. +16 +17 +17 +16 +11 +17 +17 +18 +18 +13 +18 +13 +14 +12 +12 +17 +15 +16 +16 +13 Ateena +26 Alicante +24 Bryssel +20 Kööpenhamina +14 Las Palmas +23 Lontoo +24 Madrid +29 Malaga +25 Mallorca +26 Miami +25 Moskova +14 Nizza +23 Oslo +18 Pariisi +21 Rodos +23 Rooma +26 Tallinna +13 Tokio +23 Tukholma +16 Wien +15 26.5. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 12.00– 17.00 YLE TEEMA. 22.00 Kun tomu laskeutuu (16). Kausi 2, 2/12. 07.30 Disney esittää: Ultimate SpiderMan (7). 22.30 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 13.45 Norjalaisarkkitehtien koteja. Jakso 21/26. 17.10–17.53 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). Kausi 4. 21.00 Efter Nio. 12.21 Perhe tekee veneretken. Joulupäivänä 2016 MTV3 06.15 Aamusää. 23.05 Prisma: Terveyden salaisuudet. (Suomi 1961) 14.45 Päivä Ruotsissa. Kausi 1. Rullalautaileva koira. 13.30 Yle Olohuone. 17.20 Sammutettu maa. oli vuonna 2014 +29,9 °C Nurmijärvi. 02.15–03.10 Arman Pohjantähden alla (7). Kausi 1. 01.25 Ulosottomiehet. 18.30 Farmi Suomi. 11.05 Kenen kotona. 00.30 ESPN dokumentti: Renee (S). Kausi 2, 13/13. 23.15–00.01 Kohtu vuokrattavana. 22.35 Joonas Nordman Show. 14.00 Rakas, ostin meille kodin. +18 +18 +20 +19 +10 +16 +20 +20 +20 +12 +21 +12 +15 +12 +16 +20 +14 +16 +14 +14 28.5. 19.20 Päivän sää. 02.20 Tilt Esports (S). Kausi 4. 22.20 Päivän sää. 10.46 Pisara. Mestariteos. 12.30 Kadonneen kirjeen arvoitus (12). 03.10 Ulosottomiehet. 8.48 Tietokirjailija Risto Isomäki ja koronan jälkeinen aika. 22.00 Kymmenen uutiset. 06.50 Hatchimals (S). (U) 17.00 17.00–18.00 Pikku Kakkonen. (U) 10.30 Rattikärpäset. 09.00 Neljät häät Amerikassa. 01.20 Rikkaat ja rahattomat. 07.40 Paavo Pesusieni (S). Kausi 31, 16/45. 14.15 Historia: Kennedyn klaani. 23.20 Sex Tape Suomi (12). (U) 13.15 Eläinten ystävät. Kausi 22, 8/52. Jakso 22/26. 07.21 Vilkki Ankka (S). Kausi 31, 16/45. 21.00 21.00 A-studio. 10.00–11.00 Lemmen viemää (7). 12.30–12.55 Salatut elämät (7). 17.30 Viiden jälkeen. Kausi 1. 29/40. Kausi 3, osa 264. 07.17 Heimo ja Hemmo (S). 19.55–20.22 Närbild. (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 08.05 Nuori Robin Hood (S). 13.10 ELOKUVA Olin nahjuksen vaimo (7). Kausi 2, 4/6. (U) 06.25 Ylen aamu. 08.50 Professori Balthazar (S). 21.00 21.00-22.30 Mr. 19.30 Motherland – äitien sota (7). oli vuonna 1985 -9,0 °C Kittilä Lämpimin 25.5. 16.25 Onnenarpa. 3/3. 8.12 Mäkihyppyrinne kuntoon Joroisissa. Jakso 302. 17.55 Uutiset. 07.06 Arvaa kuinka paljon sinua rakastan (S). Jakso 3/26. 02.10 Ulosottomiehet. 10.00 Uusi päivä. 3/3. 20.30 Simpsonit (7). 08.15 Nuori Robin Hood (S). 23.00 Au pairit Uudessa-Seelannissa. 09.05 Tuntematon perillinen. 08.40 Viidakon veijarit (S). 12.20 Elävä arkisto esittää. 20/20. Kausi 1. 21.00 21.00 ELOKUVA The Nice Guys (16). 1/18. 21.00 ELOKUVA American Sniper (16). SUB 06.30 Chuggington (S). 06.55 Bing (S). 18.30 Egenland. 19.00 Historia: Ruotsalaiset Korean sodassa. 15.00 Suomen surkein kuski. Kausi 10. 16.30 Uusi päivä. 21.45 Yle Uutiset. U 06.25 Ritariprinsessa Nella (S). Kausi 4, 1/24. 19.00 Muumilaakso. (U) 16.40 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.00 Viiden jälkeen. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 20.00 Suomen kaunein koti: Kesämökit. Onnea, Urpo! 06.53 Hirviökoulu (S).07.00 Pipsa Possu (S). J3/26. (U) 12.30 Perhe, joka riskeerasi kaiken. 12.51 Perhe tekee veneretken. 09.06 Mitä tänään syötäisiin. 14.00–14.55 Olet mitä syöt. Kausi 3. Kausi 1. 1/10. 11.35–12.25 Rakkaudesta puutarhaan. Kausi 1. 10.00 Remppa vai muutto Vancouver. 17.55 Yle Nyheter TVnytt. Kausi 2, 8/8. Kausi 1, 9/10. 7.12 Turvallinen, uusi arki miten se toteutetaan. 09.00 Fresh Off the Boat (S). Kausi 1, 9/10. 15.10 Syke (12). 23.35 Mielensäpahoittaja – ennen kaikki oli paremmin. Kausi 7, 7/7. Tonnikalakolmioleivät 09.10 Kauniit ja rohkeat (S). 1/30. +20 +23 +19 +21 +15 +17 +20 +22 +21 +13 +22 +19 +20 +18 +19 +20 +21 +21 +20 +18 27.5. Kausi 1. Kausi 1. Kausi 3, osa 264. 18.55 Mitä tänään syötäisiin. 16.10 Pokka pitää (S). Vainotut, osa 2/2. (U) 11.30 Muuttoapua uusperheelle. Kausi 4, 6/12. 13.17 Harrastus – purjehdus. Kausi 6, 5/11. 18.30–18.55 Joe – yksin kotona (7). Kausi 1, 6/14. 10.50 Jumalanpalvelus. 09.35 Emmerdale (12). 06.50 Muumilaakson tarinoita (S). 6.54 Pandemia-aika lapsen silmin. (U) 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 15.55 Eläinsairaala (S). NELONEN 06.00 Rusty Rivets (S). MAANANTAINA 25. Kausi 1. Kausi 4, 2/24. Kausi 3. 08.35 Kiran keittiössä. Kausi 1. 1/13. 16.00 Au pairit Uudessa-Seelannissa. Kausi 16, 22/24. 17.00–00.01 YLE FEM. 07.05 Disney esittää: Avalorin Elena (S). 17.00 17.05 Viiden jälkeen. 22.00 Karppi (12). Kausi 1. 2/4. 07.34 Ryhmä Hau (S). 16.58 Uutiset. Robot (16). 09.25–09.55 Fresh Off the Boat (S). 17.00 17.30 Remppa vai muutto Vancouver. Kausi 1, 6/8. 00.30 Stadi vs. 09.30 Pokka pitää (S). (U) 11.00 Apua, meille syntyy vauva. 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.5. 7.25 Turkin nuoret haluavat pois kotimaasta. 11.04 Hype forever : 25 vuotta myöhemmin. 09.00 Casualty (12). 13.00 Joonas Nordman Show. +22 +25 +20 +16 +24 +24 +25 +25 +27 +28 +16 +24 +18 +23 +22 +26 +15 +24 +19 +16 27.5. 08.55 Angry Birds Piggy Tales (S). +20 +25 +19 +16 +23 +22 +27 +26 +26 +29 +16 +22 +16 +25 +20 +24 +13 +20 +16 +17 Keskiviikko +17 4 Torstai +17 4 Perjantai +17 2 Lauantai +20 4 Sunnuntai +22 5 Jokioinen eilen klo 15 +14 °C 4 Lämpimintä eilen klo 15 +21,6 °C Pellonpää Sateisinta 23.5. 7.44 Jälkihiki. Kausi 3, 4/8. 15.30 Ylen aamun parhaat. 19.00 Kaupunkia muuttaneet rakennukset. 20.05 Simpsonit uusi kausi (7). Kausi 6, 5/11. Kausi 6. 08.50 Jumppahetki: Tasapaino ja voima. 17.25 Uutiset. 15.00 Vappu ja Marja Live. 18.25 Emmerdale (7). 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 22.25 Tulosruutu. 23.30 Sub.doc: Miljardöörilapset. Onko Suomen hallitus pysynyt poikkeusvaltuuksiensa rajoissa. 13.05 Simpsonit (7). 08.12 Belle ja Sebastian (7). 10.05 Talot huokuvat historiaa. 1/10. 9/10. 08.25 Mumenvággi (7). 07.58 Galaxi. Kausi 2. 07.55 Disney esittää: Ducktales (7). 2/17. 19.00 Frendit (S). Mustaa vettä. 23.30 Rouva varapresidentti (12). 18.00 BUU-klubben. (U) 20.00 Huume-Suomen historia. Läskisoosi. 20.00 Best of Posse. Jakso 3775. 19.30 Frendit (S). 20.30 Pyromaani. 11.00 LIVE: Onnenarpa. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. Kausi 1, 1/6. 16.45 Yle Oddasat ja Novosti Yle. Lande. Kausi 8, 3/8. 16.30 Kauniit ja rohkeat (7). 10/20. 06.25–09.06 Uutisaamu. 16/30. Radiosta tuttu Luontoilta palaa televisioon, kun Minna Pyykkö ja asiantuntijaraati pohtivat luonnon ihmeitä sekä katsojien ja kuuntelijoiden lähettämiä kysymyksiä. 19.25 Tulosruutu. 13.55 Huvila & Huussi. 16.00 Salatut elämät (7). TOUKOKUUTA 2020 16 FORSSAN LEHTI TV JA RADIO YLE TV1 05.55 Muisti: Metsäkaartilaiset. 08.35 Lego Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). 22.50 Oddasat. 09.55 Tulossa: Suomalainen menestysresepti. (U). Kausi 1. 10/10. 10.05 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 18.10 Casualty (12). Kausi 1. Kiitos että autoit
14.00 Koronastudio. 12.10 Urheiluradio. HERO 10.30 House Rules Australia. 12.30 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 20.03 Radio Suomen Ilta. 00.40 Autojen ensiapu: parhaat palat. 07.05–08.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Tohtori Paise. 1.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 01.40 Ghost Adventures (12). 09.00 Koronalive. 10.33 Radio Suomen Päivä. 08.30 Say Yes To The Dress: Britannia. 09.50 Miten kaikki tehdään?. 13.10 Sinkkuillallinen. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.40 Eläinsairaala (7). 04.15 Ruokamatkalla USA:ssa. 20.35 Leipää ja kalaa. 10.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 10.02 Radio Suomen Päivä. 18.35 Hääpukuja kurvikkaille. 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 03.20 Poliisit (S). 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 20.00 Lentoturmatutkinta. 15.05 Grand Designs Australia. 21.45 Signaali sydämiin. 16.40 Simpsonit (7). 0.00 Yöradio. 14.00 Käännekohta. 23.50 Koko Britannia leipoo. 12.45 Kesämökkiunelmia. 21.55 Psalmit. 21.30 Rillit huurussa (S). 6.05 Politiikkaradio. 14.45 Australian rajalla. 12.55 Radio Suomen Päivä. 23.30 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 21.00 Unelmahäät. Tuntematon (sov. 16.40 Wahlburgers. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 08.40 Romut rahaksi. 21.00 Killing Eve (12). 14.00 Yle Uutiset. 14.00 Vieraissa (S). 9.00 Yle Uutiset. 21.02 Urheiluradio. Treffeille mielivät sinkut saapuvat Italian kesään rakkaus mielessään. 18.05 Asunnon metsästäjät maailmalla. 16.13 Maailma paranee puhumalla. 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 21.30 Ultimate Rush. 22.55 Family Guy (12). 22.00 ELOKUVA Wanderlust (16). 00.50 24 tuntia putkassa (7). 10.00 Heikoin lenkki. 13.40 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu?. 18.30 Hengellisen musiikin toivekonsertti. 18.50 Merisää. 08.40 Armon kalliolla. 12.30 Suolapala. 17.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 02.15 Remppa vai muutto Vancouver. FOX 06.00 Moderni perhe (S). 8.45 Päivän blogi. 15.25 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 15.02 Kulttuuriykkönen. 18.20 Kadonnutta aikaa etsimässä 9: Pakenija, jakso 4. 12.00 Lavalla: Eino Grön 80 v. 14.15 Australian rajalla. 17.00 Uusi minä. 20.00 Paasosen polttaritoimisto (S). 6.05 Hartaita säveliä. 6.05 Alueradio. 15.25 Science of Stupid. 21.00 Autojen ensiapu: parhaat palat. 01.00 Jerusalem studio. 16.40 Armon kalliolla. 7.25 Musiikkihetki. 7.53 Alueradio. 17.00 Brittien Huippumalli haussa. 01.00 Killing Eve (12). 16.02 Riittävän hyvä elämä. 17.00–17.55 Suomen kaunein koti: Kesämökit. 6.35 Aktia aamuun. 10.00 Simpsonit. 11.00 Välilevyjä: Keräily musiikillisena elinkeinona. 21.36 Päivän sana (u). 19.00 First Dates Hotel. 12.10 Arktiset vedet. 15.55 Yle News. 17.25 Tarinoita toivosta (u). 00.50 Hengenvaarallisesti lihava. 11.50 Tehtävä: täydellinen hääpuku. 11.45 Kiinteistöveljekset. 10.00 Maailman hauskimmat kotivideot. 17.00 Jerusalem studio. 21.00 Liv D: Koronavirus: Italian hätä (7). 13.00 Yle Uutiset. 18.08 Urheiluhullut. 23.50 Rajasota. AVA 06.00 Aamun AVAus. 19.00 Hengenvaarallisesti lihava. 15.50 Tonnikalan saalistajat. 13.15 Martina ja hengenpelastajat. 05.00 Say Yes To The Dress: Kaasot. 9.05 Urheiluradio. 20.00 Radalla. 17.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 23.00 Suomen huutokauppakeisari. 21.05 Muoti-Suomen omatunto: Muodin tarjoilema naiskuva?. KUTONEN 06.30 Museoiden mysteerit. 02.20 CSI: Miami (16). 18.35 Lottovoittajan unelmakoti. 11.30 Hannu GrAnroos – Sananlastuja. 12.55 Pelastajat Lappi (7). 00.40 Criminal Minds (16). 20.00 Moderni perhe. 01.35 Farmikeittiön makupalat. 17.30 Lentoturmatutkinta. 16.10 Wahlburgers. 11.20 Jotain lainattua, jotain uutta. 08.05 Caribbean Life. 20.30 Moderni perhe. 16.30 Raamattu puhuu sinulle. 03.05 Brittien Huippumalli haussa. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 12.30 Tanssin superäidit. 10.50 Family Guy (12). 14.00 Yle Uutiset. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Tanssin tähden. 08.10 Pelastajat Lappi (7). 23.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 18.55 Radio Suomen Ilta. 21.00 Why Women Kill. 18.00 Lelulaatikko. 13.02 Paikka auringossa – lauluja Pohjantähden alta. 6.56 Päivän mietelause. 17.05 Häät sulhasen tapaan. 23.02 Yöradio. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.05 Neljän tähden talkoot. 07.50 Bless This Mess. 06.45 Simpsonit (7). 18.20 Autojen ensiapu. 23.00 Iltahartaus. Historia: Ruotsalaiset Korean sodassa, Yle TV1 klo 19.00. 12.13 Radio Suomen Päivä. Kausi 2, 1/12. 07.35 Supertähtien asuntoautot. 20.30 Fillaripäiväkirja. 15.00 Huutokaupan metsästäjät. 22.55 True crime: Lupa tappaa. 23.00 Yle Uutiset. 00.00 Rikotusta eheäksi Seppo Jokinen. 22.00 Maistissa maailmalla. 01.00 48 tuntia rikoksesta. 22.05 Juuso Pekkinen. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 15.02 Kysy mitä vaan lyhytkasvuiselta: Luuleeko lapset sua joskus tontuksi?. 21.30 Valoksi elämäsi polulle. 10.55 Häät sulhasen tapaan. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 18.00 Kansan kesken. 13.00 Julistakaa. 14.10 Cosmos: Mahdolliset maailmat. 20.00 Wheeler Dealers. 17.10 Urheiluradio. 17.55 Family Guy (12). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 10.00 Vanhanen. 23.10 Yöklassinen. 14.10 Vappu ja Marja Live. 23.55 Hengenvaarallisesti lihava. 19.02 Radioteatteri esittää: Täydellisen taivaan alla. 15.00 Tiedotteita ja uusintoja. 10.50 Asunnon metsästäjät. 15.25 Raamattu. 21.00 Yle Uutiset. 15.30 Jerusalem studio. 16.55 Pientä pilaa. 12.50 Rajavalvojat (S). 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 16.10 Urheiluradio. 17.10 Alaska: Viimeinen rintama. 11.15 Bless the Harts. 15.05 Suurin pudottaja Suomi. 20.00 Yle Uutiset. 10.00 Sanoja säveliä. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 11.40 Rempalla kaupaksi. 19.00 Lätkävaimot (S). 18.02 Kevyet mullat: Flipperit. 06.40 Farmikeittiön makupalat. 13.30 Huippunaiset. 17.10 Urheiluradio. 22.00 Menneisyydestä uuteen elämään. 17.10 Euroopan valot. FRII 06.05 Ihmeelliset eläimet. 10.00 Yle Uutiset. 09.30 Remontti vai myynti. 09.55 Pieni suuri perhe. 22.00 Koronalive. 11.15 Uskomattomat rakennelmat. 21.15 Herra on minun turvani. 06.20 Moderni perhe (7). 7.29 Hyvää huomenta. 17.30 Simpsonit. 21.00 TV7 Israel News. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Madventures Suomi (12). 02.40 Pieni suuri perhe. 16.00 Lemmen viemää (7). 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 23.50 Simpsonit. 18.05 Hääpukuja kurvikkaille. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 14.00 Musiikkistudio. 01.30 Uskomattomat koneet. 17.05 Wheeler Dealers. 7.13 Alueradio. 09.00 TV Shop. 01.30 9-1-1. 14.02 Alueradio. TOUKOKUUTA 2020 FORSSAN LEHTI 17 TV JA RADIO TLC 06.05 Jotain lainattua, jotain uutta. 00.30 Rajavalvojat (S). 15.15 Grillit huurussa (S). 01.50 Petetty (12). 21.00 Tohtori Paise. 18.00 MasterChef USA. 12.20 Kesämökkiunelmia. TV7 08.30 Raamattu puhuu sinulle. 06.35 Hääpukuja kurvikkaille. 19.30 Koronalive. 2.30 Leipää ja kalaa (u). 0.00 Yle Uutiset. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 01.45–02.30 Vieraissa (S). 13.15 Maalla, merellä ja lautasella. 17.13 Alueradio. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 21.10 Päivä tunnissa. YLE PUHE 6.00 Yle Uutiset. 02.30 Ghost Adventures (12). 13.00 Klassista kahteen. 01.00 Ex on the Beach Ruotsi (7). 07.05 Simpsonit (7). 03.35 Sisarvaimot. 17.00 Yle Uutiset. JIM 09.00 Grillit huurussa (S). 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 08.15 Romut rahaksi. 17.55 Uutiset. 00.00 Amerikan kovimmat keräilijät. konsertti. 14.35 Australian rajalla. 07.05 Caribbean Life. 12.00 Yle Uutiset. 11.00 Sanaa naisilta. 19.35 Simpsonit (S). 09.00 Vauva muuttaa kaiken. 11.15 Sanan ja runon tuoksua. 14.00 Toivon päivä. 17.15 Raamattuavain (u). 07.35 Caribbean Life. 16.00 Brittien Huippumalli haussa. 23.25 Remppa vai muutto UK. 18.05 Täydelliset naiset (12). 12.30 Politiikkaradio. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.50 Merisää. 11.15 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 15.30 Neljät häät Suomi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 4.00 Kuuntelijan toivelista (u).. 20.00 Kyttäputki: NCIS Los Angeles (12). 16.10 Faunin iltapäivä. 9.11 Alueradio. 06.36 Caribbean Life. 12.10 Urheiluradio. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.10 Pohjoisen valtatien pelastajat. Ruotsi rakensi vuonna 1950 suuren kenttäsairaalan Koreaan sodan ensimmäisinä kuukausina. 16.13 Alueradio. 01.55 Poliisit – kotihälytys (12). 13.20 112 Hätäkeskus. 08.35 Nuoret äidit. 12.00 YleX Etusivu. 10.20 Remontti vai myynti. 7.30 Ykkösaamu. 10.50 Maailmaa mullistaneet keksinnöt. 21.00 ELOKUVA Lumoava kirous (12). 17.00 Uskon ilta. 13.20 Uusi elämä etelässä. 23.00 Toivekonsertti (u). 14.00 Poikelus, Pehkonen ja Parikka: YleX Iltapäivä. 00.25 Sinkkuillallinen. 09.55 Brittien Huippumalli haussa. 22.55 Museoiden mysteerit. 15.25 Sisarvaimot. 01.55 Kuninkaan lapset -karaoke. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 10.15 Tarinoita toivosta. 16.40 Yukonin kultamaat. 06.45 Vankilassa ulkomailla û parhaat palat 2018. 22.05 Bluesministeri Esa Kuloniemi. 13.30 Ajankohtaista taivaasta. 16.00 Uusi elämä. 17.05 Hääpukuja kurvikkaille. 10.02 Akti. 20.30 Elävä yhteys. 20.00 Miamin eläinpoliisit (S). 6.25 Aamusoitto. 01.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. Haapasalo): Me tunnustamme kaiken Luojan (Cetus Noster, Teppo Lampela, baritoni, ja Jarmo Julkunen, kitara). 14.35 Neljän tähden talkoot. 14.45 Kauppaneuvos Jethro (S). 15.20 Maailman hauskimmat kotivideot. 16.10 Gold Rush. 11.25 Rantavahdit (7). 11.45 Häät sulhasen tapaan. 01.45 Apua, mikä tauti! (12). 09.20 Miten kaikki tehdään?. 19.10 Simpsonit (7). 12.50 Päivän blogi. 3.00 Yle Uutiset. 19.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 13.55 TV Shop. 18.00 Aarteenmetsästäjät: Käärmesaari. 14.10 Australian rajalla. 23.00 Vankilassa ulkomailla. 11.55 Haapasalo goes lomalle. 10.00 Rouva Ministeri (S). 08.55 Single Parents. 17.05 Simpsonit. 15.00 Filippiläiskirje. 07.35 Say Yes To The Dress: Britannia. 14.30 Ajankohtaista LA. 13.15 TV Shop. 18.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Roman Schatzin Maamme-kirja: Miten suomalaiset selviävät ilman kesäjuhlia?. 17.13 Päivä tunnissa. 18.15 Viikon luontoääni: rantasipi. 14.25 Amerikan rajavartijat: Meksiko. 21.00 Lukutoukat. 19.00 Remppa vai muutto Vancouver. 18.03 Alusta alkaen. 11.30 Kuninkaalliset kimpassa. 01.20 Häät sulhasen tapaan. 08.50 Miten kaikki tehdään?. 20.00 Miikka Koivisto. 13.30 Kadonneet (12). 21.00 Petetty. 10.00 Cosmos: kaikki elämästä. MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT First Dates Hotel, AVA klo 19.00. 11.20 Supertähtien asuntoautot. 16.10 Urheiluradio. 02.50 Poliisit (S). 23.00 Tohtori jalkapaise (12). 18.10 Äänitarina: Koko ajan sataa. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 21.00 Yle Uutiset. Jo ennen illan treffejä uima-altaalla ihastutaan ja vihastutaan, eivätkä kaikki treffit suju hyvin. 05.30–05.57 Kakkukuningas. 10.20 Arvokaman etsijät. 21.00 Wheeler Dealers. 19.00 Apua, mikä tauti! (12). 6.00 Yle Uutiset ja sää. 18.45 Simpsonit (7). 07.05 Say Yes To The Dress: Britannia. 6.59 Puheen Aamu. 11.40 Moderni perhe (S). 22.00 Farmi Suomi. 23.00 Kysy mitä vaan lyhytkasvuiselta: Luuleeko lapset sua joskus tontuksi?. 8.13 Alueradio. 12.05 Miehen puolikkaat. 16.00 Koronalive. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 22.00 Arman ja Suomen rikosmysteerit (12). 12.13 Päiväntasaaja. 17.30 Elämän syke. 23.00–00.00 Koronastudio. 12.30 Huutokaupan metsästäjät. 12.45 Merisää. 7.50 Merisää. 13.15 Herra on minun turvani. 22.00 Criminal Minds (16). 19.05 Radio Suomen Ilta. 23.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 04.40 Ruokamatkalla USA:ssa. 14.15 Wheeler Dealers. 08.05 Kiinteistöveljekset. 18.02 Radio Suomen Ilta. 17.10 Suomen huutokauppakeisari. 10.00 Uuden musiikin X: Jani Kareinen. 20.02 Sää. LIV 09.00 Sinkkuillallinen. 13.05 Remonttipari. 22.00 AVA rikosputki: Grand Hotel (7). 19.00 Taivas kuulee. 1.00 Riittävän hyvä elämä (u). 9.00 Yle Uutiset. 10.30 Raamattu. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 5.50 Merisää. 00.30 Love Israel – Baruch Korman. RADIO DEI 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 00.15 Simpsonit. 12.00 Ilpoistenpiiri – Jumalan uskollisuus kantaa. 20.00 Etnoillan konsertti. 10.55 Rantavahdit (7). 03.20 Museoiden mysteerit. 21.05 Yle Uutiset selkosuomeksi. 18.05 Kummeli esittää: Kontio & Parmas (7). 19.00 Arkisto: Pekka Haavisto. 15.02 Alueradio. 17.10 Kalliovuorten eläinlääkäri. 12.40 Arktiset vedet. Crüger: Kuka meistä sinua, Herra (RKK/Timo Nuoranne, ja Harri Viitanen, urut).6.15 Aamuhartaus. 22.30 Passion for Jesus. 15.15 Gold Rush. 07.20 Valmistuksen salat. 08.00 Say Yes To The Dress: Britannia. 21.02 Urheiluradio. 9.05 Muistojen bulevardi. NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Peiteprojekti Yhdysvalloissa. 7.03 Raamattuavain. 13.10 Veisaten Herralle. 13.02 Muoti-Suomen omatunto: Muodin tarjoilema naiskuva?. 19.00 Miljonääri piilossa. 0.00 Arkisto: Markoista euroihin. 3.50 Yöradio. 23.00 Marttyyrien ääni. 7.15 Herätys! 7.50 Radiohartaus. 8.10 Ykkösaamu. Haapasalo): Me tunnustamme kaiken Luojan (Cetus Noster, Teppo Lampela, baritoni, ja Jarmo Julkunen, kitara). 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 3.02 Sekahaku – Tarja Närhi. 16.00 Yle Uutiset. 16.15 90 päivää morsiamena. 11.00 Yle Uutiset. 16.55 Uutiset. 21.40 Uskon askeleita. 7.10 Hartaita säveliä. 11.50 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen. 1.55 Yöradio. 11.40 Leijonapuisto. 00.40 Maailman hauskimmat kotivideot. ALFATV 08.00 Koronastudio. 04.30 Say Yes To The Dress: Kaasot. 15.25 The Orville. 2.02 Veli Kauppisen Popradio. 15.00 Yle Uutiset. 07.05 Asunnon metsästäjät. 14.55 Caribbean Life. 20.00 Tuurin kyläkauppias ja kesäapulaiset. 17.35 Hääpukuja kurvikkaille. 12.30 Studiosavo. 11.03 Kuuntelijan toivelista. 16.15 Haapasalo Goes America (S). 21.00 Rillit huurussa (S). 09.40 Miehen puolikkaat. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 07.55 Valmistuksen salat. 08.25 Miten kaikki tehdään?. 09.15 Superautojen rakentajat. 22.00 Uskomattomat koneet. Osa 2: Kriisin keskellä yhteishenki vahvistuu. 2.00 Yle Uutiset. 23.50 Murha suurkaupungissa: Charlotte. 18.30 Herätyksen läpimurto. Tuntematon (sov. 00.40 Diesel Brothers. 22.05 Horisontti. 08.35 Lystikkäät eläinveikkoset (S). TV5 06.10 Kämpästä lukaaliksi. 11.02 Radio Suomen Päivä. 15.15 Päivän porilainen. 10.25 Simpsonit. 10.00 Tule Jeesuksen luo!. 16.15 Miehen puolikkaat. Crüger: Kuka meistä sinua, Herra (RKK/Timo Nuoranne, ja Harri Viitanen, urut).7.15 Aamuhartaus. 18.00 Yle Uutiset. 6.59 Hyvää huomenta. 22.55 Kiero rakkaus. 12.40 90 päivää morsiamena. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 17.00 YleX Ilta: Aikku. 23.45 Fast n’ Loud. 15.00 Science of Stupid. 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 19.00 Alaska: Viimeinen rintama. 18.10 Remontti vai myynti. 18.50 Iltahartaus. 02.30 Rimakauhua ja rakkautta (12). KUVA: Yle Kuvapalvelu YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 21.55 Radio Suomen Ilta. 07.30 Dubain lentokenttä: parhaat palat. 15.00 Yle Uutiset. 10.50 Rempalla kaupaksi. 2.00 Arkisto: Helsingin metro. 4.00 Arkisto: Jari Kurri ja Teemu Selänne. 12.10 Poikkeustila. MAANANTAINA 25. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 11.33 Radio Suomen Päivä. 13.20 Yukonin eläinlääkäri. 22.50 Kuuluttajan vieras: toimittaja Maria Tolsa. 6.36 Päivän sana. 9.10 Sää. 10.50 Jotain lainattua, jotain uutta. 17.05 Radiohartaus. 01.45 Rysän päällä. 07.30 Simpsonit (7). 09.00 Autiotalojen aarteet. 09.20 Moderni perhe (7). 14.02 Juuso Pekkinen. 18.00 Yle Uutiset. 11.00 Keskipäivän tasaus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 09.00 Ole meille armollinen
Ennusteiden mukaan sää jatkuu lämpimänä alkavalla viikolla. 18 FORSSAN LEHTI AJASSA MAANANTAINA 25. Alkuviikon lämpimin päivä on tiistai. Tukikampanjan tarkoituksena on paikata musiikkiteatterin heikkoa taloustilannetta. Oikaisu STT:n jutussa (FL 23.5.), joka käsitteli kastettavien määrää Suomessa, haastateltava sanoi, että Suomessa lapsen uskontokunta määräytyy automaattisesti äidin mukaan, jos muuta ei ilmoiteta. Pääsemme siis aloittamaan nimikkopaikkojen myymisen vasta syksymmällä, Ypäjän musiikkiteatteri ry:n puheenjohtaja Milla Malin sanoo. KUVA: Lassi Puhtimäki ”Olemme miettineet myös tukikonsertin tai pienemmän esityksen järjestämistä kesällä tai syksyllä.” MILLA MALIN Ypäjän Musiikkiteatteri ry:n puheenjohtaja Kevään lämpöennätys mitattiin Oulussa Kevään lämpöennätys meni uusiksi sunnuntaina, vaikka Etelä-Suomessa oli pilvistä ja selvästi viileämpää kuin lauantaina. Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtaja Tatu Ujulan sopimaan myyntikäytännöstä. Meillä on 35-vuotisjuhlavuosi, ja toiminta oli tarkoitus saada vakautettua, Malin kertoo. Tiina Naula Ypäjä Ypäjän musiikkiteatteri aikoo käynnistää joukkorahoituskampanjan. Vuosi 2018 oli katsomoremontin takia välivuosi. Nimikkopaikkojen myynnin liYpäjän musiikkiteatterin puheenjohtaja Milla Malin toivoo, että ihmiset lähtevät mukaan tukikampanjaan ja lunastavat katsomosta nimikkopaikan. Tarkoituksena oli järjestää 18 näytöstä, joiden perumisen takia musiikkiteatteri menettää lippuja kahviotuloja noin 200?000 euroa. Kunnanhallitus totesi myös, että nimikkopaikat ovat voimassa vain Ypäjän musiikkiteatteri ry:n järjestämissä omissa esityksissä. –?Koska musiikkiteatteri toimii kunnan omistamassa kiinteistössä, kysyimme kunnalta lupaa nimikkopaikkojen myymiseen. –?Menetys on todella iso, ja musiikkiteatterin taloudessa oli jo viime vuosilta rasitetta. Näillä näkymin LounaisHämeessä ei rikota hellerajaa toukokuun aikana. Musiikkiteatteri ryhtyy myymään teatterin katsomosta 50 euron hintaisia nimikkopaikkoja ihmisille. Aurinko nousee Forssassa klo 4.20 ja laskee klo 22.26. TOUKOKUUTA 2020 Ajassa Urpo Huomenna: Minna, Vilma, Miina, Mimmi, Minni, Vilhelmiina. Maanantaina lämpötilan ennakoidaan kohoavan myös Lounais-Hämeessä 20 asteen tuntumaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan säätyyppi jatkuu lämpimänä ja vähäsateisena koko alkavan viikon ajan Viikon puolivälissä lämpötila tippuu alueellamme noin 17 asteeseen mutta kipuaa nopeasti uudestaan 20 asteen lämpimämmälle puolelle. TOUKOKUUTA PANKAIS POIKETEN Huomenna: • Forssan tori klo 7–14. Pimeä päättyy klo 3.00 ja alkaa klo 23.48. Odotukset olivat tältä vuodelta korkealla. MAANANTAI 25. FL. STT Ypäjän musiikkiteatteri käynnistää tukikampanjan Tarkoituksena oli järjestää 18 näytöstä, joiden perumisen takia musiikkiteatteri menettää lippuja kahviotuloja noin 200 000 euroa. Viime vuosi oli meille lipunmyynnin osalta odotettua heikompi. Ilmatieteen laitoksen mukaan kevään korkein lämpötila 21,9 astetta mitattiin Oulussa. Tukijat saavat valitsemalleen paikalle pienen laatan. Uskonnonvapauslain mukaan lapsen uskonnollisesta asemasta päättävät hänen huoltajansa yhdessä. Ypäjän kunnanhallitus päätti, että Ypäjän musiikkiteatteri ry saa käynnistää joukkorahoituskampanjan katsomon nimikkopaikoista. Tarvitsemme vielä rahankeräysluvan Arpajaishallinnosta, josta on kerrottu, että lupahakemuksen käsittelyaika on noin kolme kuukautta ja koronan takia sekään ei todennäköisesti riitä. MUSIIKKITEATTERI PERUI koronarajoitusten takia kesälle 2020 suunnitellun rock-musikaalin Vuonna 85 näytökset
VUONNA 85 -MUSIKAALIN näytökset on tarkoitus järjestää kesällä 2021. JEP. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. KANTA-HÄMEEN neuroyhdistys järjestää asiantuntijaluentoja, kuntosaliryhmiä ja erilaisia soveltavan liikunnan kokeiluja sekä vertaistykiryhmiä.. UNOHDIN LISÄTÄ KYMPIN MAKSUN VASTAJAUHETUSTA PIPPURISTA. –?Olemme miettineet tukikonsertin tai pienemmän esityksen järjestämistä kesällä tai syksyllä, mutta ne eivät ole varmoja vaihtoehtoja vaan riippuvat koronatilanteen kehityksestä, Malin toteaa. FL Ypäjän musiikkiteatterin puheenjohtaja Milla Malin toivoo, että ihmiset lähtevät mukaan tukikampanjaan ja lunastavat katsomosta nimikkopaikan. 987 Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. OKEI. TOUKOKUUTA 2020 VIIVI JA WAGNER FINGERPORI TUPLAT JERE 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. Tukiverkkoa sairastaville sekä heidän läheisilleen luovat Neuroliiton lisäksi paikalliset jäsenyhdistykset. FORSSAN LEHTI 19 AJASSA MAANANTAINA 25. –?Aiomme markkinoida tukikampanjaa nettisivuillamme ja somekanavillamme ja toivomme, että ihmiset lähtevät siihen mukaan. Joh. PÄIVÄN SANA ANNOITTE MINULLE VAIN 10 % TIPPIÄ . VAI SILLÄ LAILLA AIOTTE PELATA . päivä kymmenissä eri maissa, ja Suomessa verkkotapahtumia järjestetään koko viikon 22 ajan. Neuroliiton jäsenyhdistykset ja kerhot tuovat vertaistuen, erilaisia vapaaajan aktiviteetteja sekä yhdistystoiminnan lähelle sairastavia ja heidän läheisiään. Maailman MS-päivää vietetään Suomessa teemalla #TarvitsemmeToisiamme. Meillä on kyllä luottoa siihen, että musiikkiteatterin halutaan säilyvän Ypäjällä, Malin sanoo. KUVA: Lassi Puhtimäki MS-päivänä muistutetaan tukiverkoston tärkeydestä Forssan Lehti Suomessa MS-päivän kampanjassa muistutetaan tänä vuonna, ettei kenenkään kannata jäädä sairautensa kanssa yksin, vaan erilaisia tukiverkkoja tarvitaan. Maailman MS-päivää vietetään toukokuun 30. 7: 39 säksi musiikkiteatterissa mietitään nyt myös muita keinoja taloustilanteen parantamiseksi. Malin toteaa, että musiikkiteatteri tarvitsee kuitenkin 20?000 euron puskurin, jotta toiminnalle voidaan suunnitella jatkoa. Koska musiikkiteatterin katsomossa on hieman yli 500 paikkaa, tavoitteena on, että katsomon nimikkopaikkojen myynnillä saataisiin kokoon tarvittava summa
Koronakriisin aikana Uusyrityskeskuksen neuvonnassa on ollut myös monia verkkokauppaa, virtuaalipalveluja ja esimerkiksi kuljetuspalveluja tarjoavia yrityksiä suunnitteleva. Jätä ilmoituksesi vaivattomasti VERKOSSA! Petteri Lindholm Koronakuukausina on perustettu enemmän osakeyhtiöitä kuin samaan aikaan aiempina vuosina. Uusia osakeyhtiöitä rekisteröitiin maaliskuussa 1?519, vuoden 2019 maaliskuussa vain 1?071 ja maaliskuussa 2018 taas 1?421. Toukokuun alussa on esimerkiksi perustettu verkkokauppa, joka myy kuluttajille hengityssuojaimia. Rekisteriin on toukokuun alussa (1.5–11.5.) kirjattu 591 osakeyhtiötä. kuolinilmoitukset ja surukiitokset . Koronakriisi ei ole vaikuttanut kaikkiin toimialoihin yhtä paljoa, korostaa Suomen yrittäjien (SY) lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen. ENNEN KORONAA Suomessa perustettiin osakeyhtiöitä enemmän kuin koskaan ennen. KUVA: Marttiina Sairanen Koronakeväänä on rekisteröity aiempaa enemmän yrityksiä, esimerkiksi konsulttija tilitoimistoja. Monet ravintolat ja kaupat ovat olleet suljettuina jo yli kaksi kuukautta. Tulevat yrittäjät odottivat kesällä koittanutta oy-lain muutosta. • Aiemmin yleisin yritysmuoto on ollut yksityinen elinkeinonharjoittaja eli toiminimi. –?Koronan aikana ovat pärjänneet esimerkiksi verkkokaupat, ruuan tilauspalvelut, kuljetusfirmat ja virtuaalipalvelut, Toivonen toteaa. Koronan synkentämän huhtikuun aikana rekisteröitiin 1?221 osakeyhtiötä eli 86 enemmän kuin viime vuonna ja vain 8 vähemmän kuin vuonna 2018. klo 12 mennessä • FORSSA • TAMMELA • JOKIOINEN • HUMPPILA • YPÄJÄ • URJALA Mukana myös Autoiluteema Ota yhteyttä mediamyyntiimme: Heini Laurén ..........040 528 2269 Heli Hieperi ............050 313 8999 SUURJAKELU www.forssanlehti.fi ilmoita.forssanlehti.fi Voit jättää verkkopalvelun kautta . Lännen Media vertasi koronakuukausien lukemia ennen kaikkea vuoteen 2018, koska vuoden 2019 keväällä osakeyhtiöiden perustaminen väheni merkittävästi. Maaliskuun kolmannella viikolla valmiuslaki ja poikkeusolot astuivat voimaan. • Muutama prosentti Suomessa perustettavista yrityksistä on kommandiittiyhtiöitä, avoimia yhtiöitä sekä osuuskuntia. MAANANTAINA 25. –?Esimerkiksi kiinteistönhoidon tai logistiikan tarve ei ole kadonnut mihinkään, Kallama toteaa. Koronan aikaan osakeyhtiön on perustanut myös usea taksikuski, asianajaja, rakennusurakoitsija ja asentaja, autoja konekorjaaja sekä kiinteistönhoitaja. Toinen yritys etsii hygieniatuotteiden tilapäisiä valmistajia esimerkiksi sairaaloille. miljoonamarkkinailmoitukset . muut pikkuilmoitukset . ENITEN UUSIEN osakeyhtiöiden joukossa on itja ohjelmistofirmoja, konsulttiyhtiöitä sekä tilitoimistoja. perhetapahtumailmoitukset . • Osakeyhtiön omistajat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista kuten toiminimiyrittäjät. Osa yrityksistä on perustettu koronan tuomaan markkinarakoon. UUTISET. Viime vuonna samaan aikaan lukema oli 490 ja kaksi vuotta sitten 458 yhtiötä. SY:n teettämien kyselyjen perusteella lähes kolmanneksella pk-yrityksistä myynti on säilynyt koronan aikaan ennallaan tai jopa kasvanut hieman. Vuonna 2019 niitä kirjattiin rekisteriin noin 18?100 ja vuonna 2018 eli aiempana ennätysvuotena noin 14?700. YRITYSMUODOT Oy on suosituin • Osakeyhtiöstä tuli 2019 Suomen yleisin yritysmuoto. seuratoimintailmoitukset . • Viime heinäkuun jälkeen osakeyhtiön on voinut perustaa ilman aiemmin vaadittua 2 500 euron alkupääomaa. Toukokuussa tahti kiihtyi. sähköpostit: etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi ILMOITUSAINEISTOT: keskiviikkona 27.5. TOUKOKUUTA 2020 20 FORSSAN LEHTI torstaina 28.5. Perinteiset alat toistuvat yritysideoissa yhä koronan aikanakin, kertoo toimitusjohtaja Susanna Kallama Uusyrityskeskukset ry:stä, joka tarjoaa maksutonta yritysneuvontaa yrittäjäksi aikoville. –?Osakeyhtiöiden perustamisessa on ollut jo pitkään nouseva trendi, mutta viime vuoden valtava kasvu selittyy ennen kaikkea pääomavaatimuksen poistamisella, PRH:n Lalli Knuutila arvioi. Taustalla on viime kesän lakimuutos, jonka jälkeen osakeyhtiön on voinut perustaa ilman alkupääomaa aiemman 2?500 euron sijaan. OSAKEYHTIÖIDEN VILKAS perustaminen yllätti Patenttija rekisterihallituksen (PRH), rekisteripäällikkö Lalli Knuutila kertoo. –?Maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin perustaminen hiljeni jonkin verran, mutta sen jälkeen perustamisilmoituksia on taas tullut vauhdilla. FL–LM Osakeyhtiöitä on perustettu paljon Koronakriisi on iskenyt erityisesti kaupan alalle. Maaliskuussa osakeyhtiöiden perustaminen hidastui alkuvuoteen verrattuna, mutta osakeyhtiöitä pystytettiin silti kahta aiempaa vuotta enemmän