Päätoimittaja Outi Lindqvist Huumori pelastaa pahassakin paikassa Sivut 2–7 Orivarsa laitumella nautitaan villistä kesästä Sivut 8–16 Sivut 29 –41 Miehet pakenevat Venäjältä, etteivät joutuisi sotaan
Huumori ei katoa hirveimmissäkään olosuhteissa Jos ihminen tietäisi kaiken, ei maailmaan mahtuisi huumoria, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Jarno Hietalahti. Camilla Karttunen. Sunnuntai 25.6.2023 2 123RF ?????
Vaikuttaisi nimittäin siltä, että ne rotat, jotka nauravat enemmän viihtyisivät paremmin keskenään. Rottien ei voi kuitenkaan kuulla hekottavan ihmisten lailla, vaan kyseessä on korkeataajuinen signaali, jota ei ihmiskorvalla kuule. Sunnuntai 25.6.2023 3 T iesitkö, että rotatkin nauravat. Hietalahti on jo noin 15 vuoden ajan tutkinut huumoria, tuota monelle päivittäin läsnä olevaa ilmiötä, joka on ollut olemassa vuosituhansia. Lisäksi eläinten nauruilmiöön on havaittu liittyvän tietynlaista sosiaalisuutta. Tutkijatohtori Jarno Hietalahti ??????. – Hauska tavata, teemaan sopivasti, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Jarno Hietalahti tokaisee heti kättelyssä. Jo esimerkiksi antiikin filosofi Aristoteles piti huumo” Niin kauan kuin ihminen on ajatellut, niin todennäköisesti myös jonkinlainen huumori on ollut läsnä. Naurua pidetään yleensä ihmisiin liittyvänä, mutta tutkimusnäyttöä on myös siitä, että joillain eläimilläkin ilmenee ihmisnaurua muistuttavia reaktioita
??????. Miksi sitten tietyt asiat huvittavat meitä. Sunnuntai 25.6.2023 4 rintajua sosiaalisena hyveenä. Mitä mieltä Hietalahti on väitteestä, että parit, ” Nauru tulla tupsahtaa paikalle, milloin mistäkin syystä. Moni mainitsee esimerkiksi kumppania etsiessään tärkeäksi kriteeriksi huumorintajun tai että elämänkumppani saisi nauramaan. Hietalahden mukaan huumori osoittaa, mitä tiedämme maailmasta. Tavallisimmillaan huumori on sitä, että havaitaan joku ristiriita tai jokin asia menee eri tavalla kuin ennakkoon oletetaan. – Niin kauan kuin ihminen on ajatellut, niin todennäköisesti myös jonkinlainen huumori on ollut läsnä, Hietalahti pohtii. Samankaltainen huumorintaju siis ilmentää maailmankatsomusten yhteneväisyyttä. Samaan aikaan se on osoitus ihmisen vajavaisuudesta. Tästä syystä todennäköisesti nauru ja huumori koetaan myös niin yhdistävänä tekijänä. Siitä raosta huumorin on mahdollista kummuta, hän muotoilee. Jos ihminen tietäisi maailmasta kaiken, ei sinne mahtuisi huumoria eli yllättäviä ja huvittavia tapahtumia tai poikkeamia. – Kyse on pohjimmiltaan sellaisesta maailmankuvan eheyden murtumasta
Sunnuntai 25.6.2023 5 jotka nauravat yhdessä, pysyisivät yhdessä. Jaetun naurun hän näkee ainakin lupaavana merkkinä yhteisestä tulevaisuudesta. ??????. Huumori ei katoa hirveimmissäkään olosuhteissa, vaan päinvastoin se voi tuoda helpotusta myös hankaliin hetkiin. Huumori tarjoaa tilaisuuden etäännyttää itsensä hetkeksi ympärillä vallitsevasta tilanteesta. Jos huumorintajut eivät kohtaa millään tasolla on [parisuhde] luultavasti kuitenkin haastavampi yhtälö. Kuulee vitsejä lauottavan varmasti niin hautausmailla, sairaaloissa kuin onnettomuuspaikoillakin. Toisin sanoen hakemaan huojennusta järjettömältä tuntuvasta ympäröivästä todellisuudesta. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikesta olisi moraalisesti sopivaa vitsailla kaikissa ympäristöissä. Ukraina ei tosin ole mikään poikkeus, sillä aikanaan myös esimerkiksi keskitysleireillä ja Suomen sotien juoksuhaudoissa on vitsailtu. Hietalahden mukaan jo melko nopeasti Venäjän hyökkäyssodan alettua Ukrainassa alettiin kokoontua pommisuojiin stand up -klubeille vitsailemaan miehittäjien touhuista. ” Kyllä, ihan kaikesta voi vitsailla. – Tätä en mene lupaamaan, nauru ja huumori eivät ehkä yksinään riitä
Jos siis olet joskus havahtunut naurahdettuasi, että ”kauheaa, eihän tällaiselle saisi nauraa”, HieTutkijatohtori Jarno Hietalahti pitää kiinnostavana, että moni kokee huumorin niin merkittävänä asiana, että haluaa keskustella sen sopivuuden rajoista. Sunnuntai 25.6.2023 6 TOMI TÖRMÄNEN – Jos järjettömästä ja kauheasta tilanteesta voi löytää humoristisia hetkiä, niin se muistuttaa, että kauhu ja sen hetkinen todellisuus ei ole välttämättömyys, vaan asiat voisivat mennä vielä toisinkin. Kaikki huumori ei edistä selviytymistä tai tuo helpotusta, vaan tämäkin on yksilöllistä. ??????. Tulee muistaa, että huumoria näissä tapauksissa ei tule yksinomaan ylistää
Se on jo kovin kulahtanut ja kehno puolustus: ”Älä nyt viitsi, se oli vain vitsi.” ??????. – Tämä ei tarkoita sitä, että kaikesta olisi moraalisesti sopivaa vitsailla kaikissa ympäristöissä, hän lisää. Yksittäisestä naureskelusta on turha mennä ketään varsinaisesti tuomitsemaan. Etenkin musta huumori on juuri omimmillaan koettelemaan ihmisten moraalin rajoja. Entä voiko kaikesta siis vitsailla. Sen sijaan hän toivoo, että yksi lausahdus ei koskaan saisi päättää keskustelua. Eri asia on Hietalahden mukaan se, mitä tapahtuu naurun jälkeen: pohtiiko esimerkiksi sitä, mikä tässä oikein naurattikaan. Tähän Hietalahdella on selkeä vastaus: – Kyllä, ihan kaikesta voi vitsailla. – Nauru tulla tupsahtaa paikalle, milloin mistäkin syystä. Hietalahti näkee arvokkaana, että huumorin sopivuuden rajoista käydään keskustelua. Yhtä lailla aikoinaan kiisteltiin siitä, oliko esimerkiksi uskonnollisista asioista vitsailu hyväksyttyä. Sunnuntai 25.6.2023 7 talahti lohduttaa, että et ole paha ihminen. Synkälle huumorille nauraminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asiaan voisi suhtautua myös vakavuudella ja kunnioituksella. – Aina huumorin ympärillä riittää isompia ja pienempiä kohuja. Huumori ja sen sopivuus tai sopimattomuus on aiheuttanut vääntöä kautta aikojen. Samankaltaista rajanvetoa nähdään tänä päivänä yhä enemmän sosiaalisessa mediassa
Sunnuntai 25.6.2023 8 ????????. VILMA KÄRKKÄINEN. Kesäinen laidunnus hioo luonteet kuntoon Jo ensimmäisen laidunnusviikon aikana varsojen keskuudesta alkaa nousta esille johtajaluonteita. Vilma Kärkkäinen Varsat tuskin malttavat odottaa, että Joonas Pussinen saa portit auki
Liiton toiminnanjohtaja Jenni Timlin kertoo, että laiduntaminen on orivarsoille luonnonmukainen ja ryhmädynamiikkaa rakentava kokemus. Opettelut on nimittäin opeteltu, ja kohta on aika avata portit, joiden takaa löytyy lähes 30 hehtaarin kokoinen laidunmaa. Kahdelta puolelta veteen rajautuva laidunalue on ollut Kymen-Karjalan hevosjalostusliiton omistuksessa vuodesta 1962 lähtien. Kymen-Karjalan hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Jenni Timlin ?????????. Ihan pelkällä heinällä eläimet eivät ” Monesti syksyllä kotiin lähtee mukava poika. Sen tietävät myös 14 orivarsaa, jotka käyskentelevät aidatulla niittypläntillä Miehikkälän Haukniemessä. Haukniemessä on ollut kesäisin orivarsalaidun jo 61 vuoden ajan. Laitumella ne pääsevät keskenään painimaan ja käymään sitä hevosen leikkiä. Sosiaalisen aspektin lisäksi laiduntaminen tarjoaa hevosille myös luonnollisimman mahdollisen ravinnon. Siinä on tilaa varsojen kirmailla mielensä mukaan koko kesä. – Nuoret hevoset tarvitsevat lajitovereidensa seuraa. Timlinin sanoin se on sosiaalisten taitojen ”poikaleiri”. Takana on noin viikon verran totuttelua ulkolaitumella elämiseen, ja edessä häämöttää vapaus. Sunnuntai 25.6.2023 9 R uoho on vihreää ja kesä on täällä. Kun varsat pääsevät otattelemaan keskenään, ei otattelua tarvitse tehdä vaikkapa omistajan kanssa
Timlinin mukaan orivarsojen yhteinen kesä hioo niiden luonnetta ja särmää. Laitumenvalvojan tehtävänä on tarkistaa joka päivä, että kaikki varsat löytyvät laitumelta ja ovat Tässä laukataan kiireellä kohti vihreämpiä laidunmaita. Sunnuntai 25.6.2023 10 pärjää, joten lisäksi laitumenvalvoja jakaa niille kivennäisrehua. Varsoja viikon ajan hoidettuaan laitumenvalvoja Joonas Pussinen kertoo, että pahempia vammoja ei millekään hevoselle ole tullut, mutta yhtä niistä on mittelöinnin seurauksena jouduttu hieman paikkailemaan. Luonnetta näistä jässiköistä on jo ehtinytkin löytyä. – Vähän on puremahaavoja teipattu spray-laastarilla. – Monesti syksyllä kotiin lähtee mukava poika. ?????????
Laitumenvalvoja Joonas Pussinen ?????????. He puuhastelevat laitumen parissa mielellään yhdessä, joten tämän kesän varsat ovat tulleet tutuiksi myös Hämäläiselle. Intoa riittää ainakin ekojen viikkojen ajan. – Tämä on kivaa hommaa. Haukniemen laitumella on kaksi laitumenvalvojaa, jotka pitävät laitumesta huolta vuoroviikoin. Pienemmät haavat ja naarmut paikataan itse, mutta jos on kyse suuremmasta loukkaantumisesta tai sairastumisesta, ilmoitetaan siitä varsan omistajalle, joka päättää eläinlääkärin kutsumisesta. Mutta jos loppukesästä on hirveät sateet, niin tämä alkaa kysyä motivaatiota, Pussinen sanoo. Sel” Vähän on puremahaavoja teipattu spray-laastarilla. Pussinen on ollut mukana 12 vuotta, joista viimeiset hän on ollut ”virallisesti” laitumenvalvojana. – Johtajia on joukosta noussut useampiakin. Sitä edeltävinä vuosina laidunta valvoi hänen avopuolisonsa Sari Hämäläinen. Laitumen valvonta on käytännössä talkootyötä, joten se vaatii tekijältään tietynlaista innostusta. Pussinen ja Hämäläinen kertovat, että jo ensimmäisen laidunviikon aikana on voinut huomata, miten varsojen laumadynamiikka alkaa muotoutua. Sunnuntai 25.6.2023 11 silmämääräisesti hyvässä kunnossa
Kun hänen huutonsa raikaa niemellä, tietävät varsat, että on ruoka-aika. Miehikkälässä laiduntavat varsat ovat 2–3-vuotiaita, ja yleensä lauman johtoon pyrkivät vanhemmat, kolmevuotiaat varsat. – Se on kovapäisen oloinen, ja yritystä sillä riittää. ?????????. Tämän kesän ”kunkkuryhmää” johtaa Fast And Joonas Pussinen on kuudetta kesää ”virallisesti” laitumenvalvojana. Sen seuraan on liittynyt kaksi joukon lauhkeimmista yksilöistä, ja tämä porukka näyttää hevosten hierarkiassa jääneen alemmalle portaalle. Vasta kaksivuotias Villimanu-varsa havittelee iästään huolimatta lauman pomon paikkaa. Siksi se varmaan onkin saanut eniten selkäänsä. Sunnuntai 25.6.2023 12 keästi on syntynyt kolme porukkaa näiden johtajien ympärille, sanoo Hämäläinen. Siinä missä muut varsat väistävät, ei Villimanu suostu alistumaan yhtään
Rehua jaetaan kuvassa näkyvien kivien päälle, mistä hevosten on hyvä sitä popsia. Joukossa on sekä tulevia ratsuja että ravihevosen uralle tähtääviä. Laitumen varsoista 12 on suomenhevosia, yksi suomalainen puoliverivarsa ja yksi kirjava tinker-rodun varsa. Keskikastin ryhmittymää johtaa Sysmän Marski. Varsojen ryhmäjaon voi havaita jo siitä, millaisissa porukoissa ne seisovat laitumella. Jenni Timlin kertoo, että orivarsalaitumien harvinaisuuden vuoksi hevosenomistajat ympäri Sari Hämäläinen kantaa kivennäisrehuämpäriä. Varsoista osa on paikallisia, mutta eivät suinkaan kaikki. Sen kanssa yhteen lyöttäytyi heti alussa Kultakuningas, joka myös tunsi paikan jo vuoden takaa. ?????????. Sunnuntai 25.6.2023 13 Curious, joka vietti Haukniemen laitumella myös viime kesän
Tänä kesänä orivarsat laskettiin laitumelle sunnuntaina 4. Timlinin mukaan hevosenomistajat tuovat mielellään varsansa yhteiselle laitumelle, sillä melko harvoilla heistä on nykyisin maatiloja tai omasta takaa laidunalaa. kesäkuuta perinteeksi muodostuneen yleisötapahtuman yhteydessä. Hevosjalostusliittoja on Suomessa yhteensä 16, ja niistä vain kolmella on orivarsalaidun. Laitumella temmeltäessä sattuu ja tapahtuu. Sunnuntai 25.6.2023 14 Etelä-Suomea tuovat varsojaan kesäksi Miehikkälään. Hoitamaton ja laiduntamaton luonto pusikoituu äkkiä. – Se oli sellainen veitikka, että mitä tahansa tapahtuikin, niin se oli aina mukana. Laitumelle laskua oli seuraamassa noin 1500-henkinen yleisö. Varsojen persoonallisuudet tulevat kesän aikana tutuiksi. Ne kaipaavat lajitovereidensa seuraa. Tänä kesänä tulokkaita on Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueen lisäksi pääkaupunkiseudulta, Päijät-Hämeestä ja Etelä-Savosta. Se hoiti myös mediapuolen: varmasti yhtäkään sellaista kuvaa ?????????. – Ja onhan se melko surkeaa, jos nuori ori joutuu yksin laiduntamaan. Kesäinen laidun on tärkeä varsojen lisäksi myös paikan luonnolle, huomauttaa Timlin. – Varsat tekevät siellä tärkeää luonnonhoitoa, jonka ansiosta paikalla säilyy vanha aukea perinnemaisema. Timlinin mieleen on jäänyt eräältä menneeltä kesältä poni, joka oli muita laitumen varsoja huomattavasti pienikokoisempi
Että ”tämäkin oli meidän kesäpoika”. Sunnuntai 25.6.2023 15 ei saanut sinä kesänä otettua, missä tämän ponin naama ei olisi näkynyt, Timlin nauraa. ?????????. Laitumenvalvojan ruokailukutsun noudattaminen onnistuu jo hyvin, sillä viime kesän jäljiltä laiNämä kaksi rauhallista tyyppiä viihtyvät hyvin yhdessä. Toisaalta mieleen jäävät myös varsat, joista myöhemmin kasvaa menestyjiä esimerkiksi ravihevosina, kertoo Timlin, joka on tehnyt työtä seudun hevosjalostusliitossa parikymmentä vuotta. Ne kuuluvat mittelöissä vanhemmilta hevosilta selkäänsä ottaneen Villimanun poppooseen. – Jos tulee voittoja, niin kyllä ne nimet muistetaan. Tämän kesän laidunvarsat ovat valmiita juoksemaan niemellä harjat tuulessa huiskien
Laidunvahdin huuto kaikuu niemeä ympäröivistä vesistöistä, ja omaan tahtiinsa hevoset tepsuttavat ruokintapaikalle sieltä, missä ikinä ovatkaan. ?????????. Kun vapaus koitti, ei niemeltä maltettu heti palata syömäpuuhiin. Pienemmällä laitumella varsoilla oli rauhallinen meininki. Syömäkutsua on opeteltu ensimmäisen viikon ajan pienemmällä laidunalueella, jotta varsat tottuvat siihen ja oppivat yhdistämään laitumenvalvojan ”Pojat, tänne!” -huudahdukset ruokintaan. Sunnuntai 25.6.2023 16 tumen tavat tuntevat Fast And Curious ja Kultakuningas johdattavat joukkoa. Tähän ympäristöön oli jo ehditty tottua. – Kun ne tulevat paikalle, niin muut seuraavat perässä, Pussinen sanoo. Vapaus maistui makeammalta. Heti porttien auettua ei tosin asia mennyt ihan näin
PEKKA RAUTIAINEN. Niina Karling Mikaela Holmberg innostui tarot-korteista vuosikymmen sitten. Sunnuntai 25.6.2023 17 ????. Tarot-kortteja käyttääkseen ei tarvitse olla synnynnäinen velho Moni hakee nyt vastauksia elämäänsä kristalleista, tarot-korteista ja noituudesta
Vuosisatoja vanhat tarot-kortit ovat jälleen pinnalla ja ehkä arkisempina kuin aiemmin. Uusia kirjoja ja tarot-pakkoja ilmestyy jatkuvasti. Sunnuntai 25.6.2023 18 ” Luulen, että maailmanlaajuinen pandemia nosti ihmisten mieleen kysymyksiä, joihin haluttiin etsiä vastauksia. Minulla meni aikaa ennen kuin ymmärsin, ettei kortteja käyttääkseen tarvitse olla ”synnynnäinen velho”, hän sanoo. Monelle se on pelottava ja pelottavan näköinen kortti, mutta se edustaa muutosta, kuvailee hämeenlinnalainen Mikaela Holmberg yhtä läheisintä tarot-korttiaan. Hän alkoi syventyä tarot-kortteihin vuosikymmen sitten, vaikka kiinnostus oli alkanut jo aiemmin. Haarniskaan pukeutunut, ratsastava luuranko kieltämättä säpsäyttää. Toinen Holmbergille läheinen kortti on hallitsijatar, luontoa ja feminiinisyyttä edustava kortti. Sellainenkin on myynnissä Tarotpuodissa, jonka Holmberg on perustanut yhdessä puolisonsa ?????. – Silloin, kun itse näistä kiinnostuin, tietoa ei ollut saatavilla niin kuin nyt. Kuvituksen teemoina voi olla melkein mitä tahansa, kuten vaikka Kummisetä-elokuva. Sosiaalisessa mediassa jaetaan tulkintoja ja opetetaan korttien käyttämistä. Ville Ketonen K uolema
Sunnuntai 25.6.2023 19 Ville Ketosen kanssa. Mikaela Holmbergille tarot-kortit ovat ennen kaikkea hyvä väline itsetuntemuksen kehittämiseen. ?????. – Luulen, että maailmanlaajuinen pandemia nosti ihmisten mieleen kysymyksiä, joihin haluttiin etsiä vastauksia. Lisäksi keväällä avattiin toinen liike Tampereelle. Tarotpuoti on laajentunut pikkuhiljaa vanhan seurojentalon eteisestä koko salin ja näyttämön kokoiseksi kaupaksi. Korona-aikana perustettua puotia pidettiin ensin verkon lisäksi Hämeenlinnassa Idänpään vanhan seurojentalon eteisessä, sitten laajennettiin saliin ja nyt salin näyttämökin on osa kauppaa. Tarot voi olla kiehtova vaihtoehto niiden käsittelemiseen, Ville Ketonen pohtii
Myös muille tarot-tulkintoja tekevä Holmberg kertoo, että joskus joutuu kieltäytymään tulkinnan tekemisestä asiakkaalle. Hän tilaa tuotteita ympäri maailmaa. – Meille on tärkeää myös moraalinen vastuu siitä, mitä suosittelemme ihmisille. Ihmiset saattavat hakea täsmällisiä hoitokeinoja, mutta tuotteillamme ei paranneta sairauksia. Sunnuntai 25.6.2023 20 – Näihin voi jokainen halutessaan liittää niin paljon mystiikkaa kuin haluaa, hän sanoo. Nimestä huolimatta Tarotpuodissa on myynnissä myös muun muassa kiviä, eteerisiä öljyjä sekä erilaisia tarvikkeita noituuden harjoittamiseen. Pitää kuulostella herkällä korvalla ja kehottaa tarvittaessa ottamaan yhteyttä lääkäriin, kertoo Ketonen. ?????. Ville Ketonen hoitaa puodin hankinnat
– Minulle puodin myötä on ollut oppimisen paikka, että viime vuosina on alettu puhua vapaammin noituudesta tai pakanuudesta. Ketosen mukaan erityisesti nuoret ovat kiinnostuneita kivistä ja kristalleista, kirjallisuutta ja erilaisia korttipakkoja ostavat vähän vanhemmat. Silloin kerätään kukkia tyynyn alle ja poltetaan kokkoja. – Ota hetki itsellesi, mene luontoon ja kerää vaikka kukkia. ?????. Niin hän aikoo itsekin tehdä. Mikaela Holmberg – On ihmisiä, jotka menevät erilaisiin tulkintoihin hakemaan vastauksia omaan elämäänsä ja toivovat, että joku voima kertoisi, miten tätä elämää tulisi elää, hän sanoo. Keskikesää on juhlittu jo ennen kristinuskon tuloa ja pakanalliset perinteet näkyvät edelleen juhannuksen vietossa. Sunnuntai 25.6.2023 21 ” Näihin voi jokainen halutessaan liittää niin paljon mystiikkaa kuin haluaa. Pysähdy luonnon äärelle ja aisti se, että tämä on vuoden valoisin hetki ja tämän jälkeen valo alkaa vähenemään, Holmberg vinkkaa. Valtaosa Tarotpuodin asiakkaista on naisia, ikähaarukka on 25–50 vuotta. Tarot-kortit kiinnostavat kaiken ikäisiä. Se ei tarkoita sitä, että ihmiset erottuisivat jotenkin ulospäin, Ketonen toteaa
Sunnuntai 25.6.2023 22 ??????. Suomen Cupissa joka peli on finaali Uusia legendoja syntyy, kun alasarjalaisetkin voivat kohdata huippujoukkueita. HENRIK HYVÖNEN. Sakari Nupponen Turun Raittius Kerho ry pelasi historiansa tärkeimmän ottelun IFK Mariehamnia vastaan. Tässä hyökkää ahvenanmaalaisten ranskalaisvahvistus Jean-Christophe Coubronne
Kansainvälisiä klikkejä tuli miljoonia. helmikuuta. Hänet koukutti kahdeksi tunniksi Veikkauksen sivuille striimilähetys, jossa arvottiin Suomen Cupin nollaja ykköskierros. Loppu onkin ollut suomalaisen jalkapallon uutta historiaa, jossa eivät liihota huuhkajat vaan ihan tavalliset jalkapallon pelaajat ja jalkapalloromantikot. Muutos syntyi 2021 työryhmissä, joissa pohdittiin cup-kilpailun aitoa ideaa ja sydäntä. Uusia legendoja syntyy. Onnenpotkuna maailmalle levisi Lahden Kisapuistossa pelattu yksittäinen ottelu, josta kertoivat tiktokkaajien lisäksi muun muassa brittiläinen laatulehti The Guardian. Palloliitto oli juuri päätynyt Suomen Cupin avaamiseen aidolle kilpailulle. Sunnuntai 25.6.2023 23 S uomen Cup tuntuu tällä hetkellä kotimaisen futiksen mielenkiintoisimmalta jutulta, kirjoitti Iltalehden toimittaja Sami Ikonen jo 1. Suomitwitterissä tätä tapahtumaa on ladattu kohta puoli miljoonaa kertaa. Nollakierrokselle tuli joukkueita Kutosesta ja Seiskasta ja ykköskierrokselle joukkueita Kolmosesta alaspäin. Mukana olivat niin Veikkausliigan huippuseurat kuin alasarjaseurat ja fanit. Nyt korjataan sen työn satoa. Kaksi vuotta sitten Palloliiton kehityspäälliköksi palkattiin Tomi Leivo-Jokimäki työsarkanaan Suomen Cupit sekä miesten Ykkönen ja Kakkonen. ???????. Leivo-Jokimäen työtä tukee oman toimensa ohella 20–30 palloliittolaista ja viimeksi viestintään värvättiin kannattajakanava Byyrin päätoimittaja Henrik Hyvönen
Näiden seurojen nimet eivät tapaa näkyä Urheiluruudussa. Nyt se oli edennyt tähän voittamalla Toukolan Teräksen Helsingistä. Unik, 3, palkittiin seuraavassa ottelussa oikealla polkupyörällä. Sunnuntai 25.6.2023 24 Ja tästä oli kyse: Jalkarannan Palloseuran (JaPS) ja kouvolalaisen KJP:n välinen ottelu keskeytyi hetkeksi kentälle kuulumattoman henkilön johdosta. JaPS:ia vastaan asettuu seuraavaksi Tolkis Bollklubb, joka oli edellisen kerran mukana cupissa 1973. 35-vuotiaista ikämiehistä koostunut Jalkarannan Palloseura voitti KJP:n rangaistuspotkumaalein 5–4, mutta nuorekas Lahden Reipas tiputti JaPS:n cupista suoraan 5–0 JaPS eteni kuitenkin Roots Cupin välieriin. ???????. ”Häirikkö” oli Unik Saqi, yhden pelaajan kilpailuhenkinen siskonpoika. Vekara oli ajanut potkupyörällä vähän isomman pojan kanssa kilpaa ympäri kenttää ja jäätyään kaverista jälkeen päättänyt oikaista nurmen poikki. Kummallisin historian erikoisuus toteutui kuitenkin vuonna 1957, kun neljän parhaan joukkoon ei päässyt yhtään pääsarjalaista. Ainoana alasarjajoukkueena 16 parhaan joukkoon Suomen Cupissa pääsi Vantaan Jalkapalloseura VJS voitettuaan kakkosen PePon Lappeenrannasta. Roots Cupiin pääsee Suomen Cupissa kahdeksan parhaiten menestynyttä Vitosessa tai sitä alempana pelaavaa joukkuetta, mukaan lukien M35-ikäluokka. Se oli Palloliiton hyvän tahdon ele. Näitä pelejä seuratessa oppii sekä maantietoa että historiaa
Sunnuntai 25.6.2023 25 Pietarsaarelainen IF Drott kukisti loppuottelussa toisen suomensarjalaisen, Kuopion Pallotoverit, maalein 2–1. Nyt joukkueita on 333. Vuonna 2023 todellinen Daavid vastaan Goljat -ottelu oli Nelosessa pelaavan TuRaKen (Turun Raittius Kerho ry) ja Veikkausliigan IFK Mariehamnin kohtaaminen. Yleensä ottelun keskeyttämisestä saa rangaistuksen, mutta Saki sai polkupyörän. JUHA PEURALA ???????. Tällaista tuskin tapahtuisi Veikkausliigan ottelussa: Unik Saqi oikaisi kentän poikki kesken JaPSin pelin. Kaksi muuta semifinalistia olivat Tampereen Pallo-Veikot ja Karihaaran Tenho. Cupiin osallistui silloin 160 joukkuetta. Se keräsi peräti 424 katsojaa Suomen Cupin 5
Seuran puheenjohtaja Matias Harjuhahto totesi ennen peliä: ”Koitetaan nauttia joka hetkestä. – Olin väärässä, kun ajattelin, että tärkeämpää on saada jalkapallon huipputuote kuntoon ja palKotkan KTP pudotti Helsingin Gnistanin Suomen Cupin viidennellä kierroksella toukokuun viimeisenä päivänä. MIKKO MÄKELÄ ???????. Tänä keväänä kiitetyn Suomifutis-kirjan julkaissut Urheilulehden toimittaja Saku-Pekka Sundelin myöntää: – Olin väärässä. Jos lähdetään, lähdetään ainakin saappaat jalassa.” Saarelaiset veivät ottelun odotetusti 0–7, mutta se oli silti TuRaKen seurahistorian suurin päivä. Sunnuntai 25.6.2023 26 kierroksella. Aika sanattomaksi vetää
Jo nyt odotetaan seuraavaa kautta, Sundelin hämmästelee ja iloitsee oman aktiivipeliuransa seuran Pallo-Iirojen pärjäämisestä. Se on tuonut hyvää pöhinää. Palloliiton kehityspäällikkö Tomi Leivo-Jokimäki ???????. Jokaisella cupiin osallistuneella pelaajalla on kertoa jokin tarina, vaikka vain ”hävittiin 5–0, mutta minä osuin tolppaan”. Savanna oli puolestaan huonomaineinen helsinkiläinen kapakka. Tulosta ei voi enää paikkailla seuraavassa sarjamatsissa, Leivo-Jokimäki huomauttaa. 15-vuotias lupaus debytoi 23.6.2005, kun SAPA isännöi silloista KooTeePeetä. – Uudistunut Suomen Cup palvelee jalkapalloa. ” Jokainen peli on finaali. Tulosta ei voi enää paikkailla seuraavassa sarjamatsissa. Jokainen peli on finaali. Hän muistuttaa, että kansainvälisesti jalkapalloromantiikka on sitä, että joku kolme sarjatasoa alempana oleva joukkue panee Arsenalin ahtaalle. – Tarinoita, muistoja ja unelmia. SAPA on lyhennys Savannan Pallosta. Cup-tietäjien knoppi: Pukkikin pelasi aikoinaan ensimmäisen miesten ottelunsa juuri Suomen Cupissa. Kun tämän kevään KTP–Gnistan-ottelu meni rankkarikisaan, jännitti paikan päällä eräs Teemu Pukki. Sunnuntai 25.6.2023 27 vella Veikkausliigan seuroja
Sunnuntai 25.6.2023 28 Ottelua muisteltiin muun muassa Helsingin Sanomissa näin: ”Kuuluttaja kaljoitteli, juoppoja siirrettiin pommin tieltä ja järjestystä yritti valvoa tuleva ministeri. Se on tuonut hyvää pöhinää. Tavallisesti toimelias ja suulas valmentaja Ville Lyytikäinen (1967–2016) istui 90 minuuttia hiljaa penkin päässä, kun lähiön porukka piti villiä elämää. Vastaavanlainen koitos oli koettu Kontulassa aivan 2000-luvun alussa, kun Suurmetsän Urheilijat kohtasi Veikkausliigassa pelanneen FC Jokerit. Se oli myös Teemu Pukin ensimmäinen aikuisten edustusottelu. Anarkistinen ATV-kanava näytti ottelun myöhäillalla vähän ennen hähmäistä porno-osuutta. Raketit lensivät sielläkin läheisestä metsiköstä, jossa oli ”VIP” ja nesteytystä. SAPA:n kolmosmaalivahti ja ottelussa järjestyksenvalvojana ollut Paavo Arhinmäki totesi, että Kumpulanlaakson ottelu pelattiin juhannuksen aatonaattona ja jo senkin vuoksi tunnelmaa riitti.” Tästä ikimuistoisesta ottelusta on siis kulunut näinä päivinä ihmisikä: 18 vuotta. ” Uudistunut Suomen Cup palvelee jalkapalloa. Jo nyt odotetaan seuraavaa kautta. Pukki oli tuolloin 15-vuotias. Ottelu oli SAPA:n 35-vuotisjuhlaottelu. Urheilulehden toimittaja Saku-Pekka Sundelin ???????
Riikka Muhonen Aleksandr Serakov kaupungin reunamilla kohoavilla kukkuloilla. KONSTANTIN SALOMATIN. Hyvästi, Venäjä! Vjatšeslav Kondratjev ja Aleksandr Serakov eivät halunneet rintamalle Ukrainaan. He pakenivat Kirgisiaan, kuten tekevät myös kymmenettuhannet muut venäläismiehet. Sunnuntai 25.6.2023 29 ????????????. Biškek on vuorten ympäröimä kaupunki, jonka lähellä on useita kansallispuistoja
” Oli pakko lähteä jonnekin oman ihmisyytensä säilyttämiseksi. Hän opiskeli yliopistossa politiikan tutkimusta. Halusin vain levätä siitä painajaisesta. – Oli pakko lähteä jonnekin oman ihmisyytensä säilyttämiseksi. Lopulta sotaakaan ei saanut kutsua sodaksi. Ensimmäinen muuttajien aalto saapui maahan keväällä heti sodan sytyttyä, toinen syksyllä liikekannallepanon julistamisen jälkeen. Vjatšeslav Kondratjev, 35, on yksi sadoistatuhansista Venäjältä tänä syksynä liikekannallepanoa paenneista. Valmistumisen jälkeen ?????????????. Kondratjev on asunut koko ikänsä Tambovissa, joka on 300 000 asukkaan kaupunki noin 400 kilometriä Moskovasta etelään. Sunnuntai 25.6.2023 30 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Sunnuntaisuomalaisessa 11.12.2022. Halusin vain levätä siitä painajaisesta. Sananvapautta ja toimintaa rajoittavia lakeja säädettiin vähitellen. K ahvilan pöydän ääressä istuu mies, joka katselee käsiään. Kondratjevin mukaan Venäjästä ei tullut diktatuuria hetkessä. Kirgisian pääkaupunkiin Biškekiin on saapunut Ukrainan sodan alettua eri arvioiden mukaan kymmeniätuhansia venäläisiä. Köyhästä entisestä neuvostotasavallasta on tullut uusi koti ihmisille, jotka eivät aiemmin tienneet tästä maailmankolkasta mitään
Kondratjev otti mukaan vain tärkeimmät tavaransa. Näky vaikutti Kondratjeviin syvästi. ?????????????. Hän päätti Aikaa lähtöpäätöksen tekoon oli muutama tunti. Yliopistosta valmistuttuaan hän osallistui liberaalin Jabloko-puolueen toimintaan ja on viime vuosina kampanjoinut oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin puolesta. Sunnuntai 25.6.2023 31 oman alan töitä oli vaikea löytää, joten hän työskenteli kolme vuotta lihatuotteita valmistavan yrityksen varastossa. Politiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen on silti kiinnostanut Kondratjevia aina. Hän on myös toiminut tarkkailijana useissa vaaleissa ja nähnyt omin silmin, kuinka uurniin on tungettu valtavia pinoja valmiiksi täytettyjä äänestyslippuja
Sodan syttyminen pakotti toteuttamaan suunnitelmat eri tavalla kuin hän oli ajatellut. Itsekään en voinut kahteen viikkoon tehdä muuta kuin vahtia jatkuvasti uutisia. Jo kauan ennen sodan syttymistä Kondratjev oli haaveillut asuvansa jossain vaiheessa elämäänsä muutaman vuoden ulkomailla, oppivansa jotain uutta ja hyödyntävänsä kokemuksiaan Venäjän kehittämiseksi. Sunnuntai 25.6.2023 32 protestoida vaalivilppiä blogikirjoituksessa. Sairauden vuoksi Kondratjev ei voinut lähteä Kotikaupungissaan Kondratjevilla oli oma asunto, jonka hän jätti taakseen paetessaan liikekannallepanoa. ?????????????. – Sodan sytyttyä opposition kannattajat olivat täysin shokissa. Mielialani oli pohjamudissa. Biškekin asunnon sisustus on pelkistetty. – Sain sen takia miliisin ovelleni
– Olin jo pitkään ollut valmis. Sunnuntai 25.6.2023 33 maasta välittömästi. Pari Kondratjevin ystävää päätti paeta Venäjältä autolla heti samana iltana. Kaksoiskansalainen asui Valko-Venäjällä 24 vuotta ja Venäjällä lähes 20 vuotta. Kesällä hänen vapaana toimittajana työskennellyt ystävänsä pakeni Venäjältä Kirgisiaan. päivänä, kun presidentti Vladimir Putin julisti Venäjälle liikekannallepanon. Oli vain ajan kysymys, milloin tämä tulee tapahtumaan. Ehkä 800 dollarin säästöni, joiden turvin pystyin muuttamaan pois Venäjältä, pelastivat henkeni. Biškekiin on asettunut asumaan myös alun perin Valko-Venäjän toiseksi suurimmasta kaupungista Homelista kotoisin oleva Aleksandr Serakov, 46. ?????????????. Puoli yhdeltä yöllä Kondratjev puhui äitinsä kanssa, pakkasi tavaransa ja oli tunnin päästä jo ystäviensä autossa matkalla kohti Kazakstanin rajaa. Hän saapui maahan jo keväällä, muutamia viikkoja sodan alkamisen jälkeen. Lopulta suunnitelma oli pakko toteuttaa nopeasti syyskuun 21. – Jo vuonna 2019 osoittaessani mieltä niin Val” Jo vuonna 2019 osoittaessani mieltä niin Valko-Venäjän kuin Venäjän hallintoa vastaan tajusin, ettei Venäjällä ole tulevaisuutta. Siitä lähtien ajatus Biškekiin muutosta pyöri myös Kondratjevin mielessä
Serakov kantaa repussaan pientä Ukrainan lippua. Sunnuntai 25.6.2023 34 ko-Venäjän kuin Venäjän hallintoa vastaan tajusin, ettei Venäjällä ole tulevaisuutta. Serakov kirjoitti runoja ja kuului kollektiiviin, joka kommentoi taiteen kautta maan politiikkaa järjestämällä esimerkiksi performansseja ja keskustelutilaisuuksia. Valko-Venäjän poliittinen tilanne oli 2000-luvun alussa nopeassa muutoksessa, kun maan presidentti Aleksandr Lukašenko lujitti valtaansa ja vaiensi opposition. Niitä töitä hän ei kuitenkaan ole tehnyt, sillä taide ja kulttuuri veivät mukanaan. ?????????????. Kotimaa muuttui Serakovin silmissä vähitellen keskitysleiriksi vapaan median vaiettua ja julkisen keskustelun tyrehdyttyä. Serakov opiskeli Valko-Venäjän Homelissa 1990-luvulla maantiedon opettajaksi
Samaan aikaan vuokrat Moskovassa nousivat tähtitieteellisiksi ruplan kurssin romahdettua. Vuonna 2002 Serakov muutti Moskovaan. Moskovassa Serakov työskenteli kirjapainoalalla, opetti tietokonegrafiikkaa ja lopulta avasi oman graafista suunnittelua opettavan koulun. – Venäjän politiikka näytti minusta tarjoavan poliitikoille itselleen mahdollisuuden rikastua ja varastaa julkisista varoista, mutta myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus vaurastua töitä tekemällä. Krimin valtaus pysäytti tämän mukavan elämän kuin seinään. Elämä oli hyvää: Serakovia pyydettiin jatkuvasti luennoimaan, hän kirjoitti oppikirjoja, teki työmatkoja ympäri Eurooppaa ja yhteistyötä suurten yritysten kanssa. Serakovin kanssa yhteistyötä tehneet visuaalisen alan suuryritykset Adobe ja Canon vähensivät toimintojaan Venäjällä. Sitten seurasi koronapandemia, jonka aikana ei ollut mahdollista matkustaa pois Venäjältä. Siellä ilmapiiri oli erilainen kuin Homelissa. Suunnitelman sekoitti odottamaton avioero, joka aiheutti masennuksen. Tuon matkan aikana helmikuussa Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrai?????????????. Serakov halusi jo tuolloin muuttaa Eurooppaan. Ihmisillä oli halu perustaa yrityksiä ja vaurastua. Opiskeluaikana alkanut kiinnostus graafista suunnittelua kohtaan johti omatoimisen opiskelun kautta työelämään. Sunnuntai 25.6.2023 35 Muutto Kirgisiaan on siis Serakoville jo toinen siirtymä, jonka taustalla ovat poliittiset syyt. Ensimmäinen askel Schengen-viisumin saamiseksi oli matkustaa Turkkiin hakemaan EU-maiden hyväksymä Pfizerin rokote
Syytä ei kerrottu eikä mitään selityksiä annettu. Hän suuntasi aluksi kohti Georgiaa, kuten moni muukin. Serakoville oli välittömästi selvää, ettei hän enää palaisi kotiin. Niinpä hän Serakov luennoi kirgisialaisille opiskelijoille design-koulussa kahtena päivänä viikossa. Asuinpaikan valinnassa oli tärkeää vaivaton pääsy maahan, mahdollisuus helppoihin rahansiirtoihin Venäjältä ja edullinen hintataso. Serakovin rahat alkoivat olla lopussa. Sunnuntai 25.6.2023 36 naan. Katse kohdistui Kaukasukselle ja Keski-Aasian entisiin neuvostotasavaltoihin. Kun Serakov oli saanut Turkissa toisen rokoteannoksen, oli aika valita uusi asuinmaa. ?????????????. – Minulla on siellä ystävä, joka lupasi, että saisin asua hänen omistamassaan asunnossa niin kauan kuin haluaisin. Minua ei kuitenkaan päästetty maahan
Kyse on silti kymmenistätuhansista henkilöstä. Silti kritiikin kohteeksi ovat joutuneet lähinnä Biškekin räjähdysmäisesti nousseet vuokrat. Rahimovin mukaan kukaan ei tiedä tarkasti, paljonko venäläisiä maahan on saapunut. – Sodan alussa saapuneisiin suhtauduttiin vilpittömän kiinnostuneesti. Biškek osoittautui kuitenkin mukavaksi kaupungiksi. American University of Central Asian antropologian laitoksella apulaisprofessorina työskentelevä Ruslan Rahimov on tutkimuksessaan perehtynyt Kirgisian ja Venäjän väliseen maahanmuuttoon. Kirgisiaan. – Ajatus oli, että jatkan matkaa, jos paikka ei miellytä. Tilastoja vääristää sekin, että saapuneiden joukossa on paljon pitkään Venäjällä työskennelleitä kirgiisejä, jotka ovat Kirgisian ja Venäjän kaksoiskansalaisia. Kirgisialaisten positiiviseen suhtautumiseen tulijoita kohtaan vaikuttaa muun muassa yhteinen his?????????????. Oli erikoista, että venäläiset tulivat tänne. He pyrkivät välttämään rintamalle joutumisen palaamalla kotimaahansa. Venäjällä työskentelee tälläkin hetkellä vierastyöläisinä jopa miljoona kirgisialaista, mutta venäläisten saapuminen Kirgisiaan on uusi ja odottamaton ilmiö. Sunnuntai 25.6.2023 37 suuntasi sinne, minne Venäjän passilla oli kaikkein helpointa päästä. Keski-Aasian kansat ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan, mutta maahan odottamatta suurina joukkoina saapuneet venäläiset tulivat monelle kirgisialaiselle yllätyksenä
Eikä sinänsä ole mitään pahaa, miksipä ei vaalittaisi hyviä suhteita, Rahimov sanoo. Myös työperäinen maahanmuutto sitoo Kirgisian ja Venäjän yhteen. Kirgisia on sisäisesti hajanainen maa: suuri osa väestöstä puhuu äidinkieltään kirgiisiä huonosti, koska venäjän kielen asema yhteiskunnassa on vahva. – Meillä ei ole koskaan ollut avoimesti Venäjän vastaista politiikkaa, vaan virallisissa lausunnoissa Venäjää on aina kunnioitettu ja ylistetty. Sunnuntai 25.6.2023 38 toria Venäjän kanssa osana Neuvostoliittoa. Ihanteellisiin suhteisiin on kuitenkin tullut viime aikoina lisää sävyjä. Moni kokee, ettei neuvosMatkalla töihin Serakov pysähtyy lähiönsä pienessä kulmakaupassa. Esimerkiksi venäjän kielen asemaa Kirgisian toisena virallisena kielenä ei ole koskaan kyseenalaistettu. ?????????????
Tänä syksynä Venäjä on sulkenut silmänsä Kirgisian satoja kuolonuhreja vaatineilta rajakonflikteilta naapurimaa Tadžikistanin kanssa, mikä koskee moneen kirgiisiin kipeästi. Kirgisiaan saapuneet venäläiset eivät ole yhtenäinen ryhmä. Myös Kondratjevilla ja Serakovilla on Biškekistä ja sen asukkaista varsin myönteinen mielikuva. Verrattuna muihin maahanmuuttajaryhmiin venäläiset ovat symbolisesti veljeskansa, Rahimov toteaa. Monet heistä pyrkivät jatkamaan matkaansa nopeasti. Toiset jäävät maahan pysyvämmin ja kilpailevat samoista työpaikoista paikallisen väestön kanssa. – Moni ihmettelee, miksi Putin, jota monet vilpittömästi ihailevat ja rakastavat, ei tee asialle mitään. Syyskuussa kaupunkiin saapunut Kondratjev on sopeutunut hyvin eikä ole kohdannut ongelmia. Korkeakoulutettujen venäläisten uskotaan jopa hyödyttävän Kirgisiaa ja heidän asiantuntemuksensa esimerkiksi it-alalla on maalle tervetullutta. Monet äskettäin saapuneet venäläiset ylistävät sosiaalisessa mediassa Kirgisiassa kohtaamaansa vieraanvaraisuutta, mikä vahvistaa positiivisia mielikuvia puolin ja toisin. Venäläisten saapuminen aiheuttaa Rahimovin mukaan jopa ylpeyttä paikallisessa väestössä, koska se luo mielikuvan, että Kirgisia on arvostettu ja suosittu maa. ?????????????. Sunnuntai 25.6.2023 39 toaikana ollut mahdollista pitää yllä omaa kieltä ja kulttuuria. – Vallalla on yleisinhimillinen ajatus, että nämä ihmiset eivät halua kuolla ja tulivat siksi tänne
Kirgisiassa ei ole mitään vikaa, mutta vierauden tunne syö ihmistä. Kaikki puhuvat venäjää ja ympäristö on täysin kaksikielinen. Kondratjev ostaa sitä silloin tällöin kotinsa lähellä sijaitsevasta kojusta. Sunnuntai 25.6.2023 40 Hän haaveilee löytävänsä töitä it-alalta. Hintatasokin on samanlainen Tambovissa. ” Me venäläiset olemme täällä vieraita. ?????????????. Paikalliset ihmiset ovat ottaneet meidät hyvin ja ystävällisesti vastaan ja jopa sanoneet, että on hyShawarma on Keski-Aasian kautta Venäjälle saapunut pikaruoka. – Elämä Biškekissä ei juuri eroa Venäjästä
Monille venäläisille niin on käynyt. – Me venäläiset olemme täällä vieraita. Tämä kokemus näkyy nyt elämän kunnioittamisena. He eivät kiellä sitä, että sota on käynnissä, siitä kärsii valtava määrä ihmisiä ja tähän kaikkeen on syyllinen Venäjä. Sunnuntai 25.6.2023 41 vä, että tulimme tänne. Ensin hän ajatteli jäävänsä pysyvästi, mutta miettii nyt jo lähtöä. – En sanoisi, että he ovat uskonnollisia, mutta he erottavat hyvän ja pahan toisistaan hyvin selkeästi. Kirjoittaja Riikka Muhonen toimi vierailevana luennoitsijana American University of Central Asiassa Kirgisian Biškekissä. Serakov kokeekin olevansa onnekas, koska sota ei ole hajottanut hänen perhettään. Serakovin vanhemmat, jotka asuvat edelleen Valko-Venäjän Homelissa, ovat hyväksyneet poikansa päätöksen muuttaa pois Venäjältä. – Monella muulla tilanne on huonompi. ?????????????. Äiti ja poika puhuvat puhelimessa viikoittain. Heidän omat vanhempansa kokivat toisen maailmansodan. Yli puoli vuotta Biškekissä asuneen Serakovin suhtautuminen Kirgisiaan on muuttunut alkuinnostuksen jälkeen. Tänne muuttaneet venäläiset kaipaavat kotikaupunkejaan, mutta sen lisäksi omat vanhemmat saattavat syyttää lapsiaan isänmaanpettureiksi. Kirgisiassa ei ole mitään vikaa, mutta vierauden tunne syö ihmistä. Serakovin äitiä huolestuttaa vain se, että hänen poikansa asuu nyt kovin kaukana. Venäjältä paenneet ovat tällä hetkellä ihmisiä ilman isänmaata
ANNIINA HAMUNEN. Anniina Hamunen Eero Miettinen ei tee toimitusjohtajana pelkkiä paperitöitä, vaan on mukana myös tuotannon töissä tehtaalla. Sunnuntai 25.6.2023 42 ??????. Mustista värikkäisiin Metrilakritsin alkujuuret löytyvät Porvoosta
Porvoon Lakritsiksi se muuttui, kun Bengt Sjöström osti vuonna 1980 reseptit ja koneet Urho Kajavaaralta. Sunnuntai 25.6.2023 43 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Uusimaassa 5.6.2022. Lakritsin sesonkiaika on parhaimmillaan, kun muun muassa huvipuistot ja torit ottavat myyntiin metrilakuja. Sjöström) heitti ajatuksen, että voisiko kiekoiksi kierrettyä lakua myydä ???????. Lopulta tapaaminen venähtää tuntiin, kun asiaa yrityksen historiasta, lakritsin valmistuksesta ja tehtaan laajentumisesta riittää. Urho Kajavaara alkoi tehdä kotonaan Porvoossa Laivurinkadulla lakritsia, talvitötteröitä ja muita makeisia. Porvoon Lakritsin juuret yltävät tietyllä tapaa jo vuonna 1930 aloittaneelle Kajat Oy:lle, jonka perustaja Armas Kajavaara alkoi valmistaa lakritsia tehtaassaan Porvoon Jokikadulla. Porvoon Lakritsi Oy:n toimitusjohtaja Eero Miettinen antaa vierailulle vartin aikaa, koska on kiireinen mies. Aloitetaan historiasta. Bengt Sjöström on Eero Miettisen vaimon, Anna Sjöström-Miettisen isä. Eero Miettisen mukaan Bengt Sjöströmin vaimo Christina Järnefelt (ent. Bengt Sjöström valmisti lakritsia pienissä tuotannon tiloissa Porvoon Alkrogissa, kunnes metrilakun kysyntä kasvoi niin paljon, että tuotantoa laajennettiin silloisen Pernajan Koskenkylään 1983. Armas Kajavaaran veljet jatkoivat suvun vanhan lakritsireseptin käyttämistä tahoillaan. T uoksusta tunnistaa, että tällä tehtaalla tehdään lakritsia. Lakritsille määrätty valmistevero vuonna 1954 oli kuitenkin niin kova isku, että tehtaan toiminta loppui
Vuonna 1993 Porvoon Lakritsin toiminta Koskenkylässä kuitenkin loppui. Sunnuntai 25.6.2023 44 ” Nykyään metrilaku ei ole enää metrin pituinen vaan se on lyhentynyt 70 senttiin. Muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1996 Eero Miettinen halusi siirtyä yrittäjäksi ja näki sulkeutuneen lakritsitehtaan toiminnassa vielä mahdollisuuksia. ???????. suorina metrilakuina. Metrilakut tulivat markkinoille vain puolen vuoden kuluttua siitä, kun Bengt osti koneet Urholta, Miettinen kertoo. – Pitkällisen prosessin jälkeen sain vanhan yritysnimen otettua käyttöön. Nykyisin lakritsin valmistus tapahtuu siis Loviisan puolella. – Metrilakritsin keksimisestä ja myyntitavan aloittamisesta ovat halunneet kunnian monet henkilöt. Nykyään metrilaku ei ole enää metrin pituinen vaan se on lyhentynyt 70 senttiin logistiikan ja myyntitiskien esillepanon vuoksi. Porvoon lakritsia toreilla ja markkinoilla myynyt Tomppa Tenhunen päätti kokeilla niiden myyntiä Porvoon Joulumarkkinoilla vuonna 1980, ja siitä alkoi suosio. Muutama kuukausi vierähtikin 11 vuodeksi, hän oli mukana eläkeikäänsä saakka, Miettinen sanoo. Vuonna 1989 Porvoon lakritsin tuotanto siirtyi Koskenkylään kokonaan. Vaimon isä Bengt Sjöström lupasi olla muutaman kuukauden mukana ja opettaa minulle lakritsin valmistuksen
Liukuhihnalta onkin valmistunut värikkäitä cola-lakritsoja. Parin vuoden aikana on tapahtunut paljon. ???????. Sunnuntai 25.6.2023 45 Miettinen on ollut yrityksen toimitusjohtajana vasta pari vuotta. Tehtaan uudella puolella nenään tulvahtaa makean colan tuoksu. Vuonna 2021 yritys teki mittavan investoinnin ja laajensi tehdasrakennusta ja laitteistoa. Sitä ennen toimitusjohtajan paikalla oli puoliso Anna Sjöström-Miettinen, kun taas Eero vastasi tuotantopuolesta. Uusissa tuotannon tiloissa koneet valmistavat ensimmäistä kertaa värillistä metrilakua. Laajennusosa valmistui keväällä. Laajennuksen jälkeen tehtaan kapasiteetti on viisinkertaistunut
– Viimeisen 4–5 vuoden aikana yhteistyömme on laajentunut. Gluteenittomuus on Porvoon Lakritsin valttikortti ja tuote, mitä moni muu valmistaja ei tee. Sunnuntai 25.6.2023 46 – Meille on ihan uusi juttu tehdä värillisiä täytteellisiä metrilakuja, emme ole tehneet niitä aiemmin. Myös sen vientinäkymät ovat hyvät. Mutta mikä lakritsista tekee hyvän makeisen. Myös henkilöstön määrä kasvoi viidellä, tehtaan katon alla työskentelee nyt kymmenen ihmistä. – Olemme ehkä ainoa valmistaja Suomessa, jolla on pelkästään gluteenittoman lakritsin valmistamiseen tarkoitetut koneet, laitteet ja tilat. Laajennuksen lisäksi Porvoon Lakritsi Oy siirtyi kokonaan Finnsweet Oy:n omistukseen maaliskuussa 2022. Me valmistamme gluteenitonta lakritsia, ja se oli tuote, minkä he veivät valikoimiin laajemmassa mitassa, Miettinen toteaa. Tuotevalikoima kasvaa noin 50 tuotteella, Eero Miettinen kertoo. Me viemme sitä Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan. Toki olemme saaneet kokemusta gluteenittomien täytelakritsien valmistamisesta, joten uskalsimme aloittaa investoinnin värija täytelakritsilinjastoon. Finnsweet vastasi jo kokonaan meidän kotimaan jakelusta ennen yrityskauppaa. Laajennuksen myötä gluteenittoman lakritsin tuotantotila laajenee kokonaan vanhan tehtaan tiloihin. – Se on lähes ympärivuotinen artikkeli. Miettinen sanoo, että muissa maissa tehty lakrit???????
???????. – Suomalaisessa lakritsissa puhutaan makeasta ja pehmeästä lakritsista, ja sen valmistusprosessikin eroaa muualla valmistetuista tuotteista. Sillä tavalla saadaan tehtyä skandinaavinen lakritsi, Miettinen avaa. Salmiakki on lakritsimakeinen, johon on lisätty ammoniumkloridia. Miettinen on kuitenkin eri mieltä. Meilläkin on kahdenlaista tekniikkaa, perinteinen lakritsi valmistetaan keittämällä ja keittoaika kestää useita tunteja. Lakritsiuutetta taas saadaan Lakritsisiirappiseos pumpataan tankkiin, jossa se tekeytyy puoli vuorokautta. Sanotaan, että suomalaiset ovat salmiakkikansaa. – Todellisuudessa suomalaiset ovat enemmän lakukansaa kuin salmiakkikansaa, hän tuumaa. Sunnuntai 25.6.2023 47 si on erityyppistä kuin Suomessa
???????. ” Todellisuudessa suomalaiset ovat enemmän lakukansaa kuin salmiakkikansaa. Vaikka Porvoon Lakritsin metrilakuvalikoima kasvaakin värillisiin tuotteisiin, Miettinen uskoo perinteisen lakun vetovoimaan. – Musta, eli perinteinen lakritsi on oikeastaan edelleen yksi myydyimmistä lakritsoista, hän sanoo. Näin usein on esimerkiksi värillisissä metrilakuissa. Makeisissa lakritsi-nimitystä voidaan käyttää, vaikka makeinen ei sisältäisi lakritsiuutetta lainkaan. – Riittää, että tuote on lakritsinomainen, Miettinen sanoo. Sunnuntai 25.6.2023 48 lakritsikasvin juurista. Kasvi kasvaa villinä luonnossa Italiasta aina Siperiaan saakka
Sunnuntai 25.6.2023 49 ????????????????????. Pertti Norola vei Sirkka Parikan tanssiin Orimattilan Kehräämöllä. On päivätanssien aika. Ilman tunnetta tanssi on vain suoritus Eteisessä sipaistaan vielä hieman kampausta ja oikaistaan hameenhelmaa. Mervi Pasanen Tervetuloa päivätansseihin, jossa liikutaan, viihdytään ja tavataan tuttuja. JUHA PEURALA
Sunnuntai 25.6.2023 50 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Etelä-Suomen sanomissa 29.1.2023. – Tervetuloa, pokkaa järjestysmies Heinolan Vierumäellä sijaitsevan Aavehallin ovella. Aavehallissa järjestetään talvisaikaan tanssit joka tiistai. Yritykseen kuuluvat ovimiehenä toimiva Esa Kimari ja buffetin puolesta vastaava Birgitta Blomerus. ?????????????????????. – Joskus on ollut 180 tanssijaa, nyt noin 150–170 kerralla, kiireinen Leila Hakala huikkaa. Hän tekee voileivät, ja uunista tulee lämmintä pullaa. Hän on vastuussa myös tanssikeikkojen soittajien hankinnasta. Eteisessä vaihdetaan talvikengät pikkukenkiin, sipaistaan vielä kampausta, oikaistaan hameenhelmaa, ja sitten askel käy kohti hämärää salia. Moni tanssii koko nelituntisen. Blomerus on paitsi buffetin tähti, myös järjestysmies. ” Tanssi käy liikunnasta. Lippukassalla Leila Hakala ja Pauli Hakala rahastavat tulijoilta 12 euroa. – Jos tulee jotain, minä menen Birgitan selän taakse piiloon, Kimari supattaa. Kello on yksi iltapäivällä ja ovi käy tiheään. – Birgitta tuntee kaikki Suomen esiintyjät, ja sitä kautta haemme orkesterit, Kimari huomauttaa. Tanssimestarit oy vuokraa taloa. S alissa soi haikea tango. On Aavehallin päivätanssien aika
?????????????????????. Kun en mennyt, hän tuli kysymään, istunko syliin vai lähdetkö tanssimaan, Hyvölä kertoo. Kerran hain häntä tanssimaan ja kysyin, missä nainen on. Niin kävi hattulalaiselle Elisa Hyvölälle ja valkeakoskelaiselle Esko Korhoselle. Hyvän tanssikaverin löytyminen innostaa jatkaamaan harrastusta. He tapasivat tansseissa, ovat tapailleet parin vuoden ajan. Nykyisin he ajelevat asuntoautolla tansseihin paElisa Hyvöjä ja Esko Korhonen tapasivat tansseissa. – Esko sanoi että ”hae toistekin”. Hän kertoi, etteivät ole enää yhdessä. – Tunsin Eskon jo muutaman vuoden aikaisemmin, kun hän seurusteli tutun naisen kanssa. Sunnuntai 25.6.2023 51 Lavalta ei varsinaisesti haeta deittiseuraa, mutta aina välillä alkaa kipinöidä
Ohi kipittää pari, jonka lantiot keinuvat kävellessä samaan tahtiin. – Työskentelen vanhusten parissa hoitajana, usein yövuorossa. Leila ja Pauli Hakala ovat hoitaneet Aavehallin lippukassaa jo kahdeksan vuoden ajan. – Se motivoi enemmän kuin odottaa tuossa naisten puolella, jääkö seinäruusuksi vai hakeeko joku. Tanssikaverin löytäminen innostaa jatkamaan harrastusta. ?????????????????????. Tanssit jäävät väliin, kun Hyvönen tekee vielä työkeikkoja. Lavalla tavataan uusia ihmisiä ja avoimeen luonteeseen kuuluu, että voi tanssia myös muiden kuin oman siipan kanssa. Sunnuntai 25.6.2023 52 ri kolme kertaa viikossa. Lipunkannat säästetään arvontaa varten, pääpalkintoja on vapaalippuja. Ei kuitenkaan pariskunta
He vaihtavat paria keskenään, ja sen lisäksi kaikki hakevat muitakin. Silmissä hehkuu muukin kuin luomiväri. – Sepon kanssa meillä on sama verenkierto, hän heittää. Hän kertoo, miten tanssiessa pitää olla tunnetta mukana, pelkkä taito ei ratkaise. Sunnuntai 25.6.2023 53 Hannele Raudasoja ja Kalervo Kovanen Mäntsälästä sekä Seppo ja Merja Hämäläinen Myrskylästä käyvät usein yhdessä tansseissa. ?????????????????????. – Ilman tunnetta tanssi on vain suoritus. Miehet ovat soittaneet yhdessä vuodesta 1977 lähtien. Aavehallissa soittovuorossa Jorma Kangasjärvi, Köpi Koski ja Esko Kangasjärvi. Raudasojalla on päällä istuva pikkumekko ja jalassa korkokengät. – Emme nyhjää käsikoukkua oman vieressä, Hannele Raudasoja selvittää
Tanssiminen parantaa tasapainoa, koordinaatiota, liikkuvuutta, lihaskestävyyttä ja on jumppaa paitsi aivoille, myös vartalolle. Vahvinta juomalistalla on vichy. Salissa on noin sata ihmistä, joista on vuosien aikana tullut heille tärkeitä. ” Ilman tunnetta tanssi on vain suoritus. – Yli puolet tanssijoista on ystäviä, ei vain asiakkaita, Kimari toteaa. Meillä on hyvä yhteishenki, Blomerus jatkaa. – Elämme näistä ihmisistä, he elävät meistä. Tanssimestarilla on sellainen tapa, että hän halaa kaikki tutut naiset näiden tullessa sisään. – Moni on sanonut, ettei saa missään halauksia, mies perustelee. Hannele Raudasoja ?????????????????????. Moni tanssii Aavehallissa lähes koko nelituntisen. Lavatanssi on hyvää liikuntaa. – Ystävien tapaaminen, liikunta, musiikki, Esa Kimari luettelee. Aavehallin buffassa on koko ajan tarjolla vastapaistettua pullaa. Sunnuntai 25.6.2023 54 Ihmisillä on monta syytä tulla tansseihin
Tyylillä. Sanottiin, että ota kitara mukaan, Köpi Koski kertoo. Sunnuntai 25.6.2023 55 Bändi soittaa neljän tunnin aikana kolme 45 minuutin settiä. Päivätansseissa useimmat naiset valitsevat korkokengät, vaikka tanssitossuja näkyy monella. On aika kurkata takahuoneeseen. Aavehallissa se on syvennys lavan vieressä. ?????????????????????. Hän on aloittanut julkiset esiintymiset vuonna 1962 ja oli silloin 16-vuotias. Miehet ovat soittaneet yhdessä vuodesta 1977. Vaikka ohjelmassa lukee duo Köpi Koski ja Esko Kangasjärvi, mukana on kolmas mies, Jorma Kangasjärvi. Siitä pystyy laskemaan, että nyt ikää on 76 vuotta. – Piti tulla duolla, mutta haluttiin Jorma mukaan roudaamaan. Tauon aikana musiikki soi levyltä. Yhteensä he ovat melkein koko Projekti-yhtye
Miehet ajavat Mäntästä, Pirkkalasta ja Nokialta. – Aloitetaan seitsemältä ja soitetaan kahteentoista. – Ajaminen käy työstä. Matkustaminen vie enemmän aikaa kuin soittaminen. ?????????????????????. – Ensimmäiset olivat kasetteja, sitten CD-levyjä. Ja Esko on paljon säveltänytkin, Koski kertoo. – Onneksi oltiin silloin 40 vuotta nuorempia, Esko Kangasjärvi komppaa. Sunnuntai 25.6.2023 56 Keikkaelämä alkaa olla raskasta. Yhtye on tehnyt kymmenkunta pitkäsoittoakin uran aikana. Köpi Koski muistaa päivän, jolloin tangot loppuivat Pohjanmaalla kesken. Kun soitettiin yökerhoissa puoli neljään, se meinasi olla kuolemaksi, Koski toteaa. Miehet tekevät edelleen myös harvakseltaan iltakeikkaa
Me joskus 1960-luvulla teimme niin. – Jos siitä poikkea, aletaan puida nyrkkiä. Lavaetiketti on siinä varsin tiukka. Kun rumpali vaihtoi foksiksi, niin hyvä ettei tullut nyrkkiä, Koski nauraa. Sunnuntai 25.6.2023 57 Ei ole sama, mitä soittajat soittavat. Välissä sai olla yksi jenkka, mutta kaikki muu tangoa. Ei yhtä eikä kolmea, vaan kaksi. – Kun meiltä loppui tangot, soitimme Vihreät niityt. Pohjanmaalla oli sellainen tyyli, että soitettiin ensin valssi, kaikki loput piti olla tangoa. ?????????????????????. Rumpali loi tangon kompin ja kaikki jätkät ryntäsivät hakemaan. Kyösti Ollikainen ajaa Aavehalliin tanssivapaalta vyöhykkeeltä, Mäntyharjulta. Sehän on sellainen hidas. Samaa lajia pitää aina soittaa kahden biisin verran. – Se on perinne, jo tuhansia vuosia sitten on tehty niin, Koski vahvistaa
Tansseissa naiset menevät salin toiselle laidalle, miehet toiselle. Siinä on pelottava sana. Fysioterapeutti opettaa myös tanssia Wellamo-opistossa. Raila Nieminen rientää tansseihin suoraan töistä. Nopeimmat nappaavat parin ennen kuin biisi edes alkaa. Miesten puolella oveen nojailee mäntyharjulainen komistus, Kyösti Ollikainen. – Käyn täällä, koska Mäntyharju on tanssivapaa vyöhyke, mies heittää. – Tanssin aikana ei ole pakko puhua. Naisten puolelle jää vain muutama nainen. ?????????????????????. Mites, pitääkö tanssin aikana jutella small talkkia, pitääkö aina lähteä, kun haetaan. Ja periaatteessa aina pitäisi lähteä. Sunnuntai 25.6.2023 58 Seinäruusu. Olisi hyvä osata tanssia edes jonkin verran, Ollikainen kertoo
– Hyvä biisi, pakko mennä, Ollikainen katoaa naisten puolelle hakureissulle. – Pääsin Lahdesta kahdelta töistä, hän nainen selittää. Niilahti laulaa ja näppäilee hanuria. Päivätansseissa käyvät ovat suurimmaksi osaksi eläkeläisiä. – Sulla on uusi mekko, ohikulkeva mies huikkaa Niemiselle. Urpo Ruokonen tulee kysymään, olemmeko lehdestä. Tanssi todellakin tekee hyvää ihmisille. Hän on odotettu soittaja, joka on tullut lavakansalle tutuksi Teuvo Oinaksen kosketinsoittajana. Askel on kevyt, olemus raikas. Samat ihmiset kiertävät lavoja ahkerasti, se tulee todistettua kaksi päivää myöhemmin. Lippukassassa istuu Eija Korhonen ja vieressä auttelee Antero Nuuttila. Fysioterapeuttina työskentelevä Nieminen on myös tanssinopettajana Wellamo-opistossa. – Laita sinne, että Siirille terveisiä. Aavehallissa tanssi jatkuu. On viikon toisten tanssien aika, tällä kertaa Orimattilan Kehräämöllä. Aavehallissa tuli kuuma vinkki: Pepe Niilahti soittaa tänään. Kello 14.40 ovesta sisään tulee tanssien viimeinen, Raila Nieminen. Laitetaan. Sunnuntai 25.6.2023 59 – Tanssitaitoisille saattaa olla jopa jonoa, hän vinkkaa. – Kohta 50 vuotta olen tehnyt näitä hommia, aloi?????????????????????. Kaksi päivää myöhemmin selviää, miksi niin piti tehdä
Tanssijat suuntaavat kohti Suomen parhaaksi kehuttua parkettia. Vain hurjimmat ovat lähteneet uhmaaMerja Hämäläinen ja Hannele Raudaskoski ovat Aavehallin vakioasiakkaita. Henkilökunnan huoneessa on skoolattu kuohuviinillä sen kunniaksi, että vuoden kestänyt odotus on täyttynyt ja Niilahti soittaa täällä tänään. ?????????????????????. Kehujen takana on Niilahden rumpali Jari Makkonen, kova tanssimies itsekin. Matkalla pysähdytään vaihtamaan sananen Niilahden kanssa. Kesäisin Esa Kimari ja Birgitta Blomerus operoivat myös Hollolan kirkonkylässä Harjulan lavalla. Tänä torstaina on hirvittävä ajokeli, ja se näkyy yleisömäärissä. Sunnuntai 25.6.2023 60 tin 12-vuotiaana ja täytin juuri 60 vuotta, mies kertoo. Katseet ovat ihailevia
” Kohta 50 vuotta olen tehnyt näitä hommia, aloitin 12-vuotiaana ja täytin juuri 60 vuotta. Muusikko Pepe Niilahti ?????????????????????. – Asumme samassa talossa tuossa tien toisella Pepe Niilahti ja Jari Makkonen tanssittivat Kehräämöllä. Aavehallin nelikko on paikalla. – Tietysti tultiin, meitä ei mikään pidättele, Hannele Raudasoja huutelee narikasta jättäessään takkia. Sunnuntai 25.6.2023 61 maan lumimyrskyä. Ulla Paakkanen ja Erkki Anttila kulkevat yhdessä tansseista, sillä matka on sama
Sunnuntaisin parketilla näkyy tanssikurssit käyneitä, niin sanottuja kädenalitanssijoita, kun mennään esimerkiksi fuskua ja buggia. ” Olemme Aavehallissa saaneet vinkin, että Kehräämöllä on erityinen, uskomaton nainen. Naiset toisella, miehet toisella laidalla. Nopeimmat pokkaavat ennen kuin kappale alkaa. ?????????????????????. Sunnuntai 25.6.2023 62 puolella, kaverukset viittilöivät. Päivätanssien ja iltatanssien, tai esimerkiksi sunnuntaitanssien asiakaskunta vaihtelee hieman. Se vie tilaakin enemmän kuin vaikka tango, olemme saaneet oppia
Pertti Norola on hakenut Parikan tanssiin ja kehuu tätä ylisanoin. ?????????????????????. Tanssin lomassa Aila Hietikko hakee baaritiskiltä juotavaa. Sunnuntai 25.6.2023 63 Olemme Aavehallissa saaneet vinkin, että Kehräämöllä on erityinen, uskomaton nainen. Haastattelu keskeytyy, koska tulee hyvä biisi, ja Norola haluaa mennä pyörähtelemään. Hänen nimensä on Sirkka Parikka, ikä pian 96 vuotta. Ulla Paakkanen ja Erkki Anttila kulkevat yhtä matkaa tien toiselta puolelta. – Sirkka käy täällä joka kerta tanssimassa ja menee kuule kevyesti, Norola kertoo. Lavalla soitetaan Jätkän humppaa. Tanssipartnerilla on jalassa pinkit korkokengät. Jaffaa. – Mieheni huilaa vähän, Hietikko kertoo
?????????????????????. – Sen piti olla, että Siirille iloisia terveisiä. Ja sitten tulee selitys. Siiri on senioripalvelujen asiakasohjaus, jonka ansiosta Ruokonen pääsee aina välillä harrastamaan liikuntaa päivätansseihin. Minulla on dementiasta kärsivä vaimo, joka ei tule enää yksin toiPäivätansseissa ei seisoskella. Sunnuntai 25.6.2023 64 Kehräämöllä olisi tarjolla myös alkoholijuomia, mutta niitä ei mene. – Siiri maksaa minulle sijaistukea. Aavehallissa tavattu Urpo Ruokonen tulee luokse. – Nimeni on Jouko Karppi, lausutaan Skarppi, mies heittää ja jatkaa tanssimista. Osa saattaa huilata reippaampien kappaleiden ajan. Ohi tanssiva mies kysyy, onko kuvaajan kamerassa filmiä ja poseeraa. Kun musiikki soi, lähes kaikki ovat lattialla
Sunnuntai 25.6.2023 65 meen. Vihdoinkin Sirkka Parikka saatellaan takaisin pöytäänsä. Muovimukeja säästetään kirjoittamalla mukiin oma nimi. – Olen käynyt täällä parikymmentä vuotta aina Tarjolla tänään: suolaa ja sokeria. Siiri rahoittaa näin minun liikuntaani. Tanssijoille on koko ajan tarjolla vettä, suolaa ja sokeria kunnon ylläpitämiseksi. ” Sunnuntaisin parketilla näkyy tanssikurssit käyneitä, niin sanottuja kädenalitanssijoita. Tango soi, ja nyt vuorollaan Ruokonen katoaa tanssilattialle. ?????????????????????
Kuuteen vuoteen hänen kuolemansa jälkeen en lähtenyt minnekään. Hän saa kyydin Hollolasta toisen tanssijan matkassa. Näin on, kesäkuussa 2018 kun Parikka täytti 90. Tanssikipinä syntyi aviomiehen kuoleman jälkeen. Sunnuntai 25.6.2023 66 torstaisin. ?????????????????????. Parikka muistelee, että Etelä-Suomen Sanomat on käynyt hänen kotonaan haastattelemassa. Tanssitaitoisille on jopa jonoa, tuumasi Kyösti Ollikainen ja nappasi Raili Niemisen parikseen. Tanssipäivä viikossa pitää hänet liikkeessä. Teräsmummo, sanottiin otsikossa. – Hänen kanssaan tanssimme juhlissa, mutta emme muuten. Olen aina tykännyt tanssia, hän kertoo. Sitten karjalaisten juhlissa tanssin ja siitä se alkoi
Juu, sinne meni, tanssimaan. Hän aloitti Pesäkalliolta. – Täällä on se ero Aavehalliin, että täällä ihmiset ovat innostuneempia, täällä on sellainen myönteinen uteliaisuus, Hannele Raudasoja kuvailee. Joukko naisia kertyy rupattelemaan. ?????????????????????. Sunnuntai 25.6.2023 67 Ette muuten arvaa mitä käy. – Tänne tullaan usein hyvissä ajoin, juomaan kahvia ja juttelemaan tuttujen kanssa. Anja Stenholm erosi vuonna 2001 ja alkoi sen jälkeen harrastaa lavatansseja. – Seisoin Pesäkallion nurkassa, ja joka ilta kyyneTakit narikkaan, korkokengät jalkaan ja parketille. Kehräämöllä tanssitaan torstaisin
Stenholmilla laukun virkaa toimittaa nykyisin tanssikukkaro, joka on kiinnitetty hänen nilkkaansa. Jos naisella on päivätansseissa laukku, se jätetään seinustalle tanssin ajaksi. – Ei miehet tule hakemaan, jos pitää käsilaukkua niin. Osalla naisista tanssikukkaro on ranteessa. Hannele Raudasoja tietää, miksi Stenholmia ei ennen haettu tanssimaan. OlemSoittolistan mukaan tanssitaan myös Kehräämöllä. Ja taas kun lauantai tuli, menin, kertoo Stenholm. Siis käsilaukun hihna kulki rinnan poikki. ?????????????????????. Sunnuntai 25.6.2023 68 leet valuivat, kun lähdin kotiin. Se on paikka pankkikortille ja ehkä huulipunalle. – Eikä sitä huulipunaakaan tarvitse lisätä. – Kun sulla oli se estoremmi. Aina päätin, etten enää mene sinne
Jutustelu jää moikkaamiseksi. Tahdista tuleekin mieleen: Anita Aaltonen on tanssinut paljon, kilpaakin. Hän lopetti iltapäivän allasjumpan Lahdessa yhden aikaan, vaihtoi mekkoon ja tanssitossuihin ja ajoi lumimyrskyn halki tanssimaan. Sunnuntai 25.6.2023 69 me laittaneet kotona nätiksi, huulipunaa ja kookokengät, Raudasoja sanoo. Naisten liike on tunnettu tanssikenkäkauppa. Pariskunta tapasi lavatansseissa ja nykyisin tahti on yhteinen. Anja Stenholm ?????????????????????. Käymme pistämässä jalalla koreasti ja käden altakin, Aaltonen menee neljällä tahdilla fuskua, minä kuudella tahdilla rokkia, hyvin osuvat yhteen. Monosen kenkäkaupan naiset Anita Aaltonen ja Raija Aaltonen hengähtävät hetken aikaa. Sinne meni taas, tanssimaan. Katsoitko Sirkan kengät! Hänellä on aina korot. – Ensi kerralla laitat sitten sinäkin kookokengät. Hän osaa mitä vain, jos toinen vie. Kello on sen verran, että Raili Nieminen on päässyt töistä. ” Aina päätin, etten enää mene sinne. Anita Aaltonen kertoo, että hän on Pepe Niilahden tyttöystävä. Ja moittii toimittajan matalia jalkineita. Ja taas kun lauantai tuli, menin
Sakari Nupponen Mikko Utterin ravintola-kyläpaikka sijaitsee Lohjalla Kauppakadulla. Sunnuntai 25.6.2023 70 ????????. Tulevaisuudessa Utterin tavoitteena on toimia omissa tiloissa. JUKKA NURMILAAKSO. Silti sinne tullaan kaukaakin. Miniravintola menestyy Lohjalla Mikko Utterin ravintolassa on vain kahdeksan asiakaspaikkaa
Mikko Utterin tavassa toimia ja liikeideassa löytyy esimerkkiä muille. Maailma tarvitsee esikuvia, ja Suomi on saanut taas yhden sellaisen. Lauantaina kaksi. Suuri osa Mikko Utterin viineistä on biodynaamisia. Kohtuullista perheelliselle. M ikko Utter on sekä ravintoloitsija että ravintola. Utter tosin sanoo, että ei koe olevansa kokki vaan pikemminkin luonnon assistentti. Yksi mies, kahdeksan asiakaspaikkaa, yksi kattaus tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 18. Kaksi asiaa ovat siinä ylitse muiden, nimittäin paikallisuus ja mittakaava. Olen ruokaan ja viiniin intohimoisesti suhtautuva yrittäjä, jonka luo asiakas voi tulla kylään. Yksitoista sesonkia ja niiden limisaumoissa säälliset lomat. Mikko Utter tunnetaan pieteetillä kokkaamisesta ja intohimoisesta suhtautumisesta raaka-aineisiin, kuten kotipihan vaahteran mahlan juoksutuksesta ja sen keittämisestä siirapiksi. Utterin mukaan monet maakuntakeittiöt ovat ?????????. Kylään ovat asiakkaat tulleetkin viime viikkoina tiuhaan, sillä ravintola ja Lohjan kaupunki saivat maaliskuussa maanlaajuista mainetta ja kuuluisuutta, kun Suomen gastronomien seura palkitsi Mikko Utterin Vuoden ravintolana 2023. Tämä on suora viittaus ranskalaiseen viininviljelijä Nicolas Jolyyn, joka on Loiren viinialueella toimiva persoona ja yksi modernin biodynaamisen viiniliikkeen pioneereista. – En pyri olemaan perinteinen ravintola. Sunnuntai 25.6.2023 71 Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Aromissa 4/23
– Näkisin, että missä maakunnassa tahansa. PieKUKA. Se mahdollistaa, että hänen haluamiaan raaka-aineita on saatavilla juuri sopivasti yhteentoista eri sesonkiin. Mutta missä päin Suomea voisi hänen tavallaan menestyä parhaiten. . Asuu Lohjalla, perheessä vaimo, kolme lasta ja koiranpentu. ?????????. Mikko Utter . Utter leipoo, säilöö ja valmistaa itse juustoja. . Syntynyt Järvenpäässä vuonna 1982. Sunnuntai 25.6.2023 72 jääneet unholaan, ja tämä ajatus sisältää hänen mukaansa sekä huolen että mahdollisuuden. Kahdeksanpaikkaisen, lohjalaisen Mikko Utter -nimisen ravintolan perustaja ja keittiömestari. . Saman tunteen hän kokee asettuessaan itse asiakkaan ja matkailijan rooliin. – Isossa mittakaavassa olisi vaikea tehdä laatua ja pitää samalla kukkaro tasapainossa. Menestyäkseen on oltava aito ja persoonallinen. Harrastukset: Sienestys ja lukeminen. . – Voin itsekin matkustaa ruuan perässä, mutta en harmaan massan tai muiden kopioinnin ajatuksella. Työskennellyt aiemmin kokkina muun muassa Nokassa ja Savoyssa. Ja niin, että se välittyy kaikessa tekemisessä ihmisten kohtaamisesta ruokaan. Mittakaava on Mikko Utterin pienyrittäjyyden jatkuvuuden tae
Sunnuntai 25.6.2023 73 ”Menestyä voi muuallakin kuin suurissa kaupungeissa ja käytännössä missä vain, jos on riittävän persoonallinen”, Mikko Utter alleviivaa. TIMO PORTHAN ?????????
Leivän voi ottaa uunista kymmenen minuuttia ennen vieraiden saapumista. Voisiko Utterin toimintamalli olla ratkaisu vaikkapa jossain talven tai kesän sesonkikohteessa. Pitkäjänteinen yhteistyö lähija pientuottajien kanssa on mahdollistanut Utterin toimivaksi todetun kaavan jatkuvasta uusiutumisesta. Viime talvena alulle pantu oman kellarin cheddar saa rauhassa kypsyä lautaselle vasta vuosien päästä. Suomi on pieni maa. Se saa rauhassa raksuttaa sesonkien mukaan. Ja kuten Utterin ikäluokkaa selkeästi vanhempi Kalifornian Napa Valleyn tähtikokki ja kirjailija Thomas Keller asian ilmaisi, kaiken keskiössä on halu tehdä yksinkertaiset asiat joka päivä paremmin. Perunat kypsyvät juuri ennen ruokalajia, jonka kanssa ne tarjotaan. Sunnuntai 25.6.2023 74 nuuden ekonomian ansiosta myös aika on hänen puolellaan. ?????????. Jo ensimmäisen toimintavuotensa päätteeksi Utter kynäili Facebookissa, että harvassa paikassa pystyy ajoittamaan tekemisen tällä tavalla. ” Olen ruokaan ja viiniin intohimoisesti suhtautuva yrittäjä, jonka luo asiakas voi tulla kylään
Se ”muualta” tarkoittaa lähinnä Porvoo–Turku– Tampere-kolmion sisältä. Koko vuoden vuokrat kuitenkin juoksevat, ja laitesekä muut vastaavat investoinnit on voitava maksaa. Eräskin asiakas tulee herkuttelemaan aina varta vasten sorsakautena. Toisaalta pienellä paikkakunnalla on helpompi toimia. Muutoin asiakkaista 40 prosenttia tulee Lohjalta tai Lohjan lähiseudulta, loput muualta. Osaan viinitiloista, joita tarjoan, olin ihastunut jo ennen kuin edes perustin ravintolani. Vastaavanlaista viinikellaria ei liene ollut edes Tottin, Flemingin, Mannerheimin ja muiden aatelissukujen hallussa olleessa lohjalaisessa Kirkniemen kartanossa. – On hieman vaikea määritellä, montako vuotta tähän on mennyt. Utter itse puhuu ”hillo kellarista”. Oma lukunsa on Utterin ravintolan viinikellari, joka on aarreaitta. – On lähdettävä siitä, että toiminta kannattaa vasta sitten, kun se vetää väkeä myös kauempaa, Utter painottaa. ?????????. Kuusi vuotta olen kasvattanut ja rakentanut määrätietoisesti viinikellaria. Nettisivuilla se löytyy painikkeen ”Schatzkammer” takaa. Sunnuntai 25.6.2023 75 – En usko, koska kiinteät kulut. Ajan myötä hioutuneiden kiinteiden hankintaketjujen lisäksi kahdeksassa vuodessa on vakiintunut myös Utterin ravintolan asiakaskunta. Matkamittarilla mitattuna Lohjalle hurauttaa Länsi-Helsingistä kesäkelillä kolmessa vartissa, Turusta matkaan vierähtää tunti ja vartti. Viinit eivät tule läheltä vaan yksittäisiltä laatutuottajilta Keski-Euroopasta
Ennenkin on kuultu tarinoita rakentavista illanistujaisista. – Maallemuutto ja bisnes voi toimia muillakin aloilla, hän uskoo. Tarvittiin siirtymä Lohjalle. Tässä vaiheessa Utterin oli ensin tarkistettava Google Mapsista, missä Lohja oikein on. Löysimme Lohjalta hirsihuvilan, jonka hinnalla ei Helsingistä olisi saanut mitään. Syntyi kokille kylään -idea, joka ei tosin toteutunut aivan niiltä istuimilta. ” Menestyäkseen on oltava aito ja persoonallinen. ?????????. – Minä ja vaimoni sekä Toni Toivanen, Taneli Lehtonen ja Karoliina Narkiniemi paransimme vapaapäivinä maailmaa. Sunnuntai 25.6.2023 76 Liikeidea syntyi tavalla, joka ei ole tällä alalla tavaton. Tyhjä liiketila löytyi Kauppakadulta, ja ravintolan perustaminen konkretisoitui 2015. Itselläni ajatukset olivat perinteisempiä, Tonilla hieman kunnianhimoisempia, Utter kertoo yhdessäolon hetkistä. Ja niin, että se välittyy kaikessa tekemisessä ihmisten kohtaamisesta ruokaan. Esimerkiksi libanonilainen ravintola Farouge syntyi aikanaan Helsingissä Töölössä kotikokkauksista työkavereille. – Muutto Lohjalle tuli ajankohtaiseksi vuonna 2012, kun meille oli tulossa perheenlisäystä
Mikko Utteria ei ollut siinä joukossa. – Aiemmin ihmiset matkustivat teatteriin. Harmittiko. Sunnuntai 25.6.2023 77 Utterilla on kuitenkin kokemusperäisiä huomioita, jotka jokainen voi tulkita omalla tavallaan. Hänessä listaukset ja äänestykset herättävät pikemminkin ahdistusta. Bisnesnäkymiä ja peruskysymyksiä pohtiville kollegoilleen hänellä on viesti. Kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Suomen gastronomien seura oli palkinnut Mikko Utterin Vuoden ravintolana 2023, Viisi Tähteä -ravintolamedia julkisti Suomen 50 parasta ravintolaa -äänestyksen tulokset. – Matka Helsingistä Lohjalle on paljon pidempi kuin täältä Helsinkiin. Nyt ?????????. Kuulemma ei, sillä Utterilla ei ole tarvetta olla paras tai parempi kuin muut
Tämä irrallinen ja pieni seikka on sangen kuvaava osa Utterin ulkoista mittaluokkaa suurempaa ravintolaa. Toinen oppi on se, että menestyä voi muuallakin kuin suurissa kaupungeissa ja käytännössä missä vain, jos on riittävän persoonallinen. Tykkään rakentaa aikaperspektiiviä. Rauhallisen miehen ja mielen filosofia kuuluu näin. Modernilla tavalla perinteinen, Utter alleviivaa. Esimerkkinä vaikkapa kotipihaltamme kaadettu koivu, joka jatkaa nyt elämäänsä pienten leivonnaisteni alustana. Ensiksi varauskalenteri tuli täyteen ja puhelin soi. ” Maallemuutto ja bisnes voi toimia muillakin aloilla. Tästä minulla on jo omassa asiakaskunnassani kokemusta. ?????????. Sunnuntai 25.6.2023 78 matkustetaan myös ruuan perässä ja otetaan hotelliyö jostain läheltä. Mikä muuttui, kun seinään naulattiin Vuoden ravintola 2023 -kunniataulu. – Rakastan asioita, joihin liittyy historiaa ja tarinoita. – Nyt menee helposti työpäivän jälkeen tunti, että ehtii vastailla kaikkiin viesteihin, mutta eiköhän se tässä ajan kanssa tasoitu
Ristikot Ratkaisu sivulla 95.. Sunnuntai 25.6.2023 79 ?????????????????
Sunnuntai 25.6.2023 80 Ristikot Ratkaisu sivulla 96. ??????????????????