Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh. Irtonumero 1,50 ?
. N:o 111 . PE 26.4.?2013
Uutiset 10
Presidentti
Niinistö yllätti
palkankorotusehdotuksellaan
. uutiset 10
Kouluillassa lähes kaikki
valtuustoryhmät halusivat
taistella kyläkoulujen puolesta. Hän odottaa kuntapäättäjienkin heräävän.
talous 16
Tango Desiree
kunnioittaa
perinteitä
Eduskunta
sai pureskella
turkistarhausta
Someron koulutilanne yhdisti
puolueet
Parisen vuotta sitten
perustettu Tango Desiree
etsii paikkaansa tanssimusiikin rintamalla. ajassa 26
Kansalaisaloitteen
kannalle ei ole tulossa
riittävää määrää
kansanedustajia. 03-4155 610
. Uutiset 6. www.forssanlehti.fi
UUTISET 10
Keskusta
kierrättää
valiokuntapaikkoja
Talous 17
Irja von Hertzen
hiuskarvan
varassa jo
lähes 50 vuotta
Lounais-Hämeen maakunnallinen äänenkannattaja
URHEILU 18
Pepe Roller
aloittaa
SM-liigan
kotiturnauksella
Perustettu vuonna 1917
Seppo Pessinen
Kimmo Remes on valmis tekemään paljon työtä lähiruoan käytön lisäämiseksi.
Lähiruoan kyytimies
Humppilalainen Kimmo Remes kyllästyi pelkkiin puheisiin ja pani itsensä likoon
lähiruoan puolesta käytännössä
Hakala pitää Forssan
seudun kuten koko maankin menestymisen kannalta oleellisena,
että tänne saadaan korkeaa arvonlisää eli rahaa tuottavia työ-
?Arvo ei synny
siellä, missä
T-paidat
tehdään.?
etlan tutkimusjohtaja
Jyrki Ali-yrkkö
ETLAn tutkimusjohtaja Jyrki AliYrkkö kannustaa yrityksiä kehittämään.
tehtäviä, jotka mahdollistavat kehittyviä maita korkeamman palkan ja elintason. Koska Forssa ei ole yliopistopaikkakunta, alueella pitäisi hänestä panostaa verkostoitumiseen.
Teknologian ja innovaatioiden
kehittämiskeskuksen palvelujohtaja Kari Tiili tähdentää, ettei
Tekesillä ole aluepoliittisia tehtäviä eikä taka-ajatuksia. Ali-Yrkkö pitää kierrätystä houkuttelevana sekä materiaalivirtojen että ekologisuuden kannalta.
Hän kannustaa eturintaman
yrityksiä kokeilemaan ja hyväksymään mahdolliset epäonnistumiset. DA-Design Oy on kymmenessä vuodessa ponnistellut perinteisestä insinööritoimistosta kansainvälisesti toimivaksi asiantuntijayritykseksi, joka toimii sulautettuihin
järjestelmien ohjelmisto-, elektroniikka-, mekaniikka-, radiotekniikka- ja mikroaaltosuunnittelussa. Samalla yritys on keskittynyt
työtuntitöistä projektiliiketoimintaan; omien tuotteiden suunnitteluun ja tuotekehityspalveluiden
myyntiin.
?Tie on ollut
pitkä ja kivinen.?
Sami Kotiniemi
Vuosien 2003?2004 vaihteesta yritys hakeutui toimeksiantojen perästä yhä enemmän tuotebisneksen pariin saadakseen lisäarvoa. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Uutiset
Globalisaatio
ei pysähdy
Kiinaan
Luova tuho saanut seudun yrityksiä
kehittämään uutta liiketoimintaa
Petri Ojanen
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
Forssa Globalisaatiokehitys ei
pysähtynyt Forssaan eikä se pysähdy Kiinaankaan. Hän summaa,
että kaikissa olosuhteissa voi olla
menestyneitä ja kansainvälisiäkin
yrityksiä.
Humppilan eläkkeelle jäänyt
kunnanjohtaja Esko Tonteri kehottaa katsomaan asioita uudesta
ja isommasta näkökulmasta: Turun, Tampereen ja Helsingin voimakolmiolla olisi painoarvoa jo
maailmallakin.
Työn hajauttaminen ei ole edisty-
nyt, vaan keskittämiskehitys vain
jatkuu, huomioi energian ja ympäristön toimialapäällikkö Juha
Pirkkamaa Forssan seudun kehittämiskeskuksesta. Yritys on samalla viisinkertaistanut liikevaihtonsa noin 5 miljoonan euron kokoluokkaan. Jyrki Ali-Yrkkö jakaa käsityksen keskittymisen
ja kaupungistumisen jatkumisesta maailmalla ja Suomessa, mutta se ei hänen mukaansa tarkoi-
ta toiminnan hiipumista Forssan
seudulta. Näin ollen halvat valmistuskustannuksetkaan eivät ole avain
onneen.
. Oppia on tullut kantapään
kautta.. Tekes rahoittaa hankkeita, jotka tähtäävät
kasvuun ja uuden liiketoiminnan
luomiseen. Brändi, tuotemerkit, patentit ja muu
aineeton omaisuus sekä jakelukanavat luovat yhä suuremman
osan kulutustavaroiden arvosta.
Yritysten tehtävä ei ole vain
tyytyä rooliinsa, vaan niiden kannattaa pyrkiä parantamaan arvonlisäosuuttaan. Tekes etsii yrityksiä,
joilla on edelläkävijyyden ja osaamisen lisäksi palava into ja tahto
kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.
HAMK pyrkii auttamaan yrityksiä
työntekijöiden koulimisen ohella tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnallaan. Forssan
seutu globaaleissa arvoverkostoissa -tilaisuuden järjestivät HAMKin ylemmän korkeakoulutuksen
osaamisrakenteen kehittämishanke Ylermi ja Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittämishanke VIHI.
Ohjelmasuunnittelija Mika Rajala (vas.) ja toimitusjohtaja Sami Kotiniemi
Menestyminen
DA-Design on keskittynyt työtuntien
PETRI OJANEN
FORSSAN LEHTI
Jokioinen Menestys vaatii kas-
vua. Hän epäilee, että isoissa
kaupungeissa on riittävästi ?kriittistä massaa?, enemmän ihmisten kohtaamisia ja sattumia, joista voi pulpahtaa ja jalostua uusia ideoita. Kansainvälistyneillä markkinoilla ei ole enää
kovin suurta merkitystä tuotteen valmistuspaikalla, sillä tuotteen arvosta itse valmistuksella
on vain pieni osuus: tekstiiliteollisuudessa usein alle kymmenesosa. Arvo ei synny siellä, missä Tpaidat tehdään. Toimintaa vaikeuttaa se, että HAMK menettää
viidenneksen tuloistaan seuraavan kolmen vuoden aikana aloituspaikkojen ja rahoituksen leikkauksen vuoksi.
Vararehtori Janne Salminen
toteaa, että HAMKin on paitsi kehitettävä toimintaansa myös järjestettävä rakenteitaan uudelleen,
mikä saattaa vaikuttaa HAMKin
läsnäoloon paikkakunnilla.
Mysteeri avautuu . Valmistuksella on
toki merkitystä kansantalouden
kannalta, koska se työllistää, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Jyrki AliYrkkö Hämeen ammattikorkeakoulun globalisaatiotilaisuudessa
vanhassa tyykikylässä.
Teollisuustuotannossa pitäisi
valmistuksen sijaan katsoa tuotteen kokonaiskustannuksia. Hämeen liiton kehittämisjohtaja Matti Lipsanen pitää Forssan
seutua jopa Kanta-Hämeen kiinnostavimpana alueena, koska täällä on ?luovassa tuhossa. 2
PERJANTAINA 26. Esimerkiksi
Finlayson on pitkälti ottanut roolia kauppana.
Forssan seutu on raivannut tietä
kierrätysliiketoiminnalle ja järkivihreälle ajattelulle sitten tekstiiliteollisuuden päivien. Toimitusjohtaja Sami Kotiniemi toteaa, että joukossa on ollut myös
huonoja vuosia vastoinkäymisineen. pyritty
kehittämään uutta liiketoimintaa.
HAMKin erikoisasiantuntija
Matti K
norm. Kun
DA-Designin kotimaan myynti sakkasi vuosina 2008?2009, viennin
osuus kävi jopa yli 50 prosentissa.
Yrityksen liikevaihdossa näkyy
myös se, että sen projektit ja tuotekehityshankkeet ovat pitkäkestoisia ja laskutus täten hidastempoista.
. 0207 698 957
ma-pe 9-17
www.kirkassilma.fi
KAUNIS
polyrottinki
SOHVARYHMÄ
+ PÖYTÄ
vuode-
fannydivaanisohva
. 10-18, la 9-14
forssa, Aleksinkatu 1
somero, Takalankuja 5
VÄRIKÄSTÄ
VAPPUA
Myymälä täynnä
vapputarjouksia!
tarkastelevat DA-Designin räätälöimää asiakastuotetta.
29,90
vaatii kasvua
(49,90)
bLAN O
moittii samalla pankkien lyhytkatseista rahoituspolitiikkaa.
Viennin osuus on yrityksen liike-
Mitä enemmän yritys tavoittelee
vaihdosta on nykyisin 30?40 prosenttia. 0207 698 954
ma-pe 9.30-17.30, la 9-13
Joensuuntie 26, SOMERO, p. Ne
voivat hirvitellä puolentoista?kahden miljoonan euron tuotekehitysprojektia, joka maksaisi itsensä pian takaisin, ja samaan aikaan käyttää ostoihin miljoonia euroja.
Yrityksen sijoittumisella ja sitoutumisella kotipaikkakunnalleen Lounais-Hämeeseen ei ole
DA-Designin asiakkaille merkitystä. FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Pehmusteet lisähintaan 39,-
199?
kalustekaupan ykköspaikka
Palvelemme
ark. Tie on ollut pitkä ja kivinen,
hän sanoo.
29,90
29,90
Norm. HUHTIKUUTA 2013
Uutiset 3
?
Tällä kupongilla
Optikon
näöntutkimus ja
paineenmittaus
Seppo Pessinen
VELOITUKSETTA
(arvo 59,-)
Varaa aika!
Voimassa 15.5.13 asti.
Torikeskus, FORSSA, 0207 698 950
Heimolinnankatu 14, LOIMAA, p. Tavoite on yhä korkeammalla, sillä isoja kauppoja on tarjolla lähinnä vain ulkomailta. Jos insinööriyritys tarjoaa asiakasyrityk selle
työtuntien sijaan kehitysprojektiaan, tuotetta tai kokonaisjärjestelmää, voittoprosenttien lailla myös
haasteet ja riskit kasvavat.
??Vaikka osaaminen on huippuluokkaa, myynti ja markkinointi
ovat oma haasteensa.
??Olemme oikeilla jäljillä, hän
uskoo.
Tuotekehitysprojektien myyntiä
vaikeuttaa se, että isoillakin yrityksillä on Kotiniemen mukaan todella tiukat tuotekehitysbudjetit. 49,90
(49,90)
29,90
(49,90)
bLANcO tENNArIt
Punainen, sininen ja harmaa
Tarjoukset voimassa 30.4. musta
. 595,. Yritys työllistää tällä hetkellä 55
henkeä, joista valtaosa on insinöörejä ja diplomi-insinöörejä.
b
Av
(49,90)
sijaan projekteihin ja tuotekehitykseen
. noutopakkaus
. 49,90
Norm. 10-18, la 9.30-14
LANcO tENNArIt
Fuksia ja valkoinen. Olen kvartaalitalouden tosi vihaaja, Kotiniemi hymähtää ja
kasvua ja tuottoja, sitä suuremmaksi kasvavat myös liiketoimintariskit. asti.
Vappuaattona palvelemme klo 17 asti.
Kartanonkatu 4 FORSSA
P. 0207 619 540
Ark. Sami Kotiniemi huomauttaa, että työtuntien myymisessä
ei ole paljon riskiä mutta ei myöskään suurta tuottoa
Urkulehteriä laajennetaan keskikohdalta, jotta saadaan tilaa kuoron kääntöistuimille ja saarnatuolia. Ilmari Virkkala. Kunnan nettisivut eivät riitä tiedottamiseen
onnettomuustilanteissa. Haravoitsijat ja puutarhojen rupsuttajat ovat jo liikkeellä. 4
PERJANTAINA 26. Maakuntapäivät kiirehtii hyväksymässään julkilausumassa Hämeenlinnan keskussairaalan rakennustöiden aloittamista suunnitellulla tavalla vielä kuluvan
vuoden aikana. Tiedottamiseen on tänä päivänä muitakin
välineitä tekstiviesteistä ja sosiaalisesta mediasta alkaen. Vesihuoltoon tarvitaan ajan tasalla olevat varautumissuunnitelmat, joissa otetaan
huomioon pahimmatkin mahdollisuudet. Kuorin
ja kirkon erottava kaariaukko vahvistetaan
sekä muotoillaan uudelleen ja alttaripöytää
pienennetään. Työ
mainitaan siis ennen perhe-elämää, eikä päivänvastoin.
Suomalaisesta työstä voimme todellakin olla huolissamme. Suomalaisille työ on ollut kunnia-asia.
Meitä pidetään hyvin työorientoituneena yhteiskuntana. Pienempiä
ongelmia on sattunut tasaiseen
tahtiin ympäri maata. Viimeinen kevätkuukausi
alkaa, mutta vielä ei viherrä sen paremmin maassa
kuin puissakaan. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Mielipide
Osallistu keskusteluun osoitteessa forssanlehti.fi
Lähetä mielipiteesi sähköpostilla osoitteeseen
toimitus@forssanlehti.fi tai osoitteeseen
Forssan Lehti / Lukijan ääni, PL 38, 30101 Forssa
Pääkirjoitus, Forssa 26.?4.2013
60 vuoden takaa
Koijärven kirkkoa
kunnostetaan
Vesihuollossa ei
ole varaa virheisiin
Forssan Lehti 25.4.1953 Koijärven kirkossa suoritetaan parhaillaan huomattavia
korjaus- ja muutostöitä. Urjalassa toimeentulotukimeno on jo nyt asukasta kohti laskettuna
Pirkanmaan korkein eli 154 euroa.. Nuutajärven lasitehdasta koskevat yt-neuvottelut ovat käynnistymässä.
220 vuotta kestänyt teollisen työn perinne ja osaaminen uhkaa
katketa.
Lasiuunit eivät sammu kokonaan, mutta alkuperäisen tehtaan
osalta kylläkin. Näissä asioissa ideologiat ja eri eturyhmien käsitykset törmäävät helposti. Kirkon korjaus- ja
muutossuunnitelman on laatinut tait. Pohjakerroksen entisestä
ravintolahuoneesta tulee nyt porrashalli.
Entinen sisäänkäytävä suljetaan ja sen paikalle tulee ikkuna. Pieni virhe johti pahimmillaan lähes kolmen viikon piinaan,
kun vesiä jouduttiin keittämään.
Suomalainen vesihuolto on tunnetusti maailman huippua. Korjaukset ovatkin
todella tarpeen, sillä tämä 1920-luvun alussa seurataloksi rakennettu ja 1924 väliaikaiseksi kirkoksi muutettu puurakennus on
jo pahoin rappeutunut. Tosin ennen kristinuskoa kevään tuloa taidettiin juhlia sen ajan uskomusten pohjalta. Tiedottaminenkin on taitolaji, johon on myös
varauduttava etukäteen.
Forssan Lehti 26.4.1973 Hämeen Maakuntaliiton kevätmaakuntapäivät pidettiin
eilen Tammelassa Mustialan Maatalousoppilaitoksessa. Huomattavimmista muutoksista mainittakoon, että kirkon pääsisäänkäytävä tulee nyt rakennuksen maantien puoleiseen päätyyn. Kun työ
on velvollisuus, elämä on orjuutta?.
Työn ensisijaisuus korostuu myös politiikan kielessä, kun puhutaan työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Palkan pitäisi
myös olla sellainen, että sillä voisi tulla toimeen. Paikalliset tiedotusvälineet ovat kiinni uutisessa, kunhan asioista kerrotaan
avoimesti ja viipymättä. Asiaa puidaan edelleen myös oikeudessa. Päivään sisältyy kevään juhlinnan perintönä ylioppilaiden juhla.
Vapaapäiväksi vapun sai työväki, joka pitkään on juhlinut päivää niin ammatillisesti kuin poliittisestikin. Tosin tähän aikaan kaikki muuttuu nopeasti luonnossa. Taiteilija Muukan maalaama
alttaritaulu jää paikoilleen.
U
rjalassa saatiin kovan
kautta oppia siitä,
kuinka tärkeää vesilaitoksen virheetön
toiminta on. Nuutajärvellä näitä lasikriisejä on riittänyt. Olen
ollut aikanaan kunnan edustajana monessakin palaverissa, joissa
on mietitty kulloisiakin muutoksia, uhkakuvia, mutta myös mah-
?Selkeästi on sanottava, että lasitehtaan
sulkeminen on kulttuuriskandaali.?
dollisuuksia.
Selkeästi on sanottava, että lasitehtaan sulkeminen on kulttuuriskandaali. Tässä taloudellisessa tilanteessa se
ei varmasti ole helppoa.
Suomalaisen työn päivän lähellä tuntuvat kummalliselta ehdo-
tukset halpatyövoiman tuomisesta Suomeen. Urjalan vesi pantiin käyttökieltoon,
kun verkostoon pääsi pumppujen
vaihdon yhteydessä bakteereja.
Vesihuollossa pelataan nollatoleranssilla, joten osa urjalalaisista
joutui pitkään turvautumaan varaveteen ja käyttöveden keittämiseen. Se on
kuitenkin varsin kattavasta valvonnasta huolimatta myös haavoittuva. Jos ei tehdä mitään, ei työ
houkuttele eikä kannata ja toimeentulotukimenot kasvavat. Viljelijät trimmaavat koneistoa kevättöihin.
Vappu on itsenäisyyspäivän ohella ainoa vapaa päivä, jolla ei
ole uskonnollista perustaa. Suurin kohu nousi aikanaan Nokialla, kun juomavedet ja
jätevedet sekoittuivat onnettoman
sähläyksen seurauksena. Työ voi myös orjuuttaa. Eri-
laista toimenpiteistä huolimatta työpaikkojen määrä on laskenut
ja jotkut ennakoivat vielä tänä vuonna jopa 50?000 työpaikan olevan vaarassa.
Työn väheneminen koskee myös monia urjalalaisia. Jos niin kuitenkin käy, on kaikki voimavarat koottava
siihen, että vauriot jäävät mahdollisimman pieniksi ja löydetään
uutta yritystoimintaa ja työtä. Rutiinitarkastuksessa löytyneet bakteerit
johtivat tapahtumaketjuun, josta
on monenlaista opittavaa. Vesihuollossa on varauduttava kaikkeen mahdolliseen tarkalla ennakkosuunnittelulla, ja tiedottamisen
on oltava ajan tasalla kun ongelmia
ilmenee.
Juomaveden käsittelyssä ei ole
varaa minkäänlaisiin virheisiin. Poikkeusoloihin on varau-
duttava hyvin.
Tiedotus on ongelmien sattuessa avainasemassa, ja se petti osaltaan Urjalassakin. Venäläinen Maxim
Gorki on tiivistänyt: ?Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Jos näin ei ole,
pitää työn päälle antaa tukea niin, että työ on mielekästä ja tarjoaa yhdessä toimeentulon. Rinnan yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen kanssa on meillä KantaHämeessäkin tapahtumassa jatkuvaa eteenpäinmenoa teollisuuden luodessa lisää työpaikkoja alueen kuntiin. Tällaisista uudelleen kehittymään lähteneistä kunnista on
hyvänä esimerkkinä isäntäkunta Tammela, jossa muuttotappio on viime vuosina pysähtymässä, sanoi Hämeen Maakuntaliiton
hallituksen puheenjohtaja kunnallisneuvos
Hjalmar Elomaa avatessaan kevätmaakuntapäivät.
Suomalaisen työn aika
Toukokuun ensimmäinen on liputuspäivä ja se on nimetty suo-
Kolumni
Seppo Pirhonen
seppo.pirhonen@urjamedia.fi
Kirjoittaja on urjalalainen opettaja.
E
nsi viikolla on jo vappu. Tuttu
on sanonta: ?Työ on miehen kunnia?.
Perinteisessä työväenlaulussa kehotetaan työn orjia nousemaan sorron yöstä. Vasemmiston tontille
ovat tulleet juhlimaan politiikan puolelta niin keskustalaiset kuin
oikeistolaisetkin.
malaisen työn päiväksi. Eikö enemminkin
kannattaisi miettiä, miten epäsuosittujen töiden teettämistä ja
tekemistä voitaisiin tehdä kannattavammaksi ja houkuttelevammaksi sekä työantajalle että työntekijälle. Urjalassakaan ei setvitä vesiongelmia ensimmäistä kertaa.
Vesiverkoston kunto on Urjalassakin jatkossa tarkemmassa
valvonnassa. Työnteon pitäisi olla aina kannattavampaa kuin tukien varassa elämisen. Monet
käyttäjät sairastuivat ja vesijohto-
40 vuoden takaa
H-linnan keskussairaalahanke toteutettava
luvatulla tavalla
Vedenjakelussa ei ole varaa virheisiin.
verkostoa jouduttiin huoltamaan
viikkotolkulla
Mielipide 5
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. 03-4155 610.
VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS
Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi
joka päivä klo 6.30?10.00, puh. Heti vaan toimeksi, muuten taas
kesällä pohja paistaa.
Uutispäällikkö Kari Suontausta
050 5707 432
???Pyörätiellä kakkaa, jalkakäytävällä kakkaa, joka puolla kakkaa, hiiala, hiiala hei.
Voihan kakka
Syy kulkuyhteyden katkeamiseen ei suin-
kaan johdu metsäeskarin toiminnasta, lapsista tai aikuisista, vaan aivan joistakin
muista syistä. Toivon viisaita
ja kaukonäköisiä näkemyksiä kaupunginhallituksen kokouksessa. Hallitus pystyikin tekemään aidosti rohkeita päätöksiä.
Yhteisöveroa kevennetään reilusti. Nyt kartoitamme parasta aikaa uutta kulkuyhteyttä nykyiselle metsäeskaripaikallemme.
Leena Vehmas
Metsätonttu
TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA
MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT
ASIAT puh. Velaksi eläminen pitää pysäyttää. Pitkän aikavälin hyvinvointilupausten ja niiden rahoituksen välissä on tällä hetkellä eri arvioiden mukaan jopa 7-10 miljardin euron vaje.
Suomeen lisää työtä, ja vastuunottamis-
ta kestävyysvajeesta, valtiontaloudesta. Saimmekin tähän hyvän, korjaavan ratkaisun.
Miten sitten antamamme hyvinvointilupaus voidaan kattaa. PL?38, 30101 Forssa
etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi
Toimitusjohtaja
Matti Käki
Julkaisujohtaja
Kari Suontausta
Päätoimittaja
Kari Grahn
TOIMITUS
Puhelin vaihde 03-41 551
Telefax 03-4155 724
toimitus@forssanlehti.fi
Avoinna arkipäivinä klo 9.00?21.00
Koskisillan sulkeminen on kirjoittajan mielestä otettava uudestaan käsittelyyn.
Päätoimittaja Kari Grahn
4155 657 tai 0500 439 845
Työ on hyvinvointiyhteiskunnan kivijalka
LUKIJALTA Keskustelu hallituksen kehys-
riihestä ja sen kommervenkeistä alkaa rauhoittua. Tällainen
neronleimaus ja vähättelevä asenne ei ole
eduksi kaupunkimme päättäjille.
On hyvä, että Koskisillan sulkeminen otetaan uudestaan käsittelyyn. Jos uskomme työhön
ja sen merkitykseen Suomen hyvinvoinnin
lähteenä, niin silloin meidän on myös tehtävä uudistuksia, jotka lisäävät sen määrää
Suomessa.
Uutistoimitus
toimitus@forssanlehti.fi
Nina Airisto 4155 671
Katja Anttila 4155 661
Erkki Kuronen 4155 653
Saija Käkönen 4155 650
Ami Laaksonen 4155 656
Jaakko Leinonen 4155 664
Petri Ojanen 4155 660
Aino Penttilä 4155 667
Johanna Puukka 4155 651
Urheilutoimitus
urheilu@forssanlehti.fi
Pasi Rakkolainen 4155 663
Kai Sandberg 4155 662
Kuvatoimitus 4155 664
Seppo Pessinen, Tapio Tuomela
Grafiikka, atk, internet
Hannu Oinas 4155 652
ILMOITUSKONTTORI
Avoinna arkisin klo 9.00?14.00
Lauantaisin suljettu
Puh. Verotaso
ei ole itseisarvo, vaan sillä haetaan yritysten
toimintaedellytysten parantamista, kasvumahdollisuuksia - ja lisää työpaikkoja. On liian kaukana asutuskeskuksesta. Myös kotitalouksia kannustetaan työllistämään kotitalousvähennyksen nostolla.
Kokoomukselle hyvin tärkeä päätös oli
myös pienimpien palkkaverojen kevennys.
Osana kehysriihtä ja erityisesti sen jälkipuintia olivat myös osinkoverotuksen uudistukset. vaihde 03-41?551
Telefax 03-4155 730
Timo Heinonen
Markkinointipäällikkö
Heli Hieperi 4155 607
Kansanedustaja (kok.)
Ilmoitukset, asiakaspalvelu
Erja Mattila 4155 608
Metsäeskarilla
on paikka
Ilmoitusmyynti, yritykset
Pia Oksa 4155 606
Minna Aaltonen 4155 611
Pia Heidenstrauch-Harteva 4155 604
ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT
www.forssanlehti.fi/mediamyynti
TILAUSHINNAT?
(Sisältää alv:n 10%)
LUKIJALTA Tammelan varhaiskasvatuksen Häiviän päiväkoti Päiväkummun yhteydessä toimiva Metsätontut-eskariryhmä ei suinkaan ole vailla toimintapaikkaa, vaan uutta kulkuyhteyttä nykyiselle
paikalle. Ehkäpä nyt kyetään tekemään oikea päätös forssalaisten
parhaaksi.
Sulkemiselle ei järkeviä perusteita
Salon Lehtitehdas, Salo 2013
Kustantaja Forssan Kirjapaino Oy
Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa
Postios. Se on lupaus siitä, että jokainen suomalainen saa sairastuessaan
hyvää hoitoa, että suomalaisille lapsille tar-
jotaan laadukas ja maksuton koulutus ja että jokaisesta ikäihmisestä pidetään Suomessa huolta.
Tiedämme, että nykymenolla yhteiskunnan varat eivät riitä lunastamaan näitä lupauksia. Alkuperäinen osinkoverouudistus näytti vaikeuttavan erityisesti piensijoittajien asemaa. HUHTIKUUTA 2013
Suomi on neitseellinen tuulivoimamaa, joka kiinnostaa
eurooppalaisia ja kansainvälisiä toimijoita.?
Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Aki Simunaniemi Helsingin Sanomissa
Koskisillan sulku väärin perusteltu
LUKIJALTA Pelkkä kaupungin saama rahal-
linen hyöty ei saisi olla perusteena Koskisillan kokonaan sulkemiselle remontin ajaksi.
Toki säästää pitäisi, mutta ei ihmishenkien
eikä yrittäjien elinkeinon kustannuksella.
Ihmettelen suuresti päättäjiä, jotka melko piittaamattomasti suhtautuvat potilasturvallisuuden vaarantumiseen, jota sillan
kokonaan sulkeminen aiheuttaisi.
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN 0782-663X
Koskisillan ympärillä toimivien yritysten
elinkeinotoiminnan häiritsemistä sesonkiaikaan ei myöskään voi korvata kyseisellä summalla, eikä parkkikiekkojen käytöstä poistamisella remontin aikana. Lopulta hallituksen kehyspäätöksen onnistumista mitataan kuitenkin
sillä, mitä se vaikuttaa, ei sillä, miltä se näytti.
á 114,00 ?
3 kk 232,00 ?
á 58,00 ?
2 kk 234,00 ?
á 39,00 ?
VIIKONLOPPUNUMEROT LA-SU (laskutusväli)
Laskutusväli LA?SU
PE?LA?SU
12 kk
158,00 ?
179,00 ?
6 kk
80,00 ?
91,00 ?
3 kk
41,00 ?
46,00 ?
(määräaikainen ja kestotil., sama hinta)
MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika)
12 kk
237,00 ?
6 kk
129,00 ?
3 kk
73,00 ?
1 kk
29,00 ?
Irtonumero 1,50 ?
???Mustavalkoinen kissa nostettu sivuun lähellä Lempään risteystä Tampereentiellä.
Vain ilmoittaja
???Hieno idea Pyhäjärven pelastamiseksi
(FL 25.4.). Jos olisi joitakin kestäviä hokkuspokkustemppuja työn
määrän lisäämiseksi ja työpaikkojen luomiseksi, niitä olisi jo käytetty.
Miksi työpaikat sitten ovat niin tärkeitä?
Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on lupaus huolenpidosta. Ainoa kestävä keino
on työn tekeminen. 0200 728 22
Urjala, arkisin klo 6.00?11.00,
la ja su klo 7.00?11.00, puh. Täytyy myöntää, ettei kehysriihen
jälkeisestä keskustelusta voi tyylipisteitä kenellekään antaa. 0800 966 65. Ellemme uudista Suomea, yhteiset rahat eivät riitä koulujen, terveyskeskusten, neuvoloiden, eläkkeiden tai yhteiskunnan turvaverkon ylläpitämiseen. Uusia työpaikkoja syntyy vain silloin, kun Suo-
Lyhyet
Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Numero 173172
???Eipä taida Forssasta tulla lasten kaupunkia, kun kouluun on monta sataa metriä
matkaa ja parkkihalli mopoautoillekin on
vielä tekemättä!
???Ei senioritaloa Rantasipiin. Tämä ei ole helppo tavoite. Tästä tulikin paljon palautetta, kiitos siitä. Me tarvitsemme 200?000 uutta työpaikkaa ja nimenomaan yksityiselle puolelle. 03 615 1344
Somero, Loimaa arkisin klo 6.00?16.00,
la ja su klo 6.00?12.00, puh. Yhtiöllä oli forssalaisten jälkeen kelvottomat johtajat.
???Forssan Lehdestä voisi jättää ulkomaan uutiset pois, sillä mitä se meille kuuluu, jos jossain tappelevat, kunhan eivät tänne tuppaa.
Kimmo
Puolimatka rautaa, muut puuta
???Työttömyysputki ei ansiosidonnaista
vaan etuus, 1000 eurosta menee 24?% veroa ja tuli 150 euroa mätkyä, eikä voi hakea
muutosta.
Ostovoimaako
???Kiitos, kiitos, Pudotuspelistä! Olette loistavia!
Leena Penttilä
Valmis avustamaan
Toimitussihteerit
4155 658, 4155 659
Outi Lindqvist, Viki Salonen,
Aki Vaani, Jaakko Kyrö (tehtäväkierrossa),
Tiina Sandberg (opintovapaalla)
messa on kannattavia yrityksiä, joilla on varaa työllistää, investoida ja kasvaa. Ikäihmisetkö reservaattiin?
Vanhustyöntekijä
Ässä
???Fenestran johtajan väitteet ovat absurdeja. Miten hyvin se tuo Suomeen lisää työtä.
Työ nimittäin on se, joka suomalaisen hy-
vinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden ratkaisee. Nykyisellä yksityisen maanomistajan maalla eskariryhmällä on kirjallinen
sopimus toiminnan jatkumisesta useaksi
vuodeksi.
KESTOTILAUKSENA (laskutusväli)
12 kk 225,00 ?
6 kk 228,00
Kyyrän
laskelmien mukaan kyläkoulut joutuvat hiljalleen kuitenkin jossain
vaiheessa lopettamaan, koska nykyennusteiden mukaan Somerolla
eivät lapset riitä ylläpitämään riittäviä oppilasmääriä. Liikevoitto oli 4,0 miljoonaa euroa.
Etelä-Hämeen alueella Nordea sai
716 uutta avainasiakasta.
Asuntolainakanta on pysynyt
entisellä tasollaan, mutta uusien
asuntolainojen kysyntä on vähentynyt.. Palkkiotuotot paranivat edelliseen vuoteen
verrattuna ja olivat 4,7 miljoonaa
euroa. Lisäksi Kehittämiskeskuksen
työ koetaan tärkeäksi, koska kunnilta puuttuvat tehtävään omat resurssit.
Saarinen sanoo, että kyselyyn olisi
odottanut vilkkaampaa vastailua.
Vain vajaa kolmannes eli kaikkiaan 42 valtuutettua seutukunnan
valtuutetuista vaivautui vastaamaan. Määtän mukaan
mallia tässä voitaisiin hakea Pohjanmaalta ja Rauman seudulta.
Elinkeinostrategian kokoamisen
vetäjä aluekehityspäällikkö Hannu-Heikki Saarinen Kehittämiskeskuksesta sanoo seutukunnan
valtuutetuille lähetetyllä sähköpostikyselyllä testatun miten nykyiseen elinkeinostrategian painopisteisiin suhtaudutaan. Kiiruun koulussa säilyisi yläkoulu ja lukio. Vaihtoehtoisessa mallissa Häntälän kyläkoulu
Koulukeskustelutilaisuus veti Someron Säästöpankin kokoustilat lähes täyteen.
oikealla) kanssa. Kaupunginhallituksen jäsenen
Riitta Lehtisen (sd.) johtamassa keskusteluillassa kritisoitiin sivistyslautakunnan päätöksiä yli
puoluerajojen. Yritysluottojen kysynnän väheneminen
pysähtyi ja merkkejä rahoituskysynnän vilkastumisesta oli nähtävissä vuosineljänneksen lopulla.
Nordean Etelä-Hämeen alueen
vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen tulos ennen luottotappioita oli 4,3 miljoonaa euroa. Vaihtoehdon olivat
valmistelleet sivistyslautakunnan
jäsen Juha-Matti Kyyrä (vihr.) sekä teknisen lautakunnan jäsen Anne Teräväinen (kok.).
Vaihtoehtoisessa mallissa kaikissa kyläkouluissa pidettäisiin kaikki
alakoulun luokat. 6 Uutiset
PERJANTAINA 26. Varsinkin
puhetta johtaneen Riitta Lehtisen
mukaan päätös hiljalleen poistaisi kaikki kyläkoulut Someron seudulta.
??Kyläkoulut eivät selviäisi pelkästään ensimmäisillä neljällä luokalla, vaan tänne ei muutaman
vuoden jälkeen jäisi kuin Kirkonmäen, Joensuun ja Kiiruun koulut. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Somerolaiset
haluavat pitää
kyläkoulunsa
Koulukeskusteluillassa tarjottiin mallia, jossa
Häntälän koulu lakkautettaisiin vasta 2016
MARKKU UHARI
Forssan Lehti
Somero Lähes kaikki Someron
kaupunginvaltuuston puolueryhmät ovat antaneet sapiskaa sivistyslautakunnan tekemille koulupäätöksille. Yritysten talletukset laskivat
jonkin verran matalan korkotason
takia ja olivat 182 miljoonaa euroa.
Luotonanto henkilöasiakkaille
oli 1 130 miljoonaa euroa ja talletukset 873 miljoonaa euroa. Kysymys kuuluukin, miten löydetään
uusia avauksia, Määttä sanoo.
Hänen mukaansa keskustelussa
on huomioitava myös Kehittämis-
keskuksen tulevasta roolista käytävä keskustelu. Suhtautuminen järkivihreisiin teemoihin
niin energia- ja ympäristöasioissa,
hyvinvoinnin rakentamisessa, vih-
reässä logistiikassa ja teknologian
kehittämisessä olevan myönteistä. Asuntolainojen kysyntä hiljeni hieman
edellisneljänneksestä. Ihmetystä lisää se, että olisi luullut, että uudistuneissa valtuustoissa olisi esiintynyt enemmän kiinnostusta asiaan näin valtuustokauden alussa. Lehtinen pelkää, että kaikki Someron kyläkoulut joudutaan
oli lakkautuslistalla ensimmäisenä,
mutta se jouduttaisiin lakkauttamaan vasta vuonna 2016.
??Tämän mallin avulla sivistys-
lautakunta voittaisi aikaa, jotta
koulut voitaisiin rauhassa käydä
läpi, Kyyrä perustelee.
Yhtenä ratkaisuna tarjottiin
Forssan seudun elinkeino- Nordea teki yli neljän
strategian päivitys nostaa euron tuloksen Etelä-H
esiin uudistumispaineita
FORSSAN LEHTI
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSAN SEUTU Forssan seudun
kunnat ovat uudistamassa yhteistyössä Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen ja HAMK:n kanssa seutukunnallista elinkeinostrategiaa.
Kehittämiskeskuksen hallituksen
puheenjohtaja, Jokioisten kunnanjohtaja Jarmo Määttä kaipaa uudistamiseen raikkaita otteita.
??Vaarana on, että homma urautuu jo olemassa olevien strategioiden ja painopisteiden mukaan. Somerolaiset saivat siis jatkoaikaa.
Lähes kaikki Someron valtuusto-
ryhmät kokoontuivat Säästöpankin kokoustiloihin keskustelemaan kaupungin koulutilanteesta. Saarinen sanoo, että valtuustot saavat uudistuneen strategian käsiteltäväkseen
vielä ennen heinäkuuta.
Nordean liiketoiminta ja tuloskehitys olivat vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden
vastaavalla tasolla alhaisesta korkotasosta huolimatta. Koko kouluverkkoselvitys on tehty aivan liian
kiireellisesti, Kotti sanoi.
Kouluverkkoselvityksen sijaan
kaikkein suurin kritiikki kohdistettiin päätökseen, että kaikkien
kyläkoulujen 5.- ja 6.-luokkalaiset siirretään Kiiruun koulun vastavalmistuviin tiloihin. ja
6.-luokkalaiset siirrettäisiin Kiiruun koulun uusiin tiloihin vuonna 2016.
Someron kaupunginhallituksen
puheenjohtaja puhalsi kuitenkin
alkuviikosta pelin poikki ja käytti
otto-oikeuttaan sivistyslautakunnan päätökseen. Rahoituskate oli 5,5 miljoonaa euroa
ja heikkeni hieman, koska lyhyet
markkinakorot jatkoivat edelleen
laskuaan.
Yritysluottojen kysyntä säilyi
matalalla tasolla vuoden 2013 en-
simmäisen neljänneksen aikana,
vaikkakin merkkejä vilkastumisesta näkyi ajanjakson lopulla, jolloin
lainakanta oli 264 miljoonaa euroa. Näin hitaasti sammutettaisiin
Someron koulujen valot, Lehtinen
kuvaili.
Keskusteluillassa tarjottiin kuitenkin vaihtoehto. Kulukehitys pysyi hallinnassa, ja kulut olivat 5,9 miljoonaa
euroa. Palkkiotuotot kasvoivat, kun säästäminen ja
sijoittaminen lisääntyivät. Sivistyslautakunta päätti, että Häntälän kyläkoulu lakkautettaisiin syksyllä 2014
ja että kaikkien kyläkoulujen 5. Määtän mukaan
Kehittämiskeskuksen tulisi palata
enemmän takaisin juurilleen paikallisen pk-yritysten toimintaedellytysten tukijana.. Häntälän kyläyhdistyksen edustaja Anne Heino
syytti kaupungin virkamiehiä siitä, että päätös lakkauttaa Häntälän koulu on tapahtunut liian no-
?Koko kouluverkkoselvitys
on tehty aivan
liian kiireellisesti.?
Minna Kotti
peasti ja ilman kyläläisten asiallista kuulemista.
??Kun päätös tuli, se tuli käskymuodossa. Asia oli edennyt todella pitkälle, ennen kuin kyläläiset
otettiin prosessiin mukaan, Heino
sanoi.
Heinon mukaan kaupungin virkamiehet eivät ole arvioissaan ottaneet huomioon Häntälään muuttavia ihmisiä ja tulevia koululaisia.
??Kyläkoulumme on elinvoimainen ja tarjoaa tärkeää yhteisöllisyyttä lapsillemme, Heino kertoi.
Häntälän lakkautuspäätöksen lisäksi sivistyslautakunnan tekemä
kouluverkkoselvitys sai kritiikkiä.
Sivistyslautakunnan jäsenen Minna Kotin (sd.) mukaan selvitys oli
heikosti valmisteltu.
??Selvitystyöryhmä kokoontui
yhden ainoan kerran
Laskemme, että laina on mitoitettu oikein tuloihin nähden ja että asiakas kykenee
hoitamaan lainansa kaikissa tilanteissa, aluejohtaja Leena Roiha
täsmentää.
Asiakas voi varautua korkotason nousuun säästämällä, liittämällä asuntolainaan korkosuojauksen tai ottamalla osaksi kiinteäkorkoista lainaa. Forssan omarahoitusosuus koko
hankeajalta on noin 8500 euroa.
Lääkehoitoon lisämaksu
Lääkehoidon palvelumaksu tulee
käyttöön Forssan vanhuspalveluissa toukokuusta. HUHTIKUUTA 2013
Seppo Pessinen
Atria vie Karkkilan
tuotannon Nurmoon
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Atria siirtää valmisruokatuontantonsa Karkkilasta Nurmoon. Tuen kestoaikaa aiotaan pidentää kuukaudella 19 kuukauteen. FL
Forssan perusturvalautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että
vammaispalvelut siirretään elokuusta alkaen sosiaalityön ja työllisyyden palvelualueelta osaksi kehitysvammahuollon palvelualuetta, jonka
nimi muuttuu samalla vammaispalvelujen palvelualueeksi. Palvelumaksu on yksi vaihtoehto, jos
ensisijainen lääkkeiden koneellinen annosjakelu ei sovi asiakkaalle.
Vaihtoehtoina on, että asiakas tai
omainen hoitaa koko lääkehoidon
itse reseptien uusimisesta alkaen
tai hankkii lääkehoidon yksityiseltä
palveluntuottajalta.
Veteraaneille palvelua
Kotihoidon ohjaaja myöntää Forssassa rintamaveteraanien avopalvelut, joiden tavoitteena on tukea
monipuolisesti kotona selviytymistä. Tavoitteena on, että
kotouttamisohjelma toimii Forssan
seudun kuntien yhteisenä asiakirjana silloin, kun asiakkaaksi tulee
ulkomailta seudulle muuttanut henkilö. STT
Oikaisu
Metsäeskari vailla paikkaa -jutussa (FL 25.4.) oli virhe. Muutos tietää myös
samanaikaisia vakanssimuutoksia.
Kehitysvammahuollon osastopäälliköstä tulee vammaispalvelujohtaja.
Päiväniityn ja Niittyvillan palveluyksiköissä on omat esimiehensä.
Kotoutuksesta päivitys
Forssan seudun kotouttamisohjelma on päivitetty koskemaan vuosia 2013?2016. Asiakkaiden kannalta oli hyvä,
ettei hallitus halunnut lainakattoa
nyt, sillä talouden ylikuumenemista ja asuntokuplaa ei ole tällä hetkellä näköpiirissä. Tilintarkastajien mukaan toimeentulotuesta oli laadittava tarpeeksi kattavat ohjeet toimeentulotuen eri lajien
perusteista ja toimeentulotuen käsittelyssä noudatettavista menettelytavoista. Tuotannon siirtoa
Nurmoon puolsi tuotannon rytmitys ja muut synenergiaedut. heinäkuuta ja Tammelan Veneseura ry
kaksipäiväisen moottorivenekilpailutapahtuman 9. Uusista asuntolainoista puolet on korkosuojattuja. Kotouttamisohjelman avulla voidaan myös
ohjata asiakasta muualta saatavan
avun, tuen ja ohjauksen pariin. Karkkilassa tuotanto päättyy lokakuun loppuun mennessä. Organisaatiomuutoksen tarkoituksena on
tehostaa osaltaan toimialan palvelutuotantoa. Uutiset 7
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Tälle vuodelle määrärahaa
on Forssassa asuville rintamaveteraaneille yhteensä noin 25 000
euroa.
Delegoinnista sääntö
Perusturvalautakunta esittää edelleen Forssan kaupunginhallitukselle ja valtuustolle, että ne hyväksyvät perusturvalautakunnan delegointisäännön tulemaan voimaan
elokuun alusta alkaen. Forssassa, Jokioisilla ja Ypäjällä edistetään erityisesti ikääntyneille suunnattua tiedotusta. FL
Aikuiskoulutustukeen korotuksia
Aikuiskoulutustuen kestoa ja määrää pidennetään elokuun alusta lukien. ja 10 elokuuta.
Ympäristölautakunta edellyttää, että kilpailujen järjestelyissä noudatetaan ympäristösihteerin lausunnon mukaisia, ympäristöhaittaa vähentäviä toimenpiteitä. Hankkeen
tavoitteena on vahvistaa kotiin vietäviä palveluja ja työskentelytapoja,
monipuolistaa hyvinvointitoimintaa,
kehittää palvelutarpeen yksilöllisen
selvittämisen käytäntöjä sekä parantaa mahdollisuuksia suunnitella
ja seurata vanhustenhuollon palvelukokonaisuutta. Kotiin vietäviksi avopalveluiksi
käyvät tarveharkintaisesti kotiapuja hoivapalvelut , kotisairaanhoito,
ateriapalvelu, kylvetyspalvelut, vaatehuolto, siivous, asiointipalvelut,
kuljetuspalvelut, apuvälinepalvelut,
pihatyöt ja päivätoiminta. Perusturvalautakunta merkitsi Forssan seudun kotouttamisohjelman
tiedoksi.
Vanhuspalveluhanke
Forssa hallinnoi Kanta-Hämeen
vanhuspalvelujen kehittämishanketta 1.8.2013 ?31.10.2014. Toimeentulotuen myöntämiskäytäntöjä ohjaa sosiaali- ja
terveysministeriön tuore opas toimeentulotuen soveltajille.. Tammelan
Metsäeskarilla on edelleen voimassaolevat vuokrasopimukset
yksityisen maanomistajan kanssa.
Metsäeskari neuvottelee parhaillaan uudesta kulkuyhteydestä nykyiselle metsäeskaripaikalle. Ehtoihin kuulee esimerkiksi
kilpailujen jätehuollon järjestämi-
Someron kaupunginhallituksen
on tarkoitus esitellä kouluasiat uudestaan kaupunginvaltuustolle kesäkuussa.
nen Tammelan kunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti. Asuntosäästämiseen kiinnostus
lisääntyi edelleen alkuvuonna ja
ASP-tilien määrä jatkoi kasvuaan.
Kokonaiskorkotaso on matala,
vaikka asiakasmarginaalit ovat jatkaneet nousuaan.
läkoululla alue olisi houkutteleva
paikka pääkaupunkiseudulla työssä käyville, Riitta Lehtinen ehdotti.
Kahdelle
venekilpailulle
kunnan lupa
Tammelassa
Saaren kansanpuistossa ja Kuivajärvellä kesällä 2013 järjestettävä
moottorivenekilpailu sekä radioohjattavien veneiden SM-kilpailu ovat yksittäisiä tapahtumia, jotka eivät edellytä ympäristölupaa.
Tammelan ympäristölautakunta
perustelee linjaustaan toteamalla, että kuntaan ei ole tullut tietoa
kilpailujen aiheuttamasta merkittävästä ympäristöhaitasta.
Suomen Pienoisveneliitto ry
järjestää radio-ohjattavien veneiden SM-kilpailut 13. Lisäksi suomalaiset hoitavat asuntolainansa hyvin, mitä pohjustetaan jo luottoa
myönnettäessä. Lisäksi ohjelmaan on koottu
toimenpide-ehdotuksia, joiden avulla maahanmuuttajien kotoutumista
voidaan paikallisesti tukea. Siir-
kunnat
FORSSA
Vammaispalvelufuusio
Kaupunginhallituksen jäsen Riitta Lehtinen (sd.) keskusteli tilanteesta Markku Mäki-Teerin (kok.) ja Mikko Ällin (kesk.,
lakkauttamaan, mikäli Kiiruun kouluun siirretään 5.- ja 6.-luokkalaiset.
myös Oinasjärven alueen entistä
parempaa kaavoittamista.
??Entistä laajemmalla asuntokaavoittamisella ja elinvoimaisella ky-
miljoonan
Hämeessä
. Perusturvan
toimialan näkökulmasta hallintosäännön kautta tapahtuva toimialan
viranhaltijoiden ja työntekijöiden
toimi- ja ratkaisuvallan sääntely on
tarpeettoman raskas, koska pienikin muutos aiheuttaa tarpeen korjata hallintosääntöä, mikä vaatii asian tuomista aina valtuustoon asti.
Perusturvalautakunta pitää parempana viranhaltijoidensa ja työntekijöidensä toimi- ja ratkaisuvallan
säätämistä perusturvalautakunnan vahvistamassa delegointisäännössä.
Uusi tukiohjeistus
Perusturvalautakunta vahvisti päivitetyn ja täydennetyn toimeentulotukiohjeistuksen tulevan voimaan
Forssassa toukokuun alusta. ja 14. Gröhnin mukaan Atria valmistelee tilojen ottamista tulevaisuudessa tuotannolliseen käyttöön ruoanvalmistuksessa. Lääkehoidon
rolla arvellaan kertyvän vuositasolla noin miljoonan euron säästöt.
Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha
Gröhn sanoo Karkkilan yt-neuvotteluista kokonaan irti olevana asiana Atrian käynnistäneen lupaprosessiin Forssassa pitkään olleen logistiikkakeskuksen käyttötarkoituksen muutoksesta. Yleensä
palvelun tuottavat yksityiset palveluntuottajat, jotka laskuttavat Forssan seudun terveydenhuollon kuntayhtymää myönnettyjen palvelujen
osalta. Työt loppuvat Karkkilassa 32
henkilöltä, joille on tarjottu työtä
muilta Atrian tuotantolaitoksilta.
Atria Suomen valmisruokaliiketoiminnan johtaja Jukka Mäntykivi sanoo Forssan pudonneen
vaihtoehtoisena sijoituspaikkana heti alkuun. Järjestelyt liittyvät päiväkodin muuttoon Häiviästä Riihivalkaman koulun yhteyteen valmistuviin uusiin
tiloihin. Ammatillisen tutkinnon suorittamisesta maksettavaa ammattitutkintostipendiä korotetaan 366
eurosta 450 euroon, jos henkilöllä ei ole aiempaa peruskoulun jälkeistä ammatillista tutkintoa. Siitä, milloin tämä tapahtuu
ei ole olemassa mitään päätöksiä.
Kysymyksessä on Gröhnin mukaan
varautuminen tulevaisuuteen.
palvelumaksu on 5 euroa viikolta, mikäli hoitohenkilöstö huolehtii
lääkkeiden jaosta asiakkaalle
8 Uutiset
PERJANTAINA 26. Minna Penttilä (vas.), Jaana Lähteenkorva ja Kati Voitto haluavat tarjota ikääntyville monipuolista päivätoimintaa.
tä kaikkea isoon kuvaan ikäihmisten palveluista kuuluisi, Jaana Lähteenkorva kertoo.
Naiset huomauttavat, että ketään
ei vedetä pakolla mukaan ryhmään. Täällä
on tilalle monenlaista toimintaa, ja
niitä käsitöitäkin saa tehdä, Minna
Penttilä kannustaa,
Suurin tavoite päivätoiminnalla
on ikääntyvän ihmisen elämänlaadun säilyttäminen. Yhtenä tekijänä melun kantautuvuuteen vaikuttaa Kiimassuon jätekeskusalueen sijaitseminen huomattavasti Sukulan kylää korkeammalla.
Tammelan ympäristölautakunta
edellyttää Erja Klemelän valmistelemassa lausunnossa Kiimassuon
alueen suunnitelmissa varmistettavan, että toiminnasta ei aiheudu
lisää asutusta haittaavaa melua. Monen toimintakyky myös heikkenee kotona nopeasti, kun tarpeettomuuden tunne valtaa mieltä. Vapaaehtoisuuteen perustuu myös osallistuminen erilaisiin
toimintoihin, esimerkiksi askarrella ei ole pakko, ellei tunne puuhaa
omakseen.
. Ulosmarssiin osallistui Fabritiuksen mukaan parikymmentä henkilöä eli Tampereella työvuorossa olleet lennonjohtajat sekä tekninen ja muu henkilökunta.
Aluelennonjohdosta vastaava
Finavia-yhtiö ilmoitti eilen aloittavansa yt-neuvottelut. Lisäksi tulee varautua rakentamaan
melua estäviä rakenteita myös Sukulan kylän suuntaan.
Kunnan ympäristölautakunta toteaa Kiimassuon alueella muodostuneen jo useita vuosia hajuhaitto-
ja, joiden aiheuttajaa ei ole kokonaan pystytty selvittämään. Yksilölliset tarpeet ja yhteisöllisyys lyövät kättä.
Kynnys tulla mukaan on tarkoitus
pitää matalana, kolmikko vakuuttaa.
??Terveyskeskuslääkäreihin suuntaamme anovat katseemme. Minna
ja Jaana olivat jo aikaisemmin suunnitelleet vastaavaa, Kati Voitto kertaa suunnitelmien etenemistä.
??Minulla tällainen toiminta on
ollut mielessä osana visiota, mi-
Hyvää elämää. Aluksi kerran viikossa tiistaisin kokoontuvalle ryhmälle on luvassa toimintaa
fyysisestä kuntoutuksesta herkullisiin aterioihin ja ulkoilusta saunotukseen.
??Tätä ollaan toteuttamassa verta, hikeä ja kyyneleitä säästämättä, kuvailee ryhmän päättäväisyyttä Minna Penttilä.
Sekä Kutomon Fysioterapiassa
että Kotihoiva Pumpulissa on havahduttu toiminnan tarpeellisuuteen.
??Kutomon Fysioterapia hoitaa
päivätoiminnan fyysistä kuntouttamispuolta, minä keskityn enemmän psyykkiseen ja sosiaaliseen
puoleen, kertoo päivätoimintaa
ohjaava Kati Voitto Kotihoiva Pumpulista.
Kolmikko on työssään havahtunut
siihen, että moni ikääntyvä kärsii
yksinäisyydestä. Moni on myös esimerkiksi leskeytymisen myötä pudonnut sosiaalisesta verkostosta. Jäteveden puhdistamolietteen käsittelymäärän lisääntyminen uuden lupahakemuksen mukaisesti 10?000
tonnista 50?000 tonniin vuodessa
saattaa lisätä hajuhaittoja entisestään.
Alueelta muodostuvien vesien
käsittelystä tulee lausunnon mukaan laatia tarkemmat suunnitelmat. Päivätoiminnan hinta
on noin 80 euroa päivässä. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Ikääntyville luvassa monipuolista päivätoimintaa
Verta, hikeä
ja kyyneleitä
säästämättä
Outi Lindqvist
Outi Lindqvist
FORSSAN LEHTI
FORSSA Visioita riittää, kun Jaa-
na Lähteenkorva, Minna Penttilä ja Kati Voitto suunnittelevat kesäkuun alussa alkavaa ikäihmisten kuntouttavaa päivätoimintaa. Selvästi on havaittavissa, miten ihmisen omanarvontunto ja itsekunnioitus häviävät, kun hän
tuntee itsensä tarpeettomaksi. Omaiset saattavat
asua kaukana ja yhteydenpito muihin ihmisiin kutistuu hiljalleen.
??Puhuin vuodenvaihteessa Jaanalle, että olisi ihanteellista saada
paikka, johon ihmiset voisivat tulla päivällä ja tehdä yhdessä muiden kanssa erilaisia asioita. Hakemuksessa on esitetty, että veden kloridipitoisuus kasvaa.
Kloridipitoinen vesi syövyttää putkistoja sekä jätevedenpuhdistamon rakenteita, jonka vuoksi tulee
tarkemmin selvittää, miten kloridipitoista vettä voidaan käsitellä.
STT
Aluelennonjohdon työntekijät
Tampereella marssivat eilen ulos
työpaikaltaan. Sosiaalipuolen palveluseteleitä voi hyödyntää päivätoiminnan kustannuksiin.
Aluelennonjohto marssi
Tammela vaatii, että melu otetaan
huomioon Kiimassuon suunnitelmissa ulos, lentoliikenne sujuu
Erkki Kuronen
Forssan Lehti
TAMMELA Sukulan kylän asukkaat
ovat valitelleet talven 2013 kuluessa Tammelan kuntaan Kiimassuon
jätekeskusalueelta kantautuvasta melusta, joka haittaa asumista. Vanhalla Kutomolla alkava toiminta pyrkii kokoamaan mukaan
ikääntyviä, jotka kaipaavat päiviinsä seuraa ja tekemistä. Joitakin
yksittäisiä myöhästymisiä voi olla.
. Esimerkiksi moni aivan huikea käsityöihminen lopettaa käsityöt, eikä
niiden tilalle löydy muuta. Kunnan ympäristösihteeri Erja Klemelä pitää yhtenä mahdollisuutena yhteydenottojen lisääntymiseen Kiimassuon ja Sukulan
välillä suoritettua puuston kaatamista.
Hän huomauttaa kuitenkin asian vaativan ennen tarkempien
johtopäätösten tekemistä tähän-
astista tarkempia tutkimuksia. Jo perusterveydenhuollossa pitäisi tunnistaa, onko ikääntyvän valittama
fyysinen vaiva puhtaasti fyysinen,
vai onko taustalla enemmän sosiaalista tai psyykkistä pahoinvointia,
Penttilä muistuttaa.
Tärkeimpänä kohderyhmänään
naiset pitävät niitä ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet
esimerkiksi erilaisten eläkeläis- ja
muiden yhdistysten toiminnan ul-
kopuolelle. Näyttäisi siltä, että tilanne on
aika hyvin hallinnassa, Finavian
viestintäjohtaja Mikko Saariaho
sanoo STT:lle.
Aluelennonjohdon työntekijät aikoivat palata työpaikalleen tänään
aamukuudelta. Ne koskevat
yhteensä noin 70 henkilötyövuoden vähentämistä.. He vastustavat suunnitelmaa siirtää aluelennonjohto
Helsinki-Vantaan lentokentälle ja
irtisanoa henkilöstöä Tampereella.
Lennonjohtajien yhdistyksen puheenjohtaja Sami Fabritius kertoo, että ulosmarssin jälkeen tehtävät Tampereella hoidetaan työnantajan edustajien voimin.
Finaviasta kerrotaan, että ulosmarssin vaikutukset lentoliikenteeseen jäävät vähäisiksi. Myös
sotaveteraanit ovat kohderyhmää,
jolle erityisesti kuntoutuspalvelut
ovat tärkeitä.
??Kaikki lähtee yksilön kunnioituksesta, naiset huomauttavat.
Ainakin alkuun ryhmä kokoontuu tiistaisin kello 9?15 Vanhalla
Kutomolla
9
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. pantit 0,80
279
pack
3 pack/tal
Ilman Plussa-korttia 3,85/pack
(1,02/l)
Atria
-17%
PERHETILAN BROILERIN FILEESUIKALEET
300g 8,30/kg
2
Kariniemen
Pirkka
PORSAAN SISÄFILEET
naturell ja marinoitu
9
95
kg
49
KANANPOJAN
MINUUTTIPIHVIT
JA SISÄFILEET
11
95
kg
-16%
rs
Ilman Plussa-korttia 2,99/rs (9,97/kg)
Ilman Plussa-korttia 12,05-13,06/kg
Laineen Marja ja Jukka lähtevät eläkkeelle 1.6.2013
Koru- ja kuvapisteestä Cittarin kauppakäytävältä.
-50%
pois!
Koko varasto tyhjäksi, kaikki
FORSSA
%
0
-5
Palvelemme ma-pe 8-21 la 8-18 su 12-18 | Yhtiönkatu, 30100 Forssa | puh. alv. pantit 1,60
KUORETTOMAT
PIKKUNAKIT
149
rs
KIVENNÄISVESI
1,5l 4-pack
499
ps
pack
COCA-COLA
1,5l 2-pack
0,66/l sis. 010 538 3500 puhelun hinta 01053-alkuisiin numeroihin 8,35 snt/puh + 12,09 snt/min (sis. HUHTIKUUTA 2013
ät
t
eiv
Vihannekse
L
t
ä
lm
e
d
e
t
H
ia
ria
tisto
eri
te
au
ot At
au
talJ
ivä
S
at Leiv
Kala
at
Kal
t
a
Lih
K-Kauppiaan tuoreimmat
ruokatarjoukset.
HINNAT VOIMASSA PE-SU 26.-28.4.2013, ELLEI TOISIN MAINITA
K-citymarketin kahviosta:
KAHVI JA VAPPUMUNKKI
200
yhteensä
www.k-citymarket.?
Pirkka
VIHREÄT VIINIRYPÄLEET
-24%
500g rasia 2,98/kg Intia
1
-42%
Kapteenin
49
HUNAJAPIPPURIPIHVIT
PORSAAN ULKOFILEESTÄ
Santa Maria
TEXMEX TORTILLA
4 kpl/pkt, alkuperämaa Saksa
320g 3,13/kg
1
9
00
rs
95
pkt
Ilman Plussa-korttia 1,74/pkt (5,14/kg)
Ilman Plussa-korttia 1,99/rs (3,98/kg)
kg
Pirkka
KIRSIKKATOMAATTI
0
250g 2,76/kg Hollanti
69
-34%
Portti
Bonaqua
250g/ps 5,96/kg
0,57/l sis. 24%).
STT
Katainen
harmistui
Suomen
ilmapiiristä
Pääministeri Jyrki Katainen
(kok.) harmittelee suomalaisen
yhteiskunnan negatiivista ilmapiiriä. Ihmisten turhamaisuuden vuoksi eläinten kärsimyksiä ei tule sallia. Eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli
toivoi, että valiokunta tekee aloitteesta mietinnön, ja sitä kautta
asia tulisi koko eduskunnan äänestettäväksi.
. Selvitetään ja ratkotaan käytännön kysymyksiä ja minusta silloin kun keskusteluissa voidaan
niin menetellä, ei ole suurempia
ongelmia.
Niinistöltä kysyttiin myös mielipidettä Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimen päätymiseen
?Venäjän aseistautumisen painopiste on
muualla kuin Euroopan vastaisella rajalla.?
tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Suomen poliisin epäiltyjen listan
lisäksi toisellekin listalle. Tämä on ensimmäinen kansalaisaloite, ja sille on luvattu esimerkillistä käsittelyä. Ensimmäisenä jonoon tuli
ennen aamuyhdeksää kokoomuksen Pauli Kiuru. Työpäiviä menetettiin
17 254, kun vuotta aiemmin luku
oli yli 127 000.
Työtaistelun yleisin syy oli työvoiman vähennys tai sen uhka.
Tämä syy aiheutti 40 työtaistelua.
Työnjohto oli syynä 15 työtaistelussa ja palkkavaatimus kuudessa. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Kansalaisaloitteelle
muttei kylliksi tukea
Turkistarhausta ei tultane kieltämään
RISTO JUSSILA
HANNU KUPARINEN
STT
Suomen ensimmäinen kansalaisaloite lainsäädännön muuttamisesta ei kaiken todennäköisyyden
mukaan johda muutoksiin. Saattoipa joku ajatella, että aikainen puhe voisi parantaa
mahdollisuuksia päästä televisioon.
Puheenvuoropyynnöt kirjattiin
kello 13. Useat vastustivat kansalais-
aloitteiden väheksymistä. STT
PERJANTAINA 26. Kyllä kai selvä lähtökohta on
se, että Venäjän aseistautumisen
painopiste ja aihe on muualla kuin
Euroopan vastaisella rajalla.
Niinistö kertoi isännöivänsä 16.?17.
kesäkuuta Naantalin Kultarannassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen
seminaarin, jossa käsitellään myös
Venäjää. Ihmettelisin, jos se vain haudattaisiin, hän
kommentoi.
Turkistarhauspuheita jonotettiin
RISTO JUSSILA
STT
Turkistarhauksen tulevaisuus
näyttää olevan kansanedustajia
kiinnostava aihe. nuotiopiirissä pidettäviä nyyttikestejä. Niinistö ei
pidä ruotsalaiskeskustelua kuitenkaan mitenkään merkittävänä.
Niinistö kommentoi Naton päätöstä rajata sotilasliittoon kuulumattomat maat pois Islannin ilmatilan valvontalennoista sanomalla,
että sama kysymys tulee vastaan
niin pohjoismaisessa kuin EU:n tiivistyvässä puolustusyhteistyössäkin.
. Valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.) lupasikin
aloitteelle asiallista käsittelyä.
Ennen täysistuntoa eduskuntatalon edustalla oli muutaman
kymmenen ihmisen hiljainen
mielenosoitus turkistarhausta
vastaan. Tämän
voidaan katsoa olevan pieni näpäytys pääsihteeri Seppo Tiitisen
suuntaan.
Mitä sitten aloitteelle tapahtuu?
Asia siirtyy maa- ja metsätalousvaliokunnan käsittelyyn. Omaksutun käytännön mukaisesti näin
menetelleet sijoitettiin jonossa
vasta paikalla olleiden jälkeen.
Turkistarhaton Suomi -aloitekampanjan
lekirjoittajamäärä oli 69 381.
Suomen Venäjä-suhteet Niinistön
mielestä käytännönläheiset
Palkankorotuksissa presidentti kannattaa pienituloisia suosivaa ?pennilinjaa?
OLLI KEMPPAINEN
STT
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää Suomen ja Venäjän välisiä suhteita käytännönläheisinä.
Hän uskoo, että Suomi myös nähdään Venäjällä tietynlaisena EUlinkkinä.
Niinistö arvioi suhteita itänaapuriin Politiikan toimittajien aamukahvitilaisuudessa torstaina.
. Entinen valtiosihteeri on ihmeissään paitsi osinkoveroratkaisun käänteistä myös
sote-uudistuksen tilanteesta. Hän piti
sitä saman virheen eri ilmenemismuotona.
Venäjän asevoimien uudistamisesta Niinistö ei ole huolissaan.
Hänen mukaansa kaikkialla pyritään liikkuvuuden lisäämiseen.
. Viime hetkellä tulleet
äimistelivät puheenvuoropyyntöjen suosiota. Aloitteen
vastustajat taas toivat esiin turkistarhauksen merkityksen merkittävänä elinkeinona.
Hyvin monet puheenvuoron
pitäjät kiittelivät lämpimästi, että
kansalaisaloitteella kansalaisten
vaikutusmahdollisuudet lisääntyvät. Pian hänen jälkeensä paikalle saapui vihreiden
Anni Sinnemäki.
Kun kello oli 13, puheenvuoropyynnöt kirjattiin jonosijoituksen
mukaisesti. Niinpä tuloksena on monenmoista sekavuutta
ja osinkoverouudistuksen kaltaista
tunarointia, Sailas kirjoittaa.
Sailas sanoo STT:lle, että talouspoliittinen valmisteluvastuu kuuluu yksiselitteisesti valtiovarainministeriölle. Kuitenkin lukemattomissa
aloitteen vastustajienkin puheenvuoroissa korostettiin eläinten
hyvinvoinnin parantamisen merkitystä.
Vihreiden eduskuntaryhmän nimissä puhunut Anni Sinnemäki
ilmoitti ryhmän kannattavan kieltoa. Kaksi muuta aihetta ovat
Suomen asema muuttuvassa maailmassa ja heikentyneen Euroopan
asema.
Kultarannassa voidaan puhua
presidentin mielestä myös Natosta, jonka jäsenyydestä on virinnyt
keskustelua Ruotsissa. Hallituksen neuvottelut muistuttavatkin ?
kauniisti sanoen . Johonkin se raja, katto, johon
asti ei-Nato-jäsenet voivat olla mukana, asettuu.
Niinistöltä kysyttiin kantaa tuleviin
työehtosopimusneuvotteluihin.
Hän sanoi suosivansa ?pennilinjaa. Näin ei nyt ole tehty. Jos päädytään palkankorotuksiin niin minusta on paljon syitä,
jotka puoltavat sitä, että siinä yhteydessä kyettäisiin matalapalkkaaloja jollain tavalla muistamaan.
Prosenttikorotukset eivät ole kovin merkittäviä siellä suunnassa
yleensä.. Sa moin ilmoitti vasemmistoliiton Silvia Modig. Tämä oli selvä henki useimmissa puheenvuo-
roissa. Onkin hyvin harvinaista, että puheita jonotetaan.
Puheenvuoropyynnön saattoi
esittää myös sähköisesti. eli nykyvaluutassa samansuuruisia sentti- tai euromääräisiä korotuksia.
. Työtaistelujen määrää vähensi viime
vuonna työ- ja virkaehtosopimusten voimassaolo useimmilla sopimusaloilla.
Työtaisteluihin osallisten työntekijöiden lukumäärä oli viime
vuonna 14 984, eli vähemmän
kuin koskaan aiemmin 1970-luvulta lähtien. Tosin
muutama sosiaalidemokraattikin
oli siirtymäajan kannalla.
Aloitteen puoltajien lähtökohtana oli eettisyys. Pääministerin ja valtiovarainministerin yhteistyö on ratkaisevan tärkeää. Jos asioista päätetään kuin nuotiopiirissä, ei synny
mitään johdonmukaista talouspolitiikkaa. Ohjeiden mukaan valiokunnan on kuuden kuukauden kuluessa reagoitava aloitteeseen. STT
Työtaistelujen
määrä lähes
puolittui viime
vuonna
Suomessa käytiin viime vuonna
86 työtaistelua, kertoo Tilastokeskuksen tuore julkaisu. Kataisen mukaan se uhkaa jo
lamaannuttaa tekemisen.
Katainen sanoi kokoomuksen
puoluehallituksen kokouksessa
torstaina, että päämäärien sijaan
nyt puhutaan liikaa prosesseista,
kyseenalaistamisesta on tullut itseisarvo ja muista etsitään liiaksi
virheitä.
Katainen kiistää, että hänen
harmistuksensa taustalla olisi hallituspuolueiden kannatuksen laskeminen tuoreissa mielipidemittauksissa. Jos valiokunta
päättää tehdä aloitteesta mietinnön, aloite tulee aikanaan täysistuntokäsittelyyn.
Puheenvuorojen perusteella
voi jo ennustaa, että aloite tulee
vielä suureen saliin. Kumpikin oli
kuitenkin valmis siirtymäaikaan.
Muiden ryhmien edustajat kertoivat vastustavansa aloitetta. 10 Uutiset
Sailas:
Hallituksen
neuvottelut kuin
nyyttikestejä
Valtiovarainministeriön entinen
valtiosihteeri Raimo Sailas arvostelee kovin sanoin hallituksen talouspoliittista päätöksentek oa.
Sailas kirjoittaa Kanava-lehdessä, että onnistunut talouspolitiikka edellyttää, että valtiovarainministeriön johdolla ja vastuulla laaditaan hallituksen neuvotteluja
varten kattava pohjapaperi perusteluineen, toimenpide-ehdotuksineen ja vaikutusarvioineen.
. Viimeksi
työtaisteluja on ollut yhtä vähän
vuonna 2004.
Työtaistelujen määrä väheni lähes puolella vuodesta 2011, jolloin käytiin 163 työtaistelua. Näin voisi päätellä ainakin siitä, että puheenvuoropyyntöjä jonotettiin tiukasti jo
torstaiaamusta.
Edustajat halusivat päästä jonottamalla sanomaan mielipiteensä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Turkistarhauksen kieltämistä ehdottava aloite sai eduskunnan lähetekeskustelussa sinänsä hyvän vastaanoton, mutta se ei kuitenkaan
riitä.
Keskustelusta ilmeni, että
eduskuntaryhmät ovat pääasiassa aloitteen hylkäämisen kannalla. Tuolloin paikalla oli 24
edustajaa
Onhan hän ollut urallaan eurooppaministerinäkin. Hän kuitenkin päätti erota.
Palkkauksen tasaarvoa pohtineen
ryhmän työ jumiutui
ANNIINA LUOTONEN
STT
mielenilmaus pidettiin eduskuntatalon edessä eilen ennen eduskunnan lähetekeskustelua. Toimintaan osallistuminen
voi olla kannattavaa lyhyellä tähtäimellä, jos sitä pelkässä rahassa mitataan. Pyrimme eri tavoin
haittaamaan rikollisryhmien toimintaa, jotta ne eivät pääse syöpä-
kasvaimen tavoin levittäytymään
osaksi laillista yritystoimintaa, sanoi sisäministeri Päivi Räsänen
(kd.).
Keskusrikospoliisin (KRP) arvion mukaan rikollisryhmät ovat jo
soluttautuneet ravintola- ja rakennusalalle sekä perintäbisnekseen.
Rikollisryhmät pesevät esimerkiksi huumekaupalla tienattua rahaa
yrityksissä.
. Muut eduskuntaryhmät
antoivat tiistaina tukensa Kaikkoselle. Oikeusministeri AnnaMaja Henrikssonin (r.) mukaan
tämä koskisi rikoksista tuomittuja.
. Poliisijohtaja Robin
Lardotin mukaan niistä noin puolet on niin sanottuja liivijengejä ja
loput edustavat muuta järjestäytynyttä rikollisuutta.
Naisten ja miesten epätasa-arvoista palkkausta pohtineen ryhmän
työ on jumiutunut.
Kolmikantaisen ryhmän tavoitteena on ollut päivittää tasa-arvolakia niin, että sukupuolten perusteettomia palkkaeroja saataisiin
pienennettyä.
Ratkaisua on yritetty löytää varsinkin palkkojen kattavammasta
kartoituksesta.
Ryhmästä kerrotaan, että työmarkkinajärjestöillä oli jo yhteinen esitys, mutta se ei kelvannut
hallituspuolta edustavalle sosiaalija terveysministeriölle. Ryhmän
puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen ei suostunut kertomaan, koska Lehtomäen nimi tuli esiin. Samalla hänestä tulee valiokunnan
varapuheenjohtaja.
Vastaavasti Kaikkonen siirtyy
Lehtomäen paikalle talousvaliokuntaan. Kun tuomioistuimen päätös
tuli, siinä kanki taipui.
Hän viittasi tällä ?Kanki-Kaikkosen. Esimerkiksi selvitetään,
voidaanko rikoshyödyn suhteen
ottaa käyttöön käännetty todistustaakka. Aloitteen lopullinen al-
Hallitus pyrkii sulkemaan
rikollisryhmien rahahanat
Rikollisuus soluttautunut ravintola- ja rakennusaloille
PAULA ROPPONEN
STT
Hallitus yrittää estää järjestäytyneen rikollisuuden ujuttautumisen
elinkeinoelämään ja muuhun lailliseen toimintaan yhteiskunnassa.
Se hyväksyi torstaina ensimmäisen strategian järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi. Kuluneella viikolla työryhmälle myönnettiin kaksi kuukautta lisäaikaa toukokuun loppuun.
Akavan johtajan Maria Löfgrenin
mukaan sosiaali- ja terveysministeriö tavoittelee sellaista sääntelyä,
jota työnantajapuoli ei tule hyväksymään.
. Jos hänellä olisi esimerkiksi
asunto, luksusmökki, kalliimpi vene tai auto, hän saisi itse näyttää
toteen, mistä hän on rahan saanut, Henriksson sanoo.
KRP:n arvion mukaan Suomessa toimii 80 järjestäytynyttä rikollisryhmää. Tämä on hyvin vaarallinen ilmiö, jos se pääsee leviämään, Räsänen perustelee.
Vastedes selvitetään, voidaan-
ko joiltakin rikoksiin syyllistyneiltä evätä elinkeinotoiminnan erilaisten lupien saaminen. Hallituksen strategiassa on yhteensä 20
erilaista keinoa. Kaikkonen halusi itse
lähteä pois suuresta valiokunnasta.
Keskiviikkona hän ilmoitti jättävänsä suuren valiokunnan varapuheenjohtajuuden. tyytyneen päätökseen. Menetettäväksi
tuomitun rikoshyödyn perintää tehostetaan. Epäselväksi jäi, oliko Puumala ehdolla vielä keskiviikkona.
Suuri valiokunta saa Lehtomäestä
kokeneen poliitikon. Viime aikoina hän on ollut tosin hieman sivussa EU-asioista. Hän
vain mainitsi, että puolueen työvaliokunta esitti yksimielisesti Lehtomäkeä.
Torstain Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että varapuheenjohtajan
paikalle olisi tulossa kansanedustaja Tuomo Puumala. Muun muassa ni-
mettömänä todistamisen mahdollisuutta harkitaan. Ministeriö on ollut aika tiukkana tietyistä asioista, mutta me tiedämme jo nyt, että ne eivät tule
koskaan käymään työnantajapuolelle, Löfgren sanoo.
Ministeriön tarkoitus on Löfgrenin mielestä hyvä, mutta pelkona
on, että neuvottelut jumittuvat kokonaan.
. Kolmikantaisessa kompromissimallissa on kyse siitä, että sovitaan ratkaisuita, jotka eivät ole ke-
Palkkavertailua
haluttaisiin
helpottaa
???Työpaikan on laadittava vuosittain tasa-arvosuunnitelma, jos
työntekijöitä on yli 30.
???Suunnitelmassa on kiinnitettävä erityisesti huomiota palkkauksen tasapuolisuuteen miesten ja
naisten välillä.
???Säännökset sisältyvät vuonna
2005 päivitettyyn tasa-arvolakiin.
???Hyvin pian lain säätämisen jälkeen huomattiin, että velvoitetta
palkkojen kartoittamiseen pitää
vielä täsmentää. Kansanedustaja Paula Lehtomäki jättää talousvaliokunnan ja siirtyy EU-asioista
päättävään suureen valiokuntaan
Antti Kaikkosen seuraajaksi. Taustalla oli perussuomalaisten häneen kohdistunut epäluottamus.
Keskustan eduskuntaryhmä päätti torstaina kierrätyksestä. Jälkipyykissä kanki ei sitten enää taipunut.
Perussuomalaisten ryhmä vaati viime viikolla Kaikkosen eroa
valiokunnan varapuheenjohtajan
paikalta. Hän
kuitenkin uskoo ?pienellä opiskelulla sijoittumaan kartalle?.
Tiilikainen kehui, että paras
mahdollisista ehdokkaista valittiin
tälle paikalle. Hän myös korosti, että talousvaliokunnassakin Kaikkosen EU-tiedolla on käyttöä.
Tiilikainen myös kertasi, että
Kaikkonen on ollut neljä vuotta erilaisissa myllerryksissä.
. Myös luottamushenkilöiden tiedonsaantioikeutta ja työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia on haluttu parantaa.
???Näitä puutteita on nyt yritetty
ratkoa kolmikantaisessa työryhmässä, joka aloitti työnsä viime
lokakuussa.
???Ryhmän tehtävänä on kirjoittaa esitys hallituksen esitykseksi
toukokuun loppuun mennessä.
Lähde: Tasa-arvovaltuutetun toimisto:
http://www.tasa-arvo.fi
nenkään näkökulmasta selkävoittoja.
Löfgrenin mielestä ratkaisun
löytyminen työmarkkinajärjestöjen kesken oli hyvä osoitus siitä,
että neuvotteluyhteys toimii.. HUHTIKUUTA 2013
tippui kiitosta
eduskunnassa
Lehtomäki
korvaa Kaikkosen
Keskusta kierrättää valiokuntapaikkoja
RISTO JUSSILA
STT
Lehtikuva
Keskusta kierrättää eduskunnan
valiokuntapaikkoja. Strategiassa ensisijaista on, että rikollisryhmän toimintaan osallistuminen
pyritään tekemään kannattamattomaksi.
. Uutiset 11
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Jo päivällä Puumala ilmoitti, ettei hän pyri tälle
paikalle
10-21, la 10-18, su 12-18.. klo 9.
Tervetuloa avajaisiin!
KAIKKI LOPUT
VERHOKANKAAT,
KEITTIÖTEKSTIILIT,
TAULUT, KYNTTILÄT
JA MUUT
SISUSTUSTUOTTEET
-90%
normaalihinnoista
KAIKKI LOPUT KEITTIÖTARVIKKEET, VIHEROSASTON TUOTTEET,
PELIT
JA ELOKUVAT
-70%
normaalihinnoista
KAIKKI LOPUT
KODINKONEET
-50%
TÄÄN
VÄHIN
normaalihinnoista
Tarjoukset koskevat tavaratalon varastossa olevia tuotteita sekä mallikappaleita. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
LÄNSIKESKUKSEN HUIKEA
MUUTTOMYYNNIN
LOPPURYSÄYS!
Arvoisat asiakkaamme,
KIITOS
kuluneesta 22 vuodesta Länsikeskuksen
Kodin Ykkösessä, joka sulkee
ovensa sunnuntaina 28.4. 12
PERJANTAINA 26. Tarjous ei koske tilaustuotteita. Ei etukäteisvarauksia.
kodin1.com
Tarjoukset voimassa 26.4.2013 alkaen niin
kauan kuin tavaraa riittää VAIN Länsikeskuksen
Kodin1-tavaratalossa.
AUKI 24/7
Seuraa meitä osoitteissa: www.facebook.com/
kodinykkonen ja www.pinterest.com/kodin1
SUOMEN SUURIN SISUSTUSTAVARATALO
Turku, Länsikeskus, Viilarinkatu 5.
Avoinna ark. klo 18.
Nähdään uudessa Raision
Kodin Ykkösessä torstaina 2.5
Presidentti Giorgio
Napolitano nimitti hänet tunnustelijaksi keskiviikkona.
Italia on ollut poliittisessa kriisissä
kaksi kuukautta, kun mikään puolueryhmittymä ei saanut helmikuun vaaleissa riittävää enemmistöä parlamentin molempiin kamareihin.
Poliittisten analyytikoiden mu-
kaan Letta saisi hallituksen kasaan
jo tällä viikolla.
Lettan kanssa keskustellut oppositiopoliitikko kertoi, että tunnustelija on toiveikas.
. He eivät
tiedä, mitä opettaminen vaatii,
Rörbech kuvailee.
Bostonin pommimiehet
suunnittelivat iskua New Yorkiin
STT?Reuters
Washington Bostonin pommi-
miehet Tamerlan ja Dzhohar Tsarnajev suunnittelivat iskevänsä maratonpommien jälkeen myös New
Yorkissa, kertoivat yhdysvaltalaiset poliisilähteet torstaina. Työnantaja KL vaati
koulujen johdolle vapaammat kädet päättää yksittäisten opettajien työajan käytöstä ja sai tahtonsa
pitkälti läpi.
Opettajaliitolle hallituksen väliintulo tarkoitti käytännössä tappiota, vaikka hallituksen ratkaisu
sisältääkin joitakin myönnytyksiä.
Hallitus uskoo saavansa päätök-
sen pikavauhtia läpi parlamentissa, sillä kiistaan puuttumista on
tukenut laaja rintama. Lopulta se on ohi, kahta lastenlastaan kaitseva isoäiti Kirsten
Rörbech huokaisi.
Hallitus seurasi työkiistaa pitkään sivusta. Maan hallitus vahvisti torstaina puuttuvansa neljättä viikkoa jatkuneeseen konfliktiin.
Piste opettajien työsululle
Pitkän koulutauon päättyminen helpotus tanskalaisille lapsiperheille
TANELI MÄNNIKKÖ
STT
Kööpenhamina Vihdoin se on
ohi. Tieto perustuu yhteenotossa haavoittuneen Dzhoharin
kuulusteluihin sairaalassa. Jos kaikki menee toivotusti,
oppilaat voivat palata kouluihin
maanantaina, pääministeri Helle
Thorning-Schmidt totesi tiedotustilaisuudessaan.
Päätös otettiin pääosin kiitollisena vastaan Kööpenhaminan kaduilla.
. Uutiset 13
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Maan hallitus vahvisti torstaina puuttuvansa neljättä
viikkoa jatkuneeseen konfliktiin.
. Hallitus ja KL ovat niin
vahvoja verrattuna opettajaliittoon.
Kirsten Rörbech ei ylipäänsä
ole vakuuttunut siitä, miten kouluasioita Tanskassa hoidetaan.
Hänen mukaansa liian monet oppilaat päättävät koulun osaamatta
edes lukea kunnolla. Yhtenä
kohteena New Yorkissa olisi ollut
Times Squaren alue Manhattanilla.
Bostonin maratonpommit räjäytettiin maanantaina.. Puhutaan paremmasta koulusta, mutta samaan aikaan vaaditaan opettajia työskentelemään
enemmän. Keld-isä ei ollut
erityisen tyytyväinen ratkaisuun.
Italiassa pilkotti valoa tunnelin päässä
STT?AFP?Reuters
Rooma Italiassa nähtiin torstaina valonpilkahduksia tunnelin
päässä, kun hallitustunnustelija ja pääministeriehdokas Enrico Letta keskusteli parlamentin
ryhmien kanssa hallituksen muodostamisesta. HUHTIKUUTA 2013
lehtikuva
Tanskan yhteiskuntaa ravistellut opettajien työsulku on tulossa tiensä päähän. En pidä siitä, että hallitus on
puuttunut neuvotteluihin, mutta
perheelle on tietenkin hyvä, että
lapset pääsevät taas kouluun.
Joanna Rörbech Damsted, 10,
ja velipoika Hugo, 7, pääsivät
puolestaan isoäiti Kirstenin Rörbechin kanssa Kööpenhaminan
kansallismuseoon. Hän ei erityisemmin odota ensi maanantaita.
. Ei ole aikaa valmisteluun, kokouksiin tai keskusteluihin vanhempien kanssa. Isoäiti on ollut
arjen palapelissä suurena apuna,
mutta välillä äiti on joutunut ottamaan töistä vapaata. Voimasuhteet ovat epätasapainossa. Opettajaliitto ja
työnantajapuoli Kommunernes
Landsforening (KL) vieroksuivat
kuitenkin neuvottelupöytää niin
pitkään, ettei hallitus enää jäänyt
katselemaan pattitilannetta.
. Suunni-
telma kuitenkin kariutui poliisin ja
kaksikon aseelliseen yhteenottoon
Bostonissa. Toisinaan
lapset ovat tulleet mukaan työpaikalle.
Joanna on ollut työsulun aikana myös koulussa joitain päiviä
viikossa, sillä kaikki opettajat eivät kuuluneet työsulussa olleeseen opettajaliittoon. Hän sanoi meille, että tunti
tunnilta tuntuu enemmän siltä,
että asiat menevät parempaan
suuntaan, siinä missä alussa hän
oli epätoivoinen.
. Työsulku
ehti venyä jo niin pitkälle, että jatkokoulutuksen kannalta tärkeät
kevään loppukokeet olivat vaarassa. Tanskan yhteiskuntaa ravistellut opettajien työsulku on tulossa
tiensä päähän. Oppilasjärjestöt olivat vaatineet lisää valmistautumisaikaa, ja saivat tahtonsa läpi.
Huhtikuun alussa alkanut työsul-
ku on pakottanut satojen tuhansien oppilaiden vanhemmat etsimään poikkeusjärjestelyjä arjen
pyörittämiseen.
Jyllannin puolella Fredericiassa
asuva Keld Schou oli ottanut torstain vapaata ja lähtenyt poikansa
Karl-Antonin, 10, kanssa retkelle
pääkaupunkiin. Asiaan oli tarpeellista puuttua,
jotta lapsemme voivat taas mennä
kouluun, Thorning-Schmidt kommentoi väliintuloa.
Työkiistassa on taitettu peistä lähinnä opettajien työajasta; miten
se jaetaan opetuksen ja valmistelun välillä. Isoäidin kanssa on ollut mukavaa, Joanna hymyilee.
Entisenä opettajana isoäiti
Kirstenin sympatiat ovat opettajaliiton puolella.
. Thorning-Schmidtin mukaan
toukokuun alkuun suunniteltuja
kokeita siirretään. Rörbechin
mielestä päättäjät eivät ole täysin
perillä opettajien työstä.
Laukut . Kosmetiikka
. Jalkineet
. Kodintekstiilit . Puutarhakalusteet . HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
ASIAKASOMI
Asiakasomistajapäiviä vietetään myös Prismojen ravintolamaailmoi
RATKAISEVAN
prisma.fi
. Remontointi- ja autotarvikkeet
. Pienelektroniikka
. Imurit . 010 76 5858, ma?pe klo 8?20, (0,0828 ?/puhelu + 0,1199 ?/min).. Televisiot . Bonus alkaa kertyä 50 euron kuukausiostoilla.
Asiakasomistajaksi liityttäessä annettavat tiedot tallennetaan S-ryhmän asiakasomistajaja asiakasrekisteriin. Polkupyörät . Sport . Lelut . Astiat . Tietotekniikka . Mopot . Lahjatavarat . Hygienia . Lisätietoa asiakasomistajuudesta saa osoitteesta: hameenmaa.fi tai
asiakasomistajapalvelusta p. Grillit ja grillaustarvikkeet
. Kukat
. Konsolipelit
prisma.fi
S-Etukortilla
-1
5%
. %
5
1
%
%
5
5
%
-1
%
5
5
1
%
%
5
5
%
1
%
5
-5 1
%
%
5
5
%
1
%
5
5
%
1
%
5
5
1
%
%
5
1
5
%
%
5
Prismoissa
sunnunt
%
1
5
%
5
-5 1
%
%
5
-5
1
-
14
PERJANTAINA 26. Vaatteet . Pienet kodinkoneet . Kirjat
. Valaisimet
. Isot kodinkoneet
-5%
S-Etukortilla
Primoissa edut eivät koske eläinten ruokia, elintarvikkeita, sanoma- ja
aikakauslehtiä, tupakointi- ja alkoholituotteita, vaippoja, pehmopapereita,
Poimuri.fi:n latauskortteja, maksullisten tv-kanavien kortteja, 3G-paketteja,
puhelinliittymiä eikä Saunalahti Prepaid -kortteja.
Asiakasomistajaksi liityttäessä maksetaan Osuuskauppa Hämeenmaan osuusmaksu 100 ?.
Osuusmaksun voi maksaa kerralla kokonaan, tai liityttäessä 20 eurolla, jolloin loppuosa
maksetaan kertyvällä Bonuksella 24 kk kuluessa
TI
Peruna
Ananas
Jääsalaatti
Alkuperämaa Costa Rica
Alkuperämaa Espanja
089
099
/kg
n. %
5
1
%
%
5
5
%
-1
%
5
5
1
%
%
5
5
%
1
%
5
-5 1
%
%
5
5
%
1
%
5
5
%
1
%
5
%
-15 %
5
1
5
%
%
5
taihin
28.4.
saakka
%
1
5
%
5
-5 1
%
%
5
-5
1
-
15
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. 18, SU 12 . 18,72 + pantti 3,60)
6,95
22,32
Marli
Juissi
mehujuomat
1l
0
69
Meira
Kulta Katriina kahvi
Suodatin- ja pannujauhatus
tai tummapaahto
500 g (5,38/kg)
2,69
Fazer
Nami munkki
336 g (8,30/kg)
2,79
Malviala
Tippaleivät
110 g (18,09/kg)
1,99
Fazer
Pullava täytepitko ja
Pullava kausimaku
420 g (6,17/kg)
2,59
Ingman
Vanilja
kermajäätelö
1l
1,49
PRISMA FORSSA
MA-PE 8 . 21, LA 8 . lauaNTaI
PalvEluTOrIlTa TOrSTaI . HUHTIKUUTA 2013
KE
Sä
O
Fo
P
rs N
sa
au Ih
n
a
Pr
ism K
I
a
ISTAJAPäIVäT
ss
a
issa (Buffa, Presso, Hesburger) sekä Emotionissa S-Etukortilla ?15 %
HUHTIKUU 2013
EDULLINEN
795
MEGAateria
Voimassa Hesburgerin
Bonuskortilla ja S-Etukortilla
PalvEluTOrIlTa TOrSTaI . TI
HK
Aito nakki
500 g (4,98/kg)
2
49
Rainbow
Salaattijuustokuutiot
175 g (8,86/kg)
1,55
Vaasan
Muhkusämpylät
400 g (3,83/kg)
1,53
X-tra
Virvoitusjuomat
Valio
Hyvä suomalainen
arkijuusto
1,25 kg (4,79/kg)
5,99
Hinta voimassa
alk. 4,55 + pantti 2,40)
24 x 0,33, 7,92 l (2,36/l)
(sis. 16.4.2013
Koff III
Appelsiini, Cola ja Cola Light
6 x 1,5 l, 9 l ( 0,51/l)
(sis. 100 g (6,90/kg)
Alkuperämaa Suomi
0 69
/kpl
/kg
KE . TI
Snellman
Baby ribs
Alkuperämaa Suomi
599
1
190
Wotkin?s
TO . lauaNTaI
Atria
Wilhelm
grillimakkarat
1
400 g (4,98/kg)
99
Hätälän
Helsingin Kalansavustamo
Loimulohifilepala
Kokonainen
savukirjolohi
Alkuperämaa Suomi
/kg
Atria Perhetilan
Atria
Atria
480?600 g (14,56?11,65/kg)
Alkuperämaa Suomi
400 g (9,88/kg)
Alkuperämaa Suomi
600 g (12,65/kg)
Alkuperämaa Suomi
Ohut leikkeet
6,99
Paistijauheliha
3,95
Broilerin grilliduo
7,59
Tosi murea
palvikinkku
150?200 g
(19,00?14,25/kg)
2,85
995
/kg
/kg
TO . 18
Tapulikuja 6, p. 03-843 30
Fazer Leipomosta
Moniviljaleipä
450 g (7,09/kg)
3,19. TI
TO
Taustalta löytyy myös elintarvikekaupan keskittyminen S- ja Kryhmien käsiin.
Huolestuttavaa on Remeksen
mukaan myös eri käsitteiden sekaannus.
Suomessa myydään elintarvikkeita kotimaisina vaikka vaikka
vain pieni osa elintarvikkeesta olisi oikeasti peräisin Suomesta.
??Onko helsinkiläiselle Tallinnan elintarvikkeet enemmän lähiruokaa, kuin Lapin poronliha, Remes kyselee.
Remeksen yrityksen suurin asiakas on Eerikkilän urheiluopiston
ravintolapalveluista vastaava Tiina ja Veli-Matti Kosken MokkerMeija Oy. 16
PERJANTAINA 26. Asiakkaaksi pääsee netin
kautta kirjautumalla.
Remes sanoo lähiruokatukussa olevan tuotteita tällä hetkellä
noin 30 tuottajalta. Tuoteryhmiä
on kaikkiaan viitisenkymmentä
ja tuotenimikkeitä vajaat tuhat.
Mukana ovat niin jauhot, lihat,
kananmunat, mehu, limonadit
kuin säilykkeet.
Esimerkiksi lihaa ja lihatuotteita Remes hankkii myyntiin Paijan tilateurastamolta Urjalasta, Jukan kotilihasta Huittisista,
Kotipalvista Humppilasta, Jouni Partaselta Liedosta ja Metsä-. Asiakkaita Remes etsii ammattikeittiöitä niin ravintoloista, kahviloista kuin keskuskeittiöistä.
Asiakkaaksi kelpuutetaan myös
paikalliset ruokapiirit ja pitopalvelut, jotka ovat kiinnostuneita paikallisista herkuista ja elintarvik-
keista. Pienellä panostuksella saataisiin myös
työpaikkoja säilymään kotimaassa, Remes sanoo.
Remes tietää hyvin, että hänen
LähiPuoti Remes Oy on liian pieni tekijä kamppailemaan suurista elintarvikkeiden massatilauksista, mutta joidenkin tuotteiden
kilpailutuksissa hän haluaisi olla
mukana.
Remeksen mukaan lähiruoasta
puhutaan nykyisin paljon erilaisissa seminaareissa.
Tämä lähiruokaan liittyvä seminaari-innostus ei ole muuttunut toimintatapojen muutokseksi. Halvimpien elintarvikkeiden hankinnassa,
kotimainen työ häviää ja samalla
häviävät myös työpaikat. Remes tietää hyvin, että hänen LähiPuoti Remes Oy on liian pieni tekijä kamppailemaan suurista elintarvikkeiden massatilauksista, m
hän haluaisi olla mukana.
Pelkkä innostus ei kanna lähiru
Lähiruokatukun vetäjä Kimmo Remes kaipaa kuntapäättäjiltä selkeitä linjauksia
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
HUMPPILA Humppilaan 2-tien
varteen lähiruokatukun avannut Kimmo Remes kaipaa kuntapäättäjiltä selkeitä päätöksiä lähiruoan aseman parantamiseksi.
Hänen mukaansa on murheellista, että julkisissa kilpailutuksissa
ainoaksi kriteeriksi näyttää muodostuneen halvan hinnan perässä
juokseminen.
Tämä johtaa Remeksen mukaan heikkotasoisempien elintarvikkeiden käyttöön ja lähiruoan ja
kotimaisen tuotannon syrjäytymiseen.
??Elintarvikkeiden kilpailutuksessa voitaisiin lähiruoka ottaa
paremmin huomioon. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
TALOUS
Kimmo Remeksen lähiruokatukulla on varasto Humppilassa
Talous 17
Forssan Lehti | PERJANTAINA 26. Viidessä
vuodessa yhtiö arvioi vähentävänsä
väkeä yhteensä 2 500 hengellä. 155 juorua
voisi lähteä heti liikkeelle, jos tahtoisin. Suurin osa vähennyksistä kohdistunee
Suomen ulkopuolelle.
Tänä vuonna työpaikkoja lähtee
770 ja leikkuri iskee koviten Saksaan. Jos markkina huononee eikä
kannattavuutemme parane, silloin
tietysti joudutaan tekemään lisätoimia, hän sanoi STT:lle.
Seitovirta huomautti, että Inoxum-ostosta edeltänyt ?vanha Outokumpu. Remes myöntää, että asiakkaita saisi
olla lisää.
Asia kiinnostaa, mutta olemassa
olevien toimintamallien murtaminen on vaikeaa.
rusti oman yrityksen, jossa hän on
työskennellyt aina yksin. Niin liikkeen
Irja von Hertzen on nauttinut työstään forssalaisasiakkaiden parissa.
laajentaminen onneksi jäi, von
Hertzen sanoo.
Lähes kaikki von Hertzenin asiakkaat ovat vakioasiakkaita, jotka ovat saattaneet käydä kampaamossa jo useita vuosikymmeniä.
von Hertzen ottaa vastaan vain yhden asiakkaan kerralla. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanava-
na von Hertzenillä on kunnallispolitiikka. Fuusiosta haetaan noin 200
miljoonan euron synergiaetuja, mikä vaatii myös henkilöstövähennyksiä.
Inoxum-kaupan yhtenä tavoittee-
na on leikata ruostumattoman teräksen tuotantokapasiteettia Euroopassa, jotta kroonisesti tappiollinen
ala tervehtyisi. Jouduin vuokraamaan
Rautatienkadun varrelta pienen
hellahuoneenkin, jonka vuokraan
kului puolet harjoittelijan 60 markan kuukausipalkasta, von Hertzen muistelee.
Vuoden 1969 syyskuussa hän pe-
mutta joidenkin tuotteiden kilpailutuksissa
uokaa
rannan Lihasta Punkalaitumelta, jolta saadaan esimerkiksi karitsanlihaa.Kuluttajakauppaa
varten Remes on avaamassa pikapuoliin myyntipisteen Humppilaan ja myöhemmin Forssaan.
Tänä vuonna Remes arvioi yrityksen liikevaihdoksi kertyvän
100?000???150?000 euroa.
Noin 250?000???300?000 euron
liikevaihdolla Remes arvioi yrityksen alkavan jo kannattamaan. Yhtiö on jo aiemmin
kertonut, että aikoo muun muassa
sulkea Saksassa sijaitsevan Krefeldin sulaton.
Fuusion jälkeen Outokumpu työllistää maailmanlaajuisesti yhteensä
15 700 ihmistä. Hän kysyi, haluanko jatkossa elää jatkuvassa kiireessä ja paineissa. Hän on ollut mukana
Forssan Kokoomuksessa viitisentoista vuotta, josta noin kymmenisen vuotta myös puolueyhdistyksen hallituksessa.
Tällä valtuustokaudella hän on
yhdyskuntalautakunnan jäsen. Sitä ennen liike toimi Kartanonkadun varrella.
??Oppisopimuskoulutus on hyvä
väylä ammattiin. päivä toukokuuta kutsumalla mukaan asiakkaat, ystävät ja yhteistyökumppanit.
MIKÄ NAINEN?
Nimi: Irja von Hertzen
Ammatti: kampaamoyrittäjä
Ikä: 67 vuotta
Koulutus: oppisopimuskoulutus,
alalla jatkuva kurssitus
Työkokemus: kolme vuotta oppisopimuskoulutuksessa, itsenäinen
yrittäjä 8.9.1969 lähtien. Minun tehtäväni on säilyttää asiakkaiden luottamus, sillä
hänelle minä työtäni teen. Pekolanraitin varrella von Hertzenillä on
ollut Kampaamo Ipe 1980-luvun
alusta. Suomessa ei ilmeisesti
juuri nyt ole tiedossa kovin mittavia
vähennystarpeita, mutta hän ei sulje pois, etteikö niitä voisi myöhemmin ilmaantua.
. Aikaisemmin hän on ollut mm. Forssan Hiusyrittäjien puheenjohtajana 30 vuotta 1980-luvulta lähtien.
Lisäksi hän on ollut Forssan Yrittäjänaisten hallituksen puheenjohtaja sekä mukana hiusyrittäjien keskusliiton hallituksessa.
Vuosi sitten von Hertzen joutui
40 päiväksi sairauslomalle basaliooman poistamiseksi plastiikkakirurgialla kasvoista. Suomesta on lähdössä vain 30
työpaikkaa, Saksasta 570, Ruotsista
70 ja loput muista maista.
Toimitusjohtaja Mika Seitovirran mukaan henkilöstövähennykset ovat välttämättömiä yhtiön kannattavuuden palauttamiseksi. Soutuneuvos-
ta, joka on ollut kisassa soutamassa 15. Niinpä kyseisenä aamuna Irja Sipilä saapui Tammelan
Riihivalkamasta kotoisin olevana
16-vuotiaana maalaistyttönä paikalle ja sai yllätyksekseen aloittaa
työt heti. Leikkaus ihonsiirtoineen sujui hyvin ja
von Hertzen kiittelee sitä, että
Forssasta löytyy näinkin korkeatasoisia palveluita Forssan terveydenhuollon kuntayhtymästä.
Koska von Hertzenin on vältettävä
suoraa auringonvaloa, täytyy tämä
ottaa ulkoliikunnassa huomioon.
Tulossa on nyt kolmas kesä, jolloin
von Hertzen on Sulkavan soutujen
huoltoporukoissa. HUHTIKUUTA 2013
Tiedätkö sinä sopivan henkilön Mikä
mies- /mikä nainen -juttusarjaan?
Vinkkaa: toimitus@forssanlehti.fi
Seppo Pessinen
Kipinä yrittäjyyteen säilynyt vahvana
Seppo Pessinen
Irja von Hertzen
huolehtinut
forssalaisten tukanleikkuusta jo lähes
50 vuotta
JAAKKO LEINONEN
FORSSAN LEHTI
FORSSA Irja von Hertzen muis-
taa tarkasti oman työuransa alun
lähes 50 vuotta sitten. von Hertzenille myönnetty vuonna 2009
Suomen Yrittäjien yrittäjäristin timanttiristi
Siviilisääty: naimisissa, kaksi lasta
ja viisi lastenlasta
Harrastukset: politiikka, liikunta
mahdollisuuksien mukaan
Suomi pääsee aluksi vähällä Outokummun säästöissä
RAISA KIVILAHTI-LEPPÄNEN
STT
Teräsyhtiö Outokumpu aloittaa jälleen rankan säästökuurin. Kipinä yrittäjyyteen on edelleen vahva, von Hertzen sanoo.
(Leelian lepotuoli oli Eeva-lehden
1950?1970-lukujen ihmissuhdepalsta.)
Eläkepäiville vetäytyminen ei ole
vielä noussut mieleen. Hänellä oli kova polte
oppia ammatti vaikka oma isä Viljo Sipilä harasikin hieman vastaan.
??Kolmen vuoden oppisopimusjakso oli rankka. Oppimisessa säilyy ote tekemiseen eikä oppimisesta tule liian teoreettista, von Hertzen toteaa.
Yrittäjänä von Hertzen on aina
työskennellyt yksin.
??Joskus 1990-luvun alussa pohdin suuren parturi-kampaamon
perustamista Forssan keskustaan.
Onneksi laskentatoimen ammattilainen, jonka tunsin, sai minut
epäilemään asiaa. Tällä taataan myös yksilöllinen palvelu.
?Tässä ammatissa kuulee paljon, sillä asiakkaat istahtavat täällä Leelian lepopuoliin. Hän uskaltautui vuoden 1963 vapun alla kysymään Keskuskadulla Kampaamo
Iraa pitäneeltä Irma Kekiltä mahdollisuutta päästä oppisopimuksella kampaamon oppiin.
Kekki oli todennut, että katsotaan asiaa sitten 15. Outokumpu on tehnyt tappiota jo vuodesta 2008, ja tammi-maaliskuun
tuloskin jäi selvästi pakkaselle.
Taustalla on myös viime vuonna
tehty teräsyhtiö Inoxumin osto, joka yli kaksinkertaisti Outokummun
koon. kertaa, on vaikea pitää kokonaan poissa tapahtumasta.
Työuraansa von Hertzen juhlii Pekolanraitilla 15.-18. Työt saattoivat alkaa jo aamukuudelta ja jatkua iltamyöhään. päivänä toukokuuta. Parhailla mahdollisilla aineilla pyrin tekemään parhaan mahdollisen työn.
Kun se ei enää kannata, lopetan
työt. Hän tunnustaa olevansa ihmistyyppiä,
jolla pitää olla aina tekemistä.
Pelkkä työ ei riitä. ehti kahdessa vuodessa
karsia jo 15 prosenttia työntekijöistään, eli kustannussäästöjä on konsernin näissä osissa tehty etunojassa.. Outokummun hallituksen johtoon nousi tänä keväänä
entinen Nokia-pomo Jorma Ollila.
Seitovirta ei kertonut tarkemmin,
mistä väkeä aiotaan vähentää tulevina vuosina
Hovioikeuden
mukaan Pyhältö ja Bavautdin suhtautuivat hyväksyvästi tai ainakin
välinpitämättömästi mahdollisuuteen, että rahojen alkuperä on rikollinen.
Suomen Palloliitosta tuomiota
kommentoi lakimies Petteri Lindblom.
. Toivottavasti meillä
on etua siitä, että olemme päässeet treenaamaan matolla jo kolmisen viikkoa, Vuorela aprikoi
avauspelejä.
Rullakiekon SM-liiga on kokenut
joukkuekatoa, kun viime kauden
kymmenestä joukkueesta kolme
jättäytyi pois.
Pirkkalan Playersin ja Paraisten Piratesin lisäksi myös kuopiolainen Devils ilmoitti tässä kuussa poisjäännistään.
Jäljelle jäivät Pepe Rollerin lisäksi tamperelaiset KooVee Rollers, Pahalampi ja Tap-Team, siilinjärveläinen Vuorelan Veikot,
ZSKA Turusta ja Grankulla IFK
Kauniaisista.. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Urheilu
Sundberg ja
Reinvall hävisivät
EM-tatamilla
judo Jaana Sundberg ja Juho
Reinvall hävisivät avausottelunsa
judon EM-kilpailujen avauspäivänä torstaina Budapestissa.
Sundbergilla oli 52-kiloisissa
vastassa Italian Odette Guiffrida.
. Rahat
käytettiin talousvaikeuksissa olleen
seuran velkojen maksuun.
. Hannu Viljamaan vetäydyttyä valmentajan paikalta valmennusvastuu lankesi tällä kau-
della Vuorelan ja Henri Säipän
jaettavaksi.
Vaikka mestaruus ei siis ole
Pepe Rollerilla ainakaan virallinen tavoite, yksi tavoite on asetettu runkosarjaan.
. Kaveri sai jalkaheitolla
seitsemän pistettä. Palloliitto sulki
TamU:n sarjoistaan jo vuonna 2011.
STT
Kuvassa laukovan Tommi Laurenin odotetaan nousevan tälläkin kaudella Pepe Rollerin tehomiesten joukkoon. Se ratkesi siihen
saamaani varoitukseen, kun jouduin sen jälkeen ottelemaan avoimemmin. Niin, se yksi väri puuttuu.
Mestaruus on toki mansikkana
kakun päällä, mutta pelaajiltamme löytyy sen verran realismia
ettei mestaruudesta tässä vaiheessa uhota, korostaa Pepe Rollerin uusi päävalmentaja JuhaMatti Vuorela.
Vuorela itse vierastaa päävalmentajan titteliä, mutta se taitaa olla ainoa nimike, jossa monivuotinen pepeläinen ei ole vielä ollut. Moni pelaaja sekä meillä että
keneempi hoitelee peliälyllään,
Vuorela analysoi.
Pepe Roller:
Maalivahdit:
Juha Taponen
Joonas Laaksonen
Puolustajat:
Severi Niilo
Jussi Tapio
Joni Kujala
Arto Lindroos
Juha Laaksonen
Aleksi Hovila
Hyökkääjät:
Rami Lehtilä
Jere Salama
Lauri Koskinen
Jasu Vuori
Saku Vuori
Olli Lehtinen
Aapo Torkkola
Tommi Lauren
Paavo Tiiri
Valmentaja:
Juha-Matti Vuorela
vastustajilla on vertynyt iän myötä parhaimpaansa. 18
PERJANTAINA 26. Tällä kaudella olisi taas mitalin paikka ja värikin on selvä,
kun palkintokaapista puuttuu kulta.
. Hovioikeus langetti kuitenkin puolen vuoden ehdollisen vankeustuomion sekä seuran entiselle
toimitusjohtajalle Deniz Bavautdinille että entiselle hallituksen puheenjohtajalle Harri Pyhällölle.
Syyttäjä vaati lisäksi neljälle
TamU:n hallituksen entiselle jäsenelle rangaistusta tuottamuksellisesta rahanpesusta. Oikealla Jussi Tapio.
Pepe Rollerilla olisi ku
PASI RAKKOLAINEN
FORSSAN LEHTI
RULLAKIEKKO 2009 SM-hopea,
2011 SM-pronssi, 2013...
Tuon aikajanan perusteella somerolaisen Pepe Rollerin pitäisi
päästä juhlimaan Suomen mestaruutta juhannuksen jälkeen päättyvässä rullakiekon SM-liigassa.
Seitsemän kautta SM-liigassa pe-
lannut Pepe Roller on ottanut
edelliskausina mitalin joka toinen
vuosi. Nämä syytteet
hylättiin sekä käräjäoikeudessa että
hovioikeudessa.
TamU sai vuosina 2010?11 singaporelaiselta yritykseltä runsaat 300
000 euroa, joiden epäillään olleen
peräisin vedonlyöntivilpistä. Huono matsi. Shinrili onnistui ipponin arvoisesti käsivarsiheitossa
ottelun vanhettua 40 sekuntia.
Perjantaina suomalaisista aloittaa Eetu Laamanen alle 73-kiloisten sarjassa. Hovioikeuden mukaan rahaa vastaanottaneen TamU:n johto syyllistyi törkeään rahanpesuun.
Pirkanmaan käräjäoikeus hylkäsi runsas vuosi sitten kaikki syytteet
Tampere Unitedin entistä johtoa
vastaan. STT
TamU:n
ex-johdolle
rahanpesutuomio
JALKAPALLO Salaperäisen singaporelaisyhtiön tarjous jalkapalloseuralle oli niin poikkeuksellinen,
että epäilysten olisi pitänyt herätä,
katsoo Turun hovioikeus. Palloliitolta tämä tuomio ei
edellytä jatkotoimia. Tässä lajissa peliäly nousee arvoonsa. Nuo viime kauden finalistit
ovat tämänkin kauden suurimmat suosikit. Tuomarit antoivat kuitenkin
irtikomennon jälkeisestä italialaisen liikkeestä vastustajalle pisteet,
Sundberg kertasi.
Reinvall hävisi 60-kiloisissa
Azerbaidzhanin Vugan Shinrilille,
jonka liikevalikoima oli hyvin ennalta tiedossa. Moni kovakuntoisempi ajaa itsensä
helposti ulos tilanteista, jotka ko-
Pepe Rollerin peliäly ja iskukyky
joutuvat testiin heti tänä viikonloppuna, kun kaikki liigajoukkueet kokoontuvat Somerolle pelaamaan ensimmäiset sarjapelit.
Pepe Roller kohtaa tänä iltana
puolustavan mestarin Vuorelan
Veikot ja huomenna hopeajoukkue KooVeen.
. Runkosarjan kaksi parasta pääsevät suoraan välieriin
ja kaksi seuraavaa pääsevät valitsemaan puolivälierien ottelujärjestyksen viitosta ja kuutosta vastaan, Vuorela kertoo.
Pepe Roller lähtee kahdeksan-
teen liigakauteensa suurinpiirtein viime vuoden miehistöllään.
Kokeneimmista pelaajista Antti
Majuri lopetti ja vastaavasti viime
kauden loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Severi Niilo palasi puolustukseen, jonne joukkue
eniten vahvistusta tarvitseekin.
Pepe Rolleria voi nimittää kokeneeksi joukkueeksi, sillä pelaajien keski-ikä on yli 30 vuotta ja
suurin osa 17 pelaajasta on pelannut kaikki seitsemän liigakautta
ja muutaman alasarjakaudenkin
jo aiemmin.
Ikälopuksi joukkuetta ei kuitenkaan valmentajan mukaan voi
haukkua.
. Ottelun lopussa tuli ippon, kun tuomari näytti
irtikomentoa ja lopetin matsaamisen. On riittävällä varmuudella käynyt ilmi, että varat ovat olleet rikoksella hankittuja, toteaa hovioikeus
tuomiossaan.
Rahat olivat ennakkomaksuja yhteistyösopimuksesta, joka lopulta
jäi allekirjoittamatta. Pyrimme neljän parhaan
joukkoon
Hollannin
Noordwoldessa.
Finlandiaan otettiin kymmenen
hevosta. Ranskan Artiques de Lussacissa ajettavassa
MM-karsinnassa.
Seinäjoen Rene Lehtinen
ajaa karsinnoissa 7.7. Tilanne korjaantui viiden päivän sulfakuurilla, joka ei vaarantanut osallistumista yhteen kauden päätavoitteista.
. Uskon, että se kilpailee lauantaina paremmassa kunnossa, Korvenoja vakuutti.
Brad de Veluwella on lauantaina
ensimmäistä kertaa tänä vuonna
kesäkengät jaloissaan, ja lisäksi sille
laitetaan upouudet hiilikuitukärryt,
jotka sopivat sille maanantain hiitin
perusteella loistavasti.. Ajoin Bradilla maanantaina
rauhallisen hiitin ja keskiviikkona
vielä kotona hölkkää. Seuraavana päivänä paljastui, että sen kurkussa oli rakkuloita ja tulehdusarvot olivat koholla. Juoksun pitää mennä jouhevasti, ja toivottavasti päästään kärkiporukkaan heti alussa, Tuomas Korvenoja kuvaili menestymisen reunaehtoja.
Alla on yllätystappio Seinäjoelta,
mutta sisärata oli siellä toissa lauantaina muita raskaampi eikä Brad de
Veluwe ollut täysin terve. Lähdön ylivoimaisesti
meritoitunein osallistuja, yli kolmen miljoonan euron voittosumman kerännyt Commander Crowe, oli Bradin kohtalotoveri ja
sai arvonnassa toisen paikan rintaman takana.
Commander Crowella on tältä vuodelta vain kaksi kilpailua,
Brad de Veluwe tavoittelee huomenna Vermossa 110 000 euron
voittopottia.
joiden perusteella sen todellisesta vireestä on mahdotonta sanoa
mitään varmaa.
Kun se on lisäksi jo kymmenvuotias eikä lähtöasetelma puolla sitä, se ei ole ainakaan selvä
suosikki viemään 110 000 euron
voittopotti.
Tuomas Korvenojan mielestä usealla hevosella on mahdollisuus
voittoon, ja hän laskee Brad de Veluwen siihen joukkoon.
. Urheilu 19
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. HUHTIKUUTA 2013
Robert Lewandowski kasvatti tuhdisti markkina-arvoaan neljällä
maalillaan Real Madridia vastaan Mestareiden liigan välierässä.
Dortmundissa uskotaan silti seuran pystyvän pitämään tähtensä.
Lewandowskin sopimus seuran kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Lassi Puhtimäki
Aarni Heikkilä pääsee MM-kotikisaansa Pilvenmäelle.
Aarni Heikkilälle villi kortti
Forssan MM-osakilpailuun
FORSSAN LEHTI
ullan vuoro
Moottoriurheilu Forssalainen Aarni Heikkilä sai villin kortin moottoripyöräilyn maaradan
MM-sarjan ensimmäiseen osakilpailuun Forssaan.
Forssan Moottoriseuraa edus-
tava Heikkilä pääsee näin jahtamaan MM-pisteitä kotiyleisönsä
edessä kesäkuun kahdeksantena
päivänä.
Varamiehiksi Forssan osakilpailuun on nimetty Simo Pulli sekä Klaus-Peter Gerdemann.
Aarni Heikkilä, Simo Pulli ja
Rene Lehtinen edustavat Suomea
Tervehtynyt Brad de Veluwe
uransa vaativimpaan kilpaan
lehtikuva
TERO SIPAKKO
STT
RAVIT Vermossa lauantaina jär-
jestettävä Finlandia-Ajo on Brad
de Veluwen uran tähän asti tiukin paikka.
Vastaan asettuu tukku Euroopan parhaita ravureita, eikä takarivin lähtöpaikka ole tasaisessa
mittelössä kenenkään toiveissa.
Brad de Veluwen valmentaja
Tuomas Korvenoja on sitä mieltä, että tällaisissa mailin kisoissa
saisi olla vain kahdeksan kilpailijaa, jolloin kaikki olisivat samalla viivalla ja jokaisella olisi halutessaan mahdollisuus ajaa vapaata rataa eteenpäin.
Aleksi Hovila lukeutuu somerolaisten kokeneimpaan kaartiin.
ruohoradan EM-karsinnoissa.
Heikkilä ja Karhulan Moottorikerhon Pulli ja tavoittelevat jatkopaikkaa 25.5. Olin oikein
tyytyväinen
STT. Välierien ja finaalien lipunmyynnistä tulot menevät SM-liigan pottiin,
josta niitä jaetaan liigajoukkueille.
. KHL-finaaleissa Tsheljabinskissa toiseksi jäänyt Kontiola
huilaa koko Tshekin-turnauksen,
mutta Moskovan Dinamossa mestaruuden voittanut puolustaja Janne Jalasvaara liittyy pelaavaan kokoonpanoon lauantaina.
STT
joukkuetta.
. Sanoin pelaajille kopissa, ettei meillä ole pelillisesti mitään
hätää. Nykytilanteella emme voi jatkaa. 20 Urheilu
PERJANTAINA 26. Vielä tammikuussa pelkona oli puolen miljoonan
euron tappio, mutta pelillisen
kurssin kääntymisen myötä Ässät
jää voitolle.
. Hp. Välieristä ja finaaleista saimme lisää aitiomyyntiä ja tuotemyyntiä hallista. Jos Ässät jatkaa Isossamäessä, halli kaipaa remonttia, jonka suunnitellaan alkavan keväällä 2014.
Kaupunki tekee päätöksen osallistumisestaan kuukauden sisällä.
. Silloin Porin
kauppatori täyttyy patasydämisistä, punapaitaisista kannattajista.
Esimakua tunnelmasta saatiin
pelin jälkeen. 2?0
syntyi vain 50 sekuntia myöhemmin, kun Miika Lahden neloskentällinen ei päässyt sopimukseen,
kuka vartioi vastustajasta ketäkin.
Koska kättään paranteleva keskushyökkääjä Petri Kontiola oli
torstaina sivussa,
Leijonien ykkösketjuna jatkoi
viime Sveitsi-ottelusta kolmikko
Pekka Jormakka?Ville Viitaluoma?
Sakari Salminen.
Suomi nousi kolmannessa erässä 2?2:een juuri ykkösketjun oivalluksen ansiosta. Puolivälieriä pelattiin Porissa kolme.
Puolivälierien lipputulot menevät nykyisin kotijoukkueelle. Isomäki alkaa olla taloteknisesti vanhentunut, Hirsimäki linjaa.
Suomi jatkaa
mitalipeleihin
18-vuotisten
MM-kiekossa
JÄÄKIEKKO Suomen alle 18-vuo-
tiaiden poikien maajoukkue eteni
MM-kilpailujen mitaliotteluihin
torstaina Sotshissa.
Suomi löi puolivälierissä Sveitsin 7?4.
Suomi pelasi hyvän avauserän
ja siirtyi Joose Antosen osumalla
johtoon.
. Kuudennen pelin jatkoajalla Ässien lähtö Mestikseen oli senteistä kiinni, sillä Sport sai kiekon tolppaan
asti.
Keskiviikkona oli palkinnon
vuoro.
. Samoin siitä,
että näki Veli-Pekka Ketolan Ässien aitiossa ja kannua luovuttamassa, Luukkonen kertasi.
Vahvan Ässien mukana elämisen on kokenut myös Ässien toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki.
Vuonna 2004 Ässien toimitusjohtajan pallille istunut mies on
johtanut Ässät vuosi toisensa jälkeen voitolliseen tulokseen.
Urheilullinen menestys Hirsimäen aikana on vaihdellut ääripäästä toiseen. Tavalliset ihmiset samastuvat joukkueeseen. Sveitsi piristyi ja nousi ennen toista erätaukoa rinnalle 3?3:een.
. Pelaajat saavat kapteeniston kanssa sovitun bonusrahan,
jonka suuruus on kaikille sama olipa vuosipalkka mikä tahansa.
Taloudellisesti kausi Porissa jää
voiton puolelle. Ässien toimitusjohtajan Jukka Hirsimäen mukaan Ässät yltää päättyneellä kaudella myös taloudelliseen voittoon.
paran pelaajat taisivat olla jopa
vähän hämillään. Pesosessa piilee ratkaisuvoimaa, valmentajan ihannepelaaja Hytönen
tekee sovitut asiat nurkumatta.
Tshekki tuli odotetusti päälle
kovalla temmolla. Joukkueen nimilista ei pullistele tähtiä, mutta
vastahyökkäyksiin perustuva pelitapa on selkäytimessä joka pelaajalla.
JYPissä SM-pronssia voittanut
työmyyrä Hubacek kunnostautui
poikkeuksellisesti 1+1 tehopisteellä. Kolmas Porin-finaali oli uskomaton tapahtuma. Jo alussa kun Ässät tuli jäälle,
tuli kylmät väreet. Keväällä 2009
Ässät pelasi karsinnoissa Vaasan
Sportia vastaan.
Sarja venyi seitsemänteen otteluun oltuaan kuudennessa
jo katkolla Sportille. Ajattelen niin, että sekin kertoo siitä, miten paljon Ässistä välitetään, Hirsimäki
linjaa.
Ässien ja kaupunkilaisten tunteikas kohtaaminen on merkitty ohjelmaan lauantaille. Pidin tyylistä ja tavasta, millä
tulimme peliin. Kehotin heitä miettimään
vain tulevia suorituksia ja palkinto tulee, Marttila kertoi.
Kolmannessa erässä Suomi iski kolme maalia puolentoista minuutin sisään.
Välierissä perjantaina Suomi
kohtaa Kanadan tai Tshekin. Teemme voittoa, mutta emme saa lottovoittoa, Hirsimäki tiivistää.
Ässien budjetissa oli huomioitu
tulot vain kahdesta puolivälieräpelistä. Näiden tuottojen osalta puhutaan kymmenistä-, mutta ei sadoistatuhansista
euroista.
Mestaruusjuhlien keskellä Porissa mietitään myös Isomäen jäähallin tulevaisuutta.
Porissa on virinnyt kevään aikana keskustelua monitoimiareenan rakentamisesta. Ässien merkitys Porille on todella suuri. klo 12.00-12.20
KT, FORSSA, SAARNITIE 2 D 14
Paavolassa, parvekkeellinen päätyhuoneisto, alimmassa kerroksessa 3 h, k, sauna, 79,5 m². HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Ässät koko Patakunnan sankari
Lehtikuva
RIKU TEISKONLAHTI
STT
JÄÄKIEKKO Ässien liput liehuivat, patapaidasta tuli kansallispuku, tunnelma oli kuin ulkomailla, kaikki olivat riemuissaan.
Satakunta on muuttunu Patakunnaksi.
Porin kaupunginjohtaja AinoMaija Luukkonen ihasteli kaupungin tunnelmia.
. Ehkä ensiminuutit olivat varovaisia, mutta kaikesta näki, että homma on hanskassa, päävalmentaja Mika Marttila sanoi.
Toinenkin erä alkoi Suomelta
hyvin, kun Juuso Ikonen vei joukkueen 2?0-johtoon. 95.000 ?.
toivat toisia parempia näyttöjä
runsaan viikon kuluttua alkavaan
MM-turnaukseen.
Jos Suomesta joku vahvisti asemaansa MM-valinnoissa, hän oli
maalivahti Joni Ortio. Kanada-malja kier-
si jäällä poikkeuksellisen pitkään.
Jäällä kävi myös perheenjäseniä eikä kenelläkään Ässien kannattajalla ollut kiire pois jäähallista.
Lauantaihin mennessä myös
Porin kaupunginhallitus miettii,
miten kaupunki muistaa mestari-
Tshekki rankaisi Suomen virheistä
Tshekki-Suomi
3?2 (0?0, 2?1, 1?1)
JÄÄKIEKKO Suomen jääkiekko-
maajoukkueen tappiosarja venyi
kahden ottelun mittaiseksi, kun
Tshekki kukisti EM-sarjan pelissä Brnossa Leijonat 3?2 (0?0, 2?1,
1?1).
Suomi hävisi viime viikolla Hämeenlinnassa myös Sveitsille, silloin voittolaukauskisan jälkeen.
Lopputulosta merkittävämpää
torstaina oli, ketkä pelaajista an-
UUSI KOHDE
ESITTELY 28.4. Salminen syötti
etuviistoon maalin takakulmalle
Viitaluomalle, joka ohjasi kiekon
ohi tshekkivahti Jakub Kovarin.
Petteri Wirtasen vitja, laidoilla
Lehtikuva
Joni Ortio kunnostautui Tshekkipelissä.
Antti Pihlström ja joukkueen nestori Niklas Hagman, 33, oli suoraviivaisuudessaan Suomen paras
hyökkäyskolmikko.
Juha-Pekka Hytösen johtamassa
kakkosketjussa Juhamatti Aaltonen oli hyvällä pelipäällä. Petr Hubacekin ja Petr Tenkratin toisen
erän alkupuolen maaleille Ortio ei
voinut mitään.
Ennen Tshekin avausosumaa Suomi sähläsi vaihtonsa kanssa. Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen luki
eilen paikallislehteä, jonka nimi oli muuttunut Satakunnan Kansasta Patakunnan Kansaksi. HIFK:n maalin suulla raskaan kauden kunniallisesti torjunut Ortio oli hyvä
myös Tshekkiä vastaan. Hän on sydämeltään suuri Ässien fani, Luukkonen sanoo.
Ässien palkkio pelaajilleen on
rahallinen. Toisaalta kun
Porissa menee huonosti, kritiikki on viiltävää. Yleisöstä oli
hirvittävä apu joukkueelle. Kevään
aikana alkoi näkyä mustaa pataa
kynsissä ja oheistuotteita, Luukkonen sanoo.
Luukkonen seurasi ratkaisevaa
finaalia Isomäen jäähallissa.
. SM-liigaa (HPK, Ilves, Kärpät)
jo syksyllä 1999 pelannut Tenkrat,
35, pysyy vauhdissa yhä mukana.
Suomi kohtaa lauantaina Venäjän. Hänen
poikittaissyötöstään Janne Pesonen ampui 1?2-kavennuksen.
Hytösen ketju voisi sellaisenaan
olla oiva valinta MM-kisoihin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ( Jaana Laitinen-Pesola) saa julkistaa asian. Tap-
Porin mestaruushulinat huipentuvat lauantain kultajuhliin
30, Kesk. 16, Kesk. Mukana Hintsa sekä
Someron Aglow ja Vapaaseurakunta.
To 16.5. Phoenix - San Jose 2-1
Tulosyhdistelmä: 3-2, 1-4, 2-1
3 oikein kerroin: 4 781,48
2 oikein kerroin: 27,02
Keno:
Päiväarvonta: 2, 8, 12, 16, 18, 19, 22, 23,
29, 33, 39, 43, 44, 45, 46, 48, 55, 56,
64, 69.
Ilta-arvonta: 6, 11, 13, 15, 16, 21, 22, 27,
31, 33, 34, 37, 38, 39, 41, 46, 48, 60,
61, 68.
Rautanyrkki Oy, Forssa
??Kuntien ilmoituksia
KIVIKYLÄN
MYYNTIAUTO
FORSSAN TORILLA
LAUANTAISIN!
KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO
Lappi (02) 826 0905
Lauantaina torilta
Hernekeittoa,
ohrakryynivelliä.
0400 906 268
??Palvelukseen halutaan
TUKES-ilmoitus
??Päivystävät apteekit
Tule tutustumaan
uusiin avainasiakastarjouksiimme!
Iltaja pyhävuorossa
22.-28.4.
Kutomon kauppakeskus
C-sisäänkäynti. Blues 3 . Talkoolai-
Yleisurheilu
Forssa:
Lammin ympärijuoksut 1/4:
P7 1,1 km: 1) Joona Salminen 5.56, 2)
Tiitus Lehtinen 8.43.
P9 1,1 km: 1) Elmeri Syrjälä 4.42, 2)
Jesse Tuki 4.53, 3) Veikko Mäkilä 4.53,
4) Verneri Vesala 5.04, 5) Luukas Lehtinen 5.37, 6) Matias Puolimatka 5.49 , 7)
Niilo Virta 5.56.
P11 1,1 km: 1) Iiro Uusitalo 4.21, 2) Niilo
Syrjälä 4.23, 3) Miikka Puolimatka 5.16,
4) Lauri Hyytiäinen 5.26, 5) Arttu Ajanko 5.31.
P13 2,2 km: 1) Ville Tuki 9.53, 2) Manu Hakala 9.53, 3) Mikael Löyttymäki 9.54, 4) Tiitus Pirttilä 9.54, 5) Samuli
Kuunila 10.34, 6) Tuomas Raunio 10.50,
7) Tuomas Kallioniemi 10.51, 8) Eeli Suoranta 11.14, 9) Sampo Louhi 11.24, 10)
Niklas Tuusa 11.25, 11) Aleksi Kaakinen
11.38, 12) Jouko Aalto 11.47, 13) Arttu Rikassaari 11.54, 14) Antti Eskelinen 11.59,
15) Niko Lohermaa 12.17, 16) Roope
Perkkiö 12.52.
P15 2,2 km: 1) Antti Kanerva 9.27,
2) Mikko Salmela 9.28, 3) Jaakko Aalto
9.29, 4) Leevi Saarinen 9.30, 5) Olli-Matti Laaksonen 9.38, 6) Aapo Ylitalo 9.50,
7) Matias Virtanen 10.12, 8) Miska Ronkainen 10.13, 9) Rasmus Heikkilä 10.37,
10) Tuomas Torkkel 10.42, 11) Valtteri
Ahtola 10.48, 12) Jesse Siren 10.52, 13)
Miska Kukkonen 11.07, 14) Deniz Ates
11.11, 15) Tatu Haarala 11.17, 16) Joose
Lehtinen 11.21, 17) Kasperi Pietilä 11.24,
18) Juhani Mikkola 11.49, 19) Niklas Vuopio 11.55, 20) Jolle Nikander 11.55, 21)
Aleksi Hirsimäki 11.56, 22) Kalle Arkkila
12.06, 23) Vihtori Vehmanen 12.26.
T7 1,1 km: 1) Eerika Pyykkö 5.27, 2)
Miriam Puolimatka 6.56, 3) Helmi Hyytiäinen 7.49, 4) Lyydia Lehtinen 7.49.
T9 1,1 km: 1) Nora Kytäjä 4.50.
T11 1,1 km: 1) Emilia Kilpinen 4.54, 2)
Siiri Mäkilä 4.56, 3) Nea Kytäjä 4.57, 4)
Anni Virta 5.11, 5) Eevastiina Tuusa 5.14,
6) Siiri Hyytiäinen 5.20, 7) Aada Lehtinen 5.28, 8) Henna Salminen 5.56.
T13 2,2 km: 1) Nea Karku 11.16, 2) Aliisa Pennanen 11.31, 3) Marja Puolimatka
12.06, 4) Emma Ahonen 12.08, 5) Emilia
Metsämäki 12.12, 6) Eevi Sipponen 12.22,
7) Katja Laakso 12.24, 8) Alli Särkijärvi
14.22, 9) Sini Launiainen 15.20, 10) Jemina Heinonen 15.21, 11) Narija Kononova
16.06, 12) Maija Simola 16.07.
T15 2,2 km: 1) Nette Rinne 10.14, 2)
Anselica Sarin 10.22.
??Perheilmoituksia
??Seurakunnalliset
SOMERON SEURAKUNTA
Isto Iipola 1.09.43, Ei aikaa: Jaakko Kuusinen, Erkki Eskelinen.
sille kahvia ja ruokaa.
Ti 7.5. Roto ja Anne Laulajainen.
Ti 30.4. Oma harava mukaan jos mahdollista. klo 10 Kansallisen
veteraanipäivän kunniakäynti veteraanimuistomerkillä, S.
Roto ja Anne Laulajainen, juhla
Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa.
Su 28.4. klo 19?22 nuorisotiloissa.
Somerniemellä:
La 27.4. klo 18.00 naistenilta
srk-keskuksessa. klo 9.30 Kansallisen veteraanipäivän kunniakäynti sankarihaudoilla, S. Urheilu 21
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Sen, joka
tahtoo tehdä hakemusta vastaan muistutuksen, tulee kuulutuksen aikana jättää Tukesille osoitettu muistutus Ypäjän
kunnanhallitukselle.
Turvallisuus- ja
kemikaalivirasto
Someron kaupungin
tekninen toimi hakee
toistaiseksi voimassa
olevaan työsuhteeseen
IT-keHITySvaSTaavaa
Hakuilmoitus on
kokonaisuudessaan
luettavissa kaupungin
kotisivuilla osoitteessa
www.somero.fi/
avoimettyopaikat. 9-20, la 9-18, su 12-18
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ilmoittaa, että
Louhinta ja piikkaus Hokka Oy
on hakenut Tukesilta lupaa perustaa pysyvä räjähdevarasto
louhintaräjähteille yhtiön Ypäjän kunnan Varsanojan kylässä
sijaitsevalle vuokra-alueelle.
Lupahakemus
kuulutetaan
27.4.?10.5.2013 välisenä aikana Ypäjän kunnan ilmoitustaululla osoitteessa Perttulantie
20, YPÄJÄ.
Hakemus tarvittavine yleisliitteineen pidetään kuulutuksen aikana yleisön nähtävänä
kunnantoimistossa. Torjunnat Valtteri Ahtola 26/29,
Jere Kaakinen 24/25
FoPS voitti turnauksen.
Koripallo
Korisliiga:
1. 3
FoPS . Kauhajoki?
Bisons, KTP?Kataja, 29. aika).
Su 5.5. 0, Hyl. klo 13 Messu, S. klo 10 Messu.
Ma 6.5.2013 klo 8.00 ?
14.00. SM-liigan ottelu Pepe
Roller-Vuorelan Veikot Someron jäähallissa klo 20.
rakenna oikein päin!
Malmnäs
Art
50 v
TÄNÄÄN
??Sekalaisia ilmoituksia
PUUTARHATILA
ea
Ontn
u
6 Detroit - Los Angeles 3-1
Kerroin: 14,73
7 Phoenix - San Jose 2-1
Kerroin: 23,47
8 Brasilia - Chile 2-2
Kerroin: 25,86
13 Indiana - Atlanta 113-98
Kerroin: 1 767,28
Voittajaveto:
Päivän Trio 3
Otteluiden maalimäärät
1.Detroit - Los Angeles
2.Edmonton - Chicago
3.Phoenix - San Jose
Voittoyhdistelmä: 4 4 maalia - 5 5 maalia - 3 3 maalia
Kerroin: 202,01
Moniveto:
Moniveto 6, Jääkiekko
1. Lewandowski 4?1 rl.
Välierien toinen osa pelataan 30.
huhtikuuta.
Jääkiekko
Brno:
Epävirallisen EM-sarjan turnaus:
Suomi?Tshekki 2?3 (0?0, 1?2, 1?1)
Alle 18-v. Titaanit 5 - 0
Deniz Ates 0+2 , Tuomas Torkkel
2+0, Aleksi Moisander 0+2, Miska Ronkainen 10+3, Kalle Arkkila 2+0, Jesse
Siren 0+1, Matias Virtanen 1+0, Vihtori Vehmanen 0+1, Aleksi Hirsimäki 1+0,
Niklas Vuopio 1+6, Nette Rinne 4+3,
Miska Kukkonen 2+4, Kasperi Pietilä
0+1, Tatu Haarala 2+8, Nestori Kalliomäki 0+1. klo 10 Perhekerho
nuorisotiloissa, naamiaiset. 5.
Kauhajoki?Bisons, KTP?Kataja.
Forssan Lehden iltarastit Linikkalassa:
1 km (Läht. 4. välierät, kolmella voitolla finaaliin:
Bisons?Kauhajoki 97?85
(24?13, 21?21, 24?22, 28?29)
Kataja?KTP 67?81
(10?21, 19?18, 26?15, 12?27)
Seuraavat ottelut: 27. Someron hautausmaan
siivoustalkoot. Vieraana AnnaLiisa Valtavaara Kansan Raamattuseurasta. 4. Ässät - Tappara 3-2
2. osa:
Borussia Dortmund?Real Madrid
4?1 (1?1)
8. klo 10.30?11.30 Diakoniatyöntekijän vastaanotto
srk-talossa (huom. Cristiano Ronaldo 1?1, 50. Lukko 10-0
FoPS . Edmonton - Chicago 1-4
3. Robert Lewandowski 1?0, 43. 42, Kesk. klo 12 Päiväpiiri
seurakuntatalossa.
To 2.5. 1
FoPS . AAA kevätturnaus
FoPS . klo 10 Konfirmaatiomessu (iltarippikoulu), S. Talkoolaisille kahvia ja ruokaa.
www.somero.net/seurakunta/
rahapelit
Pitkäveto:
24 Bor.Dortmund - Real Madrid 1 (41) 2,80
25 Bor.Dortmund - Real Madrid (+1) 1
(4-2) 5,95
26 Bor.Dortmund (+1) - Real Madrid 1
(5-1) 1,55
27 Bor.Dortmund - Real Madrid 1. Koivula.
Ma 29.4. JyKi 7 . Roto, juhla Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa.
Su 28.4. 0): 1)
Aleks Hiidenhovi 07.19, 2) Vili Silmälä
07.28, 3) Elmeri Syrjälä 07.35, 4) Niilo
Syrjälä 08.13, 5) Niko Mäkinen 09.40, 6)
Anja Karhila 09.59, 7) Koivu Jenna 10.41,
8) Virkki Jonna 10.44, 9) Thomas Saarela 15.12, 10) Elina Jalli 16.58, 11) Vesterinen Topias 20.37, 12) Vesterinen Eila
20.56, 13) Koivu Jenna 23.44, 14) Virkki
Jonna 23.46, 15) Juote Aleksi 28.36, Ei
aikaa: Salo Tuomo.
2,5 km (Läht. Somerniemen hautausmaan siivoustalkoot. klo 13 Messu.
Ti 7.5.2013 klo 10.00 ?
14.00. klo 12 Kehitysvammaisten omaistenryhmä Seppäsellä, Sarjalantie 27. puoliaika X 2,20
28 1=Dortmund, X=ei maalia, 2=Real
Madrid 1 2,05
29 Bor.Dortmund - Real Madrid (3) 2
(4-1) 2,60
30 Tampa Bay - Toronto 1 (5-2) 2,35
31 Tampa Bay - Toronto (+1) 1 (5-3)
3,20
32 Tampa Bay (+1) - Toronto 1 (6-2) 1,45
33 Detroit - Los Angeles 1 (3-1) 2,15
34 Detroit - Los Angeles (+1) 1 (3-2)
3,05
35 Detroit (+1) - Los Angeles 1 (4-1) 1,33
36 Edmonton - Chicago 2 (1-4) 1,93
37 Edmonton - Chicago (+1) 2 (1-5) 1,25
38 Edmonton (+1) - Chicago 2 (2-4)
2,75
39 Phoenix - San Jose 1 (2-1) 2,30
40 Phoenix - San Jose (+1) X (2-2) 7,30
41 Phoenix (+1) - San Jose 1 (3-1) 1,37
42 Brasilia - Chile X (2-2) 4,15
43 Indiana - Atlanta (+7) 1 (113-105) 1,90
44 San Antonio - LA Lakers (+9) 1 (102100) 1,90
45 Oklahoma - Houston (+11) 2 (105113) 1,90
Tulosveto:
Mellilän Hirsityö
www.erlund-house.com
??Torilla
ORVOKKEJA
PE Urjalan tori
LA Forssan tori
PÖLYPUSSIT
TULOSTINMUSTEET
Forssan torilla HUOMENNA
0400 887 772
t. 0, Hyl. HUHTIKUUTA 2013
Suunnistus
tulospörssi
Lähetä tulokset osoitteeseen:
urheilu@forssanlehti.fi
Jalkapallo
Mestarien liigan välierät, 1. Suomi?Kanada/Tshekki, USA?Venäjä/Saksa.
NHL:
Tampa Bay?Toronto 5?2
Detroit?Los Angeles 3?1
Edmonton?Chicago 1?4
Phoenix?San Jose 2?1
1999 s. 0):
1) Niilo Syrjälä 16.35, 2) Elmeri Syrjälä
17.47, 3) Mattila Jussi 19.51, 4) Jari Suoranta 21.46, 5) Heidi Halonen 22.42, 6)
Esko Skants 22.53, 7) Seppo Jaakkola 23.15, 8) Urpo Jaakkola 23.30, 9) Nea
Kytäjä 24.21, 10) Tuija Virtanen 24.36, 11)
Johanna Kalsola-Saarela 26.25, 12) Pekka Penttilä 27.24, 13) Silmälä Vili 28.24,
14) Davroux Justine 28.40, 15) Mattila
Johanna 29.09, 16) Silmälä Venni 30.09,
17) Anu Ali-Lekkala 31.03, 18) Marja Kaleva 31.57, 19) Anne Eskola 32.16, 20) Isa
Lindqvist 32.28, 21) Uusitalo Iiro 32.58,
22) Suomi Tyko 34.42, 23) Antti Kaleva
35.25, 24) Esala Marja 37.27, 25) Riitta Korpihete 37.32, 26) Jaana Lindfors
37.45, 27) Laaksonen Linda 37.56, 28)
toropainen salla-mari 37.57, 29) AnnaLiisa Suokas 38.13, 30) Pentti Nurmio
40.35, 31) Marko Kivikko 41.01, 32) Jere
Airamaa 42.02, 33) Elina Kivikko 42.44,
34) Kirsi Airamaa 42.52, 35) Matti Torkkel 43.07, 36) Nora Kytäjä 43.18, 37) Soile Piminäinen 44.49, 38) Manu Talvisilta
46.12, 39) Mika Talvisilta 46.22, 40) Koivu Jenna 47.08, 41) Virkki Jonna 47.17,
42) Miro Talvisilta 47.37.
4 km (Läht. Lewandowski 3?1, 66. Klo
13 Liisan kammari Palvelutalolla, Juho Vuorela.
To 2.5. Roto ja Anne Laulajainen, av. 4. päivään mennessä.
Ajanvaraus perheneuvojalle
044 721 4032, anja.nwose@evl.fi.
Nuoret ja rippikoulu: Nuortenilta pe 26.4. P. Klo 18.30
Työikäisten raamattupiiri srkkeskuksen takkahuoneessa, lastenhoito.
Ti 30.4. MM-kilpailut, puolivälierät:
Suomi?Sveitsi 7?4 (1?0, 2?3, 4?1)
Ruotsi?USA 0?4 (0?2, 0?2, 0?0)
Välierät: 26. Lewandowski 2?1,
55. 0): 1) Aaro Julkunen 22.04, 2) Juha Koskenoja
23.42, 3) Jorma Kivelä 25.13, 4) Akseli Julkunen 25.31, 5) Anssi Reunanen
26.58, 6) Aleks Hiidenhovi 27.40, 7) Paavo Vesterinen 28.00, 8) Juhani Virtanen
30.08, 9) Mänki Aino-Maria 30.48, 10)
Jukka Salonen 30.50, 11) Pekka Rantanen 31.11, 12) Anne Pelto-Huikko 31.44,
13) Mika Isolahti 32.42, 14) Jari Hyväluoma 33.30, 15) Reino Aikasalo 35.52,
16) Joni Halme 36.39, 17) Hanna Haikka
37.40, 18) Matias Rokka 38.11, 19) Susanna Rokka 38.20, 20) Jouni Heikkilä 39.15, 21) Jeremias Heikkilä 39.17, 22)
Joose Lehtinen 39.53, 23) Ilma Tapio
42.13, 24) Nyrönen Veijo 42.27, 25) Juha Pekkinen 44.41, 26) Benjamin Saarela 52.02, 27) Noora Miettinen 55.32, 28)
Kuollut: Aune Saga Sanelma
Seppänen 90 v ja Onerva Marjatta Ahola 73 v.
Kastettu: Linnea Tuuli Katariina Kouva, Juuso Pekko Juhani
Anttila ja Urpo Armas Roninpoika Virtanen.
Vihitty: Roni Kullervo Virtanen ja Anu Eliisa Nurminen.
La 27.4. 0, Hyl. Torstaipiirin kevätretki Ryttylään ja Hausjärvelle, oppaana Virpi Ryhtä; ilmoittautumiset Anja Kalliolle, 045
234 1676 tai 02 748 3704 toukokuun 2. klo 12 Torstaipiiri
srk-keskuksessa, Hintsa.
Su 5.5. Kaverit
Rullakiekko. 435 5250
Avoinna ark. Bisons?Kauhajoki, Kataja?KTP, tarvittaessa: 2
Bio-Kaari.
Ruotsin viime vuoden katsotuin elokuva pälhäperheen lomareissusta on nolostuttava ja
myötähäpeää herättävä farssi
suosittujen lastenkirjojen pohjalta.
Törmäilyn, kohelluksen ja huonojen vitsien aiheuttaman kärsimyksen nostaa toiseen potenssiin kamala kotimainen
dubbaus. Pellonpää
Minttu Siitonen.
Kansallismuseossa kartta-aarteita
STT
Ukko (Terence Stamp) astuu kuoromusiikin alttarille.
Huumori on hyväntahtoisen lakonista ja yleisote empaattinen aina siirappisuuteen saakka, mikä ei
kuitenkaan väljähdytä tarkoituksenmukaista lopputulosta.
Vanessa Redgrave on erinomaisen eläväinen vastavoima huikean
???Lasse Kreikassa (2012, Ruotsi). ON
Tony Stark/Iron Man, sarjakuvista
valkokankaille lentäneiden supersankareiden aatelinen.
Suvereenin Downey Jr.:n rinnalla mainio Ben Kingsley heittää yhden uransa erikoisimmista performansseista hornanhenki Mandariinina.
Hevimpää metallia komeissa kuo-
seissa tarjoileva Iron Man 3 ei petä fanejaan.
Kaksi tuntia täyttä tykitystä pitää pakarat penkissä aina krediittien loppuun, jossa tarjoillaan vielä se viimeinen vinkki tulevaan. K-12, kesto: 120 min. 15 Prisman Buffassa
Juomat
sisältyvät
hintaan! t)
??MENOT
ttoma
(vain alkoholi
Keskuskatu 1,
Forssa
pe-su klo 20, ti-to klo 20
Suomen Kansallismuseossa avautuu
perjantaina näyttely, joka kertoo
maailmankuvan avartumisesta. Avartuva maailma -näyttely kertoo suurten löytöretkien, siirtomaavaltojen
kilpailun ja tutkimusretkien vaikutuksista tiedon karttumiseen. to 10.30 ?19.00, pe 10.30 . Mitään ihmeellistä se ei elämän loppumisen lopullisuudesta ja jälkeen jääneiden tuskasta esitä, mutta sen häpeilemätön sentimentaalisuus sekoittuu
kauniisti sielukkaisiin tulkintoihin
niin näytellen kuin laulaenkin.
WAHREN-OPISTON näytelmäryhmät
Forssan Teatteritalolla
Pienen Teatterikoulun kevätjuhla su 28.4. Pääosissa: Ashley Tisdale, Simon
Rex. FL
Nick Wall/A Steel Mill Pictures
???Laulu Marionille (2013, Englanti). klo 13.
Vappunäytelmä ?Kodittomat ja kurittomat?, VAPAA PÄÄSY!
Aikuisten näytelmäpiiri, ke 1.5. ?
soolon heittävän Terence Stampin
yksinäiseen tulevaisuuteensa kauhulla suhtautuvalle Arthurille.
Kaunis ja koskettava elämän ehtoo, elävä kuva suurella sydämellä.
????
Jussi U. klo 15.
Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
Esitykset 26.4.?2.5.
Terminaalia syöpää sairastava
Marion (Vanessa Redgrave) rakastaa laulamista seniorikuorossaan, mutta siippa Arthur (Terence Stamp) haluaisi vaimonsa viettävän elonsa viimeiset ajat kotona. Marionin mielestä lauluharrastus toisi lohtua Arthurillekin lopun
odotuksen keskelle, mutta juro ärripurri sulkeutuu maailmalta entistäkin enemmän.
Paul Andrew Williamsin käsikirjoittama ja ohjaama Laulu Marionille on kyynisimpienkin kollien kyynelkanavat taatusti avaava,
herkkä ja tunteikas draama, jonka voima on sen upeissa näyttelijäsuorituksissa. 17.00, su 12.00?17.00. Geologi ja tutkimusmatkaili-
Liput 8,-/6,-
pe-su klo 18, ti-to klo 18
ja Nordenskiöld (1832?1901) tuli tunnetuksi Koillisväylän löytäjänä. ?
usi
u
lounaslista
Lounas klo 10.30 . BioKaari.
Jo viidenteen osaansa venytetyn Scary Movie -sarjan toivottavasti viimeinen (hengen)veto
jatkaa laiskasti lainalinjoilla irvaillen nykyajan kauhu- ja toimintaelokuville yliluonnollisen
heikoin eväin. Kun viimeisin
tuhoisku osuu suoraan neropatin supersankarin kotiluolaan,
tulee keikasta hyvinkin henkilökohtainen.
Shane Black valikoitui lopulta kol-
mannen Iron Manin ohjaajaksi, ja
hyvä niin, sillä miehellä on hallussaan paitsi erinomainen visuaalinen silmä kineettiselle toiminnalle, myös tarkka vainu hyvän tarinan ja ennen kaikkea napakan ja
hirtehisen dialogin perään.
Alituisen räiskeen sijaan Iron Man
3 tarjoilee myös mukavan yllätyksellisen juonikudelman, jota höystetään aina tilaisuuden tullen visuaalisesti huikean hienoilla efekteillä ja teräksisellä toiminnalla, joka
on silkkaa mega-actionia puhtaimmillaan.
Loistava Robert Downey Jr. Pääosissa: William Ringström. Bachista romanttiseen Johannes Brahmsin musiikkiin sekä 1900-luvun alun Béla Bartókin
unkarilaisiin talonpoikaislauluihin
pohjautuviin sävellyksiin. Ohjaus: Hannes Holm. Pääosissa: Robert
Downey Jr., Ben Kingsley. Eniten tulta munille saa Paranormal Activity
-saaga, joka itsessäänkin on jo
huono vitsi. 22 Menot
PERJANTAINA 26.
????½
Jussi U. Liput 8/6?.
Messuinfo 050 5257 464.
www.laatumessut.com
buffa.fi
Buffa fORSSa | Tapulikuja 6, 30100 Forssa | puh. Sunnuntai-iltapäivän konsertissa matkataan J.S. Bio-Kaari.
Samaan aikaan kun terroris-
ti Mandariinin (Ben Kingsley)
pommiattentaatit herättävät kauhua ympäri maailman, katkerasti kaunainen biomekaanikko Aldrich Killian (Guy Pearce) palaa
paremmin Iron Manina tunnetun Tony Starkin (Robert Downey Jr.) elämään. klo 13.
Tervetuloa!
9,30
Jäätelöbuffa
aterian
yhteydessä
vain 1,45!
Lounaaseen sisältyy lisäksi: runsas salaattipöytä,
Buffan maukkaat pizzat, ruokajuomat ja kahvi/tee.
Kevyt
keittolounas
7, 55
Tule nyt lauantaina kello 9.00
Jokioisten Lintupajun tornille
seuraamaan lintujen kevätmuuttoa ja kuuntelemaan
asiantuntijan selostusta harrastuksesta! Kesto noin tunnin.
Järjestäjänä Jokioisten Kokoomus ry.
Missä
mennään?
Missä
Lue
sanomalehdestä.
mennään?
Missä
Lue
sanomalehdestä.
mennään?
Lue sanomalehdestä.
Hämeenlinnan
antiikki-, taideja keräilymessut
Lasten
synttärit
Järjestä meillä helposti lasten synttärijuhlat!
Kysy lisää henkilökunnaltamme.
27.4. -S-, kesto: 93 min.
Forssan Elävien Kuvien Teatteri.
???Iron Man 3 (USA, 2013). 20.00, la 10.30 . -S-,
kesto: 95 min. Lee. K-16, kesto: 80 min. - 28.4.2013
Hämeenkaari, Hämeensaarentie 3.
Avoinna klo 10-16,
noin 50 osastoa. Retkiä valmistellessaan Nordenskiöld
kokosi vanhoja karttoja ja matkakertomuksia, ja hänestä tuli kartografian historian uranuurtaja. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan samanniminen kirja.
??MENOT
www.elavienkuvienteatteri.fi
Hevimpää metallia
???Konsertti Tammelan kunnan
valtuustosalissa su 28.4. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Elävät kuvat
Siitonen konsertoi Tammelassa
Luopumisen sävelet
Tammelalaislähtöinen pianisti Minttu Siitonen konsertoi
sunnuntaina Tammelan kunnantalon valtuustosalissa. (03) 8433 251
ma . Tarina kerrotaan Adolf Erik Nordenskiöldin ja hänen karttojensa kautta.
Nordenskiöldin karttakokoelma on
maailman merkittävimpiä ja se luetaan Unescon kulttuuriperintökohteisiin. Siitonen
opiskelee Sibelius-Akatemiassa.
Konsertin järjestävät Tammelan
kunnan kulttuuritoimi ja LounaisHämeen Musiikkipäivät. Ohjaus: Shane Black. Ohjaus: Paul Andrew Williams.
Pääosissa: Vanessa Redgrave, Terence Stamp. Pellonpää
???Scary MoVie 5 (USA, 2013).
Ohjaus: Malcolm D
15.05 Maakuntaradio. 8.30 Yle Uutiset Häme. 10.00-10.03 Yle Uutiset. 7.15 Urheiluradio. 16.00
Yle Uutiset ja sää. 19.06
Puhelinlangat laulaa. 10.00 Yle Uutiset. 13.06 Maakuntaradio. 12.00 Yle
Uutiset ja sää. 7.00 Yle
Uutiset ja sää. 22.00
Yle Uutiset ja sää. 11.00 Yle
Uutiset. 6.15 Aamuhartaus. 13.06 Radio Hämeen Karuselli. 16.00 Yle Uutiset ja sää.
16.15 Maakuntaradio. 15.00 Yle
Uutiset. 21.40 Urheiluradio. 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Riston Valinta. 14.00
Uudet levyt. 8.15 Urheiluradio.
8.17 Maakuntaradio. 15.35
Radio Hämeen Päivänkehrä. Hän on haastatellut ison joukon Talvivaaran kaivosalueen jalkoihin jääneitä ihmisiä. 21.55 Suomi tänään. Talvivaaran nikkelikaivos puolestaan
ajoi Anneli Meriläinen-Hyvärisen
evakkoon suvun kesäpaikasta, jossa hän oli viettänyt kesät jo lapsuudesta lähtien. 13.30 Yle Uutiset Häme. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänestä tulee ympäristöpakolainen. 11.03 Etusivu. 9.30 Yle Uutiset
Häme. 15.30 Yle Uutiset Häme. 9.00 Yle Uutiset. 9.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 6.30 Maakuntaradio. Mitä tapahtuu ihmiselle,
kun hän joutuu ikään kuin hääde-
tyksi omasta ympäristöstään, luonnonvoimien tai ihmisen toiminnan
seurauksena. 22.47 Suomi tänään. Ensi Ukkola on yksi Lapin sadoista allasevakoista, koti jäi Porttipahdan tekoaltaan alle. 19.03 Kansainvälisen Paulon sellokilpailun finaali. 10.03 Uuden musiikin aamuvuoro. 9.00 Yle Uutiset. 7.50 Aamuhartaus.
8.00 Yle Uutiset ja sää. 16.15 Radio Hämeen Päivänkehrä. 3.15-3.30
Radioteatteri esittää: Rikosromaani.
Radio Häme
6.30 Yle Uutiset Häme. 21.35
Maailmanpolitiikan arkipäivää. 23.03
Taustapeili. 17.20 Kulttuuritunti: Kirjakerho. 6.05 Hartaita säveliä. 17.00 Yle Uutiset. Kuvassa Flinkkilä (vas.), Anneli Meriläinen-Hyvärinen, Risto Isomäki ja Ensi Ukkola.
Kun koti hukkui
TV1 klo 22.00 Ensi Ukkola on
18-vuotias, kun hän lähti kotoaan
maailmalle tietämättä, että koti katoaa tekoaltaan uumeniin. Maakunnassa
kaivosta on tervehditty ilolla: se tuo
työtä ja toimeentuloa.
Monen asukkaan mielessä on
kuitenkin pelko: miten minun taloni ja elämäni käy. 12.55
Suomi tänään. 7.30 Yle Uutiset
Häme. 14.00 Yle
Uutiset. 22.05-23.05 Radioateljee esittää: Hyvät pahat lapset.
23.10-6.00 Yöklassinen.
YleX
6.30 Yle Uutiset. 8.15 Urheiluradio. Finalistit esittävät
myös duetot tähtivalmentajiensa kanssa. 6.25 Aamusoitto. 21.03 Päivä tunnissa. 8.15 Ykkösaamu. 14.03 Ajantasa. 12.30 Yle Uutiset
Häme. 11.57 Päivän mietelause.
12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12.
Yle Uutiset ja sää. 23
Forssan Lehti | PERJANTAINA 26. 0.00-6.30
Yöradio.
Nelonen klo 22.00 Mies ja
alaston ase -elokuvien suosikki
Leslie Nielsen esittää vauhdikkaan
toimintakomedian pääosassa
agentti WD-40:ää, jonka harteilla makaa koko ihmiskunnan tulevaisuus. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 18.50 Merisää. 6.33 Radio
Hämeen Aamutori. Anne Flinkkilän vieraana myös kirjailija Risto Isomäki. Todellisessa elämässä ympäristöpakolaisuus on totta jo sadoille tuhansille ihmisille, jotka esimerkiksi merenpinnan kohoamisen tai isojen patoaltaiden raken-
radio
Yle Radio 1
6.00 Yle Uutiset. 9.32 Radio Hämeen Aamutori. 10.03 Ajantasa. 18.00 Yle Uutiset. 20.03 Urheiluradio. 7.50
Merisää. 16.15-16.57
Svengaava iltapäivä. 13.00 Yle Uutiset. 10.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. Annelin mukaan
paikka on paljon enemmän kuin
fyysinen tila, se on sukusidos, muistot, tunnelmat, identiteetti.
din upottamista ja kieltäytyi ottamasta korvauksia vastaan. 14.03 Ajantasa. 17.30 Taustapeili. Naispääosassa hehkuu
Täydellinen nainen Nicolette Sheridan, yllätysrooleissa nähdään
muun muassa muusikkolegenda
Ray Charles ja Karate Kid -elokuvien Pat Morita.
5.00 Aamupala. 12.45 Merisää. Vierailevina artisteina
Anssi Kela ja Axl Smith.
ri. 13.00 Klassista kahteen. 11.03 Maakuntaradio. 21.30
Yle Uutiset selkosuomeksi. 6.56 Päivän mietelause. Kirjailija ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki kirjoittaa ekotrillereitä.
Hänen tunnetuimpia kirjojaan
on Finlandia-ehdokkaanakin ollut
Sarasvatin hiekkaa, jossa megatsunami uhkaa maapalloa. 15.05 Radio Hämeen Päivänkehrä. 15.05
Kultakuume. Hänet
haettiin lopulta poliisivoimin kotoa
ja hän asui loppuelämänsä parakissa. 17.20-17.28 Urheiluradio.
Ravisuoran vihjeet. Hän kutsuu itseään venepakolaiseksi, sillä lopulta nuoren tytön tie vei Ruotsiin asumaan. 6.31 YleX Aamu - Ile
ja Matti. 22.05
Lakatut varpaankynnet. 18.15 Nuntii Latini - latinankie-
tamisen takia joutuvat jättämään kotinsa. 18.30 Hartaita säveliä. 9.05-9.58 Muistojen bulevardi. Julkisuudessa oli vallalla voimakas velvollisuuden tunteen
Yle Radio Suomi
linen viikkokatsaus. 21.3521.39 Novosti Yle. 7.00 Yle Uutiset
ja sää. 13.02 YleX Iltapäivä - Aino ja
Mäkkäri. 21.50 Merisää. 12.15 Maakuntaradio.
12.37 Anonyymit kotikiusatut. 20.00 Parasta ennen! 22.00 DJ Orion. 7.17 Radio
Hämeen Aamutori. 7.17 Maakuntaradio. 12.42
Maakuntaradio. 11.30 Yle Uutiset
Häme. 19.03 Urheiluradio. HUHTIKUUTA 2013
TV&RADIO
Leslie Nielsen.
Spy Hard
?lupa läikyttää
Ensi Ukkolan koti hukkui tekoaltaaseen, kaivos nielaisi Anneli Meriläinen-Hyvärisen paikan. 8.17 Radio Hämeen Aamuto-
The Voicen finalistit.
Voicen finaali
Nelonen klo 20.00 Antti Railio,
Emilia Ekström, Ike Ikegwuonu ja
Suvi Aalto, kenestä tulee The Voice of Finland. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 9.05 Urheiluradio. 18.50 Iltahartaus. 12.15 Tiedeykkönen. 17.01 Uuden musiikin iltavuoro. 15.55-15.58 Yle News.
16.00 Yle Uutiset ja sää. 23.33-23.58 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 13.32
Radio Hämeen Karuselli. Riston mukaan megatsunami voisi olla oikeastikin mahdollista ja toteutuessaan
aiheuttaisi valtavan ympäristöpakolaisten määrän. 12.32 Radio Hämeen Karuselli. Siksikin ympäristöpakolaisuudesta on puhuttava.
korostaminen: on uhrauduttava koko kansakunnan edun nimissä.
Ensin isä Väinö ei hyväksynyt ko-
myös kulttuuriantropologi, joka tutkii paikan merkitystä ihmisen elämässä. 7.45
Hartaita säveliä. 18.55
Puhelinlangat laulaa. 23.00 Yle Uutiset. 7.15 Aamusoitto. 13.00 Yle Uutiset.
13.03 Urheiluradio. 18.03 Puhelinlangat laulaa. 16.35-17.00 Radio Hämeen
Päivänkehrä.. Tämän illan Inhimillisen tekijän aiheena on ympäristöpakolaisuus. 11.00 Yle Uutiset. 0.05-4.00 Y?radio. 20.06 Sää.
20.07 Puhelinlangat laulaa. 11.03 Radio
Hämeen Karuselli. 9.10 Radio
Hämeen Aamutori. Ensi sanoo, että moni allasevakko koki jääneensä yksin, tukea ei tullut
eikä ympäristöliikekään ollut vielä
voimissaan. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 13.03 Urheiluradio. 10.03 Ajantasa. 12.45 Merisää. 12.15 Radio
Hämeen Karuselli. 11.33 Radio Hämeen Karuselli.
12.00 Yle Uutiset ja sää. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Suomi tänään. 19.00
Yle Uutiset ja sää. 0.00 Yle Uutiset
ja sää. 11.00 Yle Uutiset. 9.05 Urheiluradio. 19.00 Yle Uuti-
Anneli on paitsi Talvivaara-evakko,
set ja sää. 8.33 Radio Hämeen Aamutori. 21.00 Yle
Uutiset. 2.15-2.20
Anonyymit kotikiusatut. 7.15 Urheiluradio. 20.00 Yle Uutiset. 10.05 Mikä maksaa. 14.00 Yle Uutiset. 15.00 Yle Uutiset. 9.10 Sää.
9.11 Maakuntaradio. 18.20 Radioteatteri esittää: Elsa, osa 55. Ensi sanoo ymmärtävänsä isäänsä, vaikka asiasta ei hänen kanssaan
koskaan oikein voinut puhua. 8.00
Yle Uutiset ja sää. 16.30 Yle Uutiset
Häme. 7.53 Maakuntaradio. 7.33 Radio Hämeen Aamutori.
8.00 Yle Uutiset ja sää
Tale yrittää olla
mielin kielin.
4.00 Uutisikkuna. Mikä oli viikon kiinnostavin uutinen?
20.30 Miranda (S). Kevään
viimeiseen lähetykseen
Jennin ja Vapun vieraiksi
saapuvat HJK:n riveihin
palannut jalkapalloilija
Mikael Forssell, muusikko Antti Tuisku sekä ministerit Jutta Urpilainen
sekä Merja Kyllönen.
20.00 The Voice of Finland.
Antti Railio, Emilia Ekström, Ike Ikegwuonu ja
Suvi Aalto, kenestä tulee
The Voice of Finland?
20.30 Simpsonit (7). 6.25 Huomenta Suomi. Hannu Heinosen isä oli merimiespappi,
taidemaalari, harrastajakuvaaja ja itseoppinut pianisti.
Klo 21.00
21.00 A-studio: Stream. Saksa
11.00 Ostos-tv. 14.00 Bob?s
Burgers (7). 14.30 Strömsö.
15.10 Satuhäät. Miken
tuskailu.
2.20-5.00 Älypää-TV.
1.50-6.00 MTV3 Deitti.
SEURAAVAT PÄIVÄT
Lauantai
21.55 Keno.
21.00 C.S.I. 14.30
Lampolan talkoot. 7.35 Rytmireissu. Mielenosoitus.
1.00-4.00 Uutisikkuna.
PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN
22.00 Elokuva: Spy Hard - lupa
läikyttää (S). 16.43-16.55 Karvinen (7)
MTV3
NELONEN
SUB
YLETEEMA
5.30 Aamusää. 14.25 Leila leipoo. 6.50 PIKKU KAK
18.50 Nelosen sää.
19.00 Putous. O:
Lawrence Kasdan.
23.35 Rockin klassikkolevyt: Quadrophenia.
The Whon klassikkolevyn tarina.
0.34-4.00 Teematieto.
ULKOMAAT
Ateena
Alicante
Bryssel
Kööpenhamina
Las Palmas
Lontoo
Madrid
Malaga
Mallorca
Miami
Moskova
Nizza
Oslo
Pariisi
Rodos
Rooma
Tallinna
Tokio
Tukholma
Wien
tänään
+26
+15
+13
+11
+23
+10
+18
+21
+18
+22
+12
+20
+10
+15
+19
+23
+3
+11
+8
+25
huomenna
+25
+17
+10
+10
+22
+9
+13
+21
+14
+24
+16
+15
+9
+10
+20
+20
+8
+11
+9
+25. 13.50 Unelmien
talo. 15.55 Häähullut.
6.00 SubChat. Saadakseen lisätienestiä Ned vuokraa yhden huoneen talostaan
kahdelle opiskelijatytölle. 7.25 Disney esittää: Stitch! 7.50 Disney esittää:
Aku ja kumppanit. 16.50 Uutiset. 11.30 Ostosruutu.
12.10 LIVE: Tiedä ja Voita. Leslie Nielsen esittää vauhdikkaan
toimintakomedian pääosassa agentti WD-40:ää,
jonka harteilla makaa koko
ihmiskunnan tulevaisuus.
22.00 Kymmenen Uutiset.
22.20 Päivän sää.
22.25 Tulosruutu.
22.35 Kuukauden parhaat sekunnit.
22.40 Rankka päivä (16). 9.40
Mitä tänään syötäisiin. 10.50
Ostosruutu. Yhdysvallat 15.55 Jamie Oliverin helpot herkut. Martha
saa elämänsä vaikeimman jutun puolustaessaan jälleen teini-ikäistä
Mark Draperia.
23.05 Poliisi-tv.
23.30 Lennetään! (12).
22.55 Newsroom (7). Naapurin
tytöt. 9.45
Tunteita ja tuoksuja (S). 11.10 Puoli seitsemän. 16.55
Suomen ja maailman sää.
5.00 Älypää-TV. Miami (16). Pidä
nenäsi pois asioistani!
19.00 Hauskat eläinvideot.
19.30 Guinness World Records - Ihmeelliset ennätysvideot. (1980) Kertomus kansalaistottelemattomista, joilla omasta mielestään on moraalinen oikeus toimiinsa.
18.24 Kiistelty kosteikko.
(1982) Mitä tapahtui monipuolisesta linnustostaan
tunnetulla Koijärvellä?
19.00 Historia: Taistelu rotuerottelua vastaan.
?Elämäntapaa ei muuteta yhdessä yössä.?
20.00 Erityisiä naisia. Sisar hento
valkoinen.
18.00 Emmerdale (S). Vakiintumisen
haasteet.
20.30 Yle Uutiset.
20.55 Urheiluruutu.
19.10 Yle Uutiset.
19.16 Urheiluruutu.
19.30 Erätulilla. 16.00 Hehku. Pääosissa: Anna
Faris, Marlon Wayans,
Shawn Wayans. 15.00 Yle
Uutiset. Jokainen ihmettelee ajan kulumisen
nopeutta ja suurta muutosta omassa itsessään.
21.45 Kino: Huuma (16). 6.25 Ylen aamutv. N: William Hurt,
Kathleen Turner, Richard
Crenna, Ted Danson. 10/10. modernin Robin Hoodin.
20.05 Korkojen kera. Ohjaaja: Joel Schumacher,
USA 1993. 14.10 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste. Isä kadoksissa.
1.20 30 Rock (S). Helsingissä
luonnollisesti.
20.00 Pressiklubi. Yhdysvallat 15.15 Mitä tänään syötäisiin. onni on: Tottelemattomat. IsoBritannia 16.25 Eastenders (7).
Iso-Britannia
4.00 Teematieto.
17.00 Kauniit ja rohkeat (S).
Rakas martinimieheni
Eric.
17.00 Eläintenpelastustiimi. Ohjaaja: Peter Segal, USA 2008, 106?. 7.41 Hupsu pikku pupunen (S). 16.30 Velhot, jätit ja susihukkaset (7). Iso-Britannia 11.35 Jamie
Oliverin keittiössä. Tällä kertaa tapaatte mm. Miami (16). 12.50
Luksusmammat. 6.00 Studio55.
fi. 13.20 Tuhluriprinsessat. Väestönlaskentavirhe.
0.10 Hävyttömät (16). Kanadalainen sketsisarja, 2012
18.30 Puoli seitsemän. Ensi
Ukkolan koti hukkui tekoaltaaseen, kaivos nielaisi Anneli MeriläinenHyvärisen paikan. 15.05 Ylen aamu-tv:
Tänään otsikoissa. 7.03
Noksu (S). Intohimotrilleri lakimiehestä,
joka floridalaisen helleaallon keskellä rakastuu
kohtalokkaaseen kaunottareen. 8.10 Waverly Placen velhot (S). Paratiisi
on täynnä juonittelevia
käärmeitä, kun kilpailijat
alkavat miettimään kyynärpäätaktiikoita etenemiseen kohti palkintopottia.
19.20 Päivän sää.
18.30 Nelosen uutiset.
19.30 Salatut elämät (7). 10.20 Unelmien talo. 8.00 Inspector Cartoons. 11.55 Uutisikkuna.
13.30 Tiilenpäät. Ohjaus:
Keenen Ivory Wayans.
0.50 Miami Medical (12).
Hurrikaani lähestyy. Miten lotosta
tehtiin nerokkaalla markkinoinnilla koko kansan
hupia.
22.00 Inhimillinen tekijä. 9.30 Uutiset. 16.00-16.48
Kiehtova maailma: Kissanaisen
kiertue. 7.53 Muumilaakson
tarinoita (S). Koko
viikon netissä, perjantaisin televisiossa.
21.30 Strada. 7.45 Pikku
Kakkosen posti. Viimeisessä 10.
jaksossa nuorille näytetään kuvamateriaalia koko kolmen vuoden kuvausajalta. Iso-Britannia
12.40 Ostoskanava. 6.51 Nimipäiväonnittelu:
26.4. 8.50 Pat & Stan (S).
9.00 Blogistania. Jenny saa
komennuksen Lontoon
sairaalaan.
19.20 Yle Uutiset Suora linja.
20.00 Totuus rakkaudesta.
10/16. Lyhin
korsi.
Helsinki
Hämeenlinna
Joensuu
Jyväskylä
Kemi
Kotka
Kuopio
Lahti
Lappeenranta
Maarianhamina
Mikkeli
Oulu
Pori
Rovaniemi
Salla
Savonlinna
Seinäjoki
Tampere
Turku
Vaasa
tänään
+3
+3
+9
+6
+3
+5
+9
+3
+7
+6
+8
+9
+6
+7
+5
+8
+6
+3
+5
+5
huomenna
+7
+9
+8
+8
+5
+8
+7
+10
+8
+8
+7
+6
+9
+5
+5
+7
+8
+8
+9
+6
21.00 Tunne minut. 16.29
Galaxi. Mitä
ihmiselle tapahtuu, kun
hänestä tulee ympäristöpakolainen?
22.50 Yle Uutiset.
21.00 Tartu Mikkiin. Osa
2459. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
TV2
4.00 Uutisikkuna. Satojen kärsivien lampaiden
kohtalo on vaakalaudalla.
17.00 Lemmen viemää (7).
Kesäyön unelma toteutuu.
17.25 Tanskalaisarkkitehtien
koteja. 15.20 Parisuhteellista
(7). Kisa on todenteolla alkanut. Tunne minut. Yhdysvallat
14.55 Kaiken maailman kampaamot. Yhdysvallat 15.50 Selviytyjät Suomi. 14.15 Minuuttipeliä. 7.10 Lulu kilpikonna (S).
7.23 Lauri kilpa-auto (S): Bensa lopussa. 9.45 Tuhluriprinsessat. (108?) Pääosissa: Michael Douglas,
Robert Duvall, Barbara
Hershey.
23.45 Nelosen uutiset.
23.55 Nelosen sää.
0.00 Elokuva: Scary Movie 2
(16). Johnny Lee ottaa kyytiin ryöstöyrityksessä haavoittuneen
vaarallisen rikollisen ja
lupaa auttaa, jos tämä
muuttaa tapansa.
18.00 Yle Uutiset.
18.22 Yle Uutiset alueeltasi.
18.25 Yle Uutiset sää.
17.00 Pikku Kakkonen. Jäätävä
jäätelökakkuhuijaus.
1.50 Entourage (16). Tuhti paketti
Putousta, jossa mukana Aku, Riku, Iina, Armi,
Jaska, Jukka, Jussi ja
Krista.
Klo 17.00
17.00 Yle Uutiset. Yhdysvallat 14.25
Bob?s Burgers (7). Agatha
Christie (1890 - 1975).
20.50 8 mm katse: Merimiespapin matkat. 11.40 A-studio: Talk.
12.35 Vanha suola janottaa (S).
13.05-14.25 Kaunis Veera eli
Ballaadi Saimaalta (S). 24 TV?&?Radio
TV1
PERJANTAINA 26. Karkkilassa sijaitsee kaunis
metsäinen mökkitontti,
jonka pihamaa on täynnä
pieniä kantoja ja kuoppia.
Sipilän perheessä on kolme pientä vipeltäjää joita
vanhemmat eivät uskalla
päästää yksin pihamaalle.
18.00 Viidakon tähtöset (7).
Jakso 3. 6.52 Possu Pallero (S). 6.40 LIVE: Tiedä ja Voita.
7.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso. 5.55 Puoli seitsemän. 8.40 Leila leipoo. Saamenkieliset tv-uutiset.
0.05 Eurojackpot.
0.10 Uutisikkuna.
0.00 Märät säpikkäät (12).
2/10. Päin
peetä.
2.20-5.58 SubChat.
KOTIMAA
Sunnuntai
+4
Humppila
Perhe on pahin. Vieraana Ti-ti Nallen äiti
Riitta Korpela.
19.00 Yle Uutiset alueeltasi.
19.00-19.55 Hakekaa kätilö!
(12). 11.00 Yle Uutiset.
11.05 Yle News. Pääosissa: Steve Carell, Anne
Hathaway, Alan Arkin, James Caan, Bill Murray.
23.10 C.S.I. Teksti-TV
335.
17.08 Sydämen asialla (7).
Kulkija. Sontaranien sotajuoni.
18.50 Naurupalat (S). Katsellaan Jaakon kanssa
Tiketi Tok, Ketunleipää,
Saari, Pahvilaatikkoleikki, Sammakko ja ystävät,
Katinkontti sekä Norsulan perhe.
18.00 Yle Uutiset minuutissa.
18.02 Doctor Who (12). Sinne,
missä pippuri kasvaa.
18.30 Emmerdale (S). Huikea elokuva valkokaulusmiehestä Williamista,
jolla palaa päre Los Angelesin ruuhkassa. 9.05
Studio55.fi. 9.50 Yle Uutiset
Lounais-Suomi. 8.40 Kanan muna (S):
Lentävä muna. Iso-Britannia 10.00
Lemmen viemää (7). 10.00 Yle Uutiset
Häme. 11.05 Matkapassi: Intian valtameren saarilla. Kuolemansynti:
Homostelun hinta.
0.25 Fresh Meat (16). Yhdysvallat 10.35 Emmerdale (S).
Iso-Britannia 11.05 Emmerdale (S). 5/10.
Amen.
23.50 Oddasat. 9.25 Eastenders (7). 10/15. Ihmiset pakenevat lähestyvän hurrikaanin tieltä
pois.
1.45
FORSSA
SUOMI TÄNÄÄN
+4
Urjala
+8
Forssa
Maanantai
10
Tiistai
+7
Jokioinen
2
+4
Yp äjä
10
+7
Tammela
2
Keskiviikko
+5
11
11
Torstai
Somero
+8
+3
+6
6
12
+4
12
5
5
21.00 Salainen agentti 86 (12).
1960-luvun kulttisarjaan
perustuvassa vakoilukomediassa Steve Carell on
tiedustelupalvelu CONTROLin salainen agentti 86
alias Maxwell Smart, jonka
työtoverina toimii naispuolinen agentti 99 (Anne Hathaway). 9.15 Koirakouluttaja Tanja
Karpela. 10.00-10.53 Metsän
valtakunta. Kevään
viimeistä jaksoa viedään.
Musiikillisen erän studioon tulevat ottamaan
Saija Tuupanen, Janne
Tulkki, Johanna Piipponen ja Heikki Koskelo.
21.50 Yle Uutiset.
22.00 Urheiluruutu.
22.05 Lain viitta (12). 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä.
KONEN. 6.10 Ostosruutu. Tytöt ryhtyvät kuitenkin tuottamaan uudessa
kodissaan arkaluontoista
internet-palvelua.
17.55-19.00 Elävä arkisto:
Vaihtoehtonuoret.
17.55 Kell. 15.25 Suhdekoukerot. 14.00 Tiettömän
taipaleen takana. 9.30 Tosi tarina: Asfaltilla
syntynyt. 8.16 Maikki ja pelottava
Pontso (S). 14.55
Suhdekoukerot. 8/8.
17.25 Kauniit ja rohkeat (7).
Haetko turvaa vuorilta,
Katie?
19.00 Seitsemän Uutiset.
17.30 Huvila & Huussi. 2000-luvun menestyneimmän komediaelokuvasarjan toinen osa sijoittuu vuoden päähän ensimmäisen elokuvan tapahtumista
Kunnioita isääsi.
18.00 Mr & Miss ShowHau.
Kuka on Suomen toinen
huippumallikoira?
18.30 Varastojen metsästäjät.
Yllätyksiä.
19.00 Alaskan poliisit. (12)
5.20-6.07 Nuoret poliisit. 11.15 SVT: Ridsport: Gothenburg Horse Show.
12.15 SVT: Ridsport: Gothenburg Horse Show. Steven Soderberghin ohjaama film
noir sijoittuu sodan runtelemaan Berliiniin 1945.
Ohjaaja: Steven Soderbergh, USA 2006, 114¦.
Pääosissa: George Clooney, Cate Blanchett, Tobey
Maguire, Beau Bridges.
21.00 Unelmien poikamies.
Vegasin huumaa.
23.15 Rakas päiväkirjani.
Rakas päiväkirjani on
8-osainen dokumenttisarja, joka kurkistaa artistin elämään.
23.35 Tomin makupaloja
Tukholmasta.
23.45 Kolme miestä ja tyttö
(S). 13.15 SVT:
Go?kväll. 13.15 Mandelan perijättäret. 16.00 Pomo piilossa.
6.29 FOX Kids: Ni Hao Kai Lan
(S). 15.30
Navajo-poliisit. The League of
Extraordinary Gentlemen, USA/Saksa, 2003.
O: Stephen Norrington.
P: Sean Connery, Stuart
Townsend.
0.05 Maistuvimmat liikeideat. 16.20 Hiukkasmysteeri (7).
16.50 Laivakokin matkassa.
5.00 Älypää-TV. Innokasta keskustelua viikon kulttuurista.
19.00 Panttilainaamo. 2013
9.10 Sonjan Puutarha. 2013 9.35
24Kitchen: Portugalin makuja.
10.05 Ruutukauppa. Viikko
kotosalla. 14.00 SVT: Vem vet
mest. Tomi
esittelee oman, Tukholmassa sijaitsevan ravintolansa, Farangin.
19.00 Leila leipoo. 7.30 Ostosruutu. Hänellä on kaksi lasta, seitsemänvuotias poika
ja kahdeksanvuotias tytär.
Gwyneth Paltrow.
Toiseksi kauneimmaksi
sijoittui näyttelijä Kerry Washington.
Viime vuonna lehti valitsi kauneimmaksi poptähti
Beyoncen.
STT?AFP-Reuters. (2013) Keittiömestari Hans Välimäki antaa
vinkkejä valmistaa herkullista ruokaa.
17.00 Kaikki rakastavat Raymondia. Poliisi ei ole pystynyt
selvittämään, kuka Closerin
kuvat otti.
Kuvien julkaisua paheksuttiin laajalti ja ranskalainen oikeusistuin kielsi Closerilta niiden käytön ja jälleenmyynnin. 12.05 24Kitchen: Savannin herkut. (16) Tähtiä
ja kyyneleitä.
3.15
3.15
Navigare.
3.40-4.05 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
Valokuvaaja ja
lehtitalon
johtaja
syytteeseen
Katen
kohukuvista
Pariisi Ranskassa kaksi ih-
mistä on asetettu syytteeseen prinssi Williamin puolison Catherinen kohukuvista, lähteet kertoivat keskiviikkona.
Ranskalaislehdet Closer ja La Provence julkaisivat syyskuussa kuvia, jotka oli otettu salaa pariskunnan lomaillessa Etelä-Ranskassa. On pääsiäissunnuntai, ja Heather on piilottanut aukiolle suklaamunia
lasten etsittäväksi.
17.05 Häähullut. Musisointia. Yhdysvallat 16.00 Makuja. Taidenäyttely. 8.30 SVT:
Gomorron Sverige. 14.30 SVT: Hockeykväll.
15.00-16.00 SVT: Mitt i naturen
vår. 10.35 Ruutukauppa. 9.35
Tyyliä vai ei. Radarparet Bob & Bulten
lägger upp strategier för
att träffa tjejer på dansbanan. 8.05 Namaste jooga. Mittailua ja
mittelyä.
2.45 Coyote Ugly. 12.30 Ally
McBeal (S). päivänä ja päättyy saman kuun 26. Erkki viettää polttareitaan mökillä poikaporukalla. (18) Ohjaus: Don E.
Fauntleroy. Valittuja
paloja päivän Min morgon -aamuohjelmasta.
19.30 Yle Nyheter TV-nytt.
20.00 Kirjakausi. päivänä. 11.30 Eden. 11.00
Best direct. 9.00 Koirakuiskaaja. Terapian
tarpeessa.
0.40 Sinkkulaiva.
1.10
Tyyliä vai ei.
2.10
Täydelliset naiset (7).
Hassut ihmiset.
3.10-5.00 Älypää-TV.
2.35-6.35 Yön AVA.
Lehtikuva
People-lehti:
Gwyneth
Paltrow on
maailman
kaunein
Los Angeles Yhdysvalta-
lainen aikakauslehti People valitsi amerikkalaisnäyttelijä Gwyneth Paltrow?n
maailman kauneimmaksi
naiseksi. 7.03 FOX Kids: Lola &
Virginia (S). Ninjat.
1.55
Los Angelesin tatuointitarinat (S). Yhdysvallat 14.10 Emmerdale (S). 15.00 Ullan unelmakakku.
15.30 Ilme nuoremmaksi - Uusi-Seelanti. Kauppa se on
joka kannattaa.
22.00 Amerikan kovimmat keräilijät. Vaikeita aikoja.
23.40 Häät sulhasen tapaan
Suomi.
0.10 Kauneusklinikka Rand
Rusher (7). IsoBritannia 14.40 Emmerdale (S).
Iso-Britannia 15.10 Beverly Hillsin täydelliset naiset. 11.00 Hulluna häämekkoihin. Djurgårdenin
saarella tutustutaan Villa
Godthemiin.
Ang Lee ja
Nicole
Kidman
Cannestuomaristoon
Lontoo Elokuvaohjaaja Ang Lee ja Hollywoodnäyttelijä Nicole Kidman
ovat mukana Ranskan
Cannesin elokuvajuhlien
tuomaristossa ensi kuussa, kertoivat festivaalijärjestäjät keskiviikkona.
Tuomaristoon tulee kaikkiaan yhdeksän jäsentä, ja
sitä johtaa elokuvaohjaaja
21.55 Amerikan kovimmat
vankilat. Uudessa novellikokoelmassaan Anders
Larsson kuvaa terävästi ja
samalla lempeästi ihmisiä
ja valintoja, joiden eteen jokainen meistä joutuu.
20.30 Pixel. Nippelitietoa.
0.15
Tyhjätaskut (7). 7.15 Pulmuset.
7.40 Kaikki rakastavat Raymondia. 16.00
Pulmuset. 7.15 FOX Kids: Avatar
(7). Pääosissa: Al
Pacino, Bruno Kirby, James Russo, Johnny Depp.
23.30 Elokuva: Anaconda
3. 10.20 MasterChef Australia. Lasten lähettämät piirustukset innoittavat Jonttia
ja lapsia tekemään taidetta.
18.30 Maalaiselämää. Vettä ja leipää.
18.00 Gordon Ramsay - pannu
kuumana. La Provencen kuvissa Catherine oli uimapuvussa, Closerin kuvissa yläosat-
Elokuva: 21. USA 16.25 Wipeout Suomi. 13.40 Lentoturmatutkinta. Kakkuparaati.
19.30 Yllätyskokki Niki. 9.35 Bukowskin
aarteet. Kilpailijat kuulevat yllätyksekseen pääsevänsä viikoksi kotiin.
Luvassa on iloisia jälleennäkemisiä, mutta myös
haasteita, sillä kotipuolessa kukaan ei piiskaa treenaamaan tai vahdi ruokavaliota.
LIV
Klo 17.00
17.20 Obs debatt. 14.25 Lentokenttä UK. 40-vuotias Oscarvoittaja näyttelee naispääosaa parhaillaan elokuvateattereissa esitettävässä Iron
Man 3 -elokuvassa.
Paltrow voitti parhaan
näyttelijän Oscarin elokuvasta Rakastunut Shakespeare. Särkyneiden
unelmien kaupunki.
18.00 Tyyliä vai ei. STT?Reuters
21.00 Elokuva: Operaatio Donnie Brasco. Dom
Joly matkaa Skotlannin
Glasgow?hun pilkkaamaan paikallisia kaikesta
mahdollisesta.
19.00 Elokuva: Vain ystäviä. 10.00 Best direct. Gordon Ramsayn F word -ravintolassa
valmistetaan illan aikana
kolmen ruokalajin ateria
resepteistä, joita kotikokkikin pystyy toteuttamaan.
17.27 STT Uutiset.
17.30 Ari ja Kirsi: Kotirempat.
Ohjelmassa asennetaan
sisustuslaattaa ja parannetaan kodin akustiikkaa.
17.30 Kellarin kunkku. ?From
Russia with Love?.
23.00 SVT: Sportnytt.
23.15 SVT: Ridsport: Gothenburg Horse Show.
0.15
SVT: Aktuellt.
21.00 Suomen huutokauppakeisari. Kosherleivokset.
0.45 Mercyn sairaala (12).
Teräsnainen.
1.40 Bones (12). 15.00
Gordon Ramsay - pannu kuumana. Leivosten lailla.
1.00 South Park (12). 12.15
Suurin pudottaja. 8.20 Ostosruutu.
9.20 Ostosruutu. 12.00 5D: Rajojen
rikkojat. Joulu
Kanadassa.
1.25
South Park (12). 9.05
Grillimaisteri Hans Välimäki. Rinnalleen hän etsii
naista tositarkoituksella.
22.30 Tosielämän L-koodi
(7). Kanada 8.35 Ostoskanava. 12.30 Liv D
Sarja: Syöpöt. Ohjaus:
Mike Newell. 12.10 Apua avajaisiin. Carlo
opiskelee lähihoitajaksi. 7.20 LIVE: Tiedä ja Voita. 9.00 TV
shop. (USA)
Kenain niemimaan ankarat olosuhteet koettelevat
poliiseja, kun vastassa on
synkkää metsää, hurjia vesistöjä ja nälkäisiä karhuja.
20.00 Montanan poliisit. Doug
järjestää Arthurille jälleennäkemisen tämän velipuolen Skitchin kanssa.
18.00 Suurin pudottaja. Yhdysvallat 11.35 Huomenta Suomen
parhaat. Villit
pojat karkailevat jatkuvasti
ja joutuvat jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin.
20.00 Todistettavasti syyllinen (12). 15.00 Matlock. Keskustelu viikon ajankohtaisimmasta aiheesta.
17.55 Yle Nyheter TV-nytt.
18.00 BUU-perjantai. Gootista
bisnesnaiseksi.
18.55 Tomin makupaloja Tukholmasta. Rauhantekijä.
20.30 Panttilainaamo. Polttarit. (S) Debra huomaa Marien pitävän Robertin tyttöystävästä Amysta,
koska tämä on neitsyt.
17.25 Eastenders (S). 13.50 Hale ja Pace hauskat pojat. 16.30 Pulmuset.
AVA
6.00 Aamun AVAus. Pääsiäistaikaa. Hur mycket kan
egentligen svenska kändisar om Sverige?
22.00 SVT: På väg till Malung.
Underhållande dokumentärserie. 11.05 Ruutukauppa.
11.35 Ruutukauppa. Tomi esittelee
oman, Tukholmassa sijaitsevan ravintolansa, Farangin.
20.00 Panttilainaamo. Tässä jaksossa Marko ottaa meidät mukaansa
Välimerellä seilaavalle
luksusjahdille, jonka sisustuksen hän on toteuttanut.
20.57 Keno.
Klo 21.00
21.00 SVT: Hela Sveriges
fredag! Svenskt underhållningsprogram. 8.10 Matlock. (16) Tositapahtumiin perustuva jännityselokuva mafiaan soluttautuneesta FBI-agentti
Pistonesta, joka ystävystyy
ensin karismaattisen pikkupomon kanssa. 16.00 Ankara isäntäperhe.
17.00 Leijonan luola Kanada. 8/8.
Hannen 800 kanaa ovat
hoitaneet hommansa ja
joutuvat teuraiksi.
19.00 Aamusta iltaan. Iso-Britannia
16.55 Salatut elämät (7).
5.00 Älypää-TV. Paikalle on
juonittu myös Niki.
20.00 Sisustusarkkitehti
Marko Paananen. HUHTIKUUTA 2013
YLE FEM
JIM
FOX
7.00 Min Morgon. Ruotsi 10.35 Beverly
Hillsin täydelliset naiset. 11.00 SVT:
Kulturnyheterna. 13.30 Koti Suomessa. 13.05 Kodin rakennusurakka. 14.35 Hain saalistajat. Käärme.
23.05 Nykäsen Matti.
23.55 Tabu: Hullut keräilijät.
23.35 Tilt.
0.50 Elokuva: Herrasmiesliiga (12). 7.37 FOX Kids: Hot Wheels.
7.59 FOX Kids: Prätkähiiret (S).
8.21 FOX Kids: Transformers.
8.43 FOX Kids: Monsuno. Del 8
av 10. 14.00 Homma haltuun.
14.30 Homma haltuun. Kalifornian
Ironwoodin vankilan 4
700 vankia istuu tuomiotaan laitoksessa, joka suunniteltiin vain 2
200:lle vangille.
22.50 Da Vinci?s Demons (16).
Osa 2. (12)
Lehtikuva
Herttuatar Catherine.
tomissa.
Lähteiden mukaan La
Provencen valokuvaajaa
syytetään yksityisyydensuojan rikkomisesta. Pääosissa:
Anthony Green, Crystal
Allen, David Hasselhoff.
1.20 Tatuointistudio HelsINK.
1.50 Tatuointistudio HelsINK.
2.20 Tatuointistudio HelsINK.
2.50 Family Guy. (12)
Ohjaus: Roger Kumble.
Pääosissa: Fred Ewanuick,
Chris Klein, Ryan Reynolds,
Stephen Root, Amy Smart.
19.00 Amerikan lapsityrannit. 6.51 FOX Kids: Sannin taikamatka. Selkävaivoja. 12.55 Raftersien perheonnea. 6.30 LIVE:
Tiedä ja Voita. Del 2 av 5. TV?&?Radio 25
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. Karkailevat kolmoset.
Greggin perheessä on
6-vuotiaat kolmospojat sekä kaksi muuta lasta. Arlene
Dickinson joutuu harmikseen näkemään taas
yhden gourmet-kastikkeen.
17.20 Grillimaisteri Hans Välimäki. 10.30 Jaksa paremmin. Luuranko
lukkojen takana.
22.00 Sinkkulaiva. Voitto
on pääasia.
19.30 Panttilainaamo. Kvällens artister
är Drifters, Dreams samt
Sten och Stanley.
22.30 SVT: Spisa med Price.
Danskt matprogram från
2010. 11.15 Leijonan
luola Kanada. 11.55 Makuja. Ohjusisku.
19.55 Tomin makupaloja Tukholmasta. STT?AFP
21.00 AVA Elokuva: Jaettu
Berliini (16). 2013
TV 5
6.45 Pulmuset. Mike
iskee silmänsä vanhaan
Rock-Ola jukeboksiin.
23.00 Tomin makupaloja Tukholmasta. Toinen
syytetty on Closerin julkaisijan Mondadori Groupin johtaja. Kat paljastaa kaiken.
2.55 Älypää-TV.
0.55 SVT: Kulturnyheter.
MAAILMALTA
21.00 Ilman johtolankaa (16).
Totta vai harhaa?
Steven Spielberg.
Tuomaristossa on mukana myös itävaltalaisnäyttelijä Christoph Waltz,
joka tunnetaan parhaiten
Quentin Tarantinon elokuvista.
Muut Cannes-tuomariston jäsenet ovat japanilaisohjaaja Naomi Kawase, intialaisnäyttelijä Vidya Balan, ranskalaisnäyttelijä
ja -ohjaaja Daniel Auteuil,
brittiohjaaja Lynne Ramsay ja romanialaisohjaaja
Cristian Mungiu.
Cannesin elokuvajuhlat ovat maailman suurin
elokuvafestivaali, ja sinne odotetaan paljon kävijöitä.
Tapahtuma alkaa toukokuun 15. SARJA ALKAA! Montanan
meno on kuin villissä
lännessä!
18.00 Hauska Britannia. 14.00 Kirstien värkkäilyt. Yhdysvallat
13.10 Muodin huipulle. Dom
Joly on tällä kertaa muun
muassa asuntoauton ratissa keskellä golfkenttää,
jonne hän pystyttää myös
piknik-paikan.
18.30 Hauska Britannia. 16.25 Jamie
Oliverin kotona. 12.00
Eden Pihaklubi. Del 5 av 9
Ohjelmassa mm. Alan rutinoituneita tekijöitä hänkin runsaan
viiden vuosikymmenen kokemuksella.
Perustajajäseniin lukeutuvan
Jukka Kettusen Veikko Nieminen
keksi bändin vokalistiksi vakuututtuaan miehen kyvyistä karaoketallenteiden myötä.
Lähtökohtana on, että laulajat
jakavat osuutensa solisteina puolet ja puolet-periaatteellla. Yhtyeen jäsenet vasemmalta lukien Asko Lavikainen, Jorma Pappinen, Jorma Kettunen
Tango Desireen tah
Tanssibändi ikivihreän nimensä mukaisilla linjoilla
Erkki Kuronen
Forssan Lehti
FORSSA Tango Desiree luo bändin nimenä automaattisesti käsitettä, mistä on kysymys. Taphatumia Forssan torilla ja Kuvataidekoululla.
???Kansalllista veteraanipäivää
vietetään Tammelassa klo
10.35 alkaen Hakkapeliittapatsaalta, Humppilassa klo 11.30
alkaen kukkien laskulla Kirkonkulman koulun pihassa, Forssassa klo 13 alkaen seppeleen
lasku muistokivelle kaupungintalon edustalla ja Jokioisilla klo
14 alkaen kukkien laskulla Sotaanlähdön muistomerkiltä.
???Satutunti yli 3-vuotiaille lapsille Forssan kirjaston satuhuoneessa klo 11.
???Rehtilän-teatteri esittää huvinäytelmän Kesäkeikka Rehtilässä klo 15.
???Forssan Teatterissa Pudotuspeli klo 19.
???Vanhan ajan iltamat Auran Pirtillä klo 19-01. 26
PERJANTAINA 26. Niiden kuluessa olen vaikuttanut 128:ssa sellaisessa orkesterissa, joissa on kertynyt vähintään viisi soittokeikkaa, Asko
Lavikainen summaa.
Hänen säestettävinään on laulanut pitkä litania maamme tanssija iskelmämusiikin tunnetuinta
kaartia Annikki Tähdestä ja Laila
Kinnusesta alkaen. Pitäähän porukan pääsee välillä jiveämäänkin, toteaa
yhtyeen rumpali ja organisaattori Veikko Nieminen.
Hänen lisäkseen Tango Desireessä soittavat Asko Lavikainen
hanuria ja Jorma Pappinen bassoa. Yhtyeen perustamisesta tulee kesällä kuluneeksi kaksi vuotta.
Viime vuodenvaihteen tietämillä
tapahtui hanuristin osalta vaihdos perustajajäsen Heikki Heinosen muutettua Saloon. Hänet korvannut Asko Lavikainen
löytyi sopivasti Salon ja Forssan
puolivälistä, Somerolta. Siis perinteistä tanssimusiikkia, mitä
moninaisimpina esityksenä levyllekin vuosikymmenten mittaan taltioituneen tangoikivihreän hengessä.
??Sitähän se on, mutta Maruzzellaa muita vastaavia takavuosien iskelmäsuosikkejakaan unohtamatta. Ensimmäisen
bändinsä 13-vuotiaana perustanut hanuristi kertoo hoitaneensa
sellaistakin kunniatehtävää, kuin
Olavi Virran säestämistä tämän
viimeisiksi jääneillä keikoilla.
Matkan varrella Tango Desireen
kokoonpanoon on liittynyt myös
Marita Jalonen. Pimeä alkaa klo 22.08 ja
päättyy klo 4.41.
26.
PERJANTAI
hUHTIKUUTA
Terttu, Teresa, Tessa
Huomenna:
Merja
Päivän sana
Olkaamme sen tähden hänen
välityksellään alati uhraamassa Jumalalle kiitosuhria, niiden
huulten hedelmää, jotka tunnustavat hänen nimeään.
Hepr. 13: 15
Pankais poiketen
Tänään
???Forssan Yrittäjien aamukahvit
Forssan Seudun Kehittämiskeskuksessa klo 8-9.
???Faktiassa kevätkarnevaalit klo
12-16. Jos mies
on tulokas Tango Desireen riveissä, sama määritelmä ei sovi häneen muusikkona.
??Haitaria on tullut soitettua 55
vuotta. Laulusolisteina kokoonpanoa täydentävät Marita Jalonen
ja Jorma Kettunen. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
Ajassa
Aurinko nousee Forssassa tänään klo 5.33 ja
laskee klo 21.15. Tämä
ei silti tarkoita duettomahdollisuuksien tyrmäämistä.
??Olisihan se kiva laulaa yhdes-
??Olisihan se
kiva laulaa
yhdessä
Tahdon sulle
olla hyvin
hellä tai
vastaavaa.?
sä jotain Tahdon sulle olla hyvin
hellä tai muuta vastaavaa, Marita Jalonen vihjaisee.
Muutosta Tango Desireessä matkan varrella edustaa myös rat-. Mukana tanssiorkesteri Neloset.
Tango Desireen harjoittelutilaksi on vakiintunut Veikko Niemisen koti. koulutusalojen esittelyä, työnäytöksiä, huutokauppa klo 14.
???Rehtilän-teatteri esittää huvinäytelmän Kesäkeikka Rehtilässä klo 19.
???Forssan Teatterissa Pudotuspeli klo 19.
Kokouksia
???Forssan Seudun Hevosystävien kokous Pilvenmäen varikkokahviossa klo 19.
???Niittukulman yksityistien kokous Tammelan paloasemalla klo 19.
Huomenna
???Kehräämön perhelauantai klo
10-14
päivänä.
Juhlaviikkojen muita ulkomaisia vieraita ovat esimerkiksi säveltäjä Philip Glass ja afrojazzmuusikko Hugh Masekela.. Ihmiset oppivat lukemaan
kuvaa yhä paremmin, ja maailma muuttuu yhä visuaalisemmaksi.
Juhlaviikkojen kenties suurin nimi on taiteilija Yoko Ono,
joka saapuu Söderblomin mukaan Suomeen nyt ensimmäistä kertaa esiintymään muusik-
kona. ja 19. Pääkaupungissa on elo-syyskuus-
sa tarjolla videotaiteen värittämää musiikkia, sirkusta, teatteria, tanssia ja erilaisia kaupunkitapahtumia.
. Ajassa 27
FORSSAN LEHTI | PERJANTAINA 26. HUHTIKUUTA 2013
Tulevia paikallistapahtumia löydät
myös keskiviikon kulttuurisivuilta
ja perjantain Menot-aukeamalta.
Seppo Pessinen
Viivi ja Wagner
jere
rauta-reetta
joten sitten vihdoin virkosit, senkin pölj
ä lintu!
lensit ikkunaani j
a minä
hoidin sinut terveeksi.
toivott
av
asti olet.....
....kiitollinen.
n, Marita Jalonen ja Veikko Nieminen.
hdissa
396
fingerpori
kaisu, jolla Jorma Pappisen soitin
vaihtui puolisen vuotta sitten kitarasta bassoksi.
Muutoksen on todettu tuoneen
soinnin pohjaksi tavoiteltua syvyyttä.
Yhtyeen keikkakalenteriin on kertynyt merkintöjä silloin tällöinhengessä.
??Tanssien ohella esimerkiksi
syntymäpäivät olisivat meille sopivia tilaisuuksia, bändin jäsenet
viestittävät.
He arvioivat, että seurojentalojen ja muiden vastaavien perinteisten tanssipaikkojen kannattaisi kokeilla toimintansa elvyttämistä tarjoamalla esiintymismahdollisuuksia vähemmän tunnetuille bändeille.
Näin pienentyisi muun muassa
tapahtumien järjestämiseen aina
liittyvä taloudellinen riski.
Helsingin juhlaviikot luottaa liikkuvaan kuvaan
HANNA NISSINEN
STT
Loppukesän Helsingin juhlaviikkojen ohjelmiston kaikkiin
eri taiteenaloihin liittyy tavalla tai toisella liikkuva kuva, kertoo juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom. Liikkuva kuva on nyt pinnalla kaikessa taiteessa ympäri maailmaa, Söderblom perustelee.
Söderblomin mukaan syynä tä-
hän on videotekniikan halpe-
neminen ja kuvauksen kehittyminen.
. The Beatlesin John Lennonin puolisona tunnettu Ono
esiintyy yhdessä Sonic Youth
-yhtyeen laulajan ja kitaristin
Thurston Mooren kanssa Huvilateltassa elokuun 18
0400 207 082
Ota mitat mukaan,
www.prt-kaihdin.fi
saat tarjouksen heti!
400 g
rs
(2,50/kg)
Korpela paneroitu
kanapuikko tai nuggetti
200 g
pkt
(5,00/kg)
Taffel sipsit ja snacksit
275-325 g
Vappumenoon!
PRISMAN PIHALTA:
Mansikat, vadelmat,
perunat, herneet,
mustikat
CITYMARKETIN
PIHALTA:
Vadelmat, mansikat,
perunat, herneet,
mustikat
Lounaspöytä
arkisin
klo 10.30-14
Rautatienkatu 7, FORSSA P. klo 9 alkaen.
Ilmoittautumiset
Turva-Inno
Asko Mustonen
040 768 9480
040 825 0718/Kalle
NAHKATAKKI-
PERJANTAI-LAUANTAI
(5 ?/kg)
Kotipitko
3 025 250
20
kpl
kpl
kpl
MARKKINAT
Forssan järjestöjentalolla
ILTAHUUTOKAUPPA
TÄNÄÄN klo 18.00
Huutokauppahuone
Kuhalankatu 11, puh. 03 438 2700.
Su?to 10?24, pe?la 10?03 www.ravintolaferraria.com
Tammelan
paloasemalla
Tulityökurssi
maanantai 6.5. -25%
lla
Tuore kirjolohi kokonainen
erä
Lakeus Design liukuovikomerot
VAIN LAUANTAINA
699
100
100
199
500
kg
Atria peruna-, italian- tai
punajuurisalaatti
- värilliset levyt valkoisen hinnalla
runkoihin ja oviin
Taiteove
Paljon uusia värejä
säästät tilaa
Tehtaiden edustajat paikalla
Kartanonkatu 14,
klo 10-15.
Forssa
P. 03 435 5074
MA-LA 6-23, SU 9-23
Keskuskatu 15, Jokioinen P. klo 10.30-15
lammaS- Satoja takkeja
nahkaa!
naisille (koot 32-52)
Hyvitys vanhasta
ja
nahkatakista!
tervetuloa! miehille (koot 46-66)
SuoMeN NAHKAKeSKuS
p. p. HUHTIKUUTA 2013 | FORSSAN LEHTI
KOMERO- ja OVIPÄIVÄ LA 27.4.
FP-taiteovet
ovh. ¹. 28
PERJANTAINA 26. 03 433 5335.
www.markunpakari.fi
1,60
M-Market Antin Valinta
4,95
(4,57 ?/kg)
(6,12-7,24/kg)
pss
Olvi jaffa, jaffa light tai
lemon 1,5 l/pl (0,57/l)
sis. 03 4246 2500
www.jaakkola.fi. klo 9 alkaen.
Työturvallisuuskurssi
Team
Auvinen
ti 7.5. pantit 4 plo
8.70
Amppelit alk.
Kumina- Kaurapellavasämpylä
limppu
ssi
megapu
Kotimainen
Sipilänkatu 1, Forssa,
Puh. 040 567 3822 Vantaa
Huikea tutustumistarjous!
3 kk + 1 kuukausi kaupan päälle!
Asiantuntevaa palvelua lähellä Sinua!
Vihermulta 50 l
6 säkkiä
19,90
(0,066 ?/l)
Laita juhannusperunat kasvamaan!
Biolan perunasäkki 50 l
parveke- ja terassiviljelyyn
sekä vaivattomaan
uusien perunoiden
kasvatukseen
7,90
Koko puutarhan kevätlannoitukseen
luOmu YleislannOite 6 l
3
7,90
2
erä
Ota ,
vihermaksa n)
ma
(Tarjoamme edullisim
kasveja
parasta puutarhaan vuodesta 1969
Palvelemme: ma-pe 9-18, la 9-15, su 11-15
Hakapellontie 85, Forssa. 040 822 9069
vain la 27.4