Julkaistavaa riittää jatkossakin, sillä Martti Puran tavoitteena on kirjoittaa tuhat tarinaa miehen tieltä. KUVA: Seppo Pessinen tarinoita lapsuuden Portaasta •Kirjanjulkistustilaisuus Portaassa oli paikallinen tekijää ja aihetta myöten. 03-4155 610 • www.forssanlehti.fi lauantai 26.9.2015 • N:o 260 loUNAiS-häMeeN MAAKUNNAlliNeN ääNeNKANNAttAjA | PerUStettU VUoNNA 1917 | www.forSSANlehti.fi. urheilu 18 Kari hioo kisakuntoa timo Soini irtisanoutuu rasistisista teoista •Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toivoo, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat esittäisivät kannanoton kaikkea henkistä ja fyysistä väkivaltaa vastaan. . lauantai 14 Martti Pura muistelee tuoreessa kirjassaan lapsuuden kotikyläänsä. Kari haluaa kirkastaa kaksi aiempaa hopeaansa kullaksi. Nuorisotakuu ei vähentänyt nuorisotyöttömyyttä Urjalan kotityöpajaprojekti ilahduttaa myös ensi vuonna Alku hankki tehokkaan pelintekijän Syksy tarjoilee askartelun aarteita Matti Uutela antaa tilaa nuoremmille UUtiSet 6 UUtiSet 8 UrheilU 21 lAUANtAi 16 AjASSA 26 . Tammelalainen Matias Kari valmistautuu classic bodybuildingin SM-kilpailuihin. uutiset 3 Matias Kari pääsee hyvässä tikissä SM-kilpailuihin. KUVA: Seppo Pessinen Markku Puro yhdistää soten ja arvokeskustelun uutiset 2 • Irtonumero 1,50 € • Tilaukset ja osoitteenmuutokset puh
Puron mukaan sote-alueen pitäisi vastata myös lääkeja matkakustannuksista. KUVA: Ulla Jäske Puro ei näe soten rahoitusmallia kovin ruusuisena. Itsehallintoalueet hoitaisivat Kaiken pitäisi lähteä potilaasta . KUVA: Seppo Pessinen Markku Puro on edelleen maakunnallisen sote-ratkaisun kannalla. Varsinkin, jos kunnat pakotetaan luopumaan verotusoikeudestaan ja valtio alkaa verottaa kuntalaisia. Palvelutuotannon laatua ja tehokkuutta mitattaisiin eri mittarein. Hoidon laadussa on ongelmia, samoin palveluissa on eroja eri puolilla Suomea eivätkä kustannukset pysy hallussa. . Puro ei näe soten rahoitusmallia kovin ruusuisena. –?Se, ettei vastuuta ole kannettu, on johtanut ihmisten pallotteluun. Päijät-Häme pääsee nippa nappa yli 200?000 asukkaan rajapyykin, joka on sote-alueen tämänhetkinen alaraja. Markku Puro kaipaa arvokeskustelua myös soteen. Lisäksi käyttöön otettaisiin palvelusetelit. Vuokrataanko ne kunnilta vai ostaako valtio rakennukset. Ulla Jäske Hämeenlinna Sote 3 -hankkeen projektipäällikkö Markku Puro puhui eilen Hämeen liiton järjestämässä vanhusneuvoston seminaarissa soten tämänhetkisestä tilanteesta. Hänen mielestään ongelmista voidaan keskustella vain, jos arvopohja on kunnossa. Hallitusohjelman linjausten mukaan sote-alueilla osa vaativasta erikoissairaanhoidosta keskitetään erityisvastuualueille. –?Sen, joka vastaa palveluista, pitäisi myös hoitaa muut kulut. Puro muistutti, että sote-uudistus lähti liikkeelle, koska systeemi ei toimi kaikkia kohtaan tasapuolisesti. Ja miten toimintatapoja muutetaan esimerkiksi Kelan kanssa, Puro mietti. Varsinkin, jos kunnat pakotetaan luopumaan verotusoikeudestaan ja valtio alkaa verottaa kuntalaisia. Lahdessa joukko suomalaisia hyökkäsi turvapaikanhakijoita kuljettanutta bussia vastaan muun muassa ilotulitusrakettien avulla. kustannusten osalta valtio hakee sote-uudistuksella kolmen miljardin euron säästöjä vuoteen 2030 mennessä. –?Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että neuvola ja lastensuojelu ovat samassa organisaatiossa tai että erityisja peruspalvelut ovat samassa. –?Arvojen pohdiskelua pidetään turhana, mutta silloin, kun tulee ongelmia, arvopohjan pitäisi olla kunnossa, Puro muistutti. Uutiset lauantaina 26. Sote-uudistuksessa on vielä monta ratkaisematonta asiaa; esimerkiksi se, miten käy sairaalarakennuksille, jos valtio ottaa ne haltuunsa. sote 3 -hankkeessa todetaan, että Kanta-Hämeen maakunta on uhanalainen 175?000 asukkaan alueena. (03) 415 51, iltaisin (03) 4155 666 tai (03) 4155 658 > Anna uutisvinkki puh. –?Isolla alueella paikallistuntemus ja demokratia menisivät kauas reuna-alueiden asukkaista. 050 570 7432 (uutispäällikkö), toimitus@forssanlehti.fi a Löydät meidät osoitteesta www.forssanlehti.fi x Tykkää meistä myös Facebookissa.. –?Otetaanko käyttöön sote-vero vai kerätäänkö varat nykyisten verolähteiden kautta. Puro nosti osuudessaan esille arvokeskustelun. Puro kaiPaa arvokeskustelua myös sote-uudistukseen. –?Palvelut täytyy järjestää asiakkaiden tarpeiden mukaan. syyskuuta 2015 Forssan lehti 2 > Toimitus puh. –?Suomalaisessa yhteiskunnassa arvopohja on tällä hetkellä hukassa, Puro viittasi torstaiyönä tapahtuneeseen välikohtaukseen Lahdessa. Linjausten mukaan sote-palvelujen tarkoituksena on tehdä täydellinen horisontaalinen ja vertikaalinen integrointi
Siihen sisäministeriö vastasi nopeasti tiedottamalla, että poliisi on tehostanut valvontaansa vastaanottokeskusten ympäristössä. Hän ihmetteli, miten peruskoulutus järjestetään, jos sekin otetaan kunnalta valtion järjestettäväksi. –?Uskon, että tällaisia Facebook-päivityksiä on joka puolueen jäsenellä, mutta jotenkin tuntuu aina herkulliselta nostaa persut esiin jonkun yksittäisen asian kautta, Soini kommentoi Kiemunkia. STT Yksi vangituista tunnustanut Salon surman Salon elokuisen henkirikoksen tutkinta on edennyt, kertoi poliisi perjantaina. romuautot paloivat kierrätyskeskuksen alueella riihimäellä Kymmenkunta kierrätykseen tuotua romuautoa paloi kierrätyskeskuksen alueella Riihimäellä perjantai-iltana. STT Pätkäsopimuksia 17 vuotta irtisanomisesta 10 000 Määräaikaisissa työsuhteissa 17 vuotta työskennellyt ja poispotkittu ravintolatyöntekijä voitti kanteensa työnantajaansa vastaan korkeimmassa oikeudessa. Paikallista päätäntää pitää olla mukana. Hän oli hävinnyt jutun niin käräjäkuin hovioikeudessakin. Mielenilmaus pitäisi Niinistön mukaan suunnata päättäjiin eikä kohteisiin eli tässä tapauksessa pakolaisiin. Niinistön mukaan väkivallalla ei ole mitään tekemistä mielenilmausten kanssa. Suomella tällaista sopimusta ei ole. –?Keskustelua ei saa tukahduttaa. Puro ihmetteli, miten paljon kunnille lopulta jää tehtävää, jos sen verotusoikeus jää pois. Lahdessa mielenosoittajat heittelivät ilotulitteilla vastaanottokeskukselle saapunutta turvapaikanhakijoiden bussia. Hannu aaltonen, raisa kivilahti-Leppänen Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini päivitti perjantaina puolueen vihapuheen vastaista kantaa toteamalla, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat voisivat yhdessä laatia kannanoton kaikkea henkistä ja fyysistä väkivaltaa vastaan. Siinä ihmisiä kehotettiin sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto sekä pysyttelemään mahdollisuuksien mukaan sisätiloissa Peltosaaren, Koivistonmäen ja keskustan alueella. Poliisin mukaan yksi kolmesta murhatutkinnassa vangitusta miehestä on tunnustanut veriteon esitutkinnassa. Palomiehet pystyivät kuitenkin estämään tulen leviämisen kierrätyskeskuksen rakennukseen, kertoi päivystävä palomestari Pertti Tengvall. Vuokrataanko ne kunnilta vai ostaako valtio rakennukset. Niinistö korostaa, että Lahdessa ilmenneen rasistisen väkivallan tyyppiset teot ovat rikoksia ja tällaisiin tekoihin osallistuvia kutsutaan rikollisiksi. Soinin mukaan perussuomalaiset ei ole sen syyllisempi vihapuheeseen kuin muutkaan puolueet. Kunnista tulisi elinvoiman ja lähidemokratian yhteisöjä, joiden päätehtävä olisi huolehtia asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen elämisen mahdollisuuksista. Silti Soini ei halunnut ottaa kantaa sen paremmin siihen, miksi Tampereen perussuomalaisten puheenjohtaja ja Pirkanmaan piirisihteeri Terhi Kiemunki mainostaa Facebookissa bussikuljetusta Tornion pakolaisia vastustavaan mielenosoitukseen kuin siihenkään, miksi Lahden kaupunginhallituksen toinen varapuheenjohtaja Lasse Koskinen ei allekirjoittanut Lahden kaupungin poliittisen johdon kannanottoa, jossa tuomittiin hyökkäys pakolaisia vastaan. Lopuksi Puro totesi, että maakunnallinen pohja olisi sote-alueeksi paras ratkaisu. Soinin mukaan keskeisiä keinoja pakolaiskysymyksessä ovat turvallisten lähtömaiden määrittäminen, ihmissalakuljettajien rokottaminen kovalla kädellä ja palautussopimus Irakin kanssa. Hänen mukaansa Ku Klux Klan -tapaus on Suomen kansainvälistä mainetta ajatellen ”karmaisevan näköinen”. Siitä huolimatta reagoimme aika voimakkaasti, ministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg totesi STT:lle. –?Hyky on seudullisesti ja paikallisesti toimiva malli. He myös heittelivät kiviä kohti turvapaikanhakijoita, avustustyöntekijöitä ja paikallisia toimittajia. Poliisi epäilee myös kahden muun mukana olleen miehen osallistuneen tekoon. syyskuuta 2015 Forssan lehti. –?Yön tapahtumien osalta on julkisuudessa jo näkynyt, etteivät ne näytä kovin järjestelmällisiltä ja suunnitelluilta. sanan pitää olla vapaa, mutta sanoista pitää vastata, Soini vaati perussuomalaisten tilaisuudessa. Kouvolassa paikallinen mies teki polttopulloiskun turvapaikanhakijoiden hätämajoitustilaan, mutta vartijat onnistuivat estämään palon syttymisen ja saivat tekijän kiinni. Mies vangittiin epäiltynä todennäköisin syin törkeän tuhotyön yrityksestä. –?Kunnat lopetetaan, kuului puuskahdus yleisön joukosta. Huolenaiheeksi jäi vastaavien iskujen ennaltaehkäisy. Soini kertoi tapaavansa ensi viikolla New Yorkissa sekä Irakin ulkoministerin että Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin keskustellakseen, olisiko tässä mahdollisuus Suomen ja Ruotsin yhteistyöhön. Hän mainosti Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymää hyvänä esimerkkinä toimivasta mallista. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ilmoittivat heti Twitterissä, että keskusta ja kokoomus ovat kannanotossa mukana. Pohjana voisi käyttää rasismin vastaista julistusta. Ruotsilla on Irakin kanssa sopimus, jonka mukaan Ruotsi voi palauttaa kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat Irakiin vastoin turvapaikanhakijan tahtoa. STT Soini toivoi väkivallan vastaista kannanottoa ”keskustelua ei saa tukahduttaa. STT Presidentti Niinistö tuomitsee rasistisen väkivallan Iskut vaikuttivat löyhästi organisoiduilta STT Turvapaikanhakijoiden majoitustiloihin kohdistetut hyökkäykset säikäyttivät perjantain vastaisena yönä Lahdessa ja Kouvolassa, mutta vahingot jäivät vähäisiksi. Autojen palosta levisi ympäristöön runsaasti savua, minkä takia annettiin vaaratiedote. Kuntayhtymä joutuu maksamaan työntekijälle työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä ja irtisanomisajalta runsaat 10?000 euroa. Niinistö kommentoi asiaa New Yorkin kestävän kehityksen kokouksen yhteydessä. FL Perussuomalaisten puheenjohtaja ei silti tuominnut omiensa kantoja. –?En tunne sen julistuksen sisältöä ja hän tietysti vastaa siitä itse, Soini sanoi Koskisen tapauksesta. Vielä elokuussa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho piti rasismin vastaisen julistuksen uusimista tarpeettomana, kun sitä esitti SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. kuVa: Seppo Pessinen sote-palveluiden lisäksi aluekehittämisen ja maankäytön, avin valvonnan ja lupien myöntämisen. sanan pitää olla vapaa, mutta sanoista pitää vastata.” TiMo Soini Presidentti Sauli Niinistö tuomitsee väkivallan ja sillä uhkailemisen. Ylen mukaan kaksi sai rähinöinnistä sakot. ”Suomalaisessa yhteiskunnassa arvopohja on tällä hetkellä hukassa.” Markku Puro Sote-uudistuksessa on vielä monta ratkaisematonta asiaa; esimerkiksi se, miten käy sairaalarakennuksille, jos valtio ottaa ne haltuunsa. STT 3 lauantaina 26
Vaihtoehto, jossa pakkolait otetaan käyttöön, tietäisi lakkoja ja mahdollisesti yhteiskuntarauhan järkkymistä. Lisäksi SAK on valmis pienentämään työnantajamaksuja ja nostamaan palkansaajien maksuosuutta työttömyysvakuutusmaksuissa. 03-4155657 , Forssan Lehti / Lukijan ääni PL 38 30101 Forssa. pnä. elinkeinoelämän keskusliiton eläkkeelle siirtynyt työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen varoitti (AL 23.9) hallitusta liiallisesta kiireestä ja aikatauluihin hirttäytymisestä. Minulla on ollut lapsesta alkaen dramatiikan tajua. Kirjoittaja on somerniemeläinen kustantaja ja tietokirjailija. Kaksi partiopoikaa -seikkailu ilmestyi kolme vuotta ennen kuin Seton tapasi kenraalimajuri Robert BadenPowellin (1857–1941), partioliikkeen virallisen isän. Akava on valmis leikkaamaan lomarahoja ja pidentämään työaikoja, SAK ei; STTK puolestaan hyväksyy hallituksen tavoitteen viiden prosentin kilpailukykyloikasta, mutta vain yhdessä sovituilla keinoilla. Työmarkkinakeskusjärjestöjen yhteiseen esitykseen on kuitenkin vielä pitkä matka. Pohjapaperina kilpailukykyneuvotteluille SAK:n aloite on monimutkainen ja laaja, mutta silti selvä liikahdus oikeaan suuntaan. kun tunnelma työmarkkinapöydissä on jo valmiiksi kiristynyt, poliitikoilta sopii odottaa nyt kaikkia osapuolia kunnioittavia kannanottoja. ForssAn pArtiolAiset , Tornitulet ja Tornihaukat, viettävät 60-vuotisjuhlavuotta. Tyttöjen ja poikien lippukunnat ovat nykyisin yhtä pataa; se on nykyaikaa. 9. Lupamäärät kasvavat myös lounaishämäläisten riistanhoitoyhdistysten alueella, kertoi riistapäällikkö Jouko Hakala. Päivämäärä on pysynyt muistissa, sillä kerran partiolainen, aina partiolainen. Partioaate on yhä elävä voima, maassa toimii noin 850 lippukuntaa Hangosta (Meriversot, Lappohjan Vasat ja ruotsinkielinen Scoutkår) Utsjoelle (Njalat). Monimutkainen, mutta sovitteleva ehdotus Suomen suurimman palkansaajajärjestö SAK:n vaihtoehtoesitys hallituksen suunnitelmille ei syntynyt kivuttomasti, mutta se syntyi loppujen lopuksi suhteellisen nopeasti. Vuodet eränkäVijöissä kasvattivat yhteiskunnallista vastuuta, johtamaan, ottamaan huomioon muut, kunnioittamaan toisen mielipidettä ja ennen kaikkea erätaitoja. Yleisradion tiedoituspäällikkö P. Pääkirjoitus Forssa 26. Tänä vuonna peuranmetsästys alkaa vasta hirvenmetsästyksen loputtua eli joulukuun alusta ja kestää kuukauden. Laatunen kysyy, mitä tässä tapauksessa on saatu aikaan ja vastaa itse: On pilattu työmarkkinailmapiiri ja sen mukana seuraava neuvottelukierros. 1950-luvun pikkukaupungin partiolaiset kokoontuivat kerran viikossa koloonsa, keräsivät jätepaperia, opettelivat solmujen sitomista köysiin, harjoittelivat ensiapua, retkeilivät luonnossa ja osallistuivat muutaman vuorokauden pituisiin leireihin. sAk:n ehdotuksessA on palkkamalttia enemmän kuin hallitus on edes toivonut. 2015 KOLUMNI Kai Linnilä Liityin Kajaanin Eränkävijöihin runsaat pari kuukautta ennen 13-vuotispäivääni. SAK:n ja Lauri Lylyn ehdottomat maltilliset palkkaratkaisut vuosina 2017 ja 2018 parantaisivat Suomen kustannuskilpailukykyä palkansaajajärjestön mukaan 6,5 prosenttia. KUVA: Joel Maisalmi Forssan ula-asema toiminnassa FORSSAN LEHTI 27.9.1955 Forssan kauppalan paloaseman torniin asennettu ula-asema on nyt aloittanut säännöllisen toimintansa välittäen ula-asemaohjelmistoa Helsingin aseman välityksellä. Palkkojen nollakorotukset vuonna 2017 parantaisivat yritysten kilpailuasemaa suhteessa ulkomaisiin yrityksiin. Kolminaisuusoppi, ajatus kolmiyhteisestä Jumalasta, soti vanhatestamentillista maailmankuvaa vastaan. AmerikkAlAis-skotlAntilAinen kirjailija Ernest Thompson Seton (1860– 1946) tunnetaan Suomessakin kymmenkunnasta poikien seikkailukirjasta, joista päällimmäisinä muistuvat mieleen romaanit Kaksi partiopoikaa ja Rolf salolla. 60 vUOdeN taKaa Peurankaatolupia entistä enemmän FORSSAN LEHTI 26.9.1975 Peurankaatoluvat tulevat lisääntymään Etelä-Hämeen Riistanhoitopiirin alueella. Nordbäck ja neuvontajaoston päällikkö Paavo Velander olivat eilen järjestäneet kauppalantaloon sanomalehdistön edustajille tiedotustilaisuuden, jossa he ilmoittivat, että Forssan ula-asema on kokeilumielessä ollut käytössä jo pari viikkoa ja tulokset ovat osoittautuneet täysin odotuksia vastaaviksi. Pääministeri Juha Sipilää (kesk.) työmarkkinakonkari pitää rohkeana, jopa uhkarohkeana, sillä jos hallituksen leikkauslista kaatuu perustuslakivaliokunnassa, ollaan taas alkupisteessä. Aseman kuuluvuussäde on 25-30 kilometriä. Rippikoulu muutti elämänkatsomusta. liittyessäni pArtioon kuuluin kahteen filatelistikerhoon ja koulun raittiusyhdistykseen. 40 vUOdeN taKaa Mielipide lauantaina 26. Se oli toukokuun alkua. Maltillinen ja sovitteleva ehdotus sai yllättävänkin nuivan vastaanoton esimerkiksi valtiovarainministeri Aleksander Stubbilta (kok.) ja keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajalta, entiseltä pääministeri Matti Vanhaselta (kesk.), mutta SAK:n esitys kannattaa joka tapauksessa punnita tarkasti työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken. Muutos aiheutti vieraantumista partiolaisuudesta. Forssan-Tammelan alueelle myönnetään 76 lupaa (viime vuonna 60), Jokilääniin 70 (63), Lopelle 76 (54), Somerniemelle 23 (20), Somerolle 31 (14) ja Urjalaan 133 (110). Seton ja Baden-Powel organisoivat nuorisoliikkeen yhdessä, mutta Seton erosi siitä tasan sata vuotta sitten, koska kenraalimajuri oli viemässä järjestöä militaristiseen suuntaan. Suuri skismani käänsi selän niin Mooseksen kuin Kristinuskolle. Eikä aikaakaan, kun Orava-vartion johtaja Juhani siirtyi teinihommiin, minusta leivottiin oravien johtaja. Neljän vuoden aikana yövyin kesät talvet maastossa lähes satana viikonloppuna. L. 5555 Vuodet kasvattivat yhteiskunnallista vastuuta, johtamaan, ottamaan huomioon muut, kunnioittamaan toisen mielipidettä ja ennen kaikkea erätaitoja. Nollavuoden jälkeen vientisektori määrittelisi palkankorotustason, mikä olisi järkevää koko suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta. Kirjasin liittymispäiväni maagisesti 5.5.55. Nyt voisin lupauksen taas hyväksyä ja olla yhä partiolainen. Merkittävin kokemus oli Hopearannan suurleiri Hangossa kesällä 1958. Joulukuisille metsästyskaudelle tullaan nyt myöntämään 626 lupaa viimevuotisen 460 sijaan. Nuoruuden ehdottomuudella ymmärsin, etten voi pitää 5.5.1955 antamaani partiolupausta. syyskuuta 2015 Forssan lehti 4 Osallistu keskusteluun: a www.forssanlehti.fi a toimitus@forssanlehti.fi > puh. Aseman vihkiäisjuhla pidetään keskuskansakoulussa lokakuun 14. Monipuolinen puuhakkuus ei estänyt suorittamasta partiolaiselle kuuluvia taitomerkkejä ja eri tasoisia aktiviteetteja
Tutustukaa Paavo Väyrysen kansalaisaloitteeseen. Ne jäävät aina toimituksen tietoon. Ape ja Ammi ovat legendoja. aitiomenu. Kutsun sivistysja tulevaisuuslautakunnan jäsenet seuraamaan palloseuran ottelua noin kuukauden kuluttua. Aitio on ilmainen. AsiAA poHtinut • Suomi täyttyy ulkomaalaisista miehistä, mihin ovat hylänneet perheensä. 0800 966 75 Hämeen Lehtipaino, Hämeenlinna 2015 Jäähallin aitioiden nimeäminen Forssan sivistysja tulevaisuuslautakunta hylkäsi ikuisiksi ajoiksi ehdotukseni Forssan jäähallin nimeämiseksi Kari Aro Areenaksi.Facebookiin on kuitenkin tullut jatkuvasti tykkäyksiä. Vai oliko kyse keskustan vaalien jälkeisestä liian vahvasta itsetunnosta, kuten arvioitiin Ylen ykkösaamussa. se, että maan demokraattisesti valittu hallitus, millä on vankka enemmistö eduskunnassa, yrittää ottaa poliittiselle johdolle vallan maan johtamisesta, ei ole aivan kauheaa eikä tuomittavaa. Tehdään energiaremontti ja parannetaan sosiaaliturvan kannustavuutta, kirjoitti puolestaan Niinistö blogissaan. Jo nyt on merkkejä siitä, että ammattiliittojen valta on heikkenemässä mm. Forssan Palloseura on lupautunut osallistumaan kustannuksiin puheenjohtaja pyynnöstä. Pääministeri saavutti kuitenkin jo nyt paljon: työmarkkinakenttä liikkuu – hyvään suuntaan. yörAuHAA • Hallitus hokee, ettei voida velkaa maksattaa lapsillamme. Opiskelijat, lapsiperheet ja päiväkotilapset. Ottelulippu kuuluu hintaan. Sanomalehtien Liiton jäsenlehti ISSN 0782-663X Kustantaja Hämeen Sanomat Oy Toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen Julkaisujohtaja Kari Suontausta Päätoimittaja Kari Grahn TOIMITUS Esko Aaltosen katu 2, 30100 Forssa Postios. tästä on nyt kyse Lyhyet Lähetä tekstiviesti: FL välilyönti LY välilyönti teksti. Kirjoita mieluiten omalla nimelläsi. Eivät kaikki ole sitä mieltä, että hallitus syöttää palloa vain työnantajille – joka voi ollakin kaikkien etu tässä tilanteessa, vaikkei sitä haluta nähdä. Nimi ja yhteystiedot on kerrottava myös nimimerkkiä käytettäessä. Numero 173172 Pääministeri Juha Sipilän hallituksen tulevia työehtosopimuksia heikentävä pakottamislainsäädäntöehdotus sai aikaan suuren mielenilmauksen sekä oppositiopuolueiden jyrkän tuomion. Aitioihin voidaan ottaa 10-15 henkilöä. 03-4155 610. Hintaan kuuluu myös valmentajien haastattelu ennen ja jälkeen ottelun. yksityishenkilöiden kaveriporukoille, firmolle ja poliittisille järjestöille. Toimittaja Seija Rautio kysyikin pilke silmäkulmassa, että hankintalaillako Suomi nousuun! sekä rinne että vihreiden Ville Niinistö ovat suurin piirtein pää punaisena huutaneet, että hallituksen esitys ylityöyms. • Tekstiviestin hinta on 0,70 euroa.. Toisaalta voidaan sanoa, että kummankin oppositiojohtajan omat ehdotukset ovat olleet hyvin yleisiä heittoja tyyliin tuetaan vientiä ja uusien energiamuotojen kehittämistä. uskoMAtontA • Siivous pakolaisille. Ihmeellisin oli kuitenkin sosialidemokraattien puheenjohtajan Antti Rinteen vastaehdotus Ylen ykkösaamussa 12.9: nykyinen hankintalainsäädäntö on liian tiukka, muutetaan sitä. Kuinka paljon olet valmis maksamaan lisää veroja heidän elättämiseksi. VARHAISJAKELUPÄIVYSTYS Forssa, Tammela, Jokioinen, Humppila, Ypäjä, Loppi joka päivä klo 6.30–10.00, puh. MAAssA MAAn tAvAllA • Moni vanhus joutuu miettimään, ostaako ruokaa vai lääkkeet, vaatteista puhumattakaan. syyskuuta 2015 Forssan lehti LUKIJAN ÄÄNI • Toimituksen yhteystiedot pääkirjoitussivulla. Euro on liian arvokas valuutta ja maksamme siitä kallista hintaa. Myös kansalaisten yleinen alttius eduista tinkimiseen on kasvanut hyvin selvästi. Vai oliko niin, että hallitus pelasi tietoista shakkia saaden esityksellään sekä sen vastaehdotuspyynnöllä myös SAK:n ulos bunkkeristaan. Pitää pystyä suosimaan uusia ideoita, ehdotti Rinne. Ovilaatat eivät vie kaupunkia konkurssiin. keijo Wääri Forssa • Hyvä juttu Johanna Mäkelän tutkimuksesta (FL 25.9.). perA • Tulijoita on kymmeniätuhansia, menot miljardeja. jA nyt seurAA kutsu. rAskAs työ • Pakolaistilanne vastaa kohta samaa kuin keskisuuri kaupunki Suomessa eläisi yhteiskunnan piikkiin! j.k • Hälytysajoneuvot. Nyt jo 403 ja viikoittain tulee lisää. Lännen Mediaan kuuluvat Forssan Lehden lisäksi Aamulehti, Turun Sanomat, Kainuun Sanomat, Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat, Keskipohjanmaa, Ilkka, Pohjalainen, Satakunnan Kansa, Hämeen Sanomat ja Kaleva. MuMMo • Kiitoksia, kun tuette meitä ukkoja. Klo 22.28. Älkää tilatko sanomalehtiä, ettei ota päähän elämä ja ihmiset. Nythän ne sitä jo maksavat. • Esitä mielipiteesi lyhyesti ja selvästi. HAnnu rekunen • Meillä on myös vaihtoehto. Mielenilmauksella oli myös paljon vastustajia Ekonomiliitosta ja monista riviopettajista lähtien. Me eläkeläiset Matti Lahti ja Keijo Wääri kustannamme loput. Ehdotukseni on, että hallissa sijaitsevat kolme aitiota voitaisiin nimetä Forssan jääkiekon hyväksi paljon työtä tehneiden mukaan. Viestin lopussa on oltava lähettäjän nimi tai nimimerkki. Mikä on se iso kuva tilanteesta – kolmikannan merkityksen vähentäminen. Keskeistä on tietenkin se, että hallitus oli pahasti astunut liittojohtajien varpaille. LYHYET • Lyhyet on Forssan Lehden tekstiviestipalsta. sipilän ja Stubbin kokemattomuuden piikkiin voidaan jotain laittaa, mutta Timo Soinin voisi arvata osanneen ennakoida tilanteen. Nimeäminen olisi kunnianosoitus kyseisille henkilöille. Virtasen Tapsa on myös tervetullut. Voi kauheeta HK:lta. sAk:n ehkä yllättävänkin maltillinen vastaehdotus 24.9 muutti jälleen tilanteen: neuvottelut keskusjärjestöjen yhteisestä esityksestä on jo aloitettu. 02 269 3434 Urjala, arkisin klo 6.00–11.00, la ja su klo 7.00–11.00, puh. Ykkösenä otan Matti Lahden. Turuntie. vAiHtoeHto • Hei te ihmisvihaajat, muuttakaa johonkin pikkukylään missä ei tapahdu mitään. Pillit huutaa täysillä, vaikka on yörauha klo 22-7. Hän on toiminut ansiokkaasti yli 60 vuoden ajan ja on yhä remmissä. • Toimitus valitsee julkaistavat kirjoitukset ja korjaa tarvittaessa kieliasun. Nimet olisivat tietysti Kari Aro, Alpo Suhonen ja Matti Lahti. on tietenkin paikallaan myös kysyä hallituksen suuntaan, eikö johtokolmikko pohtinut loppuun asti, mitä pakottavasta lainsäädäntöesityksestä seuraa. Aitiossa tarjottava ruoka on ns. Mielipiteen voi lähettää tekstiviestinä numeroon 173172. liikaa laskutettu. korvausten leikkaamisesta on epäoikeudenmukainen varsinkin hoitoalojen naisia kohtaan, ja että näin heikennetään vain kansalaisten ostovoimaa. Mieleen hiipi ajatus, että jotakin muuta voisi tehdä. vaihde 03-41 551 Markkinointipäällikkö Heli Hieperi 03-4155 607 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Erja Mattila 03-4155 608 Tilaukset, asiakaspalvelu Riitta Tammiranta 03-4155 610 Ilmoitukset, asiakaspalvelu Carita Tulonen 03-4155 620 Ilmoitusmyynti, yritykset Pia Oksa 03-4155 606 Minna Aaltonen 03-4155 611 Pia Heidenstrauch-Harteva 03-4155 604 Ilmoitushinnat ja AINEISTOAIKATAULUT www.forssanlehti.fi/mediamyynti TILAUSHINNAT (Sisältää alv:n 10%) KESTOTILAUKSENA (laskutusväli) 12 kk 254 € 6 kk 256 € á 128 € 3 kk 260 € á 65 € 2 kk 264 € á 44 € VIIKONLOPPUNUMEROT (laskutusväli) Laskutusväli LA–SU PE–LA–SU 12 kk 178 € 201 € 6 kk 90 € 101 € 3 kk 46 € 52 € (määräaikainen ja kestotilaus, sama hinta) MÄÄRÄAIKAISTILAUKSENA (tilausaika) 12 kk 266 € 6 kk 144 € 3 kk 81 € 1 kk 32 € Irtonumero 1,50 € TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA MUUT LEHDEN TILAUKSIIN LIITTYVÄT ASIAT puh. Lukekaa ihmiset ja miettikää mitä lapsillenne syötätte. Aitioiden ottelukohtainen hinta on 300 euroa. jyrki jokinen valtiotieteiden tohtori Forssa Pakkolaeista sopimisen kulttuuriin 5 lauantaina 26. • Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tekstit. Epävarmuus perusteluista ja tunne epäoikeudenmukaisesta kohtelusta pienipalkkaisten ja ylitöitä paljon tekevien mielissä jäi kuitenkin elämään, ja niin mentiin Rautatientorille. ILMOITUSKONTTORI Avoinna arkisin klo 9.00–14.00 Lauantaisin suljettu Puh. Henkilöt, jotkA ovat olleet Forssan Palloseuran mukana niin hyvässä kuin pahassa voidaan nimetä. • Näppäile viestin alkuun FL välilyönti LY välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Tekstien maksimimitta on 3300 merkkiä välilyönnit mukaan luettuna. Aitiosta voidaan myös tehdä kausisopimus, mikä on neuvottelukysymys. Hp • Miten tuollainen noin suuri virhe vesilaitokselta voi tapahtua Forssassa 1,65 milj. Molemmat ovat ymmärrettäviä ja demokratiaan kuuluvia. Pian sanon adios amigos. Tehdään niillä, joilla jo töitä. äiti • Pitäisikö Suomen duunarin ottaa oppia thaimaalaisesta ammattiveljestä ja tyytyä 7 euron päiväpalkkaan. Pääministeri kyllä yllättävässä puheessaan Ylen kanavilla pyrki hyvin selittämään, miksi ehdotukseen mentiin, ja että muita pelimerkkejä ei hallituksella ollut – oli kerta kaikkiaan pakko tehdä näin. 03 615 1344 Somero, Loimaa arkisin klo 6.00–16.30, la ja su klo 7.00–12.00, puh. SAK:n ehdotus on hyvä pohja, muttei riitä hallitukselle, koska ennen kaikkea kustannustasoa on alennettava. Aitioita myydään esim. sitä kautta, että nuoremmat ikäluokat eivät kuulu niihin vaan ainoastaan Loimaan kassaan. Ei tule 5 ruoka-annosta päivässä ilmaiseksi. PL 1000, 30101 Forssa etunimi.sukunimi@forssanlehti.fi Puhelin vaihde 03-41 551, Telefax 03-4155 724 toimitus@forssanlehti.fi Avoinna arkipäivinä klo 9.00–21.00 Päätoimittaja Kari Grahn 03-4155 657 tai 050 043 9845 Uutispäällikkö Kari Suontausta 050 570 7432 Toimitussihteerit 03-4155 658 Outi Lindqvist, Aki Vaani, Jaakko Kyrö Uutistoimitus toimitus@forssanlehti.fi Nina Airisto 03-4155 667 Katja Anttila (opintovapaalla) Ulla Jäske 03-4155 671 Ami Laaksonen 03-4155 656 Jaakko Leinonen 03-4155 665 Petri Ojanen 03-4155 660 Saija Pennanen (perhevapaalla) Johanna Puukka 03-4155 651 Urheilutoimitus urheilu@forssanlehti.fi Urheilutoimitus 040 451 8394 Pasi Rakkolainen 03-4155 663 Kai Sandberg 03-4155 662 Kuvatoimitus 03-4155 664 Seppo Pessinen, Tapio Tuomela Forssan Lehti on osakkaana Lännen Media Oy:ssä, joka tuottaa sisältöä 12 sanomalehdelle. Vai oliko hallitus sittenkin vilpittömästi asiansa takana ilman pelikuvioita
27 584,30 €, autoveroton suositushinta alk. Välillä on lämmintä ja kuivaa, välillä lämmintä ja sateista; mistä tietää, mitä siellä metsässä luuraa. KUVA: Marko Kullanen uutiset lauantaina 26. Kotityöpajan toiminta käynnistyi syksyllä 2013 kunnan saaman testamenttilahjoituksen avulla. 044 777 3957 Aleksi Hovila p. syyskuuta 2015 Forssan lehti 6. KUVA: Seppo Pessinen Ulla Jäske Lounais-Häme Omituiset säät aiheuttavat sienestyksen aloittaneille ongelmia. Muita kotityöpajan tarjoamia palveluita ovat esimerkiksi asiointiapu, palveluihin saattaminen tai pienet kodinhuollon askareet. Seuraavaksi nousee suppilovahveroita melkein samoille alueille kuin missä kantarellit kasvavat. . Hyvä ajettavuus, laadukas viimeistely, huippuvarustelu ja uudet taloudelliset moottorit kruunaavat kokonaisuuden. Hoidolliset tehtävät eivät myöskään sisälly kotityöpajan toimintaan. Kuvan auto erikoisvarustein. Työpajan oli tarkoitus olla kaksivuotinen, mutta loppukesästä selvisi, että lahjoitusvarat riittävät toiminnan pyörittämiseen vuoden 2016 loppuun saakka. Kuvan autot erikoisvarustein. ŠKODA Superb alk. 22 610 € + arvioitu autovero 5 680,95 € CO 2-päästöllä 126 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. –?Alku oli hieman tahmeaa, mutta puskaradio auttoi. Joku on sanonut, että kantarelleissa olisi tänä vuonna erityisen paljon toukkia. Kotityöpajalaiset tekevät reilua nelituntista päivää, jonka aikana yksi työpari ehtii käydä noin kolmen ikääntyneen luona. TRAVEL IN STYLE. Käyntejä tuli juuri täyteen 1?500 ja tällä hetkellä palveluiden piirissä on noin kolmisenkymmentä yksittäistä kotitaloutta. Itse en tosin ole vielä nähnyt suppilovahveroita. 32 €/kk, kun ajosuorite 10.000 km/vuosi. Pitääkö se paikkansa. Tervetuloa kokemaan uskomaton uutuus ensiesittelyyn la klo 10-14 ja su 12-15. 21 620 € + arvioitu autovero 5 364,30 € CO 2-päästöllä 125 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. Luken metsäpatologian professori, ja tavallinen sienestäjä, Jarkko Hantula, joko se kantarelliaika meni ohi. –?Ei se vielä ole ohi, varsinkin, jos lämmin sää ja sateet jatkuvat. –?Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kantarellista tulee parempi kastike ja suppilovahverosta parempi keitto. Moni ikäihminen on myös arka lähtemään yksin ulkoilemaan, joten meiltä pyydetään kaveria liikkumisen tueksi, kertoo kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja Saara Salminen. Vain parasta autollesi – valitse ŠKODA Huolenpitosopimus Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS skoda.fi YRITTÄJÄNKAARI 7 Myynti 03 4246 9866 Huolto 03 4246 9830 Varaosat 03 4246 9840 AVOINNA ma-pe 9-18 la 10-14 FORSSA astrum.fi Varaa koeajosi: Aleksi Hovila p. Huolenpitosopimus ŠKODA Superb alk. 044 777 3957 Nina Airisto Urjala Urjalan kotityöpajan saama jatkoaika on ilostuttanut paitsi toiminnan ohjaajat ja ohjattavat, myös pajan ikääntyneet asiakkaat. Päivän kysymys Kantarelleja putkahtelee yhä sienien ystävien iloksi. ŠKODA Superb Combi alk. TRAVEL IN SPACE. Kumpi on parempi sieni, kantarelli vai suppilovahvero. Urjalan kotityöpajan palvelut ovat vanhusten kotona asumista tukevia. Sienet ovat juuristosieniä ja ehkä puilla ei ole ollut tarjolla tarpeeksi kasvullista tukea sienille. Tämä on vain arvailua, mutta jos toukilla on vähemmän ruokailupaikkoja, niin voihan olla, että niitä kerääntyy yksittäisiin sieniin. FL Joko kantarelliaika meni ohi. Tampereelta saadun esimerkin innoittamana Urjalassa käynnistettiin kuntouttavan työtoiminnan kotityöpaja, joka tarjoaa ikääntyneille maksutonta ja avustavaa palvelua. Miksi sieniä on ollut vähän. Urjalan kotityöpajaprojekti venyy kolmevuotiseksi. ikääntyneet ovat löytäneet Urjalan kotityöpajan palvelut hyvin. –?Kantarellissa on harvoin toukkia, mutta voi olla, että niitä on suhteessa enemmän, sillä kantarelleja on tullut vähän. Honda HR-V Comfort 1.6 i-DTEC 120hv, autoveroton hinta 21.016 €, autovero 4.073,57 €, kokonaishinta 25.089,57 € + toimituskulut, CO 2-päästöt 104 g/km, EU-keskikulutus 4,0 l/100 km. Löytyykö Forssan seudun metsistä herkkutatteja. Toiveissa on, että kunta jatkaa toimintaa omana toimintanaan myös vuoden 2016 jälkeen. 28 890,95 €, autoveroton suositushinta alk. –?Käyn sienessä Pusulassa, joten en voi puhua kokemuksesta, mutta kyllä herkkutatteja kasvaa joka paikassa. Kuvan auto erikoisvarustein. Sini Tuira ja avustava ohjaaja Anna-Mari Sillanpää katsovat Urjalan kotityöpajan päivän aikataulua. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. Honda HR-V Comfort 1.6 i-DTEC 120hv, autoveroton hinta 21.016 €, autovero 4.073,57 €, kokonaishinta 25.089,57 € + toimituskulut, CO 2-päästöt 104 g/km, EU-keskikulutus 4,0 l/100 km. JOENSUUNKATU 15 Myynti 02 777 3950 Huolto 02 777 3930 Varaosat 02 777 3940 AVOINNA ma-pe 9-18 la 10-14 SALO astrum.fi Valloittava HONDA HR-V ensiesittelyssä nyt viikonloppuna! honda.fi Crossover-luokan edelläkävijä, legendaarinen Honda HR-V on taas täällä! Sen urheilullisen linjakkaat ulkomuodot kätkevät sisäänsä uskomattoman väljät ja muunneltavat sisätilat. Uusi ŠKODA Superb Viikonloppunäyttelyssä la klo 10–14 ja su klo 12–15. Me voimme kuitenkin esimerkiksi viedä roskat tai lakaista hieman lattiaa käyntiemme lomassa. LISÄTIETOA SAMI RAHKONEN P. Tyypillisesti tehtävät ovat sellaisia, joihin ikääntyneiden on muuten vaikeaa saada apua muilta toimijoilta. –?Alkukesä oli kylmä ja puut voivat huonosti kylmässä. Tänä syksynä en ole vielä syönyt yhtään herkkutattia. Testamentin antaja osoitti lahjoittamansa varat nimenomaan vanhusten tukipalvelutoimintaan. –?Ylivoimaisesti kysytyin on seurustelupalvelu, jossa työpajalta menee työpari ikääntyneen kotiin rupattelemaan kahvin äärelle. Tervetuloa kokemaan uskomaton uutuus ensiesittelyyn la klo 10-14 ja su 12-15. Valloittava HONDA HR-V ensiesittelyssä nyt viikonloppuna! honda.fi Crossover-luokan edelläkävijä, legendaarinen Honda HR-V on taas täällä! Sen urheilullisen linjakkaat ulkomuodot kätkevät sisäänsä uskomattoman väljät ja muunneltavat sisätilat. Hyvä ajettavuus, laadukas viimeistely, huippuvarustelu ja uudet taloudelliset moottorit kruunaavat kokonaisuuden. Tervetuloa. –?Viikkosiivouksia emme tee, sillä siivousta varten on olemassa yrittäjiä, jotka tätä palvelua tarjoavat. 044 777 3915 TAI HONDA.FI Honda HR-V Comfort 1.5 i-VTEC 130hv, autoveroton hinta 18.150 €, autovero 4.739,20 €, kokonaishinta 22.889,20 € + toimituskulut, CO2-päästöt 130 g/km, EU-keskikulutus 5,2 l/100 km. Toivon, että löydän viikonloppuna ja mielellään ilman toukkia. 044 777 3915 TAI HONDA.FI Honda HR-V Comfort 1.5 i-VTEC 130hv, autoveroton hinta 18.150 €, autovero 4.739,20 €, kokonaishinta 22.889,20 € + toimituskulut, CO2-päästöt 130 g/km, EU-keskikulutus 5,2 l/100 km. Lisäksi käymme ohjattavien kanssa päivätoimintakeskuksessa, Maanpäälliset enkelit jatkavat toimintaansa . LISÄTIETOA SAMI RAHKONEN P
Ikääntyneille sillä on valtava merkitys, että joku käy viikottain juomassa hänen kanssaan ne kahvit. –?Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on poistaa työllistymisen esteitä ja saattaa asiakkaat avoimille työmarkkinoille. On hienoa, että olemme mukana tekemässä jotakin näin merkittävää heille. KUVA: Seppo Pessinen uutiset 7 lauantaina 26. Kotityöpajalaiset tekevät reilua nelituntista päivää, jonka aikana yksi työpari ehtii käydä noin kolmen ikääntyneen luona. –?Olemme saaneet mieleenpainuvia kommentteja, joiden jälkeen on kyyneleitä saanut pyyhkiä. syyskuuta 2015 Forssan lehti. –?Toivomme tietysti, että kunta näkee toimintamme jatkossakin arvokkaana ja jatkaa kotityöpajaa omana toimintana sen jälkeen, kun testamenttirahoitus päättyy. Palautteissa kotityöpajan tyttöjä ja poikia kutsutaan enkeleiksi maan päällä ja kiitellään siitä, miten elämänhalu on palautunut, kun mummu tai pappa pääsee ulkoilemaan tai saa mieluisaa rupatteluseuraa. Valtakunnallinen keskiarvo on alle 10 prosenttia, Salminen kertoo. Paitsi että kotityöpajan toiminta on merkittävää ikääntyneiden kannalta, Urjalassa on saatu hyviä kokemuksia kotityöpajasta myös nimenomaan kuntouttavana työtoimintana. KUVA: Seppo Pessinen Sini Tuira ja avustava ohjaaja Anna-Mari Sillanpää katsovat Urjalan kotityöpajan päivän aikataulua. vanhainkodissa ja palvelutalossa, Salminen kertoo. Jokaisen toimintaan osallistuvan kanssa on käyty läpi perehdytyssessio, jossa on kerrottu kotityöpajan työkäytännöistä kuten esimerkiksi vaitiolovelvollisuudesta. FL Kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja Saara Salminen toivoo kotityöpajan toiminnan jatkuvan myös vuoden 2016 jälkeen. Meiltä jopa 30 prosenttia työtoimintaan osallistuvista siirtyy töihin tai opiskelemaan. Kotityöpajassa työskentelee noin 10–15 kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvaa henkilöä. Palvelut on myös otettu erinomaisesti vastaan
NuorisotakuuN parhaita saavutuksia ovat olleet etsivän nuorisotyön kehittäminen ja tänä vuonna eri puolilla maata toimintansa aloittaneet ohjaamot. Nuorisotakuulla luvataan jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille työ-, työpaja-, harjoittelutai kuntoutuspaikka kolmessa kuukaudessa työttömäksi joutumisesta. . Hallitus jatkaa nuorisotakuuta, mutta pienemmällä budjetilla. Etsivässä nuorisoNea Kantola (vasemmalla) ja Kerttu Aaltonen olivat tutustumassa Vantaan Ohjaamoon koululuokkansa kanssa. uutiset lauantaina 26. Etsivässä nuorisotyössä ”kadonneita” nuoria on haettu kotoa ja ohjattu heitä vaikka työpajaan. Noin 40?000 heistä ei ollut töissä eikä opiskelemassa. . Juha Sipilän (kesk.) hallitus jatkaa työtä niin, että nuorisotakuuta kehitetään enemmän yhteisötakuun suuntaan. Tosin nyt nuorisotakuuta toteutetaan entistä vähemmällä rahalla. Myös tuoreimpana tilastoituna vuonna 2013 osuus oli entisellään. KUVA: Joel Maisalmi Nuorisotakuu toi nuorten ohjaamot ja etsivän työn . Edistystä Feltin mielestä on se, että yhteistyön tekeminen on nuorisoasioissa lisääntynyt. Nuori pääsee kokeilemaan alaa, jolle hän on hakeutumassa. Sipilän hallitus on varannut kolmeksi vuodeksi 10 miljoonaa euroa. Hannamari Ahonen Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kärkihankkeena olleella nuorisotakuulla ei pystytty vähentämään työttömien nuorten määrää. Se taas tarkoittaa, että koko yhteisö eli julkinen sektori, yritykset ja kansalaisjärjestöt tekisivät entistä enemmän yhteistyötä nuorten puolesta. Nuorisotakuuseen ryhdyttiin, koska Suomessa oli ja on nyt yli 110?000 20–29-vuotiasta nuorta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Feltin mukaan tosin ilman nuorisotakuuta tilanne voisi olla vielä huonompi. . Työkokeilu pitäisi järjestää nuoria kiinnostavaksi. –?Nuoren sukulaiset, kaverit tai opettaja ovat pyytäneet apua etsivästä nuorisotyöstä, jos nuori näyttää jäävän kouluja työelämän ulkopuolelle. Työkokeilun lisääminen olisi keino saada nuorille työkokemusta huononakin aikana. Vuonna 2011 noin 9 prosenttia nuorista ei jatkanut peruskoulun jälkeen tutkintotavoitteista opiskelua. Nuorisotyöttömyys ei ole helpottanut. Niiden kehittämistä on tarkoitus jatkaa myös tällä hallituskaudella. He ovat Valma-opetuksessa, jossa valmennetaan ammatillisiin opintoihin. –?60 miljoonalla eurollakaan emme pystyneet tekemään sitä kaikkea ennaltaehkäisevää työtä, jota olisimme halunneet tehdä, kertoo nuorisotakuu-työryhmässä ollut työmarkkinaneuvos Teija Felt työja elinkeinoministeriöstä. syyskuuta 2015 Forssan lehti 8. Viime hallituskaudella takuuseen oli varattu joka vuodeksi 60 miljoonaa euroa
Petra-projektissa Vantaalla on ollut tiivistä yritysyhteistyötä nuorten työllistämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa rajat ylittävää yhteistyötä laajoissa onnettomuustilanteissa. työssä on noin 500 työntekijää eri puolilla maata, kertoo nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtaja Georg Henrik Wrede opetusja kulttuuriministeriöstä. LM Singaporessa kuntoillaan suomalaisopein Gripen antaisi suojaa Kommentti Lauri Nurmi @lannenmedia.fi Jussi Niinistö neuvotteli kahden päivän ajan Peter Hultqvistin kanssa maiden välisen puolustusyhteistyön syventämisestä. 1990-luvulla Suomen oli pakko ostaa hävittäjiä Yhdysvalloista – Neuvostoliiton haamua vastaan oli taisteltava. –?En pitäisi tuota [Gripeneiden ja jonkin toisen koneen ostamista] ollenkaan mahdottomana vaihtoehtona, Niinistö totesi LM:lle Santahaminassa. Työnantajan vastuulle jää työhän perehdyttäminen, työ-ja elinkeinotoimisto (te) maksaa työllistämisen kustannukset. LM Vastaanotto– keskuksiin ilmaisia digilehtiä Kirjastot, Elisa ja LM-tietopalvelut tarjoavat kymmenen SPR:n vastaanottokeskuksen asiakkaille kansainvälisten sanomaja aikakauslehtien lukumahdollisuuden. Nea Kantola taas olisi halunnut kauneusalalle, mutta ei päässyt. Rajaniemen mukaan yksi keino olisi järjestää työkokeilu nuoria kiinnostavaksi. Sen mahdollisesta jatkosta päätetään myöhemmin. (LM 13.5.) Kevään jälKeen on valmistunut esiselvitys Hornet-kaluston korvaamisesta, eivätkä ruotsalaisen vaihtoehdon osakkeet ole laskeneet. ohjaamosTa samasta paikasta saa ohjausta kaikkiin palveluihin. –?Ohjaamo Vantaa on osa nuorisotakuun toteuttamista ja tiedottaa toiminnastaan muun muassa facebookissa ja instagramissa. Vantaan Ohjaamon projektipäällikön Katja Rajaniemen mukaan taloudellisesti tiukkana aikana pitää kehittää uusia muotoja, joilla nuorille saadaan kokemusta työelämästä. Kuvaavaa on , että monet nuoret eivät edes tiedä, mikä on nuorisotakuu. 2010-luvulla Suomi hakee liittolaista Ruotsista, eikä sveamamma ole tavoittamaton morsian. Heillä on asiantuntemusta ja mahdollisuus tavoittaa nuori kotoa, ja tukea häntä eteenpäin. Olemme myös katsoneet videoita eri ammateista ja kiertäneet oman koulun eri alat, Aaltonen kertoo. On kyllä Ruotsin kansakunnalle iso asia, että heillä on Gripen-projekti käynnissä, Niinistö arvioi. Nuori saa saman työttömyysetuuden kuin jos on kotona. Langattomalla verkkoyhteydellä halutaan antaa turvapaikanhakijoille mahdollisuus pitää yhteyttä kotimaassa oleviin lähiomaisiin ja seurata alueensa uutisia. KUVA: Pekka Lassila Puolustusministeri Jussi Niinistö: Suomi voi hankkia kahta konetyyppiä hävittäjikseen. Hän kävi vuoden lukiota, mutta keskeytti. Tositilanteessa evakuointisairaalaa voidaan tarvita onnettomuudessa, jossa loukkaantuneita on niin paljon, että alueen oma lääkintähuolto ei kykene yksin huolehtimaan hoitoa tarvitsevista. Nuori pääsee kokeilemaan alaa, jolle hän on hakeutumassa. Ohjaamoissa nuori pääsee milloin vain ilman ajanvarausta pyytämään apua juuri omaan asiaansa oli se sitten työnhaku, asunnonhaku tai koulutusmahdollisuudet. Ohjaamosta apua kaikkiin kysymyksiin Lauri Nurmi Helsinki Keskiviikko saattoi olla Suomen turvallisuuspolitiikassa symboliarvoltaan suuri päivä, vaikka äkkiseltään Lapissa pidetty ilmavoimien harjoitus ei erikoiselta kuulostaisi. Työja elinkeino-, opetusja kulttuurisekä sosiaalija terveysministeriö tekevät yhteistyötä nuorisotakuussa. Sen vuoksi ei ole ihme, että nuorisotyöttömyys ei ole helpottanut. Parhaiten tieto leviää nuorelta nuorelle, Rajaniemi kertoo. Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (sd.) ei pidä mahdottomana sitä, että Suomen valtio ja teollisuus tulisivat mukaan Jas Gripenin kehitystyöhön. –?Ei välttämättä ole niin, että hankimme Hornetien seuraajaksi vastaavan määrän uusinta konetyyppiä. KUVA: Joel Maisalmi ”Meille on tullut vanhempansa kanssa nuoria, jotka ovat olleet kotona monta vuotta.” Hannamari Ahonen 17-vuotiaat Kerttu Aaltonen ja Nea Kantola ovat Valmentavan opetuksen Valma-luokalla Vantaan ammattiopistossa Variassa. –?Mutta työkokeilusta hyötyy paljon enemmän kuin kotoa käsin työpaikkoja hakemalla. –?Suomen ja Ruotsin ilmavoimilla on ollut pidemmän aikaa niin sanottuja Cross Border -harjoituksia Kalottialueella. He ovat Valma-opetuksessa, jossa valmennetaan ammatillisiin opintoihin. Kokeilu kestää vuoden loppuun. Osana tätä yhteistyön ilmavoimallista syventämistä oli tällä viikolla Baana 2015 -harjoitus, jossa Rovaniemen lähelle maantietukikohtaan laskeutui Jas Gripen -hävittäjä, Niinistö kertoo. Työkokeilupaikkaanhan voi myös työllistyä. suomen nyKyinen hallitus valmistelee miljardien eurojen hävittäjähankinnan, josta päättää seuraava eduskunta kevään 2019 vaalien jälkeen. TalousTilanne on heikentynyt entisestään siitä kun nuorisotakuu aloitettiin. –?Autamme, jos nuori haluaa ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi tai muuttaa tai hän tarvitsee muita palveluita, kertoo projektipäällikkö Katja Rajaniemi. Toimintaa on tarkoitus laajentaa siten, että voimme tukeutua toistemme tukikohtiin ja ottaa harjoittelusta vielä enemmän irti. Kihlaukseksi sopisi Gripen-kauppa, joka mahdollistaisi jopa maiden ilmavoimien yhdistämisen. Naapurimaamme säilyttänee nykyisen tukikohtarakenteensa Gripen-hankinnan ansiosta 2040-luvun alkupuolelle saakka. Valmaluokalla nuoria valmennetaan ammatilliseen koulutukseen. Suomen seuraavat taisteluhävittäjät pysyvät ilmassa yhtä pitkään. Ilmapuolustuksemme voi olla yhdistelmä kahtakin konetta ja muuta teknologiaa, kuten lennokkeja ja ohjuksia, Niinistö kertoi. LM kysyi asiasta Hultqvistilta maanantaina Tukholmassa. Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) mielestä Lapissa tehtiin ainakin pienimuotoista suomalais-ruotsalaista sotilashistoriaa, kun kaksi Ruotsin ilmavoimien Jas 39 Gripen -hävittäjää laskeutui Hosion maantietukikohtaan. Vantaan te-toimiston työntekijänä Ohjaamossa oleva Pia Valkealahti kertoo, että tässä taloustilanteessa yrityksetkään eivät enää ole yhtä rohkeita työllistämään. KesKiviiKKona Aaltonen ja Kantola olivat luokan kanssa tutustumassa kesäkuussa avattuun Vantaan ohjaamoon, jonne kaikki alle 30-vuotiaat voivat tulla ovesta sisään milloin vain. Singaporessa 12 vanhainkotia on ottanut käyttöön suomalaisten kehittämän ikääntyneiden kuntosalikonseptin. FL-LM Nea Kantola (vasemmalla) ja Kerttu Aaltonen olivat tutustumassa Vantaan Ohjaamoon koululuokkansa kanssa. syyskuuta 2015 Forssan lehti. Terveysvientiin keskittyvän FinlandCare-ohjelman johtaja Meria Heikelä yrityksiä kansainvälistymiseen auttavasta Finprosta kertoo, että suomalainen osaaminen kiinnostaa myös Malesiassa, Thaimaassa ja Hongkongissa. –?Meille on tullut vanhempansa kanssa nuoria, jotka ovat olleet kotona monta vuotta. Jo toukokuussa hän puhui kahden konetyypin hankintamallista. Esiselvityksessä todetaan, että Ruotsi hankkii itselleen ainakin 60 Gripen E -hävittäjää. Olemme ottaneet yhteyttä etsivään nuorisotyöhön. 40 yrityksen FinlandCare-ohjelmassa on useita Kaakkois-Aasian terveysmarkkinoista kiinnostuneita yrityksiä, jotka käyvät neuvotteluja alueella. uutiset 9 lauantaina 26. Ruotsin ja Suomen yhteinen ilmapuolustus olisi niin vahva, että sitä kunnioitettaisiin Venäjällä, jossa arvostetaan raakaa voimaa. –?Minulla ei ole hajuakaan, minne haluaisin. Ei ole maailmassa pienempää kansakuntaa, joka pystyisi luomaan ensi luokan monitoimihävittäjiä nykypäivänä. Ei siitäkään huolimatta, että nuorisotakuuta on markkinoitu mainoskampanjalla. Nuorilla on vielä omat juttunsa netistä, josta he tietoa hakevat. Niinistö arvioi Lännen Medialle, että Suomi saattaa päätyä ostamaan sekä ruotsalaisia Jas Gripen -hävittäjiä että jotakin toista konetyyppiä, esimerkiksi amerikkalaisia F-35-hävittäjiä. –?Voimme korottaa numeroita. FL-LM Jas Gripenit laskeutuvat jo Suomen tukikohtiin Puolustusministeri Jussi Niinistö (vasemmalla) isännöi torstaina ja perjantaina ruotsalaista kollegaansa Peter Hultqvistia. Punaisen Ristin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun harjoitukseen osallistuu yli 200 ihmistä. LM Punainen Risti testaa evakuointisairaalaansa Punainen Risti vie evakuointisairaalansa Kittilän Leville kansainväliseen Barents Rescue -valmiusharjoitukseen ensi viikolla. Vielä ei ainakaan julkisesti hierota Gripen-kauppoja, mutta ilmassa on merkkejä siitä, että JAS on tällä kierroksella vahvoilla. Ehkä tarjoilijan työ kiinnostaa. –?Ruotsalaisten kannattaa olla ylpeitä mittavasta puolustusteollisuudestaan. Näihin keskuksiin asennetaan mobiilireititin verkkoyhteyttä varten. Siinä ilmavoimat ovat keskeisessä roolissa
Nyt ulkomaalaisia on meillä vielä suhteellisen vähän. Jorma Havula teksti // mauri ratilainen/compic kuva Suomi sietää pakolaiset, mu tta työstä tulee pula Pakolaisia tulee, talousahdinko syvenee ja Suomi kaupungistuu. Hoitorobotit ovat myös hyvin inhimillisiä laitteita. Johtopäätös on se, ettei Suomestakaan työ välttämättä enää karkaa Aasiaan. moni Kello tiKittää Velka, pakolaiset ja muuttoliike • Suomen valtiolla on enemmän velkaa kuin koskaan ennen. Lukumääriä hän ei halua arvailla, mutta tarkoittaa sitä, että maahantuloon on varattu tarvittavat resurssit. –?Sehän olisikin aika kummallista, että otettaisiin väkeä ja sitten ei huolehdittaisi heistä. –?Esimerkiksi siivoustyö saattaa mennä roboteille. –?Viimeisin läpimurto teknistymisessä on IBM:n Watson-tietokoneohjelma, joka pystyy käsittelemään tekstiä hyvin ihmismäisesti. • Maaseudulla asuu enää viidennes suomalaisista, ja kaupungistuminen kiihtyy. Ei tarvitsekaan, jos on uskomista Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professoria Heikki Ervastia. Ei se silti sitä pois sulje, etteikö täällä olisi rasisteja. Vanhustenhuollossa robotteja on parinkymmenen vuoden kuluttua varmasti paljon enemmän kuin nyt. Vienti ei vedä ja työttömyys on kasvussa. Kauhavalla Etelä-Pohjanmaalla pidetyssä pakolaiskeskustelutilaisuudessa eräs asukas sanoi, ettei hän halua asua tulevaisuudessa missään ”monikulttuurisessa anarkistisessa etnohelvetissä”. Paljon riippuu siitä, miten saamme synkältä näyttävän työllisyystilanteemme kuntoon, ja siitä taas päästään siihen, millaista politiikkaa maassa harjoitetaan. Pakolaisia, kerjäläisiä, turvapaikanhakijoita ja muita ulkomaalaisia on ilmestynyt Suomen katukuvaan erityisesti viime vuosina. –?Siinä ei ole tehty tarpeeksi, että heille saataisiin työmarkkinat avattua. Näyttää siltä, että ihmiset ovat edelleen halukkaita pitämään yllä tätä solidaarista yhteiskuntapolitiikkaa ja hyvinvointivaltiota eikä maahanmuuttajien tulo sitä muuta, Ervasti toteaa. Kaupunkija aluetutkija Timo Aro arvioi pelkästään pääkaupunkiseudulla väestön kasvavan lähivuosina kymmenillätuhansilla ihmisillä. –?Suomalaiset ovat enemmistönä Suomessa vielä pitkään, ja on meistä itsestämme kiinni, millaista yhteiskuntaa haluamme. ervasti on tehnyt vertailevaa tutkimusta 30 eri kansakunnan kesken, ja sen perusteella Suomi on suvaitsevainen maa. Kun kuljetusliikenne on tehostunut, rajat auki ja moni muu asia tehostunut, ei halpatyön siirtäminen vielä halvempaan paikkaan ole enää järkevää. –?On väärin väittää, että olisimme nurkkakuntainen kansa. Se pystyy kokoamaan olennaisia asioita yhteen ja tekemään ikään kuin johtopäätöksiä, kertoo Aalto-yliopiston dosentti Osmo Kuusi, joka on myös Tulevaisuuden tutkimus -seuran varapuheenjohtaja. Kuusi ei usko, että tulevaisuudessa kokoonpanotyöt siirtyisivät enää esimerkiksi Kiinasta vielä halvempaan Afrikkaan. Maailmassa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka erilaiset perinteet voivat elää rinnakkain. • Suomeen tulee normaalisti vuosittain noin 3 500 turvapaikanhakijaa. Silti mitään täysin varmaa ei voi sanoa työllisyyskehityksestäkään. Pääministeri arvioi tällä viikolla luvun nousevan jopa 50 000:een. Professori myöntää , ettei Suomi määrättömästi kestä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, mutta hallitun maahantulon kyllä. Teollisen tuotannon lisäksi robotit voivat jatkossa hoitaa monia palvelualojen töitä, joiden on luultu aina pysyvän ihmisten käsissä. Aalto-yliopiston dosentti Osmo Kuusi sano, että tulevaisuudessa Suomi on vaarassa jakautua menestyjiin ja syrjäytyviin. Kun yhä suurempi osa työstä voidaan hoitaa roboteilla, mitä järkevää tekemistä jää ihmisille. uutiset lauantaina 26. Pystymme aivan varmasti pitämään kulttuurimme, pohjoismaisen ajattelutavan ja hyvinvointivaltion mallin. Asiantuntijan mukaan ulkomaalaisten määrä suhteessa kantaväestöön on kuitenkin niin pieni, etteivät he tule muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa. Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien kotouttamisessa on parantamisen varaa. Torstaina netissä tikittävä velkakello näytti noin 98,5 miljardia euroa. Epäilen, ettei työllisyyttä ainakaan millään leikkauksilla kohenneta. Onnistuminen edellyttää tietysti molemminpuolista joustavuutta. syyskuuta 2015 Forssan lehti 10. Suomessa ei ole nähtävissä hyvinvointisovinismia, jossa valtaväestö haluaisi sulkea tulijat yhteiskunnan turvajärjestelmien ulkopuolelle. Tämän kyseenalaistavat ensin aivan muut tekijät kuin maahanmuutto, Ervasti sanoo. Kuitenkin esimerkiksi pitkälle toimintansa Suomessa automatisoinut Perlos-yhtiö luopui kokoojarobottien käytöstä siirtäessään tuotantonsa Kiinaan. työn riittävyys on yksi tulevaisuuden suurista peruskysymyksistä, on sitten kyse kantasuomalaisista tai maahanmuuttajista. –?Esimerkiksi 1990-luvulla oli se käsitys, että kaikki kokoonpanotyö automatisoidaan. Heitä on kuitenkin muuallakin. Suomalaisten asenteet maahantulijoita kohtaan ovat myötämielisimmästä päästä koko Euroopassa. Kritisoitavaa Ervasti näkee tulijoiden kotouttamisessa. –?Viimeisten 10–15 vuoden aikana tietynlainen suora ja äänekäs puhetapa noussut on esiin, mutta selvä enemmistö suhtautuu kuitenkin maahanmuuttajiin myötämielisesti. Dosentti Osmo Kuusen mielestä tulevaisuuden suurin kysymys on, riittääkö meille ja tulijoille töitä, kun älykkäät koneet hoitavat yhä suuremman osan hommista. Sisäministeriö arvioi määräksi tänä vuonna 30 000 hakijaa. Liian varovaisia tulijoiden kanssa ei tarvitse olla. Professori Heikki Ervasti arvioi, että meneillään oleva pakolaismyllerrys muuttaa Suomea loppujen lopuksi aika vähän. –?Meillä on omat tapamme ja perinteemme, joista meillä on täysi oikeus pitää kiinni
Sen rinnalla Kuusi puhuu uudenlaisesta kohtuullisuudesta, jossa ihmiset tyytyvät pienempään materiaaliseen vaurauteen, mutta ovat henkisesti valppaampia. Suomen menestyminen on hirveän paljon mielialakysymys. –?Joidenkin on yhä vaikeampi löytää tulevaisuudessa perustyötä. Pitää olla uskoa itseen, halu ponnistella ja etsiä uutta. Oma arvostus ja muilta saatu arvostus katoavat. Menestyjiä suomalaisissa tulee olemaan jatkossakin, mutta Kuusi muistuttaa myös syrjäytyvistä. ”Suomalaisten asenteet ovat myötämielisimmästä päästä koko Euroopassa.” Heikki ervasti sosiaalipolitiikan professori suomi sietää pakolaiset, mu tta työstä tulee pula Alueellisesti suomi keskittyy, kaupungit kasvavat ja maaseutu tyhjenee. –?Teknistyminen on kieltämättä tukenut kaupungistumista, vaikka 1970-luvulla tietoyhteiskunnan nousuaallossa oletettiin käyvän toisin. Tilannetta ei näytä muuttavan edes virtuaalitekniikka, joka mahdollistaa työskentelemisen etäällä asutuskeskuksista. uutiset 11 lauantaina 26. Kun ihminen jää työtä vaille, hän kokee helposti itsensä tarpeettomaksi. Muuten pitää sitten vetäytyä nurkkaan ja sulkea rajat. –?Eihän meillä muutakaan ratkaisua talouden nostamiseen ole. Nyt taas keskitytään asumaan keskustoissa. eduskunnAn tulevaisuusvaliokunnan asiantuntijana kymmenen vuotta ollut Kuusi uskoo, että hyvät keksinnöt voivat nostaa Suomen talousahdingosta. syyskuuta 2015 Forssan lehti. FL-LM Pakolaisia, kerjäläisiä, turvapaikanhakijoita ja muita ulkomaalaisia on ilmestynyt suomen katukuvaan erityisesti viime vuosina. –?Silloin elämänlaatu kumpuaa jostakin muusta kuin isosta asunnosta tai tehokkaasta autosta. Ei silti ole mahdotonta, että virtuaalitodellisuuden kehittyessä jonkinlainen etätyyppinen asuminen joskus lähtisi kasvuun, jos vain yhteiskunnan arvot ja muu toiminta samalla tukevat sitä, Kuusi pohtii. Ratkaisevinta uusien tuotteiden ja palvelujen keksimisessä on utelias ja luova ajattelu, jonka ansiosta tartutaan kaikkiin mahdollisuuksiin. Yhdessä välissä luultiin, että etäämmällä asuminen oli hyvä asia, ja sitä voitiin tukea virtuaaliyhteyksillä. –?Siinäkin on ristiriitaisia näkymiä. Kuusi arvioi, että tulevaisuudessa joudutaan pohtimaan entistä enemmän esimerkiksi suurten metropolikaupunkien laita-alueiden ja keskusta-alueiden suhdetta toisiinsa. Tosiasia on kuitenkin se, että ihmiset tykkäävät asua ja työskennellä paikoissa, joissa he pääsevät tapaamaan toisiaan kasvokkain. asiantuntijan mukaan ulkomaalaisten määrä suhteessa kantaväestöön on kuitenkin niin pieni, etteivät he tule muuttamaan suomalaista yhteiskuntaa
syyskuuta 2015 Forssan lehti 12. Siksi jos satutat ympäristöä, satutat myös ihmiskuntaa, paavi sanoi. Viime viikon jälkeen Kroatiaan on tullut jo 55?000 pakolaista. YK-maat hyväksyivät 15-vuotissuunnitelman kestävään kehitykseen. Paavi: Ihmisillä ei oikeutta pilata ympäristöä . Iranin ydinsopimusta hän piti todisteena poliittisesta tahdosta. Yhdysvallat ja Kiina lupaavat laajentaa kansallisia ohjelmia hiilipäästöjen rajoittamiseksi ja puhtaampien energialähteiden kehittämiseksi sekä löytää rahoituksen näille ohjelmille. STT, AFP Vaihto-oppilaat vakavassa bussiturmassa seattle Yhdysvalloissa Seattlessa neljä vaihto-opiskelijaa kuoli kahden linja-auton törmäyksessä. Paavin mukaan ympäristöllä on jopa oma oikeutensa. MaailMa MeKKa Pyhiinvaeltajiensa kuolemasta raivostunut Iran julisti, ettei Saudi-Arabia ole kykenevä järjestämään pyhiinvaellusta Mekkaan. REUTERS MisO Lisanin/ZuMawire/MVphOtOs Ulkomaan UUtiset lauantaina 26. Kroatia on pysäyttänyt raja-asemiensa autoliikenteen, mutta se ei estä pakolaisten matkaa kohti pohjoista. –?YK on sitoutunut työskentelemään jäsenmaiden kanssa tavoitteiden eteen. Markkinoihin tulevat mukaan energiantuotanto, rautaja terästeollisuus Kiina ryhtyy luomaan kansallisia päästömarkkinoita Kiinan Xi ja Yhdysvaltain Obama antavat esimerkkiä muulle maailmalle ilmastotoimissa. Seuraavaksi onkin vuorossa pohtia sitä, mitä tavoitteita kohti pyrkiminen tarkoittaa käytännössä esimerkiksi Suomelle. Turmabussissa matkusti 45 opiskelijaa ja työntekijää, jotka olivat viettämässä uusien vaihto-opiskelijoiden orientoitumispäivää. Presidentit ilmoittavat samalla yhteisistä ilmastotoimista, joiden pohjana on viime vuonna tehty samantyyppinen lausunto, jolla maat lupautuivat rajoittamaan kasvihuonekaasujen päästöjään vuoden 2020 jälkeen. –?Meidän täytyy muistaa, että sodissa kärsivät todelliset ihmiset, siskot ja veljet. Kestävää kehitystä ovat tavoitteiden mukaan myös esimerkiksi sukupuolten välinen tasa-arvon saavuttaminen, äitiyskuolleisuuden vähentäminen ja eriarvoisuuden poistaminen maiden sisällä ja välillä. BBC:n mukaan kuningas Salman sanoi, että pyhiinvaelluksen organisointi ja pyhiinvaeltajien liikkumisen ohjaaminen vaativat uudistamista. Kiina ja Yhdysvallat toimivat ilmastoasiassa yhteistyössä. KUVA: Darren Ornitz/EPA Ilkka Timonen Kiinan presidentin Xi Jinpingin ilmoitti Yhdysvaltain-vierailullaan kansallisista päästökauppamarkkinoista, joilla rajoitetaan kasvihuonekaasujen päästöjä asettamalla niille hinta. Onnettomuudessa loukkaantui lisäksi noin 50 ihmistä. Muun muassa Marokon mediatietojen mukaan marokkolaisia kuoli 87. Toinen ajoneuvoista oli turistikierroksilla käytetty bussi, joka pystyy taittamaan matkaa myös vedessä. Hän oli toiveikas siitä, että pitävä ilmastosopimus saadaan aikaiseksi myöhemmin tänä vuonna Pariisissa. Kestävän KehityKsen huippukokouksen avajaisiin perjantaina oli kokoontunut ennätysmäärä valtionpäämiehiä, noin 160. Kestävän kehityksen päämääriin lisättiin myös ilmastonmuutoksen vastainen taistelu, vaikka ilmastosta on määrä päästä erilliseen sopimukseen. ZUMAwIRE Indonesiassa voimakas maanjäristys sorong Indonesiassa yli 60 ihmistä loukkaantui voimakkaassa maanjäristyksessä, joka iski maan itäosaan perjantain vastaisena yönä paikallista aikaa. Paavi Franciscus saarnasi noin 160 valtionpäämiehelle ympäristön oikeudesta. Noin parikymmentä ihmistä loukkaantui vakavasti ja satoja rakennuksia vaurioitui. Saudi-Arabia ei ole vielä virallisesti kertonut kuolleiden kansallisuuksia, vaan luvut ovat peräisin uhrien kotimaasta. Saudi-Arabian kuningas vastasi Iranin syytöksiin määräämällä pyhiinvaelluksen turvatoimet tarkastettaviksi. Paavi Franciscus tehvehti lapsia YK:n päämajassa perjantaina. Sen keskus oli 24 kilometrin syvyydessä. . Kuolleiden joukossa oli 131 iranilaista. Tosin nyt hyväksytyt tavoitteet velvoittavat kaikkia maita vuoteen 2030 mennessä, ei pelkästään kehitysmaita. Kokouksen alkajaisiksi hyväksyttiin vuosia YK-maiden kesken väännetyt 17 kestävän kehityksen tavoitetta, jotka ovat käytännössä 15-vuotissuunnitelma koko maailmalle. –?Vallan ja vaurauden väärinkäyttö johtaa heikkojen syrjäytymiseen. Lea Peuhkuri New York Yhdysvalloissa vieraileva paavi Franciscus otti voimakkaasti kantaa ympäristön puolesta. Isäntänä toimi YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon. Tavoitteet ovat jatkoa vuosituhattavoitteille 2000-luvun alusta. Iranin presidentti Hassan Rouhani epäili perjantaina, että onnettomuus saattoi johtua siitä, että Saudi-Arabia on siirtänyt valiojoukkojaan Jemeniin. Paavi sanoi vetoavansa jälleen, että konfliktit muun muassa Lähiidässä, Pohjois-Afrikassa ja muualla Afrikassa loppuisivat. Puheessaan YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa New Yorkissa hän sanoi, että ihmisillä ei ole oikeutta pilata saati tuhota sitä. –?Ketään ei jätetä jälkeen, vannotti YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon. STT, REUTERS, AFP Neuvostosotilaat 57 hautaa MosKova/varsova Venäjän ulkoministeriö ripitti perjantaina Puolan Moskovan-suurlähettilästä Katarzyna Pelczynska-Naleczia 57 neuvostosotilaan haudan häpäisemisestä itäpuolalaisessa Milejczycen kylässä. –?Ihminen voi selvitä ja kehittyä vain, jos ekologinen ympäristö suosii sitä. Kylän hautausmaalla lepää kaikkiaan 1?615 neuvostosotilasta. Köyhimmät kärsivät eniten. Kroatian ja Serbian suhteet on laskeneet pakkasen puolelle kummankin syytellessä toisiaan kyvyttömyystä hallita pakolaisten suurta määrää. Mekan lähellä Minassa kuoli torstaina ainakin 717 ihmistä ja lähes 870 loukkaantui, kun uskonnolliseen rituaaliin kokoontuneen väkijoukon keskuudessa puhkesi paniikki. STT, AFP, REUTERS Toimittanut Seppo Ylönen Iran: Saudien sotatoimet syy Mekan turmaan Pikkulapsi laittomasti rajan yli BerKasovo Vapaaehtoinen auttaja nosti pikkulapsen Serbian puolelta Kroatiaan Berkasovossa, lähellä serbialaista Sidin kaupunkia. Xi ilmoittaa kansallisen päästökaupan hiilipäästöjen rajoittamiseksi alkavan vuonna 2017. Järistys oli voimakkuudeltaan 6,6. Avoimena pysyy vielä esimerkiksi se, miten uusia tavoitteita ja niissä edistymistä mitataan. Järistys aiheutti Sorongin rantakaupungissa sähkökatkoksia. Tavoitteissa luvataan poistaa maailmasta äärimmäinen köyhyys ja nälkä. Paavi asettui myös eri tavalla syrjittyjen puolelle. Niiden tarkoituksena on saada muut maailman maat seuraamaan esimerkkiä ja sitoutumaan ilmastotoimiin vuoden lopulla pidettävän Pariisin ilmastokokouksen alla. Asiasta kertoivat torstaina presidentti Barack Obaman hallinnon edustajat uutistoimisto Reutersille
Fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämisellä on myös taloudellisia etuja. Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta 17. –?Me emme voi ratkaista maailman ongelmia samalla, kun pidämme puolet väestöstä pois johtavista asemista. Eriarvoisuuden vähentäminen 11. Suomen vahvuus rauhanvälittämisessä Paavi Franciscus tehvehti lapsia YK:n päämajassa perjantaina. Leiva Roesch kertoo Somaliassa asuvasta naisesta, joka kuvaa elämäänsä sosiaaliseen mediaan konfliktin keskelläkin. –?Pariisissa tehdyt päätökset ovat maailman paras, viimeinen mahdollisuus saavuttaa sopimus hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Lisäksi Kiina aikoo tiukasti rajoittaa runsaasti hiiltä käyttävien projektien julkista rahoitusta. Samalla tavalla puhdas vesi on tärkeä. Päästökauppa on yhdysvaltalaisten ekonomistien kehittämä järjestelmä, jossa hallitus asettaa ylärajan sille, kuinka paljon hiilisaastetta saa päästää ilmaan vuosittain. Ei köyhyyttä 2. YK-maat hyväksyivät 15-vuotissuunnitelman kestävään kehitykseen. Hyvä koulutus 5. YK:n huippukokousväelle Niinistö korosti puheessaan kunnianhimoisen ilmastosopimuksen aikaansaamisen tärkeyttä Pariisissa tänä vuonna. Lea Peuhkuri New York Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei näe, että Suomen rooli vähenisi kansainvälisessä yhteistyössä samalla, kun Suomen hallitus on leikkamassa kehitysyhteistyövaroja parillakymmenellä prosentilla. Niinistö korosti YK-puheessaan myös sukupuolten välisen tasaarvon saavuttamista. Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja 10. –?Toki Syyrian kohdalla on eri syyt. Kansalaiset ovat vihaisia siitä, miten huono ilmanlaatu Pekingissä ja muissa suurkaupungeissa on. –?Kehitysmäärärahamme kestävät kyllä tarkastelun EU:nkin piirissä. kestävä kehitys Runsaasti vaatimuksia 1. –?Meidän vahvuutemme tulevat rauhanturvaamisen ja -välittämisen saralla. Xin ilmoitus on sulka hattuun presidentti Obamalle, jonka republikaanivastustajat ovat usein vedonneet päästörajoituksista keskusteltaessa siihen, että Kiinakaan ei ole sitoutunut niihin. –?Tavoitteet eivät myöskään ole irrallisia, vaan jos yksi saadaan aikaan, se vaikuttaa myös muiden toteutumiseen. Vastuullista kuluttamista 13. obama yriTTi ensimmäisellä virkakaudellaan saada aikaan vastaavaa järjestelmää Yhdysvaltoihin. Tämä on historiallinen hetki ihmiskunnalle, kuvaa politiikkaasiantuntija Jimena Leiva Roesch newyorkilaisesta International Peace Institutesta. syyskuuta 2015 Forssan lehti. Samalla myös hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet. –?Tottakai on merkitystä yhteiskuntarauhalle, jos ruoka alkaa loppua. Terveyttä ja hyvinvointia 4. KUVA: Darren Ornitz/EPA sekä kemianja sementtiteollisuus. –?Kestävää kehitystä ei ole ilman rauhaa, eikä rauhaa ilman kestävää kehitystä, Leiva Roesch sanoo. Voimme olla kantamassa ehkä suurtakin vastuuta, esimerkiksi Afganistanissa, New Yorkissa kestävän kehityksen huippukokoukseen osallistuva Niinistö sanoi perjantaina. –?Mitä olemme nähneet Euroopassa tänä syksynä on vain surullinen esinäytös sille, mitä tapahtuu tulevaisuudessa, jos epäonnistumme. Tällaista on mielestäni kestävä kehitys, joka antaa ihmisille mahdollisuuden elää elämäänsä. yhdysvalTain viranomaisten mukaan Kiina ja Yhdysvallat ovat neuvotelleet päästökauppasuunnitelmasta viime huhtikuusta saakka, kertoi New York Times. Tutkimuslaitos tekee paljon yhteistyötä YK:n kanssa. Keskeistä niissä on satojen saastuttavien hiilivoimaloiden sulkeminen. Kiinalla on myös puhtaasti kansalliset syyt rajoittaa päästöjä. Ilmastotekoja 14. –?Valitettavaa sekin, että olemme seitsemän vuotta eläneet velaksi. Kiinassa otetaan oppia seitsemästä alueellisesta pilottihankkeesta, joissa päästökauppaa on jo käyty vuodesta 2012 lähtien. Paavi Franciscus saarnasi noin 160 valtionpäämiehelle ympäristön oikeudesta. KUVA: Rod Lamkey jr./EPA Kiinalla on myös puhtaasti kansalliset syyt rajoittaa päästöjä. Hiilivoimaloiden ja muiden savusumun lähteiden päästöjä on pyritty tämän vuoksi rajoittamaan. Edullista ja puhdasta energiaa 8. Ei nälkää 3. Sukupuolten tasa-arvo 6. Isäntänä toimi YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon. Maanpäällinen elämä 16. Puhdas vesi ja sanitaatio 7. Vedenalainen elämä 15. Olisi surkuhupaisaa, jos seitsemän seuraavaa vuotta menevät samalla tavalla, Niinistö sanoi. Obama ilmoitti vajaat kaksi kuukautta sitten omista toimistaan ilmastopolitiikassa. –?Tämä on haaste, joka meidän täytyy ottaa vakavasti. FL-LM Paavi: Ihmisillä ei oikeutta pilata ympäristöä . Senaatti ei kuitenkaan lämmennyt idealle pitkälti siitä syystä, että senaattorit pelkäsivät ilmastotoimien haittaavan taloudellista kilpailua Kiinan kanssa. Kestävät kaupungit ja yhteisöt 12. FL-LM Yhdysvaltain presidentti Barack Obama (vas.) ja Kiinan presidentti Xi Jinping astelivat yksityiselle illalliselle torstai-iltana Washingtonissa. myöhemmin tiedotustilaisuudessa Niinistö tarkensi, että arabikevään syntymisen syynä nähtiin huonot sadot niinä vuosina. Yhteistyö ja kumppanuus Ulkomaan UUtiset 13 lauantaina 26. –?Kuvissa on leikkiviä lapsia, ruokaa, kukkia. Ihmiset ovat vihaisia siitä, miten huono ilmanlaatu Pekingissä on. niinisTö pitää leikkauksia valitettavana. Leiva Roeschin mukaan maailman maat ovat pystyneet sopimaan selvistä tavoitteista, vaikka paljon onkin jäänyt vielä avoimeksi. Ihmisarvoista työtä ja koulutusta 9. Yhtiöt voivat ostaa ja myydä saastuttamislupia. Leiva Roesch pitää erityisen merkittävänä, että tavoitteisiin saatiin kuudestoista kohta eli rauhanomaisten yhteiskuntien edistäminen. . Neuvotteluissa oli mukana poliittista tahtoa ja halua
. Tuore teos täyttää yhden Martti Puran elämänhaaveista, joista hän toteaa harvinaisen monien toteutuneen jo aikaisemmin. Pura kertaa ikimuistoisia varhaisvuosiaan kirjassaan Miehen tie – Viiskytluvun lapsi. syyskuuta 2015 Forssan lehti 14 14 Lauantai Onko mielessäsi haastateltava Kasvokkain-sarjaan. Portaan kylätalo täyttyi kiinnostuneista Martti Puran 1950-lukumuistelmien jukistamistilaisuudessa. –?Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että en keljuilisi kenellekään. Oman tarinansa kirjan kansien välissä ovat saaneet niin Portaan ensimmäinen leikkuupuimuri kuin kotitila Savelan ensimmäinen oma auto ja kylän ensimmäinen televisiokin. . Autoistuminen lisääntyi, vaikka säännöstely päättyikin vasta 60-luvun alkupuolella, Pura kertaa. Sittemmin vauhtiin päässyt vuosikymmen tuotti pysyviä muistikuvia lisää kotikylä Portaassa, ja runsaasti tuottikin elämän arkisten kokemusten kartuttamana. Viiskytluvun lapsi peilaa Portaan ohella suomalaista kehityskaarta. Ja nimenomaan tarinoiden kirjoittajana Martti Pura välittää muistelmiaan ja tuntojaan lukijoille. Erkki Kuronen Tammela Martti Pura oli vuonna 1952 kolmevuotias. Haaveena tuhat tarinaa miehen tieltä Juhani Ahonen ehätti hankkimaan Portaan kylätalon jonossa itselleen ensimmäinen kylältä oppikouluun yhtä aikaa kanssaan lähteneen Martti Puran lapsuusmuistokirjan oikein kahtena kappaleena kirjoittajan omakätisesti signeeraamana. TarinaT nosTavaT esiin Portaan paikallistapahtumia, joista on luettavissa koko Suomen kehityskertomus 1950-luvusta. 050 570 7432, toimitus@forssanlehti.fi. Ularadio toi koteihin jopa kansainvälisiä musiikkija asiaohjelmia. Sähköverkko saavutti vähitellen syrjäisemmätkin kylät. –?En haaveile suuria, mutta haluan kirjoittaa ainakin tuhat tarinaa miehen tieltä, jota olen saanut kulkea, hän summaa. –?Se oli onnellista lapsuuden aikaa, vaikka ei ollutkaan kännyköitä eikä notkuvia karkkihyllyjä. Tekninen kehitys oli ennen kokematonta. Hän luonnehtii uutta kirjaansa myös henkilökohtaiseksi kiitokseksi lapsuutensa kanssaihmisille ja heidän työlleen. Ei tässä iässä kannata ruveta viisastelemaan muutenkaan, Martti Pura toteaa. –?Uusia asuntoja, kouluja, terveystaloja ja sairaaloita rakennettiin rajulla vauhdilla ympäri maata. Sodanjälkeinen jälleenrakentaminen oli kovassa vauhdissa ja sotakorvauksia maksettiin kovalla työllä. Helsingin olympialaiset painuivat hänelle mieleen pysyviksi jääneistä muistikuvista ensimmäisten joukossa. lauantai lauantaina 26. KUVAT: Tapio Tuomela Martti Pura pitää lapsuuden elämisen uudelleen kirjaa kirjoittamalla mielenkiintoisena kokemuksena. > Ota yhteyttä puh
6 Martti Puran Miehen tie – Viiskytluvun lapsi kirja on hankittavissa Portaan Härkäpostista sekä kirjakaupoista. Mielenkiintoista tässä on ollut elää lapsuuttaan uudelleen, hän kuvaa kirjan työstämistään. Erityisen tarkkaan miehenalun turvallisuudesta huolta pitänyt seppä varoitteli kuumista raudoista, joita tippui takoessa pajan lattialle. Heinilä näkee, että Killan kaltaiselle yhdistykselle ja sen tekemälle työlle on tilausta myös tulevaisuudessa. On hyvä muistaa, että Kiltakin vaatii joka vuosi aktiivisen tekijäjoukon, että toiminta pyörii. Haaveena tuhat tarinaa miehen tieltä Paluu 1950-luvun Portaaseen tapahtui hänen mukaansa helposti. KuhanKosKen Killan puheenjohtaja Aila Heinilä kertoo, että yhdistyksessä tieto palkinnon saamisesta otettiin ilolla vastaan. Tuli mieleeni, että olisi kannattanut kuunnella neuvoja ja taisin oppiakin siinä jotakin. Vaikka meillä tällä hetkellä on ilokseni aktiivisten ihmisten joukko Killassa, tarvitaan uusia ja etenkin nuorempia jäseniä koko ajan mukaan jatkuvuuden varmistamiseksi. –?Tänä aikana Killan toiminta on ollut monesti veitsen terällä. Juhani Ahonen ehätti hankkimaan Portaan kylätalon jonossa itselleen ensimmäinen kylältä oppikouluun yhtä aikaa kanssaan lähteneen Martti Puran lapsuusmuistokirjan oikein kahtena kappaleena kirjoittajan omakätisesti signeeraamana. Mutta eihän miehenalku voinut välttää kiusausta. –?Jatkon aikataulu riippuu enemmänkin teistä, hän viestittää Tarusto Kustannuksen edustajana Miehen tie – Viiskytluvun lapsi-kirjan julkaisemistilaisuudessa Portaan kylätalolla vierailleelle Mika Kotilaiselle ja teoksen taitosta, kannesta ja oikoluvusta huolehtineelle Kaisa-Mari Uusitalolle. –?Muutamassa viikossa kämmen parani, mutta kuumiin rautoihin en ole sen koomin koskenut. Seppä nosti käteni vesiastiasta ja otti tumpun kädestäni. Esko Aaltosen kulttuuripalkin jaetaan joka toinen vuosi. –?Ihmisten on hyvä nähdä taidetta. Nina Airisto Lounais-Häme Lounais-Hämeen Kotiseutuja Museoyhdistys on myöntänyt vuoden 2015 Esko Aaltosen kulttuuripalkinnon kuvataideyhdistys Kuhankosken Kilta ry:lle. KUVAT: Tapio Tuomela Kun tumppu ja käsi paloivat Erkki Kuronen Kuuma rauta käteen -kertomus sisältyy Miehen tie – Viiskytluvun lapsi -kirjaan tapahtumana, jota Martti Pura pitää yhtenä vaikuttavimmista lapsuusmuistoistaan. Palkinto myönnetään lounaishämäläiselle yhdistykselle tai yksityishenkilölle, joka on tehnyt pitkäaikaista ja merkittävää kulttuurityötä Lounais-Hämeen hyväksi. Muun muassa maatalousministeriksi sekä kunnanjohtajaksi vieneen työuransa Martti Pura päätti viranhoidon osalta vuoden 2012 lopussa. Erityisesti palkinnon myöntäjä nosti esiin Killan kunnostautuneen suurten Ars Häme -taidetapahtumien järjestäjänä vuosina 2010 ja jälleen 2014. Tavoitteena on, että Kilta on olemassa myös seuraavat 70 vuotta, Heinilä toteaa. Kirjoitukset päättää saamen kielen koe kuun lopussa. Taide tuo ihmiset yhteen, Heinilä sanoo. Ei auta nyt muu kuin terva, hän jatkoi katsellen vaurioitunutta kättäni, Martti Pura kirjoittaa. Rahapalkinnon suuruus on 2 000 euroa. VIIKON RUOKALISTA Forssan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: porkkanapihvit M, G, KMU, kermaviilikastike L, G, KMU, perunasose L, G, KMU, salaatti Tiistaina: tomaattinen perunajauhelihalaatikko L, G, KMU, marinoitu salaatti Keskiviikkona: carbonarakastike L, spagetti, puutarhurin kasvis, salaatti Torstaina: kirkas kalakeitto M, G, KMU, rouhepalat, hedelmäsoserahka L, G, KMU Perjantaina: juurestarhan possupata L, KMU, keitetyt perunat, salaatti Humppilan kouluissa Maanantaina: jauhelihakastike, spagetti, porkkana–kaalisalaatti Tiistaina: pinaattiohukaiset, perunasose, hillo, tuoresalaatti Keskiviikkona: kalakeitto, ruisleipä, marjakiisseli Torstaina: lihamakaronilaatikko, kaalisalaatti Perjantaina: aurinkobroileri, riisi, vihreäsalaatti Jokioisten kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: broilerinugetit, perunat, currykastike, porkkanaraaste Tiistaina: karjalanpaisti, perunat, kaalikurpitsasalaatti Keskiviikkona: juustoinen kalakeitto, pehmeä leipä, leikkele, vihannes, pirtelö Torstaina: uunimakkara, perunasose, meloni – kurkku jäävuorisalaatti Perjantaina: liha-makaronilaatikko, herneet, kiinankaali – paprika – ruohosipulisalaatti Tammelan kouluissa ja päiväkodeissa Maanantaina: nakkikastike, perunat, lämmin vihannes, porkkanaraaste Tiistaina: paneroitu kalaleike, perunasose, kermaviilikastike, salaattipöytä Keskiviikkona: hernekeitto, täysjyväleipä, juusto, kauden vihannes Torstaina: broilerinuudelivuoka, melonisalaatti Perjantaina: lihapyörykät kastikkeessa, perunat, jäävuori herne päärynäsalaatti Ypäjän kouluissa ja päiväkodissa Maanantaina: pyttipannu, tuoresalaatti, raejuusto Tiistaina: italianpata, punakaali appelsiinisalaatti Keskiviikkona: broilerikeitto, pehmeä leipä Torstaina: sitruunainen kalaleike, perunat, kermaviilikastike, viinirypäläinen salaatti Perjantaina: palapaisti, perunat, kasvispalat Forssan ammatti-instituutissa Maanantaina: salaattibuffet, kebabkiusaus / punajuuri-aurakiusaus, lisäkekasvikset, omena, kahvi / tee Tiistaina: salaattibuffet, cajun broilerkastike / papukastike, täysjyväohra, kahvi / tee Keskiviikkona: salaattibuffet, uunimakkara / linssimureke, perunasose, kastike, kasvikset, kahvi / tee Torstaina: salaattibuffet, Italia: lihapullat tomaattikastikkeessa / soijapyörykät, spagetti, kahvi / tee Perjantaina: salaattibuffet, lohikeitto / linssikeitto, puolukkapiirakka, kahvi / tee Esko Aaltosen kulttuuripalkinto myönnettiin yhdistykselle vuosikymmenien työstä. –?Ihminen on syntynyt vain yhdessä paikassa ja vanhoja paikkojakin täältä vielä löytyy. Miehen tietä lapsuudesta nuoruuteen vievät 1960-luvun tarinat Pura toteaa jo kertaalleen kirjoittaneensa ja kerranneensa 1970-lukuakin sillä mielellä. Kilta täyttää parin vuoden päästä jo 70 vuotta. Ville huomasi, mitä olin tehnyt. KuhanKosKen Kilta toimii lounaishämäläisen kuvataiteen kokoavana voimana. Hän otti kädestäni kiinni ja työnsi sen vesiastiaan, joka oli raudan karkaisua varten ahjon vieressä. FL Kilta sai tunnustusta Lounais-Hämeen Kotiseutuja Museoyhdistyksen Anne Kähkönen (vas.) ja Ilppo Aaltonen ojentavat Kuhankosken Killan Taina Riitolle ja Aila Heinilälle Esko Aaltosen kulttuuripalkinnon 2015. syyskuuta 2015 Forssan lehti. Tähänkin tarkoitukseen tämä tunnustus on hyvä. Yhdistys perustettiin vuonna 1947. Jatkoakin hän on tavoitetielleen jo pohjustanut. Nyt hän toivoo vielä terveyttä ja voimaa, että voisi saattaa päätökseen yhden suurimmista unelmistaan, kirjoittamisen, mutta ilman kirjailijan tittelin tavoittelua. Niinpä hän otti kerran pudonneen raudanpätkän käteensä sen jäähdyttyä sen verran, että punainen väri oli muuttunut tummaksi. Palkinto on tunnustus yhdistyksen vuosikymmeniä kestäneestä, merkittävästä työstä lounaishämäläisen kulttuurielämän hyväksi. KUVA: Seppo Pessinen Syksyn ylioppilaskirjoitukset jatkui perjantaina kirjallisilla kokeilla, jolloin vuorossa olivat uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede ja terveystieto. Syksyn tutkintoon on ilmoittautunut kaikkiaan lähes 37 000 kirjoittajaa. Hän oli jälleen kerran tapansa mukaan lähtenyt aamulla aikaisin Vilho Hammarbergin pajalle. Esko Aaltosen kulttuuripalkinto on jaettu vuodesta 1986 lähtien. Kotona äiti ja pappa päättivät viedä miehenalun terveystalolle, jossa sairaanhoitaja voiteli ja sitoi käden ensiavuksi. Palkinto osoittaa, että meitä ei pidetä itsestäänselvyytenä, Heinilä sanoo. Osa pientä kämmentäni oli palanut tumppuun kiinni. –?Lampaan villasta kudottu tumppuni syttyi palamaan ja kättäni poltti hirveästi. Kyynelet valuivat poskilta, mutta päätin olla itkemättä ääneen. Kyllä Martin nyt täytyy lähteä kotiin, Ville totesi rauhoitellen minua. STT lauantai 15 lauantaina 26. –?Kilta on pitkäikäinen instituutio
2 Taita toinen lehti samalla tavalla, mutta älä rullaa sitä. . –?Risuilla, kävyillä ja muilla luonnon antimilla askartelemisen ei tarvitse olla vakavaa. Helpollakin pääsee. Luonnonmateriaaleista tehdyistä koristeista luopuminen ei tuota vaikeuksia. Syksyisen metsän askartelutarjotin on yltäkylläinen. –?Esimerkiksi kranssien rautaja tinalangat ovat kierrätetyistä tietokoneista. Marja-Riitta Vuorela Kun anoppilassa kaadettiin koivuja, miniä Suvi Siipola oli halukkaasti auttamassa. Ruusu alkaa syntyä kerros kerrokselta. Lehtikerroksia voi pyöritellä niin monta kuin hyvältä näyttää. Tämän olen tehnyt viitisen vuotta sitten. Ei viedäkseen risuja kaatopaikalle vaan kootakseen niitä itselleen. Rullan ympärille rakennetaan itse kukka. Koristelin köynnökset koiranputkella, mustikalla ja puolukalla. . –?Tarvitsin risuja kaksimetrisiin köynnöksiin, jotka tein koristeiksi sukujuhlan pöytiin. Jos ohjeet tuntuvat aloittelijasta vaikeilta, voi soveltaa ja tehdä, kuten itsestä tuntuu. Metsän antimista kootussa asetelmassa led-kynttilä on turvallisin. LuonnonmateriaaLeiLLa askartelun ei tarvitse olla urakka. 3 Kun lehtiruusu on sopivan kokoinen, sido lehdet yhteen rautalangalla ruusun alareunasta. Tee ensimmäisestä keskeltä taitetusta lehdestä rulla ruusun keskustaksi ja pyörittele muut lehdet kerros kerrokselta sen ympärille. Kerää suuria, tuoreita ja värikkäitä lehtiä, esimerkiksi vaahtera ja lehmus, ja askartele niistä ruusut. Esimerkkinä helposta Suvi Siipola nostaa pöydälle maljakon, jossa on kimppu oksia. Siipola on koulutukseltaan artesaani, joten hän taitaa monimutkaisemmankin käsityön, mutta luontoäidin antimilla on turha nirsoilla. Pöytiä oli kaksikymmentä. Taittele ja asettele lehdet kuin ne olisivat ruusun terälehdet, limittäin ja lomittain toistensa päälle. syyskuuta 2015 Forssan Lehti 16. Lauantai lauantaina 26. FL-LM Luonto antaa ja käsi luo . –?Ne kuihtuvat omia aikojaan, jonka jälkeen ne voi pistää surutta menemään. Nyt kranssi alkaa vihertää syksyn viimeisistä kärhöistä ja syyshortensian kukista. Suvi SiipoLa kuuluu ihmisiin, joiden on vaikea heittää mitään tavaraa pois, ainakaan roskikseen. Jos ohjeet tuntuvat vaikeilta, voi tehdä, kuten itsestä tuntuu. Siipolan tekemisissä kierrätyksellä on oma roolinsa, ja tuloksia löytyy yllättävistä paikoista. Voit kerätä ruusuja yhteen isoksi kimpuksi tai koristella niillä esimerkiksi syksyisen kranssin. Pyöritä ensimmäisestä lehdestä tiivis rulla ruusun keskustaksi. –?Siinä savotassa kädet kyllä tiesivät tehneensä töitä. Syksyn lehti taipuu ruusuksi Luonnon antimilla askartelemisen ei tarvitse olla vakavaa. Vaihdan siihen uusia koristeita vuodenajan mukaan. Yhdessä oksassa roikkuu koekappale huopakurpitsasta, joita käsityöläinen tekee lisää pyhäinpäivän koristeiksi. –?Pidän erityisesti omenapuun, koivun ja lehtikuusen oksista. Marja-Riitta Vuorela Ruskan värjäämistä puiden lehdistä syntyy taittelemalla ruusuja. Kuvassa vaahteranlehdistä tehtyjä lehtiruusuja. Mitä enemmän lehtiä, sitä isompi ruusu. Älä kiinnitä rautalankaa liian tiukalle, ettei se katkaise ruusunlehtiä. Materiaali on ilmaista ja lopputulos helposti luonnollinen. Nelihenkisen perheen keittiön seinällä on paljas risukranssi, joka saa äidin käsittelyssä ylleen syksyn värejä. . KUVA: Kuvat: Heikki Hakanen, Ohje: Suvi Siipola, suvikukkasia.blogspot.com Yksinkertainen juhlapöydän tuikku syntyy lasipurkista, risukauluksesta ja päivän merkkihenkilöiden kuvasta. 1 Taita lehti keskeltä kahtia niin, että lehden terävin kärki osoittaa vartta kohti. –?Risukranssit ovat kestäviä
Isagereja ei nimittäin Suomessa myydä tällä hetkellä kuin kahdessa liikkeessä. Kottarainen ja Punarinta jäivät odottamaan vuoroaan. juuri Nyt cOlOuRbOx Kaadetuista koivuista sahattiin moottorisahalla kiekkoja. Kun puukiekot olivat kuivuneet maakellarissa pari viikkoa, Suvi Siipola malaasi niistä osan liitutaulumaalilla. • Rauhoitettujen kasvien ottaminen on kielletty Lähde: Ympäristö.fi Syksyinen kranssi syntyy puolukan varvuista, kävyistä ja kaarnasta. Istuta isot kukkasipulit perennapenkkeihin tai pensaiden juurelle paikkoihin, jossa ne ehtivät kukkia ennen kuin jäävät muiden kasvien varjoon. hyvää: Ohjeet on jäsennelty vuodenaikojen mukaan. Sekä kirjan kuvat että Isagerin lankojen sävyt ovat luonnonläheisiä. Lauantai 17 lauantaina 26. syyskuuta 2015 Forssan lehti. Muu metsän anti on ujutettu risujen lomaan. Monet neuleista tehdään ohuista langoista kolmosen puikoilla, jolloin työ ei etene kovin nopeasti. KUVAT: Heikki Hakanen Suvi Siipola päivittää paljaan risukranssin syksyyn lisäämällä siihen viimeisiään vihertäviä kärhöjä. Helppoon tauluun tarvitset kuivia oksia, jotka kiinnitetään rautalangalla. Jos haluat nauttia keväällä tulppaanien ja helmililjojen kukinnasta, pane sipulit maahan nyt. Risukranssi on kiepautettu koivun oksista ja niputettu rautalangalla. paula huvinen Ajattomia neuleita ahkeralle neulojalle Kukkasipulit. Pikkusipuleita voi istuttaa myös nurmikkoon. Talveksi neulotaan muhkeita myssyjä ja palmikkopuseroita, kesälle kepeitä paitoja. Myös sammalen ja jäkälän keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Näin ne ehtivät juurtua ennen kuin maa jäätyy. Puikoilleni pääsi jo lyhythihainen Sitruuna-paita. Kaipasin lähikuvia neuleista eri kulmista. Kirjan lopussa lankojen juoksevuudet kerrotaan metreissä, mikä helpottaa korvaavien lankojen etsimistä. Kirjan alkuperäisteos Finstickat ilmestyi jo kolme vuotta sitten. Kenelle: Ahkeralle neulojalle. Neulekirja Helga Isager: Neuleiden neljä vuodenaikaa Atena 2015, 128 sivua. Kävyt ja sulat käyvät koristeiksi. Luonnosta Keräyslista • Puiden ja pensaiden risut • Havut • Viljat, olki • Tuulenpesät • Oksat KuivaKuKiKsi ja KoristeiKsi sopivia • Kanerva, kultapiisku, siankärsämö, pietaryrtti, olkikukka, lyhtykoiso, auringonkukka, unikon siemenet, pellava, maitohorsma • Marjat ja hedelmät • Yrtit • Mustikan ja puolukan varvut • Puiden ja humalan kävyt Muista joKaMiehenoiKeudet saa Kerätä: • Maahan pudonneita oksia, risuja, lehtiä, tuohta, kaarnaa sekä käpyjä ja terhoja • Metsämarjoja ja sieniä • Rauhoittamattomia kukkia ei saa Kerätä ilMan lupaa tai ollenKaan: • Elävistä tai kuolleista puista ei saa ottaa oksia tai muita puun osia ilman maanomistajan suostumusta. MiKä: Tanskalaisen neulesuunnittelija Helga Isagerin neuleet ovat ajattomia ja pelkistettyjä. Muista: Lue ohje kokonaan ennen aloittamista, sillä useissa malleissa tehdään monia asioita yhtä aikaa
Jos hermosto menee tukkoon, voi kropan toiminta kärsiä ja kisat mennä piloille. –?Saamme lisää variaatioita hyökkäysketjuihin ja ylivoimiin, Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kommentoi hankintaa seuran tiedotteessa. FL Huipputikissä kultaa vuolemaan . Matias Karin kunto on jo nyt rautaa, mutta kahden viikon päästä se on vielä parempi. Lahden eXpO-messuiLLa kisataan kaikki miesten fysiikkalajit. Viime viikonvaihteessa käydystä Jyväskylän karsintakilpailusta tuli voitto, ja Kari aikoo olla varsinaisella SM-lavalla vielä paremmassa tikissä. –?Jos paikkaa MM-kisoihin tarjotaan, niin totta kai lähden sinne. –?Kyllä sitä keväälläkin se sixpack näkyi, Kari hymähtää. –?Jyväskylästä jäi parantamisen varaa. Nyt tavoite on mitaleille, tammelalaisen mukaan paukkuja riittää kahteen kilpailuun päivässä. STT Urheilu UrheilU lauantaina 26. Tuolta peräpuolelta ne viimeiseksi lähtevät, Kari naurahtaa. Classic bodybuildingissa käydään samana päivä jopa kaksi kilpailua, kun jokunen tunti SM-kisan jälkeen ratkotaan Pohjoismaiden mestaruus. Lauantaina joukkue kohtaa kotijäällään Bluesin. Classic bodybuildingin suosio ja taso ovat nousseet vuosi vuodelta. Dieetit ovat fysiikkalajien kilpailijoille ehkä se raskain urakka. Eikä se ollut mikään löysä kunto. Säännöissä on rajattu, että 171-senttinen kisaaja, kuten Kari, saa painaa punnituksessa 73 kiloa. Karilla on PM-kisoista taskussa kaksi vitossijaa. . • Pelasi ennen jääkiekkoa, ensimmäinen kehonrakennuskilpailu vuonna 2006. Se käy niin kropan kuin päänkin päälle. Kari kilpaili viimeksi vuonna 2013, sen jälkeen hän on rakentanut kroppaansa maltilla kohti tämän syksyn kisoja. KUVAT: Seppo Pessinen Matias Kari Pitkän linjan kehonrakentaja • Täytti 37 vuotta huhtikuussa, asuu Tammelassa. Se jatkuuko ura classicissa vai kehonrakennuksen puolella, on vielä ratkaisematta. Nopeinta vauhtia piti espanjalainen Tito Rabat, jolle Kallio hävisi liki 0,8 sekuntia. Treenaaminen on kivaa, mutta niin on kilpaileminenkin. • Yhteistyökumppani Fast-lisäravinne, harjoittelee KuntoForssassa. Sinne pääsy on ehdoton tavoite, Kari kertoo. Voitto on pienistä asioista kiinni, tankkauksenkin on onnistuttava, Kari toteaa. • Kilpailee classic bodybuildingissa, jossa kilpaillaan ja kehitetään fysiikkaa esteettisten arvojen mukaisesti hieman pienemmällä massalla kuin kehonrakennuksessa. Karilla on pari viikkoa aikaa hioa kisakuntoa. Kallion kausi Moto2-luokassa on sujunut vaisusti, mutta vaihto QMMF Racing -talliin vaikuttaa edistävän asioita hänen kannaltaan suotuisaan suuntaan. KehonraKennus Kai Sandberg Forssa Matias Kari lähtee 10. Tiedän, että Tuukka on elämänsä kunnossa, eikä hän ole suinkaan ainoa kova kilpakumppani. Osaan ottaa nyt rennommin kuin nuorena, jätän treeneissä ne viimeiset, väkisin tehtävät toistot tekemättä. Kokeneella tammelalaisbodarilla on aiemmilta vuosilta kaksi SM-hopeaa, nyt pitäisi ottaa se kirkkain mitali. ”Jos paikkaa MMkisoihin tarjotaan, niin totta kai lähden sinne. lokakuuta Lahdessa käytäviin classic bodybuildingin SM-kisoihin kullan kiilto silmissä. Kovimmat tutut kilpakumppanit ovat Lahdessa lavalla – kärjessä Karin viimeksi pisteellä toiseksi jättänyt Tuukka Heikkinen – lisäksi uusia haastajia on jatkuvasti tunkemassa huipulle. Kisa ajetaan sunnuntaina. Kunto oli siellä omasta mielestäni hieman tyhjä. Karilla alkaa olla klassiselle puolelle aika lailla lihasta. KUVA: Friedemann Kirn, Two World Media Sport hankki Luceniuksen hyökkäykseensä JääKieKKO Kokenut hyökkääjä Niclas Lucenius liittyy Vaasan SportiinLiigassa. Matias Kari kilpailee Lahdessa Suomen mestaruudesta, hyvässä lykyssä myös PM-kullasta. Karin paino oli dieetin alkaessa huhtikuussa reilut 85 kiloa. Aika-ajo Espanjan Aragonissa kaasutellaan lauantaina. Kävi syKsyn koitoksissa miten tahansa, Kari aikoo jatkaa uraansa. SM-lavalla pitäisi olla näyttävä, tasapainoinen ja kireä. –?En aio lopettaa, mutta kisojen jälkeen täytyy ottaa vähän aikaa happea. Luceniuksen pesti venyy kauden loppuun, jos hän läpäisee lokakuun loppuun asti kestävän koeajan. Se ei ole kovin paljon vuosia kovaa treenanneelle bodarille. ”Piffiä” on hankkittu lisää ja kireyttäkin piisaa. • EM-hopeaa vuodelta 2012, SM-hopeaa vuosilta -10 ja -13. Lucenius voitti Tapparassa keväällä 2013 SM-hopeaa. syyskuuta 2015 Forssan lehti 18 > Urheilutoimitus puh (03) 4155 662, (03) 4155 663, urheilu@forsssanlehti.fi. Hän on pelannut myös yhden kauden KHL-kiekkoa Riian Dinamossa, jossa keräsi kaudella 2011–12 viisitoista syöttöpistettä. KariLLa On päällä kehonrakennusuransa kahdeksas kisadieetti. STT Mika Kallio kisaa viikonvaihteessa Espanjassa. –?Pyörä on käytännössä vielä ihan tuntematon minulle, mutta alan löytämään rajoja koko ajan paremmin, Kallio kertoi tiedotteessa. –?Voitto on tavoitteena, ei sitä käy kieltäminen, kertoo Kari. MM-kahdeksas -13. Treenaaminen on kivaa, mutta niin on kilpaileminenkin.” Mika Kallio tyytyväinen edistykseensä mOOttOripyöräiLy Mika Kallio kertoi olevansa ”todella tyytyväinen” ratamoottoripyörien Aragonin MM-osakilpailun perjantain harjoituksen jälkeen. Lucenius, 26, on pelannut urallaan lähes 300 liigaottelua. PM-viides -10 ja -13. –?Viimeisiä rasvoja tässä tiristellään. –?SM-kisoista pääsee ainakin kolme parasta PM-kisoihin. Sen jälkeen TuTo-kasvatti siirtyi TPS:n riveihin. –?Hyvä, tasainen kilpailu siitä varmasti tulee. Kallio oli harjoitusten yhdistetyissä tuloksissa 13:s. –?Minulle ei ole luotu paineita tulostavoitteista, joten saan rauhassa ajaa loppukauden itseäni tähän talliin sisään ja tutuksi uuden pyörän kanssa, Kallio raportoi. Kokenut tammelalainen alkaa tosin olla sinut dieettien kanssa. Kari pääsee Lahden Nordic Fitness Expoon kovassa kunnossa. Sport on Liigassa kolmen ottelun tappioputkessa. –?Dieetillä täytyy kuunnella kroppaa. Vaikka Kari on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, tietää hän, ettei kultaa oteta tuosta vaan. Ja mikäli menestystä SM-lavalta irtoaa, voi kausi jatkua vielä marraskuulla. MM-kisat siirrettiin Etelä-Koreasta Espanjaan, ja samalla kisoihin avautui lisää paikkoja
–?Jenson on mahtava jätkä, maailmanmestari ja isossa roolissa meidän perheessämme kuuden kauden ajan. Vedonlyöntitoimistojen listoilta löytyvät exmaajoukkuevalmentaja Mixu Paatelainen ja kotimaan liigan kärkijoukkueen SJK:n päävalmentaja Simo Valakari. Red Bull -tallin kuljettajat kirjasivat kärkiajat perjantaina. Kuljettajien kierrosmäärät jäivät vähäisiksi, eikä harjoituksista ollut suurta iloa viikonlopun aika-ajoa ja kilpailua ajatellen. Williamsin Valtteri Bottas ei ajanut yhtään kierrosta perjantain toisessa harjoitusjaksossa. Harjoitusten anti sateessa vähäinen Räikkönen tiivisti harjoituskommentit 43 sekuntiin. Ensimmäisellä harjoitusjaksolla Bottas ajoi kymmenenneksi. Kommentteihin kului 43 sekuntia. –?Tämä ei ollut meille mikään erityisen hyvä perjantai. Samalla talli kuitenkin toivoo, että se saisi taivuteltua 35-vuotiaan Buttonin ajamaan myös ensi kaudella. –?Sateessakin pitää pystyä oppimaan, koska jonain muunakin kisapäivänä voi sataa, Räikkönen kuittasi. urheilu 19 lauantaina 26. Ensimmäisissä harjoituksissa nopein oli espanjalainen Carlos Sainz, toisissa kärkiajan nappasi venäläinen Daniil Kvjat. Talli halusi myös säästää sadekelin renkaita siltä varalta, että Suzukassa sataa vielä muinakin päivinä. Matias Karin kunto on jo nyt rautaa, mutta kahden viikon päästä se on vielä parempi. Haluamme hänen pysyvän meillä, mutta jos kuljettaja ei oikeasti enää halua ratin taakse, sitä on kunnioitettava, McLarenin johtajistoon kuuluva Jonathan Neale pyöritteli. Kimi Räikkönen ajoi 31 kierrosta Suzukan radalla ja oli kummassakin harjoituksessa kuudenneksi nopein. Tallikaveri Felipe Massa oli häntä vähän nopeampi, mutta ei yltänyt lähelle kärkivauhtia. KUVA: Kazuhiro Nogi/Lehtikuva McLaren toivoo vielä Buttonilta jatkoa STT–Reuters Suzuka Kuuden vuoden takainen F1maailmanmestari Jenson Button saattaa suunnitella uransa lopettamista, vihjaa brittikuljettajan työnantaja McLaren. –?Emme olleet märällä kovin kilpailukykyisiä, Bottas myönsi ja kertoi ongelman johtuvan auton tasapainosta. Vauhti pysyi vaikeissa oloissa piilossa, mutta harjoitusten jälkeisessä haastattelussa Räikkönen ylsi yhteen uransa nopeimmista suorituksista. Suomalaiskuski uskoo, että talli pystyy pitämään saman tason myös Suzukassa. syyskuuta 2015 Forssan lehti. Autourheilu Kaija Yliniemi Luis Vasconcelos Suzuka Suzukan sadekeli muutti formula ykkösten harjoitukset perjantaina odotteluksi auton testaamisen sijaan. MMsarjaa hallitsevan Mercedeksen kaksikko Lewis Hamilton–Nico Rosberg väläytteli vauhtiaan oltuaan toisessa treenissä sijoilla kaksi ja kolme. KUVAT: Seppo Pessinen Daily Expressin mukaan Skotlannin Valioliigan seuran Motherwellin päävalmentajaksi on ehdolla kaksi kovan luokan suomalaisnimeä. Ensimmäisen harjoitusjakson jälkeen pari rengassarjaa oli jo huonossa kunnossa, joten jos olisin jatkanut niillä toisissa harjoituksissa, emme olisi oppineet mitään autosta, Bottas selvitti. Japanissa sään on ennakoitu kuivuvan. STT Kimi Räikkönen oli perjantain sateessa treenien kuudes. –?Emme ole menettäneet vauhtiamme, Räikkönen sanoi. Viime viikolla Ferrari oli Singaporessa huippuvedossa, kun Sebastian Vettel voitti ja Räikkönen ajoi kolmanneksi
Maajoukkueen 25 miehen ryhmässä on 11 pelaajaa, jotka ovat tällä kaudella pelanneet vähintään 80 prosenttia seuransa peliminuuteista. –?Jos sitä vertaa vaikka (seuraavaan karsintavastustajaan) Romaniaan, niin varmaan hävitään se vertailu. Tuo porukka muutti lopullisesti maajoukkueen siksi, mitä se on nykyäänkin: ulkomailla pelaavien temmellyskentäksi. Mutta on muistettava se potentiaali. Sveitsiläinen syyttäjä ilmoitti perjantaina, että puheenjohtaja Sepp Blatterin toimista aloitetaan rikostutkinta. Se valtava halu kehittyä, myös omalla ajalla. Ja vaikka luottotoppari Niklas Moisanderin peliaikaprosentti uudessa seurassaan (Sampdoria) on loukkaantumisen jäljiltä vielä vasta 54:ssä, nousee se tulevissa peleissä varmasti. Se kehittää pelaajaa, ja on A-maajoukkueenkin kannalta tärkeää, Nurmela sanoo. Esimerkiksi Lam on nyt hyvässä paikassa ja jonkin ajan päästä hänellä on mahdollisuus päästä isompiin sarjoihin. STT Huuhkajat päässeet lentoon Zwollen Thomas Lam on niitä huuhkajapelaajia, jolla ei ole peliajasta pulaa sarjapeleissään. KUVA: Ville Vuorinen/Lehtikuva Syyttäjä: Uefan Platini toimitti todisteita Fifan Blatteria vastaan. Samassa yhteydessä Sveitsin viranomaiset kertoivat, että Euroopan jalkapalloliiton puheenjohtaja Michel Platini olisi toimittanut syyttäjille todisteita Blatteria vastaan. Hän on aiemmin kiistänyt väärinkäytössyytökset. –?Sitä porukkaa kuvaa parhaiten sana ”nälkä”. UrheilU lauantaina 26. Lukemat tyydyttävät maajoukkuevalmentaja Mika Nurmelaa. MaajoukkuejalkaPallosta puhuttaessa muistetaan aina se kuuluisa ”kultainen sukupolvi”, joka Jari Litmasen ja Sami Hyypiän johdolla ( ja myös osaltaan Tihisen ja Nurmelan voimin) vei suomipalloa maailmankartalle. Tiedotustilaisuudessa oli määrä puida ainakin Fifan hyllytetyn pääsihteerin tapausta. Euroopan tämän hetken kymmenessä kovimmaksi rankatussa sarjassa pelaa tällä hetkellä kuusi maajoukkuemiestä: Hradecky (Saksa), Hetemaj ja Moisander (Italia), Eremenko ja Berat Sadik (Venäjä) sekä Lam (Hollanti). Aivan hilkkua vaille kaikki minuutit ovat koonneet hyökkääjä Teemu Pukki (Bröndby) sekä keskikentän Alexander Ring (Kaiserslautern) ja Roman Eremenko (TsSKA Moskova). Parempaan toki pitää pyrkiä, mutta ihan hyvä tilanne nyt, Nurmela tiivistää suomalaisten esiintymistiheyttä seuroissaan. Se kyllä kertoo, mikä on sun taso, omalla urallaan aina Bundesliigaan ja Mestarien liigaan asti yltänyt Nurmela muistuttaa. Jalkapallojohtajien sotkut rikostutkintaan Sepp Blatteria epäillään nyt talousrikoksista. Pelaajistosta sataprosenttisen täysille minuuteille ovat syksyn otteluissa yltäneet maalivahti Lukas Hradecky (Eintracht Frankfurt), puolustaja/keskikenttämies Thomas Lam (Zwolle) sekä keskikentän Perparim Hetemaj (Chievo Verona) ja Tim Sparv (Midtjylland). Jalkapallo STT–AFP-NTB-Ritzau-TT-Reuters Zürich Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan korruptioskandaali paisuu entisestään. Fifan pääsihteeri Jerome Valcke hyllytettiin hiljattain huijausepäilyjen takia. –?Mutta jalkapallomaailma on rehellinen. Syyttäjän mukaan Blatter olisi muun muassa tehnyt laittoman, 1,8 miljoonan euron rahasiirron Platinille. Blatteria epäillään talousrikoksista. Sveitsiläisviranomaiset kertoivat, että todisteita toimittaneen Platinin toimet eivät olisi rikostutkinnan kohteena tässä vaiheessa. –?On tilanne ollut heikompikin, ei ongelmaa tällä hetkellä. –?On äärettömän tärkeää, että pelaaja pääsee pelaamaan seurassaan. Fifan on määrä valita väistyvän puheenjohtajan Blatterin seuraaja ylimääräisessä kokouksessaan helmikuun lopulla ensi vuonna. Ja samat nimet ovat myös maajoukkueen avainmiehiä. Blatterin piti perjantaina pitää tiedotustilaisuus, mutta se peruttiin. Maajoukkueen ikiaikainen ongelma on ollut paitsi ulkomailla olevien pelaajien pelaamattomuus, myös se taso, missä he työtään tekevät. suoMen Palloliitto on ilmoittanut tukevansa Platinin valintaa Fifan puheenjohtajaksi. Fifa on ollut jo kuukausia korruptioskandaalin hampaissa. Sveitsiläisviranomaisten mukaan Blatterin käyttämiä tiloja on tutkittu ja materiaalia takavarikoitu. Sveitsiläinen Blatter, 79, on johtanut Fifaa vuodesta 1998 lähtien. Ja moni muukin, kuten Joel Pohjanpalo, on tekemässä läpimurtoa, Nurmela miettii. Ja uskon, että sitä nälkää on maajoukkueessa tälläkin hetkellä, Tihinen vertaa. –?Yksitoista lähes täysillä minuuteilla, se on ookoo, Palloliiton pelaajakehityspäällikkö ja Nurmelan tavoin pitkän ulkomaanuran pelaajana tehnyt Hannu Tihinenkin toteaa. Maajoukkueen runkomiehistä suurin osa on syksyn seurajoukkuepeleissään päässyt pelaamaan varsin säännöllisesti. KUVA: Fabrice Coffrini/Lehtikuva The Guardian -lehti uutisoi, että Valcke olisi ollut hyötyjänä rahahuijauksessa, jossa jalkapallon MM-kisojen lippuja on myyty Fifan liikekumppanille ylihintaisina. Maajoukkuemiesten syksyn peliajat kohtuullisen hyvät. Minuutit kertovat sen, että pelaajat ovat seurojensa runkopelaajia. Ja kaikkiaan 15 pelaajaa yltää minuuteissa yli 50 prosentin. STT ei tavoittanut Palloliiton puheenjohtajaa Pertti Alajaa perjantaina. Sen johtokunta kokoontui perjantaina Sveitsin Zürichissä. Jalkapallo Janne Lehikoinen Helsinki EM-karsintojen kahteen päätöspeliin valmistautuva jalkapallomaajoukkue on hyvässä tilassa, ainakin jos lähtökohtia tarkastelee pelaajiston pelivireen kautta. Entistä Ranskan maajoukkueen tähtipelaajaa Platinia on pidetty suosikkina Blatterin seuraajaksi. Ja vieläpä isoa roolia. Uutistoimistojen mukaan häntä myös kuultiin asiassa perjantaina. syyskuuta 2015 Forssan lehti 20
lähtö, Toto4-2, lv 2100 m: 1) Apropos S/ Hannu Torvinen 14,2a (2,58), 2) Caerbannog 14,2a (7,26).3) True Blue 14,6a (5,64).4) Hard To Heart 14,7a (27,59).poissa: 7, 8. 5. Hevosta valmentaa tammelalainen Pasi Rytkönen ja sitä ohjasti tammelalainen Irina Sarin. 4–3 (1–2, 0–1, 2–0, 0–0, 1–0) Columbus–Minnesota 2–5 (1–2, 0–1, 1–2), M: Erik Haula 1+0 Detroit–Pittsburgh 6–1 (3–0, 1–0, 2–1), D: Teemu Pulkkinen 2+2 Montreal–Washington vl. Bottas ei ajanut. 9. Toto4 voitto-osuus: 6,00. Alku pestasi kirjaimellisesti kallisarvoisen pelurin, sillä Bridgesin etunimi Precious merkitsee suomeksi kallisarvoista. suunnistus Hämeen Am yö H16 7. Ralli päättyy lauantaina. lähtö, sh 2120 m: 1) Apriina/Jere Kiveinen 33,7 (30,17), 2) Auritar 33,7 (7,69).3) Voltin Muisto 34,2 x (10,89).4) Venli 31,1 x (9,45).poissa: 5. KeuPa HT–Jukurit, LeKi–RoKi. Toto (1-12-6): 11,33 1,421,40-1,21 17,76. Toto (3-5-2): 2,58 1,29-2,05-1,47 8,96. Päivän Duo: 1-11, kerroin: 26,57. harjoitukset: 1) Carlos Sainz Jr Espanja, Toro Rosso 1.49,434, 2) Daniil Kvjat Venäjä, Red Bull jäljessä 0,504 sekuntia, 3) Nico Rosberg Saksa, Mercedes –0,643, 4) Sebastian Vettel Saksa, Ferrari –1,085, 5) Lewis Hamilton Britannia, Mercedes –1,288, 6) Max Verstappen Hollanti, Toro Rosso –1,506, 7) Kimi Räikkönen Suomi, Ferrari –1,778, 8) Felipe Massa Brasilia, Williams –2,854, 9) Marcus Ericsson Ruotsi, Sauber –4,386, 10) Valtteri Bottas Suomi, Williams –4,530, 11) Felipe Nasr Brasilia, Sauber –4,579, 12) Jenson Button Britannia, McLaren –6,244. lähtö, Toto4-1, lv 2100 m: 1) Zatopek Hoss/ Mika Forss 13,5a (1,98), 2) Right of Way* 14,0a (2,72).3) Don Maurizio 14,2a (9,31).4) Callum 14,3a (10,15).poissa: 3. lähtö, lv 2100 m Veljekset Wahlsten Oppilasmeeting: 1) Fede Von Bentz/Irina Sarin 16,5a (14,22), 2) Viking Mercedes 17,1a (12,8).3) Superiore 17,1a (5,12).4) Fairytale Fayline 17,2a (34,14). divisioonassa koko maan pistepörsissä 21. lähtö, lv 2100 m: 1) New Grove Regal/Riitta Nylund 17,3a (3,85), 2) Seagirl 17,4a (29,19).3) Lady Javiera 17,4a (2,21).4) Mr Frisky 17,5a (69,74).poissa: 5. FL Kolme voittoa Turusta raviurheilu Forssan Lehti Turun perjantairaveista saatiin kolme voittoa Forssan seudulle. Bridges valittiin keväällä konferenssinsa parhaaksi pelaajaksi. HIFK–HPK, KalPa– Ässät, Pelicans–Lukko, Sport–Blues, KooKoo–Kärpät, Ilves–JYP, 29. VASTASSA STEELERS KLO 17.00 Otteluisäntänä Edustuksen pelissä Kallisarvoinen pelaaja Alulle Koripallo Pasi Rakkolainen Forssa Alku löysi tämän viikon alussa Forssasta lähteneen Linda Stepneyn tilalle uuden amerikkalaisen takapelaajan tehtyään sopimuksen Precious Bridgesin kanssa. 9. 4–3 (0–1, 1–1, 2–1, 0–0, 1–0) Lukko–Pelicans 4–1 (1–0, 1–0, 2–1) SaiPa 6 3 2 1 23– 15 13 Lukko 6 3 1 1 1 16– 12 12 Kärpät 6 3 1 1 1 17– 14 12 HIFK 5 3 1 1 16– 10 11 TPS 6 3 1 2 17– 13 10 Ilves 5 3 2 13– 8 9 JYP 5 3 2 14– 10 9 Tappara 6 1 2 2 1 13– 13 9 KooKoo 6 1 2 2 1 14– 18 9 KalPa 6 2 2 2 12– 14 8 Pelicans 6 2 1 3 11– 16 7 HPK 6 2 4 16– 18 6 Sport 6 1 1 4 12– 19 5 Blues 5 1 1 3 10– 17 5 Ässät 6 1 1 4 9– 16 4 Seuraavat ottelut: 26. Pistepörssi: 1) David Mcintyre SaiPa, 6 ottelua, 3 maalia+6 syöttöä=9 pistettä, 2 rangaistusminuuttia, 2) Toni Koivisto Lukko, 6, 5+3=8, 0, 3) Tomi Kallio TPS, 6, 3+5=8, 8, 4) Lauri Tukonen TPS, 6, 3+5=8, 4, 5) Sam Lofquist SaiPa, 6, 4+3=7, 4, 6) Juuso Puustinen HIFK, 5, 4+2=6, 2, 7) Turo Asplund Lukko, 6, 4+2=6, 0, 8) Charles Bertrand Sport, 6, 4+2=6, 0, 9) Chad Rau SaiPa, 6, 3+3=6, 0, 10) Arttu Ilomäki Tappara, 6, 3+3=6, 2 mesTis Hermes–JYP-Akatemia ja. kilpailusta: urheiluviikonloppu LAUANTAI Jääkiekko. divisioonaa FoSu-Diamonds klo 18 salibandyhallissa. Hannu Torvinen ohjasti. 9. harjoitukset: 1) Kvjat 1.48,277, 2) Rosberg –0,023, 3) Hamilton –0,576, 4) Ricciardo –0,820, 5) Vettel –1,991, 6) Räikkönen –2,042, 7) Sainz Jr –2,141, 8) Verstappen –2,265, 9) Nasr –2,691, 10) Maldonado –3,280, 11) Hülkenberg –3,397, 12) Button –3,584, 13) Ericsson –3,657, 14) Perez –3,793, 15) Grosjean –4,257, 16) Massa –4,488, 17) Alonso –6,962, 18) Stevens –9,782, 19) Rossi –11,142. 1–2 (1–1, 0–0, 0–0, 0–1) Jukurit–Hokki 2–3 (0–1, 2–0, 0–1) TuTo–RoKi 3–5 (0–1, 2–3, 1–1) Peliitat–LeKi vl. lähtö: 11 Downander, poissa: 2, 3, 6 Voitonjako: 4 oikein voitto-osuus 49,40 e. Nuorten Mestistä FoPS-Blues Akatemia klo 16 jäähallissa. Kolmas ykkössija tuli seitsemmännestä lähdöstä. Aika-ajo ajetaan lauantaina, kilpailu sunnuntaina. 6. 3. Salibandy. SPV–Koovee, MTeam–OLS. 2. 4. Alun amerikkalaiset takapelaajat eivät ole pituudella pilattuja, sillä joukkueessa jatkavan Candice Warthenin tavoin Bridges on vain 165-senttinen. 2. Suomi-sarjaa FPS-JHT klo 17 jäähallissa. Toto (16-147): 7,06 2,14-3,19-1,64 39,79. nHL:n HARjoiTusoTTeLuT Boston–NY Rangers vl. Toto (2-1-5): 1,98 1,091,07-1,19 2,23. tehokkain 20,5 pisteen keskiarvolla. 9. 8. Troikka: 44,50. lähtö: 2 Zatopek Hoss, poissa: 3 2. HPK–Blues, Sport–Tappara, Lukko–SaiPa. lähtö, sh 2100 m: 1) Tutun Tyttö/Ari Moilanen 29,8 (1,5), 2) Santamaan Eerik 29,1 (122,18).3) Pekka Ensio 29,2 (25,28).4) Kiviniemen Manta 30,1 (29,92). Miesten 2. Toto4 pelivaihto 93 474,40 e, voitto-osuus 49,40 e Pelivaihto 294 651,70 e, yleisöä 1 069 Ringette C-nuoRTen ALKusARjA B-lohko: FoPs-NoU 6–1 Jemina Heinonen 3+0, Suvi Uschanow 1+1, Jenni Jalas 1+0, Eevi Sipponen 0+1, NoU yksi omamaali. Tulospörssi urheilu 21 lauantaina 26. Toto4 voitto-osuus: 33,10. Toto (2-11-13): 1,50 1,33-12,392,89 73,73. Autourheilu FoRmuLA yKKösTen mm-sARjAn KiLPAiLu 14/19 Japanin gp: 1. Toto (10-4-1): 3,85 1,55-2,901,37 46,59. Golf miesTen euRooPAn KieRTueen KiLPAiLu Bad Griesbach: Kärjen tilanne 2 kierroksen jälkeen, par 71: 132 lyöntiä (–10): Charl Schwartzel Etelä-Afrikka (66+66), Graeme Storm Englanti (65+67), Ross Fisher Englanti (67+65) ...135 (–7): mm. 3–4 (2–2, 1–1, 0–0, 0–0, 0–1) St. Toto (2-7-3): 30,17 7,09-4,47-4,72 93,65. harjoitus: 1) Lowes 1.53,700, 2) Rabat –0,129, 3) Thomas Lüthi Sveitsi, Kalex –0,234,...13) Kallio –1,072. RALLin sm-sARjAn KAuden 6/6 osAKiLPAiLu Tilanne perjantain ajopäivän, 2/9 erikoiskokeen jälkeen: 1) Kristian Kiviniemi/Matti Kangas Mitsubishi 11.07,5, 2) Joni Nikko/Henri Arpiainen Mitsubishi jäljessä 0,6 sekuntia, 3) Juha Salo/Marko Salminen Peugeot –2,9, 4) Teemu Asunmaa/Jonne Halttunen Subaru –3,9, 5) Ari Vihavainen/Jani Vainikka Mitsubishi –12,4. Vampula–Pieksämäki, LP Kangasala–Mesto, LP Viesti–Kuusamo, HPK–LiigaPloki moottoripyöräily RATAmooTToRiPyöRäiLyn mm-sARjAn KiLPAiLu 14/18: Harjoitukset: Moto2-luokka, 2. harjoitus: 1) Tito Rabat Espanja, Kalex 1.53,164, 2) Takaaki Nakagami Japani, Honda –0,135, 3) Alex Rins Espanja, Kalex –0,188, 4) Simone Corsi Italia, Kalex –0,208, 5) Sam Lowes Britannia, Speed Up –0,377,...12) Mika Kallio Suomi, Speed Up –0,796. Toto (11-10-12): 3,57 1,21-1,53-1,17 7,63. lähtö, Toto4-3 DUO-1, sh 2100 m: 1) Fannikka/Pekka Henttonen 26,8 (11,33), 2) Tuokkolan Touho 25,3 (3,49).3) Suhhaus 26,2 (2,14).4) Järvsöeld* 27,1 (14,71). kilpailusta: 3. 7. lähtö: 3 Apropos S, poissa: 7, 8 3. 9. Mikko Korhonen Suomi (70+67), sijoitus jaettu 24:s jalkapallo C15-PojAT PiiRiLiiGA FJK FC Vapsi 0-1 d-TyTTöjen TAmPeReen PiiRi FC Ryske-TPV 1-4 Milla Lehtomaa FC Ryske FC Haka 3-2 Lili Reunanen 2, Siiri Julkunen FC Kangasala FC Ryske 4-1 Milla Lehtomaa jääkiekko LiiGA JYP–HPK 3–6 (0–1, 3–2, 0–3) Tappara–TPS 2–3 (1–0, 1–1, 0–2) SaiPa–Kärpät vl. Moto3: 1) Enea Bastianini Italia, Honda 1.59,134, 2) Miguel Oliveira Portugali, KTM jäljessä 0,237 sekuntia, 3) Danny Kent Britannia, Honda –0,245, 4) Jorge Navarro Espanja, Honda –0,501, 5) Isaac Vinales Espanja, KTM –0,866, 6) Jakub Kornfeil Tshekki, KTM –0,896. Toto4 voitto-osuus: 49,40. Daniel Ricciardo Australia, Red Bull, Nico Hülkenberg Saksa, Force India, Sergio Perez Meksiko, Force India, Fernando Alonso Espanja, McLaren, Pastor Maldonado Venezuela, Lotus, Jolyon Palmer Britannia, Lotus, Will Stevens Britannia, Marussia ja Alexander Rossi USA, Marussia ei aikaa. syyskuuta 2015 Forssan lehti. VAKio 3 39/15 Kasivakio Oikea rivi: X2X 221 2X Voitonjako: 8 oikein 119 kpl voitto-osuus 378,50 e. Troikka: 654,59. poissa: 2, 3, 6. 1. Toto (2-910): 6,64 3,31-6,73-1,74 111,24. Lentopallo. Naisten usein vähäkorisissa yliopistopeleissä yli 20 pisteen kausikeskiarvot ovat harvinaisia. 9. VoiTTAjAVeTo Päivän Trio 4 Puoliaika/lopputulos 1.Empoli Atalanta 2.Huddersfield Nottingham 3.Betis Deportivo Voittoyhdistelmä: 9 2/2 8 2/X 6 X/2 Kerroin: 1 009,12 Poissa 1. 5–4 (0–0, 1–2, 3–2, 0–0, 1–0) SaPKo–Jokipojat 1–5 (1–1, 0–1, 0–3) K-Vantaa–KeuPa HT 3–0 (1–0, 1–0, 1–0) Peliitat 4 3 1 15– 8 11 Hokki 4 3 1 14– 10 11 K-Vantaa 4 3 1 15– 6 9 JYP-Akatemia 4 1 2 1 13– 10 7 Jokipojat 4 2 1 1 13– 11 7 RoKi 3 1 1 1 11– 9 5 Jukurit 4 1 2 1 13– 14 5 SaPKo 4 1 1 2 14– 16 5 KeuPa HT 4 1 3 9– 9 3 TuTo 4 1 3 13– 18 2 LeKi 3 2 1 8– 14 2 Hermes 4 2 2 7– 20 2 Seuraavat ottelut: 26. Parhaassa pelissään viime kaudella Bridges mätti peräti 43 pistettä. lähtö: 1 Fannikka, poissa: 4. VASTASSA TPS KLO 14.00 B – JUNNUT SM – SARJA SU 27.9. Akseli Julkunen LHR 25:32 Rahapelit Keno 39/15 Perjantain päiväarvonnan oikeat numerot: 5, 8, 17, 18, 22, 26, 28, 30, 33, 34, 35, 43, 50, 52, 53, 54, 57, 61, 63, 64 Kunkkunumero: 54 ilta-arvonnan oikeat numerot: 2, 6, 9, 10, 15, 20, 22, 23, 25, 30, 34, 35, 43, 44, 48, 53, 55, 59, 64, 66 Kunkkunumero: 48 ToTo4 Oikea rivi: 1. Pieksämäki–Kuusamo, LiigaPloki–WoVo, 27. Hevosta valmentaa tammelalainen Tapio Mäki-Tulokas. Ypäjäläisen Tom Erikssonin valmentama Downander voitti ajalla 16,5. B-poikien SM-sarjaa FoSu-Steelers klo 17.30 salibandyhallissa. A-tyttöjen AM-finaaliturnaus klo 10 alkaen Feeniksissä. Nuorten Mestistä FoPS Blues Akatemia (Espoo) Otteluisäntä Vapaa pääsy Tänään klo 16.00 Forssan jäähallissa FoSu avaa kautensa ISOSTI FoSu avaa kautensa ISOSTI FoSu avaa kautensa ISOSTI EDUSTUS LA 26.9. Toto4 voitto-osuus: 3,70. Louis–Dallas 6–0 (1–0, 4–0, 1–0), StL: Petteri Lindbohm 1+0, D: Kari Lehtonen 24/30 torjuntaa Colorado–Calgary 0–1 (0–1, 0–0, 0–0), Ca: Joni Ortio 35/35 torjuntaa Koripallo C-TyTöT Mieleinen-turnaus: FoBa-02 KaaRo 36-18 KU-68 FoBa-02 19-41 PäLuLu FoBa-02 36-20 BC Nokia FoBa-02 41-16 Venla Salo 10, Miriam Hyvönen 2, Lotta Tuomola 6, Emmi-Micaela Mattila 10, Linnea Vuopio 10, Petra Treskine 6, Sofia Treskine 6, Meri Yli-kahrakuusi 8, Noora Jussila 8, Lumi Järvinen 16, Olivia Latva 24, Stella Koivula 7 FoBa-02 sijoitus 4/12. lähtö, Toto4-4 DUO-2 TROIKKA-1, lv 2100 m: 1) Downander/Hannu Torvinen 16,5a (3,57), 2) Grainfield Olivia 16,7a (3,63).3) Enchanting Star 16,8a (4,94).4) Lonely Atlas 16,9a (5,32). Illan neljännen lähdön voitti ajalla 13,5 Zatopek Hoss rattaillaan Mika Forss. ponilähtö, ponilähtö 1600 m 1.55.0 ja hit.: 1) Ai.Ka. Toto (6-10-1): 14,22 2,27-3,03-2,71 54,96. Torj. Mikko Ilonen Suomi (69+66), sijoitus jaettu 8:s ...137: mm. salibandy sALibAndyLiiGA SSV–NST 5–3 (2–0, 2–2, 1–1) TPS–SalBa 7–3 (1–2, 3–1, 3–0) Erä–Indians 12–8 (5–0, 3–5, 4–3) Classic 2 2 21– 12 4 Erä 2 2 20– 13 4 SSV 2 2 13– 6 4 Happee 2 1 1 16– 11 3 OLS 1 1 6– 5 2 Koovee 1 1 3– 2 2 Indians 3 1 2 19– 28 2 Oilers 2 1 1 10– 13 1 NST 2 2 8– 11 SalBa 2 2 8– 13 TPS 2 1 1 9– 6 2 M-Team 1 1 5– 8 SPV 1 1 8– 13 Nokian KrP 1 1 3– 8 SSV 1 1 5– 3 2 Seuraavat ottelut: 26. kilpailusta: 2. 9. KoiKun alkusarjan pelit klo 10 ja 11.15. Tappara–Pelicans, TPS–KalPa, Kärpät–Ässät, Blues–JYP, 30. MotoGP: 1) Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha 1.48,249, 2) Marc Marquez Espanja, Honda –0,490, 3) Valentino Rossi Italia, Yamaha –0,575, 4) Dani Pedrosa Espanja, Honda –0,801, 5) Scott Redding Britannia, Honda –1,105, 6) Andrea Dovizioso Italia, Ducati –1,379. Ensi viikolla 23 vuotta täyttävän Bridgesin on määrä saapua Forssaan maanantaina. Metsämäen ravien toisen lähdön voittoon ravasi Fede Von Bentz kilometriajalla 16,5. Salibandy. Lentopallo nAisTen mesTARuusLiiGA OrPo–WoVo 3–0 (25–22, 25–19, 25–22) Seuraavat ottelut: 26. Awa/Roosa Lindholm 2,05,1 x, 2) Malte 2,20,5.3) Kumlaby Mandelblom 2,17,2 x.4) Theobald 2,23,1 x. 9. Tehoa pienestä pelurista kuitenkin löytyy, sillä Mercerin yliopistosta viime keväänä valmistunut Bridges oli USA:n yliopistosarjojen ylimmällä tasolla eli 1. C-poikien SM-sarjaa FoSu-TPS klo 14 salibandyhallissa. Näin hän ehtisi harjoitella muutaman kerran uuden joukkueensa kanssa ennen perjantaina alkavaa naisten Korisliigaa. lähtö, lv 2100 m: 1) Callela Kailash/Hannu Torvinen 17,5 (7,06), 2) Westcoast Titan 17,7 (17,96).3) Partytime 18,5 x (2,68).4) Combat On Line 18,5 (16,5).poissa: 9, 11. 10. Sini Launiainen 21/22. Ravit TuRKu, ToTo4 1. VASTASSA DIAMONDS KLO 18.00 LIPUT: AIKUISET 8€ ALLE 18 V 5€ ALLE KOULUIKÄISET ILMAISEKSI OP-POHJOLA JÄSENET 5€ C – JUNNUT SM – SARJA LA 26.9. SUNNUNTAI Jääkiekko. 1. lähtö, TROIKKA-2, lv 2100 m Tammasarja 2015: 1) Eyebelieve/Mika Forss 16,6a (6,64), 2) Unbeaten Stride 16,7a (37,77).3) Six One 16,7a (3,91).4) Kleine Maria 16,7a (7,19)
Päätimme lähteä taistelemaan lamaa vastaan ja siirtyä tukkukaupasta kohti vähittäiskauppaa.” MArkus NuMMeLA lauantaina 26. –?Viime vuodet ovat olleet vauhdikkaita Finnmarille. Autotalli ja ulkovarasto. Soita 050 5213545. 040 5311 818. 040 567 3822 Vantaa Hyvitys vanhasta nahkatakista! tervetuloa! lammaSnahkaa! Traktori, pienehkö omaan käyttöön, rankaja lumihommiin. 60 cm, syv. Lähtö ja maali Forssan torilla Nyt koko perhe patikoimaan! Nyt koko perhe patikoimaan! SYKSYN PUISTOPATIKOINTI UUTISET Autokeidas ja Finnmari aloittavat yhteistyön Myymälä aukeaa tänään Forssassa. Myydään Koti ja asuminen Vapaa-aika Avoimet työpaikat Onnittelut Ostetaan Huutokaupat Miljoonamarkkinat ilmoitukset jätettävä keskiviikkona klo 14 mennessä netissä www.forssanlehti.fi, maksu verkkopankissa tuomalla ilmoituskonttoriimme, maksu käteisellä 8 euroa TUHANSIEN PIHAPUIDEN KOKEMUKSELLA Puukiipijä/metsuri Tapsa kaataa, pätkii, kuljettaa pois, typistää ongelmaym. Sohva, 2-tuolia ja pöytä. Uskomme, että uudella avauksella houkuttelemme erityisesti naisasiakkaita. Tiedustelut puh. 110 cm, kork. Tarve alkuun 1-2 x / vko arkisin, kuitenkin joustavasti soviteltavissa. 0400 486416, Forssa. 82.000 € ESITTELY Su 27.9. Puh. Puh. 24 %. Kaikki myydään pois. 0400-484424. 4 kuution kuorma kipattuna kotipihaan. n 40 m² kesämökki, jonka edessä lasitettu oleskelutila ja terassi. Kuvia kohteesta: www.huutokauppapojat.fi Huutokauppakamari Lehmuskatu 1, Forssa su 27.9. ”Viime vuodet ovat olleet vauhdikkaita Finnmarille. 040 8244010 tai 040 5803682. P. Hp. Oma esittely. Tauluja; Nikolai Lehto ym. puut mistä tahansa takuutyönä. Kuivaa koivu-sekaklapia 33 cm/toive. Liikkeiden suunnittelusta ja sisustustuotteiden sisään ostosta vastaa pitkälti Ulla Nummela. Puh. T: Eerika, äiti ja iskä Onnea Annika lle! 12v Sunnuntaina 27.9.15 klo 9.30. ym. 040 7077932. TARJOUKSIA! Lokakuussa Avainasiakasta hemmotellaan Palvelemme Ark. klo 10.30-15 SuoMeN NAHKAKeSKuS p. Helppo käsitellä! 60 e heittomotti, sis. kerros. Sohvakalusto, vanha, pienempikokoinen. Yksin tai yhdessä. 03 435 5250 Varaudu talveen! Hanki kuivat koivuklapit ennen syyssateita. Etsimme luotettavaa lastenhoitajaa kotiimme Tammelaan osa-aikatyöhön. Annetaan vuokralle siisti yksiö Forssassa, Kartanonkadulla, 32 m2, 4. Alun perin kynttilävalmistajana aloittanut Finnmari on kasvanut merkittäväksi sisustustuotteiden tukkuriksi joka on avannut viime vuosina myös omia myymälöitä. kerros.Ikkunat ja parveke torille. Etsin paikkaa asunnoksi korjaus ja kiinteistönhoitoa vastaan. –?Olen todella tyytyväinen liikkeen ilmeeseen. Mökki on sähköistetty, mutta oma liittymä pitää ostaa. Vuokra 350 e/kk + vesimaksu 19 e/kk. Puh. Visakoivulipasto, pit. Ts. 8.30-20 La 9-18 Tervetuloa! Citymarket, Yhtiönkatu P. Uimarantaan vain n kilometri. 120 e. Autokeidas on viimeisen vuoden aikana uudistunut sisustusremontin myötä. 40 cm. Forssa, 0500-951476. www.kiinteistokauppiaat.com Kartanonkatu 6, Forssa 03 436 1130 UUSI kohde TLA, LETKU, VAHAKSENTIE 18 1994 rak. H. Tällä hetkellä 3000 neliömetrin tilat palvelevat yli miljoonaa asiakasta vuosittain. Myymälä avautuu tänään ja se palvelee asiakkaita Autokeitaan tavoin ympäri vuorokauden. Sauna ja saunatupa omassa rakennuksessa. Pajanne, puh.0400-744895. Vastuuhenkilönä myymälässä työnsä aloittaa Riikka Koistinen, joka toimii yrittäjämäisesti työskennellen silloin kun liike sitä vaatii. 040 7597944. 100 eur yht. 050 561 6777 Myydään Kuivaa sekaklapia, pakattu 80 l säkkeihin. Rahastus tapahtuu Autokeitaan kaupan kassojen kautta. Omakotitalo. Ilmainen hintakatsaus. Hp. P. o4oo 183095. Huomio! Tila/talo jäämässä kylmilleen. su 27.9. Asuin-/liikehuoneisto 2. Velaton, tee tarjous. Finnmarin brändi tunnetaan jo aktiivisten sisustajien keskuudessa, kertoo Autokeitaan Liiketoimintajohtaja Niko Järvi. Mökkiin ja saunaan tulee järvestä kesävesi ja juomakelpoinen oma kaivokin tontilta löytyy. Lähellä kunnan vesi. Puh. Valaisimia; Maria Teresia ym. Hp. Vaihto pienempään/halvempaan. Tule ja ihastu! Esittely Su 27.9. Piaggio Ape invamopo 50 cc. klo 1415. Kotimainen, koristeelliset puuosat. –?Olemme etsineet jo pitkään hyvää kumppania täydentämään Autokeitaan palveluja. kLo 17.00-17.30 3 H, K, Parv, 68 m2 Torikatu 4. Näyt. Myydään 36 m2 remont. 80 e. Pyrimme tarjoamaan asiakkaillemme monipuolisen ja yllätyksellisen ostospaikan. 60 000 e. Lopputulos myymälän osalta on parempi kuin uskalsin odottaa, arvioi Järvi. 050 5293591. –?Ullan ja Markuksen kanssa liikkeen perustamisprojekti on edennyt todella hyvin vaikka asetimmekin avaamiselle todella tiukan aikataulun, toteaa Järvi. alv. klo 12 (näyttö klo 11) Arabiaa, taidelasia; Sirkkala Franck, Okkoliini, Murano, Nuutajärvi ym. yksiö Kuulankatu 3 A:sta. Seinälautasia, hopeaa, Kalevalakoruja, kultakoruja, työkaluja, kelloja, emaliastioita, mattoja, liinavaatteita, kalastustarvikkeita, ym. 040-5516149/ Katri. 2 vuotta. Edulliset asumiskustannukset. 045 8955881. Forssan Lehti Forssa Autokeidas Forssa ja Finnmari avaavat yhteistyössä Finnmari sisustusja lahjatavaraliikkeen Autokeidas Forssan toimitiloihin. 15.00 16.00. Puh. Hyvä huone järjestys. 040 7755516. Hyvässä yhtiössä. Hyvät pakettiauton talvirenkaat 195/70R15C MB Viton vanteilla ja toiset Fondmetal aluvanteilla, 150 e sarja. Nyt ei naapurit tirkistele pihalle, sillä omasta rauhasta saat nauttia tässä 9605 m² puustoisella tontilla mökkeillessäsi. Yhteistyö Finnmarin pariskunnan kanssa toimi heti ja Autokeitaalta on ollut väkeä avustamassa liikkeen avaamisessa, kertoo Riikka. Siisti asianpesukone Melissa, pöytämalli/kaappi, n. www.etuovi.com löytyy tiedot KIRPPIS tänään klo 9-14 HuutokauppaHuone Sipilänkatu 1, Forssa Satoja takkeja naisille (koot 32-52) ja miehille (koot 46-66) NAHKATAKKIMARKKINAT Forssan järjestöjentalolla vain la 26.9. Sami Pietilä 044 998 4015 Käteismaksu Puffetti Kuolinpesän HuuToKauPPa Rivitalokolmio 80m² lähellä Jokioisten keskustaa. Päätimme lähteä taistelemaan lamaa vastaan ja siirtyä tukkukaupasta kohti vähittäiskauppaa, kertoo Finnmarin toimitusjohtaja Markus Nummela. Kuljetus järjestyy. syyskuuta 2015 Forssan lehti 22. Soita 040 570 4992 Sekalaiset Myytävänä 2h+k, 56 m2 Pispalankatu 1. Rauhallinen ja suojaisa pihapiiri. P. –?Asiakkaille on tarjottava uutta. Puh. Olen hyvin toiveikas Finnmarin yhteistyöstä
Kausi 1. 00.30 Luck (16). 18.10 Pyöräilyä: Maantiecup-kilpailut. 10.00 Ypäjä. 18.45 Avara luonto: Villi KaakkoisAasia. 4/8. Vieraina ovat kansanedustaja Ozan Yanar ja näyttelijä Eero Ritala. 12.20 Dokumenttiprojekti: Hyvästi Afrikka (S). 17.00 17.05 Multisport-urheilua: Seikkailuurheilua. 14.35 Historia: Englanti Elisabet I:n aikaan. 20.00 Hauskat kotivideot. 010 665 4424 Sähköposti .......... 16.55–17.50 Historia: Viimeiset lainsuojattomat. Refereras på svenska av Christoffer Herberts. Jakso 13/15. (U) 10.53 Ypäjä. Valkeakoski. Jakso 8/18. (s) Ikäraja ...............(7) (12) (16) (18) 6 Lisää televisiokanavia löydät osoitteesta www.telkku.com TV ja Radio lauantaina 26. 8.34 Hilla ja avaruuden Eetu. 22.15 Lotto ja Jokeri. 10/11. (U) 14.10 Prisma: Dieettibisneksen rahastajat. Vieraana stand up -koomikko André Wickström. syyskuuta 2015 FoRssan lehTi 24. Kausi 2, 3/6. 16.50 Novosti Yle. 15.30 Posse. 09.00 Yle Uutiset. 00.30 Rouva Ministeri (12). 7.54 Dinotassut. 20.50 SuomiLOVE. Ystävyydestä, uskollisuudesta ja luottamuksesta kertovan koko perheen elokuvan keskipisteessä on maatilan tytär Veera (Dakota Fanning), joka ymmärtää pikkupossu Vilpun olevan täysin ainutlaatuinen eläin. 10.45 YleLeaks. Osa 2. 9/22. 21.00 21.00 Elokuva 007 – Huominen ei koskaan kuole (16). Osa 12/12. 22.25 Tartu Mikkiin. Kausi 1. 17.45 MotorSport. 22.35 Wallander: Kylähullu (16). Selostaja Oskari Saari. 08.30 Chuggington (S). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Ray palkataan tutkimaan armeijan palkkalistoilla olevan miehen pojan kuolemaa. 10.00 Elokuva Ludvig XVI (7). 03.35 Ou Nou!. 19.05 Urheiluruutu. 9.07 Suomen pakolaistilanne nyt 9.20 Viikonlopun sää 9.26 Hirvenmetsästys alkaa 9.30 Tommy Hellsten ja luovuuden syntyminen 9.40 Voita ja sokeria 9.45 Michael Monroe 10.00 Yle Uutiset. Studiossa Tomi Tuominen ja Mika Salo. 15.25 Yle Live: Stevie Wonderin juhla. 20.58 Keno. ) 09.30 Elixir Sport. Cashin menopelit. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä. 08.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat. 12.01 Yle Oddasat. (U) 11.50–12.35 Nopeiden autojen imussa. 18.00 Formula 1: aika-ajot. 08.55 Ystävien kylä (S). Osa 2857. 13.45 Muisti: Huutolaiset. 12.45 Historia: John F. 15.15 Luontohetki: Attenborough’n erikoiset. Asiantuntija Mika Salo. 17.00 17.00 Yle Uutiset. Jakso 3/12. (U) 12.15 Tehtävänä johtaminen. Tunnelmia Suzukan F1-varikolta. Jakso 4/13. Porkkalan swimrun-tapahtuma. 3/8. Formula ykkösten Japanin GP:n ennakkoasetelmat. 15.05 Team Ahma (S). (U) 00.22 Uusi Kino: Vihreä käärme (S). Kausi 3. 19.20 MTV Sport: F1 Extra. Musiikkivieraana Petri Nygård. 10.05 Ykkösaamu. (U) 00.05–00.50 Monroe (12). 15.05 Yle News. Osa 2858. 9.00 Galaxi. Aavejahti 1/2. 15.40 Luonnon yrttiapteekki. 19.00 Katastrofin anatomia (12). 16.10 Elokuva Mies ja alaston ase (12). 21.55 Urheiluruutu. Yhteisyys. 19.40 Midsomerin murhat (12). Kausi 1, 14/22. Osa 2859. Harmittomana tunnettu entinen mielisairaalapotilas astelee pankkiin pommi kaulassaan ja yrittää ryöstöä. Kausi 2, 3/10. 11.00 Salatut elämät (12). Dokumenttielokuva vodkasta. Kausi 3, 4/6. 22.44 Altman. 360 asteen intiimi keikka täynnä tunnetta, heittäytymistä ja kohtaamisia artistin rakastetuimpien laulujen mukana. (U) 17.00 17.00 MTV Sport: Ravikunkku. 09.10 Hello Kitty: Omenapuumetsä ja Lumottu maa (S). Kausi 1. 08.05–08.55 Nyt tai ei koskaan. Escalante on ilmoittanut Pint of Plainin kisaan ja joutuu heti Acen puhutteluun. 21.30 Uutisvuoto. 8.46 Petteri Kaniini. 13.25 Malibu Country (S). HD 21.00 Elokuva Täyskäsi (12). 18.55 HS-uutiset. Lahtelaisravintolan taso on pudonnut riman alle! Lahtelaisravintola Capo on toiminut 20 vuotta. (U) 23.15 Tartu Mikkiin: Jatkot. 04.10–05.00 Ennustaja-TV. Japani. 15.40 Team Ahma (S). 17.10 Inhimillinen tekijä. Kausi 2, 7/10. (U) 17.00 17.55 Metropolitan: Lumottu saari. 3/4. Jakso 6/7. 12/19. Kirveen sivallus. 13.55 Team Ahma (7). Vieraana on Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies. (U) 12.45 Teinipomo. Finaali IFK Mariehamn FC Inter. 2/6. Myyrmanni. 09.00 Elixir. 00.35 Elokuva The Colony (18). 3/3. 19.10 MTV Sport Uutiset. 16.00 Doc Martin (7). Kausi 3. (U) 00.45–04.00 Teematieto. 08.30 Paul OÆGrady û rakkaudesta koiriin. Yle TV2 07.45 Lastenohjelmia. 15.00 Yle Uutiset. 08.45 Tuomas Veturi (S). Jakso 8/18. (U) 21.00 21.50 Yle Uutiset. 19.00 Seitsemän Uutiset. Urjala Humppila Jokioinen Forssa Tammela Yp äjä Somero PAIKALLISSÄÄ TÄNÄÄN SEURAAVAT PÄIVÄT FORSSA SUOMI TÄNÄÄN KOTIMAA tänään huomenna ULKOMAAT tänään huomenna 14 14 14 14 3 3 3 +8 13 13 14 15 13 16 8 7 6 6 4 Sunnuntai 11 3 Maanantai 11 5 Tiistai 11 3 Keskiviikko 13 3 Torstai 11 3 Perjantai 10 5 Jokioinen eilen 15:00 +16 Helsinki +16 Hämeenlinna +14 Joensuu +14 Jyväskylä +14 Kemi +12 Kotka +16 Kuopio +14 Lahti +15 Lappeenranta +16 Maarianhamina +13 Mikkeli +15 Oulu +13 Pori +13 Rovaniemi +12 Salla +11 Savonlinna +15 Seinäjoki +14 Tampere +13 Turku +14 Vaasa +14 +12 +11 +11 +11 +11 +13 +11 +12 +13 +13 +12 +11 +13 +9 +8 +12 +13 +12 +13 +13 Ateena +25 Alicante +24 Bryssel +16 Kööpenhamina +15 Las Palmas +25 Lontoo +16 Madrid +28 Malaga +27 Mallorca +26 Miami +27 Moskova +24 Nizza +26 Oslo +14 Pariisi +17 Rodos +26 Rooma +25 Tallinna +15 Tokio +21 Tukholma +15 Wien +16 +26 +21 +16 +16 +25 +16 +27 +28 +25 +27 +20 +24 +13 +19 +25 +25 +13 +22 +14 +17 Yle TV1 08.00 Yle Uutiset. Kausi 1. Kausi 16. 10.00 Salatut elämät (7). Uljas uusi maailma. 19.00 Yle Uutiset. tv@almamedia.fi Digita .........................020 411 7676 Uusinta ............................................(U) Sallittu kaiken ikäisille .........(S) Suora lähetys .............................. Draama ihmisestä josta tuli kuningas vastoin tahtoaan. 20.00 Elokuva Lottovoittaja UKK Turhapuro (7). 19.35 Siskonpeti (7). Onnea, Kuisma. Osa 2856. 19.30 Ketonen & Myllyrinne (7). 14.35 Jalkapallon Suomen Cup. 21.00 21.15 YleLeaks. Kausi 1. Jakso 4/18. Bregentved. (U) 10.27 Ypäjä. NeloNeN 05.00 Ennustaja-TV. 22.00 Kymmenen Uutiset. 20.00 Naurun tasapaino. 7.47 Pikku Kakkosen posti. Osa 4/4. Kennedy. Yle TeeMa 04.00 Teematieto. 4/8. Paikan päällä toimittajina Timo Pulkkinen. Possen käsittelyssä tällä viikolla Krista Kosonen, Makwan Amirkhani, Janina Fry ja Suvi Tiilikainen, Lakko haastaa Jaskan ja Niko Saarinen nähdään taivaita hipovassa stuntissa. 5/9. 9.33 Villit futarit. (U) 11.21 Ypäjä. 10.00 Tavaa ja voita. Hyvät hyvästit. 23.35 Under the Dome (12). Kausi 9. 09.25–09.30 Pilanpäiten. 10.55 Elokuva Lotta ystäväni (S). Ilta on omistettu oman tiensä kulkijalle, amerikkalaisen elokuvan mestarille Robert Altmanille. Jakso 1/11. 8.10 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia. 18.58 HS-sää. 02.30 Team Ahma (S). 2/3. 00.15 Uusi Kino: Erään hyönteisen tuho (S). Jakso 3/18. 22.10 Päivän sää. 18.15 Naistenosasto B4 (S). 22.05 Elokuva Blackthorn (16). (U) 01.15–01.55 Fresh Meat (16). 1/5 Malesia. Kausi 1. 22.00 Hunderby (12). b YHTEYSTIEDOT RTV-toimituksen yhteystiedot Toimitus .................. 21.00 21.00–00.16 Teemalauantai: Robert Altman. 11.30 Salatut elämät (7). 13.40 Vempainmies. Kausi 1. 17.00 17.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula!. 13/19. 14.35 Team Ahma (S). 07.00 Onnenarpa. 22.25 MTV Sport Uutiset. Jean Counetin dokumentti kuljettaa katsojan latvialaisen sairaalan eri kerrosten kautta läpi ihmiselämän. 9.13 Kaikki kuvaa. 14/19. 03.05 Ou Nou!. Selostus Matti Härkönen. 3/4. MTV3 06.00–07.00 Voittostudio. Huippusuositun Mies ja alaston ase -elokuvasarjan käynnistänyt hervoton vauhtikomedia, joka sai alkunsa tv-sarjasta Hei, me pamputetaan. Toimittajana Jari Korkki. (U). Pikku Kakkonen. Jakso 14/15. 15/19. Jakso 4/8. 11.00 Yle Uutiset ja Alueuutiset. Loppu. 15.10 Pisara. 12.25 Elokuva Harry Potter ja salaisuuksien kammio (12). Villinmiehen tammakilpailut ja Toto76ravit Lappeenrannassa. 09.05 Ylen aamu-tv. 19.10 Noin viikon uutiset. Kausi 3. . 21.00 21.45 Pilanpäiten. 9.01 Nokkelikot. Kooste Japanin GP:n aika-ajoista. 8.06 Pikku perunat. 18.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 23.30 SM-Liiga: Illan Parhaat. 11.30 Elämää kerroksissa (S). 11.55 Salatut elämät (S). 12.55 Malibu Country (S). 14.05 Historiallisia puutarhoja. 10.30 Salatut elämät (7). 12.05 Oddasat. Kausi 26. Osa 2860. 3/3. 9.21 Hirveä Henri. Jakso 2/10. (U) 13.45 Rauhassa – Pariisin Kevät. 23.45 Firma (16). 7.46 Nimipäiväonnittelu: 26.9
RADIO DEI 8.00 Pakina. VIASAT GOLF: 14.00 (s) Porsche European Open. 11.00 Yle Uutiset. 11.45 Israel-raportti Euroopan parlamentista. 10.35 Kiinalaisen keittiön herkut. 08.21 FOX Kids: Timmy ja haltijakummit. 11.57 Päivän mietelause. Pastori Jari Portaankorva, Baptistikirkko, Helsinki. 00.00 Pelastajat ( 7). 06.46 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 17.25 Kertojat. 14.03 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 10.20 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. MTV MAX: 7.10 F1-Vapaat harjoitukset, Japani. 19.30 Yhdessä ylistämään. FOX 06.00 Sky News. 15.50 Kauneusoperaatio helvetistä. 22.40 Bimbo Oy. 21.00 Hirviöleffa: Haintappaja. Muut tV-kanaVat radio-ohjelMat Avara luonto: Villi Kaakkois-Aasia Yle TV1:llä klo 18.45. 20.55 Beauty and the Beast ( 12). 17.20 Blue Bloods ( 12). 21.50 Merisää. 21.00 Yhä elossa. 6.25 Aamusoitto. 09.10 FOX Kids: Avatar 2. 13.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. 23.30 Kallista kipua ( 7). 23.00 Sinkkulaiva. 18.00 (s) Tour Championship by Coca Cola. 12.35 Eläinkunnan hurjimmat. 19.00 LA Shrinks ( 7). 14.35 Lähetysavain. 08.45 TV Shop Tvins. 01.00 Las Vegas ( 12). 14.30 Poppikoulu. 00.30– 05.30 Yön AVA. FRII 07.55 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 19.00 Panttilainaamo. 11.00 Ali ja Husu. 13.30 (s) Aika-ajot, Aragon: Moto3. 8.00 (s) F1-ennakko. 10.30 Jamie Oliver Italiassa. NELONEN PRO 2: 17.00 (s) SM-liiga: KalPa–Ässät. 11.00 Jamie Oliverin kokkikoulu Australiassa. 12.00 CHL: HIFK–Davos. 13.50–14.00 SVT: Tiffany Persson arbetstränar. 18.50 Merisää. 20.00 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. Bundesliiga: 16.15 (s) Mainz–FC Bayern München. 16.00 (s) Tennis: ATP Tourin kilpailu, Pietari. 18.30 River Helsinki. 12.10 Urheiluradio. 7.50 Merisää. 9.00 Yle Uutiset. 13.15 Amish Mafia. RADIO NOVA 8.00 Anne-Mari Rajala. 14.00 Kanadan rajalla. 14.00 Mars Hill Church. 22.00 6D: JFK:n murhatutkimukset. 01.55 Muinaiset avaruusoliot ( 7). 21.15 Evoluution Akilleen kantapäät. 7.53 Onnen sävel. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.15 Superpesis: Vimpeli–Sotkamo, 5. 18.00 BUU-klubben: Tilda ja hänen ystävänsä. 00.50 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 14.00 Tahdon morsiuspuvun!. 17.30 Lähiöunelmia ( 7). Päiväntasaajan sääolosuhteet mahdollistavat monipuolisen luonnon kirjon, jota uhkaa palmupuun viljelyn laajeneminen. 19.00 Helena Penttilä – Elämän muuttava voima. 19.08 Sekahaku – Kalevi Pollari. 20.00 Myytinmurtajat: Spesiaali. 17.30 Viikon levy. 16.40 Urheiluilta: Jääkiekkokierros. 12.05 Arvostele mun illallinen Suomessa. Hän ei ole välinpitämätön vaan auttaa, parantaa, koskettaa ja vetää ihmisiä puoleensa eri kulttuureista ja uskonnoista. 09.40 Kuninkaan lapset -karaoke. 19.00 Minun Berliinini. 6.03 Sää. 8.05 Kuusi kuvaa professori Kalle Michelsenin elämästä. 10.00 Kalle Haatanen: Tekeekö ylidiagnostiikka meistä sairaita?. 19.00 Hittikärpänen. 01.40 Maailman huonoin sää. 14.00 Jarkko Luoma. 14.55 Himoshoppaajien haaste. 20.00 Jutan ja Vertin supersinkkudieetti. 00.30 Sinkkulaiva. 13.05 Guinness World Records. SUb 06.00–08.00 Voittostudio. 7.45 Tarinoita lapsille: Päin Porkklaa, osa 2/15. 20.10 Mikä maksaa?. 6.05 Hartaita säveliä. C MORE TENNIS: 7.30 (s) ja 06.00 (s) WTA Toray Pan Pacific Open Tokyo. 22.00 Yle Uutiset. 01.00 Vegas ( 12). 23.00 Arkisto: Eurooppa-päivä ja Kansalaisfoorumi. 15.30 Aristoteleen kantapää: Oikeakielisyyden eturintamassa. 09.40 TV Shop Tvins. 21.03 Poppikoulu. 07.57 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. 09.35 FOX Kids: Power Rangers Megaforce. PRO 5: 17.00 (s) SM-liiga: Pelicans–Lukko. 11.00 Yle Uutiset. 17.55 Lintubongarit. 14.03 Puheen Viikko. 12.00 Puheen Viikko. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 10.15 Mesila. 12.05 KD-Kompassi. VIASAT SPORT: 21.45 (s) Rugbyn MM: Englanti–Wales. 20.00 Parasta ennen! (u). 12.45 SVT: Guld på flykt. 17.00 Family Guy. 20.30 Villeimmät videot. 7.50 Aamuhartaus. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Darren Wilsonin elokuvatrilogian päätösosa. TV5 06.40 LA Ink. Valioliiga: 14.30 (s) Tottenham–Manchester City. 16.05 Pariskunnan superdieetti. 22.00 Novan Yö. 10.55 Radio 1 vastaa. 01.05 Rysän päällä. 20.30 Kaksin käsin maailmaan. 20.00 Panttilainaamo. 17.40 Oho, olen raskaana!. 16.00 Rikkaiden panttilainaamo. 08.46 FOX Kids: Avatar 2. 14.30 Tahdon morsiuspuvun!. 11.50 Moto2. 16.05 Faunin iltapäivä. 09.05 SVT: Fixa rummet. 10.30 Mesila. 11.30 Mike & Molly (S). 13.00 Christian World News. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 19.30 Café Raamattu. 23.30 Sinkkulaiva. 22.55 Komediaputki: The Neighbors (S). 22.00 (s) Kamppailu-urheilu: King of Kings, Moldova. AVA 06.00–08.30 Aamun AVAus. 21.30 Yöluotsi. 7.00 Yle Uutiset. 22.05 Kirjakerho: Joutavan jäljillä. TV7 08.45 Passion for Jesus. 21.00 ELOKUVA Vares – Sukkanauhakäärme ( 12). 20.09 Hajatusmusiikkia – Kai Ulmanen. 04.25–05.59 Sky News. 18.01 Iltahartaus. 00.00 Huijari pilasi elämäni. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 21.30 Yle Uutiset selkosuomeksi. 23.40 ELOKUVA Perheen jalokivi. 13.35 Lapin poliisit. 10.20 FOX Kids: Gormiti. 8.00 Yle Uutiset. 03.25 New Yorkin hirmumyrsky Sandy. Yle Uutiset ja sää. Kestääkö evoluutio todella tieteellisen tutkimuksen ja pitävätkö sen periaatteet paikkansa?. 11.00 Vinyylivintti. 18.35 FriiD: Täydellisten rouvien salattu elämä. 12.10 Hell’s Kitchen. 7.45 Hartaita säveliä. 18.00 Family Guy. 11.15 Hell’s Kitchen. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 02.00 Supernatural ( 12). 02.25 Tappavat synnit. 09.00 Hulluna leivontaan. 03.20 Naismurhaajat. Millainen Jumala meillä on. 18.05 ELOKUVA Kaikki pelissä ( 12). 16.00 Vaimot vaihtoon UK. 6.04 Aamupala. 15.20 Etnohetki. 07.13 FOX Kids: My Little Pony. 10.15 Pomo piilossa. 12.40 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 21.25 Verisukulaisia. 22.30 Vitkovice–Tappara. 15.20 Pakkolunastajat ( 7). 12.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. 19.50 Hero-lyhäri: This is my Office. 16.00 How I Met Your Mother. 13.02 Itäraportti. 14.30 Kanadan rajalla. 15.00 Yle Uutiset. Aito avioliitto -aloitteeseen kerätään parhaillaan lisää nimiä. 22.00 Black Gospel (u). 14.05 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 21.20 Siirakin kirja. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 22.30 Komediaputki: The Neighbors (S). 18.30 Typerät videot. 14.45 Täydelliset naiset ( 12). 13.00 Villi ja vapaa (S). 06.21 FOX Kids: Sketsiä!. 13.30 Käännekohta. 17.05 Pelastajat ( 7). 23.30 Kanadan rajalla. 21.00 Toisenlaiset äidit. NELONEN PRO 1: Ratamoottoripyöräily: Vapaat harjoitukset 3, Aragon (s): 9.55 Moto3. 12.30 Lähiöunelmia ( 7). 15.05 (s) Aika-ajot, Aragon: MotoGP. 14.30 Anthony Bourdain – kohti tuntematonta. PRO 4: 17.00 (s) SM-liiga: KooKoo–Kärpät. 19.15 (s) Newcastle–Chelsea. 16.45 Jodie Marsh: Bodaushormonit. 17.45 Musiikkikamari. 14.30 How I Met Your Mother. 15.03 Entisten nuorten sävellahja. 09.30 Pomo piilossa. YLE RADIO SUOMI 6.00 Yle Uutiset. 8.05 Onnen sävel. 17.00 Vaimot vaihtoon UK. 15.00 ELOKUVA Satunnaisia sankareita (S). 09.35 SVT: Piñata. 14.30 Kaksi kansalaisaloitetta. 18.10 Maailman hauskimmat kotivideot. 12.45 Merisää. 22.05 Pyöreä pöytä. 14.00 Täydelliset naiset ( 12). 18.00 F1-aika-ajot. 15.05 Jutta ja puolen vuoden superdieetit. 13.03 Levylautakunta. 10.02 Gospel Train. MTV SPORT 2: Champions Hockey League: 18.30 Blues–Mannheim. 12.30 Täydelliset naiset ( 12). 23.30 Hillsong TV. 20.00 Herätys!. 13.15 Täydelliset naiset ( 12). 18.05 Lakatut varpaankynnet. 13.15 SVT: En stad – en historia. 7.04 Onnen sävel. 23.00 ELOKUVA Zombie Strippers! ( 18). 07.55 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 16.45 (s) Leicester–Arsenal. 15.00 Radioteatteri esittää: Hyvää iltaa, nimeni on Cox! Osa 6/20. 20.30 Duudsonit ( 12). 23.00 Kanadan rajalla. 15.25 Autolla Etelä-Amerikan halki. 18.00 Matkalla kiven sisään ( 12). 10.04 Suomi-kierros. 21.00 Suomen Tulli. 14.15 Alivaltiosihteerin viikko. 13.35 Arvostele mun illallinen Suomessa. Jakso 59/60: Kolmetoista lyhyttä suuraa: suurat 78-90. 10.05 SVT: Fråga doktorn. 00.10 David Hasselhoff Show. 6.30 Suomi soi. 16.40 Blue Bloods ( 12). KUTONEN 07.00 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 14.25 Dok: Bettanin Taxi. 12.45 TV 7 Israel News. LIV 05.00–06.30 Ennustaja-TV. 12.00 Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 18.00 Olipa kerran ( 12). 15.45 Pakkolunastajat ( 7). 11.00 Klassikkoparatiisi: Pateettista kuohuntaa. EUROSPORT 2: 14.00 (s) Tennis: ATP Tourin kilpailu, Pietari. Ohjelmatiedot: www.tv 7.fi YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset. 01.00 JIM D: Tuhoisa maapallo ( 12). 15.00 How I Met Your Mother. 19.30 Panttilainaamo. tV-urheilu YLE FEM 08.55 SVT: Olivia. Esitetty USA. 12.15 SVT: Divor i närbild. 10.03 Sää. 14.20 (s) Vapaat harjoitukset, Aragon: MotoGP. 12.00 Kolme miestä ja tyttö (S). 9.05 Urheiluradio. 16.10 Entisten nuorten sävellahja. 13.30 SVT: En bok, en författare. 19.00 Naapurit-tuloslähetys. 6.15 Aamuhartaus. 22.30 SVT: Marika Carlsson: En negers uppväxt. 20.30 Panttilainaamo. 04.50–05.38 Game of Stones. 23.35 Seksileikeistä ensiapuun ( 12). 18.55 Olipa kerran ( 12). Jalkapallo: Major League Soccer: 21.30 (s) Toronto– Chicago Fire Soccer Club. 20.08 Sää. 10.45 Aito avioliitto -mitä ja miksi?. 09.15 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 19.30 Typerät videot. 21.05 Roman Schatzin Maamme-kirja. syyskuuta 2015 Forssan lehti. 17.00 (s) Ravikunkku, Lappeenranta. 23.00 DeiPark (u). 9.11 Suomi-kierros. 21.35 Novosti Yle. 03.05 ELOKUVA Pressan tytöt (S). PRO 8: 17.00 (s): SM-liiga: HIFK–HPK. HERO 08.45 Pomo piilossa. 14.00 Unelmien koti. 17.50 Professori Huja-Haja. 15.45 Pakina. 00.05–00.15 SVT: Den mobila revolutionen. 18.30 Schrödingerin kissa. 17.15 Lakatut varpaankynnet. 10.00 Yle Uutiset. 00.30 Pelastajat ( 7). 22.00 YleX Himotuimmat (u). 12.12 Hurahdus. 15.55 Efter Nio. 17.00 Kieroilevat kaunottaret (S). 20.00 Ensitreffit alttarilla. 12.15 Tosielämän mafiavaimot ( 7). 16.15 Selviytyjäkaksikko. 13.25 SVT: Inför Morgans mission. 19.55 Hero-lyhäri: This is my Office. 9.00 Yle Uutiset. 20.30 Vaara kaupungin yössä. 13.10 Lasten eläinmaailma: Kaikki koirista. 19.03 Sävel on vapaa / 09 – 144 800. 23.05 Punainen uhka ( 12). 6.56 Päivän mietelause. 17.40 Pelastajat ( 7). 08.45 Ehdonalaisvangit koirankouluttajina. 11.02 Himotuimmat. 14.55 Aarrejahdissa. 7.59 Hyvää huomenta. 11.00 SVT: Vem vet mest?. 18.00 Yle Uutiset. 11.03 Suomi-kierros. 19.05 X Factor UK. 00.20 Komediaputki: The Neighbors (S). 13.35 Valassodat. Pastori Jari Portaankorva, Baptistikirkko, Helsinki. 12.10 Maailmanpolitiikan arkipäivää. 8.50 Musiikkikamari. 20.00 Suomen täydelliset venäläisnaiset (S). Omantunnonvapaus-aloite etenee eduskunnan käsittelyyn. 14.35 Valkeuksien Isä. 08.20 Lasten eläinmaailma: Rakastan kissoja. 16.30 Family Guy. 00.00 MMMotocross: Meksikon osakilpailu. 11.30 SVT: Debatt. 15.30 Täydelliset naiset ( 12). 19.30 (s) Hamburger SV–Schalke 04. 14.15 (s) Autourheilu: World Series by Renault, Ranska. EUROSPORT: 9.15 (s) FIA WTCC: Vakioautojen MM-aika-ajot, Shanghai. 12.00 Unelmien koti. 18.00 Kardashianit. 03.15–03.43 Punk’d ( 12). 12.15 Superhamstraajat. 10.50 Tohtori Raimo – valtakunnan terapeutti. 11.15 Yliluonnollista. 00.00 Yöohjelmaa. 20.00 Katja Ståhl. 16.55 Laatu. 21.00 Yle Uutiset. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Vauvaonnea (S). 15.52 Entisten nuorten sävellahja. 22.00 SVT: Intresseklubben. 09.15 TV Shop Tvins. 21.40 Urheiluradio. 10.45 MotoGP. 19.30 Epäkelvot deittikumppanit. 15.50 Veneilysää. 11.35 Kiinalaisen keittiön herkut. 09.30 Nigellan uudet herkut. 20.02 Raamattu median myllyssä. 20.00 Villeimmät videot. 00.45 Hero-lyhäri: This is my Office. 08.55 Jaksa paremmin. 21.55 Suomi tänään. 07.34 FOX Kids: Julius-apina. YLE PUHE 7.00 Julkinen sana. 14.05 Hullu maailma: Tatuointiaddiktit. 16.45 Suolapala. 18.10 Oho, olen raskaana!. 14.00 Välilevyjä. 16.05 (s) Aika-ajot, Aragon: Moto2. 21.00 Sinkkuelämää ( 7). 09.30 Trinny & Susannah Skandinaviassa. VIASAT HOCKEY: 20.00 KHL: SKA Pietari–Jokerit. 17.30 Nasta raamis. 18.00 Myytinmurtajat. 09.25 Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!. YLEX 6.30 YleX Aamu Remix. 16.30 Valehtelevat viettelijät ( 12). 15.00 Anthony Bourdain minilomalla. 8.05 Leikola ja Lähde. 10.05 Korealaisen keittiön aakkoset. 22.05 Kuuntelijan lista. TV2: 14.35 Jalkapallon Suomen cupin finaali IFK Mariehamn–FC Inter. 8.15 Lintumetsä. 01.55 Shield – Lain varjolla ( 12). 21.50 Hero Crew – Uniikki: Pätkätöis. 3.00 Rukous Suomen puolesta (u) tv ja radio 25 lauantaina 26. 8.35 Raamattuavain extra. 13.00 Yle Uutiset. 20.45 Suzannen vieraana. 15.35 Israel-raportti. 10.00 SVT: Rapport. 14.00 Yle Uutiset. 18.55 Suomi tänään. 15.02 Marttyyrien ääni. 22.55 X Factor UK. Miten Afrikan käy vuosituhattavoitteiden jälkeen?. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 11.00 Mike & Molly (S). 13.00 Klassista kahteen. 16.15 Jumala puhuu. 16.20 MMMotocross: Yhdysvaltojen osakilpailu. 17.15 Koraani. 15.30 How I Met Your Mother. 21.50 F1: Japanin aika-ajot. 17.00 Polvijärven pastori. 20.20 Solsidan – Onnea onkimassa ( 7). 16.05 Urheiluradio. 18.00 Ehtookelloina Iitin kirkon kellot. 10.50 SVT: Programtablå. 20.20 Pilanpäiten. 22.00 Sinkkuelämää ( 12). 18.10 Pyöräilyn Maantiecup, Vantaa. 11.45 Pomo piilossa. 14.40 Urheiluilta: Jalkapallon Suomen Cup Finaali. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 00.30 Salatut seksiongelmat. 19.00 Typerät videot. 14.30 Aarrejahdissa. 10.45 ELOKUVA Vauva vapaalla. 16.50 Ohjelmatiedot. 19.50 Arkkitehtuurin helmiä. 09.58 FOX Kids: Transformers. 11.45 Saitureiden säästövinkit. 14.00 Yle Uutiset. 20.30 Lukko–München. 22.30 Tervetuloa Ruotsiin! (S). 17.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 07.30 Onnenarpa. 12.00 Yle Uutiset ja sää. NELONEN PRO 3 17.00 (s) SM-liiga: Ilves–JYP. 16.15 Rantavahdit. VIASAT SPORT FINLAND: 16.55 (s) KHL: Dynamo Moskova–Neftehimik. 17.00 Lyömättömät. 15.55 Yle News. 23.00 Moderni perhe (S). finaali. 16.00 Samuli Väänänen. 13.00 Unelmien koti. Malesiaan kuuluvat niemimaan eteläisin pää ja pääosa Borneon saaresta. 21.30 Sinkkuelämää ( 7). 23.50 Komediaputki: The Neighbors (S). 23.25 Komediaputki: The Neighbors (S). 9.00 Aspekti. 17.40 Kujerruskumpu. 07.30 Miamin eläinpoliisit. PRO 6: 17.00 (s): SM-liiga: Sport–Blues. 20.00 Solsidan – Onnea onkimassa ( 7). 17.05 50 tapaa eliminoida äiti. 22.00 Valheen vangit (S). 12.15 Jerusalem studio. MTV3: 8.00 (s) F1-ennakko, Suzuka. 12.35 Sinfonian soittimet: Fagotti. 15.30 Valehtelevat viettelijät ( 12). 21.00 TV 7 Jerusalem Uutiset. 19.40 Sportnytt. 12.45 Tosielämän mafiavaimot ( 12). 06.59 FOX Kids: Vipo – lentävän koiran seikkailut. 11.05 Kiinalaisen keittiön herkut. 01.30 Intohimon uhrit. 01.05 ELOKUVA Tyttö ja villihanhet (S). 22.55 Kairos-yhtyeen musiikkisikermä. 11.00 Pomo piilossa. 15.00 Vaimot vaihtoon UK. 21.10 Kaksi kansalaisaloitetta. 10.00 Yle Uutiset. 14.55 Ruotsi haltuun. 20.00 Yle Uutiset. 22.30 Pahuuden ytimessä. 13.00 Yle Uutiset. 23.03 Yöradio. 01.00 Salatut seksiongelmat. 18.00 Äitien sota. 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 02.30–03.15 Los Angelesin tatuointitarinat. 04.10–04.59 Huippurikostutkijat. 13.30 Ysäri-isä ( 7). 21.00 ELOKUVA Pitch Perfect ( 7). 7.00 Yle Uutiset. 18.03 Urheiluradio. 23.00 Yle Uutiset. 12.45 Kolmannen maailman puheenvuoroja. 23.10 Yöklassinen. 00.00 (s) Montreal Impact–DC United. JIM 05.00–06.25 Ennustaja-TV. 01.45 Los Angelesin tatuointitarinat. 14.00 Lapin poliisit. 06.33 FOX Kids: Sannin taikamatka. 18.00 Klubi 700. 22.35 Aristoteleen kantapää. 10.00 Elli Collan. 18.02 Elämänkoulu (u). 00.00 Sinkkulaiva. 9.05 Muistojen bulevardi. 22.00 Martina ja hengenpelastajat. 18.00 Elina Viitanen & Samuli Väänänen. 23.55 SVT: Den mobila revolutionen. 16.00 Toivekonsertti. 7.03 Aamusoitto. 08.55 (s), 12.55 F1: Japanin aika-ajot. 20.03 Urheiluradio. 19.03 Urheiluradio. 09.45 Lentävä talo. 20.00 Beauty and the Beast ( 12). 07.25 Onnenarpa. MTV SPORT 1: 8.55 (s) F1: Japanin aika-ajot. 7.03 Sää. 17.30 Family Guy. 19.00 Lätkävaimot (S). 02.50 Hurja stunttihaaste ( 12). 21.00 Nuottien matkassa. 9.10 Sää. 13.02 YleX Viikonloppu. 22.00 Komediaputki: The Neighbors (S). 20.00 (s) Speedway GP: Tukholma. Kansanedustaja Sari Tanus vetoaa aloitteiden puolesta. 18.10 Lauantain toivotut levyt. 22.45 Äänivaltainen Eurooppa
Aluksi työpäivät olivat kuuden tunnin mittaisia, mutta kun mittariin tuli 15, Uutelakin sai alkaa tehdä kahdeksan tunnin päiviä. • 12. Ami Laaksonen Forssa Elettiin vuotta 1967, kun Matti Uutela paineli 14-vuotiaana suoraan koulun penkiltä 1. Huomenna • Sadonkorjuulounas Koijärvitalolla klo 13. Työttömänä olen ollut alle 200 päivää, mikä on käsittämättömän vähän, Uutela toteaa. Töitään Uutela ei ole valinnut, vaan käskyn käydessä hommiin on menty vaikka likakaivoon. Putkiasentaja uskoo, että lähes katkottoman työuran takana on taito tehdä hitsaushommia kaasu-, sähkö-, TIGtai MIG-hitsaustavalla. • Sanna ja Johannes Rantala saivat tytön 10.9. Poika painoi 4005 grammaa ja oli 50.5 cm pitkä. • Naisten aamukahvit hotelli Scandicissa Forssassa, aiheena kristittynä nykyajassa. Poika painoi 4390 grammaa ja oli 54 cm pitkä. Kuisma Huomenna: Vesa Matti Uutela jää lähes 50 vuoden rupeaman jälkeen eläkkeelle. Tyttö painoi 3240 grammaa ja oli 48 cm pitkä. • Julia Heikkilä ja Niko Pennanen saivat pojan 10.9. Aurinko nousi Forssassa tänään klo 7.18 ja laskee klo 19.14. • Miina-Maria ja Mikko Laiho saivat tytön 15.9. Ajassa lauantaina 26. Ohjelma alkaa klo 10. –?Tilaajat ovat lähetelleen joulukorttejakin. Ovat lisäksi soitelleet, että koska tulet hommiin. OktoberFestit Sortohaassa, Lepistönkatu 18, Forssa. SyySKUUTA. KUVAT: Seppo Pessinen Hommat nuoremmille Uutela on tottunut olemaan yleensä kameran toisella puolella. Kerran olen saanut potkut, kun työt loppuivat, muuten olen aina hakeutunut uuteen paikkaan. Hän aikoo eläkkeellä tehdä inventaarion omistamistaan Nikoneista. • Heidi Kauppinen ja Aarni Heikkilä saivat pojan 9.9. • Satutunti yli 3-vuotiaille Forssan pääkirjaston lastenosaston satuhuoneessa klo 11. Tyttö painoi 3500 grammaa ja oli 51 cm pitkä. päivänä kesäkuuta töihin Hämeenlinnan Metalliteokseen. Poika painoi 2905 grammaa ja oli 47.5 cm pitkä. • Päivi ja Teemu Aittamaa saivat pojan 7.9. Olen sitten saanut kertoa työnjohtajalle, että tuonne mennään seuraavaksi. Heidän tilanteensa on nyt todella hankala, vaikka heissä on tulevaisuus ja heistä pitäisi pitää kiinni, Uutela sanoo eläkepäivien kynnyksellä. –?Minulla on ollut kymmenen työpaikkaa. Harva työntekijä kai niitä saa. Tuomaksen pikkusisko painoi 3140 grammaa ja oli 48 cm pitkä. syyskuuta 2015 Forssan lehti 26 LAUANTAi 26. Poika painoi 3015 grammaa ja oli 50 cm pitkä. Takana on lähes 27 vuotta töitä LVI-Valmisteella. • Sonja Hyvönen ja Jukka Ääri saivat tytön 15.9. Ovet aukeavat klo 21. Eliaksen pikkusisko painoi 3785 grammaa ja oli 51 cm pitkä. • Sonja Rantanen ja Jussi Mänki saivat tytön 17.9. Kauheita munauksia ei kai ole sattunut, kun vielä morjenstelevat, Uutela pohtii. • Eija ja Rauno Junttila saivat tytön 16.9. Kahvitus klo 9.30. Venlan pikkusisko painoi 4140 grammaa ja oli 52 cm pitkä. PaNkaiS PoikETEN Tänään • Forssan tori klo 7–14. Lähes 50 vuotta jatkunut työura päättyy virallisesti ensi tiistaina, kun monista luottamustehtävistä tunnettu forssalainen jää eläkkeelle. • Tammelan yrittäjäjuhla Oluttupa Iso Piipussa klo 18. Pimeä päättyi klo 6.35 ja alkaa klo 19.57. Niitä on kertynyt vuosien saatossa jokunen. SYNTYNEET • Satu Kallio sai pojan 3.9. Työuransa 14-vuotiaana aloittanut Matti Uutela jää putkiasentajan tehtävistä eläkkeelle virallisesti keskiviikkona. –?Mielellään jätän hommat nuorimmille, joilla on velat ja lapset
FL ”Kamerat pitää päivittää järjestykseen. Kameraharrastus ei jää pelkkään kuvaamiseen. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan. En edes tiedä, kuinka monta Nikonia minulla on.” Hirvenja peuranmetsästys alkaa STT Hirvenja peuranmetsästys alkaa suurimmassa osassa maata lauantaina. Myös raviurheilu pysyy Forssan Seudun Hippoksen entisen puheenjohtajan ja nykyisen hallituksen jäsenen harrastuksena. –?Toisin kuin kunnallisissa kohteissa, yksityisten taloyhtiöiden ei tarvitse valita halvinta urakoitsijaa, vaan voidaan ottaa myös sellainen, joka teettää työt kotimaisilla työntekijöillä, hän huomauttaa. Uutelalla on selkeä näkemys siitä, millä työttömyyteen ja ostovoimaan saataisiin kohennusta. Valkohäntäpeuran metsästykseen on puolestaan myönnetty tälle metsästyskaudelle 25?800 pyyntilupaa, yli kymmenen prosenttia edellisvuotta enemmän. rolls roycen puhdasta kultaa. SoSiaalidemokraattien kaupunginvaltuutettu kuuluu metallityöväenliittoon ja Rakennusliiton Osasto 150 ry:n hallitukseen. Kun vesimittarit samalla muutettaisiin asuntokohtaisiksi, siitä tulisi oikeudenmukainen asukkaille. Riistakeskus on myöntänyt tälle metsästyskaudelle 37?400 hirvenpyyntilupaa eli kymmenkunta prosenttia viime syksyä enemmän. syyskuuta 2015 Forssan lehti päiVän sana. eläkepäiville UUtela ei ole tehnyt sen kummempia suunnitelmia. ajassa 27 lauantaina 26. Uutela kerää kaikenlaista valokuvaukseen liittyvää, kuten pinssejä tai vaikka tuhkakuppeja lähinnä huutonetistä ja kameroiden myyntitapahtumista. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. En edes tiedä, kuinka monta Nikonia minulla on, innokas kameraharrastaja kertoo. kiroilupurkki kiroilupurkki kiroilupurkki käytimme rahat ostaaksemme kapteenillemme eläkkeellelähtemislahjan. Yhden asian aikanaan putkiasentajan ammattitutkinnon Forssan Faktiaan hommannut Uutela aikoo varmuudella toteuttaa. 86: 11 muistan kun olin laivastossa, niin meilläkin oli kiroilupurkki. Syntymässä oleva ensimmäinen lapsenlapsikin pitänee miestä jatkossa liikkeellä. Samoin sienestys ja yhdistystoiminta. Suomessa on edelleen paljon 1970ja 80-luvun kerrostaloja, jotka odottavat saneerausta. Uutela täyttää tänään 63 vuotta. ai oli. Ps. 1122 ViiVi ja wagner fingerpori rauta-reetta jere 8 Pankais poiketen -palstalla julkaistaan tietoja niistä tapahtumista, joista on ollut ilmoitus Forssan Lehdessä. –?Kamerat pitää päivittää järjestykseen. mitä hankitte hänelle. Tänä vuonna määrän arvioidaan kasvavan jopa 45?000:een. Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Metsissä liikkuu kauden aikana noin 100?000 metsästäjää. –?Terveys on meidän alalla monella huonolla mallilla. Hänestä se on sopiva eläkeikä kenelle tahansa, ei pelkästään fyysisesti vaativaa työtä tekeville. Kenenkään eläkeikää ei pitäisi nostaa, ihmiset eivät jaksa, Uutela lähettää terveisiä eläkeiän nostoa suunnittelevalle hallitukselle. Oma näyttelykin on nousemassa jossain vaiheessa pystyyn. Hirvenmetsästys jatkuu suuressa osassa maata joulukuun loppuun ja peuranmetsästys tammikuun loppuun. –?Valtion pitäisi antaa jälleen avustusta linjasaneeraukseen, jossa uusitaan kiinteistöjen vesijohtoja ja lämmitysjärjestelmiä. Viime vuonna hirviä kaadettiin noin 39?500. Se työllistäisi monia ja saisi työllisyyden pyörimään
800€. Huolenpitosopimus ŠKODA Superb alk. TRAVEL IN STYLE. Ei tyhjiä näyttöjä. 38 tkm, 1 omistaja, huoltokirja, ilmastointi, manuaalinen, ISG-järjestelmä, Idle Stop n Go, vetokoukku, kahdet renkaat, ajotietokone, Radio + CD-soitin lauantaitarjous! Aukeentie 5, FORSSA. TRAVEL IN SPACE. Takuu 2v. 32 €/kk, kun ajosuorite 10.000 km/vuosi. Katso ehto. 28 890,95 €, autoveroton suositushinta alk. 044 777 3957 lauantaina 26. Tervetuloa. Myyjä! Näytössä käy aina potentiaalinen ostajaehdokas. ŠKODA Superb alk. Toshiban tekniikka. Vain parasta autollesi – valitse ŠKODA Huolenpitosopimus Kysy ŠKODA Huolenpitosopimuksesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: skoda.fi/huolenpitosopimus Maahantuonti: HELKAMA Vuokraus: AVIS skoda.fi YRITTÄJÄNKAARI 7 Myynti 03 4246 9866 Huolto 03 4246 9830 Varaosat 03 4246 9840 AVOINNA ma-pe 9-18 la 10-14 FORSSA astrum.fi Varaa koeajosi: Aleksi Hovila p. 4246 9800 26.500 11.900 Audi A3 1.6 Ambiente 5D -07 Sportback TOSISIISTI 141 tkm, h-kirja, ilmast., ESP, aluv., 2xrenk., cruise, met.väri, CD, lohkolämmitin Honda CR-V 2,2 i-DTEC -10 Elegance 64 tkm, 1-om, h-kirja, ilmast., vetok., aluv., cruise, met.väri, lohkol. Ostaja! Pääse katsomaan asuntoa rauhassa itsellesi sopivana aikana. 21 620 € + arvioitu autovero 5 364,30 € CO 2-päästöllä 125 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. ILMALÄMPÖPUMPPU Tutustu, kokeile ja vaikutu osoitteessa www.kiinteistomaailma.fi/uusi Asunnossa esittely käynnissä 24/7. VIDEOESITTELYT YKSITYISNÄY TÖT ASUNTO! TEHOKKAAMPI TAPA MYYDÄ OSTAA JA LKV Kotini Oy Vilppaankatu 2, 30100 FOrssa Puh. 22 610 € + arvioitu autovero 5 680,95 € CO 2-päästöllä 126 g/km, yhdistetty kulutus 5,4 l/100 km. Kuvan autot erikoisvarustein. 27 584,30 €, autoveroton suositushinta alk. 0207 218 340 HYUNDAI I30 Wagon 1,4 -11 CVVT ISG Classic Aj. Uusi ŠKODA Superb Viikonloppunäyttelyssä la klo 10–14 ja su klo 12–15. 0207 218 340 13.500 Juureen tehtyä täysjyväruisleipää Meijeritie 4, Forssa www.kotinisu.fi Forssa: Prisma, K-Supermarket ja S-Market Jokioinen: S-Market Tammela: S-Market Humppila: Sale Ypäjä: Sale Somero: S-Market ja Härkätie 100 % suomalainen ruis Yrittäjänkaari 7, Forssa Ma-pe 9-18, la 10-14, su 11-15 P. Toimi heti! MYYNTI 02 2590 200 Ultimate 8 Pro Plus Inverter 295 € Norm. Hinnat sisältävät toimituskulut 600 €. 0207 590 510 www.auto-keha.fi 11.990 Peugeot 508 Active THP 156 -12 67 tkm, 1 om., huoltok., ESP-ajohallinta, vakionop.säädin, 2xrenkaat, met.väri 18.990 Nissan Qashqai 1,6 Acenta -07 5MT 113 tkm, huoltokirja, lohkol., vetokoukku, ESP, met.väri, 2xrenkaat www.keskusautohalli.fi Aukeentie 5, FORSSA puh. syyskuuta 2015 Forssan lehti 28. Tervetuloa autokaupoille lauantaina! Jean S Ku va: Mirkku merima a ABGB LA 26.9.2015 Lepistönkatu 18 Sortohaka, ForSSA IltapäIvätanssIt klo 13-15 Liput 10 € Järj: A-oikeudet K-18 Liput 25 € Jean S Ku va: Mirkku merima a ABGB LA 26.9.2015 Lepistönkatu 18 Sortohaka, ForSSA IltapäIvätanssIt klo 13-15 Liput 10 € Järj: A-oikeudet K-18 Liput 25 € XII OktoberFest Liput 25€ Lepistönkatu 18, Sortohaka, Forssa ( K-18 ) Ilta alkaa klo 21 Tervetuloa! Iltapäivätanssit klo 13-15 (liput 10€) Tänään Tölönkaari 1, Forssa puh. Rajoitettu erä. P. 03 433 4451 | forssa@kiinteistomaailma.fi Volkswagen Transporter umpipa pitkä 2.0 TDI 103 -12 199 tkm 13.750 26.900 Toyota Corolla 1.6 Dual VVT-i Linea Sol Plus -09 114 tkm, autom.ilm. Ostaja! Käy asunnossa milloin ja mistä vain! Myyjä! Asunnossa on jatkuva näyttö elämän siitä häiriintymättä. ŠKODA Superb Combi alk